[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fz-d0TV1XXCoioWYXqNUdSWTOLMUXz0EzLpfdTHisecY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},5,"Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa","Talvioja, Kuuno A.",1865,1933,"5-talvioja-kuuno-a-jaakko-juteini-ja-hanen-kirjallinen-toimintansa","5__Talvioja_Kuuno_A.__Jaakko_Juteini_ja_hänen_kirjallinen_toimintansa",null,"muistelmat",[],[],"fi",1915,85273,560961,false,13565,[22],"Juteini, Jaakko, 1781-1855",[24,25],"Biographies","History - European","\"Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa\" by Kuuno A. Talvioja is a scholarly work published in the early 20th century. The book primarily examines the life and literary contributions of Jaakko Juteini, a pivotal figure in Finnish literature who emerged during the late 18th and early 19th centuries. It addresses Juteini's role in advocating for the Finnish language and his involvement in the cultural and educational development of Finland during a time marked by social and linguistic turmoil.  The opening of the work introduces the author’s personal journey of researching Juteini, highlighting the motivations and academic influences on Talvioja's scholarship. The initial chapters set the stage for understanding Juteini's context, especially the Enlightenment ideals that shaped his writings and perspectives. It also delves into Juteini's early life, tracing his roots and the challenges he faced in pursuing education, including financial hardships. Through these details, Talvioja establishes the significance of Juteini’s efforts as he navigated the societal constraints of his time and his advocacy for using Finnish in literary and educational contexts. Overall, the beginning serves to lay the groundwork for a comprehensive exploration of a transformative figure in Finnish literary history. (This is an automatically generated summary.)",[],333,"Kuuno A. Talviojan teos on kattava elämäkerta ja kirjallisuushistoriallinen tutkimus Jaakko Juteinista, yhdestä suomenkielisen kirjallisuuden varhaisista vaikuttajista. Kirja valottaa Juteinin elämänvaiheita, hänen monipuolista tuotantoaan sekä merkitystään suomalaisen sivistyksen ja kielen edistäjänä. Teos perustuu tekijän laajaan arkistotyöhön ja tarjoaa yksityiskohtaisen katsauksen 1800-luvun alun kirjalliseen elämään.","Kuuno A. TalviOjan 'Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa' on\nProjekti Lönnrotin julkaisu n:o 5. E-kirja on public domainissa sekä\nEU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","JAAKKO JUTEINI JA HÄNEN KIRJALLINEN TOIMINTANSA\n\nKirj.\n\nKuuno A. TalviOja\n\n\n\nA. G. Wäänäsen Kirjapaino, Heinola, 1915.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n      Alkulause.\nI.    Johdatus.\nII.   Juteinin elämänvaiheita.\nIII.  Juteini kääntyy kansansa puoleen suomenkielellä.\nIV.   Juteini kääntyy aikansa sivistyneiden puoleen ruotsinkielellä.\nV.    Juteinin mielipiteitä kasvatuksesta.\nVI.   Juteinin kielioppi ja Valittuja Suomalaisten Sananlaskuja.\nVII.  Lasten Kirja ja Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle.\nVIII. Juteini jättää kirjailemisen, mutta ei malta kuitenkaan kauan\n      pitää päätöstään.\nIX.   Anteckningar af Tankar uti Warianta Ämnen ja oikeuksien\n      päätökset.\nX.    Juteini kunniansa kukkuloilla.\nXI.   Yleiskatsaus Juteinin kirjailijatoimeen:\n      Juteinin runous.\n      Kirjallisuusluettelo.\n        A.) Juteinikirjallisuutta\n        B.) Juteinia käsittelevää kirjallisuutta\n        C.) Kirjallisuutta, jota J. on käyttänyt\n      Liitteitä.\n\n\n\n\nALKULAUSE.\n\n\nKiitollisena muistelen, että prof. E.N. Setälä v. 1887 syksyllä -- ollen\nsilloin nuori yliopiston opettaja ja v.t. professori -- antoi minulle\n\"laudatur\"-väitöskirjotusta varten hauskan aineen \"Jaakko Juteini\nkirjailijana\". Kun sitten Yliopiston konsistoori seuraavana syksynä oli\npalkinnut kirjotukseni tästä aiheesta, oli tuo väitöskirjani\ntarkastuksen alaisena keväällä v. 1889 Kotikielenseurassa, jossa\nesimiehyyttä hoiti prof. Kaarle Krohn -- hänkin silloin nuori dosentti\nja v.t. suomenkielen professori yliopistossamme. Hän lausui\ntarkastustilaisuudessa toivomuksen, että julkaisisin kirjotukseni,\nsillä suomalaisen kirjallisuutemme historioitsijat olivat senlaisten\nmonografiiojen tarpeessa. Vuosikymmeniä kuitenkin vierähti, ennenkun\nminulla oli tilaisuutta kirjani julkaisemiseen. Kun sitten kirjani\nalkuosan (113 sivua) v. 1910 keväällä painatin Heinolan Alkeiskoulun\nvuosikertomuksen yhteyteen ja samalla otin pienen ylipainoksen siitä,\noli se jo jonkun verran laajentunut; sen selostukset Juteinin teosten\nsisällyksestä olivat näet laajenneet sen takia, että olin niihin\nlainaillut paljoa runsaammin näytteitä hänen kielestään, jos kirjaa\nmahdollisesti voitaisiin käyttää jonkinverran joissakin kouluissa\nlukemisena suomalaisen kirjallisuushistorian tunneilla. --\nTänjälkeisenä aikana sain sitten tietooni muutamia seikkoja Juteinin\nAnteckningar-kirjaa koskevasta jutusta. Näistä kävin ottamassa selkoa\nprokuraattorinviraston- ja valtionarkistoissa sekä laajensin esitykseni\nniistä ylipainoksessa ja painatin jäljennökset asiakirjoista teoksen\nloppuun. Prof. Setälän erään lausuman johdosta ryhdyin sittemmin vielä\nkirjottamaan Juteinin elämäkertaa -- elämäkerrallisten tietojen puolesta\nniin täydellistä kuin suinkin -- ja matkustin sen takia Juteinin\nkotipuolessa, sekä Viipurissa että Hattulassa, Hauholla ja\nHämeenlinnassa. Seurauksena matkasta oli, että sain julkisuuteen\nJuteinin kuvan sekä yhtä ja toista hänen elämänsä taipaleelta ennen\njulkaisematonta ja ennen julkaistuakin taas työni kestäessä\ntarkistetuksi. Tämän elämäkerrallisen esityksen kautta kirjani\nuudelleen laajeni tavattomasti, niin että se nyt, kun sen ensi osan\ntäten olen valmiiksi painattanut, muodostaa liitteineen noin 400 sivun\nlaajuisen teoksen. Tämä selitykseksi kirjani hieman omituisen\npagineerauksen johdosta. Syynä siihen, että tämän osan valmistuminen on\nniin kovin viivähtynyt, on tietysti ensi sijassa ollut suurtöinen\nvirkani, mutta myöskin suuressa määrin sairaus. Toivon tulevaisuudessa\nsaavani tilaisuutta kirjani jatkon eli toisen osan julkaisemiseen.\nSiinä esitän tarkemmin Juteinin mielipiteitä kasvatuksesta ja\ntietoviisaudesta.\n\nOlen työni kestäessä saanut arvokastakin apua muutamilta henkilöiltä,\nminkä täten kiitollisena tunnustan; mutta ennen muita on minun\nmainittava kaksi ystävääni_ prof. E.N. Setälä sekä toht. A.V.\nKoskimies, joiden neuvot ja kehotukset ovat olleet tehokkaina\nkannustimina työni kestäessä.\n\nHeinolassa syyskuulla 1915.\n\nK. A. T. O.\n\n\n\n\nI.\n\nJOHDATUS.\n\n\nVoidaksemme ymmärtää ja oikealla tavalla arvostella Jaakko Juteinia\nkirjailijana meidän täytyy tuntea aikakausi, jossa hän eli, tai ehkä\ntarkemmin sanoen ne aatevirtaukset, mitkä 18:nnen vuosisadan\nloppupuolella ja 19:nnen vuosisadan alkupuolella tunkeutuivat\nLänsi-Euroopasta maahamme ja täällä etupäässä yliopistosivistyksen\nvälityksellä pääsivät valtaan.\n\nAikakauden, josta on puhe, tunnemme \"valistusajan\" nimellä ja sen\ntunnuslauseenahan oli: kaikesta taikauskosta ja ennakkoluuloista\nvapautunut, terve, mutta vilpitön ihmisjärki on oikeutettu tutkimaan ja\nratkaisevastikin tuomionsa lausumaan kaikista asioista, mitkä kuuluvat\ninhimillisen ajattelemisen piiriin ja voivat joutua saman ajattelemisen\nesineiksi. Auktoriteettiuskoa ei siis saanut olla. Uskonnonkin alalla\ntuli kaiken alistua järjen arvostelun alaiseksi tai voi korkeintaan\nniitä tämän alan ilmiöitä myöntää oikeutetuiksi ja tosiksi, joita voi\nomassa mielessään kokea. Ihmekö siis, että monen monet sen ajan papit\nja oppineet, jotka halusivat valistuneen nimeä kantaa, häpesivät\nraamatun tavoin puhua \"rististä\", joka puhe jo apostoli Paavalin\naikoinakin \"oli kreikkalaisille hulluutta\"! Taikka, jos raamatun\nselvistä sanoista ei mihinkään päässyt, vaan täytyi puhua Kristuksen\nuhrikuolemasta ja ylösnousemisesta sekä muistakin ihmeistä, niin oli\nniitä sellaisella tavalla selitettävä, että järki ne voi hyväksyä. Että\nyhden \"uhrilla\", yhden kuuliaisuudella saatettaisiin sovittaa monen\nsyntivelka, monen tottelemattomuus, oli silloin samoin kuin kaikkina\naikoina järkiniekoille \"hulluutta\". Emme sen vuoksi oudoksune, ettei\nJuteininkaan teoksissa tämmöistä tavata.\n\nKun \"järjen valo\" milt'ei yksinomaan oli johtotähtenä, -- kun ei\n\"gemyt'ille\", tunne-elämälle tarpeellista oikeutusta järjen rinnalla\nmyönnetty, oli seurauksena, että \"valistusmiesten\" runoudesta puuttui\nlämpöä, puuttui useimmiten arveluttavassa määrin kuvitusvoimaakin; --\nniissähän ei saanut olla mitään \"mystillistä\", salaperäistä --;\nmielikuvituksen lentoa ei niistä tarvinnut etsiäkään. Runouden\ntarkotuksena, samoin kuin kaiken henkisen ja hengellisen kirjailemisen,\noli muka hyödyttää. Sen tuli siis olla tarkotuksellista, eikä\nerikoisesti ilmaista syvintä, mitä ihmishengessä liikkui, tai tulkita\nkaikkea jaloa, minkä tunne-elämä sydämessä herättää ja ajatus tunnetta\npalvellen kokee muille selvittää. Ei edes luonnonkuvausta yritetty, ja\nmitäpä tuosta, kun sen tarkotus olisi ollut puhua tunteelle eikä\npalvella \"järjen valistusta\". Sanakuvia saatettiin koristeena kyllä\nkäyttää samoin kuin yleensä ulkonaisia runon ja kirjailemisen\nkaunistuskeinoja, mutta nämä kuvat kalskahtivat useimmin onttoina, kun\nniiden tarkotuksena vain oli selvittää asiaa, ja kuta pitemmiksi\ntämänluontoisia runoja venytettiin, sitä enemmän sanatulva sanakuvineen\nteki tyhjän sanahelinän vaikutuksen. Jos kuitenkin sukkeluus runoissa\nyleensä, ja pistävä iva pilkkarunoissa eritoten oli laatuaan oikeata,\noli todellista, niinkuin \"runoilijoissa Jumalan armosta\" kuten\nKellgren'issä, Lenngren'issä, kauempaa esimerkkiä hakematta, niin kävi\ntietysti tällainenkin runous laatuun ja sellaisten mestarien kädestä\nluonnollisesti syntyi \"kuolemattomia\" tekeleitä. Mutta valitettavasti\nJuteinin runotar ei ollut sukua näiden \"esprit'ä\", sukkelaa, iloista\nhenkevyyttä uhkuville \"hengettärille\". Kuitenkin tehtäköön täyttä\noikeutta Juteinillekin! Jos nykyään annetaan runoilijan nimi ja hyvän\nrunoilijan arvo ja kunnia henkilöille, jotka julkaisevat satoja runoja,\nmutta tarkoin katsovat, ett'ei heidän \"jouluksi\" julkaisemassaan\nvihkossa vain löytyisi erikoisesti arvokasta enemmän kuin muutama\nprosentti, niin on meidän monin verroin suurempi syy antaa\ntunnustuksemme Juteinille, jolla ei suomenkielellä ainoatakaan\nesikuvaa maallisen taiderunouden alalla ollut, ja joka kuitenkin on\nala-arvoisten runojensa suuressa joukossa meille tarjonnut helmiä, ja\nmontakin helmeä, joiden arvo ei milloinkaan vähene, ja jotka ovat\nmuuttuneet toiset kansallekin niin rakkaiksi, kuin harvojen nykyajan\nrunoniekkojen, joiden kirjailemisesta ja runotuotteista taas 100 vuoden\npäästä ehk'ei tiedä mitään kukaan muu, kuin kenties\nkirjallisuudentutkija.\n\nYhteiskunnassa oli paljo epäkohtia: säätyero oli vielä suuri, tyhmän\nylpeä aatelisto ja useasti ahneuteen taipuva hengetön pappissääty\nkohtelivat muita kansalaisryhmiä ilman arvonantoa ja epäinhimillisesti.\n\"Valistuksen miehet\" kävivät sentähden aatelisten ja \"hengellisten\"\nkimppuun. \"Inhimillinen järki\" ei voinut hyväksyä sellaisiakaan\n\"ennakko-otaksumisia\", että joku pelkästään syntynsä kautta oli muita\nmuka jalompi, arvokkaampi; että joku vain syystä, että oli hengelliseen\nsäätyyn ruvennut, oli siitä arvokkaammaksi tullut, huolimatta onko\nhänen elämänsä siveä, \"hengellinen\", huolimatta siitä, todistaako hänen\ntoimintansa, hänen ominaisuutensa henkevyyttä hänessä löytyvän. Koska\npuolueeton arvostelu osottaa yhteiskunnan jäseniä yleensä yhtäläisiksi\nsisällisten ominaisuuksiensa puolesta -- ja niistä tietenkin ihmisarvon\ntulisi riippua --, niin pitäisi luonnollisesti olla enemmän\nyhtäläisyyttä ja tasa-arvoa ihmisten ulkonaisissakin olosuhteissa ja\noikeuksissa. Mitään sortoa ei saisi olla. Ei kansakuntainkaan sovi\ntoisia painaa alas, vaan tehdä heikommallekin, pienemmällekin oikeutta,\nsillä \"arvon mekin (suomalaiset) ansaitsemme\", niinkuin Juteinikin\nlaulaa.\n\nMutta ihana sana vapaushan ennen muita kaikui valistusmiesten huulilta\nja kaikui kauvas, ja sen sanan kantavuus oli suuri. Se sanahan\nväärinkäsitettynä oli saanut paljon aikaan, tuonut surkeuttakin\njäljissään muualla Euroopassa. -- Juteini sitä sanaa esitti oikeassa\nmerkityksessä, henkisessä mielessä, esitti sitä vapautuksena intohimojen\norjuudesta, ja siitä syystä ei saakaan hänen vaikutustaan maassamme\naikansa valistajana suinkaan aivan vähäiseksi arvioida.\n\nSuuri ihmisyyden aate, yleinen ihmisrakkaus tuli puheenaineeksi, ehkäpä\ntuo puhe toisinaan aiheutuikin todellisuudessa harjotetusta\nrakkaudentyöstä lähimmäisiä kohtaan. Se sai luonnollisesti Juteinista\nihailijansa ja sen ilkeä vastakohta moittijan. Etenkin eläimiä hän piti\nihmisen heikompina milt'ei veljinä, joita tuli niitäkin kohdella\nhellyydellä. Rääkkääjä sai hänestä aina kostajan.\n\n\"Filantropistit\" olivat äskenmainitun inhimillisyyden apostoleja\nkasvatuksen alalla. Lapset olivat hyvyydellä taivutettavat hyvyyteen,\nhyveeseen; opetuksessa kaikkia keinoja käytettävä oppimisen saamiseksi\nhuvittavaksi ja helpoksi; kartettava huolella kaikkea, mikä sen tekisi\nvastenmieliseksi; ankara kuri sen vuoksi poistettava; muistia ei niin\npaljon rasitettava, vaan sen sijaan ymmärrystä kehitettävä, ja\nopetettava saatettava itsenäiseen asiain käsittämiseen. Juteinin\nkasvatusta käsittelevissä kirjasissa tapaamme myöskin jossain määrin\ntähän suuntaan meneviä periaatteita, kuten tulemme myöhemmin näkemään.\n\nValistusaikakauden vaatimus, että yhteiskunnallisen kehityksen tulisi\nolla kansanvaltainen, johti hiljalleen luonnollisesti siihen, että\nsuurten sivistysmaiden kansat täysin vapautuivat muukalaisen kielen\nylivallasta. Kansankieli alkoi kelvata ilmaisemaan ajattelijain ja\nrunoilijain mietteitä ja tunteita, jopa siihen määrin, että suurinta ja\nkorkeinta, mitä kansanhenki milloinkaan näissä maissa oli yksilöittensä\nkautta synnyttänyt ja ilmoille tuonut, silloin kansankielellä, s.o.\nnäiden ajattelijain ja runoilijain omalla äidinkielellä, esitettiin.\nKaikkihan tunnemme, miten esimerkiksi saksankieli sulavasti taipui\nilmaisemaan filosoofien Kant'in ja Fichte'n ajatuksia sekä suloisesti\nsointui runoilijakuningasten Schiller'in ja Goethe'n runoissa. Tämä\nkansallinen liike, joka antoi kansankielelle täydet oikeutensa, oli\nkuitenkin vielä jonkun aikaa siksi itsetiedoton, ettei ymmärtänyt\nkaikkia kansallishengen vaatimuksia toteuttaa. Vasta Hegel oli\nkuunnellut Saksan kansallishengen sotahuutoa: pois kaikki vieras sorto,\nmissä ikänä se kansaa painaa, ja hän se vasta saattoikin saksalaiset\nkansallisuusaatteen suurta merkitystä oivaltamaan kansan suurena\nkasvattajana voimakkaaksi ja itsetietoiseksi, omaperäistä sivistystänsä\ntuntevaksi ja arvossapitäväksi kansaksi. -- Joskaan ei äskenmainittua\ntämän aikakauden vaatimusta, että yhteiskuntaa olisi kehitettävä\nkansanvaltaiseen henkeen, suorastaan tapaa mistään Juteinin kirjasta,\nsillä hän ei esiinny suurpoliitikkona ensinkään, niin ovat kuitenkin\najatukset Juteinilla yleensä kansanvaltaisia; talonpoikaisista\nvanhemmista syntyneenä on hänen esityksensä kauttaaltaan kansanomaista,\nsuomalaista. Ja sehän nyt ainakin poliittisessa suhteessa jo tietänee\nkansanvaltaisuuden vaatimusta, että hän ensimäisenä valittaa\nsuomenkielen sorrettua asemaa ja vaatii oppineita tätä suloista kieltä\nviljelemään, vaikka hän ei vielä ymmärrä pukea vaatimustaan\nsuoranaisesti kansallisuusaatteen nimisiin pukimiin. Hän on siinäkin\nitse asiassa aikansa lapsi, vaikka meidän maassamme aluksi vain\nsuomalaisuuden \"huutavana äänenä\" ruotsalaisuuden \"korvessa\", mikä\ntietenkin tässä vertauksessa vastaa juuri ruotsalaistunutta\nsivistynyttä säätyä. Juteinin rohkeimpiin toiveisiin kuului saada suomi\nsuloisesti helkkymään runoudessa, tietoviisauden, kasvatusopin ynnä\nkaikilla muillakin maallisten tieteiden aloilla, niinkuin se Agricolan\npäivistä saakka oli kaikunut saarnatuoleista, raamatusta ja\nhengellisestä kirjallisuudesta yleensä. Suomalaisuus siis ikäänkuin\nherää hänessä Suomen kansaa edustavana pitkästä ja sikeästä unestaan,\nsyvästä horrostilastaan ja alkaa pyrkiä alennuksestaan. Mutta\nvasta J.V. Snellman ja hänen henkiheimolaisensa hankkivat paljoa\nmyöhemmin Suomessa kansankielen edustamalle kansallisuusaatteelle\ntäyden tunnustuksen sitkeän ja ankaran taistelun tuloksena, niinkuin\nhänen oppi-isänsä Hegelkin oli Saksassa kohottanut korkealle\nkansallisuusatteen lippua.\n\n\nAjatelkaamme kesäaamun ruskon koittavan, sen punertavan valon ja sen\nsäteiden leviävän seutujen yli! Jos kohta tämän valon ja näiden\nsäteiden lämpö ja valovoima eivät olekaan mainittavan voimakkaita, niin\nne kuitenkin ovat ikäänkuin enteinä siitä, että kirkas ja lämpöinen\npäivä on niitä seuraava. Taivas on kaikkialla pilvessä paitsi\ntaivaankannen itäreunalla ja yön hämärä vastustaa päivänkoittoa. Tuo\najatustemme kesäaamu vastaa Suomen onnellisempaa tilaa laajaa\nsisällistä itsehallintoa omaavana valtiona viime vuosisadalla. Se on\nantanut Suomen kansallisuudelle ja kansallishengelle tilaisuutta\nkehittyä ja edistyä. Aamurusko taas on suomalaisuuden ensimäinen\nheräys, sellaisena kuin se tapahtui meidän ensimäisen varsinaisen\nsuomenkielisen kirjailijamme Jaakko Juteinin kautta.\n\nÄskettäin mainitut pilvisä taivas ja yön hämärä, jotka vastustivat\naamuruskoa ja päivän koittoa, olivat sivistyneiden ja vallassa olevien\nsäätyluokkien rakkaus muukalaiseen kieleen sekä liiallinen\nvanhoillisuus, joka ylimalkaan rehotti. Rakkaus ruotsinkieleen\nmuuttui ruotsikiihkoisuudeksi, joka sittemmin esiintyi mitä\nhäikäilemättömimmällä tavalla viime vuosisadan keskipaikoilla,\njolloin muu suomenkielinen kirjailijatoimi kiellettiin paitsi\nhengellinen ja taloutta koskeva. Konservativismi taas esiintyi\nsiinä suvaitsemattomuudessa, joka ylimalkaan oli sen ajan\ntunnusmerkkinä, ja jota Juteini suuressa määrässä sai kokea.\n\nEmme kuitenkaan saata olla huomauttamatta, ennenkun rupeamme puhumaan\nhänestä ja erittäinkin hänen kirjailijatoimestaan, mitä tuo rakkaus\nmuukalaiseen kieleen, joka oli sivistyneissä yleinen täällä Suomessa,\nolisi voinut vuosisatojen kuluessa saada aikaan, ell'ei mainittua\nherätystä olisi tapahtunut. Suomen kansa olisi, näet, vieraantunut\nomasta kielestänsä ja sen kansallistunne omituisen ja maassa yleisen\nkielen puutteessa sitten myöskin heikentynyt. Emme sen vuoksi saata\nolla kyllin iloisia siitä, että tämä ensimäinen heräys tapahtui. Sehän\nkoki pelastaa Suomen kansaa tulevasta mahdollisesta perikadosta\nkoettamalla auttaa sen kieltä oikeuksiinsa sekä tätä kieltä\nviljelemällä.\n\n\n\n\nII.\n\nJUTEININ ELÄMÄNVAIHEITA.\n\n\nKaukana Rahkoilan kylän metsäkulmalla, Hauhon rajalla, on Hattulassa\nJuutilan noin kolmannesmanttaalin talo. Siinä syntyi Jaakko Juteini\nheinäkuun 14 päivänä 1781. Hänen äitinsä oli kahdesti naimisissa, ja\nJaakko, viides hänen lapsistaan, syntyi toisesta aviosta.\n\nKirkonkirjojen tietojen mukaan, jotka ovat viime vuosisadan alkuvuosien\naikuisia, oli Juteinin äiti Wesunnin kartanon Eerolan vuokraajan tytär\nElisabeth Juhontytär ja oli syntynyt 1751 sekä kuoli lokak. 22 p. 1816.\nHän vihittiin ensimäiseen avioliittoonsa tapaninpäivänä 1768 Rahkoilan\nJuutilan talon lampuodin Yrjö (Jöran) Heikinpojan kanssa, joka oli\nsyntynyt v. 1740, ja oli heillä avioliitossaan pojat Antti, s. 25/11\n1770, Henrik, s. 14/6 1773, ja Yrjö (Jöran), s. 22/1 1778.\n\nMiehensä Yrjö Juutilan kuoltua halvaukseen helmik. 25 p. 1778 meni\nleskeksi jäänyt Elisabeth Juhontytär uuteen avioliittoon helmik. 28 p.\n1779 renkinsä Henrik Mikonpojan kanssa, joka oli syntynyt maalisk.\n13 p. 1748 ja kuoli toukok. 11 p. 1790. Tästä aviosta syntyivät lapset:\nTuomas jouluk. 11 p. 1779, Jakob jo ennen mainittuna päivänä ja vuonna,\nAnna heinäk. 28 p. 1783, Johan lokak. 24 p. 1787 ja Ulla tammik. 8 p.\n1791; viimemainittu siis syntyi isän kuoleman jälkeen.\n\nKertoman[1] mukaan oli talo sittemmin, jaettu äitinsä kautta veljeksiä\nolevien Antin ja Tuomaan välillä, jotka kumpikin olivat Elisabeth\nJuutilan kahdesta eri avioliitosta syntyneistä lapsista vanhimmat.\nVieretysten olivat näiden talonpuoliskojen päärakennukset Valteenjoen\nHauhonpuolisella korkealla rantatörmällä.[2]\n\nKun talon näin piti joutua kahdelle vanhemmalle veljelle, oli\nluonnollista, että Jaakko rupeaisi leipäänsä etsimään muualta. Mutta\nainakin vuoteen 1793:een asti oli hän kotonaan, toimien talon\npaimenpoikana[3] \"kolme kesäkautta\" perätysten, kun oli tullut\nsellaiseen ikään, että siihen kykeni. Ja vielä senkin ajankohdan\njälkeen hänen toimeentulonsa epäilemättä kokonaan kauan aikaa riippui\nkodin ja äidin auliudesta, vaikk'ei hän suoranaisesti kotitalonsa\naskareissa avustanutkaan, muuta kuin mahdollisesti kesäisin ehkä\nvähemmässä määrässä.\n\nMiehensä kuoleman jälkeen keväällä 1790 uudestaan leskeksi jäänyt\nElisabeth Juutila sai näet näihin aikoihin nähtävästi huolehtia\ntalonpidosta, vaikka ehkäpä vanhimman poikansa Antin avustamana, koska\ntämä juuri silloin tuli täysi-ikäiseksi. Hallinta-oikeuttaan tilaan hän\nluultavasti ei kuitenkaan vielä luovuttanut Antille, päättäen siitä,\nettä hän todennäköisesti aina vuoteen 1800 syksyllä kustansi\ntiedonhaluisen Jaakko-poikansa kaikki opinnot. Tähän silloisissa\ntalonpoikaisissa oloissa vielä suhteellisesti harvinaiseen tekoon poika\ntaivutti äitinsä, koskapa hän elokuun 24 p:nä 1793 sai lähteä\nHämeenlinnaan kouluun tiedonjanoaan tyydyttämään ja siellä vielä\nleipähuolilta rauhassa opiskelemaan. Tarmokas oli tosiaankin tämä äiti,\njoka pienen talon emäntänä elätti ja kasvatti kahdeksan lastaan ja\nniistä yhden ylioppilaaksikin koulutti.\n\nMutta jatketut luvut Turun lukiossa alkupuoliskolla vuotta 1800 täytyi\nJaakon kaikesta päättäen kuitenkin suorittaa tulisella kiireellä ja\nlyhyessä ajassa hankkia itselleen yliopistotutkintoihin täydet\noikeudet, koska avustus kotoa nähtävästi lakkasi syksyllä samana\nvuonna, kun Tuomas-velikin joulukuussa täytti 21 vuotta. Sillä\nepäilemättä silloin, kun Elisabeth Juutila, ollen vasta 50:nnellä\nikävuodellaan, luovutti talonsa edellämainituille kahdelle pojalleen\njaettavaksi ja nähtävästi eleli elämänsä 16 loppuvuotta talosta\neläkettä nauttivana.\n\nHämeenlinnan koulussa Jaakko Juutilalle oli heti laitettu ajan\nvaatimusten mukainen muukalainen sukunimi Judén, joka tietenkin saatiin\n\"Juutilasta\". Mutta poika ei näytä aluksi sitä rakastaneen, koska\nkouluaikana oppikirjainsa kansissa muodosti sen suomalaissointuiseksi\nJuteiniksi.[4] Tässä koulussa hän harjotti opintoja rehtorien\nBorenius'en ja Åkerman'in johdon aikana vajaata 6 1/2 vuotta ja alussa\nvuotta 1800 hän, niinkuin jo edellä näimme, pääsi oppilaaksi Turun\nkouluun sekä otettiin syyskuun 10 p.[5] viimemainittuna vuonna \"Turun\nAkademian Oppivaiseksi\", kuten Sanan Saattaja Viipurista v:lta 1840\nnumerossaan 14 kertoo. Näin olivat nyt ne vaikeudet voitetut, mitkä\nmuukalainen koulukieli oli tuottanut, mutta mieleen oli jäänyt\nkatkeruutta tämän asiaintilan nurjuuden takia, ja se puhkesi myöhemmin\nusein ilmoille, milloin ivana pilkkarunoissa, milloin vakavana\nvalituksena moniaissa muissa runoissa ja suorasanaisissa kirjotuksissa.\n\nHuhtikuun 13 p:ään asti v:na 1812 eli siis alun toistakymmentä vuotta\nJuteini sitten oli yliopiston kirjoissa. Mutta vähävaraisuus esti häntä\nkorkeakoulun opetusta hyväksensä käyttämästä muuta kuin ehkä noin\nkolmanneksen koko tästä pitkästä ajasta. Hänen täytyi, näet,\ntoimeentullakseen olla kotiopettajana eri paikoissa maatamme ja yleensä\nkaukana yliopistokaupungista. Mutta jos niin onnellisesti sattuikin\nkuin ensimäisenä ja toisena opintovuotena, että tämä opetustoimi sitoi\nhänet itse yliopistokaupunkiin -- hän oli näet silloin opettajana erään\nkapteeni Mesterton'in perheessä Turussa --, niin hän tietysti siinäkin\ntapauksessakin voi yliopistollisia opintoja harjottaa ainoastaan\nkotiopettajatehtäväinsä lomassa. Ja sehän tietenkin haittasi niiden\nmenestymistä.\n\nTurusta pois Juteini joutui, vaikk'ei vielä varsin kauas, kun hän v.\n1802 otti vastaan kotiopettajatoimen Nauvon pitäjässä kirkkoherran,\nrovasti Mjödhen luona. Sekä rovasti itse että hänen koko talonväkensä\nosottivat erikoista hyvyyttä nuorelle Juteinille, ja sitä tämä vielä\nvanhoilla päivillään kiitollisuudella muisteli. Sieltäkäsin hän v. 1804\nkävi Turussa jatkaen opintojaan kevätpuolella vuotta; mutta näyttää\nsiltä, kuin hän muun osan tätäkin vuotta olisi oleskellut Nauvon\npappilassa, päättäen siitä että hänen elämäkerrassaan edellämainitussa\nSanan Saattajan numerossa sanotaan hänen olleen Mjödhen luona vuosina\n1802-1804, Nauvossa ollessaan hän oli tehnyt ilmatieteellisiä\nhavaintoja. Ne hän oli merkinnyt muistiin ja nähtävästi\nedellämainittuna vuonna käydessään Turussa saanut niistä Suomen\ntalousseuralta mitalin. Tällöin on tietysti syntynyt Porthan'in\nkuoleman johdosta se muistorunokin, jonka myöhemmin esitämme. Runo\nsai sen kunnian osakseen, että oikein joutui ruotsinkieliseen Åbo\nTidning-lehteen.\n\nSittemmin Juteini siirtyi vielä kauemmas yliopiston lähettyviltä\nVarsinais-Suomesta; sillä vuosina 1805-1806 hänet löydämme Savosta,\nJuvan pitäjästä, missä hänelle taas opettaminen -- tällä erää eversti\nGrotenfelt'in lasten lukutielle ohjaaminen -- tuottaa leivän, vaikka\ntietenkään ei ylen runsasta. Kuitenkin näyttää siltä, kuin hän siellä\nolisi voinut säästää jonkun verran varoja yliopisto-opintojaan varten,\nkoska etsiessämme tällä tavoin hänen jälkiään, retkillämme syksyllä\n1806 ja keväällä 1807, tapaamme hänet Turusta. Mennessään Turkuun v.\n1806 on hän arvatenkin poikennut synnyinpitäjäänsä Hattulaan, missä\nlääninrovasti Polviander kauan sairastettuaan on heittänyt henkensä, ja\nnähtävästi on Juteini silloin laulanut rakkaille \"Hattulaisille\" syvää\nkaipausta osottavan, kauniin runonsa \"Prowastin Polwianderin\nmuistoksi\".[6]\n\nVuosina 1807-1808, siis Suomen sodan alkaessa, Juteinin ilmotetaan\nolleen Ruokolahden pitäjässä Viipurin lääniä erään maanmittari\nStråhlman'in lasten opettajana; mutta muutti vielä samana sodan\nalkuvuonna 1808 takaisin Juvalle maanjako-oikeuden tuomarille\nHamarin'ille, jonka luota hän jo v. 1809 siirtyi yhä samoissa\nkotiopettajan toimissa sotaneuvoksen Forselles'en tykö Peippolan\nkartanoon Elimäelle, ja sieltä taas jo seuraavana vuonna viimeiseen\nkotiopettajapaikkaansa vapaaherra Gustaf Wreden luo Anjalaan, missä oli\nvuoteen 1812.\n\nSamoin kuin niin moni muukin köyhä ylioppilas oli siis Juteini, kuten\nedellisestä näimme, ollut pakotettu hankkimaan elatuksensa\nkotiopettajana. Niinkuin siihen jo viittasimmekin, hidastutti tietysti\ntämä asianlaita sangen suuressa määrin hänen tutkintojansa\nyliopistossa, jopa se sai senkin aikaan, että hän, vaikka olikin\nylioppilaskunnan jäsenenä niin kauan, ei ehtinyt sittenkään suorittaa\nminkäänlaisia opinnäytteitä, ennenkun hän jo v. 1810 haki erästä\nvakinaista virkaa. Sitä hän kyllä ei saanut, niinkuin alempana tulemme\nnäkemään, mutta kaksi vuotta myöhemmin hänestä kuitenkin tuli\nvirkamies, ja tutkintojen suorittamiset jäivät ikipäiviksi sikseen. --\nYksi etu hänellä toki tuosta kotiopettajan toimesta maamme eri puolilla\noli ollut: se, näet, että hän perehtyi useaan kansankielemme\nmurteeseen. Ja tämä taas avasi hänen silmänsä näkemään, minkä vaaran\nmurteellisuus tuottaisi yhteiselle kirjakielelle, jos se valtaan\npääsisi, kuten hän myöhemmin kielioppinsa esipuheessakin osotti;\nsentähden hänen teoksensa yhä täydellisemmin vapautuivat niistäkin\nvähistä hämäläisyyksistä, joita niissä alussa oli havaittavissa.\nJuteinin kieltä ovatkin sen vuoksi kaikki myöhemmät tutkijat, jotka\novat ottaneet arvostellakseen häntä julkisesti, tunnustaneet hyväksi,\nmurteellisuudesta vapaaksi.\n\nKun Juteinista, kuten jo näimme, v. 1800 oli tullut \"civis academicus\",\noli luultavasti hänen aikomuksensa alkuaan pyrkiä hengelliseen säätyyn;\nolihan se tavallistakin, että rahvaanlapset antautuessaan opintielle,\npapeiksi rupesivat; tällaiseen aikeeseen saattoi ehkä olo Mjödhenkin\nluona antaa Juteinille vielä yllykettä; ja jumaluusopillisiin lukuihin\narvelee J. Krohn[7] -- jonka väitteeseen tässä kokonaan nojaamme --\nhänen jo kuluttaneen paljon aikaakin. Mutta kun \"valistusajan\"\nviisaustiede vielä tällöin oli vallalla Suomessa, niin ei Juteinikaan\nollut tunnoton sen vaikutuksille, vaan joutui sen ansoihin ja alkoi\nnähtävästi jo ylioppilasvuosinaan epäillä jumaluusoppineitten ja\nkirkkomme käsityskannan oikeutusta muutamiin opinkohtiin nähden,\netenkin mitä tuli kirkkokunnissa yleisesti hyväksyttyyn ristuksen\nuhri- (eli sovitus-)oppiin. Tämän Krohn'in esityksen luulemme oikeaksi,\nkoskapa Juteini myöhemminkin esittää näissä kohdin kirkonopista hieman\neriäviä mielipiteitä. Ja ollen liian totuutta ja rehellisyyttä\nrakastava teeskennelläkseen tunteita ja uskoa, joita ei hänessä ollut\nolemassa -- ainakaan kirkkomme opin vaatimusten mukaisia --, kääntyi\nhän toiselle uralle.\n\nNäin johdumme ajattelemaan, kun sekä professorin, sittemmin piispa\nFrans M. Franzén'in että yliopiston konsistoorin todistuksista selviää,\nettä Juteini siihen saakka eli alkuvuoteen 1810 asti ahkerasti oli\nharjottanut opintoja, jotka tarkottivat perehtymistä suomenkieleen ja\njälkimäisen todistuksen mukaan myös yleissivistäviin aineihin. (Franzén\nlausuu: \"että hän (J.) suomen kielessä on hankkinut itsellensä\nharvinaiset tiedot ja taitavuuden\", sekä Consistorium Academicum: \"Että\nhän täällä (yliopisto-)oloaikanansa ahkeruudella on opintojansa\nharjottanut, jotka hän _etupäässä_ on sovelluttanut yleissivistäviin\naineisiin ja perehtyäkseen suomen kieleen\").[8] Kursivoimamme sana\nkonsistorin todistuksessa helmikuun 1 p:ltä 1810 oikeuttanee meitä\nolettamaan, että Juteini aikaisemmin oli ehkä antautunut\njumaluusopillisia lukuja lukemaan J. Krohn'in väittämän mukaan, mutta\nviimeksi ja pääasiallisesti olivat yleissivistävät (kaunotieteelliset,\nviisaustieteelliset ja kielitieteelliset) opinnot hänen harrastuksensa\nesineinä. Jonkun verran on nähtävästi myöskin historia häntä\nhuvittanut, kun se viisaustieteen rinnalla oli hänen opettajansa\nFranzén'in aine ja koskapa hän jonkun aikaa myöhemmin Lähtölaulussaan\nasiantuntemuksella puhuu virolaisesta Merkel'istä ja saksalaisesta\nRühs'istä, jonka viimemainitun Suomea koskevan historiallisen teoksen\nhän myöhemmin (v. 1827) A.I. Arvidsson'in kääntämänä, uusimana ja\nlaajentamana laitoksena oli tilannutkin.[9] Tutustuminen näiden\ntiedemiesten teoksiin on kuitenkin myöskin voinut johtua suomalaisista\nkieli- ja kansatieteellisistä harrastuksista, joihin luultavasti\nPorthan'in esimerkki ja ehkäpä tuttavuus juuri Franzén'in ja myöskin\nGustaf Renvallin kanssa yllyttivät; mutta näiden viimemainittujen\nsuhteista Juteiniin tulee vielä myöhemmin puhe.\n\nFranzén opetti Turun akatemiassa juuri \"humaniora\"-aineita. Sen\nvuoksi emme suinkaan erehtyne, kun oletamme, että tämä suuri\nrunoilijaklassikkomme on opetuksellaan ja lyyrillisellä runoudellaan\nehkä paljonkin vaikutteita antanut Juteinille, ainakin niinä lyhyinä\naikoina, jolloin tällä oli tilaisuus nauttia yliopisto-opetusta.\nMutta Juteinin kaunotieteellisiin opintoihin on nähdäksemme ehkäpä\nvielä enemmän saksalainen klassikko, lyyrikkona eteväksi tunnustettu\nrunoilija G.A. Bürger vaikuttanut, luultavasti jo Juteinin\nylioppilasaikana, samoin kuin epäilemättä sekä kauno- ja\nviisaustieteellisiin että nähtävästi myöskin kasvatusopillisiin toinen\nsaksalainen klassikko, monipuolinen kirjailija Jean Paul. Paitsi että\nJuteini itse heidät mainitsee, on jälkiä heidän vaikutuksestaan\nhavaittavissa paljonkin hänen teoksissaan. Saanemme myös tästä vielä\npuhua toisessa yhteydessä.\n\nMilloin Juteini ennenmainitut jumaluusopilliset lukunsa jätti ja alkoi\nlukea \"humaniora\"-aineita sekä tutkia äidinkieltänsä, suomen kieltä,\nsiitä ei meillä ole selvyyttä, mutta mahdollista ja todennäköistä on --\njos hän ensinkään teologina oli ollut -- että tämä tapahtui hänen\nollessaan Juvalla eversti Grotenfelt'illa v. 1805-1806. Juteini\nkukaties vasta ollessaan siellä syventyi Jean Paul'in ja ehkäpä\nvarsinaistenkin Valistusajan miesten, teoksiin. Ainakin äidinkielensä\nhyväksi on Juteinin harrastukset jo tällöin ilmiliekkeihin leimahtaneet,\npäättäen hänen yleisesti tunnetusta senaikuisesta kehotuksestaan vielä\npoikaiässä olevalle C.A. Gottlund'ille, että tämä runojansa runoilisi\nvain suomen kielellä, niinkuin hän (Juteini) itsekin nähtävästi näihin\naikoihin jo ensimäisiä suomalaisia runokokeitansa yritteli. Sellaisina\nesitettäköön jo ennen mainitut runot: Porthan'in muistoksi v:lta 1804\nja Polviander'in muistoksi v:lta 1806, sekä Juteinin sepittämä ja\nluultavasti hänen itsensä professorinrouva Lilli Franzén'in (o.s. Roos)\nhautiaistilaisuudessa lausumakin muistoruno vuodelta 1806 syksyllä,\nminkä runon hän sittemmin varusti otsakkeella: Nuoren rouwan haudalla,\njosta jo ennen oli puhe. Näiden ohella ovat luultavasti senaikuisia\nvielä Suomen Laulu (sama kuin \"Arvon mekin ansaitsemme\", mutta\n8-säkeistöinen) ja runo Rupulista sekä Keisarille (ote laajemmasta\nSuomalainen-runosta), mitkä kaikki kolme tapaamme liitettyinä erääseen\nJuteinin hakemukseen, josta tässä nyt jo on aika puhua.\n\nOlemme ennen nähneet, että Juteini kolme eri kertaa jo oli ollut\nTurussa harjöttamassa akateemisia opintoja. Nyt hän kevätpuolella\nvuotta, 1810 oleskeli siellä samassa tarkotuksessa neljännen ja\nviimeisen kerran, ja silloin hän nähtävästi myös oli Frenckell'in\nkirjapainossa painattanut ensimäisen runovihkonsa. Mutta hänellä oli\ntällä erää vielä kolmaskin syy Turunmatkaansa. Edellisenä vuonna oli\nperustettu Suomeen hallituskonselji ja siihen tarvittiin suomentaja.\nJuteini pyrki mainittuun suomentajanvirkaan. Hän olikin siihen aivan\nomiansa ja olisi luultavasti saanutkin sen -- olipa se, niin J. Krohn\nkertoo, hänelle puoliksi jo luvattukin --; hänhän oli suomeksi juuri\njulkaissut aika näppärän runovihon ja aikaisemmin runon sanomalehdessä.\nSiis jo vähin tunnettu suomalaisena kirjailijana. Ystävätkin tietysti\njo onnittelivat \"translatoria\". Silloin havaittiin hänet\n\"vallankumoushengen\" saastuttamaksi. Tuo poloinen oli\nonnettomuudekseen, niinkuin edellä näimme, runovihkoonsa unohtanut\nliian vähän vanhaa oikeinkirjotusta, noita komeita x:iä ja z:oja, ja\nkorjausluvussa huomannut melkein poikkeuksetta panna niiden tilalle\nks:t ja ts:t, tehden siten suomenkielen oikeinkirjotuksen kirjassaan\nliian itsenäiseksi, muista kielistä, eritoten ruotsista, poikkeavaksi\nja riippumattomaksi. Se ei konseljikielessä käynyt päinsä! Tietysti\nsuomalaisesta tekstistä selvään tuli ilmetä, että se oli palvelevassa\nasemassa, välittämässä yhdeltä puolen korkeata ruotsinkielistä virastoa\nja ruotsalaista sivistystä sekä toiselta suomalaista kansanainesta\nmaassamme.\n\nJ. Krohn kertoo vielä, että Juteinia vaadittiin luopumaan noista\nuudistuksista kirjotustavassaan, jos konseljitranslatoriksi halusi\npäästä, mutta että tämä miehisenä miehenä ei siihen suostunut, kun tuo\nolisi ollut vasten vakanmusta tehtyä tekoa, vaan mieluummin luopui\ntoiveistaankin saada virkaa. Miten sitten lienee! Joka tapauksessa on\nJuteinin, tietysti ruotsalaiseen, hakemukseen liitetty suomalaisia sekä\nkäännös- että kirjallisia, niin hyvin runopukuisia kuin suorasanaisia,\nnäytteitä, joissa hän yrittää vaatimusta noudattaa, jopa niinkin että\nkaikissa on x:ää käytetty ks-äännettä merkittäissä ja asetusten\nkäännösnäytteissä on koetettu niin paljon kuin suinkin suomalaista\nvanhaa virkakieltä matkia. Niissä harvoissa kohdissa, missä\nts-äänneyhtymä on, hän tosin ei ole muistanut käyttää z:aa, mutta sen\nsijaan hän kansliakieltä matkivissa käännöksissä sanoo esim.: \"Sinä 25\npäivänä Syyskuussa\", \"Armollisesa Reglementisämme\", \"joka kaikki\nasianomaisille alamaisexi jälkeenelämisexi tulee\", \"Turusa\", \"Lugusa\"\nj.n.e. Ainoastaan jo ennestään valmiita runojansa ei hän ole voinut\nenää mennä perin pilaamaan ruotsalaisuuksilla, turkulaisuuksilla y.m.\nMutta x:n hän niihinkin uskollisesti pisti ks:n paikalle. Emme sen\nvuoksi luulisi, että Krohn'in -- ehkäpä jonkinnäköiseen perinnäistietoon\nnojaava -- kertomus hakemuksen hylkäämisen syistä täysin pitää\npaikkaansa.\n\nVaikka yhdeltä puolen kyllä voi olla mahdollista, että\nhallituskonseljissa epäiltiin, ett'ei Juteini pitäisi, mitä hän näin\nkielinäytteissään lupasi, kun hän kerran runovihkosessaan oli\nkieliuudistuksiin ruvennut, niin toiselta, puolen oli kait\nhallituskonseljin jäsenillä isäntinä epäilemättä tilaisuutta pitää\nsilmällä, että heidän alaisensa virkamies tekisi tehtävänsä heidän\ntahtonsa mukaan virkaan päästyänsäkin. Ja olihan hän hyvää tahtoansa\nosottanutkin jo hakupapereissaan. Ei tuo Krohn'in esittämä syy sen\nvuoksi näytä täysin määräävältä, etenkin kun konseljin diariosta\npäättäen luulisimme Juteinin olleen ainoana hakijana. Sen sijaan\notaksuisimme erään toisen määräävämmän syyn hylkäämiseen olleen\nolemassa, vaikka Juteinille itselle ehkä suullisesti ilmotettiin vain\nKrohn'in mainitsema. Tuon vaikuttavamman syyn esittämiseen tahdomme\npalata vähän myöhemmin, kun olemme seuraavassa ensin esittäneet tässä\nvirkahakemusjutussa tarkoin kaiken sen minkä siitä varmasti tiedämme.\n\nKun Juteini alkupuolella vuotta 1810 oli lähtenyt\nkotiopettajantoimestaan sotaneuvos Forselles'en luona Elimäen\nPeippolasta ja hän oli saapunut Turkuun, niin näkyy hän jo tammikuun 27\npäivänä käyneen opettajansa, professori Franzénin, luona ja näyttäneen\nhänelle joukon runoja sekä luultavasti samalla kertoneen aikovansa\nhakea edellämainittua kielenkääntäjänvirkaa. Silloin oli hän\nmahdollisesti saanut ne ystävälliset neuvot Franzén'ilta, mitkä\nJ. Krohn mainitsee,[10] ja ehkäpä niistä rohkaistuna ja niitä hyväkseen\nkäyttäen ruvennut painattamaan ne 22 runoa, jotka sisältyvät jo edellä\nmainitsemaamme Frenckell'in kirjapainossa painettuun runovihkoon. Mutta\npyynnöstään on Juteini samassa tilaisuudessa todistettavasti saanut\nFranzén'ilta ainakin seuraavan kirjallisen suosittavan todistuksen\nhakea aikomaansa kielenkääntäjänvirkaa varten. Todistus, josta jo\nedellä lyhyen otteen julkaisimme, kuuluu kokonaisuudessaan\nsuomennettuna: \"Että Ylioppilas Herra Jacob Judén, joka on esittänyt\nminulle useita Suomalaisista runotuotteistaan, näyttää minusta omaavan\ntodellista kykyä (talang) runoiluun, joka ansaitsee isänmaallista\nkehotusta, etenkin kun hänen (runo)kokeittensa myöskin aineiden\nvalinnan puolesta pitäisi voida melkoisesti vaikuttaa Suomalaisen\nYleisön sivistämisen hyväksi; sekä että hän Suomen kielessä on\nitselleen hankkinut tavattomat tiedot ja taidon: siitä minä en ole\nvoinut häneltä evätä, hänen pyynnöstään, vaatimatonta arvolausettani.\nTurussa tammikuun 27 p:nä 1810.\n                                 Frans M. Franzén\n                                   professori\".[11]\n\nEhkäpä on oppilas opettajaltaan lisäksi saanut lupauksen, että tämä\nYliopiston Konsistorin kokouksessa tulisi puoltamaan sitä hänen\nanomustaan, jossa hän pyytää Konsistorin puoltolausetta\nhallituskouseljille kielenkääntäjänvirkaa varten. Meillä on syytä\nolettaa sitä, koskapa Konsistorin todistus seuraavan helmik. 1 p:ltä\nonkin suosittava. Julkaisemme siitä tässä vain sen kohdan\nsuomennettuna, jossa suositus on, ja viittaamme muuten Liitteiden LXXIX\nsivuun, jossa todistus on kokonaisuudessaan painettuna. Kohta kuuluu:\n\"... ja alamaisesti sulkea hänet Keisarill. Hallitus Conseljin\ntäydelliseen suosioon ja suopeuteen.\"\n\nNäillä todistuksilla varustettuna sekä kirjotettuaan edellämainitut\nkäännös- ja muut kirjalliset näytteet, Juteini sitten helmikuun 10 p:nä\nmeni hallituskonseljiin jättämään hakupaperinsa,[12] niinkuin konseljin\ndiariosta on tilaisuus nähdä. Siinä sanotaan, näet, J:kirjaimen alla\n\"Helmikuun 10. Judén, Jacob, ylioppilas Turun Akatemiassa, pyytää\npäästä Suomalaiseksi Kielenkääntäjäksi Keisarill. Hallitus\nConseljiin\".[13] Ja seuraavalla rivillä:\n\n\"Canc: Exped. (Kansliatoimituskunta) esittänyt ja päätös lopullisesti\ntehty Huhtikuun 7 p:nä. Asiakirja palautettu.\"[14] Mutta kun huhtikuun\n7 päivän pöytäkirjaa etsii, niin on Juteinin asiasta konseljin\nkantakirjassa tyhjä kohta, pelkkää puhdasta paperia vaan.[15]\n\nKun hallituskonseljin puhtaaksikirjotettuun pöytäkirjaan ei ole\npäätöksestä mitään merkitty, niin johtuu tämän nähtävästi tahallisen\nlaiminlyönnin syyksi ensiksi ajattelemaan, ett'ei asiaa ehkä katsottu\nsiksi tärkeäksi, että kannatti siitä tehdä oikea pöytäkirjaan otettava\npäätös, vaan että arveltiin asian laadulle riittävän ratkaisu\npöytäkirjan ulkopuolella ja että puheenjohtaja sitten vain suullisesti\nsiitä asianomaiselle ilmotti. Taikka voipi sanotun laiminlyönnin\naiheuttajaksi myös arvella sen, että, kun konseljin mielestä Juteini ei\nenää täysin kyennyt kirjotustavassaan palaamaan entiseen suomenkielen\nkielikäyttöön -- jos ainakaan vakaantuneesta sellaisesta ensinkään siihen\naikaan vielä saattoi puhua -- ja kun ei virkaa sen vuoksi hänelle\ntahdottu antaa, niin ei sitä kehdattu merkityttää hallituskonseljin\npöytäkirjaan, Juteini kun oli aikansa tunnetusti ja tunnustetusti\netevin suomenkielen käyttäjä, niinkuin vasta tulemme näkemään. Mutta\nkuitenkin tekevät kaikki tällaiset syyt täysin verukkeitten vaikutuksen\nja, kuten jo ylempänä viittasimme, täytyi tekosyitten takana olla joku\ntoinen voimakkaampi vaikutin. Emme ole sen vuoksi voineet torjua\nluotamme seuraavia ajatuksia.\n\n(Tämän pitkän kappaleen tilalle voi ajatella seuraavan valtioneuvos\nDanielson-Kalmarin olettamuksen:) Kun hallituskonseljin\npuhtaaksikirjoitetussa pöytäkirjassa paikka on jätetty tyhjäksi, niin\ntarkoitus ilmeisesti on ollut tehdä selkoa asian käsittelystä, mutta\npöytäkirjuri ei ole tiennyt mitä kirjottaa eikä myöhemminkään sitä ole\nhänelle ilmotettu. Syytä kieltoon ei käynytkään mainitseminen\npöytäkirjassa, jos alempana esitetty oletus on oikea.\n\nNäihin aikoihin kuullaan ensimäisiä kertoja puhetta \"fennomaniasta\".\nTukholmassa Carl Delén'in kirjapainossa painetussa, \"Lyceum\"\naikakautisessa kirjassa vuodelta 1810, ihan vuoden alussa, oli sivuilla\n5 ja 6 seuraava lausunto, koskeva yliopistollisia lukuja, luentoja ja\nväittelyjä, eli toisin sanoin yliopistollisia harrastuksia yleensä\nTurun yliopistossa näihin aikoihin, minkä lausunnon suomennamme tähän\nkokonaisuudessaan: \"Täten liittyvät opinnot tässä (Upsalan) Akatemiassa\nläheisesti niihin, joita etupäässä Turussa on harjotettu; sillä siellä\narvioitiin mainioimmiksi tiedot Isänmaan Historiassa. Sen ohessa on\nankaran viisaustieteen tutkimisen halu yleisimmin tässä yliopistossa\nsäilynyt, jonka ohella on ilmennyt runollisempi mieliala, ja sen vuoksi\non viisaustieteen kaunotieteellistä puolta etupäässä rakastettu,\nniinkuin, mitä tulee uudenaikaiseen Kirjallisuuteen, Saksalainen\nmyöskin siellä, niinkuin Upsalassa, on enimmin vaikuttanut tieteitten\nmenettelytapaan, kun tanskalainen sitä vastoin Lund'issa lähinnä on\nollut arvossapidetty ja tunnettu. Mutta _Turun (Akatemiaan) hiipi\nvähitellen, viimeisten vuosien kuluessa, yhä enemmän ja enemmän yltyvä\nSuomikiihkoisuus (Fennomani), jonka vaikutuksia on myöskin ilmennyt\nniin hyvin opiskelevien ajatustavassa kuin opintojen omassa\nlaadussa_.[16] Kun opintojen suunta ja luonne yliopistossa niin paljon\nriippuu muutamien opettajien maineesta, niin aivan asian luonnosta\nlankeaa, että sellaiset kuin Dahl, Afzelius, Nordmark, samoinkuin\nLundblad, Sjöberg ja Florman sekä Franzén, Porthan ja Calonius\ntulisivat olemaan avullisia yleensä sen leiman antamisessa opiskelevien\nponnistuksille, mikä edellisessä on koetettu ilmaista, ja silloin on\ntosiasioina oikeastaan tarkasteltu jokaisessa Korkeakoulussa ilmestyviä\nDisputationes in genere, koska juuri väitelmien kautta sekä\nopiskelevien että opettajien tiedot paljastuvat.\"[17]\n\nEdelläolevan lausunnon mukaan siis opinnoilla Turun yliopistossa oli\nsamat hyvät puolet kuin vastaavilla Upsalassakin: isänmaan historia,\ntietoviisaus kaunotieteellisine puolineen saavat osakseen ahkeraa\ntutkistelua; runollisen mielialan vallitessa harrastetaan\nuudenaikaiseen, etenkin saksalaiseen kirjallisuuteen syventymistä, ja\nmuistuttaisimme, että yleensä vielä valistusmiesten ja saksalaisista\nWolffiaanien ja filantropistien ja etenkin ennenmainitsemiemme\nBürger'in ja Jean Paul'in monilukuiset teokset siellä saavat hartaita\nlukijoita ja luullaksemme ihailijoitakin, mutta myöskin Kant on siellä\ntunnettu. Ja tuo kaikki on vielä tukholmalaistenkin mielestä hyvää.\nMutta Turussa julkaistuista väitöskirjoista havaitaan vielä eräs\nharrastus, joka ei ole hyvä, ja se on fennomania, suomikiihkoisuus.\nSyynä sen syntyyn tietysti ovat eräät opettajat, joista se on\nluonnollisesti tarttunut oppilaisiin, koska nuo opettajat useat ovat\nmainehikkaita miehiä.\n\nOikein perikuvallinen esimerkki tällaisen suomikiihkoisuuden\ntartuttamasta oppilaasta oli juuri Jaakko Juteini, joka ei tullut\najatelleeksi, että siinä olisi kenenkään mielestä mitään pahaa, ja joka\nepäilemättä ei myöskään aavistanut, että maassamme \"fennomaniaa\"\nvastaan oli nähtävästi jo syntymässä \"ruotsikiihkoisuutta\".\nTämänhenkisille oli tietysti kuin punainen vaate härjälle Aleksanteri\nI:sen ylistely ja sen silloisen tosiasian riemullinen julistaminen,\nettä Suomi oli yhdistämisen kautta Venäjän mahtavaan valtakuntaan\npäässyt sodan jaloista ja saavuttanut mahdollisuuden voida rauhassa\nkehittyä ja saada omakielisen sivistyksen. Se oli juuri viimemainittuja\nmielipiteitä vierova ja niitä oudoksuva ruotsalainen yläluokka, jonka\nedustajia enemmistönä v. 1810 istui hallituskonseljissa. Heissä\nnähtävästi \"Lyceum'in\" äsken esittämämme sanat \"fennomaniasta\" löysivät\nkiitollisen kaikupohjan. Ja Juteini joutui luullaksemme heidän\nruotsinmielisyytensä ensimäiseksi uhriksi ja on siten suomalaisuuden\nensimäinen \"marttiira\".[18]\n\nJuteini oli, näet, ennenmainittuun virka-anomukseensa liitettyihin\nsuomalaisiin kielinäytteihin pannut myöskin erään runonsa, nimeltä\n\"Keifarille\", ja erään sepittämänsä puheentapaisen varustettuna\notsakkeella \"Suomen kansalle, wuonna 1810\".[19] Edellisessä hän laulaa\nAleksanteri I:sen ylistystä ja jälkimäisessä hän taas julistaa\nkansallensa myöskin muita sen aikuisen \"fennomanin\" mielipiteitä.\nPuheen ajatukset luullaksemme eivät voineet miellyttää toisia\nhallituskonseljin jäseniä, jossa silloin istuivat: R.V. De Geer, K. von\nTroil, C. Fr. Rotkirch, C. Mannerheim, E.E. Tulindberg ja H.C.\nNordenswan. Puhe onkin siksi merkillinen, että me sen, lyhyt kun on,\npainatamme tähän kokonaisuudessaan:\n\nRakkaat Suomalaiset! Nykyisillä ajoilla on tapahtunut meille suuri\ntapaus. Jälkeentulevaiset saavat havaita, jos se on Suomalaisille onnexi\ntaikka onnettomuudexi. Hänen Keisarillinen Majesteetinsa Alexanderi\nI:nen, joka on Itsevaldias Venäjäsä, on voiton kautta saanut Ruotsilda\nkoko Suuren Ruhtinaanmaan Suomen halduunsa. Hän on asettanut sen, aivan\nrakkaasti meitä kohtaan, korkian ja laupiaan suojeluxensa ale. Se on\ntosi, meillä oli ennengin hyvä, oikia ja armollinen hallitus, joka\nvilpittömästi etsi meidän etuamme; ehkä se on myös tosi, _niin kauvan\nkuin meidän kielemme on ylenkatseessa ollut, jonga perustus on kuitengin\naivan merkillinen, niin kauvan on yhteinen kansa ollut viellä paljon\nhyvää paitsi; sillä omalla kielellänsä taita kukin kansa parhain\ntäydellisyyttänsä lähestyä. Nyt on meidän kuuluisa Pääkaupungimme, nyt\non meidän hyvä ja viisas Haldiamme omassa maassamme. Meillä on siis nyt\ntoivo, pikemmin kansain yhteiseen päämaaliin, nimittäin pysyväiseen\nonneen ehtiä_. Mutta missä oli meillä ennen vakuutus tämän onnen\nrauhallisesta nautinnosta? Totisesti, se oli meillä aina\nhuikendelevainen niin aukian Riikin rajan ohessa, kuin endinen Ruotsin\nraja Suomessa oli. Se näkyy Suomenniemen rauhallisuuteen\n_välttämättömäxi, että Pohjanlahden pitää oleman rajana Ruotsin ja\nVenäjän valtakundain välillä_. Historian ja isäimme ilmoitusten kautta\non meille kyllä tietty, kuinga kauhistavaisesti meidän maamme ja\nesivanhembaimme kanssa on muinen meneteldy niissä kapinoissa ja\nriidoissa, jotka Ruotsin ja Venäjän kesken ovat ajoittain syttyneet\nmaata hävittämään. Koko Suomenmaan yhdistyxen kautta Venäjän valtakunnan\nkanssa tulevat toivon jälkeen nämät hirmuisuudet tästäedes meidän\npääldämme poistetuixi. Se _isäimme verellä punattu maa, joka tähän asti\non sodan jaloissa verikangaana ollut, kukoistaa kuitengin viimmein\njälkeentulevildamme ilolla viljeldäväxi. Suomea valistuxen auringossa\nmyös vapaasti kulkea puolipäivään; sillä Alexanderi I:nen on nyt\nVenäjässä Itsehaldiana, Joka meitä siitä vakuuttaa_.[20] Sama Alexander\non meidängin Valdiaamme, jonga sydän liekitsee rakkaudesta ihmisyyttä\nkohtaan, Joka on meillekin armonsa niin runsaasti osottanut, että Hän on\nItse tullut meille Suurexi Ruhtinaaxi. Tämä Ruhtinas, Jonga valda\nulettuu maan ääriin, rakastaa oikeutta ja valvoo alamaistensa onnen\nylitse. Hän andaa järjellisiä asetuxia, perustaa Oppihuoneita, ja\nkallistaa korvansa leskein ja orpolasten valitusääneen. Hän holhoo\nihmisyyden arvoa. Hän lunastaa orjat orjuudesta, jotka tähän saakka\nturvatoina raskaasti huokailivat, mutta nyt siunailevat sitä hetkeä,\nkoska Alexanderi nousi Valdakunnan Keisarilliselle Hallitusistuimelle\nuskollisten alammaistensa turvaxi ja Isäxi. Hän nousi ihanan valistuxen\nja ilon säteitä Isänmaansa hyväxi ja kunniaxi levittämään. Se on myös\nSinulle kunnia, o Suomenmaa! tulla Hänen kalliin Valdikkansa kautta\nsuojelluxi ja kutsua Händä Isäxesi, Hänen isällisen hailituxensa\nalla -- se on sinulle suurembi kunnia kuin itse Venäjälle, sillä Hän asuu\nsinun luonasi Pietarin julkisissa muurissa Suomenlahden rannalla -- --,\nrakastakan, kuulkan ja kunnioittakan siis Händä!\n\nEmme muuta voi kuin otaksua, että tämä puhe Juteinin itsensä sitä\naavistamatta oli kuin korvapuusti hallituskonseljin joidenkuiden\njäsenten mielipiteille ja tunteillekin. Ja tämän eroavaisuuden\npoliittisissa mielipiteissä ja näkökannassa yleensä luulisimme\npohjimmaiseksi syyksi Juteinin hakemuksen hylkäämiseen, vaikk'ei sitä\nsopinut julkisuudessa ilmaista helposti ymmärrettävistä syistä. Ja sen\nvuoksi ei myöskään jälkimaailmalla ole tilaisuutta ottaa selkoa\nhallituskonseljin huhtikuun 7 p:nä 1810 tekemän päätöksen perusteluista\nkielenkääntäjän ottamiskysymyksessä.\n\nOlivatpa nyt nämät syyt Juteinin hakemuksen hylkäämiseen mitkä tahansa,\ntosiasiaksi jää, että Juteinia ei hallituskonseljin kielenkääntäjäksi\notettu, vaikka hän siihen aikalaisistaan ansiokkain ollut olisi; hänet\npäinvastoin \"pudotettiin tika-puilda\", kun hän \"köyhyydessä koki leipää\nkohden kuroitella\", niinkuin hän katkerana laulaa runossaan\n\"Runolaisille Suomessa, kirjoitettu leiwättömyydessä\" eli kaiketi juuri\ntähän aikaan, vaikka se vasta v. 1816 on ilmestynyt painettuna\nrunovihkoon \"Waikutuksia Suomalaisen sydämessä\". Tämä runo on selvänä\ntodisteena hänen mielialastaan näihin aikoihin. Siinä arvellaan vanhan\nWäinämöisen jo niin köyhtyneen, ett'ei hän enää jaksa elättää\npalvelijaansa, laulajaa, vaan tällä on \"nälkä palkkana hengen\nhuvituksen\" ja \"kuiwan kunnian ohella\", joka ei kuitenkaan \"kelpaa\ntäällä ruumiin ravinnoksi\". Sen sijaan omanvoiton pyytäjät, useinkin\nmielettömät konnat, \"itse äitinsä, isänsä kielen hyvängin\" hyleksijät,\n\"miehet maassa muukalaiset\" menestyvät hyvin ja voivat kiivetä\nkorkealle \"pussi pohjaton kädessä.\" Mutta siitä enemmän sivuilla 40 ja\n41, jossa on tätä runoa vielä lyhyesti selosteltu.[21] Tämän runon\nmukaan oli siis \"muukalaisuuden\" syy, että niin katkeria \"vaikutuksia\"\noli \"Suomalaisen sydämessä\", kun hänelle vääryyttä oli tehty. Ei\nkäytetä siinä suoraan \"ruotsalaisuus\"-sanaa, mutta itse asiassa juuri\nsitä käsitettä tarkotetaan. Samoin seuraavienkin vuosien runoissa,\njoissa näitä samoja \"vaikutuksia\" vielä monessakin tuntui. Muistutamme\nvain yleisesti tunnettua Kiwipiirrosta Häpy-patsaassa Suomen Oppineille\nv:lta 1817 ja samana vuonna myöskin julaistua runoa \"Kolme aikaa\",\nmolemmat Ajan Wiete-nimisessä runokokoelmassa. Viime mainitussa,\nvähemmän tunnetussa runossa kiitetään \"ensimmäistä aikaa\", esi-isiemme\naikaa, sillä he olivat\n\n    \"rohkeat ja rehelliset,\n    kiitettäwät käytöksissä!\n    werellä ja woimallansa\n    suojeliwat sukuansa,\n    wapautta warjelivat,\n    koska Suomen koko seura\n    piti onnen yhteisenä.\"\n\nSilloin olisi tietysti suomeksi runoilevainenkin leipänsä löytänyt.\n\nMutta\n\n    \"Sitte tuli toinen aika --\n    aika muita awarambi,\n    jossa Suomen joka sääty\n    etsi omaa etuansa,\n    hylkäs' toisen hyvän onnen --\n    hylkäs' kansan kunniangin.