Postuumisti julkaistu aforismikokoelma sisältää mietelmiä ja lyhyitä proosatekstejä useilta eri vuosikymmeniltä. Teos koostuu sekä aiemmin lehdissä ilmestyneistä teksteistä että kirjailijan jäämistöstä kootuista käsikirjoituksista.
Aaro Hellaakosken 'Lumipalloja' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3750. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.
LUMIPALLOJA
Aforismeja
Kirj.
AARO HELLAAKOSKI
Porvoo • Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
SISÄLLYS:
Esipuhe Jaakopinpaini
Julkaistu 'Aitassa' 1917
Lentoposti
Julkaistu 'Aitassa' 1929
Askeljälkiä
Julkaistu 'Suomen Kirjallisuuden Vuosikirjassa' 1947
Puhelinlangat
Aiemmin julkaisematon käsikirjoituksessa nimetön sikermä
Tähystäjä
Aiemmin julkaisematon käsikirjoituksessa nimetön sikermä
Pientä kokoa I
Julkaistu 'Jääpeilissä' 1928
Pientä kokoa II
Julkaistu 'Uudessa runossa' 1943
Lyhyesti
Julkaistu 'Huojuvissa keuloissa' 1946
ESIPUHE
Kun Aaro Hellaakoski syksyllä 1952 sai tietää, että hänen lähtönsä on lähellä, oli hän juuri saanut käsistään suuren runokirjansa »Sarjoja», jonka korkea arvoasema jo selvästi tunnetaan. Hän ehti myös nähdä teoksen painettuna. Hänen lyyrikontyönsä järkyttävän kaunis epilogi »Huomenna seestyvää» jäi sen sijaan postuumina julkaistavaksi, jos kohta valmiissa, vain hipaisua, paria pientä ratkaisua odottavassa asussa.
Runoilijan kirjallisessa jäämistössä oli myös aforismikokoelma, uusi todistus tämän lyyrikkona niin keskittyneen ja omia linjojaan myöten alituisesti kasvaneen miehen monipuolisesta kyvykkyydestä ja laajoista henkisistä harrastuksista. Tuo mietelauselmien sarja oli jo eräänä runoilijan viimeisistä elinpäivistä saanut oivallisen ja aito hellaakoskimaisen nimenkin: »Lumipalloja».
Teokseen ajatellun aineiston karsinta, myös sijoittelu, oli vielä kesken, ei kuitenkaan kaikilta osiltaan. Hellaakoski oli näet aiemmin julkaissut kaksi aforismisikermää, ensimmäisen jo 20-luvulla, toisen 1947. Näiden säilyttäminen tekijän itse päättämässä järjestyksessä on jotenkin määrännyt myös sen, kuinka ennen julkaisematon, vain käsikirjoituksina esiintyvä aineisto on hakenut paikkansa kirjassa. Ryhmittely ei täten ole tullut aihepiirien mukaiseksi, sellaiseksi, mikä aforismikokoelmissa on tavallisimmin käytössä, vaan vapaammin sikermiin jakautuvaksi. Jos teos näin sommiteltuna menettää hivenen selväpiirteisyyttään, voittaa se jotain siitä, että kronologia paremmin säilyy. Nähdään, mitä ja miten nerokas lyyrikkomme eri ikäkausinaan on ajatellut.
Erillisessä asemassa on proosaruno »Lentoposti». Runoilija itse oli ajatellut sen mukaan ottamista. Arvattavasti siksi, että vahva tunne-elämys on siinä saanut älyllisten kärjistysten muodon. Se sopii välisoitoksi aforismien keskeen ja on hauska näyte siitä, kuinka patoutunut sydän kainoudessaan haki kiertotietä pään kautta. Runomuotoiset epigrammit, joiden kirjoittajana Hellaakoski oli mainio, on myös sijoitettu aforismien yhteyteen, koska ne siihen ehdottomasti kuuluvat. Mitään vihjettä tähän menettelyyn ei Hellaakoski itse ole antanut, ei tosin kieltoakaan.
Mikäli joku tapaa lauselmien joukosta sellaisen, jota ei ole vartavasten hiottu täydeksi aforismiksi, hän kääntäköön kritiikkinsä julkaisijaan, ei alkuperäiseen kirjoittajaan, jolle kohtalo ei suonut tämän teoksen viimeistelyn mahdollisuutta. Pieteettini on ollut sen lajista, että olen halunnut säilyttää kaiken, mikä tuo julki jonkin mielipiteen. Olen nimenomaan ottanut talteen esim. sen, mitä runoilija puhuu kirjallisuuden eri lajeista. Minusta ei siis suurestikaan ole ollut karsijan valtuuksien käyttelijäksi. Pidättyvyyteni pääsyy on kuitenkin ollut se jatkuvasti lujittunut tunto, että käsittelin mitä arvokkainta aineistoa. Hellaakoski on myös aforismeissaan näyttäytynyt minulle suurena miehenä.
Helsingissä 15.9.1955.
Kaarlo Marjanen.
JAAKOPINPAINI
Vastamäissä mies syntyy, jos syntyy.
*
On paljon tapauksia, jolloin nopeus on tärkeämpää kuin viisaus.
*
Kateus edellyttänee useimmiten ihailua.
