[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fSgesIOWOL90N7dqtW-6L-SLTx7o53SUyQ_6q2zlywlA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},481,"Valo tulee!","Humu, Martti (oik. Ramstedt, Maria)",1852,1915,"481-humu-martti-valo-tulee","481__Humu_Martti__Valo_tulee!","Näytelmä 1:ssä näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1896,null,4940,28445,false,35970,[23],"Drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Valo tulee! Näytelmä 1:ssä näytöksessä\" by Maria Ramstedt is a theatrical play written during the late 19th century. The narrative revolves around a struggling family during the Christmas season, highlighting their poverty and the societal pressures they face as they prepare to host guests, particularly the daughter's fiancé. The play dives into themes of economic hardship, familial relationships, and the contrast between social classes, painting a vivid portrait of life during this period.  The plot unfolds in the family's modest home, emphasizing their financial difficulties as they prepare for Christmas guests while handling various domestic tasks. Key characters include Teofilus, the discontented father; Elvira, the anxious mother; Stella, their hopeful daughter ready to marry; and Hessu, the comical maid who provides light-hearted moments amidst the family's tension. As they juggle household chores and the expectations brought by the fiancé's visit, the family grapples with the reality of their situation, revealing deeper emotional struggles and aspirations for a better future. The play culminates in a blend of comedy and poignant moments, reflecting the complex dynamics of family life and societal interaction in a time of celebration yet profound hardship. (This is an automatically generated summary.)",[],291,"Martti Humun yksinäytöksinen näytelmä sijoittuu köyhään mutta siistiin kotiin joulun alla. Piika Hessu puurtaa askareissaan samalla kun perheen äiti Elvira haaveilee tyttärensä loisteliaista häistä ja paremmasta tulevaisuudesta. Teos kuvaa arkisia huolia ja yhteiskunnallisia unelmia.","Martti Humun 'Valo tulee!' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 481.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VALO TULEE!\n\nNäytelmä 1:ssä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nMARTTI HUMU [oik. Maria Ramstedt]\n\n\nHelsingissä, 1896,\nG. W. Edlund kustantaja.\n\nHelsingissä,\nJ. C. Frenckell ja Poika, 1896.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Teofilus Klimmi_, entinen käräjäkirjuri.\n_Elvira_, hänen vaimonsa.\n_Stella_, heidän tyttärensä.\n_Rouva Telje_.\n_Hessu_, piikatyttö.\n\n\n\n\nAvara huone, perällä ja oikeaLLa ovi. Vasemmalla akkuna, sen alla\npöytä; puukansi sohva. Kangaspuut. Leipomauuni, sen edessä hella, jolla\nkiehuu kahvikattila. Kaikki siistiä, mutta osoittaa köyhyyttä.\n\nHESSU (puhaltaa tulta hellan alla). Hyvänen aika! Ketähän sitä nyt\nodotetaan jouluksi tänne? Kuinka ovat salaperäisiä olevinaan:\njouluvieraita, jouluvieraita! Vaan äläs huoli: kyllä niistä vieraista\nminä, Heikkilän Hessu selvän otan! Niin tein kesälläkin: ei laisinkaan\nminulle virketty ketä tulee, niinkuin minä en olisi sitä tiennyt! --\nSulhanen se lienee nytkin -- kukas muu! Ja nyt se taas alkaa\nlainaileminen: voi tokkiisa! -- Kuhan nuo kenkäni nyt edes yli\njoulupyhäin kestäisivät, (katselee niitä) mutta voipas sinun tallukka!\nEikös vaan tuossa jo olekkin aika aukko, on sitä aika halkeama aivan!\nTella ryökkinän kengätkään eivät sovi, jos noita joskus jalkaani\niltasilla pistäisinkin, hän kun nyt kulkee pienissä kesäkengissään --\nnätti näet olla pitää! (puhaltaa). Hei vaan onnellisten elämätä. Toista\nse on meidän meikäläisten! Ohoi vaan!\n\nELVIRA (tulee oikealta). No eikös ne nyt ikinä tahdo palaa nuo siunatut\npuut? Koeta nyt puhaltaa oikein. Herra tahtoo kahvia.\n\nHESSU. Hm! sanoi Haikolan Matti kun hanhia tappoi. Kaikki keuhkoni olen\nuuvuksiin puhaltanut aivan; eikä nuo puut sittenkään pala kun ovat niin\nmärkiä ja lahoja, jottaha.\n\nELVIRA. Pitää puut tuoda aina iltasella sisään, aamulla ne ovat sitten\nihan kuivat palamaan. Sinä nyt et milloinkaan muista mitään, saa sata\nkertaa muistuttaa.\n\nHESSU. Tästä puoleen ei huoli rouvan ollenkaaan muistuttaa enään.\nViimeisen laholaudan nyt liiterissä juuri pirstaleiksi panin. Eikä tuo\nnyt tahdo palaa tuokaan, itkee vaan ja valittaa, kovaa kohtaloaan\nuikuttaa! -- (puhaltaa). Pala, pala, siell' on lämmin ollaksesi: sinne\nne on muutkin menneet, kaimasi kaikki kulkeneet, iltavirttä suhisseet!\n\nELVIRA. Kuinka se on näsäviisas olevinaan vielä. Joudu nyt kiireesti\npesemään ruokasalin laattiata; meille tulee nyt jouluvieraita ja kaikki\npaikat pitää siksi olla puhtaat, muista se.