[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fFRte7QaadXqOxa431PkDCGI7l6GcxA7bMczPAVTquoA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},3768,"Aamukellot","Halme, Kaarle (aka Halla, Raju)",1864,1946,"3768-halme-kaarle-aamukellot","3768__Halme_Kaarle__Aamukellot","Yksinäytöksinen näytelmä","romaani",[],[15],"saksalainen","fi",1915,null,6228,35702,false,76270,[24],"German fiction -- Translations into Finnish",[26,27,28],"German Literature","Historical Novels","Novels","\"Aamukellot\" by Adolf Schmitthenner is a historical novella written in the early 20th century. Set in a Renaissance German town under Elector Ottheinrich, it follows a young stranger, Sabinus, who kills a court servant in a quarrel at a dance and is condemned to be shot at dawn. The tale centers on Veronika, a compassionate local girl, and the Elector himself as conscience, mercy, and public justice collide around the fate of the condemned youth.  The opening of the story shows a crowd escorting the wounded, captured Sabinus through town, where Ottheinrich intervenes, has his bonds loosened, questions him about the fatal brawl over Veronika, and fixes the execution to the end of the morning bells. That night Veronika, desperate to save him, secretly enters the church, climbs the tower, removes one bell’s clapper and muffles another, then at dawn keeps the third bell ringing without pause so the signal to shoot never comes, throwing the town into panic over “bewitched” bells. Seeing both the girl’s courage and a way to temper justice with mercy, Ottheinrich slips into the tower, restores the bells with Veronika, and quietly arranges Sabinus’s release and flight to fight honorably in Hungary, while his aide prepares horses, clothes, money, and a letter of introduction. The section closes with the Elector’s private rescue plan in motion and a promise to Veronika that, if Sabinus returns with honor, he will seek her hand on the young man’s behalf. (This is an automatically generated summary.)",[],332,"Yksinäytöksinen näytelmä sijoittuu kauppaneuvos Uljaalan kotiin aamupäivän hetkinä. Teos kuvaa porvarisperheen arkea, tyttären naima-aikeita sekä kaupankäynnin ja liike-elämän sävyttämiä ihmissuhteita.","Kaarle Halmeen 'Aamukellot' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 3768. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","AAMUKELLOT\n\nYksinäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nKAARLE HALME\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1915.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nEsa Uljaala, kauppaneuvos\nKristiina, kauppaneuvoksetar\nAgnes, heidän tyttärensä\nTeuvo Tela, konttoripäällikkö.\nRöyttö, tehtailija\nPaukkainen, osastonpäällikkö\nMari, emännöitsijä.\n\n\n\nOhjeita esittäjille:\n\nUljaala on lihavahko, tanakka, vaaleaverinen ja suopeakielinen\nmies. Hänen talonpoikaismaisessa esiintymistavassaan ja pehmeässä\nsanonnassaan ei juuri voi huomata kauppiasta. Hänen ulkonainen\nhenkilönsä vivahtaa pikemmin pappiin tai koulunopettajaan. Tähän\nvivahdukseen antavat suurimman aiheen kuitenkin aivan ulkonaiset\nseikat: silmälasit ja sileäksi ajeltu leuka. Ohuet, lyhyet ja\nhuonokasvuiset, vaaleat viikset tuskin erottuvat ihon väristä. Hänen\nsuuttumisensa ei ole räikeätä, pikemmin hyväntahtoista pahoittelemista,\njoskin hän joskus käyttää huutavaa puhelua. On puettuna\nlikaisenharmaaseen liinapukuun. Ikä yli 50 v.\n\nKristiina on pehmeä ja hyvänsävyinen kuin miehensäkin, eikä suinkaan\nmikään \"riikinkukko\", vaikka hänen arvonsa onkin hänelle arka paikka —\nmitä hän ei koskaan unohda. Ikä noin 40 v.\n\nAgnes on herttainen ja lapsellinen, mutta tarmokas ja älykäs sekä\nlellitellyn itsepintainen, tietäen hyvin, että hän aina itkunsa avulla\npääsee lopulliseen voittoon. Sentähden ei hänen viimeinen repliikkinsä\naamukelloista saa ilmaista hentomielisyyttä, vaan iloitsevaa,\nitsetietoista voitonriemua. Ikä noin 20 v.\n\nPaukkainen on repäisevän vapaa esiintymisessään — rohkeakatseinen ja\n-eleinen, puhuen lyhyesti ja kirkkaasti. Hän luottaa omaan kykyynsä ja\nälyynsä sekä varovaisuustoimenpiteisiinsä niin, että uskoo varmasti\nvoittavansa. Siksi käyttää hän hämmästyttävän huolettomasti rohkeita\notteitaan. Ikä noin 30 v.\n\nRöyttö on vanha, viekas äijän-kekkuli, kavalakatseinen ja vaaniva.\nPuhuu imelästi ja mairitellen.\n\nTela on hieno ja sivistynyt esiintymiseltään — vapaa kaikesta\nteennäisyydestä. Käyttäytyy vaatimattomasti ja sydämellisesti, mutta\ntulistuessa ilmenee luonteenlujuus ja tarmo sekä varma periaatteellinen\nvakaumus. Ikä noin 30 v.\n\nMari on siisti ja työteliäs, mutta taipuisa hentomielisyyteen. Kun hän\nvielä tämän lisäksi on ilmeisesti ihastunut Paukkaiseen, niin antautuu\nhän kuvittelemaan liikoja Paukkaisen pintapuolisen ja kokonaan omasta\nedusta johtuneen ehdotuksen johdosta.\n\n\n\nKauppaneuvoksen ruokasali. Aamupäivä.\n\nMARI (järjestelee kahvipöytää).\n\nROUVA (tulee oikealta). Joko kaikki ovat käyneet aamupäiväkahvilla?\nPuotipalvelijat ja —?\n\nMARI. Ne ovat kyllä käyneet — ja konttooriväki. Viljaosastonpäällikkö\non enään käymättä.\n\nROUVA. Paukkainen?\n\nMARI. Niin.\n\nROUVA (pöydän luona). Ainahan hän myöhästyy! Kaiket päivät tuo siunattu\nkahvihomma tässä häiritsee koko elämän. Onko kauppaneuvos käynyt?\n\nMARI. Eihän hän — tulee milloin sattuu — tai on tulematta. Eikä\nneitikään —\n\nROUVA (istuu oikeanpuoliselle sohvalle). Missä hän on?\n\nMARI. Hän on puutarhassa herra Telan kanssa.\n\nROUVA. Kaada minulle puoli kuppia — Ja anna tänne! — Milloin herra Tela\ntuli?\n\nMARI (hommatessaan kahvia). Hän tuli heti aamiaisen jälkeen.\n\nROUVA. Konttoorista?\n\nMARI. Ei! Hän tuli kaupungilta — koska tuli eteisen kautta — sinne hän\nriisui päällystakkinsakin. (Antaa kahvia rouvalle.) Rouva tekee hyvin!\n\nROUVA (tyytymättömänä). Marin pitää tottua puhuttelemaan —\n\nMARI. Anteeksi — kauppaneuvoksetar!\n\nROUVA (sekottelee kahviaan). Jos Marin on vaikea tottua siihen — niin —\n\nMARI. Kyllä koetan muistaa.\n\nROUVA (maistelee kahvia). Tämähän on taas liian väkevää! Tähän on pantu\nliian paljon jauhetta.\n\nMARI (punastuen). Se on seisonutta — Ja maistuu kai sentähden —\n\nROUVA. Ota pois — en huoli!