*
Yhteen naiseen voi tyytyä vain silloin, kun tietää kykenevänsä omistamaan useampia.
*
Niiltä, jotka elävät hyvin konsentroitua älyelämää, riittää hämmästyttävän vähän ymmärtämystä muille.
*
Pienikin järki, kunhan se on toimelias, saattaa keksiä kultamurusen.
*
Hyvä omatunto on parempi kuin ystävät.
*
Vain se on köyhä, joka ei mitään voi antaa.
*
Kyynikot ovat arkoja ihmisiä.
*
Taiteilija, älä uneksi menneistä suuruuksista, vaan tulevista.
*
Taide on hengitystä, ei läähätystä.
*
Taidearvostelijan velvollisuuksiin saattaa kuulua sana myös kaaoksen puolesta.
*
Ns. »runollisuus» on julkeinta koketteriaa. Sillä ei ole mitään tekemistä runouden ankarain elämysten kanssa.
*
Miten harvat kykenevät erottamaan tunteen ja tunteilemisen!
*
Kuta koleammissa mielikuvissa mies elää, sitä varmemmin hän saa huumorin vieraaksensa. Huumori on ensimmäinen voiton merkki miehen tiellä. Ja viimeinen.
*
Itserakkaus ei ole pahaa, vaikka kyllä naurettavaa.
*
»Kaunis vanha aviopari» saattaa olla hautakumpu, jonka alla kaksi entistä ihmistä lepää.
*
Vasta se, joka on kerran saanut selkäänsä, osaa lyömisen taidon.
*
Kun kaikki muu on tuhlattu, jää jäljelle nauru. Sitä ei kukaan kykene tuhlaamaan, koskei kukaan ota sitä vastaan.
*
Siveettömyys syntyy kontaktista. Joukko on siveettömyys olennoituneena.
*
Tietämättömyys on epäluulon äiti.
*
Demokratia: keskinkertaisuuden tyrannia.
*
Syvimmät sanat, joilla olevaista koetetaan määritellä, kuten ajattomuus, äärettömyys, muuttumattomuus, ovat kaikki kielteisiä. Turhuus, »kaikkien perspektiivien loppu», kuten Alfred de Vigny sanoo, on sekin kielteistä.
*
Runo on riippusilta pyörryttävimpien kuilujen yli.
*
Skeptisismiä voi käyttää aseena epätoivoakin vastaan.
*
Heikot ovat siinä merkityksessä voimakkaita, etteivät he ole koskaan, lentäneet päätänsä taivaan rautaista lakea vasten.
*
Tyyli = veri. Rytmi = verenkäynti,
*
Paatos = itsekunnioitus.
*
Fantasia on lyyrikon kultaisin lahja, mutta myös vaarallisin, vaarallisin hänelle itselleen.
*
Kaunis on pyrkimystä siihen, mikä on turhinta maailmassa.
*
Ainoastaan keskinkertaisuus tekee tasaista jälkeä.
*
Yksilöllisyys on kipua. Ainoastaan ne, joilla se ei ole verissä, saattavat olla kylliksi hulluja sitä kaivatakseen.
*
Ne, joitten on tulevaisuus, tuntevat epäilemättä osansa, jopa kohtalona, jota ei voi välttää.
*
Suuret taiteilijat ovat olleet suuria idealisteja.
*
On eri asia rakastaa ihmistä, ja eri hänen töitään.
*
Rehellisyys on itsetiedoton tulos epätoivoisimmasta kamppailusta, mitä ihminen käy epärehellisyyttä vastaan omassa rinnassaan.
*
Suurin ylpeys ja suurin nöyryys kohtaavat toisensa usein samoilla poluilla.
*
On miltei sääli rotuamme. Se siirrettiin suorastaan omasta lapsuudestaan muitten vanhuuteen.
*
Kello on samalla vähäpätöisin ja hirvittävin kaikista keksinnöistä.
*
Jos viette pois sadun, on parasta piilottaa myös naru.
*
Ilman rehellisyyttäkin saattaa olla viisas, mutta rehellisyysvaatimuksen toteuttaminen vaatii suurta viisautta.
*
Kaikki puhtaat tyylit ovat naiiveja.
*
Taiteilijat ovat ihmisiä, jotka eivät osaa »katsoa sivusta».
*
Taiteilija! — levottomuus ja taistelu elämääsi, rauha teoksiisi.
*
Ainoastaan se, mitä pelkään, on minulle vaarallista.
LENTOPOSTI
Sinä
olet minun kultaseni, johon minä joka päivä mielistyn uudelleen
*
Sinä
olet prinsessa Ruusunen, jonka minä herätin rakkauden ihmeeseen
*
Sinä
olet ainoa humala, jota kohmelo ei seuraa
*
Sinä
olet minun halaussäkkini, jota minä halaan kun haluttaa ja jota minun on halattava kun ei haluta
*
Sinä
olet myllynkivi, jolla minut on upotettu rakkauden syvyyteen
*
Sinä
olet kannus, joka on painettu kylkeeni kiristämään minun juoksuni vauhtia
Sinä
olet Aqua Regia, joka liuottaa sieluni kullan ja yhtyy sen kanssa uudeksi aineeksi
*
Sinä
olet minun valittuni, jonka olen elämältä ryövännyt elääkseni sinua varten
*
Sinä
olet minun kassakaappini, johon minä talletan parhaat tekoni
*
Sinä
olet kultainen maljakko, jossa on aina tilaa minun hellyyttäni varten
*
Sinä
olet minun alttarini, jonka ääreltä voi löytää toisensa kaksi arkipäivän ruhjomaa ihmistä
*
Sinä
olet minun tanssiparini elämän lyhyessä leikissä ja minun kainalosauvani ikuisuuden unessa
*
Sinä
olet elämässä kotona, minä elämän takana — sinne voin sinut vastaanottaa isäntänä.