\n\nHESSU. Yhtä puhtaat kun ruoka-aitta ja puuliiterikin jo ovat -- --\n\nELVIRA. Anna niiden olla, ethän sinä niitä ennenkään ole täyteen\nahdannut. Kyllä niistä muut huolen pitää. Mene vaan pesemään ruokasalin\nlaattiata.\n\nHESSU (panee suuren rievun eteensä). Heti vaan, niin kun tuulessa kuiva\nnahka! Mutta tupakka panna pitää, vaikka ois jalka avannossa! -- Kas\nnäin vaan! (ottaa ämpärin).\n\nELVIRA. Ei, älä sitä astiata ota, onhan niitä nyt laattian\npesu-astioita muitakin.\n\nHESSU (seisahtuu). Jottako olisi? Missäs niitä nyt säilytetään sitte?\nViimeisen pytynpohjan rouva eilen polttti perunakattilan alla. --\n(Menee).\n\nELVIRA. Mene, mene nyt mokomakin! Kaikki astiat antaa karsinoitua.\nTietysti ne sitten saa polttaa tarpeen tullessa. Voi, voi, voi! (raapii\nkorvallistaan).\n\nTEOFILUS (paitahihasillaan). No, joko se kahvi alkaa olla valmista\nviimeinkin? Tässä olen nyt jo tätä äkkiväärää imeksinyt koko aamun!\nHyi! mitenkä se hiukookin vielä.\n\nELVIRA (puhaltelee). Jo kiehuu kohtsillään. (Asettelee pöydälle\nkuppeja). Kuules Teffi -- -- --\n\nTEOFILUS. No, mitäs nyt mariset taas, Elvira?\n\nELVIRA. Kuinka oletkin ystävällinen. Ei voi sanaakaan lausua, kaikki on\nvaan marinata! Aina sama sävel sinun virressäsi.\n\nTEOFILUS. Niin on sinunkin virressäsi. Tätä ei ole, tuota hanki, sitä\nosta ja niin edespäin, aina vaan samaa nuottia.\n\nELVIRA. Kaikkia muuta pitääkin aina muistuttaa hankkimaan, paitsi\ntupakkia: sitä on runsaasti kaikki nurkat, pöydät, hyllyt, laattiat\nihan täynnä: tuhkana, tupakkina ja katon rajaan asti savunakin.\n\nTEOFILUS. Mitä saakuria se sinua, enemmän kuin muitakaan liikuttaa? Ei\nsen vertaa saisi olla ihmisellä virvoitusta, kun piipullinen tupakkia?\n\nELVIRA. Eipäs minullakaan ole: ei tupakkia, ei edes piippuakaan. Eikä\nkukaan hottentotti kysele: mikä minua hiukankaan virvoittaisi. Ei mar\nkukaan!\n\nTEOFILUS. Sitä vielä näet puuttuu! Sinä juot kahvia minkä kerkiät,\npäivät päästään, aamusta iltaan.\n\nELVIRA. Sitä sanaa vielä puuttui, ja se on tuhannen vale! Joisinko minä\nenemmän kahvia kuin muutkaan? Päällimäiset palat panen talon muulle\nväelle ja jos mitä jää, se on jakajan osa. Niin on aina tässä talossa\nollut, hamasta siitä asti kun tähän apeaaan kotiin jalkani asetin!\nToista oli Hynnis-vainaja: ai, aijai, siinä oli mies, siinä Hynnisessä,\nei hän joutanut kyselemään, mitä minä marisen. Ennenkuin suutani ehdin\navata, oli hän aitat ja liiterit ahdannut täpö-täyteen kaikenlaisella,\nmitä taloudessa tarvittiin; vaan tässä talossa on minun osani aina\nollut vähin. (Kaataa kahvia).\n\nTEOFILUS (juo). Se on tietty, se. Tuota olen nyt saanut kuulla\nkokonaista kaksikymmentä vuotta. Mitäs saakuria sinä, suuren\nTuorlan-hovin rikkaaksi mainittu neito Elvira Pajula, rupesit\nvaimokseni tulemaan -- kun se Hynninen niin hyvä oli?\n\nELVIRA (kylmästi). Kuka sinua oikein tunsi perin pohjin. Etkä sinä\nsilloin viinan tilkkaakaan maistanut, entäs nyt? -- Nenäsikin on kaiken\nmuun karvanen, mutt'ei nenän!\n\nTEOFILUS. Anna sen olla! Ei siitä vaaraa, sanon sinulle!\n\nELVIRA. Kukas tuota liikuttaakaan? Mokomatakin koristusta (juo) vaan\neihän silmä osaa vie!\n\nTEOFILUS. Oletko äänettä -- tahi -- --\n\nELVIRA. Mitä? mitä sitten? Sinäkö tohtisit?\n\nTEOFILUS. En lupaa kysy keltään, ennestäänhän tuon jo tiedät.\n\nELVIRA. Älä luulekkaan! Täss' on kova kovaa vastaan, sanoi Puumalan\nmies, katkaisi kanan kaulan.\n\nTEOFILUS. Kas pentelettä! Ennen saa vuoren halki, kun eukon suun\nkiinni. (Nousee). Joko vaikenet?\n\nELVIRA (nousee, seisovat vastakkain). Noo-o!\n\nTEOFILUS. Kas vain, kuin olet urhoollinen! Purasekkas!\n\nELVIRA (kaataa toisen kupin). Juo kahvia nyt ja hanki sitten puita. Ei\nole meillä enään tikkuakaan.\n\nTEOFILUS (istuu). Hanki itse. Mistä minä ne rahat nyt sieppaan.\nLuuletkos että minulla on rahat hyllyllä, kun Hynnis-vainajalla\nennenmuinoin sinun tuhlataksesi?\n\nELVIRA. Hynnisellä oli. -- Siinä olikin toinen mies kuin sinä -- ihan\ntoista sorttia! Ei hän aamusta alkaen iltaan saakka piipuntynkä suussa\njoutanutkaan istumaan, niinkuin muutama laiskiainen, jonka jalat ovat\nmaahan juuttuneet, joka päivä tekee!\n\nTEOFILUS (käy sohvalle pitkälleen). Ei, tätä elämätä ei kestä mikään!\nei voi kärsiä kukaan! (karkaa pystyyn). Ole edes kerran vaiti!\n\nELVIRA (kylmästi). Hanki puita, hanki puita, sitten en virka sinulle\ntuon enempää. (Osoittaa oikealla kädellä vasemman käden sormien\nyläniveltä).\n\nTEOFILUS. Mutta johan sen kuulit, ett'en voi hankkia puita! Minulla ei\nole rahaa eikä mitään keinoa, millä voisin niitä saada.\n\nELVIRA. Miehen pitää tietää keinot. Mene työhön.\n\nTEOFILUS. Mihin työhön? Anna, niin teen. Kerjäämällä olen työtä\nkerjännyt, mutta en saa mistään.\n\nELVIRA. Miehen pitää hankkia työtä. Saa vaan puut kotiin, Stellan\nsulhanen saapuu ehkä jo tänään tänne joulua viettämään ja kaunis\nkunnia, jos hän saa tietää asemamme: antaa vielä Stellalle reppuset.