[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fI7NB4u6yazYu3xYjFdAUr0NKdB70hPpbOSnq9OGLVUo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},479,"Passaripoika","Humu, Martti (oik. Ramstedt, Maria)",1852,1915,"479-humu-martti-passaripoika","479__Humu_Martti__Passaripoika","Näytelmä 1:ssä näytöksessä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1896,null,3710,20919,false,35832,[24],"Drama",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Passaripoika : Näytelmä 1:ssä näytöksessä\" by Maria Ramstedt is a one-act play written in the late 19th century. This comedic work presents the daily life and conflicts among the staff in a household, exploring themes of social class and the dynamics within domestic settings. The story revolves around misunderstandings and the relationships between the characters, particularly highlighting the interactions between a servant named Nokki, a wealthy bachelor Malakias Illi, and Susanna Helander, a young widow and the housekeeper.  In the play, the central conflict arises from the behavior of Nokki, the servant, who frequently challenges the authority of both Illi and Susanna. With humorous exchanges and escalating tension, the characters navigate through accusations and frustrations, particularly with Nokki's rebellious attitude toward tasks and authority. As the interactions unfold, Susanna expresses her difficulties in managing the household due to the inconsistency of the staff, while Malakias comes to recognize his role in fostering a positive work environment. Ultimately, the play concludes on a hopeful note, suggesting a resolution where characters commit to improving their behavior and cooperation, highlighting themes of redemption and the importance of treating others with respect. (This is an automatically generated summary.)",[],313,"Martti Humun yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu rikkaan vanhanpojan Malakias Illin talouteen. Tarina seuraa palvelusväen ja isäntäväen välistä sanailua, jossa passaripoika Nokki ja palvelijatar Kirsti selvittävät talon tapoja. Tilanteita värittävät nuoren lesken ja emännöitsijän Susannan pyrkimykset.","Martti Humun 'Passaripoika' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 479.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PASSARIPOIKA\n\nNäytelmä 1:ssä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI HUMU [oik. Maria Ramstedt]\n\n\nHelsingissä 1896.\nG. W. Edlund kustantaja.\n\nHelsingissä,\nJ. C. Frenckell ja Poika, 1896.\n\n\nNäytelty seuranäytelmänä.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Malakias Illi_, rikas vanhapoika.\n_Susanna Helander_, emännöitsijä, nuori leski, Illin sukulainen.\n_Kirsti_, palvelijatar.\n_Nokki_, passaripoika.\n\nSiististi sisustettu huone, ovi perällä ja molemmalla puolella.\n\n\n\n\nNOKKI (lakasee laattiata. Vähän ajan kuluttua tulee Kirsti ovelle).\n\nKIRSTI. Nokki! Jokos puhdistit ne herran saappaat?\n\nNOKKI. Häh! Nokki saat itse olla. Minä olen Enokki Matinpoika\nKorholiin.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Mutta ne saappaat? Rouva eilen käski...\n\nNOKKI. Saappaatko! Saappaat seisovat kunniavahteina herran makuuhuoneen\novella. Ne ovat niin kirkkaat, että kuvansa näkee niistä ja niitä on\nkaksi: toinen vanhempi ja toinen uudempi.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Entäs se herran takki, jokos sen olet puhdistanut?\n\nNOKKI. Ei se kaipaa puhdistusta enään. Vast'ikään sen kepitin melkein\nsiekaleiksi.\n\nKIRSTI, Se hyvä. Miksikä sinä siihen niin suutuit?\n\nNOKKI. Miksi herra minua eilen pieksi niin, ett pakottaa vieläkin.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Vaan mistä syystä?\n\nNOKKI. Sussun tähden. Onhan siinä syytä kyllin.