[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fWV0gruyUbz4ppoyPNxPblMki5gKL_IAGBc6WjRP_qas":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":31,"gutenbergSummary":35,"gutenbergTranslators":36,"gutenbergDownloadCount":38,"aiDescription":39,"preamble":40,"content":41},420,"Loppiaisaatto eli Miten mielitte","Shakespeare, William",1564,1616,"420-shakespeare-william-loppiaisaatto-eli-miten-haluatte","420__Shakespeare_William__Loppiaisaatto_eli_Miten_haluatte",null,"naytelma",[],[15,16],"brittilainen","klassikot","fi",1623,1899,16667,96137,false,27708,[25,26,27,28,29,30],"Comedy plays","Illyria -- Drama","Mistaken identity -- Drama","Shipwreck survival -- Drama","Siblings -- Drama","Twins -- Drama",[32,33,34],"British Literature","Classics of Literature","Plays/Films/Dramas","\"Loppiaisaatto eli Miten mielitte\" by William Shakespeare is a romantic comedy written around 1601–1602. After a shipwreck separates twins Viola and Sebastian, Viola disguises herself as a young man and enters Duke Orsino's service. A tangled web of love unfolds: Viola loves Orsino, who loves Countess Olivia, who falls for Viola's male disguise. Meanwhile, a comic subplot sees servants conspire to humiliate Olivia's pompous steward through an elaborate prank, leading to chaos and mistaken identities. (This is an automatically generated summary.)",[37],"Cajander, Paavo Emil",359,"Shakespearen komedia sijoittuu Illyriaan ja kertoo haaksirikossa toisistaan eroon joutuneista kaksosista, Violasta ja Sebastianista. Viola tekeytyy mieheksi ja päätyy herttua Orsinon palvelukseen, mikä käynnistää väärinkäsitysten, ristiinmenneiden tunteiden ja identiteettileikkien täyttämän tapahtumaketjun.","William Shakespearen 'Loppiaisaatto' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 420. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","LOPPIAISAATTO\n\neli Miten mielitte\n\n\nKirj.\n\nWILLIAM SHAKESPEARE\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1899.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\nORSINO, Illyrian herttua.\nSEBASTIAN, nuori ylimys, Violan veli.\nANTONIO, merikapteeni, Sebastianin ystävä.\nToinen merikapteeni, Violan ystävä.\nVALENTIN,  |  herttuan seuralaisia.\nCURIO,     |\nHerra TOPIAS RÄIHÄ, Olivian eno.\nHerra ANTREAS KÄLPPÄINEN.\nMALVOLIO, Olivian hovimestari.\nFABIO,  |  Olivian palvelijoita.\nNarri,  |\nOLIVIA, rikas kreivitär.\nVIOLA.\nMARIA, Olivian kamarineitsyt.\nHovimiehiä, pappeja, merimiehiä, oikeudenpalvelijoita,\n  soittoniekkoja y.m.\n\nTapahtumapaikka: Kaupunki Illyriassa ja läheinen merenrannikko.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Huone herttuan hovissa.\n    (Herttua, Curio ja hoviherroja tulee. Soittokunta perällä.)\n\nHERTTUA.\nSoitelkaa, jos on lemmen ruokaa soitto.\nSit' antakaa niin täydest', että halu\nKyllyyttään sairastuu ja siihen sammuu.\nTuo sävel uudelleen! Noin, noin se sammui,\nHiveltäin korvaa niinkuin lounan henki,\nJok' yli lemmenkukkavuoteen huokuu\nJa tuoksun tuo ja vie. -- Vait, vait! Jo riittää.\nNiin vieno se ei ole nyt kuin äsken.\nOi, lemmetär, kuin liehakoit ja liekut!\nKuin valtameri avara on helmas,\nMut joka siihen joutuu, olkoon vaikka\nKuink' arvokas ja ylväs, tuokiossa\nSe laskee arvossa ja arviossa.\nNiin mielihaaveita on lempi täynnä,\nEtt' on se itse suurin mielihaave.\n\nCURIO.\nAjoonko mennään?\n\nHERTTUA.\n                 Mitä ajoon?\n\nCURIO.\n                             Peuraa.\n\nHERTTUA.\nJalointa peuraani jo ajoss' olen.\nOi, ensi kerran kun Olivian näin,\nNiin tuntui, kuin ois puhdistunut ilma;\nMa tuokiossa muutuin peuraks itse,\nJa haluni, kuin julmat villikoirat,\nMua vielä vainovat. --\n    (Valentin tulee.)\n                        Hän mitä sanoo?\n\nVALENTIN.\nAnteeksi, prinssi! Puheilleen en päässyt;\nTään vaan sain vastuun hänen neitsyeltään:\nEtt' itse taivaskaan ei ennen nähdä\nSaa hänen kasvojansa peitteetöinnä,\nKuin lämminnyt se seitsemän on kesää;\nVaan hunnutettuna hän käy kuin nunna\nJa silmää syövin suolavesin kastaa\nHuonettaan päivittäin, näin höystääksensä\nKuollutta veljen rakkautta, jonk' ijäks\nSurevaan muistoons' aikoo tallettaa.\n\nHERTTUA.\nNoin hellärakenteinen sydän, joka\nVeljelleen lemmenvelan moisen maksaa,\nSe kuinka lempiikään, kun kultanuoli\nMuut siinä asustavat taipumukset\nOn tappanut! kun maksa, aivot, sydän --\nAvujen suurten ylväät istuimet --\nOn kaikki halluss' yhden valtaherran! --\nNyt kukkamaille! Suloaatteillaan\nSiell' uinuu lempi lehväteltassaan.\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Merenrannikko.\n    (Viola, laivakapteeni ja laivamiehiä tulee.)\n\nVIOLA.\nJa mikä tämä maa?\n\nKAPTEENI.\n                  Illyria, neiti.\n\nVIOLA.\nMit' Illyriassa minä? Veljenihän\nElysiossa on. Mut ehkä hän\nEi hukkunut: vai mitä, merimiehet?\n\nKAPTEENI.\nSiin' \"ehkä\", että itse pelastuitte.\n\nVIOLA.\nAh, veli raukka! Mutta ehkä hänkin.\n\nKAPTEENI.\nNiin maar; ja lohduks yksi \"ehkä\" vielä:\nSiis tietäkää: kun laiva meiltä särkyi,\nJa te ja aniharvat pelastuneet\nVeneessä keinuitte, niin veljenne,\nHädässä neuvokkaan, näin köyttäytyvän\nTukevaan, laineill' uiskelevaan mastoon\nJa, kuin delphiinin seljässä Arion,\nElävän ystävyksin aallon kanssa\nNiin kauas kuin voin nähdä.\n\nVIOLA.\n                            Tuossa kultaa!\nOmapa pelastukseni se kuiskaa\nMun toivolleni hänen pelastustaan,\nJa puhees sitä tukee. Maan sa tunnet?\n\nKAPTEENI.\nHyvinkin: täst' ei kolmen tunnin matkaa\nMun syntymä- ja kasvinseudulleni.\n\nVIOLA.\nKen täällä hallitseepi?\n\nKAPTEENI.\n                        Herttua,\nYht' ylväs luonteeltaan kuin nimeltäänkin.\n\nVIOLA.\nJa nimensä?\n\nKAPTEENI.\n            Orsino on.\n\nVIOLA.\n                       Orsino!\nIsäni kuulin mainivan sen nimen;\nHän silloin oli vielä poikamies.\n\nKAPTEENI.\nNiin nytkin on, tai oli äsken aivan.\nKuukaus on siitä vaan, kun täältä läksin;\nHuhuttiin silloin, -- sillä, tiedättehän,\nMit' isot toimii, sitä pienet kielii, --\nEtt' ihanaa Oliviaa hän kosi.\n\nVIOLA.\nKen se?\n\nKAPTEENI.\n        Siveä impi, kreivin tytär.\nVuos' sitten isä kuoli; silloin tyttö\nVeljensä hoitoon joutui, joka hänkin\nKuol' äskettäin; nyt, sanotaan, hän surust'\nEi nähdä voi, ei puhutella miestä.\n\nVIOLA.\nOi, sitä neittä palvella jos saisin,\nNiin ett'ei tietäis maailma, ken olen,\nEnnenkuin itselleni kypsyy aika\nSit' ilmaista!\n\nKAPTEENI.\n               Tuo käynee tuskin päinsä.\nEi pyynnöt minkäänlaiset häneen pysty,\nEi itse herttuankaan.\n\nVIOLA.\nSinulla, kapteeni, on käytös hieno,\nJa vaikka luonto usein saastaisuutta\nSomahan kuoreen kätkee, luulen sentään,\nEtt' ompi sulla sydän, joka vastaa\nTuot' ihanata ulkomuotoasi.\nNyt pyydän -- runsaan siitä palkan saat --\nÄl' ilmaise, ken olen, ja mua auta\nPukeumaan aikeheni mukaisesti;\nPalvella tahdon tuota herttuaa;\nEsitä minut eunukiksi hälle.\nEt kadu vaivaasi: ma laulaa taidan\nJa toimittaa jos mitä soitonpuolta,\nNiin että palvelijakseen kyllä kelpaan.\nKuin sitten käy, sen aika selvittää,\nVait'olostas vaan riippuu juoni tää.\n\nKAPTEENI.\nTe olkaa eunukki, mä mykkä oon;\nJos kieli juoruu, silmä soetkoon!\n\nVIOLA.\nNo, kiitos vaan. Nyt näytä mulle tietä.\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Huone Olivian talossa.\n    (Herra Topias Räihä ja Maria tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nMitä hittoja se sisareni tytär ajattelee, kun noin panee veljensä\nkuoleman sydämmelleen? Mure tuopi mullan karvan, se on vissi, se.\n\nMARIA.\nTotta puhuen, herra Topias, teidän pitää tulla varhemmin kotiin\niltaisin; sisarenne tytär, armollinen neiti, panee pahakseen noita\nsopimattomia aikojanne.\n\nHERRA TOPIAS.\nPankoon hän, mitä panee.\n\nMARIA.\nNiin, mutta teille olisi omansa säädyllisempi elämäntapa.\n\nHERRA TOPIAS.\nOmansako? Minä olen omani ja omissani liikun. Tämä takki on omansa\njuomatakiksi ja nämä saappaat samaten; ja jos ei, niin hirttäytykööt\nomiin rakseihinsa.\n\nMARIA.\nTuo juominen ja rentustelu tekee teistä lopun. Armollinen neiti puhui\nsiitä vielä eilispäivänä, ja eräästä tuhmasta herrasta lisäksi, jonka\ntässä tuonais-iltana toitte tänne häntä kosimaan.\n\nHERRA TOPIAS.\nKuka se? Herra Antreas Kälppäinenkö?\n\nMARIA.\nSama mies.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin muhkeata miestä ei ole toista koko Illyriassa.\n\nMARIA.\nMitä se tähän kuuluu?\n\nHERRA TOPIAS.\nMiks'ei? Hänelle tulee kolmetuhatta dukaattia vuodessa.\n\nMARIA.\nNiin, mutta häneltä menee vuodessa kaikki hänen dukaattinsa: hän on\naika hölmö ja tuhlari.\n\nHERRA TOPIAS.\nEttä kehtaattekin semmoista sanoa! Hän, joka soittaa väkiviulua ja\npuhuu kolmea, neljää kieltä sanasta sanaan ulkoa: hänessä on vähän\nälyniekan vikaa.\n\nMARIA.\nNiin, todellakin, äly on hänessä vähän vialla, sillä, paitsi että hän\non hölmö, on hän suuri riitapukari, ja jos hänessä ei olisi hiukan\npelkurin vikaa, joka vähän hänen riidanhaluaan hillitsee, niin\narvelevat älymiehet, että hän jo pian olisi vikapää kuolemaan.\n\nHERRA TOPIAS.\nNyrkkini kautta! Ne ovat konnia ja sadattelijoita, jotka hänestä sitä\nsanovat. Ketkä ne ovat?\n\nMARIA.\nSamat, jotka väittävät sitäkin, että hän joka yö juopuu teidän\nseurassanne.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, juomalla sisareni tyttären muistoa: ja sitä muistoa aion minä\njuoda niin kauan kuin jaksan kaulaa kastaa ja Illyriassa on juotavaa.\nPelkuri se on ja ämmä, joka ei sisareni tyttären muistoa juo siksi,\nettä aivot pyörivät yhdellä varpaalla niinkuin hyrrä. Vaiti, tyttö,\n_Castiliano vulgo_, sillä tuossa hän tulee, se herra Antreas\nKälppäinen.\n\n    (Herra Antreas Kälppäinen tulee.)\n\nHERRA ANTREAS.\nHerra Topias Räihä! Mitä kuuluu, herra Topias Räihä?\n\nHERRA TOPIAS.\nRakas herra Antreas!\n\nHERRA ANTREAS.\nJes siunatkoon teitä, kaunis velho.\n\nMARIA.\nSamaten teitä, herra.\n\nHERRA TOPIAS.\nValtaus, herra Antreas, valtaus!\n\nHERRA ANTREAS.\nKuka hän on?\n\nHERRA TOPIAS.\nSisareni tyttären kamarineitsyt.\n\nHERRA ANTREAS.\nHyvä neiti Valtaus, toivon saada lähemmin teihin tutustua.\n\nMARIA.\nNimeni on Maria, herraseni.\n\nHERRA ANTREAS.\nHyvä neiti Maria Valtaus, --\n\nHERRA TOPIAS.\nErehdystä, herra Antreas. Valtaus on samaa kuin lähentely, puhuttelu,\nkyöhäys, hyökkäys.\n\nMARIA.\nHyvästi, hyvät herrat!\n\nHERRA TOPIAS.\nJos näin hänet päästät, Antreas, niin paras, ett'et enää koskaan\npamppuasi paljasta.\n\nHERRA ANTREAS.\nJos näin täältä pääsette, neiti, niin paras, ett'en enää koskaan\npamppuani paljasta. Kaunis naikko, luuletteko pöllöjä pitelevänne?\n\nMARIA.\nEn, herraseni, minä en pitele teitä.\n\nHERRA ANTREAS.\nMutta saatte, totta vieköön, kohta pidellä. Kas, tuossa on käteni.\n\nMARIA.\nNo niin, herra, ajatus on vapaa; mutta, kuulkaas, viekää kätenne\nmaitokamariin juotettavaksi.\n\nHERRA ANTREAS.\nMiksi niin, sydänkäpyseni? Mikä on tarkoitus?\n\nMARIA.\nSe on vallan kuiva.[1]\n\nHERRA ANTREAS.\nSoo! Luulenpa, ett'en ole semmoinen aasi, että voisin pitää käteni\nkuivana. Mutta mitä on tuo pila?\n\nMARIA.\nKuivaa pilaa.\n\nHERRA ANTREAS.\nOnko teillä paljon sitä?\n\nMARIA.\nOn, herra, kaikki sormenpäät täynnä. Kas niin vaan, tuossa saatte\nkätenne takaisin, minä olen kuiva.\n\n    (Menee.)\n\nHERRA TOPIAS.\nAh, ritari, nyt tarvitset kupollisen sektiä. Olenko ikänä nähnyt sinua\nnoin nujerrettuna?\n\nHERRA ANTREAS.\nEtte sinä ilmoisna ikänä, luulisin, paitse milloin sekti on minut\nnujertanut. Väliin tuntuu minusta, ett'en ole minä sen älykkäämpi kuin\nmuukaan tavallinen kristitty ihminen, mutta olenhan suuri häränlihan\nsyöjä, ja se se, luulemma, tekee hieman haittaa älylleni.\n\nHERRA TOPIAS.\nEpäilemättä.\n\nHERRA ANTREAS.\nJos sen tietäisin, niin, jumalauta, pois sen kieltäisin. Huomenna minä\nratsastan kotiin, herra Topias.\n\nHERRA TOPIAS.\nPourquoi, hyvä ritari.\n\nHERRA ANTREAS.\nMitä se on, pourquoi? Myöntävääkö vai kieltävääkö? Voi, jos olisin\nkieliin käyttänyt sen ajan, minkä olen miekkailuun, tanssiin ja\nkarhunajoon kuluttanut! Oi, että olisin opinammattiin ruvennut!\n\nHERRA TOPIAS.\nSilloin olisit saanut oivan tukkapään.\n\nHERRA ANTREAS.\nMitä? Olisiko se tukkaani parantanut?\n\nHERRA TOPIAS.\nEpäilemättä; sillä näethän, ett'ei se tahdo luonnostaan kähertyä.\n\nHERRA ANTREAS.\nMutta se sopii minulle sangen hyvin, eikö totta?\n\nHERRA TOPIAS.\nErinomaisesti; se roikkuu niinkuin pellavatutti rukinpäässä ja toivon\nvaan, että saisit emännän, joka ottaisi sinut polviensa väliin ja\nkehräisi sen putipuhtaaksi.\n\nHERRA ANTREAS.\nTottakin, huomenna lähden kotiin, herra Topias; sisarenne tytär ei\ntahdo näyttäytyä, ja jos sen tekeekin, niin panen vetoa neljä yhtä\nvastaan, ettei hän minusta huoli. Herttua itse, tästä naapurista, kosii\nhäntä.\n\nHERRA TOPIAS.\nHän ei huoli herttuasta; hän ei tahdo ketään, joka on häntä parempi\nsäätyyn, ikään ja älyyn nähden; sen hän on minulle vannonut. Vielä sitä\non toivon kipinää, ukkoseni.\n\nHERRA ANTREAS.\nOdotan sitten vielä yhden kuukauden. Minulla on mitä kummallisin luonne\nolla taitaa; olen väliin kovasti ihastunut hyppyihin ja naamiaisiin.\n\nHERRA TOPIAS.\nKelpaatko sinä, ritari, sellaisiin hullutuksiin?\n\nHERRA ANTREAS.\nYhtä hyvin kuin joku toinenkin Illyriassa, olkoonpa kuka hyvänsä, kun\nvaan ei ole minua ylhäisempi; en silti tahdo vanhalle vertoja vetää.\n\nHERRA TOPIAS.\nKuinka suoriut sinä galliardi-hypyssä, ritari?\n\nHERRA ANTREAS.\nOsaan kuin osaankin takavilkuria heittää, ja hypäkön teen yhtä hyvän\nkuin joku toinenkin Illyriassa.\n\nHERRA TOPIAS.\nMiksi tällaista taitoa salassa pidetään? Miksi tällaisia avuja\nkätketään esiriipun taakse? Pelätäänkö, että ne tomuttuvat, niinkuin\nrouva Mallin[2] maalikuvat? Miks et mene kirkkoon galliardia hypellen\nja tule kotiin courantea tanssien? Minä puolestani teikkaisin aina\nhoppapolskan tahdissa enkä heittäisi edes vettänikään muussa kuin\nenkeliskan asennossa. Mitä ajattelet? Onko tämä maailma semmoinen, että\ntäällä sopii panna kynttilänsä vakan alle? Luulenpa, sääriesi oivaan\nrakennukseen nähden, että ne ovat muodostetut galliardin tähtiasemossa.\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin, tukevat ne ovat, ja tulenkarvaisissa sukissa näyttävät ne koko\nsieviltä. Laitetaanko hypyt?\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, mitäpä muutakaan? Olemmehan syntyneet kauriin tähdikössä.\n\nHERRA ANTREAS.\nKauriinko? Se merkitsee tuustia ja puustia.\n\nHERRA TOPIAS.\nEi, veliseni, se merkitsee teikausta ja keikausta. Näytähän noita\nkipakoitasi. Hei vaan! Korkeammalle! Hei! hei! -- Oivallista!\n\n    (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Huone herttuan hovissa.\n    (Valentin, ja Viola miehen puvussa, tulevat.)\n\nVALENTIN.\nJos herttua teille yhä vaan tämmöistä suosiota osoittaa, Cesario, niin\non luultava, että kohoatte hyvinkin korkealle. Hän on vasta kolme\npäivää teitä tuntenut.\n\nVIOLA.\nPelkäätte joko oikullisuutta hänen puoleltaan tai huolimattomuutta\nminun puoleltani, koska epäilette hänen suosionsa kestävyyttä. Onko hän\nlemmissään huikentelevainen?\n\nVALENTIN.\nEi suinkaan.\n\nVIOLA.\nKiitoksia. Tässä tulee herttua.\n\n    (Herttua, Curio ja seurue tulevat.)\n\nHERTTUA.\nMiss' on Cesario?\n\nVIOLA.\n                  Nöyrin palvelijanne.\n\nHERTTUA.\nHetkeksi poistukaa te muut. -- Cesario,\nNyt tiedät kaikki: avonainen aivan\nOn sydämmeni salakirja sulle.\nOlivian luo siis lähde, nuorukainen;\nÄl' eittoon tyydy, ovellaan vaan seiso\nJa sano, ettet paikastasi liiku,\nEnnen kuin pääset puheilleen.\n\nVIOLA.\n                              Mut, Herra,\nJos niin hän antaunut on surun valtaan,\nKuin kerrotaan, hän ei mua koskaan kuule.\n\nHERTTUA.\nNo, huuda sitten, riko säätty tapa,\nMut tyhjin toimin palata et saa.\n\nVIOLA.\nJos pääsen puheilleen, niin mitä sanon?\n\nHERTTUA.\nAh! Kerro hälle rakkauteni kiihko,\nKiitellen hellyyttäni, hänet hurmaa;\nSa tuskieni tulkiks olet oiva;\nHän mieluummin sun nuoruuttasi kuulee\nKuin vakavamman muotoist' airutta.\n\nVIOLA.\nEn tuota usko.\n\nHERTTUA.\n               Usko, rakas poika;\nSe parjaa nuorta ikääsi, ken sanoo,\nEtt' olet sinä mies. Dianan huulill'\nEi punaa somempata; vieno äänes\nOn, niinkuin immen, heleä ja kirkas;\nSin' olet naisen osaan niinkuin luotu.\nSuotuisa tähtesi on tähän toimeen.\nSen tiedän. -- Neljä, viisi mukaan menköön,\nTai kaikki, jos on halu. Mulle paras\nOn mitä vähin seura. -- Työs tee hyvin,\nNiin herrasi on onni sinun onnes,\nJa hyvät päivät saat.\n\nVIOLA.\n                      Teen, minkä voin.\n    (Syrjään.)