\nSitten on taaskin kaikkien kielikellojen torvet rämpättämässä. (Itkee).\nMuistat kyllä miten viime kerralla kävi kun Anshelm lähetti Stellan\nsormuksen takaisin.\n\nTEOFILUS. Vieläkö siitä konnasta kehtaat puhuakaan? Tämä sulhanen on\nihan toista maata mies. Ei hän Stellalle anna reppuja ikinään.\n\nELVIRA. Niin sitä silloinkin luultiin. Mutta kokemus näytti toista. --\nHanki puut. Meidän tulee osoittautua parhaimmassa valossa. Hanki puut.\n\nTEOFILUS. Mitä niitä niin paljon sitte ökytetäänkin aamusta iltaan,\nSinulla on aina leipomiset ja paistamiset ja ryykkäämiset ja\nprykäämiset yhtenään.\n\nELVIRA. Niin pitää ollakin. Onkos mielesi siitä apea. Pitäisi nyt\njoulua ja sulhasta ottaa vastaan kun mitäkin kerjäläistä ikään. Ei mar,\ntoista oli Hynnis-vainaja -- -- --\n\nTEOFILUS. Hän jätti rahoja jälelleenkin kaikeksi onnettomuudeksi.\nLuuletko että muutoin olisin sinusta huolinutkaan vaimokseni? Jopa nyt.\n\nELVIRA. Toista nuottia silloin veisasit. Sanoithan että olit minuun\nniin pikiintynyt ettet hetkeäkään rahojani muistanut. Rakastit\nainoastaan ihmistäni -- et rahojani, niin silloin sanoit.\n\nTEOFILUS. Milloin minä olisin semmoista höpissyt? Olet liiaksi hyvä,\nettä sinusta voisi pitää.\n\nELVIRA. Vaikkapa olisin ollut kuinka ilkeä hyvänsä, oli silloin\nkehyksenäni rahojeni kirkkaat puitteet. Eikö liene ollut niin? Nyt on\nse kehys kulunut aikoja sitten pois, olen tullut ramuksi rojujen\nsekaan.\n\nTEOFILUS. Joko olet äänettä? Älyätkö?\n\nELVIRA. Hanki puita, hanki puita, hanki puita. Sulhanen tulee taloon ja\nmitäs silloin poltetaan?\n\nTEOFILUS. Pistä sormesi pannun alle. Kun saat rahaa kahviin, ylettyy\nsitä puihinkin.\n\nELVIRA. Semmoinen sinä aina olet. Jos tohtisit pistäisit minutkin\nuuniin. Voi, voi ja sulhanenkin jo tänään tulee.\n\nTEOFILUS. Anna tulla, mitäs sitä voivottelet? Tulee sulho, tuokoon\nlämpöäkin. (Nauraa).\n\nELVIRA. Hyi, kuinka katala mies sinä kumminkin olet. Etkös muista viime\nkerralla kun hän tarjosi sinulle satamarkkasta, mitä teit?\n\nTEOFILUS. Viskasin sen laattialle. Sen tein ja niin tekisin nytkin\naivan samalla tavalla.\n\nELVIRA. Kaunis kunnia! Kaunis appi-isä!\n\nTEOFILUS. Eikö hän ole jo yllinkyllin Stellalle lahjoittanut\nkaikenlaista? Laskeppas yhteen kaikki, eiköhän summa nouse\nsatoihin jo? --\n\nELVIRA (ylpeästi). Kelle hänen sitten pitäisi lahjoja antaa, jos ei\nomalle morsiamellensa? Vaan kulta rannerengasta ja kallista kultakäätyä\nei voi uuniin panna eikä pöydälle ruuaksi asettaa. -- Voi, voi kun hän\nnyt taas näkee tämän köyhyyden! -- Kesällä panin pantiksi kaiken, minkä\nvoin, enkä vieläkään ole jaksanut niitä lunastaa -- ja nyt -- --\n\nTEOFILUS. Saan työtä, lunastat kyllä. -- Mitä sitten jos näkee?\nPäinvastoin minä hänelle kaiken rehellisesti aion kertoa -- -- --\n\nELVIRA (kiljahtaa). Ole jo! Voi, voi sitten sinä vasta kaunista saat\naikaan! Säret lapsemme tulevaisuuden järkinään. (Itkee).\n\nTEOFILUS. Jos hänen rakkautensa särkeytyy niin vähällä, no särkyköön\nsitte vain! Ei siitä vaaraa! Jos minullekin joku ystävä olisi ajoissa\nkertonut sinun tuhansiesi perijuurta -- -- niin -- -- --\n\nELVIRA. Jotka sinä tuhlasit, senkin -- -- (änkyttää). Nyt vielä\nlapsemme tulevaisuuden särkisit! Ole vaan hankkimatta puita -- kyllä\nminä itsekin niistä huolen pidän, onkos näet ensikerta! -- -- --\n\nTEOFILUS. Parasta on kun lähden tieheni mokomankin marisijan tienovilta\n-- -- vaikka suoraan -- -- (mumisee itsekseen ja pukeutuu, menee ulos).\n\nELVIRA (hänen jälkeensä). Älä näytä kotiin naamaasi ennenkuin puita\nhankit! --\n\nHESSU (punaisena tuo ämpärin ja rievut). No nyt on siellä kyllä siisti.\nPassaa nyt vieraiden tulla. Laattia on kirkas ja paistaa kun järven\nsileä selkä talvispäivän auringon valossa.\n\nELVIRA (kaataa poroja). Juo nyt Hessu kahvia. Sitten otat ämpärin ja\nkäyt sialle hiukan ruokaa hankkimassa.\n\nHESSU (huuhtoo käsiään). Eikös se rouva sitä sikaa jo hävitä poiskin,\nnyt kun joulukin jo tulee?\n\nELVIRA. Tietysti, tietysti, mistä sitä joulukinkkua sitten saataisiin?\nHuomen aamuna pistetään naku suolaan.\n\nHESSU. Nyt kun jouluvieraitakin tulee, saanko minäkin sitten palkkani?\n\nELVIRA (peljästyneenä). Koko vuosipalkanko nyt jo tahdot?\n\nHESSU. Niin nähkääs rouva tuota (osoittaa kenkäänsä). Eikös oikein\nammota jo aikalailla? Koko palkan pyytäisin käteeni. Jos on puutos\nleivästä, saa tarjota seivästä, sekä vetää esiliinaa tiukemmalle, mutta\nkengät, -- aijaijai! (heiluttaa ruumistaan).\n\nELVIRA. Puolet, viisi markkaa, saat sitte joulu-pyhäin jälkeen. Mutta\njoudu nyt, joudu. Ei pidä nakulle paljon hankkia -- senverran vaan,\nettä hengissä huomiseen pysyy. -- Pyydä samalla Kuivalaiskalta niitä\nkaalin lehtien tähteitä ja tuo kaikki kotiin, mutta joutuin!\n\nHESSU (juo). Joutuin, sanoi åldermanni, pisti riihen tuleen! (menee).