\n    Moni wailla miehen mieldä\n    ylen kattoi koto-kielen\n    walistuksen wahingoksi.\"\n\nVieläpä niin myöhään kuin v. 1826 tuntui näitä samoja \"vaikutuksia\"\nJuteinin sydämessä, sillä hän silloinkin Runotähteitä-nimisessä\nrunokokoelmassaan lauloi ivaa uhkuvat, katkerat sanansa, jotka tunnemme\nJ. Krohn'in usein mainitusta teoksesta, Suomal. Kirjallis. Vaiheet,\nmutta joita tässä emme voi sivuuttaa silloisia nurjia kielioloja\nkuvaavina:\n\n    \"Koskas kuulet kouluissamme\n    taikka lain tulkinnoista\n    oudon kielen kitisewän,\n    naura Nationaliteelle,\n    wirsku vieraille sanoille!\"\n\nNäin nyt nähtyämme miten syviä jälkiä kärsitty vääryys jätti Juteinin\nmieleen pitkiksi ajoiksi tulisi meidän seurata hänen toimiansa senkin\njälkeen, kun hänen toiveensa v:na 1810 keväällä saada valtion virka\nraukesi. Näitten toiveittensa raunioilla ei Juteini itkeä\nruikuttelemaan ruvennut, vaan kävi kesällä samana vuonna Tukholmaa\nkatsomassa, koska hänelle näyttää tarjoutuneen tilaisuutta siihen.\nEhkäpä haihtuisi matkalla mieliharmi! -- Edellä mainitsemamme vääryys,\nmikä näin oli Juteinille tapahtunut, oli kuitenkin siksi suuri\nloukkaus, ett'ei hän enää, kun oli Tukholmasta palannut, pyrkinytkään\nvaltion virkoihin, vaan meni, kuten olemme jo edellä nähneet,\nvapaaherra Wredelle Anjalaan -- jälleen kotiopettajan toimiin --\nloppuvuodeksi 1810 ja seuraaviksikin aina alkupuolelle vuotta 1812,\njolloin hän luultavasti itse pikimältään kävi taas Turussa hankkimassa\nYliopiston konsistorin todistuksen[22] hakeakseen erästä virkaa ja\ntällä kertaa paremmalla menestyksellä. Lagus'en Matrikelin tiedonannon\nmukaan on hän sellaisen todistuksen saanutkin konsistorilta huhtikuun\n13 p:nä samana vuonna.[23]\n\nSilloisiin postioloihin nähden emme luulisi hänen tätä todistusta\nhankkineen valtakirjalla valtuutetun kautta, sillä edellä\nmainitsemassamme hänen elämäkerrassaan Sanan Saattajassa sanotaan hänen\njo kaksi päivää myöhemmin eli huhtikuun 15 p:nä \"tulleen\" jo mainittuun\nvirkaan, jonka hän siis onnistuikin tällä kertaa saamaan. Tosin oli\nvirka vain sijaisuus Haminan kaupungin maistraatin sihteerin toimessa,\njohon \"notarius publicus\"-virka oli yhdistetty; mutta se tuotti toki\nleivän, vaikk'ei tietenkään ylen runsasta; ja samalla saavutti Juteini\nansioita virkauralla, jotka luonnollisesti jotakin merkitsivät toista\nsamallaista vakinaista virkaa tavotellessa.\n\nNähtävästi oli Juteini 1811 ja 1812 vuosien vaihteessa Hattulan\nkirkkoherranvirastolle ilmottanut muutostansa synnyinseurakunnastaan,\nkoskapa hänen nimensä 1811 vuoden kirkonkirjassa vielä on merkittynä,\nvaikkakin muistutuksella \"oleskelee Venäjällä\" (vistas i Ryssland),\nmutta v. 1812 hänen nimeänsä sieltä ei enää löydä. Ehkäpä hän Hattulaan\ntaas on poikennut samalla matkalla, kuin hän edellä tekemämme\nolettamuksen mukaan Turussakin kävi. Kirkonkirjassa ei tällöin tosin\nole tullut oikaistua tuo Sanan Saattajan elämäkerrallisten ja\nepäilemättä sangen täydellisten tiedonantojen mukaan luultavasti väärä\nilmotus hänen oleskelustaan Venäjällä v. 1811, ehkäpä ei senkään\nvuoksi, että hän kuitenkin Anjalassa on ollut sangen lähellä \"Vanhan\nSuomen\" rajaa; mutta jos taas tämä otaksuma on oikea, lienevät toki\ntoiveet pääsemisestä Haminaan edellä viitattuun viransijaisuuteen jo\nsanottujen vuosien vaihteessa olleet epäilemättä sangen suuret, koska\nhänen nimensä on seuraavan vuoden kirkonkirjasta jo jätetty pois. Mutta\nkun siinä taas ei sanota Juteinin mihinkään määrättyyn Suomen\nseurakuntaan muuttaneen, niin voipi toiselta puolen olla mahdollista,\nettä Hattulan kirkkoherranvirasto on otaksunut hänen edelleen\noleskelevan Venäjällä ja ehkäpä sinne jäävän ja jättänyt sellaisen\nolettamuksen nojalla hänen nimensä 1812 vuoden kirkonkirjasta pois.[24]\n\nMutta oli nyt näiden asiain laita miten oli, Turussa Juteini nähtävästi\nsiis kuitenkin kävi alkupuolella vuotta 1812 ja Haminaan hän heti sen\njälkeen maistraatin sihteerin sijaiseksi pääsi, niinkuin edellä näimme.\nTällaisena sijaisena hänen ei kuitenkaan kovin kauan tarvinnut olla,\nsillä hän joutui jo joulukuun 2 p:nä 1813 Viipurin kaupungin\nmaistraatin vakinaiseksi sihteeriksi ja notarius publicus'eksi.\nLuultavasti perinnäistietoon perustuvan tietämän mukaan väittää\nJ. Krohn Juteinin saaneen siihen virkaan sanotun kaupungin porvariston\nyksimielisen kutsun. Kaksi kuukautta myöhemmin Juteinin nimi on\nmerkittynä Viipurin kaupunkiseurakunnan kirkonkirjoihin, mutta\nnähtävästi ei seurakunnan paimen ole saanut muuttokirjaa, kosk'ei\nsyntymäpäivää ole merkitty ja vuosikin on väärä. Tämä on kuitenkin\neräässä myöhemmässä kirkonkirjassa oikaistuna.[25]\n\nKelpo virkamieheksi osottauduttuaan Juteini näkyy Viipurissa päässeen\nkaupunkilaisten ja vallassaolevain kunnallisten viranomaisten suosioon,\nniin että hän kesäk. 4 p:nä 1815 otettiin sanotun kaupungin\nlaivanmittaajaksi.\n\nEll'emme ota lukuun Juteinin lukuisia julkaisuja vuosien 1813 ja 1818\nvälisenä aikana, joita sekä suomen- että ruotsinkielisiäkin on painettu\nyli parikymmentä ja joista esityksemme seuraavissa luvuissa on tarkempi\nselostus, niin ei meillä hänestä ole mitään erikoista\nelämäkerrallistakaan esitettävää, ennenkun saamme viimemainitulta\nvuodelta muutaman tiedon, joka koskee yhdeltä puolen Juteinia\nseuramiehenä ja toiselta muutamaa arvostelua hänestä suomenkielen\nkäyttäjänä ja tarkkana tuntijana.\n\nKun näin tulee puhe Juteinista seuramiehenä, niin nousee meissä ensin\nihan niinkuin itsestään kysymys, minkä näköinen Juteini oli. Ja siihen\nantaa meille jo edellämainittu vanhus Henrik Joel Juutila eli Pätiälä\nvastauksen, sillä hän tämän kirjottajalle kertoi jo aikaisemmin\nesitetyssä tilaisuudessa, että \"Juteini oli pitkä, solakka mies ja\nsinisilmäinen\", minkä viimeksi mainitun seikan vahvistaa Juteinin\nkansallismuseossa nykyisin säilössä oleva kuvakin. Ja tämä kuva kertoo\nvielä senkin, että hänellä oli tumman ruskeat kutrit, ihonväri puhdas\nja posket hieman punaiset. Siis kaikin puolin hauska ilmiö. Ja\nsellaisena hänestä tietenkin paljon pidettiin seuraelämässä. Kun siis\nmiellyttävään ulkomuotoon lisäksi tuli, että Juteini jo nuorena\nylioppilaana, kotiopettajana ollessaan, oli oppinut \"sivistyneen\nkäytöstavan\", kuten J. Krohn kertoo, jota tiedonantoa tietenkään ei\nensinkään ole syytä epäillä, niin emme silloin suinkaan sitä ihmettele,\nettä hänet nähtiin nähtävästi niin mielellään seurusteluissa, ehkäpä\nvieraana perheissäkin ja jäsenenä eräässä \"klubissa\", poikamies kun\nvielä oli, että esim. tanskalaisen oppineen, professori Rasmus Rask'in\nmaaliskuun loppupuolella v. 1818 oli vaikea saada niin usein häntä\ntavata, kuin olisi halunnut. Rask, näet, silloin oleskeli Wiipurissa ja\nkävi Juteinia tervehtimässä sekä toivoi tämän ohjaamana oppivansa\npuhumaan suomea, mutta lähti äskemnainitusta syystä sieltä pois\naikaisemmin, kuin alkuaan aikonut oli. Juteinin luona tällöin jo\nensi kerralla käydessään Rask sai 16 hänen julkaisemaansa kirjasta;\n2 lastenopetusta käsittelevää tekelettä, jotka jo olivat loppuun\nmyydyt,[26] ei juuri tästä syystä voitu antaa. Juteinin silloin\nnähtävästi tekeillä olevan kieliopin ja ehkäpä jo painatuksen alaisena\nolevan kokoelman Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja Rask tilasi.[27]\n\n[Kuva: Tämä Juteinin kuva on taiteilija Tuhkasen tekemä jäljennös\nKansallismuseoon lunastetusta alkup. Jutein-kuvasta. Sen hän alkuaan\npiirsi aikakauskirja \"Aikaa\" varten. Saman taiteilijan \"Valvojaa\" varten\npiirtämä kuva on tämän kirjamme alussa.]\n\nNähtyämme Juteinin tässä vilahdukselta seuramiehenä tapausten valossa\nvuodelta 1818, jolloin hän professori Rask'in kanssa joutui tekemisiin,\non meidän nyt edellä antamamme lupauksen velvottamina mainittava myös\nne arvostelut Juteinista suomen kielen käyttäjänä ja tarkkana\ntuntijana. jotka lausuttiin samana vuonna, sekä näiden arvostelujen\nyhteydessä olevat seikat.\n\nAikaisemmin eli jo kevättalvella tänä samana vuonna Turussa\ntutustuttuaan yliopiston suomenkielen dosenttiin Gustaf Renvall'iin\nsekä keksittyään hänen tavattoman työkykynsä sekä perinpohjaiset\ntietonsa ja taitonsa suomen kielessä oli professori Rask toukokuun 17\npäivänä kirjottanut hänelle, ehdottaen että hän rupeaisi suurta\nsuomalaista sanakirjaa toimittamaan etupäässä tieteellistä tarkotusta\nvarten, jota sanakirjaa Venäjän valtakunnan kansleri, kreivi Rumjanzow\nPietarissa aikoi kustantaa. Avustajaksi Renvall'ille tähän työhön hän\nesitti taitavaa suomen kielen käyttäjää, yliopiston apulaista R. von\nBecker'iä. Renvall sanoi ihastuvansa, jos tulisi saamaan suuremmoisen\nsanakirjatyön suoritettavakseen, mutta Becker'iä työtoveriksi ei hän\nhalunnut. Siitä sanoi hän vastauksessaan toukokuun 30 p:nä: \"Minä\ntiedän kyllä että hän (Becker), syntyneenä Savossa, on kielenkäytössä\nhyvä suomalainen, mutta onko hän kiinnittänyt kielen Kielioppiin y.m.\nmitään huomiota sitä en tunne. Maisteri Savenius olisi sellaisessa\nsuhteessa ajatukseni mukaan parempi. _Ensimäinen kaikista on kuitenkin\nSihteeri Judén, kieltämättä yksi meidän parhaita Suomalaisia, sekä\ntietopuolisesti että käytöllisesti\"[28] Mutta sitä paitsi katsoi\nRenvall, että sellaista työtä, kuin kyseessä oleva, oli mahdoton jakaa\nkahden tai useamman tehtäväksi. Sillä jos yhtenäisyyttä mielipiteissä,\nsuunnitelmassa, työtavassa y.m. on aikoihin saatava, niin on yhden\nmiehen suoritettava koko työ, joka sitten voidaan jättää jo ennen\npainatusta muiden tarkastettavaksi. Kuitenkin olkoon tekijällä vapaus\nvalita tarkastajain huomautuksista vain ne, mitkä hyväksi näkee.\n\nKun Renvall nähtävästi ei tiennyt, että professori Rask maaliskuun\nloppupuolella oli käynyt Viipurissa Juteinin luona ja tilannut tämän\nkieliopin ja sananlaskukokoelman, niin hän kirjeessä Rask'ille kesäk.\n20 p:ltä eräässä kohdassa sanoo: \"On hiljan minulle kerrottu, että\nHerra Judén Viipurissa aikoo julkaista Suomalaisen Kieliopin ja\nkokoelman Suomalaisia Sananlaskuja. Minä en kuitenkaan ole saanut\nmitään tarkempaa tietoa siitä häneltä itseltä.\" Ja taas ajatellen\nsuurta sanakirjatyötä, jota toivoi saavansa suoritettavakseen, sekä\nkysymystä apulaisesta tähän työhön jatkaa hän vielä samassa\nkappaleessa: \"Jos hän (Juteini) olisi Turkua lähempänä, niin en\nitselleni toivoisi mitään parempaa työtoveria, vaikk'ei hän tunne\nLatinan kieltä.\"[29] Tietysti tämä viimeinen arvostelu Juteinin\nlatinankielen taidosta tarkottaa kielen perinpohjaisempaa,\ntäydellisempää tuntemista, jommoinen luonnollisesti ainakin\npäätoimittajan tuli omata osatakseen tieteellisessä sanakirjassa\ntarkoin selittää sanojen merkitykset latinaksi.\n\nJuteinin kieliopin sitten saatuaan syyskuun 14 päivään mennessä\nprofessori Rask kysyi kirjeessä viimemainitulta päivältä Renvall'in\nmielipidettä tästä kieliopista. Renvall kun itse juuri paraillaan\nvalmisti suomen kielioppia ja oli siis pätevimpiä sitä arvostelemaan.\nSaman kuukauden 23 p:nä Renvall vastasi, ett'ei hän vielä ollut nähnyt\nJuteinin kielioppia eikä nyt vielä voinut lausuntoansa siis sen arvosta\nantaa.[30] Mutta jo lokakuun 15 p:nä 1818 Renvall Rask'ille kirjotti\näskettäin juuri Juteinin sekä kieliopin että sananlaskut saaneensa. Hän\nei kuitenkaan vielä ollut ennättänyt niitä silmäillä läpi, mutta\nmuutama vilkaisu kielioppiin hänen mielestään oli osottanut, että\nJuteini asiaansa oli käsitellyt verraten \"löyhästi\" (löst).[31]\nNähtävästi Renvall arvostelussaan tarkotti etupäässä puheenaolevan\nkieliopin kokoonpanon hataruutta, sen suuria puutteita systemaattisena\neli järjestelmällisenä esityksenä, jos hän ensinkään nyt vielä niin\näkillisen tarkastelun nojalla mitään tuomiota teoksesta tahtoi lausua,\nteoksesta, jonka tekijää hän juuri vähää ennen oli esittänyt parhaiden\nsuomen kieltä tutkineiden teoreetikkojen joukkoon luettavaksi.[32]\nJuteinin kielioppia ei tietääkseni vieläkään ole asianmukaisesti\ntarkastettu, mutta toivokaamme, että joku tehtävään täysin pätevä\nkielimies vielä ottaa perinpohjin tutkiakseen, muihin verratakseen ja\nsen nojalla arvostellakseen Juteinin kielioppia.\n\nEdellämainituista G. Renvall'in kirjeistä prof. Rask'ille ilmenee,\npaitsi mitä nyt jo tässä olemme esittäneet, myöskin m.m. että Rask oli\nehdottanut hänelle, että hän suomalaisessa sanakirjassaan käyttäisi\nsamallaista ääntiöpituuden merkitsemistapaa, kuin unkarin kielessä oli\nkäytännössä, eli siis että vinopilkku ääntiön yläpuolella ilmaisisi\npitkää ääntiötä, jotta sen avulla päästäisiin Rask'in mielestä rumasta\nkirjotustavasta, jossa vain kaksi ääntiömerkkiä ilmaisi pitkän ääntiön.\nRenvall kyllä myönsi oikeaksi sen, että niin ääntiörikkaassa kielessä\nkuin suomi alituiseen uusiintuvat pitkien ääntiöiden kaksoismerkit\nolivat rumat silmälle nähdä, samoin kuin senkin vaatimuksen\noikeutuksen, että yksi ainoa äänne, vaikka olisikin pitkä, oikeastaan\nolisi loogillisuuden, johdonmukaisuuden ja kieliopilliseltakin kannalta\nmyös merkittävä vain yhdellä ainoalla merkillä, mutta hän vastusti sen\nkäytäntöön ottamista sanakirjassa ensin sillä, että saksalaiset,\nhollantilaiset, englantilaiset, jopa myöskin tanskalaiset itse\ntoisinaan merkitsevät pitkän vokaalin kahdella merkillä. Sittemmin hän\nhuomautti, ett'ei Turussa eikä Ruotsissakaan korkomerkillä varustettuja\nkirjakkeita ollut saatavissa, vaikka arvelikin, että niitä ehkä\nvoitaisiin saada Saksasta. Eräässä myöhemmässä kirjeessä hän lisäksi\narveli vaikeaksi luopua vanhasta tavasta ja saattaa käytäntöön uuden,\njonka silloin tietenkin tulisi olla entistä ei ainoastaan paremman,\nvaan myös sellaisen, että sen aivan yleisesti voi käytäntöön ottaa\nja että sitä myöskin sitten saattaa noudattaa. Ja ell'ei noita\nkorkomerkillä varustettuja kirjakkeita tarvita täällä (Suomessa) mitään\nmuuta kieltä varten, niin ei yksikään kirjanpainaja rupea niitä\nhankkimaan suomea varten. Ja jos taas yksi tekisikin sen, niin ei\nkaiketi kaikkia voitaisi saada siihen suostumaan. Sitten osotti hän\nvielä monta uudesta merkitsemistavasta johtuvaa epäjohdonmukaisuutta.\nNiiden joukossa ehkä pahimpia, että esim. ranskalainen ja muukalainen\nyleensä uuden merkitsemistavan takia johtuisi varmaankin väärin\nääntämään sellaisia sanoja kuin _mutaa_ ja _pataa_ niitä merkittäissä\n_mutá_ ja _patá_. Ja miten merkittäisiin uudella tavalla _puku, suku_\nja _luku_ taivutuksissa, koska niissä (siihen aikaan) k taivuttaissa\nkatosi![33] Saataisiinko niistä genetiivissä _puun, suun_ ja _luun_\nsijasta (äännettyinä kahdella tavulla) _pún, sún_ ja _lún_, jotka\ntietenkin myös olisivat genetiivejä _puu, suu_ ja _luu_ sanoille.\nLokakuun 14 päivän kirjeessä v. 1818 Renvall kuitenkin vihdoin lupasi\nsanakirjatyössään koettaa totuttaa itseään tähän uuteen\nmerkitsemistapaan ja siten lähemmin koetella sen etuja, vihdoin sitten\npuhtaaksikirjottaessaan ratkaistakseen, onko hän lopullisesti käyttävä\nvanhaa vaiko uutta kirjotustapaa. Mutta niinkuin professori Setälä\nesitelmässään \"W. Kilpinen Suomen kielen uudistajana\" sivulla 20\nhuomauttaa, juuri näitä asioita myöskin esittäessään, ei Rask'in\nehdotus kuitenkaan johtanut mihinkään tulokseen.\n\nOlemme näinkin laajasti, jos kohta ei perinpohjaisesti, esittäneet\nRask'in oikeinkirjotusuudistusehdotuksen, mikäli siitä Renvall'in\nkirjeistä selkoa saa, sillä Juteinille Rask luultavasti oli tehnyt\nsaman ehdotuksen, päättäen hänen esityksestään v. 1819 Lasten Kirjansa\ntoisessa painoksessa, että \"latinaisia\" eli antikva-kirjakkeita\nkäytettäissä suomessa sopisi merkitä pitkiä ääntiöitä korkomerkillä eli\nvinopilkulla, niinkuin lukija esityksemme 76 ja 78 sivuilla on näkevä.\nRask'in Juteinille esittämän ehdotuksen tekee vielä uskottavammaksi\neräs Juteinin kirje Rask'ille maalisk. 5 p:ltä 1819, joka kirje\nalkuperäisenä on säilyssä Kööpenhaminan yliopistonkirjastossa ja\nkäännöksenä kuuluu:\n\n\"Maanmainio ja korkeastioppinut Herra Professori!\n\nHartaimman kiitollisuuteni esitän minä kunnioittaen siitä että Herra\nProfessori on minulle osottanut suosiotansa ja minua muistanut erittäin\nkiitettävällä teoksellansa. Minä en vielä ole ennättänyt selailla läpi\nkoko kirjaa, mutta mitä minä olen lukenut ja ymmärtänyt, on mainiosti\nesitettyä. Minä en oikeastaan osaa arvostella, vaan ainoastaan ihailla\nniin syvällistä kielten perusteiden tutkimista. -- Mitä muuten tulee\nHerra Professorin muistutuksiin pienen Kieliopillisen kokeeni johdosta,\nnäyttävät ne minusta, kirjainten suhteen, sangen oikeilta, ja olen minä\nmyös jotakin sellaista tuuminut, mutta en ole vielä uskaltanut panna\nkäytäntöön mitään uutta tapaa; en ole kuitenkaan unohtava ottaa asiaa\ntarkemman harkinnan alaiseksi. Mutta, mitä tulee Teonsanoihin ja niiden\njakamiseen kolmeen Taivutusryhmään (_Conjugationer_) saman periaatteen\nmukaan, kuin_ (nominien) Sijoittelussa, siihen en voi keksiä kyllin\ntarkasti määrättyjä varmoja sääntöjä, enemmän kuin mitä minä niitä\nkokeessani olen esittänyt. Tämä asianlaita täytyy minun jättää siis\nsikseen kunnes asiaan -- enempää selvitystä saatu on. Jakamattomalla\nkiintymyksellä on minulla kunnia jatkuvasti olla\n\nMaankuulun ja korkeasti Kunnioitettavan Herra Professorin nöyrin\npalvelija      Jac. Judén\".[34]\n\nTämän kirjeen mukaan on Juteini nähtävästi juuri hiljan saanut prof.\nRask'ilta erään teoksen, ehkäpä hänen islantilaisen kielioppinsa, josta\nRenvall kirjeessään lokak. 14 pää 1818 sanoo Rask'ille, ett'ei se\nsilloin vielä ollut ostettavissa Turun kirjakaupasta. Samassa kirjeessä\nhän (Renvall) muutamaa riviä aikaisemmin ilmottaa, että saman\nprofessorin tutkielma \"Pohjoismaisen kielen synnystä\" ei ole myytävänä\nsiellä, mutta että Anglosaksilaista kielioppia on vielä saatavissa --\nhänen näet piti lähettää nämä teokset Turun kirjakaupasta prof.\nRaskille Pietariin, jossa Rask vielä v:na 1819-kin jonkun aikaa\noleskeli, matkustettuaan sinne jo kevätpuolella vuotta 1818. Kun\nRenvall sitten kirjeessä tammikuun 2 p:ltä 1819 mainitsee prof. Rask'in\ntutkimusta \"Pohjolan vanhasta kielestä\" Turussa luettavan\n\"mielihalulla\", jopa niin että \"Ehrström'in kappale (sitä) jo on\npuoliksi kulunut\",[35] niin en voi näistä lauselmista johtua juuri\nmuuhun, kuin että Rask'in Juteinille lähettämä teos oli hänen islannin\nkielioppinsa, vaikka Juteinin äsken esitetyn kirjeen puheesta\n\"syvällisestä kielten perusteiden tutkimisesta\" voisi mahdollisesti\njohtua ajattelemaan tutkielmaa \"Pohjoismaisen kielen synnystä\".\n\nToisesta kohdasta Juteinin edellä esitettyä kirjettä Rask'ille taas voi\nmeidänkin mielestämme, kuten prof. Setälä ennen mainitussa\nesitelmässään siv. 20 tekee -- vaikka hänkin varoen, käyttäen sanaa\n\"näkyy\" --, johtua jokseenkin suurella varmuudella Rask'in Juteinillekin\ntekemään edelläkerrottuun uudistusehdotukseen, kun ottaa huomioon hänen\nesityksensä Renvall'ille ja Juteinin kokeilun juuri v. 1819, merkiten\nääntiöpituuden antikvatekstissä vinopilkulla Lasten Kirjan toisessa\npainoksessa, kuten edellä näimme. Mutta -- täytyy meidänkin lisätä! --\nmahdollistahan on, että Rask'in \"muistutukset kirjaintenkin suhteen\"\nsentään koskevat joitakin muita seikkoja.\n\nJuteinin vastauksesta samassa kirjeessään prof. Rask'ille luulisimme\nvielä olevamme oikeutetut tekemään sen johtopäätöksen, että Rask on\nainakin jonkillaista tunnustusta Juteinille hänen kieliopistaan\nantanut, ehkäpä sitä arvokkaaksikin suomen kielen tutkijalle\ntunnustanut, kuten Snellman'in äänenkannattajassa \"Kallavedessä\"kin,\nniinkuin tulemme myöhemmin näkemään, eräässä arvostelussa tästä\nkieliopista sanotaan. Sillä tuskinpa Juteini muuten olisi kirjottanut\ntällaista vastausta, jossa yleensä on niin altisna ottamaan huomioon\nRask'in huomautuksia eli, niinkuin hän sanoo, \"muistutuksia\". Nämä\nRask'in ystävälliset neuvot näkyvät pääasiallisesti koskeneen\nteonsanojen taivutuskaavoja eli niiden ryhmitystä, siis yhtä seikkaa\nkieliopin järjestelmällisessä esityksessä, joka tällöin vielä näyttää\nolleen sangen vaikea tehtävä. Kaiketi samallaista systemaattisen\nesityksen heikkoutta arvelimme jo edellä Renvall'inkin arvostelullaan\ntarkottaneen. Mutta tällaiset \"muistutukset\", huomautukset, neuvot,\nmillä nimellä niitä nyt nimittäneekin, eivät tietenkään vielä riistä\nJuteinin kieliopin monilta tarkoilta ja usein oikeiltakin\nkielitieteellisiltä havainnoilta ja niistä johtuneilta säännöiltä\narvoansa. Samalla tavalla oli Rask Renvall'inkin kielioppia varten\njuuri ennen, kuin Juteinin kielioppi julkisuuteen laskettiin, antanut\nneuvoja, joista Renvall häntä kiittää kirjeessä elok. 19 p:ltä\n1818,[36] eikä tietenkään Renvall'in kieliopin arvo aikalaisten\nsilmissä olisi vähentynyt, jos hän sen olisi heti julkaissut, siitä\nettä hän olisi tunnustanut Rask'ilta saaneensa neuvoja kielioppiansa\nvarten. Mutta Renvall ei tullut pitkiin aikoihin sitä julkaisseeksi,\nehkäpä siitä syystä, että hän, niinkuin hänen ennenmainituista\nkirjeistään näemme, Rask'in kautta sai usean kielen kieliopin\ntutkittavakseen ja että hän, niihin syventyessään ja niiden kautta\nyleisiin kielilakeihin; tahtoi vielä kypsyttää tekelettään, ennenkun\nsen julkaisisi; sitä paitsi sanakirjatyö monena vuonna häntä siitä\nesti, ennenkun tuo laaja sanakirja vihdoin v. 1826 ilmestyi; on\nmahdollista myös, että von Becker'in v. 1824 julkaisema kielioppi,\nkuten J. Krohn arvelee, oli syynä lykkäykseen.[37] Yhdelle osalle\nkielioppiaan, Prosodialle eli runo-opille, joka oli niin laajaksi\npaisunut, ett'ei hän katsonut sitä enää kieliopin yhteydessä voitavan\njulkaista, oli hän jo v:na 1818 etsinyt kustantajaa sellaista saamatta,\nkoska epäilivät yrityksen kannattavaisuutta.\n\nSuurta sanakirjaansa varten käyttämiensä lähteiden joukossa Renvall\nmainitsee myös Juteinin julkaisuja, m.m. omien väitöskirjojensa\nrinnalla hänen kielioppinsa v:lta 1818, josta hän epäilemättä on saanut\nmonen hyvän sanaselityksen. Tuohan jo on Renvallin puolelta aika\ntunnustus Juteinille ja etenkin hänen kieliopilleen, että Renvall sitä\nomien ansiokkaitten väitöskirjojensa ohella on voinut käyttää tärkeässä\ntieteellisessä sanakirjatyössään ja mainitsee sen erittäin \"uudempiin\"\nkuuluvana (recentiores). -- Juteinin muka keräilemästä sanakokoelmasta\nRenvall ei kirjeissään Rask'ille sano mitään, eikä Juteini itsekään\ntietääkseni missään siitä puhu. Nähdäkseni on J. Krohn (Suom. Kirj.\nVaiheet siv. 198) ymmärtänyt Renvall'in sanat hänen sanakirjansa\nalkulauseessa väärin.\n\nMutta etsiessämme näin Juteinin kieliopille tunnustusta ja puoltoa\njohdumme vihdoin täysin pätevän ja puolueettoman arvostelijan\nlausuntoon, joka julkisuudessa nähtiin v:na 1821 ja joka annettiin\njuuri sensuuntaisena, kuin olemme olettaneet Renvall'in ja Rask'inkin\noikeastaan käyneen, jos ne yksityiskohtiaan myöten olisivat meille\ntunnetut, toisin sanoen Juteinin kieliopillisille havainnoille hekin\nvarmaan ovat tunnustuksensa antaneet. Sanoimme lausunnon antajaa täysin\npäteväksi, koska hän aikansa etevimpiin kielimiehiin kuuluvana itse\nsittemmin julkaisi useita kielioppeja ja Iitistä kotoisin olevana\nsuomalaissyntyisenä kansanlapsena tietysti tunsi äidinkielensä\nperinpohjin. Sanoimme häntä myös puolueettomaksi, sillä hän ei\nRenvall'in tavoin ollut juuri aikeissa julkaista suomalaista\nkielioppia. Tämä arvostelija oli, kuten ehkä lukija jo on arvannut, A.\nJ. Sjögren, silloin nuori 27-vuotias maisteri, tällaiseksi kahta vuotta\naikaisemmin seppelöitty, sittemmin akateemikko Pietarin akatemiassa.\nSjögren, näet, sanoo ennenmainitulle kreivi Rumjanzow'ille[38]\nomistetussa kirjassaan \"Ueber die Finnische Sprache und ihre\nLiteratur\", painettu Pietarissa v. 1821 (5 arkkia 8:o): sivulla 12,\nettä Juteini on painattanut suomalaisen kieliopin, jossa on \"monta\noivallista huomiota, kuitenkin ilman ankaraa systemaattista\njärjestystä\".[39]\n\nOlemme näin Juteinin elämänvaiheita seuranneet vuosien 1818 ja 1819\nvaihteihin saakka ja huomauttaneet muutamasta seikastakin jälkeiseltä\najalta. Samalla olemme puhuneet niistäkin henkilöistä, joihin hän\nerittäin näihin aikoihin oli jossain suhteissa eli toisin sanoen,\njoiden kanssa hänen tiedämme olleen tekemisissä. Mutta ainoastaan tähän\nasti mainittuihin ei nämä \"suhteet\" rajotu. Sillä myöhemmin tulemme\nnäkemään, että Juteini pilkkalauluillaan oli papiston keskuudesta\nitselleen hankkinut vihamiehiä, jotka häväistysrunoja hänestä noin\nvuoden 1819 seutuvilla ja sen jälkeisenäkin aikana levittelivät. Ja\nkuitenkin hän meistä juuri näihin aikoihin ainakin ulkonaisesti näyttää\nkirkollis- ja uskonnollismieliseltä, siitä päättäen että hän on mukana\nViipurin Pipliaseuraa perustamassa sekä valitaan sen toiseksi\nsihteeriksi. Sanan Saattajan Viipurista jo ennen mainitsemassamme\nkertomuksessa Juteinin elämänvaiheista, minkä kertomuksen tiedonannot\novat siksi tarkkoja ja yksityiskohtiin meneviä, ett'eivät ne hevillä\nvoi olla kenenkään muun kuin juuri Juteinin itsensä antamia, sanotaan\ntästä asiasta seuraavasti: (Juteini) \"oli 2:sta päivästä Huhtikuuta\nv. 1819 21:een päivään asti Tammikuuta v. 1822 Viipurin Apu-Biblia\nSeuran Sihtierinä\". Täydentääksemme tätä tiedonantoa liitämme tähän\ntoisenkin, jonka olemme saaneet siitä kertomuksesta, minkä Viipurin\nPipliaseuran nykyinen sihteeri, pastori J. Friman, esittää sanotun\nseuran toissa vuonna (1912) painattamassa julkaisussa \"Viipurin\nPipliaseura vuosina 1818-1912\". Oli ehdotettu, kuten tunnettua on, että\nTurussa olevalle Suomen Raamattuseuralle perustettaisiin Viipuriin\nhaaraosasto (eli juuri \"Apu-Biblia Seura\"). Sen jälkeen kertomuksessa\nsanotaan: \"Ehdotus sai -- -- Viipurissa heti alussa hyväksymisen. Sen\ntoteuttaminen viipyi kuitenkin silloisen maaherran, Walléen'in,\nsairauden vuoksi vuoden 1818 kevääseen, jolloin Viipurin Pipliaseura\nhuhtikuun 20 p:nä täydellisesti järjestettiin. -- Seuran puheenjohtajaksi\nvalittiin silloin maaherra Carl Walléen, sihteeriksi kimnaasinopettaja\nFr. Rönnbeck,[40] varapuheenjohtajaksi valtioneuvos Nic. Jaenisch,\ntoiseksi sihteeriksi maistraatinsihteeri Jac. Judén,[41]\nrahastonhoitajaksi pastori J. Stråhlman\". Juteini oli näihin aikoihin\nsiis saman seuran sihteerinä, vieläpä raamatunlevittämistä tarkottavan,\njonka puheenjohtajana oli mies, mikä häntä sittemmin pahimmin\nkerettiläisyydestä kaikissa oikeusasteissa ahdisti. Tosin tämä tietysti\ntapahtui viran vaatimuksesta.[42]\n\nVaikka kuten edellä näimme Juteinista on tehty suurempi sankari x:n ja\nz:n sekä vanhemman oikeinkirjotuksen vastustajana, kuin mitä hän\ntodella oli, niin on hän kuitenkin Renvall'in ja omienkin\nmielipiteittensä toimeenpanijana ja lainakirjainten teoreettisenakin\nvastustajana siksi merkittävä, että \"Mnemosyne\" v. 1820 \"johtaa osaksi\nhänestä suomen kielen oikeinkirjotuskriisin\". Hän ei kuitenkaan\n\"Mnemosynessä\" itse oikeinkirjotuskiistaan ottanut osaa.\n\nJuteinilla oli jo, kuten olemme nähneet, monta tointa:\nmaistraatinsihteerin, notarius publicus'en, laivanmittaajan ja\nraamattuseuran sihteerin. Tästä viimemainitusta sihteerintoimesta hän\nkuitenkin edellisenä kuukautena luopui, kun hänelle vielä näiden muiden\ntehtäviensä lisäksi helmikuun 28 p:nä 1822 uskottiin sihteerin toimi\nViipurin majotuslautakunnassa. Tämän lautakunnan kirjurina hän sitten\noli vähän päälle 10 vuotta eli toukokuun 18 p:ään 1832.[43]\n\nV:na 1821 ilmestyi Viipurissa kuukauslehti Wiburgs Mancherley. Sen\npalstoilta en ole mitään Juteinin kynästä lähtenyttä tavannut. Mutta\nkun saksankielinen viikkolehti \"Wiburgs Wochenblatt\" ilmestyi vv.\n1823-1832, niin Juteini sille v:na 1824 viehättyi antamaan yli 30 aika\npirteätä ja niistä monta kaunistakin runoaan, mitkä suomenkielisinä\npainettiin 25 numeron lisälehteen hyvälle paperille. Niinkuin myöhemmin\nnäemme, Juteini niistä sekä uusista sepitelmistään sitten v:na 1826\nmuodosti runovihkonsa \"Runon Tähteitä\", mistä kaikesta näemme Juteinin\nmielentilan taas täysin tasapainossa ja hänen runoilijamaineensa\nkorkeimmillaan.\n\n\"Ett'ei ihmisen ole hyvä yksinänsä olla\", vaan että hän tarvitsee\n\"avun, joka on hänelle sopiva\", se raamatun lausuma totuus näkyy\nmyöhään täysin Juteinille selvinneen, koska hän, jo kauan \"avuttomana\"\noltuaan, vasta 44 vuoden vanhana osasi sen omaan kohtaansa sovittaa,\npoistaa tuon epäkohdan ja v. 1825 mennä naimisiin.[44] Hän solmi\nsilloin avioliiton itseänsä yhdeksän vuotta nuoremman, entisen\nemännöitsijänsä Katharina Margaretha Blank'in kanssa. Tästä aviosta\nheille syntyi marraskuun 18 p:nä 1827 heidän ainoa lapsensa: poika Joël\nJacob.[45]\n\nVähin oli haihtunut se mielipaha, minkä Juteinissa pappien kesken\nlevitetyt, jo edellä mainitut häväistysrunot herättivät; ja vähitellen\noli hän, avioliiton rauhaisaan satamaan elonsa purren ankkuroituaan ja\nvähä sitä ennenkin, taas alkanut etsiä viihdykettä hänelle jo niin\nrakkaaksi käyneestä kirjallisesta toiminnasta, kun jo uusi rajumyrsky\nhänen elämänsä merellä juuri tästä kirjailemisesta johtuneista syistä\ntaas tätä elonpurtta tuiverrutti ja sai sekä hänet itsensä että\ntietenkin myös hänen elämänsä kumppanin jo avioliittonsa alkuaikoina\narkaillen kysymään, miten heidän elämänsä onnen kävisi, kaikkoaisiko\nehkä heidän perheonnensa heidän luotaan nyt kokonaan, kun rajusää\nvinhana vallitsi heidän odottaessaan juuri samana syksynä perillistä,\nja voisiko odotettu suuri perhetapahtuma ensinkään tällaisissa\nolosuhteissa onnistua. Lukija voi vähin ehkä jo aavistaa mitä Juteinin\nelämää synkistävää tapausta tarkotamme, kun edellä jo viittasimme\nsiihen, että maamme prokuraattorinvirkaa silloin hoitava, hänen entinen\nkuvernöörinsä, Carl Walléen häntä vainosi kerettiläisyydestä hänen\nvuonna 1827 julkaisemansa kirjan \"Anteckningar af Tankar uti Varianta\nÄmnen\" johdosta. Tämän kirjan luvattomasta julkaisemisesta sekä siitä\ntavattavista kerettiläisyyksistä käytiin kauan oikeutta Walléen'in\nalotteesta tai ehkäpä, niinkuin tämä eräässä kirjeessä mainitsee,\nkenraalikuvernööri Zakrewskyn käskystä. Tästä oikeusjutusta ja myöskin\nlyhyesti kirjan sisällyksestä on meillä myöhemmin eri luvussa selostus,\njoten ei tarvitse tässä yhteydessä sitä laajemmin esittää, mutta koska\ntämän Juteini-elämäkerran kirjottajalla, vasta sen jälkeen kun hän jo\ntuon selostuksen oli painattanut, oli tilaisuutta käydä Viipurissa itse\ntapahtumain paikalla ottamassa sikäläisistä arkistoista tarkemmin\nselkoa oikeudenkäynnistä siellä sekä Anteckningar-kirjan ennen\nkuulumattomasta lopullisesta kohtalosta, niin suotakoon hänelle oikeus\ntässä esittää se, minkä hän tuossa mainitussa luvussa, jo ennen esille\ntuotujen tietojen lisäksi asian valaisemiseksi kertoa voi.\n\n[Kuva: Tämä kuva on valokuvajäljennös kansallismuseon Juteini-kuvasta.\nKuvan vieressä oleva koriste nimikirjotuksineen on kuvan\nnorsunluulaatan takapuolelle tehty. (Vrt. A.V. Koskimiehen kirjotusta\nnäistä kuvista \"Aika\"-lehden maalisk. n:ssa 1913).]\n\nSyyskuun 13 päivänä 1827 jätti kaupunginviskaali J.A. Krogerus Viipurin\nkämnerioikeudelle Suomen prokuraattoriviraston ruotsinkielisen\nmemoriaalin,[46] jonka sisällyksen suomeksi selostamme täydellisesti\nmyöhemmin, sekä pyysi, että kämnerioikeus määräisi ajan (\"Termin\") sitä\noikeusjuttua varten, minkä hän aikoi Juteinia ja kirjanpainaja Anders\nCedervaller'ia vastaan nostaa Juteinin luvattomasti julkaiseman ja\nCedervaller'in samoin luvatta painattaman \"Anteckningar af Tankar uti\nVarianta Ämnen\" nimisen kirjan johdosta. Tätä Krogerus'en pyyntöä\nnoudattaen oikeus päätti, että hänen virallisena syyttäjänä tulisi\nsaman kuun 18 päiväksi sanotussa suhteessa samaan oikeuteen kutsua\nJuteini ja Cedervaller.\n\nKun sitten Juteini ja Cedervaller syyskuun 18 p:nä olivat oikeuden\nedessä, luettiin heille edellisen istunnon pöytäkirja, mikäli se\nheitä vastaan nostettua oikeusjuttua koski, sekä kehotettiin ensin\nJuteinia jättämään selityksensä prokuraattorinviraston\nvirkamemoriaalissa esitettyihin syytöskohtiin. Juteini tunnusti\nolevansa Anteckningar-kirjan tekijä; mutta koska sitä vastaan\nsyytteessä tehdyt muistutukset olivat sitä laatua ja sen arvoisia,\nettä ne vaativat vakavaa harkintaa, niin pyysi hän saada kirjallisesti\nvastata niihin sekä, että kappale sanottua kirjaa, minkä\nprokuraattorinvirasto virallisen syyttäjän kautta oli kämnerioikeudelle\njättänyt, annettaisiin hänelle apukeinoksi selityksen laatimista\nvarten. -- Cedervaller vuorostaan ilmotti, että hän kirjapainostaan oli\njulkaissut kaikki[47] Juteinin kirjottamat kirjat, ja että tämä\njokaisessa esiintyneessä tapauksessa oli sanonut Cedervaller'ille mikä\nkirja olisi sensuroitava mikä ei. Kun Juteini oli painettavaksi\njättänyt kyseessäolevan kirjan, oli hän vakuuttanut, ett'ei se\nsisältänyt sellaista esitystä, joka olisi alistettava sensuroitavaksi,\nsekä luvannut vastata kaikista niistä seurauksista, joiden alaiseksi\nCedervaller saattaisi joutua. Ja tämä oli sitäkin vähemmän ruvennut\nlukemaan käsikirjotuksen läpi, kuin hän otsakkeesta Anteckningar af\nTankar i Varianta ämnen ei mitenkään voinut aavistaa, että se\nsisältäisi uskonnollista esitystä; minkä kaiken johdosta Cedervaller\npyysi saada lukea viattomuutensa hyväkseen. -- Kun sitten Juteini oli\nmyöntänyt, että hän oli luvannut Cedervaller'ille vastata -- ei\nseurauksista, mutta kaikista niistä sakoista, joihin tämä voitaisiin\nlangettaa sanotun teoksen julkaisemisesta, niin oikeus päätti myöntää\nhänelle lykkäystä kirjallisen selityksen antamista varten saman kuun 25\np:ään, jolloin hänen 20 hopeatalarin sakon uhalla oli annettava\nselityksensä sekä samansuuruisen uhkasakon uhkaamana myös tuotava\ntakaisin nyt lainaksi saamansa kappale Anteckningar-kirjaa.\n\nKämnerioikeuden istunnossa syyskuun 25 p:nä jättikin Juteini tietysti\ntakaisin oikeudelle Anteckningar-kirjan sekä useita arkkia pitkän\n\"sanelun pöytäkirjaan\" (Dictamen tili Protocollet!),[48] joka luettiin\njulki. Virallinen syyttäjä Krogerus pyysi saada tämän tekeleen\nperehtyäkseen siihen, koska hänellä sen laajuuteen nähden ei nyt ollut\nsiihen tilaisuutta, voidakseen tehdä niitä vaatimuksia, joihin hänellä\nsaattoi syytä olla. Juttu lykättiinkin seuraavan lokakuun 2 p:ään,\njolloin virallisen syyttäjän -- hänenkin sakon uhalla -- oli oikeudelle\ntuotava takaisin Juteinin selitys sekä tehtävä loppuväitteensä.\n\nTässä selityksessään Juteini ensiksi huomautti, että häntä syytettiin\nAnteckningar-kirjassaan esittäneen sellaista, joka muka olisi\nristiriidassa kristinopin periaatteiden ja dogmien kanssa. Siihen hän\npyysi esittää seuraavaa:\n\nMitään mikä soti meidän uskontunnustustamme ja puhdasta evankelista\noppia tai sen korkeaa henkeä vastaan, ei hän luullut koskaan\nkirjottaneensa, sitä vähemmin, kuin sellainen jyrkästi poikkeaisi hänen\nomasta käsityksestään siitä.[49] Hän oli ainoastaan hätäisesti\nmerkinnyt muistiin hetkellisiä ajatuksia, enimmin siveysfilosofiassa,\ntahtomatta niissä esittää mitään ristiriitaista oikean uskonnon kanssa,\njota ainoastaan järjettömyys ahdistelee; jopa voi sanoa, että\nsaatanassa itsessä ilmeni tyhmyyttä ja ylpeyden henkeä, kun hän\nantautui taisteluun korkeamman vallan kanssa. (Ilm. k. 12 v. 7.).\n\nHän ei ollut tahtonut esittää mitään uskonnonvastaista, ja jos jostakin\nhänen monista vähäisistä kirjotuksistaan jotakin vain näennäisestikin\nsenlaatuista löydettäisiin, niin hän juhlallisesti sen peruuttaisi ja\njättäisi kaiken vakavasti kumottavaksi. Hän toivoi, ettei vilpitöntä\nmieltä erehdysten takia leimattaisi rikolliseksi; sillä myöskin hyvässä\npellossa voi kasvaa rikkaruohoa. Hän ei koskaan ollut halventanut sitä,\nmikä oli kunnioitettavaa yleisessä mielipiteessä; hän oli ainoastaan\nkoettanut ahdistaa ja kykynsä mukaan estää väärinkäytöksiä ja\nväärinymmärrystä, koettanut poistaa vääriä ja vahingollisia käsityksiä,\njoita ennakkoluulo oli omaksunut, siten myöskin poistaakseen\njärjettömän suruttomuuden paheita harjotettaissa.\n\nToiminnassa sattuva hairahdus voi mahdollisesti löytää selityksensä\ninhimillisestä heikkoudesta. Mutta tämän heikkouden puolustaminen tekee\nanteeksiantamattomaksi hairahduksen, joka sen kautta saa tahallisuuden\nleiman ja heikentää oikean periaatetta, minkä oikean kuitenkin aina\ntulee olla meidän ojennusnuoranamme, meidän järkähtämättömänä\ntarkotusperänämme, vaikkakin kyky sen ohella olisi puutteellinen; sillä\noikean ja toden tunnustaminen ainakin periaatteessa on jo eräs\ntäydellisyyden aste. Keksiä keinoja poiketakseen niistä on häpeällistä\nja avaa tien paheille, -- -- ja ainoastaan omanvoitonpyyntö voi silloin\nestää tai jouduttaa rikollisuutta.\n\nVilpittömän ja hyvän tarkotuksen ohjaamana valituksenalaista\nlentokirjasta (Brochure) kirjottaessaan hän luuli nyt voivansa poistaa\nkaiken luulotellun epäiltävyyden, mikä oli katsottu sisältyvän sen\nsyytteenalaisiin kohtiin.[50] Niinpä, kun hän siv. 21 puhuu uhreista,\njoita ensimäiset kristityt eivät voineet unohtaa ja joita Kristuksen\ntullessa juutalaisten keskuudessa paljon väärinkäytettiin, jota\nlauselmalla: _tahtoneet lahjoa vanhurskauden_ tahdotaan sanoa,\ntarkottaa hän uhraamisella sitä aineellista ja hyödytöntä, jopa\nvahingollista, jonka Kristus itse tahtoi poistaa, ja jota vastaan hän\nmyöskin templissä kiivaili. Ja sittekun Vapahtaja oli toteuttanut\nkorkean päämääränsä sekä uhrannut henkensä ihmiskunnan edestä, niin\npitivät, ainakin raamatullisen lauseparren mukaan, nämä kristityt tätä\nuhrautumista myöskin uhrina, jota kuvasi _pääsiäislammas_, mikä oli\nuhrieläin, ja luultavasti eivät useimmat heistä siis vielä ymmärtäneet\nsovitustyön salaisuutta ja korkeutta. Näinhän siis Kristuksen kuolemaa\nverrattiin uhriin, ja tätä on hän kutsunut _uhrin allegoriiaksi_.\n\nIhmiset ovat jo pakanuudessa, aikaisempina aikakausina uhraamisella\nkoettaneet estää rikoksensa seurauksia (kohtaamasta itseään) ja pitivät\nuhria sovituksena. Sitä hän on tarkottanut lauselmalla: _että muka\nsovitus on saatu aikaan uhriverellä_, eikä tämä ollut tavatonta vielä\nVapahtajan tullessa. Siinä se, mitä hän oli tarkottanut; mutta ei hän\nole esittänyt Kristuksen ansiota väärinymmärretyksi allegoriiaksi, vaan\nkoettanut erottaa väärinymmärretyn allegoriian Kristuksen ansiosta.\n\nMuuten pitäisi koko esityksen, josta nämä lausunnot tavataan, todistaa\npuhtaasta tarkotuksestaan, vaikka ajatukset ehkä sanojen kautta siellä\ntäällä ovat voineet tulla pimeästi ja vähemmän tavallisella tavalla\nesitetyiksi sen sivistysmäärän mukaan, minkä hän suureksi osaksi itse\nitselleen on hankkinut. Hän on joutohetkinä tutkinut kaikennäköisiä\naineita. Ellei hän ole kaikessa voinut saavuttaa selvyyttä, niin älköön\nsitä valistuksen ja suvaitsevaisuuden aikakautena ankarasti\narvosteltako, vaan mieluummin annettakoon se anteeksi, koska tarkotus\non ollut hyvä.\n\nMitä siv. 37 eräässä, sanoisiko hän sitä siksi, puoliksi filosofisessa\nkirjotelmassa _syntien anteeksi antamisesta_ esitetään, niin sillä ei\nsuinkaan väitetä Kristuksen ansiota tyhjäksi. Siitä olisi mieluummin\npitänyt johtaa sellainen ajatus: että niin kauvan kuin ihminen on\nsynnissä paatunut ja ylenkatsoo Kristuksen opetuksia, niin kauvan häntä\nei voida pitää Vapahtajalle uskollisena, eikä hän voi silloin lukea\nJumalan mielisuosiota itselleen kuuluvaksi, koska sellainen periaate\nolisi yhtä paljon Jumalaa herjaava kuin ihmissuvulle vaarallinen.\nKristus kehotti aina ihmistä parannukseen ja nöyryyteen.\nAnteeksiantamus Kristuksen tähden, jota hän ei ole tässä käsitellyt, on\nlahja korkeudesta, jota ei järki eikä filosofia voi selittää\n(\"öfverstigande förnuft och filosofie\"). Mutta, todistaakseen väitteensä\nparannukseen tarpeellisesta mielenmuutoksesta oikeaksi, tahtoi\nhän tässä viitata apost. Paavalin sanoihin Ebrealaiskirj. 10:\n26:nnessa,[51] jotka koskevat paatuneitten synnintekijäin\nvaaranalaisuutta: _Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me\nolemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enää yhtään uhria\nsyntein edestä_.\n\nJuurimainitussa esityksessä olisi myöskin huomautus siv. 40 voitu tehdä\nmuistutuksen arvoiseksi syyttämistarkotuksessa, koska hän siinä oli\nsanonut Jumalan kaikkitietäväisyyden liian korkeaksi, jotta voisimme\nsitä ratkaisevasti arvostella. Vastaus siihen olisi kuulunut: ett'ei\nhän sen kautta suinkaan ole tahtonut loukata Jumalan\nkaikkitietäväisyyttä, vaan ainoastaan epäillyt ihmisen kykyä voida\nkäsittää (\"omfatta\") tätä hänen korkeaa ominaisuuttansa; sillä\nluulotella tietävänsä mitä Jumala tietää, on järjettömyyttä, koska\nihmisen siinä tapauksessa tulisi olla ainakin Jumalan vertainen\ntiedossa.\n\nVielä siv. 45, mitä tulee _uskoon_ uskonnollisessa merkityksessä,\ntarkottaa hän uskoa kaikissa kansoissa, viittaamatta mihinkään\nmäärättyyn uskontoon tai lahkoon, ja kutsuu sitä vain siksi\nuskonnolliseksi, että jokaisella kansalla on uskoa Jumalasta (\"tro om\nGud\"), ja Jumala tietenkin (\"visserligen\") on päämääränä kaikessa\nuskonnossa. Ja jos heidän uskonsa on vilpitön korkeimpaan olentoon\nnähden, niin täytyy sen olla sielun sydämellinen mieltymys (Jumalaan)\nja luottava kunnioitus tätä olentoa kohtaan, elävä varmuus hänen\nmielisuosiostaan parantunutta, hyveellistä ihmistä kohtaan. Johan uskoa\nkäsittelevän esityksen alkukin ilmaisee, että hän on tarkottanut uskoa\nylimalkaisesti, kun hän sanoo: _Harvoja sanoja ihmisten kielessä on\ntärkeämpiä, ja kuitenkin merkitykseltään vaihtelevampia kuin usko_. Sen\nsijaan sitä totista uskoa, jota kristinusko edellyttää ja joka on\npelkkää historiallista uskoa korkeampi, on hän ollut liian heikko\nsanoin esittämään, ja sitä voitanee omaksua (\"omfattas\") vain\ntunteella. Hän katsoo sentähden kohtuuttomaksi, että hän on joutunut\nvastaamaan siitäkin, johon hän ei ollut kajonnut.\n\nMitä vihdoin tulee esitykseen siv. 54 ja seur. edempänä Mietelmässä\nVapaauskoisuudesta, niin siinä kristillistä uskonto-oppia ei\ntietystikään tarkoteta. Tämä kyhäelmä on filosofinen tutkimus,\nkirjotettu vain tarkotuksella koettaa kietoa kaikkien aikojen\nvapaa-ajattelijoita heidän omiin sanoihinsa (\"för att söka beslå alla\ntiders fritänkare\"), tai ainakin johtaa heidän mieltään hyveeseen, kuta\npuhtaampaan sitä parempi, omanvoitonpyynnön (siihen) vaikuttamatta,\nmikä heidän silloin on syrjäytettävä, vaikkakaan varmuus elämästä tämän\njälkeen, heidän todistelunsa horjuvaisuuden takia, ei heistä olisikaan\nehdoton. Jotavastoin hyvän vaikutin kristinuskossa, jota ei hän ole\nkäsitellyt, on sitä korkeampaa laatua, että se ylevyydessä kohoaa\nhyvekäsitteen yläpuolelle, ja Kristuksen kautta yhdistää ihmisen\nJumalan kanssa, jolloin siveysperuste ei enää riipu, ei\nomanvoitonpyynnöstä eikä -pyytämättömyydestä, vaan toiminnan hyvyys on\nseurauksena puhtaasta mieltymyksestä taivaan ja maan hallitsijaan,\njolloin myöskin varmuus autuudesta on osotettu uskossa ja rakkaudessa\nKristukseen, niin myös usko ja rakkaus ovat kaiken kristillisen hyveen\nperusteena; sillä ilman rakkautta ei ole mitään hyvettä olemassa, eikä\nilman hyveellistä mielenlaatua mitään rakkautta Jumalaan ja hänen\nvalittuihinsa.\n\nSanotussa kirjassansa ei hän ole tahtonut opettaa ketään kristittyä,\nmitä tämän tulee uskoa, vielä vähemmän eksytellä häntä niin\narkaluontoisessa asiassa; hän on ainoastaan koettanut\nvapaa-ajattelijalta tukkia julkeuden ja paheen tien, jolle tämä\nhelposti horjuvien periaatteittensa kautta voi suistua, ellei edes hyve\nole häntä pidättämässä perikadosta. Ell'ei hän sokeudessaan voi käyttää\nkristinuskon valoa, on hyve hänellä kuitenkin ohjaajana elämän\nsekasorron läpi, kunnes hänen silmänsä ennemmin tai myöhemmin\navautuvat. Tämän kohtalon alaisia olivat muinaisajan filosofit,\nennenkun evankelisen opin lämmittävä sarastus syttyi. Siinä missä hän\nsiv. 54 sanoo: _Joka hyväntahtoisuuden elähyttämänä voi palkkiosta\nvälittämättäkin harjottaa hyvettä, hänen sielunsa liitelee\naistillisuuden rajotetun näköpiirin yli_ y.m., ei sitä suinkaan ole\nniin selitettävä, kuin voisi ihminen hyveellänsä asettautua\njumalallisuuden yläpuolelle tai ylenkatsoa Kristuksen ansiota;\nsitenhän suhde tulisi käännettyä ylösalaisin; sellaisen järjettömyyden\nkauttahan hyvekin menettäisi arvonsa ja ihmisen ylpeys olisi Saatanan\nröyhkeyden kaltainen tämän luopumuksessa. Hyve tekee ihmisen vain\njalostuneemmaksi, rakastettavammaksi, ja ikäänkuin kelvolliseksi\ntarkotukseensa.\n\nNäin puolustettuaan itseään kantelukirjelmässä esiintyviä syytekohtia\nvastaan Juteini toisessa osassa selitystään alkaa puolestansa hyökätä\nahdistajiensa kimppuun sanoen: \"Edelläolevien lyhyitten ja\nyksinkertaisten selitysten kautta lienee tullut toteen näytetyksi, että\nminua syytekirjelmän esittämissä, pienestä teoksestani poimituissa,\nkohdissa on surkuteltavalla tavalla ymmärretty väärin, sekä etteivät ne\nmitään harhaoppista tai sopimatonta sisällä, vaikka ne yhteydestänsä\nreväistyinä sen kautta ovat saaneet pahemman muodon, jota vastoin näen\nitselläni olevan syytä vedota huhtik. 26 p:nä 1774 annetun kunink.\nasetuksen 5 §:än, koskeva sanan- ja painovapautta, joka kohta\nkuuluu: -- -- _älköön kukaan paitse sen sananmukaista merkitystä millään\ntavoin vääntäkö tai vääristelkö, vaan olkoon kaikki mikä ei selvästi\nsodi sitä vastaan pidettävä luvallisena kirjottaa ja painattaa_.\"\nJuteini pyytää sentähden että oikeus hänet julistaisi syyttömäksi,\nmikäli syyte koski kirjan sisällystä uskonnollisessa suhteessa. Ja sen\nyhteydessä kysymys sen sensuroimisesta raukeaa itsestään, koska se\noikeastaan ei käsittele sitä uskontomme puolta, joka koskee oppia ja\nkristillisen uskomme opinkappaleita, vaan siveysoppia yleensä, ja\netupäässä kristillistä, joka jalostuneena, perustuen hyväntahtoisuuteen\nja rakkauteen, kirkkaasti loistaa ennen kaikkia muita järjestelmiä\nsiinä. Tämän on hän kylläkin selvästi esittänyt siv. 12 (esityksessä):\nSiveysfilosofian periaatteista. Ja se lämmin mieltymys, jolla hän aina\non suosinut tätä ihanaa siveysoppia, jonka hän aina luulee ohjanneen\nmielialaansa, niin että hän uskaltaa vedota koko laajaan tuttavuuteensa\nmonissa paikoin maata todistamaan hänen inhimillisessä suhteessa\nmoitteettomasta vaelluksestansa ja niistä periaatteista, joita hän on\nnoudattanut esiin niinä monina vuosina, jolloin hän on harjottanut\nlastenopetusta, -- -- tämä lämmin harrastus on myös houkutellut häntä\nfilosofisen siveysopin kohottamiseksi tutkimuksissaan edistämään sitä\nkristillisellä, jonka kautta hän on voinut aiheuttaa väärinymmärrystä.\nJos hänet näin havaitaan syylliseksi, niin lohduttaa häntä vain hänen\ntarkotuksensa puhtaus; sillä hän toivoo ihmisen jalostumista ja\ntäydellistymistä jo tässä elämässä, siten valmistuakseen Vapahtajan\nansion osallisuuteen.\n\nKun Jumala lahjotti kyvyn osata erottaa hyvän pahasta, oikean väärästä,\nantoi hän ihmiselle myös tahdon vapauden, täydellistyttääkseen\nsiveydellistä luomustansa maan päällä. Nyt riippuu ihmisestä etsiikö\nhän edelleen kehittymistänsä vaiko turmelustansa; sillä siveydellistä\narvoa ei tässä elämässä voida luoda, se on kehitettävä. Ilman\nhyväntahtoisuutta ja rakkautta, jopa riettauden tilassa kuitenkin\nhavitella nautintoa ja autuutta, se ei ole sopusoinnussa Jumalan meille\nmääräämän suunnitelman kanssa, koska hän on asettanut hyveen\nsukulaisuuteen onnellisuuden kanssa, sillä muuten olisi ollut sangen\nhelppoa hänelle heti tehdä ihmisestä taivaan asukas.\n\n[Kuva: Juutilan talo Valteenjoen puolelta.]\n\nMuuten sanoo Juteini Anteckningar-kirjansa sisältävän eri aineista\nlyhyitä tutkimuksia, jossa tapauksessa hän on katsonut sensuroimisen\ntarpeettomaksi, siihen nähden että sensuuntaiset kirjotelmat harvoin\nhavaitaan saatetuiksi sensuroitaviksi, vaikka ne sangen usein koskevat\njumaluusopillisia ja uskonnollisia aineita, niinkuin hänenkin\nkyseessäoleva vähäinen teoksensa, jossa hän kyllä siellä täällä on\nkäyttänyt kalliita nimityksiä _Jumala, Kristus_ ja _uskonto_, mitkä\nmuuten usein voidaan tavata mitä maallismielisimmästä kirjotelmasta,\nmutta hän ei suinkaan vastustavasti ole kosketellut voimassa olevia\nuskonlauselmia, vielä vähemmän alentunut sopimattomasti pilkkaamaan\n(\"till ovärdigheten af blasfemie\"). Hän ei ollut jumalankieitäjä eikä\nuskonnon ylenkatsoja, mutta hän ei myöskään ole mikään sokea muitten\nmielipiteitten puolenpitäjä. 1 Tess. ep. 5: 21 sanotaan: _Koetelkaa\nkaikkea, ja pitäkää se, mikä hyvä on_.\n\nKirjaa, jota näin niin paljon on väärinymmärretty, ja joka sen kautta\nvielä tulevaisuudessa saattaisi antaa aihetta pahennukseen, vaikka\nJuteini viime sivulla oikaisuissa mielestään koko selvästi on\nilmottanut, että erehdykset ovat siinä olleet mahdollisia, ei hän tahdo\npyytää vapaaksi takavarikkoon-otosta, joka jo onkin pantu toimeen,\nainakaan ei muulla tavoin, kuin sillä ehdolla, että tämä selitys vielä\nlisäksi painetaan ja, enemmän väärinkäsityksen välttämiseksi, jokaiseen\nkirjan kappaleeseen liitetään; sillä hän rakastaa järjestystä, rauhaa\nja sopua niin hyvin yksityisesti kuin julkisesti. Mutta hän jättää\nsellaisen viranomaisten määrättäväksi ja pyytää ainoastaan\nvapautustansa kaikesta enemmästä kanteesta, sekä ett'ei myöskään\nkirjanpainaja Cedervaller'ille sen johdosta mitään viaksi luettaisi,\nkoska hän (Juteini), vaikka aikomuksetta ja vähimmässäkään määrin sitä\naavistamatta, yksin on ollut syypäänä kaikkeen siihen ikävyyteen, mikä\njulkaistun teoksen kautta on syntynyt, ja jonka sisällystä Cedervaller\nei luullut kykenevänsä tarkastamaan ja arvostelemaan, vaan mukautui,\nkuten tavallisesti hänen, (Juteinin) muitakin teoksia julkaistaissa,\nenimmäkseen suomen kielellä, jota Cedervaller ei tunne, hänen\n(Juteinin) siitä antaman lausunnon mukaan, niin sisällykseen kuin\nmuotoon nähden. Surettaisi Juteinia, jos hän olisi syypää\nCedervaller'in onnettomuuteen, niinkuin se jo pahottaa hänen mieltänsä,\nettä hän vähäpätöisellä teoksellansa on tuottanut niin paljon vaivaa\nmonelle arvon miehelle heidän virkatoimissaan; mutta jota hän,\nmurtuneessa mielentilassaan, on päättänyt tulevaisuudessa välttää.\nkarttamalla vaarallista kirjailijahuvia, joka sitäpaitse paljonkin\nuutteruutta kysyvien virkatointen ohessa, joita hän ei suinkaan ole\nlaiminlyönyt, pitkä-aikaisuutensa kautta jo on vahingoittanut hänen\nterveyttänsä ja milt'ei muuntanut hänen silmänsä valeikkunoiksi.\n\nJuteinia ja Cedervaller'ia vastaan nostetun jutun jatketussa\nkäsittelyssä lokakuun 2 p:nä 1827 jätti virallinen syyttäjä Krogerus\nedelläesittämämme Juteinin selityksen takaisin kämnerioikeudelle,\nvaatien Cedervaller'ille edesvastausta siitä, että tämä ilman\nasianomaisen konsistorin tarkastusta oli painosta julkaissut\nAnteckningar-kirjan, joka kieltämättä kosketteli uskonnollisia aineita,\nmutta hän jätti jutun muuten oikeuden arvosteltavaksi. Syytetyt uusivat\naikaisemmin lausumansa, ja kun ei mitään uutta lisätty, antoi oikeus\npäätöksensä.\n\n[Kuva: Juutilan talo pihan puolelta.]\n\nKämnerioikeuden mielestä oli Juteini kyseessäolevan kirjansa sivuilla\n21 ja 37 Kristuksen ansiota esittävästä opista lausunut mielipiteitä ja\nkäyttänyt lauselmia, mitkä ovat niin pimeästi esitetyt ja niin vähän\nyhtäpitävät sen opin kanssa, joka perustuu meidän pyhään raamattuumme\nja jonka meidän kirkkomme on omaksunut, tunnustuskirjoissamme, ett'ei\nhän itse antamassaan selityksessä ollut osannut tyydyttävästi\nselvitellä niitä, vaan on ollut pakotettu tunnustamaan, että hän, \"joka\nenimmäkseen saa sivistyksestään kiittää itseään, ei ollut voinut\nsaavuttaa selvyyttä kaikessa\", minkä kautta hän siis itse tunnustaa\nerehdyksensä. Edelleen on hän siv. 45 esittänyt ajatuksensa uskosta\nuskonnollisessa merkityksessä tavalla, joka on ristiriidassa meidän\nseurakuntamme opinkäsityksen kanssa, eikä ole selityksessään esitetyllä\nväitteellä, että hän tarkottaa uskoa kaikissa kansoissa, voinut\npuolustaa itseään, kun kristinuskoa tunnustaa suuri osa kansoja,\netenkin ne joille kirja täytyy olla kirjotettu paikkaan ja kieleen\nkatsoen, ja heidän uskonsa välttämättömästi myös sisältyy tähän\nuskonnollisen uskon yleiseen määritelmään. Vihdoin ovat siv. 54\nesitetyt väitteet meidän vastaisesta kohtalostamme ijäisyydessä, joskin\nkuten hän selittää vain filosofisia, kuitenkin esityksensä kautta\nristiriitaisia kristinuskon ja meidän kirkkomme opin kanssa. Koska siis\nsihteeri Judén tässä teoksessaan ei ollut merkinnyt ainoastaan\nhetkellisiä ajatuksia siveysfilosofiassa, vaan monessa kohdin oli\nantautunut mietiskelyihin uskonnollisista aineista, ja oli esittänyt\nnämä tavalla, joka ei ollut yhtäpitävä meidän seurakuntamme\nopinkäsityksen kanssa, niin katsoi kämnerioikeus, vaikka hän\njuhlallisesti oli peruuttanut kaiken, jonka kautta joku uskonnollinen\nristiriitaisuus voi syntyä, koska tämä peruutus ei poistanut\nrikollisuutta, mikä sen kautta oli tehty, että hän useinmainitun kirjan\noli painosta julkaissut, oikeaksi langettaa Juteini ja myöskin\nCedervaller sakkoihin, josta on tarkempi selostus myöhemmin. Tästä\ntuomiosta ilmottivat sekä virallinen syyttäjä että vastaajat\ntyytymättömyyttä.