[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f9yR4IoGg3qp49KyyGjAXoIPZQ6_Oh3M-L5k7D9VPHT0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},3728,"Hemming Gad","Noponen, Alpo",1862,1927,"3728-noponen-alpo-hemming-gad","3728__Noponen_Alpo__Hemming_Gad","Historiallinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1903,null,20794,133184,false,78163,[23,24],"Finnish drama -- 20th century","Historical drama",[],[],478,"Historiallinen näytelmä sijoittuu 1500-luvun alun Ruotsiin ja kuvaa valtataistelua Tanskan kuningas Kristian II:n ja ruotsalaisten välillä. Keskiössä on piispa Hemming Gad ja hänen roolinsa poliittisissa juonitteluissa sekä itsenäisyyspyrkimyksissä.","Alpo Noposen 'Hemming Gad' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3728. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen, Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HEMMING GAD\n\nHistoriallinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nALPO NOPONEN\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström,\n1903.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nKRISTIAN II, Tanskan kuningas.\nSTEN STURE, Ruotsin valtionhoitaja.\nKRISTINA GYLLENSTJERNA, hänen puolisonsa,\nHEMMING GAD, Linköpingin valittu piispa.\nMATIAS, Strengnäsin piispa.\nINGEMAR, Vexiön piispa.\nERIK TROLLE......... |\nSTEN KRISTERINPOIKA. |\nKRISTER PENTINPOIKA. |\nKNUT ESKILINPOIKA... |\nERIK JUHANANPOIKA... | ruotsalaisia ylimyksiä.\nKUSTAA ERIKINPOIKA.. |\nMAUNU GREN.......... |\nLAURI SIGGENPOIKA... |\nYRJÖ SIGGENPOIKA.... |\nJAAKKO KURKI........ |\nJOHAN ARCIMBOLD, paavin legoatti.\nSIGBRIT, kuningas Kristianin naisministeri.\nMESTARI JON, kuningas Kristianin kirjuri.\nELSA, rouva Kristinan kamarineito.\nALBERT BUSKMAN, Vexiön kauppias-veljestön vanhin.\nKARL GRÖN, palveleva veli.\nOLAUS BJÖRN, | talonpoikia.\nLASSE STARK, |\nTUKHOLMAN PORMESTARI.\nPäälliköitä, sotilaita, porvareita, talonpoikia.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nPyhän Slgfridin kauppiasveljestön holvikattoinen huone Vexiössä.\nPeräseinällä suuri kuva Sigfrid-tarusta. Pyhimys seisoo siinä paljain\npäin järven rannalla Ja katsoo järvelle, jonka pinnalla palaa kolme\ntulta. Oikealla on perällä ovi, etualalla pari tuolia, joiden kohdalla\nakkuna, oven takana asekarsina. Vasemmalla pitkä pöytä, jonka\nympärillä rahit. Pöydällä puunuijia. Sen yläpuolella riippuu katosta\nvanhanaikainen vaaka.\n\nEsiripun noustessa kantaa _Karl Grön_ muutamien toisten veljien kanssa\nolvihaarlkoita pöydälle.\n\nBUSKMAN (hiilen sisään muutamain kauppiaiden kanssa). Onko oluemme\ntaatusti hyvää?\n\nGRÖN. Parasta saksalaista. Itämeren yli ei ole tuotu jalompaa juomaa.\n\nBUSKMAN. Danzigistako?\n\nGRÖN. Ei. Se on Emsin olutta.\n\nBUSKMAN. Emsin? Miksi niin? Sitä harvoin pidoissamme nautitaan?\n\nGRÖN. Se on totta. Kuningas Kaarle Knuutinpojan ajoista ovat useimmat\nRuotsin herrat ja parhaat porvarit nauttineet danzigilaista Pryssingin\nolutta. Mutta pyhän Sigfridin kellarissa on varaa valita.\n\nBUSKMAN. Ja miksi valitsitte nyt Emsin oluen?\n\nGRÖN. Veljillä on hyvä maku, sen tiedät; mutta heillä on hyvä\nhajuaistikin.\n\nBUSKMAN. Ja onko Emsin oluella parempi haju?\n\nGRÖN. On, vieraittemme mielestä.\n\nBUSKMAN. Mistä sen tiedät?\n\nGRÖN. Tänne tulee oma piispamme Ingemar, piispa Matias Strengnäsistä,\nvaltaneuvos ja ritari Erik Trolle ja vapaasukuiset herrat Sten\nKristerinpoika, Krister Pentinpoika ja Knut Eskilinpoika, kenties\nmuitakin. Mutta kaikki ovat tanskalaista lajia.\n\nBUSKMAN. Veljestöllemme on heidän vierailunsa kunniaksi.\n\nGRÖN. Voi olla hyödyksikin: siksi voitelemme heitä samalla oluella,\njota käytetään Kööpenhaminan hovissa.\n\n1:NEN KAUPPIAS. Kenties me markkinoista pääsemme.\n\n2:NEN KAUPPIAS. Siihen auttakoon meitä pyhä Sigfrid!\n\nBUSKMAN. Kuningas on, olen kuullut, aikeissa hävittää markkinat Tanskan\nkaupungeista.\n\n1:NEN KAUPPIAS (kääntyen pyhimyksen kuvaan päin kädet ristissä). Suo\nhänelle valta Ruotsissakin, pyhä Sigfrid, ettei sinun veljestösi\ntarvitseisi kärsiä rihkamakaupustelijain kilpailua, joka polkee oikean\nhinnan.\n\nGRÖN. Et, tiedä, veli, vaikka vielä rukoustasi katuisit. On tuossa\nvaaka (viittaa siihen). Jos toiselle laudalle lasket Sten herramme ja\ntoiselle kuningas Kristianin, ja jos kuninkaan puoli silloin vaipuu\nalemma, niin se tapahtuu siksi, että hänellä on kaksi sydäntä, toinen\nhyvä ja avulias, toinen äärettömän julma, pirullinen.\n\nBUSKMAN. Hillitse kielesi, Grön. Ken tietää, milloin vieraat korvat\novat ovella. Ne, joita tahdoit punnita, ovat liian raskaat Vexiön\nkauppiaiden vaakaan pantaviksi. Meidän täytyy varoa, ettemme kumpaakaan\nloukkaa.\n\nGRÖN. Ja koettaa hyötyä kummastakin, niinkuin vaatii kauppias veri.\n\nBUSKMAN. Niin.\n\nGRÖN. Pitääkö minun niille arvoisille herroille muistuttaa Sigfridin\nveljestön sääntöjä, ettei täällä saa sanoa toiselle: sinä varas,\nroisto, petturi, konna, ett'ei Sigfridin majassa saa toista puukolla\niskeä, ei lyödä vasten naamaa, ei tukasta kiskoa eikä oluthaarikalla\npäähän paiskata, ei toista tuleen tuupata eikä viskata olutta\nkumppaninsa vaatteille eikä ojentaa sääriä tanssivien tielle...\nAi, mikä vahinko, etteivät vieraamme saapuneet illalla, jolloin\nvahakynttilät olisivat pöydällä palaneet ja neitosemme olisivat\nhuilujen soidessa sievästi tanssia hipsutelleet.\n\nBUSKMAN. He eivät huvin vuoksi saavu. Mutta vapaasti tulkoot, ilman\nmuistutusta.\n\nGRÖN. Entä aseet?\n\nBUSKMAN. Ovella otetaan kuin ainakin.\n\nPALVELIJAVELI (ovesta tullen). Hänen armonsa piispamme Ingemar, hänen\narmonsa piispa Matias Strengnäsistä ja korkea-arvoinen mestari Jon\nKööpenhaminasta haluavat astua pyhän Sigfridin veljesmajaan.\n\nBUSKMAN. Olkoot tervetulleet.\n\nPiispat _Ingemar_ ja _Matias_ sekä mestari _Jon_ (saapuvat edelliset\naseettomina, Jon miekka vyöllä).\n\nMATIAS. Omasta ja virkaveljeni Ingemarin sekä tämän nerokkaan mestarin\npuolesta toivotan Vexiön kauppiaille Jumalan, hänen pyhän äitinsä,\npyhän Sigfridin ja kaikkien muiden pyhimysten suosiota ja suojelusta.\n\nGRÖN (mestari Jonille). Sallikaa, teidän arvoisuutenne, minun hiukan\nkeventää vyötäisiänne.\n\nJON (Katsahtaa tuikeasti kysyjään).\n\nGRÖN. Miekkanne, arvoisa.\n\nJON (Hellittää miekan vyöltään ja antaa sen Grönille, joka vie sen\nasekarsinaan).\n\nBUSKMAN. Veljestömme puolesta lausun arvoisat isät tervetulleiksi.\nPiispaamme Ingemaria on meillä ollut onni nähdä täällä useinkin, mutta\nkorkea-arvoinen Strengnäsin piispa suo meille sen kunnian nyt ensi\nkertaa, siksi siitä erittäin iloitsemme. Suvaitsetteko, arvoisat isät,\njuoda kanssamme pyhän Sigfridin maljan pyhimyksen kellarista noudetulla\noluella?\n\nINGEMAR. Me kiitämme. Minä tunnen, että oluenne on hyvää.\n\nMATIAS. Minäkin kiitän. Mutta mielestäni meidän pitäisi odottaa niitä\nvapaasukuisia herroja, joiden on määrä heti saapua.\n\nBUSKMAN. Siis odotamme. Lavitsalle, arvoisat vieraat! (Piispat istuvat).\n\nMESTARI JON. Vexiö on lähellä Tanskan rajaa ja sen kauppiaat ovat\ntunnetut vierasvaraisuudestaan. Siksi rohkenen minä, kuningas\nKristianin palvelija, saapua tähän majaan.\n\nINGEMAR. Hän on meidän ystävämme, hyvät kauppiaat.\n\nMATIAS. Ja teidän ystävänne. Kuningas Kristian suojelee kauppiaiden\netuja.\n\n1:NEN KAUPPIAS. Hävittääkö hän markkinat?\n\n2:NEN KAUPPIAS. Ja turvaa oikean hinnan?\n\nMESTARI JON. Sen hän varmaan tekee, kun pääsee valtaan valtakunnassaan\nRuotsissa.\n\nGRÖN. Hän onkin vallassa valtakunnassaan, mutta ei Ruotsissa. Täällä\nsiis ei ole hänen valtakuntansa.\n\nMESTARI JON (piispoille). Väärään paikkaan toitte minut, arvoisat isät.\n\nINGEMAR. Ei, hyvä mestari. Paikka on oikea. Minä tunnen Karl Grönin.\nHän kyllä sopisi muonamarskiksi kuningas Kristianin hoviin.\n\nGRÖN. Jos saisin anteeksi syntyperäni ja ruotsalaisen kansallisuuteni.\n\nBUSKMAN. Yhdyn arvoisaan piispaamme. Kuningas Kristianin palvelija on\nseuraamme tervetullut. Kauppamiehet tarvitsevat ystäviä kaikkialla. Ja\nkuningas on suosiollinen porvareille. Onhan hän kasvanutkin porvarin\nkotona.\n\nMESTARI JON. Minäkin olen porvarin poika ja istun seuraanne.\n\nMATIAS. Te, Vexiön kauppiaat, eikö olojen epävarmuus ja alituinen sota\npahasti häiritse rauhallista tointanne?\n\nBUSKMAN. Niin meidän tointamme kuin muidenkin, kenties enemmänkin;\nolemmehan valtakunnan kynnyksellä.\n\nMATIAS. Mutta teillä on hyviä kynnyksen vartioita.\n\nINGEMAR. Trollet Bergqvarassa.\n\nBUSKMAN. Ja piispamme Ingemar.\n\nGRÖN. Ja valpas valtionhoitajamme.\n\nINGEMAR. Hänellä on paljon suojeltavia. Ei tänne yllä hänen kätensä..\n\nMATIAS. Mutta meidän pitäisi jo saada loppu sodista.\n\nBUSKMAN. Sen suokoon Jumala, pyhä Sigfrid ja kaikki Ruotsin pyhät\nsuojeluspatroonat.\n\nPALVELIJA (ovesta tullen). Valtioneuvokset ja vapaasukuiset herrat Erik\nTrolle, Knut Eskilinpoika, Sten Kristerinpoika ja Krister Pentinpoika\nhaluavat astua pyhän Sigfridin veljesmajaan.\n\nBUSKMAN. Olkoot tervetulleet.\n\nYLIMYKSET (saapuvat sisälle. Grön kiiruhtaa heidän luokseen\nkumarruksilla ja kädenliikkeillä pyytäen heidän aseitaan. Ne annetaan\nhänelle vuoron mukaan, ja hän asettaa ne karsinaan. Huoneessa olijat\novat kohonneet seisomaan).\n\nERIK TROLLE. Kuulin täältä hurskaan toivotuksen.\n\nMATIAS. Se, jalot herrat, oli Vexiön kauppiaiden siunaus rauhapuolueen\ntoimille.\n\nERIK TROLLE. Se oli meille parhain vastaanotto.\n\nBUSKMAN. Ja teidän arvoisuutenne saapuminen tähän majaan on\nveljestöllemme erinomainen kunnia. Ja siksi terve tultuanne! Pyydän\n(lyö nuijalla pöytään), että veljestömme sääntöjen mukaan juomme aluksi\npyhän Sigfridin maljan. (Haarikoihin tartutaan. Kaikki juovat kääntäen\nkasvonsa pyhimyksen kuvaan päin).\n\nMATIAS. Muistettuamme ensiksi tämän arvoisan veljestön suojeluspyhää,\npitää meidän nyt pyhän Erikin nimessä kiirehtiä keskustelemaan niistä\ntärkeistä asioista, joiden tähden olemme koolla. Ehdotan, että piispa\nIngemar johtaisi keskusteluja.\n\nINGEMAR. Kiitän, sydämestäni kiitän. Tätä kunniaa en kuitenkaan\ntahdo. Jos ei veli Matias itse johtajaksemme suostu, niin ehdotan,\nettä siksi rupeaisi Ekholman ritari, valtaneuvos Erik Trolle. Ikänsä,\nkokemuksensa, arvonsa ja oppinsa puolesta on hän siihen sopivin.\n\nKAIKKI YLIMYKSET. Hyvä!\n\nERIK TROLLE. Taasen kiitosta yli ansion. Soturina ovat kaikki nämä\njalosukuiset ritarit vertaisiani. Oppia suuresti rakastan, mutta\nkelpaan siinä tuskin näiden arvoisain isien kengänrihmoja päästämään.\nMutta ehdotusta en vastusta, koska minulla on syytä vihata Sten\nSvantenpojan valtaa, ja koska rauhanpuolue minua johtajanaan pitää.\n\nKNUT ESKILINPOIKA. Häpeän puna on ollut poskillani siitä saakka, kun\nmeidän Arbogassa tekemän päätöksemme sai talonpoikaiskarja Upsalassa\npuretuksi. Sinäkin Sten Kristerinpoika kannatit Sten Svantenpoikaa.\n\nKRISTER PENTINPOIKA. Sitä en voi antaa sukulaiselleni anteeksi.\n\nSTEN KRISTERINPOIKA (hermostuneesti). En voinut sietää Trolleja; pidin\nheitä liian tanskalaisina, ja tanskalaisia oli minulla syy katkerasti\nvihata.\n\nMESTARI JON. Vihanne lauhtunut on, toivon minä.\n\nSTEN KRISTERINPOIKA. Nyt vihaan Sturea, en ketään muita.\n\nMATIAS. Siinä kumppanuksia olemme.\n\nKNUT ESKILINPOIKA. Hänen täytyy kukistua.\n\nERIK TROLLE. Hänellä on ystäviä.\n\nKNUT ESKILINPOIKA. Talonpoikakarja.\n\nERIK TROLLE. Ja Vaasat, Maunu Gren...\n\nKRISTER PENTINPOIKA. Ja Hemming Gad.\n\nSTEN KRISTERINPOIKA. Hänestä vaiti. Hänen hillitön kielensä on minut\nniin suolannut, että mieltäni kirveltää, kun muistan häntä. Vihaan\nSturea kuolemaan asti, kun hän luottaa mokomaan mieheen. Missä olen\nistunutkin kanssanne juomapöydässä, olette aina kertoneet minulle,\nkuinka tämä kelvoton piispa...\n\nMATIAS. Electus ainoastaan...\n\nSTEN KRISTERINPOIKA. No niin, inhoittava electus on minua herrallensa\nivaillut.\n\nINGEMAR. Samasta vitsasta olemme kaikki saaneet.\n\nSTEN KRISTERINPOIKA. Mutta minua, joka olen korottanut Sturen!\n\nERIK TROLLE. Ja siinä väärin tehnyt.\n\nSTEN KRISTERINP. Väärin tai oikein, siitä en tarvitse tehdä tiliä.\nMutta nyt hänen täytyy kukistua. Minä rupean kuningas Kristianin\nmieheksi.\n\nMESTARI JON. Kun te, arvoisat ylimykset, olette kaikki armollisen\nkuninkaani ystäviä, tuon minä teille hänen terveisensä. Hän luottaa\nteihin ja toivoo avullanne pian pääsevänsä ruotsalaisten alamaistensa\noikeaksi herraksi, josta ilkeämieliset ihmiset ovat hänet estäneet.\nHänen hyväntahtoisuudellaan ja anteliaisuudellaan teitä kohtaan ei\nole rajoja oleva. Hän palkitsee teidät runsaimmilla läänityksillä\nja vihamiestensä rikkauksilla sekä asettaa teidät johtamaan maan\nhallitusta. Ja rouva Sigbrit, jonka erityisestä suosiosta minulla on\nonni iloita, ja jonka mieltä kuulematta kuningas ei mitään tee, hän\non...\n\nKNUT ESKILINP. Olkoon hän, mitä on, mutta me kuulemme mieluummin\nkuninkaasta kuin hänestä.\n\nERIK TROLLE. Minä kunnioitan rouva Sigbritin oppia.\n\nKNUT ESKILINP. Noita!\n\nMATIAS. Kuningas Kristianin malja! Miksi en sanoisi: kuninkaamme malja!\n\nKAIKKI YLIMYKSET. Kuningas Kristianin malja! (Juovat. Kauppiaat\nnousevat, mutta eivät yhdy maljaan.)\n\nMESTARI JON. Samaa olutta kuin kuninkaamme pöydässä!\n\nERIK TROLLE. Te ette juo, kauppiaamme.\n\nBUSKMAN. Ei meillä, jalot herrat, ole voimaa ja rohkeutta niinkuin\nteillä. Kun Kristian on kuninkaamme, maljansa juomme.\n\nERIK TROLLE. Minkä keinon, hyvät herrat, luulette nopeimmin tuovan\nheille tämän onnen?\n\nMESTARI JON. Sallitaanko tehdä ehdotus?\n\nERIK TROLLE. Sallitaan, luulen minä.\n\nKAIKKI YLIMYKSET. Sallitaan.\n\nMESTARI JON. Etelä-Ruotsin aateli avaa heti linnansa Kristianin\njoukoille. Linnain isännät, kieltävät Sturelta läänityksistä määrätyn\nveron sekä huovit, mutta antavat molemmat kuninkaalle. Seudun\nporvaristo ja talonpojat seuraavat heti ylimysten esimerkkiä liittyen\noikeaan kuninkaaseensa. Niin täytyy Sturen väistyä.\n\nSTEN KRISTERINP. Minä olen valmis. Älykkäin huovini on urkkinut\ntietoonsa valtionhoitajan huoveilta, että valtionhoitaja aikoo\nmurhauttaa minut epäluulosta saadaksensa haltuunsa Nyköpingin. Ruotsin\nvahvimman linnan.\n\nKRISTER PENTINP. (kiivaasti). Hän uskaltaisi Oxenstjernaan koskea.\n\nSTEN KRISTERINP. Linnaani ei hän ainakaan saa; sen luovutan kuningas\nKristianille. (Lähimmille ylimyksille ja Jonille.) Heti kun Nyköpingin\nportilla tanskalainen soturi lausuu tunnussanan \"Kalmarin rakas\nyhteys\", remahtaa se auki kuninkaan joukoille.\n\nMESTARI JON. Te täytätte niin kuninkaamme rohkeimman toivon.\n\nINGEMAR. Nyt muistan. (Vetää kirjeen poveltaan.) Sain äsken kirjeen\nSturelta. Hän kirjoittaa: (Avaa kirjeen ja lukee.) »Sten Sture, Eksjön\nritari, Ruotsin valtionhoitaja, hänen armolleen piispa Ingemarille\nVexiossä tervehdys. Kun Ruotsin itsenäisyyden turvaaminen edelleen\nvaatii paljon varoja, niin kehoitamme teidän armoanne joutuisimmin\nsuorittamaan veron niistä läänityksistä, joita isäni, Jumala hänen\nsieluansa armahtakoon, ja minä olemme teidän armollenne kruunun\npuolesta antaneet. Samalla kehotamme teitä saapumaan huovinenne\nKalmariin, jonka kaupungin, kuten teidän armonne tietää, herra\nelectus on Ruotsin pyhien suojeluspatroonain avulla jälleen Ruotsille\nvalloittanut, vaan jonka linna vielä on Tanskan kuninkaan vallassa. Sen\nvalloittaminen vaatii paljon voimaa ja uhrauksia. Valitettavasti monet\nmaan ylimyksistä itsekkäistä syistä vetäytyvät näistä uhrauksista pois.\nMutta siitä he itse vastatkoot omalletunnolleen, Jumalalle ja pyhälle\nErik kuninkaalle.» (Käärii kirjeen kokoon.) Mitä on minun tehtävä?\n\nKNUT ESKILINP. Lähettäkää vastaukseksi pala tyhjää pergamenttia!\n\nSTEN KRISTERINP. Pyhän Bodvidin parran kautta, se on parasta.\n\nMATIAS. Se sopisi ritarille, ei piispalle. Hengen miehen täytyy\nmenetellä maltilla.\n\nKRISTER PENTINP. Ja totella?\n\nMATIAS. Ei. Veli Ingemar kirjoittaa näin: Olen tarkoin harkinnut teidän\nherruutenne käskyjä. Mutta täyttää en voi kumpaakaan. Mitä veroihin\ntulee, luulen viisaammaksi säästää ne parempiin aikoihin kuin lähettää\nne teidän sotavarustuksiinne. Hiippakuntakaupungistani en voi poistua\nenkä electukselle huoveja lähettää, koska niistä toiset ovat kuolleet,\ntoiset ovat sairaina ja jäännökset tarvitaan täällä Värendissä.\n\nKAIKKI YLIMYKSET. Hyvä!\n\nTROLLE. Suostuuko hänen armonsa kirjoittamaan näin?\n\nINGEMAR. Jos ei vaaraa olisi.\n\nMATIAS. Vaaraa! Kenen piispan tarvitseisi yhtä valtionhoitajaa pelätä?\n\nINGEMAR. Pyhä isä on kaukana.\n\nMATIAS. Mutta hänen voimakkaita palvelijoitaan on lähellä.\n\nJON. Kuten kuningas Kristian.\n\nKNUT ESKILINP. Niin heikoksi en luullut piispa Ingemaria.\n\nINGEMAR. En olekaan. Kirjoitan veli Matiaan ehdotuksen mukaan.\n\nJON. Siitä kuningas iloitsee. Ja ystäviään hän runsaasti palkitsee.\n\nTROLLE. Mitä muut läsnäolijat tekevät kuninkaan asian hyväksi?\n\nPALVELIJA (ovesta kiiruhtaen). Eräs ritari pyrkii kiireesti sisään.\n\nTROLLE. Ken hän on?\n\nPALVELIJA. Hän kieltäytyi nimeään ilmoittamasta.\n\nTROLLE. Ihmeellistä! Se on varmaan Trotte Maununpoika Eka. Hänellä on\nväliin omituisia päähänpistoja. Hän on kai tervetullut?\n\nKAIKKI. On.\n\nTROLLE. Ritari tulkoon! (Palvelija menee.)\n\nHemming Gad (saapuu sota-asussa, miekka vyöllä, kypärän silmikko alas\nlaskettuna.)\n\nGRÖN (rientäen hänen luoksensa). Miekkanne, ankara herra!\n\nGAD (ojentaa hänelle miekkansa, nostaa silmikon kasvoiltaan ja heittää\nläsnäolijoihin ankaran, kysyvän katseen).\n\nYLIMYKSET (hämmästyen). Te, herra electus!\n\nKAUPPIAAT (samoin). Tohtori Hemming!\n\nGAD. Niin, se minä olen. Olen liikkunut paljon maailmassa, enemmän\nmaitse, vähän vesitse. Mutta yhden merimiesten ennusmerkin olen oppinut\ntuntemaan. Saanko sen sanoa teille, piispat ja ritarit?\n\nMATIAS. Sitä opettamaanko tänne tulitte?\n\nGAD. Niin, teidän armonne.\n\nTROLLE. Sanokaa se!\n\nSTEN KRISTERINP. Koska ei kielenne voinut enää Kalmarissa kalkattaa.\n\nGAD. Kun lokki kiertää laivaa, on tulossa paha sää.\n\nKNUT ESKILINP. Se sana viekää laivaväelle.\n\nGAD. Se on sokaistu; se luokseen houkuttelee turman lintua.\n\nTROLLE. Se ei meihin koske, tohtori Hemming.\n\nGAD. Jumalan viiden haavan nimessä, se koskee teihin. Te olette\nlaivaväki. Tuossa (viittaa mestari Joniin) on lokki!\n\nMATIAS. Ja mikä te olette, herra electus?\n\nGAD. Minä? Sen tietää Ruotsin kansa.\n\nMATIAS. Vaan tiedättekö sen itse? Oletteko te piispa?\n\nSTEN KRISTERINP. Hän on anastaja. Hän on vallannut isänmaan asiat yksin\najettavikseen.\n\nINGEMAR. Milloinka, veli, olette viimeksi messun lukenut?\n\nGAD. Sitä aijoin juuri lähteä lukemaan. Mutta kun mieluummin katson\npaholaista vasten silmiä kuin seison alttariin päin ja annan hänen\nselkäni takana luikerrella ja juoniaan kutoa, siksi olen täällä.\n\nMATIAS. Jos täällä on paholainen manattava, niin kyllä meissä, veli\nIngemarissa ja minussa, on siihen enemmän piispaa kuin teissä, joka\nolette hengellisen virkanne kokonaan unhottanut.\n\nGAD. Kuta enemmän olette piispa, sitä useammat teillä on hartiat.\nEikä minun olisi tarvinnut olla niin kauan paavi Aleksanteri Borgian\nkamariherrana tunteakseni, että piispat kantavat kappaa kaksilla\nhartioilla. Ja jos luulet tietäväsi, mitä toinen kappa kätkee, älä\nyritäkään arvata toisen sisällystä!\n\nSTEN KRISTERINP. Kuinka monet hartiat luulette itsellänne olevan, kun\ntohditte noin ylpeästi puhua.\n\nGAD. Teidän sinne tänne vaappumisenne todistaa, että teidän äitinne\nsynnytti ainoan hartiattoman pojan.\n\nSTEN KRISTERINP. Se herjaus maksakaa! (Hyökkää väkipuukko kädessä Gadia\nvastaan. Knut Eskilinpoika ja Krister Pentinpoika seuraavat).\n\nBUSKMAN (lyöden nuijalla pöytään). Pyhän Sigfridin maja! (Toiset\nkauppiaat rientävät väliin toistaen samat sanat.)\n\nSTEN KRISTERINP. (kauppiaille). Miksi puollatte solvaajan henkeä?\n\nGAD. Minun henkeäni? Vaikkei se ole kallis; ei sitä helposti oteta.\n(Viittaa akkunaan.) Katsokaa ulos! Siellä kohoaa vankka keihäsmetsä.\n\nTROLLE (katsoo toisten kanssa ulos aukaistusta akkunasta ja hämmästyy).\nMitä aijotte, tohtori? Vangitako meidät?\n\nTOISET YLIMYKSET. Sitä hän ei tee. (Lähestyvät uhkaavasti Gadia.)\n\nGAD (asettuen akkunan kohdalle, jonka takaa kuuluu voimakas huuto:\nTohtori Hemming. Gad viittaa sinne rauhoittavasti). Minä olen turvassa,\nystävät. (Ylimyksille.) Siinä on porvareita ja talonpoikia; he ovat\nvalmiit uhraamaan kaikki Ruotsin vapauden hyväksi.\n\nMATIAS. Te toitte joukon meitä vastaan?\n\nGAD. En tuonut. Minulla oli teihin suurempi luottamus kuin kansalla.\nOlin saanut kuulla tästä kokouksesta ja aijoin tulla yksin. Mutta\nKalmarin porvarit ja piiritysjoukko olivat saaneet sen tietää eräältä\nuskolliselta palvelijaltani. Kun sitten yritin ratsastaa kaupungin\nportista, piirittivät he minut. »Te olette turvamme», he lausuivat,\n»emme uskalla teistä luopua. Jos ette palaa takaisin kaupunkiin,\nseuraamme me teitä.» Seuratkaa sitten! sanoin heille. Ja nyt on minulla\nsyy heitä siunata.\n\nKNUT ESKILINP. Te siis pelkäätte.