[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fmH7rtiFhCGdGHakUDAlru-VuTkdVNwjeYdTgd5Bzpz8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},3766,"Kyöpeli","Halme, Kaarle (aka Halla, Raju)",1864,1946,"3766-halme-kaarle-kyopeli","3766__Halme_Kaarle__Kyöpeli","Yksinäytöksinen Huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1915,null,3976,22923,false,[],[],[],"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu maalaistalon pirttiin ja kuvaa hyväntuulista kansanelämää. Henkilökaartoon kuuluu muun muassa talonisäntä, tullimies ja hupsahtanut vanhapiika. Tapahtumat saavat alkunsa kihlaukseen liittyvistä väärinkäsityksistä.","Kaarle Halmeen 'Kyöpeli' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3766. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KYÖPELI\n\nYksinäytöksinen Huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nKAARLE HALME\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1915.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nAatu, isäntä\nOka, tullimies\nEppu |\nKiia | palvelusväkeä\nSelma |\nKaisa |\nSusanna, täti\nAnna-Liisa, naapurin tytär\n\n\n\nTälle näytelmälle, pilan ollessa sen luonteenomaisuutena, on eduksi\nkevyt ja leikihtivä esittäminen. Pieni liioitteleminenkin siellä täällä\nlisää esityksen vaikuttavuutta, jos vain pidetään tarkka raja, ettei se\nkehity reuhaamiseen tai mauttomaan ilvehtimiseen. Hyväntuulinen esitys\nleikkiä laskevassa äänilajissa on pidettävä pohjasävynä.\n\nAatu on reipas ja hyväntuulinen, eikä suuttuessaankaan saa vaikuttaa\nankaralta, vaan ennemmin vähän harmistuneelta. Ikä n. 25 v.\n\nOka on kuivan leikillinen, leveästi hymyilevä, viekassilmäinen\nvanhapoika. Hänen hymystään ja katseestaan voi päättää, että hän on\novelampi kuin miltä hän jutuissaan tahtoo näyttää. Ikä n. 40 v.\n\nEppu on iloinen hulivili; sanoo sanottavansa rohkeasti ja naurusuin.\nIkä n. 25 v.\n\nKiia on yksivakainen ja hidas, juttelee harvakseen ja harkitusti. Ikä\nn. 30 v.\n\nSusanna on vähän hupsahtanut vanhapiika, joka yrittää matkia\nsivistyneen naisen esiintymistä, mutta on sattunut saamaan kiinni\nväärästä päästä. Esiintyminen on pöyhkeilevää, olematta arvokasta — ja\npuheleminen on suun ja sanojen hienostelemista, olematta luontaisen\nkehityksen tulosta. Hän sievistelee ja venyttää sanoja sekä käyttää\nsilmiään mulkoilevasti, ummistaen usein silmäluomiaan. Ikä n. 40 v.\n\nSelma on iloinen ja vähän vallaton. Ikä n. 21 v.\n\nKaisa on toimelias, vilkaspuheinen ja rivakka koko esiintymisessään.\nIkä n. 24 v.\n\nAnna-Liisa on ujo ja arka, mutta muuten hyvin herttainen, pehmeä\nluonne. Ikä n. 18 v.\n\nPirtti on alussa puolipimeä.\n\nOKA (kompuroi ulkoa. Heittää silat ja länget suurella kolinalla uunin\neteen. Mutisee puoli-ääneen). Mikä niitä uusia rinnustimiakin aina\nkatkoo!\n\nSELMA (kurkistaa keittiön ovesta). Joko miehet tulivat?\n\nOKA. Vasta sen äsken juuri laitoin.\n\nSELMA. Kuka sinne tuli?\n\nOKA. Minä.\n\nSELMA (nauraa). Ei!... _Minä_ olen täällä.\n\nOKA. Minä itse.\n\nSELMA. Vai niin! Okahan se on itse. Miksi ei Oka ota valoa?\n\nOKA. Enpähän viitsi noita uusia nappuloita kierrellä.\n\nSELMA (menee ulko-oven pielestä sytyttämään sähkövalon). Kah! Sitä\nvartenhan ne ovatkin.\n\nOKA. Kylläpä leiskahti! Oli silmät viedä!\n\nSELMA. Joko miehet tulivat?\n\nOKA. Jo. Jäivät naapurin poikien juttusille tuonne tallin nurkalle. —\nPoikki se pahus on! Ihka uusi rinnustin.\n\nSELMA. Tulkaa sitten kahville! Ei illallista vielä anneta. (Menee\nkeittiöön.)\n\nOKA (tuo länget mukanaan ja istuutuu pöydän ääreen vasemmalle). No,\neipä kai tähän aikaan päivästä.\n\nKAISA (tulee ulkoa, silittelee hameitaan ja istuutuu pöydän oikealle\npuolelle, pudottaa liinan niskaansa ja rupeaa pahantuulisena\npalmikoitaan korjailemaan).\n\nOKA (vilkaisee sivulleen Kaisaan, mutta ei sano mitään).\n\nKAISA (heittää palmikon niskansa taakse). Jopas se tuli tämäkin ilta!\nLyhyessä ovat jo tämän talon askareet.