\n\nMyöhemmin esityksessämme on selostettu täydellisesti myöskin Turun\nhovioikeuden langettama tuomio marraskuun 19 päivältä 1828 Juteinin ja\nCedervaller'in valitusten johdosta, josta tuomiosta selviää, että\nJuteini vapautettiin kaikesta edesvastauksesta ja Cedervaller'iin\nnähden Kämnerioikeuden tuomio vahvistettiin. Kun ei Juteini ollut\nvalittanut kirjansa takavarikkoonotosta ja hävittämistuomiosta, niin ei\nhovioikeus lausunut mitään päätöstä siinä kohdin. Samana päivänä on\nhovioikeudesta lähetetty Viipurin maaherralle Carl August Ramsay'lle\nkirje, jonka mukana lähetetään kappale hovioikeuden päätöstä\nannettavaksi viralliselle syyttäjälle Krogerus'elle; samalla ilmotetaan\nmaaherralle valittajien takuusta, jonka he ovat hovioikeudelle\njättäneet heille tuomittujen sakkojen suorittamisesta, päätöksen\ntoimeenpanoa varten. Tämä kirje saapui maaherra Ramsay'lle saman kuun\n22 p:nä.[52] Neljä päivää myöhemmin maaherra lähetti tämän hovioikeuden\npäätöksen Viipurin maistraatille annettavaksi äskenmainitulle\nviralliselle syyttäjälle. Edellämainittu takuu seurasi myös maaherran\nkirjettä. Sen ohessa hän pyysi panemaan sanotun päätöksen lailliseen\ntäytäntöön sekä sellaisessa tarkotuksessa aikanaan ilmottamaan hänelle,\novatko Judén ja Cedervaller itse kohtaansa antaneet sanotun päätöksen\nsaada lain voiman vaiko ei, jotta edellisessä tapauksessa takavarikkoon\notetut ja siellä säilytetyt kappaleet Juteinin tekemää kirjelmää\nvoitaisiin lähettää maistraatille.[53] Vielä saman kuun 29 p:nä\nmaistraatt ilmottaa maaherralle menetelleensä hänen määräystensä mukaan\nsekä että Juteini ja Cedervaller läsnä ollen, kun hovioikeuden päätös\nluettiin ja viralliselle syyttäjälle jätettiin, olivat selittäneet\ntyytyvänsä päätökseen, jonka ohessa Juteini vapaaehtoisesti oli\nmaksanut Cedervaller'ille tuomitut sakot 96 hopearuplaa 288 ruplalla\npankkiosotuksia, mistä myös tultaisiin asianmukaisesti tilittämään.\n\n[Kuva: Jaakko Juteinin ja hänen vaimonsa\n hautakivi Ristimäen suomalaisella\n hautausmaalla lähellä Viipuria.]\n\nKun maaherra Ramsay täten on saanut tietää, että Juteini ja Cedervaller\nolivat ilmottaneet tyytyvänsä Turun hovioikeuden päätökseen,[53]\nniin hän seuraavan joulukuun 6 p:nä lähettää uudelleen kirjeen\nViipurin kaupungin maistraatille ja sen mukana 190 kappaletta\nAnteckningar-kirjaa, joista 163 kppl. vielä sitomattomia ja 27 kppl.\nnidottuja, sekä pyytää maistraattia nyt lopullisesti ja täydellisesti\npanemaan toimeen hovioikeuden päätöksen, mikäli se koskee\ntakavarikkoon-otettuja ja hävitettäväksi tuomittuja kirjoja.[53]\n\nTämän kirjeen saapumisesta on Juteini itse Viipurin raastuvanoikeudelle\nja maistraatille saapuneitten kirjeiden luetteloon vuodelta 1828\n(tietysti ruotsiksi) merkinnyt: \"(kirje) lähetetty Jouluk. 6, saap.\nJouluk. 8. Maaherran Viraston memoriaali, koskeva Turun Hovi Oikeuden\nPäätöstä Judén'in ja Cederwaller'in valituksiin. -- (saap. kirje n:ro\n616). Toimeenpantu Tammikuun 8 p:nä 1829.\"[53]\n\nSanotun jouluk. 8 p:nä 1828 saapuneen maaherran kirjeen johdosta piti\nkunnallispormestari, kollegiasessori Buchman lauantaina saman joulukuun\n13 p:nä maistraatin istunnon sekä oikeus- että kunnallisneuvosmiesten\nsaapuvilla ollessa, jossa istunnossa annettiin määräys v.t.\nkaupunginvoudille vakaaja Andström'ille, että hänen yhdessä\nkaupunginviskaali Krogerus'en ja poliisipäällysmies Strömberg'in kanssa\ntulisi panna toimeen Juteinin Auteckningar-teoksen edellämainittujen\nkappalten hävittäminen sekä siitä sitten maistraatille kertoa.[53]\nVielä samana päivänä Viipurin maistraatin oikeuspormestari Ekmark\nmaistraatin puolesta antoi kirjallisesti[53] tämän määräyksen v.t.\nkaupunginvoudille Johan Jacob Andström'ille, joka _tammikuun 8 p:nä\n1829_ pani samaisen määräyksen täytäntöön. Ja hänen kertomuksensa[53]\ntästä \"autodafé\"sta, kirjotettuna edellämainitun määräyksen toiselle\npuolelle paperia, kuuluu:\n\n\"Sittekun Kaupunginviskaali Krogerus pitemmän ajan sairastettuaan\nnyttemmin on tervehtynyt ovat edellämainitut todistetut kappaleet hänen\nja poliisipäällysmies Strömberg'in läsnäollessa poltetut: todistaa\nViipuri 8. p:nä Tammikuuta 1829.\n                                  J.J. Andström\"[54]\n\nMyöhemmästä esityksestämme on lukija sitten näkevä, miten prokuraattori\nWalléen ei tyytynyt hovioikeuden vapauttavaan tuomioon Juteinin\nsakkorangaistuksen suhteen, vaan valitutti asiasta senaattiin, sekä\nmiten asian senaatissa kävi, että, näet, Juteini kokonaan sielläkin\nvapautettiin enemmistä ikävyyksistä.\n\nMitä Juteinin selitykseen hänen Anteckningar-kirjaansa vastaan\ntehtyihin syytöksiin Viipurin Kämnerioikeuden edessä tulee, jota\nselitystä liitettynä oikeuden pöytäkirjaan kutsutaan siinä \"Dictamen\ntill protokollet,\" niin ei voi kieltää, ett'eikö hän yleensä\nselityksessään olisi onnistunut asiaansa koko hyvin puolustamaan: Häntä\non väärin ymmärretty, hänen sanojaan väärin selitetty. Hän ei ole\nvanhurskauttamisopista, sovituksesta ja Kristuksen ansiosta sekä\nanteeksiannosta tämän perusteella ensinkään puhunut. Ei hän ole\nKristuksen ansiota esittänyt väärinymmärretyksi allegoriiaksi. Hän on\nvain hänen mielestään järjetöntä Kristuksen uhrin materialiseeraamista\nsekä anteeksiantamusoppia ilman mielenmuutosta parannukseen vastustanut\nja tehnyt sitä järjen ja filosofian kannalta. Anteeksianto taas\nKristuksen ansiosta -- hän sanoo -- on lahja Korkeudesta, jota ei järki\neikä filosofia pysty selittämään. Usko-käsitettäkin on hän\nesittänyt aivan yleiseltä kannalta. Tätäkin samoin kuin edellisiä\non hän tarkastellut siveysfilosofina. Niinikään ovat mietteet\nvapaa-ajattelijoista täysin filosofisia. Muinaisajan filosofeille\nesim., jotka eivät tunteneet evankelisen opin lämmittävää valoa, täytyi\nhyveen olla johdattajana sekasortoisen elämän läpi. Kun Juteini näin\nselittelee kirjansa esitystä, vie hän yleensä meidät mukaansa, ja\nlukija tunnustaa mielellänsä, että hänellä on täytynyt olla oikeus\nesittää uskonto- ja siveysfilosofiaa. -- Vielä hän hyökkäävässä\nosassakin selitystään saa lukijan puolelleen, kun hän vetoaa 5 §:än\nkuninkaallisessa asetuksessa painovapaudesta, annettu huhtikuun 26 p:nä\n1774, ja kun hän uskaltaa viitata inhimillisesti katsoen moitteettomaan\nvaellukseensa, jonka pitäisi todistaa, että hänen lämmin harrastuksensa\ntodella kuuluu sanotulle ihanalle siveysopille, joka on hänen\nmielialaansakin ohjaamassa. Mutta, sitten tulee heikko kohta. Hän\ntunnustaa, että tämä lämmin myötätuntoisuus on houkutellut häntä\nkohottamaan yleistä siveysfilosofista esitystään kristillisellä, jonka\nkautta hän on voinut aiheuttaa väärinymmärtämistä. Jos hänet siis\nhavaitaan syylliseksi, niin on hänen lohdutuksenasn tarkotuksen\npuhtaus. Ja mikä on tämä puhdas tarkotus? _Hän toivoo ihmisen\njalostumista ja täydellisentymistä jo tässä elämässä, jotta hän siten\nvalmistuisi osallisuuteen Vapahtajan ansiosta._ Ja tuolla lauselmalla\non Juteini kumonnut koko edellisen todistelunsa ja puolustelunsa tehnyt\ntehottomaksi sekä antanut ahdistajilleen aseen käteen entistenkin\nlauselmiensa sellaisiin selittelyihin, ett'ei hän niissä esitä\nkirkkomme sovitusoppia oikealla tavalla, kun hän ei puolustelussaankaan\nole siinä kaikissa kohdin onnistunut. Sillä äskeisen lauseen ajatuksen\nmukaan tulisi ihminen osalliseksi Kristuksen ansiosta -- ja tietysti\nsiitä johtuvista hedelmistä -- vasta, kun hän tässä elämässä, mikäli\nvoimme Juteinia ymmärtää, koko elinaikansa moraalisella (eli\nsiveellisellä) elämällä on siihen valmistautunut. Heti tämän lauselman\njälkeen seuraa toinen, jota kirkkomme opin kannalta myöskin voidaan\nahdistaa, kosk'ei Juteini sitä esittäessään ensinkään ota raamatun- ja\nsitä selittävää kirkkoisä Augustinuksen oppia syntiinlankeemuksesta ja\nsen seurauksista lukuun sanoessaan: _Kun Jumala lahjotti (ihmiselle)\nkyvyn osata erottaa hyvän pahasta, oikean väärästä, antoi hän hänelle\nmyöskin tahdon vapauden, täydellistyttääksensä siveydellistä\nluomustansa maan päällä_, puhumattakaan siitä, ett'ei Juteini tässä\nkohdin näytä myöskään muistavan Luther'in esitystä hänen kirjassaan \"De\nservo arbitrio\" eli orjuutetusta tahdostamme, jossa kirjassa Luther,\nollen jyrkästi deterministi, torjuu humanisti Erasmus Rotterdamilaisen\nja katolisen kirkonkin semipelagiolaisen, indeterministisen\nkatsantokannan. Luther'in mukaanhan luonnollinen ihminen on orjuutettu\neli epävapaa ja synnin orja, josta tilasta vasta Jumalan vapaa armo\nKristuksessa uskossa omistettuna vapauttaa ihmisen, niin että vasta\ntällöin tuo Juteinin esittämä ihmisen täydellistyttäminen saa alkunsa.\n\nTarkastaessamme kämnerioikeuden tuomion perusteluja taas emme voi olla\nhuomiotamme kiinnittämättä siihen oikeuden perin heikkoon väitteeseen,\nett'ei muka kristillisellä alueella ja kristityille ihmisille voida\nesittää yleistä uskonnollisfilosofista uskokäsitettä, vaan ainoastaan\nkristillistä, koska heidän uskonsa muka välttämättä sisältyy myös\nyleiseen määritelmään uskonnollisesta uskosta.\n\nEnnenmainittu Henrik Joel Juutila eli Pätiälä kertoi jo aikaisemmin\nmyös esitetyssä tilaisuudessa tämän elämäkerran kirjottajalle, että\n\"Juteini työskenteli asianajajana, ja että hänellä oli (paljon) tuloja;\nhyvin varakas hän oli\". Myöskin ent. kirjakauppias Howing sen todisti;\nasianajolla sanoi Juteinin \"rikastuneen, niin että poikakin (sittemmin\nkokonaan) eli isän kokoomilla varoilla\". Ja todellakin on Juteinin\ntäytynyt asianajolla ansaita nämä varat, jotta hän jo näihin aikoihin\neli vuoden 1827 seutuvilla, joissa vasta olemme liikkuneet, on voinut\nomistaa kivitalon Viipurin linnotuksen alueella eli kaupungin muurien\nsisäpuolella, kuten myöhemmin tulemme näkemään, sillä hänen\nvarsinaisesta virkapalkastaan ei ole voinut liietä varoja muuhun, kuin\nmahdollisesti riittää pienen perheen elatukseen. Tohtori J.W. Ruuth\n\"Wiborgs Stads Historia\" nimisessä teoksessaan on sivulla 853 tehnyt\nselkoa Viipurin maistraatin palkkaussäännöstä v:na 1827, \"jonka mukaan\nmaistraatin sihteerillä, joka samalla oli notarius publicus, oli\npalkkaa 166:66 2/3 hopearuplaa\". Tämä palkkaussääntö oli silloin aivan\nuusi sekä vahvistettu käskykirjeellä 21/3 1827; ja sitä ennen oli\npalkka nähtävästi ollut pienempi. Vasta v. 1845, jolloin Juteini jo oli\nsihteeritoimensa jättänyt, se taas kohosi. Joskin tähän palkkaan\nJuteinin muista viroista jonkun verran tuloja tuli lisää, niin ne\nepäilemättä eivät voineet olla ylen suuria, jotta hän niistä olisi\nrikastunut. Me sen vuoksi täydellä syyllä luotamme Pätiälän ja\nHowing'in kertomuksiin, että Juteini asianajolla rikkautensa kokosi.\nJos hän siis asianajolla aineellisesti vaurastui, niin hänen täytyi\nolla hyvin käytetty asianajajana ja kaiketi myös verraten taitava tässä\ntoimessa. Jo edellä näimmekin, että hän koko hyvin omassa asiassaan\nViipurin kämnerioikeudessa osasi \"Dictamen\"illansa puolustaa itseään.\nEräs toinenkin Juteinin lausunto, joulukuun 4 p:ltä 1827 -- -- sillä\nkertaa Viipurin maistraatin pöytäkirjaan on meillä tilaisuus esittää,\nja se koskee erästä talonomistajain yhteistä asiaa Viipurin\nlinnotusalueella.\n\nJuteini oli nähtävästi juuri hiljan -- ehkäpä sentään mahdollisesti jo v.\n1826 -- ostanut itselleen talon N:o 109 Viipurissa,[55] päättäen siitä\nett'ei hän v:n 1825 kirkonkirjaan vielä ole merkitty talonomistajaksi,\nmutta jo joulukuun 4 päiväksi 1827 hän kaupungin muitten\ntalonomistajien kanssa on kutsuttu Viipurin kaupungin maistraatin eteen\nkuultavaksi edellämainitun saman vuoden maaliskuun 21 päivän\nkäskykirjeen määräyksestä, että Viipurin kaupunki saisi \"oikeuden\npaitsi paljoa muuta kantaa n.k. tonttiäyrejä.\" Kutsua tähän maistraatin\nistuntoon oli noudattanut 29 talonomistajaa, joista kymmenellä näyttää.\nolleen talonsa linnotuksen alueella. Näistä, näet, yhdeksän ilmotti\ntoistaiseksi kieltäytyvänsä maksamasta tonttiäyrejä kaupungin\nrahastoon, koska he ymmärsivät käskykirjeen sanamuodon niin, että sen\nmäärääminen, olisiko tonttiäyrejä maksettava vaiko ei, riippuisi\nkokonaan talonomistajista, ja sitä suuremmalla syyllä saattoivat he\nkieltäytyä maksamasta, kun kaupungin rahasto silloin oli siinä\nkunnossa, ett'ei se tarvinnut muita tuloja kuin siihen asti tavallisia.\nNäiden ajatusten esittäjänä esiintyi ensin suullisesti\nkihlakunnantuomari, laamanni Adolf Krogius, joka lausuntoonsa lisäsi,\nettä hän omasta puolestaan tulevaisuudessa kernaasti olisi valmis\nsuorittamaan sanotun suorituksen, jos kaupungin rahasto sattuneista\nsyistä joutuisi suurempia tuloja tarvitsemaan. Näin kuuluvan lausunnon\ntaas pöytäkirjaan otettavaksi jätti maistraatin sihteeri Judén: \"Kun\nRuotsin hallitus muinoin perusti Viipurin linnotuksen kaupungiksi, ei\ntämä kaupunki voinut jäädä asukkaita ja tuloja vaille, jos\nperustamiselle haluttiin pysyvää merkitystä. Sentähden osotetttin\ntontteja linnotuksessa rakennettaviksi, ja maata kaupungin ympäriltä\nvarattiin käytettäväksi. Edellisellä (toimenpiteellä) saatiin kaupunki\nsyntymään, ja jälkimäisellä oli sama kaupunki kunnossapidettävä.\nVarattu maa oli tarpeellinen, jotta sen tuotteista saaduilla tuloilla\nvoitaisiin suorittaa satunnaiset menot ja yhteiskunnalliset ulosteot\nasukasten tarvitsematta rasittaa itseään tonttiäyrien maksamisella,\njoita ei linnotuksen alueella olekaan koskaan kannettu. Mutta kun\nesikaupungit sittemmin ovat syntyneet, on talonpaikat\n(\"Gårdsplatserne\"), samoin kuin kaupungin muu käyttökelpoinen maa,\nluovutettu halullisille asukkaille vuotuisesta vuokrasta, ja on\nluultavasti maksuehdot silloin, joko kaupungille joutuvine\nkauppahintoineen tai ilman hinnatta, määrätty suoritettaviksi\npinta-alan laajuuden mukaan, ja siis olemaan tonttiäyrejä mukavimpana\nverotusperusteena sellaisessa suhteessa. Tämän väitteen varmuus ilmenee\nselvästi siitä asianlaidasta, etteivät tontit linnotuksen sisäpuolella,\nvaan ainoastaan esikaupungeissa ole olleet tonttiäyreillä rasitetut,\nniinkuin kantoluettelot sen useina vuosina takaperin osottanevat,\nvaikka tonttiäyrejä myöskin esikaupungeissa sittemmin solkenaan on\nlakattu kantamasta, ainakaan ei niitä ole säännöllisesti kannettu.\nUseat esikaupunkien asukkaista voinevat kuitenkin näyttää\ntämäntapaisten ulostekojen kuitteja, joita vielä läänin palauttamisen\njälkeen muun Suomen yhteyteen on kannettu muutamilta talonomistajilta,\netenkin taloja myytäissä. Kaikki talonasemat linnotuksen muurien\nsisäpuolella, esivallan rakennettaviksi antamina, ovat siis katsottavat\nvapaatonteiksi, eikä niitä voida vastoin omistajain myönnytystä\nmaksuilla rasittaa, jonka he myöskään tuskin katsonevat oikeaksi, niin\nkauan kuin he ymmärtävät naurettavuuden siinä, että syyttä suotta ja\nikäänkuin vain muiden neuvosta rupeaisivat tyhjentämään toista taskua\ntäyttääkseen toisen. Koska nyt sellaista maksua ei myöskään kaupungin\nviimeistä järjestelyä vahvistettaissa ole otettu lukuun, vaan tuo on\njätetty asianomaisten itsensä määrättäväksi, eikä kaupunginrahastoa\nmuuten katsota olevan missään sellaisessa varojen puutteessa, että\nylimääräisiä verotuksia tarvitsisi vaatia; niin tulisi tonttien\nlinnotuksen sisäpuolella olla siitä solkenaan vapautettuja ja niin\nsanottua taksotusta voida sovelluttaa ainoastaan esikaupunkien\ntontteihin ja muuhun kaupungin käyttökelpoiseen maahan, siinä\ntapauksessa että kaupunki näkee hyväksi näin käyttää tiluksiaan\".\n\nKaikki muut läsnäolevat selittivät olevansa valmiit suorittamaan\ntaloistansa kyseessäolevan maksun; kuitenkin huomautti eräs sorvari\nStenberg, jonka talo nähtävästi myös oli linnotusalueella, että hänkin\nkieltäytyisi maksamasta mainittua maksua, kuitenkin vain siinä\ntapauksessa että linnotuksen sisäpuolella olevat talot vapautettaisiin\ntästä maksusta. Maistraatti sitten julisti sellaisen päätöksen, ett'ei\nole kaupungin talonomistajain asia arvostella, onko kaupungin rahasto\nsuurempien tai pienempien tulojen tarpeessa; ja koska Viipurin\nkaupungin edellämainitun käskykirjeen mukaan tulee kantaa kyseessäoleva\nvero tonttiäyrin nimellä, niin maistraatti katsoo kohtuulliseksi käskeä\nasianomaisia talonomistajia heti ehdottamaan sitä maksun määrää, mikä\nkunkin talonomistajan tulee suorittaa. Laamanni Krogius ja ne, jotka\nhäneen olivat yhtyneet, ilmottivat päätökseen tyytymättömyyttä;\nvalitusaikaa kesti seuraavan vuoden tammikuun 3 päivään.[56]\n\nNiinkuin liitteenä olevasta pöytäkirjasta näkyy, on Juteini neljäntenä\nlueteltu kuultavaksi kutsuttujen talonomistajain luettelossa. Kun\ntunnemme ajan luonteeseen kuuluvan, että se tarkkaan pitää kiinni\narvojärjestyksestä, niin luulemme olevamme oikeutetut tekemään sen\njohtopäätöksen, ettei maistraatin sihteerinvirkaa siihen aikaan\npidetty niinkään alhaisena eli \"matalana\", niinkuin J. Krohn siitä\nJuteini-elämäkerrassaan sanoo. Jo se, että se oli virka, antoi sille\narvoa virkapuvun ohella. Virkamies oli aina kauppiaita ja käsityöläisiä\neli ammattilaisia korkeampi. Muistan vielä kuinka n. 40 vuotta sitten\nmaistraatinsihteeri Carl Tollet Turussa oli korkea-arvoinen virkamies.\n\nMitä itse edellämainittuun Juteinin maistraatille jättämään lausuntoon\ntulee, on esitys siinä selvä ja sitova sekä johdonmukainen, joskin se\nalussa tuntuu jonkinverran naivilta.\n\nJuteinin kuntoa virkamiehenä todistaa meistä muutama seikka, minkä\ntunnemme juuri näiltä ajoilta. Itse hän, kuten muistamme,\npuolustuspuheessansa Viipurin kämnerioikeudessa uskaltaa sanoa, ettei\nhän suinkaan ole laiminlyönyt paljonkin uutteruutta kysyviä\nvirkatoimiansa, vaikkakin hän niiden ohessa on jonkun verran\nharjottanut \"kirjailijahuvia\". Ja jos hän on tunnontarkka virkamiehenä\nja sellaisena myös ankara vaatimuksissaan itseänsä kohtaan, niin\nnäyttää siltä, ett'ei hän myöskään mitenkään suosi tai ainakaan hyväksy\nja salli peitellä leväperäisyyttä, oli se kenen viranhoidossa tahansa.\nSitä osottaa ainakin tavallaan seuraava tapaus tammik. 12 p:ltä 1829.\nOikeusneuvosmies Carl Öijer, näet, oli laiminlyönyt laatia maistraatin\npolitiapöytäkirjat täysin valmiiseen kuntoon ja jättää ne maistraatille\nsiltä ajalta, jolloin hän oli raastuvanoikeuden ja maistraatin v.t.\nnotariona Viipurissa eli heinäkuun 3 p:stä asti vuonna 1827 aina\nedellämainittuun maistraatinistuntopäivään asti; siis noin puolentoista\nvuoden aikana. Neuvosmies Öijer selitti, ett'ei hän ollut voinut\npöytäkirjoja täydentää, koska maistraatinsihteeri Judén muka oli\nkieltäytynyt hänelle jättämästä maaherran maistraatille lähettämiä\nuseita aineita koskevia memoriaaleja, jotta hän kotonaan käyttäisi\nniitä sanottuja pöytäkirjoja laatiessaan, sekä että sittekun[57] se oli\ntapahtunut ja hän raastuvanoikeuden määräämänä saman kaupungin\nkämnerioikeuden ylimääräisenä puheenjohtajana oli ennättänyt toimittaa\nmuutamia hänelle tällaisena kuuluvia tehtäviä, tahtoi hän kiireimmiten\nluotaan jättää kyseessäolevat pöytä- ja asiakirjat. Juteini tämän\nkuultuaan puolestaan huomautti, että Öijer joka kerta, kun maaherran\nmemoriaaleja oli maistraatissa esitetty, oli kuittausta vastaan juuri\nsitä varten olemassa olevaan kirjaan saanut nämä memoriaalit\nkäyttääkseen niitä valmistaessaan pöytäkirjoja. Sittenkun nämä\nmemoriaalit vuodelta 1827 jo olivat jätetyt takaisin ja sittemmin\ntulleet sidotuiksi, oli neuvosmies Ö. tahtonut ottaa memoriaalinidoksen\nkotiansa, mutta ei hän (J.) ollut siihen voinut suostua muuta kuin\nmaistraatin siihen myönnytyksensä annettua. Maistraatti sitten päätti\n10 hopearuplan: sakon uhalla vaatia, että Öijer kahden viikon kuluessa\nlaatisi valmiiksi ja jättäisi Maistraatille kaikki heinäkuun alusta\nvuonna 1827 saman vuoden loppuun pitämänsä pöytäkirjat sekä niihin\nkuuluvat asiakirjat; samoin määräsi maistraatti samansuuruisen\nuhkasakon, ell'ei Öijer ennen seuraavan helmikuun 14 päivää jättäisi\nMaistraatille täysin kunnossa vuoden 1828 pöytäkirjat niihin kuuluvine\nasiakirjoineen ja sakkoluetteloineen kuluneen vuoden jälkimäiseltä\npuoliskolta.[58] Toisessa pykälässä sitten määrättiin, että Öijer'in\npiti seuraavaksi lauvantaiksi valmistaa kuluvan vuoden pöytäkirjat\ntarkistusta varten ja sittemmin joka lauvantaiksi edellisen, kuluneen\nviikon pöytäkirjat ja kuukausittain ennen seuraavan kuukauden 8 päivää\njättää arkistoon politiapöytäkirjat niihin kuuluvine asiakirjoineen.\nKun sitten Öijer'illä ei kuitenkaan ollut alkuvuoden 1829 pöytäkirjat\nvalmiina ja hän taas esitti verukkeita ja m.m. että hän pyytää\nmemoriaalinidettä vuodelta 1827, niin päätti maistraatti antaa\ntulevaisuudessa lausuntonsa siitä, milloin ja minkä ajan sisässä sen\nvuoden (eli alkuvuoden 1829) pöytäkirjain tulisi olla valmiita\ntarkistusta varten, sekä määräsi samalla, että maistraatin sihteeri\nkuittia vastaan jättäisi Öijer'ille pyydetyn memoriaaliniteen.\n\nOlemme täten seuranneet Juteinin elämänvaiheita noin vuoden 1830\nseutuville, ja olemme niin tehdessämme jo edellisessäkin esityksessä\nnähneet hänellä kirjailijana enimmäkseen olleen vastuksia, jos kohta\nnäistä laajemmin puhumme vasta hänen kirjallisten julkaisujensa\nyhteydessä ja näitä selostavissa luvuissa. Valistuspyrinnöissäänkin\nJuteini oli etupäässä saanut kiittämättömyyttä niittää. Mutta nyt\nnäyttää lehti kääntyvän; hänen suuressa oikeusjutussaan julistaa\nsenaatti vapauttavan päätöksensä v:na 1831 sekä sakkoihin että\nWalléen'in kerettiläisyyssyytöksiin nähden, johon jo edellä toisessa\nyhteydessä lyhyesti viittasimme ja josta myöhemmin erikoisessa luvussa\nvielä tarkemmin teemme selkoa. Onnen aurinko näkyy täydeltä terältään\nrupeavan hänelle paistamaan. Hän alkaa saada kansalaisiltaan\nmyötätuntoa ja tunnustusta yhä yleisemmin osakseen ja siitä on\nseurauksena, että hän vaikka jo käyden kuudettakymmentä silloin tällöin\ntaas helkyttelee kanneltaan julkaisten Sanan Saattajassa Viipurista\nrunoja, toisinaan uusiakin, vaikka vain W.S:n nimimerkillä\nvarustettuja, kuten eräässä myöhemmässä luvussa osotamme.\nMyötätuntoisuutta, Juteinin hyvien pyrkimysten ymmärtämistä ja hänen\nsuomalaisuuden hyväksi uhrautuvaa työnsä tunnustusta esim. osottaa\nseuraava \"lähetetty\" runo, nimeltä Toivo ja Kiitos, jonka lukija on\nlöytäviä Sanan Saattajan Viipurista 11 n:osta v. 1833 maalisk. 16 p.\nPainatamme siitä Juteinia koskevan kohdan tähän:\n\n    -- -- -- \"Waan en taida taivutella\n    Saataa olla sanomata\n    Judén'ista julkisesta,\n    Miehestä niin mainiosta.\n    Se on selvä Suomalainen,\n    Meidän kielemme kokia;\n    Hän on paljon työtä tehnyt\n    Vakaisesti valistanut\n    Meidän kansan kalloloita,\n    Aivan hyvyyden halusta,\n    Vaan ei palkinnon perästä\". -- -- --\n\nIhmekö, että Juteini, tämäntapaisen tunnustuksen saatuaan,\nsuomenkielestä laulaa lirittää leivon lailla: \"Helisewä, hellä kieli,\nsoma niin kuin linnun soitto\".\n\nJa jonkun aikaa myöhemmin tulee hänen osakseen, tietenkin etupäässä\nhänen ruotsiksi suoritetusta tieteellisestä kirjailijatoimestaan, kuten\neräässä myöhemmässä luvussa likemmin saamme nähdä, taaskin julkinen\ntunnustus, jonka vertaista hän ei aikaisemmin olisi voinut uneksuakaan.\nTarkotamme sitä tapahtumaa, kun hän yliopistomme 200-vuotisessa\nriemujuhlassa v. 1840 seppelöidään kunniatohtoriksi.\n\nMutta jo vähän ennen tätä hän samana vuonna sai ensin runoilijana\nkehotusta ja sitten virkatoimistaankin tunnustusta, joista nyt sananen.\n\nKehotus tuli taas, niinkuin edelläesittämämme runomuotoinen\ntunnustuskin Sanan Saattajan palstoilta ja liittyi ennen mainittuun\nvuonna 1840 julkaistuun elämäkertaan. Siinä annetaan täysi tunnustus\nJuteinin tähänastisilla harrastuksille suomenkielen hyväksi ja\nodotetaan vielä paljon hänen runottareltaan, kun hän maistraatin\nsihteerivirkansa jättäneenä, kuten tulemme näkemään, on vapaa\nantautumaan yksinomaan sen palvelukseen. Useissa kohdin\nalkusoinnullinen ja kauttaaltaan runollinen kehotus kuuluu:\n\"Puolentoista kuukauden paikoille sitten päättyi siis J:nilta julkisen\nviran toimitus. Ajatellessamme että hän, moninaisia esteitä ja\nvastoinkäymisiä vastaan sotiessa ja tärkiäin viivyttämättömäin\nvirka-töidensäkin välillä säilytti halun ja rakkauden äidin kieleen\npuhtaana ja palavana ja että hänen kanteleellansa oli heliä ääni ja\nsoittajalla silmä selkiä jo silläkin ajalla, kuin sormet melkein\nlakkaamata olivat väsyttävissä virka-töissä kiini ja on taivas sangen\ntymperä, niin lieneekin meillä syy toivoa häneltä Suomen kielelle uutta\nja runsasta vuoden tuloa nyt, kuin ei viran vaivat ja väsytykset enä\nkiellä häntä Wäinämöisen kanteletta ylen-aikaa käsivarrella\nkantelemasta, eikä elämän murheet estele häntä, sormet soittokielillä,\nyhä ylös kirkkauteen katselemasta, josta valo alas-vaipuu soittajankin\nsieluun selittämään hänelle oman sydämensä tuskin aavistettua syvyyttä,\nja nimeilemään nimettömiä ja sanoihin solmeilemaan tuolta ylhäältä\ntuotettuja ihmet-ilmestyksiä, vähemmin näkeville kuolevaisuuden\nmatkakumppanille loisteeksi liikunnoillansa. Totta kyllä on meidän\nmieheltä elämä-kulku jo kauvan puolen päivän paikkoja ohitse, mutta\nkaukana on vielä hänestä elämän ehto-hämärä ja jokaiselle pohjan\npojalle tietty, että keski-illoista vasta alkaa taivas täällä oikein\nseljetä ja sinertyä ja mieli mehuta ja liikunto oikein luokostua\nliikkuvalta ja työ oikein käydä mieltä myöten työn tekevältä\". --\nKuitenkin Juteinin tuotteliain ja tärkein työkausi kirjailijana oli jo\nohi, vaikkakin hän tuota kehotusta vielä jonkun verran noudatti.\n\nMaistraatin sihteerin viran Juteini jätti helmikuun 17 päivänä 1840,\noltuaan sen haltijana 26 vuotta ja 2 1/2 kuukautta. Erotessaan hän oli\nvanhin virkamies Viipurin maistraatissa ja jo ennen mainittu Sanan\nSaattajan \"Kertomus J. Juteinin elämän vaiheista\" antaa hänestä\nvirkamiehenä sellaisen arvostelun ja tunnustuksen, että hän\ntoimekkuutensa kautta oli \"viran toimituksissa ansaitun arvon voittanut\nkaikilta -- -- kaupungin asujamilta\". Tämän arvonannon ja kiitollisuuden\nnäkyväksi osotteeksi \"toimellisesta ja pitkällisestä palveluksesta\"\nlahjotti Viipurin kaupungin kauppias- ja porvarikunta Juteinille\nsirotekoisen kannellisen hopeamaljan. Lahjan hän sai vastaanottaa itse\nläänin herra kuvernöörin kädestä maistraatin huoneustossa saman vuoden\nkesäkuun 26 päivänä. Malja, joka painoi 11 naulaa (eli noin 4,7 kiloa),\noli teetetty Pietarissa ja oli maksanut lähes 1,500 ruplaa. Se oli\nsisältä kullattu, ja sen ulkopinta oli \"paitsi muita kaunistuksia\"\nyhdelle puolelle koristeekseen saanut Viipurin kaupungin vaakunan ja\ntoisella luettiin seuraavat piirrokset:\n\n        Jakob Juteinille.\n  Wiipurin kaupungin Sihtierille,\n    26 vuotisista vaivoistansa,\n    Kaupungin kaupiaskunta.\n             1840.\n\n    Mitä hohtava kopia,\n    Kuta kulta kiiltäväinen,\n    Nepä muuttuvat moneksi.\n    Muistosi on muuttumatoin.[59]\n\nTästä kunnianosotuksesta kertoo meille lauvantaina seuraavan heinäkuun\n4 päivänä Sanan Saattaja Viipurista 27 numerossaan, eräässä\nuutisentapaisessa tiedonannossaan, jonka jälkeen heti seuraa \"_Jaakko\nJuteinille_\" omistettu pitkä ylistysruno.[59] Sen lopussa on merkki -g-\nRunon luulisimme pastori K.H. Ignatius'en[60] sepittämäksi, johon\nnimeen sen alla oleva merkkikin viitannee. Mainittu kunnianosotus onkin\nse \"uusi tilapää\" (1. tilaisuus), kuten uutisessa sanotaan, joka on\npanegyrisen runon aiheuttanut \"puheen jatkannoksi\" tuolle aikaisemmin\nesitetylle hauskalle ja myöskin ylistävälle \"Kertomukselle J. Juteinin\nelämän vaiheista\". Tämän taas Sanan Saattajan toimitus on aiheutunut\nkirjottamaan, kuten edellä näimme, huhtikuun 4 p:n numeroon Juteinin\neroamisen johdosta maistraatin sihteerivirastaan. Ja tottahan se\n(toimitus) \"Sanoma-Seuransa\"[61] jäsentäkin muistaa kirjotuksella\nmerkkitapauksen sattuessa. Ja jos ei enää \"Sanoma-Seuraa\" olisikaan\nollut olemassa entisen toimittajan, kappalaisen K.V. Virenius'en,\nluovuttua lehden toimituksesta, niin täytyi uuden toimittajan,\nnähtävästi juuri Ignatius'en, muistaa vanhaa ja monivuotista avustajaa,\nJuteinia. Nuori ja innokas Ignatius onkin runollisesti hänestä puhunut,\nkuten edellä näimme.\n\nMutta pelkkään myötäkäymiseen ei Juteini milloinkaan ollut tottunut.\nJos hänelle näihin aikoihin olikin ollut, mikäli tiedämme, kaikki\nmyönteistä ja hän osakseen olikin saanut paljon kunniaa ja tunnustusta,\nniin tuli jo seuraavana vuonna (1841) aika kova isku, silloin sattui\nmiehelle onnettomuus sellainen, joka on pahimpia, mitä ihmistä kohdata\nvoi. Hän kadotti vaimonsa! Tästä tapauksesta hän laulaa Runon\nTähteissänsä (painettu 1844): \"Sydän sula syttyneenä Luojan luoksi\nylenee\", ja \"Kunnolla kulkewan maailman matkat onni on oiwa: hänelle\nkuoleman hetkellä Herran lohdutus loistaa\". Sitten: \"Luonnon luja\nRyöstö-wouti, kutsuttuna kuolemaksi, lainan[62] wiepi laksohonsa\";\nmutta vaikka se näin tekeekin, niin se \"waan ei vaadi arwoamme, eikä\nkunniaa kukista\". Tästä \"ryöstömiehestä\" hän samassa kohdassa\najattelee: \"Eipä luowu elämästä kuolo muita murtawainen; wasta loppu\nwanhan luonnon kuolemangin kukistaapi.\" Toisessa kohdassa samaa kirjaa\nhän kuolemasta taas kirjottaa: \"Itse kuolo ihmisellä taudin tuskan\nliewitessä käypi kerran keweäksi; erittäissä elämästä hengi wielä\nwirkistyypi niin kuin kytö kynttilässä loppuwana leimahdellen, illan\nsuussa päiwä pilwet purppurallansa punaillen\". Ja eräässä toisessa\npaikassa: \"Elon uuden uskojalda, taikka toisen toiwojalda taudin nuolet\ntaitetaan, kuolon voima voitetaan\".\n\nOn niinkuin hän omaa avioliittoansa olisi ajatellut, kun hän samalla\nsivulla viimeistä edellisen runopätkän viereen sijottaa seuraavat\nrunopukuiset, oivalliset mietteet: \"Siweys on side oiwa, wanne wahwa\nystäwyyden\" ja \"Syystä lapsen syndymässä awio on niin kuin aita\nseisomassa säipäinensä (sic!), joita witsa, joka aika ymbärillä,\nyhdistääpi\". Ja ehkäpä hän oman vaimonsa suhteen on joutunut seuraavan\ntotuuden kokemaan, jonka hyvänä opetuksena tahtoo terottaa muiden\naviomiesten mieliin: \"Waimoldasi waatiwainen kauan kestäwää hywyyttä!\nole itse oiwan lainen, etsi wirheissä wähyyttä; siitä nainen siwenee,\npahastakin paranee\".\n\nMutta Juteinin surullakin oivan vaimon kuoltua täytyy olla rajansa,\nsiksi hän samassa runokirjassa laulaa: \"Pilvi päiwän pimittääpi, murhe\nmuodon mustendaa, siksi että ennättääpi aika huolen huojendaa\". Ja\nmuistellen raamatun lohdullista opetusta kuolleiden ylösnousemisesta\nhän riemastuneena jälleennäkemisen iloa ajatellen huudahtaa:\n\n    \"Kuolewa manalan majohin kulkee,\n    ystäwä hautansa huolella sulkee;\n    waan vielä ystäwät yhtywät kerran\n    heräten ilolla huudossa Herran\".\n\nJa hänen poikansakin Joël Jacob voi äidin kuoltua lohdutella itseään\nseuraavalla, \"Hauta-piirroksia\" nimisestä kokoelmasta otetulla,\nsäkeistöllä, joka sitten myöhemmin sopi hänelle lohdukkeeksi isänkin\nmentyä manalaan\n\n    \"Lapsilla on huoli,\n    kuin nyt isä (äiti) kuoli;\n    mutta taiwahassa jälle tawataan,\n    koska armon helma heille awataan\".\n\nNiinkuin aikaisemmin osotimme, oli Juteini tullut rikkaaksi\nasianajolla. Mutta epäilemättä oli hän, sen ohella että hän hyviä\ntuloja nautti, myös ollut kaikessa säästäväinen, samoin kuin\nluultavasti hänen vaimonsakin. Heillä nähtävästi oli ollut ohjeena se,\nminkä Juteini Runon Tähteissäänkin meille kaikille yleensä suosittaa:\n\"Joka on jalo ja toimesta tarkka, sillä on tallella taskussa markka:\ntoimella puutokset poistellaan, onnelle ohjakset laitellaan\".\n\nNiinikään näimme jo, että hän osakseen sai tunnustusta hyvistä\npyrkimyksistään ja suurta kunniaakin. Huolimatta kaikesta tästä on\nhänen nähtävästi pohjaltaan vakava luonteensa kuitenkin, kaiketi\nosaltaan sekä monista katkeroitumisista että kohdanneista suruistakin,\nmyöhemmällä iällä tullut vielä vakavammaksi ja milt'ei\nuskonnollismieliseksi, niin että hänen runonsa sävel silloin usein on\ntällainen:\n\n    \"Isän tykö ikäwöiten\n    hengi harras halajaa,\n    kiittäwänä kipinöiten\n    Luojan luoksi palajaa\".\n\nNiinkuin eräässä myöhemmässä luvussa tarkemmin tulemme selostamaan, on\nsuomalaisuuden toinen heräys v. 1844 saanut Juteinin kirjalliset\nharrastukset heräämään uudelleen eloon ja nyt hän omissa nimissään\nlähettää julkisuuteen \"Lauseita Jak. Juteinin Kirjoista\" ja\n\"Sananlaskun Koetuksia ja Runon Tähteitä\", josta juuri tässä edellä\nlainasimme säkeitä, sekä 22 kappaletta arkkiveisun kokoisia vihkoja\nrunoja y.m.\n\nTohtori J.W. Ruuth kertoo Viipurin kaupungin, jo ennen mainitsemassamme\nhistoriassaan,[63] että Juteini jo v. 1845 oli saanut luvan perustaa\ntoisen kirjapainon, mutta ett'ei hän sellaista kuitenkaan perustanut.\nSen sijaan Viipuri saikin toisen kirjapainon v. 1850 siten, että\nkirjanpainaja C.V. Holmström sinne muutti kirjapainonsa Sortavalasta.\n\n\"Valistuksen virittäjänä\", valon sytyttäjänä oli Juteini koko\nmiehuutensa ja tärkeimmän kirjailijaoloaikansa ollut. Sen vuoksi meitä\nihmetyttää suuresti, kun saamme tietää, että sama mies vanhoilla\npäivillänsä, vaikka olikin varakas ja siis ilman sivutulojakin hyvin\ntoimeentuleva eikä ensinkään enää niiden tarpeessa, rupesi \"valon\nsammuttajaksi\", painoasiamieheksi eli sensoriksi. Kuitenkin on hänen\nkunniakseen mainittava, ett'ei hän kuuluisaa 1850-vuoden kieliasetusta\ntai sen vaatimia samantapaisia kuristustoimenpiteitä koskaan alistunut\nnoudattamaan, kun sitä vaadittiin, vaan jo edellisenä vuonna luopui\nsensorintoimesta. Kanavan lakkautuksen jälkeen, näet, oli Viipurissa\nyritetty saada eloon aikaisempi Sanan Saattaja Viipurista. Mutta\nJuteinin olisi pitänyt sensorina sitä ehkäistä. Tapauksesta kertoo\nEuropaeus Lönnrot'ille kirjeessä tammik. 31 p:ltä 1849 seuraavasti.\n\"Sanansaattajan ulosantamista kohtasi varsin outo este. Läänin\nkuvernööri (Kasimir von Kothen) nimittäin antoi käskyn sensorille,\nett'ei hän saa painoon luvata lehteä, olkoon siinä kirjotukset mitkä\nhyvänsä. Sensori Judén erosi järkiään virastansa. Sanansaattaja seisoo\nvalmiina kirjapainossa, mutta ei pääse hiiskumaan.\".[64]\n\nNäin kaikista muista viroistansa eronneena paitsi nähtävästi helposti\nhoidetusta laivanmittaajatoimestaan, jonka hän näkyy kuolemaansa asti\npitäneen, jo hyvin ijäkäs Juteini ajatteli kaikkien lukemattomien\nkirjotelmiensa yhteistä painosta, jota varten hän, kuten jo edelläkin\nnäimme, oli mahdollisesti aikonut oman kirjapainon hankkia. Koottujen\nsuomenkielisten teostensa laitosta hän nähtävästi 1840-luvulla olikin\npuuhaillut, ehkäpä sentään enimmin vuosien 1844:n ja 1847:n välisenä\naikana, koska hän v. 1844 painatti jo edellä mainitut julkaisut,\nsuureksi osaksi vain uusittuina tai uudelleen muodosteltuina laitelmina,\nja v. 1847 pani \"kuluneen runo-weitsensä tauluun\" selvästikin merkiksi\nsiitä, ett'ei hän \"hanhensulkaansa\" enää kirjailijana terottaisi.\nKaiketi juuri noina vuosina hän järjesteli, tarkasteli ja muunteli\nentisiä kirjotuksiaan sanotunlaista painosta varten, vaikka hänen\nelämäkertansa kirjottaja on olettanut hänen siinä työssä viettäneen\nkaikki loppuvuotensa, kunnes kuolema katkaisi vanhukselta elämän\nlangan vuonna 1855. Mutta onhan sentään mahdollista, että tuo\ntiedonanto onkin totuuden sisältävä perinnäistieto eikä pelkkä\nolettamus, että, näet, 70-74 vuotias ukko vielä kykeni kirjalliseen\ntyöhön; sillä onhan niitä ollut kaikkina aikoina poikkeuksia\nvanhustenkin joukossa, jopa jokunen sellainenkin, joka 80-vuotiaana\nvielä on kyennyt luennoimaan ja siinä suoriutumaan hyvin. Kuitenkin\nolisin hyvin taipuvainen uskomaan Juteinin omaa tiedonantoa, että hänen\n\"runoveitsensä\" vuoden 1847 jälkeen on saanut levätä rauhassa\n\"taulussaan\" sekä ett'ei hänen \"suomenkielisten teostensa\nparantelemisesta\"[65] enää voinut olla puhetta ja tuskin\nmuuntelemisestakaan edes huonommiksi; siksi vanha ukko jo siihen oli.\n\"Järjestelemisestä\" en sen sijaan tahdo mennä sanomaan mitään. Nämä\njärjestetyt kirjotukset, Juteinin kootut teokset, eivät kuitenkaan\nhänen eläissään nähneet julkisuutta; vasta hänen kuoltuaan ne\npainettiin. Mutta saanemme tähän palata toisessa yhteydessä.\n\nRenvall ja Juteini olivat suomenkielen oikeinkirjotuksen uudistajia,\nedellinen etupäässä tietopuolisesti, jälkimäinen taas käytännössä.\nMutta Renvall meni pitemmälle uudistuksissa kuin Juteini ja hän niissä\nsai yleisen käytännön lopulta puolelleen ja nykyään kirjotamme\njokseenkin hänen ehdotustensa mukaisesti. Juteini, vaikka olikin monia\ntärkeitä uudistuksia rohkeasti ottanut käytäntöön, kuten jo\nedellisessäkin näimme ja tulemme vielä edempänäkin näyttämään, ei\nkuitenkaan tahtonut luopua b:stä m:n, g:stä n:n ja d:stä n:n ja l:n\njäljessä, koska hänestä tässä kansankielen käyttö antoi tukea\ntällaiselle aikaisemman kirjakielen kirjotustavalle. Hän pysyi näin\naina kuolemaansa asti, niinkuin J. Krohn sanoo, \"itsepintaisesti\nvanhentuneen kirjotustavan ainoana viimeisenä mohikaanina\". Tietysti\nJuteinin mielen lopulta täytyi olla jonkun verran myrtynyt tästä,\nvaikkakin vain osittaisesta, epäonnistumisesta oikeinkirjotustapaa\nmääräiltäissä ja siinä, että tässä yleinen käytäntö vähitellen yhä\nenemmän ja enemmän muuttui hänen edustamastaan kannasta, kunnes hän\nsiinä oli yksin. Mutta toinenkin huolen aihe oli hänellä. \"Murteitten\ntaistelua\", joka aiheutui siitä, että kukin suomea käyttävä kynäniekka\nkäytti oman synnyinseutunsa kansankieltä, oli kestänyt jo vuosikymmeniä\neikä ollut vielä tauonnut, kun Juteini jo oli kirjailijauransa\nlopputaipaleella. Juteini itse oli, kuten jo aikaisemmin näimme,\nsuomenkielen käytössä harvinaisen vapaa murteellisuudesta ja sen\nkirjakieltäkin hän halusi siitä puhdistaa. Kun tämä ei onnistunut, niin\nhän siitä v. 1844 valittaa, kuten tulemme näkemään vielä myöhemminkin\nesittäessämme hänen kirjotustaan \"Pari sanaa suomeksi 1844\", joka\ntietääksemme kuitenkin oli painettuna vasta hänen koottujen teostensa\n4:nnessä osassa. J. Krohn sanoo kuulleensa \"vastahakoisuuden tuota\nkirjallisuudessa ilmaantuvaa kirjavuutta vastaan viimein tehneen koko\nsuomalaisuuden harrastuksen ukolle vastenmieliseksi\". Ja toisenkin\nsuupuheen Krohn kertoo, vaikk'ei hän sen \"luotettavaisuutta kuitenkaan\nvoi taata\", ja sen mukaan \"oli Juteini viime vuosinansa muuttunut\nmelkein suomalaisuuden vastustajaksi\". Näillä vanhoilla päivillään,\njoista tässä yleensä viimeksi on ollut puhetta, on Juteinilla toisinaan\nvielä ollut kolmaskin syy suutahtaa, jotta hän äreänä joskus on jakanut\nomankäden-oikeuttakin. Tarkotamme sitä, että hänen kerrotaan olleen\neläinsuojelija jo ennen, kuin maassamme eläinsuojelusasiaa oli aljettu\najaa ja sen eteen järjestelmällisesti työtä tehdä. Jo v. 1810 hän\nKirjoituksia vihkoonsa ensimäiseksi pani runon Teurastamisesta elli\nLahtaamisesta, v. 1816 oli Pila-Kirjoituksia kirjassa pila Armeliaisuus\nnimeltä ja v. 1817 oli Ajan Wiete runovihkosessa runo Kuoharista elli\nSalwaajasta, joiden kaikkien sävy on eläimiä säälivä. Mutta\nvarsinaisemmin eläinsuojelusta tähtääviä jotkut hänen kirjotuksensa\novat vasta hänen myöhemmällä ijällänsä. Ja se on epäilemättä myös vasta\ntältä ajalta, kuin kertomukset hänen eläinsuojelusharrastuksestaan on\nkotoisin. Tämän kirjottajalle esim. reistraattori O. Himmanen\nViipurissa (v. 1913) kertoi kuulleensa v. 1896 (siis: ennenkun Krohn'in\nSuomal. Kirjallis. Vaiheet ilmestyi) silloiselta maistraatinsihteeri\nAschan'ilta, että ukko Juteini tullessaan Neitsytniemestä \"Turun\nsillalle\" ja kohdatessaan markkinaväkeä, joka rääkkäsi hevosta, oli\nkepistänsä \"antanut\" rääkkääjälle. Aschan oli sen kertonut osotteeksi\nsiitä, että Juteini oli vähän omituinen. Muuta \"omituista\" hän ei\nsentään ollut kertonut. Kun ennenmainitulta ent. kirjakauppias\nHowing'ilta kysyin: voiko tuossa kertomuksessa, jonka Krohn kertoo\nvielä yleisemmässä muodossa, olla perää; saattoiko Juteini ilman\nikäviä seurauksia uskaltaa rangaista rääkkääjää, niin hän sanoi tuon\nvoineen olla hyvin mahdollista ja uskottavaa.[66] Ottaen huomioon\naikaisemmin esitetyt vastoinkäymiset, surun vaimon kuoleman johdosta ja\nehkäpä sensorina olonkin sekä vihdoinkin nuo pienemmät, viimeksi\nkerrotut \"kiusat\", emme sitä ihmettelisi, joskin Juteinin luonne olisi\nkehittynyt jonkun verran ihmisiä vierovaksi ja araksi, etenkin kun hän\nvoimansa päivinä kirjallisten harrastustensa takia paljon työskenteli\nkirjojensa ääressä ja kynäänsä ahkerasti käytti, jotta, kuten\nmuistamme, hänen silmänsäkin liiasta rasituksesta vahingoittuivat, eikä\nhän ehkä tarpeeksi paljon ehtinyt seurustelua harjottaa. Eikäpä tällöin\nollut myöskään mikään mahdottomuus, ett'eikö hän vanhoilla päivillään\nvoinutkin olla \"vähän omituinen\".\n\nKun Juteini otti eron sensorinvirasta v. 1849 Kothen'in rettelöimisten\ntakia, niin Europaeus siitä kirjotti Lönnrot'ille. Europaeus seurasi\nsiis valppaasti Viipurin, koulukaupunkinsa, tapahtumia ja Juteinia\netenkin tässä tapauksessa koskevaa. Sen vuoksi olisimme valmiit\notaksumaan, että juuri hän v. 1855 ensimäisenä uutisessa ilmottaa\nSuometar-lehdelle Helsinkiin Juteinin kuolemasta, jos hän kesäk. 25 p:n\nseutuvilla on ollut Viipurissa[67] ja uutisen loppuun merkitty -t.-s.\nvoisi sopia hänen nimimerkikseen.[68] Hauskasti kirjotettu uutinen\nlehden 27 n:ossa kuuluu: \" -- Wiipurista 25 p. kesäk.\"... -- Viime\nkeskiviikkona, 20. p. t.k. muutti täältä maanalan majoihin vanhus, koko\nSuomen kansalle tuttu nimeltänsä, entinen maistraatin sihteeri,\nviisausopin tohtori Jaakko Judén, eli paremin tunnettu nimellä Jaakoppi\nJuteini. Tämä kunnioitettu ja ylistetty mies ja runoilia kuoli, jonkun\najan sairastettuansa, hiljalleen vanhuuttansa ja oli eläissänsä\nepäilemättä ensimäisiä miehiä niistä, jotka ovat uutterat ja rehelliset\nvirassansa ja kantavat sitte harmaat karvat kunnialla. Kaikki\nsuomalaiset sen nyt tietänee muistuttamattakin, että tämä vainaja oli\naikoinaan armaan äitimme kielen kohotuksessa kanssa yhtenä\nnurkkakivenä, \"Arwon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa\",\nlauletaan joka kulmalla ympäri maatamme ja tietänee sen kanssa kaikki,\nettä sen suositun laulun on tehnyt Jaakoppi Juteini, mainitsematta\nmonia muita tekemiänsä. Juteini on siis Suomen muistettavia miehiä,\njolle nyt siis toivottelemme kepiät mullat!\"\n\nSeuraavassa eli heinäk. 13 p:n n:ossa oli sitten Suomettaren osastossa:\n\"Kotimaalta\" toimituksen omissa nimissä julkaistuna näin kuuluvia\n\"muistosanoja vainajasta\", jotka nähtävästi lehden silloinen,\nsuomalaiseen kirjallisuuteen perehtynyt, päätoimittaja itse, Fredrik\nPolén, oli kirjottanut: \" -- _Jaakko Judén_, tämä ikimuistettava ja\nrakastettu kirjaniekka, jonka kuolemasta 20 p. kesäk. jo viime n:rossa\nkerroimme Viipurista, oli talonpojan poika syntynyt 15 p. kesäk. 1781\nJuutilan tilalla Hattulan pitäjässä Hämeetä. Omasta halustaan eikä\nosaten muuta kuin äitinsä, suomen kieltä, tuli hän v. 1793 Hämeenlinnan\nkouluun, kävi sitten koulua Turussa, kunne pääsi v. 1800 oppilaaksi\nTurun yliopistossa, missä hän ensin aikoi lukea papiksi[69] vaan muutti\nomantunnon syistä tämän aikomuksensa, ja alkoi valmistaa itsensä muihin\nvirkoihin. Vaan köyhyys pakoitti hänet lasten opettamalla hankkimaan\nelatuksensa, ja näin sujui oman oppinsa hakeminen hitaasti. V. 1812\npääsi hän v.t. majistraatin sihtieriksi Haminassa, kunne 2 p. jouluk.\n1813 sai, porvariston yksimielisestä kutsumuksesta,[70] voimistuskirjan\nmajistraatin-sihtieriksi Viipurissa, josta virasta hän v. 1840 otti\neronsa, ja vietti senperästä loppu-ikänsä suomalaisen kirjallisuuden\nhyödyksi[71] ja rauhassa. V. 1810 painatti hän ensimäisen suomalaisen\nkirjansa, nimeltä \"Kirjoituksia\", Turussa. Sitä ennen eli v. 1804 oli\nhän ikimuistettavan Porthanin kuolemasta painattanut Turun\nruotsalaisiin sanomiin huolirunonsa, alkava sanoilla: \"Mies on ollut,\nmies on mennyt\". Viipuriin tultuansa toimitti hän yhden suomalaisen\nkirjaisen toisensa perään aina vuoteen 1827, jolloin häntä alkoivat\nkovasti ahdistaa ja syyttivät hänen kirjassansa: \"Anteckningar af\ntankar i hwarjehanda ämnen\" (Maineita kaikenlaisissa aineissa)\nrikkoneen kirkon oppia vastaan, ja kirja tuomittiin julkisesti\npoltettavaksi. Sittemmin lakastui hänen palava intonsa isänmaan\nkirjallisuuden hyödyttämiseksi kirjain toimittamisella. V. 1844\ntoimitti hän kuitenki vielä kaksi teosta julkisuuteen, nim. \"Lauseita\"\nja \"Sananlaskun koetuksia ja Runontähteitä\".[72] Kuollessansa\nlikemmä[73] 74 vuoden ijässä, Jäi hänelle vaan yksi poika\nperilliseksi. -- Ruumis-arkun kannelle oli liitetty nämä vainajan omat\nrunon palaiset:\n\n    \"Uni ja kuolema, weljekset vanhat,\n    Ehtiwät alati awuksi meillen\n    Uni on virkistys wäsywän Warren,\n    Kuolema uudistus uupuwan hengen\".\n\n\"Me toivomme, että joku vainajan likimäisistä ystävistä ja tuttavista\ntoimittaa ansiollisen ja arvollisen kuvauksen tämän isänmaan uroon\nkauniista elämästä ja vaikutuksesta, ja vakuutamme, että S:tar avoin\nsylin tahtoo semmoisen julistaa lukijoillensa\".\n\nNiinkuin edelläolevista muistosanoista selviää, pidettiin Juteinia hänen\nkuollessaan aito \"isänmaan uroona\"; hän oli \"ikimuistettava ja\nrakastettu kirjaniekka\"; hän oli \"vanhus, koko Suomen kansalle tuttu\nnimeltänsä\"; hän oli \"kunnioitettu ja ylistetty mies ja runoilia\"; hän\n\"oli eläissänsä epäilemättä ensimäisiä miehiä niistä, jotka ovat\nuutterat ja rehelliset virassansa ja kantavat sitte kunnialla harmaat\nhapsensa.\" Hän \"on Suomen muistet tavia miehiä\", sillä \"kaikki\nsuomalaiset sen nyt tietänevät muistuttamattakin, että hän oli\naikoinaan armaan äitimme kielen kohotuksessa kanssa yhtenä\nnurkkakivenä\".\n\nVoikohan enempää tunnustusta pyytää! Onko monta Suomen miestä, jotka\neläessään ja kuollessaan ovat niin tunnettuja?! Kaiketi myöhempänä\naikana ja luultavasti Itä-Suomessa on syntynyt eräs Juteinia\nkunnioittava runokin, joka alkaa sanoilla: \"Jaakko Juteini jalo Herra\nViisas Viipurin isäntä\". Sitä laulettiin aivan yleisesti vuoden 1876\nseutuvilla Kirvussa, kertojani, opettaja ja maallikkosaarnaaja Pietari\nKuusan kotipitäjässä hänen poikavuosinaan (tiedonantaja on syntynyt v.\n1864). Tästä päättäen on Juteini ollut itäisessä Suomessa vielä kauan\naikaa tunnettu ja kaiketi vielä tänä päivänä vanhimman sukupolven\ntuntema. Pohjanmaalla hän oli myös Pietari Päivärinnan nuoruudessa\ntunnettu \"Pila Pahoista Hengistä\" nimisen kirjansa kautta, koska sen\nosasi jokainen P:n kotipitäjässä ulkoa (\"Elämäni\" siv. 28). Lopella\ntapasi prof. Setälä, ylioppilasvuosinaan siellä liikkuessaan, myös\nerään henkilön, joka osasi sen. Tästä kaikesta saanemme tehdä sen\njohtopäätöksen, että Juteinin nimi todellakin aikoinaan on ollut\ntunnettu kautta Suomen niemen ainakin hänen teostensa takia. Ja että se\nmyöskin on ollut kunnioitettu, siitähän on esitetty jo monta\ntodistetta, m.m. yliopiston osottama kunnia. Niinikään on hän\nsuomalaisuudestaan saanut tunnustusta niiltä, jotka sille ymmärsivät\narvoa antaa. Sanan Saattaja ja Suometarhan häntä tästä kiittivät, ja\nv:na 1861 J.V. Snellman Litteraturblad'in kirjotuksessa \"Hvad var\nPorthan\" sanoi kunnioittavasti, että Juteinissa, tuossa Porthan'in\naikuisessa ylioppilaassa, heräsi halu jäljittelemään Topelius'en\nkeräämiä Suomen kansan runoja ja luomaan uudenaikainen suomalainen\nrunous, sekä että Topelius'en ja Juteinin esiintyminen herätti taas\nGottlund'in toimintaan suomalaisen kirjallisuuden edistämiseksi, ja\nvihdoin lisää Snellman tähän vielä, että Lönnrot Gottlundin \"Otavasta\"\nja Juteinin lauluista sai ensi sysäyksen tuomaan päivän valoon\n\"Kalevalan\" ja \"Kantelettaren\".\n\nJo aikaisemmin olemme viitanneet siihen, että Juteini vanhoilla\npäivillään oli järjestellyt, tarkastellut ja muunnellutkin entisiä\nsuomenkielisiä kirjotelmiaan uutta yhteistä painosta varten, vaikk'ei\nniitä hänen eläissään enää painettu. Mutta isänsä kuoltua poika Joël\nJacob Judén[74] painatti nämä painokuntoon järjestetyt kirjotukset\nvuosina 1856-1858 nimellä \"Jak. Juteinin kirjoja\", joita on kokonaista\n9 osaa.\n\nKun Juteinin henki vuonna 1855 kesäk. 20 p:nä löysi levon haudan\nhiljaisuudessa, niinkuin jo aikaisemminkin on viitattu, niin hänen\nmaallinen tomunsa kätkettiin maan poveen Ristimäen suomalaisella\nhautausmaalla lähellä Viipuria. Viereiseen hautaan oli hän ennen\nhaudannut vaimonsa ruumiin. Haudalla on korkealla jalustalla suuri\nkivilaatta, jolle on piirretty: --\n\n\"Tässä lepäävät Maallisen Viisauden Tohtori Jaakko Juteini syndynyt 15\npäivänä Heinäkuussa 1781 kuollut 20 päivänä Kesäkuussa 1855\n\n    ja\n\nhänen puolisonsa Katharina Margaretha Juteini kuollut 7 päivänä\nKesäkuussa 1841.\n\n    Tuskassa turva on tuonelan retki,\n    huoleta haudassa huokaus hetki,\n    jossa ei rasita rauhattomuus\n    endisen elämän levottomuus\".\n\n\n\n\nIII.\n\nJUTEINI KÄÄNTYY KANSANSA PUOLEEN SUOMENKIELELLÄ.\n\n\nNiinkuin lukija jo edellä huomasi, painaiti Juteini ensikerran jotakin\nkynästään lähtenyttä v. 1804 salanimellä Hämäläinen. Kyhäelmä oli runo,\ntehty hänen opettajansa Porthan'in muistoksi. Turun yliopiston\nprosessori H.G. Porthan oli, näet, äskenmainittuna vuonna kuollut, ja\nJuteini julkaisi sen johdosta \"Åbo Tidningissä\"[75] allaolevan surua\nuhkuvan runon murheensa osotukseksi. Surun aihetta hänellä todellakin\noli, sillä opettaja oli opastanut ja kehotustakin antanut nuorelle\nrunoilemaan yrittelevälle.[76]\n\n    \"Mies on ollut, mies on mennyt\n    ah! kuin rindani ahdistuupi.\n    Tässä tosin tuhannetkin\n    ovat syngeät sydämet,\n    koska kuolema kowasti\n    kutsui tääldä tuonelahan\n    miehen kuuluisan kylissä,\n    kaupungissa kuuluisamman,\n    Walda-kunnissa walitun\n    tähden oppinsa tukewan,\n    hywän-suowan sydämensä,\n    ymmärryksens' ylimmäisen,\n    toimens' tarkan ja tulisen\n    ilman järjen järkähdystä;\n    sanall' yhdellä sanottu,\n    taikka puolella puheella:\n    eipä wertaista wedetä\n    joka ajan andimista,\n    eipä saata wuosi-sadat\n    tänne wainajan tapaista.\n    Tämä yksin yhtyänsä\n    oli kaikki kaikillekin;\n    oli siellä taikka täällä,\n    aina oikaisi asian\n    joka Opissa jalosti,\n    sekä tiesi että taisi,\n    sekä pyysi että pysty'\n    tehdä tempungin todella\n    selkeäksi syvimmängin\n    warsin wiisaalla tawalla;\n    aina omians' opetti,\n    ohjas' wielä outojakin\n    taidon tielle tasaisesti,\n    walmisteli wakaisesti,\n    johdatteli joukottaisin\n    ymmärryksen ystäviksi;\n    teki työtä työlähindä\n    ahkerasti aikanansa.\n\n    Tämän tiettäwän totuuden\n    taitaa Turku todistella,\n    jonne saatti Suomalainen\n    muistomerkit muistettawat,\n    Kirja-huoneet hywät täytti\n    kaunihilla kappaleilla,\n    wahwisteli wiisaudet\n    luku-miehille lujille\n    Auran Akatemiassa,\n    jonga hän on isä ollut,\n    ollut tuki, ollut turwa,\n    aina etsinyt etua\n    lähteissänsäkin lepohon,\n    jold' on kowin kaiwattawa\n    rauhin majoin mendyänsä.\n\n    Nyt on näändynyt elosta\n    mainittawa Mestarimme,\n    niin kuin ruoko runnelduna.\n    Oppi-isämme iloinen\n    on jo jättänyt hywästi\n    matkustajat maa-ilmassa,\n    -- -- pois on mennyt Porthanimme!\n\n    Eipä pojat Pohjanmaalda,[77]\n    miehet muutkan Suomen maassa\n    taida suullansa sanella,\n    kuing' on kungin mieli karwas,\n    mieli karwas, rinda raskas,\n    koska saattawat surulla\n    mustan murheensa sumussa,\n    särjetyillä sydämillä\n    sielun parhaan puetusta\n    maaksi jäälle[78] maatumahan,\n    jost' on aineemme otettu.\n    Mutt' ei muutu nimi maaksi,\n    nimi miehen mainittavaan, --\n    wuodet tähän woimattomat\n    owat ajassa alati;\n    sill' ei kuollut kuolemassa\n    sangen hywä sanomansa,\n    ehkä ruumis raukeneepi\n    mustan mullan muotoiseksi;\n    ei se muutu muistossamme,\n    lähde suomen sydämistä,\n    ehkä sielu säilytetty,\n    kaunistettu kunnialla,\n    maasta warahin waelsi.\"\n\nNäin kaikui tämä Juteinin murheensävel uudessa painoksessa julkaistuna\n\"Lausumisia ja muita Wakaisia Runo-Kirjoituksia\" nimisessä\nrunokokoelmassa, joka on \"Wiipurissa Painettu And. Cedervallerin\ntykönä, wuonna 1817.\" Runo, joka alkuaan sanomalehdessä sai nimen:\n\"Edesmenneen muistoxexi,\"[79] on tässä varastettu otsakkeella:\n\"Lausuminen Yli-Opettajan Porthanin muistoksi\".[80]\n\nKuuteen vuoteen jälkeen vuoden 1804 ei Juteini painattanut mitään\nkirjotusta, mutta v. 1810, kun Suomi jo oli saavuttanut etuisan\nasemansa, alkoi hänen teoksiaan ilmestyä toinen toisensa perästä,\netenkin sittenkun hän oli päässyt vakinaiseen virkaan Viipuriin v.\n1813.\n\nEnsiksikin hän v. 1810 julkaisi siihen asti sepittämänsä runot nimeltä\n\"Kirjoituksia Jak. Juteinilda. Ensimmäinen Osa\".