\n\nELVIRA (huokaa). Kuinka paljon köyhän ihmisen tulee kärsiä puutosta,\nsitä ei arvaa moni, joka istuu huoletonna keinutuolissansa piikojansa\nkomennellen. Ihan kuin tuo Kuivalaiskakin tuossa naapurissa marisee ja\nyhä riitelee koko päivät piikansa kanssa. Mokomakin kauppiaan rouva --\nitsekin oli ennen piikana, mutt'ei nyt sitä enään muista ollenkaan:\nkuin kissasta tulee karhu on se aika pöpö! Ja kun tohtori kielsi häntä\ntuonnottain kyökissä riitelemästä, kutsuu hän nyt piikansa saliin ja\npauhaa niin, että karsta katolta karisee! Se on paljon terveellisempää\nkun saa salissa oikein pauhata. Ei, ei ne rikkaat osaa aavistaa köyhän\nihmisen kärsimyksiä ollenkaan! En minäkään ennen vanhaan osannut luulla\nettä elämä on tällaista! Voi jos joku olisi minulle siitä sanonut\nsilloin kun isäni avarassa Tuorlan hovissa huoletonna käyskentelin koko\nkodin ilona ja lemmittynä! Ja sitten -- kun Hynninen osti koko tilan --\nvoi Hynnis-vainaja! Siinä oli mies kuitenkin siinä vainajassa, vaikka\nhän ei ollutkaan mitään korkeita kouluja käynyt! Mutta sitten kun tälle\nvaimoksi rupesin: tyhjä olj tupa tultuain, autio avattuain! (kuuluu\nkopinaa ovelta). No kukas siellä nyt taas tulla kopsii? -- Ei saa edes\nnoilta vierailtakaan rauhaa, mokomassakin kestikievarissa. (Menee\novelle, äreästi). Noh, kukas siellä? --\n\nROUVA TELJE. Hyvä päivä taloon! Miten täällä nyt jaksetaan?\n\nELVIRA (Lyö Kädet yhteen). No jopas sinun tokkiisa! Hyvänen aika! Tulee\nmies meren takainen, ei tule turpehen alainen. Tervetuloa, rouva Telje!\n(riisuu vieraan turkkia ja hymyilee kohteliaasti kumarrellen).\n\nROUVA TELJE. Ei olisi minulla aikaa viipyä ollenkaan! Sivumennen minä\nvaan pistäysin katsomaan, mitenkä Stelia edistyy pitsieni kanssa.\nTahtoisin niitä lahjoittaa joulupukin kuletettaviksi.\n\nELVIRA. Rouva insenöörskä on nyt niin hyvä käy sisään vaan. -- Stella\non pitänyt semmoista kiirettä, ei ole joutanut paljon nukkumaankaan --\nihan on nääntymässä poloinen.\n\nROUVA TELJE. No kelläs nyt ei olisi kiireitä! Näin joulun edellä!\nMeidänkin talossa on parhaillaan insenöörillä omat apulaisensa, minulla\nsitte, paitsi piikoja, toinen päiväläinen kutoo mattokangasta, toinen\nleipoo joululeivoksia. Ja kova on kiire ihan jok'ainoalla.\n\nELVIRA. Olkaa niin hyvä, rouva insenöörskä, suvaitkaatte käydä tänne\nkamariin. Kahvi joutuu paikalla ja jo Stellakin luultavasti pian saapuu\nkotia.\n\nROUVA TELJE. Ei mihinkään puuhaan minun tähteni, rouva Klimmi, minä\npyydän. Olen juonut kahvia; mutta jos saisin nähdä niitä pitsiä, olisin\nhyvin iloinen.\n\nELVIRA. Olkaa niin hyvä, tänne näin! (avaa oven). Suokaatte anteeksi,\nkun ei huoneetkaan ole oikein korjuussa vielä! (kiekailevat ovessa).\n\nROUVA TELJE. Eihän mitä -- minä -- tulin niin epäsuotuisaan aikaan,\nSuokaatte anteeksi, rouva Klimmi! (menee edellä viimeinkin).\n\nHESSU (kantaa kaalinlehtiä). No niin Hessu, pitää nyt olla silmät\nsirkeinä, korvat virkeinä, hyppysillä kova kiire, jaloista ei\ntolkkuakaan! Nyt tulee jouluvieraita! (huomaa turkin). Mutta äläpäs\nhuoli -- -- niitä onkin jo täällä! -- Naisväen nuttu! no nyt taas\nkahvinkeittoon! Anna nyt Hessu näkyä, että sull' on jalat alla -- menen\nvaikka nakulle seuraa pitämään sikoläät -- --\n\nELVIRA (söpöttää ovella). Hessu! saitko sinä niitä nakun purtavia?\nMihin nyt on meno taaskin? Sissoo, laita tulta! sukkelaan kahvikannu\ntulelle. Tahi anna minä laitan tulta, juokse sinä Kuivalaiskalta vähän\nlainaksi sokeria ja yksi leipä, tuo samalla leipurista 25 pennin edestä\nvaikka tipoja. He! tuossa on raha. (Kaivaa nenäliinan kolkasta).\n\nHESSU. Vaan jos se Kuivalaiska ei antaisi sokeria, tuonko sittenki\ntipusia?\n\nELVIRA. Taaskin kyselet siinä! Sano että paikalla laina maksetaan kun\nvaan Stellaryökkinä kotiin joutuu. Kyllä hän antaa, puhu vaan kauniisti\nkahdenkesken! (etsii vanhan korin, särkee sen, laittaa tulta).\n\nHESSU (ovessa). No nyt siis jalat selkään, sokeria, leipä ja tipusia!\nJoko menen, vai vieläkö muuta on asiata?\n\nELVIRA. Ei mitään! Mene vaan joutuin!\n\nHESSU. Joutuin, joutuin kun Kiiskis vainaan rampa hevonen! Kyllä\nkiirehdin, siksi kun se kahvikin joutuu mokomalla laholaudalla. Hei nyt\nmentiin! (menee)\n\nELVIRA. Nyt hänen vielä piti jäädä siihen istumaan -- mokomakin\nkahvinvaivanen! Saappas nyt tulta palamaan siinä, ei ole sytykkettä ei\nmuuta! (raapii päätään, koppaa pöyytälaatikosta vanhoja sanomalehtiä,\nsytyttää niitä). On tämä nyt oikea kestinaika, tämä! Ihan jo päätä\nhuimaa! Eikä sieltä tule tuo Stellakaan kotia jo, minne menee, sinne\njää istumaan kun kala verkkoon.\n\nROUVA TELJE (tulee). Suokaatte anteeksi, en nyt malta enään odottaa.\nLyhyet päivät nähkääs! Kiitos niistä villakutouksista, jotka Stella\nlähetti, ne olivat niin oivallisesti tehdyt! Jos Stella voisi käydä\niltapäivällä tuomassa niitä pitsiä kotiini, olisin minä hyvin iloinen!