\n\nOKA. Niin tuli... vuoden viimeinen ilta. Huomennahan on muuttolauantai.\n\nKAISA (nauraa ivallisesti). Eihän Oka ikinä muuta!\n\nOKA. Muuttaakos Kaisa?\n\nKAISA. Mitäpä täällä... mokomassa!\n\nOKA. Muualla ei ole niinkään hyvä! Mikäpä taloa vaivaisi?\n\nKAISA. Kai se talo — mutta ihmiset!\n\nOKA. Isäntä on hyvä...\n\nKAISA (kivahtaa). Ja isännän täti! Nyt se taas on sotkenut moniaitten\nasiat harakanvarpaiksi.\n\nOKA. Kaisanko?\n\nKAISA. Kiia ei katsonutkaan minuun äsken tuolla pihalla, vaikka\nmeidän on pitänyt yhtaikaa jäädä tänne tai lähteä Jokisivulle. (Nojaa\nkyynärpäätä polveen ja naputtelee nyrkillä otsaansa.) On tämäkin vuosi\nmennyt hukkaan! On jo!\n\nOKA (kuivasti). Hukkaanhan ne palvelijan vuodet menevät... siksi kun\nsaa jalkansa oman pöydän alle.\n\nKAISA (vihaisena). Tässä talossa sitä saa toivoa siksi kun kuopataan.\n\nOKA. Hm!\n\nKAISA (pisteliäästi). Siihen asti se Okakin täällä siloja paikkailee.\n\nOKA. Hm!\n\nKAISA. Kauanko lie jo paikkaillutkin! Piimäparrasta harmaapartaan!\n\nOKA. Hm!\n\nKAISA. Mutta minä en aio olla täällä Susannan silmätikkuna. Ratkokoon\nminun puolestani muitten välejä miten paljon huvittaa — mutta ei enää\nminun. Mokomakin tekohurskas!\n\nOKA. Onko ratkonut...?\n\nKAISA. Onko! Sanoinhan, ettei Kiia kurkistanutkaan minuun.\n\nOKA (äkäisesti). Pitäisikö aina sitten kurkistella?\n\nKAISA (toimeliaasti). No, ei aina eikä joka käänteessä, eikä työaikana,\nmutta runtuviikko on eri juttu! Ja varsinkin eri juttu tänään! On\noltava selvillä mitä tehdään.\n\nOKA. Ehkä Kiia onkin selvillä?\n\nKAISA. Mistä?\n\nOKA. Ettei tee mitään.\n\nKAISA. Sanoisi edes sitten!\n\nOKA. No, niin kyllä... sanoisi!\n\nKAISA (itkua estellen). Kun kerran on koko syksyn narraillut.\n\nOKA. Mitenkäs se onkaan se sananlasku...?\n\nKAISA. Älkää te puhuko mitään sananlaskuista! — Toimitittekin minut\ntänne... tuon Susannan syötäväksi. Saisittekin toimittaa asiat selviksi!\n\nOKA. En minä ole luvannut Kaisalle miestä toimittaa.\n\nKAISA (liikahtaa hermostuneesti). En minä ole pyytänyt keneltäkään\nmiestä, mutta ei kenenkään tarvitse liioin santakontitella.\n\nOKA. Mitäpä minä sille mahdan!\n\nKAISA. Olisitte voinut sanoa Kiialle...\n\nOKA. Mitä?\n\nKAISA. Että Susanna on tekohurskas hupsu...\n\nSUSANNA (tulee vasemmalla itsetietoisen ja arvokkaan näköisenä,\nsukankudin kädessä). Mitä se Kaisa minusta sanoo?\n\nKAISA (uhmaavasti). Onko kyöpelin emäntä kuunnellut?\n\nSUSANNA (kiivaasti). Mitä sinä sanot?\n\nKAISA. Onko Susanna jo tullut kuuroksikin?\n\nSUSANNA. Minä en ole kuuro enkä sokea. Mutta miksi sinä nimitit minua?\n\nKAISA (kipakasti). Siksi, miksi koko pitäjä teitä nimittää. Mutta\nomasta puolestani sanon, ettei tarvitse tupata puun ja kuoren väliin!\nValheita olette juorunnut Riialle... ja santakonttina kulkenut.\nTahdotte kai hänet itsellenne!\n\nSUSANNA (suuresti hämmästyvinään). Ei... mutta kuulkaa nyt, hyvät\nihmiset! Kuinka sinä uskallat puhua minulle miehistä! Etkö sinä tunne\nminun siveellistä vaellustani?\n\nKaisa. Hyvin helppo on olla siveellinen, kun ei kukaan välitä!\n\nSUSANNA (vimmastuen). Välitä! Vai välitä! Luuletko ettei minusta\nvälitettäisi, jos minä välittäisin noista inhottavista miehistä,\nmokomista tyhmeliineistä, jotka eivät koskaan tunne oikean naisen\narvoa. Kaikki ovat niinkuin Oka tuossa... sokeita...\n\nOKA (nousee). Niin ovat. He eivät missään näe oikeita naisia. (Menee\nkeittiöön.)\n\nSUSANNA (menee liehakoiden perässä). Kun he kulkevat silmät ummessa\neivätkä katsele...\n\nKAISA (naurahtaa). Pakenevat vain.\n\nSUSANNA (kääntyy ympäri). Minua ei tarvitse paeta, sillä minä olen\noikea nainen ja minulla on harrastuksia — (pudistaa sukankudinta\nKaisalle) — yleviä harrastuksia!\n\nKAISA (nauraa). Kyllä! Kutoa valkoisia villasukkia mustille\nneekeripojille!\n\nSUSANNA. Korkeimman lain täyttämistä se on. Älä naura! Minä tiedän\nsivistyneen naisen velvollisuudet, minä. Mutta sinä et tiedä muuta kuin\nnavettasi, karjasi, porsaasi ja lampaasi, sinä!