[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffe45gRVL_J0oqhOZsvXdW9mrCTl7MFLKLFFlimkuC68":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3765,"Miksi hän nauroi?","Haarla, Lauri",1890,1944,"3765-haarla-lauri-miksi-han-nauroi","3765__Haarla_Lauri__Miksi_hän_nauroi","Pieni tragikomedia","naytelma",[],[],"fi",1930,null,5180,34323,false,[],[],[],"Pieni tragikomedia sijoittuu moraaliopin opettaja Gabriel Höökin kotiin, jossa vietetään isäntäväen kymmenvuotishääpäivää. Juhlahetkeä ja sivistynyttä ilmapiiriä alkavat hiertää kysymykset uskollisuudesta, siveydestä ja totuudesta.","Lauri Haarlan 'Miksi hän nauroi?' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3765. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MIKSI HÄN NAUROI?\n\nPieni tragikomedia\n\n\nKirj.\n\nLAURI HAARLA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1930.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n GABRIEL HÖÖK.\n HELLIN HÖÖK.\n UUNO CLAUS.\n LAILA KENA.\n\nTapahtuu silloin tällöin, tuon tuostakin, muunmuassa myös Suomen maassa.\n\n\n\nNÄYTTÄMÖ.\n\nOleskeluhuone moraaliopin opettajan Gabriel Höökin asunnossa. Sen\nsisustus osoittaa hienostunutta makua. Huonekalut ovat yksinkertaisia\nja vanhuuttaan kuluneita, mutta ne on osattu järjestää pariin\nmiellyttävään ryhmään ja somistaa aistikkain liinoin ja kukallisin\nmaljakoin.\n\nVasemmalla [\"vasen\" ja \"oikea\" ajateltuna katsomosta käsin] etualalla\nseinäsohva, siitä taaksepäin akkuna ja vielä taempana ovi eteiseen\nja keittiön puolelle. Oikealla etualalla pieni pyöreä pöytä, jolla\npöytäpuhelin ja pari kuvalehteä ja jonka vieressä on tuoli. Oikealta\nvie ovi isännän työhuoneeseen. Peräseinällä on laajahko kirjahylly\nkirjoineen. Peräseinässä oikealla on laaja avonainen ovi, josta näkyy\nruokailuhuoneen nurkkaus ja osa katettua ruokapöytää.\n\nKeskellä näyttämöä on pienehkö soikea pöytä, jonka ympärillä tuoleja.\n\nOn ilta. Ikkunaverhot ovat alhaalla.\n\nVäliverhon avautuessa on näyttämö hämärähkö, mutta taustan ruokasali on\nkirkkaasti valaistu.\n\n\nI KOHTAUS.\n\nNäyttämö on tyhjä. Ruokasalin ovesta näkyy pöydän päässä istumassa\nHellin Höök, talon rouva, hauskan näköinen, hehkeä ja mehevähkö,\nkodikkaaseen juhlapukuun puettu nainen, joka lienee neljänäkymmentä\nikävuottaan arveluttavan lähellä. Pöydässä istuu lisäksi,\nnäkymättömissä, kaksi herraa.\n\nToinen on Hellin rouvan puoliso, yläluokkien opettaja, tohtori Gabriel\nHöök, joka on puolivälissä viidettä ikäkymmentään, ohimoiltaan\nharmentunut, laiha ja lukutyöstä hieman kutistunut, mutia kasvoiltaan\nhenkevä. Hänen yllään on tavallinen puku, mutta tumma ja tavallista\njuhlallisempi.\n\nToinen herroista on Uuno Claus, silkoisen kaunis, sulavaeleinen, n.\n25-vuotias pääkaupunkilaisherra. Esiintyy muodikkaassa vierailupuvussa.\n\nPöydässä aterioitsevat näyttävät olevan jälkiruoassa.\n\nHELLIN HÖÖK nostaa viinipikarin korkealle, ihastunein elein, vartalo\nnautinnollisesti taaksepäin taivutettuna, laskee maljan, nyökkää\ntoisille, aikoo maistaa.\n\nGABRIEL HÖÖK (näkymättömistä).\n\nEi, ei, rakas vaimoni, ilman sanallista helmeä emme saa tätä\njuhlapäivämme maljaa juoda. Kokonaista kymmenen vuotta uskollisuutta\nja onnea, jonka juuri sinun rakkautesi helmi on säteillyt elämämme\nmaljaan! (Tulee näkyviin rouvansa luo, nostaa maljan.) Sinun maljasi,\nrakas Hellin...\n\nHELLIN HÖÖK (maistaen herkutellen).\n\nMiten ihanalta maistuukaan tämä punainen viini...\n\nGABRIEL HÖÖK (kumartuu hartaana Hellinin puoleen, hyväntahtoisen\nleikillisesti).\n\nJa tämä... ikuisen uskollisuutemme sinetiksi... (Suutelee ja koskettaa\nhyväillen vaimonsa hiuksia ja poistuu paikoilleen.)\n\nUUNO CLAUS (näkymättömistä).\n\nSallikaa minunkin perheen ystävänä kohottaa malja sen helmen kunniaksi,\njonka tämän talon loistava emäntä on heittänyt kuin Kleopatra\nAntoniuksensa pikariin. Pohjaan saakka! (Juovat.)\n\nHELLIN HÖÖK (nauraen raikuvasti, hieman pilkallisesti).\n\nMutta... Uuno Claus! Ethän toki aio verrata Gabriel parkaani\nmaailman suurimpaan naissydämien valloittajaan? Siveysapostolimme ja\nelämänriemun mestari! (Nauraa.) Osaatpa sinä viatonta miesparkaani\npilkata...\n\nUUNO CLAUS (tulee viinilasi kädessä näkyviin; rouva Höökille, hieman\nhämillään, mutta nauraen).\n\nVakuutan... Tarkoitinhan vain... (Yrittäen pulasta leikillisellä\nleikkauksella.) Katsos, tällä vuosisadalla, keskellä hyveellistä\ndemokratiaa, on Antonius-parkojen täytynyt pukea ylleen moralistin\nhaarniska... Muussa tapauksessa... (Puhelin soi.)\n\nGABRIEL HÖÖK (näkymättömistä, kärsimättömästi).\n\nNo, kuka siellä nyt taas? (Puhelin soi jälleen.)\n\nUUNO CLAUS (iloisesti).\n\nOdottakaa... (Tullen ruokasalin ovelle, viitaten kädellään seuralle.)\nMinä kyllä osaan lähettää sen täältä hiiteen... rimputtelemasta. (On jo\nviimeistä sanaa sanoessaan menossa puhelinpöytää kohti, puhelimessa.)\nTohtori Höökillä. (Paussi.) Valitan... hän viettää parhaillaan\nperhejuhlaa... (Paussi.) Niinkö? Mutta ymmärrättehän... (Paussi.) Siis\nvälttämätöntä? (Paussi.) Siinä tapauksessa en voine kieltäytyä...\n(Sulkee kädellään kuulotorven, ruokasaliin.) Gabriel, täällä känisee se\nvanha kelmi, itse kunnianarvoisa rehtorisi. (Gabriel Höökin tullessa.)\nJokin kokous, arvostelukokous... (Siirtyy, sytyttää sähkövalon.)\n\nGABRIEL HÖÖK (puhelimessa).\n\nNo, olipas tämä, olipas tämä... Suo anteeksi, virkaveli. Että minä\nsaatoinkaan sellaista unohtaa... Heti, heti, aivan heti. (Sulkee\npuhelimen, toisille.) Rakkaat lapset, nyt teidän täytyy tulla hetkinen\ntoimeen kahden kesken...\n\nHELLIN HÖÖK (tullen ruokasalista, miehelleen, säälivästi, mutta\nkykenemättä peittämään salaista iloaan).\n\nGabriel parka... Kylläpäs ne nyt sinua...\n\nGABRIEL HÖÖK (suuttuneena itselleen).