[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fG3yvBVoj7Hgxm1o-R2aQmp2M1zwMqLuXtRE3b-BvsXU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},400,"Taistelu Roomasta II","Dahn, Felix",1834,1912,"400-dahn-felix-taistelu-roomasta-ii","400__Dahn_Felix__Taistelu_Roomasta_II","Historiallinen romaani","romaani",[],[],"fi",1876,1905,129313,870066,false,26343,[23,24,25],"Byzantine Empire -- Fiction","Rome -- History -- Empire, 284-476 -- Fiction","Rome -- History -- Germanic Invasions, 3rd-6th centuries -- Fiction",[27],"Historical Novels","\"Taistelu Roomasta II\" by Felix Dahn is a historical novel written during the late 19th century. This work vividly depicts the conflict and turmoil surrounding the Gothic wars and focuses on the character of King Vitiges as he navigates the fractured state of his people amidst internal strife and impending battles. The narrative immerses readers in the dramatic landscape of power struggles, loyalty, and sacrifice.  At the start of the novel, King Vitiges arrives in a chaotic camp, where he finds his army divided and on the verge of collapse. Despite the turmoil and the threat of mutiny, he rallies his troops and asserts his resolve, determined to prove his loyalty to the Gothic people. Faced with various factions—including rebels and soldiers wanting to abandon the struggle—Vitiges must navigate treachery and find a way to unite his forces against their enemies. As he contends with feelings of despair and hope, the stage is set for a conflict that not only concerns the fate of his own kingdom but also his personal relationships, particularly with the newly crowned queen Matasunta, whom he views as both an ally and a symbol of his burdens. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Tukiainen, Werneri",272,"Historiallinen romaani kertoo ostrogoottien valtakunnan viimeisistä vaiheista Italiassa ja heidän taistelustaan Itä-Rooman keisarikuntaa vastaan 500-luvulla. Teos seuraa goottikuninkaiden yrityksiä puolustaa itsenäisyyttään Rooman ja Ravennan hallinnasta.","Felix Dahnin 'Taistelu Roomasta II' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 400.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TAISTELU ROOMASTA II\n\nHistoriallinen romaani\n\n\nKirj.\n\nFELIX DAHN\n\n\nSuomentanut Werneri Tukiainen [\"Ein Kampf um Rom\"]\n\n\n\nYrjö Weilin, Helsinki, 1905.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    V. Vitiges II\n   VI. Totila I\n       Totila II\n  VII. Teja\n\n\n\n\n\n\nVIIDES KIRJA\n\nVITIGES II\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\nSaavuttuaan leiriin kuningas Vitiges tapasi kaiken mitä suurimmassa\nepäjärjestyksessä. Yleinen hätä tempasi hänet surustaan ja antoi\nhänelle tarpeeksi tekemistä.\n\nHän näki sotajoukon täydellisessä hajaantumistilassa ja useihin\npuolueihin jakautuneena.\n\nHän huomasi selvästi, että koko goottien kansa olisi ollut\nauttamattomasti hukassa, jos hän olisi luopunut kruunusta tai jättänyt\nsotajoukon oman onnensa nojaan.\n\nUseita pienempiä joukkoja hän näki jo lähtövalmiina.\n\nMuutamat aikoivat liittyä Ravennan kreiviin, Grippa-vanhukseen.\n\nToiset aikoivat mennä kapinallisten puolelle, toiset lähteä Italiasta\nja paeta Alppien yli.\n\nOli sellaisiakin, jotka puolsivat uutta kuninkaanvaalia. Tässäkin\nasiassa olivat eri puolueet aseet pystyssä toisiaan vastaan.\n\nHildebrand ja Hildebad pitivät vielä niitä koossa, jotka eivät\ntahtoneet uskoa kuninkaan paenneen.\n\nVanhus oli sanonut, ettei hän, jos Vitiges todellakin oli paennut,\nlepäisi ennenkuin valapattoinen kuningas oli saanut samanlaisen lopun\nkuin Teodahad.\n\nHildebad haukkui konnaksi jokaista, joka näin ajatteli Vitigeksestä.\n\nHe olivat miehittäneet kaupunkiin ja kapinallisten leiriin johtavat\ntiet ja uhkasivat väkivallalla pysähdyttää jokaisen, joka aikoi sinne\npäin. Herttua Guntaris oli saanut tiedon syntyneestä hämmingistä ja\nmarssi hitaasti joukkoineen kuninkaallista leiriä kohti.\n\nKaikkialla Vitiges tapasi levottomia ryhmiä, lähdössä olevia\njoukkueita, kuuli uhkauksia ja haukkumasanoja, näki uhkaavia aseita. --\nMillä hetkellä tahansa saattoi kautta leirin alkaa hirmuinen verilöyly.\n\nNopeasti ja päättäväisesti hän riensi telttaansa, otti kruunukypärän\npäähänsä ja kuninkaansauvan käteensä, nousi uljaan sotaratsunsa\nBoreaksen selkään ja ajaa karautti pitkin telttakatuja seuralaisenaan\nTeja, joka piti hänen päällään Teoderikin sinistä kuninkaanlippua.\n\nKeskellä leiriä hän tapasi joukon miehiä, naisia ja lapsia --\ngoottilainen, kansasta muodostettu sotajoukko kuljetti aina ne mukanaan\n-- joka uhkaavan näköisenä vyöryi länsiportille päin.\n\nHildebad käski miehensä portille keihäät tanassa.\n\n\"Päästäkää meidät ulos\", huusi joukko. \"Kuningas on paennut, sota on\nlopussa, kaikki on hukassa. Me koetamme pelastaa itsemme.\"\n\n\"Kuningas ei ole sellainen raukka kuin sinä\", sanoi Hildebad tuupaten\netumaista miestä hiukan taaksepäin.\n\n\"Hän on petturi\", huusi tämä. \"Hän on hylännyt ja pettänyt meidät\nmuutamain naisen kyynelten vuoksi.\"\n\n\"Niin\", kiljui toinen, \"hän on tapattanut kolme tuhatta veljistämme ja\nsitten paennut.\"\n\n\"Valehtelet\", sanoi levollinen ääni ja Vitiges ilmestyi kulman takaa.\n\n\"Terve, kuningas Vitiges\", huusi jättiläismäinen Hildebad. \"Tässä hän\nnyt on. -- Enkö sitä teille sanonut, te raukat.\n\n\"Mutta jo sinun oli aika tullakin -- muuten täällä olisi käynyt\nhuonosti.\"\n\nSilloin Hildebrand saapui oikealta muutamain ratsumiesten kanssa.\n\n\"Terve, kuningas Vitiges, terve, kruunu päässäsi\", huusi vanhus.\n\n\"Ajakaa ympäri leiriä, kuuluttajat, ja kertokaa mitä olette nähneet.\nKoko kansa huutakoon: 'Eläköön, kuningas Vitiges ja hänen koeteltu\nuskollisuutensa!'\"\n\nMutta Vitiges kääntyi surullisena poispäin vanhuksesta.\n\nRatsumiehet kiitivät salaman tavoin joka suunnalle. Pian kaikui\nkaikilta kujilta jyrisevä huuto: \"Eläköön, kuningas Vitiges\". Joka\npaikassa yhtyi äsken vielä niin kiihtynyt joukko huutoon.\n\nKuningas silmäsi tuskansekaisella ylpeydellä tuhatlukuista joukkoa.\n\nJa kreivi Teja kuiskasi hänelle: \"Kuten näet, olet pelastanut\nvaltakunnan.\"\n\n\"Eteenpäin, vie meidät voittoon\", huusi Hildebad. \"Guntaris ja Arahad\ntulevat tänne päin. He toivovat tapaavansa meidät päättöminä ja\njulkisessa riidassa keskenämme. Hyökätkäämme heidän kimppuunsa. He\nsaakoot nähdä erehtyneensä. Ulos heidän kimppuunsa! Alas\nkapinoitsijat!\"\n\n\"Alas kapinoitsijat\", huusivat sotamiehet mukana toivoen saavansa siten\npurkaa vielä kiihdyksissä olevat intohimonsa.\n\nMutta kuningas viittasi jalon levollisesti:\n\n\"Hiljaa! Goottilaiset aseet eivät enää saa vuodattaa goottilaista\nverta.\n\n\"Te odotatte täällä kärsivällisesti. Hildebad, avaa portti!\n\n\"Kukaan ei saa tulla mukaani. Minä menen yksin kapinoitsijoita vastaan.\n\n\"Sinä, kreivi Teja, pidät järjestystä leirissä siksi kunnes palaan.\n\n\"Mutta sinä, Hildebrand\", huusi hän kovalla äänellä, \"ratsastat\nRavennan porteille ja käsket avaamaan ne.\n\n\"Heidän pyyntönsä on täytetty. Tänä iltana me saavumme kaupunkiin:\nkuningas Vitiges ja kuningatar Matasunta.\"\n\nHän lausui nämä sanat niin voimakkaasti ja juhlallisesti, että koko\nsotajoukko kuunteli niitä henkeä pidättäen.\n\nHildebad avasi portin. Kapinallisten sotajoukko läheni\nryntäysmarssissa. Kovana kajahti sotahuuto, kun portti avattiin.\n\nKuningas Vitiges antoi kreivi Tejalle miekkansa ja ratsasti tulijoita\nvastaan.\n\nPortti suljettiin hänen takanaan.\n\n\"Hän hakee kuolemaa\", kuiskasi Hildebrand.\n\n\"Ei\", sanoi Teja. \"Hän hakee gooteille pelastusta ja löytää sen.\"\n\nKapinalliset hämmästyivät tunnettuaan ratsastajan. Völsungiveljesten\nvieressä, jotka olivat joukkonsa etunenässä, ratsasti heidän\npestaamainsa avarilaisten jousimiesten päällikkö.\n\nTämä varjosti kädellään pieniä, säihkyviä silmiään ja huusi:\n\n\"Kautta hevosjumalan hevosen, hänhän on kuningas itse. Nyt poikani,\naron ampumataitoiset pojat, tähdätkää tarkasti, ja sota on lopussa.\"\n\nJa hän sieppasi väärän sarvijousen olaltaan.\n\n\"Seis, Warchun kaani\", sanoi herttua Guntaris laskien rautaisen kätensä\nhänen olalleen. \"Sinä olet pahasti erehtynyt kaksi kertaa samalla\nhengenvedolla.\n\n\"Sinä sanoit kreivi Vitigestä kuninkaaksi. Sen saat anteeksi.\n\n\"Ja sinä aiot murhata sen, joka tulee rauhan sanansaattajana.\n\n\"Avarit tehkööt niin, mutta se on vastoin goottien tapoja.\n\n\"Tiehesi joukkoinesi leiristäni.\"\n\nKaani katseli häntä ihmeissään.\n\n\"Tiehesi, heti\", toisti herttua Guntaris.\n\nAvari nauroi ja viittasi miehilleen.\n\n\"Sama minusta! Lapset, lähtekäämme Belisariuksen luo.\n\n\"Omituisia ovat nämä gootit. Jättiläisiä ruumiiltaan -- lapsia\nsydämeltään.\"\n\nVitiges oli saapunut perille.\n\nGuntaris ja Arahad katsoivat häntä tutkivasti.\n\nHänen olemuksessaan ilmeni entisen vaatimattoman arvokkuuden ohella\nvakava ylevyys: suurimman surun majesteetti.\n\n\"Tulin puhumaan kanssanne goottien puolesta.\n\n\"Veljet eivät saa enää toisiaan silpoa.\n\n\"Lähdetään yhdessä Ravennaan ja soditaan yhteisvoimin Belisariusta\nvastaan.\n\n\"Minä nain Matasuntan ja te molemmat olette valtaistuintani lähinnä.\"\n\n\"Ei koskaan\", sanoi Arahad intohimoisesti.\n\n\"Sinä unohdat\", sanoi herttua Guntaris, \"että morsiamesi on meidän\nleirissämme.\"\n\n\"Turcian herttua Guntaris, minä voisin sanoa, että hän on pian meidän\nleirissämme.\n\n\"Me olemme teitä lukuisammat, emmekä suinkaan aremmat, herttua\nGuntaris, ja meillä on oikeus puolellamme.\n\n\"Minä en puhu niin.\n\n\"Mutta minä puhun sinulle goottien kansasta.\n\n\"Vaikka sinä voittaisitkin, olet liian heikko vastustamaan\nBelisariusta.\n\n\"Tuskin yhdessäkään häntä voitamme.\n\n\"Myönny siis!\"\n\n\"Myönny sinä\", sanoi völsungi, \"goottien hyväksi. Luovu kruunusta! Vai\netkö sinä voi mitään uhrata kansasi hyväksi?\"\n\n\"Voin kyllä -- olen uhrannutkin jo. Onko sinulla vaimo, Guntaris?\"\n\n\"On, minulla on rakas vaimo.\"\n\n\"Kuule siis! Minullakin on rakas vaimo. Minä olen uhrannut hänet\nkansani vuoksi. Minä olen hylännyt hänet kosiakseni Matasuntaa.\"\n\nHerttua Guntaris oli ääneti.\n\nMutta Arahad huusi: \"Sinä et ole varmaankaan rakastanut häntä.\"\n\nSilloin Vitiges liikehti kiivaasti. Hänen tuskansa ja rakkautensa\nsaivat ylivallan. Hänen poskensa sävähtivät punaisiksi ja hän silmäsi\nmusertavasti pelästynyttä nuorukaista.\n\n\"Älä lörpöttele rakkaudesta, hullu poika, äläkä häpäise sitä.\n\n\"Sinä puhut rakkaudesta sen vuoksi, että punaiset huulet ja sirot\njäsenet kuvastuvat unissasi.\n\n\"Tiedätkö sinä, mitä minä menetin kadottaessani tämän vaimon, suloisen\nlapseni äidin?\n\n\"Kokonaisen maailman rakkautta ja uskollisuutta.\n\n\"Älä minua ärsytä. Sieluni on sairas. Vaivoin saan hillityksi tuskani\nja epätoivoni. Älä ärsytä, etteivät ne pääse valloilleen.\"\n\nHerttua Guntaris muuttui miettiväiseksi.\n\n\"Minä tunnen sinut, Vitiges, gepidisodan ajoilta. En ole koskaan\naatelittoman miehen nähnyt suorittavan niin jaloja tekoja.\n\n\"Minä tiedän, että vilppi on sinulle vieras.\n\n\"Minä tiedän, kuinka rakkaus sitoo puolisot.\n\n\"Ja sinä olet uhrannut vaimosi kansasi vuoksi.\n\n\"Se on suuri uhraus.\"\n\n\"Veli, mitä sinä mietit\", huusi Arahad, \"mitä aiot?\"\n\n\"Aion menetellä niin, ettei völsungien sukua voiteta jalomielisyydessä.\n\n\"Jalo sukuperä, Arahad, vaatii jaloja tekoja.\n\n\"Sano minulle, miksi et luopunut mieluummin kruunustasi ja hengestäsi\nkuin vaimostasi?\"\n\n\"Koska se olisi vienyt valtakunnan varmaan perikatoon.\n\n\"Kahdesti aioin luopua kruunusta Arahadin hyväksi, kahdesti vannoivat\nparhaat mieheni, etteivät he tunnusta häntä kuninkaaksi.\n\n\"Kolme, neljä vastakuningasta olisi valittu, mutta, kautta kunniani,\nkreivi Arahadia ei olisi koskaan tunnustettu kuninkaaksi.\n\n\"Silloin uhrasin verta vuotavin sydämin vaimoni.\n\n\"Ja nyt, herttua Guntaris, muista goottien kansaa.\n\n\"Perikadon oma on völsungienkin suku, jos gootit joutuvat perikatoon.\n\n\"Puun ihanin kukka katkeaa rungon mukana, jos Belisarius saa iskeä\nkirveensä sen juureen.\n\n\"Minä olen uhrannut vaimoni, elämäni kruunun; luovu sinä kruunun\ntoiveistasi.\"\n\n\"Goottien saleissa ei saa laulaa: aateliton Vitiges oli jalompi kuin\njaloimmat aatelismiehet.\n\n\"Sota on lopussa. Minä tunnustan sinut kuninkaakseni.\"\n\nJa ylpeä herttua notkisti polvensa Vitigeksen edessä, joka nosti hänet\nylös ja painoi rintaansa vasten.\n\n\"Veli, veli, mitä sinä teet. Mikä häpeä\", huusi Arahad.\n\n\"Kunniani vaatii sitä\", vastasi Guntaris levollisesti.\n\n\"Ja merkiksi siitä, ettei kuninkaani pidä tätä tunnustamista\nheikkoutena, vaan jalona tekona, pyydän suosionosoitusta.\n\n\"Amalit ja baltit ovat syrjäyttäneet sukumme siltä paikalta, joka sille\ngoottien keskuudessa kuuluu.\"\n\n\"Tällä hetkellä olet sinä sen hankkinut suvullesi takaisin\", sanoi\nVitiges. \"Gootit muistavat aina, että völsungien jalomielisyys esti\nveljessodan.\"\n\n\"Ja sen merkiksi tulee sinun myöntää völsungeille oikeus jokaisessa\ntaistelussa kantaa goottien sotalippua.\"\n\n\"Myönnetään\", sanoi kuningas ojentaen hänelle oikean kätensä.\n\"Arvokkaampaa kantajaa en sille saakaan.\"\n\n\"Hyvä, nyt Matasuntan luo\", sanoi Guntaris.\n\n\"Matasunta\", huudahti Arahad, joka oli tähän saakka puolipyörryksissä\nkatsellut sovinnontekoa, mikä riisti häneltä kaikki toiveet.\n\n\"Matasunta\", toisti hän. \"Haa, oikeaan aikaan muistutattekin hänestä.\n\n\"Ottakaa minulta kruunu -- minä uhraan sen -- mutta älkää riistäkö\nrakkauttani ja velvollisuutta suojella rakastettuani.\n\n\"Hän on halveksinut minua, mutta minä rakastan häntä kuolemaan saakka.\n\n\"Minä olen suojellut häntä veljeäni vastaan, joka aikoi pakottaa hänet\nomakseni.\n\n\"Vielä suuremmalla syyllä suojelen häntä nyt, kun te molemmat pakotatte\nhänet rupeamaan viholliseni vaimoksi.\n\n\"Hänen kätensä, joka on kalliimpi kuin koko maailman kruunut, täytyy\npysyä vapaana.\"\n\nHän käänsi nopeasti hevosensa ja ajoi täyttä karkua leiriin päin.\n\nVitiges katsoi huolissaan hänen jälkeensä.\n\n\"Anna hänen mennä\", sanoi Guntaris. \"Kun me molemmat olemme\nyksimieliset, ei meidän tarvitse mitään pelätä.\n\n\"Lähdetään sovittamaan sotajoukotkin keskenään.\"\n\nSillä aikaa kun Guntaris ensin saattoi kuninkaan sotajoukkonsa läpi ja\nvannotti sillä uskollisuudenvalan -- minkä sotamiehet ilolla tekivätkin\n-- ja kuningas sitten vei völsungin ja hänen päällikkönsä leiriin,\njossa ihmetellen oli nähty, kuinka kuningas aivan kuin ihmeen kautta\noli voittanut puolelleen ylpeän herttuan, kokosi Arahad ympärilleen\nsatakunta uskollisinta ratsumiestään ja ajoi heidän kanssaan takaisin\nleiriin.\n\nPian hän oli Matasuntan teltassa. Tämä otti hänet ynseästi vastaan.\n\n\"Älä suutu, älä soimaa, ruhtinatar. Tällä kertaa ei sinulla ole\noikeutta.\n\n\"Arahad tulee täyttämään rakkautensa viimeistä velvollisuutta. Pakene,\nsinun täytyy lähteä mukaani.\"\n\nInnoissaan hän yritti tarttua Matasuntan valkoiseen käteen.\n\nMatasunta peräytyi hiukan ja pani oikean kätensä leveälle kultavyölle,\njoka kiinnitti hänen valkoista alusvaippaansa.\n\n\"Minunko pitäisi paeta\", sanoi hän. \"Minne minä pakenisin?\"\n\n\"Yli meren! Yli alppien! Vapauteen! Vapauttasi uhataan.\"\n\n\"Te yksin sitä uhkaatte.\"\n\n\"En minä enää! Enkä minä enää voi suojellakaan sinua.\n\n\"Silloin, kun sinun piti tulla omakseni, voin suojella sinua, voin olla\njulma itseäni kohtaan, kunnioittaakseni tahtoasi. Mutta nyt --\"\n\n\"Mutta nyt\", sanoi Matasunta kalveten.\n\n\"Sinut on määrätty toiselle.\n\n\"Veljeni, joukkoni ja viholliseni kuninkaan leirissä ja Ravennassa ovat\nyksimielisiä --\n\n\"Pian he huutavat tuhansin äänin sinua uhriksi vihkialttarille.\n\n\"Minä en suvaitse, että sinun sielusi, sinun kauneutesi uhrataan\nrakkaudettomaan avioliittoon.\"\n\n\"Anna heidän tulla\", sanoi Matasunta. \"Saamme nähdä, pakotetaanko\nminua.\"\n\nJa hän puristi vyössään olevaa tikaria kädessään. --\n\n\"Kuka on uusi uhkaaja?\"\n\n\"Älä kysy\", huusi Arahad. \"Vihollisesi, joka ei ole sinun arvoisesi,\njoka ei rakasta sinua; hän -- tule mukaani -- pakene, ne tulevat jo.\"\n\nUlkoa kuului kavionkopsetta.\n\n\"Minä jään. Kuka voi pakottaa Teoderikin tyttärentytärtä?\"\n\n\"Ei, sinä et saa joutua tuon tunteettoman käsiin, joka ei rakasta\nsinua, ei ihanuuttasi, vain oikeuttasi kruunuun. Lähde kanssani --\"\n\nSilloin vedettiin teltan oviverhot syrjään ja kreivi Teja astui sisään.\nHänen mukanaan oli kaksi goottipoikasta juhlapuvuissa.\n\nHe kantoivat harsolla peitettyä purppuratyynyä. Teja astui teltan\nkeskelle ja polvistui Matasuntan eteen.\n\nHänellä oli samoin kuin pojillakin viheriä viiniköynnös kypärän\nympärillä.\n\nMutta hänen katseensa oli synkkä ja otsansa rypyssä, kun hän sanoi:\n\n\"Minä tervehdin sinua, goottien ja italialaisten kuningatar!\"\n\nIhmeissään Matasunta katseli häntä.\n\nTeja nousi, meni poikien luo, otti tyynyltä kultaisen otsakoristuksen\nja viheriäisen viiniköynnöksen sanoen:\n\n\"Minä tarjoan sinulle morsiusseppelen ja kruunun, Matasunta, ja kutsun\nsinut häihin ja kruunaukseen -- kantotuoli odottaa.\"\n\nArahad tarttui miekkaansa.\n\n\"Kuka sinut lähettää\", kysyi Matasunta sykkivin sydämin, mutta käsi yhä\ntikarin kahvassa.\n\n\"Kuka muu kuin Vitiges, goottien kuningas.\"\n\nMatasuntan ihmeellisistä silmistä loisti ilo. Hän kohotti kätensä\ntaivasta kohti ja lausui:\n\n\"Kiitos, taivas! Tähtesi eivät valehtele eikä uskollinen sydän.\nTiesinhän sen.\"\n\nHän tarttui valkoisilla käsillään seppelöityyn otsakoristukseen painaen\nsen tummanpunaiselle tukalleen.\n\n\"Olen valmis.\n\n\"Saata minut\", sanoi hän, \"herrasi ja herrani luo\".\n\nMajesteetillisella liikkeellä hän ojensi vasemman kätensä kreivi\nTejalle, joka kunnioittavasti saattoi hänet teltasta.\n\nMutta Arahad katseli sanattomana heidän jälkeensä käsi miekan kahvassa.\n\nSilloin tuli sinne Eurik, eräs hänen seuralaisistaan, ja pani kätensä\nhänen olalleen.\n\n\"Mitä nyt\", kysyi hän. \"Hevoset odottavat. Minne?\"\n\n\"Minnekö\", huusi Arahad -- \"minne?\n\n\"On vain yksi tie. Me lähdemme. Missä ovat bysanttilaiset ja kuolema?\"\n\n\n\n\nTOINEN LUKU.\n\n\nSeitsemän päivää näiden tapausten jälkeen valmistettiin loistavaa\njuhlaa Ravennan toreilla ja kuninkaallisessa palatsissa.\n\nKaupungin porvarit ja kaikkiin kolmeen puolueeseen kuuluvat gootit\nkuljeksivat sekaisin pienissä joukoissa pitkin katuja tai soutelivat\npitkin laguunikanavia -- Ravenna oli siihen aikaan vesikaupunki,\nvaikkei niin täydellisesti kuin nykyinen Venetsia -- ihaillen\njättiläismäisiä seppeleitä, kukkakaaria ja lippuja, joita oli joka\novella ja katolla. Nyt aiottiin nimittäin viettää kuningasparin häitä.\n\nAamulla varhain oli goottien koko yhdistynyt sotajoukko kokoontunut\nkaupungin porttien edustalle juhlalliseen kansankokoukseen.\n\nKuningas ja kuningatar saapuivat paikalle ratsastaen lumivalkoisilla\nhevosilla. He olivat koko kansan läsnäollessa laskeutuneet hevosten\nselästä valtavan suuren rautatammen juurella. Siellä Vitiges oli pannut\noikean kätensä morsiamensa pään päälle ja tämä oli astunut paljaan\nvasemman jalkansa kuninkaan kultakenkään.\n\nNäin oli avioliitto päätetty kansanoikeuden mukaan tuhansien onnea\ntoivottaessa.\n\nSitten molemmat nousivat viiniköynnöksillä koristettuun neljän\nvalkoisen härän vetämään vaunuun. Kuningas heilautti piiskaa, ja he\nläksivät sotajoukon seuraamana kaupunkiin.\n\nSiellä liittyi tähän puoleksi pakanalliseen, germaaniseen juhlaan\ntoinen, kristillinen. Areiolainen piispa siunasi pariskunnan Pyhän\nVitaliksen basilikassa ja antoi heidän vaihtaa sormuksia.\n\nRautgundista ei ajateltu.\n\nKirkko ei ollut vielä niin mahtava, että se olisi voinut vaatia\nkirkollisten avioliittojen purkamattomuutta. Ylhäiset roomalaiset,\nvieläpä germaanitkin hylkäsivät usein vaimonsa melkein syyttä.\n\nJa kun kuningas valtiollisista syistä teki sen eikä vaimo vastustanut,\nei sitä kukaan pitänyt minään.\n\nKirkosta saattue siirtyi palatsiin, jonka saleissa ja puutarhassa\npidettiin suuri juhla.\n\nKoko goottien sotajoukko ja kaupungin väestö ruokittiin tuhannessa\npöydässä, jotka olivat täällä, Herkuleen ja Honoriuksen toreilla,\nläheisimmillä kaduilla sekä kanavilla olevilla laivoilla, sillä aikaa\nkun valtakunnan ylhäiset ja etevimmät kaupunkilaiset aterioivat\nkuningasparin kanssa puutarhan pyörylässä tai suuressa juomasalissa,\njonka kuningas Teoderik oli rakennuttanut roomalaiseen palatsiin.\n\nValtakunnan tila ja kuninkaan mieliala eivät tosin sopineet meluisain\njuhlien pitoon, mutta ravennalaiset ja gootit sekä goottien eri\npuolueet oli yritettävä saada sovintoon keskenään. Toivottiin, että\njuhlaviinin virroissa viimeisetkin erimielisyydet huuhtoutuisivat pois.\n\nParhaiten näkyivät kuningasparin pöytä ja laajaan puutarhaan ja\npuistoon sijoittuneet juhlavieraat Matasuntan morsiuskammioksi\nmäärätystä pienestä huoneesta, jonka ainoasta akkunasta oli näköala\npuutarhan pyörylään sekä puutarhan yli merelle.\n\nNumidialainen Aspa oli pyytänyt saada uskollisuutensa palkkioksi\nkoristaa morsiuskammion. Tähän pyyntöön suostuttiin, ja hän oli jo\nkolme päivää ollut tässä työssä.\n\n\"Totiset, synkät roomalaiset\", sanoi hän, \"eivät osaa valmistaa\nmaailman kauneimman naisen morsiusvuodetta ja vielä vähemmän raa'at\ngootit. Afrikassa, ihmeiden maassa, sen taidon oppii.\"\n\nHänen työnsä oli onnistunut, vaikkakin kotimaansa rikkaan\nmielikuvituksen ja maun mukaan.\n\nHän oli muuttanut matalan, ahtaan kammion taikarasiaksi.\n\nSeinät ja katto olivat peitetyt hohtavan valkoisilla marmorilevyillä.\n\nMutta Aspa oli verhonnut ne kolmeen, neljään kertaan tummanpunaisilla\nsilkkiverhoilla, jotka aaltoilivat seiniä pitkin raskaina poimuina,\npeittivät katon holvikaaren tavoin ja kätkivät marmorilattian niin\ntarkoin alleen, ettei askelten ääntä kuulunut ollenkaan.\n\nAkkuna-aukon ympärillä vain loisti hohtavan valkoinen marmori\nentistäänkin valkoisempana tummanpunaisessa kehyksessään.\n\nValkoisesta lasista tehdyn akkunan eteen oli pantu keltasilkkinen\nverho, ja huoneeseen tuli valoa vain amppelista, joka riippui katosta\nhuoneen keskellä. Kukkaköynnösten muodostamasta runsaudensarvesta\nleijaili hopeinen, kultasiipinen kyyhkynen, jonka jalassa oli\nlaakea, yhdestä ainoasta karneolista tehty malja. Karneoli oli\nvandaalikuninkaan lahja. Se oli löydetty aurasilaisista vuorista ja\npidettiin sitä ihmeenä.\n\nTässä maljassa paloi punainen liekki. Polttoaineena oli hyvänhajuista\nseetriöljyä.\n\nEpämääräinen haaveellinen valo lankesi tästä ihmeelliseen, kukilla\nkoristeltuun kaksoisvuoteeseen.\n\nAspa oli suunnitellut morsiusvuoteen avatuiksi näkinkengänkuoriksi,\njotka alhaalla yhtyisivät. Nämä soikeat, näkinkengän muotoiset,\nruusupuiset vuoteet olivat melkein lattiassa kiinni.\n\nValkoisten patjojen ja peitteiden päälle oli levitetty keltainen\npellavaliina.\n\nMutta kammion ihmeellisimpänä koristuksena oli kukkien paljous. Niitä\noli numidialainen omin käsin sirotellut joka paikkaan, seinille,\nkattoon, verhoihin, oviin ja vuoteille.\n\nKaarenmuotoinen, väkevätuoksuisista kurjenkukista punottu köynnös\npeitti kunniaportin tavoin oven, ainoan pääsytien kammioon.\n\nKaksi upeaa ruusupuuta oli vuoteiden pääpuolessa. Ne sirottivat\npunaisia ja valkoisia kukkiaan peitteille.\n\nAmppeli riippui, kuten sanottu, taiteellisesti kukista muovaillusta\nrunsaudensarvesta.\n\nJa kaikkialle, missä verhojen poimu tarjosi silmälle katsottavaa, oli\nAspa pistänyt jonkin harvinaisen kukan.\n\nItalian laakeri ja oleanderi, Sisilian myrtti, Alppien kaunis\nrododendron ja Afrikan hehkuvat liljat komeine kupuineen -- kaikki\nolivat asetetut paikkoihin, joihin ne parhaiten sopivat, ja sittenkin\nne näyttivät sattumalta sirotetuilta.\n\nTaivaalle olivat jo tähdet ilmestyneet.\n\nUlkona alkoi hämärtää. Kammiossa oli Aspa sytyttänyt amppelin ja\nkohenteli vielä siellä täällä verhojen poimuja. Hän oli käskenyt\nroomalaisen orjattaren jäähdyttämään palmuviiniä lumella ja erään\ntoisen pirskoittamaan palsamia ympäri huonetta.\n\n\"Runsaammin nardusta, runsaammin myrhaa. Noin\", huusi Aspa sirottaen\nvuoteille kokonaisen juomauhrin tuoksuvia aineita.\n\n\"Lopeta jo\", varoitteli roomalainen orjatar, \"nyt tulee liikaa.\n\n\"Kukkien tuoksu huumaa. Ruusu ja kurjenkukka saattavat ihmisen pois\nsuunniltaan. Minua pyörryttäisi täällä.\"\n\n\"Niin\", sanoi Aspa nauraen, \"mutta runoilijahan sanookin:\n\n\"'Raittiit eivät lähesty onnea, vain autuaasti huumautuneet --'\n\n\"Suljetaan nyt ikkuna.\"\n\n\"Anna minun vielä hiukan katsoa\", pyyteli kolmas orjatar, joka viipyi\nikkunan luona.\n\n\"Oi, kuinka kaunista. Tule tänne, Fritilo\", sanoi hän goottilaiselle\npalvelijattarelle, joka seisoi hänen vieressään. \"Sinähän tunnet kaikki\nnuo komeat miehet ja naiset. Kuka on tuo kuningattaren vasemmalla\npuolella oleva urho, jolla on kultainen suomuspanssari yllään? Hän,\njoka nyt juo kuninkaan maljan.\"\n\n\"Tuscian herttua Guntaris, völsungi. Hänen veljensä, Astan kreivi\nArahad -- missä hän lienee tällä hetkellä?\"\n\n\"Entä harmaapartainen vanhus kuninkaan vieressä, kuka hän on?\"\n\n\"Hän on kreivi Grippa, Ravennassa olevien goottien päällikkö.\n\n\"Hän puhuttelee ruhtinatarta. Tämä nauraa ja punastuu. Hän ei ole\nkoskaan ollut niin kaunis.\"\n\n\"Niin, mutta sulhanen -- hän on kerrassaan komea mies.\n\n\"Marsin pää ja Neptunuksen niska.\n\n\"Mutta hän ei näytä iloiselta -- äsken hän tuijotti kauan pikariinsa ja\nrypisti otsaansa -- kuningatar huomasi sen -- silloin vastapäätä oleva\nHildebrand-vanhus puhutteli häntä.\n\n\"Hän heräsi huoaten ajatuksistaan.\n\n\"Mitä hänellä on huoattavaa? Tuollaisen jumalaisen naisen puolisolla.\"\n\n\"Ehkä on hyvinkin\", sanoi goottinainen, \"eihän hänenkään sydämensä\nkiveä ole.\n\n\"Hän kai ajattelee sitä, joka on hänen oikea vaimonsa Jumalan ja\nihmisten edessä, sitä, jonka hän hylkäsi.\"\n\n\"Mitä? Kuinka? Mitä puhut\", huusivat orjattaret yhdestä suusta.\n\nMutta äkkiä oli Aspa heidän keskellään.\n\n\"On parasta, että pidät juorusi omina tietoinasi, kelvoton!\n\n\"Ja nyt tiehesi täältä. Jos kuningatar saa siitä tietää sanaakaan,\ntavuakaan, niin muista silloin afrikatarta.\"\n\nFritilo aikoi vastata.\n\n\"Vaiti\", huusi eräs orjattarista.\n\n\"Kuningatar lähtee liikkeelle.\"\n\n\"Hän tulee tänne.\"\n\n\"Kuningas jää vielä sinne.\"\n\n\"Naiset vain saattavat kuningatarta.\"\n\n\"He saattavat häntä tänne saakka\", sanoi Aspa. \"He ovat pian täällä.\nValmistautukaa ottamaan heitä vastaan.\"\n\nPian saapuikin saattue, soihdunkantajat ja huilunsoittajat etunenässä.\n\nNäiden jäljessä kulki muutamia ylhäisiä goottinaisia. Matasuntan,\nmorsiamen tai nuoren rouvan vieressä kulkivat herttua Guntariksen\npuoliso Teudigoto ja Grippan tytär Hildiko.\n\nViimeisinä kulkivat ylhäisimmät ravennalaisnaiset.\n\nMorsiuskammion kynnyksellä lausui Matasunta saattajilleen jäähyväiset\nlahjoittaen neitosille huntunsa ja rouville vyönsä.\n\nUseimmat palasivat takaisin puutarhaan, muutamat menivät koteihinsa.\n\nKuusi goottinaista, kolme rouvaa ja kolme neitosta asettui\nkunniavahdiksi morsiuskammion ulkopuolelle, jonne heitä varten oli\nvarattu mattoja. Siellä heidän oli vietettävä koko yö yhtä monen\ngoottimiehen kanssa, jotka saattoivat kuningasta. Sellainen oli vanha\ngoottilainen tapa.\n\nMatasunta astui hämmästyneen näköisenä kynnyksen yli.\n\n\"Aspa\", huudahti hän, \"sinä olet saanut tämän kauniiksi --\nhurmaavaksi --\"\n\nAfrikatar pani tyytyväisenä kätensä rinnoilleen ja kumarsi syvään.\n\nMorsian syleili häntä ja kuiskasi:\n\n\"Sinä tunsit sydämeni ja unelmani.\n\n\"Mutta\", jatkoi hän syvään hengittäen, \"täällä tuntuu tukahduttavalta.\n\n\"Tuliset kukkasi huumaavat.\"\n\n\"Huumeessa ja hehkussa lähestyvät jumalat\", virkkoi Aspa.\n\n\"Kuinka kauniit nuo orvokit ovatkaan ja tuolla nuo purppuraliljat!\nMinusta tuntuu, että jumalatar Flora on lentänyt tämän kammion kautta\nja uneksinut täällä rakkauden unelman sekä kadottanut sen kuluessa\nkauneimmat kukkansa.\n\n\"Minä näen täällä ennustavia ihmeitä.\n\n\"Minulla on niin kuuma. -- Täällä on tukahduttavaa. -- Riisukaa nämä\nraskaat korut päältäni.\"\n\nHän otti kultaisen kruunun päästään.\n\nAspa pyyhkäisi komeat, tummanpunaiset suortuvat hänen hienomuotoisten\nkorviensa taakse ja vetäisi pois kultaneulan, joka piti palmikkoja\nkoossa niskassa. Tukka aaltoili vapaana hartioille.\n\nToiset orjattaret irroittivat kokoonkääriytyneen käärmeen muotoisen\nsoljen, joka vasemmalla olalla kiinnitti raskasta, runsaasti kullalla\nkirjottua purppuravaippaa.\n\nVaippa putosi alas ja neitosen jalo, solakka vartalo tuli näkyviin\nvalkoisesta persialaisesta silkistä tehdyssä, hihattomassa,\npoimullisessa alusvaipassa.\n\nHänen hohtavan valkoisissa käsivarsissaan oli kaksi leveää, kultaista\nrannerengasta -- sukukoruja amelungien aarreaitasta. Niihin oli\nsommiteltu käärmeitä viheriäisistä smaragdeista.\n\nIhaillen katseli Aspa hallitsijatartaan, kun tämä meni marmoriin\nupotetun metallipeilin ääreen sukimaan kultakammalla tukkaansa.\n\n\"Sinä olet kaunis! Yliluonnollisen kaunis kuin Astarot,\nrakkaudenjumalatar. Et ole koskaan ollut niin kaunis kuin nyt.\"\n\nMatasunta silmäsi peiliin.\n\nHän näki, hän tunsi, että Aspa oli oikeassa, ja hän punastui.\n\n\"Menkää\", sanoi hän, \"jättäkää minut kahden kesken onneni kanssa\".\n\nOrjattaret tottelivat.\n\nMatasunta riensi akkunan luo, jonka hän avasi, ikäänkuin päästäkseen\nomia ajatuksiaan pakoon.\n\nHänen katseensa sattui ensin Vitigekseen, joka selvästi näkyi lyhtyjen\nvalossa.\n\n\"Hän! Taas hän! --\n\n\"Minne minä pakenen hänen tieltään, suloisen kuoleman tieltä.\"\n\nHän kääntyi äkkiä. Akkunan vastaisella seinällä loisti amppelin valossa\nmarmoripatsas.\n\nHän tunsi sen hyvin. Aspa ei ollut unohtanut Ares-päätä, hänen pitkän\nodotuksensa uskollista seuralaista.\n\nTänään oli sen ympärillä valkeista ja punaisista ruusuista punottu\nseppele.\n\n\"Taas sinä\", kuiskasi morsian suloisen pelon valtaamana ja pani kätensä\nsilmilleen.\n\n\"Jos suljen silmäni ja katson sisimpääni, niin näen taas hänen kuvansa,\nyksin hänen kuvansa syvimmässä sydämessäni.\n\n\"Minä joudun vielä turmioon tämän kuvan vuoksi. Niin, ja niinhän\ntahdonkin\", huudahti hän laskien kätensä alas ja meni aivan kuvan\nviereen, \"niin tahdon. Kuinka usein, Arekseni, olen iltaisin katsellut\nsinua, tähteäni, kunnes selkeistä, jaloista piirteistäsi kuvastuva\nrauha ja levollisuus valoi lepoa rauhattomaan sieluuni. Samoin kuin hän\nkerran kuivasi itkevän lapsen kyyneleet ja johdatti neuvottoman kotiin,\nsamoin hän nytkin vaimentaa valitukseni ja rakentaa minulle sydämessään\noikean kodin.\n\n\"Ja näiden tyhjien vuosien ja viimeisten vaarallisten, tuskallisten\nkuukausien kuluessa on rinnassani ollut varma tunne: 'Niin tapahtuu!\nSinulle tapahtuu uskosi mukaan. Pelastajasi tulee ja kätkee sinut\nvarmasti lujaan rintaansa.'\n\n\"Ja -- mikä armo, mikä sanomaton taivaan armo -- se on tapahtunut!\n\n\"Minä olen hänen omansa.\n\n\"Kiitos, tulinen, nöyrä kiitos sinulle, kuka lienetkin onnelliseksi\ntekevä voima, joka tähtien tuolla puolen määräät ihmisten elämäntien\nviisaalla, lemmekkäällä, runsaasti siunaavalla kädellä!\n\n\"Oi, tahdon ansaita tämän onnen.\n\n\"Hän saa vaeltaa kuin taivaassa. Sanotaan, että olen kaunis. Minä\ntiedän olevani kaunis -- tiedän sen hänen kauttaan -- minä tahdon olla\nkaunis hänen vuokseen.\n\n\"Taivas, salli minun säilyttää tämä kauneuteni.\n\n\"Ihmiset sanovat, että minulla on väkevä, lennokas sielu.\n\n\"Oi Jumala! Anna sille siivet, että minä voisin seurata hänen\nsankarisieluaan ylös aurinkoisiin korkeuksiin.\n\n\"Mutta, oi Jumala, anna minulle myöskin voimia voittaakseni vikani,\nkukistaakseni ylpeän, uhkamielisen, helposti kuohahtavan mieleni,\njäykän itsekkyyteni ja valtavan vapaudenkaipuun.\n\n\"Pois ne! Kumarru, kumarru, ylpeä henki. Hänen edessään kumartuminen on\nsuurin kunnia.\n\n\"Antaudu, sydämeni, ainaiseksi väkevälle ja ihanalle herrallesi.\n\n\"Oi, Vitiges\", huudahti hän vaipuen puoleksi polvilleen vuoteen nojaan\nja katsellen kuvapatsasta kyynelsilmin, \"minä olen omasi. Tee\nsielullani mitä tahdot.\n\n\"Älä särje sitä. Myönnä, että olet onnellinen, onnellinen minun\nkauttani.\"\n\nHän taivutti kaunista päätään eteenpäin ja pani kätensä ristiin.\n\nMutta äkkiä hän hypähti pystyyn.\n\nHuoneeseen tuli valoa, kirkasta valoa.\n\nOvella seisoi kuningas. Ulkona oli lukuisa joukko gootteja ja\nravennalaisia, useimmilla palavat soihdut käsissään.\n\n\"Kiitos, ystäväni\", sanoi kuningas totisella äänellä. \"Kiitos\nsaattamisesta.\n\n\"Menkää nyt jatkamaan juhlia.\"\n\nHän aikoi sulkea oven.\n\n\"Seis\", sanoi Hildebrand avaten kädellään uudestaan oven niin, että\nMatasunta tuli näkyviin. \"Tässä näette, koko kansa, miehen ja vaimon,\njotka tänään ovat vihityt avioliittoon, onnellisesti yhdistyneinä\naviokammiossa.\n\n\"Te näette Vitigeksen ja Matasuntan ja heidän ensimmäisen\naviosuudelmansa.\"\n\nMatasunta vapisi.\n\nHän horjui ja loi punastuen katseensa alas.\n\nKuningas seisoi epätietoisen näköisenä ovella.\n\n\"Sinä tunnet goottien tavan\", sanoi Hildebrand ääneen. \"Tee sen\nmukaan.\"\n\nSilloin kääntyi Vitiges nopeasti, tarttui Matasuntan vasempaan käteen,\nvei hänet hiukan eteenpäin ja kosketti huulillaan hänen otsaansa.\n\nMatasunta vavahti.\n\n\"Terve teille\", huusi Hildebrand. \"Me olemme nähneet aviosuudelman.\n\n\"Me olemme nähneet vielä todistuksen tämän avioliiton solmiamisesta.\nEläköön kuningas Vitiges ja hänen kaunis vaimonsa, kuningatar\nMatasunta.\"\n\nSaattajat yhtyivät huutoon, ja Hildebrand, kreivi Grippa, herttua\nGuntaris, Hildebad, Aligern ja kuninkaan urhoollinen bandalarius\n(lipunkantaja), Volsiniin kreivi Wisand asettuivat kuuden rouvan ja\nneitosen kanssa morsiuskammion oven eteen, jonka Vitiges nyt sulki.\n\nHe olivat yksin.\n\nVitiges silmäili kauan ja tarkkaavaisena kammiota.\n\nEnsi töikseen Matasunta, jonka otsaa kuninkaan suudelma vielä poltti,\nehdottomasti vetäytyi tästä niin kauaksi kuin mahdollista.\n\nNäin oli hän -- hän ei itsekään tiennyt kuinka -- joutunut kammion\nkaukaisimpaan nurkkaan akkunan luo.\n\nVitiges huomasi sen.\n\nHän seisoi aivan oven vieressä kädet suuren, leveän ja melkein\nrinnankorkuisen miekan nojassa, jonka hän oli ottanut kantimesta ja\njota hän piti oikeassa kädessään kepin tavoin.\n\nHuoaten hän astui askeleen eteenpäin levollisesti katsoen Matasuntaa.\n\n\"Kuningatar\", sanoi hän totisesti ja juhlallisesti, \"ole huoletta.\n\n\"Minä aavistan pelokkaat tunteet, jotka ovat arassa neidonsydämessäsi\nvallalla.\n\n\"Ei ollut muuta keinoa.\n\n\"Minä en voinut sinua säästää.\n\n\"Kansani menestys sen vaati. Minä tartuin käteesi. Sen täytyy olla ja\npysyä omanani.\n\n\"Mutta olenhan näinä päivinä osoittanut, että pidän pyhänä arkuuttasi.\n\n\"Minä olen välttänyt sinua. Me olemme nyt ensi kerran kahden kesken.\n\n\"Tämänkin hetken tuskan olisin sinulta säästänyt, mutta se ei käynyt\nlaatuun.\n\n\"Sinä tunnet luullakseni kansamme vanhat häätavat.\n\n\"Ja sinä tiedät, että nyt oli pääasia, ettemme niitä rikkoisi.\n\n\"Kun tulin tähän huoneeseen ja näin poskillesi ilmestyvän punan, --\nolisin mieluummin laskenut tämän väsyneen pään levolle autiossa\nkalliorotkossa kovaa kiveä vasten.\n\n\"Sitä ei voinut välttää. Hildebrand, kreivi Grippa ja herttua Guntaris\nvartioivat tuota ovea.\n\n\"Muuta tietä ei tästä kammiosta pääse ulos.\n\n\"Jos lähtisin luotasi, aiheuttaisi se melua, pahoja puheita ja riitoja.\nKenties taas alkaisi ilmivihollisuus.\n\n\"Sinun täytyy kärsiä minua tämä yö läheisyydessäsi.\"\n\nHän meni vielä askeleen eteenpäin ja otti raskaan kruunun päästänsä.\nPurppuravaippansakin, joka oli hänen hartioillaan, samoin kuin\nMatasuntan, hän heitti pois.\n\nVapisten, sanattomana nojasi Matasunta seinään.\n\nVitigestä tämä vaitiolo vaivasi. Kun hän itse kärsi kovasti, tunsi hän\nmyötätuntoa tyttöä kohtaan.\n\n\"Tule, Matasunta\", sanoi hän.\n\n\"Älä ole noin anteeksiantamaton ja vihainen.\n\n\"Ei ollut muuta keinoa, kuten sanoin.\n\n\"Kantakaamme kohtalomme jalosti, älkäämme pikkumaisuuksilla\nkatkeroittako toistemme elämää.\n\n\"Minun täytyi tarttua käteesi -- sydämesi pysyy vapaana.\n\n\"Tiedän, ettet rakasta minua. Sinä et voi etkä saakaan rakastaa minua.\n\n\"Mutta usko minua. Sydämeni on rehellinen ja sinä tulet aina pitämään\narvossa miestä, jonka kanssa ja'at kruunun.\n\n\"Olkaamme hyvät ystävät, goottien kuningatar!\"\n\nHän meni häntä kohti ja ojensi hänelle oikean kätensä.\n\nMatasunta ei voinut enää pidättää itseään. Hän tarttui nopeasti\nkuninkaan käteen ja vaipui samassa tämän jalkojen juureen, jolloin tämä\nihmeissään vetäytyi taaksepäin.\n\n\"Älä, älä pakene luotani, ihana sankari\", huudahti hän. \"Minä en\nkuitenkaan koskaan pääse sinua pakoon.\n\n\"Kuule nyt minua.\n\n\"Sinä puhut pakosta, pelosta ja vääryydestä, jota olet minulle tehnyt.\n\n\"Oi Vitiges, minulle on kyllä opetettu, että naisen pitää huolellisesti\nsalata tunteensa, että hänen täytyy antaa rukoilla ja houkutella\nitseään ja muka vain pakosta antaa sen, mitä hän antaa rakkaudesta,\nvaikka hän koko sydämestään sitä haluaakin.\n\n\"Hän ei saa koskaan --\n\n\"Pois nämä pelokkaan viisauden pikkumaiset laskelmat!\n\n\"Olkoon niin, että olen naurettava.\n\n\"Ei, ei naurettava! Avomielinen ja suuri kuin sinun sielusi.\n\n\"Vain suuruus voi olla sinun arvoisesi, vain epätavallisuus.\n\n\"Sinä puhut pakosta ja pelosta. Vitiges, sinä erehdyt! -- Ei tarvittu\npakkoa! -- Mielelläni --\"\n\nIhmetellen oli Vitiges katsellut häntä koko ajan.\n\nNyt hän luuli vihdoinkin arvanneensa hänen tarkoituksensa.\n\n\"On kaunista ja suurta, Matasunta, että rakastat kansaasi niin\ntulisesti, että voit uhrata sen hyväksi vapautesi ilman pakkokeinoja.\n\n\"Usko minua! Minä pidän sitä suuressa arvossa enkä suinkaan laske\nuhriasi sen vuoksi alempiarvoiseksi. Olenhan minä tehnyt samalla\ntavalla. Vain goottien valtakunnan vuoksi tartuin käteesi. En rakasta\nsinua nyt enkä voi koskaan rakastaakaan.\"\n\nVeri seisahtui Matasuntan suonissa.\n\nHän tuli kalpeaksi kuin marmoripatsas. Kädet vaipuivat hervottomina\nalas. Hän tuijotti kuninkaaseen suurin silmin.\n\n\"Sinä et rakasta minua. Sinä et voi rakastaa minua. Tähdet siis\nvalehtelivat. Ei siis ole Jumalaa olemassa.\n\n\"Sano minulle: Enkö minä ole sama Matasunta, jota sinä kerran sanoit\nmaailman kauneimmaksi naiseksi?\"\n\nMutta kuningas päätti tehdä nopeasti lopun tästä mielenliikutuksesta,\njota hän ei ymmärtänyt ja jonka syitä hän ei tahtonut ruveta arvaamaan.\n\n\"Niin, sinä olet Matasunta ja sinä ja'at kruununi, mutta et sydäntäni.\nSinä olet kuninkaan puoliso, mutta et Vitiges-raukan vaimo.\n\n\"Sillä minä olen iäksi antanut sydämeni ja elämäni toiselle.\n\n\"On olemassa sydän, vaimo, joka on minulta riistetty. Hänen omanaan\nsittenkin sydämeni pysyy ikuisesti.\n\n\"Rautgundis on vaimoni, uskollinen vaimoni elämässä ja kuolemassa.\"\n\n\"Haa\", huusi Matasunta kuin kuumetaudin puistattamana ojentaen molemmat\nkätensä ylös, \"ja sinä uskallat --\"\n\nÄäni petti hänet.\n\nMutta hänen silmistään leimusi kamala tuli hänen katsoessaan\nkuningasta.\n\n\"Sinä uskallat\", huusi hän vielä kerran.\n\n\"Pois, pois luotani!\"\n\n\"Hiljaa\", sanoi Vitiges, \"aiotko kutsua tänne ulkona olevat\nkuuntelijat. Toinnu toki! En ymmärrä sinua.\"\n\nHän vetäisi nopeasti mahtavan miekkansa tupesta, meni kaksoisvuoteen\nluo ja pani sen molempien vierekkäisten vuoteiden rajalle.\n\n\"Katso tätä miekkaa!\n\n\"Se olkoon ikuisena, terävänä, kuparinkylmänä rajana välillämme. Sinun\nolentosi ja minun olentoni välillä.\n\n\"Rauhoitu jo. Se erottaa meidät ikuisesti.\n\n\"Lepää sinä täällä sen terän oikealla puolella.\n\n\"Minä olen vasemmalla.\n\n\"Tämä yö halkaiskoon miekan iskun tavoin koko elämämmekin ainaiseksi.\"\n\nMutta Matasuntan povessa taistelivat hirveätä taisteluaan ihmissydämen\nväkevimmät tunteet, häpeä, kiukku, rakkaus ja palava viha.\n\nHän ei voinut puhua.\n\n\"Pois, pian pois hänen läheisyydestään\", sai hän vielä ajatelluksi.\n\nHän riensi ovelle päin.\n\nMutta Vitiges tarttui lujasti hänen käsivarteensa.\n\n\"Sinun täytyy jäädä.\"\n\nSilloin Matasunta lysähti kokoon. Veri syöksyi hänen päähänsä. Hän\npyörtyi.\n\nLevollisena Vitiges katseli häntä.\n\n\"Lapsi parka\", sanoi hän, \"tämän kammion tukahduttava ilma on pannut\nhänen päänsä sekaisin. Hän ei tiennyt itsekään, mitä houreissaan sanoi.\n\n\"Mitä on tyttömäinen surusi Rautgundiksen sydäntuskiin ja minun\nsydämeni murtumiseen verrattuna.\"\n\nHän nosti hiljaa pyörtyneen vuoteelle miekan oikealle puolelle.\n\nItse hän istuutui täysissä varusteissa lattialla olevalle matolle ja\nnojasi selkäänsä vasemman puoleiseen vuoteeseen.\n\nKauan hän istui siinä pää kumarassa ja huulet painettuina vaaleata\nhiussuortuvaa vasten, jota hän kantoi pienessä kotelossa rinnallaan.\n\nHänen silmiinsä ei tullut unta.\n\nKun kukko lauloi ensimmäisen kerran, saapuivat huilunsoittajat\nnoutamaan morsiusvahtia oven edestä.\n\nHeti sen jälkeen kuningas tuli täysissä varusteissa kammiosta.\n\nHuilujen ääni herätti Matasuntankin.\n\nAspa, joka äänettömästi hiipi sisään, kuuli kumean jysäyksen.\n\nHän riensi kammioon.\n\nSiellä kuningatar seisoi nojautuen kuninkaan pitkään miekkaan ja\ntuijottaen eteensä maahan.\n\nArespää oli hänen jaloissaan palasina.\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU.\n\n\nMyöhäisen iltapäivän rauhallinen rusko kultasi kirkkoa ja luostaria,\njotka Valerius oli rakennuttanut tyttärensä lunastimeksi Apenniinien\njuurelle, koilliseen Perusiasta ja Asisiumista, etelään Petrasta ja\nEugubiumista, korkealle kallionkielekkeelle Taginaen kauppalan\nyläpuolelle.\n\nLuostari oli rakennettu sen seudun tummanpunaisesta kivilajista ja sitä\nympäröi korkeiden muurien aitaama, hiljainen, varjoisa puutarha.\n\nPitkin sen kaikkia sivuja kulki viileitä holvikäytäviä, jotka olivat\nkoristetut apostolien kuvilla sekä mosaiikilla ja freskomaalauksilla.\n\nKaikissa näissä kuvissa ilmeni iloton bysanttilainen totisuus. Ne\nolivat vertauskuvallisia esityksiä raamatusta. Aiheet olivat\nsuurimmaksi osaksi otetut sen ajan lempikirjasta, Johanneksen\nilmestyksestä.\n\nJuhlallinen hiljaisuus vallitsi kaikkialla.\n\nElämä näytti kokonaan jääneen näiden vahvojen muurien ulkopuolelle.\n\nSypressit ja tuijat kasvoivat ryhmittäin puutarhassa, jossa ei koskaan\nkuultu linnunlaulua.\n\nAnkara luostarikuri ei suvainnut pieniä lintuja, ettei satakielen\nsuloinen laulu häiritsisi hurskaita sieluja heidän rukouksissaan.\n\nCassiodorus, joka jo ollessaan Teoderikin ministerinä kallistui\nankarasti kirkolliseen suuntaan ja harrasti kirjallisia opintoja, oli\nantanut ystävälleen Valeriukselle suunnitelman tämän luostarin sekä\nulkonaista että sisäistä järjestystä varten ja valvonut tämän\nsuunnitelman toimeenpanoa. Tämä oli aivan sen miesluostarin mallinen,\njonka hän oli itse perustanut Squillaciumiin Etelä-Italiassa.\n\nJa hänen hurskas, mutta ankara, maailmaa ja lihaa vihaava henkensä oli\npainanut leimansa tähän luostariin suurimmasta pienimpään saakka.\n\nNe kaksikymmentä neitoa ja leskeä, jotka täällä elivät hartauden\nharjoittajina, viettivät aikansa rukoillen ja virsiä veisaten,\nkatumusta tehden ja lihaansa kiduttaen.\n\nMutta he täyttivät myöskin kristillisen rakkauden käskyjä siten, että\nkävivät ympäristön köyhien majoissa, lohduttivat heidän sielujaan ja\nhoitivat heitä sairauksien aikana.\n\nKun joku näistä hurskaista rukoilijattarista käveli edestakaisin\nsynkillä, sypressien varjostamilla käytävillä, puettuna poimulliseen,\ntummanharmaaseen, pitkään hameeseen ja päässään valkoinen, aivan\npäänmukainen kalontika, teki se juhlallisen ja runollisen, mutta\nsamalla synkän vaikutuksen. -- Tämän puvun olivat kristityt omaksuneet\negyptiläisiltä isispapeilta.\n\nKävelijät seisahtuivat useimmin ristin muotoisiksi leikattujen\npuksipensastojen eteen ja panivat kätensä ristiin rinnoilleen.\n\nHe kulkivat aina yksin, ja äänettöminä kuin varjot he liukuivat\nvastakkain sattuessaan toistensa ohi.\n\nSillä he eivät saaneet puhua muuta kuin mikä oli aivan välttämätöntä.\n\nPuutarhan keskellä pulppusi tummien kivien lomasta lähde, jota\nsypressit reunustivat.\n\nSen ympärillä oleviin kiviin oli hakattu istuinpenkkejä.\n\nPaikka oli hiljainen ja kaunis. Villiruusut muodostivat sinne\njonkinlaisen lehtimajan ja peittivät melkein kokonaan synkännäköisen,\nhuonosti tehdyn kivisen korkokuvan, joka esitti pyhän Stefanuksen\nkivittämistä.\n\nTämän lähteen vieressä istui kaunis neito hartaasti lukien levällään\nolevaa papyruskääröä. Hän oli puettuna lumivalkoiseen vaippaan, jota\nkultainen solki kiinnitti vasemmalla olkapäällä. Tummanruskeaan,\npehmeästi aaltoilevaan tukkaan oli palmikoitu ohut murattiköynnös. Hän\noli tuttavamme Valeria.\n\nTäällä, näiden syrjäisten, vahvojen muurien sisällä oli hän saanut\nturvapaikan, kun hänen isänsä talo Napolissa oli luhistunut.\n\nHän oli tullut näiden synkkien muurien sisällä kalpeaksi ja totiseksi.\n\nMutta hänen kauniit silmänsä loistivat yhtä tulisesti kuin ennenkin.\n\nHän luki hyvin innokkaasti. Sisällys näytti tempaavan hänet mukaansa.\nHienopiirteiset huulet liikkuivat tahdottomasti ja lopuksi voi lukijan\nääntä hiukan kuullakin:\n\n    --  -- \"Tyttären tään on puoliso haarniskaverhoinen Hektor, --\n    Vastahan häntä nyt hän käy seurassa palvelusneito;\n    Sen käsivarrella on sulo lapsonen, pilttinen pieno,\n    Hektorin ainoinen, sinisilmä ja hehkuva-poski.\n    Lapsehen armaaseen hymy huulilla katsovi Hektor;\n    Itkein Andromache lähi astuu sankarimiestään,\n    Hellään painaltaa hän Hektorin kättä ja lausuu:\n    Uskalluksesi turmion tuo! Voi, miksi et sääli\n    Lastasi, puolisoas, joka kohta on Hektorin leski!\n    Kohtahan, tiedän, sun vihamiehesi hirveät surmaa,\n    Vastahas raivolla kun niin hyökkäävät joka sielu.\n    Oi paras ois, jos maa sitä ennen mun kätkenyt oisi!\n    Kaikki on lohdutus pois, kun kohtalon isku sun murtaa,\n    Taattoni, äitini maass' on olleet varjojen ammoin;\n    Nyt sinä kaikkeni oot, olet puoliso, taatto ja äiti.\"\n\nHän ei jatkanut enää lukemista. Suuret silmät kostuivat. Ääni petti\nhänet. Hän painoi alas kalpean päänsä.\n\n\"Valeria\", kuului lempeä ääni ja Cassiodorus kumartui hänen puoleensa.\n\n\"Kyyneleitäkö lohdutuksen kirjaa lukiessa?\n\n\"Mutta mitä näenkään -- Iliaadi. Lapsi! Minähän annoin sinulle\nevankeliumin.\"\n\n\"Suo anteeksi, Cassiodorus! Minun sydämeni palvelee muita jumalia kuin\nsinun.\n\n\"Kuta mahtavammin totisen kieltäytymisen varjot tunkeutuvat joka\npuolelta päälleni sen jälkeen kuin saavuin näiden muurien sisälle, sitä\nkiihkeämmin vastahakoinen sydämeni tarttuu viimeisiin säikeisiin, jotka\nyhdistävät minua ulkopuolella olevaan maailmaan.\n\n\"Ja mieleni horjuu neuvottomana tuskan ja rakkauden välillä.\"\n\n\"Valeria, sinä et ole löytänyt rauhaa täällä rauhan asunnoissa.\n\n\"Lähde sitten täältä.\n\n\"Sinä olet vapaa ja voit menetellä oman tahtosi mukaan.\n\n\"Palaa takaisin meluavaan maailmaan, jos luulet sieltä löytäväsi\nonnesi.\"\n\nValeria pudisti päätään.\n\n\"Se ei käy enää laatuun.\n\n\"Kaksi vastakkaista voimaa taistelee ankarasti sielussani.\n\n\"Voittakoon niistä kumpi tahansa -- minä joudun aina häviölle.\"\n\n\"Lapsi, älä puhu noin. Sinä et voi punnita näitä molempia voimia,\nrakkautta maalliseen ja taivaallisen kaipuuta samalla vaa'alla kuin\nkahta samanlaista esinettä.\"\n\n\"Voi niitä\", jatkoi Valeria ikäänkuin itsekseen puhuen, \"joiden\nsieluihin kohtalo on pannut tällaisen kaksoisvoiman, joka vuoroin vetää\nylös tähtiin, vuoroin alas kukkasten luo.\n\n\"Heillä ei ole kumpaisestakaan iloa.\"\n\n\"Sinussa, lapseni\", jatkoi Cassiodorus istuutuen hänen viereensä,\n\"kamppailevat todellakin leppymättöminä maailmallisen isäsi ja hurskaan\näitisi mielenlaadut.\n\n\"Isäsi, vanhan suvun roomalainen, maailman lapsi, rohkea, ylpeä, varma,\nitseensä luottava, voittoa ja valtaa tavoitteleva, ymmärsi huonosti --\nminä pelkään -- liian huonosti uskomme hengen, joka vasta haudan\ntoiselta puolen etsii oikeaa kotiamme. -- Ystäväni Valerius oli\noikeastaan enemmän pakana kuin kristitty.\n\n\"Äitisi sitävastoin, joka oli hurskas ja lempeä ja polveutui\nmarttyyrisuvusta, koetti etsiä taivasta ja unohtaa maan. Hänkin lienee\nosaltaan painanut leimansa olemukseesi.\"\n\n\"Ei\", huudahti Valeria nousten seisomaan ja heiluttaen voimakkaasti\njalomuotoista päätään, \"minä tunnen itsessäni vain isäni mielenlaadun.\n\n\"Ei yksikään veripisara minussa muistuta toista puolta.\n\n\"Äitini oli hyvin sairaalloinen ja kuoli pienenä ollessani.\n\n\"Isäni johdolla minä kasvoin. Ifigenia, Antigone ja Nausikaa, Cloelia,\nLucretia ja Virginia olivat nuoruuteni ystävättäriä.\n\n\"Kauppiaan talossa ei usein näkynyt pappeja. Kun isäni joskus iltaisin\nistui luonani ja luki, niin luki hän Liviusta, Tacitusta ja Vergiliusta\neikä kristittyjen pyhää kirjaa.\n\n\"Näin kasvoin seitsemäntoistavuotiaaksi neitoseksi. Ajatukseni olivat\naina olleet suunnattuina maallisiin asioihin.\n\n\"Olin niinä aikoina onnellinen, sieluni oli vielä ehjä.\"\n\n\"Sinä olit pakana kasteesta huolimatta.\"\n\n\"Olin onnellinen.\n\n\"Silloin poikkesimme eräällä matkalla näiden haudansynkkien muurien\nsuojaan ja täällä ensi kerran tuli sieluuni synkkiä, raskaita varjoja.\n\n\"Tapasin täällä sinut ja sinä ilmaisit minulle sen, mitä minulta oli\nsiihen saakka huolellisesti salattu. Sinä kerroit, että äitini oli\nkovan sairauden aikana jo ennen syntymistäni vihkinyt minut\nlupauksellaan aviottomaan elämään luostarissa, jos Jumala sallisi hänen\nja hänen lapsensa jäädä eloon. Sinä kerroit senkin, että isäni, joka ei\nvoinut sietää tällaista ajatustakaan, oli myöhemmin lunastanut minut\ntaivaalta -- Rooman piispan suostumuksella -- rakentamalla kirkon ja\nluostarin.\"\n\n\"Niin on asianlaita. Hän uhrasi tähän neljännen osan omaisuuttaan.\n\n\"Siinä suhteessa voit olla aivan huoleton.\n\n\"Pyhän Pietarin jälkeläinen, jolla on sitomis- ja päästämisvalta, on\nhyväksynyt vaihdon ja vapauttanut sinut lupauksesta.\"\n\n\"Mutta minä en tunne olevani vapaa.\n\n\"Siitä hetkestä alkaen.\n\n\"Huolimatta siitä, mitä sinä olet sanonut ja mitä isä on sanonut,\nvakuuttaa syvällä sydämessäni toinen ääni: taivas ei ota kuollutta\nkultaa elävän ihmisen lunastimeksi.\n\n\"Kohtalo ei myy rahasta sitä, jonka se on käsiinsä saanut.\n\n\"Tällä pyhällä uskolla, joka on pysynyt vieraana sielulleni ja jonka\nsynkkä, totinen, uhkaava voima asuu näiden juhlallisten muurien\nsisällä, on oikeus, pakottava hallitsemisoikeus sieluuni, eikä se siitä\nluovu.\n\n\"Olen joutunut sen valtaan.\n\n\"Kuulun sille varmasti, vaikka en tahtoisikaan ja vaikka kuinka\ntaistelisin vastaan.\n\n\"Kuulun kieltäymyksen, tuskan, orjantappurain maailmaan enkä\nHomerokseni kultaiseen, kukkivaan, päivänpaisteiseen maailmaan, jonne\nyhä vielä koko sielustani kaihoan.\n\n\"Vaikka kuinka tahtoisin sen unohtaa, niin aina nämä uhkaavat\nvarjopilvet ilmestyvät sieluuni.\n\n\"Ne uhkaavat ilojen taustassa, kuten tuolla ruusujen keskellä synkkä\nmarttyyrinkuva.\"\n\n\"Valeria, sinä näyt vihaavan sitä, mitä sinun pitäisi kunnioittaa.\"\n\n\"En sitä vihaa.\n\n\"Pelkään sitä.\n\n\"Oli kerran aika\" -- hänen kasvoillaan välähti ilon säde -- \"jolloin\nluulin, että valon loistava jumala oli iäksi voittanut synkät varjot.\n\n\"Kun ensi kerran katsahdin nuoren gootin hymyileviin silmiin ja kun\nhänen päivänpaisteinen olemuksensa valaisi minua, kun nuoruus, rakkaus\nja onni ympäröivät minua, luulin jo, että olin iäksi päässyt tuosta\nkirouksesta.\n\n\"Mutta sitä ei kestänyt kauan.\n\n\"Tuskan synkkä jumala kolkutti kuuluvasti kultaiseen seinään, jonka\nminä olin rakentanut sen ja itseni välille. Hänen iskunsa kuuluivat yhä\nlähempää.\n\n\"Sota syttyy, rakas isäni kaatuu ja vannottaa rakastetullani tuhoisan\nvalan, jonka ottaa mukaansa hautaan.\n\n\"Esi-isieni talo hajoaa ja minun täytyy paeta kotikaupungistani.\n\n\"Se joutuu vihollisten käsiin.\n\n\"Vain siten, että kallis elämä uhrataan, pelastuu rakastettuni.\n\n\"Sodan aallot saattavat minut kauas hänestä.\n\n\"Ja kun toinnun tämän iskun huumauksesta, huomaan olevani täällä, tässä\nsuuressa haudassa, johon minut on määrätty.\n\n\"Saat nähdä, ettei taivas tyydy tyhjään hautaan.\n\n\"Saat nähdä, että se vaatii hautaan kuuluvan ruumiinkin.\"\n\n\"Valeria, sinun nimesi pitäisi olla Kassandra.\"\n\n\"Niin, sillä Kassandra ennusti totuuden. Hänen näkynsä toteutuivat.\"\n\n\"Sinä tiedät, että me kunnioitamme sielua, joka unohtaa maan taivaan\nvuoksi.\n\n\"Mutta Jumala ei tahdo pakollisia uhreja.\n\n\"Ja sen vuoksi sanon sinulle: sinä kiusaat itseäsi turhilla omantunnon\ntuskilla.\n\n\"Kun paavi kerran on päästänyt sinut, niin olet vapaa.\"\n\n\"Sielua ei paavi vapauta.\n\n\"Paavi ottaa vastaan rahaa, mutta kohtalo ei ota.\n\n\"Saat nähdä sen täyttyvän, jota aavistaen ennustan. -- En koskaan tule\nonnelliseksi, en koskaan saa tulla Totilan omaksi ja tästä paikasta\ntulee --\"\n\n\"Entä sitten, jos niinkin kävisi?\n\n\"Vieläkö sinun ajatuksesi ovat niin kiintyneet onneen ja toivoon?\n\n\"Vaikka olethan vielä nuori.\n\n\"Mutta, lapseni, usko minua. Kuta aikaisemmin eroat maailmasta, sitä\nenemmän tuskaa ja pettymystä vältät.\n\n\"Minä tunnen maailman. Olen nauttinut sen petollisia iloja ja olen\nhuomannut ne kaikki turhiksi ja arvottomiksi.\n\n\"Maan päällä ei mikään tyydytä sielua, joka ei ole tästä maasta.\n\n\"Ken sen huomaa, hän toivoo pois tästä levottomuuden ja synnin\nmaailmasta.\n\n\"Vasta haudan toisella puolella olevasta maailmasta löydät oikean\nkotisi. Sinne ikävöi sielu --\"\n\n\"Ei, ei, Cassiodorus\", huudahti Valeria, \"koko minun sieluni kaipaa\nonnea täällä kauniin maan päällä!\n\n\"Minä kuulun tänne.\n\n\"Täällä tunnen olevani kotonani.\n\n\"Sininen taivas, valkea marmori, punaiset ruusut, lauhkea, tuoksujen\ntäyttämä iltailma -- kuinka ne ovat ihanat!\n\n\"Niistä tahdon nauttia täysin siemauksin.\n\n\"Onnellinen se, joka niistä voi nauttia.\n\n\"Voi sitä, johon ne ovat menettäneet viehätysvoimansa.\n\n\"Sinun maailmastasi haudan toisella puolen ei pelokkaassa sielussani\nole kuvaakaan.\n\n\"Sumua, varjoja -- harmaa epävarmuus vallitsee haudan tuolla puolen.\n\n\"Kuinka Akilleus sanoo?\n\n    \"Tiedä Odysseus! Turha on lohdutus tullessa kuolon!\n    Mieluisampata ois minun niukoin kuokkia palkoin\n    Peltoa miehen sen, maan aarteet joit' ovat menneet,\n    Kuin yhä vallita varjoja kuolleiden iki-yössä.\"\n\n\"Niin minustakin.\n\n\"Voi sitä, jota kultainen aurinko ei enää valaise.\n\n\"Oi, kuinka mielelläni, kuinka mielelläni olisin onnellinen tässä\nkauniissa maailmassa, kauniissa syntymämaassani; oi, miten pelkään\nonnettomuutta, joka vastustamattomasti lähestyy niinkuin varjot tällä\nseinällä kasvavat kuulumattomasti auringon laskiessa.\n\n\"Kuka pysähdyttää tuon lähenevän, elämääni uhkaavan varjon?\"\n\nSilloin kajahti portilta kirkas, voimakas ääni, tuntematon näiden\nmuurien sisällä, joissa tavallisesti hymisi vain neitosten hiljainen\nvirsi.\n\nTorvet puhalsivat goottilaisen ratsuväen iloisen, sotaisen\ntunnussävelen. Se tunkeutui elähdyttävästi Valerian sieluun.\n\nVanha portinvartija riensi asuinrakennuksesta katsomaan.\n\n\"Herra\", huusi hän, \"muurien ulkopuolella on ratsuväkeä.\n\n\"He meluavat ja haluavat lihaa ja viiniä.\n\n\"He eivät lähde pois ja heidän johtajansa -- tuossa hän onkin --\"\n\n\"Totila\", huudahti Valeria riemuiten ja riensi rakastettuaan vastaan,\njoka saapui kimaltelevassa sota-asussa, valkea levätti hartioillaan.\n\n\"Sinä tuot ilmaa ja elämää.\"\n\n\"Ja uutta toivoa ja vanhaa rakkautta\", huudahti Totila.\n\nHe syleilivät toisiaan.\n\n\"Mistä tulet? Miksi olet ollut niin kauan poissa?\"\n\n\"Tulen suoraan Pariisista ja Aurelianumista, frankkikuninkaiden\nhoveista.\n\n\"Oi, Cassiodorus! Ihmiset ovat niin hyviä vuorten tuolla puolen.\n\n\"Ja heillä on helpot päivät.\n\n\"Siellä eivät taivas, maa ja muistot taistele germaanilaisuutta\nvastaan.\n\n\"Rhenus ja Danubius ovat lähellä ja siellä asuu lukemattomia\ngermaaniheimoja, joilla on tallella muinoinen, murtumaton voima. -- Me\nsitävastoin olemme kuin kauas lähetetty ja unohdettu etuvartio,\nyksinäinen kallionlohkare, jota vihamieliset voimat joka puolelta\njäytävät. Mutta sitä suurempi on kunnia\", sanoi hän, kohottautuen\npystyyn, \"kun olemme täällä roomalaisten maassa voineet perustaa\ngermaanivaltakunnan ja säilyttää sen.\n\n\"Ja kuinka tenhoava onkaan isänmaasi, Valeria!\n\n\"Se on nyt meidänkin isänmaamme.\n\n\"Sydämeni sykki ilosta, kun oliivit ja laakerit ja sininen,\ntummansininen taivas taas tervehtivät minua.\n\n\"Ja minä, minä tunsin selvästi: jos jalo kansani pysyy voitokkaana\ntässä jalossa maassa, niin ihmiskunta saa täällä nähdä jaloimman\nrotunsa kasvavan.\"\n\nValeria puristi hänen kättään.\n\n\"Mitä olet saanut aikaan matkallasi\", kysyi Cassiodorus.\n\n\"Paljon! -- Kaikki!\n\n\"Tapasin merovingi Childebertin hovissa Bysantin lähettilään, joka oli\njo saanut hänet puolittain suostumaan keisarin liittolaiseksi\nhyökkäyssodassa meitä vastaan.\n\n\"Jumalat -- anna anteeksi, hurskas isä -- taivas oli puolellani.\n\n\"Minun onnistui kääntää hänen mielensä. Pahimmassa tapauksessa on hän\npuolueeton. Toivottavasti hän lähettää sotajoukon avuksemme.\"\n\n\"Missä erosit Juliuksesta?\"\n\n\"Saatoin häntä hänen kauniiseen kotikaupunkiinsa Avenioon saakka.\n\n\"Siellä erosin hänestä kukkivien mantelipuiden ja oleanderien luona.\n\n\"Siellä hän kävelee, ei enää Plato, vaan useimmiten Augustinus\nkädessään ja uneksii ikuisesta rauhasta, korkeimmasta hyvästä ja\nJumalan valtiosta.\n\n\"Kaunista siellä on, noissa vihreissä laaksoissa, mutta en kadehdi\nhänen joutilaisuuttaan.\n\n\"Ylin on kansa, isänmaa!\n\n\"Pyrin kaihoten taisteluun goottien kansan puolesta.\n\n\"Paluumatkalla kiihoitin kaikkialla miehet aseisiin.\n\n\"Tapasin jo kolme suurta joukkoa matkalla Ravennaan.\n\n\"Itse vien neljännen joukon uljaan kuninkaamme avuksi.\n\n\"Silloin vihdoinkin lähdemme eteenpäin kreikkalaisia vastaan ja sitten:\nKosto Napolin puolesta.\"\n\nSäihkyvin silmin hän kohotti keihästään -- hän oli uljaan näköinen.\n\nIhastuneena Valeria heittäytyi hänen rinnoilleen.\n\n\"Cassiodorus, siinä on _minun_ maailmani, _minun_ iloni, _minun_\ntaivaani!\n\n\"Miehekäs uljuus, rakkaus kansaan ja sielu, jota rakkaus ja viha\nliikuttaa -- eikö siinä ole tarpeeksi ihmisrinnalle.\"\n\n\"On onnen ja nuoruuden aikana.\n\n\"Tuska johtaa meidät taivaaseen.\"\n\n\"Hurskas isäni\", vastasi Totila painaen vasemmalla käsivarrellaan\nValeriaa rintaansa vasten, oikean käden koskettaessa Cassiodoruksen\nolkapäätä, \"minun ei sovi ryhtyä väittelemään kanssasi, joka olet\nvanhempi, viisaampi ja parempi.\n\n\"Mutta toisin sydämeni sanoo.\n\n\"Voin vain silloin epäillä laupiaan Jumalan kaitselmusta, kun näen\ntuskaa ja syytöntä kärsimystä.\n\n\"Kun näin jalon Mirjamin silmien sammuvan, kysyi epäilevä sydämeni:\n'Eikö Jumalaa enää ole olemassa?'\n\n\"Onnessa, päivänpaisteessa tunnen Jumalan ja huomaan hänen armonsa.\n\n\"Hän tahtoo epäilemättä ihmisille onnea ja iloa -- suru on hänen pyhä\nsalaisuutensa -- ja minä luotan siihen, että tämäkin arvoitus kerran\nselviää meille.\n\n\"Mutta siihen saakka on meidän tehtävä iloisina velvollisuutemme maan\npäällä eikä sallittava minkään varjon liian kauan synkentää elämäämme.\n\n\"Tässä uskossa erotkaamme, Valeria.\n\n\"Minun täytyy joutua nopeasti kuningas Vitigeksen luo ratsumiehineni.\"\n\n\"Joko taas lähdet luotani? Milloin ja missä taas näen sinut?\"\n\n\"Me näemme toisemme, siitä annan sinulle sanani pantiksi.\n\n\"Tiedän, että tulee päivä, jolloin täydellä oikeudella saan viedä sinut\nnäiden totisten muurien sisältä päivänpaisteiseen elämään.\n\n\"Älä anna mielesi kovin synkistyä sitä ennen.\n\n\"Vielä koittaa voiton ja onnen päivä. Minua vahvistaa kaksinkertaisesti\ntieto, että käyttelen miekkaani samalla kertaa rakkauteni ja kansani\nhyväksi.\"\n\nSillä välin oli portinvartija tuonut Cassiodorukselle kirjeen.\n\n\"Minunkin täytyy lähteä luotasi, Valeria\", sanoi hän.\n\n\"Boëthiuksen leski Rusticiana kutsuu minua kuolinvuoteelleen. Hän\ntahtoo tunnustaa minulle vanhan rikoksen.\n\n\"Minä lähden Tifernumiin.\"\n\n\"Sitä tietä mekin kuljemme. Lähdet kai mukaamme, Cassiodorus.\n\n\"Hyvästi, Valeria!\"\n\nLyhyet jäähyväiset heitettyään Totila läksi luostarista.\n\nValeria nousi erääseen puutarhanmuurin torniin ja katseli häntä.\n\nHän näki, miten Totila hyppäsi täysissä varusteissa ratsunsa selkään.\nHän katseli ilosta loistavin silmin Totilan ratsumiehiä.\n\nKirkkaina loistivat heidän kypäränsä ilta-auringon valossa. Sininen\nlippu liehui iloisesti tuulessa. Kaikki uhkui eloa, voimaa ja\nnuoruutta.\n\nHän katseli joukkoa kauan ja kaihoten.\n\nMutta kun se poistui yhä kauemmaksi, katosi hänestä taas ilo, jonka\nTotilan saapuminen oli herättänyt. Pahat aavistukset täyttivät hänen\nmielensä ja hänen tunteensa purkautuivat Homeroksen sanoihin:\n\n    \"Etkö sä nää, miten kaunis on, miten ylväs Achilleus?\n    Siksipä häntä nyt vartoo kuolo ja sallimus synkkä,\n    Taistelun pauhussa nyt hänet turmion isku jos kohtais,\n    Keihäs heitetty tai läpi ilman kiitävä nuoli.\"\n\nTuskallisesti huoaten neito poistui nopeasti pimenevästä puutarhasta\ntakaisin synkkien muurien sisälle.\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU.\n\n\nSillä välin kuningas Vitiges oli ryhtynyt Ravennassa kokeneen sotilaan\ntavoin tarpeellisiin sotavalmistuksiin. Joka viikko, melkein joka päivä\nsaapui kaupunkiin miehiä suurempina ja pienempinä parvina niistä\ngoottilaisista sotajoukoista, jotka petollinen Teodahad oli lähettänyt\nrajoille. Kuningas taas puuhasi ahkerasti saadakseen jaetuksi ja\nharjoitetuksi koko suuren sotajoukkonsa, jonka piti vähitellen olla\nsadanviidenkymmenen tuhannen miehen suuruinen, varustetuksi,\naseistetuksi. Sillä Teoderikin hallitusaika oli ollut hyvin\nrauhallista. Vain rajamaakuntien varusväki, pienet joukko-osastot\nolivat saaneet gepideistä, bulgareista ja avareista tekemistä.\nNeljänäkymmentä vuotta kestäneen rauhan aikana sotalaitos oli päässyt\nruostumaan.\n\nNiinpä olikin uljaalla kuninkaalla, jota ystävät ja sotapäälliköt\nuutterasti auttoivat, työtä aivan tarpeeksi. Asevarastot ja\nlaivatelakat tyhjennettiin, Ravennaan rakennettiin suunnattomia\nvarastopaikkoja ja kaupungin kolminkertaisten vallien välille oli\npystytetty pitkät rivit työpajoja kaikenlaista aseiden takomista\nvarten. Niissä tehtiin työtä yöt päivät, että voitaisiin tyydyttää\ntaisteluintoisen kuninkaan ja tavattomasti kasvavan sotajoukon\nvaatimuksia.\n\nKoko Ravenna muistutti sotaleiriä.\n\nSiellä ei kuulunut kuin seppien vasaraniskuja, ratsujen korskumista,\nharjoittelevien joukkojen hyökkäyshuutoja ja aseiden kalsketta.\n\nTässä metelissä, tässä herkeämättömässä puuhassa huumasi Vitiges\nkykynsä mukaan sielunsa tuskat odottaen levottomana päivää, jolloin\nvoisi komeine joukkoineen hyökätä vihollista vastaan.\n\nMutta toivoessaan päästä taistelun tuoksinaan etsimään unohdusta ei hän\nsilti unohtanut kuninkaan velvollisuuksia, vaan lähetti herttua\nGuntariksen ja Hildebadin Belisariuksen luo tarjoamaan tälle hyvin\nedullisia rauhanehtoja.\n\nSota ja valtion asiat veivät hänen aikansa niin tarkoin, että hän\ntuskin ehti nähdä tai ajatellakaan kuningatarta, jolle hän -- kuten\nluuli -- teki suurimman palveluksen sallimalla hänen olla\nmahdollisimman vapaana.\n\nMutta Matasuntaan oli tuona onnettomana hääyönä mennyt pahahenki,\nrajattoman koston henki.\n\nVihaksi muuttunut rakkaus on leppymättömintä vihaa.\n\nHänen syvä ja intohimoinen sielunsa oli lapsuudesta alkaen kohottanut\ntämän miehen ihanteenaan pilviin saakka.\n\nHänen ylpeytensä, hänen toiveensa ja hänen rakkautensa olivat\nkiintyneet tähän mieheen. Hän oli odottanut yhtä varmasti kuin odotti\nauringon nousua, että tämä mies tyydyttäisi hänen kaihonsa.\n\nJa nyt hänen täytyi tunnustaa, että mies oli herättänyt hänen\nrakkautensa, mutta jättänyt sen vastaamatta, että hän, vaikka olikin\nkuningatar, oli tämän rakkautensa vuoksi kuin rikollinen hylättyä ja\nikuisesti kuninkaan sydämessä asuvaa vaimoa kohtaan.\n\nJa kuningas, jota hän oli toivonut pelastajaksi ja vapauttajaksi\nsopimattomasta pakosta, oli häväissyt häntä törkeästi: solminut\navioliiton ilman rakkautta.\n\nKuningas oli riistänyt häneltä vapauden antamatta sydäntä sijaan.\n\nJa miksi? _Mikä_ oli tämän rikoksen syvin syy?\n\nGoottien valtakunta, goottien kruunu.\n\nSaadakseen sen hän oli uhrannut Matasuntan elämän.\n\nEllei hän olisi vastannut rakkauteeni, olisin ollut liian ylpeä\nvihatakseni häntä sen vuoksi.\n\nMutta hän vetää minut luokseen, kutsuu minua ikäänkuin pilkalla\nvaimokseen, teeskentelee rakkautta aivan toteutumisen äärimmäiselle\nrajalle saakka ja syöksee sitten minut säälimättömästi sanomattoman\nhäpeän yöhön.\n\nJa miksi? Miksi tämä kaikki?\n\nTyhjän käsitteen -- \"goottien valtakunta\" -- vuoksi.\n\nJa kuolleen kultarenkaan vuoksi.\n\nVoi häntä ja voi hänen epäjumalaansa, jonka vuoksi hän on tämän sydämen\nmurtanut.\n\nHän saa rangaistuksen siitä. Hänen epäjumalansa saa sen maksaa.\n\nHän on säälimättä polkenut jalkoihinsa ihanteeni, oman kuvansa, tulisen\nrakkauteni. -- Hyvä on! Epäjumala epäjumalasta.\n\nHän saa nähdä tämän valtakuntansa kukistuvan, kruununsa särkyvän\nsirpaleiksi.\n\nMinä murskaan tämän hänen lempiunelmansa, jonka vuoksi hän taittoi\nsieluni kukan, minä murskaan tämän valtakunnan samoin kuin hänen\nkuvapatsaansa.\n\nJa kun hän epätoivoisena, käsiään väännellen seisoo raunioilla, huudan\nhänelle: \"katso, tuonnäköisiä rikkinäiset epäjumalat ovat!\"\n\nTuskiensa kiihoittamana Matasunta syytti ja vainosi onnetonta miestä,\njoka oli kärsinyt enemmän kuin hän ja joka oli uhrannut isänmaalle\npaitsi häntä, rakkaan vaimonsa ja oman onnensa.\n\nIsänmaa, goottien valtakunta -- ne sanat eivät herättäneet vastakaikua\ntämän naisen sydämessä, sillä hän oli lapsuudesta saakka saanut kärsiä\nniiden tähden ja taistella niitä vastaan vapautensa puolesta.\n\nHän oli elänyt vain ainoan, intohimoisen tunteensa ja tämän\nrunollisuuden vuoksi. Nyt oli hänen korkein harrastuksensa saada\ngoottien valtakunta tuhotuksi kostoksi siitä, että hänen sydämensä oli\nuhrattu.\n\nJospa hän olisi voinut musertaa yhdellä iskulla koko valtakunnan, kuten\ntuon marmoripatsaan.\n\nHänen sairaalloinen kostonhimonsa teki hänet samalla tavattoman\nviekkaaksi.\n\nHän osasi kätkeä leppymättömän vihansa ja salaiset kostontuumansa yhtä\nsyvälle kuin salaisen rakkautensa, jota hän yhä vielä tunsi syvimmässä\nsydämessään julmasti vainoamaansa miestä kohtaan.\n\nHän osasi sitäpaitsi teeskennellä kuninkaalle harrastusta goottien\nasiaan, joka näytti olevan ainoa side heidän välillään. Hän harrastikin\nsitä -- vaikka ainoastaan kostotuumiensa vuoksi.\n\nSillä hän käsitti hyvin, ettei koskaan voisi vahingoittaa vihaamaansa\nkuningasta eikä saattaa hänen valtakuntaansa perikatoon, ellei hän\ntarkoin tuntisi kaikkia sen salaisuuksia eikä olisi selvillä sen\nvahvoista ja heikoista puolista.\n\nHänen ylhäinen asemansa teki hänelle mahdolliseksi tietojen saamisen\nkaikesta, mitä halusi. Ottamalla huomioon hänen suuren puolueensa ei\namelungien tyttäreltä, kuningattarelta, voitu salata valtakunnan ja sen\nsotajoukkojen tilaa.\n\nKreivi Grippa ilmaisi hänelle kaikki, mitä itse tiesi. Tärkeimmissä\ntapauksissa hän oli tavallisesti itse läsnä niissä neuvotteluissa,\njoita pidettiin kuninkaan huoneissa.\n\nNiinpä olikin Matasuntalla melkein yhtä hyvät tiedot kuin kuninkaalla\nvaltakunnan tilasta, sotajoukkojen voimasta, laadusta ja\njärjestyksestä, sotapäällikköjen lähimmistä hyökkäyssuunnitelmista sekä\ngoottien kaikista toiveista ja epäilyksistä.\n\nJa hän toivoi hartaasti tilaisuutta käyttää näitä tietojaan niin pian\nja niin turmiota tuottavasti kuin mahdollista.\n\nHän ei uskaltanut ajatellakaan ruveta yhteyteen Belisariuksen kanssa.\n\nTietysti hän piti silmällä goottien pelosta puolueettomia, mutta\nsydämissään ehdottomasti bysanttilaismielisiä italialaisia\nympäristössään, joiden kanssa hän voi helposti ja epäluuloja\nherättämättä seurustella.\n\nMutta joka kerta, kun hän mielessään muisteli näitä nimiä, ei hän\nkeksinyt ketään, jonka toimeliaisuuden ja viisauden varaan hän olisi\nvoinut uskoa vaarallisen salaisuutensa, tiedon siitä, että goottien\nkuningatar tahtoi toimia valtakuntansa tuhoamiseksi.\n\nNämä arat ja vähäpätöiset ihmiset -- kunnollisimmat olivat aikoja\nsitten yhtyneet Belisariuksen tai Cetheguksen joukkoihin -- eivät\nolleet tarpeeksi luotettavia eivätkä tarpeeksi taitavia vastustajia\nVitigekselle ja hänen ystävilleen.\n\nHän koetti viekkaita kiertoteitä myöten kysellä kuninkaalta ja muilta\ngooteilta, ketä roomalaista he pitivät vaarallisimpana ja\nhuomattavimpana vihollisenaan.\n\nSellaisiin kysymyksiin hän sai aina vastaukseksi yhden ainoan miehen\nnimen.\n\nJa tämä istui niin saavuttamattoman kaukana Rooman Kapitoliumissa.\n\nTämä mies oli prefekti Cethegus.\n\nMutta kuningattaren oli mahdotonta päästä yhteyteen tämän kanssa.\n\nHän ei voinut luottaa ainoaankaan roomalaiseen orjaansa niin paljoa,\nettä olisi uskaltanut lähettää hänen mukanaan kirjeen Roomaan.\n\nViisas ja urhoollinen numidialainen, joka vihasi yhtä kiivaasti kuin\nkuningatarkin raakalaista -- sen vuoksi, että tämä oli häväissyt\nMatasuntaa -- ja jonka vihaa ei salainen rakkaus heikentänyt, tarjoutui\nhartaasti viemään sanomaa Cethegukselle.\n\nMutta Matasunta ei tahtonut panna tyttöä alttiiksi vaaroille, jotka\nnäin sota-aikana voisivat häntä matkalla kohdata.\n\nHän oli jo tottunut siihen ajatukseen, että koston toimeenpaneminen oli\nsiirrettävä siksi, kunnes he lähtisivät Roomaa kohti. Siitä huolimatta\nhän tutki innokkaasti goottien suunnitelmia ja varustuspuuhia.\n\nEräänä päivänä hän palasi kaupunkiin sotaneuvottelusta, joka oli\npidetty kuninkaan teltassa kaupungin ulkopuolella.\n\nSillä kun varustustyöt alkoivat valmistua ja gootit rupesivat\nodottamaan lähtöä, oli Vitiges -- kenties myöskin välttääkseen\nMatasuntan läheisyyttä -- luopunut asunnostaan kuninkaallisessa\npalatsissa ja pystyttänyt yksinkertaisen telttansa leirin keskelle.\n\nKuningatar käveli Aspan saattamana hitaasti painaen kuulemansa tarkoin\nmuistiin sekä miettien, miten toteuttaisi suunnitelmansa. Hän kulki\näärimmäisten telttarivien ohi Paduksen mutainen suuhaara vasemmalla ja\nvalkoiset teltat oikealla puolella.\n\nHän tahtoi välttää leirin keskikaduilla vallitsevaa tungosta ja melua.\n\nKun hän ajatuksissaan ja täydellisesti unohtaen ympäristönsä kulki\neteenpäin, katseli Aspa tarkkaavasti gootteja ja roomalaisia, jotka\nolivat kokoontuneet erään silmänkääntäjän pöydän ympärille. Tämä teki\nparhaallaan tavattomia, ennen näkemättömiä temppuja katsojien\nihmettelyhuudoista ja naurusta päättäen.\n\nAspa hiljensi hiukan käyntiään katsellakseen noita ihmeitä.\n\nTemppuilija oli nuori, solakka poika. Kasvojen ja paljaiden käsivarsien\nhohtavan valkoisesta hipiästä sekä gallialaiseen tapaan leikatusta\npitkästä keltaisesta tukasta päättäen olisi häntä voinut pitää\nkelttinä, mutta hänen pikimustat silmänsä eivät oikein tätä olettamusta\nvahvistaneet.\n\nHän teki todella ihmeellisiä temppuja yksinkertaisella näyttämöllään.\n\nJoskus hän hyppäsi ilmaan ja teki siellä kuperkeikan, mutta tuli\nkuitenkin pystysuoraan alas milloin jaloilleen, milloin käsilleen.\n\nSitten hän söi näköjään hyvällä ruokahalulla tulisia hiiliä ja sylkäisi\nne ulos suustaan rahoina. Sitten hän nielaisi jalanpituisen tikarin ja\nveti sen ulos tukastaan. Hän alkoi heitellä tätä ja kolmea, neljää\nmuuta terävää veistä ilmassa ja otti ne toisen toisensa jäljestä\nkahvasta kiinni hairahtumattoman taitavasti. Katsojat palkitsivat häntä\nnaurulla ja ihmettelyhuudoilla.\n\nMutta orjatar oli temppuja katsellessaan viivähtänyt liiaksi.\n\nHän katsahti hallitsijatartaan ja huomasi, että tämän oli täytynyt\nseisahtua, kun joukko italialaisia kuormarenkejä, jotka eivät\nnähtävästi tunteneet goottien kuningatarta, oli sulkenut tien. Heillä\noli siinä jotakin hauskaa tekeillä.\n\nHe osoittelivat erästä esinettä, jota Aspa ei voinut nähdä, ja\nheittelivät sitä kivillä.\n\nHän aikoi juuri rientää hallitsijattarensa luo, kun silmänkääntäjä\nparkasi pahasti hänen takanaan. Hän kääntyi pelästyneenä ja näki\ngallialaisen tavattomalla loikkauksella hyppäävän katsojiensa yli ja\nkiitävän nuolennopeasti italialaisia kohti.\n\nHän joutui jo keskelle joukkoa ja näytti hetkeksi sortuneen miesten\njalkoihin.\n\nMutta äkkiä hän tuli taas näkyviin.\n\nEräs italialaisista kaatui hänen nyrkkinsä iskusta ja heti toinenkin.\n\nSamalla hetkellä Aspa oli kuningattaren vieressä, joka oli nopeasti\npoistunut temmellyspaikan läheisyydestä, mutta orjattaren suureksi\nihmeeksi jäänyt sitten seisomaan osoittaen sormellaan joukkoa.\n\nNäytelmä oli todellakin ihmeellinen.\n\nUskomattomalla voimalla ja vielä suuremmalla notkeudella puolusti\nsilmänkääntäjä itseään toistakymmentä hyökkääjää vastaan.\n\nHän vuoroin hyökkäsi italialaisia päin, kääntyi takaisin, peräytyi ja\nkarkasi taas eteenpäin viskaten lähimmän miehen kumoon tai kaataen\nhänet iskemällä nyrkkinsä rintaan tai kasvoihin.\n\nHän teki tämän kaiken ilman aseita ja vain oikealla kädellä, sillä\nvasenta kättään, jossa näytti olevan jotakin, hän painoi rintaansa\nvasten.\n\nTämä epätasainen taistelu kesti useita minuutteja.\n\nRaivostunut, meluava joukko tunki silmänkääntäjän yhä lähemmäksi vettä.\n\nSilloin ase välähti. Eräs saamastaan iskusta suuttunut kuormarenki\nsieppasi veitsen ja kävi vastustajansa kimppuun takaapäin.\n\nKiljaisten tämä vaipui maahan. Italialaiset hyökkäsivät hänen päälleen.\n\n\"Erottakaa tappelijat! Auttakaa miesparkaa\", huusi Matasunta\nsotilaille, jotka nyt saapuivat paikalle gallialaisen pöydän luota,\n\"minä, kuningatar, käsken\".\n\nGootit riensivät taistelevien luo, mutta ennenkuin he ehtivät paikalle,\nhyppäsi silmänkääntäjä, joka oli hetkeksi saanut viholliset kimpustaan,\nmiesten yli pois kihermästä ja riensi ponnistaen viimeiset voimansa\nsuoraan naisia kohti. Italialaiset, joita harvalukuiset gootit eivät\nsaaneet pidätetyksi, karkasivat jäljestä.\n\nMinkä näköinen hän oli?\n\nHänen gallialainen tunikkansa oli repaleina. Hänen keltaisesta\ntukastaan riippui osa selässä ja keltaisen tekotukan alta tulivat\nnäkyviin kiiltävän mustat hiukset. Valkean kaulan jatkona näkyi\nkuparinruskea rinta.\n\nHän pääsi naisten luo.\n\nSilloin hän tunsi Matasuntan.\n\n\"Suojele minua, pelasta minut, valkoinen jumalatar\", huusi hän\nlysähtäen kokoon Matasuntan jalkojen juureen.\n\nItalialaisetkin ehtivät paikalle. Etumainen heilutti puukkoaan.\n\nMutta Matasunta levitti sinisen vaippansa kaatuneen päälle.\n\n\"Takaisin\", huudahti hän majesteetillisesti, \"jättäkää hänet rauhaan.\nHän on goottien kuningattaren suojeluksessa.\"\n\nKuormarengit peräytyivät hämmästyneinä.\n\n\"Vai niin\", virkkoi vähän ajan perästä etumainen mies. \"Pitäisikö\nhänen, koiran ja koiran pojan, päästä rangaistuksetta? Meistä on viisi\npuolikuolleena. Ja minulla on nyt kolme hammasta vähemmän. Eikö hän saa\nmitään rangaistusta?\"\n\n\"Hän on saanut tarpeeksi ankaran rangaistuksen\", sanoi Matasunta\nosoittaen syvää tikarinhaavaa pojan kaulassa.\n\n\"Ja kaikki tämä madon vuoksi\", huusi toinen italialainen, \"käärmeen\nvuoksi, joka pääsi karkuun hänen repustaan ja jota me huviksemme\nheittelimme kivillä.\"\n\n\"Katsokaa! Hän on kätkenyt kyyn poveensa. Ottakaa se häneltä pois.\"\n\n\"Lyökää hänet kuoliaaksi\", kiljuivat muut italialaiset.\n\nMutta samassa saapui paikalle lukuisa joukko goottisotilaita, jotka\nryhtyivät täyttämään kuningattaren tahtoa. He työnsivät italialaiset\narmotta pois ja muodostivat kaatuneen ympärille piirin.\n\nAspa katseli tarkoin näitä puuhia, mutta lankesi äkkiä kädet ristissä\npolvilleen silmänkääntäjän viereen.\n\n\"Mikä sinun on, Aspa? Nouse ylös\", sanoi Matasunta ihmeissään.\n\n\"Oi, hallitsijattareni\", änkytti tämä, \"mies ei ole gallialainen.\n\n\"Hän on kansani poika.\n\n\"Hän palvelee käärmejumalia.\n\n\"Näetkö hänen ruskean ihonsa kaulan alapuolella?\n\n\"Ruskea kuin Aspa, -- ja täällä -- täällä on kirjoitus. Hänen rintaansa\non piirretty kirjoitusmerkkejä, kotimaani pyhää salakirjoitusta\",\nhuudahti hän riemuissaan.\n\nJa osoittaen kirjoitusta sormellaan hän rupesi lukemaan.\n\n\"Silmänkääntäjä on epäluulonalainen --\n\n\"Miksi hän on tällaisessa valepuvussa?\" kysyi Matasunta.\n\n\"Hänet täytyy vangita.\"\n\n\"Ei, ei, hallitsijatar\", kuiskasi Aspa.\n\n\"Tiedätkö sinä, mitä se kirjoitus oli? -- Sitä ei voi selittää kukaan\nmuu kuin minä.\"\n\n\"Mitä se on?\"\n\nAspa kuiskasi:\n\n\"Kirjoitus on näin kuuluva: 'Syphax on herralleen, prefekti\nCethegukselle velkaa elämän.'\n\n\"Niin, niin, minä tunnen hänet. Hän on Syphax, Hiempsalin poika,\nheimoni kestiystävä. Jumalat lähettävät hänet luoksemme.\"\n\n\"Niin, Aspa\", sanoi Matasunta, \"jumalat, koston jumalat lähettävät\nhänet.\n\n\"Liikkeelle, gootit! Nostakaa tämä haavoittunut mies paareille ja\nviekää hänet orjattareni johdolla palatsiin. Hän on tästä alkaen minun\npalvelijani.\"\n\n\n\n\nVIIDES LUKU.\n\n\nMuutamia päiviä myöhemmin Matasunta meni taas leiriin, tällä kertaa\nilman Aspaa.\n\nSillä tämä ei lähtenyt mihinkään haavoittuneen kansalaisensa äärestä,\njoka nopeasti parani hänen hoidossaan ja hänen lääkkeistään.\n\nKuningas Vitiges oli nyt hovilaisten seuraamana noutanut kuningattaren.\n\nTänään aiottiin pitää hyvin tärkeä sotaneuvottelu kuninkaan teltassa.\n\nTieto oli tullut viimeisten apujoukkojen saapumisesta, ja Guntariksen\nja Hildebadin odotettiin myös palaavan ja tuovan vastauksen\nBelisariukselle tehtyyn rauhanehdotukseen.\n\n\"Tärkeä päivä\", sanoi Vitiges kuningattarelle.\n\n\"Rukoile taivaalta rauhaa.\"\n\n\"Minä rukoilen sotaa\", sanoi Matasunta tuijottaen eteensä.\n\n\"Toivooko naisen sydän niin suuresti kostoa?\"\n\n\"Toivoo. Kostoa, yksin kostoa toivon -- ja varmasti saankin.\"\n\nSamassa he saapuivat telttaan, joka oli täynnä goottipäälliköitä.\n\nMatasunta vastasi ylpeästi päätään nyökäten kumarruksiin.\n\n\"Ovatko lähettiläät saapuneet\", kysyi kuningas istuutuessaan\nHildebrand-vanhukselta. \"Tuo heidät sitten tänne.\"\n\nVanhuksen viittauksesta vedettiin sivuoven verhot syrjään, ja herttua\nGuntaris ja Hildebad astuivat sisään syvään kumartaen.\n\n\"Mitä te tuotte? Rauhan vai sodan\", kysyi Vitiges innokkaasti.\n\n\"Sodan, sodan, kuningas Vitiges\", huusivat molemmat yhtä aikaa.\n\n\"Kuinka? Belisarius hylkää siis tarjoamani uhrauksen. Esitit kai\nhänelle ehdotukseni ystävällisesti ja vakuuttavasti.\"\n\nHerttua Guntaris astui esiin ja vastasi:\n\n\"Tapasin päällikön Kapitoliumissa prefektin vieraana ja sanoin:\n\n\"'Goottien kuningas Vitiges lähettää sinulle tervehdyksensä.'\n\n\"'Kolmenkymmenen päivän kuluttua hän voi saapua näiden muurien\nedustalle sadanviidenkymmenen tuhannen sotakuntoisen gootin kanssa.'\n\n\"'Tästä kunnianarvoisesta kaupungista syntyy silloin taistelu,\njollaista nämä kentät, joita tuhannen vuoden aikana on verellä\nkostutettu, eivät ole vielä nähneet.'\n\n\"'Goottien kuningas rakastaa enemmän rauhaa kuin voittoa. Hän lupaa\nluovuttaa keisari Justinianukselle Sisilian saaren ja auttaa häntä\nkaikissa hänen sodissaan kolmella tuhannella gootilla, jos hän heti\nluopuu Roomasta ja Italiasta, joka on omamme sekä valloituksen\noikeudella että keisari Zenon kanssa tehdyn sopimuksen nojalla, jonka\nmukaan Italia kuuluu Teoderikille, jos tämä kukistaa Odovakarin.'\n\n\"Näin minä puhuin käskysi mukaan.\n\n\"Mutta Belisarius nauroi ja sanoi:\n\n\"'Vitiges on hyvin armollinen luovuttaessaan minulle Sisilian saaren,\njoka on jo hallussani ja jota hänellä ei enää ole.'\n\n\"'Minä lahjoitan hänelle sen sijaan Thulen saaren.'\n\n\"'Teoderikin ja Zenon välinen sopimus oli tehty pakosta ja valloituksen\noikeus -- se on nyt meidän.'\n\n\"'Rauhaan suostun vain seuraavilla ehdoilla: koko goottien sotajoukko\nlaskee aseensa ja koko kansa siirtyy Alppien yli ja lähettää kuninkaan\nja kuningattaren Bysanttiin panttivankeina.'\"\n\nKiukun murinaa kuului joka puolelta.\n\n\"Lähdimme pois vihastuneina, vastaamatta sanaakaan sellaiseen\nehdotukseen.\"\n\n\"Näkemiin asti Ravennassa\", huusi hän jälkeemme.\n\n\"Silloin minä käännyin\", sanoi Hildebad, \"ja huusin:\n\n\"Näkemiin asti Rooman edustalla.\n\n\"Aseisiin, kuningas Vitiges!\n\n\"Sinä olet rauhan toivossa ryhtynyt viimeiseen keinoon ja saanut siitä\npilkkaa.\n\n\"Liikkeelle! Sinä olet tarpeeksi aprikoinut ja varustautunut. Vie\nmeidät taisteluun.\"\n\nTeltan ulkopuolelta kuului torventoitotusta ja lähestyvien ratsujen\nkavionkopsetta.\n\nPian vedettiin teltan esirippu syrjään ja sisään astui Totila\nkiiltävissä varusteissa, valkoinen vaippa hartioille heitettynä.\n\n\"Terve, kuninkaani, terve, kuningattareni\", hän lausui ensiksi.\n\n\"Olen suorittanut tehtäväni, tuon rauhansanoman frankkien kuninkaalta.\n\n\"Hän oli jo varustanut sotajoukon bysanttilaisten avuksi sinua vastaan.\n\n\"Sain hänen mielensä muuttumaan.\n\n\"Hänen sotajoukkonsa ei hyökkää Italiaan gootteja vastaan.\n\n\"Mediolanumin kreivi Markja, joka tähän saakka on vartioinut\ncottilaisia alppeja frankkeja vastaan, pääsi siten joukkoineen\nvapaaksi. Hän rientää tänne pikamarssissa.\n\n\"Paluumatkalla kokoilin minä kaikki asekuntoiset miehet ja otin mukaani\nlinnoitusten varusväet.\n\n\"Edelleen:\n\n\"Meillä on tähän saakka ollut puute ratsuväestä. Ole huoleton,\nkuninkaani. Tuon lisäksi kuusi tuhatta, erinomaisilla hevosilla\nvarustettua ratsumiestä.\n\n\"He haluavat päästä temmeltämään Rooman lakeuksille.\n\n\"Eräs toivo elähdyttää meitä kaikkia: vie meidät taisteluun Rooman\nedustalle.\"\n\n\"Kiitos, ystäväni, sanomistasi ja ratsumiehistäsi.\n\n\"Sano, Hildebrand, kuinka sotajoukkomme nyt on jaettu?\n\n\"Sanokaa, päälliköt, kuinka monta miestä teillä kullakin on\njohdettavana?\n\n\"Kirjurit, merkitkää ne muistiin.\"\n\n\"Minun johdossani on kolmetuhatta jalkamiestä\", huudahti Hildebad.\n\n\"Minulla neljäkymmentätuhatta kilvin ja keihäin varustettua jalka- ja\nratsumiestä\", sanoi herttua Guntaris.\n\n\"Minulla neljäkymmentätuhatta jalkamiestä: jousimiehiä, linkoojia ja\nkeihäsmiehiä\", vastasi Ravennan kreivi Grippa.\n\n\"Minulla seitsemäntuhatta puukko- ja nuijamiestä\", mainitsi Hildebrand.\n\n\"Ja sen lisäksi Totilan kuusituhatta ratsumiestä ja Tejan neljätoista\ntuhatta valittua, kirveillä varustettua jalkamiestä -- mutta missä hän\nitse on? En ole huomannut häntä täällä! --\n\n\"Ja minä olen lisännyt oman joukkoni viideksikymmeneksituhanneksi\njalka- ja ratsumieheksi\", sanoi kuningas lopuksi.\n\n\"Kaikkiaan siis satakuusikymmentätuhatta miestä\", mainitsi\nprotonotarius ojentaen kuninkaalle pergamenttikäärön.\n\nKuninkaan totisille kasvoille ilmestyi iloinen välähdys.\n\n\"Satakuusikymmentätuhatta goottisoturia. Pitäisikö niiden taistelematta\nlaskea aseensa Belisariuksen edessä?\n\n\"Kuinka pitkän ajan kuluttua olette lähtövalmiit?\"\n\nSilloin musta Teja syöksyi telttaan.\n\nHän oli kuullut kuninkaan viimeisen kysymyksen.\n\nHänen silmänsä salamoivat, hän vapisi vihasta.\n\n\"Nyt ei ole enää aikaa tuhlattavana. Kostamaan, kuningas Vitiges!\n\n\"On tapahtunut rikos, joka huutaa kostoa. Vie meidät heti taisteluun.\"\n\n\"Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Eräs Belisariuksen alipäälliköistä, hunni Ambazuch, on jo, kuten\ntiedät, kauan piirittänyt hunneineen ja armenialaisineen lujaa Petran\nlinnaa.\n\n\"Apua ei saatu mistään.\n\n\"Vain nuori Arahad -- hän haki kai kuolemaa -- hyökkäsi pienen\nseurueensa kanssa piirittäjien kimppuun. Hän kaatui sankarin tavoin.\n\n\"Linnan pieni goottivartiosto teki epätoivoista vastarintaa.\n\n\"Sillä tänne oli paennut vihollista Tuscian, Valerian ja Picenumin\ntasangoilta useita tuhansia turvattomia gootteja: vanhuksia, sairaita,\nvaimoja ja lapsia.\n\n\"Vihdoin heidän täytyi nälän pakottamina suostua luovuttamaan\nlinnoitus. Hunni vannoi, ettei hän vuodattaisi pisaraakaan kaupungissa\nolevien goottien verta.\n\n\"Hän saapui kaupunkiin ja käski goottien kokoutua suureen pyhän Zenon\nbasilikaan.\n\n\"Gootit -- yli viisituhatta vanhusta, naista ja lasta sekä pari sataa\nsoturia -- tottelivat.\n\n\"Ja kun he olivat kaikki koolla --\"\n\nTeja vaikeni.\n\n\"Mitä sitten?\" kysyi Matasunta kalveten.\n\n\"Silloin hunni sulki ovet, piiritti kirkon joukkoineen ja -- sytytti\nsen tuleen polttaen kaikki viisi tuhatta goottia.\"\n\n\"Entä sopimus\", huudahti Vitiges.\n\n\"Sopimukseen gootitkin vetosivat savun ja liekkien keskellä.\"\n\n\"Sopimusta on noudatettu\", sanoi hunni nauraen. \"Ei ole pisaraakaan\nverta vuodatettu.\n\n\"'Gootit ovat hävitettävät Italiasta polttamalla kuten peltohiiret ja\nsyöpäläiset.'\n\n\"Ja bysanttilaiset katselivat, kuinka viisituhatta vanhusta, naista,\nsairasta ja lasta -- kuuletko, kuningas Vitiges -- tukehtui ja paloi\nporoksi.\n\n\"Sellaista tapahtuu ja sinä -- sinä ryhdyt keskustelemaan rauhasta.\n\n\"Lähde liikkeelle, kuningas Vitiges!\" huusi kiukustunut Teja vetäen\nmiekkansa tupestaan, \"jos olet mies. Lähde kostamaan!\n\n\"Murhattujen henget johtavat sotajoukkoa -- Vie meidät taisteluun, vie\nmeidät kostoon!\"\n\n\"Vie meidät taisteluun, vie meidät kostoon\", huusivat teltassa olevat\ngootit.\n\nVitiges nousi levollisena seisomaan.\n\n\"Tapahtukoon tahtonne, sillä nyt on mitta täysi. Parhain varustuksemme\non oikeutemme. Nyt, taisteluun!\"\n\nHän ojensi kuningattarelle kädessään olleen pergamenttikäärön ja\ntarttui siniseen kuninkaanlippuun, bandumiin, joka oli hänen tuolinsa\nselustalla.\n\n\"Te näette kädessäni Teoderikin vanhan lipun, joka on kulkenut voitosta\nvoittoon.\n\n\"Se on tosin nyt huonommassa kädessä kuin silloin, mutta älkää pelätkö.\n\n\"Te tiedätte, ettei ylpeä itseluottamus ole luonteeni mukaista, mutta\ntällä kertaa minä ennustan: tässä lipussa suhisee pikainen voitto,\nsuuri, kostoa tuottava voitto.\n\n\"Seuratkaa minua.\n\n\"Sotajoukko lähtee heti liikkeelle. Päälliköt, järjestäkää joukkonne!\nRoomaan!\"\n\n\"Roomaan\", kaikui joka taholta.\n\n\"Roomaan.\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU.\n\n\nSamaan aikaan Belisarius lähti pääjoukkoineen Roomasta, jonka\nvartioimisen hän oli uskonut Johannekselle. Hän oli päättänyt hakea\ngootit käsiinsä Ravennasta. Hänen voittokulkuaan ei ollut tähän saakka\nhäirinnyt mikään ja hänen lähettämänsä partiojoukot olivat\nitalialaisten luopioiden avustamina valloittaneet koko Italian\ntasangon, vieläpä linnat, linnoitukset ja kaupungitkin Ravennan\nläheisyyteen saakka. Kaikki nämä seikat olivat lisänneet hänen\nitseluottamustaan niin, että hän piti sotaretkeä melkein päättyneenä.\nHänen oli vain annettava neuvottomille gooteille surmanisku heidän\nviimeisessä piilopaikassaan. Sen jälkeen, kun Belisarius oli itse\nvalloittanut koko eteläosan niemimaata: Bruttian, Lucanian, Calabrian,\nApulian ja Campanian sekä sitten Rooman, Samniumin ja Valerian, olivat\nhänen alipäällikkönsä Bessas, Konstantinus, armenialainen Zanter,\npersialainen Chanaranges ja massageetti Aeschman lähteneet\nvalloittamaan Tusciaa apunaan ylipäällikön henkivartioston\nkeihäsmiehet.\n\nBessas ryhtyi ensin piirittämään lujasti linnoitettua Norniaa, jota oli\nmelkein mahdoton valloittaa sen aikaisten piirityskoneiden avulla. Se\noli korkealla vuorella, jonka juurta Nar-joki huuhtelee.\n\nAinoat paikat, mistä linnoitusta voi lähestyä, ovat idässä ahdas\nvuorisola ja lännessä korkea, vanha, keisari Augustuksen rakennuttama,\nlinnoitettu silta.\n\nMutta roomalainen väestö hyökkäsi pienen goottilaisen varusväen\nkimppuun ja avasi portit Bessaksen traakialaisille.\n\nKonstantinus sai taistelutta haltuunsa Spoletiumin ja Perusian.\n\nJonian meren itäpuolella oli Belisariuksen alipäällikkö comes sacri\nstabuli Konstantinus kostanut kahden bysanttilaisen sotapäällikön\nillyrialaisen Munduksen ja hänen poikansa Mauriciuksen puolesta, jotka\nolivat sodan alussa kaatuneet Dalmatiassa Salonan edustalla,\nvalloittanut Salonan ja pakottanut pienet goottijoukot perääntymään\nRavennaan päin. Koko Dalmatia ja Liburnia olivat joutuneet\nbysanttilaisten käsiin.\n\nTusciasta päin Justinianuksen hunnit tekivät partioretkiä Picenumiin ja\nAemiliaan saakka.\n\nBelisarius piti senvuoksi goottikuninkaan rauhantarjousta heikkouden\nmerkkinä.\n\nHänen mieleensä ei johtunut, että barbaarit voisivat ryhtyä\nhyökkäämään.\n\nSitä paitsi hän lähti mielellään Roomasta, jossa hänen täytyi vastoin\ntahtoaan olla Cetheguksen vieraana. Avoimella kentällä hän toivoi taas\nsaavansa ylivoiman.\n\nPrefekti uskoi Kapitoliumin Lucius Liciniuksen huostaan ja liittyi\nBelisariukseen.\n\nTurhaan hän varoitteli tätä liiasta itseluottamuksesta.\n\n\"Jää Kapitoliumin vallien suojaan, jos pelkäät barbaareita\", tämä oli\nvastannut.\n\n\"En jää\", hän sanoi. \"Belisariuksen tappio on siksi harvinainen, että\nsitä täytyy olla katsomassa.\"\n\nCethegus olisikin suonut nöyryytyksen päällikölle, jonka maine oli\nhoukutellut italialaisia bysanttilaisten joukkoon.\n\nBelisarius oli vienyt joukkonsa kaupungin pohjoisten porttien kautta ja\nasettanut sen leiriin vähän matkaa kaupungin ulkopuolelle\ntarkastaakseen ja järjestääkseen sen uudestaan.\n\nItalialaisiakin oli häneen liittynyt niin paljon, että sotajoukko oli\nuudestaan jaettava.\n\nAmbazuch, Bessas ja Konstantinus olivat myöskin palanneet takaisin\nleiriin tuoden mukanaan suurimman osan joukoistaan. He jättivät\nvalloittamiinsa kaupunkeihin vain muutamia kymmeniä miehiä.\n\nLeirissä kierteli epämääräisiä huhuja goottien lähestymisestä.\n\nMutta Belisarius ei uskonut niitä.\n\n\"He eivät uskalla\", hän vastasi Prokopiuksen varoitukseen. \"He ovat\nRavennassa ja vapisevat pelosta.\"\n\nCethegus virui telttavuoteellaan saamatta unta. Hän antoi lampun palaa.\n\n\"En voi nukkua\", sanoi hän. \"Ilmassa on aseiden kalsketta ja veren\nhajua.\n\n\"Gootit ovat tulossa. He kai saapuvat Sabinan kautta Via casperiaa ja\nsalaraa myöten.\"\n\nSilloin kahahtivat oviverhot ja Syphax syöksyi hengästyneenä hänen\nvuoteensa ääreen.\n\n\"Tiedän mitä aiot sanoa\", huudahti Cethegus hypähtäen vuoteeltaan.\n\"Gootit tulevat.\"\n\n\"Niin, herra, huomenna he ovat täällä. He hyökkäävät salarialaista\nporttia vastaan. Minulla oli kuningattaren paras hevonen, mutta Totila,\njoka on etujoukkojen päällikkönä, kiitää kuin erämaan tuuli.\n\n\"Leirissä ei kukaan aavista mitään.\"\n\n\"Suuri sotapäällikkö ei ole asettanut etuvartioita\", sanoi Cethegus\nhymyillen.\n\n\"Hän luotti kai Aniussillan vahvaan torniin, mutta --\"\n\n\"Entä sitten? Onhan torni vahva.\"\n\n\"Niin on, mutta vartiosto, jona oli Napolin asukkaita, meni goottien\npuolelle, kun Totila puhutteli heitä.\n\n\"Belisariuksen henkivartijat, jotka vastustivat antautumista, otettiin\nkiinni ja heidät annettiin päällikkönsä Innocentiuksen kanssa Totilan\nkäsiin. Torni ja silta ovat goottien hallussa.\"\n\n\"Tästäpä syntyy hauska juttu! Onko sinulla aavistustakaan vihollisten\nlukumäärästä?\"\n\n\"Minun ei tarvitse aavistaa. Tiedän sen yhtä tarkoin kuin kuningas\nVitiges.\n\n\"Tässä on luettelo hänen joukoistaan.\n\n\"Kuningatar Matasunta lähettää sen.\"\n\nCethegus katsoi häneen tutkivasti.\n\n\"Tapahtuuko ihmeitä barbaarien tuhoamiseksi?\"\n\n\"Niin, herra, ihme on tapahtunut.\n\n\"Tuo kaunis nainen tahtoo tuhota kansansa yhden ihmisen vuoksi.\n\n\"Puolisonsa vuoksi.\"\n\n\"Erehdyt\", vastasi Cethegus, \"hän rakasti Vitigestä jo tyttönä\nollessaan ja osti hänen kuvapatsaansa.\"\n\n\"Niin, hän rakastaa kuningasta.\n\n\"Mutta kuningas ei rakasta häntä.\n\n\"Ja Ares-patsaan hän murskasi hääyönä.\"\n\n\"Tuskinpa hän on itse näitä sinulle kertonut.\"\n\n\"Ne on kertonut hänen orjattarensa Aspa, kansani tytär.\n\n\"Hän kertoo minulle kaiken. Hän rakastaa minua.\n\n\"Ja hän rakastaa hallitsijatartaan kuten minä sinua.\n\n\"Ja Matasunta aikoo avullasi tuhota goottien valtakunnan.\n\n\"Hän kirjoituttaa Aspalla kaiken heimomme salamerkeillä.\n\n\"Minä ottaisin tuon auringonkuningattaren vaimokseni, jos olisin\nCethegus.\"\n\n\"Niin minäkin, jos olisin Syphax.\n\n\"Mutta tietosi ovat kruunun arvoiset.\n\n\"Viekas, kostonhimoinen nainen on legioonain arvoinen. Nyt voin uhmata\nBelisariusta, Vitigestä ja Justinianusta.\n\n\"Pyydä minulta suosionosoitusta, mitä tahansa paitsi vapauttasi, sillä\nminä tarvitsen sinua vielä.\"\n\n\"Vapauteni on -- palvella sinua. Suosionosoituksena pyydän: salli minun\nhuomenna taistella rinnallasi.\"\n\n\"Ei, pantterini. Kynsiäsi en vielä voi käyttää, vaan pehmeitä\nkäpäliäsi.\n\n\"Älä ilmoita kenellekään goottien lähestymisestä eikä lukumäärästä.\n\n\"Ota varukseni esille ja anna tuolta kotelosta salarisen tien kartta.\n\n\"Kutsu puheilleni Marcus Licinius ja isaurilaisteni päällikkö Sandil.\"\n\nSyphax katosi.\n\nCethegus silmäsi karttaa.\n\n\"He tulevat siis kukkuloita alas lounaasta päin.\n\n\"Voi niitä, jotka koettavat pidättää heitä.\n\n\"Kukkuloiden vieressä on syvä laakso, jossa leirimme sijaitsee. Siinä\ntaistelemme ja joudumme tappiolle.\n\n\"Takanamme, kaakossa, on syvä puro, johon meidät ajetaan. Sillat eivät\nkestä.\n\n\"Sitten laaja tasanko -- siinä goottilaisen ratsuväen sopii\nerinomaisesti ahdistaa meitä!\n\n\"Vielä taampana on tiheä metsä ja ahdas sola Hadrianuksen rappeutuneen\nlinnoituksen vieressä.\n\n\"Marcus\", sanoi hän telttaan tulleelle nuorukaiselle, \"joukkoni\nlähtevät liikkeelle.\n\n\"Me marssimme puron yli metsään. Kaikille, jotka sinulta kyselevät,\nvastaat meidän palaavan takaisin Roomaan.\"\n\n\"Kotiinko? Taistelematta? Etkö tiedä, että taistelua odotetaan joka\nhetki\", sanoi Marcus hämmästyneenä.\n\n\"Senvuoksi juuri.\"\n\nHän meni herättämään Belisariusta.\n\nMutta tämä oli jo valveilla. Prokopius oli hänen luonaan.\n\n\"Joko tiedät, prefekti? Maalaiset kertovat, että goottilaisia\nratsumiehiä lähestyy. Nuo uskalikot syöksyvät perikatoon. He luulevat,\nettä tie Roomaan on vapaa.\"\n\nHän jatkoi pukeutumistaan.\n\n\"Mutta talonpojat kertovat, että ratsumiehet ovat vain etujoukko. Sen\njäljessä kuuluu tulevan hirmuinen barbaarilauma\", varoitteli Prokopius.\n\n\"Turhaa hälytystä. Gootit pelkäävät. Vitiges ei uskalla hyökätä\nkimppuuni.\n\n\"Sitä paitsi olen varustanut neljäntoista stadion päässä Roomasta\nolevan Aniussillan tornilla, -- Martinus on sen rakennuttanut laatimani\nsuunnitelman mukaan -- joka yksin pidättää goottien jalkaväkeä toista\nviikkoa -- vaikkakin joitakuita ratsumiehiä pääsisi uimalla yli.\"\n\n\"Erehdyt, Belisarius\", vastasi Cethegus. \"Tiedän varmasti, että\ngoottien koko sotajoukko on tulossa.\"\n\n\"Mene kotiin, jos pelkäät.\"\n\n\"Käytän lupaustasi hyväkseni.\n\n\"Olen saanut kuumeen.\n\n\"Isaurilaiseni ovat niinikään kuumeessa -- luvallasi palaan Roomaan.\"\n\n\"Minä tunnen tuon kuumeen\", sanoi Belisarius, \"olen nimittäin nähnyt\nsitä muissa.\n\n\"Se katoaa, kun on saatu valli suojaksi vihollista vastaan.\n\n\"Mene, en tarvitse isaurilaisiasikaan.\"\n\nCethegus kumarsi ja lähti.\n\n\"Näkemiin, Belisarius!\n\n\"Käske isaurilaisteni lähteä liikkeelle\", sanoi hän Marcukselle ulos\ntultuaan.\n\n\"Ja bysanttilaisten myös\", lisäsi hän hiljaa.\n\n\"Mutta Belisarius on --\"\n\n\"Minä olen heidän Belisariuksensa. Syphax, hevoseni!\"\n\nKun hän nousi hevosen selkään, ajoi paikalle joukko roomalaisia\nratsumiehiä soihdut käsissä.\n\n\"Kuka siellä? Sinäkö, Cethegus? Lähdetkö pois? Joukkosi menee joelle\npäin. Et kai sinä hylkää meitä vaaran suurimmillaan ollessa.\"\n\nCethegus kumartui.\n\n\"Calpurniusko? Olet niin kalpea, etten tuntenut sinua.\n\n\"Mitä tietoja tuot?\"\n\n\"Pakenevat talonpojat kertovat\", Calpurnius vastasi peloissaan, \"että\ntulossa on suuri sotajoukko barbaarien kuninkaan Vitigeksen johdolla. He\ntulevat Sabinan kautta ja ovat jo Tiberin vasemmalla rannalla.\nVastustus on -- hulluutta -- turmiollista. Minä lähden mukaasi.\"\n\n\"Et lähde\", sanoi Cethegus jyrkästi. \"Olen taikauskoinen. Kartan\nraivotarten ahdistaman miehen seuraa.\n\n\"Saat varmasti rangaistuksen pojanmurhasta.\n\n\"Enkä halua joutua sinun kanssasi rangaistavaksi.\"\n\n\"Roomassa kuiskaillaan, ettei Cetheguskaan aina halveksi murhaa\",\nvastasi Calpurnius vimmoissaan.\n\n\"Calpurnius ei ole Cethegus\", sanoi prefekti ratsastaen tiehensä. \"Vie\nManalaan terveisiä.\"\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\n\n\"Huono enne\", sanoi Calpurnius hampaitaan kiristellen.\n\nHän riensi Belisariuksen luo.\n\n\"Käske joukkojen heti peräytyä, magister militum\", sanoi hän.\n\n\"Miksi, ystäväni?\"\n\n\"Itse goottien kuningas on tulossa.\"\n\n\"Ja minä olen Belisarius itse\", vastasi tämä painaen päähänsä komean,\nvalkealla hevosen hännällä koristetun kypärän. \"Miksi poistuit\npaikaltasi etujoukossa?\"\n\n\"Tulin tuomaan sinulle tätä sanomaa.\"\n\n\"Eikö sitä olisi kukaan muu voinut tuoda?\n\n\"Kuule, roomalainen! Te ette ole vapauttamisen arvoisia.\n\n\"Sinä vapiset pelosta, mies.\n\n\"Takaisin etujoukkoon.\n\n\"Sinä johdat ratsuväkeämme ensimmäiseen rynnäkköön. Henkivartijani\nAntallas ja Kuturgur, ottakaa hänet keskellenne. Hänen täytyy olla\nurhoollinen, kuuletteko?\n\n\"Jos hän pakenee, tappakaa hänet. Siten opetetaan roomalaisia\nrohkeiksi.\n\n\"Kuuluttaja ilmoittaa juuri yön viimeisen hetken olevan kulumassa.\n\n\"Tunnin perästä aurinko nousee.\n\n\"Silloin täytyy koko sotajoukkomme olla laakson tuolla puolen\nsijaitsevilla kukkuloilla.\n\n\"Olkaa valmiit! Ambazuch, Bessas, Konstantinus, Demetrius! Käskekää\nkoko leirin lähteä vihollista vastaan.\"\n\n\"Päällikkö, asianlaita on, kuten talonpojat ilmoittivat\", sanoi\nMaxentius, henkivartioista uskollisin. \"Suunnaton goottijoukko on\ntulossa.\"\n\n\"Niitä on kaksi kertaa enemmän kuin meitä\", ilmoitti Salomon,\nhypaspistien päällikkö.\n\n\"Jo vain Belisarius vastaa yhtä sotajoukkoa.\"\n\n\"Millainen on taistelusuunnitelma\", kysyi Bessas.\n\n\"Vihollisen näkyvissä teen sen sillä aikaa, kun Calpurniuksen\nratsumiehet pidättävät sitä.\n\n\"Eteenpäin! Antakaa lähtömerkki! Tuokaa Phalion esiin!\"\n\nHän lähti teltasta. Päälliköt, kilpimiehet, pretoriaanit, protektorit,\nkeihäänkantajat lähtivät kukin taholleen ottaen vastaan ja jaellen\nkäskyjä.\n\nNeljännestunnin kuluttua kaikki olivat liikkeellä kukkuloita kohti.\n\nEi ollut enää aikaa purkaa leiriä. Mutta äkillinen lähtö aikaansai\nmonenlaisia häiriöitä. Jalkaväki ja ratsumiehet törmäsivät\ntuontuostakin pimeässä yhteen.\n\nTieto lähestyvän vihollisen ylivoimasta lamautti myös mieliä.\n\nLeiristä vei kukkuloille päin vain kaksi verraten kapeaa tietä. Se\naiheutti myöskin pysähdyksiä ja hämminkiä.\n\nPaljon myöhemmin kuin Belisarius oli laskenut, joukot saapuivat\nkukkulain juurelle, ja kun ensimmäiset auringonsäteet valaisivat niitä,\nnäki Calpurnius, joka johti etujoukkoja, goottien aseiden välkkyvän\nkaikilla kukkuloilla.\n\nBarbaarit olivat siis olleet nopeampia kuin Belisarius.\n\nPelästyneenä Calpurnius pysähtyi ja lähetti tiedon Belisariukselle.\n\nTämä huomasi, ettei Calpurnius voisi ratsuväkineen tehdä hyökkäystä.\n\nHän käski Ambazuchin ja Bessaksen hyökätä armenialaisen jalkaväen\nydinjoukon kanssa leveämpää tietä pitkin.\n\nVasenta siipeä johti Konstantinus ja oikeata Demetrius. Itse hän oli\nasettunut keskustaan henkivartioineen, jotka olivat määrätyt\nvaraväeksi.\n\nCalpurnius -- iloisena suunnitelman muutoksesta -- asetti ratsumiehensä\nkukkulan jyrkimmän kohdan alle tien vasemmalle sivulle, missä ei\nnäyttänyt tarvitsevan pelätä hyökkäystä, odottamaan Ambazuchin ja\nBessaksen rynnäkön tulosta ryhtyäkseen sitten ajamaan takaa pakenevia\ngootteja tai rientääkseen peräytyvien armenialaisten avuksi.\n\nGootit asettuivat kukkuloille pitkään taistelurintamaan.\n\nTotilan ratsumiehet olivat saapuneet ensimmäisinä. Niihin oli liittynyt\ntaisteluinnosta vapiseva Teja ratsain. -- Hänen kirveillä varustettu\njalkaväkensä oli vielä kaukana jäljessä. -- Hän oli hankkinut itselleen\nvapautuksen päällikkyydestä ja luvan mielensä mukaan ryhtyä käsikähmään\nmissä milloinkin parhaaksi näki.\n\nSitten oli saapunut Hildebrand ja hänen jälkeensä kuningas ja\npääjoukko.\n\nVielä odotettiin herttua Guntarista joukkoineen ja Tejan miehiä.\n\nNuolennopeasti Teja riensi takaisin Vitigeksen luo.\n\n\"Kuningas\", sanoi hän, \"noiden kukkulain juurella on Belisarius.\n\n\"Hän on hukassa, kautta koston jumalan. Hän on hurjuudessaan lähtenyt\nleiristään.\n\n\"Älä salli joukkojesi kärsiä sitä häpeää, että viholliset saisivat\nhyökätä ensin.\"\n\n\"Eteenpäin\", komensi kuningas Vitiges, \"goottilaiset miehet,\neteenpäin!\"\n\nMuutamassa minuutissa hän saapui kukkulan reunalle ja tarkasti asemaa.\n\n\"Hildebad -- vasemmalle siivelle! Sinä, Totila, hyökkäät ratsumiehinesi\npitkin tätä tietä. Minä olen tien oikealla puolella valmiina seuraamaan\ntai tukemaan sinua.\"\n\n\"Ei tarvitse\", vastasi Totila paljastaen miekkansa. \"Minä takaan,\netteivät he pysähdytä minua ratsastaessani tätä kukkulaa alaspäin.\"\n\n\"Me syöksemme viholliset takaisin leiriin, valloitamme leirin, tungemme\nheidät puroon, joka kimaltelee tuolla aivan leirin takana. Jäljelle\njääneet voivat ratsumiehenne, Totila ja Teja, ajaa tasankoa myöten\nRoomaan saakka.\"\n\n\"Niin, kun olemme ensin miehittäneet tuon metsänlaidassa, puron\ntoisella puolella olevan solan\", sanoi Teja osoittaen miekallaan.\n\n\"Se näyttää olevan miehittämätön. Kai ehditte sinne ennen pakolaisia.\"\n\nSilloin sotajoukon lipunkantaja, Vulsiniin kreivi Wisand saapui\nkuninkaan luo.\n\n\"Herra kuningas, olette luvannut täyttää yhden pyyntöni.\"\n\n\"Niin olen, sillä sinä tuhosit Salonan luona Illyrian sotilasten\npäämiehen Munduksen ja hänen poikansa.\"\n\n\"Olen ruvennut pitämään taistelusta sotapäälliköiden kanssa.\nKoettelisin mielelläni peistäni Belisariukseen.\n\n\"Ota vain täksi päiväksi lippu käsistäni ja salli minun hakea\nBelisarius käsiini. Hänen ratsujaan Phalionia ja Baliania kiitetään\nerinomaisiksi. Minun oriini jalat alkavat kangistua.\n\n\"Tunnethan vanhan goottilaisen ratsumiesoikeuden: 'heitä mies maahan ja\nota hevonen'.\"\n\n\"Se on vanha goottilainen oikeus\", murahti Hildebrand-vanhus.\n\n\"Minun on suostuttava pyyntöösi\", sanoi Vitiges ottaen lipun\nWisandilta.\n\nTämä ratsasti nopeasti tiehensä.\n\n\"Koska Guntaris ei ole vielä saapunut, niin sinä, Totila, saat kantaa\ntätä.\"\n\n\"Herra kuningas\", vastasi tämä, \"en voi sitä kantaa, jos minun on\nnäytettävä ratsumiehilleni tietä vihollista vastaan.\"\n\nVitiges viittasi Tejan luokseen.\n\n\"Suo anteeksi\", sanoi tämä, \"tänään aion käyttää molempia käsiäni.\"\n\n\"Entä sinä, Hildebad.\"\n\n\"Kiitän kunniasta, mutta en aio olla muita huonompi.\"\n\n\"Kuinka\", huudahti Vitiges melkein suutuksissaan, \"täytyykö minun olla\noma lipunkantajani, eikö kukaan ystävistäni kunnioita luottamustani?\"\n\n\"Anna minulle. Teoderikin lippu\", sanoi Hildebrand-vanhus tarttuen\nsiihen.\n\n\"En enää välitä niin suuresti taistelusta.\n\n\"Mutta olen iloinen nähdessäni nuorten kunnianhimoa.\n\n\"Anna minulle lippu. Suojelen sitä samoin kuin neljäkymmentä vuotta\nsitten.\"\n\nJa hän ratsasti kuninkaan oikealle puolelle.\n\n\"Vihollisen jalkaväki tulee kukkulaa ylös\", sanoi Vitiges kohottautuen\nsatulassaan.\n\n\"Ne ovat hunneja ja armenialaisia\", sanoi Teja tähystäen\nhaukansilmillään. \"Tunnen heidän korkeat kilpensä.\"\n\nHän kannusti hevostaan ja huusi mennessään:\n\n\"Niitä johtaa Ambazuch, valapattoinen murhapolttaja Petrasta.\"\n\n\"Eteenpäin, Totila\", sanoi kuningas. \"Näistä joukoista ei vankeja.\"\n\nNopeasti Totila ratsasti miestensä luo, jotka olivat järjestetyt\nkukkulan reunalle laaksosta nousevan tien suulle.\n\nHän tarkkasi armenialaisten varuksia, kun nämä marssivat hitaasti,\nsuljetussa joukossa kukkulaa ylöspäin.\n\nHeillä oli raskaat miehenkorkuiset kilvet ja lyhyet keihäät pistämistä\nja heittämistä varten.\n\n\"He eivät saa heittää\", huusi hän miehilleen.\n\nHän antoi heidän panna keveät kilvet selkään ja käski yhteentörmäyksen\nsattuessa käyttää keihästä vasemmalla eikä oikealla kädellä. Heidän\npitää kietoa ohjakset yhteen kertaan vasemman käden ympäri ja heittää\nkeihäät harjan yli oikeasta kädestä vasempaan.\n\nSilloin he hyökkäisivät vihollisen kimppuun oikealta, suojaamattomalta\npuolelta.\n\n\"Heti yhteentörmäyksen tapahduttua -- he eivät kestä sitä -- heittäkää\nkeihäät takaisin käsihihnaan, vetäkää miekat ja iskekää loput maahan.\"\n\nHän sijoitti miehensä laajaan rintamaan molemmille puolille tietä.\n\nItse hän johti kiilanmuotoista keskustaa pitkin tietä. Hän päätti antaa\nvihollisen nousta puolitiehen rinnettä.\n\nHenkeään pidättäen molemmat joukot odottivat yhteentörmäystä.\n\nAmbazuch, kokenut sotilas, kulki rauhallisesti eteenpäin.\n\n\"Antakaa heidän tulla aivan lähellenne, miehet\", sanoi hän. \"Niin\nlähelle, että tunnette hevosten henkäyksen kasvoillanne.\n\n\"Heittäkää silloin, ei millään ehdolla ennen. Tähdätkää matalalle,\nhevosen rinnan kohdalle ja heitettyänne vetäkää miekat esille.\n\n\"Sillä tavalla olen aina voittanut ratsumiehet.\"\n\nMutta nyt kävikin toisin.\n\nSillä kun Totila antoi hyökkäysmerkin, näytti kuin lumivyöry olisi\nlähtenyt rinnettä pitkin pelästyneiden armenialaisten päälle.\n\nMyrskytuulen tavoin välähtelevä, korskuva ja jymisevä joukko kiiti\neteenpäin. Ennenkuin armenialaisten ensimmäinen rivi oli ehtinyt\nkohottaa keihäänsä, pistivät gootit pitkillä keihäillään sen miehet\nsuojattomalta puolelta kuoliaiksi.\n\nNe lakaistiin pois jäljettömästi.\n\nSe oli tapahtunut nuolennopeasti. Kun Ambazuchin piti antaa toiselle\nriville, jossa hän itsekin oli, käsky polvistua ja ojentaa keihäät, hän\nnäki, että gootit ratsastivat sen nurin, hajoittivat kolmannen ja\nkävivät miekkoineen, jotka he vasta nyt saivat esille, Bessaksen\njohtaman neljännen rivin kimppuun.\n\nHän aikoi ruveta järjestämään joukkoaan ja peräytyi senvuoksi hiukan.\n\nSilloin Totila iski häntä miekallaan niin, että kypärä halkesi.\n\nHän lankesi polvilleen ja ojensi miekkansa kahvan gootille.\n\n\"Ota lunnaat\", huusi hän, \"olen vankisi\".\n\nTotila ojensi jo kätensä ottaakseen häneltä miekan.\n\nMutta silloin kuului Tejan ääni:\n\n\"Muista Petran linnaa.\"\n\nMiekka välähti ilmassa, ja Ambazuch kaatui halastuin päin.\n\nSilloin armenialaisten viimeinen rivi pakeni kauhistuneena mikä\nminnekin vieden Bessaksen mukanaan. -- Belisariuksen etujoukko oli\ntuhottu.\n\nVitiges miehineen oli riemuhuudoin tervehtinyt Totilan voittoa.\n\n\"Katso, hunnilaiset ratsumiehet, jotka ovat aivan alapuolellamme,\nlähtevät nyt Totilaa vastaan\", sanoi kuningas vanhalle lipunkantajalle.\n\n\"Totila kääntyy heitä kohden. He ovat paljon lukuisammat meikäläisiä.\n\n\"Eteenpäin, Hildebad! Riennä tietä pitkin hänen avukseen!\"\n\n\"Haa\", huudahti vanhus kumartuen eteenpäin ja katsoen kallioreunan yli,\n\"kuka on tuo ratsutribuuni, joka piileksii Belisariuksen henkivartijain\nvälissä?\"\n\nVitiges katsahti alas.\n\n\"Calpurnius\", ärjäisi hän.\n\nJa äkkiä kuningas kannusti ratsuaan ja ajoi tietä hakematta suoraa\npäätä jyrkintä rinnettä alas vihamiestään kohti.\n\nPelko, että tämä pääsisi häneltä karkuun, sai hänet unohtamaan kaiken.\n\nJa kuningas lensi alas, ikäänkuin hänellä olisi ollut siivet, ikäänkuin\nkoston jumala olisi kiidättänyt häntä pensasten, kalliosärmien ja\nrotkojen yli.\n\nHetken aikaa vanha asemestari katsoi kauhistuneena kuninkaan menoa.\nSellaista ratsastusta ei hän ollut ikipäivinä nähnyt.\n\nMutta samassa hän heilautti sinistä lippua ja huusi:\n\n\"Seuratkaa kuningasta, seuratkaa kuningasta.\"\n\nGoottien keskirintama lähti silloin liikkeelle hunneja kohden,\nratsumiehet edellä ja jalkaväki perässä, milloin juosten, milloin\nlaskien kilvillään rinnettä pitkin.\n\nCalpurnius oli katsahtanut ylöspäin.\n\nHänestä tuntui ikäänkuin hänen nimeään olisi huudettu.\n\nHänestä se huuto kuulosti tuomiopäivän pasuunalta.\n\nHän kääntyi nuolennopeasti ja aikoi lähteä pakoon.\n\nMutta maurilainen henkivartija Antallas, joka ratsasti hänen oikealla\npuolellaan, tarttui hevosen ohjaksiin ja sanoi viitaten Totilan\nratsumiehiin: \"Seis, tribuuni -- _tuolla_ on vihollinen!\"\n\nTuskanhuuto sai Antallaan ja Calpurniuksen katsomaan vasemmalle.\n\nHe näkivät, että toinen henkivartija, hunni Kuturgur putosi hevosensa\nselästä erään gootin tappamana, joka oli äkkiä ilmestynyt paikalle kuin\ntaivaasta pudonneena.\n\nJa gootin takana juoksi, ajoi ja liukui kokonainen sotajoukko näköjään\npolutonta vuorenrinnettä alas. Tämä ylhäältäpäin tuleva vihollinen\nympäröi hunnit samalla kertaa, kun Totila hyökkäsi heidän kimppuunsa\nedestä päin.\n\nCalpurnius tunsi gootin.\n\n\"Vitiges\", huudahti hän kauhistuneena. Hänen kätensä herpautuivat.\n\nMutta hänen hevosensa pelasti hänet. Haavoittuneena ja hunnin\nputoamisesta pelästyneenä se lähti nelistämään pitkin kenttää.\n\nHänen oikealla puolellaan ratsastanut henkivartija kääntyi\nraivostuneena goottien kuningasta vastaan, joka oli joutunut paljon\nmiestensä edelle:\n\n\"Kuole, uskalikko\", huusi hän.\n\nMutta samassa hänet iski maahan Vitigeksen miekka, joka näytti tuhoavan\nkaikki, jotka erottivat hänet Calpurniuksesta.\n\nRaivoissaan Vitiges ajoi tätä.\n\nHän ajoi läpi hunniparvien, jotka kauhistuneina vetäytyivät syrjään.\n\nCalpurnius oli taas saanut hevosensa valtaansa ja haki suojaa\nratsumiestensä tiheimpien ryhmien takaa.\n\nTurhaan.\n\nVitiges ei päästänyt häntä näkyvistään eikä hellittänyt takaa-ajoa.\n\nKätkeytyipä hän kuinka hyvin tahansa ratsumiestensä taakse, riensipä\nhän kuinka nopeasti tahansa, niin aina kuningas hänet näki ja iski\ntieltään kaikki, jotka olivat hänen ja hänen poikansa murhaajan\nvälillä.\n\nJoukko joukon ja ryhmä ryhmän perästä hajosi kostavan isän hirmuisen\nmiekan tieltä. Koko hunnien joukko oli jakautunut kahtia pakenevan ja\nhänen vainoojansa edessä.\n\nSe ei ehtinyt enää sulkeutua.\n\nSillä ennenkuin Totila oli ennättänyt hunnien luo, oli vanha\nlipunkantaja ratsu- ja jalkamiehineen hyökännyt näiden oikeata siipeä\nvasten ja halaissut sen kahtia.\n\nKun Totila saapui paikalle, sai hän vain ahdistaa pakenevia.\n\nOikeanpuolisen osan Totila ja Hildebrand piirittivät joka puolelta ja\ntuhosivat sen viimeiseen mieheen saakka.\n\nSuurempi, vasemmanpuoleinen osa pakeni Belisariuksen luo.\n\nSillä välin Calpurnius pakeni taistelukentän yli kuin raivotarten\nahdistamana.\n\nHänellä oli suuri etumatka, sillä Vitigeksen oli täytynyt seitsemän\nkertaa raivata itselleen tie hunniparvien läpi.\n\nMutta gootin ratsu Boreas tuntui saaneen siivet. Hän pääsi yhä\nlähemmäksi uhriaan.\n\nPakeneva kuuli hänen jo käskevän pysähtyä ja ryhtyä taisteluun.\n\nCalpurnius kannusti hevostaan.\n\nSilloin se kaatui hänen allaan.\n\nEnnenkuin hän ennätti nousta ylös, oli Vitiges, joka oli hypännyt\nhevosensa selästä, hänen edessään.\n\nSanaakaan virkkamatta kuningas potkaisi hänelle miekan, jonka hän oli\nhevosen kaatuessa pudottanut.\n\nSilloin Calpurnius tarttui siihen epätoivon vimmalla.\n\nHän kohotti sen ja hyökkäsi kuin tiikeri goottia kohti.\n\nMutta kesken hyökkäyksensä hän kaatui selälleen maahan.\n\nVitiges oli iskenyt hänen otsansa kahtia.\n\nKuningas pani jalkansa kaatuneen rinnalle ja katsoi hänen\nvääristyneihin kasvoihinsa.\n\nSitten hän huokasi syvään ja sanoi:\n\n\"Nyt olen kostanut. Oi, jos lapseni olisi vielä elossa.\"\n\nBelisarius oli vihaisena katsellut taistelun epäsuotuisaa alkua.\n\nMutta hän ei kadottanut levollisuuttaan eikä itseluottamustaan, vaikka\nnäkikin Ambazuchin ja Bessaksen armenialaisten tuhon sekä Calpurniuksen\nratsumiesten hajautumisen ja pakenemisen.\n\nHän huomasi nyt vihollisen ylivoiman ja etevyyden.\n\nHän päätti antaa koko rintaman edetä ja jättää siihen aukon, josta\npakenevien ratsumiesten jäännös voisi päästä turvaan.\n\nMutta gootit huomasivat tämän ja ajoivat johtajinaan Vitiges, Totila ja\nHildebrand, kaksi viimemainittua tuhottuaan piirittämänsä hunnit, niin\npakolaisten kintereillä, että olisivat joutuneet Belisariuksen rintaman\nluo samaan aikaan kuin nämäkin ja päässeet yhdessä rintaman läpikin.\n\nSe ei saanut tapahtua.\n\nBelisarius täytti aukon henkivartiostonsa jalkamiehillä ja käski\npakenevien ratsumiesten seisahtua ja kääntyä.\n\nMutta näihin näkyi tarttuneen heidän johtajansa kuolemanpelko.\n\nHe pelkäsivät takaa päin uhkaavaa goottikuninkaan miekkaa enemmän\nkuin edessään seisovaa vihastunutta päällikköä. Pysähtymättä,\nepäjärjestyksessä he ajoivat täyttä laukkaa aivan kuin aikoen ratsastaa\noman jalkaväkensä kumoon.\n\nYhteentörmäys oli hirmuinen -- tuhatääninen tuskan ja vihan huuto --\nratsu- ja jalkamiehet hirveässä sekamelskassa -- vieressä gootteja,\njotka iskivät joukkoon voimiensa takaa -- ja äkkiä hurja pako kaikille\nsuunnille vihollisen voittohuudon kaikuessa.\n\nBelisariuksen henkivartiosto oli ajettu kumoon, hänen päärintamansa\nmurrettu.\n\nHän käski peräytyä leiriin.\n\nMutta se ei ollut enää peräytymistä, se oli pakoa.\n\nHildebadin, Guntariksen ja Tejan jalkaväki oli nyt ehtinyt\ntaistelukentälle. Bysanttilaiset huomasivat, että heidän asemansa oli\njoka paikassa huono. He pitivät vastarintaa mahdottomana ja riensivät\naivan epäjärjestyksessä takaisin leiriin.\n\nHe olisivatkin saapuneet sinne hyvissä ajoin ennen vihollista, ellei\nodottamaton este olisi sulkenut kaikkia teitä.\n\nBelisarius oli lähtenyt liikkeelle niin voitonvarmana, että hän oli\nkäskenyt koko kuormaston, vaunujen ja sotajoukon tavarain, vieläpä\nkarjankin, jota sen ajan tavan mukaan kuljetettiin sotajoukon keralla,\nlähteä leiristä.\n\nPakenevat joukot törmäsivät nyt kaikkialla näihin hitaasti\nliikuteltaviin ja vaikeasti tieltä saataviin esineihin, ja siitä\naiheutui rajatonta hämminkiä ja sekasotkua.\n\nSotamiehet ja kuormarengit joutuivat käsikähmään keskenään. Rivit\nhajautuivat rattaiden, arkkujen ja vaunujen väliin.\n\nUseissa heräsi saaliinhimo, ja he rupesivat ryöstämään kuormastoa,\nennenkuin se joutuisi barbaarien käsiin.\n\nKaikkialta kuului sadatuksia, kirouksia, valituksia ja uhkauksia,\nsärkyvien tavaravaunujen rätinää ja pelästyneiden elukkain mölinää.\n\n\"Uhratkaa kuormasto! Sytyttäkää vaunut palamaan! Lähettäkää ratsumiehiä\nkarjaa ajamaan\", käski Belisarius, joka henkivartiostonsa jäännöksen\nkanssa peräytyi hyvässä järjestyksessä raivaten tietä miekoilla.\n\nTurhaan.\n\nSekasorto tuli yhä suuremmaksi, joukko kuormaston ympärillä yhä\ntiheämmäksi. Näytti siltä, ettei sitä voisi ollenkaan selvittää.\n\nSilloin hän joutui epätoivoon.\n\nViimeisestä rivistä kuului huuto: \"barbaarit ovat kimpussamme!\"\n\nSe ei ollutkaan turhaa peloittelua.\n\nHildebad oli jalkaväkineen ehtinyt tasangolle, ja hänen joukkonsa\nensimmäiset rivit hyökkäsivät turvattoman joukon kimppuun.\n\nSilloin syntyi hirmuinen aaltoliike eteenpäin. Tallatut ja ahdistetut\npäästivät tuhatäänisen tuskan ja vihan huudon -- henkivartijat, jotka\nmuistelivat entistä urhoollisuuttaan, olisivat taistelleet, mutta eivät\nvoineet -- äkkiä syöksyi suurin osa vaunuja vetojuhtineen ja mukanaan\nne tuhannet, jotka olivat sortuneet niiden väliin, hirmuisella\npaukkeella korkean tien oikealla ja vasemmalla puolella oleviin\nhautoihin. Siten tie puhdistui.\n\nVastustamattomasti, epäjärjestyksessä pakolaiset riensivät leiriin.\n\nRiemuhuudoin goottilainen jalkaväki ajoi pakenevia takaa osuen helposti\nniiden tiheään ryhmään nuolilla, lingoilla ja keihäillä. Belisarius\nkykeni töin tuskin puolustautumaan Totilan ja kuninkaan ratsumiesten\nhyökkäyksiä vastaan.\n\n\"Auta, Belisarius\", huusi Aigan, massageettilaisten palkkasoturien\npäällikkö päästyään sekamelskasta ja pyyhkien verta kasvoistaan.\n\"Mieheni ovat nähneet vihollisen joukossa mustan paholaisen.\n\n\"En saa heitä pysähtymään.\n\n\"Auta, sillä sinua he tavallisesti pelkäävät enemmän kuin paholaista!\"\n\nHampaitaan kiristellen Belisarius katseli oikeata siipeään, joka\ngoottien ahdistamana pakeni epäjärjestyksessä kentän yli.\n\n\"Oi, Justinianus, keisarillinen herrani! Huonosti pidän lupaukseni!\"\n\nJättäen luotettavan Demetriuksen käsiin peräytymisen suojaamisen -- nyt\noli päästy kukkulaiselle maalle, jossa ratsuväkeä ei voinut niin\nedullisesti käyttää kuin tasangolla -- hän ajoi Aiganin seuraamana\nratsastavien henkivartijainsa etunenässä kentän poikki pakenevien luo.\n\n\"Seis\", hän huusi jyrisevällä äänellä, \"seis, pelkurit koirat!\n\n\"Kuka pakenee, kun Belisarius taistelee?\n\n\"Minä olen keskellänne! Kääntykää, niin voitamme!\"\n\nHän avasi kypäränsä silmikon ja näytti miehille majesteetilliset\nkasvonsa.\n\nTämän sankarillisen miehen vaikutusvoima oli niin mahtava, luottamus\nhänen voittoisaan onneensa niin suuri, että todellakin kaikki, jotka\ntunsivat sotapäällikön sankarivartalon, säpsähtivät, pysähtyivät ja\nhuudoilla toisiaan rohkaisten kääntyivät takaa-ajavia gootteja vastaan.\n\nAinakin siinä osassa kenttää pakenevat bysanttilaiset pysähtyivät.\n\nSilloin astui esiin jättiläiskokoinen gootti, joka helposti raivasi\ntien joukon läpi.\n\n\"Heijaa, onpa hauskaa, että te, nopsat pikku kreikkalaiset olette\nvihdoinkin väsyneet juoksuun.\n\n\"Olin niin hengästynyt, etten yrittänyt päästä perässänne.\n\n\"Jalat teillä on paremmat kuin meillä. Koetetaanpa, minkälaiset\nkäsivarret teillä on.\n\n\"Ketä te väistätte pojat? Tuotako, joka ratsastaa päistäriköllä? Mikä\nhän on?\"\n\n\"Herra, hän on varmaankin italialaisten kuningas. Hänen katsettaankaan\ntuskin voi sietää.\"\n\n\"Vielä mitä! Ahaa -- hän on varmaankin Belisarius!\n\n\"Onpa hauskaa\", huusi hän tälle, \"että tapasin sinut, uljas sankari.\n\n\"Laskeudu hevoseltasi ja tule mittelemään voimiasi kanssani.\n\n\"Olen Hildebad, Totan poika.\n\n\"Kuten näet, olen minäkin jalkaisin.\n\n\"Etkö halua\", huusi hän vimmoissaan. \"Sinut täytyy vetää pois hevosen\nselästä.\"\n\nHän rupesi heiluttamaan oikeassa kädessään olevaa, tavatonta keihästä.\n\n\"Käänny, herra, pakene\", huusi Aigan. \"Jättiläinen heittää\nmastopuulla.\"\n\n\"Käänny, herra\", toistivat hypaspistit peloissaan.\n\nMutta Belisarius ratsasti levollisesti hevosen pituuden lähemmäksi\ngoottia ja veti esille lyhyen miekkansa.\n\nSuhahtaen hirrentapainen keihäs lensi Belisariuksen rintaa kohti.\n\nMutta vähän ennen kuin se sattui, Belisarius iski siihen voimakkaasti\nlyhyellä roomalaismiekallaan, ja se lensi vahinkoa tekemättä kolme\naskelta sivulle päin.\n\n\"Eläköön Belisarius! Eläköön\", huusivat bysanttilaiset rohkaistuneina\nja syöksyivät gootteja kohti.\n\n\"Kaunis isku\", sanoi Hildebad nauraen.\n\n\"Katsotaanhan auttaako miekkailutaitosi _tätäkin_ vastaan.\"\n\nHän kumartui, otti maasta vanhan, ryhmyisen rajakiven, heilutteli sitä\nedestakaisin, nosti sen molemmin käsin päänsä päälle ja nakkasi sen\nkaikin voimin ryntäävää sankaria vastaan. -- Bysanttilaiset huudahtivat\n-- Belisarius putosi selälleen maahan. Silloin oli kaikki lopussa.\n\n\"Belisarius kuollut! Voi onnettomuutta! Kaikki on hukassa\", huusivat\nbysanttilaiset, kun korkea vartalo oli kadonnut näkyvistä, ja pakenivat\nhurjasti leiriin päin.\n\nMuutamat pakenivat pysähtymättä Rooman porteille saakka.\n\nTurhaan keihäs- ja kilpimiehet kuolemaa uhmaten ryntäsivät gootteja\nvastaan, he saivat pelastetuksi päällikkönsä, mutta ei taistelua.\n\nEteenpäin ryntäävän Hildebadin ensimmäisen kuolettavan miekaniskun\nvastaanotti uskollinen Maxentius omaan rintaansa.\n\nMutta täällä goottilainen soturikin vaipui vihdoin maahan ratsultaan.\nHän oli vasta Hildebadin jälkeen saapunut Belisariuksen luo ja iskenyt\nseitsemän henkivartijaa kuoliaaksi päästäkseen päällikön kimppuun.\nGootit löysivät hänen ruumiistaan kolmetoista haavaa. Mutta hän jäi\neloon.\n\nJa hän oli muuan niitä harvoja, jotka taistelivat koko sodan ajan ja\njäivät sen jälkeen eloon. -- Hän oli lipunkantaja Visand.\n\nAigan ja Belisariuksen hevosenhoitaja Valentinus nostivat herransa\nhevosen selkään. Tämä toipui pian huumauksestaan ja kohotti turhaan\npäällikönsauvansa ja kehoitushuutonsa. Miehet eivät kuulleet tai eivät\ntahtoneet kuulla.\n\nTurhaan hän iski pakenevia kuoliaaksi. Aallon tavoin vetäisi joukko\nhänet mukaansa ja vei hänet leiriin.\n\nTäällä hän sai vielä kerran pysähdytetyksi gootit lujan portin avulla.\n\n\"Kunnia on menetetty\", sanoi hän. \"Suojelkaamme henkeämme.\"\n\nNäin sanoen hän sulki leirin portit ottamatta huomioon sitä, että\nporttien ulkopuolelle jäi laumoittain bysanttilaisia.\n\nHurja Hildebad koetti tunkeutua suoraan leiriin, mutta yritys ei\nonnistunut, sillä leirin vahvoihin tammisiin muureihin eivät pystyneet\nkeihäät eivätkä kivet.\n\nTyytymättömänä hän nojasi keihääseensä vilvoitellen itseään. Silloin\nilmestyi muurin kulman takaa Teja, joka kuninkaan ja Totilan tavoin oli\nlaskeutunut hevosen selästä, ja silmäili tutkivasti leirin\npuuvarustusta.\n\n\"Kirottu puulinna\", huusi Hildebad hänet nähtyään. \"Siihen ei pysty\nkivi eikä rauta.\"\n\n\"Ei\", sanoi Teja, \"vaan tuli\".\n\nHän potkaisi vieressään olevaa tuhkakasaa.\n\n\"Tässä on risuja ja tuhkaa viime öisen leiritulen jäljeltä:\n\n\"Tuolla on vielä palavia hiiliäkin.\n\n\"Tänne, miehet! Kohennelkaa miekoillanne hiillosta! Sytyttäkää risut\npalamaan. Pannaan leiri tuleen!\"\n\n\"Sinä olet kunnon poika\", huudahti Hildebad iloisena. \"Nopeasti tänne,\npojat! Savustetaan heidät ulos kuten ketut pesästä. Raikas pohjoistuuli\nauttaa meitä.\"\n\nNopeasti sytytettiin taas vartiotulet ja sadoittain kekäleitä lensi\nheti leirin kuiviin puuvarustuksiin.\n\nPian leimusivat puiset muurit ilmitulessa.\n\nSakea savu, jonka tuuli ajoi päin bysanttilaisten silmiä, teki vallien\npuolustamisen mahdottomaksi.\n\nHe peräytyivät leirin keskiosaan.\n\n\"Oi, jos nyt saisi kuolla\", huokasi Belisarius. -- \"Lähtekää leiristä!\nMenkää porta decumanan kautta ulos!\n\n\"Peräytykää hyvässä järjestyksessä leirin takana oleville silloille.\"\n\nMutta lähtökäsky teki lopun viimeisestäkin kurista, järjestyksestä ja\nrohkeudesta.\n\nKun puoleksi hiiltyneet portinpalkit ryskyivät Tejan kirveen iskuista\nja kun musta sankari tulenhaltijan tavoin syöksyi ensimmäisenä liekkien\nja savun läpi pretorisen portin kautta leiriin, riuhtaisivat\npelästyneet sotamiehet yhtä aikaa auki kaikki portit, joiden kautta\npäästiin Roomaan, juosten itse kilvan joelle päin.\n\nEnsimmäiset pääsivät hyvin ja ahdistamatta silloille. He olivat saaneet\nsuuren etumatkan sillä aikaa kuin Belisarius puolusti palavaa leiriä\nHildebadia ja Tejaa vastaan.\n\nMutta äkkiä -- uusi pelästys -- goottilaisen ratsuväen torvet\nkajahtivat aivan läheltä.\n\nVitiges ja Totila olivat, nähtyään, että leiri oli valloitettu, taas\nnousseet hevosten selkään ja ratsastivat miehineen leirin ympäri\nmolemmilta puolin hyökäten pakenevien kimppuun sivuilta päin.\n\nBelisarius oli juuri tullut ulos decumanisesta portista ja aikoi ajaa\nlähimmälle sillalle, kun hän näki sekä oikealla että vasemmalla\npuolella vihollisen ratsumiehiä.\n\nKokenut sotapäällikkö ei vieläkään menettänyt mielenmalttiaan.\n\n\"Täyttä karkua silloille\", hän huusi saraseeneilleen. \"Suojelkaa\nniitä!\"\n\nMutta liian myöhään. Kuului kumea rasahdus ja heti sen jälkeen toinen,\n-- molemmat kapeat sillat olivat pakenevien painon alla murtuneet.\nMutaiseen veteen hukkui sadoittain hunnilaisia ratsumiehiä ja\nillyrialaisia keihäsmiehiä, jotka olivat olleet Justinianuksen ylpeys.\n\nJyrkälle joenrannalle päästyään Belisarius kannusti empimättä hevostaan\nja ajoi sen kuohuviin, veren värjäämiin aaltoihin.\n\nHän pääsi toiselle rannalle.\n\n\"Salomo\", sanoi hän joen yli päästyään reippaimmalle pretoriaanilleen,\n\"ota sata ratsastavaa henkivartijaani ja aja solalle niin nopeasti kuin\nhevoset pääsevät.\n\n\"Ajakaa pakolaiset nurin.\n\n\"Teidän täytyy päästä sinne ennen gootteja. Kuuletteko? _Teidän\ntäytyy!_\n\n\"Se on viimeinen pelastusmahdollisuus.\"\n\nSalomo ja Dagisthaeos lähtivät täyttämään käskyä.\n\nBelisarius kokoili sillä aikaa pakenevat miehensä ympärilleen.\n\nGootteja samoin kuin bysanttilaisiakin joki oli pidättänyt vähän aikaa.\n\nÄkkiä Aigan huusi:\n\n\"Salomo palaa!\"\n\n\"Herra\", huusi tämä päästyään lähemmäksi, \"kaikki on hukassa! Solassa\nvälkkyi aseita. Gootit ovat miehittäneet sen.\"\n\nSilloin -- ensi kerran tänä onnettomuuden päivänä -- Belisarius\npelästyi.\n\n\"Sola menetetty! -- Silloin ei sotajoukostani ainoakaan mies pelastu.\n\n\"Silloin: hyvästi maine, Antonina ja elämä.\n\n\"Paljasta miekkasi, Aigan -- elävänä en tahdo joutua barbaarien\nkäsiin.\"\n\n\"Herra\", sanoi Aigan, \"en ole koskaan kuullut sinun puhuvan tuolla\ntavalla.\"\n\n\"Tällaista ei ole minulle koskaan ennen sattunutkaan. Laskeutukaamme\nhevosten selästä ja kuolkaamme.\"\n\nHän kohotti jo oikean jalkansa jalustimesta hypätäkseen hevosen\nselästä. Mutta samassa Dagisthaeos ajaa karautti paikalle ja huusi:\n\"Ole huoleti päällikköni!\"\n\n\"Mitä sanot?\"\n\n\"Sola on meidän hallussamme. Aseet, jotka siellä näimme, olivat\nroomalaisia.\n\n\"Prefekti Cethegus on siellä. Hän on pitänyt sen salaa miehitettynä.\"\n\n\"Cethegus\", huusi Belisarius. \"Onko se mahdollista? Onko se totta?\"\n\n\"On, päällikkö. -- Katso tuonne! Oikeaan aikaan tämä tieto tulikin.\"\n\nNiin olikin.\n\nSillä goottilainen ratsumiesjoukko, jonka kuningas Vitiges oli\nlähettänyt valtaamaan solaa, ennenkuin pakolaiset sinne ehtisivät,\noli kulkenut joen yli erään kaalamon kohdalla, katkaissut tien\nBelisariuksen ratsumiehiltä ja joutunut ennen heitä tärkeään solaan.\n\nMutta juuri, kun he aikoivat ajaa solan sisään, Cethegus hyökkäsi\nisaurilaisineen piilopaikastaan eräästä rotkosta ja ajoi lyhyen\ntaistelun jälkeen hämmästyneet gootit pakosalle.\n\n\"Ensimmäinen voitonvälähdys tänä mustana päivänä\", huudahti Belisarius.\n\"Solalle!\"\n\nParemmassa järjestyksessä ja levollisempina kuin tähän saakka joukko\nkokoontui päällikkönsä ympärille, joka johti heidät metsäylänteelle.\n\n\"Terve tuloa turvaan, Belisarius\", huusi Cethegus pyyhkien miekkaansa.\n\n\"Olen odottanut sinua täällä auringon noususta alkaen.\n\n\"Tiesin varmasti, että tulisit tänne ennen iltaa.\"\n\nBelisarius ojensi hänelle kätensä ja sanoi:\n\n\"Rooman prefekti! Sinä olet tänään pelastanut keisarin sotajoukon,\njonka minä olin syössyt perikatoon. Minä kiitän sinua!\"\n\nPrefektin levänneet joukot hallitsivat läpipääsemättömän muurin tavoin\nsolaa, laskivat pakenevat bysanttilaiset pienissä erissä turvaan ja\ntorjuivat helposti ensimmäisten väsyneiden, joen yli kahlanneiden\ngoottien hyökkäykset. -- Nämä olivatkin taistelleet koko päivän.\n\nHämärän tullessa kuningas Vitiges kutsui joukkonsa takaisin ja sijoitti\nne yöksi taistelukentälle. Sillä aikaa Belisarius solan eteläpuolella\nvähitellen järjesti alipäällikköineen sotajoukkonsa sitä mukaa kuin\npakolaiset saapuivat.\n\nKun Belisariuksella taas oli koossa muutamia tuhansia miehiä, hän\nratsasti Cetheguksen luo ja sanoi:\n\n\"Mitä tuumit, Rooman prefekti?\n\n\"Sinun joukkosi ovat levänneet.\n\n\"Ja meidän miesten täytyy saada korvaus kärsimästään tappiosta.\n\n\"Hyökätkäämme vielä kerran vihollisen kimppuun -- aurinko ei vielä\naivan heti laske -- ja koettakaamme kääntää onneamme.\"\n\nCethegus katsoi häneen hämmästyneenä ja lausui Homeroksen sanat:\n\n\"Todella, kamalan sanan olet lausunut, voimakas!\n\n\"Tyytymätön!\n\n\"Onko sinusta niin äärettömän vaikea palata voitettuna taistelusta?\n\n\"Ei, Belisarius! Tuolla viittaavat Rooman tornit. Vie sinä sinne tuiki\nväsyneet joukkosi.\n\n\"Minä puolustan solaa siksi, kun olet päässyt kaupunkiin.\n\n\"Ja olen hyvin iloinen, jos saan sen edes tehdyksi.\"\n\nNiin tehtiinkin.\n\nBelisarius ei asiain näin ollen voinut ajatellakaan saada prefektiä\ntaipumaan.\n\nHän luopui siis vaatimuksestaan ja vei joukkonsa takaisin Roomaan,\njonne saapui iltayöstä.\n\nEnsin ei häntä aiottu laskea sisään.\n\nHän oli niin tomun ja veren peitossa, ettei häntä tahdottu tuntea.\n\nSitä paitsi pakolaiset olivat tuoneet kaupunkiin taistelusta sellaisia\ntietoja, että päällikkö oli kaatunut ja kaikki oli menetetty.\n\nVihdoin Antonina, joka oli odottanut valleilla, tunsi hänet.\n\nHänet laskettiin kaupunkiin Pinciuksen portin kautta. Sitä kutsuttiin\nsiitä lähtien Porta belisariaksi.\n\nTulisoihdut Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välisillä valleilla\nolivat prefektille merkkinä siitä, että Belisarius oli päässyt\njoukkoineen Roomaan. Hän lähti hyvässä järjestyksessä, väsyneiden\nvoittajain laimeasti ahdistaessa, kaupunkiin päin, jonne hän\nonnellisesti pääsikin yön turvissa.\n\nVain Teja tunkeutui muutamain ratsumiesten kanssa sille kukkulalle,\njolla Villa Borghese nykyjään sijaitsee, ja Aqva Acetosaan saakka.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nSeuraavana päivänä goottien lukuisa sotajoukko saapui ikuisen kaupungin\nedustalle ja piiritti sen seitsemästä kohdasta.\n\nNyt alkoi merkillinen piiritys, jonka aikana kävi ilmi sekä\nBelisariuksen päällikkönero ja kekseliäisyys että piirittäjien\nurhoollisuus.\n\nPelosta vavisten roomalaiset katselivat muureiltaan saapuvaa goottien\nlaumaa, josta ei näyttänyt loppua tulevankaan.\n\n\"Katso, prefekti, tuo joukko valtaa muurisi.\"\n\n\"Niiden ympäristön, mutta niiden yli se ei tule.\n\n\"Ilman siipiä ei näille muureille päästä.\"\n\nVitiges oli jättänyt Ravennaan vain kaksituhatta miestä.\nKahdeksantuhatta hän oli lähettänyt Urbssalvian kreivin Uligiksen ja\nAsculumin kreivin Ansan johdolla Dalmatiaan valloittamaan tätä\nmaakuntaa ja Liburniaa bysanttilaisilta sekä valtaaman takaisin tärkeää\nSalonaa. Heidän piti pestata avukseen palkkasotureita Saviasta.\n\nGoottien laivastokin lähetettiin sinne vastoin Tejan neuvoa. Hän\nehdotti, että se olisi tuotu Portukseen, Rooman satamaan, piirittävän\nsotajoukon avuksi.\n\nMaan puolelta kuningas piiritti Roomaa ja sen laajoja valleja\nsekä Marcus Aureliuksen ja prefektin rakennuttamia muureja\nsadallaviidelläkymmenellätuhannella miehellä,\n\nRooman muureissa oli siihen aikaan viisitoista pääporttia sekä\nsitäpaitsi joitakuita pienempiä.\n\nGootit pystyttivät muurien heikompien paikkojen edustalle kuusi leiriä.\nKaikki nämä kuusi leiriä olivat joen vasemmalla rannalla.\n\nMutta koska oli pelättävissä, että piiritetyt hävittäisivät Milviuksen\nsillan ja siten katkaisisivat piirittäjiltä kulkutien joen oikealle\nrannalle sekä saisivat vapaasti hallittavakseen koko alueen joen\noikealta rannalta mereen saakka, gootit rakensivat Tiberin oikealle\nrannalle, \"Neron kentälle\", seitsemännen leirin, joka ulottui Vatikanin\nkukkulalta Milviuksen siltaan saakka.\n\nTämä silta suojeli siis Milviuksen siltaa ja uhkasi Hadrianuksen siltaa\nsekä Pyhän Pietarin porttiin päättyvää Roomaan johtavaa tietä. Porttia\nkutsuttiin Prokopiuksen tietojen mukaan jo silloin myöskin sisemmäksi\nAureliuksen portiksi.\n\nSe oli lähinnä Hadrianuksen hautaa.\n\nGootit vartioivat tarkasti myöskin Pyhän Pankratiuksen porttia Tiberin\noikealla rannalla.\n\nTämän Neron kentällä, Pankratiuksen ja Pietarin porttien välillä olevan\nleirin päälliköksi Vitiges määräsi Mediolanumin kreivin Markjan, joka\noli ollut cottilaisten alppien vartijana frankkeja vastaan.\n\nMutta kuningas kävi usein itse täällä tarkasti silmäillen Hadrianuksen\nhautaa.\n\nHän ei ruvennut minkään erityisen leirin päälliköksi, vaan pidätti\nitselleen ylipäällikkyyden määräten kuuden muun leirin päälliköiksi\nHildebrandin, Totilan, Hildebadin, Tejan, Guntariksen ja Gripan.\n\nKaikkien seitsemän leirin ympäri kuningas kaivatti syvät haudat ja\nteetätti siten saadusta mullasta muurit haudan ja leirin välille ja\nvahvistutti ne paalutuksilla, suojaten siten leirit mahdollisilta\nhyökkäyksiltä.\n\nBelisarius uskoi praenestinisen (nykyinen Porta maggiore) portin\nkaupungin itäosassa Bessakselle sekä kovasti uhatun Flaminiuksen\nportin, jonka läheisyydessä oli Totilan leiri, Constantinukselle. Tämä\nrakennutti sen melkein umpeen roomalaisista temppeleistä ja palatseista\notetuilla marmorilohkareilla.\n\nBelisarius oli sijoittanut pääleirinsä kaupungin pohjoisosaan.\n\nTämä oli heikoin Cetheguksen hänelle luovuttamista paikoista.\n\nPrefekti oli pidättänyt itselleen kaupungin länsi- ja eteläosat, joista\nkukaan ei voinut häntä karkoittaa ja joissa hänen läsnäolonsa oli\nvälttämätön.\n\nMutta täällä pohjoisessa oli Belisarius isäntänä. Hän asettui\nFlaminiuksen ja Pinciuksen -- taikka nyt \"Belisariuksen\" -- porttien\nvälille, linnoituksen heikommalle paikalle ja suunnitteli hyökkäyksiä\nbarbaareita vastaan.\n\nMuut portit hän uskoi jalkaväenpäälliköiden Peraniuksen, Magnuksen,\nEnneen, Artabaneen, Azaretaan ja Chilbudiuksen huostaan.\n\nPrefekti oli luvannut puolustaa kaikkia portteja Tiberin oikealla\nrannalla, nimittäin uutta Porta aureliaa Hadrianuksen haudan luona,\nPorta septimianaa, vanhaa Porta aureliaa, jota siihen aikaan kutsuttiin\nPankratiuksen portiksi, ja Porta portuensista sekä näiden lisäksi\nvasemmalta rannalta pyhän Paavalin porttia.\n\nVasta seuraava portti itäänpäin -- ardeatininen -- oli Belisariuksen\nsuojeltavana. Täällä oli päällikkönä Chilbudius.\n\nSekä piirittäjät että piiritetyt osoittautuivat yhtä väsymättömiksi ja\nkekseliäiksi hyökkäys- ja puolustussuunnitelmien tekemisessä.\n\nKauan aikaa gootit koettivat keksiä keinoja saadakseen Rooman\nantautumaan ilman rynnäkköä, ja piiritetyt taas koettivat saada nuo\ntuumat turhiksi.\n\nGootit, jotka olivat campagnan herroja, koettivat näännyttää\npiiritettyjä janolla. He katkaisivat kaikki neljätoista komeaa\nvesijohtoa, jotka varustivat kaupungin juomavedellä.\n\nBelisarius muurautti heti, kun hän oli tämän huomannut, vesijohtojen\nkaupunginpuoleiset päät kiinni.\n\n\"Sillä\", oli Prokopius sanonut hänelle, \"kun sinä, sankari Belisarius,\nkömmit vesijohtoa myöten Napoliin, voisi barbaarien mieleen johtua\nryömiä samanlaista sankaritietä Roomaan. Tuskinpa he sitä häpeänäkään\npitäisivät.\"\n\nKylvyistä piiritettyjen täytyi kokonaan luopua, sillä kauempana joesta\nolevissa kaupunginosissa saatiin tuskin juomavettä.\n\nKatkaisemalla vesijohdot barbaarit olivat ottaneet roomalaisilta\nleivänkin suusta.\n\nSiltä ainakin näytti.\n\nSillä Rooman kaikki vesimyllyt seisahtuivat nyt.\n\nViljaa, jonka Cethegus oli ostanut Sisiliasta ja Belisarius väkisin\nkoonnut Rooman ympäristöstä vuokralaisten ja maanviljelijäin murinasta\nhuolimatta, ei saatu enää jauhetuksi.\n\n\"Antakaa aasien ja härkien pyörittää myllyjä\", komensi Belisarius.\n\n\"Useimmat aasit ja härät olivat siksi viisaita, Belisarius\", vastasi\nProkopius, \"etteivät ne tulleet tähän loukkuun meidän mukanamme.\n\n\"Meillä on härkiä vain teurastusta varten.\n\n\"Jos ne pannaan myllyjä pyörittämään, ei niissä sitten enää ole lihaa\nniin paljon, että niitä voisi teurastaa.\"\n\n\"Kutsu sitten Martinus tänne.\n\n\"Sain eilen Tiberin rannalla kävellessäni ja goottien telttoja\nlaskiessani aatteen --\"\n\n\"Joka Martinuksen on sen mahdottomuudesta huolimatta toteutettava.\n\n\"Mies parka!\n\n\"Noudan hänet joka tapauksessa.\"\n\nMutta kun Belisarius ja Martinus saman päivän iltana näyttivät\nyhteenliitettyjen venheiden päälle laaditun maailman ensimmäisen\nlaivamyllyn, sanoi Prokopius ihastuneena:\n\n\"Laivamyllyissä jauhettu leipä ilahduttaa ihmisiä kauemmin kun\nsuurimmat urotyösi. Täten jauhetussa viljassa on -- kuolemattomuuden\nmaku.\"\n\nBelisariuksen keksimät ja Martinuksen laatimat laivamyllyt suorittivat\ntodellakin koko piirityksen ajan kuiville jääneiden vesimyllyjen\ntehtävän.\n\nSen sillan alapuolella, jota nykyjään kutsutaan Ponte San Sistoksi,\nJaniculus-kukkulan juurelle Belisarius, näet, kiinnitti köysillä kaksi\nlaivaa ja rakennutti niiden päälle myllyn, jonka ratasta sillan\narkkujen väliin pusertunut vesi pyöritti kovalla vauhdilla.\n\nPiirittäjät koettivat saada tuhotuiksi nämä laitokset, joista\nkarkulaiset olivat heille kertoneet.\n\nHe heittelivät sillan yläpuolella olevilta rannoilta jokeen palkkeja,\ntukkeja ja puita, jotka todellakin yhdessä yössä tuhosivat kaikki\njoessa olevat myllyt.\n\nMutta Belisarius rakennutti myllyt uudestaan ja jännitti sillan\nyläpuolelle joen yli vahvan ketjun, johon kaikki myllyjä uhkaavat\nesineet tarttuivat.\n\nTällä rautaisella virransululla oli toinenkin tarkoitus kuin myllyjen\nsuojeleminen. Sen piti myöskin estää gootteja pääsemästä kaupunkiin\nveneillä ja lautoilla jokea pitkin.\n\nSillä Vitiges oli nyt ryhtynyt kaikkiin toimiin rynnäkön varalta.\n\nHän rakennutti puisia torneja, jotka olivat korkeampia kuin kaupungin\nmuurit. Tornit olivat rattailla ja niitä kuljetettiin vetojuhtien\navulla.\n\nHän teetti lukemattomia ryntäysportaita sekä neljä hirmuista\nmuurinsärkijää, joita kutakin hoitamaan tarvittiin viisikymmentä\nmiestä.\n\nLukemattomilla risu- ja kaislakimpuilla täytettäisiin syvät\nvallihaudat.\n\nBelisarius ja Cethegus puolestaan -- edellinen pohjoisessa ja idässä,\njälkimmäinen etelässä ja lännessä -- valvoivat kaupungin puolustusta.\nHe sijoittivat valleille ballisteja ja heittokoneita, jotka sinkosivat\npitkien matkojen päähän hirrentapaisia keihäitä sellaisella voimalla,\nettä ne puhkaisivat täydessä rautavaruksessa olevan miehen.\n\nPortteja suojeltiin \"susilla\", s.o. rautapiikein varustetuilla\npalkeilla, jotka pudotettiin hyökkääjien päälle, kun nämä olivat\nsaapuneet aivan portin viereen.\n\nLopuksi he sirottelivat paljon jalkarautoja ja piikkikuulia muurien ja\nbarbaarien leirin väliselle aukealle paikalle.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nKaikesta tästä huolimatta gootit olisivat päässeet muureille, ellei\nprefektillä olisi ollut Egariaa, sanoivat roomalaiset.\n\nSillä se oli todellakin merkillistä. Joka kerta, kun barbaarit\nsuunnittelivat hyökkäystä, meni Cethegus Belisariusta varoittamaan ja\nilmoitti edeltäkäsin hyökkäyspäivän.\n\nJoka kerta, kun Teja tai Hildebad aikoivat tehdä äkkihyökkäyksen\njotakin porttia tai varustusta vastaan, Cethegus ilmoitti sen\nedeltäkäsin ja hyökkääjät tapasivat uhatussa paikassa puolustajia kaksi\nkertaa enemmän kuin tavallisesti.\n\nJoka kerta, kun barbaarit aikoivat tehdä yöllisen hyökkäyksen joen yli\njännitettyä ketjua vastaan, Cethegus näkyi aavistaneen sen ja lähetti\nvihollisia vastaan polttolaivoja.\n\nNäin kului kuukausia.\n\nGoottien täytyi myöntää itselleen, etteivät he huolimatta lukuisista\nhyökkäyksistä olleet vähääkään edistyneet piirityksen alusta.\n\nKauan he kestivät masentumatta nämä vastoinkäymiset ja kaikkien\nsuunnitelmiensa ilmitulemisen ja tuhoamisen.\n\nMutta vähitellen alemmat kansankerrokset rupesivat napisemaan,\nvarsinkin kun elintarpeet alkoivat vähetä. Jopa kuninkaankin kirkas\notsa synkkeni, kun hän näki pahan haltijan tekevän turhaksi kaiken\nhänen voimansa, kestävyytensä ja sotataitonsa.\n\nJa kun hän tuli jonkin epäonnistuneen yrityksen jälkeen kuninkaalliseen\ntelttaan väsyneenä ja kumarahartiaisena, katseli vaitelias kuningatar\nhäntä niin arvoituksellisesti ja kammottavasti, että hän kauhistuen\nkäänsi katseensa toisaalle.\n\n\"Näin asiat nyt ovat\", sanoi hän synkkänä Tejalle.\n\n\"Johan edeltäkäsin sanoin, että näin kävisi.\n\n\"Rautgundiksen mukana pakeni onneni, samoin sieluni rauha.\n\n\"Kruununi tuntuu olevan kirottu.\n\n\"Ja tuo amelungien tytär kiertelee ympärilläni vaiteliaana ja synkkänä\nkuin onnettomuuteni ilmi elävänä.