\nTukala tuska kosioida sille,\nJon kanssa mielis itse vihkisille!\n\n    (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Huone Olivian talossa.\n    (Maria ja narri tulevat.)\n\nMARIA.\nSano oiti, missä olet ollut; muuten en puolusteeksesi suutani avaa\nsenkään vertaa, että harjas siitä sisään mahtuisi. Armollinen neiti\nlaittaa sinut varmaankin hirteen poissaolostasi.\n\nNARRI.\nLaittakoon vaan. Joka kunnolla on hirtetty, ei sen tarvitse temppuja\ntehdä.\n\nMARIA.\nTodista tuo.\n\nNARRI.\nHän ei näe mitään tehdä.\n\nMARIA.\nMikä surkea vastaus! Voitko sanoa, mistä on syntyisin tuo sananparsi:\ntehdä temppuja?\n\nNARRI.\nEn, rakas neitsyt Maria.\n\nMARIA.\nSotapalveluksesta; ja sitä sinä, narrinsilmä, kehtaatkin matkia.\n\nNARRI.\nNo niin; suokoon Jumala viisautta niille, joilla sitä on, ja antakoon\nniiden, jotka narreja ovat, käyttää leiviskäänsä!\n\nMARIA.\nMutta hirteen sinä vaan joudut, kun olit niin kauan poissa, tai\nvirkaheittiöksi, -- joka on sinulle, luulisin, yhtä kuin jos joutuisit\nhirteen.\n\nNARRI.\nHyvä hirsinuora on parempi kuin huono naimakauppa, eikä sitä virkaakaan\nkaipaa niin kauan kuin on kesä.\n\nMARIA.\nSiis on asia suora.\n\nNARRI.\nEi vielä vallan; on siinä vielä kaksi mutkaa.\n\nMARIA.\nNiin että, jos toinen katkee, niin toinen kestää; tai jos molemmat\nkatkeavat, niin roimahoususi putoavat.\n\nNARRI.\nOikein osattu, totta totisesti! Oikein osattu! Jatka, jatka! Jos herra\nTopias jättäisi juomisensa, niin olisit sinä sukkelin kappale Eevan\nlihaa, mitä Illyriassa on olemassa.\n\nMARIA.\nPidä suusi, senkin narrinsilmä! Tuolla tulee armollinen neiti.\nJärkevästi tekisit, jos pyytäisit koreasti anteeksi.\n\n    (Menee.)\n\nNARRI.\nÄly, jos se on tahtosi, niin auta minua keksimään kelpo kuje. Nuo\nälyniekat, jotka luulevat sinut omistavansa, huomataan sangen usein\nnarreiksi; ja minä, joka varmaan tiedän sinua puuttuvan, voinen käydä\nviisaasta miehestä. Sillä mitä sanoo Quinapalus? Parempi viisas hullu\nkuin hullu viisas.\n\n    (Olivia ja Malvolio tulevat.)\n\nJumala siunatkoon teitä, neitiseni!\n\nOLIVIA.\nViekää narri pois!\n\nNARRI.\nEttekö kuule, hyvät ihmiset? Viekää neiti pois!\n\nOLIVIA.\nVaiti siinä! Olet kuiva narri; en tahdo sinusta enempää tietää. Sitä\npaitsi rupeat huonoksi tavoiltasi.\n\nNARRI.\nKaksi vikaa, madonna, joita voi parantaa juomalla ja hyvillä neuvoilla.\nAntakaa kuivalle narrille juotavaa, niin hän ei ole kauemmin kuiva;\nneuvokaa huonoa tekemään parannusta; jos hän sen tekee, niin ei hän ole\nkauemmin huono; jos hän ei sitä voi, niin laittakaa hänet räätälin\npaikattavaksi. Sillä kaikki parannus on vaan paikkausta; hyve, joka\nhorjahtaa, on paheella paikattu, ja pahe, joka parantuu, on hyveellä\npaikattu. Jos tämä yksinkertainen päätelmä kelpaa, niin hyvä on; jos\nei, niin mitä siihen voi? Niinkuin ei ole muuta tosi sarvipäätä kuin\nonnettomuus, niin on kauneuskin kukkanen. Neiti käski viedä pois\nnarrin; siis sanon vieläkin kerran: viekää pois neiti!\n\nOLIVIA.\nYstävä, sinut minä käskin viedä pois.\n\nNARRI.\nErehdystä korkeimmassa määrässä! -- Neitiseni, _cucullus non facit\nmonachum_, se on niin paljon kuin: minulla ei ole kirjotakkia\naivoissani. Madonna hyvä, suokaa minun todistaa, että te olette narri.\n\nOLIVIA.\nVoitko sen tehdä?\n\nNARRI.\nSangen sievästi, madonna hyvä.\n\nOLIVIA.\nNo, todista.\n\nNARRI.\nSen täytyy tapahtua kysymyksien ja vastauksien kautta. Pikku sievä\nkyyhkyseni, vastatkaa.\n\nOLIVIA.\nNo, hyvä; muun ajanvieton puutteessa siedän sinua.\n\nNARRI.\nMadonna hyvä, miksi surette?\n\nOLIVIA.\nNarri hyvä, siksi että veljeni kuoli.\n\nNARRI.\nMinä arvaan, että hänen sielunsa on helvetissä, madonna.\n\nOLIVIA.\nMinä tiedän, että hänen sielunsa on taivaassa, narri.\n\nNARRI.\nSitä suurempi narri olette, madonna, kun surette sitä, että veljenne\nsielu on taivaassa. -- Viekää pois narri, hyvät ihmiset.\n\nOLIVIA.\nMitä pidätte tästä narrista, Malvolio? Eikö hän yhä parane.\n\nMALVOLIO.\nKyllä, ja menee sitä menoa, kunnes hän kuoleman kielissä värjyy.\nVanhuus, joka viisasta vajentaa, täydentää vaan narria.\n\nNARRI.\nJumala suokoon teidän, herraseni, aikaisin vanheta, että narriutenne\ntäydentyisi! Herra Topias varmaankin vannoisi, etten minä ole mikään\nkettu, mutta hän ei panisi vetoa kahta penniä siitä, että te ette ole\nnarri.\n\nOLIVIA.\nMitä siihen sanotte, Malvolio?\n\nMALVOLIO.\nIhmettelen, että teidän armoanne huvittaa mokoma mehuton raukka. Näin\nhänen tässä taannoin joutuvan alakynteen tavallisen narrin rinnalla,\njossa ei ole enemmän ajua kuin pölkyssä. Nähkääs, hän on jo aivonsa\nhukannut; jos ette naura ja anna hänelle aihetta, niin on hänellä\nkapula suussa. Toden totta, ne järki-ihmiset, jotka tuontapaisille\npalkkanarreille vaan nauraa kikottavat, eivät ole narrien narreja\nparemmat.\n\nOLIVIA.\nOi, Malvolio, te podette itserakkautta, ja pilaantunut maininne\nnirsottelee. Se, joka on jalo, viaton ja puhdas mieleltään, pitää\npallina sen, minkä te luulette tykinluodiksi. Ei etuoikeutettu narri\nparjaa sillä, että hän sättii, eikä tunnustettu järkimies säti sillä,\nettä hän moittii.\n\nNARRI.\nMercurius suokoon sulle valheen lahjan, koska puhut hyvää narreista!\n\n    (Maria palajaa.)\n\nMARIA.\nArmollinen neiti, tuolla on ovella nuori herra, joka haluaa teitä\npuhutella.\n\nOLIVIA.\nHerttuan lähettiläs, eikö niin?\n\nMARIA.\nEn tiedä, neiti; se on kaunis nuori mies, mukana loistava seurue.\n\nOLIVIA.\nKuka väestäni häntä siellä pidättää?\n\nMARIA.\nHerra Topias, sukulaisenne.\n\nOLIVIA.\nToimita hänet pois sieltä, kuuletko; hän ei puhu muuta kuin\nhullutuksia. Hyi koko miestä! (Maria menee.) Menkää, Malvolio. Jos\nviesti on herttuan, niin olen sairas tai kotoa poissa, kumpi hyvänsä,\nkun vaan pääsen heistä. (Malvolio menee.) Nyt näet, narri, että\nhullutuksesi aikovat vanheta; ne eivät miellytä enää.\n\nNARRI.\nSinä olet puhunut meidän puolestamme, madonna, ikäänkuin vanhin poikasi\nolisi tuleva narriksi. Jupiter hänen kallonsa täpätköön aivoja täyteen,\nsillä tässä tulee yksi heimokuntasi jäsen, jolla on sangen heikko\n_pia mater_.\n\n    (Herra Topias tulee.)\n\nOLIVIA.\nToden totta, puolihumalassa! -- Kuka se on siellä ulkona, eno!\n\nHERRA TOPIAS.\nEräs herra.\n\nOLIVIA.\nEräs herra! Kuka herra?\n\nHERRA TOPIAS.\nEräs herra siellä on. -- (Topiasta nikottaa.) Sakramenskatun sillit! --\nHä, sinä pöllö, mitä?\n\nNARRI.\nHyvä herra Topias, --\n\nOLIVIA.\nEno, eno! Näin varhain jo noin hiivassa.\n\nHERRA TOPIAS.\nKiimassako? Minä annan kiimalle hemmetin. Siellä on joku ulkona.\n\nOLIVIA.\nNo niin, kuka se on?\n\nHERRA TOPIAS.\nOlkoonpa vaikka piru, jos häntä haluttaa; se ei liikuta minua. Uskokaa\npois vaan, sanon minä. No, se on yhtä kaikki.\n\n    (Menee.)\n\nOLIVIA.\nMihin on päihtynyt mies verrattava, narri?\n\nNARRI.\nHukkuneeseen, narriin ja hulluun. Ensimmäisestä liikanaukusta hän\nnarriutuu, toisesta hän hullaantuu, ja kolmanteen hän hukkuu.\n\nOLIVIA.\nHae siis ruumiinkatsoja tarkastamaan häntä, sillä hän on jo kolmannella\npäihtymisen asteella: hän on hukkunut. Mene ja katso häntä.\n\nNARRI.\nHän on vasta vaan hullu, madonna, ja narrin pitää hullua katsoa.\n\n    (Menee.)\n    (Malvolio palajaa.)\n\nMALVOLIO.\nArmollinen neiti, tuo nuori mies tuolla ulkona vannoo tahtovansa\npuhutella teitä. Sanoin, että olette sairas; hän sanoi sen tietävänsä\nja juuri sen vuoksi tulleensa teitä puhuttelemaan. Sanoin, että\nnukuitte; hän sanoi senkin ennalta tietävänsä ja juuri sen vuoksi\ntulleensa teitä puhuttelemaan. Armollinen neiti, mitä minun tulee\nhänelle sanoa? Hän näyttää olevan kaikkien verukkeiden varalta\nvarustettu.\n\nOLIVIA.\nSanokaa hänelle, että hän ei saa minua puhutella.\n\nMALVOLIO.\nSen olen jo sanonut; hän vaan vakuuttaa, että hän seisoo yötä päivää\nkuin vahtikoju ovellanne, kunnes päästätte hänet puheillenne.\n\nOLIVIA.\nMinkä laatuinen ihminen hän on?\n\nMALVOLIO.\nMiehinen ihminen.\n\nOLIVIA.\nMinkä säätyinen?\n\nMALVOLIO.\nSäädytön; hän haluaa teitä puhutella, jos haluatte tai ette.\n\nOLIVIA.\nMinkä näköinen hän on, ja minkä ikäinen?\n\nMALVOLIO.\nEi kyllin vanha mieheksi, eikä kyllin nuori pojaksi; niinkuin litu,\nennen kuin se tulee liskoksi, tai niinkuin raakila, ennen kuin se\nkypsyy omenaksi; ei vuoksi eikä luode, siinä vaan miehen ja pojan\nkeskivaiheilla. Hän on varsin sievännäköinen ja puheissaan sangen\nnenäkäs. Luulisinpa, ettei hän ole vielä kuiva korvan takaa.\n\nOLIVIA.\nTulkoon sisään. Kutsukaa tänne kamarineitsyeni.\n\nMALVOLIO.\nKamarineitsyt, armollinen neiti kutsuu teitä.\n\n    (Menee.)\n    (Maria palajaa.)\n\nOLIVIA.\nTuo huntuni; se kasvoilleni heitä.\nOrsinon airut tulkoon vielä kerran.\n\n    (Viola tulee.)\n\nVIOLA.\nMissä on talon arvoisa neiti?\n\nOLIVIA.\nMinulle puhukaa; minä vastaan hänen puolestaan. Mikä asianne?\n\nVIOLA.\nHelottava, valittu, verraton kaunotar! -- Pyydän, sanokaa, kuka on\ntämän talon neiti, sillä en koskaan ole häntä nähnyt. En mielelläni\ntahtoisi turhaan käyttää puhettani; sillä, paitse sitä, että se on\nsuurella taidolla sepitetty, on minulla ollut hirveä työ oppia se\nulkoa. Hyvät kaunokaiset, älkäät pilkatko minua; olen kovin herkkä\nkaikelle, mikä vähänkin vivahtaa epäkohteliaisuuteen?\n\nOLIVIA.\nMistä tulette, herraseni?\n\nVIOLA.\nEn osaa paljon muuta, kuin mitä olen ulkoa lukenut, ja tämä kysymys ei\nole läksyssäni. Soma sulotar, suvaitkaa antaa minulle häveliäs vakaumus\nsiitä, että olette talon neiti, jotta voisin jatkaa puhettani.\n\nOLIVIA.\nOletteko näyttelijä?\n\nVIOLA.\nEn, pikku viekas sydänkäpyseni, ja kuitenkin vannon kaiken pahuuden\npaulojen kautta, ett'en ole se, jota osoittelen. Oletteko te talon\nneiti?\n\nOLIVIA.\nJos en vääryydellä itseäni omista, niin se olen.\n\nVIOLA.\nJos se olette, niin, toden totta, omistatte itsenne vääryydellä; sillä\nmikä on omaanne niin, että voitte sen antaa pois, ei ole omaanne niin,\nettä voitte sitä kieltää. Vaan tämä ei kuulu tehtäviini: aion jatkaa\npuhettani ylistykseksenne ja sitten ilmoittaa teille lähetykseni\nytimen.\n\nOLIVIA.\nSuoraan vaan pääasiaan; vapautan teidät ylistyksestä.\n\nVIOLA.\nAh, ja minä kun näin niin paljon vaivaa sitä oppiakseni, ja se kun on\nniin runollinen!\n\nOLIVIA.\nSitä luultavampi, että se on sepitetty; olkaa hyvä, pitäkää se omiksi\ntarpeiksi. Kuulin, että olitte hävytön tuolla ulkona, ja sallin teidän\ntulla sisään, pikemmin ihmetelläkseni kuin kuullakseni teitä. Jos ette\nole mieletön, niin menkää; jos olette järkevä, niin puhukaa lyhyesti;\nen ole nyt sillä tuulella, että voisin näin koppavaan sanakiistaan\nruveta.\n\nMARIA.\nTahdotteko nostaa purjeenne, herra? Tässä on reitti.\n\nVIOLA.\nEn, hyvä koksmaatti; aion tässä vielä hetken aikaa kellua. -- Aarnianne\nsietäisi hiukan kesyttää,[3] kaunis prinsessa.\n\nOLIVIA.\nSanokaa toimenne.\n\nVIOLA.\nOlen lähettiläs.\n\nOLIVIA.\nTosiaankin teillä lienee hirveitä asioita kerrottavana, kun noin\nkauheasti kursailette. Sanokaa asianne.\n\nVIOLA.\nSe on yksinomaan teidän kuultavaksi aiottu. En tuo mitään\nsodanjulistusta, en vaadi mitään uskollisuuden lupausta; kannan\nkädessäni öljypuun oksaa, ja puheeni on vaan rauhan kieltä.\n\nOLIVIA.\nKuitenkin alotitte niin röyhkeästi. Ken olette ja mitä tahdotte?\n\nVIOLA.\nMinussa ilmenevän röyhkeyden opin siitä tavasta, millä minut otettiin\nvastaan. Ken olen ja mitä tahdon, se on salaista kuin impeys: teidän\nkuulla, jumalallista, muiden kuulla, häväistystä.\n\nOLIVIA.\nJätä meidät yksiksemme. Tahdomme kuulla tuota jumalallista. (Maria\nmenee.) No, herraseni, mikä on tekstinne?\n\nVIOLA.\nArmahin kaunotar, --\n\nOLIVIA.\nLohdullinen oppi, josta olisi paljon sanottavaa. Missä on tekstinne\nluettavana?\n\nVIOLA.\nOrsinon povessa.\n\nOLIVIA.\nHänen povessaan! Ja missä hänen povensa luvussa?\n\nVIOLA.\nVastatakseni kaavanmukaisesti: hänen sydämmensä ensimmäisessä.\n\nOLIVIA.\nOi, sen olen lukenut; se on harhaoppia. Onko teillä muuta sanottavaa?\n\nVIOLA.\nHyvä madonna, suokaa minun nähdä kasvonne.\n\nOLIVIA.\nOnko herranne antanut teille toimeksi hieroa kauppaa kasvojeni kanssa?\nNyt olette joutunut pois tekstistänne. Vedän kuitenkin syrjään tämän\nverhon ja näytän teille maalauksen. Katsokaa, herraseni, tämän näköinen\nolin tällä hetkellä. Onhan se hyvää työtä, eikö niin?\n\nVIOLA.\nErinomaisen hyvää, jos kaikki on Jumalan työtä.\n\nOLIVIA.\nVäri on puhdasta, herraseni; se kestää ilmat ja sateet.\n\nVIOLA.\nOi, kauneus, jonka valkean ja punan\nSovitti luonnon hieno taitokäsi?\nOlette, neiti, julmin elävistä,\nJos nämä sulonne te hautaan viette,\nMukausta jättämättä maailmalle.\n\nOLIVIA.\nOi, herraseni, niin kovasydamminen en aio olla. Aion antaa erityisiä\nluetteloja kauneudestani; teetän kalukirjan, ja jokainen pienin kappale\nja parseili on testamenttiini liitettävä, niinkuin: item, kaksi huulta,\nvälttävän punaista; item, kaksi vaaleansinistä silmää ja niihin\nkuuluvat luomet; item, yksi kaula, yksi leuka, ja niin edespäin. Onko\nteidät lähetetty tänne arviomieheksi?\n\nVIOLA.\nMik' olette, nyt näen: ylen ylväs;\nMut olkaa vaikka lempo, kaunis ootte.\nTeit' isäntäni lempii; moinen lempi\nOn maksettava, vaikka oisittekin\nKauneuden helmi.\n\nOLIVIA.\n                 Mikä lempens' ilme?\n\nVIOLA.\nRukoukset, palvehet ja kyyneltulvat,\nHuokausten jyrinät ja voihkan leimut.\n\nOLIVIA.\nHän tuntee mun; hänt' en voi lempiä;\nMut, luulen, hän on kunnon mies, ja tiedän,\nYlevä, rikas, puhdas nuorukainen,\nMaineikas, uljas, oppinut ja aulis,\nJa luonnonlahjoiltaan ja olennoltaan\nIhannes mies; mut hänt' en minä lemmi,\nSe hänen oisi tullut aikaa nähdä.\n\nVIOLA.\nJos minä teitä lempisin kuin hän,\nNiin hiukuvana, kuolontuskaisena,\nEn kieltoanne ymmärtäis; en siinä\nNäkisi mieltä.\n\nOLIVIA.\n               Mitä tekisitte?\n\nVIOLA.\nTekisin pajumökin portillenne\nJa taloon huuteleisin sielulleni,\nLemmestä hyljätystä virret tehden,\nVeisaisin niitä hiljaisessa yössä;\nNimenne kaiuttaisin kallioille\nJa ilman juorutarta opettaisin\n\"Oliviaa\" huutamaan. Niin, maan ja taivaan\nVälillä ette missään rauhaa saisi,\nEnnenkuin heltyisitte.\n\nOLIVIA.\n                       Kuka tietää,\nMit' aikaan saatte! Mikä syntynne?\n\nVIOLA.\nParempi virkaani, vaikk' on se hyvä;\nYlimys olen.\n\nOLIVIA.\n             Herttuan luokse menkää:\nEn häntä lemmi, viesteistään en huoli,\nJos ette itse tulle kertomaan,\nMiten hän tämän kestää. Hyvästi!\nJa kiitos vaivoistanne! Tässä muisto.\n\nVIOLA.\nRahanne viekää! Palkasta en tullut;\nHerraani palkitkaa, mut älkää mua.\nKiveksi lempi tehköön sydämmen,\nJot' armastatte kerran! Ylenkatseeks\nTulenne tulkoon, niinkuin nyt Orsinon!\nHyvästi kaunis julmus!\n\n    (Menee.)\n\nOLIVIA.\n                       \"Syntynne?\"\n\"Parempi virkaani, vaikk' on se hyvä;\nYlimys olen.\" Vannon, että olet:\nOlento, muoto, kieli, äly, käytös\nViiskertaisen suo kilpimerkin sulle. --\nPois liika hoppu! Hiljaa vain! Kentiesi\nPalvelijassa herra piilee! -- Mitä?\nNäin pianko se tartunnainen tarttuu?\nTuntuupi, kuin tuon nuorukaisen avut\nOdottamatta, hiljaa, salavihkaa\nLumoisi silmäni. No, hyvä, hyvä! --\nMalvolio!\n\n    (Malvolio palajaa.)\n\nMALVOLIO.\n          Tässä; mitä käskette?\n\nOLIVIA.\nTuo pöhkö sanantuoja juokse kiinni,\nTuo herttuan mies; tään sormuksen hän jätti\nVäkisin tänne; sano, siit' en huoli,\nJa sano, ett'ei herraansa hän mairi,\nEi toivoon eksytä; en mene hälle.\nPalata huomenna jos tahtoo, airut,\nNiin syyn hän kuulla saa. Malvolio, riennä!\n\nMALVOLIO.\nKyllä, kyllä, neiti.\n\nOLIVIA.\nOi, mitä teen, en itsekään ma tiedä;\nÄlyltä silmä saattaa vallan viedä.\nJumalan sallimus, ma tahtos teen:\nJa nyt se tulkoon, mik' on tullakseen!\n\n                            (Menevät.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Merenrannikko.\n    (Antonio ja Sebastian tulevat)\n\nANTONIO.\nEtte tahdo siis enää viipyä? Ettekö salli, että minä teitä seuraan?\n\nSEBASTIAN.\nSuokaa anteeksi, en. Tähteni tuikkivat minuun synkkinä; kohtaloni vihat\nehkä tarttuisivat teihinkin. Pyydän siis, että sallitte minun yksin\nkantaa onnettomuuteni. Huonosti palkitsisin rakkautenne, jos niistä\nosankaan laskisin teidän päällenne.\n\nANTONIO.\nSuokaa minun kuitenkin tietää, mihin matkanne pitää.\n\nSEBASTIAN.\nAnteeksi, ystävä, en. Aiottu matkani on aivan päämäärää vailla. Mutta\nhuomaanpa teissä niin viehättävää hienotunteisuutta, että väkisin ette\ntahdo minusta kiskoa irti, mitä itse tahdon pitää takanani; sitä\nenemmän siis kohteliaisuus vaatii minua ilmaisemaan itseni. Tietäkää\nsiis, Antonio, että nimeni on Sebastian, eikä Rodorigo. Isäni oli se\nSebastian Messalinalainen, josta olette kuullut puhuttavan, niinkuin\ntiedän. Hän jätti jälkeensä minut ja sisareni, jotka molemmat olimme\nsamalla tunnilla syntyneet. Oi, jospa taivas olisi sallinut meidän\nsamalla tunnilla kuoliakin! Mutta te, herra, sen ehkäisitte, sillä joku\ntunti ennen, kuin minut otitte meren kuohuista, hukkui sisareni, --\n\nANTONIO.