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Kuka se Sussu on?\n\nNOKKI. Se meidän Sussu.\n\nKIRSTI. Mikä Sussu? En minä tiedä.\n\nNOKKI. Kah! Etkö nyt ymmärrä, emännöitsijä tiemmä.\n\nKIRSTI, Se hyvä. Nokki, mutta miksikäs sinä sitte herran rokkia\npieksit?\n\nNOKKI (kärsimättömänä). Pitääkös minun kaikki yksin kärsiä, Saakoon\nherran takki osansa myös.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Mistä syystä Nokkia piestiin?\n\nNOKKI (ylpeästi). En minä ole mikään Nokki! Se vanha setä, sehän se\nminulle semmoisen nimen antoi. Minä olen Enokki Matinpoika Korholiin,\njohan sen äsken kuulit!\n\nKIRSTI, Se hyvä. Entäs se rokki?\n\nNOKKI. No, sen puhdistin ja heitin omaan naulaansa. Kyllä herra sen\nsiitä löytää.\n\nKIRSTI (katselee ympärilleen). Se hyvä. Juodaanko tässä talossa aamulla\nkahveeta leivän kanssa?\n\nNOKKI. Ei, kun vehnäsen kanssa, ja vehnäspakat ovat niin ohkaset että\nkärpänen läpi lentää.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Milloinka rouva aamulla ylös nousee?\n\nNOKKI. Silloin kun unestaan heräjää -- ihan samaan aikaan kun ennenkin.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Jokohan menen kahvia keittämään?\n\nNOKKI (tuskastuneena). Eihän tuossa näytä olevan muutakaan työtä.\n\nKIRSTI, Se hyvä. (menee; mennessään kaataa ympyriäisen pöydän\nkirjoineen). Se hyvä! (peljästyneenä pois).\n\nNOKKI. Niin! (jäljitellen). Se hyvä! -- Senkin köntys! (Juoksee\novelle). Laita luusi tänne saattamaan kaikki paikoilleen!\n\nKIRSTI (sisällä). En minä osaa niitä laittaa! Eikä mulla ole aikaa.\n\nNOKKI. No, nyt ei ole muka aikaa, mutta odotappas! (järjestää kirjat).\nSiinä se nyt on tuo meidän uusi kyökkäri. Kyllä siinä tulee kuuma\nSussulle, ennenkuin tuosta kalua tulee, Se raukka on vasta maalta\ntullut. (Istuu). Mutta on sitä hauska nähdä miten nyt ruokaa laitetaan\n-- ha, ha! Naurattaa jo kun sitä ajattelenkin. (Sisältä kuuluu\nyskimistä). Ahah! Nyt se peevelin Sussu on noussut, eikä minulla ole\nvielä huone puhdistettu. Nyt minä saan silliä, mutta minä en anna\nhänelle perään sittenkään.\n\nSUSANNA (aamupuvussaan, katselee ympärilleen). Taas se Nokki on maannut\nniin pitkään, ettei ehdi mihinkään koko päivänä!\n\nNOKKI (ihmetellen). Mihinkäs tästä nyt pitäisi matkustaa sitten?\n\nSUSANNA. Vaikk'ei mihinkään, mutta huoneet pitää olla siistittynä siksi\nkuu herra nousee.\n\nNOKKI. Ei tuo vielä ole noussutkaan. Vasemmalle kylelleen kääntyi vasta\nkun asetin kunniaporvarit paikoilleen makuuhuoneen ovelle.\n\nSUSANNA. Ethän vaan ryskänyt siellä, Nokki?\n\nNOKKI (itsekseen). Taas Nokki ja aina vaan Nokki! (ääneen). Se on\ntietty, ryskin kyllä!\n\nSUSANNA. Mutta sitä ei saa tehdä, kuuletko? Hiljaan täytyy olla.\n\nNOKKI (asettuu sohvalle istumaan). Ahaa! Vai niin! Hyvä, ollaan sitten\nhiljaan.\n\nSUSANNA. (ällistyen). Mitä minä näen! Siihenkö käyt istumaan?\n\nNOKKI. Istutaan sitte tähän, (muuttaa paikkaa).\n\nSUSANNA. Kiusan kappale! Ettet häpeä! Ruveta istumaan kun työsi on\nkesken.\n\nNOKKI (nousee). No seisonmahan sitte.\n\nSUSANNA. Entäs huoneet?\n\nNOKKI. Mikäs niillä on hätänä? Eihän nuo karkuunkaan lähde.\n\nSUSANNA. Tule ja sieppaa! Tuonpa kanssa kärsimys ihan loppuu.\n\nNOKKI. Ostetaan sitte uutta, kun vanha loppuu. Eiköhän sitä saane\nRyhäsen puodista? Siellä oven päällä seisoo kirjoitus: \"Tampereen\nvaatteita ja muuta.\"\n\nSUSANNA (kävelee kiukuissaan). Ihan sinä saatat ihmisen hulluksi. --\nAnnas olla kunhan herra nousee! Kyllä sinulle -- -- --\n\nNOKKI (kumartaa). Tack sötta mamma!\n\nSUSANNA. Senkin irvihammas! Ulos, sanon sinulle! Ulos! (avaa oven).\n\nNOKKI (ottaa harjan ja rievun, kumarrellen). Kiitos kunniasta! Ovikin\navataan herra Enokki Matinpoika Korholiinille: näin mahtavat herrat\nkulkee! (osoittaa Illiä).