\n\nEnsimmäisen kerran elämässäni unohdin velvollisuuteni opettajana ja\nluokanvalvojana... (Hymähdellen herttaisesti.) Taidan tulla tässä\nvanhuudenhöperöksi. (Hyörien hätäisenä.) Lienevätkö minun paperinikaan\ntäysin kunnossa vielä... (Poistuu työhuoneeseensa oikealle.)\n\nHELLIN HÖÖK (lähestyy vasemmalle seisahtunutta Uuno Clausia,\nintohimoisesti).\n\nMe jäämme kahden... (Painautuu hyväilevästi hänen puoleensa.)\n\nUUNO CLAUS (loittonee, peitetyn kärsimättömästi, viitaten\noikeanpuoliseen oveen).\n\nOle toki varovainen...\n\nHELLIN HÖÖK (hellän moittivasti).\n\nHupsu... (Viitaten oikealle, miestään tarkoittaen.) Niinkuin et\ntietäisi, että hänen hyveellisyytensä on synnynnäisintä sokeutta\nmaailmassa. (Lähestyen jälleen, kuumasti.) Mutta meidän rakkautemme...\nse näkee pimeässäkin...\n\nUUNO CLAUS (etääntyen taas pari askelta, puoliksi leikillään,\ntarkoituksellisesti).\n\nKuten kissa tai... tiikerinpenikka...\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nJuuri niin. Ja sen ihanimmat hetket ovat huikaisevan kirkasta\nsokeutta... Ymmärrätkö, poika, tajuttomimmassakin unessa sinut näen...\nsylissäni. (Painautuu Clausin lähelle, joka antaa sen tapahtua;\nirroittautuu. Katkerahkon vakavasti, kuin katsoen kohti vanhuuttaan,\npuoliksi itsekseen.) Ja tulen näkemään... vielä vanhuudenkin sokeudessa.\n\nUUNO CLAUS (harppoo oikeanpuoliselle ovelle, kuulostaa silmänräpäyksen\nhetken, ryhdistäiksen äkkiä ja siirtyy taka-alalle, lyhyesti).\n\nTullaan.\n\n\nII KOHTAUS.\n\nGABRIEL HÖÖK (oikealta, kädessä salkku).\n\nKas niin, lapset, kas niin... Heti kun luokkani on käsitelty... Tuossa\ntuokiossa...\n\nHELLIN HÖÖK (rientäen miehensä luo, hyväntahtoisen mielevästi).\n\nVoi sitä ukko parkaa, kun eivät anna sen rauhassa viettää enää edes\nhäitänsäkään...\n\nGABRIEL HÖÖK (suudellen hajamielisesti vaimoaan poskelle, lähtien\nvasemmalle, höpisten).\n\nNiin, sanopas muuta... Mutta velvollisuus, velvollisuus... (Poistuu\nvasemmanpuolisesta ovesta eteiseen.)\n\nHELLIN HÖÖK siirtyy miehensä jäljessä ovelle, nyökkää täältä silmää\niskien Claesille ja katoaa eteiseen.\n\nUUNO CLAUS (yksin, näkee oven sulkeutuvan, silmää puhelinpöytään päin,\nnäyttää tekevän nopean päätöksen, ottaa kuulotorven, vaimentaa ääntä\nkädellään, yhä tarkaten oikeanpuolista ovea).\n\n39707. (Lyhyt paussi.) Onko neiti Kena...? Missä hän on? (Paussi.) Kun\nhän tulee, pyytäkää odottamaan tai... muussa tapauksessa soittamaan\ntohtori Höökille... Juuri niin. Kiitän.\n\nHELLIN HÖÖK (tulee samassa vasemmalta, hyräillen jotakin säveltä,\npysähtyen, tutkivasti).\n\nMitä? Soititko jonnekin?\n\nUUNO CLAUS (teeskennellen välinpitämättömyyttä).\n\nVain pieni ilmoitus.\n\nHELLIN HÖÖK (tullen jälleen säteilevän tyytyväiseksi, näyttäen\nkeikaillen pukuaan).\n\nOnko kaunis? Sano... No, katso nyt sentään! Tämä on sinua varten, uuden\nuutukainen... Sano, sano, älä kitsastele...\n\nUUNO CLAUS (liioitellun kohteliaasti).\n\nKuin pariisitar... siro ja sorja!\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nOh, ei! Ei enää... Mutta kerran... ja elämä oli silloin tanssia...\nkukkakentillä... suloisessa tuulessa... (Liikehtii hetken\ntanssiaskelin, sulavasti ja hillitysti.)\n\nUUNO CLAUS (yhä yltyen, kuin seuraisi sanoillaan Hellinin\ntanssiaskelia).\n\nJa vieläkin! Kuin wienitär, joka kulkee keinuen ja tanssien, jonka\nvartalolla on musiikki ja jonka huulet kieltävät, mutta silmät\nkutsuvat...\n\nHELLIN HÖÖK (pysähtyen äkkiä, puoliksi kiukuissaan).\n\nEi, ei, ei! Tuo laulu on jollekin toiselle naiselle. Minä en ole\nkyennyt sinulta mitään, poika, edes huulilla kieltämään. (Puoleksi\nitsekseen.) Liian paljon, liian paljon olen minä sinua rakastanut\n(lähestyen hiljaa) ja... rakastan... (Suutelevat nopeasti, tulisesti,\neroavat.) Ja viiniä, viiniä me tarvitsemme! (Kiirehtii ruokasalin\novelle, pysähtyy, Palaa hitaammin takaisin.) Kuitenkin... ikävät asiat\nensin ja riemu sitten. (Kääntyy oikeanpuoliselle ovelle.) Odota. Tuo\npöydälle viini ja pikarit. (Poistuu oikealle.)\n\nUUNO CLAUS hakee ruokasalista viinikannun ja pikarit.\n\nHELLIN HÖÖK (tulee samassa takaisin kädessä shekkikirja, asettaen tämän\npöydälle Clausin eteen, huolettomasti).\n\nOlethan ystävällinen... Vakuutan, että tämä on viimeinen kerta.\n\nUUNO CLAUS (säpsähtäen, rypistäen kulmallisiaan).\n\nTaasko? Ja mitä varten?\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nNu-nuu, no-noo... ei niin aviollisella äänellä, rakas rakastajani...\nTätä pukua varten tietenkin... Olen luvannut huomenna maksaa laskun.\n\nUUNO CLAUS (käveltyään kiivaasti kerran edestakaisin, jyrkästi).\n\nEn tahdo. Gabriel voi milloin tahansa kysyä tiliasemaansa pankista.\nOlen juuri saanut edelliset vajaukset täytetyksi ja... Niin, en halua\nenää panna itseäni sellaiseen vaaraan, jossa on koko virkani ja\ntulevaisuuteni, kunniani ja maineeni...\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nPelissäkö? Mitä vielä. Asiahan on vain naurettava. Että Gabriel\nkieltäytyy koskemasta tuohon säästökassaan, sehän on vain hänen\ntavallista höperyyttään, pitkäkaulaista kolportööri-hyveellisyyttä,\nperuukkimaista itsepäisyyttä ja... En todellakaan löydä sanoja\nilmaistakseni tuota kaikkea, jonka vuoksi olen oppinut häntä vihaamaan.\n\nUUNO CLAUS.\n\nOlkoon. Mutta hänen tarkoitusperiensä kauneutta et voi kieltää. Eikö\nollut niin, että hän pani tuon summan pankkiin tyttärenne syntyessä?\n\nHELLIN HÖÖK (hiljentyen).\n\nNiin, ja pienen Kaarinamme kuoltua hän päätti juhlallisesti, ettei\nsiihen summaan ole koskettava koko elinaikanamme, vaan se on\ntestamentattava johonkin \"jaloon\" ja \"ylevään\" tarkoitukseen...\n\nUUNO CLAUS.\n\nMinusta tuntuu, että...\n\nHELLIN HÖÖK (keskeyttäen, kiivaasti).