\n\nGAD. En. Ruotsin aatelismiehissä on kyllä muitakin murhaajia\nkuin Engelbrektin murhaaja. Mutta minä luotan suomalaisen noidan\nennustukseen, että saan surmani tanskalaisten käsistä; ja silloin\nminä tietysti olen hyvin vanha ja huono. Minä siunaan heidän tuloaan\nsiksi, että saan sanoa heille (huutaa akkunasta): Sillä, ajalla kun te\ntaistelette uhraten henkenne ja verenne Ruotsin hyväksi, aikovat nämä\nherrat ja piispat hävittää maan itsenäisyyden ja saattaa sen kuningas\nKristianin valtaan kaikille Ruotsin rehellisille asukkaille turmioksi,\nvahingoksi ja orjuudeksi. Eipä siis syyttä ole Tanskan kuningas heidän\nkunniataan ja kilpeään häväissyt. Ja kun hän saa heidät valtaansa,\nsulkee hän heidät ahtaaseen paikkaan, johon ei kuu kuule eikä päivä\nnäe. Se on heidän palkkansa, koska he näkevät omat etunsa, eivätkä\nisänmaan, koska eivät pidä isänmaata sinä ainoana kirkkaana tähtenä,\njonka tulee töitämme ohjata, sinä ainoana kalliina, jonka edestä miehen\nkannattaa elää, toimia, kuolla. (Ulkoa kuuluu suostumuksen huutoja,\nnäyttämöllä lyhyt äänettömyys, jolloin herrat pidättelevät kiukkuansa)\n\nGAD. Valtionhoitajan nimessä vangitsen minä tämän tanskalaisen petturin.\n\nMESTARI JON (hätäisesti). Jalot herrat, armolliset piispat, älkää\nheittäkö minua hänen valtaansa. Muistakaa, minä olen kuningas\nKristianin edustaja, ja te olette taanneet minulle turvallisuuden\n(piilottautuu toisten taakse).\n\nTROLLE. Häntä suojelee tämän veljestöhuoneen rauha.\n\nGAD. Ja tätä huonetta suojelevat minun keihäsmieheni. Ellei\ntanskalaista valtaani heitetä, ei kenkään pääse täältä vapaana.\n\nTROLLE. Mitä teette hänelle?\n\nGAD. Lähetän Tukholmaan. Ja jollei valtionhoitaja häntä hirtätä muiden\nkorppien peloksi, ei hän ole seurannut minun neuvoani.\n\nMATIAS. Muistakaa, herra electus, että mestari Jon on hengellisen\nsäädyn jäsen, niinkuin minä ja te. Maallisissa asioissa tuomiten ja\npuuhaten olette te unhottaneet hengelliset asiat. Varoitan teitä\nkuitenkin mestariin koskemasta. Vapaana menköön hän, kun lupaa palata\nrajan yli.\n\nGAD. Älä usko tanskalaista äläkä munkkia! Mutta voin noudattaa teidän\narmonne tahtoa. Myönnyn lähettämään suosikkinne Skåneen Tanskan\npuolelle. Niin pääsee hän jälleen kutomaan mustia juoniaan. Mutta jos\nhänet kerran vielä Ruotsissa tapaan, silloin, viiden haavan nimessä,\nhirtetään hänet lähimmän puun oksaan. Siis ulos, mies! (Mestari Jon\nerkanee toisista ja poistuu ovelle päin.)\n\nSTEN KRISTERINP. (Jonille). Sanani kuninkaalle muistakaa!\n\nJON. Se itse muistakaa. Kööpenhaminassa ei sitä unhoteta. (Katsoo kauan\nGadiin, lähestyy sitten häntä ja lausuu puoliääneen.) Jäättekö ystävien\njoukkoon?\n\nGAD (ylenkatseella). En.\n\nMESTARI JON. He vihaavat teitä?\n\nGAD. Ja minä heitä.\n\nMESTARI JON. He ovat voimakkaat.\n\nGAD. En pelkää heitä.\n\nJON. On ainoastaan yksi, joka voi teidät heistä vapauttaa ja tehdä\nheidän juonensa tyhjäksi.\n\nGAD. Se on —\n\nMESTARI JON (puoleksi kuiskaamalla). Kuningas Kristian.\n\nGAD (kovalla äänellä). Tai paholainen. (Huutaa akkunasta,) Lähetän\ntäältä tanskalaisen viettelijän. Viisi miestä saattakoon hänet rajan\nyli Skåneen.\n\nÄÄNI AKKUNASTA. Hän tulkoon.\n\nMESTARI JON (ylimyksille). Suljen teidät tohtori Hemmingin suosioon.\n(Gadille.) Sanoin teille: yksin hän. (Menee.)\n\nGAD (itsekseen). Tuo konna, luulen, melkein totta haastoi. Sture on\nliian heikko. Kuningas Kristianin julman ruoskan nämä kavaltajat\ntarvitseisivat.\n\nTROLLE. Nyt varmaan jätätte meidät, herra electus?\n\nBUSKMAN. Vexiön kauppiaiden veljeskunta toivoo tohtori Hemmingin\ntyhjentävän haarikan rauhan palauttamiseksi.\n\nGRÖN (tuo haarikan).\n\nGAD (juo). Kiitos oluesta! Mutta rauhaa, joka saataisiin Tanskan\nvaltaan alistumalla, en toivo. (Astuu jälleen akkunaan, josta valo\nhänen kasvoilleen sädehtii.) Jatkuva taistelu on meille elinasia.\nMe puolustamme uskoamme, vapauttamme, ihmisarvoamme. Uskoamme!\nKuningas tahtoo vanhentuneiden ja mädäntyneiden kaavojen voimassa\npitämistä; meillä on halu avata edes yksi kirkon himmeistä akkunoista.\nVapauttamme! Tanskassa ei ole vapautta, ja me kadottaisimme omamme.\nKansa, joka on kahleensa katkonut, joka ei enää kule kumarassa\nikeen alla, vaan pystyisin päin katsoo ylhäistä valoa kohden;\nkansa, joka ei ole oppinut ainoastaan ajattelemaan, vaan myöskin\najatuksensa lausumaan, kansa, joka voi kärsiä äärettömän paljon, joka\nmieluummin uhraa sydänverensä kuin hylkää synnyinmaansa — ojentaisiko\nse vapaaehtoisesti kätensä Tanskan kuninkaan kahlehdittavaksi.\nalentuisiko se tieten ja tahtoen kurjiksi kuormajuhdiksi ja halvaksi\nvaihtotavaraksi, jollaisia hänen omat alamaisensa ovat? Sillä kuka\nmeistä ei tietäisi, että tanskalainen linnanherra, joka seuraa\nkuninkaansa esimerkkiä, kernaasti antaa kolme talonpoikaa kelvottomasta\nmetsästyskoirasta. — Puolustamme ihmisoikeuksiamme! Meidän maassamme\nsuojelee laki ja oikeus kaikkia. Niin on ollut ikimuistoisista ajoista\nsaakka. Kuka meistä ei muistaisi sitä jaloa laamannia, joka rohkeasti\noikaisi kuningastaan ja sai koko kansan puolelleen. Tämä ei ole ainoa\ntapaus lajiaan. Niin voi tapahtua milloin hyvänsä. Ja voi silloin\nTanskan kuninkaita, kun Ruotsin kansa vie heidät tilille! Varmaankin he\nsilloin pakenevat oikeuspaikkaa.\n\nToistan siis sanani. Meidän pitää jatkaa taistelua. Onhan kunniallinen\nkuolema häpeällistä elämää parempi. Ettekö tiedä, että tanskalaiset\npolveutuvat ryöväreistä, varkaista ja pahantekijöistä? Vihan ja\nkateuden jäytäminä haluavat he kaikkien kansojen häviötä ja ovat\nsentähden kammotut kaikkialla koko maailmassa. Voisin todistaa sanani\nheidän oman, Waldemarien aikana eläneen historioitsijansa Saxon\nlausunnoilla sekä omilla havainnoillani, joita olen tehnyt vieraissa\nmaissa matkustellessani. Mutta teille pitäisi se muutenkin olla selvä.\nKysykääpä omalta kokemukseltanne! Teidän, herra Sten Kristerinpoika,\njoka nyt innolla ajatte kuningas Kristianin asiaa, pitäisi tuntea,\nkuinka tanskalaiset palveluksenne maksavat. Vanhan Sten herran aikana\nte toisten kanssa kutsuitte maahan kuningas Hannun ja kaunistitte hänen\npäänsä Ruotsin kruunulla. Palkinnoksi rosvosi kuningas teidän mainiot\nlohivetenne Elfkarlebyssä.\n\nSTEN KRISTERINP. (keskeyttäen). Ajat ovat siitä muuttuneet.\n\nGAD. Mutta eivät tanskalaiset. Kuinka on tapahtunut Suomessa? Tämän\ntuhatjärvisen maan rantamat ovat täynnä heidän hävitysmerkkejään.\nPyhän Henrikin pyhättö Auran rannalla on häväisty, sen kalleudet\nryöstetty. Hätäviestit leviävät sieltä, kertoen viattomien\nkärsimyksistä, kyyneleistä, verivirroista. Voi tätä hallitsijaa! Voi\nnäitä päälliköitä! He tuhoavat kansaa, joka muita Ruotsin valtakunnan\nasukkaita uskollisimmin on säilyttänyt kuningatar Margaretan\nunioniaatteita... Minä vihaan tanskalaisia. Niin tekee jokainen\nrehellinen Ruotsin mies. (Hyvä-huutoja akkunan takaa.) Ja kun te,\npiispat ja ritarit, haluatte päästä minun seurastani, niin minäkin\nnyt kernaasti jätän teidät. Sillä teissä on tanskalainen haju, jota\nrajattomasti inhoan. Ketä ei lätäkkö-ilma miellytä, hän seuratkoon!\n(Menee kiivaasti. Kauppiaat, paitse Buskman ja Grön, seuraavat. Ulkoa\nkuuluu riemuhuutoja.)\n\nSTEN KRISTERINP. (kiivaasti). Pyhän Bodvidin parran nimessä! Tätä me\nsiedämme!\n\nKNUT ESKILINP. Hävyttömin solvaus! Hän saattaa siitä ylpeillä.\n\nSTEN KRISTERINP. Sen saatoit kuulla, Trolle.\n\nTROLLE. Sen itse kuulit.\n\nKRISTER PENTINP. Sen kuulimme kaikki. Arvoisat piispatkin.\n\nINGEMAR. Sen olemme usein kuulleet.\n\nMATIAS. Mutta emme enää monesti kuule.\n\nKRISTER PENTINP. Jos emme surmaa koiraa, kyllä se haukkuu.\n\nTROLLE. Hän on Sturelle kaikki kaikessa, kansalle uusi Engelbrekt.\n\nMATIAS. Mutta Roomasta tulevaa iskua hän ei kestä.\n\nKAIKKI YLIMYKSET. Roomasta!\n\nMATIAS. Hänen pyhyytensä ei ole vahvistanut Linköpingin kapitulin\nvaalia. Hemming Gad ei ole laillinen piispa.\n\nTROLLE. Ei ole. Mutta hän käyttää piispan tulot.\n\nINGEMAR. Sotaan.\n\nMATIAS. Se on estettävä.\n\nSTEN KRISTERINP. (halveksien). Estäkää!\n\nMATIAS. Sen tekee panna.\n\nKAIKKI. Panna!\n\nMATIAS (Trollelle). Poikanne, arkkidiakoni Kustaa, on vielä Roomassa?\n\nTROLLE. On.\n\nMATIAS. Hän on edelleen kardinaalien ja pyhän isän suosiossa?\n\nTROLLE. On.\n\nMATIAS. Ja vihaa Sturea?\n\nTROLLE. Kiivaimmasti.\n\nMATIAS. Ja on kuninkaan ystävä?\n\nTROLLE. Mitä hartain.\n\nMATIAS. Te kirjoitatte hänelle usein?\n\nTROLLE. Paremmin en voisi taitoani käyttää. MATIAS.\n\nTeidän on heti kirjoitettava hänelle.\n\nTROLLE. Kirjeenviejä voi jo tänään Bergqvarasta lähteä.\n\nMATIAS. Hyvä. Kirjoittakaa arkkidiakonille, että hänen on käyttäen\nhyväkseen kardinaalien apua, toimitettava hänen pyhyytensä tietoon,\nettä Sturen suosikki Hemming Gad pinoaa rikoksia rikosten päälle, niin\nettä niiden mitta jo pitäisi olla täysi, joten tämä itsetekoinen piispa\nja jumalaton mies olisi pannaan pantava, hiippakunnan hoidosta, viran\ntarjoamien etujen nauttimisesta ja koko seurakunnasta erotettava.\nLukuun ottamatta hänen monia hengellisiä hairahduksiaan, joista pahin\non se, että hän on lausunut paljon ilkeitä ja häpäiseviä sanoja\npaavillisesta pyhyydestä, on hän aina ollut kiivas kuninkaan, oman\noikean herransa vastustaja. Hän menettelee niinkuin viikinki eikä\nniinkuin hengen mies. Hän on häpeäksi koko kristikunnalle. Ilmoittakaa\nsamalla, että toivomukseenne yhtyvät kaikki Ruotsin oikeat piispat ja\nvapaasukuiset miehet, joita electuksen röyhkeys ja omavaltaisuus on\nloukannut.\n\nTROLLE. Kirjoitan. Pyhä Sebastiankaan ei voi Hemming Gadin päätä\npanna-iskulta suojella.\n\nKNUT ESKILINP. Pyhä Sebastian on kadottanut arvonsa ja niin tekee\npannannekin, jos Sture ottaa Gadin suojelukseensa.\n\nMATIAS. Pyhää isää vastaan? Sitä ei hän tee.\n\nSTEN KRISTERINP. Sille asialle ei ole vielä kukko laulanut.\n\nMATIAS. Minä kyllä taivutan nuoren kukon. Nyt lähdemme. Te, herra\nritari, kirjoitatte arkkidiakonille Roomaan, veli Ingemar Sturelle.\n\nTROLLE ja INGEMAR. Niin, niin.\n\nSTEN KRISTERINP. Ja minä olen lähettänyt sanani kuninkaalle.\nViimeiseksi teihin yhdyin; ensiksi teen suurimman uhrin. Minun isäni\npoika ei rakasta empimistä.\n\nTROLLE (haarikkaan tarttuen). Pyhän Sigfridin kunniaksi. (Juovat.)\n\nMATIAS (Buskmanille). Kiitos veljestöllenne. Toivomme pysyvän rauhan\npian palaavan.\n\nBUSKMAN. (Kumartaa vastaukseksi.)\n\nYLIMYKSET (lähtevät. Grön antaa heille aseet).\n\nBUSKMAN (ottaa haarikan ja katsoo sen pohjaan). Sääli emsiläistä\noluttamme!\n\nSille asialle ei ole vielä kukko laulanut.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kuvaelma.\n\nSali Tukholman linnassa. Ovia perällä Ja molemmilla puolilla,\nkatsojasta oikealla suuri uuni, jonka kupeissa Sturen vaakuna (yö ja\npäivä), samalla puolella pöytä ja tuoliryhmä, vasemmalla kattotuoli ja\nraheja. Perällä raheja seinustalla. Varhainen aamu. Kattokruunussa ja\npöydällä palavat vahakynttilät.\n\nSten Sture ja piispa Matias tulevat oikealta. Matiaalla on kädessä\npaavin pannakirje Gadia vastaan.\n\nSTURE (mielenliikutuksella). Se on minulle mahdotonta, teidän armonne.\n\nMATIAS. Ei, herra, se ei saa olla mahdotonta.\n\nSTURE. Kuinka hylkäisin miehen, joka meitä kaikkia voimallisemmin\non isänmaan puolesta taistellut? Jos on vaaran hetkellä miekkaa\nheilutettava tahi joukon epäröidessä sanan voimaan turvauduttava, kuka\nsilloin on herra eleotuksen vertainen?\n\nMATIAS. Niin häikäilemätön ei ole kenkään.\n\nSTURE. Hän on urhoollinen.\n\nMATIAS. Pilkatessaan häjyllä kielellään virkaveljiään ja aatelia.\n\nSTURE. Kansaa ja sen etua puolustaessaan.\n\nMATIAS. Häntä suosimalla ette saa Ruotsiin yksimielisyyttä Hänen\npyhyytensä, arkkipiispa ja koko kirkko teitä siitä syyttää. Kädessäni\non pannakirja, joka lankeaa raskaasti Hemming Gadin hartioille.\nEllei hän sen alle nöyrry, jos hän saa teiltä kannatusta ja tukea\ntuomiokapituliltaan, singahtaa pyhän Pietarin istuimelta salama\nLinköpingin tuomiokapitulia, hiippakuntaa, teitä, koko Ruotsia vastaan.\n\nSTURE. Hemming Gad oli isäni ystävä ja tuki. Minua on hän ohjannut\npienestä saakka. Hänen sanansa ovat povessani isänmaanrakkauden liekin\nsytyttäneet. Minä kunnioitan, rakastan häntä.\n\nMATIAS. Ne ovat omia tunteitanne. Ovatko ne teistä tärkeämpiä kuin\nisänmaan etu. Toisin punnitsi iso-isänne, jalo Niilo-herra, jonka\nluontoiseksi teitä kehutaan.\n\nSTURE. Hän oli rahvaan ystävä. Jokainen rahvaan ystävä oli hänen\nystävänsä. Sellainen on electus.\n\nMATIAS. Hän on pahin este, joka pidättää aatelin ja hengellisen säädyn\nvaltaanne kannattamasta. Aateli vihaa häntä. Electus näet kiihoittaa\ntalonpoikia. Hengelliset häntä kammovat, koska hän lonkkaa pyhän säädyn\narvoa. Nyt kohtaa häntä panna. Silloin tulee hän koko kristikunnan\nkammoksi. Jokainen hurskas kristitty väistyy hänen tieltään.\nPakoittaisitteko te meidät työskentelemään yhdessä tuon kirotun ja\njumalattoman miehen kanssa? Jos pakoitatte...\n\nSTURE. Ei! Älkää uhatko, arvoisa isä! Kunniani ja kilpeni kautta,\nsilloin en voi vaatimukseenne suostua. Jos hylkään electuksen, mitä\nturvaa on minulle teistä, kirkkoruhtinaat ja ritarit? Minkälainen on\nteidän apunne? Siitä on todistus pöydälläni, piispa Ingemarin kirje.\nHän kieltäytyy täyttämästä velvollisuuttaan minua ja kruunua kohtaan.\nKujeen sisällys ei liene teille tuntematon?\n\nMATIAS. Ei ole. Mutta Ingemar on nyt valmis repimään kirjeen. Hän anoo\nanteeksi ja täyttää kaikki teidän herruutenne käskyt, kun ette kohoa\nkirkkoa vastaan.\n\nSTURE. Siis Hemmingillä ostan Ingemarin! Huono kauppa!\n\nMATIAS. Ingemarinko vain? Koko kirkon. Se on mahtava voima. Sekä\naatelin. Siis älkää epäröikö! Toisella puolella on jumalaton mies,\ntoisella hengellinen ja maallinen ylimystö. Te olette nuori, kokematon\nruhtinas —\n\nSTURE. Enkä saisi hylätä koeteltua ystävää.\n\nMATIAS. Ette saa syöksyä vaaraan, joka on helposti kartettavissa.\nOnko eduksi joutua pyhän isän epäsuosioon? Salliiko sen omatuntonne?\nSalliiko sen Ruotsin etu? Kuningas Kristian pitäisi erittäin\nansiokkaana tekona hyökätä paavillisen kuurian valtuuttamana\nkurittamaan Ruotsin valtionhoitajaa, joka halveksii apostolisen\nistuimen käskyjä.\n\nSTURE. Tanskalaiset joukot on täältä usein karkoitettu.\n\nMATIAS. Se on maksanut verta. Kuinka suureksi tulisikaan veritulva\nsilloin, kun tanskalaisten valloitushimoa kiihdyttäisi hänen pyhyytensä\nlupaus ja käsky.\n\nSTURE. Ryhtyisikö hänen pyhyytensä sellaiseen keinoon?\n\nMATIAS. Aivan vannaan. Niistä susista, jotka pohjoismaissa hävittävät\nPietarin kaitsettavaksi uskottua laumaa, on Gad kaikkein pahin. Kun\nkerettiläisyys kohottaa Saksassa julkisesti päätään, ei pyhä isä voi\njättää electusta Ruotsissa hävitystään jatkamaan, häväisemään ja\npilkkaamaan pyhää säätyä.\n\nSTURE. Missä on hän sen oppinut? Paavi Aleksanterin hovissa.\n\nMATIAS. Sitä vaarallisempana Leo X häntä pitää. Electuksen pilkka\nkohoaa paavillista kuuriaa vastaan, jonka loisto on niin suuri, että\njaloimmatkin ruhtinaat sen nähtyään kasvonsa kätkevät.\n\nSTURE. Minä kunnioitan syvästi paavillista istuinta. Alttiimpaa\npalvelijaa sillä tuskin on. Mutta tämä vaatimus on raskas.\n\nMATIAS. Ajatelkaa! Pyhän Pietarin seuraajalla on taivaan avaimet\nMutta hän on maallisten valtakuntainkin ylin ohjaaja. Hän voi otsanne\nkuninkaan kruunulla kaunistaa; mutta hän voi siihen painaa myöskin\nijäisen kirouksen leiman. Kummanko valitsette? Se on nyt ratkaistava.\n\nSTURE. Äh, eihän minulla ole valinnan varaa. Minun täytyy totella pyhän\nisän tahtoa. Jumala ja pyhä Eerik antakoot sen tapahtua Ruotsin onneksi!\n\nMATIAS. Kiitos, poikani! Iloitsen päätöksestänne. Kirkko ja Ruotsin\nvaltakunnan neuvosto on siitä iloitseva.\n\nPALVELIJA (perältä tullen). Hänen armonsa piispa Ingemar sekä\nvalta-neuvokset Erik Trolle ja Knut Eskilinpoika.\n\nMATIAS (Sturelle). Vexiön piispan kirje! Minä otan vastaan piispan ja\nritarit.\n\nSTURE. En näe muuta keinoa. (Poistuu raskain askelin oikealle).\n\nMATIAS (katsoo kauan hänen jälkeensä ja astuu sitten rohkeasti piispa\nIngemaria, Erik Trollea ja Knut Eskilinpoikaa vastaan).\n\nTROLLE. Mitä mieltä on Sture?\n\nMATIAS. Hän on nuotassamme. Täytyy vain tarpoa, ettei kala pakene.\nPiispa Ingemarin on anteeksi pyydettävä ja revittävä kirjeensä, jonka\nSture hänelle nyt tuo.\n\nINGEMAR. Kernaasti, yhteisen asiamme hyväksi.\n\nKNUT ESKILINP. Mutta Hemming Gad voi repiä nuotan. Hän on leijona\nmieleltään.\n\nMATIAS. Säätynsä häväistys.\n\nINGEMAR. On ainoastaan sotilas.\n\nMATIAS. Se ei ole hänen suurin vikansa.\n\nTROLLE. Irstaisuudesta kuulin häntä moitittavan.\n\nMATIAS. Se on heikkouden synti. Electus ei anna hänen pyhyydellensä\npaaville eikä kirkonruhtinaille ja prelaateille niille kuuluvaa arvoa.\nKuninkaista puhuu hän kuin tavallisista ihmisistä. Eikä hän tee mitään\neroa suurisukuisten ja rahvaan välillä; antaapa hän vielä etusijan\nhalvalle alhaisolle.\n\nTROLLE. Sillä hän on jo kirouksen ansainnut.\n\nMATIAS. Valtionhoitajan suurin rikos on ollut tämän tuomitun syntisen\nsuosiminen. Eikä voi häpeämättä ajatella, että meitä on pahoitettu\nhänen kanssaan toimimaan. Siksi sanoin Sturelle, että niin ei saa enää\ntapahtua.\n\nINGEMAR. Siinä, arvoisa veli, teitte oikein. Kadotuksen tulikivijärven\non Gad ansainnut.\n\nKNUT ESKILINP. Voitte iloita, arvoisat isät; pian hän sinne pääsee.\n\nMATIAS. Tämä jumalansa unhottanut mies paljastaa maailman pilkattavaksi\nhengellisen säädyn harha-askeleet, vaikka unhotuksen huntu olisi niiden\npäälle rakkaudella levitettävä.\n\nKNUT ESKILINP. (pilkalla). Mikä kuoleman synti!\n\nMATIAS. Niin on, herra ritari. Vai onko teistä oikea se käsitys, että\nhänen pyhyytensä paavi; kirkonruhtinaat ja prelaatit, kaikki kuninkaat,\nsuurmiehet, porvarit ja talonpojat, yksinpä kerjäläisetkin syöpäläisten\ntäyttämissä ryysyissään ovat saman arvoisia? Kaikki muka ihmisiä eikä\nmitään muuta.\n\nKNUT ESKILINP. Ei toki, arvoisa isä, en sitä hyväksy.\n\nMATIAS. Se on yhteiskunnalle vaarallista.\n\nKNUT ESKILINP. Ruotsin rahvaan ylpeys on ilmankin suuri.\n\nTROLLE. Sitä ovat valtionhoitajatkin mairitelleet.\n\nMATIAS. Mutta ei kuningas.\n\nTROLLE. Niin. Hänen asiaansa me ajamme.\n\nKNUT ESKILINP. Ja omaamme.\n\nMATIAS. Sten Kristerinpoika ei tulle kokoukseemme.\n\nTROLLE. Hän pelkää Sturea ja odottaa kuningas Kristiania.\n\nKNUT ESKILINP. Hänessä kylvömme on itänyt.\n\nVALTIONHOITAJA, ERIK JUHANANP. VAASA, MAUNU GREN ja JAAKKO KURKI\n(saapuvat oikealta. Valtionhoitaja menee kattotuolin luo ja viittaa\nherroja istumaan ja istuu sitten itsekin, jolloin Kurki jää seisomaan\nhänen vasemmalle puolelleen. Piispat istuvat pöydän luo valtionhoitajan\nvastapäätä, muut ylimykset sivuraiteille.)\n\nINGEMAR (lähestyen Matiaan kuiskauksen jälkeen valtionhoitajaa). Ellen\nerehdy, on minun kirjeeni..\n\nSTURE. Niin on, arvoisa isä.\n\nINGEMAR. Väli Vexiöstä Tukholmaan on pitkä. Sinne on saapunut vääriä\nviestejä teidän herruutenne aikeista. Ne ovat minut eksyttäneet tekoon,\njota kadun. Kun loukkauskivi, joka on erottanut kirkonmiehet teistä,\nnyt poistuu, olen valmis palvelemaan teidän herruutenne käskyjä siinä\nmäärässä kuin voimani ja pyhän kirkon etu sallivat. Muuta hyvitystä,\nkuin tämän tunnustuksen, ette vaatine vanhalta kirkonpalvelijalta?\n\nSTURE. En, arvoisa isä. Kun ojennan teille kirjeenne, on sen muisto\nminulta unhottunut. (Ojentaa kirjeen Ingemarille.)\n\nINGEMAR (repäisten kirjeen). Hävitköön näin kaikki erimielisyys Ruotsin\nvaltionhoitajan ja kirkon väliltä!\n\nSTURE. Piispa Matias tehköön selvän kokouksemme tarkoituksesta.\n\nMATIAS (nousten). Se olisi hänen armonsa arkkipiispan asia. Mutta kun\npyhimykset eivät ole suoneet hänelle voimaa tänne saapua, teen minä sen\nhänen edustajanaan.\n\nPyhän istuimen tietoon Roomassa on tullut se väärä ja turmeleva tapa,\njolla tohtori Hemming Gad, ilman pyhän isän virkavahvistusta hoitaa\nLinköpingin hiippakuntaa, ja monet solvaukset, joita hän on lausunut\nei ainoastaan hengellistä säätyä ja maallisia ylimyksiä, vaan myöskin\nhänen pyhyyttään paavia vastaan. Siksi on hänen pyhyytensä ankarimman\npannan uhalla käskenyt, että electuksen on erottava piispan virasta ja\nkaikesta vaikutuksesta hiippakunnassa.\n\nERIK VAASA. Hän ei ole hiippakuntaansa juuri koskenutkaan.\n\nMATIAS. Mutta hän on kantanut piispan tulot.\n\nMAUNU GREN. Niillä puolustaakseen isänmaata.\n\nTROLLE (nousten). Olen tiennyt, että kuninkaallisen vallan puute on\nRuotsissa suuri. Mutta en muistanut, ettei meillä ole niin pitkiin\naikoihin kuningasta ollut, että hänen lyömänsä ritarit jo ovat ehtineet\nkuolla. Nyt sen muistan, kun kuulen asemiesten valtakunnan neuvostossa\npuhuvan.\n\nMAUNU GREN (kiivaasti). Minä olen ylimys niinkuin tekin, vaikken ole\nkylliksi vanha, että olisin ehtinyt Juutinmaan kuninkaan jaloissa\nryömiä. Mutta kernaasti suon muille sen kunnian, jonka isänmaallisen\nmiehen tuomitseminen tuottaa. (Menee kiivaasti ulos peräovesta.)\n\nSTURE. Heimolaisellani on kiivas veri, arvoisat isät ja ritarit. Asiaan\nryhtyen asettaa hänen pyhyytensä tahto neuvoston vaikeaan asemaan.\n\nINGEMAR. Miksi olisi vaikea seurata pyhää kanoonia?\n\nTROLLE. Ei minusta.\n\nKNUT ESKILINP. Eikä minusta.\n\nMATIAS. Ei suinkaan minustakaan.\n\nERIK VAASA. Eihän neuvosto voine päättää electusta kuulematta. Onko\nhäntä kutsuttu?\n\nSTURE. On.\n\nMATIAS. Poissaolo todistaa kovakorvaisuutta.\n\nPALVELIJA (peräovesta tullen). Tohtori Hemming Gad.\n\nSTURE. Tulkoon! Me odotamme.