\n\nSUSANNA. Ulos, ulos paikalla! Sinä riiviö!\n\nNOKKI. Hyvästi vaan valmiiksi, kun kiire lähtö tulee. Atjö sötta mamma!\n(pois).\n\nSUSANNA. (istuu kiukkuisena). Tielle tulematon häijy. Malakiaksen\ntäytyy hankkia itselleen paremman palvelijan, eikä pitää tuollaista\nirvihammasta talossaan. Jo tuo on ollutkin talossa kaksi vuotta, ihan\nse tulee liian vanhaksi mööpeliksi. Ei, kyllä hänen pitää pois, tai\nmuuten lähden minä -- en minä jaksa enää mokoman heittiön kanssa\ntapella. (Itkee).\n\nILLI (yönutussaan). Mikä melu täällä taas oli?\n\nSUSANNA (itkussa). Nokkihan se tässä kiusaa tekee jo aamusta varhain\nettä on ihan harmiinsa haljeta.\n\nILLI. No mitä se juukeli nyt taaskin on keksinyt? Vastahan minä sitä\neilen löylytin, mitä?\n\nSUSANNA (kiekailevasti). Malakias! Siihen puuhun lintu lentää, mistä\nurpia löytää.\n\nILLI. No mitäs se tähän kuuluu?\n\nSUSANNA. Malakias! Sinulta tulen turvaa, apua etsimään. Mistäpä sitä\nmuualtakaan saanen.\n\nILLI. No, -- no, asiaan!\n\nSUSANNA. Hyvä Malakias! Sinun pitäisi toimittaa pois tuo Nokki meiltä,\nmuuten minä en voi tulla toimeen täällä.\n\nILLI. Mitä varten? Mitä hän on sitten tehnyt?\n\nSUSANNA. Kun äsken tulin sisään, ja näin ettei huone vielä ollut\nsiivottu, silloin uskalsin minä muistuttaa hänelle siitä; mutta\nsilloinkos tämä pullikoimaan vastaan että olin ihan harmiini haljeta.\n\nILLI. Vai niin. Mutta sepä kummallista, minulle hän on aina niin nöyrä\nja vikkelä, että minun on todellakin vaikea hänestä luopua.\n\nSUSANNA. Sinulle hän kai ei uskalla. Mutta kyllä minä en ole häneltä\nsaanut kaukaan aikaan yhtään kunnollista vastausta. -- No sitten kai\ntäytyy muuttaa minun, (itkee). En minä voi kauemmin kärsiä hänen\nilkeyksiään.\n\nILLI. No rauhoitu hyvä Susanna. Kyllä minä sen juukelin nokitan! Ja sen\nteen minä heti paikalla. (Aikoo mennä).\n\nSUSANNA (voivotellen). Tuskinpa siitä apua lähtisi. Pahuus täyttää sen\nsydämmen hamasta lapsuudesta.\n\nILLI (pontevasti). Mutta minäpä, niin totta kun nimeni on Malakias\nIlli, niin kyllä minä sen sieltä ulos pieksän. (Poistuu).\n\nSUSANNA. Kyllä on pääsemättömissä tuon poika vintiön kanssa. -- Eilen\nkun Malakias pistäysi kyökkiin silloin tulee tuo Nokki viikeri hyvin\nviattoman näköisenä luokseni kysymään: (jäljitellen) \"Milloinka ne\nlinnut sieltä ruokatilasta pois korjataan? Ihanhan ne jo tippumalla\norrelta pois juoksevat?\" Ikäänkuin tuo nyt olisi hänen asiansa,\nmokomankin takkiaisen. -- No sitten Malakias tietysti kysyi: \"Mitkä\nlinnut?\" Ja meni itse aittaan katsomaan -- ja mitäs -- ihanhan ne\nsiellä elivät -- voi niitä matoja -- hyi! Voi sitä hajua, sitä hajua!\n-- Minähän ne sinne ripustin kolme viikkoa sitte -- ja nyt tuo pojan\nreuhkana -- se nyt on joka paikassa nokkinensa -- mokoma pörriäinen!\nVoi ne herttaiset linnut! (Sisältä kuuluu kovaa ääntä, Susanna\nkuuntelee, sitten jatkaa:) -- Ja Malakias, joka oh niin tarkka joka\npennille mitä ruokaan pannaan! -- Minä annoin Maripiijalle aika läksyn,\nmutta hän suuttui ja läksi pois koko talosta. -- Nokki sai\nkiukustuneelta Malakiaalta aika selkäsaunan siitä syystä ettei asiasta\nennemmin ilmoittanut, Se selkäsauna varsinkin tuli hyvään aikaan.\n\nNOKKI (juoksee sisään, hiukset epäjärjestyksessä. Illi ajaa perässä,\nkädessä ratsupiiska). Voi voi tappaa, tappaa! Joutukaa auttamaan!\n(Susanna ottaa kiinni hänet ja pitelee. Kirsti vääntelee ovella\nkäsiänsä).\n\nILLI. Jokos rupeat ihmisiksi olemaan, sinä juupeli?\n\nNOKKI (repäisee itsensä irti). Mutta enhän minä nytkään mitään tehnyt.\nMitä varten minua aina syyttömästi ruoskitaan. Siivosin ainoastaan\nhuoneita, kysykää Kirstiltä.\n\nKIRSTI (tuhmana ovessa).\n\nILLI. No, tällä kertaa jääköön tämä tähän, mutta ellet sinä vastedes\nparanna tapojasi, niin saat marssia matkaasi koko talosta.