\n\nAATU (tulee vasemmalta). Mitä nyt taas? Mitä Susanna riitelee?\n\nSUSANNA. Tuo navetta-ihminen kehtaa puhua minulle miehistä ja\nneekeripojista!\n\nAATU. Mikä ihminen?\n\nSUSANNA. Navettapiika! (Aikoo mennä.)\n\nAATU (käskevästi). Susanna jää!\n\nSUSANNA (kääntyy). Ei sitä nyt tarvitse isännänkään niin komennella!\nMutta sellaisia ovat kaikki miehet! Minä halveksin niitä!\n\nKAISA. Ja naisia myös...\n\nSUSANNA (kiepsahtaa ympäri). Minä en puhu sinulle!\n\nAATU (ankarasti). Mutta minulle!\n\nSUSANNA (kääntyy). Älä nyt ole taas niin isäntämäinen!\n\nAATU. Tietääkö Susanna, mikä navetta on?\n\nSUSANNA (uhmailevasti). Ellet sinä tiedä, niin kysy tuolta Kaisalta.\nHänen mukanaan kulkee aina navetan lika ja haju...\n\nAATU (suuttuen, polkee jalkaa). Ihminen! Se lika ja haju meidät\nelättää... Susannankin. Jos se talosta katco, niin pannaan hampaat\nnaulaan. Mutta sitä ei ymmärrä hupsut vanhatpiiat!\n\nSUSANNA (kuohuu vihasta). Mitä sinä...!\n\nAATU. Ja nyt... mars matkaan! Heti! (Astuu Susannaa kohti.)\n\nSUSANNA (keikauttaa päätään ja kiepsahtaa keittiöön). Pyh!\n\nKAISA (hyvillään). Sattuipa isäntäkin kerran parahiksi paikalle,\nnäkemään ja kuulemaan.\n\nAATU (sovittelevasti). Ei hänestä pitäisi kenenkään teistä täällä\npirtissä välittää.\n\nKAISA (nyrpeänä). Kylläpä vain välitetään liiaksikin, niin että\nsotkeutuu kaikki. Mutta minä en välitä... pääsee kai tästä.\n\nAATU. Hm! (Kävelee hiljakseen perälle ja tulee taas pöydän luo.)\nAikooko Kaisa muuttaa?\n\nKAISA. Mitäpä minä tännekään? (Hetken mietittyään.) Enhän minä muuttaa\naikonut. Kiian kanssa ajattelimme palvella vielä yhden vuoden ja\nsitten... Mutta silloin tulikin harakka haasialle, peikko pesän jakoon.\n\nAATU. Susanna.\n\nKAISA. Sehän se täällä kaikki sotkee ja sulloo... on Kiiankin mielen\nmustuttanut.\n\nAATU. Jos minä puhuisin Riialle?\n\nKAISA (katkerasti). Kyllä se paikkaus pian ratkeisi... ja kylläpä\nisännällä sitä paikattavaa olisi... oli ehkä omaan ihoon asti.\n\nAATU. Miten... omaan...?\n\nKAISA. Ja kaikki on tuon yhden ihmisen kielenkärjellä ratkottua.\nMutta sellaisia on paholainen nähtävästi asettanut jokaiseen pitäjään\nvähintään yhden.\n\nAATU. Mitä sinä minusta...?\n\nKAISA (toimekkaana). No, ensin sanoi tuo meidän Selma Epulle, että tie\npoikki. Sitten kylmeni Kiia minulle... ja sitten... mutta sanomatta kai\nse saa jäädä...\n\nAATU. Miksi et sano loppuun, kun jo alussa olit?\n\nKAISA. Isäntä olisi voinut nähdä, miten tuo naapurin tytär äsken näytti\nitkettyneeltä...\n\nAATU. Anna-Liisako?\n\nKAISA. Kukas muu? Rannassa äsken.\n\nAATU (istuutuu). Mitä hän sanoi?\n\nKAISA. Isäntä kysyy häneltä itseltään! Minä en rupea kielillä kulkemaan.\n\nAATU (mietteissään). Eikä ollut kotona päivällä, kun kävin naapurissa.\n\nKAISA. Oli kyllä.\n\nAATU. Anna-Liisako?\n\nKAISA. Niin... ja Susanna oli hänen luonaan.\n\nAATU (katsoo pitkään Kaisaa). Soo! (Nousee kiivaasti.) Eikös se\nKyöpelin istukas ole jo sinnekin ehtinyt!\n\nKAISA (tyytyväisenä). Siinä nyt näette! Miksi siedätte sellaista\nsukulaista!\n\nAATU (mutisee ja kävelee). Mokoma sukulainen! Äitipuoleni sisar! Mutta\nminkäpä sille mahtaa!\n\nKAISA. Naittaisitte hänet!\n\nAATU (pysähtyy). Mitä?\n\nKAISA (hymyilee). Naittaisitte.\n\nAATU (pälyilee naureskellen). Miehenkö kanssa vai...? Hän kun halveksii\nmiehiä!\n\nKAISA. Halveksii, kun ei saa. Mutta jos saa, niin ihastuu... ja talo ja\ntalon ihmiset saavat rauhan.\n\nAATU. Enpä minä tuollaista temppua ole hoksannutkaan. (Huvittuneena.)\nMinkälainen mies sen pitäisi olla?\n\nKAISA (nauraa ivallisesti). Saisi olla kuin vahinko nurkassa, kun vain\non housut jalassa. (Nousee ja lähtee keittiöön.)\n\nEPPU (tulee ulkoa lauleskellen).\n\n    Runtuviikolla renki on herra\n    ja isäntä on nurru,\n    kumpikohan mennyttä vuotta on\n    haikiammin surru'.\n\nAATU (hauskasti). Mitäs menneistä vuosista! Kuollut taakseen\nkatselee! (Istuu selkä perälle päin, katsomatta Eppua.) No, oletko jo\npäättänyt... jäätkö taloon?