[81] Kahdesta\nviimeisestä sanasta päättäen Juteini aikoi jatkaa \"Kirjoituksiansa\",\nmutta jatkoa ei moneen vuoteen tullutkaan. Hän eli siihen aikaan\n\"leivättömyydessä\", jonka takia ei voinut kustantaa kirjojensa\npainattamista. Mutta, kuten näimme jo edellä, hän v. 1813 sai\ntoimeentulonsa turvatuksi ja silloin alkaa hänen runolähteensä\npulpahdella tavan takaa. \"Åbo Allmänna Tidningiin\" ilmestyy, näet,\njo sinä vuonna \"Suomalaisten Laulu Suurelle-Ruhtinaallensa\".[82] Tämä\noli tosin vain mukailu F.M. Franzénin ainoasta suomenkielisestä\nrunosta,[83] mutta siksi itsenäisesti Juteini uudisti ja muunti sitä,\nettä runo on katsottava hänen omaksensa. Siitä tulikin pian tunnettu ja\nrakastettu kansanlaulu. Kauniin ja todellakin viehättävän runon otsake\n\"Kandeleen Kaksoisissa elli Laulu ja Runokokouksessa\" kuuluu: \"Laulu\nSuurelle Ruhtinaalle ja Suomelle\" ja itse laulu:[84]\n\n    \"Eläkön armias\n    rakkahin Ruhtinas,\n      rauhallinen!\n    joka on onnemme,\n    Suomessa luojamme,\n    turwa ja toiwomme\n      täydellinen.\n\n    Lausuttu linnoissa,\n    mainittu majoissa\n      Suomengin maan\n    hän isän innolla,\n    järjellä jalolla\n    walmis on walolla\n      wallitsemaan.\n\n    Murhe jo muuttunut,\n    warjohon waipunut\n      unhotellaan;\n    mieldä nyt menoissa\n    taitoa tawoissa,\n    riemua rinnoissa\n      uudistellaan.\n\n    Wahwa on waaroissa,\n    wakawa waiwoissa\n      Suomalainen,\n    uljas ja uudella\n    urhollisuudella,\n    uskollisuudella\n      alammainen.\n\n    Maassamme mainiot,\n    wiljaiset wainiot\n      walmistellaan.\n    Toimella talossa,\n    suossa ja salossa\n    einettä elossa\n      kaswatellaan.\n\n    Ruhtinas rauhainen,\n    Waldias wakainen\n      ja werraton,\n    onnessa ojennus,\n    waarassa warjelus,\n    pahasta pelastus\n      paras hän on.\n\n    Suomella suojana,\n    tukena, turwana\n      eläkön hän!\n    Waeldain wieläkin\n    tuonelan tielläkin\n    muistossa meilläkin\n      eläkön hän!\"[85]\n\nOnkohan kukaan hallitsija saanut osakseen syvemmin tunnettua ja\nsievempää ylistyslaulua kuin jalo ensimäinen Aleksanterimme tässä;\nsuomalainen sydän siinä sykähtelee ja rakkautta sen syvyyksistä\nuhkuilee ja yhdistää maamme ja sen ylevän Suuriruhtinaan\nerottamattomasti toisiinsa. Mutta eipä ihmettä, että Suomessa keisaria\nylistettiin; olihan hän maaliskuun 15/27 p:nä 1810 antanut julistuksen,\njoka alkaa näin: \"Siitä hetkestä alkaen, jolloin Jumalallinen\nKaitselmus asetti käsiimme Suomen kohtalon, päätimme hallita tätä maata\nvapaana kansana ja niitä oikeuksia nauttivana, jotka sen valtiomuoto\nsille takaa.\"\n\nJo seuraavana vuonna (1814) täytyi uusi painos tätä runoa,\ntoimittaa.[86] Ja ihmekös tuo! Kannattaisi Aleksanteri I:n muistoa\nvielä meidänkin päivinämme uusia tuon ihanan laulun levittämisellä!\n\nV. 1815 ilmaantui Juteinin ensimäinen kookkaampi runo: \"Muisto-Patsas\nSuomessa ALEKSANDERILLE! Keisarille ja Suurelle Ruhtinaalle. Koetus\nJac. Juteinilda\".[87] Tähän oli liitettynä kolme pienempää runoa:\n\"Kiitos-Laulu Rauhan Rakendajalle,\" \"Laulu ALEKSANDERILLE I\" ja\n\"Suomalaisten Laulu Suurelle Ruhtinaalle.\" Viimeksimainittu sisälsi\nkuitenkin ainoastaan 4 säkeistöä, niinkuin edellä viivanalaisesta\nnäimme. \"Muisto-Patsas Suomessa j.n.e.\" on kirjotettu Suomen vanhalla\nrunomitalla ja sisältää sekin keisari Aleksanteri I:n kiitosta. Hän\nkuvataan siinä suureksi sankariksi, Napoleonin, \"Ilmarisen pojan\"[88]\nvoittajaksi.\n\n    \"Armas _Aleksanderimme_\n    wiimein Woiton-Ruhtinaasta\n    astui Rauhan-Ruhtinaaksi\n    wapauden, walistuksen\n    wahwimmaksi wakuudeksi\n    Rauhan siemen siunattawa\n    ombi onnen kynnöksessä\n    kaswamahan kyhvettynä\n    kautta kallihin Isämme,\n    jok' on kerran joukkoinensa\n    lopettanut julmat juonet,\n    sodan wanginnut werisen,\n    joka Kaupungit kukisti,\n    liikutteli Linnain muurit,\n    poltti kodot paljahaksi,\n    käänsi nurjin nurkka-kiwet,\n    ryösti, riisti riiwattuna\n    maasta kaiken makeuden.\n\n    Koska rauhan rakendanut\n    oli Isä ihmisyyden,\n    kansat kaikki keskenänsä\n    yhdistänyt ystäwiksi,\n    wasta säätti Walda-kunnat,\n    wanhat Istuimet warusti,\n    toiwon mukaan kungin kansan\n    sitte Ruhtinaat sioitti\n    Istuimille iäisille\n    rauhan suojassa suloisen,\n    jossa kaikki kukoistuwat,\n    walistuskin walkeneepi;\n    epä-luulon paksut pilwet\n    kallistuwat, kukistuwat\n    onnen (!) aamull' autuaalla,\n    päiwän koittaissa pysywän;\n    ilot, riemut ilmestywät\n    waiwan woiteeksi elossa;\n    siunaukset sadan kansan\n    langeawat loppumata\n    Rauhan Ruhtinaan ylitse.\"\n\nRuno Kiitos-Laulu. Rauhan Rakendajalle.\" on aika sievä ja kuuluu:\n\n    \"Sota nosnut surkeambi,\n          sortawambi\n    Wallat rundeli rumasti,\n    surun pilwi pimittäwä,\n          peljättäwä\n    meitä kauhisti kowasti.\n\n    Mutta meille korkeimmalda\n          Kaitsialda\n    rauha annettiin anottu,\n    joka särki sodan kilwet,\n          käänsi pilwet;\n    jo on kahleissa kirottu.\n\n    Siit' on sulle rauhan Suoja,\n          lewon Luoja\n    kiitos kaikkuwa kylissä,\n    kiitos kauan tulkittawa,\n          tunnettawa\n    sydämissäkin sywissä.\"\n\nKolmas tähän vuonna 1815 julkaistuun runovihkoon sisältyvä runo oli,\nkuten edellä näimme, \"Laulu ALEKSANDERILLE I.\" Sen 8 säkeistöä, mitkä\n1856 vuoden painoksessa ovat supistuneet vain 5:en ja mil'tei\ntuntemattomiin muuntuneet, kuuluvat alkuperäisessä muodossaan:\n\n    \"Sota särki surullinen\n    ilon aiwan ihanan,\n    _Aleksander_ armollinen\n    päätti kansain kapinan.\n\n    Walda-kundain wihat, wainot\n    pakenewat peljäten,\n    rauha, riemu, elon keinot\n    ilmestywät iloiten.\n\n    Kansoill' onnen osottaja,\n    jota joukot kiittäwät,\n    on nyt sotain sowittaja,\n    jotka surman siittäwät.\n\n    _Aleksander_ armollinen\n    surman ombi surmannut,\n    aina rakas, rauhallinen\n    arwon itse ansainnut.\n\n    Rauha taikka raudan terä\n    Wenäjäll' on warjona,\n    mutta muilla joka erä\n    pelko, pako tarjona.\n\n    Itse Isä ylistetty\n    osti onnen werellä,\n    Suomen maassa synnytetty\n    käytti miehen kädellä.\n\n    Koko maa on mainitsewa\n    suuren suurta nimeä,\n    jok' on joukot hallitsewa\n    pitkin maamme piiriä.\n\n    Eläkön nyt _Aleksander_,\n    Woiton, Rauhan Ruhtinas!\n    Elä, elä _Aleksander_,\n    woimallisin Waldias!\"\n\nSamana vuonna Juteini myöskin julkaisi kokoelmaa omatekoisia \"Uusia\nSanan Laskuja.\"[89] Nämät tosiaankin ovat enemmän tai vähemmän\nonnistumattomia, niinkuin Litteraturblat'issa A. Ahlqvist'kin\nhuomauttaa,[90] ja se onkin luonnollista, sillä ei viisaimmaltakaan\nsaata odottaa semmoista kokemusta, mikä on välttämättömän tarpeellinen\nsille, joka koettaa sepittää sananlaskuja, sellaisia kuin kansan\nsananlaskut ovat. Sillä niissä esiintuodaan vuosisatojen, saatammepa\nmelkein sanoa vuosituhansienkin kokemus; sentähden ne yleensä\nosaavatkin sattuvasti kuvata ja lausua asian sellaisena, kuin se\ntodellisuudessa on. -- Kaksi vuotta myöhemmin eli v. 1817 kuitenkin\n\"Toinen Parannettu ja lisätty ulos-ando\"[91] näitä \"Uusia Sanan\nlaskuja\" seurasi ensimäistä painosta. Olivat siis toki saavuttaneet\nkansamme suosiota, suomalainen kirjallisuus kun silloin vielä oli niin\ntuiki köyhä.\n\nVuosi 1816 oli satoisa vuosi. Juteini silloin julkaisi koko kahdeksan\nkirjotusta. Näistä oli neljä runopukuista. Ajan suhteen ensimäinen\nlienee \"Suomalainen, elli Runo Ahkeruudesta Suomessa\"[92] ollut. Se on\npitempi Kalevalan runomitalla kirjotettu kertovainen runo, joka kuvaa\nsuomalaisen kestävyyttä ja kärsivällisyyttä vastoinkäymisissä ja\nosottaa, kuinka \"ahkeruus ja työ ja toimi\" vihdoinkin \"johdattawat\nSuomen kansan kohden yldä-kylläisyytä.\"[93] Juteinin isänmaallinen ja\nkansaansa ihaileva sydän viekottelee häntä siinä laulamaan:\n\n    \"Suuri suku ihmisyyden,\n    koko kansa ihmetteli\n    mieldä miehen suomalaisen,\n    pulskeutta puheen parren\n    asioita ajaissansa,\n    rohkeutta rinda-luissa\n    merkillisihin menohin.\"[94]\n\nSuomalaisella ei ole ainoastaan tavallista ihmisarvoa, vaan hänen\nominaisuutensa monessa suhteessa kohottavat Juteinin mielestä hänet\nvieläpä tavallista korkeammalle -- vaikk'ei sitä juuri suorin sanoin\nsanota --; hän on lyhyesti sanoen sangen arvokas mies, ja se kansa,\nminkä tällaiset \"urheat kasken kaatajat, korven raatajat, sotia, vihaa\nja vainoa kestävät\" kansalaiset muodostavat, on hyvin arvossa pidettävä\nkansa, kuten seuraavasta kuvauksesta selviää, jonka annamme etupäässä\nJuteinin itsensä tehdä alkuperäisen runon mukaan.\n\n    \"Suku kunda suomalainen\n    ombi onneensa herännyt\n    lämbymillä laitumilla,\n    iän syngeän sylissä;\n    tullut ulos tyhjyydestä\n    lailla kungin Kansa-kunnan,\n    jotka aikansa alussa\n    ensin kaitsiwat kedoilla,\n    lapsiansa laumojansa,\n    niin kuin wanhain wahwa luulo,\n    ajan tieto todistaapi.\"\n\nKun sitten niitä karttui niin, että asuntopaikat tulivat heille liian\nahtaiksi \"luonnon lämbymän lähellä,\" niin muuttaa heitä eri\nilmansuuntiin, jolloin\n\n    \"ombi tarwe yhden osan\n    -- -- --\n    tulla kohden Kalnuakin.\n    -- -- --\n\n    Mutta kuka kuljeskelle,\n    sanoi kansa keskenänsä,\n    kohden Otawan kotoa,\n    wiljelemään woimallansa\n    lumisia laitumia\n    pohjan kylmillä kedoilla?\n    Maa on siellä sangen saita,\n    wilu kowin koskewainen,\n    pitkä talwella pimeys.\"\n\nNälkä siellä näannyttää ja kamalan hallan kanssa sota syntyy; petoja\nvastaan on taisteltava \"metsän mustan sywyydessä.\"\n\n    \"Muiden kanssa keskustellen\n    Suomalainen sorkeambi\n    ajatteli arwoansa,\n    tunsi luondonsa lujaksi;\n    kielen kautta kiitettäwän\n    itsestänsä ilmoittaapi\n    nämät sileät sanansa:\n    Minä lähden liikkehelle\n    kohden kylmää Otawata,\n    syngeyttä suuren metsän;\n    työllä näljän nännyttelen,\n    työllä hallangin häwitän.\n\n    Tosin talwella pimeys\n    pohjan maita peitteleepi,\n    jonga kanssa walon kuwat,\n    rewon tulet rohkeasti\n    taistelewat taiwahalla;\n    waan on siellä waloakin,\n    jonga pidennän päreillä.\n    Kesällä on päiwä pitkä,\n    Suomen lämbymä suloinen;\n    illassa on aamun alku,\n    walo wiipyypi alati\n    auringongin aletessa.\"\n\nMuut kansakunnat ihmettelivät suomalaisen rohkeutta ja\n\n    \"tuotti onnen toiwotukset\n    waellukseen weljellensä.\"\n\n    \"Aika kuluu kulkewainen,\n    ero-päiwä ilmestyypi\n    -- -- --\n    seura mieli matkallensa,\n    -- -- --\n    Kansan kieli-kumppanina\n    keskenänsä kuljeskellen\n    moni suku, moni seura\n    otti Ungeriin olonsa,\n    moni kautta Kuurin maangin\n    tuli Wiroon wiljaisehen,\n    ehti myöskin Estin maahan,\n    maassa Ingerin iloitsi.\n    Kyllä maissa mainituissa\n    oli einettä eloksi,\n    mutta miehet miehewämmät,\n    Newan rannoilla runoillen,\n    -- -- --\n    yli wirrangin wäkewän;\n    -- -- --\n    lewiäwät lapsinensa\n    Suomalaiset Suomen maahan,\n    jossa mäet murretahan\n    metsät kaatuwat käsissä.\n    Warhain owat onnen lahjat,\n    elon keinot enennetyt\n    Suomen suurissa majoissa,\n    joissa ahkeruus asuupi,\n    wapauskin wallitseepi,\n    iloksemme iät, päiwät.\"\n\nKuitenkaan ei kestä kauan onnellinen elämä Suomessa. Kateellinen\nvihollinen väijyy; katovuodet tuovat seurassaan näljän, joka havittelee\ntalven turvissa. Ja silloin kysytään älyä ja kestävyyttä.\n\n    \"Kyllä suuri Suomalainen\n    oli työssä toimellinen,\n    wihollisen wastukseksi\n    ahkeruudensa asetti;\n    turwaksensa, tarpeeksensa\n    kaiwoi soista mustan malmin;\n    kautta pätsin kuumendawan,\n    ahjon angaran awulla\n    weteläksi wellottuna\n    siitä rautansa silitti,\n    teki kowan teräksensä,\n    jolla kansan tarwe-kalut\n    warhain owat walmistetut;\n    puut ja kalliot kodatkin\n    muuttelewat muotoansa,\n    itse rauta, tehty teräs,\n    kaikki myöndywät menoissa.\"\n\nKansa saa maansa jälleen kynnetyksi, kylvetyksi ja kasvamaan. Silloin\n\n    \"kohta nälkä, kylmän kautta,\n    hallan häijyn lähettääpi\n    turmelemaan tuhansien\n    wilja-pellot wainioilla.\n\n    Halla, pahan harjoittaja,\n    ilkeydestä iloitsi,\n    pehtaroitsi pesässänsä\n    korwen kylmemmän sisällä;\n    sieldä nousi surman hengi\n    sawun lailla salaisesti;\n    pedon pahimman tawalla\n    syöksi yöllä Suomen päälle,\n    hywät hedelmät häwitti;\n    oli paha ollessansa,\n    paetessansa pahembi;\n    tuotti tuskan tulduansa,\n    jätti jälkeensä ahingon.\n\n    Tosin täytyi toimellisten\n    laihon, leiwän puuttehessa\n    männyn kuoria kokoilla,\n    syödä wehka-wellingiä\n    pettu-leipänsä lisäksi,\n    joka oli outo ruoka\n    rawinnoksi ruumihissa,\n    warsin huono wastukseksi\n    näljän kurjan kowuudelle,\n    joka aiwan angarasti\n    käwi päälle pakkaisella,\n    tarhat, aitat tyhjendeli;\n    mutt' ei tunne Suomen miehet\n    epäilystä elämässä;\n    tottuneina tyhjyyteengin.\n    puna-posket puutoksissa,\n    kukin itse kohdastansa\n    täytti tytywäisyydellä\n    onnen osan waillisengin.(!)\n    Kowin soti Suomalainen\n    aina työllä, toimellansa\n    näljän kanssa näändymätä.\n\n    Kahden kauan keskenänsä\n    woiton tähden taistellessa,\n    riensi talwi, näljän turwa,\n    paksu ukko pohjaisesta,\n    Suomalaista sortamahan;\n    lumi-lakki, puikko-parta,\n    talvi, angara aroille,\n    viluisille vihaisembi,\n    hautas' hedelmät lumella,\n    peitti kannella kalatkin,\n    koski kaswoin, kylmäs kynttä,\n    paukkui nurkissa pihalla.\n    Mutta kesä kaunihimbi,\n    viitta päällä ruohon-päinen,\n    panda päässä kukkaisista,\n    oli Suomen suojelia,\n    hautoi pakkaiset pahatkin;\n    järven jäätä pehmitellen,\n    lunda liemeksi sulaten,\n    teki talven tuskaiseksi,\n    joka hiestä hikoili;\n    päivä poltti ukon päätä,\n    vesi virsuissa purisi;\n    suvi tuli siunattava\n    meille avuksi merestä,\n    ajoi talven taka-perin,\n    lisäs' leipämme varoja.\n\n    Sitte woiton saatuansa\n    vasta Suomi varomahan\n    rupes' rauhaansa jalosti\n    vasten wanhaa wihollista,\n    jok' on nälkä nimeldänsä.\n    Työllä walmistaa wäkevä\n    kaskiksensa metsät kylmät,\n    niitut perkaa pelloksensa,\n    suot ja korwet kylmemmätkin\n    leivän avuksi awaapi;\n    toimen kanssa taitawasti\n    osas' kaiwella ojatkin,\n    jotka pojes juoksuttawat,\n    wievät wirtaan hallan woiman.\n\n    Tällä lailla työnsä kautta\n    oli Suomi suuren arwon\n    saanut kansahin seassa.\n    Tällä lailla toimen kautta\n    ombi nälkä näännytetty,\n    häwitetään hallan pesät,\n    joka soissa salaisesti\n    mieli alati asua;\n    ahkeruus ja työ ja toimi\n    johdattawat kaiken kansan\n    kohden yldä-kylläisyytä\n    toiwon siiwillä suloisen.\"\n\nVaikka nyt nälkä kostettuna on ajettu pois Suomesta, koska sen\n\n    \"jalo Suomalainen\n    työllä peljätti pakohon\n    -- -- --\n    kituwana kulkemahan\n    erä-maihin edemmäksi,\"\n\nniin\n\n    \"eipä kulje kurjuus wielä\n    kokonansa kotiansa;\"\n\nvaan\n\n    \"halla usein häwytöinä,\n    aina yösillä ajoilla,\n    pellot paneepi pahasti,\n    turmeleepi täyden laihon\n    monen murheeksi majoissa.\n\n    Tukela (!) on totisesti\n    peldo-miehen perheinensä\n    nähdä aamun aljettaissa,\n    punoittaissa päiwän portin,\n    toiwon turhaksi tulewan;\n    nähdä lasten lewätessä,\n    kuinga halla hirmuisesti\n    huurtehessa harmahana\n    ombi yönä yhtenäkin\n    vienyt eineet, elatukset,\n    kadottanut kauheasti\n    maasta makean rawinnon,\n    jota warten joka päiwä\n    aljettu on ahkerasti,\n    wuosi wietetty hi-essä.\n\n    Kyllä peldo kiitollinen\n    olis' onnen lahjoittanut,\n    waivat palkinnut wakaasti,\n    mutta hallan haaskatessa\n    wuoden warat wainioilla,\n    hywät puidengin hedelmät,\n    ehti nälkä erä-maista,\n    Tapiolasta takaisin.\n    Wielä wainonsa lisäksi,\n    hallan kanssa kuljeskellen,\n    teki nälkä lujan liiton\n    kanssa petoen pahinden\n    sekä suurten että pienden;\n    kungin watsaan kulkeneena\n    yllytteli yhtä, toista\n    wainoamaan wihaisesti\n    Suomen miestä miehuullista,\n    waikuttamaan wahingoita,\n    murha-töitä täyttämähän\n    Suomen eläinden seassa.\n\n    Karhu karjat turmeleepi,\n    murtaa miehildä hevoiset,\n    susi surmaa lammas-laumat.\n    Wielä muiden mukaisena\n    arka, juoksewa jäniskin\n    kalwoi puita kuiwamahan,\n    laihon oraatkin lyhensi.\n    Hiiri leipää hiwutteli,\n    hakkas waatteita wilussa;\n    kauhtanat ja willa-waipat\n    lewotoina läwisteli,\n    laski lämbymän läpitse\n    Kyhkyläinen, kurja lindu,\n    paitsi muita mainitani,\n    kynnnöksestä kylwettyinä\n    kokos' siemenet kupuunsa.\n\n    Waan ei nälkä, wanha wieras,\n    halla, waarat, wahingotkan,\n    saata Suomeen epäilystä;\n    -- -- --\n    miehet maata wiljelewät,\n    waimot waatteita kutowat,\n    laulain pirtin lattialla\n    lapset tekewät lapetta.\n    Rakkaus se riemullinen\n    lämmittääpi rinda-luita.\n    Weisu kuuluu Wäinämöisen\n    Suomen kansan kunniaksi,\n    kaikkuu kandele iloksi,\n    josta rinnat rohwaistuina\n    saawat uutta uljautta;\n    -- -- --\n\n    Weisun alla Wäinämöisen,\n    laulun kautta kandelella,\n    sydän pehmisi petoen,\n    jotka kukin korwiansa\n    kuroittiwat kuulemahan\n    miehen soittoa suloista,\n    unhoittiwat murhan menot\n    koska kandele kumisi.\n    Mutta jos ei joka peto\n    taukoa jo tappamasta,\n    muuta murha-menoansa,\n    koska puutkin keskenänsä,\n    kiwet suuret kallioilla\n    itse liikkuiwat ilosta\n    kautta soiton suloisimman,\n    kyllä loukku likistääpi,\n    kiristetään kindurilla\n    karhun kämmenet kowatkin;\n    susi raudoissa rumasti\n    käpälänsä katkaiseepi;\n    jänis wedetään wipuhun\n    kaulastansa kamalasti;\n    hiiri lepää laudan alla\n    kitisewä kuollessansa;\n    linnun pelko liikkuwainen,\n    pandu pellon wartiaksi,\n    karkoittaapi kyhkyläiset\n    pahan juoniset pakohon.\n\n    Woiton waatii wiimeiseldä\n    Suomalainen susilda ja\n    karhuildakin kauheimmilda,\n    -- -- --\n    mutta turkit muutetahan\n    täällä toisen hartioille.\"\n    -- -- --\n\nKun pedoistakaan ei ollut apua eikä \"nälkä\" yksin tohdi tänne tulla,\nhän luuli wielä\n\n    \"Suomen suuren woittawansa\n    sodan sortawan awulla,\n    jonga itse Ilmarinen\n    Suomen kansaa koetellen\n    andoi hänen halduhunsa.\n\n    Sota, alku surkeuden,\n    jolla owat julmat kaswot,\n    tuli tuiskuu sieramista,\n    surma silmistä näkyypi.\n    Sota kaikki sortawainen,\n    pellot polkeepi pahasti;\n    jäljet sywät jättäissänsä\n    weri purskuupi punainen.\n\n    Suomalainen surman alla\n    wasta arwonsa ylensi;\n    waaran kaswoin katsellessa\n    hänen luondonsa lujeni;\n    yksi warjeli wahingot\n    kilpi, keihäs käännettynä\n    kansan suojaksi kädessä,\n    toinen touko-pelloldakin\n    otti nuijan olallensa,\n    jolla soti Suomalainen,\n    sulki sodan majoistansa,\n    poisti maastansa pahuuden.\n\n    Lewon alla Suomi leiwän\n    jälle kaswatti jalosti,\n    -- -- --\n    Itse wanha Wäinämöinen\n    lepytteli lapsiansa\n    kehoitteli kandeleella\n    sekä sotaan että työhön\n    onnen, elämän eduksi;\n    lisäs' aina lohdutellen\n    kärsimystä kowuudessa,\n    tyhjässä tytywäisyyttä.\n    Ukko lauloi lapsillensa\n    riemun alla rakkahasti,\n    käyrä polwilla kumisi;\n    kiristeli kiitoksella\n    kandeleessa kielet kaikki\n    kungin hywän kunniaksi,\n    jota harjoitti jokainen.\n    Kieldä sormin soitellessa,\n    Isän laulaissa lujasti\n    tukka päässä tutiseepi,\n    parta järisee jalombi,\n    wieriääpi willa-waipan\n    päälle paljon kyyneleitä, --\n    Ukko itkeepi ilosta\".[95]\n\nUusiintuvat sitten samallaiset onnettomuudet ja sodan melskeet Suomelle\nja suomalaiselle, kuin aikaisemminkin on kuvattu, mutta samoilla\ntuloksilla, jonka vuoksi\n\n    \"koetellen konstiansa\n    waati sota suuttuneena\n    wiimein wanhan Ilmarisen\n    pilwein luona puolellensa,\n    joka julmasti jyristä,\n    räjähteli rumemmasti,\n    koska liekki leimahteli\n    ilman sumuisen seassa.\n    Ilmarinen iski tulda,\n    ukko uhkaili kowasti;\n    tulen nuolet tulisemmat\n    maahan, mereen singoiliwat;\n    tuli tuulessa wirinnyt\n    poltti kirkot korkeammat,\n    poltti majatkin monesti.\"\n    -- -- --\n\nRakennettuaan kaikki kauniisti uudelleen turvautuu suomalainen\nukkosenjohdattimeen:\n\n    \"Wiimein ombi wiisas neuwo\n    ilmestynyt ihmisille,\n    tullut tiedoksi monelle,\n    kuinga ilmassa isäisen,\n    ukkoisemme uhatessa\n    wähennetään nuolen woima,\n    waikuttamata wahingon\n    maahan käännetään katoista.\"[96]\n\nTämä kuvaus rajuilmasta sekä siitä aiheutuneesta ukonjohdattimen\nkäytäntöönottamisesta on jätetty pois 1850-vuoden painoksen runosta ja\nsitä seuraava kuvaus tavattomasti lyhennetty, menettäen sen kautta\neepillistä leveyttään ja selvyyttään. Runo päätetään mainitussa\npainoksessa seuraaviin säkeihin:\n\n    \"Kansakunda kiitettäwä,\n    lausuttu nyt laulamalla!\n    arwos ombi aiwan suuri.\n    Maksa arwost' ansaitusta\n    wanha welka wanhemmilles,\n    esi-isilles isoille;\n    lahjoittele lapsilleskin\n    warhain mielen wakaisuutta\n    kestäwätä keskellänsä,\n    jota ombi omaisilda\n    polwl polwelda peritty;\n    saata heitä tunnon tielle,\n    rakkaudella rawitse,\n    että wielä wiisauden\n    nisät heruwat hywyyttä,\n    että aina enendyypi\n    wapaudessa walistus\n    wahwistuupi wapauskin,\n    jonga perustus ei petä,\n    nuljahtele nurkka-kivi\n    joskus ahtailla ajoilla.\"[97]\n\nAlkuperäisessä Juteini 40 vuotta aikaisemmin edellisten säkeiden\nsijalla on runoansa jatkanut vielä neljänneksellä sen koko pituudesta\nja siinä on meistä runon ehkä hauskin kuvaus. Siinä \"sodan isä\nIlmarinen\" mietti itseksensä, olisikohan suomalainen yhtä rohkea\nmeritaistelussa, kuin hän oli taitoa osottanut kaikissa toimissaan\nmaalla, joista Juteini laulaa:\n\n    \"Ukko isä uljauden -- --\n    ihmetteli iloisesti\n    korkealla kotonansa\n    miesten miehuutta jaloa,\n    taitoakin toimellista\n    kansan kaikissa menoissa.\"\n\nKun ei tätä kuvausta, niinkuin jo edellisestä selvisi, ole Juteinin\nkootuissa teoksissa, on meistä syytä ottaa siitä kohtia tähän:[98]\n\nSodan raju ja luonnostaan luja isä Ilmarinen, joka joutilaana yksin\nollessaan havaitsi turmeluksenkin toisinansa huvitukseksi, tutki\nasioita \"awaralda.\"\n\n    \"Paksun pilwen patsahalla\n    Ukko istui ajatellen:\n    Ongo Suomessa olendo\n    aina kowan kiiwauden?\n    Maalla ombi sitä ollut;\n    mutta mikä miesten mieli\n    liene mendäissä merelle?\n    mik' on meno sangarilla\n    allon harjoilla ajellen?\n\n    Ukko, töitä tutkistellen\n    päällä ison Itä-meren,\n    korkeuden katon alla,\n    osas' nähdä Näkin märjän\n    päänsä alloist' ylendäwän.\n    Näkin posket pullistuiwat,\n    pärähtiwät paksut huulet,\n    wesi sumus' sieramista;\n    walo näytti partaa wasten\n    siinä seitsemän wäriä\n    taiwaan kaaren kuwaisia.\n\n    Lainaa mulle wanha waldas,\n    kuului alhalle anomus,\n    iso ääni Ilmarisen, --\n    lainaa mulle wanha waldas,\n    woimas wesillä wäkewä,\n    ettän kerran koettaisin\n    mik' on luondo Suomen miehen\n    metelissä merelläkin.\n\n    [99]Saatuansa Suomen lahden\n    tätä warten waldahansa,\n    Ilmarinen iloisena,\n    niin kuin lapsi lahjan saanut,\n    laski kohta Laiwa-Linnat\n    kahden wahwan Walda-kunnan\n    ulos wäljälle wedelle.\n\n    Siitä saatuna sanoma,\n    ett' on wainoja wesillä,\n    wieras meidän merellämme,\n    jok' on pyhä, niin kuin peldo,\n    kansan oma kynnettäwä,\n    Ruhtinaamme rohkeambi,\n    woiton halun waikutellen\n    meri-miesten sydämissä,\n    ilme andoi aiwoituksen,\n    ett' on meri estettäwä\n    wihollisen wallan alda,\n    Suomen arwo ansaittuna\n    pelastettawa pahasta.\n\n    Miehet kohta miehuudella\n    lewittäwät liinat kaikki,\n    seilit ilmaan sowittawat\n    touwit terwatut, tukewat,\n    niin kuin kielet kandeleessa,\n    kiristäwät keskenänsä,\n    joissa tuulet juoksewaiset\n    niin kuin huilut huminalla\n    woiton virttä weisailewat.\n\n    Laiwat suuret, siipiseljät,\n    waot walkoiset wetäwät\n    pitkin merta purjehtien,\n    aldo pieksee rinda-päitä\n    luowattaissa lainehilla.\n    Linnat puiset, liikkuwaiset\n    halkaisewat allon harjat\n    watsa-kedellä kowalla.\n\n    Koska wiimein wiholliset\n    toinen toisensa tapaawat,\n    kohta nousee kauheasti\n    sota, surma surkeambi;\n    sauwun paksun pöllytessä\n    malmi mylwiipi merellä,\n    lähettelee leimahdellen\n    kuolemia kidastansa\n    wierahalle wieressänsä;\n    laistot(!) Laiwoista konista\n    singoilewat säjrettyinä,(!)\n    laudat lastuina säristen\n    lendelewät lainehille,\n    mastot kaatuwat merehen,\n    wesi kuohuu werisenä\n    Laiwa-Linnahin siwuilta.\n\n    Rehellisin Ruhtinoista\n    voitti wiimein wihollisen\n    Suomen suureksi hywäksi,\n    llmarisen ihmeheksi,\n    joka muutti mielellänsä\n    wihat, wainot suosioksi;\n    rauha tehtiin riemullinen,\n    lepo lewisi merille.\n    Eipä enää wainon tähden\n    laiwat laineita likistä;\n    kaupan tähden kyndelewät\n    aina aldoja alukset,\n    joita Saksat juoksuttawat,\n    waan ei Ukko Ilmarinen,\n    joka pilwissä pysyypi\"\n\nKun sitten arwokkuus täten on Suomessa \"säilytetty, leipä lisätty\nlewossa,\" niin \"nälkä\" koettaa \"tuoda Suomeen turmeluksen\", mutta ei\ntuo \"konna\" jaksa, vaikka saa apulaisekseen \"julman juopumuksen\" ja\n\"pahat käytökset\", sillä\n\n    \"ei tainneet tyhmyytehen\n    Suomen miehet mielistyä,\n    eikä tottua tapohin(!)\n    wasten järjen johdatusta\". --\n    \"Suomalainen syöksi näljän\n    tosin työllä, toimellansa\n    majoistansa Lapin maahan\n    kylmän kanssa kitumahan;\n    Suomalaisen sukulainen,\n    Lappalainen lapsinensa\n    karkoittaapi kulkiamen\n    wiimein wilun kukkuloille,\n    jään ja kiwen kappaleita\n    kaivelemaan kallioilla\n    pohjan pakkaisten parissa,\n    jost' ei jaksa jäätyneenä\n    kauas maahan kuljeskella;\n    mutta halla, hävittäjä,\n    jok' on näljän juoksulainen,\n    joka kulkee kesälläkin\n    yöllä yöttyrin tawalla,\n    surman tuopi Suomen päälle\n    petoksella pesästänsä,\n    turmeleepi toisinansa\n    wielä hywät wilja-pellot;\n    waan ei koskaan wainollansa\n    woita suurta Suomalaista,\n    joll' on rinda rehellinen\n    ruumihissa rautaisessa,\n    sydän palawa powessa\n    kohden kaikkea hywyyttä,\n    joka rauhan, riemun alla\n    ahkeruuden arwonansa\n    pyhitettynä pitääpi.\"\n\nTähän \"Suomalainen\"-runoon Juteini oli liittänyt erään nykyään vielä\nhyvin paljon lauletun ja kauniin lyyrillisen runon \"Laulu\nSuomessa\",[100] joka on yleisemmin saanut nimen ensimäisestä säkeestään\nja joka vielä ikäänkuin täydentää ja varmentaa todistelua suomalaisen\narvokkuudesta. Sillä\n\n    \"arwon mekin ansaitsemme\n    Suomen maassa suuressa,\n    ehk'ei riennä riemuksemme\n    laiho miesten maatessa;\n    leipä kaswaa kyndäjälle,\n    onni työnsä täyttäjälle.\n\n    Suomen poika pellollansa\n    työtä tehdä jaksaapi,\n    korwet kylmät woimallansa\n    pelloksensa perkaapi;\n    rauhass' on hän riemullinen,\n    mies sodassa miehuullinen.\n\n    Opin teillä oppineita\n    Suomessa on suuria,\n    Wäinämöisen kandeleita\n    täällä tehdään uusia;\n    walistus on wiritetty,\n    järki hywä herätetty.\n\n    Suomen tytön poski-päihin\n    weri waatii kukkaiset,\n    hall' ei pysty harmaa näihin,\n    näit' ei pane pakkaiset;\n    luonnossa on lembeyttä\n    sydämessä siweyttä.\"\n\nSuomalainen-runoa seurasi \"Wenäläinen elli Runo Pohjan Sodasta, Aljettu\nWenäjässä ja Päätetty Parisissa Yhteiseksi Rauhaksi.\"[101] Tämä on\nmyöskin Kalevalan runomitalla kirjotettu pitkä kertovainen runo, joka\nkuvaa Wenäjän sotaa Napoleonia vastaan. Siinä Juteinilla taas on\ntilaisuus ylistellä silloista keisaria Aleksanteri I:tä, jonka \"armo\nkoitti kansoille Wenäjän\", niinkuin \"kirkas toivon tähti\". Kun hän oli\nhallitusohjaksissa, \"pilwet, syngeät, sumuiset waiwuit warjoon\nunhotuksen; laulellen lumengin maissa, töistä toisinans' wapaana,\nlepäs' kukin leiwän luona ynnä yldäkylläisyyden; järjen walo\nwalistuskin, loistawainen lembeästi aamu-ruskonsa ylensi\".\n\nMuuten tästä niinkuin monesta muustakin hänen runostaan näkee, että\nAleksanteri I:en viisas politiikka oli vaikuttanut lähentävästi, koska\nhän täydestä sydämestä voi laulaa:\n\n    Näitä surman sanomia,\n    menon julman mainioita\n    mielin minä muistutella\n    _weljilleni_ Wenäjässä\n    Suomalaisten suosiolla,\n    niinkuin muisto mieleen tuopi,\n    sydän tulkitsee sanoiksi;\n    sillä suuressa sodassa\n    oli onni molemmilla[102]\n    _isän yhteisen_[103] iloksi.\n\nVielä hän pyytää Wäinämöistä apuun, jotta \"soitto kandeleessa\" ja\n\"sulka kädessä\"[104] tulisi yhtä hyvin käytetyiksi tässä\nylistyslaulussa venäläisten taidosta ja urheudesta,\n\n    \"(niin) kuin weljen Wenäläinen\n    käytti miekan kiildäwäisen,\n    koska welwollisuus waati\n    warjelemaan wäkewästi\n    walda-kunnan wapautta.\"\n\nHän tekee laulunsa alkupuolella sen johtopäätöksen, ettei\n\n    \"wainon hengi suonut\n    lewon aina lepäilewän\n    wilja-pellolla Wenäjän,\n    joss' ei wielä wieras jalka\n    ole käynyt kostamata\",\n\nse herätti sotaisan innon suuressa sotasankarissa,\n\n    \"Napoleon nimeldänsä,\n    joll' on ollut onni, woitto\n    werisinä weljeksinä,\"\n\nniin että hän voitetuista kansoista muodostetuilla sotalaumoilla\nryntäsi Wenäjälle aina \"Muskowaan\" saakka, mutta\n\n    \"eipä tainnut miehen mieli\n    olla täällä tytywäinen\n    sadan woiton saallisihin:\n    miehen tahdon tarkoitusta,\n    onnen, woiton wietellessä,\n    awaruuskin ahdistaapi.\"\n\nSitä suunnatonta suuruutta Venäjän maa käyttääkin kostajana\n\"wainolaiselle.\" Sodan nurmi on jo niellyt kyllä werta, kyyneleitä.\nHuudosta: \"Muskowa on murrettuna, hywä Kaupungi häwäisty!\" herää toinen\nhuuto, joka vaatii kostoa. Ja vihdoin Venäjän kauan kärsinyt kotka\nkostaa kovasti, kuten historiasta tunnemme. \"Leipsin lakealla\nlaitumella\" pantiin vielä ranskan keisari ahtaalle ja voitettiin.\nRauhan ehdot määrää Parisissa\n\n    _Aleksander_ armiaambi\n    rakastettu Ruhtinoilda,\n    ihmisyydellä ilona,\n    joka woitti woittajangin,\n    lahjoitteli lembeästi\n    wapauden wainotuille.\n\nHänen ansionsa se on, että\n\n    \"rauha riemullinen\n    ombi kauas karkoittanut\n    sodan, wainon waikutukset,\n\nja että\n\n    \"ystäwyys jo yhdistääpi\n    Kansa-kunnat keskenänsä;\n    lewon engelit lepääwät\n    Walda-kundahin wälillä\n    wapauden wartioina;\n    konstit, opit keskenänsä(!)\n    (walistuksen suuret soitot\n    kungin wahwassa kädessä)\n    johdattawat joka maahan\n    onnen lahjat laweammat\n    ihmisyydelle iloksi.\"\n\nSamaan vihkoon kuin runo \"Wenäläinen\" Juteini oli painattanut myöskin\nerään viisisäkeistöisen lyyrillisen runon: \"Walitus-laulu sodan\nylitse\",[105] mikä alkuperäisessä muodossaan kuuluu:\n\n    \"O! Sota, surma suuri,\n    kauhistus kanhela,\n    ett' julma olet juuri,\n    todistaa tuonela.\n\n    Ei käy, ei käänny kielen\n    tunnustaan tuskassa,\n    kuinga on karwas mielen\n    murheessa mustassa.\n\n    Turhasti tuiskuu tulda\n    kapinan kangaalla,\n    werellä musta mulda\n    punataan parhaalla.\n\n    Ei maksa miesten murha\n    wainojan waiwoja;\n    sandahan työ on turha\n    kaiwelia kaiwoja.\n\n    Yks' woittaa yhden kerran\n    taas toinen wuoronsa,\n    ja saawat saman werran\n    kuolossa kuoppaansa\".[106]\n\nJuteini painatti v. 1816 vielä kaksi runokokoelmaa: \"Waikutuksia\nSuomalaisen sydämessä\" ja \"Pila-kirjoituksia\".[107]\n\nEdelliseen kokoelmaan hän pani viisi pienempää runoelmaa:\n\"Aleksanderille I. Keisarille ja Suurelle Ruhtinaalle Suomen Kansalda\",\n\"Suomalaisille\", \"Turun uuden Akatemian rakennuksesta\", \"Runo-niekoille\nelli Runolaisille Suomessa. Kirjoitettu leiwättömyydessä\" ja \"Laulu\nElämän nautinnosta\".[108] Viimeksimainittu näistä on tunnetuin sekä oli\naikanaan hyvin rakastettu kansan kesken.[109] Ensinmainitussa taas\nJuteinilla vieläkin kerran on tilaisuus, kuten tämän runon otsakkeeseen\non 1856 vuoden painoksessa lisätty, kantaa \"Kiitos-Uhri\" Aleksanteri\nI:lle. Alkuperäisen otsakkeesta viitataan viivanalaiseen, jossa\nsanotaan: I anledning af Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Kungörelse,\ndat. den 9 (21) Februarii 1816. (Hänen Keisarillisen Majesteettinsa\nArmollisen Julistuksen johdosta, päivätty 9 (21) p:nä Helmikuuta 1816.)\nSyystä Juteini tässä runossaan iloisena laulaa Aleksanteri I:lle:\n\n    \"Woittajana wihollisen\n    saatoit sinä lohdutuksen\n    koko kansalles kotia,\n    muutit Suomen suloisesti\n    ilon maaksi ihanaksi,\n    jossas wielä wahwistanut\n    olet lakimme lujasti,\n    wvarustanut wapauden\n    pysywäiseksi pyhästi.\"\n\nSillä mainitussa armollisessa julistuksessa keisarimme ja\nhyväntekijämme Aleksanteri I palattuaan voitollisena sodasta Napoleonia\nvastaan on \"uudestaan mitä juhlallisimmin ja sitovimmin omaksi ja\nkaikkein seuraajiensa hallitusajaksi vahvistanut Suomen itsenäisen\naseman, sen erinäisen oman hallituksen, sen valtiomuodon.[110] Ne\nkohdat tätä Suomen \"Magna Chartaa\", joihin sanottu vahvistus sisältyy\nja joihin kaikkien suomalaisten ja _oikeamielisten_ venäläistenkin\nkannattaa tutustua, kuuluvat:\n\n\"Ollen vakuutettuina, että sitä valtiomuotoa ja niitä lakeja, jotka,\nSuomen kansan tapoihin, sivistykseen ja henkeen sovitettuina,\nammoisista ajoista ovat perustaneet sen yhteiskunnallisen vapauden ja\nlaitokset, ei voida, saattamatta niitä häiriöön, vähentää eikä muuttaa,\nolemme Me, ottaessamme vastaan tämän maan hallituksen, ei ainoastaan\nmitä juhlallisimmasti vahvistaneet tämän valtiomuodon ja nämät lait\nynnä niitten nojalla itsekullekin Suomen kansalaiselle tulevat\nerikois- ja etuoikeudet, vaan myös asettaneet, siitä ensin\nkeskusteltuamme tämän maan kokoutuneitten säätyjen kanssa, erityisen\nHallituksen, joka, Hallituskonseljin nimellä, synnynnäisistä\nsuomalaisista kokoonpantuna, tähän saakka on toimittanut tämän maan\nsiviilihallintoa ja ratkaissut oikeusasiat korkeimpana ylioikeutena,\nriippumatta mistäkään muusta kuin lakien vallasta ja Meidän, niihin\nperustuvasta, hallitsija-tahdostamme. Sillä tavoin osotettuamme sen\nhyväntahtoisuutemme, jota olemme tunteneet ja jota vastakin tunnemme\nuskollisia suomalaisia alamaisiamme kohtaan, toivomme Me, että kylliksi\nolemme vahvistaneet ikuisiksi ajoiksi antamamme lupauksen tämän maan\nerinäisen valtiomuodon pyhästä säilyttämisestä Meidän sekä Meidän\nseuraajiemme hallitessa. Mutta nyt, liittolaisvaltojemme kanssa Jumalan\navulla onnellisesti päätettyämme ne toimet, joilla Meidän valtakuntamme\non turvattu ja koko Europan rauha saavutettu, ja saatuamme kauvan\nkaivatun tilaisuuden, ulkonaisten huolten estämättä, käyttää\ntoimintaamme Valtakuntamme sisäisten, muun muassa Suomeakin erityisesti\nkoskevain asiain hoitoon, pidämme Me sopivana, paremmin näyttääksemme,\nmitä Me tämän maan mainitulla Paikallisella hallituksella olemme\ntarkottaneet, ja osottaaksemme sen välitöntä suhdetta Meidän\npersoonaamme, antaa Suomenkin Korkeimmalle Hallitukselle, niin\nKeisarikuntamme kuin myös siihen nykyisin yhdistetyn Puolan\nkuningaskunnan Korkeimman Hallituksen nimityksen mukaan, nimen: Meidän\nSuomen Senaattimme, kuitenkaan muuttamatta sen nykyistä järjestystä ja\nvielä vähemmin sitä valtiomuotoa ja niitä lakeja, jotka Me Suomelle\nolemme vahvistaneet ja tämän kautta uudelleen kaikin puolin\nvahvistamme. Samalla kuin Me juhlallisiimmasti lupaamme, että tämän\nMeidän Suomen Senaattimme jäsenet vastedes, samoin kuin tähänkin asti,\novat valittavat ainoastaan synnynnäisistä suomalaisista tai Suomeen\nasettuneista ja Suomen kansalaisoikeuden saaneista miehistä, käskemme\nMe kaikkia uskollisia suomalaisia alamaisiamme kuin myöskin muita,\njoihin tämä koskee, täyttämään kaikkia niitä määräyksiä, jotka\nKeisarillinen Suomen Senaatti, joka tähän asti on ollut\nHallituskonselji, Meidän nimessämme ja Meidän puolestamme on\njulkaiseva, ja tätä Meidän määräystämme tarkoin noudattamaan.\"[111]\n\nKun lukija on tutustunut edelläolevaan julistukseen, ei se häntä\nensinkään ihmetytä, että Juteini taas on puhjennut ylistysvirttä\nlaulamaan Aleksanteri I:lle. Myötätunnolla seuraakin tätä hänen\nrunoansa, joka alkuperäisenä kuuluu:\n\n    Rakas Suuri Ruhtinaamme,\n    Suomen wahwa suojelia!\n    joka istut Istuimella\n    wanha Waldikka kädessäs,\n    niin kuin wielä wihertäwä\n    palmu wuoren patsahalla!\n    sadat kansat kiitoksella\n    lausuwat sun laupiuttas,\n    joka sytytät sydämet\n    aina uhri-alttarina\n    palamahan puuttumata\n    joka jo, kuin auringoinen,\n    puoli-päiwään ehtineenä,\n    annat armos ja hywyydes\n    wielä wuotaa Suomen päälle.\n\n    Walistuksen waikuttaja,\n    rakendaja rauhan, riemun!\n    maassa kaikki kansa-kunnat\n    owat sinulle omaiset;\n    sinä Suomea rakastat,\n    ilahutat ihmisyyttä;\n    sinä syöksit wainon hengen\n    epäluulon erä-maihin\n    muukalaistengin majoista.\n\n    Isä koko ihmisyyden!\n    jolla owat kansain ohjat\n    kaikki yhdessä kädessä,\n    perä-mela Suomen maangin\n    onnen merta meloissamme\n    kohden satamaa suloista,\n    sinä woitit wasta-tuulen,\n    joka oli wanhat Wallat\n    haksi-rikkoon hukuttanut,\n    wältit mustat waaran myrskyt,\n    koska wahwat Walda-kunnat\n    kukin selkäns' kumarsiwat\n    turmelian tika-puiksi\n    Wenäjätä wainotessa.\n\n    Woittajana wihollisen\n    saatoit sinä lohdutuksen\n    koko kansalles kotia,\n    muutit Suomen suloisesti\n    ilon maaksi ihanaksi,\n    jossas wielä wahwistanut\n    olet lakimme lujasti,\n    warustanut wapauden\n    pysywäiseksi pyhästi.\n\n    Suomen lapset lepytetyt,\n    unhotellen wanhat waarat,\n    sodan jäljet surkeatkin,\n    sinua nyt siunailewat;\n    sydämissä syttyneissä\n    kiitos-uhrimme kyteepi;\n    lasten lastengin hyminä\n    kuuluwa on kunniakses,\n    koska kaatuu kallis pääsi,\n    wanhuudesta waljenneena,\n    heldywät hopea-hiukses.\n    -- -- Kuitengin! pimeä päiwä\n    pojes pysykön ajasta;\n    kauan wiipykön kamala\n    hetki tämä tuonelassa\n    elämäskin ehtoholla.\n\n    Sinä, joka jalommasti\n    olet leskein lohduttaja,\n    olet isä orpo-lasten,\n    olet turwa tuhansille!\n    wietä ikääsi ilolla,\n    jossa on nyt joukon toiwo.\n    onni kansan olewaisen,\n    tuki wasta tulewangin.\n    Menestykön menos, neuwos\n    wartiana Walda-kunnan,\n    kaikkein onnen kandajana!\n    Tunne tundos todistukset\n    harjoitetusta hywästä\n    eritessäs elämästä!\n    Elä jälken elämäskin\n    Suomalaisten sydämissä!\n\nTämän runon alkuun on Juteini 1856-vuoden painoksessa pannut seuraavat\nkauniit säkeet:\n\n    Kiitollinen Suomen kansa\n    Ruhtinasta rakastaa,\n    uskollisna uhriansa\n    Waldiaalle walmistaa,\n    joka ijän ihanalla\n    lailla lapset lepyttää,\n    armollansa awaralla\n    sydämiä sytyttää.\n\nKoska runoja \"Suomalaisille\" ja \"Turun uuden Akatemian rakennuksesta\"\nei ole otettu Jak. Juteinin kirjojen yhteiseen painokseen vuodelta 1856\nja niitä sen vuoksi on vaikea saada nähtäväksi, painatamme ne tähän,\nvarsinkin kun niitä lukee mielellään eikä kumpikaan ole pitkä;\n\n\n    SUOMALAISILLE.\n\n    Nyt on käyty Ruotsin koulu,\n    nähty aika armollinen\n    Wenäjängin wallan alla.\n    Aina kullakin ajalla\n    ombi sulla, Suomalainen,\n    osa arwon ansiossa.\n    Sinä näytit Naapurilles,\n    Wenäjälle wäkewälle,\n    että mies on miehuullinen\n    sotimahan Suomessakin,\n    maansa wakaa warjelia;\n    näytä jälle nykyiselle\n    Waldiaallas (!) wiisahalle,\n    jok' on saanut suojatansa\n    armon siiwillä sinungin,\n    sekä sinun että Suomen,\n    lapset, lesket lohdutella, --\n    näytä, ett' on Esiwalda\n    saanut sinuss alammaisen\n    urhollisen, uskollisen.\n    jok'ei ole orja ollut,\n    arka waaran asioissa,\n    niin kuin wanha Saksan sota,\n    moni surkea sanoma\n    tästä wielä todistawat.\n\n    Kansa aina kiitettäwä!\n    anna arwo lapsilleskin,\n    jongas olet omaisildas\n    polwi polwelda perinyt;\n    maksa arwost' ansaitusta\n    wanha welka wanhemmilles,\n    esi-isilles isoille.\n\n    Älä sure, Suomalainen,\n    yli kärsityn kowuuden\n    muilla mustilla ajoilla;\n    onni, ilo ihanainen,\n    karkoitetut kulkuwille,\n    kerran tulewat takaisin;\n    eipä riemu rinnoillemme\n    ole wielä wierastunut,\n    ehkä sota surmallansa\n    meitä muinen peljätteli,\n    musta tietämättömyyskin\n    olostamme, onnestamme\n    maalas' kaikki kauheinmaksi;\n    aika ajalda monesti\n    syöksi waara wihaisena,\n    niin kuin peto pesästänsä,\n    täyttämähän murha-töitä\n    Suomen suruisen majoissa,\n    kulki kurjalla tawalla\n    pitkin pohjan mandereita,\n    sekä uhkas' että pieksi\n    witsallansa werisellä.\n    -- -- Mutta, muista lohdutusta,\n    muista, ettäs murha-raudan\n    auras kynneksi asetat,\n    kosk' on lepo lahjotettu\n    meille murheemme perästä,\n    jotka sodan sortawaisen\n    astin lautana asuimme.\n    Nälkä, taudit tarttuwaiset,\n    sodan saastaiset sikiät,\n    peljätettiin pesihinsä\n    kautta rauhan rakkahamman;\n    sota kahleissa kirottu\n    talutettiin taka-perin\n    Suomen maasta siunatusta.\n    Pellot punatut werellä\n    wielä kyllä wihertäwät,\n    kaswawat ja kukoistuwat\n    lewon tuldua tykömme,\n    enenewät elon keinot,\n    wiisauskin wiriääpi.\n\n    Isän maani mainittawa!\n    wanhat unhota wahingot,\n    murheelliset mustat päiwät;\n    Haldiasi hywyydessä\n    löytywä on lohdutukses.\n    Kansain kalliilla isällä,\n    jong' on maja mandereellas,\n    Linna Lahtes liepehellä,\n    paljon ombi oikeutta,\n    josta wääryys wäriseepi,\n    lembeyttä lapsillensa\n    Suomessakin suloisessa,\n    jossa syttywät sydämet\n    händä kohtan kiitolliset.\n\n    Warhain owat waljenneina\n    päiwät Suomessa suruiset;\n    toiwo koittaa korkealle\n    kaiken hywän kyllyydestä,\n    että walkenee enemmän\n    aika toinen tulewainen\n    syngeästä sumustansa.\n\n\n    TURUN UUDEN AKATEMIAN RAKENNUKSESTA.\n\n    Aika kaikki kadottawa\n    kaikki jälle kaswattaapi.\n    Auran wanha Oppi-huone,\n    muinen wahwa, warustettu,\n    josta lähti monda miestä\n    waikuttamaan walistusta\n    kansan luona kiitollisen,\n    rupes' wiimein riutumahan\n    alla wuosien ajoissa,\n    ahdistumaan Opillekin,\n    joka kerran juurtuneena\n    lewiääpi loppumata\n    lasten lastengin hywäksi.\n    Nyt on nurkka-kiwillensä\n    Yli-Koulu ylennetty,\n    Akatemia awara,\n    jossa wanhat wiisaudet,\n    Opit saawat uuden woiman,\n    niin kuin neste wanhan puungin\n    lakastuwan lahowaisen\n    ombi uusi uuden luona.\n\n    Wasaran ja wisa-nuijan\n    nuotti kuului kestäwäinen\n    kallioilla Kaupungissa,\n    koska Suomi kuuluisasti\n    laski lujan perustuksen\n    maansa wiisasten majalle.\n    Wasaran ja wisa-nuijan\n    nuotin kauas kuuluessa\n    puut ja kiwi-pilaritkin\n    tanssasiwat tasaisesti.\n    Konsti Suomessa kotoinen\n    halkoi kowat kalliotkin;\n    kilkutellen, kalkutellen\n    wuoli, hiersi, hiwutteli\n    kiwen kyljet kiildäwiksi.\n    pyöritellen pystyssäkin\n    teki peiliksi pilarit,\n    nosti peilit paistawaiset\n    korkeuden kannatteiksi;\n    peitti katon pilwein alla\n    warsin waskella kowalla;\n    sisä-puolda silitellen\n    muutti seinät marmoriksi,\n    täytti lowet taitawasti\n    Suomen suurilla kuwilla.\n\n    Auran uusi Oppi-huone\n    näin nyt endisen nojalla\n    waski-harjan wälkkywäisen\n    yli Kaupungin ylensi.\n    Selwä taito Suomen maassa,\n    Opit oikeat Turussa,\n    wasta saiwat lujan Linnan --\n    arwon, ansion mukaisen.\n    Siellä saawat Suomalaiset\n    neuwot, taidot tarpeelliset;\n    pojat polwissa paraten\n    wiljelewät wiisautta,\n    jotka jälle kotonansa\n    järjen kalliin kipinällä\n    wirittäwät walistuksen,\n    wäärät menot wähendäwät\n    sytyttäwät hywän suonnon\n    kungin onneks', kunniaksi,\n    Isän maan ja ihmisyyden\n    arwon ainaisen lisäksi.\n\nHauskassa runossa \"Runo-niekoille elli Runolaisille Suomessa\", jonka\nJuteini oli kirjottanut nähtävästi jo vuoden 1810 vaiheilla,[112]\nvaikka se vasta edellämainitsemaamme vihkoon \"Waikutuksia\" painettiin,\nhän valittaa, että\n\n    \"nälkä sotii Suomen maassa\n    vasten lahjaa Wäinämöisen.\n    Onneta on Runolainen\n    nähty täällä taistelewan\n    kanssa puutosten pahinden,\" -- -- --\n\nkun sen sijaan\n\n    \"miehet mutka-seljät,\n    orjat oman woiton pyynnön,\n    kumarrellen kokoilewat\n    onnen yksin osaksensa.\"\n\nNämä \"miehet maassa muukalaiset\" omaavat kyllä \"luonnolliset lahjat,\"\n\n    \"waan ei weljeinsä hywäksi,\n    eikä kansan kunniaksi.\"\n\nHeillä on pää vailla viisautta, täynnä tyhmyyden tomua, \"rinda paljon\npaisuneena ylpeyden tuulda täynnä.\" He\n\n    \"järjen pilkkana pitäwät\n    hulluutena hywän suonnon,\n    itse äitinsä, isänsä\n    kielon hylkääwät hywänkin.(!)\"\n\nNiinkuin ei kukaan \"irwistämätä\" katso aurinkoon; \"niinkuin huilun\nhuminassa koirat ulwowat kowasti,\n\n    \"niinbä pahat panetellen\n    pahaksiwat paatuneina,\n    koska kaikkuu kaunihimbi\n    Suomen kieli suloisesti.\"\n\n    Kateus kalwawainen käärme,\n    \"syöksee suusta, sydämestä\n    pahennuksen paisuwaisen\n    koto-kielengin ylitse.\"\n\nMutta \"Rakastetut Runolaiset\", joilla on runsaasti kärsimyksiä\nosananne,\n\n    \"jos te Isän maalle,\n    itse onnela elossa,\n    mielitte onneksi olla,\n    perustatte puheen parren,\n    kielen kalliin kaunistatte[113]\n    walistukseks' Walda-kunnan,\n    kulkekai siis kunniaanne\n    järjen kautta korkealle, -- -- --\n    kielellänsä kukin kansa\n    walistuksen wirittääpi,\n    wasta walistus wirinnyt\n    lämmittääpi rinda-luumme,\n    niin kuin päiwä puolellansa\n    luonnon kaiken lämmittääpi.\"\n\nKun te, runolaiset, valistuksen viritätte, niin\n\n    \"Eipä jaksa epä-luulon\n    tuulet sammuttaa sumulla\n    walistuksen walkeata,\n    waan se siitä wiriääpi,\n    että loiste lewinneenä\n    ylendyen yhdistyypi\n    kanssa walon kirkkahamman\n    tuolla taiwasten takana.\"\n\nRunovihko \"Waikutuksia Suomalaisen sydämessä\" sisälsi vielä, kuten\nedellä on mainittu, seuraavan soman \"Laulun Elämän nautinnosta\".\n\n    Luonnon suuren lapsukaiset awaruuden alla,\n    nautitkamme elämätä iloll' ihanalla;\n        pois, pois karwaus,\n        wältä, weljen', huolet, --\n        pois, pois walitus,\n        taita tuskan nuolet.\n\n    Rakkaus on tuskan alla rinnassamme[114] täällä\n    aina niin kuin päiwän paiste syksyisellä säällä:\n        pois, pois wihainen\n        wälildämme waino, --\n        pois, pois salainen\n        kateuskin kaino.\n\n    Ilon aamu autuas on nytkin alkawainen,\n    riemun päiwä ruskottaapi kaunis, koittawainen;\n        pois, pois turmelus,\n        hywin hywä käytä, --\n        pois, pois huokaus,\n        toiwoll' onni täytä.\n\n    Hywä, niin kuin kuutamolla kuljeskellessamme,\n    ombi toiwo, sielun walo, waelluksessamme;[114]\n        pois, pois epäilys\n        erhetyksen yöstä, --\n        pois, pois pimeys\n        tunnosta ja työstä.\n\n    Kyllä kalma ennustaapi, ettäs olet mulda,\n    että kaikki katoaapi kauneus ja kulda;\n        pois, pois kuitengin\n        kuolon pelko peitä, --\n        pois, pois pikemmin\n        murhe musta heitä.\n\n    Mistä liene muuttumaton olo maamme päällä?\n    tytywäisyys ombi wasta onnen täyte täällä;\n        pois, pois wiipykön\n        murhe-päiwä meildä, --\n        pois, pois pysykön\n        itku ilon teildä.\n\nPila-Kirjoitukset sisältävät 31 pilkka-runoa ja muuta laulua,[115]\njoista moni mielestämme on hauska ja sukkela, vaikkei kärki niissä\nylimalkaan ole sanottavan terävä. Monessa niistä on kuitenkin ivaa koko\nrunsaasti, niinkuin runoissa: Lääkitykset. Armeliaisuus, Kysymys,\nLahjain ottamisesta, Uutena vuotena, Nuuskasta, Wiinasta, Maailman\nturmeluksesta, Nuorasta, Almusta y.m.\n\n\"Lääkitykset\"-runossa itse \"Luoja, paras parandaja\" estääkseen\ntarttuvain tautien leviämistä\n\n    \"ombi kolmessa osassa\n    määrännyt metikamentit,\n    lähettänyt lääkitykset\n    toinen toistansa paremmat.\n    Nämät owat nimeldänsä\n    ensin: köyhyys, toinen: tauti,\n    kolmas: kuolo kolkuttawa.\n    Köyhyys estää ylpeyden,\n    tauti tuottaa tunnon lahjan,\n    kuolo kuolemattomuuden.\"\n\n\"Armeliaisuudessa\" laulaa Juteini, ivaten eläimille muka armeliasta:\n\n    \"Arwe oli armelias\n    eläissänsä eläwille,\n    hywille ja huonoillekin\n    sukuns' suuren kunniaksi;\n    kerran haukan kynsistäkin\n    päästi wapaaksi wariksen,\n    jonga kunniaan koroitti,\n    ripusti nyt riistan syöjän\n    muille peloks' pellollensa\n    maan ja taiwahan wälille:\n    hirtti warpaista wariksen\n    pitkän seipähän siwulle\n    waakkumahan wainiolla.\n    -- -- Piru kiitti kulkeissansa\n    händä hywän tapaiseksi,\n    armeliaaksi alati,\n    kiitti konstia jaloksi,\n    lupas' kerran kotonansa\n    ripustajat ripustella.\"\n\nRunossa \"Kysymys\" saapi hevosenrääkkääjä osansa:\n\n    \"Mitä sanois' mielipuoli,\n    hullu hewoisen ajaja,\n    jok'ei laske laupiaasti\n    toisen tuskaa tundohonsa,\n    jospa Luojamme lupaisi\n    tehdä muuton tuonelassa,\n    muuttaa mieheksi hewoisen,\n    miehen hullun hewoiseksi?\"\n\n\"Lahjain ottamisesta\"-runo sisältää m.m. seuraavat pilat:\n\n    \"Raha muuttaa miehen mielen,\n    lahja liikuttaa sydämen,\n    ehkä sarwesta sahatun.\n\n    Härkä hännin häiläseepi\n    talon-pojan taluttaissa\n    selwän silmän Tuomarilda.\n\n    Woilla Pappi woiteleepi\n    ilon, autuuden awaimen,\n    lukun raswalla lujemman.\n\n    Sielun laskeepi sisälle\n    iän-kaikkiseen ilohon,\n    kosk' on hinda hyppysissä.\n\n    Komendanttikin kowembi\n    paiskaa auki Linnan portit,\n    kosk' on kulda kukkarossa.\"\n\n\"Uutena wuotena\" Juteini mielellään sanoo jakavansa seuraavaa:\n\n    \"Pistäsin mä piwon täyden\n    järjen lahjaa juomarille.\n\n    Sille jok' on siiwotoina\n    hywän sukunsa häwäistys,\n    kaksi kouraa kunniata.\n\n    Waiwansa walittajalle,\n    joka ruikuttaa rumasti,\n    kapallisen kärsimystä.\n\n    Mitan muutaman älyä\n    lääkitykseks' tyhmän miehen;\n    jok' on turmellut tapansa.\n\n    Helmen werran häpyäkin\n    kerjäläisen kepin päähän,\n    jok' on tuhlaja tawaran.\n\n    Pienen palan puhtautta\n    toimituksissa tytöille.\n\n    Sitte wielä siweyttä\n    naulan, pari naitawille\n    lukuks' lijoille tavoille.\n\n    Wiisi tuumaa wireyttä\n    joka laiskan lapa-luihin.\n\n    Syldä seitsemän totuutta\n    joka walheen walajalle.\n\n    Nelikon nöyryyttä niille,\n    joill' on enin ylpeyttä.\n\n    Mielelläni minä soisin\n    wielä waroista jaella\n    Sielun paimenden powehen,\n    esi-merkiks' opetusten,\n    runsaasti rehellisyyttä.\n\n    Tynnyrittäin Tuomarille\n    ostamatond' oikeutta.\n\n    Rohkeutta rinda-luihin\n    Sota-miehelle monelle\n    itse miehuuden mitalla.\n\n    Kuorman, kaksi köytettynä\n    riemullista rakkautta\n    pari-kunnille pahoille.\n\n    Paljon puhdasta hywyyttä\n    koko kansan sydämehen.\"\n\n\"Nuuskasta (Yli-maan miehelle\"[116] sekä sen käyttäjistä Juteini antaa\nniin räikeän kuvauksen, ettei luulisi \"yli-maan miehen\" uskaltavan\nnuuskaa ruveta käyttämäänkään. Sillä\n\n    \"koskas joskus joukon silmät\n    tahdot puolees taiwutella,\n    etsit kunniaa elossa,\n    wedä wäljästä powestas\n    välähyttäin wäärä sarwi,\n    päätä peukaloos kolista.\n    Nenäs sonnita sininen,\n    kanna kärsäs kätkettynä\n    kuiwan tupakan tomussa.\n    Täytä sinä tupakalla\n    lijat läwet Luojan töissä.\n    Se on kunnia sinuse,\n    koska suuret sieramesi\n    owat lijaksi likaiset,\n    joista ruskea, rutainen\n    neste huulilles heruupi.\"\n\n\"Wiinasta\" ja sen vaikutuksista Juteini opettaa näin:\n\n    \"Wiina, neste woimallinen,\n    pyörryttäwä pisarainen,\n    liemi tehty leiwäksistä\n    waikuttaapi wäkevästi\n    meissä monella tawalla;\n    yhden tekee terweheksi,\n    toisen rundelee rumasti;\n    wiepi mielen miehen päästä,\n    kielen tyhmäksi tekeepi;\n    kehoittaapi riidan kautta\n    ratkaisemaan riidat suuret,\n    tappeluksella toratkin;\n    yllyttääpi ystäwäiset\n    riita-miehiksi rumiksi;\n    katkaiseepi kielen paulat,\n    sanat päästää saastaisimmat\n    siiwollisuuden siteistä.\n\n    Mitata ja määrätöinä\n    wiina järjen jähdyttääpi,\n    sorkat saattaapi monelle,\n    muuttaa miehen mullikaksi,\n    ehk' on halpa härjäksikin,\n    hännättömäin hyljättävä,\n    hännällisille häwäistys.\"\n\n\"Maa-ilman turmeluksesta\" on Juteinin mielestä se seuraus, ettei enään\ntahdota uskoa mitään todeksi. Jos ennen oltiinkin liian herkkiä\nuskomaan \"asian, oli tosi taikka walhe\", niin nykyään sen sijaan\nkysytään kaikesta: -- _mingätähden?