ASKELJÄLKIÄ
Siitä pisteestä, mihin totuudet uupuvat, alkavat aavistukset.
*
Olemisen ja olemattomuuden illuusiot, nämä kaksi näennäistä vastapoolia, yhtyvät arvattavasti siinä pisteessä, jossa tajuava olento katsoo itseänsä silmiin.
*
Usko näyttää liian usein olevan itseensä tuskastunutta ja raiteiltaan suistunutta epäuskoa.
*
Ei elävä ihminen loputtomasti jaksa epäillä ja kieltää. Etsii mieluummin vaikka neulannupin, uskoakseen siihen — hiukkasen. Ja kuvitellakseen, että se nuppi kuuluu neulaan, jolla saattaisi ehkä kiinnittää johonkin jonkin hienoisen ja hohtavan säikeen.
*
Kuka väittää, ettei hän ollenkaan jumalaa tarvitse, hän on jumalakorvaltaan kuuro.
*
Aina silloin, kun tunnen hyvin välittömästi, hyvin kokonaisesti, tunnen jumaluuden aktiivisen läsnäolon. Olisin kaiketi viisas, jos tyytyisin tähän tuntoon, enkä kysyisi mitään.
Jos muitten totuudet eivät ole sinun totuuksiasi, ei se vielä merkitse, että olisit orpo.
*
Säälittävimpiä kaikista olennoista ovat ne, joilta puuttuu ihailemisen ja kunnioittamisen jumalallinen lahja.
*
Kuta tiiviimmin paholaisen myyttiä tutkit, sitä selvemmin havaitset, että hän on erityisesti kateuden henkilöitymä,
*
Vapahtaja ansaitsee nimensä erityisesti sen vuoksi, että hän itse oli niin ihmeellisen vapaa.
*
Kaiken »ymmärtäminen» on luonteettomuutta. Vapahtajakin käytti ruoskaa!
*
Totta on vain se, minkä eetillinen minä hyväksyy.
Nöyryys ja ylpeys ovat ne ritarimerkit, jotka näkymättömänä kaksoistähtenä loistavat suurimpien henki-ihmisten ryntäillä.
*
Nöyryys antaa elämää, ylpeys puhtautta.
Eilinen totuuteni ei riitä minulle tänä päivänä. Siis elän.
*
Oikeata modernismia: puu, kivi, pilvi ovat samat kuin ennen; niitten merkitys vain on muuttunut, niillä on toinen sisältö.
*
Ei vaadi sitkeyttä kannassaan kiinni riippuminen. Sitkeyttä kysyy eläminen ilman muuta kantaa kuin omat etenevät kantapäät.
*
Vasta silloin, kun jänterissään on tuntenut ensimmäiset riutumisen oireet, on ensi kerran saanut kokea elämänkierron valtavien rytmien kosketuksen.
*
Lahoamisen energia on kalleinta energiaa. Vain tuhlari uskaltaa sitä käyttää.
*
Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itseäsi, löydät muut.
*
On onnellista, että luomis- ja tutkimisvietin nälän tyydyttäminen vapahtaa monen minuuden monista minuuden tarpeista.
»Se, mistä puhutaan», on useimmin valetta. Se, mistä ei puhuta, on useimmiten totta.
*
Paheessa ihmiset helpoimmin toisensa löytävät.
*
Jaloimpiin asioihin ei käydä helpointa tietä.
*
Jokainen omena on jostakin puusta pudonnut.
*
Tahdotko panna pääsi läpi, ole valmis ottamaan päähäsi läpiä.
Viime aikoina on yhä useammin jotain sepitelmää ruvettu määrittelemään väljäksi, kun ei suoraan kehdata sanoa: löysä. Sana väljä ei voine tätä väärinkäyttöä vastaan puolustautua muutoin kuin kainosti kuiskaamalla: tulkaa mukaan ja astuskelkaa pieni piraus pitkin linnunrataa.
*
Taitaa olla niin, että jokainen aito taideteos on tekijälleen ollut salto mortale. Ja paras voi olla se teos, jossa tämä tosiasia vähiten näkyy.
*
Vauhdissa tekniikkaa tarvitaan, ei ahertelussa.
*
Filosofi kykenee mittailemaan ja suuntailemaan. Taiteilija iskee päänsä lakikorkeuksiin ja roiskahtaa sydänsyviin. Kumpi on vähemmän surkeaa?
*
Laajempi ja ikuisempi kuin kuilu taivaan ja helvetin välillä on kuilu saalistajan ja antajan välillä.