\nHyvä Jumala!\n\nSEBASTIAN.\n-- tyttö, joka, vaikka häntä sanottiinkin hyvin minun näköisekseni,\nkuitenkin monen mielestä oli kaunis; vaan jos kohta minä en voisikaan\nnäin liialliseen ihmetykseen yhtyä, niin rohkenen kuitenkin vakuuttaa,\nettä hänessä oli sielu, jota kateenkin täytyi sanoa kauniiksi. Hän on\nsuolaisiin vesiin hukkunut, vaikka siltä näyttää, kuin tahtoisin minä\nhänen muistonsa vielä uusiin hukuttaa.\n\nANTONIO.\nSuokaa anteeksi, herra, että vastaanotto on ollut huono.\n\nSEBASTIAN.\nOi, hyvä Antonio, suokaa te anteeksi, että minä olen teille vaivaksi\nollut.\n\nANTONIO.\nJos ette minua rakkaudesta surmata tahdo, niin suokaa minun olla\npalvelijanne.\n\nSEBASTIAN.\nJos ette tahdo tyhjäksi tehdä tekoanne, se on, surmata sitä, jonka\nolette pelastanut, niin älkää tätä pyytäkö. Hyvästi kerta kaikista!\nSydämmeni on aivan heltyä, ja minussa on vielä niin paljon äitini\nluontoa, että vähimmästäkin lisäaineesta silmäni sitä kantelevat. Minun\non mentävä kreivi Orsinon hoviin; hyvästi!\n\n    (Menee.)\n\nANTONIO.\nJumalat kaikki suosikoot sua tielläs!\nHovissa monta mull' on vihamiestä,\nPianpa muuten kohtaisin sun siellä.\nVaan huoli siitä! Niin sua jumaloin.\nSua seuraan vain ja vaaraa ilkamoin.\n\n    (Menee.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Katu.\n    (Viola tulee, Malvolio hänen jäljissään.)\n\nMALVOLIO.\nTehän se vast'ikään lähditte kreivitär Olivian luota?\n\nVIOLA.\nVast'ikään, herra. Kohtalaisella käynnillä en ole ehtinyt tätä\npitemmälle.\n\nMALVOLIO.\nHän lähettää teille takaisin tämän sormuksen. Olisitte voinut minulta\nvaivoja säästää ja itse ottaa sen mukaanne. Lisäksi hän käskee teitä\nherrallenne viemään sen toivottoman tiedon, että kreivitär hänestä ei\nhuoli. Ja vielä yksi asia: älkää ikänä rohjetko palata uudestaan\nherttuan asioissa, jos ette tule kertomaan, miten herranne on tämän\niskun kestänyt.\n\nVIOLA.\nHän otti sormuksen; sen pitäköönkin.\n\nMALVOLIO.\nKuulkaapa, herra; näsäkkäästi sen hänen eteensä paiskasitte, ja hänen\ntahtonsa on, että sen samalla tavalla saatte takaisin. Jos kannattaa\nsen tähden kyykistyä, niin tuossa se on nokkanne edessä; jos ei, niin\nolkoon se ensi löytäjän oma.\n\n    (Menee.)\n\nVIOLA.\nEn mitään sormust' antanut ma hälle.\nMit' aikonee hän? Taivas varjelkoon,\nEtt'ei lie muotooni hän hurmastunut!\nHän hellän katseen minuun loi, niin hellän,\nKuin silmä rammannut ois kielen hältä;\nNiin puhui sekavin ja katkosanoin.\nMua lempii hän, ja lemmen viekkaudella\nTuon jörön kautta vietellä mua koittaa.\nHerttuan sormus! Moista ei hän saanut.\nMua lempii hän; -- jos niin on, paremp' oisi\nTuon raukan rakastua unelmaan.\nSa, valhepuku, olet ansa, jolla\nSaa viekas vihollinen paljon aikaan.\nKuin helppo kauniin mairijan on painaa\nKuvansa vahaiseen naissydämmeen!\nEi meissä syy, vaan heikkoudessamme:\nMiks luodut olemme, se luontoamme.\nKuin käynee vain? Oliviaa herttua lempii.\nMa, raukka, rakastan taas herttuaa,\nJa mua hellii pettynyt Olivia.\nKuin päättyy tämä? Miehenä ma itse\nOrsinon lemmest' epätoivoss' olen;\nJa naisena, -- voi päiviäni, voi! --\nOlivian saatan epätoivon tuskaan!\nSun, aika, täytyy tämä selvittää:\nOn liian tiukka mulle solmu tää.\n\n    (Menee.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Huone Olivian asunnossa.\n    (Herra Topias Räihä ja herra Antreas Kälppäinen tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nKuulehan, Antreas! Joka ei keskiyön jälkeen ole levolla, se on varhain\njalkeilla; ja _diluculo surgere_, tiedäthän, --\n\nHERRA ANTREAS.\nEn, toden totta, sitä en tiedä; mutta sen minä tiedän, että joka\nmyöhään on jalkeilla, se on myöhään jalkeilla.\n\nHERRA TOPIAS.\nVäärä päätelmä, ja sellaisia vihaan niinkuin tyhjää haarikkaa. Joka\nkeskiyön jälkeen on jalkeilla, ja silloin menee levolle, on varhainen\nmies; siis, joka keskiyön jälkeen menee levolle, menee varhain levolle.\nEikö elämäämme muodosta ne neljä elementtiä?[4]\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin kyllä, niinhän sitä sanotaan; mutta minä luulen, että sen pikemmin\nmuodostavat syöminen ja juominen.\n\nHERRA TOPIAS.\nSinä olet oppinut mies; syökäämme siis ja juokaamme. -- Maria, hoi!\nPullo viiniä!\n\n    (Narri tulee.)\n\nHERRA ANTREAS.\nTotta jumalauta, tuossa tulee narri.\n\nNARRI.\nMitä nyt, rakkaat ystävät? Oletteko koskaan nähneet sitä kolmen narrin\nkapakkaa?[5]\n\nHERRA TOPIAS.\nTerve tultuasi, aasi! Nyt pieni loilotus.\n\nHERRA ANTREAS.\nPiru olkoon, sillä on mainiot keuhkot, tuolla narrilla. Antaisin vaikka\njonkun punnan, jos olisi minulla sellaiset reidet ja sellainen\nlaulunääni, kuin tuolla narrilla on. Totta tosiaan, olitpa sangen\nlystikäs narri eilen illalla, kun kerroit tuosta Pigrogromituksesta ja\nVapiaaneista, jotka kulkevat Quebuksen päiväntasaajan poikki. Se oli,\nsaakeli soikoon, sangen hupaista. Lähetin siitä sinulle roposen\nhenttusi varalle. Saitko sen?\n\nNARRI.\nPistin prisanttisi pussiin, sillä Malvolion nokka ei ole mikään\npiiskanvarsi, fröökinälläni on valkoiset kädet, ja Myrmidonit eivät ole\nmitään olutkapakoita.\n\nHERRA ANTREAS.\nVerratonta! Tuopa se on sittenkin mitä hullunkurisinta, lopultakin. Nyt\npieni laulu.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin oikein; tuossa sinulle kolikko; laula meille laulu.\n\nHERRA ANTREAS.\nTuossa kilukka minunkin puolestani: jos toinen antaa, --\n\nNARRI.\nPitääkö olla lemmenlaulu vai siveellinen laulu?[6]\n\nHERRA TOPIAS.\nLemmenlaulu, lemmenlaulu!\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin, niin; minä en siitä siveellisyydestä välitä.\n\nNARRI. (Laulaa)\n\n    Mun helttuni, miss' olet, hintu?\n    Oi, kuule, tääll' on lempilintu,\n    Joka laulaa liirettää.\n    Tule, tule, armas hempi,\n    Hämyn tulless' alkaa lempi,\n    Tyhmäkin sen älyää.\n\nHERRA ANTREAS.\nToden totta, verratonta!\n\nHERRA TOPIAS.\nHyvä, hyvä!\n\nNARRI. (Laulaa)\n\n    Mit' on lempi? Hetken ele.\n    Iloitse ja naureskele,\n    Huomist' älä mieti lain.\n    Viipy hedelmää ei kanna;\n    Tule, pusu mulle anna:\n    Nuoruus kestää hetken vain.\n\nHERRA ANTREAS.\nÄäni makea kuin hunaja, niin totta kuin olen kunniallinen ritari!\n\nHERRA TOPIAS.\nMyrkkäinen.\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin, sangen makea ja myrkkäinen, tosiaankin.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, nenällä kuullen, makea kuin myrkkä. Mutta hummataanko nyt, niin\nettä taivas pyörii? Kaikotammeko tarhapöllöt lentoon loilotuksella,\njoka lappaa kolme sielua kankurista? Mitä sanot?\n\nHERRA ANTREAS.\nYstävyyden nimessä, olkoon menneeksi. Olen aivan hullaantunut\ntuollaisiin koirankurisiin loilotuksiin.\n\nNARRI.\nNiin maarinkin, koiratkin niistä hullaantuvat.\n\nHERRA ANTREAS.\nSe on vissi, se. Karautappas nyt: \"Vait, konna!\"\n\nNARRI.\n\"Vait, konna, suusi kiinni,\" ritari? Minun on silloin pakko sanoa sinua\nkonnaksi, ritari.\n\nHERRA ANTREAS.\nEi se ensi kertaa tapahdu, että ihmisten on pakko sanoa minua konnaksi.\nAlota, narri! Se alkaa: \"Vait, suusi kiinni.\"\n\nNARRI.\nEn pääse ikänä alkuun, jos pitää minun pitää suuni kiinni.\n\nHERRA ANTREAS.\nHyvin, totta vieköön! No, alota!\n\n    (Laulavat loilotuksen.)\n    (Maria tulee.)\n\nMARIA.\nMitkä kissannaukujaiset täällä on? Jos armollinen neiti ei ole kutsunut\nMalvoliota, hovimestariaan, luoksensa ja käskenyt häntä ajamaan teitä\npellolle, niin älkää uskoko minua koskaan.\n\nHERRA TOPIAS.\nArmollinen neiti on toratilli, me olemme valtioviisaita, Malvolio on\nvanha horuloru, ja (Laulaa.)\n\n    \"Täss' on kolme veitikkaa.\"\n\nEnkö minä ole hänen veriheimolaisensa? Enkö ole hänen\nvertaan? Helsuti rallaa, armollinen neiti! (Laulaa.)\n\n    \"Babyloniss' eli mies,\n    Helsuti rallaa!\"\n\nNARRI.\nHitto olkoon, sillä ritarilla on ihmeteltävät narrinelkeet!\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin kyllä, hän tekee sen sangen hyvin, kun on sillä päällä, ja niin\nteen minäkin: hän sen vaan tekee somemmin, mutta minä luontevammin.\n\nHERRA TOPIAS (laulaa).\n\n    \"Ja kahdestoista joulukuuta,\" --\n\nMARIA.\nHerran tähden, hiljaa!\n\n    (Malvolio tulee.)\n\nMALVOLIO.\nHyvät herrat, oletteko hullut? Vai mitä olette? Eikö teissä ole älyä,\ntapoja ja häveliäisyyttä, kun näin myöhään yöllä meluatte kuin\nkattilanpaikkurit. Luuletteko, että armollisen neidin talo on\nolutkapakka, koska niin hillimättä täyttä kurkkua hoilaatte noita\npaikkasuutarin laulujanne? Ettekö tiedä mittaa ja määrää?\n\nHERRA TOPIAS.\nMeillä kyllä on laulussamme oikea mitta. Menkää hiiteen!\n\nMALVOLIO.\nHerra Topias, minun täytyy puhua teille suoraa kieltä. Armollinen neiti\nkäskee minun sanoa teille, että, vaikka hän sukulaisuuden suhteista\npitää teitä talossaan, hän ei siltä ole missään suhteessa irstaaseen\nelämäänne. Jos voitte luopua huonosta käytöksestänne, niin olette\ntervetullut hänen taloonsa; jos ette voi ja jos teitä haluttaa erota\nhänestä, niin hän aivan mielellään jättää teidät hyvästi.\n\nHERRA TOPIAS (laulaa).\n\n    \"Hyvästi, kulta, mull' on täältä hoppu.\"\n\nMALVOLIO.\nNiin oikein, hyvä herra Topias.\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Ja silmä sanoo, ett' on kohta loppu.\"\n\nMALVOLIO.\nNiinkö todellakin?\n\nHERRA TOPIAS (laulaa).\n\n    \"En tahdo kuolla, en.\"\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Nyt, maarin, narraatten.\"\n\nMALVOLIO.\nTuo on teille suureksi kunniaksi.\n\nHERRA TOPIAS (laulaa).\n\n    \"Ajanko hänet pois?\"\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Mik' ilo siitä ois?\"\n\nHERRA TOPIAS (laulaa).\n\n    \"Ajanko kehnon hornaa kohti?\"\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Ei, ei, ei, ei, sit' ette tohdi.\"\n\nHERRA TOPIAS.\nEikö mittaa, häh? Valehtelit, herraseni. Oletko sinä muuta kuin\nhovimestari? Luuletko, että, vaikka itse olet puhdas, sitä ei enää ole\nolutta ja päällispalaa maailmassa?\n\nNARRI.\nOn kuin onkin, kautta pyhän Annan! ja inkivääriäkin, niin että suuta\npolttaa.\n\nHERRA TOPIAS.\nOlet oikeassa. -- Mene, hovimestari, ja kiilloita vitjojasi leivän\nmurusilla. -- Pullo viiniä, Maria!\n\nMALVOLIO.\nMamselli Maria, jos armollisen neidin suosio on teille jonkin arvoinen,\nniin varmaankaan ette edesauta tuollaista siivotonta elämää. Hän on\nsaapa siitä tiedon; sen vannon kautta tämän käden.\n\n    (Menee.)\n\nMARIA.\nHorise mitä horiset.\n\nHERRA ANTREAS.\nYhtä hyvä kuin juoda nälkäänsä, olisi vaatia häntä miekkasille ja\nsitten syödä sanansa ja pilkata häntä.\n\nHERRA TOPIAS.\nTee se, ritari; minä kirjoitan puolestasi vaatimakirjan, tai ilmoitan\nhänelle suusanalla suuttumuksesi.\n\nMARIA.\nRakas herra Topias, olkaa hiljaa vaan tämä yö. Armollinen neiti on\nkovin levoton siitä pitäen, kuin tuo nuori herttuan mies kävi hänen\nluonaan. Mitä tuohon Malvolio herraan tulee, niin kyllä minä hänestä\npidän huolen: jos en häntä niin vedä nenästä, että hänestä tulee\nsananparsi ja yleinen naurunaine, niin älkää luulko, että minulla on\nkyllin älyä maata suorana vuoteessa. Tiedän, että sen voin.\n\nHERRA TOPIAS.\nAnna kuulla, anna kuulla. Kerrohan meille jotakin hänestä.\n\nMARIA.\nNiin, nähkääs, hän on väliin noin niinkuin puritaani.\n\nHERRA ANTREAS.\nOi, jos sen tietäisin, niin pieksisin häntä kuin koiraa.\n\nHERRA TOPIAS.\nMitä? Siitäkö, että hän on puritaani? Onko sinulla perustettuja syitä\nsiihen, mies hyvä?\n\nHERRA ANTREAS.\nPerustettuja syitä minulla ei juuri ole, mutta kuitenkin kyllin hyviä.\n\nMARIA.\nEi se lempo ole puritaani eikä mikään muukaan ajan pitkään; tuuliviiri\nvaan, teeskentelevä aasi, joka on ulkoa oppinut ylhäisiä puheenparsia\nja niitä purkaa sakeana höyrynä; äärettömästi itseensä tyytyväinen ja\nomasta mielestään niin täyteen ahdettu hyviä avuja, että hän\nuskonkappaleena uskoo, että kaikki, jotka vaan häneen katsovat,\nrakastuvat häneen. Tuohon heikkouteen on minun sangen sopiva tähdätä\nkostoni.\n\nHERRA TOPIAS.\nMitä aiot tehdä?\n\nMARIA.\nKylvän hänen tielleen salaperäisiä rakkauden kirjeitä, joissa hän itse\non kouraan tuntuvalla tavalla kuvattuna: parran väri, säärten muoto,\nkäyntitapa, silmän luonti, otsa, ihokarva. Osaan sangen hyvin\njäljitellä armollisen neidin käsialaa; unhottunutta asiaa koskevasta\nkirjoituksesta voimme tuskin itse päättää, kumman kättä se on.\n\nHERRA TOPIAS.\nOivallista! Vainuan sotajuonta.\n\nHERRA ANTREAS.\nMinun se jo tuikkaa nenääni.\n\nHERRA TOPIAS.\nHän sitten luulee, että nuo kirjeet, joita sinä kylvät, ovat sisareni\ntyttäreltä ja että tyttö on häneen rakastunut, niinkö?\n\nMARIA.\nSentapainen se minulla on älli.\n\nHERRA ANTREAS.\nJa se älli tekee hänestä älliön.\n\nMARIA.\nÄlliön, oikein.\n\nHERRA ANTREAS.\nOi, tästä tulee verratonta!\n\nMARIA.\nKuninkaallinen kuje, olkaa varma siitä: minä tiedän, että lääkkeeni\nhäneen tepsii. Asetan teidät kaksi ja narrin kolmanneksi väijyksiin\nsiihen paikkaan, missä hän kirjeen on löytävä. Pankaa merkille, miten\nhän selittää sen. Ja nyt täksi yötä levolle uneksimaan asiasta.\nHyvästi!\n\nHERRA TOPIAS.\nHyvää yötä, Penthesilea!\n\n    (Maria menee.)\n\nHERRA ANTREAS.\nTotta totisesti, se on kelpo tyttö.\n\nHERRA TOPIAS.\nHurtta, aito rotua, ja minua ihan jumaloiva; mutta mitäpä siihen voi?\n\nHERRA ANTREAS.\nMinuakin on kerran jumaloitu.\n\nHERRA TOPIAS.\nNyt levolle, ritari. -- Sinun tulee toimituttaa enemmän rahaa.\n\nHERRA ANTREAS.\nJos en saa omakseni sisarenne tytärtä, niin olen myyty mies.\n\nHERRA TOPIAS.\nToimituta vaan rahaa, ritari. Jos et häntä lopulta saa, niin sano minua\ntöppöhännäksi.\n\nHERRA ANTREAS.\nJos en häntä saa, niin ei ole minuun koskaan uskomista; ymmärtäkää se\nmiten tahdotte.\n\nHERRA TOPIAS.\nTule pois, tule! Minä menen kiehauttamaan vähän sektiä; nyt on liian\nmyöhä mennä levolle. Tule, ritari, tule!\n\n    (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Huone herttuan hovissa.\n    (Herttua, Viola, Curio y.m. tulee.)\n\nHERTTUA.\nNyt soitteloa! -- Huoment', ystäväni! --\nCesario hyvä, taas tuo pikku laulu,\nTuo vanhanaikuinen, jonk' eilen kuulin!\nMinusta enemmän se liensi tuskaa\nKuin tämän liehuvan ja riehkan ajan\nTeeskellyt sävelmät ja löyhät loilut.\nNo, yksi värsy vaan!\n\nCURIO.\nSuokaa anteeksi, teidän arvoisuutenne; hän, sen laulaja, ei ole täällä.\n\nHERTTUA.\nKen se oli?\n\nCURIO.\nSe ilvehtijä Huvinen, teidän arvoisuutenne; narri, johon neiti Olivian\nisä oli suuresti mieltynyt. Hän ei liene kaukana täältä.\n\nHERTTUA.\nHae hänet tänne, ja sill'aikaa soittakaa se sävel.\n\n    (Curio menee. Soitantaa.)\n\nLähemmä, poika! Kun sa joskus lemmit,\nNiin sulotuskissasi mua muista;\nMun kaltaiseni kaikk' on lempiväiset,\nEleissään muuten liehuvat ja löyhät,\nPait että lakkaamatta armaan kuvaa\nHe jumaloivat. -- Miellyttääkö sävel?\n\nVIOLA.\nOi, lemmen valtaistuimelle asti\nSe kaiun antaa!\n\nHERTTUA.\n                Taitavasti haastat.\nVaikk' olet nuori, vannon, että silmäs\nJo lumonnut on joku mielitietty;\nVai kuinka?\n\nVIOLA.\n            Kyllä, -- teidän korkeutenne.\n\nHERTTUA.\nMimmoinen tyttö?\n\nVIOLA.\n                 Teidän muotoisenne.\n\nHERTTUA.\nHän ei sua ansaitse. Ja kuinka vanha?\n\nVIOLA.\nNoin teidän ikäisenne, hyvä herra.\n\nHERTTUA.\nOi, taivas, liian vanha! Naisen tulee\nValita itseänsä vanhemp' aina;\nNäin mukautuu hän mieheensä ja saapi\nVakaamman sijan hänen sydämmessään.\nVaikk' itseämme kuinka kehuisimme,\nNiin miehen lempi ain' on häälyvämpi,\nHerkempi, horjuvampi, kieppuvampi\nKuin naisen.\n\nVIOLA.\n             Sen ma kyllä luulen, herra.\n\nHERTTUA.\nSiis itsellesi nuoremp' ota lemmyt,\nEi lempes ole pysyväistä muuten;\nKuin ruusu nainen on: näet, kukkaan tuskin\nSe ehtii, kun jo raukee kukoistuskin.\n\nVIOLA.\nNiin kyllä, niin; mut surkeata ois\nNoin kesken kukkeuttaan kuolla pois.\n\n    (Curio ja narri tulevat.)\n\nHERTTUA.\nNyt, poika, laulu tuo, jonk' eilen lauloit!\nCesario, se on vanhaa, korutonta;\nKutojat, kehrunaiset taivasalla\nJa pitsin ompelijat nuoret immet\nHyräävät sitä; suoraa totuutt' on se,\nSe viattoman lemmen kieltä haastaa\nKuin entisaika.\n\nNARRI.\n                Joko laulan, herra?\n\nHERTTUA.\nJo, laula, laula.\n\nNARRI (laulaa).\n\n    Tule pois, tuoni, tule,\n    Lepo mulle haudassa suo!\n    Kule pois, henki, kule!