\"\n\n\"Olet kenties oikeassa\", sanoi Teja.\n\n\"Mutta saan mahdollisesti tämän taikavyyhdin selvitetyksi.\n\n\"Anna minulle lomaa täksi yöksi.\"\n\nSamana päivänä, melkein samalla hetkellä verinen Johannes pyysi Rooman\nmuurien sisällä Belisariukselta lomaa seuraavaksi yöksi.\n\nBelisarius ei suostunut.\n\n\"Nyt ei ole sopiva aika öisiin huvitteluihin\", sanoi hän.\n\n\"Ei taida tuottaa kovinkaan suurta huvia kymmenen kertaa meitä molempia\nviekkaamman ketun seuraaminen yöaikaan kosteiden muurien välissä ja\ngoottien aseiden uhalla.\"\n\n\"Mitä oikein puuhaat\", kysyi Belisarius tarkkaavaisempana.\n\n\"Mitäkö puuhaan?\n\n\"Aion tehdä lopun tästä kirotusta asemasta, jossa me -- sinä,\npäällikköni, -- nykyjään olemme.\n\n\"Kuukausimääriä barbaarit ovat olleet näiden muurien edustalla mitään\nvoittamatta. Me ammumme heitä väijyksistä kuten pojat pikku lintuja ja\nnauramme heille.\n\n\"Mutta kuka tämän kaiken oikeastaan saa aikaan?\n\n\"Et sinä, keisarillinen sotapäällikkö, kuten oikeastaan pitäisi, eikä\nkeisarillinen sotajoukko, vaan tuo jäinen roomalainen, joka ei naura\nmuulloin kuin ivatessaan.\n\n\"Hän istuu Kapitoliumissa ja nauraa keisarille ja gooteille ja meille\nja -- luvalla sanoen -- sinulle eniten.\n\n\"Mistä tuo mies, joka on kuin Odysseus ja Ajax samalla kertaa, tietää\ngoottien suunnitelmat niin tarkoin kuin istuisi hän läsnä kuningas\nVitigeksen neuvotteluissa.\n\n\"Pahan henkensä avulla sanovat jotkut.\n\n\"Egariansa avulla sanovat toiset.\n\n\"Hänellä on korppi, joka osaa puhua kuin ihminen ja joka ymmärtää\nihmisten puhetta, sanovat jotkut. Hän lähettää korppinsa yöksi goottien\nleiriin.\n\n\"Uskokoot näitä puheita akat ja roomalaiset, mutta ei äitini poika.\n\n\"Luulen tuntevani sen korpin ja pahan hengen.\n\n\"Varmaa on, että hän saa tietonsa vain goottien leiristä. Katsokaamme,\nemmekö voisi itse käyttää tuota lähdettä.\"\n\n\"Olen kauan epäillyt samaa, mutta en ole keksinyt mitään keinoa.\"\n\n\"Olen antanut hunnieni vartioida hänen askeleitaan.\n\n\"Se on perin vaikeaa, sillä tuo ruskea mauripiru seuraa häntä joka\npaikassa kuin varjo.\n\n\"Mutta joskus on Syphax päiväkausia poissa ja silloin vakoileminen\nonnistuu paremmin.\n\n\"Olen saanut tietää, että Cethegus on useana yönä mennyt ulos\nkaupungista milloin Porta portuensiksen kautta Tiberin oikealla\nrannalla, milloin pyhän Paavalin portin kautta Tiberin vasemmalla\nrannalla. Vakoojani eivät uskaltaneet seurata häntä kauemmaksi\nkaupungin ulkopuolelle, sillä molemmat mainitut portit ovat hänen\nhallussaan.\n\n\"Mutta tänä yönä -- sillä nyt hän taas varmasti lähtee kaupungista --\naion itse lähteä häntä vakoilemaan.\n\n\"Minun täytyy odottaa häntä portin ulkopuolella, sillä\nhänen isaurilaisensa eivät laske minua portista ulos. Jään\ntarkastusmatkallani johonkin vallihautaan odottamaan.\"\n\n\"Hyvä! Mutta sanojesi mukaan on kaksi porttia vartioitavana.\"\n\n\"Sen vuoksi olenkin ottanut veljeni Perseuksen toverikseni. Hän vartioi\npyhän Paavalin, minä portuensista porttia. Saat olla varma, että\nennen auringonnousua huomenna toinen meistä tuntee prefektin pahan\nhengen.\" --\n\nAivan vastapäätä pyhän Paavalin porttia noin kolmen jousenkantaman\npäässä kaupungin uloimmista vallihaudoista oli mahtava, vanhanaikainen\nrakennus, Basilica Sancti Pauli extra muros (pyhän Paavalin basilika\nmuurien ulkopuolella), jonka viimeiset jäännökset hävisivät vasta\nsilloin, kun Bourbonin tallikreivi piiritti Roomaa.\n\nAlkujaan se oli Jupiter Statorin temppeli, mutta pari vuosisataa\ntakaperin oli se pyhitetty apostolille. Siitä huolimatta oli vieläkin\npystyssä partaisen jumalan suuri pronssipatsas. Sen oikeasta kädestä\noli vain riistetty vasama ja pantu sijaan risti. Leveä, partainen\npatsas sopi mainiosti uudenkin nimensä kuvaksi.\n\nOli yön kuudes hetki.\n\nKuu paistoi kirkkaana ikuisen kaupungin yläpuolella ja valoi hopeaista\nhohdettaan muurien harjoihin sekä Rooman varustusten ja basilikan\nväliselle kentälle.\n\nPyhän Paavalin portilla oli juuri vaihdettu vahteja.\n\nMutta portista oli tullut seitsemän miestä ja takaisin palasi vain\nkuusi. Seitsemäs lähti taivaltamaan kentälle päin.\n\nVarovaisesti hän kulki eteenpäin karttaen lukuisia jalkarautoja,\nsudenhautoja ja itsestään laukeavia myrkytettyjä nuolia, joita täällä\noli kaikkialla ja jotka tuottivat monelle gootille kuoleman\nhyökkäyksien aikana.\n\nMies näytti tuntevan ne tarkoin ja osaavan väistää niitä.\n\nMutta hän vältti huolellisesti kuutamoakin, kulkien, mikäli\nmahdollista, muurin varjossa ja juosten puulta puulle.\n\nKun hän nousi viimeisestä haudasta, katseli hän ympärilleen ja jäi\nseisomaan erään heittokoneiden karsiman sypressin varjoon.\n\nHän ei nähnyt missään päin ketään ja riensi nopein askelin kirkkoa\nkohden.\n\nJos hän olisi vielä kerran katsellut ympärilleen, ei hän olisi niin\nhuolettomana jatkanut matkaansa.\n\nSillä heti, kun hän oli lähtenyt puun luota, nousi haudasta toinen\nhaamu, joka kolmella askeleella hyppäsi vuorostaan sypressin varjoon.\n\n\"Nyt jouduit häviölle, Johannes, ylpeä veljeni! Tällä kertaa olikin\nonni nuoremmalle veljelle suosiollinen.\n\n\"Nyt on Cethegus ja hänen salaisuutensa käsissäni.\"\n\nJa hän seurasi varovaisesti edellä kulkevaa.\n\nMutta äkkiä tämä katosi hänen näkyvistään, ikäänkuin maa olisi hänet\nniellyt. Tämä tapahtui kirkon uloimman muurin ääressä. Mutta kun\narmenialainen saapui paikalle, ei hän löytänyt minkäänlaista porttia\ntai aukkoa.\n\n\"Kohtaus on nähtävästi kirkossa\", sanoi hän itsekseen. \"Minä menen\nsinne.\"\n\nMutta tässä paikassa oli mahdoton päästä muurin yli.\n\nEtsien ja koetellen vakooja kiersi muurin kulman ympäri.\n\nTurhaan. Muuri oli joka paikasta yhtä korkea.\n\nHäneltä meni noin neljännestunti aikaa turhaan hakemiseen.\n\nVihdoin hän löysi kivien välissä pienen aukon, jonka lävitse hän\nvaivoin pääsi.\n\nHän oli nyt vanhan temppelin esipihassa, johon leveät doorilaiset\npatsaat loivat syviä varjoja. Niiden suojassa hän livahti pihan\noikeasta päästä päärakennuksen viereen saakka.\n\nHän tirkisteli sisään muurinraosta, jonka hän oli huomannut\nilmanvedosta.\n\nSisällä oli aivan pimeää.\n\nMutta äkkiä kirkas valo häikäisi hänen silmänsä.\n\nKun hän ne taas avasi, näki hän valojuovan pimeässä kirkossa. Se tuli\nsalalyhdystä, joka juuri oli otettu esille.\n\nHän näki selvästi kaiken, mikä oli lyhdyn valaistuspiirissä, mutta\nlyhdyn kantajaa hän ei voinut nähdä. Prefekti Cetheguksen hän sitä\nvastoin näki hyvin. Tämä seisoi aivan apostolin kuvapatsaan vieressä ja\nnäytti nojaavan siihen. Hänen edessään seisoi toinen henkilö, hoikka\nnainen, jonka tummanpunainen tukka kimalteli lyhdyn valossa.\n\n\"Kaunis goottikuningatar, kautta Eroksen ja Anteroksen\", ajatteli\nvakooja. \"Ei ole hullumpi kohtaus, olipa kysymys rakkaudesta tai\nvaltiollisista asioista.\n\n\"Mitä he puhuvat?\n\n\"Ikävä kyllä tulin niin myöhään, etten kuullut keskustelun alkua.\"\n\n\"Siis muista tarkoin: ylihuomenna tapahtuu Tiburtiuksen portin\nedustalla kauheita asioita.\"\n\n\"Hyvä on, mutta mitä\", kysyi prefekti.\n\n\"En saanut niistä tarkempaa tietoa enkä voi enää sinulle siitä\nilmoittaa, vaikka saisinkin vielä jotakin tietää. En uskalla enää\ntavata sinua täällä, sillä --\"\n\nHän puhui nyt hiljaisemmalla äänellä.\n\nPerseus painoi korvansa tiukasti rakoon. Silloin hänen miekkansa tuppi\nputosi kiveykselle.\n\nValo kääntyi häntä kohden.\n\n\"Kuunnelkaa\", huudahti kolmas ääni. Se oli naisen ääni, lyhdynkantajan,\njoka vasta nyt tuli näkyviin lyhtynsä valossa, kun hän sen äkkiä käänsi\nääntä kohti.\n\nPerseus näki, että lyhdynkantaja oli maurilaispukuinen orjatar.\n\nHetken aikaa täydellinen hiljaisuus vallitsi temppelissä.\n\nPerseus pidätti hengitystään.\n\nHän tunsi, että henki oli kysymyksessä.\n\nCethegus oli tarttunut miekkaansa.\n\n\"Kaikki on taas hiljaista\", sanoi orjatar. \"Ulkona kai putosi kivi\nkatosta.\"\n\n\"En uskalla enää saapua portuensisen portin edustalla olevaan\nhautaankaan. Pelkään, että meitä seurataan.\"\n\n\"Kuka meitä seuraa?\"\n\n\"Hän, joka ei näytä koskaan nukkuvan, kreivi Teja.\"\n\nPrefektin huulet vavahtivat.\n\n\"Hänkin on yhtynyt arvoitukselliseen valaliittoon, jonka tarkoituksena\non Belisariuksen surmaaminen. Pyhän Paavalin porttia vastaan tehdään\nvain valehyökkäys.\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi prefekti ajatuksissaan.\n\n\"Belisarius ei pääse leikistä hengissä, jollei häntä varoiteta. He ovat\njossakin -- mutta en tiedä missä -- väijyksissä ylivoimaisina. Kreivi\nTotila johtaa heitä.\"\n\n\"Varoitan häntä varmasti\", sanoi Cethegus vitkaan.\n\n\"Jospa se onnistuisi!\"\n\n\"Ole huoleti, kuningatar! Minulle on Rooma ainakin yhtä kallis kuin\nsinulle.\n\n\"Ja jos ensi rynnäkkö epäonnistuu, täytyy heidän luopua piirityksestä,\nvaikka he ovatkin tavattoman sitkeitä.\n\n\"Ja se on sinun ansiotasi, kuningatar.\n\n\"Salli minun tänä yönä -- kenties viimeisenä, jolloin tapaamme toisemme\n-- avata sinulle koko sydämeni.\n\n\"Cethegus ei vähästä hämmästy, ei ainakaan myönnä hämmästyneensä.\n\n\"Mutta sinua, kuningatar -- minä ihailen.\n\n\"Verrattomalla, kuolemaa pelkäämättömällä rohkeudella ja tavattomalla\nviekkaudella olet tehnyt barbaarien suunnitelmat turhiksi.\n\n\"Todellakin: paljon on Belisarius tehnyt -- enemmän vielä Cethegus, --\nmutta eniten Matasunta.\"\n\n\"Puhutko totta?\" kysyi Matasunta säkenöivin silmin.\n\n\"Ja jos kruunu putoaa tuon valapaton päästä --\"\n\n\"Niin _sinun_ kätesi pelasti Rooman.\n\n\"Mutta et kai aio siihen tyytyä, kuningatar?\n\n\"Mikäli minä olen sinua oppinut näinä kuukausina tuntemaan, et lähde\nBysanttiin vangittuna goottikuningattarena.\n\n\"Tuon kauneuden, tuon sielun, tuon voiman täytyy hallita Bysantissa\neikä palvella.\n\n\"Mieti siis -- kun tyrannisi on kukistettu -- lähdetkö vaeltamaan\ntietä, jonka sinulle osoitan?\"\n\n\"En ole ajatellut hänen kukistustaan pitemmälle\", Matasunta vastasi\nsynkästi.\n\n\"Mutta minä olen -- sinun vuoksesi. Todellakin, Matasunta\" -- hän\nkatseli ruhtinatarta ihaillen -- \"sinä olet ihmeellisen kaunis.\n\n\"Olen ylpeä siitä, ettet edes sinä saanut minua rakastumaan ja\nluopumaan suunnitelmistani.\n\n\"Mutta sinä olet liian kaunis, liian ihana, elääksesi vain vihalle ja\nkostolle.\n\n\"Kun päämäärämme on saavutettu, lähdemme -- Bysanttiin.\n\n\"Siellä olet sinä korkeammalla kuin keisarinna -- keisarinnan\nvoittaja.\"\n\n\"Kun olen päämääräni saavuttanut, on elämäni lopussa.\n\n\"Luuletko sinä minun jaksavan sietää sellaista ajatusta, että pelkästä\nvallanhimosta ja itsekkäiden tarkoitusten vuoksi syöksisin kansani\nperikatoon?\n\n\"Teen sen vain pakosta.\n\n\"Kosto on nyt elämäni ja rakkauteni ja --\"\n\nSilloin rakennuksen etuosasta, muurin sisäpuolelta kajahti kova ja\nkimeä pöllön rääkynä, ensin kerran ja sitten kahdesti aivan peräkkäin.\n\nPerseus hämmästyi nähdessään prefektin painavan kuvapatsaan kaulaa ja\ntämän äänettömästi jakautuvan kahtia.\n\nCethegus pujahti aukeamaan. Patsas painui taas eheäksi.\n\nMatasunta ja Aspa lankesivat polvilleen alttarin portaille kuin\nrukoilemaan.\n\n\"Se oli siis merkki! Vaara uhkaa\", ajatteli vakooja. \"Mutta mistä päin\nvaara tulee ja missä on varoittaja?\"\n\nHän kääntyi, astui esille ja katseli goottien leiriin päin.\n\nSilloin hän joutui kuutamoon ja mauri Syphaxin näköpiiriin. Tämä oli\nnimittäin ollut päärakennuksen sisäänkäytävän edustalla tyhjässä\nseinäkomerossa vahtina. Hän oli tähän saakka pitänyt silmällä\nyksinomaan gootteja.\n\nSieltä päin tuli verkalleen mies kirkkoa kohti.\n\nHänen sotakirveensä välähteli kuutamossa.\n\nMutta Perseuskin näki nyt aseen välkkeen. Mauri oli vetänyt hiljaa\nmiekkansa tupestaan.\n\n\"Hah\", hymähti Perseus, \"sillä aikaa kun nuo kaksi ovat toisensa\ntuhonneet, ehdin minä viedä salaisuuden Roomaan.\"\n\nKiireesti hän riensi muuriaukolle päin, josta oli tullut sisään.\n\nEpätietoisena Syphax katseli hetken milloin oikealle, milloin\nvasemmalle.\n\nOikealla oli kuuntelija, jonka hän vasta nyt huomasi.\n\nVasemmalta tuli goottisoturi kirkkoon päin.\n\nHän ei voinut toivoakaan ehtivänsä tappaa molempia.\n\nÄkkiä hän rupesi huutamaan:\n\n\"Teja, kreivi Teja! Apua! Apua! Roomalainen! Pelastakaa kuningatar!\nTuolla oikealla muurin luona! Roomalainen!\"\n\nSilmänräpäyksessä Teja oli Syphaxin luona.\n\n\"Tuolla\", huusi tämä. \"Minä suojelen naisia, jotka ovat kirkossa.\"\n\nHän riensi sisään.\n\n\"Seisahdu, roomalainen\", huusi Teja juosten Perseuksen jälkeen.\n\nMutta Perseus ei seisahtunut. Hän juoksi muurin vierustaa pitkin. Hän\npääsi raolle, jonka kautta oli tullut pihamaalle, mutta nyt kiireessä\nhän ei voinut ajatellakaan siitä pujottautumista. Silloin hän\nheilahdutti epätoivon lisäämillä voimilla itsensä muurin harjalle. Hän\nnosti jo toisen jalkansa muurin yli ja aikoi heittäytyä toiselle\npuolelle, kun Teja sinkautti kirveensä hänen päähänsä. Hän putosi\ntakaperin maahan salaisuuksineen.\n\nTeja kumartui katsomaan kuollutta. Hän tunsi hänet.\n\n\"Arkontti Perseus\", sanoi hän, \"verisen Johanneksen veli\".\n\nHän meni kiireesti kirkkoon.\n\nOvella tulivat häntä vastaan Matasunta ja tämän perässä Syphax ja Aspa,\njälkimmäinen kantaen salalyhtyä.\n\nHetken he molemmat katselivat epäluuloisesti toisiaan.\n\n\"Minä kiitän sinua, Tarentumin kreivi\", sanoi ruhtinatar vihdoin.\n\n\"Hartaudenharjoitukseni yritti päättyä pahasti.\"\n\n\"Olet valinnut omituisen paikan ja ajan rukouksillesi.\n\n\"Katsotaan, oliko tuo roomalainen ainoa vihollinen.\"\n\nHän otti lyhdyn Aspan kädestä ja meni kirkon sisään.\n\nVähän ajan perästä hän tuli takaisin kädessään kullalla kirjailtu\nnahkasandaali.\n\n\"En löytänyt sieltä kuin tämän sandaalin alttarin luota, Apostolin\nvierestä. Tämä on miehen jalkine.\"\n\n\"Se oli uhrilahjani\", sanoi Syphax äkkiä. \"Apostoli paransi jalkani,\njonka olin astunut okaaseen.\"\n\n\"Otaksuin sinun palvelevan vain käärmejumalaa.\"\n\n\"Palvelen sitä jumalaa, joka kulloinkin auttaa.\"\n\n\"Mihin jalkaan oka pisti?\"\n\nSyphax mietti hetkisen.\n\n\"Oikeaan\", sanoi hän sitten nopeasti.\n\n\"Sepä vahinko\", sanoi Teja. \"Tämä on vasemman jalan sandaali.\"\n\nHän pisti sen vyöhönsä.\n\n\"Minä varoitan sinua, kuningatar, tällaisista yöllisistä\nhartaudenharjoituksista.\"\n\n\"Teen minkä hyväksi näen\", vastasi Matasunta kopeasti.\n\n\"Ja minä teen sen, minkä pidän velvollisuutenani.\"\n\nNäin sanoen Teja meni ulos ja lähti leiriin päin. Kuningatar ja orjat\nseurasivat häntä äänettöminä.\n\nEnnen päivännousua Teja meni Vitigeksen luo ja kertoi hänelle kaiken.\n\n\"Kertomuksesi ei ole mitenkään todistuskelpoinen\", sanoi kuningas.\n\n\"Mutta se herättää ainakin epäluuloja.\n\n\"Sanoit itse, että kuningattaren käytös kammottaa sinua.\"\n\n\"Juuri sen vuoksi varon toimimasta pelkkien epäluulojen mukaan.\n\n\"Olen monesti pelännyt, että olemme tehneet hänelle vääryyttä.\n\n\"Melkein yhtä paljon kuin Rautgundikselle.\"\n\n\"Olkoon niin, mutta mitä nuo yölliset retket merkitsevät?\"\n\n\"Niistä teen lopun. Hänen itsensäkin vuoksi.\"\n\n\"Entä mauri! Häneen en luota vähääkään.\n\n\"Hän on usein päiväkausia poissa. Sitten hän taas ilmestyy leiriin.\n\n\"Hän on vakooja.\"\n\n\"Niin on, ystäväni\", vastasi Vitiges hymyillen, \"mutta hän on minun\nvakoojani.\n\n\"Hän käy minun tieteni tuon tuostakin Roomassa.\n\n\"Hän kertoo minulle kaikki, mitä siellä tapahtuu.\"\n\n\"Mutta hänen tuomistaan tiedoista ei sinulla ole ollut mitään hyötyä.\n\n\"Entä väärä sandaali?\"\n\n\"On todellakin uhrilahja, vaikkakin varkauden hyvitykseksi.\n\n\"Hän kertoi minulle kaiken, ennenkuin sinä saavuit.\n\n\"Hän oli kerran kuningattaren kirkossa ollessa ikävissään harhaillut\nkirkon kellareissa ja sieltä löytänyt kaikenlaisia papinpukuja ja\nkoristuksia, jotka hän piti ominaan.\n\n\"Mutta myöhemmin hän rupesi pelkäämään apostolin vihaa ja häntä\nlepyttääkseen hän uhrasi saaliista tämän kultasandaalin.\n\n\"Hän kuvasi sen minulle tarkoin: kultaiset koristukset sivuilla ja\nagaattisolki, jossa oli kirjain C --.\n\n\"Katsos vain, kaikki on täsmälleen oikein.\n\n\"Hän tuntee siis sen. Se ei voi olla paenneen henkilön oma.\n\n\"Ja hän lupasi todistukseksi tuoda oikeankin jalan sandaalin.\n\n\"Mutta ennen kaikkea. Hän on neuvonut minulle uuden suunnitelman, joka\ntekee lopun hädästämme ja saattaa itse Belisariuksen käsiimme.\"\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU.\n\n\nSillä aikaa, kun goottien kuningas ilmaisi ystävälleen tämän\nsuunnitelman, oli Cethegus, jota oli varhain aamulla kutsuttu\nBelisariuksen portille, Belisariuksen ja Johanneksen puheilla.\n\n\"Rooman prefekti\", kysyi Belisarius häneltä, \"missä olit viime yönä?\"\n\n\"Paikallani.\n\n\"Siellä, missä minun piti ollakin. Pyhän Paavalin portilla.\"\n\n\"Tiedätkö, että viime yönä on eräs parhaista päälliköistäni, arkontti\nPerseus, Johanneksen veli, kadonnut kaupungista eikä häntä ole\nsenjälkeen missään nähty?\"\n\n\"Sepä on ikävää.\n\n\"Mutta tiedäthän, että muurin yli meneminen ilman lupaa on kielletty.\"\n\n\"Minulla on syytä otaksua, että sinä hyvin tiedät, mihin veljeni on\njoutunut, että sinun kätesi ovat hänen verellään tahratut\", huudahti\nJohannes kiivaasti.\n\n\"Ja totisesti, kautta Justinianuksen unen, siitä sinä saat maksun\",\npauhasi Belisarius.\n\n\"Sinä et enää komenna keisarin joukkoja etkä päälliköitä.\n\n\"Tilinteon hetki on tullut.\n\n\"Barbaarit ovat melkein tuhotut. Ja saadaanpa nähdä, eikö sinun pääsi\npudotessa Kapitolium joudu käsiimme?\"\n\n\"Tälläkö kannalla ovat asiat?\" ajatteli Cethegus. \"Varo itseäsi,\nBelisarius.\"\n\nHän vaikeni.\n\n\"Puhu\", huusi Johannes. \"Missä olet veljeni murhannut?\"\n\nEnnenkuin Cethegus ehti vastata, saapui paikalle Artasines, eräs\nBelisariuksen persialaisista henkivartijoista.\n\n\"Herra\", sanoi hän, \"ulkona on kuusi goottisoturia.\n\n\"He tuovat arkontti Perseuksen ruumiin.\n\n\"Kuningas Vitiges lähettää seuraavan tervehdyksen: Hänet kaatoi viime\nyönä kreivi Tejan kirves.\n\n\"Hän lähettää ruumiin juhlallisesti haudattavaksi.\"\n\n\"Taivas itse todistaa syytöksenne valheeksi\", vastasi Cethegus lähtien\nulos.\n\nHän käveli hitaasti ja ajatuksissaan Qvirinalin ja Trajanuksen torin\nyli taloonsa.\n\n\"Sinä uhkailet, Belisarius. Kiitos viittauksesta!\n\n\"Saammepa nähdä, emmekö tule ilman sinuakin toimeen?\"\n\nAsunnossaan hän tapasi Syphaxin, joka oli levottomana odottanut häntä\nja nyt kertoi lyhyesti edellisen yön tapahtumat.\n\n\"Ensiksikin\", hän päätti kertomuksensa, \"anna piestä sandaalinsitojaa.\n\n\"Näetkö, miten huonosti sinua palvellaan, kun Syphax on poissa. Mutta\nanna nyt minulle toinen jalkineesi.\"\n\n\"Minun ei pitäisi antaa sitä, että joutuisit hirteen hävyttömän\nvalheesi vuoksi\", sanoi prefekti nauraen.\n\n\"Tästä nahkapalasesta riippuu nyt henkesi, pantterini.\n\n\"Millä sen lunastat?\"\n\n\"Tärkeällä tiedolla.\n\n\"Minä tiedän nyt tarkoin Belisariuksen henkeä vastaan suunnitellun\nsalahankkeen, paikan ja ajan sekä liittoutuneiden nimet.\n\n\"Ne ovat Teja, Totila ja Hildebad.\"\n\n\"Jokainen erikseen riittää magister militumille\", mutisi Cethegus\ntyytyväisenä.\n\n\"Minä luulen, että sinä taas toimitat barbaarit loukkuun.\n\n\"Olen heille käskystäsi ilmoittanut, että Belisarius itse lähtee\nhuomenna kaupungista tiburtisen portin kautta muonaa hankkimaan.\"\n\n\"Niin, hän lähtee itse mukaan, sillä hunnit, jotka ovat usein joutuneet\nbarbaarien käsiin, eivät uskalla enää yksin lähteä. Hänellä on mukanaan\nneljäsataa miestä.\"\n\n\"Kolme salaliittolaista aikoo asettua Fulviusten haudan luo väijyksiin\nmukanaan tuhannen miestä.\"\n\n\"Se tieto on todellakin kengän arvoinen\", vastasi Cethegus heittäen sen\nSyphaxille.\n\n\"Kuningas Vitiges tekee sillä aikaa valerynnäkön pyhän Paavalin porttia\nvastaan saadakseen meidät unohtamaan Belisariuksen.\n\n\"Riennän siis käskysi mukaan Belisariukselle sanomaan, että hän ottaisi\nmukaansa kolmetuhatta miestä ja tuhoaisi salaliittolaiset.\"\n\n\"Seis\", sanoi Cethegus levollisesti. \"Älä hätäile.\n\n\"Sinä et sano mitään.\"\n\n\"Mitä\", kysyi Syphax ihmeissään. \"Hän on tuhon oma, jollei häntä\nvaroiteta.\"\n\n\"Ei aina pidä esiintyä sotapäällikön suojelushenkenä.\n\n\"Belisarius koetelkoon huomenna onnensa tähteä.\"\n\n\"Kaikkea päähäsi pälkähtääkin\", naurahti Syphax.\n\n\"Tässä tapauksessa olen mieluummin orja Syphax kuin magister militum\nBelisarius.\n\n\"Antonina-raukka, joka jää leskeksi.\"\n\nCethegus aikoi heittäytyä vuoteelleen, kun ovenvartija Titus ilmoitti:\n\n\"Korinttilainen Kallistratos.\"\n\n\"Hän on aina tervetullut.\"\n\nNuori kreikkalainen tuli sisään.\n\nVieno häpeän tai ilon puna helotti hänen poskillaan. Hänellä oli\nnähtävästi erittäin tärkeä asia kerrottavana.\n\n\"Mitä muuta kaunista tuot tullessasi paitsi itseäsi\", sanoi Cethegus.\n\nNuorukainen loi häneen säihkyvät silmänsä.\n\n\"Sinua ihailevan sydämeni, ja toivon, että voisin teoissa osoittaa\ntunteeni.\n\n\"Minä pyydän suosionosoituksena, että sallisit minun taistella kuten\nPiso ja Liciniukset Rooman puolesta ja sinun puolestasi.\"\n\n\"Mitä sinua, rauhallista vierastamme, rakastettavinta helleeneistä,\nkoskee meidän ja barbaarien välinen verinen riita?\n\n\"Pysy sinä erilläsi tästä raskaasta tosiasiasta ja ajattele omaa\niloista perintöäsi, kauneutta.\"\n\n\"Minä tiedän, että Salamiin päivät ovat jo melkein tarunaikaisia ja\nettä te, rautaiset roomalaiset, pidätte meitä heikkoina.\n\n\"Se on kovaa, mutta sittenkin kestämme sen helpommin, koska juuri te\nsuojelette maailmaamme, taidetta ja jaloja tapoja barbaareita vastaan.\n\n\"Te -- roomalaiset tai oikeammin sinä, Cethegus.\n\n\"Siten minä tämän sodan käsitän ja siten se koskee helleenejäkin.\"\n\nPrefekti hymyili hyvillään.\n\n\"No siinä tapauksessa ottaa Rooma mielellään vastaan helleenin avun.\nSinä pääset heti samoin kuin Licinius sotatribuuniksi.\"\n\n\"Teoilla tahdon sinua tästä kiittää.\n\n\"Yksi seikka minun täytyy vielä tunnustaa, sillä tiedän, ettet pidä\nyllätyksistä.\n\n\"Olen usein huomannut, miten rakas Hadrianuksen hauta kuvapatsaineen on\nsinulle.\n\n\"Äsken laskin patsaat ja niitä oli kaksisataayhdeksänkymmentäkahdeksan.\n\n\"Olen täydentänyt kolmannen sadan tuomalla Latonan lapset Apollon ja\nArtemiin, joita sinä olet ihaillut. Ne ovat lahjani sinulle ja\nRoomalle.\"\n\n\"Rakas tuhlari\", sanoi Cethegus, \"mitä oletkaan tehnyt?\"\n\n\"Hyvän ja kauniin teon\", vastasi Kallistratos vaatimattomasti.\n\n\"Mutta ajattele toki -- paikkahan on linnoitus. Jos gootit sen\nvalloittavat --\"\n\n\"Letoidit ovat toisella, sisemmällä muurilla.\n\n\"Tarvinneeko pelätä, että barbaarit pääsevät Cetheguksen lempipaikalle?\n\n\"Missä ovat kauniit jumalat paremmassa turvassa kuin linnassasi?\n\n\"Varustuksesi on mielestäni niiden paras temppeli, koska se on\nturvallisin.\n\n\"Lahjani olkoon samalla onnellinen enne.\"\n\n\"Niin se onkin\", huudahti Cethegus vilkkaasti. \"Minä uskon itsekin,\nettä lahjasi on hyvässä turvassa.\n\n\"Mutta salli minun korvaukseksi --\"\n\n\"Sinä olet jo korvaukseksi antanut minulle luvan taistella puolestasi.\nTerve\", sanoi kreikkalainen ja poistui nauraen.\n\n\"Poika rakastaa minua suuresti\", sanoi Cethegus katsellen hänen\njälkeensä.\n\n\"Ja minusta -- kuten kaikista muistakin ihmishulluista -- se tuntuu\nmieluiselta.\n\n\"Eikä vain senvuoksi, että minä siten hallitsen häntä.\"\n\nSilloin kuului eteisen marmorilattialta askeleita ja tulijaksi\nilmoitettiin eräs sotatribuuni.\n\nHän oli nuori sotilas, jolla oli jalot, vaikka ennenaikaansa\nvanhentuneet kasvonpiirteet.\n\nAito roomalaisen rodun tuntomerkkeinä olivat melkein suorakulmaisesti\nsuorasta, ankarapiirteisestä otsasta lähtevät poskipäät. Syvällä\nolevista silmistä kuvastui roomalainen voima ja -- ainakin tällä\nhetkellä -- päättävä totisuus ja horjumaton tahto.\n\n\"Kas, Severinus, Boëthiuksen poika! Tervetuloa, nuori sankari ja\nviisaustieteilijä.\n\n\"Useaan kuukauteen en ole nähnyt sinua. Mistä tulet?\"\n\n\"Äitini haudalta\", vastasi Severinus tiukasti katsellen kysyjää.\n\nCethegus hypähti pystyyn.\n\n\"Mitä? Rusticiana! Nuoruudenystävättäreni! Boëthiukseni vaimo!\"\n\n\"Hän on kuollut\", sanoi poika lyhyesti.\n\nPrefekti aikoi tarttua hänen käteensä.\n\nSeverinus ei sitä sallinut.\n\n\"Poikani! Severinus parka! Kuoliko hän lähettämättä minulle\ntervehdystä?\"\n\n\"Kerron sinulle hänen viimeiset sanansa. Ne koskivat sinua.\"\n\n\"Mihin tautiin hän kuoli?\"\n\n\"Tuskaan ja katumukseen.\"\n\n\"Tuskaan\", huokasi Cethegus. \"Sen kyllä ymmärrän. Mutta mitä katumista\nhänellä oli?\n\n\"Ja minuako hänen viimeiset sanansa koskivat? Kuinka ne kuuluivat?\"\n\nSilloin Severinus meni aivan prefektin viereen ja katsoi häntä tiukasti\nsilmiin.\n\n\"Kirottu, kirottu olkoon Cethegus, joka myrkytti sydämeni ja lapseni.\"\n\nCethegus katseli häntä rauhallisesti.\n\n\"Kuoliko hän mielipuolena\", kysyi prefekti levollisesti.\n\n\"Ei, murhaaja. Hän oli mielipuoli luottaessaan sinuun.\n\n\"Kuolinhetkellään hän tunnusti Cassiodorukselle ja minulle, että hän\noli ojentanut nuorelle kuninkaalle sinun sekoittamasi myrkyn.\n\n\"Hän kertoi meille koko jutun.\n\n\"Corbulo-vanhus tyttärineen vahvistivat sen todeksi.\n\n\"'Vasta myöhemmin sain kuulla, että lapseni oli juonut kuolettavasta\npikarista', päätti hän kertomuksensa. 'Eikä kukaan pidättänyt Camillan\nkättä hänen aikoessaan juoda.'\n\n\"'Sillä minä olin vielä veneessä merellä ja Cethegus\nplataanikäytävässä.'\n\n\"Silloin Corbulo huusi kalveten: 'Tiesikö prefekti, että maljassa oli\nmyrkkyä?'\n\n\"'Tiesi', vastasi äitini.\n\n\"'Kun minä tapasin hänet puutarhassa, ilmoitin sen hänelle.'\n\n\"Corbulo vaikeni kauhusta, mutta Daphnidion kiljaisi:\n\n\"'Voi domina-parkaani! Hän siis murhasi hänet.'\n\n\"'Sillä hän seisoi aivan vieressäni ja katseli, kun domina joi.' --\n\n\"'Näkikö hän hänen juovan', kysyi äitini äänellä, joka iäti kaikuu\nkorvissani.\n\n\"'Hän näki hänen juovan', vakuutti Corbulo tyttärineen.\n\n\"'Pahat henget silloin hänen päänsä perikööt!'\n\n\"'Kosta, Jumala, helvetissä, kostakaa, poikani, maan päällä Camillan\npuolesta!'\n\n\"'Kirottu olkoon Cethegus!'\n\n\"Ja hän veti viimeisen henkäyksensä.\"\n\nPrefekti seisoi järkähtämättömänä.\n\nHän tarttui vain hitaasti tunikkansa rintapoimussa olevaan tikariin.\n\n\"Mutta mitä sinä teit?\" kysyi hän hetkisen kuluttua.\n\n\"Minä polvistuin ruumiin viereen, suutelin hänen kylmää kättään ja\nlupasin täyttää hänen viimeisen käskynsä.\n\n\"Varo itseäsi, Rooman prefekti, myrkynsekoittaja, sisareni murhaaja!\nLoppusi on lähellä.\"\n\n\"Boëthiuksen poika! Aiotko ruveta murhaajaksi lavertelevan orjan ja\nhänen tyttöletukkansa sanojen perustalla?\n\n\"Olisiko se mielestäsi sankarin ja oppineen arvon mukaista?\"\n\n\"En minä aio murhata.\n\n\"Jos olisin germaani, niin barbaarien tavan mukaan -- nyt se tuntuu\nminusta erinomaiselta -- haastaisin sinut, veriviholliseni,\nkaksintaisteluun.\n\n\"Mutta olen roomalainen ja haen kostoa oikeuden tietä.\n\n\"Varo itseäsi, prefekti. Italiassa on vielä tuomareita.\n\n\"Vasta tänään olen päässyt meren puolelta Roomaan ja huomenna syytän\nsinua tuomariesi, senaattorien edessä. Siellä tapaamme toisemme.\"\n\nCethegus sulki äkkiä häneltä tien.\n\nMutta Severinus huusi:\n\n\"Pois tieltä! Murhamiesten suhteen ollaan varovaisia.\n\n\"Kolme ystävääni on saattanut minua talosi luo.\n\n\"Jollen pian palaa, tulevat he liktorien kanssa noutamaan minua.\"\n\n\"Aioin vain varoittaa sinua ryhtymästä häpeälliseen tekoon\", vastasi\nCethegus levollisesti.\n\n\"Jos sinä aiot syyttää sukusi vanhinta ystävää murhasta, jota et saa\ntoteennäytetyksi, kuolevan kuumehoureiden perusteella, niin en tahdo\nsinua siitä estää.\n\n\"Mutta ennenkuin menet, saat erään tehtävän suorittaaksesi. Sinä olet\nsyyttäjäni, mutta samalla olet sotilas ja minun sotatribuunini.\n\n\"Sinun on toteltava päällikkösi käskyjä.\"\n\n\"Minä tottelen.\"\n\n\"Huomenna Belisarius lähtee kaupungista ja barbaarit tekevät rynnäkön.\n\n\"Minun on suojeltava kaupunkia.\n\n\"Minä aavistan, että Belisarius joutuu vaaraan -- häntä pitäisi\nsuojella.\n\n\"Minä määrään sinut huomenna päällikön seuralaiseksi ja on sinun\nsuojeltava hänen henkeään.\"\n\n\"Omallani.\"\n\n\"Hyvä on tribuuni. Minä luotan sanaasi.\"\n\n\"Luota vain sanaani. Näkemiin. Taistelun jälkeen senaatissa.\n\n\"Molemmat taistelut miellyttävät minua.\n\n\"Näkemiin -- -- -- senaatissa.\"\n\n\"Näkemättömiin\", sanoi Cethegus, kun askelten ääni lakkasi kuulumasta.\n\n\"Syphax\", huusi hän, \"tuo viiniä ja päivällinen.\n\n\"Meidän on vahvistettava itseämme -- huomisen varalta.\"\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU.\n\n\nVarhain seuraavana aamuna vallitsi sekä Roomassa että goottien leirissä\nvilkas liike.\n\nMatasunta ja Syphax olivat saaneet tietää yhtä ja toista, mutta ei\nkaikkea.\n\nHe olivat saaneet tiedon kolmen miehen salaliitosta Belisariusta\nvastaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan aiottiin tehdä\nvalerynnäkkö pyhän Paavalin porttia vastaan Belisariuksen saattamisen\nhelpottamiseksi.\n\nMutta he eivät olleet saaneet tietää, että kuningas oli peruuttanut\ntämän aikomuksensa ja salaisesti tehnyt toisen, päällikön poissaololle\nperustetun suunnitelman. Hän koettaisi vielä kerran, eikö goottien\nuskollisuus voittaisi Belisariuksen taitoa ja prefektin muureja.\n\nKuninkaan neuvottelussa kaikki tajusivat yrityksen tärkeyden. Jos se\nepäonnistuisi, kuten kaikki edellisetkin -- kuusikymmentäkahdeksan\ntaistelua, hyökkäystä ja rynnäkköä oli Prokopius laskenut tähän saakka\nolleen -- ei väsynyt, kovin harventunut sotajoukko enää voisi mitään\ntehdä.\n\nSenvuoksi kaikki olivat Tejan neuvosta valallaan sitoutuneet olemaan\nilmoittamatta kellekään yrityksestä.\n\nSenvuoksi Matasunta ei ollut saanut kuninkaalta mitään tietää. Ei\nmaurinkaan nenä voinut vainuta muuta kuin että sinä päivänä piti\ntapahtua ihmeellisiä asioita. Goottisoturitkaan eivät tienneet, mitä\noli tulossa.\n\nTotila, Hildebad ja Teja olivat jo keskiyön aikana hiljaa lähteneet\nratsumiehineen leiristä ja asettuneet väijyksiin Via valerian\neteläpuolelle Fulviusten haudan lähistölle, jonka ohi Belisariuksen\ntäytyi kulkea. He toivoivat saavansa pian työnsä suoritetuksi ja\npääsevänsä vielä taistelemaan Rooman edustalla.\n\nSillä välin, kun kuningas Hildebrandin, Guntariksen ja Markjan avulla\njärjesti joukot leirin sisäpuolella, lähti Belisarius aamun koittaessa\nulos tiburtisesta portista mukanaan osa henkivartijoitaan.\n\nProkopius ja Severinus ratsastivat hänen vieressään, edellinen\noikealla, jälkimmäinen vasemmalla puolella. Massageetti Aigan kantoi\nlippua, jonka aina piti olla magister militumin mukana.\n\nConstantinus, jolle oli uskottu kaupungin belisarisen osan päällikkyys,\nasetti joka paikkaan muureille kaksinkertaiset vahtijoukot ja käski\nvapaana olevienkin miesten leiriytyä aivan muurien lähelle. Hän lähetti\nsamanlaisen käskyn prefektille tämän komennettavina olevien\nbysanttilaisten varalta.\n\nSanantuoja tapasi hänet valleilla Paavalin ja Appiuksen porttien\nvälillä.\n\n\"Belisarius arvelee siis\", ivaili Cethegus kuullessaan tämän, \"että\nRoomani ei ole turvassa, ellei hän sitä suojele. Minä luulen, ettei\n_hän_ ole turvassa, ellei Roomani häntä suojele.\n\n\"Tule, Lucius Licinius\", kuiskasi hän. \"Meidän on ryhdyttävä\ntoimiin sellaisenkin tapauksen varalta, ettei Belisarius palaa\nsankariretkeltään. Silloin on toisen ryhdyttävä hänen joukkojaan\nkomentamaan.\"\n\n\"Minä tunnen tuon toisen.\"\n\n\"Kenties syntyy lyhyt taistelu hänen Roomaan jääneiden henkivartijainsa\nkanssa Diokletianuksen kylpylaitoksessa tai Tiburtiuksen portilla.\nHeidät täytyy tuhota omassa leirissään, ennenkuin he ehtivät nousta\nvastarintaan. Ota kolme tuhatta isaurilaistani ja sijoita ne huomiota\nherättämättä kylpylaitoksen ympärille. Ota haltuusi myöskin\nTiburtiuksen portti.\"\n\n\"Mistä nuo miehet otan?\"\n\n\"Hadrianuksen haudalta\", vastasi Cethegus hiukan mietittyään.\n\n\"Entäs gootit, päällikkö?\"\n\n\"Mitä vielä! Hauta on luja. Se puolustaa itse itseään.\n\n\"Ensin hyökkääjien on kuljettava etelästä päin virran yli ja sitten\nheidän on kiivettävä Paroksen marmorista tehtyjä, sileitä seiniä\npitkin.\n\n\"Ja sitäpaitsi\", sanoi hän hymyillen, \"katso tuonne ylöspäin. Siellä on\nkokonainen sotajoukko marmorijumalia ja sankareita. Suojelkoot he\ntemppeliänsä barbaareilta.\n\n\"Katso nyt -- sanoinhan sen jo -- rynnäkkö koskee vain pyhän Paavalin\nporttia\", virkkoi hän lopuksi viitaten goottien leiriin päin, josta\nsuuri joukko-osasto marssi mainittua paikkaa kohti.\n\nLicinius totteli ja vei heti kolmetuhatta isaurilaista -- melkein\npuolet varusväestä -- haudalta joen yli ja pitkin Viminalista\nDiokletianuksen kylpylaitokseen.\n\nBelisariuksen armenialaisten sijalle hän määräsi Tiburtiuksen portille\nkolmesataa isaurilaista ja legioonalaista.\n\nCethegus puolestaan meni salariselle portille, jossa Belisariuksen\nsijainen Constantinus parhaallaan oleili.\n\n\"Minun on saatava hänet pois tieltä, ennenkuin tieto saapuu\", ajatteli\nhän.\n\n\"Kun sinä olet karkoittanut barbaarit\", sanoi hän tälle, \"hyökkäät kai\nulos kaupungista. Nyt päällikön poissa ollessa on erinomainen tilaisuus\nlaakerien niittämiseen.\"\n\n\"Niin on\", myönsi Constantinus. \"He saavat nähdä, että voitamme heidät\nilman Belisariustakin.\"\n\n\"Mutta teidän täytyy tähdätä levollisemmin\", sanoi Cethegus ottaen\njousen eräältä persialaiselta jousimieheltä.\n\n\"Katsokaa tuota ratsastavaa goottia, joka on joukon johtajana. Hän\nkaatuu.\"\n\nCethegus ampui, ja gootti kaatui kuoliaana ratsultaan.\n\n\"Ja valleilla olevia jousia te käyttelette huonosti.\n\n\"Näettekö tuota tammea. Sen luona on rautapukuinen gootti, tuhantisen\npäällikkö.\n\n\"Katsokaa!\"\n\nHän tähtäsi vallijousella ja ampui. Gootti tarttui keihään lävistämänä\npuuhun.\n\nSilloin saraseenilainen ratsumies ajaa karautti paikalle.\n\n\"Arkontti\", sanoi hän Constantinukselle, \"Bessas pyytää apuväkeä\nvivariumin luo praenestiniselle portille. Gootit ryntäävät sinne.\"\n\nConstantinus katseli epäillen Cethegusta.\n\n\"Turhaa puhetta\", sanoi tämä. \"Hyökkäys tarkoittaa ainoastaan pyhän\nPaavalin porttia ja siellä on voimakas varusväki. Tiedän sen varmasti.\nSanokaa Bessakselle, että hän pelkää liian aikaisin.\n\n\"Sitäpaitsi on minulla vielä vivariumissa kuusi jalopeuraa, kymmenen\ntiikeriä ja kaksitoista karhua ensi sirkusjuhlaani varten.\n\n\"Lasketaan ne barbaarien kimppuun!\n\n\"Silloin roomalaiset saavat oikean sirkusnäytelmän.\"\n\nMutta samassa eräs henkivartija saapui Pinciuksen sillalta huutaen:\n\n\"Apua, herra, apua! Constantinus, omalle portillesi, Flaminiuksen\nportille! Lukemattomia barbaareita! Ursicinus pyytää apua.\"\n\n\"Sielläkin\", mietti Cethegus epäröivän näköisenä.\n\n\"Apua murretun muurin luo Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välillä\",\nhuusi toinen Ursicinuksen lähetti.\n\n\"Tätä linjaa teidän ei tarvitse suojella. Kuten tiedätte, on se pyhän\nPietarin erityisessä suojassa, se riittää\", rauhoitteli Constantinus.\n\nCethegus hymähti.\n\n\"Niin, ainakin tänään, sillä sinne ei rynnätäkään.\"\n\nSilloin Marcus Licinius ajoi hengästyneenä paikalle.\n\n\"Prefekti, pian Kapitoliumille, josta juuri tulen. Vihollisen kaikki\nseitsemän leiriä pursuavat jokaisesta portistaan barbaareita.\nNähtävästi aiotaan tehdä yleinen rynnäkkö kaikkia Rooman portteja\nvastaan.\"\n\n\"Tuskin\", vastasi Cethegus hymyillen.\n\n\"Lähden sinne joka tapauksessa. Mutta sinä, Marcus Licinius, vastaat\nminulle Tiburtiuksen portista.\n\n\"Sen täytyy olla minun hallussani, eikä Belisariuksen.\n\n\"Älä viivyttele! Vie sinne kaksisataa legioonalaistasi!\"\n\nHän hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti Kapitoliumia kohti Viminaliksen\njuuritse.\n\nTäällä hän tapasi Lucius Liciniuksen isaurilaisineen.\n\n\"Päällikkö\", sanoi tämä hänelle, \"siellä näyttää olevan tosi\nkysymyksessä. Mitä isaurilaisilla tehdään? Onko entinen käskysi\nvoimassa?\"\n\n\"Olenko peruuttanut sen\", kysyi Cethegus ankarasti. \"Lucius ja te muut\ntribuunit tulette mukaani. Isaurilaiset, menkää te päällikkönne\nAsgareen johdolla Diokletianuksen kylpylaitoksen ja Tiburtiuksen portin\nvälille.\"\n\nHän el luullut vaaran uhkaavan Roomaa.\n\nHänhän luuli tietävänsä, mikä goottien todellinen aikomus oli.\n\n\"Tämä yleinen valeryntäys\", hän ajatteli, \"on pantu toimeen vain\nsenvuoksi, etteivät bysanttilaiset muistaisi vaarassa olevaa\npäällikköään.\"\n\nHän nousi erääseen Kapitoliumin torniin, josta oli vapaa näköala koko\nRooman tasangolle.\n\nSe oli täynnä goottisotureita.\n\nNäky oli valtava.\n\nLeiriporteista virtasi koko goottien sotajoukko ympäröiden kaupungin\ntäydellisesti joka puolelta.\n\nHyökkäys oli nähtävästi aiottu tehtäväksi yht'aikaa kaikkia portteja\nvastaan yhtenäisen suunnitelman mukaan.\n\nEtumaisina suljetussa piirissä kulkivat jousimiehet ja lingonheittäjät\npienissä ryhmissä. Heidän oli ammuttava muureilla ja porteilla olevat\npuolustajat.\n\nSitten tulivat kaikenlaiset muurinmurtajat, jotka olivat peräisin\nroomalaisista asevarastoista tai valmistetut roomalaisten mallien\nmukaan, joskin usein kömpelösti. Näitä vetivät hevoset ja juhdat,\njoiden vieressä kulki kilvillä varustettuja miehiä suojelemassa niitä\npiiritettyjen ampumiselta.\n\nAivan näiden jäljessä kulkivat varsinaiseen hyökkäykseen määrätyt\nsotilaat tiheissä ryhmissä. Heillä oli aseina kirveet ja suuret puukot.\nHe kuljettivat mukanaan ryntäysportaita.\n\nHyvässä järjestyksessä ja levollisesti nämä kolme hyökkäyslinjaa\netenivät rinnatusten joka paikassa. Aurinko kimalteli kypäreissä.\nMäärättyjen väliaikojen päästä kajahtivat goottilaisten sotatorvien\npitkäveteiset toitotukset.\n\n\"He ovat meiltä oppineet yhtä ja toista\", huudahti Cethegus.\n\n\"Se mies, joka on järjestänyt nuo rivit, on etevä sotapäällikkö.\"\n\n\"Kuka se lienee\", kysyi Kallistratos, joka seisoi komeassa asepuvussa\nLucius Liciniuksen vieressä.\n\n\"Epäilemättä kuningas Vitiges itse\", vastasi Cethegus.\n\n\"Sitä ei olisi uskonut tuosta vaatimattoman näköisestä miehestä, jonka\nulkomuoto on niin jokapäiväinen.\"\n\n\"Barbaareissa on paljon selittämätöntä.\"\n\nHän ratsasti nyt Kapitoliumista joen yli sekä sitten pitkin vallitusta\nPankratiuksen portille, johon ensimmäinen hyökkäys näytti kohdistuvan,\nja nousi seurueineen kulmatorniin.\n\n\"Kuka on tuo pitkäpartainen vanhus, joka kulkee miestensä edellä\nkivikirves olalla?\n\n\"Hän näyttää jättiläiseltä, jonka Zeus unohti tuhota.\"\n\n\"Hän on Teoderikin vanha asemestari. Hän ryntää Pankratiuksen porttia\nvastaan\", sanoi prefekti.\n\n\"Ja kuka on tuo komeavarusteinen mies ruskean hevosen selässä? Hän,\njolla on sudenpää kypärässä ja joka ryntää portuensista porttia\nvastaan.\"\n\n\"Hän on völsungi, herttua Guntaris\", vastasi Lucius Licinius.\n\n\"Katsokaa, tuollakin kaupungin itäpuolella joen tuolla puolen, niin\npitkällä kuin silmä kantaa, rientävät barbaarien joukot kaikille\nkaupungin porteille\", sanoi Piso.\n\n\"Mutta missä on kuningas itse\", tiedusteli Kallistratos.\n\n\"Näetkö goottien päälipun tuolla keskellä kenttää? Siellä hän on\nPankratiuksen portin kohdalla\", selitti prefekti.\n\n\"Hän yksin on vankan joukkonsa kanssa liikkumattomana paikoillaan\nkolmen sadan askeleen päässä lähimmästä linjasta\", vastasi nuori\nlainoppinut Salvius Julianus.\n\n\"Eikö hän aio ottaa osaa taisteluun\", kysyi Massurius.\n\n\"Se olisi vastoin hänen tapojaan.\n\n\"Mutta meidän on laskeuduttava täältä tornista vallille, kun taistelu\nalkaa\", sanoi Cethegus.\n\n\"Hildebrand on päässyt haudan luo.\"\n\n\"Siellä ovat bysanttilaiset Gregorin johdolla.\n\n\"Gootit ampuvat hyvin. Pankratiuksen tornin harjat ovat jo tyhjät.\n\n\"Lähde liikkeelle, Massurius, lähetä abasgilaiset ampujani ja Rooman\nlegioonalaisista parhaat jousimiehet. Heidän on ammuttava\nmuurinmurtimien ja rynnäkkötornien vetojuhtia.\"\n\nHeti oli taistelu joka taholla kovassa käynnissä, ja harmikseen\nCethegus huomasi, että gootit etenivät kaikkialla.\n\nBysanttilaiset kaipasivat nähtävästi päällikköään. He ampuivat huonosti\nja pakenivat valleilta. Gootit sitävastoin ryntäsivät tänään erityisen\nvimmatusti.\n\nGootit olivat useimmissa paikoissa päässeet jo hautojen yli ja\nherttua Guntaris oli jo pystyttänyt portuensisen portin luona\nrynnäkköportaatkin muuria vasten. Vanha asemestari oli sillä välin\nsaanut muurin luo vankan murtajan, jonka hän oli suojannut katolla\nylhäältä päin tulevia ammuksia vastaan.\n\nEnsimmäiset iskut kumahtelivat jo Pankratiuksen porttia vasten kuuluen\nyli koko taistelun pauhinan.\n\nTuo tuttu ääni säikähdytti prefektiä, joka juuri saapui paikalle.\n\n\"Ne tekevät nähtävästi toden valehyökkäyksestä, kun se on niin hyvin\nonnistunut\", arveli hän itsekseen.\n\nTaas kajahti murtajan jysäys.\n\nBysanttilainen Gregor katsahti kysyvästi häneen.\n\n\"Tästä täytyy tulla loppu\", huudahti Cethegus vimmoissaan, sieppasi\nlähimmältä mieheltä jousen ja nuolikotelon ja riensi portin viereiselle\nmuurinharjalle.\n\n\"Tänne jousimiehet ja lingonheittäjät!\"\n\n\"Seuratkaa minua\", huusi hän. \"Hankkikaa raskaita kiviä tänne. Missä on\nlähin ballisti?\n\n\"Missä ovat skorpionit? Muurinmurtajan katto täytyy saada rikki.\"\n\nKatoksen alla oli goottilaisia jousimiehiä, jotka ampuma-aukoista\ntähystivät muurinharjaa.\n\n\"Turhaan me odotamme, Hadusunt\", kiivaili nuori Guntamund. \"Minä\ntähtään jo kolmannen kerran turhaan. Ei ainoakaan uskalla pistää\nnenäänsä muurin yli.\"\n\n\"Kärsivällisyyttä\", sanoi vanhus. \"Pidä vain jousesi vireessä.\n\n\"Kai siellä aina joukossa joku uteliaskin on.\n\n\"Pane minuakin varten jousi kuntoon. Kärsivällisyyttä.\"\n\n\"Sinun seitsemänkymmenvuotiaan on helppo saarnata minulle\nkaksikymmenvuotiaalle kärsivällisyyttä.\"\n\nSillä välin oli Cethegus ehtinyt vallinharjalle. Hän silmäsi\ntasangolle. Siellä hän näki kaukana Tiberin oikealla rannalla kuninkaan\nliikkumattomana pääjoukkonsa keskellä.\n\nSe kiusasi häntä.\n\n\"Mitä hänellä on mielessä?\n\n\"Olisiko hän oppinut jo, ettei päällikkö saa ottaa osaa taisteluun?\n\n\"Tule, Gajus\", sanoi hän nuorelle jousimiehelle, joka oli rohkeasti\nseurannut häntä, \"sinun nuoret silmäsi ovat tarkemmat kuin minun.\nSilmää harjan yli tuonne -- mitä kuningas siellä puuhaa?\"\n\nHän kumartui rintavarustuksen yli, ja Gajus seurasi hänen esimerkkiään\ntähystäen tarkasti osoitettuun suuntaan.\n\n\"Nyt, Guntamund\", huudahti Hadusunt alhaalla.\n\nKaksi jännettä helähti yhtaikaa, ja molemmat katselijat hypähtivät\ntaaksepäin.\n\nGajus syöksyi otsa läpiammuttuna alas vallilta ja toinen nuoli särkyi\nprefektin kypärän silmikkoon.\n\nCethegus pyyhkäisi kädellään otsaansa.\n\n\"Sinä elät vielä, päällikkö\", huusi Piso rientäen hänen luokseen.\n\n\"Elän, ystäväni. Se oli hyvin tähdätty. Mutta jumalat tarvitsevat vielä\nminua. Sain vain naarmun otsaani\", virkkoi Cethegus pannen kypärän\npaikoilleen.\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU.\n\n\nSilloin Syphax riensi muurinportaita ylös.\n\nHänen herransa oli ankarasti kieltänyt häntä ottamasta osaa\ntaisteluihin.\n\n\"Barbaarit eivät saa tappaa sinua eivätkä tuntea sinua -- sinä olet\nkorvaamaton Matasuntan orjana ja kuningas Vitigeksen vakoojana\", oli\nCethegus sanonut.\n\n\"Voi, voi\", huusi Syphax niin rajusti, että prefekti, joka tunsi\nviisaan maurin kylmäverisyyden, hämmästyi, \"millainen onnettomuus.\"\n\n\"Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Constantinus on vaarallisesti haavoittunut. Hän aikoi tehdä\nhyökkäyksen salarisesta portista, mutta joutuikin goottien käsiin.\n\n\"Heittokoneesta lennätetty kivi sattui hänen päähänsä.\n\n\"Vaivoin hänet saatiin pelastetuksi muurin sisäpuolelle. Siellä hän\nvaipui minun käsiini. Hän määräsi prefektin seuraajakseen.\n\n\"Tässä on päällikönsauva.\"\n\n\"Se on mahdotonta!\" huudahti Bessas, joka oli saapunut Syphaxin\njäljessä.\n\nHän oli tullut mieskohtaisesta pyytämään prefektiltä apujoukkoja ja\nsaapui juuri parhaaksi kuulemaan uutista.\n\n\"Taikka hän oli jo suunniltaan tehdessään sen.\"\n\n\"Ainakin, jos hän olisi sinut määrännyt\", vastasi Cethegus tarttuen\nlevollisesti päällikönsauvaan ja kiittäen viekasta orjaa nopealla\nsilmäniskulla.\n\nRaivoissaan Bessas hypähti muurilta ja riensi tiehensä.\n\n\"Seuraa häntä, Syphax, ja pidä häntä silmällä\", kuiskasi prefekti.\n\nPaikalle riensi isaurilainen palkkasoturi, joka sanoi:\n\n\"Apua portuensiselle portille, prefekti! Herttua Guntaris on jo\npystyttänyt lukemattomia rynnäkköportaita.\"\n\nSamassa saapui Cabas, ratsastavien maurilaisten jousimiesten päällikkö.\n\n\"Constantinus on kuollut\", kertoi hän.\n\n\"Rupea sinä hänen sijaisekseen.\"\n\n\"Minä edustan Belisariusta\", vastasi Cethegus ylpeästi. \"Neljäsataa\narmenialaista menee Appiuksen portilta portuensiselle portille.\"\n\n\"Apua, apua Appiuksen portille! Kaikki muureilla olleet puolustajat\novat ammutut\", ilmoitti eräs persialainen ratsumies. \"Etuvarustus on jo\npuoleksi menetetty. Kenties kestämme vielä vähän aikaa, vaikka vaikeaa\nse on. Varustuksen takaisin valloittamista ei tarvitse ajatellakaan.\"\n\nCethegus viittasi lainoppineelle Salvius Julianukselle, joka nykyjään\noli hänen sotatribuuninsa:\n\n\"Suori matkaan, lainoppinut! Beati possidentes! Ota sata legioonalaista\nja puolusta varustuksia siksi, kunnes lisää apua tulee.\"\n\nHän silmäsi taas muurinharjalta alas. Taistelu kohisi hänen jalkojensa\njuuressa, ja Hildebrandin muurinmurrin jyski.\n\nMutta eniten häntä huolestutti taka-alalla levollisesti pysyttelevän\nkuninkaan arvoituksellinen toimettomuus.\n\n\"Mitä hänellä on mielessä?\"\n\nSilloin kuului alhaalta kamala jysähdys ja barbaarien äänekäs\nriemunhuuto. Cethegus ei joutunut mitään kyselemään. Kolmella\naskeleella hän oli alhaalla.\n\n\"Portti on murrettu\", huusivat hänen miehensä kauhuissaan.\n\n\"Tiedän sen. Nyt olemme itse Rooman porttina.\"\n\nAsettaen kilven vankasti vasempaan käteensä hän meni aivan oikean\nportinpuoliskon viereen, jossa jo oli suurehko reikä. Murrin puhkoi jo\naukon viereisiä, katkenneita palkkeja.\n\n\"Vielä sysäys, ja portti on kumossa\", sanoi bysanttilainen Gregor.\n\n\"Olet oikeassa! Siksi he eivät enää saakaan sitä tehdä. Tänne Gregor\nja Lucius! Asettukaa järjestykseen, sotamiehet! Keihäät tanaan!\nTulisoihtuja ja polttoaineita mukaan! Hyökkäykseen! Kun minä annan\nmerkin, avatkaa portti ja heittäkää murrin ja suojakatos vallihautaan!\"\n\n\"Sinä olet rohkea, päällikkö\", huusi Lucius Licinius innostuneena ja\nriensi hänen viereensä.\n\n\"Niin, nyt on rohkeus viisautta, ystäväni!\"\n\nJoukko oli jo järjestyksessä ja prefekti aikoi antaa miekallaan\nhyökkäysmerkin, kun takaapäin alkoi kuulua meteliä, kovaäänisempää kuin\nhyökkäävien goottien huudot, tuskanhuutoja ja kavionkapsetta. Bessas\nriensi paikalle. Hän tarttui prefektin käsivarteen, mutta ei saanut\nsanaakaan suustaan.\n\n\"Mitä turmansanomia sinä tuot\", huudahti tämä irroittaen kätensä.\n\n\"Belisariuksen joukot\", änkytti kauhistunut traakialainen, \"ovat\nvoitettuina Tiburtiuksen portin edustalla -- he pyytävät päästä sisään\n-- raivoisat gootit ajavat heitä takaa -- Belisarius oli joutunut\nsaarroksiin -- hän on kuollut.\"\n\n\"Belisarius on vankina\", huusi eräs Tiburtiuksen portin puolustajista,\njoka hengästyneenä juoksi paikalle.\n\n\"Gootit, gootit ovat kimpussamme. He ovat jo Tiburtiuksen ja\nnomentanisen portin edustalla\", kuului kadulta.\n\n\"Belisariuksen lippu on valloitettu, Prokopius puolustaa hänen\nruumistaan.\"\n\n\"Käske avata Tiburtiuksen portti\", sanoi Bessas. \"Sinun isaurilaisesi\novat äkkiä ilmestyneet sinne. Kuka ne on lähettänyt?\"\n\n\"Minä\", sanoi Cethegus.\n\n\"Ne eivät avaa ilman sinun käskyäsi. Pelasta toki Belisarius. Ainakin\nhänen ruumiinsa!\"\n\nCethegus epäröi -- hän kohotti puoleksi miekkansa.\n\n\"Ruumiin\", mietti hän, \"pelastan mielelläni\".\n\nSilloin Syphax riensi hänen luokseen.\n\n\"Ei! Hän elää vielä\", hän kuiskasi herransa korvaan. \"Näin hänet muurin\nharjalta. Hän nousi vielä pystyyn, mutta kohta hän on vankina.\nGoottilaisia ratsumiehiä kihisee hänen ympärillään. Totila ja Teja ovat\nheti hänen kimpussaan.\"\n\n\"Käske avata Tiburtiuksen portti\", pyyteli Bessas.\n\nMutta prefektin silmät säkenöivät. Hänen kasvoistaan kuvastui ylpeä,\nrohkea päättäväisyys, joka häntä kaunisti.\n\nHän iski miekallaan ruhjottuun portin puolikkaaseen ja huusi:\n\n\"Hyökkäykseen!\n\n\"Ensin Rooma, sitten Belisarius!\n\n\"Rooma ja voitto!\"\n\nPortti lensi auki.\n\nHyökkäävät gootit eivät odottaneet bysanttilaisten taholta tällaista\nuhkarohkeutta, siksi varmoja he olivat voitostaan.\n\nHe olivat sikin sokin portin edustalla, joten suljettu hyökkäysjoukko\nhelposti syöksi heidät vallihautaan.\n\nHildebrand-vanhus ei aikonut luopua murtimestaan.\n\nHän murskasi kivikirveellään Gregorilta kypärän ja pään.\n\nMutta samassa Lucius Licinius työnsi hänet kilven piikillä\nvallihautaan.\n\nCethegus katkoi nopeasti miekallaan muurinmurtimen köydet, jolloin se\nryskyen putosi hautaan vanhuksen päälle.\n\n\"Nyt puiset koneet tuleen\", komensi Cethegus.\n\nPian olivat niiden palkit ilmitulessa.\n\nVoitokkaat roomalaiset palasivat nopeasti vallien suojaan.\n\nSiellä Syphax huusi herralleen:\n\n\"Väkivalta, kapina ja ilmisota ovat puhjenneet.\n\n\"Bysanttilaiset eivät tottele enää!\n\n\"Bessas yllyttää heitä avaamaan väkivalloin portin.\n\n\"Henkivartijat uhkaavat antaa hunnien teilata Marcus Liciniuksen,\nlegioonalaiset ja isaurilaiset.\"\n\n\"Sen he saavat kalliisti maksaa\", huusi Cethegus vimmoissaan.\n\n\"Lähde liikkeelle, Lucius Licinius! Ota puolet isaurilaisiani.\n\n\"Ei! Ota kaikki! Sinä tiedät, missä ne ovat. Hyökkää traakialaisten\nhenkivartijain kimppuun selkäpuolelta.\n\n\"Elleivät he luovu yrityksestään, niin hakkaa heidät armotta\nkuoliaiksi.\n\n\"Auta veljeäsi!\n\n\"Minä tulen heti.\"\n\nLucius Licinius epäröi.\n\n\"Entä Tiburtiuksen portti?\"\n\n\"Sitä ei avata.\"\n\n\"Entä Belisarius?\"\n\n\"Saa olla ulkopuolella.\"\n\n\"Totila ja Teja ovat jo paikalla.\"\n\n\"Sitä suurempi syy pitää portti kiinni.\n\n\"Ensin Rooma, sitten muut.\n\n\"Tottele, tribuuni!\"\n\nCethegus jäi valvomaan Pankratiuksen portin korjausta.\n\nSe kesti sangen kauan.\n\n\"Miten asiat ovat, Syphax? Elääkö hän todellakin?\"\n\n\"Elää.\"\n\n\"Gootit ovat poropeukalolta.\"\n\nLuciukselta saapui lähetti.\n\n\"Tribuunisi ilmoittaa, ettei Bessas taivu. Legioonalaistesi verta on jo\nvuotanut Tiburtiuksen portin luona.\n\n\"Asgares ja isaurilaiset epäröivät.\n\n\"He eivät usko sinun tarkoittavan totta.\"\n\n\"Minä näytän heille toden\", huusi Cethegus, heittäytyi hevosen selkään\nja ajoi kuin myrskytuuli tiehensä.\n\nHänellä oli pitkä matka kuljettavanaan. Tiberin yli Janiculumin\nkohdalta, Kapitoliumin ohi, Forum romanumin yli, Via sacraa myöten ja\nTituksen kaaren alitse, Tituksen kylpylaitoksen vasemmalta puolelta,\nEsquilinuksen yli ja lopuksi esquilinisestä portista ulos Tiburtiuksen\nulommaiselle portille -- siis laajan kaupungin läntisimmästä osasta\nitäisimpään.\n\nTäällä olivat Bessaksen ja Belisariuksen henkivartijat kaksinkertaisena\nrivinä.\n\nEräs joukko valmistautui juuri hyökkäykseen Marcus Liciniuksen johdossa\nolevien legioonalaisten ja isaurilaisten kimppuun. Sen tarkoituksena\noli avata portti väkisin. Toinen joukko oli keihäät tanassa vastapäätä\ntoista isaurilaisjoukkoa, jota Lucius turhaan komensi hyökkäykseen.\n\n\"Palkkasoturit\", huusi Cethegus ajaen pitkin riviä, \"kenelle olette\nvannoneet uskollisuutta, minulle vaiko Belisariukselle?\"\n\n\"Sinulle, herra\", vastasi Asgares, eräs päälliköistä, \"mutta me\narvelimme -- --\"\n\nPrefektin miekka välähti, ja mies kaatui kuolleena maahan.\n\n\"Teidän on vain toteltava, te valapattoiset roistot, eikä ajateltava!\"\n\nPalkkasoturit katselivat häntä kauhistuneina.\n\nMutta Cethegus komensi rauhallisesti:\n\n\"Keihäät tanaan! Hyökätkää! Seuratkaa minua!\"\n\nIsaurilaiset tottelivat häntä ja nyt oli Rooman sisäpuolella\nsyntymäisillään taistelu.\n\nMutta silloin kajahti lännestä, Aureliuksen portin tienoilta kamala,\nkaiken yli kuuluva huuto:\n\n\"Voi, voi, kaikki on hukassa!\n\n\"Gootit ovat kimpussamme!\n\n\"Kaupunki on valloitettu!\"\n\nCethegus kalpeni ja katsoi taakseen.\n\nKallistratos saapui paikalle kasvot ja kaula verisinä.\n\n\"Cethegus\", huusi hän, \"kaikki on hukassa!\n\n\"Barbaarit ovat Roomassa!\n\n\"He ovat nousseet muurin yli.\"\n\n\"Missä\", kysyi prefekti soinnuttomalla äänellä.\n\n\"Hadrianuksen haudalla!\"\n\n\"Oi, päällikkö\", huudahti Lucius Licinius. \"Varoitinhan sinua!\"\n\n\"Siellä on Vitiges\", sanoi Cethegus sulkien silmänsä.\n\n\"Mistä sen tiedät\", kysyi Kallistratos ihmeissään.\n\n\"Tiedän vain.\"\n\nTämä oli kamala hetki prefektille.\n\nHänen täytyi myöntää, että hän toteuttaessaan suunnitelmaansa\nBelisariuksen tuhoamiseksi oli hetkiseksi unohtanut Rooman.\n\nHän puri huultaan.\n\n\"Cethegus on vienyt varusväen Hadrianuksen haudalta!\n\n\"Cethegus on saattanut Rooman turmioon\", sanoi Bessas.\n\n\"Ja Cethegus sen pelastaakin\", sanoi tämä kohottautuen satulassaan.\n\n\"Seuratkaa minua kaikki isaurilaiset ja legioonalaiset.\"\n\n\"Entä Belisarius\", kysyi Syphax hiljaa.\n\n\"Laske hänet sisään.\n\n\"Ensin Rooma, sitten muut!\n\n\"Seuratkaa minua!\"\n\nLennossa hän palasi samaa tietä, jota oli tullutkin.\n\nVain muutamat ratsumiehet pysyivät hänen mukanaan. Juoksujalkaa\nisaurilaiset ja legioonalaiset seurasivat häntä.\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU.\n\n\nTiburtiuksen portilla oli tällä hetkellä aivan hiljaista.\n\nSanansaattaja oli kutsunut goottilaiset ratsumiehet pois hyödyttömästä\ntaistelusta.\n\nHeidän oli lähetettävä kaikki mahdollisesti käytettävissä olevat miehet\nniin pian kuin suinkin kaupungin ympäri ja joen yli Aureliuksen\nportille, josta oli tunkeuduttu kaupunkiin ja jossa kaikki voimat\ntarvittaisiin.\n\nRatsumiehet ajoivat kaupungin oikealta puolelta mainitulle portille,\njota kohti kaikki nyt riensivät, mutta oma jalkaväki, joka ryntäsi\nvälillä olevia portteja -- Porta clausaa, nomentanaa, salariaa,\npincianaa ja flaminiaa -- vastaan, sulki heiltä tien niin pitkäksi\naikaa, että he joutuivat perille liian myöhään ehtiäkseen mukaan\nratkaisevaan otteluun Hadrianuksen haudalla.\n\nTämä prefektin lempipaikka oli vastapäätä Vatikanin kukkulaa,\nkivenheiton päässä Aureliuksen portilta, johon sitä yhdistivät\nkivimuurit ja uudet vallit suojasivat sitä joka puolelta -- paitsi\netelässä, jossa joen piti olla suojana. \"Moles Hadriani\" muodosti\nlujasti rakennetun pyöreän tornin. Jonkinlainen piha oli varsinaisen\nrakennuksen ympärillä. Uloimman suojamuurin alapuolella etelässä\nvirtasi Tiber.\n\nTämän ulkomuurin harjoilla, pihalla ja sisämuurin harjoilla oleilivat\ntavallisesti isaurilaiset, jotka prefekti oli onnettomuudekseen\nkuljettanut sieltä toteuttaakseen suunnitelmansa Belisariuksen\ntuhoamiseksi.\n\nMutta sisämuurin harjalla oli suuri joukko marmori- ja kuparipatsaita,\njoiden lukumäärän Kallistratos oli lahjallaan täydentänyt kolmeksi\nsadaksi.\n\nGoottien kuningas oli tänään asettunut odottamaan sen puoliympyrän\nkeskikohdalle, jonka barbaarit olivat muodostaneet kaupungin\nlänsipuolellekin Tiberin oikealle rannalle, Neron kentälle\nPankratiuksen (vanhan Aureliuksen) ja (uuden) Aureliuksen porttien\nvälille, missä tavallisesti Mediolanumin kreivi Markja oleili.\n\nHän perusti suunnitelmansa siihen, että kaikkia portteja vastaan\nsuunnatun yleisen rynnäkön täytyi hajoittaa piiritettyjen voimat ja\nettä heidän täytyisi siirtäessään puolustajia eniten uhatuille\npaikoille jättää jokin paikka paljaaksi, jolloin hän hyökkäisi sinne.\n\nSenvuoksi hän pysytteli liikkumattomana ryntäävien joukkojen takana.\n\nHän oli antanut kaikille päälliköille käskyn, että hänet piti kutsua\nheti, kun jokin paikka puolustuslinjassa paljastuisi.\n\nHän sai odottaa hyvin kauan.\n\nHänen täytyi tyynesti kuunnella miestensä levottomuuden ilmauksia, kun\nnämä saivat seisoa toimettomina sillä aikaa, kun heidän toverinsa joka\npaikassa ryntäsivät kaupunkia vastaan. Kauan täytyi heidän odottaa\nkutsua taisteluun.\n\nVihdoin kuninkaan tarkka silmä huomasi, että Hadrianuksen haudan\nulkomuureilta katosivat isaurilaisten tutut sotamerkit ja tiheät\nkeihäsrivit.\n\nHän piti sitä tarkasti silmällä. Niitä ei vaihdettu. Aukkoa ei\ntäytetty.\n\nSilloin hän hypähti satulastaan, iski ratsuaan kämmenellään kaulalle ja\nsanoi:\n\n\"Mene kotiin, Boreas!\"\n\nViisas eläin lähti heti laukkaamaan leiriin päin.\n\n\"Nyt eteenpäin, gootit! Eteenpäin, kreivi Markja\", huusi kuningas.\n\"Tuonne joen yli! Jättäkää tänne muurinmurtajat. Ottakaa mukaanne vain\nkilvet ja rynnäkköportaat sekä kirveet! Eteenpäin!\"\n\nJuosten hän saapui korkealle joen rannalle ja syöksyi törmää alas.\n\n\"Täällä ei ole siltaa, kuningas, eikä edes kaalamoa\", sanoi eräs hänen\njäljessään tulevista gooteista.\n\n\"Ei ole, Iffamer ystäväni; meidän täytyy uida.\"\n\nKuningas syöksyi keltaiseen, likaiseen jokeen, niin että vesi löi\nkohisten hänen kypäräntöyhtönsä yli.\n\nMuutamassa minuutissa hän pääsi toiselle rannalle muutamain miesten\nkanssa.\n\nPian he saapuivat aivan haudan korkean ulkomuurin ääreen. Miehet\nkatselivat huolissaan ylöspäin.\n\n\"Portaat tänne\", huusi Vitiges. \"Ettekö näe, ettei siellä ole ollenkaan\npuolustajia. Vai pelkäättekö kiviä?\"\n\nPian pantiin portaat pystyyn, pian oltiin ulkomuurilla ja heitettiin\nsiellä olevat harvalukuiset vartijat jokeen. Portaat vedettiin ylös ja\nlaskettiin muurin sisäpuolelle pihalle.\n\nKuningas oli ensimmäisenä pihamaalla.\n\nMutta täällä goottien eteneminen hiukan pysähtyi.\n\nSillä sisämuurien harjalla olivat Qvintus Piso ja Kallistratos, jotka\nolivat rientäneet tänne Pankratiuksen portilta ja tuoneet mukanaan sata\nlegioonalaista ja muutamia isaurilaisia. Nämä suuntasivat nyt rankan\nkeihäs- ja nuolisateen pihamaalle yksitellen laskeutuvia gootteja\nkohden. Ballistit ja katapultit olivat myöskin hävitystyössä\nosallisina.\n\n\"Lähettäkää pyytämään Cethegukselta apua\", huusi Piso.\n\nKallistratos riensi täyttämään käskyä.\n\nKuninkaan oikealta ja vasemmalta puolelta kaatui gootteja.\n\n\"Mitä on tehtävä?\", kysyi kreivi Markja, joka seisoi hänen vieressään.\n\n\"Odotettava siksi, kunnes he ovat ampuneet koko varastonsa\", sanoi tämä\nlevollisesti.\n\n\"Se ei kestä enää kauan.\n\n\"He ampuvat ja heittävät peloissaan liian tiheään.\n\n\"Katsokaa vain. Nyt jo lentelee enemmän kiviä kuin nuolia.\n\n\"Ja keihäät ovat jo aivan lopussa.\"\n\n\"Mutta ballistit ja katapultit --\"\n\n\"Niistä ei meillä ole enää paljon vastusta. Järjestäytykää rynnäkköön.\nLaukaukset harvenevat jo.\n\n\"Nyt portaat ja kirveet esille. -- Seuratkaa minua.\"\n\nNopeasti gootit juoksivat pihan poikki.\n\nVain muutamia kaatui.\n\nHe olivat jo toisen, sisemmän muurin ääressä. Satakunta porrasta\npystytettiin.\n\nKaikki Pison ballistit ja katapultit olivat tällä hetkellä hyödyttömät,\nsillä ne olivat laaditut pitkältä matkalta ampumista varten eikä niitä\nsaatu pystysuoraan ampumaan kuin suuren vaivan ja ajanhukan jälkeen.\n\nPiso huomasi sen ja kalpeni.\n\n\"Heittokeihäitä tänne! Keihäitä, keihäitä, muuten olemme hukassa.\"\n\n\"Kaikki ovat lopussa\", kähisi paksu Balbus toivottomana.\n\n\"Silloin on kaikki hukassa\", huokasi Piso antaen käsiensä vaipua.\n\n\"Tule, Massurius, paetkaamme\", kehoitteli Balbus.\n\n\"Ei, kuolkaamme täällä\", huusi Piso.\n\nEnsimmäinen goottikypärä tuli jo esille muurin harjan takaa.\n\nSilloin kuului kaupungin puoleisilta muurinportailta huuto:\n\n\"Cethegus! Prefekti Cethegus!\"\n\nHän olikin siellä. Nopeasti hän juoksi muurinharjalle ja iski gootilta,\njoka oli jo pannut kätensä rintavarustukselle heilauttaakseen itsensä\nsen yli, käsivarren poikki. -- Mies putosi kiljaisten alas.\n\n\"Oi, Cethegus\", huusi Piso, \"sinä tulit oikeaan aikaan.\"\n\n\"Toivottavasti\", sanoi tämä ja sysäsi edessään olevat portaat kumoon.\n\nVitiges, joka oli ollut näillä portailla, hyppäsi notkeasti syrjään.\n\n\"Nyt kaikki ampumavarat tänne, peitset ja keihäät, muuten ei ole\nmistään apua\", huusi Cethegus.\n\n\"Täällä ei ole enää ainoatakaan heittoasetta\", sanoi Balbus.\n\n\"Me luulimme, että sinä toisit tänne isaurilaiset.\"\n\n\"Ne ovat vielä kaukana, paljon jäljessä minustakin\", huusi\nKallistratos, joka saapui ensimmäisenä Cetheguksen jälkeen.\n\nTaas portaat kohosivat ylös ja taas kypärät näkyivät.\n\nVaara kasvoi joka silmänräpäys.\n\nCethegus katseli hurjasti ympärilleen.\n\n\"Heittoaseita\", huusi hän polkien jalkaansa, \"heittoaseita täytyy\nsaada.\"\n\nSilloin hänen katseensa sattui jättiläismäiseen marmoripatsaaseen, Zeus\nPelastajan kuvaan, joka oli muurin harjalla hänen vasemmalla\npuolellaan.\n\nNuolennopeasti ajatus välähti hänen päähänsä. Hän juoksi patsaan luo ja\niski kirveellä poikki sen oikean käden, jossa oli ukkosenvaaja.\n\n\"Zeus, lainaa minulle salamaasi\", huusi hän. -- \"Miksi sitä siinä\njouten pidät!\n\n\"Hoi, miehet! Lyökää patsaat palasiksi ja heittäkää ne vihollisten\npäälle.\"\n\nHeti, kun hän oli tämän sanonut, olivat miehet työssä.\n\nKirveillä ja piiluilla huolestuneet puolustajat alkoivat iskeä jumalia\nja sankareita ja muutamassa silmänräpäyksessä olivat nuo ihanat\nkuvapatsaat murskana.\n\nSe oli kamala näky. Tuolla murtui suurenmoinen Hadrianuksen\nratsastajapatsas; hevonen ja mies iskettiin erilleen. Tuolla kaatui\npitkälleen hymyilevä Aphrodite. Tuolla eristyi Antinouksen kaunis pää\nruumiista ja lensi kahden käden heittämänä goottilaista nahkakilpeä\nvastaan.\n\nKauas lentelivät marmorin, vasken, pronssin ja kullan sirpaleet\npeittäen muurinharjat.\n\nJyristen ja murskaten suunnattomat kivi- ja metallijoukkiot lensivät\nmuurinharjalta alas ja ruhjoivat hyökkäävien goottien kypärät ja\nkilvet, panssarit ja jäsenet, mursivatpa rynnäkköportaatkin.\n\nKauhistuen Cethegus katseli käskynsä aiheuttamaa hävitystä.\n\nMutta se oli heidät pelastanutkin.\n\nKaksitoista, neljätoista, kaksikymmentä porrasta oli tyhjänä miehistä,\njotka äsken olivat tiheässä kuin muurahaiset kiivenneet niitä pitkin.\nHämmästyneinä tästä marmori- ja metallisateesta gootit väistyivät\nhetkeksi.\n\nMutta pian Markjan torvi kutsui heidät uuteen hyökkäykseen ja taas\nlensivät sentnerin painoiset möhkäleet alas.\n\n\"Onneton, mitä olet tehnyt\", valitteli Kallistratos tuijottaen\nsirpaleisiin.\n\n\"Sen, mikä oli välttämätöntä\", vastasi Cethegus syösten loputkin Zeus\nPelastajaa vallin yli.\n\n\"Näitkö sen vaikutusta? -- Kaksi barbaaria musertui yhdellä iskulla.\"\n\nHän silmäsi tyytyväisenä alas.\n\nSilloin hän kuuli korinttolaisen huutavan:\n\n\"Ei, ei. Ei tätä. Ei Apolloa.\"\n\nCethegus kääntyi ja näki jättiläismäisen isaurilaisen tähtäävän\nkirveellään Latonan lapsia.\n\n\"Narri, aiotko laskea gootit tänne\", kysyi raaka mies ja aikoi taas\niskeä.\n\n\"Ei Apolloani\", sanoi helleeni ja kiersi jumalan suojaksi kätensä sen\nympärille.\n\nKreivi Markja, joka oli lähimpäin portaiden päässä, näki tämän. Hän\nluuli, että Kallistratos aikoi vierittää patsaan hänen päälleen, minkä\nvuoksi hän päätti sen estää. Hänen heittokeihäänsä suhahti ilmassa ja\nsattui kreikkalaista rintaan.\n\n\"Ah -- Cethegus\", huokasi hän kuollessaan.\n\nCethegus näki hänen kuolemansa ja rypisti kulmiaan.\n\n\"Pelastakaa ruumis ja säästäkää hänen jumalansa\", sanoi hän lyhyesti,\npaiskaten alas portaat, joilla Markja seisoi. Enempää hän ei kyennyt\nsanomaan eikä tekemään, sillä hänen täytyi rientää torjumaan uutta,\nuhkaavinta vaaraa.\n\nVitiges, joka puoleksi putosi, puoleksi hyppäsi kaatuvilta portailta,\nseisoi aivan muurin vieressä kivi- ja metallisateessa miettien uusia\nkeinoja.\n\nSillä kun ensimmäinen ryntäysyritys portaita myöten oli epäonnistunut\nnäiden odottamattomien heittoaseiden -- jumalien ja sankarien --\navulla, ei hän enää juuri toivonut pääsevänsä sitä tietä vallille.\n\nHänen miettiessään ja tuumiessaan putosi raskas Mars gradivuksen\nmarmorijalusta maahan aivan hänen viereensä, ponnahti hiukan ylös ja\nsattui silloin erääseen muurilaattaan.\n\nMikä ihme! Laatta, joka näytti olevan mitä kovinta kiveä, murtui\npieniksi muurisavipalasiksi ja sen alta tuli näkyviin kapea puuovi,\njota muurarit ja työmiehet käyttivät kulkutienään korjaillessaan suurta\nrakennusta ja joka oli tällä sekoituksella laitettu näkymättömäksi.\n\nKun Vitiges näki oven, huusi hän iloisena:\n\n\"Tänne, tänne, gootit! Kirveitä tänne!\"\n\nHän iski omalla sotakirveellään ohuita lautoja, jotka tuntuivat olevan\njotenkin heikkoja.\n\nOnnettomuutta ennustavana tuo uusi, omituinen ääni tunkeutui prefektin\nkorviin. Hän keskeytti verityönsä ja rupesi kuuntelemaan.\n\n\"Se on raudan ääni puuta vasten, kautta Caesarin.\"\n\nHän juoksi pitkin kapeita muuriportaita alas, jotka veivät toisen\nmuurin sisäpuolitse öljylampuilla heikosti valaistuun haudan sisustaan.\n\nSilloin kuului entistä kovempi isku, kumea jysähdys ja pientä rätinää\n-- sitten goottien iloinen voitonhuuto.\n\nKun Cethegus pääsi portaiden alimmalle astuimelle, kaatui portti\npihalle päin ja kuningas Vitiges tuli kynnykselle.\n\n\"Rooma on minun\", huusi hän riemuiten, heitti kirveen pois ja otti\nmiekan tupesta.\n\n\"Sinä valehtelet, Vitiges -- ensi kerran elämässäsi\", huusi prefekti\nvimmoissaan ja juoksi esille sysäten terävällä kilven piikillä goottia\nrintaan niin voimakkaasti, että tämä peräytyi hämmästyneenä askeleen.\n\nTätä askelta prefekti käytti hyväkseen ja asettui kynnykselle täyttäen\nsiten koko oviaukon.\n\n\"Missä viipyvät isaurilaiset\", huusi hän.\n\nKesti vain hetken, ennenkuin Vitiges tunsi hänet.\n\n\"Me siis kuitenkin taistelemme kahden Roomasta.\"\n\nNyt oli hänen vuoronsa hyökätä.\n\nCethegus, joka koetti sulkea koko oven, peitti kilvellään vasemman\npuolensa, jota vastoin hän ei saanut lyhyellä roomalaismiekallaan\ntäysin suojatuksi oikeaa puoltaan.\n\nVäkevän gootin pitkän miekan pistos, jota Cethegus ei saanut tarpeeksi\nhyvin väistetyksi, tunkeutui lävistäen rengaspanssarin syvälle hänen\nrintaansa.\n\nCethegus horjui vasemmalle. Hän oli jo kaatua, mutta ei kaatunut vielä.\n\n\"Rooma, Rooma\", korisi hän ja koetti viimeisin voimin pysyä pystyssä.\n\nVitiges oli peräytynyt askeleen tuhotakseen seuraavalla hyökkäyksellä\nkokonaan vaarallisen vihollisensa.\n\nMutta samassa tunsi hänet Piso, joka oli muurinharjalla, ja heitti\nkomean, nukkuvaa faunia esittävän kuvapatsaan, joka oli valmiiksi\nkatkaistuna vallilla, kuningasta kohti. Se sattui olkapäähän ja Vitiges\nsortui maahan.\n\nKreivi Markja, Iffamer ja Aligern kantoivat hänet taistelusta.\n\nCethegus näki hänen kaatumisensa.\n\nSitten hän kaatui itsestään portin kynnykselle. Ystävän kädet ottivat\nhänet vastaan, mutta hän ei tuntenut enää tätä. Hän oli menettänyt\ntajuntansa.\n\nMutta heti herätti hänet taas hyvin tuttu ääni, joka ihastutti hänen\nsieluaan. Se oli hänen legioonalaistensa tuuba, hänen isaurilaistensa\nsotahuuto. Nämä saapuivat nyt vihdoinkin ryntäysmarssissa ja\nhyökkäsivät Liciniusten johdolla tihein joukoin kuninkaan kaatumisen\njohdosta typertyneiden goottien kimppuun.\n\nHe tunkivat voitokkaasti gootit näiden ulkomuuriin kaivaman aukon\nkautta ulos. Goottien mieshukka peräytymisen aikana oli hyvin suuri.\n\nPrefekti näki viimeisten barbaarien paon. Silloin hänen silmänsä\nsulkeutuivat uudestaan.\n\n\"Cethegus\", huusi ystävä, joka piti häntä sylissään, \"Belisarius on\nkuoleman kielissä ja sinä olet mennyttä miestä.\"\n\nCethegus tunsi nyt Prokopiuksen äänen.\n\n\"En tiedä\", sanoi hän viimeisillä voimillaan, \"mutta Rooma -- Rooma on\npelastettu\".\n\nSitten hän meni taas tainnoksiin.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU.\n\n\nKoko päivän kestäneen yleisen rynnäkön, joka alkoi aamun sarastaessa\nja päättyi auringon laskiessa, ja sen torjumisen aiheuttamat\nvoimanponnistukset olivat pitkiksi ajoiksi väsyttäneet sekä gootit että\nroomalaiset. Kolme päällikköä, Belisarius, Cethegus ja Vitiges\nmakasivat haavojensa vuoksi useita viikkoja.\n\nMutta vielä välttämättömämmäksi teki aselevon se alakuloisuus ja\nväsymys, joka valtasi koko goottien sotajoukon, kun mitä suurimmilla\nponnistuksilla tavoiteltu voitto luisui käsistä juuri sillä hetkellä,\njolloin se näytti olevan saavutettu.\n\nHe olivat koko päivän koettaneet parastansa. Heidän sankarinsa\nolivat kilpailleet urhoollisuudessa ja sittenkin olivat molemmat\nsuunnitelmat -- Belisariusta ja kaupunkia vastaan -- rauenneet juuri\ntoteutumishetkellään.\n\nJa kuningas Vitiges, vaikka hän ei ollutkaan yhtä epätoivoinen kuin\nhänen sotajoukkonsa, huomasi selvästi, että hänen täytyi tuon verisen\npäivän jälkeen muuttaa koko piirityssuunnitelmansa.\n\nGoottien mieshukka oli ääretön. Prokopius laskee sen kolmeksikymmeneksi\ntuhanneksi mieheksi ja haavoitettujen määrän vielä suuremmaksi. He\nolivat joka puolella kaupunkia ahdistaneet piiritettyjä kuolemaa\npelkäämättä. Pankratiuksen portilla ja Hadrianuksen haudalla oli heitä\nkaatunut tuhansittain.\n\nKun kuudessakymmenessäkahdeksassa edellisessäkin taistelussa hyökkääjiä\noli kaatunut paljon enemmän kuin muurien ja tornien suojaamia\npuolustajia, oli se suuri sotajoukko, jonka Vitiges muutamia kuukausia\ntakaperin oli tuonut ikuisen kaupungin edustalle, sulanut hirvittävästi\nkokoon. Sen lisäksi olivat taudit ja nälkä alkaneet riehua heidän\nleireissään.\n\nOttaen huomioon joukkojen vähentymisen ja niissä vallitsevan\ntoivottoman mielialan Vitigeksen täytyi jättää mielestään kaupungin\nvalloittaminen väkirynnäköllä ja hänen viimeinen toivonsa oli -- hän ei\nsalannut itseltään, että se oli heikko -- että nälkä ja puute\npakottaisivat vihollisen antautumaan.\n\nRooman ympäristö oli imetty aivan kuiviin. Sen vuoksi näytti kaikki\nriippuvan siitä, kumpi puolue jaksaisi kauemmin kestää puutetta tai\nsaisi pikemmin ruokavaroja kauempaa.\n\nGootit kaipasivat kovasti Dalmatian rannikoilla olevaa laivastoaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPrefekti toipui ensin haavoistaan.\n\nKun hänet oli kannettu taintuneena portilta, jota hän oli ruumiillaan\nsuojellut, makasi hän puolitoista vuorokautta puoleksi unessa puoleksi\ntajuttomana.\n\nKun hän toisen päivän iltana avasi silmänsä, näki hän ensimmäiseksi\nuskollisen maurin, joka istui kyyrysissään maassa vuoteen jalkopäässä\nja katseli herkeämättä herraansa. Käärme oli kiertynyt hänen\nkäsivartensa ympärille.\n\n\"Puuovi\", virkkoi prefekti hiljaa ensi sanoikseen, \"puuovi on\npoistettava heti -- sijaan on pantava marmorimöhkäleet --\"\n\n\"Kiitos, kiitos sinulle, käärmejumala\", huudahti orja riemuissaan.\n\"Isäntäni on pelastunut. Ja sinä itsekin. Ja minä, minä olen sinut\npelastanut, herrani.\"\n\nHän polvistui kädet ristissä ja suuteli herransa vuodetta. Hän ei\nuskaltanut koskea hänen jalkoihinsakaan.\n\n\"Oletko sinä pelastanut minut? -- Miten?\"\n\n\"Kun olin laskenut sinut kuolonkalpeana tälle vuoteelle, toin\nkäärmejumalan tänne, näytin sinua hänelle ja sanoin:\n\n\"'Sinä näet, voimakas jumala, että herrani silmät ovat ummessa.'\n\n\"'Auta sinä ne taas avautumaan.'\n\n\"'Sinä et saa muruakaan leipää etkä pisaraakaan maitoa, ennenkuin olet\nauttanut.'\n\n\"'Ja jollei hän avaa silmiään --. Samana päivänä, jolloin hänet\npoltetaan, palaa myöskin Syphax ja sinä, suuri käärmejumala, palat\nmyös.'\n\n\"'Sinä voit auttaa. Siis auta häntä taikka pala.'\n\n\"Niin minä puhuin ja hän on auttanut.\"\n\n\"Kaupunki on turvassa -- minä tunnen sen, muuten en olisi voinut\nnukkua. Elääkö Belisarius? Missä on Prokopius?\"\n\n\"Kirjastossa tribuuniesi kanssa. He odottavat lääkärin lausuntoa ja\nsitä, heräätkö tänään vai --\"\n\n\"Kuolenko? Tällä kertaa on jumalasi auttanut. Päästä tribuunit sisään.\"\n\nHeti sen jälkeen Liciniukset, Piso, Salvius Julianus ja muutamat muut\nsaapuivat hänen vuoteensa ääreen. He aikoivat liikutettuina polvistua\nhänen viereensä, mutta hän esti sen viittauksella.\n\n\"Rooma kiittää teitä minun kauttani. Te olette taistelleet kuin -- kuin\nroomalaiset. Parempaa kiitosta en osaa keksiä.\"\n\nHän katseli mietteissään joukkoa, ikäänkuin etsien jotakin.\n\n\"Yksi puuttuu -- korintolainen!\n\n\"Ruumis on tietenkin pelastettu, sillä minä uskoin sen ja molemmat\nLatoidit Pison huostaan. Pystyttäkää sille paikalle, jossa hän kaatui,\nmuistopatsas mustasta korintolaisesta marmorista. Sijoittakaa Apollon\npatsas tuhkauurnan päälle ja kirjoittakaa siihen:\n\n\"'Korintolainen Kallistratos on tässä kaatunut Rooman puolesta. Hän\npelasti jumalan eikä jumala häntä.'\n\n\"Menkää nyt. Heti näemme taas toisemme -- valleilla.\n\n\"Syphax, saata nyt Prokopius luokseni ja tuo pikarillinen\nfalernoviiniä.\"\n\n\"Ystävä\", huudahti hän sisääntulevalle Prokopiukselle, \"minusta tuntuu\nkuin olisin ennen tähän kuumeuneen vaipumistani kuullut kuiskattavan:\n'Prokopius on pelastanut Belisariuksen.'\n\n\"Se on unohtumaton urotyö.\n\n\"Jälkimaailma kiittää sinua siitä -- siis minun ei tarvitse sitä tehdä.\n\n\"Istu tähän ja kerro asiain kulku.\n\n\"Mutta aseta ensin päänalainen niin, että näen Caesarini.\n\n\"Sen näkeminen vahvistaa minua paremmin kuin lääkkeet.\n\n\"Puhu nyt!\"\n\nProkopius katsoi tutkivasti ystäväänsä.\n\n\"Cethegus\", sanoi hän sitten vakavalla äänellä, \"Belisarius tietää\nkaiken.\"\n\n\"Kaikenko? Se on sangen paljon!\"\n\n\"Jätä pila ja ihaile jalomielisyyttä, koska itse olet jalo.\"\n\n\"Minäkö? En tietääkseni!\"\n\n\"Kun hän tuli tajuihinsa, kertoi Bessas tietysti hänelle kaiken --\nkertoi tarkoin, kuinka olit käskenyt pitää portin suljettuna, vaikka\nBelisarius makasi ulkopuolella verissään ja tuima Teja aivan hänen\nkintereillään, -- kuinka olit käskenyt tappaa hänen henkivartijansa,\njotka aikoivat väkisin avata portin. Jokaisen sanasi hän kertoi,\nmyöskin huudahduksesi: 'Ensin Rooma, sitten Belisarius'. Hän vaati\nsinun kuolemaasi päällikköjen kokouksessa.\n\n\"Minä vapisin.\n\n\"Mutta Belisarius sanoi: 'Hän teki oikein. Prokopius, vie hänelle\nkiitokseksi miekkani ja varusteeni, joka oli sinä päivänä päälläni.'\n\n\"Ja keisarille lähetettyyn kertomukseen hän käski minun kirjoittaa:\n'Cethegus, vain Cethegus on pelastanut Rooman!'\n\n\"'Nimitä hänet bysanttilaiseksi patriisiksi!'\"\n\n\"Kiitän! Mutta minä en ole pelastanut Roomaa Bysantille.\"\n\n\"Sitä ei sinun tarvitse minulle sanoa, epäattialainen roomalainen.\"\n\n\"En ole nyt attialaisella tuulella, hengenpelastaja!\n\n\"Mitä sinä sait kiitokseksi?\"\n\n\"Vaiti. Hän ei tiedä mitään.\n\n\"Eikä hän saa tietääkään.\"\n\n\"Syphax, viiniä. --\n\n\"Sellaista jalomielisyyttä en siedä.\n\n\"Se heikontaa minua.\n\n\"No, miten huviratsastus sujui?\"\n\n\"Ystäväni! Se ei ollut huviratsastusta.\n\n\"Se oli hirmuisinta totta, mihin milloinkaan olen joutunut.\n\n\"Belisariuksen henki riippui hiuskarvasta.\"\n\n\"Juuri tuo hiuskarvan verta puuttuu aina gooteilta.\n\n\"Ne ovat kaikki suuria poropeukaloita.\"\n\n\"Sinä olet puheistasi päättäen pahoillasi siitä, ettei Belisarius\nkuollut,\"\n\n\"Se olisi ollut hänelle parahiksi.\n\n\"Olen häntä kolmesti varoittanut.\n\n\"Hänen pitäisi kerrankin oppia tietämään, mikä sopii vanhalle\nsotapäällikölle ja mikä nuorelle poikavintiölle.\"\n\n\"Kuule\", sanoi Prokopius katsellen häntä vakavasti, \"sinä olet\nHadrianuksen haudalla menettänyt oikeutesi puhua tuolla tavalla.\n\n\"Aikaisemmin, kun vähäksyit hänen urhoollisuuttaan --\"\n\n\"Luulitko sinä, että minä puhuin kateudesta urhoollista Belisariusta\nvastaan?\n\n\"Kuulkaa, te kuolemattomat jumalat!\"\n\n\"Luulin, sinun gepidilaakerisi --\"\n\n\"Älä viitsi puhua tuollaisista poikamaisuuksista!\n\n\"Kun asiat vaativat, täytyy halveksia kuolemaa, mutta muuten\nvarovaisesti rakastaa elämää.\n\n\"Sillä vain elävät hallitsevat eivätkä mykät kuolleet.\n\n\"Sellainen on minun elämänviisauteni, sano sitä pelkuruudeksi, jos\ntahdot.\n\n\"Siis retkenne -- kerro lyhyesti --. Kuinka se kävi?\"\n\n\"Siellä oli kuumat paikat.\n\n\"Kun olimme tutkineet seutua, -- ei missään näkynyt vihollista ja\nkaikesta päättäen saimme rauhassa hankkia ruokavaroja -- käännyimme\nvähitellen kaupunkia kohti keskellämme muutamia vuohia ja laihoja\nlampaita, jotka olimme saaneet käsiimme, Belisarius edellä, nuori\nSeverinus, Johannes ja minä hänen vieressään.\n\n\"Äkkiä, kun tulimme aukealle 'ad aras Bacchi' nimisestä kylästä,\nsyöksyi metsästä valerisen tien molemmilta puolitta kimppuumme\ngoottilaisia ratsumiehiä.\n\n\"Minä huomasin, että joukko oli meitä paljon lukuisampi ja neuvoin\nsenvuoksi Belisariusta pakenemaan Roomaan päin.\n\n\"Belisarius tuumi: 'Paljonhan niitä on, mutta ei liian paljon' -- ja\nhyökkäsi tien vasemmalta puolelta ryntäävien goottien kimppuun\npuhkaistakseen heidän rivinsä.\n\n\"Mutta siinä meille kävi huonosti. Gootit ratsastavat paremmin ja\nmiekkailevat paremmin kuin maurilaiset ratsumiehemme, ja heidän\njohtajansa Totila ja Hildebad -- edellisen tunsin pitkästä, liehuvasta,\nkeltaisesta tukasta ja jälkimmäisen tavattomasta koosta -- tahtoivat\nnähtävästi päästä Belisariuksen kimppuun.\n\n\"'Missä on Belisarius ja hänen kehuttu rohkeutensa', huusi Hildebad\nniin kovalla äänellä, että se kuului yli taistelun melskeen.\n\n\"'Täällä', vastasi tämä viipymättä ja riensi jättiläisen kimppuun,\nennenkuin ehdimme häntä estää.\n\n\"Hildebad oli nopsa liikkeissään ja iski Belisariusta hirmuisella\nkirveellään kypärään niin, että kultainen harja valkoisine\nhevosenhäntineen putosi murskautuneena maahan ja Belisariuksen pää\nvaipui hevosen kaulalle.\n\n\"Gootti kohotti uudestaan kirveensä antaakseen toisen, varmasti\nkuolettavan iskun, kun nuori Severinus, Boëthiuksen poika riensi eteen\nkilpi koholla.\n\n\"Mutta barbaarin kirves tunkeutui kilven läpi ja upposi syvälle jalon\nnuorukaisen kaulaan.\n\n\"Hän syöksyi --\"\n\nProkopiuksen ääni katkesi.\n\n\"Kuoliko hän\", kysyi Cethegus levollisena.\n\n\"Hänen isänsä vanha vapautettu orja, joka häntä seurasi, vei hänet\ntaistelusta.\n\n\"Mutta hän kuoli -- kuulemani mukaan -- ennenkuin he saapuivat\nlähimpään kylään.\"\n\n\"Kaunis kuolema\", sanoi Cethegus.\n\n\"Syphax, lisää viiniä.\"\n\n\"Belisarius oli sillä välin päässyt pystyyn ja paiskasi nyt kiukuissaan\ngoottia niin ankarasti keihäällä rintahaarniskaan, että tämä lensi\nhevosen selästä.\n\n\"Me päästimme riemuhuudon, mutta nuori Totila --\"\n\n\"Mitä hänestä?\"\n\n\"Kun hän näki veljensä kaatuvan, hän mursi raivoissaan tien\nhenkivartioiden peitsien läpi Belisariuksen luo. Tämän lipunkantaja\nAigan yritti suojella päällikköään, mutta gootin miekka suhahti hänen\nvasempaan käsivarteensa. Totila sieppasi lipun Aiganin herpoutuneesta\nkädestä ja heitti sen lähimmälle gootille.\n\n\"Belisarius karjaisi vihasta ja ryntäsi Totilaa kohti, mutta tämä oli\nnopea kuin salama. Hän iski terävällä miekallaan päällikön kumpaankin\nolkapäähän, ennenkuin tämä ehti ajatellakaan puolustautumista.\nBelisarius horjui satulassaan ja vaipui hiljalleen maahan hevoseltaan,\njoka samassa kaatui heittokeihään surmaamana.\n\n\"'Antaudu vangiksi, Belisarius', huusi Totila.\n\n\"Päälliköllä oli vielä sen verran voimia jäljellä, että hän jaksoi\npudistaa päätään kieltäytymisen merkiksi, minkä jälkeen hän kaatui\ntaintuneena maahan.\n\n\"Samassa olin minäkin paikalla, nostin päällikön hevoseni selkään ja\nuskoin hänet Johanneksen huostaan, joka kokosi päällikön ympärille\nneljäkymmentä henkivartijaa ja lähti mellakasta pakomatkalle kaupunkiin\npäin.\"\n\n\"Entä sinä?\"\n\n\"Minä taistelin jalkaisin.\n\n\"Minun onnistui jälkijoukon saavuttua -- keskustassa olleet ruokavarat\njätimme tielle -- järjestää joukko taisteluasentoon.\n\n\"Mutta ei pitkäksi aikaa.\n\n\"Sillä nyt saapui toinenkin goottilainen ratsumiesjoukko paikalle.\nMyrskytuulen tavoin musta Teja syöksähti esille, puhkaisi edestäpäin\noikean siipemme, joka oli häntä lähinnä, sekä sitten minun Totilaan\npäin käännetyn rintamani sivultapäin ja hajoitti koko joukkoni.\n\n\"Minä huomasin, että olin menettänyt taistelun, hyppäsin erään\nisännättömän ratsun selkään ja riensin päällikön jälkeen.\n\n\"Mutta Tejakin oli huomannut tämän paon suunnan ja ajoi meitä kiivaasti\ntakaa.\n\n\"Fulviuksen sillalla hän saavutti Belisariuksen suojelusjoukon.\nJohannes ja minä olimme asettaneet enemmät kuin puolet jäljellä\nolevista henkivartijoista sillalle suojelemaan sitä. Joukon johtajina\nolivat urhoollinen pisidialainen Principius ja jättiläismäinen isauri\nTarmut.\n\n\"Siellä nuo kaikki kolmekymmentä kaatuivat, viimeiseksi molemmat\npäälliköt, jotka Tejan miekka oli surmannut.\n\n\"Siellä kaatui Belisariuksen henkivartijaston ydin, siellä useat\nläheisimmistä asetovereistani, kuten saraseeni Alamundarus,\npersialainen Artasines, armenialainen Zanter, isauri Longinus,\nmassageetit Bucha ja Chorsamantes, trakialainen Kutila, vandaali\nHildeger, mauri Juphrat sekä kappadokialaiset Teodoritos ja Georgios.\n\n\"Mutta heidän tuhonsa pelasti meidät.\n\n\"Sillan takana yhdyimme sinne jätettyyn jalkaväkeemme, joka taisteli\nvihollisen ratsumiehiä vastaan siksi kunnes Tiburtiuksen portti --\nvaikkakin myöhään -- avattiin päällikölle.\n\n\"Sitten minä riensin, lähetettyäni hänet kantotuolissa Antoninan\nhoitoon, Hadrianuksen haudalle, missä -- kuten sanottiin -- vihollinen\noli päässyt kaupunkiin. Täällä löysin sinut kuoleman kielissä.\"\n\n\"Mitä Belisarius aikoo nyt tehdä?\"\n\n\"Hänen haavansa eivät ole niin vaaralliset kuin sinun, mutta sittenkin\nhän paranee hitaammin. Hän on myöntänyt goottien pyytämän aselevon\nkuolleiden hautaamista varten.\"\n\nCethegus kavahti pystyyn.\n\n\"Hänen ei olisi pitänyt suostua.\n\n\"Nyt ei pitäisi enää turhaan viivytellä ratkaisua. Minä tunnen nämä\ngoottihärät. Nyt he ovat rynnänneet sarvensa tylsiksi. Nyt he ovat\nväsyneitä ja alakuloisia.\n\n\"Nyt olisi sopiva aika suunnittelemani viimeisen iskun antamiseen.\n\n\"Tuolla hehkuvalla tasangolla vallitsevaa kuumuutta heidän\njättiläisruumiinsa eivät kestä. Vielä huonommin he kestävät nälkää ja\nkaikkein huonoimmin janoa.\n\n\"Sillä germaanin täytyy juoda, ellei hän makaa tai tappele.\n\n\"Nyt täytyy vain hiukan säikähdyttää heidän varovaista kuningastaan.\n\n\"Kiitä Belisariusta miekasta ja esitä hänelle seuraava ehdotus:\n\n\"Lähettäköön hän jo tänään pelätyn Johanneksen kahdeksantuhannen miehen\nkanssa Picenumin kautta Ravennaa vastaan. Flaminilainen tie on vapaana\neikä siellä ole sanottavasti puolustusväkeä, sillä Vitiges on\nkuljettanut kaikkien linnoitusten varusväet tänne. Me saamme nyt\nRavennan helpommin käsiimme kuin barbaarit Rooman.\n\n\"Kun kuningas saa tietää, että Ravennaa, heidän viimeistä\nturvapaikkaansa uhataan, hän rientää sitä pelastamaan.\n\n\"Hän vie joukkonsa pois näiden valloittamattomien muurien edustalta ja\nmuuttuu taas ahdistajasta ahdistetuksi.\"\n\n\"Cethegus\", sanoi Prokopius hypähtäen pystyyn, \"sinä olet suuri\nsotapäällikkö.\"\n\n\"Vain joutoaikoinani, Prokopius! Tervehdä suurta voittajaa,\nBelisariusta!\"\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU.\n\n\nAselevon viimeisenä päivänä Cethegus jaksoi jo mennä Hadrianuksen\nhaudan valleille, missä hänen isaurilaisensa ja legioonalaisensa\ntervehtivät häntä riemuhuudoin.\n\nHän meni ensimmäiseksi Kallistratoksen haudalle ja laski mustalle\nmarmorilevylle laakereista ja ruusuista laaditun seppeleen.\n\nKun hän täällä ohjasi varustusten vahvistamistöitä, toi Syphax hänelle\nkirjeen Matasuntalta.\n\nSe oli näin kuuluva:\n\n\"Tee pikainen loppu.\n\n\"En enää jaksa katsella tätä kurjuutta.\n\n\"Neljänkymmenen tuhannen gootin hautaus raastoi rintaani.\n\n\"Valituslaulut tuntuvat syyttävän minua.\n\n\"Jos tätä kestää kauemmin, menehdyn varmasti.\n\n\"Kamala nälkä raivoaa leirissä.\n\n\"Heidän viimeinen toivonsa on suuri vilja- ja karjalasti, joka tuodaan\nlaivoilla Etelä-Galliasta.\n\n\"Ensi Calendaena odotetaan laivastoa Portukseen.\n\n\"Menettele sen mukaan -- mutta tee tästä pikainen loppu.\"\n\n\"Voitto on saavutettu\", huudahti prefekti, \"piiritys on lopussa.\n\n\"Pieni laivastomme on ollut joutilaana Populoniumissa.\n\n\"Nyt saa se työtä.\n\n\"Tämä kuningatar on barbaarien turma.\"\n\nHän meni itse Belisariuksen luo, joka otti hänet sydämellisesti\nvastaan. --\n\nSamana yönä, aselevon viimeisenä, Johannes lähti Pinciuksen portista ja\nkääntyi sitten vasemmalle, Via Flaminialle. Ravenna oli hänen matkansa\nmäärä.\n\nMeritse lähetettiin pikaviestejä Populoniumiin, jossa oli pieni\nroomalainen laivasto.\n\nKaupungin ympärillä vallitsi rauha huolimatta aselevon päättymisestä.\n\nNoin viikon perästä kulki kuningas, joka ensi kerran nousi\ntautivuoteeltaan, ystäviensä mukana leirin läpi.\n\nEntisestä seitsemästä leiristä, joissa ennen oli vilissyt ihmisiä, oli\nnyt kolme autiona ja hylättynä. Neljässä muussakin leirissä oli\njokseenkin niukasti väkeä jäljellä.\n\nTuiki väsyneinä, valittamatta, mutta samalla toivottomina laihtuneet,\nnälän ja kuumeen riuduttamat miehet makasivat teltoissaan.\n\nUrhoollista kuningasta ei tervehditty riemuhuudoin. Väsyneet miehet\ntuskin jaksoivat avata silmiään askelia kuullessaan.\n\nTelttojen sisältä kuului sairaiden ja kuolevien äänekästä voihkinaa.\n\nTerveitä oli tuskin niin paljon, että tärkeimpiin paikkoihin saatiin\nvartijat.\n\nVahdit laahasivat keihäitään perässään. He olivat liian väsyneitä\npitääkseen niitä pystyssä tai olkapäillään.\n\nPäälliköt saapuivat Aureliuksen portin edustalla oleviin varustuksiin.\nNuori jousimies makasi pureskellen karvasta ruohoa.\n\nHildebad huusi hänelle:\n\n\"Kautta Torin vasaran! Guntamund, mitä tämä on? Jousesi jänne on\nkatkennut. Miksi et ole pannut siihen uutta?\"\n\n\"En jaksa, herra. Jänne katkesi eilen ampuessani.\n\n\"Minä ja kolme vierustoveriani emme ole jaksaneet yhteisin voimin panna\nuutta jännettä.\"\n\nHildebad antoi hänelle kulauksen kurpitsapullostaan.\n\n\"Ammuitko roomalaisen?\"\n\n\"En, herra\", vastasi mies. \"Rotta nakerteli erästä ruumista.\n\n\"Osuin siihen onneksi ja me jaoimme sen neljään osaan.\"\n\n\"Iffasunt, missä on setäsi Iffamer\", kysyi kuningas.\n\n\"Kuollut, herra.\n\n\"Tuolla kirotun marmorihaudan luona.\n\n\"Hän kaatui sen jälkeen, kun oli kantanut sinut pois.\"\n\n\"Missä on isäsi Iffanut?\"\n\n\"Kuollut hänkin.\n\n\"Hän ei voinut juoda näiden lätäköiden myrkyllistä vettä.\n\n\"Jano, kuningas, polttaa vielä kuumemmin kuin nälkä.\n\n\"Eikä tuo lyijynharmaa taivas edes sadakaan.\"\n\n\"Te olette kaikki Atesis-laaksosta.\"\n\n\"Niin olemme, herra kuningas, Iffinger-vuorelta. Oi, miten\nhyvänmakuista lähdevettä meillä siellä kotona oli!\"\n\nTeja näki kauempana erään sotamiehen juovan kypärästään.\n\n\"Hei, Arulf\", huusi hän tälle, \"sinä et näy olevan juomisen\npuutteessa.\"\n\n\"En, minä juon usein\", vastasi mies.\n\n\"Mitä sinä juot?\"\n\n\"Verta äskenkaatuneiden haavoista.\n\n\"Alussa se käänsi mieltä, mutta ihminen tottuu tällaisissa oloissa\nvaikka mihin.\"\n\nKuningas lähti pois kauhistuneena.\n\n\"Lähetä koko viinivarastoni leiriin, Hildebad.\n\n\"Vahdit jakakoot sen keskenään.\"\n\n\"Koko viinivarastosiko?\n\n\"Oi, kuningas, juomanlaskijallasi on helpot päivät.\n\n\"Sinulla on jäljellä puolitoista tuoppia viiniä.\n\n\"Ja lääkärisi Hildebrand sanoi, että sinun on saatava voimia.\"\n\n\"Kuka antaa näille voimia, Hildebad?\n\n\"Hätä tekee heistä villejä eläimiä.\"\n\n\"Tule telttaasi\", sanoi Totila tarttuen kuninkaan vaippaan.\n\n\"Täällä ei ole hyvä olla.\"\n\nSaavuttuaan kuninkaan telttaan ystävykset istuutuivat ääneti kauniin\nmarmoripöydän ääreen, jolla oli kultaisissa vadeissa homeista leipää ja\nmuutamia lihapaloja.\n\n\"Se oli viimeisen edellinen hevonen kuninkaallisesta tallista\", sanoi\nHildebad. \"Boreas on enää jäljellä.\"\n\n\"Boreasta ei saa teurastaa! -- Vaimoni ja lapseni ovat istuneet sen\nselässä.\"\n\nHän nojasi päänsä käsiinsä. Taas syntyi pitkä äänettömyys.\n\n\"Ystävät\", alkoi kuningas vihdoin, \"tämä ei käy enää laatuun.\n\n\"Kansamme kuolee näiden muurien edustalla.\n\n\"Päätökseni tuottaa tuskaa itsellenikin ja vaikeaa se oli tehdä --\"\n\n\"Älä ilmaise sitä vielä, kuningas\", huudahti Hildebad.\n\n\"Muutaman päivän perästä kreivi Odosunt saapuu Cremonasta\nlaivastoineen. Silloin meillä on herkkuja ylenmäärin.\"\n\n\"Hän ei ole vielä täällä\", sanoi Teja.\n\n\"Ja mieshukkamme, joka on ollut tosin kamala\", sanoi Totila,\n\"korvaantuu uusilla joukoilla, jahka Urbinumin kreivi Ulitis saapuu\nRavennan ja Rooman välisten linnoitusten varusväen kanssa, jotka\nkuningas on käskenyt tänne tyhjiä telttojamme täyttämään.\"\n\n\"Ei Ulitiskaan ole vielä täällä\", sanoi Teja.\n\n\"Hän lienee Picenumin luona.\n\n\"Jos hän saapuu onnellisesti perille, tulee puute leirissä yhä\nsuuremmaksi.\"\n\n\"Totta kai Roomassakin paastotaan\", arveli Hildebad lyöden nyrkillään\npöydällä olevan kovan leivän palasiksi.\n\n\"Katsotaan, kuka kauemmin kestää.\"\n\n\"Usein olen miettinyt synkkinä päivinä ja unettomina öinä\", jatkoi\nkuningas hitaasti.\n\n\"Miksi? Miksi kaikki tämä on tapahtunut?\n\n\"Omantuntoni mukaan olen aina harkinnut, kumpi on oikeassa kumpi\nväärässä, vihollisemmeko vai me. Enkä ole voinut koskaan tulla muuhun\njohtopäätökseen kuin että oikeus on meidän puolellamme.\n\n\"Eikä meiltä ole suinkaan puuttunut voimaa eikä rohkeutta.\"\n\n\"Sinulta ei ainakaan\", sanoi Totila.\n\n\"Eikä raskaita uhrejakaan ole puuttunut\", huokasi kuningas.\n\n\"Ja jos nyt, kuten kaikki sanovat, taivaassa hallitsee oikeudellinen,\nhyvä ja kaikkivoipa Jumala, niin miksi hän sallii tätä suunnatonta,\nansaitsematonta kurjuutta.\n\n\"Miksi meidän pitää kukistua Bysantin edessä?\"\n\n\"Ei meidän tarvitse kukistua\", huudahti Hildebad.\n\n\"Minä en ole koskaan vaivannut kalloani Jumalaamme miettimällä.\n\n\"Mutta jos hän sallii sellaista tapahtua, niin täytyy rynnätä\ntaivaaseen ja särkeä hänen valtaistuimensa nuijilla.\"\n\n\"Älä pilkkaa Jumalaa, veljeni\", virkkoi Totila vakavasti.\n\n\"Ja sinä, jalo kuninkaani, ole rohkea ja luottavainen.\n\n\"Varmasti oikeamielinen Jumala hallitsee tähtien tuolla puolen.\n\n\"Senvuoksi oikean asian täytyy lopuksi voittaa.\n\n\"Ole rohkea, Vitiges, ja toivo loppuun saakka.\"\n\nMutta kuningas pudisti vain päätään.\n\n\"Minä myönnän löytäneeni yhden tien tästä sekamelskasta, tästä\nhirvittävästä epäilyksestä Jumalan oikeamielisyyteen.\n\n\"Ei ole ajateltavissakaan, että me kärsisimme syyttä. Ja kun kansamme\nasia on kieltämättä oikea, täytyy minussa, teidän kuninkaassanne, olla\nsyy.\n\n\"Lukemattomia kertoja -- niin kertovat pakanuuden aikaiset laulumme --\novat goottien kuninkaat uhrautuneet jumalille, kun tappiot, sairaudet\ntai huonot sadot rasittivat vuosikausia heimoa.\n\n\"He ovat ottaneet päälleen salaisen syyn, joka näytti painavan kansaa,\nja sovittaneet sen kuolemalla tai lähtemällä kiertämään rauhattomana,\nkruunuttomana maanpakolaisena.\n\n\"Sallikaa minun, kovaonnisen, luopua kruunusta.\n\n\"Valitkaa toinen, jolle Jumala ei ole vihainen; valitkaa Totila tai --\"\n\n\"Haavakuume vaivaa taas sinua\", keskeytti vanha asemestari.\n\n\"Sinäkö syyllinen? Sinä, joka olet uskollisin meistä kaikista.\n\n\"Ei, minä ratkaisen arvoituksen teille, te nykyajan lapset, jotka\nolette menettäneet isien muinaisen voiman luopuessanne isien uskosta ja\njoilla ei nyt ole mitään lohdutusta.\n\n\"Minua säälittää puheenne, joista kuvastuu toivottomuus.\"\n\nHänen harmaat silmänsä säteilivät omituisesti.\n\n\"Kaikki, mikä täällä maan päällä ilahduttaa tai pahoittaa mieltä, on\ntuskin ilon tai surun arvoista.\n\n\"Kahdesta seikasta vain on pidettävä täällä huolta: on pysyttävä kunnon\nmiehenä ja kuoltava sodassa eikä tautivuoteella.\n\n\"Uskollisen sankarin valkyyriat kuljettavat veriseltä kentältä\npunaisten pilvien yläpuolelle Odinin saliin, missä sankarit tervehtivät\nhäntä täysin maljoin.\n\n\"Sitten hän ratsastaa joka päivä aamun koittaessa heidän kanssaan\nmetsästämään tai aseharjoituksiin ja palaa illan tullen kultaiseen\nsaliin, jossa juodaan ja sankarilauluja lauletaan.\n\n\"Ja kauniit kilpineidot laskevat leikkiä nuorten parissa ja me vanhat\nhaastelemme muinaisia syntyjä syviä muinaisajan sankarien kanssa.\n\n\"Siellä minä taas tapaan kaikki nuoruudentoverini, väkevän Vinitarin ja\nAqvitanian herran Valtariksen ja Burgundien hallitsijan Guntariksen.\n\n\"Ja minä saan nähdä ne, joita olen aina halunnut oppia tuntemaan,\nnimittäin geati Beovulfin ja tuon muinaisajan kheruskin, joka\nensimmäisenä voitti roomalaiset. Hänestähän vieläkin saksilaiset\nrunoilijat kertovat ja laulavat.\n\n\"Ja taas saan minä kantaa herrani, kotkasilmäisen kuninkaani kilpeä ja\nkeihästä.\n\n\"Siten elämme me koko iäisyyden valossa ja ilossa ja unohdamme kokonaan\ntämän maan ja sen surut.\"\n\n\"Kaunis taru, vanha pakana\", sanoi Totila hymyillen.\n\n\"Mutta se ei lohduta enää meitä näissä kamalissa kärsimyksissä.\n\n\"Puhu sinäkin, synkkä Teja.\n\n\"Mikä on sinun mielipiteesi kärsimyksistämme?\n\n\"Miekkasi on aina mukanamme, miksi salaat sanasi?\n\n\"Miksi on vaiti lohtua tuova harppusi, taidokas laulaja?\"\n\n\"Minun sanojani\", vastasi Teja nousten ylös, \"minun sanojani ja\najatuksiani olisi teidän kenties vaikeampi kestää kuin kaikkea tätä\nhätää.\n\n\"Salli minun vielä olla vaiti, päivänpaisteinen Totila.\n\n\"Kenties tulee vielä sekin päivä, jolloin minä vastaan.\n\n\"Kenties minä vielä harppuakin soitan, jos siinä on enää ainoatakaan\nkieltä jäljellä.\"\n\nHän lähti teltasta.\n\nLeiristä oli nimittäin alkanut kuulua merkillistä meteliä, huutoja,\nkysymyksiä ja valituksia sekaisin.\n\nYstävykset katselivat hänen jälkeensä ääneti.\n\n\"Minä tiedän, mitä hän miettii\", vastasi Hildebrand-vanhus vihdoin.\n\n\"Minä tunnen tuon pojan. Hän ei ole muiden kaltainen.\n\n\"Pohjolassakin on monta, jotka ajattelevat samalla tavalla, jotka eivät\nusko Toriin eikä Odiniin, vaan välttämättömyyden pakkoon ja omaan\nvoimaansa.\n\n\"Se on vaikeaa ihmissydämelle.\n\n\"Ja hänen tavallaan ajatteleva ei ole -- onnellinen.\n\n\"Minua ihmetyttää, että hän osaa vielä laulaa ja soittaa harppua.\"\n\nSamassa Teja repäisi telttaverhot auki. Hänen kasvonsa olivat vielä\nkalpeammat kuin tavallisesti. Hänen tummat silmänsä säkenöivät, mutta\nhänen äänensä oli yhtä levollinen kuin ennenkin, kun hän sanoi:\n\n\"Anna purkaa leiri, kuningas Vitiges.\n\n\"Laivamme ovat joutuneet Ostiassa vihollisen käsiin.\n\n\"He ovat lähettäneet kreivi Odosuntin pään leiriin.\n\n\"Ja he pakottavat vangitut gootit teurastamaan anastettuja elukoita\nvalleilla, vahtiemme silmien edessä.\n\n\"Voitokas laivasto on tuonut Bysantista Roomaan suuria apujoukkoja,\nhunneja, sklaveneja ja anteja Valerianuksen ja Eutaliuksen johdolla.\n\n\"Verinen Johannes on mennyt Picenumin kautta --\"\n\n\"Entä kreivi Ulitis?\"\n\n\"Hän on voittanut ja tappanut Ulitiksen sekä vallannut Anconan ja\nAriminumin.\n\n\"Ja --\"\n\n\"Etkö vielä ole kaikkea kertonut\", huusi kuningas.\n\n\"En, Vitiges. Kiiruhda!\n\n\"Hän uhkaa Ravennaa. Hän on muutaman peninkulman päässä kaupungista.\"\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA LUKU.\n\n\nNäiden gooteille tuhoisain sanomien saapumisen jälkeisenä päivänä\nVitiges lopetti Rooman piirityksen ja kuljetti joukkonsa pois neljästä\njäljellä olevasta leiristä.\n\nPiiritys oli kestänyt vuoden ja yhdeksän päivää.\n\nTurhaan oli voimia ponnisteltu ja suuria uhrauksia tehty.\n\nÄänettöminä gootit kulkivat noiden mahtavien vallien ohi, jotka olivat\nmurtaneet heidän mahtavuutensa ja onnensa.\n\nÄänettöminä he kuuntelivat pilkkasanoja, joita roomalaiset ja\nbysanttilaiset heille lähettivät varmoilta valleiltaan.\n\nHeidän kiukkunsa ja tuskansa oli niin suuri, etteivät he enää\nvälittäneet pilkasta.\n\nMutta Belisariuksen ratsuväki, joka lähti Pinciuksen portista ajamaan\nperäytyviä takaa, palautettiin verisin päin.\n\nSillä kreivi Teja oli goottien jälkijoukon johtajana.\n\nJoukko kulki ripeästi marssien Roomasta flaminilaista tietä Picenumin\nkautta -- kiertäen kuitenkin Narnian, Spoletumin ja Perusiumin, jotka\nvielä olivat vihollisen hallussa -- Ravennaan, jonne Vitiges saapui\noikeaan aikaan tukahduttaakseen väestön kapinalliset hankkeet.\nRavennalaiset olivat nimittäin saatuaan tiedon barbaareita kohdanneista\nonnettomuuksista ryhtyneet salaisiin neuvotteluihin Johanneksen kanssa.\n\nJohannes vetäytyi goottien lähestyessä Ariminumiin.\n\nAnconassa oli Belisariuksen navarkki Konon sotalaivoineen.\n\nMutta kuningas ei vienyt koko Rooman edustalla ollutta\npiiritysjoukkoaan Ravennaan, vaan oli matkan varrelle jättänyt vähäisiä\njoukko-osastoja eri linnoituksiin varusväeksi.\n\nTuhat miestä hän jätti Gibimerin johdolla Clusiumiin Tusciaan, saman\nverran Albilan johdolla Urbsvetukseen, viisisataa miestä Tudertumiin,\npäällikkönä Wulfgis, neljä tuhatta Auximumiin johtajana urhoollinen\nlipunkantaja, kreivi Wisand, kaksi tuhatta Urbinumiin Morran johdolla\nsekä Caesenaan ja Monsferetrukseen viisi sataa kumpaankin.\n\nHildebrandin hän lähetti Veronaan, Totilan Tarvisiumiin ja Tejan\nTicinumiin, sillä koillisestakin uhkasi niemimaata vaara Istriaan\nsijoitettujen bysanttilaisjoukkojen taholta.\n\nHän jakoi joukkonsa muistakin syistä.\n\nEnsiksikin viivyttääkseen linnoitusten avulla Belisariusta matkalla.\n\nToiseksi sen tähden, ettei piirityksen aikana jouduttaisi kärsimään\nnälänhätää tarpeettoman suuren sotajoukon vuoksi.\n\nJa lopuksi sen vuoksi, että jos piirityksestä tulisi tosi, piirittäjiä\nvoitaisiin ahdistaa selästä päin useammasta kohdasta.\n\nHänen lähin suunnitelmansa oli poistaa Ravennaa, hänen pääasiallista\nturvapaikkaansa uhkaava vaara ja supistaa heikontuneiden\nsotajoukkojensa toiminta puolustukseen, kunnes hän odottamiensa\nfrankkilaisten ja longobardilaisten apujoukkojen saavuttua voisi ryhtyä\ntaisteluun avoimella kentällä.\n\nMutta linnoitukset eivät viivyttäneet Belisariusta matkalla Ravennaan.\n\nHän piiritti ne vain vartiojoukoilla ja riensi viivyttelemättä\npääkaupunkia, goottien viimeistä turvapaikkaa vastaan.\n\n\"Sillä kun olen iskenyt kuolinhaavan sydämeen\", sanoi hän, \"avautuvat\nnyrkit itsestään.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiinpä levisivät heti bysanttilaisten teltat laajana kaarena Teoderikin\nkuninkaankaupungin ympärillä kolmella taholla maan puolelta sekä\nClassiksen satamakaupungista alkaen Paduksen kanaviin ja sivuhaaroihin\nsaakka, jotka varsinkin lännessä olivat linnoituslinjan suojelijoina.\n\nTosin vanha, komea kaupunki oli jo silloin menettänyt paljon\nloistostaan, joka kaksisataa vuotta sitten keisarien siellä asuessa oli\nvallinnut, ja viimeinenkin iltarusko, joka oli siihen kajastanut\nTeoderikin loistavan hallituksen aikana, oli kadonnut sodan syttyessä.\n\nMutta se oli yhdentekevää. Toisenlaiselta on tuon silloin vielä\nväkirikkaan, nykyistä Venetsiaa muistuttavan vesikaupungin täytynyt\nnäyttää kuin nyt, jolloin autiot kadut, tyhjät tornit ja yksinäiset,\ntyhjät basilikat tekevät yhtä surumielisen vaikutuksen katsojaan kuin\nkaupungin muurien edustalla oleva seutu, jossa Paduksen suuhaarojen\nautio suomaisema ulottuu mereen saakka.\n\nSiellä, missä muinoin Classiksen satamakaupungissa vallitsi vilkas\nelämä maalla ja merellä, missä keisarillisen Ravenna-laivaston komeat\nkolmisoudut keinuivat, on nyt rämeisiä niittyjä, joiden korkeassa\nruohossa villit puhvelit oleilevat. Kadut ovat saven peitossa, satama\nhiekan täyttämä, kansa, joka iloisena eli ja hallitsi täällä, on\nkuollut sukupuuttoon. -- Vain yksi jättiläismäinen torni on jäljellä\ngoottien ajoilta yksinäisten basilica San Apollinare in Classe fuorin\nvieressä. Tämän kirkon rakentamisen Vitiges aloitti ja Justinianus sen\npäätti. Nämä seisovat surullisina rämeisellä tasangolla tunnin matkan\npäässä lähimmästä ihmisasunnosta.\n\nLujaa merilinnoitusta pidettiin siihen aikaan valloittamattomana.\nSen vuoksi keisarit olivat valtansa vaipuessa valinneet sen\nhallituskaupungikseen.\n\nKaupungin kaakkoispuolta suojeli vielä siihen aikaan sen muureja\nhuuhteleva meri.\n\nJa maan puolelle luonto ja ihmistaito olivat kutoneet\nlabyrintintapaisen verkon kanavista, haudoista ja soista, joita\nmonihaarainen Padus muodosti ja joihin piirittäjä auttamattomasti\nupposi.\n\nEntä kaupungin muurit sitten! Vielä nytkin niiden suunnattomat\njäännökset herättävät ihmettelyä. Niiden tavaton paksuus ja -- vielä\nsuuremmassa määrässä kuin niiden korkeus -- vahvojen, pyöreiden tornien\nlukumäärä, jotka vielä nytkin (v. 1863) ovat muurien harjalla pystyssä,\ntorjuivat ennen tuliaseiden keksimistä jokaisen rajun hyökkäyksen ja\nrynnäkön.\n\nSuuri Teoderik oli saanut haltuunsa tämän kaupungin, Odovakarin\nviimeisen turvapaikan nelivuotisen piirityksen jälkeen, näännyttämällä\nsen nälkään.\n\nTurhaan oli Belisarius koettanut heti tultuaan valloittaa kaupungin\nväkirynnäköllä.\n\nHänen hyökkäyksensä torjuttiin voimakkaasti takaisin ja piirittäjäin\ntäytyi tyytyä kaupungin sulkemiseen ja ruveta goottikuninkaan tavoin\nnälän avulla pakottamaan kaupunkia antautumaan.\n\nMutta kuningas Vitiges saattoi olla huoleton tässä suhteessa.\n\nHän oli nimittäin tavallisella tunnollisuudellaan varustanut tämän\npääpaikkansa jo ennen Roomaan lähtemistä kaikenlaisilla ruokatarpeilla,\nvarsinkin suunnattomalla viljamäärällä, joka oli sijoitettu erityisesti\ntätä tarkoitusta varten Teodosiuksen suunnattomaan sirkusrakennukseen\nlaadittuihin puisiin aittoihin. Nämä suuret puurakennukset, jotka\nolivat vastapäätä palatsia ja pyhän Apollinariksen basilikaa, olivat\nkuninkaan ylpeys, ilo ja lohdutus.\n\nVain vähäinen osa näistä varastoista oli viety Roomaan välillä\nretkeilevien vihollisten pelosta. Viljan arveltiin säästäväisesti\nkäyttäen riittävän koko kaupungin väestölle ja harventuneelle\nsotajoukolle kahdeksi, kolmeksi kuukaudeksi.\n\nSiihen mennessä joutuisi varmasti perille frankkilainen apujoukko,\nkuten uudelleen solmitun sopimuksen mukaan oli päätetty.\n\nJa silloin täytyisi piiritys ehdottomasti lopettaa.\n\nTämän Belisarius ja Cethegus tiesivät tai aavistivat yhtä hyvin kuin\nVitigeskin. Herkeämättä he miettivät senvuoksi kaikenlaisia keinoja\njouduttaakseen kaupungin antautumista.\n\nPrefekti tietysti ennen kaikkea koetti kaikin tavoin käyttää hyväkseen\nhänen ja goottikuningattaren välistä salaista liittoa.\n\nMutta nyt oli yhteys hänen kanssaan hyvin vaikea, sillä gootit\nvartioivat huolellisesti kaikkia kaupungin portteja.\n\nSen lisäksi Matasunta oli huomattavasti muuttunut eikä enää tuntunut\nniin halukkaalta välikappaleelta kuin ennen.\n\nHän oli odottanut kuninkaan pikaista kuolemaa tai nöyryytystä.\n\nPitkällinen koston viipyminen väsytti häntä ja hänen kansansa suuret\nkärsimykset sodassa ja nälässä olivat alkaneet liikuttaa hänen\nsydäntään.\n\nSen lisäksi oli vihdoinkin surullinen muutos, joka oli tapahtunut ennen\nniin terveessä ja iloisessa kuninkaassa ja hänen sielunsa syvä, synkkä\nepätoivo vaikuttaneet Matasuntan mieleen.\n\nVaikka hän epäoikeutetussa tuskassaan ja loukatun rakkautensa\nylpeydessä syytti kuningasta siitä, että tämä oli halveksinut hänen\nsydäntään ja kuitenkin kruunun vuoksi ottanut hänet vaimokseen, ja\nvaikka hän luuli häntä senvuoksi vihaavansa ja osittain vihasikin, niin\noli tämä viha vain muuttunutta rakkautta.\n\nJa kun hän nyt näki, miten kuninkaan sielu oli sairas ja miten hän\nsyytti itseään goottilaisten aseiden onnettomuudesta ja kaikkien\nsuunnitelmien epäonnistumisesta -- mihin Matasuntan petollisuus oli\nollut suurimpana syynä -- vaikutti se valtavasti hänen luonteeseensa,\njossa kovuus ja intohimot omituisesti yhtyivät.\n\nTuskallisessa, hetkellisessä vihassaan hän olisi riemuiten nähnyt\nkuninkaan veren vuotavan.\n\nMutta hän ei sietänyt sitä, että kuukausia kestävä suru kalvoi\nkuninkaan kuoliaaksi.\n\nTämän lempeämmän mielentilan aiheutti osaltaan sekin, että Matasunta\nluuli huomanneensa Ravennaan saavuttua kuninkaan käytöksessä häntä\nkohtaan tapahtuneen muutoksen.\n\nSe on katumusta, ajatteli hän, katumusta siitä, että Vitiges\nväkivaltaisesti käänsi hänen elämänsä suunnan.\n\nJa kun hänen oikullinen, epäystävällinen käytöksensä oli tämän luulon\njohdosta vähitellen muuttunut, kun he -- harvoin ja aina jonkun\nkolmannen henkilön läsnäollessa -- tapasivat toisensa, piti Vitiges\ntätä askeleena sovintoon päin ja osoitti hänkin puolestaan\nkiitollisuuttaan hiljaisesti noudattamalla ystävällisempiä tapoja.\n\nSen vuoksi Matasunta ei enää vastannut prefektin kirjeisiin, joita tämä\njoskus viisaan maurin avulla sai hänelle lähetetyksi.\n\nMutta prefekti oli jo Ravennaan mentäessä saanut hänen kauttaan tietää,\nettä gootit odottivat apua frankeilta.\n\nViivyttelemättä hän oli senvuoksi uudistanut vanhat liittonsa niiden\nylhäisten ja mahtavien miesten kanssa, jotka Mettiksen (Metz),\nAurelianumin (Orleans) ja Suessianumin (Soissons) hoveissa hallitsivat\nmerovingien varjokuninkaiden nimessä. Hän aikoi tällä tavalla saada\nfrankit, joiden petollisuus oli siihen aikaan aivan puheenpartena,\nluopumaan liitostaan goottien kanssa.\n\nJa valmisteltuaan asiaa näiden ystäviensä avulla hän kirjoitti itse\nkuningas Teudebaldille, joka hallitsi Mettiksen hovissa, ja varoitti\ntätä auttamasta gootteja, joiden tuho Rooman epäonnistuneen piirityksen\njälkeen oli kaikesta päättäen varma.\n\nHän oli tämän kirjeen mukana lähettänyt vanhalle ystävälleen, heikon\nkuninkaan Major domukselle, runsaasti lahjoja.\n\nPrefekti odotti levottomasti joka päivä vastausta siihen.\n\nHän odotti sitäkin levottomammin, kun Matasuntan muuttunut käytös oli\nriistänyt häneltä toivon goottien pikaisesta kukistumisesta.\n\nVastaus saapui samana päivänä kuin eräs keisarillinen kirjelmä\nBysantista.\n\nTämä päivä oli turmiollinen kaupungin muurien sekä sisä- että\nulkopuolella oleville sankareille.\n\n\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA LUKU.\n\n\nHildebad oli väsyneenä pitkälliseen toimettomuuteen tehnyt\naamuhämärissä hänen erityiseen hoitoonsa uskotun Porta faventinan\nkautta ankaran hyökkäyksen bysanttilaiseen leiriin. Alussa hän saavutti\nraivoisan hyökkäyksensä vuoksi useita etuja, poltti osan\npiirityskoneita ja herätti piirittäjissä kauhua.\n\nHän olisi epäilemättä saanut suurempiakin vahinkoja aikaan, jollei heti\npaikalle rientänyt Belisarius olisi tänä päivänä pannut liikkeelle koko\npäällikkötaitoaan ja urhoollisuuttaan.\n\nIlman kypärää ja haarniskaa, suoraan vuoteesta hän oli rientänyt\npaikalle, ryhtynyt taisteluun ensin omia peräytyviä miehiään, sitten\netumaisia gootteja vastaan ja mitä suurimmilla mieskohtaisilla\nponnistuksilla saanut pakenemisen seisahdutetuksi.\n\nSitten hän oli liikutellut joukkojaan niin taitavasti, että Hildebadin\npaluumatka oli tulla katkaistuksi, minkä vuoksi goottien täytyi luopua\nsaavuttamistaan eduista ja kiireimmän kautta rientää takaisin\nkaupunkiin.\n\nCethegus, joka oli isaurilaisineen Porta honorianan edustalla, lähti\napuun, mutta näki perille päästyään, että taistelu oli jo päättynyt.\nHän meni Belisariuksen telttaan ja ylisti tätä päällikkönä ja\nsotilaana. Antonina kuunteli mielellään tätä kiitosta.\n\n\"Todellakin, Belisarius\", sanoi prefekti lopuksi. \"Keisari Justinianus\nei osaa antaa sinulle tarpeeksi arvoa.\"\n\n\"Olet oikeassa\", vastasi Belisarius ylpeästi. \"Hän korvaa vaivani vain\nystävyydellään.\n\n\"Teen voitavani vain sen vuoksi, että rakastan häntä.\n\n\"Sillä hän on suuri mies heikkouksistaan huolimatta.\n\n\"Kunpa hän vain oppisi luottamaan minuun. Olen varma, että hän oppiikin\nvielä.\"\n\nSamassa Prokopius saapui ja antoi Belisariukselle keisarillisen lähetin\ntuoman kirjeen Bysantista.\n\nIlosta loistavin kasvoin hypähti Belisarius vuoteeltaan unohtaen\nväsymyksensä, suuteli purppuranauhoja, leikkasi ne auki tikarillaan ja\navasi kirjeen sanoen:\n\n\"Herraltani ja keisariltani itseltään. Nyt hän varmaankin lähettää\nhenkivartijani ja maksamatta olevan palkan sekä rahat, jotka olen\nomistani pannut.\"\n\nHän rupesi lukemaan.\n\nAntonina, Prokopius ja Cethegus katsoivat häntä tarkoin. Hänen kasvonsa\nsynkkenivät yhä enemmän. Hänen leveä rintansa aaltoili kuin ankarassa\ntaistelussa ja kädet vapisivat.\n\nHuolestuneena Antonina riensi hänen luokseen, mutta ennenkuin hän ehti\nmitään sanoa, päästi Belisarius kumean vihanhuudon, paiskasi\nkeisarillisen kirjeen maahan ja syöksyi teltasta. Antonina seurasi\nhäntä.\n\n\"Nyt ei hänen luokseen uskalla mennä muut kuin Antonina\", sanoi\nProkopius ottaen kirjeen maasta.\n\n\"Katsokaamme tätä. Tietysti taas palanen keisarillista kiitosta.\n\n\"Alussa on tavallisia ylimalkaisia lauseita -- ahaa, nyt tulee\nparempaa:\n\n\"'Mutta me emme voi salata sitä, että olimme aikaisempien kehumistesi\nnojalla odottaneet sodan barbaareita vastaan päättyvän paljon pikemmin\nja niin kai olisi käynytkin, jos olisi enemmän ponnisteltu. Senvuoksi\nemme voi suostua useampaan kertaan lausumaasi toivomukseen, että\nsinulle lähetettäisiin loput henkivartijoistasi, viisituhatta miestä,\njotka ovat Persiassa, sekä ne neljä sentneriä kultaa, jotka ovat\npalatsissasi Bysantissa.'\n\n\"'Molemmat ovat, kuten aivan tarpeettomasti huomautat kirjeessäsi,\nsinun omiasi. Sinun samassa kirjeessä lausumasi päätös viedä goottisota\nloppuun -- ottaen huomioon valtionrahaston huonon tilan -- omilla\nvaroillasi osoittaa velvollisuudentuntoasi.'\n\n\"'Mutta kun -- kuten samassa kirjeessä aivan oikein huomautat -- kaikki\nsinun tavarasi ovat keisarisi käytettävinä ja kun keisarillinen\nmajesteetti pitää henkivartiosi ja rahojesi käyttämistä Italiassa aivan\nliiallisena, olemme me, varmoina sinun suostumuksestasi, käyttäneet\nniitä toisella taholla ja antaneet joukkosi ja aarteesi virkaveljellesi\nNarseelle persialaissodan päättämistä varten.'\n\n\"Haa, ennen kuulumatonta\", sanoi Prokopius.\n\n\"Se on herran kiitos orjan työstä\", ivaili Cethegus.\n\n\"Loppukin näyttää olevan hyvä\", jatkoi Prokopius.\n\n\"'Joukkojesi lisääminen näyttää meistä epäviisaalta senkin vuoksi, että\nmeille tulee joka päivä varoituksia rajattomasta kunnianhimostasi.'\n\n\"'Vasta äskettäin kuulut sanoneen pikarin ääressä: valtikka on syntynyt\npäällikönsauvasta ja tämä kepistä. Ne ovat vaarallisia ajatuksia ja\nvaromattomia sanoja.'\n\n\"'Sinä näet, että olemme selvillä kunnianhimoisista unelmistasi.'\n\n\"'Tällä kertaa varoitamme rankaisematta, vaikka mielemme on tehnyt\nlisätä päällikönsauvasi puuta. Me muistutamme sinulle, että korkeimmat\nhuiput ovat lähinnä keisarillista salamaa.'\n\n\"Tämä on häpeällistä\", huudahti Prokopius.\n\n\"Ei, se on vielä pahempaa, se on tyhmää\", sanoi Cethegus. \"Se on\nuskollisuuden yllyttämistä kapinaan.\"\n\n\"Olet oikeassa\", huusi Belisarius, joka palasi telttaan ja sattui\nkuulemaan viimeiset sanat.\n\n\"Tuota kiittämätöntä, häpeämätöntä tyrannia vastaan olisi todellakin\nnoustava kapinaan.\"\n\n\"Vaikene! Kautta kaikkien pyhimysten! Sinähän syökset itsesi suoraan\nperikatoon\", varoitteli Antonina, joka myöskin oli tullut telttaan, ja\nkoetti tarttua hänen käteensä.\n\n\"Ei, minä en tahdo vaieta\", karjui hän juosten edestakaisin teltan\novella, jonka edustalla Bessas, Acacius, Demetrius ja useat muut\npäälliköt seisoivat kuuntelemassa.\n\n\"Koko maailma kuulkoon sen.\n\n\"Hän on kiittämätön, viekas tyranni.\n\n\"Hänet pitäisi todellakin syöstä valtaistuimelta.\n\n\"Sietäisi menetellä petollisen sielusi epäluulojen mukaisesti,\nJustinianus!\"\n\nCethegus silmäsi ulkona seisovia. He olivat nähtävästi kuulleet kaikki.\nHän meni teltta-aukolle ja veti oviverhon eteen.\n\nAntonina kiitti häntä katseellaan.\n\nHän meni taas puolisonsa luo. Tämä oli heittäytynyt maahan\ntelttavuoteen viereen, löi nyrkeillään rintaansa ja änkytti:\n\n\"Oi, Justinianus! Olenko minä tämän ansainnut?\n\n\"Tämä on liikaa, liikaa!\"\n\nJa äkkiä tuo mahtava mies alkoi itkeä ääneen.\n\nSilloin Cethegus lähti harmistuneena pois.\n\n\"Hyvästi\", sanoi hän hiljaa Prokopiukselle, \"minua iljettää, kun näen\nmiesten parkuvan.\"\n\n\n\n\nKAHDEKSASTOISTA LUKU.\n\n\nSyvissä ajatuksissa prefekti lähti teltasta ja meni leirin ympäri\nkaukaiseen varustukseensa, jonne hän oli isaurilaistensa kanssa\nhautautunut.\n\nSe sijaitsi kaupungin eteläpuolella lähellä Classiksen muuria. Tie\nkulki osittain pitkin meren rantaa.\n\nVaikka tämä yksinäinen vaeltaja miettikin suurta suunnitelmaansa, joka\noli muuttunut osaksi hänen elämästään, vaikka Belisariuksen\nhäilyväisyys ja ylenmääräinen tunteellisuus sekä frankkikuninkaan\nvastauksen odottaminen kiusasivatkin häntä, veti maiseman, taivaan,\nkoko luonnon omituinen ulkomuoto hänen huomionsa puoleensa, joskin vain\nhetkeksi.\n\nOltiin lokakuussa, mutta tämä vuodenaika näytti useita viikkoja sitten\nmuuttaneen tapansa.\n\nKahteen kuukauteen ei ollut ollenkaan satanut, ei pilveä, ei\nhattaraakaan ollut näkynyt taivaalla, vaikka näillä seuduin satoi\ntavallisesti aina.\n\nMutta nyt -- oli auringon laskun aika -- Cethegus huomasi idässä meren\ntoisella puolen aivan taivaan rannalla yksinäisen, pyöreäreunaisen,\npikimustan pilven, joka oli varmaankin noussut aivan äsken.\n\nLaskeutuva aurinko ei säteillyt ollenkaan, vaikkei pilviäkään ollut\nedessä.\n\nMeren lyijynraskasta pintaa ei tuulen henkäyskään liikuttanut.\n\nEi pienintäkään lainetta näkynyt.\n\nLaajalla tasangolla ei oliivin lehtikään liikahtanut.\n\nEi edes suon kaisla kahissut.\n\nEi kuulunut eläimenääntä, ei linnun siipien suhinaa. Omituinen,\ntukahduttava, tulikiveltä tuoksuva ilma vaikeutti hengitystäkin.\n\nMuulit ja hevoset leirissä potkivat levottomina pilttuitaan.\n\nKameelit ja dromedaarit, jotka Belisarius oli tuonut Afrikasta\nmukanaan, kaivoivat päänsä hiekkaan.\n\nVaeltaja hengitti raskaasti ja silmäili ihmetellen ympärilleen.\n\n\"Nyt tuntuu tukahduttavalta kuin 'kuolemantuulen' edellä Egyptin\naavikoilla\", sanoi hän itsekseen.\n\n\"Tukahduttavaa kaikkialla -- ulkona ja sisällä --\n\n\"Mihin mahtaa purkautua tämä luonnon ja intohimojen säästynyt raivo.\"\n\nHän saapui telttaansa.\n\nSyphax virkkoi: \"Herra, jos olisin kotona, luulisin nyt, että\nerämaanjumalan myrkyllinen henkäys on tulossa.\"\n\nSamassa hän antoi herralleen kirjeen.\n\nSe oli frankkikuninkaan vastaus.\n\nNopeasti Cethegus repäisi suuren, komean sinetin auki.\n\n\"Kuka tämän toi?\"\n\n\"Sanansaattaja, joka lähti Belisariuksen luo, kun hän ei tavannut\nprefektiä.\n\n\"Hän kysyi lyhintä tietä.\"\n\nSen vuoksi Cethegus ei häntä tavannut. Hän luki:\n\n\"Teudebald, frankkien kuningas, Rooman prefektille Cethegukselle.\n\n\"Sinä olet kirjoittanut viisaasti.\n\n\"Vielä viisaammin puhuit Major Domuksemme kautta.\n\n\"Me emme ole haluttomia menettelemään ehdotustesi mukaan.\n\n\"Me otamme vastaan neuvosi ja lahjasi.\n\n\"Goottien ja meidän välisen liiton on heidän onnettomuutensa rikkonut.\n\n\"Syyttäkööt he sitä eikä meitä.\n\n\"Siitä, jonka taivas hylkää, tulee viisaiden ja hurskasten ihmistenkin\nluopua.\n\n\"Tosin he ovat maksaneet meille apujoukosta useita sentnereitä kultaa.\n\n\"Se ei ole silmissämme esteenä.\n\n\"Me pidämme nämä aarteet panttina, kunnes he ovat luovuttaneet ne\nEtelä-Gallian kaupungit, jotka ovat Jumalan ja luonnon muodostamien\nfrankkien valtakunnan rajojen sisäpuolella.\n\n\"Mutta kun olemme valmistautuneet sotaretkelle ja kun urhoollinen\nsotajoukkomme, joka jo toivoi pääsevänsä taisteluun, vain\nvastahakoisesti suostuisi hajaantumaan, olemme valmiit heti lähettämään\nvoitokkaat joukkomme Alppien yli.\n\n\"Gootteja vastaan.\n\n\"Mutta ei silti keisari Justinianuksen puolesta, joka edelleen kieltää\nmeiltä kuninkaan arvonimen, kutsuu itseään rahoissaan Gallian herraksi,\nei tahdo sallia meidän lyöttää omalla rintakuvallamme varustettuja\nrahoja ja on monella muulla tavalla tahtonut loukata kunniaamme.\n\n\"Me aiomme laajentaa omaa valtaamme Italiassa.\n\n\"Mutta kun nyt tiedämme, että keisarin koko sotavoima Italiassa on\nriippuvainen hänen sotapäälliköstään Belisariuksesta, jolla on paljon\nsekä vanhaa että uutta valittamista kiittämättömästä herrastaan,\nehdotamme tälle sankarille, että hän huudattaisi itsensä Länsi-Rooman\nkeisariksi, jolloin lähetämme satatuhatta frankkilaista sankaria, jos\nhän luovuttaa Pohjois-Italian Genuaan saakka meille.\n\n\"Me pidämme mahdottomana, että kuolevainen voisi hylätä tarjouksen.\n\n\"Jos sinä autat tämän suunnitelman toimeenpanossa, annamme sinulle\nkaksitoista sentneriä kultaa ja merkitsemme, jos palautat kaksi\nsentneriä, nimesi pöytätoveriemme joukkoon.\n\n\"Tämän kirjeen tuoja, herttua Lintaris, vie ehdotuksemme\nBelisariukselle.\"\n\nCethegus malttoi tuskin lukea loppuun.\n\nHän hypähti pystyyn.\n\n\"Sellainen tarjous tällä hetkellä -- kun hän on tällaisessa\nmielentilassa -- hän suostuu siihen!\n\n\"Länsi-Rooman keisari sadantuhannen frankkisoturin tukemana.\n\n\"Hänen täytyy kuolla.\"\n\nHän riensi teltan ovelle.\n\nMutta siinä hän seisahtui.\n\n\"Hulluhan minä olen\", sanoi hän hymyillen.\n\n\"Kuumaverinen kuten aina. Hänhän on Belisarius eikä Cethegus.\n\n\"Hän ei suostu.\n\n\"Silloinhan kuu tekisi kapinan aurinkoa vastaan ja kesy koira muuttuisi\nvihaiseksi sudeksi. Hän ei suostu.\n\n\"Mutta katsokaamme, kuinka voimme käyttää hyväksemme tämän merovingin\nahneutta ja halpamaisuutta. Ei, frankkikuningas\", sanoi hän katkerasti\nhymyillen. \"Niin kauan kuin Cethegus elää, ei Italiaan tule ainoatakaan\nfrankkia.\"\n\nHän kulki nopeasti kerran teltan poikki. Toisen kerran hitaammin.\n\nKolmannen kerran -- nyt hän seisahtui -- silmät välähtivät.\n\n\"Nyt sen keksin\", sanoi hän ilostuen.\n\n\"Syphax, mene noutamaan Prokopius tänne.\"\n\nUudestaan teltan yli kulkiessaan hän huomasi merovingin kirjeen, joka\noli pudonnut maahan.\n\nHän otti sen ylös ja lausui riemuiten: \"Ei, ei, frankkikuningas! Sinä\net saa Italian pyhästä maasta edes tämän kirjeen laajuista alaa.\"\n\nProkopius saapui heti.\n\nMiehet neuvottelivat koko yön.\n\nProkopiusta prefektin päätä huimaava tuuma säikähdytti, eikä hän\naikonut siihen suostua.\n\nMutta tämä mahtava mies tarrautui häneen etevämmillä henkisillä\nvoimillaan ja kumosi voittavalla kaunopuheisuudella kaikki hänen\nepäilyksensä eikä hellittänyt, ennenkuin hän oli lakannut\nvastustamasta.\n\nTähdet kalpenivat ja aamurusko kajasti idästä, kun Prokopius lähti\nystävänsä luota.\n\n\"Cethegus\", sanoi hän lähtiessään, \"minä ihailen sinua.\n\n\"Jollen olisi Belisariuksen historioitsija, rupeaisin sinun\nhistoriankirjoittajaksesi.\"\n\n\"Se olisi hauskempaa\", vastasi prefekti levollisesti, \"mutta\nvaikeampaa.\"\n\n\"Mutta minä pelkään nerosi terävyyttä.\n\n\"Se on ominaista meidän ajallemme.\n\n\"Se on loistavanvärinen myrkkykukka suossa.\n\n\"Kun muistelen, miten sinä syöksit goottikuninkaan turmioon hänen\nvaimonsa avulla --\"\n\n\"Minun täytyy kertoa sinulle. Valitettavasti ei minulla ole viime\naikoina ollut ihanasta liittolaisestani apua.\"\n\n\"Liittolaisestasi!\n\n\"Keinosi ovat --\"\n\n\"Aina tarkoituksenmukaisia.\"\n\n\"Ei ihan aina --\n\n\"No, samapa se. Minä kuljen mukanasi vielä jonkin matkaa, sillä tahdon\nsaada sankarini mahdollisimman pian Italiasta.\n\n\"Hänen on koottava Persiassa laakereita eikä täällä okaita.\n\n\"Mutta en kulje kanssasi kuin --\"\n\n\"Päämäärääsi, tietysti.\"\n\n\"Minä menen Antoninan puheille ja luulen onnistuvani.\n\n\"Hänellä on täällä ikävä.\n\n\"Hän ikävöi Bysanttiin tapaamaan hyviä ystäviä ja tuhoamaan puolisonsa\nvihollisia.\"\n\n\"Kunnon vaimo.\"\n\n\"Entä Vitiges?\n\n\"Luuletko hänen pitävän Belisariuksen kapinaa mahdollisena?\"\n\n\"Kuningas Vitiges on hyvä sotilas, mutta huono ihmistuntija.\n\n\"Tiedän erään paljon terävämpiälyisen miehen, joka hetken aikaa piti\nsitä mahdollisena.\n\n\"Ja onhan sinulla kirjalliset todistukset.\n\n\"Nyt juuri, kun frankit ovat pettäneet hänet, nousee vesi hänelle\nkaulaan saakka. Hän tarttuu oljenkorteen.\n\n\"Häntä en siis pelkää -- pidä vain huoli Antoninasta.\"\n\n\"Ole huoleti.\n\n\"Puolenpäivän aikaan toivottavasti lähden sanansaattajana Ravennaan.\"\n\n\"Älä silloin unohda puhutella kaunista kuningatarta.\"\n\n\n\n\nYHDEKSÄSTOISTA LUKU.\n\n\nPuolenpäivän aikaan Prokopius ratsasti lähettiläänä Ravennaan.\n\nHänellä oli mukanaan neljä kirjettä: Justinianuksen kirje\nBelisariukselle, frankkikuninkaan kirjeet Belisariukselle ja\nCethegukselle sekä Belisariuksen kirje Vitigekselle.\n\nViimemainitun Prokopius oli kirjoittanut Cetheguksen sanelun mukaan.\n\nSanansaattaja ei aavistanut, millaisessa mielentilassa goottien\nkuningas ja kuningatar olivat hänen saapuessaan.\n\nKuninkaan terve, vaatimaton sielu oli viime aikoina alkanut\nalinomaisten onnettomuuksien vuoksi synkentyä, vaikkei hän vielä ollut\naivan toivottomuuteen vaipunut.\n\nHänen ainoan lapsensa murha ja sydäntävihlova ero rakkaasta vaimosta\nolivat järkyttäneet syvästi hänen mieltään -- mutta ne hän oli kestänyt\ngoottien voiton toivossa.\n\nMutta voitto oli itsepintaisesti pysyttäytynyt vihollisen puolella.\n\nKaikista ponnistuksista huolimatta hänen kansansa kohtalo oli muuttunut\nhänen hallitessaan kuukausi kuukaudelta synkemmäksi. Lukuunottamatta\ntaistelua Roomaan mennessä ei onni ollut hänelle kertaakaan hymyillyt.\n\nYlpein toivein alettu Rooman piiritys oli päättynyt surulliseen\npaluumatkaan, jolloin vain neljäsosa sotajoukkoa oli enää jäljellä.\n\nUudet onnettomuudeniskut, tiedot, joita satoi nopeasti kuin\nnuijaniskuja kypärään, lisäsivät hänen alakuloisuuttaan ja muuttivat\nsen vähitellen synkäksi toivottomuudeksi.\n\nMelkein koko Italia -- Ravennaa lukuunottamatta luisui goottien\nkäsistä.\n\nBelisarius oli Roomasta käsin lähettänyt Genuaan laivaston heruli\nMundilan ja isauri Enneen johtamana. Ilman miekaniskua he saivat tämän\ntärkeän merisataman haltuunsa ja sieltä käsin melkein koko Ligurian.\n\nTärkeän Mediolanumin kaupungin piispa Datius tarjosi heille itsestään.\nTäältä käsin he valloittivat Bergamumin, Comumin ja Novarian.\n\nToisaalla alakuloiset gootit antautuivat Clusiumissa ja puoleksi\nrapistuneessa Dertonassa piirittäjille. Heidät vietiin vankeina\nItaliasta.\n\nUrbinumin bysanttilaiset valloittivat urhoollisesta vastarinnasta\nhuolimatta, samoin Forum Corneliin. Verinen Johannes valloitti melkein\nkoko Aemilian maakunnan. Goottien yritykset Anconan, Ariminumin ja\nMediolanumin takaisin valtaamiseksi epäonnistuivat.\n\nMutta pahempia sanomia saapui pian hellämieliselle kuninkaalle.\n\nNälkä oli alkanut riehua Aemilian, Picenumin ja Tuscian maakunnissa.\n\nEi ollut kyntäjiä, ei karjaa, ei hevosia.\n\nIhmiset pakenivat vuorille ja metsiin, leipoivat leipää tammen\nterhoista ja söivät ruohoa ja juuria.\n\nKulkutauteja syntyi puutteellisesta ja epäterveellisestä ruoasta.\n\nViisikymmentä tuhatta ihmistä kuoli nälkään ja tauteihin yksistään\nPicenumissa. Jonian meren toisella puolen Dalmatiassa ihmisiä kuoli\nvielä enemmän.\n\nKalpeina ja laihtuneina vielä elossa olevat hoipertelivat hautaansa\nkohti. Iho muuttui kovaksi kuin eläimen nahka ja sitä paitsi mustaksi,\nkiiluvat silmät pullistuivat päästä ja sisälmyksiä poltti.\n\nHaaskalinnutkaan eivät syöneet näitä ruton uhreja, mutta ihmiset söivät\nahnaasti ihmisenlihaa.\n\nÄidit tappoivat ja söivät äskensyntyneet lapsensa.\n\nEräässä talossa Ariminumissa oli jäljellä vain kaksi roomalaisnaista.\n\nNämä murhasivat ja söivät seitsemäntoista ihmistä, jotka olivat\nyksitellen tulleet taloon yösijaa pyytämään.\n\nKahdeksastoista heräsi, ennenkuin naiset ennättivät hänet murhata. Hän\ntappoi nämä raaistuneet naiset ja saattoi edellisten uhrien kohtalon\nihmisten tietoon.\n\nVihdoin toivo raukesi frankkien ja longobardien avusta.\n\nViimemainitut, jotka olivat saaneet suuria summia lupaamastaan\napujoukosta, odottelivat rauhassa asiain kulkua.\n\nKuninkaan lähettiläät, joiden piti jouduttaa frankkeja ja kehoittaa\nheitä täyttämään lupauksensa, pidätettiin Mettiksessä, Aurelianumissa\nja Pariisissa. Näistä hoveista ei saapunut minkäänlaista vastausta.\n\nMutta longobardien kuningas Audoin lähetti sellaisen sanoman, ettei hän\nvoinut päättää asiasta kysymättä sotaisan poikansa Alboinin mieltä.\n\nTämä oli lähtenyt suuren sotajoukon kanssa seikkailumatkoille.\n\nKenties hän saapuisi itsestään Italiaan -- hän oli Narseksen hyvä\nystävä.\n\nSilloin hän tutkisi maata, ja neuvoteltuaan isänsä ja kansansa kanssa\nilmoittaisi Italian suhteen tekemänsä päätöksen.\n\nTärkeä Auximum puolustautui urhoollisesti kuukausmääriä sen vahvan\npiiritysjoukon suunnattomia ponnistuksia vastaan, jonka Belisarius itse\nProkopiuksen saattamana oli tuonut sen muurien edustalle ja jota hän\nnyt itse johti.\n\nKuninkaan sydäntä kirveli, kun hän erään sanansaattajan mukana -- joka\nsuurella vaivalla ja haavoittuneena oli päässyt molempien\npiiritysjoukkojen läpi kolmen päivän matkan päässä olevaan Ravennaan --\nsai sankarilliselta kreivi Visandilta seuraavan sanoman:\n\n\"Kun uskoit haltuuni Auximumin, sanoit sinä, että minun piti suojella\nRavennan, vieläpä koko goottivaltakunnan avainta.\n\n\"Minun piti miehuullisesti puolustautua siksi, kunnes joutuisit koko\nsotajoukkoinesi apuun.\n\n\"Me olemme miehuullisesti vastustaneet Belisariusta ja nälkää.\n\n\"Missä on apuväki?\n\n\"Voi, jos olet puhunut totta ja jos linnoituksemme mukana valtakunnan\navain joutuu vihollisen käsiin!\n\n\"Tule senvuoksi apuun -- enemmän valtakunnan kuin meidän tähtemme.\"\n\nTämän sanantuojan jälkeen saapui heti toinen, suurella rahasummalla\nlahjottu sotilas piirittäjäin puolelta -- Burcentius nimeltään --. Hän\ntoi lyhyen, verellä kirjoitetun kirjeen.\n\n\"Meillä on enää vain kivien välissä kasvavaa rikkaruohoa syötävänä.\nViittä päivää kauemmin emme kestä.\"\n\nSanansaattaja joutui paluumatkalla mukanaan kuninkaan vastaus\npiirittäjäin käsiin, jotka polttivat hänet elävänä goottien nähden\nAuximumin vallien edustalla. Kuningas ei voinut auttaa.\n\nPieni goottijoukko puolusti yhä Auximumia, vaikka Belisarius lopetti\nvedensaannin katkaisemalla vesijohdon ja myrkyttämällä viimeisen\nkaivon, jonka luo piiritetyt pääsivät, ihmisten ja eläinten ruumiilla\nja kalkkiliuoksella.\n\nRyntäykset Visand löi aina takaisin tuottaen hyökkääjille suurta\nmieshukkaa. Kerran Belisarius pelastui melkein varmasta kuolemasta vain\nerään henkivartijan uhrautumisen avulla.\n\nVihdoin valloitettiin Caesena, goottien viimeinen linnoitus Aemiliassa,\nja sitten Faesulae, jota Johannes ja Cyprianus piirittivät.\n\n\"Faesulaeni\", huudahti kuningas saatuaan tämän tietää. Hän oli ollut\ntämän kaupungin kreivi, ja aivan kaupungin vieressä oli maatalo, jossa\nhän oli asunut Rautgundiksen kanssa.\n\n\"Hunnit elämöivät varmaankin tuhotun kotilieteni ääressä.\"\n\nMutta kun Faesulaen vangittu puolustusväki tuotiin kahleissa Auximumin\npuolustajien nähtäväksi ja kun nämä olivat kertoneet, ettei Ravennasta\ntulisi apua, pakottivat Visandin nälkiintyneet joukot hänet\nantautumaan.\n\nHän vaati itselleen vapaan pääsyn Ravennaan.\n\nHänen sotaväkensä vietiin vankeina pois Italiasta.\n\nNiin tyyten oli voitettujen miehuullisuus ja kansallistunto kadonnut,\nettä he Sarsinan kreivin Sisifridin johdolla rupesivat Belisariuksen\npalvelukseen omia heimolaisiaan vastaan.\n\nVoittaja oli varustanut Auximumin vankasti ja kuljetti sieltä\npiiritysjoukon Ravennan leiriin, jossa Cethegus sillä välin oli ollut\nylipäällikkönä.\n\nTuntui aivan siltä kuin goottikuningasta olisi seurannut kirous.\n\nKun hän ei voinut epäonnistumisesta syyttää heikkoutta taikka erehdystä\nomalta puoleltaan, kun hän ei voinut epäillä goottien oikeutta tässä\nsodassa ja kun hänen yksinkertainen jumalanpelkonsa piti näitä\ntapahtumia taivaan tahtona, sai hän päähänsä kiduttavan ajatuksen, että\nJumala rankaisi gootteja jonkin hänen tuntemattoman ja sovittamattoman\nsyntinsä vuoksi. Tätä luuloa vahvistivat siihen aikaan voimassa oleva\nvanhan testamentin katsantokanta sekä useat tapaukset goottilaisessa\nkuningastarustossa.\n\nNämä ajatukset vaivasivat lakkaamatta uljasta kuningasta ja jäytivät\nhänen sielunvoimiaan.\n\nJoskus hän koetti syyttäessään itseään keksiä tuon salaisen synnin.\n\nJoskus hän mietti, miten voisi kääntää kirouksen ainakin kansastaan.\n\nUsein hän oli aikonut luovuttaa kruunun toiselle, mutta sellaista tekoa\nolisivat sekä hän itse että muut pitäneet heikkoutena.\n\nSiten oli tämä keino -- yksinkertaisin ja mieluisin -- päästä erilleen\nkiusaavista ajatuksista käynyt mahdottomaksi.\n\nUsein tuo muinoin komea mies istui hartiat kumarassa ja katsoa tuijotti\neteensä, joskus vain päätään pudistaen tai huoaten.\n\nMatasuntaan vaikutti -- kuten olemme nähneet -- vähitellen tämän\näänettömän, ylpeän kärsimisen, tämän mykän, avuttoman kohtaloonsa\nalistumisen alituinen näkeminen.\n\nHän luuli sen ohessa huomanneensa, että Vitiges oli viime aikoina\nkatsellut häntä lempeämmin kuin ennen, kaiholla, vieläpä\nmielihyvälläkin.\n\nSiten häntä veti entistä enemmän kärsivän kuninkaan puoleen osittain\nitsetiedoton toivo, joka ei koskaan sammu rakastavassa sydämessä,\nosittain katumus ja sääli.\n\nUsein he sattuivat myöskin tapaamaan hyväntekeväisyyttä\nharjoittaessaan.\n\nRavennan väestö oli viime aikoina alkanut nähdä nälkää, kun piirittäjät\nhallitsivat Anconasta käsin merta ja kuljettivat laivoilla Kalabriasta\nja Sisiliasta ruokavaroja.\n\nVain rikkailla oli enää varaa ostaa kallista viljaa.\n\nKuninkaan lempeä sydän sai hänet jakamaan vilja-aittojensa runsaista\nvarastoista jyviä kaupungin köyhillekin samalla kuin hän antoi niitä\ngooteilleen, varsinkin kun jyvien piti riittää runsaasti siksi, kun\nfrankit saapuisivat avuksi. Hän toivoi myöskin muonan lisäystä niistä\njyvälaivoista, joita gootit olivat koonneet Paduksen varsille ja\nkoettivat saada tuoduksi vihollisten ohi kaupunkiin.\n\nEstääkseen väärinkäytöksiä ja tuhlaavaisuutta viljan jakamisessa\nkuningas oli itse aina näissä tilaisuuksissa läsnä. Matasunta, joka\nkerran oli nähnyt hänet kerjäävien ja kiittävien joukkojen keskellä,\noli asettunut hänen viereensä pyhän Apollinariksen basilikan\nmarmoriportaille ja auttanut häntä leipäkorien jakamisessa.\n\nKaunista oli nähdä tämän ihanan parin -- kuningas oikealla ja\nkuningatar vasemmalla -- seisovan kirkonportailla ja ojentavan sieltä\nsiunausta toivottavalle kansalle leipäkoreja.\n\nHeidän siinä seisoessaan Matasunta huomasi tunkeilevan, tiheän\nihmisjoukon keskellä -- sillä paljon maalaiskansaa oli vihollisen\npelossa kokoontunut lähiseudulta Ravennan muurien turviin -- basilikan\nalimmalla portaalla erään naisen yksinkertaisessa, ruskeassa, puoleksi\npään yli vedetyssä vaipassa.\n\nTuo nainen ei muiden tavoin tunkeutunut portaita ylös vaatimaan leipää,\nvaan nojasi etukumarassa päätään vasempaan käteensä, joka oli korkean\nsarkofagin varassa basilikan kulmapylvään takana, sekä katseli\nterävästi ja herkeämättä kuningatarta.\n\nMatasunta luuli, että nainen pelosta, häpeästä tai ylpeydestä pysytteli\nsyrjässä eikä tullut rohkeampien kerjäläisten joukkoon, jotka\ntunkeilivat ja tuuppivat toisiaan portailla. Hän antoi Aspalle\nerityisen leipäkorin vietäväksi tälle naiselle.\n\nInnokkaasti ja lempein katsein hän latoi kauniilla käsillään korin\ntäyteen tuoksuvia leipiä.\n\nKun hän katsahti ylöspäin, huomasi hän, miten kuningas silmäili häntä\nlempeämmin ja ystävällisemmin kuin koskaan ennen.\n\nVeri karkasi poskille, hän huokasi hiljaa ja loi katseensa alas.\n\nKun hän siitä selvittyään aikoi katsoa ruskeavaippaista naista, oli\ntämä kadonnut.\n\nPaikka oli tyhjä.\n\nHän ei ollut koria täyttäessään huomannut, miten eräs naisen takana\nseisova mies, jolla oli puhvelinnahka hartioillaan ja rynnäkkökypärä\npäässään, oli tarttunut tämän käsivarteen ja vienyt tämän pois paikalta\npuoleksi väkisin.\n\n\"Tule\", oli mies sanonut, \"tämä ei ole sinulle hyvä paikka.\"\n\nJa kuin unessa oli nainen vastannut:\n\n\"Kautta Jumalan, hän on ihmeen kaunis.\"\n\n\"Kiitos, Matasunta\", sanoi kuningas ystävällisesti, kun tänä päivänä\njaettaviksi määrätyt leivät olivat lopussa.\n\nKatse, ääni ja sanat tunkeutuivat syvälle Matasuntan sydämeen.\n\nKuningas ei ollut koskaan ennen kutsunut häntä nimeltä, vaan puhutellut\nja kohdellut häntä aina kuningattarena.\n\nNämä kuninkaan lausumat sanat tekivät hänet niin onnelliseksi -- mutta\nsamalla ne lisäsivät hänen omantunnonvaivojaan.\n\nNähtävästi oli Vitigeksen osoittama lämpimämpi osanotto johtunut\nsuureksi osaksi siitä, että hän oli niin tehokkaasti auttanut\npuutteenalaisia.\n\n\"Oi miten hyvä hän on\", sanoi Matasunta puoleksi itkien\nmielenliikutuksesta. \"Minä tahdon myöskin olla hyvä.\"\n\nKun hän näissä ajatuksissa saapui käytettäväkseen annetun\nkuninkaallisen palatsin vasemman sivustan -- Vitiges asui oikeassa\nsivurakennuksessa -- etupihalle, riensi Aspa kiireesti häntä vastaan.\n\n\"Lähettiläs leiristä\", kuiskasi hän salaperäisenä emännälleen.\n\n\"Hän tuo salaisia tietoja prefektiltä -- Syphaxin kirjoittaman kirjeen\näidinkielelläni -- hän odottaa vastausta --\"\n\n\"Odottakoon\", vastasi Matasunta otsaansa rypistäen. \"En tahdo kuulla\nmitään enkä lukea mitään.\n\n\"Keitä nuo ovat?\"\n\nHän viittasi etupihasta huoneisiinsa vieville portaille.\n\nSiellä punaisilla porraskivillä vaimoja, lapsia, sairaita, gootteja ja\nitalialaisia makaili sekaisin, kaikki mitä kurjimmissa rääsyissä. Se\noli kurjuuden kuva.\n\n\"Kerjäläisraukkoja. Ne ovat maanneet täällä koko aamun. Niitä ei saada\nmitenkään poistumaan.\"\n\n\"Ei niitä saakaan ajaa pois\", vastasi Matasunta mennen lähemmäksi.\n\n\"Leipää, kuningatar! Leipää, amelungien tytär\", huusivat useat\nonnettomat hänelle.\n\n\"Anna heille kultaa, Aspa, kaiken mitä huoneistani löydät --\"\n\n\"Leipää, leipää, kuningatar, ei kultaa. Kullalla ei saa enää koko\nkaupungista leipää.\"\n\n\"Kuninkaan varastoaittojen edustalla jaetaan ilmaiseksi leipää.\n\n\"Tulen juuri sieltä. Miksi ette ole siellä ottamassa?\"\n\n\"Oi, kuningatar, me emme jaksa tunkeutua esille joukon läpi\", valitti\neräs nälän kalvama nainen.\n\n\"Minä olen vanha, tyttäreni on sairas ja tuo vanhus on sokea.\n\n\"Terveet ja nuoret sysäävät meidät siellä aina syrjään.\n\n\"Kolmena päivänä olemme turhaan yrittäneet. Me emme pääse joukon läpi.\"\n\n\"Ei, me kuolemme nälkään\", mutisi vanhus.\n\n\"Oi, Teoderik, herrani ja kuninkaani! Missä olet nyt?\n\n\"Sinun hallitessasi oli meillä yllin kyllin kaikkea --.\n\n\"Silloin ei köyhien eikä sairaiden tarvinnut kärsiä kurjuutta.\n\n\"Mutta tämä onneton kuningas --\"\n\n\"Vaikene\", sanoi Matasunta. \"Kuningas, puolisoni\" -- hänen kasvoilleen\nsävähti kaunis puna -- \"tekee teille enemmän hyvää kuin\nansaitsettekaan.\n\n\"Odottakaa täällä. Minä hankin leipää.\n\n\"Tule mukaan, Aspa.\"\n\nHän lähti nopeasti liikkeelle.\n\n\"Minne sinä riennät\", kyseli orjatar ihmeissään.\n\nMatasunta heitti harson kasvoilleen ja vastasi:\n\n\"Kuninkaan luo!\"\n\nKun hän saapui Vitigeksen etuhuoneeseen, pyysi kuninkaan ovenvartija,\njoka ihmeekseen tunsi tulijan kuningattareksi, häntä odottamaan.\n\n\"Belisariuksen lähetti on kuninkaan kanssa salaisessa keskustelussa.\nHän on jo ollut siellä kauan aikaa ja lähtee kai pian pois.\"\n\nSilloin ovi aukenikin. Prokopius seisahtui vielä epätietoisena.\n\n\"Goottien kuningas\", sanoi hän kääntyen vielä kuninkaan huoneeseen\npäin, \"onko tämä viimeinen sanasi?\"\n\n\"Viimeinen, samoin kuin se oli ensimmäinenkin\", lausui Vitiges.\n\n\"Annan sinulle vielä ajatusaikaa -- jään yöksi Ravennaan.\"\n\n\"Vieraanani olet tämän jälkeen tervetullut, et lähettiläänä.\"\n\n\"Toistan vielä:\n\n\"Jos kaupunki valloitetaan väkirynnäköllä, tapetaan kaikki miespuoliset\ngootit, jotka ovat Belisariuksen miekkaa pitemmät, -- sen hän on\nvannonut -- ja naiset ja lapset myydään orjiksi.\n\n\"Sinä ymmärrät. Belisarius ei tarvitse barbaareita Italiassaan.\n\n\"Sinua kenties houkuttelee sankarin kuolema, mutta ajattele avuttomia.\n-- Jumalan valtaistuimen edessä heidän verensä --\"\n\n\"Belisariuksen lähettiläs! Te olette Jumalan huomassa samoin kuin\nmekin. Hyvästi.\"\n\nNämä sanat lausuttiin niin voimakkaasti, että bysanttilaisen täytyi\nlähteä, vaikkei hän sitä mielellään tehnyt.\n\nTuon miehen vaatimaton arvokkuus vaikutti häneen.\n\nSamoin kuningattareenkin.\n\nKun Prokopius sulki oven, hän huomasi Matasuntan. Hän peräytyi tämän\nkauneuden häikäisemänä.\n\nKunnioittaen hän tervehti tätä.\n\n\"Sinä olet goottien kuningatar\", sanoi hän tointuen hämmästyksestään.\n\"Sinun täytyy olla kuningatar.\"\n\n\"Niin olenkin\", vastasi Matasunta. \"Oi, etten olisi sitä koskaan\nunohtanut.\"\n\nHän meni ylpeästi Prokopiuksen ohi kuninkaan huoneeseen.\n\n\"Sellaisia silmiä kuin noilla germaaneilla on, sekä miehillä että\nnaisilla, en ole koskaan nähnyt\", virkkoi Prokopius.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENES LUKU.\n\n\nMatasunta oli sillä välin tullut ilmoittamatta puolisonsa luo.\n\nVitiges oli jättänyt kaikki huoneet, joissa amelungit Teoderik,\nAtalarik ja Amalasunta olivat asuneet, -- nämä olivat oleilleet laajan\npalatsin keskustassa -- asumattomiksi ja muuttanut muutamiin oikeassa\nkylkirakennuksessa oleviin huoneisiin, joissa hän oli asunut jo\nollessaan vahtipalveluksessa hovissa.\n\nHän ei ollut koskaan käyttänyt amalien kultaisia ja purppuraisia\narvomerkkejä. Huoneistaankin hän oli antanut poistaa kaiken\nkuninkaallisen loiston.\n\nMatalajalkainen telttasänky, jolla oli hänen kypäränsä, miekkansa ja\nmuutamia asiakirjoja, pitkä tammipöytä ja muutamia puutuoleja oli\nkamarissa.\n\nHän oli sanansaattajan lähdettyä heittäytynyt väsyneenä tuolille ja\nistuen selin oveen nojannut väsyneen päänsä käsiinsä.\n\nHän ei ollut kuullut tulijan keveitä askeleita.\n\nMatasunta jäi kynnykselle seisomaan kuin naulittuna.\n\nHän ei ollut koskaan ennen hakenut kuningasta.\n\nHänen sydämensä sykki levottomasti.\n\nHän ei uskaltanut puhutella häntä eikä mennä lähemmäksi.\n\nVihdoin Vitiges nousi huoaten ylös.\n\nSilloin hän näki ovella Matasuntan.\n\n\"Sinä täällä, kuningatar\", virkkoi hän mennen tätä vastaan.\n\n\"Mikä sinut tuo luokseni?\"\n\n\"Velvollisuus -- sääli --\", sanoi Matasunta.\n\n\"Muuten en olisi -- minulla on sinulle pyyntö tehtävänä\".\n\n\"Se onkin ensimmäinen\", sanoi Vitiges.\n\n\"Se ei koske minua itseäni\", huomautti Matasunta nopeasti.\n\n\"Minä pyydän sinulta leipää köyhille ja sairaille, jotka --\"\n\nKuningas ojensi silloin hänelle ääneti oikean kätensä.\n\nSe oli ensimmäinen kerta. Hän ei uskaltanut siihen kajota, vaikka olisi\nsen hyvin mielellään tehnyt.\n\nSilloin kuningas tarttui hänen käteensä ja puristi sitä hiljaa.\n\n\"Minä kiitän sinua, Matasunta, ja pyydän sinulta anteeksi erään\nepäluuloni.\n\n\"Sinulla on sittenkin sydän, joka rakastaa kansaansa ja koettaa sen\nkärsimyksiä lieventää.\n\n\"En sitä uskonut. Olen ajatellut sinusta pahaa.\"\n\n\"Jos olisit aikaisemmin uskonut minusta hyvää, niin kenties olisi nyt\nmoni seikka paremmalla kannalla.\"\n\n\"Tuskin!\n\n\"Onnettomuus seuraa minua.\n\n\"Aivan äsken -- olet oikeutettu kuulemaan sen -- murtui viimeinen\ntoivoni.\n\n\"Frankit, joiden apuun varmasti luotin, ovat pettäneet meidät.\n\n\"Apua ei tule mistään. Vihollisten ylivoima on italialaisten heihin\nyhdyttyä liian suuri.\n\n\"Ei ole enää jäljellä muuta keinoa kuin vapaaehtoinen kuolema.\"\n\n\"Salli minun seurata sinua sille retkelle\", huudahti Matasunta hehkuvin\nsilmin.\n\n\"Sinunko? Ei. Teoderikin tytär otetaan Bysantissa kunnianosoituksin\nvastaan.