\n\nMutta minusta ei! Silloin olivat toiset ajat. Nyt ei hengenmiehen työ\nmaksa lanttia enempää. Me elämme alituista pulaa. (Kyynelehtien.)\nJa hän lyö minua laimin naisena ja ihmisenä. Hän on muumio, muumio,\nkuuletko, jonkun egyptiläisen moralistin vuosituhantinen muumio.\n(Lähestyen, hyväillen.) Minulla ei ole mitään muuta kuin salainen\nrakkautemme...\n\nUUNO CLAUS (heltyen).\n\nNo niin, kas niin... (Ottaa täytekynän taskustaan ja istuutuu\npöydän ääreen; kirjoitettuaan shekkikirjaan, nopealla vetäisyllä,\nleikillisesti.) Kas noin! Entisen opettajani kunnianarvoisen nimen\nosaan väärentää vaikka unissani.\n\nHELLIN HÖÖK (ottaen shekkikirjasta lehden, kätkien sen povelleen,\nryhtyy kaatamaan viiniä pikareihin, nauraen).\n\nSe täisikin olla ainoa tulos koko hänen moraalioppinsa pitkäpiimäisistä\nviisauksista!\n\nUUNO CLAUS (ottaen vastaan Hellinin tarjoaman pikarin, jyrkästi).\n\nMutta olkoon se viimeinen kerta, sillä minäkin sanon: ajat ovat\nmuuttuneet. Minunkin elämässäni, katsos, on tapahtunut käänne, joka...\n\nHELLIN HÖÖK (yhä iloisena).\n\nOletko saanut ylennyksen? Osastopäälliköksi vai...? Maljasi...\n\nUUNO CLAUS.\n\nEi, ei, sitä en tarkoittanut! On jotain ratkaisevampaa, josta juuri\ntänä iltana olen päättänyt sinulle kertoa.\n\nHELLIN HÖÖK (estäen hyväilevällä kädellä Clausin jatkamasta,\nilakoivasti).\n\nKertoa ja kertoa... Nyt on viinin ja rakkauden aika... Maljasi!\n(Juovat, samassa soi puhelin; menee puhelimeen.)\n\nUUNO CLAUS juo hermostuneen näköisenä pikarin pohjaan, kaataa\nkiireisesti toisen pikarin ja tyhjentää samassa.\n\nHELLIN HÖÖK (puhelimessa).\n\nHerra Claus? (Epäluuloisena.) Niinkö? (Lyhyt paussi, hieman\nhämmentyneenä.) Kyllä, kyllä hän on täällä... odottanette hieman...\n(Ojentaa kuulotorven epäluuloisin ilmein Uuno Clausille Ja jää\ntutkivana tuijottamaan vasemmalla Clausin kasvoihin.)\n\nUUNO CLAUS (puhelimessa).\n\nNiin, katsos, olin juuri lähdössä... Kiirekö jonnekin vai? (Paussi.\nKuunnellessaan, katsoo suoraan kasvoihin Helliniä, jonka kasvoihin\nnousee yhä suurempi epäluulo ja uhma; tarkoituksellisen selvästi,\nkuin rouva Höokille puhuen.) Niinkö? Ikävänkö vuoksi? (Paussi. Mykkä\ntaistelu rouva Höökiä vastaan, lämpimästi.) Oi, oi, miten suloista ja\nsurullista... (Lyhyt paussi, jonka aikana rouva Höök siirtyy päättävin\naskelin taka-alalle; jälleen puhelimeen, yhä kuumemmin.) Siinä\ntapauksessa... tulen sammuttamaan sen... heti, muutamassa minuutissa...\n(Sulkee puhelimen.)\n\nHELLIN HÖÖK (siirtyy vasemmanpuoliselle ovelle, ikäänkuin aikoisi estää\npääsyn lähtijältä, jäykän painavasti, harvakseen).\n\nKen oli tuo nainen?\n\nUUNO CLAUS (lopulliseen ratkaisuun valmiina).\n\nMorsiameni.\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nMikä on hänen nimensä?\n\nUUNO CLAUS.\n\nLaila Kena. Hänkin Gabrielin entisiä oppilaita... (Pyrkien keveähköön\nselittelysävyyn.) Oikeastaan... olin rakastunut häneen jo kouluaikana...\n\nHELLIN HÖÖK (yhä tukahtuneen raskaasti).\n\nMiksi sitten tulit minun... rakastajakseni?\n\nUUNO CLAUS.\n\nYmmärräthän... muistanethan, että olin kokematon ensivuoden\nylioppilas... Sinun huumaava kauneutesi... se oli kuin viinitarha,\njossa viininpolkijat survovat rypäleitä paljain jaloin ja jossa\ntummanpuhuvat hedelmät makaavat ruumis ja sydän avoimina, tuoksuvina ja\nkosteina kuin...\n\nHELLIN HÖÖK (keskeyttäen, viiltävästi).\n\nJa nyt! Nyt sinä aiot paeta viinitarhasta pieneen, somaan ja sievoiseen\nkotiin...\n\nUUNO CLAUS (ryhdistyen jälleen, jyrkästi).\n\nNiin aion. Olen tullut mieheksi ja tahdon luoda itselleni ehjän ja\nkokonaisen elämän, tulevaisuuden ja perheen.\n\nHELLIN HÖÖK (katkerasti).\n\nPerheen? Todellakin! Puhtaan ja untuvaisen pesän, jossa kaino kana\nmunii hyveen kultaisia munia... (Nauraa viiltävän ylimielisesti.)\n\nUUNO CLAUS (raivostuen).\n\nLakkaa nauramasta! Tarjoan sinulle edelleenkin toverillisen\nystävyyteni, jos haluat. Mutta rakastajanasi lakkaa minua ajattelemasta\ntästä hetkestä alkaen. (Ojentaa kätensä hyvästiksi.) Tällä kertaa...\nhyvästi, Hellin.\n\nHELLIN HÖÖK (nostaen torjuvasti kätensä).\n\nVielä sana... Kauanko on jo kestänyt tuota... kihlausaikaa?\n\nUUNO CLAUS (iloisesti).\n\nJo toista vuotta.\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nOoho! (Salaisen uhkaavasti.) Ja samalla rakastajan-suhde vanhenevaan\nvaimoon...\n\nUUNO CLAUS.\n\nRatkaisevien sanojen sanominen on useimmille ihmisille vaikeaa. Niin\nminullekin.\n\nHELLIN HÖÖK (ivallisena).\n\nJa hän, tuo onnellinen... hän on viaton ja tietämätön kuin apulaispapin\nmorsian syreenien kukkimisaikaan, vai kuinka?\n\nUUNO CLAUS (kärsimättömästi).\n\nTietenkin. Hän älköön saako kärsiä meidän lankeemuksistamme. Sehän\nolisi...\n\nHELLIN HÖÖK (äkkiä, käskevästi).\n\nMene puhelimeen. (Clausin hämmästyessä.) Niin, niin... Kutsu hänet\ntänne. (Salaperäisen peittelevästi.) Mehän tunnemme hänet... Gabriel\nja minä. Tähän suloiseen salaisuuteen ette toki voi olla vihkimättä\nentistä opettajaanne ja... (Tuimasti.) Niin, niini (Heittäytyen\nsamassa ilakointiin.) Kihlajaiset, kymmenvuotisen avion muistojuhla ja\nviisivuotisen rakkaussuhteen päättäjäisjuhla! Miten sopivaa... (Yhä\nkäskevämmin.) Kutsu hänet!\n\nUUNO CLAUS.\n\nVarsinkaan tuollaisessa mielentilassa et kykene häntä ottamaan vastaan\noikealla tavalla. Siis... turha pyytää.\n\nHELLIN HÖÖK (hillityn uhkaavasti).\n\nMinähän en pyydä, hyvä herra. Minä käsken. Valitse itse: jos kutsut\nhänet tänne, lupaan ottaa hänet vastaan \"oikealla tavalla\". (Yhä\nhitaammin ja painavammin.) Mutta jos et kutsu, soitan tänne Gabrielin\nja paljastan suhteemme jokaista hermosäiettä myöten, sen jokaiseen\nriemuun ja tuskaan saakka...\n\nUUNO CLAUS.\n\nJa luuletko minun uskovan, että ryhtyisit tuollaiseen luonnottomuuteen?