*
On tosiaan ihmeellistä, miten poroporvari läpi vuosituhansien jaksaa paheksua taiteilijan tuhlausta, käsittämättä, että ihaillessaan korkeimman luokan taideteosta hän on paljastanut päänsä mielettömimmän tuhlauksen edessä.
*
Luoja on ylirikas!
*
Luominen on itsehävitystä.
*
Ei läheskään jokainen tuhlari ole luoja. Luoja on tuhlari, joka rikastuu viskomalla ympärilleen kalleuksia.
*
Raha olisi taiteilijalle mitättömintä maailmassa, ellei se olisi ovi riippumattomuuteen.
Esteettinen käsitteenä voi olla esteettisen elämän irvikuva.
*
Kriitikko hienoin tehtäväsi on tulkitseminen. Arvostelemisen voit jättää jälkiajalle. Se arvostelee sinutkin.
*
Niille, jotka tieten tai tietämättään persoonaani julkisuudelta varjostavat, osaan kyllä olla kiitollinen. Vielä kiitollisempi olisin, jos he olisivat suurempia.
*
Enimmät kirjailijat ovat joutavanpäiväisiä ihmisiä. He ovat parhaansa kirjoittaneet paperille. Niin minäkin.
*
Arvioitakoon meidät sentään sen mukaan, mitä olemme tavoitelleet.
PUHELINLANGAT
Staattinen näyttää hengen maailmassa olevan kuollutta pääomaa. Elävä henki on ristiriitojen henki.
*
Fanaatikko voi olla lamppu, joka paistaa, tai majakka, joka vilkuttaa, ei koskaan laiva, joka kohisee ohi.
*
Taidatko ajaa itsesi ohi?
*
Pudotessansa moni variksenpoika siipensä löytää. Osaatko pudota siivillesi?
*
Vitaliteettia ei ilmaise väri ei paino ei valovoima, vaan vauhti.
*
Vauhti saattaa merkitä sitäkin, että subjekti pysyy paikallaan, kun muu kaikki liikkuu.
*
Katkeruus maistuu pahimmalta omassa suussa.
*
Verkko: kalan kohtalo. Liikkumattoman kohtaloksi voinee kelvata sen ympärille potkettu nuotta.
*
Toisinaan voit itse valita, joudutko olemaan nuotattava kala vai nuottamies.
*
Kuka uskaltaisi myöntää olevansa sammunut! Sitäpaitsi ne harvat, jotka uskaltavat, ovat sillä vain todistaneet, että ainakin heissä yhäti palaa.
*
»— — — vapautua harhakuvitelmista.» Niinköhän? Kukin olkoon kuvitelmiensa arvoinen.
Kaikki asiat ovat aluksi ja lopuksi sama asia, siinä välimatkalla vain sen verran longollaan kuin kukin minä yrittää vimmaisesti niitten rakosesta pinnistää päätänsä esille.
*
Olemme niin moderneja, että kaikki sanatkin ovat käyneet vanhoiksi ja lamaantuneet. Siksiköhän oli tarvis ruveta manaamaan jotain esille sanojen takaa?
*
Nykyisessä arvojen inflaatiossa täytyy kaikkien arvojen käydä pohjalla eli toisin sanoen tavoittaa pohjansa. Näitä pohjaansa etsiviä arvoja ovat kielen kaikki sanat.
*
Elämyksemme jaksaa harvoin olla aito. Tuhannet varaukset nousevat osuvasti siihen välille. Ja entäs silmälasit, ne ironiset prillit, joitten lävitse elämys tirkistelee meitä!
*
Se, mitä meille professorien humanismina tyrkytetään, on useimmiten antiikkikaupan humanismia.
*
Yksilö hihkaisee: minä olen, ja muu on harhaa. Olevainen, kaikkeus, sattui kerran kuulemaan hihkaisun, ja huokasi: olet, tietysti olet, erehdys olet ja surkea harha.
*
Ei ole kukaan todistanut, että olisi absoluuttista kuolemaa. Tiedämme vain olevan kuolemisia. Ja enimmän on elävältä-kuolemisia.
Ei mikään luiskahda radaltaan helpommin kuin järki.
*
Järki on viisaimmillaan tunnustaessaan relatiivisuutensa.
*
Varopa sitä järkeäsi, mikä on koristettu kunniamerkein ja tittelein, sitä, millä on arvovaltaa. Kysäise, millä se hankki asemansa.
*
Järjelle on kaiketi pantava järkevät rajat. Mutta niihin se ei suostu, vaikka tuntee oman kuvansa: umpisokean taluttamassa sokeaa. Se haluaa välttämättä taluttaa näkevääkin.
*
Raha ja järki: saman makkaran kaksi päätä. Ja koko makkara kuhisee toukkia. Mikäli toukat eivät ole jo ryömineet nahkoistansa ulos ja muuttuneet raatokärpäsiksi.
Tiedämme, että homo novus on kritiikille arka. Samoin on laita nuoren kulttuurin ja nuoren kansakunnan. Se sitäpaitsi rakastaa kaavoja, kritiikissäkin. Ja ikävintä: huonoja kaavoja.
*
On helppoa kiitellä keisaria — hän maksaa takaisin. Jos kiität avutonta, joudut vain maksamaan. Oletko kyllin rikas?