\n    Mun on tappanut immyt tuo.\n    Lumivalkeat liinat laitelkaa\n    Valitulle;\n    Niin kuolo ei kelleen suotuisaa\n    Kuin mulle.\n\n    Ei kukkaa, ei kukkaa\n    Tomulleni tuhlata saa,\n    Mua rukkaa, mua rukkaa\n    Ei ystävät voivottaa.\n    Ja paikka syrjäinen, jok' ei näy,\n    Mulle suokaa,\n    Niin ett'ei lempivät siellä käy\n    Ja huokaa.\n\nHERTTUA.\nTuossa sinulle vaivastasi.\n\nNARRI.\nEi mitään vaivaa, herra; laulaminen on huvia.\n\nHERTTUA.\nMaksan sitten huvistasi.\n\nNARRI.\nNo, niin, herra; huvista saa aina maksaa, ennen tai myöhemmin.\n\nHERTTUA.\nJätä minulle valta jättää sinut hyvästi.\n\nNARRI.\nKyllä; synkkämielisyyden jumala sinua varjelkoon, ja räätäli tehköön\nsinulle uuden nutun läikkivästä tahtisilkistä, sillä mielesi on oikein\nläikkivä opaali. Noin jämeitä pukareita pitäisi lähettää merille, jossa\nsaisivat toimittaa vähän kutakin ja koitella jos mitäkin tuulta; sillä\nkun ei tiedä, mihin matka on, niin pääsee sitä pitemmälle. Hyvästi\nvaan!\n\n    (Menee.)\n\nHERTTUA.\nTe muutkin menkää. --\n    (Curio ja hoviherrat menevät.)\n                      Nyt, Cesario, mennös\nTuon kauniin julman luokse vielä kerran;\nSano: rakkauteni, mailmaa ylevämpi,\nEi kysy halvan mannun paljoutta;\nNe annit, joit' on onni hälle suonut,\nNe pidän yhtä halpana kuin onnen;\nTuo kalleus vaan, tuo ihmekoru, jolla\nSomisti hänet luonto, se mua hurmaa.\n\nVIOLA.\nMut jos ei voi hän teitä lempiä?\n\nHERTTUA.\nEn moista siedä vastausta.\n\nVIOLA.\n                           Täytyy.\nJos tyttö teidän tähden tuskaa tuntee\nNiin haikeaa, kuin te Olivian tähden --\nSe tyttö löytyy kai; -- hänt' ette lemmi;\nSen sanotte; se hänen sietää täytyy.\n\nHERTTUA.\nEi minkään naisen sydän saata kestää\nNiin tuimaa lemmen tyrskyä, kuin mikä\nMun povessani käy; ei naisen sydän\nVoi sitä mahduttaa, se sit' ei kestä.\nAh, maittia se vaan on naisen lempi --\nEi maksan syttyä, vaan kitalaen --\nSit' inho, tyrtymys ja kyllyys vaivaa;\nMun lempeni on nälkäinen kuin meri\nJa yhtä huvettava. Rakkautta,\nJota nainen minuun tuntee, ällös vertaa\nMun lempeeni Oliviata kohtaan.\n\nVIOLA.\nTiedänpä --\n\nHERTTUA.\n            Mitä tiedät?\n\nVIOLA.\n                         Liian hyvin\nMa tiedän naisen lemmen. Toden totta,\nHeill' yhtä lämmin sydän on kuin meillä.\nIsälläni oli tytär, joka lempi\nNiinkuin, kenties, jos minä oisin nainen,\nMinäkin ehkä teitä lempisin.\n\nHERTTUA.\nJa hänen tarinansa?\n\nVIOLA.\n                    Tyhjä lehti.\nEi ilmaissut hän lempeänsä koskaan;\nVait'olon vaan, kuin madon kukanpointa,\nHän syödä antoi rusoposkeansa;\nMiel' apeana, kulonkarvaisena,\nHän mietiskelyyn vaipuneena istui,\nKuin kärsiväisyys hautapatsaan' istuu,\nHymyillen tuskalleen. Tää rakkautt' eikö?\nMe miehet, enemmän me puhumme\nJa vannommekin enemmän, mut meissä\nEnemmän kuorta on kuin tahtoa,\nJa valamme ne vaan on vahtoa.\n\nHERTTUA.\nMut siskos, kuoliko hän lemmestänsä?\n\nVIOLA.\nSisarista ja veljist' olen minä\nJälellä yksin; kuitenkaan en tiedä --\nMenenkö neidin luo?\n\nHERTTUA.\n                    Niin, sehän totta.\nMene, helmi tämä hälle vie ja sano:\nRakkautta pyydän, kieltoa en ano.\n\n    (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Olivian puisto.\n    (Herra Topias Räihä, herra Antreas Kälppäinen ja Fabio tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nTätä tietä tulkaa, herra Fabio.\n\nFABIO.\nTulen, tulen. Jos annan yhtäkään hiukkaa tästä huvista hukkaan mennä,\nniin saatte minut melankoliassa kuoliaaksi paistaa.\n\nHERRA TOPIAS.\nEtkö iloaisi nähdessäsi tuota itaraa sakramenskatun kanaljaa nolattuna\nja häpeissään?\n\nFABIO.\nOikeinpa riemahtelisin, ystävä; tiedättehän, että hän kerran saattoi\nminut emäntäneitini epäsuosioon pienen karhunhärnyyn takia.\n\nHERRA TOPIAS.\nHänen harmikseen vielä kerran härnäämme karhun esiin, ja silloin häntä\nhypittelemme sinermille ja mustelmille. Eikö niin, herra Antreas?\n\nHERRA ANTREAS.\nSen teemme, jumaliste teemmekin.\n\n    (Maria tulee.)\n\nHERRA TOPIAS.\nTässä tulee se pikku veitikka. -- No, mitä kuuluu, kultanuppuseni?\n\nMARIA.\nMenkää kaikki kolme tuonne pensasaidan taa. Malvolio tulee alas tätä\ntietä. Hän on puolen tuntia seisonut tuolla auringossa ja opettanut\nkeikailutemppuja omalle varjollensa. Kaiken naurettavan nimessä,\ntarkatkaa häntä; sillä tiedän, että tämä kirje tekee hänestä\nmiettiväisen pöllön. Hiljaa, pyhän ilvehen nimessä! (Miehet\npiiloutuvat.) Makaa sinä tässä, (Heittää kirjeen maahan.) sillä tuossa\ntulee mullo, joka on kutkulla pyydettävä.\n\n    (Menee.)\n    (Malvolio tulee.)\n\nMALVOLIO.\nSulaa onnea, kaikki sulaa onnea! Maria kerran minulle kertoi, että\nneiti on minuun mieltynyt, ja itse olen kuullut hänen sanovan senkin,\nettä, jos hän kehenkään ihastuisi, niin minun näköiseni mies se olla\npitää. Sitä paitse hän minua kohtelee suuremmalla kunnioituksella kuin\nketään muuta käskyläistään. Mitä pitää minun tästä arvella?\n\nHERRA TOPIAS.\nTuota itseluuloista lurjusta!\n\nFABIO.\nVaiti, vaiti! Mietiskely tekee hänestä oivan kalkkunakukon. Kas, kuinka\nhän rehentelee; siivet harallaan!\n\nHERRA ANTREAS.\nTuli ja leimaus! Tekisipä mieli sukia selkään sitä lurjusta.\n\nHERRA TOPIAS.\nVaiti, sanon minä.\n\nMALVOLIO.\nKreivi Malvolio, --\n\nHERRA TOPIAS.\nSenkin koira!\n\nHERRA ANTREAS.\nAmmu hänet, ammu hänet!\n\nHERRA TOPIAS.\nHiljaa, hiljaa!\n\nMALVOLIO.\nOnhan semmoista ennenkin nähty: hänen armonsa vapaaherratar meni\nnaimisiin kamaripalvelijansa kanssa.\n\nHERRA ANTREAS.\nHyi, senkin Jesebel!\n\nHERRA TOPIAS.\nHiljaa! Nyt hän syvältyy oikein; nähkääs, kuinka mielikuvitus häntä\npöyhistyttää!\n\nMALVOLIO.\nKun näin olen ollut kolme kuukautta naimisissa ja istun\nkorutuolissani, --\n\nHERRA TOPIAS.\nJousi mulle, että ammun häntä silmään!\n\nMALVOLIO.\n-- huudan palvelijani ympärilleni ja kääriydyn kukitettuun\nsamettitakkiini, noustuani suoraa päätä sohvastani, johon olen jättänyt\nOlivian nukkumaan --\n\nHERRA TOPIAS.\nTulta ja tulikiveä!\n\nFABIO.\nHiljaa, hiljaa!\n\nMALVOLIO.\n-- ja sitten otan tuollaisen ylhäisen katsannon; ja kun olen heitä\nmiettiväisenä silmilläni mitellyt, ja huomauttanut heille, että tunnen\nasemani ja että hekin tuntekoot omansa, niin kysyn Topias-serkkua.\n\nHERRA TOPIAS.\nPuntit ja käsiraudat!\n\nFABIO.\nVaiti, vaiti! Kuulkaa, kuulkaa!\n\nMALVOLIO.\nSeitsemän miehistäni rientää alamaisella kiireellä häntä noutamaan.\nMinä sill'aikaa rypistelen kulmiani, ja, kenties, vedän kelloani, tai\nhypistelen kallista sormustani. Topias lähestyy, ja tekee tuossa\nkumarruksensa --\n\nHERRA TOPIAS.\nSaako tuollainen mies elää?\n\nFABIO.\nVaiti nyt, vaikka suustanne sanat valjakoilla kiskottaisiin.\n\nMALVOLIO.\nOjennan hälle käteni näin, laimentaen ystävällistä hymyäni tuimalla\nnuhdekatseella, --\n\nHERRA TOPIAS.\nJa eikö Topias sivalla teitä vasten suuta? Häh?\n\nMALVOLIO.\nSanoen näin: \"Topias serkku, koska onni on minut sisarenne tyttäreen\nliittänyt, niin suonette minulle oikeuden muistuttaa teitä\" --\n\nHERRA TOPIAS.\nMitä? mitä?\n\nMALVOLIO.\n\"Teidän täytyy heittää tuo juominen.\"\n\nHERRA TOPIAS.\nHuuti, rumppi!\n\nFABIO.\nHiljaa siinä, muuten taitamme juoneltamme niskat.\n\nMALVOLIO.\n\"Sitä paitse kulutatte kallista aikaanne erään hupsumaisen herran\nseurassa\" --\n\nHERRA ANTREAS.\nTarkoittaa minua, uskokaa pois.\n\nMALVOLIO.\n\"Erään herra Antreaksen\" --\n\nHERRA ANTREAS.\nTiesinhän sen, että hän minua tarkoitti: moni sanoo minua hupsuksi.\n\nMALVOLIO (huomaa kirjeen).\nMitä tällä lienee virkaa?\n\nFABIO.\nNyt on kurppa likellä ansaa.\n\nHERRA TOPIAS.\nHiljaa, hiljaa! Pilan hengetär neuvokoon häntä lukemaan ääneen!\n\nMALVOLIO (ottaen maasta kirjeen).\nEmäntäneitini käsialaa, niin totta kuin elän! Nuo on hänen T:nsä, hänen\nL:nsä, hänen Y:nsä, ja ihan tuollainen on hänen iso M:nsä. Hänen\nkäsialaansa, siitä ei epäilystäkään.\n\nHERRA ANTREAS.\nHänen teensä, hänen ällänsä, hänen yynsä; mitä se on?\n\nMALVOLIO (lukee).\n\"Tuntemattomalle lemmitylle, tämä, ynnä hellät terveiset.\" Aivan hänen\ntapaansa! -- Luvallasi, sinettivaha! -- Vaiti! -- Ja sinetissä hänen\nLucretiansa, jolla hän aina lukitsee kirjeensä: se on hänen! Kenelle\ntuo lienee?\n\nFABIO.\nSe kietoo hänet suolineen, sorkkineen.\n\nMALVOLIO (lukee).\n\n    \"Olen kiintynyt;\n    Mut kenehen?\n    Suu kiinni nyt:\n    Sit' en sano, en.\"\n\n\"Sit' en sano, en.\" Entä sitten? Toista värsymittaa! -- \"Sit' en sano,\nen.\" -- Entä, jos se olisit sinä, Malvolio!\n\nHERRA TOPIAS.\nHirteen, senkin mäyrä!\n\nMALVOLIO (lukee).\n\n    \"Ma käsken, ketä lemmitsen;\n    Mut vait'olo, kuin Lucretian kalpa,\n    Lävistää multa sydämmen.\n    M. O. A. I., olenko halpa?\"\n\nFABIO.\nPomppaileva arvoitus!\n\nHERRA TOPIAS.\nOiva tyttöletukka, sen minä sanon!\n\nMALVOLIO.\nM. O. A. I., olenko halpa? -- Ei, mutta alku, -- annappas olla,\nannappas olla!\n\nFABIO.\nMinkä myrkkykeitoksen hän on laittanut hänelle!\n\nHERRA TOPIAS.\nJa mitä vauhtia haukka siihen iskee!\n\nMALVOLIO.\n\"Ma käsken, ketä lemmitsen.\" Niin, hän käskee minua; minä olen hänen\nkäskyläisensä; hän on emäntäni. Tämähän on selvää tavalliselle\njärjelle; siinä ei mitään vaikeutta. -- Mutta loppu? Mitä merkitsevät\nnuo kirjaimet? Jospa voisin ne jollakin tavalla sovittaa itseeni. --\nHiljaa! -- M. O. A. I.\n\nHERRA TOPIAS.\nA, niin, vainustappas vaan! Nyt hän on jäljillä.\n\nFABIO.\nHurtta haukahtaa, niinkuin se vainuisi kettua.\n\nMALVOLIO.\nM, -- Malvolio! -- M, -- niin, sillähän nimeni alkaa.\n\nFABIO.\nEnkö arvannut, että hän jäljille pääsisi? Sillä hurtalla on erinomaiset\nhaistimet.\n\nMALVOLIO.\nM, -- mutta seuraava ei pidä yhtä; se ei kestä koetusta. A:n pitäisi\nseurata, mutta siinä on O.\n\nFABIO.\nJa O, se on loppu, toivon ma.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, taikka minä häntä pieksän, siksi että hän huutaa: O!\n\nMALVOLIO.\nJa sitten vasta tulee I.\n\nFABIO.\nNiin, vaikka pitkä I vastaan tulisi, et sitä tuntisi.\n\nMALVOLIO.\nM. O. A. I. -- tämä ei ole niin selvää kuin edellinen; kuitenkin, jos\nsitä vähän pitelee, niin antaa se myöten; sillä kaikki nämä kirjaimet\novat minun nimessäni. Vait! Tässä tulee suorasanaista. -- (Lukee.)\n\n  \"Jos tämä joutuu käsiisi, niin tuumi. Tähtien määräyksestä minä\n  olen sinua ylempi; vaan älä pelkää suuruutta. Toiset ovat syntyneet\n  suuruuteen, toiset hankkivat suuruuden ja toisille suuruus\n  tyrkytetään. Kohtalosi käsi sinulle avautuu, tartu siihen verin,\n  hengin. Ja, tottuaksesi siihen, mikä sinua odottaa, luo päältäsi\n  nöyrä verhosi ja muuta nahkaa. Ole ynseä sukulaiselle, äkeä\n  palvelijoille, anna kielesi kajahutella valtioviisautta; tavoittele\n  ominaista käytöstapaa. Sitä neuvoo hän, joka sinun tähtesi\n  huokailee. Muista, kuka kehui sinun keltaisia sukkiasi ja aina\n  halusi nähdä sinut polukset ristissä. Muista, sanon minä.\n  Rohkeutta! Onnesi on taattu, jos itse vaan tahdot; jos et,\n  niin ole ijäti käskyläinen, palvelijain toveri ja kelvoton\n  koskettelemaan onnettaren sormenpäitä. Hyvästi! Hän,\n  joka tahtoo kanssasi vallanalaisuutta vaihtaa,\n                                              onnellisesti onneton.\"\n\nPäivän valo ja avara lakeus ei ole kuultavampi. Tämä on ilmeistä.\nTahdon ruveta kopeaksi, lukea valtiollisia kirjoja, nolata herra\nTopiasta ja huuhtoa päältäni kaikki alhaiset tuttavuudet, olla nipistä\nnäppiin se oikea mies. En ole mikään narri, että antaisin\nmielikuvituksen koiritella kanssani, sillä kaikki merkit johtavat\nsiihen, että neitini rakastaa minua. Tässä taannoin hän ylisteli\nkeltaisia sukkiani ja kiitteli ristipoluksiani; ja nyt hän itse ilmenee\nrakkaudelleni ja oikein käskemällä vaatii minua näin pukeutumaan hänen\nmielikseen. Kiitän tähtiäni, olen onnellinen. Tahdon tulla\numpimieliseksi, ruveta kopeaksi, käydä keltaisissa sukissa, polukset\nristissä, ja niin pian kuin suinkin mahdollista. Jupiter ja tähteni\nolkoot kiitetyt! -- Mutta tässä on vielä jälkilisäys. (Lukee.)\n\n  \"Et saata olla tietämättä, kuka olen. Jos suosittelet lempeäni,\n  niin ilmaise se hymyssäsi; hymysi suuresti sinua kaunistaa;\n  siis minun läsnä ollessani hymyile aina, sitä rukoilen, rakas\n  kultaseni.\"\n\n-- Jupiter, sinua kiitän! -- Hymyillä tahdon; kaikki tahdon tehdä, mitä\nsinä minulta pyydät.\n\n    (Menee.)\n\nFABIO.\nOsuuttani tässä pilassa en vaihtaisi pois, vaikka saisin tuhansiin\nmenevän vuosieläkkeen isolta Mogulilta.\n\nHERRA TOPIAS.\nMinä tästä tepposesta tuon naikkosen vaikka naisin.\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin minäkin.\n\nHERRA TOPIAS.\nEnkä muita myötäjäisiä vaatisi kuin toisen samanlaisen tepposen.\n\nHERRA ANTREAS.\nEn minäkään muuta.\n\nFABIO.\nTuossa tulee se sievä tulkunpyytäjä.\n\n    (Maria palajaa.)\n\nHERRA TOPIAS.\nTahdotko laskea jalkasi minun niskalleni.\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin, taikka minun?\n\nHERRA TOPIAS.\nTahdotko, että huijaan pois vapauteni lautapelissä ja rupean orjaksesi?\n\nHERRA ANTREAS.\nNiin tosiaankin, taikka että minä?\n\nHERRA TOPIAS.\nSinä olet hänet sellaiseen uneen heijannut, että hänen täytyy tulla\nhulluksi, kun hän unestaan virkoo.\n\nMARIA.\nEi, mutta tottako? Vaikuttiko se häneen?\n\nHERRA TOPIAS.\nNiinkuin paloviina lastenämmään.\n\nMARIA.\nJos nyt tahdotte nähdä pilan tulokset, niin tarkatkaa hänen ensi\nesiintymistään armollisen neidin luona. Hän tulee hänen tykönsä\nkeltaisissa sukissa, jota väriä neiti inhoo, ja polukset ristissä,\njota tapaa hän ei voi sietää; ja sitten hän hänelle hymyilee,\njoka niin vähän soveltuu neidin mielialaan, -- hän kun, näet, on\nraskasmielisyyteen heittäytynyt -- että mies sillä aivan tekee itsensä\nhalveksittavaksi. Jos tahdotte tuota nähdä, niin tulkaa mukaani.\n\nHERRA TOPIAS.\nTulen vaikka Tartaruksen oville asti, sinä senkin pirunkurinen\nveitikka.\n\nHERRA ANTREAS.\nMinä kanssa.\n\n             (Menevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Olivian puisto.\n    (Viola tulee ja narri, rumpu kädessä.)\n\nVIOLA.\nJumala siunatkoon, ystävä, sinua ja soittoasi! Elätkö sinä\nrummullasi?[8]\n\nNARRI.\nEn, herra, minä elän kirkolla.\n\nVIOLA.\nOletko kirkonvartija?\n\nNARRI.\nEn, sitä en ole; elän kirkolla, sillä elän siellä, missä asun, ja asun\nkirkolla.\n\nVIOLA.\nVoisit yhtä hyvin sanoa, että kuningas elää kerjutytön luona, jos\nkerjutyttö asuu kuninkaan lähellä, tai että kirkko on rumpusi luona,\njos rumpusi on kirkon luona.\n\nNARRI.\nOikein osattu, herraseni. -- Kas vaan tätä aikaa! Älyniekalle on\nsananparsi vain vuohennahkainen kinnas; tuota pikaa on nurja puoli\nkäännetty päällepäin.\n\nVIOLA.\nAivan oikein: jotka kevyesti leikkivät sanoilla, voivat tuota pikaa\ntulla kevytmielisiksi.\n\nNARRI.\nSen vuoksi toivoisin, ett'ei sisarelleni olisi pantu nimeä.\n\nVIOLA.\nMiksi niin, ystävä?\n\nNARRI.\nNähkääs, herraseni, hänen nimensä on sana, ja jos sillä sanalla\nleikkii, voisi sisareni tulla kevytmieliseksi. Mutta, totta puhuen,\nsanat ovat aika hunsvotteja, sittenkuin velkakirjat ovat niiltä kunnian\nvieneet.\n\nVIOLA.\nSyysi, ystävä?\n\nNARRI.\nToden totta, syytä en voi sanoa ilman sanoja; ja sanat ovat nyt tulleet\nniin petollisiksi, että niille ei voi syytä perustaa.\n\nVIOLA.\nLyönpä vetoa, että olet iloinen vekkuli, joka et huoli mistään.\n\nNARRI.\nEn niinkään, herraseni; huolin minä sentään jostakin; mutta, kunniani\nkautta, teistä en huoli; jos se on samaa kuin ett'en huoli mistään,\nniin soisin, että se tekisi teidät näkymättömäksi.\n\nVIOLA.\nEtkö sinä ole neiti Olivian narri?\n\nNARRI.\nEn suinkaan, herraseni; neiti Olivialla ei ole mitään narriutta; hän ei\naio narria pitää ennen, kuin joutuu naimisiin; ja narrit ovat\naviomiehiin verraten mitä kilohailit silliin: aviomiehet ovat isompia.\nEn ole oikeastaan hänen narrinsa, vaan hänen sanansuolijansa.\n\nVIOLA.\nNäin sinut äskettäin herttua Orsinon luona.\n\nNARRI.\nNarrius, herraseni, kiertää maailmaa niinkuin aurinko; se loistaa\nkaikkialla. Minua surettaisi, herraseni, jos narri ei olisi yhtä usein\nteidän herranne kuin minun neitini luona. Luulenpa, että näin teidän\nviisautenne siellä.\n\nVIOLA.\nJos aiot minua pilkkanasi pitää, niin ei ole minulla enää mitään\nsinulle sanottavaa. Tuossa sinulle roponen!\n\nNARRI.\nJahka Jupiterilla vast'edes on karvoja liikenemään, niin antakoon hän\nsinulle parran.\n\nVIOLA.\nTotta puhuen, melkeinpä sitä himoitsenkin, vaikk'en kuitenkaan omaan\nposkeeni. Onko neitisi kotona?\n\nNARRI (osoittaen rahoja).\nEiköhän nämä voisi parittaisina lisääntyä?\n\nVIOLA.\nKyllä, kun ne pannaan yhteen ja pidetään liikkeessä.