\n\n\"Tiedetäänhän, että sinun on täytynyt vastoin tahtoasi ruveta\nkuningattareksi --\n\n\"Sinä voit vedota siihen.\"\n\n\"En koskaan\", vastasi Matasunta kuohuksissaan.\n\nVitiges jatkoi puhettaan kiinnittämättä häneen huomiota.\n\n\"Entä nuo muut!\n\n\"Nuo tuhannet, nuo sadat tuhannet lapset ja naiset!\n\n\"Belisarius pitää valansa.\n\n\"Heillä on vielä yksi toivo -- yksi ainoa.\n\n\"Sillä -- kaikki luonnonvoimat ovat liittoutuneet minua vastaan.\n\n\"Padus oli äkkiä kuivunut niin, että nuo kaksisataa viljalaivaa, joita\nodotin, eivät päässeet tarpeeksi nopeasti virtaa alas, vaan joutuivat\nbysanttilaisten käsiin.\n\n\"Olen nyt pyytänyt apua länsigoottien kuninkaalta. Hän lähettää\nlaivastonsa avuksi.\n\n\"Oma laivastommehan on vihollisten käsissä.\n\n\"Jos länsigoottien laivasto pääsee satamaan, voivat sen avulla päästä\npakoon ne, jotka eivät voi taistella ja jotka eivät saa kuolla.\n\n\"Sinäkin pääset silloin pakenemaan Espanjaan, jos tahdot.\"\n\n\"Minä tahdon kuolla kanssasi -- teidän kanssanne.\"\n\n\"Muutaman viikon perästä voi länsigoottien laivasto saapua tänne.\n\n\"Siksi riittää vilja suurissa varastoaitoissani. Se onkin ainoa\nlohdutukseni.\n\n\"Siitäpä muistinkin toivomuksesi.\n\n\"Tässä on vilja-aittojen pääoven avain.\n\n\"Pidän sitä yötä päivää povellani.\n\n\"Suojele hyvin sitä. -- Se kätkee viimeisen toivoni.\n\n\"Siitä riippuu useiden tuhansien ihmisten henki.\n\n\"Se oli ainoa huolenpitoni, joka ei jäänyt hedelmättömäksi.\n\n\"Minua ihmetyttää\", lisäsi hän surullisesti, \"ettei maa ole avautunut\ntai taivaan tuli pudonnut tuhotakseen nämä rakennukseni.\"\n\nHän otti raskaan avaimen takkinsa sisältä.\n\n\"Suojele sitä hyvin, Matasunta. Se on viimeinen aarteeni.\"\n\n\"Minä kiitän sinua, Vitiges -- kuningas Vitiges --\" korjasi hän ja\ntarttui avaimeen, mutta hänen kätensä vapisi.\n\nAvain putosi.\n\n\"Mikä sinun on\", kysyi kuningas painaen avaimen hänen oikeaan käteensä\n--. Matasunta pisti sen valkosilkkisen alusvaippansa vyöhön --.\n\"Sinähän vapiset.\n\n\"Oletko sairas\", lisäsi hän huolestuneen näköisenä.\n\n\"En -- ei se ole mitään.\n\n\"Mutta älä katsele minua tuolla tavalla -- kuten äsken ja tänä aamuna.\"\n\n\"Suo anteeksi, kuningatar\", sanoi Vitiges kääntyen toisaalle.\n\n\"Katseeni ei enää loukkaa sinua.\n\n\"Minulla on ollut paljon, hyvin paljon suruja näinä päivinä.\n\n\"Ja kun koetin miettiä, minkä rikoksen olen tehnyt, koska kaikki nämä\nonnettomuudet minua ahdistavat --\" Hänen äänensä ei oikein totellut.\n\n\"Silloin! Oi puhu\", pyyteli Matasunta ihastuneena.\n\nSillä hän oli varma hänen lausumattoman ajatuksensa tarkoituksesta.\n\n\"Silloin olen riehuvien epäilysten aikana usein miettinyt, olisiko\nkaikki tämä ollut rangaistusta pahasta, pahasta teosta erästä ihanaa\nolentoa kohtaan.\n\n\"Erästä naista kohtaan, jonka uhrasin kansani hyväksi --\"\n\nInnostuneena sanoistaan hän katseli kuulijattareensa.\n\nMatasuntan posket hehkuivat. Hän tarttui vieressään olevan tuolin\nselkänojaan pysyäkseen pystyssä.\n\n\"Vihdoin -- vihdoinkin hänen sydämensä heltyy ja minä -- mitä minä olen\nhänelle tehnyt\", ajatteli hän. \"Hän katuu.\"\n\n\"Erästä naista kohtaan\", jatkoi kuningas, \"joka on sanomattomasti\nkärsinyt tähteni, enemmän kuin mitä sanoin voi kuvata.\"\n\n\"Vaikene\", kuiskasi Matasunta, mutta Vitiges ei häntä kuullut.\n\n\"Ja kun näin sinut näinä päivinä hääräävän ympärilläni lempeämpänä,\nnaisellisempana kuin koskaan ennen --\n\n\"Silloin liikutit sydäntäni. Kyyneleet nousivat silmiini.\"\n\n\"Oi Vitiges\", kuiskasi Matasunta.\n\n\"Jokainen äänesi sävel tunkeutui syvälle sieluuni.\n\n\"Sillä sinä muistutit niin täydellisesti, niin sydäntä\njärkyttävästi --\"\n\n\"Ketä\", kysyi Matasunta valahtaen aivan kalpeaksi.\n\n\"Häntä, jonka uhrasin.\n\n\"Häntä, joka on vuokseni kaikki kärsinyt. Vaimoani Rautgundista,\nsieluni sielua.\"\n\nSiitä oli kauan, kun hän oli viimeksi lausunut rakastettunsa nimen.\n\nTämän nimen kaikuessa tuska ja kaiho valtasivat hänet. Vaipuen tuolille\nhän peitti kasvonsa käsiinsä.\n\nSe olikin hyvä.\n\nSillä siten hän ei huomannut, miten kuningattaren ruumis vavahti kuin\nukkosen iskemänä ja miten hänen kauniit kasvonsa vääristyivät\nmeduusankasvojen tapaisiksi.\n\nHän kuuli kumean jysähdyksen ja kääntyi katsomaan.\n\nMatasunta oli kaatunut lattialle.\n\nHänen vasen kätensä oli puristettuna sen tuolin selkänojaan, jonka\nviereen hän oli kaatunut, ja oikea käsi oli maassa.\n\nHänen kalpeat kasvonsa olivat etukumarassa, komea punainen tukka oli\nirtautunut otsanauhasta ja aaltoili pitkin selkää. Hänen\nhienopiirteiset sieraimensa laajenivat.\n\n\"Kuningatar\", huudahti Vitiges rientäen häntä auttamaan, \"mikä sinulle\ntuli?\"\n\nMutta ennenkuin hän ehti koskea häneen, Matasunta hypähti ylös notkeana\nkuin käärme, ojentautui pystyyn ja sanoi:\n\n\"Se oli vain heikkoutta, joka nyt on ohi. Voi hyvin!\"\n\nHorjuen hän pääsi ovelle ja kaatui etuhuoneeseen päästyään taintuneena\nAspan syliin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSillä välin oli luonto käynyt yhä kamalamman, uhkaavamman näköiseksi.\n\nPieni punareunainen pilvi, jonka Cethegus oli edellisenä päivänä\nhuomannut, oli ollut tavattoman suuren mustan pilviseinän enteenä. Se\noli yön aikana noussut idästä, mutta aamusta saakka se oli pysynyt\naivan liikkumattomana, tuhoa uhkaavana merellä, peittäen puolet\ntaivaanrantaa.\n\nEtelässä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja sen säteet olivat\npistävän tuliset.\n\nGoottilaiset vahtisotilaat olivat riisuneet kypärät ja haarniskat. He\nantautuivat ennen alttiiksi vihollisten nuolille kuin kärsivät tätä\nsietämätöntä kuumuutta.\n\nEi tuulen henkäystäkään tuntunut.\n\nItätuuli, joka oli tuonut pilvenlongan, oli kokonaan tyyntynyt.\n\nMeri oli liikkumattomana, lyijynharmaana. Puiston poppelien hennot\nlehdet olivat kuin kivettyneet.\n\nMutta edellisenä päivänä mykkänä ja liikkumattomana ollut eläinkunta\noli joutunut pelon ja levottomuuden valtaan.\n\nPääskysiä parveili rannikon kuumalla hiekalla, lokkeja ja rämelintuja\nlenteli edestakaisin ilman päämäärää pysytellen aivan lähellä maata\nsekä tuon tuostakin kimeästi kiljuen.\n\nKaupungissa koirat juoksivat vinkuen ulos taloista, hevoset\nriistäytyivät talleissa irti ja potkivat levottomasti korskuen ketä\nsattui, kissat naukuivat surkeasti, aasit ja muulit kiljuivat, ja kolme\nBelisariuksen dromedaareista raivosi ja riuhtoi itsensä kuoliaaksi\nkoettaessaan päästä siteistään irti.\n\nIlta oli tulossa.\n\nAurinko oli juuri menossa taivaanrannan alle.\n\nHerkuleen torilla eräs Ravennan porvari istui talonsa edustalla.\n\nHän oli viinitarhanomistaja ja kaupiskeli itse omassa talossaan mäkensä\ntuotteita, kuten oven yläpuolella oleva kuiva viiniköynnös osoitti.\n\nHän katseli uhkaavaa pilveä.\n\n\"Minä haluaisin sadetta\", huokasi hän.\n\n\"Jollei vesisadetta tule, sataa rakeita, jotka tuhoavat kaupungin\nympärillä kaiken kasvullisuuden, mitä vihollisen ratsut eivät ole\ntallanneet.\"\n\n\"Sanotko sinä keisarimme sotajoukkoja vihollisiksi\", kuiskasi hänen\npoikansa, innokas roomalaismielinen.\n\nHän sanoi sanottavansa hyvin hiljaa.\n\nSillä kulman takaa tuli juuri esille goottilainen vahtijoukko.\n\n\"Toivoisin, että Manala nielisi sekä kreikkalaiset että barbaarit.\n\n\"Gootteja toki aina janottaa.\n\n\"Kas, tuolla tulee pitkä Hildebadus, joka on kaikista janoisin.\n\n\"Olisi ihme, jollei hän joisi tänään, kun kivetkin halkeilevat\njanosta.\"\n\nHildebad oli käynyt vaihtamassa lähellä olevan vahtijoukon ja käveli\nnyt hiljakseen pitkin katua kypärä vasemmassa kädessä ja pitkä keihäs\nhuolimattomasti olalla.\n\nMutta viinituvan isännän suureksi ihmeeksi hän menikin ohi, poikkesi\nensimmäiselle sivukadulle ja riensi korkean, paksun, pyöreän tornin\nluo, -- sitä kutsuttiin Aetiuksen torniksi -- jonka varjossa ylhäällä\nmuurilla kaunis gootti kulki edestakaisin.\n\nPitkät vaaleat kiharat ulottuivat hartioille saakka ja hänen valkea,\nhieno ihonsa sekä lempeät, siniset silmänsä tekivät hänet tyttömäisen\nnäköiseksi.\n\n\"Hei, Fridugern\", huusi Hildebad hänelle, \"huiveh!\n\n\"Kunnon poika, vieläkö olet elossa siellä leivinuunissa?\n\n\"Ja kilpi ja panssarikin sinulla on -- huh!\"\n\n\"Minä olen vahdissa, Hildebad\", vastasi nuorukainen nöyrästi.\n\n\"Vahdissa!\n\n\"Luuletko, että Belisarius tekee tällaisessa kuumuudessa rynnäkön?\n\n\"Vakuutan sinulle, ettei hän tänään halua verta.\n\n\"Hän on tyytyväinen, jos saa ilmaa keuhkoihinsa.\n\n\"Tule mukaan! Tulin sinua noutamaan. Paksulla ravennalaisella Herkuleen\ntorin varrella on vanhaa viiniä ja nuoria tyttäriä. Nauttikaamme\nmolemmista.\"\n\nNuori gootti pudisti kiharaista päätään ja rypisti otsaansa.\n\n\"Olen palvelusvuorolla enkä välitä vähääkään tytöistä.\n\n\"Mutta jano minulla on -- lähetä minulle tänne pikarillinen viiniä.\"\n\n\"Aivan oikein, kautta Frejan, Venuksen ja Marian. Sinullahan on morsian\nvuorten toisella puolen Danubiuksen luona.\n\n\"Luulet tietysti hänen heti huomaavan, jos olet täällä katsellut\nroomalaisneitosen sysisilmiin.\n\n\"Ja tietysti luulet silloin olleesi uskoton.\n\n\"Ystäväni, sinä olet kovin nuori.\n\n\"Ei, ei, älä ota pahaksesi.\n\n\"Minulle se on yhdentekevää.\n\n\"Sinä olet hyvä toveri ja tulet aikaa myöten vanhemmaksi.\n\n\"Lähetän sinulle punaista massikoviiniä -- sitä voit täällä yksiksesi\njuoda Allguntiksen muistoksi.\"\n\nHän lähti nopeasti tiehensä ja oli pian viinituvassa.\n\nHeti sen jälkeen toi orja nuorelle gootille pikarillisen viiniä. Tämä\ntyhjensi pikarin yhdellä siemauksella kuiskaten:\n\n\"Terve, Allguntis!\"\n\nSitten hän otti taas keihään olalleen ja kulki hitain askelin\nedestakaisin muurilla.\n\n\"Virkavelvollisuus ei ainakaan estä muistelemasta häntä eikä\nuneksimasta hänestä\", tuumi hän itsekseen.\n\n\"Milloinkahan hänet taas näen?\"\n\nHän lähti taas kävelemään. Sitten hän pysähtyi ajatuksissaan mahtavan\ntornin varjoon, tornin, joka katseli häntä niin mustana ja uhkaavana.\n\nHeti Hildebadin mentyä kulki hänen ohitseen goottijoukko.\n\nHe kuljettivat keskellään miestä, jonka silmät olivat peitetyt, ja\nlaskivat hänet ulos kaupungista Honoriuksen portin kautta.\n\nTämä oli Prokopius, joka oli odottanut määrätyt kolme tuntia.\n\nOdotus oli ollut turha. Kuninkaalta ei tullut minkäänlaista sanomaa.\nLähettiläs poistui tyytymättömänä kaupungista.\n\nPrefektin hienosti harkittu suunnitelma näytti menneen pilalle\ngoottikuninkaan vaatimattomuuden ja rehellisyyden vuoksi.\n\nTaas kului tunti.\n\nIlma oli muuttunut pimeämmäksi, mutta ei viileämmäksi.\n\nSilloin väkevä tuulenpuuska tuli äkkiä mereltä etelän puolelta. -- Se\najoi mustia pilvimöhkäleitä hurjaa vauhtia pohjoiseen päin.\n\nNe kokoontuivat paksuina ja uhkaavina kaupungin yläpuolelle.\n\nMutta niitä oli vielä runsaasti merelläkin kaakossa päin.\n\nSieltä oli noussut toinen, samanlainen pilviseinä, joka vähitellen oli\nyhtynyt edelliseen.\n\nKoko taivas sekä maan että meren kohdalla oli mustien pilvien peitossa.\n\nHildebad meni viinin raukaisemana yövahtipaikalleen Honoriuksen\nportille.\n\n\"Vieläkö olet vahdissa, Fridugern\", huusi hän nuorelle gootille.\n\n\"Eikä vielä ole satanut!\n\n\"Maa parka!\n\n\"Kyllä kai sillä on jano.\n\n\"Käy oikein säälikseni.\n\n\"Hyvää yötä.\"\n\nHuoneissa oli sietämättömän tukahduttavaa, silla tuuli oli saapunut\nAfrikan kuumilta hieta-aavikoilta.\n\nIhmiset tulivat taivaan uhkaavaa muotoa kauhistuen ulos taloistaan,\nkokoontuivat tiheisiin ryhmiin kaduille tai menivät joukottain\nbasilikojen etupihoihin ja pylväskäytäviin.\n\nPyhän Apollinariksen basilikan portailla oli paljon väkeä.\n\nOli tullut aivan pimeä, vaikka oli vasta auringonlaskun aika.\n\nKuningatar Matasunta lepäsi makuuhuoneessaan vuoteella voimattomana ja\nkasvot kalman kalpeina.\n\nMutta hän ei nukkunut.\n\nSilmät olivat auki ja hän tuijotti pimeään.\n\nHän ei ollut sanallakaan vastannut Aspan huolestuneisiin kysymyksiin ja\nlopuksi hän oli viitannut tämän menemään tiehensä.\n\nHänen ajatuksissaan pyörivät vain seuraavat sanat:\n\nVitiges -- Rautgundis -- Matasunta.\n\nMatasunta -- Rautgundis -- Vitiges.\n\nKauan, kauan hän makasi siinä voimatta päästä erilleen näiden sanojen\nlakkaamattomasta kiertokulusta.\n\nSilloin punainen, häikäisevä valo välähti äkkiä huoneeseen ja samassa\nsilmänräpäyksessä räsähti hirmuinen ukkosenjyrinä, jollaista hän ei\nollut koskaan ennen kuullut. Möyryten, ratisten, sähisten ja jyristen\nse pauhasi kaupungin päällä.\n\nPalvelijattarien hätähuuto kuului hänen korviinsa. Hän nousi ylös.\n\nHän nousi vuoteelleen istumaan.\n\nAspa oli riisunut häneltä päällysvaatteet.\n\nHänellä oli yllään valkosilkkinen alusvaippa. Hän heitti komean\ntukkansa aaltoilevat kiharat hartioilleen ja rupesi kuuntelemaan.\n\nEi kuulunut risahdustakaan.\n\nSitten taas salama ja jyrinä.\n\nTuulenpuuska repäisi ulvahtaen pihanpuolisen akkunan auki.\n\nMatasunta tuijotti ulos, missä nyt melkein joka silmänräpäys leimahti\nkirkas salama valaisten pikimustan pimeyden.\n\nLakkaamatta ukkonen jyrisi kuuluen yli myrskyn kamalan ulvonnankin.\n\nLuonnonvoimien taistelu tuntui hänestä hyvältä.\n\nHän kuunteli mielihyvällä niiden pauhua nojaten vasempaan käteensä ja\nsivellen oikealla otsaansa.\n\nAspa riensi sisään tuoden valoa.\n\nSe oli tulisoihtu, jonka liekki paloi umpinaisen lasipallon sisässä.\n\n\"Kuningatar, sinä --\n\n\"Mutta, kautta kaikkien jumalien, miltä näytät?\n\n\"Lemurilta.\n\n\"Koston jumalattarelta!\"\n\n\"Toivoisin olevani kostotar\", vastasi Matasunta -- ne olivat\nensimmäiset sanat moneen tuntiin -- katsellen taukoamatta akkunaan.\n\nSalama seurasi salamaa, jyrinä jyrinää.\n\nAspa sulki akkunan.\n\n\"Oi kuningatar! Palvelijattariesi joukossa olevat kristityt sanovat,\nettä nyt on maailman loppu tulossa ja että Jumalan Poika saapuu alas\nmaan päälle tulisessa pilvessä ja tuomitsee elävät ja kuolleet.\n\n\"Huh, millainen salama!\n\n\"Eikä vielä pisaraakaan sadetta.\n\n\"En ole koskaan nähnyt tällaista jumalan ilmaa. Jumalat ovat meille\nsuutuksissaan.\"\n\n\"Voi sitä, kenelle ne ovat suutuksissaan.\n\n\"Minä kadehdin jumalia.\n\n\"He voivat rakastaa ja vihata aivan mielensä mukaan.\n\n\"Ja he voivat musertaa sen, joka ei anna heille vastarakkautta.\"\n\n\"Oi hallitsijattareni, olin kadulla ja tulen juuri sieltä.\n\n\"Kaikki kansa rientää kirkkoihin rukoilemaan ja veisaamaan.\n\n\"He koettavat sillä tavalla lepyttää taivasta.\n\n\"Minä rukoilen Kairua ja Astartea.\n\n\"Hallitsijatar, rukoiletko sinä?\"\n\n\"Minä kiroan.\n\n\"Sekin on rukoilemista.\"\n\n\"Voi, millainen salama\", kiljaisi orjatar vaipuen polvilleen.\n\nTummanruskea vaippa, joka oli ollut hänen päällään, solui lattialle.\n\nSalama ja jyrinä olivat olleet niin ankarat, että Matasuntakin hypähti\nvuoteeltaan ja riensi akkunan ääreen.\n\n\"Armoa, armoa, suuret jumalat! Armahtakaa ihmisiä\", rukoili afrikatar.\n\n\"Ei, ei armoa.\n\n\"Kirous ja kadotus tulkoon kurjan ihmiskunnan osaksi.\n\n\"Haa, se oli kaunista.\n\n\"Kuuletko, miten ihmiset tuolla kaduilla ulvovat tuskasta ja pelosta.\n\n\"Vielä yksi ja vieläkin yksi salama.\n\n\"Haa, te jumalat, -- joko sitten taivaan Jumala tai taivaan jumalat --\nyhtä kadehdin teiltä: vihanne voimaa, nopeata, siivekästä, tappavaa\nsalamaanne.\n\n\"Te heilutatte sitä koko sydämenne vimmalla ja vihollisenne tuhoutuu.\nTe nauratte silloin. Ukkonen on nauruanne.\n\n\"Haa, mitä se oli?\"\n\nSalama välähti, ja ukkonen jyrähti ankarammin kuin koskaan ennen.\n\nAspa hypähti pystyyn.\n\n\"Mikä tuo suuri talo tuolla on, Aspa? Tuo synkkä rakennus tuossa\nvastapäätä.\n\n\"Salama on kai sytyttänyt sen. Palaako se?\"\n\n\"Ei, Jumalan kiitos.\n\n\"Salama valaisi vain sitä.\n\n\"Siinä ovat kuninkaan vilja-aitat.\"\n\n\"Haa, te jumalatkin heitätte joskus salamanne harhaan.\"\n\nKuningatar huusi niin.\n\n\"Kuolevaisetkin voivat joskus singahduttaa koston salaman.\"\n\nHän juoksi akkunan äärestä -- huone tuli äkkiä pimeäksi.\n\n\"Kuningatar -- hallitsijatar -- missä olet -- mihin katosit\", huusi\nAspa.\n\nHän hapuili pitkin seiniä.\n\nMutta huone oli tyhjä ja Aspa huuteli turhaan emäntäänsä. -- --\n\nKadulla hurskas kulkue aaltoili pyhän Apollinariksen basilikaan päin.\n\nRavennalaisia ja gootteja, lapsia ja vanhuksia ja varsinkin paljon\nnaisia. Edellä kulki soihtuja kantavia poikia ja heidän jäljessään\npapit ristiinnaulitun kuvia ja lippuja kantaen.\n\nJa ukkosen pauhinaa ja myrskyn vinkunaa voimakkaampana kaikui vanha,\njuhlallinen, liikuttava laulu:\n\n    Dulce mihi cruciari,\n    parva vis doloris est;\n    malo mori quam foedari:\n    major vis amoris est.\n\nToinen osa kuoroa vastasi siihen:\n\n    Parce, judex, contristatis\n    parce peccatoribus,\n    qui descendis parflammatis\n    ultor jam in nubibus.\n\n    [Suloista minun on kitua\n    vähäinen on tuskan voima;\n    kernaammin kuolema kuin häväistys,\n    suurempi on rakkauden voima.\n\n    Säästä, tuomari, surevia,\n    säästä syntisiä,\n    sinä, joka tulet jo hehkuvissa\n    pilvissä kostajana.]\n\nRukoilevien kulkue katosi kirkkoon.\n\nVilja-aittojen lähimmät vartijatkin yhtyivät saattoon.\n\nBasilikan portailla aivan vastapäätä vilja-aittojen pääovea istui\nruskeaan vaippaan puettu nainen. Ääneti ja pelottomana hän katseli\nluonnonvoimien raivoa kädet levollisesti sylissä eikä, kuten muilla,\nristissä.\n\nMies, jolla oli rynnäkkökypärä päässään, seisoi hänen vieressään.\n\nMuuan goottivaimo, joka riensi kirkkoon, tunsi hänet salaman valossa.\n\n\"Oletko taas täällä?\n\n\"Suojatta?\n\n\"Olenhan niin usein tarjonnut sinulle turvapaikan kotonani.\n\n\"Olet varmaankin muukalainen täällä Ravennassa.\"\n\n\"Olen muukalainen.\n\n\"Mutta minulla on asunto.\"\n\n\"Tule kirkkoon rukoilemaan kanssamme.\"\n\n\"Minä rukoilen täällä.\"\n\n\"Rukoiletko?\n\n\"Mutta ethän sinä laula etkä puhu.\"\n\n\"Jumala kuulee minua sittenkin.\"\n\n\"Rukoile kaupungin puolesta.\n\n\"Ihmiset pelkäävät, että maailman loppu on tulossa.\"\n\n\"En pelkää, vaikka se tulisikin.\"\n\n\"Ja rukoile hyvän kuninkaamme puolesta, joka antaa meille joka päivä\nleipää.\"\n\n\"Minä rukoilen hänen puolestaan.\"\n\nKadulta kuuluivat kahden goottivartion askeleet. Ne tulivat siinä\nvastakkain.\n\n\"Jyrise niin paljon kuin haluat\", sadatteli toisen joukon johtaja,\n\"mutta älä sotke minun komennussanojani. Seis!\n\n\"Visandko siellä?\n\n\"Missä on kuningas?\n\n\"Onko hänkin kirkossa?\"\n\n\"Ei, Hildebad, hän on valleilla.\"\n\n\"Siellä hänen paikkansa onkin.\n\n\"Eteenpäin! Eläköön kuningas!\"\n\nAskelten ääni lakkasi kuulumasta.\n\nSitten kulki kirkon ohi roomalainen opettaja muutamine oppilaineen.\n\n\"Mutta, opettaja\", sanoi nuorin, \"luulin sinun aikovan kirkkoon.\n\n\"Miksi kuljetat meidät taivasalle tällaisessa rajuilmassa?\"\n\n\"Lupasin viedä teidät kirkkoon vain saadakseni teidät lähtemään\nhuoneesta.\n\n\"Mikä turvapaikka kirkko on?\n\n\"Sanon sinulle, että kuta vähemmän meillä nyt on kattoja ja muureja\nympärillämme sitä paremmassa turvassa olemme.\n\n\"Vien teidät suurelle, asunnottomalle niitylle etukaupungissa.\n\n\"Minä haluaisin sadetta.\n\n\"Jos Vesuvius olisi täällä yhtä lähellä kuin omassa kotipuolessani,\nluulisin, että Ravennasta tulee nyt toinen Herculanum.\n\n\"Minä tunnen tämän ilman. En luota siihen.\"\n\nHe jatkoivat matkaansa.\n\n\"Lähdetkö mukaani, rouva\", sanoi kypärämies goottinaiselle.\n\n\"Minun on nyt tavattava kestiystäväämme Dromonia, muuten emme taas\ntäksikään yöksi pääse katon alle.\n\n\"En uskalla jättää sinua tänne yksin pimeään.\n\n\"Sinulla ei ole valoa.\"\n\n\"Näethän, miten salamat valaisevat.\n\n\"Mene vain, minä tulen myöhemmin.\n\n\"Minulla on vielä paljon ajattelemista ja minun on rukoiltava.\"\n\nNainen jäi yksin.\n\nHän painoi molemmat kätensä kovasti rintaansa vasten ja katsoi synkkää\ntaivasta. Hänen huulensa liikkuivat hiljaa.\n\nSilloin tuntui hänestä, että hän oli näkevinään komeiden vilja-aittojen\nkäytävissä, gallerioissa ja ylähuoneissa, jotka kohosivat synkkänä\njoukkiona sirkuksen kivisen pyörylän yli, valon liikkuvan edestakaisin.\n\nSe oli varmaankin salamoiden aiheuttama näköhäiriö.\n\nSillä soihtu tai kynttilä olisi sammunut tuulessa, joka puhalsi\navonaisiin käytäviin.\n\nMutta sittenkin se oli tulta.\n\nSillä se katosi ja ilmestyi säännöllisin väliajoin, joten siellä joku\nnopeasti käveli valoa kantaen pitkin käytäviä kadoten tuon tuostakin\npylväiden ja puolimuurien taakse.\n\nNainen katseli tarkasti valon katoamista ja ilmestymistä.\n\nMutta äkkiä -- oi kauhistus! -- hän hypähti ylös. Hänestä tuntui, että\nmarmoriporras, jolla hän oli istunut, olikin ollut nukkuva eläin, joka\näkkiä heräten nousi hiljaa, rupesi elämään -- ja liikkui --\nvoimakkaasti -- vasemmalta oikealle.\n\nSalama ja ukkonen ja myrsky taukosivat äkkiä.\n\nSilloin kimeä huuto kuului vilja-aitoista.\n\nValo leimahti äkkiä ja katosi.\n\nMutta kadullakin istuva nainen päästi hiljaisen tuskanhuudon.\n\nSillä hän ei voinut enää epäillä: maa heilui hänen\nallaan.\n\nEnsin hiljainen vavahdus ja sitten äkkiä pari kolme voimakasta\nsysäystä. Maa heilui aallontapaisesti vasemmalta oikealle.\n\nKaupungista alkoi kuulua joka taholta hätähuutoja.\n\nBasilikan ovista ryntäsi kadulle rukoilevien kirkuva joukko.\n\nVielä sysäys.\n\nNainen pysyi vaivoin pystyssä.\n\nJa kaukaa kaupungin ulkolaidalta kuului kovaa, kumeaa jyrinää,\nikäänkuin jokin raskas ainejoukkio olisi lysähtänyt kokoon.\n\nHirmuinen maanjäristys oli kohdannut Ravennaa.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\nKatsellessaan suunnalle, josta jysäys kuului, hän käänsi hetkeksi\nselkänsä vilja-aitoille.\n\nMutta hän kääntyi taas äkkiä sinne päin.\n\nSillä hän luuli kuulleensa raskaan pääoven sulkeutuvan.\n\nHän silmäsi sinne päin.\n\nMutta hän ei voinut pimeän vuoksi nähdä mitään.\n\nHän kuuli vain hiljaista kahinaa rakennuksen ulkoseinän luota.\n\nJa hän luuli kuulleensa hiljaisen huokauksen.\n\n\"Seis\", huusi hän. \"Kuka siellä vaikeroi?\"\n\n\"Hiljaa, hiljaa\", kuiskasi omituinen ääni. \"Maa on senvuoksi --\nkauhusta -- vavissut.\n\n\"Maa vapisee -- kuolleet nousevat haudoistaan.\n\n\"Nyt tulee viimeinen päivä -- silloin tulee kaikki ilmi.\n\n\"Heti hänkin saa sen tietää.\n\n\"Ooh. --\"\n\nVielä kuului valitusta -- vaatteiden kahinaa -- sitten oli hiljaista.\n\n\"Missä olet? Oletko haavoittunut\", huusi nainen hapuillen.\n\nSilloin välähti kirkas salama -- ensimmäinen maanjäristyksen jälkeen --\nja valaisi hänen edessään seisovan hunnutetun naisen.\n\nTämän puku oli valkoinen ja tummansininen.\n\nNainen yritti tarttua makaavan käsivarteen.\n\nMutta tämä hypähti nopeasti pystyyn ja katosi kiljaisten pimeään.\n\nKaikki oli tapahtunut nopeasti ja kamalasti kuin uni. Vain leveä\nkultainen rannerengas, jonka koristeena oli smaragdeista muodostettu\nkäärme, oli jäänyt hänen käteensä todistukseksi tapahtuman\ntodellisuudesta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTaas kaikui goottilaisten vahtisotilaiden askeleita.\n\n\"Hildebad, Hildebad, avuksi\", huusi Visand.\n\n\"Täällä olen -- mikä hätänä? Minne minun on mentävä\", virkkoi tämä\ntullen joukkoineen vastaan.\n\n\"Honoriuksen portille.\n\n\"Siellä on muuri murtunut ja Aetiuksen torni on sirpaleina.\n\n\"Apuun muurinaukkoon!\"\n\n\"Tulen -- -- Fridugern parka!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSamalla hetkellä prefekti Cethegus syöksähti bysanttilaisten leirissä\nBelisariuksen päällikkötelttaan.\n\nHän oli täysissä varusteissa. Purppuranpunainen hevosen häntä liehui\nkypärässä.\n\nHänen päänsä oli pystyssä.\n\nSilmät säihkyivät tulta.\n\n\"Ylös! Mitä viivyttelet, Justinianuksen sotapäällikkö? Vihollisten\nmuurit kaatuvat itsestään.\n\n\"Viimeisen goottikuninkaan viimeinen linna on nyt auki. --\n\n\"Entä sinä! Mitä sinä teet teltassasi? -- --\"\n\n\"Kunnioitan kaikkivaltiaan suuruutta\", vastasi Belisarius jalon\nlevollisesti.\n\nAntonina seisoi hänen vieressään käsi hänen kaulallaan.\n\nRukouspalli ja korkea risti osoittivat, missä työssä prefektin hurja\ntaisteluinto oli puolisoita häirinnyt.\n\n\"Tee se huomenna. -- Voiton jälkeen.\n\n\"Mutta tee nyt rynnäkkö.\"\n\n\"Nytkö rynnäkkö? Se olisi Jumalan pilkkaamista\", sanoi Antonina.\n\n\"Maa vapisee kauhistuneena perustuksiaan myöten.\n\n\"Sillä Herra Jumala puhuu nyt.\"\n\n\"Anna hänen puhua.\n\n\"Me toimimme.\n\n\"Belisarius, Aetiuksen torni ja osa muuria on kaatunut.\n\n\"Aiotko tehdä rynnäkön?\"\n\n\"Hän on oikeassa\", tuumi Belisarius, jonka taisteluinto oli herännyt.\n\n\"Mutta nyt on pimeä. -- --\"\n\n\"Pimeässäkin löydän tien voittoon ja Ravennan sydämeen.\n\n\"Sitäpaitsi salamat valaisevat tarpeeksi.\"\n\n\"Sinä olet kovin taistelunhaluinen\", sanoi Belisarius empien.\n\n\"Olen, sillä järki vaatii nyt taistelemaan.\n\n\"Barbaarit ovat hämmästyksissään.\n\n\"He pelkäävät Jumalaa ja unohtavat vihollisensa.\"\n\nSamassa Prokopius ja Marcus Licinius saapuivat telttaan.\n\n\"Belisarius\", ilmoitti edellinen, \"maanjäristys on kaatanut pohjoisessa\nolevat telttasi ja haudannut niiden alle puoli kohorttia\nillyrialaisia.\"\n\n\"Apuun! Apuun! Mies parat\", huusi Belisarius syösten ulos.\n\n\"Cethegus\", kertoi Marcus, \"kohortti isaurilaisia on telttojensa alle\nhautautunut.\"\n\nMutta prefekti kysyi kärsimättömänä pudistaen kypäräänsä:\n\n\"Miten on Aetiuksen tornin edustalla olevien vallihautojen veden laita?\nEikö maanjäristys ole sitä vähentänyt?\"\n\n\"On kyllä. Vesi on kadonnut. Hauta on aivan kuiva.\n\n\"Kuule noita tuskanhuutoja. Ne ovat isaurilaisia. He ähkivät ja\nvaikeroivat sirpaleiden alla ja huutavat apua.\"\n\n\"Anna heidän huutaa\", sanoi Cethegus. \"Hauta on siis kuiva.\n\n\"Käske puhaltaa ryntäysmerkki.\n\n\"Tule jäljessäni kaikkien elossa olevien palkkasoturien kanssa?\"\n\nSalamoi ja jyrisi, kun prefekti riensi varustuksilleen, missä\nroomalaiset legioonalaiset ja loput isaurilaisia olivat aseissa.\n\nHän tarkasti miehiään. Niitä oli liian vähän kaupungin valtaamiseen.\n\nMutta hän tiesi, eitä Belisarius tulisi pian avuksi.\n\n\"Valoa, tulisoihtuja tänne\", huusi hän mennen pikisoihtu vasemmassa\nkädessään legioonalaistensa rintaman eteen.\n\n\"Eteenpäin\", komensi hän. \"Miekat esille!\"\n\nMutta ei yksikään liikahtanut.\n\nHämmästyksestä ja kauhusta äänettöminä kaikki katselivat, päälliköt,\nvieläpä Liciniuksetkin tuota pirullista miestä, joka luonnonvoimien\nraivonkin aikana ajatteli päämääräänsä ja näytti pitävän kauheita\nluonnonvoimiakin sen toteuttamiskeinoina.\n\n\"No, onko teidän toteltava minua vai ukkosta\", huusi hän.\n\n\"Päällikkö\", vastasi muuan sadanpäämies, \"he rukoilevat.\n\n\"Sillä maa vapisee.\"\n\n\"Luuletteko Italian nielevän omia lapsiaan?\n\n\"Ei, roomalaiset. Näettekö, miten Italian maaperäkin nousee taisteluun\nbarbaareita vastaan.\n\n\"Se ravistaa päältään barbaarien ikeen ja murtaa heidän muurinsa.\n\n\"Roma! Roma aeterna!\" [Rooma! ikuinen Rooma!]\n\nSe vaikutti.\n\nNe olivat Caesarin sanoja, jotka innostuttivat miehet aseisiin.\n\n\"Roma! Roma aeterna!\" huusivat ensin Liciniukset ja sitten tuhannet\nroomalaiset nuorukaiset. Yön kauhujen läpi, salamain lennellessä ja\nukkosen jyristessä he seurasivat prefektiä, jonka pirullinen voima oli\ntemmannut heidät mukaansa.\n\nInnostus antoi heille siivet.\n\nPian he olivat sen leveän haudan toisella puolen, jota he muuten tuskin\nuskalsivat lähestyäkään.\n\nCethegus oli ensimmäisenä toisella reunalla.\n\nTulisoihdut oli tuuli sammuttanut.\n\nPimeässäkin hän löysi tien.\n\n\"Tänne, Licinius\", huusi hän. \"Tule perässäni! Tässä pitäisi aukon\nolla.\"\n\nHän juoksi eteenpäin, mutta törmäsi jotakin kovaa vastaan niin\nankarasti, että lensi takaperin.\n\n\"Mitä se on\", kysyi Lucius Licinius. \"Onko siellä toinen muuri?\"\n\n\"Ei\", virkkoi rauhallinen ääni ylhäältä, \"ne ovat goottien kilpiä.\"\n\n\"Siellä on kuningas Vitiges\", sanoi prefekti vimmoissaan silmäillen\nvihaisesti synkkiä haamuja.\n\nHän oli toivonut yllättävänsä gootit.\n\nHänen toivonsa oli pettänyt.\n\n\"Jos hän olisi käsissäni\", tuumi hän itsekseen, \"ei hänestä enää olisi\nkiusaa.\"\n\nSilloin tulisoihtuja näkyi takaapäin ja kuului torvien toitotusta.\n\nBelisarius ryntäsi joukkoineen muurinaukkoon.\n\nProkopius saapui prefektin luo: \"Miksi olette seisahtuneet?\n\n\"Onko siellä toinen valli edessä?\"\n\n\"On, elävä valli.\n\n\"Tuolla he seisovat\", vastasi prefekti viitaten miekallaan.\n\n\"Gootit seisovat vielä vierivillä raunioillakin!\n\n\"Todellakin:\n\n    \"Si fractus illabatur orbis,\n    impavidos ferient ruinae!\"\n\n    [\"Vaikka pirstoiksi hajoisi maan piiri,\n    niin sortumus heidät pelvottomina kohtaa!\"]\n\n\"He ovat urhoollisia miehiä.\"\n\nMutta nyt oli Belisarius saapunut paikalle tiheine ryntäysjoukkoineen.\n\nVielä hetkinen -- päälliköt riensivät edestakaisin jaellen käskyjään --\nja kauhean murhaamisen piti alkaa.\n\nSilloin äkkiä koko taivas valkeni kaupungin kohdalla.\n\nTulipatsas kohosi ylös ja lukemattomia kipinöitä lensi ympäri.\n\nTaivaasta näytti satavan tulta.\n\nKoko Ravenna oli valaistu.\n\nSe oli kammottavan kaunis näky.\n\nMolemmat joukot, jotka olivat jo käymässä käsikähmään, seisahtuivat.\n\n\"Tulta! Tulta! Vitiges! Kuningas Vitiges! Se palaa\", huusi kaupungista\nsaapunut ratsumies.\n\n\"Me näemme sen. Anna palaa, Markja. Ensin taistelemme.\"\n\n\"Ei, ei, herra. Kaikki vilja-aittasi ovat palaneet.\n\n\"Jyvät lensivät kipunamyriaadeina ilmaan.\"\n\n\"Vilja-aitat palavat\", huusivat sekä gootit että bysanttilaiset.\n\nVitiges ei jaksanut enää kysellä.\n\n\"Salama oli varmaankin iskenyt sinne ja jäänyt sisäpuolelle kytemään.\n\n\"Tuli alkoi nimittäin sisästä päin.\n\n\"Katso itse!\"\n\nMyrskytuulen puuska kohotti liekit äärettömän korkealle.\n\nLiekit nuoleskelivat lähempiä kattoja.\n\nSamassa tuntui korkean rakennuksen puukatto putoavan sisään.\n\nSillä kuului ankara jysähdys ja tuhansittain kipunoita lensi ilmaan.\n\nSe oli tulimeri.\n\nVitiges aikoi kohottaa kätensä taistelumerkin antamiseen -- mutta käsi\nvaipui alas.\n\nCethegus näki sen ja sanoi: \"Nyt rynnätään!\"\n\n\"Ei, pysähtykää\", huusi Belisarius.\n\n\"Se, joka kohottaa miekkansa, on keisarin vihollinen ja kuoleman oma.\n\n\"Takaisin leiriin! Kaikki! Ravenna on minun. Huomenna se antautuu.\"\n\nHänen miehensä seurasivat häntä.\n\nCethegus kiristeli hampaitaan. Hän oli yksin liian heikko.\n\nHänen täytyi myöntyä.\n\nHänen suunnitelmansa oli mennyt myttyyn.\n\nHän oli tahtonut valloittaa kaupungin väkirynnäköllä saadakseen samoin\nkuin Roomassakin vahvimmat paikat haltuunsa.\n\nJa nyt hän tiesi jo edeltäpäin, että kaikki nämä luovutettaisiin\nBelisariukselle.\n\nKiroillen hän palasi leiriin.\n\nMutta kävikin aivan toisin kuin Cethegus ja Belisarius olivat luulleet.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.\n\n\nKuningas oli jättänyt aukon vartioimisen Aetiuksen tornin luona\nHildebadin valvottavaksi ja rientänyt itse palopaikalle.\n\nKun hän saapui sinne, oli tuli sammumassa -- palamisaineen puutteessa.\n\nAittojen sisällys sekä niiden puiset seinät ja katot olivat palaneet\nviimeiseen sirpaleeseen ja viimeiseen jyvään saakka.\n\nAlkuperäisen marmorirakennuksen -- Teodosiuksen sirkuksen --\nsavuttuneet muurit olivat vain pystyssä.\n\nSalama ei ollut jättänyt niihin mitään jälkeä.\n\nTuli oli varmaankin kauan kytenyt sisäpuolella, missä salama oli\nsytyttänyt puuaineen, ja levinnyt sieltä ympäri rakennusta.\n\nSillä kun liekit ja savu syöksähtivät katosta ulos, oli apu liian\nmyöhäistä.\n\nRyskien puurakennusten jäännökset olivat luhistuneet kokoon.\nKaupunkilaisilla oli tarpeeksi tekemistä saadessaan lähimmät, osittain\njo syttyneet talot pelastetuiksi.\n\nTämä onnistui sateen avulla, joka alkoi vähän ennen auringon nousua\nlopettaen myrskyn, salamat ja ukkosen.\n\nMutta nouseva aurinko, joka hajoitti viimeiset pilvet, näki\nvilja-aittojen sijasta marmorirakennuksen sisällä vain suuren\nkekäle- ja tuhkaläjän.\n\nÄäneti, avopäin kuningas seisoi kauan vastapäätä olevan basilikan\nportailla nojautuen erästä patsasta vasten.\n\nHän ei liikahtanutkaan. Joskus vain painoi vaippaansa aaltoilevaa\nrintaansa vasten.\n\nNähdessään nämä rauniot hän teki raskaan päätöksen.\n\nNyt oli hänen sielussaan hiljaista.\n\nMutta hänen ympärillään torilla aaltoili Ravennan köyhien surkea joukko\nrukoillen, kiroillen, itkien ja haukkuen.\n\n\"Mitä meistä nyt tulee?\"\n\n\"Leipä, jonka eilen sain, oli niin valkoinen, hyvä ja tuoksuva.\"\n\n\"Mitä me nyt syömme?\"\n\n\"Kuninkaan täytyy auttaa.\"\n\n\"Niin, kuninkaan on keksittävä keino.\"\n\n\"Kuninkaanko?\"\n\n\"Mies parka, mistä te luulette hänen nyt leivät ottavan?\"\n\n\"Hänellä ei ole itselläänkään mitään.\"\n\n\"Se on hänen asiansa.\"\n\n\"Hän yksin on saattanut meidät kurjuuteen.\"\n\n\"Hän yksin on syyllinen.\"\n\n\"Miksi hän ei ole aikoja sitten luovuttanut kaupunkia keisarille?\"\n\n\"Niin, oikealle hallitsijallemme.\"\n\n\"Kirotut olkoot barbaarit!\"\n\n\"He ovat yksin syylliset.\"\n\n\"Eivät kaikki, kuningas yksin.\"\n\n\"Ettekö näe?\n\n\"Tämä on Jumalan rangaistus.\"\n\n\"Rangaistusko? Mistä?\n\n\"Mitä hän on rikkonut?\n\n\"Hän on antanut ravennalaisille ruokaa.\"\n\n\"Ettekö tiedä? Kuinka Jumala voisi olla armollinen avioliiton\nhäpäisijälle.\n\n\"Tuolla syntisellä on kaksi vaimoa samalla kertaa. Hän himoitsi\nkaunista Matasuntaa. Hän ei levännyt, ennenkuin tämä tuli hänen\nomakseen.\n\n\"Entisen vaimonsa hän hylkäsi.\"\n\nSilloin Vitiges lähti suuttuneena kirkon portailta.\n\nHäntä suututtivat kansan puheet.\n\nMutta ihmiset tunsivat hänet.\n\n\"Tuo on kuningas.\n\n\"Miten synkästi hän katseleekaan\", sanoivat he väistäen häntä.\n\n\"Minä en pelkää häntä.\n\n\"Minä pelkään enemmän nälkää kuin hänen vihaansa.\n\n\"Hanki meille leipää, kuningas Vitiges.\n\n\"Kuuletko? Me kuolemme nälkään\", virkkoi rääsyinen vanhus tarttuen\nhänen vaippaansa.\n\n\"Leipää, kuningas!\"\n\n\"Hyvä kuningas! Leipää!\"\n\n\"Me olemme joutuneet epätoivoon.\"\n\n\"Auta meitä!\"\n\nJoukko tunkeili hurjana hänen ympärillään.\n\nLevollisesti Vitiges raivasi itselleen tietä.\n\n\"Olkaa levolliset\", sanoi hän vakavasti.\n\n\"Auringon laskiessa teillä on leipää.\"\n\nHän meni huoneisiinsa.\n\nSiellä häntä odotti joukko Matasuntan palvelijoita ja roomalainen\nlääkäri.\n\n\"Herra\", sanoi eräs palvelijoista, \"kuningatar, puolisosi, on hyvin\nsairas.\n\n\"Tämän yön kauhut ovat pimittäneet hänen järkensä.\n\n\"Hän hourailee.\n\n\"Tuletko hänen luokseen?\"\n\n\"En vielä, pitäkää hänestä hyvää huolta.\"\n\n\"Hän antoi minulle\", virkkoi lääkäri, \"tämän avaimen.\n\n\"Se näytti häntä houreissaan eniten huolestuttavan.\n\n\"Hän otti sen tyynynsä alta.\n\n\"Hän vannotti minua, että antaisin tämän vain sinulle, sillä se on\ntärkeä esine.\"\n\nKatkerasti hymyillen kuningas otti avaimen ja heitti sen nurkkaan.\n\n\"Nyt sillä ei enää mitään tee.\n\n\"Menkää ja käskekää kirjurini tänne.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nHetkistä myöhemmin Prokopius kutsui Cetheguksen päällikkötelttaan.\n\nKun hän saapui sinne, huusi Belisarius, joka käveli kiivaasti\nedestakaisin: \"Tämä on seurauksena suunnitelmastasi, prefekti!\n\n\"Tempuistasi ja valheistasi!\n\n\"Olen aina sanonut, että valheista johtuu turmio. Minä en osaa\nvalehdella.\n\n\"Miksi seurasin neuvoasi?\n\n\"Nyt olen joutunut hätään ja häpeään.\"\n\n\"Mitä tämä siveyssaarna merkitsee\", sanoi Cethegus ystävälleen.\n\nTämä ojensi hänelle kirjeen.\n\n\"Lue! Noiden barbaarien suurenmoinen yksinkertaisuus on arvaamatonta.\n\n\"He voittavat pirun lapsellisuudellaan. Lue!\"\n\nCethegus luki kauhistuen.\n\n\"Sinä ilmoitit minulle eilen kolme seikkaa.\n\n\"Että frankit ovat pettäneet minut.\n\n\"Että aiot riistää frankkien avulla Länsi-Rooman kiittämättömältä\nkeisariltasi.\n\n\"Että tarjoat meille vapaan pääsyn Alppien yli aseitta.\n\n\"Eilen vastasin, etteivät gootit luovu aseistaan eivätkä Italiasta,\nsuuren kuninkaansa perinnöstä. Ennen lupasin kaatua täällä koko\njoukkoineni.\n\n\"Niin puhuin eilen.\n\n\"Niin puhun nytkin, vaikka tuli, vesi, ilma ja maa ovat nousseet meitä\nvastaan kapinaan.\n\n\"Mutta viime yönä varastoaittojeni palaessa selvisi minulle eräs\nseikka, jonka olen vaistomaisesti tuntenut. Minua seuraa kirous.\n\n\"Minun tähteni saavat gootit kärsiä.\n\n\"Minä tuotan kansalleni turmion.\n\n\"Siitä täytyy tulla loppu.\n\n\"Vain kruununi oli kunniallisen pelastuskeinon esteenä. Nyt on este\npoistunut.\n\n\"Sinä olet oikeutettu nousemaan kapinaan viekasta ja kiittämätöntä\nJustinianusta vastaan.\n\n\"Hän on meidänkin vihollisemme.\n\n\"Hyvä! Turvaudu goottien kansaan, joiden voiman ja uskollisuuden\ntunnet, äläkä viekkaisiin frankkeihin.\n\n\"Niille täytyy sinun luovuttaa osa Italiaa, meidän avullamme saat sen\npitää kokonaan.\n\n\"Salli minun ensimmäisenä tervehtiä sinua Länsi-Rooman keisarina ja\ngoottien kuninkaana.\n\n\"Kansani saa pitää kaikki oikeutensa, sinä astut minun sijaani.\n\n\"Panen itse kruunun päähäsi eikä Justinianus sitä siitä riistä.\n\n\"Jos hylkäät tarjouksen, niin valmistaudu sellaiseen taisteluun,\njollaisessa et ole ennen ollut.\n\n\"Ryntään silloin neljänkymmenen tuhannen gootin kanssa leiriisi.\n\n\"Me kaadumme.\n\n\"Mutta myöskin koko sinun sotajoukkosi.\n\n\"Toinen tai toinen.\n\n\"Minä olen vannonut.\n\n\"Valitse!\n\n\"Vitiges.\"\n\nHetkeksi prefekti säikähti.\n\nHän katsahti sitten tutkivasti Belisariukseen.\n\nMutta silloin hän jo rauhoittui.\n\n\"Hänhän on Belisarius\", tuumi hän itsekseen.\n\n\"Mutta vaarallista on leikkiä pirun kanssa.\n\n\"Tämä olisi houkuttelevaa muille.\"\n\nHän antoi kirjeen takaisin hymyillen.\n\n\"Onpa se päähänpisto.\n\n\"Kaikkeen epätoivo pakottaa.\"\n\n\"Päähänpisto ei olisi hullumpi\", arveli Prokopius, \"jollei --\"\n\n\"Belisarius olisi Belisarius\", sanoi Cethegus nauraen.\n\n\"Lopettakaa naurunne\", ärjäisi tämä.\n\n\"Minä ihailen tuota miestä.\n\n\"Minua ei voi loukata se, että hän pitää mahdollisena minun\nnousemistani kapinaan.\n\n\"Olen itse hänelle niin valehdellut.\"\n\nHän polki jalkaansa.\n\n\"Neuvokaa ja auttakaa nyt.\n\n\"Sillä te olette saattanut minut tähän pulaan.\n\n\"En voi tietysti myöntyä.\n\n\"Ja jos vastaan kieltävästi, tuhoan koko keisarin sotajoukon.\n\n\"Ja sen lisäksi täytyy minun tunnustaa valehdelleeni.\"\n\nCethegus mietti sivellen poskiaan vasemmalla kädellään.\n\nÄkkiä hän keksi keinon.\n\nIlon väre ilmestyi hänen kasvoilleen.\n\n\"Sillä tavalla tuhoan nuo molemmat.\"\n\nHän oli nyt hyvin tyytyväinen itseensä.\n\nMutta hän tahtoi ensin päästä varmuuteen Belisariuksesta.\n\n\"Sinulla on vain kaksi keinoa valittavana\", sanoi hän empien.\n\n\"Puhu! Minä en keksi mitään.\"\n\n\"Joko suostua todella --\"\n\n\"Prefekti\", ärjäisi Belisarius miekkaansa tarttuen.\n\nProkopius tarttui hänen käteensä.\n\n\"Älä toista enää piloillasikaan sitä, Cethegus, jos henkesi on kallis.\"\n\n\"Tai\", jatkoi tämä levollisesti, \"suostua näön vuoksi.\n\n\"Silloin pääset miekaniskutta Ravennaan.\n\n\"Ja -- -- silloin voit lähettää goottien kruunun ja goottien kuninkaan\nBysanttiin.\"\n\n\"Se on nerokas tuuma\", huudahti Prokopius.\n\n\"Se olisi petosta\", huusi Belisarius.\n\n\"Se on molempia\", sanoi Cethegus.\n\n\"Minä en voisi enää katsoa goottien kansaa silmiin.\"\n\n\"Ei sinun tarvitsekaan.\n\n\"Viet kuninkaan vankina Bysanttiin.\n\n\"Aseeton kansa ei ole enää kansa.\"\n\n\"Ei, ei. Sitä en tee.\"\n\n\"Hyvä! Käske sitten miestesi tehdä testamenttinsa.\n\n\"Hyvästi, Belisarius.\n\n\"Minä lähden Roomaan.\n\n\"En halua nähdä neljänkymmenen tuhannen epätoivoisen gootin\ntaistelevan.\n\n\"Mitenkähän Justinianus kiittää sotajoukkonsa hävittäjää?\"\n\n\"Vaali on kamala\", kiukutteli Belisarius.\n\nSilloin Cethegus meni hänen luokseen.\n\n\"Belisarius\", sanoi hän sydämellisellä äänellä. \"Sinä olet usein\npitänyt minua vihollisenasi.\n\n\"Ja osittain olenkin vastustajasi.\n\n\"Mutta jokaisen, joka on taistellut Belisariuksen kanssa, täytyy\nmyöntää, että hän on sankari.\"\n\nHänen käytöksensä oli niin suoraa ja juhlallista, ettei häntä tuntenut\npilkalliseksi prefektiksi.\n\nBelisarius oli liikutettu. Prokopiuskin hämmästyi.\n\n\"Olen ystäväsi, missä voin.\n\n\"Todistan sen nytkin antamalla sinulle hyvän neuvon.\n\n\"Luotatko minuun, Belisarius?\"\n\nHän laski vasemman kätensä sankarin olalle ja tarjosi hänelle oikean\nkätensä katsoen häntä silmiin.\n\n\"Luotan\", vastasi Belisarius. \"Tuo katse ei voi valehdella.\"\n\n\"Belisarius! Jalommalla miehellä ei ole koskaan ollut epäkiitollisempaa\nisäntää.\n\n\"Keisarin kirje on syvä loukkaus uskollisuudellesi.\"\n\n\"Taivas sen tietää.\"\n\n\"Koskaan ei ole ihmisellä ollut\", jatkoi Cethegus tarttuen hänen\nmolempiin käsiinsä, \"parempaa tilaisuutta epäluulon kumoamiseen ja\nuskollisuutensa todistamiseen.\n\n\"Sinun kerrotaan tavoittelevan Länsi-Rooman kruunua.\n\n\"Se onkin nyt käsissäsi, kautta Jumalan.\n\n\"Mene Ravennaan, anna goottien ja italialaisten tervehtiä sinua\nhallitsijanaan ja panna kaksi kruunua päähäsi.\n\n\"Ravenna on käsissäsi, joukkosi on uskollinen, gootit ja italialaiset\npuolellasi -- sinä olet voittamaton.\n\n\"Justinianus vapisee Bysantissa ja hänen ylpeä Narseksensa on kuin\noljenkorsi valtaasi vastaan.\n\n\"Mutta kun olet saanut käsiisi kaiken tämän vallan, lasket sen herrasi\njalkoihin ja sanot:\n\n\"Katso, Justinianus! Belisarius on mieluummin palvelijasi kuin\nLänsi-Rooman hallitsija.\n\n\"Niin loistavasti ei ole vielä uskollisuutta osoitettu.\"\n\nCethegus oli osunut oikeaan.\n\nBelisariuksen silmät loistivat.\n\n\"Olet oikeassa, Cethegus. Tule syliini! Kiitos!\n\n\"Se on suurenmoista.\n\n\"Oi, Justinianus! Saat kuolla häpeästä!\"\n\nCethegus irroittautui syleilystä ja poistui ovelle.\n\n\"Vitiges parka\", kuiskasi Prokopius hänelle. \"Hänet uhrataan\nuskollisuuden todistukseksi.\n\n\"Nyt hän on hukassa.\"\n\n\"Niin\", myönsi Cethegus. \"Hän on varmasti hukassa.\"\n\nUlos päästyään hän sanoi:\n\n\"Mutta vielä varmemmin Belisarius.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nAsunnossaan hän tapasi Lucius Liciniuksen aseissa.\n\n\"Päällikkö\", sanoi hän, \"kaupunki ei ole vielä antautunut. Milloin\ntaistelu alkaa?\"\n\n\"Taistelu on loppunut, Lucius.\n\n\"Riisu aseesi ja varustaudu matkalle.\n\n\"Sinä matkustat tänään salaisena lähettinäni.\"\n\n\"Kenen luo?\"\n\n\"Keisarin ja keisarinnan.\"\n\n\"Bysanttiinko?\"\n\n\"Ei. Onneksi he ovat lähellä, Epidauruksen kylpypaikassa.\n\n\"Riennä.\n\n\"Neljässätoista päivässä sinun täytyy joutua takaisin. Et saa myöhästyä\npuolta päivääkään.\n\n\"Italian kohtalo odottaa paluutasi.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun Prokopius oli suullisesti tuonut Belisariuksen vastauksen, kutsui\nVitiges palatsiin päällikkönsä, ylhäisimmät gootit ja joukon tavallisia\nvapaita gootteja, teki heille tapahtumista selkoa ja jätti asian heidän\nratkaistavakseen.\n\nAlussa kaikki olivat hämmästyksestä äänettömiä.\n\nVihdoin herttua Guntaris virkkoi:\n\n\"Viimeinen tekosi kuninkaana, Vitiges, on jalompi kuin kaikki\nedelliset.\n\n\"Ikäni kadun sitä, että vastustin sinua.\n\n\"Olen vannonut sovittavani sen seuraamalla sinua sokeasti.\n\n\"Tässä tapauksessa sinun onkin päätettävä, sillä sinä uhraat\nkorkeimpasi: kruunusi.\n\n\"Jos joku muu tulee sijaasi kuninkaaksi, niin mieluummin me völsungit\ntoivomme siksi vieraan -- esimerkiksi Belisariuksen -- kuin gootin.\n\n\"Yhdyn siis sinuun ja sanon: olet menetellyt hyvin ja jalosti.\"\n\n\"Minä sanon ei, tuhat kertaa ei\", huusi Hildebad.\n\n\"Miettikää, mitä teette?\n\n\"Vieras goottien johtajana.\"\n\n\"Samoin monet muut germaanikansat ovat tehneet ennen meitä, kuten\nquadit, herulit ja markomannit\", sanoi Vitiges levollisesti. \"Samoin\novat tehneet kuuluisat kuninkaamme, vieläpä itse Teoderik.\n\n\"He palvelivat keisaria ja saivat siitä maata.\n\n\"Sellainen on sopimus, jonka nojalla Teoderik sai Italian keisari\nZenolta.\n\n\"En pidä Belisariusta Zenoa huonompana enkä suinkaan itseäni Teoderikia\nparempana.\"\n\n\"Niin, jos Justinianuksesta olisi kysymys\", sanoi Guntaris, \"niin en\nkoskaan rupeaisi hänen alamaisekseen.\n\n\"Mutta Belisarius on sankari.\n\n\"Voitko sen kieltää, Hildebad?\n\n\"Etkö muista, miten hän syöksi sinut ratsulta?\"\n\n\"Ukkonen minut iskeköön, jos sen unohdan.\n\n\"Se onkin ainoa mieleiseni hänen teoistaan.\"\n\n\"Ja onni on hänen puolellaan, kuten onnettomuus minun.\n\n\"Me pysymme vapaina ja taistelemme vain Bysanttia vastaan.\n\n\"Hän kostaa puolestamme yhteiselle vihollisellemme.\"\n\nMelkein kaikki läsnäolijat ilmaisivat suostumuksensa.\n\n\"En riitä teille kiistassa\", huusi Hildebad.\n\n\"Olen aina käytellyt miekkaa paremmin kuin kieltäni.\n\n\"Mutta tunnen sydämessäni, että olette väärässä.\n\n\"Olisipa musta kreivi nyt täällä. Hän puhuisi minunkin puolestani.\n\n\"Kunhan ette vain katuisi.\n\n\"Mutta sallittakoon minun lähteä täältä.\n\n\"En rupea Belisariuksen alamaiseksi.\n\n\"Lähden retkeilemään maailmalle. Kilvellä, keihäällä ja kirveellä saa\nmitä tarvitsee.\"\n\nVitiges toivoi saavansa Hildebadin mielen muuttumaan heidän kahden\nkesken puhellessaan.\n\nHän jatkoi nyt puhettaan.\n\n\"Ennen kaikkea Belisarius on pyytänyt, ettei tästä puhuttaisi,\nennenkuin Ravenna on hänen käsissään.\n\n\"On pelättävissä, että muutamat päälliköt joukkoineen eivät ole\nhalukkaita kapinaan.\n\n\"Nämä ja Ravennan epäluotettavat osat ovat piiritettävät gooteilla ja\nBelisariuksen puoluelaisilla ennen ratkaisua.\"\n\n\"Varokaa, ettette itse joudu tuohon kuoppaan\", varoitteli Hildebad.\n\n\"Meidän goottien ei pidä ryhtyä vehkeilyihin. Se on samanlaista kuin\nkarhun nuoralla tanssiminen. Se putoaa ennemmin tai myöhemmin.\n\n\"Hyvästi -- käyköön paremmin kuin luulen.\n\n\"Lähden sanomaan veljelleni jäähyväiset.\n\n\"Hän luullakseni suostuu tähän roomalais-goottilaiseen valtioon.\n\n\"Mutta musta Teja lähtee mukaani.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nIllalla kerrottiin kaupungilla antautumisesta.\n\nMutta ehdoista ei oltu selvillä.\n\nVarmaa vain oli, että Belisarius oli kuninkaan toivomuksesta lähettänyt\nkaupunkiin suuret määrät leipää, lihaa ja viiniä, jotka jaettiin\nköyhille.\n\n\"Hän on pitänyt sanansa\", sanoivat nämä siunaten kuningasta.\n\nHän tiedusteli kuningattaren vointia ja sai tietää, että tämä\nrauhoittui ja tointui vähitellen.\n\n\"Kärsivällisyyttä\", sanoi Vitiges huoaten, \"hänkin pääsee pian minusta\nvapaaksi.\"\n\nIlta hämärsi, kun suuri joukko ratsastavia gootteja saapui\nkeskikaupungilta muuriaukolle Aetiuksen tornin luona.\n\nPitkä mies ratsasti etumaisena. Sitten tuli pieni joukko, joka\npoikkipuolin pantujen keihäiden varassa kuljetti raskasta, vaatteella\nverhottua arkkua.\n\nVankasti varustettuja miehiä ratsasti viimeisenä.\n\n\"Hätäpuomi auki\", huusi johtaja. \"Me lähdemme ulos.\"\n\n\"Hildebadko on?\" kysyi vahdin päällikkö, kreivi Visand.\n\n\"Tiedätkö, että kaupunki luovutetaan huomenna? Minne aiot?\"\n\n\"Vapauteen\", huudahti Hildebad hevostaan kannustaen.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.\n\n\nUseita päiviä kului, ennenkuin Matasunta tointui kuumehoureistaan.\n\nHän ei välittänyt vähääkään ulkomaailmasta eikä niistä suurista\ntapahtumista, joita parhaallaan valmisteltiin.\n\nHän ei näyttänyt olevan tietoinen muusta kuin omasta kamalasta\nrikoksestaan.\n\nPian vihan ilkkuva voitonriemu, jota hän oli tuntenut rientäessään\nmyrskyn läpi tulisoihtu kädessä, oli muuttunut kalvavaksi katumukseksi\nja kauhuksi.\n\nSamassa silmänräpäyksessä, jolloin hän oli tehnyt tuhotyönsä, oli\nmaanjäristys paiskannut hänet polvilleen. Hänen intohimojen raatelema\nmielensä ja heti työn tehtyä herännyt omatunto sanoivat, että maa nousi\nkapinaan hänen tekoaan vastaan, ja hän luuli taivaan vihan purkautuvan\nhänen rikollisen päänsä päälle.\n\nJa kun hän saavuttuaan takaisin huoneeseensa näki sytyttämänsä kipunan\nnousevan jättiläismäisenä tuliroviona, kun hän kuuli goottien ja\nravennalaisten tuhatäänisen hätähuudon, tuntui hänestä, että liekit\npolttivat hänen sydäntään ja valittavat äänet kirosivat häntä.\n\nHän meni tainnoksiin.\n\nKun hän oli vähitellen tullut tajuihinsa ja ruvennut muistelemaan tuota\nkamalaa tapausta, häipyi hänen kuningasta kohtaan tuntemansa viha\nkokonaan.\n\nHänen sielunsa oli murtunut.\n\nSyvä katumus ja pelko joutua hänen eteensä valtasi hänet.\n\nSitäkin suuremmalla syyllä, kun hän tiesi ja sai muilta tietää, että\nvilja-aittojen palo oli pakottanut kuninkaan antautumaan.\n\nHän ei ollut nähnyt häntä sen jälkeen.\n\nKun kuningas joskus sai aikaa mennä kysymään Matasuntan vointia, antoi\ntämä hämmästyneelle Aspalle määräyksen, ettei kuningasta saanut laskea\nhänen luokseen, vaikka hän oli jo ollut useita päiviä ylhäällä ja\nottanut vastaan kaupungin köyhiä, vieläpä käskenyt ilmoittaa, että\ntarvitsevat voivat kääntyä hänen puoleensa.\n\nHän jakeli silloin omakätisesti itselleen ja hoviväelle määrätyt ruoat\nköyhille ja lahjoitteli koruja, kultaa ja kalleuksia.\n\nHän odotti parhaillaan erään kerjäläisen tuloa, sillä muuan ruskeaan\nvaippaan ja rynnäkkökypärään puettu mies oli useita kertoja pyytänyt,\nettä hän ottaisi erään köyhän kansannaisen puheilleen kahden kesken.\n\nKuninkaan etu oli kysymyksessä. Häntä piti varoittaa petoksesta, joka\nuhkasi hänen kruunuaan, vieläpä hänen elämäänsä.\n\nMatasunta suostui heti pyyntöön.\n\nSe saattoi olla erehdys tai tekosyy, mutta hän ei tahtonut olla\nvastaanottamatta ihmistä, joka käytti kuninkaan pelastamista edes\ntekosyynä.\n\nHän pyysi vaimon tulemaan auringon laskiessa.\n\nAurinko oli laskenut.\n\nEtelässä ei ole hämärää.\n\nOli jo melkein pimeä, kun orjatar saapui noutamaan etuhuoneessa\nodottavaa vaimoa.\n\nKuningatar oli sairas ja nukkunut vasta kahdeksannella hetkellä.\n\nHän oli juuri herännyt.\n\nMutta sittenkin hän lupasi ottaa vaimon vastaan, koska tämän asia koski\nkuningasta.\n\n\"Onko se myöskin totta\", uteli orjatar.\n\n\"En turhan tähden vaivaisi hallitsijatarta.\" -- Puhuja oli Aspa. --\n\"Jos kultaa tahdotte, niin sanokaa vain huoletta.\n\n\"Saatte enemmän kuin haluattekaan, jos säästätte hallitsijatartani.\n\n\"Koskeeko se todellakin kuningasta?\"\n\n\"Koskee.\"\n\nHuoaten Aspa vei naisen Matasuntan huoneeseen.\n\nTämä nousi suuren huoneen takaosassa olevalta vuoteelta, jonka vieressä\noli pyöreä mosaiikkipöytä. Hänen päänsä ympärille oli kiedottu liina ja\nhänen yllään oli ohut, valkea puku.\n\nPöydän yläpuolella oleva kultainen amppeli valaisi himmeästi.\n\nMatasunta jäi väsyneenä vuoteen reunalle istumaan.\n\n\"Tule lähemmäksi\", sanoi hän.\n\n\"Koskeeko asia kuningasta? Miksi viivyttelet?\n\n\"Puhu.\"\n\nNainen viittasi Aspaan.\n\n\"Hän on uskollinen.\"\n\n\"Hän on nainen.\"\n\nMatasuntan viittauksesta Aspa poistui, vaikka vastenmielisesti.\n\n\"Amelungien tytär -- minä tiedän, että sinut saattoi häneen liittymään\nvaltakunnan hätä eikä rakkaus.\"\n\n(Miten kaunis hän on, vaikkakin kuolon kalpea.)\n\n\"Mutta sinä olet joka tapauksessa goottien kuningatar, _hänen_\nkuningattarensa, vaikket sinä häntä rakastakaan. Hänen valtakuntansa ja\nhänen menestyksensä on sinunkin harrastustesi esineenä.\"\n\nMatasunta tarttui vuoteen laitaan.\n\n\"Siinä uskossa ovat goottilaiset kerjäläisetkin\", huokasi hän.\n\n\"En voi puhua hänelle.\n\n\"Erityisistä syistä.\n\n\"Siksi puhun sinulle, jonka asiana etupäässä on varoittaa häntä\npetoksesta.\n\n\"Kuule minua.\"\n\nHän meni lähemmäksi katsoen tarkasti kuningatarta.\n\n\"Ihmeellistä\", sanoi hän itsekseen. \"Vartalot ovat aivan samanlaiset.\"\n\n\"Petoksestako? Uusista petoksistako?\"\n\n\"Aavistatko sinäkin petoksia?\"\n\n\"Se ei kuulu asiaan. Kenen taholta? Bysantinko?\n\n\"Ulkoako päin?\n\n\"Prefektinkö taholta?\"\n\n\"Ei\", vastasi nainen päätään pudistaen.\n\n\"Ei ulkoa päin.\n\n\"Sisästä päin.\n\n\"Ei miehen taholta.\n\n\"Naisen taholta.\"\n\n\"Mitä sanot\", kysyi Matasunta käyden yhä kalpeammaksi.\n\n\"Miten nainen voi --\"\n\n\"Vahingoittaa sankaria?\n\n\"Sydämensä pirullisen ilkeyden vuoksi.\n\n\"Ei väkivallalla.\n\n\"Viekkaudella ja petoksella.\n\n\"Kenties kohta myrkyllä, kuten äsken -- salakavalalla tulella.\"\n\n\"Vaikene!\"\n\nMatasunta, joka oli noussut pystyyn, horjahti taaksepäin\nmosaiikkipöydän varaan ja nojasi siihen.\n\nMutta nainen seurasi häntä kuiskaten:\n\n\"Minä kerron sinulle uskomattoman, häpeällisen tarinan.\n\n\"Kuningas ja kansa luulevat, että salama poltti vilja-aitat.\n\n\"Minä tiedän paremmin.\n\n\"Mutta _hänkin_ saa sen tietää.\n\n\"Hän saa sen tietää _sinun_ suusi kautta, että hän voisi ryhtyä\nottamaan selkoa rikollisesta.\n\n\"Näin tuona yönä tulisoihtua kuljetettavan aittojen käytävissä. Nainen\nsen sinne vei.\n\n\"Sinä kauhistut.\n\n\"Niin, nainen.\n\n\"Sinä aiot rientää tiehesi.\n\n\"Ei, kuule vielä hetkinen.\n\n\"Sitten lähden minä.\n\n\"Hänen nimensä?\n\n\"Sitä en tiedä.\n\n\"Mutta hän kaatui eteeni, vaikkakin hän sitten pääsi pakoon. Mutta\nhäneltä putosi tunnusmerkki -- tämä smaragdikäärme.\"\n\nJa nainen meni aivan pöydän ääreen, amppelin alle näyttämään\nrannerengasta.\n\nSilloin kiusattu kuningatar hypähti pystyyn.\n\nHän nosti paljaat käsivartensa kasvoilleen.\n\nPäähine putosi äkillisen liikkeen vuoksi.\n\nHänen punainen tukkansa aaltoili alas ja sen läpi kimalteli hänen\nvasemmassa käsivarressaan smaragdikäärmeellä koristettu kultainen\nrannerengas.\n\n\"Haa\", huudahti nainen. \"Kautta uskollisuuden jumalan!\n\n\"Sinä, sinä itse oletkin murhapolttaja.\n\n\"Hänen kuningattarensa!\n\n\"Hänen vaimonsa on pettänyt hänet!\n\n\"Kirottu! Tämän hän saa tietää.\"\n\nKovasti kiljaisten vaipui Matasunta vuoteelleen.\n\nAspa riensi viereisestä huoneesta avuksi.\n\nKun hän saapui, oli kuningatar jo yksin.\n\nOviverho kahahti.\n\nKerjäläinen oli kadonnut.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.\n\n\nSeuraavana aamuna ravennalaiset näkivät ihmeekseen Prokopiuksen,\nJohanneksen, Demetriuksen, Bessaksen, Acaciuksen, Vitaliuksen ja joukon\nmuita Belisariuksen päällikköjä menevän kuninkaan palatsiin.\n\nHe neuvottelivat antautumisen lähemmistä ehdoista ja muodoista.\n\nGootit puhuivat vain siitä, että rauha oli tehty.\n\nMolemmat päätoivomukset, joiden vuoksi kansa oli ryhtynyt tähän\nankaraan taisteluun, olivat saavutetut: he pysyivät vapaina ja saivat\nyksinään pitää hallussaan tämän kauniin Italian, joka oli muuttunut\nheille niin rakkaaksi.\n\nTämä oli paljon enemmän kuin mitä voi odottaakaan, kun ottaa huomioon\ngoottien epätoivoisen aseman Rooman piirityksen jälkeen ja sen, että\nRavennan olisi ollut ehdottomasti antauduttava.\n\nSukujen päämiehet ja muut vaikutusvaltaisemmat miehet sotajoukossa,\njolle nyt ilmoitettiin Belisariuksen aikeesta, olivat täydellisesti\nhyväksyneet esitetyt ehdot.\n\nNe harvat, jotka eivät suostuneet, saivat lähteä vapaasti Ravennasta ja\nItaliasta.\n\nMutta sitä paitsi hajoitettiin Ravennassa oleva goottijoukko eri\ntahoille.\n\nVitiges huomasi, että Belisariuksen oli mahdoton varastoillaan elättää\npaitsi omia miehiä myöskin goottien sotajoukkoa ja läheisten maakuntien\nnälkiintynyttä väestöä. Sen vuoksi hän suostui Belisariuksen\nehdotukseen, että gootit vietäisiin muutamien satojen, korkeintaan\ntuhannen miehen suuruisissa joukoissa kaupungin porteista ulos ja\nlähetettäisiin maan eri osissa sijaitseville kotipaikoilleen.\n\nBelisarius pelkäsi, että gootit nousisivat epätoivoissaan kapinaan\nsaatuaan tietää petoksesta, joka oli heitä vastaan tekeillä. Hän tahtoi\nsenvuoksi saada sotajoukon aivan hajalleen.\n\nKun hän saisi Ravennan käsiinsä, voisi hän helposti saada kukistetuksi\nkapinan, kun gooteilla ei ollut linnoituksia käsissään.\n\nTarvisium, Verona ja Ticinum, goottien viimeiset varustetut paikat\nItaliassa, eivät kykenisi kauan vastustamaan koko hänen sotajoukkoansa,\njoka voisi sitten mennä niitä valloittamaan.\n\nKaikkien varovaisuuskeinojen noudattaminen vaati useita päiviä.\n\nVasta sitten, kun suurin osa gootteja oli poistunut Ravennasta,\nBelisarius päätti marssia sinne juhlallisesti. Näistäkin vähistä\ngooteista vietiin toinen puoli bysanttilaisten leiriin ja toinen puoli\njaettiin eri osiin kaupunkia muka vartioimaan muutamia hurjia\nJustinianuksen puoluelaisia ja tukahduttamaan mahdolliset\nkapinayritykset.\n\nMutta ravennalaisia ja juoneen tutustumattomia gootteja ihmetytti\neniten se seikka, että palatsin harjalla liehui vielä goottien sininen\nlippu.\n\nJa eräs Belisariuksen peitsimiehistä seisoi sitä vartioimassa.\n\nKoko palatsikin oli muuten aivan täynnä bysanttilaisia.\n\nBelisarius oli ryhtynyt tarpeellisiin varokeinoihin siltä varalta, että\nprefekti yrittäisi päästä -- kuten Roomassakin -- kaupungin isännäksi\nvaltaamalla tärkeimmät linnoitukset.\n\nCethegus huomasi hänen puuhansa ja hymyili niille itsekseen.\n\nHän ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin.\n\nKaupunkiin marssimista varten määrätyn päivän aamuna Cethegus saapui\nloistavassa sota-asussa Belisariuksen telttaan.\n\nHän tapasi vain Prokopiuksen.\n\n\"Oletteko valmiit?\"\n\n\"Täydellisesti?\"\n\n\"Millä hetkellä?\"\n\n\"Silloin kun kuningas nousee linnanpihalla hevosen selkään lähteäkseen\nmeitä vastaan.\n\n\"Me olemme miettineet kaiken valmiiksi.\"\n\n\"Taasko kaiken\", sanoi prefekti hymyillen.\n\n\"Tavallisesti olette jättäneet minulle paljon parsimista.\n\n\"Aivan varmaa on, että barbaarit nousevat kautta maan kapinaan heti,\nkun tuumamme on pantu käytäntöön ja tullut tunnetuksi.\n\n\"Kostonhimo ja sääli kuningasta kohtaan saavat heidät tekemään melkein\nmitä tahansa.\n\n\"Innostus Vitigeksen puolesta ja kiukku meitä vastaan raukeaisi\nalkuunsa, jos kuningas itse omakätisesti todistaisi luovuttaneensa\ntämän kaupungin Belisariukselle Justinianuksen sotapäällikkönä eikä\ngoottien kuninkaana ja kapinoitsijana keisaria vastaan. Silloin gootit\npitäisivät omaa kuningastaan petturina eikä suinkaan meitä.\n\n\"Belisariuksen luuloteltua kapinaa, josta ei todellisuudessa tule\nmitään, pitäisivät gootit kuninkaansa keksimänä valheena, jolla tämä\ntahtoi kaunistella antautumisen häpeää.\"\n\n\"Se olisi erinomaista, mutta Vitiges ei varmaankaan tee sitä.\"\n\n\"Tuskinpa tietensä.\n\n\"Mutta kenties tietämättään.\n\n\"Te olette antaneet hänen allekirjoittaa vain yhden kappaleen\nalkuperäistä sopimuskirjaa.\"\n\n\"Hän on allekirjoittanut vain yhden kerran.\"\n\n\"Asiakirja on tietysti hänen hallussaan.\n\n\"Hyvä, minä annan tämän laatimani kaksoiskappaleen\nallekirjoitettavaksi, että Belisariuksellakin olisi kappaleensa\ntätä tärkeätä asiakirjaa\", sanoi hän hymyillen.\n\nProkopius silmäsi asiakirjaa.\n\n\"Jos hän kirjoittaa nimensä tämän asiakirjan alle, niin tuskinpa hänen\npuolestaan nousee ainoatakaan goottimiekkaa.\n\n\"Mutta --.\"\n\n\"Salli minun pitää huoli siitä, ettei mikään mutta tule kysymykseen.\n\n\"Joko hän allekirjoittaa sen tänään vapaaehtoisesti ennättämättä\nkiireessä lukea tämän sisällystä --\"\n\n\"Tahi?\"\n\n\"Tahi\", täydensi Cethegus synkästi, \"allekirjoittaa hän sen myöhemmin.\n\n\"Vastoin tahtoaan.\n\n\"Minä riennän edellä.\n\n\"Suo anteeksi, etten tule mukaan riemukulkuunne.\n\n\"Onnittele Belisariusta.\"\n\nSamassa Belisarius saapui telttaan Antoninan seuraamana.\n\nHän oli ilman varuksia ja katseli synkästi eteensä.\n\n\"Kiirehdi, päällikkö\", sanoi Prokopius. \"Ravenna odottaa voittajaansa.\nSaapumisesi --\"\n\n\"Ei sanaakaan sinne menemisestäni\", sanoi Belisarius kiukuissaan.\n\n\"Kutsu sotamiehet takaisin.\n\n\"Minua kaduttaa koko kauppa.\"\n\nCethegus jäi seisomaan teltan ovelle.\n\n\"Belisarius\", huudahti Prokopius kauhistuneena, \"mikä pahahenkesi on\nsaanut päähäsi tuollaisia ajatuksia?\"\n\n\"Minä\", vastasi Antonina ylpeänä. \"Mitä sinä nyt sanot?\"\n\n\"Minä sanon, ettei suurilla valtiomiehillä pitäisi olla vaimoja\", sanoi\nProkopius vihoissaan.\n\n\"Belisarius kertoi minulle vasta viime yönä puuhanne.\n\n\"Ja minä olen saanut kyynelilläni --\"\n\n\"Tietysti\", murisi Prokopius. \"Ne tulevat aina esille oikeaan aikaan.\"\n\n\"Olen kyynelilläni saanut hänet taivutetuksi luopumaan tuumasta.\n\n\"En voi sallia, että tuollainen musta petos saastuttaa sankariani.\"\n\n\"En minäkään sitä salli.\n\n\"Mieluummin matkustan voitettuna Manalaan kuin tällä tavalla voittajana\nRavennaan.\n\n\"Keisarille kirjoittamani kirjeet eivät ole vielä lähteneet täältä.\n\n\"Vielä on siis tilaisuus peräytyä.\"\n\n\"Ei ole\", sanoi Cethegus mahtavana ja palasi takaisin telttaan.\n\n\"Onneksi ei ole enää tilaisuutta peräytyä.\n\n\"Kuule siis: Minä kirjoitin jo kahdeksan päivää sitten keisarille,\nkerroin kaiken ja onnittelin häntä siitä, että hänen sotapäällikkönsä\non saanut Ravennan käsiinsä verta vuodattamatta ja siten vienyt sodan\nloppuun.\"\n\n\"Haa, prefekti\", huusi Belisarius.\n\n\"Sinä olet liian altis palvelemaan.\n\n\"Mistä tuollainen kiire johtuu?\"\n\n\"Siitä, että tunnen Belisariuksen ja hänen horjuvan luonteensa.\n\n\"Siitä, että sinut täytyy ajaa väkipakolla onneasi kohti.\n\n\"Ja siitä, että minä tahdon saada lopetetuksi tämän sodan, joka raastaa\nItaliaani.\"\n\nHän meni uhkaavan näköisenä Antoninaa kohti, joka ei jaksanut kestää\nhänen katseensa pirullista voimaa.\n\n\"Koeta vielä!\n\n\"Peräydy nyt, Belisarius, ilmaise Vitigekselle kaikki ja uhraa vaimosi\npäähänpiston vuoksi Ravenna, Italia ja sotajoukkosi.\n\n\"Katsotaan sitten, antaako Justinianus sen sinulle anteeksi.\n\n\"Syy lankeaisi Antoninan niskoille.\n\n\"Kuuletko? Torvet kehoittavat varustautumaan.\n\n\"Nyt ei ole valitsemisen varaa.\"\n\nHän riensi ulos.\n\nAntonina katseli kauhistuneena hänen jälkeensä.\n\n\"Prokopius\", virkkoi hän vihdoin, \"tietääkö keisari jo todellakin?\"\n\n\"Vaikkei hän tietäisikään, niin liian monet ovat jo perillä puuhasta.\n\n\"Myöhemmin hän saa joka tapauksessa tietää, että Ravenna ja Italia\nolivat jo hänen omansa ja että Belisarius tavoitteli goottien kruunua\nja keisarin arvoa.\n\n\"Hän voi puolustautua Justinianuksen edessä vain siten, että hän\ntodellakin ottaa goottien kruunun ja luovuttaa sen keisarille.\"\n\n\"Niin\", sanoi Belisarius huoaten, \"sinä olet oikeassa.\n\n\"Minulla ei ole valitsemisen varaa.\"\n\n\"Mene sitten\", sanoi Antonina pahoilla mielin.\n\n\"Mutta salli minun jäädä pois tästä kulkueesta. Se on käärmeen\nluikertelemista eikä voittokulkua.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nVaikka ravennalaiset eivät tunteneetkaan tarkemmin rauhanehtoja,\ntiesivät he sentään varmasti, että rauha oli tehty ja julman sodan\npitkät, vaikeat kärsimykset olivat lopussa.\n\nPorvarit olivat iloissaan tällaisesta ratkaisusta raivanneet\nmaanjäristyksen kaatamien rakennusten sirpaleet kaduilta ja koristaneet\njuhlallisesti kaupunkinsa.\n\nKöynnöksiä, lippuja ja kauniita mattoja näkyi joka paikassa rakennusten\nseinillä ja parvekkeilla. Kansaa virtaili suurilla toreilla,\nkylpypaikoissa ja basilikoissa tai souteli laguunikanavilla iloisena ja\nuteliaana näkemään Belisarius-sankaria ja hänen sotajoukkoaan, joka oli\nkauan piirittänyt heidän kaupunkiaan ja vihdoin voittanut barbaarit.\n\nSuuret bysanttilaisparvet saapuivat ylpeinä ja voitonriemuisina\nkaupunkiin. Heikot, ympäri kaupunkia sirotellut goottivartiot\nkatselivat ääneti ja surullisina vihollisjoukkojen marssia Teoderikin\nhallituskaupunkiin.\n\nKauniisti koristellussa kuninkaan palatsissa etevimmät gootit olivat\nkoolla kuninkaan huoneiden viereisessä suuressa salissa.\n\nKuningas oli parhaillaan -- sillä Belisariuksen saapumista varten\nmäärätty hetki läheni -- pukeutumassa kuninkaallisiin vaatteisiin. Hän\nteki sen mielihyvin, koska hän nyt viimeisen kerran pani ylleen nämä\narvonmerkit, jotka olivat tuottaneet hänelle vain tuskaa ja\nonnettomuutta.\n\n\"Herttua Guntaris\", sanoi hän völsungille. \"Uskoton kamariherrani\nHildebad on hylännyt minut.\n\n\"Rupea sinä tällä kertaa hänen sijaisekseen. Palvelijat näyttävät\nsinulle kuninkaallisessa aarreaitassa kultaisen arkun, jossa on\nTeoderikin kruunu, kypärä, purppuravaippa, miekka ja kilpi.\n\n\"Panen ne nyt ylleni ensimmäisen ja viimeisen kerran luovuttaakseni\nne sankarille, joka on tarpeeksi arvokas niitä kantamaan.\n\n\"Mitä melua sieltä kuuluu?\"\n\n\"Herra\", vastasi kreivi Visand. \"Siellä on eräs kerjäläisnainen.\n\n\"Hän on pyrkinyt jo kolme kertaa sisään.\n\n\"Hän lupaa sanoa nimensä vain sinulle.\n\n\"Ajammeko hänet ulos?\"\n\n\"Ei. Sanokaa, että tahdon kuulla, mitä hänellä on sanomista. Kysyköön\nhän minua tänä iltana palatsissa.\"\n\nKun Guntaris lähti kuninkaan huoneesta, saapuivat Cethegus ja Bessas\nsinne.\n\nPrefekti oli antanut tälle, ilmaisematta hänelle\nsalaisuutta, antautumiskirjan kaksoiskappaleen, joka oli kuninkaan\nallekirjoitettava.\n\nHän luuli, että kuningas ottaisi asiapaperin puolueettoman Bessaksen\nkädestä mitään epäilemättä ja allekirjoittaisi sen.\n\nVitiges tervehti tulijoita.\n\nKun hän katseli prefektiin, ilmestyi varjo hänen kasvoilleen, jotka\neivät olleet moneen kuukauteen olleet näin iloisen näköiset.\n\nHän hillitsi itsensä ja sanoi:\n\n\"Sinä täällä, Rooman prefekti?\n\n\"Toisin tämä taistelu on päättynyt kuin luulimme. Mutta voit olla\ntyytyväinen sodan päättymiseen tällä tavalla.\n\n\"Nyt ei bysanttilaiskeisari Justinianus ainakaan hallitse Roomaasi.\"\n\n\"Eikä hallitsekaan minun eläessäni.\"\n\n\"Minä tulen, goottien kuningas\", sanoi Bessas lomaan, \"pyytämään\nallekirjoitustasi Belisariuksen kanssa tekemääsi sopimukseen.\"\n\n\"Olen jo allekirjoittanut sen.\"\n\n\"Oman kappaleesi. Tämä on päällikölleni aiottu kaksoiskappale.\"\n\n\"Anna se tänne sitten\", sanoi Vitiges aikoen ottaa pergamenttikäärön\nbysanttilaisen kädestä.\n\nSilloin herttua Guntaris saapui palvelijoiden kanssa huoneeseen.\n\n\"Vitiges\", huusi hän, \"kuninkaalliset korut ovat kadonneet.\"\n\n\"Miten se on mahdollista? Avaimet ovat olleet Hildebadilla.\"\n\n\"Kultainen arkku ja useita muitakin arkkuja on poissa.\n\n\"Tyhjässä komerossa, jossa ne olivat, oli tämä pergamenttipala.\n\n\"Siinä oli Hildebadin kirjurin käsialaa.\"\n\nKuningas luki:\n\n\"Teoderikin kruunu, kypärä, miekka, purppuravaippa ja kilpi ovat minun\nhallussani.\n\n\"Jos Belisarius tahtoo saada ne, niin tulkoon noutamaan.\"\n\n\"Kirjain H -- on Hildebadin tekemä.\"\n\n\"Häntä on ajettava takaa, kunnes hän ne luovuttaa\", sanoi Cethegus\nsynkästi.\n\nJohannes ja Demetrius saapuivat sisään.\n\n\"Joudu, kuningas Vitiges\", huusivat he.\n\n\"Kuuletko tuuban toitotusta? Belisarius on jo saapunut Stilichon\nportille.\"\n\n\"Menkäämme sitten\", sanoi Vitiges, käskien palvelijan heittää\nhartioilleen purppuravaipan, jonka tämä oli tuonut kadonneen tilalle,\nja painaen kultarenkaan päähänsä.\n\nMiekan sijasta annettiin hänelle valtikka.\n\nHän lähti menemään.\n\n\"Sinä et ole vielä allekirjoittanut tätä\", muistutti Bessas.\n\n\"Anna se tänne\", sanoi Vitiges ottaen käärön bysanttilaisen kädestä.\n\n\"Asiakirja on kovin pitkä\", sanoi hän silmäten sitä ja alkaen lukea.\n\n\"Joudu, kuningas\", sanoi Johannes.\n\n\"Sinulla ei ole enää aikaa lukemiseen\", sanoi Cethegus\nvälinpitämättömän näköisenä ja ojensi kuninkaalle pöydältä sulkakynän.\n\n\"Silloin minulla ei ole aikaa allekirjoittamiseenkaan\", vastasi\nkuningas.\n\n\"Sinä tiedät, että ihmiset sanoivat minua talonpoikaiseksi kuninkaaksi.\n\n\"Talonpojat eivät allekirjoita riviäkään lukematta tarkasti.\n\n\"Lähtekäämme!\"\n\nHän antoi hymyillen asiakirjan prefektille ja lähti ulos.\n\nBysanttilaiset ja kaikki muut läsnäolijat seurasivat häntä.\n\nCethegus painoi pergamenttikäärön kokoon.\n\n\"Odotahan vain\", kuiskasi hän vimmoissaan. \"Vielä sinä allekirjoitat\nsen.\"\n\nHän seurasi hitaasti muita.\n\nKuninkaan kamarin edessä oleva sali oli jo aivan tyhjä.\n\nPrefekti meni ulos holvattuun käytävään, joka neliönmuotoisena ympäröi\npalatsin ensimmäisen kerroksen ja jonka bysanttilaisroomalaisista\nkaariakkunoista oli vapaa näköala laajalle linnanpihalle.\n\nTämä oli aivan täynnä sotilaita.\n\nKaikilla neljällä portilla oli Belisariuksen peitsimiehiä.\n\nCethegus nojautui erääseen ikkunaan ja puhui itsekseen tapausten kulkua\nseuraten:\n\n\"Nyt on bysanttilaisia tarpeeksi pienen sotajoukon vangitsemista\nvarten.\n\n\"Ystäväni Prokopius on varovainen.\n\n\"Tuolla. -- Vitiges ilmestyy pääovelle.\n\n\"Hänen goottinsa ovat kaukana jäljessä portailla.\n\n\"Kuninkaan hevonen tuodaan esille.\n\n\"Bessas pitää jalustinta.\n\n\"Vitiges saapuu paikalle.\n\n\"Hän nostaa jalkaansa.\n\n\"Torventoitotus kuuluu.\n\n\"Palatsin ovet suljetaan ja gootit jäävät sen sisäpuolelle.\n\n\"Katolla repäisee Prokopius omakätisesti goottien lipun alas.\n\n\"Johannes tarttuu kuninkaan oikeaan käteen.\n\n\"Oikein, Johannes.\n\n\"Kuningas huutaa: 'Petosta! Petosta!'\n\n\"Hän puolustautuu uljaasti.\n\n\"Mutta vaippa häiritsee hänen liikkeitään.\n\n\"Hän horjahtaa.\n\n\"Hän kaatuu maahan.\n\n\"Siihen goottien valtakunta sortui!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\n\"Siihen goottien valtakunta sortui!\"\n\nNäillä sanoilla Prokopius alkoi lauseet, jotka hän tänä iltana\nkirjoitti päiväkirjaansa.\n\n\"Olen tänä päivänä ollut mukana muodostamassa palasen maailmanhistoriaa\nja tänä yönä sen tähän kirjoitan.\n\n\"Kun näin tänä päivänä roomalaisen sotajoukon marssivan Ravennan\nporttien kautta sisään ja saapuvan kuninkaalliseen linnaan, välähti\npäähäni ajatus: historiassa ei menestymistä määrää kunto eikä ansioiden\nmäärä.\n\n\"On olemassa ylempi voima, voittamaton välttämättömyys.\n\n\"Gootit olivat meitä lukuisammat ja urhoollisemmat, eivätkä he\nponnistuksia pelänneet.\n\n\"Ravennan goottilaiset naiset häpäisivät julkisesti miehiään nähdessään\nvihollisten vähäpätöisen ulkomuodon ja heidän vähälukuisuutensa.\n\n\"Lyhyesti sanoen: mies tai kansa voi joutua perikatoon, vaikka sen asia\nonkin oikea ja vaikka se ponnisteleekin sankarin tavoin, kun se joutuu\ntaistelemaan mahtavampia voimia vastaan, joilla ei edes ole oikeutta\npuolellaan.\n\n\"Sydämeni moitti minua vääryydestä, kun tänään revin alas goottien\nlipun ja asetin sijalle Justinianuksen kultaisen lohikäärmeen, kun\nnostin vääryyden lipun oikeuden lipun paikalle.\n\n\"Ihmisten ja kansojen kohtaloita ei vallitse oikeus, vaan\nvälttämättömyys, josta ajatuksemme eivät saa selkoa.\n\n\"Mutta oikeata miestä tämä seikka ei saa erehdyttää.\n\n\"Sillä miehen tekee sankariksi se, _miten_ hän kestää kohtalonsa eikä\nse, _millainen_ kohtalo hänellä on ollut.\n\n\"Goottien perikato on paljon kunniakkaampi kuin meidän voittomme.\n\n\"Ja tämä käsi, joka repi alas goottien lipun, kertoo tuon kansan\nmaineesta ja sankarillisuudesta jälkeentuleville sukupolville.\n\n\"Mutta oli miten oli: -- siihen goottien valtakunta sortui.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.\n\n\nSiltä näyttikin.\n\nPetos oli onnistunut täydellisesti Prokopiuksen varokeinojen avulla.\n\nSamalla hetkellä, jolloin goottien lippu reväistiin palatsin harjalta\nja kuningas vangittiin, piiritettiin hämmästyneet gootit kaikkialla --\nlinnanpihalla, kaupungin kaduilla ja laguuneilla ja bysanttilaisten\nleirissä -- ylivoimaisesti. Keihäsrivit tuijottivat heitä vastaan\nkaikkialta. Melkein poikkeuksetta gootit riisuivat aseensa. Ne harvat,\njotka --- kuten kuninkaan lähimmät miehet -- yrittivät vastarintaa,\ntapettiin.\n\nVitiges itse, herttua Guntaris, kreivi Visand, kreivi Markja ja muut\nheidän kanssaan vangiksi joutuneet ylhäiset gootit vietiin kukin eri\nvankilaan. Kuningas pantiin \"Teoderikin torniin\", syvään, vahvaan\nvankilaan palatsin sisällä.\n\nBelisariuksen kulkuetta Stilichon portilta Honoriuksen torille ei\nkukaan häirinnyt.\n\nSaavuttuaan palatsiin hän kutsui kokoon kaupungin senaatin ja\ndekurionit ja vannotti heillä uskollisuudenvalan keisari\nJustinianukselle.\n\nProkopius lähetettiin Bysanttiin viemään Napolin, Rooman ja Ravennan\nkultaisia avaimia.\n\nHänen piti laatia laaja kertomus sodasta ja pyytää Belisariuksen\nvirka-ajan pidennystä siksi, kunnes Italia oli saatu täydellisesti\nrauhoitetuksi, hänen piti myöskin hankkia lupa voittokulun viettämiseen\ntämän, kuten vandaalisodankin jälkeen. Vangittu goottikuningas\nkuljetettaisiin hippodromiin kansan nähtäväksi.\n\nBelisarius piti sotaa melkein päättyneenä.\n\nCethegus oli melkein samaa mieltä.\n\nMutta hän pelkäsi goottien nousevan maaseudulla kapinaan kuultuaan\npetoksesta.\n\nHän piti senvuoksi huolta siitä, ettei tapauksen kulusta päässyt\ntarkempia tietoja kaupungista maaseudulle. Sitä paitsi hän koetti\nkeksiä kaikenlaisia keinoja voidakseen käyttää vangittua\nkuningasta itseään mahdollisesti heräävän kansallisuustunteen\ntukahduttamiskeinona.\n\nHän sai myöskin Belisariuksen suostumaan siihen, että Akacius lähti\npersialaisten ratsumiesten kanssa ajamaan takaa Hildebadia, joka oli\nlähtenyt joukkoineen Tarvisiumiin päin.\n\nHän yritti turhaan päästä kuningattaren puheille.\n\nTämä ei ollut vielä täysin toipunut uudesta taudinpuuskasta, jonka hän\noli saanut kerjäläisen käynnin jälkeen, eikä laskenut ketään luokseen.\n\nHän oli ääneti kuullut kerrottavan kaupungin antautumisesta.\n\nPrefekti asetti kunniavahdin hänen asuntonsa eteen, ettei hän pääsisi\nkarkuun.\n\nPrefektillä oli suurenmoisia suunnitelmia Matasuntaan nähden.\n\nHän lähetti tälle vangitun kuninkaan miekan ja kirjoitti samalla:\n\n\"Olen pitänyt sanani.\n\n\"Kuningas Vitiges on kukistettu.\n\n\"Sinä olet kostanut ja olet vapaa.\n\n\"Täytä sinä nyt minun toivomukseni.\"\n\nBelisarius, joka kaipasi kipeästi uskollista neuvonantajaansa\nProkopiusta, kutsui eräänä päivänä prefektin luokseen palatsin oikeaan\nsivurakennukseen, jonne hän oli asettunut asumaan.\n\n\"Tavatonta niskoittelua\", huusi hän Cetheguksen saapuessa.\n\n\"Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Tiedäthän, että olen sijoittanut Bessaksen ja logilaiset palkkasoturit\nHonoriuksen torniin, joka on kaupungin tärkeimpiä paikkoja.\n\n\"Sain kuulla, että nuo joukot ovat ruvenneet niskoittelemaan. Käskin\nheitä lähtemään pois sieltä -- mutta Bessas --\"\n\n\"No?\"\n\n\"Hän kieltäytyy tottelemasta.\"\n\n\"Syyttäkö? Se on mahdotonta.\"\n\n\"Naurettavasta syystä.\n\n\"Eilen virka-aikani päättyi.\"\n\n\"No?\"\n\n\"Bessas sanoo, ettei minulla viime yöstä alkaen enää ollut\nkäskyvaltaa.\"\n\n\"Se on hävytöntä. Mutta hän on oikeutettu tekemään niin.\"\n\n\"Oikeutettuko?\n\n\"Parin päivän perästä keisarin vastaus saapuu.\n\n\"Tietysti hän nimittää minut nyt, kun olen saanut Ravennan haltuuni,\nuudestaan ylipäälliköksi sodan loppuun saakka.\n\n\"Ylihuomenna viimeistään on vastaus saapunut tänne --\"\n\n\"Kenties jo ennenkin, Belisarius.\n\n\"Classiksen majakanvartija on ilmoittanut jo auringon noustessa, että\nArminiumista päin saapuu laiva tänne.\n\n\"Se lienee keisarillinen kolmisoutu.\n\n\"Se voi saapua satamaan millä hetkellä tahansa.\n\n\"Silloin solmut selviävät itsestään.\"\n\n\"Minä ratkaisen ne ennemmin.\n\n\"Henkivartijani valloittavat tornin väkirynnäköllä ja Bessaksen --\"\n\nJohannes riensi hengästyneenä sisään.\n\n\"Päällikkö\", huusi hän. \"Keisari!\n\n\"Keisari Justinianus itse saapuu nyt juuri Classiksen satamaan.\"\n\nCethegus vavahti.\n\nAikoiko salama kirkkaalta taivaalta, epäluotettavan itsevaltiaan oikku\nsyöstä hänen suunnitelmansa melkein valmiin rakennuksen juuri\nharjahirttä nostettaessa turmioon?\n\nMutta Belisarius kysyi säihkyvin silmin:\n\n\"Keisariko?\n\n\"Mistä sen tiedät?\"\n\n\"Hän itse saapuu tänne kiittämään sinua voitoistasi.\n\n\"Sellaista kunniaa ei usein satu kuolevaisen osaksi.\n\n\"Ariminumista päin tulevassa laivassa on keisarillinen päällikkölippu.\n\n\"Purppurainen ja hopeainen.\n\n\"Kuten tiedät, merkitsee se sitä, että keisari on laivassa.\"\n\n\"Tai joku keisarillisen huoneen jäsen\", oikaisi Cethegus ajatuksissaan\nhuoahtaen helpotuksesta.\n\n\"Rientäkäämme satamaan vastaanottamaan herraamme\", virkkoi Belisarius.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHänen ylpeytensä ja ilonsa laimenivat suuressa määrässä, kun hän\nrientäessään Classikseen tapasi ensimmäiset hovilaiset, jotka vaativat\nasuntoa palatsissa ei keisarille itselleen, vaan tämän veljenpojalle,\nprinssi Germanukselle.\n\n\"Hän lähettää ainakin lähimmän miehensä\", lohdutteli Belisarius itseään\njatkaessaan Cetheguksen rinnalla matkaa satamaan.\n\n\"Germanus on hovin jaloin mies. Lahjomaton, oikeudenmukainen ja\ntavoiltaan viattoman puhdas.\n\n\"Häntä kutsutaan 'suon liljaksi'.\n\n\"Mutta sinähän et kuuntele, mitä sanon.\"\n\n\"Suo anteeksi! Huomasin tuolla tungoksessa äsken maalle nousseiden\njoukossa sotatribuunini, nuoren Lucius Liciniuksen.\"\n\n\"Salve, Cethege\", huudahti tämä raivaten itselleen tien prefektin luo.\n\n\"Tervetuloa vapautettuun Italiaan! Minkä sanoman tuot keisarinnalta\",\nkysyi hän kuiskaten.\n\n\"Jäähyväissanansa oli 'Nike' (voitto). Sitäpaitsi hän lähetti sinulle\ntämän kirjeen\", vastasi lähettiläs yhtä hiljaa.\n\n\"Mutta älä toimita minua enää tuon naisen luo\", sanoi hän otsaansa\nrypistäen.\n\n\"En, en, nuori Hippolytokseni! Luullakseni se ei ole enää\ntarpeellista.\"\n\nPuhellessaan he olivat saapuneet sataman kivilaiturille, jonka portaita\npitkin keisarillinen prinssi juuri nousi maihin.\n\nSotajoukot ja nopeasti paikalle keräytynyt kansanjoukko otti\njalomuotoisen prinssin ja hänen komean seurueensa vastaan riemuhuudoin\nja keisarillisin kunnianosoituksin.\n\nCethegus katsoi häntä tarkasti.\n\n\"Kalpeat kasvot ovat tulleet vielä kalpeammiksi\", sanoi hän\nLiciniukselle.\n\n\"Lienet kuullutkin, että hovissa huhutaan keisarinnan myrkyttäneen\nhänet, kun ei saanut häntä vietellyksi.\"\n\nPrinssi saapui juuri kumarrellen joka taholle Belisariuksen luo, joka\ntervehti häntä mitä kunnioittavimmin.\n\n\"Terve, Belisarius\", sanoi hän totisena.\n\n\"Tule heti mukaani palatsiin.\n\n\"Missä on prefekti Cethegus?\n\n\"Cethegus\", sanoi hän tarttuen tämän käteen, \"olen iloinen saadessani\ntaas nähdä Italian suurimman miehen.\n\n\"Missä Bessas?\n\n\"Sinä saat heti viedä minut Teoderikin tyttärentyttären luo.\n\n\"Hänen luokseen menen ensin.\n\n\"Vien hänelle Justinianuksen lahjat ja lausun osanottoni.\n\n\"Hän on tähän saakka ollut vankina omassa valtakunnassaan.\n\n\"Hänestä tulee nyt kuningatar Bysantin hoviin.\"\n\n\"Siellä on hänen paikkansa\", myönsi Cethegus.\n\nHän kumarsi syvään ja sanoi:\n\n\"Sinähän olet tuntenut ruhtinattaren kauan. Hänet oli sinulle\nmäärätty.\"\n\nPrinssin kasvoille ilmestyi äkkiä heleä puna.\n\n\"Valitettavasti en voittanut hänen sydäntään.\n\n\"Näin hänet useita vuosia sitten täällä äitinsä hovissa. Siitä alkaen\neivät sieluni silmät ole nähneet mitään muuta kuvaa.\"\n\n\"Hän onkin maailman kaunein nainen\", virkkoi Cethegus levollisesti.\n\n\"Ota tämä chrysopas kiitokseksi sanoistasi\", huudahti Germanus ja pisti\nprefektin sormeen kauniin sormuksen.\n\nHe olivat joutuneet palatsin edustalle.\n\n\"Nyt, Matasunta\", sanoi Cethegus itsekseen, \"alkaa toinen elämäsi.\n\n\"En tunne ainoatakaan roomalaisnaista, -- paitsi kenties erästä tyttöä,\njonka tunsin -- joka voisi vastustaa tällaista kiusausta.\n\n\"Kykeneeköhän tuo germaanilaisnainen sitä vastustamaan?\"\n\nHeti kun prinssi oli jonkin verran tointunut merimatkan vaivoista ja\nmuuttanut matkapuvun hovipukuun, hän saapui prefektin saattamana suuren\nTeoderikin valtaistuinsaliin palatsin keskiosassa.\n\nHolvikattoisen salin seinillä näkyi vielä merkkejä goottien voitoista.\n\nPitkin salin kolmea seinää oli pylväskäytäviä. Neljännen seinän\nkeskikohdalla sijaitsi Teoderikin valtaistuin.\n\nJalon arvokkaasti prinssi nousi valtaistuimen portaita ylös. Cethegus\njäi Belisariuksen, Bessaksen, Demetriuksen, Johanneksen ja lukuisain\nmuiden sotapäällikköjen kanssa salin keskilattialle.\n\n\"Keisarillisen herrani ja setäni nimessä otan haltuuni tämän Ravennan\nkaupungin ja Länsi-Rooman keisarikunnan.\n\n\"Sinulle, magister militum, herramme keisari lähettää tämän kirjeen.\n\n\"Avaa se ja lue se itse ääneen kaikkien läsnäolijoiden kuullen.\n\n\"Niin Justinianus määräsi.\"\n\nBelisarius astui esille, otti polvistuen vastaan keisarillisen kirjeen,\nsuuteli sinettiä, nousi taas seisomaan, avasi kirjeen ja luki:\n\n\"Justinianus, roomalaisten keisari, Itä- ja Länsi-Rooman herra,\npersialaisten ja saraseenien, vandaalien ja alanien, logien ja\nsabirien, hunnien ja bulgaarien, avarien ja sklavenien sekä viimeksi\ngoottien voittaja konsulari Belisariukselle, entiselle magister\nmilitumille.\n\n\"Olemme prefekti Cethegukselta saaneet tietää kaikki ne seikat, joiden\nvuoksi Ravenna kukistui.\n\n\"Hänen kertomuksestaan saat sinäkin tiedon, hänen toivomuksensa mukaan.\n\n\"Mutta me emme voi yhtyä hänen siinä lausumaansa hyvään arvosteluun\nsinusta, sinun menestyksestäsi ja käyttämistäsi keinoista. Senvuoksi\nerotamme sinut virastasi sotajoukkomme päällikkönä.\n\n\"Ja käskemme sinun heti tämän kirjeen saatuasi palata Bysanttiin\nvastaamaan valtaistuimemme edessä.\n\n\"Me emme voi myöntää sinulle riemukulkuetta, kuten vandaalisodan\nloputtua, sitäkin suuremmalla syyllä kun ei Rooma eikä Ravenna\njoutuneet käsiimme sinun urhoollisuutesi vuoksi, Rooma antautui ja\nRavennaa kohtasi maanjäristys. -- Jumalan vihan osoitus kerettiläisiä\nkohtaan -- sitäpaitsi johtui sen antautuminen hyvin epäilyttävistä\nsopimuksista, joiden viattomuuden saat todistaa valtaistuimemme edessä,\nsillä sinua on syytetty majesteetinrikoksesta.\n\n\"Kun me, muistellen entisiä suuria ansioitasi, emme tahdo tuomita sinua\nkuulustelematta -- sillä itä- ja länsimaat ylistävät meitä kaikkina\naikoina oikeamieliseksi keisariksi -- emme suostu syyttäjiesi tekemään\nvangitsemisvaatimukseen.\n\n\"Kahleitta -- vain syyttävän omantuntosi siteissä -- saat tulla\nkeisarillisten kasvojemme eteen.\"\n\nSilloin Belisarius horjui.\n\nHän ei jaksanut enää jatkaa lukemista. Hän peitti kasvonsa käsiinsä.\nKirje putosi lattialle.\n\nBessas nosti sen ylös, suuteli sitä ja jatkoi lukemista:\n\n\"Seuraajaksesi sotajoukon päällikkönä nimitämme strategi Bessaksen.\n\n\"Ravennan jätämme arkontti Johanneksen huostaan. Verojen kanto ja hoito\njää, huolimatta italialaisten häntä vastaan tekemistä epäoikeutetuista\nsyytöksistä, edelleen uskollisen ja innokkaan palvelijamme logoteti\nAleksandroksen käsiin.\n\n\"Valtionhoitajaksemme Italiassa nimitämme Rooman ansiokkaan prefektin,\nCornelius Cethegus Caesariuksen.\n\n\"Veljenpoikamme Germanus, jonka olemme varustaneet keisarillisella\nvallalla, vastaa hengellään siitä, että sinut viipymättä lähetetään\nAriminumin tienoilla olevaan laivastoomme, jolla Areobindos tuo sinut\nsitten Bysanttiin.\"\n\nGermanus nousi seisomaan ja käski kaikkien paitsi Belisariuksen ja\nCetheguksen lähteä salista.\n\nHän astui alas valtaistuimelta ja meni Belisariuksen luo, joka ei\nollenkaan huomannut, mitä hänen ympärillään tapahtui.\n\nHän seisoi liikkumattomana nojaten päätään ja vasenta kättään erääseen\npatsaaseen ja tuijotti eteensä maahan.\n\nPrinssi tarttui hänen oikeaan käteensä.\n\n\"Minusta oli tuskallista olla tällaisen surusanoman tuojana.\n\n\"Otin tämän tehtävän vastaan sen vuoksi, että luulin ystävän voivan\nsuorittaa sen lempeämmin kuin vihollisesi, jotka olisivat mielellään\ntahtoneet tuoda tämän sanoman perille.\n\n\"Mutta en tahdo salata sinulta, että tämä viimeinen voittosi riistää\nsinulta edellistenkin voittojen kunnian.\n\n\"En olisi koskaan luullut, että sankari Belisarius antautuu sellaiseen\npetokseen.\n\n\"Cethegus on pyytänyt, että hänen keisarille lähettämänsä kertomus\nnäytettäisiin sinullekin.\n\n\"Siinä on vain kiitetty sinua. Tässä se on.\n\n\"Luullakseni keisarinna on syypää tähän keisarin sinulle osoittamaan\nepäsuosioon.\n\n\"Mutta ethän sinä kuule mitään --\"\n\nHän laski kätensä Belisariuksen olalle.\n\nTämä ravisti sen pois.\n\n\"Anna minun olla rauhassa, poika -- sinä tuot minulle -- sinä tuot\nminulle kruunattujen tavallisen kiitoksen.\"\n\nGermanus loukkautui hiukan.\n\n\"Belisarius! Sinä unohdat, kuka sinä olet ja kuka minä olen.\"\n\n\"En suinkaan. Minä olen vanki ja sinä olet minun vartijani.\n\n\"Lähden heti laivallesi. Älä sentään paneta minua kahleisiin.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nPrefekti pääsi vasta myöhään eroon prinssistä, joka täydellisesti\nhäneen luottaen puheli valtion asioista ja omista mieskohtaisista\ntoivomuksistaan.\n\nPäästyään huoneisiinsa, jotka olivat niinikään palatsissa, hän rupesi\nheti ensi työkseen lukemaan Lucius Liciniuksen tuomaa keisarinnan\nkirjettä.\n\nSe oli näin kuuluva:\n\n\"Olet voittanut, Cethegus.\n\n\"Kun sain käsiini kirjeesi, rupesin muistelemaan muinaisia aikoja,\njolloin samoilla salakirjaimilla kirjoitetut kirjeesi Teodoralle eivät\nkosketelleet valtion asioita eivätkä sotia, vaan puhuivat suudelmista\nja ruusuista. --\"\n\n\"Tuollaisista niiden _täytyy_ aina muistuttaa\", murahti Cethegus kesken\nlukemisen.\n\n\"Mutta tässäkin kuivassa asiakirjeessä tunsin heti sen vastustamattoman\nneron, joka kerran voitti Bysantin naiset vielä suuremmassa määrässä\nkuin nuorekas kauneutesi.\n\n\"Suostuin nyt vanhan ystäväni toivomuksiin samoin kuin ennen suostuin\nnuoren.\n\n\"Oi, miten usein ja mielelläni muistelen suloista nuoruuttamme.\n\n\"Huomaan kyllä hyvin, että Antoninan puolison tulevaisuus olisi liian\nvarma, jollei hän tällä kertaa kukistuisi.\n\n\"Senvuoksi kuiskasin -- kuten olit kirjoittanut -- keisarin korvaan:\n\n\"'Alamainen, jolla on tilaisuus leikkiä kruunuilla ja kapinalla, on\nliian vaarallinen.'\n\n\"'Sellaiseen kiusaukseen ei ainoakaan sotapäällikkö saa enää joutua.'\n\n\"'Hän voi joskus tehdä todella sen, minkä hän nyt teki leikillä.'\n\n\"Nämä sanat painoivat vaa'assa enemmän kuin Belisariuksen kaikki\nvoitot, ja vaatimuksiini -- tai oikeammin vaatimuksiisi -- suostuttiin.\n\n\"Sillä epäluulo on poistamattomasti syöpynyt Justinianuksen olemukseen.\n\n\"Hän luottaa maan päällä vain _yhden_ ihmisen -- Teodoran --\nuskollisuuteen.\n\n\"Sanansaattajasi Licinius on _kaunis_, mutta ei erittäin rakastettava.\nHänen ajatuksensa ovat aina Roomassa ja aseissa.\n\n\"Oi Cethegus, ystäväiseni! Nykyajan nuoriso ei ole enää yhtä\nelämänhaluista kuin meidän aikaisemme oli.\n\n\"Olet voittanut, Cethegus.\n\n\"Muistatko vielä illan, jolloin kuiskasin sinulle nuo sanat? Älä\nunohda, ketä sinun tällä kertaakin on kiittäminen voitostasi.\n\n\"Ota huomioon:\n\n\"Teodora antaa käyttää itseään välikappaleena vain niin kauan kuin itse\ntahtoo.\n\n\"Muista se.\"\n\n\"Kyllä sen muistan\", tuumi Cethegus itsekseen polttaessaan kirjettä.\n\n\"Sinä olet vaarallinen liittolainen, Teodora -- ei, Daemonodora --\nkatsokaamme, oletko aivan korvaamaton. --\n\n\"Kärsivällisyyttä. --\n\n\"Muutaman viikon perästä on Matasunta Bysantin hovissa.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKUUDES LUKU\n\n\nPyöreä torni, jonka syvässä holvissa vangittua Vitigestä säilytettiin,\noli palatsin oikean sivurakennuksen kulmassa, samassa rakennuksessa,\njossa hän oli asunut kuninkaana ollessaan.\n\nTorni rautaovineen oli pitkän käytävän päässä, joka alkoi pihasta.\nPihan puoleisessa käytävän päässä oli myös rautaportti.\n\nAivan tuota pihaporttia vastapäätä sijaitsi maakerroksessa pihan\nvasemmalla puolen palatsin vanginvartijan Dromonin pieni asunto.\n\nSiinä oli kaksi pientä huonetta, joiden välillä oli vaateverho.\n\nPeremmän huoneen aitiontapaisesta akkunasta saattoi nähdä pihalle ja\npyöreään torniin.\n\nHuoneiden sisustus oli hyvin yksinkertainen. Sisemmässä oli olkivuode\nja ulommassa kaksi tuolia ja pöytä sekä avaimia seinällä.\n\nAkkunan luona puupenkillä istui muuan nainen yötä päivää katsellen\nääneti ja miettiväisenä muurinaukkoon, josta kuninkaan vankilaan tuli\nvaloa ja ilmaa.\n\nNainen oli Rautgundis.\n\nHänen silmänsä eivät hetkeksikään kääntyneet tuosta muurinaukosta.\n\n\"Sillä siihen hänkin katselee\", sanoi hän itsekseen.\n\nSilloinkin, kun hän puhui Vakiksen tai vanginvartijan kanssa, joka oli\nantanut hänelle asunnon, katsoi hän torniin.\n\nHänen silmänsä tuntuivat voivan poistaa vangitun onnettomuuden.\n\nHän oli istunut tänään kauan paikallaan.\n\nIlta oli pimennyt.\n\nMahtava torni katseli häntä uhkaavana ja synkkänä ja loi leveän varjon\npihalle ja palatsin vasempaan kylkirakennukseen.\n\n\"Kiitos, hyvä taivainen isä\", sanoi hän.\n\n\"Koettelemuksesikin ovat hyväksi.\n\n\"Jos olisin mennyt Scaranzian kukkuloille, korkealle Arnille isäni luo,\nkuten olin aikonut, niin en olisi koskaan saanut tietoa tästä\nkurjuudesta.\n\n\"Tai olisin saanut liian myöhään.\n\n\"Ikävoin poikani kuolinpaikalle, kotimme läheisyyteen.\n\n\"Sitä tosin vältin, sillä olisihan hänen kuningattarensa saattanut olla\nsiellä.\n\n\"Asetuimme asumaan erääseen metsämajaan Faesulaen luona.\n\n\"Ja kun onnettomuus tuli, kun sanoma toisensa jälkeen saapui\nepäonnistumisista ja kun saraseenit polttivat talomme ja minä näin\nliekit piilopaikkaamme saakka, oli liian myöhäistä mennä pohjoiseen\nisäni luo. Italialaiset sulkivat kaikki tiet ja antoivat kaikki\nvaaleatukkaiset pakolaiset massagettien käsiin.\n\n\"Muuta tietä ei ollut valittavana kuin tänne korppikaupunkiin vievä.\nTänne en ollut tahtonut hänen vaimonaan tulla.\n\n\"Kerjäävänä pakolaisena saavuin tänne. Vain hänen ratsunsa Vallada ja\nhänen orjansa, nyt vapautettu Vakis ovat pysyneet minulle uskollisina.\n\n\"Saavuin tänne häntä auttaakseni -- Jumalan lähettämänä -- joskin\nvastoin tahtoani -- saavuin häntä pelastamaan, vapauttamaan hänet\nkuninkaallisen vaimonsa häpeällisestä petoksesta ja hänen vihollistensa\npahuudesta.\n\n\"Kiitos, uskollinen Jumala!\n\n\"En saanut elää yhdessä hänen kanssaan -- mutta -- mutta minä --\nRautgundis -- pelastan hänet.\" --\n\nPihan toisella puolella oleva rautaportti ratisi. Mies tuli soihtu\nkädessä portista ulos, kulki yli pihan ja saapui huoneeseen.\n\nHän oli vanha vanginvartija.\n\n\"Mitä nyt? Puhu\", huudahti Rautgundis nousten istualtaan ja rientäen\netuhuoneeseen.\n\n\"Kärsivällisyyttä -- kärsivällisyyttä! Salli minun ensin panna soihtu\npois käsistäni. Kas niin! -- Mitäkö? Hän on juonut. Se teki hänelle\nhyvää.\"\n\nRautgundis painoi kätensä sykkivälle sydämelleen.\n\n\"Mitä hän tekee\", kysyi hän sitten.\n\n\"Hän istuu yhä äänettömänä samassa asennossa puujakkarallaan selkä\noveen päin käännettynä ja pää käsien varassa.\n\n\"Hän ei vastaa minullekaan mitään.\n\n\"Hän ei ole tähän saakka liikahtanutkaan.\n\n\"Olen luullut, että tuska ja suru ovat saattaneet hänen päänsä\nsekaisin.\n\n\"Mutta kun tänään ojensin hänelle viinilasin ja sanoin: 'Juokaa, rakas\nherra, tämä tulee uskollisilta ystäviltä', katsahti hän minuun.\n\n\"Katse oli liikuttavan surullinen.\n\n\"Hän joi pitkän siemauksen, kiitti minua päätään nyökäten ja huokasi\nsitten syvään, niin syvään, että sydäntäni viilsi.\"\n\nRautgundis kätki kasvonsa käsiinsä.\n\n\"Jumala tietää, mitä pahaa hän aikoo kuninkaalle\", mutisi vanhus\nitsekseen.\n\n\"Mitä sinä sanoit?\"\n\n\"Minä sanoin, että sinunkin on syötävä ja juotava kunnollisesti.\n\n\"Muuten voimasi loppuvat.\n\n\"Sinä tarvitset vielä voimiasi.\"\n\n\"Minä saan niitä silloin.\"\n\n\"Juo ainakin lasillinen viiniä.\"\n\n\"Tätäkö?\n\n\"Ei, se on kokonaan hänelle aiottu.\"\n\nHän meni takaisin sisähuoneeseen, asettuen entiselle paikalleen.\n\n\"Ruukusta riittää pitkiksi ajoiksi\", jatkoi vanhus itsekseen.\n\n\"Ja minä pelkään, että meidän on koetettava heti pelastaa hänet, jos\nhaluamme onnistua. Tuolta tulee Vakis.\n\n\"Jospa hän nyt edes toisi hyviä tietoja, muuten --\"\n\nVakis tuli sisään.\n\nHän oli kuningattaren luona käytyään vaihtanut rynnäkkökypäränsä ja\nvaippansa Dromonin vaatteisiin.\n\n\"Minä tuon hyviä uutisia\", sanoi hän heti ovella.\n\n\"Mutta missä te olitte äsken?\n\n\"Minä koputin turhaan.\"\n\n\"Me olimme ostamassa viiniä.\"\n\n\"Vai niin. Senvuoksi koko huone lemuaakin niin hyvältä.\n\n\"Mitä nyt? Tämähän on vanhaa, hyvää falernoviiniä.\n\n\"Millä te olette tämän maksanut?\"\n\n\"Milläkö? Maailman jaloimmalla kullalla\", vastasi vanhus.\n\nHänen äänensä vapisi liikutuksesta.\n\n\"Kerroin Rautgundikselle, että prefekti antoi kuninkaan kärsiä\npuutetta, että hän heikkenisi.\n\n\"Useaan päivään ei hänelle ole annettu ruokaosuutta. Olen saanut\nhänelle ruokaa vain siten, että olen -- omantunnon soimauksista\nhuolimatta -- vähentänyt muiden vankien annoksia.\n\n\"Rautgundis ei sallinut sitä.\n\n\"Hän mietti jonkin aikaa ja kysyi sitten:\n\n\"'Dromon! Vieläkö roomalaisnaiset maksavat germaanilaisnaisten\nkeltaisista hiuksista yhtä hyviä hintoja kuin ennenkin?'\n\n\"Minä pöllö vastasin ajattelemattani myöntävästi.\n\n\"Hän leikkasi heti pitkät, kauniit, kullanruskeat palmikkonsa ja antoi\nne minulle.\n\n\"Siten saimme viinin maksetuksi.\"\n\nVakis syöksyi viereiseen huoneeseen, heittäytyi polvilleen ja suuteli\nRautgundiksen hameen lievettä.\n\n\"Oi, emäntäni\", sanoi hän ääni väristen, \"sinä uskollinen vaimo.\"\n\n\"Mitä hulluttelet, Vakis? Nouse ja kerro uutisesi!\"\n\n\"Niin, kerro\", sanoi Dromon tullen hänkin sisähuoneeseen. \"Mitä poikani\nsanoi?\"\n\n\"Mitä me hänen neuvoillaan teemme.\n\n\"Minä suoritan kaiken yksin.\"\n\n\"Me tarvitsemme häntä välttämättömästi. Prefekti on muodostanut\nnuorista ravennalaisista Rooman mallin mukaan yhdeksän kohorttia\nlegioonalaisia. Poikani Paulus on niiden joukossa.\n\n\"Onneksi prefekti on uskonut kaupungin porttien vartioimisen näille\nlegioonalaisille.\n\n\"Bysanttilaiset ovat satamassa, isaurilaiset täällä palatsissa.\"\n\n\"Portit suljetaan tarkoin yöksi\", sanoi Vakis.\n\n\"Mutta muurinaukko Aetiuksen tornin luona on vielä korjaamatta.\n\n\"Siellä ovat vain vartijat suojana.\"\n\n\"Milloin on pojallani vahtivuoro?\"\n\n\"Kahden päivän perästä. Hänellä on kolmas yövartio.\"\n\n\"Jumalan kiitos.\n\n\"Kauemmaksi emme voisi juuri pelastusta siirtää. Pelkään --\"\n\nHän vaikeni.\n\n\"Mitä? Puhu\", sanoi Rautgundis päättäväisen näköisenä.\n\n\"Jaksan kyllä kuulla sen.\"\n\n\"Parempi lieneekin, että tiedät kaikki.\n\n\"Sillä sinä olet viisaampi ja kekseliäämpi kuin me molemmat.\n\n\"Sinä keksit pikemmin keinon.\n\n\"Minä pelkään, että niillä on häntä kohtaan paha mielessä.\n\n\"Niin kauan kuin Belisarius oli käskijänä, ei ollut mitään hätää.\n\n\"Mutta kun hänet vietiin täältä pois ja kun prefekti, tuo\nharvasanainen, kylmä pahahenki, tuli palatsin herraksi, rupesi\nnäyttämään vaaralliselta.\n\n\"Joka päivä hän käy itse kuninkaan luona vankilassa.\n\n\"Hän puhuu joka kerta kauan ja innokkaasti, tuntuupa vielä\nuhkailevankin kuningasta.\n\n\"Olen usein kuunnellut käytävässä.\n\n\"Mutta paljoa hän ei näy saaneen aikaan.\n\n\"Kuningas ei luullakseni vastaa hänelle ollenkaan.\n\n\"Kun prefekti tulee vankilasta, katselee hän synkästi kuin varjojen\nkuningas.\n\n\"Kuuteen päivään en ole kuningasta varten saanut ollenkaan viiniä enkä\nmuuta ruokaakaan kuin pienen palan leipää.\n\n\"Ja ilma siellä alhaalla on painostavaa kuin haudassa.\"\n\nRautgundis huokasi.\n\n\"Ja kun prefekti eilen saapui sieltä, oli hän vihaisemman näköinen kuin\nkoskaan ennen. Hän kysyi minulta --\"\n\n\"No? Sano suoraan, oli se mitä tahansa!\"\n\n\"Hän kysyi, olivatko kidutuskoneet kunnossa!\"\n\nRautgundis kalpeni.\n\n\"Konna\", huusi Vakis. \"Mitä sinä --\"\n\n\"Älkää hätäilkö! Toistaiseksi ainakin voimme olla huolettomia.\n\n\"'Clarissimus', vastasin minä totuuden mukaisesti, 'ruuvit ja pihdit,\npainot ja piikit ja kaikki nuo muutkin sievät kapineet ovat parhaassa\njärjestyksessä samassa paikassa kuin ennenkin.'\n\n\"'Missä?' kysyi hän.\n\n\"Meren pohjassa.\n\n\"Heitin ne sinne kuningas Teoderikin käskystä. --\n\n\"Ette varmaankaan tiedä, Rautgundis-rouva, että miehenne pelasti minut\nkerran ollessaan vielä tavallinen kreivi, kun noilla koneilla aiottiin\ntehdä kokeita minun ruumiissani.\n\n\"Silloin poistettiin hänen pyynnöstään kidutus kokonaan. Olen hänelle\nvelkaa elämäni ja ehjät jäseneni.\n\n\"Senvuoksi panen ilolla henkeni alttiiksi hänen puolestaan.\n\n\"Senvuoksi lähden tästä kaupungistakin teidän mukananne, jollei muu\nauta.\n\n\"Mutta me emme saa vitkastella.\n\n\"Prefekti ei tarvitse pihtejä eikä ruuveja kiusatessaan ytimen ihmisen\nluista.\n\n\"Pelkään häntä kuin pirua.\"\n\n\"Minä vihaan häntä kuin valhetta\", sanoi Rautgundis vimmoissaan.\n\n\"Siksi meidän pitää kiirehtiä, ennenkuin hän ehtii toteuttaa pirulliset\ntuumansa.\n\n\"Sillä hänellä on jotakin pahaa tekeillä kuningasta vastaan.\n\n\"Mutta minä puolestani en ymmärrä, mitä hän vielä tahtoo vankiparalta.\n\n\"Minun suunnitelmani on tällainen.\n\n\"Kolmantena yönä, kun Paulus on vahdissa, avaan iltajuomaa viedessäni\nhänen kahleensa, puen vaippani hänen ylleen ja tuon hänet vankilasta\ntänne pihalle.\n\n\"Täältä hän pääsee esteettä palatsin portille, jossa portinvartija\nkysyy häneltä tunnussanaa.\n\n\"Sen sanon hänelle.\n\n\"Kun hän on tullut kadulle, rientäköön hän nopeasti Aetiuksen tornille,\nmissä Paulus laskee hänet muurinaukosta ulos.\n\n\"Muurin ulkopuolella pinjametsässä, Dianan lehdossa, muutaman askeleen\npäässä tornista Vakis ja Vallada odottavat häntä.\n\n\"Mutta hänen mukaansa ei saa kukaan lähteä.\n\n\"Et edes sinäkään, Rautgundis.\n\n\"Hän pääsee yksin varmimmin pakoon.\"\n\n\"Mitäpä minusta?\n\n\"Hän olkoon vapaa.\n\n\"Älä mainitse ollenkaan nimeäni.\n\n\"Olen tuottanut hänelle vain onnettomuutta.\n\n\"Tahdon vain kerran nähdä hänet, tahdon katsella, kun hän menee\nvapauteen.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nPrefekti nautti näinä päivinä täysin siemauksin valtansa suloisuudesta.\n\nHän oli Italian valtionhoitaja. Kaikissa Italian kaupungeissa\nkorjailtiin ja vahvistettiin varustuksia hänen toimestaan, ja\nkaupunkilaiset totutettiin aseita käyttämään.\n\nBysantin edustajat eivät voineet hänen puuhiaan vastustaa.\n\nBysantin päälliköillä oli huono onni, Tarvisiumin, Veronan ja Ticinumin\npiiritys ei edistynyt entisestään. Ilokseen Cethegus kuuli, että\nHildebad, jonka joukko oli matkan varrella kasvanut kuudeksi sadaksi\nmieheksi, oli taistelussa Akaciuksen kanssa voittanut tämän tuhat\npersialaista ratsumiestä.\n\nMutta voimakas bysanttilaisjoukko, joka oli lähtenyt häntä vastaan\nMantuasta, sulki häneltä tien -- hän pyrki Tarvisiumiin Totilan luo --\nja pakotti hänet sulkeutumaan Castra Novan linnoitukseen, joka oli\nTorismuntin miesten hallussa.\n\nBysanttilaiset piirittivät linnoituksen, mutta eivät voineet sitä\nvalloittaa. Prefekti odotti hetkeä, jolloin Akaciuksen olisi pakko\nkutsua hänet kukistamaan gootin, joka ei enää voinut päästä karkuun.\n\nHän iloitsi siitä, että Bysantin sotajoukko ei Belisariuksen lähdettyä\nkyennyt murtamaan goottien viimeistä vastarintaa.\n\nSitä paitsi Belisariuksen kaikkialle mukanaan tuomien bysanttilaisten\nveronkantajain harjoittama kovuus -- hän ei voinut estää keisarin\nkäskystä harjoitettua nylkemistä -- herätti tai lisäsi kaupungeissa ja\nmaaseudulla vastenmielisyyttä itäroomalaisia kohtaan.\n\nCethegus ei estänyt, kuten Belisarius oli tehnyt, Justinianuksen\nvirkamiesten suurimpiakaan hävyttömyyksiä. Hän huomasi ilokseen, että\nNapolissa ja Roomassa väestö oli useita kertoja noussut kapinaan\nsortajia vastaan.\n\nKun gootit olivat täydellisesti kukistetut ja bysanttilaisten\nhirmuhallitus tullut tarpeeksi vihatuksi, voisi vapautussota alkaa ja\npäättyä onnellisesti. Vapauttaja olisi Cethegus.\n\nMutta siitä huolimatta alituinen pelko vaivasi häntä -- sillä hän osasi\nantaa täyden arvon vihollistensa voimalle -- että goottisota, jonka\nviimeiset kipinät eivät vielä olleet sammuneet, saattaisi leimahtaa\nuudestaan ilmiliekkiin, jos gootit saisivat tiedon petoksesta.\n\nLevottomuutta lisäsi se seikka, etteivät goottien vihatuimmat johtajat\nTotila ja Teja olleet joutuneet vangeiksi Ravennassa.\n\nEstääkseen vaaran, joka voisi aiheutua kansallistunnon\nkatkeroitumisesta hän koetti kaikin voimin saada vangitun\ngoottikuninkaan allekirjoittamaan selityksen, että hän oli\ntoivottomuudessaan luopunut kaupungista ilman minkäänlaisia ehtoja, ja\nkehoittamaan gootteja luopumaan hyödyttömästä vastarinnasta.\n\nVangin pitäisi sitä paitsi ilmoittaa, mihin linnoitukseen Teoderikin\nsuuri sota-aarre oli kätkettynä.\n\nSe olisi ollut välttämätön vieraiden ruhtinasten ja sotilaiden\npalkkaamiseksi.\n\nJos gootit menettäisivät sen, kadottaisivat he viimeisen toivonsa saada\nheikentyneelle sotajoukolleen vierasta apua.\n\nPrefektin mielestä oli hyvin tärkeää, ettei tuo satujen suunnattomaksi\nkertoma aarre joutuisi bysanttilaisten käsiin, sillä näiden rahapula\nja sen aiheuttama nylkemisjärjestelmä olivat hänen parhaita\nliittolaisiaan. Hän tahtoi saada sen itselleen, sillä hänenkään varansa\neivät olleet ehtymättömät.\n\nMutta hänen puuhansa menivät myttyyn kuninkaan itsepäisyyden vuoksi.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.\n\n\nKuninkaan pelastamista varten oli ryhdytty tarpeellisiin toimiin.\n\nRautgundis oli lähtenyt Vakiksen kanssa tutkimaan metsikköä, jossa\nuskollisen vapautetun piti odottaa Didrik berniläisen uskollisen ratsun\nkeralla.\n\nLevollisena tietäessään kaiken olevan valmista Rautgundis palasi\nvanginvartijan asunnolle.\n\nMutta hän kalpeni, kun tämä riensi epätoivoisen näköisenä häntä vastaan\nja saattoi hänet nopeasti sisempään huoneeseen.\n\nSiellä tämä heittäytyi polvilleen hänen eteensä, iski nyrkeillään\nrintaansa ja repi harmaata tukkaansa.\n\nPitkiin aikoihin hän ei saanut sanaakaan suustaan.\n\n\"Puhu\", pyyteli Rautgundis painaen kättään rintaansa vasten, \"onko hän\nkuollut?\"\n\n\"Ei, vaan pako on mahdoton.\n\n\"Kaikki on hukassa!\n\n\"Hetki sitten prefekti tuli kuninkaan luo.\n\n\"Tavallisuuden mukaan avasin hänelle käytävän ja vankilan ovet, kun --\"\n\n\"No?\"\n\n\"Kun hän pyysi minulta molempia avaimia säilyttääkseen ne itse.\"\n\n\"Annoitko sinä ne\", kysyi Rautgundis raivoissaan.\n\n\"Enhän voinut sitä estääkään.\n\n\"Tein mitä uskalsin.\n\n\"Pitelin avaimia kädessäni ja sanoin:\n\n\"'Etkö luota enää minuun, herra?'\n\n\"Hän katseli minua niin, että luulin sielun erkanevan ruumiista.\n\n\"'En -- enää', vastasi hän ja sieppasi avaimet kädestäni.\"\n\n\"Sinä sallit sen tapahtua.\n\n\"Niin! Mitäpä Vitiges sinulle oli!\"\n\n\"Rouva! Sinä pahoitat mieltäni ja teet minulle vääryyttä.\n\n\"Miten olisit minun sijassani menetellyt?\n\n\"Samoin kuin minäkin.\"\n\n\"Olisin kuristanut hänet.\n\n\"Mitä nyt?\n\n\"Mitä nyt on tehtävä?\"\n\n\"Ei mitään.\n\n\"Emme voi mitään.\"\n\n\"Hänen täytyy päästä vapaaksi.\n\n\"Kuuletko? Hänen täytyy.\"\n\n\"Miten? Minä en ainakaan tiedä keinoa.\"\n\nRautgundis tarttui lieden nojalla olevaan kirveeseen.\n\n\"Me murramme ovet väkivalloin.\"\n\nDromon aikoi ottaa kirveen häneltä.\n\n\"Mahdotonta! Paksut rautalevyt!\"\n\n\"Kutsu sitten tuo hirviö tänne.\n\n\"Sano, että Vitiges haluaa puhutella häntä.\n\n\"Portin luona isken hänet tällä kirveellä kuoliaaksi.\"\n\n\"Entä sitten?\n\n\"Sinä hourailet.\n\n\"Anna minun mennä.\n\n\"Lähden noutamaan Vakiksen vahdista.\"\n\n\"Älä mene! En saa päähäni sitä, ettemme voi häntä nyt pelastaa.\n\n\"Kenties tuo paholainen tulee itsestään takaisin,\n\n\"Kenties\" -- sanoi hän miettien.\n\n\"Haa\", huusi hän äkkiä, \"se on varma.\n\n\"Hän aikoo murhata hänet.\n\n\"Hän aikoo hiipiä yksin turvattoman vangin luo.\n\n\"Mutta varokoon hän itseään.\n\n\"Minä vartioin tuota ovea kuin pyhättöä, paremmin kuin lapseni elämää.\n\n\"Varokoon hän tulemasta.\"\n\nHän nojautui ovea vasten ja kohotti kirveen ilmaan.\n\nMutta hän erehtyi.\n\nPrefekti ei ollut ottanut avaimia murhatakseen kuninkaan.\n\nHän meni ne mukanaan palatsin vasempaan, eteläiseen osaan.\n\nMyöhään iltapäivällä Cethegus saapui -- hän tuli suoraan kuninkaan\nvankilasta -- Matasuntan huoneeseen.\n\nKuoleman kaltainen levollisuus ja kuumehoureet vaihtelivat niin usein\nsielultaan sairaassa kuningattaressa, että Aspa vuodatti kyyneliä joka\nkerta, kun hän katsoi emäntäänsä.\n\n\"Poista pilvet valkealta otsaltasi, germaanien kaunein tytär, ja\nkuuntele minua levollisesti\", sanoi Cethegus.\n\n\"Miten on kuninkaan laita\", kysyi Matasunta.\n\n\"Sinä et anna minulle tietoja.\n\n\"Sinä lupasit saattaa hänet Alppien yli.\n\n\"Sinä et pidä lupaustasi.\"\n\n\"Minä lupasin -- kahdella ehdolla.\n\n\"Sinä tiedät molemmat etkä ole omaasikaan täyttänyt.\n\n\"Huomenna palaa keisarillinen prinssi Germanus Ariminumista. Hän aikoo\nviedä sinut Bysanttiin. Sinä annat hänelle toiveita siitä, että rupeat\nhänen morsiamekseen.\n\n\"Sinun ja Vitigeksen välinen avioliitto oli pakollinen ja siis\nmitätön.\"\n\n\"Minä sanoin sinulle silloin: ei, ei koskaan.\"\n\n\"Minun käy sääliksi -- vankiani.\n\n\"Sillä hän ei näe auringon valoa, ennenkuin sinä olet Germanuksen\nkanssa matkalla Bysanttiin.\"\n\n\"Sinne en lähde koskaan.\"\n\n\"Älä ärsytä minua, Matasunta.\n\n\"Tyttömäinen hulluutesi niiltä ajoilta, jolloin ostit Ares-pään, on\ntoivottavasti jo haihtunut.\n\n\"Sinä olet saattanut goottien Areksen petoksella vihollistensa valtaan.\n\n\"Mutta jos vielä muistelet unelmaasi, niin pelasta se, jota kerran\nrakastit.\"\n\nMatasunta pudisti päätään.\n\n\"Olen tähän saakka kohdellut sinua kuningattarena.\n\n\"Mutta muista, että olet, kuten hänkin, vallassani.\n\n\"Sinusta tulee tämän jalon prinssin puoliso -- pian hänen leskensä --\nja Justinianus, Bysantti, koko maailma on jalkojesi juuressa.\n\n\"Etkö sinä -- Amalasuntan tytär -- rakasta valtaa?\"\n\n\"Minä rakastan vain --! Ei koskaan.\"\n\n\"Sinut täytyy siis pakolla taivuttaa.\"\n\nMatasunta naurahti.\n\n\"Minutko pakolla taivuttaa?\"\n\n\"Niin juuri, pakolla.\"\n\n(Hän rakastaa yhä kuningasta, jonka hän saattoi perikatoon.)\n\n\"Toinen ehto on: Vangin on täytettävä tämä nimen paikka -- goottien\naarrelinnan nimi -- ja allekirjoitettava tämä selitys.\n\n\"Hän kieltäytyy niin itsepintaisesti, että minua alkaa suututtaa.\n\n\"Seitsemästi olen ollut hänen luonaan -- minä voittaja -- eikä hän ole\nvastannut mitään kysymyksiini.\n\n\"Ensi kerralla hän katsoi minuun. Vain sen katseen vuoksi hänen pitäisi\nmenettää päänsä.\"\n\n\"Hän ei myönny koskaan.\"\n\n\"Siitä nyt onkin kysymys.\n\n\"Vesipisarat kuluttavat kovan kallionkin.\n\n\"Mutta minä en voi enää odottaa.\n\n\"Tänä aamuna saapui tieto, että hurja Hildebad oli hyökännyt Bessaksen\nkimppuun ja saattanut tämän joukolle sellaisia vaurioita, että tämä\ntuskin voi jatkaa piiritystä.\n\n\"Gootit tulevat kaikkialla levottomiksi.\n\n\"Tästä on tehtävä pikainen loppu ja nämä kipinät on sammutettava\nmieluummin pettymyksen vedellä kuin verellä.\n\n\"Mutta siksi minun on saatava kuninkaan selitys ja tieto aarrelinnasta.\n\n\"Minä sanon siis sinulle: jollet sinä huomispäivänä ole prinssin\nseurassa matkalla Bysanttiin etkä ole sitä ennen tuonut minulle vangin\nallekirjoitusta, jonka sinä takaat oikeaksi, niin vanki -- -- minä\nvannon sen Manalan nimessä -- -- niin vanki --\"\n\nPelästyen prefektin kasvojen uhkaavaa ilmettä Matasunta hypähti\nistuimeltaan ja laski kätensä prefektin olalle.\n\n\"Et kai sinä tapa häntä?\"\n\n\"Varmasti sen teen.\n\n\"Ensin häntä kidutetaan.\n\n\"Sitten hänet sokaistaan.\n\n\"Ja sitten tapetaan.\"\n\n\"Ei, ei\", huusi Matasunta.\n\n\"Niin olen päättänyt.\n\n\"Pyövelit ovat jo valmiina.\n\n\"Kerro tämä hänelle. Silloin hän varmaankin uskoo, että nyt on tosi\nkysymyksessä.\n\n\"Sinä saat kenties hänet heltymään. Minut nähdessään hän kovettuu.\n\n\"Hän luulee kenties vielä olevansa pehmeän Belisariuksen käsissä.\n\n\"Kerro sinä hänelle, kenen vallassa hän on.\n\n\"Tässä ovat asiakirjat.\n\n\"Tässä ovat hänen vankilansa avaimet. Ajan voit itse määrätä.\"\n\nMatasuntan sielussa välähti toivon salama, joka kuvastui silmissäkin.\nCethegus huomasi sen. Mutta hän lähti ulos levollisesti hymyillen.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nHeti kun prefekti oli lähtenyt kuningattaren luota, tuli pimeä.\n\nTaivaan peittivät repaleiset pilvet, joita raju tuuli ajeli. Tuon\ntuostakin välähti niiden lomasta uusi kuu, jonka lyhytaikainen,\nepävarma valo peittyi yhä synkempään pimeyteen.\n\nDromon oli tehnyt iltakierroksensa muiden vankien kopeissa ja palasi\nväsyneenä ja surullisena etuhuoneeseen.\n\nSisällä oli aivan pimeätä.\n\nVasta hiukan siellä oltuaan hän huomasi Rautgundiksen, joka seisoi yhä\nliikkumattomana nojaten oveen kirves kädessä ja katseli herkeämättä\nvankilan käytävän suuta.\n\n\"Salli minun sytyttää kynttilä ja tehdä takkaan valkea. Tule syömään\nillallista. Sinä odotat turhaan.\"\n\n\"Ei saa tehdä valkeaa huoneeseen. Näin näen paremmin ulkona liikkuvat.\"\n\n\"Tule ainakin sisään ja istuudu rahille. Tässä on leipää ja lihaa.\"\n\n\"Pitäisikö minun syödä, kun hän näkee nälkää?\"\n\n\"Sinä menehdyt.\n\n\"Mitä sinä mietit koko illan?\"\n\n\"Mitäkö mietin\", toisti Rautgundis katsellen ulos.\n\n\"Muistelen häntä.\n\n\"Muistelen, miten lukemattomia kertoja istuimme kauniin talomme\nedustalla pylväskäytävässä, kun suihkulähde lorisi puutarhassa,\nheinäsirkat sirisivät ruohikossa ja viileä yötuuli hiveli hänen rakasta\npäätään.\n\n\"Nojasin hänen olkapäähänsä.\n\n\"Me emme puhuneet mitään.\n\n\"Ylhäällä tähdet kulkivat äänettöminä tietään.\n\n\"Kuuntelimme lapsemme syvää, tasaista hengitystä, kun se oli nukahtanut\nsyliini kiertäen kätösensä pehmeän kahleen tavoin isän käsivarren\nympäri.\n\n\"Nyt hän on toisenlaisissa kahleissa.\n\n\"Rautakahleissa -- jotka syöpyvät -- --\"\n\nHän painoi otsaansa rautaristikkoa vasten yhä kovemmin, kunnes itse\ntunsi tuskaa.\n\n\"Miksi kidutat itseäsi.\n\n\"Eihän asiantilaa saa muutetuksi.\"\n\n\"Minä tahdon saada sen muutetuksi.\n\n\"Minun _täytyy_ pelastaa hänet ja --\n\n\"Haa Dromon! Tule tänne!\n\n\"Mitä tuo on\", kuiskasi hän viitaten pihalle.\n\nVanhus syöksähti äänettömänä akkunan luo.\n\nPihalla näkyi pitkä, valkea olento, joka hiipi pitkin muurin sivua.\n\nKuutamo valaisi sitä.\n\n\"Se on lemuri.\n\n\"Täällä murhatun varjo\", kuiskasi vanhus vavisten.\n\n\"Jumala ja pyhimykset suojelkoot minua.\"\n\nHän risti silmänsä ja peitti kasvonsa käsiinsä.\n\n\"Ei\", sanoi Rautgundis, \"kuolleet eivät palaa enää takaisin.\n\n\"Nyt se katosi --\n\n\"Pimeä on --\n\n\"Haa, kuu tuli esille -- tuolla se on.\n\n\"Se menee vankilan ovea kohti.\n\n\"Mitä punaista sieltä näkyy?\n\n\"Haa -- kuningatarhan se on! Hänen punainen tukkansa!\n\n\"Hän on jo ovella.\n\n\"Hän avaa sen.\n\n\"Hän aikoo murhata nukkuvan kuninkaan.\"\n\n\"Kautta Jumalan, se on kuningatar.\n\n\"Mutta murhaisiko hän hänet?\n\n\"Ei hän voi.\"\n\n\"_Hän_ voisi.\n\n\"Mutta hän ei saa sitä tehdä, niin kauan kuin Rautgundis elää.\n\n\"Nopeasti hänen jälkeensä.\n\n\"Ihme avaa kuninkaan vankilan.\n\n\"Mutta hiljaa!\n\n\"Hiljaa!\"\n\nHän meni pihalle kirves oikeassa kädessään ja hiipi pitkin muurin sivua\nhakien varjoisimpia paikkoja.\n\nDromon seurasi jäljessä.\n\nSillä välin Matasunta oli avannut käytävän oven ja kulkenut ensin\nalaspäin vieviä portaita ja sitten käsillään hapuillen kapeaa käytävää\npitkin.\n\nHän saapui vankilakomeron ovelle.\n\nHän avasi senkin hiljaa.\n\nTornista poistetun tiilikiven aukosta hieno kuutamojuova pääsi\nahtaaseen koppiin.\n\nSen valossa hän näki vangin...\n\nTämä istui liikkumattomana kuin kivi selkä oveen päin käännettynä ja\npää käsien varassa.\n\nVavisten Matasunta nojautui oven pieleen.\n\nJääkylmä ilma tulvahti kopista häntä vastaan.\n\nHäntä vilutti.\n\nHän ei saanut sanaakaan suustaan -- kauhusta.\n\nSilloin Vitiges tunsi ilmanvedosta, että ovi oli avattu.\n\nHän nosti hiukan päätään, mutta ei katsonut taakseen.\n\n\"Vitiges -- kuningas Vitiges\" -- Matasunta aloitti vihdoin -- \"minä\ntäällä olen, kuuletko?\"\n\nVitiges ei liikahtanutkaan.\n\n\"Minä tulen pelastamaan sinua -- pakene! Vapauteen!\"\n\nVangin pää vaipui alemmaksi.\n\n\"Puhu toki! -- Katso minuun!\"\n\nHän meni sisään.\n\nHän olisi mielellään koskenut häntä, tarttunut hänen käteensä.\n\nHän ei uskaltanut vielä.\n\n\"Hän aikoo tappaa sinut -- kiduttaa sinua.\n\n\"Hän tekee sen, jollet pakene.\"\n\nEpätoivo antoi hänelle rohkeutta mennä lähemmäksi.\n\n\"Sinun on paettava.\n\n\"Sinä et saa kuolla.\n\n\"Sinä pelastut -- minun avullani.\n\n\"Minä rukoilen -- pakene!\n\n\"Sinä et kuuntele minua.\n\n\"Aika rientää!\n\n\"Kerran saat kaiken tietää.\n\n\"Pakene nyt.\n\n\"Minulla on kopin ja vankiläkäytävän avaimet. Pakene!\"\n\nHän tarttui hänen käsivarteensa nostaakseen hänet pystyyn.\n\nSilloin vangin käsissä ja jaloissa olevat kahleet helähtivät.\n\nHänet oli kahlehdittu kivilohkareeseen.\n\n\"Oi, mitä tämä on\", huusi Matasunta langeten polvilleen.\n\n\"Kiveä ja rautaa\", vastasi Vitiges synkästi.\n\n\"Anna minun olla.\n\n\"Olen kuoleman oma.\n\n\"Enkä seuraisi sinua, vaikkei näitäkään siteitä olisi.\n\n\"Takaisinko maailmaan?\n\n\"Maailma on suuri valhe.\n\n\"Kaikki on valhetta.\"\n\n\"Olet oikeassa. Kuolo on parempi.\n\n\"Salli minun kuolla kanssasi.\n\n\"Ja anna minulle anteeksi, sillä minäkin olen sinulle valehdellut.\"\n\n\"Niin kai olet.\n\n\"Ei se minua ihmetytä.\"\n\n\"Mutta sinun on annettava anteeksi, ennenkuin kuolemme.\n\n\"Olen vihannut sinua -- olen riemuinnut vastoinkäymisistäsi -- minä\nolen -- oh, sitä on liian vaikea sanoa.\n\n\"Minulla ei ole voimaa tunnustaa.\n\n\"Minun täytyy saada sinulta anteeksianto, vaikka minun pitäisi se\nvarastaa.\n\n\"Anna anteeksi -- ojenna kätesi anteeksiannon merkiksi.\"\n\nMutta Vitiges oli vaipunut taas ajatuksiinsa.\n\n\"Minä rukoilen -- anna minulle anteeksi kaikki rikokseni.\"\n\n\"Mene -- miksi en antaisi anteeksi.\n\n\"Sinä olet toisten kaltainen, et parempi etkä huonompi.\"\n\n\"Ei, ei! Minä olen huonoin kaikista.\"\n\n\"Ja sittenkin parempi.\"\n\n\"Ainakin kurjempi.\n\n\"Olen vihannut sinua vain siitä syystä, että sysäsit minut luotasi.\n\n\"Sinä et sallinut minun jakaa elämääsi -- anna anteeksi. --\n\n\"Minähän tahdon vain kuolla kanssasi.\n\n\"Ojenna minulle toki kätesi anteeksi annon merkiksi.\"\n\nHän ojensi polvistuen ja rukoillen molemmat kätensä häntä kohden.\n\nKuningas kohotti päätään.\n\nHänen olemuksensa peruspiirre, hänen hyvä sydämensä tunkeutui hänen\nsynkän surunsakin läpi.\n\n\"Matasunta\", sanoi hän kohottaen kahlehditun kätensä, \"mene -- minä\ntunnen sääliä sinua kohtaan.\n\n\"Salli minun kuolla yksin.\n\n\"Annan anteeksi kaiken, mitä lienetkin tehnyt! -- Mene!\"\n\n\"Oi, Vitiges\", kuiskasi Matasunta yrittäen tarttua hänen käteensä.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nMutta joku repäisi hänet taaksepäin.\n\n\"Ei hän koskaan anna anteeksi murhapolttajalle.\n\n\"Tule Vitiges, oma Vitigekseni.\n\n\"Seuraa minua! Sinä olet vapaa.\"\n\nKuningas hypähti pystyyn. Tämä ääni oli herättänyt hänet\nvälinpitämättömyydestä.\n\n\"Rautgundis!\n\n\"Vaimoni! Sinä et koskaan valehdellut.\n\n\"Sinä olet uskollinen.\n\n\"Sinä olet taas omani.\"\n\nHuokaisten syvään ja ilosta huudahtaen hän levitti kätensä.\n\nRautgundis lensi hänen syliinsä, ja he itkivät molemmat\njälleennäkemisen ilosta.\n\nMatasunta, joka oli noussut seisoalleen, meni seinän viereen.\n\nHän pyyhki hitaasti punaiset, irtautuneet kiharansa otsaltaan ja\nkatseli paria, jota akkuna-aukosta tuleva kirkas kuutamo valaisi.\n\n\"Miten hän rakastaa häntä.\n\n\"Häntä, niin _häntä_ hän seuraisi vapauteen ja elämään.\n\n\"Mutta hänen täytyy jäädä tänne.\n\n\"Ja kuolla -- kanssani.\"\n\n\"Älkää viivytelkö enää\", virkkoi Dromon kopin ovelta.\n\n\"Niin, pois täältä, elämäni\", huusi Rautgundis.\n\nHän otti poveltaan pienen avaimen ja haki lukon aukkoa.\n\n\"Mitä? Pääsenkö todellakin täältä pois\", sanoi vanki, käyden taas\npuolittain välinpitämättömäksi.\n\n\"Pääset. Ulos raittiiseen ilmaan ja vapauteen\", huusi Rautgundis\nheittäen käsiraudat maahan.\n\n\"Tässä on sinulle ase, Vitiges! Kirves!\n\n\"Ota!\"\n\nInnokkaana goottikuningas tarttui kirveeseen ja nosti sen ylös sanoen:\n\n\"Oi, miten ase tekee hyvää kädelle ja mielelle.\"\n\n\"Sen tiesinkin, urhoollinen Vitiges\", sanoi Rautgundis polvistuen\nmaahan ja avaten kahleen, joka kiinnitti kuninkaan vasemman jalan\nkallionlohkareeseen.\n\n\"Lähde nyt ulos.\n\n\"Sinä olet vapaa.\"\n\nVitiges astui askeleen ovea kohti kohottautuen pystyyn ja tarttuen\nlujasti kirveeseen.\n\n\"_Hän_ sai päästää hänen kahleensa\", kuiskasi Matasunta.\n\n\"Niin, vapaa\", lausui Vitiges huoaten syvään.\n\n\"Minä tahdon päästä vapaaksi ja lähteä kanssasi.\"\n\n\"Hänen kanssaan hän lähtee\", huusi Matasunta mennen heidän tielleen.\n\n\"Vitiges -- hyvästi -- mene! --\n\n\"Mutta sano vielä kerran, että annat minulle anteeksi.\"\n\n\"Sinulleko anteeksi\", huusi Rautgundis.\n\n\"Ei koskaan!\n\n\"Hän on syössyt valtakuntamme perikatoon.\n\n\"Hän on pettänyt sinut.\n\n\"Vilja-aittojasi ei polttanut taivaan salama, vaan hänen kätensä.\"\n\n\"Ole siis kirottu\", huusi Vitiges. \"Pois tuon helvetin käärmeen luota.\"\n\nHän paiskasi hänet tieltään ja poistui Rautgundiksen kanssa kopista.\n\n\"Vitiges\", huusi Matasunta nousten pystyyn.\n\n\"Pysähdy! Pysähdy!\n\n\"Kuule minua!\n\n\"Vitiges.\"\n\n\"Vaikene\", sanoi Dromon tarttuen hänen käsivarteensa.\n\n\"Sinä saatat hänet perikatoon.\"\n\nMutta Matasunta riistäytyi irti ja syöksyi käytävään.\n\n\"Pysähdy, Vitiges\", huusi hän.\n\n\"Sinä et saa mennä tuolla tavalla.\n\n\"Sinun täytyy antaa anteeksi.\"\n\nHän kaatui taintuneena maahan.\n\nDromon riensi hänen ohitseen pakenevien jälkeen.\n\nMutta kimeät huudot olivat jo herättäneet maailman herkkäunisimman\nmiehen.\n\nCethegus riensi miekka kädessä puolipukeissaan makuuhuoneestaan\nkäytävään, jonka akkunoista näki neliskulmaiselle palatsinpihalle.\n\n\"Vahdit, aseisiin\", huusi hän.\n\nSotamiehetkin olivat kuulleet jotakin.\n\nTuskin Vitiges, Rautgundis ja Dromon olivat päässeet pihan yli Dromonin\nhuoneeseen, kun kuusi isaurilaista palkkasoturia riensi vankilan\nkäytävään. Rautgundis juoksi nopeasti ovelle, iski sen kiinni, väänsi\nlukkoon ja otti avaimen mukaansa.\n\n\"Nuo ainakin ovat hyvässä tallessa\", kuiskasi hän.\n\nPuolisot riensivät nopeasti Dromonin huoneesta suureen käytävään, joka\nvei palatsin pihalta kadulle.\n\nKeihäs tanassa tuli täällä vastaan vahtijoukon seitsemäs mies, joka oli\njäänyt muista jälkeen.\n\n\"Mikä tunnussana\", kysyi hän. \"Rooma ja --\n\n\"Kosto\", vastasi Vitiges iskien häntä kirveellä.\n\nPalkkasoturi kaatui huutaen, mutta heitti vielä viimeisillä\nvoimillaankin keihäänsä pakenevien perään. Se tappoi jälkimmäisen\nheistä -- Dromonin.\n\nJuostessaan pitkin palatsin marmoriportaita kadulle puolisot kuulivat\nsotamiesten jyskyttävän rautaovea ja kovaäänisen komennuksen:\n\n\"Syphax, hevoseni!\"\n\nSitten he katosivat pimeyteen.\n\nMuutaman minuutin perästä tulisoihtuja välkkyi palatsin pihalle ja\nratsumiehiä kiiti kaikille kaupungin porteille.\n\n\"Kuusi tuhatta solidia saa se, joka tuo hänet elävänä ja kolme tuhatta\nse, joka tuo hänet kuolleena\", huusi Cethegus hypätessään mustan\noriinsa selkään.\n\n\"Liikkeelle, tuulen lapset, Ellak ja Mundzuk, hunnit ja massageetit.\"\n\n\"Minne, herra\", kysyi Syphax ajaessaan isäntänsä rinnalla palatsin\nportin läpi.\n\n\"Sitä on vaikea arvata.\n\n\"Kaikki portit ovat kiinni.\n\n\"He ovat voineet päästä vain muurinaukon läpi ulos.\"\n\n\"On kaksi suurta muurinaukkoa.\"\n\n\"Katsos, tuolla idässä Jupiter ilmestyi pilven peitosta.\n\n\"Se viittaa minulle.\n\n\"Onhan siellä --?\"\n\n\"Aetiuksen tornin muuriaukko.\"\n\n\"Hyvä! Sinne siis!\n\n\"Minä seuraan tähteäni!\" -- --\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuolisot olivat sillä välin rientäneet Dromonin pojan Pauluksen\npäästäminä puoliksi täytetyn muurinaukon läpi ja löytäneet läheisestä\nDianan lehdosta Vakiksen kahden hevosen kera.\n\nPuolisot nousivat Valladan selkään.\n\nVapautettu ratsasti nopeasti edellä tässä kohdassa leveän joen\nrannalle.\n\nVitiges nosti Rautgundiksen eteensä hevosen kaulalle.\n\n\"Vaimoni! Sinun mukanasi menetin kaiken. Elämän ja elämänhalun.\n\n\"Mutta nyt uskallan taas elää valtakunnan vuoksi. Miten voinkaan laskea\nsinut, sieluni sielun, menemään.\"\n\n\"Kätesi on kahleiden raastama.\n\n\"Pane se kaulaani, kaikkeni.\"\n\n\"Eteenpäin, Vallada! Nopeasti! Nyt on elämä kysymyksessä.\"\n\nHe pääsivät metsiköstä avonaiselle kentälle.\n\nHe saapuivat joen rannalle.\n\nVakis ajoi vapisevan hevosensa synkkiin aaltoihin.\n\nEläin pelkäsi eikä tahtonut mennä.\n\nVapautettu hyppäsi maahan.\n\n\"Joki on kovin syvä.\n\n\"Kolme päivää se on tulvinut.\n\n\"Kaalamoa ei voi käyttää.\n\n\"Hevosten täytyy uida ja virta vie meidät pitkän matkan alas päin.\n\n\"Joessa on kallioita.\n\n\"Kuu on milloin peitossa milloin näkyvissä ja vaikeuttaa näkemistä.\"\n\nHän kulki neuvottomana pitkin rantaa.\n\n\"Kuunnelkaa! Mitä se oli\", virkkoi Rautgundis.\n\n\"Se ei ollut tuulen suhinaa.\"\n\n\"Siellä on hevosia\", sanoi Vitiges.\n\n\"Ne lähestyvät nopeasti.\n\n\"Meitä ajetaan takaa.\n\n\"Aseet kalisevat.\n\n\"Tuolla -- tulisoihtuja.\n\n\"Nyt virtaan hengen uhalla.\n\n\"Mutta hiljaa!\"\n\nHän ajoi hevosensa virtaan.\n\n\"Jalat eivät enää tapaa pohjaan.\n\n\"Hevosten täytyy uida.\n\n\"Pidä harjasta kiinni, Rautgundis.\n\n\"Eteenpäin, Vallada!\"\n\nKorskuen ja vavisten hevonen katseli mustia aaltoja. -- Harja lensi\npään yli -- hevonen seisoi etujalat ojennettuina ja pinnisti\ntakajaloillaan virtaan menemistä vastaan.\n\n\"Eteenpäin, Vallada!\"\n\nJa Vitiges kuiskasi ratsun korvaan:\n\n\"Didrik berniläinen!\"\n\nSilloin jalo eläin syöksyi vapaaehtoisesti kuohuihin. Samassa\ntakaa-ajajatkin karauttivat metsiköstä. Etumaisena oli Cethegus, jonka\nrinnalla Syphax ratsasti soihtu kädessä.\n\n\"Täällä joen rannalla katoavat pakolaisten jäljet, herra.\"\n\n\"He ovat vedessä.\n\n\"Eteenpäin, hunnit!\"\n\nMutta ratsumiehet tiukensivat ohjaksiaan eivätkä liikahtaneetkaan.\n\n\"No, Ellak! Mitä te viivyttelette?\n\n\"Heti virtaan!\"\n\n\"Herra, me emme uskalla.\n\n\"Ennenkuin me ajamme yöaikana virtaavaan veteen, täytyy meidän pyytää\nanteeksi vedenjumalalta Pfugilta. Meidän täytyy ensin rukoilla.\"\n\n\"Rukoilkaa virran yli päästyänne niin kauan kuin haluatte, mutta --\"\n\nSamassa voimakas tuulen puuska sammutti kaikki soihdut.\n\nVirtakin kohahti kovasti.\n\n\"Näetkö, herra? Pfug suuttuu.\"\n\n\"Hiljaa! Ettekö näe mitään?\n\n\"Tuolla alhaalla päin.\"\n\nKuu tuli esille pilvien lomasta.\n\nSen valossa näkyi Rautgundiksen valkea puku -- ruskean vaippansa hän\noli menettänyt.\n\n\"Ampukaa tuonne!\"\n\n\"Ei, herra! Ensin on rukoiltava.\"\n\nKuu meni taas pilveen. --\n\nKiroten Cethegus repäsi hunnien päällikön jousen ja nuolikotelon.\n\n\"Nyt nopeasti eteenpäin\", huudahti Vakis, joka oli päässyt aivan\nlähelle toista rantaa, \"ennenkuin kuu tulee tuon kapean pilven takaa.\"\n\n\"Seis, Vallada\", huusi Vitiges hypäten kuormaa keventääkseen hevosen\nselästä ja pitäen kiinni harjasta.\n\n\"Siinä on kallio.\n\n\"Älä loukkaa itseäsi, Rautgundis. --\"\n\nRatsu, mies ja vaimo seisahtuivat hetkeksi korkean kiven viereen, jonka\nympärille virta muodosti kohisevan pyörteen.\n\nKuu tuli esille.\n\nSe valaisi kirkkaasti joen pintaa ja kallion luona olevaa joukkoa.\n\n\"Siellä ne ovat\", huusi Cethegus, jolla oli jousi kädessä. Hän tähtäsi\nja ampui.\n\nSähisten pitkä, mustilla sulilla varustettu nuoli lähti lentoon.\n\n\"Rautgundis\", huudahti Vitiges kauhistuneena.\n\nSillä tämä lysähti kokoon ja vaipui hevosen kaulalle, vaikkakaan ei\nvalittanut.\n\n\"Sattuiko se sinuun?\"\n\n\"Luullakseni.\n\n\"Jätä minut tänne.\n\n\"Pelasta itsesi.\"\n\n\"Ei koskaan. Anna minun tukea sinua.\"\n\n\"Jumalan tähden, herra, kumartukaa, sukeltakaa! Ne tähtäävät.\"\n\nHunnit olivat rukoilleet.\n\nHe ratsastivat virtaan ja rupesivat ampumaan jousillaan.\n\n\"Jätä minut, Vitiges. Pakene! Minä kuolen täällä.\"\n\n\"Ei! Minä en jätä sinua enää koskaan.\"\n\nHän yritti nostaa vaimonsa satulasta kivelle.\n\nJoukkoa valaisi kirkas kuutamo.\n\n\"Antaudu vangiksi, Vitiges\", huusi Cethegus kannustaen hevostaan, joka\nmenikin veteen lapojaan myöten.\n\n\"Ollos kirottu, valehtelija ja konna.\"\n\nKaksitoista nuolta singahti yhtaikaa.\n\nTeoderikin ratsu hypähti pystyyn ja vaipui sitten iäksi veteen.\n\nVitigeskin oli haavoittunut.\n\n\"Luonasi\", kuiskasi Rautgundis.\n\nVitiges tarttui häneen vankasti molemmin käsin. --\n\n\"Kanssasi!\"\n\nSyleillen toisiaan he katosivat aaltoihin.\n\nJoen rannan kaislikossa Vakis huusi kolmesti heidän nimiään.\n\nHän ei saanut vastausta.\n\nHän lähti ajamaan yön pimeyteen.\n\n\"Tuokaa ruumiit rannalle\", käski Cethegus synkkänä kääntyen kaupunkiin\npäin.\n\nHunnit uittivat hevosensa kivelle saakka ja etsivät ruumiita.\n\nMutta he etsivät turhaan.\n\nVuolas virta oli vienyt ne mukanaan ja kuljettanut yhtyneet puolisot\nsyvään, vapaaseen mereen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSamana päivänä prinssi Germanus oli palanut Ariminumista Ravennan\nsatamaan viedäkseen Matasuntan ensi tilassa Bysanttiin.\n\nTämän herättivät tainnoksista vasaraniskut, jotka johtuivat siitä, että\nkäytävän oven viereiseen muuriin puhkaistiin reikä sotamiesten ulos\npäästämistä varten.\n\nRuhtinatar löydettiin kopin ovelta kokoon lyyhistyneenä.\n\nHänet kannettiin kuumehoureissa kamariinsa, jossa hän makasi\näänettömänä ja liikkumattomana purppurapatjalla. Silmät tuijottivat\nyhteen kohtaan.\n\nPuolen päivän tienoissa ilmoitettiin Cetheguksen tulevan.\n\nHänen katseensa oli synkkä, uhkaava ja jäisen kylmä.\n\nHän meni aivan vuoteen ääreen.\n\nMatasunta katsoi häntä silmiin.\n\n\"Hän on kuollut\", virkkoi ruhtinatar levollisesti.\n\n\"Hän halusikin sitä.\n\n\"Hän -- ja sinä.\n\n\"Turha on sinua soimata.\n\n\"Mutta nyt näet, mikä seuraa, kun menettelet vastoin tahtoani. Kertomus\nhänen kuolemastaan saattaa heti barbaarit raivoon.\n\n\"Sinä olet hankkinut minulle kovan työn.\n\n\"Sillä vain sinä saatoit hänet pakenemaan ja kuolemaan.\n\n\"Jossakin määrin voit tekoasi sovittaa suostumalla toiseen\ntoivomukseeni.\n\n\"Prinssi Germanus on jo saapunut sinua noutamaan.\n\n\"Sinä lähdet hänen mukaansa.\"\n\n\"Missä ruumis on?\"\n\n\"Sitä ei ole löydetty.\n\n\"Virta on vienyt hänet.\n\n\"Hänet ja -- hänen vaimonsa.\"\n\nMatasuntan huulet vavahtivat.\n\n\"Kuolemassakin. Hän kuoli hänen kanssaan.\"\n\n\"Anna vainajien olla rauhassa.\n\n\"Kahden tunnin perästä tulen tänne takaisin prinssin seurassa.\n\n\"Oletko silloin valmis ottamaan hänet vastaan?\"\n\n\"Olen.\"\n\n\"Hyvä! Me olemme täsmällisiä.\"\n\n\"Niin minäkin.\n\n\"Aspa, kutsu tänne kaikki orjattaret.\n\n\"He saavat koristella minut diadeemilla, purppuralla ja silkillä.\"\n\n\"Hän on menettänyt järkensä\", tuumi Cethegus ulos mennessään.\n\n\"Mutta naiset ovat sitkeitä.\n\n\"Hän tulee taas järkiinsä.\n\n\"Naiset voivat elää, vaikka sydän onkin reväisty rinnasta.\"\n\nHän lähti lohduttamaan levotonta prinssiä.\n\nEnnen sovitun ajan päättymistä kuningattaren orjatar saapui kutsumaan\nheitä.\n\nGermanus riensi nopein askelin Matasuntan kamariin.\n\nMutta hän jäi hämmästyneenä seisomaan ovelle.\n\nHän ei ollut nähnyt goottikuningatarta koskaan niin kauniina.\n\nKorkea, kultainen diadeemi oli asetettu hänen välkkyville kutreilleen,\njotka valtoiminaan, kahtena mahtavana laineena valuivat hartioille ja\npitkin selkää.\n\nAlusvaippa oli kultakukkaisesta, valkoisesta silkistä. Se näkyi vain\npolven alapuolelta saakka, sillä rintaa peitti laaja purppuraviitta.\n\nHänen kasvonsa olivat marmorinvalkeat ja hänen silmänsä loistivat\nomituisesti.\n\n\"Prinssi Germanus\", huudahti hän tulijalle, \"sinä olet puhunut minulle\nrakkaudesta.\n\n\"Mutta tiedätkö, mitä olet puhunut?\n\n\"Rakkaus on kuolema.\"\n\nGermanus katsoi kysyvästi Cethegukseen.\n\nTämä tuli esille.\n\nHän tahtoi puhua.\n\nMutta Matasunta jatkoi:\n\n\"Prinssi Germanus! Sinua kehutaan hienoimmin sivistyneeksi viisaassa\nhovissa, jossa harjoitetaan nerokkaiden arvoituksien arvaamista.\n\n\"Minäkin annan sinulle arvoituksen. Arvaatkohan senkin?\n\n\"Pyydä avuksesi viisas prefekti, joka ymmärtää niin hyvin ihmissydämen.\n\n\"Ratkaise tämä:\n\n\"Vaimo ja sittenkin neito.\n\n\"Leski eikä koskaan vaimo.\n\n\"Etkö arvaa sitä?\n\n\"Olet oikeassa.\n\n\"Vain kuolema selittää kaikki arvoitukset.\"\n\nHän heitti nopeasti purppuravaipan syrjään.\n\nLeveä, vahva miekka välähti.\n\nMolemmin käsin hän pisti sen syvälle rintaansa.\n\nKauhusta huutaen Germanus ja Aspa riensivät hänen luokseen.\n\nCethegus otti kaatuvan syliinsä.\n\nMatasunta kuoli heti, kun hän oli vetänyt miekan haavasta.\n\nCethegus tunsi miekan.\n\nHän oli sen kerran lähettänyt Matasuntalle.\n\nSe oli kuningas Vitigeksen miekka.\n\n\n\n\n\n\nKUUDES KIRJA\n\nTOTILA I\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\nMuutamia päiviä senjälkeen, kun Matasunta oli kuollut ja prinssi, johon\ntapaus teki järkyttävän vaikutuksen, matkustanut Bysanttiin, saapui\nCastra Novasta tieto, joka sai bysanttilaiset joukot lähtemään\nRavennasta.\n\nHildebad oli pakenevilta, piiritysjoukkojen läpi pujahtaneilta, saanut\ntiedon kuninkaan petollisesta vangitsemisesta.\n\nHän haastoi silloin vapauttamiensa vankien välityksellä Belisariuksen\nja Cetheguksen, kummankin erikseen tai molemmat yhdessä -- miten he\nvain tahtoivat -- kaksintaisteluun, \"jos heillä oli ruumiissaan\npisaraakaan urhoollisuutta ja kunniantuntoa.\"\n\n\"Hän luulee Belisariuksen vielä olevan Italiassa\", arveli Bessas. \"Hän\nei näy pelkäävän Belisariustakaan.\"\n\n\"Nyt olisi hyvä tilaisuus tuhota tuo hurja tappelupukari\", tuumi\nCethegus.\n\n\"Mutta siihen tarvitaan rohkeutta.\n\n\"Belisariuksen tapaista rohkeutta.\"\n\n\"Tiedäthän, etten minäkään vaaraa väistä enemmän kuin hänkään.\"\n\n\"Hyvä on\", vastasi Cethegus. \"Tule mukanani minun asuntooni.\n\n\"Neuvon sinulle keinon tuon jättiläisen kukistamiseksi.\n\n\"Sinun on täydennettävä se, minkä Belisarius jätti keskeneräiseksi.\"\n\nMutta itsekseen hän sanoi.\n\n\"Bessas on tosin verraten huono sotapäällikkö, mutta Demetrius ei ole\nparempi ja on sitä paitsi helpommin johdettavissa.\n\n\"Ja Bessas on vielä minulle hyvityksen velassa Rooman tiburtisella\nportilla sattuneesta tapauksesta.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nPrefekti oli täydellä syyllä pelännyt, että goottien jo melkein\nsammunut vastarinta leimahtaisi taas ilmituleen, kun tieto kuninkaan\npetollisesta ja häpeällisestä tuhoamisesta leviäisi.\n\nKaikin tavoin hän koetti saada Vitigeksen allekirjoittamaan selityksen,\njoka olisi ehdottomasti laimentanut kaikki kostotuumat.\n\nVeronassa oleskeleva Hildebrand-vanhus, Totila, joka oli Tarvisiumissa,\nja Teja, joka nykyjään oli Ticinumissa, eivät olleet vielä saaneet\ntarkempia tietoja.\n\nHe olivat vain kuulleet, että Ravenna oli joutunut vihollisten käsiin\nja että kuningas oli vankina.\n\nHämärästi puhuttiin samalla petoksesta.\n\nTuskissaan ja kiukussaan ystävät vakuuttivat, ettei luja kaupunki ollut\nkukistunut eikä kuningas vangiksi joutunut oikealla tavalla.\n\nOnnettomuus ei lamauttanut heitä, vaan päinvastoin lisäsi heidän\nrohkeuttaan.\n\nHe tekivät tuontuostakin hyökkäyksiä ja heikensivät siten piirittäjiä.\n\nNämä huomasivat vähitellen olevansa voimattomia piiritystä jatkamaan.\n\nSillä kaikkialta kautta Italian saapui sanomia omituisesta mielialan\nmuutoksesta bysanttilaisia kohtaan.\n\nRoomalaisenkin väestön, varsinkin koko keskiluokan, kaupunkien\nkäsityöläisten sekä maaseudun maanviljelijäin ja vuokralaisten mieliala\nmuuttui äkkiä.\n\nItalialaiset olivat kaikkialla ottaneet bysanttilaiset riemuiten\nvapauttajina vastaan.\n\nMutta hyvin lyhyessä ajassa tämä riemu laskeutui.\n\nBelisariuksen mukana saapui Justinianuksen lähettäminä laumoittain\nbysanttilaisia rahavirkamiehiä, joiden piti heti niittää taistelun\nhedelmät ja hankkia Italian aarteista täytettä Itä-Rooman keisarin aina\ntyhjään rahastoon.\n\nHe rupesivat sodan kärsimysten aikana harjoittamaan ammattiaan.\n\nHeti, kun Belisarius oli valloittanut jonkin kaupungin, kutsui\nsotajoukon mukana saapunut \"logotetes\" (tilintekijä) kaikki kaupungin\nvapaat porvarit kuuriaan tai torille, käski heidän jakautua\nvarallisuuden mukaan kuuteen luokkaan ja kehoitti sitten köyhemmän\nluokan arvioimaan lähinnä ylemmän luokan varallisuuden.\n\nNäiden arvioiden perusteella keisarilliset virkamiehet sitten kiskoivat\nkultakin luokalta mahdollisimman suuret verot.\n\nJa kun he kaikin mahdollisin keinoin koettivat keisarin rahastoa\nrikastuttaessaan itsekin rikastua, kävi sorto vallan sietämättömäksi.\n\nLogotetit eivät tyytyneet suuriin veroihin, jotka keisari käski kantaa\nkolmelta vuodelta etukäteen, eikä erityisiin, jokaiselle vapautetulle\nItalian kaupungille määrättyyn \"vapaus-, kiitos- ja iloveroon\", --\nlukuunottamatta vielä Belisariuksen ja hänen sotapäällikköjensä\nkantamia varoja joukkojen elättämiseksi, sillä Bysantista ei lähetetty\nrahaa eikä muonaa -- vaan koettivat nuo nylkemistaiturit kaikenlaisilla\nkeinoilla kiskoa varakkailta porvareilta vielä erityisiä veroja.\n\nHe tarkastivat kaikkialla veroluettelot ja keksivät sieltä\nmaksamattomia veroja goottikuninkaiden, vieläpä Odovakarinkin ajoilta\nsaakka ja antoivat porvarien valittavaksi joko suunnattoman\nlyhennyssumman maksamisen tai oikeusjutun Justinianuksen ulosottomiehen\nkanssa, joka ei juuri koskaan hävinnyt oikeudenkäynnissä.\n\nJos veroluettelot olivat epätäydelliset tai kadonneet, -- mikä näinä\ntaistelun vuosina oli Italiassa hyvin yleistä -- niin nuo veroherrat\nlaativat ne uudestaan oman päänsä mukaan.\n\nLyhyesti sanoen: Italiassa harjoitettiin Belisariuksen maahan\nsaapumisesta alkaen joka paikassa, mihin keisarilliset aseet\nulottuivat, kaikkia niitä verotuskeinoja, joilla Itämaiden maakunnat\nolivat imetyt kuiviin.\n\nOttamatta huomioon sodan aiheuttamaa hätää riisuivat veronkantajain\nulosottomiehet kyntöhärän talonpojan auran edestä, riistivät\nkäsityöläiseltä työkalut ja kauppiaalta tavarat myymälästä.\n\nMonessa paikassa väestö nousi ilmikapinaan nylkijöitään vastaan ja\npoltti veroluettelot, mutta bysanttilaiset saapuivat isommalla joukolla\nja rupesivat nylkemään entistä sydämettömämmin.\n\nJustinianuksen maurilaiset ratsumiehet etsivät afrikalaisten\nverikoirien avulla käsiinsä epätoivoon joutuneet talonpojat, jotka\nolivat kätkeytyneet metsiin veronkantajia pakoon.\n\nCethegus, joka yksin olisi kyennyt auttamaan maamiehiään ja poistamaan\nräikeimmät epäkohdat, odotteli asiain kehittymistä.\n\nHän toivoi, että italialaiset oppisivat jo ennen sodan päättymistä\nkouraantuntuvasti tuntemaan Bysantin hirmuhallituksen.\n\nSitä helpommin hän saisi ne silloin innostumaan omin voimin kapinaan ja\nkarkoittamaan bysanttilaiset samaa tietä kuin gootitkin.\n\nOlkapäitään kohautellen hän kuunteli luokseen saapuneiden\nkaupunkilais-lähetystöjen valituksia ja vastasi lyhyesti:\n\n\"Se on bysanttilaisten hallitustapaa -- teidän on totuttava siihen.\"\n\n\"Ei\", vastasivat Rooman edustajat, \"mahdottomuuksiin ei voi tottua.\n\n\"Keisari saattaa pian kuulla sellaista, mistä hän ei voi uneksiakaan.\"\n\nCethegus luuli tällä tarkoitettavan Italian nousemista vapaussotaan.\nKolmatta mahdollisuutta hän ei ainakaan tiennyt.\n\nMutta hän erehtyi.\n\nVaikka hän halveksikin aikalaisiaan ja maamiehiään, oli hän sentään\nluullut kohottaneensa ne oman esimerkkinsä avulla.\n\nMutta tämä suku ei voinut enää käsittää ajatusta \"Vapaus ja Italian\nuudistaminen\", joka oli hänen sielulleen yhtä välttämätön kuin ilma\nkeuhkoille.\n\nItalialaiset saattoivat vain valita eri isäntien välillä.\n\nJa kun bysanttilaisten ies rupesi tuntumaan sietämättömältä, alettiin\ntaas muistella goottien lempeätä hallitusta. Tätä mahdollisuutta ei\nprefekti ollut uneksinutkaan.\n\nMutta niin sentään kävi.\n\nTarvisiumin, Ticinumin ja Veronan tienoilla sattui jo\nlinnoittamattomissa paikoissa vähäisessä määrässä sitä, mitä Napolissa\nja Roomassa y.m. suurissa kaupungeissa valmisteltiin. Italialainen\nväestö nousi kapinaan bysanttilaisia virkamiehiä ja sotilaita vastaan,\nja ensin mainittujen kolmen kaupungin väestöt auttoivat kaikin tavoin\ngoottilaista varusväkeä.\n\nNiinpä täytyi Tarvisiumin piirittäjien luopua hyökkäystuumistaan ja\nrajoittaa toimensa leirinsä puolustamiseen, sen jälkeen kun Totila oli\nlähiseudun asestettujen talonpoikain avustamana tehnyt hyökkäyksen ja\nhävittänyt suurimman osan piirityskoneita.\n\nHän hankki ympäristöstä linnoitukseen ruokavaroja ja apuväkeä.\n\nIloisemmalla mielellä kuin kuukausimääriin teki Totila\niltatarkastuksensa Tarvisiumin valleilla.\n\nAurinko, joka vaipui venetsialaisten vuorten taa, kultasi kaupungin\nedustalla olevan tasangon ja punasi taivaalla ajalehtivat pilvet.\n\nLiikutettuna hän katseli, miten Tarvisiumin lähiseudun talonpojat\nriensivät avatuista porteista kaupunkiin ja tarjoilivat hänen\nnälkiintyneille gooteilleen leipää, lihaa, juustoa ja viiniä. Gootit\nriensivät kaupungista ulos ja käsi kädessä viettivät germaanit ja\nitalialaiset ilojuhlaa sen johdosta, että äsken oli yhteisvoimin saatu\nvihollista vahingoitetuksi.\n\n\"Olisikohan mahdotonta\", tuumi Totila itsekseen, \"saada sovinto\nsäilymään ja leviämään yli koko maan?\n\n\"Täytyykö noiden kansojen vihata toisiaan leppymättömästi?\n\n\"Sovinto olisi hyväksi molemmille.\n\n\"Olemmehan mekin rikkoneet kohdellessamme heitä vihollisina,\nvoitettuina.\n\n\"Heitä on kohdeltu epäluuloisesti eikä kunnioittavalla luottamuksella.\n\n\"Me olemme vaatineet heiltä kuuliaisuutta, emmekä koettaneet voittaa\nheidän rakkauttaan.\n\n\"Ja se olisi epäilemättä ollut voittamisen arvoinen.\n\n\"Jos olisimme sen voittaneet, ei Bysantti olisi koskaan saanut täällä\njalansijaa.\n\n\"Lupaukseni täyttäminen -- Valeria -- ei olisi nyt niin\nsaavuttamattoman kaukana.\n\n\"Jos minun suotaisiin _omalla_ tavallani pyrkiä siihen päämäärään!\" --\n\nHänen ajatuksensa ja unelmansa keskeytti eräs etuvartijoiden lähetti,\njoka kertoi, että viholliset olivat nopeasti purkaneet leirinsä ja\nlähteneet peräytymään etelään päin Ravennaa kohti. Tieltä lännestä päin\nnäkyi suuri tomupilvi. Sieltä saapui suuri ratsumiesjoukko, luultavasti\ngootteja.\n\nTotila iloitsi kuullessaan sellaisia uutisia, vaikkakin hän epäili\nniiden todenperäisyyttä. Hän ryhtyi varokeinoihin petoksen varalta.\n\nMutta yöllä tuli varmoja tietoja.\n\nHänet herätettiin kertomalla, että gootit olivat voittaneet ja että\nvoittajat olivat saapuneet häntä tapaamaan.\n\nHän riensi vierassaliin, jossa oli Hildebrand, Teja, Torismut ja Vakis.\n\nYstävät tervehtivät häntä huutaen: \"Voitto! Voitto!\"\n\nTeja ja Hildebrand ilmoittivat, että Ticinumin ja Veronankin luona\nitalialaiset olivat nousseet kapinaan ja auttaneet heitä hyökkäämään\npiirittäjiä vastaan ja hävittämään näiden piirityskoneita. Näiden oli\ntäytynyt sitten lähteä tiehensä.\n\nMutta Tejan silmät ja ääni ilmaisivat tavallista syvempää surua hänen\nnäitä kertoessaan.\n\n\"Mitä surusanomia tuot näiden ilosanomien ohella\", kysyi Totila.\n\n\"Parhaan miehen häpeällinen tuho on kerrottavana!\"\n\nHän antoi merkin Vakikselle, joka kertoi kuninkaan ja hänen vaimonsa\nkärsimykset ja kuoleman.\n\n\"Joen kaislikkoon\", päätti hän kertomuksensa, \"pääsin hunnien nuolia\npakoon. Niin olen vielä elossa.\n\n\"Minulla on vain yksi päämäärä: kostaa isäntäni ja emäntäni puolesta\nheidän pettäjälleen ja murhaajalleen, prefektille.\"\n\n\"Ei, minun käteni kautta prefekti kuolee\", virkkoi Teja.\n\n\"Suurin oikeus kostoon on sinulla, Totila\", sanoi Hildebrand.\n\n\"Sillä sinun on kostettava veljesi puolesta.\"\n\n\"Veljeni Hildebadin\", huudahti Totila. \"Mikä hänellä on?\"\n\n\"Hänet on häpeällisesti murhattu prefektin toimesta\", virkkoi Torismut.\n\"Aivan silmieni edessä! Enkä voinut sitä estää.