\" joten\n\n    \"tästä nähdään neuwot nurjat,\n    wammat valistuksestakin;\n    mist' on _sillä_ siepattawa,\n    waikka selwä _sembä tähden_\n    joka totuuden tueksi,\n    jos ei estä uskon kilpi\n    kysymystä kelwotonda? -- --\n\n    Nyt on usko upotettu\n    epäilykseen elämässä;\n    ei nyt wiekkaan waimon miestä\n    luulla lasten isäksi.\n    Ei nyt luulla luiskaria\n    wirassansa wakaiseksi,\n    totiseksi Tuomaria,\n    eikä Pappia pyhäksi.\n\n    Sielun paimen siunattawa\n    kandoi muinen pitkän kaawun,\n    ett'ei ensingän näkynyt\n    suden händä häily vainen;\n    mutta nyt on liewe lyhyt,\n    lyhyt saarnakin suloinen. -- --\n\n    Muinen ratkaistiin rahalla\n    sielu synnin sitehistä;\n    nyt on pitkäkin parannus\n    harvoin hywä, otollinen,\n    koska wiisaus, walistus\n    kajahtelee korwissamme.\n\n    Muinen oman voiton pyyndö\n    harjoitettaissa hyvyyttä\n    wanhat Taivaaseen talutti;\n    nyt on sula hyvän-suondo\n    aina autuuden perustus,\n    ehkä harwa elämässä\n    tälle työnsä rakendaapi. -- --\n\n    Puolin kuuluu puhuttaman,\n    että isännän, emännän\n    saapi kuolema kituwan,\n    mutt'ei Pappi mullikkaansa.\n\n    Niin kuin koira kalikkahan\n    usein wieraan wiskatessa\n    hambain hyökkyää kowasti,\n    niimbä syndinen sokea,\n    paha lammas laumassamme.\n    panettelee paimendansa,\n    koska Herra hengellinen,\n    karkoittaisi kansan tyhmän\n    mammonata maistamasta,\n    estäis' ehdon syndisiä\n    opettajansa osalda.\"\n\n\"Nuorasta\" on se hyöty Juteinin mielestä, että\n\n    \"tällä kuormat köytetähän,\n    ett'ei hukkahan hajoile;\n    nälkä nuoran pätkäisellä\n    vähennetään vatsassamme\n    kiristettäissä kupeita;\n    tämän kautta tyhmä mieskin,\n    joka tuhlaa tawaransa,\n    pääsee awun anomata\n    pian pitkästä pahasta,\n    kosk' on pannut paulan mutkan\n    kahden kerran kaulahansa.\"\n\nKun lukkari \"lukialda\" kysyy huoneentaulu-läksyä ja samassa\ntiedustelee, onko hänelle palkan ohessa almuakin annettava, saapi hän\nJuteinin \"Almusta\"-nimisen pilarunon mukaan vastauksen, joka joskus on\nkaikunut kirkkoherran saarnasta ja \"selkeästi sanottuna ombi\ntaulussakin tässä\":\n\n    \"ett'ei suuta sidottaman\n    pidä harjan hännällisen\n    riihen työssä raskahassa;\n    Herra! vieläpä vähemmän\n    saapi härjän hännättömän,\n    joka ammuupi alati,\n    suuta sulkea siteellä.\"\n\nViekkaalle luikertelijalle, joka omaksi edukseen ja lähimmäisen\nvahingoksi koettaa \"yleistä mielipidettä\" muodostaa panettelulla,\nomistaa Juteini pilkkarunon\n\n\n    PAHENNUS JA KIITOS.\n\n    Kalle moitti kaiken päiwän,\n    kateutta kandaissansa,\n    Matin taitawan tekoja.\n    Mutta Matti kiitti händä\n    muille monella tawalla.\n    Yksi muistutti Matille:\n    kuinga sinä händä kiität,\n    joka soimaa sadatellen,\n    paljon pahendaa sinua?\n    Matti mainitsi hänelle\n    solmituilla sanoillansa:\n    ei se paha paljon haita;\n    minulla on miehen arwo\n    aina muita moittimata;\n    mutta huonoa monesti\n    tarwitseepi totisesti\n    kaunistella kiitoksella.\n\nPilakirjotuksessa \"Kukkarosta\" antaa Juteini seuraavan hyvän \"opin\":\n\n    \"Älä kulje kullan tähden\n    tyhmän turhilla poluilla,\n    älkä hae harha-teildä\n    onnen viekast' olendoa,\n    ett'ets endistä kadota.\"\n\n\"Pila-Kir|oituksia\"-runovihkosen loppuun oli Juteini liittänyt\nlystikkäät \"Juoma-Laulun\" ja \"Kesti-Laulun\", jotka tähän painatamme.\n\n\n    JUOMA-LAULU.\n\n    Juoma janon sammuttaa,\n    janotakin juoda saa\n        kuiva-kaulainen.\n    Poika-joukko, laula, juo;\n    kallis ombi kannu tuo\n        vahto-harjainen.\n\n    Olut onnen vahvistaa,\n    kannu kestin kaunistaa\n        hurratessamme.\n    Riemu rinnat ylendää,\n    vaivammekin vähendää\n        lorutessamme.\n\n    Kyllä joskus seura suo,\n    että poika-joukko juo\n        ämbäristäkin.\n    Älä näänny, naapurin,\n    laula, laula, toverin,\n        näändyneenäkin.\n\n\n    KESTI-LAULU.\n\n    Nautitte, Naapurin, ilolla aina\n      elämän autuutta enendäin,\n    maljasta hunaja huulilles paina\n      waiwangin tundoa vähendäin.\n\n    Päivämme julkiset, juhliksi pannut,\n      viettäkän riemua rakastain;\n    pöydäld' ei puutu nyt kinkut ei kannut\n      iloa elämän ennustain.\n\n    Kannusta pojes on kaadettu kalja\n      kunniaa oluen kuuluttain.\n    Kannata käslläs makea malja\n      olutta huulilles heruttain.\n\n    Unhota, ystäwän', murheetkin mustat\n      pikarit, pokaalit pyllistäin;\n    Kuoleta kannuhun tuimatkin tuskat,\n      oluell' upota vähittäin.\n\n    Sauvamme nojalla, seuramme tähden\n      juokan me tynnyrit tyhjendäin\n    juokan näin julkisen tytöngin nähden\n      sydämet seurassa yhdistäin.\n\nJossakussa pilkkarunossa taas valuu melkein enemmän suuttumusta kuin\npilaa eikä silloin haukkumanimiäkään puutu. Lausuntomme todisteeksi\nmainittakoon runo \"Kehoitus tupakkaa polttamaan\".[117] Siinä lukija on\nhuomaava, kuinka Juteini on sattunut näkemään nuoria poikia\ntupakoitsemassa. Hän laulaa vihoissaan:\n\n    \"Piippu tekee poika-nulkin\n    mieletäkin miehewäksi,\n    koroittaapi kunniahan,\n    koska paksu sauwu-pilwi\n    kuiwat posket pullistaapi,\n    pöllyäsipi puhaldaissa\n    ulos suusta, sieramista.\n    Kanna, poika, pienyydestä\n    piippu-nysä nyrkkisessäs\n    kotona ja kylässäkin.\n    Vietä aikas weitses kanssa\n    lehtisiä leikatessas.\n    Anna nenäs alttarina\n    olla aina pyhän sauwun,\n    ehk' ei mieldä miehen päähän\n    tule turhasta tomusta,\n    eikä öljystä älyä:\n    mutta mies on merkillinen,\n    jok' on silmäns' sauwuttanut;\n    kaunis myös on katseldawa,\n    kuinga kallis omaisuudes\n    sauwuna nyt sakeana\n    kymmenessä kiekurassa\n    kohden pilwiä katoopi\".\n\nJo ennenkun Juteini oli julkaissut \"Pila-Kirjoituk\"sensa, hän oli\npainattanut kaksi pienempää kirjotusta: \"Lyhyt Neuwo Lapsen\nOpettajalle\" ja \"Lasten Kirja. Koetus Jak. Juteinilda.\"[118]\n\n\n\n\nIV.\n\nJUTEINI KÄÄNTYY AIKANSA SIVISTYNEIDEN PUOLEEN RUOTSINKIELELLÄ.\n\n\nJo edellä mainittuna vuonna (1816) Juteini toimitti painosta vielä\nkaksi suorasanaista kirjotelmaa ruotsinkielellä: \"Anmärkningar uti\nFinska Skaldekonsten\" (Muistutuksia suomalaiseen runotaitoon) ja\n\"Kritik öfver Lån-Bokstäfverna uti Finska Språket\"[119] (Arvostelua\nlainakirjaimista suomenkielessä). Näillä hän nähtävästi tahtoi herättää\nharrastusta maamme sivistyneissä suomenkielen hyväksi. Edellinen\nkirjanen on vähäarvoinen eikä mitenkään ansaitse runousopin nimeä. Kun\nJuteini ei ollut taipeeksi perehtynyt runousoppiin, niin hän ei kyennyt\nlaatimaan mitään täydellistä runousoppiakaan. Parissa kohdin hän\n\"Muistutuksissaan\" suorastaan erehtyykin. Hän m.m. ei hyväksy taiteen\nkaunistuskeinojen käyttämistä muuta kuin aniharvoin, sillä \"kauneus\nparaiten säilyttää arvonsa ihmisten silmissä harvinaisuudellaan.\" Sen\ntakia hän ei sanottavasti suosi esim. kertoa. Mutta vastoin suomalaisen\nrunon luontoa hän sen sijaan sallii kahdeksantavuisen sanan muodostaa\nrunosäkeen ja painattaa runousoppiinsa näytteeksi hyvästä säkeestä\nsanan; \"tytymättömyydessänsä.\" Suomen vanha runomitta ei kuitenkaan\nsiedä tätä, vaan rakentaa säkeen joko 2:sta taikka useammasta\nsanasta.[120] Liian vähän kauneutta tuottaa myös kuusimitalle Juteinin\nmielestä tavallinen suomalainen sointu (nähtävästi hän tässä tarkottaa\nalkusointua), \"ell'ei tahdota käyttää ainakin kolme samoin alkavaa\nsanaa tahi kaksi \"apaarttisointua\" samassa säkeessä, sillä sointujen\ntavallinen lukumäärä ei saata riittää heksametrin monitavuisiin\nsäkeisiin.\"[121] Juteini käyttääkin itse kuusimitassa liiallisesti\nalkusointua, kuten esim. seuraava säe hänen runostaan \"Nuija-sota\nSuomessa 1597\" osottaa:\n\n    \"Kuin kovat koivut ja korwes'a korkeat karsikko-kuuset.\"[122]\n\nJälkimäisessä kirjasessaan Kritik öfver Lån-bokstäfverna uti Finska\nSpråket Juteini tarkastaa, mitkä kirjaimet suomenkielessä ovat\nlainattuja muukalaiskielistä. Hän tulee siihen johtopäätökseen, että\nb, c, d, f, g, x ja z ovat lainakirjaimia. Mottona tähän kirjaseen hän\nkäyttää lausetta: \"Bruket är heligt, men missbruket bör rättas.\" (Käyttö\non pyhä, mutta väärinkäyttö on korjattava.) Ensiksikin hän huomauttaa\nsiinä, kuinka kirjaimia äännetään eri tavalla suomen- ja\nruotsinkielissä. Ruotsalainen ääntää esim. p:n toisen konsonantin\njäljessä yhtä kimeästi kuin suomalainen pp:nsä. Verratkaamme sanoja\n_harpa_ ja _harppu_, joista edellinen on ruotsalainen ja jälkimäinen\nsuomalainen. Juteinin tarkka korva on vielä huomannut, että suomalainen\nääntää p:n, kun m sitä edeltää, melkein yhtä pehmeästi kuin ruotsalainen\nb:nsä; esim. wampa-sanan ruotsalainen kirjottaisi wamba, kun hän\nkuulisi suomalaisen ääntävän sen huolimatta siitä, voiko suomalainen\nensinkään ääntää b-äännettä yksinään. Sama on d:n laita l:n ja n:n\njäljessä sekä g:n n:n jäljessä. \"On, näet, luultu, että d ruotsalaisen\nääntämisen mukaan olisi paremmassa sopusoinnussa l:n ja n:n kanssa kuin\nt sekä g n:n kanssa kuin k; mutta niinkuin jo on viitattu, l, m ja n jo\nitsestään vaikuttavat pehmennystä seuraavan kerakkeen ääntämisessä, jos\ntämä on yksinkertainen ja kuuluu seuraavaan tavuuseen, kun sitävastoin\nl, m ja n kuuluvat edelliseen; esim lampaan, valta, kanto ja lanka.\nToisin käy, jos jälkimäiset konsonantit ovat kaksinkertaiset, niinkuin\nsanoissa: lamppu, waltti, wantti ja lenkku, sillä silloin ne aina ovat\nkovia sekä äännetäänkin silloin kovemmin, kuin jos toinen tavuun\nsulkemisen takia on poisheitetty: esim. lampun, valtin, wantin ja\nlenkun.\"[123]\n\nEttä Juteinin väitteellä todellisuudessa on johonkin määrin perää, sen\nhuomaamme kohta, mutta saatamme toiselta puolen kysyä, tokkohan\nsuomalainen ääntää p:tä, t:tä ja k:ta edellä mainittujen kerakkeiden\njäljessä kuitenkaan siten, että olisi syytä ruveta kirjakielessä\nkäyttämään vastaavia b:tä, d:tä ja g:tä, joita Juteini koki saada\nkirjakielessä käytäntöön.[124] Tähän kysymykseen on meidän vastaaminen:\nei; sillä, niinkuin nykyajan kehittynyt kirjakieli ja äänneoppikin\ntodistavat, oli Juteinin kritiikki tässä kohdin vienyt hänen askeleen\ntaaksepäin. Hänen aikalaisensa G. Renvallkin pani tähän jyrkän\nvastalauseen ja teki päteviä muistutuksia tällaista oikeinkirjotustapaa\nvastaan.[125] Mutta sitävastoin on eräs toinen huomautus hänen\nKritiikissään oikeutettu, vaikk'ei hänen parannusehdotuksensa olekaan\nhyväksyttävä. Siihen aikaan, näet, kun Juteini kirjotti tämän\nKritiikkinsä, käytti moni kahden (samallaisen)[126] vokaalin heikossa\nasteessa k:n vastineena g:tä, niin että saatiin esim. sanasta suku\ngenitiivissä _sugun_. Juteini sitävastoin huomautti, ett'ei g:tä\nkoskaan kuulu Suomen kielessä kahden vokaalin välissä. Hän vaati\nsentähden, että tuosta väärästä tavasta luovuttaisiin. G:n asemesta hän\nsuosi tavumerkin käyttämistä, mutta ei sekään hänestä olisi\nvälttämättömän tarpeellinen, saattaisipa vielä senkin jättää pois.\n\nSamoin hän väittää d:nkin kahden vokaalin välissä kuuluvan puheessa\nainoastaan niissä Suomen maakunnissa, joissa kieli jo on ehtinyt\npilaantua. \"Niin esim. kuuluu d monessa pitäjässä Hämeenlinnasta\nitäänpäin joko r:ltä, t:ltä taikka l:ltäkin. Mutta osaksi Pohjanmaalla,\nPohjois-Hämeessä, koko Savossa, Karjalassa ja Inkerissä ei koko tätä\näännettä tunnetakaan jokapäiväisessä puheessa. Kirjotuksessakin on d\nviimemainittujen maakuntien murteen mukaan luettava t:ksi, joka tapa\nolisikin hyväksyttävä niin puheessa kuin kirjotuksessa, joll'ei d:tä\nkahden vokaalin välissä tykkönään poisteta.[127] Niinmuodoin saataisiin\n_meidän_ ja _pöydän_ asemesta, ei _meiän_ ja _pöyän_, vaan _meitän_ ja\n_pöytän_.\"\n\nC-merkkiä Juteini pitää aivan tarpeettomana niissä kielissä, joissa k:n\nja s:n avulla saattaa merkitä c:n näitä vastaavia äänteitä.\n\nF:n Juteini poistaa siitä syystä, että suomalaisen on vaikea sitä\nääntää, sekä että sen äänteen asemesta saattaa hyvällä menestyksellä\nkäyttää joko v-keraketta taikka hv-kerakkeita yhdessä.\n\nSamoin ei koskaan välttämättömästi tarvita x:ää ja z:aa suomenkielessä,\nsillä edellistä vastaa täydelleen ks ja jälkimäistä ts, niinkuin jo\nennen olemme maininneet. Vaikka kohta kielitieteissä pidetäänkin\nyleisenä sääntönä, että kaksi äännettä merkitään yhdellä merkillä, kun\nsuinkin vaan käy laatuun, niin on kuitenkin tarpeeksi syytä jättää pois\nnämät kirjaimet suomenkielestä, kosk'ei mitään alkuperäistä suomalaista\nsanaa ole olemassa, joka alkaisi kahdella kerakkeella. Tähän Juteini\nvielä lisää kummastuksensa siitä, että monessa vieraassa kielessä\nmerkitään ainoastaan ks:n ja ts:n yhtymät yhdellä ainoalla merkillä\neikä samassa ole keksitty kaikille muillekin kerakeyhtymille eri\nmerkkejä. Johdonmukaisuus olisi sen vaatinut. Hän huomauttaa vielä\nloppupuolella kritiikkiään, kuinka suomenkieli ainakin suureksi osaksi\nkadottaisi omituisuutensa, jos kahta keraketta käytettäisiin sanojen\nalussa. Se olisi haitallista erittäinkin runoudelle ja soinnulle, sillä\nvokaalien säännöllisyyshän se on, joka kielen tekee heleäksi ja\nsointuvaksi.\n\nNiinkuin jo tästä esityksestämme käyneekin selväksi, on Juteini monessa\nkohdin Kritiikissään sattuvasti ja todenmukaisesti kuvannut\näänneopillisia seikkoja. Tähän pieneen kirjaseensa hän liitti runon:\n\"Suoneen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous, Perustus-suomeksi\", jossa\nhän pilkka suomenkielen lainakirjaimia ja jättääkin siinä ne kaikki\npois. Hän huomauttaakin kohta alussa tästä, sillä hän lisää runon\nnimeen: \"Yli-maan puheen parrella\" 1856 v:n painoksessa.\n\n    \"Moni sana Suomen kielen\n    ompi Ruotsin rupulista\n    taikka muista tarttumista.\"\n\nNäin Juteini laulaa ja antaa loppupuolella runoa suomenkielen\nsana-armeijan korkeana kenraalina lausua surullisesti\n\n    \"Kyllä minä kokouksen\n    olen oikean pitänyt;\n    mutta kuka, kulta veljen',\n    liene luja luonnostansa,\n    joka olin apunani,\n    joka taitais' johatella\n    sanat jälle Suomen tielle\n    kautta oppimme omaisen,\n    perustella puheen parret\n    kauan jalon kunniaksi,\n    walistuksemme waroksi?\n    -- jo on kuollut Konaateri,\n    pois on mennyt Porthanimme.\n    Älä sure Suomen kieli!\n    sanoin minä miehuueella,\n    ehkä epäilyksen tähen\n    murhe munkin mielessäni;\n    joskus jalot johattajat,\n    parantajat puheen parren,\n    ilmestyvät Ijän maassa.\"\n\nHänen toiveensa ovatkin sittemmin toteutuneet ja kirja-kielemme\nvakaantunut.\n\nV. 1817 Juteini taas julkaisi saman määrän kirjasia, kuin edellisenakin\nvuotena, mutta kaikki suomeksi. Näistä sisälsi kolme runoja ja virsiä;\nmuut viisi taas suorasanaista esitystä. Edelliset olivat: \"Lausumisia,\nja muita Wakaisia Runo-Kirjoituksia\", \"Wilpittömiä Kirjoituksia\" ja\n\"Ajan Wiete, elli Moninainen Runo-kokous.[128]\n\nEnsinmainittu sisältää \"lausumisia\" muutamien vainajien muistoksi ynnä\nmuita vakavia runoja. Näiden joukkoon Juteini pani tuon jo v. 1804\npainattamansa runon Porthan'in muistoksi. Mainittakoon tästä\nrunokokoelmasta myös eräs pitempi runo \"Uusi Luominen,\" joka on\nkirjotettu Suomen vanhalla runomitalla, sekä runovihon viimeinen hellää\ntunnetta ilmaiseva ja hieno runo: \"Lapsen Laulu Leskelle, Isän\nkuoldua\", johon on lukijan syytä tutustua sen kauneuden tähden:\n\n    Älä itke, äitini,\n    älä, äiti kulda,\n    ett' on kuollut isäni,\n    puoliso myös sulda.\n\n    Älä muista murhetta;\n    tuoll' on kirkas taiwas.\n    Poikas torjuu puutetta,\n    wähendää sun waiwas.\n\n    Kätyläiset lapsella\n    wielä wahwistuwat,\n    miehuus, woima warrella\n    kerran kukoistuwat.\n\n    Anna ajan ehtiä,\n    huoles minä maksan;\n    leipä paisuu lewiä,\n    koskan kyndää jaksan.\n\nJuteinin Wilpittömät Kirjoitukset taas sisältävät koko joukon hyveisiin\nkehottavia virsiä, jotka hän kirjotti deistisen maailmankatsomuksen\nläpitunkemana.[129] Niissä löytyy monta oikein kaunista virttä,\nniinkuin Litteraturbladetkin[130] huomauttaa. Voimme osiksi yhtyä saman\naikakauslehden mielipiteeseen, että esim. \"Katumus-Wirsi\" on\nmestariteos verrattuna moneen virteen sen aikuisessa eli vanhassa\nvirsikirjassa. Me panisimme vaan \"muutamaan\"-sanan \"moneen\" sanan\nsijaan tuossa arvostelussa. Katumus-Wirsi[131] kuuluu:\n\n    \"O, Herra, hurskas Waldias\n    ei rietas riemu kestä.\n    Ah, mutta auta, Armias!\n    syndistä syistä estä.\n    Me neuwos, jälkes jätimme,\n    sielumme surmaan syöksimme,\n    hekuman hulluudessa.\n\n    Jo muisto menon ilkeän\n    raskaasti rasittaapi\n    ja syillä synnin syngeän\n    tundoja tulistaapi.\n    Me kyyneleillä kastamme\n    nyt rauhattoman rindamme,\n    hawaiten halwat työmme.\n\n    Waan estä, Isä wakainen,\n    epäilys eksyneildä;\n    suo meille armos ainainen\n    palata pahain teildä.\n    Huojenna huoli hätäisen\n    ja wiimein itkun iäisen\n    syyt poista sydämestä.\n\n    Siis, kuin on tullut turmelus,\n    josta on murhe musta,\n    hywästi uusi hartaus\n    loistakon lohdutusta,\n    niin että lewon löydämme\n    ja uskon kilwen käännämme,\n    turwaksi oman tunnon.\n\n    Wirheinen waan on heikkous;\n    nöyrille Luojan laupius\n    awaapi armo-helman.\n    Niin kurja kuin on paatumus\n    tunnossa tuomiolla,\n    niin wäärä ombi waatimus\n    autuutta ansiolla.\n\nNäemme jo tuostakin, samoin kuin esim. \"Wirrestä Tuomarille\", jos\nlukija ottaa vaivakseen lukea sen Jak. Juteinin kirjoista, että Juteini\non usein virsissään sattunut kuvaamaan totuuden oikeassa muodossaan:\nmutta sen sijaan niistä ei löydä sitä palavaa rakkautta Vapahtajaan ja\nluottamusta hänen ansioonsa, joka käy ikäänkuin punaisena lankana\nkaikkien kristillisten virsien läpi.\n\nKolmas laji näitä Juteinin 1817 painattamia runoja: \"Ajan Wiete, elli\nMoninainen Runo-kokous,\" sisältää pilkka- ja leikkilauluja suureksi\nosaksi Kalevalan runomittaan puettuina. Onpa toki joku lyyrillinenkin\nniiden joukossa, vaikk'ei sellaisten lukumäärä ole suuri, Tässä\nrunokokoelmassa on monta hauskaa ja kaunista runopätkää sekä\nerittäinkin muudan merkillinen, vaikka aivan lyhyt runo \"Kiwi-piirros\nHäpy-patsaassa Suomen Oppineille,\"[132] joka on siitä huomattava, että\nse ilmaisee Juteinin ajatukset suomenkielen asemasta maassamme. Hän\nvalittaa sitä ylenkatsetta, jolla maamme oppineet ja sivistyneet\nkohtelivat kansan kieltä \"walistuksen wahingoksi, häpiäksi\nkansa-kunnan.\" Tätä hänen valitustaan oli jo parina vuonna\naikaisemminkin kuultu.\n\nVaikka Juteinin runoissa ja suorasanaisissakin kirjotuksissa on niin\ntavattoman paljon siveellisyyteen kehottavaa ja on ankaraakin\nsiveellisyyttä vaativaa, niin on kuitenkin kuullut jonkun väittävän,\nettä hän muka epäsiveellisyyttä edistäisi runolla sellaisella kuin\n\"Hulivili,\" joka kuuluu juuri tähän kokoelmaan \"Ajan Wiete,\" ja ehkäpä\njollakin muullakin, jonka aihe on mahdollisesti vähemmän onnistuneesti\nvalittu, kuten esim. runo niin surkeasta aiheesta kuin \"Kuoharista elli\nSalwajasta\" samassa kokoelmassa. Mutta lukiessaan sanottuja runoja,\nhuomaa heti, että näilläkin on tarkotuksena paheen vastustaminen\nosottamalla sitä ilkeäksi, vaikkakin esitys on realistinen ja esim.\nedellisessä runossa aste asteelta osotetaan miten himo syttyy ja sen\nkanssa leikiteltäissä johtaa syntiin. Runon loppuun onkin juuri siitä\nsyystä liitetty varotus. Moniaita \"Ajan Wietteessä\" olevia kauniita\nrunoja emme tähän painata, vaan arvelemme lukijan hankkivan itselleen\ntilaisuuden tutustua niihin.\n\n\n\n\nV.\n\nJUTEININ MIELIPITEITÄ KASVATUKSESTA.\n\n\nMainitsimme Juteinin v. 1817 painattaneen paitsi yllämainittuja\nrunokokoelmia vielä viisi suorasanaistakin kirjotusta: \"Puhe Lapsen\nkaswatuksesta\", \"Tutkinnon Aineita\", \"Tutkindo kuolewaisuudesta\",\n\"Perhe-Kunda. Pila-Kirjoitus Epä-luuloista, Kolmessa osassa\" ja \"Pila\nPahoista Hengistä, Kolmessa Kanssa-puheessa, Uskon\nWahwistukseksi\".[133]\n\nEnsinmainitussa hän antaa ohjeita lapsen kasvatuksesta. Saatamme löytää\nsen päämäärän, johon hänen mielestään kasvatuksen on vieminen, näistä\nsanoista, jotka hän on pannut tämän kirjasen nimilehdelle: \"Siweys ja\nJumalan tundo onnen tuowat\". Esitämme tässä Puheen Lapsen Kaswatuksesta\npääkohdissaan 1858-vuoden painoksen mukaisesti. \"Alkusanoissa\" Juteini\nsanoo \"Suurembi hywän tekiä lapselle on se, joka hänen kaswattaa\nihmiseksi, kuin se, joka hänen maailmaan saattaa. Ei huone ole wielä\nwalmis, ehkä seinät nousewat\". Ihmisessä ei ole ainoastaan \"ilkeyden\nalku\", vaan myös \"ehdon wapaus, josta taitaa sekä hywää että pahaa\nilmestyä\". \"Sen tähden ei pidä ihmisen luondoa yleti moittimalla\nhäwäistämän eikä lapsen kaswatusta laimiin lyötämän\". -- -- \"Syytöinä\nsyndyy lapsi elämään. Lapsukaiset owat wielä puhtaat esimerkiksi\nwiekkauden saastaisuudesta, ennen kuin he maailmalda owat tulleet\nturmelluiksi. Heillä hawaitaan hywän suowuutta ja taipuwaisuutta\nrakkauteen, ennen kuin elämän harha-tiet heitä hämmendävät.\" Ensi askel\nvääryyteen on vaikeampi kuin seuraavat, ensi kerralla on ikäänkuin\nirrotuttava \"rehellisyyden siteistä\". Tällaista \"wasta-hakoisuutta\"\npahaan nähden ei hänessä olisi eikä hän sitä häpeisi, \"jos ei hänessä\nhywyyttä olisi.\"\n\nVaikka \"ihmisellä on monda hyvää omaisuutta\", niin \"nämät omaisuudet\ntaidetaan wäärin käytettää.\" -- -- \"Paratiisin kielletystä puusta on\ntehty meille ehdon waaka: meille on wapaus suostua hywään taikka ryhtyä\npahaan, niin totisesti kuin hywästä on sydämen riemu ja pahasta tunnon\nrasitus\". -- -- \"Oman hyödyn halu -- -- liikana vaikuttaa wiheliäisyyttä:\njärjen johdattamata wetää se vääryyteen\". Kun ei sitä hillitä, seuraa\nsiitä kateuskin ihmisyyden häpeäksi.\n\nSyynä kaikkeen väärinkäyttöön on \"ihmisen heikko mieli\". \"Jolla on\nwähän wiisautta, ei se tunne hekuman waarallisuutta, ei se taida walita\nhywiä esimerkkiä seuratansa, niin kauan kuin tottumus on tullut\ntyöläästi wastaan seisottawaksi tawaksi\". \"Hembeys\" on ihmisessä\nperintönä, mutta viisautta oppii ankaralla ahkeruudella ja tutkinnolla.\n\"Ei tuhma taida ajatella itseänsä toisen tilaisuuteen; hän näkee\nwääryydessä ainoastansa oman hyötynsä. Ei hän tunne edellä päin, kuinga\nwelwollisuuttensa laimiin lyöjän sydändä kerran rasitetaan\nlewottomuudella. Ei hän huomaitse saastaisuuden häpiällisyyttä, eikä\nsitä raskasta oman tunnon tuskaa, kuin syndiä wiimein seuraa; sillä jos\nhän tämän täydellisesti tundisi, ei luottaisi hän tehtäwään\nparannukseensa, eikä muihin tietämättömiin pelastuksen neuwoin; jos hän\nnäkisi, mitä peljättäwää pimeyttä, mitä syngeää sywyyttä kohden hän\npyrkii, niin riendäisi hän totisesti aiwoituksestansa ja wapisisi joka\naskeleella synnin tietä polkeissansa.\n\nJärki pitää siis walistettaman, se pitää walistettaman\njohdatus-tähdeksi tunnolle ja tahdolle ihmisen waelluksessa, että ei\nkukaan eläisi paatuneena luondo-kappaleen wertaisesti, oikeuden\nunhotuksessa ja huolimatoina hywyydestä; sillä oikeus on ihmisen arwo\nja hywyys, sulana sydämessä, hänen kunniansa.\"\n\nOnni saavutetaan sitä mukaa kuin lähestytään täydellisyyttä; kuta\naikaisemmin ruvetaan siihen pyrkimään, sitä pitemmälle ehditään.\nViisautta, joka ei ihmisessä ole synnynnäistä, on etsittävä. Ja sen\nvuoksi lapsen kasvatuksesta seuraavat neuvot: Lapselle on jo varhain\nannettava tieto Jumalasta ja hänen hyvistä töistänsä, jotta aikaisin\ntottuisi Jumalan kasvoin edessä vaeltamaan. Mitä ruumiillisiin\ntarpeisiin ja terveyteen tulee, niin järjellinen ymmärtää, että\n\"puutosten poistaminen ja puhtaus kaikista\" -- -- \"owat ruumiin terweys\nja sielun wirwoitus; että ylen-paldisuus ihmisen turmelee ja kohtuus\nkaikista kaikki woittaa. Mutta lasten wiattomuuden wartioitsemisessa,\ntapain taiwuttamisessa ja järjen walistuksessa tarwitaan suurembi\ntarkkaus ja wäsymätön huolen pito\". Hyvä on, että vanhemmat valvovat\nlastensa parasta, mutta vielä tärkeämpi on, ett'eivät omalla\nkäytöksellään \"waiwaansa tyhjäksi tekisi ja täytyisi wiimein omia\nwikojansa lasten wirheinä witsalla parandaa.\"\n\nEnsimäisiä tehtäviä hyvässä kasvatuksessa on, \"että lapset taiwutetaan\nkuuliaisuuteen ja siiwolliseen nöyryyteen, ilman orjallista mieldä.\nJoka ei ole tottunut näihin lapsuudesta, se on onneton olendo.\"\nKuuliaisuutta ei ole sellaisessa, joka on saanut \"irtaisuudessa ja\nkäskiänä\" kasvaa. Sellaisesta tulee muille rasitus ja häntä tulee\nmaailmassa kohtaamaan \"wastaisuutta\" joka askeleella.\n\nKun lapsi siivosti eikä röyhkeydellä jotakin pyytää, niin sen \"mieldä\nmahdetaan noudettaa\". Jos kuitenkaan ei lasten toivomusta, täytetä,\nniin \"ei heidän kiiwaan walituksensa pidä ikänänsä liikuttaman\nwanhemman sydändä turmelewaiseen helleyteen\". Lapselle ei sovi antaa\njärjettömiä käskyjä, sillä \"ne tuottawat siemenen tottelemattomuuteen\".\n\"Irtaisuus pitää estettämän, vaan ei kuitengan kaikkea wapautta heildä\nkiellettämän; he ovat ihmisiä, heidän luondonsa waatii vapautta; he\netsiwät sitä kuitengin salaisuudessa, joka andaisi alun\nulkokuldaisuuteen ja silmäin palwelukseen. Ei heildä pidä waadittaman\nylellisyyttä, ei mahdottumuutta.(!) Mutta mitä myös, kungin lapsen\nkäsityksen ja voiman mukaan tehtäwäksi määrätään, siinä ei mahda\nwiekkaus eikä uppiniskaisuus estää käskyn wilpitöndä täyttämistä.\"\n\nLapset ovat myös kasvatettavat totuudessa ja \"oikeudessa. -- -- Jokaisen\npitää estämän wiattomia sydämiä wiekkauden ja petoksen, valheen ja\nvääryyden myrkystä, joka on ihmisyyden häwäistys ja elämän kirous.\"\n\n\"Sen jälkeen pitää siitä wisu vaari otettaman, että lasten sydämissä\nlöytyy laupius ja hywänsuomuus kaikkia kohtaan. Heille pitää annettaman\nwahwa tieto siitä, että ei ihminen luonnostansa ole ihmistä ylembi,\nwaan että heidän alkunsa ja loppunsa owat yhtäläiset maan päällä, että\nelämän wirwoitus kuohuu heille yhteisestä armo-lähteestä. Eroitus\nheidän wälillänsä on ainoastansa ulkonaisessa elämässä, säädyissä,\nwiroissa ja toimituksissa, mutta oikea arwo sydämen siweydessä. Ei pidä\nsallittaman lapsen huonoakan ylenkatseella kohtaawan, ei käskewän\nkowuudella, ennen kuin hän itse on tottunut kuuliaisuuteen; vaan sen\nsiaan neuwottoman(!) toisen apu ja hywät työt aina kiitollisuudella\nmuistamaan.\"\n\nTässäkin suhteessa on kuitenkin kasvattajan oma hyvä esimerkki\ntehoisin.\n\n\"Hyvän-suonnon ihanaisuutta\" on lapselle kyllä sanoinkin esitettävä,\nmutta paraiten tätä tunnetta kehittää heissä se, että he itse saavat\ntutustua köyhyyden ja murheen koteihin. \"Älkön (silloin) peljätkö äiti,\nettä hänen hedelmänsä sydän tulee surkeudelda särjetyksi, että sen\nkyyneleet armeliaisuudesta wuotawat, -- --riemuitkai, vanhemmat! koska\nte nämät kyyneleet lastenne silmistä hawaitsette; ne owat ihmisyyden\nkunnia. Puettakai sanalla ja käytöksillänne kaikki julmuus\nluondo-kappaleitakin kohtaan kauhistuksella heidän tunnoisansa, että ei\nhe eläwäistengän kärsimistä mitätöinä pitäisi ja paatuneilla sydämillä\nnäiden tuskalla joskus huwitustansa perustaisi: sillä nekin owat Jumalan\nomaiset ja yhteisestä hengestä osalliset.\"\n\nLapsia on saatava harjaantumaan työhön, toimekkuuteen ja järjestykseen.\n\"Tällä lailla tulewat he (m.m.) estetyiksi hekuman turmioista, jotka\nnuoruuden hembeys wiettelewäisyyden haamulla puettaa.\"\n\nJo varhain on meitä totutettava miehuullisuuteen ja siksi on meidän\nraskaita ja vaivalloisiakin askareita suoritettava ja vaivoja\nkestettävä. Jos joku pieni vahinko lastamme kohtaa, niin ei siitä pidä\nasiaa tehdä; sillä sen mitättömänä pitäminen huojentaa lapsen\nmielikarvautta. \"Wähäinen wahingo on (sille) myös niin kuin waroitus\nsuurembia karttamaan. Muistuttakai heille, että ihminen taitaa\ntuskastakin, sydämensä pehmitykseksi, hywyyttä oppia\".\n\nTähän selostamaamme \"Puheeseen Lapsen kaswatuksesta\" on liittynyt\n1858-vuoden painoksessa \"Muutama tutkinnon aine lapsen kaswatuksessa\",\n\"Opettajan alkusanat lapsille koulusta\" ja \"Opettajan Sanat kuritusta\ntarwittaissa\". Ensinmainitussa onkin 13 hyvää neuvoa eli \"tutkinnon\nainetta\" kasvatusta varten. Esitämme niistä tässä muutaman: \"Joka\nesimerkillänsä mielii lasta hyödyttää, sen pitää ensin lapsen rakkauden\npuoleensa wetämän. Tämä on suuri kehoitus hywässä, mutta waarallinen,\njos esimerkit wäärät ovat\".\n\n\"Kilwan teko opittaissa ei ole lapsille hyödyllinen; voittaja saa siitä\nusein siemendä ylpeyteen ja woitetulda arwon tundo häwiää. Työ\ntapahtukon siis waan hyödytyksensä tähden, ei muussa innossa sielua\nturmellen.\n\n\"Palkata lasta siweyteen, joka on hänen welwollisuudensa, on opettaa\nhändä myymään hywät työnsä.\"\n\nMolemmat seuraavat Juteinin suorasanaisista vielä v. 1817 julkaisemista\nkirjoista \"Tutkinnon Aineita\" ja \"Tutkindo Kuolewaisuudesta\" ovat\nlaadultaan myöskin opettavaisia. Ne ovat ensimäiset suomenkieliset\nyritykset filosoofisella (tietoviisauden) alalla, jotka ovat nähneet\npäivän valon.[134] Edellisessä Juteini selittää ensin sielutieteellisiä\nseikkoja ja rupeaa sitten tutkimaan ihmisen ominaisuuksia sekä tulee\nseuraavaan loppupäätelmään: \"Tytywäiyys hywässä, kärsiwällisyys pahassa\nja turwa Jumalassa owat wiisaan wäli-kappaleet onnelliseen elämään ja\nlohduiliseen kuolemaan.\"\n\n\"Tutkindo Kuolewaisuudesta\" on saanut nimilehdelleen \"moton\": \"Elämän\ntoiwo Kuolemangin woittaa\". Tässä Juteini kokee lohduttaa hyveisiin\ntaipuvaista ihmistä ja kehottaa tällaista urheasti \"katsomaan kuolemaa\nsilmäterään\". Sellaiselle ihmiselle on mitä riemuisin asunto\nvalmistettuna \"pyhien olendojen parissa armo-istuimen edessä\". Mutta\npaheisiin taipuvaisia ihmisiä hän koettaa kaikkein kammottavimmilla\nkertomuksilla niistä vaivoista, jotka heitä odottavat, herättää\nsynteinsä tuntemiseen ja parannukseen. Hän sanoo esim. näin: \"synnin\nkirous on kerran, jos ei tässä niin toisessa elämässä loppumata\nliehuwaksi tuleksi wiriäwä. Silloin herää paatuneengin oma tundo ja\nmuuttuu pimeyden hengeksi, joka wainoo hänen sieluansa, tätä surkeasti\nonnetonda sielua, painuen rikosten raskaan kuorman alla kohden\nkadotusta, jonga kita on ammollansa nielemään händä sywvyyden\npimeyteen\".\n\n\"Perhe-Kunda\" ja \"Pila Pahoista Hengistä\" sotivat sen aikuista\ntaikauskoa ja epäluuloja vastaan, jotka suuressa määrin vallitsivat\nkansassa. Ne ovat ensimäisiä suomenkielisiä kokeita draamallisella\nalalla, vaikk'eivät tietysti täytä niitä vaatimuksia, joita dramatiikka\nnäytelmälle asettaa. Edellinen on kolmeen \"Osaan\" jaettu näytelmä ja\njälkimäinen puettu dialoogin (keskustelun) muotoon ja sisältää kolme\n\"Kanssa-puhetta\". Edellisessä Juteini antaa muutaman nuoren kansakoulua\nkäyneen talollisen pojan talon rengin kanssa pilkata kahden vanhan\nnaishenkilön taikauskoa. Renki pukeutuu naisvaatteisiin ja matkii\nnaisen ääntä. Sitten mennään talon tupaan, missä vanhat eukot par-aikaa\noleskelevat, toinen veisaten virttä ja toinen nakellen kortteja,\nitsekseen noituen. Nuorukaiset -- toinen naispuvussa -- antautuvat\nkiistelemään vanhojen akkain kanssa. Vanhukset väittävät aaveita olevan\nja uskovat taikatemppuja tehokkaiksi apukeinoiksi hämäriä asioita\nselitettäissä, kun sitä vastoin nuorukaiset väittävät kaiken sellaisen\nvalheeksi ja todistavatkin sanansa, niin ett'eivät akat saata\npuolustautua. Vihdoin vapauttaa renki itsensä valepuvusta ja\nhämmästyttää siten eukkoja, jotka luulevat häntä paholaiseksi. Tapaus\npäättyy kestiin, missä juodaan \"walistuksen ja Suuren Ruhtinaan\" malja\npihaan tehdyssä lehtimajassa, johon on saapunut naapureita vieraisiin.\nViimeinen \"Näyttö\" loppuu kauniiseen Talon-pojan Lauluun.\n\n\"Pila Pahoista Hengistä\" näkyy aikanaan olleen arvossa pidetty siitä\npäättäen, että sitä v. 1827 ilmestyi uusi painos.[135] Tämä\nnäytelmäntapainen esittää kahden paholaisen keskustelua ja heidän\nretkeänsä yhdessä ilman halki maata kohti. Tultuansa maan päälle erään\npajan tienoille he pyytävät, että seppä, joka on tullut ulos katsomaan,\nmitä kummallista ilmassa huhuilee, antaisi heille \"luwan lewätä\" hänen\nahjossaan \"tulevaan puoli-yöhön asti,\" aika kun \"jo on niin kulunut\".\nSeppä suostuu, mutta käskee paholaisten odottaa ulkopuolella, kunnes\nhän on tulistanut ahjonsa kuumaksi ja pannut kaikki kuntoon karvaisten\nherrain vastaanottamista varten. Pahat henget odottavat ulkona. Seppä\nsulkee sill'aikaa oven, panee naulan lukon reikään, niin ett'ei avain\nota lukkoa auki, lataa pyssyn ruudilla ja huutaa paholaisia\nulkopuolelta avaamaan ovea, koska sitä on mahdoton sisäpuolelta saada\nauki. Nämä koettavatkin aukaista ovea, mutta kokeet loppuvat siihen,\nettä avain katkee. Silloin seppä keksii keinon. Hän lupaa polttaa\nraudalla reijän oveen, niin että paholaiset sen kautta pieniksi\nmuuntuneina pääsisivät pajaan. He suostuvatkin siihen. Seppä polttaa\nläven, mutta pistää samassa ruudilla ladatun pyssynsä putkenaukon läven\neteen ja käskee heitä kiipeämään sen kautta pajaan. He tekevätkin niin.\nPyssynputkessa ollessansa paholaiset kummastelevat, kuinka reikä on\nniin pitkä, ja mitenkä ruudin \"hajsu\" heitä vastaan lemuaa. Kun seppä\nkuulee paholaisten olevan pyssynputkessa, niin hän laukaisee pyssyn ja\npaholaiset työnnetään ruudin voimalla kauas pois pajan tienoilta.\nMatkallaan he kiroilevat ja toivovat \"murha-miesten pesään tuhannen\ntuhatta Paawia\".\n\n\n\n\nVI.\n\nJUTEININ KIELIOPPI JA WALITTUJA SUOMALAISTEN SANAN LASKUJA.\n\n\nV. 1818 ilmestyivät Wiipurissa Juteinin tekemä Julius Krohnin mielestä\nvähäarvoinen[136] Suomen kielioppi ja hänen kokoomansa suomalaiset\nsananlaskut. Ensinmainittu on kirjotettu ruotsinkielellä eikä näy\ntahtovankaan käydä täydellisestä kieliopista, koska Juteini on antanut\nsille nimeksi: \"Försök till utredande af Finska Språkets Grammatik\"\n(Suomen kieliopin selittämisen koe).\n\nVaikkei sillä tietysti nykyään enää ole suurtakaan arvoa, niin siinä\nkuitenkin on moniaita omituisuuksia, joiden tähden tässä kannattaa\nkertoa sen pääpiirteet ja erittäinkin omituisuudet, koska ne saattavat\nhuvittaa nähdessämme, kuinka alkuperäisellä kannalla kielitutkimus\nvielä Juteinin kieliopissa on.\n\nJuteini puhuu mainitun kirjan esipuheessa siitä, miten välttämättömän\ntarpeellista on, että suomenkielen eri murteet yhdistetään yhdeksi\nkirjakieleksi, jota on puheessakin noudatettava. Kirjakieli on\nmuodostettava niiden sääntöjen mukaan, jotka ovat yleisiä\nsuomenkielelle, ja se, joka on säännöllisintä ja parasta eri murteissa,\non kirjakieleen otettava.\n\nKielioppinsa Juteini alkaa vokaaliopilla ja jakaa siinä vokaalit\nkolmeen ryhmään:\n\n    1:o. vocales majores = a, o, u.\n    2:o.    \"    minores = ä, ö, y.\n    3:o.    \"    mediae  = e, i.\n\nToisessa kappaleessa hän selittää konsonanttien vaihtelut (\"muutokset\")\nja määrää niille neljäneljättä sääntöä.\n\nSitten hän puhuu deklinatsiooneista ja sanoo, että on syytä olettaa\nsuomenkielessä kolme deklinatsioonia, joiden mukaan kaikki sekä\nsubstantiiviset että adjektiiviset sanat helposti taivutetaan.\n\n_I:seen_ dekiinatsiooniin hän lukee kaikki ne sanat, joihin pääte\nlisätään vartalon \"muuntumatta\": esim. \"kala, kalan, kalalle; keli,\nkelin, kelille; tuonela, tuonelan, tuonelalle; nepaa, nepaan,\nnepaalle\".\n\n_II:seen_ hän sovittaa kaikki ne kaksitavuiset vokaaliin päättyväiset\nsanat, jotka taivutettaissa \"muuntavat\" toisen tavun kerakkeen \"joko\npehmentämällä tai tykkänään poisheittämällä\"; esim. \"rako, raon; mäki,\nmäen; lakki, lakin; parta, parran; pöytä, pöydän\".\n\n_III:teen_ hän taas latoo kaikki muut sanat. Näille sanoille on se\nomituista, että niillä yksikön \"Accusativus Partialis\" sijassa on joku\npäätteistä ta, tä, da, dä, sekä ett'eivät ne koskaan \"Genetivissä\"\nvähennä äänteiden lukumäärää, vaan päinvastoin usein lisäävät; esim.\n\"käsi, käden, kättä; warras, wartaan, warrasta; side, siteen, sidettä;\nwiikate, wiikatten, wiikatetta; kuusi, kuusen, kuusta; ihminen,\nihmisen, ihmistä; hirsi, hirren, hirttä; sydän, sydämen, sydändä;\nkysymys, kysymyksen, kysymystä\".\n\nPaitsi kaikkien deklinatsioonien monikon datiivi ja siitä muodostuvat\nsijat, jotka \"muuntavat\" nominatiivin viimeisen a:n oi:ksi eli i:ksi,\no:n oi:ksi, u:n ui:ksi, (i pysyy muuntumatta), ö:n öi:ksi eli i:ksi,\nö:n öi:ksi, y:n i:ksi, ja genitiivin aa:n ai:ksi, e:n i:ksi, ee:n\nei:ksi, muodostetaan kaikki sijat _ensimäisessä deklinatsioonissa\nnominatiivista, toisessa joko nominatiivista taikka genitiivista ja\nkolmannessa nominatiivista, genitiivista ja partitiivista (\"Accusativus\nPartialis\").\n\nJuteini on kieliopissaan määrännyt suomenkielelle seuraavat\nseitsemäntoista sijaa:\n\n  \"Nominativus\" vastaa Genetz'in nominatiivia.\n  \"Genetivus\",    \"        \"     genttiiviä.\n  \"Dativus\",      \"        \"     allatiivia.\n  \"Accusativus Partialis   \"     partitiivia.\n        \"      Totalis     \"     akkusatiivia.\n  \"Vocativus    vastaa     \"     nominatiivia.\n  \"Ablativus\",    \"        \"     elatiivia.\n  \"Locativus Inesse        \"     inessiiviä.\n       \"     Superesse     \"     adessiivia.\n  \"Possessivus\" vastaa     \"          \"\n  \"Mediativus\",   \"        \"          \"\n  \"Privativus\",   \"              ablatiivia.\n  \"Negativus\",[137]        \"     abessiivia.\n  Mutativus\",      \"       \"     translatiivia.\n  \"Nuncupativus\",  \"       \"     essiiviä.\n  \"Penetrativus\",  \"       \"     illatiivia,\n  \"Descriptivus\",  \"       \"     instruktiivia.\n\nAinoastaan kolmelle sijalle on Juteini muodostanut sääntöjä, jotka\nkuuluvat näin:\n\n\"Locativus Superesse'ä saattaa käyttää ainoastaan sellaisista sanoista,\njotka merkitsevät jotakin esinettä, jonka pinnalla jotakin voi olla.\"\n\n\"Sanoja taivutettaissa huomataan selvästi, että Descriptivus muodostuu\nmonikosta, mutta käytetään myöskin yksikössä. Tätä sijaa ei myöskään\nsaa käyttää mistä sanasta tahansa, niinkuin peldo, seinä j.n.e., jotka\novat joko mahdottomia saada liikkeelle taikka muutoin sopimattomia\npidellä.\"\n\n\"Kaikilla niillä sanoilla, joilla on Genetivus-sijassa viimeinen tavu\npitkä, on -seen päätteenä Penetratiivissa\".[138]\n\nTuossa kaikki, mitä hän määrä sijoista!\n\nPäästyään substantiiveista Juteini tulee pronomineihin. Hän taivuttaa\nerikseen nämä kaikki, kosk'ei, niinkuin hän sanoo, niitä käy\ntaivuttaminen samojen sääntöjen ja kaavojen mukaan kuin substantiiveja.\n\nLukusanojen taivutuksessa on huomattava, että kardinaaliset taipuvat\nsen deklinatsioonin sanojen tapaan, jonka sanojen muotoisia ne ovat,\nmutta kaikki ordinaaliset taipuvat kolmannen luokan sääntöjen mukaan.\n\nMerkittävä on myöskin, että hän käyttää yksitoista kymmenes pro\nyhdestoista j.n.e., kaksi kymmenes pro kahdeskymmenes j.n.e. (esim.\nviisi kymmenes).\n\nJuteini panee merkille vielä senkin, että seitsemän, kahdeksan,\nyhdeksän ja kymmenen eivät ole nominatiivimuotoja.\n\nLukusanojen jälkeen hän selittää adjektiivin taivutuksen. Positiivi\ntaipuu niinkuin substantiivikin joko I, II taikka III deklinatsioonin\nmukaan. Mutta komparatiivi ainoastaan II deklinatsioonin sanain\ntaivutusta noudattaen (\"kun vaan m ja b tavallaan vaihtelevat\") ja\nsuperlatiivilla on samallainen taivutus kuin III deklinatsioonin\nsanoilla \"paitsi sanasta paras, joka on irregulare\". Samalla Juteini\nmuistuttaa, että superlatiivin nominatiivi on aina päätteensä puolesta\nsamallainen kuin positiivin \"Descriptivus\", sekä että komparatiivi aina\nsäännöllisissä adjektiiveissa muodostetaan positiivin yksikön\ngenitiivistä.\n\nSeuraa sitten verbi. Juteini sanoo jokaisella täydellisellä verbillä\nsuomenkielessä olevan neljä pääluokkaa; jokainen näistä luokista on\njaettu aktiiviin ja passiiviin. Ne sanat, jotka kuuluvat näihin\nluokkiin, taivutetaan kaikki pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta niiden\nsanain mukaan, jotka kuuluvat ensimäiseen luokkaan.\n\nLuokat ovat: 1:o. \"_Verbum Primitivum_\"; 2:o. \"_Verbum\nFregventativum_\"; 3:o. \"_Verbum Mediativum_\"; 4:o. \"_Verbum\nFreqventative s. Diminutive Mediativum_\".\n\nVerbien konjugatsioonin esittäminen on jokseenkin sekava Juteinin\nkieliopissa. Verbinaikamuodot eli tempporit ovat harvalukuisia, sillä\nniitä ei finiitti-verbissä ole muuta kuin kaksi: preesens ja\nimperfekti. -- Moodeja on oikeastaan myöskin vaan kaksi: indikatiivi ja\nkonjunktiivi. -- Infinitiivi ja partisiippi ovat jonkinlaisia moodin\ntapaisia muotoja, vaikk'ei Juteinin esityksestä saa oikein selvää\nkäsitystä, minä hän niitä pitää. -- Imperatiivin asema on varsinkin\nepävakava, sillä vaikka hän asettaa sen preesensin ja imperfektin\njälkeen, ikäänkuin se olisi kolmas temppori, niin hän ei kuitenkaan\nnäy lukevan sitä verbin-aikamuotojen joukkoon, koska hän sanoo\nsuomenkielessä olevan ainoastaan kaksi sellaista, eikä imperatiivi\nmyöskään näy olevan moodi, koska hän jakaa sen kahteen moodiin,\n\"Indicative\" ja \"Conjunctive\". -- Infinitiivin hän jakaa seitsemään\nmuotoon: \"Praesens\", \"Imperfectum\" \"Praeteritum\", \"Futurum\", \"Supinum\"\nja \"Gerundium\", jonka hän myöskin jakaa seitsemään muotoon. --\nPartisiipille hän taas saa kuusi muotoa: \"Praesens\", jota on kaksi\nmuotoa, \"Participium commune\", \"Praeteritum\", jota myöskin on kaksi\nmuotoa, ja \"Futurum\".\n\nSelvyyden vuoksi liitämme tähän taulun, josta lukija saa käsityksen\nhänen kielioppinsa konjugatsioonista. Juteinin kieliopin ja Genetz'in\nkieliopin II:n painoksen muodot panemme rinnakkain:\n\n    Juteinin                          Genetz'in\n\n  Praesens indic.              vastaa praesens indic.\n      \"    conj.                  \"       \"    konjunkt.\n  Impergfectum ind.               \"   impf. ind.\n        \"      conj.              \"     \"   conj.\n  Imperativus ind:ve & conj:ve    \"   praesens imperat.\n  Infinitivus praes. vastaa       \"   I inf. lyhyempää muotoa.\n        \"     impf.               \"   I partis. genit.\n        \"     praet.              \"   II   \"      \"\n        \"     futur.              \"   III infin.\n        \"     supin.              \"   I     \"    pitempää muotoa.\n        \"     gerund. 1.          \"   III   \"    illat.\n        \"        \"    2.          \"    \"    \"    elat.\n        \"        \"    3.          \"    \"    \"    iness.\n        \"        \"    4.          \"    \"    \"    adess.\n        \"        \"    5.          \"    \"    \"    ablat.\n        \"        \"    6.          \"    \"    \"    abess.\n        \"        \"    7.          \"   I partis. essiiv.\n  Participium praes 1.            \"   II inf. instrukt.\n        \"       \"   2.            \"    \"  \"   iness.\n        \"     commune             \"    \"  \" partis. part. pass.\n                                            (esim. hakattua).\n        \"     praeter. 1.         \"    \"  \" partis. part. aktiv.\n        \"        \"     2.         \"   III inf. nomin.\n        \"     futurum             \"   I partis. nomin.\n\n\"Verbum auxiliare\" taivutetaan samoin kuin yleensä muutkin verbit.\n\n\"Verbum negativum\"ia Juteini kommenteeraa seuraavasti; eivät-muotoa ei\nkäytetä, siis ei myöskään pidä käyttää emme- ja ette-muotoja, vaikka en\nja me vierekkäin hätäisessä puheessa kuuluvat kuin \"emme\", niinkuin \"en\nminä\"kin kuuluu \"emminä\"ltä.\n\nPartisiipit ovat sukua adjektiivien kanssa ja niitä käytetäänkin\nniinkuin adjektiiveja. \"Participium praesens\" ja \"commune\" tekevät\nkuitenkin tässä suhteessa poikkeuksen.\n\nSitten hän eri kappaleessa selvittää, mitä hän tarkottaa affikseilla.\n\"Ne ovat enkliitikan tapaisia partikkeleja -- niitä sanotaan myöskin\nsuffikseiksi --, joilla yksinään seisovina ei ole mitään merkitystä,\nmutta liitettyinä sanain loppuun ne merkitsevät persoonia,\nkonjunktsiooneja, kysymyksiä y.m.\" Tämän jälkeen hän luettelee\nerilaisia affikseja. Näistä ovat seuraavat \"persoonaa merkkiviä\naffikseja\": -n, -s (-si), -nsa t. -nsä, jotka ilmaisevat yksikköä, -me,\n-ne,\n-nsa t. -nsä, jotka viittaavat monikossa olevaan sanaan. Tähän hän\nlisää sen huomautuksen, ett'eivät persoona-affiksit vaikuta\n\"konsonantin pehmennystä\", mutta kuitenkin hän kirjotuksissaan niiden\nedessä aina käyttää t:n sijalla d:tä, kun t on kahden vokaalin välillä,\njoista edellinen on pitkä (-uu-, -yy-, -au-,\n-ey-, -ou- j.n.e.) ja jälkimäinen on lyhyt (-e-): esim.\n\"welwollisuudeni\", \"kirkkaudes\", \"tytywäisyydensä\", \"kiitollisuudemme\",\n\"welwollisuudenne\", \"siweydensä\" j.n.e.\n\nMuut affiksit ovat:\n\n    -kin t. -gin, -kan t. -gan, -kän t. -gin\n    -ka t. -gä, -ko t. -go, -kö t. -gö;\n    -han t. -hän; -pa t. -ba, -pä t. -bä;\n    -pi; -ma t. -mä; -n ja -s.\n\nMuoto-oppinsa lopetettuaan hän lisää siihen osaksi sääntöjä, osaksi\nmuitakin havaintoja ja kutsuu tätä kielioppinsa toista osaa näin:\n\"Utredningar i blandade ämnen\" (Sekalaisten aineiden selityksiä).\n\nSiinä osassa hän mainitsee, kuinka ja mitkä sanat ensinnä ovat\nsyntyneet kieleen. Ensimäiset ovat interjektsioonit, sitten seuraa joku\nosa verbejä, sittemmin taas substantiiveja ja adjektiiveja --\nonomatopoieettiset näistä tietysti ensin.\n\nSeuraa sitten muutamia havaintoja ja oikaisuja kielenkäyttöön.\n\nJuteini esim. pitää oikeampana sanan \"aiwoitus kuin \"aikoitus\", ja sen\njohdosta hän vaatii myöskin kirjottamaan \"aiwoa, aiwon\" eikä \"aikoa\".\n\n\"Niin myöskin on aihetta kirjottaa sydämen sydänsanasta, ei sydämmen,\nsamoinkuin kirjotetaan kuusan, kuusamen: särwin, särpimen j.n.e. eikä\nkuusammen, särpimmen.\"\n\n\"Weljen-sanan nominatiivi on tavallisten muodostuslakien mukaan oleva\nwelji, ei veli t. welii.\"\n\n\"Elli-sanasta (sama kuin nykyisen kirjakielen eli) ja negatsiooneista\nen, et, ei muodostetaan sanat ellen, ellet, ellei, jotka merkitsevät\nsamaa kuin jos en, jos et, jos ei.\"\n\n\"Nurjin, Descriptivus nurja-sanasta, on parempi kuin nurin ja nuriin,\njoilla ei ole mitään derivatsiooni-perustetta.\"\n\nJo näistäkin muutamista säännöistä huomaamme, että Juteini koki\nperustaa kirjakieltä vankalle ja säännölliselle pohjalle, mutta useat\nhänen muodostamistaan sanoista ovat sittemmin kuitenkin kirjakielessä\nmuuntuneet, kun niitä kansankieli ei käyttänyt.\n\nJuteini jakaa kielioppinsa vielä kolmanteenkin osaan, joka on\nselvittävinään lauseopillisia seikkoja, ja jolle hän on pannut nimeksi\n\"Några reglor till syntaxen\" (Muutamia lauseopillisia sääntöjä).\n\nTässä lauseopillisessa osassa on sääntöjä tähän suuntaan: \"Koska meidä\nja teidä ovat todellisia substantiiveja, sekä voidaan kääntää\nruotsiksi: \"vårt hem\" ja \"edert hem\" (kotomme ja kotonne), vaikka ne\njohtuvat pronomineista meidän ja teidän, niin ei kuitenkaan saa koskaan\nliittää persoona-affiksia niiden \"kanssasubstantiiveihin\" (s.o.\npääsanaan), muulloin kuin meidän ja teidän pronomineina ollessa. Meidän\nisändä on siis ihan toista kuin meidän isändämme\".\n\nKanssa-postpositsioonin Juteini sanoo vaativan totaaliakkusatiivia ja\nkirjottaa sen hyvin usein yhdellä s:llä.\n\n\"Olla-apuverbin \"persoona\", samoin kuin tavallisten aktiivisten\nverbienkin, on nominatiivi, esim. hän on tehnyt, hän on luvannut tehdä.\nMutta kaikki muut apuverbit (\"Auxiliaria\") vaativat persoonan\ntotaaliakkusatiiviin, esim. minun tarvitsee tulla, miehen sopii mennä,\nhänen sanotaan tekevän,[139] sinun pitää tekemän\".\n\nViittaamme tässä vielä kolmanteenkin sääntöön, jotta lukija saattaisi\nnähdä, millainen käsitys Juteinilla oli partisiipi-järjestelmästä. Hän\nsanoo, näet, näin: \"verbin, joko finitum'in taikka infinitum'in, ja\ninfinitiivin imperfektin keralla on ensinmainitun verbin \"persoona\"\nnominatiivissa ja imperfektin \"persoona\" taas totaaliakkusatiivissa,\nmutta niiden \"kasus\" on tavallisuuden mukaan partsiaaliakkusatiivi,\nesim. minä luulin hänen puhuvan pahaa\".\n\nMainittakoon vielä, että Juteini sanoo postpositsioonien ja\nprepositsioonien vaativan joko partsiaali- taikka totaaliakkusatiivia.\n\nJuteinin kielioppi on tietysti kaikkina aikoina saava tunnustusta siitä\nsyystä, että se oli ensimäisiä suomenkieltä käsitteleviä uusia\nyrityksiä. Ennen häntä olivat, näet, ainoastaan E. Petraeus, M.\nMartinius, B. Vhaël ja J. Strahlmann raivanneet tietä tällä alalla.\n\nEttä Juteinin kielioppia aikanaan pidettiin tutkijalle arvokkaana\nlähteenä, todistaa jo muuan arvostelukin, jonka lukija on löytävä\n\"Kallavedestä\" v:lta 1846. Se, näet, kuuluu: \"myöskin Juteinin -- -- --\nteos (tässä tarkotetaan hänen kielioppiaan) sisältää tutkijalle\narvokkaita tietoja ja tutkimuksia\".\n\nJo aikaisemmin mainitsimme, että Juteini v. 1818 painatti myöskin\nkokoelman \"Walittuja Suomalaisten Sananlaskuja, Jotka on kokoillut ja\nulos andanut Jak. Juteini\". Niitä on kaikkiaan 1140. Näiden\nsananlaskujen joukossa on tietysti paljon sellaisia, joita löytää\nLönnrotinkin sananlaskukokoelmasta, mutta myöskin moni Lönnrotin\nkokoelmalle tuntematon.[140]\n\nSananlaskujensa jälkipuheessa Juteini kehotti isänmaallismielisiä\nkansalaisia kokoilemaan sananlaskuja ja lähettämään hänelle keräilynsä\ntulokset uutta lisättyä laitosta varten. Hänen kehotustaan\nnoudatettiinkin[141] ja hän saikin lisiä sananlaskuihinsa. Parannettu\nja lisätty kokoelma näkyy olleen valmiina painatusta varten jo v. 1842\ntoisen painoksen jälkipuheesta päättäen, mutta tämä \"Toinen painando,\nparannettuna ja runsaasti lisättynä\", ei ilmestynytkään, ennenkun v.\n1858 yhteydessä \"Jak. Juteinin Kirjain\" kanssa.\n\n\n\n\nVII.\n\nLASTEN KIRJA JA LYHYT NEUVO LAPSEN OPETTAJALLE.\n\n\nNiinkuin jo ennen on esitetty, julkaisi Juteini jo vuonna 1816 aapisen\nalkuopetusta varten nimellä Lasten Kirja ja opettajalle ohjeeksi\nkirjasen: Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle. Niillä näkyy olleen hyvä\nmenekki, koska hän jo vuonna 1819 sai julkaista uuden laitoksen.\nPääjulkaisuna on tietysti \"Lasten Kirja\" ja siihen liitteenä yhdistetty\n\"Lyhyt Neuvo Lapsen Opettajalle\". Kirjanen on 52 sivun laajuinen ja\notsakkeeseen on jokseenkin suurella painettu: Toinen paino, jonga on\nParannettuna ja lisättynä ulos andanut Jak. Juteini. Porvoon\ntuomiokapituli on sen hyväksynyt painettavaksi 24 p. helmik. 1819.\n\nKolmannella sivulla lapselle opetetaan \"Perustussuomen puustawit\" ja\n\"perustussuomea\" käytetään sitten oikeinkirjotuksessakin aina 11 sivun\nloppuun saakka. Kirjaimista luetellaan \"äänelliset\" ensin: sitten\n\"yksinänsä äänettömät\" ja nimiksi on näille tietysti annettu: ällä,\nämmä, ännä, ärrä, ässä, ho, ko, pe, te, je, we.\n\n\"Pitkä-äänelliset puustawit\" merkitään joko kahdella kirjaimella tai\nkorkomerkillä varustetulla yhdellä: siis esim. á, ó j.n.e.\n\n\"Kaksi-äänelliset puustawit\" eli diftongit luetellaan sitten.\n\nKoko neljäs sivu omistetaau tavuille, jotka muodostetaan niin, että\na:han liitetään vuoroon kaikki konsonantit; tästä muodostuu ensimäinen\nrivi tavuja. Muihinkin vokaaleihin liittämällä samat konsonantit\nsaadaan 8 riviä tavuja, mitkä kaikki alkavat vokaalilla ja kukin rivi\nsamalla vokaalilla. Kun toisapäin tarkastetaan eri vokaalilla alkavien\nrivien lukua, on niitä 9, riippuen siitä, että näin monella\nkonsonantilla \"perustussuomeksi\" sanojen tavuja muodostetaan. Toisessa\npuoliskossa neljättä sivua muodostetaan sama määrä tavurivejä\nasettamalla vokaalit toiselle sijalle: esim. la, lo, lu, le, li, lä,\nlö, ly; mutta konsonanteilla alkavia rivejä ylhäällä alaspäin lukien\nsaadaan nyt 11, koska nyt voidaan ottaa lukuun j:llä ja w:llä alkavat\ntavutkin.\n\nViidennellä ja kuudennella sivulla on \"yhteentavausta\" ja sitä varten\nmuodostettujen kappaleiden otsakkeeksi on merkitty: \"Al=ku\nlu=ke=mi=seen\". Havainnollisia kertomuksia ei Juteini ole niitä varten\nmuodostanut tai etsinyt, vaan päin vastoin hän niissä esittelee\nmietelmiään. Seuraavat kuusi ajatelmaa ovat niissä tavuttain\nesitettyinä: \"Lapsi on pieni ihminen, jolla on ehto sekä hywään että\npahaan; hywästä on hänellä onni ja pahasta wahinko.\"\n\n\"Ihminen on wapaa olento maan päällä, jolla on sielu ja ruumis. Ruumis\nelää ja kuolee, mutta sielu on järjellinen olento, jota ei kuolema\nkäsitä.\"\n\n\"Maa on kaikkein eläwäin, sekä suurten että pienten yhteinen\nasumapaikka; mutta ihmisen oikea koto on taiwaassa.\"\n\n\"Taiwas merkitsee pysywäistä iloa ja autuutta. Taiwaan perilliset ovat\nne, jotka täällä nuhteetoina eläwät, ja hywyyttä rakastavat, Jumalan\nmielen jälkeen, joka on herättänyt kaikki henkellänsä.\"(!)\n\n\"Jumala on korkein hywyys, joka on perustanut maan ja valmistanut\naurinkon.(!) Hän on rakentanut koko luonnon eläwäin hywäksi, ja\nihmisten onneksi, josta seuraa hänelle määrätön kiitos ja kunnia.\"\n\n\"Silloin Jumalaa oikein kiitoksella kunnioitetaan, koska hänen\nhywyyttänsä kohtuullisesti ja sowinnossa ilolla nautitaan, pyhästi\nmuistellen Herran korkeutta ja armoa.\"\n\nSeuraavatkin \"perustussuomeksi\" esitetyt sivut esittävät vielä asioita\n(esim. Juteinin omia \"tutkinnon aineita\"), jotka eivät suinkaan ole\nhelppotajuisia lapselle.\n\nKahdennellatoista sivulla vasta esitetään \"Nykyiset suomen puustawit\".\nKonsonanttien joukkoon on näissä merkittynä myöskin k:n rinnalla g, p:n\nvieressä b ja t:n vastineena d.