\n\nHELLIN HÖÖK (menee puhelinpöydän luo; tarttuu kuulotorveen).\n\nTulet sen kyllä uskomaan.\n\nUUNO CLAUS (riistäen kuulotorven rouva Höökiltä).\n\nSitä en salli. (Puhelimeen.) 39707. (Hellin Höökille.) Sehän olisi\nsinulle samaa kuin...\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nJa entä sinulle?\n\nUUNO CLAUS (puhelimeen).\n\nHalloo... Ah, Lailako? Kuule, rouva Höök kutsuu sinut kaikin mokomin\ntänne, luokseen... (Lyhyt paussi.) Ei, ei, näin on parempi, usko minua.\nMeillähän on sitten myöhemmin... (Lyhyt paussi.) Hyvin hyvä. Siinä\nteet kauniisti ja oikein... (Lyhyt paussi.) Niin, mahdollisimman pian,\nautolla... (Sulkee puhelimen; naurahtaen.) Taisinpa olla aika aasi.\nAntaa sillä tavalla peloittaa itsensä... mustasukkaisen naisen!\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nPäinvastoin: näit ensi kerran edessäsi naisen sydämen, jolle äkkiä\nelämä avautuu kauhistuttavana tyhjyytenä, ja kavahdit, syystä kyllä,\nsen epätoivoista voimaa...\n\nUUNO CLAUS.\n\nMiksi teeskennellä suurilla sanoilla? Luuletko sinä lievittäväsi tuota\n\"tyhjyyttä\" sillä, että hankkisit kaiken lisäksi itsellesi vielä\navioeron, paljastamalla suhteemme Gabrielille?\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nEn, sitä en luule. Mutta jos saan samalla tuhotuksi sinun \"nuoren\nonnesi\", nauran yksinäisessä kammiossa ja elän, elän kirvelevän ihanaa\ntuskan elämää. Sekin on parempaa kuin tyhjäsilmäinen tuijotus täällä...\nmoralistin vankilassa.\n\nUUNO CLAUS (tuimasti).\n\nEnsiksikin... mitä on sinun miehelläsi tekemistä minun \"nuoren onneni\"\nkanssa? Siihen ei hänen sormensa ulotu...\n\nHELLIN HÖÖK (keskeyttäen; kiihkeästi, kuin jo edeltäpäin voitostaan\nriemuiten).\n\nVai ei? Koetetaanpa! Sinä et tiedä, miten tuhoava myrkky on moralistin\nsiveyssaarna. Ja vieläkin enemmän: se kuristaa vähitellen teidän\nrakkautenne kuin syöpä elävän ruumiin...\n\nUUNO CLAUS (keskeyttäen).\n\nTurha jatkaa... Se vain muista, että... (Ovikello soi lyhyesti ja\nvarmasti.) Hän tulee...\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nJa mitä minun piti muistaa?\n\nUUNO CLAUS (on siirtynyt vasemmanpuoliselle ovelle).\n\n... että jos sanallakaan häiritset hänen viatonta mielenrauhaansa, olen\nminä itse paljastava sinun uskottomuutesi Gabrielille.\n\nHELLIN HÖÖK (siirtyy peräovelle; täältä arvoituksellisesti, puoleksi\nitsekseen).\n\nEhkäpä tahtoisinkin... ennen kaikkea muuta juuri jälkimmäisen\ntapahtuvaksi. (Kääntyy, katoaa ruokailuhuoneeseen.)\n\nUUNO CLAUS poistuu samassa vasemmalle; näyttämö hetkisen tyhjänä.\n\n\nIII KOHTAUS.\n\nLAILA KENA nuori, siro, hienosti puettu ja varmaeleinen tyttö, ja Uuno\nClaus vasemmalta.\n\nUUNO CLAUS aikoo vetää Lailan puoleensa ja suudella.\n\nLAILA KENA (estää siroin elein; loitoten).\n\nSo-soo... olen tullut vieraisille enkä rendezvous'hun, rakas sulhaseni.\n(Siirtyy etualalle.)\n\nHELLIN HÖÖK (tulee peräovesta kantaen tarjottimella kolme täysinäistä\nviinipikaria; jo tullessaan teeskennellen suurta iloa).\n\nPienen juhlamme parhain viini... (laskien tarjottimen pöydälle)\ntietenkin nuorille rakastuneille. (Lähestyy Lailaa; ottaen kädestä.)\nTerve tuloa! (Suudeltuaan Lailaa poskelle.) Miten iloiseksi Gabriel\ntuleekaan, kun hän kuulee, että hänen paras ystävänsä ja hänen kaunein\noppilaansa...\n\nLAILA KENA (helakasti nauraen).\n\nVielä mitä! Olin koulutyttönä armottoman ruma...\n\nHELLIN HÖÖK (käyden istumaan keskipöydän ääreen ja viitaten samalla\nneiti Kenan istuutumaan vasemmalle sohvaan).\n\nNyt varmaan liioittelette, neiti! Vai mitä arvelet, sinä sulhanen\nsiellä?\n\nUUNO CLAUS joka on jäänyt taka-alalle epätietoisena ja hermostuneen\nnäköisenä, nyökkää hieman hätäisesti.\n\nLAILA KENA (jatkaen leikkiään).\n\nJa sitäpaitsi... loistin tohtori Höökin tunneilla etupäässä pelkillä\nmoraalittomuuksilla: lunttauksilla, rakastumisilla ja sensemmoisilla...\n(Uuno Clausille.) Niin, niin, Uuno, sinä olit niistä vain yksi muitten\njoukossa...\n\nHELLIN HÖÖK (yhtyen leikkiin).\n\nRakastumisista vai sensemmoisistako?\n\nLAILA KENA.\n\nMolemmistakin! (Nauraa raikkaasti.)\n\nHELLIN HÖÖK (Uuno Clausille).\n\nNo mutta, sulhasparka! Miksi et tarjoa naisillesi viinilasia? (Uuno\nClausin ojentaessa lasia hänelle.) Mehän aivan näännymme viinin ja\nkavaljeerin puutteeseen...\n\nLAILA KENA (Uuno Clausin tuodessa hänen pikariaan; rouva Höokille\ntarkoittaen).\n\nUuno parka on näin naisten seurassa toistaiseksi perin saamaton.\n(Ilakoivasti.) Hänhän vannoo melkein joka päivä, ettei hänellä ole\nollut edes rakastajatartakaan. Ajatelkaas! Mutta se on hänen ainoa\nvikansa, joka kyllä korjautunee...\n\nHELLIN HÖÖK yhtyy nauruun; juovat maljan Uuno Clausin seisoessa\nsynkkänä taka-alalla.\n\nLAILA KENA.\n\nNo, mutta mitä, Uuno? joko sinä taas unohdut sinne kainostelemaan? Etkö\nmuista, että viinimaljan ohella poltan aina savukkeen...\n\nUUNO CLAUS (hätääntyen; kiirehtien tarjoamaan).\n\nEn, en ole sellaista... (Ihmetellen.) Mehän olemme yhdessä viiniä\ntuskin maistaneetkaan...\n\nLAILA KENA (kuivan terävästi). Ikävä kyllä.\n\nUUNO CLAUS.\n\nJa... salli minun sanoa, että puhut tänä iltana aivan kuin...\nulkopuolelta itseäsi...\n\nLAILA KENA (leikillisen älykkäästi).\n\nSisäpuolelta, vakuutan sen, ja itsestäni! (Rouva Höökille.) Katsokaas,\nrouva Höök, hän ihmettelee, kun täällä, teidän kokeneessa ja\nvapaamielisessä seurassanne, puhun itsestäni, omasta, todellisesta\nitsestäni. (Uuno Clausin puoleen kääntyen.) Siitä näet, Uuno, että\nyksin sinun seurassasi se on ollut mahdotonta, ja siksi, että sinä\netupäässä haikailet aviollisen sataman uskollisuuden ankkureista,\njoissa pienet haavelaivat kelluilevat violetinvärisessä iltahämyssä...\n(Päättää puheensa raikuvaan nauruun.)