\n\nGAD (saapuu). Pyydän anteeksi viipymistäni. Kun sain teidän herruutenne\nkäskyn, kuulin, että tanskalainen rosvojoukko oli hyökännyt Skånesta\nVärendiin. Aprikoimatta kumpaistako on ensin kuuleminen, teidän\nherruutenne käskyä vaiko velvollisuutta suojella rauhallista rahvasta,\nriensin sinne, torjuin tanskalaisen joukon ja olen nyt ratsastanut\ntänne läpi yön. Kun nämä arvoisat piispat ja ritarit ovat ehtineet\nminua ennen, eivät heidän juominkinsa viime yönä ole kovin myöhään\nkestäneet.\n\nMATIAS. Piispa Ingemar ja minä vietimme yömme hartauden harjoituksilla\nharmaa-veljesten luostarissa.\n\nGAD. Sittenhän täällä on pyhyyttä runsaasti. Toivon, että yöllinen\nratsastukseni luetaan siihen pieneksi lisäksi.\n\nMATIAS. Herra electus, nyt ei ole pilanteon aika eikä paikka.\n\nGAD. Siis luopukaa tästä pilanteostanne, hyvät herrat.\n\nSTURE. Olemme kutsuneet teidät neuvoston kokoukseen ikävän asian vuoksi.\n\nGAD. Minä koetan sitten pitää huolta, ettei täällä ole ikävä.\n\nSTURE. Piispa Matias tehköön selkoa hänen pyhyytensä määräyksistä!\n\nGAD. Säästäkäämme se vaiva arvoisalta isältä. Satun ne tietämään. Pyhän\nPietarin sijainen on saanut sen käsityksen, että Hemming Gadin on\njäätävä taivaan portin ulkopuolelle. Mutta se on erehdys, hyvät herrat.\nPiispan virassa ei ole kukaan, apostolisesta istuimesta alkaen, tehnyt\nsen vähemmän syntiä kuin minä.\n\nMATIAS. Teidän rikoksenne ovat liian julkeat, että niitä voisitte\npeittää.\n\nGAD. Niinkö? Kun te olette ne huomanneet, tulee siis tämä\nparannusyrityskin teidän puoleltanne. Huolenpito minun autuudestani\nlisää teidän ansionne monenkertaiseksi. Kun te sen jaatte näille\nvapaasukuisille herroille, toivon ettei oma osanne jää kovin vähäksi.\n\nMATIAS. Teidän röyhkeytenne ja turmiollisen toimintanne ehkäiseminen\non epäilemättä Jumalalle ja pyhimyksille otollinen teko. Ja meillä\nkirkonmiehillä on erityinen ilo, kun neuvosto ja valtionhoitaja ovat\ntässä asiassa yksimieliset hänen pyhyytensä paavin kanssa.\n\nGAD. Minulla ei varmaankaan ole syytä epäillä hänen armonsa sanoja?\n\nSTURE (kaikkien häneen tarkasti katsoessa). Te olette kirkon mies, siis\nkirkon tuomion alainen.\n\nGAD. Mitä on Ruotsin valtionhoitajalla ja neuvostolla tekemistä kirkon\ntuomion kanssa?\n\nMATIAS. Tuomiotaan täytäntöön pannessa käyttää pyhä kirkko maallisen\nvallan apua.\n\nGAD. Ymmärrän. Ruotsin valtionhoitaja, suurmiehet ja piispat, kaikki\nyksin tuumin, tahtovat siis minun paatuneen sydämeni taivuttaa ijäistä\nautuutta ajattelemaan. Tämä minua yksin tarkoittava huolenpito ajalla,\njolloin Ruotsin itsenäisyys on kovin uhattu, on minulle erinomaisen\nsuuri kunnia, ja siitä lausun kiitokseni teille, hengelliset isät ja\nmaalliset mahtajat. Mutta sallikaa kysyä, millä olen tämän ansainnut?\n\nSTURE. Sen tietää hänen pyhyytensä.\n\nGAD. Että teidän herruutennekin sen tietäisi, sanon sen teille. Olen\nRuotsin vapauttamiseksi taistellut sanalla sekä miekalla kenties\nenemmän kuin kukaan muu. Kaksikymmentä vuotta sain minä paavin hovissa\nehkäistyksi kaikki juonet, joita Tanskan kuningas ahneiden prelaattien\navulla siellä kutoi vanhaa Sten herraa vastaan. Isänne aikana taistelin\nlakkaamatta maalla ja merellä kirottuja tanskalaisia vastaan; samoin\nolen tehnyt teidän aikananne. Vaikka minun on pitänyt ulvoa susien\nkanssa, etten joutuisi susien saaliiksi, en ole kuitenkaan koskaan\nomaa etuani katsonut. Ensimäinen Sture sai Linköpingin tuomiokapitulin\nvalitsemaan minut piispakseen. Koska tunnen paljon piispaparkoja, mutta\ntuskin yhtään oikeata piispaa, niin ajattelin, ettei piispan viitta\nminunkaan jumalattomilla hartioillani kovin turmeltuisi. Enkä minä sitä\nole usein kantanutkaan. Tuomiokapituli on hoitanut viran; mutta minua\novat piispan tulot auttaneet taistelemaan isänmaani vihollisia vastaan.\n\nMATIAS. Olette siis kirkon pyhää omaisuutta väärinkäyttänyt.\n\nGAD. Koska en ole sillä edistänyt teidän puolueenne asiaa. Koska olen\nTanskan kuninkaan kiivaimpia vihamiehiä. Mutta hänellä on ystäviä\nRuotsin suurmiesten joukossa. Te, herra valtionhoitaja, ette niitä\nnytkään tarvitse kaukaa etsiä. Omat edut ovat heille isänmaan etuja\nkalliimmat. Pettäen teidät Juudaan suunannolla ovat he liittyneet\nyhteen minua kukistaakseen. Se ei, viiden haavan nimessä, ole\nnäihin saakka ollut helppo tehtävä. Ympärilläni on ollut urhokkaita\nsotamiehiä, takanani Ruotsin rahvas.\n\nTROLLE. Jota te olette aina kiihoittanut.\n\nGAD. Ja jota te tahdotte orjuuttaa ja juhdaksi alentaa.\n\nKNUT ESKILINP. Mitä se muuta on kuin orjakarja?\n\nSTURE. Tanskassa, mutta ei Ruotsissa.\n\nKNUT ESKILINP. Hyvää tekee ruotsalaisillekin ryömiä ikeen alla. Kyllä\nhe jaksavat sen, minkä tanskalaisetkin.\n\nGAD. He eivät jaksa. Ennenkuin he siihen tottuvat, kadotatte te,\nkorkeat herrat, höyhentöyhtönne ja nämä arvoisat isät kymmenyksensä ja\nlihavat vatsansa.\n\nMATIAS. Nyt ei ole kysymys Ruotsin rahvaasta, vaan teistä, electus.\n\nGAD. Me olemme lähetysten kuin uhrilipas ja piispan pussi. Rahvaan\ntähden ei minuun uskallettu koskea. Silloin nämä älykkäät päät\nkeksivät, ettei minua oltu vielä Roomassa virkaani vahvistettu. Sieltä\npäin oli siis isku annettava. Pannajulistus on kyllä meidän päivinämme\nkuin pivollinen olutta, joka on viikkokauden ollut avonaisessa\nastiassa..\n\nMATIAS. Sen sanoo piispa!\n\nGAD. Joka ei ole saanut paavin vahvistusta ja jota vastaan tähdättyä\npannakirjaa te, arvoisa isä, niin suurella tyytyväisyydellä kädessänne\npuristatte... (Valtionhoitajalle,) Tämä oluttilkka on pitkällä matkalla\nvielä enemmän väljähtynyt. Onko mahdollista, että teidän herruutenne\nrupeaa sitä tynnörissään voimistuttamaan? Suodaanko näille katalille\nliittolaisille niin suuri voiton ilo? Enkö olisi voinut aikoja sitten\nviskata pois miekkaani, kääntyä heihin ja sanoa: Minä voin hoitaa\nhiippakuntani niin kuin kuka hyvänsä. Voin olla yhtä hyvä piispa kuin\ntekin. Voin keritä lampaitani ja lihoittaa itseäni laumani ihralla.\nVoin kulkea mässäten luostarista luostariin, pitää yhtä abbedissojen\nsekä nunnien kanssa sekä ottaa jälleen juhlatiloissa korkeasti pyhän\nryhdin ja kantaa juhlasaatossa hostiaa...\n\nMATIAS (kiivaasti). Salliiko Ruotsin vallan päämies, että pyhää säätyä\nja pyhiä toimituksia hänen läsnäollessaan näin törkeästi häväistään?\n\nINGEMAR. Minä kysyn sitä samaa?\n\nERIK TROLLE ja KNUT ESKILINP. Me kysymme sitä samaa?\n\nGAD. Teille, piispat ja ritarit, olen antanut suolaa vatsanne mukaan.\nValtionhoitajalle voin tehdä saman kysymyksen kuin tekin.\n\nMATIAS. Me odotamme valtionhoitajan vastausta.\n\nERIK VAASA. Jos minun sanani voisi jotain vaikuttaa, antaisin sen herra\nelectuksen hyväksi.\n\nSTURE. Sen tiedän, jalo sukulaiseni. Mutta minä en voi syöstä Ruotsia\nalttiiksi siihen vaaraan, joka olisi odotettavissa, jos asettautuisimme\npyhän isän tahtoa vastaan. Ja täytyy minun kieltää tohtori Hemmingiltä\nkannatukseni, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja pyhä\nEerikki-kuningas.\n\nMATIAS (nousten ja ottaen pöydältä palavan kynttilän). Ja minä hänen\npyhyytensä paavin nimessä kiellän tohtori Hemming Gadin Linköpingin\nhiippakuntaa turmelemasta ja vetämästä sille Jumalan ja kaikkien\npyhimysten kostoa. Ellei hän herkeä kantamasta piispan tuloja ja luovu\nkaikista vaatimuksista tähän virkaan, on hän kirkonkirouksen alainen,\nerotettu kaiken taivaan valtakunnassa tarjottavan hyvän osallisuudesta,\nja hänelle sammuu kaikki ilo ja onni, niinkuin tämä maahan viskaamani\nkynttilä sammuu. (Viskaa palavan kynttilän permannolle, jolloin se\nsammuu,) Hänen pyhyytensä paavin kirje on naulattava Linköpingin\ntuomiokirkon oveen.\n\nSTURE. Se ei sovi, kansan tähden.\n\nGAD (on Matiaan puheen aikana laskenut päänsä alas, mutta oikaisekse\nnyt vihassa). Se tehtäköön, niin häpeämättömyys saa suureen peiliin\nkurkistaa. Olette tieni katkaisseet. Minä sulkeudun Rönöhön. Ja jos\nminuun leimahtaa siellä koston ajatus, jos vihani teihin voittaa erään\ntoisen vihan, niin että lyön teitä ruoskalla, jota olette niin kauan\nnuoleskelleet, niin muistakaa, että olen sen teille sanonut.\n\nMATIAS. Rönön kartano on Linköpingin tuomiokapitulin omaisuutta. Te,\ntohtori Hemming, saatte siellä oleksia ainoastaan niin kauan kuin uusi\npiispa ja tuomiokapituli sallivat.\n\nGAD. Vaan vielä se on minun. (Menee vihoissaan peräovesta.)\n\nMATIAS (Sturelle). Teidän herruudellanne ei liene muuta asiaa\nneuvostolle?\n\nSTURE. Ei. Tahi oikeastaan on. Meillä ei ole Tanskalta mitään hyvää\nodotettavissa. Minä toivon, että Ruotsin hengelliset ja maalliset\nylimykset, kuten rahvaskin, ovat valmiit uhraamaan kaikki Ruotsin\nparhaaksi, niin kuin minä aijon uhrata.\n\nTROLLE. Siitä olkaa varma, jalo ritari!\n\nMATIAS (Sturelle). Pyhän Erikin ja kaikkien pyhimysten haltuun. (Nousee\nja poistuu peräovesta toisten neuvosherrojen seuraamana.)\n\nKRISTINA Gyllenstjerna (tullen Elsan kanssa vasemmalta). Mitä on\ntapahtunut? Maunu Gren poistui vihoissaan linnasta. Hän lausui: nyt\nkonnat tuomitsevat kunnon miehen.\n\nSTURE. Niin usein käy. Sitä nähdäkseen ei tarvitse kauan elää.\n\nKRISTINA. Mutta sinä, rakas Sten, et toki niin tee.\n\nSTURE. Pyhä Erik varjelkoon! Mutta hänen pyhyytensä paavi on pannut\nHemming Gadin pannaan, ja neuvosto on kieltänyt hänet kantamasta\npiispan tuloja.\n\nKRISTINA. Ja sinä?\n\nSTURE. Yhdyin neuvoskunnan päätökseen.\n\nKRISTINA. Niin en olisi minä tehnyt, kallis ystäväni.\n\nSTURE. En tahtonut loukata kirkkoa.\n\nKRISTINA. Jumala ja pyhimykset ovat antaneet sinulle kirkkaan\nymmärryksen ja lujan tahdon toimia Ruotsin parhaaksi. Ylpeyteni, iloni\nja suurin onneni on seista rinnallasi. Nyt kuitenkin pelkään. Aavistan\nkavalia juonia. Paras tuki ja luotettavin ystävä on sinulta riistetty.\nOi Sten, tämä on kovan onnen päivä!\n\nSTURE. Luotettavin ystäväni olet sinä, rakas Kristiina, ja sinun\nsankarisielusi rohkaiseekin minua suuresti.\n\nKRISTINA. Kukaan ei rakasta sinua enemmän kuin minä. Eikä Ruotsin\nvapauttakaan kukaan enemmän rakasta.\n\nSTURE. Hemming Gad on mies, jota ei sovi halveksia. Kansan kohtalo voi\nolla häneen yhdistetty. Mutta jos hän on sen ohjaaja, voi hän nousta\nminun nostamattanikin. Ja jos pyhimykset suovat minun seista, voin\nseista hänen tukemattansakin.\n\nKRISTINA. Mutta rauhattomalla mielellä ja surulla ajattelen minä sitä\npalkintoa, joka on tullut Hemming Gadille. Oi jos voisin sovittaa\nsinut ja hänet, niinkuin hän sovitti isäsi ja vanhan Sten herran. Sinä\ntiedät, mikä onni siitä seurasi Ruotsille.\n\nSTURE. Vaikka et puhuisikaan electuksen puolesta, en voi olla häntä\narvossa pitämättä.\n\nKRISTINA. Ja kuitenkin hylkäät hänet.\n\nSTURE. En voinut tehdä toisin, rakas Kristina. (Aikoo poistua oikealle,)\n\nJAAKKO KURKI. Minulla olisi pyyntö teidän herruudellenne.\n\nSTURE. Mitä haluat?\n\nKURKI. Vapaaksi palveluksestanne.\n\nSTURE. Tuhannen Turkua! Mikä iski suomalaiseen päähäsi?\n\nKURKI. Menisin tuon kirotun miehen palvelukseen.\n\nSTURE. Hemming Gadin?\n\nKURKI. Niin, teidän herruutenne.\n\nSTURE. Aikeesi on kummastuttava.\n\nKRISTINA. Lähettämällä electukselle tämän jalosukuisen nuorukaisen\nkorvaamme osaksi sen loukkauksen, jonka hän on kärsinyt.\n\nSTURE. Hyvä sydämesi, Kristina, voi arvata oikein. Sinä, Kurki, saat\ntulla noutamaan erokirjasi. Palvele uutta herraasi yhtä kunnollisesti\nkuin minuakin! (Valtionhoitaja poistuu oikealle, rouva Kristina\nvasemmalle. Heidän seuralaisensa katsahtavat ovella taaksensa ja,\nkohdattuaan toistensa silmäykset, kääntyvät äkkiä takaisin toisiansa\ntavatakseen.)\n\nKURKI. Elsa, sinä olet nähnyt läpi sydämeni.\n\nELSA. Miksi poistut linnasta, ylevä nuorukainen?\n\nKURKI. Minun täytyy.\n\nELSA. Mikä pakko on vapaalla nuorukaisella?\n\nKURKI. Esimerkiksi lemmenvoima.\n\nELSA. Sekö vetää sinut täältä?\n\nKURKI. Ei. Se kiinnittää minua tänne suloisilla siteillä.\n\nELSA. Miksi siis lähdet?\n\nKURKI. Äitini kuolinvuoteella vannoin knaappivuosina palvelevani\njalointa soturia, koska minulle on ennustettu aikaista kuolemaa\nuskollisuutensa rikkoneen herrani tähden. Enoni. Turun piispa Arvid,\nneuvoi minut valtionhoitajan luo. Nyt olen itse oppinut tuntemaan\njalomman miehen. Häntä seuraan.\n\nELSA. Jos olisin mies, pyrkisin minäkin hänen palvelukseensa.\n\nKURKI. Sinulla on jalo emäntä. Hänen huomaansa on sinut turvallinen\njättää. Ja huomaasi heittäisin sisareni. Hän sairastaa Klaaran\nluostarissa Pohjois-Malmilla. Olen usein käynyt häntä lohduttamassa.\nLupaatko sen minun puolestani tehdä?\n\nELSA. Lupaan.\n\nKURKI. Lupaatko myöskin muistaa minua?\n\nELSA. Lupaan.\n\nKURKI. Siis hyvästi! (Rientää oikealle).\n\n\n\n\nToinen kuvaelma.\n\n\nTalonpoikais-talon piha Itägötanmaalla lähellä Rönön piispantaloa.\nOikealla hirsinen tuparakennus, johon pihasta portaat ja ovi sekä\nluukulla suljettava akkuna. Vasemmalla ulkohuonerakennusten kulma\npuitten välissä, perällä metsäinen mäki.\n\n_Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_ istuvat lyhyellä hirren kappaleella.\n\nSTARK. Sanoitko, että munkki on tullut Juutinmaalta?\n\nBJÖRN. Sanoin. Hän saapui sen kauppiaan seurassa, joka myy hyvin hienoa\ntavaraa.\n\nSTARK. Sanoitko hienoa vai huonoa?\n\nBJÖRN. Hienoa, hienoa.\n\nSTARK. Mitä tavaraa?\n\nBJÖRN. Sielunautuutta.\n\nSTARK. Sielunautuutta! Se on todellakin hienoa tavaraa.\n\nBJÖRN. Jumala on, kuuluu, ottanut eron virastaan ja antanut kaiken\nvallan paaville. Ja paavi vie paratiisiin kaikki ihmiset.\n\nSTARK. Kaikki ihmisetkö?\n\nBJÖRN. Kaikki, joilla on rahaa, vahvasti rahaa, ja jotka maksavat.\n\nSTARK. Vai vahvasti rahaa... Mutta me talonpojat olemme köyhiä.\n\nBJÖRN. Niin, paratiisia me emme jaksa ostaa. Meidän pitää tyytyä\npieneen voikirjaan.\n\nSTARK. Voikirjaan! Mikä se on?\n\nBJÖRN. Lupalippu syödä voita ja lihaa perjantaina ja muina\npaastopäivinä. Se ei maksa paljoa. Ainoastaan yhden äyrityisen.\n\nSTARK. Onpa siinäkin.\n\nBJÖRN. Minä olen saanut sen aivan penningittä.\n\nSTARK. Munkiltako?\n\nBJÖRN. Niin, mutta puhu hiljaa! Hän katsoo akkunasta. (Tuvan\nakkunaluukku työnnetään syrjään ja munkin päähineen verhoama pää\npistäytyy siihen ja vetäytyy heti takaisin). Pääkauppias ajoi monella\nhevosella ja vaunuilla Tukholmaan; tämä munkki jäi tänne Itägötanmaalle\nkaupustelemaan.\n\nSTARK. Ja sinä ostit voikirjan?\n\nBJÖRN. Sanoinhan, etten ostanut. Hän antoi sen ilmaiseksi, kun sai\nluvan oleksia meillä ja pitää kokouksen talonpoikain kanssa. Hän\nsanoi, että hän antaisi kernaasti sellaisen jokaiselle Itägötanmaan\ntalonpojalle, kun meillä ei kasva öljypuuta, josta saisi ruokaöljyä\npaastonajaksi.\n\nSTARK. Hyvä munkki.\n\nBJÖRN (kumartuen toisen puoleen ja ääntään hiljentäen). Voisi olla, jos\nei hänellä olisi kiusoittava tapa lähennellä minun vaimoani.\n\nSTARK. Vaimoasi!\n\nBJÖRN. Niin, hyvä naapuri. Hän pitää nytkin pirtissä kirottua\nkuherrustaan.\n\nSTARK. Entä vaimo?\n\nBJÖRN. Kuuntelee häntä mesikielellä.\n\nSTARK. Sitä minä en sallisi.\n\nBJÖRN. En minäkään. Mutta kun uhkaan ajaa pois munkin, nousee vaimo\nvimmaan. Jos muka loukkaamme tätä hurskasta isää, kohtaa meitä\nkaikkien pyhimyksien kosto. Vaimo väittää, että munkki opettaa hänelle\nhartaudenharjotuksia. Pyhä mies ei voi tehdä rikosta, ja jos tekisikin,\nniin hänellä on aneita vaikka kuin paljon.\n\nSTARK. Ja sinä et voi mitään?\n\nBJÖRN. Olen yrittänyt turvautua pyhimysten apuun. Olen arvalla etsinyt\nkymmenestä pyhimyksestä sitä, joka auttaisi.\n\nSTARK. Kymmenestä pyhimyksestä! Tunnetko sinä niin monta taivaan\nperäpermannon polkijaa?\n\nBJÖRN. Minä olen papin äpäräpoika, ja minusta aijottiin nuorena tehdä\nmunkkia.\n\nSTARK. Miksi ei tehty?\n\nBJÖRN. Hurskas isäni joutui riitaan armollisen piispansa kanssa, eikä\nminulle siitä syystä suotu erivapautusta äpäryydestäni. Niin en voinut\npäästä pyhään säätyyn.\n\nSTARK. Vaan tulit talonpojaksi ja otit vaimon.\n\nBJÖRN. Josta minulle nyt on kiusaa... Kunpa vaan tietäisin, mikä\npyhimys auttaisi. Hän on minua tutumpi taivaalliselle vallassäädylle.\nPyhä Erik, Nikolaus, Yrjänä Jaakob, Sebastian, Knut, Olaus, Sigfrid,\nyksinpä äidillinen Birgitta ja siveä Gertrudkin näyttävät olevan\nhänen puolellaan. (Nousee). Mutta naapureita saapuu jo enemmänkin.\nPian saamme kuulla, mitä munkilla on sanomista. (Talonpoikia, useilla\naseita, saapuu vasemmalta metsän takaa.)\n\n1:NEN TALONPOIKA. Hyvää päivää, naapurit.\n\nBJÖRN. Rauha tultuanne.\n\n2:NEN TALONPOIKA. Täälläkö aneidenantaja?\n\nMESTARI JON (saapuu portaalle). Jumalan ja hänen sijaisensa pyhän isän\narmo on lähestynyt kyläänne, talonpojat. Apostolinen protonotarius\nja referendarius sekä hänen pyhyytensä täysivaltainen komissari,\nkirkko- ja valtakuntaoikeuden tohtori Johan Arcimbold, joka on nyt\nKööpenhaminan kautta Ruotsiin saapunut, on tästä ohikulkiessaan\nlähettänyt minut teidän luoksenne.\n\nTALONPOJAT (ihmeissään). Meidän luoksemme!\n\nMESTARI JON. Pyhä isä on tässäkin syntien raskauttamassa maassa\ntahtonut pystyttää erityisen armoistuimen, että voisitte ostaa sielunne\nvapaiksi hirmuisista kiirastulen tuskista.\n\nSTARK. Olemme köyhää väkeä. Miten kallis lie taksa?\n\nJON. Pyhän isän sekä hänen armonsa apostolisen komissarin tahto on,\nettä hinnat sovitetaan päästöähaluavain varallisuuden ja auliuden\nmukaan. En nyt ryhdy luettelemaan, mitä teidän kunkin pitäisi maksaa\nsovitukseksi äidin, sisaren tahi lapsen murhasta, kirkon varkaudesta,\nväärästä valasta, huoruudesta, sukurutsauksesta, noituudesta tahi\nmuista sellaisista rikoksista, jotka kylläkin näyttävät suurilta ja\nmuuten vaativat monta vuotta kestäviä ankaria katumustöitä, mutta\njotka anekauppiaan uhriarkun ja punaisen ristin ääressä ovat köykäiset\nkuin höyhenet, niin että heti \"kun raha kirstussa kilahtaa, niin sielu\ntaivaaseen vilahtaa\". Mutta teillä on suuri yhteinen rikos, jota ette\nvoi äyrityisillä kuitata. Siihen vaaditaan katumusta.\n\nTALONPOJAT. Mikä rikos?\n\nJON. Se on kavallus.\n\nBJÖRN. Emme ole kavaltajia.\n\nKAIKKI TALONPOJAT. Emme ole kavaltajia.\n\nJON. Ettekö ole? Jo yhdeksäntoista vuotta sitten valittiin Kristian\ntoinen Ruotsin kuninkaaksi, ja Ruotsin kansa vannoi hänelle\nuskollisuutta. Kalmarin rakas yhteys oli jälleen lujitettu. Mutta jo\nmuutaman vuoden perästä ruotsalaiset rikkoivat valansa ja luopuivat\nuskottomina kuninkaastaan. Siten vetivät he päällensä kunnottoman\nkavaltajan nimen.\n\nTALONPOJAT. Ei.\n\nJON. Todistaahan taivaskin teitä vastaan. Se on ankarasti rangaissut\nteitä. Sota kaikkine kauhuineen on raivonnut maassa, samoin taudit,\nkato ja muut Jumalan ja pyhimysten vihan merkit. Pahin kavaltaja\non Hemming Gad. Häntä olette ihailleet, ja hän on teitä villinnyt.\nAjatelkaapa, kuinka hänelle on käynyt.\n\nSTARK. Kuinka?\n\nJON. Sitäkö ette tiedä? Asuuhan tämä kurja Rönön piispa aivan lähellä.\nHänen sielunsa on jo saanut osansa tulikivijärvessä. Häneen on\nmennyt kaikki ne seitsemän perkelettä, jotka meidän herramme muinoin\nGalileassa sikalaumaan ajoi. Jos näkisitte hänen, kauhistuisitte. Pahan\nhengen riivaamana nauraa hän välistä, että kartanon vanhat holvit\nkajaavat. Silloin hän muka iloitsee vahingoille, joita hän on tehnyt\ntanskalaisille ja kuninkaan ystäville. Välistä hän taas, omaa kirottua\ntilaansa muistaen, pieksää vihan vimmassa nyrkkiään tammipöytään,\nsamoilee kiroillen ja hammastakiristellen huoneiden läpi viskellen\nvanhoja huonekaluja seiniä vasten, niin että kalkin tomu täyttää\nhuoneet. Sellainen on kirottu mies, joka on kuningastaan vastaan\nsotinut.\n\nTALONPOJAT. Kauheata!\n\nJON. Kaikki palvelijat ovat hänestä luopuneet. Ainoastaan yksi\nsuomalainen noidan sukua oleva nuorukainen on hänen luonaan. Pian ovat\nhe molemmat katottomina taivaan alla; sillä heidät ajetaan ulos Rönön\nkartanosta. He voivat tulla kerjäämään teiltä apua.\n\nTALONPOJAT. (Katselevat ympärilleen.)\n\nJON. Tahdotteko, että kirous maassanne jatkuu? Enteet ovat pelottavat.\nTaivaalla on nähty veripunaisia pilviä. Muutamin paikoin ovat\nkalliot hikoilleet verennäköistä nestettä. Ja aivan äsken on Ruotsin\nrannikolta löydetty mahdottoman suuri kala, jolla oli hirmuinen pää\nja käärmeen kieli. Ennustettuja onnettomuuksia ette voi karttaa\nmuuten kuin muuttamalla menettelytapaa. Kuningas Kristian lähestyy\nsotajoukkoineen näitä seutuja. Hän vaatii nyt vihdoinkin valtakuntansa\nhallituksen itselleen. Valitkaa, ketä kuulette! Sture on kutsunut teitä\njoukkoihinsa. Jos tottelette, tiedättekö, mitä tapahtuu?\n\nTALONPOJAT. Mitä?\n\nJON. Talonne polttaa kuningas Kristian. Mutta niin tyhmiä ette liene.\nSeuratkaa minua kuninkaan joukkoon!\n\nTALONPOJAT. Että herra Sten polttaisi talomme.\n\nJON. Sitä ei hän uskalla.\n\nHEMMING GAD (on tullut, Jaakko Kurki seurassa, metsästä ja kuullut\nviimeisen sananvaihdon). Mutta jos hän uskaltaisi!\n\nJON (hämmästyen). Kirottu mies! Karttakaa häntä! Muistakaa sitä\nhirmuisen suurta kalaa, jolla oli käärmeen kieli! (Juoksee pirttiin.\nTalonpojat seuraavat häntä, jonka jälkeen pirtin ovi suljetaan. Gad ja\nKurki jäävät yksin pihaan).