\n\nEPPU (kaivaa tupakoita taskustaan ja istuutuu toiselle puolelle\npöytää). En.\n\nAATU (vilkaisee Eppua). Sepä selvää kieltä!\n\nEPPU (leikillisesti). Jonkun täytyy täältä lähteäkin... muuten tulee\nsopasta pöpöröä.\n\nAATU. Hm! Minä äsken juuri kuulin, että täällä on aikamoinen sekamelska.\n\nEPPU (leikillisen uhkaavasti). Niin on, mutta minä sen vielä\nparannan... tänä iltana. Minä olen vapaa mies. Mulle on heiketty rasat\npäin silmiä.\n\nAATU. Rukkaset...?\n\nEPPU. Rukkaset, rasat, tumput ja kintaat. Kaikki yhdessä mylläkässä.\nEnkä minä ota mitään ilmaiseksi. Minä maksan ne.\n\nAATU. Kenelle?\n\nEPPU. Kutojalle.\n\nAATU (tyytymättömästi). Kukapa hänen kanssaan riitelemään!\n\nEPPU (naureskelee). Ei riita eikä kopu, vaan rakkaus ja sopu!\n\nAATU (katsoo äkkiä Eppua). Älä! Ei! (Purskahtaa nauramaan.) Et suinkaan!\n\nEPPU. Kyllä, varmasti!\n\nAATU. Susanna halveksii sinua.\n\nEPPU. Saadaanpas nähdä!\n\nAATU. Menisitkö naimisiin asti...?\n\nEPPU. Eei! Kyllä minä sen lystin jätän muille. Ja teidän se pitäisikin\ntehdä...\n\nAATU (hämmästyen). Naidako täti Susanna.\n\nEPPU (nauraa makeasti). Eikä hiidessä, mutta naittaa...\n\nAATU. Äsh! Kuka sellaista! Ei kukaan rohkene hänelle puhuakaan...\nmiesvihaajalle.\n\nEPPU. Kyllä minä sen vihan piikasesta taltutan, jos vain te hankitte\nhänelle miehen.\n\nAATU (huvitettuna). Ottaisikohan tuo Oka.\n\nEPPU. Ottaa, kun annetaan Rinnemäen torppa.\n\nAATU. Ja sinä jäät taloon?\n\nEPPU. Kaikki jäävät taloon — (nauraa) — paitsi Kyöpelin nimi. Se\npoistuu Rinnemäkeen.\n\nAATU (nousee). Minä annan sen heille, ja vielä hevosen ja pari lehmää.\n\nEPPU. Puhukaa siitä Okalle ja sanokaa, että minä taivutan Susanna-tädin.\n\nKIIA (tulee ulkoa kaljatuoppi kädessä).\n\nEPPU (katsoo taakseen). Saitkos herumaan?\n\nKIIA. Vieläkös! (Tuo tuopin pöydälle.) Sakka tuli, kun nuristelin.\n\nEPPU (katsoo Aatua). Loppuipa se pahaan aikaan.\n\nAATU. Älähän huoli! Minulla on toinen tynnyri avaamatta. Ja se avataan\nnyt... jos harjakannuja tarvitaan.\n\nKIIA (istuutuu pöydän taakse). Ai, ai! Mitä ihmettä pitäisi tehdä, että\ntarvittaisiin.\n\nAATU. Jäädä taloon.\n\nKIIA (vilkaisee Eppua). Jaah!\n\nAATU. Menkääpä nyt keittiöön kahville... ja sano sinä, Eppu, Okalle,\nettä minulla on hänelle asiaa.\n\nEPPU (nousee, lyö Kiiaa olalle). Tulehan, poikaseni! Tänä iltana sitä\ntyhjennellään harjakannuja!\n\nKIIA (nousee). Ai, ai! Jospa tyhjennettäisiinkin. Tuntuu niin pahalta\nsydänalassa.\n\nEPPU. Eihän mies ole yhden tytön vaivainen. (Laulaa mennessään).\n\n    Heilani meni, mutta menköön vaan —\n    hankitaanpas uusi.\n\n(Menee Riian kanssa keittiöön.)\n\nAATU (seisoo hetken paikallaan katsellen heidän jälkeensä). Hm!\n(Naurahtaa.) Hm! (Istuutuu.) Hm! Hm!\n\nANNA-LIISA (tulee ulkoa, tasaisena ja arastelevana).\n\nAATU (katsoo taakseen). Kas! (Nousee.) Anna-Liisa!\n\nANNA-LIISA. Iltaa taloon!\n\nAATU. Teitpä kauniisti, kun tulit. (Menee Anna-Liisaa vastaan ja ottaa\nhäntä kädestä.) Mennään tänne minun huoneisiini. Ei viitsitä olla\ntäällä väenpirtissä.\n\nANNA-LIISA. Ei! (Vetää kätensä pois.)\n\nAATU. Ei? No, tule nyt edes istumaan!\n\nANNA-LIISA. Minä taas heti lähden.\n\nAATU. Mikä sinua nyt vaivaa...?\n\nANNA-LIISA (vaikeasti). Mikä minua vaivaisi?\n\nAATU. Kävin päivällä sinua tapaamassa, mutta sanottiin, ettet ollut\nkotona.\n\nANNA-LIISA. En kai sitten ollut.\n\nAATU. Mutta sitten kuulin, että olit ollut kotona, vaikka et tahtonut\ntavata minua. Olitko?\n\nANNA-LIISA (kaivaa pienen paperimytyn taskustaan). Minä tulin tuomaan\nnäitä...\n\nAATU (ei ota). Mitä ne ovat?\n\nANNA-LIISA. Nämä ovat sinun...\n\nAATU. Susannako on käskenyt sinun tuoda kihlat takaisin?\n\nANNA-LIISA. Mitäpä minä sinun kihlojasi pitäisin!\n\nAATU. Vaikka olet ne ottanut!\n\nANNA-LIISA (taistellen itkua vastaan). Niin... silloin...\n\nAATU. Mutta nyt... miten on nyt sitten?