\nTuossa on hänelle rahat kutouksista. Älkäätte pahastuko, jos tässä\nannan ne teille. (Antaa setelin).\n\nELVIRA. Se on ihan sama kelle! Kiitoksia paljon! Stella ei mitenkään\njouda tänä iltana tulemaan. Hän odottaa sulhoansa, joka tulee luoksemme\njoululomaansa viettämään!\n\nROUVA TELJE (pukeutuu, Elvira auttaa). No sehän tulee oikein\nhauskaa kun saatte niin toivotun vieraan! Joulu tulee ikäänkuin\nkaksinkertaiseksi juhlaksi silloin. Milloinka häät vietetään, älkää\npahastuko uteliaisuuttani? --\n\nELVIRA. Keväällä vasta, pääsiäisen jälkeen. Emme muuten mitenkään\nennätä laittaa morsiusvaatteita kuntoon! Niin on paljon tehtävää!\nKaikki on alusta alkain ommeltava ja kudottava! Siihen minäkin ennätän\nlaitattaa mustan silkkileninkini kuntoon. Siihen täytyy vielä noin\nparikymmentä kyynärätä tuottaa kangasta ulkomailta. Ei täällä semmoista\nsaa mistään.\n\nROUVA TELJE. Kukas ompelee Stellan morsiusleningin?\n\nELVIRA. Se tuotetaan suoraan Pariisista von Marschen tehtaasta. --\nEihän sitä täällä kukaan osaa valmistaa niinkuin Stella tahtoo.\n\nROUVA TELJE. Valkonen luultavasti?\n\nELVIRA (ylpeästi). Tietysti ja komea, sen minä tohdin vakuuttaa. Voi,\njos rouva insenöörskä joutaisi nyt hiukan odottamaan kahvia -- paikalla\ntulee Stella kotia ja sitten hän näyttäisi kaikki ne kulta kapuset ja\nlahjat, joita hänen sulhonsa hälle on lahjoittanut! Voi, voi, voi\nkuinka hän on hyvä mies kuitenkin. Ei minulle Hynnis-vainaja, vaikka\nolikin rikas, semmoisia eläessänsä ostellutkaan! Mutta pois sitä\nelettiin sentään ja hyvin tuota toimeen tultiinkin!\n\nROUVA TELJE. Onhan teillä palvelijatar tietysti?\n\nELVIRA (ylpeästi). Tiettyä se on! Kukas tässä nyt jaksaisi ypö yksin,\nStella kutoo ja virkkaa -- --\n\nROUVA TELJE (katselee kangasta). Kaunis hyvin on malli kankaassa! Kellä\nvaan on tarmoa, aina se eteenpäin pääsee!\n\nELVIRA. Luonnollisesti, eikä meillä olekkaan mitään hätää! Meidän\npiikatyttö on nyt tuhma, äsken tullut maalta, mutta pyhäin perästä\ntulee meille oikein tanakka kankuripiika.\n\nROUVA TELJE. Jaha! Terveiseni Stellalie! Hyvästi!\n\nELVIRA. Hyvästi! hyvästi! (saattaa ovesta). No, Luojan kiitos, meni.\nOlisi nyt voinut tuon rahapennisen jo kauan aikaa suorittaakin, mutta\nhyvä tuo nyt oli näinkin. Ihan polttavaan hätään toikin! Nyt ostan\npuita ja jauhoja. Eipä totta mar muuta saakkaan ja aina vielä sittenkin\nuupuu. No hyvä on näinkin: puista on huoletta, leipä riittää,\nsianlihaa, maukasta läskiä saan huomenna ja ansaitseehan se Stellakin\nvielä, jahka työt käsistään jouduttaa. Kyllä nyt vielä menee mukiin\nkunnes Stella on kotona -- entäs sitten, entäs sitten? Kuinka elämään\nruvetaan? Voi, voi tokkiisa! (vaipuu ajatuksiin).\n\nSTELLA (hyvässä puvussa). Kaikki kävi hyvin äitikulta, (pyörähyttää\nhäntä iloisena ympäri tanssien). Työt kelpasivat kaikki tyyni. Rahaa\nsain, katsos kuinka paljon! (näyttää kukkaroansa, jota helistää). Nyt\nvaan tuumataan, miten ne parhaiten jakoon saadaan. Oi kuinka saamme\nhauskan joulun!\n\nELVIRA. Tietysti hauskan! Puista ja jauhoista on huoli pidetty!\nInsenöörskä Telje kävi täällä, pitsiänsä valmiiksi tahtoi.\n\nSTELLA. Ja minä olisin niin mielelläni sulholleni laittanut jotain\njoululahjaksi. Mutta aikaa, jota on olevinaan enin, sitä on minulla\nkaikkein vähin. -- En mitään tehdä ennättänyt hänelle, jolle kumminkin\ntekisin kaikki. (Istuu kutomaan).\n\nELVIRA. Mitä sitä suret. Kuhan nyt muut tehtävät kaikki kuntoon saamme.\nEihän sulhasta saa niin ottaa vastaan kun mitä muuta vierasta. \"Kaikki\npitää laittaa järjestykseen,\" sanoin äsken isälle -- no, hän suuttui\nsilmittömästi ja meni kotoa pois. Menisi nyt edes puita ostamaan --\nhankkisi ne kotiin -- mutta äläs nyt muuta! -- Kyllä se silloin ei\ntule, kun tarvis olisi. Älä nyt rupea kutomaan. Laita suojat kuntoon.\n\nHESSU (kantaa leivän paperissa ja tipuja pussissa). Noh! huusi varis\nkun nokka katkes! Eihän se kahvi vielä kiehukkaan, eikä tulikaan pala!\nJa-a, sen minä sanon että siinä vasta urakka on, ennenkuin sen palamaan\nsaa! Siinä ollaan niin tiukalla kun Mannisen lehmä oven välissä, sanon\nminä! Teenkö tulta, vai?\n\nELVIRA. Ei keitetä kahvia ollenkaan. Vieras meni pois, ei odottanut.\n\nHESSU (puhaltaa käsiinsä). Noh, mitäs nyt? Tätäkö haromaa kuuraamaan,\nperujako raapimaan tahi mikä työ ensiksi määrätään?\n\nELVIRA. Ei ole peruja nyt kotona. Saitko Kuivalaiskalta sokeri-lainaa?\n\nHESSU (kaivaa taskustaan paperikäärön). Antoihan tuo kahdeksan palaa,\njuuri ja happamesti väänsi suutansa, niinkuin olisi saanut karpaloita\nposkeensa. Hienosti se olla pitää, vaikka tuohon paikkaan haletkoon!\nhän sanoi.\n\nSTELLA (kiivaana). Joko taas kävit lainaamassa? Olenhan sanonut: ei saa\nmennä! Ihme ja kumma kun ei saa tottelemaan ollenkaan! Vie heti pois,\npaikalla! kuuletko!