\n\nNARRI.\nTahtoisin olla Pindarus, Phrygian herra, ja naittaa Cressidan tälle\nTroilukselle.\n\nVIOLA.\nYmmärrän, herraseni: te kerjäätte hyvin.\n\nNARRI.\nEi ole, luullakseni, suuri asia kerjätä vain kerjäläistä: Cressida oli\nkerjäläinen. Neitini on kotona, herraseni. Ilmoitan hänelle, mistä\ntulette; kuka olette ja mitä tahdotte, se menee yli minun\nnapakorkeuteni, sanoisin: näköpiirini, mutta se sana on liiaksi\nkulunut.\n\n    (Menee.)\n\nVIOLA.\nTuo mies on kyllin viisas narrin toimeen;\nÄlyttä sit' ei virkaa hyvin tehdä:\nIvattavien luonne täytyy tietää,\nAjoista, henkilöistä ottaa vaari,\nJa iskeä kuin haukka joka sulkaan,\nMik' osuu silmiin. Ammattia on se\nJa yhtä työlästä kuin viisaan taito.\nNäet, narri, jok' on viisas, hyödyttää,\nMut viisas, jok' on narri, säälittää.\n\n    (Herra Topias ja herra Antreas tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nHyvää päivää, hyvä herra!\n\nVIOLA.\nJumal' antakoon, hyvä herra!\n\nHERRA ANTREAS.\n_Dieu vous garde, monsieur_.\n\nVIOLA.\n_Et vous aussi, votre serviteur_.\n\nHERRA ANTREAS.\nToivottavasti sitä olette, niinkuin minäkin teidän.\n\nHERRA TOPIAS.\nAiotteko käydä talossa? Sisareni tytär pyytää teitä astumaan sisään,\njos teillä on hänelle asiaa.\n\nVIOLA.\nOlen häneen velvoitettu; tarkoitan: velvoitettu käymään hänen luonaan.\n\nHERRA TOPIAS.\nVelkokaa siis koipianne, herraseni; pankaa ne liikkeeseen.\n\nVIOLA.\nKoipeni ymmärtävät minua paremmin kuin minä ymmärrän, mitä sillä\ntarkoitatte, että käskette minua velkomaan koipiani.\n\nHERRA TOPIAS.\nTarkoitan, että menkää, astukaa sisään;\n\nVIOLA.\nJa minä vastaan siten, että menen ja astun sisään. Mutta meidät\nennätetään.\n\n    (Olivia ja Maria tulevat.)\n\nIhanin, viehättävin neiti, taivaasta tuoksuja sadelkoon teidän\npäällenne!\n\nHERRA ANTREAS.\nTuo poika se on aimo hovimies. \"Tuoksuja sadelkoon!\" Hyvä.\n\nVIOLA.\nToimeni ei ole muiden kuultavaksi, neiti, kuin teidän alttiin ja\nalentuvan korvanne.\n\nHERRA ANTREAS.\n\"Tuoksuja! Altis! Alentuva!\" -- Kaikki kolme on tähdelle pantavat.\n\nOLIVIA.\nSulkekaa puutarhan veräjä ja jättäkää minut häntä kuulemaan.\n\n    (Herra Topias, herra Antreas ja Maria menevät.)\n\nKätenne, herraseni!\n\nVIOLA.\nAlati nöyrin palvelijanne, neiti.\n\nOLIVIA.\nNimenne mikä?\n\nVIOLA.\n              Kaunis prinsessa,\nCesario on palvelijanne nimi.\n\nOLIVIA.\nTe minun palvelijani, herraseni?\nNyt ilo kaikki maailmast' on poissa,\nKun höyliytt' on halpa viekastuskin.\nOlettehan Orsinon palvelija.\n\nVIOLA.\nJa hän on teidän, minä siis myös teidän,\nKun olen palvelijanne palvelija.\n\nOLIVIA.\nMa hänt' en muistele; ja ennen tyhjä,\nKuin mua täynnä, hänen muistins' olkoon!\n\nVIOLA.\nMuistollaan teidän hellää muistianne\nJuur' tulin virkistämään.\n\nOLIVIA.\n                          Anteeks suokaa,\nHänestä teitä puhumasta kielsin,\nMut jos on itsellänne toinen pyyntö,\nNiin ennen teidän suusta sitä kuulen\nKuin sfeerein soitantoa.\n\nVIOLA.\n                         Rakas neiti, --\n\nOLIVIA.\nAnteeksi suokaa! Kun te hurmasitte\nMun tässä taannoin, laitoin jäljestänne\nMa sormuksen, näin pettäin itseäni\nJa käskyläistäni ja, ehkä, teitä.\nNuhteisiin ankariin nyt olen syypää,\nKun kehnoin juonin teille tyrkytin,\nMik' omaanne ei tietääksenne ollut.\nMit' aattelitte? Ettekö vain paaluun\nLie pannut kunniaani, usutellen\nSen päälle kaikki kahleettomat luulot,\nMit' ilkein sydän ajatella saattaa?\nNoin tarkka silmä kylläks on jo nähnyt;\nSydäntäin harso verhoo, eikä povi.\nNo, haastakaahan.\n\nVIOLA.\n                  Mun on sääli teitä.\n\nOLIVIA.\nSe askel lempeen on.\n\nVIOLA.\n                     Ei puoltakaan:\nUseinhan vihamiestäkin on sääli.\n\nOLIVIA.\nNo niin, nyt taas on aikaa hymyellä;\nOi, kuinka vähäst' ylpistyypi kurja!\nJos saalis olla täytyy, paljon paremp'\nOn leijonan, kuin suden saalis olla.\n    (Kello lyö.)\nMua kello ajan häviöstä moittii. --\nÄlähän pelkää, poika, en sua tahdo;\nMut ikäsi ja järkesi kun kypsyy,\nNiin vaimosi on saapa oiva miehen.\nKas, tuoss' on tienne: länteen pois!\n\nVIOLA.\n                                     Siis länteen!\nHauskuutta, menestystä teille toivon.\nMut vastuut' eikö herralleni, neiti?\n\nOLIVIA.\nJää vielä! Sano, poika hyvä, mitä\nMinusta luulet.\n\nVIOLA.\n                Että luulette\nToist' olevanne, kuin mit' olette.\n\nOLIVIA.\nJos sitä luulen, luulen samaa teistä.\n\nVIOLA.\nSe oikein on: en olekaan, mik' olen.\n\nOLIVIA.\nJosp' oisitte, mit' olevanne soisin.\n\nVIOLA.\nJos parempaa se on, kuin mitä olen,\nNiin olkoon menneeksi: nyt olen narri.\n\nOLIVIA.\nMink' ivan määrän viehkeyteensä kätkee\nTuo huulten suuttumus ja ylenkatse!\nNiin huonosti ei piile verityökään\nKuin kaino lempi: sit' ei peitä yökään.\nCesario, kautta kevään kukkean,\nKautt' impeyden, kunnon, kunnian,\nSua, vaikka korskaa, sydämmeni halaa,\nJa sitä äly, järki turhaan salaa.\nMut täst' ei sitä seuraa, että sinä\nVait olla voisit, vaikka kosin minä.\nSe muista: lempi hyvä anottuna,\nMut parempi se viel' on annettuna.\n\nVIOLA.\nNiin totta kuin nuor' olen viaton,\nYks sydän, yksi povi minun on,\nJa sit' ei nainen omaa, eikä nainen\nOmata saakaan muu, kuin minä vainen.\nHyvästi, neiti! Kieltäyn teille vasta\nOrsinon kyyneleitä kantamasta.\n\nOi. Palaja! Sydämmeni taipumaan\nviel' ehkä tuohon saat sen vihaamaan.\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Huone Olivian talossa.\n    (Herra Topias Räihä, Herra Antreas Kälppäinen ja Fabio tulevat.)\n\nHERRA ANTREAS.\nEn, totta totisesti, viivy täällä enää hetkeäkään.\n\nHERRA TOPIAS.\nSyysi, rakas myrkky, sano syysi.\n\nFABIO.\nNiin, syynne teidän pitää sanoa, herra Antreas.\n\nHERRA ANTREAS.\nNäinhän sisarenne tyttären osoittavan enemmän suosiota herttuan\npassaripojalle, kuin mitä hän minulle milloinkaan on osoittanut; sen\nnäin tuolla puutarhassa.\n\nHERRA TOPIAS.\nNäkikö hän silloin sinut, vanha poika? Sanoppa se.\n\nHERRA ANTREAS.\nYhtä selvästi, kuin minä näen teidät tässä.\n\nFABIO.\nSehän oli suora todistus hänen rakkaudestaan teihin.\n\nHERRA ANTREAS.\nMenkää hiiteen! Aiotteko minusta tehdä aasin?\n\nFABIO.\nMinä sen todistan lainmukaisesti, tajun ja järjen valalla.\n\nHERRA TOPIAS.\nJa ne olivat valantehneitä jo ennenkuin Noak oli kipparina.\n\nFABIO.\nHän vähän hyväili poikaa teidän nähden, vain suututtaakseen teitä,\nherättääkseen pitkäunista urouttanne, pannakseen tulta sydämmeenne ja\ntulikiveä maksaanne. Teidän olisi silloin vaan pitänyt lyöttäytyä\npariin ja muutamalla säkenöivällä kokkapuheella, uutukaisena pajasta\ntuodulla, lyödä poikanulikan suu mykäksi. Tuota oli teiltä odotettu,\nmutta se meni myttyyn. Tämän tilaisuuden kahdenkertaisen kultauksen\nannoitte te ajan huuhtoa pois, ja olette nyt purjehtinut pohjanpuolelle\narmollisen neidin suosiota, ja siellä saanette kellua niinkuin\njääpuikko hollantilaisen parrassa, jos ette voi tilaanne korjata\njollakin kunniakkaalla urouden tai valtioviisauden iskulla.\n\nHERRA ANTREAS.\nJos se on tapahtuva, niin tapahtukoon se sitten urouden tietä, sillä\nvaltioviisautta minä vihaan, yhtä mieluisesti olisin körttiläinen kuin\nvaltioviisas.\n\nHERRA TOPIAS.\nNo, hyvä! Rakenna siis vaan onnesi urouden pohjalle: vaadi tuota\nherttuan passaripoikaa miekkasille; haavoita häntä yhteentoista\npaikkaan; se tulee sisareni tyttären korviin; ja tiedä, ettei yksikään\nparittaja maailmassa voi miestä paremmin naiselle suositella kuin\nurouden maine.\n\nFABIO.\nEi ole muuta keinoa, herra Antreas.\n\nHERRA ANTREAS.\nTahdotteko jompikumpi viedä hänelle vaatimakirjeen?\n\nHERRA TOPIAS.\nMene ja kirjoita se soturin kädellä, tuimasti ja lyhyesti; sukkelasta\nei väliä, kunhan se vaan on sulopuheista ja kekseliästä; tahri hänet\nniin mustaksi, kuin muste sietää; ei tee pahaa, vaikka häntä pari kolme\nkertaa sinutteletkin; ja niin monta valetta, kuin voit paperilevylle\nvalaa, olkoon se levy vaikka leveä kuin Waren vuode, pane vaan siihen.\nMene joutuin! Pane tarpeeksi sappea musteeseen, vaikka kirjoitatkin\nhanhen kynällä; se ei tee mitään. Joutuin vaan!\n\nHERRA ANTREAS.\nMissä teidät tapaan?\n\nHERRA TOPIAS.\nHuudamme sinulle _cubiculo_'sta. Mene nyt vaan!\n\n    (Herra Antreas Kälppäinen menee.)\n\nFABIO.\nSe on teille kallisarvoinen poika, tuo herra Antreas.\n\nHERRA TOPIAS.\nMinä se hänelle olen kallisarvoinen, poikaseni: maksan hänelle kaksi\ntuhatta ja päällekin.\n\nFABIO.\nMe saamme häneltä oivallisen kirjeen; vaan ettehän sitä perille\ntoimita?\n\nHERRA TOPIAS.\nEn tietystikään. Mutta kaikin mokomin yllyttäkää nuorukaista\nmiekkasille. Luulen, että heitä ei saisi yhteen hilatuksi härjillä ja\nvaunusiloillakaan. Mitä Antreakseen tulee, niin jos hänet avaisitte ja\nlöytäisitte maksastaan senkään verran verta, että siitä kirpun\njalkakaan kammertuisi, niin lupaan minä syödä loput haaskasta.\n\nFABIO.\nJa mitä vastustajaan, tuohon nuorukaiseen, tulee niin ei hänenkään\nnaamansa todista suurta julmuutta.\n\n    (Maria tulet.)\n\nHERRA TOPIAS.\nKas, tuossa se pikku peukalokitti tulee.\n\nMARIA.\nJos tahdotte saada pernankohtaisia ja nauraa maksaanne pistokset, niin\ntulkaa mukaani. Tuosta Malvolio hölmöstä on tullut pakana, oikea\nheittolainen; sillä ei yksikään kristitty ihminen, joka aikoo tulla\noikeassa uskossa autuaaksi, voi uskoa tuollaista järjetöntä hölynpölyä.\nHänellä on keltaiset sukat[7] jalassa.\n\nHERRA TOPIAS.\nJa polukset ristissäkö?\n\nMARIA.\nNiin, oikein ilkeän rumasti, aivan niinkuin sunnuntaikoulun\nopettajalla. -- Olen kulkenut niinkuin murhamies hänen kintereillään.\nHän noudattaa jokaista kohtaa siinä kirjeessä, jonka viskasin maahan\nhänen syötikseen; hän hymyilee niin, että kasvoissa on enemmän piiruja\nkuin siinä suuressa maailmankartassa, johon Intiatkin on otettu. Ette\nole mokomaa ennen nähnyt; tuskin voin pidättää kättäni antamasta\nhänelle korvatillikkaa. Tiedän, että neiti häntä leipoo; ja silloin se\nhupsu vaan hymyilee ja pitää sitä suurena suosionosoituksena.\n\nHERRA TOPIAS.\nNo, vie meidät, vie, hänen luokseen.\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Katu.\n    (Sebastian ja Antonio tulevat.)\n\nSEBASTIAN.\nEn tahtonut ois teitä vaivata,\nMut koska mieliksi on vaiva teille,\nNiin siit' en teitä nuhdella nyt tahdo.\n\nANTONIO.\nEn voinut teitä jättää: ikävöintä,\nKovempi silaterästä, mua kiihti;\nEik' yksin kaipuu teitä -- vaikka oisin\nSen tähden pitemmänkin matkan tehnyt --\nVaan huoli, miten teiltä kävis retki\nOudossa maassa, joka vierahalle,\nJoll' opast', ystävää ei ole, usein\nTylyltä tuntuu, kolkolta, -- tää huoli\nHaluni kanssa yhdessä mua vaati\nNäin teitä seuraamaan.\n\nSEBASTIAN.\n                       Antonio hyvä,\nEi muuta mulla vastuuta kuin kiitos,\nJa kiitos, iki kiitos; kelpo työthän\nNe tällä hiestall' usein kuitataan.\nParemman palkan saisitte, jos mulla\nOis yhtä täysi kukkaro kuin sydän.\nMennäänkö katsomaan nyt kaupunkia?\n\nANTONIO.\nHuomenna, herra; ensin majan hanke.\n\nSEBASTIAN.\nEi väsytä, ja viel' on pitkält' yöhön;\nSiis silmän huviksi nyt katselkaamme\nTään kylän muistoksia sekä muita\nSen merkkipaikkoja.\n\nANTONIO.\n                    Ei, anteeks suokaa!\nKatuja näitä vaaratta en kulje;\nMa herttuan kalereita merisodass'\nAhdistin kerran ja niin tuntuvasti,\nEtt' on mun siitä työläs vastata.\n\nSEBASTIAN.\nVäkeä tapoitteko paljon hältä?\n\nANTONIO.\nNiin verinen ei rikokseni ollut,\nVaikk' ajan sekä riidan luonne kyllä\nOis aihett' antanutkin veritöihin.\nSovittiin kaikki, palautettiin ryösteet,\nUseimmat kyläläisistämme teki\nSen kaupan tähden; minä vain jäin pois,\nJa kalliisti sen maksaa saan, jos minut\nTavataan täältä.\n\nSEBASTIAN.\n                 Viiksossa siis olkaa.\n\nANTONIO.\nNiin kyllä, niin. Kas, tuossa kukkaroni.\nEtelään kaupungista, Elephantiss'\nOn paras asua. Ma tilaan ruoan;\nSill'aikaa silmän herkuks kaupunkia\nTe katselette; siellä tavataan.\n\nSEBASTIAN.\nMut mitä minä kukkarollanne?\n\nANTONIO.\nNäette jonkin pikkukalun ehkä,\nJonk' ostaa halaatte, ja varaa teillä\nEi ole, arvaan, turhiin menoihin.\n\nSEBASTIAN.\nSiis rahojanne hetken aikaa hoidan;\nHyvästi siks!\n\nANTONIO.\n              Sitt' Elephantiin.\n\nSEBASTIAN.\n                                 Hyvä.\n\n    (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Olivian puutarha.\n    (Olivia ja Maria tulevat.)\n\nOLIVIA.\nHakemaan häntä panin; jos hän tulee,\nNiin kuinka juhlitan ja kestään häntä?\nHelpompi nuorta ostaa on kuin kärttää.\nVaan liian lujaa puhun. --\nMiss' on Malvolio? -- Hän on vakaa, sievä\nJa tähän toimeen sangen sopiva. --\nMiss' on Malvolio?\n\nMARIA.\n                   Tulee kohta, neiti.\nHän on niin kumma: vimmattu on varmaan.\n\nOLIVIA.\nMitä ma kuulen? Raivoaako?\n\nMARIA.\n                           Eikä;\nHymyilee vaan. Mut, armo, paras teidän\nOis pitää vahti varalta; se miesi\nOn varmaan järjiltään.\n\nOLIVIA.\n                       Tuo hänet tänne. --\nMin' olen vimmattu kuin hän, jos rinnan\nAsetat iloisen ja synkän vimman. --\n    (Malvolio tulee.)\nMalvolio, kuinka voit?\n\nMALVOLIO (hymyilee hupsumaisesti).\nIhana neiti, he, he!\n\nOLIVIA.\n                     Hymyiletkö?\nTosissa mielin sinut kutsutin.\n\nMALVOLIO.\nTosissako, neiti? Minä se voisin olla tosissani. Ne vaikuttavat, nuo\nristipolukset, jonkinlaista veren tyrehtymistä. Vaan mitäpä siitä! Jos\nvaan yhden silmä niistä tykkää, niin voin sanoa, niinkuin sonetissa\nsangen sievästi sanotaan: \"jos yksi tykkää, niin kaikki tykkää.\"\n\nOLIVIA.\nKuinka voit, ystävä? Kuinka on sinun laitasi?\n\nMALVOLIO.\nEi mieli musta, vaikka sääret keltaiset. Se, on oikein perille tullut,\nja käskyt toimitetaan. Luulenpa että tunnemme tuon kauniin roomalaisen\nkäsialan.\n\nOLIVIA.\nEtköhän menisi makuulle, Malvolio?\n\nMALVOLIO.\nMakuulleko? Kyllä, sydänkäpyseni! Tulen sinun luoksesi.\n\nOLIVIA.\nJumal' auttakoon sinua! Miksi hymyilet noin ja suukostelet noin tiheään\nsormiasi?\n\nMARIA.\nKuinka voitte, Malvolio?\n\nMALVOLIO.\nTeidänkö kysymykseenne? Kylläkö satakieli korpille vastaisi?\n\nMARIA.\nKuinka noin naurettavan röyhkeänä tulette neidin eteen?\n\nMALVOLIO.\n\"Älä pelkää suuruutta:\" -- kauniisti sanottu.\n\nOLIVIA.\nMitä tuolla tarkoitat, Malvolio?\n\nMALVOLIO.\n\"Toiset ovat syntyneet suuruuteen,\" --\n\nOLIVIA.\nEntä sitten?\n\nMALVOLIO.\n\"Toiset saavuttavat suuruuden,\" --\n\nOLIVIA.\nMitä sanot?\n\nMALVOLIO.\n\"Ja toisille suuruus tyrkytetään.\" --\n\nOLIVIA.\nJumala sinua auttakoon!\n\nMALVOLIO.\n\"Muista, kuka sinun keltaisia sukkiasi ylisti,\" --\n\nOLIVIA.\nSinun keltaisia sukkiasi?\n\nMALVOLIO.\n\"Ja tahtoi nähdä sinut polukset ristissä.\"\n\nOLIVIA.\nPolukset ristissä?\n\nMALVOLIO.\n\"Rohkeutta! Onnesi on taattu, jos vaan itse tahdot;\" --\n\nOLIVIA.\nOnneniko taattu?\n\nMALVOLIO.\n\"Jos et, niin jää ijäti käskyläiseksi.\"\n\nOLIVIA.\nMutta tuohan on aivan mätäkuun hulluutta!\n\n    (Palvelija tulee.)\n\nPALVELIJA.\nArmollinen neiti, herttua Orsinon nuori herraspoika on nyt täällä.\nTyöllä ja vaivalla sain hänet palaamaan. Hän odottaa teidän armonne\nkäskyjä.\n\nOLIVIA.\nTulen heti. (Palvelija menee.) Maria hyvä, katso, että tätä miestä\npidetään silmällä. Missä on Topias serkku? Laita, että jotkut väestäni\npitävät hänestä tarkkaa vaaria. En puolista myötäjäisistäni soisi\nhänelle mitään pahaa tapahtuvan.\n\n    (Olivia ja Maria menevät.)\n\nMALVOLIO.\nOh hoo! Joko nyt tulette likelle? Ei sen halvempi mies kuin herra\nTopias on pitävä silmällä minua. Ihan täsmälleen niinkuin kirjeessä\nsanotaan! Hän lähettää hänet ehdollaan, että saisin häntä tylysti\nkohdella; sillä siihen hän minua kirjeessään kehoittaa. \"Luo\npäältäsi nöyrä verhosi\", sanoo hän -- \"ole ynseä sukulaiselle, äkeä\npalvelijoille, -- anna kielesi kajahutella valtioviisautta, tavoittele\nominaista käytöstapaa\"; -- josta johdonmukaisesti seuraa laatu ja\nkeino, niinkuin: vakava muoto, arvokas ryhti, verkkainen puhe, niinkuin\nylhäisten on tapa, ja niin edespäin. Olen hänet ansaan saanut; vaan se\non Jupiterin työtä, ja Jupiter tehköön minut kiitolliseksi! Ja nyt,\ntäältä lähtiessään: \"katso, että pidetään silmällä tuota miestä.\"\nMiestä! Ei Malvoliota, ei virkanimeäni, vaan miestä. Kaikki käy niin\ntoisiinsa, ett'ei hivenen hiuketta, ei hivenen hiventäkään, ei haittaa,\nei uskomatonta eikä epäilyttävää seikkaa. -- Mitä sanoa siihen? Ei voi\nolla mitään, joka voisi asettua minun ja toiveitteni täyden menestyksen\nväliin. Niin, niin, Jupiter tämän on tehnyt, enkä minä ja siitä hänelle\nkiitos.