*
Epätoivokin näyttää olevan suhteellista. Tämän rääsyisen ja omaa kuivettunutta maksaansa kaivelevan ajan keskellä alkaa mies tuntea sisuksensa entistä terveemmiksi. Siitä pisteestä katsoen eivät ole näkymättömissä optimismin tännimmäiset ääret.
Kerran loppuvat kaikki löytöretket — paitsi runon!
*
Runo, älä syöksähtele kuvasta kuvaan. Pidäty kuvaan, ja täytä se.
*
Niin kelvotonta kirjallista muotia ei ole eikä tule, etteikö jalo henki sen lävitse riittävästi kuvastuisi.
*
Tietysti taiteilija on, kuten muutkin ihmiset, perintötekijäin ja ympäristötekijäin yhteistulos. Mutta on yhtä väärin tarkastella hänen tuotteitaan geenikimppuna kuin »vaikute»-kimppuna tai molempien sekotuksena. Ei teos ole mikään tyhjä taulu, jonka pintaan osatekijät kukin erikseen vetävät piirtonsa. Teos on sinänsä moniulotteinen elävä olento, jonka liikkeissä kaikki nämä (ja monet muut) tekijät yhtenään vaihtavat paikkaa. — Eihän edes lapsijoukon kollektiivisesti maalaama taulu selity, vaikka kukin lapsi psykologisessa laboratoriossa erikseen analysoitaisiin. Mihin jää silloin luovan hetken yhteistoiminta, joka sillä kertaa määräsi suhteet ja rytmit ja värit?
*
Nuoruuden runot saavat niin yleisesti hehkunsa siitä, että ne ovat kompensaatiorunoja. Siitä niiden aitouden epäaitous.
*
On eri asia, jos taiteilija etsii hämäryyttä, ja eri asia, jos hän, ollessaan luotavana, toisella kädellään hätistelee järkeä tunkeilemasta liian lähelle.
*
Kuta reflektoivampi taiteilija on, sen hajoittavampi hänen prismansa ja sitä hankalampi hänen ilmaisussaan hakeutua ehyeen muotoon. Mutta se ei saa häntä estää ainakin hetkittäin hakeutumasta ehyeksi tai sanokaamme: valautumasta. Kokonaan! — Tämän valautumisprosessin modernistit yleensä unohtavat ja sensijaan tähdentävät hajautuneisuuttaan. Joudumme visaisen kysymyksen eteen: onko hajallisuus muoto? Onko sieluntila muoto? Sillä taiteellisen ilmauksen täytyy olla muotoa. Ehkei mitään muuta?
*
Tyypillinen »vapaa mitta» lienee oikeastaan melko vähän vapaa. Se on sidottu niukkoihin ilmaisumahdollisuuksiinsa. Ei se voi koskaan saavuttaa sitä maagillista tehoa, jota ääntelee jonkin metriikan ja säejaksoittelun lähettyvillä liikehtivä rytmi. Entä alliteraatioitten ja riimien salaperäiset signaalit tietoisen tuolta puolen! — Hyvä »sidottu» runo, vaikka se olisi vuosisadan takainen, liikkuu usein oikeastaan surrealismin alueilla, silloin kun sen moderni sisar ehkä kaavailee matemaattisia yhtälöitä tai kuva-arvoituksia.
*
Rikkaimmin reflektoiva muoto on kide. Mutta tiedättekö, että kide kasvaa keskuksestaan päin.
*
Selvyys ei välttämättä ole samaa kuin ymmärrettävä. Aavistuskin saattaa olla selvä, ja kenties vain aavistus!
*
Taide taiteen vuoksi? Kyllä: leikki leikin vuoksi.
*
Väliin, kun on lukenut hartaan ja syvän kirjan, saa siitä loppuvaikutelmaksi kummallisen ahtauden tunteen. Kun koettaa pohtia tämän syytä, huomaa, että eräs ulottuvuus puuttui: huumori.
*
Esteettisen alan suorituksissa ei arvoa määrää niitten todenmukaisuus tai valheellisuus. Vain hahmotuksen voima ja tarttuvuus takaa niille jonkin arvojärjestyksen. Todesti otettavinta silloin useasti osoittautuu olevan silkka leikki tai fantasiavalhe.
*
Hautova taiteilija ja hautova kana: yhtä koomillisia. Ja yhtä onnellisia.
Löytäminen voinee toisinaan olla huomaavampaa kuin keksiminen, vaikkei löytäminen olisi muuta kuin keksimistä, että on sattumalta löytänyt jotain.
*
On toisinaan hiuksenhieno ero kahdella vastakohdalla: minulle tapahtuu ja minä tapahdun. Kun tämä ero häviää, tapahtuu synteesi: luominen.
*
Kerskuuko joululahjastansa muu kuin lapsi? Ylvästeleekö amerikanpaketistaan muu kuin houkka? Lahjoillansa tehdä jotain — sehän on kaksinkertainen lahja. Mutta sen voitte tietää, että joinakin hetkinä olen ollut huimaukseen asti onnellinen.
*
Pahat linnut eivät laula.