\n\nANNA-LIISA (koettaa sanoa jotakin, mutta ei voi, kääntää päänsä\ntoisaalle ja tarjoo myttyä). Tuossa!\n\nAATU. Kuulehan nyt, oma tyttöseni! Ei näitä asioita näin käsitellä.\nEllet tule minun puolelleni, niin tule edes istumaan ja kertomaan!\n\nANNA-LIISA. En minä...\n\nAATU (tulistuen). No, mutta hitto soikoon! Voit kai nyt sanoa edes,\nmiksi tuot kihlat takaisin. Täytyy kai olla jokin syy?\n\nANNA-LIISA. Kyllä kai...\n\nAATU. Ja täytyy kai minun saada se tietää. Olen kai nyt edes sen\narvoinen. Olet kai edes sen verran minusta pitänyt? Vai etkö?\n\nANNA-LIISA (purskahtaa itkemään).\n\nAATU (hellästi). Rakas Anna-Liisa! Tule nyt istumaan! (Kuljettaa\nAnna-Liisaa hellällä väkivallalla pöydän ääreen.) Kas niin! Istu\nnyt tuossa... minä istun tähän. Näin! Ja nyt sinä kerrot aivan\nlevollisesti, mitä kaikkia loruja se Susanna on ajanut sinun päähäsi.\n\nANNA-LIISA. Susanna.\n\nAATU. Juuri sama. Hän on täälläkin pannut koko talon nurin narin. Selma\non rakentanut riidan Epun kanssa ja Kiia Kaisan kanssa. Ja se on kaikki\nSusanna-tädin ansiota... ja siitä tehdään tänään selvä peli. Sentähden\nminä pyydän, ole nyt kiltti ja kerro koko asia!\n\nANNA-LIISA. Kai sinä muutenkin sen tiedät...\n\nAATU. Minkä niin?\n\nANNA-LIISA. ... kuka on ollut kolme päivää sinun luonasi.\n\nAATU. Minun luonani? Milloin?\n\nANNA-LIISA. Nyt, runtuviikolla, tuolta järven takaa...\n\nAATU (ihmeissään). Mitä ihmeitä sinä puhut?\n\nANNA-LIISA. Voipalan Santra... niin!\n\nAATU. Voipalan Santra... täälläkö Lapolassa?\n\nANNA-LIISA. Niin, ylistuvassa kolme vuorokautta!\n\nAATU (silmät selällään hämmästyksestä). Ylistuvassa!\n\nANNA-LIISA (siirtää tuoliaan vähän loitommaksi). Näetkös, että tiedän!\n\nAATU (purskahtaa nauramaan). Tiedät, tiedät... erinomaisesti! (Nauraa\nyhä.)\n\nANNA-LIISA (panee käärön pöydälle). Miksi loukkaat minua tuolla\nnaurullasi!\n\nAATU (hypähtää ylös ja suutelee väkisin Anna-Liisaa). Voi sinua, rakas,\ntuhma, pikkuinen tyttöni!\n\nANNA-LIISA. Älä, älä! Minä en salli!\n\nAATU (yhä nauraen). Tämähän on erinomaisen hauska juttu, tämä.\n\nANNA-LIISA. Niin näyttää! (Nousee.)\n\nAATU. Annahan, kun kerron koko tarinan!\n\nANNA-LIISA. Minä jo tiedän sen.\n\nAATU. Mutta onkohan se kerrottu sinulle ihan oikein? (Vetää\npuoliväkisin Anna-Liisan uudestaan istumaan.) Minäkin tahdon sen\nkertoa. (Istuutuu.) Näin. Lapolan Aatu oli kosiskellut Voipalan\ntytärtä...\n\nANNA-LIISA. Santraa!\n\nAATU (hymyillen). No, olkoon hänen nimensä nyt vaikka Santra. Mutta\nAatu ei saanut Voipalaisten suostumusta. Silloin Aatu teki ratkaisevan\ntempun: toi tytön tänne Lapolan yliskamariin, piti siellä kolmisen\nvuorokautta ja vei sitten kotia. Jonkin viikon kuluttua tyttö palasi\nuudestaan Lapolaan... emännäksi. Onko kertomus pääpiirteissään näin?\n\nANNA-LIISA. On. Mutta Santra ei vielä...\n\nAATU. Ei sen tytön nimi Santra ollutkaan. Nyt Voipalassa on Santra,\nmutta silloin oli Kristiina.\n\nANNA-LIISA. Milloin?\n\nAATU (nauraa iloisesti). Silloin kun asia tapahtui... seitsemänkymmentä\nvuotta sitten. Se Lapolan Aatu oli minun isoisäni ja se Voipalan Santra\noli minun muorini Kristiina.\n\nANNA-LIISA (ihmeissään). Niinkö?\n\nAATU. No, niin! Eihän meillä enää ole edes sitä vanhaa ylistupaakaan\njäljellä...\n\nANNA-LIISA (neuvottomana). Mutta Susanna sanoi, että sinä...\n\nAATU. Kyllä kai... houriva vanhapiika...\n\nANNA-LIISA (häpeissään). Vai sinun isoisäsi...\n\nAATU (iloisesti). Niin juuri! Se hulivili se oli! Mutta kunnon mies\njoka tapauksessa! Eikö niin? Muutenhan ei minuakaan kenties olisi\nolemassa — (vetää Anna-Liisan polvelleen ja suutelee) — ja eikös ole\nyhtä kaikki mukavaa, että minäkin olen olemassa... vai mitä? (Suutelee.)\n\nSUSANNA (tulee keittiöstä). Sus' sentään! (Pysähtyy jähmettyneenä,\nkädet levällään, parkaisee.) Anna-Liisa.\n\nAATU (hauskasti). Näetkös, Susanna! Anna-Liisa istuu paremmanpuolisessa\nhoijakassa! Onko Susanna koskaan ollut tällaisessa pelissä mukana?\n(Suutelee.) Näin... näin... näin!