\n\nGAD (katsoo kauan talonpoikain jälkeen ja puhkeaa sitten katkeraan\nnauruun). Jos perkele auttaisi minua viskaamaan nuo ja ne kaikki\nmuut tanskalaisen tiikerikissan kitaan, niin olisi se kerran ollut\nosallisena hyvässä työssä. Hah, hah, haa! Ne pelkäävät minua. Ken ei\nminua pelkäisi? Minä elin kauan siinä helvetissä, jota sanotaan paavin\nhoviksi. Näin jumalan sijaisen rypevän ilkeimmässä riettaudessa..\nNäin kauheimmat lokavirrat vyöryvän pyhyyden kukkuloilla. Näin pyhää\nhiippaa ja kardinaalin punaista päähinettä kantavain henkilöiden\nviettävän kemuja, joiden vertaisia irstaisuudessa eivät pakanuuden\nsaastaiset metsiköt nähneet! Kyrie eleison! Näin sukurutsausta,\nnäin salamurhia, Tiberiin viskattuja ruumiita. Kyrie eleison! Tätä\nnähdessäni kunnioitin niitä piispoja, jotka hylkäsivät alttarien\nlaulut — Kyrie eleison! — pukeutuivat haarniskaan ja syöksyivät miekka\nkädessä mieltä virkistävään sodan pauhinaan. Miserere mei! Rinnassani\nmieltäetova inho kumarsin minä noille irstailijoille. Minä palvelin\nheitä. Minä olin sukkela, kekseliäs. He nauroivat jo, ennen kuin ehdin\nsuutanikaan aukaista. Minulla oli päämäärä. Minä ajoin Ruotsin vapauden\nja itsenäisyyden asiaa. Isänmaa ja oma kansa ovat ainoat, joiden\nvuoksi kannattaa elää. Muu kaikki halveksittavaa. Vastustajani minua\npelkäsivät. Minä heitä halveksin. Mutta vielä enemmän halveksin minä\nniitä, jotka irstaisesta Roomasta odottivat ohjetta toiminnalleen ja\nomilletunnoilleen..\n\nKURKI. Mutta Rooma on rangaissut teitä.\n\nGAD. Hah hah haa! Rooma ei ole rangaissut. Kun Ruotsin\nvaltionhoitajalla ei ollut rohkeutta panna olkapäätä kukkulalta\nheitettyä pyörää vastaan, ovat vihamieheni saaneet minut satulasta\nheitetyksi. He ehkäisivät työni Ruotsin hyväksi. Mutta minä nauran\nheille, hah hah haa! He ovat pelänneet minua kaikki nuo hengelliset ja\nmaalliset mahtimiehet, jotka eivät ole ymmärtäneet eivätkä ymmärrä,\nmitä isänmaan ja kansan onni vaatii, vaan näkevät ainoastaan omat\netunsa ja niiden tähden matelevat tanskalaisen kuninkaan jaloissa. He\npelkäävät minua satulassa ollessani, pelkäävät vielä jalkamiehenäkin.\nSiksi eivät antaneet minulle Rönössäkään rauhaa, vaan karkottivat\nsieltä. Hah hah haa! Mutta minä elän vielä. Minä tahtoisin elää sata\nvuotta pitääkseni heitä pelossa ja saadakseni kerran nähdä oikean\nkauhun heidän kasvoillansa.\n\nKURKI. Olisiko se Ruotsin onneksi?\n\nGAD. Sinä puhut vielä Ruotsin onnesta, nuori mies. Kuinka vapaa ja\nonnellinen olisikaan tämä maa, jos kaikki sen miehet voimansa sen\nhyväksi uhraisivat! Suurmiesten vilpistellessä voi toivoa vielä.\nJos kansa olisi uskollinen itselleen, rakastaisi itsenäisyyttä ja\nvapautta, niin tarvittaisiin vain yksi Engelbrekt vielä, ja silloin...\nsilloin... (liikutettuna). Ei, kansakin karttaa minua jo. Siihen on jo\nmädännys levinnyt. Kaikki on mennyttä. Miksi eläisit, Hemming Gad? Elän\nkostaakseni.\n\nKURKI. Täällä on munkki villitsemässä.\n\nGAD. Niitä on jokapaikassa. Tekisipä mieleni sanoa, että kaikin paha\non heidän työtään. Raamatun kertoja on varmaankin erehtynyt sanoessaan\nperkeleen tulleen paratiisiin käärmeen muodossa. Se on tullut sinne\nhengellisen miehen hahmossa. Munkit ja prelaatit ovat saaneet kaikki\npalvelijanikin luotani lähtemään. Miksi et sinä mene?\n\nKURKI. Syy, jonka tähden palvelukseenne tulin, ei vielä ole hävinnyt.\n\nGAD. Sinä tahdot itsepäisesti kulkea kanssani turmioon.\n\nKURKI. Tahdon palvella teitä.\n\nGAD. Miksi voitoksi?\n\nKURKI. Meillä siellä Suomessa on järvi järven vieressä. Ja yhtä\nuskollisesti kuin taivas säilyttää sinensä, yhtä uskollisesti järvet\nsen kuvastavat. Minä olen kasvanut Suomen järvien rannoilla, ja teissä\nnäen taivaan korkean sinen.\n\nGAD. Viiden haavan nimessä, poikani, sinä kosketit sieluuni. (Huutaa\ntupaan). Hoi, miehet, kuulkaa!\n\nKURKI (juoksee pirtin ovelle ja kolkuttaa). Tulkaa! Herra electus\npuhuu! (Ovi aukeaa ja muutamia talonpoikia ilmestyy).\n\nJON (huutaa tuvasta). Muistakaa, hän on kirottu mies, Kaikkien hylkäämä.\n\nGAD. Niin muistakaa, että Rooman hovi sekä Ruotsin mahtimiehet,\nprelaatit ja ritarit, ovat minut kirkostaan hylänneet. Mutta Ruotsin\nrahvaan kanssa on minulla yhteinen oikea kirkko Jumalan antama\ntemppeli, jonka alttarille meidän kaikkien tulee vilpittömästi ja\nauliisti uhrimme tuoda. Se on isänmaa. Se ei hylkää meistä ketään, jos\nemme me sitä hylkää. Kuinka te, miehet, tätä kirkkoa palvelette?\n\n1:NEN TALONPOIKA. Miten milloinkin.\n\nGAD. Se on sopimaton sana rehellisen miehen suussa. Ihailetteko te\nviiriä, joka liekkuu tuulen mukaan? Jos niin teette, olette paljon\nkehnommat kuin se. Sillä kun viiri vaappuu sinne tänne, noudattaa se\nvirkavelvollisuuttaan. Sitä vastoin teidän, oikeina Ruotsin miehinä,\npitäisi olla lujia kuin vaarumaton kallio, miehuullisesti uskaltaa\nveri, henki ja maalliset edut isänmaan puolesta, kaatua taistelussa,\nmutta ei koskaan väistyä.\n\nBJÖRN. Johda meitä, me seuraamme sinua.\n\nKAIKKI TALONPOJAT. Johda meitä!\n\nSTARK. Vie meidät taisteluun, tanskalainen on tulossa.\n\nGAD. Olen teitä ennen johtanut. Nyt en voi.\n\nBJÖRN. Miksi et?\n\nGAD. Sanoinhan etten voi.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Miksi puhut sitten hengen ja veren uhraamisesta?\nItseäsi säästät.\n\nGAD. Mitä sanot mies? Olenko minä säästänyt itseäni. Melkein sadassa\ntaistelussa olen taistellut tanskalaisia vastaan. Nyt olen koditon kuin\npakeneva lintu. Olen pakotettu kerjäämään teiltä kattoa pääni päälle,\nja sitten täytyy hakea sitä kaukaisesta Kastelholmasta.\n\nJON (talonpoikain takaa). Olet saanut palkkasi.\n\nGAD. Ken lausui niin? Haluaisin katsoa miehen silmiin.\n\nBJÖRN. Munkki.\n\nGAD. Suokaa minun nähdä hänet!\n\nBJÖRN. Kernaasti. (Starkille) Tule naapuri! (Björn ja Stark menevät\npirttiin ja taluttavat sieltä Jonin, joka vastahakoisesti seuraa).\n\nGAD (tarkastelee munkkia silmiin, viskaa sitten pois hänen päähineensä\nja, kun Jon tapailee väkipuukkoa, tempaisee häntä voimakkaasti\nkäsivarresta kiinni). Tässä näette tanskalaisen veijarin, isänmaan\nnimessä pyydän teiltä köyden, että hirtämme hänet. Sen palkan olen\nhänelle vannonut.\n\nJON. Jos taivaan vihaa pelkäätte, älkää minuun koskeko.\n\nGAD. Jos on suonissanne tilkkaakaan rehellistä ruotsalaista verta, niin\nälkää epäilkö. Köysiä!\n\nBJÖRN. Olen sittenkin osannut oikeaan pyhimykseen. Ripustettakoon\nviettelijä! Minä olen valmis.\n\nSTARK. Kuolkoon koiran kuoleman! (Björn tuo köyden. Jonin kädet\nsidotaan. Hänet viedään vasemmalle puun alle. Pari miestä pitää\nsideköysistä; toiset laativat surmasilmukkaa puunoksaan.)\n\nJON (tuskissaan). Päästäkää! Henkeni on kuningas Kristianille kallis.\n\nGAD. Tietysti. Sinunlaisiasi veijareita ei Tanskassakaan joka pirtissä\nkasva.\n\nJON. Jos minut hirtätte, hirtättää kuningas sata itägööttalaista\ntalonpoikaa.\n\nGAD. Niinkö vähän? Sittenhän hänestä on tullut lempeä mies.\n\nJON. Hän hirtättää tuhannen.\n\nGAD. Ne eivät ole hänen käsissään.\n\nJON. Ennen kuin luulettekaan. Hän purjehtii juuri Tukholmaa vastaan,\nmutta ottaa mennessään Nyköpingin.\n\nGAD. Ottaa? Ruotsin vahvimman linnan?\n\nJON. Miekanlyönnittä. Sanotaan vaan tunnussana »Kalmarin rakas yhteys»,\nja silloin avaa Sten Kristerinpoika linnan portit Tanskan joukoille.\nKen on silloin teidän herranne, talonpojat? Jos hiuskarvaani koskette,\nsaatte hirmuisen koston.\n\nGAD (vilkkaasti). Hirteen konnat Ja kuulkaa sitten, ystävät! (Kaikki\ntalonpojat nekin, jotka Jonia köysissä pitävät, kääntyvät häneen\npäin.) Kun paholainen haastaa, sekoittaa se valhetulvan joukkoon\nsiteeksi totuuttakin. Tuo petturikin puhui nyt rahdun totta. Sten\nKristerinpoika luovuttaa valapattoisesti Ruotsin vahvimman linnan maan\nviholliselle. Se saa siitä hyvän tuen, ja sen joukot tulvivat sitten\nhävittäen näiden, seutujen yli. Ylimykset vetävät Ruotsin turmioon,\nelleivät kansan syvät joukot estä sitä. Sallimmeko me sen tapahtua?\nOlemmeko toimetonna pimeyden valtojen toimiessa? Tehkäämme nyt sodan\nalussa teko, joka innostuttua kaikkia rehellisiä maan puoltajia ja\nhämmästyttää pettureita. (Björnin vaimo hiipii miesten taitse mestari\nJonin luo, katkaisee köydet puukolla ja rientää sitten tanskalaisen\nkanssa vasemmalle.) Taalalaiset ovat ennen olleet esimerkin antajia.\nNäyttäkäämme nyt, ettei Itägötanmaan miesten isänmaallinen into ja\nurheus ole pienempi kuin heidänkään. Vapauden rakkaus täyttää rinnat\ntäällä niinkuin Engelbrektin Kuparivuorellakin.\n\nTALONPOJAT. Hyvä! Hyvä!\n\nGAD. Todistakaamme se! Temmaiskaamme Nyköpingin linna petturin käsistä\ntanskalaisten nenän edessä.\n\nBJÖRN (keskeyttäen). Missä on tanskalainen?\n\nKAIKKI (hämmästyen). Hän on karannut! Kuinka hän katkaisi köydet?\n\nGAD. Tuo liukas käärme on taas livahtanut käsistäni.\n\nBJÖRN. Mitähän pyhimystä hän palvelee?\n\nGAD. Ettekö tiedä, että perkele auttaa usein omiaan ihmeellisesti. Vaan\nnyt on hetket kalliit. Täytyy koettaa, ken on ennen Nyköpingissä. Jos\nolisi minulla siivet, niin lentäisin sinne, valloittaisin linnan yksin,\nlain sain tunnussanan heittiöltä. Ollappa edes oiva ratsu.\n\nBJÖRN. On. Petturin konkari tuolla tallissa.\n\nGAD. Joudu! Näytä! Toiset jälestä rientäkää! (Rientää Björnin kanssa\nulkohuoneen taa. Pois kiitävän ratsun jalkaintöminä kuuluu.)\n\nSTARK (kulkien toisten jälestä). Niin kiitää kuin hornaan. Ja velho hän\non miehekseen. (Menee. Jon ja Björnin vaimo tulevat vasemmalta.)\n\nJON. En todellakaan kadu, että soin sinulle, vaimo, ystävyyteni onnen;\nsillä sinä olet pelastanut henkeni. Mutta jos neuvot, mikä auttaa\nminut täältä nopeasti Nyköpinkiin, olet ansainnut kaksinkertaisen\nkiitollisuuteni. Oman juoksijani vei tuo kirottu.\n\nVAIMO. Käy tänne, ystävä! Björn ei ottanut hevostaan pellon takaa.\nSekin on hyvä juoksia, vaikkei olekaan korskea sotaorhi. Ja ehkenpä\nminä voin näyttää sinulle oikotien.\n\nJON. Tee se, niin lähetän sinulle Kööpenhaminasta sinisestä Flandrian\nverasta tehdyn viitan. (Menevät oikealle pirtin taa.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\nEnsimäinen kuvaelma.\n\n\nSuuri huone Tukholman italian eteläisimmässä tornissa. Pari\nholviakkunaa perällä. Ovi vasemmalta.\n\n_Kristina Gyllenstjerna_ oikealla polvillaan pyhän Erikin kuvan edessä.\n_Elsa_ akkunasta ulos katsomassa.\n\nKRISTINA (nousten pyhimyksen kuvan edestä). Näetkö, kuinka nyt on?\n\nELSA. Armollinen rouva, ne väistyvät.\n\nKRISTINA. Väistyvät! Ketkä?\n\nELSA. Meikäläiset.\n\nKRISTINA. Ah, onko Pyhä Erik hylännyt meidät?\n\nELSA. Siltä näyttää, armollinen rouva.\n\nKRISTINA. Minä en kuule ammuntaa.\n\nELSA. Tanskalaiset ovat vallanneet meidän joukkojemme kanuunat. Ruotsin\nmiehet peräytyvät metsään ja vihollinen vainoaa heitä.\n\nKRISTINA. Missä on tähtemme, tähtemme! (Heittäytyy polvilleen Erikin\nkuvan eteen.) Kansamme turva, miksi hylkäät meidät? Miksi suojelit\nmaatamme tähän asti? Pitikö sen vapaan meren helmasta kohota, että\nkantaisi orjuuden kahletta. Sen päilyvät vedet, virrat ja kohisevat\nkosket, sen metsien juhlallinen humina puhuvat vapauden kieltä.\nVapauteen on kansamme tottunut. Sitä puolustaessasi sait sinäkin\nkutsun tulla vastaanottamaan taivaallisen perinnön kallisarvoista\naarretta. Sinä olet nyt valkeuden isän luona. Puhu puolestamme! Pyhin\nsuojeluspatroonamme, miksi hylkäisit kansasi nyt? Miksi antaisit särkyä\ntyön, jonka oma autuas henkesi suunnitteli? Ei, sinä et hylkää meitä.\nAhdistuksen aikana lähetit sinä meille Engelbrektin, pienen miehen,\njolla oli voimakas katse, selkeä otsa ja sankarisielu. Sinä soit hänen\nkäteensä oman säihkyvän kalpasi, jolla hän, Gideonimme, löi kansasi\nsortajat. Se välkkyi taivaan sinestä Brunkevuoren taistelijoille\nja muutti voitoksi uhkaavan tappion. Suo joukkosi nytkin nähdä se!\nKansamme äitien ja tyttärien nimessä kiitän sinua kaikesta, mitä olet\nRuotsin miesten sallinut tämän maan ja kansan hyväksi tehdä. Minä\nkiitän sinua Engelbrektin, Sturen ja Hemming Gadin työstä. Oi anna\nhänellekin, joka minulle on rakkain, sija kansamme sankarien joukossa.\nSuo jälleen voitonseppeleen loistaa! Tee epätoivon päivästä riemun ja\nkunnian päivä!\n\nELSA (iloisesti). Armollinen rouva.\n\nKRISTINA (nousten vilkkaasti). Mitä nyt?\n\nELSA. Pyhä Erik on kuullut rukouksenne.\n\nKRISTINA. Mitä sanot? (Rientää akkunaan.)\n\nELSA. Huomaatteko, armollinen rouva? Tanskalaiset peräytyvät takaisin\nmetsästä ja ruotsalaiset vainoavat heitä.\n\nKRISTINA. Oi huomaan, huomaan.\n\nELSA. Huomaatteko, kuinka Ruotsin päälippu kulkee eteen päin\ntanskalaisten joukkojen läpi?\n\nKRISTINA. Huomaan, huomaan.\n\nELSA. Näettekö, kuinka uljaasti sen kantaja ratsastaa?\n\nKRISTINA. Näen. Se on nuori orpanani Kustaa Erikinpoika. Mutta eikö\nsinulla ole silmiä nähdä korkeaa soturia, joka ratsastaa hänen\nrinnallaan ja edellekin tunkeutuu?\n\nELSA. Armollinen rouva, kuinka en näkisi ja tuntisi joukon johtajaa,\njaloa Sten herraa. Kaikki pyhimykset häntä suojelkoot!\n\nKRISTINA.\n\nLukemattomat kerrat olen minä saman toivomuksen lausunut. Vaimon osa\non iloita miehensä menestyksestä ja surra hänen vastoinkäymisistään.\nHän seuraa hartaalla osanotolla kaikkia puolisonsa toimia,\nvähäpätöisimpiäkin, mutta erittäinkin hänen suuria ponnistuksiaan\nisänmaan ja kansan hyväksi. Samoilla tunteilla, kuin minä tästä\ntornista katselen nuoremman Sten Sturen taistelua toista Kristiania\nvastaan, katseli aikoinaan Ingeborg rouva pohjoisesta tornista vanhan\nSten herran taistelua Brunkevuorella, ja hänen rukouksensa olivat\nyhtä palavat kuin minunkin. Samanlaisella hartaudella seurasi myöskin\nEngelbrektin vaimo miehensä jaloa työtä. Uskallan asettaa itseni näiden\nylevien naisten rinnalle, koska tiedän, että rakastan isänmaata yhtä\nlämpimästi kuin hekin.\n\nELSA. Siinä, armollinen rouva, ei teitä kenkään voita.\n\nKRISTINA. En tahdokaan jäädä jälelle. Mutta kuinka on taistelukentällä?\n\nELSA. Hurraa! Tanskalaiset on lyöty!\n\nKRISTINA. Jumalan ja pyhän Erikin avulla.\n\nELSA. Kuningas Kristian vie joukkonsa laivoihin.\n\nKRISTINA. Ja Sten marssii kaupungin eteläistä porttia kohden. Hän on\nkohta täällä.\n\nELSA (surullisesti). Moni kunnon poika jäi kuolleena kentälle.\n\nKRISTINA. Isänmaan puolesta, Elsa. Mutta onko tuossa soturiparvessa\njoku nuori sankari, jonka elämä on sinulle erittäin kallis?\n\nELSA (Katsoo maahan.)\n\nKRISTINA. Sinä et sano mitään, mutta minä näen vastauksen. Kenties\nnuori serkkuni Kustaa?\n\nELSA. Ei, armollinen rouva.\n\nKRISTINA. Lauri Sparre tahi kenties hänen veljensä Yrjö?\n\nELSA. Ei, armollinen rouva.\n\nKRISTINA. Kenties sitten —\n\nELSA. Älkää arvatko, armollinen rouva. Olisin iloinen, jos tietäisin,\nettä hän on ottanut osaa tähän kunniakkaaseen taisteluun. Mutta hän ei\nole täällä. Hän Iäksi herra electuksen kanssa.\n\nKRISTINA. Jaakko Kurki. Tuo suomalainen nuorukainen on jalon miehen\nalku. Oletko kuullut hänestä?\n\nELSA. En, armollinen rouva.\n\nKRISTINA. Kun electus karkoitettiin Rönöstä, on Kurki seurannut häntä.\nMinne he menivät, en tiedä.\n\nELSA. Olisivatko he piilossa vaaran uhatessa isänmaata?\n\nKRISTINA. Se ei ole Hemming Gadin tapa.\n\nELSA. Tuskinpa hänen palvelijansakaan.\n\nKRISTINA. Ei, ei. Varmaankin heistä saamme kohta kuulla.\n\nPALVELIJA (ovesta tullen). Hänen herruutensa valtionhoitaja.\n\nSTURE (saapuen ja kiireesti heittäen kypärinsä). Iloitse Kristina!\nJumala ja pyhä Erik ovat meille voiton antaneet. (Sulkee puolisonsa\nsyliinsä.)\n\nKRISTINA. Onni sinulle, sankarini, ja onni isänmaalle.\n\nSTURE. Eikö sinulle?\n\nKRISTINA. Pyhä Gertrud ei saatuansa taivaalta anomansa merkin ollut sen\nonnellisempi kuin minä nyt.\n\nSTURE (katsahtaen pyhän Erikin kuvaan). Sinä olet rukoillut.\n\nKRISTINA. Se oli minun taisteluni.\n\nSTURE. Sukulaisesi Erik Vaasa poikineen sekä jotkut muut ylimykset\nhaluavat sinua onnitella. Käymmekö alas heitä vastaan?\n\nKRISTINA. Miksi emme täällä, josta näemme kentän?\n\nSTURE. Niin, miksi emme. (Palvelijalle.) Anna ylimysten tulla. (Erik\nVaasa, Kustaa Erikinpoika, Maunu Gren, Knut Eskilinpoika, Lauri ja Yrjö\nSparre sekä piispa Matias saapuvat.)\n\nSTURE. Tervetuloa, jalot toverit! Ja teidän armonne piispa Matias! Mikä\ntuo teidät tänne?\n\nMATIAS. Kiirehdin harmaa-veljesten luostarista onnittelemaan teidän\nherruuttanne. Ovathan pyhimykset teille voiton suoneet. Hänen\npyhyytensä paavin legaatti aikoo myöskin tulla teidän herruuttanne\ntervehtimään.\n\nSTURE. Huomaavaisuutenne ilahduttaa minua. Hänen armonsa legaatin\nkäynnistä iloitsen jo edeltäpäin. Hänelle on juhlallinen vastaanotto\nvalmistettava.\n\nMATIAS. Te ette ole vielä kohdanneet häntä?\n\nSTURE. En. Puolisoni Kristina on käynyt hänen luonaan.\n\nMATIAS. Legaatti voi olla Ruotsissa oloonsa tyytyväinen.\n\nSTURE. Toivon sitä. Mutta teidän armonne ei lähettänyt minulle huoveja.\n\nMATIAS. Pyydän anteeksi, teidän herruutenne. Mutta —\n\nSTURE. Ei mitään selityksiä, arvoisa isä. Pyhän Erikin avulla tulimme\nhyvin toimeen. Mutta sinulla, Kristina on syytä ylpeillä sukulaisestasi\nKustaa Erikinpojasta. Nämä toiset urheat miehet eivät pahastune, jos\nsanon, että hän on tänä päivänä ollut kaikkein urhokkain.\n\nERIK VAASA. Ilo kuulla pojastani. Mutta hänen sukulaistaan, Ruotsin\nvaltionhoitajaa, ei ole silloin toisten joukkoon luettu. Eikö hän ollut\nurhokkain kaiteista?\n\nTOISET YLIMYKSET. Oli, oli. —\n\nKRISTINA. Kiitos, lanko! Kiitos, jalot herrat! Vaikka olenkin ylpeä\nStenistä, onnittelen kuitenkin sinua, nuori Kustaa serkku. Sinä teet\nvielä paljon Ruotsin hyväksi.\n\nKUSTAA ERIKINPOIKA. Suokoon sen Jumala ja pyhä Eerikki-kuningas!\n\nPALVELIJA (tulee ilmoittamaan). Jalosukuinen ritari Sten Kristerinpoika\nNyköpingistä.\n\nSTEN KRISTERINPOIKA (saapuu kurjannäköisenä, paljainpäin, aseetonna.\nHäntä saattavat Olaus Björn ja Lasse Stark. Heidän jälessään tulee\nHemming Gad ja Jaakko Kurki asettautuen toisten taakse).\n\nSTURE. Teitä, herra ritari, emme ole pitkiin aikoihin nähneet. Vaan\nmikä teillä on? Onko Nyköping raunioina?\n\nSTEN KRISTERINP. (sortuneesti). Se on turvallisempi kuin kenties\nkoskaan ennen.\n\nSTURE. Miksi siis itse saavutte niin turvatonna?\n\nSTEN KRISTERINP. Jos vanki on turvaton, niin olen minäkin.\n\nSTURE. Vanki? Missä teidät on vangittu?\n\nSTEN KRISTERINP. Nyköpingin linnassa.\n\nSTURE. Ken on vanginnut? Selittäkää! Ja jos teille on tehty vääryyttä\nja väkivaltaa, niin se kostetaan, niin totta kuin minua auttakoon\nJumala ja Pyhä Eerikki-kuningas.\n\nSTEN KRISTERINP. Kuulkaa siis! Ja kuulkoot kaikki nämä herrat! Liukkaat\nkielet, joita en tahdo mainita, viekoittelivat sydämeni pois oikeasta\nisänmaasta, omasta kunniasta, valasta ja rehellisyydestä, niin että\nkirosin teidät, oikean herrani, ja päätin ensimäisenä avata minulle\nuskotun linnan Tanskan kuninkaalle.\n\nSTURE. Pyhän Erikin nimessä, onko Nyköping kuningas Kristianin vallassa?\n\nSTEN KRISTERINP. Ei. Mutta se ei pyhän Bodvidin parran kautta, ole\nminun ansiotani. Minä olin suostunut aukaisemaan sen hänen joukolleen\nheti, kun määrätty tunnussana portilla lausutaan. Tanskalaiset\njoukot lähestyivät, tunnussanaa odotettiin. Se kajahtikin porttien\ntakaa. Ne rentoutettiin selälleen, ja sisään astui teidän uskollisin\nkannattajanne miehineen. Hän vangitsi minut kavaltajana. Häveten jätin\nhänelle miekkani, jota en enää tarvitse. Linnanne vankiholvissa on\nkuitenkin joku tyhjä komero, jossa ruumiillisesti ja henkisesti sairas\nmies saa päättää tahratun elämänsä. Suokaa siis kahleet ja pimeä tyrmä!\nNiin on helppo kuolemaa odottaa. Odotus ei ole pitkä.\n\nKRISTINA (puhuttuaan hiljaa Elsalle, joka poistuu). Valtionhoitaja\nsallinee, että tälle jalolle ritarille valmistetaan huone ja hoitoa\nlinnassamme?\n\nSTURE. Arvasit ajatukseni, Kristina. Ritarille on sattunut onnettomuus.\nHäneltä ei saa mitään puuttua. (Kristina rientää ulos.) Mutta ken on\nollut valpas minun puolestani? Ken esti linnan luovutuksen?\n\nSTEN KRISTERINP. (viittaa Hemming Gadiin). Hän ei liene tuntematon.\n(Poistuu talonpoikain saattamana.)\n\nSTURE. Te, herra electus! Enkö teitä huomannut? Varmaankin te voitte\nhyvin?\n\nGAD. En niin hyvin, ettei aikeessaan onnistunut petturi voisi voida,\nparemmin; mutta en kuitenkaan niin huonosti, ettei omaan kuoppaansa\nlangennut kavaltaja ansaitseisi enemmän hyväntahtoisuuttanne.\n\nSTURE. Oiva työnne on teille palkintona.\n\nGAD. Tietysti minulle, joka olen tehty kurjaksi jalankulkijaksi, on ilo\nsyöstä maahan joku pöyhkeä satulassa istuja.\n\nSTURE. Teidän onnettomuutenne, herra electus, ansaitsee kyllä\nsäälimistä.\n\nGAD. Mutta ei turvaa eikä suosiota. Edukkainta on ruveta kulkemaan\nkavaltajan kengillä, imarrella teidän herruuttanne menestyksen\nhetkillä, muuten kietoa takananne juonia maan vihollisen kanssa, ja kun\nsitten tarttuu omaan satimeensa, näyttää murheellista naamaa ja ottaa\nvastaan teidän hennon hyväntahtoisuutenne huolenpito.\n\nMATIAS. Ketä tarkoittaa tuo katkeruus?\n\nGAD. Ei ketään, johon se ei koske. Itse parhain tiedätte, millä kädellä\nte kapustaa liikutatte.\n\nMATIAS. Minä en ole kattilan ääressä.\n\nGAD. Mutta te kuitenkin keitätte. Varokaa vain, ettei keitos liiaksi\nväkevöidy.\n\nSTURE. Toivon, ettette te, herra electus, tahtoisi katkeroittaa iloa,\njonka tunnemme voiton jälestä. Lähin velvollisuus on nyt meillä\nneuvotella taistelun jatkamisesta. Kun vihollinen levähtää, tekee hän\nepäilemättä uuden hyökkäyksen.