\"\n\n\"Väkevä Hildebad kuollut\", valitteli Totila. \"Kerro!\"\n\n\"Hildebad oli luonamme Castra Novan linnassa Mantuan lähellä.\n\n\"Sanoma kuninkaan häpeällisestä kuolemasta oli saapunut meille.\n\n\"Silloin Hildebad vaati sekä Belisariuksen että Cetheguksen\nkaksintaisteluun.\n\n\"Heti sen jälkeen julistaja saapui ilmoittaen, että Belisarius oli\nhyväksynyt haasteen ja odotti veljeäsi taisteluun meidän valliemme ja\nheidän leirinsä välisellä kentällä.\n\n\"Iloisena veljesi riensi linnasta kaikki ratsumiehemme mukanaan.\n\n\"Belisarius, jonka hyvin tunnemme, ratsasti todellakin teltastaan\nkultaisissa varuksissaan, valkealla hevosen hännällä koristetun kypärän\nsilmikko alas laskettuna ja pyöreä kilpi kädessä.\n\n\"Hänen mukanaan oli kaksitoista ratsumiestä.\n\n\"Aivan etumaisena ratsasti prefekti Cethegus mustalla hevosellaan.\n\n\"Muut bysanttilaiset pysähtyivät leirinsä edustalle. --\n\n\"Hildebad käski minun seurata yksitoista ratsumiestä mukanani.\n\n\"Molemmat taistelijat tervehtivät toisiaan keihäillään. Tuuba kajahti,\nja Hildebad laski täyttä vauhtia vastustajaansa kohti.\n\n\"Tämä syöksyi keihään lävistämänä maahan. Veljesi, joka ei edes\nhaavoittunutkaan, hypähti hevosen selästä virkkaen:\n\n\"'Se ei ollut Belisariuksen sysäys', ja avasi kaatuneen kypärän.\n\n\"'Bessas', huusi hän ja katsahti suuttuneena vihollisiin.\n\n\"Prefekti viittasi.\n\n\"Kaksitoista mauria heitti keihäänsä ja veljesi kaatui vaarallisesti\nhaavoittuneena maahan.\"\n\nTotila peitti kasvonsa.\n\nTeja meni osanottavaisena lähemmäksi.\n\n\"Kuule loppuun\", sanoi Torismut.\n\n\"Murhan nähdessämme me raivostuimme.\n\n\"Kiukuissamme hyökkäsimme vihollisten kimppuun, jotka luottaen\nhämmästykseemme olivat poistuneet leiristä.\n\n\"Hurjan, ankaran taistelun jälkeen ajoimme ne pakosalle.\n\n\"Prefektin, jota heittokeihääni oli haavoittanut hartioihin, pelasti\nvain hänen helvetinorhinsa nopeus.\n\n\"Loistavin silmin veljesi katseli taisteluamme.\n\n\"Hän tuotti linnasta Ravennasta tuomansa arkun, avasi sen ja sanoi\nminulle:\n\n\"'Teoderikin kruunu, kypärä, kilpi ja miekka.'\n\n\"'Vie ne veljelleni.'\n\n\"Hänen viimeiset sanansa olivat:\n\n\"'Hän kostaa minun puolestani ja uudistaa valtakunnan.'\n\n\"'Sano hänelle -- minä rakastin häntä!'\n\n\"Sitten hän kaatui kilvelleen ja hänen uskollinen sielunsa oli\nlähtenyt.\"\n\n\"Veljeni, rakas veljeni\", valitteli Totila.\n\nHän nojautui erääseen patsaaseen. Kyyneleet valuivat silmistä.\n\n\"Onnellinen hän, joka voi vielä itkeä\", sanoi Teja hiljaa.\n\nSyntyi hiljaisuus.\n\n\"Muista verivalaasi\", sanoi Hildebrand vihdoin.\n\n\"Hän oli kaksinkerroin veljesi.\n\n\"Sinun on kostettava hänen puolestaan!\"\n\n\"Sen teen\", huudahti Totila vetäen huomaamattaan tupesta miekan, jonka\nTeja oli hänelle antanut.\n\n\"Tahdon kostaa hänen puolestaan!\"\n\nMiekka oli Teoderikin.\n\n\"Ja uudistaa valtakunnan\", sanoi Hildebrand-vanhus juhlallisesti\npainaen kruunun Totilan päähän.\n\n\"Terve, goottien kuningas!\"\n\nTotila säikähti.\n\nHän tarttui vasemmalla kädellään kultaiseen kruunuun.\n\n\"Mitä teette?\"\n\n\"Velvollisuutemme!\n\n\"Kuoleva ennusti oikein.\n\n\"Sinä uudistat valtakunnan.\n\n\"Kolme voittoa kutsuu sinua jatkamaan taistelua.\n\n\"Muista verivalaasi!\n\n\"Me emme ole vielä turvattomia.\n\n\"Luovummeko aseistamme petoksen ja juonien edessä?\"\n\n\"Emme\", huudahti Totila, \"emme koskaan.\n\n\"Ja oikein on valita kuningas uuden toivon merkiksi.\n\n\"Mutta tuossa on kreivi Teja, arvokkaampi ja kokeneempi kuin minä.\n\n\"Valitkaa Teja!\"\n\n\"Minutko toivon merkiksi.\n\n\"Ei\", sanoi tämä päätään pudistaen.\n\n\"Ensin on sinun vuorosi.\n\n\"Sinulle on kuoleva veljesi lähettänyt miekan ja kruunun.\n\n\"Kanna niitä onnekkaasti.\n\n\"Jos tämä valtakunta on pelastettavissa, niin sinä sen pelastat.\n\n\"Jollei se ole pelastettavissa, niin kostaja täytyy jäädä jäljelle!\"\n\n\"Mutta nyt on lietsottava kaikkiin voiton toivoa\", virkkoi Hildebrand.\n\n\"Se on sinun tehtäväsi, Totila.\n\n\"Katsokaa! Uusi päivä nousee kirkkaana.\n\n\"Auringon varhaisimmat säteet saapuvat saliin ja suutelevat otsaasi.\n\n\"Se on jumalien merkki!\n\n\"Terve, kuningas Totila! -- Sinä uudistat valtakunnan.\"\n\nNuorukainen painoi kruunun lujasti kultakiharoilleen ja heilautti\nTeoderikin miekkaa aamuauringon loisteessa.\n\n\"Niin\", huudahti hän, \"jos ihmisvoimat riittävät, niin uudistan\nvaltakunnan.\"\n\n\n\n\nTOINEN LUKU.\n\n\nJa kuningas Totila piti sanansa.\n\nHän palautti vielä kerran entiseen loistoonsa goottien valtakunnan,\njoka oli hänen kuninkaaksi tullessaan supistunut kolmeen pieneen\nkaupunkiin ja muutamiin tuhansiin aseistettuihin miehiin. Hän kohotti\nsen melkein suurempaan kokoon kuin se oli ollut Teoderikin aikana.\n\nHän karkoitti bysanttilaiset kaikista Italian kaupungeista, paitsi\nyhdestä.\n\nHän valloitti takaisin Sardinian, Sisilian ja Korsikan saaret.\n\nVielä enemmänkin. Hän kulki voitokkaana valtakunnan vanhojen rajojen\nyli ja, kun keisari itsepintaisesti kieltäytyi tunnustamasta goottien\nvaltakuntaa oikeutetuksi ja itsenäiseksi, goottikuninkaan laivastot\ntunkeutuivat, pakottaakseen hänet suostumaan, syvälle Itä-Rooman\nvaltakunnan maakuntiin ryöstäen ja herättäen kaikkialla pelkoa.\n\nItalia pääsi hänen lempeän hallituksensa aikana, vaikkei sodan liekki\nollutkaan täysin sammunut, samanlaiseen kukoistukseen kuin Teoderikin\nhallitessa.\n\nHuomattavaa on, että goottien ja italialaisten sadut ylistävät\nonnellista kuningasta milloin Numa Pompiliuksen, Tituksen tai\nTeoderikin jälkeläisenä, milloin näiden maan päälle nuorekkaassa\nmuodossa palanneena henkenä, jonka tehtävänä oli valtakunnan\nsaattaminen entiseen loistoon ja onneen.\n\nHänen valtaistuimelle nousemisensa oli kuin aamuauringon nousu synkästä\nyöpilvestä. Se oli vastustamaton ja tuotti kaikkialle valoa ja\nsiunausta.\n\nSynkät varjot katosivat askel askeleelta hänen lähestyessään. Onni ja\nvoitto kulkivat hänen edellään ja kaupunkien portit ja ihmisten sydämet\navautuivat hänen edessään melkein vastustuksetta.\n\nSotapäällikön ja hallitsijan nero, joka uinaili tässä vaaleaverisessä\nnuorukaisessa ja jonka vain muutamat, kuten Teoderik ja Teja, olivat\naavistaneet, vaikka he eivät olleet osanneet antaa sille kyllin suurta\narvoa, kehittyi nyt äkkiä, kun se oli saanut mahdollisuuden kehittyä.\n\nNäiden vuosien kovat koettelemukset, Napolissa ja Rooman edustalla\nkärsityt tuskat ja ero rakastetusta, josta jokainen bysanttilaisten\nvoitto vei hänet kauemmaksi, olivat kehittäneet hänen luonteensa\nnuorekkaan iloisuuden vakavaksi miehekkyydeksi, silti sitä perinpohjin\nhävittämättä.\n\nHänen luonteensa valoisa peruspiirre oli säilynyt luoden kaikkiin hänen\ntekoihinsa miellyttävän ja sydämiä voittavan tenhon.\n\nOman ihanteellisuutensa kehoittamana hän vetosi luottamuksellisena\nkaikkien muiden ihmisten ihanteellisuuteen.\n\nUseimmat, melkeinpä kaikki, joita eivät vihamieliset henget hallinneet,\ntajusivat vastustamattomasti hänen pyrkimyksensä kaikkeen, mikä oli\njaloa ja kaunista.\n\nKuten valo kirkastaa läheisyytensä, vaikutti aurinkoisen kuninkaan\njalomielisyyskin sovittavasti hoviväkeen ja ympäristöön, vieläpä\nvastustajiinkin.\n\n\"Hän on vastustamaton kuin auringonjumala\", huudahtivat italialaiset.\n\nKun oloja tarkemmin katselee, huomaa, että hänen suuri ja nopea\nmenestyksensä riippui suurimmaksi osaksi hänen nerostaan, kun hän,\ntotellen luonteensa sisintä kehoitusta, kaikkialla käänsi italialaisten\nkatkeruuden bysanttilaisten sorron johdosta myötätunnoksi omaansa ja\ngoottien lempeyttä kohtaan.\n\nNäimme, miten tämä mieliala oli päässyt vallalle rikkaiden kauppiasten,\nkäsityöläisten sekä kaupunkien pikku porvareiden, vieläpä maaseudun\nuudisasukkaiden ja maanviljelijöidenkin keskuudessa, siis väestön\nenemmistön.\n\nNuoren goottikuninkaan persoonallisuus loitonsi kokonaan\nbysanttilaisista sortajista, joista sotaonnikin näytti luopuneen, sen\njälkeen kun gootit olivat ottaneet sotahuudokseen kuninkaansa nimen.\n\nMuutamat roomalaiset olivat tietysti taipumattomia: oikeauskoisen\nkirkon pylväät, jotka eivät tahtoneet suostua rauhaan kerettiläisten\nkanssa, jäykät tasavaltalaiset, katakombien salaliiton johtomiehet sekä\nylpeät roomalaiset aatelissuvut, prefektin läheiset ystävät.\n\nMutta tätä pientä osaa ei juuri tarvinnut ottaa laskuissa huomioon.\n\nUusi kuningas julkaisi ensi töikseen gooteille ja italialaisille\njulistuskirjan.\n\nGooteille kerrottiin tarkoin, miten Ravennan antautuminen ja kuningas\nVitigeksen kuolema olivat olleet vain petoksen eikä voittavan voiman\naiheuttamia. Heitä kehoitettiin kostotyöhön, jonka kolme voittoa jo oli\naloittanut.\n\nItalialaisia hän kehoitti liittymään taas entisiin ystäviinsä, kun he\nolivat saaneet kokea bysanttilaisen vallan siunausta.\n\nSen vuoksi kuningas lupasi täydellisen anteeksiannon ja sitä paitsi\ntasa-arvoisuuden goottien rinnalla. Tähänastiset goottilaiset\netuoikeudet kumottiin, lupa annettiin oman italialaisen sotajoukon\nmuodostamiseen ja kaikki maatilat ja kaikki yksityinen omaisuus\nvapautettiin veroista sodan loppuun saakka.\n\nTämä toimenpide etenkin vaikutti suuresti vastakohtana bysanttilaisten\nnylkemisjärjestelmälle.\n\nErittäin viisas toimenpide oli tämän lisäksi määräys, että jokainen\nroomalainen ylimys, joka ei kolmen viikon kuluessa alistunut goottien\nvaltaan, menettäisi maatilansa, jotka jaettaisiin hänen silloisten\nalustalaistensa kesken.\n\nOn näet huomattava, että aateliset olivat bysanttilaismielisiä,\nalustalaiset goottilaismielisiä.\n\nLopuksi kuningas lupasi suuren, kuninkaallisesta rahastosta maksettavan\npalkinnon jokaisesta goottien ja roomalaisten välillä solmitusta\navioliitosta sekä sitä paitsi maata roomalaisten senaattorien\ntakavarikoiduista maatiloista.\n\n\"Italia\", sanottiin julistuskirjassa lopuksi, \"jonka veri vuotaa\nbysanttilaisen hirmuhallituksen iskemistä haavoista, on elpyvä minun\nhallitukseni aikana.\n\n\"Auttakaa, veljet, Italian pojat, meitä ajamaan tästä pyhästä maasta\nyhteiset vihollisemme, Justinianuksen hunnit ja skyytit.\n\n\"Niin syntyy italialaisten ja goottien uudessa valtakunnassa, joka\nmuodostuu italialaisten kauneudesta ja sivistyksestä ja goottien\nvoimasta ja uskollisuudesta, uusi kansa, jota voimakkaampaa ja\nihanampaa ei vielä mikään maa ole nähnyt.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun prefekti Cethegus, joka haavoittuneena makasi Ravennassa, heräsi\nunestaan ja kuuli uutisen Totilan valtaistuimelle nousemisesta, hypähti\nhän kiroten pystyyn.\n\n\"Herra\", varoitteli kreikkalainen lääkäri, \"sinun pitää olla varovainen\nja --\"\n\n\"Etkö kuullut?\n\n\"Totila on goottien kuninkaana.\n\n\"Nyt ei ole aikaa varovaisuuteen.\n\n\"Kypäräni, Syphax.\"\n\nHän sieppasi Lucius Liciniukselta, joka tiedon toi, julistuskirjan ja\nluki sen nopeasti.\n\n\"Eikö se ole naurettavaa?\n\n\"Eikö se ole mielettömyyttä\", tuumi Lucius.\n\n\"Se olisi mielettömyyttä, jos roomalaiset olisivat roomalaisia.\n\n\"Mutta ovatko ne?\n\n\"Elleivät ne ole, niin me tavoittelemme hullutuksia eikä\nbarbaarikuningas.\n\n\"Tuota koetta ei saa tehdä.\n\n\"Tuo uusi vaara on tukahdutettava heti alussa.\n\n\"Isku aatelisia vastaan alustalaisten hyväksi on nerokkaasti\nsuunniteltu.\n\n\"Se ei saa toteutua.\n\n\"Missä on Demetrius?\"\n\n\"Hän lähti eilisiltana Totilaa vastaan.\n\n\"Sinä nukuit ja lääkäri kielsi herättämästä sinua.\n\n\"Demetriuskin kielsi.\"\n\n\"Totila on kuninkaana ja te annatte minun sittenkin nukkua.\n\n\"Ettekö tiedä, että tuo valkotukka on goottikansan hyvä henki.\n\n\"Demetrius tahtoo tietysti yksin niittää laakerit.\n\n\"Miten paljon hänellä on väkeä?\"\n\n\"Kaksitoista tuhatta goottien viittä tuhatta vastaan. Siis paljon\nvoimakkaampi.\"\n\n\"Demetrius on hukassa.\n\n\"Ratsaille!\n\n\"Kutsukaa aseisiin kaikki, jotka jaksavat kantaa keihästä.\n\n\"Jättäkää tänne vartijoiksi vain haavoittuneet.\n\n\"Tämä tulisoihtu, jonka nimi on Totila, on sammutettava kipinäänsä.\n\n\"Muuten ei sitä sammuta kokonainen valtameri verta.\n\n\"Aseeni! Ratsaille!\"\n\n\"Tuollaisena en ole ennen prefektiä nähnyt\", sanoi Lucius Licinius\nlääkärille.\n\n\"Se oli kai kuumetta.\n\n\"Hän kalpeni.\"\n\n\"Hänessä ei ollut enää kuumetta.\"\n\n\"Siinä tapauksessa en sitä käsitä, sillä pelkoa ei se voinut olla.\n\n\"Syphax, seuratkaamme häntä.\"\n\nLepäämättä Cethegus riensi joukkonsa etunenässä eteenpäin.\n\nHän kulki niin hurjasti, että vain pieni ratsastajajoukko kykeni\nseuraamaan hänen nopeaa, väsymätöntä ratsuaan Plutoa.\n\nPitkän välimatkan päässä toisistaan tulivat jäljessä Marcus Licinius ja\nMassurius, Cetheguksen palkkasoturit ja Balbus kiireisesti aseistetut\nRavennan porvarit mukanaan.\n\nCethegus oli jättänyt vahvaan Ravennaan vain vanhukset ja lapset sekä\nhaavoittuneet.\n\nVihdoin Cethegus saavutti bysanttilaisen sotapäällikön jälkijoukon.\n\nTotila kulki Tarvisiumista eteläänpäin Ravennaa kohti.\n\nLukuisia joukkoja aseistettuja italialaisia Ligurian, Venetsian ja\nAemilian maakunnista liittyi häneen saatuaan uutta toivoa ja uutta\npäättäväisyyttä hänen julistuskirjastaan.\n\nHe halusivat ottaa osaa hänen ensi taisteluunsa bysanttilaisia vastaan.\n\n\"Ei\", vastasi Totila heidän johtajilleen, \"tehkää lopullinen\npäätöksenne vasta taistelun _jälkeen_.\n\n\"Me gootit taistelemme yksin.\n\n\"Jos voitamme, niin voitte seurata meitä.\n\n\"Mutta jos kaadumme, niin bysanttilaisten kosto ei kohtaa teitä.\n\n\"Odottakaa siis.\"\n\nKun tieto tästä jalomielisestä päätöksestä levisi, virtasi hänen\nluokseen uusia italialaisjoukkoja.\n\nMutta Totilan joukko vahvistui marssin aikana joka hetki\ngoottisotilaista, jotka olivat yksitellen tai pienempinä parvina\npaenneet vankeudesta tai lähteneet liikkeelle piilopaikoistaan saatuaan\ntiedon Vitigestä kohtaan harjoitetusta petoksesta, uuden kuninkaan\nvalitsemisesta ja sodan syttymisestä uudelleen.\n\nGootit ja bysanttilaiset joutuivat pian taisteluun, sillä Totila\nkiirehti eteenpäin, ettei hänen joukkojensa innostus pääsisi\nkylmenemään, ja Demetrius puolestaan koetti ehtiä yksin taisteluun\nTotilan kanssa.\n\nTaistelupaikka oli Pons Padi.\n\nBysanttilaiset olivat tasangolla. Heidän takanaan oli joki, jonka yli\nvasta puolet heidän jalkaväkeään oli kulkenut.\n\nSilloin goottien etujoukko, joka tuli luoteesta päin, näkyi hiukan\nviettävien kukkulain harjalla.\n\nLaskeva aurinko häikäisi bysanttilaisten silmät.\n\nTotila tarkasti kukkulalta käsin edessään olevan vihollisen aseman.\n\n\"Voitto on minun\", huusi hän riemuissaan, veti miekkansa esille ja ajaa\nkarautti ratsumiestensä etunenässä rinnettä alas vihollisen kimppuun,\nkuten haukka syöksyy saaliinsa päälle.\n\nCethegus oli heti auringonlaskun jälkeen saapunut ratsumiehineen\nbysanttilaisten viimeiseen leiripaikkaan.\n\nSamassa saapuivat paikalle ensimmäiset pakolaisetkin taistelusta.\n\n\"Käännä hevosesi, prefekti\", huusi hänelle eräs ratsumies, \"ja pelasta\nitsesi.\n\n\"Totila on kimpussamme! Hän on omakätisesti halkaissut armenialaisten\nurhoollisimman päällikön Artabazeen kypärän ja pään.\"\n\nPakolainen jatkoi matkaansa.\n\n\"Taivaan jumala oli barbaarien päällikkönä\", huusi toinen. \"Kaikki on\nhukassa!\n\n\"Päällikkö on vankina! Kaikki pakenevat epäjärjestyksessä.\"\n\n\"Kuningas Totila on vastustamaton\", huusi kolmas aikoen ajaa prefektin\nohi, joka oli asettunut keskelle tietä.\n\n\"Kerro sellaisia helvetissä\", sanoi Cethegus pistäen miehen kuoliaaksi.\n\n\"Eteenpäin!\"\n\nMutta hänen täytyi melkein samassa peruuttaa komennuksensa.\n\nSillä voitetut bysanttilaiset pakenivat jo tiheänä joukkoina täyttäen\nkaikki tiet.\n\nPrefekti huomasi mahdottomaksi pienellä joukollaan estää tuhansien\npaon.\n\nHetken hän katseli epätietoisena pakenevien murtuneita rivejä.\n\nTakaa-ajavien goottien etujoukot näkyivät jo kaukaa.\n\nSilloin Demetriuksen alipäällikkö Vitalis saapui hänen luokseen\nhaavoittuneena.\n\n\"Oi, ystävä\", huusi tämä prefektille. \"Mahdotonta on seisahduttaa\npakoa.\n\n\"Se ei pysähdy ennenkuin Ravennassa.\"\n\n\"Sen uskon minäkin\", virkkoi Cethegus.\n\n\"Ne vievät minunkin mieheni mukanaan, jos ne aiotaan seisahduttaa.\"\n\n\"Eikä meitä aja takaa kuin puolet voittajia Tejan ja Hildebrandin\njohdolla.\n\n\"Kuningas lähti taistelukentältä toisaalle.\n\n\"Näin hänen lähtönsä.\n\n\"Hän kääntyi lounaaseen.\"\n\n\"Hän aikoo Roomaan\", kiljaisi Cethegus kiskaisten orittaan ohjaksista\nniin rajusti, että tämä hypähti pystyyn.\n\n\"Seuratkaa minua! Rannikolle!\"\n\n\"Entä voitettu sotajoukko? Jätämmekö sen ilman päällikköä\", virkkoi\nLucius Licinius. \"Katso, miten ne pakenevat!\"\n\n\"Anna niiden paeta!\n\n\"Ravenna on luja.\n\n\"Se pitää puolensa.\n\n\"Ettekö kuulleet?\n\n\"Gootti aikoo Roomaan.\n\n\"Meidän täytyy ehtiä sinne ennemmin.\n\n\"Seuratkaa minua! Rannikolle! Meritie on vielä vapaa!\n\n\"Roomaan!\"\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU.\n\n\nIhana -- ja laajalta kuuluisa ihanuudestaan -- on laakso, jossa\npohjoisesta tuleva Passara yhtyy lännestä kaakkoon virtaavaan\nAtesikseen.\n\nKaukana oikealla rannalla kumartuu Mendola kaihoten kaunista etelää\nkohden.\n\nTäällä Passaran yhtymäpaikan yläpuolella oli roomalainen siirtola\nMansio Majae.\n\nHiukan ylempänä oli korkealla kukkulalla Teriolis-linnoitus.\n\nNykyjään on paikan nimenä Merano.\n\nLinnoituksesta on saanut nimensä Tyrolin maakunta.\n\nMansio Majae nimi on vieläkin tunnettu huvilarikkaalla Mais-nimisellä\npaikkakunnalla.\n\nSiihen aikaan oli Teriolis-linnassa itägoottilainen varusväki, kuten\nkaikissa muissakin raetiläisissä vuorilinnoissa Atesiksen, Isarcuksen\nja Oenuksen varsilla. Linnojen tarkoituksena oli pitää kurissa vain\npuoliksi kukistettuja sveevejä, alamanneja ja markomanneja -- taikka\n\"bajuvareja\", kuten niitä jo silloin ruvettiin kutsumaan -- jotka\nasuivat Raetiassa, Licuksen ja alisen Oenuksen varsilla.\n\nPaitsi linnoituksen varusväkeä oli tänne hedelmälliseen, ihanaan\nlaaksoon, jonka ympärillä oli loivia, meheväruohoisia vuoria,\nsijoittunut asumaan useita goottisukuja.\n\nVielä nykyaikanakin ovat Meranon, Ultnerin ja Sarnin laaksojen asukkaat\ntunnetut erinomaisesta, jalosta, vakavan levollisesta kauneudestaan. He\novat paljon hienompia, ylhäisempiä ja sielukkaampia kuin Innin, Lechin\nja Isarin varsilla asuvat bajuvariheimot.\n\nKertomukset ja sadut vahvistavat olettamusta, että täällä elää vielä\nitägoottien jäännöksiä.\n\nSillä amelungitaru, Didrik berniläinen ja ruusutarha ovat säilyneet\npaikkojen nimissä ja väestön muinaistavoissa.\n\nEräälle korkealle vuorelle Atesiksen vasemmalle rannalle oli\nIffa-niminen gootti asettunut. Hänen jälkeläisensä asuivat siellä\nedelleen.\n\nIffinger-vuoreksi kutsutaan paikkaa vieläkin. Vuoren etelärinteelle oli\nuudisasukas rakentanut vaatimattoman talonsa.\n\nSiirtolais-gootti oli tavannut täällä jo viljelyksiä. Raetiläinen\nalppitalomalli, joka oli käytännössä jo silloin, kun Drusus\nkukisti raseniset vuorikansat ja joka on hyvin sovelias näihin\nvuoristoseutuihin, ei ollut siitä muuttunut roomalaisten valloittajien\nsaapumisen jälkeen. He rakensivat huvilansa laaksoihin ja vahtitorninsa\nvuorille. Entiset asukkaat pysyivät paikoillaan.\n\nEtsch-laakson täydellisesti roomalaistuneet asukkaat olivat itägoottien\nvaelluksesta huolimatta jääneet levollisesti paikoilleen.\n\nGootit olivat nimittäin tunkeutuneet Italian niemimaahan paljon\nedempänä, Saven ja Isonzon luona. Vasta kun Ravenna oli antautunut ja\nOdovakar tuhottu, oli Teoderik lähettänyt joukkojaan tekemään\nrauhallisia valloituksia Pohjois-Italiaan ja Etsch-laaksoon.\n\nNiinpä olivat Iffa ja hänen sukulaisensa asettuneet vuorelleen ja\nruvenneet täydessä sovussa roomalaisten naapuriensa kanssa viljelemään\nmaata.\n\nGoottilaiset uudisasukkaat vaativat vain täällä samoin kuin muuallakin\nroomalaiselta isännältään kolmanneksen pellosta, niitystä ja metsästä,\nkolmannen osan talosta, orjista ja karjasta.\n\nVuosien kuluessa roomalainen isäntä oli alkanut pitää tätä pakollista\nnaapuruutta epämukavana.\n\nHän luovutti gooteille kolmestakymmenestä parista erinomaisia,\nPannoniasta tuotuja raavaseläimiä, joita germaanit osasivat niin\nerinomaisesti kasvattaa, loputkin vuorella sijaitsevaa omaisuuttaan, ja\nsiirtyi kauemmaksi etelään, missä roomalaisia asui tiheässä. --\n\nSiten koko Iffinger-vuori oli muuttunut aivan germaanilaiseksi.\n\nSillä silloinen isäntä oli äkkiä myynyt jäljellä olevat roomalaiset\norjatkin ja hankkinut vangituista gepideistä uusia sekä mies- että\nnaispalvelijoita.\n\nNykyisen isännän samoin kuin esi-isän nimi oli Iffa. Hän oli jo\nharmaahapsinen. Hän eli melkein yksin, sillä hänen veljensä, vaimonsa\nja kälynsä olivat useita vuosia sitten hautautuneet vuorenvieremän\nalle.\n\nPoika, nuorempi veli ja tämän poika olivat totelleet kuningas\nVitigeksen kutsua ja jääneet Rooman edustalle.\n\nJäljellä olivat vain hänen kaatuneen poikansa lapset, poika ja tytär.\n\nAurinko oli vaipunut kaukaisten vuorten taakse, jotka etelässä ja\nlännessä ovat Etsch-laakson rajana.\n\nLämmin kullanpunainen hohde valaisi vuorten synkkää porfyyriä saattaen\nsen kimaltelemaan punaisen viinin tavoin.\n\nRuohoista rinnettä, jonka harjalla karjamajat olivat, kulki hitaasti\naskel askeleelta lapsi -- vai oliko hän jo neito -- ajaen edellään\nlammaslaumaa. Hän varjosti silmiään kädellään ja katseli hehkuvaa\nauringonlaskua.\n\nHän salli suojattiensa tuon tuostakin näykätä tien varrella kasvavia\nmehukkaita alppikasveja ja löi pähkinäpuuvitsalla, joka hänellä oli\npaimensauvan asemesta, tahtia ikivanhaan, yksinkertaiseen säveleeseen,\njohon hän hyräili seuraavat sanat:\n\n    Vuohet rakkaat,\n    paimenkäden\n    sallikaatte\n    johtaa teitä;\n    niinkuin taivaan\n    valo-vuonat,\n    kirkkaat tähdet\n    paimentansa\n    aulihisti,\n    hurskaan tyynnä\n    tottelevat.\n    Helppo niit' on\n    kaita, johtaa\n    herra Kuun.\n\nHän vaikeni ja katsoi kaulaansa kurkottaen vasemmalla puolella\nsijaitsevaan syvään rotkoon, jonka suuntansa muuttanut puro oli\nuurtanut vuorenrinteeseen. Näin kesäaikana oli siinä verraten vähän\nvettä.\n\n\"Missä hän nyt lienee\", tuumi hän.\n\n\"Tavallisesti hänen vuohensa kiipeilevät auringon mailleen mennessä\ntuolla rinteellä.\n\n\"Kukkani kuihtuvat pian.\"\n\nHän istahti nyt kivimöhkäleelle tien viereen, antoi lampaiden vielä\nsyödä, pani vitsan viereensä ja laski lammasnahkaisen esiliinansa, jota\nhän oli pitänyt kiinni vasemmalla kädellään, putoamaan. Siitä putosi\nsuuri joukko kauniita alppikukkia.\n\nHän alkoi sitoa seppelettä.\n\n\"Siniset kukat sopivat parhaiten hänen ruskeaan tukkaansa\", virkkoi hän\nsitoen uutterasti.\n\n\"Minä väsyn yksin paimentaessani paljon pikemmin kuin yhdessä hänen\nkanssaan, vaikka silloin kiipeämmekin paljon korkeammalle.\n\n\"Mistähän se johtuu?\n\n\"Jalkojani polttaa.\n\n\"Minun kai on mentävä purolle niitä jäähdyttelemään.\n\n\"Samalla näen myöskin, kun hän tulee karjoineen rinnettä alas.\n\n\"Aurinko ei polta enää.\"\n\nHän pyyhkäisi päästään kurpitsan lehden, jota oli pitänyt hatun\nasemesta.\n\nSilloin tuli näkyviin hohtavan vaalea tukka, joka oli ohimoilta\npyyhkäisty taaksepäin ja sidottu kiinni punaisella nauhalla.\n\nSe pääsi nyt kurpitsin lehden alta valloilleen ja välkähteli auringon\nsäteiden tavoin hänen kaulallaan, jonka peittona oli vain villamekko,\njoka ulottui hiukan alapuolelle polvia. Uumilla hänellä oli leveä\nnahkavyö.\n\nHän mittasi seppeleen suuruutta oman päänsä mukaan.\n\n\"Hänen päänsä on suurempi.\n\n\"Tuo alppiruusu on vielä pantava siihen.\"\n\nHän sitoi nyt seppeleen molemmat päät yhteen sirolla sideruoholla,\nhypähti seisoalleen, pudisti viimeisetkin kukat nahkaesiliinastaan,\notti seppeleen vasempaan käteensä ja lähti laskeutumaan jyrkkää\nrinnettä, jonka juurella puro lorisi kiviä vasten.\n\n\"Ei, jääkää tänne odottamaan.\n\n\"Sinäkin, rakas Lumikko.\n\n\"Palaan pian.\"\n\nHän palautti lampaat, jotka aikoivat lähteä hänen mukaansa, mutta\njäivät nyt määkien katsomaan paimenensa jälkeen.\n\nNotkeana tällaiseen kulkuun tottunut tyttönen kiipeili ja hyppi jyrkkää\nrinnettä alaspäin tuon tuostakin tarttuen sitkeihin pensaisiin,\nnäsiäisiin tai kanerviin, joskus hypellen kiveltä kivelle.\n\nHänen hypellessään murtui rapautunut kivi ja palaset syöksyivät\nrinnettä alas. Silloin hän näiden jäljestä hyppiessään kuuli äkkiä\nuhkaavaa, terävää sähinää.\n\nEnnenkuin hän ehti kääntyä takaisin, näki hän suuren kuparinruskean\nkäärmeen tulevan vastaansa pää koholla. Alas lentävät kiven sirpaleet\nolivat kai herättäneet sen unestaan.\n\nLapsonen säikähti kovasti. Polvet eivät enää totelleet häntä. Hädissään\nhän alkoi huutaa: \"Adalgot! Tule auttamaan.\"\n\nTähän hätähuutoon kuului heti paikalla vastauksena raikas huuto:\n\n\"Alarik! Alarik!\"\n\nSe kuului aivan sotahuudolta.\n\nOikeanpuoliset pensaat ratisivat, kiviä vieri rinnettä alas ja\ntakkuiseen sudennahkatakkiin puettu solakka nuorukainen kiiti\nnuolennopeana kiemurtelevan käärmeen ja pelästyneen tytön väliin.\n\nHän heilahdutti vuorisauvaansa keihään tavoin ja tähtäsi sillä niin\ntarkoin, että sen rautainen kärki lävisti käärmeen kapean pään\nseivästäen sen maahan.\n\nKäärmeen pitkä ruumis vääntelehti kuolon kamppauksessa sauvan\nympärillä.\n\n\"Goto, oletko vahingoittumaton?\"\n\n\"Olen, sinun ansiostasi.\"\n\n\"Salli minun sitten lukea käärmeluku, niin kauan kun mato vielä liikkuu\n-- se karkoittaa tämän suvunkin kolmen tunnin matkan piiristä.\"\n\nHän kohotti kolme oikean käden sormea ikäänkuin vannoakseen ja saneli\nseuraavan ikivanhan käärmeluvun:\n\n    \"Varro, sa käärme!\n    Kimpuile, koira!\n    Kuolasi myrkky\n    purkaos maahan;\n    miehet ja immet\n    jättäös rauhaan.\n    Tyhjäksi vaivu,\n    kelvoton konna,\n    uppoa yöhön!\n    Ylväsnä yli\n    käärmeiden päitten\n    kulkee voittaen goottien suku!\"\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU.\n\n\nKun hän oli lopettanut lukunsa ja kumartui katselemaan kuollutta\nkäärmettä, painoi pelastettu seppeleensä hänen kullanruskeille,\nkiharaisille, sankoille hiuksilleen.\n\n\"Terve, sankari ja auttaja!\n\n\"Katso! Voitonseppele oli jo edeltäkäsin sidottu.\n\n\"Eijaa! Sininen kruunu sopii sinulle erinomaisen hyvin.\"\n\nHän löi iloissaan kätensä yhteen.\n\n\"Jalastasi vuotaa verta\", sanoi nuorukainen huolissaan. \"Salli minun\nimeä veri haavastasi, jos käärme on purrut sinua.\"\n\n\"Sen sain terävästä kivestä.\n\n\"Parempiko olisi, jos sinä kuolisit?\"\n\n\"Mielelläni kuolisin sinun tähtesi, Goto!\n\n\"Mutta myrkky olisikin suussa vaaratonta.\n\n\"Salli minun sentään pestä haavasi. Minulla on mukanani etikkaa ja\nvettä.\n\n\"Päälle panen sitten voidetta tai parantavia ruohoja.\"\n\nHän painoi tytön hellästi kivelle istumaan, polvistui hänen eteensä,\notti paljaan jalan varovaisesti vasempaan käteensä ja hoiteli haavaa\nkaataen siihen kurpitsipullostaan jotakin sekoitusta.\n\nSitten hän hypähti pystyyn, etsi jotakin ruohostosta, palasi löytämänsä\nyrtti mukanaan ja sitoi lehdet huolellisesti pienen haavan päälle\nnahkahihnalla, jonka hän irroitti jalastaan.\n\n\"Sinä olet niin hyvä\", virkkoi tyttö silitellen auttajansa päätä.\n\n\"Salli minun kantaa sinut rinnettä ylös\", pyyteli nuorukainen.\n\n\"Pidän sinua niin mielelläni sylissäni.\"\n\n\"Mitä vielä\", vastasi toinen nousten seisoalleen.\n\n\"En minä ole haavoittunut karitsa.\n\n\"Katsos, miten voin juosta!\n\n\"Missä vuohesi ovat?\"\n\n\"Tuolta ne tulevat juuri näkyville katajapensaiden takaa.\n\n\"Kutsun ne tänne.\"\n\nHän otti paimenpillinsä ja puhalsi sillä kimeän äänen pyörittäen sitten\nvuorisauvaansa ympäri päänsä.\n\nVankkarakenteiset vuohet riensivät paikalle niin pian kuin voivat. Ne\npelkäsivät rangaistusta.\n\nKylväen taskustaan maahan ohuelta suolaa, jota vuohet ahnaasti\nnuoleksivat, lähti hän nousemaan rinnettä käsi hellästi tytön kaulalla.\n\n\"Sano, rakkaani\", virkkoi tyttö, päästyään ylös ja koottuaan lampaansa,\n\"miksi tänään taas kävit käärmeen kimppuun huutaen: 'Alarik! Alarik!'\n\n\"Samoin teit äskettäin peloittaessasi Lumikkoni kimpusta vuorikotkan,\njoka jo oli iskenyt siihen kyntensä.\"\n\n\"Se on sotahuutoni.\"\n\n\"Kuka sen on sinulle opettanut?\"\n\n\"Isoisä opetti sen minulle ensimmäisellä sudenajoretkelläni, jolloin\notin tämän turkin mestari Isgrimmin kylkiluilta.\n\n\"Hyökkäsin miekka kädessä suden kimppuun, joka ei enää päässyt pakoon,\nvaan tuli minua kohti, ja huusin samalla: 'Iffa! Iffa!' -- kuten olin\nkuullut hänen tekevän.\n\n\"Hän sanoi silloin:\n\n\"'Adalgot! Sinä et saa huutaa 'Iffa!' -- kuten minä. Kun sinä käyt\nsankarin tai pedon kimppuun, niin huuda 'Alarik!'\n\n\"'Se tuottaa sinulle siunausta.'\"\n\n\"Mutta eihän esi-isiemme eikä sukulaistemme joukossa ole ainoatakaan\nsen nimistä, veljeni. Tiedämmehän me heidän nimensä.\"\n\nHe olivat puhellessaan saapuneet karjamajan luo ja vieneet elukat\nsuojaan. Sitten he menivät istumaan akkunan alle puupenkille, joka oli\ntalon etusivulla.\n\n\"Ensin on isämme Iffamer\", luetteli tyttö miettiväisenä, \"sitten\nsetämme Wargs, joka tuhoutui vuorenvieremän alle, isoisä Iffa, toinen\nsetä Iffamut, tämän poika, serkkumme Iffasunt, isoisän isä Iffarik ja\ntaas Iffa, mutta ei ainoatakaan Alarikia.\"\n\n\"Mutta sittenkin tuntuu minusta, että olen sen nimen kuullut -- se on\nkuin epämääräinen uni sen suuren vuorenvieremän ajoilta, joka hautasi\nalleen setämme Wargsin, niiltä ajoilta, jolloin aloin juoksennella\npitkin vuoria. Se miellyttää minua.\n\n\"Ja isoisä on kertonut minulle sen nimisestä sankarikuninkaasta, joka\nensimmäisenä kaikista germaanisankareista valloitti Romaborgin;\ntiedäthän: sen kaupungin, jonka edustalta isämme ja setä Iffanut ja\nserkku Iffasunt eivät ole vielä palanneet -- ja joka sitten kuoli\nnuorena, kuten lohikäärmeen tappaja Sigfrid ja pakanakuningas Baltar.\n\n\"Hänen hautansa on syvän joen pohjassa.\n\n\"Siellä hän makaa kultakivellä aarteidensa alle haudattuna. Pitkä\nkaisla kahisee hänen päällään.\n\n\"Nyt on valittu uusi kuningas, jonka nimi on Totila, kuten sotilaat,\njotka olivat vaihtamassa vahteja Terioliksen linnassa, kertoivat.\n\n\"Hän kuuluu olevan samanlainen kuin Alarik ja Sigfrid. Hän kuuluu\nolevan kuin auringonjumala.\n\n\"Isoisä on sanonut, että minustakin tulee sotilas. Minä liityn kuningas\nTotilan joukkoihin ja hyökkään vihollisen kimppuun huutaen: 'Alarik!\nAlarik!'\n\n\"Olen jo aikoja sitten ikävystynyt tähän vuoria pitkin kiipeilemiseen\nja vuohien paimentamiseen. Täällä ei ole voitettavana muita vihollisia\nkuin susi ja parhaissa tapauksissa karhu, joka käy varastelemassa\nviinirypäleitä ja hunajaa.\n\n\"Te kaikki kiittelette minua taitavaksi harpunsoittajaksi ja\nlaulajaksi.\n\n\"Mutta minä tunnen, ettei se ole paljon arvoista, ja tiedän, ettei\nvanhuksella ole enää minulle opettamista.\n\n\"Tahtoisin laulaa paljon komeampia lauluja.\n\n\"En koskaan kyllästy kuuntelemaan tuolla linnassa olevien sotilaiden\nkertomuksia aurinkokuninkaan Totilan voitoista.\n\n\"Äskettäin lahjoitin vanhalle Hunibadille, jonka kuningas oli\nlähettänyt tänne hoitamaan rauhassa haavojaan, kaatamani komean\nvuorikauriin siitä, että hän kertoi kolmannen kerran Paduksen sillan\ntaistelun.\n\n\"Kuningas Totila voittaa synkän helvetinkuninkaan, hirmuisen\nCetheguksenkin.\n\n\"Olen jo laatinut laulunkin, joka alkaa seuraavasti:\n\n    \"Vapise vihdoin,\n    synkkä Cethegus.\n    Täällä ei auta\n    metkusi alhat.\n    Uhkasi murtaa\n    urhoisa Teja.\n    Voittava päivä,\n    aurinko aamun\n    usvasta, yöstä\n    kirkasna kohoo\n    taivahan Herran\n    suosikki suuri.\"\n\n\"Mutta pidemmälle en pääse.\n\n\"En osaa runoilla yksin.\n\n\"Tarvitsen taitavan mestarin harpun soiton ja runoilemisen opastajaksi.\n\n\"Keihään heittäjästä Tejasta, jota kutsutaan mustaksi kreiviksi ja joka\nkuuluu soittavan erinomaisesti harppua, olen myöskin tehnyt runon, joka\nei vielä ole valmis ja jonka aion päättää.\n\n\"Olisin jo aikoja sitten -- tämän sanon vain sinulle -- lähtenyt täältä\nhiiskumatta mitään isoisälle, joka aina sanoo minua liian nuoreksi,\nellei eräs seikka olisi minua pidättänyt täällä.\"\n\nHän hypähti pystyyn.\n\n\"Mikä, veljeni\", kysyi Goto jääden rauhallisesti istumaan ja katsellen\nhäntä ihmeissään suurilla, heleänsinisillä silmillään.\n\n\"Jollet sinä sitä tiedä\", vastasi Adalgot melkein vihaisena, \"niin en\nvoi sitä sinulle sanoa. Lähden pajaan takomaan itselleni uusia\nnuolenkärkiä. Anna minulle suudelma! Kas niin!\n\n\"Anna nyt minun suudella silmiäsi ja vaaleata tukkaasi.\n\n\"Hyvästi, rakas sisar, illalliseen saakka!\"\n\nHän riensi tytön luota läheiseen rakennukseen, jonka ovella oli pihdit\nja kaikenlaisia työkaluja.\n\nGoto nojasi poskeaan käteensä ja sanoi ääneen katsellen eteensä:\n\n\"En minä sitä arvaa.\n\n\"Sillä _minut_ hän tietystikin ottaisi lähtiessään mukaansa.\n\n\"Emmehän me voi elää ilman toisiamme.\"\n\nHän nousi hiljaa huoahtaen ja lähti talon viereiselle niitylle\nkatsomaan pellavaa, joka oli siellä valkenemassa.\n\nAsuinhuoneessa vanha Iffa nousi avonaisen akkunan äärestä.\n\nHän oli kuullut nuorten puheet.\n\n\"Tämä ei käy enää laatuun\", tuumi hän kynsien korvallistaan.\n\n\"Minulla ei ole ollut sydäntä erottaa noita lapsia toisistaan.\n\n\"Hehän ovat olleet lapsia!\n\n\"Olen aina odottanut hiukan.\n\n\"Nyt jo huomaan odottaneeni hiukan liian kauan.\n\n\"Sinä, Adalgot, saat lähteä täältä!\"\n\nHän lähti tuvasta ja meni hitaasti pihan yli pajaan.\n\nPoika oli uutterassa työssä.\n\nHän puhalsi kaikin voimin ahjossa olevia hehkuvia hiiliä ja pani sitten\nsinne nuolenpään tekeleet, saadakseen ne pehmeämmiksi ja siten\nhelpommiksi muovailla.\n\nSitten hän otti ne pihdeillä ahjosta, pani alasimelle ja takoi ne\ntaitavasti oikeanmuotoisiksi.\n\nHän nyökäytti päätään tervehdykseksi herkeämättä työstään.\n\nHän iski vasaralla niin ahkerasti, että säkenet lentelivät.\n\n\"No\", ajatteli vanhus, \"nyt hän ajattelee ainoastaan nuolia ja rautaa.\"\n\nMutta äkkiä nuori seppä iski viimeisen lyönnin, heitti moukarin\nnurkkaan, pyyhkäisi hien otsaltaan ja kysyi äkkiä kääntyen Iffaan päin:\n\n\"Isoisä, mistä ihmiset tulevat?\"\n\n\"Jeesus, Wodan ja Maria\", huudahti vanhus peräytyen pelästyneenä.\n\n\"Poika, mistä sinä olet saanut päähäsi tuollaisia ajatuksia?\"\n\n\"Mistä sen tiedän. Ajatukset tulevat vain.\n\n\"Minä tarkoitan, mistä ensimmäiset ihmiset ovat tulleet, kaikkein\nensimmäiset?\n\n\"Pitkä Hermegisel tuolla ylhäällä Terioliksessa, hän, joka on karannut\nVeronan areiolaisesta kirkosta, osaa lukea ja kirjoittaa, sanoo, että\nkristittyjen jumala oli tehnyt eräässä puutarhassa savesta miehen ja\ntämän nukkuessa hänen kylkiluustaan naisen.\n\n\"Mutta sehän on naurettavaa.\n\n\"Eihän suurestakaan kylkiluusta saa tehdyksi pientäkään naista.\"\n\n\"En minäkään sitä usko\", myönsi vanhus hiukan mietittyään.\n\n\"Sitä on vaikea uskoa.\n\n\"Minä muistan, että isäni kertoi kerran takkavalkean ääressä\nistuessamme ensimmäisten ihmisten kasvaneen puissa.\n\n\"Hildebrand-vanhus, joka oli isäni ystävä, vaikka olikin paljon\nvanhempi -- hän oli tullut Tridentumista tänne partioretkelle villejä\nbajuvareja vastaan -- ja joka istui lähinnä takkaa, -- oli kevättalvi\nja ilma oli vielä hyvin kylmä ja raaka -- myönsi puujutun oikeaksi.\n\n\"Mutta ihmiset eivät olleet kasvaneet puissa, vaan kaksi pakanajumalaa\n-- Hermegisel kutsuu niitä pahoiksi hengiksi -- olivat kerran löytäneet\nmerenrannalta saarnin ja lepän ja muodostaneet niistä miehen ja vaimon.\n\n\"Tästä on vanha laulukin.\n\n\"Hildebrand-vanhus osasi vielä pari säkeistöä.\n\n\"Isäni ei enää osannut.\"\n\n\"Sen minäkin voin pikemmin uskoa.\n\n\"Mutta joka tapauksessa oli alussa hyvin vähän ihmisiä.\"\n\n\"Niin kai.\"\n\n\"Alussa oli vain muutamia sukuja.\"\n\n\"Tietysti.\"\n\n\"Ja vanhat kuolivat yleensä ennen nuoria.\"\n\n\"Kyllä kai.\"\n\n\"Silloin sanon sinulle jotakin, isoisä.\n\n\"Ihmisten täytyi siis kuolla sukupuuttoon tai, koska ihmisiä vielä on\nolemassa, -- siihen minä tahdoin päästäkin, isoisä -- täytyi veljien ja\nsisarten mennä naimisiin, kunnes useampia sukuja syntyi.\"\n\n\"Adalgot, sinä olet päästäsi vialla.\"\n\n\"En ollenkaan.\n\n\"Lyhyesti: se, mikä saattoi käydä päinsä ennen, saattaa tapahtua\nnytkin.\n\n\"Tiedä siis, että tahdon sisareni Goton vaimokseni.\"\n\nVanhus syöksyi hänen luokseen aikoen sulkea kädellään hänen suunsa,\nmutta nuorukainen hypähti nopeasti syrjään.\n\n\"Tiedän mitä sinä aiot sanoa.\n\n\"Tridentumin papit sekaantuisivat täällä asiaan.\n\n\"Ja sitten kuninkaan kreivi.\n\n\"Mutta voinhan lähteä hänen kanssaan vieraaseen maahan, missä meitä ei\nkukaan tunne.\n\n\"Hän lähtee varmasti mukaan.\"\n\n\"Vai olet sinä varma.\"\n\n\"Olen.\"\n\n\"Mutta sitä sinä et vielä tiedä\", vastasi vanhus vakavan ja\npäättäväisen näköisenä, \"että tämä on viimeinen yö, jonka vietät\nIffinger-vuorella.\n\n\"Liikkeelle, Adalgot! Minä, isoisäsi ja holhoojasi, käsken sinua.\n\n\"Sinulla on kuningas Totilan hovissa ja hänen sotajoukossaan täytettävä\nverivelvollisuutesi, koston velvollisuus -- setäsi Wargsin, joka makaa\nvuorenvieremän alla, sinulle uskoma pyhä tehtävä.\n\n\"Olet jo tarpeeksi kehittynyt ja väkevä sen täyttämiseen.\n\n\"Huomenna auringon noustessa lähdet etelään, Italiaan, jossa kuningas\nTotila rankaisee vääryyttä, auttaa oikeuden voitolle ja kukistaa\nCethegus-konnan.\n\n\"Tule huoneeseeni.\n\n\"Siellä uskon käsiisi erään setäsi Wargsin jättämän korun ja annan\nsinulle muutamia neuvoja, joista voi olla hyötyä matkan varrella.\n\n\"Neuvon ja koston sanoja sinulle annan.\n\n\"Mutta älä puhu niistä Gotolle.\n\n\"Älä raskauta hänen sydäntään.\n\n\"Jos noudatat minun ja setäsi Wargsin neuvoja, tulee sinusta voimakas,\nkuuluisa sankari kuningas Totilan hoviin.\n\n\"Ja sitten, mutta vasta sitten, saat taas nähdä Goton.\"\n\nNuorukainen muuttui totiseksi ja kalpeaksi kuullessaan nuo sanat.\n\nHän seurasi isoisäänsä.\n\nHe puhelivat kauan hiljaisella äänellä isoisän huoneessa.\n\nAdalgot ei ollut illallisella.\n\nHän pyysi isoisän sanomaan sisarelle, että hän oli ollut enemmän\nväsynyt kuin nälkäinen ja mennyt senvuoksi jo nukkumaan.\n\nMutta yöllä, kun Goto nukkui, hän hiipi hiljaa tämän huoneeseen.\n\nKuu loi vienon valonsa tyttösen enkelimäisille kasvoille.\n\nAdalgot pysähtyi kynnykselle.\n\nHän ojensi oikean kätensä Gotoa kohti.\n\n\"Näen vielä sinut, Gotoni\", kuiskasi hän.\n\nHeti sen jälkeen hän meni vaatimattoman alppitalon kynnyksen yli.\n\nTähdet alkoivat vähitellen vaaleta. Vuoriston yöilma siveli hänen\nohimoitaan raikkaana ja terästävänä.\n\nHän katseli taivaalle.\n\nSamassa tähti lensi hänen päänsä päällä suurena kaarena.\n\nSe lensi etelään.\n\nNuorukainen puristi oikeassa kädessään olevaa paimensauvaa ja virkkoi:\n\n\"Sinne kutsuvat tähdet minua.\n\n\"Varo itseäsi, Cethegus-konna.\"\n\n\n\n\nVIIDES LUKU.\n\n\nPrefekti oli Paduksen sillan taistelun jälkeen lähettänyt jäljessä\ntuleville joukoilleen käskyn, jonka mukaan sekä palkkasoturien että\nRavennan porvarien oli mitä pikemmin palattava mainittuun kaupunkiin.\n\nDemetriuksen pakenevat joukot hän jätti oman onnensa nojaan.\n\nTotila oli anastanut kahdentoistatuhannen kaikki liput ja merkit,\n\"jollaista ei roomalaisille ennen ollut tapahtunut\", kirjoittaa\nProkopius vihoissaan.\n\nCethegus itse riensi pienen seurueensa mukana Aemilian läpi Italian\nlänsirannalle. Populoniumissa hän nousi nopeakulkuiseen sotalaivaan,\njonka voimakas pohjoisluoteinen -- minkä hänen sanojensa mukaan\nLatiumin vanhat jumalat olivat lähettäneet -- vei Rooman satamaan\nPortukseen.\n\nMaantietä myöten hän ei enää olisi päässytkään Roomaan, sillä Paduksen\nsillan luona tapahtuneen Totilan voiton jälkeen koko Tuscia ja Valeria\nolivat joutuneet goottien käsiin, linnoittamattomat paikat ja\nkaupungit, joissa ei ollut voimakasta bysanttilaista varusväkeä,\njärjestään.\n\nMucellan luona, päivämatkan päässä Florentiasta, kuningas voitti toisen\nsuuren bysanttilaisjoukon, joka oli koottu Tuscian kaupunkien\nvarusväestä ja jota yksitoista erimielistä päällikköä komensi. Töin\ntuskin ylipäällikkö Justinus pääsi pakoon Florentiaan.\n\nKuningas kohteli lukuisia vankejaan niin hyvin, että useat italialaiset\nja keisarilliset palkkasoturit rupesivat hänen palvelukseensa.\n\nKaikki Keski-Italian tiet olivat tulvillaan uudestaan aseisiin\nrientäneitä gootteja ja uudisasukkaita, jotka marssivat Totilan\njäljessä Roomaa kohti goottien johdolla.\n\nCethegus oli Roomaan saavuttuaan ryhtynyt tarmokkaisiin\npuolustuspuuhiin.\n\nSe olikin välttämätöntä, sillä kaupunkia lähestyi kiireesti kuningas\nTotila, jota Mucellan luona saavutetun voiton jälkeen pidättivät vain\ntien varressa olevien kaupunkien ja linnoitusten kunnianosoitukset.\nKaikki kilpailivat saadakseen vastaanoton mahdollisimman komeaksi ja\nmelkein joka paikassa olivat portit hänen tullessaan seppelöidyt.\n\nNiiden harvojen linnojen ympärille, joissa oli voimakas varusväki ja\njotka sen vuoksi tekivät vastarintaa, jätettiin pienet, Totilan\nitalialaisista muodostamat joukko-osastot, joissa oli ytimenä pienet\nmäärät gootteja.\n\nHän saattoi tehdä tämän, sillä matkan kuluessa hänen sotajoukkonsa\npaisui virran tavoin joka taholta rientävistä, suuremmista ja\npienemmistä italialais- ja goottijoukkueista.\n\nTuhansittain italialaiset uudisasukkaat, jotka hän oli julistanut\nvapaiksi, riensivät hänen lippujensa ympärille.\n\nVieläpä Belisariuksen palkkasoturitkin, jotka eivät tämän poistuttua\nolleet saaneet palkkojaan keisarillisilta logoteteilta, tarjoutuivat\nrupeamaan goottien palvelukseen.\n\nTotilalla oli siis saapuessaan Rooman edustalle muutamia päiviä\nprefektin tulon jälkeen melkoinen, gooteista ja italialaisista\nkokoonpantu sotajoukko.\n\nSuurella riemulla toivotettiin pian sen jälkeen goottien leirissä\ntervetulleiksi urhoollinen völsungi, herttua Guntaris, bandalarius\nVisand, kreivi Markja ja vanha Grippa, jotka Totila oli vaihtanut\nRavennan päälliköiltä Constantinukselta ja Johannekselta Paduksen\nsillan luona vangittua keisarillista ylipäällikköä ja useita\nalipäällikköjä vastaan.\n\nCetheguksen ratkaistavaksi jäi melkein mahdoton tehtävä, tarpeellisten\nmiesten hankkiminen suurenmoisiin varustuksiin.\n\nHäneltä puuttui koko Belisariuksen sotajoukko sekä suuri osa\npalkkasotureitaankin, jotka vasta vähitellen saapuivat meritse\nRavennasta Portukseen.\n\nSaadakseen edes välttämättömimmän varusväen laajoille valleille ja\nmoniin linnoituksiin täytyi Cetheguksen pakottaa roomalaiset\nlegioonalaiset tavattomiin ja odottamattomiin ponnistuksiin raskaan\nvahtipalveluksen suorittamisessa ja ryhtyä pakkokeinoihin niiden määrän\nlisäämiseksi.\n\nHän kutsui \"kaikki Romuluksen, Camilluksen ja Caesarin pojat aseisiin\nisien pyhättöjen suojelemiseksi barbaareita vastaan\". Kutsua oli\nkuudentoista ja kuudenkymmenen vuoden välillä olevien miespuolisten\nroomalaisten toteltava.\n\nMutta hänen kuulutustaan tuskin luettiinkaan ja vapaaehtoisia saapui\nkovin vähän. Hän näki päinvastoin, että goottikuninkaan julistuskirjaa,\njota lensi joka yö muurien yli, luettiin hartaasti. Vimmastuneena hän\nmääräsi silloin, että jokaista, joka korjasi maasta, luki tai levitti\nsitä, rangaistaisiin omaisuuden menettämisellä.\n\nMutta sitä luettiin sittenkin kaikkialla ja hänen listansa\nvapaaehtoisten merkitsemistä varten olivat yhtä tyhjät kuin ennenkin.\n\nSilloin hän lähetti isaurilaisensa käymään talosta taloon ja antoi\nraastaa väkisin valleille pojat ja ukot. Pian pelättiin ja vihattiinkin\nhäntä enemmän kuin rakastettiin.\n\nVain hänen rautainen kovuutensa ja vähitellen saapuvat isaurilaiset\npalkkasoturit pitivät tyytymättömiä roomalaisia kurissa.\n\nIlosanoma toisensa jälkeen saapui goottileiriin.\n\nTeja ja Hildebrand olivat ajaneet bysanttilaisia takaa melkein Ravennan\nedustalle.\n\nKaupunkia ja Classista puolustivat Demetrius, verinen Johannes ja\nConstantianus Hildebrandia vastaan, joka oli ohimennen saanut\nAriminumin haltuunsa. Kaupungin asukkaat olivat näet riistäneet aseet\nArtasineen armenialaisilta ja avanneet portit hänelle.\n\nTeja voitti ja tappoi kaksintaistelussa urhoollisen bysanttilaisen\npäällikön Veruksen, joka pisidialaisten ja kilikialaisten\npalkkasoturien valiojoukon kanssa koetti estää häntä menemästä\nSanternuksen yli, ja kulki koko Pohjois-Italian halki Totilan manifesti\nvasemmassa ja uhkaava miekka oikeassa kädessä. Muutamassa viikossa\nkaikki kaupungit ja linnat Mediolanumiin saakka olivat antautuneet\nhänelle.\n\nTotila ei ensimmäisestä piirityksestä viisastuneena tahtonut panna\nsotajoukkoaan alttiiksi hyökätessään prefektin suurenmoisia varustuksia\nvastaan, sitäpaitsi hän tahtoi säästää tulevaa pääkaupunkiaan\nväkirynnäköltä.\n\n\"Puusilloilla, pellavasiivillä menen Roomaan\", huudahti hän eräänä\npäivänä herttua Guntarikselle, jolle hän jätti piiritysjoukon\nylipäällikkyyden ja lähti ratsumiehineen Napoliin.\n\nTäällä oli heikosti miehitetty keisarillinen laivasto.\n\nTotilan marssi Etelä-Italiaan oli riemukulkua eikä sotaretki.\n\nNämä seudut, jotka olivat kauimmin kärsineet bysanttilaisten ikeestä,\nolivat halukkaimmat ottamaan vastaan gootit vapauttajina.\n\nTerracinan neitoset tulivat kaunista goottikuningasta vastaan\nkukkakiehkurat käsissä.\n\nMiturnaen väestö saapui häntä vastaan mukanaan kultaiset vaunut, nosti\nhänet ratsulta ja veti riemuhuudoin vaunuissa kaupunkiin.\n\n\"Katsokaa\", huudettiin Casiliumissa, campanian Dianan vanhassa\npyhätössä, \"Phoebus Apollo on tullut taivaasta ja saapuu sisarensa\nkaupunkiin.\"\n\nCapuan porvarit pyysivät, että hän lyöttäisi ensimmäisen kuvansa heidän\nkultarahoihinsa, joihin tulisi kirjoitus: \"Capua revindicata\".\n\nSiten mentiin Napolia kohti samaa tietä, jota hän oli saapunut\npakolaisena ja haavoittuneena.\n\nArmenialaisten palkkasoturien päällikkö, urhoollinen Phaza, Arsakeen\npoika, ei voinut luottaa väestöön, jos piiritys syntyisi.\n\nHän vei palkkasoturinsa ja Napolin asestetut porvarit avoimelle\nkentälle kuningasta vastaan.\n\nEnnen taistelun alkua ratsasti goottien rivistä mies valkoisella\nhevosella, otti kypärän päästään ja huusi:\n\n\"Ettekö enää tunne minua, Napolin miehet?\n\n\"Olen Totila.\n\n\"Te piditte minusta, kun olin satamanne merikreivi.\n\n\"Siunatkaa minua kuninkaanannekin.\n\n\"Ettekö enää muista, miten kuljetin laivoillani vaimonne ja lapsenne\nBelisariuksen hunneja pakoon?\n\n\"Ottakaa huomioon: vaimonne ja tyttärenne ovat taas käsissäni. He ovat\nvankejani eivätkä suojattejani.\n\n\"Te olitte lähettäneet ne lujaan Cumaen linnaan suojellaksenne niitä\nbysanttilaisilta, kenties minultakin.\n\n\"Mutta nyt on Cumae antautunut minulle ja kaikki pakolaiset joutuivat\nkäsiini.\n\n\"Minua neuvottiin pitämään niitä panttivankeina pakottaakseni teidät ja\nmuutkin kaupungit antautumaan. Mutta se ei miellyttänyt minua. Vapautin\nheidät kaikki. Rooman senaattorien vaimot ja tyttäret lähetin Roomaan.\n\n\"Vain teidän vaimonne ja lapsenne, Napolin miehet, ovat minun\nleirissäni, eivät panttivankeina, vaan vierainani.\n\n\"Katsokaa, tuolta he tulevat.\n\n\"Avatkaa sylinne heitä vastaanottaaksenne. -- He ovat vapaat.\n\n\"Tahdotteko vielä taistella minua vastaan.\n\n\"Sitä en usko.\n\n\"Kuka teistä heittää ensimmäisen keihään rintaani?\"\n\nHän avasi valkoisen vaippansa.\n\n\"Terve, hyvä kuningas Totila\", oli riemuisa vastaus.\n\nKuumaveriset napolilaiset viskasivat aseensa maahan, riensivät\ntervehtimään vaimojaan ja lapsiaan ja suutelivat Totilan vaipan\nlievettä.\n\nPalkkasoturien päällikkö ratsasti hänen luokseen.\n\n\"Keihääni ovat liian heikot yksin taistelemaan. Tässä, kuningas, on\nmiekkani. Olen vankisi.\"\n\n\"Ei suinkaan, urhoollinen Arsakeen poika.\n\n\"Sinua ei ole voitettu, siis et ole vankikaan. Mene joukkoinesi minne\ntahdot.\"\n\n\"Sydämesi ylevyys ja silmiesi ihana loiste ovat minut vanginneet ja\nvoittaneet. Salli meidän tästä lähtien taistella sinun puolestasi.\"\n\nTotila oli näin saanut puolelleen valiojoukon, joka pysyi hänelle\nuskollisena.\n\nKukkassateessa Totila ajoi kaupunkiin Porta nolanan kautta.\n\nEnnenkuin satamassa olevan laivaston amiraali Aratius ehti nostaa\nsotalaivojen ankkurit, hyökkäsivät niiden vieressä olevien\nkauppalaivojen lukuisat matruusit, jotka olivat Totilan vanhoja\nihailijoita ja suojatteja, sotalaivojen miehistön kimppuun ja\nvaltasivat laivat.\n\nGoottikuningas oli ilman verenvuodatusta näin saanut haltuunsa\nlaivaston ja valtakunnan kolmannen kaupungin.\n\nMutta hän poistui huomaamatta juhlapäivällisiltä, jotka kaupunkilaiset\nsamana iltana toimeenpanivat hänen kunniakseen.\n\nIhmeekseen goottivahdit näkivät yön hiljaisuudessa kuninkaansa menevän\nilman seuraa vanhaan, melkein kaatuneeseen muuritorniin lähellä Porta\ncapuensaa. --\n\nSeuraavana päivänä ilmestyi Totilan julistuskirja, jossa Napolin\njuutalaisten vaimot ja tyttäret vapautettiin ainaiseksi pääverosta ja\noikeutettiin kunniamerkkinä kantamaan rinnallaan kultaista sydäntä. --\nTähän saakka oli heiltä korujen pitäminen ollut kiellettyä. --\n\nUmpeen kasvaneeseen puistoon, missä villiruusut ja viiniköynnökset\nmelkein peittivät korkean kiviristin ja syvälle vajonneen hautakiven,\nilmestyi pian parhaasta mustasta marmorista hakattu muistokivi, jossa\noli kirjoitus \"Mirjam Valeria.\"\n\nNapolissa ei kukaan voinut selittää sen merkitystä.\n\n\n\n\nKUUDES LUKU.\n\n\nJoka taholta, Campaniasta, Samniumista, Bruttiasta, Lucanista,\nApuliasta ja Calabriasta saapui Napoliin kaupunkien lähetystöjä, jotka\npyysivät goottikuningasta vapauttajakseen.\n\nTärkeä, lujasti varustettu Beneventum antautui, samoin läheiset\nAsculumin, Canusian ja Acheruntian linnoitukset.\n\nNäissä maakunnissa sattui tuhansittain sellaisia tapauksia, että\nuudisasukkaat saivat omikseen kaatuneiden, paenneiden ja Bysanttiin tai\nRoomaan muuttaneiden isäntiensä maatilat.\n\nPaitsi Roomaa ja Ravennaa oli suurista kaupungeista bysanttilaisten\nkäsissä vain Florentia Justinuksen, Spoletium Bonuksen ja Herodianuksen\nsekä Perusia hunni Uldugutin komennossa.\n\nMuutamassa päivässä meritaitoinen kuningas, johon oli liittynyt paljon\nitalialaisia niemimaan eteläosasta, oli miehittänyt bysanttilaisilta\nvalloitetun laivaston ja vienyt sen lipuilla koristettuna satamasta.\nRatsuväki lähti maitse (Via appiaa myöten) pohjoiseen.\n\nRooma oli sekä laivaston että ratsuväen päämäärä. Teja marssi\nCetheguksen kaupunkia kohti Via flaminiaa myöten kolmannen sotajoukon\njohtajana.\n\nHän oli valloittanut ja saanut haltuunsa Ravennan ja Tiberin välisen\nosan Italiaa, -- Petran ja Caesenan lujat linnat antautuivat ilman\nmiekan iskua -- nimittäin Aemilian ja molemmat Tusciat -- annonarisen\nja suburbicarisen.\n\nPrefekti huomasi, että nyt oli tosi kysymyksessä.\n\nHän aikoi puolustautua hurjasti kuin lohikäärme luolassaan.\n\nYlpeänä ja tyytyväisenä hän katseli varustuksiaan ja vallejaan ja\ntaistelutovereilleen, jotka olivat huolissaan goottien tulosta, hän\nsanoi:\n\n\"Olkaa huoleti! Heidän voimansa murtuu toistamiseen näitä valleja\nvastaan.\"\n\nMutta sisimmässään hän ei ollut yhtä levollinen kuin puheissaan.\n\nHän ei suinkaan katunut tekojaan eikä vieläkään pitänyt yritystään\nmahdottomana.\n\nMutta Cetheguksenkin rautaisiin voimiin vaikutti se seikka, että hänen\npäämääränsä, jonka hän jo oli aivan saavuttamaisillaan, taas Totilan\nkuninkaaksi tulon johdosta näytti siirtyvän kauemmaksi.\n\n\"Pisara kaivaa lopuksi kallioon kolon\", vastasi hän, kun Licinius\nkerran kysyi hänen synkkämielisyytensä syytä.\n\n\"Ja sitä paitsi -- en voi enää nukkua yhtä hyvin kuin ennen.\"\n\n\"Mistä alkaen?\"\n\n\"Siitä alkaen, kun Totila tuli kuninkaaksi.\n\n\"Tuo vaaleaverinen kuningaspoikanen on vienyt uneni.\"\n\nCethegus oli tuntenut olevansa varmempi ja etevämpi kuin kaikki hänen\nvihollisensa ja vastustajansa, mutta tuon nuorukaisen aurinkoinen,\navomielinen luonne, Sigfrid-luonne ja leikkien saavutettu menestys\nkiihoittivat hänen vihaansa niin, että hänen jäinen levollisuutensa\nmonesti suli intohimojen tulesta.\n\nTotila meni tuota kaikkien pelkäämää miestä vastaan voiton varmana,\nikäänkuin hänen kukistumisensa olisi ollut edeltä päin taattu.\n\n\"Maitoparralla on hyvä onni\", sanoi Cethegus vimmoissaan saadessaan\ntiedon Napolin omituisesta valloituksesta.\n\n\"Hyvä onni kuten Akilleksella ja Aleksanteri Suurella.\n\n\"Mutta nuo ikuiset nuorukaiset eivät onneksi elä kovin vanhoiksi.\n\n\"Heidän sielujensa pehmeä kulta hajoaa tuhkaksi -- me kuparimöhkäleet\nkestämme paljon kauemmin.\n\n\"Olen nähnyt tuon uneksijan ruusut ja laakerit, toivottavasti näen pian\nhänen sypressinsäkin.\n\n\"En voi kukistua tuon tyttömäisen ihmisen edessä.\n\n\"Onni kohottaa hänet nopeasti huimaavan korkealle.\n\n\"Äkkiä hän sieltä putoaakin.\n\n\"Kuljettaakohan se hänet Rooman muurien yli? --\n\n\"Lennä vain, nuori Ikarus, vaivatta kuumimmassa auringonpaisteessa.\n\n\"Minä hiivin askel askeleelta varjossa veren ja taistelun tietä.\n\n\"Mutta riemuiten seison korkealla silloin, kun onnen petollinen\nauringonpaiste sulattaa vahan rohkeista siivistäsi.\n\n\"Lentotähden tavoin sammut allani.\"\n\nMutta tämä ei näyttänyt tapahtuvan aivan pian.\n\nLevottomasti Cethegus odotti vahvan laivaston saapumista Ravennasta.\nSen mukana piti nimittäin tulla runsaasti ruokatavaroita ja loput\npalkkasotureita sekä niin paljon legioonalaisia ja muita joukkoja kuin\nDemetrius saattoi luovuttaa.\n\nKun nuo apujoukot saapuisivat, voisi hän laskea viimekerralla\npuoliväkisin palvelukseen kutsutut, napisevat roomalaiset koteihinsa.\n\nViikkomääriä hän oli lohduttanut vihastuneita roomalaisia tällä\nlaivastolla.\n\nVihdoin pikapurjehtija saapui Ostiasta ilmoittamaan laivaston tulosta.\n\nCethegus käski torventoitottajien ja julistajien ilmoittaa kaduilla\nilosanomaa, että ensi lokakuun iduksena laskettaisiin kahdeksan tuhatta\nporvaria valleilta koteihinsa, sekä lähetti muureilla oleville\nroomalaisille kaksinkertaiset viiniannokset.\n\nLokakuun iduksena sakea sumu peitti Ostian ja meren.\n\nSeuraavana päivänä pieni purjevene saapui Ostiasta Portukseen.\n\nSen vapiseva miehistö, jona oli Ravennan legioonalaisia, ilmoitti:\n\nKuningas Totila oli hyökännyt Napolin laivastolla sumun suojassa\nravennalaisten kolmisoutujen kimppuun sekä polttanut ja upottanut\nkahdeksastakymmenestä laivasta kaksikymmentä ja vallannut kuusikymmentä\nsotajoukkoineen ja ruokavaroineen.\n\nCethegus ei uskonut tätä.\n\nHän lähti Tiberiä alas nopealla purjeveneellään \"Sagittalla\".\n\nTöin tuskin hän pelastui kuninkaan laivojen tieltä, jotka sulkivat\nparhaillaan Portuksen sataman ja lähettivät pieniä risteilijöitä pitkin\nTiberiä.\n\nKiireimmän kautta prefekti viritti Tiberin yli kaksi virran sulkua\nnuolenkantaman päähän toisistaan, toinen oli katkaistuista mastoista,\ntoinen rautaketjuista tehty, kuten Belisariuksenkin aikana.\n\nNäiden sulkujen välisen alan hän täytti pienillä venheillä.\n\nTämä oli Cethegukselle hyvin ankara isku.\n\nHänen hartaasti odottamansa apujoukot ja ruokavarastot olivat joutuneet\nvihollisen käsiin.\n\nHän ei voinut myöntää kiroaville roomalaisille lupaamaansa helpotusta,\nvaan hänen täytyi päinvastoin lisätä palvelusvuoroja, sillä nyt oli\njoen puoleistakin osaa suojeltava goottilaisten laivojen alituisilta\nrynnäköiltä.\n\nSitä paitsi Cethegus näki kauhukseen vaarallisimman vihollisen -- nälän\n-- hitaasti, mutta varmasti lähestyvän.\n\nVesitie, jota myöten ensimmäisen piirityksen aikana saatiin runsaasti\nruokatavaroita, oli nyt suljettu.\n\nItaliassa ei ollut kolmatta laivastoa.\n\nNapolin ja Ravennan laivastot piirittivät goottien apuna Roomaa.\n\nViimeiset ratsumiehet, jotka Marcus Licinius oli lähettänyt\ntiedusteluretkelle ja ruokaa hankkimaan flaminilaisen tien varsilta,\npalasivat kauhistuneina ja ilmoittivat, että kaupunkia lähestyi\nrientomarssissa suuri goottijoukko pelätyn Tejan johdolla.\n\nHänen etujoukkonsa olivat jo Reatsessa.\n\nSeuraavana päivänä Rooma oli piiritetty täydellisesti\npohjoispuoleltakin.\n\nSen puolustajina olivat vain kaupungin porvarit.\n\nNuo voimat olivat heikot, vaikkakin prefektin muurit olivat vahvat.\n\nViikkoja, jopa kuukausiakin piti Cetheguksen rautainen pakko\nniskoittelevia roomalaisia vastoin heidän tahtoaan valleilla.\n\nOdotettiin, että nälkä ennemmin kuin rynnäköt lopettaisi piirityksen.\n\nSilloin sattui odottamaton tapaus, joka herätti piiritetyissä toiveita\nja pani nuoren kuninkaan taidon ja onnen kovalle koetukselle.\n\nSotanäyttämölle ilmestyi taas -- Belisarius.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\n\nKun Bysantin keisarien kultaiseen palatsiin saapuivat sanomat\ntappioista Paduksen sillan ja Mucellan luona, Rooman uudesta\npiirityksestä, Napolin ja melkein koko Italian menettämisestä, heräsi\nkeisari Justinianus, joka jo luuli yhdistäneensä Länsi-Rooman\nItä-Roomaan, säikähtyneenä ihanista unelmistaan.\n\nBelisariuksen ystävien oli silloin helppo saada todistetuksi, että\nsankarin poiskutsuminen oli ollut onnettomuuksien syynä.\n\nPäivän selvää olikin, että niin kauan kuin Belisarius oli Italiassa,\noli saatu voitto voiton jälkeen, mutta kun hän sieltä lähti, tuli\nonnettomuuden sanoma toisensa jälkeen.\n\nItaliassa olevat bysanttilaispäällikötkin myönsivät julkisesti,\netteivät he voineet korvata Belisariusta.\n\n\"En voi\", kirjoitti Demetrius Ravennasta, \"lähteä Totilaa vastaan\navoimella kentällä. Tuskin voin puolustaa tätä suolinnaa.\n\n\"Napoli on menetetty.\n\n\"Rooma voi milloin tahansa antautua.\n\n\"Lähetä meille taas mies rohkea kuin jalopeura, vandaalien ja goottien\nvoittaja, jonka veroiset luulimme ylpeydessämme olevamme.\"\n\nJa Belisarius, joka tosin oli juhlallisesti vannonut, ettei koskaan\nenää palvelisi kiittämätöntä keisaria, oli unohtanut kaiken vääryyden\nheti, kun Justinianus taas hymyili hänelle.\n\nJa kun Justinianus Napolin antauduttua syleili häntä ja sanoi\n\"uskolliseksi miekakseen\" sekä vakuutti, ettei hän todella ollut\nepäillyt hänen uskollisuuttaan, hän ei muka vain ollut kärsinyt hänen\nkuninkaan tapaista asemaansa, eivät Antonina eikä Prokopius saaneet\nenää häntä pidätetyksi.\n\nMutta kun keisari pelkäsi toisen Italiaa vastaan suunnattavan\nsotaretken kustannuksia, -- varsinkin kun Narseksen menestyksellinen\ntaistelu persialaisia vastaan nieli suuria rahasummia -- taistelivat\nkunnianhimo ja ahneus hänen rinnassaan ja olisivat kai taistelleet\nkauemminkin kuin Rooma ja Ravenna barbaareita vastaan, jolleivät\nprinssi Germanus ja Belisarius olisi yhteisesti tekemällään\nehdotuksella saaneet sitä päättymään.\n\nJaloa Germanus-prinssiä veti sydän Ravennaan Matasuntan haudalle\nkostaakseen tämän puolesta barbaarikansalle.\n\nCethegus oli nimittäin selittänyt Matasuntan surullisen lopun\naiheutuneen siitä, että pakollinen avioliitto Vitigeksen kanssa oli\nhimmentänyt hänen järkensä.\n\nBelisariusta taas harmitti se, että Totilan menestys himmensi hänen\nItaliassa saavuttamiensa voittojen loisteen.\n\nHänen kadehtijansa hovissa kyselivät nimittäin pilkallisesti, oliko\nkansa, joka vuoden kuluttua oli niin uljaasti noussut kapinaan,\nkukistettu.\n\nHän oli luvannut kukistaa gootit ja lupauksensa hän aikoi täyttää.\n\nGermanus ja Belisarius lupasivat sen vuoksi keisarille valloittaa\nItalian omalla kustannuksellaan tämän hyväksi.\n\nPrinssi tarjosi koko omaisuutensa laivaston varustamiseksi ja\nBelisarius taas täysilukuisen henkivartiostonsa ja keihäsmiehensä.\n\n\"Se on Justinianukselle mieluinen ehdotus\", huudahti Prokopius, kun\nBelisarius kertoi hänelle tuumasta.\n\n\"Hänen ei tarvitse maksaa solidiakaan, mutta mahdollisesti hän saa\nkokonaisen maakunnan ja maallista kunniaa sekä suorittaa Jumalalle\notollisen teon kukistamalla kerettiläiset ja saavuttaen Teodoran ja\ntaivaan suosion.\n\n\"Hän hyväksyy varmasti ehdotuksenne ja antaa isällisen siunauksensa.\n\n\"Mutta ei mitään muuta.\n\n\"Minä tiedän, ettei sinua voi nyt pidättää sen paremmin kuin orittasi\nBalania, kun sotatorvi on soinut, mutta minä en lähde katsomaan\nsurullista tappiotasi.\"\n\n\"Tappiotaniko? Mitä sanot, sinä onnettomuuden korppi?\"\n\n\"Tällä kertaa sinun on taisteltava sekä italialaisia että gootteja\nvastaan.\n\n\"Ethän sinä saanut gootteja kukistetuksi, vaikka koko Italia oli\npuolellasi.\"\n\nBelisarius haukkui toisen pelkuruutta ja lähti Germanuksen seurassa\nmerelle.\n\nKeisari ei todellakaan antanut heille kuin siunauksensa ja pyhän\nMazaspeen isonvarpaan.\n\nItaliassa olevat bysanttilaiset hengittivät vapaammin saadessaan tiedon\nkeisarillisen laivaston saapumisesta Salonaan Dalmatiaan.\n\nCetheguskin, jolle vakoilijat toivat tiedon laivaston tulosta, huokasi:\n\"Parempi Belisarius Roomassa kuin Totila.\"\n\nGoottikuningas oli levoton.\n\nHänen täytyi ennen kaikkea saada tarkat tiedot Belisariuksen joukkojen\nsuuruudesta voidakseen sitten tehdä päätöksensä Rooman piirityksen\njatkamisesta tai lopettamisesta.\n\nSalonasta Belisarius purjehti Polaan, missä laivat ja miehistö\ntarkastettiin.\n\nSiellä kaksi miestä, jotka sanoivat olevansa herulilaisia\npalkkasotureita, saapui hänen luokseen. He osasivat siis goottien\nkieltä, mutta puhuivat sitä paitsi puhtaasti latinaa.\n\nHe olivat Spoletumin toisen päällikön Bonuksen lähettiläitä.\n\nHe olivat onnellisesti päässeet pujahtamaan goottien piiritysjoukon\nläpi ja kehoittivat Belisariusta joutumaan nopeasti avuksi.\n\nHe pyysivät häneltä tarkkoja tietoja laivojen, ratsumiesten ja\njalkaväen määrästä voidakseen kertoa niistä piiritetyille ja siten\npitää vireillä heidän rohkeuttaan.\n\n\"Niin, ystäväni\", sanoi Belisarius, \"teidän täytyy kaunistella\nkertomustanne.\n\n\"Sillä totta puhuen keisari on jättänyt minut omien joukkojeni varaan.\"\n\nKokonaisen päivän Belisarius näytteli miehille laivastoaan ja\njoukkojaan.\n\nSeuraavana yönä he katosivat.\n\nMiehet olivat Torismut ja Aligern, jotka uskollisesti saattoivat\nkuningas Totilalle tarvittavat tiedot.\n\nTämä oli huono alku.\n\nKoko sotaretki tuotti sangen vähän kunniaa urhoolliselle päällikölle.\n\nHän pääsi Ravennan satamakaupunkiin ja toi sinne runsaasti ruokavaroja.\n\nSiellä prinssi Germanus, joka oli saanut vanhan tautinsa puuskan,\nkaatui kaupunkiin tulopäivänään Matasuntan sarkofagin ääreen.\n\nMatasunta oli haudattu palatsin hautaholviin nuoren veljensä, kuningas\nAtalarikin viereen.\n\nGermanus kuoli.\n\nViimeisen toivomuksensa mukaan hänet haudattiin rakastettunsa viereen.\n\nMutta eräässä hautaholvin syrjäkomerossa lepäsi toinenkin sydän, joka\noli ollut uskollinen kaunokaiselle ruhtinattarelle.\n\nNumidialainen Aspa ei ollut elänyt rakasta hallitsijatartaan kauemmin.\n\n\"Kotimaassani\", hän oli sanonut, \"menevät auringon jumalattaren\npalvelijattaret usein roviolle, jonne jumaluus laskee.\n\n\"Aspankin kaunis, loistava, hyvä auringonjumalatar on laskenut.\n\n\"Aspa ei elä kylmässä ja pimeässä. Aspa seuraa aurinkoaan.\"\n\nHän oli koonnut kasottain väkevätuoksuisia kukkia hallitsijattarensa\nkuolinhuoneeseen -- paljon enemmän kuin samassa huoneessa oli hääyönä\n-- ja sytyttänyt palamaan oudon afrikkalaisen pihkalajin, jonka\ntukahduttava haju pakotti toiset orjattaret pois huoneesta.\n\nAspa viipyi koko yön pienessä kammiossa.\n\nSeuraavana aamuna Syphax, jonka vanhastaan tuttu, mutta vaarallinen,\nkotoisia uhrijuhlia muistuttava haju oli houkutellut paikalle, hiipi\nhiljaa tähän palatsin osaan.\n\nViimein hän osui kuolinhuoneeseenkin, jossa vallitsi haudan hiljaisuus.\n\nHän löysi Matasuntan jalkapuolesta kukkien keskeltä tuon antiloopin\nkuolleena.\n\n\"Hän kuoli jumalattarensa mukana\", sanoi Syphax Cethegukselle. \"Nyt ei\nminulla ole enää maan päällä muita kuin _sinä_.\" --\n\nGermanuksen hautajaisten jälkeen Belisarius lähti laivastoineen\nRavennasta.\n\nMutta heti ensimmäinen yritys, hyökkäys Pisaurumia vastaan, lyötiin\nverisesti takaisin.\n\nPäin vastoin valloittivat partiojoukot, jotka kuningas Totila oli\nlähettänyt kreivi Wisandin johdolla itärannikolle, saatuaan tiedon\nBelisariuksen joukkojen pienuudesta, muutamain laivain avustamana\nmelkein Belisariuksen silmien edessä Firmumin linnan.\n\nBysanttilaiset Bonus ja Herodianus luovuttivat tärkeän Spoletumin\nkreivi Grippalle, kun kolmekymmentä päivää, jotka he olivat päättäneet\nodottaa Belisariuksen apua, olivat kuluneet.\n\nAssisiumissa oli päällikkönä goottilainen luopio Sisifrid, joka oli\nkuningas Vitigeksen onnettomuuden päivinä liittynyt bysanttilaisiin.\n\nHän tiesi, mikä kohtalo hänen osakseen olisi tullut, jos hän olisi\njoutunut Hildebrandin käsiin, joka oli piiritysjoukon johtajana. Vanhus\noli saapunut tänne Ravennaa piirittämästä vimmoissaan luopiolle.\n\nGootti puolustautui uljaasti.\n\nMutta kun vanhan asemestarin kivikirves murskasi erään hyökkäyksen\naikana hänen päänsä, pakottivat kaupungin porvarit varusväen\nantautumaan.\n\nVarusväkenä oli useita ylhäisiä roomalaisia, katakombien salaliiton\njäseniä sekä kolmesataa illyrialaista ratsumiestä ja Belisariuksen\nhenkivartijaa. Grippa vei heidät vankeina kuninkaan luo.\n\nHeti sen jälkeen Placentia antautui, Aemilian viimeinen paikka, joka\nvielä oli keisarillisten sotajoukkojen hallussa, kreivi Markjan\njohtamalle pienelle piiritysjoukolle.\n\nBruttiassa rohkea Aligern sai käsiinsä Thuriin tärkeän satamapaikan\nRuscian.\n\nBelisarius epäili lähteä maata myöten Roomaan.\n\nHän koetti nyt, saatuaan tiedon Rooman lisääntyneestä hädästä, mennä\nviivyttelemättä kaupungin avuksi meritse ja murtaa goottien\npiirityslinjan tältä puolelta.\n\nMutta Calabrian eteläniemen ympäri purjehtiessaan hänen laivastonsa\nHydruntin kohdalla joutui myrskyn käsiin, joka hajoitti sen kokonaan.\nItse hän ajelehti muutamia kolmisoutuja mukanaan Sisiliaan saakka.\n\nSuurin osa laivastoa oli mennyt myrskyä pakoon Crotonin lahteen, mutta\nsiellä sen kimppuun hyökkäsi goottien laivasto, jonka kuningas Totila\noli lähettänyt Roomasta sitä vastaan ja joka oli ollut väijyksissä\nSquillaciumin luona, ja valtasi sen.\n\nTäten gootit saivat hyvän lisäyksen laivastoonsa, joka, kuten myöhemmin\nnäemme, kykeni siten lähtemään ryöstöretkille bysanttilaisiin saariin\nja rannikkokaupunkeihin.\n\nTämän iskun jälkeen Belisariuksen alkujaankin heikko sotajoukko oli\nkykenemätön mitään toimittamaan.\n\nPäällikkötaito ja rohkeus eivät voineet korvata laivoja, miehiä ja\nratsuja.\n\nToivo italialaisten yhtymisestä keisarin sotapäällikköön, kuten\nensimmäisenkin sotaretken aikana, ei toteutunut.\n\nYritys epäonnistui siis aivan täydellisesti.\n\nAvun pyyntöihin keisari ei vastannut mitään.\n\nKun Antonina sitten hartaasti pyysi, että Belisarius saisi ainakin\npalata Bysanttiin, vastasi keisarinna ivallisesti, ettei sankaria\nuskalleta kutsua toistamiseen pois kesken voittoretkeä.\n\nBelisarius eleli siis Sisiliassa kalvavan toimettomuuden ja\nneuvottomuuden aikaa.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nTällä välin nälkä ja porvarien niskoitteleminen oli Roomassa kohonnut\nkorkeimmilleen.\n\nNälkä harvensi laajojen vallien ennestäänkin pientä puolustusväkeä.\n\nTurhaan koetti prefekti kaikkensa.\n\nTurhaan hän ryhtyi kaikkiin keinoihin, käyttäen joskus väkivaltaa,\njoskus hyvyyttä.\n\nTurhaan hän kulutti rahojaan saadakseen kaupunkiin elintarpeita.\n\nNe viljavarastot, jotka hän oli tuottanut Sisiliasta ja kätkenyt\nKapitoliumiin, olivat syödyt melkein viimeiseen jyvään saakka.\n\nHän lupasi suunnattomia palkintoja jokaiselle laivalle, jonka onnistui\npujahtaa kuninkaan laivaston läpi ruokalastilla varustettuna,\njokaiselle palkkasoturille, joka uskaltaisi hiipiä piirittäjäin leirien\nlomitse maaseudulle ja toisi sieltä ruokavaroja.\n\nTotilan valppaus teki kaiken turhaksi.\n\nAlussa prefektin lupaukset olivat saaneet muutamia yltiöpäitä\nyrittämään ansaita rahaa.\n\nMutta kun kreivi Teja heitätti aina seuraavana aamuna heidän päänsä\nvallien yli flaminisen portin luota, eivät rohkeimmatkaan enää\nuskaltaneet lähteä yrittämään.\n\nKaatuneiden muulien lannasta maksettiin hyviä hintoja.\n\nNälkiintyneet naiset tappelivat keskenään rikkaruohosta ja nokkosista,\njoita kasvoi soraläjissä ympäri kaupunkia.\n\nNälkä oli opettanut syömään mitä inhoittavimpia aineita.\n\nGoottien leiriin muurien yli hiipineiden luopioiden luku oli tavattoman\nsuuri.\n\nTeja ehdotti, että nämä ajettaisiin keihäiden kärjillä takaisin\nkaupunkiin, jonka täytyisi sitä pikemmin antautua.\n\nMutta Totila käski ottaa heidät vastaan ja ruokkia hyvin. Siitä vain\noli pidettävä huoli, etteivät he saaneet nälissään ahmia liian paljon,\nniin että kuolivat, kuten alussa oli tapahtunut.\n\nCethegus oli nykyjään valleilla joka yö.\n\nMilloin mihinkin aikaan vuorokaudesta hän kävi itse keihäällä ja\nkilvellä varustettuna tarkastamassa vartijoita vapauttaen tuon\ntuostakin vartijan, joka oli niin uninen ja nälkäinen, että keihäs\ntuskin kädessä pysyi.\n\nTällainen esimerkki vaikutti taas vähän aikaa elähdyttävästi\nrohkeimpiin. Ilomielin auttoivat prefektiä kaikessa Liciniukset, Piso\nja Salvius Julianus sekä sokeasti uskolliset isaurilaiset.\n\nMutta kaikki roomalaiset eivät olleet yhtä innokkaita.\n\nEi esimerkiksi herkkusuu Balbus.\n\n\"Ei, Piso\", virkkoi tämä kerran, \"en kestä enää kauempaa.\n\n\"Tämä ei ole enää ihmisten elämää.\n\n\"Ei ainakaan minun elämääni.\n\n\"Pyhä Lucullus! En olisi koskaan uskonut joutuvani tällaisiin oloihin.\n\n\"Äskettäin annoin viimeisen, suurimman jalokiveni näädän puolikkaasta.\"\n\n\"Muistan senkin ajan\", virkkoi Piso hymyillen, \"jolloin panetit kokkisi\nkahleisiin siitä syystä, että tämä oli antanut merikravun kiehua\nminuutin liikaa.\"\n\n\"Oi merikrapu!\n\n\"Kalpean Vapahtajan laupeuden nimessä.\n\n\"Miten voit lausua tuon sanan, loihtia esille tuon kuvan?\n\n\"Antaisin kuolemattoman sieluni yhdestä kynnestä, vieläpä pyrstöstäkin.\n\n\"Eikä koskaan saa nukkua tarpeekseen.\n\n\"Ellei herää nälkään, niin vartijan torvi herättää.\"\n\n\"Katso prefektiä.\n\n\"Hän ei ole viimeisinä kahtena viikkona nukkunut neljäätoista tuntia.\n\n\"Hän makaa kovalla kilvellä ja juo sadevettä kypärästään.\"\n\n\"Prefekti!\n\n\"Hänen ei tarvitse syödä.\n\n\"Hän imee ylpeyttään, kuten karhu rasvaansa, ja virvoittaa itseään\nsapellaan.\n\n\"Eihän hänessä ole muuta kuin jänteitä ja lihaksia, ylpeyttä ja vihaa.\n\n\"Mutta minä! Minä olin kasvattanut nahkani alle niin suloisen valkoisen\nihrakerroksen, että hiiret purivat minua yöllä. Ne luulivat minua\nespanjalaiseksi juottoporsaaksi.\n\n\"Tiedätkö uutisia?\n\n\"Goottien leiriin on tänään saapunut kokonainen karja lihavia\nraavaseläimiä -- yksinomaan apulialaisia, jumalien ja ihmisten\nlemmikkejä.\"\n\nSeuraavana aamuna Piso ja Salvius Julianus herättivät prefektin, joka\nnukkui vallilla Porta portuensiksen luona, vaarallisimmassa paikassa,\nvirransulun lähellä.\n\n\"Suo anteeksi\", virkkoi Piso, \"että tulen häiritsemään harvinaista\nuntasi\".\n\n\"En nukkunut. Minä valvoin.\n\n\"Mitä sinulla on kerrottavana?\"\n\n\"Balbus on karannut kahdenkymmenen porvarin kanssa vartiopaikaltaan.\n\n\"He ovat hinautuneet nuorien avulla muureilta Porta latinan luona.\n\n\"Sillä kohdalla ammuivat koko yön apulialaiset raavaseläimet.\n\n\"Niiden kutsumusta oli mahdoton vastustaa, kuten näet.\"\n\nMutta pilkkakirveen hymy haihtui, kun prefekti katsahti häneen.\n\n\"Balbuksen talon eteen Via sacran varrelle pystytetään kolmenkymmenen\njalan korkuinen risti.\n\n\"Jokainen karkulainen, joka joutuu käsiimme, naulataan siihen.\"\n\n\"Päällikkö -- keisari Konstantinus on lopettanut\nristiinnaulitsemisrangaistuksen Vapahtajan kunniaksi\", virkkoi Salvius\nJulianus.\n\n\"Niinpä minä otan sen tavan taas käytäntöön Rooman kunniaksi.\n\n\"Tuo keisari ei kai pitänyt mahdollisena, että roomalainen ritari ja\ntribuuni pettäisi Rooman kaupungin paistin tähden.\"\n\n\"Minulla on muutakin kerrottavaa.\n\n\"En enää saa lisää vartioväkeä torniin Porta pincianan luo.\n\n\"Kuudestatoista legioonalaisesta on yhdeksän kuollut nälkään ja\ntauteihin.\"\n\n\"Samaa ilmoittaa Marcus Licinius Porta tiburtinalta\", lisäsi Julianus.\n\n\"Kuka torjuu kaikkialla uhkaavan vaaran?\"\n\n\"Minä! Ja roomalaisten rohkeus!\n\n\"Menkää! Käskekää kuuluttajien kutsua Forum romanumille kaikki porvarit\nja keitä taloissa yleensä on.\"\n\n\"Päällikkö! Jäljellä on enää naisia, lapsia ja sairaita --\"\n\n\"Tottele, tribuuni!\"\n\nSynkän näköisenä prefekti nousi vallilta, hyppäsi jalon, mustan\nespanjalaisen oriinsa Pluton selkään ja lähti muutamain ratsastavain\nisaurilaisten seuraamana tarkastamaan vahtien valppautta ja joukkojensa\nlukumäärää. Hän kiersi ympäri koko kaupungin antaakseen kuuluttajille\naikaa julistaa ja kaupunkilaisille aikaa kokoutua.\n\nHän ratsasti oikeata Tiberin rantaa ylöspäin.\n\nTaloista hiipi vain siellä täällä ryysyisiä ihmisiä, jotka katselivat\nihmeissään ratsumiehiä.\n\nCestiuksen sillalta alkaen muuttuivat joukot hiukan tiheämmiksi.\n\nCethegus seisahdutti hevosensa tarkastaakseen siellä olevia vahteja.\n\nSilloin syöksähti muutaman matalan talon portista kadulle hajalla\nhapsin nainen, joka kantoi lasta käsivarrellaan.\n\nVanhempi lapsi piti kiinni hänen hameensa risoista.\n\n\"Leipää! Leipää\", huusi hän.\n\n\"Niin, muuttavatko kyyneleet kivet leiviksi?\n\n\"Ei! Kyllä ne jäävät koviksi.\n\n\"Koviksi kuin -- hän, koviksi kuin tuo mies.\n\n\"Katsokaa lapset! Tuo on Rooman prefekti.\n\n\"Tuo, joka on hevosen selässä ja jolla on purppuranpunainen\nkypärätöyhtö ja kamala katse.\n\n\"Mutta en enää pelkää häntä.\n\n\"Katsokaa lapset! Tuo mies vei isänne väkisin muureille, missä hän sai\nolla vahdissa yötä päivää, kunnes kuoli.\n\n\"Ollos kirottu, Rooman prefekti!\"\n\nHän näytti nyrkkiä liikkumattomalle ratsumiehelle.\n\n\"Leipää, äiti!\n\n\"Anna meille syötävää\", huusivat molemmat lapset.\n\n\"Ruokaa en voi teille antaa, mutta juomista saatte aivan tarpeeksi.\"\n\nNäin huutaen otti vaimo vanhemman lapsen oikealle käsivarrelleen,\npainoi vasemmalla nuorempaa lujemmin rintaansa vasten ja syöksyi\nmolemmat lapset sylissään kaiteen yli virtaan.\n\nVäkijoukko huusi kauhusta ja alkoi sitten kiroilla ja sadatella.\n\n\"Hän oli mielipuoli\", sanoi prefekti kovalla äänellä ja lähti\neteenpäin.\n\n\"Ei, hän oli viisain meistä kaikista\", vastasi ääni väkijoukosta.\n\n\"Vaiti!\n\n\"Legioonalaiset, antakaa tuuban soida!\n\n\"Eteenpäin! Forumille!\"\n\nCethegus ajoi ratsujoukkoineen täyttä karkua paikalta.\n\nJoukko kulki Fabriciuksen sillan yli, carmentalisen portin läpi ja\nsaapui Kapitoliumin kukkulan juurella Forum romanumille.\n\nSuuri tori näytti hyvin tyhjältä.\n\nSitä eivät täyttäneet ne pari tuhatta ihmistä, jotka repaleissa istua\nkyyröttivät temppelien ja muiden rakennusten portailla tai vaivoin\npysyivät pystyssä keihäiden ja keppien varassa.\n\n\"Mitä prefekti tahtoo?\"\n\n\"Mitäpä hän voisi enää meiltä saada?\"\n\n\"Meillä ei ole enää muuta kuin henkemme.\"\n\n\"Niitä hän juuri tahtoo.\"\n\n\"Joko olette kuulleet?\n\n\"Toissa päivänä on rannikolla Centumcellae antautunut gooteille.\"\n\n\"Niin, porvarit ovat riisuneet prefektin isaurilaisilta aseet ja\navanneet portit.\"\n\n\"Jospa mekin voisimme sen tehdä!\"\n\n\"Pian meidän täytyy niin tehdäkin, muuten se on liian myöhäistä.\"\n\n\"Veljeni kaatui eilen kuoliaana maahan, suu täynnä keitettyjä nokkosia,\njoita hän ei enää jaksanut niellä.\"\n\n\"Forum boariumilla maksettiin eilen hiirestä painonsa kultaa.\"\n\n\"Minä sain viikon päivät eräältä teurastajalta ilmaiseksi paistettua\nlihaa -- hän ei uskaltanut antaa sitä raakana --\"\n\n\"Ole hyvilläsi! Ihmisethän hyökkäävät niihin taloihin, joista tulee\npaistinhajua.\"\n\n\"Mutta toissa päivänä repi väkijoukko teurastajan kadulla palasiksi.\n\n\"Hän oli houkutellut kerjäläislapsia taloonsa ja myi niiden lihaa\nmeille.\"\n\n\"Mutta tiedättekö, miten goottikuningas kohtelee sotavankeja?\"\n\n\"Kuten isä avuttomia lapsiaan.\"\n\n\"Useimmat rupeavat heti hänen palvelukseensa.\"\n\n\"Niin, mutta niille, jotka eivät tahdo ruveta hänen palvelukseensa,\nantaa hän matkarahat --\"\n\n\"Ja vaatteita, kenkiä ja elintarpeita.\"\n\n\"Sairaita ja haavoittuneita hoidetaan.\"\n\n\"Hän antaa taitavien oppaiden saattaa heidät rannikkokaupunkeihin\nsaakka.\"\n\n\"Hän on maksanut monen puolesta matkarahatkin, että he pääsevät\nkauppiasten laivoilla Itä-Roomaan.\"\n\n\"Katsokaa! Tuolla laskeutuu prefekti maahan mustalta ratsultaan.\"\n\n\"Hän on Pluton näköinen.\"\n\n\"Hän ei ole enää princeps senatus, vaan princeps inferorum.\"\n\n\"Katsokaa -- hänen katsettaan.\"\n\n\"Se on kylmä, mutta sittenkin kuin tulinuoli.\"\n\n\"Isoäitini on oikeassa.\n\n\"Hänellä ei ole enää sydäntä.\"\n\n\"Se on vanha tieto.\n\n\"Hyypiät ja lamiat ovat yöaikaan repineet hänen sydämensä.\"\n\n\"Vielä mitä!\n\n\"Lamioita ei ole olemassa.\n\n\"Mutta paholainen on olemassa, sillä siitä kerrotaan raamatussakin.\n\n\"Ja sen kanssa hän on tehnyt liiton.\n\n\"Numidialainen, joka pitää hänen hevosensa suitsista, on helvetin\nlähettiläs, joka seuraa häntä kaikkialla.\n\n\"Prefektin ihoon ei minkäänlainen ase voi tehdä naarmuakaan.\n\n\"Häneen ei vaikuta yön valvominen eikä nälkä.\n\n\"Mutta hän ei voi koskaan hymyilläkään, sillä hänen sielunsa on\nhelvetissä panttina.\"\n\n\"Mistä sen tiedät!\n\n\"Pyhän Paavalin kirkon diakoni kertoi meille äskettäin koko jutun.\n\n\"On synti palvella enää sellaista ihmistä.\n\n\"Onhan hän sitä paitsi pettänyt piispamme Silveriuksen ja lähettänyt\nhänet kahleissa meren yli keisarin tuomittavaksi.\"\n\n\"Hän on äskettäin karkoittanut kaupungista kuusikymmentä pappia, sekä\noikeauskoisia että areiolaisia, koska nämä olivat muka epäluotettavia.\"\n\n\"Se on totta.\"\n\n\"Hänen on täytynyt luvata paholaiselle, että hän saattaa kaikki\nmahdolliset tuskat Rooman ja roomalaisten kärsittäviksi.\"\n\n\"Mepä emme tahdo enää kärsiä sellaista.\"\n\n\"Me olemme vapaita, kuten hän itse on meille usein sanonut.\n\n\"Aion kysyä häneltä, millä oikeudella --\"\n\nMutta urhoollinen puhuja vaikeni äkkiä kesken lauseen.\n\nPrefekti, joka oli puhujalavalle mennessään kulkenut nurkuvan joukon\nohi, oli vain katsahtanut häneen.\n\n\"Qviritit\", alkoi prefekti puheensa, \"minä pyydän teitä kaikkia\nrupeamaan legioonalaisiksi.\n\n\"Nälkä ja -- häpeä on sanoakin sellaista roomalaisista miehistä --\npetos ovat kovin harventaneet vartijaimme rivejä.\n\n\"Kuuletteko vasaraniskuja?\n\n\"Siellä rakennetaan ristiä karkulaisia varten.\n\n\"Mutta Rooma vaatii roomalaisilta vielä paljon suurempia uhreja.\n\n\"Sillä _teillä_ ei ole valitsemisen varaa.\n\n\"Muiden kaupunkien porvarit horjukoot antautumisen ja tuhon välillä.\n\n\"Meillä, jotka olemme kasvaneet Kapitoliumin varjossa, ei ole\nvalitsemisen varaa. Meidän joukossamme vaeltavat haamut, jotka ovat\nnähneet yli tuhannen vuoden aikana sankariemme urotöitä.\n\n\"Täällä ei saa syntyä pelkurimaisia ajatuksia.\n\n\"Te ette voi suvaita, että barbaarit taas sitovat ratsujaan Trajanuksen\npatsaaseen.\n\n\"Viimeinen ponnistus vielä.\n\n\"Sankarimieli kehittyy aikaisin Romuluksen ja Caesarin pojissa. Myöhään\nvoima väistyy miehistä, jotka ovat juoneet Tiberin vettä.\n\n\"Minä kutsun kaikki kaksitoistavuotiaasta pojasta\nkahdeksankymmenvuotiaaseen vanhukseen saakka valleille.\n\n\"Hiljaa! Älkää murisko!\n\n\"Minä lähetän tribuunini keihäsmiehet mukanaan talosta taloon --\nestämään, etteivät liian nuoret pojat ja liian väsyneet vanhukset saa\ntarttua aseisiin.\n\n\"Mitä te murisette?\n\n\"Tietääkö teistä joku paremman puolustuskeinon?\n\n\"Hän lausukoon sen kuuluvasti tältä paikalta, jonka hänelle luovutan.\"\n\nSiinä paikassa, johon Cethegus loi silmänsä, syntyi hiljaisuus.\n\nMutta hänen takanansa rupesivat ne, joita hänen katseensa ei voinut\nhillitä, murisemaan.\n\n\"Leipää!\"\n\n\"Antautukaamme!\"\n\n\"Rauhaa!\"\n\n\"Leipää!\"\n\nCethegus kääntyi.\n\n\"Ettekö häpeä?\n\n\"Te olette nimenne kunnian vuoksi jo kärsineet hyvin paljon.\n\n\"Nyt, kun pitäisi vielä vähän aikaa kestää, rupeavat voimanne\nhöltymään.\n\n\"Muutaman päivän perästä Belisarius saapuu avuksi.\"\n\n\"Sitä sinä olet jo seitsemän kertaa luvannut.\"\n\n\"Ja seitsemännen kerran jälkeen Belisarius menetti kaikki laivansa.\"\n\n\"Ne ovat nyt meidän satamaamme sulkemassa.\"\n\n\"Sinun täytyy määrätä aika, jonka kuluttua tämä kurjuus loppuu. Minua\nsäälittää tämä kansa.\"\n\n\"Kuka sinä olet\", sanoi Cethegus näkymättömälle puhujalle.\n\n\"Et ainakaan ole roomalainen.\"\n\n\"Olen diakoni Pelagus, kristitty ja Herran Jumalan palvelija.\n\n\"En pelkää ihmisiä, vaan Jumalaa.\n\n\"Goottien kuningas kuuluu, vaikka hän onkin kerettiläinen, luvanneen\nkaikissa kaupungeissa, jotka antautuvat hänelle, antaa takaisin\noikeauskoisille kirkot, jotka hänen kerettiläiset alamaisensa ovat\nriistäneet.\n\n\"Hän kuuluu jo kolmesti lähettäneen julistajia Roomaan porvareita\npuhuttelemaan ja tarjoamaan hyviä antautumisehtoja, mutta heidän ei ole\nannettu koskaan puhua kanssamme.\"\n\n\"Vaikene, pappi!\n\n\"Sinulla ei ole muuta isänmaata kuin taivas, ei muuta valtiota kuin\nJumalan valtakunta, ei muuta kansaa kuin pyhäin yhteys eikä muuta\nsotajoukkoa kuin enkelien joukko.\n\n\"Pidä sinä huoli taivaallisista, mutta jätä Rooman valtakunta\nmiehille.\"\n\n\"Jumalan mies on oikeassa.\"\n\n\"Jokin määräaika.\"\n\n\"Lyhyt määräaika.\"\n\n\"Siihen saakka kestämme.\"\n\n\"Jollemme siksi saa apua --\"\n\n\"Niin antaudumme.\"\n\n\"Silloin avaamme portit.\"\n\nCethegus pelkäsi tätä ajatustakin.\n\nKun ulkomaailmasta ei useaan viikkoon ollut tullut minkäänlaista\ntietoa, ei hän voinut mitenkään sanoa, milloin Belisarius saapuisi\nTiberin suulle.\n\n\"Kuinka!\" huusi hän. \"Onko minun asetettava määräaika, jonka kuluessa\nte aiotte vielä olla roomalaisia ja jonka päätyttyä te aiotte muuttua\npelkureiksi ja orjiksi?\n\n\"Kunnialla ei ole määräaikaa.\"\n\n\"Sinä puhut tuolla tavalla vain sen vuoksi, ettet enää toivokaan\nmistään päin apua.\"\n\n\"Puhun näin sen vuoksi, että luotan teihin.\"\n\n\"Mutta me tahdomme sitä.\n\n\"Me kaikki.\n\n\"Kuuletko?\n\n\"Olet aina puhunut meille roomalaisten vapaudesta.\n\n\"No, hyvä! Olemmeko me vapaita vai alamaisiasi, kuten palkkasoturisi?\n\n\"Kuuletko?\n\n\"Me vaadimme määräaikaa.\n\n\"Me tahdomme sitä.\"\n\n\"Me tahdomme sitä\", toisti kuoro.\n\nEnnenkuin Cethegus ehti vastata mitään, kuului torin kaakkoiskulmasta\ntuuban toitotus. Via sacralta päin virtaili kaupunkilaisia ja\naseellisia sekaisin ja heidän keskellään oli kaksi vierasta sotilasta.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nLucius Licinius ajaa karautti kaikkien edelle, hyppäsi hevosensa\nselästä ja riensi juoksujalkaa puhujalavalle.\n\n\"Goottien lähettiläs!\n\n\"Tulin liian myöhään estämään, kuten ennenkin, hänen kaupunkiin\npääsyään.\n\n\"Nälkiintyneet legioonalaiset laskivat hänet Tiburtiuksen portista\nsisään.\"\n\n\"Tappakaa hänet!\n\n\"Hän ei saa puhua\", huudahti Cethegus hypäten puhujalavalta alas ja\nvetäen miekkansa esiin.\n\nMutta väkijoukko esti hänet.\n\nRiemuiten se asettui lähettilään ympäri suojelemaan häntä.\n\n\"Rauha! Terve! Leipää!\"\n\n\"Rauha! Kuunnelkaa lähettilästä!\"\n\n\"Ei, älkää kuunnelko häntä\", huusi Cethegus.\n\n\"Kuka on Rooman prefekti?\n\n\"Kuka puolustaa kaupunkia?\n\n\"Minä Cornelius Cethegus Caesarius.\n\n\"Ja minä sanon: älkää kuunnelko häntä.\"\n\nHän syöksyi miekka kädessä eteenpäin.\n\nMutta tiheänä mehiläisparven tapaisena ryhmänä naiset ja vanhukset\nestivät hänen kulkunsa, sillä aikaa kun aseelliset miehet asettuivat\nlähettilään suojaksi.\n\n\"Sano sanottavasi, lähettiläs\", utelivat he.\n\n\"Minä tuon rauhan ja vapautuksen sanoman\", huusi Torismut heiluttaen\nvalkoista sauvaansa. \"Totila, italialaisten ja goottien kuningas\ntarjoaa teille armoansa ja lähettää teille tervehdyksensä sekä pyytää\nvapaata pääsyä tänne, sillä hänellä on teille tärkeitä sanomia.\"\n\n\"Terve tuloa!\"\n\n\"Kuunnelkaamme häntä.\"\n\n\"Tulkoon!\"\n\nCethegus oli hypännyt hevosensa selkään ja puhallutti taistelumerkin.\n\nTorilla syntyi hiljaisuus.\n\n\"Kuule, lähettiläs! Minä, tämän kaupungin päällikkö _kiellän_ häneltä\nvapaan pääsyn.\n\n\"Jokaista goottia, joka saapuu kaupunkiin, kohtelen minä vihollisena.\"\n\nMutta silloin kajahti ilmoille tuhatääninen vihan huuto.\n\nEräs porvari nousi puhujalavalle.\n\n\"Cornelius Cethegus, oletko sinä hallitsijamme vai virkamiehemme?\n\n\"Me olemme vapaita.\n\n\"Ja usein olet sinä itse julistanut, että Roomassa on Rooman kansan\nmajesteetti korkein mahti.\n\n\"No hyvä! Rooman kansa käskee, että goottien kuningasta on kuultava.\n\n\"Etkö käskekin niin, Rooman kansa?\"\n\n\"Se on toivomme.\"\n\n\"Se on laki\", murisivat kviritit.\n\n\"Oletko kuullut?\n\n\"Aiotko totella Rooman kansaa vai uhitella sitä?\"\n\nCethegus pisti ääneti miekkansa tuppeen.\n\nTorismut ajoi noutamaan kuningasta.\n\nPrefekti viittasi nuoret tribuunit luokseen.\n\n\"Lucius Licinius\", määräsi hän, \"sinä menet Kapitoliumiin.\n\n\"Salvius Julianus, sinä suojelet alempaa, pölkyistä tehtyä\nvirransulkua.\n\n\"Qvintus Piso, sinä suojelet ylempää, rautaketjuista tehtyä\nvirransulkua.\n\n\"Marcus Licinius, sinä miehität linnoituksen, joka hallitsee täältä\nKapitoliumin kukkulalle vievää tietä, ja minun taloni.\n\n\"Loput palkkasotureista kokoontuivat aivan minun ympärilleni.\"\n\n\"Mitä aiot, päällikkö\", kysyi Lucius Licinius ennen lähtöään.\n\n\"Hyökätä barbaarien kimppuun ja tuhota heidät.\"\n\nTribuunien lähdettyä ei prefektin ympärille jäänyt kuin noin\nviisikymmentä ratsumiestä ja sata keihäsmiestä.\n\nLyhyen, jännittävän odotuksen jälkeen goottien sotatorven toitotus\nkuului Via sacralta.\n\nSieltä tuli pian torille Torismut ja kuusi torvensoittajaa, bandalarius\nVisand, joka kantoi goottien sinistä kuninkaanlippua, kuningas herttua\nGuntariksen ja kreivi Tejan välissä sekä sen lisäksi kymmenkunta\npäällikköä ja ratsumiestä. Melkein kaikki olivat aseettomia. Vain Teja\npiti esillä leveätä, pelättyä kirvestään.\n\nKun joukko oli juuri lähtemäisillään goottien leiristä mennäkseen\nmetronisen portin kautta kaupunkiin, tunsi herttua Guntaris, että joku\ntarttui hänen vaippaansa. Hän katsahti sinne päin ja näki hevosensa\nvieressä pojan tai nuorukaisen, jolla oli lyhytkiharainen, kullanruskea\ntukka ja siniset silmät sekä kädessä paimensauva.\n\n\"Oletko sinä kuningas?\n\n\"Ei, et sinä ole.\n\n\"Tuo tuolla on urhoollinen Teja, musta kreivi, kuten laulajat sanovat.\"\n\n\"Mitä asiaa sinulla on kuninkaalle, poika?\"\n\n\"Pyrin taistelemaan hänen puolestaan.\"\n\n\"Sinä olet vielä liian nuori ja hento.\n\n\"Mene vielä paimentamaan vuohiasi ja palaa parin vuoden perästä.\"\n\n\"Olen vielä nuori, mutta heikko minä en ole.\n\n\"Vuohia olen jo kyllikseni paimentanut.\n\n\"Haa, nyt näenkin. Tuo on kuningas.\"\n\nHän meni Totilan eteen, kumarsi hänelle sirosti ja virkkoi:\n\n\"Luvallanne, herra kuningas!\"\n\nHän tarttui hevosen suitsiin ruvetakseen sitä taluttamaan.\n\nKuningas katseli häntä mielihyvin ja hymyili hänelle.\n\nJa poika talutti hevosta.\n\nGuntaris puheli itsekseen:\n\n\"Tuon pojan kasvot olen ennenkin jossakin nähnyt.\n\n\"Ei, hän on vain hänen näköisensä.\n\n\"Tuollaista yhdennäköisyyttä en ole koskaan ennen huomannut.\n\n\"Tuolla pojalla on aatelismiehen ryhti.\"\n\n\"Terve, kuningas Totila! Rauhaa ja terveyttä\", huusi väkijoukko.\n\nMutta nuori ratsun taluttaja katsoi kuninkaan loistaviin kasvoihin ja\nlauloi hiljaa hopeankirkkaalla äänellään:\n\n    \"Vapise, vihdoin\n    synkkä Cethegus!\n    Täällä ei auta\n    metkusi alhat.\n    Uhkasi murtaa\n    urhoinen Teja.\n    Koittava päivä,\n    aurinko aamun\n    usvasta, yöstä\n    kirkasna kohoo,\n    taivahan Herran\n    suosikki suuri.\n    Teljetyt portit,\n    sydämet, mielet\n    aukeevat hälle.\n    Voiman ja raivon\n    talven ja tuskan\n    suistaa hän voittain.\"\n\nKuninkaan viittauksesta syntyi hiljaisuus.\n\nMutta tätä hetkeä Cethegus käyttikin hyväkseen.\n\nHän ajoi ratsunsa eteenpäin aivan väkijoukkoon ja huusi:\n\n\"Mitä asiaa sinulla, gootti, on minun kaupunkiini?\"\n\nTotila katsahti häneen vihaisesti, mutta kääntyi sitten toisaalle.\n\n\"Tuon kuusinkertaisen murhaajan ja valehtelijan kanssa puhun vain\nmiekallani.\n\n\"Sinulle, Rooman onneton, petetty kansa, puhun nyt.\n\n\"Sydäntäni on teidän tähtenne kalvanut tuska.\n\n\"Tulin lopettamaan kurjuutenne.\n\n\"Olen tullut aseitta.\n\n\"Sillä minua suojelee Rooman kansan kunnia paremmin kuin kilvet ja\nkypärät.\"\n\nHän vaikeni.\n\nCethegus ei keskeyttänyt häntä enää.\n\nKuningas jatkoi:\n\n\"Kviritit! Kai te olette itsekin tietäneet, että olisin aikoja sitten\nvoinut valloittaa kaupunkinne rynnäköllä.\n\n\"Teillä ei ole nimittäin enää ollenkaan miehiä, tyhjät kivimuurit vain.\n\n\"Mutta jos Rooma joutuisi rynnäköllä käsiini, täytyisi se polttaa.\n\n\"Ja minä tahdon mieluummin jäädä Rooman ulkopuolelle kuin jättää sen\npoltolle ja hävitykselle alttiiksi.\n\n\"En tahdo muistuttaa teitä siitä, miten te palkitsitte Teoderikin ja\ngoottien hyvyyden.\n\n\"Oletteko unohtaneet ajan, jolloin kiitollisina löitte rahoihinne\nkirjoituksen: 'Roma felix'.\n\n\"Teitä on tarpeeksi rangaistu.\n\n\"Ankarammin ovat nälkä, rutto ja Bysantti sekä tuo paholainen\nrangaisseet teitä kuin me olisimme koskaan tehneet.\n\n\"Kahdeksan tuhatta miestä, naisia ja lapsia lukuunottamatta, on teidän\npuolellanne kuollut.\n\n\"Autiot talonne luhistuvat kokoon.\n\n\"Te syötte ahmien ruohoa, jota kasvaa temppelienne pihoissa.\n\n\"Epätoivo kuvastuu kaikkialta.\n\n\"Ihmislihaa, omien lastensa lihaa ovat nälkäiset äidit, roomalaisäidit\nsyöneet.\n\n\"Tähän saakka on teidän vastustuskykyänne täytynyt ihailla eikä\nsuinkaan moittia.\n\n\"Mutta tästä alkaen se on hulluutta.\n\n\"Viimeinen toivonne oli Belisarius.\n\n\"Tiedättekö, että Belisarius on lähtenyt Sisiliasta kotiinsa\nBysanttiin?\n\n\"Hän on jättänyt teidät oman onnenne nojaan.\"\n\nCethegus käski torvien puhaltaa tukahduttaakseen kansan tuskanhuudot.\n\nKauan saivat torventoitottajat tehdä turhaa työtä, mutta vihdoin\ntuubain äänet voittivat huudon.\n\nKun hiljaisuus syntyi, huusi prefekti:\n\n\"Hän valehtelee!\n\n\"Älkää uskoko noin karkeata valhetta!\"\n\n\"Ovatko gootit teille valehdelleet, olenko minä valehdellut,\nroomalaiset?\n\n\"Ei teidän tarvitsekaan uskoa muuta kuin omia silmiänne ja korvianne.\n\n\"Tule esille, mies, ja puhu.\n\n\"Tunnetteko hänet?\"\n\nGoottilaiset ratsumiehet toivat esille komea-asuisen bysanttilaisen.\n\n\"Konon!\"\n\n\"Belisariuksen navarkki!\"\n\n\"Me tunnemme hänet\", huusi väkijoukko.\n\nCethegus kalpeni.\n\n\"Rooman miehet\", sanoi bysanttilainen, \"magister militum Belisarius on\nlähettänyt minut kuningas Totilan luo.\n\n\"Saavuin tänään.\n\n\"Belisariuksen _täytyi_ lähteä Sisiliasta takaisin Bysanttiin.\n\n\"Hän jätti lähtiessään Rooman ja Italian kuningas Totilan tunnetun\nhyvyyden haltuun.\n\n\"Tämä oli asiani hänelle ja teille.\"\n\n\"Hyvä on\", huusi Cethegus jyrisevällä äänellä, \"asiat ovat siis sillä\nkannalla. Mutta nyt on tullut päivä, jolloin voitte näyttää, oletteko\nroomalaisia vai äpäriä.\n\n\"Kuunnelkaa tarkkaan.\n\n\"Prefekti Cethegus ei luovuta koskaan, ei koskaan Roomaansa\nbarbaareille.\n\n\"Muistelkaa toki niitä aikoja, jolloin minä olin teille kaikki\nkaikessa.\n\n\"Aikoja, jolloin te mainitsitte nimeäni Kristuksen rinnalla ennen\npyhimyksiä.\n\n\"Kuka on teille antanut vuosikausia työtä ja leipää ja -- mikä on vielä\ntärkeämpi -- aseita?\n\n\"Kuka teitä silloin suojeli, -- Belisarius vaiko Cethegus -- kun\nbarbaareita oli sataviisikymmentätuhatta muurienne edustalla?\n\n\"Kuka on sydänverellänsä pelastanut Rooman kuningas Vitigeksen käsistä?\n\n\"Kuulkaa!\n\n\"Viimeisen kerran kutsun teitä taisteluun.\n\n\"Kuulkaa minua, Camilluksen jälkeläiset.\n\n\"Kuten hän lakaisi Kapitoliumista gallialaiset, jotka jo olivat saaneet\nkaupungin haltuunsa, roomalaisten miekkojen voimalla, lakaisen minäkin\nnuo gootit pois.\n\n\"Kokoontukaa ympärilleni hyökkäykseen.\n\n\"Koettakaamme, mitä roomalaisten miekat saavat aikaan, kun Cethegus ja\nepätoivo niitä johtavat.\n\n\"Valitkaa!\"\n\n\"Niin, valitkaa\", huudahti kuningas Totila kohottautuen pystyyn.\n\n\"Valitkaa varman perikadon ja varman vapauden välillä.\n\n\"Jos vielä seuraatte tuota mieletöntä, en voi enää suojella teitä.\n\n\"Kuunnelkaa, mitä Tarentumin kreivillä Tejalla on sanomista!\n\n\"Luullakseni tunnette hänet.\n\n\"En voi teitä enää suojella.\"\n\n\"Ei hän voi\", huusi Teja kohottaen suurta sotakirvestään. \"Sitten ei\nenää anneta armoa, kautta vihan jumalan.\n\n\"Jos te hylkäätte vielä tämän armon tarjouksen, ei näiden muurien\nsisäpuolelle säästetä ainoatakaan ihmistä.\n\n\"Olen sen vannonut ja tuhannet minun kanssani.\"\n\n\"Minä lupaan unohtaa kaikki entiset tekonne ja olla teille lempeä\nkuningas.\n\n\"Kysykää napolilaisilta!\n\n\"Valitkaa prefektin ja minun välillä!\"\n\n\"Terve, kuningas Totila!\n\n\"Kuolema prefektille\", huusivat ympärillä seisovat yksimielisesti.\n\nKuten yhteisestä sopimuksesta naiset ja lapset heittäytyivät polvilleen\nkuninkaan eteen ja kohottivat kätensä ikäänkuin rukoillakseen, jota\nvastoin tuhannet aseelliset kohottivat kiroten keihäänsä ja miekkansa\nprefektiä kohden.\n\nMonta heittokeihästä lensikin häneen päin.\n\nNe olivat hänen lahjoittamiaan.\n\n\"Koiria he ovat!\n\n\"Eivät roomalaisia!\"\n\nNiin huusi Cethegus vimmoissaan ja käänsi äkkiä ratsunsa.\n\n\"Kapitoliumille!\"\n\nPitkällä loikkauksella jalo ratsu lensi polvistuvien, kirkuvien naisten\nyli ja keihäspilven läpi, jonka roomalaiset heittivät häntä kohti.\n\nHän ratsasti kumoon ne harvat, jotka koettivat sulkea hänen tiensä.\n\nPian hänen punainen töyhtönsä oli kadonnut.\n\nRatsumiehet kiitivät perästä.\n\nKeihäsmiehet peräytyivät hitaasti ja hyvässä järjestyksessä tuon\ntuostakin torjuen kaupunkilaisten hyökkäykset.\n\nHe pääsivät lujaan linnoitukseen, jonka Marcus Licinius oli miehittänyt\nja joka hallitsi Kapitoliumille ja prefektin taloon vievän tien.\n\n\"Mitä nyt on tehtävä? Ajammeko heitä takaa\", roomalaiset kysyivät\nkuninkaalta.\n\n\"Ei! Seis!\n\n\"Avatkaa kaikki portit!\n\n\"Leireissämme on jo varattuna lihalla, leivällä ja viinillä täytettyjä\nvaunuja.\n\n\"Niitä vietäköön eri osiin kaupunkia.\n\n\"Rooman kansaa ruokitaan ja juotetaan kolme päivää.\n\n\"Goottini pitävät huolta siitä, ettei kukaan saa syödä itseään\nkuoliaaksi.\"\n\n\"Entä prefekti\", kysyi herttua Guntaris.\n\n\"Cethegus Caesarius, Rooman entinen prefekti ei voi välttää Jumalan\nkostoa\", huudahti Totila kääntyen Guntarikseen päin.\n\n\"Eikä minua\", huusi paimenpoika.\n\n\"Eikä minua\", virkkoi Teja karauttaen tiehensä.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU.\n\n\nSuurin osa Rooman kaupungin aluetta oli Forum romanumilla tehdyn\npäätöksen mukaan joutunut goottien käsiin.\n\nCetheguksen hallussa oli vielä Tiberin oikea ranta Hadrianuksen\nhaudasta alkaen Porta portuensikseen saakka. Tämän portin kohdalla\nolivat molemmat virransulut.\n\nTiberin vasemmalla rannalla oli prefektin hallussa vain pieni, mutta\ntärkeä palanen Forum romanumin länsipuolta. Alueen keskustana oli\nKapitolium ja sitä ympäröivät lujat linnoitukset ja korkeat muurit.\n\nNe alkoivat Tiberistä ja kulkivat Kapitoliumin kukkulan itäpuolitse\nTrajanuksen torille pohjoiseen sekä Kapitoliumin länsipuolitse Circus\nflaminiuksen ja Marcelluksen teatterin välitse -- edellinen jäi ulko-,\njälkimmäinen sisäpuolelle muuria -- Fabriciuksen sillalle ja Tiberin\nsaareen.\n\nLopun päivää vapautetut roomalaiset viettivät hurjasti juhlien sekä\nsyöden ja juoden.\n\nKuningas tuotatti hänelle luovutettujen kaupunginosien keskuksiin\nkahdeksankymmentä suurta vaunua ruokatavaroita.\n\nNälkäinen kansa asettui niiden ympärille kiville ja kiireessä\nlaadituille penkeille kiittäen Jumalaa, pyhimyksiä ja \"parasta\nkuningasta\".\n\nPrefekti oli panettanut huolellisesti kiinni kaikki portit, jotka\nveivät kaupungin goottilaisista osista muurien läpi _hänen_ Roomaansa,\nensin kaikki Forum romanumilta Kapitoliumille vievät tiet, sitten porta\nflumentanan, carmentaliksen ja ratumenan.\n\nVähälukuisen miehistönsä hän jakoi nopeasti tarkastettuaan asemansa\ntärkeimpiin paikkoihin.\n\nHänen hallussaan olivat melkein samat paikat kuin Belisariuksen\nRoomassa ollessa.\n\n\"Salvius Julianus saa vielä sata miestä avukseen hirsisululle.\n\n\"Abasgilaiset jousimiehet rientävät Pison luo ketjusululle.\n\n\"Marcus Licinius pysyy paikallaan.\"\n\nMutta silloin Lucius Licinius ilmoitti, että legioonalaisten\njäännökset, jotka eivät olleet päässeet Forum romanumilla pidettyyn\nkokoukseen, koska he olivat toisissa kaupunginosissa vahdissa,\nrupesivat niskoittelemaan.\n\n\"Vai niin\", huudahti Cethegus. \"Paistit, joista heidän serkkunsa tuolla\nalhaalla ovat myyneet roomalaiskunniansa, tuoksuvat kovin hyvältä.\n\n\"Minä tulen.\"\n\nHän ratsasti Kapitoliumille, missä nuo legioonalaiset, -- noin\nviisisataa miestä -- seisoivat uhkaavan näköisinä riveissään.\n\nHitaasti prefekti ratsasti pitkin rintamaa katsellen tarkasti miehiä.\n\nVihdoin hän lausui:\n\n\"Olin aikonut antaa teille kunnian puolustaa Kapitoliumin kotijumalia\nbarbaareita vastaan.\n\n\"Mutta minä kuulin, että raavaspaistit tuolla alhaalla houkuttelevat\nteitä.\n\n\"En usko sitä.\n\n\"Te ette voi jättää pulaan miestä, joka monien velttojen vuosisatojen\njälkeen taas on opettanut teitä taistelemaan ja voittamaan.\n\n\"Se, joka on Cetheguksen ja Kapitoliumin puolella -- nostakoon\nmiekkansa.\"\n\nEi yksikään liikahtanut.\n\n\"Nälkä on mahtavampi jumala kuin Kapitoliumin Jupiter\", virkkoi hän\nylenkatseellisesti.\n\nSilloin astui eräs centuurio esille.\n\n\"Ei niinkään, Rooman prefekti.\n\n\"Mutta me emme halua taistella isiämme emmekä veljiämme vastaan, jotka\nnyt ovat goottien puolella.\"\n\n\"Minun pitäisi pitää teidät täällä panttivankeina isienne ja veljienne\nvaralta.\n\n\"Jos he tekevät rynnäkön, pitäisi teidän päänne heittää heitä vastaan.\n\n\"Mutta minä luulen, ettei sekään laimentaisi heidän vatsasta lähtenyttä\ninnostustaan.\n\n\"Menkää! Te ette ole tarpeeksi arvokkaita Roomaa pelastamaan.\n\n\"Licinius, avaa portti.\n\n\"Anna heidän kääntää selkänsä Kapitoliumille -- ja kunnialle.\"\n\nLegioonalaiset lähtivät tiehensä.\n\nVain satakunta miestä jäi epätietoisena seisomaan keihäisiinsä nojaten.\n\n\"No? Mitä tahdotte\", huusi Cethegus ajaen aivan heidän eteensä.\n\n\"Kuolla kanssasi, Rooman prefekti\", sanoi eräs.\n\nJa toiset toistivat:\n\n\"Kuolla kanssasi!\"\n\n\"Kiitän teitä!\n\n\"Katso, Licinius. Sata roomalaista on vielä!\n\n\"Ne riittäisivät uuden roomalaisvaltakunnan perustamiseen.\n\n\"Annan teille kunniapaikan.\n\n\"Te puolustatte linnoitusta, jolle olen antanut Julius Caesarin nimen.\"\n\nHän hyppäsi hevosensa selästä, heitti ohjakset Syphaxille, kutsui\ntribuuninsa aivan luokseen ja sanoi:\n\n\"Suunnitelmani on --\"\n\n\"Joko sinulla on suunnitelma?\"\n\n\"Jo. Me hyökkäämme.\n\n\"Mikäli minä tunnen barbaarit, ei meidän tänä yönä tarvitse pelätä\nhyökkäystä.\n\n\"He ovat saaneet haltuunsa kolme neljännestä kaupungista.\n\n\"Voittoa vietetään suurin juomingein ja sitten vasta he rupeavat\najattelemaan viimeisen neljänneksen valloittamista.\n\n\"Keskiyön aikana on koko tuo kultatukkaisten sankarien ja juopporattien\nsotajoukko riemun, viinin ja unen raukaisema.\n\n\"Nälkäiset kviritit tuolla alhaalla eivät jää nyt juomisessa heitä\nhuonommiksi.\n\n\"Katsokaa! He mässäävät ja hyppivät päät seppeleillä koristettuina.\n\n\"Kaupunkiin on saapunut vasta vähäinen osa barbaareita.\n\n\"Siihen meidän voitontoiveemme perustuvat.\n\n\"Keskiyön aikana hyökkäämme kaikista porteista -- he eivät pidä sitä\nmahdollisenakaan, kun he tietävät vähälukuisuutemme -- ja teurastamme\nheidät heidän nukkuessaan.\"\n\n\"Suunnitelmasi on hurjan rohkea\", huudahti Lucius Licinius.\n\n\"Mutta jos kaadumme -- niin tulee Kapitolium haudaksemme.\"\n\n\"Sinä opit minulta sekä sanat että iskut\", virkkoi Cethegus hymyillen.\n\n\"Suunnitelmani on epätoivon synnyttämä. Mutta se on ainoa mahdollinen.\nVahdit ovat kai paikoillaan.\n\n\"Nyt menen kotiini ja rupean pariksi tunniksi nukkumaan.\n\n\"Minua ei saa ennen herättää.\n\n\"Kahden tunnin perästä on minut herätettävä.\"\n\n\"Voitko nukkua nyt, päällikkö?\"\n\n\"Minun täytyy.\n\n\"Ja toivoakseni nukunkin hyvin.\n\n\"Minun täytyy nukkuen tai valveilla saada hiukan lepoa sen vuoksi, että\nluovutin Forum romanumin barbaarikuninkaalle.\n\n\"Se oli liikaa.\n\n\"Se vaatii lepoa.\n\n\"Syphax! Jo eilen kysyin sinulta, onko Tiberin oikealta rannalta\nsaatavissa yhtään viiniä?\"\n\n\"Olen tiedustellut, herra.\n\n\"Viiniä on vain jumalanne temppelissä.\n\n\"Mutta se on jo pappien ilmoituksen mukaan siunattu ehtoollista\nvarten.\"\n\n\"Ei kai se ole siitä pahentunut.\n\n\"Ottakaa se papeilta.\n\n\"Jakakaa se sadalle roomalaiselle, jotka ovat Caesarin linnoituksessa.\n\n\"Se on ainoa kiitollisuuden osoitus, jonka voin heille nyt antaa.\"\n\nHän ratsasti hitaasti Syphaxin seuraamana kotiinsa.\n\nHän pysähtyi pääkäytävän eteen.\n\nSyphaxin kutsusta hevosten vartija Thrax saapui paikalle.\n\nCethegus hyppäsi maahan ja taputti jalon ratsunsa kaulaa.\n\n\"Seuraava ratsastus on ankara, Pluto. Se vie joko voittoon tai pakoon.\n\n\"Antakaa sille se valkoinen leipä, joka oli säästetty minua varten.\"\n\nHevonen vietiin päärakennuksen vieressä olevaan talliin.\n\nMarmoripilttuut olivat tyhjät.\n\nPlutolla ei laajassa tallissa ollut muuta toveria kuin Syphaxin rusko.\n\nKaikki muut prefektin hevoset olivat teurastetut palkkasoturien\nruoaksi.\n\nTalon isäntä meni komean eteisen ja atriumin läpi kirjastoonsa.\n\nVanha ovenvartija ja kirjuriorja Fidus, joka ei enää jaksanut kantaa\nkeihästä, oli tätä nykyä talon ainoana palvelijana.\n\nKaikki muut orjat ja vapautetut olivat muureilla -- elävinä tai\nkuolleina.\n\n\"Anna minulle Plutarkon Caesar!\n\n\"Ja kaada suureen, ametisteilla koristettuun pikariin -- suihkulähteen\nvettä.\"\n\nPrefekti jäi vielä kirjastoon.\n\nVanhus oli sytyttänyt samoin kuin rauhan päivinäkin kalliilla\nnardusöljyllä täytetyn lampun.\n\nCethegus katseli kauan rintakuvia, hermejä ja pieniä patsaita, joiden\ntummat varjot kuvastuivat selvästi kauniiseen mosaiikkiseinään.\n\nSiinä olivat melkein kaikkien Rooman sankarien -- sodan tai\nrauhanaikaisten -- kuvapatsaat kukin jalustallaan ja lyhyillä\nelämäkerrallisilla tiedoilla varustettuna.\n\nTarunaikaiset kuninkaat olivat ensin, sitten konsulien ja keisarien\npitkä rivi Trajanukseen, Hadrianukseen ja Konstantinukseen saakka.\n\nErityisessä, pienessä ryhmässä olivat hänen omat esi-isänsä,\n\"Cethegukset\".\n\nSeinän viereen oli jo tuotu tyhjä jalusta, jolle kerran _hänen_\nkuvapatsaansa asetettaisiin.\n\nSe oli viimeinen sillä puolen salia.\n\nSillä hän oli sukunsa viimeinen.\n\nMutta vasemmalla oli kokonainen rivi tyhjiä komeroita jatkoa varten.\n\nCetheguksen nimen piti näet hänen ottopoikansa kautta jatkua\nloistavampiin vuosisatoihin kuin tämä.\n\nHämmästyksekseen hän näki kävellessään hitaasti ja ajatuksissaan pitkin\nriviä, tyhjällä jalustalla, jolle hänen kuvansa piti tulla, nyt\npienoisen kuvapatsaan.\n\n\"Mitä tämä on?\n\n\"Nosta lamppuasi, vanhus!\n\n\"Mikä kuvapatsas on minun paikallani?\"\n\n\"Suo anteeksi, herra.\n\n\"Erään hyvin vanhan patsaan jalusta tuolla yläpäässä piti korjauttaa.\n\n\"Otin patsaan pois.\n\n\"Asetin sen tänne tyhjälle jalustalle, ettei se mitenkään\nvahingoittuisi.\"\n\n\"Valaise!\n\n\"Vielä ylemmäksi!\n\n\"Kukahan se on?\"\n\nJa Cethegus luki patsaassa olevan lyhyen kirjoituksen:\n\n\"Tarqvinius Superbus, Rooman tyranni, jonka porvarit olivat ajaneet\npois sietämättömän yksinvaltiuden tähden, kuoli kaukana kaupungista\nmaanpakolaisena.\n\n\"Tuleville sukupolville varoitukseksi.\"\n\nCethegus itse oli -- nuoruutensa päivinä -- laatinut tuon kirjoituksen\nja panettanut sen patsaaseen.\n\nHän otti marmoripään nopeasti alas ja asetti sen lattialle.\n\n\"Pois enne\", virkkoi hän.\n\nVaipuneena syviin mietteisiin hän palasi lukuhuoneeseensa.\n\nHän asetti kypäränsä, kilpensä ja miekkansa vuoteen viereen.\n\nOrja sytytti kilpikonnanluulla koristetulla pöydällä olevan lampun, toi\ntäytetyn pikarin ja pyydetyn kirjan, minkä jälkeen hän poistui.\n\nCethegus tarttui kääröön, mutta laski sen heti takaisin pöydälle.\n\nTällä kertaa hän ei voinut pakottaa itseään levolliseksi.\n\nSe olisi ollutkin luonnotonta.\n\nForum romanumilla joivat kviritit ja barbaarit keskenään\ngoottikuninkaan menestykseksi ja toivottivat perikatoa Rooman\nprefektille, senaatin puheenjohtajalle.\n\nKahden tunnin perästä hän aikoi riistää Rooman takaisin barbaarien\nkäsistä.\n\nHän ei voinut käyttää tätä lyhyttä aikaa lukeakseen uudelleen\nelämäkerran, jonka hän osasi melkein ulkoa.\n\nHän joi janoonsa vettä pikarista.\n\nSitten hän heittäytyi vuoteelle.\n\n\"Oliko se enne\", tuumi hän itsekseen.\n\n\"Merkitsevätkö enteet mitään sille, joka ei usko niitä?\n\n\"'On olemassa yksi ainoa seikka, jolla on merkitystä: kotimaan puolesta\ntaisteleminen.'\n\n\"Niin sanoi Homeros.\n\n\"Taisteleehan Cetheguskin kotimaansa puolesta.\n\n\"Hän taistelee melkein yksin.\n\n\"Sen on tämä päivä häpeällisellä tavalla todistanut.\n\n\"Rooma on Cethegus ja Cethegus on Rooma.\n\n\"Eivät nuo nimensä unohtaneet roomalaiset.\n\n\"Rooma on nyt paljon suuremmassa määrässä Cethegus kuin muinoin Caesar.\n\n\"Olihan hänkin tyranni hullujen mielestä.\"\n\nHän hypähti taas vuoteelta ja meni esi-isänsä patsaan luo.\n\n\"Jumalainen Julius, jos voisin rukoilla, niin tänään rukoilisin, --\nrukoilisin sinua.\n\n\"Auta, täydennä jälkeläisesi työ.\n\n\"Miten ankarasti, verisesti ja väsymättä olen taistellut siitä ajasta\nalkaen, jolloin marmoripäästäsi lensi minun päähäni ajatus Rooman\nuudistamisesta, valmiina, täysissä aseissa, kuten Pallas Athene Zeun\npäästä.\n\n\"Olen taistellut yötä päivää miekalla ja väsyttänyt itseäni\najatuksilla.\n\n\"Senkin seitsemän kertaa on kahden kansan ylivoima painanut minut\nmaahan, mutta joka kerta olen taas noussut murtumattomana ja\npelottomana.\n\n\"Vuosi sitten näytti päämääräni kovin läheiseltä.\n\n\"Ja nyt, tänä yönä täytyy minun taistella tuon vaaleatukkaisen pojan\nkanssa Rooman viimeisten talojen, oman taloni, henkeni puolesta.\n\n\"Onko se mahdollista?\n\n\"Täytyykö minun kukistua?\n\n\"Niin suuren työn jälkeen.\n\n\"Sellaisten sankaritekojen jälkeen.\n\n\"Vain tuon nuorukaisen hyvän onnen vuoksi.\n\n\"Onko aivan mahdotonta jälkeläisesi aikana, että yksi ainoa mies korvaa\nkokonaisen kansan, kunnes hän ehtii sen uudistaa, kunnes se ehtii\nuudistua?\n\n\"Onko miehen mahdoton voittaa goottien valta ja kreikkalaisten valta?\n\n\"Eikö Cethegus voi seisahduttaa tapausten pyörää ja pyöräyttää sitä\ntaaksepäin?\n\n\"Täytyykö minun kukistua, koska olen yksin, minä sotajoukkojen\npäällikkö, minä kansaton johtaja?\n\n\"Täytyykö minun luopua sinun Roomastasi -- minun Roomastani?\n\n\"En voi, en tahdo ajatella sellaista mahdollisuutta.\n\n\"Synkkenihän sinunkin onnesi tähti vähän ennen Pharsalon taistelua.\n\n\"Etkö sinäkin uinut haavoittuneena satojen nuolien sataessa Niilin yli?\n\n\"Ja sittenkin sait työsi valmiiksi.\n\n\"Ja palasit riemukulussa Roomaasi.\n\n\"Pahemmin ei voi käydä minullekaan, sinun jälkeläisellesi.\n\n\"Ei, minä en menetä Roomaani.\n\n\"En menetä taloani, en tätä jumalaista kuvaasi, joka usein on antanut\nminulle lohdutusta ja toivoa, kuten kristityille ristin näkeminen.\n\n\"Ja merkiksi uskostani sinuun jätän kilpesi suojaan ne, jotka olen\nsinne kätkenyt.\n\n\"Missäpä ne maan päällä olisivatkaan paremmassa turvassa?\n\n\"Eräänä heikkouden hetkenä aioin antaa Syphaxin haudata maahan nuo\nsalaiset paperini ja jäljellä olevat aarteeni.\n\n\"Jos menetän Rooman, tämän talon, tämän pyhätön; niin menkööt nämä\nmuistiinpanotkin.\n\n\"Mitäpä siitä -- kuka osaisi selittää niiden salakirjoituksen?\n\n\"Ei, samalla tavalla kuin kirjeeni ja päiväkirjani saat nämä\naarteenikin säilytettäviksesi.\"\n\nHän otti isohkon nahkapussin, jota hän oli säilyttänyt rinnallaan\npanssarin ja tunikan alla.\n\nSe oli täynnä kallisarvoisia helmiä ja jalokiviä.\n\nSitten hän kosketti patsaassa kilven alla olevaa jousta.\n\nHän otti kapeasta aukosta, joka ilmestyi patsaan kylkeen, pitkulaisen,\nnorsunluusta tehdyn arkun, joka oli kaunistettu veistoksilla ja\nvarustettu kultalukolla sekä sisälsi kaikenlaisia pieniin\npapyruskääröihin tehtyjä muistiinpanoja.\n\nHän pani säkin arkkuun.\n\n\"Tässä tämä on, suuri esi-isäni. Suojele hyvin salaisuuteni ja\naarteeni.\n\n\"Kenen hallussa ne sitten olisivat turvassa, elleivät sinun?\"\n\nSitten hän sulki taas aukon, jota oli melkein mahdoton huomata.\n\n\"Kiipesi alla!\n\n\"Sydämelläsi!\n\n\"Merkiksi luottamuksestani sinuun ja erinomaiseen onneesi!\n\n\"Merkiksi siitä, ettei minua saada karkoitetuksi sinun luotasi,\nRoomastani.\n\n\"Ei ainakaan pitkiksi ajoiksi.\n\n\"Jos minun täytyisi paetakin, niin minä palaan.\n\n\"Kukapa hakee aarteitani ja salaisuuksiani kuolleelta Caesarilta!\n\n\"Suojele niitä.\"\n\nVaikka ametistipikarin vesi olisi ollut tulisinta viiniä, ei se olisi\nvaikuttanut niin kiihdyttävästi prefektiin kuin nuo sanat, jotka hän\nlausui osittain itsekseen, osittain puhellessaan jumalana\nkunnioittamansa patsaan kanssa.\n\nKaikkien sielun ja ruumiin voimien yli-inhimillinen jännittäminen\nviimeisinä viikkoina, menestyksetön kamppailu tänään torilla, heti\nkukistumisen jälkeen keksitty, epätoivoinen suunnitelma ja sen\naiheuttama jännitys olivat kiihdyttäneet tätä rautaista miestä ja\nsamalla lisänneet äärimmilleen kysymyksen, jota hän koetti kaikin\nvoimin vastustaa.\n\nHän ajatteli, puhui ja teki tehtävänsä kuin kuumeessa.\n\nVäsyneenä hän heittäytyi patsaan lähellä olevalle vuoteelleen.\n\nHän nukkui aivan paikalla.\n\nMutta se ei ollut samanlaista unta kuin hän oli tähän saakka nukkunut\nilkitöittensä jälkeen ja ennen uhkaavaa vaaraa.\n\nNyt ei hänen kaikenlaisia mielenliikutuksia halveksiva luontonsa\nauttanutkaan.\n\nUni oli levotonta.\n\nHäntä vaivasivat ilkeät unet, jotka vaihtuivat nopeasti kuin\nkuumesairaan houreet.\n\nVihdoin unet muuttuivat selvemmiksi.\n\nHän näki Caesar-patsaan, jonka vieressä hän makasi, kasvavan\nkasvamistaan.\n\nYhä ylemmäksi nousi majesteetillinen pää.\n\nSe oli jo tunkeutunut talon katon läpi.\n\nLaakeriseppeleellä koristettu pää katosi jo yöpilven yläpuolelle\ntähtiin.\n\n\"Ota minut mukaasi\", pyyteli Cethegus.\n\nPuolijumala vastasi:\n\n\"En voi täältä saakka nähdä sinua.\n\n\"Sinä olet liian pieni.\n\n\"Sinä et voi seurata minua.\"\n\nSilloin nukkujasta tuntui, että ukkonen iski äkkiä hänen talonsa\nkattoon.\n\nRäiskien putoilivat kattopalkit hänen päälleen ja hautasivat hänet\nhuoneen pirstaleiden alle.\n\nCaesar-patsaskin murtui ja lysähti läjään. --\n\nÄänet kuuluivat yhä. --\n\nCethegus hypähti ylös ja katseli ympärilleen.\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU.\n\n\nÄänet kuuluivat yhä.\n\nNe olivat todellisia -- hän ei ollut siis nähnyt unta.\n\nMutta iskut kaikuivat hänen talonsa oveen.\n\nCethegus otti kypäränsä ja kilpensä.\n\nSamassa Syphax ja Lucius Licinius syöksyivät huoneeseen.\n\n\"Ylös, päällikkö!\"\n\n\"Ylös, Cethegus!\"\n\n\"Ei vielä ole kahta tuntia kulunut.\n\n\"Aion hyökätä vasta kahden tunnin kuluttua.\"\n\n\"Niin, mutta gootit!\n\n\"Ne ehtivät ennen.\n\n\"Ne hyökkäävät!\"\n\n\"Kirotut!\n\n\"Mihin ne hyökkäävät?\"\n\n\"Satamaan.\n\n\"Virransulun luokse.\n\n\"Hän on lähettänyt polttolaivoja jokea ylöspäin.\n\n\"Dromooneja, joiden kannella on palavia torneja täynnä pihkaa, pikeä ja\ntulikiveä.\n\n\"Ensimmäinen, palkeista tehty virransulku ja sen yläpuolella olevat\nvenheet ovat ilmitulessa.\n\n\"Salvius Julianus on haavoittunut ja joutunut vangiksi.\n\n\"Katso! Liekit näkyvät tänne saakka.\"\n\n\"Ketjusulku?\n\n\"Onko se ehyt?\"\n\n\"On.\n\n\"Mutta jos se katkeaa?\"\n\n\"Silloin olen minä, kuten kerran ennenkin, Rooman sulkuna.\n\n\"Eteenpäin!\"\n\nSyphax toi korskuvan ratsun esille.\n\nCethegus hyppäsi sen selkään.\n\n\"Oikealle!\n\n\"Missä on veljesi Marcus?\"\n\n\"Torin luona sijaitsevassa linnoituksessa.\"\n\nHeitä vastaan tuli palkkasotureita, isaurilaisia ja abasgeja, jotka\npakenivat satamakaupungista päin.\n\n\"Paetkaa\", huusivat he.\n\n\"Pelastakaa prefekti!\"\n\n\"Missä on Cethegus?\"\n\n\"Täällä -- hän pelastaa _teidät_.\n\n\"Kääntykää!\n\n\"Joelle!\"\n\nHän ajoi edellä. Palavien palkkien ja laivojen loimu valaisi tietä.\n\nPäästyään joen rannalle Cethegus hyppäsi hevosensa selästä.\n\nSyphax kätki sen huolellisesti tyhjään tavaravajaan.\n\n\"Tulisoihtuja tänne!\n\n\"Venheisiin!\n\n\"Tuolla on kymmenkunta pientä venhettä.\n\n\"Olen varannut ne aikoja sitten tällaisen tapauksen varalle.\n\n\"Jousimiehet niihin.\n\n\"Seuratkaa minua!\n\n\"Licinius, mene toiseen venheeseen.\n\n\"Soutakaa ketjusulun luo.\n\n\"Asettukaa aivan sulun yläpuolelle.\n\n\"Jos joku lähestyy sulkua alapuolelta, niin ampukaa.\n\n\"He eivät voi laskea maihin sulun alapuolella. Torninkorkuiset muurit\nulottuvat molemmilla puolilla jyrkästi jokeen.\n\n\"Heidän täytyy tulla tänne saakka.\"\n\nMuutamia pieniä goottialuksia oli koetteeksi tullut sululle.\n\nMutta muutamat syttyivät palkkisulun ja venheiden tulesta.\n\nToiset kaatuivat tungoksessa.\n\nEräs laiva, joka oli saapunut puolen jousenkantaman matkan päähän\nvarustetusta ketjusulusta, ajelehti heti taas ohjaamattomana virtaa\nalas. Koko miehistön olivat abasgien nuolet kaataneet.\n\n\"Katsokaa!\n\n\"Tuolla menee kuolon laiva!\n\n\"Kestäkää!\n\n\"Ei mitään ole menetetty.\n\n\"Hankkikaa tänne tulisoihtuja ja polttoaineita!\n\n\"Sytyttäkää laivatelakka!\n\n\"Tuli tulta vastaan!\"\n\n\"Katso tuonne, herra\", virkkoi Syphax, joka ei luopunut isännästään.\n\n\"Sieltä tulee ratkaisu!\"\n\nNäky oli komea.\n\nGootit olivat huomanneet, etteivät he voineet päästä ketjusulun ohi\npienillä aluksilla.\n\nHe olivat sen vuoksi kirveillä hakanneet palavaan palkkisulkuun\nkeskelle jokea niin leveän aukon, että suuri goottilainen sotalaiva\npääsi siitä kulkemaan.\n\nMutta yksistään soutajien voimalla ei suurta laivaa voitu saada\nliekkien läpi abasgien nuolisateessa paremmin kuin \"kuolon laivaakaan\".\n\nGootit pysyttelivät epätietoisen näköisinä palkkien alapuolella.\n\nSilloin rupesi äkkiä puhaltamaan voimakas etelätuuli, joka sai joen\nlaineet virtaamaan ylöspäin.\n\n\"Tunnetteko tuulen suhinaa?\n\n\"Se on voitonjumalan henkäys.\n\n\"Nostakaa purjeet!\n\n\"Seuratkaa nyt minua, gootit\", huusi iloinen, nuorekas ääni.\n\nPurjeet lensivät ylös ja levittäytyivät suurina siipinä goottien\nkuninkaanlaivan \"Villin Joutsenen\" molemmille puolille.\n\nKomeata oli katsella, kun mahtava alus kaikkien purjeittensa ja sadan\nsoutajan eteenpäin kiidättämänä lensi jokea ylöspäin.\n\nSitä valaisivat kamalasti molemmilla puolilla palavat palkit ja\nvenheet.\n\nHillittömästi, turmiota tuottavan näköisenä laiva kiiti eteenpäin.\n\nYläkannen molemmilla puolilla, soutajien suojaksi rakennetulla katolla\noli goottisotureita polvillaan vieri vieressä, kilpi kilvessä kiinni\nmuodostaen siten kuparisen seinän nuolia vastaan.\n\nLaivan keulassa oli jättiläismäinen joutsen siivet levällään.\n\nSiipien välissä joutsenen selässä kuningas Totila seisoi miekka\noikeassa kädessään.\n\n\"Eteenpäin\", komensi hän.\n\n\"Soutakaa, pojat!\n\n\"Voimainne takaa!\n\n\"Olkaa varuillanne, gootit!\"\n\nCethegus tunsi tuon nuorekkaan vartalon.\n\nHän tunsi äänenkin.\n\n\"Antakaa laivan tulla lähelle.\n\n\"Aivan lähelle.\n\n\"Kahdenkymmenen askeleen päähän.\n\n\"Ampukaa silloin vasta.\n\n\"Ei vielä.\n\n\"Nyt.\n\n\"Nyt. Ampukaa!\"\n\n\"Suojatkaa itseänne gootit!\"\n\nNuolisade lensi laivaa kohti.\n\nMutta kilpilinnasta nuolet kimposivat takaisin.\n\n\"Kirous\", huusi prefektin takana seisova Piso.\n\n\"He aikovat katkaista ketjusulun laivansa kovan vauhdin avulla.\n\n\"Heidän aikeensa onnistuukin varmasti, vaikka kaikki kannella olevat\nmiehet kaatuisivat.\n\n\"Soutajathan ovat näkymättömissä.\n\n\"Ja etelätuulta emme voi pysähdyttää.\"\n\n\"Tuli purjeisiin!\n\n\"Tuli laivaan!\n\n\"Kekäleitä tänne\", komensi Cethegus,\n\nYhä lähemmäksi tuli uhkaava joutsen.\n\nYhä lähempää uhkasi laivan keula kireälle jännitettyä sulkua.\n\nKekäleistä, joita rannalta heitettiin, lensivät jo muutamat laivaan.\n\nYksi lensi fokkipurjeeseen. Se leimahti tuleen ja paloi poroksi.\n\nToinen -- Cethegus itse oli sen heittänyt -- hipaisi goottikuninkaan\nliehuvaa tukkaa.\n\nKekäle putosi hänen viereensä.\n\nHän ei huomannut sitä.\n\nSilloin hänen luokseen juoksi nuorukainen, jolla puolustus- ja\nhyökkäysaseena oli vain paimensauva.\n\nNuorukainen polki kekäleen sammuksiin.\n\nMuut kekäleet kimposivat kiivistä jokeen ja sammuivat.\n\nLaivan keula oli enää vain kahdeksan askeleen päässä ketjusta.\n\nRoomalaiset odottivat vapisten iskua.\n\nSilloin Cethegus astui venheensä keulaan, otti raskaan heittokeihään ja\ntähtäsi tarkasti.\n\n\"Huomio\", huusi hän.\n\n\"Heti kun barbaarien kuningas on kaatunut, heittäkää uusia kekäleitä!\"\n\nHän tähtäsi tarkasti.\n\nHeitettyään kätensä vielä kerran taaksepäin hän singahdutti keihään\nvihansa ja käsivartensa koko voimalla.\n\nHänen miehensä odottivat henkeään pidättäen.\n\nMutta kuningas ei kaatunut.\n\nHän oli katsonut tarkoin heittäjää.\n\nSiitä huolimatta hän heitti pitkän, kapean kilpensä kannelle.\n\nHän katsoi tarkoin keihään kärkeen, vasen kilvetön käsi ojolla.\n\nKeihäs lensi suhahtaen sitä paikkaa kohti, jossa paljas kaula alkaa.\n\nKun se oli aivan iskemäisillään kaulaan, kuningas sieppasi sen kiinni\nvasemmalla kädellään ja -- -- heitti sen saman tien takaisin prefektiin\npäin, jonka vasempaan käteen kilven yläpuolelle se sattui.\n\nCethegus lysähti toiselle polvelleen.\n\nSamassa silmänräpäyksessä laivan keula sattui kiinteään ketjuun.\n\nSe katkesi.\n\nRoomalais-venheet, jotka olivat olleet sen vieressä, kaatuivat --\nsekin, jossa Cethegus oli -- tai ajelehtivat virtaa alas.\n\n\"Voitto\", huusi Totila. \"Antautukaa, palkkasoturit!\"\n\nCethegus pääsi haavoistaan huolimatta uiden Tiberin vasemmalle\nrannalle.\n\nHän näki, miten goottilaivasta laskettiin kaksi venhettä, joista\ntoiseen kuningas astui.\n\nHän näki, miten kokonainen laivasto pieniä goottilaisia aluksia tuli\nkuninkaan laivan jäljessä, mursi hänen jousimiestensä venherivin ja\nlaski miehiä maihin molemmille rannoille.\n\nHän näki, miten hänen abasginsa, jotka eivät olleet aiotut eivätkä\naseistetutkaan käsikähmää varten, antautuivat joukottaan muutamille\ngoottilaisille miekkamiehille.\n\nHän näki, miten kuninkaan laivasta ammuttiin vasemman rannan\npuolustajia.\n\nHän näki kuninkaan pienen venheen laskevan maihin samalle rannalle,\njonne hän oli läpimärkänä päässyt.\n\nHän oli kadottanut uidessaan kypäränsä. Kilven hän oli vapaaehtoisesti\nupottanut päästäkseen nopeammin maihin.\n\nHän aikoi rientää miekkoineen maalle nousevaa kuningasta vastaan.\n\nSamassa goottinuoli hipaisi hänen kaulaansa.\n\n\"Sattui, Hadusunt\", iloitsi nuori ampuja, \"paremmin kuin silloin\nmarmorihaudan luona.\"\n\n\"Hyvin, Guntamund.\"\n\nCethegus horjui.\n\nSyphax saapui hänen luokseen.\n\nSamalla kertaa joku laski kätensä hänen olkapäälleen.\n\nSe oli Marcus Licinius.\n\n\"Sinäkö täällä?\n\n\"Missä ovat miehesi?\"\n\n\"Kuolleet\", virkkoi Marcus.\n\n\"Nuo sata roomalaista kaatuivat Caesarin linnoituksessa.\n\n\"Teja, hirmuinen Teja ryntäsi sinne.\n\n\"Puolet isaurilaisista kaatui matkalla Kapitoliumiin.\n\n\"Jäännökset puolustavat Kapitoliumin porttia ja talosi edustalla\nsijaitsevaa puolilinnoitusta.\n\n\"Minun voimani ovat lopussa.\n\n\"Tejan kirves tunkeutui kilpeni läpi kylkiluihin.\n\n\"Voi hyvin, suuri Cethegus!\n\n\"Pelasta Kapitolium!\n\n\"Mutta joudu!\n\n\"Teja on nopea.\"\n\nMarcus kaatui maahan.\n\nLiekit nousivat öistä taivasta kohti Kapitoliumin vuorelta.\n\n\"Täällä joella ei ole enää mitään tekemistä\", virkkoi prefekti vaivoin.\n\nHänen verenvuotonsa oli kovin runsas ja se heikensi häntä.\n\n\"Minä pelastan Kapitoliumin.\n\n\"Sinulle, Piso, uskon barbaarikuninkaan tuhoamisen.\n\n\"Olet jo kerran ennenkin palauttanut goottikuninkaan Rooman\nkynnykseltä.\n\n\"Palauta toinenkin, mutta palauta vainajana.\n\n\"Sinä, Lucius, kosta veljesi puolesta!\n\n\"Älä lähde mukaani!\"\n\nCethegus katsahti vielä kerran vihaisesti kuningasta, jonka jalkojen\njuureen abasgit olivat polvistuneet armoa anomaan.\n\nHän huokasi syvään.\n\n\"Sinä horjut, herra\", virkkoi Syphax huolissaan.\n\n\"_Rooma horjuu_\", vastasi Cethegus.\n\n\"Kapitoliumiin!\"\n\nLucius Licinius puristi vielä kerran kuolevan veljensä kättä.\n\n\"Lähden sittenkin hänen mukaansa\", virkkoi hän tälle.\n\n\"Hän on haavoittunut.\"\n\nSillä aikaa kun Cethegus, Syphax ja Lucius Licinius katosivat yön\npimeyteen, asettui Piso erään basilikan pylvään taa, jonka ohi\nkuninkaan piti joelta tullessaan kulkea.\n\nKuningas oli jättänyt antautuneet abasgit seurueensa huostaan.\n\nHän astui muutamia askeleita maalle päin osoittaen miekallaan liekkejä,\njotka nousivat Kapitoliumista.\n\nSitten hän kääntyi joelle katselemaan goottien maalle nousua.\n\n\"Eteenpäin\", kehoitti hän. \"Rientäkää!\n\n\"Tuo tulipalo on sammutettava.\n\n\"Taistelu on päättynyt.\n\n\"Nyt, gootit, on teidän suojeltava Roomaa, sillä se on teidän.\"\n\nTätä hetkeä Piso käytti hyväkseen.\n\n\"Apollo auttajani\", mietti hän, \"salli nyt miekkani sattua yhtä\nterävästi kuin jambini ovat muinoin sattuneet.\"\n\nHän hyökkäsi paljain miekoin pylvään takaa kuninkaan kimppuun, joka\nseisoi selin häneen.\n\nMutta kun hän oli aivan kuninkaan vieressä, pudotti hän kiljaisten\nmiekkansa.\n\nNavakka kepinisku oli lamauttanut hänen käsivartensa.\n\nSamassa nuori paimen hyökkäsi hänen kimppuunsa ja paiskasi hänet\nmaahan.\n\nVoittaja pani polvensa hänen rinnalleen.\n\n\"Antaudu roomalainen susi\", huusi nuorukainen heleällä äänellä.\n\n\"Kas, Piso, jambimestari...\n\n\"Hän on vankisi, poika\", virkkoi kuningas käännyttyään heihin päin.\n\n\"Hänen on maksettava kalliit lunnaat.\n\n\"Mutta kuka sinä oikein olet, paimenpoika ja hevoseni taluttaja?\"\n\n\"Sinun henkesi pelastaja hän on, herra\", virkkoi Hadusunt-vanhus.\n\n\"Me näimme roomalaisen hyökkäävän kimppuusi.\n\n\"Mutta olimme liian kaukana voidaksemme huutaa sinulle tai muuten\njoutua apuun.\n\n\"Poikaa saamme kiittää hengestäsi.\"\n\n\"Mikä sinun nimesi on, nuori sankari?\"\n\n\"Adalgot.\"\n\n\"Mitä täältä haet?\"\n\n\"Rooman prefektiä, Cethegus-roistoa.\n\n\"Missä hän on, herra kuningas?\n\n\"Sano se minulle.\n\n\"Minut ohjattiin tänne.\n\n\"Täällä sanottiin hänen koettavan torjua rynnäkkösi.\"\n\n\"Hän oli täällä.\n\n\"Hän on paennut.\n\n\"Hän on kai kotonaan.\"\n\n\"Aiotko kukistaa helvetin kuninkaan tuolla kepillä\", kysyi Hadusunt.\n\n\"En\", huudahti Adalgot. \"Onhan minulla nyt miekka.\"\n\nHän otti maasta vankinsa miekan, heilutti sitä ilmassa ja katosi yöhön.\n\nTotila jätti Pison goottien haltuun, joita oli joukottain laskenut\nmaihin Tiberin molemmille rannoille.\n\n\"Rientäkää\", virkkoi hän.\n\n\"Pelastakaa Kapitolium, jonka roomalaiset ovat sytyttäneet.\"\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU.\n\n\nSillä välin prefekti oli jatkanut matkaansa rannalta Kapitoliumille.\n\nPorta Trigeminan kautta hän meni Forum boariumille.\n\nJanustemppelin luona väkijoukko pidätti häntä hiukan.\n\nHaavastaan huolimatta hän kulki niin nopeasti, että Syphax ja Lucius\nLicinius jaksoivat töintuskin seurata häntä.\n\nUseita kertoja he kadottivat hänet näkyvistään.\n\nHe saavuttivat hänet taas.\n\nHän aikoi mennä Porta carmentaliksen läpi ja päästä siten\nKapitoliumille takaapäin.\n\nMutta portilla oli suuri goottijoukko.\n\nSiellä oli myöskin Vakis.\n\nHän tunsi prefektin jo kaukaa.\n\n\"Kostoa Rautgundiksen puolesta\", huusi hän ja heitti suuren kiven, joka\nsattui prefektin kypärättömään päähän.\n\nCethegus kääntyi pakoon.\n\nHän muisti erään paikan, jossa muuri oli murtunut.\n\nSe oli portista koilliseen.\n\nHän pyrki sinne päin mennäkseen muurin yli.\n\nMutta kun hän lähestyi muuria, leimahtivat Kapitoliumilta liekit\nkorkealle ilmaan.\n\nHäntä vastaan juoksi muurinmurtuman yli kolme miestä.\n\nNe olivat isaurilaisia.\n\nNe tunsivat hänet.\n\n\"Pakene, herra!\n\n\"Koko Kapitolium on mennyttä.\n\n\"Musta goottipiru!\"\n\n\"Onko hän -- onko Teja sytyttänyt tulen?\"\n\n\"Ei, me itse sytytimme puumuurin, jonka gootit olivat vallanneet.\n\n\"Gootit sammuttavat.\"\n\n\"Barbaarit pelastavat Kapitoliumin.\"\n\nKatkerassa tuskassaan Cethegus nojasi keihääseen, jonka eräs\npalkkasoturi oli hänelle antanut huomatessaan hänen horjuvan.\n\n\"Minun täytyy vielä mennä kotiini.\"\n\nHän kääntyi oikealle päästäkseen suorinta tietä talonsa pääportille.\n\n\"Oi herra, se on kovin vaarallista\", varoitti eräs palkkasotureista.\n\n\"Pian ovat gootitkin siellä.\n\n\"Minä kuulin, miten musta goottiruhtinas kyseli alinomaa sinua.\n\n\"Hän haki sinua joka paikasta Kapitoliumilta.\n\n\"Pian hän tulee taloosi.\"\n\n\"Minun täytyy vielä kerran käydä kotonani.\" S\n\nMutta tuskin hän oli mennyt pari askelta eteenpäin, kun kaupungista\npäin tuli häntä vastaan joukko gootteja ja roomalaisia tulisoihduilla\nja kekäleillä varustettuina.\n\nEtumaiset tunsivat hänet.\n\n\"Prefekti!\"\n\n\"Rooman tuhooja!\"\n\n\"Hän on sytyttänyt Kapitoliumin!\"\n\n\"Alas! Alas!\"\n\nHäntä vastaan lensi nuolia, kiviä ja keihäitä.\n\nYksi palkkasotureista kaatui, jäljelle jääneet pakenivat.\n\nNuoli sattui Cethegukseen ja haavoitti lievästi hänen vasenta\nolkapäätään.\n\nHän veti sen pois haavasta.\n\n\"Roomalaisnuoli! Minun leimallani varustettu\", virkkoi hän katkerasti\nnauraen.\n\nVaivoin hän pääsi lähimmälle kapealle kujalle joukkoa pakoon.\n\nHänen talonsa edustalla rähisi väkijoukko koettaen turhaan särkeä\nvahvaa pääovea.\n\nHeidän miekkansa ja keihäänsä eivät olleet tarpeeksi vahvoja.\n\nCethegus tiesi sen kuullessaan heidän voimattoman vihansa purkaukset.\n\n\"Portti on luja\", sanoi hän itsekseen.\n\n\"Ennenkuin he saavat sen murretuksi, olen minä jo kaukana täältä.\"\n\nKapeata sivukatua myöten hän meni talonsa takaovelle, painoi salaista\njousta, meni pihalle ja riensi sisään jättäen ovet jälkeensä auki.\n\n\"Kuulkaa!\"\n\nPääportilta alkoi kuulua toisenlaisia, voimakkaampia iskuja kuin tähän\nsaakka.\n\n\"Sotakirves\", virkkoi prefekti.\n\n\"Siellä on Teja!\"\n\nCethegus riensi kapealle aukolle, josta voi nähdä pääkadulle.\n\nSiellä oli Teja.\n\nHänen musta, pitkä tukkansa liehui tuulessa.\n\nHänellä ei ollut kypärää.\n\nVasemmassa kädessä oli hänellä Kapitoliumilta siepattu tulikekäle.\n\nOikeassa oli pelätty sotakirves.\n\nHän oli kauttaaltaan veren vallassa.\n\n\"Cethegus\", huusi hän joka iskun jälkeen.\n\n\"Cornelius Cethegus Caesarius!\n\n\"Missä olet?\n\n\"Hain Kapitoliumilta sinua, Rooman prefekti.\n\n\"Missä olet?\n\n\"Täytyykö Tejan hakea sinua kotilietesi äärestä?\"\n\nSamassa Cethegus kuuli kiireisiä askelia takaa päin.\n\nSyphax oli päässyt taloon samaa tietä kuin isäntäkin.\n\nHän katsahti isäntäänsä.\n\n\"Pakene, herra!\n\n\"Minä suojelen kynnystäsi hengelläni.\"\n\nHän riensikin monien huoneiden läpi talon pääovelle.\n\nCethegus lähti oikealle.\n\nHän pysyi tuskin pystyssä.\n\nHän pääsi vielä Zeus-saliin.\n\nSiellä hän kaatui.\n\nMutta samassa hän hypähti pystyyn.\n\nSillä pääportilta päin alkoi lähetä meteli.\n\nVahva portti oli saatu vihdoin rikki.\n\nRyskyen se kaatui sisäänpäin, ja Teja meni vihollisensa taloon.\n\nKynnyksellä hyökkäsi hänen kimppuunsa väijyksissä olleen pantterin\ntavoin mauri, joka tarttui vasemmalla kädellään hänen kurkkuunsa.\n\nOikeassa välkkyi puukko.\n\nGootti pudotti kirveensä.\n\nHän sieppasi maurin kiinni oikealla kädellään ja heitti tämän pallon\ntavoin ovesta ulos.\n\nVauhti oli niin kova, että Syphax kieri yhtä päätä kadulle saakka.\n\n\"Missä olet, Cethegus\", kertasi Tejan ääni kysymystään yhä lähempänä.\nNyt hän oli eteisessä, nyt atriumissa.\n\nOvet, jotka kirjuriorja Fidus oli lukinnut, hän mursi kirveellään.\n\nMolemmat viholliset olivat vain muutaman askeleen päässä toisistaan.\n\nSuurella vaivalla Cethegus oli ryöminyt keskelle Zeus-salia.\n\nHän toivoi vielä pääsevänsä kirjastohuoneeseensa ja saavansa\nCaesar-patsaan sisästä kirjoituksensa ja aarteensa.\n\nSamassa hän kuuli taas erään oven murtuvan ja Tejan äänen kajahtavan\nkirjastohuoneessa:\n\n\"Missä olet, Cethegus?\"\n\nPrefekti kuunteli henkeään pidättäen.\n\nHän kuuli, miten Teja kulki kirjastossa patsaalta patsaalle ja murskasi\nkoko rivin kirveellään.\n\n\"Missä on isäntäsi, vanhus\", kuului Teja kysyvän Fidukselta.\n\nKirjuriorja oli nimittäin paennut hädissään kirjastohuoneeseen.\n\n\"En tiedä, kautta sieluni autuuden.\"\n\n\"Hän ei ole täälläkään.\n\n\"Cethegus! Pelkuri!\n\n\"Missä sinä piileksit?\"\n\nKoko joukko tuntui saapuneen kirjastoon.\n\nCethegus ei jaksanut enää seistä.\n\nHän nojasi marmoriseen Jupiteriin.\n\n\"Mitä tälle talolle tehdään?\"\n\n\"Poltetaan\", vastasi Teja.\n\n\"Kuningas on kieltänyt talojen polttamisen\", sanoi Torismut.\n\n\"Niin on, mutta tämän talon hän on jättänyt minun haltuuni.\n\n\"Se poltetaan ja tasoitetaan maahan.\n\n\"Alas paholaisen temppeli!\n\n\"Alas hänen kaikkein pyhimpänsä -- hänen epäjumalansa!\"\n\nKuului ankara isku.\n\nRatisten, paukkuen Caesar-patsas suistui mosaiikkilattialle mennen\npalasiksi.\n\nKultarahoja, rasioita ja papyruskoteloita lensi lattialle.\n\n\"Voi barbaaria\", huusi Cethegus.\n\nUnohtaen kaiken hän aikoi syöksyä miekka kädessä kirjastoon.\n\nMutta hän kaatuikin tiedottomana suulleen Jupiter-patsaan juureen.\n\n\"Kuunnelkaa! Mitä se oli\", virkkoi poikamainen ääni.\n\n\"Prefektin ääni\", huudahti Teja ja syöksyi kirjaston ja Zeus-salin\nväliselle ovelle.\n\nKekäle kädessä ja sotakirvestään heiluttaen hän ryntäsi saliin.\n\nSe oli tyhjä.\n\nJupiter-patsaan vieressä oli suuri verilätäkkö ja akkunan luo johti\nleveä verijälki.\n\nAkkuna oli pihalle päin.\n\nMutta pihakin oli tyhjä.\n\nSinne rientäneet gootit huomasivat, että takaportti oli suljettu\nulkoapäin.\n\nAvain oli ulkopuolella lukossa.\n\nKun tämäkin portti kovalla työllä saatiin murretuksi, -- melkein samaan\naikaan ehtivät muutamat gootit, jotka olivat juosseet pääportista\nkadulle ja kiertäneet talon kulman, kapealle sivukadulle portin\nulkopuolelle -- tutkittiin katu ja sen varrella olevat rakennukset\ntarkoin.\n\nEräässä kulmassa löydettiin prefektin miekka, jonka Fidus tunsi.\n\nSynkännäköisenä Teja otti sen ja meni takaisin kirjastoon.\n\n\"Kootkaa tarkoin kaikki, mitä prefektin epäjumalan sisässä oli.\n\n\"Kuuletteko? Kaikki!\n\n\"Kirjoituksetkin ovat otettavat talteen ja vietävät kuninkaalle.\n\n\"Missä kuningas on?\"\n\n\"Hän lähti Kapitoliumilta roomalaisten ja goottien seuraamana\nPyhän Pietarin kirkkoon, missä koko kansa on kokoontunut\nkiitosjumalanpalvelukseen.\"\n\n\"Hyvä on! Hakekaa hänet kirkossa käsiinne ja antakaa hänelle nämä.\n\n\"Viekää paenneen miekkakin.\n\n\"Sanokaa, että Teja lähetti sen.\"\n\n\"Tapahtukoon tahtosi.\n\n\"Mutta sinä -- etkö lähde kuninkaan kanssa kirkkoon?\"\n\n\"En.\"\n\n\"Missä sinä vietät tämän voittoyön ja kiitosjumalanpalveluksen?\"\n\n\"Tämän talon raunioilla\", virkkoi Teja.\n\nHän sytytti vuoteen purppuraverhot tuleen.\n\n\n\n\n\n\nKUUDES KIRJA\n\nTOTILA II\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\nKuningas Totila asettui hovineen Roomaan.\n\nSodan vaikein tehtävä oli onnellisesti suoritettu.\n\nRooman antauduttua pienemmätkin rannikolla ja Apenninien vuoristossa\nsijaitsevat linnoitukset avasivat porttinsa gooteille. Vain muutamat\ntäytyi väkirynnäköllä valloittaa.\n\nSotaiset tehtävät hän jätti päälliköilleen Tejalle, Guntarikselle,\nGripalle, Markjalle ja Aligernille jääden itse Roomaan hoitamaan\nvaltiomiehen vaikeata tehtävää. Hänen oli saatava pitkällisen sodan\njohdosta rappeutunut valtakunta rauhoitetuksi ja järjestetyksi,\nmelkeinpä uudistetuksi.\n\nHän lähetti kaikkiin maakuntiin ja kaupunkeihin herttuoitaan ja\nkreivejään, jotka toteuttivat kuninkaan suunnitelmat kaikilla\nvaltiollisen elämän aloilla ja etenkin suojelivat italialaisia\nvoitokkaiden goottien kostonaikeilta.\n\nHän oli Kapitoliumilta julkaissut kaikkia koskevan anteeksiannon.\n\nVain erääseen anteeksianto ei ulottunut: entiseen prefektiin Cornelius\nCethegus Caesariukseen.\n\nKaikkialla hän rakennutti uudestaan kaatuneet kirkot -- sekä katolisten\nettä areiolaisten.\n\nHän tutkitutti tarkasti maanomistusolot ja jakoi uudestaan verot --\nalentamalla niitä entisestään.\n\nNäiden puuhien siunausta tuottavat hedelmät tulivat pian näkyviin.\n\nJo heti sen jälkeen, kun Totila oli tullut kuninkaaksi ja laatinut\nensimmäisen julistuskirjansa, olivat italialaiset ryhtyneet kaikissa\nmaakunnissa kauan lamassa olleeseen maanviljelykseen.\n\nGoottisoturit olivat saaneet ankaran määräyksen, ettei italialaisia\nsaanut näissä töissä häiritä, vaan heitä oli päin vastoin suojeltava\nkaikin voimin bysanttilaisilta.\n\nPeltojen ihmeellinen hedelmällisyys ja kuulumattoman hyvä syksysato\nviljasta, viinistä ja öljystä olivat ihmisten mielestä taivaan\narmonosoitus nuorelle kuninkaalle.\n\nTieto Napolin ja Rooman antautumisesta levisi nopeasti länsimaihin,\njotka olivat jo pitäneet goottien valtakuntaa Italiassa kukistuneena.\n\nKiitollisina ja ihmetellen kertoivat kauppiaat, jotka taas saapuivat\nniemimaan autioihin satamiin ja kaupunkeihin voimakkaan järjestyksen\nsuojassa, josta maalla pitivät huolta kuljeksivat sajoonit ja\nratsujoukot sekä merellä goottien aina valpas laivasto, nuorekkaan\nkuninkaan oikeamielisyydestä ja lempeydestä, hänen valtakuntansa\nkukoistuksesta, hänen Roomassa sijaitsevasta loistavasta hovistaan,\njonne paenneet ja kapinalliset senaattorit kokoontuivat hänen\nympärilleen. -- Kansalle hän jakoi runsaasti viljaa ja hankki\nsirkusnäytäntöjä.\n\nFrankkien kuninkaat saivat myöskin tietää olojen muutokset. He\nlähettivät lahjoja, mutta niitä ei otettu vastaan, he lähettivät\nsanansaattajia, mutta Totila ei huolinut niitä puheilleen.\n\nLänsigoottien kuningas tarjoutui liittolaiseksi Bysanttia vastaan ja\ntarjosi tyttärensä Totilalle puolisoksi. Rosvoavat avarit ja sklavenit\nkukistettiin itärajalla. Lukuunottamatta Ravennan, Perusiumin ja\nmuutamien pienempien piiritettyjen linnoitusten ympäristöjä vallitsi\nkoko goottien valtakunnassa samanlainen rauha kuin Teoderikin parhaina\npäivinä.\n\nMenestyksestään huolimatta kuningas ei tullut ylimieliseksi.\n\nHän tunnusti Itä-Rooman etevämmyyden ja koetti saada aikaan rauhan\nkeisarin kanssa.\n\nHän päätti lähettää Bysanttiin rauhanvälittäjän. Keisarin piti\ntunnustaa goottien valta Italiassa. Sen sijaan hän saisi pitää\nSisilian, jossa ei ollut nykyjään ainoatakaan goottia -- saarella ei\nollut koskaan ollut runsaasti gootteja, -- sekä bysanttilaisten\nvaltaaman osan Dalmatiaa. Keisarin olisi luovutettava Ravenna, jota\ngootit eivät olleet saaneet millään tavoin valloitetuksi.\n\nTämän rauhan ja sovinnon sanoman saattajaksi kuningas valitsi\nmiehen, jonka viisauden ja kunnianarvoisuuden maine oli kulkeutunut\nItä-Roomaankin ja joka rakasti sekä italialaisia että gootteja --\nCassiodorus-vanhuksen.\n\nVaikka hurskas vanhus olikin aikoja sitten luopunut valtioasioiden\nhoidosta, sai kuninkaan kaunopuheliaisuus hänet luopumaan joksikin\najaksi luostarin yksinäisyydestä ja lähtemään vaivalloiselle ja\nvaaralliselle Bysantin matkalle.\n\nMutta tällaista työtä ja huolta ei voitu laskea yksistään vanhuksen\nhartioille. Kuninkaan oli haettava hänen seurakseen nuorempi niinikään\nkristillismielinen, lempeä mies.\n\nMuutamia viikkoja Rooman antautumisen jälkeen kuninkaallinen\nsanansaattaja vei cottisten alppien yli Provenceen seuraavan kirjeen:\n\n\"Julius Manilius Montanukselle Totila, jota kutsutaan goottien ja\nitalialaisten kuninkaaksi.\n\n\"Tule, rakas ystävä! Tule takaisin luokseni!\n\n\"Vuosia on kulunut. Paljon verta, paljon kyyneliä on vuotanut. Siitä\nlähtien, kun viimeksi kättäsi puristin, ovat olot täällä muuttuneet\nmonesti, milloin ilokseni, milloin surukseni.\n\n\"Kaikki täkäläiset olot ovat muuttuneet, mutta eivät meidän välimme.\n\n\"Kunnioitan vielä niitä jumalia, joiden alttareilla me yhdessä\nuhrasimme nuoruutemme ensimmäiset unelmat. Nuo jumalat ovat\nvanhentuneet yhtä rintaa kanssani.\n\n\"Sinä lähdit Italiasta, kun pahuus, väkivalta, petos ja muut pimeyden\nvallat raivosivat täällä.\n\n\"Nyt ne ovat kadonneet, poispuhalletut, sulaneet. Voitetut pahat henget\npakenevat vimmoissaan. Sateenkaari kohoaa kauniina tämän valtakunnan\nyli.\n\n\"Minua on taivas siunannut -- vaikka paremmat voimat ovat joutuneet\nperikatoon -- ja suonut minun nähdä tuon hirmuisen ukkosmyrskyn\npäättyvän ja kylvää uuden ajan siemenen.\n\n\"Tule, Julius, auttamaan minua tuumieni toteuttamisessa, tuumieni,\njoita sinä muinoin hymyillen sanoit unelmiksi.\n\n\"Auta minua muodostamaan gooteista ja italialaisista uusi kansa, joka\nomaksuu molempien hyveet, mutta hylkää viat.\n\n\"Auta minua oikeuden, rauhan, vapauden ja kauneuden valtakunnan\nrakentamisessa, valtakunnan, jota Italian sulo aateloi ja germaanien\nvoima puolustaa.\n\n\"Sinä olet, Julius, rakennuttanut kirkolle luostarin, -- auta nyt minua\nrakentamaan ihmisyyden temppeliä.\n\n\"Yksinäni olen minä, ystävä hyvä, onneni kukkulalla.\n\n\"Yksin morsiameni odottaa lupaukseni lopullista täyttämistä.\n\n\"Sota on riistänyt minulta uskollisen veljen.\n\n\"Etkö tule, dioskurilainen veljeni?\n\n\"Kahden kuukauden perästä odotan sinua Valerian luona Taginaen\nluostarissa.\"\n\nJulius luki kirjeen.\n\nLiikutetuin mielin hän sanoi:\n\n\"Ystäväni, minä tulen!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nEnnen Roomasta Taginaehen lähtöään kuningas Totila päätti maksaa erään\nkiitollisuudenvelkansa ja saattaa taas entiselleen suhteensa kansansa\nuljaimpaan sankariin, Tejaan.\n\nHe olivat olleet poikavuosista alkaen ystäviä.\n\nVaikka Teja olikin useita vuosia vanhempi, oli hän kunnioittanut\nnuoremman iloisen ulkokuoren alla piilevää neroa.\n\nHeitä oli vetänyt yhteen pyrkimys yleviin ja ihanteellisiin asioihin.\n\nMyöhemmin epäsuotuisat olosuhteet olivat vieneet nämä alkujaan\nerilaiset luonteet aivan erilleen toisistaan.\n\nTotilan aurinkoinen luonne oli vaikuttanut häikäisevästi, melkein\nhäiritsevästi Tejan öiseen synkkyyteen.\n\nNuori, tulinen Totila piti äänettömän ystävänsä synkkämielisyyttä, jota\nhänen luonteensa ei käsittänyt ja jonka syytä hän ei tiennyt,\nsairaalloisuutena, josta oli pysyteltävä erillään.\n\nPoikavuosien aikaisen ystävän olivat syrjäyttäneet lempeä, vaikka\nsamalla vakavaluonteinen Julius sekä sitten rakkaus.\n\nMutta viimeiset vaiherikkaat vuodet öisen veli- ja veljesliiton\nsolmimisen jälkeen, kärsimykset ja vaarat Valeriuksen ja Mirjamin\nkuoleman jälkeen, Napolin valloitus, Rooman edustalla kärsitty hätä,\nRavennan ja Castra Novan edustalla koetut petokset sekä viimein\nkuninkaan velvollisuudet ja huolet olivat niin kypsyttäneet iloisen\nnuorukaisen, että hän oppi arvostelemaan ystäväänsä aivan toiselta\nkannalta.\n\nMitä oli tämä ystävä tehnyt ja saanut aikaan liittoyön jälkeen.\n\nKun kaikki muut väsyivät -- hurja Hildebad, innokas Totila, tyyni\nVitiges ja jäisen levollinen Hildebrand -- ei Teja ollut koskaan\nhuoannut, vaan aina toiminut, ei koskaan toivonut, vaan aina\nuskaltanut.