\n\nSUSANNA. Hirveätä! (Peittää silmänsä ja kääntyy takaisin keittiöön.)\n\nAATU (huutaa). Älä pelkää, neitsykäinen! Tässä istuu minun isoisäni...\nisoäiti sylissään!\n\nEPPU (tulee keittiöstä). Mitä täällä huudetaan? (Ottaa nopealla\nliikkeellä Susannan syliksi.) Onko hätä?\n\nSELMA (tulee keittiöstä toisten seuraamana). Eppu! Susanna! (Riuhtaisee\nSusannan irti Epun syleilystä.) Sinä valehtelija, viettelijä!\nItsellesikö sinä Eppua! Sitäkö varten sinä juonittelit ja santakonttia\nkanniskelit!\n\nSUSANNA (kiljuu kädet nyrkissä). Senkin kiimaiset paholaiset...\nturkkilaiset! (Syöksyy keittiöön. Toiset nauravat.)\n\nAATU (on heti Epun tultua päästänyt Anna-Liisan polveltaan, iloisesti\nnauraen). Alku on hyvä! Kuten näet, Selma! Eppu on otettava poika. Hän\npystyy johonkin. Tästä tulee hauska loppu runtuviikolle. Nyt minä menen\navaamaan täysinäisen sahtitynnyrin... ja sinä, Anna-Liisa, mene kotia\nja käsketä kylän väki tänne tansseihin. Ota tuo Kaisa ja Kiia mukaasi\nviestin viejiksi ja kerro heille yliskamari-tarina! Siinä on heille jo\noppimista!\n\nANNA-LIISA (ujona, mutta iloisesti). Ja tämän minä otan. (Ottaa\npöydältä paperikäärön.) No, Kaisa, tule nyt.\n\nKAISA. Kyllä!\n\nKIIA. Kyllähän minäkin...\n\nEPPU. Mene vain! Ja mene sinäkin, Selma! Se on sinulle terveellistä!\n\nAATU. Niin! Mene mukaan, niin saat kuulla, miten ne vanhatpiiat ovat\nherkkäuskoisia tanssitelleet. No, nopeasti vain! (Työntää Anna-Liisaa,\nKaisaa, Selmaa ja Kiiaa menemään.) Kuunnelkaa tiellä Anna-Liisan\nkertomusta ja ottakaa se opiksenne!\n\nSELMA. Mutta Eppu syleili Susannaa!\n\nEPPU (hauskasti). Onhan minulla sinun antamasi rukkaset käsissä!\n\nAATU. No, no. Ei mitään perheriitaa! Ulos Ulvilasta, sanoi porilainen\npohjalaisia! (Työntelee edelleen heitä ulos.)\n\nKAISA (ottaa Kiiaa kädestä). Älä nyt öräile, Kiia!\n\nKIIA (mennessään). Mitä pentelettä...?\n\nSELMA (kääntyy ovessa). Mutta tuo Eppu voi täällä tehdä ihmeitä! Enkä\nminä sitä ikinä salli, että Susanna...\n\nAATU (työntää heidät ulos.) En huoli itse, mutta en anna muillekaa,\nsanoi koira luulle. (Vetää oven kiinni nauraen.)\n\nEPPU (nauraa). Sepä sille Selmalle oli paras lääke. Ei olisi uskonut.\n\nAATU. Kai sen hyvin tiedät, ettei toinen nainen toiselle mitään antaisi!\n\nOKA (raapii korvallistaan). Paras näkyy olevan, kun heistä pysyy\nsilmänkantaman päässä.\n\nAATU. Eikö hiivatissa! Ei se sentään niinkään ole. Tulehan, Oka, tänne\nminun kamariini! Minulla on vähän juttuamista sinulle.\n\nOKA. Jahah! (Ottaa silat lattialta.) Minä korjaan ensin nuo silat pois\njaloista. Ne rinnustimetkin kun aina katkeavat.\n\nEPPU (istuutuu). Tee kerran sellainen rinnustin, joka pitää hautaan\nasti!\n\nOKA. He, he! Minkälainen se olisi?\n\nAATU. Eppu meinaa, että rinnustaisit itsesi jonkun naisen kanssa.\n\nOKA. Ei minusta ole rinnustelijaksi. Minä olen huono tappelumies.\n\nAATU (nauraa). Luuleeko Oka, että täytyisi tapella... naimisissa?\n\nOKA (lystikkäästi). Eei, jos aina vain alistuu...\n\nEPPU (vilkkaasti). Niinhän se Oka juttelee kuin olisi ikänsä ollut\nnaimisissa.\n\nOKA. Hml Olenhan minä noita naineitakin katsellut.\n\nAATU (äkkiä). Mitä jos minä naittaisin Okan?\n\nOKA. Häh!?\n\nEPPU (naureskellen). Älä yhtään kysy! Kyllä sinä kuulit.\n\nOKA. Kyllähän minä sen kuulin, mutta isäntä sanoi sen niin vakavalla\näänellä.\n\nAATU. Vakavasti minä tarkoitinkin.\n\nOKA (hymyilee leveästi). Ei meikäläinen mies voi vakavasti naida.\n\nEPPU (katsoo Okaa). Eikö? Mitä ihmettä?\n\nAATU. No, nai sitten lystiksesi!\n\nOKA (etsii tupakkavehkeitään). Ei kannata.\n\nAATU. No, mikä ero siinä sitten...?\n\nOKA. Jos joku tarvitsee emännän, se nai vakavasti. Mutta jos joku menee\nlystikseen naimisiin, se ottaa itselleen akan. Eikä minun manttaalini\nkannata akkaa.\n\nAATU (viekkaasti). Mutta jos naisit emännän?\n\nOKA. Ruoti-Eenokki nai ennen ruoti-Hinriikan... ja nimitti häntä\nTyhjälän emännäksi.\n\nEPPU. Se on perinpohjainen mies, tuo Oka.