[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fB-siECL2_zodUeQEsRKYt7R5G_lGkjAQG44s3FbSYIg":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},43,"Viimeinen ponnistus","Kurikka, Matti",1863,1915,"43-kurikka-matti-viimeinen-ponnistus","43__Kurikka_Matti__Viimeinen_ponnistus","Huvinäytelmä neljässä näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1884,null,15329,90072,false,14719,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Viimeinen ponnistus\" by Matti Kurikka is a drama in four acts written in the late 19th century. Set in Ingria during a time of societal tension, the play explores the struggles of serfs against aristocratic oppression, focusing on the themes of freedom, class conflict, and personal relationships. Key characters include Andrei, a serf seeking acceptance and love, and Roponen, a landowner striving for the rights of his people.  The opening of the play introduces the setting, a communal space where various characters, both young and old, gather amid laughter, singing, and light-hearted banter. As they engage in conversations about societal norms and relationships, we meet Anni, the young woman torn between love for Andrei and her father's expectations, highlighting the class distinctions that complicate their romance. Additionally, discussions arise concerning the impending emancipation of serfs, igniting hopes and fears among the community. A mysterious woman, Audotja, enters, hinting at deeper connections and conflicts that will unfold as the story progresses. This opening sets a vibrant and poignant tone, establishing the central conflict of yearning for freedom and the complexities of personal loyalties against a backdrop of societal change. (This is an automatically generated summary.)",[],347,"Neljinäytöksinen näytelmä sijoittuu Inkeriin vuoteen 1861, jolloin maaorjuus lakkautettiin Venäjällä. Teos käsittelee inkeriläisen kyläyhteisön elämää, isäntien ja alustalaisten välisiä suhteita sekä nuorten kokemuksia yhteiskunnallisen muutoksen kynnyksellä.","Matti Kurikan 'Viimeinen ponnistus' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 43. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Matti Järvinen ja Projekti Lönnrot.","VIIMEINEN PONNISTUS\n\nNäytelmä neljässä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nMATTI KURIKKA\n\n\n\nK. J. Gummerus, Jyväskylä, 1884.\n\n\n\n\n\n\n      Suomalaisen teatterin nerokkaalle johtajalle, tohtori\n      KAARLO BERGBOMille syvän kiitollisuuden osoitteeksi\n\n                   Kunnioituksella\n\n                                            _Tekijä_\n\n\n\n\nJÄSENET:\n\n_Kosmin_, aatelismies.\n_Ivan Petrovitsch_, vouti.\n_Roponen_, varakas talonpoika.   }\n_Juhana_, }  hänen lapsensa.     }\n_Anni_,   }                      }\n_Andrei_, hänen kasvattinsa.     }\n_Juvakka_,  }                    }\n_Huttunen_, } talonpoikia.       } Kosminin alustalaisia.\n_Kipuna_,   }                    }\n_Susi_,     }                    }\n_Matti_, Juvakan poika.          }\n_Liisa_, Kosminin palvelustyttö. }\n_Mari_, Roposen sisar.           }\n_Pekko_.                         }\n_Audotja_.\n_Wasjka_,  } kasakoita.\n_Mischka_, }\nSotaväkeä, kansaa.\n\nTapahtuu Inkerissä v. 1861.\n\n\n\n\nEnsimmäinen näytös.\n\n\n(Tupa, jossa peräseinän keskellä on ovi, oikealla kiuas, jonka suu on\novelle päin; sen vieressä lesankka ja lesankan päässä kiukaan kulmassa\nkaappi; vasemmalla suuri pöytä, jonka ympärillä jakkaroita; pitkin\nseiniä lavitsat ja laen rajassa parvet).\n\n\n1:NEN KOHTAUS.\n\n    (Pöydän ympärillä istuu tyttöjä ompelemassa mikä mitäkin.\n    Poikia istuu lavitsoilla pitkin seiniä tupakkaa polteskellen.\n    Kiukaalla makaa yksi pojista, ja Mari istuu lesankan vieressä\n    kehräten. Pienet pojat vetävät väkikarttua lattialla).\n\n_Matti_. Mitä te, nulikat, täällä teette? Menkää tuonne turulle\nkuperkeikkaa lyömään!\n\n_Poika_. Todellakin! Lähtekäämme ajelisille!\n\n_Pojat_. Niin, lähdetään.\n\n_Poika_. Minä luen arpaa. (Lukee puoleksi ääneen).\n\n      Yykel, taakel, tammenlikka,\n      Viikel, vaakel, vammenkoukku,\n      Koukku metsähän kolahti,\n      Jäsähti jänistä päähän;\n      Mäne metsän kenkkeriks'.\n\n(Se, jonka kohdalle sana \"mäne\" tulee, pääsee arvanlyönnistä pois,\nkunnes kahdesta viimeisestä toinen jää ajelijaksi).\n\n_Liisa_. (Sillä välin). Nyt, tytöt, työnne pois! Jo on aika käydä\nleikkimään.\n\n_Mari_. Mitä vielä. Sitä vartenko luulette minun antaneen luvan täällä\npitää illanistujaisia, että heti illan suussa mellastamaan rupeaisitte?\n\n_Matti_. Mutta jos Roponen pian tulee kotiin, niin emme saa leikkiä\nlaisinkaan.\n\n_Andrei_. Ei hän kotiin tule ennenkuin puoliyön aikaan. Antaa tyttöjen\nvielä ommella. (Pojat juoksevat ulos).\n\n_Matti_. Niin, no ommelkoot sitten. Mutta näin ei tässä istumaan ruveta.\nLaulakaa, tytöt!\n\n_Liisa_. Kellä tässä on aikaa laulamaan?\n\n_Matti_. Sinulla justiin! No, aiota pian tahi ... tahdotko pamppua?\n(Ottaa pyyheliinan kaapin kulmasta ja rupeaa sitä punomaan).\n\n_Liisa_. Sinä olet aina sen pamppusi kanssa. No, mitä minä laulan?\n\n_Matti_. Laula mitä tahansa, kunhan vaan alkaa kuulua.\n\n_Liisa_. No, tahdotteko kuulla laulun, jonka lapsena opin paimenelta?\n\n_Kaikki_. Tahdomme.\n\n_Liisa_. (Laulaa).\n\n      Mansikkani, Mustikkani, tulkaa tänne!\n      Haluna ja Kirjo, tulkaa tänne!\n      Omena ja Karjo, tulkaa tänne!\n      Tule tänne, karjani kaunis,\n      Viidakosta, varvikosta\n      Lehdikön läpi, ahojen alta,\n      Metsolan maista luokseni nyt;\n      Armahani, ainoani, tule tänne,\n      Rinnoilleni riennä, kultani, tänne,\n      Ikävöiden ootan sinua tänne;\n      Tule tänne kultani kaunis,\n      Päivän noustess', muitten maatess'.\n      Peräti pellon, alati aidan,\n      Niin, ett'ei kukaan sinua nää.\n\n\n2:NEN KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Juhana.\n\n_Juhana_. (Astuu tupaan, laulaen).\n\n      Täss' on poika pikkarainen,\n      Iloinen ja huoleton,\n      Laulamaan kuin kottarainen\n      Valmis vaikka milloin on.\n\n      En mä ole pienen pieni,\n      Vaikk'en suuren suurikaan,\n      Olenhan kuin haapasieni,\n      Moinen pulska tatti vaan.\n\n      Vanha en mä ole vielä,\n      Enpä juuri lapsikaan  --\n      Tunnustan sen ilomiellä:\n      Ikän' ompi paraillaan.\n\n      Ei oo kultaa vielä mulla,\n      Eikä ole tarviskaan.\n      Ehkä joku mielis tulla,\n      Mutta min' en tahdo vaan.\n\nMitä tämä on? Niinhän täällä ollaan hiljaa kuin nauriita varkaissa. Kas\nAndreitakin! Istuu kuin kirkon penkissä. Kun Anni vaan on hänen\nvieressään, on hän ääneti kuin sika ruispellossa. Kukkokin kanan viereen\ntullessaan panee \"kokoko\" ja vetää siipeään maata pitkin, mutta sinä...\nAhaa, sinä luulet varmaankin luhdissa olevasi ja pelkäät tulevan\nanoppisi heräävän.\n\n_Mari_. Mitä sinä Andreita pilkkaat aina! Parempi on olla vaiti kuin\npuhua joutavia, niinkuin sinä. Andrei on kelpo poika.\n\n_Juhana_. Tilkkanokka, jamakkanenä, killisilmä -- enpä häntä haukukaan.\n\n_Andrei_.\n\n      \"Hauku, hauku hallikoira,\n      Et sie toki purra saa.\"\n\n_Juhana_.\n\n      Kuka tahtois puuta purra,\n      Sian selkää silitellä.\n\n_Andrei_. Aina sinä olet ilveitä täynnä.\n\n_Liisa_. Totta tosiaan! Joll'ei Juhanaa olisi joukossamme, ei meillä\nolisi puoleksikaan näin hauskaa. Hän se aina nauramaan saa.\n\n_Mari_. Ei se ole ollenkaan kiitettävää, että aina nauraa hahattelee\nkaikille tyhmyyksille, niinkuin sinä, -- jos tahdot tietää.\n\n_Liisa_. Minä vähät siitä, onko se teidän vanhojen mielestä kiitettävää\ntahi ei; minä laulan, nauran ja olen iloinen, enkä koskaan aio tulla\ntuollaiseksi tuppisuuksi kuin meidän rikkaimpien talojemme tyttäret\novat.\n\n_Anni_. Mitä sillä tarkoitat?\n\n_Liisa_. Minä tarkoitan, ett'en koskaan aio tulla tuollaiseksi\nsuuttomaksi kanaksi, joka pelkäisin puhutellakin poikia -- vanhempieni\nnäkyvissä.\n\n_Anni_. Sentähden, ett'ei sinulla ole.\n\n_Liisa_. Vaikkei olekaan! Sanoppas oikein todella mitä sekin on\nolevinaan, että vieraan tupaan tullessa juostaan kiukaan koloon piiloon?\n\n_Mari_. Mitäkö se on olevinaan? Se on häveliäisyyttä.\n\n_Liisa_. Häveliäisyyttäkö sekin on, ett'et sinä, Anni, tohdi juoda\nvettä, avata suutasi miesten näkyvissä?\n\n_Mari_. Tietysti!\n\n_Matti_. Kyllä se on totta, mitä Liisa sanoo. Ei minunkaan mielestäni\ntuo ole oikeata häveliäisyyttä, että päivällä vanhempien ihmisten\nnäkyvissä melkein pelätään poikia, mutta -- annas olla, kun ei päivän\nvalo ole todistamassa...\n\n_Mari_. Mitä! Sinäkin, aina järkevä ja älykäs poika, yhdyt tuon liehakon\nväitteeseen.\n\n_Andrei_. Pidä puoliasi, Mari! Sinä olet oikeassa. Häveliäisyys on immen\nparahin koristus. Parempi on, että pelkää miehiä, kuin että jokaiselle\nkaulaan kapsahtaa, joka vain vastaan sattuu tulemaan.\n\n_Juhana_. Oho. Oikeinhan sinä, Andrei, olet viisas mies! (Muille). Hän\nolisikin jo papiksi päässyt, mutt'ei otettu, olisi saanut 5,000\npalkkaakin, mutt'ei annettu.\n\n_Andrei_. Puhukaa mitä tahansa! Häveliäisyys on tytön paras koriste.\n\n_Juhana_. Heittäkää jo tämä puhe! Jo riittää tuota lörpötystä. Hyviä\nolette, kaikki olette siivoja ja sävyisiä, kuin kaalivadista nostettu\ntorakka.\n\n\n3:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Audotja.\n\n_Audotja_. (Tallustaa tupaan). Hyvä ilta!\n\n_Matti_. Jumal' antakoon!\n\n_Audotja_. Näin valkean ikkunasta, niin luulin paraaksi pistäytyä tänne\nyösijaa etsimään.\n\n_Matti_. Etäältäkö tullaan?\n\n_Audotja_. Etäältä, poikaseni, etäältä! Pietarista -- -- ja paljoa\nkauempaakin.\n\n_Juhana_. Millä asioilla kuljet?\n\n_Audotja_. Minä olen kadottanut, mikä minulle on kalliinta, ja etsin nyt\nsitä.\n\n_Andrei_. Oletko jo paljon maata mitellyt?\n\n_Audotja_. Paljon, paljon, poikaseni, enemmän kuin te kaikki yhteensä.\n(Astuu lähemmäs pöytää). Täälläkös nuoria paljon! Olen minäkin ollut\nnuori, kaunis ja iloinen -- mutta siitä on jo pitkä, pitkä aika.\n\n_Mari_. Oletko ensi kertaa täällä meidän puolella?\n\n_Audotja_. En suinkaan. Tässä tuvassakin olen ennen muinoin ollut...\nKenenkä tupa tämä nyt on?\n\n_Juhana_. Pietari Roposen!\n\n_Audotja_. Vai niin! -- -- Eikö Jaakko-äijä ole enää elossa?... Niin se\naika muuttuu.\n\n_Mari_. Kuka olet sinä? Minä en tunne sinua.\n\n_Audotja_. En minä enää olekaan se, mikä olin viime kerran täällä\nollessani.\n\n_Mari_. Mitenkä niin?\n\n_Audotja_. Aika, huolet, kärsimykset ovat minussa muuttaneet sen, mistä\nte minut tuntea voisitte. \"Aika muuttuvi moneksi, ihmiset ajan keralla.\"\n\n_Mari_. Sanohan edes nimesi! Se ei toki liene muuttunut.\n\n_Audotja_. Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi oikean nimeni kuulin,\nettä tuskin sitä enää muistankaan.\n\n_Matti_. Mitä juttelee hän?\n\n_Juhana_. En minäkään ymmärrä, mikä häntä vaivaa.\n\n_Audotja_. Kuka on nykyään haltijanne?\n\n_Andrei_. Kosmin.\n\n_Audotja_. Jegor Kosminko?\n\n_Mari_. Jegor Kosmin! Hän on maannut haudassaan jo viisi ajast'aikaa.\nHänen nuorempi veljensä Nikolai nyt tätä tilaa hallitsee.\n\n_Audotja_. (Mielenliikutuksella). Hänkö siis! Sinä Kolja, olet siis\nviisi vuotta täällä isäntänä ollut, etkä ole etsinyt sitä, joka tähtesi\nniin paljon kärsiä on saanut.\n\n_Juhana_. Mitä puhelet sinä, vaimo?\n\n_Audotja_. Onko hän nainut?\n\n_Mari_. Ei ole ollutkaan.\n\n_Audotja_. Eikö hänellä ole millaistakaan poikaa?\n\n_Mari_. Johan sanoin, ett'ei hän ole ollutkaan naimisissa. -- Tämä vaimo\ntaitaa olla takaraivolleen tärähtänyt.\n\n_Audotja_. Siis on hän muualla. Kuollut hän ei voi olla, sen sanoo ääni\nrinnassani... Voi, poikani, poikani! Mistä, miten sinut löydän? Jospa\nse, joka askeleeni on tänne johtanut, ohjaisi minut päämaaliini asti!\n\n_Mari_. Onneton vaimo! Aivosi näkyvät olevan sekaisin, jonkun suuren\nmurheen tähden. Käy tänne levähtämään! (Herättää uunilla nukkujaa).\nPaavo, nouse pois sieltä, Paavo! (Paavo kämpii haukotellen kiukaalta\nalas).\n\n_Audotja_. (Katselee pöydän ääressä istuvia). Voi, te onnelliset,\njotka saatte kotikaton alla nuoruutenne päivät viettää! Minulle ei\nsallittu sitä onnea. (Nousee kiukaalle).\n\n_Andrei_. Minä näen sinussa yhden tuollaisen onnenhylkäämän, jollaisia\nniin paljon maailmassa löytyy. Rupean osaa ottamaan kohtaloosi. Lienetkö\npaennut orja vai vapauden kirjalla varustettu maankiertäjä; minä pyydän\nsinua kertomaan tarkemmin meille elämänvaiheesi.\n\n_Audotja_. Pitkäksi kävisi minun kertoa, kuinka minä kukoistavimmalla\nijällä näiltä seuduin jouduin kauas Etelä-Venäjälle, kuinka siellä\nneljätoista pitkää kamalaa vuotta tein työtä julman herran hovissa, ja\nkuinka sitten viime kesänä jouduin Pietariin. Herrani kuoli, ja\nisännäkseni tuli hänen nuorin tyttärensä. Kun tämä sai kuulla, että oli\npäätetty päästää kaikkialla orjat vapaiksi, vapautti hän minut jo ennen\nmanifestin julistusta, ja niin olen nyt kulettanut luuni tänne.\n\n_Matti_. Onko orjuuden lakkautus jo päätetty?\n\n_Audotja_. Niinkuin sanoin. Ettekö te sitä vielä tiedä?\n\n(Yleinen riemu).\n\n_Andrei_. Ei siitä täällä vielä mitään tiedetä.\n\n_Juhana_. Kyllä olen kuullut isäni siitä puhuvan, mutta ei hänkään\nluullut sen niin pian käyvän.\n\n_Matti_. Vai päätetty! Voi kumminkin sitä riemun päivää, jolloin\nvapaiksi herran vallan alta pääsemme!\n\n_Andrei_. Silloin ei herra saisi meiltä veroa kiskoa eikä päivätöitä\nvaatia.\n\n_Matti_. Veroa me kyllä silloinkin maksaa saamme, mutta eikö ole\nkymmenen kertaa suloisempaa maksaa veronsa rakkaan hallitsijamme omaan\nkukkaroon, kuin mokomille nälkäkurjille, jotka aarteensa aitoissaan\nhomehtua antavat. Voi, voi, kuinka suloiselta se tulee tuntumaan!\n\n_Juhana_. Erittäin nyt, kun olemme tämän uuden inhottavan voudin\nsaaneet. Hän tulee olemaan meille oikeana vitsauksena.\n\n_Matti_. Silloin saisimme naimisiinkin mennä kenen kanssa vain\ntahtoisimme. Ei tarvitsisi enää herralta lupaa pokkuroida.\n\n_Liisa_. Minäkin pääsisin erilleni voudin kiusattavista.\n\n_Anni_. Kiusaako hän sitten sinua kovasti!\n\n_Liisa_. En minä tohdi illalla liikkua ulkonakaan yksin. Jos hänen\nkynsiinsä joutuisin, niin...\n\n_Juhana_. Senkin koiransikiö! No, kyllä hänestä pian irti jo pääsemme.\n\n_Mari_. Jumala sen onnen meille suokoon!\n\n(Ulkoa kuuluu soittoa ja laulua).\n\n\n4:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Wasjka ja Mischka.\n\n_Wasjka_. (Töytää tupaan Mischkan kanssa, laulaa).\n\n      Donin mailta ma oon,\n      Kasakoilta nyt tuon\n      Tervehyisiä näin\n      Aromailtamme päin.\n\n      Hei! Kotimaani on Don,\n      Ilokas, suruton;\n      Sulonurmia sen\n      Min' en unhota, en!\n\n      Hei! Kotimaanipa tuon\n      Minä muistoja juon;\n      Läpi maailmojen\n      Sodin sen etehen.\n\n      Tuo syntymämaa\n      Ikilempeni saa;\n      Sitä ain' ikävöin\n      Minä päivin ja öin.\n\n_Juhana_. Siinä on iloisia poikia!\n\n_Mischka_. Starova rebjata!\n\n_Juhana_. Terve tulleita, terve tulleita!\n\n_Wasjka_. Mitkä pidot teillä täällä on?\n\n_Matti_. Illanistujaiset.\n\n_Mischka_. Sto takkoi? (Lähestyy tyttöjä).\n\n_Wasjka_. Mitkä ne ovat?\n\n_Matti_. Tytöt ovat kokoontuneet tänne morsiamelle myötäjäisvaatteita\nompelemaan ja me, pojat, teemme heille seuraa.\n\n_Wasjka_. Aa! Vetscherinka.\n\n_Matti_. No, niin justiin!\n\n_Juhana_. Niin se on kuin sanotaan: \"suomeks' on susi reessä, venäjäks'\nikenet irvellään.\"\n\n_Mischka_. (Erästä tyttöä tavoittaen). Hih! Tchoova tjyytjä!\n\n_Wasjka_. (Lähestyy Liisaa). No, sinäkin täällä, pikku sirkku! (Aikoo\ntaputtaa poskelle).\n\n_Liisa_. (Pistää neulalla). Tuoss'on sulle, vääräsääri!