*
Oikein hyvän taiteilijan kannanotto on usein likellä fanaatikon kannanottoa. — Sisäinen imperatiivi, pakonalaisuus kuuluvat hänellä asiaan niin pian kuin hän asioihin kajoaa.
*
Voi ehdottomuuden kirousta. Ja sen vierellä on vielä pakko pitää itsekritiikin korvaa avoinna.
*
Kanssakäyminen ihmisten kesken on yhtämittaista sopeutumista, sovittelua ja kompromissia. Runoudessa, taiteessa, eivät kompromissiratkaisut saa tulla kysymykseen. — Kun me sisällepäin olemme tällaisia, emme voi emmekä saa muuttua olemaan ulospäin toisenlaisia.
*
Arvostelijan täytyy olla subjektiivinen. Hänenkin täytyy kastaa pyhällä hengellä ja tulella. Ellei niin ole, hän ei hengitä sen maailman ilmaa, jossa luulottelee liikkuvansa.
*
Kun arvostelusta loukkaannutaan, ehkei niinkään loukkaannuta jonkun minän puolesta kuin niitten arvojen puolesta, joita minä luulotteli edustavansa.
Tyhjyys, olemattomuus, mitä se on? Jos se on, sehän ei voi olla muuta kuin olemista.
*
Olevaisen ohentumat eivät ole tyhjää, eivätkä sen tihentymät täyteyttä, saati täydellisyyttä.
*
Tyhjää voi olla vain ihmisessä. Kysy madolta, onko tyhjää. Kysy tuulelta, onko tyhjää.
*
Uskon määritelmän täytyy perusteellisesti muuttua, jotta jaksaisimme pysyä sen uskon linjalla, johon enää emme usko.
*
Niihin aikoihin, kun uskonnot syntyivät, jumala oli paljolti muutakin kuin kuolemanpelon jumala. Nyttemmin, kun monet erilaiset tiedot ovat antaneet ihmisparalle melkoisen vallan kohtalonsa kulkuun, on jäänyt jälelle tuijotus haudantakaiseen. Uskonnon tehtäväksi on ennen kaikkea jäänyt rohkaisu kuolemisen tapahtumaan. Tosin uskonto sitä tietä, kiertäen, voi rohkaista elämiseenkin.
*
Älyllisesti asennoituneelle nykyajan ihmiselle on uskonnon kysymys hyvin vastahankainen ja monimutkainen asia. Ja lopulta kuitenkin täsmälleen yhtä yksinkertainen kuin esim. alkukristityille. Me lähestymme asiaa vain päinvastaiselta suunnalta kuin he.
*
Olisi kamalaa haistella elävältä-kuolleitten sisäistä löyhkää, ellei siihen tuoksuun saisi tottua kukin omalta kohdaltaan. Olemme joka-ainut enemmän tai vähemmän raatoja. Omaksi ansiokseen ei kukaan voine lukea sitä ihmettä, että raadollisuuteenkin pyrkii jotain versomaan. Kristitty sanoo sen olevan armon työtä. Siinä sanonnassa täytyy olla jotain oikeaa, sillä se perustuu elävään kokemukseen.
*
Mitä uskot, se tietysti on. Mitä et usko, se lienee vielä varmemmin.
*
Jumala sanoo: en usko, en epäile, olen. Piru sanoo: epäilen, siis olen.
*
Ei piru olisikaan mikään piru, ellei se olisi meissä alituisesti elävä.
*
Piru on minä. Mutta pirun toinen nimi on Lucifer — valontuoja! Tässä ristiriidassa piilee olemassaolon tragiikka ja riemu. Eipä silti, etteikö minättömyyden riemu voisi olla suurempi.
*
Entäpäs, jos jumalia olisi kaksi. Toinen vain itseänsä varten, toinen meitä. Välimatka tuntuu huimaavalta. Mutta sille välille mahtuu jokainen luuloteltu minä.
TÄHYSTÄJÄ
Pessimismi voi olla optimistia elämänhaluisemman miehen peltoon kasvanut laiho. Pessimismi voi olla puutetta, mutta se voi toisissa tapauksissa olla reaktio, ja silloin siinä on voimaa.
*
Mitä ovat hyvyys, puhtaus, rehellisyys, uhrautuvuus, rohkeus ym. jalot hyveet? Eivätköhän ominaisuuksia, joita yhteiskunta pyrkii jäseniinsä kasvattamaan, voidakseen heitä hallita ja käyttää. Yksin eleskelevälle olennolle — sanokaamme vaikka metsän eläimelle — saattavat olla paljon edullisempia sellaiset ominaisuudet kuin ilkeys, likaisuus, petollisuus, itsekkyys, pelkuruus. Ihminen, älä tee tästä mitään johtopäätöksiä, muistamatta, että olet yhteiskuntaolento par préférence.
*
Tietoon ja selvyyteen eivät aja mitkään alkukantaiset vaistot; pikemmin vaistot varottavat sellaisesta hulluuden laadusta. Ihminen ja inhimillinen on aivan nuori sekoitus ikivanhaa ja upouutta hulluutta.