\n\nUUNO CLAUS (syvästi loukkaantuneena).\n\nNo mutta, Laila...\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nMistähän nuo miesparat ovat saaneet päähänsä, että he muka miellyttävät\nnaisia vanhanaikaisilla, ihanteellisilla ihanuuksilla?...\n\nLAILA KENA (hyväntuulisesti nauraen).\n\nKatsokaas, rouva, naiset ovat kehittyneet tälle vuosisadalle, mutta\nmiehet ovat jääneet edelliselle.\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nJa jos se nyt saattaisi... tuo tuollainen pukea naista, niin miehessä\nse ei ole muuta kuin...\n\nLAILA KENA (iskien väliin).\n\nLammasnaamaista Aabelia!\n\nHELLIN HÖÖK (jatkaen; kuin iskien Uuno Clausia suoraan kasvoihin).\n\nTai suoraan sanoen — valhetta!\n\nLAILA KENA.\n\nAi, ai, rouva, nyt minun täytyy jo ruveta sulhastani puolustamaan\n— vastaiskulla! Teidän miehenne aataminaikuiset siveysopit ovat\nhidastaneet hänen oikean luontonsa kehittymistä. Katsokaas, nuo\nlattearintaisen Kantin \"kategooriset imperatiivit\" ja \"Ding an sich'it\"\neivät todellakaan sovi miehenaluille, jotka ottavat ne täydestä. Me\ntytöt sensijaan, aikaisemmin kehittyneinä, nauroimme niille täyttä\nkurkkua ja ristimme rakkaan tohtorimmekin — ajatelkaas! — me sanoimme\nhäntä \"terveen järjen antinomiaksi\", ihan itsensä Kantin mukaan...\n(Nauraa heleästi.)\n\nUUNO CLAUS (tuimasti, painavasti).\n\nTervettä järkeä olisi lopettaa tämä vierailu ja lähteä, Laila!\n\nHELLIN HÖÖK (tarkoituksellisesti).\n\nÄlä koetakaan paeta, poikaseni...\n\nUUNO CLAUS (yhä tuimemmin; melkein karkeasti).\n\nLähden ja sillä hyvä!\n\nLAILA KENA.\n\nKas, tuosta äänestä minä pidän. (Nousten.) Se oli muuten omakin\naikomukseni, sillä auto odottaa, ja (Uuno Clausille) tiedätkös,\nolen valmistanut sinulle yllätyksen. No, no, älä säikähdä. (Tarttuu\nUuno Clausin käsivarteen.) Olen kutsunut luokseni kaksi kirjailijaa\nja muutaman näyttelijättären. Täytyyhän sinun oppia hieman elämää,\nkatsos... (Rouva Höökille.) Nuo näyttelijättäret ovat aika kananpäitä,\nmutta he ovat ihastuttavia ja oikeita kanoja. Ja nuo kynäniekat...\nitserakkaita höyrypäitä, mutta — todellisia kukkoja, jotka osaavat\nkeikkua kanatarhassa ilman... \"kategoorisia imperatiiveja\"! (Jälleen\nUuno Clausille leikillisesti.) Siinäs sen kuulit, senkin hyveen\nsankari!\n\nHELLIN HÖÖK (on noussut).\n\nTiedättekö, neiti Laila, luulin ennen tuloanne, että tänne oli\nsaapumassa joku myöhäissyntyinen perhekana tai sinisilmäinen\nlaupeudensisar ja säälin teitä jo edeltäpäin... (Käyden vakavaksi.)\nMutta nyt! Nyt kun näen teidät elämää kokeneeksi ja...\n\nLAILA KENA (keskeyttäen).\n\nOh, en liene paljoakaan kokenut, minä vain tiedän yhtä ja toista...\n(Painautuen Uuno Clausin puoleen.) Ja sen, että rakkaassa sulhasessani\non kyllä oikea aines tulla... miehekseni ja minun... herrakseni...\n\nUUNO CLAUS (puoliksi kuiskaten).\n\nLähtekäämme...\n\nHELLIN HÖÖK (pysähdyttäen kiihkeästi).\n\nSitä ennen pieni totuus. (Laila Kenan kääntyessä odottavasti.) Neiti\nLaila, te totesitte äsken sulhasenne saamattomaksi haaveilijaksi.\nTeidän lienee terveellistä tietää koko elämäänne varten, että olette\nsiinä luulossa pahasti erehtynyt.\n\nLAILA KENA (vähän pistävästi).\n\nNo, sitä parempi, rouva Höök!\n\nHELLIN HÖÖK (närkästyen).\n\nNiinkö arvelette? Siinä tapauksessa kestänette hymyillen senkin\ntosiasian, että hän — tuo mies tuossa! — on heikkoudestaan huolimatta...\n\nUUNO CLAUS ( huudahtaen).\n\nHellin, minä kiellän!\n\nLAILA KENA loittonee kavahtaen.\n\nHELLIN HÖÖK (jatkaen järkkymättömänä).\n\n... on ollut morsiamelleen myöskin... petturi.\n\nUUNO CLAUS (lähestyen; Lailalle). Älä kuuntele häntä, Laila,\nlähtekäämme...\n\nLAILA KENA (työntäen sulhasensa pois).\n\nKuuntelen kyllä. Puhukaa.\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nTe olette ollut kihloissa yli vuoden, ja tähän päivään saakka on Uuno\nClaus ollut rakastajani. Ei muuta.\n\nLAILA KENA (katsottuaan Uuno Clausia enemmän ihmeissään kuin\nkauhistuneena).\n\nMutta miksi, Uuno, miksi? Jos kerran minua rakastit...\n\nHELLIN HÖÖK (väliin).\n\nLuultavasti säästääkseen morsiamensa kunniankruunun vihkipallille\nsaakka...\n\nLAILA KENA.\n\nEi, ei! Sano, Uuno, että et todella ollut minuun rakastunut tai että...\nvasta nyt olet rakkauteen syttynyt, niin ymmärrän sinut enkä moiti\nsanallakaan.\n\nUUNO CLAUS (kiihkeästi).\n\nEi, Laila, sinua yksin rakastan ja olen rakastanut... (Lähestyen;\nLailan loitotessa.) Koeta ymmärtää minua! En päässyt kahleistani irti\nniin äkkiä, niin ratkaisevasti kuin olisi pitänyt... Joskus pidin tuota\nkaikkea luonnollisena — niin tekevät monen monet nuoret miehet — joskus\ninhosin itseäni. Mutta ylinnä loisti minulle — usko minua — loisti\nihana ajatus, että saan kantaa sinut ehjänä ja koskemattomana kotimme\nkynnyksen yli. Ja tämä, juuri tämä on parhain todistus rakkaudestani\nsinuun. Uskothan, rakas...?\n\nLAILA KENA (halveksivasti).\n\nMiten typerää. (Purevasti.) Viime vuosisadalla, kuulemma, nuoret herrat\nrakastelivat katutyttöjä, säilyttääkseen tahrattomina morsiantensa\ntunturikyyhkyiset sydämet. Ja muutamat heistä! He sovelluttivat\nvanhenevien setäukkojensa lemmenkaihoiset rouvat samaan luvalliseen ja\njalomieliseen tarkoitukseen. Mutta perhetytöt kituivat pakonalaisessa\nkoskemattomuudessaan, kunnes saivat onnen tarjota virkistävää vaihtelua\naviolliseen satamaan ajautuneille haaksirikkoisille...\n\nUUNO CLAUS (heikosti).\n\nMutta Laila, tämä on toista! Olin nuori ja kokematon, kun...\n\nLAILA KENA (painavasti).\n\nTämä on juuri samaa, Uuno Claus. Miksi et ottanut minua, morsiantasi?