\n\nNOKKI. Kyllä minä läh...\n\nILLI. Vait! Pane se mieleesi. Nyt saat mennä. (Nokki menee).\n\nSUSANNA. Se oli oikeen tuollaiselle, sepä oli mainiota! -- (Kirstille\njoka ällöttää ovella). No, mene töillesi, sinä! mitä siinä seisot,\nKirsti!\n\nILLI (kävelee edestakaisin). Kirsti! Kuka se Kirsti on?\n\nSUSANNA. Se on uusi palvelijamme. Marikin meni eilen pois. Ai! mitenkä\nlie kahvin laita! (poistuu sukkelasti).\n\nILLI (ällistyneenä jää seisomaan). Vai on Marikin jo mennyt. Sepä\nmerkillistä. Hm, hm! (kävelee, huutaa ovelta) Enokki! (Nokki tulee).\nKuuleppas, moneesko palvelija meillä nyt on tässä kuussa?\n\nNOKKI (järjestäen pukuaan). Kirsti on viides.\n\nILLI. Vai viides vainen! Voitko luetella ne mulle.\n\nNOKKI (astuu lähemmäksi). Ensin oli se pörröpää Heta, muistaahan herra?\n\nILLI. Jaha! Entäs sitten?\n\nNOKKI. Sitten tuli Miina. Sama, joka vei tuon Sussun (rykii) Susanna\nrouvan mesimarjapurkin ja linnunpaistin rakkaan sotilaansa iltaruoaksi\ntuonne kyökin rappusille.\n\nILLI (suuttuneena). Ihan niin! Hm. Hänet ite pois käskin. -- Ja sitten?\n\nNOKKI. Sitten oli tuima Stiina, se pitkäsäärinen. Eikös herra sitä\nmuista?\n\nILLI (kävelee). Hyvä, hyvä! Heta, Miina, Stiina. Siis kolme -- no entäs\nsitte? Onko vielä useampia?\n\nNOKKI. On, sitte vielä Mari -- -- --\n\nILLI (raivostuen). Niin, niin sehän oli viimeisenä. Mikäs tämän nimi\nolikaan?\n\nNOKKI. Kirsti \"se hyvä\", kuuluu olevan.\n\nILLI (kävelee). Sepäs kaunista! Viisi eri palvelijaa yhdessä kuussa.\nEi! Tämä menee liian pitkälle. Mutta ehkäpä tämä tästä selviää. --\n(Nokille). Muista nyt Enokki, sinun täytyy parantaa huonot tapasi, en\nminä jaksa alinomaa sinun kanssasi tapella. Tule auttamaan vähän ajan\nkuluttua minua pukeutumaan. (Pois).\n\nNOKKI. Ei minun kanssani tarvitsekaan tapella. Kyllä minä teen työni\nruoskimattakin, kun minua kohdellaan vaan ihmisiksi -- mutta Sussulle\nen anna perään, en vaikka taittuisi, sillä hän se on, joka velloo\nkaikki asiat, Senkin kielikello. Ei edes saa pysymään yhtä palvelijaa\nkuukauttakaan talossa yhteen kyytiin.\n\nSUSANNA (Kirsti kantaa tarjotinta). Missä on herra? Kirsti pane kahvi\npöydälle. (Kirsti poistuu). Missä herra on?\n\nNOKKI. Kannon päässä.\n\nSUSANNA (kaataa kuppiinsa). Ei sinulta kysytä! Suoriu tiehesi!\n\nNOKKI (katselee ympärilleen). Keltäs sitten? Eihän se uunikaan vastaa.\n\nSUSANNA (raivostuen). Ulos paikalla! suupaltti!\n\nNOKKI. En ole tänne jäädä aikonutkaan. (Menee).\n\nSUSANNA. Voi, voi, kyllä minä pois muutan se on ihan varma (itkee).\n\nILLI (paitahihasillaan). Susanna, mitä nyt -- mitä nyt taas itket?\n\nSUSANNA. Kukapa minun valitusääntäni kuulee, se on paras, etten\nvalitakaan. (Tuijottaa yhteen paikkaan).\n\nILLI. No mitä nyt jälleen? Onko se Nokki taas ollut täällä\nviisauksineen, mitä? Vastaa. Millä minä sinua lohduttaisin Susannaseni.\n(suutelee häntä koomillisesti kädelle). Ei, ei mikään nyt auta! (ottaa\nhäntä kaulasta). Enkö voi sinua millään ilahuttaa, Susannaseni. Miksi\nnyt noin tuijottelet?\n\nSUSANNA (surullisesti). Minä olen tässä talossa liika pyörä vaunussa.\n\nILLI. Joko taas tuota vanhaa virttä.\n\nSUSANNA. Hyvä Malakias aja tuo Nokki pois. Tai parasta taitaa olla että\nminä muutan.\n\nILLI (ajattelee). Hm. Ei, hyvä Susanna, sinä et saa muuttaa, kuka minun\ntalouttani sitte hoitaisi. (Kävelee; itsekseen). Enokki on kuitenkin\nvikkelä poika, ja Susanna on sukulaiseni, hän on raukka niin arvotoin\nja orpo maailmassa. -- -- (Katsoo lempeästi häneen). Ei, minä en heitä\nkumpaakaan laske pois. Minun täytyy koettaa sovittaa kumpasetkin.\n(Ääneensä) Susanna hyvä, minä annan Nokin mennä sinne missä pippuri\nkasvaa.\n\nSUSANNA (hypähtää iloisena ylös). Oikeenko todella! Kiitos Malakias! Oi\nkuinka sydämmeni nyt ilosta sykkää. Sinä olet niin sanomattoman hyvä.