\n\nAATU. Ja viisas mies!\n\nOKA (hymyillen). Mitäs minulta nyt tahdotaan, kun noin kehutaan?\n\nAATU (istuutuu). Ei mitään! Juttelemme vain lystiksemme.\n\nOKA. Jaah! Minä luulin, että isännällä oli asiaa minulle.\n\nAATU. No, naisitko emännän, jos sinulla olisi tölli?\n\nOKA. No, en suinkaan minä itse lehmiä lypsäisi.\n\nAATU. Hm! Millainen sen emännän pitäisi olla?\n\nOKA (istuutuu). Jaa-ah! Se riippuu siitä, millainen tölli mulla olisi.\n\nEPPU. Kas kas! Kuinka konstikasta!\n\nAATU. No, millainen sen pitäisi olla, jos naisit sekä emännän että\ntöllin?\n\nOKA. Jaa, että emäntä omistaisi töllin?\n\nAATU. Niin.\n\nOKA (raapii korvallistaan). No ei sillä sitten suurta väliä olisi...\nvaikkapa olisi sellainen kuin tuo meidän Susanna. (Toiset purskahtavat\nnauramaan.)\n\nEPPU. Mutta akaksi et ottaisi, etkä tölliisi emännäksi, jos sinä\nomistaisit töllin?\n\nOKA. En tietenkään.\n\nAATU (nousee). No, tulehan nyt, Oka! Minulla on sinulle vähän asiaa.\n(Menee vasemmalle.)\n\nOKA (nousee, korjaa housujaan). Kyllä. (Katsoo syrjäsilmällä Eppua.) Ei\nkukaan voi välttää kohtaloaan. (Menee Aatun perässä.)\n\nEPPU (hauskasti, pudistaen nyrkkiään Okan jälkeen). Aika junkkari\nmiehekseen!\n\nSELMA (tulee ulkoa).\n\nEPPU. No, etkö mennytkään toisten mukana?\n\nSELMA (ujoillen). Menen heti! Odottavat tuossa kaivolla. (Tulee\ntoiselle puolen pöytää.) Ethän ole minulle vihainen? Se on nähtävästi\nSusannan juonia. Kertoivat hänestä... ja... ja... itselleen tietysti\ntahtoisi. Mutta sovitaan pois!\n\nEPPU (härnäillen). Joko pelkäsit, että Susanna veis minut?\n\nSELMA. Näkihän sen jo kaikesta, että pian veisi.\n\nEPPU. Hyvä oli, että näit.\n\nSELMA (estellen itkua). Mutta minä en anna sinua toiselle!\n\nEPPU. Mutta minä nain Susannan, ellet pidä minusta kiinni.\n\nSELMA (nauraa itkun lomasta). Pidänhän minä...\n\nEPPU. Antamalla rukkaset!\n\nSELMA. Älä nyt enää...\n\nEPPU (nousee). No, saadaan nähdä!. Mutta mene nyt! Toiset odottavat.\nMinulla on täällä tärkeä tehtävä.\n\nSELMA. Eihän... eihän Susannan kanssa?\n\nEPPU. Jos näet minulla olevan jotakin tärkeätä hänen kanssaan...\n\nSELMA. Niin silloin minä suutun.\n\nEPPU (hauskasti). Älä suutu! Ei se auta!\n\nSELMA (ujostellen). Mikä sitten?\n\nEPPU. Ota takinliepeestä kiinni ja sano, että tämä on minun.\n\nSELMA. Sinä vain lasket leikkiä!\n\nEPPU. Mitäs muuta näin runtuviikolla. Mene nyt! Kohta alkaa tanssit.\n\nSELMA (ojentaa kätensä). Olemmehan jo sopineet?\n\nEPPU. Oho! Ei sitä niin vähällä!\n\nSELMA (tupsahtaen). Odotahan, poikaseni! Kyllä minä vielä sinulle\nnäytän — (Menee ulos.)\n\nEPPU (juoksee huutamaan perässä). Näytä vain! Se paras, joka puolensa\npitää. (Tulee naureskellen alas.) Tulipas Selmalle hätä käteen.\n(Menee hiljaa keittiön ovelle kuuntelemaan, lähtee sitten nopeasti\nvarpaisillaan pöydän luo ja istuutuu tuolille, pää käsiin.)\n\nSUSANNA (tulee keittiöstä ja pysähtyy nähdessään Epun, halveksivasti).\nPyh!\n\nEPPU (ei liikahda eikä ole kuulevinaan).\n\nSUSANNA (voimakkaammin). Pyh! (Hetken kuluttua.) Eppu.\n\nEPPU (nostaa päätään kuin vasta kuulisi). Mitä?\n\nSUSANNA (panee kädet kupeelle). Mikä sinä luulet olevasi?\n\nEPPU (raskaasti). En yhtään mitään!\n\nSUSANNA. Et. Sinä et ole tuon vertaa — (sivauttaa käsiään yhteen) — ja\nkuitenkin sinä kehtaat käyttäytyä sillä tavalla minua kohtaan. Tulet\nkoskemaan minuun... minuun! Etkö sinä tiedä, että minä en ole mikään\npiikaletukka! Minä olen siveellinen nainen, jota ei saa kohdella sillä\ntavalla, tiedätkös sen!\n\nEPPU (alakuloisesti). Tiedän.\n\nSUSANNA. Ja tiedä, että minua ei vielä kukaan mies ole syleillyt...\n\nEPPU. ... paitsi minä.\n\nSUSANNA. Sinä saatoit minut naurunalaiseksi, viattoman tytön. Antaisin\nehkä sinulle anteeksi, jos edes katuisit. Kadutko sinä?\n\nEPPU (yhä allapäin). En.\n\nSUSANNA (kimmastuu). Et! Et edes kadu? Sinä hävytön mies! On ensin\nröyhkeä ja raaka viattomalle, turvattomalle tytölle, eikä edes kadu\ntekoaan.