\n\n_Wasjka_. Ohhoh, kuinka äkäisiä teillä tytöt ovatkin! Näin somia\nlintusia olen minä ennenkin polvellani körötellyt. (Käy istumaan Liisan\nviereen). Jos meillä näin käyt tytön viereen istumaan, niin kaulaan ne\nheti kätösensä kiertävät, vieläpä... (Tavoittaa Liisaa).\n\n_Liisa_. (Juoksee pois). Mene matkoihisi, senkin -- jok' mie sanon?\n\n_Wasjka_. No, miksi pakenit? Enhän minä mitään pahaa tee. Jospa\nnäkisitte meidän impiämme. Ne, ne poikia hyvästi pitelevät. (Laulaa).\n\n      Kyllä, suomalainen impi,\n      Olet kaunis tosiaan,\n      Mutta vielä kaunihimpi\n      On kasakan morsian.\n\n      Jospa meidän impiämme\n      Nähdä saisitte te vaan,\n      Kylläp' ette enää tänne\n      Tahtois' tulla laisinkaan.\n\n      Donille jos tulisitten\n      Heitä kerran katsomaan,\n      Saisittepa nähdä sitten,\n      Että totta laulan vaan.\n\n      Siell' on impyemme, joitten\n      Sulous on verraton?\n      Laisia ei löydä noitten\n      Täältä; se se varma on.\n\nNo, tytöt, kuka teistä morsian on? (Annille). Sinäkö, kyyhkyseni?\n\n_Andrei_. Tuo tuossa morsian on?\n\n_Wasjka_. Vai sinä olet morsian. No, onko sulhasesi kaunis, hä? Onko\nniin pulska kuin minä edes?\n\n_Juhana_. Onhan se jotakuinkin kaunis: nenä on silmien välissä kuin\nkoiralla, suu nenän alla kuin apinalla.\n\n_Morsian_. Suus' kiinni sinä, Jussi! Itse olet apina, eikä minun\nsulhoni.\n\n_Juhana_. Mistä sen tiedät? Tiedätkö sinä, minkä näköinen hän on? Vaikka\nolisi nenä suun alla.\n\n_Wasjka_. Eikö hän tiedä, minkä näköinen hänen oma sulhonsa on?\n\n_Matti_. Ei se täällä mitään ihmeellistä ole. Hyvin usein käy niin, että\nmorsian vasta vihkimisen jälkeen tohtii katsoa sulhastaan kasvoihin.\n\n_Liisa_. Se on olevinaan myös häveliäisyyttä. Anni varmaankin niin\ntekisi, jos häntä muualta kosimaan tultaisiin.\n\n_Anni_. Olisiko se ihme? Niin tekee jokainen hävelikkö morsian.\n\n_Wasjka_. Todellako? Eikö ole vielä nähnyt sen miehen kasvoja, jonka\nvaimoksi hän aikoo ruveta? Tuo on todellakin kummallista? -- Voisihan\nsulhanen nyt edes olla täällä, niin silloinhan morsiamella olisi edes\ntilaisuus häntä nähdä. Meillä on tämmöisessä ilossa sulhanen ensimäinen\n-- -- Miks' ei hän ole täällä?\n\n_Juhana_. Siks' että on muualla?\n\n_Wasjka_. Niin, niin! Mutta miksi hän on muualla?\n\n_Juhana_. Siks' ettei hän tullut. (Nauraa).\n\n_Wasjka_. Kyll' olet viisas olevinasi. Vähän sulla sentään näkyy älyä\nolevan, sekin vetelää.\n\n_Juhana_. Ei hätiä mitiä, pannaan heiniä etiä; kyllä hevonen vetiä, jos\nmaa pitiä.\n\n_Matti (Wasjkalle). Kuinka hän tänne olisi voinut tulla? (Muihin\nkääntyen). Hän on kotoisin toisesta seurakunnasta. Mistä kylästä se\ntaas olikaan?\n\n_Juhana_. Kintaan kyläst, peukalon talost, sielt tulless, täält mennes,\noikeall puolell, vasemmall käell, keskikyläst reunimmainen talo,\näyrämöis-ikkunat, savakon salvamet.\n\n_Wasjka_. Mitä se on: äyrämöis-ikkunat, savakon salvamet?\n\n_Matti_. Etkö sitä tiedä? Meillä on täällä kaksi heimoa: äyrämöiset ja\nsavakot. Äyrämöiset...\n\n_Mari_. Mitä te siellä äyrämöisistä juttelette?\n\n_Juhana_. Minä vaan täällä sanon, että viimeiset äyrämöiset \"pannaan\nvirstanpatsaiksi\".\n\n_Mari_. Poika! Kuinka tohdit sillä tavalla puhua! Etkö muista, että itse\nolet puhdas äyrämöinen?\n\n_Juhana_. Vaikka olenkin sukuani äyrämöinen, miellyttävät minua savakot\npaljon enemmän. Heidän ryhtinsä, pukunsa, kaikki on paljon\nmiellyttävämpää, hauskempaa.\n\n_Mari_. Kas vaan tuota nulikkaa! Hän pitää savakkojen puolta.\n\n_Juhana_. Mitä syytä olisi minulla äyrämöisiä ylistellä? Sentähdenkö\nainoastaan, että olen sukuani äyrämöinen?\n\n_Mari_. On siihen paljon painavampiakin syitä.\n\n_Juhana_. Niitä olisi hauska kuulla.\n\n_Mari_. Äyrämöiset ovat aina huolimatta venäläisten pilkasta pitäneet\nkaikki pyhänä, mitä esi-isiltään ovat perineet; yksinkertaiset tapansa,\nkielensä, pukunsa, kun sitä vastoin savakot ovat aina olleet valmiit\nniistä luopumaan. Katso savakoita! He koettavat matkia kaikessa\nvenäläisiä; puku alkaa tulla yhä enemmän venäläisten mukaiseksi, heidän\njoukossaan on löytynyt semmoisia tyttöjä, jotka ovat menneet\nvenäläisille vaimoiksikin. Joll'ei vakaat, järkähtämättömät äyrämöiset\nolisi olleet estämässä, olisi, Herra ties, kuinka käynyt meidän pienen\nkansakuntamme.\n\n_Juhana_. Ohhoh, kuinka viisas se Mari täti onkin! Ei se ole sanottu,\nettä kaikki, mikä on esi-isiltä perittyä, on hyvää. Maailmassa käy usein\nniin, että kun vanha huomataan kelvottomaksi, keksitään uutta\najanmukaisempaa. Että äyrämöisten puku on selvästi epämukava ja\nepäterveellinenkin, sitä ei kukaan voi kieltää. Ja heidän\nitsepintaisuutensa on ollut monen uuden, hyödyllisen asian edistymiselle\nvahingoksi.\n\n_Andrei_. Heittäkää tuo ijänikuinen riita!\n\n_Mari_. Puhukaa mitä tahansa! Sen minä vaan sanon, ett'eivät savakot\nvedä missään vertoja äyrämöisille. Sadan vuoden päästä ovat kaikki\nsavakot muuttuneet venakoiksi, mutta äyrämöiset ovat ja pysyvät\nsuomalaisina.\n\n_Wasjka_. No, olisiko siitä vahinkoa, jos te muuttuisitte venäläisiksi?\nOlisihan se paljon parempi.\n\n_Juhana_. Sinä et ymmärrä sitä asiata. Jos tuopillisen maitoa, joka\nvoisi olla hyödyksi, kaadat lampeen, niin joutuu se ehdottomasti\nhukkaan. Samoin kävisi meidän pienen kansakuntamme, jos se venäläisiin\nsulaisi.\n\n_Matti_. Heitetään tämä riita äyrämösistä ja savakoista! Se on kumminkin\nsurkuteltavaa, että kaksi suomalaista heimoa, jotka rinnatusten ovat\nkaikki elämänvaiheet kokea saaneet, että ne yhäti jatkavat riitaa, minkä\nalku varmaankin olisi etsittävä satojen vuosien takaa.\n\n_Andrei_. Sovitaan, kuulkaa, ystävät, siihen, ettei koskaan enää aloteta\nkinaa tästä asiasta!\n\n_Juhana_. Todellakin! Mutta mikä pannaan rangaistukseksi?\n\n_Matti_. Se eroitetaan joukosta pois.\n\n_Kaikki_. Se on oikein.\n\n_Juhana_. (Kasakoille). Nyt tanssitte te, kasakat, meille trippatkaa!\n\n_Mischka_. Aa, trippakkaa! Davai!\n\n_Audotja_. (Marille). Kuka tuo poika on, joka pyysi riitaa heittämään.\n\n_Mari_. Se on eräs, niinkuin luullaan, isättömänä syntynyt, jo lapsena\näidittä jäänyt nuorukainen, kasvatettu tässä talossa. Viisitoista\nvuotta takaperin löydettiin hän läävästämme.\n\n_Audotja_. Viisitoista vuotta sitten, läävästä! Se on hän! Voi, jospa\nolisi!\n\n(Yksi joukosta soittaa kirjapelillä, kasakat tanssivat, muutamat\nlaulavat:)\n\n      Tule meille tanssimaan!\n      Kenen kanssa tanssimaan? --\n      Meillä vanha akka on,\n      Vanha akka hampaaton.\n      Enpä tanssi, enkä taida,\n      Enkä huoli, enkä voi,\n      Vilu käsi, vilu jalka.\n      Vilu kaikki katsanto.\n\n      Tule meille tanssimaan!\n      Kenen kanssa tanssimaan? --\n      Meill' on nuori neitonen,\n      Nuori neito suloinen,\n      Sekä tanssin, jotta taidan,\n      Kyllä huolin, kyllä voin,\n      Lämmin käsi, lämmin jalka,\n      Lämmin kaikki katsanto.\n\n      Hyvä ilta, lintuseni,\n      Hyvä ilta, armahain,\n      Hyvä ilta, kultaseni,\n      Hyvä ilta, sanon vain.\n      Anna kättä, lintuseni,\n      Anna kättä, armahain,\n      Anna kättä, kultaseni,\n      Anna kättä mulle vain!\n      Tanssi, tanssi, lintuseni,\n      Tanssi, tanssi, armahain,\n      Tanssi, tanssi, kultaseni,\n      Tanssi kanssani nyt vain!\n      Suuta, suuta, lintuseni,\n      Suuta, suuta, armahain,\n      Suuta, suuta, kultaseni!\n      Anna suuta mulle vain!\n      Halausta, lintuseni,\n      Halausta, armahain,\n      Halausta, kultaseni,\n      Halausta anna vain!\n      Käsi kaulaan, lintuseni,\n      Käsi kaulaan, armahain,\n      Käsi kaulaan, kultaseni,\n      Käsi kaulaan pane vain!\n      Hyvästi jää, lintuseni,\n      Hyvästi jää, armahain,\n      Hyvästi jää, kultaseni,\n      Hyvästi nyt sanon vain!\n\n_Wasjka_. Nyt laulatte te, tytöt, meille!\n\n_Liisa_. Me emme osaa sellaisia lauluja, mitä teikäläisille lauletaan.\n\n_Juhana_. Miks'ette osaa? Liisa, laulahan sinä!\n\n_Liisa_. Johan minä lauloin. Laulakoon nyt Anni!\n\n_Anni_. Enpä rupeakaan. (Andreille). Laula sinä, Andrei, se surullinen\nlaulusi! (Hiljempaa). Minä kuuntelen sitä niin mielelläni.\n\n_Andrei_. Sinun pyynnöstäsi. (Laulaa).\n\n      Voi, voi, kuinka elämäni jylhä on,\n      Kylmä, kolkko ompi tieni, lohduton.\n      Olenhan ma halpa orja, mitätön.\n      Yksinäinen orpo raukka, äiditön.\n\n      Armahainen lempi yksin saapi vaan\n      Sydämeni katkeruutta lauhtumaan.\n\n_Audotja. (On laskeunut alas kiukaalta, tarkasti seuraten laulua). Se\non hän! Se on hän! Taivaan Jumala! Minä tunnen tämän säveleen! Mistä\nolet sinä tuon laulun oppinut?\n\n_Andrei_. Se on ainoa, mitä olen oppinut äidiltäni.\n\n_Juhana_. Äidiltäsi! Oletko sinäkin jotain äidiltäsi oppinut? Sitä en\nolisi uskonut!\n\n_Audotja_. Jumalan kiitos! Nyt minä löysin sen, ketä tulin etsimään.\n(Laskeutuu polvilleen). Laupias Luojani! Minä kiitän sinua\njohdatuksestasi! Näin pian en olisi luullut perille pääseväni. (Kaikki\ntuijottavat häneen kummastuneina). Älkää luulko, että minä hourailen,\nminä...\n\n_Eräs poika_. Vouti tulee! (Kaikki säikähtävät).\n\n_Liisa_. (Juhanalle). Kunhan ei huomaisi, että minä olen täällä. Minun\nei olisi hyvä joutua yhteen nyt hänen kanssaan, sillä herra ei ole\nkotona.\n\n_Juhana_. Ole tuolla piilossa muitten takana!\n\n\n5:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset. Vouti (Astuu sisälle).\n\n_Vouti_. Hiljaa täällä! (Menee pöydän ääreen istumaan). Tuokaa olutta\njuodakseni! (Anni menee ulos).\n\n_Juhana_. (Matille). Tuhajaa kuin Turusen härkä Heikin\nheinäpieleksessä.\n\n_Vouti_. (Katselee ympärilleen). Onko herran piikaa täällä näkynyt?\n\n_Juhana_. Sitä pientä?\n\n_Vouti_. Niin.\n\n_Juhana_. Sinisilmäistä?\n\n_Vouti_. Niin, niin!\n\n_Juhana_. Valkotukkaista?\n\n_Vouti_. Aivan niin.\n\n_Juhana_. Joka laulaa niin hyvästi?\n\n_Vouti_. No niin, juuri sitä.\n\n_Juhana_. Sitä, joka herralla on sisäpiikana?\n\n_Vouti_. Missä hän on?\n\n_Juhana_. Hän tuli äsken tänne pois mennäkseen, mutta läksi taasen pois\ntakaisin tullakseen.\n\n_Vouti_. Mitä sinä lörpöttelet!\n\n_Anni_. (Tuopi haarikan olutta). Tässä on.\n\n_Vouti_. Tämmöisessä astiassako sinä minulle juotavaa tuot? (Heittää\nhaarikan taakseen, josta säikähtyen tytöt väistyvät Liisan edestä).\n\n_Juhana_. (Puoleksi ääneen). Parempi maassa kuin jumalattoman suussa.\n\n_Vouti_. (Huomaa Liisan). Ahaa! Täälläkö sinä västäräkki oletkin. Mitä\non sinulla täällä tekemistä? Tule kanssani hoviin!\n\n_Juhana_. Mitä tekee hän tähän aikaan siellä?\n\n_Vouti_. Se ei ole sinun asiasi! Älä tuppaa neninesi, mihin sinua ei\nkysytä!\n\n_Juhana_. Kopeutta korvat suuret, nenä pitkä nakkeutta.\n\n_Vouti_. Suus kiinni, sanon minä!\n\n_Matti_. (Juhanalle). Pidä puoliasi, älä pelkää!\n\n_Juhana_. Älä pelottele kuolleella isälläsi!\n\n_Vouti_. Kuka olet sinä, Juvakan poikako?\n\n_Juhana_. Älä luule luuta lihaksi, pässin päätä paistikkaaksi! Tämä\ntässä, (näyttää Mattia) tämä on Juvakan poika.\n\n_Vouti_. Kuka sinä olet? Kysyn minä.\n\n_Juhana_. Isäni poika!\n\n_Vouti_. Kuka on isäsi?\n\n_Liisa_. Juhana, ole varovainen! Älä suututa häntä!\n\n_Juhana_. Hän on myöskin isänsä poika.\n\n(Matti nauraa).\n\n_Vouti_. Vai rupeat tässä viisastelemaan! Kasakat hoi!! Viekääpäs tuo\narestiin muutamaksi vuorokaudeksi! Kyllä minä teitä opetan! (Kasakat\neivät liiku paikaltaan). No, mitä ällistelette! Heti paikalla!\n\n_Matti_. (Asettuu Juhanaa puolustamaan). Ei se niinkään helpolla\nheilahda.\n\n_Vouti_. Jollette vie heti paikalla, niin varokaa itseänne, kasakat!\n\n_Wasjka_. Ei auta! (Tarttuu Mattiin).\n\n_Matti_. Ei tässä niin vaan lehellä soiteta.\n\n_Vouti_. (Lähestyy sivulta Mattia). Kyllä minä! (Samassa ojentaa\nMatti oikean kätensä ja iskee huomaamattaan voutia vasten kasvoja). Ai,\nsaatana!\n\n\n6:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset. Kosmin.\n\n_Kosmin_. (Astuu tupaan. Kaikki kumartavat nöyrästi). Onko Roponen\nkotona?\n\n_Juhana_. Ei ole. Mitä tahdotte?\n\n_Kosmin_. Häntä minä tarvitsen. (Voudille). Mikä meteli täällä?\n\n_Vouti_. Teidän ylhäisyytenne! Oli erittäin hyvä, että satuitte tulemaan\njuuri nyt. Nyt saitte itse omin silmin nähdä kuinka hävyttömiä nuo\nkoirat ovat. Kun minä tulin tänne, rupesi yksi joukosta ensin\nirvistelemään minulle, ja kun minä häntä kielsin, rupesi hän,\najatelkaas, pilkkaamaan ja haukkumaan vasten silmiä.\n\n_Juhana_. Se ei ole totta!\n\n_Kosmin_. (Mulauttaa silmiänsä Juhanalle, sitten voutiin kääntyen).\nJatka!\n\n_Vouti_. Minä käskin viedä hänet arestiin, mutta silloinkos tuo tuossa\nantaa minulle aika läimäyksen vasten nenää -- niinkuin näette.\n\n_Kosmin_. (Matille). Kuinka tohditkaan olla niin hävytön? Kyllä saat\nsitä katua. (Kasakoille). Viekää hänet arestiin!\n\n_Matti_. Mutta kuulkaa!\n\n_Kosmin_. Ei sanaakaan.\n\n_Juhana_. Hän valehteli.\n\n_Kosmin_. (Polkien jalkaa). Vait, sanon minä! (Kasakoille). Viekää\nheidät molemmat arestiin!\n\n_Juhana_. Herra! Mitäs pahaa siinä oli, että kotonani vähän leikkiä\nlaskin?\n\n_Kosmin_. Kotonasi? Oletko Roposen poika?\n\n_Juhana_. Olen.\n\n_Kosmin_. Niin no! Sinä pääset nyt tällä kertaa. Mutta muista olla\nvarovampi vast'edes. Menkää! (Kasakat vievät Matin ja muut seuraavat\nhäntä, paitsi Audotja, joka kiukaalle jää).\n\n\n7:S KOHTAUS.\n\n    Audotja, Kosmin, Vouti.\n\n_Audotja_. Tuoko siis on Kolja Kosmin! Kuinka suuresti olet muuttunut!\nVieläkö minua muistat? Vieläkö muistat orjaraukkaa, jonka tähden itsekin\nniin paljon kärsiä sait? -- Voi, jospa tietäisit kuka olen, jospa\ntietäisit, mitä minä tiedän!\n\n_Kosmin_. (Voudille). Nyt saat tilaisuuden näyttää, kykenetkö siihen\nvirkaan, jonka sinulle uskoin.\n\n_Vouti_. Kaikki voimani tahdon panna liikkeelle, voidakseni\nvaatimuksianne täyttää. Mitä käskette?\n\n_Kosmin_. Niinkuin tiedät, käypi huhu siitä, että hallitsija aikoo\njulistaa talonpojat vapaiksi.\n\n_Vouti_. Tuskin siinä perää on.\n\n_Kosmin_. (Ottaa kirjeen povitaskustaan). Tämä kirje todistaa, ettei\nse enää ole pelkkä huhu, vaan täysi tosi. Kuule, mitä eräs korkea\nystäväni Pietarista kirjoittaa. (Lukee).\n\n\"Ei ole epäilemistä enää. Luotettavasta lähteestä olen saanut tietää,\nettä orjain vapauttaminen on tosiasia \"fait accompli\". Jonakuna päivänä\non tuo onneton manifesti ilmestyvä, joka tekee häpeäpilkun Venäjän\nhistoriaan ja juuriltaan hävittää meiltä omaisuuden aatteenkin.\nTäydellinen vallankumous! Kiire on käsissä! Kaikkien aatelismiesten\ntäytyy tehdä yksimielinen ponnistus. Täällä on arveltu seuraava keino\nparaaksi: Talonpoikain nimessä ja vielä paremmin talonpojilta pitää\nsaada anomuksia \"en masse\" keisarille, joissa he itse pyytävät, että\nkaikki jäisi vanhoilleen. Tiedätte kuinka taipuvainen Hänen\nMajesteettinsa on kallistamaan rahvaalle korvansa. Varmaan saamme siis\ntällä tavalla koko vapautusjutun tyhjäksi taikka ainakin lykätyksi\ntoistaiseksi. Cher ami! Ryhtykää tekin toimeen! Suomalaiset ovat\ntunnetut hyviksi kansalaisiksi, tarkoiksi lainkuulijoiksi! Erittäin\ntärkeätä on sentähden, että teidän seuduiltakin saadaan semmoisia\nanomuksia.\"\n\n_Vouti_. Todellakin oiva keino! Te teette tietysti niinkuin hän neuvoo?\n\n_Kosmin_. Olen saattanut tästä tiedon kaikille naapureilleni. Uutteraan\ntoimeen on ryhdyttävä.\n\n_Vouti_. Kaikki hyvä! Mutta luuletteko myöskin saavanne talonpojat\nsuostumaan semmoista anomusta kirjoittamaan?\n\n_Kosmin_. Kyllä keinoja saamme. Kauniita sanoja on ensin käytettävä,\nrahaa, lupauksia, ja jos ne eivät auta, sitten uhkauksia ja ankaria\ntoimia.\n\n_Vouti_. Semmoisiin toimiin olen ennestään tottunut. Luottakaa vaan\nminuun, tulette näkemään, että olette minusta saanut kelpo apulaisen.