\n(Kaataa kahvia, kantaa Illille, kiekailevasti). Saanko luvan tarjota,\nitse sen äsken keitin ja rohkenen vakuuttaa, että se on hyvää! -- --\n\nILLI. No niin! Nythän sinä taas olet entiselläsi. (Ottaa kupin ja juo).\n\nSUSANNA. Minäpä tuon sulle niitä rinkeliä, joista sinä niin paljon\npidät. Odotas hieman! (poistuu).\n\nKIRSTI (ällistelee ovessa. Tähystelee ja koettelee kaikkia esineitä.\nRykii).\n\nILLI. Kuka sinä olet?\n\nKIRSTI. Niin, minäkö?\n\nILLI. Sinä juuri.\n\nKIRSTI. Minä olen teidän uusi piika.\n\nILLI. Kirstikö.\n\nKIRSTI. Niinhän ne ovat minua maininneet.\n\nILLI. Mistä olet kotoisin?\n\nKIRSTI. Tuoltahan minä olen maalta Kerimäen pitäjäästä.\n\nILLI. Mitäs nyt täältä haet?\n\nKIRSTI. Niin minäkö?\n\nILLI. No kuka muu sitte.\n\nKIRSTI, Sitähän minä sitä Sussua etsin.\n\nILLI. Ketä? Mitä nyt höpiset siinä?\n\nKIRSTI. No kun sitä Sussua. Mikäs se rouva taas olikaan? (Susanna\ntulee, rinkelinippu riippuu käsivarrella).\n\nSUSANNA (huomaa Kirstin). No, mutta mitäs sinä täällä teet? Sukkelaan\nastu kyökkiin toimillesi siitä.\n\nKIRSTI. Rouvaahan minä täältä etsin. Tulkaa sukkelaan kyökkiin.\n(Menee).\n\nSUSANNA. Katsos näitä rinkeliä, Malakias! Niitä olen säästänyt sinua\nvarten. (Tarjoaa kiekaillen).\n\nILLI. Kiitoksia. -- (Pureksii, mutta ei saa uraa). Kyllä ne ovat\nmainioita, mutta -- kah, mihinkäs minä ne hampaani jätin? (menee).\n\nKIRSTI (kantaa suurta ankeriasta). Mitä tälle käärmeelle tehdään,\npaistanko tai keitänkö?\n\nSUSANNA. Oss! älä nyt sitä tänne kanna! Siivoa se siellä -- minä tulen\nkyökkiin paikalla!\n\nKIRSTI. Se hyvä. Suomustetaanko tämä tämmöinen käärme, vai nyletäänkö?\n\nSUSANNA. Voi -- -- tuota noin -- -- mitenkäs sitä ennen tehtiinkään?\nEtkö sinä osaa ankeriasta siivota? Suomusta tietysti.\n\nKIRSTI, Se hyvä. Eihän meillä siellä maalla käärmeitä syödä. Eikä jo.\n\"Käärme oli kavalin kaikkia eläimiä,\" sanoo raamattu.\n\nSUSANNA. Vie jo pois! Mene, mene!\n\nKIRSTI. Se hyvä. Annanko sisukset kissalle vai korjataanko ne keittoon?\n\nSUSANNA (epäröiden). No, tuota -- -- tuota -- tee nyt kummin hyvään!\n\nKIRSTI, Se hyvä. Kai minä heitän ne pellolle, sillä kyllä kai\nkissakin kuolisi mokoman käärmeen sapesta. -- \"Käärme oli kavalin\nkaikkia -- -- --\"\n\nSUSANNA. Mene nyt siitä! (itsekseen). Tuostapa nyt vastuksen heitti.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Mutta entä ne sisukset?\n\nSUSANNA (ärjäisten). Etkö sinä kuullut! Mene siitä sisuksinesi!\n\nKIRSTI (ällistyen). Se hyvä. (Poistuu hitaasti). Mutta mihinkäs minä ne\noikeastaan panen?\n\nSUSANNA. Hyvänen aika sentään. Mihin nyt joudun tuollaisen\nkykenemättömän palvelijan kanssa. Ihan olen armoton!\n\nILLI (tulee raivoissaan). Kyllä sitä on viikeri, sitä Enokkia\nkuitenkin. -- Nyt en löydä hampaitani mistään. Joka paikan olen\netsinyt, mutta turhaan!\n\nSUSANNA. Sepä kumma? Mihin sinä ne eilen panit?\n\nILLI. Vesilasiin tietysti yöksi, mihinkäs muualle? Suuhunikos ne olisi\npitänyt heittää ja ehkäpä vielä nielläkin! Mikä typerä kysymys!\n(kumpikin etsivät niitä).\n\nKIRSTI (ovessa). Montako munaa käskee rouva ostamaan siihen kaakkuun,\njoka huomeseksi, herran syntymäpäiväksi laitetaan?\n\nSUSANNA. Hst! hst! hiljaa sinä siellä. Annahan olla. Minä tulen heti.\n\nILLI (seisottuu). Mitä! Jokos ne munat loppuivat, kuu heinäkuussa\nostettiin, talven tarpeeksi kolmesataa paria? Eihän se voi olla\nmahdollista!\n\nKIRSTI (iloisen hölmönä). Ei niistä munista enään ole mihinkään. Kauan\nkäskivät elämään! -- Voi sitä lemua mikä niistä syntyi kyökissä. Hyi\npakana! mitä ne herrat syövät!\n\nILLI. Mitenkä se olisi mahdollista?\n\nKIRSTI. Minä äsken kannoin koko korin pellolle. Ja nyt haisee koko\npihamaakin jottaha! Se hyvä!