\n\n    (Maria, herra Topias Räihä ja Fabio tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nMihin hän on joutunut, taivasten nimessä? Vaikka kaikki perkeleet\nhelvetissä olisivat yhteen ahtauneet, ja itse Legio häntä riivaisi,\nniin tahdon sittenkin häntä puhutella.\n\nFABIO.\nTässä hän on, tässä hän on. Kuinka on laitanne, ystävä? Kuinka on\nlaitanne, mies?\n\nMALVOLIO.\nPois tiehenne! Viralta teidät panen. Tahdon nauttia yksinäisyyttäni.\nMenkää!\n\nMARIA.\nKuulkaas, kuinka koleasti se paholainen hänessä puhuu! Enkö sitä\nsanonut? -- Herra Topias, armollinen neiti käskee teitä pitämään häntä\nsilmällä.\n\nMALVOLIO.\nAhaa! Käskeekö hän sitä?\n\nHERRA TOPIAS.\nNo, no! No, no! Hiljaa! Hiljaa! Hänen kanssaan pitää sävyisästi\nmenetellä. Annas, kun minä! -- Kuinka voitte, Malvolio? Kuinka teidän\non laita? Kas niin, mies, seiso perkelettä vastaan: muista, että hän on\nihmiskunnan vihollinen.\n\nMALVOLIO.\nTiedättekö, mitä sanotte?\n\nMARIA.\nNähkääs nyt! Kun puhutte pahaa perkeleestä, kuinka hän siitä\nsydämystyy! Jumalan tähden, että hän ei vaan ole noiduttu!\n\nFABIO.\nLaittakaa hänen vettänsä noita-akalle.\n\nMARIA.\nNiin tietysti, ja se on tapahtuva huomispäivän aamuna, niin totta kuin\nelän. Neiti ei tahtoisi häntä menettää niistäkään hinnasta.\n\nMALVOLIO.\nNiinkö, mamselli?\n\nMARIA.\nHerra Jumala!\n\nHERRA TOPIAS.\nMutta, olehan nyt vaiti! Tämä ei ole oikea tapa. Ettekö näe, että häntä\nvaan ärsytätte? Antakaahan minun yksin!\n\nFABIO.\nTässä ei auta muu kuin sävyisyys; sävyisästi, sävyisästi! Vihollinen on\nynseä eikä kärsi ynseätä kohtelua.\n\nHERRA TOPIAS.\nNo, kuinka on laitasi, kyyhkyseni? Kuinka voit, pikku vunukkaiseni?\n\nMALVOLIO.\nHerra!\n\nHERRA TOPIAS.\nHei, puluseni, tulehan tänne! Ei ole arvoisuuden mukaista heittää\nnoppaa saatanan kanssa. Hirteen se häijy nokikolari!\n\nMARIA.\nKäskekää hänen lukea rukouksiaan; hyvä herra Topias, käskekää hänen\nrukoilla.\n\nMALVOLIO.\nRukouksianiko, aatta!\n\nMARIA.\nEnkö sitä sanonut? Hän ei tahdo kuulla mitään jumalista.\n\nMALVOLIO.\nHiiteen menkää kaikki tyynni! Olette tyhmiä, typeriä elukoita kaikki.\nMinä en kuulu teidän piiriinne. Saatte minusta vasta kuulla.\n\n    (Menee.)\n\nHERRA TOPIAS.\nOnko tämä mahdollista?\n\nFABIO.\nJos tätä näyttämöllä näyteltäisiin, niin uskomattomaksi valheeksi sen\ntuomitsisin.\n\nHERRA TOPIAS.\nHänen päänsä on aivan huumeessa tästä meidän kujeestamme.\n\nMARIA.\nSitä pitää jatkaa, ennenkuin huume menee ilmaan ja haihtuu.\n\nFABIO.\nMutta siten me hänet teemme aivan ruti hulluksi.\n\nMARIA.\nSitä rauhallisempi tulee elämä talossa.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, pankaamme hänet pimeään koppiin ja sitokaamme hänet. Sisareni\ntytär on siinä uskossa, että hän on hullu. Voimme tätä jatkaa\nitsellemme huviksi ja hänelle parannukseksi, kunnes olemme ajaneet\najanviettomme niin hengästyksiin, että meidän tulee häntä surku;\nsilloin me sinut, tämän keksijän, tuomme sulkuaidakkeelle ja julistamme\nsinut hullujen syynääjäksi.[9] Mutta katsokaa, katsokaahan!\n\n    (Herra Antreas Kälppäinen tulee.)\n\nFABIO.\nLisää huviainesta vappujuhlaan!\n\nHERRA ANTREAS.\nTässä on vaatimakirje; suolaa ja pippuria siinä on, sen takaan.\n\nFABIO.\nOnko se niin kirpelä?\n\nHERRA ANTREAS.\nOn kuin onkin, sen minä takaan; lukekaahan vaan.\n\nHERRA TOPIAS.\nAnnahan tänne. (Lukee.) \"Kakara! Ole kuka olet, mutta katala raukka\nsinä vaan olet.\"\n\nFABIO.\nHyvin ja miehekkäästi!\n\nHERRA TOPIAS.\n\"Älä ihmettele äläkä mielessäsi kummastele, minkä tähden sinua siksi\nsanon, sillä siitä en aio sinulle mitään selitystä antaa.\"\n\nFABIO.\nHyvä muistutus, se pelastaa teidät lain kourista.\n\nHERRA TOPIAS.\n\"Sinä tulet neiti Olivian luokse, ja minun nähteni hän osoittaa sinulle\nsuosiota; vaan sinä valehtelet omaan kurkkuusi, se ei syy, miksi sinua\nmiekkasille vaadin.\"\n\nFABIO.\nSangen lyhyttä, erinomaisen lyhyt -- järkistä!\n\nHERRA TOPIAS.\n\"Aion väijyä sinua kotiin mennessäsi. Ja jos onnistut tappamaan\nminut\", --\n\nFABIO.\nHyvä!\n\nHERRA TOPIAS.\n\"Niin tapat minut konnana ja lurjuksena.\"\n\nFABIO.\nAina vaan te osaatte lain turvissa pysytellä. Hyvä!\n\nHERRA TOPIAS.\n\"Hyvästi! Jumala meistä toisen sielua armahtakoon! Minun hän kyllä\nvoisi armahtaa, mutta parempaa toivon; varo sinä siis itseäsi!\nYstäväsi, sen mukaan, miten häntä kohtelet, ja verivihollisesi,\n                                              Antreas Kälppäinen.\"\n\nJos tämä kirje ei pane häntä liikkeelle, niin eivät sitä koivetkaan\ntee. Toimitan sen hänelle.\n\nMARIA.\nNyt on siihen sopiva tilaisuus; hän on paraikaa armollisen neidin\npakinoilla ja palaa sieltä kohta.\n\nHERRA TOPIAS.\nMene, Antreas, ja väijy häntä puutarhan kolkassa niinkuin poliisi. Heti\nkun hänet näet, niin paljasta miekkasi, ja juuri kun sen paljastat,\nniin päästä kauhea kirous; sillä usein tapahtuu, että kauhea kirous,\nkun sen torahuttaa karkealla, jymisevällä äänellä, tuottaa enemmän\nmiehuuden mainetta kuin mikään urouden näyte konsanaan. Matkaan vain!\n\nHERRA ANTREAS.\nJos kiroamista kysytään, niin kyllä minä siinä puoliani pidän.\n\n    (Menee.)\n\nHERRA TOPIAS.\nMutta kyllä minä en tätä kirjettä hänelle anna; sillä, käytöksestään\npäättäen, tuo herraspoika on älykäs ja hyvin kasvatettu; toimi, johon\nhänen herransa häntä käyttää sisareni tyttären luona, todistaa sekin\nsitä; siis tämä kirje, joka on niin tavattoman mieletön, ei herättäisi\nnuorukaisessa vähääkään pelkoa; hän huomaisi pian, että se on\npölkkypäästä lähtenyt. Mutta minä teen vaatiman suusanalla, pidän\nsuurta melua Kälppäisen urhoollisuudesta ja saatan niin tuolle\nherraspojalle -- joka on kyllin nuori uskoteltavaksi -- mitä\npelottavimman käsityksen hänen vimmastaan, taidostaan, raivostaan ja\nväkivaltaisuudestaan. Tämä heitä kumpaakin niin säikähdyttää, että\ntulevat tappamaan toisiaan katseillaan niinkuin basiliskit.\n\nFABIO.\nTuossa hän tulee sisarenne tyttären kanssa. Syrjään, kunnes hän on\nsanonut jäähyväiset, ja sitten heti hänen jälkeensä!\n\nHERRA TOPIAS.\nMinä sill'aikaa tuumin oikein pöyristyttävää vaatimapuhetta.\n\n    (Herra Topias Räihä, Fabio ja Maria menevät.)\n    (Olivia ja Viola tulevat.)\n\nOLIVIA.\nJo sanoin liikaa kivisydämmelle,\nPaljastain maltitonna kunniani.\nSisäinen ääni tätä vikaa moittii,\nMut vika tuo niin valtavan on vahva,\nEtt' ihan ilkkuilee vaan moittehille.\n\nVIOLA.\nMut sama, kuin on teidän mielenkiihkon,\nOn minun valtiaani tuskan laita.\n\nOLIVIA.\nKas, tässä kalleus: kuvani on siinä;\nSe ottakaa, se teit' ei kielin häiri.\nMut pyydän: tulkaa jälleen huomenna.\nMit' anoisitte, jota kieltäisin ma,\nJos kunniani vaan ei sitä kiellä?\n\nVIOLA.\nVain yhtä: sydäntänne herralleni.\n\nOLIVIA.\nKuin voin sen kunnialla hälle antaa,\nMink' annoin teille?\n\nVIOLA.\n                     Takaisin sen annan.\n\nOLIVIA.\nHuomenna siis. Hyvästi! Jos noin soma\nOn kiusaaja, niin olen hornan oma.\n\n    (Menee.)\n    (Herra Topias Räihä ja Fabio palajavat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nHyvää päivää, nuori herra!\n\nVIOLA.\nJumal' antakoon, herra!\n\nHERRA TOPIAS.\nMitä sinulla aseita on, ota ne käsille; mitä laatua loukkaukset ovat,\njoita olet hänelle tehnyt, sitä en tiedä; mutta väijyjäsi, kiukkuisena,\nverenhimoisena kuin metsäkoira, odottaa sinua puutarhan kolkassa.\nMiekkasi maalle! Varustaudu nopeasti, sillä ahdistajasi on sukkela,\ntaitava ja murhallinen.\n\nVIOLA.\nErehdytte, herra hyvä; olen varma, ettei kukaan ihminen ole minun\nkanssani riidassa. Muistoni on täysin puhdas, sitä ei himmennä\naavistuskaan vääryydestä, jota olisin kellekään ihmiselle tehnyt.\n\nHERRA TOPIAS.\nHeti saatte toista kokea, uskokaa pois. Siis jos vähääkään panette\narvoa hengellenne, niin olkaa varullanne, sillä vastustajassanne on\nkaikki, mitä nuoruus, voima, taito ja vimma voi miehessä matkaan saada.\n\nVIOLA.\nSuvaitkaa sanoa, herra, kuka hän on.\n\nHERRA TOPIAS.\nRitari, siksi lyöty lovettomin miekoin pehmeällä nukkamatolla;[10]\nmutta hän on oikea piru kahdenottelussa; ruumiita ja sieluja on hän\nerottanut kolme kappaletta, ja hänen raivonsa on tällä haavaa niin\nleppymätön, ettei muu häntä hyvitä kuin kuolemantuska ja hautaus.\n\"Pilkkaan tai silkkaan!\" se on hänen tunnussanansa; \"sinä tai minä!\"\n\nVIOLA.\nKäännyn takaisin taloon ja pyydän turvaa armolliselta neidiltä; en ole\nmikään miekkamies. Olen kuullut puhuttavan sellaisista ihmisistä, jotka\nehdoin tahdoin hakevat riitaa muiden kanssa, koetellakseen näiden\nmiehuutta; kenties tämäkin on sitä lajia.\n\nHERRA TOPIAS.\nEi, herraseni; hänen vihansa johtuu oikeutetusta loukkauksesta; siis\neteenpäin vaan ja tehkää hänelle mieliksi. Palata tuohon taloon ette\nsaa muulla ehdolla, kuin että minun kanssani sovitte siitä, mistä yhtä\nturvallisesti voisitte sopia hänen kanssaan. Siis eteenpäin, tai pamppu\ntupesta maalle ihan paljaana! Sillä tapella teidän pitää, se on vissi;\ntai vannon, ett'ette ikipäivinä kanna miekkaa kupeellanne.\n\nVIOLA.\nTämä on yhtä säädytöntä kuin kummallista. Olkaa hyvä,\nosoittakaa minulle sen verran kohteliaisuutta, että kysytte tuolta\nritarilta, millä olen häntä loukannut; se on varmaankin tapahtunut\nvaromattomuudesta eikä ehdoin tahdoin.\n\nHERRA TOPIAS.\nSen kyllä teen. Signor Fabio, jääkää tänne tämän herran seuraksi,\nkunnes palajan.\n\n    (Menee.)\n\nVIOLA.\nHyvä herra, suokaa minun kysyä, tiedättekö mitään tästä asiasta.\n\nFABIO.\nTiedän, että ritari on teihin ihan silmittömästi vihastunut, vaan en\nmitään sen lähempää.\n\nVIOLA.\nSuvaitkaa sanoa, minkälainen mies se on.\n\nFABIO.\nHänen ulkomuotonsa ei vähääkään ilmaise sitä ihmeteltävää\nurhoollisuutta, josta epäilemättä itse saatte pian näytteen nähdä.\nHän on todellakin taitavin, verenhimoisin ja vaarallisin vastustaja,\nminkä olisitte voinut koko Illyriasta löytää. Tahdotteko mennä häntä\nvastaan? Koetan rakentaa sovintoa välillenne, jos voin.\n\nVIOLA.\nOlisin teille siitä suuresti kiitollinen. Minä puolestani olen\nmieluummin tekemisissä pappisherran kuin miekkaherran kanssa. En välitä\nsiitä, miten suureksi miehuuttani arvataan.\n\n    (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Katu Olivian puutarhan edustalla.\n    (Herra Topias Räihä ja herra Antreas Kälppäinen tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, hyvä ystävä, se on oikein pirunmoinen vekara, oikein raivotar\nmieheksi. Koetin häntä vastaan miekkaa, tuppea ja kaikkea, mutta hän\ntöytäsi minuun sellaisella helvetinmoisella vauhdilla, että oli työtä\npäästä pakoon; ja kun on iskusi torjunut, maksaa hän ne takaisin yhtä\nvarmasti, kuin jalkasi tapaa maata astuessasi. Sanovat, että hän on\nollut miekkailunopettajana Isossa Turkissa.\n\nHERRA ANTREAS.\nMinä en, hitto olkoon, tappele hänen kanssaan.\n\nHERRA TOPIAS.\nNiin, mutta häntä ei saa mitenkään leppymään; Fabio tuolla voi tuskin\nhäntä pidättää.\n\nHERRA ANTREAS.\nLempo soikoon! Jos olisin tiennyt, että hän on urhoollinen ja niin\ntaitava miekkamies, niin olisin ennen antanut hänen mennä hitolle, kuin\nmiekkasille häntä vaatinut. Koettakaa saada hänet jättämään asia\nsikseen, niin lupaan teille harmoni, pikku Pekan.\n\nHERRA TOPIAS.\nEsitän hänelle asian. Pysy tässä; näytä rohkeata naamaa. (Syrjään.)\nTämä kyllä päättyy ilman sielun hukkaa. Totta toisen kerran, hevostasi\nminä kannustan yhtä hyvin kuin sinuakin.\n\n    (Fabio ja Viola tulevat.)\n\n(Fabiolle.) Sain häneltä hevosen riidan sovittajaisiksi. Olen\nluulotellut hänelle, että poika on oikea perhana.\n\nFABIO (herra Topiakselle).\nJa tällä on yhtä kauheat luulot hänestä; hän vapisee ja on kalpea,\nikäänkuin karhu olisi kintereillä.\n\nHERRA TOPIAS (Violalle).\nTässä ei ole apua, herraseni; hän tahtoo tapella, kun on sen vannonut.\nMutta, totta sanoakseni, hän on likemmin tätä juttua miettinyt ja\nhuomaa, että siitä nyt tuskin kannattaa puhua. Siis, miekka maalle,\nettä hän saisi valassaan pysyä; hän vakuuttaa, ettei hän teille mitään\nvahinkoa tee.\n\nVIOLA (syrjään).\nJumal' auttakoon minua! Vähällä on, ett'en sano heille, kuinka paljon\nmiehestä puutun.\n\nFABIO.\nVetäykää pois, jos näette hänen raivostuvan.\n\nHERRA TOPIAS.\nTule, Antreas, tässä ei ole apua; tämä nuori herra tahtoo kunniansa\ntähden otella kanssasi; hän ei voi sitä kaksintaistelun sääntöjen\nmukaan välttää, mutta hän ei sinulle mitään vahinkoa tee, sen hän on\nminulle luvannut, niin totta kuin on aatelismies ja soturi. Toimeen\nsiis vaan!\n\nHERRA ANTREAS.\nJumala suokoon, että hän pysyisi sanassaan!\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n\nVIOLA.\nTää tahtoani vastaan on, sen vannon.\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n    (Antonio tulee.)\n\nANTONIO.\nPois miekkanne! Jos loukannut on teitä\nTää nuori mies, niin minä siitä vastaan;\nJos häntä te, niin vastatkaa te mulle.\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n\nHERRA TOPIAS.\nTe, herra? Ken te sitten olette?\n\nANTONIO.\nMies, joka lempens' eteen enemp' uhraa\nKuin mitä teidän kuullen kerskaileepi.\n\nHERRA TOPIAS.\nTäss' olen, tapella jos haluatte.\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n\nFABIO.\nSeis, herra Topias! Tässä tulee oikeudenpalvelijoita.\n\nHERRA TOPIAS.\nKyllä vielä teille näytän.\n\nVIOLA (herra Antreakaelle).\nOlkaa hyvä, miekkanne tuppeen, jos suvaitsette.\n\nHERRA ANTREAS.\nTotisesti teenkin sen, herraseni; ja mitä lupaukseeni tulee, niin\nsanassani pysyn. Se kantaa kevyesti ja on helläsuinen.\n\n    (Kaksi oikeudenpalvelijaa tulee.)\n\n1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nTuoss' on se mies; tee virkasi.\n\n2:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nOrsinon herttuan käskystä, Antonio,\nVangitsen teidät.\n\nANTONIO.\n                  Erehdytte, herra.\n\n1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nEn vähääkään; ma hyvin teidät tunnen,\nVaikk'ei nyt teillä reuhkaa ole päässä. --\nPois vaan! Hän tietää, että hänet tunnen.\n\nANTONIO.\nTotella täytyy. -- (Violalle.) Tään nyt siitä sain,\nKun etsin teitä. Vaan ei auta mikään,\nTää kestää täytyy mun. Nyt mitä teette?\nMun pakko teilt' on pyytää kukkaroni.\nEnemmän se mua vaivaa, ett'en teitä\nNyt auttaa voi, kuin että itse kärsin.\nTe hämmästytte; mutta huolet' olkaa.\n\n2:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nPois matkaan, herra.\n\nANTONIO.\nMun täytyy saada osa rahoistani.\n\nVIOLA.\nRahoista, herra? Mistä rahoista?\nHyvyydestä, jot' osoititte mulle,\nJa nykyist' ahtauttanne säälien,\nVähistä varoistani teille antaa\nVoin pienen lainan; paljo mull' ei ole,\nMut pannaan tasajakoon varat kaikki;\nKas, tuossa puolet.\n\nANTONIO.\n                    Kiellättekö minut?\nKuin? Töillänikö imartaa mun täytyy?\nOi, älkää kurjuuttani kiusatko,\nJott'ei niin halpaan tekoon se mua saata,\nEtt' alan huomauttaa, mitä hyvää\nMin' olen teille tehnyt.\n\nVIOLA.\n                         Sit' en tunne,\nEn tunne ääntänne, en kasvojanne.\nEnemmän vihaan kiittämättömyyttä\nKuin valheen ylpeyttä, viinan korskaa\nTai muuta pahetta, jonk' inha myrkky\nVeremme heikon valtaa.\n\nANTONIO.\n                       Taivaan taatto!\n\n2:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nPois matkaan, herra!\n\nANTONIO.\n                     Yksi sana vielä!\nTuon nuorukaisen, jonka tässä näette,\nPuoleksi surman kidasta ma kiskoin\nJa lemmen pyhyydellä häntä vaalin;\nJa tuota kuvaa, joka ihaninta\nLupaavan näytti, minä jumaloitsin.\n\n1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nSe meit' ei koske. Aika joutuu. Matkaan!\n\nANTONIO.\nMut voi, kuin halvaks muuttui jumalani!\nHäväisit hyvän muotosi, Sebastian.\nLuonnoss' ei tahraa, sen vain sydän tuo,\nEi rumaa muu kuin minkä häijyys luo.\nHyve on kaunis; pahe kaunisteltu\nVain tyhjä arkku, päältä kirjaeltu.\n\n1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nMies hulluilee: pois matkaan! Tulkaa, herra.\n\nANTONIO.\nMukaanne tulen.\n\n    (Oikeudenpalvelijat ja Antonio menevät.)\n\nVIOLA.\nNiin sanat hältä virtaa kiihkeinä,\nEtt' itseensä hän uskoo; niin en minä.\nToteudu luulo, että minua\nPitävät, kallis veikko, sinuna!\n\nHERRA TOPIAS.\nTänne, ritari! Tänne, Fabio! Nyt lyömme tuumamme yhteen ja keksimme\njonkin viisaan neuvon.\n\nVIOLA.\n\"Sebastian\" hän sanoi; veljen kuvan\nMa tunnen peilistäni heijastuvan;\nMun kaltaiseni olikin hän vainen,\nJa tapa, puku, käytös samanlainen.\nVain häntä matkin. Näin jos on, niin myrsky\nSuloinen on, ja maire meren tyrsky.\n\n    (Menee.)\n\nHERRA TOPIAS.\nOikein kunniaton raukka ja pelkurimpi kuin jänis! Hänen\nkunniattomuutensa näkyy siinä, että hän hädässä näin hylkää ystävänsä\nja kieltää hänet; ja hänen pelkuruudestaan kysy Fabiolta.