\n\nMATIAS. Teidän herruutenne vapauttanee meidät yhteistyöstä kirouksen\nalaisen miehen kanssa?\n\nERIK VAASA. Herra electus on urhotyöllään ansainnut oikeuden ottaa osaa\nneuvotteluihimme.\n\nKNUT ESKILINPOIKA ja MATIAS. Ei.\n\nVAASAT JA MAUNU GREN. On.\n\nGAD. Täällä äänestetään minun kunniastani. Hyvät herrat, en kerjää\nteiltä arvoa, en kerjää armoa. Ruotsalaisnimen kunnian vuoksi olen\nlyönyt monta kovaa iskua. Viiden haavan nimessä, haluaisinpa lyödä\nvielä yhden kovimman iskun oman kunniani vuoksi. Ehkenpä se sattuisi\nkaikkiin niihinkin, jotka ovat olleet osallisina Sten Kristerinpojan\nkavalluksessa. (Aikoo lähteä, mutta pysähtyy, kun palvelija saapuu.)\n\nPALVELIJA (ovesta tullen). Kuningas Kristianin airut pyrkii\nvaltionhoitajan puheille.\n\nSTURE. Hän tulkoon!\n\nMESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa Kristian toinen, Tanskan,\nNorjan ja Ruotsin kuningas —\n\nGAD. Pysähdy! Joku päivä sitten väitit Itägötanmaan talonpojille, että\nkuningas Kristian saa ilmaiseksi Nyköpingin. Nyt sanot jo koko Ruotsin\nhänen omakseen. Ajattelepa! Jos herrasi valta kasvaa samassa määrässä\nkuin sinun valheesi, voit sinä aivan pian saada läänityksen jossakin\nmuussa taivaankappaleessa, kenties kuussa.\n\nJON. Teiltä ei liene unohtunut, että kuningas Kristian tunnustettiin jo\n20 vuotta sitten Ruotsin kuninkaaksi.\n\nGAD. Eikä sinulta liene unhottunut, että sinun näköisesi kuningas\nKristianin kätyri oli muutamia päiviä sitten saada Ruotsin talonpojilta\nhirsipuukuoleman.\n\nJON. Niin voi käydä, kun kirottu mies saa kansaa johtaa.\n\nSTURE. Asiaasi, airut! Mitä tahtoo kuningas Kristian?\n\nJON. Rauhaa ja sovintoa.\n\nSTURE. Niin minäkin.\n\nJON. Hänen majesteettinsa luottaa teidän herruutenne rehelliseen\ntahtoon. Hän luulee, että välitön keskustelu teidän kanssanne poistaisi\nesteet keskinäisen ymmärtämisen ja sovinnon tieltä.\n\nSTURE. Tämä ajatus lisää kunnioitustani kuningastanne kohtaan.\n\nJON. Hän toivoo tilaisuutta persoonallisesti puhutella teitä.\n\nSTURE. Hän ei voi toivoa sitä hartaammin kuin minä.\n\nJON. Hän ehdottaa, että teidän herruutenne kohtaisi hänen\nmajesteettiaan kuninkaallisessa komentajalaivassa.\n\nSTURE. Kuninkaan laivassa?\n\nJON. Hänen majesteettinsa pitää mahdottomana, että teidän herruutenne\nepäileisi turvallisuuttaan. Hän on kuitenkin tavallisuuden mukaan\nlähettänyt neljä tanskalaista aatelismiestä panttivangeiksi, ettei\nmielessänne syntyisi epäluulon varjoakaan.\n\nSTURE. Kuinka voisin epäillä hänen majesteettiansa? Hyväksyn\nehdotuksen. Seuraan teitä.\n\nGAD. Sitä ennen on teidän herruudellanne kaksi tehtävää.\n\nSTURE. Mitkä ne ovat?\n\nGAD. Sanoisin ne mieluummin tämän viettelijän poissa ollessa.\n\nSTURE. Saatettakoon airut ulos! (Airut saatetaan pois.) Nyt, herra\nelectus. Mitkä ovat tehtävät?\n\nGAD. Määrätkää seuraajanne, ja työntäkää miekkanne minun rintaani!\n\nSTURE. Miksi?\n\nGAD. Koska ei valtio voi tulla toimeen päämiehettä ja koska vasta minut\nmurhattuanne te pääsette tanskalaiseen laivaan.\n\nSTURE. Säädättekö te minulle lakia, herra electus?\n\nGAD. Ei suinkaan. Te olette päättäneet mennä kuningas Kristianin\nlaivaan. No niin, te menette. Ken sen voisi estää? Mutta te ette sieltä\npalaa.\n\nSTURE. Ken on sen sanonut?\n\nGAD. Kokemus. Minä tunnen tanskalaisen.\n\nSTURE. Kaiketi minulla on oikeus uskaltaa oma henkeni?\n\nGAD. On tietysti Mutta minä olen useasti tavannut saman tanskalaisen\nkoiran, joka äsken tässä seisoi, viettelysretkillä Ruotsissa ja aina\ntemmaissut hänen saaliinsa. En tahdo nähdä, että Ruotsin vallan päämies\nlapsellisen herkkäuskoisena astuu mokoman petturin ansaan.\n\nSTURE. Olen sanonut, minä menen.\n\nERIK VAASA. Ei, älkää menkö, se olisi meille kaikille turmioksi.\n\nGAD (itsekseen). Oikein, Vaasa! Mutta toisellainen apu on tässä tarpeen\n(pistäikse ulos).\n\nSTURE. Tekin, Erik Juhananpoika. Pelkäättekö te?\n\nERIK VAASA. Muistan Elfsborgin puolustajain kohtaloa, jotka Kristian.\nturvallisuuden lupauksensa rikkoen, murhautti.\n\nMAUNU GREN. Minä muistan norjalaista Knut Alfinpoikaa, joka sai\nsurmansa tanskalaisessa laivassa. Hänkin meni rauhasta neuvottelemaan.\n\nSTURE. Vaikka kaikki tanskalaiset olisivat sanansa rikkojia ja\npettureita, en minä tahdo rikkoa sanaani. Olen sanonut, minä menen.\n\nERIK VAASA. Sitten teidän herruutenne määrätköön, ken on oleva\njohtajamme.\n\nSTURE. Onko teidän mahdoton ajatella, että kuningas Kristianissa on\nrehellisyyttä.\n\nMAUNU GREN. Yhdessä tapauksessa sadasta kenties. Jos lähdette,\nmäärätkää seuraaja!\n\nMOLEMMAT VAASAT ja SPARRET. Määrätkää seuraaja!\n\nSTURE. Valitkaa itse! Jokainen teistä kelpaa siihen yhtä hyvin kuin\nminäkin. Ruotsi voi kyllä tulla minutta toimeen.\n\nKRISTINA (on saapunut Gadin seuraamana taluttaen pientä poikaa kädestä,\nkäsivarrella pieni tyttö). Entä me, rakas Sten?\n\nSTURE (katsoo heihin. Värisevin äänin). Sinä Kristina! Niilo poikaseni!\nMagda, pikku enkelini!\n\nKRISTINA. Jätätkö sinä meidät?\n\nPIKKU NIILO. Älä mene, rakas isä!\n\nSTURE. Pyhä Eerikki-kuningas! Minä olen voitettu. Nuo kirkkaat silmät,\ntuo rukoileva katse! Ne ovat kaikkia valoja voimakkaammat. Airut tänne!\n(Palvelija vie lapset pois.)\n\nGAD (tyytyväisenä käsiään mukeltaen). Karitsat eivät ole koskaan\nparemmin karhua auttaneet. Älykkäämpää iskua en muista lyöneeni.\n\nJON (saatetaan sisään).\n\nSTURE. Olen muuttanut mieltäni. En saavu kuninkaan laivaan. Voittajana\nen olekaan velvoitettu hänen majesteettiansa etsimään.\n\nJON. Hänen majesteettinsa on halukas saapumaan teidän luoksenne, jos\nlähetätte muutamia tunnettuja miehiä panttivangeiksi.\n\nSTURE. Oliko kuninkaalla kaksi ehdotusta?\n\nJON. Toinen sille varalle, että ensimäinen hylätään.\n\nSTURE. Minä hylkään kummankin.\n\nGAD. Teidän herruutenne, jälkimäinen olisi hyväksyttävä. Olettehan\nsanoneet haluavanne persoonallista yhtymistä.\n\nSTURE. Kenpä uskaltaisi panttivangin vaaralliseen toimeen?\n\nGAD (rohkeasti). Minä ensimäisenä.\n\nSTURE (terävästi). Te, herra electus?\n\nGAD. Niin, jos suotte sen kunnian. Katson kernaasti läheltä sipulilta\nkatkuavaa hornan pesää.\n\nJAAKKO KURKI. Minä seuraan herra electusta.\n\nKUSTAA ERIKINPOIKA. Minä olen myöskin halukas.\n\nLAURI SPARRE. Ja minä.\n\nYRJÖ SPARRE. Ja minä.\n\nSTURE. Siis tohtori Hemming Gad ja vapaasukuiset nuorukaiset Kustaa\nErikinpoika Vaasa, Jaakko Knuutinpoika Kurki, Lauri Siggenpoika\nSparre ja hänen veljensä Yrjö. (Jonille.) Hyväksyykö kuningas nämä\npanttivangit?\n\nJON. Hyväksyy.\n\nSTURE. Menkää siis! Odotan kuningasta pyhän Nikolauksen sakaristossa.\n\nGAD. Minäkin siis vielä kelpaan johonkin. Viiden haavan nimessä,\ntanskalainen on myöntänyt Hemming Gadille miehen arvon; sittenkuin\nRuotsin mahtimiehet ovat sen kieltäneet. Sen huomautan teille, hyvät\nherrat, lähtiessäni matkalle, jonka loppu, sanon sen ilman pelkoa,\nnäyttää pimeältä.\n\nSTURE. Herra electus!\n\nGAD. Niin, electus... valittu, mutta myöskin hylätty. Hylätty ase\nruostuu. Hylätty mies halveksii ja vihaa. Hyvästi! (Menee airueen\njälestä.)\n\nERIK JUHANANP. Poikani!\n\nKUSTAA ERIKINP. Jos Jumala ja pyhä Erik sallivat, palaan minä elääkseni\nRuotsin hyväksi. (Menee toisten seurassa.)\n\nSTURE. Valmistautukaamme nyt kuningasta kohtaamaan. Ketkä ovat silloin\nläsnä? Kenties hänen armonsa piispa Matias?\n\nMATIAS. Jos teidän herruutenne suvaitsee.\n\nSTURE. Ja te, Erik Juhananpoika?\n\nERIK VAASA. Teitä ja isänmaata palvellakseni.\n\nSTURE. Ajattelen vielä hänen armoaan apostolista komissaria.\n(Matiaalle.) Häntähän voidaan odottaa tänne?\n\nMATIAS. Hänen pitäisi jo olla täällä.\n\nSTURE. Käykäämme häntä vastaan.\n\nPALVELIJA (ovesta tullen). Hänen armonsa apostolisen istuimen\nprotonotarius ja hänen pyhyytensä paavin ylikomissari Arcimbold.\n\nSTURE. Se on siis myöhäistä. (Sisään astuu joukko hovipoikia palavat\nvahakynttilät kädessä. He muodostavat kunniakujan. Sen lävitse\nkannetaan samettityynyllä paavin vaakunaa. Sitten saapuu Arcimbold\nkantaen punaista ristiä. Hänellä on seuralainen, joka kantaa\nkokoonkäärittyjä anekirjoja.)\n\nARCIMBOLD. Jumalan ja pyhän isän armo teidän herruudellenne,\nperheellenne ja koko hoviväellenne!\n\nSTURE. Kiitos suosiollisesta tervehdyksestä ja ilosta nähdä teidän\narmoanne.\n\nARCIMBOLD. Ilo on minulle ainakin yhtä suuri. Suosiollisen\nsuojeluksenne turvissa olen maassanne toiminut. Kiitollisuuden ja\nkunnioituksen osoitukseksi pyydän saada jättää teidän herruudellenne\npyhän anekirjan, jonka siunatusta voimasta Tukholman kirkoissa\nsuorittamanne hartaudenharjoitus luetaan pyhän Pietarin haudalla\ntoimitetuksi, niin että teiltä säästyy pyhiinvaeltajan vaivat, vaikka\nvoitattekin saman autuuden. (Ottaa anekirjan palvelijalta ja ojentaa\nsen valtionhoitajalle.)\n\nSTURE. Arvokkaan lahjan otan vastaan syvimmällä kiitollisuudella.\n\nARCIMBOLD (Kristinalle). Teille, jalo rouva, on minulla myöskin pyhä\nane. Valkeuden isä merkitsee teidän hyväksenne kaikki katumus- ja\nansiotyöt, joita Ruotsin luostarien hurskaat sisaret ovat viiden\nkuukauden kuluessa harjoittaneet. (Ojentaa anekirjan Kristinalle.) Ja\nkun yhteinen äitimme, pyhä kirkko, on antelias uskollisille lapsilleen,\njätän vielä valtionhoitajalle pyhän aneen, joka oikeuttaa hänen,\nperheineen ja hoviväkineen, syömään juustoa paaston aikana. (Antaa\ntoisen anekirjan Sturelle.)\n\nSTURE. Olen pelkkää kiitollisuutta.\n\nARCIMBOLD. Kiitollisuuden arvaa pyhä kirkko sangen korkealle. Onhan\nse sen ansainnutkin. Kansalaisianne on lähestynyt autuus, jota heidän\nisänsä eivät aavistaneetkaan. Arvatkaa, kuinka paljon huolettomammin\nvoivatkaan he uhrata henkensä ja verensä teidän puolestanne, kun he\nmuutamilla äyrityisillä tahi niiden puutteessa voilla, juustolla,\ntalilla, raudalla ja vaskella pääsevät syntitaakastaan, suorittavat\ntilinsä taivaalliselle velkamiehelle.\n\nSTURE. Toivottavasti ovat he tilaisuutta käyttäneet?\n\nARCIMBOLD. Olen leikkuumies. Minun on oltava tyytyväinen satoon, jonka\npyhimykset suovat. Täytyy kuitenkin valittaa vääryyksistä.\n\nMATIAS. Vääryyksistä! Ken jumalaton on uskaltanut?\n\nSTURE. Ruotsissa vääryyttä, teidän armollenne? Sallikaa kuulla!\n\nARCIMBOLD. Teidän herruutenne luvalla lähetin minä Tallinnan kautta\nalikomissariani Suomeen. Tämän kurjan maan asukkaat lunastivat\nJumalan armoa voilla ja talilla. Mutta kun nämä tavarat lähetettiin\nLyypekin markkinoille, huomattiin ne ala-arvoisiksi ja väärennetyiksi.\nTaivaalliset aarteet olivat menneet polkuhintaan.\n\nSTURE. Todellakin!\n\nARCIMBOLD. Ei siinä kyllä. Vainajainsa sielujen lunastamiseksi\nkiirastulen tuskista taalalaiset lupasivat kippunnan vaskea, mutta\nantoivatkin vain kaksitoista leiviskää.\n\nSTURE. Sitä en olisi uskonut taalalaisistani.\n\nERIK VAASA. Suorittivat he kuitenkin raskaan lunastuksen.\n\nARCIMBOLD. Voi tulla raskaaksi, jos heitä kohtaa kirkon panna.\n\nSTURE. Sellaisesta onnettomuudesta toivon pyhän isän ja hänen pyhien\npalvelijoittensa meitä säästävän.\n\nARCIMBOLD. Muutamat piispatkin ovat asemansa ja virkansa unhottaen\nasettuneet välinpitämättömälle jopa aivan vastustavalle kannalle.\nMainitsen Vincentiuksen Skarasta.\n\nMATIAS. Teidän armonne, hän kokoaa itse kultaa ja kalleuksia.\n\nARCIMBOLD. Hän? Mihin?\n\nMATIAS. Hankkiakseen kultalippaan Bryniolfin luille.\n\nARCIMBOLD. Mikä on Bryniolf?\n\nMATIAS. Eikö teidän armonne tunne Skaran hiippakunnan suojeluspatroonaa?\n\nARCIMBOLD. Mitä sanotte, herra piispa? Pitääkö apostolisen\nylikomissarin tuntea kaikki kuudennen ja seitsemännen luokan\npyhimykset? Kultalipasta Bryniolfille! Nyt! Kun yli kristikunnan\ntarjotaan kullekin tilaisuus uhrata roponsa, että pyhien apostolien\nluut pelastettaisiin likaamiselta, saastuttamiselta, rakeilta ja\nsateelta.\n\nSTURE. Toivon, että kaikki unhotetaan teidän armonne ja paavillisen\npyhyyden suosiosta, kun minä puolestani uhraan Pietarin kirkon hyväksi\nRuotsin hallituksen osan anekaupan tuloista.\n\nARCIMBOLD. Pyhä Pietari itse on herättänyt teissä jalon ajatuksen.\nSiksi teitä on onnelliseksi ylistettävä. Suokaa minun antaa teille\nvielä täydellisen armon ja synteinanteeksisaamisen pyhä ane, (Ojentaa\nvielä yhden anekirjan Sturelle.)\n\nSTURE. Kiitän. Mutta minulla on pyyntö teidän armollenne.\n\nARCIMBOLD. Hartain haluni on palvella teidän herruuttanne.\n\nMAUNU GREN (on katsellut holviakkunasta). Konnantyö!\n\nSTURE. Mitä sanotte?\n\nGREN. Tanskalainen laivasto on nostanut ankkurin ja purjehtii pois.\n\nSTURE. Entä panttivangit?\n\nGREN. Tapettu tahi vangeiksi viety.\n\nERIK VAASA. Minun poikani! Poikani!\n\nSTURE. Pyhä Erik suo minulle kostava kalpasi!\n\nMATIAS. Vihassanne ette saa syyttää kuningasta yksin.\n\nSTURE. Ken muu olisi syyllinen?\n\nMATIAS. Hemming Gad.\n\nSTURE. Hemming Gad!\n\nMATIAS. Miten muuten on selitettävä hänen intonsa päästä panttivangiksi\nja uhkaavat sanat, jotka hän lähtiessään lausui.\n\nKRISTINA. Teidän armonne erehtyy.\n\nSTURE (miettien.) Ei, te olette oikeassa. Electus on petoksessa\nosallinen.\n\nARCIMBOLD. Tunnen miehen, Paavi Aleksanterin kamariherra ja\nmatematikus. Häneltä ei puutu käänteitä.\n\nSTURE. Teidän armonne palaa pian Tanskan kautta. Viekää terveiseni\nkuningas Kristianille, että, niin totta kuin minua auttakoon Jumala ja\npyhä Eerikki-kuningas, olen aina hänen katkerin vihamiehensä. Hemming\nGad on viimeisellä teollaan kadottanut kaikki entiset ansionsa. Tie\nRuotsiin on häneltä suljettu. Hänen läänityksensä Kastelholma ja kaikki\nmuu, mitä hän vielä omistaa, lankeaa kruunun omaksi.\n\nARCIMBOLD. Täytän tahtonne. Mutta minulla on vielä sanomista teidän\nherruudellenne.\n\nSTURE. Toivon, että olen mahdollinen kuulemaan ja palvelemaan.\n\nARCIMBOLD. Niinkuin Kristus lähetti palvelijansa maailmaan\njakamaan armoa kaikille kansoille, niin lähetti hänen pyhyytensä\nmeidät. Kaikista niistä ruhtinaista, joiden kanssa olen pyhässä\ntoimessani tekemisissä ollut, ei kukaan ole ollut paatuneempi kuin\nkuningas Kristian eikä kukaan sen jalompi kuin Sten Sture, Ruotsin\nsijaiskuningas. Hänen pyhyytensä on painava hänen päähänsä kuninkaan\nkruunun.\n\nSTURE (ihastuen). Kuninkaan kruunun!\n\nKRISTINA, (tarttuen peläten puolisonsa käteen). Sten!\n\n\nToinen kuvaelma.\n\nOdotushuone rouva Sigbritin palatsissa Kööpenhaminassa. Komeasti\nsisustettu. Ovi vasemmalla sekä oikealla.\n\nRouva Sigbritin _kamaripalvelija_ sekä kaksi puheille pyrkivää\n_valtaneuvosta_.\n\n1:NEN VALTAN. Sigbrit muori ei siis päästä meitä puheilleen?\n\nKAMARIPALVELIJA. Ei.\n\n2:NEN VALTAN. Sanoitko hänelle nimemme ja arvomme?\n\nKAMARIPALVELIJA. Kyllä, herra valtaneuvos.\n\n1:NEN VALTAN. Mitä muori virkkoi?\n\nKAMARIPALVELIJA. Hänen armollensa ei sovi.\n\n2:NEN VALTAN. Ei sovi! Eilen seisoimme hänen portillaan tuntikauden.\nSatoi kuin saavista kaataen. Olimme märkiä alimpaan rihmaan asti. Hän\nhymyili akkunassaan meihin katsottuaan. Hän lähetti sanan: tulkaa\nhuomenna. Tulemme huomenna. Ei sovi! Pyhä Knut! Tämä on jo liikaa! Mikä\nhän on?\n\nKAMARIPALVELIJA. Kuninkaallinen hovimestaritar. Kuninkaallisen prinssin\nkasvatusäiti. Kuninkaallisen majesteetin salaisen kabinetin johtaja ja\nyksityisministeri.\n\n2:NEN VALTAN. Mikä hän on ollut?\n\nKAMARIPALVELIJA. En tiedä.\n\n1:NEN VALTAN. Hollantilainen toriämmä, norjalainen rihkamakaupustelija,\nparittaja, vanha portto.\n\nKAMARIPALVELIJA. Ja te, arvoisat herrat, kumartelette hänen portillaan.\n\n2:NEN VALTAN. Tottakin suuri häpeä. Esi-isämme ja isämme ovat olleet\nkuninkaiden vertaisia, joiden tahdon mukaan kuninkaiden piti regerata,\njos aikoivat pitää kruunun. Sitten saapuu tuo suurisuinen noita-akka.\nHänellä on kaunis syötti. Sillä pyydystää hän kuninkaan, kohoaa itse\nhänen uskotukseen ja syrjäyttää meidät, syrjäyttää koko valtaneuvoston.\nUh, pyhä Knut! Jos me nyt tahdomme hiukankaan vipua vääntää, pitää\nmeidän aina ensin norjin niskoin kyyristellä (viittaa sormellaan\nvasemmalle) tuon ämmän edessä.\n\n1:NEN VALTAN. Kun nyt tapaamme hänet, niin hän saa kuulla.\n\n2:NEN VALTAN. Jos saamme suunvuoroa.\n\n1:NEN VALTAN. Keksiä mukava keino aatelin verottamiseksi! Vaikka meidän\npitää olla verosta vapaita! Mitä varten sitä on aateli, jos pitää\nsuorittaa korkeat aksiisit?\n\n2:NEN VALTAN. Niin käy, kun ohjaksissa on porvariämmä.\n\n1:NEN VALTAN. Siunatuiksi sotakuluiksi! Kirottu Ruotsi. Miksi pitää sen\nkruunun olla kuninkaan mielitekona?\n\n2:NEN VALTAN. Sigbrit on sen luvannut kuninkaalle.\n\n1:NEN VALTAN. Sitä varten ei hänen tarvitseisi olla sellainen noita\nkuin on. Hätäkös on ryssätä. Kun saadaan selkään, kootaan suuremmat\njoukot, korotetaan tullit, määrätään hirmuiset aksiisit, kerätään\nlainat kaikilta, keitä saadaan, haetaan liittolaisia, palkataan\nsotajoukkoja. Mitä noitakonsteja enää tarvitaan. Siunatkoon! Kuulitko\nsinä?\n\n2:NEN VALTAN. En.\n\n1:NEN VALTAN. Minusta tuntui kuin olisi huuhkaja...\n(Kamaripalvelijalle.) Onko armollisella rouvalla huuhkajoita?\n\nKAMARIPALVELIJA. Viisas ja hurskas rouvamme ei pelkää huuhkajia eikä\nkäärmeitä.\n\n2:NEN VALTAN. Sano armolliselle rouvalle, että tapaamme häntä huomenna.\n\n1:NEN VALTAN. Sitä punaposkista leveää noitaa. Hyvästi!\n\nKAMARIPALVELIJA. Hyvästi, — huuhkajat. (Herrat menevät oikealle.)\n\nARCIMBOLD (saapuu hetkisen kuluttua oikealta). Kuulin, ettei hänen\narmoaan saisi tavata.\n\nKAMARIPALVELIJA. Ei.\n\nARCIMBOLD. Kielto ei koskene ruhtinaiden lähettiläitä?\n\nKAMARIPALVELIJA. Koskee.\n\nARCIMBOLD. Mutta minä olen kaikkein pyhimmän isän paavin legatus de\nlatere.\n\nKAMARIPALVELIJA. (Kumartaa syvään ja menee vasemmalle.)\n\nARCIMBOLD. Jospa emo kunnioittaisi virkaani niinkuin pentu.\n\nSIGBRIT (saapuu vasemmalta.) Ahaa, teidän armonne näyttäytyy jälleen\nJuutinmaalla. (Palvelijalle.) Mene, älä päästä ketään. (Palvelija menee\noikealle.)\n\nARCIMBOLD. Kunnioittavin tervehdykseni, korkea matroona ja rakkain\nsisar. Ilo päästä pois kirotusta Ruotsista ja jälleen nähdä sisareni\nviisaita silmiä.\n\nSIGBRIT. Kuinka se maa voi olla kirottu, jossa teidän armonne kulkee.\nVai eivätkö petturit pitäneet autuutta arvossa? Kävikö kauppa huonosti?\nEttekö voi tyydyttää Rooman syöpäläisten ahneutta?\n\nARCIMBOLD. Olen pyhän isän tahdosta kulkenut maailman äärimmäisiä\nreunoja. Saaliini apostolien luiden suojelemiseksi ei ole suuren suuri.\nMutta voin kuitenkin tarjota sata guldenia kappelin rakentamiseksi,\njossa yötä päivää rukouksia luetaan rakkaan sisareni sielun autuuden\nvuoksi.\n\nSIGBRIT. Ohoo! Mistä tämä anteliaisuus? Sieluni ei nyt ikävöi teidän\nautuuttanne. Suorittakaa ensiksi oma pesunne!\n\nARCIMBOLD. Oma pesuni! Mitä tarkoitatte, rakas sisar?\n\nSIGBRIT. Ettekö pelkää kuningas Kristianin vihaa?\n\nARCIMBOLD. Sieluni autuuden ja viimeisen tuomion nimessä vannon, — ja\ntämä on minun suurin valani — että enemmän pelkään teidän vihaanne,\nkuin kuninkaan. Minulla on hänen majesteettinsa suojeluskirja.\nKokoamistani anerahoista on hän saanut osuuden, joka on kolme kertaa\nsuurempi kuin Saksan keisarin osuus.\n\nSIGBRIT. Mutta liittonne ruotsalaisten kapinoitsijain kanssa voi maksaa\nhenkenne.\n\nARCIMBOLD. Apostoliselle istuimelle voin tehdä tilin kaikesta.\n\nSIGBRIT. Mutta täällä teette tilin käynnistänne Sturen luona. Hänen\nkuninkaallinen kruununsa ei teitä täällä suojele.\n\nARCIMBOLD. Sturen kuninkaallinen kruunu!\n\nSIGBRIT. Jonka Johan Arcimbold, paavin legatus de latere, hänelle\nlupasi. Näette, että olemme seuranneet jälkiänne. Kuningas Kristianilla\non Ruotsissa yhtä paljon korvia kuin Sturellakin. Me tunnemme tarkoin\nsen maan puolelle ja toiselle liehakoivat herrat, jotka puhuvat toista\nmeille, toista Sturelle. Näitä liehakoitsijoita on kerran rangaistus\nkohtaava. Mutta te herra legaatti, olette nyt käsissämme.\n\nARCIMBOLD. Minua suojelee Jumalan tuomioistuin ja apostolinen\nkamarioikeus.\n\nSIGBRIT. Eivät peloita. Jumalanne voimme luusia jonkun toisen\nanekauppiaan kautta, ja apostolinen kamarioikeus — hm! — meillä jakaa\noikeutta — — —\n\nARCIMBOLD. Matami Sigbrit. Ja minä rukoilen häntä kaikkein pyhimysten\nnimessä. Minä tarjoan kauniit hevoseni, vaununi tarjoan kolmanneksen\nsiitä, mitä minulla on Pietarin kirkon kalleuksia.\n\nPALVELIJA (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad. Armonne on kutsunut.\n\nSIGBRIT (legaatille). Menkää! Mikä on toistaiseksi jätetty, ei\nole unhotettu. Tahdon puhutella miestä, jota vihaan mutta myöskin\nkunnioitan.\n\nARCIMBOLD. Minä rukoilen sillä välin pyhimyksiä, että he\nlauhduttaisivat vihanne. Sillä, vannon taas suurimman valani, en ole\nkoskaan muuta tarkoittanut kuin pyhän kirkon ja kuningas Kristianin\nparasta. Mutta pyydän teiltä, arvoisa maan äiti, että saisin kertoa\nHemming Gadille Ruotsista lähetetyt, terveiset.\n\nSIGBRIT. Terveiset Ruotsista? Keneltä?\n\nARCIMBOLD. Sturelta.\n\nSIGBRIT. Mitä ne sisältävät?\n\nARCIMBOLD. Ei mitään hyvää. No koskevat yksinomaan tohtori Hemmingiä.\n\nSIGBRIT. Mitä sanoo Sture? Suuren osan rikoksistanne voitte kenties\nsovittaa kertomalla sen minulle.\n\nARCIMBOLD. Rakkaan sisareni viisaudelta en tahdo mitään salata. Sture\nja Ruotsin valtaneuvosto ovat julistaneet Gadin petturiksi. Luullaan\nhänen houkutelleen kuninkaan viemään panttivangit. Hänen läänityksensä\nja omaisuutensa on kruunulle otettu, ja Ruotsiin ei hän saa enää palata.