\n\nMARI (nostaa kupin pöydälle). Hautuessaan lie väkiintynyt —\n\nROUVA (nousee). Olenhan sanonut — pane niin vähän kahvia, ettei\nväkiinny! Eihän tuollaista kannata antaa — puolelle maakunnalle —\n\nMARI (vähän kiihottuen). Minä olen vasta ollut niin vähän aikaa\ntalossa — en ole vielä kaikkeen tottunut — (salaisella ivalla) — rouva\nkauppaneuvoksetar.\n\nROUVA (tyytyväisesti). No niin! Kun vaan on halua, niin kyllä pian\ntottuu. Kun Paukkainen on käynyt, niin tule sanomaan minulle.\n\nMARI (hymyillen). Osastopäällikkö?\n\nROUVA (terävästi). Juuri niin! Osastopäällikkö! Niin on Marin\npuhuteltava ihmisiä! Jos minä toisin nimittelen, on se minun asiani —\nsillä minä olen teidän emäntänne. (Kääntyy mennäkseen.)\n\nPAUKKAINEN (tulee vasemmalta. Kumartaa ensin kevyesti, mutta sitten\nkohteliaammin). Hyvää huomenta, rouva kauppaneuvoksetar!\n\nROUVA (tyytyväisesti). Huomenta, huomenta! Herra Paukkainen tekee hyvin\nja istuu — Mari hoitaa teidät — (menee oikealle).\n\nPAUKKAINEN (istuu pöydän ääreen). Kylläpä kahvi tekeekin hyvää! Olen\nseissyt jauhon tomussa koko aamun.\n\nMARI (palvelusintoisena). En tiedä, onko se enään oikein hyvää — kun\nosastopäällikkö tulee aina niin myöhään. (Tarjoilee.)\n\nPAUKKAINEN. Myöhäänkö? (Naureskelee.) Tulinko liian aikaisin? Eivätkö\nvielä ole käyneet? (Maistaa kahvia, huudahtaa nauraen.) Ovat käyneet —\nkaikki ovat käyneet.\n\nMARI (hämillään). Miten niin?\n\nPAUKKAINEN (juodessaan). Mistäkö sen tiedän? Kahvi on erinomaista!\nSiitä sen tiedän.\n\nMARI (iloisesti). Sepä hauskaa! (Siirtää leipäkorin.) Tällä puolella on\ntuoreempia leipiä — olkaa hyvä!\n\nPAUKKAINEN. Thank you! Kiitos ja kunnia emännöitsijälle! — Voiko\nMari-neiti aavistaa, minkä keksinnön minä olen tehnyt?\n\nMARI (istuu vastapäätä). No?\n\nPAUKKAINEN. Jos minä tulen yhdessä toisten kanssa, niin annetaan täällä\nsikurivettä. Mutta jos minä myöhästyn, niin saan minä oikeata tavaraa —\nja sentähden minä aina myöhästyn. Yes! (Nauraa.)\n\nMARI (punastellen). Eikö mitä!\n\nPAUKKAINEN. Kyllä — varmasti! Niin se on! Mutta sitä ei kai saisi sanoa\nnäin suoraan.\n\nMARI. Kyllähän teidän suoruutenne joskus —\n\nPAUKKAINEN (keskeyttää nopeasti). — huvittaa — eikö totta? Mutta jos se\nei aina huvittaisi, niin älkää välittäkö siitä. Olen siihen tottunut —\n(viittaa kädellään) — siellä \"rapakon\" takana.\n\nMARI. Kauanko te olitte Ameriikassa?\n\nPAUKKAINEN. Olin niin kauan, että jotakin opin — ja kun opin — niin\nlähdin pois.\n\nMARI. Minä kaadan toisen kupin —\n\nPAUKKAINEN. Ei, kiitos!\n\nMARI. Eikö se olekaan hyvää?\n\nPAUKKAINEN. Erinomaista. Mutta minun on niin mahdottoman kuuma —\n(Pyyhkii hikeään).\n\nMARI. Huomisesta alkaen saattekin vain sikurivettä.\n\nPAUKKAINEN. Niinkö?\n\nMARI. Sellainen on emännän määräys.\n\nPAUKKAINEN (heristää sormellaan). Rouva kauppaneuvoksettaren —\n\nMARI (nauraa). Niin sitten.\n\nPAUKKAINEN. Hm! (äkkiä.) Mutta minä tulen sentään aina viimeiseksi —\n\nMARI (nolona). Mutta ei se auta —\n\nPAUKKAINEN. Siitä huolimatta — vaikka saisin silkkaa vettä — niin\nkauan kuin olen täällä.\n\nMARI (hämmästyy). Aiotteko muuttaa?\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Minä rupean itse kauppaneuvokseksi.\n\nMARI (nauraa). Ohoh!\n\nPAUKKAINEN (hymyillen ja katsellen Maria). Niin — minä rupean itse\nneuvottelemaan oman kauppani kanssa. (Sytyttää tupakan).\n\nMARI (hiljaisesti). Vai niin!\n\nPAIKKAINEN (nyökäyttää). Niin! — Kai tekin muutatte —?\n\nMARI. Mitäpä — paikka kuin paikka! (Äkkiä.) Ottakaa minutkin!\n\nPAUKKAINEN. Mihin?\n\nMARI (hämmentyen). Puotiin ja kyökkiin — ja —\n\nPAUKKAINEN (ojentaa kätensä yli pöydän). Antakaapa minulle kätenne!\n\nMARI (ihastuen). Ettäkö — oikein totta?\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Eipä mitään! Iskekääpä tuohon vain kätenne!\n\nMARI (lyö kätensä Paukkaisen käteen). No!\n\nPAUKKAINEN (katsoo Maria tarkastellen ja pitää kättä omassaan,\nsanomatta mitään).\n\nMARI (hämmentyy). No?\n\nPAUKKAINEN (pitkään). Hermoa on — ja lujuutta — (Äkkiä.) All right! Me\nalamme yhdessä.\n\nMARI (nauraa). Sepä ameriikkalaista!\n\nPAUKKAINEN (puristaa Marin kättä ja irrottaa sen sitten). Niin onkin!\nNiin selvää ja yksinkertaista. Me alamme.\n\nMARI (nousee, naureskelee epäillen). Milloinkahan —?\n\nPAUKKAINEN (lyhyesti). Ensi kuussa.\n\n\u003Ctb>\n\nULJAALA (tulee vasemmalta, papereita kädessä). Vai niin — vai niin!\nTäällähän se osastonpäälikkö — soitin jo makasiinille —\n\nMARI. Ehtiikö kauppaneuvos juomaan kahvia?\n\nULJAALA. Sitten — myöhemmin ! Jätä siihen!\n\nMARI. Hyvä on! (Poistuu oikeasta peräovesta.)\n\nULJAALA (korjailee silmälasejaan). Mitenkä tämä on ymmärrettävä?\n\nPAUKKAINEN (nousee).\n\nULJAALA. Joko Soinisen jauholähetys on suoritettu?\n\nPAUKKAINEN. Jo. Kaikki ovat vaunuissa asemalla. Aamullahan annettiin\nkonttorista määräys —\n\nULJAALA. Niin — niin! Sitä myöten se on oikein! Mutta tämä Soinisen\nvekseli! Tässä on kymmenen pennin korotus kiloa kohti — sehän on\nkauheata!\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Kauheatako?\n\nULJAALA. No, melkein! Mutta älähän nyt! (Istuu vasemmalle sohvaan.)\nSitten tässä on uusia tilauksia — suuria tilauksia — joissa pyydetään\nkahden pennin alennusta —\n\nPAUKKAINEN. Siitä kymmenen pennin korotuksesta?\n\nULJAALA. Niin. — Ja viime viikon kiertokirjeessä me teimme yhden pennin\nkorotuksen, mainiten —\n\nPAUKKAINEN. Meillähän on niin vähän jauhoja — ja on vaikea saada —\n\nULJAALA. Niin — niin! Mutta se on eri asia. — Tässä minun tekemäni\nkiertokirjeen hinnoittelu ennen Pietarin matkaani —\n\nPAUKKAINEN. Saanko nähdä? (Saa paperin.) Well! Tässähän on kymmenen\npenniä!\n\nULJAALA. Mitä? (Kurkottaa paperia takaisin.) Olisinko minä erehdyksestä\ntehnyt tällaisen ahväärin? Sepä sitten onnellinen erehdys — (Katselee\npaperia.) Kymmenen tässä on — mutta se on jälkeenpäin korjattu —\n\nPAUKKAINEN. Minä muutin sen.\n\nULJAALA (hämmästyy). Sinä!\n\nPAUKKAINEN. Näkihän ilmeisesti, että jauhon saanti kiristymistään\nkiristyi — ja koska tilanteen hyväkseenkäyttäminen kuuluu oikean\nkauppiaan menettelyyn, ellei seurata osuuskauppojen tapaa, niin —\n\nULJAALA. Niin — niin! Mitä tähän nyt sellaista sotkea — mikä ei ole\nmitään kauppaa — ei mitään ahvääriä — he, he, he — soma juttu —\npuhutaan tästä sitten myöhemmin — ja myöskin sinun omavaltaisuudestasi\n— nyt täytyy näihin sähköttää vastaus — (Aikoo mennä, mutta kääntyy.)