\nEt, koska pidit valheellista puhtautta parempana. Et, et uskaltanut,\nkoska luonteesi on heikko ja sydämesi epärehellinen. (Rouva\nHöokille.) Kiitän teitä, rouva, että sallitte minun nähdä ajoissa\ntämän herrasmiehen pikkusynnit, jotka ovat todella meille, nykyajan\nnaisille, liian vanhanaikaisia... (Purevasti.) Teille, hyvä rouva, ne\nriittänevät. Hyvästi. (Kulkee kohti eteisen ovea.)\n\nUUNO CLAUS (ovella; kädet puoleksi pyytävässä, puoleksi estävässä\nasennossa).\n\nSalli minun seurata, Laila!\n\nLAILA KENA (jäätävän kylmästi).\n\nJa rohkenisitko todellakin? (Viittaa Uuno Clausia siirtymään syrjään.)\n\nUUNO CLAUS siirtyy vaistomaisesti totellen etualalle.\n\nLAILA KENA (ovella kääntyen; Uuno Clausille).\n\nMinä vaadin rakastamaltani mieheltä vain rehellisyyttä ja tervettä\njärkeä. (Puolittain surullisesti puolittain ivallisesti.) Vahinko,\nettä sinun kaikista hyveistäsi puuttuu... vain nämä kaksi. (Katoaa\nvasemmalle.)\n\nHELLIN HÖÖK ja Uuno Claus seisovat kuin lyötyinä paikoillaan, kunnes\nulkoa kuuluu auton lähtöhurina ja autotorven toitotus, jolloin he\nikäänkuin havahtuvat ja katsovat hetken toinen toisiinsa.\n\nUUNO CLAUS (masentuneena).\n\nHän läksi...\n\nHELLIN HÖÖK (lähestyen).\n\nÄlä välitä hänestä, rakas... Hänhän oli kylmä ja tunnoton nainen,\nvailla naisellista sääliä...\n\nUUNO CLAUS (puoleksi itsekseen).\n\nEi, hän oli oikeassa.\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nEi kyyneltäkään silmissä, ei pienintäkään kaihoa jäähyväissanoissa.\n(Liikehtii ikäänkuin vapautuakseen koko asiasta.) Ooh, olenpa\nonnellinen, että kuulun niihin vanhanaikaisiin naisiin...\n\nUUNO CLAUS (yhä varmemmin äänenpainoin).\n\nHän oli oikeassa. Ja se, juuri se täytyy minun saada hänelle sanoa\nvielä tänä iltana.\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nJa ruikutella anteeksiantoa, vai...? Ehkäpä saatkin! Luultavasti hän\nkykeni olemaan noin ylevän ylpeä vain kilpailijattaren läsnäollessa...\nOoh, mekin, \"viime vuosisadan\" naiset, mekin osasimme tuon tempun\naikoinamme...\n\nUUNO CLAUS (puoleksi itsekseen).\n\nNiin, tunnen olevani valmis odottamaan, kärsimään ja...\nrukoilemaankin... Mitä tahansa! Sillä nyt vasta hänen kaiken\nkauneutensa ymmärrän. Ja kerran... hän on uskova rehellisyyteeni...\n(Aikoo poistua.)\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nNo, mikä kiire, nuori herra? Etkö muista, että uhkasit paljastaa\nuskottomuuteni Gabrielille, jos minä häiritsisin morsiamesi viatonta\nmielenrauhaa... Nyt olen sen tehnyt. Ja sinä! Ajattele omaa kostoasi...\n\nUUNO CLAUS (kuin itsekseen ihmetellen).\n\nEn ole... en todellakaan ole muistanut sinua edes pahantekosi vuoksi.\nHyvästi. (Menee eteisen ovelle saakka.)\n\nHELLIN HÖÖK (on vetänyt poveltaan shekkipaperin, nostaa sen Uuno\nClausia kohti).\n\nKatso tänne! (Uuno Clausin kääntyessä.) Väärentämäsi shekki...\n\nUUNO CLAUS.\n\nMitä tarkoitat?\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nLuuletko entisen morsiamesi luottavan enää koskaan sinun\nrehellisyyteesi, jos tämäkin sinun rehellisyytesi näyte tulee\npäivänvaloon? Et... nähtävästi. Siis: istu tuohon. Me odotamme\nGabrielin tuloa.\n\nUUNO CLAUS (retkahtaen tuolille).\n\nNyt on minulle kaikki samantekevää... (Painaa päänsä pöytää vastaan;\nhetken vaitiolo.)\n\nHELLIN HÖÖK (on siirtynyt taemmaksi, katsoo rakastavin, säälin ja\ntuskan ilmein Uuno Clausia, lähestyy, pysähtyy, lähestyy jälleen ja\nkoskettaa hyväillen rakastettunsa hiuksia, hyvänä, sydämellisesti\nhoukuttelevana).\n\nÄlä pelkää, rakas... En tahdo sinulle mitään pahaa. Vain itselleni\nsinut haluan. Ja itseni vapaaksi kaikesta siitä, mikä meitä sitoo.\nAjattele, rakas, kun Gabriel saa kuulla meidän rakkautemme, hän ajaa\nminut luotaan. Ja minä olen vapaa, vapaa! Me olemme kaksi hyljättyä,\nme kuulumme yhteen. Ja me näytämme noille siveyden saarnaajille, että\nmekin osaamme rakastaa ilman peittelyä ja valhetta... Kuuletko, rakas?\n\nUUNO CLAUS (nostaen päätään, muita katsomatta Helliniin).\n\nKuulen kyllä. Mitä tehnetkin, en aio estää. Ja vastaan otan mitä\ntulleekin... (Kuulostelevat, eteisen ovi avataan ja suljetaan, kuuluu\nkolahdus kuin kepin pudotessa lattialle ja samalla pari rykäisyä.)\n\nHELLIN HÖÖK (suudellen yhä istuvaa Uuno Clausia hiuksiin).\n\nNouse, hän tulee... (Asettuvat pöydän lähettyville, oikealle etualalle,\nodottavina seisomaan.)\n\n\nIV KOHTAUS.\n\nGABRIEL HÖÖK (salkku kädessä vasemmalta, hajamielisenä, kuin astuisi\nluokkahuoneeseen, jossa oppilaat seisovat häntä odottaen).\n\nKas niin, kas niin, istukaa lapset, istukaa... (Kulkee yli näyttämön ja\nkatoaa työhuoneeseensa oikealle.)\n\nHELLIN HÖÖK (nostaa käsivartensa koomillisen toivottomana; nauraen\nkatkerasti, matkien).\n\nKas niin, kas niin... Lapset, lapset! (On siirtynyt taka-alalle.)\n\nUUNO CLAUS (siirtyen vasemmalta etualalle, naurahtaen ivallisesti).\n\nÄlä ole milläsikään... Kohta hän ajaa nämä \"lapset\" ruoskalla ulos...\ntemppelistään.\n\nHELLIN HÖÖK (ruokailuhuoneen ovelta; hermostuneen leikillisesti). Sano\nennemminkin paratiisista! (Yhä ivallisemmin.) Kuin seraafi... miekalla\nja tuomiolla.\n\nGABRIEL HÖÖK (oikealta, hyväntahtoisesti).\n\nKas niin, kas niin, jatkakaamme... Mihinkä me taas jäimmekään?...\n\nUUNO CLAUS (melkein malttinsa menettäen).\n\nLäksyssäkö!?\n\nGABRIEL HÖÖK (hieman hämmästyen).\n\nNiin, tuota... tarkoitan... keskustelussamme... Siis oikeastaan:\nelämän läksyssä! (Nauraa hykertäen omalle sukkeluudelleen.) Sinäpä sen\nsanoit...\n\nUUNO CLAUS (tarkoituksellisesti).\n\nJos muistan oikein... me joimme maljoja uskollisuudelle.\n\nGABRIEL HÖÖK (nostaen ihastuneena käsiään).\n\nAivan oikein, aivan oikein... Ja luulenpa, että se kannattaa uudet\nmaljat... (Tarttuu viinipulloon ja aikoo ryhtyä kaatamaan laseihin,\npuoleksi itsekseen höpisten.) Totisesti kannattaakin...\n\nHELLIN HÖÖK (peräovelta, jyrkästi).\n\nEi kannata!