\n\nHESSU (tuhmana). Ei niin kiirettä ole ett'ei mennä ehdi. Sinne naula on\nennenkin mennyt, minne sen vasara ajaa! Rouva itse lainaa ja itse\nvelkansa rehellisesti maksaa, ei tämä ole ensikerta. Tella-ryökkinä ei\nantaisi edes kahvi-tilkkaa -- -- --\n\nSTELLA. Älä jatka enään! Rupea töihisi, äläkä siinä seiso!\n\nHESSU (yksitoikkoisesti). Tee työtä kun orja palkatonta, seiso aikaa\nolematointa. Kun on kova kiire, silloin paina puuta, kunnes kiire on\nohi juossut! Mutta rouva, enhän ole tänään vielä mitään haukannutkaan,\nvaikka äsken Kuivalaiskalta leivän kävin noutamassa. Leikkaanko\npaloiksi, vai syönkö kokonaan Jumalan viljan? (leikkaa pari palaa).\n\nELVIRA. Hessu, Hessu mimmoinen sinä olet!\n\nHESSU (panee suolaa leivälle). A kyll' meill passaa elää: a kyll meill'\non hyvä rooka! Rasvanen sillin soolavesi ja haalikka potaatti. En minä\njaksa syömättä elää kun Tella-ryökkinä!\n\nELVIRA. Syö nyt kylliksesi ja marssi sitten ostoksille!\n\nHESSU (syö). Syö, syö syksyllä tapetaan!\n\nSTELLA. Ole nyt hiljaa edes.\n\nHESSU. Kyllä sitten tarkenenki kuhan tämän leivän jauhan, jouluhan\nnyt tulee ja silloinpa saan niin suuret läskikingot omasta\nnakusyöttiläästäni, ett'ei suinkaan huoli peljätä, jotta palaset\nlautaseltani pois haihtuvat, niinkuin muulloin on tapana. Tella\nryökkinä! lihapalat minun lautasellani ovat aina näkymättömässä\nmuodossa. Uskotteko sitä?\n\nSTELLA. Voi kun mamma kehtaa pitää noin tuhmaa ihmistä kotonansa. En\nminä suinkaan!\n\nHESSU (puree leipää). Enkä minäkään. Entäs vehnäset: ne ovat hienommat\nkun harsot herrasryökkinäin silmillä -- ihan!\n\nSTELLA. No leipää on toki runsaasti -- --\n\nHESSU. Runsaasti kaloja! huusi kummin Kaisa, kun verkko repes! Leipää\non runsaasti kun vaan jaksaa lainoissa juosta!\n\nSTELLA. Ja se on ikävä seikka! Nytkin mamma lähetti lainaamaan ihan\nsuotta, syyttä, pakotta!\n\nELVIRA. Pitikö minun sitten ottaa epäkohteliaasti vastaan semmoista\nvierasta kun insenöörskä Telje on? Niinkö? Aina minä kaikki huonosti\nteen -- se on sama jos istun tahi seison -- muut saavat surutta elää!\nMinä yksin olen syntisäkki, maalitaulu. (Itkee).\n\nSTELLA. Ei, paras on että rupean panemaan taikinan juurta\njoululeivoksia varten.\n\nELVIRA. Entäs jauhot ja voi ja munat ja muut tarpeet? Kotona ei ole\nmitään.\n\nSTELLA. Ne saa Hessu ostaa. Tule tänne Hessu, niin selvitän sulle mitä\nostat. (Menevät).\n\nELVIRA (itsekseen). Mutta mitäs tänään laitan puolipäiväiseksi, entäs\nhuomenna? Voi kuinka tämä elämä on hirveän raskasta (laittelee\nkahvikattilata tulelle). En tahtoisi jaksaa aamulla nousta ylös\nvuoteeltani, niin minua suru painaa. Hyyrikin pitää maksaa heti joulun\njälkeen. Ihan on kumma kuinka ihminen on luotu sitkeähenkiseksi: saa\nkärsiä niin hirveästi, vaan ei sittenkään lähde kurja henki riutuvasta.\nKukas olisi voinut aavistaa tätä, kun minäkin olen rikkaan perheen\nlapsi. Mahtavan Tuorlan-tilan ilo ja ylpeys! (itkee). Ja nyt!\nTeofiluskin on niin kamalan häijy vielä! -- Mutta suru lannistaa\nparhaimmankin mielen ja tällainen taistelu olemassaolosta katkeroittaa\nrohkeimmankin sydämen. (Itkee).\n\nSTELLA (tulee). Äitikulta, nyt minä lähden puita hakemaan, Hessu muille\nostoksille. Älkäätte nyt enään itkekö. Kaikki menee hyvin.\n\nELVIRA (syleilee häntä). Menee, menee mukiin, niinkauan kun sinä vielä\nkotona olet, mutta sitte? Mihin joudun minä?\n\nSTELLA. Ei kaikki kypsy, mitä kauan keitetään, äitiseni. Kuka ties mitä\nsulhoni meidän köyhyydestämme arvelee nyt kun tänne tulee? Voipi olla,\njäänkin kotiin -- älkäätte siis sitä surko yhtään että minä menen ja\nteidät jätän yksin.\n\nELVIRA (kiljahtaa). Mitä sinä lapseni puhut? Ettäkö hän olisi semmoinen\nsulhanen kun tusina muita? Ei, hän ei kysele rikkautta, eikä komeutta\netsi -- vaan sydämen puhdasta kultaa hän etsii. Tätä maailman kuonaa on\nkyllä Airiston hovin rikkaalla perillisellä! Hän on jalomielinen ihan\nkun Hynnis-vainaja -- -- -- joka -- -- --\n\nSTELLA (suruisena). Ei sitä tiedä! Kuka sitä olisi luullut\nAnshelmistakaan semmoista, jota sittemmin sain kokea.\n\nELVIRA. Kiitä Luojaasi kun niin kävi! Katsos tämä sulhanen on nyt ihan\ntoista! Koettele häntä kuinka hyvään, ole äreä hänelle, epäystävällinen\n-- ei hän mieltänsä muuta. Hän on oikea mies, vakava, ei mikään\ntuulihattu! Ei nauti viinan tilkkaakaan, ei polta, ei räyhää! Ihan\nolisit onneton, jos tähän elämään jäisit, itsesi uhraamaan vanhana\npiikana ikäsi kaiken.\n\nSTELLA. Älkäätte sitä valittako äiti kulta! Tulee päivä, tulee neuvo!\n\nHESSU (tuo pöllyrättiä). So-o, nyt se työ loppui niin lyhyeen kun kanan\nlaulu. Nyt ne kukat seisovat siellä lehdet siirollaan kun kunniavahdit\nlinnan portilla ennen aikaan. Ne ovat valmiit huutamaan: tervetuloa\nherra Airisto! Kaikki on valmiina -- -- --\n\nSTELLA (pukeutuu). Ja sinä ole valmis ostoksille!