\n\nSamalla sivulla hän vielä esittää \"Uudet latinaiset puustawit\" ja niissä\non ä merkitty ae:ksi ja ö oe:ksi kirjotettuina yhdeksi merkiksi.\nLatinaisten pitkiä vokaaleja ei hän ensinkään ehdotakaan kahdella\nkirjaimella merkittäväksi, vaan ainoastaan korkomerkillä\nvarustettaviksi. Tästä seikasta sekä ä:n ja ö:n merkistä \"latinaisia\"\nkirjaimia käyttäissä suomenkielessäkin hän viivanalaisessa sanoo:\n\"Monia-päin asiaa ajatellen, ja etsien puhtautta, selkeyttä ja lyhyyttä\nSuomen kielestä ja kirjoituksen muodossa, olen minä tämän muutoksen\nlatinaisten äänellisten puustawien seassa hyväksi hawainnut, ja tuotan\nsen tässä Kirjaisessa, eniin wähäin esi-merkkien kautta, wiisasten\nmiesten tutkinnon alle.\"\n\nSivuilla 13-19 esitetään 7 hauskaa \"juttua\" hänen käyttämällään\ntavallisella kielellä ja joka jutun loppuun on pantu äsken mainittuja\n\"wähäisiä esi-merkkiä\" \"latinaisten\" kirjainten ja korkomerkin\nkäytöstä; painatamme tähän yhden lyhyen näytteen:\n\n    Ystævýs ja yksi mieli\n    mássa paljon matkán sáwat.\n\n20:nnella sivulla ovat \"Sekoitetut puustawit\", joissa on myöskin c:t,\nq:t, x:t ja z:tkin mukana.\n\nSivuilla 21-27 on \"Lyhykäinen Uskon-Opin Historia Lapsille\nKristi-kunnassa\", josta ei suinkaan voi mitään pahaa sanoa. Tätä\nraamatuahistorian-tapaista seuraa Jumalan Kymmenen Käskyä, Herran\nRukous, Synnin Tunnustus, rukouksia ja siunauksia, niinkuin muissakin,\nsen ajan aapisissa ja vähässä katkismuksessa.\n\n35:nnelle sivulle on painettu 9 hyveeseen kehottavaa sananlaskua ja\nseuraavalle kaunis 6-säkeistöinen \"Laulu Lapselle\". Tätä seuraa\n\"Nummerot elli Luku-merkit\". Numeroista Juteini ei vielä tunne\nmiljoonaa, vaan puhuu \"tuhannen tuhannesta\". Luvun 123'456,789 hän\nsanoin esittää näin: \"Sata kaksi kymmendä kolme (kertaa) tuhannen\ntuhatta, neljä sataa viisi kymmendä kuusi tuhatta, seitemän sataa\nkahdeksan kymmendä yhdeksän\".\n\nNiinkuin edellä olevasta luvusta näkyy, on miljoonamerkki asetettu\nyläreunaan. Lukujen rinnalle on asetettu \"Tawalliset Kirjoitus-merkit\"\neli välimerkit. Ja seuraavalle sivulle \"Luku-laskun Taulu\"\n(Kertotaulu).\n\nHuvittanee lukijaa ehkä tietää, mitä nimiä hän eri välimerkeille antaa.\nPilkku = \"eroitus-merkki\"; puolipiste = \"wäli-m.\":[142] kaksoispiste\n\"seuraus-m.\"; piste = \"päätös-m.\"; ? = \"kyymys-m.\"; huutomerkki =\n\"liikutus-m.\"; korkomerkki = \"pitkennys-m.\"; lainaus-merkki =\n\"lainna-m.\"; poisheittomerkki = \"pois jättö-m.\": sulkumerkki =\n\"sulkiat\"; -- -- = \"ajatus-m.\"; ... = \"taukous-m.\"; - = \"yhdistys-m\";\n= = \"tawaus-m.\"; ;:; = \"kertaus-m.\": § = \"jako-m.\".\n\n39 ja 40 sivu uhrataan \"Kirjoituksen Oppiin\".\n\nSivut 41-51 neuvovat opettajaa alkeita lapselle opettaissa, niinkuin jo\naikaisemmin on huomautettu Lasten Kirjan liitteestä puhuttaissa.\n\n\"Neuvot\" käyvät tähän suuntaan:\n\n\"Ei tarwitse lukemista lapsen kanssa kowin warhain alkaa, jos ei\nlapsella siehen (!) erinomaista halua ja taipumusta ole, ja sittekin\npitää sitä ensinmäldä wähitellen ja huwitukseksi tehtämän; sillä aiwan\nnuorukainen on tähän työhön, koska se on pälle (!) pandu ja\nrasittawainen, pikaisesti kylläyndywä. Se on melkein wälttämätön\nparhaangin Opettajan johdatuksen alla. Ei taito ole lapselle niin\nhyödyllinen kuin tahto ja halu taitoon. Sitte kuin lapsi on jo opetettu\nja tottunut kirjaa lukemaan, ei muulla kuin hywän ja kauniin puheen\ntapaisella äänellä, aljetaan ulkoa lukeminen, sillä tawalla, että joka\nkappale, kuin ulkoa lukemiseksi lapselle määrätään, pitää ensin\npuhtaasti kirjasta luetettaman, ja sen sisällä pito hänelle niin\nselitettämän, että hän asian itse hywin ymmärtää, ja taitaa kysymyksiin\noikein wastata.\"\n\n\"Opetuksen järjestyksestä\" on kymmenen neuvoa. \"_Ensiksi_, pitää\nlapselle puustawien nimet selkeässä järjestyksessä, niin kuin\nhuwitukseksi, ulkoa opetettaman, joita on Suomen kielessä omasta kohden\n19, mutta g, b, d ja pienen s kanssa 23, nimittäin: a, o, u, e, i, ä,\nö, y, l, m, n, r, vanha-s, s, h, k, g, p, b, t, d, j, w. Tämä järjestys\non endistä keweämbi, jossa äänelliset puustawit owat ensimmäiset, ja\nyksinänsä äänettömät seuraawat sitte aina sen mukaan ja siinä\njärjestyksessä kuin niistä äänellisiä puustawia tarvitaan.\"\n\nTähän huomautukseen liittyy pitempi selvittely lainakirjaimista, minkä\njo ennestään tunnemme hänen \"kritiikistään lainakirjaimista\".\n\n_Toisessa_ neuvossa kehotetaan \"näyttämään lapselle puustawien muoto ja\ntunnus-merkit\", -- -- \"sitte kuin nimet jo muistossa owat\". Lapsi, näet,\nei saa tottua kirjasta \"puustawia tundo-merkitä luettelemaan, jonga\nkautta tarkkaus niiden eroituksessa tulisi wähennetyksi. Ihminen\nkäsittää ja oppii myös parhain yhden asian erällänsä. -- Puustawit\nopetetaan lapselle kirjasta ensin wähissä osissa, sitte kaikki yhteen,\nwuorottain alusta loppuun ja lopusta alkuun.\"\n\n_Kolmas_ neuvo koskee \"tawaamista\", joka oli tuota entis'ajan tavausta.\n\nKun se on lapsella jo taitona, niin annetaan sille _neljänneksi_ tieto\n\"puustawien luonnosta\" ja osiksi samoista\n asioista, joita äsken mainitussa \"Kritiikissäkin\" on esitetty.\n\n\"_Wiidenneksi_, tavataan ja yhteen sanotaan muu\ntämä tawaus-merkitön lehti, niin että ne taitaan selkeästi yhteen\nluettaa, ennen kuin ne siksensä jätetään. Tämä järjestys on seurattawa\nniin kauan kuin yhteen lukeminen rupee käymään joksikin huokeasti.\nTäydellisyys seuraa sitte itsestänsä ahkeruuden kautta. -- Tawaaminen ja\nyhteen lukeminen ovat itsestänsä melkein yhtä; edellisessä eroitetaan\npuustawit ja tawaukset toinen toisestansa nimityksellä, jälkeisessä\nsilmä-näöllä.\"\n\n\"_Kuudenneksi_, annetaan lapselle tieto nummeroista elli\nluku-merkistä.\"\n\n\"_Seitsemänneksi_, koska selkeästi, äändä meiningin mukaan taiwuttain,\nlukea mielitään, on tieto tawallisista kirjoitus-merkistäkin sangen\nhyödyllinen\", jonka takia ne luetellaan ja niiden käyttöä tarkemmin\nselitetään. \"Puolipisteestä\" esim. on seuraava huomautus:\n\"; _Wäli-merkki_. Tässä pisätetään enemmän, ja ääni alennetaan. Tätä\ntarwitaan meiningien wälissä, enemmittäin koska _sillä_ seuraa taikka\nseuraaman pitäisi. Niin myös joskus koska _mutta_ seuraa\". Huomautukset\nmuihinkin välimerkkeihin ovat sangen huvittavia. Kaksoispisteen jälkeen\nesim. \"toisella nuotilla aljetaan\". Kysymysmerkki oikeutta myöten olisi\nJuteinista pantava lauseen alkuun.\n\n_Kahdeksanneksi_ pitää alkavan lukemisen tapahtua opettajan kuullen.\nLuonnolliset syyt tähän mainitaan. Koska lapsen tarkasti tulee täyttää,\nmitä hänelle määrätään, niin \"ei pidä händä mahdottomuudella\nwäsytettämän\".\n\n_Yhdeksänneksi_ on vähän vokaalioppia esitettävä, kun lapsi jo osaa\nlukea. \"Eroitusta (vokaalien) välillä ei tarwitse sen tietää, joka\nei kirjoittaa ja uusia sanoja kokoon panna mieli. Mutta koska\nkirjoitus-konsti on aivan hyödyllinen, ja moni talon-poikakin on jo\nruwennut sitä harjoittelemaan, niin ei ole neuwo turha tässäkän\nasiassa\". Vokaaliharmoniiaa esitetään useammassa kappaleessa ja\n\"_kymmenenneksi, on muistettawa, että suuret puustawit tarwitaan\nainoastansa, meiningiä, nimiä ja muita suuria sanoja aljettaissa, ja\npieni s tawauksia ja erinomattain sanoja lopetettaissa\". Tätä seuraa\nlämmin ja lasta kohtaan rakkautta uhkuva \"Jälki Puhe\".\n\n\n\n\nVIII.\n\nJUTEINI JÄTTÄÄ KIRJAILEMISEN, MUTTA EI MALTA KUITENKAAN KAUAN\nPITÄÄ PÄÄTÖSTÄÄN.\n\n\nVuonna 1819 ilmestyi Juteinilta 6 vihkoa, osaksi runoutta, osaksi\nproosaa. Näistä on \"Uusia Lauluja, Perustus-kielellä\"[143] pieni\nlaulukokoelma, johon hän oli valikoinut 14 hauskinta ja,\nlukuunottamatta pahennusta herättäneitä Juomalaulua ja Kestilaulua,\nmyöskin kauneinta runoa ennen julkaisemistaan teoksista. --\n\"Huvitus-Sanomia\" taas on kokoelma suomennettuja[144] hauskoja\nsuorasanaisia tarinoita, jotka mainiosti sopivat \"Kaikellaisiksi\"\nsanomalehtiin. Niitä tuli v. 1827 \"Toinen Ylöspanokin\". Tässä\npainoksessa on kuitenkin kieli hutiloitua eikä korrehtuuri myöskään\nniin huolellista, kuin ylimalkaan Juteinin on. Sen vuoksi tekisi mieli\nepäillä sitä Juteinin kynästä lähteneeksi, etenkin kun hän ei kirjan\nnimilehdelle ole nimeänsä painattanut, ell'ei sitä ensimäisen painoksen\notsakelehdessä olisi ja ell'eivät Huvitussanomat kolmannen kerran\nesiintyisi hänen poikansa toimesta julkaistuina Jak. Juteinin Kirjojen\nIX:ssä osassa v:na 1858 nimellä \"Tarinoita\". -- Kolmas Juteinin kirjanen\nsamalta vuodelta (1819) oli \"Kummituksia, elli Luonnollisia\nAawis-Juttuja, Walistuksen lisäksi. Lyhykäisesti ja wapaasti Saksan\nKielestä Suomeksi tulkitut J. J----da\".[145] Niinkuin nimi ilmottaa, on\nkirjasessa joukko hupaisia saksankielestä käännettyjä kertomuksia\nnähdyistä aaveista. Samalla selitetään luonnollisella tavalla, miten\n\"aawis-juttu\" on syntynyt. Saatamme kyllä arvata, että nämä kertomukset\naikanaan olivat omiaan poistamaan syvällekin juurtunutta taikauskoa ja\nepäluuloja, ja ovat ne vielä meidän päivinämmekin sopivia siihen. --\nNeljäs saman vuoden tuote oli 26 sivun laajuinen \"Neuwo-Kirja, elli\nLyhykäinen Oppi Hywiin ja Siiwollisiin Ihmisten Tapoin; Nuoruudelle.\nToinen Paino, jonga on parannettuna toimittanut Wanha\nSuomalainen\".[146] Tässä kirjasessa on Juteini uusinut vuonna 1761\nilmestyneen teoksen _Lyhykäinen Neuwo, Hywihin Ja Siiwollisihin\nIhmisten Tapoin; Nuorudelle_,[147] minkä esipuheessa sanotaan Erasmus\nRotterdamilaisen kirjottaneen latinaksi kirjasen samasta aineesta.[148]\nJuteinin ansiot \"parantajana\" supistuvat kirjan suomalaiseen\nkielelliseen asuun; mutta se oli siihen aikaan ansiota kylläkin!\n\"Neuvoista\" painatamme tähän näytteeksi \"2. Luwusta\" seuraavat: \"Kuinga\npitää puheen ulos toimituksen oleman?\n\nLyhykäisen. Joka on aina pitkä-puheinen, ja yhtä asiaa niin kauan\njarmuttaa, että ei siehen ikänänsä tahdo loppua tulla, sitä on juuri\ntukela kuullella. Mitäs ajattelet ja sanoa tahdot, sano lyhyeldä; sillä\nse on wiisaille otollinen.\n\nSamalla muotoa langee järjelliselle ihmiselle juuri ikäwäksi sitä\nkuullella, kuin yksi ja sama asia tulee monda kertaa matkituksi ja\nkerroituksi. Kuins asian kerran sanonut olet, niin anna sen olla\nsillänsä, ja älä sitä enää sitte monitellen kerro.\"\n\nYleensä lukee näitä neuvoja mielihyvällä emmekä ensinkään ihmettele,\nettä Juteini niitä painatti uuden painoksen, tahtoen niidenkin avulla\nsivistää maamiehiään, ollen jo mielestään tarpeeksi \"vanha\" heille\nopettajaksi, kuten nimimerkkikin kirjasen nimilehdessä ilmaisee.\nNykyaikaisessa asussa nämä neuvot olisivat myöskin hyödylliset\njulkaista ja tekisivät esim. sanomalehdet yleisölle hyvän palveluksen\nottamalla sopivia neuvoja näistä palstoihinsa. -- Uudelleen painettiin\n\"neuvot\" Juteinin koottuihin teoksiin v:na 1858.\n\nNiinkuin sivulla 76 näimme; oli viides kirjanen, jonka Juteini v. 1819\njulkaisi, Lasten Kirjan toinen painos. Samana vuonna hän vielä ilmotti\npäättäneensä lakata kaikesta runoilijatoimesta julkaisemalla runon\n\"Lähtö-Laulu, elli Hywästi-Jättö Wäinämöiselle.\"[149] Syynä päätökseen\noli se, että hän pilkka- ja leikkilauluissaan pisteltyään eräitä\nvirkamiehiä, etenkin pappeja ja tuomareita, sai toisia heistä\nsuutuksiin, jotta rupesivat häntä vainoamaan. Sivuilla 41-46\njulkaisemissamme \"Pila-Kirjoitusten\" otteissa olemme paitsi Krohn'in\nesittämiä, pappeja koskevia, vielä nähneet esim. seuraavat pahasti\nasianomaisia virkamiehiä ärsyttävät lauselmat: \"Raha muuttaa miehen\nmielen, lahja liikuttaa sydämen, ehkä sarvesta sahatun. Härkä hännin\nhäiläseepi talonpojan taluttaissa selwän silmän Tuomarilda. Noilla Pappi\nwoiteleepi ilon autuuden awaimen, lukun raswalla lujemman. -- -- --\nKomendanttikin kowembi paiskaa auki Linnan portit, kosk'on kulda\nkukkarossa\" (Lahjain ottamisesta), \"Mielelläni minä soisin -- -- Sielun\npaimenden powehen, esimerkiks' opetusten, runsaasti rehellisyyttä.\nTynnyrittäin Tuomarille ostamatond' oikeutta\" (Uutena vuotena) ja \"Ei\nnyt luulla luiskaria wirassansa wakaiseksi, totiseksi Tuomaria, eikä\nPappia pyhäksi. -- -- Puolin kuuluu puhuttawan, että isännän, emännän\nsaapi kuolema kituwan, mutt'ei Pappi mullikkaansa. Niin kuin koira\nkalikkahan usein wieraan wiskatessa hambain hyökkyää kowasti, niimbä\nsyndinen sokea, paha lammas laumassamme, panettelee paimendansa, koska\nHerra hengellinen, karkoittaisi kansan tyhmän mammonata maistamasta,\nestäis' ehdon syndisiä opettajansa osalda\"[150] (Maa-ilman turmeluksesta).\nKun kokonaisia virkamiesluokkia näin syytettiin lahjusten ottamisesta\ny.m., niin ei voi ihmetellä, että syntyi katkeruutta, etenkin kun ei\nnimenomaan oltu syytöksiä kohdistettu joihinkuihin kelvottomiksi\ntunnettuihin, vaikka ehkä vielä yleisöltä rauhassa oleviin virkamiehiin.\nNiiden nimeä ei tietenkään olisi tarvinnut mainita, mutta olisi selvään\nrunoista pitänyt ilmetä, että runoilija kyllä uskoi, että oli olemassa\nvielä paljon rehellistä väkeä virkamiehissäkin: että oli harvassa\ntuomareita, joilta \"härkä hännin häiläseepi selvän silmän\", ja yhtä\nharvassa pappeja, jotka olivat \"runsaasti\" rehellisyyden tarpeessa,\nkuten Juteini Lähtörunossa kyllä sitten myönsikin. Kun ei näin ollut\ntapahtunut pilkkarunoissa, kävi niinkuin aina käy, kun ammutaan yli\nmaalin eikä osata sydämeen, uhri rupeaa hyökkääjäksi ja kääntää kyntensä\nampujaa vastaan. \"Waino-miehiä, sala-purioita\" ilmestyikin.\nKäsinkirjotettuja, varsinkin Juteinin runoilua moittivia runoja\nleviteltiin ympäri maata ja hänen tietoonsa tulleiden runojen\nsisällyksestä ja muodosta oli selvää, että ne olivat kotoisin samasta\nlähteestä. \"Kateus on\" -- Juteinin luulon mukaan -- \"oudon pahendajan\nyllyttänyt ynseäksi\". \"Kaukaa haukkuu huono koira, salaa pelkuri\npureepi; näin on nytkin pahendaja salaisesti, saastaisesti,\npanetellut -- -- sekä pila-puheitani epäluulon esteheksi, että töitä\ntarkembia huwitukseksi hywille. Kieli-lakkari lewoton pimeästä\npesästänsä -- -- pappein puolesta puhuupi, -- -- huulillansa koston\nhuuto\". Wirolahden kappalainen F.J. Ahlqvist oli tuo sala-ampuja. Hänen\nmoiterunoansa: \"Voi sun juttujas, Juteini! Villitsijä vejsujaisi!\"[151]\nkopioitiin ja levitettiin, väliin toisinnettunakin ja suorasanaisilla\nlisäyksillä; ja vaikka näissä toisinnoissa syytettiin Juteinia pappien\naiheettomasta pilkkaamisesta, väärän opin levittämisestä ja juoppouden\nedistämisestä juuri juomalauluilla, niin muudan sapekas moittija itse\nliittää suorasanaisella parannussaarnalla jatkettuun moiterunoon erään\npaljoa siivottomamman juomalaulun \"Ucko Noal\", jossa raamatullista\naihetta suorastaan vedetään lokaan, vaikkakin ehkä tarkotuksettomasti.\nNäistä moiterunoista Juteini suuttui ja lähetti julkisuuteen\nHyvästijättönsä, jossa arvelee hänen suomalaisista runoistaan olleen\nedes se hyöty, että muukalaisen valittajan (ruotsin kieltä käyttävä\nSuomessa) \"awara kita on awattu edes kerran koto-kieldä\" käyttämään\ntuskissansa. Totta tämä kyllä puhuu siinä, että hänen kynänsä on tylsä,\neikä sen vuoksi ole vahinkoa siitä, että hän nyt on päättänyt tehdä\n\"uhrin ajastansa ja onnestansa äidinkielen alttarille\". Ja hänen\ntyötänsäpä suomenkielen hyväksi ei enää tarvitakaan, kun Väinämöinen on\nherättänyt rakkautta rikkaassa ja mahtavassa venäläisessä kreivi\nRumjanzow'issa kansaamme kohtaan, jotta hän kustantaa suomalaista\nsanakirjaa ja \"etsii jälkiä isäimme etelästä ja itä-mailla\", jonne hänet\non \"oikein osoitellut\" tiedemiehet virolainen Merkel ja saksalainen\nRühs, molemmat ansioistansa Suomen historian alalla suomalaisten\nkiitollisuuden ansainneina suuremmassa määrin kuin moni synnynnäinen\nsuomalainen. Kun vielä tämä Hyvästijättölaulu aiheutti Ahlqvist'in uuden\nivarunon \"Wäinämöisen Onnentoivotus Juteinin Lähtöön\",[152] jossa\nAhlqvist on unessa kuulevinaan Wäinämöisen ivaavan Juteinia hänen\nrunoistaan ja \"lähdöstään\", niin tämä taukosi vähäksi aikaa kaikesta\nkirjallisesta toiminnasta. Hyvästijättö-runoonsa hän liitti\n\"Sowindo-Laulun\" sekä ruotsinkielisen suorasanaisen kirjotuksen: \"Min\nÖfvertygelse, eller Reflexion om Fritänkeri\" (Vakaumukseni eli mietelmä\nvapaa-ajattelusta). Viimemainitun, jonka hän sanoo kirjottaneensa\nedellämainitun häväistysrunon (\"pasquillen\") johdosta, hän julkaisi\nvielä toisenkin kerran ruotsinkielisessä teoksessa \"Anteckningar af\nTankar uti Warianta Ämnen\" (Muistiinpantuja mietelmiä eri aineista). Kun\nmyöhemmin tästä teoksesta tulee puhe, saamme silloin esittää myöskin\nsanotun kirjotuksen.\n\nKirjailemisesta taukoaminen ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Juteini\noli auttamattomasti rakastunut runoilijatoimeen ja kirjottamiseen.\nHänen suuri halunsa saikin hänen sen vuoksi luopumaan v. 1819 tehdystä\npäätöksestään, ja hän rupesi seuraavana vuonna taas runoilemaan. Hänen\nrunotuotteensa vuodelta 1820 oli \"Huilun Humina, elli Takaisin Tulo\nWäinämöisen Hywästi Jätöstä\",[153] jossa hän ilmaisi mielenmuutoksensa.\nJuteini kertoo siinä Kalevalan runomitalla, kuinka hän kääntyi\n\"kulkemasta runon tietä tappuraista\" ja kantoi kanteleensa \"luoksi\nwanhan Wäinämöisen\". Hän tulee siitä kuitenkin vain onnettomaksi,\nniinkuin kansakuntakin, joka \"ei palwele -- -- wiisautta Wäinämöisen\";\nsillä\n\n    \"oma arwo ombi kallis,\n    toisen hyödytys hupainen,\n    joita wailla waiwaisena --\n    onnetoina kukin kanta\n    ombi niin kuin orpo-lapsi.\n    Orwot owat Suomalaiset,\n    jos ei palwele poloiset\n    wiisautta Wäinämöisen,\n    seuraa jalon johdatusta,\n    opetusta oikeata\n    kukin hywyyden halulla.\n    Orpo olen myöskin minä\n    wäsytetty waiwan kautta,\n    erinneenä, eksyneenä\n    Jumalasta julkisesta,\n    _Wäinämöisestä_ wakaasta,\n    jonga luona lohdullinen\n    meno löytyy loppumata,\n    juodaan mettä, mahalata,\n    kallihista kaukalosta,\n    järjen maljasta jalosta,\n    jonne minä mielitellen\n    soisin jälle joutuvani,\n    waan en jaksa woimatoina\n    tulla enää Isän tykö[154]\n    päästä pilwen pienderälle,\n    piendäräldä patsahalle\n    lähes Laulajan kotoa,\n    joss' on lepo leiwätöngin\n    itsestänsä ihanainen;\n    siell' on aina onnen pouta,\n    huwitusten päivän paiste,\n    siellä itketään ilosta,\n    niin kuin its' Isä suuri, --\n    näytti muinen esi-merkin,\n    koska wuoti kyyneleensä\n    silmä-lähteistä sywistä --\n    kaseammat karpaloita,\n    pyyngin munaa pyleämmät,\n    paljon wesi-pilareita\n    rippui silmä-ripsehissä,\" -- -- --\n\nHän saakin sentähden Wäinämöiseltä \"laupiaasti\" seuraavan varotuksen:\n\n    \"Joll' on lahja joukon luona,\n    tehkön lahjasta tilinsä, --\n    joll' on vara muita warten,\n    siitä laskekon lukunsa;\n    mutta älköt älyänsä\n    luulko täydeksi lujatkan\n    paitsi pyyndöä hyvyyden\".[155]\n\nTämän varotuksen Juteini käyttikin opikseen. Hän ei kirjottanut enään\npilkkarunoja ja koetti välttää yleistä pahennusta. Kyseenalaisessa\nrunossa hän myös vähän väliä muistelee äidinkielensä unohdettua tilaa\nja lähettää muiden muassa seuraavan kehotuksen kansalaisilleen, etenkin\nniille, \"jotka palwelevat Wäinämöisen wiisautta\"\n\n    \"suojatkai jo suomen kiellä,\n    uudistakai unhotettu\n    laulun konstikin kotoinen\".\n\nSivulla 45 Huilun Humina-runossa hän tuohon tunnettuun valitakseen\n\"muukalaisesta Akatemiasta\", \"vieraista Kouluista\" ja \"lujasta\numbinaisesta Laista\" viivanalaisessa esittää seuraavan ruotsinkielisen\nehdotuksen, jonka toteutumiseen on kokonainen vuosisata\nkielitaisteluineen ollut tarpeellinen: För att småningom upphjelpa\nfinska språket, som ännu är fattigt för Wettenskaper, wore det nödigt,\natt dels odling wid Finlands Lärosäten med mera allmänt interesse (!)\nomfattades, och för att engång bilda det äfven till juridiska\nafhandlingar, borde det wara Finnarne obetagit, att t.e. vid Landets\nInstancer få göra sina skrifteliga andraganden jemwäl på Nationens\nmodersmål, som är dess heligaste egendom och öfvergår i arf till\nefterwerlden. -- Skole wi då längre wanwårda de tillkommande\ngenerationernas så dyrbara tillhörighet? (Jotta vähitellen\nkohotettaisiin suomenkieltä, joka vielä on köyhä tieteille, olisi\ntarpeellista, että sen käyttöä Suomen oppilaitoksissa yleisemmin\nharrastettaisiin, ja jotta se myös muodostuisi sopivaksi lainopillisia\nesityksiä varten, pitäisi suomalaisilla olla oikeus saada esim. maan\noikeusasteissa esittää kirjalliset lausuntonsa myöskin kansan\näidinkielellä, joka on sen pyhintä omaisuutta ja menee perinnöksi\njälkimaailmalle. -- -- Sopiiko meidän silloin kauemmin olla vaalimatta\ntulevien sukupolvien erittäin kallista omaisuutta?)\n\nEnnen mainittuun Huilun Humina-runoon hän liitti 16-säkeistöisen\nkauniin laulun \"Elämän Muoto\".\n\nTämän jälkeen Juteinin teoksia alkoi ilmestyä harvemmalta kuin ennen.\nSattui monesti Juteinin viimeisenä kolmenakymmenenäviitenä ikävuotena\nkulumaan useita vuosia, jolloin hänen kirjotuksiaan ei lainkaan\nilmaantunut. Niin nytkin vuoden 1820 jälkeen. Hän ei painattanut mitään\nennenkun v. 1824. Silloin hän, näet, julkaisi suorasanaisen kertomuksen\n\"Nimi-Päiwä, elli Hywä Elämä Howissa, jonka on kirjoittanut joutilaana\nJak. Juteini\". Tämä kertomus eli \"jutelma\"[156] on keskustelun muotoon\npuettu sekä on läpeensä opettavainen laadultaan. Siitä löytää paljon\nhyödyttävää opetusta ja se kuuluukin hauskimpien ja viehättävimpien\nkyhäelmien joukkoon, mitä Juteini ikinä on kirjottanut. Kertomuksen\nsisällys on seuraava: Erään maatilan emäntä, jonka puoliso aikanaan on\nollut sotapäällikkönä (katteinina), mutta nyt elää maatilallaan\nmaanviljelijänä, on miehensä tietämättä kutsunut vieraita tämän\nnimipäivää viettämään. Hän on myöskin valmistanut pienet kestit\npuolisonsa kunniaksi ja odottamattomaksi iloksi. Mutta kun mies ei\ntiedä mitään pidoista, niin hän menee tavallisuuden mukaan pyssy\nolalla, aamupäivällä kävelemään metsään eikä saavu sieltä kotiin,\nennenkun vieraat jo ovat melkein poismenossa. Sill'aikaa kun isäntä oli\nmetsässä, syötiin kuitenkin päivällinen ja pidettiin pidot, vaikka\nemäntä oli kovin mielipahoillaan siitä, ett'ei hän ollut ilmottanut\npuolisolleen, että hän odotti vieraita. Päivällis- ja kestipöydässä\npuhuttiin yhtä ja toista, kiitettiin talon isäntää ja emäntää sekä\njuotiin heidän maljansa. Kohta päivällisen jälkeen isäntä tuli kotiin\nja näytti hyvin murheelliselta, vaikka hän koetti peitellä murhettaan\niloisella tervehdyksellä ja kasvojenilmeellä. Jättäessään pyssyn\npalvelijan huostaan hän sanoi: \"tämä ase on tänä päivänä _puolitoista\nhengeä_ pelastanut\". Kun kaikki läsnäolijat ihmettelivät tätä puhetta,\nniin isäntä selitti, että hän metsässä pyssyllään oli pelastanut oman\nhenkensä sekä torpparinsa ja vanhan sotatoverinsa Hurtin pahoin\nhaavotettuna \"karhun kourista\". Hurtti oli kerran ennen sodassa\npelastanut nykyisen herransa ja silloisen _päällikkönsä_ varmasta\nkuolemasta ja isäntä oli nyt iloinen siitä, että hän oli saattanut\nmaksaa Hurtille vanhan velkansa. Hurtti kuoli kuitenkin haavoistansa,\nja isäntä otti hänen lapsensa, kasvattaaksensa niitä kelpo ihmisiksi.\n\"Nimi-Päiwä\" kertomuksen loppuun Juteini painatti \"Työ- ja Ilo-Laulun\"\nsekä \"Sota-Laulun\".\n\nSamana vuonna eli siis v. 1824 oli Juteini ruvennut runoja antamaan\nedellisenä vuonna ilmestyä alkaneelle saksankieliselle Wiburgschen\nWochenblatt'ille. Koska nähtävästi kaikki viipurilaiset säätyläiset\n(niihin luettuina saksalaiset ammattienharjottajatkin) ymmärsivät\nsuomea, kuten J.W. Ruuth'kin Viipurin kaupungin historiassaan\nhuomauttaa, niin painettiin Juteinin runot lehteen suomenkielisinä;\nkuitenkin niin, että liitettiin lehteen runo tai runot (joskus 2 pientä\nyhtä haavaa) lisälehtenä; tämä usein pienempää kokoa kuin itse lehti,\nmutta paremmalle paperille. Tällaisen \"Beilagessa\" olevan runon alla --\nja, jos niitä oli kaksi, jälkimäisen -- oli aina merkki J--i. Vuosikerran\n52 numerosta on 25 saanut tällaisen lisälehden. Näissä 25 lehtisessä on\nkaiken kaikkiaan 32 suurempaa ja pienempää runoa ja laulua, toisissa\nlauluissa aina 17 säkeistöön asti ja jokunen runo, niinkuin \"Luonnon\nkurjuus Luojata\", neljättä sivua pitkä; toisissa taas vain 4 á 6\nsäkeistöä ja runoissa alle 10:kin säettä. Mutta järjestään Juteini\nniissä tarjosi lukijoilleen uutta ja hauskaa, vaikka kyllä vakavaa\nopetusta, eikä kertaakaan kehdannut uusia entisiä aikaisemmista\nrunovihkoista. Katsoi kait niiden vielä olevan tuoreessa muistissa.\nKuitenkin hän kaksi vuotta myöhemmin nämät painatti kaikki uudestaan.\n\nVuonna 1826 hän, näet, julkaisi 96 sivun laajuisen kirjan \"Jak.\nJuteinin Runon Tähteitä\", jossa uudelleen teemme tuttavuutta näiden\nrunojen kanssa. Niihin on johonkuhun jokin aivan pieni muutos tehty,\njota ei aina voi parannukseksikaan sanoa. Paitsi näitä, niinkuin siihen\njo viittasimme, yleensä hyviä runotuotteita on kirjan sisällystä\nrikastuttamassa ja sen arvoa kohottamassa 12 uutta kirjallista lisää.\nHuomattavin ja merkillisin näistä on kirjan alussa oleva pitempi runo\n\"Epäilys ja toiwo Suomesta\", jossa esim. sivulla 15 lauletaan:\n\n    \"Olkon myöskin oma kieli\n    kansan wäli-kappaleena\n    walistukselle wakuutus.\n    Eihän olo orjallinen\n    kielen wieraan kitinässä\n    walmistele walistusta,\n    eikä edestakaisesti\n    waadi kukaan wapauden\n    töitä orjuuden tawoista;\n    eihän ennen siemendänsä\n    maassa laihokan menesty.\"\n\n    \"Lennä maassa matalalla,\n    koska luulee kansakunda,\n    joll' on wielä wieras indo,\n    walistuksen walkenewan\n    kautta menon muukalaisen, --\n    koska kestää keskellämme\n    on päiwä pimeänä --\n    koska owat kurjuudeksi\n    juuret ilman Suomen kieldä,\n    meikäläiset mieldä wailla,\n    epä-luulot, erhetykset\n    säilyttäwät seassansa\n    paremmin kuin pahat henget,\n    sika-laumaan laskettuina,\n    muinen säilyiwät meressä.\"\n\n    \"Toiwo, wiekas towerini!\n    joka lennät löyhytellen,\n    yksin ylenet lumesta,\n    wältä wielä Wäinämöistä,\n    tule taiwaasta takaisin,\n    kansa jäänyt jäätyneeksi\n    ombi hänelle häwäistys.\n    _Koskas kuulet Kouluissamme,\n    taikka lain tulkinnoista\n    oudon kielen kitisewän\n    -- -- naura nationaliteelle,\n    wirsku wieraille sanoille!\"\n\nViimeiset säkeethän ovat tuttuja Krohnin Suomal. Kirjall. Vaiheista.\n\nViimemainittuna vuonna, siis: v. 1826, Juteini julkaisi myöskin\nsuorasanaisen \"Wiisauden Waellus Maan päällä\".\n\nKertomuksessa Wiisaus vaeltaa ympäri maailmassa. Ulkomailla kulkeissaan\njoutuu hän \"Ajatusten waldakundaan\". Rohkeitten neuvojensa takia hän\njoutuu epäluulon alaiseksi, että hän muka on vaarallinen hallitukselle.\nHallituksen pitäjät: \"Syndi, Oman woiton pyyndö, Ylpeys, Epä-luulo,\nHekuma, Wiekkaus, Waino ja Ahneus\", päättävät kukistaa Wiisauden\nväärällä tuomiolla. Erityinen oikeus asetetaan häntä tuomitsemaan;\ntuomariksi siihen tehdään \"Tyhmyys\", Yleiseksi syyttäjäksi otetaan\n\"Wääryys\" ja todistajiksi saadaan \"Walhe\" ja \"Walapatto\".\n\nVaikk'ei Wiisautta voitukaan todistaa mihinkään rikokseen syylliseksi,\nniin hän kuitenkin tuomittiin \"maankulkeuteen\". Maanpakolaisena hän\ntapaa \"Narrin\". Kun Narri kuulee Wiisauden vaiheet Ajatusten\nvaltakunnassa, niin hän vakuuttaa Wiisaudelle, ett'ei tällaista\ntuomiota olisi langetettu, jos hän olisi ollut kotona, hän kun oli\nsukua tuomari Tyhmyyden kanssa. Tuosta Wiisaus tiesi hänet Narriksi,\njota ei ensin ollut huomannut, ja sanoi, ett'ei hänestä olisi ollut\n\"puolen pitäjää\" sekä lisäsi: -- \"Narri hellä, heiluwainen, keweästi\nkeikkuwainen tawoistansa tunnetaan, luiskariksi luetaan\" ja käänsi\nhänelle selkänsä. Wiisaus neuvoo ihmisiä halajamaan \"sisällistä\nkunniaa\" ja ihmisarvoa ja Juteini soisi sen \"ehtiwän Suomengin\nmandereille\".\n\nSamana vuonna (1826) Juteini painatti myöskin runon \"Kissan Poika\",\njoka on Kalevalan runomitalla kirjotettu ja osottaa, miten Juteini\nluontokappaleita lempi. Niitä hän usein runoissaan kehottikin\nkohtelemaan hellästi ja suojelemaan. \"Lisäys\" ja \"Huokaus\" ovat\ntäytteenä samassa runovihossa.[157]\n\nEnnen mainittujen lisäksi Juteini v. 1826 vielä julkaisi: \"Lasten\nKirja. Kolmas paino, -- -- Parannettuna toimittanut Jak. Juteini.\" Kirja\noli noin puolta pienempi edellistä painosta.\n\nSeuraa nyt vihdoin Juteinin myöskin v. 1826 julkaisema runo: \"Sangari\nSionissa, elli Walistuksen Woitto Pimeyden Wallan ylitse\", pitkä\ntrokeisella runomitalla kirjotettu runo, joka esittää Vapahtajan\nelämäkertaa. Tähän Juteini liitti tutkimuksen \"Lisäys, Tutkinnoksi\nUskon laadusta Autuuden Opissa.\"[158] Tämä tutkimus an epäilemättä\nsama tai on ainakin ollut samansisältöinen kuin järjestysnumerolla\n\"31\" merkitty, suorasanaiseksi ilmotettu, teos \"Tutkindo uskon\nlaadusta\".[159] Tänniminen kirja, näet, esitetään Juteinin\nkirjottamaksi siinä hänen teostensa luettelossa, joka on liitettynä\nhänen elämäkertaansa Sanan Saattajan Wiipurista 14 n:ossa v:lta 1840,\nmutta sennimistä eri teosta emme ole tavanneet yliopiston- emmekä\nylioppilaskirjastosta tai toisaaltakaan. Ei myöskään sitä ole\nPipping'in Luettelossa eikä tietääksemme missään muuallakaan eri\nteoksena mainittu. Sen vuoksi katsomme sen olevan saman kuin \"Sangari\nSionissa\" nimiseen runoon liitetty äskenmainittu \"Lisäys\", joka\nJuteinin koottujen teosten v. 1857 painetussa V:ssä osassa on nimellä\n\"Tutkindo Uskon Tundo-merkistä Kansain Autuuden Opista.\"\n\n\n\n\nIX.\n\nANTECKNINGAR AF TANKAR UTI WARIANTA ÄMNEN JA OIKEUKSIEN PÄÄTÖKSET.\n\n\nVuonna 1827 seuraavat Juteinin kirjailijatuotteet ilmestyivät painosta:\n\"Laulu Elämän Nautinnosta\". \"Erhetyksen Waikutus elli lapsen\nMurha\"[160] ja ruotsiksi \"Anteckningar af Tankar uti Warianta\nÄmnen\".[161] \"Laulun Elämän Nautinnosta\" Juteini oli jo aikaisemmin\npainattanut runovihkoon \"Waikutuksia Suomalaisen sydämessä\". Luultavaa\non, että tästä laulusta pidettiin, koska Juteini painatti sen nyt\nerikseen ja seuraavana vuonna vielä julkaisi kaksi uutta laitosta\nsiitä.[162] Ei olekaan ihmeellistä, että se tosirunollisena ja sievänä\nherätti suurta mieltymystä aikana, jolloin runous suomenkielellä oli\nvasta alullaan, kosk'emme vielä nykyäänkään voi siltä kieltää kauniin\nja herttaisen laulun nimeä.\n\n\"Erhetyksen Waikutus elli lapsen Murha\" on suorasanainen kertomus\nnuoren, viattomuudessa kasvatetun tytön lankeemuksesta. Hourupäissään\nhän oli tukehduttanut lapsensa ja kuoli kivuistansa muutaman päivän\nkuluttua sangen surkeassa, tilassa, sillä hän piti \"syndinsä Jumalan\narmoa\" suurempana. Juteini liitti tähän kertomukseen runon \"Oma tundo\".\n\nSanoimme jo, että v. 1827[163] Juteinin kädestä lähti myöskin\nruotsinkielinen kirja \"Anteckningar af Tankar uti Warianta Ämnen\".\nTämän pääasiallinen sisällys oli osiksi filosofinen, ossksi\nuskonnollinen; ja Juteinin siinä lausumat mielipiteet oikeasta\nkristillisyydestä ja tavaksi käyneestä opetuksesta kristikunnassa sekä\nennen kaikkea se, ett'ei kirjaa ennen sen ilmestymistä ja levittämistä\njätetty Porvoon tuomiokapitulille tarkastettavaksi, saivat aikaan sen,\nettä 99 sivun laajuisen kirjan julkaisemisesta syntyi monivuotinen\noikeusjuttu ja että se, kuten Juteini itse kertoo, v. 1829 poltettiin.\nKoska tapaus on varhaisemman kirjallisuutemme historiassa ainoa\nlaatuaan, käymme sen vaiheita tarkemmin kuvaamaan sekä sittemmin\nmyöskin sen sisällystä esittämään.\n\nSuomen prokuraattoriviraston lähetekantakirjassa olevista useista, tätä\nasiaa koskevista kirjeistä ilmenee, että maamme silloinen prokuraattori\nCarl Walléen oli kirjan varsinainen vainooja, joka oikeuslaitoksemme\nkaikissa asteissa yritti hankkia Juteinille vielä muutakin rangaistusta\nkirjan luvattomasta ilmestymisestä, vaikka hän jo nähtävästi ensi\nasteessa oli saanut sen tuhotuksi ja vaikka olisi luullut siinä jo\nolevan rangaistusta tarpeeksi. Merkillisintä on, että prokuraattorin\nhuomion kirjaan oli kiinnittänyt itse kenraalikuvernööri Zakrewsky,\npäättäen Walléen'in kirjeestä tälle syysk. 5 p:ltä 1827.[164] Kuka\nilmiannon kirjan sensuroimattomuudesta oli tehnyt, joku tuomiokapitulin\njäsenkö vaiko joku Juteinin pappisvihollisista, siitä en ole voinut\nsaada selkoa. Olen johtunut ajattelemaan pappeja, koskapa he niin\nhalusta levittelivät Ahlqvist'in ennenmainittuja pilkkarunoja ja koska\nnäissä syytettiin Juteinia väärän opin levittämisestäkin ja mainittiin\nsellaisia kohtia hänen pilakirjotuksistaan, joissa oli väitetty pappien\nmyyvän autuutta rahasta, sekä vihasta kuohuvin sanoin kysyttiin,\nmilloin sellaista oli tapahtunut. Hänen ruotsinkielisille, opetusta\nsisältäville teoksilleen taas kyllä oli sanotuissa moiterunoissakin\nannettu tunnustusta. Mutta kun nyt tässä ruotsalaisessakin\n\"Anteckningar\" nimisessä kirjassa oli yhtä ja toista, johon voi\njumaluusoppinut takertua, niin ilmianto nähtävästi tehtiin, etenkin kun\nei kirjanpainaja ollut kirjaa käyttänyt konsistoriossa tarkastamista\nvarten.\n\nZakrewskyn kirje Walléen'ille kirjaa koskevista seikoista oli päivätty\nsyysk. 4 p:nä ja jo seuraavana päivänä saamme taas Walléen'in kirjeestä\nedelliselle tietää mihin toimenpiteihin hän oli kirjan ilmestymisen\njohdosta ryhtynyt.\n\nEnsiksikin sai Wiipurin läänin silloinen maaherra August Ramsay häneltä\nkäskyn[165] ensi tilassa ottaa takavarikkoon sanotun teoksen kaikki\nkappaleet, kunnes nostettava oikeusjuttu tekijää Juteinia ja\nkirjanpainajaa A. Cedervalleria vastaan lopullisesti päättyisi.\n\"Saatuaan tietää painoksen suuruuden oli hänen takavarikkoonotto\npantava toimeen siten, ett'ei ainoastaan kirjanpainajalla ja tekijällä\nolevat, vaan vieläpä mahdollisesti yksityisille henkilöillekin läänissä\njaetut tai myydyt kappaleet otettaisiin talteen ja sinetillä\nvarustettuina säilytettäisiin joko maaherran luona tai muussa yleisessä\npaikassa\". Vihdoin prokuraattori kirjeessään myöskin pyysi aikanaan\ntietoa maaherran toimenpiteistä asiassa, kirjan painajan ja tekijän\nilmottamasta painoksen kappalemäärästä sekä takavarikkoon saatujen\nkappalten lukumäärästä.\n\nToinen henkilö, jolle Walléen tätä kirjaa ja sen tekijää vainotessaan\noli myöskin käskyjä antanut toimenpiteitä varten jo syyskuun 3 p:nä\npäivätyllä memoriaalilla, oli Viipurin kaupunginviskaali J.A.\nKrogerus.[166]\n\nMemoriaali sisältää jo täydelliset ohjeet[167] syytteen tekoa varten\nViipurin kämnerioikeudessa: ja täytyy myöntää, että maamme silloisella\nprokuraattorilla memoriaalissa olevista syytekohdista päättäen oli\nerinomainen kirkkomme opin tuntemus ja tarkka oikeaoppisuuden vainu,\nell'ei kuten edellä sanoimme ilmiantoa teologiselta taholta tapahtunut\ntai hän käyttänyt asiantuntijan apua.[168] Memoriaalissa nimittäin\nsanotaan: \"Ant. -- -- nimisenä on kirjanpainaja A. Cedervaller'in\nkirjapainosta Wiipurissa kuluvana vuonna ilmestynyt teos, joka muun\nmuassa sisältää kaikennäköistä uskontoa ja autuudenoppia koskevaa\nesitettynä tavalla, joka ei pidä yhtä sen uskon kanssa, johon\nseurakunta maassamme tunnustautuu ja johon minä sentähden en ole voinut\nolla viran puolesta huomiotani kiinnittämättä. Niinpä lausuu tekijä\nsiv. 21. \"Ensimäiset kristityt eivät voineet kokonaan unohtaa\nuhraamista, jolla olivat tahtoneet lahjoa vanhurskauden -- -- He ovat\naineellistuttaneet uhrin, jota Kristuksen kuolema ainoastaan kuvaa,\nvakuudeksi siitä, että muka sovitus on saatu aikaan uhriverellä[169]\n-- -- Niin myöskin seuraavat kristityt; sen sijaan että Kristus autuaaksi\ntekevän oppinsa kautta on jumalallinen välittäjä, ja unohtaen raamatun\nallegoriian viimeisestä suuresta uhrista, allegoriian, joka lienee\nollut tarpeellinen heikoille mielille vielä pienessä seurakunnassa,\novat he tehneet hänen ainoastaan ruumiilliseksi uhriksi\" -- -- jonka\nkautta oppi lunastuksesta Kristuksen verellä ja ansiosta käsitetään\nainoastaan väärinymmärretyksi allegoriiaksi; samoinkuin sama oppi\nselvästi hyljätään esityksessä \"Syntein anteeksi antamisesta\" siv. 37\nja seur., jossa ainoastaan siveellinen mielenmuutos (\"mielenparannus\")\nkäsitetään ainoaksi Jumalan armon ja laupeuden mahdolliseksi\naiheuttajaksi. Tämän mukaisesti selitetään myös, siv. 45, Uskoa\nuskonnollisessa mielessä \"sielun sydämelliseksi mieltymykseksi Jumalaan\nja luottavaksi kunnioitukseksi häntä kohtaan sekä eläväksi varmuudeksi\nhänen mielisuosiostaan, joka mielisuosio perustuu parantuneen ihmisen\nsiveelliseen tilaan ja vilpittömään pyrkimykseen hyvässä,\"[170]\nvaikk'ei, seurakunnan opinkäsityksen mukaan, mitään totista uskoa\nkuitenkaan ole ilman luottamusta (l. \"lujaa uskoa\" l. \"vakaumusta\")\nKristuksen ansioon ja sovitukseen, mutta tämä vakaumus ei, yllämainitun\nlausunnon mukaan, sisälly tekijän uskonnolliseen uskoon, sellaisena\nkuin se on tullut esitetyksi ja edelleen ilmenee siv. 54, missä\n\"epätietoisuus hyveen palkitsemisesta\" katsotaan \"kohottavan ihmisen\nsiveellistä arvoa\" ja missä etempänä seuraava lausunto löytyy: \"Joka\nhyväntahtoisuuden elähyttämänä voi palkkiosta välittämättäkin harjottaa\nhyvettä -- -- hänen sielunsa liitelee aistillisuuden rajotetun näköpiirin\nyli. Hän voi suloisin toivein levollisesti kuvitella mielessään\nvanhurskauden tuomioistuimen ihanteen, jonka edessä heikot voivat\nturvautua laupeuteen. Hän voi ihmiselle kaikkein ratkaisevimpana\nhetkenä, joka on kuolema, luottamuksella lähestyä kohtaloaan\nijäisyydessä, kun häntä yhdeltä puolen eivät vaivaa ansaitsemattoman\nnautinnon vaatimukset, ja hän toiselta puolen löytää vaatimattoman\nlohdutuksensa rehellisten tekojensa tarkotuksesta, jotka ovat\nlähteneitä periaatteesta, mistä hän ei pelosta eikä etujenkaan\nhoukuttelemana ole voinut poiketa. Hän odottaa tulevaa kohtaloaan\ntoivossa, koska todistelun (aikaansaama) vakaumus on horjuva\" -- --\nminkä esityksen mukaan käsityksellä meidän tulevasta kohtalostamme\nijäisyydessä ei siis ole muuta perustusta kuin horjuva toivo, eikä\nihmisellä kuolinhetkellä mitään muuta lohdutusta kuin rehelliset\ntekonsa, päin vastoin kuin mitä kristinusko siinä kohdin opettaa ja\nseurakunta järkkymättömäksi uskonkappaleeksi on hyväksynyt.\n\nTähän nähden ja koska yllämainittu ynnä useat kyseessäolevan teoksen\nkappaleet riidattomasti koskevat oppia ja meidän kristinuskomme\nopinkappaleita, mutta teosta siitä huolimatta tässä suhteessa ei ole\nalistettu asianomaisen Konsistorion tarkastettavaksi, taikka sen\nluvalla julkaistu, olen täten tahtonut Teille jättää viran puolesta\ntehtäväksi laillisessa järjestyksessä syyttää Wiipurin\nkämnerioikeudessa maistraatinsihteeri Judén'ia ja kirjanpainaja\nCedervaller'ia, edellistä sanotun kirjan tekijänä ja jälkimäistä sen\njulkaisijana\". Kanteessa oli nojauduttava 1 §:ään kuninkaallisessa\nasetuksessa painovapaudesta, annettu huhtik. 26 p:nä 1774.[171] Tämän\nmemoriaalin ohella lähetti prokuraattori saamansa kappaleen kyseessä\nolevaa kirjaa määräten samalla, että kaupunginviskaalin tulisi hänelle\nkertoa ei ainoastaan jutun lopullisesta päättymisestä, vaan myöskin sen\nlykkääntyessä joka kerta kuin juttu oli sanotussa oikeudessa ollut\nkäsittelyn alaisena, mitä siinä oli saatu aikaan sekä miksi se\nlykkääntyi. Kirjan kaikkien ilmestyneiden kappalten takavarikkoon ottoa\ntulisi Krogerus'en myös vaatia sekä lähettää saamansa kappale takaisin\nprokuraattorille, kun hän sitä oikeudenkäyntiä varten ei enää\ntarvitsisi.\n\nHallussani olevista Walléen'in muiden läänien maaherroille lähettämien\nkirjeiden jäljennöksistä käypi selville seuraavaa, kuten näkyy\nLiitteistä: Ennenkun aikaisemmin mainittu, prokuraattorin kirjelmässä\noleva määräys Anteckningar-kirjan takavarikkoon otosta oli saapunut\nViipurin maaherralle, oli Juteini lähettänyt, tälle tekemänsä\nilmotuksen mukaan, 50 kappaletta tätä teostaan meritse kirjansitoja\nHolmström'ille Ouluun oululaisen prikin Carl Alexander'in mukana, jota\nalusta johti laivuri Mathias Löthman Raahesta. Prokuraattorin käskystä\nOulun varamaaherra tutki asiaa. Holmström ei kuitenkaan myöntänyt\ntilanneensa kirjan sanottuja kappaleita, eikä myöskään sellaisia\nsaaneensa. Laiva purjehti Köpenhaminan kautta ja kirjalähetys oli\nnähtävästi silloin vielä matkalla, kun maaherra Holmström asiaa tutki.\n-- Myös oli Juteini lähettänyt 1 kappaleen kirjaansa Kuopioon\nkimnaasinopettaja Wegelius'elle, mutta asiasta selkoa otettaissa\nsaatiin tietää, että tämä oli lainannut sen velipuolelleen\nfilosofianmaisteri Fabritius'elle, joka asui Kiteen pitäjässä Kuopion\nlääniä. Kuopion maaherra sai määräyksen ottaa takavarikkoon sanotun\nkappaleen. Heinolan maaherra Gustaf Langenskjöld taas määrättiin\nvaatimaan parooni Wredeltä Anjalassa[172] hänen saamaansa 1 kappaletta.\nTurun maaherra Erik Wallenius'en piti vaatia ja prokuraattorille\nlähettää Turun läänissä olevat 2 kappaletta, joista toinen oli Uskelan\nkirkkoherralla, provasti ja professori Gustaf Renvall'illa, toinen taas\nMynämäen kirkkoherralla, tohtori Rönnbäck'illä. Walléen'in kirjeessä\nsyyskuun 5 p:ltä 1827 kenraalikuvernööri Zakrewskylle kerrotaan\naikaisemmin esittämäni lisäksi, että kirjaa oli painettu oli painettu\n250 kappaletta, joista 189 oli saatu takavarikkoon jo v. 1827. Marrask.\n13 p:nä s.v. Walléen vielä kertoo, miten kirjan oli Viipurin\nkämnerioikeudessa käynyt ja Juteinille tuomia langennut.\n\nMiten sitten Krogerus Viipurin kämnerioikeudessa prokuraattorin\nmääräämää kannetta ajoi ja minkälaisen tuomion tämä oikeus langetti,\nsitä olisi nyt hieman esitettävä. Siitä pöytäkirjasta, minkä olen Turun\nhovioikeuden arkistosta saanut,[173] käypi selville, että\n\"kaupunginviskaali Julius Adolph Krogerus, Suomen Keisarillisen\nSenaatin Prokuraattorin hänelle antaman käskyn mukaisesti\" nosti\nkanteen ja Viipurin kämnerioikeus julisti jutussa lokakuun 2 päivänä\n1827 päätöksensä, jonka mukaan maistraatinsihteeri Judén ennen\nmainitun painovapausasetuksen 1 §:n nojalla tuomittiin oikean\nuskontunnustuksemme ja puhtaan evankelisen opin vastaisten\nmielipiteiden esittämisestä 300 hopeatalarin, muutettuna 144\nhopearuplan, sakkoihin ja kirjanpainaja Cedervaller saman lakipykälän\nnojalla edellisen kirjottaman kirjan \"Anteckningar j.n.e.\" luvattomasta\njulkaisemisesta 200 talarin, muut. 96 hopearuplan, sakkoihin, joista\nsakoista kaksikolmattaosaa oli lankeava Viipurin kaupungille ja\nkolmannes syyttäjälle, kaupunginviskaali Krogerus'elle, taikka, varojen\npuutteessa sakkojen korvaamiseen, kumpikin pidettäväksi 28 päivää\nvesileipävankeudessa, jonka ohessa kämnerioikeus muuten määräsi, että\nkaikki kappaleet sanottua kirjaa, joiden etsinnässä valtion huostaan\nottoa varten prokuraattori oli ryhtynyt erityisiin toimenpiteihin, oli\notettava takavarikkoon ja hävitettävä. Tästä päätöksestä -- nähtävästi\nkuitenkin vain, mikäli se sakkoja koski -- valittivat Juteini ja\nCedervaller Turun hovioikeuteen, asettaen takuun sakkojen\nsuorituksesta. Takuumiehinä olivat kupariseppä Johan Lydeken ja\nkelloseppä Carl Elfström Viipurista.\n\nKun hovioikeus oli vaatinut ja saanut Krogerus'en selityksen sekä\nprokuraattorin toimesta kappaleen kyseessä olevaa kirjaa, antoi se\nmarraskuun 19 p:nä 1828 päätöksensä. Siinä sanottiin että hovioikeus\noli havainnut, samoin kuin kämnerioikeuskin ennenmainitun, Juteinin\nkirjottaman ja kirjanpainaja Cedervallerin painosta toimittaman teoksen\nkäsitelleen m.m. myöskin sellaisia aineita, jotka koskivat uskontoa ja\nmeidän kristinoppimme opinkappaleita, eikä sitä siis, kämnerioikeuden\nosottaman §:n mukaisesti 1774-vuoden asetuksessa kirjotus- ja\npainovapaudesta, olisi saanut, niinkuin tapahtunut oli, ilman\nasianomaisen konsistorion tarkastelua ja myönnytystä, painattaa. Koska\nkuitenkin kunink. julistus ja käskykirja,[174] annettu toukokuun 6 p:nä\n1780 ja koskeva kirjanpainajain vastuuta rikoksista ja rikkomuksista\nsanottua asetusta vastaan, sääsi, että kaikki rikkomukset, jotka\ntehtiin samaa asetusta vastaan, lukuunottamatta niitä, jotka sen 2 §:ää\nsekä 3:nnen §:n 1 ja 2 kohtaa vastaan voitiin tehdä, ja joista ei ollut\nkysymys, olivat luettavat yksin kirjanpainajan syyksi, niin että hän\noli tuomittava sanotussa julistuksessa määrättyyn rangaistukseen, mutta\ntekijä sen sijaan olisi oleva vapaa kanteesta ja rangaistuksesta; niin\nkatsoi hovioikeus oikeaksi \"vapauttaa Juteinin kaikesta vastuusta\nasiassa, ja sen sijaan, siihen nähden ett'ei kirjanpainaja Cedervaller\npuolestansa ollut esittänyt riittävää syytä kämnerioikeuden päätöksen\nmuuttamiseen eikä siitä yleinen syyttäjäkään ollut valittanut, jättää\nasian sanotulla päätökselle, mikäli se koski Cedervaller'ia, sekä,\nkoska Juteini ei ollut valittanut kämnerioikeuden lausunnosta valtion\nhaltuun otetun (kirjan) painoksen takavarikkoon ottamisesta ja\nhävittämisestä, vaan päinvastoin sellaiseen toimenpiteeseen puolestaan\nmyöntynyt, jäi lausunnon antaminen siitä hovioikeudessa sikseen.\n\nHovioikeuden päätöstä olivat kenraalikuvernööri ja prokuraattori jo\nnähtävästi kärsimättömästi pitkin vuotta odottaneet, koska sen\nviipyminen aiheutti kirjeenvaihtoakin. Zakrewskyn kirje on päivätty\nheinäkuun 3/15 ja prokuraattorin siitä aiheutuva kyselymemoriaali\nhovioikeuden kanneviskaali A.G. Barck'ille saman kuun 28 p:nä. Tämän\nmemoriaali taas, jossa hän ilmotti, ett'ei hovioikeus vielä ollut\njuttua ratkaissut, oli elok. 1 p:ltä. Saman kuun 11 p:nä prokuraattori\nlähetti virkamemoriaalin kanneviskaali Barck'ille, jossa pyysi tätä\nmuistuttamaan hovioikeutta kiireellisen ratkaisun tarpeellisuudesta\ntässä asiassa sekä sen jälkeen lähettämään hänelle jäljennöksen\nhovioikeuden päätöksestä, minkä hän samana elok. 11 päivänä päivätyssä\nkirjeessä lupasi lähettää kenraalikuvernöörille, ilmottaen samalla\nBarck'ille tekemästään pyynnöstä. Tämän prokuraattori sitten lähettikin\ntammik. 15 p:nä 1829, kun oli saanut jäljennöksen äsken esittämästämme\nTurun hovioikeuden päätöksestä marraskuun 19 p:ltä 1828. Samalla hän\nilmotti määränneensä, että asianomaisen (siis: Krogerus'en) tuli tehdä\nsiitä alamainen valitus laillisen ajan kuluessa \"siihen vapautukseen\nnähden asiassa, minkä Juteini oli samaisen päätöksen kautta nauttinut.\"\nSamana päivänä kuin prokuraattori oli kenraalikuvernöörille nämä\nlähettänyt, meni hänen määräyksensä valituksenteosta Krogerus'elle,\njoka häneltä myöskin taas sai viittauksen, mihin voimassa olevan\nasetuksen pykäliin hänen oli nojauduttava. Mutta nähtävästi epäili\nprokuraattori Krogerus'en kykyä toimia tarpeeksi nopeaan -- valitusaikaa,\nnäet, oli enää lyhyeltä --, koska hän viisi päivää myöhemmin eli tammik.\n20 p:nä lähetti Krogerus'elle uuden memoriaalin. Tämän yhteydessä\nohimennen huomautettakoon, että prokuraattori oli juuri näihin aikoihin\nantanut maaviskaali A.H. Aschan'ille määräyksen olla samalla\nvarakaupunginviskaalina Viipurissa, koska Krogerus jo oli kovin vanha.\nTästä Krogerus'en iästä nyt tosin ei puhuttu tammik. 20 p:n\nmemoriaalissa mitään, mutta voi olla että prokuraattori sitäkin\najatteli syyksi puuttuvaan innokkuuteen monesti mainitussa\nvalitusasiassa, ell'ei hän jo tykkänään epäillyt Krogerus'en enempää\nhalua rettelöimisiin Juteinin kanssa, koska hovioikeus oli hänet\nvapauttanut ja hän oli selittänyt, ett'ei hän kirkkoa ollut tahtonut\nsoimata eikä väärää oppia tarkottanut esittää. Ehkäpä hän vielä oli\nmaistraatin sihteerin hyvä ystäväkin. Oli nyt miten oli; Krogerus sai\nvapautuksen valituksen teosta, ja prokuraattori vaati häneltä selitystä\nhänen hidasteluunsa, sen jälkeen kun hovioikeuden päätös oli langennut.\n\nTuo merkillinen memoriaali tammik. 20 p:ltä 1829, joka meidät\ntällaisiin mietteihin on saanut, kuuluu: \"Tämän kuun 15 päivänä\nlähettämässäni kirjelmässä olen minä tosin käskenyt teitä laillisen\najan kuluessa tekemään alamaisen valituksen keis. Turun hovioikeuden\nviime marraskuun 19 päivänä antamasta päätöksestä teidän syyttäjänä\ntoimeenpanemassanne jutussa -- --: mutta katsoen jäljelläolevan\nvalitusajan lyhyyteen ja jottei määräaika _teidän laiminlyöntinne_[175]\ntakia ennemmin alamaisuudessa ajaa Hänen Majesteettinsa luona asia\nperille menisi umpeen, eikä hovioikeuden päätös siis voittaisi lain\nvoimaa, olen minä nyttemmin ryhtynyt siihen toimenpiteeseen, että\nvalituskirjelmän on laatinut erityinen sitä varten määrätty julkinen\nsyyttäjä, ja on se eilispäivänä jätetty keis. senaattiin, joten kaikki\nenempi toiminta teidän puoleltanne tässä suhteessa raukeaa: Ollen\nteidän velvollisuutenne ainoastaan viipymättä ilmottaa ja selittää,\nmilloinka te hovioikeuden päätöksestä tiedon saitte, sekä mistä syystä\nte tähän asti olette laiminlyönyt tehdä ilmotusta sen sisällyksestä\nminulle, taikka kysyä minun mieltäni siitä, onko valitusta siitä\ntehtävä vai eikö, kun te, kuten näyttää, ette omasta puolestanne ole\nluullut uskaltavanne samaan päätökseen hakea muutosta, siitä huolimatta\nettä teidän, minun määräykseni mukaan, nostamanne kanne sen kautta on\nhyljätty ja Judén kaikesta vastuusta jutussa vapautettu.\"\n\nTuoksi erityiseksi \"julkiseksi syyttäjäksi\" oli Walléen jo saman\ntammik. 17 p:nä määrännyt prokuraattorin sihteerin, tuomari N.E\nRancken'in, joka laati valituskirjelmän, nojautuen siinä samoihin\nlainkohtiin, joihin prokuraattori Krogerus'elle saman kuun 15 p:nä\nosottamassaan kirjeessä viittasi. Valituksissa huomautettiin, mitenkä\njulistus ja käskykirja toukok. 6 p:ltä 1780, johon hovioikeus\nvapauttaessaan Juteinin oli nojautunut, oli kumottu myöhemmän\nasetuksen, Kunink. Majesteetin armollisen varotuksen kautta\nrikkomuksista Hänen 11 p:nä heinäkuuta 1792 julistamaansa asetusta\nvastaan, koskeva yleistä kirjotus- ja painovapautta, annettu saman\nvuoden joulukuun 21 p:nä, mutta että taas samainen kunink. varotus[176]\noli saattanut jälleen täyteen voimaan ja vahvistanut 1774-vuoden\nhuhtikuun 26 p:n painovapausasetuksen kaikki kohdat.\n\nSenaatin istunnoissa huhtikuun 11 ja 16 päivinä 1829 oli Juteinin asia\nRancken'in valitusten johdosta esillä, mutta lykättiin takaisin\nhovioikeuden tarkempaa käsittelyä varten osiksi Rancken'in\nvalituskirjelmässään esittämistä syistä, osiksi senaattorin,\nesittelijäsihteeri de la Chapellen lisähuomautuksella, ettei hovioikeus\nollut tutkinut, oliko kirjan sisällys, niinkuin oli väitetty,\nrikollinen vai eikö. Samainen esittelijäsihteeri -- johon muut\nmielipiteensä lausuneet senaattorit yhtyivät -- ei katsonut olevansa\nvelvollinen suoraapäätä tästä seikasta lausuntoa antamaan, vaan piti\noikeana kumota hovioikeuden valituksenalaisen päätöksen, mikäli se\nkoski Juteinin väitettyä rikollisuutta, ja tässä kohden palauttaa asian\nhovioikeuteen, jonka ilmotuksen saatua taas tulisi sitä käsitellä ja\nsanotussa suhteessa lain ja asianlaadun mukaisesti uudelleen antaa\nlausuntonsa. Saman vuoden kesäkuun 25 p:nä päivätyssä kirjeessä\nprokuraattori tekikin \"ilmotuksen\" hovioikeudelle senaatin päätöksestä\nja pyysi samalla presidenttiä ja hovioikeutta uudelleen ryhtymään\nkiireellisiin toimenpiteihin jutussa sekä, sittekun lopullinen päätös\nasiassa oli tehty, lähettämään hänelle siitä oikeaksi todistetun\njäljennöksen.\n\nTurun hovioikeuden uuden käsittelyn tulos ilmenee sen päätöksestä\nsyyskuun 18 p:ltä 1830. Sen mukaan ei hovioikeus ollut havainnut\nJuteinin kirjottamien ja edellä mainittuun kirjaan sisältyvien\nesityksien, jotka koskivat uskontoa ja kristinopin kappaleita, olleen\nsen luontoisia, että Juteini niiden takia olisi tehnyt itsensä\nedesvastaukseen vikapääksi, jonka vuoksi hovioikeus kumosi\nkämnerioikeuden päätöksen, mikäli se koski Juteinille vaadittua\nrangaistusta.\n\nTämän päätöksen lähetti prokuraattori kaksi päivää myöhemmin kirjeessä\nN:o 229 Krogerus'elle Viipuriin, jotta hän \"laillisessa järjestyksessä\nvalittaisi Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen\": valituskirjelmän\nsaisi hän lähettää prokuraattorille jätettäväksi senaattiin. Nyt ei\nollut valitusajan ennenaikaisesta umpeenmenosta pelkoa; siksi\nkelpasikin Krogerus tekemään valituksen. Hän laati ja lähetti sen\nmääräpaikkaan, mutta nähtävästi unohti hän lähettää sen mukana\nsaamaansa hovioikeuden päätöstä, koska prokuraattori kirjeessä N:o 242\nvähäistä jälkeenpäin vaati sitä häneltä, liitettäväksi\nvalituskirjelmään, mikä prokuraattoriviraston toimesta sitten ajoissa\njätettiinkin senaattiin.\n\nKrogerus'en valituksen johdosta sai Juteini tilaisuuden antaa\nselityksensä ja hovioikeudelta vaati senaatti vielä lausuntoa. Nämä\nsaatua käsitteli senaatin oikeusosasto asiaa lokakuun 20 ja 21 päivinä\n1831 lopullisesti.[177] Istunnossa olivat läsnä: todellinen\nvaltioneuvos, vapaaherra Mellin, varapresidentti Avellan, todellinen\nvaltioneuvos Edelheim, valtioneuvokset Fabritius, Hising ja Richter\nsekä hovioikeudenneuvos Winter.\n\nHovioikeudenneuvos Winter oli Turun hovioikeudessa ottanut osaa tämän\njutun käsittelyyn ja nousi sen vuoksi paikaltaan ja poistui istunnosta\ntämän jäävillisyytensä takia. Varapresidentti Avellan ei käsittelyssä\nollut hänkään osallisena, hän kun ei alunpitäen ollut kuulemassa\njutussa syntyneiden asiakirjain lukemista. Asiaa esitteli\nprotokollasihteeri Lethin.