\n\nGABRIEL HÖÖK kääntyy hämmästyneenä ympäri.\n\nHELLIN HÖÖK (tullen keskinäyttämölle; rauhallisen päättävästi).\n\nEi kannata, Gabriel, usko minua.\n\nGABRIEL HÖÖK (yhä iloisemmin).\n\nVai ei kannata? Me juomme viiniä niin harvoin, tuskin kerran vuodessa,\nniin että... (Aikoo taas ryhtyä kaatamaan.)\n\nHELLIN HÖÖK (tiukasti).\n\nEntä jos ne olisivatkin olleet... valheen maljoja?\n\nGABRIEL HÖÖK (nipistää rouvaansa leikillisesti korvasta).\n\nAi, ai, rakas vaimoni, olet itse taitanut juoda liikaa tätä makiata\nviinaa... (Ryhtyy jälleen kaatamaani naureskellen tyytyväisenä.)\nKuinkas nyt uskollisuuden maljat olisivat olleet... valheen maljoja?\n\nUUNO CLAUS (iskevän jyrkästi).\n\nSiinä tapauksessa tietenkin, että uskollisuutta ei olisi ollut\nolemassakaan.\n\nGABRIEL HÖÖK katsoo kummastuneena Uuno Clausiin, panee viinipullon\nsyrjään ja istahtaa pöydän oikeanpuoliseen päähän.\n\nHELLIN HÖÖK (istuuduttuaan pöydän luo, kasvot kohti katsomoa).\n\nNiin, mitä tekisit, Gabriel, jos sinun oma vaimosi olisi ollut sinulle\nuskoton?\n\nGABRIEL HÖÖK (naurahdellen, epätietoisena).\n\nEsitätpäs sinä kummallisen tapauksen... (Ikäänkuin tarttuen\nkiinni tärkeään keskustelukysymykseen.) Mutta... niin, meidän\nvelvollisuutemmehan on ajatella selviksi — teoriassa —\nmahdottomimmatkin mahdollisuudet, voidaksemme... (Yhä terävämmin.)\nTodellakin! Jos ajattelen suuria moraalifilosofeja, esimerkiksi Kantin\nrigoristista oikeuskäsitystä ja Hegelin spekulatiivista idealismia...\n\nHELLIN HÖÖK (purskahtaen vähäksyvään nauruun).\n\nEntäs Lutherin pitkää katkismusta?\n\nGABRIEL HÖÖK (yhä koomillisen totisena).\n\nNiin, senkään nojalla en voisi tulla muuhun kuin tuomitsevaan, sangen\ntuomitsevaan tulokseen...\n\nHELLIN HÖÖK (nousee äkkiä, uhmaavasti).\n\nTuomitse sitten! Sinulla on kyllä syytä, Gabriel parka.\n\nGABRIEL HÖÖK (katsoo vaimoansa ja Uuno Clausia, käy yhä\nepätietoisemmaksi, joutuu hätään; hiljaisesti).\n\nJa mitä pitäisi minun sitten tuomita?\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nMeidät molemmat.\n\nGABRIEL HÖÖK (voimattomana, vavisten).\n\nMitä te olette tehneet?\n\nHELLIN HÖÖK (vakavasti).\n\nJo kauan on hän ollut minun rakastajani. Äsken hylkäsi hänen\nmorsiamensa hänet, salaisuuden paljastuttua. Nyt on sinun tehtäväsi\ntuomita minut.\n\nUUNO CLAUS (Gabriel Höökille).\n\nJa myöskin minut. Minkä hyvityksen vaatinetkin, olen sen täyttävä.\nMutta sitä ennen... minun on suoritettava täysi tilinteko sille\nnaiselle, jota rakastan. Palaan nopeasti takaisin... tuomiotasi\nkuulemaan. (Siirtyy vasemmalle ovelle.)\n\nHELLIN HÖÖK (kuin hätkähtäen).\n\nVieläkö toivot jotain... häneltä?\n\nUUNO CLAUS (ovelta).\n\nEn mitään muuta kuin... puhua ja tunnustaa kaikki. (Poistuu.)\n\nGABRIEL HÖÖK (on istunut melkein höperön näköisenä, avuttomana).\n\nMiksi olet sen tehnyt, rakas vaimoni?\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nMiksi, miksi, miksi! Minultako sitä kysyt? Hae vastaus ennemminkin\nmoraalioppiesi tomuisista kirjoista.\n\nGABRIEL HÖÖK (nousten, kooten koko voimansa).\n\nMiksi? Vastaa! Minä kysyn.\n\nHELLIN HÖÖK (aluksi ivallisen välinpitämättömästi, olkaansa kohauttaen).\n\nNuket ja kuolleet kuvat eivät kykene vastaamaan, vaikka muumiot\nhuutaisivat. Aja minut pois, ota avioero, ja asiamme on selvä ilman\nmoraalisia saivarteluja, joita vihaan, vihaan, vihaan...\n\nGABRIEL HÖÖK (lähestyen, hellästi).\n\nRakas Hellin, olenko jollain tavalla, tietämättäni... rikkonut sinua\nvastaan?\n\nHELLIN HÖÖK (katkeran ivallisena).\n\nRikkonut? Mikä kysymys! Kuinka hyveen esikuva, niin, todellakin kuva...\nvoisi rikkoa elävää olentoa vastaan?\n\nGABRIEL HÖÖK (hyväntahtoisen selittävästi).\n\nNyt, rakas Hellin, puhut kummallisen ristiriitaisesti. Ensin vertaat\nitseäsi nukkeen ja kuolleeseen kuvaan ja nyt... tuomitset minut\nelottomaksi kuvaksi. Ymmärräthän?\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nEn, en! Minä iloitsen vain... Siitä nimittäin, että osaan olla vielä\nristiriitainen! Sehän on elämää! Sinun järkevyytesi mittakeppi\nei ole siis vielä kyennyt minua mestaroimaan opinkaavaksi eikä\nerehtymättömäksi päätelmäksi, joka tappaa, tappaa, tappaa...\n\nGABRIEL HÖÖK (liikehtien epävarman näköisenä, suuresti hämmästyneenä,\nliikuttavasti).\n\nMinä, minäkö olisin jollain tavalla... tuhonnut elämää sinussa, jota\nolen rakastanut yli kaiken, minä joka kartan tallaamasta pienintäkin\nhyönteistä ja kukkaa kävelypolullani? Muistathan... joka kerta...\nsadekuuron tullen kannan kaikki kukkamme parvekkeelle elävöittääkseni\nne taivaan kosteudella. Kun tuon ne takaisin, asetan niiden kukat\naurinkoa kohti ja iloitsen niiden puolesta päivän alkaessa paistaa.\n(Lähestyen, koskettaen vaimoaan hyväilevästä) Olisinko yhden kukistani,\nkaikista kauneimman, unohtanut varjoon, estänyt sen auringosta ja...\nsurmannut?...\n\nHELLIN HÖÖK kääntyy tuskallisen liikutettuna poispäin, siirtyy\nvasemmalle.\n\nGABRIEL HÖÖK (painuen pöydän luo tuolille; masentuneena).\n\nJos sellaista on tapahtunut, silloinhan... (itseään kauhistuen) syy on\nminussa eikä...\n\nHELLIN HÖÖK (tyynesti, surumielisesti).\n\nSinä suljit minut... jonkinlaisena prinsessana lasiseen arkkuun,\njota sinä nimittelit ihanaksi puhtaudeksi, yleväksi kauneudeksi,\nikuiseksi uskollisuudeksi, onnelliseksi elämäksi ja jos joksikin. Mutta\nminusta... se oli sittenkin ruumisarkku, josta minun täytyi, täytyi\nponnistautua maanpinnalle ennen hautajaismenoja. Siinä on minun elämäni\ntotuus, Gabriel.\n\nGABRIEL HÖÖK (ikäänkuin valaistuen, intomielisesti).\n\nSilloinhan... olen tallannut elämänpolkuni parhaan kukan,\ntietämättäni... Ja nyt, kun sen kuulen, on minun palattava\ntaaksepäin... tihutyötäni korjaamaan... (Nousee, lähestyy vaimoansa.)