\n\nRegetassa, Rooman edustalla, Ravennan kukistumisen jälkeen ja taas\nRooman edustalla -- mitä kaikkea hän olikaan tehnyt? Millaisessa\nkiitollisuudenvelassa valtakunta olikaan hänelle!\n\nHän ei huolinut kiitoksista.\n\nHän oli loukkaantunut siitä, että Vitiges aikanaan tarjosi hänelle\nherttuan arvoa sekä rahaa ja tiluksia.\n\nYksin ja ääneti hän käveli surullisen näköisenä Rooman kaduilla,\nviimeisenä varjona Totilan läheisyydessä.\n\nMustat silmät maahan luotuina hän seisoi aina kuninkaan valtaistuimen\nvieressä.\n\nÄäneti hän hiipi kuninkaan juhlista. -- Hän ei koskaan riisunut\nvaruksiaan.\n\nVain taistelussa hän joskus nauroi. Hän näytti tyytyväiseltä\nsyöksyessään kuolemaa halveksien tai etsien bysanttilaisten keihäitä\nvastaan. Silloin hän oli vain eloa, reippautta ja tulta.\n\nUseat gootit tiesivät, -- Totilakin muisti nuoruusajoiltaan -- että\nsynkkämieliselle sankarille oli suotu ihana laulun lahja.\n\nMutta sen jälkeen, kun hän oli palannut vankeudestaan Kreikasta, ei\nhäntä enää saatu muitten kuullen esittämään ainoaakaan tulisista,\nsyvämietteisistä lauluistaan. Sittenkin tiedettiin, että pieni\nkolmikulmainen harppu oli hänen seuralaisenaan sekä sodassa että\nrauhassa yhtä erottamattomasti kuin hänen miekkansa.\n\nHyökkäysten aikana taisteluissa kuultiin hänen joskus laulavan\nkatkonaisia säkeitä goottitorvien säestämänä.\n\nJos hänen jälkeensä hiivittiin öisin, jotka hän mieluimmin vietti\nRooman sisäpuolella olevissa raunioissa, kuultiin hänen soittavan\nharppua ja laulavan uneksien sen säestyksellä.\n\nJos häneltä kysyttiin -- mitä muuten harva uskalsi tehdä -- mikä häntä\nvaivasi, hän kääntyi tavallisesti pois päin.\n\nRooman valloituksen jälkeen herttua Guntaris kysyi kerran, mitä häneltä\npuuttui. Teja vastasi: \"Prefektin pää\".\n\nAinoa, jonka kanssa hän useimmin seurusteli, oli nuori Adalgot, johon\nhän oli viime aikoina kiintynyt.\n\nKuningas oli korostanut nuoren paimenen kuuluttajakseen ja\njuomanlaskijakseen kiitokseksi tämän rohkeasta teosta Tiberin rannalla\nRooman valloitusyönä.\n\nAdalgotilla oli suuri taipumus laulamiseen ja satujen kertomiseen,\nvaikka hän ei ollut saanut sanottavasti opetusta.\n\nTeja oli ilokseen huomannut nuorukaisen lahjakkuuden. Hänen kerrottiin\nsalaa opettavan tälle laulutaitoa, vaikka he sopivat yhteen yhtä\nhuonosti kuin yö ja aamurusko.\n\n\"Sen vuoksi juuri\", oli Teja sanonut, kun urhoollinen Aligern huomautti\nsiitä.\n\n\"Jotakin täytyy jäädä jäljelle, kun yö päättyy.\"\n\nKuningas tiesi, että hän saattoi tarjota sen ainoan palkinnon, jonka\ntämä mies ottaisi vastaan, mutta se ei ollut kultaa, tiluksia eikä\narvonimiä.\n\nEräänä iltana -- tähdet ilmestyivät jo nopeasti pimenevälle taivaalle\n-- kuningas jätti iltaseuransa palatsiinsa (Pincioiden taloon, jossa\nBelisariuskin oli asunut) ja lähti yksinään hakemaan synkkää sankaria\nautiosta ja rappeutuneesta Sallustiuksen puutarhasta, missä Teja\ntavallisesti oleskeli Roomassa käydessään.\n\nJuomanlaskija Adalgot oli pyytänyt täksi illaksi vapautusta\ntehtävistään. Kuningas arvasi, että nuorukainen aikoi viettää -- kuten\nusein ennenkin -- iltahetket harppumestarinsa seurassa.\n\nKuningas tiesi siten myöskin, että hän tapaisi Tejan mainitussa\npuutarhassa.\n\nOpettaja ja oppilas viettivät todellakin tämän yön ikivanhain\nroomalaisten pinjojen ja sypressien varjossa harjoittaen goottilaisten\nlaulu- ja soittotaitoa.\n\n\"Kuuntele, kreivi Teja\", virkkoi nuorukainen, \"millä tavalla olen\njatkanut äskettäin alkamaasi runoa.\n\n\"Sinä laadit kaiken surulliseksi.\n\n\"Olen muuttanut lopun, jossa kerroit toivottomasta virtaan\nsyöksymisestä, paljon iloisemmaksi ja toiveikkaammaksi.\"\n\n\"Onko runosi yhtä tosikin?\"\n\n\"Mitäpä siitä, kunhan se vain on kaunis! Tosi! Onko vain se, mikä on\nsurullista, totta?\"\n\n\"Valitettavasti on.\"\n\n\"Eikö maailmassa ole ollenkaan iloa?\"\n\n\"On, mutta se ei kestä kauan.\n\n\"Loppu on aina surullinen.\"\n\n\"Niin, mutta usein vasta hyvin myöhään.\n\n\"Eikö ole siis minkään arvoista se, mikä on alun ja lopun välillä?\"\n\n\"On, joskus.\"\n\n\"No, kuule siis!\n\n\"Olen säilyttänyt alun samanlaisena kuin sinäkin, keskellä on\nsurullista, mutta loppu on voitokas.\n\n\"Loppusi olen jättänyt pois.\n\n\"Sinun runossasi syöksyvät miehet toivottomina Ister-virtaan.\n\n\"Mutta minä olen pannut runooni vanhan asemestarimme Hildebrandin --\"\n\n\"Jospa hän saisi Ravennan haltuunsa!\"\n\n\"Ja suuren kuninkaamme Didrik berniläisen lapsena, pelastettuna\nperillisenä.\n\n\"Laulan koko runon rakkaalle kuninkaallemme ensi juhlassa.\n\n\"Mutta ota huomioon! Olen laatinut sen uudella runomitalla, jonka sinä\nolet opettanut minulle ja joka hivelee korvaa ja ilahduttaa sielua\nenemmän kuin vanha tavurunomitta, jolla sankarilaulumme ja\nsananlaskumme ovat laaditut.\n\n\"Miksi olet käyttänyt vasta viimeaikoina tätä runomittaa?\"\n\n\"Munkit laulavat sillä tavalla latinalaisia laulujaan, samoin papit\nkirkossa. Kuulin sen kerran iltahämärissä Pyhän Pietarin basilikassa.\nKirkon ovet ja akkunat olivat auki. Iltarusko valoi omituisia värejään\nsisään. Alttarilla palavien kynttiläin punertava valo yhtyi niihin.\nPyhä savu pilveili kattoa kohti ja näkymättömät kuoripojat lauloivat\nhelein äänin kuorikellarissa, jonne erästä kuollutta haudattiin.\nSilloin kuulin ensi kerran tämän runomitan, jossa säkeet ovat\nsamanlaiset, mutta sittenkin erilaiset. Säkeet hivelivät korvaani.\nKoetin käyttää samaa runomittaa kielellämme. Koe onnistui\nerinomaisesti.\"\n\n\"Niin, loppusoinnut sopivat toisiinsa kuten -- kuten kypärä päähän --\nkuten miekka huotraan.\n\n\"Kuten huulet huuliin suudellessa.\"\n\n\"Vai niin, joko sinä sellaisia olet kokenut? Se on liian aikaista!\"\n\n\"Olen suudellut vain kaunista sisartani Gothoa\", virkkoi nuorukainen\npunastuen.\n\n\"Puhutaan nyt loppusoinnuista ja runoista. Mutta sinä et saa kokonaan\nlaiminlyödä isien tapaa, pyhää tavurunomittaa.\"\n\n\"En suinkaan! Se sopiikin monessa paikassa paremmin. Se on\nvoimakkaampaa kuin tämä hivelevän suloinen runomitta.\n\n\"Kun vanhan runomitan poljento voimakkaana kaikuu, vaikuttaa se minuun\nkuten vinha tuuli, joka panee puiden latvat kohisemaan ja taivuttaa\npuun toisensa jälkeen.\"\n\n\"Sinun huuliasi, rakas poika, on laulun jumalatar koskettanut.\n\n\"Tietämättäsi ja tahtomattasi kumpuavat niiden lomasta suloiset sanat\nikäänkuin kieli vaatisi ja mieli kaipaisi niitä.\n\n\"Minkälaiseksi siis olet muodostanut laulun, jonka sepitin goottien\nurhoollisuudesta?\"\n\n\"Alan samoin kuin sinäkin:\n\n    \"Oli Teodemer, kuningas goottien\n    nyt lyöty ja murrettu voima sen.\"\n\n\"Jatkokin on samanlaista.\n\n\"Mutta kun sitten kaikki epäilevinä ja toivottomina aikovat syöksyä\nvirtaan, olen minä muuttanut runoni tulevaisuuteen ja pelastukseen\nluottavaksi. Se kuuluu näin:\n\n    \"Oli Teodemer kuningas goottien\n    nyt lyöty ja murrettu voima sen.\n\n    Verikentällä korpit koikkuivat\n    ja korppikotkatkin ahnahat.\n\n    Oli tuuli kylmä ja paistoi kuu,\n    susi ulvoi metsässä hurmesuu.\n\n    Aron polkua kolme ratsastajaa\n    kypärit säpäleinä nyt kiiruhtaa.\n\n    Ja keihäs murtunut kuninkaan\n    on heistä yhdellä aarteenaan.\n\n    Kuninkaan sotakruunu, min pertuska\n    on halkaissut, tallell' on toisella.\n\n    Salaisuus on vaipassa kolmannen\n    ja uskollisna hän suojaa sen.\n\n    Syvän Isterin luo kun kaikki he saa,\n    pysähtyy etummainen ja huudahtaa:\n\n    'On goottien vallasta jäljellä\n    vain taittunut keihäs ja kypärä.'\n\n    Ja toinen huutavi ratsulta:\n    'Ne haudan saakohot aalloissa!\n\n    Jäljest' itse syöksymme sinne myös.\n    Sinä, Hildebrand, heti täytä työs!'\n\n    -- 'Te kuninkaan keihään ja kypärän\n    pelastitte -- mulla on enemmän.'\n\n    Hän avaa vaippansa: 'Povella\n    näin valtaa goottien kannan ma.\n\n    Te kruunun ja keihään saitte vain.\n    On kuninkaan poika mun povellain.\n\n    Minä kohotan nuoren Didrikin.\n    Kuninkaana, laps, sua tervehdin.'\"\n\n\"Se ei ole hullumpaa, mutta totta --\"\n\n\"Totta on kai mielestäsi vain se, mikä näyttää kaikista\nsurullisimmalta.\n\n\"Mutta sano nyt, miten tuo toinen, unirunosi jatkuu?\"\n\n\"Se ei ole kokonaan unta.\n\n\"Eikä se ole kokonaan runoa.\n\n\"Minä pelkään, että se on totta.\"\n\n\"Kerro sentään!\"\n\n\"Olin ennen maata menoani ajatellut kauan vandaalien viimeistä\nkuningasta Gelimeriä, urhoollista miestä, jolle ei lopuksi jäänyt\nkomeasta valtakunnastaan jäljelle kuin harppunsa, jonka säestyksellä\nhän lauleli surujansa Afrikan vuoristoissa.\n\n\"Vähitellen vaivuin unenhorroksiin tai kenties uneen.\n\n\"Silloin näin erään Campanian maiseman, ihanamman kuin useimmat tämän\nihmeellisen maan ihanuuksista.\n\n\"Napolin lahti ja Bajaen siniset laineet loistivat auringonvalossa.\n\n\"Taustana oli mahtava vuori, joka hengitti tulta ja savua --\"\n\n\"Mikä sen vuoren nimi onkaan\", kysyi nuorukainen uteliaana.\n\n\"Vesuvius.\n\n\"Sen rinnettä kulki surullisen näköinen, mutta kuolemaa uhmaileva\nsotajoukko goottilaisissa varusteissa. Miehet olivat veren tahraamat,\nkypärät rikki, kilvet murskana.\n\n\"He kantoivat tammikeihäiden päällä kuollutta -- kuningastaan.\"\n\n\"Totilaako\", kysyi nuorukainen kauhistuneena.\n\n\"Ei! Rauhoitu toki\", virkkoi Teja hymyillen surullisesti, \"kalpean\nvainajan hiukset olivat aivan mustat.\n\n\"Kunniaa tekevien, ihailevien vihollisten lomitse surusaatto kulki\nhitaasti ja juhlallisesti meren rannalle.\n\n\"Siellä oli suuri, komea laivasto, mutta se ei ollut goottien eikä\nkreikkalaisten. Laivojen keuloista kohosivat lohikäärmeenpäät.\n\n\"Näille laivoille aiottiin vainaja viedä.\n\n\"Samassa kuulin surulaulun, kuninkaan kuolinlaulun sanat.\n\n\"Ne olivat:\n\n    \"Tie, kansat, meille aukaiskaa!\n    Me viime gootit oomme;\n    ei kruunua meill' loistavaa,\n    vaan kuningasta tuomme.\n\n    Ja keihäin, kiivin pohjoista\n    me kohti samoamme,\n    siks kunnes Thulen saarelma\n    meress' on vastassamme.\n\n    On siellä vala arvossaan\n    ja uskollisuus vielä. --\"\n\n\"Niin pitkälle kuulin laulua.\n\n\"Silloin herätti minut torvea toitottaen goottivartiosto, joka\njärjestystä rakastavan kuninkaamme käskystä kulkee öisin pitkin\nkaupungin katuja.\n\n\"Pane tämä alku muistiin. Kenties saat vielä kerran lopunkin laulaa.\n\n\"Sinähän olet lyhyessä ajassa oppinut niin paljon, että olet heti\ntaitavampi laulaja ja harpunsoittaja kuin minä.\"\n\n\"Kun vain opettaisit minua käyttelemään miekkaakin yhtä hyvin kuin itse\nkäytät.\"\n\n\"Se taito tulee vuosien, kenties jo viikkojen mukana. Sinä olet tehnyt\naivan tarpeeksi ollaksesi seitsemäntoistavuotias.\n\n\"Jos urhoollisella Vitigeksellä olisi ollut vierellään auttaja silloin,\nkun roomalainen runoilija paiskasi häntä kivellä Hadrianuksen haudan\nluona -- kuten sinä pelastit kuningas Totilan saman miehen uhkaavasta\niskusta -- niin olisimme jo silloin saaneet Rooman käsiimme ja\nkarkoittaneet prefektin, joka, valitettavasti, nytkin on päässyt\nkäsistämme.\"\n\n\"Niin, valitettavasti! Tiedätkö, että seikkailu, johon jouduin samana\nyönä prefektin talossa, vieläkin väikkyy mielessäni. Se olisi\nerinomainen laulunaihe -- mutta loppu puuttuu.\"\n\n\"Odota vain. Kenties elät niin kauan, että lopunkin näet. Silloin ei\nsinun tarvitse luoda sitä mielikuvituksestasi.\n\n\"Lähdin muuten jo voittoyön jälkeisenä aamuna prefektin talon\nraunioilta ajamaan takaa pakoon päässeitä legioonalaisia. En tiedä\nmitään asioiden kulusta. Kerro ne minulle.\"\n\n\n\n\nTOINEN LUKU.\n\n\n\"Kuule siis.\n\n\"Etsin prefektiä Tiberin rannalta ja Kapitoliumista, mutta en löytänyt\nhäntä. Silloin menin hänen kotiinsa.\n\n\"Sieltä löysimme vain veriset jäljet ja hänen miekkansa.\n\n\"Sinä löit murskaksi hänen epäjumalansa, poltit hänen talonsa ja\nhajoitit sen maan tasalle kellariholvia myöten. Minä tutkin ja\nhaeskelin kaikki paikat ja löysinkin lattian alta marmoripatsaan\njalustasta toisen kätköpaikan, jossa oli kultaa, jalokiviä ja\nkaikenlaisia kirjoituksia.\n\n\"Vein kaikki tavarat leveällä kilvellä kuninkaalle.\n\n\"Tämä antoi kirjurinsa lukea ja tutkistella kirjoituksia ja luki\nitsekin niitä. Äkkiä hän huusi: 'Balti Alarik oli siis syytön!'\n\n\"Seuraavana päivänä, jolloin minut oli koroitettu kuninkaan\nkuuluttajaksi, oli ensi tehtäväni ratsastaa valkoisella ratsulla ympäri\nRooman katuja kuuluttajan sauva kädessä ja ilmoittaa kaikille gooteille\nja roomalaisille:\n\n\"Adalgot, kuninkaan kuuluttaja huutaa:\n\n\"Entisen prefektin talosta paimenpoika Adalgot on löytänyt kirjoituksia\nja todistuksia, joiden mukaan baltiherttua Alarik, joka kaksitoista\nvuotta sitten tuomittiin valtiopetoksesta kuolemaan, oli syytön.\"\n\n\"Miten se tuli selville?\"\n\n\"Cethegus oli itse kirjoittanut päiväkirjaansa salakirjaimilla, joista\nkuningas otatti selvän, että hän oli hämmästyneen kuninkaan käsiin\nsaattamillaan kirjeillä tehnyt vihaamansa balttiherttuan\nepäluulonalaiseksi.\n\n\"Ylpeä herttua ärsytti sitten vielä amalia itsepäisyydellään ja hävisi\näkkiä vankilasta. Kukaan ei tiedä, miten hän karkasi ja minne.\n\n\"Minä huusin lisäksi:\n\n\"Balti Alarik on syytön.\n\n\"Hänen omaisuutensa, joka joutui valtion huostaan, palautetaan hänelle.\n\n\"Hänelle tai hänen oikealle jälkeläiselleen.\n\n\"Apulian herttuakunta, joka oli hänen läänityksensä palautetaan\nhänelle.\n\n\"Hänelle tai hänen oikealle perilliselleen.\n\n\"Herttua Alarik tai hänen jälkeläisensä ilmoittautukoon pelkäämättä\nkuninkaalle.\n\n\"Kulta ja lahjat, peritty ja oma, elukat ja taloustarpeet, vaunut ja\naseet, korut ja jalokivet, pellot ja niityt, raavaat ja ratsut sekä\nrikas Apulian herttuakunta annetaan baltille tai baltin perilliselle.\n\n\"Missä on Alarik? Missä ovat hänen perillisensä?\n\n\"Samoin kuin minä, kuninkaan kuuluttajat huusivat kaikilla teillä ja\nkaikissa Italian kaupungeissa ja etsivät kaikkialta baltiherttua\nAlarikia tai hänen laillista perillistään.\n\n\"Tiedätkö mitä? Olisi todellakin ihanaa, jos he löytäisivät kadonneen,\nmaanpakoon lähteneen vanhuksen, jonka me taas saattaisimme loistoon ja\nkunniaan hänen entisessä herttuakunnassaan.\"\n\n\"Ja kun hän kiittäisi paimenpoikaa pelastuksestaan ja kunniansa ja\noikeuksiensa takaisin saamisesta, hän antaisi varmaankin hänelle\nkauniin linnan jossakin sinisen meren rannalla, Garganus-vuorella\nlaakerien ja myrttien keskellä. Eikö sekin olisi hauskaa?\"\n\n\"Ei. En ole sitä ajatellut.\n\n\"Mutta tuskinpa vanha herttua enää elää.\"\n\n\"Kenties sentään löydämme nuoren.\n\n\"Herttua Guntaris sanoi minulle, että hän oli tuntenut erittäin hyvin\nbaltisankarin. Hän oli mennyt maanpakoon pieni poika mukanaan.\n\n\"Vaikka völsungit olivatkin baltien perinnöllisiä vihamiehiä, sanoi\nGuntaris, ettei hän ollut koskaan luullut syylliseksi ylpeää herttuaa,\njoka oli italialaisten päävihollinen ja senvuoksi näiden silmätikku.\n\n\"Eikä hän ollut koskaan nähnyt kauniimpaa lasta kuin tuo nelivuotias\npoikanen oli.\n\n\"Olen miettinyt nämä päivät hartaasti hänen kohtaloaan.\n\n\"Hän mahtaa hämmästyä, kun hän, joka kenties piilee jossakin pienessä\nkaupungissa valenimisenä, -- sillä tuomio koski koko sukua -- kuulee\nkuninkaan kuuluttajan huutavan kadulla ja kujilla, että Apulian\nherttuan kultainen rengas kuuluu hänelle.\n\n\"Se olisi hyvä loppu 'Baltin sadulle' tai 'Maanpakolaisen laululle'.\nMitä tuumit? 'Maanpakoon ajetun herttuapojan laulu.' Ei sekään kuulu\nhullummalta.\"\n\n\"Sinun suustasi pulpunneina kaikki laulut kaikuvat ihanilta.\"\n\n\"Mutta minä tahtoisin nyt kuulla vielä sen laulun alun, jonka sinä itse\nlaadit herättyäsi unestasi.\"\n\n\"Niin, kuolinlaulua en itse laatinut, sen kuulin unessa.\n\n\"Mutta heti unesta herättyäni rupesin muistelemaan noita tuttuja\nmaisemia Vesuviuksen luona, vastapäätä Mons lactariusta, Maitovuorta.\nSiellä on suuri, omituinen kalliorotko, jonka tulivuoren jähmettynyt\nlaava on muodostanut. Se on kuin jähmettynyttä tulta. Möhkäleet ovat\näkkijyrkät. Laaksoon johtaa vain kapea sola, jonka yksi mies voi\nkilvellään sulkea ja suojella sitä pitkät ajat minkälaista ylivoimaa\nvastaan tahansa!\"\n\n\"Sinä mietit heti joka vuorella ja laaksossa, miten ne voi valloittaa\ntai miten niitä voi puolustaa.\"\n\n\"Silloin tulivat huulilleni itsestään nämä sanat:\n\n    \"Missä Vesuvion vyöllä\n    laavakallioita on,\n    hätähuudot sieltä yöllä\n    tunkee seudun lepohon.\n\n    Maanmies ei, ei paimen, varas\n    tohdi sinne poiketa;\n    kaikkein onkin kiertää paras\n    kammottavaa rotkoa.\n\n    Onko täällä kansain veri\n    vuodatettu sodassa?\n    Vaiko haamunsa se perii\n    vastaisilta ajoilta?\"\n\nJa hän näppäili harpusta hitaasti muutamia sointuja. -- Adalgot vastasi\nhiljaa kuin kaiku. Säveleet johtivat kuningasta laulajien luo.\n\nMelkein umpeenkasvaneita polkuja pitkin kuningas kulki ääniä\nkohden, jotka kuuluivat säännöttömin väliajoin eräästä synkästä\nsypressiryhmästä puoleksi laulettuina. Yötuuli toi hänen korviinsa sitä\npaitsi kahden erilaisen kielisoittimen säveliä.\n\nHuomaamatta saapui Totila, jonka tuloa ei edes kuutamo ilmaissut,\nkaatuneiden muurien yli, jotka ympäröivät laajaa puistoa, puoleksi\nvilliytyneeseen laakeri- ja sypressikäytävään, joka vei puutarhan\nsisäosaan.\n\nTeja kuuli tulijan askeleet ja pani pois harppunsa.\n\n\"Kuningas tulee\", sanoi hän. \"Tunnen hänen askeleensa. --\n\n\"Mitä etsit, kuninkaani?\"\n\n\"Sinua, Teja\", vastasi tämä.\n\nTeja hypähti pystyyn kaatuneelta patsaalta, jolla hän oli istunut.\n\n\"Taisteluunko siis!\"\n\n\"Ei\", vastasi Totila. \"Ansaitsen kuitenkin tällaisen vastauksen.\"\n\nHän tarttui Tejan oikeaan käteen ja veti hänet istumaan viereensä\nmarmoripatsaalle.\n\n\"En hae miekkaasi, vaan sinua itseäsi.\n\n\"Tarvitsen sinua. En tällä kertaa käsivarttasi, vaan sydäntäsi.\n\n\"Ei. Jää vain tänne, Adalgot. Sinä saat kuulla, miten tätä ylpeätä\nmiestä, 'mustaa kreiviä' täytyy rakastaa.\"\n\n\"Sen olen tietänyt siitä saakka, kun hänet ensi kerran näin. Hän on\nkuin synkkä metsä, josta kuuluu salaperäinen suhina, kammottava, mutta\nsamalla suloinen.\"\n\nTeja loi kuninkaaseen pitkän katseen suurista, surullisista silmistään.\n\n\"Katso, ystäväni! Tällainen on minusta tullut. Näin suuressa määrässä\non taivaan Herra siunannut työni.\n\n\"Olen voittanut takaisin puoleksi menetetyn valtakunnan. Enkö voita\ntakaisin ystäväni puoleksi menetettyä sydäntä?\n\n\"Ystävä on tehnyt parhaansa valtakunnan takaisin valloittamisessa --\nhänen täytyy nytkin tehdä parhaansa.\n\n\"Mikä on vieroittanut sydämesi minusta?\n\n\"Suo anteeksi, jos minä, jos päivänpaisteinen onneni on loukannut\nsinua.\n\n\"Tiedän, kenelle olen kiitollisuudenvelassa kruunustani. En voi\niloisena kantaa sitä, jos vain miekkasi kuuluu minulle, mutta ei\nsydämesi.\n\n\"Me olimme ystäviä muinoin, Teja -- tulkaamme taas ystäviksi, sillä\nminä en tule toimeen ilman sinua.\"\n\nHän aikoi panna kätensä ystävänsä kaulaan.\n\nMutta Teja tarttui hänen käsiinsä ja puristi niitä.\n\n\"Tämä yöllinen retki on sinulle kunniakkaampi kuin koko voittokulkusi\nhalki Italian.\n\n\"Kyyneleet, joiden näen silmissäsi kimaltelevan, ovat minusta\narvokkaammat kuin kruunusi jaloimmat helmet.\n\n\"Anna _sinä_ minulle anteeksi -- olen tehnyt sinulle vääryyttä.\n\n\"Onni ja iloinen luonteesi eivät ole vahingoittaneet sydäntäsi.\n\n\"En ole koskaan kantanut sinulle kaunaa. Olen aina rakastanut sinua.\nMurhemielin olen huomannut, miten tiemme ovat yhä enemmän eronneet.\n\n\"Sillä sinä olet sittenkin lähempänä minua kuin olit urhoollista\nVitigestä, lähempänä kuin omaa veljeäsi Hildebadia.\"\n\n\"Niin, te kuulutte yhteen kuin valo ja varjo\", sanoi Adalgot.\n\n\"Me molemmat olemme yhtä tulisia, nopsia luonteeltamme\", sanoi\nkuningas.\n\n\"Kun Vitiges ja Hildebad\", jatkoi Teja, \"kulkivat suoraa tietä vakavin\naskelin, tahtoi kärsimätön into kuljettaa meidät molemmat siivillä\nilmojen kautta.\n\n\"Ja sen vuoksi, että me kuulumme yhteen, katkeroitti minua se, että\nsinä näytit aurinkoisessa onnessasi luulevan: tuo, joka ei osaa nauraa,\non sairaalloinen mielipuoli.\n\n\"Oi, kuninkaani ja ystäväni! On olemassa kohtaloita, tuskia ja\najatuksia, joita kestettyään tai ajateltuaan ihminen kokonaan menettää\nnauramisen suloisen taidon.\"\n\nTotila virkkoi vakavana:\n\n\"Sitä, joka yhtä sankarillisesti kuin sinä täyttää elämänsä pyhät\nvelvollisuudet, täytyy surkutella, mutta ei moittia, jos hän ylpeänä\nhalveksii elämäniloja.\"\n\n\"Oletko luullut, että olen kadehtinut onneasi tai iloisuuttasi?\n\n\"Oi, Totila! En ajattele sinua ja luonnettasi kadehtien, vaan\nkaihomielin.\n\n\"Meidäthän saa kaihomielisiksi lapsi, joka luulee, että päivänpaiste,\nkevät ja elämä kestävät iäti ja joka ei tunne talvea, yötä eikä\nkuolemaa.\n\n\"Sinä luotat iloon, onneen ja voittoon maailmassa.\n\n\"Mutta minä kuulen aina kohtalon siipien suhinan, kohtalon, joka\nsäälimättömänä ja kuurona kiroukselle, rukoukselle ja kiitokselle\nväikkyy ihmisten ja heidän tekojensa yllä.\"\n\nHän katsoi eteensä pimeyteen aivan kuin hän näkisi siellä tulevaisten\ntapahtumien varjot.\n\n\"Niin, niin\", virkkoi nuori juomanlaskija, \"samantapainen oli eräs\nsananlasku, jota vanha Iffa vuorella lauloi. Hän oli oppinut sen\nsedältäni Wargsilta.\n\n    \"Niin elämän onni\n    kuin onnettomuuskin\n    vain ihmisen tyhjiä\n    haaveita on.\n\n    Kun täytännön vaativi\n    iäinen tahto,\n    niin nöyrät ja ylpeät\n    palvelevat.\"\n\n\"Mutta\", jatkoi nuorukainen, \"jollemme kaikin voiminemme kykene\ntorjumaan välttämättömyyttä, niin miksi me ylipäänsä mitään teemme?\nMiksi emme tylsinä ja välinpitämättöminä odota tulevaisia tapahtumia.\nMissä on sitten erotus sankarin ja pelkurin välillä?\"\n\n\"Ei ainakaan voitossa, Adalgot, vaan sotimis- ja kärsimistavassa.\n\n\"Oikeudenmukaisuus ei ratkaise kansojen kohtaloita, vaan\nvälttämättömyys.\n\n\"Usein on parempi mies, jalompi suku kukistunut huonomman edessä.\n\n\"Jalomielisyys ja jalot tavat ovat tosin jonkinlainen mahti, mutta ne\neivät aina ole kyllin voimakkaita vastustamaan muiden synkkien voimien\nylivaltaa.\n\n\"Jalomielisyys, jalot tavat ja sankarillisuus voivat tehdä perikadon\npyhäksi ja ihanaksi, mutta eivät aina voi estää sitä.\n\n\"Viimeinen lohdutuksemme on, että korkeimman kunnian ja kauneimman\nlaakerin saa voitettu sankari eikä voittaja, kun ei oteta huomioon,\n_mitä_ me olemme kestäneet, vaan _miten_ me olemme kestäneet.\"\n\nKuningas nojasi miettivänä miekkaansa ja katsoi maahan.\n\n\"Miten paljon sinun onkaan täytynyt kärsiä, ystäväni\", sanoi kuningas\nsydämellisesti, \"ennenkuin olet joutunut tuolle mielelle.\n\n\"Sinähän olet kadottanut Jumalasi.\n\n\"Minusta olisi melkein helpompi kadottaa aurinko -- tai näkökykyni.\n\n\"En voisi enää hengittääkään, jollen uskoisi oikeamieliseen Jumalaan,\njoka katsoo taivaasta ihmisten tekoja ja johtaa oikean, puhtaan asian\nvoittoon.\"\n\n\"Mitä kuningas Vitiges, mies virheetön ja nuhteeton, oli rikkonut?\n\n\"Mitä minä itse ja --\"\n\nHän vaikeni.\n\n\"Elämäsi on ollut hämärän peitossa sen jälkeen, kun poikavuosinamme\nerosimme.\"\n\n\"Siitä on tarpeeksi juteltu tänään\", virkkoi Teja.\n\n\"Olen tänä yönä kertonut mielialojani enemmän kuin vuosikausiin.\n\n\"Kerran tulee kai sekin aika, jolloin kerron kaikki vaiheeni ja\najatukseni.\n\n\"En tahdo\", sanoi hän sivellen Adalgotin kutreja, \"liian aikaisin\nsynkentää kansamme nuorimman ja parhaan laulajan harpun iloisia\nsäveliä\".\n\n\"Olkoon niin\", sanoi kuningas. \"Surusi on minulle pyhä.\n\n\"Mutta salli minun käyttää hyväkseni uudistettua ystävyyttämme.\n\n\"Lähden huomenna Taginaeen morsiameni luo.\n\n\"Lähde mukaani -- jollei sinusta ole paha nähdä minua onnellisena\nroomalaisnaisen rinnalla.\"\n\n\"Oi ei -- se liikuttaa minua -- se muistuttaa minulle -- --\n\n\"Minä lähden mukaan.\"\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU.\n\n\nKuningas lähtikin heti kreivi Tejan, Adalgotin ja lukuisan seurueen\nsaattamana pieneen Taginaen kaupunkiin, jonka yläpuolella, jyrkällä,\nmetsäisellä vuorella sijaitsi Valeriusten luostari, missä Valeria\nedelleen oleili.\n\nHän ei enää pelännyt sitä. Hän sekä ulkonaisesti että sisäisesti oli\ntottunut siihen. Tämän paikan vakavat voimat saivat vaikutusvaltaa\nhänen vastustelevaan sieluunsa.\n\nKun hän meni kuningasta vastaan luostarin puutarhaan, olivat hänen\nkasvonsa kalpeammat, hänen käyntinsä hitaampi kuin ennen.\n\n\"Mikä sinun on tullut\", kysyi kuningas hellästi.\n\n\"Kun lupaukseni näytti melkein mahdottomalta toteuttaa, olit rohkea ja\ntoivehikas.\n\n\"Nyt, kun rakastettusi on tämän valtakunnan hallitsijana ja kun\nvihollisen hallussa on vain yksi Italian kaupunki, olet sinä\nalakuloinen.\"\n\n\"En ole alakuloinen, ystäväni\", sanoi Valeria totisena. \"Olen tehnyt\npäätöksen. Ei, kuuntele minua kärsivällisesti.\n\n\"Miksi salaat minulta sen, mitä koko Italia tietää kuninkaastaan.\n\n\"Länsigoottien kuningas Toletumista on tarjoutunut liittolaiseksesi\nbysanttilaisia vastaan ja luvannut tyttärensä puolisoksesi.\n\n\"Valtakunta toivoo, että sinä hyväksyt molemmat ehdotukset.\n\n\"En tahdo olla itsekkäämpi kuin kansanne jalomielinen tytär Rautgundis,\nvuoritilallisen lapsi, josta laulajanne jo kertovat teillä ja kujilla.\n\n\"Ja minä tiedän, että sinäkin voit tehdä samanlaisen uhrauksen kuin tuo\nvaatimaton mies, onneton kuninkaanne.\"\n\n\"Toivoakseni voisin sen tehdä tarvittaessa.\n\n\"Mutta onneksi on se tarpeetonta.\n\n\"En tarvitse vierasta apua.\n\n\"Katsele ympärillesi tai oikeammin, katsele maailmaa näiden\nluostarimuurien yli.\n\n\"Tämä valtakunta ei ole koskaan kukoistanut niin kuin nyt.\n\n\"Olen vielä kerran tarjonnut keisarille rauhankäden.\n\n\"Ellei hän siihen tartu, syntyy taistelu, jollaista hän ei ole ennen\nnähnyt.\n\n\"Piakkoin Ravenna joutuu haltuumme.\n\n\"Valtani ja mieleni eivät siedä nyt kieltäymyksiä.\n\n\"Mutta näiden muurien sisäpuolella asuva ilma on vihdoin murtanut\nvoimasi.\n\n\"Sinun täytyy heti lähteä täältä. Valitse Italian kaunein kaupunki\nolinpaikaksesi -- salli minun rakennuttaa uudestaan isiesi talo.\"\n\n\"Ei, salli minun jäädä tänne. Rakastan tätä paikkaa ja sen rauhaa.\"\n\n\"Se on haudan rauhaa.\n\n\"Tiedätkö, että minä kieltäytyessäni sinusta kieltäydyn elämäni\najatuksesta.\n\n\"Sinä olet suunnitelmieni elävä esikuva: sinä olet minulle Italia.\n\n\"Sinun on tultava goottikuninkaan omaksi täydellisesti,\nerottamattomasti.\n\n\"Ja gootit ja italialaiset ottavat kuninkaastaan ja kuningattarestaan\nesimerkkiä. He yhtyvät yhtä onnellisina kuin me.\n\n\"Ei -- ei mitään vastaväitteitä -- ei mitään epäilystä! Minä kukistan\nne näin.\"\n\nHän syleili ja suuteli häntä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMuutaman päivän perästä Julius Montanus saapui Genuan ja Urbinumin\nkautta.\n\nKuningas meni seurueineen häntä vastaan luostarin puutarhaan.\n\nYstävykset syleilivät kauan toisiaan.\n\nTeja seisoi heidän vieressänsä ja katseli heitä totisena.\n\n\"Herra\", kuiskasi Adalgot, \"kuka on tuo mies, jonka silmät ovat tuolla\ntavalla sisäänpainuneet?\n\n\"Onko hän munkki?\"\n\n\"Sisäisesti kyllä, vaan ei ulkonaisesti.\"\n\n\"Noin nuorella miehellä on jo vanhuksen katse. Tiedätkö, kenen näköinen\nhän on?\n\n\"Hän muistuttaa luostarin käytävässä olevaa kultapohjaista kuvaa.\"\n\n\"Aivan oikein, hiljaista, surullista päätä tuolla, apostoli\nJohannesta.\"\n\n\"Ennenkuin sain kirjeesi, olin jo päättänyt tulla tänne.\"\n\n\"Aioitko käydä minun luonani -- Valerian luona?\"\n\n\"En, Totila. Tulin tänne Cassiodoruksen tutkittavaksi ja sitten\nvihittäväksi munkiksi.\n\n\"Pyhä ja hurskas mies, joka on täyttänyt vuosisatamme ihmeillään,\nBenedictus Nursialainen on perustanut luostarin, joka vetää minua\npuoleensa.\"\n\n\"Julius! Sinä et saa tehdä sitä.\n\n\"Miksi ihmeessä kaikki läheisimpäni nyt pakenevat maailmaa.\n\n\"Valeria, sinä ja -- Teja.\"\n\n\"En pakene ketään\", vastasi viimemainittu, \"en maailmaakaan\".\n\n\"Miten sinä\", jatkoi kuningas tarttuen ystävänsä käsivarteen ja vieden\nhäntä luostariin päin, \"olet saanut päähäsi tuollaisia itsemurhan\najatuksia nuoruutesi kukoistuksessa?\n\n\"Katso Valeriaa tuolla.\n\n\"Hän auttaa minua sinun käännyttämisessäsi.\n\n\"Jos olisit koskaan rakastanut, niin et kääntäisi selkääsi maailmalle.\"\n\nJulius hymyili äänettömänä.\n\nHän tarttui levollisesti Valerian käteen ja meni hänen kanssansa\nluostarin ovelle, jossa Cassiodorus tuli heitä vastaan. --\n\nVaivoin kuningas sai ystävänsä suostutetuksi lähtemään\nCassiodorus-vanhuksen seurassa Bysanttiin.\n\nJuliusta ensin kammoksutti lähteä keisarihovin loistoa, melua ja\nsyntisyyttä näkemään, mutta lopuksi hän taipui Cassiodoruksen antaman\nesimerkin johdosta.\n\n\"Luullakseni\", sanoi kuningas lopuksi, \"voidaan maailmassa tehdä paljon\nenemmän Jumalalle otollisia töitä kuin luostarissa.\n\n\"Sellainen otollinen työ on tämä lähettilästoimi, joka pelastaa kaksi\nvaltakuntaa uudesta sodasta.\"\n\n\"Aivan oikein\", sanoi Julius. \"Kuningas ja sankari voivat palvella\nJumalaa yhtä hyvin kuin munkki.\n\n\"En moiti sinun tointasi, mutta salli minun pitää omani.\n\n\"Minusta tuntuu, että tänä aikana, jolloin vanha maailma vajoaa\nkamalasti taistellen ja uusi kohoaa myrskyn tavoin, jolloin mädäntyneen\npakanuuden kaikki himot yhtyvät barbaarien hurjuuteen, jolloin hekuma,\nlihanhimo ja verinen väkivalta täyttää sekä itä- että länsimaat, on\nhyvä perustaa kauas maailman melusta turvapaikkoja, joissa köyhyys,\npuhtaus ja nöyryys asuvat.\"\n\n\"Minusta taas ei loisto eikä rakkauden onni ole syntiä Jumalan edessä.\n\n\"Mitä mieltä sinä olet, Teja-ystäväni?\"\n\n\"Kiistanne ei liikuta minua\", vastasi tämä levollisesti, \"sillä teidän\nJumalanne ei ole minun. Mutta lopettakaa se. Valeria tulee!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nLähettilästen lähdön edellisenä iltana Cassiodorus vei ystävänsä\nkappeliin, jonka hän oli rakennuttanut aivan luostarin vieressä\nkohoavalle äkkijyrkälle kalliolle.\n\n\"Paikka miellyttää epäilemättä sinua, Totila\", oli Valeria sanonut.\n\nVähän ennen auringonlaskua ystävykset saapuivat yksinäisen, pyöreän\nkallion laelle.\n\nTäältä oli laaja näköala Picenumin kukoistaville vainioille.\n\nPohjoisessa ja idässä Apenninien komeat, suurenmoiset porrastukset\nrajoittivat katsetta.\n\nLännessä kimalteli laskevan auringon loisteessa komeana kultavyönä\nviheriäisten kenttien läpi juokseva Clasius-joki, johon täällä Sibola\nja Rasina yhtyvät.\n\nEtelästä päin Tinia-joki välkkyi Nucerian vuorten lomitse.\n\nEtelän hymyilevän taivaan alla versoi runsas sato, Totilan ihmevuosi\noli nopeasti ja täydellisesti pyyhkäissyt pois entisen hävityksen\njäljet. Laakerien tummaa pohjaa vasten, oliivien hopean harmaiden\nlehtien ja määrättömien viiniköynnösten lomista näkyi sadottain\nvalkoisia marmorihuviloita, linnoja, taloja ja ulkohuoneita.\n\nKukkulan etelärinteellä sijaitsi ikivanha vahtitorni, kenties\nmuinaisroomalaiselta ajalta peräisin. Sen muurit olivat kokonaan\nmuratin, viikunapuiden, viiniköynnösten ja kastanjain peitossa.\n\nNopeasti laskeutuva aurinko loi hehkuvaa tummanpunaista valoa\npurppuravaippana laajalle tasangolle. Kaukaisten kukkulain,\nitalialaisen luonnon muodostaman pengerportaiston yllä oli taivas\npunasinervä.\n\nKaikki seisoivat järkytettyinä, häikäistyneinä.\n\nKukaan ei keksinyt sanoja ylistääkseen tätä kauneutta.\n\n\"Sellaiseksi aavistin Italian\", kuiskasi Adalgot kreivi Tejalle,\n\"katsellessani Iffinger-vuorelta tai Mentulalta lounaaseen. Mutta näin\nkauniiksi sitä en sentään aavistanut.\"\n\nKuningas huudahti:\n\n\"Enkö ole oikeassa, Teja, rakastaessani tätä maata kuin morsianta ja\nkoettaessani millä hinnalla tahansa säilyttää sen kansalleni.\n\n\"Tämä paikka antaa oikeutuksen pyrinnöilleni.\n\n\"Taivaalliset tuulet, kultainen valo ympäröivät seutua -- --\"\n\nLiikutettuna hän jatkoi: \"Tänne, ystävä Cassiodorus, tahdon tulla\nhaudatuksi.\"\n\nHän laski kätensä ikivanhalle sarkofagille, joka oli tehty mustasta,\nnyt jo rapautuneesta marmorista. Kansi oli vieressä maassa ja arkku oli\naivan muratin peitossa.\n\n\"Omituinen sattuma\", virkkoi Cassiodorus totisena.\n\n\"Tiedätkö, mikä tämän paikan nimi on?\n\n\"Spes bonorum, 'hyvien toivo'.\n\n\"Ja tiedätkö, kuka tuossa arkussa makaa tarun mukaan?\n\n\"Eräs toinen lempeä rauhanruhtinas, alkujaan kai joku tarunaikainen\ntuskialainen kuningas, josta satu on sitten tehnyt Numa Pompiliuksen.\n\n\"Tämä on ikivanha rauhan pyhäkkö ja pakopaikka, jota pakanatkin\nkunnioittivat. Äsken rakennuttamani kappelin olen pyhittänyt\nrauhanjumalalle Immanuelille.\n\n\"Osoittaisit pienelle kappelilleni suuren kunnian, rauhanruhtinas, jos\nvalitsisit sen viimeiseksi leposijaksesi.\"\n\n\"Ei\", huudahti Totila, \"suo anteeksi, hurskas isä. En tahdo levätä\nkappelisi synkässä kuorikellarissa, vaan täällä avonaisen taivaan\nsinisen katon alla.\"\n\nHän kosketti sarkofagia.\n\n\"Täällä valoisalla kukkulalla, johon aurinko valaa kirkasta hohdettaan,\njota laakerit peittävät ja jossa linnut virittävät suloisia laulujaan,\ntahdon levätä.\n\n\"Tulen kai toimeen rauhankuninkaan varjon kanssa.\n\n\"Se on tahtoni, ystäväni.\n\n\"Pane mieleesi se, Adalgot, rakkaani, sillä sinä kai nuorimpana elät\nkauemmin kuin me muut.\"\n\n\"Kuka ajattelee keskipäivällä yötä\", huudahti Adalgot.\n\n\"Aavistelijat\", sanoi Teja.\n\n\"Katsokaa, miten nopeasti aurinko ja sen lämmin, iloinen valo\nkatosivat.\n\n\"Purppurapeite, joka muistuttaa punaista, veristä käärinliinaa, peittää\njo Taginaen laaksoa.\n\n\"Sinipunervat varjot ovat äkkiä muuttuneet kylmän mustiksi.\n\n\"Paljon nopeammin kuin tässä maassa saapuu yö, iskee kaikissa maissa\nkohtalo ja kuolema.\"\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU.\n\n\nSamana iltana, jolloin Adalgot katseli kuninkaan seurassa \"hyvien\ntoivon\" vuorella auringon laskua, seisoi Iffinger-vuoren etelärinteellä\npaimentyttö Gotho sauvaansa nojaten ja katseli komeata auringonlaskua.\n\nLampaat hyppelivät hänen ympärillään näykkien tuon tuostakin ruohoa.\nVähitellen ne väsyivät ja kokoutuivat paimenensa ympärille odottaen\nhartaasti navettaan lähtöä.\n\nMutta ne odottivat ja määkivät turhaan.\n\nKaunis lapsi kumartui nimittäin äkkiä sammaleiselle kivelle kirkkaan\nvuorilähteen reunalle. Hänen nahkaesiliinassaan oli kasottain vuoriston\nkauniita, ihanatuoksuisia kukkia: ajuruohoja, villiruusuja, myrttiä,\njotka kasvavat virtaavan veden kostealla rannalla, ja tummansinisiä\nkatkeroita.\n\nHän uneksi ja puheli itsekseen sekä kukkiensa ja nopeasti eteenpäin\nrientävien aaltojen kanssa.\n\nHän heitteli kukkia lähteestä virtaavaan puroon, milloin yksitellen,\nmilloin kimppuina, milloin taas puolivalmiina seppeleinä.\n\n\"Miten paljon\", virkkoi lapsi aaltoihin päin kääntyen ja heittäen\npitkän, keltaisen palmikkonsa yli olkansa, \"miten paljon olenkaan jo\nteitä lähettänyt hänelle terveisiä viemään.\n\n\"Sillä etelään päin hän lähti ja etelään nuo nopsat laineetkin\njuoksevat.\n\n\"Mutta en varmasti tiedä, oletteko te vieneet terveiseni perille, sillä\nhän ei ole vielä palannut kotiin.\n\n\"Tanssiessanne aalloilla viittaatte te minua seuraamaan itseänne.\n\n\"Jospa voisinkin seurata teitä.\n\n\"Tai pikku kaloja, jotka nopeina kuin nuolet välähtelevät aalloissa.\n\n\"Tai nopeita vuoripääskyjä, jotka kiitävät ilmassa vapaina kuin ajatus.\n\n\"Tai punertavia iltapilviä, kun vuoristotuuli ajaa niitä etelää kohti.\n\n\"Mutta varmimmin kai etsijättären sydän löytäisi hänet, jos uskaltaisin\njättää karjani ja lähteä hänen jälkeensä kaukaiseen, päivänpaisteiseen\nmaahan.\n\n\"Mitäpä minä siellä?\n\n\"Mitäpä paimentyttö tekisi sodan miesten, hovin viisaiden naisten\nparissa?\n\n\"Näenhän taas hänet.\n\n\"Yhtä varmasti kuin näen auringon, joka juuri katosi tuon vuoren taa.\n\n\"Sen näkee taas huomenna.\n\n\"Mutta sittenkin! Sen jäähyväissäteen ja aamutervehdyksen välinen aika\ntäyttää mielen kaiholla.\"\n\nSamassa kuului karjamajalta päin voimakas ääni, käyrän torven toitotus.\n\nGotho katsahti ylös. Ilta oli pimennyt. Avonaisesta ovesta näkyi\ntakkavalkea.\n\nLampaat vastasivat tuttuun merkkiin äänekkäästi määkien ja kääntäen\npäänsä karjamajaan päin.\n\nRuskea, takkuinen koira juoksi haukkuen ja häntäänsä heiluttaen hänen\nluokseen.\n\n\"Minä lähden heti\", virkkoi paimentyttö hymyillen ja silitti koiran\npäätä.\n\n\"Ah -- lampaat kyllästyvät pikemmin ruohoon kuin heidän paimenensa\najatuksiinsa.\n\n\"Eteenpäin vain: Lumikko! Olethan sinäkin jo täysikasvuinen.\"\n\nHän meni alaspäin pitkin laaksouomaa molempien vuorenkukkulain välitse,\njotka suojasivat asuinrakennusta ja karjamajoja tuulilta ja\nlaviineilta. Täällä aurinko ei enää paistanut. Tähdet näkyivät jo. Hän\nkatseli ylöspäin.\n\n\"Ne ovat tulleet niin kauniiksi, kun olen niin usein katsellut niitä.\"\n\nSamassa tähti lähti lentoon taivaalta ja putosi äkkiä etelään päin.\n\n\"Hän kutsuu minua! Tuonne etelään\", virkkoi Gotho vavisten.\n\n\"Seuraisin niin mielelläni häntä.\"\n\nHän rupesi kiirehtimään lampaittensa kulkua, vei ne talliin ja meni\nsuureen yksinäiseen huoneeseen talon alakertaan.\n\nSilloin hän tapasi isoisänsä Iffan makaamassa kivilavitsalla tulisijan\nvieressä, jalat kahden suuren karhunnahan peitossa.\n\nHän näytti entistään kalpeammalta ja vanhemmalta.\n\n\"Istuudu tähän viereeni, Gotho\", sanoi hän, \"ja juo! Tässä on maidon ja\nhunajan sekoitusta. Kuuntele, mitä minulla on sanomista. Nyt on tullut\nse hetki, josta olen sinulle jo monesti puhunut.\n\n\"Meidän täytyy erota. Minä lähden kotiin.\n\n\"Vanhat väsyneet silmäni erottavat vain epäselvästi kauniit kasvosi.\n\n\"Ja polveni pettivät, kun eilen vielä itse yritin lähteä lähteelle\nvettä noutamaan.\n\n\"Silloin tiesin, että se on lähellä.\n\n\"Lähetin orjapojan viemään sanaa Teriolislinnoitukseen.\n\n\"Sinä et saa olla läsnä silloin, kun henki lähtee vanhan Iffan suusta.\n\n\"Ihmisen kuolema ei ole kaunis näky -- tarkoitan vuoteella kuolemista.\n\n\"Etkä sinä ole nähnyt mitään surullista.\n\n\"Nuoreen elämääsi ei saa langeta varjoa.\n\n\"Huomenna ennen kukon laulua urhoollinen Hunibad saapuu Terioliksesta\nsinua noutamaan -- hän on luvannut sen.\n\n\"Hänen haavansa eivät ole vielä kokonaan parantuneet -- hän on vielä\nheikko, -- mutta hän sanoo, ettei voi kestää enää toimettomuutta, kun\nhuhuna kerrotaan, että vihollistemme kanssa alkaa pian taistelu\nuudestaan.\n\n\"Hän haluaa kuningas Totilan luo Roomaan.\n\n\"Sinne sinunkin on lähdettävä viemään tärkeätä sanomaa.\n\n\"Hunibad tulee oppaaksesi ja suojelijaksesi.\n\n\"Sido jalkojesi alle vahvat pyökinkuorijalkineet, sillä tiesi on pitkä.\n\n\"Rusko-koirani saattakoon teitä.\n\n\"Ota tuo vahvasta pukinnahasta ommeltu kukkaro. Siinä on kuusi\nkultarahaa, jotka ovat vielä jäljellä Adalgotin -- isänne jättämästä\nomaisuudesta. -- Ne ovat Adalgotin, -- mutta sinä saat käyttää niitä\ntarpeisiisi. -- Ne riittävät Roomaan saakka.\n\n\"Ota mukaasi myttynen tuoksuavaa vuoriheinää Iffingerin rinteeltä ja\npane se öiksi pääsi alle. -- Silloin nukut hyvin.\n\n\"Ja kun olet saapunut Roomaan, löytänyt sieltä kuninkaan kultaisen\npalatsin ja mennyt hänen komeaan saliinsa, niin katso, kenellä miehistä\non kultainen rengas päässään ja kenen silmistä lempeys loistaa kuin\naamuaurinko vuorenharjan takaa -- hän on kuningas.\n\n\"Taivuta hänen edessään pääsi. -- Mutta taivuta vain hiukan, äläkä\npolvistu, sillä sinä olet vapaan gootin vapaa lapsi.\n\n\"Anna silloin kuninkaalle tämä käärö, jota olen täällä säilyttänyt jo\nmonta vuotta. -- Sen on jättänyt jälkeensä setäsi Wargs, jonka\nvuorenvieremä hautasi.\"\n\nVanhus nosti tiilen kivisestä muurista, joka kannatti takkaa tallatusta\nsavesta tehdyllä lattialla, ja otti sen taakse kätketystä synkästä\nlokerosta papyruskäärön, joka oli huolellisesti nauhoilla ja sinetillä\nsuljettu sekä asetettu niinikään täyteen kirjoitetun ja omituisella\nsinetillä varustetun pergamentin sisään.\n\n\"Suojele näitä kirjoituksia hyvin\", sanoi vanhus tyttöselle.\n\n\"Tämän ulomman -- aasinnahalla olevan -- olen kirjoituttanut pitkällä\nHermegiselillä, kotoisin Majaesta -- sillä hän oli kirjoitustaitoinen.\nHän vannoi, ettei kenellekään kertoisi tämän sisällyksestä, ja hän on\npitänytkin valansa.\n\n\"Nyt hän ei enää voi puhua kirkonholvissa, jonne hänet on haudattu.\n\n\"Sinä et osaa lukea eikä Hunibadkaan.\n\n\"Se onkin hyvä.\n\n\"Sillä saattaisi olla vaarallista sinulle ja -- eräälle toiselle, jos\nihmiset pääsisivät selville näiden kääröjen sisällyksestä, ennenkuin\nlempeä ja oikeamielinen kuningas Totila on ne lukenut.\n\n\"Varsinkin italialaisilta varo näitä.\n\n\"Kun tulet johonkin kaupunkiin, niin kysy heti, oleileeko siellä Rooman\nprefekti Cornelius Cethegus Caesarius.\n\n\"Ja jos portinvartijat vastaavat myöntävästi -- niin käänny pois\nkaupungin portilta, ja vaikka olisit kuinka väsynyt tahansa, vaikka\nilta olisi myöhäinen tai keskipäivän aurinko kovin polttava, mene\nedelleen, kunnes kolme vettä on sinun ja tuon Cetheguksen välillä.\n\n\"Ja samalla tavalla kuin tätä kirjoitusta -- sinä näet, että olen\nsinetin asemesta pannut siihen petäjän pihkaa ja painanut siihen\nmerkkini, joka on kaikissa eläimissämme ja tavaroissamme -- samalla\ntavalla suojele tätä vanhaa kallista kultaa!\"\n\nHän otti lokerosta leveän kultarenkaan puolikkaan. Sellaisia\ngoottisankarit kantoivat paljaissa käsivarsissaan.\n\nHän suuteli kunnioittavasti rengasta ja sen epätäydellistä kirjoitusta.\n\n\"Se on periytynyt suurelta kuninkaaltamme Teoderikilta ja sitten --\nrakkaalta -- pojaltani Wargsilta.\n\n\"Tämä on Adalgotin oma.\n\n\"Se on hänen paras perintönsä.\n\n\"Toisen puolen rengasta -- ja siinä olevaa kirjoitusta -- annoin pojan\nmukaan silloin, kun lähetin hänet pois.\n\n\"Ja kun kuningas on lukenut kirjoitukset ja jos Adalgot on\nläheisyydessä, -- kuten hänen täytyy olla, jos hän on noudattanut\nneuvojani -- niin huuda Adalgotia, liittäkää renkaan puolikkaat\ntoisiinsa ja pyytäkää kuningasta tuomitsemaan.\n\n\"Hän on oleva viisas ja lempeä ja kaikkinäkevä kuin auringonpaiste.\n\n\"Hän on tuomitseva oikein.\n\n\"Jollei hän tuomitse oikein, niin silloin ei tässä maailmassa kukaan\nsitä tee.\n\n\"Suutele nyt molempia silmiäni, jotka jo ovat niin väsyneet.\n\n\"Mene sitten nukkumaan.\n\n\"Taivaan ruhtinas ja kaikki hänen kirkkaat silmänsä aurinko, kuu ja\ntähdet suojelkoot sinua matkallasi.\n\n\"Ja kun olet löytänyt Adalgotin ja asut hänen kanssaan synkkien talojen\npienissä kammioissa kapeiden katujen varsilla ja kun kaikki teistä\ntuntuu liian pieneltä, liian tukahduttavalta ja liian ahtaalta -- niin\nmuistelkaa lapsuudenpäiviänne täällä korkealla Iffingillä.\n\n\"Se virkistää teitä kuin raitis vuori-ilma.\"\n\nÄäneti, pelkäämättä, kyselemättä paimentyttö kuunteli häntä.\n\n\"Jää hyvästi, isoisä\", virkkoi hän suudellen tämän molempia silmiä.\n\n\"Kiitokset rakkaudestasi ja uskollisuudestasi!\"\n\nHän ei itkenyt.\n\nHän ei tietänyt, mitä kuolema oli.\n\nHän lähti isoisänsä luota ja meni ulos. Hän katseli vuoristomaisemaa,\njoka oli muuttunut synkän näköiseksi.\n\nTaivas oli kirkas ja vuorten huiput kimaltelivat kuutamossa.\n\n\"Jääkää hyvästi\", huudahti hän, \"sinä, Iffinger ja sinä, Sudenpää! Ja\nsinäkin, vanha Jättiläisenpää!\n\n\"Ja sinä, kirkas Passara!\n\n\"Joko tiedätte?\n\n\"Huomenna lähden luotanne.\n\n\"Lähden mielelläni.\n\n\"Riennän hänen luokseen.\"\n\n\n\n\nVIIDES LUKU.\n\n\nCassiodorus ja Julius viipyivät monta viikkoa Bysantin matkalla. He\npalasivat, mutta eivät tuoneet rauhansanomaa.\n\nCassiodorus lähti heti, kun he olivat laskeneet maihin Brundusiumissa,\nluostariinsa Apuliaan väsyneenä matkaan ja koko maailmaan. Julius sai\nyksin viedä sanoman kuninkaalle Roomaan.\n\nTotila otti hänet vastaan Kapitoliumissa etevimpien päällikköjensä\nläsnäollessa.\n\n\"Alussa\", kertoi Julius, \"olivat rauhantoiveet sangen suuret.\n\n\"Keisari, joka ei aikaisemmin ottanut vastaan goottilähetystöä\nVitigeksen aikana, ei voinut sulkea palatsinsa ovia länsimaiden\nsuurimmalta oppineelta, jonka viisaus, hurskaus ja lempeys ovat\nlaajalti tunnetut.\n\n\"Meidät otettiin hyvin kunnioittavasti ja ystävällisesti vastaan.\n\n\"Keisarin neuvostossa vaikutusvaltaiset miehet, kuten Tribonianus ja\nProkopius, puhuivat rauhan puolesta ja keisari itsekin näytti olevan\nsamaa mieltä.\n\n\"Hänen molemmat suuret sotapäällikkönsä Narses ja Belisarius olivat\ntyössä valtakunnan itärajalla, jota saraseenit ja persialaiset alinomaa\nuhkailivat.\n\n\"He olivat sentään kumpikin eri paikassaan.\n\n\"Italian ja Dalmatian sotatoimet olivat kysyneet uusia suuria uhrauksia\nja kestäneet niin kauan, että keisari oli jo aivan suuttunut niihin.\n\n\"Hänen oli vaikeata poistaa mielestään ajatus Italian takaisin\nvalloittamisesta.\n\n\"Mutta hänen täytyi tunnustaa, että tuuman toteuttaminen oli mahdotonta\nlähitulevaisuudessa.\n\n\"Hän ryhtyi siis mielellään rauhanneuvotteluihin ja otti vastaan\nehdotuksemme harkitakseen sitä. Hän oli tosin, kuten hän itse meille\nsanoi, yhä hautonut suunnitelmaa Italian jakamisesta siten, että suurin\nosa niemimaata -- Padus-joesta etelään päin -- annettaisiin keisarille\nja mainitun joen pohjoispuolella oleva osa jäisi goottien haltuun.\n\n\"Hyvin toivein lähdimme eräänä päivänä keisarillisesta palatsista.\n\n\"Keisarin ja meidän välinen keskustelu oli ollut lupaavampi kuin\nkoskaan ennen.\n\n\"Mutta saman päivän iltana europalata Marcellus ällistytti meitä\nantamalla palatsin orjien jakaa meille tavanmukaiset jäähyväislahjat.\n-- Se oli epäämätön merkki keskustelujen päättymisestä.\n\n\"Hämmästyneenä tästä äkillisestä asiain käänteestä\", jatkoi Julius\nkertomustaan, \"Cassiodorus päätti rauhan vuoksi turvautua viimeiseen\nmahdolliseen keinoon.\n\n\"Hän pyysi jäähyväislahjat annettuaan päästä vielä keisarin puheille.\n\n\"Arvossa pidetty Tribonianus, joka oli alusta alkaen ollut tämän sodan\nvastustaja ja joka oli Cassiodoruksen ihailija ja ystävä, lupautui\npyytämään meille tätä ennen kuulumatonta armoa.\n\n\"Vastaukseksi saimme kovin epäsuosiollisen uhkauksen väkivalloin\nkarkoittamisesta, jos vielä kerran tekisimme keisarin selvästi\nilmaistua tahtoa vastaan sotivia pyyntöjä.\n\n\"Keisari ei tekisi koskaan, ei koskaan rauhaa barbaarien kanssa,\nennenkuin nämä olivat luovuttaneet joka tuuman valtakuntaa. Hän tulisi\naina kohtelemaan Italiassa olevia gootteja vihollisina.\n\n\"Turhaan koetimme\", virkkoi Julius kertomuksensa lopuksi, \"keksiä tämän\näkillisen mielenmuutoksen syytä.\n\n\"Sen vain saimme tietää, että päivällä tapahtuneen keskustelumme\njälkeen keisarinna, joka kuuluu olevan kovin sairaalloinen, oli\nkutsunut keisarin päivällisille huoneisiinsa.\n\n\"Senkin saimme tietää, että keisarinna, joka oli alussa ollut sodan\ninnokkaimpia kannattajia, oli viime aikoina ruvennut vähitellen\nkannattamaan rauhaa.\"\n\n\"Ja mikä\" -- kysyi kuningas, joka oli kuunnellut kertomusta totisena,\nmutta enemmän uhkaavan kuin huolestuneen näköisenä -- \"mikä oli saanut\nsirkuslutkan muuttamaan siten mieltään?\"\n\n\"Bysantissa kuiskaillaan, että hän on ruvennut yhä enemmän pelkäämään\nsielunsa autuuden puolesta. Sen vuoksi hän tahtoo, ettei rahoja\nkäytettäisi sotaan, jonka loppua hän ei enää luule näkevänsä, vaan\nkirkkojen rakentamiseen, varsinkin Sofia-kirkon valmistamiseen, -- tuon\nkirkon, jonka pohjapiirustuksen hän on määrännyt pantavaksi rinnoilleen\nruumisarkkuun.\"\n\n\"Varmaankin kilveksi Jumalan vihaa vastaan kuolleiden\nylösnousemuksessa.\n\n\"Tuo lutka aikoo kai pudottaa aseen rakkaan Jumalan kädestä satojen\nkirkkojensa avulla ja lahjoa hänet niiden rakennuskustannusten\nkuiteilla. Sellaisiin mielettömyyksiin tämä usko voi johtaa\", tuumi\nTeja synkkänä.\n\n\"Me emme päässeet vastoinkäymisemme syyn jäljille.\n\n\"Sillä en voi sanoa siksi edes varjoa -- kenties mielikuvitukseni\nsynnyttämää varjoa, joka heilahti ohitseni.\"\n\n\"Mitä se oli\", kysyi Teja.\n\n\"Kun myöhään illalla lähdin palatsista ajatellen Tribonianuksen\nilmoittamaa surusanomaa, vilahti ohitseni kappadokialaisten orjien\nkuljettama keisarinnan kullattu kantotuoli, joka nähtävästi tuli\nTeodoran palatsista puistojen keskeltä.\n\n\"Kannettava nosti hiukan oviristikkoa -- katsahdin sisään ja olin\ntuntevinani --\"\n\n\"No\", virkkoi Teja.\n\n\"Onnettoman isällisen ystäväni, kadonneen Cetheguksen\", vastasi Julius\nsurullisena.\n\n\"Tuskin\", arveli kuningas.\n\n\"Hän on kaatunut. Erehdystä kai oli sekin, että Teja vielä luuli\nkuulleensa Cetheguksen äänen tämän talossa.\"\n\n\"Enkö tuntisi hänen ääntään? Ja mitä merkitsi hänen miekkansa, jonka\nAdalgot löysi kadunkulmasta talon luota?\"\n\n\"Sen hän oli voinut pudottaa rientäessään talostaan Tiberille.\n\n\"Näin selvästi hänen johtavan siellä puolustusta eräästä venheestä\nkäsin.\n\n\"Hän singahdutti keihäänsä kaulaani kohti vihan parhaalla taidolla ja\nvoimalla.\n\n\"Kun heitin keihään takaisin, näin, että se varmasti sattui häneen.\n\n\"Taitava ampujamme Guntamund sanoi myöskin varmasti osuneensa\nCethegusta kaulaan.\n\n\"Joen rannalta löydettiin hänen purppuralla päärmätty vaippansa, joka\noli useiden nuolien lävistämä ja aivan veren tahraama.\"\n\n\"Hän kai kuolikin sinne\", virkkoi siihen Julius hyvin totisena.\n\n\"Te olette muka hyviä kristittyjä\", sanoi Teja, \"ettekä tiedä, että\npaholainen on kuolematon\".\n\n\"Olkoon vain\", vastasi kuningas, \"mutta onhan valokin kuolematon\".\n\nKulmiaan rypistäen hän jatkoi:\n\n\"Liikkeelle, urhoollinen Teja! Nyt saa miekkasi uutta työtä.\n\n\"Kuulkaa, herttua Guntaris, Wisand, Grippa, Markja, Aligern, Torismut\nja Adalgot! Voin antaa teille heti riittävästi työtä.\n\n\"Te olette kuulleet. Keisari Justinianus ei suo meille rauhaa eikä\nItaliaa.\n\n\"Hän tekee sen nähtävästi sen vuoksi, että hän pitää meitä liian rauhaa\nrakastavina.\n\n\"Hän luulee, ettei meidän vihamielisyytemme häntä vahingoita.\n\n\"Pahimmassa tapauksessa odotamme Italiassa levollisesti hänen\nhyökkäystään.\n\n\"Bysantti voi muka aina valita sopivan hyökkäysajan ja uudistaa\nyrityksensä, kunnes se viimein onnistuu.\n\n\"No hyvä! Näyttäkäämme hänelle, että leppymättöminä vihollisina voimme\nkäydä hänelle hyvinkin vaarallisiksi.\n\n\"Että on viisainta sallia meidän olla rauhassa Italiassa, ettemme\närsyynny hyökkäykseen.\n\n\"Hän ei aio sallia meidän elää ja olla Italiassa.\n\n\"Hyvä on, nähköön siis jälleen gootteja omassa maassaan, kuten Alarikin\nja Teoderikin aikana.\n\n\"Toistaiseksi muistakaa vain, että salaperäisyys on voiton äiti. --\nPellavasiipien, puusiltojen avulla tunkeudumme, kuten äsken Roomaan,\nItä-Rooman sydämeen.\n\n\"Puolusta nyt omaa liettäsi, Justinianus!\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU.\n\n\nPitkä aika oli jo kulunut siitä, kun tieto rauhanehdotuksen\nhylkäämisestä saapui Roomaan. Siirrymme nyt Bysanttiin Forum Strategiin\nvarrelle, erääseen yksinkertaisesti, mutta aistikkaasti rakennettuun ja\nsisustettuun taloon \"Kultaisen sarven\" lähellä, mistä on unohtumattoman\nkaunis näköala merelle sekä salmen toisella puolella sijaitsevaan\nuuteen, komeaan kaupunginosaan \"Justinianaan\".\n\nTalon ruokasalissa tapaamme kaksi miestä tuttavallisesti\nkeskustelemassa.\n\nTalon isäntä oli vanha -- eikä toivottavasti epämieluinen -- tuttavamme\nProkopius, joka nykyjään eli Bysantissa arvossa pidettynä senaattorina.\n\nHän kaatoi uutterasti vieraalleen viiniä -- vasemmalla kädellään.\n\nOikeasta kädestä oli jäljellä vain vaatteeseen kääritty pätkä.\n\n\"Niin\", sanoi hän, \"joka hetki oikean käteni tynkä muistuttaa minua\neräästä hulluudesta.\n\n\"Mutta tuota hulluuttani en kadu. Tekisin saman työn vielä kerran,\nvaikka menettäisin silmät päästäni.\n\n\"Se oli sydämen hulluutta.\n\n\"Ja sellainen hulluus on ihmisen suurin onni.\n\n\"En ole vielä elämäni kuluessa ehtinyt rakastua naisiin.\n\n\"Rakkauteni esineenä on ollut ja vieläkin on -- Belisarius.\n\n\"Tunnen vallan hyvin -- sinun ei tarvitse ollenkaan hymyillä noin\nivallisesti, ystäväni -- tiedän hyvin sankarini heikkoudet ja huonot\npuolet.\n\n\"Mutta siinä onkin sydämen hulluuden suloisuus: se rakastaa suosittunsa\nvirheitäkin enemmän kuin muiden ihmisten hyveitä.\n\n\"Minä -- kertoakseni asian lyhyesti -- varoitin taas viime\npersialaissodassa miestä, jolla on jalopeuran rohkeus ja lapsen sydän,\nlähtemästä pienen joukon saattamana erään epävarman metsän läpi.\n\n\"Se tapahtui Daran luona.\n\n\"Tietysti tuo tyhmä, rakas hullu teki vasta silloin uhkauksestaan\ntoden.\n\n\"Ja tietysti Prokopius, tuo viisas hullu, lähti mukaan retkelle.\n\n\"Ja tietysti kävi kaikki niin kuin olin edeltäpäin jo sanonut.\n\n\"Koko metsä vilisi äkkiä pelkkiä persialaisia.\n\n\"Oli aivan kuin tuuli olisi puistellut puista kaikki kuivat lehdet.\n\n\"Mutta lehdet olivat nuolia ja keihäitä. Kävi aivan samalla tavalla\nkuin silloin kerran Tiburtiuksen portilla.\n\n\"Hänen uskollinen päistärikkö-oriinsa Balan jäi tälle matkalle.\n\n\"Se kaatui keihäiden lävistämänä.\n\n\"Nostin sankarin omalle ratsulleni.\n\n\"Samassa suuntasi eräs persialaisruhtinas, joka oli yhtä pitkä kuin\nnimensä -- tuon rakastettavan miehen nimi oli Adrastaransalanes --\nmagister militumia kohti iskun; jonka kiireessä saatoin torjua vain\noikealla kädelläni.\n\n\"Vasemman käden kilvellä suojelin päällikköä erään saraseenin\nhyökkäystä vastaan.\n\n\"Isku oli navakka. Jos se olisi sattunut Belisariuksen kypärättömään\npäähän, olisi se haljennut kuin simpukka.\n\n\"Mutta minun kyynärvarteni se leikkasi pois aivan kuin sitä ei olisi\nkoskaan ollutkaan.\"\n\n\"Belisarius pääsi tietysti pakoon ja Prokopius joutui tietysti\nvangiksi\", jatkoi vieras päätään pudistellen.\n\n\"Oikein arvasit kumpaisenkin seikan, oi älyn valtias, kuten ystäväni\nAdrastaransalanes olisi sinua kutsunut.\n\n\"Mutta tuo samainen mies, jolla oli pitkä vartalo, miekka ja\nnimi -- sitä sinä et pystyisi lausumaan -- oli niin liikutettu\n'elefantintapaisesta jalomielisyydestäni', -- kuten hän sanoi -- että\nlaski minut vapaaksi ilman lunnaita. Hän pyysi vain minulta muistoksi\nsormuksen, joka oli eräässä entisen oikean käteni sormessa.\n\n\"Siihen päättyivät minun sotaretkeni\", jatkoi Prokopius totisena.\n\n\"Pidän kirjoituskätenikin menettämistä jonkinlaisena rangaistuksena.\n\n\"Olen kirjoittanut sillä paljon hyödytöntä ja joskus väärääkin.\n\n\"Vaikka, jos samanlainen rangaistus kohtaisi kaikkia Bysantin\nkirjailijoita, ei täällä kohta olisi ainoatakaan kaksikätistä,\nkirjoitustaitoista ihmistä.\n\n\"Nyt on kirjoittaminen paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa.\n\n\"Mutta siitä on hyötyäkin.\n\n\"Silloin tulee ajatelleeksi joka sanasta, onko se kirjoittamisvaivan\narvoinen ja voiko se puolustaa paikkaansa kirjassa.\"\n\n\"Olen lukenut todellisella nautinnolla\", virkkoi vieras, \"kertomuksesi\nvandaalisodasta, persialaissodasta ja goottisodastakin, mikäli viime\nmainittu on jo valmis.\n\n\"Se oli hitaan toipumiseni aikana lempikirjani.\n\n\"Mutta se minua ihmetyttää, ettei sinua ole lähetetty ystävämme\nPetroksen luo ultziagristen hunnien alueelle tai Kersonin kaivoksiin.\n\n\"Kun Justinianus rankaisee niin ankarasti asiakirjojen väärentämisen,\nniin ankarammin kai hänen vielä pitäisi rangaista tällainen\nhistoriallisten asiakirjojen totuudenmukaisuus.\n\n\"Sinä olet ruoskinut niin säälimättömästi hänen horjuvaisuuttaan ja\nhänen erehdyksiään sotapäällikköjen ja virkamiesten valinnassa. --\nMinua ihmetyttää, että olet jäänyt rankaisematta.\"\n\n\"En ole jäänyt rankaisematta\", sanoi historioitsija kiukuissaan.\n\n\"Keisari salli minun pitää pääni, mutta aikoo riistää kunniani.\n\n\"Hän ja varsinkin tuo kaunis naispaholainen.\n\n\"Olin näet huomauttanut, että Justinianus kulkee hänen\ntalutusnuorassaan.\n\n\"Ja hän tahtoo edelleenkin säilyttää valtansa, mutta samalla salata\nsen.\n\n\"Hän kutsutti minut luokseen heti, kun kirjani oli ilmestynyt.\n\n\"Kun menin hänen huoneeseensa ja näin kirjani hänen sylissään,\najattelin: Adrastaransalanes otti käden, joka kirjoitti, tuo nainen\nottaa pään, joka sen ajatteli.\n\n\"Mutta hän ojensi minulle pienen kultaisen kenkänsä suudeltavaksi,\nhymyili herttaisesti ja sanoi:\n\n\"'Sinä, Prokopius, kirjoitat kreikankieltä paremmin kuin kukaan\naikalaisistamme.'\n\n\"'Niin kauniisti ja todenmukaisesti.\n\n\"'Minua on neuvottu heitättämään sinut Bosporon mykkien kalojen\nseuraksi.'\n\n\"'Mutta se mies, joka parhaiten sanoi totuuden siinä, missä se tuntui\nkatkerimmalta, sanoo totuuden siinäkin, missä se meitä miellyttää.'\n\n\"'Justinianuksen parhaasta moittijasta tulee hänen paras kiittäjänsä.'\n\n\"'Rangaistukseksi Justinianuksen sotatoimista laatimastasi kirjasta\nsaat kirjoittaa teoksen Justinianuksen rauhantöistä.'\n\n\"'Sinä saat keisarillisen valtuuden kirjoittaa keisarin rakennuksista.'\n\n\"'Sinä et voi kieltää, että hän on siinä suhteessa saanut suuria\naikaan.'\n\n\"'Jos olisit parempi lainoppinut kuin miksi leirielämäsi suuren\nBelisariuksen seurassa on -- valitettavasti -- sinut tehnyt, täytyisi\nsinun kirjoittaa hänen suurenmoisimmasta mosaiikkirakennuksestaan,\nhänen pandekteistaan.'\n\n\"'Mutta siihen ei lainopillinen sivistyksesi riitä, sinä Belisariuksen\nurhoollinen kilvenkantaja.'\n\n\"Ja tuo kaunis paholainen on oikeassa.\"\n\n\"Siis sinä kirjoitat Justinianuksen rakennuksista, sinä, joka itse olet\nhänen jalomielisyytensä elävä muistomerkki.\n\n\"Sillä sinun täytyy myöntää, että edelliset keisarimme ovat paljon\nvähäpätöisemmistä syistä puhkaisuttaneet silmät tai leikkauttaneet\nkorvat monelta kirjailijalta.\n\n\"Senkin kai myönnät, että ilman niitä on verraten ikävä elää.\n\n\"Ei yksikään keisari ole tätä ennen sallinut kirjoittaa niin suoraan,\nei ainakaan palkinnut uusilla luottamustoimilla.\n\n\"Mutta _jolleivät_ Justinianuksen rakennukset mahdollisesti\nmiellyttäisi sinua, niin vakuutan, ettet eläisi kauan osoitettuasi niin\nhuonoa makua. -- Jumalat rankaisevat sellaisen kiittämättömyyden\npikaisella kuolemalla.\n\n\"Katsos, olen saanut toimitetuksi sinulle tällaisen palkinnon, --\nJustinianus aikoi vain nimittää sinut senaattoriksi -- että sinulla\nolisi jotakin aihetta väitteeseesi Teodoran turmiollisesta ja\nrajattomasta vaikutusvallasta.\"\n\n\"Minun täytyi vielä kerran kumartua suutelemaan hänen jalkaansa,\njolloin hän piloillaan potkaisi minua vasten suuta. --\n\n\"Olin tehnyt testamenttini ennen kuin menin keisarinnan puheille.\n\n\"Nyt näen, miten tuo paholainen naisen hahmossa on kostanut minulle.\n\n\"Justinianuksen rakennuksia ei voi todellakaan moittia. Niistä on\nvaiettava tai niitä on kiitettävä.\n\n\"Jos olen vaiti, se maksaa henkeni.\n\n\"Jos puhun niistä enkä niitä kiitä, maksaa sekin henkeni, jota paitsi\ntotuuden rakkauteni joutuu huonoon huutoon.\n\n\"Minun on siis kiitettävä tai kuoltava.\n\n\"Ja minä olen niin heikko\", virkkoi isäntä huoaten, \"että mieluummin\nkiitän niitä -- ja elän\".\n\n\"Sinä olet nauttinut niin paljon Thukydidestä ja Tacitusta -- sekä\nkuivaa että nestemäistä\" -- virkkoi vieras kaataen molempien pikarit\ntäyteen -- \"eikä sinusta sittenkään ole tullut Thukydidestä eikä\nTacitusta\".\n\n\"Antaisin mieluummin pitkänimisen ystäväni hakata pois vasemmankin\nkäteni, ennenkuin kirjoittaisin sillä rakennuksista.\"\n\n\"Pidä kätesi!\n\n\"Kirjoita sillä -- laadittuasi julkisen ylistysteoksen rakennuksista --\nsalainen teos Justinianuksen ja Teodoran häpeällisistä töistä.\"\n\nProkopius ponnahti ylös.\n\n\"Se on pirullinen tuuma, mutta joka tapauksessa suurenmoinen. Neuvo on\narvoisesi, ystäväni.\n\n\"Siitä lahjoitan sinulle yhden kellarissani asuvista Herodotoksen\nyhdeksästä runottaresta -- vanhimman, väärentämättömimmän ja jaloimman\nviinini.\n\n\"Tuo salateos tulee herättämään suurta huomiota ja -- kauhua.\n\n\"Ikävä vain, etten kykene kertomaan roskaisimmista murhista ja teoista.\n\n\"Itse tukehtuisin kirjoittaessani.\n\n\"Sitäkin, jonka aion kertoa, pidetään varmaan suunnattomasti\nliioiteltuna.\n\n\"Ja mitä jälkimaailma sanoo Prokopiuksesta, joka on laatinut\nJustinianuksesta ylistyskirjan, arvostelun ja häväistyskirjoituksen?\"\n\n\"Se sanoo: hän oli Bysantin keisarikunnan suurin historioitsija, mutta\nsamalla sen poika ja uhri.\n\n\"Kosta puolestasi!\n\n\"Keisarinna salli sinun pitää viisaan pääsi ja vasemman kätesi.\n\n\"No hyvä! Eihän vasemman kätesi tarvitse tietää, mitä oikea kätesi on\naikaisemmin tehnyt.\n\n\"Piirrä tuon keisarinnan ja hänen puolisonsa kuvat jälkimaailmalle.\n\n\"Silloin he eivät ole voittaneet rakennuksillaan, vaan sinä salaisella\nteoksellasi.\n\n\"He aikoivat rangaista kohtuullista suorapuheisuutta; rankaise sinä\nheitä ja paljasta totuus säälimättä.\n\n\"Kukin kostaa omilla aseillaan; härkä sarvillaan, sotilas miekallaan ja\nkirjailija kynällään.\"\n\n\"Varsinkin, jos hänellä on vain vasen käsi jäljellä\", virkkoi\nProkopius.\n\n\"Minä kiitän sinua, Cethegus, ja noudatan neuvoasi.\n\n\"Minä kirjoitan kostoksi Justinianuksen rakennuksista tuon\nhäväistysteoksen.\n\n\"Mutta nyt on sinun vuorosi kertoa.\n\n\"Olen saanut tietää asiain kulun kirjeellisesti tai suullisesti\nRoomasta paenneilta tai Totilan vapauttamilta legioonalaisilta siihen\nhetkeen saakka, jolloin sinut viimeksi nähtiin talossasi tai oikeammin\n-- jolloin sinun äänesi viimeksi kuultiin talossasi.\n\n\"Kerro, kaupungiton prefekti!\"\n\n\"Aivan heti\", vastasi Cethegus.\n\n\"Mutta sano nyt ensin, miten Belisariukselle kävi persialaissodassa?\"\n\n\"Kuten ainakin.\n\n\"Miksi sitä kysytkään?\n\n\"Belisarius oli todellakin voittanut vihollisen ja olisi saanut\npersialaisten kuninkaan Kosroeen, Kabadeksen pojan, pakotetuksi\npysyväiseen rauhaan.\n\n\"Mutta silloin simpukkaprinssi Areobindos ilmestyi hänen leiriinsä ja\ntoi sinne Belisariuksen tietämättä Bysantissa laaditun asiakirjan,\njonka mukaan aselepo oli päätetty puoleksi vuodeksi.\n\n\"Justinianus oli jo kauan ollut salaisissa keskusteluissa Kosroeen\nkanssa.\n\n\"Hän tarvitsi rahaa ja senvuoksi hän taas sanoi, ettei hän muka luota\nBelisariukseen. Viidestä sadasta sentneristä kultaa hän päästi\npersialaiskuninkaan verkostamme, jonka olimme kietoneet tiukasti hänen\nympärilleen.\n\n\"Narses oli viisaampi.\n\n\"Kun simpukkaprinssi saapui hänen luokseen saraseenien alueen rajalle,\nhän selitti, että sanantuoja oli joko petturi taikka mielipuoli, otti\ntämän vangiksi ja jatkoi sotaa siksi, kun oli voittanut perinpohjin\nsaraseenit.\n\n\"Sitten hän lähetti keisarillisen sanantuojan anteeksi pyyntöjen\nkera takaisin Bysanttiin. Hänen parhaina suosituksinaan olivat\nseitsemänkymmenen kaupungin ja linnoituksen avaimet ja aarteet, mitkä\nhän oli anastanut viholliselta sillä aikaa, kun Belisarius kuuliaisesti\npiti aselepoa.\"\n\n\"Tuo Narses on --\"\n\n\"Aikamme suurin mies\", sanoi Prokopius.\n\n\"Rooman prefektikin mukaan luettuna.\n\n\"Narses ei nimittäin tavoittele, kuten ystäväni Cethegus, mahdottomia.\n\n\"Mutta me, -- se on Belisarius ja raajarikko Prokopius -- me palasimme\nnapisten ja haukkuen, mutta uskollisina kuin villakoirat ja yhtä\ntyhminä kuin ennenkin takaisin Bysanttiin kiristellen hampaitamme\naselevon johdosta. Me odotamme taas täällä uusia tehtäviä, laakereita\nja loukkauksia.\n\n\"Kaikeksi onneksi Antonina on luopunut mieltymyksestään toisten miesten\nkukkiin ja runoihin. Aviopari -- jalopeura ja kyyhkynen -- elää nyt\ntäällä Bysantissa onnellisena.\n\n\"Belisarius miettii tietysti yöt ja päivät, miten hän taas\nsaisi osoittaa keisarilliselle herralleen uskollisuuttaan ja\nsankarillisuuttaan.\n\n\"Justinianus on hänen hulluutensa samoin kuin minun on -- Belisarius.\n\n\"Mutta kerro sinä nyt!\"\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\n\nCethegus otti pitkän siemauksen edessään seisovasta kultapikarista,\njoka oli taottu tornin muotoiseksi.\n\nHän oli muuttunut sangen paljon Rooman valloitusyöstä lähtien.\n\nOhimoiden rypyt olivat tulleet syvemmiksi, suu oli vielä tiukemmin\nsuljettu ja alahuuli kohosi ylöspäin. Vain harvoin leikitteli hänen\nhuulillaan entinen ivahymy, joka häntä nuorensi ja kaunisti.\n\nSilmät olivat tavallisuuden mukaan puoleksi kiinni.\n\nJoskus ne vain aukenivat täydellisesti singahduttaakseen pelätyn\nkatseen, joka oli käynyt yhä julmemmaksi ja läpitunkevammaksi.\n\nHän ei ollut tullut vanhemman, vaan rautaisemman, terävämmän ja\nsäälimättömämmän näköiseksi.\n\n\"Sinä tunnet\", alkoi hän, \"tapaukset Rooman kukistumiseen saakka.\n\n\"Näin sinä yönä kaupungin, Kapitoliumin, taloni ja Caesarini sortuvan.\n\n\"Tuon kuvan romahdus koski sydämeeni polttavammin kuin goottien,\nvieläpä roomalaistenkin nuolet.\n\n\"Olin aivan suunniltani kivusta ja kiukusta.\n\n\"Aioin mennä rankaisemaan Caesarini murhaajaa.\n\n\"Kaaduin tiedottomana maahan Zeus-patsaan juurelle.\n\n\"Minut herätti tajuihini yötuulen henkäys ja Tiberin kohina, -- -- joka\nkerran ennenkin, kaksikymmentä vuotta sitten herätti uuteen eloon\nkuolettavasti haavoittuneen.\"\n\nSynkkä pilvi ilmestyi mahtavalle otsalle.\n\n\"Siitä kenties toisella kertaa -- kenties ei koskaan\", sanoi hän\nhuomatessaan isäntänsä aikovan kysyä jotakin.\n\n\"Tällä kertaa pelastivat minut Lucius Licinius -- jonka veli Marcus\nkaatui Rooman ja minun puolestani -- ja uskollinen mauri, joka vain\nihmeen kautta pelastui mustan, raivoisan Tejan käsistä.\n\n\"Kun tämä oli paiskannut hänet ulos suuresta portista, -- barbaari ei\nehtinyt tappaa palvelijaa joutuakseen pikemmin isännän kimppuun --\nriensi Syphax takaportille.\n\n\"Siellä hän tapasi Lucius Liciniuksen, jonka väkijoukko oli erottanut\nminusta ja joka nyt vasta saapui takatietä talolleni.\n\n\"Yhdessä he riensivät avonaisten ovien läpi verijälkiäni seuraten\nZeus-saliin.\n\n\"Siellä he tapasivat minut tajuttomana. He saivat parahiksi hinatuksi\nminut kuin elottoman möhkäleen akkunasta pihalle.\n\n\"Syphax oli ensin hypännyt ulos ja ottanut minut vastaan tribuunin\nkäsistä.\n\n\"Tämä hyppäsi myös pihalle, ja he käärivät minut vaippaani ja lähtivät\nkantamaan minua palavasta talosta joen rannalle.\n\n\"Kadut olivat jokseenkin autiot.\n\n\"Sillä kaikki gootit ja goottilaisystävälliset roomalaiset olivat\nmenneet kuninkaan mukana Kapitoliumille tulipaloa sammuttamaan.\n\n\"Hän oli nimenomaan käskenyt, -- toivoakseni omaksi turmiokseen -- että\nsellaisia henkilöitä, jotka eivät ota taisteluun osaa, on ehdottomasti\nsäästettävä ja suojeltava.\n\n\"Senvuoksi kantajani pääsivätkin taakkoineen rauhassa kulkemaan.\n\n\"Heidän luultiin kantavan vainajaa.\n\n\"Alussa he olivat itsekin siinä uskossa.\n\n\"Joen rannalta he löysivät kalastajavenheen, joka oli täynnä verkkoja.\n\n\"He nostivat minut siihen, -- Syphax heitti verisen vaippani, jota\nkoristivat 'princeps senatuksen' purppuraiset merkit, rannalle\npettääkseen viholliset -- peittivät minut purjekankaalla ja verkoilla\nja lähtivät soutamaan jokea alas yhä palavien venheiden lomitse.\n\n\"Samassa tulin tajuihini. Syphax valeli päätäni vedellä.\n\n\"Katseeni osui palavaan Kapitoliumiin.\n\n\"He sanoivat, että huusin ensimmäiseksi: 'Kääntykää! Kapitolium!'\n\n\"Heidän täytyi käyttää kaikki voimansa hillitäkseen minua.\n\n\"Ensimmäinen selvä ajatukseni oli tietysti palaaminen, kosto ja Rooman\ntakaisin valloittaminen.\n\n\"Portuksessa tapasimme erään italialaisen viljalaivan.\n\n\"Siinä oli seitsemän soutajaa.\n\n\"Pelastajani pysähtyivät sen luo ja pyysivät leipää ja viiniä.\n\n\"He olivat molemmat haavoittuneet.\n\n\"Soutajat tunsivat minut.\n\n\"Eräs heistä tahtoi, että minut jätettäisiin vangittuna goottien\nkäsiin. Hän toivoi tietenkin siitä suurta palkintoa.\n\n\"Mutta kuusi muuta soutajaa olivat entisiä työmiehiäni Hadrianuksen\nhaudan varustuksista. Olin elättänyt heitä vuosikausia.\n\n\"He iskivät kuoliaaksi seitsemännen, joka huusi gootteja paikalle, ja\nlupasivat pelastaa minut, jos se olisi mahdollista.\n\n\"He kätkivät minut suurten jyväsäkkikasojen lomaan, kun kuljettiin\nsataman suuta vartioivien goottilaivojen ohi.\n\n\"Lucius ja Syphax soutivat myös.\n\n\"Siten pääsimme pakoon.\n\n\"Mutta laivalla olin vähällä kuolla haavoihini.\n\n\"Vain maurin uskollinen hoito ja raitis meri-ilma pelastivat minut.\n\n\"Päiväkaudet olin toistanut vain sanoja: 'Rooma! Kapitolium! Caesar!'\n\n\"Me laskimme maihin Sisiliassa Panormuksen luona. Siellä\nbysanttilaisten turvassa toinnuin pian. Vanha ystäväni Cyprianus, joka\nennen muinoin Ravennassa laski minut Teoderikin palatsiin, kun minusta\ntehtiin Rooman prefekti, otti minut vastaan.\n\n\"Heti kun olin hiukan tointunut, lähdin Vähään Aasiaan -- tai, kuten te\nsanotte, Asianaan -- tiluksilleni. -- Sinähän muistat, että minulla oli\nihania maatiloja Sardeen, Filadelfian ja Tralleen tienoilla.\"\n\n\"Eikö sinulla ole niitä enää? -- Nuo kauniit pylväskäytävillä\nkoristetut huvilat --\"\n\n\"Olen myynyt.\n\n\"Minun täytyi saada pestatuksi uusia palkkasotureita Rooman ja Italian\nvapauttamiseksi.\"\n\n\"Tenax propositi\" [Aikeessaan pysyvä], huudahti Prokopius\nhämmästyneenä.\n\n\"Etkö ole luopunut toivostasi?\"\n\n\"Voinko luopua itsestäni?\n\n\"Kauppasumma mukanani -- se oli melkoinen, sillä Furius Ahalla ostatti\nEfeson ja Jasson tienoilla sijaitsevat huvilani -- menin entisten\nkestiystävieni luo isaurilaisten, armenialaisten ja abasgien alueilla.\n\n\"Minun täytyi tappaa eräs isaurilaisruhtinas, joka hiipi yöllä\ntelttaani ja aikoi anastaa rahani antamatta muuta vastalahjaa kuin\ntikarin piston.\n\n\"Sitten pestasin suuren joukon miehiä.\n\n\"Mutta Narses on tehnyt ne kalliimmiksi. Hän hemmottelee ne pilalle ja\nturmelee kokonaan asiat.\n\n\"He eivät mene enää niin halvalla kuin ennen kuolemaan.\n\n\"Hän on saanut useita urhoollisia päälliköitä ystävikseen.\n\n\"Minun täytyi kääntyä muiden kansojen puoleen.\n\n\"Nykyjään asustaa harmoniassa pienenlainen, mutta hyvin villi ja\nurhoollinen germaaniheimo, jonka keksin vasta lukiessani sinun\nkuvauksiasi sen ja gepidien välisestä verisestä sodasta, ystäväiseni.\"\n\n\"Ahaa\", huudahti Prokopius, \"sinä tarkoitat villejä longobardeja.\n\n\"Jumala varjelkoon Italiaasi, jos ne pääsevät jalallaankaan sinne.\n\n\"Longobardi tulee käyttäytymään kultanahkaista lammastasi Italiaa\nkohtaan kuin susi verrattuna paimenkoiraan, goottiin.\"\n\n\"Mutta Roomasta tulee taas vanha naarassusi.\n\n\"Minä saan kyllä Alboinin barbaarit poistumaan isänmaastani.\n\n\"Olen lähettänyt Liciniuksen pestaamaan noita pitkäpartoja -- sillä\nheidän nimensä kai merkitsee sitä.\n\n\"Minusta on hauskaa\", sanoi hän, \"tuhota germaanit germaanien avulla.\n\n\"Rooma hyötyy jokaisesta haavasta, jonka longobardit ja gootit iskevät\ntoisiinsa.\"\n\n\"Sinä olet oppinut Tiberiuksen viisauden lukiessasi Tacitusta.\n\n\"Mutta anna Tacituksen olla -- se on kovin karvasta.\n\n\"Tässä on erinomaista viiniä, jota minä kutsun Ammianus\nMarcellinukseksi.\n\n\"Se on hauska toveri.\"\n\n\"Mitenkähän 'Prokopiusta' kerran arvostellaan pikarin ääressä?\"\n\n\"Hänen rakennuksensa -- ummehtuneet\", vastasi isäntä.\n\n\"Hänen 'Persialais- ja Vandaalisotansa' -- kullankirkkaat\", sanoi\nCethegus.\n\n\"Hänen 'goottisotansa' -- liian hapan\", jatkoi kirjailija hymyillen.\n\n\"Mutta 'salaisuudet' -- kiihoittavia, nautittavia tipottain aterian\nloppupuolella.\"\n\n\"Huh, oksennusainetta\", sanoi Prokopius ja häntä puistatti.\n\n\"Mutta minä itse\", jatkoi Cethegus kertomustaan, \"riensin tänne --\nsanoisinko -- jalopeuranne luolaan.\"\n\n\"Se olisi liikaa\", arveli Prokopius. \"Rakennuksissakaan ei sellaista\nvalhetta tule olemaan.\"\n\n\"Ketun tai näädän sitten.\n\n\"Sillä en ole niin rohkea kuin suuri Belisarius, joka kuvitteli\nvoivansa voittaa gootit yksistään palkkasoturien avulla. Noilla\nbarbaareilla on eräs hyvä puoli; he ovat kokonainen kansa.\n\n\"Heidän kuninkaansa on kansallisuuden elävä vertauskuva.\n\n\"Vaikeata on voittaa _kansa_.\n\n\"Vaikka se olisikin niin raaka, typerä ja järjetön kuin nuo barbaarit\novat.\"\n\n\"Varsinkin on vaikeata\", huomautti Prokopius, \"voittaa kansa ilman\nkansaa.\"\n\n\"Ei bysanttikaan ole kansa, vaan valtio.\n\n\"Tämä kansaton valtio voi sentään kukistaa valtiottoman kansan.\n\n\"Sillä se, mitä gootit sanovat 'valtakunnaksi', ei ole mikään valtio.\n\n\"Se on vain kokoonpantu yhteen paikkaan asettuneista heimoista.\n\n\"Olihan Vitigeksen aikana kolme sotajoukkoa aseissa toisiaan vastaan.\n\n\"Häväistyskirjasikin Bysantti on voimakkaampi heitä, noita hulluja,\nkypsymättömiä barbaareita.\n\n\"Keisari Justinianus on sitä paitsi antanut sanansa pantiksi siitä,\nettä hän vapauttaa Italian.\n\n\"Hyvä on! Häntä kyllä kehoitetaan täyttämään lupauksensa.\n\n\"Muistutan häntä siitä siksi, kunnes hän on sen täyttänyt.\"\n\n\"Sinä saat muistuttaa vielä sangen kauan.\"\n\n\"Siltä näyttää. Häneen ei näy nyt pystyvän uskonto, maine eikä kulta.\n\n\"Saammepa nähdä, eikö pelko pysty häneen?\"\n\n\"Pelkoko? Ketä hän pelkäisi?\"\n\n\"Cethegusta -- ja -- tuntematonta.\n\n\"Tuntemattoman pelko on suurin.\n\n\"Sitä paitsi luotan keisarinnaan.\n\n\"Me tunsimme toisemme jo nuorina.\n\n\"Osasimme jo silloin antaa arvoa toistemme ansioille.\n\n\"Hän oli kaunein nainen, jonka olin -- siihen saakka -- nähnyt.\n\n\"Ja minä -- minä --\"\n\n\"Olin Cethegus\", sanoi Prokopius.\n\n\"Mutta huolimatta vanhasta kiintymyksestämme, jota hän ei salannutkaan\nuudestaan tavatessamme, ei keisarinna ruvennut puoltamaan sotaa.\n\n\"En oikein käsitä häntä.\n\n\"Hän on äkkiä ruvennut pitämään kristillisempänä rakennuttaa kirkkoja\nkuin poltattaa kaupunkeja.\n\n\"Mistä tuo muutos johtuu?\n\n\"Hänhän on vielä siksi nuori, ettei vielä tarvitse pelätä hänenlaisensa\nkääntymystä -- sanoisinko Kyprosta Golgatalle.\"\n\n\"Sinä et siis tiedä sitä\", virkkoi Prokopius, \"minkä paitsi\nJustinianusta ja sinua -- suo anteeksi, Roomahan on Bysantin edellä --\nminkä paitsi sinua ja Justinianusta koko Itä-Rooma tietää.\n\n\"Kaunis keisarinna on sairas. Sisällinen tauti kalvaa häntä.\n\n\"Sinä ihmettelet.\n\n\"Hän salaa sen suunnattomalla tahdonlujuudellaan Justinianukselta.\n\n\"Sillä hän, tuo suurin ja pienin kaikista itsekkäistä ihmisistä vihaa\nsairaita. Hän ei kärsi läheisyydessään mitään, mikä muistuttaa\nsairaudesta ja kuolemasta.\n\n\"Vaikka keisarinna hallitseekin häntä ehdottomasti, niin olen varma,\nettä Justinianus, keksittyään hänen sairaalloisuutensa, lähettäisi\nhänet paranemaan valtakunnan etäisimpään nurkkaan.\n\n\"Samoin hän teki Germanukselle, jota hän sentään rakasti sydämestään.\n\n\"Senvuoksi keisarinna kestääkin helvetilliset kipunsa hymyssä suin.\n\n\"Yöt kuuluvat olevan kamalat.\n\n\"Mutta päivällä, keisarin läheisyydessä, ateriain aikana, kirkossa ja\nsirkusjuhlissa hän salaa tuskansa yli-inhimillisellä voimalla.\n\n\"Hänen kauneutensakaan ei ole sanottavasti kärsinyt siitä.\n\n\"Sillä hänen kauneudensäilyttämistaitonsa on verraton.\n\n\"Hän on tullut solakammaksi.\n\n\"Mutta hänen henkensä on tullut melkein entistään voimakkaammaksi.\"\n\n\"Ihmeellinen nainen.\"\n\n\"Niin on, ja vaikka hän pienissä asioissa turvautuukin juoniin ja\nviekkauteen, niin suurissa valtion asioissa hän ei luovu\nvakaumuksestaan.\"\n\n\"Ei ainakaan vähällä.\n\n\"Keisari aikoi jo hyväksyä goottien rauhanehdotuksen. Cassiodorus -- ja\neräs toinen yrittivät jo voittaa minut.\n\n\"Teodora ei ollut enää sodan puolella -- ja kaikki näytti olevan\nhukassa.\n\n\"Viimeisellä hetkellä päätin vielä vedota hänen hurskauteensa.\n\n\"Sain kuulla häneltä, että Justinianus oli kutsunut molemmat\nlähettiläät palatsiin ja että hän oli rauhanteon aikeissa.\n\n\"Samana päivänä menin hänen luokseen ja sanoin:\n\n\"Sinä rakennutat rahoillasi uusia kirkkoja pyhimyksille.\n\n\"Sinä voit vielä rakennuttaa noin sata kirkkoa. Ja kun luovutat Italian\ngooteille, riistät ainiaaksi yli tuhat kirkkoa Kristukselta, Jumalan\npojalta, ja jätät ne hänen katkerain vihollistensa, kerettiläisten\nareiolaisten käsiin.\n\n\"Luuletko, että sata uutta kirkkoasi vastaavat niitä?\n\n\"Se vaikutti.\n\n\"Kauhistuneena hän hypähti vuoteeltaan ja huudahti: 'Ei, sellaista\nsyntiä en aio tehdä. Jos olemmekin liian heikot riistääksemme nuo\nkirkot kerettiläisten käsistä, niin emme ainakaan mielihyvällä luovuta\nniitä heille.'\n\n\"'Keisari ei saa koskaan mielisuosiolla luopua Italiasta.'\n\n\"'Kiitos, Cethegus! Pyhimykset antavat anteeksi monta nuoruuden\naikaista yhteistä syntiämme senvuoksi, että sinä estit minut tekemästä\ntämän kaikkein suurimman synnin.'\n\n\"Hän kutsui puolisonsa luokseen päivälliselle. Hänen kukkansa,\nsuudelmansa ja kyyneleensä saivat Justinianuksen taas innostumaan\ntaisteluun Kristuksen puolesta. Hän hylkäsi rauhanehdotuksen, ja\nviisaan Cassiodoruksen oli palattava tyhjin toimin takaisin.\n\n\"Rauhaa ei tule.\n\n\"Sodan pikaista alkamista en kuitenkaan voi saada aikaan.\n\n\"Mutta kyllä minä keinot keksin.\n\n\"Sillä Rooman täytyy vapautua barbaareista.\"\n\nCethegus vaikeni levollisen näköisenä ja ryyppäsi pikarista. Mutta\nhänen sielussaan leimusivat intohimot.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nProkopius laski kätensä hänen olalleen ja sanoi:\n\n\"Olen ihmeissäni, Cethegus.\n\n\"Olen ihmeissäni siitä, että meidän aikanamme on vielä olemassa niin\nvoimakas mies kuin sinä olet ja että yksikin sydän hehkuu niin\nepäitsekkään päämäärän kuin Rooman vapauden vuoksi.\n\n\"Mutta luullakseni on päämääräsi vain loistava unikuva.\n\n\"Koska päämääräsi on epäitsekäs, niin annan sinulle anteeksi monet\npimeät kiertotiesi, joita olet kulkenut ja joita pitkin olet viekkaasti\nkuljettanut muitakin ihmisiä, esim. Belisariusta ja minua.\n\n\"Sinä päivänä, jolloin huomaan päämääräsi itsekkääksi, luovun vanhasta\nystävyydestämme, vaikka ihailenkin sinun henkistä voimaasi.\"\n\nCethegus nauroi.\n\n\"Vieläkö sinä saarnaat samaa puoleksi platonista puoleksi kristillistä\nsiveysoppia kuin Ateenan koulussa?\n\n\"Sinä, keisarihovin ja sotaleirin vanha oppilas, harrastat tyttöjen\nsiveysoppia.\n\n\"Itsekäs -- epäitsekäs.\n\n\"Kuka on epäitsekäs?\n\n\"Voiko ihminen olla epäitsekäs?\n\n\"Kukin toivoo aina sitä, mitä hänen täytyy toivoa.\n\n\"Olen aivan yhtä itsekäs, jos minusta tulisi Rooman vapauttaja tai\ntyranni.\n\n\"Sillä rakkaus on suurin, vaikka samalla suloisin itsekkyys.\"\n\n\"Entä Kristus? Kuoliko hänkin itsekkyydestä?\"\n\n\"Tietysti. Hän oli uneksija.\n\n\"Hänen itsekkyytensä koski koko ihmiskuntaa.\n\n\"Se palkitsi hänen rakkautensa ristiinnaulitsemalla hänet.\n\n\"Samoin kuin Justinianus korvaa Belisariuksen ja Rooma Cetheguksen\nrakkauden.\n\n\"Heikkojen itsekkyys on innoittavaa, vahvojen suurenmoista.\n\n\"Se on ainoa ero ihmisten välillä.\"\n\n\"Ei, ystäväni! Tuo on väkevien intohimojen aiheuttamaa viisastelua.\n\n\"Korkeinta on tavoitella hyvää hyvin keinoin.\n\n\"Tuohon korkeimpaan on Prokopius liian pieni, tämä aika liian heikko.\n\n\"Mutta pyrkikäämme edes huonoilla keinoilla hyvään.\n\n\"Voi minua, jos kerran erehdyn sinun suhteesi.\n\n\"Minä luotan miekan sankariin Belisariukseen ja hengen sankariin\nCethegukseen.\n\n\"Voi, jos sankaristani Cetheguksesta tulisikin paha henki.\n\n\"Minä käsitän, miksi ihmiset karttavat ja pelkäävät sinua kuten\nLuciferia, aamutähden langennutta enkeliä.\n\n\"'Kaikki hänen vihollisensa sortuvat', sanoi kerran Antonina, joka\ntuntee taikauskoista pelkoa sinua kohtaan.\n\n\"Ja hän on oikeassa.\n\n\"Gotelindis, -- viisasteleva koulutoverimme Petros, joka nyt sahaa\nmarmoria ja hakkaa kiviä hunnien luona, -- paavi Silverius, jota\nkeisari yhä pitää Scaevolan ja Albinuksen kanssa vankina Sisiliassa ja\njolta riistit hänen sielunsa -- s.o. hänen kultansa.\"\n\n\"Voisin luetella useampia esimerkkejä\", sanoi Cethegus kulmiaan\nrypistäen.\n\n\"Mutta en tahdo loihtia vihaisia varjoja esille haudan levosta.\n\n\"Mainitsen vain\", jatkoi hän nauraen, \"paksun Balbuksen.\n\n\"Olin aikonut hänelle samanlaisen kuoleman kuin Jumalan pojalla oli.\n\n\"Mutta hän uhrautui vapaaehtoisesti omalle Jumalalleen -- vatsalleen.\n\n\"Qvintus Pisolta, jonka sekä Marcus Massuriuksen ja Salvius Julianuksen\nbarbaarikuningas päästi vapaaksi ilman lunnaita, sain kuulla hänen\nloppunsa.\n\n\"Hän lahjoi goottisoturit, joiden piti katsoa, etteivät nälkiintyneet\nsaisi syödä liikaa, viimeisillä kultarahoillaan saadakseen syödä niin\npaljon kuin tahtoi.\n\n\"Hän söi kolme tuntia.\n\n\"Neljännellä hän kuoli.\n\n\"Hän kuoli siis virantoimituksessaan.\n\n\"Mutta mitäpä auttaa kaikkien pienten vihollisteni turmio, niin kauan\nkuin Roomassani hallitsee vihollinen, joka on todella suuri\", -- hän\nvaikeni ja jatkoi sitten kiukkuisena -- \"mutta vain mielettömän,\nmäärättömän hyvän onnensa avulla.\"\n\n\"Nyt olet väärämielinen kuningas Totilaa kohtaan.\n\n\"Hänen historiankirjoittajansa arvostelee häntä kerran --\"\n\n\"En ole hänen historiankirjoittajansa.\n\n\"Olen hänen verivihollisensa.\n\n\"Haa, minun täytyy vielä elää se päivä, jolloin näen tuon pojan\nsydänveren tippuvan keihääni kärjestä.\n\n\"Minä ymmärrän, miksi Akilleus vedätti voitetun Hektorin ruumista\nkolmesti Trojan vallien ympäri.\n\n\"Siitä alkaen, kun ryhdyin taisteluun Roomastani, ovat nuo\nvaaleaveriset, tyttömäiset kasvot olleet vastassani ja useimmiten\nvoitokkaina.\n\n\"Hän on riistänyt minulta rakkaimpani ja Roomani ja nyt viimeksi jalon\nPlutoni. Piso kertoi, että barbaarit olivat isäntää etsiessään\nlöytäneet ratsun, jonka Syphax oli kätkenyt -- ja kuningas otti koko\nRoomasta saadusta saaliista itselleen vain 'prefektin ratsun'.\n\n\"Pudota, Plutoni, hänet selästäsi pää edellä ja polje hänen kallonsa\nrikki!\"\n\n\"Sinä vihaat häntä tulisesti!\"\n\n\"Niin teen. Enkä vihaa häntä vain järjelläni, vaan koko syntyperäisellä\nluonteellani.\n\n\"Kun minun täytyi luovuttaa Forum romanum hänelle, vannoin, että hän\nkuolee -- käteni kautta.\n\n\"Mutta\", virkkoi hän rauhallisempana, \"milloin, milloin?\n\n\"Milloin saan usutetuksi tuon hitaan jättiläisen, jota sanotaan\nJustinianukseksi, goottien kimppuun?\n\n\"Milloin kutsuu kohtalo taas minut Italian taistelutantereelle?\"\n\nSamassa Syphax riensi sisään.\n\n\"Herra\", virkkoi hän, \"minä pyydän sanansaattajan palkkiota.\n\n\"Jossakin on ollut ukonilma. Se lähestyy nopeasti tätä kaupunkia.\n\n\"Ilmassa pauhaa ja suhisee.\n\n\"Kultaisessa palatsissa on omituista, salaperäistä liikettä.\n\n\"Kaikilla porteilla on vartioita. Saapuvat sanansaattajat viedään heti\nsuljetuissa kantotuoleissa keisarin luo.\n\n\"He eivät saa vaihtaa sanaakaan kenenkään kanssa.\n\n\"Ja äsken kullalta kimalteleva orja toi kotiisi kirjeen keisarinnalta.\"\n\nCethegus repäisi nopeasti auki purppurarihman, jonka sulkusinettinä oli\nkyyhkynen -- Kypron vai helluntaijuhlan merkkikö lie tässä tapauksessa\nollut -- ja luki:\n\n\"Kapitoliumin Jupiterille.\n\n\"Älä lähde talostasi minnekään huomenna, ennenkuin kutsun sinut\nluokseni.\n\n\"Huomenna kutsuvat sinua kohtalosi ja -- Kypris.\"\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nSeuraavana aamuna keisari Justinianus seisoi ajatuksiinsa vaipuneena\nsuuren kultaristin edessä huoneessaan.\n\nHänen katseensa kuvasti vakavuutta, mutta ei pelkoa eikä epätoivoa.\n\nHänen kasvonpiirteensä, jotka tavallisesti eivät olleet kauniit eivätkä\njalomuotoiset, ilmaisivat nyt sielun voimaa ja etevyyttä.\n\nHän rypisti otsaansa ja silmäten uhkaavasti kultaristiä lausui:\n\n\"Kovasti koettelet uskollista palvelijaasi, ristin Jumala!\n\n\"Olisin ansainnut sinulta parempaa kohtelua, Herra Kristus.\n\n\"Tiedäthän, että kaikki, mitä olen tehnyt, on tapahtunut sinun nimesi\nkunniaksi.\n\n\"Miksi eivät iskusi kohtaa vihollisiasi, pakanoita ja kerettiläisiä?\nMiksi ne kohtaavat minua?\n\n\"Mutta koska kerran niin tahdot, niin saat nähdä, että Justinianus osaa\ntehdä muutakin kuin rakentaa kirkkoja.\"\n\nHän lähti kävelemään ja silmäili samalla pitkin seiniä jalustoille\nasetettuja entisten keisarien kuvia.\n\n\"Suuri Konstantinus, Itä-Rooman perustaja, oikean uskon suojelija!\n\n\"Vapisetko valtakuntasi puolesta?\n\n\"Älä vapise. Ole levollinen. Sinä olet sen rakentanut ja Justinianus\nsuojelee sitä.\n\n\"Teidän muiden oli helppo olla suuria, saada aikaan suuria --\n\n\"Augustus -- Antoninukset -- Trajanus -- Hadrianus -- te kaikki olitte\nnousupuolella tai kukkulalla.\n\n\"Mutta minun on koetettava pidättää pyörä, joka on alamäessä.\n\n\"Minä pidätän sen.\n\n\"Olen pidättänytkin.\n\n\"Olenpa suurella vaivalla saanut sen hyvän joukon peräytymäänkin.\n\n\"Katson rohkeasti teitä silmiin. Minun ei tarvitse hävetä.\n\n\"Missä on villien kerettiläisten vandaalien valtakunta?\n\n\"Pelätyn merikuninkaan Geiserikin jälkeläinen polvistui edessäni\nhippodromissa.\n\n\"Saadaan nähdä, eikö Justinianus voita Roomaa kuten hän voitti\nKartagonkin.\n\n\"Barbaarit tahtovat väkisin rauhaa Italiaan. He saavatkin -- haudan\nrauhaa.\"\n\nOvenvartija ilmoitti:\n\n\"Herra, senaatti on jo kokoontunut Jerusalemin saliin.\n\n\"Keisarinna nousee juuri jalopeuranportaita.\"\n\n\"Hyvä\", sanoi Justinianus, \"mene.\n\n\"Koettelemuksen hetki on tullut Teodoralle.\n\n\"Ja kaikille muillekin, jotka sanovat itseään neuvonantajikseni.\n\n\"He eivät koskaan hätäänny, kun on kysymys pikkuasioista.\n\n\"He ovat erittäin kekseliäitä ja tarkkanäköisiä, kun he, leväten\nsilkkipatjoillaan, tuomitsevat virkaveljiänsä maanpakoon ja riistävät\nheiltä omaisuuden.\n\n\"Valtakunnan ja keisarin majesteetti on näiden orjahuulten a ja o.\n\n\"Katsokaamme, ajattelevatko he tänäänkin näin.\n\n\"Älä vain petä minua tänään, hallitsijan tärkein taito: läpinäkymätön,\nsyvällinen teeskentelytaito.\n\n\"Tänään koetetaan teidän voimianne, Bysantin valtiomiehet.\n\n\"Minä aavistan, miten he kestävät kokeen.\n\n\"Ja se ilahduttaa minua.\n\n\"Teidän kunnottomuutenne on valtaistuimeni paras turva.\n\n\"Ja samalla myöskin hallitustapani parhain puolustus.\n\n\"Teidän pelokkaat sydämenne saavat selvästi huomata, että te, pelkurit,\nkunniattomat, neuvottomat orjat tarvitsette ankaran herran.\"\n\nKamariherrat tulivat sisään.\n\nJustinianus vaihtoi aamupuvun keisarilliseen valtiopukuun.\n\nPalvelijat auttoivat häntä polvistuneina.\n\nHän puki ylleen valkosilkkisen, polviin saakka ulottuvan tunikan, joka\noli molemmilta sivuilta koristeltu kullalla ja jota purppurainen vyö\nkiinnitti. Ihonmyötäiset housutkin olivat silkkiä ja purppuraa.\n\nVaippaorja asetti hänen hartioilleen vaaleamman purppuravärisen,\nkomean, leveillä kultareunoilla koristellun keisarivaipan. Vaippaan oli\nommeltu punaisia ristejä sekä viheriäisellä silkillä symbolistisia\neläinten kuvia, etenkin lintuja. Mutta kuvat tuskin näkyivät yltympäri\nneulottujen helmien ja jalokivien alta, jotka tekivät vaipan niin\nraskaaksi, että laahuksen kantajien apu oli todella tervetullut.\n\nKummassakin käsivarressa oli kolme leveää kultarengasta.\n\nDiadeemi oli puhdasta kultaa ja sen päällystän muodosti kaksi komeata\nhelmikaarta.\n\nVaippaa kiinnitti oikealla olkapäällä kallisarvoinen solki.\n\nValtikanvartija antoi hänelle käteen miestä pitemmän kultaisen\nhallitsijansauvan, jonka yläpäätä koristi suuresta smaragdista tehty\nmaapallo. Pallon päällä oli kultainen risti.\n\nKeisari tarttui lujasti sauvaan ja hypähti leposohvalta.\n\n\"Sandaalit puuttuvat, herra, koturnisandaalit\", muistutti polvillaan\noleva kamariherra.\n\n\"Ei, tänään en tarvitse koturneja\", vastasi Justinianus lähtien\nhuoneesta.\n\nKeisari meni jalopeuraportaiden yli -- nämä olivat saaneet nimensä\nkahdestakymmenestäneljästä suuresta marmorijalopeurasta, jotka\nBelisarius oli tuonut Kartagosta ja jotka olivat asetetut parittain\nportaiden molemmille puolille -- alemmassa kerroksessa olevaan palatsin\nsuureen neuvottelusaliin, 'Jerusalemin saliin'.\n\nSali taas oli saanut nimensä porfyyripatsaista, onyxmaljoista,\nkultapöydistä ja lukemattomista kulta-astioista, joita oli asetettu\nseinille ja lyhyitten patsasten päälle ja jotka olivat muinoin olleet\nJerusalemin temppelissä.\n\nTitus oli valloitettuaan kaupungin tuonut nämä aarteet Roomaan.\n\nRoomasta merikuningas Geiserik oli vienyt vandaalien\nlohikäärmelaivoilla nämä aarteet sekä keisarinna Eudoxian\npääkaupunkiinsa Kartagoon.\n\nJa viimeksi Belisarius oli tuonut ne Afrikasta Itä-Rooman keisarille. \\\n\nSalin kupukatto oli tehty taivaankantta jäljitellen kallisarvoisista\nsinisistä puolijalokivistä. Paitsi aurinkoa, kuuta, Jumalan silmää,\nkaritsaa, kalaa, lintua, palmua, viiniköynnöstä, yksisarvista ja muita\nkristillisyyden vertauskuvia oli kattoon mosaiikkina kudottu kullasta\nkoko linnunrata lukemattomine tähtineen.\n\nKuvun kustannukset laskettiin nousevan yhtä suureen summaan kuin koko\nvaltakunnan maavero neljänkymmenenviiden vuoden aikana.\n\nVastapäätä kolmen kaaren muodostamaa oviaukkoa, jonka verhot kätkivät\n-- se oli ainoa ovi koko salissa, -- ja jonka ulkopuolella oli\nvartioimassa kolminkertainen rivi keisarillisia henkivartioita --\n'kultakilpiä' -- puolipyöreän salin perällä sijaitsi valtaistuin ja\nsiitä vasemmalle hiukan matalampi keisarinnan valtaistuin.\n\nKun Justinianus saapui saliin suuren palvelijajoukon saattamana,\nheittäytyivät kaikki läsnäolijat -- vaikka he olivatkin valtakunnan\narvokkaimpia henkilöitä -- kasvoilleen maahan.\n\nKeisarinnakin nousi seisomaan, taivutti päänsä syvään ja pani kätensä\nristiin rinnalleen. Hänen pukunsa oli aivan samanlainen kuin\nkeisarinkin. Hänenkin valkoisen stolansa päällä oli purppuravaippa,\njossa ei sentään ollut keisarillista kultareunusta.\n\nHänelläkin oli valtikka, mutta se oli aivan lyhyt ja norsunluinen.\n\nKeisarinna silmäsi ylenkatseellisesti patriarkkoja, arkkipiispoja,\npiispoja, patriiseja ja senaattoreja, jotka olivat kaaressa\nvaltaistuimen ympärillä. Heitä oli kolmekymmentä. Kullakin oli\nsilkkipatjalla päällystetty kultatuoli.\n\nJustinianus astui nopeasti, varmoin askelin salin läpi kulkevaa\nkäytävää pitkin valtaistuimelle heiluttaen valtikkaa kädessään.\n\nKaksitoista ylhäisintä palatsinvirkamiestä oli valtaistuimen luona.\nJokaisella oli kädessä valkoinen sauva.\n\nTorven törähdys antoi kumartuneille nousemismerkin.\n\n\"Me olemme kutsuneet\", alkoi keisari, \"teidät, pyhät piispat, ja\nvalistuneet senaattorit, kysyäksemme teiltä neuvoa sangen tärkeässä\nasiassa.\n\n\"Mutta miksi on poissa Narses, magister militum per orientem?\"\n\n\"Hän saapui vasta eilen Persiasta ja on nyt pahasti sairaana\", ilmoitti\npääairut.\n\n\"Missä on questor sacri palatii Tribonianus?\" [Pyhän palatsin\nasioidenhoitaja.]\n\n\"Hän ei ole vielä palannut Berytuksesta, jonne hän meni lähettiläänä.\"\n\n\"Miksi on poissa Belisarius magister militum per orientem extra\nordinem?\" [Erikoismääräyksen saanut sotilasten päämies Itämailla.]\n\n\"Hän ei asu Bysantissa, vaan Sycaessa Aasian puolella, punaisessa\ntalossa.\"\n\n\"Hän pysyttäytyy hyvin erillään meistä punaisessa talossaan.\n\n\"Se ei miellytä meitä.\n\n\"Miksi hän pelkää katsettamme?\"\n\n\"Hän ei ollut siellä.\"\n\n\"Eikö hän ollut näkinkenkätalossaankaan vapautettunsa Photiuksen\nluona?\"\n\n\"Hän oli lähtenyt metsästysretkelle koettelemaan persialaisia\nmetsästysleopardejaan\", ilmoitti miekkamiesten päällikkö Leo.\n\n\"Hän ei ole koskaan siellä, missä häntä tarvittaisiin.\n\n\"Sensijaan hän on aina siellä, missä häntä ei tarvittaisi.\n\n\"En ole tyytyväinen Belisariukseen. --\n\n\"Kuulkaa nyt, mitä on tapahtunut, mitä olen viime päivinä monelta\ntaholta saanut tietää kirjeellisesti.\n\n\"Saattepa vielä kuulla erinäisten lähettiläiden suusanallisiakin\nkertomuksia.\n\n\"Te tiedätte, että olemme antaneet Italiassa sodan toistaiseksi raueta,\nkoska -- sotapäälliköillämme oli toisia tehtäviä.\n\n\"Te tiedätte, että barbaarikuningas pyysi rauhaa ja Italian\nluovuttamista.\n\n\"Me hylkäsimme pyynnön ja jäimme odottamaan soveliasta tilaisuutta.\n\n\"Hylkäykseen ei gootti vastannut sanoin, vaan hurjanrohkein teoin.\n\n\"Te ette tiedä siitä mitään -- eikä Bysantissa kukaan muukaan -- sillä\npidimme sen omana salaisuutenamme, koska sanomat mielestämme olivat\nmahdottomia tai ainakin liioiteltuja.\n\n\"Mutta kaikki, mitä ilmoitettiin, oli totta. Kuulkaa siis ja neuvokaa.\n\n\"Barbaarikuningas lähetti Dalmatiaan sotajoukon ja laivaston mitä\nsuurimmassa salaisuudessa ja samalla nopeasti.\n\n\"Laivasto laski Salonan luona Muicurumin satamaan ja sotajoukko\nvalloitti tuon vahvan kaupungin väkirynnäköllä.\n\n\"Samalla tavalla laivasto yllätti Laureatan merikaupungin.\n\n\"Salonassa oleva päällikkömme Claudianus lähetti lukuisia vahvasti\nmiehitettyjä aluksia valloittamaan kaupungin takaisin.\n\n\"Mutta goottiherttua Guntaris voitti suuressa meritaistelussa\nlaivastomme ja valtasi poikkeuksetta kaikki aluksemme, jotka vietiin\nriemukulussa Laureatan satamaan.\n\n\"Centumcellaen luona kuningas varusti toisen laivaston, johon kuului\nneljäsataa suurta alusta.\n\n\"Sen muodostivat suurimmaksi osaksi meidän aluksemme, jotka lähetettiin\ntäältä Sisiliaan Belisariukselle ja jotka tietämättä, että melkein\nkaikki Italian satamat olivat joutuneet goottien haltuun, laskivat\nmaihin, jolloin goottikreivi Grippa ne valtasi.\n\n\"Uuden laivaston päämäärä oli toistaiseksi tuntematon.\n\n\"Äkkiä barbaarikuningas itse ilmestyi laivastoineen Regiumin edustalle\nBruttian eteläkärkeen. Me saimme tämän vahvan merikaupungin\nensimmäisellä sotaretkellä heti haltuumme ja siitä alkaen se on\npysynytkin omanamme.\n\n\"Urhoollisen vastarinnan jälkeen herulit ja massageetit antautuivat.\n\n\"Totila tyranni riensi sitten nopeasti Sisiliaan riistääkseen meiltä\ntuon Belisariuksen ensimmäiseksi valloittaman alueen.\n\n\"Hän voitti roomalaisen Domnentioluksen, joka oli tullut häntä vastaan\navonaiselle kentälle ja valtasi nopeasti koko saaren.\n\n\"Vain Messana, Panormus ja Syracusa puolustivat vahvoja muurejaan.\n\n\"Laivaston, jonka lähetimme Sisilian avuksi, myrsky hajoitti.\n\n\"Toisen laivaston luoteistuuli pakotti palaamaan Peloponnesoon.\n\n\"Samalla kertaa kolmas tuon väsymättömän kuninkaan laivastoista\npurjehti erään kreivi Hadusuntin johdolla Korsikaa ja Sardiniaa\nvalloittamaan.\n\n\"Edellinen saari joutui goottien haltuun heti, kun sen pääpaikan\nAlerian keisarillinen varusväki oli joutunut tappiolle taistelussa.\n\n\"Rikas korsikalainen Furius Ahalla, joka omistaa suurimman osan saarta,\noli matkoilla Intiassa.\n\n\"Mutta hänen vuokralaisensa ja siirtolaisensa olivat saaneet käskyn,\nettei gooteille, jos nämä laskisivat maihin, saisi tehdä vastarintaa,\nvaan piti heille hankkia muonaa ja kaikkea hyvää.\n\n\"Korsikasta barbaarit suuntasivat kulkunsa Sardinian saareen.\n\n\"Täällä he voittivat Karaliksen luona ne joukot, jotka magister militum\noli lähettänyt Afrikasta saaren suojelemiseksi.\n\n\"Sitten barbaarit valloittivat useita kaupunkeja, kuten Sulcin, Castra\nTrajanin ja Turreen.\n\n\"Molemmille näille saarille on asettunut gootteja.\n\n\"He pitävät näitä Italian goottivaltakuntaan kuuluvina osina.\n\n\"He asettavat kaikkiin kaupunkeihin goottikreivejä.\n\n\"Ja he nostavat verot goottien asetusten mukaan. Ne ovat --\nkäsittämätöntä kyllä -- paljon pienemmät kuin meidän veromme.\n\n\"Ja saarten asukkaat selittävät hävyttömästi, että he maksavat\nmieluummin barbaareille viisikymmentä kuin meille yhdeksänkymmentä.\n\n\"Mutta ei vielä kyllä.\n\n\"Tyranni Totila lähti laivastoineen Sisiliasta koilliseen ja yhtyi\nneljänteen, kreivi Tejan johtamaan laivastoon Hydruksen kohdalla.\n\n\"Osa laivastoa laski sitten kreivi Torismutin johdolla maihin\nKorkyrassa, valtasi saaren sekä vähitellen sieltä käsin kaikki läheiset\nsaaret.\n\n\"Mutta ei vieläkään kyllin.\n\n\"Tyranni Totila ja kreivi Teja hyökkäävät jo valtakuntamme varsinaisiin\nmaakuntiin.\"\n\nPelon aiheuttama mutina keskeytti keisarillisen puhujan.\n\n\"He laskivat maihin Epirus vetuksen satamissa, valloittivat Vanhasta\nDodonasta lounaaseen olevat Nikopoliksen ja Ankisuksen kaupungit ja\nvaltasivat suuren joukon näillä vesillä olevia aluksiamme.\n\n\"Tähän saakka ilmoittamani seikat lienevät olleet omiaan herättämään\nharmianne barbaarien hävyttömyyden johdosta.\n\n\"Se, mitä nyt vielä teille ilmoitan, koskenee teihin toisella tavalla.\n\n\"Lyhyesti sanoen: eilen saapuneet viestit kertovat seuraavaa:\n\n\"Gootit lähestyvät täyttä vauhtia Bysanttia.\"\n\nTämän kuullessaan jotkut senaattoreista hypähtivät paikoiltaan.\n\n\"Barbaarit käyvät kimppuumme kahdelta eri taholta.\n\n\"Heidän yhdistynyt laivastonsa herttua Guntariksen ja kreivien Markjan,\nGripan ja Torismutin johdolla on voittanut kaksipäiväisessä\nmeritaistelussa saaristomaakuntiemme laivaston ja pakottanut sen\nSestoksen ja Abydoksen väliseen ahtaaseen salmeen.\n\n\"Heidän maa-armeijansa taas on kulkenut Totilan ja Tejan johdolla\nEpiruksen halki ja Dodonan ohi Makedoniaa kohti. Tessalonike on jo\nvaarassa.\n\n\"'Uudet muurit', jotka sinne rakennutimme, on kreivi Teja valloittanut\nja hajoittanut.\n\n\"Tie Bysanttiin on vapaa.\n\n\"Barbaarien ja meidän välillämme ei ole ainoatakaan sotajoukkoa.\n\n\"Kaikki sotajoukkomme ovat Persian rajoilla.\n\n\"Ja kuulkaa nyt, mitä barbaarikuningas meiltä vaatii.\n\n\"Onneksi Jumala on sokaissut hänet ja peittänyt heikkoutemme häneltä.\n\n\"Kuulkaa siis! Hän pyytää uudestaan meiltä rauhaa aivan samanlaisin\nehdoin kuin neljä kuukautta sitten.\n\n\"Vain Sisilian hän vaatii lisäksi.\n\n\"Mutta kaikki muut valloittamansa paikat hän luovuttaa meille ilman\nmiekan iskua, jos vain tunnustamme Italian heidän omakseen.\n\n\"Kun minulla ei ollut mitään keinoja -- ei laivoja eikä sotajoukkoja --\nhänen pidättämisekseen, jos hän ryntäisi eteenpäin, pyysin häneltä\naselepoa.\n\n\"Tähän hän suostui sillä edellytyksellä, että rauha saadaan aikaan.\n\n\"Minä suostuin siihen. -- -- --\"\n\nHän silmäsi nyt tutkivasti läsnäolevia, salavihkaa keisarinnaakin.\n\nSenaattorit nähtävästi päästivät helpotuksen huokauksen.\n\nKeisarinna sulki silmänsä peittääkseen niiden ilmeen keisarilta.\n\nHän puristi suonenvedontapaisesti valtaistuimensa kultaista käsipuuta.\n\n\"Mutta vain sillä ehdolla, että sitä ennen tahdon kuulla puolisoni,\njoka viimeksi ainakin puhui rauhan puolesta, ja viisaan senaattini\nmielipidettä.\n\n\"Lisäsin vielä, että itse puolestani olen taipuvainen rauhaan.\"\n\nSenaattorien kasvojen ilme muuttui huomattavasti iloisemmaksi.\n\n\"Ja luulin voivani sanoa jo edeltäpäin neuvoskuntani mielipiteen.\n\n\"Silloin kuninkaan käskystä kreivi Tejan ratsumiehet pysähtyivät,\nvaikkakin vastahakoisesti, Tessaloniken edustalla. Valitettavasti he\nottivat sitä ennen kaupungin piispan vangiksi.\n\n\"Mutta he lähettivät hänet yhdessä useiden muiden vangittujen kanssa\ntänne tuomaan kirjeitä ja sanomia.\n\n\"Kuulkaa itse heitä.\n\n\"Sitten tehkää päätöksenne.\n\n\"Ottakaa samalla huomioon, että barbaarit ovat muutamassa päivässä\nporttiemme edustalla, jos hylkäämme heidän vaatimuksensa.\n\n\"Muistakaa, että meidän on vain luovuttava Italiasta, joka\nvuosikymmeniä on ollut poissa valtakuntamme yhteydestä ja jota\nBelisariuksen kaksi sotaretkeä ei ole voinut valloittaa meille\ntakaisin.\n\n\"Tuokaa lähettiläät sisään.\"\n\nHenkivartijat saattoivat nyt kaariaukkojen kautta sisään useita\nmieshenkilöitä, joista osa oli hengellisissä, osa virka- ja osa\nsotilaspuvuissa.\n\nHe heittäytyivät maahan Justinianuksen valtaistuimen eteen vapisten ja\nhuokaillen. Jotkut aivan itkivätkin.\n\nMerkin saatuaan he nousivat ylös ja asettuivat valtaistuimen portaiden\nääreen.\n\n\"Teidän anomuskirjanne ja valituksenne luin jo eilen\", sanoi keisari.\n\n\"Protonotarius, lue ääneen vain se kirje, jonka Nikopoliksen vangittu\npiispa ja silloin vain haavoittunut comes per Illyricum -- hän on\nsittemmin kuollut haavoihinsa -- ovat kirjoittaneet.\"\n\n\"Justinianukselle, roomalaisten voittamattomalle keisarille.\n\n\"Dorotheos, Nikopoliksen piispa ja Nazares, comes per Illyricum.\n\n\"Se paikka, jossa tämän kirjoitamme, on paras todistus sanojemme\nvakavuudesta.\n\n\"Kirjoitamme tämän goottiruhtinaan Italia-nimisessä laivassa.\n\n\"Kun näitä rivejä luet, lienet jo saanut tiedon laivastosi tappiosta,\nsaarten menettämisestä, 'uusien muurien' valloittamisesta ja Illyrian\nmaa-armeijan tuhoamisesta. Nopeammin kuin sanansaattajat, nopeammin\nkuin pakolaiset näistä taisteluista, gootit ovat olleet kimpussamme.\n\n\"Nikopoliksen valloitti goottikuningas ja hän säästi kaupungin.\n\n\"Ankisuksen valtasi kreivi Teja, mutta hän sen heti poltatti.\n\n\"Minä, Nazares, olen jo kolmekymmentä vuotta ollut sotilaana, mutta en\nole koskaan vielä nähnyt sellaista rynnäkköä kuin kreivi Tejan johtama\nAnkisuksen valloitus.\n\n\"Nuo gootit ovat kerrassaan vastustamattomia.\n\n\"Heidän ratsumiehensä temmeltävät Tessalonikesta Filippiin saakka.\n\n\"Gootit Illyrian sydämessä!\n\n\"Kuuteenkymmeneen vuoteen ei sellaista ole tapahtunut.\n\n\"Ja kuningas on vannonut palaavansa joka vuosi, kunnes hän on saanut\nrauhan -- tai Bysantin.\n\n\"Saatuaan haltuunsa Korkyran ja lähisaaret hän on valtakuntasi\nkynnyksellä.\n\n\"Ja kun Jumala on tehnyt tuon kuninkaan sydämen niin lempeäksi, että\nhän tarjoaa sinulle rauhaa hyvillä ehdoilla -- hän vaatii vain sen,\nmikä hänen hallussaan jo on -- rukoilemme vapisevin alamaistesi ja\nsavuavien kaupunkiesi nimessä: tee rauha.\n\n\"Pelasta meidät ja pelasta Bysantti.\n\n\"Sillä helpommin sotapäällikkösi Belisarius ja Narses pysähdyttävät\naamuauringon ja pohjoistuulen kuin kuningas Totilan ja hirmuisen\nTejan.\"\n\n\"He olivat vankeina kirjoittaessaan\", keskeytti keisari lukijan.\n\n\"He kirjoittivat mahdollisesti tällä tavalla goottien uhatessa\nkuolemalla.\n\n\"Puhukaa te nyt, sinä, Tessaloniken kunnianarvoisa piispa Teofilos,\nsinä, Dodonan logoteti Anatolius ja sinä, Parmenio, makedonialaisten\nkeihäsmiesten urhea päällikkö. Te olette turvassa täällä\nkeisarillisessa palatsissa. Te olette nähneet barbaarien johtajat.\nMitä neuvotte?\"\n\nSilloin Tessaloniken iäkäs piispa heittäytyi uudestaan polvilleen ja\nlausui:\n\n\"Oi, roomalaisten keisari! Barbaarikuningas Totila on kerettiläinen ja\nsiis ikuisesti tuomittu kadotukseen.\n\n\"Mutta juuri tuo on pannut minut epäilemään kirkkomme perusoppeja.\n\n\"Sillä en ole koskaan nähnyt ihmistä, jossa kaikki kristilliset hyveet\nesiintyvät niin täydellisinä.\n\n\"Älä taistele hänen kanssaan.\n\n\"Haudan tuolla puolen hän on tuomittu ikuiseen kadotukseen.\n\n\"Mutta -- en voi sitä käsittää -- maan päällä siunaa Jumalan armo\nkaikkia hänen askeleitaan. Hän on vastustamaton.\"\n\n\"Minä käsitän sen kyllä\", puuttui logoteti Anatolius puheeseen.\n\n\"Hän valloittaa ihmisten sydämet viekkaudella. Hänen erittäin\nonnistunut teeskentelynsä voittaa kuuluisan ja moititun kreikkalaisen\nviisaudenkin.\n\n\"Tuo barbaari näyttelee armeliaan ihmisystävän osaa niin erehdyttävän\nluonnollisesti, että hän aikoi pettää minutkin. Mutta minä selitin\nitselleni, ettei maailmassa ole olemassakaan sellaista, mitä tuo gootti\nesittää -- näyttelijänä.\n\n\"Hän uskottelee, että hän todella säälii voitettuja vihollisiaan.\n\n\"Hän ruokkii nälkäisiä, hän on jakanut verorahastojesi säästöt,\nkeisari, maalaisille, joiden maat ovat sodan jaloissa turmeltuneet.\n\n\"Hän antaa miehille koskemattomina takaisin vaimot, jotka ovat\nlähetetyt pakoon metsiin, mutta joutuneet hänen kaikkialla läsnäolevien\nratsumiestensä käsiin.\n\n\"Hän ratsastaa kaupunkeihin kauniin pojan soittaessa harppua ja\ntaluttaessa hänen ratsuaan.\n\n\"Tiedätkö, mitä siitä seuraa?\n\n\"Omat alamaisesi, roomalaisten keisari, menevät hänen puolelleen,\ntuovat hänelle tietoja ja antavat hänen haltuunsa kahleissa ne\nvirkamiehet, jotka ovat totelleet ankaraa verolakiasi.\n\n\"Niin tekivät minulle itselleni Dodonan talonpojat ja siirtolaiset.\n\n\"Tuo barbaari on ehdottomasti vuosisadan parhain näyttelijä.\n\n\"Sillä se ei voi olla totta.\n\n\"Mutta tuo viisas teeskentelijä osaa muitakin sotatemppuja.\n\n\"Hän on tehnyt sopimuksen kaukaisten persialaisten, perivihollisesi\nKosroen kanssa keskinäisestä avustuksesta sinua vastaan käytävässä\nsodassa.\n\n\"Me itse näimme persialaiset lähettiläät, jotka lähtivät hänen\nleiristään itää kohti ratsastamaan.\"\n\nMakedonialaisten päällikkö puhui:\n\n\"Roomalaisten hallitsija! Sen jälkeen kun kreivi Teja sai haltuunsa\nTessaloniken sotatien, ei valtaistuimesi ja hänen sotakirveensä välillä\nole muuta kuin tämän kaupungin muurit.\n\n\"Hän, joka teki 'uusia muureja' vastaan kahdeksan rynnäkköä ja\nvalloitti ne yhdeksännellä, nousee kymmenennellä rynnäköllä Bysantin\nvalleille.\n\n\"Vain seitsemänkertaisella ylivoimalla saat gootit karkoitetuksi.\n\n\"Jollei sinulla ole sellaista sotajoukkoa, niin tee rauha.\n\n\"Rauhaa, rauhaa rukoilemme sinulta vapisevien maakuntiesi Epiruksen,\nTessalian ja Makedonian nimessä.\n\n\"Lähetä gootit maasta!\n\n\"Älä salli Alarikin ja Teoderikin päivien kamalalla tavalla uudistua.\n\n\"Rauha goottien kanssa! Rauha! Rauha!\"\n\nJa kaikki lähettiläät, piispat, virkamiehet ja sotilaat lankesivat\npolvilleen ja huusivat rukoillen:\n\n\"Rauha!\"\n\nTämä kohtaus vaikutti peloittavasti keisarin neuvoskuntaan.\n\nUsein sattui kyllä, että Itä-Rooman kaukaisimmilla rajoilla idässä\npersialaiset ja saraseenit, etelässä maurit, luoteessa bulgarit ja\nslaavit hyökkäsivät ryöstäen valtakunnan rajan yli, voittivat\nläheisimmät joukot ja palasivat rankaisematta omille alueilleen\nsaaliineen.\n\nMutta ennen kuulumatonta oli, että viholliset pitivät pitkät ajat\nhallussaan kreikkalaisia saaria, että barbaarit valloittivat ja\nhallitsivat kreikkalaisia rannikkokaupunkeja ja että germaanit\nvaltasivat Bysanttiin vievät tiet.\n\nSenaattorit ajattelivat kauhulla päivää, jona goottilaivat ja goottien\nsotajoukot valtaisivat kaikki Kreikan saaret ja ryntäisivät Bysantin\nvalleille. Vain kaikkiin heidän vaatimuksiinsa suostuminen pelastaisi\nkaupungin valloitukselta. He olivat jo kuulevinaan mustan Tejan\nhirmuiset kirveeniskut.\n\nKaikkien kasvoilla kuvastui avutonta pelkoa.\n\nLevollisena Justinianus katseli sekä vasemmalla että oikealla\npuolellaan olevia senaattoreja.\n\n\"Te olette kuulleet\", alkoi hän, \"mitä kirkko, valtio ja armeija\ntoivovat.\n\n\"Minä pyydän neuvoanne.\n\n\"Aselevon olemme jo saaneet.\n\n\"Onko siitä tuleva sota vai rauha?\n\n\"Rauha saadaan helpolla. Luovuttamalla jo menetetty Italia.\n\n\"Se teistä, joka kannattaa sotaa, nostakoon kätensä.\"\n\nEi yksikään nostanut kättään.\n\nSenaattorit, näet, pelkäsivät Bysantin puolesta. Eikä ollut\nepäilystäkään siitä, että keisari puolusti rauhaa.\n\n\"Senaattini puolustaa yksimielisesti rauhaa.\n\n\"Aavistin sen edeltä päin\", virkkoi Justinianus omituisesti hymyillen.\n\n\"Olen aina tottunut seuraamaan viisaiden neuvonantajieni ohjeita.\n\n\"Entä keisarinna?\"\n\nSilloin Teodora hypähti raivostuneen käärmeen tavoin paikaltaan ja\nheitti lyhyen, norsunluisen valtikkansa luotaan niin kiivaasti, että se\nlensi kauas lattialle.\n\nKaikkien senaattorien kasvoilla kuvastui hämmästystä ja pelkoa.\n\n\"Niin menköön\", huusi hän voimainsa takaa, \"uskoni Justinianukseen ja\nhänen keisarilliseen korkeuteensa, mikä vuosikausia on ollut ylpeyteni.\n\n\"Niin menköön huoli valtakunnasta ja sen kunniasta.\n\n\"Voi, Justinianus, voi minua ja voi sinua, joka päästät sellaisia\nsanoja suustasi.\"\n\nHän peitti päänsä purppuravaippaansa salaten siten tuskansa, joka oli\naiheuttanut tämän kohtauksen.\n\nKeisari kääntyi häneen päin.\n\n\"Kuinka, Augusta, puolisomme, joka Belisariuksen kotiin tulosta saakka\naina on puoltanut rauhaa -- lukuunottamatta pientä poikkeusta -- hän\npuoltaa nyt tällaisena vaaran aikana --\"\n\n\"Sotaa\", huusi Teodora pudottaen vaipan kasvoiltaan.\n\nVakava totisuus teki hänen kasvonsa kauniimmiksi kuin leikkisä hymy\nkoskaan oli tehnyt.\n\n\"Täytyykö minun, vaimosi, muistuttaa sinua kunnian vaatimuksista?\n\n\"Sinäkö sallisit barbaarien asettua asumaan valtakuntaasi, sinäkö\ntaipuisit heidän uhkauksistaan?\n\n\"Sinä, joka olet uneksinut Konstantinuksen valtakunnan saattamista\nuuteen loistoon.\n\n\"Sinäkö Justinianus, jonka kunnia on Persicius, Vandalicus, Alanicus ja\nGothicus, sallisit tuon goottinuorukaisen vetää itseäsi parrasta, minne\nhän haluaa?\n\n\"Silloin et ole se Justinianus, jota maailma ja Teodora ovat\nvuosikausia ihailleet.\n\n\"Kunnioituksemme oli erehdystä.\"\n\nSilloin Bysantin patriarkka -- hän luuli yhä vielä, että keisari oli\njärkähtämättömästi päättänyt suostua rauhaan -- uskalsi nousta\nvastustamaan keisarinnaa, joka ei aina ollut turhan tarkkaan\nnoudattanut hänen edustamansa oikeauskoisuuden kaikkia hienoja\nvivahduksia.\n\n\"Kuinka\", virkkoi hän, \"korkea hallitsijatarko kehoittaa veriseen\nsotaan?\n\n\"Pyhällä kirkolla ei ainakaan ole minkäänlaista syytä puolustaa\nkerettiläisiä.\n\n\"Mutta kun nuori kuningas on erittäin lempeä Italian katolilaisille,\nniin voimme odottaa soveliaampaa aikaa, jolloin --\"\n\n\"Ei, pappi\", tiuskaisi Teodora, \"tämän valtakunnan häväisty kunnia ei\nvoi odottaa.\n\n\"Oi, Justinianus\" -- tämä oli yhä vaiti ja sulki silmänsä, etteivät ne\nilmaisisi hänen oikeata mielipidettään.\n\n\"Oi, Justinianus, älä salli minun, älä salli maailman pettyä suhteesi.\n\n\"Sinä et voi häpeällisesti sallia itseäsi pakotettavan sellaiseen,\njohon et pyydettäessä suostunut.\n\n\"Täytyykö minun muistuttaa sinua siitä, miten jo kerran ennenkin\nvaimosi neuvot ja rohkeus pelastivat kunniasi ja valtaistuimesi?\n\n\"Oletko jo ennättänyt unohtaa Niken kamalan kapinan?\n\n\"Oletko jo unohtanut, miten yhtyneet sirkuksen puolueet, miten Bysantin\nraivoisa roskaväki vyöryi tätä taloa kohti?\n\n\"Liekit ja huudot 'alas tyranni' nousivat tämän talon katon tasalle.\n\n\"Pakoa tai myöntymistä kaikki nämä pyhät piispat ja viisaat\nsenaattorit, vieläpä sotapäällikkösikin neuvoivat silloinkin.\n\n\"Narses oli silloin Persiassa ja Belisariuksen olivat kapinoitsijat\npakottaneet peräytymään meripalatsiin.\n\n\"Kaikki miehet vapisivat.\n\n\"Silloin vaimosi Teodora oli ainoa sankari rinnallasi.\n\n\"Jos olisit myöntynyt tai paennut, olisivat luultavasti valtaistuimesi\nja henkesi olleet hukassa. Ainakin olisi kunniasi ollut mennyttä.\n\n\"Sinä horjuit ja aioit paeta.\n\n\"'Pysy ja -- jos siksi käy -- kuole Justinianuksena', sanoin sinulle\nsilloin, 'mutta kuole ainakin purppuravaatteissa.'\n\n\"Sinä noudatit neuvoani, ja rohkeutesi pelasti sinut. Sinä odotit\nkanssani kuolemaa valtaistuimellasi -- ja Jumala lähetti Belisariuksen\navuksi ja me voitimme.\n\n\"Samoin puhun nytkin.\n\n\"Älä väisty, roomalaisten keisari. Älä myönny barbaarien vaatimuksiin.\n\n\"Pysy lujana. Hautaudu kultaisen porttisi raunioihin, jos raivoavan\ngootin sotakirves murtaa sen...\n\n\"Mutta kuole keisarina.\n\n\"Germaanien määrätön röyhkeys on häväissyt tätä purppuraa.\n\n\"Näin heitän sen luotani ja vannon, etten pane sitä ennen hartioilleni,\nennenkuin joka ainoa gootti on poissa tämän valtakunnan alueelta.\"\n\nHän repäisi yltään purppuravaipan ja heitti sen valtaistuimen\nportaille. Sitten hän aikoi taas istuutua tuolilleen.\n\nMutta Justinianus veti hänet luokseen ja painoi rintaansa vasten.\n\n\"Teodora\", huudahti hän säkenöivin silmin, \"kallis vaimoni!\n\n\"Sinä et tarvitse purppuraa hartioillasi. Henkesi on purppuraan puettu.\n\n\"Sinä yksin ymmärrät Justinianusta.\n\n\"Sota ja tuho barbaareille.\"\n\nSenaattorit vapisivat pelosta katsoessaan tuota omituista näytelmää.\n\n\"Niin\", lausui keisari kääntyen heidän puoleensa, \"viisaat isät. Te\nolitte liian viisaita ollaksenne urhoollisia miehiä.\n\n\"On tosin suuri kunnia olla Konstantinuksen jälkeläinen.\n\n\"Mutta ei ole suurikaan kunnia olla teidän hallitsijanne.\n\n\"Pelkään vihollisteni olevan oikeassa. Konstantinus istutti tänne vain\nRooman nimen, kuolleen muumion. Rooman sielu on jo paennut.\n\n\"Voi tätä valtakuntaa!\n\n\"Jos se olisi vapaa, jos se olisi tasavalta, olisi se tänään vaipunut\nhäpeään.\n\n\"Sillä täytyy olla hallitsija, joka sen vetää ylös, kuten suohon\nvaipuvan ratsun, ankara ratsumies, joka käyttää piiskaa, suitsia ja\nkannuksia.\"\n\nSilloin saapui ovelle pieni kumaraharteinen mies, joka kainalosauvan\nnojassa nilkutti salin läpi valtaistuimen juurelle.\n\n\"Roomalaisten keisari\", sanoi hän noustuaan tervehdysasennostaan\nlattialta, \"tautivuoteelleni sain epämääräisiä tietoja barbaarien\nröyhkeydestä ja täällä tällä hetkellä päätettävistä asioista.\n\n\"Silloin nousin ylös ja raahasin itseni vaivoin tänne, sillä minun\ntäytyy nyt sinun suustasi saada varmuus siitä, olenko aina ollut narri\npitäessäni sinua useista pikkumaisuuksista huolimatta suurena\nhallitsijana, ja täytyykö minun heittää päällikkösauvani syvimpään\nkaivoon vai voinko vielä sitä kunnialla kantaa?\n\n\"Sano vain yksi sana.\n\n\"Sotako vai rauha?\"\n\n\"Sota, magister militum\", vastasi Justinianus ilosta loistavin kasvoin.\n\n\"Voitto, Justinianus\", huudahti päällikkö heittäen kainalosauvansa\npois.\n\n\"Salli minun suudella käsiäsi, imperator.\"\n\nHän linkutti pitkin valtaistuimen portaita keisarin luo.\n\n\"Mutta, patricius\", ivaili Teodora, \"sinähän olet kerrassaan mies.\n\n\"Sinähän olet tähän saakka aina vastustanut goottisotaa.\n\n\"Oletko äkkiä tullut kunnianhimoiseksi?\"\n\n\"Kunnianhimoiseksiko?\" vastasi Narses.\n\n\"Sen kauniin saippuakuplan perässä, jota kunniaksi sanotaan, juoskoon\nBelisarius, tuo suuri lapsi.\n\n\"En ole kunnianhimoinen, mutta valtakunta on nyt vaarassa.\n\n\"Niin kauan kuin idästä päin vaara uhkasi, puolustin sotaa persialaisia\nvastaan. Goottien taholta ei ollut mitään pelättävää.\n\n\"Mutta nyt ovat sinun hurskautesi, keisarinna, ja Belisariuksen\nsankarimiekka niin kauan sohineet tuota vaapsahaispesää, että koko\nparvi lentää meille päin silmiä.\n\n\"Nyt vaara uhkaa sieltä päin ja siksi Narses kannattaa goottisotaa.\n\n\"Gootit ovat lähempänä Bysanttia kuin Kosroes itärajaamme.\n\n\"Se, joka tuon Totilan tavoin voi pelastaa valtakuntansa varmasta\nperikadosta, voi paljon helpommin syöstä toisen valtakunnan turmioon.\n\n\"Tuo nuori kuningas tuntuu olevan ihmeitten tekijä, joka pystyy mihin\nhyvänsä.\"\n\n\"Tällä kertaa on osakseni tullut se harvinainen ilo\", lausui\nJustinianus, \"että keisarinna ja Narses ovat olleet samaa mieltä.\"\n\nHän aikoi tämän sanottuaan lähteä pois kokoussalista.\n\nSilloin keisarinna tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi:\n\n\"Pysähdy, puolisoni.\n\n\"Olen tänään toisen kerran osoittautunut parhaaksi neuvonantajaksesi.\n\n\"Myönnäthän sen.\n\n\"Kuule siis, mitä minulla on vielä sanottavana ja seuraa neuvoani.\n\n\"Pidä koko tuo viisas joukko, paitsi Narsesta, huomiseen saakka\nvankina.\n\n\"Älkää vapisko, illustrissimi, tällä kertaa ei henkenne ole vaarassa.\n\n\"Te ette osaa pitää suutanne kiinni, jollei teiltä leikata kieltä.\n\n\"Tällä kertaa tyydymme sen sijaan sulkemaan teidät tänne.\n\n\"On olemassa salaliitto henkeäsi tai ainakin vapaata päätösvaltaasi\nvastaan, Justinianus.\n\n\"Sinua on tahdottu pakottaa sotaan gootteja vastaan.\n\n\"Nythän sota on tosin päätetty, mutta ensi yönä tai huomisaamuna on\nsalaliiton määrä puhjeta.\n\n\"Nyt on pääasia, että salaliittolaisten annetaan toimia vapaasti.\n\n\"He eivät saa tietää, että heidän tarkoitusperänsä jo on saavutettu,\nsillä silloin he varmaankin luopuisivat aikeestaan.\n\n\"Vaarallisia, hyvin epäilyttäviä ja -- oi, Justinianus -- hyvin, hyvin\n_rikkaita_ henkilöitä on osallisina salaliitossa.\n\n\"Olisi suuri vahinko, jos he pääsisivät pakoon virittämästäni\nverkosta.\"\n\nJustinianus ei näyttänyt erityisesti säikähtyvän salaliitosta\nkuullessaan.\n\n\"Minäkin tiesin siitä\", sanoi hän.\n\n\"Mutta onko se jo niin pitkälle kehittynyt?\n\n\"Joko huomenna varhain?\n\n\"Teodora\", huudahti hän, \"sinä olet valtakunnalleni tärkeämpi kuin\nBelisarius ja Narses.\n\n\"Kuule, kultakilpien päällikkö. Sinä pidät kaikki täällä koossa olevat\nvankeina siksi, kunnes Narses tulee heitä päästämään.\n\n\"Muistelkaa tätä hetkeä, hurskaat ja viisaat isät, ja mitä se ehkä voi\nteille opettaa.\n\n\"Narses tulee mukanamme.\"\n\nHän lähti salista.\n\nOviaukkoihin ilmestyi heti sen jälkeen henkivartijain joukko.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU.\n\n\nKeisari pyysi keisarinnan ja Narseksen mukaansa huoneisiinsa.\n\nSaavuttuaan sinne hän syleili uudestaan, kolmannesta henkilöstä\nhuolimatta, hellästi ja sydämellisesti puolisoaan.\n\n\"Innostuksesi ilahduttaa minua.\n\n\"Minä olen ylpeä vaimostani.\n\n\"Oi, miten jalo vihasi kaunisti sinua, Teodora.\n\n\"Miten voin sinut palkita?\n\n\"Saat itse määrätä suosioni ja kiitollisuuteni osoituskeinon, paras\nneuvonantajani ja kanssahallitsijani.\"\n\n\"Jos minä, heikko nainen, uskallan todella uskoa, että saan ottaa osaa\ntämän sodan suunnittelemiseen, niin pyydän ensin sinun ilmaisemaan,\nmiten olet aikonut sodan johdon järjestää?\"\n\n\"Joka tapauksessa lähetän Italiaan kaksi sotapäällikköä. En uskalla\nenää ketään lähettää yksin sen jälkeen, kun Belisarius leikki siellä\nkruunulla. Hänet minä kuitenkin taas lähetän sinne, se on varma\npäätökseni.\"\n\n\"Siinä tapauksessa\", sanoi Teodora, \"pyydän sinulta armon, että\nsallisit minun ehdottaa toisen sotapäällikön --\n\n\"Narses\", jatkoi hän, ennenkuin Justinianus ehti mitään vastata,\n\"tahdotko sinä lähteä toiseksi päälliköksi?\"\n\nHän tahtoi heti tehdä tämän Italiaan lähdön mahdottomaksi.\n\n\"Kiitän\", vastasi tämä katkerasti.\n\n\"Sinä tiedät, että olen itsepäinen, vanha sotaratsu. En osaa vetää\ntoisen kanssa samaa kuormaa.\n\n\"Sotapäällikön sauvaa ja vaimoa, Justinianus, on miehen hallittava\nsamalla tavalla.\"\n\n\"Kuinka sitten?\"\n\n\"Joko yksin tai ei ollenkaan.\"\n\n\"Silloin et ainakaan _sinä_ sitä pitele\", virkkoi Justinianus kuivasti.\n\n\"Sinun ei tarvitse suinkaan pitää itseäsi korvaamattomana, magister\nmilitum.\"\n\n\"_Kukaan_ ei täällä maan päällä ole korvaamaton, Justinianus.\n\n\"Lähetä siinä tapauksessa taas Italiaan suuri Belisarius.\n\n\"Koettakoon hän kolmannen kerran onneaan tuossa maassa, jossa\nlaakereita kasvaa tiheässä.\n\n\"Minunkin aikani tulee.\n\n\"Avio-onnenne todistajanakaan ei minua kai enää täällä tarvita.\n\n\"Kotona, sairasvuoteeni jalkapäässä on levällään kartta, joka tarkasti\nnäyttää kaikki Italian tiet. Salli minun päästä jatkamaan sen\ntutkimista. Se on nyt paljon mieltäkiinnittävämpi kuin Persian\nrajamaiden kartta.\n\n\"Vielä yksi neuvo.\n\n\"Loppujen lopuksi on sinun kuitenkin lähetettävä Narses Italiaan.\n\n\"Kuta aikaisemmin sinä hänet lähetät sinne, sitä enemmän säästyy\nsinulta tappioita, harmia, huolia ja -- rahaa.\n\n\"Ja jos nyt luuvalo tai odottamaton halvauskohtaus lopettaisi Narseksen\npäivät, ennenkuin kuningas Totila makaa kilvellään, niin kuka\nsotapäälliköistäsi sitten voittaisi kuningas Totilan?\n\n\"Sinähän uskot ennustuksiin.\n\n\"Tiedä siis, että Italiassa on jo kauan ollut sananpartena:\n\n\"'T. voittaa B:n, N. voittaa T:n.'\"\n\n\"Merkitsisikö tämä kenties sitä, että Teodora voitti Belisariuksen,\nmutta Narses voittaa Teodoran\", ivaili keisarinna.\n\n\"_Minä_ en ole siten selittänyt _tätä_ sananlaskuarvoitusta.\n\n\"Sinä sen siten selitit.\n\n\"Samapa se, minä hyväksyn tämänkin selityksen.\n\n\"Tiedätkö, Justinianus, mikä on viisain monista laeistasi?\"\n\n\"Mikä?\"\n\n\"Se, joka säätää kuolemanrangaistuksen Teodoran syyttämisestä.\n\n\"Se olikin ainoa keino, millä saat hänet säilytetyksi rinnallasi.\"\n\nHän lähti.\n\n\"Hävytön\", tiuskaisi Teodora heittäen hänen jälkeensä myrkyllisen\nkatseen.\n\n\"Hän uhkailee.\n\n\"Kun Belisarius on saatu vaarattomaksi, tulee Narseksen vuoro.\"\n\n\"Mutta toistaiseksi tarvitsemme heitä molempia\", sanoi Justinianus.\n\n\"Ja sinä todennäköisesti ehdotat toiseksi Italiaan lähetettäväksi\nsotapäälliköksi saman miehen, josta oli kysymys ennen kuin Cassiodorus\nhäädettiin hovista.\"\n\n\"Saman.\"\n\n\"Mutta olen saanut yhä enemmän vahvistusta epäluuloilleni tuota\nkunnianhimoista miestä ja hänen aikeitaan kohtaan.\"\n\n\"Oletko unohtanut, kuka paljasti ja teki vaarattomaksi Silveriuksen ja\nkuka ensiksi ilmoitti sinulle Belisariuksen vaarallisesta leikistä\nkruunulla?\"\n\n\"Mutta hän seurustelee täällä juuri noiden miesten kanssa, jotka\nsuunnittelevat salaliittoa minua vastaan.\"\n\n\"Niin, Justinianus, mutta vain minun käskystäni, heidän turmiokseen.\"\n\n\"Sehän jotakin olisi. Mutta entä jos hän pettää sinutkin?\"\n\n\"Uskotko minua ja häntä ja lähetätkö hänet Italiaan, jos hän huomenna\ntuo kahleissa luoksesi salaliittolaiset, niiden joukossa heidän\nsalaisen johtajansakin, jota et sinäkään vielä tiedä?\"\n\n\"Minäpä tiedän sen. Johtajana on Belisariuksen vapautettu Photius.\"\n\n\"Ei ole, Justinianus.\n\n\"Johtajana on juuri se henkilö, jonka aioit lähettää uudestaan\nItaliaan, jollen olisi varoittanut sinua -- Belisarius.\"\n\nSilloin keisari kalpeni, horjui ja tarttui valtaistuimen käsipuuhun.\n\n\"Luotatko silloin tuon ihmeellisen roomalaisen uskollisuuteen ja\nlähetätkö hänet sotajoukkoinesi Italiaan petturi Belisariuksen sijasta?\n\n\"Varmasti luotan\", vastasi Justinianus. \"Belisarius on siis sittenkin\npetturi.\n\n\"Siinä tapauksessa on kiire.\n\n\"Meidän on toimittava.\"\n\n\"Olen jo toiminut.\n\n\"Minun verkkoni ovat varmasti viritetyt, Justinianus.\n\n\"Anna minulle valtakirja niiden vetämiseen maalle.\"\n\nKeisari teki myöntävän merkin.\n\nPoistuessaan Teodora sanoi sisään kutsutulle ovenvartijalle:\n\n\"Nouda heti huoneisiini Rooman prefekti Cethegus.\n\n\"Tiedät kai hänen asuntonsa.\"\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU.\n\n\nPian Cethegus olikin yhä hurmaavan kauniin nuoruudenystävänsä edessä,\njoka lepäsi sohvallaan meille hyvin tutussa huoneessa.\n\nGalathea ojensi hänelle tuon tuostakin pienessä onyxmaljassa rohtoa,\njota persialainen lääkäri -- kreikkalaiset lääkärit eivät enää voineet\nhänelle mitään -- oli määrännyt.\n\n\"Kiitän sinua, Teodora\", sanoi Cethegus.\n\n\"Ja kun minun on kiitettävä muita kuin itseäni, niin kiitän mieluimmin\nnuoruudenystävätärtäni.\"\n\n\"Kuule, prefekti\", virkkoi Teodora katsellen häntä tarkasti, \"sinussa\nvoisi olla miestä -- sanoisinko sitä barbaarin vaiko roomalaisen\nominaisuudeksi -- ensin suutelemaan Kleopatraa, jota Caesar ja Antonius\novat jumaloineet, ja sitten kuitenkin viemään hänet mukanaan\nriemusaatossa Roomaan, kuten Oktavianus lienee aikonutkin menetellä.\n\n\"Ellei tuo käärmekuningatar olisi tehnyt aietta tyhjäksi.\n\n\"Kleopatra on aina ollut esikuvani. Caesaria en ole tavannut. Mutta\nkäärmettä täytyy kenties käyttää. Sinun ei tarvitse kiittää minua. Olen\npuhunut ja toiminut täydestä vakaumuksesta. Tuo goottien taholta tullut\nvaara ja häväistys on upotettava vereen.\n\n\"En ole kenties aina ollut uskollinen puoliso Justinianukselle.\n\n\"Mutta hänen viisain ja uskollisin senaattorinsa olen aina ollut.\n\n\"Belisariusta ja Narsesta ei voi lähettää yhdessä Italiaan ja vielä\nvähemmän jompaakumpaa yksin.\n\n\"Sinun on lähdettävä. Sinä olet sankari, sotapäällikkö ja valtiomies.\nMutta sittenkin olet sinä voimaton vahingoittamaan Justinianusta.\"\n\n\"Kiitän suosiollisesta arvostelustasi\", vastasi Cethegus.\n\n\"Ystäväiseni, sinä olet sotajoukoton päällikkö, valtakunnaton keisari,\nlaivaton perämies.\n\n\"Mutta jättäkäämme tämä asia. Sinä et kuitenkaan usko minua.\n\n\"Lähetän sinut Italiaan vakaumuksesta. Sinähän vihaat noita\nbarbaareita.\n\n\"Toinen sotapäällikkö, jonka epäluuloinen keisari tietysti lähettää\njälkeesi, on simpukkaprinssi Areobindos. Hänestä ei sinulle liene\nsuurta haittaa.\n\n\"Minusta on hauskaa auttaa samalla nuoruudenystävää ja valtakuntaa.\n\n\"Ah, Cethegus, nuoruus!\n\n\"Teille miehille se on kultainen toive tai kultainen muisto. Meille\nnaisille se on -- elämä.\n\n\"Toivon saavani takaisin edes yhden päivän siitä ajasta, jolloin annoin\nsinulle ruusuja ja sinä kirjoitit minulle runoja.\"\n\n\"Ruususi olivat kauniita, Teodora, mutta minun runoni eivät.\"\n\n\"Minusta ne olivat kauniita. Nehän olivat minulle omistetut.\n\n\"Mutta samoin kuin vanha rakkaus sulostuttaa vanha ja uusi vihakin\näsken tekemääni päällikön valintaa, mikä sitäpaitsi hyödyttää\nvaltakuntaa.\n\n\"Belisarius ei saa enää kohota kunnian kukkuloille.\n\n\"Ei, hänen on kukistuttava, tällä kertaa syvälle ja ainiaaksi.\n\n\"Niin totta kuin minä hallitsen Bysanttia.\"\n\n\"Entä Narses? Minusta olisi parempi, että sinä tuhoaisit tuon\nkädettömän pään kuin tuon päättömän käden.\"\n\n\"Kärsivällisyyttä -- yksi kerrassaan.\"\n\n\"Mitä on tuo hyväsydäminen sankari sitten tehnyt?\"\n\n\"Hänkö? Ei mitään, vaan hänen vaimonsa Antonina, jonka voitto perustuu\nvain terveeseen vereen.\"\n\nKiukuissaan hento keisarinna puristi pienen, valkoisen kätensä\nnyrkkiin.\n\n\"Oi, miten minä vihaan häntä. Kadehdin. Tyhmät pysyvät aina terveinä.\n\n\"Mutta hän ei saa iloita kärsimyksistäni.\"\n\n\"Naisen kateudesta siis riippuu Kapitoliumin kohtalo\", mietti Cethegus\nitsekseen. \"Kuolkoon Kleopatra.\"\n\n\"Tuo narri on hurmautunut miehensä maineesta. Siihen kohtaan voin antaa\nkuolettavan iskun. Odota.\"\n\nHänen kauniit kasvonsa vavahtivat ankarasta kivusta. Hän heittäytyi\npitkälleen vuoteelle.\n\n\"Voi kyyhkyläiseni\", kehoitteli Galatea, \"älä kiihoita mieltäsi.\n\n\"Tiedäthän, mitä persialainen sanoo. Jokainen rakkauden tai vihan\naiheuttama --\"\n\n\"Haa, viha ja rakkaus on elämää.\n\n\"Ja viha on ihmisen vanhentuessa vieläkin suloisempaa kuin rakkaus.\n\n\"Rakkaus on uskoton, viha uskollinen.\"\n\n\"Minä olen kummallakin alalla\", sanoi Cethegus, \"oppipoika rinnallasi.\n\n\"Olen aina kutsunut sinua 'Kypron sireeniksi.'\n\n\"Millä hetkellä tahansa voisit sinä suudellessasi repiä uhrisi\npalasiksi -- rakkaudesta tai vihasta.\n\n\"Mutta mikä on äkkiä muuttanut vihaksi rakkautesi Antoninaan?\"\n\n\"Tuo teeskentelijä on tullut siveelliseksi.\n\n\"Vai olisiko hän todella heikkopäinen?\n\n\"Sekin on mahdollista.\n\n\"Hänen kalanverensä ei ole koskaan päässyt oikein kiivaaseen\nliikkeeseen. Hän pelkää voimakasta intohimoa ja rohkeata rikosta.\n\n\"Hän on liian itserakas luopuakseen rakkaudenosoituksista, liian\npelkuri vastatakseen rakkauteen.\n\n\"Hän on taas tullut siveäksi ruvettuaan seuraamaan miestään\nsotaretkillä.\n\n\"Ha, ha, haa, pakosta. Samoin kuin pirukin paastoaa ruoan puutteessa.\n\n\"Olen näet pitänyt hänen ihailijaansa väkisin luonani.\"\n\n\"Boëthiuksen poikaako Aniciusta? Kuulin siitä puhuttavan.\"\n\n\"Niin. Antonina taas on Italiassa täydellisesti sopinut miehensä kanssa\nja jakanut hänen maineensa ja onnettomuutensa.\n\n\"Ja siitä alkaen hän on ollut siveä aviovaimo, aivan kuin Penelope.\n\n\"Mutta mitä luulet tuon hanhen tekevän kotiin palattuaan?\n\n\"Hän moittii minua siitä, että olen houkutellut hänet siveyden tieltä.\n\n\"Ja vannoo riistävänsä Aniciuksen rinnoiltani.\n\n\"Ja tuo käärme onnistuikin.\n\n\"Hän herättää tuon hullun omantunnon. Riistää uskottoman kamariherrani\nyhä kauemmaksi luotani -- tietysti pitääkseen hänet itse.\"\n\n\"Sinä et siis usko\", virkkoi Cethegus, \"naisen voivan hankkia taivaalle\nainoatakaan sielua --\"\n\n\"Ottamatta pelastajan palkkiota päältäpäin. En usko.\n\n\"Mutta Antonina pettää itsensä ja hänet hurskailla puheillaan.\n\n\"Ja nuorukainen sallii niin mielellään nuoruutta uhkuvan kaunottaren\npelastaa itsensä minun rinnoiltani, sillä minähän olen kuihtunut ja\nsairas, minut on aika jo kalvanut.\n\n\"Haa\", huudahti hän intohimoisesti ja hypähti vuoteeltaan, \"surkeata\non, että ruumiin täytyy väsyneenä ruveta maata, ennenkuin sielu on\nsaanut tuhannennen osan elämänjanoaan tyydytetyksi.\n\n\"Elämä on hallitsemista, vihaa, rakkautta.\"\n\n\"Tuollaisten nautintojen nälkäsi näyttää olevan pohjaton?\"\n\n\"Niin on.\n\n\"Mutta pian on minun luovuttava olemisen runsaasta pitopöydästä, tästä\nvaltaistuimesta, vaikka polttava sieluni isoaa ja janoaa iloja ja\nvaltaa.\n\n\"En saa enää nauttia kuin muutamia pisaroita.\n\n\"Ah, luonto on kurja, kelvoton hutilus.\n\n\"Kerran, vuosisatojen kuluessa, miljoonien henkisesti ja ruumiillisesti\nrujojen joukkoon se luo sellaisen ruumiin ja sellaisen sielun kuin\nTeodoralla on, voimakkaan ja ikuista elämää ja nautintoa kaipaavan.\n\n\"Ja kolmen vuosikymmenen perästä, kun tuskin olen ehtinyt kostuttaa\nhuuliani täydestä elämän pikarista, luonto kieltää janoavan\ntyydyttämästä haluaan.\n\n\"Kirotut olkoot kateelliset jumalat.\n\n\"Mutta ihmisetkin voivat kadehtia ja kateus saa heidät paholaisiksi.\n\n\"Muutkaan eivät saa nauttia, kun minä en enää jaksa nauttia.\n\n\"Muutkaan eivät saa nauraa, kun minä yöt valvon tuskissani.\n\n\"Tuo terveyttä uhkuva naikkonen ei saa ilkkua uskottoman miehen kanssa,\njoka oli Teodoran oma ja sittenkin voi ajatella toista naista, hyvettä\nja taivasta.\n\n\"Vasta tänään hän sanoi minulle, ettei hän enää kestä tätä maineetonta\nja kunniatonta elämää naisten huoneissa. -- Taivas ja maa kutsuvat muka\nhäntä muuanne.\n\n\"Hän saa koston siitä -- hän ja hänen viettelijänsä.\n\n\"Tule, Cethegus\", jatkoi hän vimmoissaan tarttuen tämän käsivarteen,\n\"me tuhoamme heidät molemmat.\"\n\n\"Sinä unohdat\", vastasi Cethegus kylmästi, \"ettei minulla ole mitään\nsyytä vihata Aniciusta.\n\n\"Minkä siis tässä asiassa teen, sen teen sinun tähtesi.\"\n\n\"Et aivan kokonaan, sinä viisas, jäinen roomalainen.\n\n\"Luuletko sinä, etten ole huomannut aikeitasi?\"\n\n\"Tuskin\", ajatteli Cethegus.\n\n\"Sinä et tahtoisi Belisariusta Italiaan.\n\n\"Sinä tahdot yksin taistella ja voittaa siellä.\n\n\"Korkeintaan tahdot rinnallesi varjon, jollainen Bessas oli ja\njollainen Areobindos tulee olemaan.\n\n\"Luuletko, etten huomannut aikeitasi, kun niin mestarillisesti sait\naikaan sen, että Belisarius kutsuttiin pois Ravennasta?\n\n\"Justinianuksenko vuoksi muka!\n\n\"Mitä sinä välität Justinianuksesta?\"\n\nCetheguksen sydän sykki tavallista taajemmin.\n\n\"Tai Rooman vapaudesta? Naurettavaa. Sinä tiedät, että ainoastaan\nvoimakkaat, yksinkertaiset miehet ovat vapauteen luodut.\n\n\"Sinä tunnet kviritisi.\n\n\"Ei, sinun päämääräsi on korkeammalla.\"\n\n\"Olisiko tuo nainen huomannut sen, mitä eivät viholliseni eivätkä\nystäväni ole aavistaneet\", tuumi Cethegus.\n\n\"Sinä tahdot yksin vapauttaa Italian ja yksin Justinianuksen sijaisena\nhallita Italiaa, lähinnä hänen valtaistuintaan, paljon ylempänä\nBelisariusta ja Narsesta, lähinnä Teodoran jälkeen. Jos olisi vielä\nkorkeampi päämäärä, niin sinnekin sinä lentäisit.\"\n\nCethegus hengitti vapaammin.\n\n\"Se päämäärä ei olisi suunnattoman vaivannäköni arvoinen\", ajatteli\nhän.\n\n\"On suurenmoista ajatella olevansa Justinianuksen ensimmäinen\npalvelija.\"\n\n\"Tietysti hän ei voi ajatella kenenkään kohoavan miehensä yläpuolelle,\njota ihan itse kuitenkin joka päivä pettää.\"\n\n\"Ja Teodoran apulaisena hallita -- keisaria.\"\n\n\"Tämän hovin imartelua täynnä oleva ilma näkyy pimittävän kirkkaankin\nymmärryksen\", mietti Cethegus.\n\n\"Se on purppuran hulluutta.\n\n\"Hän ei voi ajatella ketään muuta kuin itseään yksinvaltiaaksi.\"\n\n\"Niin, Cethegus. Kenenkään muun en sallisi ajatellakaan sellaista.\n\n\"Sinua tahdon auttaa päämääräsi saavuttamisessa. Sinun kanssasi tahdon\njakaa maailman vallan -- kenties hullun nuoruudenmuiston vuoksi.\nMuistatko vielä, miten vuosikausia sitten jaoimme pienessä huvilassani\nkaksi tyynyä keskenämme. Me kutsuimme niitä Idäksi ja Länneksi.\n\n\"Se oli enne.\n\n\"Jakakaamme nytkin Itä ja Länsi. Justinianukseni kautta hallitsen minä\nItä-Roomaa. Cethegukseni kautta tahdon hallita Länsi-Roomaa.\"\n\n\"Ylpeä nainen\", mietti Cethegus.\n\n\"Jollei neitseellinen Matasunta olisi kuollut, vaan olisi tullut tähän\nhoviin, niin sinua ei olisi enää.\"\n\n\"Mutta ennen kaikkea\", sanoi Teodora, \"on Belisarius saatava pois\ntieltä.\n\n\"Justinianus oli jo päättänyt lähettää hänet ylimpänä päällikkönä\nItaliaan.\"\n\nCethegus rypisti otsaansa.\n\n\"Justinianus luottaa hänen koiranuskollisuuteensa.\n\n\"Hänen täytyy kouraantuntuvasti tulla vakuutetuksi Belisariuksen\nuskottomuudesta.\"\n\n\"Se käynee vaikeaksi\", tuumi Cethegus.\n\n\"Ennen Teodora muuttuu uskolliseksi kuin Belisarius uskottomaksi.\"\n\nRangaistukseksi hän sai lempeän iskun suulleen.\n\n\"Sinulle olen minä, hullu, pysynyt uskollisena, ainakin suopeana.\n\n\"Tahdotko Belisariuksen taas Italiaan?\"\n\n\"En mistään hinnasta.\"\n\n\"Auta siis minua tuhoamaan hänet sekä Boëthiuksen pojan.\"\n\n\"Olkoon menneeksi\", vastasi prefekti. \"Minulla ei ole mitään syytä\nsäästää Severinuksen veljeä.\n\n\"Mutta miten? Miten luulet saavasi Belisariuksen uskottomuuden\ntodistetuksi?\n\n\"Sitä odotan jännittyneenä.\n\n\"Jos sen saat tehdyksi, myönnän olevani Teodoran rinnalla oppipoika\njuonittelussakin, eikä ainoastaan vihassa ja rakkaudessa.\"\n\n\"Se sinä oletkin, Latiumin hidas poika.\n\n\"Kuule siis. -- Mutta se on niin vaarallista, että minun täytyy pyytää\nsinua, Galatea, vartijaksi, ettei kukaan voisi kuunnella.\n\n\"Ei, muori hyvä, ei oven sisäpuolella -- minä pyydän oikein kauniisti\n-- vaan _ulkopuolella_.\n\n\"Jätä minut vain kahden kesken prefektin kanssa, sillä nyt on kysymys\n-- valitettavasti -- vihan salaisuudesta.\"\n\nKun prefekti jonkin ajan kuluttua lähti huoneestaan, sanoi hän\nitsekseen:\n\n\"Jos tuo nainen olisi mies -- täytyisi hänen kuolla.\n\n\"Hän olisi vaarallisempi kuin barbaarit ja Bysantti yhteensä.\n\n\"Mutta silloin -- onneksi -- ei hänen ilkeytensä olisikaan niin\nperinpohjaisen pirullista.\"\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU.\n\n\nHeti kun prefekti oli saapunut kotiinsa, Syphax ilmoitti Boëthiuksen\npojan saapuneeksi. Keisarinna oli lähettänyt hänet.\n\n\"Päästä hänet sisään, mutta älä ketään muuta, ennenkuin hän on\nlähtenyt. Lähetä heti noutamaan luokseni tribuuni Piso.\"\n\nNuori Anicius, joka oli vähitellen kehittynyt mieheksi, tuli sisään.\n\nHänellä oli yllään yksinkertainen puku ja hänen tukkansa, joka oli\ntavallisesti taiteellisesti käherretty ja voideltu, oli nyt aivan\nsileä.\n\nHänen pehmeät kasvonpiirteensä -- ne muistuttivat prefektille elävästi\nCamillaa -- olivat entistä miellyttävämmät niistä tällä kertaa\nkuvastuvan päättäväisyyden vuoksi.\n\n\"Sinä muistutat kaunista sisartasi, Anicius\", sanoi Cethegus hänelle.\n\n\"Hänen vuoksensa tulinkin tänne\", virkkoi nuorukainen totisena.\n\n\"Sinä olet isäni ja sukuni vanhin ystävä. Sinä kätkit Severinusta ja\nminua omassa talossasi ja kun meitä haettiin, autoit meidät pakosalle,\nvaikka siten vaara uhkasi sinua itseäsi.\n\n\"Sinä olet Bysantissa ainoa, jolta voin pyytää isällistä neuvoa eräässä\nepäselvässä asiassa.\n\n\"Vasta muutamia päiviä sitten sain tämän arvoituksellisen kirjeen:\n\n\"Aniciukselle, isäntäni pojalle, Corbulo, hänen vapautettunsa --\"\n\n\"Corbulo! Olen kuullut sen nimen.\"\n\n\"Hän oli isäni vapautettu, jonka luona äitini ja sisareni saivat\nturvapaikan ja joka --\"\n\n\"Kaatui veljesi kanssa Rooman edustalla.\"\n\n\"Niin. Mutta hän kuoli vasta goottien leirissä, jonne hänet pahasti\nhaavoittuneena oli viety yhdessä kuolevan veljeni kanssa Ad aras Bacchi\nnimisestä kylästä.\n\n\"Niin kertoi minulle samassa tilaisuudessa vangiksi joutunut\nBelisariuksen armenialainen palkkasoturi Sutas, joka toi minulle\nCorbulon kesken jääneen kirjeenkin.\n\n\"Lue itse.\"\n\nCethegus otti käteensä pienen vahataulun ja luki epäselvän\nkirjoituksen:\n\n\"Kuolevan veljesi viimeiset sanat, viimeinen perintö olivat: Anicius\nkostakoon äidin, sisaren ja minut. Meidät kaikki on kotimme paha\nhenki -- --\"\n\n\"Tähän päättyy kirje, valitettavasti\", sanoi Cethegus antaen taulun\ntakaisin.\n\n\"Niin. Corbulo meni tainnoksiin eikä hän enää tullut tajuihinsa ennen\nkuolemaa, kertoi minulle palkkasoturi.\"\n\n\"Tässä asiassa ei voi paljoa tehdä\", sanoi Cethegus olkapäitään\nkohauttaen.\n\n\"Niin kyllä, mutta palkkasoturi Sutas kuuli vielä erään kuolevan\nveljeni Corbulolle sanoman lauseen, -- he makasivat samassa teltassa --\njoka voi olla salaisuuden avain.\"\n\n\"Mikä se oli\", kysyi Cethegus hyvin osanottavan näköisenä.\n\nSeverinus oli sanonut: \"Minä aavistan asianlaidan. Hän tiesi tuosta\nväijytyksestä. Hän lähetti meidät kuolemaan.\"\n\n\"Kuka\", kysyi Cethegus.\n\n\"Sen tahtoisinkin tietää.\"\n\n\"Eikö sinulla ole aavistustakaan?\"\n\n\"Ei ole, mutta lieneeköhän mahdotonta saada asianomainen selville?\"\n\n\"Miten aiot alkaa?\"\n\n\"Lähetti kuolemaan\" -- sillä voidaan tarkoittaa vain johtajaa,\nsotapäällikköä, joka oli käskenyt veljeni ottamaan osaa Belisariuksen\nretkeen, joka alkoi Tiburtiuksen portilta Roomasta.\n\n\"Sillä Severinus ei kuulunut siihen aikaan Belisariuksen seurueeseen.\n\n\"Hän oli legioonalaistesi tribuuni.\n\n\"Jos sinä, Belisarius ja Prokopius toden teolla koetatte ottaa selvää\ntuosta käskijästä, niin varmasti se onnistuukin.\n\n\"Sinun käskystäsi hän ei lähtenyt, sillä siellä ei ollut ainoatakaan\ntoista sinun legioonalaistasi eikä ratsumiestäsi.\"\n\n\"Se on totta\", myönsi Cethegus, \"mikäli muistan.\"\n\n\"Ei ainoatakaan.\n\n\"Prokopiushan -- valitettavasti hän on nykyjään Aasiassa tutkimassa\nJustinianuksen rakennuksia -- oli itse mukana. Hän on usein luetellut\nminulle retkellä olleiden nimet.\n\n\"Kun hän palaa kotiin, kyselen tarkkaan kenen kanssa veljeni viimeksi\nennen retkeä seurusteli, kenen talossa tai teltassa hän oli. En suo\nitselleni lepoa enkä rauhaa. Kyselen Severinuksen vielä elossa olevilta\ntovereilta, missä he olivat hänet nähneet viimeiseksi ennen\nhyökkäystä.\"\n\n\"Sinä olet ikäiseksesi tarkkanäköinen\", sanoi prefekti omituisesti\nhymyillen.\n\n\"Milloin viisautesi on noin kypsynyt?\n\n\"Tosiaankin. Olethan ollut hyvässä koulussa, missä opitaan oveluutta.\n\n\"Tietääkö keisarinna mitään kirjeestäsi?\"\n\n\"Ei, eikä hän saa tietääkään.\n\n\"Älä mainitse hänen nimeään.\n\n\"Jumala lähettää tuon kostovelvollisuuden viimeisenä kehoitushuutona,\njoka repäisee minut hänestä erilleen.\"\n\n\"Lähettikö hän sinut luokseni?\"\n\n\"Lähetti, tosin erään toisen asian vuoksi -- mikä kuitenkin päättynee\naivan toisin kuin hän luulee.\n\n\"Muutama hetki sitten hän kutsutti minut luokseen ja kysyi minulta taas\nhymyillen, oliko vaikeata olla kultahäkissä.\n\n\"Minua inhoittaa koko nainen.\n\n\"Ja minua kaduttaa, että olen kuluttanut turhaan kuukausmääriä hänen\nluonaan, kun veljeni sillä välin taisteli ja kaatui isänmaan puolesta.\n\n\"Vastasin hänelle niin tylysti, että pelkäsin vihan myrskyn nousevan.\n\n\"Mutta ihmeekseni hän pysyi aivan levollisena ja sanoi hymyillen:\n\n\"'Olkoon niin. Uskollisuus ei ole ikuista. Mene Antoninan tai hyveen\ntai noiden molempien jumalatarten luo.'\n\n\"'Mutta suosioni viimeiseksi merkiksi tahdon pelastaa sinut varmasta\ntuhosta.'\n\n\"'Bysantissa on olemassa roomalaisten ja kreikkalaisten nuorukaisten\nsalaliitto Justinianuksen henkeä tai vapautta vastaan.'\n\n\"'He tahtovat pakottaa hänet ryhtymään uudestaan goottisotaan ja\nnimittämään Belisariuksen sotapäälliköksi.'\n\n\"'Vaiti, minä tiedän sen.'\n\n\"'Tiedän myös, että sinut on jo puoliksi saatu salaliiton puolelle. Et\nole käynyt ainoassakaan kokouksessa, mutta säilytät salaliittolaisten\nasiakirjoja.'\n\n\"'Olen sallinut heidän puuhata, sillä joukossa on useita vanhoja\nkadehtijoitani, jotka nyt yhdellä kertaa saan tuhotuksi.'\n\n\"'Muutaman päivän perästä vedän verkkoni.'\n\n\"'Sinua varoitan, että pelastuisit.'\n\n\"'Mene prefektin luo. Hän vie sinut Bysantista palkkasoturiensa\nmukana.'\n\n\"'Sano vain hänelle, että sinua uhkaa vaara ja että Teodora lähetti\nsinut.'\n\n\"'Mutta älä ilmaise hänelle mitään salaliitosta, sillä siihen ottavat\nosaa useat hänen sotatribuuneistaankin, jotka hän mielellään\npelastaisi, mutta jotka minä tahdon tuhota.'