\nKyllä kai niille on alennettava tuo kaksi penniä?\n\nPAUKKAINEN. Ei ole. Kernaammin vielä korotettava.\n\nULJAALA (hymyilee epäilevästi). Oho!\n\nPAUKKAINEN. Miten suuret tilaukset ne ovat?\n\nULJAALA (selailee papereita). Yhteensä viitisen sataa säkkiä —\n\nPAUKKAINEN (viheltää). Siihenhän menisi kolmannes meidän varastostamme\n— ja muut varastot kaupungissa ovat tyhjät.\n\nULJAALA. Niin — ei kukaan voi kilvotella.\n\nPAUKKAINEN. Sellaisessa tapauksessa on oikealla kauppiaalla vain yksi\ntie — niin paljon kuin suinkin —\n\nULJAALA (miettien). Voisihan ensi viikon kiertokirjeessä —\n\nPAUKKAINEN. Jos ensi viikolla on jotakin jäljellä — niin voidaan taas\nkorottaa —\n\nULJAALA (melkein pelästyen). Korottaa?\n\nPAUKKAINEN (nyykäyttää). Niin — korottaa.\n\nULJAALA (katsoo Paukkaista pitkään, naureskellen hyväntahtoisesti). He,\nhe, he! (Taputtaa Paukkaista olkapäälle.) Sinä taidat olla etevä — no,\nme puhumme tästä vielä — (menee vasemmalle.)\n\n\u003Ctb>\n\nPAUKKAINEN (katsoo Uljaalan jälkeen, alkaa sitten vihellellä ja ottaa\npienen kirjasen taskustaan, selaillen sen lehtiä). Hm! (Miettii.)\nHm! Hm! (Menee sitten äkkiä oikeanpuoleiselle peräovelle, huutaa.)\nMari-neiti! (Menee pöydän vasemmalle puolelle.)\n\nMARI tulee.\n\nPAUKKAINEN. No, nyt minä juon sen toisen kupin — olen jo kylmä kuin jää.\n\nMARI (tarjoilee). Soo! (Hymyilee.) Olitteko äsken liian kuuma?\n\nPAUKKAINEN (vilkaisee nopeasti Mariin, pitkäveteisesti). Ee—en! Minä en\nole koskaan liian kuuma. (Istuu.)\n\nMARI. Olkaa hyvä! (Huolettomasti, mutta kuitenkin tarkotuksella.) Te\nvain muuten lörpöttelette — lystiksenne.\n\nPAUKKAINEN (naurahtaen). Niin — ikävikseni en koskaan. (Muuttaa\näänensävyä.) Onko Tela käynyt täällä?\n\nMARI (istuu oikealle sohvaan, virnistellen). Konttooripäällikkö — vai —?\n\nPAUKKAINEN (juomisensa lomasta, hauskasti). Niin — herra\nkonttoripäällikkö — herra Tela — herra ynnä muuta —\n\nMARI. Morsiuspari istuu puutarhassa.\n\nPAUKKAINEN. Vai puutarhassa — hm — (Työntää kuppinsa syrjään, jääden\nhetkeksi tuijottamaan pöytään.) Se on — ihmeellinen mies tuo Tela —\n(naputtelee sormillaan kirjaa) aika ihmeellinen mies —\n\nMARI. Miten niin?\n\nPAUKKAINEN. Onpahan vain kirjoittanut tuollaisen kirjan —\n\nMARI (ihmetellen). Onko hän kirjoittanut kirjan?\n\nPAUKKAINEN. On — tuollaisen ihmeellisen kirjan —\n\nMARI. Onko se hauska? Mikä sen nimi on?\n\nPAUKKAINEN (katsellen kirjaa). Nimi on ikävä — Kauppa ja välikädet. —\nMutta sisältö on lysti —\n\nMARI. Ooh!\n\nPAUKKAINEN. Kauppamiehen kirjoittamaksi vallan erinomaisen lysti —\n(nauraa ivallisesti) — kietoo hirsinuoran oman kaulansa ympärille ja\nalkaa sitten kiskoa —\n\nMARI. Mitä ihmeitä te hassuttelette! Herra Telahan on niin viisas ja\ntaitava —\n\nPAUKKAINEN. Onko?\n\nMARI (arasti). Niin — en minä tiedä — mutta koko talohan aina huutaa\nhänen kunniataan.\n\nPAUKKAINEN (Äkkiä). Ovatko he pahasti rakastuneita?\n\nMARI (nauraa). Pahasti?\n\nPAUKKAINEN (hymyilee). Niin — minä tarkotan vain — että onkohan\nAgnes-neiti — noin silmittömästi, sokeasti pikiintynyt —\n\n\u003Ctb>\n\nULJAALA (tulee). Kuulehan, Mari! Konttoripäällikkö kuuluu olevan\nAgneksen kanssa puutarhassa — menepä pyytämään häntä puheilleni!\n\nMARI. Konttoripäällikköä?\n\nULJAALA. Niin.\n\nMARI. Heti. (Menee oik. peräovesta.)\n\nULJAALA (kävelee perällä edestakaisin). Mitä ihmettä se Tela ajattelee,\nkun ei ole tullut konttoriin lomansa jälkeen, vaikka loma loppui jo\ntoissa päivänä. (Tulee alas vasemmalle.) Näistä hinnoista täytyy hänen\nkanssaan keskustella — täytyy kuulla hänenkin mielipiteensä —\n\nPAUKKAINEN (on noussut). Tietysti hän vastustaa korottamista.\n\nULJAALA (pysähtyy). Vastustaa? Miksi?\n\nPAUKKAINEN. Eihän sellainen ole osuusaatteen mukaista.\n\nULJAALA (tähystelee Paukkaista, korjaillen silmälasejaan). Osuusaate?\nMitä te sillä tarkotatte? Äsken jo puhuitte jotakin sentapaista.\n\nPAUKKAINEN (ihmetellen). Eikö kauppaneuvos ole nähnyt tätä\nlentokirjasta, joka tänä aamuna on ilmestynyt?\n\nULJAALA (kurkottaa kirjaa). Mikä se on? (Katselee kirjaa). Kauppa ja\nvälikädet — kirjoittanut Teuvo Tela — (Selailee kirjaa kummissaan.)\nMitä tämä sisältää?\n\nPAUKKAINEN. Se on hyvin nerokkaasti, asiallisesti, perusteellisesti ja\ntaitavasti kirjoitettu kirja.\n\nULJAALA (melkein huutaen). Mutta mitä se sisältää?\n\nPAUKKAINEN (kylmästi ja levollisesti). Se sisältää välikäsien\nteloittamisen ja kaupan siirtämisen kansan käsiin — osuustoiminnan\nmuodossa — sellaisen tarkotuksen nimittäin.\n\nULJAALA (katselee vuoroin kirjaa ja vuoroin Paukkaista kuin pilvistä\npudonneena). Eei!\n\nPAUKKAINEN. Kyllä.\n\nULJAALA (katsoo taas kirjan kantta). Teuvo Tela? Ei!\n\nPAUKKAINEN. Juuri hän.\n\nULJAALA (äänekkäämmin). Mies, jonka juuri aioin korottaa liikkeen\nvarajohtajaksi? Mahdotonta!\n\nPAUKKAINEN (kumartaa hieman, kohauttaen olkapäitään).\n\nULJAALA. Minun tuleva vävyni! (Melkein huutaen.) Minun vävyni!\n\nPAUKKAINEN. Se tuntuu vähän mahdottomalta.\n\nULJAALA (istuu sohvalle lamautuneena). Liikemies, jota on pidetty\nharvinaisen lahjakkaana, viisaana ja taitavana — melkein nerona —\nrupeaa —\n\nPAUKKAINEN. Sanoinhan, että kirja on taitavasti — melkeinpä nerokkaasti\nkirjoitettu.\n\nULJAALA (kimmahtaa pystyyn). Uskotteko tekin tuohon sunnuntaivirteen?\nOletteko tekin ahtanut kalloonne tuota osuustoiminta-aatetta?\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Minäkö? Minä olen vain yksinkertainen\nliikemieskokelas — enkä mikään apostoli. Minun toimintani tuossa\njauhokaupassa luulisi puhdistavan minut kaikesta epäilystäkin.\n(ivallisesti.) Minulla ei ole kansanparantajan suuria edellytyksiä.\n\nULJAALA (raapii neuvottomana korvallistaan). Tuo jauhokauppa, niin —\n(Istuu hermostuneena ja ilmeisesti riidanhaluisena.) Sinun omavaltainen\nmenettelysi oli kaikinpuolin kummallinen toimenpide — aivan\nhäikäilemätön — jopa rikollinen, vaikka oletkin viljaosastonpäällikkö —\n\nPAUKKAINEN. (levollisesti). Aivan rikollinen.