[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f2Z66fnOxnLWsHfByA6J11eVgtUAwbNdNTLfx-PJWSK8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3755,"Janne Kärki","Haarla, Lauri",1890,1944,"3755-haarla-lauri-janne-karki","3755__Haarla_Lauri__Janne_Kärki","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1929,null,7147,45310,false,[],[],[],"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu Töykänän kylään kesäiselle joenrannalle. Tärkeilevä puotipoika Janne Kärki ja myllärinpoika Heikki Jolma päätyvät keskelle kylän väen kohtaamisia ja kommelluksia.","Lauri Haarlan 'Janne Kärki' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3755.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen, Tapio Riikonen ja\nProjekti Lönnrot.","JANNE KÄRKI\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nLAURI HAARLA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannus Oy Näytelmä,\n1929.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nVELI VINTTURI, kauppias.\nVIENO, hänen vaimonsa.\nAXEL BITTER, apteekkari.\nLEO VILANDER, papinpoika.\nLEMPI SIRKIÄ.\nMARY TILLON eli MARJA TILLANEN.\nJANNE KÄRKI, puotipoika.\nHEIKKI JOLMA, myllärinpoika.\nLYYLI MAIKKU, ompelijatar.\n\nTapahtuu Töykänän kylässä ajattomana aikana.\n\n\n\nNÄYTTÄMÖ.\n\nMetsikkö Korpijoen rannalla. Joki näkymättömissä vasemmalla taustalla.\n[\"Vasen\" ja \"oikea\" ajateltuna katsomosta käsin.] Kylän ajatellaan\nolevan oikealla taustalla ja pappilan, samoin näkymättömissä, oikealla.\nVasemmalla puiden väliin on laitettu riippumatto, jonka erääseen\nsilmukkaan on pistetty avoin punainen päivävarjo, ja aivan etualalla\npenkki. Oikealla etualalla kanto, joka on katkaistu sileäksi pöydäksi\nja jonka vieressä pari kiveä. Kannolla on heleänvärinen liina ja tällä\nmonenlaisia toalettitarpeita, kuten puuterirasioita, ihomaaleja ja\nhajuvesipulloja y.m. Taka-alalla on pingoitettu nuora, jolla on eräitä\nkesäisiä vaatekappaleita: hieno hame, kesäinen pusero, kaksi uimapukua\nja sievät, naiselliset pöksyt. On kirkas kesäiltapäivän valaistus.\nVäliverhon avautuessa on näyttämö tyhjä.\n\n\nI KOHTAUS.\n\nJANNE, (laihankälpeä ja joka hetki tärkeän näköinen puotipoika,\ntulee hiipien oikealta, taka-alalta, lähestyy riippumattoa, katselee\nympärilleen, siirtyy pyykkinarun luo, painaa intomielisesti nuoralla\nriippuvaa vaatekappaletta poskeansa vastaan ja huokaa syvään ja\nkaihomielisesti; hyrähtää äkkiä hyvänmielen nauruun, tepastelee\niloisena; ottaa riippumatosta päivänvarjon, nostaa sen päänsä\nyläpuolelle, pasteerailee taas pari askelta, panee sen kokoon ja\nviittaa oikealle.)\n\nJANNE (hilliten ääntään:) Heikki-ii... Selvä on. Jolman Heikki, sassiin\nsieltä.\n\n\nII KOHTAUS.\n\nHEIKKI JOLMA, (vetelähkön näköinen, mutta myhäilevä ja hyvänahkaisesti\nkoirankurinen myllärinpoika, puettuna jauhoiseen myllärin pukuun,\njönkii näkyviin oikealta taka-alalle.)\n\nJANNE: Senkin jauhonaama, mitä sinä siellä jökötät...\n\nHEIKKI (harvakseen:) Jökötänpähän vaan...\n\nJANNE: ... kuin jauhosäkki tuutin alla.\n\nHEIKKI (virnuillen:) Tuolla vaan nurkan takana...\n\nJANNE: Etkö sinä näe? Katso ympärillesi. Paratiisi on tyhjä. (Levittää\nkäsiään, elehtii iloissaan.)\n\nHEIKKI (viitaten nuoralla riippuviin vaatteisiin, vetelästi:)\nPyykkituvalta tämä minusta näyttää eikä paratiisilta.\n\nJANNE (tärkeänä, lipevän nopsana:) Mitäs pulputat? Luuletko sinä,\nettei paratiisissa pyykkitupaa tarvita? (Kimmahtaa vaatteitten luo,\nhypistellen pöksyjä:) Hellalletta sentään... Ilmetyt enkelinpöksyt. Ja\nnämä sitten... (tarttuen uimapukuun:) selvää enkelinnahkaa, tiivistä ja\nhataraa kuin nuoren naisen siveys. Kyllä tämä poika tietää ja tiedäks\npoika, että näissä ne uivat ja pelkän viikunalehden alla ne nukkuvat,\njotta onkos paratiisi vai...?\n\nHEIKKI (on tarkastellut kannolla olevia esineitä ja ottanut\nlopulla puuterirasian käteensä; avattuaan ja otettuaan rasiasta\npuuterihuiskan:) No, sun pentele! Ovatko ne käyneet kähveltämässä\njauhontomua myllystä? Aikovatko ne taikinantekoon tällaisella\nrippusella? Ja mikäs se on tämä... hännäntupsu?\n\nJANNE (ottaa puuterirasian Heikiltä:) Voi, poika...etpä paljoa näy\ntietävän naisväen tilpehööreistä. Katso päältä nyt, miten tämä poika\nSiltaa... (Puuteroi vahvasti leukansa.) Katso nyt, tämä on hienoa...\n\nHEIKKI (nauraen rehevästi.) No, onpa minulla tuota lajia hienoutta\nollut poikanallikasta saakka, hinkalot täynnä...\n\nJANNE (ylimielisen tietävästi:) Ei, poika, tämä on ylhäisten\nolkapäitten ja tekolteerattujen rintojen hienoutta... Ja luuletkos sinä\ntätä säkkijauhoksi tai sahajauhoksi? Ei, hyvä veli. Pariumkarponaattia,\noksiitia, talkkia ja... ja... jaa, jaa, kyllä me kauppiaat nämä seikat\ntunnetaan...\n\nHEIKKI (oli ottanut hajuvesipullon ja haistellut sitä:) Haiseepa se\nriivatusti.\n\nJANNE (pyhässä vihassa:) Haisee? Se ei haise. Se tuoksuu. Katsos, kun\nkukkapomaata ekstraheerataan eetterillä ja petroolilla, niin...\n\nHEIKKI (on ottanut ihomaalilaatikon; äkkiä; tekeytyen tärkeäksi:)\nSeisopas paikallasi. Silmät kiinni. Kas, noin... (Menee Jannen luo ja\nmaalaa punaiset täplät Jannen poskipäihin; ottaa Jannelta peilin ja\npanee sen Jannen kasvojen eteen; koirankurisesti:) Eikös meilläkin\nosata? (Nauraen hohottavasti:) Olen kurkistellut myllyn yläikkunasta\njoka aamu, kun se rouva ja ryökinä maalaa... juuri tämännäköisillä\npötköillä.\n\nJANNE (katsellen itseään peilistä; tyytyväisesti:) Mnjaa, oikeastaan...\njos tuohon pantaisiin vielä lisäksi piippaus, ontoleeraus, pakkaus, ja\npaklaus, ei minua voisi kukaan eroittaa ensiluokan näyttelijästä, — Vai\nmitä arvelet?\n\nHEIKKI (on kuulostellut vasemmalle:) Sst!\n\nJANNE (pasteeraillen; hykertäen omasta ilostaan:) Ja näyttelijöihin ne\nnaiset vasta rakastuvat...\n\nHEIKKI (on siirtynyt vasemmalle, täältä nostaen molemmat kätensä:)\nHssst! Hiljaa... Airojen loisketta.\n\nJANNE (iloinen virnistys muuttuu hänen kasvoillaan toljottavaksi\nsäikähdykseksi:) Olisikohan se kauppias? (Panee puuterirasian ja peilin\nkannolle, jonka luo jää jännittyneenä odottamaan Heikin kurkatessa\npuiden lomitse joelle.)\n\nHEIKKI (kääntyy; silmää iskien:) Veli Vintturi siellä uistinta\nviilettää myllylle päin.\n\nJANNE (yhä säikähtyneempänä:) Jestas sentään! Nyt oli piru merrassa\ntänään...\n\nHEIKKI (salaisen ilkamoivasti; nauraen:) Niin, kukas siellä nyt puotia\nhoitaa, kun puukhollari on täällä ja kauppias itse uistelee kultakaloja\neli myllärin kesävieraita?\n\nJANNE (hätäisen nopeasti:) Onhan siellä se syöjätär, se sen varsinainen\nakka. Mutta minä kun livistin makasiinin takasolan kautta, ja kauppias\nkun on tietysti käyttänyt hyväkseen samaa reittiä, niin rouva kun alkaa\netsiä, niin... No, voi nyt helkkarissa! Tulipas kun tulikin tästä\nPaapelin sekotus ja pankrutti... Se kauppiaan naakka hynttää tänne ja\nsilloin... tulipas Töykänän kylään paniikki, oikea aviollisen rakkauden\ntultasyöksevä kalapaliikki! (Vaikenee äkkiä, miettii otsa rypyssä;\nalkaen tehdä lähtöä:) Ei, poika. Kyllä minä nyt taidan puikkia toista\ntietä omalle maalleni... (Aikoo livistää vasemmalle.)\n\nHEIKKI (juoksee Jannen jälkeen, tuo hänet käsipuolesta takaisin;\npainaen hänet istumaan vasemmalle penkille:) Istu tuohon nyt. Ei tässä\nvielä hengenlähtö uhkaa. Ensin se lohikäärme toki ukkonsa syö ja sitten\nvasta sinut.\n\nJANNE (surkeana, mutta nopeassa tempossa:) Niin, niin, mutta...