\n\n_Kosmin_. Aikeeni on ensin saada Roponen suostumaan. Siksi tulinkin\ntänne. Jos hän vaan suostuu, kyllä muut sitten seuraavat.\n\n_Vouti_. Pyydän anteeksi! Ehkä kaikessa alamaisuudessa uskallan antaa\nparemman neuvon. Olkaa puhumatta asiasta erikseen Roposelle. Hän on\njäykkä, itsepintainen jörö. Pahoin pelkään, ett'ette häntä saa\ntaipumaan. Ja vielä -- asia on arkaa laatua. Paha meteli voi syntyä, jos\nse tulee ilmi. Eiköhän ole viisaampaa käyttää varovampia keinoja,\nesimerkiksi jollakin sukkelalla tempulla saada talonpojat kirjoittamaan\nanomuksen alle tietämättä sen sisältöä?\n\n_Kosmin_. Taidatpa olla oikeassa. Roponen ei näykään olevan kotona. Ei\nsitä nyt ainakaan tarvitse päättää. Käytä viekkautta tai ankaruutta,\nminusta yhden tekevä, kunhan toimemme vaan saadaan onnistumaan.\n(Menee).\n\n_Vouti_. Mikä minusta tulee, jos talonpojat vapaiksi pääsevät? Ei! Se\nei saa tapahtua! Kaikki voimani panen alttiiksi sitä estääkseni... Ja\nnyt heti ryhdyn Liisaan ankarammin kiinni. Kohta olet sinä, pikku\nlintunen, vallassani. (Menee).\n\n\n8:S KOHTAUS.\n\n    Audotja.\n\n_Audotja_. Vai sellaiset tuumat teillä on! (Laskeutuu alas kiukaalta).\nSiinä tapauksessa tiedän minä tehtäväni. -- -- Mutta Andreihan on\nKosminin poika! Hänkö nousisi muitten mukana isäänsä vastaan? Se ei saa\ntapahtua! -- Jos Kosmin pysyy mahtavuudessaan, voipi poikansa ehkä\nnousta -- hänen perillisenään samaan mahtavuuteen -- ja minä sitten\nmyöskin onnen kukkuloille. -- Ei, ei! -- Kuinka voinkaan tuollaista\najatella? -- Minäkö, katkerin orjuuden uhri, rupeaisin sitä\npuolustamaan? En koskaan! Olkoon Andrei Kosminin poika -- hän on myöskin\nminun poikani, orjan poika.\n\n\n9:S KOHTAUS.\n\n    Audotja, Roponen, Juhana ja Andrei.\n\n_Roponen_. (Tulee poikiensa kanssa). Mitä teitte hänelle?\n\n_Juhana_. Paljonko sille tarvitaan? Minä rupesin vähän pilaa tekemään;\nhän tuosta suuttui ja käski minut viedä arestiin. Mutta kun Matti rupesi\nsitä estämään, tarttuivatkin häneen.\n\n_Roponen_. Hänen kanssaan pitää olla varovainen. Nuo tuollaiset\ntapaukset vain pilaavat asiatamme. Olkaamme alallamme! Kohta koittaa\nuusi aika. Pian vapautus-asia ratkaistaan.\n\n_Juhana_. Se on jo päätetty.\n\n_Roponen_. Päätetty! Mistä sen tiedät?\n\n_Andrei_. (Huomaa Audotjan). Tuo vaimo on tullut Pietarista ja sanoo\nsen tietävänsä.\n\n_Roponen_. (Lähestyy Audotjaa). Mistä sinä sen tiedät?\n\n_Audotja_. Olen itse sen johdosta vapaaksi päässyt.\n\n_Roponen_. Sen johdosta, että se päätetty on; mitä joutavia!\n\n_Audotja_. Joll'ei se todistus riitä, niin voin sinulle ilmoittaa paljoa\nluotettavamman.\n\n_Roponen_. No?\n\n_Audotja_. Äsken oli herra ja vouti täällä.\n\n_Roponen_. Niin oli.\n\n_Audotja_. Kun he olivat jääneet, kuten luulivat, kahden kesken tupaan,\nrupesivat he keskustelemaan.\n\n_Roponen_. Mistä?\n\n_Audotja_. Herra luki erään kirjeen, jossa hänelle ilmoitettiin, että\nvapautus-asia oli päätetty.\n\n_Roponen_. Todellako?\n\n_Audotja_. Hänelle ilmoitettiin siinä myöskin, että herrat aikovat joka\ntaholta lähettää hallitsijalle anomuksia talonpoikain puolesta...\n\n_Roponen_. Hekö anomuksia meidän puolestamme?\n\n_Audotja_.... että talonpojat muka eivät tahdo millään muotoa vapautta\n-- vaan haluavat olla entisten herrojensa vallan alla.\n\n_Roponen_. Vai semmoisia he tuumivat! -- Hyvä! -- Vai kirjoittavat\ntalonpoikien nimessä anomuksia! Nyt alkaa minulle selvitä, mitä meidän\non tehtävä.\n\n_Pojat_. Mitä?\n\n_Roponen_. Jos me rupeamme ummessa silmin katselemaan heidän vehkeitään,\nvoi todellakin käydä niin, ettei koko vapautus-asiasta tule mitään.\nToimeen on ryhdyttävä, uutteraan ja järkähtämättömään toimeen. Nyt\nsyrjään odotus ja kärsivällisyys! Koko kansani huutaa apuani, ja minä\ntahdon sitä auttaa. Yksimieliseen vastarintaan ovat talonpojat\nnostettavat. Minä lähden Pietariin hallitsijan omaan käteen antamaan\nanomusta, jossa paljastan heidän vehkeensä. Minä kyllä tiedän, että he\nponnistavat kaikki voimansa meitä vastaan. Mutta turhaan raukeaa heidän\nponnistuksensa! Meidän tulee voitto olemaan. Ja tämä on oleva viimeinen\nponnistus.\n\n_Pojat ja Audotja_. Viimeinen ponnistus!\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\n(Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä).\n\n\n1:NEN KOHTAUS.\n\n    Anni.\n\n_Anni_. (Istuu pöydän ääressä, pää käden nojassa). Hän ei anna rauhaa\nminulle hetkeksikään enää. Mitä pitää minun tekemän? Hän on kyllä\nsukuaan venäläinen, mutta enhän voi kieltää, kun hän minua vaimokseen\npyytää. Se on tosin vasten kaikkia kansan tapoja. Sillä ei koskaan ole\nkuultu suomalaisen äyrämöistytön ja venäläisen pojan suostuvan keskenään\navioliitosta. Mutta tiedänhän, että joll'ei hän minua saa, on hän valmis\nvaikka surmaamaan itsensä. -- Ja isäni, hän ei siihen milloinkaan\nsuostu! Mitä, mitä pitää minun tehdä, kun hän minua rakastaa, ja minä\nkaikesta sydämestäni lemmin häntä? -- Oi, mitä voin minä? Rakastaa vaan,\nmutta en muuta mitään. Onko onnettomampaa ihmistä koko maailmassa?\n(Laulaa).\n\n      Oi, sinä maailman mahtava luoja,\n      Onnen ja riemujen laupias tuoja,\n      Eikö sun voimasi keinoja sois,\n      Jotka mun rintahan' lohtua lois!\n      Luoksesi käännyn ma, onneton impi,\n      Ollos sä mulle jo armollisempi!\n      Oi, jos sun miel' alas heltyä vois,\n      Kylläpä toivoni täyttyvä ois!\n\n(Menee istumaan ja itkee).\n\n\n2:NEN KOHTAUS.\n\n    Anni, Andrei.\n\n_Andrei_. (Tulee). Anni! Miksi itket sinä, miksi antaut epätoivoon?\nLuuletko asian siten paranevan? Ei suinkaan? Koettaa meidän pitää. Minä\ntiedän, mikä meidät uhkaa eroittaa, mutta me voimme senkin esteen\npoistaa, jos molemmat tahdomme. Sano, Anni, suostutko minuun, jos isäsi\nsiihen suostuu; sano suoraan! Jos sinä kerrankin suoraan puhut, voin\nminä päästää sinut tästä tukalasta tilasta, sekä päästä siitä itse.\nAnnatko minun puhua asiasta isällesi?\n\n_Anni_. Isäni ei suostu siihen ikinä.\n\n_Andrei_. Mutta jos hän suostuu, suostutko sinä?\n\n_Anni_. Luulen, että sen jo arvaat. (Laulaa).\n\n      Eipä minun tahton' vain\n      Onnea voi tuoda,\n      Eikä ole vallassain\n      Onneamme luoda.\n\n      Mitä isä tahtoo vaan.\n      Kaikki riippuu siitä.\n      Saada häntä suostumaan\n      Voimamme ei riitä.\n\n_Andrei_. (Laulaa).\n\n      Lempi vastuksist' ei huoli,\n      Rintaan rohkeutta luo.\n      Suorahan kuin nopsa nuoli\n      Perille vain pyrkii tuo.\n\n_Mari_. (Tulee). Kas vaan tuota tyttöä! Täällä jouten on juttelemassa\npojan kanssa, sillä aikaa kun talon askareet jäävät toimittamatta. Tule\nheti auttamaan minua! Lehmät ovat vielä ruokkimatta, astiat pesemättä,\nvesi kantamatta... Katso, minkä näköinen pöytäkin on! Tuollaisenako\nrikkaassa talossa pöytää pidetään? Olisit sen edes jouten ollessasi\npessyt... Ja lattia sitten, -- sekin lakaisematta! Voi sentään! Joll'en\nminä olisi hyörimässä ja pyörimässä alinomaa, niin menisi koko talo\nkumoon. No niin menisikin! Eihän ilman minutta työväki saisi\nsyödäkseenkään, muista puhumattakaan. Tule! Pitäisikö sinustakin vielä\ntalonminiä tuleman! (Vie Annin mukanaan).\n\n\n3:S KOHTAUS.\n\n    Andrei, Juhana.\n\n_Andrei_. Niin, nyt isännän puheille. (Aikoo mennä; Juhana tulee\nvastaan). Ehkäpä puhun hänelle ensin asiasta. (Ääneen). Kuule,\nJuhana!\n\n_Juhana_. No?\n\n_Andrei_. Minä tahdon puhua sinulle painavasta asiasta.\n\n_Juhana_. Puhu vaan! Ei minun hartiani niin heikot ole, kuin luulet.\n\n_Andrei_. Älähän heti rupea ilvehtimään.\n\n_Juhana_. No, anna kuulua!\n\n_Andrei_. Sinä olet kyllä huomannut, että minun käytökseni Annia kohtaan\non aivan erilainen, kuin muita tyttöjä kohtaan.\n\n_Juhana_. Niin onkin. Olenhan aina sinua siitä...\n\n_Andrei_. ... pilkannut. Niin oletkin. Mutta minä tiedän, ett'et sitä\ntee pahassa tarkoituksessa, enkä suutu, vaikka se välistä menee yli\nrajojenkin. Vaan vähät siitä. Annistahan minun piti puhuman. --\nLuuletko, että minä muuten vaan suosin sisartasi, ajattelematta sen\nenempää?\n\n_Juhana_. No, mitä?\n\n_Andrei_. Minä aion häntä julkisesti kosia.\n\n_Juhana_. Oho, poika!\n\n_Andrei_. Mitä?\n\n_Juhana_. Luuletko sinä, että se niin vaan on tehty?\n\n_Andrei_. Anni suostuu kyllä minuun.\n\n_Juhana_. Enpä usko. Älä nuolase, ennenkuin tipahtaa!\n\n_Andrei_. Minä olen puhunut hänelle siitä. Hän rakastaa minua.\n\n_Juhana_. Niin no! Miks' ei hän sinua rakastaisi! Olethan sinä pulska\npoika... Sinä ajattelet siis, että kun sait peukalon, niin otat koko\nrukkasen.\n\n_Andrei_. Niinpä niinkin.\n\n_Juhana_. Älä nyt joutavia juttele!\n\n_Andrei_. Enkö ansaitse häntä?\n\n_Juhana_. Luuletko sinä todellakin, että sinä saat Annin vaimoksesi?\n\n_Andrei_. Olen varma siitä.\n\n_Juhana_. No, silloin sanon sinulle suoraan ajatukseni. -- Muistatko\nsinä laisinkaan, kuka mikä sinä olet? Muistatko enää, ett'et kuulu\nmeidän luterilaiseen kirkkoommekaan? Muistatko, että olet pienenä\npoikana otettu meille ainoastaan kasvatettavaksi, ja että mieheksi\ntultuasi saat mennä avaraan maailmaan, mihin mielesi tekee ja jalkasi\nvie?\n\n_Andrei_. Tuota en olisi luullut sinun sanovan. Olenhan tehnyt työtä\nisällesi palkatta siitä saakka, kun hiukankin kykenin. Mitä olisi tämä\ntalo ilman minutta? Kuka silloin talon toimista huolta piti, kun isäsi\nsairaana koko vuoden loikoi? Sinäkö... Ja muuten se ei sinusta riipu\nlaisinkaan. Isäsi on monta kertaa sanonut, että hän naituani antaa\nminulle osan talosta.\n\n_Juhana_. Älä, kirppu, kiistentele, ennenk' pääset mäen päälle!\n\n_Andrei_. Joko taasen pilkkaamaan? Sydämelleni oikein käy sinun häijy\nkäytöksesi.\n\n_Juhana_. Ei sysi sydäntä murra, eikä terva mieltä käännä.\n\n_Andrei_. Minä sanon sinulle, että kärsivällisyyteni rupeaa loppumaan.\nHeitä nyt jo nuo pistosanasi, tahi minä todella suutun -- ja silloin,\nvaro itseäsi!\n\n_Juhana_. Mihin se meri ei menisi, joll'ei penkereet pidättäisi! (Menee\nloilotellen).\n\n_Andrei_. Tekee vaan pilkkaa. - -Poika nulikka! Mutta vähät minä hänen\nlaverruksistaan. Ukolle itselleen on ilmoitettava suoraan; hän\nratkaiskoon! (Kävelee edestakaisin). Kyllä se on harmittavaa\nkumminkin, etten minä kuulu luterilaiseen uskontoon, vaikka olen ikäni\nsuomalaisissa elänyt ja puhtaaksi suomalaiseksi kasvanut. Joll'ei sitä\nestettä olisi, silloin ei minun tarvitsisi epäillä asian menestymistä.\n\n\n4:S KOHTAUS.\n\n    Andrei, Roponen.\n\n_Roponen_. (Astuu tupaan kämmeniään hykertäen). Kaikki hyvin, kaikki\nhyvin! (Huomaa Andrein). No, Andrei! Sanon sinulle peittelemättä, että\npidän suuresti sinusta. Poissaollessani olet Juhanan kanssa pitänyt\noivallisesti huolta talon askareista. (Taputtaa olkapäälle). Tyhjin\nkourin en lähetä sinua talosta. Olet kelpo poika.\n\n_Andrei_. (Itsekseen). Nyt pitää käyttää tilaisuutta. (Ääneen).\nIsäntä, minä tahtoisin kysyä sinulta jotakin.\n\n_Roponen_. No kysy, mutta pian! Tänne tulee heti paikalla kylän ukkoja\nkeskustelemaan tärkeistä asioista.\n\n_Andrei_. Vaikka olenkin uskonnoltani teille vieras...\n\n_Roponen_. Voi, veikkonen! Ei nyt ole aikaa sellaisiin. Toisen kerran,\ntoisen kerran juttelet sitten. Mene nyt sanoinaan Marille, että hän\ntuokoon tänne pullon viinaa ja vähän \"sakuskaa\".\n\n_Andrei_. (Itsekseen). Harmillista! Ei anneta edes loppuun puhua\nasiasta. (Menee).\n\n\n5:S KOHTAUS.\n\n    Roponen, Juvakka, Huttunen, Susi, Kipuna ja Juhana,\n    sitten Andrei ja Audotja.\n\n_Vieraat_. (Tulevat tupaan). Hyvä ilta!\n\n_Roponen_. Jumal' antakoon! Käykää istumaan!\n\n_Juvakka_. Saapihan tätä istua.\n\n_Susi_. Eikä se pahaa teekkään, kaiken päivää työssä oltuamme, saamatta\nviinan tippaa vahvikkeeksi.\n\n_Roponen_. Koht'siltään saadaan sitäkin.\n\n_Huttunen_. Ei viina ihmistä vahvista, vaan sana.\n\n_Susi_. Viina vahvistaa ruumista, sana antaa sielulle ravintoa.\n\n_Kipuna_. No, ei suinkaan Roponen ole viinan ja sanan vaikutuksesta\nmeitä juttelemaan kutsunut. Kyllä kai sinulla on tärkeämpääkin. Mitä\nkuuluu Pietariin?\n\n_Roponen_. Hyvää kuuluu, hyvää kuuluu!\n\n_Mari_. (Tuo pullon viinaa, leipäkannikan, suolakontin ja jalattoman\npikarin). Tässä on. (Menee).\n\n_Roponen_. Ensin on kurkku kasteltava, Sitten vasta haasteltava.\n\n_Susi_. No, niin justiin!\n\n_Roponen_. (Tarjoo Huttuselle). No, otappas sitten!\n\n_Huttunen_. Omasta kädestä.\n\n_Susi_. Niin, niin! Kenen kädessä, sen kärsässä.\n\n_Roponen_. Jos niin tahdotte. No, olkaa terveinä!\n\n_Muut_. Terveiksesi!\n\n_Roponen_. (Juopi). Ohhoh, kuinka hyvää se olikin! Passipo suulleni,\nkun oli kerälläni! (Tarjoaa Huttuselle). No!\n\n_Huttunen_. Ei, ei, kiitoksia! En minä huoli.\n\n_Susi_. Huolimatonta lyödään.\n\n_Roponen_. No, mitä turhia! Ota nyt ryyppy! Ei se pahaa vanhoille\nluillesi tee.\n\n_Susi_. Mielesi kumminkin tekee.\n\n_Huttunen_.\n\n      Ah, viina viisaan villitsee,\n      Ei juomarita hillitse,\n      Vaan saattaa hänet ansaan.\n      Helvetin alhon lansaan.\n\n_Roponen_. Niinkuin tahdot. (Juvakalle). Otappas nyt lohdutusta\nsurullesi!\n\n_Juvakka_. (Juopi). Kost' Jumala!\n\n_Roponen_. (Kipunalle). No, Kipuna! Kasteleppas kielesi kantaa!\n\n_Kipuna_. Minä juon sinun onneksesi! Toivon, että vastakin ohjaat meitä\nviisailla neuvoillasi. (Juopi). Kiitoksia!\n\n_Roponen_. Oma vaivasi. (Sudelle). No, veli veikkonen, otappas\nvirvoitusta väsyneelle ruumiillesi!\n\n_Susi_. Saas tästä, suuparka, kosk'oot kanssan' kulkenunna! (Juopi).\nPassipo, paa toinen! (Roponen valaa). Ensimmäinen ryyppy se menee\nedellä ja huutaa: pois tieltä, nyt tullaan! Toinen se on oikein se\npääpukari. (Juopi ja kaataa itse vielä pari ryyppyä). Kolmas ja\nseuraavat sitten ovat saattoväkeä... No, eikö Juhanalle annetakaan?\n\n_Roponen_. Ei varsalle kauroja anneta.\n\n_Kipuna_. Se on oikein.\n\n_Susi_. Mutta kun se saa, syöpi se enemmän kuin suuri hevonen.\n\n_Kipuna_. Se on totta.\n\n_Juvakka_. Turhaa minustakin on, ett'ei aika pojalle anneta\nviinaryyppyä.\n\n_Huttunen_. (On katsellut nolona muitten juontia). No, eihän teistä\nmihin pääse.\n\n_Susi_. Näitkös! Tekipä mielesi kumminkin!\n\n_Huttunen_. Kun oikein ajattelin, niin eihän tuo yksi ryyppy pahaa tee.\nSaanhan paremmin unta yöllä (Juopi).\n\n_Roponen_. No, nyt voimme ryhtyä puhumaan painavammista asioista.\n\n_Kipuna_. No niin!\n\n_Susi_. Kerroppas nyt päästä päähän, kuinka sinun kävi matkallasi!\n\n_Roponen_. Kuulkaa sitten! (Juhanalle). Pane ovi lukkoon! (Juhana\ntottelee). Niin! Tulin minä Pietariin. Aloin kysellä, milloin ja missä\nkuningas liikkui, ja mitenkä häntä saisi nähdä. Sattui siellä vosikka\ntämänpuoleisia. Hän tuntee minut ja, mitä varten olen kaupunkiin\nsaapunut, kysyy. Minä, ties', kerroin, jotta niin ja niin siellä meidän\nherrat -- niinkuin ymmärrätte itsekin.\n\n_Susi_. No?\n\n_Roponen_. No, hän niinkuin suomalainen ainakin neuvoi, jotta silloin\nja silloin on mentävä Nevskille odottamaan siihen ja siihen paikkaan.\n\"Ja kun kuningas tulee\", sanoi, \"juokse\", sanoi, \"häntä vastaan ja\nlankea polvillesi\", sanoi. No, minä tein, niinkuin hän neuvoi. Odotin\ntunnin, ja odotin kaksi, ja sitten vielä hyvän aikaa odotin ja -- -- jo,\njo tulee niin että maa tömisee. Voi, ystäväiseni, kuinka kovasti tunsin\nsydämmeni läpättävän, kun huomasin, että hän ajoi rouvansa kanssa ihka\navonaisissa vaunuissa, kaksi harmaata korskuvaa hevosta edessä... Minä\nsiunasin itseni, hyppäsin esiin, heittäysin polvilleni -- tuskin muistan\nkuinka lakin päästäni tempasin -- ja katso: hän seisahdutti vaununsa,\nkutsui minua lähemmäksi ja sanoi: \"Mitä sinä tahdot?\" -- Mitä osasin\nenää vastata? \"Armollinen tsaari! Onnettomien talonpoikain puolesta\nlähestyn. Teidän Majesteettianne\", tahi jotakin sellaista vastasin ja\nojensin anomuksen.\n\n_Kipuna_. Kyllähän sen arvaa että sinä osasit.