\n\nULJAALA (hämmästyen). Mitä? (Kimmastuu.) Kun minä sanon, että se oli\nrikollinen, niin se myöskin oli — vai mitä?\n\nPAUKKAINEN. Oli tietysti — ja rikos on rangaistava.\n\nULJAALA. Häh?\n\nPAUKKAINEN. Ja rikoksen laatuun katsoen on rangaistus oleva —\n\nULJAALA (lyö kiivaasti kämmentään sohvaan). Mies! Minä kai tässä olen\nrangaistuksen määrääjä, etkä sinä.\n\nPAUKKAINEN. Ei! Kyllä minä määrään rangaistuksen ja te panette sen\ntäytäntöön.\n\nULJAALA (on kuohahtamaisillaan, mutta hillitsee itsensä,\npitkäveteisesti). Tästä voisi seurata eroittaminen —\n\nPAUKKAINEN. Voisi?\n\nULJAALA (kiivaasti). Niin voisikin — jos minä tahtoisin!\n\nPAUKKAINEN (yhtä levollisena). Tällaisesta rikoksesta täytyy seurata\nerottaminen.\n\nULJAALA (aivan ymmällä). Mi—mitä?\n\nPAUKKAINEN. Erottaminen heti — ilman irtisanomisaikaa.\n\nULJAALA (tuijottaa kotvan Paukkaiseen, nousee sitten hitaasti ja puhuu\nmatalasti ja hillitysti). Sinua voisi luulla löyhäpäiseksi, ellen minä\nsinua tuntisi — (Naurahtaa hermostuneesti.) Sinä olet tehnyt minut\nyksinkertaisesti — aseettomaksi. Minä tunnustan sen rehellisesti —\n(Vakavasti.) Sanopa sinäkin avoimesti — minkätähden?\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Tein rikoksen paljastaakseni kykyni — ja\nmääräsin rangaistuksen — näyttääkseni voimani.\n\nULJAALA (vitkaan). Mutta — mitä teet sitten — jos minä panen tuomion\ntäytäntöön?\n\nPAUKKAINEN. Alan kilpailun.\n\nULJAALA (ivallisesti, heiluttaen kirjaa). Osuustoiminnassa?\n\nPAUKKAINEN (tekee estävän liikkeen). Pyydän, ettei minun tarvitse\nvakuuttaa samaa asiaa kahta kertaa.\n\nULJAALA (ihaillen, melkein kadehtien). Te olette täsmällinen —\nselväsanainen —\n\nPAUKKAINEN. Niin toivon. Ja vielä enemmän — haluan seisoa sanojeni\ntakana.\n\nULJAALA. Hm! (Miettii.) Hm! (Katselee kirjaa kädessään.) Saanko vähän\nkatsella tätä?\n\nPAUKKAINEN. Olkaa hyvä!\n\nULJAALA. Onko läsnäolonne tällä hetkellä makasiineilla välttämätön?\n\nPAUKKAINEN (ihmetellen ja hymyillen). Makasiineilla? Minä pidän itseni\nerotettuna — tästä toimesta.\n\nULJAALA (katsoo viekkaasti sivulta). Tästä? Te paljastatte ajatuksenne —\n\nPAUKKAINEN. Niin — tarkotuksella.\n\nULJAALA. Te yritätte raivata itsellenne siirtymistilaa —\n\nPAUKKAINEN (kumartaa kohteliaasti). Aivan oikein. Joko eteenpäin — tai\naivan sivulle.\n\nULJAALA. Siis: joko — taikka —?\n\nPAUKKAINEN. Varmasti.\n\nULJAALA (hetken mietittyään, toimekkaasti). No, niin! Pyydän, ettette\npoistu talosta — ennen kuin olen saanut teitä puhutella. (Lähtee ja\nkääntää kirjan kannet mennessään, alkaen heti lukea.)\n\nPAUKKAINEN seisoo hetken liikkumattomana, pistää sitten kädet\nhousuntaskuihin ja alkaa vihellellä.\n\nMARI (tulee hengästyneenä). Juoksin koko puutarhan — mutta en löytänyt\n— olivat kai menneet puistokadulle — (Alkaa koota astioita pöydältä,\nkatsahtaen silloin tällöin Paukkaista.)\n\nPAUKKAINEN (seisoo liikkumattomana ja viheltelee).\n\nMARI (arasti). Osastopäällikkö!\n\nPAUKKAINEN (lakkaa viheltämästä, mutta ei muuta asemaansa). Hm?\n\nMARI. Minä vain olisin niin hirveän utelias tietämään — oliko tuo\näskeinen puotijuttu — leikkiä — tai totta?\n\nPAUKKAINEN (kääntää päätään ja kiepahuttaa sitten korollaan itsensä\nympäri.) Tietysti!\n\nMARI. Mikä?\n\nPAUKKAINEN. Että selvä se! All right!\n\n(Eteisen kello soi. Mari menee avaamaan. Paukkainen kävelee etualalle\noikealle).\n\nMARI (eteisessä). Kauppaneuvos ei ole sisällä — hän on konttorissa.\n\nRÖYTTO (eteisessä). Siitä huolimatta pyytäisin saada häntä odottaa\ntäällä. Olen tehtailija Röyttö.\n\nMARI. Tehkää hyvin!\n\nRÖYTTÖ (tulee sisään). Kas vaan — herra Paukkainen on täällä!\n\nMARI (kokoilee astioita tarjottimelle).\n\nPAUKKAINEN (menee tervehtimään). Hyvää päivää, tehtailija Röyttö!\nKauppaneuvostako haluatte tavata?\n\nRÖYTTÖ (naurahtaa ja yskähtää, käännellen sikaarin puolikasta\nkädessään). Niin — he, he, he — öh! Olisi vähän sellaista\nkahdenkeskistä.\n\nPAUKKAINEN. Tehkää hyvin ja istukaa — kauppaneuvos tulee kai kohta.\n\nMARI (menee oik. peräovesta).\n\nRÖYTTÖ. Oli hauska tavata herra Paukkaistakin. Kävin siellä\nmakasiineilla —\n\nPAUKKAINEN. Istukaa — olkaa hyvä! (Istuu selin pöytään.) Joko olette\nonnistunut vuokraamaan puotihuoneistonne?\n\nRÖYTTÖ (istuu). Olisihan siinä nyt niitä vuokraajia — he, he, he, öh —\nmutta antaisin kernaimmin teille — tutulle miehelle —\n\nPAUKKAINEN (torjuvasti). Ei! Antakaa heille vaan — jos saatte\npyytämänne vuokran —\n\nRÖYTTÖ. Kyllähän ne sen tinkimättä, he, he, he, öh —\n\nPAUKKAINEN. No, asia on sitten selvä.\n\nRÖYTTÖ. Hm! Tjaa! Asialla on niin monta puolta. He, he, he, öh! Se\nmeidän riitarahamme jos jaettaisiin —\n\nPAUKKAINEN (jyrkästi). Johan minä olen sanonut kerta kaikkiaan, etten\nryhdy asiasta edes keskustelemaan — ennenkuin te lähdette minun\ntarjoamastani summasta —\n\nRÖYTTÖ. Mutta huomioonottaen kaikki paikalliset edut —\n\nPAUKKAINEN (nousee). Minä ehkä ilmotan kauppaneuvokselle, että haluatte\nhäntä tavata —\n\nRÖYTTÖ. Mutta jos edes suostutte korottamaan —\n\nPAUKKAINEN. Minä ehkä en huoli huoneustosta ollenkaan.\n\nRÖYTTÖ. Mitä? (Katsoo viekkaasti.) Ette te niin tyhmä ole, he, he, he,\nöh!\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Kyllä minä voin olla niin tyhmä. No, miten\nliike luistaa? (Nojautuu pöytään.)\n\nRÖYTTÖ. Liike? Huonosti — yhä huonommin — he, he, he, öh!\n\nPAUKKAINEN. Arvaa sen. Huono heinävuosi — ja nyt punatauteja karjoissa\n— raakanahkoja saa melkein ilmaiseksi — ja valmiin nahan hinta on yhä\nnousemassa — (Nauraa.) Huono aika nahkurille — selvä se — Old boy!\n\nRÖYTTÖ. Niin se voi näyttää ulospäin — mutta todellisuudessa, he, he,\nhe, öh — ja sentähden nekin muutamat vuokrasataset —\n\nPAUKKAINEN (katsoo kelloaan). Jahah! Nyt minun täytyy lähteä.\n\nRÖYTTÖ. Ei meistä sitten tullut kauppaa?\n\nPAUKKAINEN. Ei! — Minä ilmotan, että te odotatte — (Menee vasemmalle\novelle.)\n\nRÖYTTÖ (äkkiä). Paukkainen!\n\nPAUKKAINEN. No?\n\nRÖYTTÖ (alakuloisesti). Yksi hävinneen kaikki! Saatte sen sitten, he,\nhe, he, öh — pilahinnasta.\n\nPAUKKAINEN (palaa hitaasti). Ylihuomenna tulen sitten tekemään\nvälikirjat — jos tulen ollenkaan — sen ehdon tiedätte entuudestaan.