*
Yksilön ja ympäristön välisessä ristiriidassa on »paha maailma» varmasti säälimättömämpi, eritoten, jos se pääsee kiepsahtamaan nauravaksi puoleksi. Omituinen poikkeus on sellainen meitä löylyttävä originaali, joka kelpaa yleiseksi pelleksi. Hän saa anteeksi, läiskäytetäänpä miekkosta vielä yllyttävästi olalle. Olemme kai häneen ja hänen naurettavuuteensa itsekukin salaa siirtäneet jokusia omantunnon pistoja. On vapauttavaa ilvehtiä niille toisessa. — Loppujen lopuksi ihminen on tätäkin tietä julmin hyvälle minälleen.
*
Yksinäisellä olennolla ja villillä ei ole hyvää ei pahaa. Ne ovat sosiaalisen elämän luomia käsitteitä. Jotta ne eivät jäisi kaavoiksi, ne on yksilöitten elävöitettävä omista mahdollisuuksistaan, analysoitava ne omasta muotokuvastaan.
*
Ensimmäinen edellytys kaikkeen korkeampaan hengenelämään lienee ollut itseanalyysi. Senhän avulla on tietysti luotu esim. hyvän ja pahan käsitteet, samaten niitten personifikaatiot Ormuz ja Ahriman, jumala ja piru. Ihmisestä itsestään ne ovat keksityt, ja ne on yhäti joka päivä keksittävä uudelleen.
*
Itseanalyysin oleellisimpiin tehtäviin kuuluu pahan paljastaminen. Kuka sen salassa piilottaa, on myrkyttynyt itseensä. Kuka sen kiskoo esille ja naulitsee ovensa päälle kuin petolinnun raadon, on suorittanut parantavan operaation. Ikävä vain, että piru on kuin syöpä: ellet sitä ole operoinut jo alkuunsa, saat jokainoa päivä kaivella ja polttaa sitä itsestäsi irti.
*
Jos lapset näyttävät kuuluvan toiseen valtakuntaan kuin me, hyvyyden ja puhtauden valtakuntaan, johtuu vaikutelma siitä, että vanhemmat ja muu ympäristö on heihin tuhlaamalla tuhlannut parasta itseään. Tulos näyttää olevan osapuilleen sama, jos antajana on ollut silkka epätoivo tai hymähdys: tuo kai joutaa lapselle, koskei sillä praktiikassa ole mitään käyttöarvoa. Sellaisessa hymähdyksessä en sentään ole koskaan havainnut kyynillistä piirrettä. Lapsiin näyttää aina liitettävän jotain toivoa, ja se toivo pyhittää heidät.
*
Idealistit ovat kai sen takia niin usein väkivaltaisia, että he niin usein ovat fanaatikkoja. Onhan fanaatikon tyypillinen reaktio: en hyväksy! Sellainen repliikki, ääneen lausuttuna, on jo sinänsä väkivaltaa.
*
Älä kiellä mitään, kaikki on mahdollista. Kiellä kaikki, kaikki on mahdotonta.
*
Ei ole muuta kuin oleminen. Kristitty täydentää: oleminen jumalassa. Sitä lisäystä ei pirukaan kykene kieltämään, sillä oleminen jumalattomuudessa on likipitäen sama asia. Usko se on, joka autuaaksi tekee.
*
Älä kysy, onko jumalaa vai ei. Kysy: tarvitsenko jumalaa vai en?
*
Tietysti jumalaa voi etsiä. Mutta yhtähyvin voi olla etsimättä, luottaen siihen, että parempi löytäjä jumala on kuin minä.
*
Meistä enimmät — aivan vakavissaan — leikkivät kukin jumalansa kanssa kuuropiilosilla. Saako näin totiselle asialle nauraa? Saanee kai ainakin se, joka löydetään. On onnellista olla jumaluuden löytämä. Toivoisinpa joskus, että jumalakin olisi, jotta hän saisi naurahtaa ilosta, kun minä puolestani satun löytämään hänet.
*
Jumalan olemassaolo ja laatu riippuu jumalatarpeestasi. Sen verran ja sellaisena kuin tarvitset, sellaisena hän sisällesi astuu. Samoin on muitten »uskonnollisten» kysymysten laita, esim. kristinuskolle keskeisen pelastusajatuksen — tai pikemmin kai pelastustunnon. Uskonnolliset kysymykset ovat kysymyksiä tarpeista, tunnoista ja kokemuksista. Viimeksi mainituilla on painavin todistusarvo, ja niitten mukana myös Raamatulla.
*
Uskonnollisuuden hienoimpia muotoja on kristillinen rukous-elämä. Vaikka et tuntisikaan rukoilevaisen ihmisen tekoja, katso hänen kasvojaan. Ne todistavat jotain.
Minä löydän tai minut löydetään. Minä viserrän tai minussa viserretään. Minä olen tai minussa ollaan. — Runoilijan kokemuksia. Kaiketi niillä on jokin todistusarvo.
*
Ole: tee! Älä tee: ole (mukana).
*
Rakastaminen on — myös — luopumista.
*
Onnellinen olet, jos osaat kiittää, yhtä onnellinen kiititpä vaivojasi tai vaivojen väliaikoja. Mutta onni ja onnettomuus ovat yhdentekeviä, jos opit ylistämään.
*
Itsenään oleminen on vähintä, mitä voi olla.
*
Minä kuolen ollakseni oleva.