\n\nItse käsittelyssä ilmeni erimielisyyttä senaattorien kesken, jonka\ntakia ryhdyttiin äänestykseen, jolloin senaattori Richter ensin lausui\nmielipiteensä. Koska hänen mielestään kyseenalaisessa kirjassa olevat\nkirjotukset uskonnosta ja kristinopista olivat \"niin pimeästi ja\nepäselvästi\" esitetyt, ett'ei niistä saattanut päättää, mitä tekijä\nniillä tarkotti, sekä Juteinin kämnerioikeudelle autamasta selityksestä\nkirjan sisällystä vastaan tehtyihin muistutuksiin näytti siltä, kuin ei\nhänellä olisi ollut tarkotusta sen julkaisemisella levittää\nmielipiteitä, jotka olivat evankelisluterilaisen uskontunnustuksen\nvastaisia, ja etenkin kun ilmestyneet kappaleet jo olivat hävitetyt\neikä tiettävästi mitään vahinkoa kirjan julkaisemisella ollut\ntapahtunut, niin ei senaattorin mielestä näin ollen mitään\nedesvastausta tai enempää seuraamusta tässä asiassa voitaisi Juteinille\nmäärätä, vaan tulisi sen jäädä hovioikeuden päätökselle.\n\nSenaattorit Hising, Fabritius ja Edelheim yhtyivät Richter'in\nlausuntoon.\n\nAinoastaan vapaaherra Mellin oli toista mieltä, vaikka myönsikin, että\n\"kirja kyllä on pimein ja epäselvin sanoin kirjotettu\". Hän katsoi\noikeaksi kumota hovioikeuden valituksenalaisen päätöksen ja langettaa\nJuteinin kämnerioikeuden määräämiin sakkoihin.\n\nNäistä esittämistämme oikeuksien pöytäkirjoista sekä Juteinin v. 1844\njulkaiseman, \"Lauseita\" nimisen kirjasen esipuheesta voimme vähin\nseurata sekä johonkin määrin päättää hänen mielialastaan näinä\nvastoinkäymisen vuosina. Ilmiannosta syksyllä v. 1827[178] sekä\nKrogerus'en kämnerioikeudessa tekemästä syytteestä oli Juteini jo\nilmeisesti peloissaan ja masentunut, niin että hän selityksessään tälle\noikeudelle väitti, ett'ei hän kirjallaan tarkottanut levittää\nevankelisluterilaisen uskontunnustuksen vastaisia mielipiteitä.[179]\nKuten on meille ennestään tunnettua, ei selitys auttanut, vaan Juteini\ntuomittiin sakkoihin ja hänen kirjansa takavarikkoon otettavaksi ja\nhävitettäväksi päätöksellä lokak. 2 p:ltä viimemainittuna vuonna.\nNähtävästi saman tuomion nojalla oli kirja sitten seuraavana vuonna eli\n1829 poltettu,[180] kun Viipurin läänin maaherra otaksuttavasti oli\nsaanut tarpeeksi suuren kappalemäärän sitä takavarikkoon otetuksi.\nVaikk'emme prokuraattorinviraston lähetekantakirjasta tapaakaan mitään\nkirjettä v:lta 1829, joka koskisi sen polttamista, niin teemme tämän\njohtopäätöksen, koska Juteini itse yllämainitun \"Lauseita\" nimisen\nkirjansa esipuheentapaisessa siitä puhuu ja samalla kertoo, että hän\n\"murtuneella mielellä\" oli \"käyttänyt myöskin jätteet muista\nvirkahuolten lomassa syntyneistä lentokirjasista polttouhriksi.\"[181]\nJa hän on selvästikin vielä muutaman vuoden ajan niin pahoillaan siitä,\nettä on tullut kirjottaneeksi, tai ainakin julkaisseeksi tämän\nkirjansa, ett'ei valituksessaan Turun hovioikeuteen, kämnerioikeuden\nhänelle tuomitsemista sakoista, valita valtion huostaan otetun kirjan\npainoksen takavarikkoonotosta ja hävittämisestä, vaan päin vastoin\nsellaiseen toimenpiteeseen puolestaan myöntyy\",[182] kuten sanat\nhovioikeuden pöytäkirjassa 19 päivältä marrask. 1828 kuuluvat, eikä\nvaadi, niinkuin varmaankin olisi tehnyt, jos olisi katsonut vääryyttä\ntässä suhteessa tapahtuneen, kirjojaan takaisin, saadakseen levittää\nniitä. Merkillistä kyllä näyttää siltä, kuin hän vielä lisäksi kauan\naikaa olisi oikein hävennyt koko kirjaansa. Hän, näet, ei siitä\nmainitse missään kirjotuksessaan eikä minkään kirjotuksensa yhteydessä\nmitään vuoden 1833:n jälkeisenä aikana, jolloin hän Sanan Saattajassa\nViipurista taas julkaisi runojaan, sekä vanhoja että uusiakin. Koska\nJuteini aikaisemmin Lähtölaulussaan sekä ylä- että alapuolella viivan\nja siihen liitetyn \"Min Öfvertygelse eller Reflexion om Fritänkeri\"\nnimisen filosofisen kirjotelman viivanalaisessa huomautti, että\nAhlqvist'in jo ennenmainittu häväistysruno oli aiheuttanut nämä\nkirjotukset, ja puolustautui niissä sen kohtuuttomuuksia vastaan, kun\nei katsonut mitenkään kirjailemisessaan kellekään vääryyttä tehneensä,\nniin ajattelen, että hän olisi myöskin nyt julkaissut jonkun\npuolustuksen Anteckningar-kirjalleen tai ainakin samanluontoisia\nkirjotelmia kuin siinä oli, ell'ei olisi vielä senaatin vapauttavan\npäätöksen jälkeenkin ollut häpeissään koko kirjastaan. Nämä ajatukset\ntunkevat esille sitä suuremmalla voimalla, kun näemme tämän hänen\nkirjansa jätetyn kokonaan mainitsematta siinä hänen teostensa\nluettelossa, minkä, samoin kuin elämäkerralliset tiedotkin, hän\nnähtävästi itse oli antanut \"Sanan Saattajan Viipurista\" 14 numeroon\n4 p:ltä huhtik. 1840. Oletan, että näistä oli tietoja tahdottu sitä\npromotsioonia varten, joka samana vuonna vietettiin Yliopiston\n200-vuotisen olemassaolon riemujuhlan juhlistamiseksi ja jossa\nJuteinilla oli tohtorinvihkiäisissä 6:s kunniasija, ja että\nSanansaattajan toimittajakin niitä pyysi, kun hän tahtoi lehdessään\njalkaista Juteinin elämäkerran tämän erottua saman vuoden helmikuun 17\np:nä maistraatin sihteerin toimesta.\n\nNiinkuin tästä kaikesta näemme, on kuin ei Juteinin\nAnteckningar-kirjasta tiedettäisi mitään näihin aikoihin, vaikka\nmeistä etupäässä sen olisi pitänyt aiheuttaa juuri esitetyn\nkunnianosotuksen. Kirjaa ei mainita edes F.W. Pipping'in yleensä sangen\ntäydellisessä _Luettelossa Suomeksi präntätyistä kirjoista_ v:na 1857,\nsillä Pipping tietenkään ei ollut saanut sitä käsiinsä,[183] vaikka hän\nmainitsee Juteinin muut ruotsinkieliset teokset. Ja _Jak. Juteinin\nKirjoja_-nimisessä Juteinin teosten kokoelmassa ei siitä myöskään\nmitään mainita. Vuonna 1844 ilmestyneen _Lauseita_-teoksensa\nesipuheentapaisessa Juteini sen tosin kyllä mainitsee, kun hän esittää\n\"puolustuksensa\" sen johdosta, että hän 16 vuoden perästä taas\njulkaisee teoksen, kuten sivuilla 110 ja 111 tulemme näkemään, mutta\ntällä Lauseita-teoksella ei ollut mitään uutuuden viehätystä ja jäi\nnähtävästi sen vuoksi huomaamattomuuteen ja unohdukseen, kun siinä\njulkaistiin uudestaan vain vanhoja, ennestään tunnettuja runoja.\nEikä Juteini itse asiassa näyttänyt haluavankaan pelastaa\nAnteckningar-teostaan unohduksesta. Siihen otaksuisin syyksi seuraavan:\nJuteini oli runoilijana ja kirjailijana yleensäkin tietysti arka.\nkunniastansa. Vaikka hovioikeus ja senaatti hänet vapauttivatkin\nsakoista, niin oli senaattorien tuomion perusteluissa kuitenkin\nJuteinin etevyyttä ja mainetta kirjailijana loukkaava lausunto.\nTarkotan sitä, että kaikki joko väittivät tai myöntäen yhtyivät siihen\nlausuntoon, että kirjassa olevat kirjotukset uskonnosta ja\nkristinopista olivat \"niin pimeästi ja epäselvästi\" esitetyt, ett'ei\nniistä saattanut päättää, mitä tekijä niillä tarkotti. Voi kyllä olla,\nettä tämä oli lausuttu etupäässä sitä varten, että voitaisiin hänet\nhelpommin vapauttaa vastuullisuudesta väärän opin levittäjänä, etenkin\nkun päätökseen vielä lisättiin, että kirjan ilmestyneet kappaleet jo\nolivat hävitetyt eikä tiettävästi mitään vahinkoa kirjan\njulkaisemisella ollut tapahtunut sekä että hänen selityksestään\nkämnerioikeudelle ilmeni, ett'ei hän tarkottanut kirjallaan levittää\nharhaoppia. Mutta oli noiden sanojen takana varmaan niillä ilmaistu\nkäsityskin kirjan kirjotuksista; sillä täytyyhän puolueettoman joka\ntapauksessa myöntää, että esityskin sanotussa kirjassa monessa kohdin\non kaikkea muuta kuin helppotajuista.\n\nMutta vaikka Juteini 1827-vuoden ikävän tapahtuman jälkeen olikin kauan\naikaa masennuksissa, niin näyttää toiselta puolen hänen mieleensä aikaa\nmyöten tasapaino palajavan, ehk'ei kuitenkaan siihen määrään, että\nhänen enään olisi tehnyt mieli filosofoida uskonnollisista\nkysymyksistä. Ja sitä paitsi ennätti hän tuona pitkänä (16 vuoden)\n\"mykkyytensä\" aikana -- ajattelen tässä kirjajulkaisuja -- jo siksi\npaljon vanheta, ett'ei hänen ajatuksensa siihen enään olisi ollut\ntarpeeksi terävä. Hengen joustavuutta ja mielen herkkyyttäkään ei\ntietysti enää ollut samassa määrässä kuin ennen. Ja olihan tuo\nluonnollistakin! Valittihan hän jo edelliselläkin kerralla, jolloin\najaksi taukosi runoilustaan, että runoilukyky aleni[184] harjotuksen\npuutteesta. Sama oli epäilemättä tällöin ajattelun terävyyden laita. Ja\nhallayönä hänen runoilulleenkin oli tuo onneton aika ollut. Sen huomaa\nselvään, jos vertaa sen tuotteita kummankinpuoliselta ajalta,\npuhumattakaan siitä että, kuten aikaisemmin jo olemme huomauttaneet, ne\nhänen runonsa kootuissa teoksissaan, jotka ovat alkuperäisistä pitemmiksi\nvenyneet tai hänen vanhoilla päivillään muuten enemmän muuntuneet, ovat\nkokolailla vetistyneet ja menettäneet alkuperäistä runollista voimaa\nja tenhoa. -- Mutta me sanoimme jo äsken, että Juteinin mielipaha\n1827-vuoden tapahtuman johdosta ajan oloon ennätti haihtua; siihen\nolisi meidän nyt hetkiseksi huomiomme kiinnitettävä.\n\nNiinkuin aikaisemmin näimme, oli senaatti Krogerus'en valitusten\njohdosta vielä \"kuullut\" Juteinia, joka \"alamaisuudessa selitteli\"\nasiaansa.[185] Minkälainen selityksen sisällys oli, sitä emme tunne.\nMutta on mahdollista, että hän rohkaistuna Turun hovioikeuden\nkummastakin vapauttavasta päätöksestä, etenkin jälkimäisestä, syyskuun\n18 p:nä 1830 annetusta, tunsi asiansa oikeammiksi kuin aikaisemmin oli\ntuntenutkaan eikä sen vuoksi esiintynyt. niin \"katuvaisena\" kuin\nilmeisesti ensimäisessä, kämnerioikeudelle jättämässään selityksessä,\njolla tavallaan oli peruuttanut erehdyttävät lauselmansa\nAnteckningar-kirjassaan. Tällaista peruutusta hän myöhemmin ei enää\nnäy muistavankaan, kun hän v. 1844 Lauseita-kirjan alkuun painetussa\n\"puolustuksessa\" m.m. sanoo näin: -- -- \"minut -- -- on (v. 1831)\n-- -- kokonaan julistettu vapaaksi----syytteestä, ilman että minun\nvapauttamiseni olisi perustunut sellaiseen ajattelemattomaan _katuvaisuuteen\".[186] Ja vasta tähän aikaan, kun hän jo on 65 vuoden\nikäinen vanhus, hän sanoo saaneensa \"mielen rauhan\", sillä hän jatkaa\nsamassa paikassa: \"nyttemmin saavutettuani jälleen mielen rauhan, kaikki\nparantavan ajan vaikutuksen tuloksena, -- -- tunnen -- -- itseni\nkehotetuksi antaa nyt siipeenammutun suomalaisen Pegasukseni taas nähdä\npäivänvalon\". Mutta, niinkuin jo äsken huomautimme, hänen sillä\nratsastamisensa ei enää sanottavaa huvia tuottanut muille kuin ehkä\nhänelle itsellensä; olihan se kuitenkin todisteena saavutetusta\n\"rauhasta\". Anteckningar-kirja jäi kuin jäikin sentään hautaansa ja\nsentapaiset kirjotukset, kuin siinä oli, myös syntymättä.\n\nTulemme sitten kysymykseen: olivatko Juteini ja Cedervaller tietoisia\nsiitä, että Anteckningar-kirja sisälsi luvatontakin julkaistavaa, vai\noliko se päässyt julkisuuteen \"kaikessa viattomuudessa\", s.o. olivatko\nhe siinä luulossa, että kirjan hengellisen osan sisällys kaikin puolin\noli kirkkomme opin mukainen, taikka ett'ei teokset yleensä Suomessa\nsiihen aikaan \"imprimatur'ia\" tarvinneet. Niinkuin edellä olemme\nnähneet, sisälsi 1774-vuoden asetus, koskeva paino- ja sananvapautta,\nsen määräyksen, ett'ei kirjallisuutta, jossa kosketeltiin \"oikeata\nkristillistä uskoamme ja puhdasta evankelista oppia\" yleensä, saanut\njulkaista ilman edelläkäyvää asianomaisen konsistorion tarkastelua sekä\nettä tarkastelusta johtunut lupa kirjan painattamiseen oli myös kirjaan\npainettava. Tämä täytyi Juteinin ja Cedervaller'in tuntea, koska he jo\nv. 1817, julkaistessaan Jak. Juteinin Vilpittömiä Kirjoituksia sekä v.\n1819 Lasten Kirjan toisen painoksen,[187] olivat hankkineet niiden\njulkaisemiseen luvan asianomaisilta virastoilta. Ainakin sen tiesivät\nsiis sekä Juteini että Cedervaller, että Anteckningar-kirja oli\nlähetettävä tuomiokapituliin tarkastettavaksi; mutta otaksuttavasti\nolivat he selvillä siitäkin, ettei se tarkastelussa tulisi\nkokonaisuudessaan hyväksytyksi painattamista varten, koska se sisälsi\n\"oikeasta kristillisestä uskostammo\" poikkeavaa, Tähän otaksumaan\njohdumme siitä, että he näkyvät karttaneen tuomiokapitulin \"sensuuria\"\nja yrittäneen saada kirjan ihmisten luettavaksi samaa tietä kuin olivat\nlähettäneet Juteinin maallisetkin kirjailemisen tuotteet.\n\nMutta oliko nyt sitten Juteinin esitys Anteckningar-kirjassaan niin\npoikkeavaa \"meidän oikeasta uskontunnustuksestamme ja puhtaasta\nevankelisesta opista\", että kirja ehdottomasti oli hävitettävä, ja\noliko tuo hävittäminen sopusoinnussa oikean suvaitsevaisuuden kanssa?\nViimeistä osaa kysymystämme tahdomme harkita ensin ja sitten siitä\njohtuvaa esitystä käyttää perusteena vastauksellemme kysymyksen\nedelliseen osaan. Jos menisi väittämään, että oli oikein, että tuo\nkirja hävitettiin, sekä ett'ei siitä suvaitsevaisuus mitään kärsinyt,\njos näin väittäisi meidän päivinämme, jolloin niin paljon\ntunnustuksestamme ja evankelisesta opista suurestikin poikkeavaa sekä\nkirjallisesti että etenkin suullisesti esitetään, niin sille\nepäilemättä hymyiltäisiin tai ehkäpä oikein suututtaisiin -- ja\nsyystäkin; sillä ajatuksen- ja sananvapaushan ovat siksi kallisarvoisia\nkansalaisoikeuksia, että kannattaa suuttua ja vaikkapa -- ainakin hengen\naseilla -- taistella niiden puolesta, kun niitä poljetaan tai sorretaan.\nMutta Juteinin ja sitä edellisenä aikana ei vielä ollut niin.\nMuistakaamme vain miten Ranskan parlamentti vähän enemmän kuin 60\nvuotta aikaisemmin oli tuominnut Rousseau'n Émile-kirjan poltettavaksi\nja sen tekijän vangittavaksi. Rousseau'n aatteethan taas osaltaan\nvalmistivat Ranskan vallankumousta, joka suurin piirtein katsottuna\nikäänkuin pyyhkäisi pois uskonnollisen suvaitsemattomuuden hänen\nisänmaastaan ja valmisti alaa sekä saattoi voittoon suvaitsevaisuuden\nsiunauksen muuallakin Euroopassa. Meidän maassamme näkyvät suurten\naatteitten hyökyaallot kuitenkin tuntuvan milt'ei poikkeuksetta paljoa\nmyöhemmin kuin muualla. Siksipä saattoi vielä niin myöhään kuin v. 1829\nÉmile'ä kohdannut tapaus meillä osiksi uusiintua Anteckningar-kirjaan\nnähden ja -- merkillistä! -- kohdata miestä, joka tavallaan meidän\nnähdäksemme oppi-isänsä, saksalaisen Jean Paulin kautta oli juuri\nRousseaun hengenheimolainen. Neologia, tuo deistinen \"uusi valistus\",\noli kyllä jo koko paljon vaikuttanut yliopistomme miesten, yksinpä\nteologienkin uskonnolliseen katsantokantaan, jonka takia emme voi\notaksua Turun yliopiston miehiä ja hiippakunnan johtajia, sellaisia\nkuin Tengström'iä, Gadolin'ia, Melartin'ia y.m.:kin,\nsuvaitsemattomuuden edustajiksi ja Juteinin ilmiantajiksi, vaikka\nhekään eivät suinkaan suvainneet, että papit opetuksessaan kirkkomme\nvahvistetusta opista poikkesivat tai että lahkolaisuus häiriöitä\nseurakunnissa synnytti. Mutta sen sijaan ei meillä ole yhtä hyvää\najatusta Porvoon piispasta J. Molander'ista, joka oppineisuudessakaan\nei ollut edellisiin verrattava ja jolta puuttui laajanäköisyyttä ja\nitsenäisyyttä. Tämä mies näkyy piispanakin olleen oikein \"virkamies\",\nsiihen nähtävästi jo tottuneena oltuaan sitä ennen parikymmentä vuotta\ntavallisena pappina (tosin kirkkoherrana) syntymäpitäjässään\nIlomantsissa. Senpä vuoksi ajattelemmekin, että hän se juuri olisi\n_voinutkin_ olla tuo virkaintoinen, joka toimi Zakrewskyn luona\nilmiantajana Juteinin Anteckningar-kirjan suhteen, kun ei sitä Porvoon\ntuomiokapitulille oltu jätetty tarkastettavaksi. Tähän ajatukseen\njohtuu sitä kernaammin, kun näkee miten tuomiokapituli hänen\npiispuutensa aikana kiertokirjeissään papistollekin, esim. juuri v.\n1827, \"kumartaa\" Zakrewsky'a.[188] Edellisenä vuonna sama\ntuomiokapituli tiedusteli lääninrovastein kautta kuuluivatko papit\nvapaamuurareihin tai muihin salaisiin seuroihin, joita samoin kuin\nuskonnollisia seuroja ja kokouksiakin silloin kovin peljättiin.\nMolander'in kovuus Renqvist'iä kohtaan hengellisten kokousten\npitämisestä on myös tunnettu. Sehän epäilemättä johtui siitä, että\nhallitsevissa piireissä oltiin epäluuloisia niitten suhteen. Kun näin\noli hiippakunnassa laita, niin ihmekö silloin, että ehkä löydettiin\nJuteininkin kirjasta kerettiläisyyttä. -- Puolueettomia ollaksemme\ntäytyy meidän kuitenkin tunnustaa, että Juteinin kirjasta Walléen'in\nsyytekirjelmään poimitut lauseet ovat kirkkomme opin vastaisia ja\nainakin irtireväistyinä yhteydestään tekevät kerettiläisyyden\nvaikutuksen, mutta harva kirkkomme \"maallikko\" huomaisi nykyaikana\nkirjassa mitään kirkkomme opista sanottavasti poikkeavaa, niinkuin\nkirjasta käytyjen oikeusjuttujen aikana hovioikeuden, enemmän kuin\nsenaatin jäsenetkään eivät sitä huomanneet, paitsi että uskontoa\nkoskevat lauselmat olivat \"pimeästi ja epäselvästi\" esitetyt. Ja sen\nvuoksi, kun \"ei Juteinin mietteet\" (tässä kirjassa), niinkuin J. Krohn\nsanoo, \"kuitenkaan olleet millään muotoa pilkkaavaiset, vaan ilmaisevat\ntotuutta etsivää henkeä, jota olisi ollut kunnioittaminen, vaikka\narvelisikin hänen olevan muutamissa kohdin eksyksissä\",[189]\nvastaisimme edellä tekemäämme kysymykseen empimättä kieltävästi, ja\nkatsomme sitä häpeätahraksi, jota ei voida poistaa, että kirja\nkämnerioikeuden tuomion nojalla hävitettiin.\n\nMutta jo on aika tarkastaa harhaoppiseksi tuomitun kirjan sisällystä.\n\nKirjan Juteini alkaa sananlaskuntapaisilla mietelmälauseilla\n(\"Tänke-Språk\"), joista moni on hauska ja sisältää monta hyvää\nopetusta. Seuraa sitten kirjotus Siveysfilosofian perusteista (\"Om\nGrundsatser i Moralfilosofien\"). Sen sisällystä emme tässä esitä, koska\nse on aivan lyhyt ja sisältää osiksi toisistaan riippumattomia\nlauselmia sekin, vaikkakin hyvin ihania totuuksia.\n\nMutta kristinuskon viittausta parannuksen kautta Jumalan laupeuteen\n(\"Christendomens hänvisning genom bättring till Guds barmhertighet\")\nkäsitellessään hän tutkii ainettansa selvästi ja usein hauskalla\ntavallakin, jotta lukijalle saattaa olla hupaista tutustua sen\npääkohtiin. \"Väärinkäytökset ovat etupäässä ihmisen suurimmat viat.\"\nIhminen on olemassa kohotakseen aineellisuutta korkeammalle\n\"siveelliseen sivistykseen ja täydellisyyteen\". Hänen tulee\nvälttämättömästi jo täällä maailmassa karttaa paheita ja rakastaa\nhyvettä, jota hänen pitää myöskin harjottaa, niin ett'ei hän anna\nsynnin voittaa siveellistä tunnetta.\n\nMutta vaikka ihminen on \"begåfwad med begrepp om fullkomlighet uti\nföreställningen, är hon bristfällig i werkligheten, ofta begråtande sin\nswaghet. Wi warseblifwa dygden endast i föresatsen och afsigten med\nhandlingen. Menniskan känner vägen -- -- utan att kunna ernå\nfullkomligheten här i lifwet.\" (Mutta vaikka ihmisen ajatus on\nvarustettu käsityksellä täydellisyydestä, on hän puuttuvainen\ntodellisuudessa, usein surren heikkouttansa. Me huomaamme hyveen\nainoastaan hänen tekonsa aikomuksessa ja tarkotuksessa. Ihminen tuntee\ntien -- -- voimatta saavuttaa täydellisyyttä tässä elämässä.)\n\nMutta kun ei ihminen edes tahdo tehdä sitä, mikä on oikein, niin\nJuteini näkee ihmiskunnan jo kadotettuna; ei mikään omateko auta sitä\nenää. Silloin ilmestyy Vapahtaja, joka ilmottaa, että armoa ja\nlaupeutta vielä on saatavissa Jumalan luona, jos ihmiset vaan tekevät\nparannuksen. Siitä saakka toivo taas herää ihmisessä.\n\nTämän jälkeen Juteini esittää, kuinka Kristus on vapahtanut ihmisen,\nkuinka apostolien innostus saavutetusta hengen valosta uudistuu maan\npäällä, mutta kuinka myöskin ne, jotka Vapahtajaa kuulivat, erehtyivät,\nsillä autuudenoppi ei silloin perustunut hyväntahtoisuuteen ja\nhyveeseen, vaan se oli \"palkkio-järjestys\",[190] joka enemmän muistutti\nkorkolaskua kuin autuudenoppia. -- Kristus opetti tavan, millä lähestyä\nJumalaa; hän se myöskin muunti vanhan testamentin uhrimääräyksen\nsydämen parannusvaatimukseksi. Mutta tottumuksesta on vaikea luopua.\nSen vuoksi ensi kristityt aineellistuttivat uhrin allegoriian\nKristuksen kuolemassa ja kutsuivat sitä uhriveren takeeksi ilman\nvaatimusta, että ihmisen myöskin on elämällään seuraaminen Vapahtajaa.\nIhmiset, jatkaa hän, ovat tehneet Kristuksen ruumiilliseksi uhriksi,\njoka sovittaa heidän törkeimmätkin syntinsä, jos kohta ovatkin\npaatumuksen tilassa. He halajavat kyllä vapahdusta, mutta eivät\nkuitenkaan kadu syntejänsä eivätkä myöskään harjota hyvettä.\nAnastaessansa maallisia etuja he unohtavat taivaan eikä pahe inhota\nheitä. Helvettiä he varmaankin kunnioittaisivat, jos he sillä voisivat\nansaita autuuden.\n\nKoska nyt ihmisellä on syntejä kosolta, ja koska hänen sydämensä on\ntaipuvainen paheisiin, kuinka hän asiain näin ollen saattaa luullakaan\nsaavansa osakseen säteitä armon auringosta tahi konsanaan saavuttavansa\nJumalan suosiota tekemättä samassa Häntä rikokseensa osalliseksi?\n\n\"Vapise, eksynyt ihmissuku! Niin kauan kuin sinä olet kylmänä pysyvä\nsäälimättä eläimiä ja ihmisiä, omaa parastasi katsova aina\npetollisuuteen saakka, niin kauan on sinun uskontosi jumaluuden\npilkkaamista. Tukehdutetulla siveydentunnolla ihminen on kelvoton\nkantamaan nimeänsä ja kuvaansa; autuus on hänelle mahdoton.\"\n\nJos emme suosi totuutta, oikeutta, hyväntahtoisuutta ja keskinäistä\nrakkautta, niin emme ole kristittyjä, eikä meillä ole mitään osuutta\ntaivaassa, sillä sen portit ovat suljetut omanvoitonpyynnön orjilta,\njoilla ei ole oikeutta päästä sinne.\n\nJos niin sattuisi, että Vapahtaja vielä esiintyisi maan päällä, niin\nhän varmaankin hämmästyisi ajan kylmästä valistuksesta, jolta puuttuu\nrakkautta, niinkuin revontuleltakin lämpöä. Rakkauden tulee voittaa\nviha, samoin parannuksen pahennus, niinikään ennakkoluulojen pimeys on\npoistettava ja totuuden valo sytytettävä ihmisyyden johtamiseksi\ntarkotustansa kohti, joka on siveellinen täydellisyys siihen kuuluvine\netuineen nykyisyydessä ja ijankaikkisuudessa.\n\nLopuksi Juteini sanoo suovansa, etteivät ihmiset antaisi sydämensä\njäykistyä vuorta kovemmiksi, joka kuitenkin näkyy murenevan ja\nvähitellen muuntuvan hedelmälliseksi maaksi. Hän toivoo parannuksen ja\nhyväntahtoisuuden nopeata syntymistä sydämmissämme sekä kehottaa\nihmiskuntaa iloitsemaan saavutetusta hyvityksestä, samoin kuin\ntoivottomuudesta vapautettu äiti, joka näkee lapsensa pelastuvan\nperikadosta. \"Äidin kiitollisuudentunne pelastuksen hetkenä, Danielin\nylistysveisu jalopeurain luolassa olkoon meille herätyksenä\nkiitollisuuteen Laupeuden istuimen edessä, niin syvään kiitollisuuteen,\nettä me innokkaasti seuraamme oppia, joka valaisee tietä autuuteen.\"\n\nNäin ylevillä sanoilla Juteini lopettaa tutkimuksensa Kristinuskon\nviittauksesta j.n.e. Hän on osannut panna tähän kirjotukseensa niin\npaljon viehättävää tosirunollisuutta ja käsitellyt ainettansa\nkaunopuheisesti, niin että se suuresti huvittaa lukijaa eikä\nlikimainkaan tunnu yksitoikkoiselta ja kuivalta, kuten mahdollisesti\njoku muu hänen kirjotuksistaan.\n\nEhkä yhtä hauska ja miellyttävä kuin edellinenkin on sitä seuraava\nesitys Järjestä ja uskonnosta (\"Förnuft och Religion\"). Siinä on\nseuraavallaisia ajatuksia: Järki on säde jumaluuden valosta, joka\nvalaisee totuuden uskonnollisissakin asioissa, ja uskonto on\nturvautuminen Jumalaan, jota kunnioittaaksensa ihmiset ovat keksineet\njumalanpalveluksen ulkonaiset tavat ja juhlalliset menot. Näiden tulee\nherättää tunne, jossa vasta todellinen jumalanpalvelus syntyy.\nNäinmuodoin on ihmisellä järjen valistamana ja tunnon lämmittämänä\nhyötyä uskonnosta.\n\nJuteini esittää samassa kirjotuksessa vielä katolisen uskonnon virheitä\nmainitessaan, että pyhäin- ja muinaistarut eivät ole todenperäisiä,\nsillä ne ovat joko järjettömyyden, ennakkoluulon, omanvoitonpyynnön\ntaikka petoksen keksimiä. Historiallinen totuus vaatii\ntraditsiooniltakin luonnollisuutta, jonka vuoksi se on ainoastaan\nsilloin luotettava, kun se ei sodi kokemusta ja tervettä järkeä\nvastaan, joka on meille annettu johdattajaksi elämän läpi\nvaeltaissamme. Kaikesta tästä seuraa siis, että järjen valo valaisee\nmeille kaikki, jopa totuuksien pyhyydenkin. Mutta kun ei järki johdata\nihmistä. joka kaipaa onnellisuutta ja on taipuvainen ennakolta arvaamaan\ntulevaisuutta, niin hän lankee haaveksimisen ja ennakkoluulon synteihin\nja vaipuu aina syvemmä. Päästäksensä taas levollisuuteen ja varmuuteen\ntulevaisuudestaan on ihmisen kohoaminen synnin syvyydestä lohdulliseen\njärjen valistamaan uskontoon, joka tekee hänet levolliseksi\ntulevaisuudestaan ja opastaa häntä taivaan kunniaan. -- Luottavainen\nkunnioitus Jumalaa kohtaan, oikeuden ja velvollisuuden tunto sekä\nhyväntahtoisuus toiminnassa -- kas, siinä on oikea kaikkialla\nnoudatettava uskonto, joka on meidän opastajanamme kadotuksesta, samoin\nkuin enkeli muinoin oli Loth'in opastajana Sodomasta.\n\nEsityksessämme on nyt vuorossa Juteinin kirjottama \"Religion och\nCeremonierna\" (Uskonto ja kirkolliset menot). Tämä kirjotus näkyy\naiotun kaikkien uskontojen puolustamiseksi, mutta erittäinkin se kokee\ntodistaa, että näiden eri menot ja tavat Jumalaa palveltaissa ovat\nJumalan silmissä yhtä oikeutetut. Hän sanoo sentähden yhtä\nmahdottomaksi kuin vääräksikin sen vaatimuksen, ett'ei saisi olla\nolemassa muuta kuin yksi ainoa uskonto maailmassa, vaikka tavat ja\nkäsitykset ovatkin niin erilaisia, sillä eihän yksi ainoa\nmonarkkiakaan, joka olisi koko maailman suuruinen, kuulu\nmahdollisuuksiin.\n\nTutkimuksessa Syntein anteeksi antamisesta (\"Om synders förlåtelse\")\nJuteini vieläkin kerran ottaa tutkiakseen uskonnollista kysymystä ja\ntulee seuraaviin johtopäätöksiin: katumus ja parannus ovat syntein\nanteeksi saamisen ensimäisinä ehtoina. Anteeksi antaminen on taas eri\nasia, joka riippuu Jumalan omasta ratkaisusta ja Hänen täydellisten\nominaisuuksiensa: vanhurskauden ja armahtavaisuuden, suhteista\nrikokseen. Se, jolla ei ole taipumusta hyvään (t. hyveeseen), on jo\ntuomittu ja erotettu yhteydestä jumaluuden kanssa, joka on hyvyyden ja\nautuuden alku. Lopuksi hän lisää: \"meidän on siis -- -- uudestaan\nkääntyminen -- -- puhtaaseen hyveprinsiippiin, joka hyve säteilee valoa,\nlämpöä ja autuutta.\"\n\nJätettyään uskonnolliset kysymykset luopi Juteini Katsahduksen\nhistoriaan (\"En blick på Historien\"), jossa hän tutkii, mihinkä määrin\nmuinaistarulla on todenperäisyyttä, koska historiaa on uskominen, ja\nkoska sen antamat tiedot ovat luotettavia. Hän on sitä mieltä, että\nvälttämättömänä ehtona tässä suhteessa on, että terve järki saa niitä\ntutkia ja tutkimuksen suoritettuaan joko hyväksyä taikk'ei. Vasta\njärjen hyväksyminä ovat ne uskottavia. Muinaistarun pyhimysten tekemät\nihmetyöt ovat ennen kaikkea historiasta poistettavat, koska niiden\ntarkotuksena todellisuudessa on ainoastaan pyhimysten ansion kuvaaminen\nsiveelliseen hyveeseen katsoen. Sentähden historia mahdollisten\nerehdysten takia on epävarma pohja ihmisten autuuttamisopille. Sille on\npohja löydettävä lähempänä itse omissatunnoissamme.\n\n\"Tärkeätä ja vaihtelevaa sanaa usko\" Juteini eri kirjotuksessa[191]\nrupeaa selittämään ja huomaa tuolla pienellä sanalla olevan koko viisi\neri merkitystä. 1:o Historiallinen usko, joka perustuu joko kokemukseen\ntaikka muinaistaruihin, on ainoastaan silloin hyväksyttävä, kun se on\nyhtäpitävä tapahtumain mahdollisuuden kanssa. 2:o. Usko, joka käsillä\nolevan todisteluainehiston avulla on muuttunut vakaumukseksi, on vielä\nehdottomampi, on tietoa, koska jokaisella on oikeus tarkastella sitä. --\n3:o. Usko uskonnollisessa mielessä on olemassa siinä, missä sielu\nkokonaan on antautunut Jumalan haltuun ja kunnioittaa Häntä. -- 4:o.\nUsko, joka pitää totena mielikuvituksessa kuvattuja yliluonnollisiakin\nasioita, on arvelu, joka lähenee usein ennakkoluuloa. (utgör werkan af\nen sannolik ansedd förmodan, men närmar sig till fördom, ju mera\nwidsträckt och grundlöst dess område utwidgas.) -- 5:o. Vieläkin on\neräänlainen usko olemassa; tämä on vakaumus, joka on syntynyt tunteen\nselityksestä. Tämä usko on ainoastaan siveellisesti sitova ja on\nihmiseen luotu sen vuoksi, että hän helpommin huomaisi oikeus- ja\nvelvollisuussuhteensa Luojaan.\n\nKirjotuksessaan Yliluonnollinen (\"Det öfvernaturliga\") Juteini arvelee\nyliluonnollisen olevan ulkopuolella inhimillisen kokemuksen piiriä.\nKuitenkin on ihminen halukas luomaan salaopillisia järjestelmiä\nsiitäkin, jota hän ei käsitä; tämä tapahtuu useinkin siitä syystä, että\non helpompi uskoa mahdottomuutta kuin tarkastella todellisuutta.\n\nJo ennemmin olemme maininneet, että Juteini yhteydessä \"Lähtö-Laulunsa\"\nkanssa v. 1819 painatti kirjotuksen \"Min Öfvertygelse eller Reflexion\nom Fritänkeri\". Tämän hän nyt melkoisesti muunnettuna ja uudistettuna\nliitti kirjaan \"Anteckningar af Tankar etc.\" sekä pani sille nimeksi:\n\"Betraktelser om Fritänkeri\" (Mietelmiä vapaauskoisuudesta). Sen\nsisällys on pääasiallisesti seuraava: sana vapaa-uskoja ajatuksen\npysyessä terveen järjen rajottamana sisältää ylevämmän käsitteen, kuin\nmoni, joka luulee olevansa vapaa-ajattelija, saattaa ymmärryksellään\nkäsittääkään: sillä oikean vapaa-uskojan päämääränä on totuuden\ntutkiminen ihmiskunnan hyödyksi. Jalomielisyys ja ajatuksen voima ovat\ntodellisen vapaa-uskojan tunnusmerkkejä, kun sitävastoin\najattelemattomuus ei sovellu hänelle, koska ajattelematon pian\npaljastaa tuhmuutensa; rehellinen vapaa-ajattelija on aina rehellinen,\nsiveellinen ja totuutta rakastava: hän ei viisastele eikä kiellä\ntodellista olemassa oloa siltä, jonka olemista hän ei selvillä\ntodistuksilla voi kumota, sillä kun hänen ajatuksiinsa johtuvat\nkäsitteet: alku l. synty ja ijankaikkisuus, missä tapauksessa kaikki\ntodistaminen on mahdoton, niin hän seisahtuu hämmästyneenä näiden\näärettömyyksien välillä ja kummastuneena hän kääntyy takaisin, hän\npalaa \"om ej med begreppets, dock med känslans öfwertygelse om\nAllmaktens tillwarelse\" (ellei käsityksessään, niin ainakin tunteessaan\nvakuutettuna Kaikkivallan olemassa olosta). Ihmisen järki on liian\nheikko käsittääksensä loppumatonta ja ijankaikkista, jonka\nihmeellisistä vaikutuksista ainoastaan me luulemme voivamme muodostaa\njonkinlaisen ajatuksellisen käsitteen, ja jonka tarkotustaan\nvastaavasta vaikutuksesta me päätämme järjellisen syyn olemassa olon.\n\nTämä Juteinin filosoofinen kyhäelmä on monessa kohdin hyvinkin\nviehättävä ja meidän mielipiteemme mukaan sopiva kelle hyvänsä\nnautittavaksi sekä syvällisen aatteellisuutensa että mietiskelevän\njärjellisyytensä vuoksi. Hän lopettaa mietelmänsä vapaauskoisuudesta\nsillä kehotuksella, että jokaisen tulee rehellisesti tutkia\npyrkiessänsä vakaviin mielipiteisiin; niinikään toivoo hän, että\nijankaikkisuudessa on tili tehtävä uskosta, sekä että jokaisen on\nkorjaaminen oman käytöksensä hedelmät. Jos kohta ajatellaankin\nerilailla tulevaisuudesta, niin ei kenenkään sentähden sovi vaikeuttaa\nnykyisyyttä.\n\nJuteinin tutkimishalu kääntyy sitten luontoon ja kirjotuksessa\n\"Naturens Daningskraft\" (Luonnon luomis- l. muodostamisvoima) hän\nkuvaa, kuinka kaikki eläimet ja luodut ylimalkaan ovat kokoonpantuja\nniistä aineksista, joista ne saavat elatuksensa. Hän väittää tämän\naatteen myöskin hyvin soveltuvan uskonnon ja kuolemattomuuskäsitteen\nkanssa.\n\nSeuraavassa tutkimuksessaan hän taas rupee mietiskelemään jokseenkin\nsyvämielisesti: onko itsemurha rikollinen teko vai ei. Hän alkaakin\nsentähden kirjotuksensa, jota hän kutsuu \"Utkast till Afhandling om\nSjelfmord\", kysymyksellä: \"onko maailman Luoja antanut meille elämän\nlahjaksi vai lainaksi? Lahjana\", jatkaa hän, \"se olisi ilman\nvastuunalaisuutta ihmisen vapaasta tahdosta riippuva, ja sen lainana\nollen se taas voitaisiin jättää takaisin, kun huomaamme, ett'emme enää\nhyödy siitä.\" Asiain näin ollen ei itsemurhassa saattaisi löytää mitään\nrikoksellista, kosk'emme saata sanoa rikokselliseksi sitä, joka karttaa\nsellaista, joka ei hyödytä häntä tahi suorastaan ole hänelle haitaksi.\nMutta itsemurhan rikollisuus ilmenee vasta silloin, kun tiedämme,\nett'ei elämä ole annettu lainaksi eikä lahjaksi yksityiselle hänen\nitsekkyytensä tyydyttämiseksi, vaan ihmissuvulle kokonaisuudessaan sen\nauttamista varten täydellisyyteen ja onnellisuuteen. \"Yksityishenkilö\non renkaana pitkässä ketjussa ja sentähden ei tätä rengasta saa koko\nketjun vahingoksi katkaista.\" Mutta ei myöskään tule unohtaa niitä\nvaatimuksia, joita Luoja on meille määrännyt täytettäviksi, sillä tämän\ntäyttämisen laiminlyöminen on yhtä suuri rikos kuin itsemurha. Näistä\nmietteistä ja todistuksista Juteini päättää, ettei ihminen luonnon lain\nmukaan saa murhata itseään, sillä se on luonnotonta, vaan hänen tulee\npitää elämää rakkaana velvollisuutenaan.\n\nJuteinin väitteet tässä kirjotuksessa ovat väliin kummallisiakin, niin\nesim., kun hän pitää itsemurhaa sankarillisena tekona eikä johda sitä\npelkurimaisuudesta, jota se meistä ennemmin on, sillä eihän se ole\nsankari, joka pelkää kärsimistä.\n\nYhteiskunnallinen pahe, jota vastaan hän taisteli kynällään kirjotellen\nsekä suorasanaisia että runon muotoon puettuja kirjotuksia, oli\neläinten rääkkääminen. Tätä epäkohtaa poistaaksensa hän nytkin kirjotti\nesitelmän \"Om wåld emot djuren\". Muun muassa hän siinä väittää\nyksipuoliseksi sitä käsitystä, että ainoastaan ihmiset ovat\nkuolemattomia ja jatkavat elämäänsä ijankaikkisuudessa, sekä vertaa\ntätä käsitystä siihen kuluneeseen vaatimukseen, että muka aatelismiehet\nyksinomaan ovat oikeutetut omistamaan veroista vapautettuja tiluksia.\n\"Edellinen\" (se on ihmisten kuolemattomuus), sanoo hän, \"riippuu\nJumalasta ja jälkimäinen hallitsijoista ja lainsäädännöistä\". Jos\neläimillä oletettaisiin siveellistä tuntoa, ja jos niiden eläminen\ntuolla puolen hautaa pidettäisiin mahdollisena, niin moni ajattelematon\nluultavasti muuttaisi käytöstään niitä kohtaan, kun hän, näet,\nmuistaisi, että kova oikeus kostaa väkivallan, joka kohdistuu\nheikompaan ja yleensä sellaiseen, joka ei saata puolustaa itseään.\n\nArmeliaisuudestakin (\"Om Wälgörenhet\") Juteinilla on vakavat ja -- täytyy\nmyöntää se -- hyvät ajatukset, mutta vaikeata ja milt'ei mahdotontakin on\nniitä toteuttaa; niinikään on keino, jonka avulla armeliaisuutta\nkehotetaan harjottamaan, jokseenkin epäkäytännöllinen. Sillä sen\njärkevä ihminen kohta on huomaava, ett'ei ole mahdollista aina ottaa\nselkoa, koska almunanoja on todellakin köyhä, koska ei. Juteini, näet,\non sellaista almunantamista vastaan, kun ei oteta selkoa syystä anojan\nköyhyyteen, vaan annetaan umpimähkään almuja, sillä siten laiskuus saa\nkehotusta. Hän puolestaan vaatii, että ihmistä lapsuudesta saakka\ntotutetaan ahkeruuteen; mutta ahkeruus tietysti ei kuitenkaan aina estä\nkovan onnen kohtauksia, jonka vuoksi hän kehottaa ihmisiä auttamaan\nniitä, jotka ovat joutuneet kovan onnen vainonalaisiksi.\n\n\"Contraster i Prädicater\"-kirjotuksessa Juteini selittää \"von\"-sanan\nmerkityksen, kieliopillisen aseman, ja kuinka sitä meillä myöskin\nkäytetään \"predikaattina\" aatelisten liikanimien edessä. Mutta siitä,\nettä nykyään aatelittomillakin on maatiluksia eikä monella aatelisella\nolekaan sellaista, johtaa hän tuon \"predikaatin\" tarpeettomuuden.\nSamoin ovat hänestä \"epiteetit\": välboren, högvälboren, ädel ja högädel\noikeudettomia siinä merkityksessä kuin niitä yleensä käytetään.\n\nKiihkeätä pelaajaa Juteini kyhäelmässään \"Om Spelare af profession\"\nvertaa mieheen, joka menee kauppakumppaniksi tyhmälle \"Hazardille\",\njoka, näet, antaa pettäväisen ja sokean onnen johdattaa itseänsä. Se ei\nvielä ole mennyttä miestä, joka menettää omat tavaransa. mutta se, joka\nhakee koronkiskoja \"Risquen\" takuuta voittaaksensa itselleen omaisuutta\nja sentähden panttaa oman ja omaistensa \"maallisen onnen\", kuuluu\nhulluinhuoneeseen. Ennenkun joku muuttuu pelaajaksi ex professo,\nhakekoon ajoissa itselleen meidän häviävistä metsistämme hyvän\nkerjuusauvan, sillä muutoin saattaa olla liian myöhäistä.\n\n\"Tankar om Poesie\" (Mietelmiä runoudesta) on kirjotus, jossa Juteini\nkuvaa runoilijaihannettansa. Hän vaatii, että järkeä ja kaikkea totta,\nylevää ja korkeata rakastavaa tunnetta pitää olla runossa, jos sitä\nlainkaan voidaan sanoa onnistuneeksi. Seuraa sitten monta\ndefinitsioonia runonkaunistussanoille, joista määritelmistä\nmainittakoon seuraava: Järjellisyys, hyödyttäväisyys ja hauskuus\nrunoudessa pysyttää aina arvonsa, niinkauan kun järjellisiä ihmisiä on\nolemassa maailmassa.\n\nTutkimuksessaan \"Om Finska Språket\" (Suomen kielestä) Juteini surkeilee\nsuomenkielen unohdettua tilaa sekä suomalaisen kansallisuuden\nhajaantumista omituisen yhtenäisen kirjakielen puutteesta. Hänestä tämä\nkieli toki ansaitsisi paremman kohtalon, sillä sehän on niin suloista,\nsopusointuista ja erinomaisen säännöllistä. \"Yksinkertainen oli\ntosiaankin Wäinämöisen kannel, -- vertauskuva meidän yksinkertaisesta ja\nsointuvasta kielestämme.\" Käännämme vielä sanasta sanaan seuraavan\nkappaleen, joka on täynnä totuutta ja osaksi vieläkin soveltuu\noloihimme. \"Ruotsin kieli on nykyään kirjakielemme. Me olemme siis\nniiden työmiesten kaltaisia, jotka työskentelevät vieraalla maalla.\nSadosta on ainoastaan vähäinen osa tullut kansan osaksi. Kieli on\nkansan pyhin omaisuus: kieli on valistuksen soihtu, jota meillä ei\nvielä ole viritetty.\" Kas, tuossa sanoja, jotka kaikuvat samoin kuin\nAdolf Ivar Arvidsson'in ja sittemmin Joh. Wilh. Snellmanin!\n\nNämät mielipiteensä lausuttuaan hän kääntyy äänneopillisiin seikkoihin,\njoita hän selittää kirjotelmassaan \"Apologie för de såkallade blöta\nbokstäfverna uti Finska Språket\" (Suomen kielen pehmeiden äänteiden\npuolustus). Pehmeiksi äänteiksi Juteini tässä puolustuskirjotuksessaan\nkutsuu konsonantteja b:tä, d:tä ja g:tä. joita hänen arvelunsa mukaan\nalkuaan ei ole suomenkielessä ollut olemassa, ja joita kokemus on\nhavainnut liian pehmeiksi suomalaisen kielelle. On tahdottu säilyttää\nd-kirjainta, vaikka b ja g ovat tulleet poistetuiksi, mutta tällainen\nmenettely on hänestä kuitenkin ihan väärä. Hänestä ovat joko kaikki\npoistettavat taikka kaikki säilytettävät. Ei d:tä tarvitse säilyttää\nsen paremmin kuin b:tä ja g:täkään, sillä eihän sisämaissakaan\nsäilytetä d:tä, vaan jätetään pois ja sanotaan siis esim. pöyän.\nKummalliselta senvuoksi tuntuu, että d on säilytetty sellaisissa\ntapauksissa, joissa suomalaiset eivät oikeastaan saata käyttää sitä, ja\npäinvastoin jätetty pois tapauksessa, \"joka olisi omansa opettamaan\nmeille sen oikeata puhdasta ääntymistä.\" Tämä tapahtuu, kun d seuraa\nkonsonantteja l:ää tahi n:ää, jotka äänteet yhtyvät t:n kanssa ja\npehmentävät sen kovuutta, niin että se johonkin määrin kuuluu yhtä\npehmeältä kuin d esim. sanoissa \"walda ja lindu\". Koska tämä pehmeämpi\näänne kerran on kielessä olemassa ja koska sitä \"pakosta\" on\nsäilytetty, niin miksi sitä silloin asiain näin ollen mielivaltaisesti\njätetään pois l:n ja n:n jäljestä, vaikka suomalainen jokseenkin voi\nlausua sitä pehmeästi tahi kuitenkin tottua siihen, niin että sitä\nkuitenkin saattaa kuulla, jos kohtakin kärsimällä, kun se on yksinänsä\nvokaalien välillä, tahi kun t taivutettaissa muuntuu d:ksi; esim.\nlaudan sanasta lauta.\n\nJuteinin mielestä ei ole oikeata, että muutamain murteitten\n\"värinkäyttöä noudattaen koetetaan antaa d:lle d:n ja r:n sekaista\nääntä, sillä se ei konsonantteihin nähden ole sopusoinnussa kielen\nyksinkertaisuuden kanssa, kosk'ei kahta konsonanttiäännettä\nsuomenkielessä koskaan satu yhteen.[192] Kun d:tä tavallisen vienosti\näännetään, niin ei tällaista kekselijäisyyttä tarvita.\"\n\nJos nyt d siis yleisesti voisi saada kannatusta l:n ja n:n jäljessä,\nniin johdonmukaisuus vaatii, että b m:n ja g n:n jäljessä tulevat\nyleisiksi kirjakielessä, sillä näiden vierekkäin seisovien\nkonsonanttien mb:n ja ng:n suhde toisiinsa on aivan sama kuin l:n tahi\nn:n d:hen. Näiden perusteiden nojalla on hänestä kaikkein näiden\nkonsonanttien (b, d, q) käyttäminen suomenkielessä oikeutettu ja\nvieläpä parempikin kuin kovien konsonanttien (p:n, t:n ja k:n)\nkäyttäminen m:n, l:n ja n:n jäljessä, kun näet nämät kerakkeet (p, t,\nk) ovat lyhyitä. Jos ne taas ovat pitkiä, niin niitä pehmennetään\ntavua suljettaissa ainoastaan lyhentämällä, esim. lanttu: lantun,\nloukkaan: loukata. Näytteeksi ja samassa myöskin ikäänkuin todisteeksi\nsiihen, kuinka välttämättömän tarpeellinen g on suomenkielelle, Juteini\nesittää seuraavan pienen jutun, joka oli painettuna Turun\nWiikkosanomien ensimäisessä vuosikerrassa. Oli, näet, kirkossa kerran\npieni kello sattunut haavista putoamaan lattialle, ja lukkari oli\nmatkinut sitä helinää, joka siitä syntyi, sanoilla: pingin-pingin.\nTämän onomatopoieetisen sanan oli silloinen lehdentoimittaja\nkirjottanut g-merkillä n:n jäljessä, vaikkei hän ylimalkaan käyttänyt\nsuomenkielessä sitä kirjainta. -- \"Näin vaatii luonto oikeutta\", lisää\nJuteini, \"myöskin silloin, kun sitä vastaan soditaan\".\n\nJuteini jättää sitä paitse \"tarkastajain\" tutkinnon alaiseksi sen\nseikan, tokkohan k:ta saa käyttää n:n jäljessä nominatiivissa ja\ninfinitiivissä muuttamalla sitä g:ksi genitiivissä ja indikatiivin\npreesensissä sekä näiden johdannaisissa: esim. \"Henki hengen, vanki\nvangin, lanka langan, tanko tangon, onkia ongin, wonkua wongun\".\nTavallisten konsonanttimuutosten sääntöjä saattaa pitää tukena\ntällaiselle menettelylle, mutta vaikeata on tehdä sitä yleiseksi\nsäännöksi, \"koska monta muuta sanaa on olemassa, jossa tätä suhdetta ei\ntarvitse eikä saakaan ottaa huomioon; esim. tarha tarhan, kallo kallon,\nkillun killua.\n\nRunouden tutkiminen huvitti Juteinia ja hän antautui taas tälle alalle.\nEnnen olemme nähneet, että hän kirjotti Muistutuksia suomalaiseen\nrunotaitoon, nyt hän ilmotti havaintonsa ja mielipiteensä Suomalaisen\nrunouden loppusoinnusta (\"Om rimslut uti finsk poesie\"). Hän väittää\nsellaista käsitystä vääräksi, jopa vallan aiheettomaksikin, joka\narvelee loppusointua eli riimiä sopimattomaksi suomenkielelle. Tosin\novat alkusointu eli alliteratsiooni ja poljento eli rytmi alkuaan\nsuomalaiselle runoudelle ominaisia, mutta väärin kuitenkin on hyljätä\nloppusointua suomalaisesta runoudesta ainoastaan sentähden, ett'ei se\nole alkuperäisesti suomalainen. Loppusointukin korottaa runon sointua\nheleämmäksi ja tekee sen täyteläisemmäksi.\n\nAnteckningar-kirjansa loppuun Juteini vielä pani erään\nkeskustelunmuotoon puetun kertomuksen, joka sotii eläinrääkkäystä ja\ntällä kertaa erittäinkin koirain upottamista vastaan. Kirjotuksen nimi\non Koiran maailmastaero eli Schatten kuolema (\"Hund-Hädanfärd, eller\nSchattes död\") ja siinä kuvataan erään koiranomistajan\nomantunnonvaivoja siitä, että hän oli upottanut koiransa.\n\nNiinkuin osiksi jo ennen on esitettykin ja monesti mainitun \"Lauseita\"\nnimisen kirjan 3:nnelta sivulta ilmenee, poltti Juteini painamatta\nolevat \"jätteet lentokirjasistaan\"[193] ja \"sanoi luopuvansa\nkirjailijatoimesta\", kun tuo onneton ja häpeällinen tapaus sattui hänen\nAnteckningar-teoksellensa. Ja niin näkyy noina oikeudenkäyntivuosina\ntapahtuneenkin, sillä ei \"Wiburgschen Wochenblatt\"kaan saanut enään\nainoatakaan runoa. Mutta 1832-vuoden viimeinen \"Beilage zum Wiburgs\nWochenblatt N:o 52\" sisältää seuraavan suomenkielisen tiedonannon,\njonka nähtävästi Juteinin kynä on kirjottanut, vaikka se esiintyykin\nkirjanpainajan nimissä; siihen on otsakkeeseen painettu: \"Aviisin\nalku-sanat\" ja sen perästä aito juteinilainen \"motto\": \"Kielellänsä\nlindukin laulaa\". Sitten seuraa: \"Jokaisen kansan kieli on kungin paras\ntavara ja kallein perindö jälkeen tulevaisille. Sen kautta sytytetään\nSuomessakin järjen valistus lämbymäksi loisteeksi, jossa hyödytys ja\nhyvä elämä meillä menestyvät; sen kautta on tie täydellisyyteen onnessa\nja hengen valossa. Sitä kohden kilvoitellen on myös Viipurin\nkaupungissa yhdistynyt Sanoma-Seura, jolla on aivoitus, allekirjoitetun\nkautta, alkain tulevan vuoden alusta Hänen Keisarillisen Majestetinsä\narmollisella luvalla ulosandaa, puolen arkin päällä kerran viikossa,\nsuomalaisen Aviisin eli Lendo-lehden, Sanan Saattaja nimeldä, jossa\nsaavat siansa ei ainoastansa otolliset järjen hedelmät ja hengelliset\nharjoitukset, vaan myös tiedot luonnon moninaisista vaikutuksista,\nolkot kappaleet valmistetut joko tavallisella kielellä, taikka runon\nsolmituilla sanoilla. Tähän Lendo-lehteen vastaan otetaan\nkiitollisuudella Maakunnasta kaikkinaisia hyviä aineita Suomen\nkielellä, Ainoastansa tutkinnot Uskon Opin perustuksissa ja\nepä-tietoiset asiat Valdakundain välillä ovat siitä ehdolla eroitetut.\nVahingoa vältellen, vaan ei voittoa etsien, on tämän Lehden\nvuosi-kertainen hinda määrätty olemaan kaksi Rublaa ja 50 kopeikkaa\nVenäjän Paperi Rahassa, johon vielä tulee luettavaksi vähäinen lisäys,\nkoska Aviisia Postin kautta lähetellään. Viipurissa 29 päivä\nJoulu-Kuuta vuonna 1832.\n                          Andreas Cederwalleri,\n                            Kirjan Painaja.\"\n\nCederwaller ja luultavasti Juteinin muut viipurilaiset vanhat, hyvät\nsuomalaismieliset ystävät ovat ilmeisesti saaneet hänen kirjottamaan\n\"alku-sanat\". Mutta eipä hänen runoilijaluontonsakaan enään sallinut\nhänen pitää edellämainittua \"luopumistansa\" kauemmin kuin vuoteen 1833.\nOlihan senaatin päätöskin pari vuotta aikaisemmin ollut vapauttava,\naika hälvensi mielen harmin ja juurimainittuna vuonna ilmestymään\nruvennut suomenkielinen lehti, Sanan Saattaja Viipurista, tarvitsi\nsuomeksi kirjottamaan kykenevän kynän apua. Mitä syytä oli silloin\nkauemmin panna salpaa runosuonelle! Olihan se jo tarpeeksi kauan\n\"saattanut hänen onnensa vaaranalaiseksi\".[194] Mutta eipä siitä\nsuonesta enää ylen paljo herunut! Muutamia kokonaan uusia runoja vain!\nKoska sentään auttaa halusi, niin täytyi nyt käyttää tarpeeseen\nvanhoja, muodostamalla niitä, sekä muuntamatta entisiäkin. Sanotuista\nsyistä Juteini rupesi mainitulle lehdelle tavan takaa antamaan ennen\njulkaisemiaan runoja, mutta myöskin joitakin uusia, aluksi enimmäkseen\nvakavia. Uusia ovat vuonna 1833: \"Kirkon Rakennus Helsingin\nKaupungissa\" ja \"Vartian yö-huuto kellon lyötyä\" sekä lystikäs\nleikkilaulu \"Maljan Juomingi\". Jokunen pieni ennen julkaisematon runo\non nimenomaan mainittu syntyneeksi jo aikaisemmin, niinkuin esim.\n\"Kunnian Osotus Wäinämöisen Kuwalle Wanhassa Wiipurissa vuonna 1831\",\nkirjotettu nähtävästi kuvapatsaan pystyttämisen johdosta. Vuonna 1834\nsai lehti monen hengellisen virren ohella jo useita maallisia runoja ja\nlaulujakin Pilakirjoituksista ja Ajan Wietteestä; näihin maallisiin on\nlisätty v. 1824 Wiburgschen Wochenblatt'in 9 n:on lisälehdessä ensi\nkerran ja sitten v. 1826 Runon Tähteitä-nimisessä teoksessa ollut\n17-säkeistöinen: \"Lähetys-Kirja Hekumaiselle Tytölle\", ja se vakava\nja varottava. Vuosina 1835 ja 1836 oli Sanan Saattajassa monta ennen\njulkaistua ja m.m. seuraavat uudet runot: \"Turun ja Oulun\nWiikko-Sanomain Muisto. Sanan Saattajalda Wiipurissa\",[195] \"Tulipalo\nWiipurin Linnassa kewäillä 1834\", \"Keisarinnalle Aleksandralle\"[196] ja\n\"Toistain heränneelle Oulun Wiikko-Sanomalle Sanan Saattajalda\nWiipurissa\".[197] jotka ovat siitä huomattavat, että esittävät \"päivän\ntapahtumia\", sekä kaunis ja reipas leikkilaulu, jolla on otsakkeena\nvain \"Laulu\". ja alkaa sanoilla: \"Kyllä on Suomessa luminen luondo,\nvaan hyvän suondo riemulla rindoja lämmittää\"; v. 1844 julkaistussa\narkkiweisun kokoisessa vihkosessa N:o 2 ja 1856-vuoden painoksessa se\non saanut nimekseen \"Menestys Suomessa\". \"Leikki-Laulu Saksan viinasta\nja kaljasta\" oli toinen v:na 1835 syntyneitä uusia leikkilauluja ja\nkolmas \"Neitoisen Laulu Merimiehelle\". Vielä neljäskin samanluontoinen\nilmestyi, mutta vasta seuraavana vuonna, nimellä \"Wanhan Pijan Laulu\".\nSamana vuonna nähtiin myös \"Linnun Pesä\" ensi kerran. \"Äidin Helma\"\nniminen ihana laulu on vakavaluontoinen ja oli luettavana 1835-vuoden\nSanan Saattajassa, oltuaan jo sitä ennen v. 1824 Wiburgschen\nWochenblatt'in 23 n:on lisälehdessä ja v. 1826 Runon Tähteissä.\nVaikk'ei siis enään uusi, mainittakoon se suloisuutensa takia tässä.\nSen nimenä kootuissa teoksissa on \"Äidin sydän\".\n\nKun Sanan Saattaja v. 1836 taukosi \"viestiään viemästä\", ei\nJuteininkaan ääntä kuultu, ennenkun saman lehden jälleen herättyä eloon\nv. 1840, jolloin hän julkaisi kaksi verraten huomattavaa runotuotetta,\nsiihen nähden, näet, että hän jo oli vanha. Vasta lehden 41 n:ossa oli\n\"Höyry-laiwa Wiipurissa 1839\"[198] aika reipas ja sievä laulu, jossa on\n8 säkeistöä ja jota ei suinkaan tarvitsisi hävetä missä\nlaulukokoelmassa tahansa, sekä 50 n:ossa \"Nuijasota Suomessa 1597\",\nkuusimitalle rakennettu kertova runo. Muuten näkyy vuosi 1840 jo olevan\nperin köyhä Juteinin runoista ja v. 1841 samoin, ainakin runoina\nhuomiota ansaitsevammista.[199] Neljä näiden kahden vuoden runoista\nesittävät jonkin tapauksen Juteinin elämästä. Runopätkä \"J----n wanha\nkynä-weitsi tauluun liitettynä 1840\" on sinä vuonna viimeinen avustus\nlehdelle kaikkiaan 4:stä ja se kertoo, miten Juteini panetti tauluun\nlasin alle kynäveitsen, jolla yli 26 vuotta oli terotellut itselleen\nhanhensulkia sihteerivirkansa kirjotustöitä varten, mutta nyt \"vanhat,\nvailla wiran töitä, lewon löysiwät molemmat\". Seuraavan vuoden\navustuksista kiintyy huomiomme ensiksi sellaiseen runonotsakkeeseen\nkuin: \"Herran Tohtorin Lönnrot'in tuldua Wiipuriin 27 p. Toukokuuta\n1841\"; runossa mainitaan Lönnrot arvotusten, sananlaskujen, runojen ja\nlaulujen kerääjänä ja lisätään, että Wiipurissa on \"joka suomalaisen\nsydän syttyneenä händä kohtahan kohoillen\". Saman vuoden tuote on myös\n\"Tanssi-Laulu\". 10 vuoden vanha tapahtuma, josta luultavasti jo\nsilloin, kun se tapahtui, oli syntynyt runo, esitetään sitten kolmessa\nlyhyessä eri runossa; otsake kuuluu: \"Kivi-piirros Suomen Kirkolle\nWiipurissa 1831\". Runoissa sanotaan vanhan \"manasterin muutetun\"\nRuotsin vallan aikana \"temppeliksi\", josta nyt oli \"kirkko kaunistettu\"\nja \"uskolle uudistettu\". Yhtä vanhan tapauksen kertoo Juteini viimein\nrunossa \"Wanha muiste\", jonka otsakkeeseen 1856-vuoden painoksessa on\nlisätty: \"koska suomen kirkkoa Wiipurissa toistain rakennettaissa 1831\netelä puolella muurin sisään suljettuina ihmisen raajat löydettiin\".\n8-säkeisessä runossa Juteini otaksuu ensin, että \"harhailewa\nkanssa-welji\" oli muinen kauheaksi kostoksi \"synnin syystä surkeasti\nkirkon seinään suljettu\" ja siten haudattu elävänä. Mutta\nviivanalaisessa hän lisää: \"Taitaisi niingin olla, että joku, waliten\npyhitetyn paikan, on suonut ruumiinsa kirkon seinään suljettaa.\"\n\nVuonna 1856 painetussa Jak. Juteinin Kirjojen I osassa olevista\nmuutamista runoista, joita ei ole julaistu Sanan Saattajassa\nWiipurista, opimme tuntemaan muutamia henkilöitä, joiden kanssa Juteini\noli vuosien 1835 ja 1847 välillä joutunut tekemisiin. \"Kynäyksessä\nYli-Opettajan ja Tähti-miehen Herran Sjögren'in Muisto-kirjaan 1835\"\nylisti Juteini tätä etevää suomalaista tiedemiestä ja akatemikkoa\nseuraavin sanoin: \"Weljeni wakainen! taiwahan tasainen kunnias Suomesta\nkuumoittaa, arwoas alati ilmoittaa\". Kaksi vuotta myöhemmin oli Juteini\ntilaisuudessa tutustumaan kuuluisaan saksalaiseen \"nuotittajaan\"\nKaufmann'iin ja kirjottamaan neljä säettä hänenkin \"muistokirjaansa\".\nSeuraavana vuonna juo Juteini neljäsäkeistöisen, kaunissisällyksisen\n\"Muisto-maljan Herran Tohtorin, Pispan ja Tähti-kunnan jäsenen\nOttelinin lähteissä Wiipurista 1838\". Ennen mainitun \"Höyry-laiwa\nWiipurista 1839\" nimisen runon viimeisessä säkeistössä taas Juteini\ntutustuttaa meidät neljään etevään, hänen aikuiseen viipurilaiseen\nkauppiaaseen: \"Rosenjus, Seseman, Hakmanni, Heino\", joista ainoastaan\nHackmann'in suku enään on edustettuna Viipurissa. Heinon\n\"vihkimysjuhlaankin\" hän näkyy v. 1847 kutsutun, jolloin hän on\nkirjottanut ja ehkä häissä lausunutkin seuraavan pienen, soman runon:\n\"Etsien hywässä elämän wettä maistakat suosion maljasta mettä, jonga\nnyt rakkaus riemulla tuo, ja onni tarjoten teillekin suo.\"\n\nNähtävästi on eräs ranskalainen oppinut, joka on Juteinin Wiipurissa\nnäihin aikoihin tavannut, pyytänyt häneltä suomenkielistä kirjotusta,\nkoska on syntynyt vielä kolmaskin \"Kynäys Oppineen Waeldajan Parisista\nHerran Gaimardin Muisto-kirjaan 1839\". Kynäilyn nimi on \"Sangarin hauta\nHelenan saaressa\" ja sen alla on lyhyt runo Napoleon'ista, joka on 8\nsäkeestä 11:ksi laajennettu pieni runo, alkuaan v. 1824 painettuna\nWiburgschen Wochenblatt'in 25 n:on lisälehteen ja sitten myös v. 1826\nRunon Tähteisiin. V. 1840 vaiheilla Juteini yrittää puoskaroida ja\nauttaa hammastaudista \"Pekkoa Parkalasta\" voiteella, jonka latinaisen\nreseptin ja suomalaisen käyttöneuvon hän Pekolle kirjottaa, mutta\nrunosäkeissä osottaa reseptin kera apteekkiin. Parkalan Pekko oli\n\"vaatinut tietoa hammas-taudin woiteesta\". Ja hän näkyy olleen\nJuteinille tuttu runoniekka; sillä Juteini alkaa runonsa sanoilla:\n\"Rakas, runsas runoniekka, Pekko paras Parkalasta!\" Vuonna 1841 Juteini\non tavannut \"Suomessa waeldajan, Herran Regulin\", joka \"kuuluisana\nkulkewainen\" on \"uusi weikko _Ungerista!