\n\nRÖYTTÖ. Tiedän, tiedän. No — asiasta toiseen! Luuletteko, että\nkauppaneuvos haluaa tämän minun tyhjän tonttini tässä —?\n\nPAUKKAINEN (istuu). Hm! Minä luulen kyllä että hän haluaa — mutta\nostaako hän sen — se on eri asia.\n\nRÖYTTÖ. Ahaa! Te tiedätte jotakin, he, he, he, öh!\n\nPAUKKAINEN (huvitettuna). Minä tiedän hyvin vähän —\n\nRÖYTTÖ. Ai, ai, sitä oveluutta, he, he, he, öh!\n\nPAUKKAINEN (tyytymättömästi). Oveluutta? Mitä se on?\n\nRÖYTTÖ (hätäisenä). No, rehellisesti, rehellisesti! Mitä te tiedätte?\n\nPAUKKAINEN (hymyilee ivallisesti). Rehellisestikö? (Nousee.) Hm!\nMinä tiedän vain sen, että jos minä en tule lauvantaina, niin ei\nkauppaneuvoskaan osta teidän tonttianne.\n\nRÖYTTÖ (miettii tarkasti). Jos ei — niin ei — jahah — he, he, he, öh —\nMutta jos te tulette, niin —?\n\nPAUKKAINEN. Sitä en tiedä. Ehkä sitten — (Nyökäyttää ja menee\nvasemmalle.)\n\nRÖYTTÖ (tekee liikkeen kuin estäisi Paukkaisen lähtöä, mutta ei ehdi\nmitään sanomaan, jää nolona istumaan, mutisten itsekseen). Jos ei —\nniin ei — ja jos — niin — hm — tjaah —\n\nMARI (tulee lopullisesti puhdistamaan pöytää).\n\nRÖYTTÖ. Minä täällä vielä sitä kauppaneuvosta odottelen,\nhe, he, he, öh —\n\nMARI. Olkaa hyvä! Onko kauppaneuvokselle ilmotettu?\n\nRÖYTTÖ. Kyllä — osastopäällikkö — kun meni, niin —\n\nMARI. Joko hän meni makasiineille?\n\nRÖYTTÖ (kiinnittää huomiotaan). Kuka? Osastopäällikkö?\n\nMARI. Niin — ajattelin vain —\n\nRÖYTTÖ (ryhtyy sikaarinsa sytytyspuuhiin). En tiedä — ei sanonut —\n(Katsoo syrjästä Maria.) Hän on kovin etevä mies — tuo herra\nPaukkainen.\n\nMARI (mielihyvällä). Niinpä taitaa olla.\n\nRÖYTTÖ. On, on! Kerrassaan etevä! Onni liikkeelle — kun on sellaisia —\n\nMARI (huokaa). Niin kai.\n\nRÖYTTÖ. Mutta — etevän pitäisi pitää onni itselleen, he, he, he, öh!\nPitäisi tehdä kaikkensa itsensä hyväksi — eikä uurastaa muille. Niin\ntuntuu — näin — vanhan ystävän mielestä — öh, öh — (Yrittäen hyvin\nleikillisesti.) Eikö teidänkin mielestänne, he, he, he, öh?\n\nMARI (avonaisesti). No, kyllä varmasti — minun mielestäni!\n(Hillitymmin.) Ja — on kai hän sellaista ajatellutkin.\n\nRÖYTTÖ (siirtyy mielenkiintoisena pöydän ääreen istumaan). Onko? No,\nsepä olisi viisasta! Onko hän aikonut erota?\n\nMARI (välinpitämättömästi). Mutta ei siitä taida mitään tulla!\n\nRÖYTTÖ (viekkaasti). Jos minä vaan tiedän, että hän on sellaista\naikonut, niin kyllä minä tulen häntä kehottamaan — ja samoin pitäisi\nkaikkien hänen ystäviensä tehdä.\n\nMARI (vakuuttaen). No, kyllä hän on aikonut — koska siitä on puhunut.\n\nRÖYTTÖ. Hyvä, hyvä! On sitten vain kehotettava — yhä kehotettava.\nJokaisen oma onni on lähinnä itseä, he, he, he, öh! Ja ystäviä lähellä\nmyöskin — luonnollisesti — öh, öh!\n\nMARI (on saanut pöydän kuntoon). Nyt kuuluu kauppaneuvos tulevan —\n\nULJAALA (tulee pahantuulisena). No, Mari! Eikö herra Tela ollut\npuutarhassa?\n\nMARI. Ei ollut — etsin kyllä joen äyräälle asti (Menee.)\n\nULJAALA (viittaa kädellään Marille, tervehtii Röyttöä). No, mitä\nasioita veljellä — anteeksi — minulla on vähän kiireitä — (Istuu\nsohvaan.)\n\nRÖYTTÖ. Katsohan — tuo tonttikauppa on myöskin vähän kiireellinen — on\nilmestynyt uusi vaihe —\n\nULJAALA. Uusi vaihe? Mikä — mitä?\n\nRÖYTTÖ. On muitakin ostajia — kilpailijoita —\n\nULJAALA (hermostuneesti). En minä missään tapauksessa ryhdy\nkeskustelemaankaan hinnan ylennyksestä —\n\nRÖYTTÖ (imelästi). Kuinka veli voi luulla, että sellainen pistäisi\npäähänikään — olenhan jo sanonut tontin hinnan — ja minä pysyn aina\nsanassani, he, he, he, öh — mutta kun nyt tarjotaan sama hinta —\nhuomaapas — sama hinta — niin riensin tänne — kun sinulla on etuoikeus\n— ja — öh, öh — muutenkin — vanhana ystävänä —\n\nULJAALA (sivelee tukkaansa tuskallisena). Minun liikkeeni on jo\nlaajentunut niin, että —\n\nRÖYTTÖ (innokkaasti). Ja laajenee yhä — tietysti! Siksi juuri tämä\nviereinen kulmatontti on liikkeelle välttämätön — ja erikoisen\nvälttämätön sen vuoksi, ettei kulmaan — parhaalle paikalle — pääse\nkilpailija —\n\nULJAALA. Tiedän, tiedän! Muutenhan en sellaista ostoa olisi koskaan\najatellutkaan. Mutta minä tarkotin äsken liikkeen laajentumisella sitä,\nettä minä en enään ota yksin päättääkseni suuria asioita — vaan — aion\nliittää liikkeeseen nuoria voimia — joitten neuvoa on kysyttävä — ennen\n— ennen päätöstä —\n\nRÖYTTÖ (levittää kätensä). Hoo! Sinullahan onkin erinomaisia\nneuvonantajia — kaupungin parhaita — ensiksikin — ja ennen kaikkea\nherra Tela, joka yleisesti tunnustetaan aivan ensiluokkaiseksi\nkauppa-alan tuntijaksi — ja sitten sellainen erikoiskyky ja\ntulevaisuuden mies kuin herra Paukkainen — mutta — mutta — he, he, he,\nöh —\n\nULJAALA. Mitä mutta — mitä?\n\nRÖYTTÖ (tutkien ja varovasti). Et kai vielä ole kysynyt heidän mieltään?\n\nULJAALA (yrittäen lopettaa keskustelua). Paukkainen kannattaa asian\naukijättämistä — sen kuulin juuri — (Viittaa kädellään konttoriin päin.)\n\nRÖYTTÖ (viekkaasti iskien silmää). He, he, he, öh! Sen tiesin — ja se\non luonnollista että hän kehottaa sinua toimettomuuteen siksi — kunnes\nkilpailija ostaa tontin. Täten hän saa sinulle — aivan viereesi —\nvoimien vähentäjän — ja itselleen ikäänkuin liittolaisen — alkaakseen\nitse toisessa kaupungin osassa — hm, tjaah — hän olisi erinomainen\nneuvonantaja — ellei hänellä olisi oma rauta ahjossa, he, he, he, öh —\n\nULJAALA. Onko hänellä sitten —?\n\nRÖYTTÖ (teeskennellen hämmästystä). Onko? — Etkö sinä sitten sitä\ntiedä? (Valitellen.) Olipa ikävä, että satuin siitä mainitsemaan —\n\nULJAALA (tekee torjuvan liikkeen). Joitakin aikomuksia ehkä —\ntulevaisuuden varalta —\n\nRÖYTTÖ. Niin, he, he, he, öh — tulevaisuuden tietenkin — (Kuiskaten.)\nKuuluu jo vuokranneen kauppahuoneustonkin, he, he, he, öh — (Muuttuu\näkkiä vakavaksi.) Mitäpä siitä! Jokainen valvoo etujaan. (Nousee.)\nMinun asioimiseni onkin jo päättynyt. En tahdo enempää häiritä.\nPidin vain velvollisuutenani ilmottaa tästä — tästä kilpailijastasi\ntonttikaupassa —\n\nULJAALA. Kuka sen sitten — muka ostaisi?\n\nRÖYTTÖ (kuivasti, vilkaisten salaa Uljaalaa). Siihen tulisi kai suuri —\nosuuskauppa-palatsi — suuri tukkuliike ja —\n\nULJAALA. Osuuskauppa?