\n\n_Susi_. Vait! Jatka!\n\n_Roponen_. Arvatkaas, mitä hän vastasi!\n\n_Susi_. No?\n\n_Roponen_. Hän otti anomuksen omaan käteensä ja sanoi: \"Kyllä muistan\nteitä. Olkaa huoletta, olkaa kärsivällisiä!\"\n\n_Susi_. Niinkö hän vastasi?\n\n_Roponen_. Sanasta sanaan, niinkuin sanoin.\n\n_Kipuna_. Venäjäksikö?\n\n_Susi_. No, millä kielellä sinä luulet? Ei hän suomea osaa.\n\n_Kipuna_. Sanovat ne hänen osaavan.\n\n_Susi_. On hänellä muutakin tekemistä, ei oppia suomea puhumaan.\n\n_Kipuna_. Minun Matti lankoni Tuutarista kertoi, että kuninkaan\najutantti oli hänelle puhunut selvää suomea. Miks'ei kuningas itse\nsitten suomea osaisi? Onhan kuningas viisaampi kuin kaikki hänen\najutanttinsa yhteensä.\n\n_Huttunen_. Vai niin hän sanoi! Jumala häntä siunatkoon, antakoon\nhänelle pitkän ijän! Oikein minun tekisi mieleni laulamaan yksi virren\nvärssy.\n\n_Susi_. Jätetään nyt se!\n\n_Juvakka_. Ei sovi viinapullon ääressä jumalista laulaa.\n\n_Huttunen_. Jumalan viljaa se viinakin on. (Juopi).\n\n_Roponen_. Parempi minustakin on jättää se.\n\n_Kipuna_. Niin, niin!\n\n_Roponen_. Se on jo päätetty asia, että talonpojat pääsevät kaikkialla\nvapaiksi; julistusta vaan puuttuu.\n\n_Juvakka_. Onko se mahdollista?\n\n_Roponen_. Herrat kyllä koettavat saada hallitsijaa lykkäämään\nmanifestin julistusta, mutta se on turhaa! Nyt ei hätää enää, kun kerran\nsain anomukseni suoraan kuninkaan käteen annetuksi. Me voimme pelvotta\nvastustaa heidän vehkeitään, sillä muutaman päivän päästä olemme vapaat.\nViisautta ja malttia on kumminkin tarvis.\n\n_Kipuna_. Huomatkaa! Viisautta ja malttia!\n\n_Roponen_. Mutta rohkeutta ja jäntevyyttä on myöskin tarpeen.\n\n_Kipuna_. Rohkeutta ja jäntevyyttä myös.\n\n_Juvakka_. Mutta, ystävät, mitä ajattelette pojastani Matista? Hän on\nyhä vielä vankeudessa.\n\n_Roponen_. Niin, niin! Häntä emme liioin saa unhottaa.\n\n_Juhana_. Kuulkaa, isäni ja te muut! Hän on joutunut vankeuteen minun\ntähteni. Sentähden pidän minä velvollisuutenani pelastaa hänet myöskin.\nOlisin siihen jo ryhtynyt, ennen, mutta en tahtonut sitä ennen tehdä,\nennenkuin sinä, isäni, olisit siihen luvan antanut.\n\n_Juvakka_. Sinä olet kelpo poika! Jos minä olisin nuorempi, olisin sen\njo itse tehnyt.\n\n_Roponen_. (Tuumiskellen). Niin! -- -- Tietysti hän on pelastettava --\nmutta... (Ovelle naputetaan). Kuka siellä?\n\n_Andrei_. Minähän täällä olen.\n\n_Roponen_. Juhana, laske hänet sisään. Andrein pitää ottaa osaa tähän\nneuvotteluun.\n\n_Juhana_. (Laskee Andrein sisään ja jättää oven lukitsematta).\n\n_Roponen_. Olisit voinut alusta asti olla läsnä kuulemassa hauskoja\nuutisia.\n\n_Andrei_. Mitä uutisia?\n\n_Juhana_. Miks'et ollut kuulemassa? Harakalle räystäälle ruokaa\nkannetaan. (Kääntyen Roposeen). No, isä, mitä sanot?\n\n_Juvakka_. Mitäs muuta kuin että ryhdyt asiaan.\n\n_Roponen_. Niin no -- jos sinulla on sellainen keino, että vaaratta voit\npelastaa hänet, niin tee se!\n\n_Huttunen_. Kuinka! Sinä, Roponen, suostut siihen?\n\n_Kipuna_. Se on tietty.\n\n_Huttunen_. Meidän pitää muistaa, että hän on meidän esivaltaamme. Ei\nsaa nostaa kättä esivaltaa vastaan.\n\n_Juvakka_. Jos hän tekee meille vääryyttä, niin on meillä oikeus vaikka\nhäneen itseensä tarttua.\n\n_Huttunen_. Ei sinun pidä koskeman Herran voideltua!\n\n_Roponen_. Mitä sinä, veikkonen juttelet? Onko tuo kansan sortaja Herran\nvoideltu! Älä sinä vaivu taasen noihin Raamatun lauseisiin. Tässä on\ntarvis miehuullista toimintaa, eikä tyhjiä puheita. Meidän täytyy\npelastaa Matti millä tavalla hyvänsä.\n\n_Huttunen_. Älkää Herran tähden...\n\n_Roponen_. Sinä, Huttunen, olet ollut aina semmoinen jänispöksy! Sinua\nemme pyydäkään. Mutta te, ystäväni! Tässä on minulla kaksi reipasta\napulaista. (Osoittaa Juhanaa ja Andreita). Yhdyttekö te liittoon.\n\n_Juvakka, Kipuna ja Susi_. Yhdymme!\n\n_Roponen_. Lyökää kättä! (Kaikki muut paitsi Huttunen lyövät kättä).\n\n_Kipuna_. Me luotamme sinuun.\n\n_Susi_. Ja sitten me ryypättiin. (Juovat).\n\n_Huttunen_. Minä sanon vielä kerran: ajatelkaa, mitä teette! Hyvästi\nnyt, Roponen!\n\n_Roponen_. Joko nyt?\n\n_Huttunen_. Minä olen vanha mies ja tarvitsen lepoa.\n\n_Roponen_. (Kättelee). Sinulta pyydän ainoastaan, ett'et puhu\nkellekään liitostamme. Lupaatko!\n\n_Huttunen_. Sen toki lupaan. Hyvästi! (Menee).\n\n_Roponen_. Jumalan haltuun!\n\n_Juvakka_. Aika äijä!\n\n_Roponen_. No, antakaa hänen olla rauhassa!\n\n_Kipuna_. Se on parasta.\n\n_Roponen_. Ei hän pahaluontoinen ole, vaikka pelkuri.\n\n_Kipuna_. Pelkuri, pelkuri!\n\n_Juvakka_. Siis Juhana ottaa pelastaakseen Matti-poikani?\n\n_Roponen_. Niin! Mutta mitenkä luulet sen voivasi tehdä?\n\n_Juhana_. Jättäkää se minun salaisuudekseni! Pitäkää te vain huolta\nsiitä, kuinka saamme hänet hyvään piiloon.\n\n_Roponen_. Niin, todellakin.\n\n_Kipuna_. Todellakin.\n\n_Roponen_. Mutta mihinkä?\n\n_Kipuna_. Niin, mutta mihinkä?\n\n_Juvakka_. Mihinkä muualle kuin kotiinsa. Kyllä meillä sopiva paikka\nlöydetään.\n\n_Roponen_. Ei hän kotiinsa piiloutua saa. Sieltä häntä ensimmäiseksi\netsimään tullaan.\n\n_Juvakka_. Kyllä se on totta, sekin! Mutta -- minnekkä muualle voimme\nhänet piiloittaa?\n\n_Roponen_. Kyllähän hänet yhdeksi yöksi ainakin tänne meidän aittaan\npeittoon saamme. Kunhan Juhana saa ensin pois kellaristakin. -- Mutta\nole kumminkin varovainen; muista sananlasku: \"kerran tee, kahdesti\nkatso!\" Andrei voipi mennä kanssasi, niin voit olla varma -- -- mutta\nmikä sitä Andreita tänään vaivaa? Olethan totinen kuin...\n\n_Juhana_. Aapiskukko; mutta hänellä onkin kosintapuuhat mielessä.\n\n_Roponen_. Mitä sanot?\n\n_Juhana_. Hän aikoo pyrkiä meille kotivävyksi.\n\n_Andrei_. Vaiti, sinä!\n\n_Roponen_. Mi... mitä tämä merkitsee? Siitäkö sinä äsken aioitkin\nminulle puhua?\n\n_Andrei_. Jos sinä rupeat minua samalla tapaa pilkkaamaan kuin poikasi,\nsiitä en enempää pidä lukua, vaan tahdon puhua suuni puhtaaksi, koska\nkerran asia näin pitkälle on mennyt.\n\n_Audotja_. (Tulee ovesta sisään ja käypi oven suuhun jakkaralle\nistumaan).\n\n_Juhana_. Kuulkaa nyt mitä hän aikoo puhua! Tietäkää, ett'ei se ole\n\"lörpön, lörpön veräjäst' pelloll'\".\n\n_Andrei_. Vaiti!\n\n_Juhana_. Suo anteeks, luulin lampaaks; se olikin vaan meijän muorin\nmustapää pässi!\n\n_Roponen_. Sinun puheestasi ei ole haaraa.\n\n_Susi_. Lysti poika tuo Juhana; vetelee kaikki asiat naurunkelkassa.\n\n_Roponen_. Juhana, anna nyt Andrein puhua!\n\n_Juhana_. Nyt siis hiljaa, kuin Hiisan kiukaalla!\n\n_Roponen_. Minä sanon sinulle, että ole vaiti! No, Andrei!\n\n_Andrei_. Kuule sitten! Niinkuin Juhanan liukas kieli jo ennätti\nilmoittaa, minulla on kosintatuumat, vaikk'ei sellaiset kuin hän\nvakuuttaa. Minä todellakin rakastan tytärtäsi Annia.\n\n_Roponen_. Annia!\n\n_Andrei_. Ja pyydän suostumustasi avioliittoomme.\n\n_Roponen_. Todellako? Kylläpä sinulle juolahti mieleen! Joko sinä olet\nunohtanut, mikä juopa on sinun ja Annin välillä? Eikä Anni suostu\nkoskaan sinulle menemään.\n\n_Andrei_. Anni on valmis rupeamaan vaimokseni.\n\n_Roponen_. Mitä tuhmuuksia! Oletteko te jo keskenänne sopineet? Kyllä\nminä opetan teitä! Minä antaisin tyttäreni sinulle! Tosin olet ollut\nkelpo työmies ja hyvä poika, sitä en kiellä. Olen aikonutkin antaa\nsinulle osan, sittenkuin olet vaimon itsellesi saanut, mutta tytärtäni\n-- häntä et ikinä maailmassa saa.\n\n_Kipuna_. Et ikinä maailmassa!\n\n_Juvakka_. Muista, poika, sananlasku: \"Jokainen sirkka pysyköön omassa\nnurkassaan!\"\n\n_Susi_. Sinulle Roponen antaisi tyttärensä, ainoan tyttärensä! Olethan\nventovieras talossa ja voit saada matkapassin milloin hyvänsä.\n\n_Andrei_. Isäntä! Näistä muista en pidä suuresti lukua, mutta sinun en\nluule puhuneen täyttä totta. Niin huonona et toki minua pitäne, ett'en\ntytärtäsi ansaitsisi.\n\n_Roponen_. Vieläkö luulet tässä leikin sijaa olevan? Mitä olen sanonut,\nsen olen sanonut. Eikä sanaakaan enää tästä asiasta!\n\n_Andrei_. Sitä en olisi uskonut!\n\n_Kipuna_. Vai et olisi uskonut!\n\n_Susi_. Tuo on minusta suoraa hävyttömyyttä, että hän rohkenee edes\najatella, sitä vähemmin julki lausua tuollaista ajatusta. Koko\npaikkakunnan rikkain tyttö menisi hänelle, keppikerjäläiselle!\n\n_Juvakka_. Ja äpärälle muun hyvän päälle!\n\n_Roponen_. No, älkäähän häntä niin ankarasti tuomitko! Jos tahdotte\ntietää, mikä on pääsyynä kieltooni, niin kuulkaa!\n\n_Kipuna_. Kuulkaa!\n\n_Roponen_. Hän ei kuulu meidän luterilaiseen kirkkoomme, enkä minä\nkoskaan aio sallia sitä, että sukuuni yhdistetään vieraaseen kirkkoon\nkuuluva henkilö. -- -- -- Siis se asia on päätetty.\n\n_Andrei_. Et siis suostu?\n\n_Roponen_. En!\n\n_Andrei_. Siinä tapauksessa en jää taloon.\n\n_Juhana_. Sen verran vuodessa vahinkoa.\n\n_Roponen_. Aiotko lähteä pois?\n\n_Andrei_. Joll'en Annia saa, en viivy täällä päivääkään.\n\n_Juhana_. Pistä pillit pussiin ja soita suolla mennessäsi!\n\n_Andrei_. Lähden, vaan ensin puhun suuni puhtaaksi! Nyt et ole isäntäni\nenää, etkä liioin käskijäni. Sanon suoraan, että olet raukka, sanasi\nsyöjä...\n\n_Roponen_. Kuinka tohdit!\n\n_Andrei_. ... joka kadut lupaustasi antaa minulle osan talosta.\nSentähden pidit tätä sopivana tilaisuutena minusta irtipäästäksesi. Olen\npalvellut sinua uskollisuudella ja ahkeruudella, jommoista et koskaan\nole palvelijoissasi löytävä... Sentähden että olen venäläis-uskolainen,\nen muka kelpaa teidän joukkoonne. Hyvä! Kyllä luulen Venäjän\nvaltakunnassa sellaisia ihmisiä löytäväni, joitten joukkoon minä\nkelpaan... Nyt lähden -- -- mutta varokaa itseänne! (Aikoo mennä).\n\n_Audotja_. (Andreille). Minä tahdon puhua kanssasi.\n\n_Juhana_. (Ovelta hänen jälkeensä). Susi sinua hännällään\nhäilyttäköön, kukko harteillas huutakoon: kikkiriirii! (Muut nauravat\npaitsi Roponen).\n\n_Roponen_. Minun käypi sääliksi häntä. Onhan Andrei kelpo poika. Mutta\nmitä minä sille voin? En minä hänelle tytärtäni ainakaan anna.\n\n_Kipuna_. Siinä teet aivan oikein.\n\n_Juvakka_. Senkin vellanen!\n\n_Susi_. Keppikerjäläinen!\n\n_Kipuna_. Äpärä?\n\n_Roponen_. Jollei meidän suomalaiset pysyisi naimiskaupoissaan\nvellasista erillään, ei kauan kestäisi, ennenkuin ei olisi pienestä\nkansakunnastamme rahtuakaan jälellä.\n\n_Kipuna_. Se on totta!\n\n_Juvakka_. Ystävät, eipä pidot parane, jollei vieraat vähene.\n\n_Kipuna_. Se on totta!\n\n_Susi_. Niin, niin!\n\n_Roponen_. No, mihin kiire?\n\n_Juvakka_. Onhan niitä kotona toimia.\n\n_Susi_. Heinä-aika.\n\n_Kipuna_. Heinä-aika.\n\n_Juvakka_. No hyvästi! Kiitoksia!\n\n_Kipuna ja Susi_. Hyvästi.\n\n_Roponen_. Hyvästi! Terveisiä!\n\n_Susi_. Kepeät kuormat!\n\n_Juvakka_. Hyvästi, Juhana! Koeta parastasi! Jos Matin pelastat, olen\nkoko elinaikani sinulle kiitollinen.\n\n_Juhana_. Kyllä tahdon parastani koettaa. (Menevät keskustellen).\n\n\n6:S KOHTAUS.\n\n    Audotja.\n\n_Audotja_. Vai niin! Sillä tavallako he poikaani kohtelevat! Vai ei hän\nkelpaa Roposen vävyksi! Niin! Ei hän kelpaakaan! Hän on liian hyvä\nsiksi. Hän ei ole orja niinkuin he, hänessä liikkuu vapaata\naatelisverta. Kuinka mahtavasti hän puisteli päältään heidän\nsoimauksensa, luottaen omaan itseensä, luopui koko tuosta laumasta,\njossa ei hänen jaloa sydäntään ymmärretä! Jumalan kiitos, että olen\njuuri tähän aikaan tänne saapunut. Nyt hän on kypsynyt saamaan tietää,\nkuka hän on; nyt on äidin hellyys hänen katkeroitetulle sydämmelleen\ntervetullein lääke. Nyt, nyt tahdon häntä puhutella, nyt tulvailee\nrinnastani kaikki se, mikä sinne on kahdenkymmenen vuoden kuluessa\nkokoontunut. (Andrei tulee). Tuossapa hän onkin.\n\n\n7:S KOHTAUS.\n\n    Audotja, Andrei.\n\n_Andrei_. Sinä tahdot minua puhutella, vaimo. Mutta pian, sillä en tahdo\nnyt tavata tämän talon väkeä.\n\n_Audotja_. Niin! Minä tahdon sinua puhutella... Nähdessäni kuinka nuo\ntalonpojat sinua äsken pilkkasivat ja kuullessani heidän katkeroita\nsoimaussanojaan kävi minun sääliksi sinua.\n\n_Andrei_. Löytyykö edes yksi ihminen maailmassa, joka minua säälii?\n\n_Audotja_. Eikö sinulla ole vanhempia lainkaan, jotka sinua säälivät?\n\n_Andrei_. Isästäni en tiedä mitään, äidistäni on minulla hämärä muisto\njälellä.\n\n_Audotja_. Mitä muistat?\n\n_Andrei_. Muistan erään illan, jolloinka istuin äitini sylissä, ja hän\nlauloi minulle tuon laulun, mitä en elämässäni unohda... Äkkiä astui\nhuoneeseen musta, hirmuisen näköinen mies. Hän puhuu jotakin, ja\njokainen sana tuntuu minusta ukkosen jyrinältä... Mies menee pois...\nÄitini rupeaa itkemään ... ja vielä par'aikaa muistan kuinka katkeralta\nminusta tuntui, nähdessäni hänen silmistään suurten, kirkkaitten\nkyynelhelmien vierivän hänen vaaleille poskilleen... Muuta en muista...\n\n_Audotja_. Mitä ajattelet sinä äidistäsi? Tunnetko sinä ikävää, onko\nsinussa helliä tunteita häntä kohtaan, vai oletko välinpitämätön tuon\nvaimon kohtalosta, joka sinut niin armottomasti hylkäsi?\n\n_Andrei_. Äitiänikö, tuota ihanaa, kaukaisessa, saavuttamattomassa\nhämärässä olevaa olentoako minä en ikävöisi?... Voi, vaimo! Ei se voi\nrakkahintaan unohtaa, joka on syösty tänne maailmaan vieraitten ihmisten\nsekaan hyljättynä, yksinäisenä kulkemaan. Äitini kuva on kuni\nsuojelusenkeli minua aina seurannut. Sentähden luulenkin hänen jo aikaa\nsitten tämän kurjan maailman vaivoista päässeen ja nyt seuraavan minun\naskeleitani.\n\n_Audotja_. Ei suinkaan!\n\n_Andrei_ Mitä sanot? Elääköhän?\n\n_Audotja_. Hän on löydettävissä.\n\n_Andrei_. Onko? Sano, mistä hänet löydän? Vaikkapa hän olisi Venäjän\näärimmäisestä sopukasta etsittävä, linnun siivillä hänen luokseen\nliitäisin. Näiltä käsivarsillani tekisin työtä hänen vaivojaan\nlieventääkseni. Niin, häntä palvelisin, kunnes hän väsyneenä päivän\nvaivoista, siunaten minua, laskeutuisi levolle. Enkä hänestä luopuisi,\nennenkuin olisin hänet hautaan laskenut ja hautakumpunsa kukilla\nkoristanut! -- -- Mutta minulle kurjalle ei ole sallittu sitä onnea,\nminulla ei ole äitiä.\n\n_Audotja_. Usko minua, poikani! Sinä löydät hänet.\n\n_Andrei_. Mistä? Puhu!\n\n_Audotja_. Tuntisitko hänet, jos hän eteesi tulisi?\n\n_Andrei_. Aina hänen kuvansa edessäni hämärtää. Ensi silmäyksellä minä\narmaan äitini tuntisin: ääni vieno, silmät kyyneleisiin tottuneet, mutta\nsamassa niin kirkkaat, kasvot ihanat kuin Jumalan äidillä kirkkomme\nalttarilla!\n\n_Audotja_. Voi, kuinka suuresti, rakas poikani erehdyt! Tämmöiseksi on\nsinun kaivattu äitisi muuttunut, tämmöiseksi sinun ihana kuvasi\nrumentunut.\n\n_Andrei_. Mitä sillä tarkoitat!\n\n_Audotja_. Minä olen äitisi!\n\n_Andrei_. Mitä, sinäkö?\n\n_Audotja_. Minä se olen sinulle tuon rakkaan laulusi opettanut, minun\nsyliini sinä, poikaseni, nukuit silloin, kun epätoivossani tähtesi\nkyyneleitä vuodatin.\n\n_Andrei_. Sinäkö äitini?\n\n_Audotja_. Eikö sinulle ole jäänyt mitään muistoa jostakin pimeästä,\nkylmästä yöstä, jolloin sinä unestasi havahtaen sanoit: \"äiti, minulla\non kylmä!\"\n\n_Andrei_. Muistan, minä muistan! -- Tuntien kylmän väristyksen käyvän\nläpi ruumiini heräsin unestani. Luulin olevani vuoteella ja pyysin\nsentähden peitettä enemmän. Äitini syleili minua, vastaten: \"Ole ääneti!\nMusta mies tulee!\" Minä vaikenin pelosta ... enkä sen enempää, en sen\nenempää muista... Sinun sylissäsi, armas äitini, silloin makasin.\n\n_Audotja_. Oma poikani! (Syleilevät). Nyt saan sinua taasen syleillä.\nSiitä on jo 15 vuotta, kun sen viimeksi tein, ja se oli juuri silloin\nyöllä maantietä pitkin kulkiessamme, joka sinunkin muistiisi on jäänyt.\nSinä kamalana yönä juuri sinut hylkäsin. Rakkaudesta sinut hylkäsin!\n\n_Andrei_. Mihinkä veit sinä silloin minua?