\nEräs suuri mies on kysynyt kerran: Missä on nainen? Ja vastannut\nkysymykseensä: joka paikassa, kaikkialla, missä hänen _ei pitäisi_\nolla. Ja minun täytyy tällä hetkenä peljätä _kahta_ naista. (Nostaen\nkaksi sormeaan pystyyn:) Huomaa: kahta! Ja toinen näistä on minun\nmorsiameni Lyyli Maikku, se ompelijatar, joka on — sen myönnän — ollut\nyhtä kanssani sekä nappikaupassa että rakkaudessa, mutta jolle nyt olen\näkkiä tullut kylmäksi kuin, kuin... (löytämättä sopivaa vertausta:)\nniin jäätävän kylmäksi kuin, kuin...\n\nHEIKKI (nauraen koirankurisesti:)... kuin kivenkoloon juokseva\nsisilisko, vai kuinka?\n\nJANNE (innostuen:) Juuri niin! Sillä toisen tähden, uuden ihmeellisen\nrakkauden vuoksi minä nyt palan kuin salamanteri tulessa. Ja tämän\nLyyli Maikun tullessa puotiin minä pakenin makasiininsolaan, ettäs nyt\nsen tiedät.\n\nHEIKKI (istuutuen oikealle:) Älä ole milläsikään. Tänne hän ei osaa.\nEikä tänne tule ketään, ennenkuin kuuluu (viitaten vasemmalle:) tuolta\njoensuusta apteekkarin perämoottorin säkytys ja pappilan Leo herra\nhönttää (viitaten oikealle:) tuolta peltojen yli tänne päin. Ja vasta\nsitten kun kaikki nämä manööverit on suoritettu loppuun saakka, vasta\nsitten tapahtuu ensimmäinen tulemus ja rouva ja ryökinä saapuvat\ntänne... noita naimamiekkoja odottelemaan...\n\nJANNE. Ka, sitähän minä tarkoitin, että täällä saisin tilaisuuden\ntulkita soveliain sanoin rakkauteni rouva Tillonille, ennenkuin nuo\nriivatun herrat tulevat. (Ylpistellen:) Minulla on, näetkös, hänen\nkanssaan jo _suhteita_, jotka oikeuttavat minut uskaltamaan...\n\nHEIKKI. Suhteita he-he... Mitäs ne sellaiset suhteet sitten\noikeastaan...?\n\nJANNE. No, ka lemmensuhteita. Sillä niin on — näin meidän kesken\nsanoen — asia, että tämä rouva, jonka suunnattomista rikkauksista koko\nmaailma puhuu, on käynyt puodissa harva se päivä, ja toissapäivänä hän\notti minua (näyttäen:) näinikään leuan alta, katsoi minua hurmaavin\nsilmin ja kuiskasi tiskin yli: \"Nätti poika! Juu, juu, ei ne Helsingin\nnuoret herrat puukhollarin rinnalla ole muuta kuin kolmannen luokan\nkundeja...\" (Nousten; innostuen:) Silloin... uskotkos? Jos ei\ntiski olisi ollut välissä... (Vähiin hämmästyen; lyhyen kuivasti;\nitsetietoisesti:) No, niin, joka tapauksessa esiinnyin hienosti.\n(Itserakkaasti:) Ja hän sanoi lähtiessään, tummain silmäripsiensä\nvarjosta pitkään katsoen: \"Siellä meidän Korpijoella on ihana soudella\nauringonlaskun aikaan...\"\n\nHEIKKI. Äläs pentele! Ihanko sanoi? Ja lehvakka leski, ihankuin\nleskikeisarinna...\n\nJANNE (nousee; sanomattoman hyvillään:) Ja käsitätkös sen, että kun\nylhäissyntyinen ja rikas nainen sanoo sillä tavalla, on se melkein kuin\nkäsky kosia. Ja juuri sitä varten tänne tulin, tekemään ratkaisevaa\nkysymystä... (Alkaa kävellä tuohtuneena:) Ja silloin tuo peevelin\nkauppias! Eikös alakin uistimensoutua joessa, jossa ei ole muita kaloja\nkuin salakoita, särkiä ja lattareita... ? (On kääntynyt taka-alalle,\naikoen jatkaa kiivasta kävelyään, mutta pysähtyy äkkiä kuin naulittuna\npaikalleen.)\n\n\nIII KOHTAUS.\n\nLYYLI MAIKKU, (ompelijatar, siro ja nuori tyttö, vasemmalta kiireisenä.)\n\nLYYLI (Jannelle; riitaisena:) Enkös sitä arvannut! Täälläpä\ntietenkin... Missäpäs se harakka muualla kuin...\n\nJANNE (sekaisin tuntein:) Lyyli Maikku...\n\nLYYLI (kipakasti, riitelevästi:) Juuri niin, Lyyli Maikku, ompelijatar,\neikä mikään aatelisrouva ja miljonäärinleski, mutta siveä ja puhdas\nkuin neulan silmä, jos onkin heivahtanut erään heittiön morsiameksi...\n\nJANNE (terävän virallisesti:) Ja ketä neiti Maikku tarkoittaa sillä...\nhulttiolla, jos saan kysyä?\n\nLYYLI. Sinua juuri, hönttänä! Juoksen puodit, laivasillat, makasiinit\nja jos jotkin loukot, kun neulomakoneeni kuukausimaksu on suoritettava\ntänään ja sinä olet minulle velkaa...\n\nJANNE (huolettoman kylmästi:) Oikeammin sanoen... olet sijoittanut\npienen pääoman alkavaan liikkeeseeni...\n\nLYYLI (melkein itkien:) Olkoot mitä ovat, mutta ne olivat ainoat\nsäästörahani...\n\nJANNE (hyvin tietävästi:) _Tuhlausrahoja_ ei ylimalkaan voida\nliikkeeseen sijoittaa.\n\nLYYLI (joutuen ymmälle:) Höh, no niin, mitäs sinä sitten aiot?\n(Lähestyy, mielevästi:) Tuutko mun mukaani, Janne?\n\nJANNE (kääntyen Heikin puoleen:) Käy todistajaksi, Heikki Jolma. Tämä\nnainen sekoittaa raha-asiat rakkauteen. Minun siveellinen tajuni\nnärkästyy syvästi. Ja näin ollen otan minä... tänä hetkenä juuri\ntulevasta aviostani eron eli toisin sanoen... puran kihlaukseni sekä\nlemmessä että kapitaalissa. Todista siis, Heikki Jolma, että olen tästä\nhetkestä alkaen vapaa mies kosimaan jokaista naista...\n\nHEIKKI. Todistan kyllä, jos maksat Lyylin säästörahat takaisin nyt\npaikalla.\n\nJANNE (hätääntyen:) No, niin, niin, 110, tuota... (Vetää taskustaan\npaksun lompakon:) Suvaitkaa katsoa! Tämä on pullollaan rahaa. Onko\nvai ei? (Toisten nyökättyä myöntävästi:) Joo, joo, niin on. (Hetken\nepäröityään; jyrkästi:) Mutta ne ovat afäärin rahoja, ja niihin ei\nJanne Kärki koske, sillä hän on totuuden mies. Ja omat rahat ovat\npankissa. Mutta vielä huomisaamuna...\n\nLYYLI (jälleen lähestyen: tarttuen hyväilevästi Jannen takin\nrintapieleen:) No mitä sinä nyt ylpistelet, Janne... Kyllähän niistä\nnyt sovitaan, kun vaan muusta... kotomatkalla.\n\nJANNE (irtautuen; jäykistyen luoksepääsemättömäksi:) Huomisaamuna\ntilitän teille, neiti Maikku, nappi- ja tupakkakauppaani sijoittamanne\nkapitaalin ja... ja lisäksi koron ja osingot. (Lyylin aikoessa\nlähestyä:) Siihen mennessä en tunne teitä.\n\nLYYLI (kimmastuen:) Jaha, vai et tunne. No maksa sitten. Mutta milläs\nsinä maksat? Ja mitäs sitten, jos et maksa?\n\nJANNE. Janne Kärki maksaa laskunsa aina ja... ruhtinaallisesti.\n(Kumartaen:) Valitan, neiti Maikku. (Poistuu vasemmalle.)\n\nLYYLI. Pyh, ja kattia kanssa... (Jannen jälkeen tiuskaisten:) Mutta\nsen minä sanon, että jos tänne teerenpeliin itsesi sotket, et minun\novelleni enää kolkuta...\n\nHEIKKI. He, siinäpä on tyttö kuin poutahaukka!\n\nLYYLI (pillahtaen itkemään:) Voi, voi sentään, nyt se taisi jättää\nminut... ihan tähän paikkaan?\n\nHEIKKI (nousee, menee Lyylin luo; lohduttaen:) Älä Sure, Lyyli.\nKerrankos sitä jää kananlennoksi naisihmisen lemmet. Ja sitä paitsi:\nJannen kukonaskel on kananlentoakin lyhkäisempi. Saat olla siitä varma.\n\nLYYLI. Auta minua, Heikki. Sen on kyllä joku ruuvi höllällä päässä\nja siksi se on kaikenlaisten hepsankeikaleitten narrattavissa. Mutta\nmuuten se on sukkela poika. (Melkein itkien:) Ja hauskasti se on aina\nminua rakastanut... (Alkaa kuulua vasemmalta moottorin säkytys.)\n\nHEIKKI (kuulostellen:) Äläs, nyt se tulee... apteekkarin prutku.\n\nLYYLI (kärsimättömänä:) Anna sen prutkuttaa. Ja lupaa että autat minua.\nMinä niin tykkään siitä lurjuksesta... (Moottorin säkytys lakkaa.)\n\nHEIKKI. Ahaa, nyt se seisahti. Ja saapa herra kotvan aikaa sitä\nniskavilloista tukistaa... (Istuutuu oikealle.)\n\nLYYLI (toivottoman kiukkuisena:) Ja minä tukistan sinut pyörryksiin,\njollet...\n\nHEIKKI. Milläs minä sinua sitten auttaisin?\n\nLYYLI (lähestyen:) Sanoisit sille edes, että minä toki olen hellempi\nja taatumpi tyttö kuin tuollaiset kaikenväriset kesälinnut, joilla\nlie lainahöyhenet joka paikassa, kun kerran naamansakin maalaavat ja\nviipottavat pientareilla kuin västäräkit rantakivillä...\n\nHEIKKI. Mihinkäs sinä olet menossa?