\n\nRÖYTTÖ. Niin. (Teeskennellen hämmästystä ja muistamattomuutta.) Ai —\nmutta tosiaankin! Kyllä kai veli näistä asioista on selvillä — sinun\ntuleva vävypoikasihan on kuulunut kirjoittaneen vallan erinomaisen\nlentokirjasen osuuskunta-aatteesta — Ehkä veli itsekin on saman hengen\nmiehiä — en ollenkaan tullut ajatelleeksi — silloinhan tontin ostossa\nehkä ei olekaan mitään kilpailijoita, he, he, he, öh — erinomainen\nkirja — en ole lukenut — mutta kuuluu olevan — mies on etevä — kovin\netevä —\n\nULJAALA (nousee). Senkö — kirjan johdosta sinä tulit tänne?\n\nRÖYTTÖ. Kirjan? — Kaupan johdosta minä tulin — tulin ystävyydestä.\nMutta koska kauppa nyt raukee, niin — (Tarjoo kätensä hyvästiksi.)\n\nULJAALA (hyvästelee). Minä ilmotan asiasta vielä tänään.\n\nRÖYTTÖ (kirkastuu). Tänään? — Niin tietysti tänään — niin pian\nkuin suinkin, ellet halua kannattaa osuusliikettä, he, he, he —\nöh! (Menee, kääntyy ovessa.) Ole hyvä ja sano tervehdykseni rouva\nkauppaneuvoksettarelle ja neiti Agnekselle!\n\nULJAALA. Kyllä — kiitos!\n\nRÖYTTÖ. Niin — öh, öh! (Menee.)\n\nULJAALA (seisoo hetken paikallaan, ottaa sitten taskustaan\nlentokirjasen ja heittäytyy sohvan nurkkaan lukemaan). Hm! Hm!\n(Kääntelee tyytymättömänä kirjan lehtiä, nousee sitten äkkiä ja alkaa\nkävellä edestakaisin, kädet selän takana, nuristen harmista.) Hm — hm!\n\nROUVA (tulee oikealta). Joko vieras meni? Kuulin että täällä oli —\n\nULJAALA (yhä kävellen). Jo.\n\nROUVA (pysähtyy katsomaan miestään). No, mutta rakas Esaias! Oletko\nsinä kuitenkin pannut yllesi tuon tahraisen, kuluneen pukusi?\n\nULJAALA. Tietysti! Nythän on niin penteleen kuuma — että tämäkin on\nliikaa.\n\nROUVA. Mutta pitäisihän sinun toki ajatella —\n\nULJAALA. Mitä?\n\nROUVA. Asemaasi ja —\n\nULJAALA. Asemaani minä juuri ajattelenkin.\n\nROUVA (istuu pöydän ääreen tyytymättömänä). On tuokin kauppaneuvos!\nHävetä sinun tähtesi saa.\n\nULJAALA (mutisee). Sinä olet hävennyt minun tähteni ikäsi —\n\nROUVA. Jos olenkin — mutta nyt kun on kunniaa ja varallisuutta —\n\nULJAALA. Niin pitäisi pöyhkeillä kuin riikinkukko — niinkö — mitä?\n\nROUVA. No, ei — mutta arvonsa mukaan — korkean arvonsa mukaan —\n\nULJAALA (pysähtyy — tuskallisesti). Älä nyt hyvä ihminen puhu tuosta\narvosta — aina! Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että olen\nmäkitupalaisen poika — ja alkanut urani juoksupoikana —\n\nROUVA (arvokkaasti). Mutta olet nyt — kauppaneuvos!\n\nULJAALA (ärtyisesti). Tyhjää! Katinkultaa! Naisten lelua! (Kävelee.)\n\nROUVA (ihmeissään). Mikä sinua tänään vaivaa, rakas Esaias?\n\nULJAALA (pysähtyy). Koko maakunta nimittää minua Esaksi — ja\nkauppaani — Esan kaupaksi — mutta sinä huudat yksin Esaiias — iias!\n(Tuskallisesti.) Säästä minua, hyvä ystävä! (Menee pöydän luo.) Nyt\non asioita — eikä tuulentupia! Nyt ollaan maaperässä kiinni — eikä\nilmalinnoissa. Nyt ollaan elämän todellisuudessa — eikä joutavassa\nherrastelemisessa!\n\nROUVA (nyrpistäen nenäänsä). Sitä sinä olet ikäsi saarnannut — ja\ntehnyt minustakin melkein saiturin.\n\nULJAALA. Jos minä olen niin tehnyt, niin siihen on nähtävästi ollut\nsyytä ollut aina. Vaikka ehkä ei koskaan niin paljon kuin juuri nyt.\n\nROUVA (kääntyy). Nyt?\n\nULJAALA. Tuossa! (Heittää kirjasen pöydälle.) Vävypojasta on tullut\nsaarnaaja — kansanparantaja — profeetta!\n\nROUVA (ottaa kirjan). Mikä se on?\n\nULJAALA. Se on häväistyskirja — jossa ruoskitaan ja teloitetaan kaikki\nrehelliset välikauppiaat!\n\nROUVA (ihmetellen). Ei suinkaan Teuvo — niin hieno mies — mitä sinä\npuhut?\n\nULJAALA (heittäytyy tuskastuneena sohvaan). Ei suinkaan! No, ei\nsuinkaan hän rähise, eikä puhu raakuuksia — selvä se! Mutta hän väittää\n— ja todistaa — ja saarnaa osuusaatetta!\n\nROUVA (katselee kirjaa kädessään). Mutta jos Teuvo sitä puolustaa —\nniin —\n\nULJAALA (ärähtää). Niin mitä?\n\nROUVA. Kyllä kai hän sitten on oikeassakin.\n\nULJAALA (naurahtaa ivallisesti). Jos hän on oikeassa — niin — ei\nkukaan muu voi >lla pahemmin väärässä kuin minä — ja siksi se on\nhäväistyskirja — oman vävypojan kirjoittamana! Mitä?\n\nROUVA. Älä kysy minulta! Enhän minä tunne koko asiaa — en kirjaa, enkä —\n\nULJAALA. Ole sitten vaiti — ja lähetä Mari etsimään tuota — Teuvoa!\n(Kimmahtaa ylös.) Ja sitten vielä — Paukkainen aikoo erota!\n\nROUVA (halveksuen). Paukkainen — pyh!\n\nULJAALA (lujasti). Paukkainen on parempi kuin minä hänen ijällään —\nkymmenen kertaa parempi. Hän tietää mitä hän tahtoo — ja minä pahoin\npelkään — että minä tahdon samaa tuin hänkin.\n\nROUVA. Mitä sitten?\n\nULJAALA. Pysyttää hänet liikkeessä. (Menee vasemmalle).\n\nROUVA (huutaa). Mari! (Selailee hetken kirjaa, heittäen sen pöydälle ja\nmenee sitten oik, perä-ovesta.)\n\n\u003Ctb>\n\n(Agnes ja Tela tulevat eteisestä.)\n\nAGNES. Kas! Ovi olikin auki! Täältä on mennyt joku. (Heittää hattunsa\npöydälle.) Höh, höh! Täällä on toki paljon viileämpi. Istu nyt, Teuvo!\nHaluatko jotakin virkistystä?\n\nTELA (on pysähtynyt vasemmalle puolen pöytää). Kiitos — en mitään!\n\nAGNES (huomaa pöydällä kirjan). Kas — täälläkin on sinun kirjasi! Isä\non varmaankin lukenut.\n\nTELA. Se olisi hyvä se! Pääsisi paljoista selittelyistä —\n\nAGNES (katsoo Telaa, menee sitten hänen luokseen). Sinä tulit yht'äkkiä\nniin vakavaksi. Miksi?\n\nTELA. En tiedä. Jokin tässä painostaa — (katsoo ympärilleen) — huone\nkai sen tekee — (Hymyilee.) Tunnetko, että täällä on sähköä ilmassa?\n\nAGNES (iloisesti). Oh! Tiedäthän — isä on niin hyvä!\n\nTELA. Luotatko sinä häneen niin rajattomasti?\n\nAGNES (levollisesti). Luotan. Ja jokainen, joka on lukenut sinun\nkirjasi, luottaa sinun asiasi oikeuteen.\n\nTELA. Minä en sitä usko.\n\nAGNES. Ei? Vaikka itse olet niin vakuutettu asiastasi?\n\nTELA. Vaikka. Ihmiset eivät hevin usko vakuuttaviin todisteluihin —\neivät yksinkertaisimpiinkaan selviöihin — jos se koskee heitä itseään\nja heidän rakkaita ennakkoluulojaan. Eikä se olekaan tällä hetkellä,\neikä tässä paikassa pääasia.\n\nAGNES (lähellä). Mikä sitten?\n\nTELA (ottaa lämpimästi Agnesta päästä ja katsoo silmiin). Sinä — sinä\nolet pääasia — ja sinun rakkautesi — että se kestää — (Suutelee Agnesta\notsalle.)