\n\nILLI. Susanna! Mitä tämä merkitsee? Onko se totta?\n\nSUSANNA (neuvotonna). Hyvä Malakias, se on sillä lailla että\n-- -- että --\n\nKIRSTI. No, kah! ainahan mätäkuun munat märkänevät ihan käsiin, ei\nniistä ole talven varaksi. Siellä maalla aina myydään mätäkuun munat\nniin pian kuin mahdollista ja -- -- --\n\nSUSANNA. Hst! Ole nyt hiljaa jo -- ei se sovi tuolla tavoin rummuttaa\nsuutansa kaupungissa! -- Oletko nähnyt yhtä lasia, jossa oli hampaat\nsisällä?\n\nKIRSTI. Jestapoo! (lyö käsiään yhteen). Niitäkö hammasraatoja? No\nniitäkö herrasväki etsii? Näin kyllä. Juomalasissahan ne olivatkin\nvielä, kun menin vuodetta laittamaan herran makuusuojaan. Miks'en minä\nniitä olisi nähnyt, näinhän minä! Tiedättekös hyvä rouva: minä kuin\najattelin, että mitkähän hammasraadot, tai kenenhän vainajan jäännökset\nnuo ovatkaan, ja kukahan ryökäle nuo on hautuumaasta tänne kantanut ja\ntuohon juomalasiin paiskannut. Varmaankin joku irvihammas minua\npelottaaksensa, minä ajattelin. Mutta oho! Noin etäällä (osoittaa)\npidin itsestäni ja kannoin ne sinne mihin äsken munatkin! Kuka nyt\nsemmoisia tallentaa! Kuka jo? -- Hyi mokomiakin kapineita.\n\nSUSANNA (putoaa tuolille). Oletko sinä niin kauhean tuhma, että heität\npois hampaat, jotka maksoivat 200 markkaa.\n\nKIRSTI. Se hyvä. Vaan minä en niistä antaisi en yhen yhtä märännyttä\nmunaakaan. Enkä jo. En niin penniäkään!\n\nILLI (äkäisenä). Ulos ja heti paikalla.\n\nKIRSTI. Entäs ne kaakku-munat?\n\nSUSANNA. Ulos, on sanottu sinulle.\n\nKIRSTI (ällistellen itsekseen). Hyvänen aika, minkälainen melu\nnostetaan yksistä hammasraadoista. Se hyvä. (Ääneen). Keltäs minä nyt\nsitte saan tietää, montako munaa ostan siihen kaakkuun? (menee).\n\nSUSANNA. Tuommoinen tomppeli! Kuinka voi ihminen olla niin kauhean\ntuhma. Mutta kyllä minä sen läksytän! (menee).\n\nILLI (kävelee). Kyllä ihminen tulee hulluksi vähemmästäkin. -- Vahinko\nvahingon päälle. -- Vaatimukset talouden tarpeisin kasvavat kuukausi\nkuukaudelta. Tuskin on kuukausi kulunut siitä, kun nostin pankista\nkolmesataa markkaa, ja nyt, (katsoo kukkaroansa) ei ole jälellä kun\nkaksikymmentä. -- Nyt ei ole asiat oikealla tolalla. -- Miksikä juuri\nminun talossani tällainen epäjärjestys vallitsee? -- Ei pysy yksikään\npalvelija -- -- ei muut kuin tuo kelvoton Nokki. Eikä minulla ole häntä\nvastaan niin suuresti valittamista, mutta Susanna aina valittaa --\nNokki ja taas Nokki. (Päättävästi). Ei tämä täytyy tulla selville ja\nheti paikalla, (menee ovelle, huutaa) Susanna! En minä nyt enää voi\ntätä tämän kauemmin kärsiä, (huutaa) Susanna! Etkö sinä kuule!\n\nSUSANNA. En maailmassa ole tyhmempää ihmistä nähnyt, kun tuo Kirsti on.\nMutta kyllä minä annoinkin hänelle aika kyydin. -- No mitä nyt?\n\nILLI. Eikö laitettaisi Nokkia pois ja otettaisi toinen ymmärtäväisempi\nsijaan.\n\nSUSANNA (kiljahtaa ilosta). Tarkoitatko täyttä totta Malakias-kulta.\nLaitetaan, laitetaan vaan ja ihan heti paikalla!\n\nILLI. Vielä toinen esitys. Kirsti saa myöskin mennä.\n\nSUSANNA (peljästyy). Kirstikö! Kuka sitte kaikki toimittaa?\n\nILLI. On minulla vielä kolmaskin esitys, tai oikeammin kysymys.\n\nSUSANNA. No mikä, mikä se on?\n\nILLI. Kuule siis tarkkaan. Miksi meidän talossa ei palvelijat pysy?\nOnko heillä huono palkka?\n\nSUSANNA. Luullakseni se on parempi kun monessa muussa herrasperheessä.\n\nILLI. Onko heillä huono ruoka sitten?\n\nSUSANNA (epäilevästi). Miksi sitä kysyt? Samasta kattilasta ja pannusta\nolen heille antanut, kuin mitä on itsellemmekin pöytään tuotu.\n\nILLI. Miksi he eivät siis meillä pysy? Mikä on viikon, mikä ei\nsitäkään.\n\nSUSANNA. Ja tuota sinä viitsit kysellä! (neuvottomana) Ne ovat kaikki\nniin mitättömiä, kunnottomia kappaleita, ettei mihin panna!