\n\nLYYLI. Mihinkäs minä muualle kuin neulomukseni ääreen. Olen Kapalaukeen\nSuoma-neidillä neulomatöissä.\n\nHEIKKI (ponnahtaen seisaalleen; lyöden kämmenellään reiteensä:) Nääpäs\nkun lääpäs. Nyt ne mallasivat yhteen molemmat jauhinparit. Asianlaita\non, katsos, se, että se Suoma on lakannut käymästä myllyllä ja minä\nkun...\n\nLYYLI (keskeyttää; kipakasti:) Ja miksikäs on lakannut? Etkös sitä\ntiedä, että kylällä huhutaan sinun pelehtivän myllyn ylisillä sen\ntoisen, sen heiveröisemmän kesävarpusen kanssa... Niin juuri, samaa\nsorttia se olet sinäkin. Ettäs kehtaat! Ja tuollaiseen vaihtaa koko\npitäjän kaunein talontytär? Ja vieläkös tuppaisi myllylle? Suoma-neiti\nei olekaan mikään raukka ja riepu, mutta surulliselta se on näinä\naikoina näyttänyt...\n\nHEIKKI. Ihankos totta? (Lyylin nyökättyä ottaa häntä vyötäisiltä ja\nkiepauttaa riemuissaan ympäri:) Vannotkos tuohon silmään?\n\nLYYLI. No vaikka neulansilmään. Vingerporillisen se tyttö itkaisee joka\nilta ennen maata panoa.\n\nHEIKKI (käy vakavaksi, ottaa Lyyliä kädestä ja vie hänet istumaan\nvasemmalle; istuuduttuaan hänen viereensä; synkästi:) Minulla kun\non, nääs, semmoinen luonnoton luonto, että kun se tyttö seisoo minun\nedessäni ja katsoo noinikään altakulmainsa minun tyhmää naamaani,\nsilloin minä vasta tyhmistyn, niin etten saa suutani auki, en edes\nilmoista haastaakseni. Ja sitten kun sen silmänvalkuaiset päilyvät\nkuin kaksi päärlyä ja silmäterät sihertävät kuin taivaalliset hyrrät\nsieltä päärlyjen sisäpuolelta, silloin minun silmäni sokenevat, korvat\nhumisevat, ja minä olen kerta kaikkiaan kuuromykkä ja umpisokea koko\najan, kun se siinä katsoo ja hymyilee. Mutta sen minä sanon, että\njos nyt saat sen tulemaan myllylle, puhun minä kuin paras pappi,\nsillä pisaraakaan ei sen tytön tarvitse tähteni silmistään hukata. Ja\nsen minä sanon sinulle, että noista mamselleista ja rouvista, jotka\nsotkevat sekä sinun että minun asiani, otan selvän tässä paikassa.\nOlenpa jo uumoillut heistä kotvan ajan yhtä ja toista. Ei ole kuulunut\nkoko kesänä maksua meille, ei ruoasta eikä asunnosta, ja puodissa on,\nkuulema...\n\nLYYLI. Ja entäs minulle? Neulottavat ja parsittavat ja joka rippusen\nottavat laskuun... Vai sillä tavalla... No, en minä paremmin sano! Ja\nnyt minä lähden. Terve, Heikki! Nyt alkaa leikki. (Poistuu oikealle.)\n\n\nIV KOHTAUS.\n\n(Janne tulee vasemmalta kurkkaillen ja hiipien, kulkee yli näyttämön\nhuomaamatta Heikkiä.)\n\nJANNE (Heikki rykäistyä, selvittyään säikähdyksestään:) Jokos se meni?\n\nHEIKKI. Perästä kuuluu sano torventekijä.\n\nJANNE (tepastellen keskinäyttämöllä; tyytyväisenä:) Jaa, jaa, jospa hän\nvain olisi nähnyt, miten ylhäisesti osasin käyttäytyä tuota tyttöriepua\nkohtaan, hän ymmärtäisi ilman muuta, että olen valmis, niin... kaikesta\npäättäen olen ollut jo kehdossa kypsä astumaan korkeampaan säätyyn.\n\nHEIKKI. Siltä näyttää. Mutta minkäs sankariteon sinä nyt oikein aiot\ntehdä?\n\nJANNE (omissa maailmoissaan:) Mitäkö tehdä? Heittää nappi- ja\nrihkamakaupan, ompelukoneet ja ompelijattaret hiiteen ja tulla\ntirehtööriksi! Valuutta virtaa kuin Korpijoki Töykänän lävitse,\nosakekirjat nousevat ja laskevat kuin purjelaivat merellä. Kupongit\nleikataan, kramofoonit soivat ja ratiot laulavat ja kompanjuunien\nkanssa juodaan sinun-maljat sampanjakaljassa vaan. (Alkaa kuulua\nvasemmalta taas moottorin hetken kestävä säkytys, säikähtää:) Äsh,\napteekkarin peräprutku, kuuletko?\n\nHEIKKI. Kuulen ja haistan. Ja lyönpä vetoa, että rouva ja ryökinä\nsipsuttelee parhaillaan joen pengertä tänne.\n\nJANNE (hyörien hädissään sinne ja tänne:) Herrajjee... ja millä minä\nnyt ennätän toteuttaa suuren unelmani? Rakkaus sammuu, kultavirrat\njuoksevat hiekkaan ja palatsit sortuvat, jos en nyt saa kyynärän verran\netumatkaa noilta riivatuilta herroilta...\n\nHEIKKI (nousten:) Minä autan sinua, sillä minulla on vanhaa närää\nnoita herroja kohtaan. (Kuin määräyksiä jakaen:) Sinä otat osallesi\ntuon papinpojan, joka tuolla parhaillaan harppii ojien yli. (Jannen\njuostessa jännittyneenä oikealle!) Toimita hänet keinolla millä hyvänsä\ntäältä pois, ennenkuin naiset saapuvat. Minä pidän jonkun aikaa\nloitolla apteekkaria ja kauppiasta. (Turskisti:) Ymmärrätkös?\n\nJANNE (pyörällä päästään:) Juu, juu, mutta... papinpoika on suuri ja\nlihava!\n\nHEIKKI Ja tomppeli! Ymmärrätkös?\n\nJANNE (täysin ymmällään; surkeana:) Juu, juu, sano Jusliini parka...\n\nHEIKKI Terve. (Poistun vasemmalle.)\n\nJANNE (Heikin jälkeen; avuttomana:) Terve, terve... (Seisoo hetken\npaikallaan: hätkähtää, juoksee oikealle ja takaisin; suoraan katsomoon,\nkuin apua anoen:) Nyt se tulee... Ja naiset tulevat ja herrat tulevat!\nJa kauppiaan rouva, se Potifaarin emäntä! Voi, Jooseppi parka...\n(Juoksee taas oikealle, palaten takaisin; tyytyväisempänä katsomoon:)\nAhaa, jopa jönkii hitaammin, se ährys... palavissaan varmaan. (Ryhtyy\nankarasti miettimään.) Papinpoika on tomppeli, sanoi Heikki. Ja minä?\nNeropatti ja maailmanmatti. Siis: ei tappelulla ja hälyllä, vaan\nviisaudella ja älyllä... Oisko nakata kivellä sen tomppelin naamaan?\n(Katselee ympärilleen löytääkseen kiven; luopuen aikeestaan:) Ei,\nei. Kuka takaa, että se osuu? Yksinkertaisia papinpoikia suojelee\nsallimus... Jotain muuta! (Takoo otsaansa, kävelee edestakaisin:)\nJotain hienon hienoa ja ihmeellistä... (Pysähtyy oikealle etualalle,\ntuijottaa nuoralta oleviin vaatteisiin:) Jotain naisellisen viekasta\ntai... viekkaan naisellista... (Kuin hakien jotain ajatusta:) Hame.\nPöksyt ja pusero. Päivänvarjo ja hame. Hame ja... (Riemukkaana\nkeksintönä:) Oi, hame! Sinä taivaallinen kapine, sinä kaikkien\narvoituksien seesam... (Katsomoon, tuttavallisesti:) Se on selvä\nnyt, uskokaa tai ette. (Riisuu takkinsa ja heittää sen maahan, ottaa\nnuoralta hameen, painaen sen rintaansa vasten:) Sinä salaisuuksien\npeite ja tyhmyreitten ansa... (Sovittaen sen eteensä:) Hoida virkas,\nsua käskee äly kirkas. (Vetää housujen tavoin hameen yllensä; ottaa\npuseron ja pujottaa sen nokkelasti päällensä; jääden katsomaan\npaidanhihojansa, joita puseron lyhyet hihat eivät peitä:) Mutta kädet?\nKädet ovat Eesaun kädet... (Käärii paidanhihansa kokoon, niin että\nne peittyvät puseroon; menee pöydän luo, ottaa peilin ja katselee\nitseään huolellisesti:) Ei mitään vikaa, joka päällepäin näkyisi.\nMutta posket... hieman hempeämmiksi. (Hankaa kädellä poskiaan, niin\nettä niiden maaliläikät tasoittuvat sopivasti; katsoo uudestaan\npeiliin:) Jestas sentään, mikä kaino kauneus sinun poskiltasi hohtaa,\nJanne parka... (Rientää ottamaan päivänvarjon, levittäen sen ja\nnostaen päänsä päälle:) Ja nyt... piiloon pää ja hempeäksi ääni.\n(Asettuu riippumattoon; jäljitellen naisen ääntä:) Sopii tulla,\nkiireestä kantapäähän on valmis Lempi Sirkiä... (Kuulostelee; jää\näkkiä tuijottamaan housunlahkeisiinsa:) Helkkarissa! Muu kaikki\nkäy, mutta pukinsorkat on näkyvissä... (Nousee, kiirehtii oikealle;\nhädissään:) Saakeli soikoon, nyt on tiukka paikka. (Huomaa kantoa\npeittävän liinan:) Ahaa! (Hetken epäröityään:) Hätä ei lue lakia.\n(Tempaa kannolta liinan, niin että kaikki sillä olevat esineet lentävät\nhujan hajan maahan; liina kädessä:) Mitä tehtäis ei naisen takia?\n(Asettuu jälleen riippumattoon, peittää liinalla jalkansa ja varjoo\npäivänvarjolla kasvonsa; kurkistaa kerran vielä olkansa yli, ottaa\nvelton asennon ja jää odottamaan.)