\n\nAGNES (veitikkamaisesti). Se kestää varmemmin kuin kaikki aatteet ja\nuskot — rakkaus on ikuinen — tiedä se —\n\nTELA (hymyilee). Niin — käsite —\n\nAGNES (hauskasti). Ja minä olen osa käsitteestä — no! Istu nyt —\näläkä tuossa kummituksia manaile! (Työntää Telan sohvalle istumaan ja\nottaa itselleen lähimmän tuolin.) Minä en pelkää isää — hän on niin\nhyvä — enkä minä pelkää tulevaisuuttammekaan — sinä olet niin viisas\nja taitava — ja me olemme nuoria — ja meistä tulee yksinkertaisesti\nonnellisia ihmisiä — eikä yhtään mitään muuta — (Nauraa.)\n\nTELA (sulkee Agneksen molemmat kädet käsiinsä, hymyilee). Eikä yhtään\nmitään muuta — se on kaikkein korkein toivo — ja kaikkein korkein\nihmisen saavutus —\n\nAGNES. Ja sinä olet siitä kirjoittanut kirjan — ja me elämme sen\nmerkeissä — ja olemme iloisia — olemmeko?\n\nTELA (nauraa). Olemme.\n\nAGNES (nousee reippaasti ja työntää tuolin syrjään). No, ole sitten\nkuten ennen — ja pyyhi pois tuo mietteen ryppy otsaltasi! (Silittää hänen\notsaansa.)\n\nTELA (suutelee hänen kättään). Tämä käsi kyllä silittää pois kaikki\nsynkkyyden kurtut.\n\nAGNES (iloisesti). Ja nyt me juomme marjamehua — (nipistää Telaa\nkorvasta) — muuten tulee liian kuuma — (juoksee naureskellen oik.\nperäovelle.)\n\nROUVA (tulee vastaan). Johan te olette täällä — isä on kovin kaivannut.\n\nAGNES. Onko?\n\nROUVA (ojentaa kätensä Telalle). Ja Teuvo! Sinut minä näen vasta ensi\nkerran tänään.\n\nTELA (tervehtiessään). Kävin kyllä sisälläkin — mutta —\n\nAGNES. Mutta sitten me katosimme.\n\nROUVA (Telalle). Mitä ihmettä sinä olet tehnyt? (Viittaa kirjaa.) Isä\non niin vihanen.\n\nAGNES (ihmetellen). Onko?\n\nTELA (hiljaisesti). Minä en ole tehnyt mitään muuta kuin sitä — mitä en\nvoinut olla tekemättä.\n\nAGNES (pikkuvanhasti). Näetkös, äiti! Sellainen se on juttu.\n\nROUVA (istuu sohvaan). Niin, no! Olkoon vaan! Istukaahan nyt! (Telalle)\nMutta kyllä sinun pitää sopia isän kanssa.\n\nTELA (aikoo istua, mutta pysähtyy liikkeissään). Sopia?\n\nROUVA. Niin tietysti! Mitä teistä muuten tulisi!\n\nAGNES. Mutta — emmehän me ole riidelleet isän kanssa —\n\nROUVA. Vaiti! Isä tulee. Tietäkää nyt, mitä sanotte!\n\nULJAALA (tulee tyynenä ja hillittynä, nyökäyttäen lievästi Telalle,\njoka kumartaa. Uljaala pysähtyy). Minulla olisi oikeastaan\nkahdenkeskistä asiaa herra Telalle — mutta —\n\nAGNES (juoksee isän luo). Me tiedämme mitä se on — emmekö me saa olla\nmukana?\n\nULJAALA (katsoo Agnesta silmiin, silittää sitten päätä). Kyllä — minun\npuolestani. (Istuu sohvaan.) Istutaan sitten!\n\nAGNES (mennessään Telan ohi, tarjoaa hänelle tuolin). Ole hyvä! (Istuu\nsitten sohvalle äidin viereen.)\n\nTELA. Kiitän! (Istuu.)\n\nULJAALA. Minä en puhu enään siitä — enkä kysy — miksi et tullut\nlomasi loputtua työhön. Siinä sinä vetosit ennen lomaa tekemääsi\nirtisanomiseen — joka ymmärtääkseni oli taas kosimisen edelläkäypä —\nvapaitten käsien pidättäminen — tai jotain sellaista hassutusta — kuten\nminä ymmärsin — siitä kaikesta en puhu nyt mitään.\n\nMinä haluan puhua nyt ainoastaan liikkeen tulevaisuudesta. Se on\njärjestettävä vähän toisin. Vanha juttu muuten — mutta nyt on sattunut\nerinäisiä sysäyksiä — työntäen kysymyksen etualalle.\n\nOlen ajatellut siirtää Paukkaisen konttooriin — sinun asemaasi —\n\nROUVA. Ooh!\n\nULJAALA (välittämättä). Ja sinua olen ajatellut liikkeen\napulaisjohtajaksi. Tointa seuraisi tietysti tuntuvasti korotetut\npalkkasuhteet ja osingot, kuten luonnollistakin — jos naimisiin menokin\ntulisi kysymykseen —\n\nAGNES. Jos? Tiedäthän, isä —\n\nULJAALA (levollisesti). Ellet voi kuunnella, niin poistut. — Ainoastaan\nherra Telan vastausta kysyn — ja odotan.\n\nTELA. Onko setä lukenut minun kirjani?\n\nULJAALA. Olen silmäillyt.\n\nTELA. Minun vakaumukseni kai olette pannut merkille — kuitenkin?\n\nULJAALA. Minkä vakaumuksen? Senkö, että tahdotte olla kernaammin jonkin\nuuden tuulen apostolina — kuin rehellisenä liikemiehenä — vanhaan\nmalliin — senkö?\n\nTELA (vähän harmistuen). Minä en tahdo olla mikään apostoli — enkä\nolekaan. Mutta minä olen vakuutettu, että kansan on kaikessa otettava\nohjat omikseen — eikä vähemmin kaupassa päästäkseen hyvinvointiin ja\ntäysi-ikäisyyteen.\n\nULJAALA (ivallisesti). Niinkö?\n\nTELA. Niin. Minä en voi olla enään mukana kokoomassa\nyksilövarallisuutta, joka kuuluu kansalle. Yksilövarallisuuden ihanne\nei ole ainoastaan väärin kansaa kohtaan, jolta se on siirretty — vaan\non se kokonaan arvoton onnen saavuttamiselle.\n\nULJAALA. Mikä on se uusi onni, joka kukoistaa köyhyydessä?\n\nTELA. Köyhyyttä ei ole ellei ole liiallista yksilövarallisuutta.\n\nULJAALA (suuttuneena). Oletko sinä anarkisti!\n\nTELA (hymyilee). En. Minä olen kasvattanut itseäni vain liikemieheksi\nantaakseni kykyni kansalle.\n\nULJAALA (nauraa ivallisesti). Uhritoimitus?\n\nTELA. Ei — kyllä minun tietysti täytyy elää työstäni — mutta minun\nonnelleni riittää kunnollinen toimeentulo — ilman suurta ylijäämää,\njoka yleisen hyvinvoinnin kannalta on yksilöitten hallussa kuollutta\npääomaa.\n\nULJAALA. Te olette sittenkin olojen mullistaja!\n\nTELA. En. Minä vain tarjoan kansalle vähäpätöisen palvelukseni — että\nkansa itse saisi ostaa ja myydä — ilman välikäsiä. Olen ainoastaan\nkauppias — ja pysyn lestissäni. Muut tehkööt tehtävänsä muilla aloilla.\n\nULJAALA (viittaa kirjaa). Tahdotte kuitenkin kulkea herättäjänä ja\nsaada kansan suosion —\n\nTELA. En. Herättäjää ei enään tarvita — kansa on jo valveutunut.\nSe soittaa itse heräämisensä aamukelloja ympäri maata. Minä olen\nkirjallani vain tahtonut antaa oman heräämiseni vaatimattoman merkin —\nja sanonut yksinkertaisesti sen mitä olen huomannut.\n\nULJAALA. Meidän vapaitten yksilökauppiaitten kai pitäisi sulkea ovet\nja tarttua myös aamukellon nuoraan (nauraa ivallisesti) — ja ruveta\nsoittamaan — mitä?\n\nTELA. Jos joku sen tekisi — hyvä olisi! Mutta ketään ei pakoteta\nmihinkään. Vain täydellisessä vapaudessa syntyy oikea kehitys ja\ntuloksen terveet muodot. Kilpailu on suhteen määrääjä ja toiminnan\nelvyttäjä.\n\nROUVA. Mitä se oikeastaan on? Sinä puhut niin paljon kansasta.\nSitä minä en ymmärrä. Siitä tuoksahtaa pirtit ja väentuvat — ja\ntasa-arvoisuus — ja sen semmoiset! Voiko silläkin alalla päästä\nesimerkiksi kauppaneuvokseksi?