\n\nFABIO.\nPelkuri, hurskas pelkuri, jumalisuuteen asti pelkuri!\n\nHERRA ANTREAS.\nJuoksen, piru olkoon, hänen jälkeensä ja pieksen hänet.\n\nHERRA TOPIAS.\nTee se, pukkaa häntä aimo lailla, vaan pamppua älä paljasta.\n\nHERRA ANTREAS.\nVai en sitä tekisi!\n\n    (Menee.)\n\nFABIO.\nMennään katsomaan, miten tämä päättyy.\n\nHERRA TOPIAS.\nPanen vetoa vaikka mitä, että siitä ei tule mitään.\n\n                                        (Menevät.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Katu Olivian asunnon edustalla.\n    (Sebastian ja narri tulevat.)\n\nNARRI.\nAiotteko luulotella minulle, että en olekaan lähetetty noutamaan teitä?\n\nSEBASTIAN.\nNo niin, no niin, sin' olet hupsu mies,\nSinusta tahdon päästä.\n\nNARRI.\nHyvinpä teeskentelette, totta tosiaankin. En, minä en tunne teitä, eikä\nole neiti minua lähettänyt pyytämään teitä hänen puheilleen, eikä ole\nmyöskään nimenne herra Cesari, eikä ole tämä nokka minun nokkani, ei!\nEi mikään ole sitä, mitä se on.\n\nSEBASTIAN.\nHupsuuttas toisillen voit kaupitella;\nEt tunne sinä minua.\n\nNARRI.\nKaupitella hupsuuttani! Hän on kuullut tuota sanaa käytettävän suuresta\nmiehestä ja sovelluttaa sitä nyt narriin. Kaupitella hupsuuttani!\nVaronpa, että tuo suuri kolho, maailma, lopulta rupeaa teikariksi.\nMutta olehan nyt hyvä ja hellitä tuota oikkujesi vyötä ja sano, mitä\nminun tulee kaupitella arvoisalle neidille. Kaupittelenko, että sinä\ntulet?\n\nSEBASTIAN.\nPois minusta! Pois, hupsu narrinparta!\nKas, tuossa rovon saat! Jos vielä viivyt,\nNiin ehkä tulee palkka huonompi.\n\nNARRI.\nTotta totisesti, teillä on aulis käsi! -- Tuollaiset viisaat miehet,\njotka antavat rovon narreille, hankkivat itselleen hyvän maineen\nneljäntoista-vuotisten puuhain perästä.\n\n    (Herra Antreas tulee.)\n\nHERRA ANTREAS.\nKas vaan, herraseni, vihdoinkin teidät tapaan. Tuossa saatte!\n\n    (Lyö Sebastiania.)\n\nSEBASTIAN.\nJa tuossa sinä saat, ja tuossa, tuossa!\nTääll' onko kaikki hulluja?\n\n    (Pieksee herra Antreasta.)\n    (Herra Topias ja Fabio tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nSeis, herraseni, tai paiskaan pamppunne katon yli.\n\nNARRI.\nTämän menen kertomaan armolliselle neidille oiti. Minä en vaan tahtoisi\nolla yhdenkään teidän nahoissanne, en kahdesta pennistä.\n\n    (Menee.)\n\nHERRA TOPIAS.\nSeis, herra, hiljaa!\n\nHERRA ANTREAS.\nÄlähän, päästä hänet! Minä aion toisella tapaa häntä kuranssata:\nhaastan hänet oikeuteen tappelusta, jos täällä Illyriassa on mitään\noikeutta olemassa. Vaikka itse ensin häntä löinkin, niin mitä siitä.\n\nSEBASTIAN.\nPois kätenne!\n\nHERRA TOPIAS.\nNo, no, herraseni; en aio teitä niinkään päästää. Kas niin, nuori\nsolttu, miekka tuppeen vaan! Teissä on nenää, huomaan. Kas niin!\n\nSEBASTIAN.\nMun täytyy päästä. Mitä nyt sä aiot?\nJos vielä mua kiusaat, vedä miekkas.\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n\nHERRA TOPIAS.\nMitä? Mitä? No, sitten kai minun täytynee laskea luoti tai pari tuota\nsinun hävytöntä vertasi.\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n    (Olivia tulee.)\n\nOLIVIA.\nSeis, Topi, seis, jos henki sulle rakas!\n\nHERRA TOPIAS.\nNeitikö?\n\nOLIVIA.\nSamaako yhä? Kiittämätön kurja!\nOmasi olet vuoristoon ja luoliin,\nMiss' outoja on tavat. Mene täältä! --\nCesario hyvä, älä pahastu! --\nPois, raakalainen!\n    (Herra Topias, herra Antreas ja Fabio menevät.)\n                   Jalo ystävä,\nSua äly ohjatkohon, eikä viha,\nNäin säädyttömäss' ilkihyökkäyksessa\nRauhaasi vastaan. Lähde kanssani;\nKun kuulet, kuinka monta tyhjää juonta\nKutonut on tuo pauhaaja, niin tälle\nHymyilet vaan. Sun täytyy mukaan tulla,\nEt kieltää saa. Kirottu miesi tää,\nSun sydänmailtani kun säikyttää!\n\nSEBASTIAN.\nMist' ompi tuuli? Minne virta vie?\nTai olen hullu, tai tää unta lie.\nAjuni Letheen, mielihaave, paina!\nJos tää on unta, kestäköön sit' aina!\n\nOLIVIA.\nTulehan! Antaudu mun johtooni.\n\nSEBASTIAN.\nHalusta, neiti.\n\nOLIVIA.\n                Nyt ja ijäti!\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Huone Olivian talossa.\n    (Maria ja narri tulevat.)\n\nMARIA.\nKas niin, ota tämä kaapu yllesi ja tämä parta; uskottele häntä, että\nolet pastori Tapas. Tee joutua! Kutsun sill'aikaa herra Topiaksen\ntänne.\n\n    (Menee.)\n\nNARRI.\nNo niin, mitäs muuta, kuin puen tämän ylleni teeskennelläkseni siinä,\nja soisinpa, että olisin minä ensimmäinen, joka tämmöisessä kaavussa on\nteeskennellyt. En ole kyllin pitkä, voidakseni arvokkaasti toimittaa\nvirkaani, enkä tarpeeksi laiha, näyttääkseni oikealta lukumieheltä,\nmutta käydä kunniallisesta miehestä ja kelpo talonpitäjästä on yhtä\nhyvä kuin käydä vakaasta miehestä ja suuresta oppineesta. Vaan,\ntuossapa tulevat virkaveljet.\n\n    (Herra Topias Räihä ja Maria tulevat.)\n\nHERRA TOPIAS.\nJumal' antakoon hyvää päivää, herra pastori!\n\nNARRI.\n_Bonos dies_, herra Topias; sillä niinkuin vanha pragilainen erakko,\njoka ei koskaan ollut nähnyt mustetta ja kynää, sangen älykkäästi sanoi\nkuningas Gorbodukin veljentyttärelle: \"Se mikä on, se on,\" niin\nminäkin, koska olen herra pastori, olen herra pastori, sillä mitä on se\nmuuta kuin se ja mitä on on muuta kuin on.\n\nHERRA TOPIAS.\nPuhutelkaa häntä, herra pastori.\n\nNARRI.\nHoi! Onko siellä ketään? Rauha olkoon tälle tyrmälle!\n\nHERRA TOPIAS.\nSe veitikka matkii hyvin; kelpo veitikka!\n\nMALVOLIO (ulkoa).\nKuka huutaa?\n\nNARRI.\nHerra Topas, pastori, joka tulee tervehtimään Malvoliota, sitä\nkuuhullua.\n\nMALVOLIO.\nHerra pastori, herra pastori, hyvä herra pastori, menkää armollisen\nneidin luo.\n\nNARRI.\nPakene pois, sinä suurisuinen paholainen! Etkö sinä muusta puhu kuin\nneideistä?\n\nHERRA TOPIAS.\nHyvin sanottu, herra pastori!\n\nMALVOLIO.\nHerra pastori, ei ole koskaan ihmistä pahemmin pidelty. Hyvä herra\npastori, älkää uskoko, että olen hullu; he ovat sulkeneet minut tähän\nhirveään pimeyteen.\n\nNARRI.\nHyi, sinä ruokoton saatana! Puhuttelen sinua lievimmällä nimelläsi,\nsillä olen niitä hurskaita sieluja, jotka säädyllisyydellä kohtelevat\nitse paholaistakin. Sanotko sinä, että tämä huone on pimeä?\n\nMALVOLIO.\nPimeä kuin helvetti, herra pastori.\n\nNARRI.\nSiinähän on aukot läpikuultavat kuin akkunalaudat ja lakehiset\neteläpohjassa hohtavat kuin eebenholtsi, ja kuitenkin sinä valitat\nummehdusta.\n\nMALVOLIO.\nEn ole hullu, herra pastori. Minä sanon teille, että tämä huone on\npimeä.\n\nNARRI.\nErehdyt, mieletön! Minä sanon sinulle, että ei ole muuta pimeyttä kuin\ntietämättömyys, johon sinä olet pahemmin kietoutunut kuin egyptiläiset\nsavupatsaaseensa.\n\nMALVOLIO.\nMinä sanon, että tämä huone on yhtä pimeä kuin tietämättömyys, vaikka\nolisikin tietämättömyys niin pimeä kuin helvetti; ja sanon senkin,\nettei ketään ihmistä ole milloinkaan näin pahoin pidelty. Minä en ole\nsen hullumpi kuin tekään. Koetelkaa minua; tehkää säällinen kysymys.\n\nNARRI.\nMikä oli Pythagoraan ajatus metsän siipikarjasta?\n\nMALVOLIO.\nEttä isoäitimme sielu voi mahdollisesti asua linnussa.\n\nNARRI.\nMitä sinä tästä opista arvelet?\n\nMALVOLIO.\nAjattelen jaloa sielusta, enkä suinkaan hyväksy hänen oppiansa.\n\nNARRI.\nJää hyvästi! Pysy yhä pimeydessä sinä! Ennenkuin myönnän sinussa\ntervettä järkeä olevan, täytyy sinun tunnustaa Pythagoraan oppi ja\nvaroa, ett'et tapa pöllöäkään, jott'ei isoäitisi sielu joutuisi\nkodittomaksi. Jää hyvästi!\n\nMALVOLIO.\nHerra pastori! Herra pastori!\n\nHERRA TOPIAS.\nKaikkein rakkahin herra Topas!\n\nNARRI.\nEikö totta, taitaa se lukkari laulaa?\n\nMARIA.\nTuon olisit voinut tehdä ilman partaa ja kaapuakin; eihän hän sinua\nnäe.\n\nHERRA TOPIAS.\nPuhuttele nyt häntä omalla äänelläsi, ja sano minulle, miltä hän\nsinusta tuntuu. Oi, että tämä koiruus kunnialla päättyisi! Jos voi\nhänet säällisellä tavalla päästää vapaaksi, niin pitäisi se tehdä,\nsillä minä olen nyt niin huonoissa väleissä sisarenityttären kanssa,\nett'en millään varmuudella voi ajaa tätä kepposta loppuun. Tule sitten\noiti kamariini.\n\n    (Herra Topias ja Maria menevät.)\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Hei Antti, hupi-Antti,\n    Kuinka helttusi jaksaa?\"\n\nMALVOLIO.\nNarri! --\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Minust' ei hän huoli.\"\n\nMALVOLIO.\nNarri! --\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Miksi lempi kuoli?\"\n\nMALVOLIO.\nNarri, sanon minä!\n\nNARRI (laulaa).\n\n    \"Toista lempii,\" --\n\nKuka kutsuu?\n\nMALVOLIO.\nNarri hyvä, jos tahdot kiitollisuuteni ansaita, niin hanki minulle\nkynttilä, kynä, mustetta ja paperia. Siitä olen sinulle ijäti\nkiitollinen, niin totta kuin olen kunniallinen mies.\n\nNARRI.\nHerra Malvolio!\n\nMALVOLIO.\nNiin, narri hyvä.\n\nNARRI.\nVoi, herra, miten olette menettänyt kaikki tajunne?\n\nMALVOLIO.\nKuules, narri, ei ole milloinkaan ketään ihmistä näin inhottavasti\nrääkätty. Minulla on taju yhtä hyvä kuin sinullakin, narri.\n\nNARRI.\nVain yhtäkö hyvä? Siis olette todellakin hullu, jos teillä ei ole taju\nparempi kuin narrilla.\n\nMALVOLIO.\nHe ovat tänne minut salvanneet kuin elukan; pitävät minua pimeässä;\nlähettävät tyköni pappeja, aasinpäitä, ja tekevät kaikkea saadakseen\nminut tajultani.\n\nNARRI.\nAjatelkaa, mitä sanotte: pappi on täällä. -- \"Malvolio, Malvolio,\ntaivas tajusi palauttakoon! Koeta saada unen päästä kiinni, ja heitä\nnuo joutavat lörpötyksesi.\"\n\nMALVOLIO.\nHerra pastori, --\n\nNARRI.\n\"Älä puhu hänen kanssaan.\" -- Kuka? Minäkö, herra pastori? En, sen\nlupaan. Jumalan haltuun, hyvä herra pastori! -- \"Amen, amen!\" -- Kyllä\nlupaan, herra pastori.\n\nMALVOLIO.\nNarri, narri, kuule, narri, --\n\nNARRI.\nOi, hyvä herra, malttakaa. Mitä sanotte, herra? Minua torutaan, jos\npuhun kanssanne.\n\nMALVOLIO.\nNarri hyvä, hanki minulle kynttilää ja paperia hiukkasen. Vakuutan,\nettä olen yhtä hyvällä tajulla kuin joku toinenkin Illyriassa.\n\nNARRI.\nSuokoon Jumala, että olisitte.\n\nMALVOLIO.\nKunniani kautta, olen. Narri hyvä, hiukkasen mustetta, paperia ja\nkynttilää, ja toimita sitten kirjoitukseni armolliselle neidille; siitä\nsaat palkan paremman kuin mikään kirjeenkuljettaja konsanaan.\n\nNARRI.\nNo, tahdon olla teille siinä avullinen. Mutta sanokaa suoraan, ettekö\ntodellakaan ole hullu? Vai teeskentelettekö vaan?\n\nMALVOLIO.\nUsko pois, en ole; totta puhun.\n\nNARRI.\nEn, minä en koskaan usko hullua miestä, ennenkuin saan nähdä hänen\naivonsa. Toimitan teille kynttilää, paperia ja mustetta.\n\nMALVOLIO.\nSiitä saat palkan ylenpalttisen, narri. Kulje, kulje joutuun!\n\nNARRI (laulaa).\n\n    Kulen, kulen, herra,\n    Pian tulen, herra,\n    Taaskin uudelleen;\n    Kaikki teen, sen takaan,\n    Nyt en piruakaan\n    Pelkää muorineen.\n\n    Sälesäilän temmon,\n    Sillä torjun lemmon,\n    Huudan: hiisi, hää!\n    Leikkaan kynnet hältä\n    Senkin vietävältä.\n    Hyvästi nyt, narri, jää!\n\n        (Menee.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Olivian puutarha.\n    (Sebastian tulee)\n\nSEBASTIAN.\nTuo taivas on, tuo kirkas aurinko;\nTään helmen hältä sain, sen näen, sen tunnen;\nNäin vaikka lumouksen vallass' olen,\nEn hullu toki lie. Miss' on Antonio?\nHänt' Elephantista en löytänyt;\nSiell' oli ollut; sain sen tiedon siellä,\nEtt' etsi hän mua kautta kaupungin.\nNyt hänen neuvons' oisi kullan väärtti;\nVaikk' aistejani vastaan järki väittää,\nEtt'ei tää hulluutt' ole, mut vain erhe,\nOn kuitenkin tää onnen äkkitulva\nNiin esimerkitön ja perusteeton,\nEtt' epäillä jo alan silmiäni\nJa parjaan järkeä, jok' uskottelee,\nEtt' olen muuta kaikkea kuin hullu,\nTai ett' on neiti hullu; mut jos niin ois,\nEi taloaan ja väkeään hän ohjais,\nEi käskyj' antais eikä määräis töitä\nNiin hiljaa, tyynesti ja vakavasti,\nKuin mitä näkyy. Tässä piilee jotain\nPetoksentapaista. Mut tuossa on hän.\n\n    (Olivia tulee papin seurassa.)\n\nOLIVIA.\nAnteeksi kiire! Aikeenne jos hyvät,\nMua seuratkaa ja tätä pyhää miestä\nLäheiseen kirkkoon; siellä, hänen kuullen,\nPyhyyden holvin alla vannokaa\nIkuinen uskollisuusvala mulle,\nJott' arka, luulevainen sydämmeni\nAsettuis rauhaan. Hän sen kätkee siksi\nKuin itse tahdotte sen tiettäväksi;\nHäät silloin vietetään sen mukaisesti\nKuin vaatii säätyni. Mit' arvelette?\n\nSEBASTIAN.\nKäyn kanssanne ja vannon valan sen,\nIkuisen vannon uskollisuuden.\n\nOLIVIA.\nEdellä, isä! -- Taivas loistakoon\nJa tämän liittomme niin siunatkoon!\n\n                         (Menevät.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Katu Olivian asunnon edustalla.\n    (Narri ja Fabio tulevat.)\n\nFABIO.\nJos minusta pidät, niin anna minun nähdä hänen kirjeensä.\n\nNARRI.\nHyvä herra Fabio, suokaa minun tehdä toinen pyyntö.\n\nFABIO.\nMitä vaan tahdot.\n\nNARRI.\nÄlkää pyytäkö nähdä tätä kirjettä. Tämähän on samaa, kuin jos annat\nminulle koiran ja palkinnoksi pyydät takaisin saman koiran.\n\n    (Herttua, Viola ja seurue tulee.)\n\nHERTTUA.\nYstävät, oletteko neiti Olivialle kuuluvia?\n\nNARRI.\nOlemme oikein, osa hänen koreuksistaan.\n\nHERTTUA.\nSinut tunnen hyvin. Kuinka voit, poikaseni?\n\nNARRI.\nTotta puhuen: jota useampi vihamies, sitä parempi; jota useampi ystävä,\nsitä huonompi.\n\nHERTTUA.\nPäin vastoin: jota useampi ystävä, sitä parempi.\n\nNARRI.\nEi, herra: pahempi.\n\nHERTTUA.\nKuinka niin?\n\nNARRI.\nNiin, nähkääs, herra: ystäväni minua kehuvat ja tekevät siten minusta\naasin; mutta vihamiehet sanovat vasten partaa, että olen aasi; siis\nvihamiehistäni opin itseäni tuntemaan, mutta ystävät vetävät minua\nnenästä; niin että päätelmien on niinkuin suudelmien: neljä kieltävää\nja kaksi myöntävää. Siis: jota useampi ystävä, sitä pahempi; jota\nuseampi vihamies, sitä parempi.\n\nHERTTUA.\nVallan erinomaista!\n\nNARRI.\nEi, herra, ei aivan niin, vaikka suvaitsettekin olla yksi ystävistäni.\n\nHERTTUA.\nMinun tähteni ei sinun tule pahempi olla; kas, tuossa kultaa!\n\nNARRI.\nJos ette pelkää olla kahtamoinen, herra, niin pyytäisin, että tekisitte\ntästä vielä toisen.\n\nHERTTUA.\nHuonon neuvon annat.\n\nNARRI.\nPistäkää vain armo taskuun vielä kerran ja sallikaa lihanne ja verenne\nsitä totella.\n\nHERTTUA.\nNo, teen sitten vielä kerran syntiä ja olen kahtamoinen: tuossa toinen.\n\nNARRI.\n_Primo, secundo, tertio_ on hyvä asia; ja niinkuin vanha sananlasku\nkuuluu: kolmas toden sanoo; kolmitahti, herraseni, on hyvä hyppytahti,\nja Pentin kirkon kellotkin soivat kolmiääneen: yks, kaks, kolme.\n\nHERTTUA.\nTällä syötillä et enää voi minulta rahaa narrata; mutta jos tahdot\nilmoittaa neidillesi, että olen täällä häntä puhutellakseni, ja tuoda\nhänet tänne kanssasi, niin kenties sillä voit jälleen herättää eloon\nanteliaisuuteni.\n\nNARRI.\nTuudutelkaa siis anteliaisuuttanne siksi, kuin palajan. Minä menen nyt,\nherra, mutta älkää vaan luulko, että saamishaluni on mitään voitonhimon\nsyntiä. Siis, niinkuin sanottu, antakaa anteliaisuutenne nyt hiukan\ntorkahtaa; minä sen kohta herätän.\n\n    (Menee.)\n\nVIOLA.\nHän tuossa tulee, pelastajani.\n\n    (Antonio ja oikeudenpalvelijat tulevat.)\n\nHERTTUA.\nTuon muodon minä muistan hyvin aivan;\nMut kun sen viimeks näin, se oli musta\nKuin sotisavun tahrima Vulkanus.\nHän oli päällikkönä laiva-pahan,\nMatalan, vähäkuntoisen ja pienen,\nMut sillä otteli niin tuhokkaasti\nParaimpain meidän purjelaivain kanssa,\nEtt' itse kateus ja kadon kielet\nJulisti hänen mainettaan. -- Mik' on?\n\n1:NEN OIKEUDENPALVELIJA.\nOrsino, tää se sama on Antonio,\nJok' otti Phoenix-laivan lastinensa;\nSe sama, joka Tigerinkin valtas,\nKun nepaaltanne meni toinen jalka.\nKadulta röyhkeänä, hurjapäänä\nMe tappelusta hänet kouristimme.\n\nVIOLA.\nMun pelasti hän, miekallaan mua puolsi.\nTok' äsken oli puheensa niin kummaa,\nEtt' ihan luulen, ett' on miesi hullu.\n\nHERTTUA.\nSa kuulu merirosvo, laivasissi,\nMik' uhka toi sun niiden armon alle,\nJotk' olet tyyrihillä verityöllä\nVihollisikses saanut?\n\nANTONIO.\n                      Jalo herra,\nNuo nimet sallikaa mun heittää pois.\nAntonio ei rosvo ole, sissi,\nVaikk' onkin hän Orsinon vihamies\nJa syystä kyllä. Tenho toi mun tänne:\nTuon kiittämättömän, tuon pojan tuossa\nVihaisen meren vaahtoisesta suusta\nMa autoin; toivoton hän oli romu;\nElämän annoin hälle, sitä paitse\nRakkauden rajattoman, ehdottoman\nHän multa sai; ja tästä rakkaudesta\nMa hänen tähtens' alttiiks antauduin\nViholjaan kaupunkinne vaaroille;\nMa hyökkäyksistä häntä puolustin;\nKun minut vangittiin, hän viekasteli --\nOsakkaaks ei hän vaaraan halunnutkaan --\nJa kielsi julki minut tuntevansa,\nNäin tuokiossa vuotta kaksikymment'\nErotti meidät; kukkaronkin kielsi,\nJonk' olin hetki sitten käyttääksensä\nHänelle suonut.