\n\n\nV KOHTAUS.\n\nLEO VILANDER, (puoleksi maalaisesti, puoleksi herraskaisesti puettu,\nlihavahko ja tyhmännäköinen papinpoika, tulee hengästyneenä ja\npalavissaan oikealta.)\n\nVILANDER (puhuu hieman änkyttävästi:) Neiti Si-si-sirkiäkö siellä\nhö-hö-hö... uinailee?\n\nJANNE huokaillen ja valittaen; matkien koko ajan naisen ääntä: Ooh,\nälkää häiritkö minua...\n\nVILANDER. Sa-sa-sairastaako se neiti ihan tautia vai... ?\n\nJANNE. Päänsärkyä, hermosärkyä... kroonillista anemiaa ja, ja... Minun\nhermoni eivät kestä tätä maalaiselämän karkeutta! Ja sitten... sisäisiä\nristiriitoja...\n\nVILANDER. O-o-onpas siinä tautia kerrakseen. (Lähestyen:) Mutta minä\nkun vähän hierasen niskoilta ja nivusilta ja sitten pa-pa-pappilan\nsaunaan... (Kumartuu Jannen puoleen ryhtyäkseen hieromaan.)\n\nJANNE (omalla äänellään; unohtaen osansa:) Eikä helkkarissa!\n\nVILANDER. Ohhoh...\n\nJANNE (jälleen naista jäljitellen:) Ooh, jättäkää minut rauhaan.\n(Ojentaen kätensä peittäen päivänvarjolla yhä tarkemmin kasvonsa:)\nSaatte suudella kättäni, mutta menkää, menkää...\n\nVILANDER kömpelösti suudelmaan: Ky-ky-kyllähän minä... Mutta saisikos\ntavata jossain rouva Tillonia?\n\nJANNE. Hän on soutelemassa... Killingin saaren ja Jänissaaren... ja...\nja...\n\nVILANDER (mustasukkaisena:) Y-y-yksinkö? Ka-ka-kauppiaanko kanssa?\n\nJANNE. Nuoren, tummatukkaisen, vieraan (matkien änkytystä:)\nka-ka-kavaljeerin kanssa.\n\nVILANDER raivoissaan; liikehtien: Va-va-vai niin! Pe-pe-petoskauppaa...\n(Oli kompastua Jannen takkiin; ottaen sen maasta:) Ja si-si-siinä\non sen lurjuksen takki. Vai pa-pa-paitasillaan ne soutelevat\nke-ke-keskellä päivää. O-o-otanpa sen talteen ja se-sel-selkäsaunan saa\nsen omistaja pappilan rengeiltä. (Aikoo lähteä.)\n\nJANNE unohtaen taas osansa: Piru vieköön, älä vie!\n\nVILANDER pysähtyen hämmästyneenä oikealle: Ohhoh.\n\nJANNE tekeytyen nopsasti sairaaksi: Ooh, miten päätäni särkee...\n\nVILANDER. Hö-hö-hö... na-na-naiset miehistyvät. Mu-mu-mutta ei meitä\npetetä. (Poistuu kiivain askelin oikealle.)\n\nJANNE (vihan vimmassa:) Luuleeko se tolvana, että takiton mies voi\nkosia ylhäistä naista? (Ponnahtaa pois riippumatosta: solahuttaa hameen\npäältään ja jättää sen maahan:) Ja kehtaa vielä kilpailla _minun_\nkanssani ja kaiken lisäksi _minun_ tulevasta morsiamestani. (Sipaisee\npuseron yltään ja heittää sen jonnekin taka-alalle; ottaa hyökkäävän\nasennon:) Niin se, nään ma, on Suomen maassa, että jos muu ei auta,\nniin tappelu auttaa. (Nyrkkiä heristäen oikealle päin:) Herran pojat ja\nKaitarannan Kustaa... Takki tänne! (Ryntää hirmuista vauhtia oikealle;\nsamassa alkaa taas kuulua moottorin säkytys, entistä lähempää,\nlakatakseen jälleen seuraavan kohtauksen alussa.)\n\n\nVI KOHTAUS.\n\nLEMPI SIRKIÄ, _laihahko ja kalpeahko neiti, sekä_ MARY TILLON,\n_pyyleväksi ja koreaksi pyntätty nainen, tulevat oikealta taka-alalle\nvilkkaasti keskustellen._\n\nLEMPI. Minä en tahdo lähteä. Älä yritäkään, en tahdo.\n\nMARY _ivallisesti:_ Vai ei mamselli tahdo? Entäpä jos...\n\nLEMPI. Minäkö lähtisin ennen lomani loppua kaupunkiin, joka oli tappaa\nminut numeroillaan? (Luettelee nopeassa tempossa puhelinnumeroita:)\n2303, 4869, 4052, 6783. Onkos Tilta kotona? Onkos herrasväki jo poissa?\nYks auto Humalistonkatu 1 B. Yks konjakki ja sassiin kanssa, joo, joo,\nautolla. Kyllä meillä maksetaan. 3606 prrr... Juu, juu, ukko matkusti\npäiväjunalla. Kalle rakas, älä jätä minua ensi yöksi ikävään. Saat\nryypyn kanssa. — Näkemiin... Ooh, koko kaupunki on käynyt minulle\ninhoittavaksi.\n\nMARY. Sopii käydä. Mutta täällä alkaa maa polttaa jalkojen alla,\nsillä... djenki kaputj ja laskuja joka paikassa...\n\nLEMPI. Minä sinun laskuistasi viisi välitän, sillä minä olen rakastunut\nsyvästi ja korkeasti...\n\nMARY. Ja eikös matalalta ja leveästi. Ja kehenkäs sitten?\n\nLEMPI. Myllärin nuoreen poikaan. Ajatteles, hämärä mylly ja\nunelias akkuna. Hiljainen hyrinä päivästä päivään ja lämmin tuoksu\nuutisviljasta, joka soluu ja soluu...\n\nMARY (arkipäiväisesti:) Säkkiin, jauhosäkkiin. Ja mitäs sitten?\n\nLEMPI. Näkisitpäs kun se poika teroittaa myllynkiviä. Kivensirut ja\nkipinät sinkoilevat. Käsi on varma ja silmä tarkka. Hän viheltelee ja\nhän hyräilee. Ja, oi, hän ei puhu mitään, hän ei muista numeroita, hän\nei lausu numeroita, hän ei soita, hän ei puhu, hän ei tilaa mitään.\nHänellä ei ole mitään paheita ja hänen käsivartensa on voimakas. Oo,\nmiten hän taitaisikaan sen kiertää hoikan vyötärön ympäritse...\n\nMARY hieman karkeasti: Ja ilman paheita vai?\n\nLEMPI. Ooh... (Heittäytyy loukkautuneen? näköisenä riippumattoon.)\n\nMARY. Niin se nyt kuitenkin on, että asiat tänään reilaan ja yöllä\nlaivaan. Sinun hoikka vyötärösi kelpaa kyllä johonkin. Voit vipata\napteekkari Bitteriltä, joka kiertää sinua kuin pukki kaalimaan aitaa.\n\nLEMPI syvästi inhoten: Fi donc... mitä sinä ajattelet?\n\nMARY. Rahaa. Ja elämää kanssa. Tämä tyttö on kyllä herroja passannut.\nKumpikos meistä on ollut laivan päällä, Saimaalla, Näsijärvellä ja\nPäijänteellä, ja kukas on restorangeissa, Kajaanista Hankoniemeen\nsaakka, kapinetteja steetannut ja serveerannut kanssa? Minä juuri,\nMarja Tillanen, ja minä tunnen tämän elämän koktailit ja muutkin sakat.\nKaupungissa sitä sentään aina jotain ansaitsee, jollei muulla niin\ntrokaamalla, ja sinne tästä on lähdettävä. Mutta säädyllisesti, se on\nollut minun järkkymätön iteaalini aina ja joka hetki.\n\nLEMPI. Vai säädyllisesti! Onko se säädyllistä, että...\n\nMARY (jyrkästi:) On. Herroilta saa vipata ja niille voi jäädä velkaa.\nNiin nekin jäävät. Mutta laskut on maksettava ja kuitti taskuun. Se\non laki restorangissa ja koko elämän hotellissa. Ja sinä vippaat\napteekkarilta ja sassiin kanssa.\n\nLEMPI (melkein kiusoitellen:) Enpäs vippaa! Minä vain rakastan\nmyllärinpoikaa ja luultavasti... toivottomasti. Sinäpä se olet\nmiljonäärinleski ja minä olen vain tällainen... seurustelevainen nainen.\n\nMARY (räjähtämäisillään:) Hvai-nee? Tjaa-jaa... Siinä sitä ollaan.\n(Asiallisesti:) Hyvä. Riitelemiseen ei ole nyt aikaa. (Myhäillen\ntyytyväisenä:) Onpa minulla täällä takataskussa vielä eräs Herran\npienimpiä, joka ei ole hukannut jaloa mielenlaatuaan...\n\nLEMPI. Kauppiasko? Älä luulekaan. Se havittelee vain sinun luultuja\nrikkauksiasi, pelastuakseen muijastaan ja konkurssista kukaties.\nKoetapas, lähteekö. Ei, vaikka antaisit kunniasi ja maineesi...\n\nMARY (nauraa raikuvasti:) No, niiden laita taitaa olla vähän niinkuin\nminun rikkauksienikin. Aion kuitenkin sitä lerppahousuista narria vähän\nkoetella. Mutta minun ainoa todellinen kavaljeerini on... Arvaapas!\n\nLEMPI. Tietenkin tuo houna papinpoika...\n\nMARY. Eei... sinne päinkään. Minun ainoa pelastava ja uhriin valmis,\ntodellinen haaveen mies ja ainoa ritarini on, hän on — puotipoika\nJanne Kärki. (Nauraen:) Ja hän se saa kalliisti maksaa rouva Tillonin\ntämäniltaisen suosion ja armon. (Samassa kuuluu aivan läheltä moottorin\njyskytys, joka nopeasti taas lakkaa.) Jeskandeeraa! Nyt ne... Tämä\nkapinetti on Steetattava. (Kääntyy taka-alaa kohti, aikoen korjaamaan\nvaatteita pois nuoralta; huomaa samassa koko ympäröivän sekamelskan;\nkauhistuen:) Herranjestas, sentään! Katso, nouse katsomaan...\n\nLEMPI kavahtaa pystyyn: Ja minun puuderini ja hameeni...