\n\nHESSU (liehuu sinne tänne). Niinkuin tuulessa ja tuiskussa lennän\npaikalla! Kunhan vaan kaikki muistaisin, äijä niitä oli! Tuhannen\nnysäkkätä ja salkkaretta! Vaan kyllä se kauppias itse arvaa, jos eivät\nminun päänyörini kaikkia muistaisikaan.\n\nELVIRA. Menehän jo, mene, mokomakin tuulimylly tuosta pauhaamasta.\n\nHESSU (ovessa). A milloin se etana reissuun lähtee? (menee ja pistää\npäänsä oven raosta). A silloin kun se sieltä palaa. Mitäs mummoa se nyt\ntaas olikaan?\n\nSTELLA. Kardemummaa ja safraamia! No, mene joutuin jo!\n\nHESSU. Kartat ja mummot ja Sohvin Aaro, jonka kanssa lapsena tappelin.\nKyll' nyt muistan. (Menee).\n\nSTELLA. Millä ihmeen aikana minä nyt ehdin ne pitsit sille\ninsenöörskälle lopettaa? Yö tunnitkaan eivät enään riittäisi. Jos\njättäisimme ne leipomiset äitikulta?\n\nELVIRA. Mitä nyt? jottako jaksaisimme jouluna ostaa vehnästä joka\nkerran? Eihän toki; se nyt tulisi hirveän kalliiksi. Vielähän pyhinä\npistäytyy muitakin vieraita. Kuivalaiska tietenki. Kuules Stella! käy\nhänenki luonansa nyt, kysy jos häneltä lainatut sohva ja pesukaappi\nvielä saisivat seista luonamme edes joulu-pyhäin yli. Eilen hän lähetti\nsanomaan että ne pitäisi kotiin lähettää.\n\nSTELLA (masentuneena). No, sitten olisivat paljaat seinät jälellä.\nÄiti, lähetetään vaan kumminkin pois vieraat kapineet kaikki. Antaa\nsulhoni nähdä kaikki peittelemättä, ei häntä huoli pettää lainatuilla\nkapusilla.\n\nELVIRA (kiljahtaa). Stella! Mitä sinä puhut? Ei, älä ole noin tuhma!\nPaikalla hän sinulle antaa korin!\n\nSTELLA. Ei hän suinkaan meidän kapusia, sohvia ja pöytiä tule\nkatselemaan, eikä hän oikeana miehenä niitä kosioinutkaan. Äiti-kulta,\näskenhän sitä itse vakuutit. Jos laitamme avioliittomme petokselle,\ntulemme aivan onnettomiksi. Minä hänelle kaikki kerron ihan suoraan,\npeittelemättä, todenmukaisesti! Köyhyys ei ole vika.\n\nELVIRA. Ole hiljaa siinä! Olet ihan kun isäsi! Hänkin aikoo ruveta\nkielikontiksi, lupasi kaikki selvittää perinpohjin, juurtajaksain!\n\nSTELLA. Aitikulta, jos tekin olisitte olleet rehellinen isääni kohtaan,\nsilloin kun hän kulki sulhassaappaissa, olisitte itseltänne monta\nkatkerata hetkeä säästäneet. Petokselle rakennetussa avioliitossa on\njotakin alentavaista, halpamaista, epäjaloa. Onhan isä sitä monta\nkertaa minunkin kuulteni vakuuttanut. -- Enkä minä ymmärrä äitikulta,\nmiksi te köyhyyttämme niin pelkäätte ja häpeätte! Köyhyys ei ole vika,\njos ei se ole laiskuuden ja pahain tapain synnyttämä.\n\nELVIRA. Et sinä tietenki ymmärrä sitä! Sinä, joka olet ollut köyhä,\nonneton ikäsi kaiken, mutta minä olen ollut rikas, hyvin rikas! Tuorlan\nkomean tilani lapsi ja perillinen! Katsos, se Hynnis vainaja --\n(itkee).\n\nSTELLA. Hyvä. Käykää te itse Kuivalaiskan kanssa keskustelemassa.\n(Antaa rahaa). Maksakaatte hänelle hyyriä kapusistaan, koska se asia\nteitä niin näkyy liikuttavan. -- Minä käyn valokuvaajan luona\nselvittämässä asiani. Siinäkin perheessä on niin sanomatoin surkeus ja\nköyhyys: äiti vuoteen omana, lapset nälkiintyneinä, mies rukka\nmasentuneena kovan kohtalonsa alle! Onpa vielä surkeampi kun meillä\nonkaan! Vien heille muutaman markan, saatan joulu-iloa heidänkin\nkotiinsa. Älkäätte surko äitiseni! me emme ole onnettomimpia, olemme,\nLuojan kiitos, terveitä koko perhe. Jos rupeamme vertaamaan itseämme ja\nmuita, huomaamme kyllä että meillä on kiitollisuuden aihetta\nyllinkyllä, vaikka olemme aina valmiit valittamaan kovaa kohtaloamme!\n\nELVIRA. Tuossa on raha kutouksistasi. Luoja sinua siunatkoon lapseni!\nAina sinä osaat lohduttaa ja surun kodistamme etemmäksi poistaa.\n\nSTELLA (ovessa). Tyytyväisyys on suurin onni, muistakaa se äitikulta.\n(Menee).\n\nELVIRA. Kumma lapsi, ei häntä masennakaan mikään. Nuorena ihminen aina\nkatsoo kirkkaasen peiliin -- mutta kun elämän koulu oikein aikalailla\nparkitsee, saattaa sydämen nahkaa kovemmaksi -- silloin katsomme\nmaailmata ihan toisilla silmillä. (Ulkoa kuuluu Teofiluksen\nlaulunhyräily, joka vähitellen paisuu kovemmaksi). Ruusunpunaiset\nromantilliset silmälasit silloin särkyvät ihan itsestään ja myrskyn\nkylmä vihuri ei päätä lämmitä! Voi jos Stella edes tulisi onnelliseksi\nmaailmassa! Sen hän kyllä ansaitsisi!\n\nTEOFILUS (kantaa ankkaa sorkista, hyräilee tullessansa tavallisen\nhölläkässä). Hei saakuri kuinka lysti on elämä! Tuoss' on sulle, Viira,\nankka joulupaistiksi! Sen sain vedonlyönnillä ansainneeksi. Näes, minä\nsanoin että kaikki selät jouluksi jäätyyvät -- ja kauppias Kuivalainen\npauhasi vastaan! Nyt ovat kaikki selät jäässä ja ankka pöydälläsi\njouluruokana! Hei kuinka elämä on hauska! Hei! (laulaa ja polkee\njalkaansa).\n\nELVIRA (itsekseen). Mokomia vetoja! Vielä sekin maksu, jos olisi vedon\nhävittänyt!\n\nTEOFILUS (ottaa kiinni Elviraa). No sinä olet aina samanlainen! Et edes\nkiittääkään osaa! Aina sama vihanen naama, punaset itkeneet silmät!