\n\n\"Ja minä tulin luoksesi, en turvaa hakemaan, vaan varoittamaan sinua ja\nroomalaisia aseveljiäni.\n\n\"Minä menen kokoukseenkin -- tänään ei vielä vaara uhkaa, vakuutteli\nkeisarinna -- varoittamaan salaliittolaisia ja ilmoittamaan heille,\nettä salaliitto on tullut ilmi.\n\n\"Sinun ei tarvitse lähteä sinne, prefekti. Sinä et saa antaa ilmi\nitseäsi. Justinianus epäilee muutenkin jo sinua.\n\n\"Nuo hullut tahtovat odottaa siksi, että ovat saaneet Belisariuksen\npuolelleen.\n\n\"Ja huomenna he ovat luultavasti kaikki vankeina, jollei heitä\nvaroiteta.\n\n\"Minä riennän varoittamaan ystäviäni.\n\n\"Mutta sitten ryhdyn väsymättömästi hakemaan veljeni murhaajaa.\"\n\n\"Puuhasi ovat kiitettäviä\" sanoi Cethegus.\n\n\"Ohimennen sanoen, missä sinulla on salaliittolaisten kirjeet\nkätkössä?\"\n\n\"Siellä\", vastasi nuorukainen punastuen, \"missä säilytän kaikkia\nsalaisuuksiani, muita, pyhempiä, minulle äärettömän kalliita kirjeitä\nja minne tämänkin taulun kätken. Sinä saat tietää kätköpaikan, sillä\nsinä olet perheemme vanhin ystävä. Sinä autat minua kostotyöni\ntoteuttamisessa.\n\n\"Samaan paikkaan olen kätkenyt palkkasoturi Sutaksen kertomuksen\nmolempien kuolevien tuskin tajuttavasta keskustelusta. He puhuivat\n'myrkytyksestä', 'murhaamiskäskystä', 'syytöksestä senaatin\nedessä' -- vihollinen on siis ollut roomalainen senaattori --\n'purppuranpunaisesta kypärätöyhdöstä', 'mustasta helvetinratsusta'.\n\n\"Ja niin edespäin\", keskeytti Cethegus. \"Missä on kätköpaikka? Sinun on\nkenties paettava nopeasti, sillä en kehoita sinua luottamaan\nkeisarinnaan. Et pääse kenties kotiisikaan enää.\"\n\n\"Sen vuoksi onkin välttämätöntä, että sinä jatkat työtäni. Neuvon\nsinulle kätkön. Asuntoni pihalla. Kolmas tiili vesisäiliöstä vasempaan\non ontto.\n\n\"Muunkin vuoksi on sinun se saatava tietää\", jatkoi hän\nsynkännäköisenä.\n\n\"Jollei ystäviä, jollei salaliittolaisia voida pelastaa -- jos minun\nvapauttani uhataan -- silloin olet oikeassa varoittaessasi minua. Olen\njo kauan huomannut, että keisarin tai keisarinnan vakoojat seuraavat\nminua. Silloin teen nopeasti verisen lopun. -- Mitä on silloin\nelämästäni hyötyä. -- Jollen saa täytetyksi Severinuksen antamaa\ntehtävää -- silloin -- minun on joka aamu ilmoitettava keisarille,\nmiten keisarinna on nukkunut -- surmaan tyrannin hänen orjiensa\nkeskellä.\"\n\n\"Hullu\", huusi Cethegus hänelle todella säikähtyneenä, sillä _nyt_\ntahtoi hän suojella Justinianuksen henkeä ja valtaa -- \"mihin\njohtavatkaan sinua katumus ja hyödyttömänä kulunut elämä?\n\n\"Ei, Boëthiuksen poika ei saa päättää päiviään murhaajana.\n\n\"Jos tahdot verellä sovittaa maineettoman menneisyytesi, niin ryhdy\ntaisteluun legioonalaisteni joukossa. Puhdista itsesi barbaarien\nveressä sankarin miekalla eikä murhaajan tikarilla.\"\n\n\"Sinä puhut jalosti.\n\n\"Ja tahdotko sinä ottaa ratsumiestesi joukkoon minut, kokemattoman?\n\n\"Miten voinkaan kiittää sinua?\"\n\n\"Säästä kiitoksesi siksi, kun kaikki on valmista, kun taas näemme\ntoisemme.\n\n\"Varoita tänään salaliittolaisia.\n\n\"Se on jo rohkeuden koe.\n\n\"Sillä en pidä sitä niin vaarattomana kuin miltä se näyttää.\n\n\"Jos pelkäät vaaraa, niin sano se julkisesti.\"\n\n\"Minäkö säikkyisin ensimmäistä rohkeuden koetta?\n\n\"Lähden varoittamaan heitä, vaikka varma kuolema minut perisi.\"\n\nHän puristi prefektin kättä ja riensi tiehensä.\n\nHeti kun hän oli poistunut, Syphax saattoi prefektin huoneeseen toista\ntietä tribuuni Pison.\n\n\"Jambien tribuuni\", huudahti Cethegus hänet nähtyään, \"nyt sinun täytyy\nolla yhtä nopsajalkainen kuin säkeesi tavallisesti.\n\n\"Bysantin salaliitoista ja kissanpoluista olemme saaneet tarpeeksemme.\n\n\"Hae heti käsiisi kaikki nuoret roomalaiset, jotka ovat käyneet\nPhotiuksen talossa.\n\n\"Kaikki paetkoot ennen auringonlaskua näiden muurien sisältä.\n\n\"Nyt on henki kysymyksessä.\n\n\"Kukaan ei saa enää tänään mennä Photiuksen 'iltajuominkeihin'.\n\n\"Yksitellen, pienissä joukoissa lähtekää metsästämään tai purjehtimaan\nkilpaa Bosporuksella. Mutta laittautukaa nopeasti tiehenne.\n\n\"Salaliitto on tarpeeton.\n\n\"Pian tuuba kutsuu teitä taas taisteluun barbaareita vastaan\nLatiumissa.\n\n\"Kaikki pakoon!\n\n\"Odottakaa minua Epidamnuksessa.\n\n\"Sieltä noudan isaurilaisineni teidät kolmanteen taisteluun Roomasta.\n\n\"Suori nopeasti tiehesi!\n\n\"Syphax\", virkkoi hän jäätyään kahden kesken tämän kanssa, \"oletko\nkäynyt äskettäin suuren sotapäällikön talolla?\n\n\"Milloin häntä varrotaan palaavaksi?\"\n\n\"Auringonlaskun aikana.\"\n\n\"Uskollinen puoliso kai odottaa häntä kotona? Hyvä!\n\n\"Kantotuoli -- ei omani. Vuokraa ensimmäinen, minkä saat hippodromin\nluota. Ota sellainen, jonka oviluukut saa aivan kiinni.\n\n\"Vie se satamakaupunkiin, vaatekaupustelijain kadun päähän.\"\n\n\"Herra, siellä asuvat tämän hylkiöistä rikkaan kerjäläiskaupungin\npahimmat hylkiöt.\n\n\"Mitä sinä siellä teet?\"\n\n\"Nousen kantotuoliin.\n\n\"Sitten punaiseen taloon.\"\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU.\n\n\nPunaisessa talossa, Belisariuksen palatsissa Justiniana (Sycae)\nnimisessä kaupunginosassa Antonina istui työhönsä syventyneenä.\n\nHän ompeli kultalaakerein päärmättyä vaippaa Belisarius-sankarille.\n\nMatalalla pöydällä hänen vieressään oli jalokivillä koristeltuihin\nkansiin sidottuna purppuramusteella kirjoitettu korukappale\nProkopiuksen teosta \"Vandaalisota\". Se oli äskettäin ilmestynyt ja se\nkuvasi hänen puolisonsa loistavinta sotaretkeä.\n\nHänen jalkojensa juuressa makasi ihana eläin, toinen kesytetyistä\nmetsästysleopardeista, jotka Persian kuningas oli viime rauhanteon\njälkeen lahjoittanut Belisariukselle.\n\nSe oli erittäin kallisarvoinen lahja, sillä kesyttäminen onnistuu vain\nhyvin harvoin aivan täydellisesti. Useita satoja nuorina vangittuja tai\nvankeudessa syntyneitä poikasia täytyy vuosia kestäneen työn jälkeen\ntappaa kesyttämiseen mahdottomina.\n\nTuo ihmeen kaunis, suuri ja väkevä eläin -- se villiytyi helposti\nmetsästysretkillä nautittuaan lämmintä verta, minkä vuoksi se oli\nnytkin jätetty kotiin -- ojenteli jäseniään kuin kotikissa Antoninan\nhameen liepeillä, leikki kultalankakerällä, heilutteli häntäänsä ja\nhieroi pyöreätä, viisaannäköistä päätään hallitsijattarensa jalkoihin.\n\nSilloin orjatar ilmoitti vieraan miehen -- hän oli saapunut\nvaatimattomassa vuokrakantotuolissa ja oli puettuna yksinkertaiseen\nvaippaan. -- Häntä oli koetettu käännyttää takaisin, koska isäntä ei\nollut kotona eikä Antonina hänen poissa ollessaan ottanut vieraita\nvastaan.\n\nMutta häntä ei saatu poistumaan -- hän käski sanoa:\n\n\"Ilmoittakaa Antoninalle paavi Silveriuksen voittaja.\"\n\n\"Cethegus\", huudahti Antonina. Hän kalpeni ja rupesi vapisemaan.\n\n\"Tuokaa hänet heti sisään.\"\n\nHän muisti tuon miehen etevämmyyden, joka ilmeni heti heidän\nensimmäisessä kohtauksessaan ja joka ei sen jälkeen ollut hänen\nmielestään haihtunut. Hän muisti, miten tuo mies, kun hänen puolisonsa\nja viisas Prokopius sekä kaikki sotapäälliköt olivat voimattomina papin\nedessä, voitti ja nöyrrytti voittajan. Miten hän Roomaan tultaessa,\nAnius sillan taistelussa, Roomaa puolustettaessa Vitigestä vastaan,\nRavennan leirin edustalla ja tämän kaupungin valloituksessa aina ja\nalati oli säilyttänyt etevämmyytensä. Hän ei ollut koskaan käyttänyt\ntätä etevämmyyttään Belisariusta vastaan. Päin vastoin oli hänen\nvaroitustensa halveksiminen aina tuottanut onnettomuutta. Hänen\nneuvojensa noudattaminen oli aina tuonut voiton.\n\nNuo muistot risteilivät hänen aivoissaan ja melkein huumasivat hänet.\n\nPrefektin askeleet kuuluivat.\n\nHän hypähti pystyyn.\n\nLeopardi, joka sisääntulijan vuoksi työnnettiin syrjään mukavalta\npaikaltaan ja jonka leikki keskeytettiin, nousi muristen ja katseli\nuhkaavasti ovea kohti näyttäen keltaisia hampaitaan.\n\nTulija vetäisi kiivaasti oviverhot syrjään ja pisti puolittain hilkan\npeittämän päänsä sisään.\n\nSe pelästytti tai ärsytti leopardia. Kesytyksen ensi aikoina nimittäin\npersialaiset jalopeuran- ja tiikerinkesyttäjät käyttävät pitkiä\nvillavaippoja sekä naamareita, jotka suojelevat kasvoja ja kaulaa.\nVanhan vihollisen muisto lienee herännyt julmassa, tuskin koskaan\nkesyttyvässä eläimessä.\n\nJulmasti ulvahtaen se kyyristyi hyökkäysasentoon ja pieksi lattiaa\npitkällä hännällään. Suupielistä pursui vaahto. Kaikki nämä olivat mitä\njulmimman vihan merkkejä.\n\nAntonina huomasi sen.\n\n\"Pakene, pakene, Cethegus\", huusi hän.\n\nJos hän olisi sen tehnyt, jos hän olisi kääntänyt selkänsä, olisi hän\nollut hukassa. Peto olisi silloin hyökännyt hänen niskaansa.\n\nHänen pakomatkansa suojana ei olisi nimittäin ollut ainoatakaan\nsuljettavaa ovea, vain kankaisia oviverhoja.\n\nHän astui nopeasti lähemmäksi, työnsi hilkan päästään, katsoi leopardia\nterävästi silmiin, kohotti vasemman kätensä etusormen uhkaavasti ylös\nja ojensi leveän, kiiltävän tikarin eteensä.\n\n\"Alas, alas! Muuten uhkaa kuuma rauta.\"\n\nHän huusi nämä sanat persiankielellä ja astui vielä askeleen murisevaa\neläintä kohti.\n\nSilloin leopardi päästi pelon aiheuttaman, vinkunaa muistuttavan äänen.\nHyppyä varten jännitetyt lihakset höltyivät. Vinkuen se ryömi eteenpäin\nja nuoli pelosta vapisten Cetheguksen vasemman jalan sandaalia. Oikean\njalkansa prefekti pani eläimen niskalle.\n\nAntonina oli vaipunut kauhusta istualleen. Jäykkänä hän katseli tuota\nkammottavan kaunista näkyä.\n\n\"Eläinkin sinua kumartaa\", änkytti hän.\n\n\"Dareios on tähän saakka kieltäytynyt sitä tekemästä -- se tuli aina\nvihaiseksi, kun Belisarius tahtoi pakottaa sen siihen. Missä sinä,\nCethegus, olet tuon taidon oppinut?\"\n\n\"Persiassa tietysti\", vastasi tämä.\n\nJa hän potkaisi murtunutta eläintä kylkeen niin kovasti, että se\nkivusta kiljaisten hypähti pystyyn ja haki suojaa kamarin nurkasta,\nminne se asettui makaamaan silmät pelokkaasti suunnattuina\nCethegukseen.\n\n\"Belisarius on valloittanut vain persialaisten linnat, mutta ei ole\nopetellut heidän kieltään\", sanoi Cethegus. \"Eläimet puolestaan eivät\nosaa kreikankieltä.\n\n\"Sinähän olet hyvässä turvassa Belisariuksen poissa ollessa\", hän\njatkoi pistäen tikarin vaipan rintapoimuun.\n\n\"Mikä tuo sinut hänen taloonsa\", kysyi Antonina yhä vapisten.\n\n\"Usein halveksittu ystävyys.\n\n\"Nyt on kysymyksessä puolisosi pelastaminen, hänen, jolla on jalopeuran\nrohkeus, mutta ei hiiren näppäryyttä. Prokopius on valitettavasti\nkaukana. Muuten olisin lähettänyt miehesi luokse tämän neuvonantajan,\njohon hän enemmän luottaa.\n\n\"Minä tiedän, että Belisariusta uhkaa keisarin taholta ankara isku.\n\n\"Se on vältettävä.\n\n\"Keisarin suosio --\"\n\n\"On vaihteleva, sen kyllä tiedän. Mutta Belisariuksen ansiot --\"\n\n\"Ne juuri koituvat hänen turmiokseen.\n\n\"Mitättömämpää ei Justinianus pelkäisikään.\n\n\"Mutta Belisariusta hän pelkää --\"\n\n\"Sen olemme usein saaneet kokea\", vastasi Antonina huoaten.\n\n\"Sinä saat ensimmäisenä tietää sen, mistä kenelläkään palatsin\nulkopuolella ei ole aavistustakaan. Keisari on tänään asettunut\ngoottisodan puolelle.\"\n\n\"Vihdoinkin\", huudahti Antonina, jonka kasvot loistivat ilosta.\n\n\"Niin, mutta ajattele millainen häpeä -- Belisarius ei tule\npäälliköksi.\"\n\n\"Kuka sitten\", kysyi Antonina vihoissaan.\n\n\"Minä olen yksi --\"\n\nAntonina katsoi epäilevästi häntä.\n\n\"Niin, tunnustan, että tämä on jo kauan ollut päämääräni.\n\n\"Mutta toiseksi päälliköksi tulee Areobindos.\n\n\"En voi tuon varjoherran kanssa päästä työn alkuunkaan.\n\n\"En voi voittaa gootteja hänen avullaan, sillä hän on vain kiusana.\n\n\"Gootteja ei voita kukaan muu kuin Belisarius.\n\n\"Sen vuoksi on minun saatava hänet mukaani, minun puolestani vaikka\nylipäällikkönäkin.\n\n\"Katso, Antonina, minä pidän itseäni suurempana valtiomiehenä --\"\n\n\"Belisariukseni on sankari eikä mikään valtiomies\", vastasi Antonina.\n\n\"Mutta naurettavaa olisi verrata minua sotapäällikkönä vandaalien,\npersialaisten ja goottien voittajaan.\n\n\"Näetkö -- tunnustan sen peittelemättä -- minä menettelen nyt\nitsekkäistäkin syistä enkä yksinomaan suopeudesta Belisariusta kohtaan.\n\n\"Minun _täytyy_ saada Belisarius liittolaisekseni.\"\n\n\"Se on minusta luonnollista\", tuumi Antonina.\n\n\"Mutta Justinianusta ei ole helppo taivuttaa Belisariuksen\nlähettämiseen.\n\n\"Hän epäilee sitäpaitsi miestäsi uudelleen. Ja nyt vielä entistä\nenemmän.\"\n\n\"Miksi niin?\"\n\n\"Belisarius on tosin syytön, mutta toisaalta hyvin varomaton.\n\n\"Viime kuukausien kuluessa hän on saanut salaisia kirjeitä, lappuja ja\nkehoituksia. Niitä on pistetty kylpylöissä hänen vaippaansa, niitä on\nheitetty puutarhaan. Kaikissa kehoitetaan häntä liittymään erääseen\nsalaliittoon.\"\n\n\"Hyvä Jumala, tiedätkö sinä sen\", änkytti Antonina.\n\n\"Ikävä kyllä, en minä yksin. Muutkin sen tietävät -- itse keisarikin.\"\n\n\"Mutta sehän ei koske keisarin henkeä eikä valtaistuinta\", sanoi\nAntonina.\n\n\"Ei, vain hänen vapauttaan, määräämisoikeuttaan. -- 'Sota gootteja\nvastaan' -- 'Belisarius päälliköksi' -- 'häpeällistä on palvella\nkiittämätöntä' -- 'aseta pakko herrallesi hänen omaksi edukseen' --\n\n\"Sentapaisia kirjoituksia oli lapuissa -- eikö ollutkin?\n\n\"Belisarius ei ole noudattanut näitä kehoituksia. Mutta hän on ollut\nsiksi varomaton, ettei ole ilmoittanut keisarille niistä. -- Se voi\nmaksaa Belisariuksen pään.\"\n\n\"Kaikki pyhimykset auttakoot\", huusi Antonina käsiään väännellen, \"hän\nteki sen minun neuvostani, minun pyynnöstäni. Prokopius neuvoi --\nsamoin kuin sinä nyt -- ilmoittamaan asian heti keisarille.\n\n\"Mutta minä -- minä pelkäsin keisarin epäluuloisuutta. Hän olisi voinut\nnoita kehoituksia pitää jonkinlaisina Belisariuksen syyllisyyden\ntodistuksina.\"\n\n\"Se ei kai ollut ainoa syy\", virkkoi Cethegus hiljaa katsellen\nvarovaisesti ympärilleen, \"miksi neuvoit Belisariuksen niin tekemään.\"\n\n\"Mitä muita syitä minulla olisi ollut? Mitä tarkoitat\", kysyi Antonina\nhiljaa.\n\nHän punastui.\n\n\"Sinä tiesit, että perheenne hyviä ystäviä oli salaliitossa osallisina.\nNäitä tahdoit ensin varoittaa ja erottaa heidät syyllisistä, ennenkuin\nsalaliitto tulisi ilmi.\"\n\n\"Niin\", änkytti Antonina, \"Photius, hänen vapautettunsa --\"\n\n\"Ja eräs toinenkin\", kuiskasi Cethegus, \"jonka ei pitänyt joutua\nBosporuksen aaltoihin heti Teodoran kahleista vapauduttuaan.\"\n\nAntonina kätki kasvonsa käsiinsä.\n\n\"Minä tiedän kaikki, Antonina. Tunnen vähäisen vikasi ennen vanhaan --\nja nykyiset hyvät tarkoitusperäsi.\n\n\"Mutta vanha mieltymys on sinulle tehnyt kepposen.\n\n\"Paitsi Belisariusta olet nyt ajatellut _hänenkin_ menestystään.\n\n\"Ja jos Belisarius nyt joutuu tuhon omaksi, niin kenen on syy?\"\n\n\"Vaikene, armahda\", rukoili Antonina.\n\n\"Älä epäröi\", jatkoi Cethegus. \"Sinullahan on vankka turva -- hyvä\npuolustajatar keisarin luona. Vaikka miehesi mahdollisesti joutuukin\nmaanpakoon, niin pahimman kohtalon voi mahtavan ystävättäresi välitys\nestää.\"\n\n\"Keisarinnanko\", huudahti Antonina.\n\n\"Hän selittää asiat omalla tavallaan! Hän on vannonut saattavansa\nmeidät perikatoon.\"\n\n\"Silloin ovat asiat huonosti\", virkkoi Cethegus, \"hyvin huonosti, sillä\nkeisarinnakin tietää salaliitosta ja Belisariukselle lähetetyistä\nkirjeistä.\n\n\"Ja sinähän tiedät. Paljon pienemmistä syistä kuin salaliittoon\nhoukuttelemisesta, on --\"\n\n\"Keisarinna tietää sen! Silloin olemme hukassa. Auta, pelasta sinä,\njoka löydät tien siinäkin, missä tavallinen silmä ei näe.\"\n\nYlpeä nainen heittäytyi itkien polvilleen prefektin eteen.\n\nHuoneen nurkasta kuului valittava ulvonta. Leopardi vapisi taas pelosta\ntämän kohtauksen nähdessään. Prefekti silmäsi ulvovaa eläintä ja nosti\nsitten polvistuneen nopeasti ylös.\n\n\"Nouse, Belisariuksen puoliso. Älä joudu epätoivoon.\n\n\"On olemassa yksi ainoa keino Belisariuksen pelastamiseksi. Mutta vain\nyksi.\"\n\n\"Onko hänen ilmoitettava asiasta keisarille heti kotiin tultuaan?\"\n\n\"Se on myöhäistä.\n\n\"Häntä ei enää uskottaisi, jos hän vain sanoin vakuuttaisi\nviattomuuttaan.\n\n\"Hänen on todistettava uskollisuutensa teoilla.\n\n\"Hänen on vangittava kaikki kapinalliset ja jätettävä ne keisarille.\"\n\n\"Miten hän saa ne kokoon?\"\n\n\"Nehän ovat kutsuneet hänet kokoukseensa.\n\n\"Tänä yönä he kokoutuvat hänen vapautettunsa Photiuksen talossa.\n\n\"Hän ilmoittakoon suostuvansa johtajaksi.\n\n\"Sitten hän menköön ja vangitkoon kaikki. --\n\n\"Aniciusta\", lisäsi hän, \"on keisarinna itse varoittanut. -- Hän oli\nluonani.\"\n\n\"Vaikkapa hän joutuisikin turmioon -- nythän on Belisarius\npelastettava.\n\n\"Hänen on tehtävä se.\n\n\"Tuuma on rohkea. Se miellyttää häntä.\"\n\n\"Uhraako hän vapautettunsa?\"\n\n\"Senkin seitsemän kertaa olemme turhaan varoittaneet tuota hullua.\nMitäpä Photiuksesta, kun Belisariuksen henki on kysymyksessä.\n\n\"Teen kaikkeni taivuttaakseni hänet.\n\n\"Jo aikaisemmin Prokopius neuvoi häntä todistamaan tällä barbaarisella\n-- kuten hän sanoi -- tavalla uskollisuutensa, kun hän ei ilmoittanut\nkeisarille ensimmäisiä salaliittokehoituksia.\n\n\"Minä muistutan hänelle tuosta Prokopiuksen neuvosta.\n\n\"Saat olla varma, että hän noudattaa sitä.\"\n\n\"Hyvä on! Olkoon hän siellä ennen puoliyötä.\n\n\"Kun vartija muurilla huutaa kahdennentoista hetken, minä murtaudun\ntaloon. Kaikki on hyvin järjestetty, jos hän sisään mennessään näkee\nmaurilaisen orjani Syphaxin Pietarin patsaan takaisessa seinäkomerossa.\nHän voi varmuuden vuoksi ottaa muutamia henkivartijoitaan, jotka\nhätätilassa puolustavat häntä ja voivat esiintyä todistajina.\n\n\"Hän ei tarvitse suurtakaan teeskentelytaitoa. Hän menköön vain sisään\nhiukan ennen puoliyötä. Hänen ei tarvitse sanoa mitään, kuunnella vain.\nVartijamme odottavat Konstantinuksen puistossa Photiuksen talon takana.\nPuoliyötä huudettaessa -- tuuballa annetaan, kuten tiedät, kuuluva\nmerkki vahtien muuttamiseen -- murtaudumme sisään.\n\n\"Hänen ei siis tarvitse tehdä edes mitään merkkiäkään.\"\n\n\"Tuletko sinä varmasti?\"\n\n\"Tulen.\n\n\"Voi hyvin, Antonina.\"\n\nHän kulki takaperin ovelle silmät luotuina vihaiseen eläimeen ja veitsi\nkädessä.\n\nLeopardi oli odottanut tätä hetkeä. Se oli noussut hiljaa pystyyn.\n\nOviverhon välitse Cethegus vielä kerran uhkasi veitsellään.\n\n\"Alas, Dareios! Kuuma rauta uhkaa!\"\n\nHän syöksähti ulos.\n\nLeopardi painoi päänsä mosaiikkilattiaan ja päästi voimatonta raivoa\nilmaisevan valittavan ulvonnan.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU.\n\n\nKuningas Totila oli palannut Roomaan laivastoineen ja sotajoukkoineen.\n\nValloitettuihin kaupunkeihin oli jätetty vain pienet vartioväet, kun\nkeisari oli hänen vaatimuksiinsa suostuen ryhtynyt rauhankeskusteluihin\nja pyytänyt kuuden kuukauden aselevon.\n\nEnnen sen päättymistä piti lähettiläitä saapua Bysantista Roomaan\nlopullisesti päättämään rauhasta.\n\nTotilan onni ja hänen valtansa loisto olivat nyt korkeimmillaan.\n\nVoitokas hyökkäys Bysantin valtakuntaan oli antanut hänen nimelleen\nlaajalle leviävän hohteen.\n\nItaliassakin sen vaikutukset tuntuivat.\n\nBysanttilaisten hallussa oli Italiassa enää kaksi linnoitusta,\nnimittäin Tusciassa Perusia ja voittamaton Ravenna.\n\nPerusia antautui urhoollisesti puolustauduttuaan kreivi Grippalle ja\nRavennasta oli tärkein osa -- satamakaupunki Clossis vihdoin joutunut\nHildebrand-vanhuksen käsiin, joka oli jo kahdeksantoista kuukautta\npiirittänyt kaupunkia.\n\nKun ruuan tuonti kaupunkiin katkaistiin nyt merenkin puolelta, --\nkuningas oli nimittäin määrännyt, että kaikkien eri tahoilla\nristeilevien laivastojen oli kokouduttava yhteen Anconan luona ja\nsuljettava Classiksen satamansuu -- voitiin odottaa kaupungin pikaista\nantautumista elintarpeiden loppumisen vuoksi.\n\nNyt oli siis enää vain yksi askel otettava sen lupauksen täyttämiseksi,\njonka Totila oli kerran antanut Valerian kuolevalle isälle.\nBysanttilaisia ei ollut enää muualla Italian mantereella kuin Ravennan\npäälinnoituksissa. Muutaman viikon perästä toivottiin kaupungin\nantautuvan ja silloin ei enää mikään estäisi goottikuninkaan ja Italian\nkauneimman tyttären naimisiin menoa.\n\nTotila päätti sillä välin viettää julkiset, juhlalliset kihlajaiset\nmorsiamensa kanssa sen komean voittojuhlan yhteydessä, joka retken\nmuistoksi aiottiin panna toimeen. Täten hän saisi morsiamensa luostarin\n-- hänen mielestään vahingollisesta -- vaikutuspiiristä ja voisi\nnäyttää tulevan kuningattaren hoville ja valtakunnalle. Tähän saakka\nvain kreivi Teja ja muut Totilan lähimmät ystävät olivat morsiamen\ntunteneet.\n\nCassiodorus ja Julius olivat ottaneet huolekseen kuninkaan kihlatun\nsaattamisen Taginaesta Roomaan.\n\nNykyisestä Monte Testacciosta lounaaseen, missä Tiber eroaa kaupungin\npiiristä, sijaitsi siihen aikaan kauniilla kukkulalla Antoninusten\najoilta säilynyt vanha keisarillinen huvila.\n\nTotila rakasti tätä paikkaa, josta oli laaja näköala joelle ja\nCampanialle. Joella liikkui taas lukemattomia pieniä kauppalaivoja,\njotka kuljettivat tavaroita Portuksen satamasta kaupunkiin. Kauniita\nmaataloja oli jälleen noussut Campanialle kahden piirityksen tuhosta ja\nhävityksestä.\n\nVähällä vaivalla kuningas oli saanut vanhan keisarien palatsin\nuudestaan asuttavaan kuntoon.\n\nHuvilan komealla, leveällä terassilla, joka muodosti jokeen saakka\nulottuvien marmoriportaiden pään ja kaunistuksen, aiottiin komeaksi\nsuunniteltu juhla viettää.\n\nTotila oli kutsuttanut Napolista vanhan kuvanveistäjän Xenarkoksen,\njoka oli ensin vienyt yhteen molemmat Dioskurit. Hän oli saanut\ntoimekseen valita kauneimmat kuvapatsaat mitä Roomassa tai sen\nympäristössä oli saatavissa ja asettaa ne marmoriportaiden molemmilla\npuolilla oleville tyhjille jalustoille.\n\nVanhus oli ryhtynyt työhönsä mielihyvällä ja innolla. Pian kokonaiset\nrivit jumalia, jumalattaria ja sankareita kohosikin marmoriportaiden\nviereen.\n\nTerassin katoksi oli levitetty suunnaton purppurateltta -- samoin kuin\namfiteatterissa -- suojaksi auringonsäteiltä.\n\nJoelta tulevat virkistävät tuulet pääsivät sen sijaan vapaasti\npuhaltamaan telttaan.\n\nTerassin takaosassa oli pylväiden kannattama huvilan eteinen.\n\nKuninkaan teltta, portaat, eteinen ja koko huvila olivat lukemattomien\nköynnösten peitossa. Köynnökset olivat punotut ikivihreistä lehdistä,\njotka kesät talvet koristavat Italian puutarhoja.\n\nTotilan uusi, komea lippu, jonka Valeria oli yhdessä seuralaistensa\nkanssa ommellut Taginaessa kullalla ja hopealla vaaleansiniselle\nsilkkikankaalle, aaltoili ylpeänä kuninkaan teltan huipulta.\n\nLippu kuvasi kultaista joutsenta, joka levitetyin siivin kiitää\nsinistä, hopeaisten tähtien koristamaa taivasta kohti.\n\nVielä korkeammalla, tämän lipun oikealla puolella oli vanha, kuuluisa\namelungien lippu, Didrik berniläisen lippu kultaisine jalopeuroineen.\n\nAlempana vasemmalla oli eräs voitonmerkki, Belisariuksen lippu, jonka\nTotila oli valloittanut Tiburtiuksen portin ulkopuolella. Koska se oli\nvoiton merkki, oli se asetettu kaltevaan asentoon.\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU.\n\n\nVoittojuhla oli määrätty vietettäväksi kesäkuun kolmantena päivänä.\n\nRooman asukkaat olivat aamusta varhain liikkeellä. He kulkivat pitkin\nkaupungin koristeltuja katuja ja toreja Aventinuksen kukkulaa ja jokea\nkohti. Venheitä vilisi joella. Huvilan ympärille oli pystytetty\ntelttoja, lehtimajoja ja pöytiä, joiden ääressä Rooman kansaa\nruokittiin.\n\nKun Cassiodorus oli Pyhän Pietarin kirkossa areiolaisen ja katolisen\npapin -- viimemainittu oli Julius -- rukoillessa luovuttanut vanhan\nystävänsä tyttären kuninkaalle ja kun nuoret olivat vaihtaneet\nsormuksia, pariskunta lähti juhlallisen, loistavan seurueen saattamana\nJaniculus-kukkulan yli oikealle Tiberin rannalle, kulki joen yli\njuhlallisesti koristettuja, kunniaporteilla varustettuja Teodoruksen ja\nValentinianuksen siltoja myöten ja saapui Emporiumin alapuolella\nsijaitsevaan huvilaan.\n\nTäällä kokoutuneen sotajoukon läsnäollessa kuninkaan keihään päähän\nripustetun kultakilven alla roomalaisnainen astui goottisulhasensa\nvasempaan kenkään ja tämä laski panssaroidun kätensä hänen tummalle,\nläpinäkyvän harson peittämälle tukalleen.\n\nNäin oli kihlaus päätetty kirkollisen, roomalaisen ja goottilaisen\ntavan mukaan.\n\nMorsiuspari asettui nyt terassin keskimmäisen pöydän ääreen, Valeria\njalosukuisten roomalais- ja goottinaisten, Totila sotajoukkonsa\nherttuoiden ja kreivien ympäröimänä.\n\nKreikkalaiset ja roomalaiset huiluniekat soittivat, roomalaisten\ntanssien ohessa goottinuorukaiset esittivät miekkahyppyä. Joella,\nmolemmilla rannoilla ja huvilan ympärillä kuninkaan roomalaiset ja\ngoottilaiset vieraat söivät ja toivottivat onnea lempeälle\nhallitsijalleen ja hänen kauniille morsiamelleen.\n\nValeria katseli totisena avaruuteen. Hänen huulensa liikkuivat.\n\n\"Minkä nimen mainitsit\", kysyi kuningas ojentaessaan hänelle pikarinsa.\n\nValeria maisteli pikarista ja sanoi antaessaan sen takaisin.\n\n\"Mirjam.\"\n\n\"Mirjamille kiitos ja kunnia\", sanoi kuningas kohottaen pikarinsa.\n\nSilloin kuului harpun ääni. Heidän eteensä astui Adalgot puettuna\nvalkoiseen, kultapäärmäiseen juhlapukuun, laakerista ja tammenlehdistä\nsidottu seppele päässään. Hän katsahti kysyvästi soiton- ja\nmiekkailunopettajaansa, kreivi Tejaan, joka istui kuninkaan oikealla\npuolella, ja lauloi sitten heleällä äänellä:\n\n\"Kuulkaa kaikki kansat lähellä ja kaukana, kuule Bysanttikin.\nGoottikuningas Totila hallitsee Kapitoliumilla.\n\n\"Kauas Tiberin rannoilta on karkoitettu Belisarius-sankari. Cethegus ei\nole enää Rooman, vaan Manalan prefekti.\n\n\"Mistä lehdistä on kuningas Totilalle seppele tehtävä? Hänen rinnallaan\nValeria loistaa _ruusuisena_.\n\n\"Rauhaa ja oikeutta hänen miekkansa ja kilpensä suojelee. _Oliivi_,\nanna lempeät lehtesi rauhanruhtinaalle.\n\n\"Kuka johti peloittavaa kostosotaa Bysanttiin saakka? Tule, _laakeri_,\nvoitonyrtti, tule seppeleeseeni.\n\n\"Mutta hänen voitokas voimansa ei kasvanut Rooman mailla.\nGermanialainen _tammi_ siksi palkitkoon hänen sankaruutensa.\n\n\"Kuulkaa, kaikki kansat, lähellä ja kaukana, kuule Bysanttikin.\nGoottikuningas Totila hallitsee Kapitoliumillä.\"\n\nÄänekkäät hyvä-huudot palkitsivat laulajaa. Sillä välin saapui\nmorsiusparin eteen roomalaispoika ja goottityttö, kummallakin\nruusuista, oliivista, laakerista ja tammesta sidottu seppele käsissään.\nPolvistuen he ojensivat seppeleensä.\n\n\"Meidänkin laulajamme osaavat kauniita sanoja, Valeria\", sanoi Totila\nhymyillen. \"Sitä paitsi on heissä voimaa ja uskollisuutta. Hengestäni\nsaan kiittää tätä laulajaa.\"\n\nHän laski kätensä Adalgotin pään päälle.\n\n\"Armottomasti hän löi maamiestäsi Pisoa, virkaveljeään Apollon\npalveluksessa, taitavasti runoileville sormille rangaistukseksi siitä,\nettä nuo sormet olivat kai kirjoittaneet Valerialleni monta runoa ja\nsama käsi yritti heittää tappavan raudan minua kohden.\"\n\n\"Yhtä olisin tahtonut kuulla vielä mieluummin kuin riemulauluasi\",\nsanoi Teja hiljaa Adalgotille.\n\n\"Mitä, opettajani?\"\n\n\"Prefektin kuolinhuutoa. Valitettavasti lähetit hänet Manalaan vain\nlaulussa.\"\n\nGoottisoturit huusivat Adalgotin luokseen ja pidättivät häntä kauan,\nsillä Totilan taistelutoverit osasivat antaa arvon tälle laululle.\n\nHerttua Guntaris syleili ja suuteli häntä ja sanoi vieden hänet\nsyrjään;\n\n\"Nuori sankarini.\n\n\"Omituinen yhdennäköisyys!\n\n\"Joka kerta kun näen sinut, huudahdan: Alarik!\"\n\n\"Sehän on sotahuutoni\", vastasi Adalgot.\n\nYhdessä he hävisivät väkijoukkoon.\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA LUKU.\n\n\nSamassa kuningas katsahti taakseen huvilan pylväskäytävään päin, sillä\nsinne asetetut huilunsoittajat lopettivat äkkiä soittonsa.\n\nHän huomasi syynkin ja hypähti seisoalleen ihmetyksestä huudahtaen.\n\nKöynnösten koristamien keskuspatsaiden aukossa seisoi olento, joka ei\nnäyttänyt olevan tästä maailmasta kotoisin.\n\nIhmeen kaunis valkopukuinen tyttö, jolla oli sauva kädessä ja\nvalkoisista kukista punottu seppele päässään.\n\n\"Mikä se on? Elääkö tuo ihastuttava kuva\", kysyi kuningas ihmeissään.\n\nJa kaikki vieraat, kaikki naiset ja miehet kääntyivät katsomaan\nkuninkaan osoittamaan suuntaan.\n\nKapeassa aukossa kukkaköynnösten välissä seisoi olento, jollaista he\neivät olleet koskaan nähneet.\n\nLapsi tai neitonen oli kiinnittänyt hohtavanvalkoisen pellavapukunsa\nvasemmalle olalle safiirisoljella. Komeat safiirit koristivat leveää\nkultavyötä. Pitkät, valkoiset hihat valahtivat siipien tavoin\nolkapäiltä. Muratti kiersi koko vartaloa. Oikeassa kädessä oli hänellä\nkukilla koristettu käyrä paimensauva, vasemmassa erinomaisen kaunis\nmetsäkukista tehty seppele. Vasenta kättään hän piti suuren, ruskean\nkoiran päällä, jonka kaulassa niinikään oli kukkakiehkura. Pelottomana,\najatuksiinsa vaipuneena ja tutkivasti hän katseli loistavaa seuraa.\n\nIhmetellen vieraat katsoivat, tyttö seisoi liikkumattomana.\n\nSilloin kuningas lähti valtaistuimeltaan, meni tytön luo ja sanoi:\n\n\"Terve tuloa goottien kuningassaliin, jos olet mainen olento.\n\n\"Mutta jos olet -- kuten olen halukas otaksumaan -- valkoisten\nkeijukaisten ihmeellinen kuningatar, niin ollos sittenkin tervetullut.\nSilloin laaditaan sinulle valtaistuin kuninkaan istuimen yläpuolelle.\"\n\nMiellyttävästi tervehtien hän viittasi tyttöä tulemaan lähemmäksi.\n\nHän astuikin pylväskäytävän kynnyksen yli terassille ja virkkoi\npunastuen:\n\n\"Sinä puhut rakastettavasti, herra kuningas, vaikkakin hassunkurisesti.\n\n\"En ole kuningatar.\n\n\"Olen paimentyttö Goto.\n\n\"Mutta sinä olet -- näen sen paremmin kauniista otsastasi kuin sillä\nolevasta kultarenkaasta -- sinä olet Totila, goottien kuningas, jota\nkutsutaan ilokuninkaaksi.\n\n\"Tässä on sinulle ja kauniille morsiamellesi kukkia -- kuulin, että\ntänään vietetään kihlajaisjuhlaanne -- Gotolla ei ole muuta antaa.\nPoimin ne viimeisen puiston läpi kulkiessani.\n\n\"Ja nyt, kuningas, orpojen holhooja ja oikeuden suojaaja, kuule minua\nja anna minulle suojeluksesi.\"\n\nKuningas istuutui taas Valerian viereen. Tyttö seisoi heidän välissään.\nMorsian tarttui hänen käteensä ja kuningas pani kätensä hänen päänsä\npäälle sanoen:\n\n\"Oman ihmeellisen pääsi kautta vannon antavani sinulle suojaa ja\noikeutta. Kuka olet ja mitä minulta tahdot?\"\n\n\"Herra, olen erään vuoristolaisen lapsi.\n\n\"Olen kasvanut Iffa-vuorella yksinäisyydessä kukkien kanssa.\n\n\"Minulla ei ole koko maailmassa ollut muuta rakasta kuin veljeni.\n\n\"Hän lähti kotoa sinun luoksesi.\n\n\"Ja kun isoisä oli kuolemaisillaan, hän lähetti minut luoksesi sanoen\nsinun antavan minulle veljeni ja suojaa sekä ratkaisevan kohtaloni.\n\n\"Saattajakseni hän antoi Hunibad-vanhuksen Terioliksesta. Hänen\nhaavansa eivät olleet vielä täysin terveet ja ne saattoivat hänet jo\nVeronassa tautivuoteelle.\n\n\"Kauan aikaa hoidin häntä, kunnes hän kuoli.\n\n\"Ja sitten lähdin minä aivan yksin uskollisen koirani kanssa kulkemaan\ntämän laajan, kuuman maan läpi, kunnes vihdoin saavuin Rooman linnaan\nja löysin sinut.\n\n\"Hyvä on järjestys valtakunnassasi, kuningas, kiitos sinulle siitä.\n\n\"Sajonisi ja keihäsmiehesi vartioivat yötä päivää valtateitä.\n\n\"Kovin ystävällisiä ja hyviä he olivat yksinäistä, kulkevaa lasta\nkohtaan.\n\n\"He neuvoivat minut joka yö johonkin hyvään goottitaloon, jossa emäntä\npiti minusta huolta.\n\n\"Ja he sanoivat sinun pitävän sellaisen järjestyksen, että valtateille\nvoi pudottaa kultasolkia ja että ne löytyvät samasta paikasta monen\npäivän kuluttuakin.\n\n\"Eräässä kaupungissa -- luullakseni se oli Mantua -- oli suuri\nväentungos juuri kun olin menossa kauppatorin yli.\n\n\"Sajonisi kuljettivat keskellään erästä roomalaista mestattavaksi ja\nhuusivat: 'Marcus Massurius kuolee kuningas Totilan käskystä. Kuningas\noli laskenut Massuriuksen vapaaksi, mutta tämä oli heti ryöstänyt\njuutalaistytön. Kuningas Totila on uudistanut suuren Teoderikin lain.'\n\n\"Ja he löivät hänen päänsä poikki avoimella torilla ja koko kansa\nhuomasi kuningas Totilan oikeamielisyyden.\n\n\"Nyt, koirani, saat jo levätä. Täällä ei minulle kukaan tee pahaa.\n\n\"Senkin kaulaan olen teidän kunniaksenne pannut kukkakiehkuran.\"\n\nHän kosketti hiljaa koiran takkuista päätä. Koira silmäsi ymmärtäväisen\nnäköisenä tyttöä, meni sitten valtaistuimelle ja nosti tuttavallisesti\nvasemman etukäpälänsä kuninkaan polvelle.\n\nKuningas antoi sen juoda matalasta kultamaljasta.\n\n\"Kultaisesta uskollisuudesta\", sanoi hän, \"kultainen pikari.\n\n\"Mutta kuka on veljesi?\"\n\n\"Niin\", sanoi tyttö ajatuksissaan, \"päättäen Hunibadin puheista\nsairasvuoteella, en luule hänen entistä nimeään oikeaksi.\n\n\"Mutta hänet on helppo tuntea\", jatkoi hän punastuen.\n\n\"Hänen tukkansa on kullanruskea, hänen silmänsä ovat siniset kuin tämä\njalokivi, hänen äänensä heleä kuin leivon. Ja kun hän koskettaa harpun\nkieliä, katsoo hän ylös kuin näkisi taivaan avoinna --\"\n\n\"Adalgot\", huusi kuningas.\n\n\"Adalgot\", toistivat kaikki gootit.\n\n\"Niin, Adalgot on hänen nimensä.\"\n\nSamassa tämä riensi kuultuaan nimeään huudettavan portaita ylös.\n\n\"Gotoni\", huusi hän riemuiten.\n\nHe syleilivät toisiaan.\n\n\"Nuo kuuluvat yhteen\", sanoi herttua Guntaris, joka oli seurannut\nnuorukaista.\n\n\"Kuten aamurusko ja aamuaurinko\", sanoi Teja.\n\n\"Mutta salli minun nyt täyttää tehtäväni\", virkkoi tyttö irroittautuen\ntoisen syleilystä, \"kuolevan isoisän käsky.\n\n\"Tässä, herra kuningas, ota tämä käärö ja lue se.\n\n\"Siinä on Adalgotin ja Goton kohtalo; menneisyys ja tulevaisuus, sanoi\nisoisä.\"\n\n\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA LUKU.\n\n\nKuningas katkaisi päällimmäisen käärön nuorat ja luki:\n\n\"Tämän on kirjoittanut Hildegisel, Hildemutin poika, pitkäksi kutsuttu,\nentinen pappi, nykyjään Terioliksessa asuva linnasotilas.\n\n\"Kirjoitettu vanhan Iffan sanelun mukaan ja totuuden mukaisesti\nkirjoitettu.\n\n\"Siis: Nyt se tulee.\n\n\"Latina ei ole kaikin paikoin sellaista kuin kirkoissa lauletaan.\n\n\"Mutta kai te sen ymmärrätte, herra kuningas.\n\n\"Sillä missä osataan huonosti latinaa, siellä osataan hyvin gootin\nkieltä.\n\n\"Siis. Nyt se todella tulee.\n\n\"Näin vanha Iffa puhuu:\n\n\"'Herra kuningas Totila.'\n\n\"'Käärössä olevan kirjoituksen on laatinut Wargs, joka ei kuitenkaan\nollut minun poikani ja jonka nimi ei ollut Wargs -- vaan oli hänen\nnimensä Alarik ja hän oli karkoitettu baltiherttua --'\"\n\nLäsnä olevat gootit huudahtivat hämmästyksestä.\n\nKuningas pysähtyi.\n\nHerttua Guntaris sanoi silloin:\n\n\"Siis Adalgot, joka kutsui itseään Wargsin pojaksi, on balti Alarikin\npoika, jota hän itse kuninkaan sanansaattajana etsi kaikista\nkaupungeista.\n\n\"Enkä ole koskaan nähnyt suurempaa yhtäläisyyttä kuin Alarik-isän ja\nAdalgot-pojan välinen.\"\n\n\"Terve, Apulian herttua\", huudahti kuningas Totila hymyillen ja sulkien\npojan syliinsä.\n\nHämmästyksestä sanattomana Goto vaipui polvilleen. Hänen silmänsä\ntäyttyivät kyynelistä ja Adalgotiin katsoen hän huoahti:\n\n\"Siis ei veljeni.\n\n\"Oi, Jumalani --\n\n\"Terve, Apulian herttua.\n\n\"Hyvästi! Ainaiseksi!\"\n\nHän kääntyi aikoen lähteä.\n\n\"Hän ei ole sisareni\", huudahti Adalgot riemuissaan.\n\n\"Se olikin parasta koko Apulian herttuakunnassa.\n\n\"Pysähdy\" -- huusi hän ottaen Goton kiinni, painoi hänet rintaansa\nvasten, suuteli häntä ja sanoi kuninkaalle:\n\n\"Herra kuningas Totila, yhdistä nyt meidät. Tässä on morsiameni --\ntässä on herttuattareni.\"\n\nTotila, joka oli sillä välin silmännyt asiakirjojen läpi, sanoi\nhymyillen:\n\n\"Niin, tässä ei tarvita Salomonin viisautta oikeuden jakamiseen. --\nApulian nuori herttua, minä kihlaan sinut ja morsiamesi.\"\n\nJa hän laski vuoroin itkevän, vuoroin nauravan lapsen hänen\nkäsivarsilleen.\n\nGooteille hän puhui:\n\n\"Sallikaa minun jättää lukematta Hildemutin pojan latina -- tunsin\nhänet, parempi hän oli miekka kuin kynä kädessä -- ja lyhyesti selittää\nherttuan testamentin sisällys.\n\n\"Herttua Alarik vakuuttaa tässä viattomuuttaan.\"\n\n\"Senhän hänen poikansa on jo todistanut\", huudahti herttua Guntaris.\n\"En koskaan uskonut hänen syyllisyyttään.\"\n\n\"Hän sai vasta myöhään tietää salaisen syyttäjänsä.\n\n\"Adalgot sai sen nimen päivän valoon rikotusta Caesar patsaasta.\n\n\"Prefekti Cethegus oli pitänyt jonkinlaista salakirjoituksella tehtyä\npäiväkirjaa. Cassiodorus on sen saanut selvitetyksi. Ihmeekseen ja\nkauhukseen hän on huomannut rikolliseksi kauan ihailemansa miehen.\nSiellä oli noin kaksitoista vuotta sitten aletun kirjan alussa\nseuraavat sanat:\n\n\"'Baltiherttua on tuomittu. Hänen syyttömyyteensä uskoo enää vain hän\nitse ja hänen syyttäjänsä. Kukaan, joka satuttaa Cetheguksen sydäntä,\nei saa elää.'\n\n\"'Kun silloin heräsin Tiberin rannalla kuolemantapaisesta\npyörtymyskohtauksestani, oli tämä kosto ensimmäinen ajatukseni. Vannoin\ntäyttäväni sen ja nyt se on täytetty.'\n\n\"Tuon kostonhimon alkusyy on vielä salaisuuden verhoama, mutta minä\notaksun sen koskevan ystäväämme Julius Manilius Montanusta.\n\n\"Missä hän on?\"\n\n\"Hän on jo lähtenyt Cassiodoruksen kanssa takaisin Pietarin kirkkoon\",\nvirkkoi kreivi Teja. \"Saat antaa heille anteeksi. He rukoilevat joka\npäivä tällä hetkellä, että Bysantin kanssa solmittaisiin rauha.\n\n\"Ja Julius rukoilee prefektin sielunkin puolesta\", lisäsi hän\nkatkerasti hymyillen.\n\n\"Kuningas Teoderik ei sisimmässä sielussaan ollut koskaan uskonut\nurhoollisen herttuan syyllisyyttä, sillä he olivat hyviä ystäviä.\"\n\n\"Kerran lahjoitti\", virkkoi herttua Guntaris väliin, \"kuningas hänelle\nleveän kultaisen rannerenkaan, jossa oli omistuskirjoituskin.\"\n\nKuningas luki kääröstä:\n\n\"Tämän rannerenkaan otin mukaani maanpakoon lähtiessäni.\n\n\"Rannerengas, joka on katkaistu keskeltä kirjoitusta, on kerran oleva\npoikani puhtaan syntyperän todistuksena.\"\n\n\"Hänellä on paras todistus kasvoissaan\", arveli herttua Guntaris.\n\n\"Mutta kultainenkin todistuskappale on tallella\", vastasi Adalgot,\n\"ainakin Iffa-vanhus antoi puolikkaan siitä mukaani. Tässä se on.\"\n\nHän otti esille rannerenkaan puolikkaan, jota hän kantoi nauhassa\nrinnallaan.\n\n\"En ole koskaan käsittänyt sen arvoituksellista kirjoitusta:\n\n    \"'Baltille --\n    Haukalle --\n    Hädässä --\n    Ystävälle --\"\n\n\"Niin, sinulta puuttui toinen puolikas, Adalgot\", vastasi paimentyttö\nottaen poveltaan toisen kappaleen. -- \"Katso, tässä ovat sanat:\n\n    \"-- amali,\n    -- kotka,\n    -- ja kuolemassa\n    -- ystävä.\"\n\n    \"Baltille amali,\n    Haukalle kotka,\n    Hädässä ja kuolemassa\n    Ystävälle ystävä.\"\n\nNäin luki Teja liittäen molemmat renkaanpuolikkaat yhteen.\n\nKuningas jatkoi:\n\n\"Mutta viimein kuningas ei enää voinut suojella minua, kun hänelle\nesitettiin kirjeitä, jotka olivat niin mestarillisesti väärennetyt,\nettä minä itse, kun minulle näytettiin viaton lause, joka oli leikattu\nirti muusta sisällyksestä, kiistelemättä tunnustin: 'Niin, tuon olen\nminä kirjoittanut.'\n\n\"Silloin tuomarit sovittivat leikatun liuskan takaisin pergamenttiin ja\nlukivat minulle kirjeen sisällyksen. Olisin sen mukaan kirjoittanut\nBysantin hoviin, että olisin halukas tappamaan kuninkaan ja\nluovuttamaan Etelä-Italian, jos Bysantti tunnustaisi minut\nPohjois-Italian kuninkaaksi.\n\n\"Minut tuomittiin.\n\n\"Kun minua kuljetettiin oikeussalista, tapasin ulkona käytävässä\nmonivuotisen viholliseni Cethegus Caesariuksen. -- Minun oli onnistunut\npelastaa eräs tyttö, jota hän tavoitteli, tuon salaperäisen miehen\nkäsistä ja naittaa hänet eräälle Galliassa asuvalle hyvälle\nystävälleni. -- Hän tunkeutui vartijoiden läpi, löi minua olkapäälle ja\nsanoi:\n\n\"'Se, jolta rakkaus on riistetty, lohduttaa itseään vihallaan.'\n\n\"Silloin huomasin, että tuo mies oli ollut salainen syyttäjäni.\n\n\"Viimeisenä armonosoituksenaan kuningas lähetti minulle aseita, joiden\navulla pääsin pakenemaan vankeudesta.\n\n\"Mutta minut julistettiin kuitenkin perheineni valtakunnan kiroukseen\nja minulta riistettiin perintömaani.\n\n\"Kauan kuljeksin pakolaisena paikasta toiseen pohjoisilla vuorillamme,\nkunnes muistin, että Iffinger-vuorella Terioliksen luona asui sukumme\nvanha, uskollinen seuralainen. Sinne lähdin poikineni, kuljettaen\nmukanani muutamia sukumme kalleuksia.\n\n\"Uskollinen Iffa otti minut ja poikani suojaansa, piti minua kotonaan\nWargsin -- maanpakolaisen -- nimellä, sanoi minua omaksi pojakseen ja\nmyi pois kaikki epäluotettavat orjat, jotka olisivat voineet pettää\nminut.\n\n\"Siellä kätkössä elin monet vuodet.\n\n\"Mutta poikaani opetan ja minun kuoltuani opettakoot Iffingit kostamaan\npetturi Cethegukselle.\n\n\"Toivon kerran sen päivän koittavan, jolloin viattomuuteni tulee ilmi.\n\n\"Jos se viipyy kovin kauan, silloin on poikani asekuntoiseksi päästyään\nlähdettävä Iffinger-vuorelta Italiaan kostamaan isänsä puolesta\nCethegus Caesariukselle.\n\n\"Tämä on viimeinen sanani pojalleni.\"\n\n\"Mutta heti sen jälkeen\", luki kuningas edelleen toisesta kääröstä,\n\"kun herttua oli tämän kirjoittanut, joutui hän yhdessä eräiden\nsukulaisteni kanssa vuorenvieremän alle ja tuhoutui.\n\n\"Mutta minä, Iffa-vanhus, olen kasvattanut poikaa pojanpoikanani ja\nGoton veljenä, koska herttua Alarikin suku oli vielä valtakunnan\nkirouksessa ja koska siten tahdoin suojella häntä tuon helvetin hengen\nkostolta.\n\n\"En ole puhunut nuorukaiselle sanaakaan hänen oikeasta syntyperästään,\nettei hän varomattomuudessaan ilmaisisi sitä.\n\n\"Mutta kun hän oli tullut asekuntoiseksi ja kun minä huomasin, että\nRooman linnassa vallitsi lempeä ja oikeudenmukainen kuningas, joka\nvoitti tuon helvetillisen prefektin, kuten aamun jumala yön\njättiläisen, silloin lähetin nuoren Adalgotin kostamaan ja kerroin\nhänelle, että hänen oli kostettava jalon aatelismiehen, sukumme\nsuojelijan puolesta, hänen julmalle vainoojalleen ja tuhoojalleen\nCethegukselle. Tämä kosto oli muka hänen isänperintönsä.\n\n\"Mutta minä salasin häneltä, että hän oli baltiherttua Alarikin poika,\nsillä minä pelkäsin tuomiota. Hänen isänsä nimi ei voinut hyödyttää\nhäntä, niin kauan kuin tuomio oli peruuttamatta, vaan päin vastoin\nvahingoittaa.\n\n\"Mutta minä lähetin hänet tavallista nopeammin matkalle, kun olin\nhuomannut, ettei edes luuloteltu sisarussuhde ollut estänyt häntä\nepäveljellisesti rakastumasta pojantyttäreeni Gotoon.\n\n\"Olisin voinut enintään sanoa hänelle, ettei Goto ole hänen sisarensa.\n\n\"Mutta kaukana olkoon minusta, että olisin tahtonut ikäänkuin\npetoksella sitoa vanhan suojelijasukuni aatelisen vesan\nveriheimolaiseeni, yksinkertaiseen paimentyttöön.\n\n\"Ei, pojasta tulee kerran maailmassa, jos oikeutta yleensä on olemassa,\nApulian herttua, kuten hänen isänsä ennen oli.\n\n\"Ja kun minä pelkään kuolevani eikä Adalgot ole vielä lähettänyt mitään\nsanomaa prefektin kuolemasta, olen pyytänyt pitkän Hildegiselin\nkirjoittamaan kaikki nämä asiat.\n\n\"(Ja minä Hildegisel olen saanut kirjoittamisesta kaksikymmentä naulaa\nparasta juustoa ja kaksitoista ruukkua hunajaa, minkä kiitollisuudella\ntunnustan sekä että molemmat tavarat olivat hyvät.)\n\n\"Ja minä lähetän Goto-lapsen näiden kirjoitusten ja kalleuksien ja\nsinisten kivien ja baltiperinnöstä säilyneiden kalliiden vaatteiden ja\nkultasolidien saattajana oikeamielisen kuningas Totilan luo. Hänelle\nilmoittaa lapsi kaiken.\n\n\"Hän peruuttaa valtakunnan kirouksesta syyttömän miehen syyttömän\npojan.\n\n\"Ja kun Adalgot tietää, että hän on jalon baltin jälkeläinen ja että\nGoto ei ole hänen sisarensa -- silloin tehköön hän tahtonsa mukaan.\n\n\"Silloin vapaasti valitkoon paimentytön tai hylätköön hänet. Mutta\ntietäköön hän sen, ettei Iffingien suku koskaan ole ollut orjana, vaan\nikimuistoisista ajoista vapaana, vaikkakin baltisuvun suojeluksessa.\n\n\"Kuningas Totila, ratkaise sinä heidän kohtalonsa.\"\n\n\n\n\nKAHDEKSASTOISTA LUKU.\n\n\n\"No niin\", virkkoi kuningas hymyillen, \"sen vaivan sinä jo olet minulta\nsäästänyt, Apulian herttua.\"\n\n\"Ja pikku herttuatar\", sanoi Valeria leikkiä laskien, \"on, ikäänkuin\nhän olisi jotakin aavistanut, pukeutunut tänään morsiameksi.\"\n\n\"_Teidän_ kihlajaisjuhlaanne varten minä pukeuduin\", vastasi\npaimentyttö nauraen. \"Kun Rooman porteilla kuulin tästä juhlasta,\navasin isoisän määräyksen mukaan myttyni ja koristelin itseni.\"\n\n\"Kihlajaisemme\", sanoi Adalgot morsiamelleen, \"sattuivat samana päivänä\nkuin kuningasparin -- emmekö viettäisi häitäkin samana päivänä?\"\n\n\"Ei, ei\", huudahti Valeria melkein tuskaisena.\n\n\"Älkää liittäkö enää uutta lupausta entiseen, lunastamattomaan.\n\n\"Te, onnen lapset, olkaa viisaat. Tänään olette löytäneet toisenne.\nPitäkää tästä päivästä kiinni. Huomispäivä kuuluu epävarmoille\njumalille.\"\n\n\"Oikein puhut\", huudahti Adalgot riemuissaan, \"tänään jo vietämme\nhäämme\". -- Hän nosti Goton vasemmalle käsivarrelleen näyttäen häntä\nkaikille. -- \"Tässä näette, hyvät gootit, pienen rouva herttuattareni.\"\n\n\"Luvalla puhuen\", lausui silloin ujo ääni, \"kun kansan korkeuksien\nosaksi tulee niin paljon onnea ja päivänpaistetta, niin sallittakoon\nalempana kasvavien siitä hiukan nauttia.\"\n\nKuninkaan eteen astui vaatimattoman näköinen mies taluttaen kaunista\ntyttöä.\n\n\"Sinäkö, urhoollinen Vakis\", huudahti kreivi Teja mennen hänen\nluokseen. \"Sinä et ole enää palvelija, vaan pitkätukkainen, vapaa\nmies.\"\n\n\"Niin, herra. Isäntä-raukkani, kuningas Vitiges, vapautti minut\nlähettäessään minut luotaan Rautgundis-rouvan ja Walladan saattajana.\n\n\"Sen jälkeen olen antanut hiusteni kasvaa vapaiden tavoin.\n\n\"Ja Rautgundis-rouva aikoi -- sen tiedän aivan varmasti -- vapauttaa\ntämän palvelijattarensa Liutan ja me aioimme solmia avioliiton kansamme\noikeuden mukaan vapaina, mutta hän ei palannut enää koskaan Faesulaen\nluona sijaitsevaan taloonsa.\n\n\"Menin siellä käymään piilopaikastamme ja satuinkin tulemaan parhaaseen\naikaan. Vein Liutan turvaan huvilasta ja seuraavana päivänä saapuivat\npaikalle Belisariuksen saraseenit polttaen talon ja murhaten ihmiset.\n\n\"Kun Rautgundis-rouva oli kuollut perillisittä -- hänen isänsä\nAtalvinin oli erään etelämyrskyn aikana jo ennen tyttären kuolemaa\nlumivyöry haudannut taloineen päivineen -- on Liuta nyt joutunut\nkuninkaan omaisuudeksi. Sen vuoksi pyydän, että hän riistäisi minulta\ntaas vapauden ja ottaisi minut palvelijakseen, ettei meitä\nrangaistaisi, jos menemme naimisiin, minä vapaa ja --\"\n\nTotila keskeytti hänet ja virkkoi liikutettuna:\n\n\"Sinä olet uskollinen, Vakis.\n\n\"Ei, te saatte solmita avioliiton vapaina kansanoikeuden mukaan.\n\n\"Antakaa minulle kultaraha!\"\n\n\"Tässä, herra kuningas\", huudahti Goto innoissaan ottaen\npaimenlaukustaan kultarahan, \"tämä on viimeinen kuudesta.\"\n\nKuningas otti sen hymyillen, laski sen Liutan oikealle kämmenelle ja\nlöi sen sitten alhaalta päin hänen kädestään, niin että se putosi\nkilisten mosaiikkilattialle. Kuningas lausui samalla:\n\n\"Minä vapautan sinut, Liuta, ainaiseksi, menemisesi ja tulemisesi,\nollos vapaa ja moitteeton. Mene iloiten naimisiin kuninkaan\nsuostumuksella.\"\n\nSilloin kreivi Teja astui esiin ja virkkoi:\n\n\"Vakis, sinä olet kerran ennenkin kantanut onnettoman isännän kilpeä.\nTahdotko ruveta _minun_ kilvenkantajakseni?\"\n\nVesissä silmin uskollinen Vakis tarttui molemmin käsin kreivin oikeaan\nkäteen.\n\nNyt kreivi Teja kohotti kultapikarinsa ja lausui juhlallisesti:\n\n\"Te säteilette onnea. Kauniina paistaa teille onnenaurinko. Mutta silti\nälkää unohtako kunnioittaa surullisesti kuolleita. Loistotta, onnetta,\nmutta uskollisena, urhoollisena ja moitteettomana sankarimme Vitiges,\nValtarin poika taisteli. Iloiten viettäkää riemujuhlianne, te hyvien\njumalien lemmikit, mutta aina kunnioittakoon goottien suku onnettomien\naviopuolisoiden jaloa muistoa.\n\n\"Minä kehoitan teitä juomaan uskollisimman miehen ja rohkeimman naisen\nsurullisen rakkauden maljan. Vitigeksen ja Rautgundiksen rakkauden\nmuistolle juon tämän maljan.\"\n\nKaikki yhtyivät maljaan ääneti, juhlallisen hiljaisuuden vallitessa.\n\nKuningas Totila kohotti vielä kerran pikarinsa ja lausui koko kansan\nkuullen:\n\n\"Hän olisi sen ansainnut -- minä olen sen saavuttanut. Hänelle ikuinen\nkunnia.\"\n\nKun hän oli istuutunut -- molemmat muut parit olivat myöskin\nistuutuneet kuninkaan pöytään -- nousi Thuriin kreivi Torismut\n(urhoollisuutensa vuoksi hän oli saanut kreivin arvon, mutta saanut\nomasta pyynnöstään pitää kuninkaan julistajan ja aseenkantajan toimet)\nportaita ylös, laski julistajansauvansa kuninkaan eteen ja lausui:\n\n\"Vieraita, kaukaa purjehtineita, ilmoitan juhlaasi, goottien kuningas.\n\n\"Tuo suuri, melkein sadan purjehtijan vahvuinen laivasto, jonka\nmajakkasi ja satamatornisi ovat useita päiviä sitten ilmoittaneet\nlähestyväksi, on laskenut Portukseen.\n\n\"Tulijat ovat pohjoismaalaisia, meritaitoista, rohkeaa väkeä\nkaukaisesta Thulen maasta.\n\n\"Korkealaitaisina kohoavat heidän lohikäärmelaivansa ja keulojen komeat\nkuvat herättävät pelkoa.\n\n\"Mutta sinun luoksesi he tulevat rauhallisissa asioissa.\n\n\"Kuninkaan laiva oli jo eilen lähettänyt sanansaattajan, ja\nkorkea-arvoisia vieraita on nyt tulossa jokea ylöspäin.\n\n\"Minä puhuttelin heitä ja sain vastaukseksi:\n\n\"'Götanmaan kuningas Harald ja Haralda (nähtävästi hänen puolisonsa)\ntahtovat tervehtiä kuningas Totilaa.'\n\n\"Tuokaa heidät tänne.\n\n\"Herttua Guntaris, herttua Adalgot, kreivi Teja, kreivi Wisand, kreivi\nGrippa, menkää heitä vastaan ja saattakaa heidät tänne.\"\n\nPian ilmestyikin omituisten, monimutkaisten näkinkenkätorvien sotaisten\nsävelten kaikuessa terassille kaksi komeata henkilöä, jotka olivat\npitemmät solakkaa Totilaa ja hänen pöytätovereitaan. Seuralaisina\nheillä oli kaksikymmentä sankaria puettuina teräsrenkaista kudottuihin\npanssareihin.\n\nKuningas Haraldin kypärän molemmin puolin olivat mustan merikotkan\njalanpituiset siivet. Saman linnun höyhenet peittivät kypärän kupua.\n\nSelässä riippui hänellä tavattoman suuren, mustan karhun nahka, jonka\netukäpälät ja leuat riippuivat rinnalla. Nahan alta näkyi käden\nlevyisistä kuparirenkaista kudottu rintahaarniska.\n\nRautalangasta kudottua asevaippaa, joka ulottui polviin saakka,\nkiinnitti vyötäisille näkinkengillä koristettu hylkeennahkainen vyö.\n\nKäsivarret ja jalat olivat paljaina. Niitä vain leveät kultarenkaat\nkoristivat sekä samalla suojelivat.\n\nLyhyt veitsi riippui teräksisestä ketjusta hänen sivullaan. Oikealla\nsivulla oli hänellä pitkä, harppuunantapainen väkäkeihäs.\n\nPaksut, vaaleankeltaiset kiharat valuivat hartioiden alapuolelle.\n\nHänen vasemmalla puolellaan seisoi hänen seuralaisensa, tuskin kynnen\nvertaa lyhempi, nainen kuin valkyyria.\n\nHänen vaaleanpunainen, metallilta välkkyvä tukkansa valui polviin\nsaakka pienen avonaisen, kultaisen kypärän alta, jota kaunisti kaksi\nhopealta hohtavaa kalalokin siipeä, ja hohtavan valkoisen\njääkarhunnahan yli, joka oli hänen selässään enemmän koristeena kuin\ntarpeen vuoksi.\n\nPienistä kultasuomuksista laadittu, aivan ruumiinmukainen panssari toi\nesille neidon verrattoman kauniin vartalon nousten ja laskien\njoustavasti hänen hengittäessään.\n\nHänen puolisääreen ulottuva alushameensa oli taidokkaasti valmistettu\ntalvisen jäniksen valkoisista karvoista.\n\nKäsivarsia koristivat ja puoliksi peittivät lävistetyistä, rihmoihin\npujotetuista merenpihkapalasista muodostetut hihat. Merenpihka\nkimalteli omituisesti Italian ilta-auringon hohteessa.\n\nHänen vasemmalla olkapäällään istui levollisena kaunis, valkoinen\nhaukka.\n\nHänen vyössään oli lyhytvartinen kirves. Oikeassa kädessään hän kantoi\nolkapään nojassa pitkulaista hopeakaarista harppua.\n\nIhmetyksestä avosuin ja silmät selällään roomalaiset katselivat näitä\nolentoja. Gootitkin ihmettelivät vierastensa ihon omituista valkeutta\nja heidän erittäin kirkkaita, säihkyviä silmiään.\n\n\"Kun tuo musta, joka oli minua vastaanottamassa\", virkkoi merenkulkija,\n\"sanoi, ettei hän ole kuningas, voit vain sinä se olla\".\n\nHän ojensi Totilalle kätensä vedettyään siitä ensin haikalannahkaisen\nsotakintaan.\n\n\"Tervetuloa Tiberin rannoille, Thulemaan serkut\", sanoi Totila.\n\nRuhtinaspari istuutui nopeasti hankituille tuoleille kuninkaan pöydän\nääreen, ja heidän seuralaisensa asettuivat viereiseen pöytään. Adalgot\nkaatoi jäähdytettyä viiniä korkeista rivallisista ruukuista.\n\nKuningas Harald joi ja katseli sitten ihmeissään ympärilleen.\n\n\"Asatorin nimessä\", huudahti hän sitten, \"täällä on kaunista\".\n\n\"Tällaiseksi olen kuvitellut Valhallaa\", virkkoi hänen seuralaisensa.\n\nGootit ja pohjoismaalaiset tuskin ymmärsivät toistensa puhetta.\n\n\"Jos sinua miellyttää täällä olo, veljeni\", sanoi Totila hitaasti,\n\"niin viivy vaikka kuinka kauan luonani puolisoinesi\".\n\n\"Ha, ha, haa, roomalaiskuningas\", nauroi jättiläisnainen ja heitti\npäätään taakse päin niin, että punaiset hiukset välähtelivät.\n\nHaukka lensi kirkuen kolmesti hänen päänsä ympäri ja palasi sitten\npaikalleen.\n\n\"Ei ole vielä tullut miestä, joka olisi voittanut Haraldan käden ja\nsydämen. Vain veljeni Harald taivuttaa käteni, hyppää korkeammalle ja\nheittää keihästä pitemmälle kuin minä.\"\n\n\"Kärsivällisyyttä, pikku sisareni. Minä ennustan, että voimakas mies\npian kukistaa tyttömäisen ylpeytesi.\n\n\"Katso tuota. Hän näyttää lempeältä kuin Balder, mutta sittenkin hän\nmuistuttaa Sigfridiä, Fafnirin tappajaa.\n\n\"Teidän pitäisi kilpailla keihään-heitossa.\"\n\nHaralda katsoi pitkään goottikuningasta, punastui sitten ja suuteli\nhaukan sileätä päätä.\n\nTotila vastasi:\n\n\"Huono seuraus oli tarun mukaan Sigfridin ja kilpi-neitosen välisestä\ntaistelusta.\n\n\"Tervehtiköön pikemmin rauhallisesti nainen naista. Ojenna, Haralda,\nkätesi morsiamelleni.\"\n\nHän antoi merkin Valerialle, jolle herttua Guntaris oli parhaansa\nmukaan selostanut keskustelun latinankielellä.\n\nValeria nousi jalona, vaatimattoman ylväänä istuimeltaan.\nHän oli pukeutunut valkoiseen, pitkään, laahukselliseen\nroomalais-kreikkalaiseen pukuun, jota kiinnitti kultavyö ja olkapäällä\nsolki. Päässä oli hänellä vain laakerinoksa, jonka Totila oli ottanut\nAdalgotin seppeleestä ja pujottanut morsiamensa mustaan tukkaan. Hänen\nkauneutensa, hänen pukunsa poimujen ja liikkeittensä rytmi muistutti\nmusiikkia. Hän ojensi ääneti kätensä pohjoismaiselle sisarelleen.\n\nTämä heitti roomalaisnaiseen terävän -- eikä suinkaan ystävällisen --\nkatseen. Mutta ihailu karkoitti vihamielisyyden hänen kasvoiltaan ja\nhän virkkoi:\n\n\"Kautta Frejan kaulakoristeen, sinä olet kaunein nainen, mitä olen\nnähnyt.\n\n\"Epäilen, onko Valhallassa ainoatakaan niin kaunista neitosta kuin\nsinä.\n\n\"Tiedätkö, Harald, ketä tuo ruhtinatar muistuttaa?\n\n\"Kymmenen päivää sitten hyökkäsimme sinisellä Kreikan merellä erään\nsaaren kimppuun ja ryöstimme siellä pylvästemppelin. Siinä oli\nvalkoisesta kivestä tehty korkea marmorinainen, jonka jalkojen juuressa\nistui pöllö ja joka oli puettu poimulliseen vaippaan.\n\n\"Sven löi sen, valitettavasti, palasiksi silminä olleiden jalokivien\nvuoksi. Tuo marmorikuva muistuttaa kuninkaallista morsianta.\"\n\n\"Tämä minun täytyy tulkita sinulle\", sanoi Totila hymyillen\nrakastetulleen, \"sillä runollinen ihailijasi Piso ei olisi voinut\nimarrella sinua sen kauniimmin kuin tuo Pohjolan Bellona.\n\n\"He ovat -- kuten meille on kerrottu -- laskeneet maihin Melossaarella\nja särkeneet siellä Feidiaan ihanan Athena-patsaan.\n\n\"Te olette hävittäneet ja ryöstäneet hurjasti\", jatkoi Totila kääntyen\nvieraidensa puoleen, \"Kos, Kios ja Melos saarilla, kuten olen kuullut.\nMiksi tulitte meidän luoksemme rauhallisissa aikomuksissa?\"\n\n\"Sen sanon sinulle, veljeni.\n\n\"Mutta ensin vielä siemaus viiniä.\"\n\nHän ojensi Adalgotille suuren pikarinsa.\n\n\"Ei -- en tahdo vedellä turmella tätä jaloa nestettä.\n\n\"Pidän vain suolaisesta vedestä -- sillä silloin sitä ei voi _juoda_\nmuut kuin haikalat ja valaskalat.\n\n\"Vesi on hyvää vain sikäli, että se kantaa laivojamme. Mutta se ei ole\nluotu sitä varten, että kantaisimme sitä vatsoissamme.\n\n\"Ja teidän rypäleoluenne onkin vallan ihmeellistä juomaa.\n\n\"Simastamme olen minä aina tullut heti kylläiseksi -- se on kuin\ntäyttävää imelää ruokaa.\n\n\"Mutta tämä rypälesima on aivan toisenlaista. Kuta enemmän sitä juo,\nsitä janoisemmaksi siitä tulee.\n\n\"Ja jos sitä joisikin liiaksi -- mikä muuten on vähän luultavaa -- niin\neivät sen seuraukset ole samanlaiset kuin olut- tai simahumalan\njälkeen, jolloin tekisi mieli rukoilla Asatoria, että hän takoisi\nvasarallaan rautarenkaan ihmisparan pään ympärille. Ei, rypälehumala on\nrunoilijoiden suloisen mielettömyyden kaltaista. Ihminen luulee\nolevansa autuaiden jumalain vertainen.\n\n\"Se viinihumalasta.\n\n\"Nyt kerron, minkävuoksi olemme tänne tulleet.\"\n\n\n\n\nYHDEKSÄSTOISTA LUKU.\n\n\n\"Siis: Olemme kotoisin Thulemaasta, kuten runoilijat sitä nimittävät,\neli Götanmaasta, kuten itse sanomme.\n\n\"Sillä Thulemaa on sellainen maa, jossa emme asu, jossa ainoastaan, yhä\nkauemmaksi jäävuoriin päin, asuu muita ihmisiä.\n\n\"Valtakuntamme ulottuu auringon nousuun päin mereen ja saareemme\nGotlandiin.\n\n\"Auringon laskuun päin se ulottuu Halliniin ja Skioldunga-lahteen.\n\n\"Keskiyön maahan päin Sveanmaahan.\n\n\"Keskipäivään päin Smålandiin, Skåneen ja tanskalaisten saariin.\n\n\"Kuninkaana on isäni Frode, jota Odin rakastaa.\n\n\"Hän on paljon viisaampi kuin minä.\n\n\"Mutta hän on kruunauttanut minut kanssakuninkaakseen Kung-Salan\npyhillä kivillä, sillä hän on jo heti sadan vuoden vanha ja sokea.\n\n\"Meidän saleissamme kertovat vielä laulajamme vaellustarinaa, kuinka te\ngootit amaliruhtinainenne ja balteinenne olitte alkujaan veljiämme, ja\nkuinka te erehdyksestä jouduitte vaeltamaan yhä enemmän etelään. Te\nseurasitte haikaran lentoa Kaukasus-vuorelta, me taas seurasimme suden\njuoksua.\"\n\n\"Jos niin on ollut, niin pidän haikaraa parempana oppaana\", vastasi\nTotila.\n\n\"Siltä se saattaa sinusta vielä nyt näyttää, täällä komeassa\nsimasalissa\", sanoi kuningas Harald totisena.\n\n\"Mutta viisas isäni Frode on toista mieltä.\n\n\"Miten lieneekään -- en tosin siihen oikein luota, sillä silloin\nymmärtäisimme paremmin toistemme puheen -- mutta me ainakin\nkunnioitamme vanhaa veriyhteytta ja pidämme sen uskollisesti pyhänä.\n\n\"Ja kauan aikaa saapuikin vain iloisia, ylpeitä suurimman maineen\nsanomia lämpimästä goottimaastanne kaukaiseen maahamme. Ja isäni ja\nkuninkaanne Thidrekr, jota laulajamme ja harpunsoittajamme ylistävät,\nvaihtoivat keskenään lahjoja ja tervehdyksiä merenpihkavirolaisten\nvälityksellä, jotka asuvat meistä itään päin. Nämä veivät sanomamme\nvendein luo Wyzlan varsille, nämä longobardeille Tisian varsille, nämä\nheruleille Dravuksen luona ja viime mainitut Savian kautta Salonaan ja\nRavennaan.\"\n\n\"Sinä tunnet hyvin maat ja tiet\", tuumi Totila.\n\n\"Merenkulkijan on ne tunnettava.\n\n\"Muuten hän ei pääse eteenpäin.\n\n\"Ja usein ei takaisinkaan.\n\n\"Kauan aikaa tuli teiltä vain onnen ja loiston sanomia meille.\n\n\"Mutta kerran ja sitten yhä useammin saapui luoksemme kauppiaita, --\njotka ostavat meiltä turkiksia, haahkanuntuvaa ja merenpihkaa\nviedäkseen ne friiseille, sakseille ja frankeille, ja myyvät meille\ntaideteoksia sekä kultaa ja hopeaa -- tuoden yhä surullisempia sanomia\nteidän maastanne.\n\n\"Kuningas Thidrekr oli kuollut ja hänen mentyään oli valtakuntanne\nsaanut kovia kokea. Kuulimme kertomuksia huonosta sotaonnesta,\npetoksesta, kuninkaan murhasta, goottien sodasta gootteja vastaan ja\nKreikanmaan petollisten ruhtinaiden menettelystä.\n\n\"Kerrottiin, että useat tuhannet teistä ovat lyöneet päänsä mäsäksi\noman Rooman linnanne muureja vastaan, jotka kuitenkaan eivät olleet\nteidän hallussanne. Siellä hallitsi mies kuin Asator ja toinen vielä\npahempi kuin pahanilkinen Loki.\n\n\"Ja me tiedustelimme, oliko kukaan niistä kuninkaista ja ruhtinaista,\njotka olivat kerjänneet Ravennan Thidrekrin suosiota, antanut teille\nminkäänlaista apua.\n\n\"Mutta silloin frankkilainen kauppias, joka isäni salissa tarjoili\nhienoa Vahalassa kudottua kangasta halvalla, nauroi ja virkkoi:\n\n\"'Kun onni pettää, pettää uskollisuuskin. Kaikki ovat luopuneet\nkovaonnisista goottisankareista, länsigootit ja burgundit, herulit ja\ntyyringit ja ennen kaikkea me frankit.'\n\n\"'Sillä me olemme viisaampia kuin muut.'\n\n\"Silloin isäni, kuningas Frode heitti vihoissaan sauvansa maahan ja\nhuusi:\n\n\"'Missä on väkevä poikani Harald?'\n\n\"'Tässä isä', vastasin tarttuen hänen käteensä.\n\n\"'Oletko kuullut', kysyi hän, 'nuo jutut etelän kuningasten\nuskottomuudesta?'\n\n\"'Sellaista ei saa laulaa eikä sanoa Götanmaan miehistä. Vaikka kaikki\nmuut lienevätkin uskottomia Gardankin ja Ravennan gooteille, niin me\nolemme uskollisia ja autamme heitä hädässä.'\n\n\"'Tartu toimeen, väkevä Harald ja sinä, rohkea Haralda. Varustakaa sata\nlohikäärmelaivaa ja ottakaa ne täyteen miehiä ja aseita -- kouraiskaa\nsyvältä Kung-Salassa olevaa kuninkaan aarrettani, älkää säälikö\nkoottuja kultarenkaita -- ja lähtekää Odinin tuulella merelle.'\n\n\"'Konghallasta ensin saaritanskalaisten ja juuttien ohi länteen päin,\nsitten pitkin friisien ja frankkien rannikoita kapean meren läpi.'\n\n\"'Purjehtikaa sieltä edelleen sveevien valtakunnan ympäri vuorimaahan,\njota kutsutaan Asturiaksi ja siitä länsigoottien valtakunnan ohi\netelään. Kulkekaa sitten suuren meren salmen läpi, johon Asator ja Odin\novat asettaneet kaksi patsasta.'\n\n\"'Silloin olette saapuneet Midilgardmerelle, missä on lukemattomia\nsaaria alinomaa viheriöivine pensaineen ja puineen, joiden lomista\nloistavat valkoiset korkeiden, pyöreiden kivipölkkyjen varassa olevat\nmarmorihallit.'\n\n\"'Ryöstäkää noita saaria. Ne kuuluvat Kreikanmaan viekkaille\nruhtinaille.'\n\n\"'Menkää sitten Rooman linnaan tai Ravennaan ja auttakaa Thidrekerin\nkansaa sen vihollisia vastaan ja taistelkaa heidän puolestaan maalla ja\nmerellä ja auttakaa heitä uskollisesti siksi, kunnes he ovat voittaneet\nviimeisenkin vihollisensa.'\n\n\"'Mutta puhukaa sitten heille:'\n\n\"'Näin neuvoo teitä kuningas Frode, joka on pian nähnyt sata talvea ja\nuseiden ruhtinasten ja kansojen nousevan, muita sitten taas katoavan.\nHän on nähnyt etelämaatkin nuorena merenkulkijana.'\n\n\"'Näin neuvoo teitä kuningas Frode:'\n\n\"'Lähtekää etelämaasta, vaikka se onkin ihana.'\n\n\"'Te ette kestä sitä.'\n\n\"'Yhtä vähän kuin jäävuori, joka on ajautunut etelämereen.'\n\n\"'Sitä sulattavat alinomaa aurinko, ilma ja hiljaa syövyttävät aallot.'\n\n\"'Vaikka te olisitte kuinkakin mahtavat, niin te joudutte perikatoon ja\nteidän olemuksestanne ei jää sinne jälkeäkään.'\n\n\"'Parempi on elää köyhässä Pohjolassa, kuin kuolla rikkaassa etelässä.'\n\n\"Nouskaa lohikäärmelaivoihimme ja tehkää itsekin niitä. Kootkaa sitten\nkoko kansanne, miehet, vaimot, lapset, rengit ja piiat, hevoset ja\nraavaseläimet, aseet ja kalleudet ja lähtekää tuosta kuumasta maasta,\njoka teidät muuten nielee. Lähtekää sieltä tiehenne ja tulkaa meidän\nluoksemme.'\n\n\"'Me asumme sitten yhdessä tai valloitamme suomalaisilta, vendeiltä ja\nvirolaisilta niin paljon maata kuin te tarvitsette.'\n\n\"'Ja te pysytte elossa terveinä ja voimakkaina.'\n\n\"'Täällä etelässä kuihdutte ja palatte kuuman auringon paahteessa.'\n\n\"'Niin neuvoo teitä kuningas Frode, jota viisikymmentä vuotta sitten\nkutsuttiin viisaaksi.'\n\n\"Kun me saavuimme Midilgardin mereen, kuulimme merenkulkijoilta,\nettä teidän hätänne oli poistanut uusi kuningas, jota kuvailtiin\nBaldur-jumalan tapaiseksi. Hän oli taas valloittanut Rooman linnan ja\nkoko Gardarikin valtakunnan ja voitokkaasti käynyt ryöstöretkillä\nKreikanmaalla.\n\n\"Ja me näemme nyt omin silmin, ettei meidän apuamme tarvita.\n\n\"Te vietätte ihanaa ja suloista elämää näissä simasaleissa. Kaikkialla\non täällä runsaasti punaista kultaa ja valkoista kiveä.\n\n\"Mutta sittenkin toistan isäni sanat ja neuvon. Totelkaa sitä, sillä\nhän on viisas. Jokainen joka on halveksinut kuningas Froden neuvoa, on\nsaanut sitä katua.\"\n\nKuningas Totila pudisti vain hymyillen päätään ja vastasi:\n\n\"Me kiitämme sydämestämme kuningas Frodea ja teitä jalosta,\nharvinaisesta uskollisuudesta.\n\n\"Unohtumattomana säilyy goottien lauluissa tuo Pohjolan sankarien\nveljellinen uskollisuus.\n\n\"Mutta, kuningas Harald, seuraa minua ja katsele hiukan\nympärillesi --.\"\n\nHän nousi seisomaan, tarttui vieraansa käteen ja vei hänet teltan\novelle työntäen oviverhot syrjään. Siinä heidän silmiensä edessä\nvälkkyi virta ja kaupunki laskevan auringon hohteessa.\n\n\"Katso tuota maata, jonka taivas, maa ja taide ovat vertaa vailla.\n\n\"Katso tuota Tiber-virtaa, joka nyt on mustanaan onnellisia, juhlivia,\nkauniita ihmisiä. Katso noita laakeri- ja myrttilehtoja, katso\npylväspalatseja, jotka ilta-auringon hohteessa näkyvät Roomasta, katso\nnoiden portaiden korkeita marmorikuvapatsaita.\n\n\"Sano sitten itse, luopuisitko sinä tästä maasta, jos se olisi omasi?\nVaihtaisitko tämän ihanuuden Pohjolan petäjiin ja kuusiin, sen hyiseen\nkevääseen, sen savun mustuttamiin hirsimajoihin ja sen sumuisiin\nnummiin?\"\n\n\"Sen tekisin, kautta Torin vasaran.\n\n\"Täällä on tosin hyvä ryöstää, mässätä ja hankkia voittoja, mutta\ntäältä on nopeasti purjehdittava voittosaaliin kera kotiin.\n\n\"Te olette joutuneet tänne, kuten vesipisara kuumalle raudalle.\n\n\"Ja jos kerran me Odinin pojat hallitsemme etelämaata, niin täytyy\ntäällä olijoiden saada tukea muilta Odinin pojilta.\n\n\"Mutta te -- te olette muuttuneet aivan toisenlaisiksi kuin me.\n\n\"Teidän isoisänne, teidän isänne ja te itsekin olette menneet naimisiin\nitalialaisten kanssa. Jos sitä edelleen jatkuu, muututte te muutamissa\nsukupolvissa italialaisiksi. Te olette jo nytkin pienempiä kuin me,\nteillä on jo tummempi iho, silmät ja tukka kuin meillä. Ainakin hyvin\nusealla.\n\n\"Minä ikävöin tästä kuumasta, veltostuttavasta ilmasta pohjoistuulen\npakinoille, joka suhisten kulkee metsiemme ja aaltojemme yli.\n\n\"Niin, minä kaipaan savun mustuttamaan hirsihalliinkin, missä\njumal-runoja on poltettu seinähirsiin ja runoilijain harput riippuvat\npuukeihäissä ja pyhä takkavalkea aina vieraanvaraisesti leimuaa.\n\n\"Minä ikävöin takaisin Pohjolaamme -- sillä se on meidän kotimme.\"\n\n\"Salli sitten meidänkin rakastaa kotiamme, tätä Italian maata.\"\n\n\"Se ei ole teidän kotinne, vaan kenties hautanne.\n\n\"Te olette vieraita täällä ja vieraina pysyttekin.\n\n\"Tai menetätte kansallisuutenne.\n\n\"Mutta Odinin poikina te ette pysy tässä maassa.\"\n\n\"Veljeni Harald\", vastasi Totila hymyillen, \"salli meidän ainakin\nkoettaa.\n\n\"Totta on, että olemme muuttuneet näiden kahden miespolven aikana,\njotka kansamme on asunut laakerien alla.\n\n\"Mutta olemmeko huonontuneet?\n\n\"Täytyykö välttämättömästi olla puettu karhunnahkaan ollakseen sankari?\n\n\"Täytyykö ryöstää kultaisia jumalankuvia ja lyödä säpäleiksi\nmarmoripatsaita? Eikö niistä voi muutenkin nauttia?\n\n\"Täytyykö olla barbaari tai italialainen?\n\n\"Emmekö voi säilyttää germaanien hyveitä, luopua heidän vioistaan ja\nomaksua italialaisten hyveet ilman heidän vikojaan?\"\n\nMutta Harald pudisti päätään.\n\n\"Minua ilahduttaa, jos onnistutte.\n\n\"Mutta en sitä usko.\n\n\"Kasvi omistaa sen maan ja sen taivaan tavat, jonka alla se kasvaa.\n\n\"Enkä tahtoisi muuttua sillä tavalla, vaikka koe onnistuisikin minulle\nja kansalleni.\n\n\"Minusta ovat meidän vikamme paremmat kuin italialaisten hyveet -- jos\nheillä niitä ollenkaan onkaan.\"\n\nTotilan mieleen välähtivät samanlaatuiset sanat, jotka hän itse oli\naikoinaan sanonut Juliukselle.\n\n\"Pohjolasta lähtee kaikki voima -- Pohjolan kansoille kuuluu maailma.\"\n\n\"Sano se heille lempilaulusi sanoilla\", virkkoi hänen sisarensa.\n\nHän ojensi veljelleen harpun. Harald soitti ja lauloi tavuriimirunon,\njonka Adalgot tulkitsi Valerialle seuraavasti:\n\n\"Tor seisoi keskiyön päässä maailmaa. Hän heitti raskaan sotakirveensä\nja lausui: Niin laajalle kuin suhiseva vasarani putoo, ovat maat ja\nmeret minun omaisuuttani.\n\n\"Ja vasara lensi hänen kädestään, lensi yli kaiken maan ja putosi\nkaukaisimman etelän ääreen. Kaikki tämä tuli hänen omaisuudekseen.\n\n\"Siitä alkaen on germaaneilla ollut oikeus aseella maata valloittaa. Me\nolemme vasara-jumalan sukua ja tahdomme hänen perintönsä valloittaa.\"\n\nGoottilaiset kuulijat kiittivät äänekkäin suosionosoituksin\nkuninkaallista laulajaa, joka näytti voivan toteuttaa ylpeän laulunsa.\n\nHarald tyhjensi vielä kerran syvän kultapikarin.\n\nSitten hän huudahti:\n\n\"Nyt lähdemme, pikku sisareni Haralda, nyt lähdemme, te muutkin\ntoverini.\n\n\"Meidän on oltava Midgardkäärmeen kannella ennen kuun nousua.\n\n\"Pitkäaikainen ystävyys -- äkillinen lähtö, sellainen on Pohjolan\ntapa.\"\n\nTotila tarttui vieraansa käsivarteen.\n\n\"Onko todella niin kiire?\n\n\"Pelkäätkö sinäkin muuttuvasi?\n\n\"Jää vielä tänne. Eihän teillä niin kiirettä ole. Ja hyvää sinä vain\nviipymiselläsi saat aikaan.\"\n\n\"Olet oikeassa, roomalaisten kuningas\", virkkoi jättiläinen nauraen,\n\"ja kautta Torin vasaran, kunnia-asianani sen pidän.\n\n\"Meidän täytyy lähteä.\n\n\"Meillä on täällä kuningas Froden käskyn mukaan kolme asiaa\ntoimitettavana.\n\n\"Autettava teitä taistelussa.\n\n\"Mutta te ette tarvitse apuamme.\n\n\"Vai tarvitsetteko vielä meitä? Jäämmekö tänne odottamaan uutta\ntaistelua?\"\n\n\"Ette\", sanoi Totila hymyillen. \"Me odotamme parhaillaan rauhantekoa\nemmekä uutta taistelua.\n\n\"Ja jos vielä sota syttyisikin -- niin pitäisikö minun myöntää, veli\nHarald, että me gootit olemme liian heikot pitääksemme Italiaa yksin\nhallussamme? Emmekö ole voittaneet vihollisiamme ilman kenenkään apua?\nEmmekö me gootit enää jaksaisi yksin voittaa heitä uudestaan?\"\n\n\"Sen kyllä uskon\", vastasi Harald.\n\n\"Toinen tehtävämme oli tuoda teidät mukanamme Pohjolaan.\n\n\"Siihen ette suostu.\n\n\"Ja kolmanneksi käskettiin meitä hävittämään Kreikanmaan keisarin\nsaaria.\n\n\"Se on erittäin hauskaa työtä, josta emme ole vielä saaneet\ntarpeeksemme. Tulkaa mukaan auttamaan meitä ja samalla kostamaan.\"\n\n\"Ei, kuninkaan sana on pyhä. Meillä on vielä kuukausi aselepoa.\n\n\"Kuule, Harald ystäväni.\n\n\"Älä vain erehdy ja sekoita meidän saariamme keisarin saariin.\n\n\"Minusta olisi ikävää --\"\n\n\"Älä ole huolissasi\", vastasi Harald hymyillen.\n\n\"Me olemme huomanneet erotuksen.\n\n\"Teidän satamanne ja rannikkonne ovat hyvin vartioidut.\n\n\"Siellä täällä on rannoilla korkeita hirsipuita, joihin kiinnitetyissä\ntauluissa on latinankielinen kirjoitus. Panormuksen merikreivi selitti\nmeille sen sisällyksen seuraavasti:\n\n\"'Maarosvot hirtetään, merirosvot hukutetaan. Se on rosvojen osa\nTotilan valtakunnassa.'\n\n\"Silloin merimieheni saivat huomattavan vastenmielisyyden hirsipuihisi,\ntauluihisi ja määräyksiisi.\n\n\"Voi hyvin goottien roomalaiskuningas. Olkoon onnesi pitkäaikainen. Voi\nhyvin sinäkin, tumma kuningatar.\n\n\"Hyvästi, kaikki sankarit. Valhallassa tavataan, jollei aikaisemmin.\"\n\nJättäen nopeasti jäähyväiset pohjoismaalaiset lähtivät tiehensä.\n\nHaralda heitti haukkansa ilmaan.\n\n\"Lennä edellä laivaan, Snotr!\"\n\nNuolen nopeana viisas lintu lähti lentoon suunnaten kulkunsa Portusta\nkohti.\n\nKuningas ja Valeria saattoivat vieraita viimeisen edelliselle portaalle\nsaakka, missä vielä vaihdettiin viimeiset kädenpuristukset.\n\nPohjolan neitonen loi vielä kerran silmänsä kuninkaaseen.\n\nHarald huomasi sen ja kuiskasi, kun he olivat jääneet kahden kesken:\n\n\"Pikku sisareni, sinun tähtesi lähdin juhlista niin pian.\n\n\"Älä sure tuota kaunista kuningasta.\n\n\"Sinä tiedät, että olen perinyt isäni kyvyn tuntea kuolemaan merkityt\nmiehet.\n\n\"Minä sanon sinulle. Tuon kuninkaan päivänpaisteisilla kulmilla oli\nkuoleman merkki.\n\n\"Hän ei enää näe kuun vaihdetta.\"\n\nUljaan, sotaisan neitosen silmiin kohosi kyyneleitä.\n\nKreivi Teja, herttua Guntaris ja herttua Adalgot saattoivat vieraita\nrantaan saakka ja odottivat siellä, kunnes venheet laskivat vesille.\n\nTotisena Teja katseli vieraiden jälkeen.\n\n\"Niin, kuningas Frode on viisas\", sanoi hän.\n\n\"Mutta usein on hulluus paljon suloisempaa kuin totuus ja viisaus.\n\n\"Ja suurenmoisempaa.\n\n\"Mene edellä takaisin telttaan, herttua Guntaris.\n\n\"Minä näen kuninkaan sanansaattajalaivan rientävän jokea ylös.\n\n\"Odotan sen tietoja.\"\n\n\"Minä jään luoksesi, opettajani\", lausui Adalgot huolissaan. \"Sinä olet\npeloittavan totisen näköinen. Mikä sinulla on?\"\n\n\"Aavistus, Adalgot\", vastasi Teja laskien kätensä nuorukaisen kaulalle.\n\n\"Katso, miten nopeasti aurinko laskeutuu.\n\n\"Minua puistattaa.\n\n\"Menkäämme sanansaattajalaivaa vastaan. Se laskee maihin\nalapuolellamme, tuonne vanhojen, luhistuneiden marmoripatsaiden luo.\"\n\nTotila ja Valeria olivat sillä välin saapuneet takaisin telttaan.\n\n\"Koskivatko muukalaisen sanat sinuun, rakkaani\", kysyi Valeria\nhuolissaan.\n\n\"Se oli hyvin vakavaa -- Guntaris ja Teja ovat minulle selittäneet\nsen.\"\n\nTotila kohotti nopeasti päänsä, jonka hän oli ajatuksissaan\ntaivuttanut.\n\n\"Ei, Valeria, se ei ole säikyttänyt minua.\n\n\"Olen ottanut hartioilleni suuren Teoderikin suuren työn.\n\n\"Tahdon elää ja kuolla nuoruuden-unelmani, ihannevaltakuntani puolesta.\n\n\"Tule! -- Missä viipyy juomanlaskijani Adalgot?\n\n\"Tule! -- maistakaamme vielä kerran pikarista, Valeria. -- Juokaamme\ngoottivaltakunnan onneksi.\"\n\nHän kohotti pikarinsa.\n\nMutta hän ei ehtinyt vielä viedä sitä huulilleen, kun hän näki\nAdalgotin juoksevan huutaen portaita ylös ja Tejan seuraavan hänen\nkantapäillään.\n\n\"Kuningas Totila\", huusi Adalgot hengästyneenä, \"valmistaudu kuulemaan\nkamalia sanomia, rohkaise --\"\n\nTotila laski pikarin pöydälle ja kysyi kalveten:\n\n\"Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Sanansaattajalaivasi on tuonut tietoja Anconasta.\n\n\"Keisari on rikkonut aselevon -- hän on --\"\n\nSamassa oli Tejakin perillä. Hänen pitkä, musta tukkansa liehui\ntuulessa. -- Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat ja hänen silmistään\nhehkui kamala tuli:\n\n\"Toimeen, kuningas Totila\", huusi hän. \"Heitä seppele päästäsi ja ota\nkypärä sijaan.\n\n\"Senogallian kohdalla lähellä Anconaa keisarillinen laivasto on\nhyökännyt meidän laivastomme kimppuun, joka luottaen aselepoon ei ollut\nmitenkään varustautunut.\n\n\"Meillä ei ole enää laivastoa.\n\n\"Neljästäsadastaseitsemästäkymmenestä laivastamme on vain yksitoista\npelastunut.\n\n\"Suuri sotajoukko on laskenut maihin.\n\n\"Päällikkönä on -- prefekti Cethegus.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENES LUKU.\n\n\nPrefekti Cetheguksen leirissä Setiumin luona -- Apenninivuoriston\njuurella muutamia peninkulmia pohjoiseen Taginaesta -- Lucius Licinius,\njoka äsken juuri oli saapunut meritietä Epidamnuksen kautta paikalle,\nkäveli sotapäällikön teltan edustalla edestakaisin keskustellen\ninnokkaasti Syphaxin kanssa.\n\n\"Herrani odottaa kärsimättömästi tuloasi, sotatribuuni.\n\n\"Hän on jo kauan odottanut.\n\n\"Hän ihastuu suuresti nähdessään sinut leirissä\", puheli numidialainen.\n\n\"Hän palaa aivan pian tiedustelumatkaltaan.\"\n\n\"Minne hän ratsasti?\"\n\n\"Taginaehen päin yhdessä Pison ja muiden sotatribuunien kanssa.\"\n\n\"Niin, sehän on lähin goottien varustettu paikka etelässä päin.\n\n\"Mutta kerro nyt minulle, viisas mauri, viimeisistä Bysantin\ntapahtumista.\n\n\"Kuten tiedät, isäntäsi lähetti minut longobardien luo värväämään\nsotaväkeä jo ennen ratkaisun tapahtumista Bysantissa.\n\n\"Kun sangen vaarallisen matkan jälkeen longobardien ja gepidien maan\nläpi saavuin taas onnellisesti Novaen luona kuohuvan Isterin yli\nJustinianuksen valtakuntaan ja menin Nikopolikseen erään kestiystäväni\nluo saamaan sopimuksen mukaan uusia toimiohjeita prefektiltä, sain vain\nlakonisen käskyn saapua hänen luokseen Senogalliaan.\n\n\"Minä hämmästyin.\n\n\"Sillä en uskaltanut toivoakaan, että hän voittajana taas astuisi\nItalian mantereelle keisarin sotajoukon ja laivaston päällikkönä.\n\n\"Senogalliasta seurasin niin nopeasti kuin mahdollista teitä.\n\n\"Ne päälliköt, joita olen tähän saakka tavannut leirissä, ovat\nkertoneet osapuilleen tapaukset Belisariuksen vangitsemiseen saakka.\n\n\"Mutta tämän tapauksen kulusta ja myöhemmistä tapahtumista ei heillä\nnähtävästi ole tarkempaa tietoa. Mutta sinähän --\"\n\n\"Niin, minä kyllä tiedän asiat melkein yhtä hyvin kuin isäntänikin.\n\n\"Sillä olin itse mukana.\"\n\n\"Aivanko todella? Olisiko se mahdollista? Olisiko Belisarius ollut\nsalaliitossa Justinianusta vastaan? Sitä en olisi uskonut.\"\n\nSyphax hymyili viekkaan näköisenä.\n\n\"Siitä seikasta ei Syphaxilla ole oikeutta\", virkkoi hän, \"sanoa\nmielipidettään, mutta tapauksen kulun voin kertoa.\n\n\"Kuule siis.\n\n\"Mutta tule ensin telttaan ja virkistä itseäsi sillä, mitä talo voi\ntarjota. Isäntäni toruisi minua, jollen pitäisi sinusta huolta.\nSitäpaitsi voimme täällä varmemmin keskustella.\"\n\nHän veti teltan oviverhot kiinni. Hän pyysi isäntänsä vieraan istumaan\ntelttatuolille, hankki hänelle hedelmiä ja viiniä ja kertoi\ntarjoillessaan hänelle seuraavaa:\n\n\"Ratkaisupäivän iltana hiivin yön tullessa Belisariuksen vapautetun\nPhotiuksen simpukkatalolle ja kätkeydyin seinäkomeroon erään\nkristittyjen pyhimyksen patsaan taakse. Sen nimeä en tiedä, mutta\ntavattoman leveä selkä sillä oli.\n\n\"Pyhimyksen selän peitosta voin rauhassa vakoilla eräästä muurinraosta,\njoka oli tehty ilmanvaihdon vuoksi.\n\n\"Heikosta valaistuksesta huolimatta tunsin Photiuksen ja joukon\nylhäisiä miehiä, joita olin ennen usein nähnyt keisarin palatsin,\nBelisariuksen tai Prokopiuksen talojen luona.\n\n\"Ensimmäinen, minkä tajusin -- sillä isäntäni on opettanut minulle\n'roomalaisiksi' itseään kutsuvien kreikkalaisten kieltä -- oli isännän\ntervehdys sisääntulijoille:\n\n\"'Iloitse, Belisarius tulee.'\n\n\"'Eilisaamuna varhain hän suvaitsi tuskin katsoakaan minua, kun\nkunnioittavasti odotin häntä Zenon painikoulun luona, mutta\niltapäivällä hän kutsui minut puheilleen, kun tiedustelumatkalla kuljin\nhänen avonaisen porttinsa ohi.'\n\n\"'Sillä minä tiesin hänen iltapäivällä palaavan metsästysretkeltä\nleopardeineen.'\n\n\"'Hän pisti käteeni vahataulun samalla silmäten varovaisesti\nympärilleen...'\n\n\"'Taulussa oli seuraavat sanat: En vastusta enää kutsuanne. Uudet syyt\npakottavat minua. Tulen tänään kokoukseen.'\n\n\"'Mutta missä on Piso, missä Salvius Julianus, missä muut nuoret\nroomalaiset?'\n\n\"'Tuskin he tulevatkaan', virkkoi eräs äsken saapunut.\n\n\"'Näin heidät melkein kaikki venheissä Bosporuksella.'\n\n\"'He olivat kai menossa pitoihin prefektin huvilaan Konstantinuksen\nportin luona.'\n\n\"'Olkoot missä tahansa. Me emme tarvitsekaan noita raakoja latinalaisia\nemmekä ylpeää, petollista prefektiä. Belisarius on enemmän arvoinen\nkuin he kaikki yhteensä.'\n\n\"Samassa Belisarius saapuikin.\n\n\"Hänellä oli pitkä, koko vartaloa peittävä vaippa\n\n\"Talon isäntä riensi häntä vastaan ja kaikki tervehtivät häntä\nkunnioittavasti.\n\n\"'Suuri Belisarius', virkkoi vapautettu, 'me osaamme antaa tälle\nteollesi arvon.'\n\n\"'Olet saapunut joukkoomme -- siis suostut meidän johtajaksemme.'\n\n\"Hän antoi Belisariukselle pienen norsunluusauvan, joka oli kokouksen\njohtajan merkkinä ja saattoi hänet puheenjohtajan korkealle istuimelle,\njosta hän itse oli juuri lähtenyt.\n\n\"'Puhu -- käske -- toimi -- olemme valmiit.'\n\n\"'Minä toimin kyllä aikanaan', sanoi Belisarius synkkänä istuutuen\nkunniapaikalle.\n\n\"Samassa nuori Anicius juoksi sisään hajalla hapsin ja vaatteet\nepäkunnossa. Miekka hänellä oli kädessä.\n\n\"'Paetkaa', huusi hän, 'salaliittomme on tullut ilmi, me olemme\npetetyt.'\n\n\"Belisarius nousi seisomaan.\n\n\"'Talooni on murtauduttu. Orjani ovat vangitut. Teidän aseenne, jotka\nolivat luonani kätkössä, ovat löydetyt. Ja mikä pahinta, kirjeenne ja\nasiakirjanne, jotka olivat varmassa, vain minun tietämässäni\npiilopaikassa, ovat kadonneet samalla kuin kirjeenikin.'\n\n\"'Mutta vieläkin minulla on kertomista. Kun kuljin tämän talon luona\nolevan Konstantinuksen puutarhan läpi, luulin kuulevani pensastoista\naseiden helinää ja miesten kuiskauksia. Minua ajetaan takaa.\nPelastautukaa!'\n\n\"Salaliittolaiset riensivät ovelle.\n\n\"Vain Belisarius seisoi levollisena puheenjohtajan paikalla.\n\n\"'Rohkaiskaa mielenne', kehoitteli isäntä, 'ja ottakaa johtajastamme\nesimerkkiä'.\n\n\"Mutta samassa tuuban ääni kajahti talon portilta. Se oli merkkinä,\nettä minun oli lähdettävä vakoilupaikaltani ja liityttävä isäntääni,\njoka keisarillisten keihäsmiesten ja kultakilpien etunenässä sekä\nyhdessä Bysantin prefektin ja palatsivartijaston arkontin Leon kanssa\nhyökkäsi taloon, jonka kaikkien ovien ja akkunain taa asetettiin\nvartijat.\n\n\"Komealta näytti hallitsijani\", huudahti Syphax innostuneena, \"kun hän\nhyökkäsi huoneeseen punertava soihtu vasemmassa ja miekka oikeassa\nkädessään purppuranpunaisen kypärätöyhdön hulmutessa ilmassa.\nSamanlaiselta varmaankin tulenhaltija näyttää, kun se Afrikassa syöksyy\nylös palavasta vuoresta.\n\n\"Vedin miekkani esille ja astuin hänen vasemmalle puolelleen kilveksi.\n\n\"Hän oli määrännyt, että minun oli heti tehtävä nuori Anicius\nvaarattomaksi.\n\n\"'Kuolema jokaiselle, joka vastustaa', huusi Cethegus, 'Justinianuksen\nnimessä'.\n\n\"Hänen miekkansa oli aivan punainen verestä, sillä hän oli omin käsin\nauttanut niiden henkivartijain teurastamisessa, jotka Belisarius oli\nasettanut puiston portille.\n\n\"'Antautukaa', huusi hän pelästyneille salaliittolaisille. 'Sinä,\npalatsin arkontti, vangitset _kaikki_ läsnäolijat. Ymmärrätkö? Kaikki.'\n\n\"'Onko se mahdollista? Katala petturi', huusi nuori Anicius ja hyökkäsi\nmiekka ojolla herraani vastaan.\n\n\"'Niin, tuossa on purppurainen kypärätöyhtö. Kuolema veljeni\nmurhaajalle.'\n\n\"Mutta hän vaipui pahasti haavoittuneena jalkojemme juureen. Vedin\nmiekkani hänen rinnastaan ja riistin aseen Photiukselta, joka yksin\nvielä ajatteli vastarintaa.\n\n\"Muut antautuivat aivan kuin ukkosilman säikähdyttämät lampaat.\n\n\"'Hyvä, Syphax! Tutki hänen vaatteensa, jos sieltä löytyisi joitakin\nasiakirjoja.'\n\n\"'No, joko olet valmis, arkontti?'\n\n\"Arkontti oli neuvottomana pysähtynyt Belisariuksen eteen, joka\nlevollisena seisoi paikallaan.\n\n\"'Kuinka', kysyi arkontti, 'onko magister militum --'\n\n\"'Minähän sanoin _kaikki_. Etkö sinä enää ymmärrä kreikankieltä.'\n\n\"'Sinähän näet -- te kaikki näette -- hän on salaliiton johtaja.\nHänellä on puheenjohtajan sauva, hän seisoo kunniapaikalla.'\n\n\"'Haa', huusi Belisarius, 'niinkö ovat asiat? Vartijat tänne. Auttakaa,\nhenkivartijani Marcellus, Barbatio, Ardaburius!'\n\n\"'Kuolleet eivät kuule, magister militum.'\n\n\"'Antaudu vain! Keisarin nimessä! Tässä on hänen suuri\nsinettisormuksensa! Hän on nimittänyt minut täksi yöksi sijaiseksensa.\nTuhat keihäsmiestä vartioi tätä taloa.'\n\n\"'Uskollisuus on hulluutta', huusi Belisarius, heitti pois miekkansa ja\nojensi väkevät käsivartensa arkontille, joka pani ne kahleisiin.\n\n\"'Viekää kaikki vangit pois.'\n\n\"'Photius ja Belisarius viedään palatsiin Anastasiuksen torniin,\nerilleen toisistaan.'\n\n\"'Minä riennän keisarin luo, vien hänelle takaisin sormuksensa ja tämän\nmiekan', -- hän nosti Belisariuksen miekan maasta -- 'ja ilmoitan\nhänelle, että hän voi nukkua rauhassa.'\n\n\"'Salaliitto on tehty vaarattomaksi. Valtakunta on pelastettu.'\n\n\"Heti seuraavana aamuna alkoi oikeudenkäynti tässä jutussa. Useita\ntodistajia kuulusteltiin, muun muassa minuakin.\n\n\"Minä vannoin, että olin nähnyt Belisariusta tervehdittävän salaliiton\njohtajana.\n\n\"Vahataulun olin itse hakenut käsiini Photiuksen taskuista.\n\n\"Belisarius pyysi todistajikseen henkivartijansa, mutta ne olivat\nkaikki kuolleet.\n\n\"Piinapenkissä Photius ja muut vangitut tunnustivat, että Belisarius\noli lopuksi taipunut salaliiton johtajaksi.\n\n\"Antoninaa vartioitiin tarkasti punaisessa talossa.\n\n\"Keisarinna kieltäytyi päästämästä häntä puheilleen.\n\n\"Hyvin raskauttavana seikkana sekä häntä itseään että Belisariusta\nvastaan oli se, että keisarinnan vakoojat vannoivat nähneensä nuoren\nAniciuksen, jonka luota oli löydetty ja vain väkivaltaa käyttämällä\nsaatu salaliittolaisten aseet ja asiakirjat, useiden viikkojen aikana\nmelkein joka yö hiipineen Belisariuksen taloon. Tämän Anicius itse,\nAntonina ja Belisarius kielsivät kivenkovaan. Kun tämä sittenkin\nvoitiin sitovasti todistaa, suututti heidän kieltämisensä tuomareita.\n\n\"Sain heti Belisariuksen vangitsemisen jälkeen isännältäni toimeksi\nmennä Antoninalle ilmoittamaan, että isäntäni oli mitä suurimmassa\nmäärässä hämmästynyt tavatessaan Belisariuksen salaliittolaisten\n_todellisena_ johtajana ja löytäessään Aniciuksen kirjeiden joukossa\nuseita, joissa ei yksistään puhuttu _vihasta_.\n\n\"Kuullessaan nämä sanat, joita itsekään en ymmärtänyt, tuo kaunis rouva\npyörtyi.\n\n\"Lähdimme Bysantista ennenkuin Belisariuksen tuomio julistettiin.\nPhotius ja useimmat muut salaliittolaisista olivat jo tuomitut\nkuolemaan, kun lähdimme keisarillisen laivaston mukana Epidamnukseen,\nmissä isäntäni sotatribuunit ja palkkasoturit sekä voimakas, alkuaan\npersialaissotaa varten aiottu keisarillinen sotajoukko odottivat meitä.\n\n\"Isännälleni oli nimittäin annettu vasta perustettu sotilasarvo\nmagister militum per Italiam ja hänet oli nimitetty 'ensimmäisen\nsotajoukon' päälliköksi.\n\n\"Toisen tuo prinssi Areobindos jälkeen päin saatuaan suoritetuksi\nhelpon tehtävänsä, jona on muutamien Epiruksessa olevien\ngoottivartiostojen voittaminen viisinkertaisella ylivoimalla sekä\nmuutamien saarien valloittaminen. Se on pian tehty.\"\n\n\"Minkä rangaistuksen luultiin Belisariusta uhkaavan? En olisi koskaan\nluullut, että tuo mies --\"\n\n\"Hänet tuomitaan varmasti kuolemaan, sillä todistukset ovat siksi\nsitovat.\n\n\"Yleensä ollaan epätietoisia, voittaako sitten keisarin vanha armo vai\nuusi viha.\n\n\"Mahdollisesti hän lieventää kuolemanrangaistuksen sokaisemiseksi ja\nmaanpakoon ajamiseksi.\n\n\"Belisariuksen tuhosi, sanoo isäntäni, uppiniskainen valehteleminen.\n\n\"Eikä ole nyt häntä auttamassa ystävänsä Prokopiuskaan, joka on nykyään\ntutkimassa keisarin rakennuksia Aasian puolella.\n\n\"Cethegus toimitti sotajoukon laivoihin viennin Epidamnuksessa niin\nsalaperäisesti, etteivät tyhmät gootit, jotka olivat Anconan luona,\nsiitä mitään tietäneet.\n\n\"He luottivat aselepoon ja odottivat pikaista rauhantekoa.\n\n\"Laivaston varustamisen tekosyyksi mainittiin keisarin saarien\nsuojeleminen Thulemaasta saapuneiden laivojen ryöstöltä.\n\n\"Eräänä yönä herrani hyökkäsi goottien laivaston kimppuun, jonka\nmiehistö oli nukkumassa maalla ja valtasi, poltti tai upotti yli\nneljäsataa laivaa melkein ilman verenvuodatusta.\n\n\"Kuule -- herrani tulee -- minä tunnen hänen askeleensa -- niin kulkee\nvain Auraan jalopeura kotimaassani.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\n\"Terve tuloa, Licinius, Italiaan ja voittoon\", huudahti Cethegus\ntullessaan.\n\n\"Missä longobardit ovat?\"\n\n\"Terve, laivaston hävittäjä\", vastasi tribuuni.\n\n\"Longobardeja tulee kaksikymmentätuhatta.\"\n\n\"Liian paljon\", sanoi Cethegus totisena.\n\n\"Toivoin saavani seitsemäntuhatta -- en tiedä, mistä saan rahaa niin\nsuurelle joukolle.\n\n\"Sillä tahdon palkata ne omaani enkä keisarin laskuun.\"\n\nIlosta loistavin silmin nuori ritari sanoi:\n\n\"Toivoakseni olet tyytyväinen minuun, magister militum.\n\n\"Longobardit tulevat Italiaan ilmaiseksi.\"\n\n\"Ilmaiseksiko? Ja niin paljon!\"\n\n\"Niin, heidän kuninkaansa Audoinin poika -- Alboin on hänen nimensä,\njota germaanien sankarilaulajat ylistävät, ja Oenuksen luona asuviin\nbajuvareihin ja Visurgiksen luona asuviin saksoneihin saakka. -- Hän on\nerittäin urhoollinen ja germaaniksi tavattoman viisas nuorukainen.\"\n\n\"Olen kuullut hänestä, hän on ollut Narseksen palveluksessa\", sanoi\nCethegus epäluuloisena.\n\n\"Tämä rohkea ja viekas barbaari oli viime vuonna hiipinyt Italiaan\nhevoskauppiaana ja kulkenut ristiin rastiin koko maan Roomaan ja\nNapoliin saakka, tutkinut tiet ja goottien varustukset.\n\n\"Hän olisi viipynyt kauemminkin, jollei sama gootti, joka tappoi\nveljeni --\"\n\n\"Musta Tejako?\"\n\n\"Sama mies -- olisi ruvennut epäilemään häntä ja uhannut ottaa kiinni\nvakoojana. Silloin Alboin pakeni takaisin Pannoniaan. Mutta hän otti\nmukaansa viiniä ja maamme ihania hedelmiä ja näytti niitä isälleen ja\nkansalleen. Siitä lähtien longobardit ovat halunneet päästä tähän\nihmemaahan. Alboin luopuu palkasta ja pyytää vain osakseen sotasaaliin,\njonka longobardit hankkivat täällä. Nämä pitkäparrat ovat komeita\nbarbaareita, paljon raaempia ja julmempia kuin gootit.\"\n\n\"'Niin', vastasi Alboin, kun hänelle tästä mainitsin, 'meillä on\nolemassa sananparsi: gootti on hirvi, longobardi susi.'\n\n\"Hänellä on pikarina taistelussa tappamansa gepidikuninkaan pääkallo.\n\n\"Tulet iloiseksi nähdessäsi hänet ja hänen ratsumiehensä -- ne ovat\npaljon arvokkaammat kuin isaurilaiset ja abasgit.\"\n\n\"Kiitoksia innostasi\", sanoi Cethegus miettien, \"se on liian suuri.\n\n\"Niitä on liian paljon.\"\n\n\"Alboin ei suostunut pienempään määrään. Hän sanoi: 'sudet juoksevat\nparvissa'.\"\n\n\"No\", tuumi Cethegus, \"kahden keisarillisen sotajoukon ja Italian\netunenässä kykenen kai pitämään tuon petokarjan kurissa. Eivät kai he\nmene goottien puolelle?\"\n\n\"Eivät, päällikköni. Noiden molempien kansojen välillä vallitsee\nmonisatavuotinen viha. Uskomattomasta syystä, niin germaanien\ntapaisesta. Harmaassa muinaisuudessa eräs longobardikuningatar oli\nmurhauttanut goottiruhtinaan tai päin vastoin -- kukapa niitä jaksaa\nniin tarkoin muistaa -- ja siitä alkaen on suvusta sukuun pidetty\nkunnia-asiana murhata ja vihata toisiaan.\n\n\"'Me olemme goottien haudankaivajat ja perilliset', sanoi Alboin\nminulle.\"\n\n\"Hyvä on. Perikööt vain onnettomuuden\", sanoi Cethegus uhkaavasti,\n\"sillä muuta eivät gootit voi jättää perinnökseen. He kuolevat vieraina\nItaliassa.\n\n\"Ja milloin nämä Pannonian sudet tulevat? Minä tarvitsisin heitä heti.\"\n\n\"Sitä ei Alboin voinut tarkoin määrätä.\n\n\"He ovat tehneet vielä villimpien avarien kanssa liiton, jonka\npäämääränä on gepidien kansan täydellinen tuho ja heidän maansa\njakaminen.\"\n\n\"Julma, vaarallinen suku\", sanoi Cethegus päätään pudistaen.\n\n\"Susi ja korppikotka metsästävät yhdessä ja jakavat saaliin\", sanoi\nAlboinkin nauraen. -- \"Kun tuo työ on tehty, tulen Dravuksen, Savuksen\nja Sontiuksen yli Venetsiaan. Tunnen sen tien.\"\n\n\"Hän tuntee sen niin hyvin\", virkkoi Cethegus puoleksi itsekseen,\n\"ettei tätä sudenpoikasta enää uskalla laskea pois Italiasta.\n\n\"Licinius, minä tarvitsen nopeasti apuväkeä.\n\n\"Alku oli hyvä, mutta nyt on tullut pysähdys.\n\n\"Italialaiset eivät, häpeä sanoakin, ryhdy kapinaan, vaan pitävät\nbarbaarien puolta\", sanoi hän vihaisesti, \"samoista syistä kuin\nystäväni Balbus, joka söi itsensä kuoliaaksi.\n\n\"Goottikuningas rientää Roomasta vahvan sotajoukon seuraamana kostamaan\nlaivastonsa puolesta.\n\n\"Minä tunnen hänet. Hän hyökkää.\n\n\"Olen lähettänyt sanansaattajan toisensa perästä Areobindoksen luo,\njoka on todellinen näkinkenkäprinssi, pyytämään, että hän heti toisi\ntoisen sotajoukon avukseni ja sallisi Epiruksessa hajallaan olevien\ngoottien toistaiseksi olla omilla hoteillaan.\n\n\"Mutta Areobindosta ei kuulu.\n\n\"Enkä voi bysanttilaisten avulla voittaa Totilaa avoimella kentällä,\nsillä ylivoima on hänen puolellaan.\"\n\n\"Entä Ravenna? Voiko se pitää puoliaan, jollei se saa apua?\"\n\n\"Ravenna on vapautettu.\n\n\"Goottien laivaston hävittämisen jälkeen lähetin navarkki Justinuksen\nkolmenkymmenen kolmisoudun päällikkönä Classiksen satamaan. Ne\ntunkeutuivat piiritysjoukon läpi ja veivät kaupunkiin ruokavaroja.\n\n\"Muutamia päiviä sitten sain tietää, että Hildebrand-vanhus oli\nlopettanut piirityksen maan puoleltakin ja kulkenut pikamarssissa\nmuutamiin tuhansiin nousevan joukkonsa kanssa Florentiaan ja Perusiaan.\n\n\"Syyksi sanottiin se, -- mutta se on aivan sula mahdottomuus -- että\näärettömän suuri keisarillinen sotajoukko on tulossa rientomarssissa\nmaata myöten Dalmatiasta ja Salonasta Venetsian kautta Ravennaan.\n\n\"Jospa se olisi totta.\n\n\"Valitettavasti tiedän hyvin, että 'toinen sotajoukko', joka muuten on\npienempi kuin minun joukkoni, ei ole Dalmatiassa eikä Salonassa, joka\nkaupunki on goottien eikä keisarin hallussa, vaan kokoutuu äärettömän\nhitaasti Epidamnuksen tienoilla.\n\n\"Sillä prinssi Areobindos, jota ei voi nopeudesta syyttää, poimii\nmieluummin helppoja laakereita Epiruksessa.\n\n\"Ja kaunis suosijattaresi, Licinius, keisarinna on minulle\nsuosiollinen, mutta hän ei tahdo enemmän kuin 'roomalaisten'\nkeisarikaan, että minä voittaisin kovin nopeasti.\n\n\"Minun täytyy siis odottaa näkinkenkäprinssiä.\n\n\"Senogallian luo en tahtonut pysähtyä.\n\n\"Mieleni paloi Roomaan.\n\n\"Siellä ei ollut varustuksiakaan ylivoiman vastustamista varten.\n\n\"Tämän erinomaisen aseman Setiumin, Capraen ja Taginaen luona valitsin\njo vuosia sitten.\n\n\"Ja minä riensin nopeasti.\n\n\"Mutta en tarpeeksi nopeasti.\n\n\"Setiumiin ehdin ensin.\n\n\"Mutta en Capraehen enkä Taginaehen, jotka ovat välttämättömät sen\nsuojaamiseksi.\n\n\"Taginae on asemani avain. -- Ilman Capraeta ja Taginaeta on leirini\nlinnoitus, jossa on vallit, mutta ei hautoja. Capraen ja Taginaen\nseudun kolme pikku jokea ovat luonnollisia hautoja.\n\n\"Heti Setiumiin saavuttuani lähdin itse saraseenilaisten ratsumiesten\nkanssa Taginaehen -- mutta liian myöhään.\n\n\"Kreivi Teja -- hän lienee rientänyt tänne Roomasta myrskytuulen\nsiivillä -- kreivi Teja oli saapunut hiukan ennen minua Taginaehen\nlentävän joukkonsa johtajana. Vaikka saraseeneja oli seitsemän kolmea\nvastaan, karkoittivat kirveillä varustetut goottilaiset ratsumiehet\nheidät takaisin. Kun hän oli halkaissut saraseenikuninkaan Abochabarus\nnuoremman kirveellään turbaanista vyötäisiin saakka, ei saraseeneja\nenää voinut mikään pidättää. Huutaen he käänsivät hevosensa ja\nratsastivat pakoon vieden minut mukanaan.\n\n\"Tänään koetin tutkia Taginaen varusväen vahvuutta -- sillä tahtoisin\nkukistaa tuon vihatun miehen ennen goottien pääjoukon saapumista --\nmutta en enää päässyt Capraesta eteenpäin.\n\n\"Barbaarikuningas kuuluu olevan tulossa -- takajoukkoa johtaa herttua\nGuntaris.\n\n\"Mutta missä viipyy, milloin tulee 'toinen sotajoukkoni?'\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESTOINEN LUKU.\n\n\nSeuraavana päivänä kuningas Totila saapui todella Taginaehen mukanaan\nosa goottien sotajoukkoa. Valeria, joka katsoi olevansa parhaassa\nturvassa kuninkaan leirissä, seurasi mukana. Julius, joka aikoi palata\nluostariinsa Galliaan ja Cassiodorus, joka aikoi lähteä tarkastamaan\nsitä, olivat myös leirissä.\n\nSotajoukon pääosan piti tulla etelästä päin pitkin Via Flaminiaa\nherttua Guntariksen ja lipunkantaja kreivi Wisandin johdolla. Lännestä\npäin Florentiasta oli Hildebrand-vanhus tulossa.\n\nVasta näiden joukkojen saavuttua voitiin hyökätä prefektin lujan aseman\nkimppuun.\n\nCethegus puolestaan vastusti nuorten ritarien hyökkäysvaatimuksia.\n\n\"En ole saapunut voittamaan yhtä taistelua, vaan koko Italian.\n\n\"Kun meillä on ylivoima puolellamme, voimme ajatella taistelua.\"\n\nEräänä aamuna Julius saapui kuninkaan telttaan ja antoi hänelle\nkirjeen.\n\nTotila rypisti otsaansa tunnettuaan käsialan, mutta rupesi lukemaan:\n\n\"Julius Manilius Montanukselle Cethegus, Rooman prefekti ja Magister\nmilitum per Italiam.\n\n\"Olen kuullut, että sinä oleskelet barbaarien leirissä.\n\n\"Licinius oli nähnyt sinun ratsastavan tyrannin vieressä.\n\n\"Tapahtuisiko vallan uskomattomia, sotisiko Julius Cethegusta vastaan,\npoika isäänsä vastaan?\n\n\"Tule tänään auringon laskiessa puheilleni Silvanuksen rappeutuneeseen\ntemppeliin, joka on meidän ja barbaarien etuvartijain välillä.\n\n\"Tyranni on ryöstänyt minulta Italian, Rooman ja sinun sielusi.\n\n\"Minä riistän häneltä kaikki ne takaisin -- sinut ensimmäiseksi.\n\n\"Tule. Minä käsken sinua isänäsi ja kasvattajanasi.\"\n\n\"Minun on toteltava häntä. Olen hänelle kiitollisuuden velassa.\"\n\n\"Niin olet\", vastasi Totila antaen kirjeen takaisin.\n\n\"Mutta sinun ja prefektin välinen kohtaus on vaarallinen.\n\n\"Olet pyytänyt, etten koskaan puhuisi sinulle 'isällisestä\nhyväntekijästäsi.'\n\n\"Lupasin sen ja lupaukseni olen pitänytkin.\n\n\"Mutta minun on varoitettava sinua.\"\n\n\"Hän ei suinkaan uhkaa henkeäni.\"\n\n\"Mutta kenties vapauttasi. Ota mukaasi viisikymmentä ratsumiestä!\n\n\"Ilman seuruetta en laske sinua leiristä.\"\n\nAuringon laskiessa Julius saapui seurueineen rappeutuneen temppelin\nluo.\n\nVanhan Fanumin pylväistä oli vain muutamia enää pystyssä. Useimmat\nolivat pitkällään kukkulalla, jonka huipulla yksinkertainen monopteros\nkohosi. Kaarikattokin oli suureksi osaksi luhistunut.\n\nRehevä muratti peitti patsasten kannot.\n\nKivirikko ja muut rikkaruohot peittivät marmoriportaita, jotka veivät\njoka puolelta avonaiseen rakennukseen.\n\nTällä kertaa Totila oli epäillyt prefektiä aiheettomasti.\n\nSillä kun Julius saapui kukkulan juurelle viidenkymmenen ratsumiehen\nkanssa -- toiset viisikymmentä lähtivät juuri leiristä kuninkaan\njohdolla ja lähenivät yhtymäpaikkaa -- nähtiin Cetheguksen kävelevän\nyksin temppelin sisäpuolella.\n\nJulius astui hevosen selästä ja nousi portaita.\n\nCethegus katseli häntä moittivasti.\n\n\"Sinä odotutit itseäsi, vaikkemme olekaan tavanneet pitkiin aikoihin.\n\n\"Onko se munkin moraalia?\n\n\"Sinä tulet hyvin vartioituna.\n\n\"Kuka sinut on opettanut epäilemään minua?\n\n\"Mitä? Seuraavatko barbaarit sinua tänne saakka?\"\n\nHän osoitti erästä viimeksi tulleiden päällikköä, joka ruskeaan\nvaippaan puettuna ja hilkka pään yli vedettynä hyppäsi ratsulta ja\nkahdentoista seuralaisensa kanssa asettui vartijaksi temppelin\nportaille.\n\nJulius aikoi käskeä heidät pois, mutta toinen päällikkö, kreivi\nTorismut sanoi lyhyesti:\n\n\"Kuninkaan käskystä!\"\n\nHän itse asettui myöskin vartioimaan.\n\n\"Puhu kreikankieltä\", sanoi Julius. \"Sitä nuo eivät ymmärrä.\"\n\nCethegus ojensi hänelle molemmat kätensä.\n\n\"Nyt siis paljon kiertänyt Odysseus taas näkee Telemachoksensa.\"\n\nJulius peräytyi.\n\n\"Synkkiä juttuja kerrotaan sinusta, Cethegus.\n\n\"Ovatko kätesi vuodattaneet verta vain taistelussa?\"\n\nCethegus puristi nyrkkiin kätensä, johon toinen ei ollut tarttunut.\n\n\"Ovatko sydänystäväsi valheet myrkyttäneet sydämesi minua kohtaan?\"\n\n\"Kuningas Totila ei valehtele.\n\n\"Hän ei ole kuukausmääriin maininnut läsnäollessani nimeäsi.\n\n\"Pyysin sitä häneltä.\n\n\"Sillä en voinut puolustaa sinua hänen hirmuisia syytöksiään vastaan.\n\n\"Onko totta, että sinä olet hänen veljensä Hildebadin --\"\n\n\"En ole tullut tänne pyytämään anteeksi, vaan antamaan anteeksi.\n\n\"Vuosikausia on riehunut taistelu Roomasta pappeja, kreikkalaisia ja\nbarbaareita vastaan. Ja minä olen yksin.\n\n\"Kohtalon aallot viskovat minua väsynyttä, haavoittunutta, puoliksi\nepätoivoon joutunutta milloin ylös, milloin alas.\n\n\"Ja aina yksin.\n\n\"Ja missä on poikani Julius, sieluni poika, jonka pitäisi lohduttaa\nrakkaudellaan?\n\n\"Galliassa munkkien seurassa, Bysantissa tai Roomassa barbaarikuninkaan\nkätyrinä tai vieraana. Kaukana minusta ja teistäni.\"\n\n\"Varoitin sinua niistä teistä. Punaisia ja mustia tahroja on niillä. En\nvoi seurata sinua.\"\n\n\"Hyvä on. Mutta kun sinä olet niin viisas ja uskosi innokas palvelija,\nniin miksi et tullut valaisemaan ja pelastamaan minua?\"\n\nTämä oli kauan ja huolellisesti valmistettu nuoli, jonka Cethegus oli\nsäästänyt viimeiseksi.\n\n\"Kun sieluni yhä enemmän sulkeutui rakkaudelta ja lämmöltä, kun se yhä\nkivettyi ja jäätyi, missä oli silloin Julius, jonka piti pehmittää ja\nlämmittää minua?\n\n\"Oletko täyttänyt velvollisuutesi minua kohtaan poikana, kristittynä,\npappina?\"\n\nNuo sanat tekivät järkyttävän vaikutuksen nuoren munkin hurskaaseen\nmieleen ja lempeään sydämeen.\n\n\"Suo anteeksi\", sanoi hän, \"minä myönnän rikkoneeni sinua vastaan.\"\n\nCethegus huomasi voittavansa.\n\n\"Korjaa se sitten.\n\n\"En tahdo vähääkään, että otat osaa tähän taisteluun.\n\n\"Odota loppua.\n\n\"Mutta odota sitä minun luonani, minun puolellani, minun leirissäni, ei\nbarbaarien luona eikä Galliassa.\n\n\"Jos minä olen Saul, joka on menettänyt Jumalan armon, niin ole sinä\nDavid ja valaise sieluani, joka usein synkistyy.\n\n\"Pyhin omantunnon velvollisuutesi pakottaa sinut puolelleni.\n\n\"Muuten saat vastata teostasi.\n\n\"Sinä olet elämäni hyvä henki.\n\n\"Minä tarvitsen rakkauttasi, muuten sorrun kokonaan vihaamiesi voimien\nedessä.\n\n\"Ainoa ääni, joka voi taivuttaa minut sanojesi mukaan ainoan autuaaksi\ntekevän opin puoleen, on sinun äänesi, Julius.\n\n\"Ratkaise nyt omantuntosi mukaan.\"\n\nInnokas velvollisuudentuntoinen kristitty ei voinut vastustaa\nhoukutusta.\n\n\"Sinä olet voittanut -- minä seuraan sinua, isäni\", huudahti hän ja oli\naikeissa heittäytyä voittajansa rinnoille.\n\n\"Kirottu teeskentelijä\", lausui samassa kirkas, voimakas ääni.\n\nRatsumiesten päällikkö, joka oli asettunut ylimmälle portaalle,\nsyöksähti temppelin sisään ja työnsi hilkan syrjään.\n\nHän oli kuningas Totila.\n\nKädessä hänellä oli paljastettu miekka.\n\n\"Haa, barbaari täällä\", huusi prefekti vihansa vimmassa.\n\nHänenkin miekkansa välähti. Veriviholliset ryntäsivät toisiaan vastaan.\nMiekat kiersivät toisiaan, joskus yhteen helähtäen.\n\nMutta Julius syöksähti taistelijoiden väliin, tarttuen kummankin\nkäteen.\n\nHetkiseksi hän sai taistelun keskeytetyksi. Miekka kädessä, uhkaavan\nnäköisenä kumpikin seisoi varuillaan.\n\n\"Sinä olet kuunnellut keskusteluamme, barbaarien kuningas\", sähisi\nprefekti. \"Onko sekin kuninkaallista ja sankarillista?\"\n\nTotila ei vastannut hänelle mitään.\n\nJuliukselle hän sanoi:\n\n\"En ollut huolissani yksistään ulkonaisesta vapaudestasi.\n\n\"Minä tunsin, minä aavistin hänen valheensa sielullesi. Olen luvannut\nsinulle, etten koskaan syytä häntä, poissa olevaa.\n\n\"Mutta nyt hän on edessämme.\n\n\"Kuulkoon hän, mitä minulla on sanomista ja puolustautukoon, jos voi.\n\n\"Tahdon tehdä sinulle selväksi, että hänen sielunsa ja jokainen hänen\nhenkensä ajatus on musta ja petollinen kuin paholainen.\n\n\"Katso, nuokin sanat, jotka näyttivät tämän hetken lämpimän tunteen\naiheuttamilta ja jotka voittivat sinut, ovat petolliset, teeskennellyt,\nmonta vuotta sitten mietityt.\n\n\"Katso Julius, tunnetko tämän käsialan?\"\n\nHän näytti hämmästyneelle ystävälleen täyteen kirjoitetun\npapyroskäärön.\n\n\"Barbaarit varastivat muinoin vain kultaa\", huudahti prefekti\nvimmoissaan.\n\n\"Kirjeiden varastaminen on vielä pahempaa.\"\n\nHän aikoi siepata käärön pois.\n\nMutta Totila jatkoi:\n\n\"Kreivi Teja sai tämän käsiinsä eräästä salakomerosta hänen talostaan.\nNuo päiväkirjat ovat ilmaisseet yhtä ja toista hänen pirullisuudestaan.\n\n\"En nyt puhu hänen rikoksistaan muita kohtaan.\n\n\"Mutta tässä hän kirjoittaa sinusta:\n\n\"'Juliusta en vielä pidä menetettynä.'\n\n\"'Saa nähdä, eikö sieluni pelastamisen velvollisuus tuo tuota uneksijaa\nluokseni.'\n\n\"'Hänen täytyy tarttua käteeni 'vetääkseen minua ristin puoleen'.'\n\n\"'Mutta minun käsivarteni on voimakkaampi. Minä vedän hänet\nmaailmaani.'\n\n\"'Minun on vain vähän vaikea tavata oikeata äänensävyä.'\n\n\"'Minun on siksi luettava Cassiodorusta.'\"\n\n\"Cethegus\", huudahti Julius valittaen, \"oletko sinä tuon kirjoittanut?\"\n\n\"Luulin sinun tuntevan käsialan.\n\n\"Hän kyllä kieltää sen. -- Hän väittää valheeksi kaikki tietoni ja\naavistukseni.\n\n\"Hän väittää valheeksi sen, että hän väärennettyjen asiakirjojen avulla\nsai baltiherttuan Alarikin tuomituksi kuolemaan, että hän antoi myrkkyä\nAtalarikille ja Camillalle, että hän murhautti Amalasuntan välityksellä\nkolme muuta baltiherttuaa, että hän lähetti murhaajia minun kimppuuni,\nettä hän saattoi Amalasuntan Petroksen käsiin, Petroksen taas\nkeisarinnan, Vitigeksen Belisariuksen ja Belisariuksen Justinianuksen\nkäsiin.\n\n\"Hän väittää valheeksi sen, että hän on lähettänyt Boëthiuksen pojan\nkuolemaan, että hän on murhannut veljeni, että hän on aselevon aikana\npetollisesti hyökännyt laivastomme kimppuun -- kaiken tämän hän väittää\nvalheeksi -- sillä hän hengittääkin valhetta.\"\n\n\"Cethegus\", rukoili Julius, \"sano 'ei' ja minä uskon sinua.\"\n\nMutta prefekti, joka alussa oli ottanut vastaan puoleksi suljetuin\nsilmin Totilan sanat, ikäänkuin ne olisivat olleet nuijan iskuja, pisti\nlopulla miekkansa tuppeen, kohottautui pystyyn, pani käsivartensa\nristiin rinnalleen ja lausui:\n\n\"Niin, minä olen tehnyt kaiken tuon ja vielä paljon muutakin.\n\n\"Minä olen sysännyt kaiken, mikä on ollut tielläni, syrjään\nvoimakkaasti ja viisaasti.\n\n\"Sillä tielläni oli korkea päämäärä, Rooman valtakunnan loisto.\n\n\"Ja samalla maailman valtaistuin.\n\n\"Tuon maailmanvaltani perilliseksi olin aikonut -- sinut, Julius.\n\n\"Olen tehnyt kaiken tämän Rooman puolesta ja sinun puolestasi --\nvähiten oman itseni vuoksi.\n\n\"Miksi sinun puolestasi?\n\n\"Siksi, että rakastan sinua, sinua yksin koko maailmassa.\n\n\"En kristillisellä lähimmäisen rakkaudella, joka käsittää koko\nmaailman.\n\n\"Tuollaista haaleata rakkautta olen aina halveksinut.\n\n\"Minä rakastan kuumasti, intohimoisesti, tuskallisesti.\n\n\"Ihmiskunnan asemesta rakastan minä sinua.\n\n\"Niin, sydämeni on kivettynyt halveksiessani ihmisten pikkumaisuutta.\n\n\"Tässä graniittikalliossa elää vielä yksi tunne -- rakkaus sinuun.\n\n\"Sinä et ole koskaan sitä ansainnut.\n\n\"Mutta eräs olento, jonka piirteet sinä olet perinyt, jonka kuvan sinun\nnäkemisesi loihtii esiin haudasta, nuoruuden aikaisesta menneisyydestä,\non kutonut salaperäisen, pakottavan siteen sinun ja minun välille.\n\n\"Nyt saat viholliseni läsnäollessa tietää pyhän salaisuuteni, jonka\nolin aikonut ilmoittaa vasta silloin, kun olit kokonaan tullut\npojakseni.\n\n\"Oli aika, jolloin nuoren Cethegus Caesariuksen sydän oli yhtä pehmeä\nja lempeä kuin sinun nyt.\n\n\"Ja siinä eli rakkaus verrattomaan, unohtumattomaan olentoon, rakkaus\npyhä ja puhdas kuin tähdet. Hänkin rakasti minua.\n\n\"Mutta vanha, vuosisatoja vallinnut viha erotti Cetheguksen ja\nManiliusten suvut.\"\n\nJulius kalpeni, Totila pisti miekkansa tuppeen ja kuunteli\ntarkkaavaisena Cetheguksen kertomusta nojaten molemmin käsin miekan\nkahvaan.\n\n\"He olivat olleet senaatin -- me Grakkusten puolella.\n\n\"He Sullan -- me Mariuksen.\n\n\"He Ciceron -- me Catilinan.\n\n\"He Pompejuksen -- me Caesarin.\n\n\"Olin kuitenkin vihdoin saanut isän kovan sydämen taivutetuksi. Hän\nnäytti jo olevan valmis antamaan suostumuksensa.\n\n\"Sillä hän näki, miten me rakastimme toisiamme. Neito seurasi minua\ntahdottomasti kuin rauta magneettia ja minä tunsin, että hän oli hyvä\nhengettäreni. Silloin eräs goottiherttua, jonka sielu joutukoon\nRaivotarten raadeltavaksi, saapui. Hän oli kauan tuntenut minut ja\nvihannut minua.\n\n\"Hän varoitti Maniliusta, joka luotti häneen täydellisesti, sillä hän\noli barbaarien saapuessa Italiaan suojellut Maniliusten taloa ja\nperhettä ryöstöltä ja väkivallalta, hän varoitti isää pahakatseiselta\nCethegukselta ja herätti eloon vanhan vihan. Hän ei hellittänyt,\nennenkuin isä oli luvannut tyttärensä vastustuksesta huolimatta eräälle\ngallialaiselle senaattorille, baltiherttuan ystävälle.\n\n\"Turhaan Manilia rukoili armoa.\n\n\"Silloin päätimme paeta.\n\n\"He asuivat eräässä Tiberin rannalla sijaitsevassa maatalossa Porta\naurelian luona.\n\n\"Mutta epäluuloinen isä kiirehtikin häitä.\n\n\"Kun sovittuna yönä nousin puutarhan muurin yli ja hiivin hänen\nmakuuhuoneeseensa, oli se tyhjä.\n\n\"Mutta atriumista kaikuivat korviini häälaulut ja huilunsoitto.\n\n\"Henkeäni pidättäen hiivin atriumin ovelle ja vilkaisin sisään.\n\n\"Siellä Maniliani lepäsi morsiuspuvussa isänsä ja sulhasensa välissä.\n\n\"Vieraita oli lukematon joukko.\n\n\"Näen vielä Manilian kalpeat kasvot, hänen kyynelistä kosteat silmänsä\n-- näen, miten Montanus pani kätensä hänen kaulalleen -- silloin\nryhdyin epätoivoiseen tekoon -- hyökkäsin saliin ja sieppasin hänet\nsyliini huiskien ympärilleni miekallani.\n\n\"Mutta noita sankareita oli yhdeksänkymmentä. Kauan puolustauduin heitä\nvastaan. Silloin tapasi minut balti Alarikin miekka. He riistivät\nparkuvan Manilian käsivarsiltani ja heittivät minut vertavuotavana,\nvainajaksi luultuna muurin yli Tiberin rannalle.\n\n\"Mutta silloinkin, kuusi lustrumia sitten -- samoin kuin hiukan toista\nvuotta sitten -- herätti joen jumalan henkäys minut tainnoksista.\n\n\"Kalastajat löysivät minut ja heidän hoidossaan virkistyin.\n\n\"Mutta sydämeni reväistiin sinä yönä rinnastani --\n\n\"Monta, monta vuotta kului.\n\n\"Minä vihasin maailmaa ja sen Jumalaa, jos sellaista on olemassakaan.\n\n\"Ja Maniliusten suku ja balti Alarik saivat kokea, etten minä ollut\nkuollut.\n\n\"Maanpakolaisina he kaikki lähtivät Italiasta kovan kostoni\nrankaisemina.\n\n\"Vain yksi kuva säilyi sielussani verrattomana, liikuttavan kauniina.\n\n\"Vuosien vieriessä satuin kerran Gallian matkoillani Rhodanuksen\nrannalle.\n\n\"Barbaarien välillä oli syttynyt sota.\n\n\"Frankit ja burgundit olivat hyökänneet goottien hallussa olevaan\nGalliaan ja hävittäneet erään Rhodanuksen rannalla olevan huvilan.\n\n\"Kun katselin atriumin murtuneita patsaita ja tallattua puutarhaa,\njuoksi sisältä pieni poika, joka huusi itkien: 'Auta, herra, sillä\näitini kuolee'.\"\n\n\"Oi, Cethegus\", huusi Julius tuskan tukahduttamalla äänellä.\n\n\"Ja minä tunkeuduin taloon, joka oli vielä täynnä savun hajua.\n\n\"Naisten huoneessa makasi kalpea nainen nuoli rinnassaan.\n\n\"Muuten koko talo oli tyhjänä. Orjat olivat paenneet tai joutuneet\nvangeiksi.\n\n\"Ja minä tunsin kuolevan naisen.\n\n\"Hänen poikansa nimi oli Julius.\n\n\"Hänen puolisonsa oli kuollut heti pojan syntymisen jälkeen.\n\n\"Kuoleva avasi silmänsä kuullessaan ääneni.\n\n\"Hän rakasti vielä minua.\n\n\"Minä annoin hänen juoda kypärästäni viinin sekaista vettä.\n\n\"Hän joi, suuteli minua otsalle ja kiitti minua:\n\n\"'Kiitos, rakkaani! Ole poikani isä. Lupaa se minulle!'\n\n\"Ja minä lupasin sen.\n\n\"Minä suutelin häntä ja suljin hänen silmänsä.\n\n\"Nyt saat ratkaista, olenko pitänyt pojan suhteen antamani lupauksen?\"\n\nRautainen mies painoi molemmat kätensä kiivaasti kohoilevaa rintaansa\nvasten.\n\nJulius purskahti itkuun.\n\n\"Äitini\", huusi hän.\n\nTotila käveli liikutettuna edestakaisin temppelin pyörylässä. Cethegus\njatkoi:\n\n\"Valitse nyt!\n\n\"Valitse minun ja 'virheettömän ystäväsi' välillä.\n\n\"Mutta tiedä sekin, että ne teot, joita sinä suurimmassa määrässä\npaheksit, olen tehnyt etupäässä sinun vuoksesi.\n\n\"Jätä minut yksin -- käänny pois minusta -- mene hänen luokseen. En\nestä.\n\n\"Mutta jos Manilian varjo vaatii minut tilille sinusta, niin vastaan:\n\n\"'Minä olin hänelle isä -- mutta hän ei ollut minulle poika.'\"\n\nJulius peitti päänsä vaippaansa.\n\nSilloin Totila pysähtyi prefektin eteen ja sanoi:\n\n\"Epäisällisesti sinä raastat hänen sydäntään.\n\n\"Sinä näet, että toisiaan vastaan taistelevat tunteet repivät häntä.\n\n\"Nouse, Cethegus. Minä tiedän keinon, millä tämän asian ratkaisemme.\n\n\"Nouse, Cethegus! Ratkaiskaamme kahden tämä uhkaava sota.\n\n\"Toinen goottikuningas vaatii sinut kaksintaisteluun.\n\n\"Tässä poikasi läsnäollessa haukun minä sinua valehtelijaksi,\nväärentäjäksi, petturiksi, murhaajaksi, kunniattomaksi konnaksi.\n\n\"Veljeni veren kostan sinulle.\n\n\"Vedä miekkasi, jos olet mies.\n\n\"Ratkaiskaamme lyhyellä taistelulla pitkäaikainen viha. Taistelkaamme\nelämästä, Roomasta ja Juliuksesta.\n\n\"Puolusta itseäsi!\"\n\nVihansa vimmassa molemmat kiskaisivat miekkansa esille. Miekat alkoivat\nuudelleen risteillä.\n\nTaas Julius heittäytyi vihaisten miesten väliin kädet levällään.\n\n\"Pysähtykää, te vihan ja maailman miehet.\n\n\"Jokainen isku koskee sydämeeni.\n\n\"Kuulkaa, olen tehnyt päätökseni.\n\n\"Äitini henki on antanut minulle neuvon, minä tunnen sen.\"\n\nVihoissaan taistelijat laskivat miekkansa pistämättä niitä huotriin.\n\n\"Cethegus, sinä olet ollut minulle isän asemassa yli kaksikymmentä\nvuotta.\n\n\"Minun ei poikanasi sovi ruveta tuomitsemaan tekojasi ja rikoksiasi.\n\n\"Minä tartun rakkaudella käteesi -- vaikka se olisi vieläkin enemmän\nmurhia tehnyt, -- niin kyyneleeni ja rukoukseni sen puhdistavat.\"\n\nTotila peräytyi vimmoissaan. Prefektin kasvoilla kuvastui voitonriemua.\n\n\"Mutta minä en\", jatkoi munkki, \"voi kestää hirmuista sanaasi: minun\ntähteni olet tehnyt tekosi ja rikkomuksesi.\n\n\"Kuule siis, en koskaan, vaikka se muuten minua houkuttelisikin, --\nsillä minua miellyttää enemmän Golgatan orjantappurakruunu kuin Rooman\nverellä tahrittu kruunu -- ottaisi perintöäsi, johon liittyy niin monta\nkirousta.\n\n\"Olen omasi -- mutta liity sinäkin Jumalaan. -- Ole minun omani, ei\nmaailman eikä helvetin.\n\n\"Jos minua todella rakastat, niin luovu rikollisista suunnitelmistasi.\n\n\"Ja enemmänkin, tee katumus.\n\n\"Ilman katumusta ei ole lunastusta.\n\n\"Ja minä tahdon rukoilla Jumalaa, kunnes hän antaa sinulle anteeksi.\n\n\"Peruuta ajatuksissasi tekosi!\"\n\n\"Seis\", virkkoi Cethegus.\n\n\"Mitä puhut katumuksesta, sinä poikanen miehelle, poika isällesi?\n\n\"Tulkoot minun tekoni minun päälleni. Sinun ei tarvitse niitä kantaa.\"\n\n\"Ei koskaan, Cethegus.\n\n\"Jos pysyt entisissä aikeissasi, en lähde mukaasi.\n\n\"Tee katumus -- nöyrry -- ei minun edessäni, vaan Herran Jumalan\nedessä.\"\n\n\"Haa\", huudahti Cethegus pilkallisesti, \"puhutko sinä lapselle?\n\n\"Kaikki mitä olen tehnyt, tekisin uudestaan, jos se olisi tekemättä\njäänyt.\"\n\n\"Cethegus\", huusi Julius kauhistuneena, \"puheesi ovat hirveät.\"\n\n\"Etkö todella usko Jumalaan?\"\n\nKiihtyneenä Cethegus jatkoi:\n\n\"Katumus! Katuuko tuli?\n\n\"Sinä voit sen vain tukahduttaa, et koskaan tuhota sen eläessä.\n\n\"Kiitä sitä tai ivaa sitä -- niin sittenkin se pysyy tulena.\n\n\"Samoin täytyy Cetheguksen noudattaa ajatuksia, jotka liikkuvat hänen\npäässään samoin kuin veri virtaa ruumiissa.\n\n\"Minä en vain tahdo, minun täytyy tahtoa.\n\n\"Samoin kuin vuoripuro virtaa vuoriston rinteeltä milloin juosten\nkukkaisten niittyjen läpi, milloin terävien kalliokärkien yli, milloin\nsiunausta ja kasvullisuutta tuottaen, milloin kuolettaen ja hävittäen\nilman määräämisvaltaa -- samoin minuakin kohtalo kuljettaa tietä, jonka\nluova voimani, nykyaika ja ympärilläni oleva maailma määräävät.\n\n\"Täytyykö minun katua sitä, että olen tielläni jotakin hävittänyt?\n\n\"Tekisin sen uudestaan.\"\n\n\"Kauhea ihminen! Noissa sanoissasi on helvetin henkäys.\n\n\"Miten sinä voit pelastua, kun et edes tunnusta mitään rikkoneesi?\n\n\"Ihmistahto on vapaa --\"\n\n\"Yhtä vapaa kuin heitetty kivi, joka kuvittelee voivansa lentää.\"\n\n\"Pelkää, oi pelkää elävää Jumalaa, Cethegus!\"\n\nMutta Cethegus nauroi vielä julmemmin ja pilkallisemmin kuin äsken.\n\n\"Haa, missä hän sitten on tuo elävä Jumala?\n\n\"Olen tutkinut taivasta, olen tutkinut tähtien kulkua, julmaa luontoa,\nihmisten vielä julmempaa kohtaloa enkä ole löytänyt muuta jumalaa kuin\nväkevämmän oikeuden, välttämättömyyden, tuon peloittavan, ankaran\njumalattaren, jonka näkeminen muuttaa kiveksi samoin kuin Gorgopään\nnäkeminen.\n\n\"Jos kohtalon kamaluus katselee sinua Gorgosilmillään, poikani, niin\nsinä kätkeydyt uneksimasi Jumalan vaipanpoimuihin ja lasket pääsi hänen\nisälliselle povelleen.\n\n\"Tee niin, jos tahdot.\n\n\"Mutta älä soimaa miestä, joka uskaltaa katsoa kohtaloa silmiin ja\nsanoa: 'Jumalaa ei ole'. Vaikka hän muuttuisikin kiveksi.\n\n\"Niin, nauraminen ja itkeminen ovat molemmat suloisia nautintoja.\n\n\"Mutta Prometheus ei hymyillyt, kun Pandora tarjosi hänelle huumaavan\nrasian.\n\n\"Mutta hän ei myöskään itkenyt, kun väkivalta kahlehti hänen jäsenensä\nkallioon.\n\n\"Ja korppikotkaan, joka syö hänen sydäntään -- hän on tottunut.\n\n\"Ja kohtalo väsyi ennemmin titaanin kiusaamiseen kuin hän taipui.\"\n\n\"Cethegus\", rukoili Julius, \"älä puhu tuolla tavalla, Jumala on\nolemassa.\"\n\n\"Vai on? Missä hän sitten oli silloin, kun Manilia pakotettiin väkisin\nmenemään naimisiin, kun Cetheguksen sydän iäksi myrkytettiin?\n\n\"Missä hän oli silloin, kun sokea kohtalo ajoi frankin nuolen Manilian\nsydämeen?\n\n\"Minäkin olen häntä uskonut. Niin kauan olinkin toisten leikkikaluna.\n\n\"Myöhemmin olen toiminut edellyttäen, ettei Jumalaa ole olemassa, sillä\nsen on kohtaloni minulle opettanut.\n\n\"Ja siitä alkaen kaikki minun laskelmani ovat onnistuneet.\n\n\"Missä oli oikeudenmukainen, kaikkivaltias, kaikkiviisas, kaikkihyvä\nJumalasi silloin, kun viaton Camilla joi toiselle aiotun myrkkypikarin?\n\n\"Missä olivat silloin hänen enkelinsä?\n\n\"Mikseivät Jumalan enkelit ottaneet siipiensä varaan Vitigeksen poikaa,\nkun Calpurnius heitti hänet kalliolta alas, -- eihän varpusenkaan\npitäisi pudota katolta ilman Jumalan tahtoa -- eivätkä tappaneet\nmurhaajaa?\n\n\"Missä oli pelastava Jumalasi silloin, kun minä ammuin Rautgundiksen?\n\n\"Jos Jumala olisi ollut taivaassa, niin nuolen olisi pitänyt kimmota\nuskollisesta vaimosta ja lävistää Cetheguksen rinta.\n\n\"Mutta nuoli oli terävä ja hyvin tähdätty. Siksi Rautgundis kuoli aivan\nkuin hän olisi ollut Paduksen kalalokki.\n\n\"Älä siis puhu minulle elävästä Jumalasta, hassu poika.\"\n\n\"Cethegus\", sanoi Julius, \"minua kauhistuttaa. Tuo on hirmuisinta\nJumalan pilkkaa, mitä minä olen koskaan kuullut.\"\n\nTotila kääntyi kauhuissaan pois ja pisti miekkansa tuppeen.\n\n\"Sillä, joka ajattelee noin\", huudahti hän, \"on jo rangaistusta\ntarpeeksi.\n\n\"Mutta sinä, Rooman prefekti, et vielä tiedä tekojesi loppua.\n\n\"Odota! Kenties vielä rupeat uskomaan kostavaan Jumalaan.\"\n\n\"Tekojeni loppu\", sanoi Cethegus nauraen, \"on kuolema.\n\n\"Sen olen aikoja tiennyt.\n\n\"Kohtaako kuolema minut Länsi-Rooman tai koko maanpiirin\nvaltaistuimella, menetetyssä tai voitokkaassa taistelussa, kirveen vai\nmiekan kautta -- se ei koske Jumala-kysymykseen.\n\n\"Ja jos helvetti on olemassa, -- niin samantekevä.\n\n\"Pysyihän Prometeuskin itselleen uskollisena, vaikka olikin vuoreen\nkytkettynä.\n\n\"Mutta nyt on puhuttu tarpeeksi.\n\n\"Tule tänne, Julius, sillä sinä olet minun omani.\"\n\n\"Olen Herran Jumalan oma enkä sinun\", vastasi Julius ristien silmänsä\nja peräytyen muutamia askelia.\n\n\"Sinä olet poikani -- tottele minua.\"\n\n\"Sinä olet Jumalan poika samoin kuin minäkin, mutta sinä kiellät\nisämme, jota minä tunnustan.\n\n\"Ainaiseksi irtaudun sinusta.\n\n\"Kuten uskontomme opettaa, on olemassa Lucifer, pahojen henkien\npäämies, kirkas aamutähti, voimakkain, parhain Jumalan hengistä, joka\nylpeyden ja Jumalan kieltämisen vuoksi vajosi alas helvettiin -- niin\nsinä, hirmuinen mies olet se.\"\n\n\"Niin, mutta Lucifer pääsi taivaan palvelijasta keisariksi, vaikkakin\nvain helvetin keisariksi.\n\n\"Mieluummin helvetissä ensimmäisenä kuin taivaassa toisena. Seuraa\nminua!\"\n\nInnoissaan hän tarttui munkin käsivarteen ja veti häntä puoleensa.\n\nSilloin Totilan miekka välähti kolmannen kerran ja myöskin prefektin\nmiekka.\n\nTällä kertaa oli tosi kysymyksessä. Nyt ei Julius saanut taistelevia\nerilleen.\n\nTotila iski prefektiä päin otsaa. Isku oli liian voimakas täydellisesti\nväistettäväksi. Roomalaisen kypärä lensi pois päästä ja hänen poskeensa\ntuli verihaava.\n\nPrefektin antama vastaisku tunki Totilan vaipan läpi, mutta pysähtyi\nrengaspanssariin. Iskun voimasta Totila sentään peräytyi puoli askelta.\n\nSeuraava yhteentörmäys oli ehdottomasti verinen, sillä heillä ei ollut\nkummallakaan kilpeä.\n\nUudestaan he hyökkäsivät. Heidän väliinsä heittäytyneen munkin --\nprefektin miekka oli haavoittanut hänen vasenta kättään -- hätähuudot\neivät olisi estäneet heitä jatkamasta taistelua -- mutta miehet, jotka\ntaisteluun kiintyneiden läsnäolijoiden huomaamatta olivat viime\nhetkessä rientäneet temppelin portaita ylös, erottivat molemmat miehet\ntoisistaan.\n\nTotilaan kävivät kiinni Torismut ja Visand, Cethegukseen Licinius ja\nSyphax.\n\n\"Apujoukot ovat saapuneet ja tärkeitä tietoja etelästä\", sanoi kreivi\nTorismut.\n\n\"Kreivi Visand saapui juuri herttua Guntariksen lähettiläänä.\n\n\"Tule heti takaisin. Taistelu alkaa kohta.\"\n\n\"Lähde pian takaisin leiriin\", sanoi Licinius Cethegukselle, \"toinen\nsotajoukko on saapunut.\"\n\n\"Onko Areobindoskin tullut?\"\n\n\"Ei, herra\", huudahti Syphax, \"keisarinna on äkkiä kuollut. Päällikkönä\non Narses. Hänellä on satatuhatta miestä mukanaan.\"\n\n\"Narses\", virkkoi Cethegus kalveten. \"Minä tulen.\"\n\n\"Näkemiin, poikani Julius.\"\n\n\"Minä olen Jumalan poika.\"\n\n\"Hän on minun\", huudahti Totila syleillen Juliusta.\n\n\"Hyvä on! Taistelu Roomasta ratkaisee tämänkin taistelun.\n\n\"Minä noudan sinut barbaarien leiristä.\"\n\nHän riensi portaita alas.\n\nYht'aikaa lähtivät Cethegus tovereineen pohjoista kohti ja Totila ja\nJulius seuralaisineen etelää kohti leireihinsä.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU.\n\n\nPrefekti ei telttaansa tultuaan tavannut Narsesta eikä hänen\nsanansaattajaansakaan, mikä seikka häntä ihmetytti. Piso ja Salvius\nJulianus, jotka hän oli lähettänyt Areobindoksen luo Anconaan, olivat\njo Calen luona kohdanneet Narseksen etujoukon -- germaanilaisia\nratsumiehiä, kuten he sanoivat -- ja saaneet tältä sekä\nbysanttilaiselta arkontilta Basiliskokselta tietää yhtä ja toista\nsellaista, että he kiireimmän kautta palasivat varoittamaan Cethegusta.\n\n\"Hän on nähtävästi tahtonut yllättää minut\", tuumi Cethegus, \"mutta\nodotahan vain, Narses.\n\n\"Belisariuksellakin oli Capuan luona ylivoima. Sittenkin pidin häntä\nkurissa hänen Italiassa ollessaan ja vihdoin karkoitinkin hänet täältä.\n\n\"Katsokaamme, onko raajarikko voimakkaampi kuin jalopeuramainen\nsankari.\"\n\n\"Ole varovainen, päällikköni\", varoitteli Piso.\n\n\"Ilmassa on kaikenlaista -- ukkosilma kohoaa sinun ylitsesi.\n\n\"Tuo Basiliskos, joka on Narseksen uskottu, -- tunnen hänet Bysantin\najoilta -- oli hyvin salaperäinen minua kohtaan.\"\n\n\"Niin\", puuttui Salvius Julianus puheeseen, \"hän oli kovin\nharvasanainen. Hän kertoi vain sen, minkä itse hyväksi näki.\"\n\n\"Orjamme saivat hänen orjiltaan enemmän tietoja.\"\n\n\"Mutta kun germaanilaisten ratsumiesten päällikkö saapui paikalle ja\nkuuli orjien lörpöttelyt, hän iski erään Basiliskoksen palvelijoista\nkuoliaaksi.\"\n\n\"Silloin elävätkin tulivat yhtä mykiksi kuin heidän kuolleet\ntoverinsa.\"\n\n\"Saamamme tiedot olivat hajanaisia, vastakkaisia ja epäjohdonmukaisia.\"\n\n\"Se vain on varma, että Bysantissa on tapahtunut suuria muutoksia!\"\n\n\"Ja ne ovat tapahtuneet heti sieltä lähdettyäsi.\"\n\n\"Muutamat kertoivat keisarinnan lopettaneen päivänsä hiilihä'ällä.\"\n\n\"Juttu Belisariusta vastaan\", tokaisi lainoppinut väliin, \"on saanut\nuuden käänteen. Keisarin sanotaan kumonneen senaatin päätöksen\nTribonianuksen tai Prokopiuksen vaikutuksesta.\"\n\n\"Nimiä Narses, Antonina, Anicius ja Prokopius mainitaan toistensa\nyhteydessä.\"\n\n\"Prinssi Areobindos kuuluu sairastuneen ja Narses on komennettu\nsijaan.\"\n\n\"Minä luulen, että siihen tautiin kuolee joku muu kuin\nnäkinkenkäprinssi.\"\n\n\"Entä minun neljätoista sanansaattajaani\", kysyi Cethegus otsaansa\nrypistäen.\n\n\"Minä luulen\", sanoi Licinius, \"Narseksen otattaneen ne kaikki kiinni.\"\n\n\"Germaanit nauroivat pirullisesti, kun mainitsin tästä'\" sanoi\nJulianus.\n\n\"Narses on todella saanut komennettavakseen sellaisen joukon, jollaista\nahne keisari ei ole koskaan ennen lähettänyt Bysantin porteista.\"\n\n\"Totta on siis kaikki, mitä olet pitänyt mahdottomana, päällikkö.\"\n\n\"Narses ei lähtenyt Epidamnukseen. -- Siellä ja muualla olleet\nAreobindoksen joukot, jotka ovat vähäpätöisiä hänen suunnattomaan\narmeijaansa verraten, ovat saaneet mennä pitkin rantaa Polaan Istriaan.\n\n\"Hän itse kulki pikamarssissa maanteitä myöten goottilaiseen\nDalmatiaan, hajoitti kuin myrsky kuivat lehdet ne muutamat tuhannet\nbarbaarit, joita siellä oli, ja valloitti Salonan, Sardonan ja\nJaderan.\"\n\n\"Niin, ja hän noudattaa julmaa menettelytapaa.\n\n\"Hän ei jätä jälkeensä ainoatakaan goottia. Kaikki, vaimot ja\nlapsetkin, hän otattaa kiinni ja lähettää heti laivoilla Bysanttiin\norjuuteen. Hän kulkee musertavan rautajyrän tavoin goottikansan yli.\nMissä Narses on liikkunut, siellä ei ole ainoatakaan goottia elossa ei\nmaalla eikä kaupungeissa.\"\n\n\"Se on oikein\", sanoi Cethegus, \"se on suurenmoista.\"\n\n\"Hän on vannonut Justinianuksen valtikan kautta, -- sanotaan -- ettei\nhän lepää, ennenkuin keisarin valtakunnasta on viimeinenkin vapaa\ngootti tuhottu.\"\n\n\"Taistelussa hän ei koskaan ota vankeja.\"\n\n\"Se on oikein\", sanoi Cethegus.\n\n\"Polassa hän yhtyi 'toiseen sotajoukkoon', tunkeutui goottilaiseen\nVenetsiaan ja kulki läpi koko maan äärettömän leveässä rintamassa.\nOikea siipi kulki eteenpäin vasemman pysytellessä napana. -- Rintama\nkulki merestä etelänpuolelta vuoristoon pohjoiseen, ja kuparisen muurin\ntavoin mursi alleen tai ajoi varustamattomilta alueilta kaupunkeihin\nkaikki gootit. Kaupungit hän valtasi nopeasti yhden toisensa jälkeen.\n\n\"Sillä piirittäjänä Narses on etevämpi kuin kukaan muu, sanoi\nBasiliskos, joka ei ollenkaan salaa heidän saavuttamiaan voittoja.\n\n\"Ne saa prefekti kuitenkin pian tietää\", sanoi hän ilkeästi hymyillen,\n\"samoin kuin suuren Narseksen sotilaallisen menettelytavankin.\n\n\"Narses sanoi: Italia on saapas, joka on kuljettava ylhäältä alaspäin.\n\n\"Tulinen virkatoverini Belisarius oli hullu lähtiessään kulkemaan sitä\nylöspäin pikkuvarpaasta alkaen.\n\n\"Jos goottilaiskirput ajetaan veden rannalta vuoristoon kuivalle, niin\nne eivät huku.\n\n\"Ne ovat päinvastoin vähitellen ajettavat vuoristosta, kuivalta alkaen\nvettä kohden. Lopuksi, kun saavutaan kapeaan niemeen, on kaikki\najettava veteen, missä ne hukkuvat.\n\n\"Sillä laivaston heiltä on ottanut -- pikemmin varastanut kuin\nvalloittanut -- oivallinen magister militum per Italiam.\"\n\n\"Kuiskailtiin\", sanoi Julianus, \"että tuo arvonimi on jo peruutettu\".\n\n\"Tottapa minä, tämän arvonimen kantaja, siitä jotakin tietäisin.\"\n\n\"Kukapa tiennee. Kerrotaan, että sinut olisi erotettu toimestasi.\n\n\"Narses on saanut keisarilta salaiset, sinetillä suljetut toimiohjeet,\njotka hän saa avata ja toimeenpanna vasta tuhottuaan kuningas Totilan.\"\n\n\"Kuka sitä kertoi\", kysyi Cethegus nopeasti. \"Basiliskos itsekö?\"\n\n\"Ei, hän puhuu vain sodasta.\n\n\"Eräs orja siitä kertoi.\n\n\"Tämän kuultuaan germaanipäällikkö löi hänet kuoliaaksi nuijallaan.\"\n\n\"Se oli vahinko\", virkkoi Cethegus miettiväisenä. \"Se on, hän löi liian\naikaisin.\"\n\n\"Tuo kaiken musertava marssi oli erittäin ihana näytelmä\", jatkoi\nBasiliskos kertomustaan.\n\n\"Vasen sivusta seisoi etelässä vahvana tukipisteenä meren luona, jonka\nvahva laivasto sulki. Oikea, joka pohjoisessa ulottui vuorensoliin, --\nniihin pantiin voimakkaat vartiostot -- siirtyi vähitellen oikealta\nvasemmalle etelään päin samoin kuin linnustaja vetää verkkonsa\nlevottomasti räpyttelevine lintuineen kokoon. Niistä ei yksikään pääse\nhäneltä karkuun.\n\n\"Ainoastaan Tridentumin ja Bolzanumin kautta pohjoiseen sekä Atesiksen\nja Passaran laaksoihin päin muutamia tuhansia gootteja pääsi vaimoineen\nja lapsineen pakenemaan. He vielä voittivatkin Mansio Majaen luona\nTeriolis-linnan varusväen avulla heitä takaa-ajavan arkontti\nZeuxippoksen, joka yhtyi nopeasti pääjoukkoon.\n\n\"Mutta lukuunottamatta noita vuoristoon paenneita parvia ja Veronaan\nsulkeutuneita joukkoja ei ole ainoatakaan goottia elossa niillä\npaikoin, missä Narses on kulkenut tähän saakka. Aqvileja, Concordia,\nForum Julii, Ceneta, Tridentum, Tarvisium ja Comaclum joutuivat\nNarseksen käsiin.\n\n\"Hän riensi Ravennaan.\n\n\"Goottilainen piiritysjoukko luopui heti piirityksestä ja väistyi niin\ntavattoman apujoukon edestä länteen päin. Ravennassa verinen Johannes\nyhtyi häneen --\"\n\n\"Sitä en usko\", keskeytti Cethegus. \"Johannes oli Belisariuksen\nuskollinen puoluelainen. Hän vihaa Narsesta tulisemmin kuin\nBelisarius.\"\n\n\"Samoin mekin epäilimme. Mutta Basiliskos sanoi nauraen: 'Narses on\nvoittanut hänet. Te roomalaiset ritarit ja sotatribuunit saatte vielä\nnähdä monta Narseksen tekemää ihmettä.'\"\n\n\"Varmaa on, että Johannes on nyt Narseksen palveluksessa. Hän on\nhenkivartijain ja hunnien päällikkönä.\"\n\nCethegus pudisti päätään.\n\n\"Ikävä kyllä\" -- jatkoi Piso Basiliskoksen kertomusta, --\n\"ampumamestarimme Martinus tuhoutui heti Ravennasta lähdettyämme.\"\n\n\"Mitä\", kysyi Cethegus ihmeissään. \"Martinuskin, Belisariuksen kätyri,\njuhta ja laskumestari oli Narseksen palveluksessa?\n\n\"Tähän on kätkettynä salaisuus, kuten te jo sanoitte --\"\n\n\"Ravennan luona\", kertoi Basiliskos, \"kohtasi meitä ensimmäinen vastus.\n\n\"Ei minkään sotavoiman, vaan barbaarikuninkaan laitosten taholta.\n\n\"Tämä on sotapäällikkönsä Tejan avulla pannut toimeen erittäin\nnerokkaasti laaditun puolustusjärjestelmän, jonka piti suojella Italiaa\npohjoisesta päin tulevilta hyökkäyksiltä. Aemiliassa on järjestelmä jo\ntoteutettu, Venetsiassa laitokset eivät vielä olleet valmiit -- meidän\nonneksemme. Muuten ei Narseksen suunnaton ylivoimakaan olisi päässyt\nniin nopeasti etenemään. Totila oli varustanut murroksilla ja haudoilla\nkaikki vuoripolut ja solat niin taitavasti, että pienet varusväet\nsaattoivat pidättää päiväkausia suurimpienkin sotajoukkojen marssia.\n\n\"Ihmetellen Narses katseli näitä laitoksia.\n\n\"'Tuo Totila on paljon nerokkaampi päällikkö kuin Antoninan puoliso',\nhuudahti hän.\n\n\"Hän oli Aemiliankin läpi kulkiessaan aikonut muodostaa leveän rintaman\netelään päin ja hävittää tieltään kaikki gootit.\n\n\"Hänen täytyi luopua aikeestaan marssia Ravennasta länteen, sisämaahan\npäin, kun Martinus oli salaperäisesti kuollut koettaessaan\nsalaperäisellä tavalla hävittää kuningas Totilan varustuksen Imolan\nluona.\n\n\"Kun Narses seisoi neuvottomana linnoituksen edustalla ja sanoi, että\nkoko hänen suunnitelmansa saattaisi tuhoutua näiden esteiden vuoksi\nsekä sai -- ensimmäisen kerran koko tämän sotaretken aikana --\nmielipahasta kaatumatautikohtauksen, tuumi Martinus Johannekselle, joka\noli saanut suuren haavan rintaansa yrittäessään valloittaa\nlinnoituksen:\n\n\"'Belisariuksen kostajaa eivät nuo kivet saa pidättää, jos Martinus on\nlaskenut oikein. Tosin viimeinen, pieni kokeeni epäonnistui ja oli\nviedä pääni, mutta kun kysymys on Belisariuksen kostamisesta, uskallan\npäänikin.'\n\n\"Yöllä Martinus hiipi muutamain kivimiesten kanssa kallioseinän luo ja\nporasi siihen pienen reiän.\n\n\"Äkkiä ankara pamaus, jonkamoista emme olleet koskaan kuulleet,\nsäikähdytti meidät kaikki ulos teltoista.\n\n\"Riensimme kallion luo.\n\n\"Tämä oli haljennut aivan kuin salaman vaikutuksesta, mutta ei ylhäältä\nalaspäin, vaan alhaalta ylöspäin. Valleilla oleva goottilainen\nvarusväki oli kokonaan tuhoutunut, mutta kamalasti runneltuina ja aivan\nmustina makasivat myöskin Martinus -- hänen viisas päänsä oli\nkahdentoista askeleen päässä pienestä ruumiista -- ja hänen\napulaisensa.\"\n\n\"Arvoituksellista\", sanoi Cethegus. \"Onko keksintö tunnettu?\"\n\n\"Ei, hän on vienyt sen mukanaan.\n\n\"Hän sanoi, ettei se vielä ollut aivan valmis.\n\n\"Hänen teltastaan löydettiin pieni kasa mustia jyväsiä, -- mustan suolan\ntapaista -- jotka Narses käski heti yöllä tuoda telttaansa. Mutta\nmatkalla kantajan pikisoihdusta kipuna putosi avonaiseen astiaan.\nHeleän valkeana myrkky välähti hiukan puhahtaen ylös ilmaan. Tällä\nkertaa se ei pamahtanut eikä tehnyt mitään vahinkoa.\"\n\n\"Jos minulla olisi tuota mustaa suolaa\", huokasi Cethegus, \"niin Narses\nja Bysantti saisivat varoa itseään.\"\n\n\"Niin, samaa lienee Narseskin ajatellut\", sanoi Piso nauraen, \"sillä\nBasiliskoksen kertomuksen mukaan hän tutki kaikki tuhoutuneen maljat ja\nkirjoitukset, mutta tuloksetta.\"\n\n\"Imolan saimme siten haltuumme\", jatkoi Salvius Julianus Basiliskoksen\nkertomusta, \"mutta heti lähellä, Castrum Brintumin luona oli taas\nsamanlainen este.\n\n\"Eikä meillä enää ollut Martinusta, joka olisi räjäyttänyt sen.\n\n\"Narses pysähtyi neuvottomana.\n\n\"'Johannes', kysyi hän vihdoin, 'tunnetko tarkoin Ravennasta Anconaan\nvievän rantatien?'\n\n\"'Tunnen', vastasi tämä, 'sillä siellä saavutin parhaat voittoni\nBelisariuksen aikana.'\n\n\"'Eikä siellä ole näitä esteitä', sanoi Narses iloissaan, 'sillä\nbarbaarikuningas luuli voivansa vartioida luonnollisia esteitä, Jonian\nmereen laskevia jokia, laivastollaan. Rooman prefekti on ystävällisesti\npoistanut tieltämme hänen laivastonsa.'\n\n\"'Kääntykää! Purkakaa leiri! Me lähdemme pitkin rantaa kaakkoon.'\n\n\"'Miten aiot kulkea sillattomien jokien yli', kysyi Basiliskos.\n\n\"'Sillat kannamme mukanamme, ystäväni', vastasi Narses.\"\n\n\"Olen utelias tietämään, miten se tapahtui\", tuumi Cethegus.\n\n\"Ja me lähdimme\", päätti Basiliskos kertomuksensa, \"ensin itään päin\nrannikkoa kohti ja sinne saavuttuamme pitkin rantaa melkein suoraan\netelää kohti Johanneksen johdolla. Laivasto purjehti myöskin pitkin\nrantaa yhtä rintaa sotajoukon kanssa. Siellä, missä joki tuli maajoukon\neteen, lähetettiin laivastosta lukemattomia pieniä laivoja jokeen ja\nnäillä vietiin joukko toiselle rannalle.\n\n\"Jos kahden joen välillä oli vain kapea maakaistale, ottivat miehet\nkeveät venheet hartioilleen ja kantoivat ne joelta joelle tai\nkannattivat ne hevosilla.\n\n\"Siten kuljimme Sapiksen yli vanhaan Ficocleen, sitten Caesarin\nkuuluisaksi tekemän Rubiconin kolmen haaran yli, erään minulle\ntuntemattoman joen poikki sekä Arminiuksen yli Ariminumiin, missä\ngoottien urhoollinen johtaja Usdrila kaatui hyökätessään meitä vastaan.\n\n\"Mutta Via Flaminiaa pitkin oli mahdoton päästä eteenpäin. Vahva Petra\npertusana suojeli sitä. Me käännyimme sen vuoksi lounaaseen ja kuljimme\nMetauruksen kautta Apenniineja kohti. Me tulimme auttamaan Rooman\nprefektiä ja Italian valtionhoitajaa, -- vaikka tämä maa onkin toisten\nkäsissä -- suurta magister militumia per Italiam, jolla on mukanaan\nvain pieni sotajoukko. Me tulimme auttamaan, etteivät kuningas Totila\nja Tarentumin kreivi Teja musertaisi häntä sekä teitä kaikkia, jalot\nroomalaiset ritarit, kuten myllynkivet ohranjyviä.\"\n\n\"Mutta sanansaattajasi\", jatkoi Piso, \"pidätettiin Epidamnuksessa --\"\n\n\"Jokainen jäi sille tielleen, ei ainoakaan ole palannut takaisin. Eivät\nnekään, jotka saivat määräyksen heti palata, ole tulleet takaisin\",\ntuumi Cethegus miettivän näköisenä.\n\n\"Päätän heidän kohtalonsa osaksemme tulleesta kohtelusta. Viekas\nbysanttilainen tahtoi nimittäin pidättää meidätkin, vaikkakin hyvin\nkohteliaalla tavalla.\n\n\"Hän tahtoi välttämättömästi saattaa meidät Narseksen luo, siis yhä\nkauemmaksi sinusta. Telttojemme ympärille hän pani germaaneja\n'kunniavahdiksi'. Kun me, aavistaen hänen aikomuksensa, lähdimme yöllä\nteltoistamme ja hiivimme leiristä, ampui kunniavahti jälkeemme\nkunnialaukauksiksi nuolisateen, joka tappoi kaksi orjistamme ja\nhaavoitti hevoseni.\"\n\n\"Suuri kaatumatautinen aikoi siis täydellisesti yllättää minut --\nsalata minulta viimeiseen silmänräpäykseen saakka aikomuksensa. --\n\n\"Hyvä on! Hevoseni, Syphax. Me lähdemme jo tänä yönä Narsesta vastaan.\"\n\n\"Herra\", kuiskasi Syphax, joka oli myöskin ollut kuuntelemassa\ntribuunien kertomusta, \"miksi et lähettänyt minua Epidamnukseen, kuten\npyysin?\"\n\n\"Silloin ne olisivat vanginneet sinutkin samoin kuin muutkin\nsanansaattajat.\"\n\n\"Herra, Afrikassa on meillä sananlasku: jos vuoren tuli ei tule\nluoksesi, niin ole iloinen äläkä mene laavaa vastaan.\"\n\nPiso virkkoi hymyillen:\n\n\"Sen voisi kääntää kristilliseksikin lauseeksi: 'Jollei piru nouda\nsinua, niin älä hae häntä käsiisi'. Kukapa itsestään meneekään\nhelvettiin?\"\n\n\"Minä. Olen ollut sinne matkalla jo kauan aikaa\", sanoi Cethegus.\n\"Voikaa hyvin, roomalaiset sotatribuunit. Licinius edustaa minua täällä\nleirissä palaamiseeni saakka.\n\n\"Barbaarikuningaskin tietänee jo Narseksen saapumisesta ja hänen\nsotajoukkonsa suuruudesta. Hän ei hyökkää tänä yönä kimppuuni, kuten\nsilloin kerran Roomassa.\"\n\nKun roomalaiset ritarit olivat lähteneet teltasta, sanoi Cethegus\nSyphaxille:\n\n\"Ota haarniska yltäni!\"\n\n\"Kuinka, herra? Olet nyt lähdössä Narseksen etkä Belisariuksen\nleiriin.\"\n\n\"Juuri senvuoksi jätänkin pois ulomman rintahaarniskan.\n\n\"Anna minulle suomuspaita, jota pidän tunikan _alla_.\"\n\nSyphax huokasi.\n\n\"Nyt on tosi kysymyksessä.\n\n\"Ole nyt varuillasi, Hiempsalin poika.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU.\n\n\nLäpi yön Cethegus ratsasti Narsesta vastaan. Hän mietti herkeämättä\nkoko matkan.\n\nHänellä oli vain muutamia miehiä mukanaan.\n\nTribuunit olivat kehoittaneet, että hän ottaisi suuremman seurueen\nmukaansa.\n\nCethegus vastasi:\n\n\"En voi kuitenkaan ottaa mukaani sataa tuhatta miestä.\"\n\nAamun sarastaessa hän tapasi Fossa novan luona Narseksen etujoukot.\n\nTulijat olivat villinnäköisiä ratsumiehiä, joiden teräväkärkisistä\nkypäröistä mustat hevosenhännät valuivat selässä olevien sudennahkojen\npäälle. Varuksina heillä oli rengaspanssarit, leveät lyömämiekat ja\npitkät keihäät. Käsivarret ja jalat olivat paljaat. Vasempaan jalkaan\noli hihnoilla sidottu kannus. Satuloitta he istuivat vahvojen\nhevostensa selässä.\n\nRatsumiesten johtaja -- hänellä oli runsaasti kullattu levypanssari ja\nhevosen hännän asemesta kaksi korppikotkan siipeä kypärässään --\nkarautti nuolennopeasti punaisella oriillaan vastaantulijoita kohti\npysähtyen aivan Cetheguksen eteen, joka ratsasti pienen seurueensa\netunenässä.\n\nRatsumiehen punainen, pitkä tukka, joka oli pään päällä pantu\njakaukselle, hulmusi poskilla ja parta riippui kahtena kapeana\nsuikaleena rinnalle. Vaaleanharmaista silmistä loisti rohkeus ja\nnerokkuus.\n\nHetken molemmat ratsumiehet katselivat tutkivasti toisiaan.\n\nVihdoin korppikotkan sulkain kantaja huudahti:\n\n\"Sinä olet varmaankin Cethegus -- Italian suojelija.\"\n\n\"Niin olen.\"\n\nToinen pyöräytti äkkiä hevosensa ja ajoi vielä nopeammin kuin oli\nsaapunut miestensä rintaman ohi erästä metsikköä kohti, jonka reunasta\nnyt rupesi purkautumaan jalkaväkeä tiheinä joukkoina.\n\n\"Keitä te olette? Kuka on johtajanne\", kysyi Cethegus goottien kielellä\nratsumiehiltä, jotka nyt olivat saapuneet hänen luokseen.\n\n\"Me olemme Narseksen palveluksessa olevia longobardeja, Cethegus\",\nvastasi puhuteltu latinankielellä. \"Tuo tuolla on kuninkaamme poika\nAlboin.\"\n\n\"Turhaa työtä olet siis tehnyt, Licinius\", tuumi Cethegus itsekseen.