\n\nMARY kävelee vasemmalle; uhkaavassa asennossa: Ja kuka riivattu on\nsaattanut tämän kaiken tehdä? (Heristää nyrkkiä:) Jospa minä sen\ntietäisin...\n\n\nVII KOHTAUS.\n\nJANNE KÄRKI (samassa vasemmalta, takki päällä, sangen siistinä ja\naidanseiväs kädessä.)\n\nJANNE (koko tilannetta halliten; kohteliaasti kumartaen:)\nPalveluksenne, rouva Tillon. Tulen juuri antamasta selkään sille\nmiehelle, joka on saanut aikaan tämän epäjärjestyksen.\n\nMARY (lähestyen; tervehtii molemmin käsin, kuumasti:) Oo, herra Kärki!\nKuinka kohteliasta ja rohkeaa... Ja ken oli tuo raakalainen?\n\nJANNE (suudeltuaan rouvan kättä; mustasukkaisena:) Teidän ihailijanne!\n\nMARY. Minulla ei ole ketään muuta uskollista ihailijaa kuin... ehkä te,\nherra Kärki... (Istuutuu oikealle kannolle.)\n\nJANNE (äärettömän hyvillään; elehtii hetken onnensa ylenpalttisuudessa;\nvetää taskustaan pari kolme paperossilaatikkoa; tarjoo rouva\nTillonille:) Saakos olla. Klubia, Maltaa, Fenniaa...\n\nMARY (ottaa koko Klubi-laatikon, josta ottaa yhden paperossin käteensä.)\n\nJANNE (rientää neiti Sirkiän luo, aikoo suudella kädelle,\nmutta epäonnistuu pahasti neiti Sirkiän vetäessä kätensä pois;\nhätääntyneenä:) Saakos olla Maltaa vai Fenniaa?\n\nLEMPI. Poltan vain Klubia. (Heittäytyy riippumattoon avaten samalla\npäivänvarjon.)\n\nJANNE (tekee epätoivoisen liikkeen, juoksee rouva Tillonin luo, ottaa\nhänen helmastaan Klubilaatikon ja paiskaa molemmat laatikot kädestään\nhänen helmaansa; kiitää Sirkiän luo ja tarjoo; rientää takaisin rouva\nTillonin luo ja sytyttää hänen paperossinsa, sitten neiti Sirkilän luo\nja sytyttää; siirtyy keskinäyttämölle ja sytyttää ylpein elein oman\npaperossinsa; hetken vaitiolon jälkeen:) Niin, rouva Tillon, minä kun\nsaavuin \"näin auringonlaskun aikaan\" teitä tervehtimään, tapaan tuon\nLeo-herran, tuon papinpojan täällä hirvittävässä hävitystyössä. Ja kun\nsivistynyt puhe ei auttanut, niin saatoin hänet tuonne pellolle ja\nannoin aikalailla selkään...\n\nMARY. Ooh, se oli hänelle oikein. Hän on ollut jo kauan mitä\nepämiellyttävimmällä tavalla mustasukkainen... teidän vuoksenne, herra\npuukhollari.\n\nJANNE (kumartaen hyvillään:) Palvelukseksenne, rouva Tillon.\n\nMARY (käskevästi:) Antakaapas tuo liina tänne minun polvilleni.\n\nJANNE (ottaa liinan maasta ja levittää sen rouva Tillonin polville,\nhyväillen samalla häntä kainosti ja huvittavasti.)\n\nMARY (tökäten Jannea viettelevästi:) Ja nyt, Janne poikani, kokoapas\nnuo kapineet tänne minun helmoihini...\n\nJANNE (nauraa hykertää mielihyvästä; hyörii ja häärii ja esineitä\ntuodessaan jatkaa hyväily-yrityksiään; siinä touhutessaan:) Kokoanhan\ntoki, jok'ikisen rippusen ja rahtusen... koko elämäni ajan ja...\nhelmaan kannan.\n\nMARY (Jannen tuodessa esineitä:) Minun helmaani toki. Ja sinne kun\nmahtuu...\n\nJANNE (riemukkaasti:) Mahtuu kun mahtuu...\n\nMARY (mehevästi:) Ja kun annetaan mahtua...\n\nJANNE (melkein hyppien ilosta:) Hellanletta tentään!\n\nMARY (taas käskevästi:) Ja nyt korjaa vaatteet. (Järjestelee tavaroita\nliinaan.)\n\nJANNE (ottaa salamannopeasti hameen ja puseron maasta ja ripustaa ne\nnuoralle.)\n\nLEMPI (riippumatosta; ärtyneenä:) Ei niitä saa sinne panna, herroja\ntulee.\n\nJANNE (närkästyneenä:) Vai herroja? Ketkäs ne ovat herroja neiti\nSirkiän mielestä?\n\nLEMPI (myrkyllisesti:) Kaikki muut paitsi nokikolarit ja puotipojat.\n\nMARY. Tyst likka siellä! Älä sotke meidän hommia täällä. (Jannelle\nmielistelevästä) Oikeita herroja ovat vain liikemiehet ja tirehtöörit.\nJa kohta se on Janne-poika tirehtööri... minun tirehtööriin...\n\nJANNE (nauraa hohottaen:) Tirehtööri... afäärissä ja rakkaudessa...\n\nMARY. Kanna tänne ne vaatteet.\n\nJANNE. Ja minä kun kannan. (Tuo hameen ja puseron ja uimapuvut,\nsipaisee ohimennessään mielenosoituksellisesti neiti Sirkiän\npäivänvarjon maahan ja laskee vaatteet rouva Tillonin helmaan.)\n\nLEMPI on raivostumaisillaan, mutta kavahtaa rouva Tillonin silmäyksestä\nja jää makaamaan.\n\nJANNE (juoksee hakemaan nuoralta pöksyt, panee ne takkinsa alle ja\nlähestyy kainostellen rouva Tillonia:) Tirehtöörskä, täällä on vielä\njotain... intiimiä ja tunteellista... Mihinkäs nämä pannaan?\n\nMARY. Samaan kasaan.\n\nJANNE (loukkaantuneena:) Kasaan? Sehän on jotain proosallista...\n\nMARY (hyvitellen viettelevästi:) Mikä on maallista tänään, on huomenna\ntaivaallista...\n\nJANNE. He-he-hö-höö... ja yöllä... autuasta.\n\nLEMPI (kiukkuisena:) Nostakaa oitis päivänvarjoni maasta.\n\nJANNE (itsepäisesti:) Enkä nosta.\n\nLEMPI. Nostakaa, minä käsken.\n\nJANNE (silmäten rouva Tilloniin; ylimielisesti:) Mikäs käskijä te\ntäällä olette?\n\nLEMPI (ivallisesti:) On siinäkin kavaljeeri, pyh...\n\nJANNE (rouva Tillanille:) Nostanko ma?\n\nMARY (on sitonut esineet ja tavarat nyyttiin; laskien sen maahan\nvierelleen; ohimennen:) Tottahan toki...\n\nJANNE (kiirehtien antamaan päivänvarjon neiti Sirkiälle.)\n\nMARY. Janne poika se hyörii ja häärii, hommaa ja hankkii kaikki mitä\nnämä tytöt tarvitsevat. — Eiks niin?\n\nJANNE (totisena:) Juuri niin. Ei tirehtööriksi ilman eestä tulla.\n\n\nVIII KOHTAUS.\n\nHEIKKI (tulee takaperin vasemmalta, pitää kädessään uistinta ja vetää\nperässään kireällä olevaa uistimensiimaa, tätä tuontuostakin nykäisten,\nmuiden jäädessä ihmetellen katsomaan.)\n\nHEIKKI (päästyään keskinäyttämölle; silmää iskien:) Kauppias, on\ntulossa. Hän tulee tätä siimaa pitkin, sillä harasinpa joenmutkan\ntakana siiman kouraani, kiersin rantakoivun ympäri, ja kauppias\nuututtaa nyt selkähaukea, joka on eksynyt Korpijokeen ensi kerran\nmaailmassa. (Vie uistimen ja kiinnittää sen taka-alalla puun kylkeen:)\nKas niin, sopii kiskoa vaan. (Nauraa hohottaa.)\n\nLEMPI (on kierinyt nopeasti riippumatosta ja lähestynyt Heikkiä;\nviehkeästi mielistellen:) Olet hauska poika, Heikki...\n\nHEIKKI. Mutta nyt minä menen piiloon. (Poistuu oikealle.)\n\nLEMPI. Minä tulen samaan piiloon, Heikki! (Kiirehtii Heikin jälkeen.)\n\nJANNE (hetken vaitiolon jälkeen; kooten kaiken rohkeutensa,\njuhlallisesti.) Rouva Tillon, saan kosia teitä kaikesta sydämestäni ja\nsielustani.\n\nMARY (on istuutunut; ojentaa kätensä; riuskasti:) Tuohon kouraan.\n\nJANNE (laskeutuu toiselle polvelleen ja suutelee onnellisena.)\n\nMARY. Onkos sinulla paljon rahaa?\n\nJANNE (nousee:) Mnjaa, tuota... minulla on kyllä rahaa...\n\nMARY. Menepäs sitten hakemaan kauppiaalta kuitattu lasku, maksa\nmyllärille ruokalasku ja vuokra ja ompelijatar Lyyli Maikulle hänen\nsaatavansa.\n\nJANNE (seisoo hetken mykkänä kauhusta; koettaen näytellä rauhallista\nnaamaa:) Jaha, jaha... puotilasku tekee 2.800 markkaa... (Pelokkaana:)\nJa nuo toiset...?\n\nMARY. Kolme tuhatta riittää. Anna ne tänne.\n\nJANNE. Mutta tietääkös rouva, että...\n\nMARY (ottaa Jannea kaulasta; houkutellen:) Noo, kulta poju, kuka nyt on\nkitupiikki... omalle jentalleen...\n\nJANNE (heltyen:) He-he-he-... vai omalle jentalleen...\n\nMARY. Ja sitten kun tullaan kaupunkiin, saat haltuusi kaiken\nkapitaalin, minkä vaan pankkitililtäni löydät.\n\nJANNE (äkkiä, asiallisesti:) Paljonkos sitä sitten on?\n\nMARY. No, jaa... vähintäin kolme nollaa perään tuollaisille\npikkusummille...\n\nJANNE (röyhistäen rintaansa:) Siis kolme miljoonaa.\n\nMARY (nauraen; suudellen:) Ja kolme suudelmaa...\n\nJANNE (huumaantuneena:) Ja ne kun maksetaan. (Ottaa lompakostaan tukun\nseteleitä ja ojentaa ne rouva Tillonille:) Siinä on. Kolme tuhatta\nkolmesta suudelmasta. (Elehtien iloisena:) Ja kolme miljoonaa Janne\nKärjestä itsestään. Se on afääriä se. Ja sellaiseen pystyvät vain\ntirehtöörit...