\n\n_Audotja_. Ensin on sinun tiedettävä paljoa tärkeämpää... (Käyvät\nistumaan, äiti lesankalle, poika penkille sen viereen). Viisi vuotta\nennen tuota tapausta oli haltijanamme vanha, virasta eronnut kenraali.\nHänellä oli kaksi poikaa, Jegor ja Nikolai, niin erilaiset kuin päivä ja\nyö. Kasvoin orjana heidän talossaan Kolja-herran kanssa, joka oli vaan\nparia vuotta minua vanhempi. Jo lapsina olimme toinen toisillemme\nrakkaammat kuin koko muu maailma. Mutta vanhemman veljen himot yltyivät\nmyöskin samassa kuin minä lapsesta ihanaksi neitoseksi vartuin. Mutta\nnuoremman, Kolja-herran, tunteet minua kohtaan olivat rehellisiä.\nSaatoinko minä olla hänen jaloon rakkauteensa vastaamatta? -- Minä\nrupesin häntä lempimään kaikesta sydämmestäni. Silloin tapasi meidät\nkerran Jegor-herra istuessamme hovin puutarhan lehtimajassa. Hän\nilmoitti salaisuutemme vanhukselle, joka siitä julmistui. Kolja sanoi\nisällensä, ettei hän tunnustaisi ketään toista vaimokseen kuin minut, ja\nettä sinä, äsken syntynyt, olit hänen laillinen poikansa. Isänsä silloin\nkirosi ja lähetti hänet kauas, kauas Kaukaasiaan. Kun nyt jäin\nturvattomaksi, rupesi Jegor-herra minua häijyllä rakkaudellaan\nahdistamaan, mutta minä pysyin Koljalleni uskollisena. Niinkauan kuin\nvanha herra eli, ei hän kuitenkaan uskaltanut pahinta. Mutta tämä kuoli\nviisi vuotta senjälkeen, ja nyt koitti onnettomuuteni päivä. Muutama\npäivä vasta oli kulunut ukon hautajaisista, kun tapahtui se, mikä\nsinunkin muistiisi on tarttunut. Minä istuin kanssasi, ajatellen\nonnetonta Kolja-herraa, joka niin kauan oli maanpaossa saanut olla.\nToivoessani hänen nyt isänsä kuoltua pääsevän kotiin, hyrisin tuota\nhänen lempilauluaan. Silloin astui sisään Jegor, tuo musta mies, ja\nuhkasi pieksättää sinut kuoliaaksi, joll'en myöntyisi hänen oikkuihinsa.\nHän meni pois -- mitä oli minun tehtävä? Suostua häneen, tulla Koljalle\nuskottomaksi, sitä en voinut, mutta antaa hänet julmasti sinut surmata\n... ei, ei, en sitäkään. Parempi oli sinusta erota. Minua saisivat\nsitten rääkätä kuinka tahtoisivat. Tein päätökseni. Kun olit vaipunut\nuneen, läksin yön pimeydessä tänne kylään liitämään. Sinä heräsit\nmatkalla, niinkuin muistat, mutta nukuit taasen uudestaan... Minä tunsin\nRoposen Jaakon ja hänen vaimonsa lempeän luonteen ja vein sinut heidän\nlämpimään lääväänsä. Sinne ruumenpuruun sinut jätin ja menin matkoihini.\n-- -- Sinut pelastin siten, mutta itseni... Voi, voi, kumminkin! -- --\nMitä hirmuja minulle tapahtui, sitä en sinulle tahdo enkä voikaan\nkertoa. Kun Jegor-herra näki, ett'ei mikään auttanut lujuuttani vastaan,\nmöi hän minut kauas Etelä-Venäjälle, jossa sain mitä kauheimmassa\nikävässä, tuskallisimmassa epätoivossa neljätoista vuotta kovaa työtä\ntehdä.\n\n_Andrei_. Äiti parka! Paljon olet sinä kärsinyt. Sen todistaa kuihtunut\nulkomuotosi.\n\n_Audotja_. Niin, poikaseni! Tämmöiseksi on sinun ihana kuvasi muuttunut.\n\n_Andrei_. Nyt loppuvat vaivasi, äiti kulta! Minä pidän kyllä huolta\nsinusta. Mutta sano, missä, kuka on syypää kärsimyksiisi? Minä voin\nkostaa puolestasi. Onko hän nykyinen herramme?\n\n_Audotja_. Se mies lepää jo haudassa... Nykyinen herrasi on juuri se,\njoka minun tähteni Kaukaasiaan ajettiin.\n\n_Andrei_. Olisiko hän...\n\n_Audotja_. Isäsi!\n\n_Andrei_. Kosmin! Meidän hallitsijamme olisi minun isäni!\n\n_Audotja_. Niin! Hän se on!\n\n_Andrei_. Kuinka, eikö hän ole sinua ja minua etsinyt?\n\n_Audotja_. Hän luulee minun varmaan kuolleeksi, eikä tiedä, mistä sinua\netsiä.\n\n_Andrei_. Mutta luuletko hänen pitävän lukua meistä, jos ilmoitamme\nitsemme hänelle?\n\n_Audotja_. Aivan varmaan!\n\n_Andrei_. Mutta mitenkä saamme hänet uskomaan itseämme?\n\n_Audotja_. Siihenkin on minulla keino. Lähtiessään Kaukaasiaan antoi\nisäsi minulle muistoksi pienen hopearistin, johon hänen nimensä \"Nikolai\nKosmin\" oli piirretty. Kun minulla sitten oli odotettavissa kaikkein\npahinta Jegor-herralta, kätkin tuon ristin varmaan piilopaikkaan. --\nTule sydän-yön aikana Kosminin hovin puutarhaan, tuon vanhan\nkivikellarin viereen, niin näytän sinulle paikan.\n\n_Andrei_. Hyvä!... Mutta, äitini, olethan sinä oikeauskoinen?\n\n_Audotja_. Tietysti!\n\n_Andrei_. Ja hän luonnollisesti myöskin... Minä olen siis puhdas\nvenäläinen. Eikä pisaratakaan noitten pilkkaajoitten verta juokse\nsuonissani...\n\n_Audotja_. Ei pisaraakaan.\n\n_Andrei_. Vaan venäläistä.\n\n_Audotja_. Aatelisverta.\n\n_Andrei_. Aatelisverta!\n\n_Audotja_. Niin!\n\n_Andrei_. Nyt alkaa minulle aueta toimiala maailmassa!\n\n_Audotja_. Mitä aiot?\n\n_Andrei_. Minä tahdon näyttää noille raukoille, ketä he ovat polkeneet.\n\n_Audotja_. Et suinkaan...?\n\n_Andrei_. Minä riennän uuteen elämään! Hyvästi. (Menee nopeaan).\n\n_Audotja_. Andrei!\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\n(Vasemmalla herrastalo, oikealla puutarha, perällä vanha kivinen\nkellari, jossa on suuri rautaovi).\n\n\n1:NEN KOHTAUS.\n\n    Joukko talonpoikia.\n\n_Roponen_. Mitähän asiata luulette, ukot, hänellä olevan?\n\n_Kipuna_. Olkoon mitä tahansa, se vaan muistakaa, miehet, että kun\nRoponen kerran mitä sanoo, siihen me muut yhdymme.\n\n_Juvakka_. Tietysti.\n\n_Huttunen_. Jos hän nimittäin vastaa viisaasti.\n\n_Roponen_. Kuulkaa, naapurit, minua! Tuo rautaovi muistuttaa teitä\nsiitä, kuinka on meneteltävä. Joll'emme käy ankarasti häntä\nvastustamaan, istuu pian joka toinen meistä lukon takana. Yksimielisinä\nvoimme hänen vääryyksiään vastustaa, sen sijaan kuin se yksityiselle on\nmahdotonta. Minä arvaan, mitä varten hän on meidät tänne kutsunut.\nPietarista tulleitten tietojen mukaan on jo päätetty päästää kaikki\ntalonpojat vapaiksi. Nyt ovat talonpoikain haltiat suostuneet antamaan\nkaikkialta meidän nimessämme anomuksia hallitsijalle, ett'emme me muka\ntahdo laisinkaan vapaiksi tulla.\n\n_Muutamat talonpojat_. Onko se mahdollista?\n\n_Roponen_ Aivan varma on, että hän nyt viekkaudella tahtoo saada meitä\nallekirjoittamaan nimemme. Muistakaa, että jos sen teemme, syöksemme\nitsemme ja lapsemme ikuiseen auttamattomaan turmioon.\n\n_Kipuna_. Ijankaikkiseen turmioon.\n\n_Juvakka_. Yksimielisyys vallitkoon!\n\n_Kaikki_ Niin!\n\n\n2:NEN KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Kosmin, Vouti.\n\n_Vouti_. (Tulee ulos sotamiehen seuraamana). Herra tulee!\n\n_Kosmin_. (Tulee ulos. Talonpojat ottavat lakit päästään ja kumartavat\nnöyrästi). Joko kaikki ovat täällä! Tulkaa tänne lähemmäs! (Talonpojat\ntottelevat). Ivan Petrovitsch! Laske vanki kellarista! (Vouti menee\nkellariin). Minä olen aina pitänyt tärkeimpänä silmämääränäni sitä,\nettä te, alustalaiseni, voisitte niin hyvin kuin mahdollista. Te\ntiedätte itse, ett'ei koko paikkakunnalla ole niin varakkaita\ntalonpoikia kuin moni teistä. En ole koskaan liikoja veroja teiltä\nottanut, enkä liikoja päivätöitä vaatinut. Vääryyttä en ole koskaan\ntehnyt. Jos olenkin ollut ankara, olette minua siihen aina te itse\npakoittaneet. Tuolla rautaoven takana istuu teistä yksi, mutta hän onkin\nrangaistuksensa täydellä syyllä ansainnut. Aioin lähettää hänet oikeuden\nkäsiin kaupunkiin, mutta nyt olen kumminkin päättänyt lieventää\nankaruuttani.\n\n(Vouti ja Matti tulevat kellarista).\n\n_Juvakka_. Poika parka! Kuinka hän on laihtunut!\n\n_Kosmin_. (Matille). Tule tänne lähemmäs! (Matti lähestyy). Vaikka\noletkin tuittupäinen ja uppiniskainen, olen kuullut voivasi olla\njärkeväkin, kun vaan tahdot. Tässä tulee käsiteltäväksi hyvin tärkeä\nasia, joka koskee sekä minua että teitä. Jos sinä ja nämä muut\nkäyttäytte ymmärtäväisesti, pääset sinä vapaaksi.\n\n_Roponen_. Aina olemme olleet valmiit suostumaan hyviin ehdotuksiin.\n\n_Kosmin_. No, kuulkaa sitten! Hallitus aikoo rakentaa uuden rautatien,\njoka tulisi kulkemaan tämän piirikunnan läpi. Te ymmärrätte itse, mikä\nääretön hyöty on paikkakunnalle läpikulkevasta rautatiestä. Minä olen\nnyt päättänyt antaa anomuksen hänen keisarilliselle Majesteetilleen\nsiitä, että tie, jos mahdollista, tulisi menemään minun tiluksieni\nlävitse, jolloin tähän aivan lähelle johonkin tulisi pieni pysäkki\nrakennettavaksi. Mutta asian edistämistä varten pitää meidän luvata\nomasta puolestamme apurahaa hankkeeseen, ja olen minä ajatellut, että\nvoisimme viisi ruplaa mieheltä luvata, jota paitsi minä itse aion 5000\nruplaa siihen uhrata. Ymmärrättekö!\n\n_Kaikki_. Ymmärrämme!\n\n_Kosmin_. Tämä anomus on nyt valmiiksi kirjoitettu. Jos siis olette\nsiihen suostuvaiset, jota en laisinkaan epäile, kirjoittakaa nimenne ja\npuumerkkinne alle. (Ottaa paperin povitaskustaan).\n\n_Roponen_. Tämä tuuma on minustakin erittäin hyvä ja hyödyllinen!\n\n_Kaikki_. Niin on!\n\n_Kosmin_. No! Sitten ei muuta kuin yksitellen tulette tänne nimenne\nkirjoittamaan. (Aikoo lähteä sisään).\n\n_Roponen_. Mutta me tahdomme tietysti lukea sen sisällön ensin.\n\n_Kosmin_. Mitä? Johan minä selitin sen, vai ettekö ymmärtäneet?\n\n_Roponen_. Kyllä, kyllä! Mutta emme me saata nimeämme minkään paperin\nalle kirjoittaa, ennenkuin olemme sen sisällön lukeneet.\n\n_Kosmin_. (Tuumailtuaan hiukan). No, kas tuossa, lukekaa! Ettehän te\nsitä kumminkaan ymmärrä.\n\n_Roponen_. Kyllä me siitä selvän saamme. (Lähestyy Kosminia).\n\n_Kosmin_. Osaatko sinä lukea?\n\n_Roponen_. Osaan kyllä!\n\n_Kosmin_. Venättä?\n\n_Roponen_. Venättä ja suomea.\n\n_Kosmin_. (Käärii paperin kokoon). Ei minulla ole aikaa odottaa,\nkunnes te sen tavaatte. Kirjoittakaa vaan nyt heti! Mitä juonia tämä on?\n\n_Matti_. Me emme kirjoita, ennenkuin olemme sisällön lukeneet.\n\n_Kaikki_. Me emme kirjoita!\n\n_Kosmin_. Kas vaan! Mistä tämä niskoitteleminen? Ette siis aio\nkirjoittaa?\n\n_Kaikki_. Emme.\n\n_Kosmin_. Hyvä! Kuten itse tahdotte, mutta kärsikää myös seuraukset!\n(Voudille). Sulje hänet takaisin lukon taakse!\n\n_Juvakka_. Olette kovin armoton...\n\n_Matti_. Isä, älä ole minusta huolissasi! Minun tähteni ei teidän\ntarvitse oikeutta vaatimasta luopua. (Vouti sulkee Matin kellariin).\n\n_Roponen_. (Juvakalle). Älä ole milläsikään! Muista, mitä Juhana on\nluvannut!\n\n_Huttunen_. (Mennessään). Ties mitä hän nyt meille tekee, kun tällä\ntavoin suututimme.\n\n_Kosmin_. Saatte mennä! (Talonpojat menevät).\n\n\n3:S KOHTAUS.\n\n    Kosmin, Vouti.\n\n_Kosmin_. Minulle siis ei onnistunut, minulle, joka olin niin varma\nsiitä.\n\n_Vouti_. Enkö minä sanonut, että te pidätte heitä liian höllällä. Jos he\neivät olisi jo tottuneet ennestään uppiniskaisuuteen, eivät he nytkään\nolisi tohtineet vastaan sanoa.\n\n_Kosmin_. No, no! Ei se asia siltä rauennut ole! Kylläpä saan heidät\npakoitetuksi. Minulla on kyllä keinoja!\n\n_Vouti_. Luonnollisesti! Jos kovalle panette, niin kyllä taipuvat. Onhan\nyksi oiva keino heti paikalla tarjona. Nyt on juuri rekryytin otto-aika.\nPahimmat pankaa sotamiehiksi, niinkuin tuo tuolta lukon takaa ja muita\nsamanlaisia.\n\n_Kosmin_. Hyvä neuvo! Sitäkin tahdon käyttää. Saat mennä! (Vouti\nmenee). Voi, kuinka vastenmielistä tämä toimi minulle kumminkin on! Ja\nmitä varten minä puuhaan -- -- ketä varten? Eihän minulla ole vaimoa, ei\nlapsia -- (Huokaa). Tokko lienee toista näin yksinäistä, näin kolkkoa\nmiestä koko maailmassa! -- Mutta mikä on alotettu -- se loppuun\nsaatettakoon! -- -- Hän sanoi minua armottomaksi. Armottomat ovat\nihmiset olleet minua vastaan. Kun muistan isäni kovuutta, veljeni\nverivainoa, nuorta rakkauttani, joka niin säälimättömästi sorrettiin --\nkun muistan, että nuoruuteni morsian kuoli noiden julmain rääkkäyksien\nkautta, kun muistan, että ainoa poikani nyt tuntemattomana orpona,\nkerjäläisenä, ehkä orjanakin kuihtuu jossain sopessa -- niin arvelen\nitselläni olevan syytä armottomuuteen!\n\n\n4:S KOHTAUS.\n\n    Kosmin, Andrei.\n\n_Andrei_. (Tulee oikealta, ottaa lakin päästään, huomattuaan\nKosminin). Herra!\n\n_Kosmin_. (Äreästi). No, mitä asiata?\n\n_Andrei_. Minä tahtoisin puhua teille tärkeästä asiasta.\n\n_Kosmin_. Anna kuulua!\n\n_Andrei_. Olen kuullut asioita, jotka niin läheisesti koskevat teitä,\netten voi olla niitä teille ilmaisematta.\n\n_Kosmin_. No?\n\n_Andrei_. He ovat tehneet teitä vastaan salaliiton.\n\n_Kosmin_. (Säpsähtäen). Salaliiton?\n\n_Andrei_. Niin!\n\n_Kosmin_. Minua vastaan?\n\n_Andrei_. Niin juuri.\n\n_Kosmin_. Oletko varma siitä?\n\n_Andrei_. Voin panna pääni pantiksi.\n\n_Kosmin_. (Katsellen häntä epäilevästi). Kuinka tulet sinä sitä\nminulle ilmoittamaan?\n\n_Andrei_. Minä en ole suomalainen, vaikka olen suomalaisissa kasvanut.\nEn ole voinut heidän liittoonsa yhtyä, vaikka he kyllä pyysivät.\nSentähden ajoikin Roponen nyt minut pois talostaan.\n\n_Kosmin_. Voitko näyttää toteen, ettet valehtele?\n\n_Andrei_. Voin! Ottakaa minut palvelukseenne! Saatte nähdä sanoissani\nolevan enemmän totta, kuin voitte arvatakaan.\n\n_Kosmin_. No hyvä! Minä otan sinut palvelukseeni. Jos puheessasi on\nperää, niin et jää palkatta, ja se kasvaa sen mukaan kuin ansiosikin.\n\n_Andrei_. Ensimäiseksi asiaksi ilmoitan nyt, että he ovat päättäneet\ntänä yönä pelastaa tuon pojan, joka tuossa vankeudessa on.\n\n_Kosmin_. Todellako? Kuinka luulet heidän sinne pääsevän? Eivät he\nrautaovea rikki saa.\n\n_Andrei_. Keinosta en saanut selvää. Mutta kaikessa tapauksessa pankaa\nvartia ovelle täksi yöksi!\n\n_Kosmin_. (Lyöpi olkapäälle). Silmistäsi päättäen olet rehellinen\npoika. Muistutat joitakuita tuttuja kasvoja, jotka ennen muinoin luulen\nnähneeni. Jatka tointasi uutterasti! (Ottaa kukkarostaan rahaa).\nTuossa ensi aluksi!\n\n_Andrei_. Tuhannen kiitosta! En minä rahan tähden teitä palvella tahdo,\nvaan sen tähden, että pidän sen velvollisuutenani.\n\n_Kosmin_. (Ihmeissään). Oho! Oletpa sinä harvinainen olento! Tuossa\non, kyllä se sinulle kelpaa!\n\n_Andrei_. Ensin työ tehtävä, sitten palkka maksettava.\n\n_Kosmin_. No, yhden tekevä. Mene nyt toimeesi: ota selvä kaikista heidän\nhankkeistaan ja tule heti uuden tiedon saatuasi minulle ilmoittamaan.\n(Menee).\n\n\n5:S KOHTAUS.\n\n    Andrei, Juhana, Liisa.\n\n_Andrei_. (Yksin). Näin on siis hyvä alku tehty -- -- -- Tuo komea\nmieskö minun isäni? Onko se mahdollista! -- Ja kumminkin on hän isäni?\nKuinka tunnen itseni onnelliseksi, saadessani palvella häntä ja\nyht'aikaa kostaa noille. Tekisinkö väärin ilmoittaessani hänelle sen\nmiehen hankkeita, joka isällisesti on minua lapsuudesta asti\nkasvattanut? -- -- En! Minulla on oikeus siihen! Minä tahdon isääni\npalvella. (Menee).\n\nLaulu 9.\n\n_Juhana_. (Tulee pitkä viitta harteilla, laulaa):\n\n      Kodissansa muut ne hyörii,\n      Linnut pesän luona pyörii;\n      Minä vainen ilman alla\n      Kuljen kaikkialla.\n\n      Pääskyn pesä räystähässä,\n      Oravaisen petäjässä:\n      Mulla vain on ilman alla\n      Koti kaikkialla.\n\n      Kukko kiekuu orrellansa,\n      Sirkka laulaa loukossansa:\n      Minun laulun' ilman alla\n      Kaikuu kaikkialla.\n\n      Muilla ompi yksi kulta,\n      Silt' ei puutu lemmen tulta:\n      Mulla vain on ilman alla\n      Kulta kaikkialla.\n\n_Liisa_. (Tulee ulos). Kuka maankuleksija tuolla laulaa?\n\n_Juhana_. Liisaseni!\n\n_Liisa_. Juhaniko täällä? Tervetullut!\n\n*Laulu 10.*\n\n_Juhana_. (Laulaa).\n\n      Älä, pikku lintuseni, kummastele lainkaan,\n      Jos mä tulin luoksesi näin tavattomaan aikaan!\n      Tokko ikävä on sulla edes mua ollut,\n      Kun en koko viikossa ma luokses ole tullut?\n\n_Liisa_.\n\n      Tervetullut olet sinä aina luokseni,\n      Ikävöinyt olen sua, Juhani!\n      Miksi viipynyt sä olet multa poissa näin?\n      Ainoahan sinä olet ystäväin.\n\n      Tiedän, kaikki mun soisivat sortuvan,\n      Soisit minusta sun luopuvan,\n      Mutta ystävääs et sinä unhoita,\n      Vaikka sulta on hän kaukana.\n\n_Juhana_.