\n\nSlGBRIT. Mutta jos hän palaa sinne Dannebrogen suojassa. Kuka\nsilloin estää? Hyvästi! Jätän teille tilaisuuden kertoa terveisenne.\n(Palvelijalle.) Tulkoon ruotsalainen! (Leqaatille.) Teidän\npuheluaikanne ei saa olla pitkä. (Menee vasemmalle.)\n\nGAD (saapuu oikealta Jaakko Kurjen kanssa). Viiden haavan nimessä!\nHänen pyhyytensä ylikomissari. Täällä, noidan pesässä!\n\nARCIMBOLD. Pyhän neitsyen kautta, puhukaa varovammin, tohtori Hemming!\n\nGAD. Lähtiessäni aijonkin ottaa vettä suuhuni, että olisin vaiti.\nTeidät nähtyäni olisin kuitenkin vatsani kastellut. Missä olemmekaan\nviimeksi tavanneet?\n\nARCIMBOLD. Setäni luona Roomassa.\n\nGAD. Kardinaalin?\n\nARCIMBOLD. Niin.\n\nGAD. Siitä on vuosia. Te olitte nuori. Ennustin teille vähintäänkin\narkkipiispan hiippaa tahi kardinaalin hattua. Ennustinko väärin?\n\nARCIMBOLD. Kumpaakaan en ole saavuttanut.\n\nGAD. Kaukana ette ole. Nykyistä virkaanne en kuitenkaan kunnioita.\n\nARCIMBOLD. Se on vaarallinen ja vaikea.\n\nGAD. Ihmisten tyhmyyttä on vaikeampi rahaksi lyödä, kuin ennen lyötyä\ntuhlata. Te olitte Ruotsissa?\n\nARCIMBOLD. Tulin juuri.\n\nGAD. Ja saitte runsaan saaliin?\n\nARCIMBOLD. Kymmeniä tuhansia guldenia rahassa, voissa, talissa ja\nvaskessa.\n\nGAD. Se oli kelpo suonenisku. Mutta siedämmehän me sen. Mitä siellä\nmuuten aijotaan tehdä meidän pelastamiseksemme, meidän panttivankien?\n\nARCIMBOLD. En tiedä, mitä muihin tulee; teille minulla on terveiset\nSturelta.\n\nGAD. Hänen herruudellaan ei liene minulle mitään hyvää sanomista?\n\nARCIMBOLD. Ei. Hän pitää teitä rikollisena.\n\nGAD. On yhtä mieltä hänen pyhyytensä paavin kanssa. Sen tiedän.\n\nARCIMBOLD. Te olette hänestä rikkoneet rehellisyyttä ja kunniaa vastaan.\n\nGAD. Sitenkö, että pidän rehellisyyttä kunniana? Se ei näy olevan\nonneksi.\n\nARCIMBOLD. Että olette omalla ehdollanne antautuneet kuningas\nKristianin valtaan sekä houkutelleet toiset samaan ansaan.\n\nGAD. Mitä! Tämähän katkuaa, sanoi piru pätsin suulla. Sanoiko Sture\nniin?\n\nARCIMBOLD. Ei ole tapani keksiä juttuja, herra electus.\n\nGAD. Te elätte siis toisten keksimillä. Mutta sanokaa, kenen silmä\nälysi minussa petturin? Sturen aistit eivät itsestään niin terävät ole.\n\nARCIMBOLD. Läsnäolijat selittivät siten käytöksenne ja jäähyväissananne.\n\nGAD. Ne käärmeet! Ja valtionhoitaja julisti selityksen\nvaltakunnalliseksi totuudeksi?\n\nARCIMBOLD. Hän uskoi siihen.\n\nGAD. Sture! Nimi, joka on loistanut minulle yhtä kirkkaana kuin\nisänmaan nimi! Sture! Se sana on näihin asti merkinnyt minulle Ruotsin\nvapautta. Mutta nyt! Mihin syökset sinä minut?\n\nARCIMBOLD. Valtionhoitaja on omistanut läänityksenne Kastelholman ja\nkaiken muun omaisuutenne kruunun omaksi. Hän on julistanut, että te\nette saa palata Ruotsiin.\n\nGAD. Jumalan kuoleman nimessä, prelaatti, teidän suussanne on katala\nvalhe. Sitä ei ole voinut tehdä Svante Sturen poika. Hänkö riistäisi\nminulta isänmaan, jonka omistan suuremmalla oikeudella kuin kukaan muu,\njoka on minulle ylin, kallein kaikista? Ja Kastelholma! Sen hävittivät\ntanskalaiset rosvot. Sen uudestaan rakentamiseen panin kaiken sen\nvähän, mitä maailmassa omistin. Sekö minulta nyt riistettäisiin? Se ei\nole totta. Sanokaa, kuinka suuren summan rahassa, voissa, talissa ja\nvaskessa olette valheestanne saaneet!\n\nARCIMBOLD. Herra tohtori, te solvaatte minua, hänen pyhyytensä\ntäysivaltaista ylikomissaria! Se on röyhkeyttä! Aivan kuulumatonta!\nOlen kertonut Sturen sanat. Sen voivat todistaa piispa Matias ja\nläsnäolleet vapaasukuiset miehet. He olivat kaikki yhtä mieltä kuin\nSturekin. He tietävät minun totta puhuneen. Itse sen tiedän. Ja\njumalaton, kirottu kielenne syyttää minua valhettelijaksi. Mahdotonta\non jatkaa keskustelua kanssanne. Hyvästi! (Menee oikealle.)\n\nGAD (katsoen hänen jälkeensä). Hah hah haa! Nauraisin, jollei\nsitä estäisi suru ja inho. Kaiken muun kestäisin, mutta isänmaan\nkiittämättömyys, sitä en voi kestää. Hemming Gad kavaltaja! He ovat sen\nyksimielisesti päättäneet. Eikä yksikään ääni noussut sitä vastaan. Ei\nyksikään niistä, jotka ovat nähneet pitkän elämäntyöni, väsymättömän\ntaisteluni, palavan muukalaisvihani. Ei yksikään! Ei, ei!\n\nKURKI. Kustaa Erikinpoika, minä, kaikki toiset panttivangit − me\ntiedämme, että teidän armonne on syytön. Paetkaamme tästä noidan\npesästä! Paetkaamme Kööpenhaminasta!\n\nGAD. Minne minä pakenen? Isänmaa on minulle suljettu. Olen vanki,\nkirottu, maanpakolainen. Kristusta kiusasi perkele, näyttämällä hänelle\nmaailman valtakunnat ja niitten kunnian, minua kiusataan riistämällä\nkaikki. Minä en sano: mene pois! minä sanon: tule, saatana! Minä\npalvelen sinua, jos saan koston, niin, koston.\n\nSIGBRIT (tullen vasemmalta). Tohtori Hemming Gad!\n\nGAD. Ken kutsui minua? Haa! Oletko sinä se henki, jota huusin? Kun\nperkele pukeutuu naisen haamuun, ei hän tavallisesti ole sinun\nnäköisesi. Se ottaa notkean ja norjan muodon; se on utuharsoon\nkääriytynyt alastomuus, häilyväkutrinen, silmissä helvetillinen\nhimonlieska. Ja sinä olet paksu punainen noita-akka. Hah hah haa!...\nNiin, arvoisa matami, teidän olisi ollut parasta kutsua luoksenne joku\nmuu ylistäjä. Te huomaatte, että minä sovin siihen sangen huonosti.\n\nSIGBRIT. Minä en halua ylistystä.\n\nGAD. Tahdoitteko sitten nähdä ihme-eläimen? Tietäkää, että sillä on\nkynnet!\n\nSIGBRIT. Tahdoin nähdä vääryyttä kärsineen miehen, jonka mielen\nohdakkeet ovat häijyjen ihmisten kylvämiä; siksi niiden piikit eivät\nminuun pysty. Tahdoin myöskin, jos niin suvaitsette, näyttää teille\nihme-eläimen.\n\nGAD. Minusta ei ole mikään ihmettä.\n\nSIGBRIT. Jos ei se suuri kunnioitus, jota tunnen teitä kohtaan, herra\npiispa.\n\nGAD. Ahaa! Seuraako rakkaudentunnustus? Se sopisi mainiosti. Mutta\nminulle on kunnioituksenne ja ylenkatseenne palaneen äyrityisen\narvoinen. Enkä ole piispa. Minulla ei ole hiippakuntaa. Minun\nmatlakakseni ei kannata pyrkiä.\n\nSIGBRIT. Hiippakuntanne on teiltä vääryydellä riistetty.\n\nGAD. Sepä uutinen! Ettekö luule minun sitä teidän todistamattanne\ntietävän?\n\nSIGBRIT. Mutta kuinka voisin olla ihmettelemättä sitä kuulumatonta\nkiittämättömyyttä, jolla teitä on kohdeltu. Oma puolueenne on teidät\npettänyt. Sturekin.\n\nGAD. Hän pahimmin.\n\nSIGBRIT. Milloin te olette luopuneet hänestä ja isänmaasta?\n\nGAD. En koskaan.\n\nSIGBRIT. Ja olette saaneet pelkkää kiittämättömyyttä?\n\nGAD. Niin.\n\nSIGBRIT. Pilkkaa ja häväistystä?\n\nGAD. Olen maksanut samalla mitalla.\n\nSIGBRIT. Mutta te olette kärsineet siitä?\n\nGAD. Mutta en masentunut. Iloitkoot minun polkemisestani.\nNöyrtymisestäni he eivät saa iloita. En kerjää suosiota enkä armoa.\n\nSIGBRIT. Mutta jos joku tarjoaisi teille apuaan?\n\nGAD. Kenpä sitä tarjoaisi?\n\nSIGBRIT. Vaikkapa minä.\n\nGAD. Te? Mihin?\n\nSIGBRIT. Voittamaan vihamiehenne.\n\nGAD. Minä halveksin heitä.\n\nSIGBRIT. Se ei teitä tyydytä. Tiedän mitä kaipaatte.\n\nGAD. Mitä?\n\nSIGBRIT. Ainoastaan raukka jättää väärinteon kostamatta.\n\nGAD. Viiden haavan nimessä, siinä olemme yhtä mieltä.\n\nSIGBRIT. Enkö minä tuntisi, mitä vaatii voimakas luonne? Olen itse\nollut teidän asemassanne. Minua on vihattu, pilkattu, monella tavalla\nsolvattu, aivan niinkuin teitäkin. Mahtavat ylimykset ovat kutoneet\njuonia minua vastaan. He ovat saattaneet minulle kipua ja murhetta.\nMutta minä olen kostanut He matelevat nyt minun edessäni, nuo\ntöyhtöpäiset suvustaan kerskuvat narrit. Minä halveksin heitä. Minä\nnautin kostosta sanomattomasti. Tahtoisitteko sitä herkkua maistaa?\n\nGAD. Tahdon, tahdon!\n\nSIGBRIT. Kaikki ruotsalaiset kavaltajat tarvitsevat koston.\n\nGAD. Niin, kaikki.\n\nSIGBRIT. Koston siitä, mitä ovat rikkoneet teitä ja maataan vastaan.\n\nGAD. Kummastakin.\n\nSIGBRIT. Te tahtoisitte kostaa?\n\nGAD. Sanoin jo sen. Elän ja hengitän sitä varten.\n\nSIGBRIT. Mutta miten kostatte?\n\nGAD. On vain yksi kamala mahdollisuus. En ole tohtinut sitä\nitsellenikään sanoa.\n\nSIGBRIT. Te viette maahan kuningas Kristianin.\n\nGAD. Ääni helvetistä! Se sanoi sen. Ja jos sen teenkin, jos vien maahan\nkuningas Kristianin, en tee mitään muuta kuin sen, mitä vihamieheni\nBanérit, Oxenstjernat, Trollet ja piispat olisivat joka hetki valmiit\ntekemään — nuo herrat, jotka ovat minut petturiksi julistaneet.\n\nSIGBRIT. Ja silloin saavat he kaikki koston.\n\nGAD. Hirmuisen.\n\nSIGBRIT. Te olette valmis yhtymään kuninkaaseen?\n\nGAD. Olen valmis perkelettä palvelemaan.\n\nSIGBRIT.\n\nMitä ei kuningas saisi aikaan teidän avullanne? Te olette hänelle\narmeijoita arvokkaampi. Ja mikä riistäisi teiltä kostonne? Kuningas\nitse on sanani vahvistava. (Menee vasemmalle.)\n\nKURKI. Teidän armonne, yksi sana!\n\nGAD. No?\n\nKURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset varjelkoot teidän armonne särkemästä\nomaa elämäänne ja sitä ylevää kuvaa, jonka olette itsestänne ajan\nvaiheisiin piirtäneet.\n\nGAD. Mitä tarkoitat?\n\nKURKI. Tanska pelkää teitä enemmän kuin kaikkia Ruotsin suurmiehiä\nyhteensä.\n\nGAD (pilkalla). Erittäinkin on sillä nyt syy pelätä minua.\n\nKURKI. Se tietää, että se on kilvoituksensa voittanut, kun te astutte\nsen puolelle. Mutta te olette aina olleet Ruotsin kansan itsenäisyyden\nturvana. Te olette sitä johtaneet taisteluun vapauden puolesta. Te\nolette sen oikeuksia miehuullisesti puolustaneet...\n\nGAD. Kuinka minut on palkittu?\n\nKURKI. Rakastatteko te maatanne palkan ja suosion vuoksi?\n\nGAD. Tiedä, että minäkin olen ihminen.\n\nKURKI. Jalompi muita. Mutta nyt on teidät noiduttu. Sydämessänne ovat\nheränneet itsekkäisyyden ja kostonhimon henget. Paetkaamme, ennenkuin\nne kokonaan valloittavat teidät.\n\nGAD. Ne ovat jo minut valloittaneet. En tahdo nähdä enkä kuulla muuta.\n\nKURKI. Jumala ja kaikki pyhimykset herättäkööt jälleen sielussanne ne\nsuuret voimat, jotka siinä ennen ovat liikkuneet!\n\nGAD. Ja kadotuksen tulikivikatku tukahduttakoon sinut!\n\nKURKI. Oi ajatelkaa, mitä teette! Suuria ratkaisunhetkiä on elämässä\nharvoin. Nyt on teillä sellainen. Ajatelkaa isänmaata! Ajatelkaa\nentisyyttänne! Te olette vihan ja kiukun vallassa.\n\nGAD (kiivaasti, jalkaa polkien). Miksi siis vielä kiihoitat minua?\nMuista kiusaajistani olen päässyt. Eikö kukaan vapauta minua sinusta,\nviimeisestä?\n\nKUNINGAS KRISTIAN (on tullut vasemmalta). Minä vapautan. Hoi! (Pari\naseellista miestä saapuu. Kuningas viittaa Kurkeen.) Tuo mies on elänyt\ntarpeeksi. (Aseelliset miehet tarttuvat häneen.)\n\nKURKI (pois vietäessä). Jumalan ja kaikkein pyhimysten nimessä, tohtori\nHemming...\n\nKRISTIAN (ärjäisten). Sulkekaa suu! (Miehet vievät Kuren oikealle.\nKuningas lähestyy Gadia, joka on murtuneena vaipunut läheiselle\ntuolille.) Tohtori Hemming! (Tämä nousee äkkiä.) Te olette ihmis-ijän\ntaistelleet Tanskaa vastaan saamatta palkintoa. Te tahdotte nyt\npalvella sitä voittaaksenne, mitä teiltä on riistetty?\n\nGAD.\n\nPalvella Tanskaa! Minä? Niin, palvelen teidän majesteettianne\nsaadakseni koston.\n\nKRISTIAN. Sen saatte viimeiseen pisaraan. Te seuraatte minua Tukholmaa\nvastaan. Teidän puhettanne kuulee kansa.\n\nGAD. On kuullut.\n\nKRISTIAN. Te saatte sitte puhua.\n\nGAD. Saanko jo alkaa palvelukseni neuvolla?\n\nKRISTIAN. Alkakaa!\n\nGAD. Paavin lähetti on tuonut Ruotsista suuret rikkaudet. Sallisitteko\nne kulettaa Roomaan, kun niillä saatte miehiä ja aseita?\n\nKRISTIAN. Isänmaasi kukistamiseksi?\n\nGAD. Niin. Siten saa typeryys ja kiittämättömyys palkkansa, ja minä\nsaan koston.\n\nSlGBRIT. Ja teidän majesteettiinne saa Ruotsin kruunun. Tässä miehessä\n(mittaa Gadiin) kumartuu Ruotsi eteenne.\n\nKRISTIAN. Ja syvään sen täytyy kumartua. Nyt etsimään legaatin jälkiä.\nÄyrityistäkään ei saa hän muassaan viedä. (Menee Sigbritin kanssa\nvasemmalle. Kuninkaan palvelija saapuu oikealta.)\n\nGAD (palvelijalle). Missä on seuralaiseni?\n\nPALVELIJA. Häntä ei ole enää.\n\nGAD. Mitä? Murhattuko?\n\nPALVELIJA. Kuninkaan käsky on täytetty. (Menee vasemmalle).\n\nGAD (yksin). Siis riemuita voi musta helvetti. Olen uhrin antanut jo\nsaatanalle. Ja kuitenkin on sääli nuolta miestä. Hän oli kaikkia muita\nparempi. Ja minä! Minä syöksin hänet turmioon. Ja itseni. Äsken olin\nviaton parjauksen uhri, nyt tahraannuin viattomalla verellä. Mutta\nvielä ei ole tehtävänäni suuri elämäntili. Pimeyden syvimpään kuiluun\npainukoon vaaka. Pahemmaksi en tule kuin kavaltajaksi. Siksi on minut\njulistettu jo. Kaikki on minulta riistetty. Mitään ei jälellä ole...\nEikö mitään? On. Oma itseni. Ja se saa aikaan paljon.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nHemming Gadin teltta kuningas Kristianin leirissä Tukholman edustalla,\nPohjois-Malmilla.\n\nJoukko talonpoikia, niiden joukossa _Olaus Björn_ ja _Lasse Stark_.\n\nBJÖRN. Se ei ole mahdollista. Pyhimyksiin en luota. Heitä voi lahjoa.\nHe auttavat yhtä usein konnaa kuin rehellistäkin miestä. Mutta tohtori\nHemming kavaltaja! Ei! Uskokoon ken tahtoo, minä en usko.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Mutta miksi hän on Tanskan kuninkaan leirissä?\n\nBJÖRN. Miksi sinä olet?\n\n2:NEN TALONPOIKA. Meitä on kutsuttu.\n\nBJÖRN. Ja tohtori Hemming on tuotu Kööpenhaminasta.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Jonne hän itse tahallansa meni.\n\nBJÖRN. Hänet vei kuningas petoksella.\n\nSTARK. Mutta kuninkaan ystävältä hän näyttää.\n\n3:S TALONPOIKA. Hän kehoittaa talonpoikia luopumaan aseistaan.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Ja lupaamaan uskollisuutta kuninkaalle.\n\nUSEAT TALONPOJAT. Kavaltaja! Kavaltaja!\n\nBJÖRN. Älkää kirkuko! Enkö minä tuntisi häntä paremmin kuin muut?\nPuhuihan hän taloni pihalla vuosi sitten. Useat teistä oli mukana, kun\nNyköpingiin riensimme. Tohtori Hemmingille huudan: eläköön!\n\nSTARK. Niin minäkin.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Mutta kuulimmehan hänen sanansa. Tulivat kuin ainakin\ntanskalaisesta suusta.\n\nBJÖRN. En kuullut niitä. Mutta tohtori Hemmingiin luotan. Neuvoi hän,\nmitä neuvoi, häntä voimme seurata.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Mitä paholaista! Saisiko meitä niinkuin koiria\nusuttaa silloin sinne, tällöin tänne?\n\nBJÖRN. Olot ovat muuttuneet, valtionhoitaja kaatunut, maa täynnä\nvihollisjoukkoja, niiden vallassa kaikki linnat.\n\n3:S TALONPOIKA. Ei Tukholma.\n\n2:NEN TALONPOIKA. Eikä tulekaan.\n\nBJÖRN. Mikäs auttaa? Rouva Kristina ei yksin kauan kestäne. Herrat ovat\nmenneet kuninkaan puolelle.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Mutta talonpojat?\n\nBJÖRN. Jos meillä olisi Engelbrekt.\n\n1:NEN TALONPOIKA. Ja jos Hemming Gad ei olisi petturi.\n\nBJÖRN. Hän ei olekaan...\n\nUSEAT TALONPOJAT. On. Kavaltaja hän on.\n\nGAD (saapuen). Ulos, kirkujat! (Talonpojat poistuvat, paitse Björn ja\nStark.) Mitä te kaksi töllistelette?\n\nBJÖRN. Teitä, tohtori Hemming,\n\nSTARK. Te ette ennen talonpoikia luotanne karkoittaneet.\n\nGAD. En koskaan ole kirkujoita kärsinyt.\n\nSTARK. Te meidät tuntenette?\n\nGAD (katsoen heihin). Teidät? Kyllä. Ystäväni Björn ja Stark. Monessa\nottelussa olemme yhdessä olleet.\n\nBJÖRN. Viimeksi sieppasimme Nyköpingin linnan.\n\nGAD. Niin. Viiden haavan nimessä, se oli oiva kaappaus.\n\nBJÖRN. Sten Kristerinpoika ei jaksanut kauan häpeäänsä kärsiä. Hän\nkuoli Tukholman linnassa.\n\nGAD. Sen tiedän. Sturen hemmottelu ei häntä parantanut.\n\nSTARK. Nyt on Nyköping kuitenkin Tanskalaisten vallassa.\n\nGAD. On.\n\nBJÖRN. Helposti he valloittivat sen, Ruotsin vahvimman linnan.\n\nGAD. Piiritystoimet ja rynnäkkö tehtiin minun ohjeitteni mukaan.\n\nBJÖRN. Teidän?\n\nGAD. Niin.\n\nBJÖRN. Onko se mahdollista? Oletteko tehneet sellaisen käänteen?\n\nGAD. Ijankaikkinen sota Tanskan ja Ruotsin välillä saisi jo loppua.\n\nBJÖRN. Sitä toivoo jokainen Ruotsin talonpoika.\n\nGAD. Mutta tietävätkö he, miten se voidaan lopettaa?\n\nBJÖRN. Kun tanskalaiset saadaan karkotetuksi.\n\nGAD. Siihen juuri emme ole kyenneet. Toinen tie on valittava.\n\nSTARK. Mikä se on?\n\nGAD. Kristian tunnustetaan Ruotsin kuninkaaksi.\n\nBJÖRN. Mitä! Tahdotteko syöstä meidät tuon julman hallitsijan valtaan?\n\nGAD. Hän on mies, jota Ruotsi tarvitsee.\n\nBJÖRN. Pyhä Erik! Mitä sanotte?\n\nGAD. Jos talonpojat satakin kertaa kuninkaan karkottaisivat, olisivat\nherrat valmiit yhtä useasti hänet takaisin kutsumaan.\n\nSTARK. Se on totta.\n\nBJÖRN. Tahdotteko siis perustaa tänne tanskalaisen vallan?\n\nGAD. Sen kysymyksen olisit saanut vatsaasi nielaista. Tunnettehan\nelämän työni.\n\nBJÖRN. Mutta emme nykyistä päämääräänne.\n\nGAD. Pitääkö teidän härän itsepäisyyteen yhdistää aasin tyhmyys?\nEnkö ole aina ollut talonpoikain ystävä? Enkö ole heidän parastaan\ntarkoittanut?\n\nBJÖRN. Aina.\n\nSTARK. Kaikissa asioissa.\n\nGAD. Etuanne valvon nytkin. Sortajianne on nöyryytettävä.\n\nBJÖRN. Ylimyksiä.\n\nGAD. Juuri niin. He ovat mätäpaiseita isänmaamme ruumiissa. He\ntarvitsevat ankaran pitelyn. Te olette ikämiehiä, eikö niin?\n\nBJÖRN. Olemme.\n\nGAD. Koko teidän elinaikanne olen minä sotinut Tanskaa vastaan. Olin\nvanhan Sten herran ja Svante Niilonpojan väsymätön toveri. Missä pahin\nvaara uhkasi, sinne rintani vein. Me torjuimme rynnäkön toisensa\njälkeen, tulivatpa ne sitten Tanskan tahi sen liittolaisen, kaikkien\nkristittyjen vihollisen, Moskovan suuriruhtinaan puolelta. Mutta\nlopullinen toivomme oli, että kansamme voittaisi vapauden, viljeleisi\nrauhassa maataan ja saisi mukavasti humalaa ja suolaa. Niin ei ole\nkäynyt, Sturet ovat kesken sortuneet. Minun työni on ilkeimmällä\nkiittämättömyydellä palkittu. Henkilöt, joiden elämä on ollut pelkkä\nkavallus, ovat minut maanpetturiksi julistaneet. He ovat aina ihailleet\ntanskalaista valtaa. Heidän täytyy nyt, viiden haavan nimessä, tuntea,\nmillainen se on.\n\nBJÖRN. Mutta Ruotsin kansa?\n\nGAD. Saa ansaitsemansa kohtalon.\n\nBJÖRN. Sortuu muukalaisten vallassa.\n\nGAD. Sen vapauden rakkaus ja itsenäisyyden tunto on sorrosta kasvanut.\nTanskalaisvallan hetkellinen voitto Ruotsissa on aina antanut\ntanskalaisten pyyteille surman iskun. Niin käy nytkin. Taistelun\njatkaminen ei ole mahdollista, kun johtajaa ei ole. Vai tunnetteko ketä?\n\nBJÖRN. Tunnemme yhden.\n\nGAD. Ken hän on?\n\nBJÖRN. Tohtori Hemming Gad.\n\nGAD. Minä! Niin, miksi ei? Seuratkaa neuvoani! Itägötanmaan rahvas\njatkaa vihollisuuksia. Menkää! Kehoittakaa sitä luopumaan niistä!\nKiitän heitä iskuista, joita olemme yhdessä lyöneet. Nyt levätkööt\nkeihäät ja pertuskat.\n\nSTARK. Mutta me vihaamme tanskalaisia.\n\nGAD. Siitä tunnen teidät, ystäväni. Mutta olettehan minut ymmärtäneet?\n\nBJÖRN. Olemme. Hyvästi!\n\nGAD. Hyvästi! Älkää unohtako ottaa kuninkaan suolalahjaa. Tanskalainen\nsuola parantaa hyvin ruotsalaista mätää. (Miehet aikovat lähteä, mutta\npysähtyvät uteliaina paikoilleen, kun Elsa syöksyy hädissään sisään ja\nheittäytyy Gadin eteen).\n\nELSA. Kaikkein pyhimysten tähden, pelastakaa minut! (Katsoo Gadiin.)\nTe, herra electus! Kiitos, pyhä neitsyt! Minä olen turvassa.\n\nGAD. Ken olette?\n\nELSA. Rouva Kristinan kamarineito.\n\nGAD. Sellainen kyyhky täällä haukkojen seassa! Miksi olette täällä?\nMikä tuska värisyttää kyyhkyissieluanne?\n\nELSA. Minun täytyi päästä pyhän Klaaran luostariin.\n\nGAD. Vihollisleirin läpi?\n\nELSA. Vaikka kuinka. Vartiat taivutin rukouksillani. He aukasivat\nminulle kaupungin pohjoisportin. Luostariin pääsin onnellisesti. Mutta\ntullessani huomasivat tanskalaiset sotamiehet minut. Pakenin heitä\ntänne. Te, herra electus, suojelette minua?\n\nGAD. Eivätkö kana-aivonne voineet vaaraa havaita?\n\nELSA. Luostarissa oli kuolemaisillaan henkilö, jonka luona olin\nluvannut käydä... Oi, herra electus, missä on hän, jolle lupasin?\nRukoilen: saattakaa minut hänen luoksensa!\n\nGAD. Kenen?\n\nELSA. Hänen, jolle lupauksen tein. Minulla on hänelle paljon\nkertomista. Hänen sisarensa on nyt kuollut.\n\nGAD. Mutta ettekö käsitä, etten voi tietää, ketä tarkoitatte.\n\nELSA. Hän jätti valtionhoitajan ja tuli teitä palvelemaan. Hän piti\nteitä jaloimpana kaikista, ketä hän oli oppinut tuntemaan. Hän tahtoi\nseurata teitä, silloin kuin teidät kirottiin. Sillä hän on itse jalo\nja ylevä. Hän vihaa vääryyttä ja petosta. Häntä viehätti teidän suora\nolentonne ja sanojenne totuuden voima.\n\nGAD (maahan katsoen). Jaakko Kurki.\n\nELSA. Niin. Jaakko Kurki. Missä hän on? Onko hän täällä leirissä?\nSaanko minä nähdä hänet?\n\nGAD. Miksi häntä etsitte?\n\nELSA. Miksi? Siksi, että minun täytyy hänet tavata. Tahdon sanoa\nhänelle sisaren viimeiset terveiset. Tahdon katsoa hänen rehellisiin\nsilmiinsä, tahdon kertoa, kuinka me olemme surreet ja kuinka minä olen\nhäntä kaivannut. Ja hänen täytyy tulla linnaan taistelemaan meidän\npuolestamme. Me kärsimme sanomattomasti, mutta me uhraamme kaikki\nriemulla kaupungin linnan ja Ruotsin vapauttamiseksi. Milloinka te,\nherra electus, saavutte luoksemme? Te ette voi olla ihailematta rouva\nKristinan sankaruutta. Hän unhottaa oman onnettomuutensa ja muistaa\nvain, että maa on pelastettava.\n\nGAD. Naisen herkkä usko.\n\nELSA. Hän kunnioittaa teitä sanomattomasti. Ne väärät huhut, joita\nteistä on levitetty, hylkää hän inholla. Hän sanoo, että teidän\nisänmaanrakkautenne on aina ollut sanomattoman suuri, ettei teidän\nylevä mielenne ole koskaan omaa etuaan katsonut, vaan on unhottanut\nkaikki kärsimänsä vääryydet.