\n\nMARY (on istuutunut kannolle, laskettuaan setelit; käskevästi:) Ja nyt,\njuokse hakemaan puodista kuitattu lasku.\n\nJANNE _pysähtyen; välittömästi:_ Eipäs minulla olekaan enää rahaa.\n\nMARY (mietittyään hetken:) Mene ja kirjoita lasku ja kuittaus, lyö\nliikkeen leimasimella nimi alle ja sen alle oma nimesi.\n\nJANNE. Ei käy, sillä leimasin on kauppiaan rouvan piironginlaatikossa\nja laatikon avain on sen kukkarossa ja kukkaro on alushameen taskussa\nja alushame... sehän on päällyshameen alla. Sieltä ei saa sitä itse\nkauppiaskaan muuta kuin... ruikuttamalla. (Istuu vasemmalle penkille.)\n\nMARY (nousten, lähestyen:) Keksi sitten joku keino. (Taputtaen Jannea\nposkelle ja silittäen hänen päätään; mielistellen:) Kun on pää kuin\npartaveitsi, sukkela ja älykäs ja nerokas... oikea neropatti...\n\nJANNE (iloisesti:) Niin mitäs sitten muuta kuin keksiä vaan! (Nousee,\nliikehtii vasemmalle.)\n\nMARY. Ja me kun keksitään.\n\nJANNE (ylpeänä.) Keksitäänpä niinkin. (Tärkeästi:) Mutta mikähän siinä\nlienee, että tänä iltana olen tarvinnut puolessa tunnissa enemmän\nneroutta kuin tähän saakka koko elämäni aikana?\n\nMARY. Suuri rakkaus voitetaan vain suurella neroudella.\n\nJANNE (yksinkertaisen välittömästi:) Niin se kai siten on... (Siirtyy\nhyvin miettivänä vasemmalle; kääntyy äkkiä ylpeänä:) Keksitty,\nkeksitty, keksitty! Kaikki on selvää. (Istuutuu penkille, ottaa\nlompakostaan paperia ja täytekynän, kirjoittaa nopeasti; nousee:) Tässä\non lasku, päivämäärä ja kuittaus. Se taitetaan sopivasti... Kas näin.\nTe lupaatte tulkita kauppiaalle hänen luonnettaan nimikirjoituksesta.\nJa hän kirjoittaa, hän kirjoittaa! Ja lasku on maksettu. (Antaa paperin\nrouva Tillonille; puoliksi itsekseen:) Ja kaiken tämän keksin minä.\n\n\nIX KOHTAUS.\n\nLEMPI SIRKIÄ (oikealta kiukkuisen näköisenä.)\n\nLEMPI (melkein itkien:) Se juoksi myllyyn ja pani ovet lukkoon. Minä\ntahdon pois täältä, heti, ensimmäisellä laivalla.\n\nMARY (Lempille puoliksi kuiskaten:) Kaikki on kunnossa... (Kaikille:)\nIltalaivalla lähdetään.\n\nJANNE. Me lähdemme täältä kaikki. Mutta sitä ennen kauppiaalle\npieni opetus, karvas pilleri ja kamppaus koipeen, jotta muistaa\nminua kyynärpuulla suomineensa ja takapuoleen potkaisseensa, minua,\nafäärimiestä ja tirehtööriä...\n\nMARY (on siirtynyt kuulostellen vasemmalle taka-alalle:) Sst. Hiljaa,\nhän tulee. (Siirtyy hyräillen vasemmalle, istuu kannolle.)\n\nLEMPI (on heittäytynyt riippumattoon ja peittänyt päänsä päivänvarjoon.)\n\nJANNE (jää odottavana seisomaan vasemmalle etualalle.)\n\n\nX KOHTAUS.\n\nVELI VINTTURI, (maalaiskauppias, hieman lerppahousuinen ja aviollisessa\nliemessä pehmeäksi muokattu, mutta iloluontoinen ja herkkäverinen\nviisissäkymmenissä oleva ukko, tulee vasemmalta kelaten uistimensiimaa,\netenee yli taka-alan näyttämön sitä mukaan kuin kela täyttyy, on\nsanomattoman synkän ja vihaisen näköinen, ei katso oikealle eikä\nvasemmalle.)\n\nMARY (nauraen hyväntahtoisesti:) Sepäs taisi olla mätäkuinen hauki, ui\nvettä, juoksee maata ja puuhun kiipee...\n\nJANNE (yhtyen nauruun:) He-he-heipähän... se ilmassa lensi!\n\nVINTTURI (otettuaan uistimen puusta; kääntyy Jannea kohti; hitaasti\nlähestyen, vihasta kuohuen:) Kyllä se taisi kävellä kahdella jalalla,\nmutta neljällä jalalla se täältä konttaa... (On tullut aivan Jannen\neteen; ärjäisten:) Mitäs sinä, lurjus täällä teet?\n\nJANNE (säikähtyneen iloisesti:) Minä seurustelen ja konverseeraan...\n\nVINTTURI. Ja minä kyllä sinut sortteeraan. (Ottaa Jannea kauluksesta,\nkuljettaa vasemmalle ja potkaisee takapuoleen, niin että Janne\nlennähtää näkymättömiin.)\n\nMARY ja LEMPI (nauravat täyttä kurkkua.)\n\nVINTTURI (yhä ärtyneenä:) Ei tämä ole mikään naurun asia. Se on\ndisipliiniä, hyvät naiset.\n\nMARY (lähestyen, ottaen kauppiasta kädestä; hyvitellen:) Älkää nyt\nsuuttuko, herra kauppias. Viatonta leikkiä, joka saattoi teidät meidän\nluoksemme suoraa päätä. Ja Janne parka on aivan viaton...\n\nJANNE, (kurkaten vasemmalta:) Niin, niin, kuulkaas nyt, kauppias. Mitäs\nte viatonta rökitätte?\n\nLEMPI (kostonhaluisena:) Sen teki se hirmuinen ja inhoittava\nmyllärinpoika. Menkää ja antakaa sille niin, että tuntuu...\n\nMARY. Janne tuli tänne vain tuomaan eräitä tavaroita ja...\n\nVINTTURI (voitettuna:) Jaha, jaha... suokaa anteeksi. Sinä Janne, saat\nmennä antamaan selkään tuolle myllärinpojalle.\n\nJANNE (puoliksi itsekseen, myrkyllisesti:) Vai niin sinä vanha kehno...\n(Vintturille:) Se kävisi kyllä päinsä sangen hyvin, mutta meidän kahden\non nyt viisainta pysyä yhdessä, sillä meitä uhkaa hirvittävä rajuilma\nylemmistä piireistä.\n\nVINTTURI (naisille; nauraen:) Onko tuo poika mennyt päästään vialle?\n\nMARY. Hän tarkoittaa rouvaanne.\n\nVINTTURI (pelästyneenä:) Mitäs sitten hänestä? Onko hän tulossa tänne?\n(Siirtyy pakoaikeissa oikealle.)\n\nJANNE. Hän voi olla täällä koska tahansa. Ja kun te hölmistytte hänen\nuhkaavan rakkautensa alla, tarvitaan minun kaltaistani...\n\nVINTTURI (ärjähtäen:) So, soo, senkin vintiö! Juokse oitis ja kanna\nveneestäni tänne gramofooni. (Jannen viivytellessä astuu uhkaavana\nkohti:) Hae, sanon niinä.\n\nJANNE (puikkii vasemmalle.)\n\nVINTTURI (naisille, kohteliaasti:) Hyvät naiset, minulla on teille eräs\nehdotus... Me vietämme tämän illan hauskasti, me lähdemme...\n\n\nXI KOHTAUS.\n\nAXEL BITTER, (apteekkari, vanhanmallisen keikarimaisesti puettu\nherrasmies, tulee oikealta moottorin vääntökampi kainalossa ja pyyhkien\nhikeä kasvoiltaan.)\n\nBITTER (hengästyneenä ja palavissaan; jo tullessaan puhuen;\nkiihtyneesti:) Mitä pirullist', sanon minä. Minä veivaan ja veivaan...\nMoottori käyp' lähtemään. Ja mitä pirullist'? Se seisoo taas. Minä\nveivaan uudestaan, se sylkee ja pihisee, se hyrisee ja hyrrää. Ja\nsaamari soikoon. Se lakkaa taas...\n\nVINTTURI. Kerrankos sitä, kerrankos sitä... Mutta minä täällä aioin\njuuri ehdottaa naisille, että me lähdemme sinun moottorillasi\nJänissaaren kallioille. (Ottaen taskustaan reseptin:) Tuossa on\nresepti: hela konjakkia, ja toinen madeiraa. Käy, apteekkari,\nhakemassa. Minulla on gramofooni. Ja me pidämme tanssiaiset siliällä\nkalliolla, kaukana maailman murheista ja... peloittavista ihmisistä.\n\nBITTER. Mitä pirullist', kun minun piti juuri selittää, että veivaan ja\nveivaan ja annan lopulta sille ryypyn. Mutta mitä pirullist', se seisoo\nja seisoo. Ja kun katson säiliöön, on bentsiini lopussa, se on vuotanut\npois. Ymmärrätkös, säiliössä on reikä... (Siirtyy Lempi Sirkiän luo,\nsuutelee rakastuneesti tämän kättä ja jää keskustelemaan. Samassa alkaa\nvasemmalta, aivan läheltä kuulua gramofoonin soittoa.)\n\n\nXII KOHTAUS.\n\nJANNE (tulee vasemmalla, kantaen gramofoonia, jotain laulukappaletta\nsoittaen; vie gramofoonin oikealle, kannolle, viheltäen sen säveltä\niloisin naamoin.)\n\nVINTTURI (sulkee heti gramofoonin, Jannelle:) Koko kylähän sen täältä\nkuulee. Me lähdemme minun veneelläni matkaan. Janne-poika on kova\nsoutamaan.\n\nJANNE (tekee epätoivoisen liikkeen.)\n\nLEMPI (Bitterille kärsimättömästi:) Ei, ei herra apteekkari, olen\npettynyt, olen onnettoman rakkauden uhri, en tahdo lähteä mihinkään,\nen tee mitään enkä salli mitään, jollette keksi jotain hauskaa...\nKuuletteko? Hauskaa.