\n\n      Syystä viivyin, armahani; asioit' ol' mulla,\n      Mutta nytpä olikin sen kiiruhumpi tulla.\n      Luokses' riensin, Liisaseni, apuas mä pyydän,\n      Jalon työn mä aion tehdä, jalon tuuman tiedän.\n\n_Liisa_.\n\n      Tuuma tuo jo lausu mulle, auttaa koittelen,\n      Mielelläni sua aina auttelen.\n      Ken ei auttaisikaan ystäväänsä ainoaa,\n      Jota oikein sydämestä rakastaa.\n      Se on totta: mun voimani heikko on,\n      Vaan sun rinnallas' oon pelvoton.\n      Eikä suurikaan vaara nyt pelkoa tuo,\n      Rakkaus kun apuaan vain suo.\n\n_Liisa_. Mutta, Jussi, mitä tämä merkitsee? Mitä varten olet itsesi\ntuollaiseksi pukenut? Olethan niin hassun näköinen, ettei isäsikään\nsinua tuntisi.\n\n_Juhana_. Kuule sitten! Me olemme päättäneet pelastaa Juvakan Matin\ntuolta lukon takaa.\n\n_Liisa_. Olette päättäneet! Luuletko sen niin helposti käyvän päinsä?\n\n_Juhana_. Sinä sanoit kerran minulle tietäväsi, missä avainta\nsäilytetään.\n\n_Liisa_. Kyllä minä sen tiedän, mutta ei sitä sieltä voi mitenkään\nsaada.\n\n_Juhana_. Etköhän sentään?\n\n_Liisa_. En, en mitenkään.\n\n_Juhana_. Älähän toki! Ja minä kun annoin ukoille varman lupauksen\npelastavani hänet.\n\n_Liisa_. Annoitko varman lupauksen? Miksikä sen teit? -- Niin no, ei\nlupaus taloa hävitä!\n\n_Juhana_. Mutta sanasta miestä, sarvesta härkää. Etköhän sinä koittaisi\nkumminkin jollakin tavalla kaapaista? Minä pyydän!\n\n_Liisa_. Kyllä mielelläni sinulle sen hyvän työn tekisin, jos se olisi\nmahdollista?\n\n_Juhana_. Mutta eihän maailmassa ole mitään mahdotonta.\n\n_Liisa_. Niin -- no -- jos minä tohtisin...\n\n_Juhana_. Mutta minun tähteni sinä tohdit enemmän kuin jonkun toisen\ntakia. Eikö niin?\n\n_Liisa_. No, sinun tähtesi koetan. Ihmisiä kuuluu tulevan. Ei minun sovi\ntässä sinun kanssasi kahden kesken jutella. Tule tänne syrjään piiloon!\n(Menevät).\n\n\n6:S KOHTAUS.\n\n    Juhana, Liisa, Wasjka.\n\n(Vouti tulee Wasjkan kanssa; he keskustelevat ja Wasjka jää kellarin\nsuulle vahtiin; vouti menee pois).\n\n_Juhana_. Katso, he panevat vartian.\n\n_Liisa_. Siltä näyttää.\n\n_Juhana_. Mitä tämä merkitse?\n\n_Liisa_. Kummallista! Ei siinä ennen koskaan vartiaa ole ollut.\n\n_Juhana_. Meidät on petetty. Mihin keinoon nyt ryhdymme?\n\n_Liisa_. Vartia pitää saada pois.\n\n_Juhana_. Mutta mitenkä?\n\n_Liisa_. Minä tiedän keinon. Minä viekoittelen tuon kasakan siitä pois,\nja sinä sill'aikaa pelastat Matin.\n\n_Juhana_. Se on oivallista.\n\n_Liisa_. Minä lähden avainta ottamaan. Ole sinä täällä piilossa! (Menee\nWasjkaan päin).\n\n_Wasjka_. Kas, sinähän se olet, lintuseni, sinä, joka neulalla minua\npistit; luuletko, ett'en minä tunne sinua!\n\n_Liisa_. Ähä, soltatti, siinä nyt pyhän-aattona seisoa töllöttää saat!\n\n_Wasjka_. Voi, lintuseni, kuinka ikävältä se tuntuu, kun tässä seistä\nsaa toisten iloitessa viinapöydän ääressä!\n\n_Liisa_. Miksikä ovat he nyt vahdin tähän panneet?\n\n_Wasjka_. Perhana heitä tiesi! Pistäähän niille joutaville kaikenlaista\npäähän. Eikö sekin ole hävytöntä, että tuo kelpo poika, Matti, tämän\noven takana viikon päivät on istua saanut!\n\n_Liisa_. Kyllä se todella on kauheata!\n\n_Wasjka_. Vouti, se on suoraan sanoen aika lurjus! Enkä minä sinä iltana\nolisikaan Mattiin tarttunut, vaikka olin tarttuvinani, joll'ei herra\nitse olisi tullut. -- -- Mutta mitäs tehdä! Kun käsketään, niin tottele,\nse on sotamiehen asia.\n\n\n7:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Vouti.\n\n_Vouti_. (Tulee oikealta). Mitä siinä lörpöttelette? Sinä, sotamies,\nvaro itseäsi! (Liisalle). Tule tännemmäksi! (Vetää kädestä näyttämön\nsuulle päin). Kuinka kauan luulet minun kärsivän tätä\nvastahakoisuuttasi? Etkö tiedä, että herra voipi tehdä kanssasi mitä\ntahtoo? Minä olen häneltä saanut täyden vallan. Sanon sinulle nyt\nviimeisen kerran: tähän asti olen sinua mielistellyt, nyt ai'on käyttää\nankarampia keinoja.\n\n_Liisa_. Käytä vaikka mitä keinoja tahansa, kiusaa, vaivaa, toimita\nminut johonkin kaukaiseen Venäjän maakuntaan, taikka surmaa minut, mutta\nraiskata et minua saa.\n\n_Juhana_. (Piilossa). Sinä olet kelpo, jalo tyttö, Liisaseni!\n\n_Vouti_. Vai en saa, vai en saa! Kylläpä nähdään! Huomiseen asti annan\najatus-aikaa, huomis-illalla saat olla varoillasi.\n\n\n8:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Kosmin.\n\n_Kosmin_. (Ikkunassa). Ivan Petrovitsch!\n\n_Vouti_. Mitä käskette?\n\n_Kosmin_. Missä ovat sotamiehet?\n\n_Vouti_. Ne ovat tuolla Repolassa. Minä lähetin sinne sanan. Kello on\nnyt 11. He ovat täällä tunnin kuluttua.\n\n_Kosmin_. Hyvä!\n\n_Vouti_. Niin kauaksi aikaa sain tuon kasakan vahdiksi.\n\n_Kosmin_. Noniin! Kun kello tulee 12, tulkoon kuusi tänne väijyksiin.\nVuorotellen kuusi ja kuusi vartioikoon tätä paikkaa läpi yön! Jos joku\ntahtoo tunkeutua kellariin, ottakaa kiinni!\n\n_Vouti_. Eikö voisi viedä tuota poikaa jonnekin muualle varmempaan\npaikkaan, sillä hän on vaarallinen mies?\n\n_Kosmin_. Samaa olen minäkin ajatellut.\n\n_Vouti_. Tukalaksi kävisi, jos häntä istuessaan rautaoven takana vielä\npitäisi kuuden miehen vartioimana pitää. Hän olisi minun mielestäni mitä\npikemmin pois vietävä. Voisihan hänet lähettää jo huomenna rekryytiksi,\nja muita sitten perässä.\n\n_Juhana_. Kuuletko?\n\n_Liisa_. Mikä meidät perii?\n\n_Kosmin_. Niin! Se on päätetty! -- Huomenna hän vietäköön kaupunkiin!\nSinä saat pitää huolta siitä!\n\n_Vouti_. Kaikki tulee tarkasti toimitetuksi.\n\n_Kosmin_. (Sulkee ikkunan).\n\n_Vouti_. Aha! Nyt saan kellarin tyhjäksi. Sinne pitää tuo lintunen panna\nistumaan. Silloin ei hän ainakaan voi vastustaa. (Menee oikealle).\n\n\n9:S KOHTAUS.\n\n    Juhana, Liisa, Wasjka.\n\n_Juhana_. Nyt ei ole aikaa kuhnailemiseen. Ainoastaan tunti on jälellä.\n\n_Liisa_. Tokko sitäkään?\n\n_Juhana_. Nyt siis toimeen! Mutta kuinka?\n\n_Liisa_. Nyt minä koetan avaimen saada.\n\n_Juhana_. No, mene sitä ottamaan! (Liisa juoksee yli näyttämön\nsisälle).\n\n_Wasjka_. Perhana vieköön! Kyllä tämä sotamiehen elämä on kiusallisin,\nmitä maailmassa on. Mitäs voipi meikäläinen? Kun pannaan jonnekin\nseisomaan, niin vaikka homehtumaan rupeisit, et saa sittenkään\npaikaltasi liikkua. Tahdon edes laulaa, niin kuluuhan aika nopeammin.\n\nLaulu 11.\n\n_Punasarafaani_.\n\n      \"Äiti armas, heitä työsi!\n      Mitä sillä teet?\n      Turhaan häiritset sä yösi,\n      Silmäs vanhenneet\".\n      \"Tyttö, kultaseni, tule tänne näin,\n      Kuule mitä sulle puhun syömmestäin!\n      Nyt sä olet nuori, kaunis, huoleton,\n      Mutta pian kaikki tuo jo poissa on.\n      Nuoruuteni päivät vierivät jo pois.\n      Yksinkö ne sulla loppumatta ois?\n      Minäkin oon ennen juossut, leikkinyt,\n      Ollut reipas, iloinen, niinkuin sinä nyt;\n      Tähtes' johtuu mielen' eloon entiseen,\n      Siksi muistoks' sulle punasarafaanin teen\".\n\n_Liisa_. (Tulee talon takaa).\n\n*Laulu 12.*\n\n_Liisa_.\n\n      Nyt on aika kylähän jo mennä!\n      Sinne, tyttö, kiiruhda jo lennä!\n\n_Wasjka_.\n\n      Minne, pikku lintuseni,\n      Ompi sulla moinen hätä?\n      Kuule, älä mua jätä,\n      Viivy, jää mun luokseni!\n      Ikävä mun ompi tässä\n      Yksin seistä töllöttää,\n      Aivan niinkuin pataässä; --\n      Eipä hauskaa ole tää.\n\n_Liisa_.\n\n      Ikävä jos sulla täällä ompi,\n      Tule kylähän, siell' on rattoisampi!\n\n_Wasjka_.\n\n      Voi, sä pikku armahani!\n      Mielelläni siellä oisin,\n      Jos vaan lähteä mä voisin\n      Vahdista, mun kultani!\n      Ikävä mun ompi tässä\n      Yksin seista töllöttää,\n      Aivan niinkuin pata-ässä; --\n      Eipä hauskaa ole tää.\n\n_Liisa_.\n\n      Kyläss' ovat illan-istujaiset,\n      Siell' on koossa kaikki nuoret naiset.\n\n_Wasjka_.\n\n      Valmis oisin leikkimähän!\n      Missä soitto, tanssi kiihtyy,\n      Kasakkakin siellä viihtyy,\n      Siellä kotona on hän.\n      Aina hän on ensimmäinen,\n      Lemmessä ja tanssissa.\n\n_Molemmat_.\n\n      Aina hän on ensimmäinen,\n      Lemmessä ja tanssissa.\n\n_Liisa_. (Aikoo mennä).\n\n_Wasjka_. Odotahan! Juttelehan hetkinen minun kanssani! Näethän kuinka\nikävä minulla on!\n\n_Liisa_. Tule sinne mukaan! Tytötkin sanoivat, että jos se kasakka, joka\nsuomea puhuu, tulisi sinne, olisi paljon hauskempi.\n\n_Wasjka_. Mutta minä en sinne nyt pääse.\n\n_Liisa_. Kuka tänne yöllä tulee katsomaan oletko sinä paikallasi vai et?\nTule mukaan!\n\n_Wasjka_. Hitto vie, kuinka mielelläni tulisin, erittäin kun sinä\npyydät, lintuseni! (Taputtaa poskelle).\n\n_Liisa_. Tule nyt!\n\n_Wasjka_. Minun on aivan mahdoton jättää paikkaani tyhjäksi.\n\n_Liisa_. Mutta jos saisimme toisen sijaasi.\n\n_Wasjka_. Niin, sepä olisi keino se.\n\n_Juhana_. Nyt ymmärrän! (Tulee näkyviin vihellellen).\n\n_Liisa_. Kukahan tuo lienee?\n\n_Wasjka_. Mikä liekin maankulkija.\n\n_Liisa_. Pyydän häntä tähän vähäksi aikaa sijaasi! Minä maksan hänelle\nyhden riunan.\n\n_Wasjka_. Todellakin! Jos koettaisi! Mutta jos hän pettää minut!\n\n_Liisa_. Luvataan hänelle toinen riuna, sitten kun takaisin tulemme.\n\n_Wasjka_. Sinä olet kelpo tyttö! (Kovasti). Kuule, mies!\n\n_Juhana_. (Viheltelee).\n\n_Liisa_. Kuules, vieras, kuka lienetkin!\n\n_Juhana_. Mitä asiata?\n\n_Wasjka_. Etkö tahdo olla minun sijassani tässä vahdissa hiukkasen\naikaa?\n\n_Juhana_. Mitä sanot?\n\n_Liisa_. Tahdotko ansaita 10 kopekkaa?\n\n_Juhana_. 10 kopekkaa?\n\n_Wasjka_. Niin.\n\n_Juhana_. Kuinka?\n\n_Wasjka_. Niin, että seisot tässä tunnin aikaa vahdissa.\n\n_Juhana_. Enpä rupeakaan.\n\n_Wasjka_. Ainoastaan yhden tunnin!\n\n_Liisa_. Joutenhan sinä kumminkin näyt olevan.\n\n_Juhana_. No, jos 20 annatte.\n\n_Wasjka_. 15 saat.\n\n_Liisa_. No, ota 20! Nyt heti saat yhden riunan ja sitten takaisin\ntultuamme toisen.\n\n_Juhana_. No, menkää sitten!\n\n_Wasjka_. Ota yllesi tämä minun sinelini ja hattuni päähäsi ja miekka\nvyöllesi. (Vaihtavat pukuja).\n\n_Juhana_. Mutta ainoastaan yhden tunnin.\n\n_Wasjka_. Kävellä saat edestakaisin, mutta et istua.\n\n_Juhana_. Hyvä, hyvä!\n\n_Wasjka_. No, tyttöseni, lähdetään nyt!\n\n_Liisa_. Lähdetään! (Menevät).\n\n\n10:S KOHTAUS.\n\n    Juhana, Vouti, Huttunen.\n\n_Juhana_. (Nauraen). Sepä kävi mainiosti! Äijä piti asiaa täytenä\ntotena. Kun se Liisa vaan pääsisi pian takaisin! Ennenkuin Wasjka sieltä\npalaa, on Matti jo vapaa.\n\n_Vouti_. (Tulee vasemmalta). Sotamies hoi!\n\n_Juhana_. Mitä käskette, teidän -- -- --\n\n_Vouti_. (Tarkastaa ovea). Samalla kun vartioit kellaria, katso\nmyöskin, ettei kukaan pääse taloon pujahtamaan. Ymmärrätkö?\n\n_Juhana_. Ymmärrän! (Itsekseen). Hitto vie, kuinka säikähdin -- -- --\n(Huttunen tulee).\n\n_Vouti_. Kuka siellä?\n\n_Huttunen_. (Tulee läähättäen oikealta). Minä se vaan olen, Ivan\nPetrovitsch!\n\n_Vouti_. Sinäkö se olet; mitä on asiata?\n\n_Huttunen_. Minä ... minä tuokki, tuokkiroisiani! Mitä mä kävinkään\nsanomaan?\n\n_Vouti_. Mitä sinä tahdot?\n\n_Huttunen_. Minua tuota noin pelottaa se asia, ett'emme kirjoittaneet\nsen paperin alle.\n\n_Vouti_. Mitä se minuun kuuluu?\n\n_Huttunen_. Minä tahtoisin pyytää teitä pitämään minun puoliani, jos\nherran viha sattuisi minuun kääntymään.\n\n_Vouti_. Mitä varten? Oletko sinä parempi kuin muutkaan?\n\n_Huttunen_. Minä olen vanha mies ja tahtoisin saada elää rauhassa.\n\n_Vouti_. En minä voi ainakaan sinulle rauhaa hankkia, jos herra kerran\närtyy; ja että hän on ärtynyt, siitä voit olla varma.\n\n_Huttunen_. (Kaivaa taskustaan). Mutta jos minä tuota noin (painaa\nsetelin voudin käteen) pyytäisin teitä.\n\n_Juhana_. (Itsekseen). Siinäpä on pari paholaista.\n\n_Vouti_. No, no! Kyllä minä koetan pitää puoliasi. Ja kylläpä sinä\ntarvitsetkin, sillä -- --\n\n_Huttunen_. Sillä?\n\n_Vouti_. Sinullahan on kaksi poikaa?\n\n_Huttunen_. Niin on!\n\n_Vouti_. Herra on päättänyt ottaa niistä toisen sotamieheksi.\n\n_Huttunen_. (Säikähtäen). Todellako? Voi, voi minun päiviäni! Mitä\nminä polonen vaan käyn tekemään! Mutta ettekö te voisi poikaani\npelastaa?\n\n_Vouti_. Vaikeata se lienee!\n\n_Huttunen_. (Painaa toisen setelin voudin kouraan). Minä pyydän,\nkoettakaa!\n\n_Vouti_. Parastani tahdon koettaa. Kyllähän minä tiedän, että sinä olet\nkelpo ukko.\n\n_Huttunen_. No, Herran haltuun, Ivan Petrovitsch! (Menee).\n\n_Vouti_. Niin tekäläisiä nenästä vedetään. (Menee).\n\n\n11:S KOHTAUS.\n\n    Juhana, Liisa, Matti, Andrei.\n\n_Juhana_. Joll'ei se Liisa nyt tule, menee tuuma myttyyn.\n\n_Liisa_. (Tulee oikealta). Nyt toimeen!\n\n_Juhana_. Pian nyt!\n\n_Liisa_. (Avatessaan ovea). Minä lähetin hänet edeltä. Sanoin\nunohtaneeni työni kotiin ja läksin takaisin.\n\n_Juhana_. Huuda, jos joku lähestyy. (Menee kellariin).\n\n_Liisa_. Voi, voi, kuinka minua peloittaa... Kunhan ei kukaan tulisi...\nMissä he viipyvät? (Juhana ja Matti töytäävät ulos). Vihdoin\nviimeinkin! (Panee oven lukkoon).\n\n_Matti_. Minne menemme nyt?\n\n_Juhana_. Meidän aittaan täksi yöksi.\n\n_Liisa_. Hyvästi. (Juoksee sisään).\n\n_Matti_. Kiitos sulle, kunnon veikko!\n\n_Andrei_. (Tulee oikealta ja huomaa pojat).\n\n_Juhana_. Ei ole aikaa nyt kiitoksiin. Tule! (Menevät huomaamatta\nAndreita).\n\n\n12:S KOHTAUS.\n\n    Andrei, Kosmin, Vouti.\n\n_Andrei_. Mitä! Matti vapaana! Vahti poissa, mutta vaatteet tässä! Mitä\ntämä merkitsee? (Menee koputtamaan Kosminin ikkunaan). Herra hoi!\nKuulkaa!\n\n_Kosmin_. (Ikkunassa). Kuka siellä?\n\n_Andrei_. Johan vanki on karannut.\n\n_Kosmin_. Mitenkä?\n\n_Andrei_. Vahti on poissa ja vanki on karannut.\n\n_Vouti_. (Tulee vasemmalta). Mitä tämä on? Missä vartia on? (Lähestyy\nAndreita). Mitä sinulla on täällä tekemistä?\n\n_Kosmin_. (Tulee ulos). Mi-mitä tämä nyt on?\n\n_Andrei_. Herra! Minä tulin teille ilmoittamaan, että näin karanneen\nvangin tuolla maantiellä.\n\n_Kosmin_. Minne on sitten vartia joutunut?\n\n_Vouti_. En minä voi käsittää, minne hän on mennyt. Hänen\npäällysvaatteensa ovat ainakin tuossa.\n\n_Kosmin_. Onko kellarin ovi auki?\n\n_Vouti_. (Tarkastaen). Ei ole! Kyllä se on lukossa.\n\n_Kosmin_. Mene hakemaan avainta! (Vouti menee). Tämäpä on kummallista!\n\n_Vouti_. (Tulee ovesta). Teidän ylhäisyytenne! Minä kohtasin\npiikatytön Liisan samassa huoneessa, jossa avainta säilytetään. Hän on\noven avannut ja päästänyt vangin karkuun tahi ainakin auttanut toisia\nsiinä toimessa.\n\n_Kosmin_. Vai niin! Se pitää panna koviin kouriin se liehakoitsija.\n\n_Vouti_. Uskokaa minulle se toimi! Minä lupaan karsia pois hänestä\nsellaiset tavat.\n\n_Kosmin_. Olkoon niin, mutta meneppäs katsomaan, onko vanki todellakin\nkarannut.\n\n_Vouti_. (Käytyään kellarissa). Hän on poissa!\n\n_Kosmin_. Kummallista! Ei siitä ole kuin neljännestunti, kun vartia oli\nvielä tuossa, ja sillä aikaa hän on ennättänyt karata!\n\n_Vouti_. Ei siitä ole vielä kuin viisi minuuttia aikaa, kun minä näin\nhänen vielä paikallaan seisovan.\n\n_Kosmin_. No, mitä tässä töllistelet? Mene karkulaista kaikkialta\netsimään!\n\n_Vouti_. Mahdotontahan on häntä yöllä löytää. (Menee).\n\n\n13:S KOHTAUS.\n\n    Kosmin, Andrei.\n\n_Kosmin_. (Andreille). Kenenkä luulet tämän tehneen?\n\n_Andrei_. Kenenkä muun, kuin Roposen pojan, Juhanan, joka on salaliiton\nvaarallisimpia jäseniä.\n\n_Kosmin_. Hyvä, hän annetaan sotamieheksi.\n\n_Andrei_. Sotamieheksi! Mutta hän on ainoa poika talossa.\n\n_Kosmin_. Vähät siitä. Tiedätkö, mihin aikovat piiloittaa karkulaisen?\n\n_Andrei_. Roposen aittaan he lupasivat hänet piiloittaa.\n\n_Kosmin_. Roposen aittaan! (Itsekseen). Hyvä! Kun nyt saan nämä kaksi\npoikaa tieltä, ryhdyn Roposen kimppuun. Hän on saatava joko hyvällä tai\npahalla suostumaan, nyt on pakoituskeinoja minulla oivallisia.\n(Menee).