\n\nHELLIN HÖÖK (pysähdyttäen miehensä kädenliikkeellä; jyrkästi).\n\nOdota. Siinä oli totuus, mutta ei vielä... alastomimmillaan. Lisäksi\nolen tehnyt myöskin... pyhäinhäväistyksen! (Ylpeänä.) Turhamaisuudesta,\nkoreileviin pukuihin, sormuksiin, rannerenkaisiin, monenlaiseen itseni\nkaunistamiseen olen tarvinnut rahaa. Ja tiedätkö, mistä olen sitä\nottanut? (Ärsyttävän uhmaavasti.) Kaarina-vainajamme muistorahastosta!\nYmmärrät kai, että sinun _on_ ajettava minut talostasi... Et toki voi\nsietää hänen muistonsa tahraajaa silmiesi edessä?\n\nGABRIEL HÖÖK.\n\nEi, ei, rakas! Sehän oli sittenkin vain rakkautemme maallinen merkki!\nJa sekin... minun syytäni sekin! Minä kehno... En kykene, en ymmärrä...\npäähänpinttyneitten ennakkoluulojen kahleissa... en osaa tarjota\nvaimolleni rahaa edes välttämättömiin tarpeisiin... (Lähestyen.) Ei,\nei, Hellin, sinua en päästä eroamaan! Meidän täytyy jatkaa... ihmisinä\nja kehittää ja kasvattaa toisiamme...\n\nHELLIN HÖÖK (liikehtien, melkein kauhistuneena).\n\nJoko taas, joko taas? Kehittää ja kasvattaa? Kasvattaa ja kehittää?\nJoko taas alkaa tuo moraaliopetus, aamusta iltaan ja illasta aamuyöhön,\nkäsky käskyn jälkeen, selitys selityksen jälkeen...\n\nGABRIEL HÖÖK.\n\nRauhoitu, rakas Hellin. Tarkoitin vain sitä, että... erehdyksemme\nhuomattuamme... minun on kuritettava itseäni ja saatava sinulle\nselväksi, että ylhäisen puhtauden valossa uskottomuus omalle miehelle,\nsehän on... (Ovikello soi reippaasti ja varmasti.)\n\nHELLIN HÖÖK (puoliksi itsekseen, ihastuneesti).\n\nSe on hän... (Rientää välittömästi eteistä kohti, ovelta.) Niin, entäpä\njos haluamalla haluaisin eroa sinusta ja... Niin, mitäs sitten? (Katsoo\neteiseen.)\n\nGABRIEL HÖÖK siirtyy oikealle ja istuu masentuneena puhelinpöydän\nviereen tuolille.\n\nHELLIN HÖÖK (eteisestä, näkymättömistä, iloisesti).\n\nTulithan kuitenkin! Pelkäsin jo, että et palaisikaan... (Palaa\nnäyttämölle, jää odottamaan ihastuneena Uuno Clausin astumista sisään.)\n\n\nV KOHTAUS.\n\nUuno Claus astuu vasemmalta kuin uutena miehenä, käynniltään varmana,\nkasvot onnesta loistaen.\n\nUUNO CLAUS (tullen suoraan etunäyttämölle, molemmille).\n\nTietäkää... kerroin kaikki! Myöskin sen, että minua uhkasi viranmenetys\nja häpeä. Ja hän, tuo jalo nainen, hän syleili minua säälillä ja\nuudella rakkaudella, jonka kaltaista emme olleet kumpikaan kokeneet.\nNiin, hän ottaa minut vastaan vaikka... vankilasta. (Erikoisesti Hellin\nHöökille, painavasti.) Minua ei voida siis enää millään uhata.\n\nHELLIN HÖÖK (jäykästi, miltei turtana iskusta).\n\nEikö millään?\n\nUUNO CLAUS (onnellisesti).\n\nEi millään! Kihlaus julkaistaan huomenna. Ja häät! Ne tulevat\nitsestään...\n\nHELLIN HÖÖK (parahtaa särkyneeseen nauruun).\n\nHäät? Häät? Hä... hä... hä... Ha-haha-haa... (Kiertäen näyttämöä,\njatkaen nauruaan, joka muuttuu välillä ilakoivaksi ja heleäksikin;\nkatoaa ruokailuhuoneeseen.)\n\nGABRIEL HÖÖK (katsoo ihmetellen Uuno Clausiin, nousee seisoalleen,\nsiirtyy taka-alalle, palaa hädissään takaisin).\n\nMiksi hän nauroi?\n\nUUNO CLAUS (aavistaen naurun teeskentelyksi).\n\nNiin, miksi?\n\nGABRIEL HÖÖK (hätäisenä).\n\nOnko se sairautta? (Kauhistuen.) Kukaties...\n\nUUNO CLAUS (puoliksi itsekseen).\n\nEn, sitä en luule. (Yhä varmistuen.) Sairautta se ei ole.\n\nGABRIEL HÖÖK.\n\nMitä sitten, mitä sitten? Tämähän on...\n\nHELLIN HÖÖK (palaa takaisin kädessä viinilasi, yhä nauraen, muita nyt\nluonnollisesti ja raikkaasti).\n\nNo, mutta Gabriel! Etkö sinä nyt ymmärrä? Tämähän oli vain\nkihlajaisnäytelmää... Etkä sinä, ukko parka, osaa edes onnitella?\n(Uuno Clausille, herttaisesti.) Maljasi...(Juo sen pohjaan, purskahtaa\njälleen raikkaaseen nauruun, Uuno Clausille.) Ja sinäkin siinä! Eikö\ntämä jo riitä? Etkö näe, että Gabriel on menehtymäisillään? (Kaataa\nviiniä pöydällä oleviin laseihin.) Niin, niin, hän on jo saanut\ntarpeellisen opetuksen, enkä minä salli enää rakasta ukkoani tämän\nenempää piinata... (Ottaa yhden laseista ja vie sen miehelleen,\nottaa tätä hartioista; katsahtaen samalla pari kertaa vaativasti\nUuno Clausiin.) Etkö sinä jo käsitä? Meillä oli täällä ikävä, ja\nme päätimme tehdä näytelmän. Olin moittinut monesti Uunolle sinua\nkitupiikkisyydestä ja kaikenlaisesta moralisoimisesta, ja me päätimme\npanna sinut koetukselle. (Yltyen taas nauramaan.) Otimme esille\nranskalaisen huvinäytelmäreseptin, tiedäthän: rouva, aviomies ja\nrakastaja, ja keksimme tuon jutun uskottomuudesta... Myönnä, se\noli nerokasta... Uskottomuudesta! (Nauraa pakahtuakseen, hyväillen\nmiestään.) Jos minä vain olisin tietänyt, että se koski sinuun noin...\nihan sydämeen saakka, voi, voi... ja että sinä olet niin vähällä\npetettävissä...\n\nGABRIEL HÖÖK (iloisesti pöllämystyneenä).\n\nOliko se siis todellakin... silkkaa näyttelemistä?\n\nHELLIN HÖÖK (siirtyen pöydän luo, huolettomasti).\n\nEttäs vielä kysytkin! (Ottaa pöydältä pikarin viedäkseen tämän Uuno\nClausille; pysähtyen, vakuuttavasti.) Siinä ei ollut mitään muuta totta\nkuin Uunon kihlaus ja tuo pieni vajaus säästökassassa...\n\nGABRIEL HÖÖK (on noussut ylenpalttisessa ilossa).\n\nOsasittepa olla oikeita... komeljanttareita!\n\nHELLIN HÖÖK.\n\nNiin, niin, rakas hölmö... (Ojentaen Uuno Clausille pikarin; kohottaen\nomansa.) Ja nyt me juomme oivallisen näyttelemisemme kunniaksi! (Katsoo\nvaativasti Uuno Clausiin.) Juommeko vai emmekö?\n\nUUNO CLAUS (hetken katsottuaan; reippaasti, kohteliaasti).\n\nTietenkin juomme.\n\nHELLIN HÖÖK asettuu miesten keskelle, kilistää molempien kanssa; juovat.\n\nGABRIEL HÖÖK (molemmille; hykertäen hyvillään).\n\nSanokaa mitä sanotte, mutta... sellainen näyttelemistaito olisi\npettänyt pienemmänkin hölmön kuin tällaisen näivettyneen...\nmoralistiparan...\n\nVäliverho.\n\n\n\n"]