\n\nBITTER. Armollinen neiti, sallitteko minun laulaa teille rakkauden\nlaulun?\n\nLEMPI (innostuen:) Laulakaapas... Ja kaikkien herrojen on laulettava\nlaulu, itkettävä laulu onnettomasta rakkaudesta.\n\nVINTTURI. Osaan minkä kyllä \"Reisusällin laulun\" ja \"Iitin Tiltun\".\nMutta minun täytyy laulaa ne hiljaisella äänellä, sillä akkani\ntuntee sen muuten vaikka kilometrin päähän. Se tykkää, nääs, kovasti\nmusiikista, varsinkin omasta äänestään...\n\nMARY (Jannelle mielistellen:) No jaa, mitäs se Janne-poika laulaa?\n(Taputtaen poskelle; näytellen rakastunutta ja pitäen samalla\nkauppiasta silmällä:) Tietenkin oikean serenaadin nuoresta ja\nonnellisesta rakkaudesta...\n\nVINTTURI (mustasukkaisena:) Eipäs se Janne parka osaa laulaa enemmän\nkuin räkättirastas tai variksen poika.\n\nJANNE (myrkyllisesti:) Kummallista miten tämä kauppias pyrkii\nminua sortamaan (lähestyy voitonvarmana rouva Tillonia:) varsinkin\nrouva Tillonin silmien edessä... Ettenks' osaa? Minä taidan laulaa\nyhtä hellästi kuin Iivari Kainulainen tai kansanlaulaja Iisakki\nHakkarainen... (Siirtyy gramofoonin luo ja alkaa järjestellä levyjä,\nasettaen niistä yhden koneeseen, salaperäisen ja voitollisen näköisenä.)\n\nVINTTURI (pitää salaa silmällä Jannen hommia, menee hetken kuluttua\ngramofoonin luo ja muuttaa leveästi nauraen toisen levyn Jannen\nasettaman tilalle.)\n\nMARY. Siis kolmen herran kilpalaulanta kahdesta naisesta ja voittaja\nsaa minun kädestäni palkinnon, jonka laatua ja määrää ei paljasteta\nennen auringon laskua. Kelpaakos?\n\nBITTER ja VINTTURI. Loistavaa! Suurenmoista!\n\nJANNE. Ja voittaja seisoo tässä.\n\nBITTER ja VINTTURI (räjähtävät nauramaan.)\n\nLEMPI. Esiintymisjärjestyksen määrää arpa. Sassiin tänne, vetämään\npitkää tikkua. Ken pisimmän saa, on eka. (Herrat vetävät arvan.)\n\nJANNE. Tässä on eka. Ja minä aion laulaa lepikon siimeksestä, sillä\nsynnynnäinen kainous, nähkääs...\n\nLEMPI (yhä riippumatossa lojuen:) Yyks, kaaks, kol-me. No, alkakaa.\nYyks, kaaks...\n\nMARY. Ei vielä, ei vielä. Sitä ennen minä tahdon ennustaa kauppiaalle\nkoko tulevan elämän hänen nimikirjoituksestaan... (Viettelevästi:)\nKahden kesken, tuolla pientareen lehvistöissä... Tahdotteko?\n\nVINTTURI ihastuneena: Sitähän minä juuri tahdonkin.\n\nJANNE (lähestyen uhkaavasti:) Vai niin, vai tahdotaan, täällä jotain\nilman, että...\n\nVINTTURI. Kynä tänne. Ja paikalla, senkin tolvana.\n\nMARY (on ottanut esille paperin ja tekee merkkejä Jannelle.)\n\nJANNE hyrähtää nauramaan ja antaa täytekynän Vintturille, joka\nkirjoittaa nimensä rouva Tillonin paperiin.\n\nMARY (tarttuen Vintturin käsivarteen; molemmat poistuvat keskustellen\noikealle.)\n\nBITTER (jatkaa innokkaasti keskustelua Lempi Sirkiän kanssa.)\n\nJANNE (keskinäyttämölle; katsellen poistuvien jälkeen:) Kyllä osaa olla\ntuo naisihminen rakastuneen näköinen ja petos sydämessä... (Katsomoon;\nhyvätuulisesti:) Mutta se se vasta on hauskaa, että muita petetään\nja meitä ei. (Katselee varovasti ympärilleen; toteaa apteekkarin\nkeskustelevan innokkaasti ja seisovan selin näyttämölle päin; ottaa\ngramofoonin kainaloonsa, iloisen tuttavallisesti katsomolle:) Totta on,\nettä laulaa en osaa. (Taputellen gramofoonia:) Mutta Iivari Kainulainen\nlaulaa kohta puolestani, että maailma raikuu. Ja Janne Kärki nolaa\nja nujertaa kauppiasparan, lyö viimeisen naulan hänen rakkautensa\nruumiskirstuun... Ja itselleni? Kolme miljoonaa, mukavan muijan ja\nruhtinaallisen rouvan... (Poistuu ilosta hykertäen vasemmalle, josta\npalaa nopsasti takaisin kuuntelemaan Lempi Sirkiän ja apteekkarin\nkeskustelua.)\n\nBITTER (on näyttänyt hiljaisen keskustelun aikana aste asteelta yhä\nenemmän hermostuvan; levittäen toivottomana käsivarsiaan:) Mitä\npirullist'... olette uppiniskaisempi kuin... kuin...\n\nLEMPI (pahankurisesti nauraen:) Kuin äskeinen moottorinne.\n\nBITTER. Jaa, jaa, mitä pirullist'... minä veivaan ja veivaan, se\npyörähtää kerran ja seisoo taas. Minä kierrän ja pyöritän, sata kertaa,\ntuhat kertaa... se pihahtaa ja paukahtaa. Ja lakkaa taas... Hanat avaan\nja hanat suljen, ruuvit kierrän auki ja kierrän kiinni. Kuin kuollut se\nmakaa...\n\nLEMPI (nauraen:) Katsokaas, kun moottori on vanha ja bentsiinisäiliö\non vuotanut tyhjiin... (Ponnahtaen pois riippumatosta:) Turha vaiva.\n(Nauraa helakasti.)\n\nBITTER. Mitä pirullist'...\n\nJANNE osoitellen sormillaan apteekkarista lähtien: Ja summa summarum.\nHän rakastaa häntä, mutta hän ei rakasta häntä, sillä hän rakastaa\ntoista, mutta tuo toinen ei rakasta häntä, vaan erästä toista ja toinen\nhänet ottaa. (Osoittaen oikealle:) Ja katsokaas tuonne: hän rakastaa\nhäntä, mutta hän ei rakasta häntä, vaan erästä toista... (Lyöden\nrintaansa) Ja tämä toinen hänet ottaa! Kas, rakkauden afääritapaa on\nolla viisaasti hullu ja hullusti vapaa.\n\n\nXIII KOHTAUS.\n\nVINTTURI (ryntää oikealta kuin takaa-ajettuna, juosten suoraan Jannen\nsyliin, niin että molemmat ovat mennä nurin.)\n\nVINTTURI. Sata miestä mustanaan... peltoa pitkin...\n\nJANNE (katsoen oikealle:) Viisi miestä mustanaan ja seipäät kourassa.\n\nVINTTURI. Katsopas, onko minun akkani niitä johtamassa.\n\nJANNE. Papinpoika on kenraalina, ja pappilan renkipojat armeijana. Se\non rankaisuretkikunta minua vastaan.\n\nVINTTURI (kokonaan vapautuneena:) Ahaa... no se nyt on pikkuinen asia\nottaa selkäsauna miesten kädestä, toista se olisi, jos...\n\nJANNE (myrkyllisesti:) Vai niin, vai sillä tavalla? Mutta minä en\nsaakaan selkääni turhan vuoksi, niinkuin eräs narri, jolla vielä tänä\niltana on rukkaset kourassa ja kukkaset selässä.\n\nVINTTURI (räjähtää nauramaan.)\n\nVILANDER (oikealta näkymättömistä:) Ketjuun... mars!\n\n\nXIV KOHTAUS.\n\nROUVA TILLON (oikealta.)\n\nMARY. Mikä sitä pappilan herraa oikein riivaa?\n\nJANNE (varovasti:) Mustasukkaisuuden mato ei anna rauhaa hänen\nsielulleen. (Ylevästi:) Mutta minä olen polkeva rikki sen käärmeen\npään... älyllä. Olkaa rauhassa, hyvät naiset. (Kaikki muut paitsi Janne\nsiirtyvät vasemmalle.)\n\n\nXV KOHTAUS.\n\nLEO VILANDER (uhkaavana oikealta.)\n\nVILANDER (osoittaen Jannea:) Ahaa, nyt et pääse ko-kokouristani, olet\nsaarrettu edestä ja takaa.\n\nJANNE (kylmän kohteliaasti:) Olette varmaan erehtynyt, hyvä herra.\n\nVILANDER (ällistyneenä:) E-e-etkö muka tunnusta, että löit tuolla\npellolla minua takaapäin seipäällä päähän ja veit tuon takin, joka nyt\non pä-pä-päälläsi?\n\nJANNE (yhtä kohteliaasti:) Valitettavasti en voi muistaa mitään\nsenkaltaista urotekoa suorittaneeni...\n\nVILANDER (Lempi Sirkiälle:) Mutta neiti Sirkiä voi to-to-todistaa, että\nkun hän äskettäin lepäsi riippumatossa ja minä kävin hänen luonaan,\nniin ke-ke-keskusteltuamme...\n\nLEMPI. Mitä röyhkeätä valhetta? Kuinka te uskallatte? Minä en ole\nnähnyt teitä koko päivänä enkä vaihtanut teidän kanssanne sanaakaan...\n\nJANNE (voitollisesti:) Näin ollen sitoo minun järkeni teidät\nvangikseen. Jos luulette nähneenne täällä neiti Sirkiän, joka saapui\ntänne vasta myöhemmin rouva Tillonin seurassa, on myöskin minun teille\nantamani selkäsauna vain harhanäky, aistihairahdus. Ymmärrättekö?\n\nVILANDER (yhä nolompana:) Entäs tuo takki, joka on pä-pä-päälläsi?\n\nJANNE. Oma takkini, hyvä herra. Ja voisin sanoa teitä takinvarkaaksi,\njos haluaisin. Tämän toi minulle eräs sangen hyvä ystäväni, joka sanoi\nsen teiltä riistäneensä... Toivottavasti kykenette käsittämään näin\nyksinkertaisen asian ja lakkaatte säikyttämästä viattomia naisia.