\n\nILLI. Ja kuinka meille juuri osuisi aina nuo kaikkein kurjimmat,\nraukat. -- Se on ihmeellistä se! Ei, se syy ei kelpaa!\n\nSUSANNA. No, mitäs sinä sitte luulet? Sanoppas nyt!\n\nILLI. Hm. Syy täytyy olla sepissä jos sysissäkin.\n\nSUSANNA. Huonot sepät ja märät sydet siis? Niinkö?\n\nILLI. Aivan niin. Kun kerran maksamme palvelijoillemme kohtuullisen\npalkan, annamme heille terveellisen ruo'an ja sävyisän kohtelun, niin\non meillä oikeus vaatia kunnollista työtäkin, ja palvelijan\nvelvollisuus on täyttää tätä oikeutettua vaatimusta. Mutta kuka on\nvelvollinen heille opettamaan talon-tapoja ja talossa noudatettavaa\njärjestystä?\n\nSUSANNA (kovin hämillään) Luonnollisesti -- -- -- luonnollisesti\n-- -- --\n\nILLI. Luonnollisesti isäntäväki, tai taloutta johtavat henkilöt. Kukas\nmuu. Onko meillä ohjattu palvelijoita? (äänettömyys). Ei ole, sen olen\nhuomannut. Siinä se juuri onkin syy.\n\nSUSANNA (silmät maahan luotuina, nolona). Mutta, jos itse -- ei --\noikeen -- osaa -- kaikkea -- --\n\nILLI (keskeyttää) Kuinka silloin taitaa toiselta vaatia? -- Ei itse\nosaa! -- Hm! -- Siinä sitä ollaan. -- Miksi et ole sitä minulle heti\nsanonut? Miksi sinä olet koettanut näyttäytyä osaavampana kuin todella\nolet? Sinulla kuitenkin oli paha omatunto taitamattomuudestasi. -- --\nJa kuinka voi ihminen ottaa vastaan paikkaa, jota omatunto kieltää\nottamasta? -- Jaa, jaa! Sellaisia luonteita, ikävä kyllä, löytyy\npaljon, jotka tekeytyvät tietävimmiksi kuin todella ovat. He ovat\nraukkoja. Eivätkä he älyä, että ennemmin tai myöhemmin heidän\ntaitamattomuutensa tulee huomatuksi. Niinkuin nytkin. -- Tässä\ntapauksessa on alettava alusta, ihan aakkosista alkaen. Eikö niin hyvä\nSusanna? Niinhän sinäkin teet? Minä toimitan sinulle opettajan, jonka\njohdolla sinusta voi tulla hyvä emännöitsijä. (Susanna nyyhkyttää). No!\nEi nyt tarvitse käydä surumieliseksi sentähden. Arvaappas kuinka minä\ntekisin Susanna?\n\nSUSANNA (hämillään), Sinä tietysti muuttaisit talosta pois -- -- ja\nehkäpä minäkin -- --\n\nILLI. Ei, et arvannut oikein.\n\nSUSANNA. Näes, minulle lapsuudessani ei opetettu mitään. Piijat pukivat\nkengät jalkoihini. Silloin olimme rikkaat. Jouduin naimisiin. Mieheni\npiti taitavia palvelijoita, jotka työnsä ymmärsivät tehdä\nkunnollisesti. Talouttamme johti emännöitsijä, en siis ole tottunut\nmihinkään työhön, enkä mitään osaa perinpohjin toimittaa. (Itkee).\n\nILLI (ystävällisesti). Sehän ei ole sinun syysi. Miksi eivät vanhempasi\nantaneet sinun oppia -- --\n\nSUSANNA. -- -- He hemmoittelivat minua kovin -- eivät osanneet\naavistaakaan, että milloinkaan tarvitsisin työlläni henkeäni elättää,\nniinkuin nyt. -- --\n\nILLI. Työnteko on välttämätöin kaikille. Jo lapsuudesta pitäisi joka\nihmisen oppia työtä tekemään. Jos sitte Luoja suo jokapäiväisen runsaan\ntoimeentulon jollekin, tulee hänen osata omaisuuttansa käyttää\nhyödylliseen ja siunaavaiseen tarkoitukseen eikä tuhlaavaisuuteen ja\nturhaan ylöllisyyteen.\n\nSUSANNA (katuvaisena). Niinkuin minä olen sinun omaisuuttasi tuhlannut,\nMalakias. Anna se minulle anteeksi.\n\nILLI. Sydämmestäni Susanna sen anteeksi annan. Minä huomaan että sinä\nalat alusta alkaen, ja se ilahduttaa minua suuresti.\n\nSUSANNA. Kuinka hyvä sinä olet! Esityksesi on oivallinen! Minä tahdon\nalkaa ihan alusta! (Soittaa kelloa).\n\nILLI. Oivallista! Oivallista! Sinusta tulee vielä mallikelpoinen\ntaloudenhoitajatar, semmoinen, josta muutkin saavat ottaa esimerkkiä.\n\nNOKKI (ovella). Kirstiäkö tai minua soitettiin?\n\nSUSANNA (ystävällisesti). Kuule Enok, juokse nyt paikalla kirjakauppaan\nja osta sieltä kirja, jonka nimi on: \"Taitava talonemäntä, opastus\ntaloudenpidossa nuorille ja vanhoille.\" (Antaa rahaa).