\n\nULJAALA (liikahtaa hermostuneesti). Ashh! Tuskin.\n\nTELA (katsoo pöytään).\n\nULJAALA. Kylliksi! — Meidän liiketiemme eroavat siis tässä?\n\nTELA (hiljaa mutta varmasti). Niin!\n\nULJAALA. (nousee). Teidän kihlauksenne on myöskin purettu.\n\nAGNES (hypähtää ylös). Isä!\n\nTELA (nousee nopeasti). Mutta ajatelkaahan —\n\nULJAALA (lujasti). Kihlaus on purettu! Agnes ei mene osuusnaimisiin!\n\nTELA (kuumana). Setä! Ajatelkaa mitä sanotte. Teidän kieltonne\nkärjistää meidän inhimillisen suhteemme —\n\nULJAALA. Minulla ei ole mitään suhteita teidän kanssanne —\n\nAGNES. Rakas isä! Minä en teidän kauppojenne, ylijäämienne enkä\npääomienne tähden aio tulla onnettomaksi — (purskahtaa itkemään Ja\nvaipuu äitinsä syliin.)\n\nTELA. Ajatelkaa — herra kauppaneuvos! Me menemme kuitenkin naimisiin —\nkun kerran molemmat tahdomme. Ei ole viisasta kieltää sitä — mitä ei\nvoi estää.\n\nULJAALA. Vaiti!\n\nTELA. Kyllä. Sanottavani olenkin jo sanonut. Teko vain jää. Eikä sitä\nole syytä epäillä.\n\nULJAALA (raivostuneena). Eikä teidän ole syytä epäillä sitä — että\ntyttäreni ei tule saamaan minulta koskaan penniäkään — hyvä herra!\n\nTELA. Enhän minä ole koskaan pyytänytkään mitään. Agnesta minä vain\nrakastan — enkä omaisuuttanne.\n\nULJAALA. Menkää sitten talosta — ja menkää heti!\n\nAGNES (huudahtaa). Isä! (Juoksee isänsä kaulaan.) — Ajatko sinä minut\nkadulle — oman rakkaan pikku tyttösi? Voi rakas isä! Ethän — ethän?\n\nULJAALA (taluttaa Agnesta pari askelta oikealle). Kristiina! Hoida\ntyttö!\n\nROUVA (menee vastaan ja vie Agneksen sohvalle). Agnes — tule tänne!\nRauhoitu, kulta Agnes Älä itke!\n\nULJAALA. Hän itkee miehen tähden — joka on puhunut kauniita sanoja\nkansasta ja aatteista ja elämän onnesta — ja jumala ties mistä — mutta\non minun selkäni takana tehnyt toista — tehnyt rumia tekoja.\n\nTELA (kuohahtaa). Minä?\n\nULJAALA. Te!\n\nTELA (vapisevana, hilliten suuttumustaan). Teidän on määriteltävä\nsyytöksenne heti — heti tässä naisten kuullen. Kuuletteko — heti!\n\nULJAALA. Kyllä — mielelläni! Ei pidä kiivailla, nuori mies!\n\nTELA (tuskin voiden puhua). Minä odotan.\n\nULJAALA. Te liitytte osuustoiminnan palvelukseen — kirjoitatte\nhälyytyskirjasen — ja ryhdytte osuusliikkeelle ostelemaan Röytön\ntonttia — hyvin tietäen, että minä olen sitä halunnut —\n\nTELA. Minäkö Röytön tonttia —?\n\nULJAALA. Ja kaikki tämä minun selkäni takana! Kuuluuko tämäkin\naatteeseen?\n\nTELA (mahdollisimman levollisesti). Tässä on kolme syytöstä. Kirjan\nkirjoittaminen on tosi. Ne toiset eivät ole totta.\n\nULJAALA (naurahtaa). Soo!\n\nTELA (kiivaasti). Ei! — Ensiksikin: minä en vielä ole minkäänlaisen\ntoiminnan — sitä vähemmin osuustoiminnan palveluksessa — enkä ole vielä\nedes tarjonnutkaan itseäni. Ajattelen sen tehdä tuonnempana. Toiseksi —\n(naurahtaa hermostuneesti.) En usko, että mikään osuustoimintamies tai\n-piiri olisi niin lyhytnäköinen, että haluaisi tonttia tai liikepaikkaa\ntässä pienessä vanhassa kaupunginosassa, kun uusi kaupunginosa tarjoo\naivan toisia edellytyksiä — vastaisuudelle. Tällainen toimi minun\npuoleltani on siis kahdesta syystä ollut tuiki mahdoton.\n\nULJAALA (masentuen). Minä sain Röytön puheista sen käsityksen —\n\nTELA. Me näimme Röytön tulevan täältä. Arvasin hänen liikkuvan taas\ntonttikaupoillaan.\n\nULJAALA (katselee pitkään Telaa). Niinkö?\n\nTELA (kylmästi). Toivon, ettei minua pidetä valehtelijana. — Mutta —\nvaikka ette välittäisikään minun mielipiteistäni — niin kehoittaisin\nteitäkin antamaan Röytön tontin olla oloillaan. Siihen ei koskaan\nkannata uhrata kokonaista omaisuutta. Eikä mikään oikea liikemies sitä\ntekisi.\n\nULJAALA (kuin ulkopuolelta — miettien jotakin).\n\nTELA (lyhyesti). Ei!\n\nULJAALA (katsoo itkevää Agnesta ja raapasee neuvottomana\nkorvallistaan). Syytökseni olivat sitten väärät — luuletteko — (kääntyy\nTelaan päin, epävarmasti) — luuletteko, että me voimme tulla toimeen\nsukulaisina — vaikka kuljemmekin eri teitä?\n\nTELA (kirkastuu). Mekö? (Lämpimästi.) Minä en ainoastaan luule — minä\nolen varma siitä.\n\nULJAALA (katselee vuoroin Agnesta ja vuoroin Telaa — sitten hauskasti).\nKahdesta pahasta on valittava — vähin paha. (Tarjoo kätensä Telalle.)\n\nTELA (iloisena). Setä! (Tarttuu hänen käteensä.)\n\nAGNES (nostaa päätään). Isä? Mitä —?\n\nULJAALA. Maltahan! (Menee nopeasti vasemmalle ovelle.) Herra\nPaukkainen! Tulkaahan tänne! (Tulee alas.)\n\nPAUKKAINEN (tulee).\n\nULJAALA. Minä haluan tässä ilmottaa, että herra Tela on eronnut meidän\nliikkeestämme — ja että herra Paukkainen siirtyy varajohtajan paikalle\n— ehdoilla — joista äsken keskustelimme — mitä?\n\nPAUKKAINEN. Minun puolestani — tietysti! Minä kiitän luottamuksesta,\njonka täyttäminen minua velvottaa paljoon.\n\nULJAALA (hauskasti ja iloisesti, koettaen lievittää kohtauksen\nkiusallista jännitystä). Tämä kaikki sentähden, että — että herra\nPaukkainen saisi rankaisematta korjailla kiertokirjeitä!\n\nPAUKKAINEN (hymyillen). Veri well!\n\nULJAALA (äkkiä). No, herra varajohtaja! Ostammeko hra Röytön tontin,\njoka olisi erinomainen —\n\nPAUKKAINEN. Mekö? (Naurahtaa.) Emme ikinä.\n\nULJAALA (Telalle). Vähitellen asiat selviävät — mitä?\n\nTELA (nyökkää ja katsoo sitten Agnesta, joka odottaen ja ihmetellen\nkatselee toisia).\n\nULJAALA (lyö käsiään yhteen). Mari! Mari hoi! Tulehan tänne!\n\nMARI (tulee kiireisenä ovelta, jonka raosta hän on salaa kurkistellut).\n\nULJAALA. Valmista meille jotakin suunavausta — että saamme\nasianomaisella tavalla tehdä julkiseksi tyttäreni ja herra Telan\nsalakihlauksen.\n\nAGNES (rientää isänsä kaulaan). Oi — rakas isä — kiitos!\n\nROUVA. Mari! (Antaa Marille määräyksiä.)\n\nAGNES (juoksee Telan luo). Rakas Teuvo!\n\nPAUKKAINEN. Minä onnittelen!\n\nULJAALA (mennessään rouvan luo). Niin — me onnittelemme.\n\nPAUKKAINEN (tulee alas entiselle Uljaalan paikalle, pyyhkien\ntukkaansa). Hm! Hm! (Kääntyy ympäri ja hänen katseensa kohtaa Marin,\njoka on kääntymässä pois.)\n\nPAUKKAINEN (kääntyy heti selin uudelleen).\n\nMARI (katsoo pitkään — ja kääntyy menemään alla päin).\n\nAGNES (itkun ja naurun sekaisesti Telalle). Aamukellot soivat —\nkuuletko — aamukellot soivat. (Painaa päänsä Telan rintaan.)\n\nEsirippu\n\n\n\n"]