\n\nVILANDER. Ky-k-y-kyllä, mutta...\n\nMARY (ottaen Vilanderia käsivarresta; mukaansa tempaavasti:) Ei nyt\nenää mitään muttia, Leo herra... Meillä on nyt kilpalaulanta, suuri\nserenaadi, ja neljä kavaljeeria kilpailee kahdesta naisesta...\n\nVILANDER (kokonaan voitettuna; innostuen:) Si-si-siinä tapauksessa...\nkäsken armeijani pe-pe-perääntymään.\n\nVINTTURI. Älä hiivatissa... anna poikien pitää vahtia ja minä annan\nniille käskyn, ettei yhtäkään naisenpuolta saa päästää ulos eikä\nsisälle, eikä varsinkaan sisälle. (Poistuessaan oikealle:) Se on\nturvallisinta sillä tavalla, ulkonaisen hyökkäyksen varalta...\n\nJANNE (keskinäyttämölle, vetäen kaikkien huomion puoleensa:) Hyvät\nnaiset ja herrat! Ennenkuin minä lähden voittamaan (katsoen hellästi\nrouva Tillonin puoleen:) elämäni viheriöitsevintä seppeltä, sallikaa\nminun osoittaa teille, että tänä iltapäivänä on heikossa asunut älyn\nväkevyys. — Enkö minä saapunut tänne kuin... kuin lähetyssaarnaaja\nOvambomaalle, jossa minun piti pelkällä hengen voimalla kääntää\nnaisten sydämet kuin vesiojat ja tuhota (katsoen herrojen puoleen:)\nmustat viholliseni tulella ja miekalla, hengen tulella ja järjen\nsäilällä nimittäin... Aluksi täytyi minun murskata naisen sydän, se\non: tuhota mennyt elämäni. Ja sitten... minun täytyi hameessa vaeltaa\nja haastaa naisen äänellä, taivuttaakseni (katsoo ylimielisesti\nVilanderin puoleen:) erään aarniometsän pedon tahtoni mukaan. Ja minun\nyltäni ryöstettiin takki, mutta voimallinen käsivarsi toi sen minulle\ntakaisin. Sen jälkeen minä sain steetata ja passata Ovambomaan ihaninta\nnaista ja pelastaa hänet älyn voimalla karhujen luolasta, niin että ne\nnyt makaavat voitettuina kuin karitsat...\n\nVINTTURI (on tullut puheen alkupuolella oikealle; epäluuloisesti:)\nMitäs, sinä poika, täällä oikein saarnaat?\n\nJANNE (jatkaen kuin mitään kuulematta:) Ja enkö minä saanut musertaa\nkokonaista armeijaa paljaalla älyllä, joka hölmistytti sen kenraalin\nsuureksi tolvanaksi? — Ja kun minä nyt myöskin taiteessa olen\nosoittanut itseni arvolliseksi suureen rakkauteen, niin, kun minä\nnyt... niin tuota... kuunnelkaa, tarkasti, sillä nyt se alkaa...\n(Poistuu vasemmalle voitollisen näköisenä.)\n\nVINTTURI. Tekikös se lurjus meistä pilkkaa?\n\nVILANDER. Mi-mi-minusta tuntuu, että...\n\nMARY. Sst, hiljaa...\n\nVILANDER... että hän ta-ta-tarkoitti minua sillä... to-to-tolvanalla.\n(Samassa alkaa kuulua räikeää gramofoonin soittoa aivan läheltä, eikä\nedes laulua, vaan — _torvisoittoa_, kaikki seisovat ällistyneinä.)\n\nVINTTURI alkaa nauraa hohottaa, muut yhtyvät.\n\n\nXVI KOHTAUS.\n\n(Samassa alkaa naurun ja gramofoonin ääneen sekaantua taustalta\nkuuluva toraisa melu. Gramofooni ja nauru lakkaa äkkiä ja rouva) VIENO\nVINTTURIN (riitaisa ääni vaimentaa renkien kiellot ja estelyt, ja\nsamassa hän ryntää näyttämölle, syöksyen suoraan Vintturin luo, jota\ntarttuu kauluksesta kiinni.) LYYLI MAIKKU (saapuu pian hänen jäljessään\nja tämän jäljessä) JANNE KÄRKI.\n\nVIENO miehelleen: Sinä lerppahousu ja syntisäkki, sinä\nhepsankeikaleitten häntyri ja narri! Ettes häpeä... (Muille herroille:)\nJa samoja narrinaamoja olette kaikki, niin papinpojat kuin puotipojat\nja pillerimaakarit... (Kävelee leveänä etualalla; kääntyy ja käy\nedestä hajoovan joukon keskitse taka-alalle; kädet lanteilla:) Hjaa\njaa... tulin tänne hyvän hyvyyttäni, vetämään teitä ylös häpeän ja\nriettauden suosta. (Naisille:) Niin, niin, hyvät ryökkinät ja rouvat,\nturha muikistella. Kyllä teidät tunnetaan. Otettiinpa selvä ja selvä\ntuli. (Herroille:) Tiedättekös, keitä te olette miljonäärinleskinä ja\nmamselleina pokkuroineet ja hännystelleet? (Osoittaen rouva Tillonia:)\nTuo tuossa on Marja Tillanen Haukiputaalta, passaa herroja kaupungin\nrestorangissa, joka nyt on suljettu viinan myönnistä ja viinan\nhallussapidosta. (Lempi Sirkiää tarkoittaen:) Ja tämä mamselli tässä...\npikkuruinen numeronpiipittäjä saman kaupungin sentraalissa. Niin että\nnyt sopii tehdä sitä lähempää tuttavuutta. (Ojentaen laskun Marja\nTillaselle:) Mutta tässä olisi lasku!\n\nMARJA (saaden takaisin koko puhetaitonsa; vetäen esille oman kuitatun\nlaskunsa; purevasti:) Kuinkas moneen kertaan Vintturin kaupassa oikein\nnäitä laskuja maksatetaan? Siellä meidän restorangissa on tapana\nmaksattaa vain yhteen kertaan. (Näyttää kuittausta:) Osaattekos lukea?\n\"Kuitataan. Veli Vintturi.\"\n\nVINTTURI (keksien pelastustien; viattomana:) Rakas vaimoni, minä en\nollenkaan voi käsittää sinun menettelyäsi. Minä kun kuulin, että naiset\nmatkustavat, tulin tuomaan tänne laskun ja...\n\nVIENO. Onkos rahat taskussa kanssa?\n\nVINTTURI (ärtyneenä:) No missäs ne sitten muualla olisivat.\n\nVIENO. Vai niin, noo... Mitäs siinä sitten muuta kuin...\n\nLYYLI. Mutta lasku se on vielä minullekin maksamatta!\n\nMARJA (ojentaen Lyylille rahaa; purevan kohteliaasti:) Tehkää hyvin,\nneiti Maikku.\n\nJANNE (itsekseen; hammasta purren:) Hellanletta sitä rahan paljoutta\nja viekkauden määrää...\n\n\nXVII KOHTAUS.\n\nHEIKKI (tulee oikealla hitaasti, synkän näköisenä.)\n\nMARJA (työntää Heikille tukun rahoja kouraan:) Ja siinä on sinulle\nvuokra- ja ruokarahat. Vie mammallesi! (Ottaen oikealta nyytin\nkainaloonsa:) Ja nyt, hyvä herrasväki, nyt nämä tytöt lähtevät...\nJa muistakaa minun sanoneeni (erikoisesti Jannelle:) että\nTöykänän herrojen älyparka on vain varpusen viserrystä tällaisten\nkesäpääskysten rinnalla. Ja pankaapa mieleenne, (rouva Vintturille:) te\ntohvelisankarin kovakourainen rouva, että Marja Tillanen on ollut ja\ntulee vielä olemaankin _monen miljonäärin leski_! (Poistuu remseesti\noikealle jäljessään Lempi Sirkiä.)\n\nVINTTURI (tuijottaa surkeana naisten jälkeen.)\n\nBITTER ja VILANDER (katoovat hiljaa hiipien vasemmalle.)\n\nVIENO (miehelleen:) Ja vieläkös sinä siinä toljotat? Kotiin, mars!\n(Lähtevät, Vintturi edellä ja rouva jäljessä, poistuvat vasemmalle\ntaka-alalle.)\n\nJANNE jää seisomaan nolona vasemmalle etualalle ja katsoo surkeana\nLyyli Maikkua.\n\nLYYLI (lähestyy askel askeleelta Jannea, käyden sitä säälivämmäksi mitä\nsurkeammaksi Janne; tökäten hyväilevästi:) Ei nyt surra enää, Janne...\n\nJANNE (syvästi syyllisyyden tunnossa:) Mutta milläs minä nyt maksan\nsinun ompelukoneesi, kun puijasivat multa kaikki säästörahani...\n\nLYYLI (iloisen reippaasti:) Sepäs kun on maksettu jo! Ja nyt sitä\nmennään minun mökilleni... polkuja pitkin...\n\nJANNE (hykertää leppoisaa naurua.)\n\nHEIKKI (joka on istunut synkkänä kannolle; Lyylille:) Eipäs se\ntullutkaan... Kapalaukeen Suoma myllylle. Heittänyt se on tämän pojan...\n\nLYYLI. Eipäs ole. Se istuu aittansa portailla ja vuottaa sinua auringon\nlaskiessa. Niin käski sanomaan.\n\nHEIKKI (nousee kokonaan muuttuneena, astuu pari askelta vasemmalle,\nkurkkaa puiden lomitse; suuressa ilossa; osoittaen kädellään:) Ja\nihanhan se on siellä... laskemaisillaan. (Juoksee Lyylin ja Jannen ohi\noikealle hurjaa vauhtia.)\n\nLYYLI (osoittaen jo kaukana juoksevaa Heikkiä: Jannelle, nauravasti:)\nKatsos, Janne. (Läheisesti:) Ja kuulepas, Janne, tässä maailmassa ei\ntaida olla mitään niin vaarallista kuin elämän koreus ja liian hyvä\nsydän.\n\nJANNE. Ja liian hyvä äly! Se jos painaa laukkaa ja neliä, tulipas —\nkoira vieköön — kallista peliä... (Lähtevät oikealle.)\n\nVäliverho.\n\n\n\n"]