\n\nGAD (kiivaasti). Mutta jos minä en olekaan unhottanut.\n\nELSA. Herra electus! Olenko loukannut teitä?\n\nGAD (kylmästi). Ette. Oletteko nyt valmis lähtemään?\n\nELSA. Herra electus, sallikaa minun tavata Jaakko Kurkea?\n\nGAD. Se ei ole mahdollista.\n\nELSA. Hän ei siis ole täällä?\n\nGAD. Ei.\n\nELSA. Jäikö hän Tanskaan?\n\nGAD. Jäi.\n\nELSA. Miksi?\n\nGAD. Siksi, ettei hän voinut tulla tänne.\n\nELSA. Oi, miksi ei voinut? Teidät nähtyäni, herra electus, ihastuin.\nLuulin saavani nähdä hänet.\n\nGAD. Häntä ette koskaan näe.\n\nELSA. Ei koskaan! Miksi ei? Onko joku onnettomuus tapahtunut?\n\nGAD. On parasta, ettette kysy. Te ette voi kuulla.\n\nELSA (oikaisten itsensä jäykäksi). Minä? Olen nähnyt rouva Kristinan\njalolla tyyneydellä kestävän sanoman ritari Stenin kuolemasta. Olen\nhuomannut hänen lujuutensa kaikkien Jobin sanomien saapuessa eri\nseuduilta Ruotsia, joissa tanskalaiset petoksella tahi asevoimalla\novat voittoja saaneet. Olen oppinut jotakin hänestä. Vihollisleirin\nhalki olen juossut tavatakseni Jaakko Kuren sisarta; minullako ei olisi\nrohkeutta kuulla hänen kohtaloaan?\n\nGAD. Te ette kiusaa minua kyyneleillänne ettekä vaikerruksillanne?\nSillä niitä inhoan enemmän kuin sipulia kaalisopassa.\n\nELSA. En.\n\nGAD. Sitten olette ikäiseksenne tavaton olento.\n\nELSA. Hän on siis...\n\nGAD. Kuollut.\n\nELSA. Kuollut! Lyhyt mutta kamala sana. Se puristaa sydäntä kuin\nrautavanne. Mutta se myöskin lujentaa ja vahvistaa. Mieltäni ahdistikin\nkamala aavistus. Nyt olen vapautettu kaikista epäilyksen tuskista.\nSydämessäni vallitsee kylmä, tyyni kuolon rauha. Lemmen onni on\nkeväisten päivien kukka. Ainoastaan jotkut taivaan suosimat saavat sen\nsuloa pahalla säälläkin nauttia. Kun kaikkialla muualla on nyt kärsimys\nja epätoivo, en minä ole tätä erityistä onnea ansainnut. Voin surra,\nniinkuin jalo Kristina rouvakin suree. Sten herra sai sankarikuoleman\nisänmaata puolustaessaan. Miten, milloin ja missä kuoli Jaakko Kurki?\n\nGAD. Hän kuoli Kööpenhaminassa.\n\nELSA. Milloin?\n\nGAD. Viime keväänä.\n\nELSA. Miten hän kuoli?\n\nGAD. Teillä on monta kysymystä. En minä jaksa kaikkiin vastata.\n\nELSA. Jaakko Kurki palveli teitä, herra electus?\n\nGAD. Entä sitten?\n\nELSA. Teidän täytyy tietää, kuinka hän kuoli.\n\nGAD. Tietysti siten, että hän heitti henkensä.\n\nELSA. Hän rakasti minua ja minä häntä. Sen voin nyt julistaa kaikkien\nkuullen. Minulla on oikeus vaatia tietoja hänen kuolemastaan.\n\nGAD. Ja hän uhrasi minun hyväkseni enemmän kuin kenkään muu. Minäkin\nrakastin häntä. Minulla on siis myöskin oikeus jotakin vaatia. Ja\nminä vaadin, että ollaan vaiti siitä, minkä ei olisi pitänyt koskaan\ntapahtua.\n\nELSA. Herra electus, minä rukoilen...\n\nGAD. Ja minä käsken. Vaiti!\n\nELSA. Jumalani! Hän kuoli pahantekijän kuoleman.\n\nGAD. Mutta pahatyö ei ollut hänen.\n\nELSA. Hän oli siis viaton uhri?\n\nGAD. Niin.\n\nELSA. Sinä, jalo nuorukainen, kuolit siis puhtaana ja ylevänä. Se tieto\ntekee murheen pyhäksi. Se poistaa kyyneleiltä katkeruuden. Niin voin\nilolla muistaa lyhyttä lempeäni ja siunata hänen kaunista muistoaan.\n\nGAD (liikutuksella). Muistakaa! Siunatkaa!\n\nELSA. Te hellytte, herra electus!\n\nGAD. Minä! En. Sotaratsun polkema tanner ei pehmene säveän karitsan\nsorkissa. Minäkö heltyisin? Hunaja tekee happamen vielä happamemmaksi.\nVaikka teillä onkin jonkun verran sielun voimaa, olette kuitenkin liian\nhento minun seuralaisekseni; sillä kohteliaisuusvarastoni on jo aikoja\nsitten ollut lopussa. (Huomattuaan talonpojat.) Te, miehet, täällä\nvielä? Se on hyvä. Teidän on saatettava tämä turvaton kana pesälleen.\nTalonpojilta ei saa leirissä mitään ryöstää. Sen on kuningas kieltänyt.\nTe viette neidin turvallisesti kaupungin portille.\n\nELSA. Hyvät miehet. Te ette kieltäne. Portille vain! Rouva Kristina voi\njo kaivata minua. Rientäkäämme!\n\nBJÖRN. Voitte luottaa meihin, jalo neiti.\n\nELSA. Luotan täydellisesti. Hyvästi, herra electus! Me odotamme teitä\nturvaksemme. (Rientää ulos talonpoikain kanssa.)\n\nGAD (yksin). Jumalan kiitos! Hän on nyt poissa. Viiden haavan nimessä,\ntuo kyyhkynen oli saada minut vähällä unhottamaan itseni. Ken saisi\nminun tuskani huomata? Tuskani? Mitä tuskailen? Petosta on kaikkialla.\nPelkkää ulkokultaisuutta, valapattoisuutta, kavallusta. Mutta minä...\nolenko kavaltaja, konna? En? Kirkko ja isänmaa ovat minut hyljänneet.\nKetä kohtaan on siis minulla velvollisuuksia? Itseäni. Ei ketään muita.\nMinua ei saada kostotta polkea. Minun tieni on kostontie. Eivätkä\nmitkään Koriolanuksen äidin itkut voi minua siltä syrjäyttää. Ja\nvaikkapa lohikäärmeen hampaat rintaani raateleisivat, en sittenkään\nväisty. En puolesta saanut olla, niin vastaan olen, vaikka vastustaja\nonkin saatana.\n\nEn sodi nyt miekalla, vaan sanalla. (Ottaa paperin pöydältä ja lukee:)\n\"Hemming Gad Ruotsin vapaille porvareille ja talonpojille sekä muille\nyhteisen kansan miehille Jumalan ja pyhän Eerikki-kuninkaan nimessä.\nKolmea valtionhoitajaa, joiden sielulle Jumala armollinen olkoon, olen\nseurannut taistelussa Tanskaa vastaan ja ensimäisinä siihen osaaottanut\nNiinkuin taistelutantereella miekka kädessä ja monissa neuvotteluissa\nolen valvonut Ruotsin rahvaan etua, niin nytkin, sen vakuutan\nkristillisen uskoni ja kunniani nimessä — — —\" (keskeyttäen) \"kirottu\ntapa käyttää tällaisia sanoja —\" (lukee edelleen) \"tarkoitan teidän\nparastanne, arvoisat porvarit ja vapaat talonpojat, kehoittaessani\nteitä luopumaan oikean herranne kuningas Kristianin vastustamisesta.\nSillä sota tanskalaisia vastaan on hyödytön ja ajan pitkään mahdoton —\n— — niinkuin emme olisi noita rosvoja lukemattomat kerrat karkottaneet\n— — — Kun kuninkaan joukot ovat valloittaneet koko maan lukuunottamatta\nTukholmaa, joka vielä itsepintaisesti jatkaa hyödytöntä vastustusta,\nja kun kuningas itse on nyt maahan saapunut vakuuttaen kaikille maan\nasukkaille mahtavan suojeluksensa ja anteeksiantonsa, niin että te\nkaikki voitte elää levossa ja rauhassa lain ja oikeuden sekä vanhojen\ntapojen mukaan saaden kuninkaan suosiollisella avulla minkä tarvitsette\nhumalia, suolaa ja kankaita, niin kehoitan minä teitä kaikkia\npalvelemaan lempeää ja oikeutta rakastavaa kuningasta — — —\" (Viskaa\ninholla kirjeen käsistään.) Ei ikipäivinä! Näin en minä kirjota. Älä\nusko tanskalaista äläkä munkkia! Niin huudan minä heille; nyt niinkuin\nennenkin. Sillä lukemattomat kerrat ovat nuo varkaiden ja ryövärien\njälkeläiset meidät kaunoilla lupauksillaan pettäneet.\n\nMESTARI JON (saapuu). Hänen majesteettinsa kuningas Kristian pyytää\nRuotsin rahvaalle kirjoittamaanne kirjettä.\n\nGAD (polkaisten kiivaasti jalkaa). Ulos, hirsipuusta karannut koira!\n\nJON (suuresti hämmästyen). Mitä, tohtori Hemming? Tapasiko entinen\nvimmanne?\n\nGAD. Kuulit. Ulos!\n\nJON. Tämä saattaa teidät hirsipuuhun viedä. (Menee.)\n\nGAD. Hah hah haa! Ei tosiaankaan ole kehuttava seura, kun moiset\nkonnat luokse tunkeilevat. Vaan, se on muistettava, hän onkin nyt\nkumppani ja veli. Hah hah haa! Me palvelemme samaa (painolla) lempeää\nja oikeutta rakastavaa herraa. Niin, ja samaa rouvaa, Sigbrit velhoa!\nMutta mitenkä palvelukseni päättyy, ja jääkö kostoni kesken? (Ottaa\njälleen kirjeen pöydältä.) Tätä samaa saarnaavat kansalle vihamieheni,\njotka ovat tehneet minut siksi, mikä nyt olen. Miksi en minä saisi\npettää tyhmää laumaa, niinkuin muut sitä pettävät. Minun pitää muistaa\nitseäni. Perääntyä en enää voi. Tapahtukoon täytymys! (Lukee.) — —\n„palvelemaan lempeää ja oikeuttarakastavaa kuningasta, jolla ei ole\nmitään rakkaampaa toivoa kuin ruotsalaisten alamaistensa viihtymys ja\nonni.” (Heittää pois popperin.) Valheellisemmin ei perkele paratiisissa\npuhunut. Vaan täällä ei ole mikään paratiisi. (Jää pöydän luo istuen\nkatsoa tuijottamaan paperiin. Tanskalainen sotapäällikkö saapuu muassa\nkymmenkunta sotilasta, jotka piirittävät Gadin ja ojentavat keihäät\nhäntä kohden.)\n\nGAD (ylös hypähtäen). Mitä tahdotte?\n\nPÄÄLLIKKÖ. Kirjeenne Ruotsin rahvaalle.\n\nGAD. Mutta jos sitä en anna?\n\nPÄÄLLIKKÖ. Hänen majesteettinsa on käskenyt meidän ottamaan sen teidän\nruumiinne ylitse.\n\nGAD (lyhyen sisällisen taistelun jälkeen). En pelkää aseitanne, en\nhenkeäni. Pakoittaa ei minua voida. Tämän kirjoituksen (ottaa sen\nkäteensä ja miettii hetken) — annan minä vapaasta tahdosta. (Antaa\npaperin päällikölle, joka sotilaineen poistuu.)\n\nGAD. Voi sinua, Hemming Gad! (Lyö voimalla molemmat nyrkit pöytään ja\nvaipuu sen ääreen.)\n\nPALVELIJA (tullen hetkisen kuluttua). Hänen majesteettinsa kuningas.\n\nGAD (kohoten äkkiä). Hän saapukoon! Kaikkeen olen valmis. (Kuningas\nKristian, piispa Matias, Erik Trolle, Knut Eskilinpoika ja Krister\nPentinpoika sekä mestari Jon saapuvat.)\n\nKRISTIAN (Gadille). Olen työhönne tyytyväinen. Kirjoitusta monistetaan\nparaikaa. Se levitetään kaikkialle.\n\nGAD (kumartaen). Kuninkaan tahto tapahtukoon.\n\nKRISTIAN. Vaan vaikuttaako se?\n\nMATIAS. Teidän majesteettinne ei saa kovin paljon odottaa. Tohtori\nHemmingin sana on jo kadottanut merkityksensä.\n\nTROLLE. Minä pelkään samaa.\n\nKNUT ESKILINP. Suurta laumaa on helpompi kiihoittaa kuin hillitä.\nTohtori Hemming on aina kiihoittanut.\n\nKRISTIAN. Mitä sitten on tehtävä?\n\nKRISTER PENTINP. Teidän majesteettinne on käytettävä pakkokeinoja.\n\nKRISTIAN (kiivastuen vähitellen). On käytetty ja käytetään. Kokoan\nsotaväkeä Tanskasta, Ranskasta, Saksasta, Hollannista ja Puolasta\nsekä kuletan ne Ruotsiin. Mitä se on muuta kuin pakkokeinoja? Joukot\nkulkevat maakuntien läpi, kukistavat vastarinnan kaikkialla, missä sitä\nvain kohtaavat. Mutta joukkojen pois siirryttyä nousee kansa kapinaan.\nKäyttäkää sitten pakkokeinoja. Sturen kuoltua kokoontuvat Ruotsin\nylimykset Upsalaan ja vannovat minulle uskollisuutta. Mutta kun kutsun\nheitä luokseni saapumaan, tulee vain muutamia heistä, joku piispa\nMatias, joku Trolle, Banér ja Oxenstjerna. Talonpoikia houkuttelen\nsuolalla ja humalalla. Mutta nämä kurjat myyrät pysyvät enimmäkseen\nluolissaan ja hyökkäävät sieltä vain hävitystä tekemään. Käyttäkää\nsitten pakkokeinoja! Pitäisi todellakin käyttää viimeistä keinoa;\nolisi hankittava kylliksi pitkä hirttonuora, jolla kaikki ruotsalaiset\nkavaltajat hirtettäisiin.\n\nMATIAS. Teidän majesteetillanne on täällä paljon uskollisia alamaisia.\n\nKRISTIAN (pilkalla). Erittäin uskollisia, herra piispa. On uskollisia\nkoiria, jotka nuolevat sen henkilön kättä, jolla on suurin pala\ntarjottavana.\n\nTROLLE. Teidän majesteettinne ei toki meidän uskollisuuttamme epäille?\n\nKRISTIAN. Auttakaa minut pulasta. Miten lopetetaan tämä kirottu sota?\nMiten ylläpidän armeijan tässä kapinoivassa maassa? Miten saan käsiini\nKustaa Erikinpojan, joka kunniattomasti karkasi Kööpenhaminasta ja on\nnyt petollisten lyypekkiläisten avulla päässyt Ruotsiin kiihoittamaan?\n\nKRISTER PENTINP. Teidän majesteettinne on juuri valloittanut Vesteråsin.\n\nKRISTIAN. Se ei ole Tukholma.\n\nTROLLE. Mutta sanoma sen kukistumisesta on omiaan lamauttamaan\nTukholman väestön mieltä.\n\nKRISTIAN. Siinä toivossa lähetin sinne kaksi Vesteråsin porvaria\nantautumisesta kertomaan.\n\nMATIAS. Se oli hyvin keksitty.\n\nKNUT ESKILINP. Mitä Kustaa Erikinpoikaan tulee, ei häntä voida syyttää.\nHän karkasi vankeudesta, johon hänet petoksella vietiin.\n\nKRISTIAN. Pirun sarvien nimessä, Banér, pyrittekö te mestaroimaan minun\ntekoani. Katsokaa, ettei silloin, kun ruotsalaisille kapinoitsijoille\npalkka maksetaan, mitata teille ensiksi.\n\nKNUT ESKILINP. Ilolla otan vastaan palkan, minkä teidän majesteettinne\narmo määrää.\n\nKRISTIAN (häijysti naurahtaen). Minun armoni ei teitä unhota.\n\nPALVELIJA (saapuen). Teidän majesteettinne Tukholmaan lähettämä airut.\n\nKRISTIAN. Hän tulkoon! Epäilen, että paholaisen nainen taas hylännyt on\nehdotukseni. (Palvelija menee.)\n\nAIRUT (saapuu). Armollinen majesteetti, tahtoanne en voinut linnan\npuolustajille ilmoittaa.\n\nKRISTIAN. Miksi et, katala raukka?\n\nAIRUT. En päässytkään kaupunkiin.\n\nKRISTIAN. Ketkä estivät?\n\nAIRUT. Kun airueenlippua kantaen lähestyin Vesteråsin porvarien\nkanssa pohjoisporttia, kysyttiin, mitä minulla on asiaa. Sanoin, että\nVesteråsin porvarit pyrkivät kaupunkiin ja että teidän majesteettinne\nlähetti minut antautumisehdoista keskustelemaan. Me emme keskustele,\nvastattiin. Porvarit pääsivät sisälle, ja kun minä en ollut valmis heti\npalaamaan käännettiin tornin tykki minua kohden. Pyhän Knutin avulla\npääsin kuitenkin ehjin nahoin kertomaan teidän majesteetillenne tämän\nröyhkeän teon.\n\nKRISTIAN. Mene, kurja, hoitamaan nahkaasi! (Airut menee kiireesti.)\nMutta nuo kirotut kapinoitsijat, jotka minua kuukausimääriä uhmallaan\nkiusaavat. Heidän täytyy kerran lannistua, heidän täytyy. Kaikki\nkanuunat soimaan! Kaupungin ja linnan täytyy muuttua tuhkakasaksi ja\njokaisen ihmissielun täytyy raunioiden keskellä surmansa saada, sen\nvannon pirun hampaiden nimessä.\n\nMATIAS. Teidän majesteettinne!\n\nKRISTIAN. Mitä on sanomista, herra piispa?\n\nMATIAS. Teidän majesteettinne ampumavarat eivät riitä kaupungin ja\nlinnan raunioiksi ampumiseen.\n\nTROLLE. Pitkän ikäni aikana on kaupunkia usein piiritetty. Väkivallalla\nei sitä ole koskaan voitu valloittaa, jos ei se vapaaehtoisesti ole\nporttejaan avannut.\n\nKRISTIAN. Siis minun on tyhjin toimin palattava Tanskaan uhrattuani\näärettömät summat sotaretkeeni. Kapinoitsijat ovat jätettävät\nvoitostaan riemuitsemaan. Sekö on neuvonne, uskolliset ystäväni?\n\nMATIAS. Ei suinkaan.\n\nKRISTIAN. Mitä tarkoitatte?\n\nMATIAS. Teidän majesteettinne luopukoon Tukholman piirityksestä ja\nkukistakoon ensin kaikki maakuntakapinat. Kun maaseutu on kokonaan\nteidän vallassanne, täytyy Tukholman itsestäänkin antautua.\n\nKRISTIAN. Neuvonne, herra piispa, sietää harkitsemista. Mitä muut\nluulette siitä?\n\nTROLLE. Minun mielestäni on se viisas neuvo.\n\nKNUT ESKILINP. Kehoitan teidän majesteettianne sitä seuraamaan.\n\nKRISTER PENTINP. Minunkin mielipiteeni, jos saan sen sanoa, tukee hänen\narmonsa ehdotusta.\n\nKRISTIAN. Vaan mitä sanoo tohtori Hemming? Te ette ole suutanne\navanneet.\n\nGAD. Tohtori Hemmingin sana on kadottanut merkityksensä. Niin sanottiin\ntäällä äsken. Minä en pyri teidän majesteettinne neuvomisessa\nkilpailemaan näiden herrojen kanssa.\n\nKRISTIAN. Minä tahdon kuulla mielipiteenne.\n\nGAD. Teidän majesteettinne seuratkoon piispa Matiaan neuvoa.\n\nKRISTIAN. Se teistä on siis hyvä?\n\nGAD. Ainakaan ei Ruotsin kruunu tule silloin kuninkaallisen päänne\npainoksi.\n\nKRISTIAN. Kuinka? Selittäkää sananne!\n\nGAD. Se on helposti tehty. Jos nyt luovutte Tukholman piirityksestä,\neivät sen portit koskaan teille aukea. Ja jos teillä ei ole Tukholmaa,\nette te ole Ruotsin kuningas.\n\nKRISTIAN. Kielenne puhuu katkeraa totuutta. Vaan ennen luovun\nhengestäni, kuin Ruotsin kruunusta; siis piiritystä emme keskeytä.\n\nMESTARI JON (puoleksi kuiskaamalla kuninkaalle). Onko majesteettinne\nunhottanut rouva Sigbritin kirjeen?\n\nKRISTIAN (kasvoilla häijy hymy). Olen saanut rouva Sigbritiltä kirjeen,\njossa hän uudestaan vakuuttaa, että yksin te, tohtori Hemming, voitte\ntehdä minut Ruotsin kuninkaaksi. Nyt saatte näyttää vaikutusvoimaanne.\nTukholman täytyy teidän toimestanne olla huomenna minun vallassani,\nmuuten lähetän hirsipuusta otetun päänne Kööpenhaminaan rouva\nSigbritille terveisillä, että hänen terävä älynsä on hänet tällä kertaa\npettänyt. Te saatte käyttää kieltänne ja luvata puolestani vaikka mitä.\nYmmärrättekö?\n\nGAD (kumartaen). Ymmärrän, teidän majesteettinne. (Kuningas lähtee\nseuralaisineen.)\n\nMESTARI JON (Gadille). Ken on nyt lähempänä hirsipuuta? (Menee.)\n\nGAD. Huomenna on siis Tukholma julman lominkaan käsissä. Ah!\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nTukholman linnassa. Sama huone kuin toisen näytöksen ensimäisessä\nkuvaelmassa.\n\nHeti esiripun noustua kuuluu sangen voimakas tärähdys.\n\nKRISTINA (saapuu kiireesti surupuvussa perinnäisestä ovesta ja katsoo\nhätääntyneestä ympärilleen).\n\nPALVELIJA (pilkistää kauhuissaan vasemmasta ovesta). Perkeleen kita,\narmollinen rouva! (Kiiruhtaa pois.)\n\nKRISTINA (yrittäen hänen jälkeensä). Mikä kauhea tärähdys!\n\nTOINEN PALVELIJA (juoksee päätään pidellen oikealta). Voi hirmua!\nPerkeleen kita halkesi. (Menee perälle.)\n\nMAUNU GREN (saapuu vasemmalta).\n\nKRISTINA. Mitä on tapahtunut? Ihmiset ovat päästään sekaisin. Mistä\nniin hirveä tärähdys? Murtaako vihollinen linnan?\n\nGREN. Ei. Pohjoisen tornin iso kanuuna räjähti.\n\nKRISTINA. Linnan suurin tykki?\n\nGREN. Niin. Perkeleen kita.\n\nKRISTINA. Se oli onneton tapaus.\n\nGREN. Putki halkesi pitkin pituuttaan. Tornin seinä murtui.\n\nKRISTINA. Entä tykkiväki?\n\nGREN. Yksi kuoli. Viisi haavoittui.\n\nKRISTINA. Sitojia! Lääkkeitä! Tulkaa, ohjatkaa minut\nonnettomuuspaikalle !\n\nGREN. Siellä on kauhea näky. Ja te olette väsynyt.\n\nKRISTINA. Väsynyt? Minä? Saanko minä väsyä tekemästä mitä nainen voi?\nOlettehan tekin alttiit kaikki uhraamaan.\n\nGREN. Te, jalo sukulaiseni, teette enemmän kuin yksikään nykyinen\nRuotsin mies. (Menevät vasemmalle. Erik Vaasa ja kaupungin pormestari\ntulevat perältä.)\n\nERIK VAASA. Te tahdotte kertoa uutisen rouva Kristinalle.\n\nPORMESTARI. Niin, herra ritari. Uskaltaako kertoa?\n\nERIK VAASA. Kuinka ei uskaltaisi? Rouva Kristina on uljain meistä\nkaikista. Mutta onko tietoon luottamista?\n\nPORMESTARI. Tunnen molemmat porvarit.\n\nERIK VAASA. Heidät lähetti kuningas?\n\nPORMESTARI. Hän kehoitti heitä tulemaan.\n\nERIK VAASA. Hän toivoo siten meidät masentavansa.\n\nPORMESTARI. Vesterås oli, Tukholmaa lukuunottamatta, viimeinen\nvarustus, joka rohkeni kuningasta vastustaa. Nyt on sekin langennut\nhänen käsiinsä.\n\nERIK VAASA. Ei saa unhottaa Kalmaria.\n\nPORMESTARI. Se on niin kaukana.\n\nERIK VAASA. Alatteko horjua? Onko porvaristoon luottamista?\n\nPORMESTARI. Tiedätte, että se on ollut luja.\n\nERIK VAASA. On ollut. Mutta onko vielä?\n\nPORMESTARI. Vaikeaksi voi ajan pitkään tulla. Porvarien talot jo\npalavat.\n\nERIK VAASA. Palavat?\n\nPORMESTARI. Harmaa-veljesten saarella on tykkituli useita taloja\nsytyttänyt.\n\nERIK VAASA. Ja porvarit, mitä he tekevät?\n\nPORMESTARI. Tietysti koettavat sammuttaa.\n\nERIK VAASA. Ei, koko tämä suuri sodan palo olisi saatava sammumaan.\nPikainen apu olisi tarpeen.\n\nPORMESTARI. Se on kaupungin asukkaidenkin toivo. Vaan mistä se saadaan?\n\nERIK VAASA. Lyypekistä.\n\nPORMESTARI. Odotamme. Mutta saapuuko?\n\nERIK VAASA. En ole sitä epäillyt, kun kuulin heidän jalomielisyydestään\npoikaani kohtaan.\n\nPALVELIJA (pilkistää vasemmalta).\n\nERIK VAASA (palvelijalle). Hoi, mies, missä on armollinen rouva?\n\nPALVELIJA. Tapaturmapaikalla.\n\nERIK VAASA. Missä?\n\nPALVELIJA. Ettekö, jalo herra tiedä, että perkeleen kita räjähti?\n\nERIK VAASA. Tiedän, että helvetin kita uhkaa sinua.\n\nPALVELIJA.\n\nSe nielee kaikki. Nyt onkin tulossa viimeinen päivä. Kaarlo kuninkaan\nkansleri Niilo Ryting, joka kanuunan, asetti paikoilleen, oli suuri\nnoita, ja hän kastoi sen kuolleenpesuvedellä.\n\nPORMESTARI. Kuolleenpesuvedellä!\n\nERIK VAASA. Tuon lörpön juttuja. Mene!\n\nPALVELIJA. Nyt on viimeinen päivä. (Menee vasemmalle.)\n\nKRISTINA ja GREN (tulevat perältä useiden linnan puolustajaan kanssa).\n\nKRISTINA. Herra Erik ja pormestari! Linnassa on tapahtunut onnettomuus.\n\nERIK VAASA. Pormestari tuo tiedon pahemmasta onnettomuudesta.\n\nKRISTINA. Pyhä neitsyt! Kertokaa!\n\nPORMESTARI. Vesterås on tanskalaisten vallassa. He ovat sen rynnäköllä\nvalloittaneet.\n\nKRISTINA. Siis uusi murhesanoma. Luulin jo niiden loppuneen. Me\nkadotamme kaikki.\n\nGREN. Uskallustamme emme, jalo sukulaiseni.\n\nKRISTINA. Pyhän Erikin avulla olemme sen säilyttäneet. Mutta kuinka\nkauan sitä voidaan kaupungin asukkaissa ylläpitää? (Porvareita saapuu\noikealta.) He ovat saaneet surullisen viestin. (Porvareille.) Mitä\ntahdotte, kunnon porvarit?\n\n1:NEN PORVARI. Anomme, että armollinen rouva soisi perheillemme\nlinnassa suojaa, kunnes löydämme heille kodin.\n\nKRISTINA. Löydätte kodin? Eikö teillä ole kotia?\n\n2:NEN PORVARI. Oli, mutta ei ole nyt.\n\nKRISTINA. Kuinka niin?\n\n1:NEN PORVARI. Olemme repineet ne maahan.\n\nKRISTINA. Repineet kotinne! Miksi?\n\n1:NEN PORVARI. Että muut kodit säilyisivät.\n\n3:S PORVARI. Meidän talomme, armollinen rouva, olivat Harmaaveljesten\nsaarella. Ne yrittivät syttyä vihollisen tykkitulesta. Ja niistä olisi\nvoinut tulipalo koko kaupunkiin levitä.\n\nKRISTINA. Siksi uhrasitte ne?\n\n2:NEN PORVARI. Niin kai jokainen tekisi.\n\nKRISTINA. Jokainen, jolla on niin jalo mieli kuin teillä, ystävät. Tämä\nlinna olkoon perheittenne ja teidän kotinne, niin kauan kuin haluatte ja\nniin kauan kuin minä saan täällä määrätä. Mutta sen ajan pituutta ei\nvoi tietää.\n\nGREN. Meitä ei kenkään täältä pois aja.