\n\nHän näki kaukaa Narseksen kantotuolin lähenevän.\n\nSe oli tehty aivan yksinkertaisesta puulajista ilman mitään\nkoristuksia. Tavallisten purppurapatjojen asemesta oli siinä\nvillavaippa.\n\nRaajarikko ei sallinut orjien kantaa itseään, vaan palkkasoturit saivat\nvuorotellen erityisenä armonosoituksena tehdä sen.\n\nHänen rinnallaan ratsasti Alboin miekka paljastettuna ja kuiskasi\nhänelle:\n\n\"Etkö todella salli sitä, Narses? Tuo mies näyttää hyvin vaaralliselta.\nSinun ei tarvitse lausua sanaakaan, rypistät vain kulmiasi -- silloin\non kaikki valmista.\"\n\n\"Älä ole niin innokas, longobardien tulevaisuus.\n\n\"Voisin muuten luulla, että sinä poistat tuon miehen tieltä enemmän\nitsesi kuin minun vuokseni.\"\n\n\"Meillä Gambaran pojilla on sananlasku:\n\n\"'Kuollutta vihollista tarvitsee harvoin katua.'\"\n\n\"Ja meillä roomalaisilla\", sanoi Narses, \"on toinen sananlasku:\n\n\"'Älä heitä ketään portaita alas, ennenkuin olet muurin päällä.'\n\n\"Ensin, tulinen, nuori ystäväni, annamme Cetheguksen tuhota Totilan.\n\n\"Hän tuntee Rooman, Italian ja gootit vielä paremmin kuin hevoskauppias\nAlboin.\n\n\"Mitä tuohon Exmagister militumiin tulee, niin hänen kohtalonsa on\npäätetty --\"\n\nAlboin katsoi häneen kysyvästi.\n\n\"Mutta toistaiseksi vielä sinetillä suljettu. Aikanaan avaan sinetin ja\npanen täytäntöön hänen kohtalonsa.\"\n\nSamassa Cethegus saapui kantotuolin luo.\n\n\"Tervetuloa, Narses\", sanoi hän. \"Italia tervehtii vuosisadan\nnerokkainta sotapäällikköä vapauttajanaan.\"\n\n\"Hyvä, hyvä.\n\n\"Tuloni oli kai yllätys?\"\n\n\"Iloiseksi tulee ainakin se, joka odottaa Areobindosta ja saakin\nNarseksen.\n\n\"Mutta joka tapauksessa\", sanoi hän urkkien, \"koska Belisarius on\narmahdettu, olisi hän voinut tulla Italiaankin alkuperäisen\ntoivomuksensa mukaan.\"\n\n\"Belisariusta ei ole armahdettu\", sanoi Narses lyhyesti.\n\n\"Miten suojelijattareni, keisarinna, kuoli niin äkkiä?\"\n\n\"Sen hän itse parhaiten tiennee. Ja mahdollisesti helvetti.\"\n\n\"Onko siihen salaisuus kätkettynä?\" kysyi Cethegus.\n\n\"On. Mutta me jätämme sen asian.\n\n\"Sinulle ei liene enää salaisuus, että Narses on saapunut Italiaan.\n\n\"Sinä tiennet senkin ennestään, ettei Narses jaa päällikkyyttä\nkenenkään kanssa.\n\n\"Keisari on määrännyt, että 'ensimmäinen sotajoukko' tulee myöskin\nminun ylimmän johtoni alaiseksi. Samoin sinä itse.\n\n\"Jos tahdot palvella minua, niin olen hyvin mielissäni, sillä sinä\ntunnet sota-asiat, Italian ja gootit.\n\n\"Jollet tahdo, niin laske palkkasoturisi hajalleen -- en tarvitse\nniitä.\n\n\"Minulla on satakaksikymmentätuhatta miestä.\"\n\n\"Sinulla on suuret varat.\"\n\n\"Niin on, sillä minulla on suuri päämäärä eikä suinkaan pienet\nviholliset.\"\n\n\"Sinulla on suuri ylivoima gootteihin verraten, elleivät he kuljeta\ntänne eteläistä armeijaansa Regiumista.\"\n\n\"He eivät voi tehdä sitä.\n\n\"Olen lähettänyt Rooman sataman edustalle ja Regiumin tienoille\nlaivastot, joiden mukana on kaksikymmentätuhatta miestä. Ne antavat\ntyötä goottien eteläiselle armeijalle.\"\n\nCethegus hämmästyi.\n\nSe oli taas yllätys.\n\n\"Valitse nyt\", sanoi Narses, \"jäätkö alipäällikökseni tai vieraakseni.\n\n\"Muuta mahdollisuutta ei ole.\"\n\nCethegus tajusi asemansa.\n\nHän oli alipäällikkö tai vanki.\n\n\"Pidän kunnianani palvella sinua, voittamaton persialaisten kukistaja.\"\n\n\"Odotahan vain\", tuumi hän itsekseen, \"Belisariuskin esiintyi alussa\nmahtavasti. Roomassa minusta tuli hänen herransa.\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi Narses, jonka kantotuoli oli puhelun aikana seisonut\nkorkeilla, puujalantapaisilla seipäillä, \"siis lähdemme yhdessä\nbarbaareita vastaan. Kantakaa isäänne eteenpäin, rakkaat lapset.\"\n\nSotilaat tulivat paikalle.\n\nLiikkeelle lähdettäessä Cethegus aikoi suistaa hevosensa kantotuolin\noikealle puolelle.\n\nMutta Alboin huusi hänelle puhtaalla latinankielellä:\n\n\"Ei sinne, roomalainen. Minua sanotaan Narseksen oikeaksi kädeksi.\n\n\"Kunniapaikka on minun. Vasen -- onnettomuuden puoli on vielä vapaana.\n\n\"Olemme pidättäneet sen sinulle.\"\n\nÄäneti Cethegus ajoi vasemmalle puolelle.\n\n\"En tiedä\", mietti hän itsekseen, \"onko tuon oikean käden pudottava\nennen päätä vai pään jälkeen.\n\n\"Parasta lienee samalla kertaa.\"\n\nSaman päivän iltana Narseksen joukko saapui Helvillumin ja Taginaen\nvuorten välillä olevaan asemaansa.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESVIIDES LUKU.\n\n\nNarseksen sotajoukko oli todella valtavan suurenmoinen.\n\nAhne taloudenhoitaja Justinianus ei ollut tällä kertaa säästänyt.\n\nTäysin käsin hän oli antanut.\n\nHänen luonteensa, joka oli omituinen sekoitus pikkumaisuutta ja\nsuurenmoisuutta, oli tällä kertaa kokonaan luopunut pikkumaisuudesta.\n\nPääkaupungin ja hovin suuret tapaukset olivat saaneet hänet hereille.\n\nHänen selvä, valtioviisas päänsä, joka paljon suuremmassa määrässä\nharrasti ulkopolitiikkaa kuin valtakunnan sisäistä hoitoa, huomasi\ngoottien aiheuttaman vaaran koko laajuuden.\n\nMoitteet, että hän oli tarpeettomilla hyökkäyksillä loihtinut esille\ntämän vaaran, tekivät sen kukistamisen hänen velvollisuudekseen.\n\n\"Hän vihasi goottien nimeäkin ja lupasi juurittaa koko kansan pois\nvaltakunnastaan\", kirjoitti Prokopius niihin aikoihin.\n\nNarses oli vielä lisäksi säälimättömän katkerin sanoin kiihoittanut\nhäntä tämän velvollisuuden täyttämiseen ja samalla antanut parhaat\nneuvot sen toteuttamiseksi.\n\n\"Vain germaanit voittavat germaanit\", oli hän sanonut eräässä\nneuvottelussa.\n\n\"Minä tarvitsen aasialaisten palkkasoturien lisäksi germaanien\nmetsäläisvoimia kukistaakseni gootit.\n\n\"Olen kauan varoittanut ärsyttämästä noita rauhallisia ihmisiä, jotka\neivät ole uhanneet meitä, ja kehoittanut kukistamaan persialaiset,\njotka ovat paljon vaarallisemmat.\n\n\"Sinä et totellut minua.\n\n\"Nyt, kun he ovat ryhtyneet hyökkäyssotaan, ovat he kaikkein\nvaarallisimmat -- vielä vaarallisemmat kuin persialaiset, joiden kanssa\nhe muuten ovat ruvenneet liittoon.\n\n\"Nyt heidät täytyy tuhota millä hinnalla tahansa, sillä he ovat saaneet\nselville valtakuntasi heikot puolet.\n\n\"Nyt on siis tunnuslauseeni: germaanivoimia avuksi germaanivoimia\nmurtamaan.\n\n\"Tunnen urhoollisen kansan, jonka kuninkaan poika on erittäin innokas\nryhtymään valloitussotiin vierailla alueilla.\"\n\n\"Kuka hän on?\"\n\n\"Se on minun salaisuuteni. Pestaan henkivartioikseni villejä, rohkeita\nmiehiä hänen kansastaan.\n\n\"Mutta ei vielä riitä.\n\n\"Frankkien, herulien, gepidien on autettava.\n\n\"Frankeille sinä myönnät, mitä et kuitenkaan voi heiltä riistää -- sen\nmitä he ovat valloittaneet Etelä-Galliassa, Massiliassa ja Arelatessa.\"\n\n\"Minä annan heille sen lisäksi oikeuden lyöttää kuninkaittensa\nkuvilla varustettuja kultarahoja. Se kutkuttaa heidän lapsellista\nturhamaisuuttaan -- sekä ruhtinasten että kansan. Mettiksen kuningas\nTeudebert, jonka Totila sai puolelleen samoin kuin Pariisin kuninkaan\nChildebertin, on nyt kuollut ja hänen nuori perillisensä Teudebald\nkaipaa armoamme.\"\n\n\"Anna heruleille, noille aina nälkäisille palkanpyytäjille, palanen\nDaciaa Singidunumin luota. -- He lähettävät sinulle palkkioksi\nlaumoittain hurjimpia poikiaan.\n\n\"Tee rauha niiden gepidien kanssa, jotka ovat mahdollisesti jääneet\nlongobardeilta eloon, ja anna heille takaisin Sirmium. He auttavat\nsinua vanhoja vihollisiaan, Teoderikin ja Vitigeksen kansalaisia\nvastaan.\"\n\n\"Niin paljon myönnytyksiä --\"\n\n\"Me otamme heiltä ne taas pian takaisin, koiriltamme, joiden avulla\nlähdemme ajamaan goottilaista jalopeuraa. Ilman heidän apuaan emme saa\nsitä kukistetuksi.\"\n\nHän sai roomalaisten hallitsijan täydellisesti yhtymään tuumiinsa.\n\nKaikki keisarillisen rahaston varat, jonka keisarillinen saituri oli\naina valittanut olevan tyhjänä, annettiin nyt kitsastelematta Narseksen\nkäytettäväksi.\n\nJa tuo sangen vaatelias sotapäällikkö kerrassaan hämmästyi tähän saakka\nhuolellisesti kätkettyjen aarteiden runsautta.\n\nPersialaisia vastaan käyty suuri sota, samoin kuin pienet sodat muiden\nnaapurikansojen kanssa lopetettiin uhrauksilla. Siten saatiin kokeneet\nsotavanhukset, jotka olivat vuosikymmeniä palvelleet Belisariuksen ja\nNarseksen joukoissa, mukaan taisteluun gootteja vastaan.\n\nJa kaikki entiset viholliset, joita vastaan oli tähän saakka taisteltu,\npersialaiset, saraseenit, maurit, hunnit, sklavenit, gepidit, herulit,\nfrankit, bulgarit ja avarit lähettivät nyt hyvää palkkiota vastaan\nsotilaitaan Narseksen joukkoon.\n\nTrakiasta ja Illyriasta kutsuttiin kaikki asekelpoiset miehet kokoon.\nKolmetuhatta herulilaista ratsumiestä johtajina Vulkaris ja Vilmut,\nseitsemäntuhatta persialaista ja joukko mitä huolellisimmin valittuja\ngepidejä -- sataviisikymmentä hurjaa seikkailijaa johtajana Asbad --\npestattiin. Pariisin, Mettiksen ja Aurelianumin merovingit asettivat\nNarseksen käytettäväksi kymmenentuhatta miestä jalkaväkeä\nfrankkivaltakunnan maista, frankkeja, burgundeja ja allemanneja.\n\nSitäpaitsi Narses sai, lukuunottamatta omia, erinomaisesti koulutettuja\nalipäälliköltään, tällä kertaa käytettäväkseen Belisariuksen parhaat\npäälliköt, jotka eivät koskaan ennen olleet toimineet Narseksen\njohdolla. Noiden mahtavien vihamiesten arvoituksellinen sovinto ja joka\ntahoilla solmittu rauha teki mahdolliseksi parhaiden sotajoukkojen ja\ntaitavampien päällikköjen lähettämisen Italiaan.\n\nNiinpä olivat nyt Narseksen sotajoukossa erinomaiset ja hartaasti\ntoisiaan rakastavat arkontit Orestes ja Liberius, joita Bysantissa\ntavallisesti kutsuttiin tuon erinomaisen ystävyyden vuoksi Oresteeksi\nja Pyladeeksi -- heidän innokas yhteistyönsä joka paikassa teki tuon\nystävyyden sotilaallisessakin suhteessa hyödylliseksi, joskin Taginaen\ntaistelussa tuo ystävyys osoittautui turmiolliseksi sotajoukolle\nkokonaisuudessaan.\n\nNäiden lisäksi oli Narseksen käskettävänä Cabades -- samannimisen,\nentisen persialaiskuninkaan veljenpoika --, joka oli useine\nalamaisineen aikoja sitten alistunut keisarin valtaan, Johannes,\nBasiliskos, Valerianus, Vitalianus, Justinus, Paulus, Dagistaeos ja\narmenialainen Anzalas -- kaikki erinomaisen eteviä päällikköjä.\n\nPortuksen edustalla risteilevä, Roomaa vartioiva laivasto oli\nArmatuksen johdossa, Sisilian ja Napolin välillä risteilevä Doroteoksen\njohdossa.\n\nGootteja vastassa oli siis Capraen luona satatuhatta miestä johtajina\nNarses ja Cethegus, jota paitsi kaksikymmentätuhatta miestä uhkasi\nRoomaa ja Napolia.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.\n\n\nTuota suunnatonta joukkoa vastaan ei kuningas Totilalla ollut viedä\nedes yhtä suurta sotajoukkoa kuin Vitigeksellä aikanaan.\n\nSilloin siinä oli kaikkiaan satakuusikymmentä tuhatta miestä.\n\nAukkoja, jotka sota, -- yksistään Rooman ensimmäinen piiritys nieli\nseitsemänkymmentätuhatta -- kulkutaudit, nälänhätä sekä vangeiksi\njoutuminen Ravennan ja Senogallian luona olivat tehneet goottien\nkansalliseen sotajoukkoon, ei oltu saatu kuin osittain täytetyiksi.\n\nItalialaiset uudisasukkaat olivat tosin muodostaneet järjestetyn\nsotajoukon, mutta ne Totila kutsui aseisiin vain heidän omasta\npyynnöstään.\n\nKuninkaan koko sotajoukko nousi nykyjään noin\nseitsemäänkymmeneentuhanteen mieheen, joista kuitenkin täytyi jättää\nkymmenentuhatta Rooman tienoille johtajina herttua Guntaris ja kreivi\nGrippa estämään bysanttilaisten mahdollisia maihinnousuyrityksiä.\n\nLähes kymmenentuhatta oli myöskin poistettava tästä luvusta Kreikanmaan\nlinnoitusten ja saarten sekä niiden Italian ja Dalmatian linnoitusten\nja kaupunkien varusväkinä, jotka olivat jo joutuneet Narseksen käsiin.\nNe olivat nimittäin tapetut tai joutuneet vankeuteen.\n\nKuningas Totilalla ei siis ollut enemmän kuin noin viisikymmentätuhatta\nmiestä, kun hän aloitti taistelun Taginaen luona vihollisen\nkaksinkertaista voimaa vastaan.\n\nKun Cethegus mainitsi ylipäällikölle nuo voimasuhteet, sanoi tämä:\n\n\"Suuri ystäväni Belisarius on usein voittanut pienemmällä joukolla,\nmutta vielä useammin -- kuten luonnollista onkin -- on hänet ylivoima\nvoittanut.\n\n\"Minä, Narses, olen pitänyt kunnianhimonani aina voittaa, vaikkakaan en\npienemmällä joukolla.\n\n\"Tämän vaatimattoman, mutta tarkoituksenmukaisemman ja varmemman\nmaineen olen saavuttanut.\n\n\"Se ei jätä nytkään minua häpeään.\"\n\nGoottienkin leirissä tiedettiin hyvin bysanttilaisten ylivoima.\n\nKuninkaan sotaneuvostossa kuului sellaisiakin ääniä, että taistelua\navonaisella kentällä oli vältettävä ja peräydyttävä goottien hallussa\noleviin varustettuihin paikkoihin, joissa olisi tehtävä sitkeätä\nvastarintaa viholliselle.\n\nMutta kuningas hylkäsi nämä ehdotukset pätevillä syillä ja päätti\ntaistella Taginaen luona.\n\nPelokkaana Valeria oli seurannut asiain kulkua ja huomannut kammokseen,\nettä ratkaisu tulisi tapahtumaan juuri täällä, hänen surujensa ja\ntuskiensa laaksossa.\n\nKuningas oli määrännyt muillekin kansallisen sotajoukon mukana\nkulkeville naisille -- niiden joukossa olivat äsken naimisiin menneet\nGoto ja Liuta -- asuinpaikaksi sotajoukon takana oleville kukkuloille\nrakennetun luostarin ja \"hyvien toivo\"-nimisellä paikalla sijaitsevan\nkappelin luona, sillä ne olivat viihtyisimmät ja turvallisimmat paikat.\n\nSiinäkin tapauksessa, että vihollinen voittaisi, olisivat nuo katoliset\npyhäköt parhaana turvapaikkana katolista voittajaa vastaan.\n\nKuninkaan leiriin ja sen suojelemalle alueelle saapui joka päivä yhä\nenemmän gootteja, kaikenikäisiä, sekä miehiä että naisia, jotka\npakenivat Narseksen uhkaamista tai valtaamista paikkakunnista etelään\npäin.\n\nTieto julman sotapäällikön noudattamasta hirmuisesta goottisuvun\ntuhoamisjärjestelmästä oli kulovalkean tavoin levinnyt.\n\nGootit pakenivat kauhistuneina kotipaikoiltaan, ennenkuin hävityksen\nrautainen vaunu ehtisi musertaa heidät alleen.\n\nHe huomasivat selvästi, ettei nyt ollut kysymys mistään valtiollisesta\ntaistelusta, vaan heidän hävittämisestään kansallisuutena, sillä Narses\npiti uhkaavina vihollisina kaikkia, joilla oli goottiverta suonissaan,\nsiis vaimoja ja lapsiakin eikä ainoastaan sotilaita.\n\nSitä paitsi italialaisetkin huomasivat tuon uudistuneen taistelun\nluonteen ja tarkoituksen. Nyt heidän vanha vihansa barbaareita kohtaan\nvirkosi taas eloon, veren ja uskon vastakkaisuus puhkesi taas ilmi.\n\nRaatelevan sodan jälkimaininkien ja rauhan kuninkaan lempeyden\naikaansaama sovinto oli ollut pakollinen ja keinotekoinen -- oli ollut\npoikkeuksellinen. Nyt pääsi luonnollinen viha valloille.\n\nKaikkialla, missä italialaiset luulivat olevansa turvassa\n\"roomalaisten\" sotajoukon läheisyydessä, he ilmaisivat goottilaisten\nperheiden asunnot tai piilopaikat tai saattoivat ne heti vankeuteen.\n\nNyt ei siis ollut enää ajattelemistakaan, että -- kuten Belisariuksen\nollessa päällikkönä -- rauhalliset goottilaiset asukkaat taipuivat\nsodan pauhaavien aaltojen edessä tai kätkeytyivät, ja myrskyn mentyä\nohi taas nousivat kuten oljet ukkosilman jälkeen.\n\nEi, nyt tuli goottien tuho Narseksen mukana ja niissä paikoin, mistä\nhän oli ohi kulkenut, oli goottilaisuus hävitetty sukupuuttoon.\n\nSen vuoksi kaikki, jotka vielä pääsivät pakoon, olivatkin rientäneet\nhävityksen liikkuvan muurin edellä pohjoisesta etelään ja nyt\nahtautuneet kuninkaan leiriin.\n\nNykyinen sota muistutti suuressa määrässä vanhaa vaelluskansan\ntaistelua, kun kansan kohtalo oli riippuvainen taistelusta ja\nruokavaroista, kun sen ainoa koti oli muodostettu lomitusten\nasetetuista rattaista, leirilinna, joiden päällä teltat olivat.\n\nNyt ei ollut kysymys vihollisen uhkaaman maan eikä rauhallisten\nasukasten suojelemisesta sotajoukon avulla, sillä kuninkaan leirin ja\nsen suojaaman alueen ulkopuolella ei Italiassa ollut enää ainoatakaan\nvapaata goottia.\n\nTotila määräsi, että aseettomien oli kuljettava pienissä ryhmissä\netelään päin, sillä hän ei tahtonut koota leirinsä seutuville liian\nsuurta kansanjoukkoa nälänhädänkin pelosta.\n\nKun kuningas eräänä iltana kulki tiedustelumatkalla aivan \"hyvien\nvuorten\" lähitse, muistutti nuori Adalgot-herttua iltaa, jolloin hän\nensi kerran kävi Cassiodoruksen kappelissa.\n\nKuningas vastasi hymyillen:\n\n\"Muistan kyllä. Minähän valitsin hautapaikan Numa Pompiliuksen\nvierestä.\n\n\"Jos nyt kaadun taistelussa, niin teillä on lyhyt kantomatka.\"\n\nSydämensä sisimmässä sopukassa ei kuningas kuitenkaan ollut niin\nhuoleton alkavan, kauan valmistellun taistelun päättymisestä.\n\nHäntä huolestutti ratsuväen puute.\n\nSuurin osa hänen ratsumiehistään oli Guntariksen ja Grippan joukoissa.\n\nKuninkaalla ei ollut Narseksen urhoollisille longobardeille\nlukumäärältään vertaista vastustajaa.\n\nMutta hänen vanha onnensa näytti äkkiä poistavan juuri tämän puutteen.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.\n\n\nGoottien leirissä oli jo useina päivinä peräkkäin liikkunut epäselviä\nhuhuja uuden apujoukon saapumisesta idästä päin. Niin ainakin\nsieltäpäin saapuvat gootit kertoivat.\n\nKuningas ei odottanut siltä suunnalta minkäänlaista apujoukkoa.\nVarovaisuuden vuoksi hän lähetti -- etteivät bysanttilaiset voisi tehdä\nodottamatonta sivuhyökkäystä -- kreivi Torismutin, lipunkantaja\nVisandin ja nuoren Adalgotin ratsastavien sajonien kanssa\ntiedustelumatkalle.\n\nMutta jo seuraavana päivänä he saapuivat takaisin.\n\nKreivi Torismut riensi iloisen näköisenä yhdessä Adalgotin kanssa\nkuninkaan telttaan ja huudahti:\n\n\"Minä tuon luoksesi vanhan ystävän oikeaan aikaan, kuninkaani.\"\n\n\"Hän muistuttaa\", puuttui Adalgot puheeseen, \"kuningastiikeriä, joka\nesiintyi viimeksi sirkuksessa antamassasi näytännössä.\n\n\"En ole koskaan nähnyt sellaista yhtäläisyyttä ihmisen ja eläimen\nvälillä.\"\n\n\"Siitä huolimatta hän on sinulle rakas vieras -- tuossa hän jo onkin.\"\n\nJa samassa tuli kuninkaan telttaan -- korsikalainen Furius Ahalla.\n\nHän kumarsi ylpeätä, entisestään yhä ruskeammaksi paahtunutta päätään,\nlaskien vasemman kätensä rinnalleen.\n\n\"Minä tervehdin sinua, goottien kuningas.\"\n\n\"Tervetuloa Italiaan, maailman ympäri purjehtija. Mistä viimeiseksi\ntulet?\"\n\n\"Tyroksesta.\"\n\n\"Mikä sinut tuo takaisin?\"\n\n\"Sen kerron sinulle.\"\n\nTotilan viittauksesta toiset lähtivät teltasta.\n\nKorsikalainen tarttui kuumeisen kiivaasti kuninkaan käsiin.\n\n\"Vastaa myöntävästi, vastaa myöntävästi! Elämäni -- enemmän kuin\nelämäni riippuu siitä.\"\n\n\"Mitä tarkoitat\", kysyi kuningas peräytyen hämmästyneenä.\n\nMiehen kiivas, villi luonne oli hänestä hyvin vastenmielinen.\n\n\"Myönnä, myönnä! Onhan Valeria vapaa?\n\n\"Sinähän olet kihloissa länsigoottien kuninkaan Agilan tyttären\nkanssa.\"\n\nKuningas rypisti otsaansa ja pudisti suutuksissaan päätään.\n\nMutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, jatkoi korsikalainen kiivaasti:\n\n\"Älä ihmettele -- älä kysele.\n\n\"Niin, minä rakastan Valeriaa sydämeni koko hehkulla.\n\n\"Minä melkein vihaan häntä -- niin häntä rakastan.\n\n\"Minä kosin häntä muinoin.\n\n\"Sain kuulla, että hän oli sinun omasi -- sinun tieltäsi väistyin.\n\n\"Kenen tahansa muun olisin kuristanut kuoliaaksi näillä käsilläni.\n\n\"Riensin pois.\n\n\"Harhailin Intiassa ja Egyptissä ja etsin vaaroja, seikkailuja, kauhuja\nja nautintoja.\n\n\"Turhaan.\n\n\"Hänen kuvansa oli unohtumattomasi syöpynyt sieluuni.\n\n\"Minä kärsin tavattomasti.\n\n\"Minä janosin häntä kuin pantteri verta.\n\n\"Ja minä kirosin häntä, sinua ja itseäni.\n\n\"Aikoja sitten luulin hänen olleen omasi.\n\n\"Muutama aika sitten tapasin Aleksandrian satamassa eräällä Espanjasta\nsaapuneella länsigoottilaisella laivalla vanhoja, Valeriuksen aikaisia\nyhteisiä kauppatuttujani, jotka kertoivat sinun nousemisestasi\nvaltaistuimelle.\n\n\"Kun kyselin kuningattarestasi Valeriasta, vakuuttivat he sinun olevan\nnaimattoman. Samalla he mainitsivat, että heidän kuninkaansa Agila oli\ntarjonnut sinulle aseellista apua ja tyttärensä puolisoksesi. Sinä\nkuuluit hyväksyneen tarjouksen.\n\n\"Mutta sen he ainakin kertoivat varmana asiana, -- he vannoivatkin, kun\nepäilin heidän sanojaan -- että olet naimaton.\n\n\"Entinen morsiamesi Valeria, jonka he hyvin tunsivat, kuului asuvan\nyksinäisyydessä eräässä luostarissa Taginaen lähellä.\n\n\"'Valeria vapaa', huudahdin riemastuneena sisimmässä sydämessäni.\n\n\"Samana yönä jo nostatin laivojeni ankkurit lähteäkseni Italiaan.\n\n\"Kreetan kohdalla tapasin komean laivaston.\n\n\"Siinä oli persialaisia ratsumiehiä, jotka Justinianus oli pestannut ja\nlähettänyt kauppalaivoilla Italiaan sinua vastaan.\n\n\"Ratsumiesten päällikkönä oli vanha ystäväni Isdigernes.\n\n\"Häneltä sain kuulla, miten suuren sotajoukon Narses oli vastaasi\ntuonut.\n\n\"Ja nyt, kuningas Totila, päätin maksaa vanhan kiitollisuudenvelkani.\n\n\"Minun onnistui, tarjoamalla kaksinkertainen palkka, saada Isdigerdes\nja hänen ratsumiehensä -- ne ovat kaikki valittua väkeä -- omaan\npalvelukseeni. Tuon ne nyt sinun avuksesi. Kreiveiltäsi kuulin, että\nsinä oletkin erityisesti ratsuväen tarpeessa.\n\n\"Niitä on yli kaksituhatta miestä.\"\n\n\"Ne ovat erittäin tervetulleet\", sanoi Totila iloissaan, \"minä kiitän\nsinua.\"\n\n\"Minulle vakuutettiin, että sinä olet vielä naimaton\" -- jatkoi\nkorsikalainen -- \"mutta -- he sanoivat -- Valeria ei kuulu olevan vapaa\n-- hän kuuluu yhä olevan -- en tahtonut, en voinut, en voi uskoa -- en\nvoi toivoani -- ei, ei, älä pudista päätäsi -- minä vannotan sinua --\nmyönnä, että hän on vapaa! -- --\"\n\nHän tarttui taas kuninkaan käsiin.\n\nMutta tämä irroittautui hänestä melkein vihastuneena.\n\n\"Yhä vielä entinen, tuhoisa, hillitön hehku asuu suonissasi.\n\n\"Milloin tuo laava jäähtyy?\n\n\"Yhä vielä -- niin, laulaja on oikeassa -- tuo omituinen tiikerimäinen\npiirre -- joka hetki voi odottaa hyppyä.\"\n\n\"Älä saarnaa, gootti\", tiuskasi korsikalainen vihoissaan, \"vastaa on\ntai ei -- onko Valeria --?\"\n\n\"Valeria on omani\", vastasi kuningas kiivaasti, \"omani nyt ja\nikuisesti.\"\n\nSilloin korsikalainen päästi tuskan ja tukahdutetun raivon huudahduksen\niskien hurjasti molemmat kätensä otsaansa vasten.\n\nSitten hän heittäytyi teltassa olevalle vuoteelle, heitteli päätään\nsinne tänne päänalaisella ja puuskutti kuumeisesti.\n\nVähän aikaa Totila katseli häntä ihmeissään ja ääneti. Sitten hän meni\nvuoteen luo tarttuen korsikalaisen oikeaan käteen, jolla tämä nuiji\nrintaansa.\n\n\"Hillitse toki itsesi! Oletko sinä mies vai nuolen haavoittama\nvillisika?\n\n\"Onko tuo miesmäistä, ihmismäistä?\n\n\"Luulin tuskan sinulle opettaneen, mihin tuollainen raivo vie.\"\n\nKovasti kiljaisten Ahalla hypähti pystyyn tikari kädessä.\n\n\"Sinäkö minulle puhut, minua neuvot?\n\n\"Sinä yksin sait niin tehdä -- sinä yksin sen voit tehdä.\n\n\"Mutta älä tee enää sitä.\n\n\"En voi sinultakaan sitä kärsiä.\n\n\"Älä sinä nuhtele minua. Surkuttele minua pikemmin.\n\n\"Mitä te pohjoismaalaiset tiedätte näiden suonien hehkuvasta verestä.\n\n\"Teidän rakkautenne on kalpeata tähtien tuiketta.\n\n\"Minun rakkauteni on polttava tuli -- niin, laava, kuten sanoit --\nsamoin vihani.\n\n\"Oi, jos tietäisit, mitä olen hänen vuokseen kärsinyt, miten tulisesti\nolen taas toivonut, miten siunasin ja rakastin sinua -- ja nyt --\nkaikki on hukassa.\"\n\nHän alkoi taas raivota.\n\n\"En ymmärrä sinua\", vastasi Totila ankarasti kävellen edestakaisin\nteltassaan ja välittämättä hituistakaan raivoavasta Ahallasta.\n\n\"Sinulla on kovin alhainen, halpamainen ajatuskanta naisesta.\"\n\n\"Totila\", huudahti Ahalla.\n\n\"Niin, halpamainen.\n\n\"Sinä pidät naista kauppatavarana, ratsuna, jonka toinen voi itselleen\nanastaa, jollei ensimmäinen pidä siitä lujasti kiinni.\n\n\"Eikö naisella ole sinun mielestäsi sielua eikä vapaata tahtoa?\n\n\"Ja luuletko sinä, jos todellakin olisin naimisissa jonkun toisen\nkanssa tai olisin kuollut, luuletko sinä, että Valeria rupeaisi vain\nilman muuta vaimoksesi?\n\n\"Olemme hyvin erilaisia luonteiltamme, korsikalainen.\n\n\"Nainen, joka on Totilaa rakastanut, tuskin tyytyy Furius Ahallan\nlohdutukseen.\"\n\nKorsikalainen kimposi ylös kuin ukkosen tapaamana:\n\n\"Gootti, sinä olet ylpeä.\n\n\"Sellainen et ollut ennen.\n\n\"Onko kruunu tehnyt sinut ylpeäksi?\n\n\"Uskallatko sinä halveksia minua?\n\n\"Sitä en kärsi ainoaltakaan ihmiseltä -- en edes sinulta.\n\n\"Peruuta sanasi.\"\n\nTotila kohautti olkapäitään.\n\n\"Mustasukkaisuus ja sokea raivo pimittävät muutoin selvän järkesi.\n\n\"Minä sanoin: se, joka on minua rakastanut, ei sitten enää rakastu\nsinuun.\n\n\"Ja se on niin totta, että sinun pitäisi se hurjana hetkenäsikin\ntajuta.\n\n\"Ajattele Valeriaa, ankarasti siveellistä, kylmää kuin marmori,\nvestaalin tapaista -- ja omaa hillitöntä, intohimoista luonnettasi.\n\n\"Valeria ei ole hento syyrialaislapsi, kuten Zoe muinoin oli.\"\n\n\"Älä mainitse sitä nimeä.\"\n\n\"Valeria kammoksuu hurjuuttasi. -- Hän on itse sen kerran sanonut\nminulle. -- Sinä herätät hänessä vain kammoa.\"\n\nKorsikalainen syöksyi kuninkaan luo ja tarttui hänen olkapäihinsä.\n\n\"Ihminen -- oletko sinä kertonut hänelle? Oletko sinä ilmaissut\nonnettomuuteni? Oletko sinä? -- Silloin sinä et --\"\n\nTotila sysäsi hänet luotaan.\n\n\"Nyt olet tarpeeksi raivonnut.\n\n\"Ei, en ole hänelle mitään puhunut -- en vielä.\n\n\"Vaikka olisit sen ansainnut.\n\n\"Yhä vielä, senkin jälkeen --\"\n\n\"Vaikene\", sanoi Ahalla uhaten.\n\n\"Sinä et voi hillitä rakkauttasi etkä vihaasi.\n\n\"Sinä käyt ystäväsi kimppuun kuin hullu, kuin petoeläin.\n\n\"Totta totisesti olisin jo kauan sitten suuttunut tuohon hurjuuteesi,\njollen tuntisi jaloa perusluontoasi.\n\n\"Hillitse itsesi tai lähde pois.\"\n\nJa kuningas loi korsikalaiseen ankaran, leimuavan katseen, joka samalla\nkuvasti ylevää etevämmyyttä.\n\nIntohimoinen korsikalainen ei jaksanut kestää tätä katsetta.\n\nHän peitti kasvonsa käsillään ja virkkoi vähän ajan kuluttua\nmurtuneella äänellä:\n\n\"Anna anteeksi, Totila. Nyt se on ohi.\n\n\"Mutta älä toista tuota puhetapaa, tuota katsetta.\n\n\"Katseesi hillitsi minua tuona kauhunyönä enemmän kuin kätesi.\n\n\"Minä pelkään ja vihaan sitä.\n\n\"Jos olen loukannut nyt sinua, niin huomenna korvaukseksi taistelen\nsinun puolellasi samoin kuin ratsumiehenikin.\"\n\n\"Katso, Furius\", sanoi kuningas, \"tuossa juuri ilmenee luonteesi\njalous.\n\n\"Sinä et peruuta lahjaasi, vaikka toivosi pettikin.\n\n\"Kiitän vielä kerran.\n\n\"Sinun apusi, sinun ratsumiesjoukkosi tekevät mahdolliseksi erinomaisen\ntaistelusuunnitelman toteuttamisen. Ratsujen puutteessa olisi minun\ntäytynyt huoaten luopua siitä.\"\n\n\"Päällikkösi, jotka olet kutsunut neuvotteluun\", ilmoitti eräs sajooni,\n\"odottavat teltan ulkopuolella.\"\n\n\"Tuo ne sisään! Ei, Furius, sinä jäät tänne ja kuuntelet, mitä minulla\non sanomista. Sinun tehtäväsi on tärkein minun tehtäväni jälkeen.\"\n\n\"Olen siitä ylpeä ja suoritan sen, että olisit tyytyväinen petoosi.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nHildebrand-vanhus, kreivi Teja, kreivi Visand, kreivi Torismut, kreivi\nMarkja, Aligern ja Apulian nuori herttua saapuivat kuninkaan luo.\n\nTotila viittasi teltan seinään. Siellä oli hänen taitavasti laatimansa\nkartta Taginaen ympäristöstä. Perustana oli ollut roomalainen\nsotakartta Picenumista Via Flaminialle. Tähän oli kuningas merkinnyt\ntärkeimmät paikat.\n\n\"Mielelläni, sankarit\", alkoi hän, \"antaisin sotajoukon syöksyä\nvihollisen kimppuun vanhan goottitavan mukaan kiilan muotoisena\nrintamana ja koettaisin murtaa vihollisen rintaman.\n\n\"Mutta me emme voita vuosisadan nerokkainta sotapäällikköä, jolla on\nkahta vertaa enemmän miehiä kuin meillä ja jolla on erinomainen asema,\nOdinista polveutuvalla taistelutavallamme\", sanoi hän hymyillen.\n\n\"Älä vihastuta voiton jumalaa pilkkaamalla sitä taistelun edellisenä\npäivänä\", varoitteli Hildebrand-vanhus.\n\nTotila jatkoi:\n\n\"Katsokaamme, emmekö voisi tuhota suurta sotataituria, joka tahtoo\nvoittaa germaanit germaaneilla, hänen omilla keinoillaan.\n\n\"Huomispäivän ratkaiseva taistelu tapahtuu täällä Taginaen luona\nasemien keskustassa.\n\n\"Molemmat sivustat saavat olla alussa joutilaina.\n\n\"Sinä, Hildebrand, johdat Eugubiumin luona vasenta sivustaamme, minä\nannan sinulle kymmenentuhatta miestä. Tuo metsä tuolla ja Clasiukseen\nyhtyvä pikku joki Sibola suojaavat asemaasi.\n\n\"Sinut, Teija\" -- tämä oli aivan kuninkaan vieressä -- \"asetan\nviidentoistatuhannen miehen kanssa oikealle sivustalle Capraen vuoren\ntaa, joka ulottuu melkein Valeriusten luostariin ja Numan haudalle\nsaakka.\"\n\n\"Salli minun huomenna ratsastaa vieressäsi, kuninkaani. Näin kamalan\nunen\", lisäsi hän hiljaa.\n\n\"Ei, ei, Teja,\" vastasi Totila. \"Taistelusuunnitelmaa emme voi laatia\nunien mukaan.\n\n\"Te saatte kyllä molemmat taistella tarpeeksenne, kun keskustassa on\ntapahtunut ratkaiseva taistelu.\n\n\"Sillä täällä -- hän osoitti Capraen ja Taginaen välistä paikkaa --\nsanon vielä kerran: täällä tapahtuu ratkaisu. Siksi olenkin asettanut\ntänne keskustaan puolet sotajoukostamme, kaksikymmentäviisituhatta\nmiestä.\n\n\"Narseksen rintaman keskustassa ovat herulit ja -- hänen parhaat\njoukkonsa -- longobardit.\n\n\"Hän ei enää muuta taistelusuunnitelmaansa, sillä aikaisemmin kuin minä\nbarbaari, joka lienee suuri laskelmientekijä, on huomannut, että\nhuomispäiväisen taistelun ratkaisee keskusta. Tarkatkaa nyt.\n\n\"Minä tunnen longobardit, heidän taisteluintonsa, heidän hurjat\nratsastajansa.\n\n\"Siihen perustan minä suunnitelmani. Narses, joka aikoo tuhota meidät\ngermaanivoimalla, joutuu tappiolle germaanien virheiden vuoksi.\n\n\"Mukanani muutamia goottilaisia ratsumiehiä ajan Capraesta Helvillumin\nedustalla olevia longobardeja vastaan.\n\n\"He eivät vitkastele hyökätessään ylivoimaisina kimppuuni.\n\n\"Heti lähdenkin muka heidän hyökkäyksensä karkoittamana suin päin\npakoon ja Capraen pohjoisportista sisään.\n\n\"Portin annan sulkea.\n\n\"Muutoin he aavistavat jotakin.\n\n\"Mutta sitä ei puolusteta.\n\n\"Ja minä tunnen longobardit huonosti, elleivät he innostuneina\nratsumiestemme paosta jatka hauskaa ajometsästystään joutuen paljon\nedelle hitaampaa jalkaväkeä.\n\n\"Olen varma, että he rikkovat portit ja ajavat meitä takaa Capraen läpi\nja eteläportista ulos tänne Capraen ja Taginaen väliselle tasangolle.\n\n\"Aivan Taginaen lähellä via Flaminian molemmilla puolilla on metsäisiä\nkukkuloita, oikealla collis nucerius, vasemmalla collis clasius --\nnäettekö?\n\n\"Noiden kukkulain laella, tiheän metsän peitossa ovat uljaan\nkorsikkalaisemme reippaat ratsumiehet väijyksissä. Kun longobardit ovat\npäässeet kukkulain ohi, lopetan teeskennellyn pakoretken ja käännyn\ntodelliseen hyökkäykseen Via Flaminialla.\n\n\"Annatan torvella merkin.\n\n\"Silloin sinun ratsumiehesi, Furius, hyökkäävät molemmilta puolin\nlongobardien kimppuun ja --\"\n\n\"Ne ovat hukassa\", huudahti lipunkantaja Visand riemuissaan.\n\n\"Mutta työ ei ole vielä lopussa\", jatkoi Totila.\n\n\"Narseksen täytyy joko antaa sotajoukkonsa parhaan osan tuhoutua --\"\n\n\"Sitä hän ei tee\", sanoi Teja levollisena.\n\n\"Tai on hänen lähetettävä jalkaväki avuksi.\n\n\"Capraen taloihin kätkeytyvät jousimiehemme ja Taginaen taloihin\nkeihäsmiehemme. Ja kun Narseksen armenialaiset aikovat ryhtyä\nratsumiesten taisteluun molempien kaupunkien välillä, hyökkää heidän\nkimppuunsa molemmilta puolilta jalkaväkeä. Sinä, Visand, olet\npäällikkönä Capraessa, sinä, Torismut, Taginaessa.\"\n\n\"En huomenna haluaisi olla longobardi\", tuumi korsikalainen.\n\n\"Pitkäparroilla taitaa olla vain hiukan iloa huomispäivästä\", ilkkui\nAdalgot.\n\n\"Ei yksikään armenialainen pääse elävänä käsistämme\", sanoi Markja.\n\n\"Niin, jos suunnitelma onnistuu\", sanoi Teja. \"Te, Hildebrand ja Teja\n-- heti kun näette Narseksen jalkaväen lähtevän liikkeelle\nHelvillumista Capraeta kohti -- antakaa lähinnä keskustaa olevien\njoukko-osienne siirtyä Capraeta kohti. Jättäkää sivustoille vain\ntarpeelliset vartijat. Täten voitte auttaa taistelun ratkaisua\nkeskustassa.\n\n\"Sitten käännymme molempia sivustoja vastaan ja ne voi helposti erottaa\ntoisistaan, sillä niillä ei ole muuta tukipaikkaa kuin Helvillum.\nHeidän suuri lukumääränsä on vain haitaksi heille näissä ahtaissa\nsolissa, kun me hyökkäämme heidän kimppuunsa sivulta päin Helvillumista\nkäsin.\"\n\nHildebrand-vanhus pudisti kuninkaan kättä.\n\n\"Sinä olet Odinin lemmikki\", kuiskasi hän Totilan korvaan.\n\n\"Sepä paha\", vastasi kuningas hymyillen, niinikään hiljaa, \"sillä sinä\ntiedät, että Odinin lahjoittama keihäs lopuksi pettää ja voitonjumala\nottaa lemmikkinsä Valhallaan. -- Hyvästi nyt, sankarini.\"\n\nKun päälliköt olivat lähteneet teltasta, seisoi korsikalainen vielä\novella.\n\n\"Yhtä suosionosoitusta pyydän vielä sinulta, kuningas\", sanoi hän.\n\n\"Kun olen huomenna taistellut puolestasi ja sinulle voiton hankkinut,\nlähden merelle -- enkä enää koskaan palaa Italiaan.\n\n\"Salli minun ottaa häneltä sitä ennen jäähyväiset. Viimeisen kerran\ntahdon vielä painaa hänen kuvansa sydämeeni.\"\n\nKuningas rypisti otsaansa.\n\n\"Mitä se hyödyttäisi? Sinä vain kiusaisit häntä ja itseäsi.\"\n\n\"Se tekisi minut onnelliseksi.\n\n\"Ja sinä -- oletko sinä liian kateellinen vai pelkäätkö kenties näyttää\nomaasi. Oletko sinä mustasukkainen, goottien kuningas?\"\n\n\"Furius\", huudahti kuningas loukkaantuneena ja sisimmässään\nkiukustuneena koko korsikalaiseen. \"Mene, etsi hänet käsiisi, niin saat\nhuomata, miten erilainen hän on kuin sinä.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nMelkein samaan aikaan kuin goottien sotaneuvosto teki tärkeän\npäätöksensä, Narses, jolla näinä päivinä oli taas ollut pahoja\nkaatumataudin kohtauksia, kannatti itsensä avonaisessa kantotuolissaan\nHelvillumin luona sijaitsevasta teltastaan eräälle kukkulalle rintaman\nkeskustan edustalle.\n\nTäältä oli vapaa näköala koko lakeudelle, jota nykyjään sanotaan Gualdo\nTadinoksi.\n\nHän oli kutsunut kaikki sotapäällikkönsä mukaansa.\n\n\"Täällä\", virkkoi hän viitaten kainalosauvallaan, \"täällä Capraen ja\nTaginaen välillä tapahtuu huomenna ratkaisu.\n\n\"Jospa olisit saanut Taginaen tai edes Capraen käsiisi, Cethegus.\"\n\n\"Musta Teja saapui sinne kolme tuntia ennen minua\", sanoi tämä.\n\nNarses jatkoi:\n\n\"Koko Via Flaminialla ei Roomaan saakka ole enää missään muualla\ntällaista puolustuspaikkaa ylivoimaa vastaan.\n\n\"Barbaarit ovat valinneet asemansa erittäin taitavasti.\n\n\"Jollei heillä olisi noita kukkuloita hallussaan, aaltoilisi\nsotajoukkomme nyt esteettömästi Rooman lakeuksille saakka.\n\n\"Kuunnelkaa nyt tarkasti jokaista sanaani -- minun on nyt vaikea puhua\n-- Narses ei sano mitään kahteen kertaan. -- No, longobardi, mitä siinä\nmietit?\"\n\n\"Minäkö\", vastasi tämä heräten äkkiä unelmistaan. \"Minä mietin, että\ntämä maa on ihmeellisen rikas ja kaunis, että täällä näkyy jumalien\nsiunaus joka paikasta. -- Tämä on laulujemme viinimaa.\"\n\n\"Älä himoitse lähimmäisesi Italiaa äläkä muutakaan hänen omaansa\",\nsanoi Narses uhaten longobardia kainalosauvallaan.\n\n\"Viinirypäleiden Italia on liian korkealla Alboin-ketulle. Muista se!\"\n\n\"Niin on, niin kauan kuin sinä elät\", vastasi Alboin nyrpeän näköisenä.\n\n\"Vielä on elossa goottikuningaskin, jonka perinnön tahdot saada\nhaltuusi.\n\n\"Kuulkaa siis suunnitelmani.\n\n\"Sinä, Orestes, johdat Zeuxippoksen kanssa vasenta siipeä\n'gallialaisten haudan' (busta gallorum) luona ja asetut vastapäätä\ntuota korkeata metsäistä vuorta, jonka harjalta valkoinen\nluostarirakennus paistaa.\"\n\n\"Mistä tuo nimi -- 'gallialaisten hauta' johtuu\", kysyi Alboin häneltä.\n\n\"Täällä\", vastasi Cethegus, \"roomalainen konsuli Decius vihittyään\nitsensä kuolemaan isänmaan puolesta voitti gallialaisten suunnattoman\nylivoiman.\n\n\"Maaperä on pyhä ja hyväenteinen Roomalle\", päätti hän puheensa\nkatkeralla äänellä, \"mutta ynseä kaikenkaltaisille barbaareille.\"\n\n\"Milloin tämä tapahtui\", kyseli longobardi edelleen.\n\n\"Vuonna neljäsataaviisikymmentäkahdeksan Rooman perustamisen jälkeen\",\nselitti prefekti hänelle.\n\n\"Siitä on siis jo hyvin kauan.\"\n\nNarses jatkoi taas:\n\n\"Sinä, Johannes, otat yhdessä Valerianuksen ja Dagisthaeoksen kanssa\nhaltuusi oikean siiven Eugubiumin luona.\n\n\"Vastassasi on Clasius-joki ja siihen laskeva pieni Sibola-joki.\n\n\"Pysykää te aivan levollisina, kunnes ratkaisu täällä keskustassa on\ntapahtunut.\n\n\"Silloin, -- sillä se, jolla on ylivoima eikä käytä sitä vihollisen\nsaartamiseen, ei ansaitse sotilaan nimeäkään -- kiertäkää silloin\nmolemmilta puolilta barbaarien kimppuun ja -- teidän rintamannehan on\nniin laaja, että se ulottuu paljon barbaarien kapean rintaman\nulkopuolelle -- katkaiskaa heiltä paluumatka Roomaan.\n\n\"Teidän on yhdyttävä Via Flaminialla tuolla Taginaen takana ja sen\nitäpuolella Nuceria camellarian läheisyydessä.\n\n\"Jos kiertoliike onnistuu, lopettaa jo tämä taistelu sodan.\"\n\n\"Sepä ikävää\", tuumi Alboin.\n\n\"Niin, sinun sydämesi ei kai vuotaisi verta, sutoseni, vaikka satsitkin\noikein kauan raadella keisarin Italiaa.\n\n\"Mutta minun tapani on lopettaa sota yhdellä ainoalla taistelulla.\n\n\"Ystävälleni Belisariukselle tuottaa taas iloa mahdollisimman monen\ntaistelun voittaminen.\n\n\"Mutta ennenkuin te voitte ryhtyä kiertoliikkeeseen, on täällä\ntasangolla ratkaiseva verityö saatava täysin valmiiksi.\n\n\"Minä itse johdan hyökkäystä Capraeta ja Taginaeta vastaan.\n\n\"Jos nuo barbaarit ovat viisaita, niin he eivät näyttäydy tällä Capraen\nedustalla olevalla kentällä, sillä täällä juoksisivat suteni heidät\nnurin, eikö niin, susikuninkaani?\"\n\n\"Tässä olisi erinomainen ruohokenttä ratsumiestaistelulle\", huudahti\nAlboin. \"Näen jo heidän pakenevan Capraen portille.\"\n\n\"Eivät he tee toivosi mukaan, sutoseni. Siitä voit olla huoletta.\n\n\"Sinä et saa missään tapauksessa hyökätä ratsumiehinesi Capraen\nkimppuun\".\n\n\"Mitä vielä\", tuumi Alboin, \"me olemme tottuneet hyppäämään hevosen\nselästä ja taistelemaan jalkaisin, jos tarvitaan.\n\n\"Ratsut seisovat lauhkeina kuin lampaat ja tulevat sitten taas\nnelistäen miesten luo, kun kuulevat vihellyksen.\"\n\nNarses sai kiivaan vetotaudin kohtauksen. Hänen kasvonsa vääntyivät.\n\n\"Pitkäparta\", huudahti hän pahimman puuskan ohimentyä, \"älä suututa\nminua. Suuttumus ja säikähdys aiheuttavat aina näitä pahoja kohtauksia.\n\n\"Jos uskallat hyökätä Capraen kimppuun, ennenkuin jalkaväkeni on aivan\nlähellä, niin minä lähetän sinut heti taistelun päätyttyä kotiisi --\"\n\n\"Se olisi ankarin rangaistus.\"\n\n\"Sinä, Anzalas, johdat armenialaista jalkaväkeä ja sinä, Cethegus,\nillyrialaista jalkaväkeä sekä erinomaisia isaurilaisia palkkasoturejasi\nrynnäkköön Capraeta ja Taginaeta vastaan.\n\n\"Minä seuraan jäljessä makedonialaisten ja epirotien johtajana.\"\n\nTaas hän sai vetokohtauksen.\n\n\"Minä pelkään, että tautini palaa huomenna yhä pahempana.\n\n\"Sinä, Liberius, astut silloin sijaani, kunnes taas voin puhua.\"\n\nPrefekti rypisti otsaansa.\n\nNarses huomasi tämän.\n\n\"Olisin luovuttanut päällikkyyden sinulle, prefekti\", sanoi hän, \"mutta\nsinä et kai tahdo katsella joutilaana Helvillumissa.\n\n\"Minä tarvitsen sinua ja pelättyä miekkaasi Capraen ja Taginaen\nvalloituksessa.\"\n\n\"Ja jos kaadun hyökkäyksessä\", virkkoi Cethegus hymyillen, \"niin\nkeisarin sotapäällikkö ei silti sure itseään kuoliaaksi.\"\n\n\"Me olemme kaikki kuolevaisia, prefekti\", sanoi Narses. \"Muutamat\nharvat ovat kuolemattomia, nekin vasta -- kuolemansa jälkeen.\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENES LUKU.\n\n\nSaman päivän iltana Valeria käveli huvikseen luostarin muurien\nympäröimässä puutarhassa sypressien alla.\n\nHän tiesi tai aavisti, että kauan odotettu taistelu oli seuraavana\npäivänä.\n\nHänen sydämensä oli raskas.\n\nHän nousi erääseen kulmatorniin kiertäviä, kapeita portaita myöten.\n\nTäältä hän näki koko lakeuden, jossa huomenna ratkaistaisiin Italian\nkohtalo ja hänen oma kohtalonsa.\n\nLännessä kaukana Clasius-joen toisella puolella aurinko laskeutui.\n\nPohjoisessa oli Narseksen pitkä ja leveä leirialue, jossa oli\nlukemattomia telttoja. Niistä olivat muutamat tehdyt tummista nahkoista\nja vuodista, muutamat mustatusta, paksusta purjekankaasta.\n\nLeiri ulottui niin kauas kuin silmä kantoi, näköpiirin rajaan saakka,\n\"gallialaisten haudasta\" idästä Eugubiumiin (entinen Iguvium) länteen.\nSe lepäsi jo mustassa, kylmässä varjossa uhkaavana ja hiljaisena kuin\nvälttämättömyys.\n\nAivan hänen jalkojensa juuressa alkoivat goottien teltat ulottuen\npienen Taginaen kaupungin taa. Huomatessaan niiden paljon pienemmän\nmäärän neito kauhistui, vaikka Totila olikin häntä rauhoittaakseen\nsanonut, että suurin osa hänen miehiään asui Capraen ja Taginaen\ntaloissa.\n\nTämäkin laakso oli jo varjossa.\n\nVain hänen valkopukuista vartaloaan, joka kohosi tornin huipulta,\nluostaria ja sen muureja sekä hiukan korkeammalla olevaa kappelia Numa\nPompiliuksen haudan luona, valaisi vielä laskeutuvan auringon\nheijastus.\n\nKauan Valeria katseli -- mieli täynnä kamaloita aavistuksia --\nmaisemaa, jossa vielä tänään vallitsi täydellinen rauha.\n\nMinkänäköinen tämä paikka olisi huomenna samaan aikaan?\n\nKuinkahan monta sydäntä, jotka vielä tänään sykkivät ylpeinä, iloisina\nja elämänhaluisina, oli siihen mennessä muuttunut kylmäksi.\n\nTällä tavalla unelmoiden ja miettien hän katseli taivasta ja laaksoa.\n\nHän ei huomannut, että aurinko oli jo aikoja sitten laskenut; että\npimeä oli äkkiä tullut.\n\nLeirissä paloi jo muutamia vartiotulia.\n\n\"Omituinen kohtalo\", puheli neitonen itsekseen.\n\n\"Iloisena elelin minä vuosikausia melkein kokonaan unohtaen lupauksen,\njoka sitoo minut tähän paikkaan.\n\n\"Silloin äkkiä pilvientakainen käsi sieppaa minut ja kuljettaa minut\nkuin väkivallalla tähän määräpaikkaani, jota en sentään ole itse\nvalinnut.\n\n\"Peloittavan, ikävän odotuksen jälkeen minä noudatan -- paeten taas\nnäiden muurien varjosta -- ystävän houkuttelevaa ääntä ja astun iloon\nja onnellisten maailmaan. Vaihdan tämän haudanhiljaisuuden riemuisaan\nkihlajaisjuhlaan kuninkaan linnassa.\n\n\"Mutta taas -- hääjuhlan kynnyksellä -- kohtalon käsi tarttuu äkkiä\nminuun, riistää meidät kaikki ilosta ja riemusta ja vie minut\nrakastettuni kanssa odottamaan ratkaisua -- juuri täällä, paikassa,\njohon kohtaloni on niin läheisesti liittynyt.\n\n\"Onko se enne?\n\n\"Tuhoaako minuun liittynyt, salaperäinen kirous ystävänikin, joka on\nyhdistänyt kohtalonsa minun kohtalooni?\n\n\"Voinko vapauttaa hänet, jos luovun hänestä?\n\n\"Saako hänkin kärsiä sen vuoksi, ettemme ole täyttäneet lupausta?\n\n\"Ah, taivas pysyy kuurona huolestuneen ihmissydämen kysymyksille.\n\n\"Se avautuu vain rangaistakseen. Sen peloittava puhe on jyrinä ja sen\ntuhoava selvitys on salama.\n\n\"Oletko sinä, ristin ankara jumala, leppynyt?\n\n\"Vai vaaditko välttämättömästi sinulle luvatun sielun?\"\n\nNäistä unelmista ja mietteistä herättivät hänet -- oli tullut jo aivan\npimeä eikä juuri nouseva kuu vielä valaissut korkeiden muurien\nympäröimää puutarhaa -- miehen nopeat askeleet, jotka lähestyivät\npuutarhasta päin.\n\nPuutarhan käytävien hiekka ratisi hänen jalkojensa alla.\n\nTotila se ei ollut.\n\nNeitonen laskeutui marmoriportaita ja aikoi mennä sisään sypressien ja\nmuurin välissä olevaa kapeaa polkua pitkin.\n\nSamassa tulija, joka oli tuntenut hänen valkopukuisen vartalonsa, astui\näkkiä hänen eteensä.\n\nHäntä itseään tuskin voi tuntea, sillä hän oli pimeän puolella.\n\nTulija oli korsikalainen.\n\nValeria pelästyi.\n\nHän tunsi tämän miehen intohimoisen luonteen ja oli aina häntä\npelännyt.\n\n\"Sinäkö täällä, Furius Ahalla? Mikä sinut tuo näiden muurien sisälle?\"\n\nVieras oli hetken vaiti.\n\nHän hengitti syvään ja näytti itsekseen taistellen etsivän sanoja.\n\nVähitellen kuu oli noussut ja loi jo valoaan luostarin muurien yli.\n\nVähitellen se valaisi kokonaan nuoren roomalaisnaisen kasvot ja\nvartalon.\n\nVihdoin Furius alkoi:\n\n\"Haluni jättää sinulle jäähyväiset -- tuo minut tänne, Valeria.\n\n\"Ikuiset jäähyväiset.\n\n\"Huomenna on verinen taistelu.\n\n\"Sinun -- -- Kuningas on sallinut minun vielä kerran nähdä neito --\n\n\"Neito, jota en olisi suonut kenellekään toiselle kuin hänelle.\n\n\"Tai\", lisäsi hän katsellen intohimoisesti hänen vartaloaan ja hiljaa\nkättään kohottaen, \"joka minun täytyy suoda -- enkä kuitenkaan voi\".\n\n\"Furius Ahalla\", vastasi Valeria ylväästi ja peräytyen, sillä hän oli\nhuomannut hyvin korsikalaisen käden liikkeen, \"minä olen ystäväsi\nmorsian\".\n\n\"Minä tiedän sen -- tiedän liiankin hyvin.\"\n\nHän astui askeleen eteenpäin.\n\n\"Se on piirretty sydämeeni tuskien polttavilla kirjaimilla.\n\n\"Minä voisin vihata häntä.\n\n\"Miksi hän tulee -- juuri hän -- sinun, ihanan naisen, ja minun\nraivoavan intohimoni väliin?\n\n\"Muut olisin tappanut.\n\n\"Vaikea on olla häntä vihaamatta.\"\n\n\"Sinä hourit\", sanoi Valeria. \"Kuuntelin puheesi loppuun saakka vain\nsanoakseni sinulle totuuden.\n\n\"En olisi tullut omaksesi, vaikka en olisi koskaan nähnyt Totilaa.\"\n\n\"Miksi\", kysyi Ahalla ärtyneenä.\n\n\"Siksi, ettemme sovi toisillemme.\n\n\"Siksi, että kaikki se, mikä vetää minua Totilaan, erottaa minut\nsinusta.\"\n\n\"Sinä erehdyt. Jokaista naista täytyy miellyttää se, että häntä\nrakastetaan niin raivoisasti kuin minä sinua rakastan.\"\n\n\"Sinun rakkautesi -- kauhistuttaisi minua. Laske minut nyt sisään.\"\n\nMutta Furius salpasi kapean tien.\n\n\"Kauhistuttaisi. Ei se mitään tee.\n\n\"Suloinen kauhu on rakkauden äiti.\n\n\"On olemassa useita rakastamistapoja, useita miellyttämiskeinoja.\n\n\"Minua on aina eniten miellyttänyt jalopeuran kosimistapa.\n\n\"Se antaa morsiamensa vain valita rakkauden tai kuoleman välillä.\"\n\n\"Nyt olet tarpeeksi ladellut sanoja, joiden kuuleminen ei minua\nmiellytä.\n\n\"Laske minut ohitsesi.\"\n\n\"Pelkäätkö sinä, vestaali?\"\n\nHän astui askeleen lähemmä.\n\nValeria katseli häntä ylväästi.\n\nKatseesta kuvastui halveksimista.\n\n\"Sinuako? En koskaan.\"\n\n\"Silloin olet liian rohkea, Valeria, sillä sinulla on syytä pelätä.\n\n\"Jos sinä tuntisit tulen, joka on vuosikausia polttanut suonissani,\ntietäisit öitteni kamalat tuskat, niin sinä vapisisit.\n\n\"Haa, vaikka et voisi minua rakastaakaan, niin minulle tuottaisi\nnautintoa, kun näkisin sinun vapisevan kuten äsken, kun minä juuri sain\nsinut vapisemaan.\"\n\n\"Vaikene\", huudahti Valeria ja yritti tunkeutua hänen ohitsensa.\n\nMutta korsikalainen astui aivan hänen eteensä ja tarttui hänen\nvaippaansa voiden tuskin enää hillitä itseään.\n\n\"Ei, minä en tahdo vaieta\", sähisi hän.\n\n\"Sinä saat ainakin tietää sen ja tuntea sen jälkeenkin päin polttavan\nsuonissasi niin kauan kuin elät.\n\n\"Tunnen jo kauhistuksen pelon hyytävän ylpeitä jäseniäsi.\n\n\"En tahdo lyhentää itseltäni iloa nähdä sinun vapisevan.\n\n\"Haa, miten värisisitkään näillä käsivarsilla, miten sinun ylpeä\nvartalosi sulaisikaan kuumasta henkäyksestäni --\n\n\"Miten sinä --\"\n\nHän tarttui Valerian olkapäihin.\n\n\"Apua, valoa, apua\", huusi Valeria.\n\nLuostarin ovi aukenikin ja mies soihtu kädessä riensi sieltä.\n\nMutta korsikalainen, jonka selkä oli oveen päin, ei hellittänyt\notettaan.\n\n\"Päästä minut irti.\"\n\n\"En, kerran sinä --\"\n\nMutta samassa joku kiskaisi hänet niin rajusti takaisin, että hän\nhellitti Valeriasta ja lensi muuria vasten.\n\nTotila valaisi tulisoihdulla hänen hehkuvia kasvojaan.\n\nKuninkaan silmistä loisti peloittava, mutta pyhä viha.\n\n\"Tiikeri\", huusi hän, \"aiotko tappaa _minunkin_ morsiameni samoin kuin\nomasi.\"\n\nRaivosta kiljaisten korsikalainen syöksyi nyrkit ojolla häntä vastaan.\n\nMutta Totila seisoi levollisena ja katsoi häneen vakavana.\n\nFurius rauhoittui.\n\nSilloin Valeria lensi Totilan syliin.\n\n\"Lähde pois hänen luotaan. Lähde pian pois! Hän raivoaa. Onko hän\nmurhannut morsiamensa?\"\n\nTätä ei korsikalainen enää kestänyt.\n\nHän katsahti Totilaan.\n\nTämä nyökäytti päätään.\n\nSilloin korsikalainen äkkiä livahti sypressien varjoon.\n\n\"Se on totta\", sanoi Totila.\n\n\"Pelästyttikö hän sinut pahasti?\"\n\n\"Nyt se on jo ohi.\n\n\"Olethan sinä luonani.\"\n\n\"Minua kadutti, että tulin antaneeksi hänelle luvan käydä sinun\nluonasi.\n\n\"Sen vuoksi riensinkin tänne rakkauden ja levottomuuden ajamana.\"\n\n\"Oli erittäin hyvä, että sinä juuri tulit eikä kukaan talonväestä.\n\n\"Minua olisi hävettänyt.\n\n\"Minä huusin vasta sitten, kun luulin, että hän oli tullut hulluksi.\n\n\"Mitä hän on oikein tehnyt.\n\n\"Morsiamensako?\"\n\n\"Niin\", vastasi Totila pannen käsivartensa hänen vyötäisilleen ja\nantaen tulisoihdun orjattarelle, joka oli juuri tullut luostarista,\n\"mutta menkäämme nyt kuutamossa kävelemään.\"\n\nHän lähti morsiamineen syvemmälle puutarhaan.\n\nSiellä he kävelivät edestakaisin.\n\n\"Olen pahoillani, että oikeutettu vihani sai minut sen sanomaan.\n\n\"Tuon salaisuuden avulla olin saanut tavattoman vallan tuohon\nhillittömään pantteriin.\n\n\"Muutamia vuosia sitten tapasin hänet Beroniken satamassa Pentapoliksen\nrannikolla.\n\n\"Olin silloin laivastoineni ahdistamassa libyalaisia merirosvoja.\n\n\"Hän oli aikeissa mennä naimisiin Zoen, erään syyrialaisen kauppiaan\ntyttären kanssa. Isä oli asettunut Afrikaan harjoittamaan tuottavaa\nnorsunluukauppaa.\n\n\"Korsikalainen oli alusta saakka ollut minulle ystävällinen -- olin\nusein avustanut hänen meriliikettään -- ja pyysi sen vuoksi, että\nasuisin hääjuhlallisuuksien ajan hänen runsaasti koristetulla\nlaivallaan.\n\n\"Suostuin ehdotukseen ja menin sinne.\n\n\"Juhla kului hyvin iloisesti.\n\n\"Sulhanen vain oli sellaisessa mielentilassa, että hän näytti\npikemminkin julmalta kuin lempeältä.\n\n\"Vihdoin piti morsiamen vanhempien -- he olivat hyvin\nvastahakoisesti antaneet lempeän hennon tyttärensä muukalaiselle, jonka\nhillittömyydestä he olivat kuulleet ja josta he olivat nähneet oireita\njo kosimistilaisuudessakin -- lähteä minun venheessäni laivalta, jolla\nnuoren parin oli määrä matkustaa Korsikaan.\n\n\"Hyvin ymmärrettävää oli, että Zoe eronhetkellä itkien ja liikutettuna\nheittäytyi tuon tuostakin vanhempiensa syliin.\n\n\"Huomasin, että sulhanen katseli tuota minulle käsittämättömällä\nraivolla.\n\n\"Vihdoin hän huusi Zoelle ja kysyi, asettiko hän vanhempansa etusijalle\nja rakastiko hän enää häntä.\n\n\"Tuo näytti jo katumiselta.\n\n\"Hän uhkasi ja haukkui, ja lapsiparka itki yhä katkerammin.\n\n\"Lopuksi hän ärjäisi raivoissaan morsiamelle, että hänen oli heti\npaikalla lakattava itkemästä, tultava hänen puolelleen laivaa ja vanhan\nmerimiestavan mukaan -- kun häät vietettiin laivalla -- katkaista\nankkuriköysi kirveellä, jota hän jo piti kädessään.\n\n\"Zoe totteli ja riistäytyi isänsä syleilystä.\n\n\"Samassa hän sattui katsahtamaan äitinsä kyyneleisiä silmiä ja kääntyi\n-- sen sijaan, että olisi mennyt Furiuksen luo -- hänen puoleensa ja\nsyleili häntä ääneen itkien.\n\n\"Raivostuneena Furius juoksi heidän luokseen, hänen kirveensä välähti\nmorsiamen pään päällä.\n\n\"Hän olisi tappanut tytön --\"\n\n\"Hirmuista\", huudahti Valeria.\n\n\"Ellen minä olisi tarttunut hänen käsivarteensa ja riistänyt häneltä\nkirvestä.\n\n\"Eniten häntä sentään hillitsi katseeni.\n\n\"Mutta Lysikrates kantoi verta vuotavan tyttärensä laivasta kotiinsa ja\npurki koko naimiskaupan.\n\n\"Hän ei halunnut tyttärelleen niin raivoisaa aviomiestä.\"\n\n\"Mitä tytöstä tuli?\"\n\n\"Hän kuoli.\n\n\"Ei suorastaan korsikalaisen iskemästä haavasta, vaan säikähdyksestä ja\nristiriitaisten tunteiden raastamana.\n\n\"_Sinua_ hän havitteli tuon tyttöparan seuraajaksi.\"\n\nValeriaa puistatti.\n\n\"Hän on arvoitus.\n\n\"Hän muistuttaa puoleksi kesytettyä petoeläintä, johon ei koskaan voi\ntäydellisesti luottaa.\n\n\"Millä hetkellä tahansa hänen synnynnäinen viileytensä voi puhjeta.\"\n\n\"Anna hänen olla.\n\n\"Hänen perusluonteensa on jalo.\n\n\"Nyt hän raivoaa.\n\n\"Kuuletko, miten hurjasti hän ratsastaa vuoren rinnettä alas?\n\n\"Huomenna hän taas korvaa kaiken taistelussa.\n\n\"Annan hänelle mielelläni anteeksi. Hän ei ollut täydessä tajussaan.\n\n\"Mutta palatkaamme nyt omiin asioihimme, onneemme, rakkauteemme.\"\n\n\"Onkohan rakkautemme tuottanut sinulle onnea\", mietti Valeria.\n\n\"Paljon voimakkaampi olisit huomenna taistelussa, jos olisit mennyt\nnaimisiin länsigoottien kuninkaan tyttären kanssa tai tuon Haraldan\nkanssa, joka piti sinusta niin --\"\n\nTotila painoi hänet rintaansa vasten.\n\n\"Kuka voi Valerian korvata?\"\n\n\"Onni\", vastasi tämä.\n\n\"Pääsemmekö koskaan yhteen?\n\n\"Kerrotaan, että vihollinen on kahta vertaa voimakkaampi kuin gootit.\n\n\"Taistelu on huomenna.\n\n\"Etkö ole huolissasi?\"\n\n\"En ole vielä koskaan odottanut niin iloisena taistelua.\n\n\"Siitä tulee historiallinen merkkipäivä.\n\n\"Suunnitelmani on hyvä.\n\n\"Minua ilahduttaa, että saan kukistetuksi suuren taistelujen\njärjestäjän Narseksen hänen omilla keinoillaan.\n\n\"Minä menen tähän taisteluun kuin juhlaan.\n\n\"Sinun on sen vuoksi koristettava kypäräni, ratsuni ja keihääni\nkukkaköynnöksin ja nauhoin.\"\n\n\"Kukkaköynnöksin ja nauhoin.\n\n\"Siten koristetaan vain uhreja.\"\n\n\"Ja voittajia, Valeria.\"\n\n\"Huomenna auringon noustessa lähetän minä leiriin aseesi koristettuina\nkukilla, joissa aamukaste vielä kimaltelee.\"\n\n\"Niin koristettuna tahdon ajaa ihanimpaan voittoisaan taisteluuni.\n\n\"Huomenna on se päivä, jolloin yhdellä taistelulla voitan itselleni\nItalian ja morsiamen.\n\n\"Te olette minulle yhtä.\n\n\"Olen aina rakastanut sinua, marmori-ihana morsiameni, Italian\nperikuvana.\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\nKun kuningas tähtien tuikkeessa saapui Taginaehen, pieneen taloon,\njossa hän asui, hän tapasi pihalla vesisäiliön reunalla tummaan\nvaippaan puetun miehen, jolla oli harppu polvillaan.\n\nSe kimalteli kuutamossa ja mies näpäytteli hiljaa sointuja.\n\n\"Sinäkö, Teja, olet täällä? Eikö sinulla enää ole sivustallasi\ntekemistä?\"\n\n\"Olen järjestänyt kaiken.\n\n\"Täällä tahdoin tavata sinua.\"\n\n\"Käy sisään.\n\n\"Onko Julius sisällä?\"\n\n\"Hän meni Pyhän Paavalin basilikaan rukoilemaan Jumalalta sinulle\nvoittoa.\n\n\"Hän palannee pian.\n\n\"Olen tuonut mukanani varusteen, jota pyydän sinun pitämään ylläsi\nhuomisessa taistelussa -- minun mielikseni --.\n\n\"Se on kestävä.\"\n\nTotila pysähtyi liikutettuna.\n\n\"Tuota voi sanoa huolehtivaksi ystävyydeksi.\"\n\nKäsi kädessä he menivät nyt sisään kuninkaan huoneeseen.\n\nSiellä oli marmoripöydällä täydellinen varustus kypärästä\nsuomuspeitteisiin kenkiin saakka.\n\nSe oli laadittu parhaasta Espanjan teräksestä ja oli kevyt, mutta\nsamalla läpitunkematon.\n\nSe oli mestarillisesti tehty, vaikkakin ilman koristeita -- ei edes\nkypärätöyhtöä ollut. Silmikko oli tarkasti suljettava. Varuste oli\nkokonaan tummansinistä terästä.\n\n\"Kuka loihtutaitoinen seppä on takonut tämän ihmevarusteen\", kysyi\nTotila hämmästyneenä.\n\n\"Minä\", vastasi Teja.\n\n\"Sinähän tiedät, että minulla on lapsesta saakka ollut taipumusta\ntaidetaontaan. Ja minä olen -- minähän nukun yleensä hyvin vähän --\ntehnyt nämä suomukset sinua varten. Sinun on pantava se huomenna\nyllesi.\"\n\n\"Otan sen ylleni vasta hautajaisiin\", sanoi Totila hymyillen.\n\n\"Hautajaissaattoon tuo on omiaan.\n\n\"Mutta huomenna, Teja, lähden taisteluun täydessä kuninkaan puvussa.\n\n\"Italia ei saa sanoa: hänen kuninkaansa ja sulhasensa piilottautui\nkunniapäivänään.\n\n\"Ei. Se, joka huomenna etsii goottien kuningasta, löytää hänet\nhelposti.\"\n\n\"Tuota olen pelännyt\", huokasi Teja. \"Anna minun ainakin taistella\nhuomenna vieressäsi. Vapauta minut oikean sivustan päällikkyydestä.\"\n\n\"Ei, se on erittäin tärkeä paikka. Voin kai itse suojella itseäni.\nMutta noita vuoria ja Roomaan vievää tietä on sinun suojeltava. Jos\njokin onnettomuus sattuisi, niin sinun sivustallasi on ainoa\npelastuksen tie.\"\n\nSilloin Julius, kreivi Torismut ja herttua Adalgot saapuivat sisään.\n\nPalvelijat -- niiden joukossa Vakis, joka nyt oli Tejan kilvenkantajana\n-- toivat sisään illallisen: lihaa, hedelmiä, leipää ja viiniä.\n\n\"Ajattele, Julius\", sanoi Totila hymyillen, \"goottileirin rohkein\nsankari on ruvennut pelkäämään.\"\n\n\"En omasta puolestani\", sanoi Teja.\n\n\"Minun uneni käyvät tavallisesti toteen.\n\n\"Ja ne ovat aina synkkiä.\"\n\n\"_Teidän_ unenne\", virkkoi Totila leikkiä laskien nuorelle Adalgotille,\njoka oli istuutunut hänen viereensä, ja Vakikselle, joka täytti juuri\nkuninkaan pikaria, \"_teidän_ unenne, te vastanaineet, eivät liene\nsynkkiä.\"\n\n\"Ei minulla ole valittamiseen syytä\", muhoili Vakis. \"Sentään\ntoivoisin --\"\n\n\"Mitä muita toiveita sinulla on paitsi Liutaa\", tuumi Totila.\n\n\"Minä toivoisin, että pitkä olisi täällä.\"\n\n\"Mikä pitkä?\"\n\n\"No, se hyvin pitkä, hän, joka olisi ollut päätään pitempi urhoollista\nveljeäsi Hildebadia; hän, jolla oli karhunnahka yllään ja haukan\nheittäjätär mukanaan.\n\n\"Mikä hänen nimensä nyt olikaan?\"\n\n\"Harald\", sanoi Teja.\n\n\"Niin, häntä tarkoitan.\n\n\"Olisi hyvä, että hän olisi huomenna täällä väkevine jättiläisineen.\"\n\n\"Emme me häntä tarvitse.\"\n\n\"Mutta parempi on aina parempi, herra kuningas.\n\n\"Jos minä olisin ollut herra kuningas, niin olisin kutsunut hänet\ntakaisin, ennenkuin sota syttyi.\"\n\n\"Me emme tarvitse häntä\", toisti kuningas ankarammin.\n\n\"Olen samaa mieltä kuin kilvenkantajani, kuningas\", virkkoi Teja, \"ja\nolen omalla vastuullani -- minä pelkäsin, ettet sinä antaisi\nsuostumustasi -- lähettänyt sanansaattajan hänen luokseen.\n\n\"Sinä et olisi lähettänyt häntä poiskaan, jos hän olisi tänne saapunut.\n\n\"Minäkin pidin tuosta pohjoismaalaisesta sankarista ja hänen\nuskollisuudestaan.\n\n\"Hänen jättiläisensä olisivat olleet pitkäpartojen hyviä vastustajia.\n\n\"Valitettavasti ei pieni laivani saanut käsiinsä hänen laivastoaan.\"\n\n\"Kiitos, Teja. Se oli sinun tapaistasi.\n\n\"Mutta olen hyvilläni, ettet saanut hänelle sanaa.\n\n\"Me taistelemme ja voitamme yksin.\n\n\"Suunnitelmani on aivan pettämätön, jos vain --\"\n\nKuninkaan otsalle lensi pilvi.\n\n\"Jos korsikalainen täyttää velvollisuutensa.\n\n\"Sano, Torismut, -- minähän lähetin sinut vielä luostarista, jossa olin\nhiukan riidellyt korsikalaisen kanssa, hänen luokseen kysymään, pysyikö\nhän entisessä sopimuksessamme -- mitä hän vastasi?\"\n\n\"Hän antoi minulle tämän avonaisen kirjeen tuotavaksi sinulle.\"\n\n\"Missä tapasit hänet\", kysyi kuningas ottaen vahataulun häneltä.\n\n\"Taginaen edustalla. Hän järjesti parhaallaan ratsumiehiään väijyksiin.\nHän on tarkoin täyttänyt kaikki määräyksesi.\"\n\nTotila luki:\n\n\"Huomenna teen sen, mitä minulta odotit.\n\n\"Taistelun jälkeen et enää moiti minua.\"\n\n\"Hän lisäsi vielä\", mainitsi Torismut, \"että parisataa hänen\nratsumiehistään, jotka merimatkasta väsyneinä olivat kulkeneet\nhitaammin, saapuisivat varmasti varhain huomisaamuna.\n\n\"Ne kuuluivat jo olevan Septempedan luona tulossa. Hän pyysi, että\nmyöhästyttäisit taistelun alkua, jos se on suinkin mahdollista, siksi\nkun he ovat saapuneet.\"\n\n\"Miksi hän ei itse tule tänne\", kysyi Teja.\n\n\"Hän on, kuten omin silmin näin, innokkaassa työssä\", vastasi Torismut,\n\"osoittaakseen ratsumiehilleen tarkoin paikat, joissa ratkaisu huomenna\ntapahtuu.\n\n\"Hän on vielä kuutamossa tehnyt hyökkäysharjoituksia kukkuloilta käsin\ntielle.\"\n\nTotila sanoi:\n\n\"Minä tiedän, miksi hän ei tule illalliselle, mutta se ei merkitse\nmitään.\"\n\nHe istuutuivat nyt pöydän ympärillä oleville telttatuoleille ja\npenkeille ja alkoivat yksinkertaisen illallisensa.\n\n\"Kuningas ei salli minun huomenna taistella rinnallaan\", sanoi Teja.\n\n\"Siksi käsken minä sinua, Torismut. Suojele sinä hänen henkeään.\"\n\n\"Tuskinpa hän voi täyttää käskyäsi\", myhähti Totila juodessaan.\n\n\"Torismuthan on Taginaehen sijoitettujen keihäsmiesten päällikkönä.\"\n\n\"Niin kauan kuin minä olen kuninkaan vieressä ei hänelle mitään\ntapahdu\", vastasi Torismut levollisena. \"Lähden vielä kerran katsomaan\nCapraen luona olevia etuvartijoita.\"\n\nHän lähti ulos.\n\n\"Niin\", huudahti Totila, \"Napolissa porta Capuanan luona hän oli\npelastajani.\"\n\n\"Ja Roomassa Tiberin rannalla tämä nuori harppuherttua pelasti sinut\",\nvirkkoi Teja. \"Missä hän on huomenna? Hänen on taas suojeltava sinua.\"\n\n\"Ei\", huusi tämä, \"olen saanut luvan ratsastaa edellä huomisessa\nhyökkäyksessä ja kantaa domna Valerian uutta lippua.\"\n\n\"No, hurskas Julius\", sanoi Teja. -- \"Sinä et kai taistele. -- Suojele\nsinä kuninkaan henkeä. -- Se ei liene syntiä.\n\n\"Minä tiedän, että sinä rakastat kuningasta omalla tavallasi.\"\n\n\"Olen hänen luonaan. Mutta vielä paremmin kuin heikko käsivarteni tai\nkuin sinun väkevä käsivartesi, Tarentumin kreivi, suojelevat häntä\nJumalan luo kohottamani rukoukset.\"\n\n\"Rukoukset\", sanoi Teja.\n\n\"Ei ainoakaan rukous ole vielä päässyt tunkeutumaan pilvien läpi.\n\n\"Jos se pääsisikin läpi, niin se tapaisi taivaan tyhjänä.\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESTOINEN LUKU.\n\n\n\"Mitä\", huudahti munkki, \"kiellätkö sinä, synkkä mies, rakkauden\nJumalan samoin kuin Cethegus.\n\n\"Kiellätkö sinä Jumalan, joka kaikkiviisaana, kaikkivaltiaana ja\nrakastavana johtaa ihmisen tiet taivaasta käsin?\"\n\n\"Kiellän\", huudahti Teja tarttuen miekan kahvaan, \"minä kiellän hänet.\n\n\"Ja jos tuolla ylhäällä olisi elävä olento, joka tietää mitä hän tekee\nja mitä hän sallii tapahtua, niin täytyisi meidän tarun jättiläisen\ntavoin latoa vuoret vuorten ja kalliot kallioiden päälle ja valloittaa\nhänen taivaansa.\n\n\"Ennen ei pitäisi levätä, ennenkuin tuo pirullisen julma aave olisi\nkukistettu veriseltä pääkallonvaltaistuimeltaan tai ryntääjät\ntuhoutuneet hänen salamoistaan.\"\n\nKauhistuneena Julius hypähti paikaltaan.\n\n\"Onko jumalankieltämisen, jumalanpilkkaamisen henki tarttunut maailman\nvoimakkaimpiin miehiin? En jaksa kuunnella sellaista puhetta.\"\n\nHämmästyneenä kuningaskin katseli tavallisissa oloissa niin vaiteliasta\nystäväänsä, jonka tarkoin suljetusta rinnasta kauan polttanut, kamala\ntuska äkkiä leimahti esille.\n\n\"Te hämmästytte\", jatkoi Teja, \"nähdessänne haudanhiljaisen Tejan näin\näkkiä leimahtavan kuin tuleen.\n\n\"Minä itsekin ihmettelen sitä.\n\n\"Mutta huomenna on kesäpäivänseisaus, huomenna on se päivä, jolloin\nkerran onneni aurinko kääntyi minusta.\n\n\"Joka kerta sen päivän palatessa vanhat, tuskaiset haavat aukenevat.\"\n\n\"Käsitän nyt synkkämielisyytesi, kamala mies\", sanoi Julius.\n\n\"Mutta en käsitä, miten sinä voit elää. Minä en voisi hengittääkään --\nilman Jumalaa.\"\n\n\"Kuka sinulle on sanonut, munkki, ettei Tejalla ole jumalaa.\n\n\"Oletat sen siitä, etten kuvittele häntä samanlaiseksi kuin sinä, etten\nkuvittele häntä ihmismäisenä, vihan, rakkauden ja mustasukkaisuuden\nvääristelemänä.\n\n\"En voi kuvitella, että hän -- tuo kaikki edeltä päin tietävä -- loisi\nolentoja, jotka tuottavat vain tuskia muille ja itselleen, jotka hän\ntuomitsee ja jotka hän sitten ihmeen kautta, jaloimman, viattoman veren\nkautta vapahtaa.\n\n\"En voi kuvitella häntä taitamattomaksi puusepäksi, joka on huonosti\nlaatinut talonsa ja joka nyt sitä tuon tuostakin paikkailee ihmeitä\ntekevällä kädellään.\n\n\"Sanon sinulle: minun Jumalani majesteetti on niin peloittava, että\nsinun raukkamainen enkelikuninkaasi häviää hänen suuruutensa ja hänen\njärkähtämättömän peloittavuutensa edessä, kuten kirkkojesi kupu\nmaailmankaikkeuden kaarikattoon verraten.\n\n\"Ei, jos pilvissä olisi todellakin Kaikkeuden isä ja jollei hän voisi\nhallita kohtalon kamalaa kulkua, niin hänen itsensäkin täytyisi\nkauhistua.\n\n\"Hänen pitäisi kärsiä kamalasti lastensa tuskista, kuten lempeä\nJeesuksenne kärsi, -- se kertomus on aina syvästi liikuttanut minua --\nkun hän Öljymäellä kärsi koko ihmiskunnan syntien tähden.\n\n\"Ja kun olen luvannut sinulle, Totila, vielä kerran antaa näytteen\nharpunsoitto- ja laulutaidostani -- niin kuule nyt lauluni, jonka olen\nasettanut Kaikkeuden-isän Odinin suuhun.\"\n\nHän tarttui pieneen harppuunsa, joka oli hänen vieressään yhdessä\naseiden kanssa, ja lauloi sen säestyksellä kauniilla äänellään:\n\n    _Kaikkeuden-isän laulun_.\n\n\"Minun sieluni huokaa sanomattomasta tuskasta, tuskan suvun, ihmissuvun\nkohtalosta.\n\n\"Sillä kaikkeen tuskaan, mitä kukin rinta tuntee, täytyy minun\nottaa osaa -- kaikkeen, kaikkeen, kaikkeen -- sillä minähän olen\n'Kaikkeuden-isäksi' kutsuttu.\n\n\"Milloin voittaa paha mies paremman, jalon, silloin polttavasti puree\nsieluun, kun urho uljas kauheissa kuolontuskissa kohtaloa kiroo.\n\n\"Milloin rakastavainen kuolettavissa tuskissaan tyhjää ilmaa tapaa\nasemasta armaan. Silloin kuolematon, kalvava kaiho iät kaiket raukkaa\nraastaa.\n\n\"Ja lesken tuskanhuudot, orpoin itkut, sammuvan sielun turha toivo --\nkaikki kurjuus, laaja, loppumaton, Kaikkeuden-isään kovin koskee.\n\n\"Hiukan tuottavat vain huojennusta harvat auvon, onnen osat, jotka\nriistettyjen ruusunlehtien tavoin tuskan määrättömän meren aavoilla\naalloilla ajelehtivat.\n\n\"Surijalla yksi vain on lauha lohtu. Loppu lienee tuimilla tuskilla,\nrauha annettaneen raastetulle.\n\n\"Päivää siunaan, jona tulinen Surtur armossaan viimeisen ihmisen maan\nkera murtaa, jona vihdoin tuiman tuskan loppumaton lähde, viimeinen\ninehmon sydän sykkämästä lakkaa.\n\n\"Tervetulleeksi toivotan sen päivän ja -- jos viisaat olisivat --\ntulisemmin toivoisivat inehmot itse sitä.\"\n\n\"Sellaisiksi ennen kuvailin hyväntahtoisen Jumalan tunteet.\n\n\"Mutta sittemmin -- kauan mietittyäni -- olen löytänyt toisen jumalan\n-- kamalan jumalani.\n\n\"Mutta onneksi tämän minun jumalani löytää vain kuolemantuskissa\nsykkivä sydän.\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU.\n\n\nJulius pudisti päätään.\n\nKuningas kysyi:\n\n\"Kuinka olet tullut tuntemaan tuon kamalan jumalan?\"\n\n\"Totila, kuninkaani ja ystäväni!\n\n\"Nyt on tullut hetki, jolloin saat tietää sen, minkä olen kauan\nsalannut. Elämäni salaisuuden, varjon, joka laskeutui elämääni ja joka\nyhä synkentää sitä.\n\n\"Ei, jää vain tänne, kristitty.\n\n\"Kuuntele sinäkin kertomustani ja koeta se sitten sovittaa Jumalan\ntutkimattomiin teihin, siihen, että hän kurittaa sitä, jota hän\nrakastaa, ja muihin munkkien viisasteluihin.\n\n\"Ajattele itseksesi.\n\n\"Mutta älä sano mitään.\n\n\"Tänään en voi kuulla mitään.\n\n\"Sinä, Totila, tunnet vanhempieni elämän kirouksen, sillä mehän\nolimme yht'aikaa Regiumissa kuningas Teoderikin asekoulussa\nHildebrand-vanhuksen kasvatettavina.\"\n\n\"Niin olimme ja rakastimme toisiamme kuin veljekset\", sanoi kuningas.\n\n\"Alussa olin minä vanhempieni kohtalon vuoksi arka, umpimielinen ja\nalakuloinen.\n\n\"Mutta sinun päivänpaisteinen olentosi valaisi minunkin mieleni.\n\n\"Silloin keisarin sotalaivat -- hän oli vihoissaan kuninkaallemme\nSirmiumin rajariitojen vuoksi -- tekivät rauhan aikana hyökkäyksen\nRegiumia vastaan ja veivät mukanaan, paitsi muita kaupunkilaisia,\nmeidät neljäkymmentä asekoululaista jakaen meidät eri laivoihin.\n\n\"Sinä vältit tämän kohtalon.\n\n\"Kuningas oli nimittäin kutsuttanut sinut edellisenä päivänä Ravennan\nPalatiumiin juomanlaskijakseen.\n\n\"Hildebrand-vanhus ja kreivi Uliaris lähtivät heti tästä tiedon\nsaatuaan Sisilian laivastolla ajamaan kreikkalaisia takaa, saivat\nheidät kiinni Catanan tienoilla, valtasivat heidän laivansa ja\nvapauttivat vangit.\n\n\"Yksi ainoa laiva pääsi nopeutensa avulla vapauttajien käsistä pakoon\n-- kolmisoutulaiva 'Naus Petru', jossa olin kahden toverini kanssa.\n\n\"Trierarkki Lykos ei vienytkään meitä sotavankeina Bysanttiin, vaan möi\nmeidät orjiksi ja pisti hintamme omaan taskuunsa.\n\n\"Hän vei meidät Paros-saarelle.\n\n\"Siellä hän möi meidät saaren rikkaimmalle kauppiaalle Dresokselle,\njoka oli hänen kestiystävänsä.\n\n\"Siten tuli Teja, kreivi Tagilan poika, vapaa gootti kreikkalaisen\norjaksi.\n\n\"Minä päätin tappaa itseni heti, kun minut oli vapautettu kahleista ja\nolin päässyt jäsenteni isännäksi.\n\n\"Mutta kun meidät vietiin laivasta maihin pienissä venheissä, silloin\n-- ystäväni -- silloin --\"\n\nHän keskeytti kertomuksensa ja painoi kätensä silmilleen.\n\n\"Teja\", sanoi kuningas laskien kätensä surevan olkapäälle.\n\n\"Silloin sattui katseeni runsaasti kullattuun, avonaiseen kantotuoliin,\njoka oli pysähtynyt Dresoksen viereen -- ja tyttöön -- erinomaisen\nkauniiseen tyttöön.\n\n\"Saavuimme pian Dresoksen huvilaan, joka oli lähellä kaupunkia.\n\n\"Dresos kohteli huonosti orjiaan.\n\n\"Niitä piestiin ja niillä teetettiin ylenmääräisesti työtä.\n\n\"Hän rääkkäsi holhottiansa Myrtiaakin, tuota hentoa, ihanaa tyttöä.\n\n\"Minun osani oli parempi.\n\n\"Kun hän sai kuulla, että olin tottunut valmistamaan aseita ja muutakin\ntaidetaontaa, -- minähän olin tehnyt sitä pikku pojasta alkaen --\nrupesi hän kohtelemaan minua paremmin.\n\n\"Hän rakennutti huvilansa viereen minulle pajan ja määräsi minut siinä\ntyöskentelevien orjiensa päälliköksi.\n\n\"Kahleenikin poistettiin -- päiviksi.\n\n\"Vain yöksi kahlehdittiin minut molempien goottitoverieni kanssa pajan\nalasimeen.\n\n\"Olisin voinut hyvin paeta päivällä.\n\n\"Mutta -- en paennut.\n\n\"Myrtia pidätti minua.\n\n\"Suurin onneni oli saada nähdä häntä ja puhua hänen kanssaan.\n\n\"Hän tulikin usein pajaan tilaamaan taide-esineitä ja koruja,\nkorjauttamaan entisiä tai vain katselemaan työntekoa tai kuuntelemaan\nlauluani ja harpunsoittoani.\n\n\"Ja, oi te ikuiset tähdet, mikä autuus!\n\n\"Aluksi kauniin kreikkalaislapsen rinnassa oli herännyt sääli minua\nkohtaan, mutta sitten se muuttui rakkaudeksi.\n\n\"Näin sen, en voinut enää epäillä sitä.\n\n\"Hän tunnustikin sen autuaaksi tekevällä suudelmalla.\n\n\"En voi kuvailla häntä.\n\n\"Kultainen oli hänen tukkansa, kultaiset hänen silmänsä, kultainen\nhänen sydämensä. -- --\n\n\"Tejakin oli kerran onnellinen ja uskoi onneen ja hyväntahtoiseen\njumalaan tähtien tuolla puolen.\n\n\"Eräänä iltana rakkaani saapui epätoivoisena sovittuun kohtaukseemme\npajaani.\n\n\"Hänen holhoojansa oli kihlannut hänet, antanut hänet trierarkki\nLykokselle, joka oli myynyt meidät vankeuteen.\n\n\"Hän oli itkenyt, pyytänyt, polvillaan rukoillut armoa.\n\n\"Turhaan.\n\n\"Häät oli määrätty hänen seitsemänneksitoista syntymäpäiväkseen.\n\n\"Se oli muutaman viikon perästä.\n\n\"Olimme kauan miettineet pakoa ja tuuma kypsyi äkkiä.\n\n\"Olin aikoja sitten takonut itselleni viilan kahleittemme katkaisemista\nvarten. Taoin avaimenkin pajan oveen.\n\n\"Toverini olivat tuumassa mukana.\n\n\"Me emme tietysti voineet kätkeytyä pienelle Paros-saarelle.\n\n\"Meidän täytyi paeta merelle.\n\n\"Puutarhan alla lähellä pajaa oli huvilan viereisessä lahden poukamassa\nankkurissa Dresoksen pieni purjealus, joka oli aina valmis huvimatkojen\nvaralta.\n\n\"Me päätimme anastaa sen ja paeta sillä Italiaan.\n\n\"Evästä olimme säästäneet päiväannoksistamme, aseita meillä oli.\n\n\"Syntymäpäivä ja siksi määrätty hääpäivä oli heinäkuun kalendena.\n\n\"Edellisenä yönä piti minun viilata kahleet poikki, avata ovi.\n\n\"Toverieni piti sitten rientää huvilan päärakennuksen oikealta puolen\nlahdelle laivaa kuntoon panemaan.\n\n\"Minun piti sillä aikaa hiipiä huvilan vasemmalla puolen oleviin\nnaisten huoneisiin, joissa Myrtia nukkui.\n\n\"Lyhyet nuoraportaat ulottuivat alemmasta kerroksesta maahan.\n\n\"Niitä myöten hän tulisi luokseni.\n\n\"Sitten rientäisimme yhdessä tällä välin purjehduskuntoon laitetulle\nlaivalle.\n\n\"Kaikki oli huolellisesti mietitty ja valmistettu.\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU.\n\n\n\"Mutta jo kahta viikkoa ennen häitä vihattu Lykos saapui.\n\n\"Hän oli myynyt minut orjaksi ja aikoi nyt ryöstää rakkaanikin.\n\n\"Vihasin häntä tulisesti.\n\n\"Jaksoin tuskin hillitä itseäni, kun hän saapui Dresoksen ja\nhäävierasten kanssa pajaan ja kun minun oli näytettävä heille\ntaitavuuttani. Mieleni teki tappaa hänet vasaralla.\n\n\"Minä hillitsin itseni -- Myrtian vuoksi.\n\n\"Tämä valitti minulle, että vihattu sulhanen joudutti yhä innokkaammin\nhäiden viettämistä.\n\n\"Töin tuskin hän oli saanut holhoojansa pysymään alkuaan määrätyssä\nhääpäivässä.\n\n\"Hänen vapauttaan rajoitettiin, hänen tekojaan vartioitiin yhä\nankarammin.\n\n\"Me valitsimme pakoyöksi kesäpäivänseisahduksen, jolloin huvilassa --\nkuten edeltäpäin jo tiesimme -- miehet aikoivat viettää valon juhlaa\nsuurilla juomingeilla.\n\n\"Toivoimme pääsevämme varmimmin pakoon, kun juopot nukkuivat sikeästi.\n\n\"Kun tähdet osoittivat puoliyötä, oli minun noudettava Myrtia\nhuoneestaan.\n\n\"Tuona päivänä Lykos tuli taas Dresoksen kanssa pajaan ja osti kalliin\nkultakoristeen, jota parhaallaan tein.\n\n\"'Tiedätkö, orja, kenelle minä sen ostan', kysyi hän nauraen.\n\n\"'Vaimolleni Myrtialle!'\n\n\"'Sen sanon sinulle, goottikoira, että jos vielä katselet häntä yhtä\nhäpeämättömän innokkaasti kuin eilen hänen tänne tullessaan, -- te ette\nnähneet minua taksuspensaston takaa, mutta minä näin sinut -- niin minä\npyydän, että Dresos lahjoittaa sinut minulle ja sitten --'\n\n\"Hän löi minua keihäänsä varrella kasvoihin.\n\n\"Minä kiljahdin ja tartuin raskaaseen moukariin -- mutta serkkuni\nAligern, joka oli mukanani vankeudessa, tarttui käsivarteeni.\n\n\"Kiroten trierarkki syöksähti ulos.\n\n\"Vihasta vavisten katselin hänen jälkeensä, hänen töyhtöistä\nkypäräänsä, jonka harjana oli hopeainen susi, ja hänen keltaista\nvaippaansa.\n\n\"Vihdoin tuli yö ja pimeä.\n\n\"Me kuulimme pajaamme saakka huvilassa juopottelevain miesten huudot.\nMe näimme valojuhlan tulien välkkyvän.\n\n\"Nähtävästi Dresos, Lykos ja muut vieraat olivat hyvällä juomatuulella.\n\n\"Ei ollut aivan keskiyö.\n\n\"Mutta minä olin jo vapauttanut toverini.\n\n\"He olivat jo menneet puutarhan oikeata puolta laivalle.\n\n\"Villin joutsenen huuto, Aligernin kanssa sopimani merkki, oli jo\nkaikunut kolmesti.\n\n\"Minä itsekin lähdin hiljaa pajasta ja riensin vasemmalle naisten\nhuoneeseen päin.\n\n\"Samassa kuulin selvästi huvilan ja puutarhan välisen rautaisen\nristikkoportin avautuvan.\n\n\"Seisahduin epäluuloisena ja asettauduin väijyksiin.\n\n\"Todellakin. Taksuspensasten välillä hiipi sotilaspukuinen mies\nvarovaisesti ja äänettömästi.\n\n\"Hän oli Lykos. -- Tunsin kuutamossa hänen kypäränsä hopeaisen suden ja\nhänen keltaisen vaippansa. Keihäskin oli hänellä kädessä.\n\n\"Tuon tuostakin kuunnellen hän tuli lähemmäksi -- katsoi jälkeensäkin\nnähdäkseen olevansa yksin ja lähti sitten pajaa kohti, jonka varjossa\nseisoin.\n\n\"Ei ollut epäilystäkään. Hän oli epäillyt jotakin. Hän aikoi vartioida\nminua tänä yönä. Pakosuunnitelma oli hukassa.\n\n\"Vihasta kiljaisten hyppäsin häntä kohti ja työnsin miekkani hänen\nrintaansa.\n\n\"Samassa kuului kiljahdus -- minun nimeni -- se ei ollutkaan Lykos.\n\n\"Avasin kypärän silmikon -- kuoleva Myrtia makasi edessäni.\"\n\nHän vaikeni ja peitti kasvonsa vaipallaan.\n\n\"Onneton ystävä-parkani\", sanoi Totila yrittäen tarttua hänen käteensä.\n\nJulius virkkoi aivan hiljaa:\n\n\"Kosto on _minun_\", sanoo Herra.\n\nTeja kohotti päätään ja jatkoi:\n\n\"Minä pyörryin.\n\n\"Kun taas tulin tuntoihini, tunsin viileän meri-ilman hivelevän\nkasvojani.\n\n\"Toverini, Aligern etupäässä, olivat hiipineet pajaan takaisin,\nhuolissaan minun viipymisestäni. He löysivät sieltä meidät.\n\n\"Ennen kuolemaansa rakkaani kertoi lyhyesti, että Dresos ja Lykos\nolivat humalapäissään äkkiä päättäneet viettääkin häät jo sinä yönä.\n\n\"Vähän ennen puolta yötä vastusteleva Myrtia oli noudettu naisten\nhuoneesta ja puoliväkisin raahattu huvilan puolelle.\n\n\"Hääjuhlallisuudet oli heti pidetty. Dresos pani hänen vapisevan\nkätensä Lykoksen käteen.\n\n\"Hänelle oli annettu vain niin paljon aikaa kuin Lykos tarvitsi\nmuuttaakseen pukua laivallaan jatkettavaa juhlaa varten ja antaakseen\ntarpeelliset käskyt.\n\n\"Morsian jäi silloin vähäksi aikaa yksin.\n\n\"Hän riensi eteiseen, jossa Lykoksen kypärä ja vaippa olivat.\n\n\"Hän sieppasi ne ylleen, sulki silmikon, -- peitti naisenvaatteensa\npitkällä, keltaisella vaipalla ja riensi muutamien juopuneiden\nvieraiden ohi suoraan pajaa kohti, sillä naisten puolella kaikki orjat\nja orjattaret olivat valveilla, joten sieltä oli mahdoton paeta.\n\n\"Viimeiseksi sanakseen hän siunasi minut.\n\n\"Toverini täytyi tarttua minuun kiinni -- aioin syöksyä mereen.\n\n\"Sain ankaran kuumeen.\n\n\"Tulin tajuihini vasta herttua Thulunin goottilaisella sotalaivalla,\njoka oli korjannut meidät Kreetan kohdalla.\n\n\"Kun olimme päässeet laivaan, huomasi Aligern, että Lykoksen\nkolmisoutu, joka oli lähetetty ajamaan meitä takaa, juuri kiersi\nKydonian niemeä.\n\n\"Huomattuaan goottilaisen sotalipun kreikkalainen nostatti kaikki\npurjeensa päästäkseen pakoon, mutta herttua Thulun ja Aligern ajoivat\nsitä takaa, ottivat sen kiinni, valtasivat sen sekä tappoivat Lykoksen,\nDresoksen ja kolmekymmentä laivamiestä.\n\n\"Kun heräsin, olin nykyinen Teja.\n\n\"En enää uskonut armon ja rakkauden jumalaan. Jokainen sana, jonka\nhänestä kuulen, on minusta Myrtian muiston pilkkaamista.\n\n\"Mitä pahaa oli hän -- mitä pahaa minä olin tehnyt? Miksi Jumala, jos\nsellainen on olemassa, salli tuon hirmutyön tapahtua?\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESVIIDES LUKU.\n\n\n\"Kiellätkö kesän ja auringon, jos yksi ruusu katkeaa\", sanoi Totila,\n\"ja luuletko sokean sattumuksen vallitsevan maailmaa?\"\n\n\"En, mutta uskon välttämättömyyteen, joka sitoo ihmisten ja tähtien\nkohtalot.\"\n\n\"Mutta onko tuo laki sokea, umpimähkäinen\", kysyi Julius.\n\n\"Ei umpimähkäinen, mutta ei ainakaan onnemme ole sen päämääränä.\n\n\"Sen oma täyttymys on sen ainoa korkea, salaperäinen tarkoitus.\n\n\"Voi niitä hulluja, jotka uskovat, että heidän kyyneleensä lasketaan\npilvien toisella puolella.\n\n\"Tai kenties onnelliset hullut. He ovat onnellisia hulluudessaan.\"\n\n\"Sinun uskosi ei tee sinua onnelliseksi\", sanoi Julius. \"En voi\nymmärtää, minkätähden sinä elätkään, kun sinulla on tuollaiset\nmielipiteet.\"\n\n\"Sen sanon sinulle, kristitty.\n\n\"Elämän arvoista on myöskin tehdä oikein, täyttää velvollisuuden ja\nkunnian vaatimukset, laskematta tulevassa elämässä tuhatkertaista\nkorkoa jokaisesta hyvästä työstä. Rakastaa kansaa, isänmaata ja\nystäviään ja vahvistaa tämä rakkaus verellään. Polkea pahaa tomuun joka\npaikassa -- pahaa ei tee vähemmän inhoittavaksi täytymys. Sinä tallaat\nkäärmeen ja nokkosen, vaikkeivät ne mitään voi sille, etteivät he ole\nsatakieli ja ruusu --. Kieltäytyä kaikesta onnesta, etsiä vain sitä\nsyvää rauhaa, joka on äärettömän totinen ja korkea kuin öinen taivas,\n-- kimaltelevain tähtien tavoin nousevat ja laskevat siinä ylpeät\nsurulliset ajatukset, -- ja kuunnella maailmankin sykähdyksiä, jotka\ntuntuvat omassa rinnassa ja tähtien kulussa. Eikö se ole elämän\narvoista, kristitty?\"\n\n\"On\", vastasi Totila, \"mutta äärettömän vaikeata se on. Liian vaikeata\nihmisvoimille.\n\n\"Ei, Teja! Jollen minä saata joka kohdassa yhtyäkään hurskaan ystäväni\nuskoon, joka vallitsee tätä aikaa, niin se ainakin on varma, että on\nolemassa hyvänsuopa Jumala, joka rankaisee pahan ja suojelee hyvää.\n\n\"Tuon oikeudenmukaisen Jumalan käteen jätän kansani ja oman asiani.\n\n\"Tähän luottaen odotan huomenna voittoa.\n\n\"Oikeus on puolellani -- oikeus ei voi sortua.\"\n\n\"Oikeus sortuu usein vääryyden edessä: Vitiges Cetheguksen edessä.\"\n\n\"Niin, maan päällä\", virkkoi Julius, \"sillä tämä ei ole meidän oikea\nkotimme. Se on haudan tuolla puolen. Siellä kaikki tuomitaan\noikeudenmukaisesti.\"\n\n\"Olkoon niin\", sanoi Teja katkerasti hymyillen.\n\n\"Mutta sitä ei voi ajatella -- siitä voi vain uneksia.\n\n\"Olen tyytyväinen. En tahdo herätä uuteen elämään, kun keihäs kerran on\nlävistänyt sydämeni.\"\n\nSamassa kreivi Torismut saapui tarkastusmatkaltaan takaisin ja sanoi:\n\n\"Ole huoletta, herra kuningas, olen käynyt kaikki tutkimassa.\n\n\"Korsikalaisen ratsumiehet ovat jo oikealla paikallaan. Osa hänen\njäljelle jääneistä miehistäänkin on jo saapunut.\n\n\"Kolmesataa urhoollisinta on vielä tulossa. Hän pyytää, että\nmyöhästyttäisit taistelun alkua siksi, kunnes he saapuvat, sillä ne\nkuuluvat olevan kaikkein hurjimmat.\"\n\n\"Ehkä voin sen tehdä ratsastustaitoani näyttämällä\", vastasi Totila\niloisesti nauraen. \"Ja nyt viimeinen pikari.\n\n\"Lähtekäämme leiriin.\n\n\"Suostutko, Teja, että huominen taistelu ratkaisee kiistamme?\n\n\"Se on oikea Jumalantuomio.\n\n\"Jumalan oma tuomio siitä, elääkö hän.\n\n\"Minä sanon: Jumala elää -- siksi voittaa hyvä asia.\"\n\n\"Vaietkaa\", huusi Julius, \"älkää pilkatko Jumalaa\".\n\n\"Kuuletko\", sanoi Teja heittäen kilven selkäänsä, \"hän on peloissaan\nJumalansa puolesta\".\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESKUUDES LUKU.\n\n\nAurinko nousi kirkkaana seuraavana aamuna. Sen säteet tapasivat\ngoottijoukon jalkeillaan.\n\nKun kuningas tuli ulos asunnostaan Taginaen torille, riensivät häntä\nvastaan herttua Adalgot, kreivi Torismut ja uskollinen arsakidi Phaza.\n\n\"Terve, kuningas. Voitto sinulle. Täällä on morsiamesi lähettämä\nmaidonkarvainen sotaratsu ja aseesi, jotka ovat voittoa varten\nkoristetut.\"\n\nKuningas pani pitkälle, hulmuavalle kultatukalleen kimaltelevan,\navonaisen, silmikottoman kypärän, jonka harjalla oli komea hopeainen\njoutsen. Tämän kaulan ja siipien ympärille oli Valeria sitonut\nruusuköynnöksen.\n\nHän silitteli hevostaan, jonka harjaan ja häntään Valeria oli sitonut\ntulipunaisia nauhoja ja kultalankoja.\n\nHän hyppäsi satulaan.\n\nEräs palvelija kuljetti kahta varahevosta, joista toinen oli prefektin\nlevottomasti korskuva sotaratsu Pluto.\n\nKuninkaan hartioilta valui alas laaja, valkoinen vaippa, jota rinnalle\nkiinnitti leveä, raskas, jalokivin koristettu kultaketju.\n\nHänen haarniskansa oli puhtaasta, välkkyvästä hopeasta. Siihen oli\nkullalla kuvattu lentävä joutsen. Haarniskan aukot käsivarsien, kaulan\nja vyötäisten kohdalla olivat reunustetut purppuranpunaisella silkillä.\n\nAlustakki oli hopeanvalkoista silkkiä.\n\nLeveät kultarenkaat ja taistelukintaat suojelivat käsivarsia sekä\nsäärykset polvia ja jalkojen etupuolta.\n\nKapeassa, sirosti kaarevassa pitkulaisessa kilvessä oli kolme väriä:\nhopea, kulta ja purppura. Kultaiselle pohjalle oli valkeasta\nlasuurikivestä muodostettu lentävä joutsen.\n\nRatsun loimi ja ohjat olivat hopealla koristettua purppurakangasta.\n\nOikeassa kädessä kuninkaalla oli keihäs, jonka kärkeen Valeria oli\nkiinnittänyt neljä pitkää nauhaa, mitkä iloisesti lepattivat\naamutuulessa.\n\nSiten koristettuna ja iloisen näköisenä kuningas ratsasti Taginaen\nkatuja pitkin joukkonsa etunenässä. Kreivi Torismut, armenialainen\nPhaza, herttua Adalgot ja Julius ratsastivat hänen mukanaan.\nViimemainitulla ei ollut mitään tappoasetta, vain Tejan lahjoittama\nkilpi suojeluaseena.\n\nKuningas ei ollut koskaan ollut niin kaunis.\n\nKaikki tervehtivät häntä riemuhuudoin.\n\nTaginaen pohjoisportilla Aligern tuli häntä vastaan.\n\n\"Sinunhan piti taistella oikealla sivustalla\", sanoi kuningas hänelle.\n\n\"Miksi tulet tänne?\"\n\n\"Serkkuni Teja määräsi, että minun on pysyttävä läheisyydessäsi ja\nsuojeltava henkeäsi\", vastasi Aligern.\n\n\"Se on väsymätöntä huolenpitoa\", huudahti kuningas.\n\nAligern liittyi hänen seurueeseensa.\n\nTorismut jäi kaupunkiin kätkettyjen jalkamiesten päälliköksi.\n\nTaginaen pohjoisportin ulkopuolella kuningas pysähtyi verraten\nvähälukuisen ratsujoukkonsa eteen ja kertoi nyt päälliköille\nsuunnitelmansa.\n\n\"Minä pyydän teiltä, hyvät aseveljet, pahinta, nimittäin pakoa.\n\n\"Mutta se on vain näennäinen.\n\n\"Totta on teidän urhoollisuutenne ja -- vihollisen turmio.\"\n\nPieni joukko ratsasti nyt pitkin Via Flaminiaa väijytyspaikan ohi\nmolempien kukkulain välitse. Kuningas huomasi, että korsikalaisen\npersialaiset ratsumiehet olivat varuillaan molemmilla rinteillä.\nOikealla puolella oli päällikkönä Furius itse, vasemmalla persialaisten\nruhtinas Isdigerd.\n\nTultuaan Capraen eteläportin sisäpuolelle Totila teroitti vielä kerran\nlipunkantajan, kreivi Visandin johdolla jätetyille jousimiehille, että\nhe ryntäisivät ulos eteläportista vasta sitten, kun persialaiset olivat\ntehneet hyökkäyksen longobardeja vastaan, ja kävisivät näiden kimppuun\nselkäpuolelta. Etupuolelta Taginaehen kätketyt keihäsmiehet\nahdistaisivat niitä.\n\n\"Siten joutuvat longobardit ja nopeimmat Narseksen jalkaväestä Capraen\nja Taginaen välillä kaikilta neljältä puolelta saarroksiin. Edestä\nahdistan minä Torismutin kanssa, molemmilta sivuilta Furius ja Isdigerd\nja takaa Visand. He ovat hukassa.\"\n\n\"Eikö hän ole kuin auringonjumala\", kysyi Adalgot munkilta.\n\n\"Hiljaa! Ei mitään epäjumalanpalvelusta\", virkkoi tämä.\n\nKuningas saapui Capraen pohjoisportille, avautti sen ja ajaa karautti\npienine joukkoineen pitkin Capraen ja Helvillumin välistä ruohokenttää.\n\nTäällä Narseksen keskusrintama oli jo valmiina. Eturivissä Alboin\nseisoi longobardeineen. Näiden takana, hyvän välimatkan päässä, Narses\nistui kantotuolissaan ympärillään Cethegus, Liberius ja muut päälliköt.\n\nNarseksella oli edellisenä yönä ollut vetotaudinkohtauksia. Hän oli\nniin heikko, ettei voinut seisoa kantotuolissaan.\n\nHän oli vielä kerran teroittanut Alboinille, ettei tämä saisi hyökätä\nilman erityistä lupaa.\n\nKuningas antoi ratsumiehilleen merkin. Täyttä karkua ohut rivi syöksyi\nlongobardien ylivoimaa vastaan.\n\n\"Eivät kai nuo aio häväistä meitä niin harvalukuisina hyökätessään\",\nhuusi Alboin.\n\nKuninkaan tarkoitus ei ollut tehdä hyökkäystä.\n\nHän ratsasti paljon edelle äkkiä pysähtyneitä miehiään ja veti kaikkien\nhuomion puoleensa ratsastus- ja asetempuillaan.\n\nBysanttilaisten mielestä oli tuo hänen tarjoamansa näytelmä niin\nihmeellistä, että silminnäkijät kertoivat siitä ihmeissään\nProkopiukselle, joka on siitä jälkimaailmalle kertonut.\n\n\"Sinä päivänä\", kirjoittaa Prokopius, \"kuningas Totila tahtoi näyttää\nvihollisilleen, mikä mies hän oli.\n\n\"Hänen aseensa ja ratsunsa kimaltelivat kullasta.\n\n\"Hänen keihäänsä kärjestä liehui niin monta purppuranauhaa, että ne jo\nkaukaa ilmaisivat kuninkaan.\n\n\"Sitten hän näytti ihanalla ratsulla molempien sotajoukkojen välillä\ntaidokkaita asetemppuja.\n\n\"Hän ratsasti kokoympyröitä ja siroja puoliympyröitä milloin oikealle\nmilloin vasemmalle, heitti hevosen nelistäessä koristellun keihäänsä\nylös ilmaan ja otti sen taas keskeltä kiinni milloin oikealla, milloin\nvasemmalla kädellä, ennenkuin se ennätti pudota maahan. Hän näytti\nsiten ihmetteleville joukoille ratsastus- ja asetaitoaan.\"\n\n\"Taistelun jälkeen bysanttilaisetkin saivat tietää, että tuon iloisen\nleikin totisena perussyynä oli ollut se, että kuningas tahtoi voittaa\naikaa, -- erästä ratsujoukkoa odotettiin näet saapuvaksi.\n\n\"Vähän aikaa Alboinkin katseli näytelmää.\n\n\"Sitten hän sanoi longobardipäälliköille:\n\n\"Hän tulee taisteluun sulhaseksi koristettuna. Katsokaa, miten kalliit\nvarusteet hänellä on. Sellaisia ei meillä näe, serkku Gisulf.\n\n\"Eikö vieläkään saa hyökätä. Nukkuuko Narses taas?\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.\n\n\nÄkkiä persialainen ratsumies riensi goottien rivien välitse kuninkaan\nluo, toi tälle jonkun tiedon ja palasi sitten takaisin täyttä karkua.\n\n\"No, vihdoinkin\", virkkoi Totila, \"nyt onkin jo tarpeeksi leikitty.\n\n\"Urhoollinen Alboin, Audoinin poika\", huusi hän, \"aiotko todellakin\ntaistella kreikkalaisten puolella meitä vastaan? Tule sitten, kuninkaan\npoika -- kuningas kutsuu sinua.\"\n\nSilloin Alboin ei jaksanut kauemmin hillitä taisteluintoaan.\n\n\"Minun täytyy saada omakseni hänen ratsunsa ja panssarinsa\", huusi hän\nja ajaa karautti keihäs tanassa kuningasta kohti.\n\nTotila sai hiljaa koskettamalla tanssivan hevosensa kylkiä tämän äkkiä\nseisahtumaan.\n\nHän näytti odottavan iskua.\n\nAlboin oli jo aivan hänen edessään.\n\nSilloin -- kuningas kosketti taas ratsunsa kylkiä -- tämä teki kauniin\nhypyn sivulle päin -- ja longobardi suhahti aivan Totilan ohi.\n\nSamassa Totila lähti ajamaan häntä takaa ja olisi voinut helposti\npistää hänet selkäpuolelta keihäällään kuoliaaksi.\n\nKovasti kiljaisten longobardit riensivät kuninkaansa pojan avuksi.\n\nMutta Totila heilautti keihäänsä kädessään ympäri ja antoi sen tylpällä\nkädensijalla vastustajalleen sellaisen töytäyksen vasempaan kylkeen,\nettä tämä lensi ratsunsa selästä maahan oikealle puolelle.\n\nLevollisesti Totila ratsasti sitten rintamansa luo heiluttaen\nkeihästään.\n\nAlboin nousi äkkiä hevosensa selkään ja teki sitten joukkonsa\netunenässä hyökkäyksen goottien heikkoa rintamaa vastaan.\n\nMutta ennen yhteentörmäystä kuningas huusi:\n\n\"Paetkaa, paetkaa kaupunkiin.\"\n\nHän pyöräytti hevosensa ja ajoi täyttä karkua Capraeta kohti.\n\nHänen ratsumiehensä seurasivat häntä.\n\nAlboin hämmästyi.\n\nMutta hän huusi pian:\n\n\"Se on pakoa. Se ei voi olla muuta. Tuolla ne jo rientävät portista\nsisään.\n\n\"Niin, ratsastustaito ja tosi taistelu ovat kaksi aivan eri asiaa.\n\n\"Seuratkaa heitä, sutoseni! Ajakaa heitä takaa kaupunkiin saakka.\"\n\nHe ajoivat Capraeta kohti, työnsivät pohjoisportin, jonka pakenevat\nolivat sulkeneet, mutta eivät lukinneet, auki ja laskivat täyttä neliä\npitkää pääkatua myöten eteläportille, josta viimeiset gootit juuri\nkatosivat.\n\nNarses oli koettanut pysytellä seisaallaan kantotuolissaan nähdäkseen\ntarkkaan mieltäkiinnittävän näytelmän.\n\n\"Pysähtykää\", huusi hän vimmoissaan, \"pysähtykää! Puhaltakaa tuubaa!\nPuhaltakaa peräytymismerkki! Peräytymismerkki!\n\n\"Tuo oli maailman kömpelöin ansa, mutta Alboin tietysti luuli, että se\n_täytyy_ olla totta, kun joku hänen edessään pakenee.\"\n\nTorvet saivat puhaltaa turhaan.\n\nGootteja takaa-ajavien longobardien voittohuudot tukahduttivat torvien\näänet.\n\nVaikka he olisivat kuulleetkin merkin, olisivat he sitä halveksineet.\n\nÄhkyen Narses istuutui nähdessään longobardien viimeisten rivien\nkatoavan Capraen porttien sisäpuolelle.\n\n\"Ah\", huokasi hän, \"minun täytyy avoimin silmin nyt tehdä tyhmyys.\n\n\"En voi sallia heidän tuhoutuvan tyhmyytensä vuoksi, vaikka he sen\nkyllä ansaitsisivat. Minä tarvitsen vielä heitä.\n\n\"Eteenpäin siis tyhmyyden nimessä. He ovat jo kai puoliksi tuhotut,\nennenkuin me joudumme avuksi.\n\n\"Eteenpäin Cethegus, Anzalas ja Liberius. Eteenpäin isaurilaiset,\narmenialaiset ja illyrialaiset. Capraeta kohti.\n\n\"Mutta ottakaa huomioon! Kaupunki ei voi olla tyhjä. Se on loukku,\njohon seuraamme noita nautoja avoimin silmin.\n\n\"Kantotuolini seuraa teitä. Mutta en pysy enää pystyssä.\"\n\nHän nojautui väsyneenä patjoille.\n\nHiljainen puistatus, joka aina johtui mielenliikutuksesta, vavahdutti\nhäntä.\n\nPikamarssissa Cetheguksen ja Liberiuksen jalkamiehet riensivät\nkaupunkia kohti. Molemmat päälliköt olivat ratsain.\n\nSillä välin pakenevat ja takaa-ajajat olivat rientäneet pienen\nkaupungin läpi. Viimeisetkin longobardit olivat jo Caprean porttien\nulkopuolella. Etumaiset olivat Alboinin kanssa jo saapuneet siihen Via\nFlaminian kohtaan, jossa kukkulat kohosivat molemmilla puolilla.\n\nKuningas pakeni vielä hevosen pituuden.\n\nHän pysähtyi sitten, kääntyi ja antoi merkin.\n\nHänen rinnallaan ratsastava Adalgot puhalsi torveensa.\n\nSilloin Taginaen pohjoisportista Torismut ilmestyi keihäsmiehineen ja\nkaksoisväijytyksestä riensivät metallitorvien kaikuessa korsikalaisen\npersialaisratsumiehet tielle.\n\n\"Nyt kääntykää, gootit. Eteenpäin hyökkäykseen. Voi petettyjä!\"\n\nAlboin katseli neuvottomana kaikille kolmelle taholle.\n\n\"Näin pahassa paikassa emme ole koskaan ennen olleet, sutoseni\", sanoi\nhän.\n\nHän kääntyi erästä persialaisten johtajaa vastaan, jolla oli päässä\navonainen kultakypärä ja joka ajoi suoraan häntä kohti.\n\nHe olivat jo aivan lähekkäin.\n\nSilloin kultakypärä huusi:\n\n\"Käänny, longobardi! _Tuolla_ ovat yhteiset vihollisemme.\n\n\"Alas gootit.\"\n\nHän iski samalla kuoliaaksi gootin, joka uhkasi Alboinia.\n\nPersialaiset ratsumiehet ajoivat molemmilta puolin heidän edelleen ja\nhyökkäsivät hämmästyneiden goottien kimppuun.\n\nSilmänräpäyksen nämä katselivat neuvottomina asiain kulkua.\n\nMutta kun he huomasivat, ettei tämä ollutkaan erehdys, -- että väijytys\nkoskikin heitä eikä longobardeja --, alkoivat he huutaa:\n\n\"Petos, petos! Kaikki on hukassa!\"\n\nSamalla he käänsivät hevosensa ja lähtivät tällä kertaa todenteolla\npakenemaan Taginaeta kohti raastaen kaikki mukanaan ja ratsastaen\nkumoon oman jalkaväkensä, joka juuri tuli portista ulos.\n\nKuninkaankin kasvoilta katosi veri, kun hän huomasi korsikalaisen\nkäyvän yhdessä longobardien kanssa goottien kimppuun.\n\n\"Niin, tämä on petosta\", huusi hän. \"Haa, tiikeri! kuolema hänelle!\"\n\nJa hän karautti korsikalaista kohti.\n\nMutta ennenkuin hän pääsi tämän kimppuun, ehti tielle kuninkaan ja\nkorsikalaisen väliin persialainen Isdigerd, joka oli rynnännyt\njoukkoineen vasemmalta.\n\n\"Kuningasta kohti\", huusi hän miehilleen. \"Kaikki keihäät kuningasta\nkohti.\n\n\"Tuota valkoista kohti, jolla on joutsenkypärä! Kaikki häntä kohti.\"\n\nKeihäspilvi suhahti ilmassa.\n\nKuninkaan kypärä vaipui alas keihästen painosta.\n\nSilloin korsikalainenkin jo kaukaa tunsi kuninkaan komean vartalon.\n\n\"Hän se on! Minun täytyy saada hänen sydänverensä.\"\n\nHän raivasi itselleen tien Isdigerdin ja omien ratsumiestensä lomitse.\n\nKiukustuneet ratsumiehet olivat vain muutaman hevosenpituuden päässä\ntoisistaan.\n\nSitä ennen Totila kaatoi Isdigerdin.\n\nKuninkaan keihäs tunkeutui hänen kaulansa läpi ja hän putosi kuolleena\nhevosensa selästä maahan.\n\nPian Totila ja Furius syöksyivät yhteen.\n\nKorsikalainen kohotti jo heittokeihäänsä. Hän tähtäsi kuninkaan\nsuojattomiin kasvoihin.\n\nMutta äkkiä katosivat loistava joutsenkypärä ja valkea vaippa.\n\nKaksi heittokeihästä oli sattunut hänen valkoiseen ratsuunsa ja samalla\noli yksi keihäs tunkeutunut kilven läpi haavoittaen pahasti vasenta\nkättä.\n\nRatsu ja mies kaatuivat.\n\nHurjasti huutaen Isdigerdin persialaiset riensivät paikalle.\n\nFurius ja Alboin kannustivat myös hevosiaan.\n\n\"Säästäkää kuninkaan henki! Ottakaa hänet vangiksi! Hän on säästänyt\nminun henkeni\", huusi Alboin.\n\nHän oli tullut hyvin liikutetuksi, kun Gisulf kertoi, että kuningas oli\nsysätessään hänet satulasta vaihtanut keihään kärjen kädensijaan.\n\n\"Ei, kuolema kuninkaalle\", huusi Furius.\n\nHän oli jo aivan vieressä ja heitti keihäänsä haavoittunutta kuningasta\nkohti, jota Aligern parhaillaan nosti prefektin ratsun selkään\nviedäkseen hänet pois taistelusta.\n\nKorsikalaisen ensimmäisen keihään Julius torjui Tejan kilvellä.\n\nFurius pyysi toisen heittokeihään ja tähtäsi sen kuningasta ympäröivään\nryhmään. Arsakidi Phoza koetti torjua sitä, mutta se lensi kilven ja\npanssarin läpi hänen sydämeensä.\n\nSilloin aikoi Furius, joka oli jo päässyt aivan lähelle, iskeä\npitkällä, käyrällä miekallaan kuningasta.\n\nMutta korsikalainen putosi satulasta, ennenkuin isku sattui.\n\nApulian nuori herttua oli iskenyt häntä kaikin voimin rintaan lipun\nvarrella.\n\nVarsi katkesi sysäyksestä.\n\nNyt uhkasi vaara Adalgotia sekä Totilan lippua -- Valerian ja hänen\nhurskaan joukkonsa taiteellista, kallista teosta.\n\nKaikki ratsumiehet kävivät näet rohkean, nuoren lipunkantajan kimppuun.\nLongobardi Gisulf iski kirveellään lipun varteen, joka nyt meni aivan\nsäpäleiksi.\n\nAdalgot repäisi silloin lipun irti särkyneestä varresta ja kätki\nkankaan vyöhönsä.\n\nAlboinkin oli ehtinyt paikalle ja huusi:\n\n\"Antaudu vangikseni, goottikuningas, minulle, kuninkaan pojalle.\"\n\nSamassa Aligern oli saanut kuninkaan nostetuksi prefektin ratsun\nselkään. Hän kääntyi longobardia kohti.\n\nTämä aikoi estää kuninkaan paon tappamatta silti kuningasta. Hän\nkumartui alaspäin ja heitti keihäänsä ratsua kohti, jonka lapaan se\nsattuikin.\n\nMutta samalla hetkellä Aligern iski miekallaan hänen siipikypäräänsä.\nLongobardi putosi taintuneena satulasta.\n\nSiten Adalgot, Aligern ja Julius -- saatettuaan johtajat vaarattomiksi\n-- saivat aikaa kuninkaan taistelusta viemiseen. He menivät Taginaen\npohjoisportille.\n\nTäällä kreivi Torismut oli järjestänyt uudelleen keihäsmiestensä rivit.\n\nKuningas olisi ryhtynyt johtamaan taistelua, mutta hän pysyi tuskin\npystyssä.\n\n\"Torismut\", sanoi hän, \"sinä puolustat Taginaeta. Caprae lienee jo\nvihollisen käsissä. Pikalähetti käskeköön Hildebrandin peräytymään koko\nsivustoineen tänne. Hänen on puolustettava Roomaan vievää tietä millä\nhinnalla hyvänsä.\n\n\"Tejan sivusta on jo täydessä taistelussa, kuten olen huomannut. --\nPaluumatkamme suojaaminen -- se on viimeinen toivomme.\"\n\nHän pyörtyi.\n\nKreivi Torismut lupasi:\n\n\"Puolustan miehineni Taginaeta viimeiseen veripisaraan saakka.\n\n\"Ratsumiehistä ei ainoakaan pääse tänne, ei persialaisista eikä\nlongobardeista. Minä puolustan kuninkaan henkeä ja suojaan paluumatkaa\nniin kauan kuin voin kättäni liikuttaa.\n\n\"Saattakaa hänet pois täältä -- tuonne vuorelle luostariin -- mutta\nliikkukaa nopeasti -- sillä Capraen eteläportista lähenee jo ratkaisu\n-- Narseksen jalkaväki ja katsokaa tuonne -- prefekti Cethegus ja\nisaurilaiset.\n\n\"Caprae ja jousimiehemme ovat hukassa.\"\n\nNiin ne olivatkin.\n\nVisand ei ollut -- kuninkaalta saamansa käskyn mukaan -- puolustanut\nCapraeta, vaan laskenut Cetheguksen ja Liberiuksen joukot kaupunkiin.\n\nVasta sitten, kun he olivat kaupungissa, hän alkoi taistelun ja lähetti\nsamalla tuhat miestä Via Flaminialle estämään longobardien paluumatkaa\nCapraen läpi.\n\nMutta kun väijyksissä olleet persialaiset hyökkäsivätkin goottien\neivätkä longobardien kimppuun, kun Alboin ja Furius yhdessä tuhosivat\ntai hajoittivat vähälukuisen goottien ratsujoukon ja kun hyökkäys\nTaginaesta päin jäi tekemättä -- tuhosi suunnaton ylivoima goottilaiset\njousimiehet ensin Capraessa ja sitten Via Flaminialla Capraen ja\nTaginaen välillä.\n\nVisand itse pääsi kuin ihmeen kautta haavoittuneena Taginaehen\nilmoittamaan miestensä täydellisestä tuhosta.\n\nNarseksen kantotuoli saapui Capraehen. Illyrialaiset alkoivat\nhyökkäyksen Taginaeta vastaan. Kreivi Torismut puolustautui sankarin\ntavoin. Hän taisteli veljiensä peräytymismahdollisuuden puolesta.\n\nHän sai avukseen muutamia tuhansia miehiä, jotka olivat tulleet\nrientomarssissa Hildebrandin sivustalta.\n\nSuurimman osan joukoistaan vanha asemestari vei Taginaen eteläpuolelle\nja sijoitti ne Roomaan vievän tien varsille.\n\nJuuri kun hyökkäys Tagiaeta vastaan alkoi, Cethegus tapasi Furiuksen ja\nAlboinin, jotka olivat jo toipuneet saamistaan iskuista.\n\nCethegus oli saanut tietää korsikalaisen ratkaisevan osan taistelussa.\n\nHän pudisti tämän kättä.\n\n\"Katsos vain, Furius ystäväni.\n\n\"Vihdoin sinäkin olet oikealla puolella -- barbaarikuningasta vastaan.\"\n\n\"Hänen ei pidä päästä elävänä tästä taistelusta\", sähisi korsikalainen.\n\n\"Mitä? Kuinka? Vieläkö hän on elossa? Luulin hänen jo kaatuneen\", sanoi\nCethegus.\n\n\"Ei hän ole kuollut.\n\n\"Hän haavoittui kyllä, mutta hänet saatettiin pois taistelusta.\"\n\n\"Olet oikeassa\", sanoi Cethegus. \"Hän ei saa elää.\n\n\"Se on tärkeämpää kuin Taginaen valloitus. Sen urotyön voi Narseskin\nhyvin suorittaa kantotuolistaan käsin.\n\n\"Heitä on seitsemänkymmentä seitsemää vastaan.\n\n\"Työhön, Furius, miksi ratsumiehesi seisovat joutilaina?\"\n\n\"Konit eivät pääse muureille.\"\n\n\"Eivät pääsekään, mutta kai ne osaavat uida.\n\n\"Eteenpäin! Anna minulle kolmesataa ja ota itse kolmesataa.\n\n\"Kaupungin ympäri kulkee kaksi tietä, toinen oikealta, toinen\nvasemmalta puolen jokea. -- Ei, gootit ovat repineet sillat. Ajakaamme\nhäntä siis takaa läpi Clasiuksen ja Sibolan.\n\n\"Kuningas on siis varmasti haavoittunut -- voiko hän vielä taistella?\"\n\n\"Tuskin.\"\n\n\"Siinä tapauksessa hän on paennut Taginaen läpi Roomaan tai --\"\n\n\"Ei, morsiamensa luo hän on paennut\", huudahti korsikalainen. \"Varmasti\nhän on mennyt Valerian luo luostariin. Haa, minä pistän hänet\nkuoliaaksi Valerian sylissä.\n\n\"Liikkeelle, persialaiset, seuratkaa minua! Kiitos, prefekti!\n\n\"Ota sinä niin monta ratsumiestä kuin tahdot. Lähde sinä oikealle.\n\n\"Minä lähden vasemmalle päin, sillä luostariin vie kaksi tietä.\"\n\nHän lähtikin heti vasemmalle ja katosi prefektin näkyvistä.\n\nCethegus puhutteli jäljelle jääneitä ratsumiehiä persiankielellä ja\npyysi heitä seuraamaan itseään.\n\nSitten hän ratsasti Liberiuksen luo ja sanoi tälle:\n\n\"Minä menen ottamaan barbaarikuninkaan vangiksi.\"\n\n\"Mitä? Vieläkö hän elää. Riennä sitten.\"\n\n\"Valloita sinä sillä välin Taginae\", jatkoi prefekti, \"jätän\nisaurilaisia sinun käytettäväksesi.\"\n\nHän karautti oikealle Syphaxin ja kolmen sadan persialaisen seuraamana.\n\nSillä välin haavoittuneen kuninkaan ystävät olivat saattaneet hänet\nTaginaen läpi pieneen pinjametsikköön tien varrelle, missä hän joi\neräästä lähteestä ja virkistyi siitä melkoisesti.\n\n\"Julius\", virkkoi hän, \"riennä Valerian luo ja sano hänelle, että\ntaistelu on menetetty, mutta ei valtakunta eikä toivo.\n\n\"Minä ratsastan hiukan voimistuttuani Hyvien toivon-vuorelle. Sinne\nsaapuvat myöskin Teja ja Hildebrand työnsä suoritettuaan,\n\n\"Mene, minä pyydän. Lohduta rakasta Valeriaani ja saata hänet\nluostarista luokseni Hyvien toivon-vuorelle.\n\n\"Etkö tahdo sitä tehdä? Siinä tapauksessa ratsastan itse luostariin\njyrkkää rinnettä ylös. Ota nämä sentään yltäni.\"\n\nJulius ei olisi mielellään eronnut haavoittuneesta kuninkaasta.\n\n\"Irroita kypäräni ja vaippani, ne ovat niin painavat\", pyyteli tämä.\n\nJulius irroitti ne molemmat.\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nSilloin munkin päähän välähti ajatus.\n\nOlivathan he -- dioskurit -- kerran ennenkin vaihtaneet vaatteita.\n\nOlihan kerran ennenkin murhaajan teräs kääntynyt sen vuoksi Totilasta\nhäneen.\n\nHän teki nopeasti päätöksensä.\n\nHeitä tietysti ajettaisiin takaa. Hän oli kuulevinaan kavioiden\nkapsetta.\n\nAligern oli mennyt metsän reunaan tähystelemään, ja Adalgot piti\nkuninkaan päätä sylissään.\n\n\"Niin, siellä he ovat\", huusi Aligern palattuaan toisten luo.\n\"Persialaiset ratsumiehet lähestyvät kahdelta taholta tätä paikkaa.\"\n\n\"Riennä sitten, Julius\", pyysi Totila, \"ja pelasta Valeria Tejan luo.\"\n\n\"Minä riennän, ystäväni! Näkemiin!\"\n\nHän puristi kuninkaan kättä.\n\nSitten hän nousi Pluton selkään -- häh otti tämän haavoittuneen ratsun\nja jätti kuninkaalle oman, täysissä voimissa olevan hevosensa.\n\nTotilan huomaamatta hän pani nopeasti päähänsä joutsenkypärän, heitti\nhartioilleen valkoisen, veren tahraaman vaipan ja ajaa karautti ulos\nmetsästä suunnaten matkansa luostaria kohti.\n\n\"Tämä tie\", tuumi hän itsekseen, \"on aivan avonainen, sitä vastoin\nNuman haudalle johtava tie kulkee metsän läpi ja viinitarhojen lomitse.\n\n\"Kenties vainoojat kääntyvät minua kohti ja hän pääsee pakoon.\"\n\nHän oli arvannut oikein.\n\nTuskin hän oli päässyt metsiköstä näkyvälle paikalle ja alkanut\nratsastaa vuorta ylös, kun hän huomasi ratsumiesten, jotka olivat\nkiertäneet Taginaen, rupeavan ajamaan häntä takaa.\n\nSaadakseen takaa-ajajat niin kauas kuninkaasta kuin mahdollista ja\npitääkseen vihollisia niin kauan kuin mahdollista harhaluulossaan, hän\npakotti ratsunsa nopeaan juoksuun.\n\nMutta ratsu oli haavoittunut.\n\nSe kulki vaivalloisesti kivistä, jyrkkää rinnettä ylös.\n\nTakaa-ajajat tulivat lähemmäksi.\n\n\"Onko tuo kuningas?\"\n\n\"On.\"\n\n\"Ei, tuo ei ole kuningas. Tuo on liian pienikasvuinen\", virkkoi\npersialaisten päällikkö, joka ratsasti etumaisena.\n\n\"Ja pakenisiko hän yksin?\"\n\n\"Se on tietysti kaikkein viisainta,\" arveli päällikkö.\n\n\"Varmasti tuo on hänen joutsenkypäränsä.\"\n\n\"Tuo on hänen vaippansa.\"\n\n\"Mutta hänhän ratsasti valkoisella hevosella\", tuumi päällikkö.\n\n\"Niin, alussa\", virkkoi eräs ratsumiehistä. \"Mutta kun se kaatui\nkeihään iskusta, nostettiin hänet -- seisoin aivan vieressä -- tämän\nratsun selkään.\"\n\n\"Hyvä\", huudahti päällikkö, \"sinä olet oikeassa. Minä tunnen tuon\nratsun.\"\n\n\"Se on jalo eläin. Tuolla tavalla se menee vuorta ylös, vaikka se on\nhaavoittunut.\"\n\n\"Niin, se on jalo. Tuo ratsu seisahtuukin. Katsokaa tarkasti:\n\n\"Seis, Pluto! Polvillesi!\"\n\nVapisten ja korskuen viisas, uskollinen ratsu pysähtyi lyönneistä ja\nkannuksen iskuista huolimatta ja laskeutui hitaasti polvilleen.\n\n\"On turmiollista ratsastaa prefektin hevosella, barbaari!\n\n\"Tuossa on! Tämä on Forumista, tämä Kapitoliumista ja tämä\nJuliuksesta.\"\n\nRaivoissaan prefekti singahutti kolme heittokeihästä, omansa ja kaksi\nSyphaxin keihästä, jotka hän riisti tämän kädestä, pakenevan selkään\nsellaisella voimalla, että ne tunkeutuivat läpi ruumiin.\n\nSitten hän hyppäsi maahan, paljasti miekkansa ja repi maahan\npudonneelta kypärän päästä.\n\n\"Julius\", huusi hän kauhuissaan.\n\n\"Sinäkö, Cethegus?\"\n\n\"Julius, sinä et saa kuolla.\"\n\nIntohimoisella kiireellä hän rupesi tukkimaan verta vuotavia haavoja.\n\n\"Jos rakastat minua\", virkkoi kuoleva, \"niin pelasta hänet -- pelasta\nTotila.\"\n\nLempeät silmät sulkeutuivat ainaiseksi.\n\nCethegus kuunteli sydämen lyöntiä. Hän painoi korvansa veriseen\nrintaan.\n\n\"Loppu\", sanoi hän soinnuttomalla äänellä.\n\n\"Manilia!\n\n\"Sinua minä olen rakastanut -- Julius.\n\n\"Sinä kuolit _hänen_ nimensä huulillasi.\n\n\"Kaikki on lopussa\", sanoi hän sitten vimmoissaan.\n\n\"Viimeisen siteen, joka minua kiinnitti ihmisrakkauteen, katkaisin itse\nilkkuvan, vihamielisen sattuman oikusta.\n\n\"Se olikin viimeinen heikkouteni.\n\n\"Nyt, ihmisyys, olet minulle kuollut.\n\n\"Nostakaa hänet jalon ratsun selkään. Se olkoon viimeinen tehtäväsi,\nPluto. Viekää hänet sitten -- tuolla ylhäällä vuorella on kappeli --\nviekää hänet sinne ja käskekää pappien juhlallisesti haudata hänet.\n\n\"Sanokaa siellä ylhäällä, että hän kuoli munkkina -- hän kuoli\nystävänsä puolesta. Hän ansaitsee kristillisen hautauksen.\n\n\"Mutta minä menen\", huudahti hän peloittavan näköisenä, \"hakemaan vielä\nkerran käsiini hänen ystävänsä. Minä yhdistän heidät -- iäksi.\"\n\nHän nousi ratsunsa selkään.\n\n\"Minne\", kysyi Syphax. \"Takaisinko Taginaehen?\"\n\n\"Ei! Tuonne metsikköön! Hän on siellä piilossa, sillä Julius tuli\nsieltä.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nTämän välikohtauksen aikana kuningas oli hiukan tointunut ja\nvoimistunut. Hän lähti Juliuksen hevosella ratsastaen Adalgotin,\nAligernin ja muutamien ratsumiesten seuraamana metsästä, jonka\nitäreunaa pitkin tie kulki kappelikukkulalle.\n\nHe näkivät jo kappelin valkoiset muurit kääntyessään metsätieltä.\n\nMutta silloin käheä huuto kuului etelästä, heidän oikealta puoleltaan.\n\nHeitä vastaan riensi kentän yli Clasiuksesta päin voimakas\nratsumiesjoukko.\n\nKuningas tunsi joukon johtajan.\n\nEnnenkuin hänen seuralaisensa ehtivät joutua väliin, oli hän\nkannustanut ratsuaan, laski keihäänsä tanaan ja syöksyi vihollista\nvastaan.\n\nMolemmat päälliköt syöksähtivät yhteen kuten kaksi ukkospilveä.\n\n\"Ylpeä barbaari!\"\n\n\"Kurja petturi!\"\n\nMolemmat kaatuivat ratsuiltaan.\n\nHe olivat karanneet toistensa kimppuun sellaisella raivolla, ettei\nkumpikaan ajatellut itsensä suojaamista, vaan ainoastaan toisen\ntuhoamista.\n\nFurius Ahalla kaatui ratsultaan kuolleena, sillä kuningas oli heittänyt\nkeihäänsä sellaisella voimalla, että se tunkeutui kultakilven ja\npanssarin läpi suoraan sydämeen. Keihään varsi katkesi iskusta.\n\nMutta kuningaskin vaipui kuolevana Adalgotin syliin. Korsikalaisen\nkeihäs oli sattunut hänen rintaansa aivan kaulan luona.\n\nAdalgot repäisi Valerian sinisen lippukankaan vyöstään ja koetti sillä\nhillitä verivirtaa.\n\nTurhaan.\n\nLipun helakka sini muuttui äkkiä tummanpunaiseksi.\n\n\"Gothia\", huoahti kuningas vielä, \"Italia -- Valeria!\"\n\nSamalla hetkellä, ennenkuin epätasainen taistelu pääsi alkuunkaan,\nAlboin saapui longobardiratsumiehineen paikalle.\n\nHän oli lähtenyt korsikalaisen mukana, sillä hän ei halunnut olla\njoutilaana taistelun riehuessa Taginaen muurien edustalla.\n\nÄäneti, totisena, liikutettuna longobardiruhtinas katseli kuninkaan\nruumista.\n\n\"Hän lahjoitti minulle henkeni -- minä en saanut pelastetuksi hänen\nhenkeään\", sanoi hän totisena.\n\nEräs hänen ratsumiehistään osoitti vainajan komeata asevarustusta.\n\n\"Ei\", virkkoi Alboin, \"kuninkaallinen sankari on haudattava\nkuninkaallisessa komeudessaan.\"\n\n\"Tuolla ylhäällä kalliolla, Alboin\", sanoi Adalgot surullisena, \"on\nhäntä jo kauan odottanut morsian ja -- hänen itsensä valitsema hauta.\"\n\n\"Viekää hänet sinne. Minä suon vapaan pääsyn jalolle ruumiille ja\njaloille kantajille.\n\n\"Ratsumiehet, seuratkaa minua takaisin taisteluun.\"\n\n\n\n\nKOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nMutta taistelu oli jo lopussa. Sen saivat Alboin ja prefekti kuulla\nhämmästyksekseen saapuessaan takaisin Taginaen luo.\n\nKun prefekti oli saapunut pohjoispuoleiseen pinjametsikköön ja aikoi\nlähteä seuraamaan kuninkaan jälkiä, saavutti hänet Liberiuksen lähetti,\njoka vaati häntä palaamaan heti. Narses kuului olevan tiedottomana ja\nsuuri vaara vaativan pikaista päätöksen tekoa.\n\nNarses tiedottomana -- Liberius neuvottomana, varmaksi luultu voitto\nvaaranalainen. Se oli tärkeämpää kuin mahdollisuus antaa kuolinisku\npuolikuolleelle kuninkaalle.\n\nCethegus ajoi täyttä karkua Taginaehen samaa tietä kuin oli tullutkin.\n\nTäällä Liberius tuli häntä vastaan ja sanoi:\n\n\"Liian myöhään. Olen jo järjestänyt asian yksin myöntyen vaatimukseen.\nAselepo on päätetty ja goottien jäännökset peräytyvät.\"\n\n\"Mitä\", huusi Cethegus, joka olisi mielellään tuhonnut kaikki gootit\nrakkaansa hautajaisiksi, \"aselepoko? Peräytyvätkö gootit?\n\n\"Missä on Narses?\"\n\n\"Hän makaa tajuttomana kantotuolissaan saatuaan ankaran vetotaudin. Hän\nsäikähtyi ja hämmästyi eikä ihmekään.\"\n\n\"Mitä täällä on tapahtunut? Kerro, ihminen.\"\n\nLiberius kertoi lyhyesti, että he olivat suurin uhrauksin -- sillä nuo\nkeihäsgootit seisoivat kuin muuri -- tunkeutuneet Taginaehen, joka\nheidän täytyi valloittaa talo talolta, huone huoneelta.\n\n\"Tuuma tuumalta\", päätti Liberius kertomuksensa, \"täytyi meidän hakata\npalasiksi heidän johtajansa, joka tapettuaan Anzalaan asettui\nensimmäiseen muurinaukkoon. Me emme päässeetkään siitä paikasta\nkaupunkiin.\"\n\n\"Mikä hänen nimensä oli\", kysyi Cethegus, \"toivoakseni kreivi Teja.\"\n\n\"Ei, kreivi Torismut. -- Kun olimme puolitiessä verityötämme ja Narses\naikoi juuri kannattaa itsensä kaupunkiin, kohtasi hänet Taginaen\nportilla haavoittunut Zeuxippos, joka saapui lähettiläänä vasemmalta\nsiiveltämme -- sitä ei enää ole olemassakaan -- goottien saattamana.\"\n\n\"Kuka oli --?\"\n\n\"Hän, jonka äsken mainitsit -- kreivi Teja. Hän oli nähnyt tai saanut\ntietää, että heidän keskusrintamaansa uhattiin ja että kuningas oli\nhaavoittunut.\n\n\"Silloin hän -- huomattuaan, ettei hän enää mitenkään ehdi muuttamaan\nratkaisua Taginaen luona -- teki rohkean, epätoivoisen päätöksen.\n\n\"Hän luopui äkkiä lujasti varustetusta asemastaan vuorilla ja hyökkäsi\nhäntä vastaan olevan vasemman siipemme kimppuun, joka hitaasti lähestyi\nvuorta ylöspäin hänen joukkoaan vastaan.\n\n\"Hän voitti sivustamme heti ensi yrityksellä, ajoi pakenevia takaa\nleiriin saakka ja otti siellä vangiksi kymmenentuhatta miestä sekä\npäällikkömme Oresteen ja Zeuxippoksen.\n\n\"Hän lähetti Zeuxippoksen sidottuna goottien mukana Narseksen luo\ntodistamaan tapahtumasta ja vaati neljänkymmenenkahdeksan tunnin\naselepoa.\"\n\n\"Mahdotonta\", huusi Cethegus.\n\n\"Muussa tapauksessa hän tappaisi kaikki kymmenentuhatta vankia\npäällikköineen. Hän oli vannonut sen.\"\n\n\"Entä sitten\", sanoi Cethegus.\n\n\"Sinusta mahtaa asia olla samantekevää, roomalainen. Mitäpä sinä\nvälität kymmenestätuhannesta meikäläisestä. Mutta Narses välittää.\nPelästyttävä uutinen, vaikean päätöksen tekeminen lannistivat hänet.\nHän sai ankaran taudinkohtauksen.\n\n\"Kaatuessaan hän ojensi päällikönsauvan minulle ja minä tietysti\nsuostuin heti vaatimukseen --.\"\n\n\"Tietysti.\n\n\"Pylades tahtoi pelastaa Oresteen\", huudahti Cethegus kiukuissaan.\n\n\"Ja samalla kymmenentuhatta miestä keisarillista sotaväkeä.\"\n\n\"Minua ei tuo sopimus sido\", huusi Cethegus, \"minä käyn heidän\nkimppuunsa.\"\n\n\"Sitä et saa tehdä. Teja on ottanut mukaansa panttivankeina suurimman\nosan miehistöä ja kaikki päälliköt. Hän surmaa ne heti, kun ensimmäinen\nnuoli lentää heitä vastaan.\"\n\n\"Surmatkoon vain. Käyn sittenkin heidän kimppuunsa.\"\n\n\"Saathan nähdä, seuraavatko bysanttilaiset sinua. Ilmoitin heti\nsinunkin joukollesi Narseksen käskyn, sillä minä olen nyt Narses.\"\n\n\"Sinä olet kuoleman oma, kun Narses tulee tajuihinsa.\"\n\nMutta Cethegus huomasi, ettei hän olisi voinut yksistään\npalkkasotureineen mitään gooteille, jotka olivat koonneet joukkojensa\njäännökset -- molemmat siivet -- varustettuun paikkaan.\n\nTeja oli vetäytynyt vankeineen luostari- ja kappelikukkuloiden yli Via\nFlaminialle, jonne Hildebrandinkin sivusta oli päässyt verraten eheänä.\n\nJohanneksen kiertoliikettä olivat ensin hidastuttaneet molemmat joet ja\nsen teki kokonaan tyhjäksi aselepo.\n\nKostonhimoisena Cethegus odotti Narseksen toipumista, sillä hän toivoi,\nettei tämä hyväksyisi edustajansa tekemää sopimusta.\n\n\n\n\nNELJÄSKYMMENES LUKU.\n\n\nSillä välin Teja ja Hildebrand olivat saapuneet kumpikin sivustaltaan\nNuman hautakummulle, jonne haavoittunut kuningas oli viety.\n\nHe eivät tienneet viimeisiä tapahtumia.\n\nHe laativat kukkulan juurella yhteisen suunnitelman, jonka aikoivat\nesittää kuninkaalle. Heidän mielestään oli nopeasti peräydyttävä\naselevon turvin etelää kohti.\n\nMutta kun he saapuivat kukkulalle, kohtasi heitä surullinen näky.\n\nÄäneen itkien Adalgot riensi Tejaa vastaan ja talutti hänet Numan\nsarkofagille, jota muratti ympäröi.\n\nSiinä kuningas Totila lepäsi kilvellään. Kuoleman vakava majesteetti\noli luonut jaloille kasvoille pyhyyden sädekehän, joka oli vielä paljon\nkauniimpi sitä iloista hohdetta, joka aina elon aikana oli näillä\nkasvoilla säteillyt.\n\nHänen vasemmalla puolellaan lepäsi kaarevassa kansilevyssä, joka oli\naikoja sitten nostettu sarkofagin päältä, Julius.\n\nMolempien dioskurien yhdennäköisyys ilmeni entistä enemmän nyt, kun\nkuolema oli laskenut varjonsa molempiin.\n\nYstävysten välille Goto ja Liuta olivat peittäneet kolmannen\nihmisolennon.\n\nMatalalla multakummulla lepäsi, jalo pää näkyvissä, roomalaisnainen\nValeria.\n\nHänet oli kutsuttu läheisestä luostarista Numan kukkulalle ottamaan\nvastaan haavoittunutta sulhastaan.\n\nKun Adalgot ja Aligern kantoivat hitaasti leveälle kilvelle lasketun\nkuninkaan kukkulalle, hän oli huokaisematta, itkemättä heittäytynyt\nkilvelle.\n\nEnnenkuin kumpikaan ehti sanoa mitään, huudahti hän:\n\n\"Minä tiedän -- hän on kuollut.\"\n\nHän oli vielä auttanutkin heitä ruumiin asettamisessa Numan\nsarkofagiin.\n\nSitten hän oli hiljaisella äänellä, kyynelettömin silmin lausunut:\n\n    \"Etkö sä nää, miten kaunis on, miten ylväs Akilleus?\n    Siksipä häntä nyt vartoo kuolo ja sallimus synkkä.\n    Taistelun pauhussa nyt hänet turmion isku jos kohtais,\n    Keihäs heitetty tai läpi ilman kiitävä nuoli.\"\n\nTämän jälkeen hän veti levollisesti, kiirehtimättä vyöstään tikarin ja\nlausui:\n\n\"Ota nyt sieluni, kristittyjen ankara Jumala. Näin minä täytän\nlupaukseni.\"\n\nSitten roomalaisneito painoi terävän tikarin sydämeensä.\n\nCassiodorus kulki rukoillen, syvästi liikutettuna -- kyyneleet valuivat\npitkin hänen arvokkaannäköisiä kasvojaan valkoiselle parralle --\nruumiin luota toisen luo. Kädessä hänellä oli siunatusta seetripuusta\ntehty pieni risti.\n\nLuostarin hurskaat naiset, jotka olivat seuranneet Valeriaa, veisasivat\njuhlallisen, yksinkertaisen virren. Vähitellen koko kukkula täyttyi\nsotilailla, jotka aselevon vuoksi olivat voineet lähteä päällikköjensä\nmukana.\n\nPäällikköjen joukossa olivat myöskin kreivi Visand ja Markja.\n\nÄäneti Teja oli kuunnellut itkevän Adalgotin kertomusta.\n\nSitten hän meni kuninkaan ruumiin luo.\n\nÄäneti, kuivin silmin hän laski panssaroidun oikean kätensä kuninkaan\nhaavalle, kumartui ja kuiskasi kuolleelle:\n\n\"Minä tahdon täydentää työsi.\"\n\nSitten hän meni eräälle maatuneella haudalla kasvavan korkean puun\njuurelle ja lausui pienelle joukolle, joka liikutettuna ja ääneti\nseisoi vainajien ympärillä:\n\n\"Goottisankarit. Taistelu on menetetty. Valtakunta on hukassa.\n\n\"Jos joku teistä tahtoo mennä Narseksen luo ja myöntyä keisarin\nalamaiseksi, niin menköön. En pidätä ketään.\n\n\"Minä puolestani aion jatkaa taistelua loppuun saakka.\n\n\"En taistele voittaakseni, vaan saadakseni sankarikuoleman.\n\n\"Se, joka aikoo menetellä samoin kuin minä, jääköön tänne.\n\n\"Te jäätte kaikki. Hyvä on.\"\n\nSilloin Hildebrand lausui:\n\n\"Kuningas on kuollut.\n\n\"Gootit eivät osaa taistella ilman kuningasta, vaikka he kuolemaakin\netsivät.\n\n\"Atalarik -- Vitiges -- Totila -- Meillä on vain yksi mies, joka sopii\nneljänneksi näiden jälkeen -- Teja, viimeinen, suurin sankarimme.\"\n\n\"Minä rupean kuninkaaksenne\", sanoi Teja.\n\n\"Te ette saavuta minun johdollani elämän iloja, vaan kunniakkaan\nkuoleman.\n\n\"Hiljaa! Älkää tervehtikö minua iloisilla huudoilla eikä aseiden\nkalskeella.\n\n\"Se, joka tahtoo minua kuninkaakseen, tehköön samoin kuin minä.\"\n\nHän taittoi puusta, jonka alla hän seisoi, oksan ja kiersi sen\nkypäränsä ympärille.\n\nÄäneti muut seurasivat hänen esimerkkiään.\n\nAdalgot, joka seisoi häntä lähinnä, kuiskasi:\n\n\"Oi, kuningas Teja. Sinä otit sypressin oksan. Sillähän seppelöidään\nuhreiksi tuomitut.\"\n\n\"Niin, Adalgot. Sinä sanoit totuuden. Kuolemaan vihin täten itseni\",\nlausui kuningas pyörähdyttäen miekkaansa päänsä ympäri.\n\n\n\n\n\n\nSEITSEMÄS KIRJA\n\nTEJA\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU.\n\n\nNopeasti goottikansan kohtalo lähenikin ratkaisuaan.\n\nKivi vieri rotkoon.\n\nKun Narses oli tullut tuntoihinsa ja saanut tietää, mitä hänen\ntainnoksissa ollessaan oli tapahtunut ja tehty, hän käski vangita\nLiberiuksen ja lähettää hänet Bysanttiin vastaamaan teostaan.\n\n\"En silti tahdo väittää\", sanoi hän uskotulleen Basiliskokselle, \"että\nLiberius olisi tehnyt väärän päätöksen.\n\n\"Olisin itse tehnyt samoin.\n\n\"Mutta olisin menetellyt niin muista syistä.\n\n\"Hän tahtoi ennen kaikkea pelastaa ystävänsä ja samalla kymmenentuhatta\nmiestä.\n\n\"Se oli virhe. Ne olisi pitänyt uhrata, kun ratkaisijana oli Liberius.\n\n\"Sillä Liberius ei voinut olla täydellisesti selvillä sodan tilasta.\n\n\"Liberius ei tiennyt, -- kuten Narses tietää -- että goottien\nvaltakunta oli tuomittu perikatoon tämän taistelun perästä. On aivan\nsaman tekevää, tapahtuuko lopullinen ratkaisu Taginaen vai Napolin\nluona. Sen vuoksi saattoi nuo kymmenentuhatta pelastaa ja täytyikin\npelastaa.\"\n\n\"Napolinko luona? Miksi ei Rooman luona? Etkö muista prefektin\npeloittavia valleja? Etkö luule goottien rientävän Roomaan tehdäkseen\nsen vallien takana kuukausimääriä sinulle vastarintaa?\"\n\n\"Roomasta on kyllä pidetty huolta, vaikka siitä eivät tiedä gootit eikä\nLiberiuskaan.\n\n\"Eikä sitä saa tietää aivan heti -- Cetheguskaan. Ole siis vaiti siitä\nasiasta. Missä on nyt Rooman kaupunginprefekti?\"\n\n\"Hän riensi edeltäpäin voidakseen heti aselevon päätyttyä hyökätä\ngoottien kimppuun.\"\n\n\"Oletko pitänyt huolta --\"\n\n\"Ole huoletta.\n\n\"Hän aikoi ottaa mukaansa ainoastaan isaurilaisensa, mutta minä -- tai\noikeammin Liberius minun neuvostani -- annoin hänelle avuksi Alboinin\nja longobardit ja sinä tiedät --\"\n\n\"Niin\", virkkoi Narses hymyillen, \"suteni eivät päästä häntä\nsilmistään.\"\n\n\"Mutta miten kauan --\"\n\n\"Niin kauan kuin häntä tarvitsen. Ei hetkeäkään kauemmin.\n\n\"Tuo nuori kuninkaallinen ihmeiden tekijä makaa siis kilvellään.\n\n\"Nyt saattaa Justinianus täydellä oikeudella käyttää kunnianimeä\n'Gothicus' ja taas nukkua rauhallisesti.\n\n\"Mutta tuskinpa hän -- Teodoran petetty leski -- enää koskaan voi\nnukkua rauhallisesti.\"\n\nMolemmat päälliköt Teja ja Narses olivat siis samaa mieltä goottien\nvaltakunnan kohtalosta.\n\nSe oli hukassa.\n\nCapraen ja Taginaen luona oli jalkaväen paras osa kaatunut.\n\nTotila oli vienyt taisteluun kaksikymmentäviisituhatta miestä.\n\nNäistä ei pelastunut täyttä tuhatta.\n\nMolemmilla sivuistoillakin oli mieshukka melkoinen.\n\nNiinpä ei kuningas Tejalla ollutkaan enempää kuin kaksikymmentätuhatta\nmiestä, kun hän lähti peräytymään etelään päin pitkin Via Flaminiaa.\n\nHänen kulkuaan jouduttivat herttua Guntariksen ja kreivi Grippan\njohtaman pienen joukon avunpyynnötkin. Kaksi kertaa sitä suurempi\nbysanttilaisjoukko oli näet laskenut maihin Rooman ja Napolin välillä,\njohtajina Armatus ja Doroteos, ja käynyt sen kimppuun.\n\nHäntä pakotti kiiruhtamaan myöskin Narseksen kamala takaa-ajo aselevon\npäätyttyä, sillä hän otti taas käytäntöön entisen kauhean\nmenettelytapansa, \"kulkevan muurin\" goottien hävittämiseksi.\n\nKun longobardit ja Cethegus levähtämättä ajoivat gootteja takaa,\nseurasi Narses heitä aivan hitaasti levittäen vasemmalle ja oikealle\nkaksi kamalaa siipeä, jotka ulottuivat lounaassa suburbicarisesta\nTusciasta alkaen Tyrhenian mereen ja koillisessa Picenumin kautta\nJonian mereen saakka.\n\nKaikkialla, missä muuri kulki pohjoisesta etelään ja lännestä itään, se\ntuhosi tieltään kaiken goottien suvun.\n\nTätä menettelytapaa helpotti suuressa määrässä se seikka, että\nitalialaiset rupesivat suurissa joukoin siirtymään goottien puolelta\nbysanttilaisten puolelle.\n\nLempeän kuninkaan sijaan, joka oli heidät voittanut puolelleen, oli\ntullut synkkä ruhtinas, jonka nimeäkin pelättiin.\n\nItalialaiset eivät kuitenkaan siirtyneet siksi, että he olisivat\nsuosineet bysanttilaista hallitustapaa, vaan Narseksen ja keisarin\nankaruuden pelosta. Jokaista italialaista, joka piti barbaarien puolta,\nuhattiin nimittäin kuolemalla.\n\nNe italialaiset, jotka vielä palvelivat kuningas Tejan sotajoukossa,\nluopuivat siitä ja riensivät Narseksen joukkoihin.\n\nYhä useammin sattui, -- varsinkin Taginaen ratkaisevan taistelun\njälkeen -- että italialaiset naapurit, varsinkin ne, joiden oli\ntäytynyt luovuttaa gooteille kolmas osa tiluksistaan, ilmaisivat\ngoottilaiset uudisasukkaat \"roomalaisille\".\n\nSellaisissa paikoissa, missä italialaisilla oli suuri ylivoima, he\nmurhasivat gootit tai luovuttivat ne vankeina Narseksen tyrheniläiselle\ntai jonilaiselle laivastolle.\n\nNämä seurasivat nimittäin hitaasti maasotajoukon marssia pitkin\nTyrhenian ja Jonian merien rannikkoja ja kuljettivat mukanaan\ngoottivangit.\n\nLinnat ja heikommin varustetut kaupungit -- Totilan oli täytynyt\nvahvistaa pientä joukkoaan näistä kootuilla miehistöillä -- joutuivat\nuseimmiten italialaisten käsiin.\n\nNämä hyökkäsivät nyt goottien kimppuun samoin kuin Totilan\nvaltaistuimelle noustua olivat hyökänneet bysanttilaisten kimppuun.\n\nSillä tavoin vallattiin Narnia, Spoletum ja Perusium.\n\nNiissä paikoissa, missä gootit jaksoivat tehdä vastarintaa,\nitalialaiset ja bysanttilaiset alkoivat piirityksen.\n\nNarses kulki täten eteenpäin kuin mies, joka kulkee kädet levällään\nkapeaa käytävää pitkin ja työntää edellään kaikki, jotka aikovat\nhäneltä kätkeytyä, tai kuin kalastaja, joka kahlaa puroa ylöspäin\nnuottaa vetäen. Hänen taakseen ei jää kalan sukuakaan.\n\nKauhuissaan kaikki gootit, jotka vielä saattoivat pelastua, pakenivat\nvaimoineen ja lapsineen Narseksen rautaisen jyrän tieltä kuninkaan\nsotajoukon luo, jonka turvissa pian oli paljon enemmän aseettomia kuin\nsotilaita.\n\nItägootit olivat taas ryhtyneet vaellukseen kuten sata vuotta sitten.\nMutta nyt Narseksen rautainen verkko oli heidän takanaan ja heidän\nedessään meri yhä kapeammaksi käyvän niemen kärjessä. Eikä heillä ollut\nainoatakaan laivaa pakoaan varten.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU.\n\n\nSitä paitsi eittämätön välttämättömyys vähensi kamalalla tavalla\nkuningas Tejan asekelpoisia miehiä.\n\nHeti aselevon päätyttyä Cethegus isaurilaisineen ja bysanttilaisine\njoukkoineen, joissa oli saraseenilaisia ja herulilaisia ratsumiehiä\nsekä Alboin longobardilaisine ratsumiehineen olivat ryhtyneet ankarasti\nahdistamaan pakenevia.\n\nSotajoukon mukana kulkevat naiset, lapset ja vanhukset hidastuttivat\nsuuressa määrässä peräytymistä. Melkein joka yö täytyi senvuoksi uhrata\npienehkö joukko-osasto, joka pysähtyi johonkin sopivaan paikkaan ja\nteki takaa-ajajille sitkeää, hurjanrohkeaa, toivotonta vastarintaa\nhankkiakseen pääjoukolleen taas pitkän ennakkomatkan.\n\nTuo julma, mutta ainoa käytettävissä oleva keino vaati milloin puoli\ntuhatta miestä, milloin -- jos puolustusasema oli tavallista laajempi\n-- suurempiakin uhreja.\n\nKuningas Teja oli ilmoittanut tämän sotajoukolleen ennen \"hyvien\ntoivon\" vuorelta lähtöä.\n\nSotilaat olivat vaieten suostuneet tuohon hirmuiseen keinoon.\n\nKuolemaan vihityt kilpailivat joka ilta keskenään kunniatoimesta.\nSilloin kuningas Tejan täytyi -- kostein silmin -- antaa arvan\nratkaista, sillä hän ei tahtonut ketään loukata kieltämällä heiltä\noikeutta tällaiseen itsensä uhraamiseen.\n\nGootit, jotka huomasivat kansansa ja valtakunnan perikadon olevan\ntulossa ja pelkäsivät vaimojensa ja lastensa joutumista Narseksen\nkäsiin, riensivät toistensa kilvalla kuolemaan.\n\nPeräytymisretki muodostui goottien urhoollisuuden kunniakuluksi,\njokainen pysähdys uskaliaan uhrautuvaisuuden kunniamerkiksi.\n\nNiinpä kaatuivat tämän \"perikadon yövartioston\" johtajina\nHadusunt-vanhus Nucera Camellarian, nuori ampumataituri Guntamund\nAdfonteksen ja reipas ratsumies Gudila Ad Martiksen luona.\n\nTuo uhrautuvaisuus ja kuninkaan päällikkötaito tuottivatkin kansan\nkohtalolle mahdollisimman suotuisat tulokset.\n\nFossatumin luona Tudoran ja Narnian välillä syntyi yöllinen taistelu.\nYövartioston johtajana oli urhoollinen kreivi Markja. Taistelu alkoi\niltapäivällä, jolloin Cetheguksen ratsumiehet saapuivat goottien\nvarustukselle, ja kesti auringonnousuun saakka.\n\nKun aurinko vihdoin valaisi goottien nopeasti kyhättyä maavarustusta,\nvallitsi sen sisäpuolella haudan hiljaisuus.\n\nHyökkääjät lähenivät hautaa erittäin varovaisesti.\n\nCethegus hyppäsi vihdoin hevosensa selästä ja nousi varustuksen\nharjalle Syphaxin seuraamana.\n\nHän viittasi miehilleen.\n\n\"Tulkaa perässä. Ei ole enää vaaraa. Te voitte huoleti astua\nvihollistenne yli, sillä he ovat kaikki kuolleet, kaikki tuhat miestä.\nTuolla kreivi Markjakin makaa. Tunnen hänet.\"\n\nKun ratsumiehet olivat puhdistaneet tiellä olevan esteen ja lähtivät\nCetheguksen johdolla ajamaan takaa pääjoukkoa, joka oli nyt päässyt\nhyvin pitkän matkan edelle, saivat he jonkin matkaa kuljettuaan kuulla\nitalialaisilta talonpojilta, ettei goottien sotajoukko ollut tullutkaan\npitkin Via Flaminiaa.\n\nKreivi Markjan ja hänen joukkonsa jalo uhrautuvaisuus aiheutti sen,\nettä kuningas Teja sai pitkän aikaa salatuksi vihollisilta\nperäytymisretkensä suunnan. Takaa-ajajat eivät löytäneet heistä\njälkeäkään.\n\nCethegus pyysi Johannesta lähtemään pienemmän joukon kanssa oikealle\nlounaaseen päin ja Alboinia vasemmalle koilliseen pitkin Via Flaminiaa,\nhakemaan kadonneiden jälkiä.\n\nHäntä itseään vastustamaton halu veti Roomaan. Hän toivoi pääsevänsä\nsinne ennen Narsesta ja saavansa sen haltuunsa ilman Narsesta\nvoidakseen pitää häntä, kuten ennen Belisariusta, Kapitoliumilta käsin\nkurissa.\n\nKuningas Tejan jälkien kadottua Cethegus kutsui luotettavimmat\ntribuuninsa luokseen ja ilmoitti heille aikovansa nyt vaikka\nväkivalloin irtautua Alboinin ja Johanneksen alituisesta\nsilmälläpidosta ja rientää yksin isaurilaisinensa Roomaan suorinta\ntietä, joka nyt oli vapaa.\n\nHänen puhuessaan Syphax saattoi nopeasti telttaan erään roomalaisen\nporvarin, jonka hän oli töin tuskin saanut pelastetuksi longobardien\nkäsistä. Roomalainen oli kysynyt prefektiä ja barbaarit olivat omien\nsanojensa mukaan aikoneet kohdella häntä \"samoin kuin edellisiäkin.\"\n\n\"Takaa päin\", lisäsi Syphax vielä, \"lähestyy suuri sotajoukko. Lähden\ntiedustelumatkalle ja palaan pian takaisin.\"\n\n\"Minä tunnen sinut, Tullus Faber\", sanoi prefekti, \"sinä olet aina\nollut Roomalle ja minulle uskollinen. Mitä tietoja tuot?\"\n\n\"Oi, prefekti\", valitteli mies, \"vielähän sinä sentään olet elossa.\n\n\"Luulimme sinua jo kuolleeksi, kun et ole mitään meille ilmoittanut,\nvaikka olemme kahdeksan sanansaattajaa lähettäneet luoksesi.\"\n\n\"Minun luokseni ei ole saapunut ainoatakaan.\"\n\n\"Sinä et siis tiedä, mitä Roomassa on tapahtunut! Paavi Silverius on\nkuollut maanpaossa Sisiliassa. Uusi paavi on vihollisesi Pelagius --\"\n\n\"En tiedä tuosta mitään. Puhu!\"\n\n\"Niinpä sinäkään et siis voi auttaa etkä neuvoa. Rooma on --\"\n\nSamassa Syphax saapui sisään, mutta ennenkuin hän ehti virkkaa mitään,\nilmestyi prefektin telttaan Narses Basiliskoksen tukemana.\n\n\"Te olette antaneet tuhannen goottisoturin pidättää itseänne niin\nkauan, että terveet ovat päässeet teidän käsistänne ja sairaat ovat\nsaaneet teidät kiinni\", kiukutteli ylipäällikkö.\n\n\"Tuo kuningas Teja osaa muutakin kuin rikkoa kilpiä, hän osaa kutoa\nharson prefektinkin terävien silmien eteen.\n\n\"Mutta minä näen harsojen läpi, tämänkin läpi. Johannes, kutsu väkesi\ntakaisin. Hän ei ole voinut lähteä etelään päin, hän on poikennut\npohjoiseen.\n\n\"Sillä hän on aikoja sitten tiennyt sen, mikä eniten koskee Rooman\nprefektiä. Rooma ei ole enää goottien käsissä.\"\n\nCetheguksen silmät välähtivät.\n\n\"Lähetin salaa muutamia sukkelia miehiä sinne.\n\n\"Ne kiihoittivat kaupunkilaisia nopeaan öiseen kapinaan. Kaikki\nkaupungissa olevat gootit tapettiin. Viisisataa miestä vain pääsi\nHadrianuksen haudalle, jota he pitävät hallussaan.\"\n\n\"Me olemme lähettäneet luoksesi kahdeksan sanansaattajaa\", uskalsi\nFaber huomauttaa lomaan.\n\n\"Viekää tuo mies ulos\", sanoi Narses.\n\n\"Niin, Rooman porvarit muistelevat rakkaudella prefektiä, jolle he ovat\nkiitollisuuden velassa kahdesta piirityksestä, nälästä, rutosta ja\nKapitoliumin palosta.\n\n\"Mutta sinun luoksesi lähetetyt sanansaattajat ovat kai aina eksyneet\nsutosteni joukkoon, jotka lienevät repineet ne palasiksi.\n\n\"Mutta minun luokseni on kyllä saapunut pyhän isän Pelagiuksen\ntiedonanto. Olen tehnyt hänen kanssaan sopimuksen, jonka sinä, Rooman\nkaupunginprefekti, toivottavasti hyväksyt.\"\n\n\"En kai saa sitä tekemättömäksi.\"\n\n\"Rooman hyvät porvarit pelkäävät tavattomasti kolmatta piiritystä. He\novat pyytäneet, ettemme ryhtyisi mihinkään, mikä saattaisi uuden\ntaistelun heidän kaupunkiinsa. Hadrianuksen haudalla olevat gootit\nkuolevat pian nälkään, kirjoittavat he. He tahtovat itse puolustaa omia\nvallejaan ja vannovat samalla, että he tuon goottijoukon kukistuttua\nluovuttavat kaupungin vain sen luonnolliselle suojelijalle ja\npäällikölle, Rooman kaupunginprefektille.\n\n\"Oletko tyytyväinen, Cethegus? Lue sopimus. Anna se hänelle,\nBasiliskos.\"\n\nCethegus luki iloisena sopimuksen. Roomalaiset eivät ole siis\nunohtaneet häntä.\n\nHe kutsuivat nyt ratkaisun hetkellä Kapitoliumiin hänet, luonnollisen\nsuojelijansa eikä vihattuja bysanttilaisia.\n\nHän luuli taas olevansa valtansa kukkulalla.\n\n\"Olen tyytyväinen\", sanoi hän antaessaan käärön takaisin.\n\n\"Minä olen luvannut\", sanoi Narses, \"etten yritäkään väkivalloin saada\nkaupunkia käsiini. Ensin on kuningas Tejan seurattava kuningas Totilaa.\n\n\"Sitten Rooma ja -- moni muu. Tule sotaneuvotteluun, prefekti.\"\n\nKun Cethegus neuvottelusta palattuaan kyseli Tullus Faberia, oli tämä\nhävinnyt jäljettömiin.\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU.\n\n\nSuuri sotapäällikkö Narses oli todella arvannut, mihin päin kuningas\nTeja joukkoineen oli poikennut Via Flaminialta.\n\nHän oli ensin kääntynyt pohjoiseen Jonian meren rantaan päin ja\nkuljetti sitten erinomaisen taitavasti pakenevan kansansa ja\nsotajoukkonsa vahingoittumattomana kiertoteitä, joita tuskin kukaan\npaitsi häntä tunsi, Hadrian, Aternumin, Ortonan ja Samniumin kautta.\n\nJo Nuceria Camellarian luona hän sai muutamilta Roomasta paenneilta\ngooteilta tietää kaupungin valtauksesta.\n\nKuningas, joka jo hartaasti toivoi loppua ja jonka luonne oli muuttunut\nsäälimättömäksi, odotti melkein mielihyväntuntein hetkeä, jolloin olisi\npakko vapautua mukana kuljetetuista vangeista.\n\nNämä, joita oli melkein puolet goottien lukumäärästä, olivat tehneet\nvartioimisen niin vaivalloiseksi, että Teja oli määrännyt\nkuolemanrangaistuksen jokaisesta vastustuksen yrityksestä.\n\nFossatumin luona, heti sen jälkeen, kun oli poikettu pohjoiseen päin,\nvangit yrittivät joukottain riistäytyä vapaiksi.\n\nHyvin suuri osa vangeista tapettiin karkauspuuhaa estettäessä. Kaikki\nne, jotka olivat jääneet eloon, kuningas käski heittää sidotuin käsin\nAternukseen ja hukuttaa ne sinne.\n\nSama kohtalo tuli Oresteen ja muiden päälliköiden osaksi.\n\nKun Adalgot rukoili vangeille armoa, vastasi kuningas synkkänä:\n\n\"Liian monta tuhatta turvatonta goottivaimoa ja -lasta on joutunut\nnäiden käsiin ja murhattu kotilietensä ääressä. Tämä ei ole enää\nsotilasten välistä taistelua. Tämä on hävityssotaa kokonaista kansaa\nvastaan. Tehkäämme mekin puolestamme samalla tavalla.\"\n\nSamniumista kuningas riensi -- turvattomien kulkiessa perässä pienen\nsaattojoukon seuraamana, sillä nyt ei enää ollut takaa-ajon pelkoa --\nparhaitten joukkojensa kanssa nopeasti Campaniaan.\n\nHän saapui sinne niin arvaamatta, että herttua Guntariksen ja kreivi\nGrippan johtama, alkuaankin pieni ja sittemmin taisteluissa\nylivoimaisen vihollisen kanssa kutistunut joukko, joka oli vahvassa\nasemassa Napolin ja Beneventumin välillä, hämmästyi yhtä paljon kuin\ntämän joukon voitokkaat vastustajatkin.\n\nHän sai tietää, että bysanttilaiset uhkasivat Capuasta käsin Cumaeta.\n\n\"Ei\", huudahti hän, \"tätä linnoitusta he eivät saa vallata vielä\nmeiltä.\n\n\"Minulla on siellä tärkeä tehtävä suoritettavana.\"\n\nSaatuaan joukkonsa lisäksi myöskin kreivikaupunkinsa Tarentumin\nvarusväen urhoollisen Ragnariksen johdolla, hän ylivoimaisena törmäsi\nyhteen bysanttilaisten kanssa, jotka salaa marssivat Capuasta Cumaehen\naikoen kavalasti hyökätä linnoituksen kimppuun, mutta hämmästyksekseen\njoutuivatkin goottien pääjoukon käsiin.\n\nKuningas karkasi vihan vimmassa bysanttilaisten kimppuun. Hän halkaisi\nsotakirveellään arkontti Armatuksen pään, ja hänen rinnallaan Apulian\nnuori herttua lävisti Dorotheoksen keihäällään. Kauhistuneina\nbysanttilaiset pakenivat Terracinaan saakka.\n\nTämä olikin viimeinen voitonjumalan suudelma goottien siniselle\nsotalipulle.\n\nSeuraavana päivänä kuningas Teja saapui Cumaehen.\n\nTotila oli hänen erityisestä vaatimuksestaan päättänyt vastoin\ntavallisuutta viimeksi Roomasta lähtiessään ottaa kaupungin\nuskollisuuden takaamiseksi panttivankeja. Ei kukaan tiennyt, minne nämä\nolivat viedyt.\n\nTulopäivän iltana kuningas Teja antoi murtaa auki Cumaen linnoituksen\nmuureilla varustetun puutarhan portin. Täällä olivat torninkorkuisten\nvallien takana kätkössä Rooman panttivangit, joina oli patriiseja ja\nsenaattoreja -- niiden joukossa Maximus, Cyprianus, Opilio, Rusticus,\nFidelius, senaatin huomattavimmat miehet --. Kaikkiaan oli\npanttivankeja noin kolmesataa. Ne olivat kaikki katakombeissa\nkokoutuneen salaliiton jäseniä.\n\nTeja käski Roomasta pakoon päässeiden goottien kertoa heille, miten\nroomalaiset olivat Narseksen lähettiläiden kiihoittamina eräänä yönä\nnousseet äkkiä kapinaan ja tappaneet kaikki gootit, jotka olivat\nkäsiinsä saaneet, naiset ja lapsetkin, sekä pakottaneet loput\nHadrianuksen haudalle.\n\nTämän kertomuksen aikana kuningas katseli panttivankeja niin julman\nnäköisenä, että kaksi näistä murskasi ennen sen päättymistä päänsä\nvalleihin.\n\nKun kertojat olivat valallaan vakuuttaneet sanansa totuuden mukaisiksi,\nlähti kuningas ääneti puutarhasta.\n\nHetkisen perästä noiden kolmen sadan panttivangin päät ilmestyivät\nmuureille.\n\n\"En saapunut Cumaehen vain täyttääkseni tämän kamalan tuomion\", sanoi\nkuningas Adalgotille.\n\n\"Tänne on kätkettynä pyhä salaisuus, jonka aion joukoilleni ilmaista.\"\n\nHän kutsui hänet ja muutkin sotajoukon päälliköt ilottomalle\nillalliselle.\n\nKun ateria oli nautittu, antoi kuningas merkin Hildebrand-vanhukselle.\n\nTämä nyökäytti päätään, otti palavan pikisoihdun kaarikattoisen salin\nkeskipatsaassa olevasta rautarenkaasta ja virkkoi:\n\n\"Seuratkaa minua, goottisankarit ja ottakaa kilpenne mukaanne.\"\n\nOli heinäkuun yön kolmas hetki. Tähdet loistivat kirkkaina taivaalla.\n\nKuningasta ja ikivanhaa asemestaria seuraten Guntaris ja Adalgot,\nAligern, Grippa, Ragnaris ja lipunkantaja Visand lähtivät ääneti\nsalista. Viimeisenä kulki kuninkaan kilvenkantaja Vakis, jolla oli\ntulisoihtu kädessään.\n\nLinnan puutarhan vastaisella puolella oli jättiläismäinen pyöreä torni,\njota sanottiin Teoderikin torniksi, koska tuo suuri kuningas oli sen\nuudestaan rakennuttanut.\n\nTähän tornirakennukseen Hildebrand-vanhus meni valaisten tietä.\n\nMaakerroksessa oli vain tyhjä tornihuone, johon vanhus pysähtyi. Hän ei\nlähtenyt nousemaan jyrkkiä portaita ylös, vaan polvistui lattialle ja\nalkoi mitata suljetusta ovesta lähtien pitkin lattiaa käsillään.\nMitattuaan viisitoista vaaksan pituutta hän löi kivikirveellään yhtä\nkolmesta suunnattoman suuresta graniittilevystä, jotka muodostivat koko\nlattian.\n\nPaikka, johon vanhus iski, kumahti ontosti. Kun kiveä katsoi oikein\ntarkoin, huomasi siinä pienen raonkin. Siihen hän painoi kirveensä\npyytäen miesten siirtymään taakseen huoneen vasemmalle puolelle.\n\nKun miehet olivat noudattaneet hänen pyyntöään, hän työnsi lattialaatan\nsyrjään. Aukko johti kellariin, joka tuntui olevan yhtä syvä kuin itse\ntorni oli korkea.\n\nAukosta pääsi hädin tuskin mies kerrallaan kulkemaan. Siitä lähti\nalaspäin kaksisataa kallioon hakattua porrasta.\n\nÄäneti miehet kulkivat portaita alas.\n\nAlas saavuttuaan he huomasivat tulleensa pyöreään huoneeseen, jonka\nkivimuuri jakoi kahteen puolikaareen.\n\nSe puolikaari, johon he saapuivat, oli tyhjä.\n\nNyt kuningas Teja mittasi lattian rajasta alkaen seinää pitkin kymmenen\nvaaksanmittaa ja painoi sitten erästä kiveä, joka painui sisäänpäin\nmuodostaen toiseen puolikaareen kapean oven.\n\nHildebrand-vanhus astui edellä ja sytytti kuninkaan kanssa seinillä\nolevat tulisoihdut.\n\nMuut läsnäolijat peräytyivät ja peittivät silmänsä näkemänsä loiston\nhalkaisemina. Kun he taas avasivat silmänsä, huomasivat he, että heidän\nedessään oli Didrik berniläisen tarumaisen suuri kuninkaanaarre.\n\nSiellä oli osittain sirosti järjestettyinä, osittain hujan hajan\nkasoihin paiskattuina kaikenlaisia aseita, taloustarpeita ja koruja.\n\nSiellä oli pronssisia rynnäkkökypäröitä muinaisten etruskien ajoilta.