\n\n_Andrei_. (Yksin). Kaikki käypi hyvin! Olen päässyt isäni suosioon! Ja\nkun sitten aika tulee, ilmoitan itseni hänen pojakseen. Mikä\ntulevaisuus! Rikkaus, mahtavuus, suuri nimi on oleva perintönäni!\nPäätäni huimaa! (Kello lyö 12). Vaan äitini viipyy! Sydänyön aika on\nkäsissä, ja tässä on määrätty paikka, jossa minun on odottaminen.\n\n\n14:S KOHTAUS.\n\n    Andrei, Audotja.\n\n_Audotja_. (Tulee näkyviin). Andrei! Sinäkö?\n\n_Andrei_. Täällä olen.\n\n_Audotja_. (Menee kellarin viereen). Tule tänne!\n\n_Andrei_. (Menee). No?\n\n_Audotja_. Näetkö tuon ulkonevan paaden tuossa seinässä?\n\n_Andrei_. Näen.\n\n_Audotja_. Vedä se pois!\n\n_Andrei_. Mitä sitten?\n\n_Audotja_. Pistä kätesi sinne koloon!\n\n_Andrei_. Täällä on pieni nahkapussi.\n\n_Audotja_. Jumalan kiitos! Anna se tänne! Tässä on se aarre, joka\ntodistaa sinut Kosminin pojaksi. (Avaa sen ja ottaa sieltä ristin).\nKun tämän ristin hänelle näytät, tietää hän, kuka olen minä, kuka sinä.\nMutta ennenkuin tämän ristin taikavoimaa aion käyttää, tahdon sinusta\nsaada pojan, joka ansaitsee arvonkoroituksen.\n\n_Andrei_. Mitä tarkoitat, äiti?\n\n_Audotja_. Minä näen sinussa piilevän jotakin ja tahdon saada selvän\nsinusta. Sano, mitä sinä vehkeilet? Mitä puhuit sinä Kosminille?\n\n_Andrei_. Liika aikaista on vielä ruveta sinulle kertomaan. Antaa puuron\nkypsyä ja jäähtyä, sitten vasta sitä nauttia saa.\n\n_Audotja_. Mutta mitä tekemistä on sinulla Kosminin kanssa?\n\n_Andrei_. Olethan itse sanonut, että hän on isäni.\n\n_Audotja_. Niin onkin.\n\n_Andrei_. No, etkö luule minun ymmärtävän velvollisuuksiani isääni\nkohtaan?\n\n_Audotja_. Sinä siis vehkeilet talonpoikia vastaan. Etkö muista, että\norjuuden ies on meidän kaikkein yhteinen kirous, sinun, minun, heidän!?\n\n_Andrei_. Minä en enää kuulu tuon kurjan rahvaan piiriin. (Ottaa\nristin). Tämä risti vihkii minut Kosminin pojaksi, aatelismieheksi,\nherraksi! Nyt voin sortaa sortajoitani, pilkata pilkkaajoitani. Nyt\ntahdon Roposelle näyttää, minäkö en kelpaa hänen vävykseen, vai hänkö ei\nminun apekseni.\n\n_Audotja_. Oi, poikaseni! Älkäämme pahaa pahalla palkitko! Ole\nkiitollinen Herralle, jonka armo tänään niin runsaasti on meitä\nsiunannut! Hän kyllä muistaa niitä, jotka ovat sinua pilkanneet.\n\n_Andrei_. Jos tietäisit, kuinka he minua polkivat! Venäläinen!\nKeppi-kerjäläinen! Äpärä... Katalat orjat! Tämä kerjäläinen on kerran\noleva teidän herranne! Ja silloin eri teitä sääli! Minun on kosto, ja\nsitä tahdon harjoittaa.\n\n_Audotja_. Kosto -- viha -- sorto -- siinä siis ainoat sanat, joilla\nvastaat äitisi rukouksiin!\n\n_Andrei_. Oi, äiti! Tahtoisithan sinäkin kostaa niille, jotka ovat sinun\nantaneet niin kovasti kärsiä!\n\n_Audotja_. En, elävän Jumalan kautta, en! Samana hetkenä, jona taas\nsinut syliini suljin, olivat kaikki kärsimykseni pyyhityt pois\nmuistostani. Olisin voinut ojentaa sovinnon kättä pahimmalle\nverivainoojallenikin.\n\n_Andrei_. Niin! Sinä olet hyvä! Minä en voi olla hyvä! Sydämmeni on\nliian loukattu! En, en tahdo enää tomussa ryömiä! Nöyrtyä, anteeksi\nantaa, se sopii orjaraukalle! Nyt olen mahtavan ylimyksen poika!\n\n_Audotja_. (Tempaa häneltä ristin). No niin! Mene nyt, ilmoita itsesi\nKosminille! Tule aatelismieheksi, herraksi, sortajaksi! Tätä ristiä vaan\net saa! Se on ja pysyy minun omaisuutenani! Se annettiin rakkauden\npantiksi, sitä ei saa käyttää vihan välikappaleena! Oi orjuuden\nkirousta! Sorretun orjan ensimmäinen sana on: sorto! Äsken väkivallan\nuhrina, hän ei halua parempaa kuin väkivaltaa! Mene, jatka\nkavaltamistointasi! Vaan jos sen teet, niin älä minua milloinkaan\näidiksesi nimitä! (Menee).\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\n(Oikealla tupa, vasemmalla muutamia ulkohuoneita; näitten välissä\navara, taaksepäin ulottuva lakeus. Perällä muutamia puita, joitten\nväliin on tehty liekku. Tuvan edessä penkki ja pöytä).\n\n\n1:NEN KOHTAUS.\n\n    Juhana, Matti, Liisa, sitten Wasjka.\n\n_Juhana_. (Avaa aitan oven auki). Matti, laskeu alas siellä\nhetkiseksi!\n\n_Matti_. (Aitasta). Enhän pääse! Työnnä se kaappi syrjään ensin.\n\n_Juhana_. Se on totta, se. (Menee aittaan, tulee heti takaisin).\n\n_Liisa_. (Hyökkää vasemmalta). Voi, Juhana!\n\n_Juhana_. Mitä nyt? Liisako täällä?\n\n_Liisa_. Juhana kulta! Pelasta minut. Minä olen hukassa.\n\n_Juhana_. Mitä on tapahtunut?\n\n_Liisa_. Kun minä yöllä menin avainta takaisin paikalleen viemään,\ntapasi minut siellä vouti!\n\n_Juhana_. Vouti!\n\n_Liisa_. Herra arvasi tietysti, että minä olin osallisena Mattia\npelastamassa, ja määräsi minut palvelijaksi voudille, jolle hän antoi\nluvan kohdella minua aivan, kuinka hän vaan tahtoo.\n\n_Juhana_. Onko se mahdollista?\n\n_Liisa_. Minä olen aivan epätoivoissani, -- -- vouti, hän riemuitsee.\nÄsken juuri otti hän minua kädestä kiini ja talutti kotiinsa, uhkasipa\npanna kellariinkin lukon taakse.\n\n_Matti_. Mitä puhutkaan?\n\n_Juhana_. Mitä sitten?\n\n_Liisa_. (Pyrskähtää itkuun). Arvaatte, mitenkä minun olisi käynyt,\njoll'en olisi päässyt karkuun.\n\n_Juhana_. Jumalan kiitos!\n\n_Liisa_. Mikä minut perii nyt? Miten voin välttää hänen kostoaan? En\nsitä mitenkään välttää voi. Ja tiedätte, kuinka minun silloin käy...\nMinulla ei ole muuta jälellä kuin hukuttaa itseni!\n\n_Matti_. Muista, että kun hätä on suurin, on apu lähinnä. Kanna\nkohtalosi yhtä kärsivällisesti kuin minä.\n\n_Juhana_. Me pelastamme sinut!\n\n_Liisa_. Jos voitte!\n\n_Matti_. Sinun pitää piiloutua jonnekin, samoin kuin minunkin.\n\n_Liisa_. Piiloutua?\n\n_Juhana_. Todellakin! Käy sinä piiloon myöskin! Ei sinun kauan tarvitse\nsiellä olla.\n\n_Liisa_. Mutta mihinkä?\n\n_Juhana_. Voithan piiloutua sinäkin tuohon meidän aittaan.\n\n_Liisa_. Kuinka se kävisi laatuun?\n\n_Juhana_. Ainakin ensi aluksi voit tänne piiloutua, sitten etsimme\nsopivamman paikan.\n\n_Liisa_. Niin! Ei taida olla parempaa keinoa.\n\n_Juhana_. Mene vaan sinne!\n\n_Matti_. Ei ole hyvä tässä ulkona ollakaan. Tule tänne heti paikalla.\n(Menee aittaan).\n\n_Juhana_. Elä pelkää, kultaseni! Voudin kynsiin et joudu!\n\n_Liisa_. Jospa sen voisit estää, millä voisin sinua sitten palkita!\n\n_Juhana_. Ei nyt ole aikaa palkkaa ajatella. Mene nyt vaan piiloon!\n\n_Liisa_. Niin, niin!\n\n_Wasjka_. (Tulee vasemmalta). Aha, täällä te olette kaikki kolme!\n\n_Juhana_. No, perhana!\n\n_Matti_. Kuinka varomattomia olimme!\n\n_Wasjka_. Jopa tapasin teidät -- -- -- Sinä, tyttö typykkä, peijasit\nminut eilen... Olisin saanut, Jumala ties', kuinka kauan arestissa\nistua, joll'ei vouti olisi minua sieltä omin luvin pois laskenut. -- Nyt\nsaatte te mennä kaikki kolme sinne istumaan.\n\n_Liisa_. (Rukoillen). Mutta Wasilij! Enhän minä sitä tehnyt sinua\nvahingoittaakseni.\n\n_Juhana_. Täytyihän meidän pelastaa Matti.\n\n_Matti_. Joll'et puhu kellekään, että olemme täällä piilossa, saat hyvän\npalkkion, sittenkun vapaaksi pääsen.\n\n_Wasjka_. Koska sinä vapaaksi pääset?\n\n_Matti_. Muutaman päivän päästä, viimeistään vapautus-manifestin\njulistettua.\n\n_Wasjka_. Onko sellainen tulossa?\n\n_Juhana_. Se on jo päätetty!\n\n_Wasjka_. Todellako? Sepä olisi onni!\n\n_Matti_. Etkö puhu kellekään?\n\n_Wasjka_. En, en! Minä vain tahdoin peloittaa teitä. Jos olisitte\nminulle aikomuksenne ilmoittaneet, olisin ollut valmis teitä auttamaan\n-- -- -- Olkaa huoletta! Kyllä minä laitan niin, että saatte olla\nrauhassa.\n\n_Liisa_. Minä olen myöskin jo pakolainen!\n\n_Wasjka_. Onko tullut ilmi jo, kuka hänet sieltä päästi? -- -- -- No,\nolkaa rauhassa!\n\n_Juhana_. (Tarjoo rahaa). Tuossa on juomarahaa.\n\n_Wasjka_. Vaikk'en rahan edestä sitä tee, ei sekään haitaksi\nmeikäläisille liene. Hyvästi nyt taas! (Menee).\n\n_Juhana_. No, nyt piiloon vaan, ettei kukaan vaarallisempi satu\nnäkemään. Tännehän alkaa kohta nuorisoakin kokoontua leikkimään,\nniinkuin tapana on pyhinä.\n\n_Liisa_. Niin! Ja minä saan täällä lukon takana piilossa olla!\n(Menevät).\n\n_Juhana_. (Lukitsee oven). Tyttö parka! (Menee).\n\n\n2:NEN KOHTAUS.\n\n    Andrei, Roponen, Anni.\n\n_Andrei_. (Tulee oikealta). Mitä on minun tekeminen? Toisella puolen\non isäni, toisella äitini -- -- -- Joll'en olisi jo näin pitkälle\nmennyt, silloin ei olisi epäilemistä. Mutta kun kerran heidät jo\npettänyt olen, kuinka voin enää peräytyä heidän piiriinsä? En, sitä en\nvoi! Mutta seisahtua -- se ei ole mahdotonta! --\n\n_Roponen_. Saa nähdä, mitä hän nyt käy tekemään. Huttusesta puhumatta\nluottavat muut nähtävästi minuun ja pysyvät lujina. -- -- -- Kas,\nAndrei, sinäkö se olet? Tuleppas tänne!\n\n_Andrei_. Mitä on asiata?\n\n_Roponen_. Sinä näyt olevan pahoillasi eilispäiväisestä. Ukot olivat\niloisella päällä ja loukkasivat sinua, sen minä myönnän. Taisinpa\nminäkin olla liian ankara sinua kohtaan. Mutta unohtakaamme se! Sinä\npyysit tytärtäni vaimoksesi. -- Hm! Siinä on tosin vaikeuksia! Mutta\nheitetään se asia ratkaisematta tuonnemmaksi! Meillä on nyt paljon\ntärkeämpiä asioita. Niinkuin tiedät, olemme joutuneet ankaraan\ntaisteluun Kosminin kanssa... Kaikki meidän yhteiset voimamme ovat nyt\ntarpeen. Et sinäkään saa antaa epätoivon miehuuttasi lannistaa. (Lyöpi\nolkapäälle). Sovitaan pois turhat riidat! Yhdy sinä liittoon!\n\n_Andrei_. Kas, kuinka makeasti sinä nyt puhut, kun apuani tarvitset!\nPianpa se ääni kellossa muuttuikin! En minä ole mikään koiran penikka,\njonka saa potkaista ulos milloin vaan tahtoo ja taasen kutsua takaisin,\nkun kaalivadista lusikkaan luu sattuu. Ei, Roponen. (Anni astuu\nrappusille). Muuten voin sinulle ilmoittaa, päästääkseni sinut\nhuolistasi, ett'en aiokkaan enää kosia tytärtäsi. Tosin olen häntä\nrakastanut -- ja rakastan vieläkin, mutta kaikessa tapauksessa olen\npäättänyt hänestä luopua.\n\n_Anni_. (Hyökkää esille). Mitä sanot?\n\n_Andrei_. Minä puhuin, mikä on totta.\n\n_Anni_. Sinä siis...\n\n_Andrei_. Minua on täällä kohdeltu tavalla, jota en voi anteeksi antaa.\nIsäsi käytös minua kohtaan on ollut sellainen, ett'en hänen kanssaan\nsaata sukulaisuutta tehdä. Minun täytyy sinusta erota, niin raskasta\nkuin se minusta onkin. (Aikoo mennä).\n\n_Anni_. Älä mene, Andrei! Odota hetkinen! (Roposelle). Isä, onko se\ntotta, mitä hän sanoo?\n\n_Roponen_. Jos hän on ottanut loukkaantuakseen tosiasiasta, ei se ole\nminun vikani. Hän on venäläinen. Sentähden en voi suostua hänen\npyyntöönsä.\n\n_Anni_. Sinä hylkäät hänet! No, hylkää sitten minutkin, sillä häntä en\njätä.\n\n_Roponen_. Anni!\n\n_Anni_. Armas isä! Älä ihmettele, että minä, oikea äyrämöistyttö, näin\nsuoraan sinulle näytän, kuinka syvälle sydämmessäni lempi tuohon\nvenäläiseen nuorukaiseen on juurtunut. Armas isä, anna minut hänelle --\nilman häntä en voi elää!\n\n_Andrei_. Anni! Älä puhu noin! Oi, jos tietäisit -- --\n\n_Roponen_. Tämä asia on todellakin niin tavatonta, niin outoa, mutta\nniinkuin näyttää, niin vakavaa laatua, että minä rupean jo horjumaan\nsiinä päätöksessäni, jonka eilis-iltana tein.\n\n_Anni_. Mitä voit sinä muuta kuin suostua siihen, että Andrei ottaa\nminut; olenhan ainoa tyttäresi, jonka et mielelläsi antane suruun\nsurkastua.\n\n_Andrei_. (Itsekseen). Mitä voin minä nyt enää? Se on myöhäistä!\n\n_Roponen_. Oma tyttäreni! Voitkos sinä luulla, että minä pahassa\ntarkoituksessa kielsin teidän aikeenne? En suinkaan! Kyllä minulla oli\nsyitä siihen ja päteviäkin ... mutta koska minä näen, että sinuun asia\nkipeästi koskee, en minä voi olla suostumatta. Tehkää, niinkuin itse\ntahdotte! (Menee).\n\n_Anni_. No, Andrei! Nyt on isäni suostuvainen!\n\n_Andrei_. Ei, Anniseni! Isäsi suostumuksen kautta ei asia tule\nparemmaksi. Jos tämä olisi tapahtunut muutamia päiviä ennen, olisin\nonnellisin ihminen maailmassa, mutta nyt se on myöhäistä. Minä olen\nsinusta jo niin kauaksi vieraantunut, ett'en enää voi, en saata sinua,\nRoposen tytärtä, vaimokseni ottaa. En ansaitse sua enää. (Menee\nsukkelaan pois).\n\n_Anni_. Andrei! -- -- -- Hän ei kuule minua.\n\n*Laulu 13.*\n\n      Viimeinenkin toivoni\n      Sammui multa nyt!\n      Kun mun jätti sulhoni,\n      Kaikk' on päättynyt.\n      Hyvästi nyt, eloni,\n      Ilot, leikit, nuo\n      Lapsuuden unelmani!\n      Kaikk' on mennyt tuo.\n      Jälellä mull' ompi vain\n      Kuolon kolkko tie,\n      Sinne haava rinnassaan\n      Nyt jo minut vie!\n      Yksin hauta enää voi\n      Mua lohduttaa;\n      Kohta kello kalman soi,\n      kuolo kolkuttaa. (Menee).\n\n\n3:S KOHTAUS.\n\n    Tyttöjä, Poikia, Vouti, Juhana, Roponen, Kipuna, Kosmin, Pekko.\n\n(Kööri kuuluu).\n\nLaulu 14.\n\n_Tytöt_.\n\n      Tulkaatte, tytöt, kokohon!\n      Aamusta jo alkakaamme.\n      Leikkimähän, laulamahan,\n      Virittämään virsiämme.\n\n(Näkyviin tulee jono tyttöjä. Kaksi reunimmaista nostaa kätensä ylös,\ntehden ikäänkuin portin, josta ensin menee toisessa päässä reunimmaisena\noleva, joka sitten taas tekee portin viereisensä kanssa. Näin jatketaan\nvielä näyttämöllä, johon toisaalta alkaa poikia kokoontua).\n\n_Pojat_.\n\n      Pojat, kullan kuppuraiset,\n      Oman kylän omenaiset!\n\n      Pyhä kullan kunniaksi\n      Joukkohon jo joutukaatte!\n\n_Tytöt_.\n\n      Oman vallan valkopääköt,\n      Seurakunnan selvopojat!\n\n      Tulkaa meidän tiukkuhumme,\n      Leikkimähän lentäkäätte!\n\n      Yhtykää jos yksin, kaksin,\n      Taikka kolmin koittakaatte!\n\n_Pojat_.\n\n      Voi te, tytöt tylleröiset,\n      Mamman piiat makjasuiset!\n      Ken käis kanssamme kisahan,\n      Karkeloonne kajoaisi,\n\n      Ei ois sillä miehen mieltä,\n      Miehen mieltä, pojan pontta.\n\n_Tyttö_.\n\n      La mie laulella alotan,\n      Alan virttä vieritellä -- --\n\n_Kööri_.\n\n      Ääni se kaikuu,\n      Helinä se raikuu,\n      Kylästä se kuuluu tästä.\n\n_Tyttö_.\n\n      Armahista aamuistamme,\n      Ihanista illoistamme.\n\n_Kööri_.\n\nÄäni se kaikuu j. n. e.\n\n_Vouti_. (Tulee mahtavasti kahdentoista sotamiehen kanssa). Ottakaa\ntuo tuosta! (Näyttää Juhanaa).\n\n_Juhana_. Mitä te minusta tahdotte?\n\n_Vouti_. Kiinni hänet!\n\n_Roponen_. Millä oikeudella?\n\n_Vouti_. Hän on määrätty sotaväkeen. (Ääniä kuuluu \"Voi poloista\".\n\"Hirveätä\" y. m.).\n\n_Roponen_. Hän on minun ainoa poikani! (Sotamiehet tarttuvat\nJuhanaan).\n\n_Vouti_. Se ei koske minuun.\n\n_Kipuna_. Herra tulee!\n\n_Kosmin_. (Tulee vasemmalta. Talonpojat ottavat lakit päästään). Te\nmuut saatte mennä, Roponen jää tänne!\n\n_Vouti_. (Katselee mennessään tyttöparveen). Minun peipposeni ei näy\nolevan joukossa. Minnepä lie se nyt mennyt? (Pekolle). Onko Liisaa\nnäkynyt täällä?\n\n_Pekko_. Ei hän joukossa ole tänään ollut laisinkaan. (Menevät).\n\n\n4:S KOHTAUS.\n\n    Kosmin, Roponen.\n\n_Kosmin_. (Ylpeästi). Sinun poikasi menee sotamieheksi!\n\n_Roponen_. Millä oikeudella?\n\n_Kosmin_. Itse olette pakoittaneet minut ryhtymään ankariin keinoihin.\n\n_Roponen_. Mitenkä olemme teitä pakoittaneet.\n\n_Kosmin_. Ymmärtämättä omaa etuanne ette suostu asiaan, mikä tulee\nsiunausta antamaan kaikille, sekä teille että minulle.\n\n_Roponen_. Jos se anomus sisältää, mitä sanotte, miksi ette anna minun\nlukea sitä?\n\n_Kosmin_. Kun olette allekirjoittaneet, saat sinä sen yksinkertaisen\nsyyn tietää, mutta ei nuo muut.\n\n_Roponen_. Sitten vasta, kun olemme allekirjoittaneet! Mitäpä hyötyä\nsiitä sitten enää on? Siitä voitte olla varma, ett'emme aio\nallekirjoittaa, ennenkuin sisällön tunnemme.\n\n_Kosmin_. Hyvä, kylläpä saadaan nähdä, kellä tässä on käskyn valta.\nLuuletko sinä, ett'en minä voi teitä pakoittaa?\n\n_Roponen_. Ette voi!\n\n_Kosmin_. Vai en voi! Enkö voi! Nyt ensiksikin toimitan poikasi kauas\nKeski-Venäjälle sotapalvelukseen.\n\n_Roponen_. Siitä saatte vielä oikeudessa vastata.\n\n_Kosmin_. Minä? Oikeudessa vastata -- sinulle! Kuinka tohdit sellaista\nvasten silmiä minulle puhua?