\n\nKRISTINA. Teillä on luottamusta, Maunu herra. Niin on ollut\nminullakin. Kun jalon ja uskollisen puolisoni kuoltua näin Ruotsin\nmiesten horjuvan, epäröivän ja joukottain rientävän uskottoman ja\njulman kuninkaan puolelle, huomasin pian, että maamme kohtalo oli\nsuljettu tämän kaupungin muurien sisään ja että se suureksi osaksi\noli minun heikoissa käsissäni. Ajattelin, kuinka onkaan kansamme\nkärsivä, jos sukujemme onni ja onnettomuus jää kuningas Kristianin\nyksin määrättäväksi. Ajattelin myöskin jalon vainajan lapsia. Heidän\ntulevaisuudestaan on huolta pidettävä. Poikien pitää kasvaa miehiksi,\nja jonkun niistä, niin ajattelin, on perittävä isänsä valta ja arvo\nsekä hallittava Ruotsia jalosti ja oikeuden mukaan kuin isäkin, mutta\nhäntä onnellisemmin. Siksi vannotin teillä, jalot herrat ja arvoisat\nporvarit, pyhän valan suojella tätä kaupunkia ja linnaa viimeiseen\nasti, että täällä säilyisi sarastus, josta vielä isänmaalle valoisa\npäivä valkeneisi. Olettehan tämän valan vannoneet?\n\nKAIKKI. Olemme.\n\nKRISTINA. Mutta teinkö oikein vaatiessani tällaisen valan? Se kysymys\non usein mieltäni vaivannut. Useat teistä ovat perheenisiä. Teillä\nniinkuin minullakin on lapsia, joiden onnea teidän on valvottava.\nTeenkö oikein vaatiessani pienoisilta turvan? Kenties tahtoisitte\npelastaa perheenne ja kotinne sodan jaloista. Minulta on se särkynyt.\nMinä pidän puolustautumisen välttämättömänä. Useat teistä voivat olla\ntoista mieltä. Varsinkin nyt, kun Vesteråskin on vihollisen valtaan\njoutunut. Vapautan teidät valastanne. Ken toivoo antautumista ja\nrauhaa, lausukoon vapaasti ajatuksensa.\n\nGREN (tempaisee tikarin vyöltään ja laskee sen voimalla pöydälle.) Mitä\nminuun tulee, vannotan teitä kunnian ja kristillisen uskon nimessä,\nettä silloin, kuu minä antautumista ehdotan, lähin mies syöksee tämän\npöydälle jättämäni tikarin minun rintaani.\n\nKAIKKI. Hyvä! Hyvä!\n\nERIK VAASA. Mitä meillä on kuningas Kristianilta odotettavissa, sen\ntunnen minä. Meidän on kestettävä viimeiseen asti. Se on tietääkseni\nläsnäolevan puolustusväenkin mielipide.\n\nSOTILAAT. Viimeiseen asti!\n\nPORMESTARI. Ruotsin muut kaupungit ja linnat, nyt Vesteråskin, ovat\nvihollisen vallassa. Mitä siitä? Me olemme maamme ensimäisen kaupungin\nasukkaita. Sellaista kunniaa ei osteta halvalla hinnalla. Meidän\ntäytyy olla ensimäisiä, kun on kysymys uhrauksista ja isänmaallisesta\nmielialasta, viimeisiä velvollisuudesta väistyessä. Niin,\nymmärtääkseni, ajattelee pääkaupungin porvaristo. Se tahtoo puolustaa\nisäin kaupunkia ja tätä linnaa viimeiseen asti.\n\nPORVARIT. Viimeiseen asti.\n\nERIK VAASA. Vaan kuulkaa! Vihollisen tykkituli on tauonnut. Saammekohan\nrynnäkön?\n\nGREN. Niin kauan kuin yksikään mies jaloillaan pysyy, ei sitä ole\nvaikea torjua.\n\nVARTIJA (vasemmalta saapuen.) Kuningas Kristianin edustaja on portilla.\n\nGREN. Taas! Luuleeko hän kaupungin ja linnan kerjäämällä saavansa.\nLuotia heille! (Aikoo lähteä.)\n\nKRISTINA. Pysähtykää, Maunu herra! Kuninkaan asia on kuultava.\n(Vartijalle.) Mitä tahtoo Tanskan mies?\n\nVARTIJA. Portilla ei ole Tanskan mies, vaan tohtori Hemming Gad.\n\nKRISTINA. Herra electus! Häneltä en voi odottaa muuta kuin hyvää.\nHän tulkoon! (Vartija menee.) Teitä, jalot herrat ja arvoisat\nporvarit, sekä kaikki urheat puolustajamme, kiitän tästä hetkestä.\nVihollisjoukkojen saartamanakin on elämä tässä lujassa linnassa\ntuntunut minusta turvalliselta. Suurimman turvallisuuden tunteen antaa\nkuitenkin teidän miehuullinen lujuutenne. Niin voimme me halveksua\nvihollisen väkivaltaa ja pelastamme isänmaan ahdistuksesta Jumalan ja\npyhän Erikin avulla.\n\nKAIKKI. Jumalan ja pyhän Erikin avulla!\n\nKRISTINA. Jumala ja pyhimykset suokoot siihen armoa ja voimaa!\n\nPORMESTARI. Ken meistä on näihin saakka syönyt kokonaisen sillin\npäivässä, syököön tästedes ainoastaan puolen. Antakaamme oluemme\nhapata, leivän homehtua ja suolalihan vanhentua. Sillä meidän on\nkestettävä pitkä piiritys. Ja hapan olut, härskeentynyt silli ja\nvanhentunut liha on parempi kuin aivan tyhjä pöytä.\n\nGREN. Ja parempi on kuollakin vapaina vaikkapa tyhjän pöydän ääreen\nkuin antautua kuningas Kristianin armoille.\n\nERIK VAASA. Kummastakin pyhimykset meitä varjelkoot! Nyt kukin\npaikoillemme, ja lannistumaton mieli hyvät toverit!\n\nKRISTINA. Älkäämme erotko! Ottakaamme herra electus yhdessä vastaan.\nSiitä, kun hän läksi tästä linnasta, ovat olot paljon muuttuneet.\nKatsokaamme, onko hän muuttunut. Te kaikki tunnette hänet.\n\nPORMESTARI. Ken ei häntä tuntisi? Hän tämän linnan viimeksi\ntanskalaisilta riisti.\n\n1:NEN PORVARI. Hän pelasti minun taloni tanskalaisten ryöstöstä.\n\n2:NEN PORVARI. Minun talossani hän asui linnaa piirittäessään. Jalompaa\nsoturia en ole koskaan nähnyt.\n\n3:S PORVARI. Minä taistelin hänen rinnallaan, kun myöhäisenä huhtikuun\niltana kahdeksantoista vuotta sitten teimme rynnäkön. Kiivaimmassa\nkahakassa linnan portilla tanskalainen sotilas nosti kalpansa\nhalkaistakseen minun pääni. Herra electus oli häntä ripeämpi ja iski\ntanskalaisen kuoliaaksi.\n\nKRISTINA. Ken ruotsalainen ei voisi mainita useitakin hyviä töitä,\njoita tohtori Hemming on tehnyt kansalaisilleen ja isänmaalleen.\nTe, herra Maunu, käykää häntä vastaan! Ohjatkaa hänet tänne\nkunnianosoituksilla. (Gren aikoo lähteä, mutta Gad tulee perältä\nhäntä vastaan.) Vaan siinä saapuukin jo vieraamme. Tervetultua\nystävien joukkoon! Tervetultua tähän linnaan. Täältä tervehtää teitä\nEngelbrektin ja Sturen henki. Onni, että te olette vielä isänmaalle\nsäilynyt. Teidät keskuudessamme nähtyämme, emme epäile. Me pääsemme\npian ahdistuksestamme.\n\nGAD. Pian, armollinen rouva. Kaikki riippuu itsestänne.\n\nKRISTINA. Entinen jalo luottamus teissä, herra electus. Niin on\nmeissäkin. Me olemme lujasti päättäneet puolustaa viimeiseen saakka.\n\nGAD. Se on uljas päätös.\n\nKRISTINA. Innostus on kaikissa sama! Porvaristossa sekä\npuolustusväessä. Olemme valmiit kaikki uhraamaan. Se on suurta!\nSe on surullistakin. Kuinka moni koti kukistuukaan vielä? Kuinka\nmonen perheen tuki kaatuu? Kun sitä ajattelen, uudistuu sydämessäni\nse katkera kipu, jonka tunsin saadessani sanoman Bogesundin\nonnettomuuspäivästä.\n\nGAD. Te saatte rauhoittua, armollinen rouva. Porvaristosta ja\npuolustusväestä ei kaadu enää ainoatakaan miestä.\n\nKRISTINA. Te lohduttelette liiaksi, herra electus; sota on sota.\n\nGAD. Sota loppuu nyt.\n\nKRISTINA. Kuinka? Lakkaako piiritys?\n\nGREN. Onko kuningas jo saanut tarpeekseen?\n\nERIK VAASA. Huomaako hän, että Tukholmaa ei voida kukistaa?\n\nPORMESTARI. Eikä sen porvareita houkutella?\n\nGAD. Ei, ei! Tukholma avaa porttinsa kuninkaalle.\n\nKRISTINA (hämmästyen). Mitä sanotte, herra electus!\n\nGREN ja VAASA. Se on mahdotonta!\n\nGAD (tyynesti). Se on ainoa mahdollisuus.\n\nKRISTINA. Te sanotte niin, tohtori Hemming!\n\nGAD. Jos jotakin pelastaa tahdotaan, on se ainoa keino. Enkä voi uskoa,\nettä se hylätään. Kuningas Kristian on jalosti unhottava kaikki. Vanhan\nruotsalaisen kuningassuvun vesana on hänellä oikeus Ruotsin kruunuun.\nSen saatuaan hallitsee hän täällä pyhän Erikin lain mukaan.\n\nKRISTINA (kiivaasti). Kavaltaja! Sananne häväisevät harmaan päänne.\nLäsnäolevat suuret henget häveten täältä pakenevat, kun kuollut on\nkunnia ja kunto, Menkää! Imarrelkaa ostajaanne. Äänenne kuuluu korpin\nrääkynnältä. (Menee kiivaasti vasemmalle.)\n\nGREN. Minäkin poistun; sillä miekkaani on vaikea hillitä. (Menee\nvasemmalle.)\n\nGAD. Nuori kuohuva veri! Kun se on singahtittanut tuomionsa harmaata\npäätäni kohden, kenpä minua enää kuulisi? Seuratkaa heitä kaikki! Ja\njos tahdotte, voin kulkea edellänne rumpua lyöden ja huutaa: Näin\nuljaasti me kuolemaan riennämme. Ei minulla ole mitään kadotettavaa,\njos ei teillä. Siis eteenpäin! Otsa säpäleiksi vuorta vasten! Mitä?\nTe seisotte ja minuun töllistelette. Ja näyttää niinkuin ajatukset\nkallossanne kierteleisivät. Mitä ajatuksia tarvitsee se, ken\nkuolla aikoo? Tuleen kaupunki! Joka talo! Sitten muurilla itsemme\nmurhatkaamme! Siinä on kosto vihamiehelle. Menkäämme!\n\nKAIKKI. Ei.\n\nGAD. Viiden haavan nimessä! Miksi ei? Kun teidän on kuoltava,\nolette hulluja, jos kidutusta pitkittää tahdotte. Vai luuletteko\nvielä onnenpäiviä näkevänne? Sitä älkää uskoko! Taistelun loppua\nette näe, kun itse ette päättää sitä tahdo. Katsokaa! Tämä sota on\nniellyt äärettömiä uhreja. Ja se nielee meidät kaikki. Kalmarin\nkuuluisasta kokouksesta asti ei Tanska ole suonut Ruotsille rauhaa\nmuuten kuin sen valtaan alistettuna. Luuletteko, että se suo sen\nnyt? Nyt, jolloin Dannebroge liehuu jalopeuran hartioilla ja jolloin\nkuningas Kristianilla keisarin lankona on omien apuneuvojensa lisäksi\nkäytettävänään koko roomalaisen keisarikunnan, Alamaiden ja Espanjan\npohjattomat voimat. Mitä apua on Ruotsilla odotettavissa? Puola?\nKuningas Kristianin liittolaiset Moskovan suuriruhtinas ja Preussin\nritariston suurmestari pitävät sen pinteessä. Lyypekki?\n\nPORMESTARI. Niin, Lyypekistä tulee aseita ja ruokavaroja.\n\nGAD. Ne ovat tulleet jo.\n\nERIK VAASA. Tulleetko?\n\nGAD. Ne on tuotu kuningas Kristianille.\n\nPORMESTARI. Lyypekkiläiset meidät pettäneet!\n\nERIK VAASA. Se on kostettava.\n\nGAD. Niin, kostettava se on. Mutta kuinka kuolleet kostavat? Kun\nkuningas Kristian hävittää Tukholman — ja sen hän on pirun sarvien\nnimessä vannonut tekevänsä, ellei kaupunki heti antaudu — saavat\nlyypekkiläiset oikeuden rakentaa sen uudestaan. Niin tulee tänne\njälleen saksalainen porvaristo. Lyypekkiläiset nauttivat kaikki ne\nedut, jotka te saisitte pitää, jos kuningas Kristianiin turvautuisitte.\n\nERIK VAASA. Mekö turvautuisimme?\n\nGAD. Niin sopii ainakin Erik Vaasan kysyä. Ainoa poika on häneltä\npetoksella viety. Uljas nuorukainen! Hän on päässyt karkuun.\nTanskalaiset vainoavat häntä kaikkialla. Heitä on hänen lopultakin\nmahdoton karttaa. Nuorukaisen veri vuotaa kohta tanskalaisten\nvainukoirien keihäissä. Siitä ei koko maailmassa voisi häntä suojella\nkukaan muu kuin kuningas Kristian. Mutta hänen vihaansa kiihdyttää jalo\nisä.\n\nERIK VAASA. Lakatkaa! Säälikää isänsydäntä!\n\nGAD. Isänsydäntä! Se ei kieltäydy poikaansa pelastamasta.\n\nERIK VAASA. Ei, jos on keinoja.\n\nGAD. Ne suo kuninkaan ystävyys.\n\nERIK VAASA. Sitäkö minä etsisin?\n\nGAD. Minä olen etsinyt. Katsokaa minua! Harmaata päätäni! Käsiäni!\nKen on heiluttanut miekkaa Ruotsin puolesta enemmän kuin minä? Ken\non paremmin tuntenut hetken tarpeen? Minä tohdin sanoa, että vaadin\nrauhaa, antautumista ja etsin kuningas Kristianin ystävyyttä.\n\nERIK VAASA. Ja tahdotte syöstä isänmaanne Tanskan orjuuteen.\n\nPORMESTARI. Tanskan orjuuteen!\n\nGAD. Vai Tanskan orjuuteen? Mitä syytä olisi minulla tanskalaisten etua\nvalvoa. Vihaan heitä kuin helvetin kuilua. Niin vihasi heitä vanha Sten\nherrakin. Mutta kuitenkin katsoi hän tarpeelliseksi avata Tukholman\nportit Hannu kuninkaalle, hänet sitä varmemmin jälleen karkoittaakseen.\nJos muistonne ulottuisi sinne asti, tietäisitte, että se oli silloin\nainoa mahdollinen keino isänmaan pelastamiseksi. Mikä silloin oli\nvälttämätön, on nyt vielä välttämättömämpi. Minua säälittää tämän\nkansan tuska ja lukemattomien kotien kärsimykset. Mutta te tahdotte\nniitä jatkaa? Tunnen teidät jokaisen. Jos sinä, jalo Vaasa, voitkin\nuhrata sukusi...\n\nERIK VAASA. Ei! Minä tahdon pelastaa, poikani.\n\nGAD. Vai voitti jo ihmisyys. Anteeksiannon ja vapauden suo kuningas,\nkun vastustuksesta luovutte. Mutta sinä, pormestari! Saksalainen\nporvaristo oli saatu kaupungissamme lannistumaan. Kotimaiset miehet\nnousivat liikkeen päämiehiksi, ja sinä pääsit vaurastuneen porvariston\njohtajaksi. Onko nyt kaikki hävitettävä ja sijat luovutettava\nmuukalaisille?\n\nPORMESTARI. Ei! Sitä en tahdo.\n\nGAD. Ja te porvarit, joiden luona olen asunut ja joiden kanssa olen\ntaistellut. Mikä olisi teille edullisempi kuin mahtavan valtikan\nsuoja. Miten käy nyt suola-, viini-, humala- ja kangaskuormille, joita\nkoetatte maahan tuottaa? Ne vihamies ryöstää. Kuningas Kristian Ruotsin\nhallitsijana suojeleisi niitä maailman äärissäkin. Mutta minä puhun\nsuotta. Te tahdotte kuolla. Kotinne on poltettava, omaisenne murhattava.\n\nPORVARIT. Ei! Ei!\n\nGAD. Siis hakekaa turvaa ja rauha! Kun hetkeksi alistumme ja rauhan\nsaamme, kasvaa voimamme kuin Simsonin tukka vankilassa, ja silloin me\nmuukalaisuuden pylväät murramme.\n\nERIK VAASA. Vaan valamme?\n\nPORMESTARI. Niin, meitä sitoo vala.\n\nGAD. Ken teitä siitä voisi tuomita. Täällä on puolue puoluetta vastaan,\nja jokainen etsii omaa etuaan. Missä on siis puolueeton tuomari? Mutta\nitsenne, omaisenne, maan ja kansan te tuomitsette alati kasvavaan\nkurjuuteen, jos jatkatte mieletöntä uhmaa. Vaan minä voin puhdistaa\njaloistani kaupunkinne tomun. Kysyn kuitenkin vielä: Minäkö poistun,\nvai tekö kaikki menette rouva Kristinan luo antautumista vaatimaan?\nOn kohtalomme käsissämme. Minulla on ollut rohkeutta ratkaista omani.\nRatkaiskaa te omanne! (Hetken vaiti.) Siis eroammeko?\n\nERIK VAASA. Ei, herra electus.\n\nPORMESTARI. Me menemme armollisen rouvan luo.\n\nKAIKKI. Me menemme. (Kaikki kiiruhtavat vasemmalle.)\n\nGAD (yksin). Voi teitä, te löyhäpäiset narrit! Tuolla sankarinaisella\non pikkusormessaan enemmän älyä kuin koko tällä tomppelilaumalla. He\nitse rientävät nyt turmaansa... Itsekö? He seuraavat kuin tahdottomat\nlampaat. He ansionsa mukaan palkan saavat. Ja minä olen kostanut. On\nkosto läsnä jo. (Kristina ja kaikki muut tulevat vasemmalta.) Lupaus on\nnoiden kasvoille kirjoitettu.\n\nKRISTINA (Gadille). Te, herra electus, käskette nyt enkä minä. Niin\ntahtoo kaupungin ja linnan väki. En ole koskaan heitä pahoittanut. Siis\nsaavat tahtoansa seurata. Me odotamme määräyksiänne.\n\nGAD. Kun niin on, otan tämän kaupungin ja linnan kuninkaalle.\n\nGREN. Vaan ehdot? Ne on ensin kuultava.\n\nGAD (ottaa poveltaan kuninkaan sinetityn kirjeen). Ne ovat tässä.\nHänen majesteettinsa lupaa unhottaa kaikki, mitä on tapahtunut Ruotsin\nja Tanskan pitkässä sodassa hänen iso-isänsä kuningas Kristian\nensimäisen, hänen isänsä kuningas Hannun ja hänen itsensä aikana.\nHän lupaa armoihinsa ottaa Kustaa Erikinpojan, suo läänityksiä rouva\nKristinalle ja kaikille hänen täällä linnassa oleville ystävillensä.\nHän on myöskin suojeleva rouva Kristinaa, hänen lapsiaan ja ystäviään,\nniin että he kaikki saavat elää levossa ja rauhassa kiittäen armollista\nhallitsijaansa. Nämä lupaukset on hänen majesteettinsa vahvistanut\nkuninkaallisella sinetillä ja pyhän kolminaisuuden nimeen vannotulla\nvalalla.\n\nGREN. Johon ei ole luottamista.\n\nGAD. Hallitsijan valaan luotetaan.\n\nGREN. Ja niitä rikotaan.\n\nKRISTINA. Meidän on kuninkaaseen luotettava. Ken lähtee häntä\nvastaanottamaan?\n\nERIK VAASA. Minä, armollinen rouva.\n\nKRISTINA. Te, jalo sukulaiseni! Menkää!\n\nPORMESTARI. Minun on kaupungin avaimet kuninkaalle ojennettava.\n\nKRISTINA. Siihen velvoittaa teitä virkanne.\n\nGAD. Hänen majesteettinsa saapuu heti tänne armollisna. (Pormestari ja\nVaasa menevät perälle.)\n\n1:NEN PORVARI. Minä riennän kaupungille riemusanomaa levittämään.\n\nKRISTINA (surullisena). Riemusanomaa? Menkää!\n\n1:NEN PORVARI (Gadille). Terve, pelastajamme! (Menee.)\n\n2:NEN PORVARI. Näin kuninkaan 21 vuotta sitten. Minä kiiruhdan häntä\nvastaan portille.\n\nKRISTINA. Kiiruhtakaa! Kiiruhtakaa!\n\n3:S PORVARI. Kaupunki lienee toki lipuilla kaunistettava?\n\nKRISTINA. Jos riemuitsette, kaunistakaa vain!\n\n3:S PORVARI (Gadille.) Kiitos, pelastajamme! Kaupunki on kaunistettava.\n(Menee.)\n\nGREN. Pelkään, että se kaunistellaan veripurppuralla. Voi silloin\nteitä, herra electus!\n\nGAD. Miksi juuri minua?\n\nGREN. Ilman teitä ei kuningas tänne jalkaansa astuisi.\n\nGAD. Enkä minä ilman kuningasta. Tiedätte, että minulta oli kaikki\nriistetty, olin maanpakoon tuomittu, kaksinkertaiseen pannaan pantu...\n\nKRISTINA. Pyhä Jumalan äiti! Mitä te puhutte?\n\nGREN. Tämä on siis kostotyö?\n\nGAD. On.\n\nGREN. Ketä kohtaan?\n\nGAD. Sen näkee hän, ken elää kostonpäivän yli.\n\nGREN. Pyhän Erikin nimessä! Linna on heti suljettava. Ja sitten palkka\npetturille!\n\nGAD. On myöhäistä. Riemuhuudot lähestyvät. Kuningas on jo täällä.\n\nKRISTINA. Oi, hän on jo täällä. (Vaipuu voimatonna tuolille.)\n\nGREN (rientäen häntä tukemaan). Urheutta, jalo rouva! Olemme tehneet,\nmitä kunnia ja velvollisuus vaatii. Ketä pelkäisimme?\n\nKRISTINA (nousten ryhdikkäästi). Emme ketään.\n\nKRISTIAN (saapuu seurueen kanssa, johon m.m. kuuluvat mestari Jon,\nedellisessä näytöksessä läsnäolleet ruotsalaiset herrat, Erik Vaasa ja\nTukholman pormestari. Kuningas astuu ylpeästi salin halki kattotuolin\nportaalle).\n\nTiedättekö, mitä kuninkaallisessa mielessäni liikkuu?\n\nKRISTINA. Teidän majesteettinne miettii, kuinka hyvät aikeenne meitä\nkohtaan olisivat lupauksenne mukaan parhaiten täytettävät.\n\nKRISTIAN. Tekö olette Sturen leski, rouva Kristina Gyllenstjerna?\n\nKRISTINA. Niin, teidän majesteettinne.\n\nKRISTIAN. Tunnetteko, rouva, hyvät aikeeni?\n\nKRISTINA. Aikeenne tunnen lupauksistanne.\n\nKRISTIAN. Minä tunnen teidät teoistanne. Uhmailitte minua liian kauan.\n\nKRISTINA. Tein velvollisuuteni, teidän majesteettinne.\n\nKRISTIAN. Velvollisuutenne olisi ollut avata heti linna ja kaupunki\nkuninkaallenne.\n\nGREN. Ilman petturin apua ei teidän majesteettinne nytkään olisi tänne\njalkaansa astunut.\n\nKRISTIAN. Kaikki ruotsalaiset ovat pettureita.\n\nGREN (kiivaasti). Teidän majesteettinne!\n\nKRISTIAN (ankarasti). Kaikki, kaikki! Sen olen minä katkerasti\nkokenut. En näet ole ensi kertaa tässä linnassa. Kaksikymmentä vuotta\nsitten tunnustettiin minut täällä ensi kerran Ruotsin kuninkaaksi ja\nvannottiin minulle uskollisuutta. Olin silloin kahdeksantoistavuotias\nnuorukainen. Rintani oli täynnä valoisia toiveita ja halua elää\nPohjan kansojen onneksi. Ruotsalaiset ovat toiveeni murtaneet.\nHe ovat syösseet minut vuosikymmeniä kestävään sotaan. Verta on\nvirtaillut; sitä virtaa vielä. Ken tietää, mitä kuninkaallisessa\nmielessäni liikkuu? Ken näki sen, näki kuoleman. Sillä rintani täyttää\nkostonajatus.\n\nKRISTINA. Teidän majesteettinne ei voi rikkoa lupaustaan.\n\nKRISTIAN. Eivätkö ruotsalaiset ole rikkoneet? Jos säästän teitä,\nnousette kapinaan, Siis pirun sarvien nimessä —\n\nGREN Linnan suojelusväki tänne! Kohta vuotaa verta!\n\nRUOTSALAINEN PÄÄLLYSMIES (syöksyy sisään). Tanskalaiset ovat vanginneet\nlinnan suojelusväen.\n\nGREN (ja muut ruotsalaiset.) Konnan työ! (Vetävät miekkansa.)\n\nKRISTIAN. Olen turvannut valtani, ja te vedätte miekat! (Sisään\ntuleville tanskalaisille sotilaille.) Vangitkaa nämä kavaltajat! Heidän\ntuomionsa on valmis. (Sotilaat tarttuvat piispa Matiaan, Erik Trollen,\nKnut Eskilinpojan, Krister Pentinpojan, Erik Vaasan, Maunu Grenin ja\nrouva Kristinan käsiin.)\n\nMATIAS. Minä olen kirkon palvelija ja teidän majesteettinne ystävä.\n\nKRISTIAN. Siksi päästän teidät pyhimysten joukkoon.\n\nKNUT ESKILINPOIKA. Kuulumaton hirmutyö!\n\nKRISTIAN. Mittaan lupaamani palkan.\n\nKRISTINA. Ijäti kirotuksi tulee valtanne.\n\nKRISTIAN. Ja pelätyksi.\n\nKRISTER PENTINPOIKA. Se herättää pikaisen koston.\n\nERIK VAASA. Jumala ja pyhä Erik valitkoot kostajaksi poikani!\n\nKRISTIAN. Jos en hautaanne hänen päällänne kaunista.\n\nGREN. Teidän majesteettinne. Tahtoisin kuolla kahdesti, että\nverenhimonne saisi runsaammin tyydytystä.\n\nKRISTIAN. Pois näkyvistäni kaikki! (Sotilaat vievät vangit pois.)\n\nKRISTINA (katsoen Gadiin). Voi teitä, herra electus! (Menee.)\n\nKRISTIAN (Gadille, joka on tapahtumaa synkästi katsellut). Te odotatte\npalkintoanne?\n\nGAD. Olen saanut sen.\n\nKRISTIAN. Mikä se on?\n\nGAD. Kauhu Ruotsin mahtimiesten poskilla.\n\nKRISTIAN. Ettekö itse pelkää?\n\nGAD. En ole koskaan pelännyt ja vanha olen uutta oppiakseni.\n\nKRISTIAN. Te vihaatte tanskalaisia?\n\nGAD. En ole heitä rakastanut.\n\nKRISTIAN. Vihaatte vieläkin?\n\nGAD. Palvelen heidän kuningastaan.\n\nKRISTIAN. Kauanko kestää palveluksenne?\n\nGAD. Se kai onkin lopussa.\n\nKRISTIAN. Ja aijotteko taas kääntyä häntä vastaan?\n\nGAD. Ken tietäisi sen sanoa?\n\nKRISTIAN. Sen tiedän minä. (Mestari Jonille.) Ruotsalaisten tuomittujen\njoukosta puuttui yksi?\n\nJON. Pahin kaikista kavaltajista.\n\nKRISTIAN (Gadille). Tiedättekö ken hän on?\n\nGAD. En ole heitä rakastanut. En ole pyöveli; en tarvitse tietää.\n\nKRISTIAN. Se olette te!\n\nGAD. Minä! Vaan paholaista olen palvellut! (Lysähtää polvilleen.)\n\nKRISTIAN. On turhaa rukoilla. (Viittaa sotilaille.) Tuo mies\nmestauslavalle!\n\nGAD (kohoten kiivaasti). Minä! Minä en rukoile sinua, tyranni!\n(Katselee hurjasti ympärilleen ja tempaa pöydältä tikarin, jota\ntarkastaa.) Grenin! Rehellisen ruotsalaisen rauta. Se kostakoon\nrikokseni, eivätkä tanskalaiset koirat! (Paiskaa tikarin rintaansa.)\n\nKRISTIAN (vimmassa). Estäkää! Hirttäkää!\n\nGAD. Se on myöhäistä. (Vaipuu maahan.)\n\nVARTIJA (perältä tullen). Teidän majesteettinne! Taalalaiset marssivat\nEngelbrektin laulua laulaen Tukholmaa vastaan.\n\nKRISTIAN. Kuka kirottu johtaa heitä?\n\nVARTIJA. Kustaa Eerikinpoika.\n\nKRISTIAN. Pirun sarvien nimessä. Aseihin! (Hyökkää ulos sotilaiden\nseuraamana.)\n\nGAD (kohottautuen). Kuulinko oikein? Taalalaiset laulavat Engelbrektin\nlaulua. Ruotsin kansassa on miehuutta, vapauden rakkautta. Minä vihaan\ntanskalaisia! Jumala siunatkoon synnyinmaatani!\n\n\n\n"]