\n\nEPPU. Minä en voi sitä katua.\n\nSUSANNA. Sinä paatunut raukka! Sinä olet mustempi kuin ne mustat\npakanat, joille minä neulon verhoja, että saisivat peittää alastonta\nolemustaan.\n\nEPPU. Niin kai sitten.\n\nSUSANNA (vähän pehmeämmin). Kuinka sinä sellainen oletkin, niin\neläimellinen? Etkö sinä tunne tehneesi pahasti?\n\nEPPU. En.\n\nSUSANNA. Vaikka minä sanon sinulle, että sinä loukkasit minua ihan\nsydänjuuria myöten?\n\nEPPU. Vaikka.\n\nSUSANNA. Ja raatelit minun neitseellistä häveliäisyyttäni.\n\nEPPU. Vaikka! Minä en kadu sittenkään.\n\nSUSANNA (ihmeissään). Tämähän on tavatonta! Kuinka on mahdollista! Mitä\nsinä nyt sitten tästä ajattelet?\n\nEPPU. Saako sen sanoa?\n\nSUSANNA. Tietysti! Sano heti?\n\nEPPU (autuaallisesti). Se oli niin suloista.\n\nSUSANNA. Mikä?\n\nEPPU. Se... syleileminen.\n\nSUSANNA (henkeään pidättäen). Sekö... kun... minua syleilit?\n\nEPPU (painaa pään käsiinsä). Niin... se oli niin suloista, etten minä\nvoi sitä katua, vaikka tahtoisinkin.\n\nSUSANNA (pehmeästi). Poika-raukka!\n\nEPPU. Niin! Antakaa minulle anteeksi, jos loukkasin.\n\nSUSANNA (menee lähelle). No, voihan sen unohtaa...\n\nEPPU (pudistaa päätään). Ei, minä en voi sitä koskaan unohtaa.\n\nSUSANNA (epäillen). Kuinka niin?\n\nEPPU. Se herätti minussa pahat halut.\n\nSUSANNA (kuiskaten). Millaiset?\n\nEPPU. Minä tahtoisin taas... mutta sitä ei kai saa sanoa?\n\nSUSANNA (kuumeisesti). Sano nyt vain! (Panee kätensä Epun olalle.) Minä\nannan luvan.\n\nEPPU (tarttuu Susannan käteen). Ettekä suutu?\n\nSUSANNA (istuutuu tuolille pöydän eteen). En... en.\n\nEPPU (siirtää tuolinsa rinnalle). Minä tahtoisin taas syleillä teitä.\n\nSUSANNA. Oikeinko sinä sitä haluat...\n\nEPPU. Minä himoitsen sitä...\n\nSUSANNA (nojautuu Epun rinnoille, kuiskaa). Oi, sinua, paha poika!\n\nEPPU. Niin, minä olen niin paha.\n\nSUSANNA (heittäytyy rentonaan Epun syliin). Syleile sitten, minä sallin\nsen.\n\nEPPU (syleilee). Ooh!\n\nSUSANNA (hurmaantuneena). Saat minut... saat minut...\n\nEPPU (syleilee tulisemmin). Ooh... ooh!\n\nSUSANNA (kiepsahtaa Epun syliin, intohimoisesti). Suutele minua!\nSuutele!\n\nSELMA (tulee ulkoa, jää hämmästyneenä seisomaan paikalleen; häntä\nseuraavat Kaisa, Anna-Liisa ja Kiia, jotka myös jäävät ihmettelemään.\nAatu tulee kamaristaan Okan seuraamana.)\n\nAATU. Älähän huoli katsella, Oka! Kurkista vain toisella silmälläsi.\n\nOKA. Eppu, Eppu.\n\nEPPU. Ei ole aikaa!\n\nSUSANNA (parkaisee). Ooh! (Painaa päänsä Epun rintaan.)\n\nSELMA (juoksee esille ja ottaa Epun takinliepeestä). Eppu! Vai tämä\ntärkeä sinulla oli! Vai tällaista peliä se Kyöpelin emäntä täällä pitää!\n\nSUSANNA (yhä Epun rinnoilla, kirkuu). Apua, apua! Suojele minun\nviatonta neitsyyttäni! (Naurua.)\n\nAATU (irroittaa Susannan Epusta ja työntää hänet Okan syliin). Tuossa\non sinulle suojapaikka!\n\nSUSANNA (nostamatta katsettaan). Kuka se on?\n\nOKA. Minä se olen.\n\nSUSANNA. Kuka minä?\n\nOKA. Rinnemäen isäntä... ja minä otan Susannan emännäksi... jos ei tuo\nEppu pakana...\n\nEPPU (nousee, ottaa Selmaa kädestä). Ei, ei! Ei pahaa mitään. Minä vain\nannoin vähän maistiaisia.\n\nSUSANNA (putoaa tuolille). Voi, voi minun kunniani ja maineeni...\n\nAATU. Noo, kihlajaiset Okan kanssa paikkaavat kaikki. Pyhimyksen kruunu\nvain putosi.\n\nEPPU. Ja sen mukana santakontin virka. (Ottaa Selmaa uumalta.)\n\nKAISA. Ja vanhapiika ja Kyöpeli menivät menojaan.\n\nANNA-LIISA (Aatun korvaan). Minä panin kihlat entiseen paikkaansa...\n\nAATU. Se on oikein! Siellä ne ovat tallella. (Suutelee Anna-Liisaa.)\n\nOKA (katselee ympärilleen). Tämähän vasta on runtuviikko, kun näin\nlemmon tavalla naidaan.\n\nKIIA. Naidaan ja huollaan. (Melua kuuluu ulkoa.)\n\nAATU. Hurraa! Siellä tulee tanssiväkeä!\n\nOKA. Tulevat kihlajaisia viettämään Kyöpeliin.\n\nEPPU. Ei nyt muuta, pojat, kuin hurraa!\n\nKAIKKI. Hurraa!\n\nSUSANNA (nousee rasittuneesti). Minun neitsyyteni... minun\nneitsyyteni... (Naurua.)\n\n\n\n"]