\nIhan on inhotttava tähän kotiin tulla. Sapperment, siellä oli niin\nhemmetin hauska, siellä ravintolassa, iloisten kumppanein seurassa!\nOikein sydän riemusta sykkii, kun sitä elämätä muistelee! (lyö\njalkaansa ja laulaa).\n\nELVIRA. Älä nyt edes noin loilota. Ihan korvat halkeaa!\n\nTEOFILUS. Sielläpä ravintolassa saa huutaakin, ei siellä kukaan estä.\nKotona ei saa olla \"oma itsensä\" ensinkään. Vaan tässä (kiivaammasti ja\nkiivaammasti aina raivoon saakka) ei nyt olekkaan mikään tohveliritari,\njoka tanssii eukkoin soiton ja piiskan sivallusten mukaan! En pelkää\nniitä, saan ilmoittaa. En ole mikään Hynnis-vainaja -- -- --\n\nELVIRA (keskeyttää). -- Jo piisaa! Älä mainitse saastaisilla huulillasi\nsitä jaloa nimeä! Mahdoit jäädä ravintolaan, kun siellä niin hauska\noli.\n\nTEOFILUS (rauhoittuu). Tahdoin sulle ankan tuoda. Ja nyt taaskin\nlähden. Otan vaan Kuivalaisen kauppakirjat laatikosta ja menen\npaikalla. (Etsii). No mikäs saakuri ne on täältä vienyt? Häh! kysyn\nminä! Kuka ne vei? (katselee ympärilleen ja viimein hyppää pystyyn\ntasahypyssä). Noh sukkelaan paperit tänne, taikka -- --\n\nELVIRA. Mihin ne panit eilen?\n\nTEOFILUS. Tietysti tuohon laatikkoon. Ja missäs ne nyt ovat? Oletko ne\npolttanut puiden asemesta, vai!\n\nELVIRA (itsekseen katselee sanomalehtiä, joita taannoin sytytti).\nOlisikohan kauppakirjat olleet siinä sanomalehtien joukossa! Ei,\nkaikeksi onneksi! (Kovasti). Etsi vaan. Mihin olet pannut, sieltä nyt\notakkin kauppakirjat!\n\nTEOFILUS (huutaa). Laatikkoon ne panin! Anna tänne kirjat kiiruumman\nkaupassa! Älyätkö?\n\nELVIRA. Katso ruokasalista, jos olisivat siellä.\n\nTEOFILUS (karkaa hänen kimppuunsa). Anna paperit sukkelasti tänne, sinä\nne poltit! En ollenkaan usko sinua! En vesi-saavinkaan vartiaksi! Niin\nolet minua petellyt pitkin matkaa! -- Nyt onkin toinen mies kimpussasi,\nkun Hynnis-vainaja -- -- -- (pusertaa hänet seinään ja nostaa\nvyötäisistä ylös. Elvira huutaa).\n\nHESSU (tulee ja viskaa ostokset ympäriinsä). Kah sota! nyrkkiritarit\ntaistelussa! Tulkaa, tulkaa hätään! Voi, voivoi! Kyllä nyt passaa,\njouluvieraita tulee ja joulu joutuu, ja täällä on itse pelsepupin\npäämies valloillaan! Voi, voi tokkiisa! Kyll' on leipää niukalta, vaan\nsotaa viljalta! (viskelee käsiään ja pyörii taistelijain ympärillä).\n\nTEOFILUS (häpeissään). Oletkos nähnyt niitä Kuivalaisen kauppakirjoja,\nsinä? Mitä siinä töllistelet! Sano joutuin!\n\nHESSU. Ei ole kiirettä kivellä, eikä huolta huhmarilla!\n\nTEOFILUS. No, saatko paperit tänne. Oletteko niillä kahvia keittäneet?\nKyllä minä tässä näytän, minä.\n\nHESSU. Mitäs se Tella-ryökkinä eilen kirjoitti, jos ei Kuivalaisen\nkirjoja. Itse herra käski viedä ruokasaliin tuonne -- --\n\nTEOFILUS (nolona). No sapperment tokkiisa. Ihan näet unohdin järkinään.\nSieliähän ne ovat Stellan puhdistettavina! Voi sitä huonoa muistia.\n(Menee kamariin).\n\nELVIRA (laittaa pukuansa). No hyvä kun tulit ja hätään jouduit! Ties\nmimmoinen olisi ollut joulu! Voi voi voi! kun tuo herrakin on aina\nhölläkässä.\n\nHESSU. Kyllä olisi vainenkin ollut! Jo ne nyt olisivat itkeneet\nLonkankin lapset! (söpöttää). Kuivalaiskakin sitä valitti: herra otti\nheidän puodistansa eilen kolmen markan punssi-putelin ja näki ikkunasta\nkuinka rouva ja minä jyrrättiin pyykkisaavia rantaan ja sieltä kotiin!\nIhan surkutteli sekin, puolet putelin hinnasta olisi riitänyt hyvin\nhyvästi apulaisnaiselle maksaa, niin ei rouvan olisi itsensä tarvinnut\nmennä rantaan pyykkiä sotkemaan, niin pakisi Kuivalaiska ja sen hän\nsanoi oikein niinkuin minun suustani ikään.\n\nELVIRA (nolona). Kyllä tästä pian kurjuus loppuu, kuhan saan kankaan\nvalmiiksi. Sitten panen huivia ja ne kulkevat kaupaksi ikään kuin\nsiivillä! Ajattele markka kappale! Ei sitten ole mitään hätää!\n\nHESSU (iloisena). Ei ole hätää! huusi timpermanni putosi telineiltä\nalas!\n\nELVIRA. Tuo nyt ne tähde-laudanpalaset sieltä liiteristä, että kahvi\nkiehuisi! Pian tulee Stella ryökkinä kotia ja tuopi tullessaan\nkaikenlaista kapusta ja ainetta kotiin, joten todellakaan ei ole mitään\nhätää nyt enään!\n\nHESSU (lyö käsiään yhteen). Voi riemun päivää tätä, ei nyt ole\nmitään hätää! (juoksee ovesta ulos ja tulee rientäen lyöden käsiään\nyhteen). Valoherran hevonen on pihamaalla. Voi sinun tokkiisa. Se\nTella-ryökkinän sulho! Nyt se jo tuli kun tulitin Valoherra!\n\nELVIRA (korjailee hapuillen ympäri huonetta hätääntyneenä mitä käsiin\nsattuu). Mene kiiruusti auttamaan! Tuo matkakapineita! kanna, kanna!\n(juoksee kamarin ovelle, huutaa) Teffi! Teffi! Valo tulee! Riennä nyt\njo auttamaan! Valo tulee! (Ovessa kantaa Hessu matkalaukkua ja eräs\nmatkustavainen herrasmies remmissä pienempää matkapakkaa. Teofilus\njuoksee kantaen paperikääröä, huutaa:) Valo tulee! Voi, Valo tosiaankin\ntulee! --\n\n\n\n"]