\n\nVIOLA.\n                Mitä tietää tämä?\n\nHERTTUA.\nMilloinka tänne kaupunkiin hän saapui?\n\nANTONIO.\nTänäpä, herra; kolmeen kuukauteen\nErossa emme hetkeäkään olleet,\nVaan seurass' yöt ja päivät keskenämme.\n\n    (Olivia seuralaisineen tulee.)\n\nHERTTUA.\nKreivitär! Päällä maan nyt taivas astuu!\nMut sinä houraat, mies: tää nuorukainen\nMua palvellut on kuukausia kolme.\nVaan toiste siitä. -- Viekää hänet syrjään.\n\nOLIVIA.\nOliviako palvella voi muulla\nKuin minkä ruhtinaaltani jo kielsin? --\nCesario, ette pysy sanassanne.\n\nVIOLA.\nMitä, neiti?\n\nHERTTUA.\n             Hurmaava Olivia, --\n\nOLIVIA.\nCesario, ette vastaa? -- Hyvä prinssi, --\n\nVIOLA.\nMa vaikenen, kun puhuu valtiaani.\n\nOLIVIA.\nJos on se tuota vanhaa virttä, prinssi,\nNiin yhtä inhasti se korvaa vihloo\nKuin ulvominen soiton mukaan.\n\nHERTTUA.\nYhäkö julma?\n\nOLIVIA.\n             Yhä luja, herra.\n\nHERTTUA.\nTylyydessäkö? Impi juonikas,\nJonk' epäsuopealle alttarille\nTää sydän henkinyt on parhaat uhrit,\nMit' ikänään voi hartaus! Mitä tehdä?\n\nOLIVIA.\nHalua myöten, mitä sallii arvo.\n\nHERTTUA.\nEgyptin rosvon lailla[11] miks en minä\nVois hengenhädäss' armastani tappaa,\nJos sydän sallis? -- julma luulevaisuus,\nJost' ylevyyttä henkää! Mutta kuule:\nUskollisuuttani kosk' ylenkatsot\nJa koska hyvin esineenkin tunnen,\nJok' esti multa pääsyn sydämmeesi,\nJää eloon, marmor'sydämminen julmus!\nMut suosikkisi tuo, jot' armastat,\nJa jota, kautta taivaan, minä hellin,\nSen riistän tuosta silmäst' ylpeästä,\nMiss' istuu valliten ja herraans' ivaa.\nTule, poika! Turman aikeeni jo kypsyy:\nKaritsan rakkaan uhrata ma kärsin,\nNäin kyyhkyn kaarnesydäntä ma järsin.\n\n    (Aikoo mennä.)\n\nVIOLA.\nJa minä teidän lohduksenne vielä\nTuhannen surmaa kärsin ilomiellä.\n\n    (Aikoo häntä seurata.)\n\nOLIVIA.\nMihinkä nyt?\n\nVIOLA.\n             Sen jälkeen, jota lemmin\nElämää, silmäterää tulisemmin,\nEnemmän, enemmän kuin naista lemmin.\nJos teeskelen, te, taivaan valtiaat,\nMua lemmenpettäjänä ruhjokaat!\n\nOLIVIA.\nVoi, mua, kurjaa! Olen pettynyt.\n\nVIOLA.\nKen teitä pettää? Kuka ilkkuu? Mitä?\n\nOLIVIA.\nSiit' onko aikaa? Etkö muista sitä? --\nTuo tänne pappi.\n\n    (Yksi palvelijoista menee.)\n\nHERTTUA (Violalle).\nTule! Hänet hylkää!\n\nOLIVIA.\nMihinkä? -- Cesario, viivy, ylkä!\n\nHERTTUA.\nYlkä?\n\nOLIVIA.\nNiin, ylkä: voitko kieltää sen?\n\nHERTTUA.\nTuon ylkä sinä?\n\nVIOLA.\nHerra, minä en.\n\nOLIVIA.\nHaa! Halpaa pelkuruutta vaan se lie,\nJok' omimpasi murhaamaan sun vie.\nCesario, älä pelkää, onnees tartu;\nOle, mikä tiedät olevas, niin olet\nSa yhtä suuri kuin se, jota pelkäät.\n    (Palvelija palajaa, pappi mukana.)\nTerveeksi, isä! Virkas kautta vaadin, --\nVaikk' äsken aioimmekin yöhön peittää,\nMink' ennen aikaa sattumus nyt ilmaa --\nTodista, mitä tämän nuorukaisen\nJa minun välill' äsken päätettiin.\n\nPAPPI.\nIkuisen lemmenliiton sopimus,\nKäsien liitoksella lujitettu,\nLukittu huulten vihkisinetillä,\nSormusten vaihdoksella vahvistettu\nJa kaikki toimituksen juhlamenot\nMun virkasanallani kiinnitetty,\nNiin hiljan, että siitä olen vasta\nKaks tunninmatkaa lähennellyt hautaa.\n\nHERTTUA.\nKavala pentu! Miksi muututkaan,\nKun aika päähäs sataa lumiaan?\nNiin silloin varmaan viekkauteesi paadut,\nEtt' omiin juonihisi vihdoin kaadut.\nHyvästi! Hänet vie; mut varo vasta\nMinua matkallasi kohtaamasta.\n\nVIOLA.\nMa vannon, herra, --\n\nHERTTUA.\n                     Turha valaa käyttää.\nVois rakkautta pelkurikin näyttää!\n\n    (Herra Antreas Kälppäinen tulee.)\n\nHERRA ANTREAS.\nHerran laupeuden tähden, haavuri tänne! Ja laittakaa toinen heti herra\nTopiaksen tykö.\n\nOLIVIA.\nMitä on tapahtunut?\n\nHERRA ANTREAS.\nHän on minulta pään puhkaissut, ja Topiaskin on saanut verisen vanteen\nkalloonsa. Herran laupeuden tähden, auttakaa! Antaisin neljäkymmentä\npuntaa siitä, että nyt olisin kotonani.\n\nOLIVIA.\nKuka tuon on tehnyt, herra Antreas?\n\nHERRA ANTREAS.\nEräs Cesario, herttuan seuralainen; pidimme häntä pelkurina, mutta hän\nonkin ihka eläväinen piru.\n\nHERTTUA.\nMinun seuralaiseni, Cesario?\n\nHERRA ANTREAS.\nTuli ja leimaus! Tuossapa hän onkin. -- Te puhkaisitte pääni turhan\nasian vuoksi; sen, minkä tein, sen oli herra Topias minuun pannut.\n\nVIOLA.\nMinusta vait! En pahaa teille tehnyt;\nTe veditte mua vastaan miekkaa syyttä;\nMa haastoin kauniisti, en pahaa tehnyt.\n\nHERRA ANTREAS.\nJos verinen pää on pahaa, niin olette minulle pahaa tehnyt; vai ettekö\npidä veristä päätä minäkään?\n\n     (Herra Topias Räihä ja Narri tulevat.)\n\nTuossa tulee herra Tcpias liikaten; nyt saatte kuulla lisää. Jos hän ei\nolisi ollut päissään, niin olisi hän toisella tapaa teitä tanssittanut.\n\nHERTTUA.\nNo, hyvä herra, kuink' on teidän laita?\n\nHERRA TOPIAS.\nSe on yhtä kaikki; hän vaan vähän minua nipisteli, ja sillä hyvä. --\nPöllö, oletko nähnyt Riku haavuria, pöllö?\n\nNARRI.\nOh, hän on ollut päissään jo toista tuntia; hänen silmänsä olivat\nmailleen menossa jo kahdeksan aikaan aamulla.\n\nHERRA TOPIAS.\nHeittiö ja tökerö koko mies! Minua vihoittaa tuollainen humalainen\nheittiö.\n\nOLIVIA.\nViekää heidät pois! Kuka se heitä on noin pahasti pidellyt?\n\nHERRA ANTREAS.\nMinä autan teitä, herra Topias; mennään yhdessä haavurin tykö.\n\nHERRA TOPIAS.\nSinäkö autat? -- Senkin aasinpää, verikorva, hupelo; ohutposkinen\nhupelo! Kuotus!\n\nOLIVIA.\nMies viekää maata; haavaa hoitakaa.\n\n    (Narri, herra Topias ja herra Antreas menevät.)\n    (Sebastian tulee.)\n\nSEBASTIAN.\nLankoonne haavan löin ja sitä suren;\nMut vaikk' ois täysi veljeni hän ollut,\nEn muut' ois turvakseni voinut tehdä.\nNiin oudosti mua katselette, neiti,\nJa siitä päätän loukanneeni teitä.\nAnteeksi, armas, noiden valain tähden,\nJotk' äsken toisillemme vannoimme.\n\nHERTTUA.\nPuku, ääni, muoto yks, mut kaksi miestä;\nVain silmän haire, joka on, eik' ole!\n\nSEBASTIAN.\nAntonitko? Rakkahin Antonio!\nMitk' onkaan tuskan hetket mulla ollut\nSen jälkeen kuin ma sinut kadotin!\n\nANTONIO.\nSebastianko te?\n\nSEBASTIAN.\n                Sit' epäiletkö?\n\nANTONIO.\nMiks itsestänne kahdajaon teitte?\nOmenan puoliskotkaan niin ei yhtä\nKuin nämä kaksi. Kumpi on Sebastian?\n\nOLIVIA.\nIhmetten ihme!\n\nSEBASTIAN.\n               Seisonko ma tuossa?\nEi veljytt' ole mulla koskaan ollut,\nJa niin en jumalien luonnett' ole,\nEtt' olla tässä voin ja kaikkialla.\nMull' oli sisko; sen vei musta aalto.\n(Violalle.) Jumalan tähden! Sukuako mulle?\nNimenne? Säätynne? Ja mistä maasta?\n\nVIOLA.\nMetelinestä? Sebastian isäni;\nSebastian veljenikin, moinen ihan,\nNoin puettu, kun vaipui märkään hautaan.\nJos puvun voi ja muodon henki ottaa,\nNiin meitä pelotatte.\n\nSEBASTIAN.\n                      Henki olen,\nMut verhottuna samaan ruumiin muotoon,\nMik' äidin kohdusta jo oli mulla.\nKaikk' yhteen käy; jos oisitte vain nainen,\nValaisin kyyneleeni poskillenne,\nSanoen: terve, veteen kuollut Viola!\n\nVIOLA.\nMun isälläni otsass' oli luomi.\n\nSEBASTIAN.\nNiin minunkin.\n\nVIOLA.\n               Ja kuoli päivälleen,\nKun Vielä täytti kolmetoista vuotta.\n\nSEBASTIAN.\nAh! Sielussani tämä muisto elää.\nNiin, elämän hän jätti päivälleen,\nKun sisareni täytti kolmetoista.\n\nVIOLA.\nJos mikään muu ei onnestamme puutu,\nKuin tämä anastettu miehen puku,\nMua vasta syleile, kun kaikki merkit,\nOlot ja aika, paikka vahvistavat,\nEtt' olen Viola; ja sen vakuudeksi\nLuo laivurin sun vien nyt, jonka huostass'\nOn tyttöpukuni; jok' auttoi mua\nJa toi tään jalon herttuan palvelukseen.\nSiit' alkain kohtaloni yhtyneenä\nOn tähän neitoseen ja tähän herraan.\n\nSEBASTIAN (Olivialle.)\nJa siinä syy, miks erehdyitte, neiti:\nMut luonto tässä nouti viettoaan.\nTahdoitte yhdistyä neitseeseen,\nJa, totta vie, siin' ette pettynytkään:\nNeitseellinen se mies on, jonka saitte.\n\nHERTTUA.\nPois hämmästys! Hän jaloa on verta. --\nJa jos on laita niin, kuin peili näyttää,\nOn mulla tässä onnen löydöss' osa.\n(Violalle.) Sanoithan tuhannesti, ettet naista\nIkänä rakastaisi niin kuin mua.\n\nVIOLA.\nJa nämä sanat todeksi ma vannon,\nJa valan tään niin kiinteästi pidän,\nKuin taivaan kupukatto valon pitää,\nJok' yön ja päivän erottaa.\n\nHERTTUA.\n                            Kätesi!\nNyt tyttöpuvussa sun nähdä tahdon.\n\nVIOLA.\nSe laivuri, jok' ensin toi mun rantaan,\nSen tallettaa; mut jonkun jutun vuoksi\nNyt tyrmäss' on hän, johon hänet kätki\nMalvolio, tämän neidin seuraherra.\n\nOLIVIA.\nHän oiti hänet irti päästäköön. --\nMalvolio tänne tuokaa. -- Ah! nyt muistan:\nMies raukka lienee aivan järjiltänsä.\nSekava häire omass' itsessäni\nMun hänen häireens' unhottamaan saattoi. --\n    (Narri tulet, kirje kädessä, ja Fabio.)\nNo, kuinka hänen laitansa on, poika?\n\nNARRI.\nNiin, armollinen neiti, hän torjuu päältään Belsebubia niin hyvin kuin\nihminen hänen tilassaan saattaa. Tässä hän lähettää teille kirjeen;\nolisin jo tänään aamulla sen antanut, mutta koska hullujen epistolat\neivät ole mitään evankeliumeja, niin ei siitä suurta väliä, milloin ne\nperille joutuvat.\n\nOLIVIA.\nAvaa se ja lue se.\n\nNARRI.\nNyt saatte hyvää sielun rakennusta, kun narri esittelee hullua. --\n(Lukee.) \"Kautta Herran, rouvaseni,\" --\n\nOLIVIA.\nMitä? Oletko hullu?\n\nNARRI.\nEn, rouvaseni, minä vaan luen hulluja; jos haluatte, armollinen neiti,\nasianmukaista esittelyä, niin pitää siinä olla ääntä.\n\nOLIVIA.\nLue nyt järkevästi.\n\nNARRI.\nNiin teenkin, madonna; jos hänen järkeään on järkevästi luettava, niin\non sitä luettava juuri näin. Siis, hyvä prinsessa, korvat auki ja\nkuunnelkaa.\n\nOLIVIA.\nLukekaa te, Fabio.\n\nFABIO (Lukee.)\n\n  \"Kautta Herran, rouvaseni, vääryyttä minulle teette ja maailma\n  saa sen vielä tietää. Vaikka olettekin minut pimeyteen sulkenut\n  ja jättänyt juopon sukulaisenne hoitoon, niin olen minä kuitenkin\n  yhtä täydessä järjessä kuin tekin, teidän armonne. Minulla on\n  teidän oma kirjeenne, jossa kehoitatte minua niin käyttäymään\n  kuin olen käyttäynyt; ja toivon sillä vielä saavani itselleni\n  täyttä oikeutta ja teille täyden häpeän. Ajatelkaa minusta\n  mitä tahdotte. Olen hetkeksi laimin lyönyt velvollisuuteni ja\n  puhun nyt loukkaantuneena.\n                                                Hulluna pidelty\n                                                   Malvolio.\"\n\nOLIVIA.\nTuon hänkö kirjoittanut on?\n\nNARRI.\nHän, neiti hyvä.\n\nHERTTUA.\nMut tuo ei juuri hulluudelta tunnu.\n\nOLIVIA.\nVapauta hänet; tänne hänet tuo.\n    (Fabio menee.)\n(Herttualle.) Lähemmin miettien, jos suvaitsette\nMua vaimon asemesta siskoks ottaa,\nNiin liitto leimatahan, milloin suotte,\nTalossa tässä minun kustillani.\n\nHERTTUA.\nTarjoonne, neiti, kiitoksella suostun. --\n(Violalle.) Vapaaksi herranne nyt päästää teidät.\nMut tekemistä palveluksistanne,\nJotk' on niin naisen luonteest' eriävät,\nNiin hennokkaille tavoillenne vieraat,\nJa kun jo kauan kutsuitte mua herraks.\nNiin tässä käteni: täst' alkaen\nTe herranne olette herratar.\n\nOLIVIA.\nJa sisar mulle.\n\n    (Fabio palajaa Malvolion kanssa.)\n\nHERTTUA.\n                Tuoko on se hullu?\n\nMALVOLIO.\nOlette, neiti, mulle väärin tehnyt,\nNiin julki väärin.\n\nOLIVIA.\n                   Minäkö? En suinkaan.\n\nMALVOLIO.\nOlette, neiti. Lukekaa tää kirje;\nKäs'alaanne te ette kieltää saata;\nKirjoittakaahan toisin, jos sen voitte.\nSinetti teidän on ja piirteet kaikki,\nSit' ette kieltää voi. Siis, tunnustakaa,\nSanokaa, kautta kainouden, miksi\nNuo selvät suosinmerkit, miksi käsky\nLähetä, hymysyin ja keltasukin,\nPolukset ristissä, ja irmastella\nTopiasta ja muuta palkkakansaa?\nJa tään kun täytin toivoss' alamaisen,\nMiks vangitsitte mun ja pimeyteen\nMun suljitte, luo lähetitte papin,\nNäin tehden minust' ivatuimman narrin,\nMit' ikänä on nähty? Tunnustakaa!\n\nOLIVIA.\nTää, ystävä, mun kättäni ei ole,\nVaikk' onkin piirteiltään se yhdenlaista.\nKäs'ala on Marian ihan varmaan.\nNyt muistan: hän se ensin mulle kertoi.\nEtt' olet hullu; silloin ilmestyitkin\nHymyssä suin ja puettuna niin\nKuin kirje neuvoi. Ole tyytyväinen:\nSinulle ilkeää on pilkkaa tehty;\nMut kun sen keksijät me ilmi saamme,\nNiin saat sa kantaja ja tuomar' olla\nOmassa asiassas.\n\nFABIO.\n                 Mua kuulkaa:\nEi tora nyt saa eikä riita vasta\nSumentaa tämän hetken kirkkautta,\nJok' ihmetyttää. Siinä toivossa\nNyt myönnän, että Topias ja minä\nTään kepposen Malvoliolle teimme\nKopean, raa'an käytöksensä tähden,\nJoll' ärsytti hän meitä. Kirjeen teki\nMaria Topiaksen viettehestä.\nTää siitä palkinnoks on hänet nainut.\nPilamme, pahan pilkan aikaan saama,\nPikemmin naurun ansaitsee kuin koston,\nJos tasan pannaan kaikki solvaukset,\nJoit' isketty on kummaltakin puolen.\n\nOLIVIA.\nKuink' ovat houkanneet sua, hupsu parka!\n\nNARRI.\nNiin, \"toiset syntyvät suuruuteen, toiset saavuttavat suuruuden,\ntoisille suuruus tyrkytetään.\" Minä olin myöskin tässä ilveilyssä\nmukana: pastori Topas, herraseni; mutta vähät siitä. \"Jumal'auta,\nnarri, en ole hullu.\" -- Mutta muistatteko? \"Ihmettelen, että teidän\narmoanne huvittaa mokoma mehuton raukka. Jos ette hänelle naura, on\nhänellä kapula suussa.\" Näin se ajan kieppova hyrrä tuo koston\nmukanansa.\n\nMALVOLIO.\nTään kostan koko teidän joukkiolle.\n\n    (Menee.)\n\nOLIVIA.\nPidelty hänt' on kovin ilkeästi.\n\nHERTTUA.\nJälessä menkää, lepytelkää häntä.\nHän laivurista viel' ei kertonut;\nKun tuo on kuultu, ja kun kultahetki\nSe sitten koittaa, silloin sielujemme\nOn juhlaliitto. -- Siksi, rakas sisko,\nMe jäämme teidän luo. -- Cesario, tule!\nSe olla saat, niin kauan mies kuin olet.\nMut kun saat toisen puvun, silloinhan\nOrsinon olet armas morsian.\n\n    (Kaikki menevät, paitsi narri.)\n\nNARRI (laulaa).\n\n    Kun olin minä pikkuinen nallikka vain,\n    Satehessa ja tuulessa, hei,\n    Niin hauskuutta turhasta kepposesta sain,\n    Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.\n\n    Mut mieheksi kun minä kasvoin niin,\n    Satehessa ja tuulessa, hei,\n    Niin varkaalta kaikki ovet suljettiin,\n    Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.\n\n    Ja kotihini, ah, kun ma naikon vein,\n    Satehessa ja tuulessa, hei,\n    Niin silloinpa viinasta takaperot tein,\n    Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.\n\n    Ja kun unen helmahan vaivuin näin,\n    Satehessa ja tuulessa, hei,\n    Niin siihen sikopäissäni nukkumahan jäin,\n    Sillä sadetta sit' ompi joka päivä.\n\n    Jo kauan on maailma mennyt menoaan\n    Satehessa ja tuulessa, hei,\n    Ja näytelmän on loppu, ja hyvästi nyt vaan;\n    Näin huvitamme teitä joka päivä.\n\n\n\n\nMUISTUTUKSIA:\n\n\n[1] _Se on vallan kuiva_. Kuiva käsi osoitti kitsautta ja\nkylmäkiskoisuutta. Maria haluaisi saada pienen lahjan herra\nAntreakselta.\n\n[2] _Rouva Mall_, jonka oikea nimi oli Mary Frith, oli huonomaineinen\nnainen ja siitä erikoisesti merkillinen, että sen aikakauden suurimmat\nrunoilijat mainitsivat häntä runoissaan. Kirjoitettiinpa hänestä\nerityinen komediakin.\n\n[3] _Aarnianne sietäisi kesyttää_. Vanhoissa saduissa tavallisesti\naarnit vartioitsivat kauniita prinsessoja.\n\n[4] _Eikö elämäämme muodosta ne neljä elementtiä_? Sen ajan lääkärit\nväittivät ihmisen terveyden riippuvan siitä, miten tasaisesti ja\nmukavasti ne neljä elementtiä olivat hänen ruumiinrakenteessaan\nsijoitetut.\n\n[5] _Kolmen narrin kapakka_. Maaseutukapakoissa oli kilpenä taulu,\njossa oli kuvattuna kaksi aasia tai kaksi puupäätä ja näiden alla\nkirjoitus: me kolme. Kolmas oli tietysti katsoja.\n\n[6] _Siveellinen laulu_. Epäilemättä syrjäisku puritaaneille. Tämän\nuskonlahkon ulkokultaisuutta, ynseyttä, vallanhimoa ja hengellistä\nylpeyttä Sh. usein sättii. Malvolion persoonassa hän on heitä\ntäydellisimmin kuvannut.\n\n[7] _Keltaiset sukat_ tulivat muotiin kansalaissotien jälkeen.\nPuritaanit sitoivat polukset ristiin, osoittaakseen sillä hurskauttaan.\n\n[8] _Elätkö sinä rummullasi_? Narrilla oli kevätjuhlissa tavallisesti\nrumpu ja pilli mukana.\n\n[9] _Hullujen syynääjäksi_. Tarkoittaa lautakuntaa, joka asetettiin\npäättämään, oliko syytetty henkilö järjillään ja voiko häntä siis\nrangaista.\n\n[10] _Ritariksi lyöty lovettomin miekoin pehmeällä nukkamatolla_ s.o.\nkamarissa eikä sotatantereella.\n\n[11] _Egyptin rosvon lailla_. Tarkoittaa tarinaa, jossa rosvopäällikkö\nThyamis ryöstää Chariclean, johon tulisesti rakastuu ja jonka, toisten\nrosvojen ahdistaessa, aikoo tappaa, ettei hän näiden käsiin joutuisi.\n\n\n\n"]