*
Älä säikähdä, jos elämäsi oli ympyrän kehä. Voithan sitäpaitsi kuvitella, ettei se ole tyhjä.
PIENTÄ KOKOA I
Joku rakastaa koko maailmaa kuin riepumattoa kirjavaa; taas toisen rakkaus on valinnan tulos: yks sisään, ja muu kaikki ulos !
Joku rakastaa silmää, kätöstä somaa; joku himoansa omaa. Joku rakastaa kaikkensa uhraten; joku kaiken säkkiinsä sulloen.
Ja useinpa lienee rakkaus kai näistäkin vielä sekoitus.
*
Almanakka on sittenkin kirjojen joukosta viisahin, vaikkei harput ja kanteleet sitä lie koskaan ylistäneet.
Kunnian sille filosoofi antaa. Vekselimies sitä povella kantaa. Rakkauden riivaama tyttönen vavisten mittaa kuukautta sen.
*
Ei mitään niin rakastaa, vihata saata kuin omaa kansaa ja maata. Se peilinä julistaa voimas ja vikas. Ja se molemmista on miljoonarikas.
*
Ne sanovat: sairas on aika tää. Ja sitäpä en pane vastaan. Mut sanoisin: Vaimo synnyttää nyt kaikkein vaikeinta lastaan.
*
Kuka ei ole ristiriitainen, ei tunne riemua myrskyjen. Kuka ei sano vastaan itseään, ei omista päätään, ei sydäntään.
PIENTÄ KOKOA II
Jos on sinua niin kuin minua kiskottu kahtaalle, uuvuksiin, tietänet senkin: uupuenkin alati uudestisynnyttiin.
*
Ihan turhaan tuotakin tuskailet jos päivä ei pilkota polkusi yllä. Se valo, jota ulkoa löydä et, sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.
*
Hyvin tiedän: on »minä» vain eräs kuvasarja joka lähimmäisillä minusta on. Ja se on hyvin, hyvin kirjava karja monen valheen ja väärän arvion.
Mutta kammottavaisin valheen määrä mua peilistä sentään katselee. Oma peili onhan niin kiero ja väärä että itselleenkin se valehtelee.
*
Jos vuodesta vuoteen rakkautesi on juhlinut samaa naista, saat olettaa, että se rakkautesi oli huikentelevaista: kenties olet kertaan kymmeneen jo rakastunut uudelleen.
*
Tuossa on tyytyväinen mies: kaiken kaavoihin sulloa ties.
*
Kuin kernaasti älyä näytetään! Se jokaisella on kielellään. Syy siinäkö lie epäsuhtaan tähän: niin paljon kielellä, päässä vähän.
*
Itsetehostus, itsetunto — niitäkin joskus tarvitaan mikäli selkärankanaan niillä on kirkas miehenkunto.
*
Hyvin kuulen: matkasauvas sinä raahasit kauas, kauas, monet kulutit anturat. Minun sallinet lojua. Makaan, en astu askeltakaan — ohi lentää maailmat.
*
Runo — eihän se synny sorvaamalla, ei savena muovaten sormesi alla. Sen aines täytyy tulesta kahmoa, ja, sille jos aikonet antaa hahmoa, oman kourasi muottiin se täytyy valaa. Mitä vikiset? Nahkako palaa?
*
En kaipaa kunniamaininnoita, en marisevan kritiikin armopaloja. Minä varastan taivaalta auringolta ja mereltä syvien vetten kaloja.
*
»Ajanvietettä.» »Ikäväntorjuntaa.» Se sopii hyvin. Se muistuttaa miten pitkät tovit on aikaa mulla, pala iltaa ihanan ikävän tulla. Suo, Kohtalo, iltoja enemmän ja ne täyteen silmiä ikävän!
*
Herra, vaiennut olet jo kaksituhatta vuotta. Ymmärsinkö sun oikein?: miksi puhua suotta!
LYHYESTI
Maa tanssasi ympäri auringon ja oman itsensä mainion ja kerskui: eipäs sanoa saata toki pannukakuksi maata. Ja sitten me hurrattiin, me täällä tämän pyörivän pannukakun päällä.
*
Niin vanhaksi mua älä koskaan sano ettei olis henkeni kidassa jano.
*
Vaivoillasi vaikka ei lie lukua, ihminen, olet hengen sukua.
*
Tuskan löylyä tuikeaa, vaivan totista saippuaa, äläpäs pakene niitä.
Ehkei nekään sinulle riitä. Pehmeni ehkä vain pintalihat, eivät luut, eivät suut eivätkä verien vihat.
*
Kerran koetin olla kuin ovat muut, suuni koin panna kuin ovat muitten suut. Enpähän osannut seurata toisia suita — loilotin paria tahtia erillä muita.
Niin, se on yksin-eläjän kitkerä totuus: kuulut omaan tahtiis ja omaan rotuus, vertesi veljet haudoista antavat kättä tai, kenties, ovat vielä he syntymättä.
*
Hm. Tuulinen paikka tämä Suomenmaa. Joka suunnalta puhurit puuskuttaa. Tupa täytyy olla tukeva täällä, ja melkeinpä, ilkeimmällä säällä, on kynnettäväkin turkit päällä.
*
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.