\n\nILLI (antaa rahaa). Ja osta sekin kirja, jonka nimenä on: \"Täti Hildan\nkeittokirja,\" sitähän siskovainajani kovin kehui. --\n\nSUSANNA. Niin se on tietysti hyvä, koskapa siskosi osasi niin\noivallisesti talouttasi hoitaa, niinkuin aina olet sanonut. -- --\n\nILLI. Susanna! Niinhän sinäkin aiot talouttani tästäpuoleen hoitaa,\neikö totta?\n\nSUSANNA. Tahdon koettaa. (Enokille). Ja osta sieltä samalla \"Kustava\nBjörklundin kokkikirja.\" (Antaa rahaa).\n\nILLI. Eiköhän jo riittäne Susanna, kun annat ostaa nuo kaksi\nensinmainittua, mitä?\n\nSUSANNA. Ei, minä tahdon kaikkia ahkerasti lukea, toisiinsa verrata ja\npitää mielessäni parhaimmat neuvot.\n\nILLI. Oivallista! Oivallista! Kuinka ymmärtäväinen sinä olet, Susanna!\n\nNOKKI (itsekseen). Johan se nyt on itsekin älynnyt mistä saapas\npuristaa. (Kovasti). Ostanko siis kaikki kolme keittokirjaa?\n\nSUSANNA. Taitavan talonemännän --\n\nILLI. Älä unhota Täti Hildan keittokirjaa.\n\nSUSANNA. Eikä suinkaan Kustava Björklundin kokkikirjaa. Ilman sitä älä\ntule kotiinkaan.\n\nNOKKI. Hyvä. Kyllä ne hankin, (itsekseen). Jospa niissä kirjoissa myös\nolisi kirjoituksia siitä kuinka palvelijoitakin on kohdeltava. Sepä\nolisi hyvä.\n\nILLI. Noh, Enokki, miksi et jo mene? Onko sulla jotain sanottavaa?\n\nNOKKI. Olisin tahtonut vaan herralle ilmoittaa -- -- että -- että -- --\n\nILLI. No, anna kuulua jo! --\n\nNOKKI. Niin, älkää pahastuko, minä tahtoisin muuttaa pois -- --\n\nSUSANNA. No, Enokki, mitäs se nyt tulee paremmaksi muuttamisestakaan.\nSaat tästälähtein viisi markkaa kuukaudessa lisäpalkkaa, -- ja jää\ntaloon.\n\nILLI. Mutta Susanna, äskenhän sinä pyysit että Enokki poistettaisiin\ntalosta.\n\nSUSANNA (hiljaa Illille). Niin, Malakias, näes, minä alan aakkosesta\nalkaen, itsestäni, näethän, paljon on minulla perattavaa ja\nkorjattavaa.\n\nILLI (Susannalle), Se on merkillistä, kuinka ymmärtäväinen sinä olet.\n-- (Kovasti). Niin, Enokki, jää vaan meille -- minä ainakin sitä\ntoivoisin, ja -- ja -- jos sinäkin rupeaisit aakkosesta alkain\nelämätäsi parantamaan. Eikös niin Enokki?\n\nNOKKI. Kyllä minä koetan, vaikka en tohdi mihinkään lupaukseen sen\nasian suhteen mennä.\n\nILLI. Susanna rouvalle olet ollut häijy -- ja se on pahasti tehty.\n\nNOKKI. Häijy olen ollut, se on tosi -- mutta nyt kadun pahaa\nkäytöstäni. Rouva Helander, antakaatte minulle anteeksi. --\n\nSUSANNA (ystävällisesti). Sydämmestäni sen suon Enokki! (itsekseen). On\nsitä syytä ollut minussakin mutta tästäpuoleen sen muuttuman pitää. --\n\nILLI. Kas niin! Paras ja suurin voitto maailmassa on se, kun jaksamme\nvoittaa itsekkään sydämmemme!\n\nSUSANNA. Nyt on minullekin selvennyt sananlasku: niin se kaiku vastaa,\nkuin metsään huudetaan. Eikö totta Malakias?\n\nILLI (ojentaa kätensä). Oikein sanoit, Susanna. Kiitos tuosta\nlauseestasi.\n\nSUSANNA. Siispä tästälähtein koetamme kaikki virheet ratkaista\nsovinnossa. Tahdon alkaa aivan alusta. Tahdon oppia kaikkia\nperinpohjin. Mutta ett'ei kaikki paikalla onnistu, siitä et saa\npahastua, hyvä Malakias.\n\nILLI. En sitä teekään. Miksi sitä pahastuisin, jos et onnistuisi.\nOppirahat näes tulee jokaisen suorittaa itse, omalla kokemuksella tulla\nasian perille. Hyvä tahtosi minua suuresti ilahduttaa. Sinusta paisuu\nkunnollinen taloudenhoitajatar. Eikö niin Susanna?\n\nSUSANNA. Sen tohdin vakuuttaa! Kaikki mitä voimissani seisoo, tahdon\ntehdä, että oppisin kunnolliseksi työntekijäksi ja emännöitsijäksi.\n\nNOKKI. Jos herrasväellä ei ole mitään muistutettavaa, niin minäkin\npyydän saada jäädä paikoilleni.\n\nILLI ja SUSANNA. Jää vaan, jää Enokki.\n\nNOKKI. Minä tahdon näyttää herrasväelle, ett'ei minua tästäpuoleen\ntarvitse ruoskalla töihini pamputtaa! ja nyt hakemaan niitä\nkeittokirjoja.\n\n    (Rientää ovelle).\n\n(Esirippu alas.)\n\n\n\n"]