\n\n_Roponen_. Ette minua peloita laisinkaan!\n\n_Kosmin_. Minä hajoitan koko perheesi! Lähetän yhden tuonne, toisen\ntänne. Luuletko, ett'en voi?\n\n_Roponen_. Sen olisitte ennen voinut tehdä. Nyt se on myöhäistä.\n\n_Kosmin_. Myöhäistä?\n\n_Roponen_. Ettekö te todellakaan tiedä, että valtanne loppu voipi tulla\nminä päivänä hyvänsä? Vai ettekö luule minun sitä tietävän?\n\n_Kosmin_. Sinä olet siis toivossa, että manifesti pian julistetaan,\nryhtynyt tähän vastarintaan?\n\n_Roponen_. Miks'en sitä voisi suoraan tunnustaa.\n\n_Kosmin_. Ja luulet anomukseni sisältävän jotakin, joka koskee teidän\nvapauttanne.\n\n_Roponen_. En epäile sitä ensinkään!\n\n_Kosmin_. Kuule, Roponen! Minä näen että sinä olet järkevä mies ja\nymmärrät paremmin kuin nuo muut hyötysi siitä, jos pääset minusta\nriippumattomaksi. Mutta älä luule vielä, että manifesti heti\njulistetaan, vaikka se päätetty on. Sen toimeenpanossa tulisi olemaan\nniin suuria vaikeuksia, että vielä kuluu aikaa, ennenkuin hallitsija sen\njulistaa, eikä ole mahdotonta sekään, että hän sen kokonaan lykkää\nepämääräiseen tulevaisuuteen. Minä, niinkuin huomaat, ennätän vielä\ntehdä, mitä mieleni tekee. Mutta minä kunnioitan sinua ja tahdon\nsentähden sinun kanssasi solmia ystävyyttä. Jos lupaat tuon anomuksen\nalle kirjoittaa, pääset veroista vapaaksi ja saat poikasikin takaisin.\n\n_Roponen_. Minä ajan sellaista asiaa, jossa ei ole tinkimisen varaa.\n\n_Kosmin_. Luuletko sinä todellakin, että vapaus tulee olemaan tälle\nrahvaalle hyödyksi?\n\n_Roponen_. No tietysti!\n\n_Kosmin_. Jos tarkemmin ajattelet, kuinka hyödyllistä on, että kaikkeen\nitsenäiseen toimintaan kykenemättömällä kansajoukolla on johtaja, isä,\njoka heistä huolta pitää, heitä neuvoo, opettaa ja samalla kurittaa, jos\nsen huomaat, kuinka suurta siunausta teille minun isällinen huolenpitoni\non antanut, niin näet, että talonpojat tarkan isännän huostassa ovat\npäinvastoin paljon onnellisempia, kuin jos kenestäkään riippumattomia\nolisivat.\n\n_Roponen_. Parempi on ankarin laki, kuin löyhin itsevaltaisuus. Nykyinen\nvoutinne on jo alussa näyttänyt, ett'ei hyvää ole ainakaan\nodotettavissa. -- Ja muuten me emme ole sellaisia raukkoja, jotka\nvirkamiesten sorron alle alistuisimme. Me kyllä tiedämme, mistä on\noikeutta etsittävä.\n\n_Kosmin_. No, olkoon menneeksi! Sinä ja muutamat muut, joista sitten\nvoimme sopia, pääsette perheinenne vapaiksi, jopa saatte\nmaatilkkunnekin omaksenne, mutta sitten autat sinä minua pysyttämään\nvaltaani muitten yli. (Talonpoikia tulee näkyviin). Tuossa tulee\nmuita! Keskustelkaa nyt vielä hetkinen? Kymmenen minuutin päästä vaadin\nviimeisen vastauksenne. Ja voi teitä, jos vielä uppiniskaisuudessanne\npysytte! (Menee).\n\n\n5:S KOHTAUS.\n\n    Roponen, Huttunen, Kipuna, Susi, Juvakka.\n\n_Roponen_. Nyt on taistelu alkanut, ystäväni.\n\n_Huttunen_. Mitä oletkaan tehnyt, Roponen?\n\n_Kipuna_. Parasta lie, että vältämme hänen vihansa ajoissa.\n\n_Huttunen_. Nyt on vielä aikaa siihen.\n\n_Susi_. Niin, ehkä se olisi parasta.\n\n_Roponen_. Jos taistelun alussa masennutte, mitenkä voin teihin luottaa,\nkun tiukempi tulee?\n\n_Juvakka_. Emme me masentuneet ole laisinkaan.\n\n_Susi_. Eihän vielä mitään hätää ole.\n\n_Huttunen_. Niin kai!\n\n_Roponen_. Jäykästi pysykäämme vastuksessa. Vaikka hän uhkailee, se ei\nmerkitse mitään. Tänään, huomenna, ylihuomenna tulee manifesti.\nAinoastaan lujuutta ja kärsivällisyyttä on tarpeen.\n\n_Kipuna_. Mutta joll'ei se tulekaan?\n\n_Huttunen_. Roponen! Minä pyydän, heitä tuo uhkarohkeutesi! Jos sinä et\ntaivu, saamme me syyttömätkin kärsiä.\n\n_Susi_. Herra tulee!\n\n_Roponen_. Muistakaa, ei kukaan saa kirjoittaa hänen anomuksensa alle.\n\n\n6:S KOHTAUS.\n\n    Edelliset, Kosmin, Wasjka, Matti, Vouti, Liisa,\n    Mari, Anni, Andrei, Kansaa.\n\n_Kosmin_. (Tulee kymmenen sotamiehen kanssa. Kansaa tulee). No,\ntahdotteko kirjoittaa paperin alle?\n\n_Talonpojat_. Emme!\n\n_Kosmin_. Se, joka tietää, missä karannut vanki on, ja sen heti\nilmoittaa, hän pääsee kaikesta siitä edesvastauksesta, minkä alle muut\njoutuvat.\n\n_Huttunen_. (Ottaa askeleen eteenpäin). Tuota...\n\n_Juvakka_. Jos tohdit sanoa sanaakaan, niin varo itseäsi!\n\n_Kosmin_. Eikö kukaan tahdo ilmoittaa?\n\n_Huttunen_. Herra! Minä en ainakaan tiedä, missä hän on piilossa.\n\n_Kosmin_. Vai et tiedä vain! No, ehkä minä tiedän. (Sotamiehille).\nSotilaat! Katsokaa tuonne aitan sisään!\n\n_Roponen_. (Juvakalle). Meidät on petetty.\n\n_Wasjka_. Antakaa avain!\n\n_Roponen_. Tuota -- noin -- minulla -- ei -- ole --\n\n_Wasjka_. (Lyöpi pyssyn perällä oven auki ja menee sisään).\n\n_Juvakka_. Nyt meidät hukka perii!\n\n_Roponen_. Ei saa lannistua!\n\n_Wasjka_. (Tulee takaisin). Ei täällä ole ketään.\n\n_Kosmin_. Vai ei ole!\n\n_Vouti_. Sallikaa minun mennä! (Menee kahden sotamiehen kanssa).\n\n_Wasjka_. Perhana! Ei onnistunut sittenkään!\n\n_Andrei_. (Tulee). Mitä nyt!\n\n_Roponen_. Tuossa on se, joka on syypää kaikkeen, sinä kavaltaja!\n\n(Sotamiehet tuovat Matin ja Liisan aitasta).\n\n_Kosmin_. (Wasjkalle). Kaksihan sieltä löytyi, ja sinä et nähnyt\nyhtään!\n\n_Vouti_. (Liisalle). Ahaa, sinä västäräkki! Vai menit sinä piiloon!\nNytpä et enää pakoon pääse.\n\n_Liisa_. (Kosminille). Armollinen herra! Säälikää minua raukkaa!\n\n_Kosmin_. Säälimisen aika on nyt mennyt. (Roposelle). No, Roponen,\nsinä laintuntija, älyniekka! Pidätkö sinä talossasi pahantekijää?\n\n_Matti_. Mitä pahaa minä olen tehnyt!\n\n_Kosmin_. Ja sitten vielä minun orjani olet taloosi piiloittanut!\nTiedätkö, että se on varkautta? Kuulkaa nyt, te muut! Minä näen, että\nkoko tähän meteliin on syypää ainoastaan Roponen, tuo ylpeä naapurinne.\nKun hän on poissa teitä yllyttämästä, tiedän minä teidän muitten pysyvän\nalallanne. Sentähden on ensimmäinen asia rauhaa saadakseni keskellänne,\nettä Roponen toimitetaan kauas täältä. (Sotamiehille). Sitokaa hänet!\n(Sotamiehet tarttuvat Roposeen).\n\n_Roponen_. Ystävät! Kansalaiset! Auttakaa minua! Älkää antako hänen\ntehdä tämmöistä vääryyttä syyttömiä ihmisiä kohtaan! Tämä on vasten\nlakia! Auttakaa! (Sortuneena). Ette tohdi -- -- -- Voi teitä\nraukkoja!\n\n_Mari_. (Tulee tuvasta, juoksee äänettä sinne, tänne).\n\n_Anni_. (Hyökkää oikealta esiin). Isäni, isäni! Voi, voi, auttakaa,\nhyvät, rakkaat ystävät! Armoa! Armoa!\n\n_Roponen_. Rukoile Jumalalta apua! Hän yksin voi enää auttaa!\n\n_Andrei_. (Itsekseen). Mitä olen minä tehnyt?\n\n_Kosmin_. Kuulkaa, te muut! Te olette nyt nähneet, mihin vastarinta\nvie! Jos nyt te luovutte uppiniskaisuudestanne, annan teille kaikille\nanteeksi, vaikka tiedän teidätkin syyllisiksi. Lupaatteko olla\nkuuliaisia?\n\n_Huttunen_. (Ja jotkut muut). Lupaamme!\n\n_Roponen_. Voi raukkoja! Raukkoja!\n\n_Kosmin_. No niin! Ensimmäiseksi todistukseksi kuuliaisuudestanne vaadin\nnyt, että kirjoitatte tämän rautatietä koskevan anomuksen alle.\n\n_Huttunen_. Meistä ei osaa kukaan muu kirjoittaa kuin tuo Andrei.\n\n_Kosmin_. Niin no! Sinä Andrei kirjoitatkin ensimmäiseksi. (Ottaa\npaperin taskustaan). Tule kirjoittamaan tämän anomuksen alle nimesi!\n\n_Andrei_. Minä en kirjoita!\n\n_Kosmin_. Mitä?\n\n_Andrei_. Ennen en kirjoita nimeäni sen alle, ennenkuin siihen on se\nmies nimensä piirtänyt, joka minua on kirjoittamaan opettanut, ja se on\nRoponen!\n\n_Kosmin_. Roponen!\n\n_Andrei_. Niin, Roponen, joka lapsuuttani hoiti ja antoi minulle suojan\nja kodin! Antoi vielä enemmän! Opetti minut ymmärtämään, että ainoastaan\nvapaina olemme tosi-ihmisiä! Jos hän nyt sanoo minulle: \"Kaikki, mitä\nsinulle opetin, on valhetta! Orja jääköön orjaksi! Parempi orjuus, joka\nantaa leipää, kuin vapaus, joka vaan antaa vaivoja.--\" Jos hän sen\nsanoo, silloin kirjoitan alle, muuten en!\n\n_Anni_. Kiitos, kiitos, Andrei!\n\n_Roponen_. Andrei, sinä olet jalo nuorukainen!\n\n_Kosmin_. Vaan itsehän paljastit heidän salajuoniaan?\n\n_Andrei_. Sen tein toisessa tarkoituksessa kuin luulitte. Minähän juuri\npäästin eilen illalla vangin karkuun, vaikka koetin teitä sillä tavalla\npettää, että tekeysin kavaltajaksi. Jos joku on syyllisenä rangaistava,\nniin rangaiskaa minut yksin.\n\n_Kosmin_. Sinä siis petit minut ja tohdit vielä siitä kerskailla! Voi\nsua onnetonta! Kyllä sen tulet kalliisti maksamaan.\n\n_Andrei_ Nyt en pelkää vankeuttakaan, kun omatuntoni on vapaa!\n\n_Roponen_. Niin! Antakoon kohtalo nyt mitä tahansa, nyt olemme\nyksimieliset!\n\n_Kosmin_. Te luotatte lempeäluontoisuuteeni, uskotte ett'en aio ryhtyä\nankarimpaan. Siinä olette pettyneet, sen tahdon osoittaa. Ruoskikaa\nhäntä! (Sotamiehet käyvät Andreihin kiinni).\n\n_Audotja_. (Hyökkää esille). Antakaa hänen olla! Kosmin, älä satuta\nkättäsi häneen -- -- -- sillä -- hän -- on -- -- oma poikasi!\n\n_Kosmin_. Poikani? Minun poikani?\n\n_Audotja_. Antakaa hänen olla rauhassa, niin saatte kaikki tietää.\n\n_Kosmin_. (Viittaa sotamiehille). Kuka sinä olet? En ole sinua koskaan\ntäällä nähnyt.\n\n_Audotja_. Ettekö koskaan? Voi Kolja, Kolja?\n\n_Kosmin_. (Hämmästyen). Mitä tämä on? Kasvoja en tunne, mutta ääni on\ntuttu!\n\n_Audotja_. Niin vähänkö Kolja-herra muistaa enää ihanaa, armasta\nAudotjaansa? Sinä et luule hänen voineen tällaiseksi muuttua.\n\n_Kosmin_. (Itsekseen). Mitä? Tuoko olisi ihana, kaivattu Audotjani,\ntuo repaleinen vaimo?\n\n_Audotja_. Ja tämä on poikasi, se on lapsi, joka minut Jegor-veljesi\nkynsistä pelasti. Tämä nuorukainen se on, joka meidät kahdeksi\nvuosikymmeneksi eroitti toisistamme. Tämä risti haihduttaa epäilykset.\nMuistatko, Kolja, sitä yötä, jolloin kuunvalossa, istuessamme hovin\npuutarhan lehtimajassa, annoit minulle tämän ristin?\n\n_Kosmin_. Se on hän! Se on hän!\n\n_Vouti_. Älkää, herra, kuulko hänen lorujaan! Hän toivoo tietysti\nvalheillaan saavansa muutaman kopekan pojalta, kun on hänet raippojen\nalta pelastanut!\n\n_Kansa_. Tehkää tietä! Sanansaattaja tulee, kirje kädessänsä.\n(Sanansaattaja antaa Kosminille kirjeen, jota hän rupeaa lukemaan).\n\n_Vouti_. Teidän ylhäisyytenne! Asemanne on vaarallinen! Jos annatte\nheidän valheittensa vaikuttaa itseenne, niin joudutte hukkaan.\nRangaiskaa, ja rangaiskaa verisesti, muuten ette voi hillitä tuota\nkapinoitsevaa roistokansaa. Minä rukoilen teitä ainakin tämän kerran\nkallistamaan korvanne neuvoilleni.\n\n_Kosmin_. Olen jo liiaksi teikäläisille korvani kallistanut. Jos sitä en\nolisi tehnyt, en olisi turhaan rääkännyt rehellisiä ihmisiä. -- Niin,\nturhaan, sillä vapautusmanifesti on tullut. -- Laskekaa heidät irti!\n(Lukee).\n\n      _\"Armollinen manifesti_.\n\nMe Aleksanteri II, Jumalan armosta koko Wenäjän Keisari ja Itsevaltias\ny. m. y. m. teemme kaikille uskollisille alamaisillemme tiettäväksi:\nJumalan sallimuksen ja perintöoikeuden pyhän lain kautta kutsuttuna\nesi-isiemme valtaistuimelle, olemme Me, tätä kutsumusta noudattaaksemme,\nsydämmessämme luvanneet Keisarilliseen suosioomme ja huolenpitoon sulkea\nkaikki Meidän uskolliset alamaisemme, olkoot he mitä säätyä eli luokkaa\nhyvänsä. Katsellessamme valtakunnan eri säätyjä ja luokkia, olemme\ntulleet siihen vakuutukseen, että Keisarikunnan laki, joka kyllä katsoo\nkorkeampien ja keskisäätyjen parasta sekä pitää heidän\nvelvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja etujaan silmänsä alla, ei ole samalla\ntarkkuudella ottanut suojelukseensa maatiloihin sidottuja talonpoikia,\njotka joko vanhempien lakien tai vanhan tavan jälkeen perinnön kautta\ntilanhaltioitten vallan alla ovat.\n\n-- -- -- -- -- --\n\nTämän havaittuansa, rupesivat jo meitä ennen olleet, muistossamme\nsuuresti kunnioitettavat Keisarit parantamaan talonpoikain tilaa\n-- -- -- mutta niitä asetuksia vapaista maanviljelijöistä ja\nkontrahtikirjalla sidotuista talonpojista otettiin toki vaan pienemmissä\nosissa maata noudatettaviksi. -- -- Niin on se vakuutus Meihin lujaksi\ntullut, että talonpoikain tilan totinen parannustoimi on meille\nEsi-isiltämme annettu ja pyhänä pidettävä perintö, toimi, jota tekemään\nJumala on aikoja myöten meitä kutsunut ... ja Jumalan apua rukoillen\nolemme päättänyt panna asian toimeen. -- -- -- Koska tunnemme, että\nvastuksia on monta tämän aiotun uuden järjestyksen tiellä, niin ennen\nkaikkea turvaudumme Wenäjän maata kaitsevaan Jumalaan.\n\nMe luotamme myös uskollisen aatelistomme jalomielisiin uhrauksiin,\nhyvillä mielin ja ansion mukaan kiittäen tätä säätyä sekä meidän\nomasta että isänmaan puolesta, Meidän toimillemme tehdyn avun tähden.\nWenäjä ei koskaan ole unohtava, että aatelisto ainoastaan ihmisarvon\ntunnosta ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan vapaalla tahdolla on luopunut\nniistä oikeuksista, joita nyt lakkautettava orjuus sille tarjosi, ja\nsiten on laskenut perustuksen uudelle tulevaisuudelle talonpoikain\nhyödyksi -- -- --\n\nJa vakavasti toivomme nyt, että vapautetut orjat, nähden mikä\ntulevaisuus heillä nyt on odotettavana, myös ymmärtävät oikein\narvostella ja tunnustaa, mitä kaikkea aatelisto niitten hyväksi on\nuhrannut. Totta he ymmärtävät sen totuuden, että vakavammalle\nomistusoikeudelle perustettu tila, niin myös suurempi vapaus omaisuuden\nhallinnossa velvoittaa, paitsi mitä valtakunnalle ja itsellensä tulevat\nvelkaa olemaan, myöskin näyttämään oikeiksi lain suojelemat aikeet,\nkäyttämällä laillisesti ja järjellisesti äsken heille suotuja oikeuksia.\nSillä joll'eivät ihmiset itse koeta turvata heille onneansa, niin ei\nparaskaan laki voi sitä tehdä... Ja nyt, sinä hurskas, uskollinen kansa,\ntee pyhä ristinmerkki otsallesi, yhdistä rukouksesi meidän rukoukseemme\nanoaksesi taivaasta Korkeimman siunausta ensimmäisen vapaan työsi\nylitse; siinä on vakava perustus itsekunkin yksityiselle niin hyvin kuin\nkoko kansan yhteiselle menestykselle -- -- --\n\n      _ALEKSANDER_\".\n\nTe olette vapaat!\n\n_Kaikki_. Vapaat! (Ääretön riemu).\n\n_Roponen_. Kiitetty olkoon Herra taivaassa, ylistetty jalo hallitsijamme\nAleksanteri II. Sinä teit teon, josta sinua koko Venäjän kansa on\nikuisesti kiittävä, josta koko maailma on nimeäsi ylistävä. Rakkaat\nkansalaiseni! Nyt olemme kumminkin saavuttaneet sen, mitä varten\nponnistelimme, nyt kun kaikki olimme joutua epätoivoon. Kiittäkäämme\nHerraa siitä, että hän on jalon hallitsijamme kättä armotyöhön johtanut.\n\n_Kaikki_. (Laulavat).\n\n      Sun puolees käännymme me nyt,\n      Kun taistelu on päättynyt;\n      Sun etees, Herra taivahan,\n      Tään onnen päivän antajan,\n      Nyt notkistamme polvemme\n      Ja sua yksin kiitämme.\n\n(Kaukaa kuuluu sama virsi).\n\n_Audotja_. Kosmin! Sinä sait nyt suuren aineellisen tappion, mutta älä\nsure! Palkkioksi antoi Jumala sinulle lohdutuksen kolkolle,\nlemmettömälle elämällesi, antoi sinulle takaisin poikasi. (Osoittaa\nAndreita).\n\n_Kosmin_. Tämäkö poikani ... joka minut petti?\n\n_Andrei_. Pettäjä en ole ollut. Ajattele vaan, mikä taistelu oli\nminulla! Toisella puolen isäni, toisella he kaikki. Ja sitten loukattu\nsydämmeni, joka huusi kostoa. Horjahdin, se on totta, mutta olinhan\nvalmis vaikka kahleilla sovittamaan hetken hairahdusta.\n\n_Kosmin_. Olet ollut orja, mutta, kiitos Luojan, sinulla ei ole orjan\nmieli! Tule pojakseni!\n\n_Andrei_. Isäni! (Syleilevät). Ja sinä, Roponen! Voinko sinulta toivoa\nanteeksi saavani?\n\n_Roponen_. Vielä enemmän! Paraan aarteeni maailmassa, tyttäreni!\n(Kosminille). Olkoon hän sovinnon merkki teidän ja meidän välillämme!\n(Antavat kättä).\n\n_Kaikki_. (Laulavat).\n\n      Oi armon lähde autuas,\n      Elämän suuri ruhtinas,\n      Sä taivaan valo, aamun koi,\n      Sinulle virtemme nyt soi!\n      Yön synkeys jo mennyt on,\n      Sun, Herra, kiitos olkohon!\n\n\n\n"]