\nNe olivat harmaassa muinaisuudessa joutuneet kauppiasten välityksellä\ngoottien haltuun, jotka niihin aikoihin elelivät Pruthin ja Dnjesterin\ntai mahdollisesti Itämeren äärillä, ja ne olivat sitten kulkeutuneet\neteläänpäin siirtyneen vaelluskansan mukana takaisin lähelle niitä\npaikkoja, joissa ne olivat taotut.\n\nVieressä oli matalia puisia pääsuojuksia, joiden päälle oli jännitetty\nhylkeen ja jääkarhun nahkoja.\n\nSiellä oli suippoja, kelttiläisiä kypäröitä, komeilla töyhdöillä\nvarustettuja roomalaisia ja bysanttilaisia kypäröitä, pronssisia,\nrautaisia, hopeaisia ja kultaisia kaularenkaita, kaikenmallisia kilpiä\n-- kömpelöistä, miehenkorkuisista puukilvistä, joita pidettiin muurin\ntavoin jousimiehen suojana, parttien siroon, helmillä ja jalokivillä\nkoristettuun, pyöreään, pieneen kilpeen saakka.\n\nTavattoman raskaiden, vanhanaikaisten, ketjurenkaista kudottujen\nhaarniskojen vieressä oli keveitä, purppuranvärisestä pellavakankaasta\nlaadittuja suojuksia. Niiden lomissa oli lyömämiekkoja, miekkoja,\nkivisiä, pronssisia ja rautaisia tikareja, piiluja ja nuijia, joista\nosa oli tehty mammutin nikamista. Olipa siellä frankkilaisia\nfransiskojakin sekä sirosti koristettuja, pieniä, kullattuja\nheittokirveitä, joita roomalaiset sirkusratsastajat käyttivät\ntemppujaan tehdessään.\n\nKeihäitä ja muita heittoaseita oli myöskin lukematon joukko -- melkein\nkoskemattomasta hammasvalaan torahampaasta, jota oli käytetty aseena,\nebenpuusta tehtyyn vandaalikuninkaan komeaan keihääseen saakka. Olipa\nsiellä saman ruhtinaan kultainen nuolikotelokin, jonka nuolet olivat\nkoristetut flamingon purppuranvärisillä sulilla.\n\nSotavaippoja oli monenlaisia, niitä oli tehty sinisen ketun nahasta,\nNumidian jalopeuran taljasta, jopa kalleimmasta Sidonin purppurastakin.\n\nJalkineita oli skritofinnien pitkistä, lapionmuotoisista lumikengistä\nbysanttilaisiin kultasandaaleihin saakka. Vaatetavaraa oli myös yllin\nkyllin, m.m. friisiläisiä villatakkeja ja kiinalaisia silkkitunikoita.\n\nPöytäastioita oli määrätön kasa, merenpihkaisia, kultaisia, hopeaisia\nja kilpikonnanluisia: korkeita ruukkuja, laakeita maljoja, pyöreitä\npikareita ja leveitä uurnia.\n\nKoruista olivat huomattavimmat käsirenkaat ja soljet sekä\nvuorikristalleista ja helmistä kootut kaulanauhat.\n\nSiellä oli tavaraa kaikkiin elämän tarpeisiin, ruoka- ja\njuoma-astioita, vaatteita ja koruja, aseita ja leikkikaluja.\n\n\"Niin\", virkkoi kuningas Teja, \"tämän salaisen luolan, jonka olemassa\nolon vain veriveljet tiesivät, asemestari hakkautti kallioon ollessaan\nneljäkymmentä vuotta sitten Cumaen kreivinä. Siinä on goottien\nkuninkaanaarretta jo vuosikymmeniä säilytetty.\n\n\"Siksi Belisarius saikin pienen saaliin, kun hän kaivoi käsiinsä\nRavennassa olevan aarteen. Täällä on ollut kätkössä jaloimmat ja\nkalliimmat tavarat sotasaaliista, parhaat rauhanaikaiset lahjat, joita\namelungit ovat saaneet Teoderikin, Vinitarin, Hermanarikin, Atalin,\nOstrogoton, Isarnan ja Amalan aikana.\n\n\"Ravennassa säilytettiin vain lyötyä rahaa ja muuta tavaraa, joiden\nraha-arvo oli suurempi kuin niiden merkitys lahjana tai saaliina.\n\n\"Kuukausimääriä viholliset kävelivät näiden aarteiden päällä, mutta\ntämän kellarin uskollinen syvyys ei ilmaissut salaisuutta.\n\n\"Mutta nyt otamme ne mukaamme. Viekää ne täältä pois leveillä\nkilvillänne ja antakaa ne sitten kulkea ylös miehestä mieheen. Me\notamme ne mukaamme itä-goottien viimeiselle taistelukentälle.\n\n\"Älä pelkää, nuori Adalgot. Vaikka kaadunkin ja vaikka kaikki\njoudummekin perikatoon, niin viholliset eivät saa viedä Bysanttiin\npyhää kunnia-aarretta.\n\n\"Sillä viimeinen taistelukenttämme, jonka olen valinnut, on\nmerkillinen. Se nielee ja kätkee viimeiset gootit, heidän aarteensa ja\nkunniansa.\"\n\n\"Niin, vieläpä heidän suurimmat aarteensa ja kunniansa\", sanoi\nHildebrand-vanhus, \"ei ainoastaan kullan, hopeat ja kalliit kivet.\n\n\"Katsokaa tänne, gootit!\"\n\nHän valaisi tulisoihdullaan puoliympyrän perällä olevaa esirippua ja\nveti sen sivulle.\n\nKaikki muut läsnäolijat lankesivat kunnioituksesta polvilleen.\n\nSillä he tunsivat suuren vainajan, joka istui ylevänä kultaisella\nvaltaistuimellaan keihäs oikeassa kädessään, purppuravaippa\nhartioillaan.\n\nHän oli suuri Teoderik.\n\nEgyptiläisiltä roomalaisille kulkeutunut taito säilyttää ruumiita oli\ntehnyt tässäkin tapauksessa ihmeitä. Vainaja oli aivan elävän näköinen.\n\nLiikutettuna eivät miehet saaneet sanaa suustaan.\n\n\"Jo kauan\", virkkoi Hildebrand vihdoin, \"olemme Teja ja minä epäilleet\ngoottien onnentähteä.\n\n\"Minä, joka olin ennen sodan syttymistä kunniavahdin päällikkönä\nRavennan marmoripalatsissa, jonne Amalasunta oli haudannut\nisävainajansa, minä en pitänyt tuosta rakennuksesta. Vielä vähemmän\npidin pyhältä savulta tuoksuvista papeista, jotka usein saapuivat sinne\nmuka rukoilemaan mahtavan kuninkaan sielun autuuden puolesta.\n\n\"Minä mietin: jos jälkemme kerran katoavat tästä etelämaasta, eivät\nitalialaiset eivätkä pikku kreikkalaiset saa pilkata suuren, rakkaan\nsankarimme jäännöksiä.\n\n\"Ei. Samoin kuin Rooman linnan ensimmäinen valloittaja, länsigootti\nAlarik oli saanut pyhän virran pohjalla haudan, jota ei kukaan tietänyt\neikä kukaan päässyt häväisemään, samoin suuri kuninkaanikin oli saatava\nihmisten uteliaisuuden saavutettavista.\n\n\"Tejan avulla veinkin eräänä synkkänä yönä jalon ruumiin pois\nmarmoripalatsista ja ulvovien pappien läheisyydestä. Me toimme sen\ntänne suljetussa laatikossa.\n\n\"Täällä hän oli varmassa kätkössä. Jos joku löytäisikin hänet\nsattumalta satojen vuosien kuluttua, niin kukapa hänet tuntisi\nkotkasilmäiseksi kuninkaaksi.\n\n\"Ravennan palatsissa oleva kivisarkofagi jäi tyhjäksi. Turhaan munkit\nveisaavat ja rukoilevat sen ääressä.\n\n\"Täällä aarteittensa ja kunniamerkkiensä keskellä piti hänen saada\nlevätä sankarin ihanaa lepoa istuen omalla valtaistuimellaan.\n\n\"Kun hänen sielunsa katsoo alas Valhallasta ja näkee tämän, miellyttää\nse häntä, sillä hän ei tahtoisi nähdä ruumiin lepäävän pitkällään\nraskaiden kivien alla suitsutusten täyttämässä holvissa.\"\n\n\"Mutta nyt\", virkkoi Teja, \"on hänen sekä amelungien aarteen vielä\nkerran noustava ylös syvyydestä.\n\n\"Kun olemme saaneet aarteet ihmisten ilmoille, niin sitten kuljetamme\nhuolellisesti ja varovaisesti rakkaan sankarimme ruumiin.\n\n\"Huomisaamuna varhain lähdemme tästä kaupungista -- Narseksen ja\nprefektin ilmoitetaan nimittäin jo lähestyvän -- ja marssimme\nkuninkaanaarre ja kuninkaan ruumis mukanamme goottien viimeiselle\ntaistelukentälle, jonne olen jo käskenyt vaimojen ja lasten mennä.\n\n\"Tuo taistelukenttä -- olen sen nähnyt monta kertaa unettomina öinä\nunikuvana -- tuo taistelukenttä, joka näkee meidät ja kansamme\nkunniaakkaasti kaatuvan, tuo taistelukenttä, joka ottaa hehkuvaan\nsyliinsä kaikki kuolemaa haluavat, sen jälkeen kuin viimeinenkin keihäs\non taittunut -- tämä taistelukenttä on Tejan valitsema.\"\n\n\"Minä aavistan\", huudahti Adalgot. \"Tuon taistelukentän nimi on --\"\n\n\"Mons Vesuvius\", sanoi Teija. \"Toimeen!\"\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU.\n\n\nNiin nopeasti kuin hänen kamala tuhoamissuunnitelmansa salli, Narses\nkulki Fossatumin luona pidetyn sotaneuvottelun jälkeen koko\nsotajoukkoineen leveässä rintamassa etelään tukahduttaakseen loputkin\ngootit tai heittääkseen heidät mereen.\n\nHän lähetti alipäällikkönsä Vitalianuksen ja heruli Vilmutin pienten\njoukkojen avulla Tusciaan valtaamaan goottien käsissä olevat\nlinnoitukset sekä annonarisessa Tusciassa sijaitsevan Luccan.\n\nPohjoisemmaksi, vielä tähän saakka uljaasti puolustautuneen Veronan\npiirittäjäksi hän lähetti Valerianuksen. Hän oli tällä välin vallannut\nPetra pertusanan, joka hallitsi Via Flaminiaa Helvillumin\npohjoispuolella.\n\nVeronan sitkeä vastarinta oli helpottanut goottien pakoa pohjoiseen\npäin Atesis-laakson ja Passaran ohi.\n\nKaikki muut joukko-osastot Narses vei mukanaan etelää kohti. Hän itse\nkulki pitkin Via Flaminiaa Roomaan. Johanneksen oli ajettava gootteja\npitkin Tyrhenian meren ja heruli Vulkariksen pitkin Jonian meren rantaa\netelään päin.\n\nMutta kumpainenkaan ei kohdannut matkallaan liiaksi työtä eikä\nvastusta, sillä pohjoisessa oli heidän edellään kulkeva kuninkaan\nsotajoukko koonnut kaikki goottiperheet. Se oli sitä paitsi ehtinyt jo\nniin kauas, ettei Vulkaris sitä saavuttanut enää. Maan eteläosasta\ngootit olivat niinikään peloissaan rientäneet Rooman ohi Napoliin,\njonne kuninkaan lähettiläät, nopeat sajonit, olivat kehoittaneet heitä\nkokoutumaan.\n\n\"Mons Vesuvius\" oli kaikkien goottipakolaisten kokoavana tunnussanana.\n\nNarses oli antanut sivustoille määräyksen yhtyä pääjoukkoon Anagniassa.\n\nCethegus suostui mielellään Narseksen pyyntöön, että hän jäisi\npääjoukon mukaan. Sivustoilla ei nimittäin ollut erityisempiä\nodotettavissa.\n\nNarseskin kulki sitä paitsi Rooman kautta.\n\nHän oli siis saapuvilla, jos Narses koettaisi vastoin antamaansa\nlupausta ohikulkiessaan ottaa valtaansa Rooman.\n\nMutta Narses piti lupauksensa, mikä seikka melkein ihmetytti prefektiä.\n\nHän kulki joukkoineen levollisesti Rooman ohi.\n\nHän vaati sitäpaitsi prefektiä todistajaksi keskustellessaan paavi\nPelagiuksen ja muiden Rooman vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa.\n\nKeskustelu tapahtui vallien ulkopuolella flaminilaisen ja salarisen\nportin välillä, jokseenkin Porta belisarian (picianan) kohdalla.\n\nPaavi ja roomalaiset vakuuttivat vielä, -- vahvistaen vakuutuksensa\nvalalla pyhän Kosman ja pyhän Damianin luiden ääressä (nuo\nkaksoisveljet olivat legendan mukaan arabialaisia lääkäreitä, jotka\nkärsivät marttyyrikuoleman Diokletianuksen aikana), jotka olivat tuodut\nvalleille norsunluulaatikoissa ja hopearasioissa -- että he tuhottuaan\nHadrianuksen haudalle vetäytyneet gootit avaavat kaupungin portit\nehdottomasti vain Rooman prefektille. Sen sijaan he torjuivat\naseellisesti kaikki väkivaltaiset kaupunkiin tunkeutumisyritykset. He\neivät enää halunneet uusia taisteluita Roomasta.\n\nNarses tarjosi heille avuksi parituhatta miestä Hadrianuksen haudan\nvalloitukseen. Roomalaiset kieltäytyivät kuitenkin kohteliaasti, mutta\nvarmasti ottamasta apua vastaan.\n\nTämä seikka ilahdutti prefektiä suuresti.\n\n\"He ovat sittenkin oppineet näinä vuosina kaksi seikkaa\", sanoi hän\nliikkeelle lähtiessään Lucius Liciniukselle, \"nimittäin pitämään\n'roomalaiset' kaukana itsestään ja liittämään Rooman kohtalon\nCethegukseen. Se on jo suuri edistys.\"\n\n\"Päällikköni\", varoitteli Licinius, \"en voi yhtyä iloosi enkä\nluottamukseesi.\"\n\n\"En minäkään\", lisäsi Salvius Julianus. \"Minä pelkään ja epäilen\nNarsesta.\"\n\n\"Te olette liian viisaita\", ivaili Piso.\n\n\"Ihminen ei saa mennä liiallisuuksiin luottamuksessaan eikä\nepäilyksessäänkään.\n\n\"Eivätkö asiat ole muuttuneet parhaaksemme suuremmassa määrässä kuin\nolemme voineet toivoakaan tuon yön jälkeen, jolloin paimenpoika löi\nRooman parasta runoilijaa kuolemattomalle jambikädelle, jolloin Rooman\nprefektiä kuljetettiin viljalaivaan kätkettynä Tiberiä alas, jolloin\nMassurius Sabinus joutui kreivi Markjan vangiksi, kun hän aikoi\npujahtaa pakoon jalkavaimonsa kreikkalaisessa puvussa ja jolloin suuri\nlainopin tuntija Salvius Julianus olisi hukkunut armotta Tiberin\nliejuun, ellei herttua Guntaris olisi onkinut häntä ylös.\n\n\"Kuka olisi silloin voinut kuvitellakaan, että me nyt voimme\nsormillamme laskea päivät, jolloin Italian mantereella on ainoatakaan\nelävää goottia.\"\n\n\"Olet oikeassa, runoilija\", virkkoi Cethegus hymyillen. \"Noita molempia\nvaivaa kova Narses-kuume, samoin kuin heidän sankariaan kaatumatauti.\nVihollistensa liian voimakkaana pitäminen on myöskin vika. Luut, joiden\nääressä papit vannoivat, ovat oikeat. Sellaisia valoja ei voida\nrikkoa.\"\n\n\"Kunpa olisin\", vastasi Licinius, \"nähnyt valleilla pappien ja\nkäsityöläisten joukossa edes yhdenkään sinun ystävistäsi, meidän\nystävistämme. Mutta siellä oli vain vanuttajia, teurastajia ja\npuuseppiä. Missä oli Rooman aateli? Missä katakombien miehet?\"\n\n\"He ovat panttivankeina\", vastasi Cethegus. \"He saivat palkkansa. Hehän\npalasivat Roomaan ja nöyrtyivät vaalean gootin edessä.\n\n\"Jos musta Teja nyt lyöttää heiltä päät, niin se on parahiksi heille.\n\n\"Älkää hätäilkö. Te olette liian synkkämielisiä. Narseksen kamala\nylivoima on aivan säikähdyttänyt teidät. Hän on suuri sotapäällikkö,\nmutta valtiomiehenä hän on vaaraton. Sitä todistaa se seikka, että hän\non tehnyt tämän sopimuksen -- kokonaan minun hyväkseni -- ja että hän\non pysynyt sopimuksessaan.\n\n\"Hengittäkäämme taas Kapitoliumin ilmaa. Kaatumatautiset eivät sitä\nsiedä.\"\n\nKun prefektin nuoret päälliköt tulivat seuraavana aamuna noutamaan\nhäntä Roomasta lähtöä varten, tapasivat he hänet erittäin hyvällä\ntuulella.\n\n\"No,\" sanoi hän, \"kuka tuntee roomalaiset, te vai Rooman\nkaupunginprefekti? Kuulkaa!\n\n\"Viime yönä eräs uudestaan järjestettyjen kaupunkilaiskohorttien\nsadanpäämies, Publius Macer hiipi Roomasta telttaani. Paavi on uskonut\nhänen haltuunsa Porta latinan ja hänen veljensä Markuksen haltuun\nKapitoliumin. Hän näytti molemmat valtakirjat. Ne olivat oikeat. Minä\ntunnen Pelagiuksen käsialan. He ovat jo väsyneet pappien valtaan. He\ntoivovat saavansa pian nähdä minun, teidän ja isaurilaisteni palaavan\nAureliuksen ja prefektin muureille.\n\n\"Hän toi minulle serkkunsa Alluksen panttivangiksi. Tälle hän edeltä\npäin sovitulla kirjeen sanamuodolla ilmoittaa yön, jona hän voi saattaa\nPorta latinan ja Kapitoliumin meidän käsiimme.\n\n\"Narses ei voi sille mitään, että roomalaiset laskevat meidät\nvapaaehtoisesti kaupunkiin. Mehän emme käytä väkivaltaa.\n\n\"No, Licinius ja Julianus! Kuka tuntee Rooman ja roomalaiset?\"\n\n\n\n\nVIIDES LUKU.\n\n\nNarses kulki sotajoukkoineen Anagniaan.\n\nKaksi päivää pääjoukon saapumisen jälkeen molemmat siivetkin saapuivat\nsinne.\n\nAnagniassa Narses lepuutti suunnatonta joukkoaan muutamia päiviä,\ntarkasti sen ja järjesteli uudestaan. Sieltä hän siirtyi Terracinaan,\nmissä Armatuksen ja Doroteoksen joukon jäännökset liittyivät\npääjoukkoon. Sitten yhdistynyt sotajoukko marssi gootteja vastaan,\njotka olivat asettuneet erittäin lujaan asemaan Vesuviukselle ja sen\nvastapäätä olevalle Maitovuorelle (Mons lactarius) pienen Draco-nimisen\njoen (se laskee Stabiaen pohjoispuolelle mereen) molemmille rannoille.\n\nLähdettyään Cumaesta ja marssittuaan Napolin ohi (-- sen kaupungin\nporvarit sulkivat Totilan uudestaan kuntoonpanemat portit, ottivat\nkaupungissa olevat kolmesataa goottia vangeiksi ja selittivät, että he\nRooman esimerkkiä noudattaen pysyisivät puolueettomina --) kuningas\nTeja riensi mahdollisimman nopeasti kauan aikaa sitten valitsemalleen\ntaistelukentälle ja vahvisti parhaansa mukaan jo luonnon lujasti\nvarustamaa asemaansa.\n\nHän antoi koota uhkuvan rikkaasta maakunnasta vuorelle niin paljon\nruokavaroja kuin suinkin ehdittiin saada, ettei hänen kansansa\ntarvitsisi aivan heti tehdä tuttavuutta nälän kanssa.\n\nNykyajan tiedemiehet ovat turhaan hakeneet Vesuviuksen luota Mons\nlactariusta tai muuta paikkaa, joka aivan tarkoin sopisi Prokopiuksen\nkuvaukseen goottien viimeisestä taistelukentästä.\n\nNykyisen Vesuviuksen lukuisista rotkoista ja solista ei ole ainoatakaan\nyksimielisesti siksi hyväksytty.\n\nMutta sittenkään ei tarvitse epäillä bysanttilaisen\nhistoriankirjoittajan kertomusta, joka perustuu silminnäkijäin,\nNarseksen alipäällikköjen ja seuralaisten yhtäpitäviin tiedonantoihin.\n\nPaikallisuuksien muuttuminen johtuu tietysti enemmän kuin kolmentoista\nvuosisadan aikana tuon aina toimessa olevan vuoren sisustassa\ntapahtuneista äkillisistä, suurista, rajuista purkauksista ja\nvähitellen soluvan laavavirran, kallion vierimien ja murtumisten\naiheuttamista mullistuksista.\n\nPaljon myöhäisemmilläkin ajoilla eläneiden italialaisten kirjailijain\nkuvaukset Vesuviuksen paikallisuuksista ja suhteista eroavat suuresti\nnykyisistä oloista.\n\nSe maaperä, joka imi itseensä kuningas Tejan sydänveren, on kai jo\naikoja sitten ollut paksun laavakerroksen suojaamana.\n\nNarseskin ihmetteli barbaarivastustajansa taitoa ja huolellisuutta\npuolustuspaikan valitsemisessa.\n\n\"Hän aikoo kaatua kuin karhu pesässään\", virkkoi hän katsellessaan\nNuceriasta käsin goottien varusteita.\n\n\"Moni teistä, rakkaat sutoset\", jatkoi hän hymyillen Alboinille,\n\"kaatuu hänen käpäliensä iskuista, kun yritätte tunkeutua hänen\npesäänsä.\"\n\n\"Täytyy heti alussa mennä niin suurella joukolla, että hän saa molemmat\nkäpälänsä täyteen, eikä kykene enää iskemäänkään.\"\n\n\"Jos se käy päinsä. Minä tunnen Vesuviuksella erään solan, -- minähän\nolin ennen muinoin, kun vielä luulin tämän raihnaisen ruumiini\nparanevan, useita viikkoja Mons lactariuksella ilmakylpyjä ottamassa ja\ntutkin silloin tarkoin koko Vesuviuksen -- jos he ovat piilottautuneet\nsinne, ei heitä aja pois muu kuin nälkä.\"\n\n\"Se on kovin pitkäveteistä.\"\n\n\"Eipä muukaan auta. Minulla ei ole halua uhrata taas kymmeniätuhansia\nmiehiä keisarin sotajoukosta näiden viimeisten kipinäin\nsammuttamiseen.\"\n\nNiin kävikin.\n\nVielä kuusikymmentä päivää myöhemmin olivat molemmat sotajoukot\nvastakkain.\n\nAivan vähitellen maksaen joka askeleen verivirroilla sai Narses kamalan\nverkkonsa yhä tiukemmalle vedetyksi.\n\nHän varusti puoliympyrän muotoiseksi kaikki paikat goottien länsi-,\npohjois- ja itäpuolelle. Vain etelässä, meren puolella, missä hänen\nleirinsä sijaitsi, ei ollut erityisiä varusteita. Vihollisilla ei näet\nollut laivoja, joilla he olisivat voineet paeta tai tuoda ruokavaroja.\n\nNarseksen Tyrhenian meren laivasto oli parhaillaan matkalla Bysanttiin\nviemään vangiksi joutuneita gootteja orjuuteen. Jonian meren laivastoa\nodotettiin parhaillaan. Ennakolta saapuneet laivat risteilivät lahdella\nBajaen ja Sorrentumin välillä.\n\nYlivoimastaan huolimatta Narses valtasi vain vähitellen ja varovaisesti\nPiscinulan, Cimiteriumin, Nolan, Summan, Melanen, Nucerian, Stabiaen,\nCumaen, Bajaen, Misenumin, Puteolin ja Nesiksen.\n\nVähitellen Napolin asukkaatkin rupesivat pelkäämään Narseksen ylivoimaa\nja avasivat vapaaehtoisesti hänelle kaupunkinsa portit.\n\nJoka puolelta bysanttilaiset sitten keskittivät voimansa piiritettyjä\nvastaan.\n\nKiivaiden taistelujen perästä bysanttilaisten onnistui karkoittaa\nheidät Mons lactariukselta Draco-joen oikealle rannalle, missä kansan\njäännökset majailivat verrattoman, Narseksen kiittämän vuorisolan\nsuojaamalla ylätasangolla, erään Vesuviuksen sivuaukon lähellä.\n\nVain kaakkoistuulella vuoresta tupruava savu ja haju haittasi gootteja,\nmuutoin heillä oli siellä verraten mukava olla.\n\nTäällä gootit majailivat vuoren lukemattomissa rotkoissa, luolissa ja\nkuopissa, paljaan taivaan alla tai teltoissa. Heikommat makasivat\nvaunuissa.\n\nYlätasangolle ei ollut muuta tietä kuin ahdas vuorensola, jonka\neteläpää oli niin kapea, että yksi mies voi sen hyvin sulkea\nkilvellään.\n\nTätä aukkoa vartioivat yötä päivää vuorotellen, tunnin kerrallaan,\nkuningas Teja itse, herttua Guntaris, herttua Adalgot, kreivi Grippa,\nkreivi Visand, Aligern, Ragnaris ja Vakis. Heidän takanaan solassa oli\naina sata miestä, nekin vuorotellen.\n\nNiin oli siis koko tämän kamalan sodan, taistelun Italiasta ja\nRoomasta, Narseksen menettelytapa muuttanut taisteluksi\nmiehenlevyisestä rotkosta lämpimästi rakastetun ja sitkeästi\npuolustetun niemimaan eteläkärjessä.\n\nProkopiuksen historiallisessa kertomuksessakin goottien kohtalon\nlopullinen täyttymys muodostaa ikäänkuin viimeisen näytöksen\nsuurenmoisessa historiallisessa murhenäytelmässä.\n\nRannalle solan vastapäätä Narses oli leiriytynyt longobardeineen,\nJohannes oikealla ja Cethegus vasemmalla puolellaan.\n\nPrefekti huomautti tribuuneilleen, että Narses oli luovuttamalla\nhänelle tämän paikan -- Cethegus oli sen itse valinnut -- antanut\ntodistuksen varomattomuudestaan tai sokeasta luottamuksestaan.\n\n\"Nyt hän on\", virkkoi Cethegus, \"jättänyt tien Roomaan vapaaksi. Täältä\npääsy olisi ollut paljon vaikeampaa, jos hän olisi asettanut minut\noikealle siivelle tai keskustaan.\n\n\"Olkaa valmiit lähtemään yöllä salaa isaurilaisteni mukana Roomaan\nheti, kun sieltä on tieto tullut.\"\n\n\"Entä sinä\", kysyi Licinius huolissaan.\n\n\"Minä jään tänne pelätyn luo.\n\n\"Jos hän olisi tahtonut murhauttaa minut, niin olisi hän sen voinut\naikoja sitten tehdä.\n\n\"Hän ei nähtävästi tahdo.\n\n\"Hän ei tahdo menetellä vastoin lakia.\n\n\"Jos minä taas noudatan roomalaisten kutsua, täytän sopimuksemme, enkä\nriko sitä.\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU.\n\n\nSen solan yläpuolella, jota me voimme hyvin kutsua goottisolaksi, oli\nmustassa laavakalliossa kapea luola. Sen perälle kuningas Teja oli\nkätkenyt kansansa kalleimmat aarteet -- kuninkaan ruumiin ja\nkuninkaallisen aarteen.\n\nTeoderikin sotalippu oli pystytetty solan suulle. Neljän keihään varaan\njännitetty purppurainen kuninkaanvaippa muodosti loistavan esiripun\nkallioluolalle, jonka viimeinen goottikuningas oli muodostanut\nkuninkaalliseksi salikseen. Mustan tiikerinnahan peittämä laavakappale\noli hänen viimeinen valtaistuimensa.\n\nTäällä kuningas vietti sen ajan, jolloin häntä ei tarvittu\nikävöimässään vartiopalveluksessa goottisolan eteläpäässä, missä\nNarseksen etuvartijat alinomaa pitivät vartijaa toimessa, milloin\nahdistaen kauempaa nuolilla, kivillä ja heittokeihäillä, milloin tehden\nrohkeita, äkillisiä hyökkäyksiä.\n\nJoka kerta, kun sankarillinen vartija päästettiin levolle, oli hänellä\nkahakan merkkejä kilvessä ja haarniskassa tai ainakin solan edustalla\n-- kaatuneen vihollisen muodossa.\n\nMutta vähitellen kaatuneiden mätäneminen -- kukaan ei näet uskaltanut\ntulla korjaamaan ruumiita -- teki melkein mahdottomaksi olon solan\nsuulla. Narses oli nähtävästi toivonutkin tätä. Kun Basiliskos\nvalitteli turhaa miesten uhraamista, vastasi Narses hänelle: \"He\nhyödyttävät meitä kuoltuaan enemmän kuin eläessään.\"\n\nMutta kuningas Teja heitätti eräänä yönä osan ruumiita jyrkkää\nlaavakallion rinnettä pitkin vihollisten puolelle. Muodottomiksi\nruhjoutuneina nämä säikähdyttivät bysanttilaisia, jotka eivät enää\nmielellään lähteneet samaa kohtaloa hakemaan.\n\nSilloin Narses pyysi heti kuningas Tejalta, että aseettomat\nbysanttilaiset saisivat noutaa pois kaatuneet. Kuningas suostuikin\npyyntöön.\n\nTähän rotkoon vetäytymisen jälkeen ei ollut ainoatakaan goottia\nkaatunut, sillä nyt oli vain yksi mies vihollisen ylettyvissä. Tähän\nsaakka ei ollut vielä yksikään vartijoista, joiden turvana oli aina\njoukko tovereita, saanut kuolinhaavaa.\n\nEräänä iltana auringon laskun jälkeen kuningas, jonka sijaan oli\nastunut lipunkantaja Visand, meni laavasaliinsa. -- Oli jo syyskuu ja\nTaginaen taistelun jäljet olivat kadonneet. Kukat, joita Cassiodorus ja\nluostarin hurskaat suojatit olivat istuttaneet kuningas Totilan, hänen\nmorsiamensa ja ystävänsä sarkofagin viereen, olivat jo täydessä\nkukoistuksessaan.\n\nJo oven ulkopuolella oli häntä vastassa Adalgot, joka kaihomielisesti\nhymyillen polvistui hänen eteensä ja tarjosi juomaa kultapikarista.\n\n\"Salli minun vielä hoitaa juomanlaskijan tehtävää. Ken tietää, miten\nkauan enää saan sitä tehdä.\"\n\n\"Et enää kauan\", virkkoi Teja totisena istuutuen laavakimpaleelle.\n\n\"Jääkäämme tänne ulkopuolelle. Katso, miten ihanana koko lahti Bajaesta\nSorrentumiin saakka hehkuu juuri mailleen menneen auringon ruskossa. --\nSininen meri on muuttunut purppuranväriseksi vereksi.\n\n\"Etelämaa ei ole todellakaan voinut luoda ihanampaa kehystä goottien\nviimeiselle taistelulle.\n\n\"Kuva on oleva kehyksen veroinen.\n\n\"Loppu lähestyy.\n\n\"Nyt kaikki aavistukseni toteutuvat, uneni ja lauluni.\"\n\nKuningas nojasi päätään käsiinsä.\n\nHän katsahti toveriinsa vasta kuullessaan harpun hopeakielten kaiun.\n\nAdalgot oli salaa noutanut kuninkaan pienen harpun esiripun takaa.\n\n\"Kuule\", sanoi hän, \"miten minä -- tai pikemmin, miten laulusi\nlaavarotkosta on kehittynyt.\n\n\"Muistatko vielä yötä eräässä Rooman puutarhassa?\n\n\"Taistelu, jonka näit, ei ollut menneinä aikoina tapahtunut. Näit oman\nsankaritaistelusi, meidän viimeisen taistelumme.\"\n\nHän soitti ja lauloi:\n\n    \"Missä Vesuvion vyöllä\n    laavakallioita on,\n    hätähuudot sieltä yöllä\n    tunkee seudun lepohon.\n    Siellä urhoin kostohuudot\n    öiseen ilmaan kaikuvat.\n    Siellä goottein onnet\n    uudet kunniakkaast' loppuvat.\"\n\n\"Niin, kunniakkaasti, rakkaani.\n\n\"Sitä ei kohtalo eikä Narses saa meiltä riistetyksi.\n\n\"Kauhea jumalantuomio, johon Totilamme haastoi Jumalan, on kauhealla\ntavalla kohdannut häntä, hänen kansaansa ja Jumalaansa.\n\n\"Meidän kohtaloamme ei määrää, kuten jalo vainaja väitti, taivaassa\noikeudenmukainen Jumala.\n\n\"Me kaadumme italialaisten ja bysanttilaisten tuhansien petosten ja\nheidän suunnattoman ylivoimansa vuoksi.\n\n\"Mutta sen, _miten_ me kaadumme, masentumattomina, ylpeinä\nperikadossammekin, sen me itse määräämme, ei kateellinen kohtalo.\n\n\"Ja kuka hallitsee meidän jälkeemme tässä maassa?\n\n\"Nuo pikkumaiset kreikkalaiset eivät täällä kauan hallitse.\nItalialaiset itse eivät kykene itseään hallitsemaan. Vuorien tuolta\npuolen saapuu vielä germaaniheimoja. Ne minä asetan perillisiksemme ja\nkostajiksemme.\"\n\nHän otti harpun, jonka Adalgot oli laskenut maahan, ja lauloi katsellen\nmerelle, jolle yön varjot nopeasti ilmestyivät.\n\nTähdet näkyivät jo.\n\nHän lauloi:\n\n    \"Sammunut on kirkas palo\n    tähdet amelungien.\n    Sotakilpes', Didrik jalo,\n    jo särkynyt on viimein.\n    Raukka voittaa -- jalo horjuu --\n    uskollisuus herpautuu.\n    Konnan eessä sankar' sortuu.\n    Gooteill' hauta avautuu. --\n    Oi, kaunis maa, oi paha Rooma, --\n    oi, sulo taivaan sini --\n    oi, verinen sä Tiberuoma --\n    oi, viekas velskinimi.\n    Pohjolasta pian meille\n    perillinen ilmautuu.\n    Koston pauhu kaikuu teille\n    gooteill' hauta avautuu.\"\n\n\"Laulu miellyttää minua\", huusi Adalgot, \"mutta joko se on lopussa?\"\n\n\"Lopun voi laulaa vain miekkojen melskeessä\", sanoi Teja.\n\n\"Sinä saat pian kuulla lopun.\"\n\nHän nousi seisomaan.\n\n\"Mene, Adalgot\", virkkoi hän, \"jätä minut yksikseni.\n\n\"Olen pitänyt sinua jo liian kauan erossa suloisesta herttuattarestasi.\n\n\"Teillä, lapsi parat, ei ole enää monta tällaista iltahetkeä.\n\n\"Jos voisin jotenkin pelastaa teidät, nuoren tulevaisuuden suvun --\"\n\nHän pyyhkäisi kädellään otsaansa.\n\n\"Hullutusta\", sanoi hän sitten. \"Tehän olette myös osa kuolemaan\ntuomittua kansaa -- vaikkakin sen ihanin osa.\"\n\nAdalgotin silmiin valahtivat kyyneleet, kun kuningas muistutti häntä\nhänen nuoresta vaimostaan.\n\nHän meni aivan Tejan eteen ja laski kätensä hänen olalleen.\n\n\"Eikö ole toivoa? Hän on niin nuori.\"\n\n\"Ei ole toivoa\", sanoi Teja, \"sillä taivaasta ei tule pelastavaa\nenkeliä.\n\n\"Muutaman päivän perästä nälkä alkaa ahdistaa.\n\n\"Silloin minä teen nopean lopun.\n\n\"Miehet hyökkäävät vihollisen kimppuun ja kaatuvat taistelussa.\"\n\n\"Entä tuhannet vaimot ja lapset?\"\n\n\"En voi auttaa heitä.\n\n\"En ole kristittyjen kaikkivoipa Jumala.\n\n\"Mutta bysanttilaisten orjuuteen ei joudu ainoakaan\ngoottivaimo eikä -tyttö, joka ei vapaasti valitse häpeää\nkuoleman sijasta.\n\n\"Katso tuonne, Adalgot. Vuoren hehku alkaa jo näkyä.\n\n\"Katso -- tuolla -- sata askelta tästä oikealle -- haa, liekit nousevat\nihanina tummasta rotkosta -- kun solan viimeinen vartija on kaatunut --\nhyppäys tuohon rotkoon -- eikä roomalaisen rivo käsi saa koskea\npuhtaisiin naisiimme.\n\n\"Muistellessani _heitä_ -- mehän voimme kaatua missä tahansa --\nmuistellessani goottivaimoja, valitsin viimeiseksi taistelukentäksemme\nVesuviuksen.\"\n\nAdalgot ei itkenyt enää. Hän heittäytyi kuninkaan syliin.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\n\nMuutamia päiviä sen jälkeen kuin Cethegus oli asettunut\npalkkasotureineen valitsemaansa asemaan Narseksen vasemmalle siivelle,\nsaapui tieto Hadrianuksen haudan valloittamisesta.\n\nKoko Rooma oli siis taas roomalaisten hallussa. Roomassa ei ollut enää\nainoatakaan goottia -- eikä bysanttilaista, lisäsi Cethegus\najatuksissaan.\n\nJos hän nyt saisi isaurilaisensa tribuunien johdolla kaupunkiin, olisi\nhänen asemansa Narsesta vastaan vielä edullisempi kuin aikoinaan\nBelisariusta vastaan, jonka hallussa oli osa kaupunkia.\n\nEräs sanansaattajista, jotka toivat tämän tiedon, antoi panttivankina\nsäilytetylle Aulukselle kirjeen Mocer-veljeksiltä. Kirje oli näin\nkuuluva: \"Morsian on toipunut pitkästä sairaudestaan. Jos sulhanen vain\njoutuu, niin häät voidaan pitää ensi Iduksena. Tule, Aulus!\"\n\nTämä oli sovittu merkki.\n\nCethegus ilmoitti asian roomalaisille ritareille.\n\n\"Hyvä on\", sanoi Licinius päättäväisenä, \"sittenhän voin hankkia\nmuistomerkin sille paikalle, missä veljeni kaatui Rooman ja Cetheguksen\npuolesta.\"\n\n\"Niin, roomalaisten oikeus Roomaan on jääväämätön\", lisäsi Salvius\nJulianus.\n\n\"Pidä vain huoli siitä, ettei aikakautemme suurin rampa saa tietää\nlähtöämme, ennenkuin olemme siksi kaukana, ettei hän saa enää meitä\nkiinni. Meidän kai on lähdettävä salaa.\"\n\n\"Ei, se on mahdotonta\", sanoi Cethegus. \"Olen huomannut, että tuo\nsankareista varovaisin on asettanut etuvartioita paljon ulommas meidän\nasemiamme -- longobardilaisia sutosiaan, joita hän tukkii joka\npaikkaan. Meidän etuvartijamme ovat hänen etuvartijapiirinsä\nsisäpuolella.\n\n\"Vastoin hänen tahtoaan emme voi lähteä.\n\n\"On paljon viisaampaa keskustella asiasta julkisesti hänen kanssaan.\n\n\"Hän voi estää lähtömme, jos hän tahtoo.\n\n\"Mutta hän myöntyy siihen -- sen saatte nähdä. Ilmoitan hänelle\npäätökseni ja hän hyväksyy sen varmasti.\"\n\n\"Päällikkö, se on suurenmoista, mutta uskallettua.\"\n\n\"Se on ainoa mahdollisuus.\"\n\n\"Sinä olet, kuten aina, oikeassa, Cethegus\", sanoi Salvius Julianus\nvähän aikaa mietittyään. \"Väkivalta ja viekkaus ovat turhia. Jos hän\nsuostuu, niin minä myönnän, että pelkoni --\"\n\n\"Johtui valtiomies Narseksen arvostelemisesta liian suureksi.\n\n\"Suunnaton miesjoukko on säikähdyttänyt teitä, samoin Narseksen\npäällikkötaito, jota ei voi kyllin suureksi arvostella.\n\n\"Minä myönnän, että Taginaen luona näytti hyvin uhkaavalta. Mutta kun\nminä vielä elän, olivat nuo otaksumat -- erehdyksiä.\n\n\"Minä lähetän teidät Narseksen luo esittämään pyyntöni. Te olette\nepäluuloiset. Tarkastakaa te häntä parhaanne mukaan.\n\n\"Menkää ja sanokaa hänelle, että roomalaiset haluavat laskea minut,\nkaupunkinsa prefektin, muuriensa sisälle jo ennen Tejan goottien\nlopullista kukistumista.\n\n\"Kysykää puolestani, salliiko hän minun heti lähteä isaurilaisineni\nRoomaan vai pitääkö hän sitä sopimuksemme rikkomisena. Vastoin hänen\ntahtoansa en lähde minä eivätkä isaurilaisetkaan.\"\n\nTribuunit lähtivät Narseksen luo ja Piso virkkoi heille teltasta\nlähtiessään matkaeväiksi: \"Narseksen kainalosauva on tehnyt henkenne\npitemmäksi aikaa käyttökelvottomaksi kuin paimenpojan sauva sormeni.\"\n\nKun kaikki olivat lähteneet, riensi Syphax herransa luo.\n\n\"Oi herrani\", sanoi hän levottomana, \"varo tuota sairasta miestä, jolla\non rauhallinen, läpitunkeva katse.\n\n\"Minä kysyin taas viime yönä neuvoa käärmeoraakkelilta. Minä katkaisin\njumalani päältään luoman nahkan kahteen osaan ja panin molemmat\nhiilille. Palanen 'Narses' eli paljon, paljon kauemmin kuin palanen\n'Cethegus'.\n\n\"Ehkä saisin koettaa vielä kerran. -- Sinä tiedät, että tällä tikarilla\ntehty naarmukin tappaisi hänet heti. -- Mitä siitä, jos he\nseivästävätkin Syphaxin, Hiempsalin pojan.\n\n\"Viekkaus siinä ei auta. Pitkäpartojen ruhtinas nukkuu hänen\nteltassaan, vuode aivan oven edessä. Seitsemän sutosta nukkuu\nkynnyksellä. Herulit ovat ovenvartijoina. Olen käskysi mukaan tutkinut\nhänen elintapojaan joka päivä Helvillumista lähdettyämme. Telttaan\ntuskin kärpänenkään pääsee herulien ja longobardien huomaamatta.\n\n\"Mutta julkisesti, päivällä, hyppäys hänen kantotuoliinsa -- ihohaava\nja hän on neljännestunnissa vainaja.\"\n\n\"Ja jo aikaisemmin sekä Syphax, Hiempsalin poika -- että Cethegus.\n\n\"Ei.\n\n\"Mutta kuule. Olen saanut selville, missä päällikkö pitää salaiset\nkeskustelunsa Basiliskoksen ja Alboinin kanssa.\n\n\"Ei teltassa -- leirissä on tuhansia korvia -- vaan kylpiessään.\n\n\"Lääkärit ovat määränneet hänelle joka aamu mutakylpyä Bajaen lahdella.\nHäntä varten on mereen rakennettu kylpykoju, jonne pääsee vain\nvenheellä.\n\n\"Basiliskos ja Alboin ovat ennen näitä kylpymatkoja niin tyhmiä ja\ntietämättömiä kuin konsaan -- Basiliskos ja Alboin.\n\n\"Mutta kun he palaavat, ovat he aina täynnä Narseksen viisautta. He\ntietävät, mitä Bysantissa on tapahtunut ja paljon muutakin.\n\n\"Kylpykojun ympärillä on kaislikko. -- Syphax, osaatko sinä sukeltaa?\"\n\n\"Kyllä voin olla siksi kauan veden alla\", sanoi Syphax jonkinlaisella\nylpeydellä, \"että vaikeasti pyydystettävä ja epäluuloinen krokotiili\nkotimaani virroissa luuli minua kaislikkoon heitetyksi gasellin\nraadoksi ja kauan katseltuaan aikoi käydä kimppuuni. Silloin työnsin\nveitseni sen vatsaan.\n\n\"Tuo pienisilmäinen Narses muistuttaa hiukan krokotiiliä. Saa nähdä,\nenkö petkuta häntäkin sukeltamistaidollani.\"\n\n\"Oivallista, pantterini maalla, sorsani vedessä.\"\n\n\"Minä syöksyn tuleenkin sinun vuoksesi, skorpiooni.\"\n\n\"Kuuntele Narseksen, Basiliskoksen ja Alboinin välistä keskustelua.\"\n\n\"Se sopii vallan mainiosti erääseen toiseenkin yritykseeni.\n\n\"Useampana päivänä peräkkäin eräs kalastaja, joka heittää aamuin illoin\nverkkonsa mereen eikä saa mitään, on antanut minulle kaikenlaisia\nmerkkejä.\n\n\"Minä luulen, ettei hän välitä niin paljon kaloista kuin minusta.\n\n\"Mutta Alboinin pitkäpartaiset sudet ovat aina kintereilläni.\n\n\"Kenties saan sukellusmatkoillani tietää, mitä kalastajalla on asiaa.\"\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nAdalgot oli synkkämielisenä, vaikkakin kyynelittä kertonut nuorelle\nvaimolleen kuninkaan päätöksen vaimoihin ja lapsiin nähden.\n\nHän luuli vaimonsa rupeavan valittamaan ja voihkimaan, kuten hän itse\noli ollut tehdä.\n\nMutta hänen ihmeekseen ei Goto liiaksi säikähtänyt.\n\n\"Olen sen arvannut aikoja sitten, Adalgot.\n\n\"Se ei ole onnettomuus. -- Rakastetun menettäminen elämässä on\nonnettomuus.\n\n\"Minä olen saavuttanut suurimman maallisen onneni.\n\n\"Minusta tuli vaimosi.\n\n\"Olenko minä vaimonasi kymmenen, tai kaksikymmentä vuotta tai tuskin\npuoltakaan -- samantekevää.\n\n\"Me kuolemme yhdessä, samana päivänä, kenties samalla hetkellä.\n\n\"Kun sinä olet viimeisessä taistelussa tehnyt tehtäväsi\nja mahdollisesti saat haavan, joka tekee sinut taisteluun\nkykenemättömäksi, niin ei kuningas Teja kieltäne sinua palaamasta\ntänne, ottamasta minua käsivarsillesi -- kuten usein kotonamme\nIffinger-vuorella -- ja hyppäämästä kanssani vuoreen.\n\n\"Oi, Adalgot\", huudahti hän syleillessään miestään, \"me olemme olleet\nonnelliset.\n\n\"Me tahdomme sen ansaita urhoollisella, valituksettomalla kuolemalla.\n\n\"Baltivesa ei saa sanoa\", virkkoi hän hymyillen, \"ettei paimentyttö\nvoinut kilpailla hänen kanssaan sielun jaloudessa.\n\n\"Vuoriemme suuruuden muisto rohkaisee minua.\n\n\"Iso-isä Iffa kehoitti erotessamme minua muistelemaan raikasta, vapaata\nvuori-ilmaa, ylpeiden vuorten ankaraa, reipasta elämää, jos oleskelu\nahtaissa kultakammioissa rupeaisi painostamaan sielua.\n\n\"Siitä ei ole pelkoa.\n\n\"Mutta nytkin, kun oli kohotettava sielu kalvavasta tuskasta -- joka\noli saada minutkin valtaansa -- tähän kuolemanpäätökseen, kun oli\nsaatava rohkeutta ja voimaa vapaaehtoiseen kuolemaan, on kotivuorten\nkuva vahvistanut minua.\"\n\n\"Häpeä\", sanoin hiljaa itselleni, \"häpeä, vuorten tytär. Mitä\nsanoisivat Iffinger, Sudenpää ja kaikki kiviset sankarijättiläiset, jos\nne näkisivät paimentytön posken kalpenevan? Ole vuortesi ja\nbaltisankarisi veroinen.\"\n\nYlpeänä ja onnellisena Adalgot painoi nuoren vaimonsa rintaansa vasten.\n\nHerttuan teltan takana oli matala lehtimaja, jossa Vakis ja Liuta\nasuivat. Liuta oli Gotolta kuullut goottinaisia uhkaavan kohtalon ja\nkoetti nyt taivuttaa miestään suostumaan kuninkaan päätökseen.\n\nTämä paikkasi ja vasaroi, päätään pudistellen, kilpeänsä, joka oli\nsaanut viime vahtivuorolla pahoja kolauksia longobardien\nheittokeihäistä. Lomaan hän koetti viheltää salatakseen liikutustaan.\n\n\"Minä en usko\", sanoi hän, \"että se on rakkaan taivaan Jumalan tahto.\n\n\"Minä en puolestani mielelläni sano: 'Kaikki on hukassa.' Ylhäiset,\njotka pitävät päätään kovin korkealla, kuten kuningas Teja ja herttua\nAdalgot, musertuvat kohtalon palkkien alle.\n\n\"Mutta me alhaiset, vähäiset, jotka voimme kumartua ja taipua, löydämme\nhelposti hiirenläven tai muurinraon, johon voimme piiloutua.\n\n\"Tämähän on halpamaista, kurjaa, hirveätä, koiramaista\" -- joka sanalle\nhän iski vasaralla -- \"en usko sellaista rakkaasta Jumalasta. Täytyykö\ntuhansien kunnon vaimojen, kauniiden tyttöjen, leikkivien lapsien ja\nheikkojen vanhusten syöksyä tuohon helvetilliseen tuleen, tuohon\nloihdittuun vuoreen, ikäänkuin se olisi juhannustuli ja ikäänkuin\nsieltä tultaisiin terveinä ja eheinä takaisin.\n\n\"Olisinhan minä voinut antaa sinun palaa Faesulaen luona Vitigeksen\ntalossa.\n\n\"Nyt siis sinun täytyy palaa ja sitäpaitsi tulevan lapsemme, jota olin\njo edeltäkäsin kutsunut Vitigekseksi.\"\n\n\"Tai Rautgundikseksi\", lisäsi Liuta punastuen, hiipien aivan miehensä\nluo ja tarttuen hänen moukariinsa.\n\n\"Muistele Rautgundiksen nimeä.\n\n\"Muista emäntääni.\n\n\"Eikö hän ollut tuhat kertaa kauniimpi kuin Liuta, halpa palvelijatar.\n\n\"Luulisitko hänen kieltäytyvän kuolemasta samana päivänä kansansa\nkanssa?\"\n\n\"Olet oikeassa, vaimo\", virkkoi Vakis iskien kilpeä niin, että kipinät\nlensivät.\n\n\"Olen talonpoikaista perua. Me emme kuole mielellämme.\n\n\"Mutta jos taivas romahtaa alas, niin talonpojatkin kuolevat.\n\n\"Ja sitä ennen -- hassa -- isken vielä monta miestä kuoliaaksi.\n\n\"Sen teen herrani Vitigeksen ja emäntäni Rautgundiksen kostamiseksi.\n\n\"Heidän kunniakseen elämme urhoollisesti ja -- jollei mikään muu auta\n-- urhoollisesti kuolemme.\"\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU.\n\n\nIloisina, vaikkakin hämmästyneinä tribuunit Licinius ja Julianus\npalasivat Narseksen luota prefektin telttaan.\n\n\"Taas olet voittanut, Cethegus\", huusi Licinius riemuissaan.\n\n\"Sinä olit oikeassa, Rooman prefekti\", sanoi Salvius Julianus. \"En\noikein tajua sitä, mutta Narses luovuttaa Rooman sinulle.\"\n\n\"Haa\", huudahti Piso, joka oli saapunut samaan aikaan prefektin\ntelttaan, \"Cethegus, tämä on muinoista, caesarillista onneasi.\n\n\"Tähtesi, joka rupesi laskeutumaan tuon ramman ilmestyttyä näyttämölle,\non taas kohonnut korkealle.\n\n\"Minusta tuntuu siltä, että hänen henkensäkin saa joskus\nkouristuskohtauksia.\n\n\"Ei ole tervejärkinen se mies, joka vastustamatta laskee sinut Roomaan\n-- ei -- Jumala sokaisee sen, jonka hän aikoo tuhota. Nyt saa Qvintus\nPiso taas kävellä Forumilla ja katsella kirjakauppiasten myymälöissä,\novatko gootit uutterasti ostaneet hänen 'epistolas ad amabilissimum,\ncarissimum pastorem Adalgothum et eius pedum' (kirjeitä erittäin\nrakastettavalle ja rakastetulle paimenpojalle Adalgotille ja hänen\nsauvalleen).\n\n\"Olet siis runoillut maanpaossa ollessasi, kuten Ovidius\", sanoi\nCethegus hymyillen.\n\n\"Olen kyllä\", vastasi Piso. \"Kuusijalkaiset säkeet onnistuivat paljon\nparemmin, kun silmieni edessä ei enää ollut gootteja, jotka ovat yhtä\njalkaa pitemmät.\n\n\"Goottien juomingit häiritsivät sitä paitsi aina rauhaani ja estivät\nminua pitämästä ajatuksiani koossa.\"\n\n\"Hän on tehnyt siitä hullunkurisen laulun, johon on pistetty joukkoon\ngoottilaisia sanoja\", virkkoi Salvius Julianus. \"Mitenkä se alkaakaan:\nInter hails gothicum skapja --\"\n\n\"Älä tee syntiä runoani vastaan. Ei saa väärin lausua kuolemattoman\nsanoja.\"\n\n\"Miten runo kuuluu?\" kysyi Cethegus.\n\n\"Näin\", sanoi Piso:\n\n        \"De conviviis barbarorum.\n    Inter: 'hails Gothicum! skapja matjan jah drinkan!'\n    Non audet qvisqvam dignos educere versus:\n    Calliope madido trepidat se iungere Baccho,\n    Ne pedibus non stet ebria Musa suis.\"\n\n       (Raakalaisten pidoista.\n    Goottien huutaessa: \"terve! tuokaa ruokaa ja juomaa\",\n    ei kukaan osaa tehdä kunnollista runoa.\n    Calliope pelkää päihtynyttä Bacchusta\n    eikä viiniä nauttinut Musa pysy jaloillaan.)\n\n\"Se on hullunkurista runoutta\", tuumi Salvius Julianus.\n\n\"Kuka tietää\", sanoi Piso nauraen, \"kenties tämä runo ikuistaa goottien\njanon.\"\n\n\"Ilmoittakaa nyt vähän tarkemmin, mitä Narses vastasi teille.\"\n\n\"Hän oli aluksi hyvin epäröivän näköinen\", virkkoi Licinius.\n\n\"'Ovatkohan varovaiset roomalaiset pyytäneet kaupunkiinsa isaurilaista\nhenkivartiostoa ja prefektiä, jota he saavat kiittää nälänhädästä sekä\npakollisesta urhoollisuudestaan', sanoi hän epäluuloisena.\n\n\"Mutta minä vastasin, että hän pitää roomalaisten roomalaisuutta liian\nvähäpätöisenä.\n\n\"Sitä paitsi on sinun asiasi, jos olet roomalaisista erehtynyt.\n\n\"Jolleivät roomalaiset laske meitä vapaaehtoisesti muuriensa sisälle,\nniin eivät seitsemäntuhatta miestä pysty valloittamaan kaupunkia\nväkivoimin.\n\n\"Tämä näytti rauhoittavan häntä.\n\n\"Hän vaati vain meiltä lupauksen, että palaisimme takaisin tänne emmekä\nryhtyisi väkivaltaisuuksiin, elleivät roomalaiset päästäisi meitä\nvapaaehtoisesti kaupunkiinsa.\"\n\n\"Katsoimme voivamme suostua siihen sinun nimessäsi\", täydensi Salvius\nJulianus toverinsa kertomusta.\n\n\"Voitte kyllä\", sanoi Cethegus hymyillen.\n\n\"'Hyvä on', tuumi Narses, 'minulla ei ole mitään lähtöänne vastaan.'\n\n\"Ja hän luottaa niin suuresti itseensä\", jatkoi Licinius, \"ettei hän\ntahdo edes pidättää sinua panttivankina, sillä hän kysyi, milloin aiot\nlähteä matkaan.\n\n\"Hän oletti siis, että sinä itse johtaisit isaurilaisesi Roomaan.\n\n\"Eikä hän vastusta sitäkään.\n\n\"Hän näytti kovin hämmästyneeltä, kun ilmoitin sinun jäävän tänne\nnäkemään goottien lopullista tuhoamista.\"\n\n\"No, missä on siis tuo peloittava Narses, etevä valtiomies? Ystäväni\nProkopiuskin on pitänyt häntä liian etevänä sanoessaan häntä\naikakautemme suurimmaksi mieheksi.\"\n\n\"Aikakautemme suurimman miehen nimi on -- toinen\", huusi Licinius.\n\n\"Prokopiuksen mielestä tietysti palmu on annettava hänen\nBelisariuksensa voittajalle ennen muita maan poikia.\n\n\"Mutta tuon 'suurimman miehen' tavatonta tyhmyyttä, hänen laskiessaan\nminut vapaasti Roomaan, pitäisi melkein käyttää hyväkseen\", jatkoi\nCethegus mietteissään.\n\n\"Jumalat voisivat vihastua, jollemme käyttäisi heidän tarjoamaansa\nihmettä. Minä peruutan päätökseni -- mieleni palaa Kapitoliumille --\nminä lähden mukananne Roomaan. Syphax, me lähdemme heti -- satuloi\nratsuni.\"\n\nSilloin Syphax teki tuskin huomattavan merkin isännälleen.\n\n\"Jättäkää minut yksikseni, tribuunit\", virkkoi Cethegus.\n\n\"Kutsun teidät pian takaisin.\"\n\n\"Oi herrani\", huudahti Syphax innokkaasti, kun he olivat jääneet kahden\nkesken, \"älä lähde vielä tänään.\n\n\"Lähetä miehesi edeltäkäsin.\n\n\"Huomisaamuna varhain aion onkia merestä kaksi suurta salaisuutta.\n\n\"Puhuin tänään mainitsemani kalastajan kanssa merellä.\n\n\"Hän ei ole kalastaja.\n\n\"Hän on Prokopiuksen kirjuriorja.\"\n\n\"Mitä sanot\", huudahti Cethegus hiljaa.\n\n\"Me saatoimme vaihtaa vain muutaman sanan keskenämme.\n\n\"Pitkäparrat seisoivat rannalla katsellen minua.\n\n\"Prokopius on lähettänyt sinulle seitsemän kirjettä, mitkä salaa, mitkä\njulkisesti, mutta ne eivät ole saapuneet käsiisi.\n\n\"Siksi hän valitsi kahdeksanneksi sanansaattajaksi tämän orjan.\n\n\"Ensi yönä hän aikoo tuulastaa lohia.\n\n\"Samalla hän antaa minulle Prokopiuksen kirjeen.\n\n\"Hänellä ei ollut sitä nyt mukanaan.\n\n\"Huomisaamuna varhain -- tänään oli sairaus esteenä -- Narses aikoo\ntaas kylpeä meren liejussa.\n\n\"Olen löytänyt kaislikosta hyvän piilopaikan aivan kylpykojun vierestä.\n-- Osaan puhaltaa saukon tavoin, jos he mahdollisesti huomaisivat\nvedestä nousevat kuplat. Näin keisarillisen postin saapuvan. Basiliskos\notti sen vastaan.\n\n\"Odota siis huomisaamuun. Narses keskustelee varmaankin Basiliskoksen\nja Alboinin kanssa Bysantin viimeisistä salaisuuksista.\n\n\"Tai anna minun jäädä yksin --\"\n\n\"Ei siitä tule mitään. Silloin sinua tietysti pidettäisiin vakoojana.\n\n\"Sinä olet minulle arvokkaampi kuin kymmenkertainen painosi kultaa.\n\n\"Jään tänne huomiseen saakka\", sanoi hän tribuuneille, jotka juuri\ntulivat telttaan.\n\n\"Oi päällikköni\", rukoili Licinius, \"tule meidän mukanamme\".\n\n\"Lähde pois tuon Narseksen läheisyydestä\", varoitteli Julianus.\n\nCethegus rypisti otsaansa.\n\n\"Vieläkö hän säikyttelee teitä.\n\n\"Tuo hullu, joka päästää Cetheguksen longobardiensa käsistä Roomaan,\njoka heittää pyydystämänsä kalan takaisin veteen.\n\n\"Hän on liiaksi peloittanut teitä.\n\n\"Huomisiltana lähden.\n\n\"Minulla on täällä vielä tehtävä, jonka vain minä voin suorittaa.\n\n\"Te voitte ilman minuakin saada käsiinne Rooman, joka ei tee\nvastarintaa.\n\n\"Saavutan teidät luultavasti jo puolitiessä Terracinan luona.\n\n\"Jollen tavoita teitä, niin jatkakaa rauhassa matkaanne.\n\n\"Sinä, Licinius, vastaat Kapitoliumista.\"\n\nLoistavin silmin vastasi Licinius:\n\n\"Sinä pidät minua suuressa arvossa, päällikköni. Uhraan vaikka\nsydänvereni puolestasi.\n\n\"Salli minun sentään tehdä pieni pyyntö.\"\n\n\"No?\"\n\n\"Älä asettaudu niin uhkarohkeasti goottikuninkaan heittokeihäiden\nmaalitauluksi. Toissa päivänä hän heitti sinua kohti kaksi keihästä\nyhtaikaa.\n\n\"Jollen olisi saanut kilvelläni torjutuksi vasemman käden --\"\n\n\"Niin olisi Kapitoliumin Jupiter puhaltanut sen syrjään, Licinius. Hän\ntarvitsee minua vielä. Mutta sinä olet täälläkin osoittanut\nuskollisuuttasi.\"\n\n\"Älä salli Rooman jäädä leskeksi\", pyyteli Licinius.\n\nCethegus loi häneen rakkautta ja kiitosta uhkuvan katseen.\n\nHän jatkoi:\n\n\"Salvius Julianus, sinä valtaat Hadrianuksen haudan ja sinä, Piso,\nTiberin vasemmalla rannalla sijaitsevan osan kaupunkia Porta latinaa\nmyöten.\n\n\"Minä tulen kaupunkiin sitä tietä.\n\n\"Narses yksin ei kykene avaamaan niitä paremmin kuin Belisariuskaan.\n\n\"Voikaa hyvin ja tervehtikää Roomaani.\n\n\"Sanokaa sille, että viimeinen taistelu sen omistamisesta, taistelu\nNarseksen ja Cetheguksen välillä on päättynyt Cetheguksen voittoon.\n\n\"Näkemiin Roomassa! Roma eterna!\"\n\n\"Roma eterna!\" toistivat innostuneina tribuunit ulos mennessään.\n\n\"Oi, miksi ei tuo Licinius ole Manilian poika\", sanoi Cethegus\nkatsellen nuorukaisen jälkeen.\n\n\"Sydämen hulluus! Sinä olet sitkeä. Licinius, sinä tulet perillisekseni\nJuliuksen jälkeen. Oi, jospa olisit poikani Julius.\"\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU.\n\n\nPrefektin Roomaan lähtö myöhästyi useita päiviä.\n\nNarses, jonka luona hän usein oli päivällisellä, ei häntä pidättänyt.\nHän päinvastoin ihmetteli, ettei Rooma vetänyt voimakkaammin puoleensa\nhallitsijaansa.\n\n\"Vaikka voinhan sen käsittää\", sanoi hän hymyillen: \"sinä olet nähnyt\nniin kauan noiden barbaarien hallitsevan Italiaasi, että tietysti\ntahdot nähdä niiden kaatuvankin täällä.\n\n\"Mutta en voi sinulle sanoa, miten kauan sitä saat odottaa.\n\n\"Solaa vastaan on turha rynnätä niin kauan kuin kuninkaan kaltainen\nmies on sitä puolustamassa.\n\n\"Toista tuhatta longobardia, alemannia, burgundia, herulia, frankkia ja\ngepidiä on jo kaatunut solan edustalla.\"\n\n\"Lähetä kerran urhoolliset bysanttilaisesikin gootteja vastaan\", sanoi\nAlboin.\n\n\"Herulit Vulkaris ja Wilmut ovat saaneet surmansa kuningas Tejan\nkirveestä, gepidi Asbad Adalgot-poikasen keihäästä, serkkuni Gisulf on\nvielä sairaana herttua Guntariksen miekan iskusta. Frankkikreivi\nButilinin lipunkantaja Visand pisti lipunvarrella kuoliaaksi, burgundi\nGernotin tappoi vanhan asemestarin kivikirves. Kreivi Grippa kaatoi\nalemanni Liutharin ja eräs goottisoturi kilvenkantajani Klasson.\n\n\"Ja kunkin mainitsemani sankarin seurassa on kaatunut tusinoittain\nheidän miehiään.\n\n\"Jollei viime yönä laavakallio, jolla seisoin, olisi murtunut samassa\nkun kuningas Teja heitti pelätyn keihäänsä, ei Rosamunda olisi\nLongobardivaltakunnan kaunein rouva, vaan kaunein leski.\n\n\"Sain vain pari naarmua, joita sankaritaru ei maininne, mutta jotka\nolivat minusta mieluisemmat kuin kuningas Tejan keihäs vatsassani.\n\n\"Mielestäni on nyt toisten vuoro. Anna nyt makedonialaistesi ja\nillyrialaistesi hyökätä. Me olemme jo kyllin usein näyttäneet heille\ntietä.\"\n\n\"Ei, sutoseni. Timantti hioo timantin\", sanoi Narses hymyillen. \"Aina\ngermaanit germaaneja vastaan. Niitä on liian paljon maailmassa.\"\n\n\"Isaurilaisistakin -- nimittäin minun palveluksessani olevista --\ntunnut sinä, magister militum, pitävän isällistä huolta\", sanoi\nCethegus.\n\n\"Vähän ennen heidän Roomaan lähtöään komensit sinä isaurilaiseni\njoukkorynnäkköön rotkoa vastaan -- ensimmäiseen joukkorynnäkköön, mitä\non ollutkaan. Seitsemänsataa miehistäni makaa nyt noilla kallioilla, ja\nmonessa taistelussa koeteltu alipäällikköni Sandil huomasi mustan Tejan\nsotakirveen liian teräväksi kypärälleen. Pidin häntä suuressa arvossa.\"\n\n\"No, ovathan loput isaurilaisista nyt hyvässä turvassa Roomassasi.\n\n\"Mutta noita gootteja ei heidän viimeisestä kolostaan karkoita kuin\ntuli, jos maa rupeaisi minun mielikseni sylkemään, kuten kerran\nBelisariuksen hyväksi Ravennassa --\"\n\n\"Eikö ole vielä tullut tietoja Belisariuksen jutun päättymisestä\",\nkysyi Cethegus viekkaasti. \"Äskenhän saapui Bysantin posti.\"\n\n\"En ole vielä lukenut sitä kokonaan.\n\n\"Tai, jollei tuli -- niin nälkä.\n\n\"Ja kun he ryntäävät sitten viimeiseen taisteluunsa, kuuntelisi moni\nluultavasti mieluummin Gangeksen kuin Dracon pauhua.\n\n\"Et sinä, prefekti! Tiedän, että sinä voit katsoa rohkeasti kuolemaa\nsilmiin.\"\n\n\"Odotan täällä asiain kehittymistä. On kovin huono matkailma.\n\n\"Sataa ja tuulee herkeämättä. Ensimmäisenä tai toisena lämpimänä\nkesäpäivänä lähden minä Roomaan.\"\n\nHän oli oikeassa.\n\nIlma oli isaurilaisten lähdön jälkeisenä yönä äkkiä muuttunut.\n\nKalastaja, joka asui muutamassa kylässä Stabiaen luona, ei uskaltanut\nlähteä merelle. Hän ei kuitenkaan niinkään paljon pelännyt myrskyä kuin\nlongobardeja, jotka olivat jo kauan epäilleet häntä, vieläpä kerran\nvanginneetkin hänet. Vasta kun hänen vanha isänsä oli rientänyt\npaikalle ja todistajien avulla saanut selitetyksi, että Agnellus\ntodella oli hänen poikansa, longobardit laskivat, vaikkakin\nvastenmielisesti, hänet irti.\n\nMutta hän ei uskaltanut lähteä merelle nyt, kun muutkin kalastajat\npysyttelivät maissa. Kaukana meressä vain saattoi Syphax, jota\nniinikään vartioitiin ankarasti, tavata häntä.\n\nLongobardit vartioivat yötä päivää kaikkien leirien portteja,\nCetheguksenkin leirin, johon Narses oli isaurilaisten sijaan lähettänyt\nkolmetuhatta trobialaista ja persialaista.\n\nNarseksen kylpykin täytyi siirtää lämpimämpään päivään.\n\nCethegus odotti taas molempien salaisuuksien selviämistä, se on\nProkopiuksen kirjettä ja Narseksen kylpykeskustelua.\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU.\n\n\nPrefektin vanha onni näytti saavan ilmankin muuttumaan mielensä mukaan.\n\nNarseksen ja Cetheguksen edellä mainitun keskustelun jälkeisenä päivänä\naurinko valaisi kirkkaasti Bajaen lahden sineltä kimaltelevaa pintaa,\nja sadat kalastajavenheet riensivät merelle käyttämään hyväkseen ilman\nmuutosta.\n\nSyphax oli hävinnyt päivän koittaessa jätettyään paikkansa herransa\noven edustalla neljän jäljelle jääneen isaurilaisen vartioitavaksi.\n\nKun Cethegus oli päättänyt aamukylpynsä sivuteltassa, meni hän takaisin\npäätelttaan aamiaiselle.\n\nSamassa hän kuuli Syphaxin huutaen juoksevan pitkin leirikatua.\n\n\"Ei\", huusi hän. \"Tämä kala on prefektille. Olen sen maksanut.\n\n\"Suuri Narses ei varmaankaan tahdo syödä toisten ihmisten kaloja.\"\n\nSamassa hän riuhtaisi itsensä irti Alboinin, muutamien longobardien\nsekä erään Narseksen orjan käsistä.\n\nCethegus meni telttansa ovelle.\n\nHän tunsi Narseksen orjan.\n\nHän oli tuon sairaalloisen ja samalla hyvin kohtuullisen miehen\nkeittäjä. Hänelle tuottivat työtä melkein yksinomaan Narseksen vieraat,\nisäntä tuskin ollenkaan.\n\n\"Herra\", virkkoi tämä hienosti sivistynyt kreikkalainen prefektille,\nanteeksi pyytäen äidinkielellään, \"älä soimaa minua tästä\nselkkauksesta.\n\n\"Mitä välitän muutamasta kalasta.\n\n\"Mutta nuo pitkäparrat pakottivat minut millä hinnalla tahansa\nvaatimaan Narseksen laskuun kalakorin, jonka orjasi toisi mereltä\ntullessaan.\"\n\nCethegus katsahti Syphaxiin.\n\nTämä vastasi katseellaan.\n\nLongobardit eivät olleet ymmärtäneet kreikankielistä keskustelua.\n\nCethegus antoi Syphaxille aimo korvapuustin ja virkkoi latinankielellä:\n\n\"Häpeämätön, hyödytön orja. Etkö sinä koskaan opi ihmistapoja?\n\n\"Sairaan sotapäällikön on tietysti saatava parhaat palat.\"\n\nHän repäisi rajusti korin maurilaisen kädestä ja antoi sen orjalle.\n\n\"Tässä on tämä kori. Maistukoot siinä olevat kalat Narsekselle.\"\n\nOrja otti korin vastaan päätään pudistellen. Hän ei tajunnut mitään.\n\n\"Mitä tuo näytelmä oikeastaan merkitsi\", kysyi hän lähtiessään\nlatinaksi.\n\n\"Se merkitsi sitä\", vastasi hänen mukanaan kulkeva Alboin, \"ettei paras\nkala ollutkaan korissa, vaan jossakin muualla.\"\n\nSaavuttuaan telttaan Syphax avasi nopeasti krokodiilinnahkaisen,\nvedenpitävän vyönsä. Hän otti sen kätkössä olleen papyrusrullan ja\nantoi sen innokkaan näköisenä herralleen.\n\n\"Sinusta vuotaa verta, Syphax.\"\n\n\"Mitättömän vähän. Longobardit luulivat minua delfiiniksi, kun he\nnäkivät minun uivan meressä, ja ampuivat kilpaa nuoliansa minua kohti.\"\n\n\"Hoida itseäsi. Saat soliduksen jokaisesta veripisarastasi.\n\n\"Tuomasi kirje on kaikesta päättäen sekä kullan että veren arvoinen.\n\n\"Hoida itseäsi. Sano isaurilaisille, ettei ketään saa laskea sisään.\"\n\nJäätyään yksikseen telttaan prefekti alkoi lukea kirjettä.\n\nHänen kasvonsa synkistyivät. Mahtavan otsan keskimmäinen ryppy tuli yhä\nsyvemmäksi.\n\nHuulet sulkeutuivat yhä tiukemmin.\n\n\"Cornelius Cethegus Caesariukselle, entiselle kaupunginprefektille ja\nentiselle ystävälleen viimeisen kerran Prokopius Caesareasta:\n\n\"Tämä on surullisin kirjoitus, johon koskaan olen käyttänyt entistä tai\nnykyistä kirjoituskättäni.\n\n\"Ja antaisin mielelläni tämän vasemmankin käteni, kuten annoin oikeani\nBelisariuksen puolesta, ellei minun tarvitsisi kirjoittaa tätä\nkirjettä.\n\n\"Tämä on nimittäin jäähyväiskirje, heti kolmikymmenvuotisen\nystävyytemme peruuttamiskirje.\n\n\"Olin uskonut tänä epäsankarillisena aikana kahteen sankariin: miekan\nsankariin Belisariukseen ja hengen sankariin Cethegukseen.\n\n\"Viime mainittua täytyy minun nyt vihata, melkein halveksia --.\"\n\nLukija viskasi kirjeen sohvalle, jolla hän makasi. Sitten hän otti sen\ntaas synkännäköisenä ja luki edelleen:\n\n\"Olisi vain puuttunut, että Belisarius olisi todella ollut petturi,\nkuten sinä yritit maailmalle uskotella.\n\n\"Mutta Belisariuksen viattomuus on keksitty samoin kuin sinun musta\nviekkautesi.\n\n\"Kauan olin tietämätön mutkallisten polkujesi päämäärästä, vaikka sinä\nkuljetit minuakin hyvän matkaa mukanasi.\n\n\"Uskoin epäitsekkääksi, jaloksi päämääräksesi Italian vapauttamisen.\nMutta nyt olen huomannut, että mahtavin yllyttäjäsi oli määrätön,\nrajaton, häikäilemätön vallanhimosi.\n\n\"Päämäärä, jota varten tarvitaan käyttämiäsi keinoja, on turmiollinen.\n\n\"Sinä aioit tuhota urhoollisimman miehen, jolla on viaton lapsen sielu,\napunasi hänen oma, nyt parantunut vaimonsa sekä rikollinen\nystävättäresi Teodora, ja uhrata hänet vallanhimollesi. Se oli\npirullinen tuuma. Minä eroan sen vuoksi iäksi sinusta.\"\n\nCethegus ummisti silmänsä.\n\n\"Eihän se ole kovinkaan ihmeellistä\", virkkoi hän hetken kuluttua\nitsekseen.\n\n\"Hänen epäjumalansa on Belisarius. Jokainen, joka ahdistaa\nBelisariusta, on hänen mielestään yhtä hirmuinen kuin kristittyjen\nmielestä se, joka pitää ristiä vain puupalasena.\n\n\"Tämä ei siis voi minua haavoittaa -- mutta se on tuskallista.\n\n\"Se johtuu kolmekymmenvuotisesta tottumuksesta. Niin kauan on nimi\nProkopius tuonut lämpimän tunteen tämän haarniskan alle. Tottumus\nheikentää!\n\n\"Juliuksen riisti minulta gootti -- Prokopiuksen otti Belisarius.\n\n\"Kukahan ottaa minulta Cetheguksen, vanhimman, viimeisen ystäväni?\n\n\"Ei kukaan.\n\n\"Ei Narses eikä kohtalokaan.\n\n\"Pois tieltäni, Prokopius.\n\n\"Sinä katoat elämäni polulta.\n\n\"Sinä olet kuollut.\n\n\"Sinulle pitämäni hautapuhe oli melkein liikuttava, ainakin liian\npitkä.\n\n\"Mitä vainajalla on vielä kertomista.\"\n\n\"Mutta minä kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska tahdon puolestani\nlopettaa hyvällä työllä pitkän ystävyytemme, jonka salakavala\nhyökkäyksesi ihannettani Belisariusta vastaan murskasi.\n\n\"Minä tahdon varoittaa sinua ja pelastaa sinut, jos olet\npelastettavissa.\n\n\"Et ole nähtävästi saanut käsiisi ainoatakaan aikaisemmin\nlähettämistäni seitsemästä kirjeestä, koska olet vielä Narseksen\nleirissä hänen tiedonantojensa mukaan.\n\n\"Uskon nyt tämän kahdeksannen kirjeen viisaan Agnellukseni haltuun. Hän\non kalastajanpoika Stabiaesta, missä leirinne nykyään sijainnee.\nLahjoitan hänelle vapauden ja annan tämän kirjeen tuomisen hänen\nviimeiseksi tehtäväkseen.\n\n\"Sillä minä rakastan sinua vielä, Cethegus -- vaikka minun pitäisi\nvihata sinua -- ja pelastaisin sinut mielelläni.\n\n\"Kun saavuin Bysanttiin heti sieltä lähtösi jälkeen -- jo puolimatkassa\nsain ukkosiskuna tiedon Belisariuksen vangitsemisesta (hän oli muka\ntehnyt salaliiton Justinianusta vastaan) -- luulin ensin, että sinä\nolit kai yhtä hämmästynyt kuin keisarikin.\n\n\"Turhaan pyrin keisarin puheille. Hän oli vihoissaan kaikille\nsyyttömillekin, jotka vain olivat Belisariuksen ystäviä.\n\n\"Turhaan koetin kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseni Antoninan\npuheille. -- Häntä vartioitiin erinomaisesti punaisessa talossa. Aivan\nsinun suunnitelmiesi mukaan.\n\n\"Turhaan koetin todistaa Tribonianukselle syytöksen mahdottomuutta.\n\n\"Hän kohautti vain olkapäitään ja sanoi:\n\n\"'En minäkään voi käsittää sitä! Mutta todistukset ovat sitovia.'\n\n\"'Miksi hän niin järkähtämättömästi kieltää Aniciuksen öiset käynnit.'\n\n\"'Hän on hukassa.'\n\n\"Hän oli hukassa.\n\n\"Tuomio oli jo julistettu.\n\n\"Belisarius oli tuomittu kuolemaan ja Antonina maanpakoon.\n\n\"Keisari oli armossaan peruuttanut kuolemantuomion ja määrännyt, että\nrikollinen sokaistaisiin, ajettaisiin maanpakoon erilleen Antoninasta\n-- ja hänen omaisuutensa riistettäisiin.\n\n\"Bysantti oli kuohuissaan tuon tuomion johdosta.\n\n\"Ei kukaan muu uskonut häntä syylliseksi kuin keisari ja tuomarit.\n\n\"Mutta kukaan ei voinut todistaa hänen viattomuuttaan eikä muuttaa\nhänen kohtaloaan.\n\n\"Olin päättänyt lähteä hänen mukaansa; yksikätinen sokean mukaan.\n\n\"Silloin -- siunattu olkoon hän senvuoksi -- hänet pelasti -- -- hänen\nsuuri vihollisensa Narses, jota jo kerran ennenkin sanoin\nkeskustellessani kanssasi vuosisadan suurimmaksi mieheksi.\"\n\n\"Tietysti\", hymähti Cethegus. \"Nyt hän on sitäpaitsi jaloinkin.\"\n\n\"Sairas Narses oli heti asiasta tiedon saatuaan rientänyt Bysanttiin\nNikomedian kylpylaitoksesta, missä hän oli terveyttään hoitamassa.\n\n\"Hän kutsutti minut luokseen ja sanoi.\n\n\"'Sinä tiedät, että mielihyvin kukistaisin Belisariuksen perinpohjin\njulkisessa taistelussa, mutta Narseksen suuri vastustaja ei saa\nkukistua näin kurjasti, valheen vuoksi.'\n\n\"'Tule mukaani. Sinä olet hänen paras ystävänsä, minä hänen pahin\nvastustajansa. Me yhdessä pelastamme tuon onnettoman miehen.'\"\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU.\n\n\n\"Hän pyrki keisarin puheille ja Belisariuksen vastustajana tietysti\nheti paasikin.\n\n\"Hän puhui Justinianukselle:\n\n\"'Belisarius ei voi olla petturi.'\n\n\"'Hänen sokea uskollisuutensa sinua kiittämätöntä kohtaan on hänen\nainoa vikansa.'\n\n\"Justinianus pysyi kuurona.\n\n\"Silloin Narses laski päällikönsauvansa keisarin eteen ja sanoi:\n\n\"'Hyvä on.'\n\n\"'Joko sinä kumoat tuomarien julistaman päätöksen ja suostut ottamaan\njutun uudestaan esille tahi menetät samana päivänä _molemmat_\nsotapäällikkösi.'\n\n\"'Sillä Narses lähtee maanpakoon samana päivänä kuin Belisariuskin.'\n\n\"'Kuka sitten suojelee valtakuntaasi gootteja, persialaisia ja\nsaraseeneja vastaan?'\n\n\"Tämä sai keisarin horjumaan. Hän pyysi kolme päivää ajatusaikaa.\n\n\"Sillä aikaa Narses saisi tarkastaa kaikki jutun asiakirjat ja\npuhutella Antoninaa ja kaikkia syytettyjä.\n\n\"Huomasin heti asiakirjoista, että pahimpana todistuksena Belisariusta\nvastaan -- sillä Photiuksen huostasta löydetyn vahataulun toivoin\nvoivani selittää toisin kuin tuomarit -- olivat Aniciuksen salaiset\nöiset käynnit hänen talossaan sekä se, että Belisarius, Antonina ja\nAnicius itsekin kielsivät ne vastoin inhimillistä järkeä.\n\n\"Kun pääsin epätoivoisen Antoninan puheille, sanoin minä:\n\n\"'Nuo käynnit ja niiden kieltäminen kääntyvät hänen turmiokseen.'\n\n\"'Siinä tapauksessa', huudahti hän loistavin silmin, 'uhraan itseni\nBelisariuksen pelastamiseksi.'\n\n\"'Belisarius ei todellakaan tiennyt mitään näistä käynneistä, sillä\nAnicius ei ollut hänen luonaan, vaan minun luonani.'\n\n\"'Koko maailma saakoon sen tietää -- Belisariuskin. -- Hän tappaa\ntietysti minut, mutta hän pelastuu.'\n\n\"Hän antoi minulle joukon Aniciuksen kirjeitä, jotka tosin selittivät\nkeisarille asian täydellisesti, mutta samalla -- olivat kamala syytös\nkeisarinnaa vastaan.\n\n\"Ja keisari luotti niin ehdottomasti Teodoraan.\n\n\"Vein kirjeet Narsekselle.\n\n\"Luettuaan ne sanoi hän:\n\n\"'Hyvä on.'\n\n\"'Nyt ei ole kysymyksessä ainoastaan Belisariuksen perikato. Nyt joko\nme kaikki kukistumme tai tuo kaunis paholainen kaatuu.'\n\n\"'Nyt alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta. Lähde mukanani Antoninan\nluo.'\n\n\"Me noudimme Antoninan, jota saattamaan lähti joukko vartijoita, ja\nriensimme sitten vankilassa kituvan Aniciuksen luo.\"\n\nCethegus polki jalkaansa.\n\n\"Sitten me kaikki neljä riensimme Justinianuksen puheille.\n\n\"Jalosydäminen syntinen, ihana Antonina lankesi keisarin jalkojen\njuureen ja tunnusti öisen seurustelunsa Aniciuksen kanssa, mutta\nilmoitti samalla, että sen tarkoituksena oli pelastaa nuorukainen\nkeisarinnan pauloista.\n\n\"Hän antoi keisarille Aniciuksen kirjeet, jotka kertoivat tämän\nviettelijättärestä, tämän osaksi tulleista suosionosoituksista,\nsalaisesta käytävästä keisarinnan makuuhuoneeseen ja siirrettävästä\nJustinianuksen patsaasta.\n\n\"Justinianus-parka aivan raivostui.\n\n\"Hän aikoi heti paikalla vangituttaa meidät kaikki\nmajesteettirikoksesta ja ennenkuulumattomasta solvauksesta.\n\n\"Mutta Narses sanoi:\n\n\"'Tee se -- huomenna.'\n\n\"'Mutta salli Aniciuksen ja minun kuljettaa sinut tänä iltana Teodoran\nnukkuessa siirrettävän Justinianuksen läpi hänen makuuhuoneeseensa.'\n\n\"'Ota haltuusi hänen kirjeensä, kuulustele häntä Aniciuksen ja\nAntoninan läsnäollessa, pane Galatea-noita piinapenkkiin ja tarkasta\nsitten tuloksia.'\n\n\"'Kenties saat silloin tietää enemmän kuin luultavasti haluaisitkaan.'\n\n\"'Jos olemme erehtyneet, niin rankaise meitä huomenna niin kuin\ntahdot.'\n\n\"Siirrettävä Justinianus -- se kuului niin kouraantuntuvalta\ntodistukselta.\n\n\"Aniciuksen vakuutukset, että hän oli hyvin usein kulkenut tuota\nsalaista tietä, tuntuivat niin uskottavilta, ettei niitä voinut\nepäilläkään.\n\n\"Justinianus suostui ehdotukseemme.\n\n\"Yöllä Anicius opasti keisarin ja meidät muut Teodoran puutarhaan.\n\n\"Ontto plataanipuu kätki maanalaisen käytävän suun. Toisessa päässä oli\nkäytävän peittona Teodoran makuuhuoneen eteisessä oleva marmorilevy.\n\n\"Tähän saakka Justinianus oli vielä luottanut puolisonsa\nuskollisuuteen.\n\n\"Mutta kun Anicius todella siirsi syrjään marmorilevyn ja avasi\nasunnostaan noutamallaan avaimella erään salaisen lukon, jolloin\nkeisarin kuvapatsas tuli näkyviin -- silloin keisari kaatui puoleksi\ntaintuneena syliini.\n\n\"Mutta äkkiä hän hypähti pystyyn ja riensi yksin patsaan ohi\nhuoneeseen.\n\n\"Siellä oli puolihämärää.\n\n\"Himmeästi valaiseva lamppu loi valonsa Teodoran kasvoille.\n\n\"Hiljaa, horjuvin askelin petetty puoliso riensi vuoteen viereen.\n\n\"Siellä Teodora makasi täysissä pukimissa ja keisarillisissa koruissa.\n\n\"Justinianuksen kimeä kiljaisu sai meidät kaikki hänen luokseen.\n\n\"Etuhuoneesta riensi sisään Galateakin, jonka otin vangiksi.\n\n\"Justinianus osoitti, jäykkänä kauhistuksesta, lepäävää keisarinnaa.\n\n\"Me menimme lähemmäksi.\n\n\"Hän oli kuollut.\n\n\"Galatea, joka hämmästyi tästä yhtä paljon kuin mekin, sai vetotaudin\nkohtauksen.\n\n\"Me tarkastelimme huonetta ja huomasimme kultaisella kolmijalalla\nsuuren tuhkaläjän, joka oli syntynyt papyruskääröjen polttamisesta.\n\n\"Antonina huusi orjattaria tuomaan valoa.\n\n\"Silloin Galatea tointui ja kertoi käsiään väännellen, että keisarinna\noli iltapäivällä -- nähtävästi meidän keisarin luona ollessamme --\nlähtenyt puutarhapalatsistaan ilman seuraa tapaamaan keisaria tämän\nkirjoitushuoneessa, kuten useasti ennenkin.\n\n\"Hän palasi jokseenkin pian takaisin -- levollisena, mutta hyvin\nkalpeana.\n\n\"Hän oli käskenyt täyttää kolmijalan hehkuvilla hiilillä ia sulkeutunut\nsitten huoneeseensa.\n\n\"Galatean kolkutukseen illalla hän oli vastannut menneensä levolle eikä\nenää tarvitsevansa mitään.\n\n\"Silloin keisari heittäytyi rakastettunsa ruumiin ääreen.\n\n\"Nyt kynttiläin valossa huomasi hän, että käärmesormuksesta, joka oli\nmuinoin ollut Kleopatran oma ja jota keisarinna aina piti\npikkusormessaan, oli rubiini siirretty syrjään ja sormuksen ontto\nsisällys tyhjennetty. Siellä oli ollut kuolettavaa myrkkyä.\n\n\"Keisarinna oli tappanut itsensä.\n\n\"Vuoteen vieressä pöydällä oli pergamenttipalanen, jolle oli\nkirjoitettu hänen vanha tunnuslauseensa: 'Elämä on kauneuden avulla\nhallitsemista.'\n\n\"Me ihmettelimme, mikä hänet oli pakottanut tähän epätoivoiseen tekoon,\nsairaudet, tuskatko vai uhkaavan perikadon ilmitulo.\n\n\"Asia selvisi pian.\n\n\"Kun tieto keisarinnan kuolemasta oli levinnyt palatsiin, riensi\nkeisarin ovenvartija Theophilos epätoivoisena keisarinnan huoneeseen ja\nlankesi Justinianuksen jalkojen juureen.\n\n\"Hän sanoi arvaavansa asiain yhteyden.\n\n\"Jo monta vuotta hän oli salaisesti keisarinnan palkkaama.\n\n\"Hän ilmoitti aina tälle edeltäkäsin, milloin keisarilla oli sellainen\nvastaanotto, ettei keisarinnaa olisi laskettu sinne, vaikka hän olisi\npyrkinytkin. -- Keisarinna oli sellaisissa tapauksissa melkein aina\nsaapunut paikalle ja kuunnellut salaisimmatkin keskustelut viereisestä\nhuoneesta.\n\n\"Samoin hän oli tehnyt eilenkin, sillä me olimme nimenomaan anoneet,\nettei keisarinnaa saisi laskea sisään.\n\n\"Keisarinna oli saapunut heti paikalle, mutta hän oli tuskin kuullut\nmuutaman sanan Aniciuksen ja Antoninan suusta, kun hän hiljaa\nkiljahtaen kaatui.\n\n\"Hän nousi pian pystyyn ja lähti pois kehoittaen Theophilosta olemaan\nvaiti. -- -- --\n\n\"Narses vaati, että keisari kyselisi Galatealta piinapenkin uhalla\nvainajan muita salaisuuksia, mutta Justinianus sanoi:\n\n\"'En tahdo tietää enempää.'\n\n\"Monta yötä ja päivää hän viipyi yksinään vieläkin rakastamansa\nvainajan ruumiin ääressä.\n\n\"Keisarinna haudattiin komein keisarillisin juhlamenoin Sofian\nkirkkoon.\n\n\"Virallisesti ilmoitettiin, että keisarinna oli nukkuessaan kuollut\nhiilihäkään. Kolmijalka hiilineen oli yleisön nähtävänä.\n\n\"Mutta Justinianuksesta oli tuona yönä tullut vanha ukko.\n\n\"Kun uudelleen tutkittiin Antoninaa, Aniciusta, Belisariusta,\nPhotiusta, Antoninan orjattaria, kantajia, jotka olivat hiukan ennen\nBelisariuksen vangitsemista vieneet sinut hänen taloonsa, kävi heidän\nyhtäpitävistä lausunnoistaan selvästi ilmi, että sinä olit keisarinnan\nliittolaisena saanut Antoninan välityksellä Belisariuksen näön vuoksi\nasettumaan salaliittolaisten päälliköksi.\n\n\"Minä puolestani vannoin, että Belisarius oli jo useita viikkoja\naikaisemmin lausunut julki pyhän vihansa Photiuksen hullutuksista.\n\n\"Justinianus riensi Belisariuksen vankilaan, syleili häntä itkien ja\npyysi anteeksi itselleen -- ja Antoninalle, joka katuvaisena tunnusti\nviattomat lemmenseikkailunsa ja sai anteeksi.\n\n\"Keisari tarjosi Belisariukselle sovinnon merkiksi Italian\nylipäällikkyyden.\n\n\"Mutta Belisarius sanoi:\n\n\"'Ei, Justinianus, minun työni maan päällä on jo päättynyt.'\n\n\"'Minä lähden Antoninan kanssa kaukaisimpaan Mesopotamian huvilaani ja\nhautaan sinne itseni ja menneisyyteni.'\n\n\"'Minä olen täydellisesti parantunut sairaalloisesta halustani palvella\nsinua.'\n\n\"'Jos tahdot osoittaa minulle viimeisen armon, niin anna suurelle\nystävälleni ja pelastajalleni Narsekselle Italian ylipäällikkyys. Hän\nkostaa puolestani gooteille ja tuolle saatanalle, jonka nimi on\nCethegus.'\n\n\"Entiset viholliset syleilivät toisiaan meidän läsnä ollessamme.\n\n\"Kaikki tämä on pidetty huolellisesti salassa keisarinnan muiston\nsäästämiseksi.\n\n\"Sillä Justinianus rakastaa vielä häntä.\n\n\"Virallisesti ilmoitettiin, että Narses, Tribonianus ja minä olimme\nuudestaan asiaa tutkittuamme saaneet selville Belisariuksen\nsyyttömyyden.\n\n\"Justinianus armahti kaikki asiaan sekautuneet, muun muassa Scaevolan\nja Albinuksen, jotka sinä olit tuhonnut.\n\n\"Mutta minä kirjoitan sinulle totuuden varoittaakseni sinua ja\npelastaakseni sinut.\n\n\"Tiedän varmasti, että Justinianus on vannonut tuhoavansa sinut, vaikka\nen tiedäkään miten se tapahtuu. Sen täytäntöönpano on jätetty\nNarsekselle.\n\n\"Pakene -- pelasta itsesi.\n\n\"Päämääräsi: vapaa, uudistunut, sinun yksin hallitsemasi Rooma oli\nhullutusta.\n\n\"Sinä olet uhrannut sille kaiken -- vieläpä ihanan ystävyytemmekin.\n\n\"Minä lähden Belisariuksen ja Antoninan mukana ja koetan heidän\nläheisyydessään, katsellessani täydellisesti sopineiden puolisoiden\nonnea, unhoittaa kammoni, epäluuloni ja vihani koko ihmiskuntaa\nkohtaan.\"\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU.\n\n\nCethegus hypähti vuoteeltaan, heitti kirjeen kädestään ja rupesi\nkävelemään.\n\n\"Prokopius on narri.\n\n\"Ja narri on Cetheguskin, joka niin pahastuu menetetystä sielusta.\n\n\"Olithan kadottanut Juliuksen jo ennen kuin tapoit hänet?\n\n\"Ja sinä elät ja taistelet sittenkin vielä.\n\n\"Onkohan tuo Narses, jota kaikki pelkäävät ikäänkuin hän olisi samalla\nkertaa isä Jumala ja piru, niin vaarallinen?\n\n\"Mahdotonta.\n\n\"Onhan hän sokeasti antanut Rooman minun ja miesteni haltuun.\n\n\"Hänen ansiotaan ei suinkaan ole, etten tällä hetkellä hänen\nsaavuttamattomissaan hallitse Roomaa Kapitoliumista käsin ja uhmaile\nhäntä ja hänen joukkoaan.\n\n\"Mitä vielä.\n\n\"En suinkaan enää vanhoilla päivilläni opi pelkäämään.\n\n\"Luotan tähteeni.\n\n\"Onko tämä mieletöntä rohkeutta? Vai levollista viisautta.\n\n\"En tiedä. Sen vain tiedän, että sama luottamus vei Caesarin voitosta\nvoittoon.\n\n\"Tuskin kuitenkaan voin saada enemmän tietoja Narseksen\nkylpykeskustelusta kuin tästä sanarikkaasta kirjeestä.\"\n\nJa hän repi kirjeen palasiksi.\n\n\"Minä lähden liikkeelle -- vielä tänään. Vaikkakaan Syphax ei tällä\nhetkellä voine kuulla mitään, kun on juuri kylpyhetki!\"\n\nSamassa isaurilaiset ilmoittivat arkontti Johanneksen, ja Cetheguksen\nviittauksesta laskettiin hänet sisään.\n\n\"Rooman prefekti\", puhui Johannes, \"minulla on vanhoja loukkauksia\nsinulta anteeksi pyydettävänä. Veljeni Perseuksen kuolema tuotti\nminulle tuskaa ja teki minut epäluuloiseksi.\"\n\n\"Jättäkäämme se asia\", sanoi Cethegus, \"se on unohdettu\".\n\n\"Mutta en voi koskaan unohtaa sinun uljasta, sankarillista\nurhoollisuuttasi\", jatkoi arkontti, \"kunnioittaakseni ja käyttääkseni\nsitä olen tullut tekemään sinulle erään ehdotuksen.\n\n\"Minä ja toverini -- tottuneina Belisariuksen voimakkaaseen etenemiseen\n-- tunnemme suuren Narseksen varovaisuuden kovin hankalaksi.\n\n\"Olemme jo melkein kaksi kuukautta olleet tämän solan edustalla ja\nmenettäneet väkeä. Tuskinpa siitä saavutamme mitään kunniaa.\n\n\"Ylipäällikkö tahtoo nälällä tappaa barbaarit!\n\n\"Ken tietää, kuinka kauan tätä vielä voi kestää?\n\n\"Ja lopuksi tulee siitä kaunis verilöyly, kun he epätoivon ajamina\nhyökkäävät luolastaan. He tulevat kalliisti myymään joka ainoan\nveripisaransa.\n\n\"Se on päivän selvää, että jos meillä olisi vain kirotun solan\nsuu -- --\"\n\n\"Niin, _jos_!\" sanoi Cethegus hymyillen. \"Sitä vartioi jokseenkin hyvin\nkuningas Teja.\"\n\n\"Juuri siksi hänen täytyy kaatua.\n\n\"Hän se tietenkin yksin pitää koossa heidän hauraan peitsikimppunsa.\n\n\"Sentähden olen tehnyt liiton joukkueen kanssa -- jokin määrä yli\ntusinan -- leirin parhaita miekkoja. Tahdomme joka kerta, kun kuninkaan\nvahtivuoro tulee, taistella häntä vastaan yksi toisensa jälkeen, kun\ntie on niin kapea, että vain yksi kerrallaan voi lähestyä häntä. Arpa\nratkaisee, ken on ensimmäinen. Toiset pysyttelevät mahdollisimman\nlähellä esitaistelijaa, pelastaen hänet, jos hän haavoittuu, astuen\nhänen tilalleen, jos hän kaatuu, tai gootin kaaduttua tunkeutuen\nvoittajan kanssa solaan.\n\n\"Paitsi minua kuuluu liittoomme longobardit Alboin, Gisulf ja Autaris,\nherulit Rodulf ja Suartua, gepidi Ardarik, burgundilainen Gundebad,\nfrankit Chlotakar ja Bertchram, alamannit Vadomar ja Epurulf, Garizo,\npitkä bajuvari, persialainen Kabades, armenialainen Althios ja\nillyrialainen Taulantius.\n\n\"Olisimme mielellämme tahtoneet sinun pelätyn miekkasi joukkoomme.\n\n\"Tahdotko olla mukana liitossa, Cethegus?\n\n\"Sinä vihaat mustakiharaista sankaria.\"\n\n\"Mielelläni\", vastasi Cethegus, \"niinkauan kuin olen vielä täällä.\n\n\"Mutta aion kohta muuttaa leiristä Kapitoliumille.\"\n\nKummallinen, ivallinen hymyily väikkyi äkkiä arkontin kasvoilla. Se ei\njäänyt Cethegukselta huomaamatta.\n\nMutta hän ei käsittänyt sen oikeaa tarkoitusta.\n\n\"Minun rohkeuttani et voine epäillä sen mukaan, mitä itse sanoit\",\nsanoi hän.\n\n\"Minulla on tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin polkea viimeisiä goottisodan\nhehkuvia hiiliä sammuksiin.\n\n\"Hyljätty kaupunki kaipaa prefektiänsä. Kapitolium kutsuu minua.\"\n\n\"Kapitolium\", toisti Johannes.\n\n\"Minä luulin, Cethegus, että ihana sankarikuolema olisi jonkin\narvoinen.\"\n\n\"Kyllä, sitten kun elämän päämäärä on saavutettu.\"\n\n\"Ei yksikään meistä, Cethegus, tiedä kuinka lähellä hän on tätä\npäämääräänsä.\n\n\"Mutta vielä yksi asia.\n\n\"Minusta tuntuu kuin jotakin olisi tekeillä barbaarien kesken heidän\nkirotulla tulivuorellaan.\n\n\"Kukkulalta, joka on minun puolellani leiriä, voi hiukan eräästä\nhalkeamasta nähdä laavahuippujen yli.\n\n\"Tahtoisin, että suuntaisit tottuneen katseesi sinnepäin.\n\n\"Silloin ainakaan he eivät voisi yllättää meitä hyökkäyksellään.\n\n\"Seuraa minua sinne!\n\n\"Älä ilmoita liitostamme Narsekselle -- hän ei pitäisi sellaisesta --\nsen vuoksi valitsin hänen kylpyaikansa käyntiäni varten.\"\n\n\"Minä seuraan sinua\", vastasi Cethegus, täydentäen asevarustustaan ja\nmeni, kysyttyään ensin isaurilaiselta ovivahdiltaan turhaan Syphaxia,\nJohanneksen kanssa läpi oman leirinsä, senjälkeen Narseksen välileirin\nläpi ja kääntyi lopuksi sisäleiristä äärimmäisenä oikealla sijaitsevaan\nleiriin, joka kuului Johannekselle.\n\nJohanneksen mainitsemalla kukkulalla seisoi jo useita päälliköitä,\njotka innokkaasti katselivat pienen laavaseinässä olevan notkelman\nkautta goottileiriä.\n\nKun Cethegus oli katsellut sinne hetkisen, huudahti hän: \"Ei\nepäilystäkään! He tyhjentävät leirinsä itäpuolen, he hajoittavat\nvaunukasojaan ja vetävät ne pitemmälle länteen. Se voi myöskin merkitä\nkiinteämpää yhteistoimintaa, kukaties uloshyökkäystä.\"\n\n\"Mitä sinä luulet\", kysyi Johannekselta nuori, varmaankin aivan\näskettäin Bysantista saapunut päällikkö, jota Cethegus ei tuntenut --\n\"mitä luulet sinä? Eivätköhän ne uudet pommit voisi kantaa barbaareihin\nsaakka tuolta kallionkielekkeeltä? Sinä tiedät, Martinuksen viimeisen\nkeksinnön -- jonka veljeni piti tuoda Roomaan.\"\n\n\"_Roomaan_\", huudahti Cethegus ja loi leimuavan katseen sekä kysyjään\nettä Johannekseen.\n\nHänen aivonsa olivat silmänräpäyksen ajan hehkuvan kuumat ja jäätävän\nkylmät säikähdyksestä, ja hän tunsi suuremman täristyksen luissaan ja\nytimissään kuin saadessaan tiedon Belisariuksen maallenoususta, Totilan\nkorottamisesta, Totilan kääntymisestä Roomaa vastaan Pons padin luona,\nTotilan tunkeutumisesta Tiberiin, tai Narseksen tulosta Italiaan.\n\nHänestä tuntui kuin murskaava käsi olisi puristanut hänen sydäntään ja\naivojaan.\n\nHän huomasi heti, että Johannes vihaisella kulmien rypistyksellä antoi\nnuorelle päällikölle vaikenemismerkin.\n\n\"_Roomaan_\", toisti Cethegus soinnuttomalla äänellä katsellen terävästi\nmilloin vierasta milloin Johannesta.\n\n\"Aivan oikein, Roomaan!\" huudahti viimein Johannes. \"Zenon, tämä mies\non Cethegus, Rooman prefekti.\"\n\nNuori bysanttilainen kumarsi kasvoillaan samanlainen ilme kuin\nihmisellä, joka katselee laajalle kuuluisaksi tullutta hirviötä.\n\n\"Cethegus, arkontti Zenon, joka tähän asti on taistellut Eufratin\nluona, saapui vasta eilen illalla persialaisten jousimiesten kanssa\nBysantista.\"\n\n\"Ja onko hänen veljensä\", kysyi Cethegus häneltä, \"mennyt _Roomaan_!\"\n\n\"Veljeni Megas\", vastasi bysanttilainen, joka oli tointunut\nhämmästyksestään, \"on saanut tehtäväkseen asettaa äsken keksityt\nkaksoisballistit Rooman prefektin käytettäväksi\" -- tässä hän kumarsi\nvielä kerran -- \"Rooman muurien suojelemiseksi,\n\n\"Hän lähti merille paljon ennen minua, luulin että hän oli saapunut\ntänne jo ennen minua ja mennyt kanssasi Roomaan.\n\n\"Hänen kuormansa oli raskas.\n\n\"Ja olen iloinen, että olen tullut tuntemaan länsimaiden mahtavimman\nmiehen, Hadrianuksen haudan kunniakkaan puolustajan.\"\n\nMutta Cethegus heitti vielä kerran terävän katseen Johannekseen ja\nkääntyi sitten lyhyesti tervehdittyään läsnäolevia, menemään.\n\nKuljettuaan muutamia askeleita hän kääntyi äkkiä takaisin ja huomasi\nsilloin, miten Johannes uhaten molemmilla nyrkeillään haukkui nuorta,\näsken Eufratista tullutta puheliasta arkonttia.\n\nKylmät väreet puistattivat prefektiä.\n\nHän aikoi mennä lyhintä tietä takaisin teltalleen ja viipymättä,\nodottamatta Syphaxia ja hänen tekemiään huomioita, nousta hevosen\nselkään ja jäähyväisittä rientää Roomaan.\n\nPäästäkseen lyhimmälle tielle, hän aikoi mennä Johanneksen leiristä\nsuoraa päätä suuren leiripuoliympyrän halkaisijaa pitkin omalle\nteltalleen.\n\nHänen edellään ratsasti leiristä muutamia persialaisia jousimiehiä sekä\nmuutamia talonpoikia, jotka olivat myyneet viiniä. Nämä vahti päästi\nesteettömästä kulkemaan.\n\nVahdinpidon täällä, niinkuin kaikilla muillakin leiriporteilla, oli\nNarses uskonut longobardeille.\n\nHe pysähdyttivät hänet laskemalla keihäänsä hänen eteensä, kun hän\naikoi seurata talonpoikia.\n\nHän tarttui vihaisena keihäisiin ja sysäsi ne pois tieltään.\n\nSilloin eräs longobardeista puhalsi torveensa. Toiset läsnäolijat\nasettuivat uhkaavan näköisinä puoliympyrään hänen eteensä.\n\n\"Narseksen käskystä\", sanoi joukon päällikkö Autaris Cethegukselle.\n\n\"Entä nuo\", kysyi Cethegus osoittaen talonpoikia ja persialaisia.\n\n\"Ne eivät ole sinä\", vastasi longobardi.\n\nJoukko leirin vartijoita oli saapunut torven kutsumana paikalle.\n\nHe jännittivät jousensa.\n\nCethegus käänsi heille selkänsä ja palasi teltalleen samaa tietä, jota\nJohannes oli hänet saattanut leiriinsä.\n\nKenties hänen äkkiä herännyt epäluulonsa vaikutti sen, että hän luuli\nnäkevänsä kaikkien, bysanttilaisten ja longobardien, joiden ohi hän\nkulki, hymyilevän hänelle puoleksi ivallisesti, puoleksi surkutellen.\n\nTeltalleen saavuttuaan hän kysyi isaurilaisilta teltanvartijoilta:\n\n\"Onko Syphax tullut jo?\"\n\n\"On, herra, kauan sitten. Hän odottaa sinua teltassa. Hän on\nhaavoittunut.\"\n\nCethegus siirsi nopeasti oviverhot syrjään ja meni telttaan.\n\nSilloin Syphax, jonka pronssipinnan läpikin näkyi kalpeus, riensi häntä\nvastaan, syleili hänen polviaan ja kuiskasi liikutettuna:\n\n\"Oi herrani, suuri jalopeurani. Sinä olet nyt verkossa -- hukassa. Ei\nmikään voi sinua enää pelastaa.\"\n\n\"Hillitse itseäsi, orja\", käski Cethegus. \"Sinustahan vuotaa verta --\"\n\n\"Ei se tee mitään. Ne eivät aikoneet laskea minua takaisin leiriisi --\nne alkoivat muka leikillään telmiä kanssani, mutta heidän\npuukonpistonsa olivat karvasta totuutta --\"\n\n\"Ketkä? Kenen puukonpistot?\"\n\n\"Longobardien, herra, jotka hetkinen sitten asettivat kaikille leirisi\nporteille kaksinkertaiset vartijat.\"\n\n\"Minä kysyn Narsekselta syytä tuohon menettelyyn\", uhkaili Cethegus.\n\n\"Syynä tai pikemmin tekosyynä on -- kuten Kabades ilmoitti hänen\npuolestaan -- että pelätään goottien hyökkäävän.\n\n\"Mutta, oi jalopeurani -- kotkani -- palmupuuni -- lähteensilmäni --\naamutähti -- sinä olet ehdottomasti hukassa.\"\n\nNumidialainen heittäytyi taas kasvoilleen herransa eteen ja suuteli\nitkien hänen jalkojaan.\n\n\"Kerro nyt tapahtumat -- järjestyksessä\", virkkoi Cethegus nojaten\nteltan keskipaaluun kädet selän takana ristissä ja pää uljaasti\npystyssä. Hän ei katsellut Syphaxin epätoivon raatelemiin kasvoihin,\nvaan kauas etäisyyteen.\n\n\"Oi, herra -- en kai osaa kertoa niitä täydellisessä järjestyksessä. --\nSiis -- minä pääsin piilopaikkaani kaislikossa -- minun ei tarvinnut\nsukeltaakaan -- kaislikko peitti minut täydellisesti -- kylpykoju on\nviime myrskyn jälkeen uudestaan rakennettu ohuista laudoista ja\npellavakankaasta. -- Narses saapui venheessään mukanaan Alboin,\nBasiliskos ja kolme longobardeiksi puettua miestä, jotka kuitenkin\ntunsin. -- Ne olivat Scaevola, Albinus --\"\n\n\"Vaarattomia\", tuumi Cethegus.\n\n\"Ja -- Anicius.\"\n\n\"Etköhän erehtynyt?\"\n\n\"Herra, tunnen hänen kasvonsa ja äänensä.\n\n\"En ymmärtänyt keskustelusta kaikkia sanoja -- mutta suunnan\ntajusin --\"\n\n\"Jospa osaisit kertoa sen minulle sananmukaisesti.\"\n\n\"He puhuivat kreikkaa, herra. En ymmärrä sitä niin hyvin kuin sinun\nkieltäsi. Aallot kahisuttivat kaislaa ja tuuli oli hiukan epäsuotuisa.\"\n\n\"No, mitä he sanoivat?\"\n\n\"Nuo kolme mainitsemaani ovat vasta eilen illalla saapuneet Bysantista\n-- he vaativat heti sinun henkeäsi.\n\n\"Mutta Narses sanoi:\n\n\"'Ei murhaa, vaan tuomarin päätös oikeudessa ja hänen tuomitsemansa\nrangaistus.'\n\n\"'Milloin', kyseli Anicius.\n\n\"'Aikanaan.'\n\n\"'Entä Rooma', uteli Basiliskos.\n\n\"'Hän ei näe enää Roomaa.'\n\n\"'Pysähdy', huudahti Cethegus, 'pysähdy! Silmänräpäykseksi! Minun on\nsaatava tästä selko.'\"\n\nHän kirjoitti pari sanaa vahataululle.\n\n\"Onko Narses jo palannut kylpymatkaltaan?\"\n\n\"Aikoja sitten.\"\n\n\"Hyvä on.\"\n\nHän antoi vahataulun eräälle telttaa vartioivalle isaurilaiselle.\n\n\"Tuo vastaus heti.\n\n\"Mene!\"\n\nMutta Cethegus ei voinut enää seisoa hiljaa paikallaan -- hän käveli\nkiivaasti edestakaisin teltassa.\n\n\"Oi herra, Roomassa on varmaankin tapahtunut jotakin kamalaa, mutta en\nsaanut selville mitä.\n\n\"Anicius kysyi jotakin ja mainitsi samalla sinun isaurilaisiasi.\n\n\"'Niiden johtaja Sandil on poissa tieltäni,' sanoi Narses. 'Ja\nisaurilaisten jäännökset ovat täältä siirtyneet Roomaan kätyrieni\nAuluksen ja Mocer-veljesten avulla,' lisäsi hän nauraen.\n\n\"Mainitsiko hän nuo nimet,\" kysyi Cethegus totisena, \"käyttikö hän\nnoita sanoja?\"\n\n\"Käytti, herra.\n\n\"Sitten sanoi Alboin: 'Oli hyvä, että nuoret tribuunit menivät myöskin\nisaurilaisten mukana. He olisivat nostaneet aika metelin.'\n\n\"Narses virkkoi: 'Parempi vielä oli, että kaikki isaurilaiset saatiin\npois. Omassa leirissämme olisi muutoin saattanut syntyä verinen\ntaistelu, johon kuningas Teja olisi tietysti sekautunut.'\n\n\"Oi herra, minä pelkään, että he ovat houkutelleet uskollisimmat pois\nluotasi.\"\n\n\"Niin luulen minäkin\", sanoi Cethegus synkkänä.\n\n\"Mutta he puhuivat Roomasta?\"\n\n\"Alboin kysyi erästä päällikköä, jonka nimeä en ole koskaan kuullut.\"\n\n\"Oliko se Megas?\"\n\n\"Oli, Megas oli päällikön nimi. -- Mistä sen tiesit?\"\n\n\"Se on saman tekevä! Jatka kertomustasi! Mitä Megaksella oli\ntekemistä?\"\n\n\"Alboin kysyi, miten kauan Megas on jo ollut Roomassa.\n\n\"'Joka tapauksessa', sanoi Narses, 'on hän saapunut sinne kyllin paljon\naikaisemmin kuin roomalaiset tribuunit ja isaurilaiset.'\"\n\nSilloin pääsi Cetheguksen sisimmästä rinnasta äänekäs, tuskallinen\nhuokaus.\n\n\"'Mutta Rooman porvarithan pitivät tuota tyrannia ja hänen nuoria\ntribuunejaan puolijumalina', huomautti Scaevola.\n\n\"'Niin, ennen muinoin. Mutta nyt he eivät vihaa eivätkä pelkää ketään\nniin kuin tätä miestä, joka aikoi väkisin tehdä heistä sankareita ja\nroomalaisia.'\n\n\"'Entä jos he taas liittyisivät häneen. Hänen nimensä on taikasauva',\nsanoi Albinus.\n\n\"'Kaksikymmentäviisituhatta armenialaista Kapitoliumilla ja\nHadrianuksen haudalla pitää roomalaisia vielä paremmin kurissa\nkuin --'\"\n\nCethegus iski vasemmalla kädellään voimakkaasti otsaansa.\n\n\"'Vielä paremmin kurissa kuin paavi Pelagius sekä heidän sopimuksensa\nja valansa.'\n\n\"'Heidän sopimuksensa ja valansa', sanoi Scaevola. 'Niin, he ovat\nvalallisesti vahvistaneet sopimuksen, jonka mukaan he avaavat kaupungin\nportit vain Rooman prefektille.'\n\n\"'Entä sitten', huudahti Anicius. 'Entä sitten. He tietävät ja tiesivät\njo silloin, että viimeiset kolme kuukautta on Rooman prefektin nimi\nollut -- Narses.'\n\n\"'He _vannoivat valansa minulle eikä hänelle_.'\"\n\nSilloin Cethegus heittäytyi ääneti vuoteelleen ja peitti päänsä\npurppurasaumaisella vaipallaan.\n\nEi valituksen ääntäkään kuulunut enää hänen rinnastaan.\n\n\"Oi kallis sankarini -- se tappaa sinut. -- Mutta en ole vielä kertonut\nkaikkea. -- Sinun on saatava tietää kaikki -- että epätoivo antaisi\nsinulle lisävoimia, kuten jalopeuralle, joka piiritettynä tekee\nihmeitä.\"\n\nCethegus nousi ylös.\n\n\"Puhu loppuun\", sanoi hän. \"Nyt on jo samantekevää, mitä sinulla on\nvielä kerrottavaa. Se ei enää voi koskea Roomaa.\"\n\n\"Mutta sinua itseäsi se koskee.\"\n\n\"'Eilen', jatkoi Narses vähän ajan perästä -- muutamia puheenvuoroja en\nkuullut kahinan vuoksi -- 'samalla kertaa, kun saapui kauan odotettu\ntieto Roomasta --'\"\n\n\"Mikä tieto\", kysyi Cethegus.\n\n\"Hän ei sanonut sitä. -- 'Samalla kertaa toi Zenon minulle luvan avata\nkeisarin sinetillä suljettu määräys, sillä viimeisten kertomusteni\nmukaan voi Justinianus syystä olettaa, että gootit saattoivat kukistua\nminä päivänä tahansa.'\n\n\"'Minä avasin ja' -- oi herra -- se on hirveätä.\n\n\"Puhu.\"\n\n\"'Suuren Justinianuksen pikkumaisuus tuli taas näkyviin', sanoi Narses.\n\n\"'Hän antaisi luultavasti mieluummin Cethegukselle anteeksi sen, että\ntämä oli saattaa hänet, oikeamielisen keisarin, tuomitsemaan liian\nuskollisen Belisariuksen sokaistavaksi kuin sen, että Cethegus Teodoran\nliittolaisena ja Teodoran viettelijänä -- kamala anakron' -- loppua en\nymmärtänyt. --\"\n\n\"Anakronisum\", täydensi Cethegus levollisena.\n\n\"'Petti keisarin.'\n\n\"'Sama kohtalo, jonka alaiseksi hän aikoi saattaa Belisariuksen, tulee\nhänen osakseen.'\n\n\"'Sokaiseminen.'\"\n\n\"Todellakin\", virkahti Cethegus hymyillen, mutta tarttuen tikariinsa.\n\n\"'Ja sama rangaistus, jonka hän jumalattomasti Kristuksen kuolemaa\npilkaten ja Konstantinuksen asetusta rikkoen otti taas käytäntöön\nRoomassa --'\n\n\"Mitä hän sillä tarkoittaa\", kyseli Syphax peloissaan.\n\n\"Ristiinnaulitsemista\", vastasi Cethegus kätkien tikarin poveensa.\n\n\"Oi, herra.\"\n\n\"Mitä vielä. En vielä roiku ilmassa, vaan poljen maata, joka kasvattaa\nsankareita. Kerro loppuun.\"\n\n\"'Mutta minä olen', jatkoi Narses, 'sotapäällikkö enkä Justinianuksen\npyövelin renki. Hän tyytyköön siihen, että lähetän tuon urhoollisen\nmiehen pään Bysanttiin.'\n\n\"Mutta sitä hän ei saa tehdä -- ei sitä, herra -- kun me kuolemme.\"\n\n\"Me\", virkkoi Cethegus hymyillen täysin levollisena. \"Ethän _sinä_ ole\nTeodoran kanssa pettänyt roomalaisten suurta keisaria. Eihän sinua\nuhkaa mikään vaara.\"\n\nMutta Syphax jatkoi:\n\n\"Etkö sinä tiedä -- usko minua ainakin tässä asiassa -- koko Afrikka\nsen tietää -- jos ruumiista puuttuu pää, niin täytyy sielun\nvuosituhansia rypeä liejussa ja liassa epäpuhtaana olentona. Älä anna\nerottaa päätäsi ruumiista.\"\n\n\"Se on vielä lujasti niskassani.\n\n\"Hiljaa -- joku tulee.\"\n\nIsaurilainen, jonka hän oli lähettänyt Narseksen luo, toi seuraavan\nvastauksen:\n\n\"Cethegus Caesariukselle Magister militum Narses.\n\n\"En tänäänkään vastusta Roomaan lähdön aikomustasi.\"\n\n\"Alan ymmärtää\", sanoi Cethegus.\n\n\"Leirin vartijat ovat saaneet käskyn päästää sinut lähtemään.\n\n\"Jos vielä pysyt lähtöpäätöksessäsi, niin saat matkaseuraksesi Alboinin\nja tuhat longobardia.\n\n\"Tiet eivät ole täysin turvallisia rosvoilevien goottien vuoksi.\n\n\"Kun gootit kaiken todennäköisyyden mukaan tekevät tänään tai huomenna\nrajun hyökkäyksen ja kun leiristä poistuminen on vaarallista sekä\npäälliköille että pienemmille joukkueille, ei kukaan enää saa minun\nluvattani lähteä leiristä.\n\n\"Sitä paitsi olen asettanut kaikkialle, muun muassa telttojen\nvartijoiksi, uskollisia longobardejani.\"\n\nCethegus riensi telttansa ovelle ja sysäsi oviverhon syrjään.\n\nHänen neljää isaurilaistaan kuljetettiin parhaillaan pois ja teltan\nedustalle asettui kaksikymmentä longobardia Autariksen johdolla.\n\n\"Ajattelin paeta jo ensi yönä\", sanoi hän Syphaxille.\n\n\"Tie on katkaistu.\n\n\"Samapa se, parempikin on näin. Mieluummin otan goottikeihään rintaani\nkuin kreikkalaisnuolen niskaani.\n\n\"Mutta lukekaamme Narseksen kirje loppuun.\n\n\"'Teltassani saat tietää toimenpiteet, joihin on ryhdytty barbaarien\nhyökkäyksestä aiheutuvan, mahdollisesti ankaran taistelun varalta.'\n\n\"'Mutta minulla on vielä sinulle ilmoitettavana eräs ikävä uutinen.'\n\n\"'Eilisiltana meritietä Roomasta saapuneet sanansaattajat tiesivät\nkertoa, että tribuunisi ja suurin osa isaurilaisiasi ovat --'\n\n\"Haa, Licinius, Piso, Julianus\", huusi prefekti tuskaisesti unohtaen\nhetkeksi jäisen, kuolemaa halveksivan levollisuutensa.\n\n\"'Tapetut Roomassa.'\n\n\"'Heidät laskettiin vapaaehtoisesti sisään' -- haa, häpeällisesti\nhoukuteltiin, 'mutta he kieltäytyivät vannomasta keisarille\nkuuliaisuuden valaa. He aikoivat ryhtyä väkivaltaan vastoin\nsopimustaan. Lucius Licinius aikoi valloittaa Kapitoliumin, Salvius\nJulianus Hadrianuksen haudan ja Piso Porta latinan. -- He kaatuivat\npäämääränsä luona. -- Palkkasoturien jäännökset ovat vankeina.'\n\n\"Toinen Juliukseni seurasi ensimmäistä\", virkkoi Cethegus.\n\n\"No, en tarvitsekaan perillistä, sillä Rooma ei tule omakseni enkä voi\nsitä perinnöksi jättää.\n\n\"Kaikki on mennyttä.\n\n\"Suuri taistelu Roomasta on lopussa.\n\n\"Sokea ylivoima ja pikkumainen nokkeluus ovat voittaneet sekä goottien\nmiehet että Cetheguksen älyn.\n\n\"Oi roomalaiset -- roomalaiset, _tekin poikani_! Niin te olitte minun\nBrutukseni.\n\n\"Tule, Syphax, sinä olet vapaa.\n\n\"Minä menen kuolemaan -- palaa sinä takaisin vapaalle aavikollesi.\"\n\n\"Oi, herra\", huusi Syphax nyyhkien ja syleillen isäntänsä polvia, \"älä\nsysää minua pois luotasi. Minä tahdon olla yhtä uskollinen kuin Aspakin\nhallitsijattarelleen. Salli minun kuolla kanssasi.\"\n\n\"Tapahtukoon tahtosi\", sanoi Cethegus levollisesti laskien kätensä\nSyphaxin pään päälle.\n\n\"Minä olen rakastanut sinua -- pantterini -- hyppää sitten kanssani\nkuoloon.\n\n\"Anna minulle kypäräni, kilpeni, miekkani ja keihääni.\"\n\n\"Minne?\"\n\n\"Ensin Narseksen luo?\"\n\n\"Ja sitten?\"\n\n\"Vesuviukselle.\"\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU.\n\n\nKuningas Teja oli aikonut seuraavana yönä koota kaikki asekykyiset\ngootit paitsi muutamia solan vartijaksi jääviä ja hyökätä vuorelta\nNarseksen leiriin sekä pimeän ja hämmennyksen turvissa panna siellä\ntoimeen oikein ankaran verilöylyn.\n\nKun viimeinenkin hyökkääjistä oli kaatunut ja kun päivän koiton\ntienoissa bysanttilaiset joutaisivat ajattelemaan hyökkäystä solaa\nvastaan, hakisivat ne aseettomista, jotka pitivät kuolemaa orjuutta\nparempana, vapaaehtoisen haudan läheisessä Vesuviuksen aukossa, minkä\njälkeen solan puolustajat hyökkäisivät rotkosta ja maksaisivat henkensä\nmahdollisimman kalliisti.\n\nKuningas tunsi vilpitöntä iloa ja ylpeyttä, kun ei ainoakaan tuhansista\nvaimoista ja tytöistä -- kaikki pojat kymmenvuotiaasta ylöspäin ja\nkaikki vanhukset olivat aseissa -- valinnut häpeällistä orjuutta, vaan\nvapaaehtoisen kuoleman Vesuviuksessa, kun Teja esitti asian\nkokoutuneelle kansalleen.\n\nHänen sankarisydämensä iloitsi ajatellessaan, että koko hänen heimonsa\npäättäisi yhtenä miehenä kunniakkaasti suuren menneisyytensä kansojen\nhistoriassa ennenkuulumattomalla teolla, uljaalla sankarikuolemalla.\n\nTämä kuolemaa halveksivan sankarin epätoivoinen tuuma ei toteutunut.\nHänen sammuva silmänsä sai tuon kamalan kuvan sijasta nähdä toisen\nvaloisamman, sovittavan.\n\nAina varovainen ja valpas Narses oli huomannut vihollisen uhkaavat\nvalmistukset jo ennen kuin Johannes ja Cethegus ja kutsunut sen vuoksi\npäälliköt telttaansa viidennellä hetkellä saamaan tarvittavat\nmääräykset.\n\nOli erittäin ihana, kullalta hohtava syyskuun aamu. Valolaineet\nvärähtelivät ilmassa, joka oli aivan täynnä kukkien tuoksua. Oli\nsyysaamu, jonka vertaista ihanuudessa ei näe muualla Italiassakaan kuin\nBajaen lahdella.\n\nVesuviuksen keveät savupilvet kohosivat leikitellen taivaan valomereen.\nViimeiset matalat mainingit vyöryivät rannalle hiekkaa hyväillen\nsäännöllisin väliajoin.\n\nAivan veden rajaan ilmestyi vasemmalta leirinsivustalta komea mies. Hän\nkäveli hitaasti keihäs olallaan pitkin rantaa. Vyöryvät aallot koskivat\njoskus hänen panssaroituja jalkineitaan.\n\nAurinko heijastui hänen pyöreästä kilvestään ja hänen komeasta\npanssaristaan. Merituuli leikitteli hänen kypärätöyhtönsä kanssa.\n\nKulkija oli Cethegus, joka oli menossa kuolemaan.\n\nSyphax seurasi häntä kaukana.\n\nSaavuttuaan pienen, lahteen pistävän hiekkasärkän luo, hän meni pitkin\ntuota kapeata kielekettä niin kauas kuin pääsi, seisahtui veden rajaan\nja kääntyi luoteeseen päin.\n\nSiellä oli Rooma, hänen Roomansa.\n\n\"Voikaa hyvin\", sanoi hän liikutettuna, \"voikaa hyvin, te\nkuolemattomuuden seitsemän kukkulaa.\n\n\"Voi hyvin, Tibervirta, joka huuhtelet vuosisatojen arvokkaan tomun\nmukaasi. Kahdesti olet juonut vertani, kahdesti olet minut pelastanut.\n\n\"Nyt et voi enää pelastaa minua, ystävällinen joen jumala.\n\n\"Olen taistellut puolestasi, Roomani, ankarammin kuin kukaan\nedeltäjäni, ankarammin Caesariakin.\n\n\"Taistelu on lopussa. Sotajoukoton päällikkö on voitettu.\n\n\"Niin, myönnän sen nyt itsekin.\n\n\"Yksityisen mahtava henki voi korvata kaiken muun paitsi puuttuvan\nkansan.\n\n\"Henki voi pysytellä nuorena, mutta ei voi pitää toisia nuorina.\n\n\"Olen yrittänyt mahdotonta.\n\n\"Mutta mahdollisuuden saavuttaminenhan on -- tavallista.\n\n\"Ja jos särjetyn Caesarini marmoripäästä taas siirtyisi aivoihini\najatus tästä taistelusta -- panssaroituna kuten Atene Zeus-jumalan\npäästä -- niin taistelisin sen vielä kerran.\n\n\"Sillä parempi on kaatua taistelussa yli-inhimillisen asian puolesta\nkuin elää välinpitämättömänä ja alistuvana tavallisten ihmisten\njoukossa.\n\n\"Siunattu ollos\" -- hän polvistui ja jäähdytti polttavaa otsaansa\nsuolaisella merivedellä -- \"siunattu ollos Ausonian pyhä merenlaine.\n\n\"Siunattu ollos, Italian pyhä maa\" -- hän painoi kätensä syvälle\nrantahiekkaan -- \"kiitollisena eroaa uskollisin poikasi sinusta,\nliikutettuna kaikesta ihanuudestasi eikä suinkaan lähestyvän kuoleman\npelosta. Minä aavistan, että vieras valta painaa sinua vuosisatoja. En\nole voinut kääntää kohtaloasi, mutta sydänvereni annan toivomusuhrina\npuolestasi.\n\n\"Maailmanherruuden laakerisi on ainaiseksi kuivettunut, mutta\nvapaudenrakkauden ja kansasi jalojen ominaisuuksien oliivi kukoistaa\nsaavuttamattomana tuhkan alla. Ja kerran koittaa Rooman, Italian päivä,\njolloin ei ainoakaan muukalainen hallitse pyhällä pohjallasi, jolloin\nsinä kuulut vain itsellesi pyhistä alpeista pyhään mereen saakka.\"\n\nHän nousi levollisena ja kulki nopein askelin keskileirissä olevaan\nNarseksen päällikkötelttaan.\n\nSaapuessaan perille hän huomasi kaikkien päälliköiden olevan läsnä.\nNarses huudahti iloisena häntä vastaan:\n\n\"Tuletpa sopivaan aikaan, Cethegus.\n\n\"Olen saanut selville, että kaksitoista päällikköäni on tehnyt\nhurjanrohkean liiton, joka on enemmän kunniaksi barbaareille kuin\nNarseksen oppilaille. He puolustautuvat sillä, ettei se voi muka olla\nhulluutta, kun nerokas Cetheguskin ottaa osaa siihen. Oletko sinä\ntodella aseliitossa Tejaa vastaan?\"\n\n\"Olen ja lähden täältä suoraa päätä -- anna, Johannes, minun alkaa\nilman arvanlyöntiä -- Vesuviukselle. Kuninkaan vartiovuoro alkaa.\"\n\n\"Se miellyttää minua, Cethegus.\"\n\n\"Kiitos. Se säästää sinulta monta huolta, _Rooman prefekti_\", vastasi\nCethegus.\n\nKaikki läsnäolijat hämmästyivät tavattomasti. Salaisuuden tuntijatkin\nihmettelivät sitä, että hän tiesi asian oikean laidan.\n\nNarses pysyi levollisena. Hän sanoi Basiliskokselle:\n\n\"Hän tietää kaikki. Se onkin hyvä.\n\n\"Minun syyni ei suinkaan ole, Cethegus, ettet ole ennen saanut tietää\nerottamistasi. Keisari käski ankarasti salata sen.\n\n\"Kiitän sinua päätöksesi johdosta, Cethegus.\n\n\"Se on aikomusteni mukainen.\n\n\"En suo barbaareille ensi yönä huvia teurastaa muutamia\nkymmeniätuhansia miehistäni.\n\n\"Kaikki joukot, molemmat sivustatkin kokoutuvat keihäänheittomatkan\npäähän solasta. He eivät saa hyökkäämisen tilaisuutta. Heidän on\njouduttava solasta poistuessaan keihäisiimme.\n\n\"En vastusta sitäkään, jos jotkut vapaaehtoisesti ottavat kukistaakseen\nkuninkaan. Hänen kuollessaan toivottavasti vastustus loppuu.\n\n\"Yksi seikka huolestuttaa minua.\n\n\"Olen aikoja sitten kutsunut Jonian meren laivaston tänne, -- olin\nodottanut ratkaisua jo aikaisemmin -- mutta sitä ei näy eikä kuulu.\n\n\"Sen olisi määrä kuljettaa vangitut barbaarit Bysanttiin.\n\n\"Navarkki Konon! Eikö pikapurjehtija, jonka lähetin tiedustelumatkalle\nRegiumin salmeen, ole vielä palannut?\"\n\n\"Ei, päällikkö! Ei ole palannut minunkaan lähettämäni pikapurjehtija.\"\n\n\"Olisiko viime myrsky vahingoittanut laivastoa?\"\n\n\"Se on mahdotonta, päällikkö! Laivat ovat vankkoja. Laivasto oli sitä\npaitsi viimeisten tietojen mukaan ankkurissa Brundusiumin satamassa.\"\n\n\"Me emme voi enää odottaa laivoja. Liikkeelle, päälliköt. Me lähdemme\nkaikki solalle. Minä seuraan mukana.\n\n\"Hyvästi Cethegus!\n\n\"Älä ole milläsikään!\n\n\"Luulenpa, että sodan päätyttyä saat monta oikeusjuttua niskaasi.\n\n\"Sinulla on paljon vihollisia, syystä ja syyttä.\n\n\"Sinua uhkaavat pahat enteet.\n\n\"Mutta minä tiedän, että pidät arvossa vain yhtä ennettä:\n\n\"'Hyväksyttävä on vain --'\n\n\"'Kotimaan puolesta kaatuminen.'\n\n\"Suo minulle vielä yksi suosionosoitus. Salli minun -- isaurilaiseni ja\ntribuunini lepäävät Roomassa -- koota joukoissani olevat roomalaiset ja\nitalialaiset, jotka olet siroitellut muiden kansojen joukkoon, ja\njohtaa heitä barbaareita vastaan.\"\n\nNarses mietti hiukan.\n\n\"Hyvä on! Sinä saat koota ne ja johtaa niitä -- kuolemaan\", lisäsi hän\nhiljaa Basiliskokselle. \"Niitä on enintään viisitoistasataa miestä. --\nSuon hänelle ilon kaatua maanmiestensä etunenässä -- ja näille ilon\nkaatua hänen takanaan.\n\n\"Voi hyvin, Cethegus!\"\n\nCethegus lähti teltasta äänettömänä tervehtien häntä keihäällään.\n\n\"Hm\", hymähti Narses Alboinille, \"katsele tarkkaan tuota miestä. Siinä\nmeni merkillinen palanen maailmanhistoriaa.\n\n\"Tiedätkö, kuka lähti teltasta?\"\n\n\"Vihollistensa suuri vihollinen\", vastasi Alboin totisena.\n\n\"Niin, sutoseni. Katsele häntä vielä kerran. Siinä menee kuoloon --\nviimeinen roomalainen!\" -- --\n\nKun kaikki päälliköt Alboinia ja Basiliskosta lukuunottamatta olivat\npoistuneet teltasta, riensivät teltan takaosasta hämmästyneen näköisinä\nAnicius, Scaevola ja Albinus, jotka vielä olivat longobardien puvuissa.\n\n\"Mitä\", huusi Scaevola, \"aiotko riistää tuon miehen tuomarien käsistä?\"\n\n\"Ja hänen ruumiinsa teloittajalta\", jatkoi Albinus, \"ja hänen\nomaisuutensa syyttäjiltä?\"\n\nAnicius oli ääneti ja puristi kiukkuisena miekkansa kahvaa.\n\n\"Päällikkö\", huudahti Alboin, \"käske noiden kahden porukurkun riisua\nyltään kansalaisteni puvut. Minua suututtaa heidän lörpötyksensä.\"\n\n\"Olet oikeassa, sutoseni.\n\n\"Teidän ei enää tarvitse piileskellä\", sanoi Narses.\n\n\"En enää tarvitse teitä syyttäjinä.\n\n\"Cethegus on tuomittu ja tuomion panee toimeen -- kuningas Teja.\n\n\"Te, raatolinnut, ette saa näykkiä kuollutta sankaria.\"\n\n\"Entä keisari Justinianuksen käsky\", uteli Scaevola itsepintaisesti.\n\n\"Ei Justinianuskaan voi sokaista eikä ristiinnaulita vainajia. Jos\nCethegus Caesarius kaatuu, en voi häntä herättää henkiin Justinianuksen\nrääkättäväksi. Sinä, Albinus, et saa hänen omaisuudestaan solidiakaan\netkä sinä, Scaevola, hänen verestään tippaakaan. Keisari saa hänen\nkultansa, gootit hänen verensä ja kuolemattomuus hänen nimensä.\"\n\n\"Suotko sinä tuolle konnalle sankarin kuoleman\", kysyi Anicius\nkiukkuisena.\n\n\"Suon, Boëthiuksen poika, sillä hän on sen ansainnut.\n\n\"Sinulla on tosin paljon kostettavaa hänelle -- sinä saat hakata\nvainajan pään ja viedä sen Bysanttiin keisarille.\n\n\"Kuuletteko? Taistelu alkaa.\"\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU.\n\n\nKun kuningas Teja näki koko Narseksen sotajoukon marssivan solan suulle\npäin, sanoi hän tyytyväisenä sankareilleen:\n\n\"Saman tekevää.\n\n\"Nyt näkee siis keskipäivän aurinko goottien viimeisen taistelun. Se on\nainoa muutos taistelusuunnitelmassamme.\"\n\nHän käski joukon sotilaita laavasalinsa edustalle, näytti heille\nTeoderikin ruumiin, joka oli asetettu purppuralla peitetylle paarille,\nja kuninkaan aarteen ja vannotti heidät heittämään paarin ja aarteet\nVesuviukseen Adalgotin antaessa sovitun merkin. Hän oli nimittäin\nmäärännyt solan viimeisiksi puolustajiksi Adalgotin ja Vakiksen.\n\nAseettomat olivat myöskin kokoutuneet samaan paikkaan.\n\nEi ainoankaan silmissä näkynyt kyyneleitä -- ei ainoakaan päästänyt\nhuokaustakaan.\n\nAsekuntoiset miehet Teja järjesti satakunnittain ja nämä suvuttain\nniin, että isät ja pojat, veljekset ja serkukset taistelivat\nvierekkäin.\n\nTällainen joukon järjestely vaikutti sen, että joukko-osastot pysyivät\nsitkeästi koossa. Sen olivat roomalaiset legioonat saaneet kokea\ntaistelussa kimbrejä ja teutoneja, Ariovistusta ja Arminusta vastaan.\n\nGoottien viimeisen taistelukentän maasto vaati Odinilta periytyneen\nkiilanmuotoisen taistelurintaman käyttämistä solan puolustamiseen.\n\nBysanttilaisten tiheät ja syvät taistelukolonnit seisoivat nyt\nporrasmaisesti järjestettyinä merenrannasta keihään heittomatkan päähän\nsaakka solan suulta.\n\nSe oli komean kaunis, mutta samalla peloittava näky.\n\nAurinko paistoi heidän aseisiinsa, jota vastoin gootit seisoivat\nkallioiden varjossa. Kaukana vihollisten keihäiden ja sotamerkkien\ntoisella puolella hymyilevä, ihana meri, jonka hehkuvaan sineen\nauringon tuliset säteet taittuivat, aukeni germaanien silmien eteen.\n\nKuningas Teja seisoi solan suulla Adalgotin vieressä, joka kantoi\nTeoderikin sotalippua.\n\nSankarikuninkaassa pääsi taas runoilija hetkeksi valloilleen.\n\n\"Katso tuonne\", sanoi hän lemmikilleen, \"missä voisimme ihanammin\nkuolla?\n\n\"Tuskinpa kristittyjen taivaassa voi olla kauniimpaa tai mestari\nHildebrandin Asgardissa tai Bredablickissä.\n\n\"Eteenpäin, Adalgot, kuolkaamme täällä, kansamme ja tämän ihanan\nkuolinpaikan arvon mukaisesti.\"\n\nHän heitti hartioiltaan purppuravaippansa, joka hänellä oli ollut\nmustan teräsvaruksen päällä, asetti pienen harppunsa vasemmalle\nkäsivarrelleen ja lauloi hiljaisella, hillityllä äänellä:\n\n    \"Pohjolasta Bysanttihin\n    Roomaan -- retki kulki.\n    Goottien tähden nousu nähtihin.\n    Nyt tää maa sen syliins' sulki.\n\n    Esiin miehet, viime maine\n    viime voimat saakohon.\n    Sankarnimen saamme vainen.\n    Käydään, gootit kuolohon!\"\n\nVoimakkaasti hän iski särkyessäänkin heleästi soivan harppunsa\nsäpäleiksi vasemmalla puolellan olevaan kallioseinään.\n\n\"Nyt, Adalgot, hyvästi! Oi, jos olisin voinut pelastaa kansani\njäännökset.\n\n\"Ei jäämällä tänne, vaan pääsemällä vapaasti pohjoiseen.\n\n\"Siitä ei tule tietenkään mitään. Narses ei koskaan suostu siihen.\nEivätkä viimeiset gootit rukoile. Kuolemaan!\"\n\nHän tarttui pelättyyn aseeseensa, mahtavaan sotakirveeseen, jonka varsi\noli pitkä, keihääntapainen, ja ulottui kiilan etunenään.\n\nHänen takanaan seisoivat hänen serkkunsa Aligern ja Hildebrand-vanhus.\n\nNäiden takana olivat Tuscian herttua, völsungi Guntaris, Ravennan\nkreivi Grippa ja lipunkantaja, Volsiniin kreivi Visand.\n\nNäiden takana Visandin veli, Tarentumin kreivi Ragnaris ja neljä muuta\nkreiviä, kaikki hänen sukulaisiaan.\n\nSeuraavassa rivissä seisoi kuusi miestä, sitä seuraavassa seitsemän ja\nniin edespäin kymmeneen saakka.\n\nSen jälkeiset miehet olivat järjestetyt kymmenmiehisiin riveihin.\n\nVakis, joka oli solassa Adalgotin kanssa, antoi kuninkaan viittauksesta\nmerkin goottilaisella sotatorvella.\n\nSamassa rynnäkköjoukko astui nopeasti solasta vihollista vastaan.\n\nLeveimmällä paikalla solan edustalla Johannes seisoi liittolaisineen.\nAlboin, Gisulf ja Cethegus olivat vielä poissa.\n\nNoiden kymmenen päällikön takana oli longobardeja ja heruleja, jotka\nrupesivat heittelemään keihäitä ja ampumaan nuolia ryntääviä gootteja\nkohti.\n\nEnsiksi armenialainen Althis hyökkäsi kuningasta vastaan, jonka tunsi\nmustan, suljetun kypärän päällä olevasta kruunusta.\n\nHän kaatui halaistuin päin.\n\nToinen oli heruli Rodulf. Hän ryntäsi keihäs tanassa kuninkaan\nkimppuun.\n\nTämä torjui keihään kapealla kilvellään ja sysäsi sitten sotakirveensä\nkeihäsmäisen pään Rodulfin ruumiiseen.\n\nEnnenkuin hän ehti saada nykäistyksi irti aseensa, joka oli tarttunut\nRodulfin rengaspaitaan, olivat kaatuneen herulin serkku Suartua,\npersialainen Kabades ja bajuvari Garizo hänen kimpussaan.\n\nViimeksi mainittua, joka oli rohkein ja lähin, Teja sysäsi kilpensä\nkärjellä rintaan niin kovasti, että Garizo horjahti rotkoon kapean,\nliukkaan laavapolun oikealle puolelle.\n\n\"Auta minua, Napolin pyhä neitsyt\", rukoili pitkä Garizo pudotessaan.\n\"Sinähän olet auttanut minua näinä sotavuosina.\"\n\nHiukan loukkautuneena Mirjamin ihailija pääsi pois rotkosta.\n\nHeruli Suartualta, joka heilutti miekkaansa Tejan pään päällä, iski\nAligern käden aivan irti ruumiista.\n\nKiljaisten heruli kaatui.\n\nPersialainen Kabades suuntasi käyrän miekkansa kuninkaan kilven alitse\nvatsaan. Häneltä Hildebrand-vanhus murskasi kivikirveellään kypärän,\nkasvot ja aivot.\n\nTeja, joka oli sillä välin saanut sotakirveensä irti ja pystyi\ntorjumaan seuraavaa hyökkääjää, kävi nyt itse päälle.\n\nHän heitti sotakirveellään erästä hyökkäävää vihollista, jolla oli\nkypärässään villisian pää ja kynnet. Tämä oli alemanni Epurulf. Hän\nkaatui selälleen.\n\nHänen sukulaisensa Vadomar kumartui hänen ruumiinsa yli aikoen anastaa\ngoottikuninkaan kamalan aseen.\n\nMutta samassa Tejakin oli paikalla lyhyt miekka oikeassa kädessään. Se\nvälähti ja Vadomar kaatui kuolleena ystävä-vainajansa päälle.\n\nSamassa frankit Chlotakar ja Bertchramn ilmestyivät paikalle\nkummallakin kädessään fransiska, Tejan sotakirveen tapainen ase.\n\nMolemmat kirveet suhahtivat yht'aikaa ilmassa. Toisen Teja torjui\nkilvellään ja toisen, joka kaarena lensi hänen päätään kohti, omalla\nkirveellään.\n\nHän hyppäsi molempain vihollistensa väliin, pyöräytti hirmuisella\nvoimalla kirvestään päänsä ympäri ja iski yhtä kyytiä molempien\nfrankkien rynnäkkökypärat ja päät mäsäksi.\n\nSamassa kuninkaan kilpeen sattui aivan läheltä heitetty keihäs, joka\ntunkeutui teräsreunuksen läpi ja hipaisi käsivartta.\n\nSillä aikaa kun Teja kääntyi tätä vihollista vastaan -- se oli burgundi\nGundobad -- juoksi hänen taakseen gepidi Ardarik miekka ojolla ja iski\nhäntä päähän.\n\nSamassa Ardarik kaatui herttua Guntariksen heittokeihään lävistämänä.\nBurgundi Gundobadin, joka puolustautui raivoisasti, painoi kuningas\nkilvellään polvilleen. Häneltä putosi kypärä, jolloin Teja pisti hänet\nkilpensä piikillä kuoliaaksi.\n\nTuskin hän oli selvinnyt tästä vastustajastaan, kun illyrialainen\nTaulantius ja longobardi Autaris olivat hänen edessään.\n\nRautatammen juuresta tehdyllä raskaalla nuijalla illyrialainen iski\nkuninkaan kilpeen ja sai sen alareunasta palasen lohkeamaan.\n\nSamalla kertaa longobardin keihäs hiukan sattui lohkeaman yläpuolelle,\nrepi kilpinapin ympäriltä koristukset ja tarttui pitkien väkiensä\navulla kilpeen painaen sitä alaspäin.\n\nTaulantius kohotti taas nuijansa iskeäkseen kuninkaan kypärään.\n\nTeja teki nopean päätöksen.\n\nHän heitti puoleksi runnellun kilpensä menemään paiskaten sen piikki\nedellä illyrialaisen suojattomaan naamaan.\n\nAutarikselle hän sysäsi sotakirveensä kärjen panssarin läpi rintaan.\n\nMutta nyt oli kuningas ilman kilpeä ja kauempana olevat viholliset\nrupesivat yhä kiivaammin ampumaan ja heittämään häntä.\n\nKirveellään ja miekallaan Teja torjui ammukset, joita satoi joka\npuolelta niinkuin rakeita.\n\nSolasta kuului sitä paitsi torven törähdys, joka vaati häntä katsomaan\ntaakseen.\n\nSilloin hän huomasi, että suurin osa sotilaista, jotka olivat\nseuranneet häntä rotkosta, olivat kaatuneet.\n\nLukemattomat nuolet ja keihäät olivat tappaneet enimmät heistä. Sitä\npaitsi oli vasemmalta sivustalta saapunut voimakas joukko longobardeja,\npersialaisia ja armenialaisia, jotka kävivät goottien kanssa\nkäsikähmään.\n\nOikealta kuningas näki joukon trakialaisia, makedonialaisia ja\nfrankkeja käyvän keihäät ojossa solan vartijoiden kimppuun. Kolmas\njoukko, johon kuului gepidejä, alemanneja, isaurilaisia ja\nillyrialaisia, aikoi katkaista häneltä ja hänen lähimmässä\nympäristössään olevalta pieneltä joukolta paluutien solaan.\n\nTeja silmäsi solaan päin. Teoderikin sotalippu katosi hetkiseksi. Se\nnäytti kaatuneen.\n\nTämä ratkaisi asian.\n\n\"Takaisin solaan! Pelastakaa Teoderikin sotalippu\", huusi hän takanaan\ntaisteleville ja hyökkäsi solalle päin ympärillään olevan\nvihollisjoukon läpi.\n\nMutta tämä ei ollutkaan aivan helppoa, sillä Johannes oli isaurilaisten\njohtajana.\n\n\"Kuningasta vastaan\", huusi hän. \"Älkää laskeko häntä läpi. Heittäkää\nhäntä keihäillä. Älkää päästäkö häntä solaan.\"\n\nAligern ilmestyi kuninkaan viereen.\n\n\"Ota heti kilpeni.\"\n\nTeja otti hänelle tarjotun puhvelinnahkaisen kilven. Samassa\nsilmänräpäyksessä Johanneksen heittokeihäs lensi suoraan kuninkaan\npäätä kohti ja olisi varmasti tappanut kuninkaan, jollei hän olisi\ntorjunut sitä saamallaan kilvellä.\n\n\"Takaisin solaan\", huusi kuningas vielä kerran ja syöksyi sellaisella\nvimmalla Johannesta vastaan, että tämä lensi selälleen.\n\nLähinnä olevat kaksi illyrialaista kuningas tappoi.\n\nTeja, Aligern, Guntaris, Hildebrand, Grippa, Wisand ja Ragnaris\nriensivät parhaansa mukaan solalle päin.\n\nTäällä raivosi jo taistelu.\n\nAlboin ja Gisulf olivat täällä johtajia.\n\nAlboin oli osunut raskaalla, teräväsärmäisellä laavakappaleella\nAdalgotin lonkkaan, jolloin tämä lankesi hetkeksi polvilleen.\n\nVakis otti haltuunsa maahan vaipuneen Teoderikin lipun, ja Adalgot,\njoka heti toipui iskusta, työnsi kilpipiikillään longobardiruhtinaan\nsolasta.\n\nKuninkaan ja hänen mukanaan olevien sankarien äkillinen paluu auttoi\nsolan puolustajat pulasta. Longobardit pakenivat joukottain säikähtäen\nselkäpuolelta tulleita hyökkääjiä.\n\nHuutaen hyökkäsivät nyt solan puolustajatkin, ja longobardit juoksivat,\nvieden päällikkönsä mukanaan, laavakallioita alaspäin, minkä suinkin\nennättivät.\n\nMutta he eivät päässeet pitkälle.\n\nHeidät pysähdytti Johanneksen johtama vankka isaurilaisten,\nillyrialaisten, gepidien ja alemannien rintama.\n\nJohannes oli hammasta purren noussut pystyyn, pannut kypäränsä\npaikoilleen ja komentanut joukkonsa solalle, jonne Teja jo oli ehtinyt.\n\n\"Eteenpäin\", huusi hän, \"Alboin, Gisulf, Vitalianus ja Zenon. Tuonne\nylös! Katsokaamme, onko tuo kuningas todella kuolematon.\"\n\nTeja oli taas asettunut entiselle vartijapaikalleen solan suulle ja\nnojasi kirveensä varteen jäähdyttäen kuumaa otsaansa.\n\n\"Nyt, barbaarikuningas, on loppu käsissä. Oletko taas ryöminyt koloosi.\nTule ulos tai isken reiän taloosi. Tule ulos, jos olet mies.\"\n\nJohannes huuteli näin heilutellen keihästään.\n\n\"Antakaa minulle kolme keihästä\", sanoi Teja ojentaen kilpensä ja\nkirveensä vieressään seisovalle, haavoittuneelle Adalgotille.\n\n\"Tulkaa jäljessäni, kun hän on kaatunut.\"\n\nIlman kilpeä hän meni nyt solan ulkopuolelle keihäs kummassakin\nkädessään.\n\n\"Tervetuloa tänne ulos -- kuolemaan\", huusi Johannes ja heitti.\n\nHänen keihäänsä oli mestarillisesti tähdätty, aivan kuninkaan päätä\nkohti.\n\nMutta Teja taivutti päätään hiukan oikealle ja voimakkaasti sinkautettu\nsaarnikeihäs murskautui kallioseinään.\n\nKun Teja heitti oikeassa kädessään olevan keihään, heittäytyi Johannes\npitkälleen. Keihäs tappoi hänen takanaan olevan Zenonin.\n\nJohannes oli taas pian jaloillaan ja hyökkäsi kuin salama kuninkaan\nkimppuun. Kuninkaan heittämän toisen keihään hän torjui kilvellään.\n\nMutta Teja oli heti oikealla kädellä heitettyään singahduttanut toisen\nkeihään vasemmasta kädestään, joka oli yhtä harjaantunut. Hyökkäävä\nJohannes ei huomannut tätä keihästä, ennenkuin se sattui hänen\nrintaansa, lävisti suomuspanssarin ja tuon urhoollisen miehen rinnan,\ntullen selästä ulos.\n\nHän kaatui.\n\nSilloin hänen isaurilaisensa ja illyrialaisensa kauhistuivat, sillä\nJohannesta pidettiin Belisariuksen jälkeen Bysantin voimakkaimpana\nsankarina.\n\nHe rupesivat huutamaan ja pakenivat mitä suurimmassa epäjärjestyksessä\nvuoren rinnettä alas Tejan ja hänen sankariensa takaa-ajamina.\n\nHetkisen uudestaan kokoutuneet longobardit tekivät vastarintaa.\n\n\"Tule, Gisulf -- pure nyt hampaasi yhteen -- taistelkaamme tätä\nkuoleman kuningasta vastaan\", huusi Alboin.\n\nMutta Teja olikin jo heidän luonaan. Hänen kamala kirveensä välähti --\nheidän väliinsä. Alboin kaatui maahan Tejan kirveen haavoittamana ja\nheti sen jälkeen Gisulf kypärä halki.\n\nSilloin ei mikään enää voinut bysanttilaisia pidättää. Longobardit,\ngepidit, alemannit, herulit, isaurilaiset, illyrialaiset juoksivat\nkilpaa vuoren rinnettä alas.\n\nTeja itse pysähtyi solalle.\n\nVakis antoi hänelle keihäitä, joita hän heitteli pakenevien jälkeen\nkaaressa omien miestensä yli. Keihäs keihään jälkeen sattui\nkeisarillisiin ja jokainen tappoi miehensä.\n\nPakenijat olivat keisarin parhaita joukkoja. Ne veivät jäljempänä\ntulevat makedonialaiset, trakialaiset, persialaiset, armenialaiset ja\nfrankit mukaansa. He pakenivat aivan Narseksen luo. Tämä nousi\nhuolestuneena kantotuolissaan pystyyn.\n\n\"Johannes kaatunut!\"\n\n\"Alboin on pahasti haavoittunut\", huusivat miehet ohi juostessaan.\n\n\"Paetkaa! Leiriin!\"\n\n\"Uusi ryntäyskolonna on saatava -- Haa, tuollahan Cethegus tuleekin\noikeaan aikaan\", puheli Narses itsekseen.\n\nSe olikin totta.\n\nCethegus oli palannut pitkältä ratsastusmatkaltaan niiden\njoukko-osastojen luota, joihin Narses oli sijoittanut roomalaiset ja\nitalialaiset ja järjestänyt kansalaisensa viiteen joukkoon, joissa\nkussakin oli viisisataa miestä.\n\nNyt hän kulki levollisena miestensä etunenässä hyökkäykseen.\n\nAnicius seurasi loitompana. Syphax kulki aivan herransa takana kantaen\nkahta keihästä.\n\nItalialaiset, jotka olivat suurimmaksi osaksi Cetheguksen entisiä\nuskollisia legioonalaisia Rooman ja Ravennan ajoilta, laskivat\npakenijat kulkemaan osastojensa välitse.\n\nGoottilaiset takaa-ajajat säpsähtivät joutuessaan tekemisiin tämän\nlevänneen, voimakkaan ja hyvinjärjestetyn joukon kanssa ja peräytyivät\nvähitellen solalle.\n\nCethegus seurasi heitä.\n\nHän kulki tasaisin, levollisin askelin kilpi ja keihäs vasemmassa ja\nmiekka oikeassa kädessään sen verisen, ruumiiden peittämän paikan yli,\njossa Teja oli tappanut useimmat liittoutuneista sankareista, ja\nylempänä olevan paikan yli, missä Johannes kaatui.\n\nLegioonalaiset seurasivat häntä keihäät tanassa.\n\nÄäneti, sotahuudoitta, torven toitotuksitta kulkivat he vuorta ylös.\n\nGoottisankarit eivät halunneet väistyä solaan kuninkaan taakse.\n\nHe pysähtyivät ulkopuolelle.\n\nCethegus saavutti ensin Guntariksen.\n\nHerttuan heittokeihäs murtui Cetheguksen kilpeen ja tämä pisti omansa\nGuntariksen vatsaan. Keihäs katkesi haavaan.\n\nRavennan kreivi Grippa aikoi kostaa völsungin puolesta. Hän heilutti\npitkää miekkaansa kaaressa päänsä ympäri, mutta Cethegus väisti iskua\nja pisti Teoderikin vanhan sotatoverin oikeaan olkapäähän leveän\nroomalaismiekkansa. Grippa kaatui kuoliaana maahan.\n\nVimmoissaan lipunkantaja Visand ryntäsi Cethegusta vastaan. Miekat\nkalskahtivat yhteen. Kipinät lensivät miekoista ja kypäristä.\n\nCethegus väisti taitavasti erään Visandin kömpelön iskun ja pisti,\nennenkuin tämä ehti suojella itseään, miekallaan tätä lonkkaan niin,\nettä veri ruiskahti korkealle.\n\nVisand horjui. -- Kaksi hänen serkkuaan kantoi hänet leiriin.\n\nHänen veljensä, Tarentumin kreivi Ragnaris teki sivulta hyökkäyksen\nCethegusta vastaan, mutta Syphax löi hänen hyvin tähdätyn keihäänsä\nsyrjään.\n\nEnnenkuin Ragnaris oli saanut käsikirveen irti vyöstään antoi Cethegus\nhänelle silmien väliin kuolinhaavan.\n\nKauhistuneina gootit väistyivät peloittavan roomalaisen tieltä solalle\nja menivät kuninkaansa ohi suojaisaan rotkoon.\n\nVain Tejan serkku, Aligern, ei aikonut väistyä. Hän heitti keihäänsä\nniin voimakkaasti Cetheguksen kilpeä vasten, että se tunkeutui läpi.\nMutta Cethegus heitti kilpensä pois ja otti hyökkäävän Aligernin\nmiekallaan vastaan. Saatuaan haavan rintaansa miesparka kaatui\nHildebrand-vanhuksen käsiin. Tämä jätti raskaan kivikirveensä ja kantoi\nhaavoittuneen Tejan ohi solaan.\n\nHyvin oli Aligernkin heittänyt. Cetheguksen kädestä tuli kovasti verta.\n\nHän ei välittänyt siitä. Hän aikoi lähteä ajamaan takaa Hildebrandia ja\nAligernia tappaakseen heidät. Silloin Adalgot huomasi isänsä\nverivihollisen.\n\n\"Alarik, Alarik\", huusi hän kirkkaalla äänellä ja sieppasi vanhan\nasemestarin kivikirveen maasta.\n\nHän huusi vielä kerran: \"Alarik!\"\n\nCethegus seisahtui kuullessaan tuon nimen.\n\nSamassa suhahti hyvin tähdätty kivikirves suoraan hänen\nkomeatöyhtöiseen kypäräänsä. Cethegus kaatui tajuttomana maahan. Syphax\nriensi hätään ja kantoi hänet taistelurintamasta.\n\nMutta legioonalaiset eivät väistyneet. He eivät voineetkaan väistyä,\nsillä heidän takanaan oli kaksi tuhatta persialaista ja trakialaista,\njotka Narses oli lähettänyt.\n\n\"Heittokeihäät esille\", komensi jalkaväen päällikkö Aniabedes.\n\n\"Ei saa antautua käsirysyyn.\n\n\"Heitelkää kuningasta keihäillä, kunnes hän kaatuu.\n\n\"Niin on Narses käskenyt.\"\n\nSotamiehet tottelivatkin mielellään tätä käskyä, sillä siten heidän\nhenkensä paremmin säästyivät.\n\nPian suunnattiin rotkon kapeata suuta kohti sellainen keihässade, ettei\nyksikään gootti enää uskaltanut mennä kuninkaan etupuolelle.\n\nJa nyt puolusti Teja, peittämällä kapean solan kilvellään ja\nruumiillaan, pitkän, hyvin pitkän ajan yksin goottikansaansa.\n\nIhmetellen Prokopius on kuvannut tämän, kuningas Tejan viimeisen\ntaistelun, silminnäkijäin kertomusten mukaan.\n\n\"Nyt on minun kuvattava erään miehen ihmeellinen urhoollisuus, joka ei\npienimmässäkään määrässä anna perää niin sanottujen muinaisajan\nsankarien sankaritöille -- Tejan.\n\n\"Hän seisoi kaikkien näkyvissä miestensä taistelurintaman edessä\nsuojellen itseään kilvellä ja syytäen keihäitään.\n\n\"Urhoollisimmat roomalaisista, joiden lukumäärä oli suuri, hyökkäsivät\nhänen kimppuunsa, sillä he luulivat taistelun päättyvän hänen\nkaatuessaan.\n\n\"Kaikki heittivät keihäänsä ja muut aseensa häntä kohti. Hän torjui\nkaikki keihäät kilvellään ja tappoi lukemattomia vihollisia yhden\ntoisensa perästä tehdessään pieniä hyökkäyksiä.\n\n\"Ja kun hänen kilpensä tuli siihen tarttuneista keihäistä niin\nraskaaksi, ettei hän enää jaksanut kannattaa sitä, viittasi hän\nkilvenkantajalleen, joka aina antoi hänelle uuden kilven.\n\n\"Siinä hän seisoi pakoon kääntymättä ja kilpeään selkäänsä heittämättä\nlujana kuin maahan muurattu.\n\n\"Oikealla kädellään hän levitti kuolemaa vihollisten joukkoon,\nvasemmalla hän suojeli itseään pyytäen kilvenkantajaltaan yhä uusia\nkeihäitä ja uusia kilpiä.\"\n\nVakis ja Adalgot antoivat hänelle aina uusia aseita. -- Kuninkaan\naarteesta oli solaan tuotu kasottain kilpiä ja keihäitä.\n\nVihdoin roomalaiset, persialaiset ja trakialaiset menettivät\nrohkeutensa, kun näkivät, ettei heidän ponnistuksensa auttanut goottien\nelävää kilpeä vastaan, joka tuhosi keihäällään aina etummaisen,\nrohkeimman heistä.\n\nHe alkoivat horjua. -- Italialaiset huusivat huolissaan Cethegusta --\nja pakenivat.\n\nCethegus heräsi pitkällisestä tainnostilastaan.\n\n\"Syphax, eheä keihäs!\"\n\n\"Seis\", huusi hän. \"Pysähtykää, roomalaiset! Roma, Roma eterna.\"\n\nYlväänä hän kulki Tejaa vastaan.\n\nRoomalaiset tunsivat hänen äänensä.\n\n\"Roma! Roma eterna\", vastasivat hekin ja pysähtyivät.\n\nTejakin tunsi äänen.\n\nHänen kilvessään törrötti kaksitoista keihästä. Hän ei jaksanut enää\npidellä sitä. Hän ei enää ajatellutkaan kilven muuttoa tuntiessaan\ntulijan.\n\n\"Ei kilpeä ollenkaan! Sotakirveeni! Nopeasti\", huusi hän.\n\nVakis antoi hänelle hänen mieliaseensa.\n\nKuningas Teja laski silloin kilven kädestään ja juoksi kirvestään\nheiluttaen solasta Cethegusta vastaan.\n\n\"Kuole, roomalainen\", huusi hän.\n\nSuuret viholliset katselivat vielä kerran vihaisesti toisiaan.\n\nYhtaikaa keihäs ja kirves suhahtivat ilmassa, kumpikaan ei ajatellut\nitsensä suojelemista.\n\nMolemmat kaatuivat.\n\nTejan kirves tunkeutui kilven ja haarniskan läpi Cetheguksen rintaan.\n\n\"Roma! Roma eterna\", huusi hän vielä kerran.\n\nSitten hän vaipui kuolleena maahan.\n\nHänen keihäänsä oli sattunut kuninkaan rintaan oikealle puolelle. Hän\nei ollut kuollut, vaikkakin kuolettavasti haavoittunut, kun Vakis ja\nAdalgot kantoivat hänet solaan.\n\nHeillä oli kiire.\n\nSillä kun goottien kuningas oli kaatunut -- hän olikin yksin taistellut\nkahdeksan tuntia ja päivä oli iltaan kiertynyt -- ryntäsivät kaikki\nitalialaiset, persialaiset, trakialaiset ja vähitellen Narseksen\nmuutkin joukot suurin parvin solaa kohti, jota nyt Adalgot suojeli\nkilvellään.\n\nHildebrand ja Vakis olivat hänen takanaan.\n\nSyphax oli kantanut isäntänsä ruumiin taistelun melskeestä.\n\nHän piti ääneen nyyhkien polvillaan jaloa päätä, jolle kuolema oli\nluonut melkein yliluonnollisen majesteetillisuuden.\n\nHänen edessään riehui taistelu.\n\nSilloin maurilainen huomasi, että Anicius läheni häntä suuren\nbysanttilaisjoukon seuraamana, jossa hän huomasi Scaevolan ja\nAlbinuksen, ja viittoi häneen päin.\n\n\"Seis\", huusi hän nousten pystyyn, \"mitä te haluatte?\"\n\n\"Prefektin päätä keisarille vietäväksi\", vastasi Anicius hänelle.\n\n\"Tottele, orja.\"\n\nSyphax päästi kumean huudon. Hän heitti keihäänsä Aniciuksen rintaan.\n\nNuolennopeasti, ennenkuin toiset, jotka puuhailivat kuolevan Aniciuksen\nympärillä, olivat ehtineet lähemmäksi, Syphax sieppasi kalliin\ntaakkansa selkäänsä ja juoksi tuulen tavoin melkein pystysuoraa, solan\nvieressä olevaa kallioseinää ylös.\n\nSekä gootit että bysanttilaiset olivat pitäneet mahdottomana sitä tietä\npääsemistä.\n\nSyphax kiipesi yhä nopeammin ylöspäin.\n\nHänen päämääränsä oli savupatsas, joka kohosi heti laavaseinän toisella\npuolella.\n\nAivan kallion takana oli eräs Vesuviuksen pienemmistä kraatereista.\n\nSilmänräpäyksen Syphax seisoi mustan kallion reunalla. Hän nosti\nCetheguksen ruumiin vielä kerran vaakasuoraksi vankoille\nkäsivarsilleen.\n\nLaskeva aurinko valaisi ryhmää.\n\nYht'äkkiä molemmat katosivat.\n\nTulivuori oli haudannut Cethegus-vainajan, hänen suuruutensa ja hänen\nrikoksensa palavaan poveensa yhdessä uskollisen Syphaxin kanssa.\n\nHän oli pikkumaisten vihollisten saavuttamattomissa.\n\nScaevola ja Albinus, jotka olivat nähneet tapahtuman, riensivät\nNarseksen luo ja vaativat, että ruumis olisi haettava kraaterista.\n\nMutta Narses vastasi:\n\n\"Suokaa tuolle mahtavalle hänen mahtava hautansa. Hän on sen ansainnut.\n\n\"Minä taistelen elävien enkä kuolleitten kanssa.\"\n\nMutta melkein samalla hetkellä taistelun mellakka vaikeni solan luona,\njota Adalgot oli puolustanut sankarillisesti ja kuolemaa pelkäämättä,\ntuottaen kunniaa kuninkaalliselle soiton ja asetaidon opettajalleen\nTejalle.\n\nSillä Adalgotin takana seisovat Hildebrand ja Vakis huusivat äkkiä:\n\n\"Katsokaa merelle! Meri! Lohikäärmelaivat! Pohjolan sankarit! Harald!\nHarald!\"\n\nSamalla kertaa tuuban juhlallinen ääni alhaalta Narseksen kantotuolin\nluota julisti taistelun päättyneeksi ja aselevon alkaneeksi.\nTaistelusta väsyneet bysanttilaiset laskivat hyvin mielellään miekkansa\nalas.\n\nKuningas Teja, joka makasi kilvellään keihäs vielä rinnassaan --\nHildebrand oli kieltänyt vetämästä sitä pois, sillä silloin kuningas\nkuolisi -- kysyi hiljaisella äänellä:\n\n\"Mitä oikein kuulen? Pohjolan sankaritko? Heidän laivansako? Onko\nHarald täällä?\"\n\n\"On. Harald ja kansasi jäännöksen -- naisten ja lasten -- pelastus\",\nvastasi Adalgot riemuiten polvistuessaan hänen viereensä.\n\n\"Ei ollut siis turhaa, ikuisesti kallis sankarini, sinun verraton\nurhoollisuutesi, useita tunteja kestänyt taistelusi, joka meni yli\nihmisvoimien.\n\n\"Basiliskos saapui juuri Narseksen lähettiläänä tänne.\n\n\"Harald on tuhonnut keisarin Jonian meren laivaston Brundusiumin\nsatamassa. Hän uhkaa nousta maihin ja hyökätä väsyneiden\nbysanttilaisten kimppuun. Hän vaatii, että hän saa viedä vielä elossa\nolevat meistä aseinemme ja tavaroinemme mukanaan vapauteen,\nThulemaahan.\n\n\"Narses on vaatimukseen suostunut. Hän sanoo lahjoittavansa kuningas\nTejan urhoollisuuden palkkioksi kansan jäännökset. Saammeko, saammeko\nsuostua, kuninkaani?\"\n\n\"Saatte\", vastasi Teja sammuvin silmin, \"ja teidän täytyykin suostua.\nPelastakaa kansani jäännökset! Naisten ja lasten ei tarvitse -- se\nilahduttaa minua -- syöksyä Vesuviukseen. Niin, viekää Thulemaahan\nkaikki vielä elossa olevat -- ja ottakaa mukaanne molemmat vainajatkin\nkuningas Teoderik --\"\n\n\"Ja kuningas Teja\", vastasi Adalgot suudellen kuollutta kuningastaan.\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA LUKU.\n\n\nNiin oli käynyt.\n\nHeti sen jälkeen, kun Narses oli lähtenyt teltastaan, tuotiin hänen\nluokseen kalastaja, joka oli juuri purjehtinut pienellä\nnopeakulkuisella aluksellaan Sorrentumin niemen ympäri. Hän vakuutti,\nettä suunnaton goottilaivasto oli tulossa tänne päin.\n\nNarses nauroi tämän kuullessaan. Hän tiesi, ettei näillä vesillä ollut\nenää ainoatakaan goottilaivaa.\n\nKun kalastajaa lähemmin kuulusteltiin, myönsi hän, ettei hän ollut itse\nnähnyt laivastoa. Kauppiaat olivat kertoneet hänelle sen tulosta sekä\nsuuresta meritaistelusta, jossa gootit olivat Brundusiumin luona\nkokonaan tuhonneet keisarin Jonian meren laivaston.\n\nNarses tiesi tämän mahdottomaksi. Ja kun kalastaja kuulemansa mukaan\nteki selkoa laivoista, joita hän oli kuullut sanottavan goottien\nomiksi, huudahti päällikkö:\n\n\"No, vihdoinkin ne tulevat! Kolmisoutuja ja galeereja! Tulossa olevat\nlaivat ovat siis _meidän_ eikä goottien.\"\n\nKukaan ei muistanut viikinkien laivastoa, joka oli neljä kuukautta\nsitten kadonnut ja jonka luultiin palanneen pohjolaan.\n\nMuutamia tunteja myöhemmin, kun solan suulla riehuva taistelu veti\npuoleensa kaikkien huomion, ilmoittivat rannikon vartijat Narsekselle,\nettä hyvin suuri keisarillinen laivasto oli tulossa.\n\nAivan varmasti tunnettiin navarkin laiva Sofia. Tulevia laivoja oli\nsentään enempi kuin mitä odotettiin. Narseksen lähettämät laivat,\njoiden piti kiireesti palata, olivat mukana. Ne purjehtivat\nensimmäisessä rivissä. Laivasto saapuisi raikkaan kaakkoistuulen avulla\npian leirin kohdalle.\n\nPian Narses sai kantotuolistaan ilokseen nähdäkin laivastonsa, joka\nnopeasti läheni täysin purjein ja voimakkaiden soutajien kuljettamana.\n\nHän kääntyi levollisena katselemaan Vesuviuksella riehuvaa taistelua,\nmutta samassa sanansaattajat saapuivat leiristä, vahvistivat todeksi\nkalastajan kertomat huhut ja ilmoittivat asiat vielä pahemmiksikin.\n\nHe olivat rientäneet ilmoittamaan erään lähetystön tulon, joka\nsaapuikin Narseksen kantotuolille samalla hetkellä, kun Cethegus riensi\nviimeiseen taisteluunsa Tejan kanssa.\n\nLähetystönä olivat Jonian meren laivaston vangitut navarkit sekä heidän\nmukanaan neljä pohjoismaalaista.\n\nNavarkit kertoivat lyhyesti, että aikoja sitten kadonneeksi luultu\nviikinkien laivasto oli eräänä myrskyisenä yönä hyökännyt heidän\nkimppuunsa Brundusiumin satamassa ja vallannut melkein kaikki heidän\nlaivansa. Kun vihollinen sulki sataman suun, ei sieltä päässyt\nainoakaan laiva pakenemaan eikä ilmoittamaan tapauksesta.\n\nKun jaarli Harald oli kuullut Vesuviukselle ahdistettujen goottien\njäännöksiä uhkaavasta perikadosta, oli hän vannonut kääntävänsä heidän\nkohtalonsa tai ainakin jakavansa sen. Hän on saapunut nyt tänne\nitätuulen siivillä kätkien taitavasti lohikäärmelaivansa\nkreikkalaisilta valtaamiensa laivojen taa.\n\n\"Näin puhuu\", päätti kertoja terveisensä, \"viikinki Harald:\n\n\"Joko: te sallitte, että kaikki vielä elossa olevat gootit lähtevät\naseineen ja tavaroineen laivoillamme etelämaasta ja palaavat mukanamme\nkotiin, jolloin me annamme takaisin ottamamme tuhannet vangit ja ne\nlaivat, joita emme tarvitse goottien kuljetusta varten.\n\n\"Tahi: me tapamme kaikki vangit, laskemme maihin ja hyökkäämme joukkosi\nja leirisi kimppuun selkäpuolelta.\n\n\"Sittenhän nähdään montako teistä, kun me ahdistamme takaa ja gootit\nedestä, jää eloon, sillä pohjoismaalaiset taistelevat silloin\nviimeiseen mieheen saakka. Sen olen vannonut Odinin kautta.\"\n\nHetkeäkään miettimättä Narses myöntyi goottien lähtöön.\n\n\"Olen vannonut poistavani heidät tämän maan rajojen sisältä enkä\nsuinkaan maailmasta.\n\n\"Vähän saisin kunniaa, jos ylivoimalla tappaisin tällaisen jalon kansan\nviimeiset jäännökset. Kunnioitan tuon Tejan sankariutta. Neljänkymmenen\nvuoden aikana, joina olen sotia käynyt, en ole sellaista nähnyt.\n\n\"Enkä halua ollenkaan koettaa, miten kovia kärsinyt joukkoni, joka on\nkamppaillut tänään kamalan taistelun ja menettänyt melkein kaikki\npäälliköt ja urhoollisimmat miehensä, kestäisi voimain mittelyn noiden\nlevänneiden ja rohkeiden pohjolan jättiläisten kanssa.\"\n\nNarses oli heti lähettänyt sanansaattajat Haraldin laivoille ja\nsolalle. Taistelu oli päättynyt. Goottien lähtö alkoi.\n\nNarseksen sotajoukko muodosti pitkän, vuorelta merenrantaan saakka\nulottuvan kaksinkertaisen kujan. Viikingit olivat laskeneet maihin\nneljäsataa miestä, jotka ottivat rannalla vastaan vuorelta tulijat.\n\nJo ennen goottien liikkeellelähtöä Narses kutsui Basiliskoksen luokseen\nja sanoi:\n\n\"Goottisota on lopussa -- jalo hirvi on kaatunut. Nyt ovat sudet,\njotka olivat metsästyksessä apunamme, saatavat pois. Miten\nlongobardipäälliköt nykyjään voivat?\"\n\n\"Ennenkuin vastaan\", sanoi Basiliskos kunnioittavasti, \"ota tämä\nlaakeriseppele, jonka sotajoukkosi on sinulle sitonut. Se on\nVesuviuksen laakerista. Tuolla solassa kasvavasta puusta. Lehdillä on\nvielä verta.\"\n\nNarses viittasi ensin tuojaa poistumaan lahjoineen, mutta sitten hän\nvirkkoi: \"Hyvä on!\"\n\nHän laski seppeleen viereensä.\n\n\"Autaris, Warnfrid, Grimvald, Aripert, Agilulf ja Rotaris ovat\nkuolleet. Longobardit ovat menettäneet yli seitsemäntuhatta miestä.\nAlboin ja Gisulf makaavat tiedottomina teltoissaan.\"\n\n\"Hyvä! Hyvin hyvä! Heti kun gootit ovat lähteneet, saat poistaa\nlongobardit. He ovat erotetut palveluksestani. Alboinille saat\njäähyväisiksi sanoa seuraavan tervehdyksen:\n\n\"'Kenties Narseksen kuoltua, mutta ei missään tapauksessa ennen.'\n\n\"Jään tänne kantotuoliini. Pankaa patjoja tuekseni. En jaksa enää\nseisoa, mutta tahdon nähdä tuon merkillisen näytelmän.\"\n\nSe oli todellakin merkillisen, tärisyttävän suurenmoinen näytelmä.\n\nViimeiset gootit käänsivät selkänsä Vesuviukselle ja Italialle ja\nnousivat teräväkeulaisiin laivoihin, jotka veivät heidät varmaan\nturvaan kauaksi pohjoiseen.\n\nGoottien sotatorven äänet kaikuivat juhlallisina ja totisina\nvalloittamattomasta Teja-solasta, johon viholliset eivät päässeet.\n\nSen lomassa kuului yksitoikkoisena, totisena, liikuttavana, mutta ei\nitkuisena laulua -- goottikansan vanhat hautauslaulut.\n\nHildebrand ja Adalgot -- viimeiset päälliköt, hopeanvalkoinen\nmenneisyys ja kultainen tulevaisuus -- järjestivät kulkueen.\n\nEnsimmäisenä kulki täysissä aseissa, päät pystyssä, ylpeän näköisinä\nviisisataa miestä johtajana lipunkantaja Visand, joka haavastaan\nhuolimatta oli noussut liikkeelle ja kulki joukkonsa edellä\nkeihääseensä nojaten.\n\nSitten seurasi kuningas Teja viimeisen kilpensä päällä, Cetheguksen\nkeihäs rinnassaan, kypärättömin päin, jalot, kalpeat kasvot pitkän,\nmustan tukan reunustamina.\n\nPaari, jota neljä miestä kantoi, oli peitetty purppuravaipalla.\n\nKuninkaan takana kulkivat Adalgot ja Goto.\n\nAdalgot lauloi harppunsa säestyksellä:\n\n    \"Tie, kansat, meille aukaiskaa!\n    Me viime gootit oomme;\n    ei kruunua meill' loistavaa,\n    vaan kuningasta tuomme.\n\n    Ja keihäin, kiivin pohjoista\n    me kohti samoamme,\n    siks' kunnes Thulen saarelma\n    meress' on vastassamme.\n\n    On siellä vala arvossaan\n    ja uskollisuus vielä.\n    Ja tammiarkkuun kuninkaan\n    niin kätkemme me siellä.\n\n    Tie auki suokaa! Roomasta\n    tulemme viekkahasta.\n    Ei enää meillä kruunua,\n    me tuomme kuningasta.\" -- --\n\nKun paari oli saapunut Narseksen kantotuolin kohdalle, pyysi tämä\nkantajia pysähtymään ja virkkoi latinaksi kovalla äänellä:\n\n\"Minun oli voitto -- laakeri hänen.\n\n\"Ottakoon hän tämän.\n\n\"Mahdollista on, että tulevat sukupolvet saavat jotakin suurempaa\nnähdä, mutta nyt tervehdän sinua, kuningas Teja, suurimpana sankarina,\nmitä koskaan on ollut.\"\n\nHän laski laakeriseppeleen, jonka hänen voitokas sotajoukkonsa oli\nsitonut, vainajan kalpealle otsalle.\n\nKantajat nostivat taas paarin maasta ja kulkivat hitaasti ja\njuhlallisesti torvien äänen, kuolinlaulujen, ja Adalgotin harpun\nhopealta helähtävien kielten kaikuessa meren rantaan.\n\nIlta-aurinko loi jo kultansa meren aalloille.\n\nAivan Tejan jälkeen kannettiin korkeata, purppuralla verhottua\nvaltaistuinta, jolla Didrik berniläisen komea ruumis oli. Hänellä oli\nkruunukypärä päässään, korkea kilpi vasemmassa kädessään ja keihäs\noikealla olkapään nojassa.\n\nHänen vasemmalla puolellaan kulki Hildebrand-vanhus katsellen\nherkeämättä kuninkaansa ruumista, joka hohti omituisesti laskevan\nauringon valossa.\n\nVanhus piteli vainajan pään päällä mahtavaa amelungien sotalippua,\njohon oli jalopeura kuvattu.\n\nAusonian mereltä puhaltava iltatuuli suhisi komean lipun poimuissa. Se\ntuntui puhelevan tuulen kanssa ja jättävän Italian ilmalle jäähyväiset.\n\nKun ruumista kuljetettiin Narseksen kantotuolin ohi, sanoi tämä:\n\n\"Tunnen hänet väristyksestä, joka puistattaa ruumistani. Tämä on\nRavennan viisas kuningas. Äsken kannettiin ohitsemme voimakas, nyt\nmenee suuri.\n\n\"Menetelkäämme sen mukaan!\"\n\nHän nousi vaivalloisesti pystyyn kantotuolissaan ja kumarsi\nkunnioittavasti päätään, kun ruumista kuljetettiin hänen ohitseen.\n\nSitten seurasivat haavoittuneet paareilla tai käsivarsilla kannettuina\ntai vain tuettuina. Ensimmäisenä Vakis, Liuta ja kaksi sotilasta\nkuljettivat leveällä kilvellä Aligernia.\n\nSitten kuljetettiin arkkuja, laatikoita ja koreja, joissa oli\nTeoderikin kuninkaanaarre sekä tähän saakka vaunulinnassaan kätketyt\nyksityisten sukujen kalleudet, jotka sopimuksen mukaan saatiin ottaa\nmukaan.\n\nTämän jälkeen saapuivat aseettomat, vaimot, tytöt, naiset, lapset ja\nvanhukset. -- Kymmentä vuotta vanhemmat pojat olivat uskollisesti\nsäilyttäneet heille annetut aseet eivätkä olleet nytkään niistä\nluopuneet. He muodostivat erityisen joukkueen.\n\nKun nuo pienet, vaaleaveriset sankarit katselivat ohikulkiessaan\nylpeästi ja uhkamielisesti Narsekseen, sanoi hän hymyillen:\n\n\"No, nyt on pidetty huolta siitä, että keisarin jälkeläisilläkin ja\nheidän sotapäälliköillään on työtä tarpeeksi.\"\n\nJonon loppuna olivat kansallisen sotajoukon jäännökset jaettuina\nsatamiehisiin joukkoihin.\n\nSuuri joukko venheitä oli välittämässä ihmisten ja tavarain kuljetusta\nrannalta pohjoismaalaisten korkealaitaisiin laivoihin.\n\nTejan ja Teoderikin ruumiit, kuninkaan lippu ja kuninkaanaarre\nsijoitettiin Haraldan laivaan. Suuri Didrik berniläinen asetettiin\npurppuraiselle valtaistuimelleen päämaston nojaan ja hänen\njalopeuralippunsa nostettiin päälipuksi. Hildebrand-vanhus teki\nvuoteensa hänen jalkojensa juureen.\n\nAdalgot ja Visand asettivat kuningas Tejan ruumiin laivan perään.\nSurumielisenä mahtava Harald ja hänen kaunis sisarensa tulivat ruumiin\nääreen.\n\nViikinki laski panssaroidun kätensä vainajan rinnalle ja sanoi:\n\n\"En voinut pelastaa sinua, hurjan rohkea musta kuningas, enkä kansaasi.\n\n\"Salli minun viedä ruumiisi ja kansasi sirpaleet uskollisuuden ja\nvoiman maahan, josta ei teidän olisi pitänyt koskaan lähteä.\n\n\"Tuon sittenkin goottikansan takaisin kuningas Frodelle.\"\n\nHaralda lausui: \"Minä laitan jalon ruumiin salaisilla keinoillani\nsellaiseksi, että se kestää koossa kotimaan rantaan saapumiseen saakka.\n\n\"Siellä kaivamme hänelle ja kuningas Thidrekrille kumpuhaudan meren\nlähelle, että he voisivat kuulla meren pauhun ja puhella keskenään.\n\n\"He ovat toistensa arvoiset.\n\n\"Katso tuonne, veljeni. -- Rannalle on kokoutunut vihollisten\nsotajoukko. -- Kunnioittavasti he kaikki laskevat lippunsa. Hehkuvana\nlaskeutuu aurinko tuonne Misenumin ja saaren taa. --\n\n\"Purppura peittää meren laajan kuninkaan vaipan tavoin.\n\n\"Purppura värjää valkoiset purjeemmekin ja kaikki aseet välkkyvät\nkultana.\n\n\"Katso, miten etelätuuli pullistaa kuningas Thidrekrin lipun. --\nPohjolaan viittaa tuuli, ikäänkuin se tietäisi jumalien tahdon. --\nYlös, veli Harald, nostata laivojesi ankkurit.\n\n\"Oikaise peräsin, käännä lohikäärmeen keula.\n\n\"Lentoon, Freijan viisas lintu, lennä haukkani\" -- hän heitti haukkansa\nilmaan -- \"ja näytä tietä Pohjolaan, Thulemaahan! Me viemme kotiin\nviimeiset gootit.\"\n\n\n\n"]