_\" Muistorunossaan hänelle hän\nvielä sanoo: \"Näöstäsi nähtäwästi olet Suomen sukulainen\". Teemme\nsitten pitkän hyppäyksen ajassa, aina vuoteen 1847, ennenkun taas\ntapaamme taipaleellamme Juteinin runon, joka vasta tällöin oli\nkirjotettu, \"Endisen Lehtorin, Herran Rowastin _Alopaeuksen_ lähteissä\nWiipurista Juwan Pitäjääseen Kirkko-herraksi.\" Runo on lyhyt, 14\nsäettä, mutta varsin sydämellinen. \"Kauppa-Kirjaajan Herran Aatami\nWilken Hauta-piirros 1847\" on sangen kunnioitusta herättävä\nviipurilaista koulunperustajaa kohtaan. Koruton runo kuuluu:\n\"Tawaroilla tallellansa Wilkke wielä kuollessansa pyysi kansan\nkaswatusta, suomen kielen suojelusta, autti muita ainiaan, kulki itse\nkunniaan.\"\n\nNäyttää siltä kuin mainittu vuosi 1847 olisi ollut viimeinen, jolloin\nhän enää mitään uutta kirjotti, koska löytyy pieni runo, jonka nimenä\non \"Runo-weitsi taulusta 1847\" ja jossa luemme: \"Kuin on weitsi\nkuluneena, miehen mieldä palwelleena kauan työssä kandeleen, niin on\nhuono halwenneena, pännän päitä leikanneena laulun lainen lauhtuneen.\"\n\n\n\n\nX.\n\nJUTEINI KUNNIANSA KUKKULOILLA.\n\n\nJos edellämainitut ikävät tapaukset vuosilta 1827 ja 1828 olivat\nomiansa masentamaan Juteinin mieltä, oli sen sijaan niin suuri se\nkunnia, jonka Yliopistomme riemujuhlassa vuonna 1840 filosofinen\ntiedekunta hänelle osotti, kun se hänet seppelöi kunniatohtoriksi,[200]\nettä se monin verroin korvasi ja saattoi varjoon tuon vanhan häpeän. Ja\nkunnianosotus oli sitäkin huomiotaherättävämpi, kun ei Juteini\nylioppilaaksi tultuaan ollut suorittanut mitään tutkintoa Yliopistossa.\nTästä seikasta merkki A. A(hlqvist) huomauttaa esitelmässään\nLitteraturblad'issa v:lta 1852 sekä väittää sitä \"tavattomaksi\ntunnustukseksi Juteinin suomalaisille harrastuksille\". Kuitenkin hän\nsentään olettaa kunnianosotuksen osiksi johtuneen Juteinin ruotsiksi\nsuoritetusta kirjailemisesta.[201] Ja sen mekin uskomme, ajatellen\nsilloin hänen laajanlaista kielioppiaan, johon hän oli liittänyt\nmyös runo-oppinsa ja \"Kritiikkinsä lainakirjaimista\". Mutta\nAnteckningar-kirja ei meidän nähdäksemme, kuten aikaisemminkin jo on\nkäynyt esityksestämme selväksi, ole sitä aiheuttanut; sillä jos niin\nolisi ollut laita, niin Juteini siitä jossain varmaankin jollain tavoin\nhuomauttaisi, tuntien tätä asianlaitaa silloin jonkinlaiseksi\n\"lohdukkeeksi\" ja \"hyvikkeeksi\" aikaisemmista kärsimyksistänsä, jotka\nAnteckningar-kirjaa koskevasta oikeudenkäynnistä johtuivat. Sen sijaan\non hänen kielioppinsa epäilemättä aikoinaan ollut arvossapidetty ja\nvoinut etupäässä juuri olla syynä edelläesittämäämme kunnianosotukseen;\ntämän päätämme paitsi \"Kallaveden\" vuonna 1846 antamasta arvostelusta\njo siitäkin, että sekin erikoisesti mainitaan suomenkieltä koskevan\nkirjallisuuden joukossa saksalaisen professorin Friedr. Rühs'in Suomea\nja sen kansaa esittävässä siinä historiateoksessa, jonka Arwidsson oli\nkääntänyt ruotsiksi (Kts. siv. 81 teoksessa: \"Finland och dess\ninvånare. Af Friedr. Rühs. Öfversättning. Andra Upplagan, tillökt och\nomarbetad af Adolf Ivar Arwidsson. Andra Delen. 1827\"). Kuitenkaan emme\ntahdo kieltää Juteinin suomenkielisenkään kirjailijatoimen merkitystä\noppineen maailman silmissä; sillä juuri mainitussa teoksessa esitetään\nlukijalle sivulla 80 myöskin hänen Uudet Sanan Laskunsa ja Valittuja\nSuomalaisia Sananlaskuja, ja sivulla 83 luetaan vielä eräs lauselma,\njoka suomennettuna kuuluu: \"Sitäpaitsi on Jak. Judén julkaissut\nsuuremman määrän erilaatuisia pieniä kirjasia\". Ja luonnollistahan on,\nettä häntä Renvall'in rinnalla kunnioitettiin nykyisen\noikeinkirjotuksemme niin sanoaksemme isänä. Heistähän sanoo meidän\npäivinämmekin prof. Setälä: \"Nykyisen kirjoitustavan varsinaiset\ntoimeenpanijat ovat kuitenkin Judén (Juteini) ja Renvall\" (Kts.\nYhteissuomalaisten Klusiilien historia siv. 177. Vertaa saman teoksen\nsiv. 11). Mutta tämä jo viittaa tieteellisyyteen; ja että v. 1840\nSuomen yliopistopiireissä oppineisuutta osottavan työn rinnalla olisi\nerikoisesti tahdottu antaa \"tunnustusta suomalaisille harrastuksille\"\nsellaisinaan, sitä emme kernaasti ottaisi uskoaksemme, vaan pidämme\ntätä väitettä Ahlqvist'in todistamattomana olettamuksena ylioppilaana\nkirjottamassaan esitelmässä; tosin Ahlqvist -- ohimennen sanoen -- sitä,\njulkaistessaan oli ollut sellaisena jo 8 vuotta, mutta näistä vain 6\nviimeistä omistanut yliopistollisilla tutkimuksille, joiden hedelmänä\nseuraava vuosi kyllä tuotti filosofian kandidaattiarvon.\n\nRiemujuhlan jälkeisenä aikana näemme, että se uusi suomalaisuuden\nherätys, jonka Snellman'in julkaisema aikakauslehti Saima sai aikaan,\nniin suuresti innostutti vanhaa Juteinia, joka jo oli yli 60 vuoden\nikäinen, että hän v. 1844 painatti uudelleen omatekoiset sananlaskunsa,\nkuitenkin koko joukon lisäiltyinä, ja tavattoman suuren määrän pieniä,\nsieviä runopätkiä yhdessä kirjassa nimellä \"Sanan Laskun Koetuksia ja\nRunon Tähteitä\" sekä toisenkin pienemmän kirjan \"Lauseita Jak. Juteinin\nKirjoista\".[202] Paitsi näitä hän vielä samana vuonna julkaisi painosta\nsuuren joukon -- koko 22 numeroa -- pieniä, ainoastansa puolen arkin\nkokoisia, 8-taitteisia kirjasia, jotka sisältävät suurimmaksi osaksi\nrunoutta, mutta jokunen myöskin proosaa.[203]\n\nKuten esityksemme alkupuolella näimme oli Juteini v. 1815 julkaissut\npienen kokoelman, ainoastaan puolen painoarkkia 8-taitteista kokoa,\nomatekoisia sananlaskujaan. Jo v. 1817 uusi painos sisälsi niitä kaksi\nkertaa enemmän eli täyden painoarkin 8-taitteista kokoa, luvultaan 148\nkappaletta. Ylläesittämiämme \"Sanan Laskun Koetuksia\", jotka\nmuodostivat kolmannen painoksen näitä hänen sepittämiänsä sananlaskuja,\noli jo 34 sivua eli 255 kappaletta. Kun ne sitten neljännen kerran\npainettiin v. 1858, ei niiden lukumäärä ollut lisääntynyt enempää kuin\nviidellä ja teki siis silloin kaiken kaikkiaan 260 sananlaskua. Tässä\nviimeisessä painoksessa ne käyvät \"Ajatuksen Alkeitten\" nimellä, vaikka\nmuodostavat aivan saman kokoelman kuin 1844-vuoden painoksessakin:\nsillä tuon pienen lukumäärän lisäyksen ohella niissä näkee vain jonkin\naivan pienen ja mitättömän muutoksen, joka ei aina tiedä\nparannustakaan. Niin esim. v. 1844 eräs sananlasku kuuluu: \"Haittana on\nhuoli häissä, kiwi kengässä kiwuksi\"; mutta v. 1858: \"H. o. h. h., kipu\nkieldona ilolle\". Edellinenhän kuulostaa oikein Suomen kansan\nsananlaskulta; jälkimäisestähän on osiksi tuo kuulakas selkeys\nkadonnut. Jokunen näistä 1844-vuoden sananlaskuista on sattuva ja\nhauskakin. Monias vaikuttaa lystikkäästi; niinkuin esim: \"Kaunis ombi\nkallon halla, jos ei jähdy järki alla.\" Eiköhän tuosta kaljupäät saane\nlohduketta, jos muuten tietävät ansaitsevansa arvonantoa!\n\nNäiden Sanan Laskun Koetusten yhteyteen painettuja \"Runon Tähteitä\" ei\nsaa mitenkään sekottaa v. 1826 julkaistuihin Runon Tähteihin. jotka\nolivat täydellisiä runoja ja lauluja ja joista useimmat olivat jo ennen\nolleet \"Wiburgschen Wochenblatt\"in lisälehdessä painettuina, kuten\naikaisemmin on selvitetty. Sillä nämä v. 1844 painetut \"Runon Tähteet\"\nolivatkin oikeita \"runontähteitä\", runopätkiä, jotka olivat ainoastaan\nmuutaman säkeen pituisia -- muodostaen tosin kokonaisuuden, pienen runon,\nmutta pienen pienen -- ja varustetut alku- ja toiset loppusoinnullakin.\nNiiden lukumäärä oli -- voipi huoleti sanoa! -- suunnattoman suuri; sillä\nse lähentelee 600. Vaikka 1858-vuoden painoksesta on jokunen määrä\n1844-vuoden painoksessa löytyvistä jätetty pois (niin että esim.\n1858-vuoden painoksen 20 alkusivulta puuttuu 8, mitkä vielä löytyvät\n1844-vuoden painoksen vastaavilla 26 sivulla), niin on niitä siinä\nsittenkin vielä 562 kappaletta. Milt'ei muuntamatta ovat ne myös\npainetut v. 1858. Näissä Runon Tähteissä on tavattoman monta kauniisti\nja sattuvasti lausuttua ajatusta sekä olisi mielestämme sula voitto\nsivistykselle, että niitä sopivissa kohdin ruvettaisiin käyttämään\n\"mottoina\" kirjotuksille tai ainakin että ne saisivat päästä\n\"deviisien\" (useasti huonosti tekaistujen parin säkeisien\nrunopahaisten) tilalle, joita tapaa sokurileivoksiin käärityissä\npapereissa ja joiden tarkotus nähtävästi on perhejuhlissa kohottaa\ntunnelmaa.[204]\n\nEsimerkkinä näiden Runon Tähteiden joukossa olevista runollista\ntunnetta ja henkevyyttä sisältävistä pikku runoista mainittakoon\nseuraava mietelyriikkaan kuuluva säkeistö suvaitsevaisuudesta:\n\n    \"Joka järwi jäätä wailla\n    kuwan andaa auringosta,\n    waikka waan on auringoinen\n    yksi aina ylähällä.\n    Juuri näin nyt Jumalansa\n    kuwailewat uskokunnat\n    kukin sielussa sulassa.[205]\n\nVakavan totuuden sanoo seuraava:\n\n    \"Kuningas on kungin turva,\n    kukin turwa Kuningaalle\n    waldakunnassa wapaassa.\"\n\nLystikkäällä tavalla ilmottaa seuraava Runon Tähde totuuden:\n\n    \"Hyvä lapsi lauhkeaugin\n    neuwon älyää äkisti,\n    waan ei paha pauhatengan,\n    jos ei paita pamahtele.\".[206]\n\nVieläkin yhden sukkelanlaisen esitämme lukijalle. Se pilkkaa\nkirjailijain tapaa esipuheessa puolustaa, jopa miltei kiittääkin omaa\nteostaan:\n\n    \"Kerskaten ja kehumalla\n    esipuhe ensin tehty\n    kiitokseksi kirjaiselle\n    muistuttaapi kuinga kukko\n    siiwin suotta paukutellen,\n    kaaristellen kaulahansa\n    laulunsa on laskewainen\n    warsin vanhalla tavalla.\"\n\nLoppusoinnullisista otettakoon tähän vain seuraava lyhyt \"Tähde\"\n\n    \"Miehien kilwalla käänellen (!) muldaa\n    pellolda perivät kallista kuldaa.\".[207]\n\nMainitsimme jo edellä, että Juteini v. 1844 vielä julkaisi 22 numeroa\npuolenarkin kokoisia, siis hyvin pieniä 8-taitteisia kirjasia, joita\nnähtävästi oli tarkotus myydä kuljeskelevien kirjasten kauppaajain\nkautta, samalla tavoin kuin arkkiveisujakin. Näihin hän painatti ennen\njulkaisemiaan runoja, lauluja tai virsiä sekä johonkuhun\nproosakappaleitakin Tutkinnon Aineistaan (N:o 17) ja kokoilemiaan\n\"Seka-Sanomia\" (N:o 18). Mutta näkyypä tuo vanhus vielä saaneen aikaan\nuusiakin runotuotteita, niinkuin näissä vihkosissa osottavat sellaiset\nkuin esim. kaunis virsi \"Kuolemattomuus\", eläinsuojelusta tarkottavat\nrunot \"Jäniksen valitus syksyllä\", \"Hewoisen huokaus Luojalle\",\n\"Kannustajat\" ynnä joku muu. Todisteena siitä, että Juteini vielä näin\nvanhana verraten kaunista saattoi luoda, esitämme tässä äskenmainitun\nvirren:\n\n        Kuolemattomuus\n\n    Niinkuin sen toiwo todistaa\n    ja usko warsin wahwistaa\n    ei haita hauta meitä.\n        Waiwat waan\n        woitetaan;\n        kalma kungin\n        wangitungin\n        paulat päästää,\n    sielun säilytetyn säästää.\n\n    Nyt kuljeskellen kuolemaan\n    ja tullen tääldä tuonelaan\n    juon wirwoitusta wielä;\n       autuaan aamun saan,\n       koska kerran\n       huuto Herran\n       korwin kuullaan\n    tuonen tieldä jälle tullaan.\n\n    Siis syy on syitä estämään,\n    pyhyyttä aina pyytämään\n    matkalla maailmassa.\n        Hyödyttäin\n        nöyrä näin\n        laihon lailla,\n        waikka wailla,\n        kaswun kandaa,\n    joka arwon jalon andaa.\n\nJo ennen mainittuun \"Lauseita\" nimiseen teokseen on Juteini ottanut\nrunon \"Kiitos-Uhri ALEKSANDERILLE I:selle\", kauniin \"Laulun Suomelle\",\nrunon \"Muisto-Patsas Suomesta ALEKSANDERILLE I:selle\", \"Laulun Rauhan\nRuhtinaasta\", \"Runon Pohjan Sodasta, Aljettu Wenäjässä ja Päätetty\nParisissa Yhteiseksi rauhaksi\" sekä \"Kiitos-weisun rauhasta\", kaikki\nmeille ennestään tuttuja julkaisuja. Mutta mikä tässä kirjassa enin\nherättää huomiota, on alkusanaseksi tarkotettu 3 ja 4 sivuilla oleva\nkirjotus \"APOLOGIE för Återtagen afsägelse från författareyrket\".\n\nAnnamme Juteinin tässä esittää \"puolustuksensa\" (Apologie).\n\n\"Hemsökt om hösten år 1827 med en för mig vådlig riktning af\nangifvelse, som, föranledd af min då utgifne och följande året\nförbrände Brochure med rubrik Anteckningar af tankar i varianta ämnen,\nantydde förbrytelse emot skrif- och tryck-friheten i Finland, har jag i\nen förkrossad sinnesstämning användt qvarlefvorna jämväl af mina öfriga\nemellan tjensteomsorger uppkomna ströskrifter till bränneoffer, och\nlåtit undfalla mig afsägelse från författareyrket, hvarigenom jag\näfventyrat min välfärd. Men som jag medelst Hans Kejserliga Majestäts\nnådiga Utslag af den 21 October 1831 blifvit ifrån detta åtal slutligen\nmed allone frikänd, utan att mitt frikännande grundats å sådan\nförhastad botfärdighet, och jag, vid numera återvunnet lugn, såsom en\nverkan af den allt helande tiden, vågar anse en fruktlös tystnad,\ndöljandet äfven af ett ringare pund, för ett felsteg; så finner jag mig\nanmanad, att nu, efter utverkadt afsked ifrån tjensten och derigenom\nyppad ledighet till tidsfördrif, låta min vingskutne (!) finska Pegasus\nåterse dagsljuset.\n\nHäfvandet af min förenämnde afsägelse torde sålunda vara nog väl\nmotiveradt, då dessutom kärleken till modersmålet uppväger all vidare\nbetänklighet dervid, och härtill ännu kommer känslan af gammal finsk\ntacksamhet emot en välgörande, redan till evigheten hädan gången, men i\nminnet oförgänglig hög monark\". (Kun minua kohtasi syksyllä v. 1827\nminun vahingottamistani tarkottava ilmianto, joka, johtuneena minun\nsilloin julkaisemastani ja seuraavana vuonna poltetusta kirjasestani\nAnteckningar af tankar i varianta ämnen, viittasi rikkomukseen\nsanan- ja painovapautta vastaan Suomessa, olen minä murtunein mielin\nkäyttänyt myöskin jätteet muista virkahuolten lomassa syntyneistä\nlentokirjasista polttouhriksi, ja olen tullut sanoneeksi luopuvani\nkirjailijatoimesta, jonka kautta olen saattanut oman onneni\nvaaranalaiseksi. Mutta koska minut Hänen Keisarillisen Majesteettinsa\narmollisen ratkaisun kautta, päivätty 21 päivänä lokakuuta 1831, on\nvihdoinkin kokonaan julistettu vapaaksi tästä syytteestä, ilman että\nminun vapauttamiseni olisi perustunut sellaiseen ajattelemattomaan\nkatuvaisuuteen, ja minä, nyttemmin saavutettuani jälleen mielen rauhan,\nkaikki parantavan ajan vaikutuksen tuloksena, uskallan pitää turhaa\nvaitioloa, vähäisemmänkin leiviskän kätkemistä, hairahduksena; niin\ntunnen minä itseni kehotetuksi antamaan nyt siipeenammutun suomalaisen\nPegasukseni taas nähdä päivänvalon, saatuani eron virastani ja sen\nkautta ilmestyttyä joutoaikaa ajanvietteeseen.\n\nEdellämainitun luopumukseni peruuttaminen lienee siis tarpeeksi hyvin\nperusteltu, kun sitä paitsi rakkaus äidinkieleen sen ohessa poistaa\nkaiken enemmän epäröimisen, ja tähän vielä tulee vanhan suomalaisen\nkiitollisuuden tunne hyväntekeväistä, jo ijäisyyteen mennyttä, mutta\nmuistista katoamatonta korkeata hallitsijaa kohtaan.)\n\nKuu suomalaisen kansallishengen toinen heräys tapahtui, tarttui\nJuteinikin kynään sen valtaamana, kuten kirjotus \"Pari sanaa suomeksi\n1844\" todistaa. Kirjotus on siksi merkillinen, että kannattaa siihen\ntutustua. Siinä hän sanoo: \"Näihin aikoin on aljettu enemmän kuin ennen\npuhumaan suomen kielestä, jota moni moittaa, useambi kiittää, niin että\njo kuitengin on tullut tutkindoon sen sopiwaisuus yhteisille\nklrjallisuuden töille. Tätä yksi toiwoo Suomalaisten hywäksi, tietäin\noman kielen olewan kullekin kansakunnalle walistuksen ja onnen\nwälikappaleen, ja toinen pelkää Suomessa asettunetten Ruotsalaisten\npuolesta. Mutta sekä toiwo että pelko owat tässä molemmat kyllä\npuolinaiset. Edellisen täytyy siihen tytyä, että tämä kieli, sitte kuin\nse maan osain laweuden tähden ja lähemmän kanssakäymisen puutteesta\nkansan kesken on erinäiseksi tullut, ja nyt ei missäkän maan paikassa\nole virheistä vapaana, ei suingan yhteiseksi kirjoituskieleksi\nnykyisessä tilassansa wielä hywin kelpaa, niin kauan kuin kirja-miehet\nsitä eri-tavalla, kukin oman puheensa parren mukaan ja siihen tutkimata\ntottuneena, ilman yhteyttä kirjoittawat. Ei kuorma kulje matkan päähän,\njos ei wetäjät yhtä pidä. Taas jälkeinen, joka luulee siitä wääryyttä\nmaan Ruotsalaisille tapahtuwan, jos suomen kieli wiimeingin wallan\nsaisi ja arwoonsa ylennettäisi, muistakon eniksi, että wirka-miehet\ntäällä kyllä kauan sengin jälkeen ruotsin kielen osaawat, ja että se\nrasitus Ruotsalaisilda poistuu, jota Suomalaisilda tähän asti on\nkärsitty, koska ei kaikki palkan ottajat ja syöjät Suomen leipää ole\nsuomea ymmärtäneet eikä huolineet ymmärtää. Toiseksi, ja sitte kuin\nmuutos tapahtuu, on hänellä se lohdutus, että wiisas ja armollinen\nHallitus woi asettaa ruotsin kielessä tarkasti koetellut wirka-miehet\nniille maakunnille, joissa se kieli on tawallinen, ehkä hekin suomeksi\ntyönsä toimittavat. Näin on kaikki aiwan oikein; waan ei ollut muinen\nniin oikein, kuin ei waadittu wirka-miehildä suomen kielen oppia\nsuomalaisen kansan hyödyksi, jonga luku on meillä suurin muiden\nsuhteen. Ei ole siis Ruotsalaisillamme ensingin syytä näissä asioissa\nwääryyttä walittaa, eikä Suomalaisilla, ehkä owat maan alkuasujamet,\nsuurta toivoa, ennen kuin he kielensä moninaisen murteen parandawat ja\nauttawat sen kirjalliseen yhteyteen, selwistäin meille puhtaan ja\nsuloisen kirjakielen omalle perustuksellensa, niin että lapsemme\nwoisiwat joskus laulella:\n\n    Kauan on jo Suomen kansa\n    ollut wailla onneansa\n    walistusta waljennetta,\n    kanssa kielen karttunetta;\n    mutta nyt on muuttuneena\n    aika, toiwo alkaneena,\n    että riemu rinda-päällä\n    nähtäwänä on mailla näillä;\n    nyt on kohta koto-kieli\n    selvä niin kuin miesten mieli,\n    walmis walistuksen töille,\n    sielun, hengen sikiöille.\n\n\n\n\nXI.\n\nYLEISKATSAUS JUTEININ KIRJAILIJA TOIMEEN.\n\n\n1. _Juteinin runous_. Niinkuin jo edellisestä olemme nähneet, oli\nJuteini sisäisestä halusta pakottunut runoilemiseen. Yleensä\nrunottomana aikana maassamme hän tarttui Väinämöisen kanteleeseen ja\nlauloi ilmoille ilojansa kansansa kunnosta ja äidinkielensä\nsuloisuudesta, surujansa kaikellaisesta raakuudesta ja kehnoudesta,\nmissä niitä vain vielä ilmeni, sekä suomenkielen sorretusta asemasta ja\naivan yleisestä halveksimisesta; hän lauloi, hän loihti sydämensä\nsyvyydestä kumpuilevaa rakkauttansa kansansivistyksen hyväksi, hän\noikein raivostui laulamaan vihaansa ja kirousta sille, joka heikompaa\nsorti; sanalla sanoen: hän ihaili hyvettä, kaikkea jaloa ja hyvää, joka\nvoi hänen kansaansa nostaa alennuksen tilasta ja kohottaa sivistykseen\nmuiden sivistyskansojen rinnalle, sivistykseen, johon hän itse oli\nkansan \"syvistä riveistä\" noussut.\n\nEtt'eivät Juteinin työ ja ponnistukset runollisella alalla kuitenkaan\naina onnistuneet, ett'eivät toiset hänen runoistansa meistä tunnu\nhuvittavilta eikä siis nautittaviltakaan, siihen saanemme hakea syitä\nmonesta seikasta, mutta erittäinkin siitä, ett'ei suomenkieltä silloin\nvielä oltu kirjallisesti käytetty runoudessa muuta kuin hengellisessä;\ntoiseksi hän nähtävästi ei hyväksynyt Porthan'in \"De Poësi Fennicassa\"\nantamia ohjeita, jotka tämä oli määritellyt tutkimustensa tuloksina\nSuomen vanhaa runomittaa varten, vaan hänellä oli aivan omat sääntönsä\ntällä runoillessaan, kuten näemme hänen runo-opistaan \"Anmärkningar uti\nFinska Skaldekonsten\".[208] Ja kolmanneksi ei hänessä useissa\ntapauksissa ollut riittävää mielikuvitustakaan sekä korkealle\nihannemaailmoihin pyrkivää henkeä, jotka ovat välttämättömän\ntarpeellisia lyyrilliselle runoilijalle ja varsinkin sellaiselle kuin\nJuteini, joka usein yritti muillakin lyriikan aloilla kuin\ntunnelyriikan. Hänen kertovaa laatua olevissa runoissaan taas ei\nneljänneksi tapausten lukuisuus ja esityksen vilkkaus ole riittävä, jos\nankarasti näitäkin arvostelemme. Sitä paitsi on meidän viidenneksi\nhuomauttaminen, että hänen tavaton taitonsa loppusoinnun sepittäjänä ja\nnähtävästi siitä johtunut halu täydellisen loppusoinnun käyttämiseen\ntaiderunoudessa useinkin ovat liiaksi vetäneet hänen huolellista\nhuomiotansa puoleensa tietysti esityksen sisällyksen tappioksi.[209] Ja\nvihdoin hän kuudenneksi ei myöskään suuresti ole pitänyt lukua\nrunoaiheittensa huolellisesta valinnasta, joten tietysti on käynyt\nvaikeaksi, uskallammepa sanoa miltei mahdottomaksikin niistä luoda\nmitään ihanteellisia kuvia, oikeita taideluomia.\n\nVaikka me siis Juteinin arvostelijoille myönnämmekin, ett'ei useissa\nhänen runoistaan ole oikeata tenhoa, lumoavaa kuvausvoimaa, niin on\nsitä toisissa, jos niitä arvostellaan myötätuntoisuudella ja\nymmärtämyksellä, ja asettumalla Juteinin aikalaisten kannalle.\nMainitunlaista tenhoa tahtoisimme väittää toisissa hänen runoistaan\nolevan, etenkin niiden aikaisimmassa muodossa, runovihkojen\nensimäisissä painoksissa, joissa ne nähtävästi esiintyvät sellaisina,\nkuin ne ovat lähteneet suoraan runoilijan runosuonesta. Niitä vieläkin\nvarsin mielellään lukee, vaikk'ei niistä ole olemassa oikein\nonnistunutta valikoimaa nykyaikaisessa, nautittavassa asussa.\nSellaisista olemme edellisessä painattaneet useita näytteitä ja toisiin\nvain viitanneet. Viimeisten väitteittemme tueksi -- samoin kuin senkin,\nettä Juteini oli närkästynyt kielellisestä sorrosta sekä siitä\njohtuneesta ymmärtämättömyydestä antaa arvoa omalle kielelleen -- otamme\ntähän vielä muutamia otteita m.m. hänen kertovasta runostaan\nLähtö-Laulu, jonka olemme jo ennen maininneet v. 1819 ilmestyneeksi:\n\n    \"Kansa kylmä-kiskoisena\n    ylen katsoo koto-kielen,\n    puheen parren puhtahamman,\n    johon jääpi suljettuna\n    joukon viisaus, valistus,\n    niin kuin sato siemenehen,\n    laiho juurtuva jyvähän.\n\n    Missä taikka millä lailla\n    ombi Suomi siemenensä,\n    kielen siemenen kotoisen\n    kasvon kautta kartuttanut\n    silitellen sanat suuret\n    kaunistellut kandeleelle\n    kunniaksi luonnon luojan,\n    kirkkauden kiitokseksi,\n    mainitamme mainioita\n    kaiken kansamme seassa.\n\n    Kalliolle kallis kieli,\n    siemen kielen suloisimman\n    kylvetty on kuivamahan,\n    katoamaan kansan luona,\n    muuttumahan muistossamme\n    muiden kielden mukaiseksi,\n    että Suomen suuret sanat\n    ovat oudot omaisille,\n    vierahat ja virheelliset,\n    joit' ei tunne tuttavatkan\n    murteen tähden moninaisen,\n    tähden turmellun näkönsä.\n\n    Katsos, moni _huono Herra_\n    häpeääpi hävytöinä\n    taitoansa tavallista,\n    että osaa oikeasti,\n    niin kuin moni meikäläinen,\n    kiellä kaunista puhua.\n    Moni tyhmä talon-poika,\n    suuta väärin väännistellen,\n    tahtoo olla taitavambi\n    muita miehiä kylässä,\n    kiskoo kielensä kapulan\n    poikki puolin poskillensa,\n    että saisi puheen parren\n    käändymähän karkeaksi,\n    sanat selvät saastumahan\n    vendo-vierasten vioilla.\n\n    Viisas, vanha Väinämöinen,\n    Laulu-Jumala jalombi!\n    näin on laatu Suomen lasten,\n    tapa, tundo turmelduna.\n    Kerran tosin _katoaapi\n    sekä kieli että kansa,\n    jos et_ auta armos kautta,\n    tule turvaksi pikemmin,\n    _herätä Herraingin luona\n    rakkautta rehellistä\n    kohden kieldä kallihinda,\n    kohden kansaamme kotoista_.[210]\n    Voimas kautta, Väinämöinen!\n    tulisesta taivahasta\n    luja vaikutus lähetä,\n    niin kuin nuoli Ilmarisen,[211]\n    herättämään huolettomat\n    muukalaiset tällä maalla,\n    oman kansan kasvattamat,\n    unhotuksensa unesta,\n    pelastamaan paatuneetkin\n    oman onnen orjuudesta,\n    että aina ja enemmin\n    kukin etsis' yhteyttä,\n    hyödytystä ja hyvyyttä,\n    eikä hylkäis' hyvää kieldä,\n    miesten kieldä miehuullista --\n    miehuullista, merkillistä,\n    kansan väli-kappaletta\n    valistukseen vaeldaissa.\n    Miss' on kieli keveämbi,\n    sopivambi, suloisembi,\n    kuin on kieli Suomen kansan?\n    ehkei konnat, kaihi-silmät,\n    tunne päivää paistehesta,\n    eikä sanain sileyttä\n    niiden nuotista havaitse;\n    kalvehessa kulkevalla\n    silmä-terät ovat oudot,\n    kirkkautta katsellessa\n    näkö pimenee peräti.\n\n    Totisesti toinen aika,\n    toinen meno, toinen mieli\n    oli muinen Suomen maassa\n    ennen esi-isillämme,\n    koskas, vanha _Väinämöinen!_\n    Valda-kunnassas vaelsit\n    villa-vaippa hartioillas,\n    kallis kandele kädessäs,\n    jotas aina joka kerta,\n    kumautit kuuluisasti\n    koska oli kansan luona\n    joko ilo taikka itku;\n    sinä lauloit laupiaasti,\n    lepytellen lohduttelit,\n    ilon enensit elossa.\n    Aina laulaissas lujasti\n    leukas liikkui lembeästi,\n    pääs ja partas järisivät,\n    paadet paukkuivat kovemmat\n    kallioilla kaljamilla,\n    randa-kivet rakoilivat,\n    kajahteli ilman kansi,\n    pohjan porttikin tärisi.\n    Hyödytyksen hyvän tähden\n    soitit sinä kandeletta,\n    ilahutit ihmisyyttä,\n    itkit itsekin ilosta,\n    että kyllä kyyneleitä,\n    linnun munan muotoisia,\n    kaseammat karpaloita,\n    vieris silmistäs sinungin,\n    vuoti maahan mandereelle\n    läpi viiden villa-vaipan,\n    kautta sarka-kauhtanasi,\n    niin kuin kallis aamu-kaste\n    runon kuivalle kedolle.\n    Silloin kansan kovemmangin,\n    kuullellessa kandelettas,\n    suli sydän suosioksi,\n    mieli muutettiin medeksi;\n    itse vedengin Emändä\n    riensi randaan riemuisesti,\n    rinnoin ruohoille rojahti,\n    linnut siivin sipsuttivat\n    yli pääs ja ymbärilläs,\n    kurkotellen, kotkotellen\n    nokka kotkangin norisi,\n    pirahteli pienen linnun;\n    meren peikot, metsän pedot,\n    murha-töihin mieldyväiset,\n    taukosivat tappamasta,\n    raatelemasta rumasti.\n    Kondiot ja karva-hassut --\n    karva-hassut hallavammat,\n    kaikki pedot pahimmatkin,\n    kallistellen korviansa,\n    kuroittivat kurjan kaulan,\n    kita auki kiskottuna,\n    josta valui veri vielä,\n    kuuldelemaan kuminata,\n    sitä soittoa suloista,\n    jok' on tuotu taivahasta\n    lisäilemään lohdutusta,\n    kutsuttu korkeudesta\n    enendämään iloamme.\n    Silloin soiton helinässä,\n    tassutellen tasaisesti,\n    kouri maata korven poika\n    koveroilla kämmenillä,\n    käyden taka-käpälöillä\n    karhu aidalla kavahti.\n    Silloin kannot ja kivetkin\n    tepersivät tandereella,\n    lehdet puissa liehuttivat,\n    oikenivat oksat väärät,\n    ruohot maassa riemastuivat,\n    liikkui luondokin ilosta.\"[212]\n\nMiten kuulakan kirkkaat ovatkaan kaikki tässä esittämämme säkeet! Eikä\ntarvitsisi rajottua näihin, jos haluaisimme tällaisia säkeitä\nenemmänkin esittää sekä tästä että muista Juteinin kertovista runoista!\nMutta riittäköön! Sen sijaan on syytä tutustua vielä muutamiin hänen\nuudemmalla runomitalla sepittämiinsä lauluihin, joista esim. seuraava\nLähtö-Lauluun liittyvä kuuluu mietelyriikkaan ja on sangen soma ja\nsujuva:\n\n        \"Sovindo-Laulu.\n\n    Rauhan, riemun runsas valo\n      olkon meillä osana,\n    kosk' on sodan, surman palo\n      kadonnut ja kaukana, --\n    virittäkön viisautta,\n    vahvistakon vapautta\n      nyt ja aina edespäin,\n      elon keinot enendäin.\n\n    Sovinnoll' on suloisuutta,\n      riita rinnat raatelee;\n    veljen', vältä kavaluutta,\n      vaino tunnon turmelee.\n    Jätä vihat, heitä vainot,\n    heitä riidat, rumat, kainot,\n      syngeyteen syvyyden,\n      pimeyteen pahuuden.\n\n    Ah! ett' olis' onnen tiellä\n      suosiohon Suomessa\n    aina portit auti (!) vielä\n      säätyemme seassa;\n    sillä kerran korkeudet,\n    luonnon pohjat, laveudet,\n      niin kuin ne nyt näkyvät,\n      silmistämme siirtyvät.\n\n    Rinda, hyvän rakastaja,\n      jossa pyhyys palaapi,\n    ombi onnen ammendaja,\n      hyödytystä halaapi.\n    Sovindo on hyvä hetki,\n    rehellisyys paras retki,\n      joka iloon johdattaa,\n      vanhanakin virvoittaa.\n\n    Valistuksen viritessä\n      paetkon jo pahennus,\n    hyvän suondo, syttyessä,\n      olkon tunnon ojennus,\n    että kävis' koittavainen\n    ylös päivä paistavainen\n      iloksemme iäti,\n      autuudeksi alati.\n\n    Suosiossa maa ja mulda\n      lisää onnen laihoa.\n    _Ilmarinen!_ iske tulda,\n      välähytä valoa.\n    Soita, soita, _Väinämöinen!_\n    jo nyt lepy, _Joukkavainen!_\n      käyden käsi kädessä\n      ystävyyteen yhdessä.\"\n\nSaman luontoinen on Äidin sydän-niminen hieno ja syviä tunteita\nosottava laulu, jonka kolme ensimäist säejaksoa kuuluvat:\n\n    \"Syvembää ei salaisuutta\n    syngeyskän synnytä,\n    suurembaa ei suloisuutta\n    koko luondo käsitä,\n    kuin on kungin syndymä,\n    äidin sydän syttyvä.\n\n    Rikas ombi äidin rinda\n    synnyttäissä sikiän,\n    jaa, sen suhteen halpa hinda\n    ombi kullan kiildävän:\n    heikkokin ja hembeä\n    lapselle on lembeä.\n\n    Tunne tuosta kuolevainen,\n    onnen osa äidillä,\n    kuin on lapsi kuuliainen\n    iän pienen päivillä:\n    siitä sydän suloinen,\n    rakas ombi riemuinen.\"[213]\n\nTunnelyriikkaan kuuluvista Juteinin lauluista on usea hyvin onnistunut\nja niistä hän v. 1819 julkaisi valikoiman, johon otti muutamia muitakin\nlauluja, niinkuin ennen mainitsemamme: \"Eläkön armias\", \"Kesti-Laulun\",\n\"Juoma-Laulun\" y.m.. Kokoelman parhaita on ennen esittämämme \"Laulu\nElämän nautinnosta\", \"Pojan Laulu Tytöllensä\", \"Laulu Rakkaudesta\" ja\n\"Naima-Laulu\". Kaikilla näillä on kyllä oma sulonsa, mutta painatamme\ntähän vain \"Pojan Laulun Tytöllensä\" ja Juteinin myöhemmällä ijällä\n(v. 1835) syntyneen sievän, eloisuutta uhkuvan \"Menestys Suomessa\",[214]\njoka on otettu hänen koottuihin teoksiinsa ja kuvaa elämän suloisuutta\nrakkaassa isänmaassamme. Pojan Laulu Tytöllensä on alkuaan ollut\nkokoelmassa \"Ajan Viete\"[215] ja kuuluu:\n\n    \"Tule tänne, tule tänne, tyttö toivovainen,\n    onnen aika ombi meillä aivan ihanainen:\n        rind' on rakas minulla,\n        sydän sula sinulla.\n\n    Ikävä on yksinänsä olo maamme päällä,\n    kumppanita kuljeskellen turha kaikki täällä;\n        tule tänne, tuttavan',\n        jota ratki rakastan.\n\n    Sydämessä suloisessa, armas ystäväisen'\n    kannan minä sinun kuvas kauan kestäväisen;\n        rindas on kuin rakkaus,\n        nimes huulden huvitus.\n\n    Minun majan ombi tuolla tosin matalainen,\n    mutta sydämen' on täällä varsin sulavainen;\n        mesi-marjat kasvavat\n        majan luona makeat.\n\n    Koivistokin siellä kaunis ombi kasvavainen,\n    jossa ilo aldis meille ain' on ihanainen;\n        onnen vesat venyvät\n        lumessakin leveät.\"\n\n\n        \"Menestys Suomessa.\n\n    Kyllä on Suomessa luminen luondo,\n            vaan hyvän suondo\n    riemulla rindoja lämmittää.\n    Kulkekon talvella kylmänä kuukin\n            lämmin on luukin\n    kuin veri ystävät yhdistää.\n\n    Kesällä leikkivät linnut ja karjat,\n            makeat marjat\n    varsista valmiina taitellaan;\n    kedolla kestävät lapset ja laumat,\n            pellolle aumat\n    korkeat, laveat laitellaan.\n\n    Miehiksi nousevat poikamme norjat,\n             suorat ja sorjat,\n    miehinä mieldänsä kiitellään.\n    Pienestä pijasta paisuupi nainen,\n             jaa, saman lainen\n    kuin marja kukasta viljellään.\n\n    Naitavan neitoisen lembeä laatu,\n             simasta saatu,\n    aina on sulava suosioon.\n    Ei ole elämä onnea vailla\n             Suomengan mailla;\n    avoina ovi on nautindoon.\"\n\nNiinkuin jo yllä esitimme on Juteini monen monituisen tällaisen hauskan\nja onnistuneen runon ja laulun rinnalle runovihkoihinsa sepittänyt tai\n-- voisipa milt'ei sanoa -- \"laatinut\" sangen proosallisia kappaleita\nrunomuotoon, tuo muoto kun on niin täysin ollut hänen vallassaan.\nNiistä emme silloin tietenkään tapaa sitä miellyttävyyttä, sitä\nlumoavaa voimaa, kuin äsken esittämissämme on, emmekä siis voi antaa\nniille samaa arvoakaan, ne kun useastikin -- etenkin kertovaiset runot\n-- ovat pitkäveteisiä ja toisin paikoin lapsellisen yksinkertaisia;\nniissä ei muuta kuin aniharvassa kohdin vallitse ylevää mielikuvitusta,\neikä lukija niitä lukiessansa voi ihailla runon sankaria, vaikka\nhyväntahtoisuudesta sitä koettaisikin. Sellaisten joukkoon lukisimme\npitemmistä kertovaisista runoista \"Muisto-Patsaan Suomessa\",\nsuurimmaksi osaksi \"Runon Pohjan Sodasta\", \"Nuija-sodan Suomessa\",\n\"Sangarin Sionissa\" ynnä jonkin muun. Juteinin pienemmistä runoista ja\nlauluista tuskin tarvinnemme esimerkkejä esittää, sillä niitä on\nkosolta.\n\nPääsyynä tähän epäonnistumiseen runoilussa, niin ett'ei meidän\npäivinämme enää voida useastakaan tällaisesta runosta nauttia, on\nvarmaankin, kuten jo aikaisemmin olemme huomauttaneet, ollut se, että\nsuomea niin perin vähän oli ennen Juteinia käytetty maallisessa\nrunoudessa[216] ja yleensä kirjallisesti: mutta eipä myöskään suuresti\nvoi kummeksua sitä, ett'ei Juteini ole ihanaa runoa saanut syntymään\naiheista sellaisista kuin esim. \"Rupuli\" (kirjotettu jo \"Ruotsin vallan\naikana\", siis hänen ylioppilasvuosinaan), \"Vilutauti\", \"Pullo\", ja jo\nennen mainitut \"Kuohari\", \"Hulivili\" y.m.m.\n\nKoska juuri edellä on kielenkäytöstä puhe, sopii meidän tässä\nyhteydessä mainita, että Juteini varmaankin olisi voinut saada aikaan\njotain erikoista ja etevääkin runollisella alalla, jos hän olisi\ntarkemmin tutkinut kansanrunouttamme, joka oli jo hänen päivinään\nsamoin kuin meidän aikanamme täyteläistä, tosirunollista ja kaunista\nsekä tietysti käytti kieltä erinomaisesti, ja jos hän lisäksi olisi\nkäyttänyt hyväkseen Porthan'in mainioita tutkimuksia kansanrunoudesta\nteoksessa \"De Poësi Fennica\".\n\nNäin mielestämme uskallamme väittää, sillä Juteini oli aikansa\netevimpiä suomen kielen käyttäjiä, ehkä etevinkin -- hänhän oli\nsyntyperältään suomalaisesta kodista, ja hänestähän G. Renvallkin\nsanakirjansa alkulauseessa mainitsee, että \"Secretarius Wiburgi urbicus\nJac. Judén\" oli \"linguae Finnicae cultor nostri temporis dexterrimus.\"\nHänelle ei sen vuoksi Kalevalan runomitan oikea käyttäminen olisi\npitänyt olla vaikeata, jos hän olisi sen todellisen luonteen tuntenut,\ntai -- ehkäpä on varovaisinta sanoa--jos hän olisi Porthan'in ohjeita\nhyväksynyt.\n\nMutta syytös, ettei Juteini Porthan'in runo-opin neuvoja noudattanut\neikä yleensä Suomen vanhaa runomittaa varten siinä määriteltyjä\nsääntöjä tarkannut, vaatii myöskin todistelua, koska Juteinin nimellä\nsuomalaisen kirjallisuuden historiassa on kunnioitettu sija. Pääsisimme\ntosin vähemmällä vaivalla vain viittaamalla prof. Ahlqvistin\ntutkimuksiin julkaisussa \"Suomalainen runous-oppi kielelliseltä\nkannalta\", jossa hän sanottua asiaakin pohtii, mutta ei liene syytä\njättää esitystämme tässä suhteessa vajavaiseksi.\n\nJuteini, näet, hyvin usein tekee virheen sitä suomalaisen kansanrunon\nsääntöä vastaan, _ett'ei pidä pääkorollista lyhyttä tavua käyttää\nnousuna edempänä ensimäistä runojalkaa_. Hän rakentaa runonsa\ntavallisesti niin, kuin lukija on näkevä runosta: \"Suomen Kielestä elli\nSana-Armeijan Kokous Perustus-suomeksi\", josta aiempaan esitykseemme\nolemme lainanneet kokonaista 19 säettä keskeytymättömässä jaksossa sekä\nkursivoineet ne tavut, joista mainitun virheen löytää. Näistä 19\nsäkeestä on ainoastaan 6 sanotussa suhteessa virheetöntä, jota vastoin\nkaikilla muilla on joko yksi taikka kaksi sellaista virhettä. Ja\ntällaisia säkeitä on hänen Kalevala-runomittaisissa runoissaan ylen\nrunsaasti.\n\nToinen virhe, jonka Juteini myöskin tekee, vaikk'ei niin usein kuin\njuuri mainittua, on oikeastaan sama kuin edellinen, mutta sopii mainita\ntässä erittäin, \"De Poësi Fennicassa\" kun, näet, on erikoinen neljäs\nsääntö, joka kieltää asettamasta säkeen loppuun kaksitavuiaia sanoja,\njoiden molemmat tavut ovat laajuudeltaan lyhyitä. Esimerkkeinä\nmainittakoon vain seuraavat säkeet:\n\n    \"Kuivakon jo kurja _käsi_.\"\n\n    \"Sekä suuri Saksan _sota_.\"\n\n    \"Jonga perustus ei _petä_,\n    nuljahtele nurkka-_kivi_.\"\n\nMainittua \"De Poësi Fennican\" neljättä sääntöä vastaan Juteini tekee\nvielä muitakin virheitä, jotka tosin eivät ole suuria eivätkä aina\nnykyisen kehittyneemmän runo-opin kannalta virheitäkään. Näihin\nkuuluvat laajuudeltaan lyhyitten kolmitavuisten sanojen käyttäminen\nsäkeen lopussa. Tätä kuitenkaan ei ole virheeksi katsottava, sillä\nsellaisia säkeitä löydämme Kalevalastakin, Erään toisen virheen suhteen\nsanottua Porthan'in runo-opin neljättä sääntöä vastaan joudumme myöskin\nepäilevälle kannalle onko sitäkään oikeastaan virheeksi katsottava,\nkosk'ei sitä Kalevalassa karteta ja koska sitä runoilussa lieneekin\nmilt'ei mahdoton välttää, vaikk'ei se oikeastaan hyvään runoon sovi.\nTarkotamme sen säännön syrjäyttämistä, että runo rakastaa pitempiä\nsanoja säkeen loppupuolella. Selvyyden vuoksi liitämme tähän \"De Poësi\nFennican\" neljännen säännön: \"Olletikin pitää runoilijan sovittaa\nsanansa niin, että viimeisen edellinen tavu säkeessä (s.o. viimeisen\njalan nousu) on pitkä, sillä laulettaessa viipyy laulu tällä tavulla\nkauimmin. Kuitenkin voivat sellaiset sanat, joissa on neljä tavua eli\nuseampi, sovelijaasti seisoa säkeen lopussa, myöskin vaikkapa viimeisen\nedellinen tavu olisikin lyhyt ja sen edellinen pitkä, sillä syrjäkorko\n(euphonicus) viimeisen edellisellä tavulla antaa sille kumminkin\ntarpeellisen pituuden. Ja tässä kohdin muistetaan, että runo rakastaa\npitempiä sanoja säkeen loppupuolella.\"[217]\n\nTämän yhteydessä on meidän vielä mainittava muutamia puutteellisuuksia,\njotka ovat havaittavissa Juteinin runoissa. Hän, näet, ei ylimalkaan\nsanottavasti tahi ei ainakaan riittävässä määrin toista samaa ajatusta\neri sanoilla, s.o. hän ei käytä paljon kertoa eli parallelismia, kuten\njo aikaisemminkin olemme huomauttaneet. Tämä mitä tulee yksinkertaiseen\nkertoon. Mutta vielä vähemmin löydämme hänen runoistansa puolisäkeisiä\nkertopareja, joita kansanruno viljelee.\n\nViittasimme aiemmin jo erääseen Juteinin kuusimitan vikaan, mikä on\naivan yleinen Juteinin muissakin runoissa. Samasta seikasta huomauttaa\njo prof. Ahlqvist ronous-oppinsa 40 sivulla. Asia koskee liikanaisen\nalkusoinnun käyttämistä, johon Juteinin on houkutellut hänen tavaton\nkykynsä helposti löytää soinnullisia sanoja, niin hyvin alku- kuin\nloppusoinnullisia. Etenkin alkusoinnun käyttämisessä hän menee\nsopivaisuuden rajan yli, sillä usein tapaamme kolme, jopa neljäkin\nsamalla äänteellä alkavaa sanaa säkeestä. Esimerkkeinä mainitsemme\nmuutamia säkeitä:\n\n     \"Vaivutettu vieras valda.\"\n\n     \"Jännittävät -- joutsen jäykän.\"\n\n     \"Kansa-kunnat kaukaisetkin.\"\n\n    \"Leipsin laajan laitumella\n     joukot jalot juondehissa.\" \"Koska kukin kansa-kunda.\"\n\n(Ter!) \"Näin nyt näändyi Napoleon.\"\n\n    \"Kätki kannella kalatkin,\n    koski kasvoin, kylmäs kynttä.\"\n\n    \"Sekä suuri Saksan sota.\"\n\n    \"Kerran kohen koto-kieltä.\"\n\n    \"Moitin minä maani miestä.\"\n\n    \"Saa se siellä selvän muodon\". j.n.e.\n\nEsitetyt säkeet riittäkööt todistamaan äskeisen huomautuksemme\ntodenperäisyyttä. Kun lukija runoa lukiessa tapaa tällaisia säkeitä,\nvetää liikanainen alkusointu hänen huomionsa puoleensa, niin että\nsisällys jää sivuasiaksi, joka tietenkään ei ole ollut runoilijan\ntarkotus.\n\nMikä myöskin vaikuttanee, ett'ei Juteinin runo aina ole niin\nnautittavaa, kuin kansanruno on, on se, ett'ei hän ole runoillessaan\nkäyttänyt \"runojen kieltä\", joka johonkin määrin eroaa kirjakielestä.\n\nSanoimme aikaisemmin, että Juteinilla runoillessaan Suomen vanhalla\nrunomitalla oli aivan omat sääntönsä, jotka poikkesivat \"De Poësi\nFennicassa\" annetuista ohjeista. Niitä tulisi meidän tässä sen vuoksi\nhieman tarkastaa:\n\nHuvin vuoksi ensin huomautettakoon, että Juteini ennen mainitussa\nruno-opissaan \"Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten\", puhuessaan\nsuomalaisen runouden nimestä (\"Om Finska Poesiens namn\"), vielä uhraa\nfennofiilien \"vertailevan\" kielitutkimuksen alttarille. Hän puhuu\nerilaisista laulun nimityksistä ja määrittelee erittäin hyminä sanan\nmerkityksen seuraavasti: \"Hyminä, hiljainen enimmin nenästä kuuluva\njymy eli ääni, joka sana monien yhtäläisyyksien takia kreikan ja Suomen\nkielissä myöskin lienee johdannainen \"hymn\" sanasta, joka merkitsee\nylistyslaulua\".[218]\n\nMainittuaan otsakkeen alla \"Om Runrimmets natur\" (runon soinnun\nluonteesta), miten suomalaisten vanhoissa runoissa vähintäin kaksi\nsanaa säkeessä \"alkaa samalla kirjaimella, jonka takia niitä on\nhelpompi muistaa, kun toinen sana joka rivissä ikäänkuin vaatii\ntoisen\", Juteini lisää, että nämä samoin ääntyvät äänteet \"oikeutta\nmyöten ovat runojalkojen alussa\". -- Miten erehdyttävä tämä vaatimus on,\nhuomaa heti sellaisesta Kalevalan mallisäkeestä kuin: \"Miele/ni mi/nun\nte/kevi\". Juteini ei itsekään tarkoin voi tätä noudattaa, vaan\nkirjottaa usein tähän tapaan: \"Vaati/onnel/da o/sansa\".\n\nSamassa luvussa Juteini vielä sanoo \"runon olevan suomen kielen\ntavallisen ja sen luonteelle sopivimman runolajin, muodostuen\nkahdeksasta tavusta, jotka jakautuvat neljälle runojalalle, ja\nmuodostavan, varsinaisen kertovan runomitan\". Tämän jälkeen hän neuvoo\n\"vaihteluna runotyylissä\", ja kun tahtoo \"esitykselle antaa suuremman\npainon\", käyttämään n.s. \"meleerattua runoa\" eli sitä tapaa, että\nlisätään säkeen alle \"nelitavuinen täyte\" tai \"puoli säettä\", joka on\nalkusoinnillinen loppupuoliskolle edellistä säettä tai\nloppusoinnullinen edellisen säkeen viimeiselle runojalalle, jos se on\neri sanana; seuraava säe silloin päättyy kolmitavuiseen sanaan. Esim.:\n\n    Pohjan poika Suomalainen\n    vasta työllä, toimellansa\n                   taitavalla\n    vaati onnelda osansa.\n\nTai\n\n    Siitä sulle, rauhan luoja,\n                  levon suoja\n    kiitos kaikkukon kylissä?[219]\n\nNiinkuin lukija heti huomaa, on tämä jo taiderunoa eikä enää Suomen\nvanhaa runoa. Mutta Juteini sanookin nimenomaan, että tätä lajia\nkoristetta ei sovi käyttää säännöllisesti suomalaisessa runossa.\n\nPorthan'in ohjeista poikkeaa Juteini siinäkin, että hän arvelee\nhyväksyttäväksi sellaisen säkeen, joka muodostuu yhdestä ainoasta\nsanasta; ja tällaisen säkeen kauneutta kohottaa muka se, että muutamat\ntavut ovat soinnullisia.\n\nEttä Juteini halusi karttaa sananjakoa runossa, jota taas Porthan\npuolsi, näkyy seuraavasta lausunnosta luvussa Runon rakeenteesta (\"Om\nRunans mekanik\"): Kun ensimäinen sana on kolmitavuinen, toinen kaksi ja\nkolmas kolmitavuinen säkeessä, niin sellainen runonsäe kyllä käy\nlaatuun, mutta on sellaisia harvoin käytettävä; sillä tässä asemassa\ntulee joka sana jaetuksi, kun niiden tavut ovat jaettavat\nrunojalkoihin, mikä (seikka) tekee säkeen raskaaksi, aina sitä myöten\nkuin on suuri lukumäärä sanoja, mitkä eivät luonnostaan sovellu säkeen\ntahtiin, erittäinkin jos kaksitavuisen sanan edellinen tavu on\npainollisempi -- -- --. Sitä paitsi eivät sanojen (alku-) soinnut tässä\nkoskaan sovi runojalkojen soinnuiksi, mikä on pääasia ja muodostaa\npoljennon säkeessä.[220]\n\nJos sananjakoa ei voi karttaa, niin tulee sanojen järjestyä niin, että\njoka runojalka sanajaossa muodostaa trokeen. Kaksi- ja nelitavuiset\nsanat ovat sopivimmat ja soinnukkaimmat runoihin. Jos sellaisia sanoja\nkäytetään ensimäisessä ja toisessa säkeessä ja niihin liitetään kolmas\najatusta täydentämään, mikä säe on muodostunut kaksitavuisesta ja\nkahdesta kolmitavuisesta sanasta, joista viimeisen sanan keskitavu on\npainollinen (s.o. pitkä joko positsioonin tai vokaalin kautta), niin ei\nsäkeiltä puutu soinnukkuutta, esim.\n\n    Kohta koitti onnen päivä\n    ihanainen ihmisille,\n    riemu ruskoitti enemmän.\n\nKun Porthan sanoo, ett'ei säe saa päättyä yksitavuiseen sanaan, niin\nJuteini on sitä mieltä, että se joskus, vaikka \"harvoin\", voi tapahtua;\nyksitavuisten sanojen \"lausunta on silloin ainakin oleva sangen lyhyt,\nniinkuin: _se_ ja _jo_, ei suinkaan niinkuin: _me, te_ ja _he_,[221]\ntai _on_, kun konsonantti seuraa\".\n\nVielä Juteini varottaa alottamasta säettä samallaisella tavulla, kuin\nedellinen päättyy lauseissa, jotka ovat lähemmässä yhteydessä tai ilman\nvälimerkkiä; sillä muuten muuttuu siirto säkeestä toiseen\nyksitoikkoiseksi. Jopa sitä on kartettava sanojen välisissä\nsuhteissakin.\n\nEsityksen tekee voimakkaammaksi se, että uusitaan seuraavan säkeen\nalussa edellisen tärkein sana, tavallisesti viimeinen, joka siihen\nsoveliaimmaksi katsotaan, esim.\n\n    Turha työksi tyhmän sota --\n    sota surkeus sukumme.\n\nTätä uusittua sanaa voi joskus seurata toinenkin, esim:\n\n    Sulla on nyt suurin voima --\n    suurin voima, vahvin valda.\n\nJuteinin mielestä on vielä seuraavat kaikessa kirjotuksessa tavalliset\nseikat runoillessakin huomioonotettava: 1:o Kun tahtoo tehdä\nkertomuksen eloisammaksi, esitetään presensissä jo tapahtuneita\ntapauksia, johon esimerkkejä kyllä löytyy. 2:o Usein käytetään\nyksikköä, vaikka ajatus lauseessa tähtää useihin tai kokonaiseen\nsukuun, esim.: Ihminen on siitä laadusta, jolla tarkotetaan koko\nihmiskuntaa. 3:o Antaakseen enemmän merkitystä esitykselle,\nmuodostetaan myöskin silloin tällöin monikkomuotoja sanoista, joilla\noikeastaan voi olla ainoastaan yksiköllinen merkitys, esim.: iäisyydet,\najat etc.\n\nTällaisista säännöistä ja niiden mukaisesta menettelystä runoillessa ei\nPorthan eikä Kalevalakaan tiedä mitään.\n\nSeuraavat Juteinin huomautukset runon rakenneoppiluvussa ovat ehkä\nvielä erikoisuutensa vuoksi tässä esitettävät: \"Muuten on taiteen\nmuodostamia kauneuksia, kuten etenkin sanan uusimista, käytettävä\nharvoin, ainoastaan erittäin tärkeissä asioissa.\" Runo on somnukkaampi\nja helpompi muistaa, jos käyttää sekä alku- että loppusointua. Näiden\ntakia ei kuitenkaan pidä ikävällä tavalla typistää sanoja tai yleensä\nkieltä eikä jättää \"naivia\" lausetta käyttämättä loppusoinnun takia;\ntämä koskee etenkin runoa, jonka säkeissä on pieni määrä tavuja. Ja jos\nkäyttää alkusointua myöskin muullaisessa runoudessa kuin suomalaisessa\nrunossa, niin voi loppusointua mielin määrin olla käyttämättä, niinkuin\nmuissakin kielissä. Sitten Juteini lisää: \"Mutta minun täytyy tässä\ntunnustaa: laulukappaleissa, joissa on useita säkeistöjä ja jotka ovat\nmuodostetut muiden kansojen laulutaiteen mukaan, on sangen vaikeata, ja\nmilt'ei mahdotonta, ell'ei silloin tällöin joko tapa ylevänlaista\najatusta, tai pilaa kieltä, loppusoinnulla, ja vielä vaikeampaa\nkummallakin soinnulla, aivan tarkoin, vääntämättä sanoja, saada\nsopimaan joka tavu runomittaan kaikissa vastaavissa säkeissä,\nnimittäin: aina voida löytää niille soinnullisia sanoja. Niin erilaisia\novat suomenkielen tavallisesti pitkät sanat tavukorkonsa puolesta.\nKuitenkin on tärkeätä, että etenkin laulettaviksi tarkotetuissa\nkappaleissa valitaan sanat niin, että tavu-korko niin paljon kuin\nmahdollista sopii laulun tahtiin.\"[222]\n\nYleensä hyvänä suomen kielen käyttäjänä ja omatessaan todellisen\nrunosuonen ei Juteinilla tunnu olleen vähintäkään vaikeutta runon\nrakentelussa kielen puolesta. Sen vuoksi hän runo-opissaan myös näyttää\nolevan sangen vaativainen kielikäytön suhteen eikä runoilijoille myönnä\ntässä suhteessa suuriakaan \"vapauksia\". Alottaessaan lukua näistä\nvapauksista hän on sangen ankara sen suuntaisiin nähden, joita\naikaisemmin Petraeus ja Martinius kieliopeissaan olivat puoltanet\ntehdäkseen runoilemisen suomen kielellä helpoksi. Juteini sanoo\nsanotussa kohdassa: \"Liiaksi runoudessa typistellä kieltä, ilmaisee\nrunoilijan heikkoa ja harjaantumatonta kykyä. Mutta ei mikään enemmän\nrunouden arvoa alenna, kuin pakottaa säkeeseen sanoja, etenkin vain\nsoinnun (\"rimmets\") takia.\" Sitten hän kuitenkin luettelee koko joukon\nvapauksia, joita hän ei itse sentään runoillessaan myöhemmin paljon\nkäytä. Yksi tällainen vapaus, jommoista emme muista hänen omissa\nrunoissaankaan tavanneemme ja jota nähdäksemme ei Porthankaan\nhyväksynyt, on, että runossa voi käyttää pakeneen, anoon j.n.e.\npakenemaan- ja sanomaan-muotojen sijasta. Lähes kuusi sivua sanallisia\nrunonvapauksia esitettyään hän lopussa varottavasti sanoo: \"Mutta näitä\nvapauksia on viljeltävä säästeliäästi; sillä ne ovat aina vahingoksi\nkielelle. Kielentaitava runoilija niitä tuskin tarvitsee, tai niitä\nniin vähän käyttää, kuin jokaista muutakin pahaa, vain karttaaksensa\nsuurempaa\".\n\nRuno-oppinsa luvussa Laulutaidosta Juteini aivan vähän selvittelee\nsuomalaisen runon sävelmää sen muunnelmineen, koska hän sen olettaa,\nkuten hän sanoo, kansallisena yleisesti tunnetuksi. Hän arvelee runon\nsävelmän kuuluvan kauneimmalta kahdella äänellä, kun jälkimäisellä,\nvähän yleinmällä äänellä, ikäänkuin vastataan, edelliseen. Tämä\ntapahtuu niin, että siinä aina uusitaan sama säe. Myöskin voidaan\nvaihtelun vuoksi joka toinen rivi eli säe vastauksena uusia. Nähtävästi\noli Suomen kansan runojen laulaminen Juteinin aikana vielä aivan\nyleiseen tapana, koska hän olettaa runon sävelmää kansallisena\ntunnetuksi. Epäilemättä hän samalla sävelmällä on ajatellut omat\nkansanrunomitalla kirjotetut runonsakin laulettaviksi. Mutta hänellä on\nehdotus edellämainitun uusimisen välttämiseksi vastauksena. Hän luulee\nlaulaessa syntyvän enemmän viehätystä, jos \"vastaaja\" laulaa joka\ntoisen tai joka kolmannen säkeen, minkä hänestä silloin tulee päättyä\nkolmitavuiseen sanaan, kuten:\n\n    Tukela on tuonen woima\n    synnin orjalle elossa.\n\nTai:\n\n    Tukela on tuonen woima\n    kuolon kowan kolkuttaissa\n    synnin orjalle elossa.\n\nJos molemmat nämä viimeiset säkeistölajit asetetaan määrättyyn\njärjestykseen kautta koko runon, voitaisiin epämääräisyyttä\ntavallisessa runosävelmässä osiksi välttää, esim.\n\n      Minä laulan lapsilleni\n    ihmisyydestä ilolla,\n      jolle omhi onni suotu,\n    toiwo, täyte puutostengin,\n    waiwan woiteeksi warottu.\n\n      Ilo, riemu ruskoittiwat\n    onnen aamulla alusta.\n      Isä, äiti ensimmäinen,\n    wanhembamme wakaisimmat,\n    tunsit onneksi olonsa.\n\n\"Viimeisissä säkeissä on tahtia korotettava asteettain, mutta\nreippaasti, tai ikäänkuin hetkuttain,[223] nimittäin kolmannessa\nenemmän kuin toisessa. Mutta jos säkeistön muodostaa vain kaksi riviä,\nniin pitää jälkimäinen koko painon\". Näiden ehdotusten ja järjestelyjen\nmukaanhan toki runosta muodostuisi jonkillaista taiderunon tapaista.\n-- Säe, joka kuuluu toiseen lauseeseen kuin edellinen, ei kelpaa\nvastaussäkeeksi laulaessa. Eri lauseen muodostava säe on siis aina\nerikseen uusittava vastauksena laulaessa. Runo-oppinsa lopussa Juteini\npuhuu vielä sananlaskuista,[224] koska, kuten hän sanoo, \"ne osiksi\novat kokoonpannut soinnulla\" (med rim). Ne hän jakaa: \"varsinaisiin\",\n\"vähemmän varsinaisiin\" ja \"epävarsinaisiin\" (oegentliga). Niiden\nluonnetta hän myös esittelee.\n\nJuteinin runoudesta tässä puhuttaissa sopii myös selvitellä hänen\nsuhdettaan runoilijaesikuviinsa Franzén'iin ja Bürger'iin lyyrikkona\nynnä mahdollisesti myös Anna Maria Lenngren'iin satiirikkona sekä\nmuuten kaunokirjailijana yleensä ainakin saksalaiseen Jean Paul'iin,\neli, niinkuin hänen täydellinen nimensä kuuluu, J.P. Fr. Richter'iin,\nmutta mahdollisesti ja luultavastikin myös ruotsalaisiin J.H.\nKellgren'iin sekä muihinkin Kustaa III:nnen aikuisiin ja sitä\nseuraavankin ajan kirjailijoihin; sillä selvää on, että hän yleensä on\nniiden teoksia tuntenut. Muuta tuskin voi odottaa Porthan'in ja\nFranzénin oppilaalta sekä \"valistusajan\" mieheltä maassamme yleensä.\n\nNiinkuin siihen jo aikaisemmin Juteinin elämänvaiheita esittäessämme\nviittasimme, on selvän selvää, että hänellä on ollut Franzén'in\nhauskat, mutta kohtuutta juomatavassa vaativat juomalaulut mielessään\nkirjottaessaan samannimisiä laulujaan ja ehkäpä Lenngren'in pistävät\nsatiiriset runot omia \"Pilakirjoituksiaan\" tekaistessaan. Ell'emme\nuskaltaisikaan väittää, että Juteinin runotar rakkauslauluissa --\npelkästään niiden sisällystä silmälläpitäessämme -- on suoranaisesti\nsukulaisuussuhteissa Franzén'in viattomaan ja rakkaudesta ylen ylevästi\najattelevaan runohenkeen, vaikka Juteini sitä epäilemättä on oikein\nihanteellisena ihaillut, niin hän meistä eroottisissa lauluissaan ja\nrunoissaan sen sijaan ilmeisesti on paljonkin sukua Bürger'ille, tuolle\nmuotovalmiille saksalaiselle klassikolle, jota tunnustetaan aivan\nyleisesti \"yhdeksi Saksan suurimmista lyyrikoista\", vaikkakin\nmyönnetään, että Bürger'in suhteen Schiller'in väite, että häneltä\npuuttuu ihanteellinen käsitys rakkaudesta ja kauneudesta, ei ole\nkokonaan epäoikeutettu. Mitä taas tulee runon muotoon, niin on\nJuteinilla se vallassaan yhtä hyvin kuin Franzén'illa ja\nBürger'illäkin, ell'emme ota lukuun lauluihin nähden sen suurempaa\nvaihtelevaisuutta ja moninaisuutta. Että Schiller'in äskenmainitulla\nväitteellä Bürger'iin nähden, joka jonkun aikaa kuten tunnettua eli\nkaksinnaimisissakin kälynsä Auguste Leonhart'in (\"Molly'n\") kanssa\nvaimonsa Dorette'n suostumuksella, on jonkun verran perää, todistaa\nmeistä esim. hänen muotokauniit runonsa \"Golkondan kuningatar\",\n\"Lenardo ja Blandine\" y.m., joissa on rakkaudella monessa kohden varsin\naistillinen, jopa hekumoiva ja lihallinen sävy. Kun Juteinilla\nnähdäksemme Bürger on ollut runoilijaesikuvana ainakin aikaisempina,\nvuosina, niin ei ole ihmeteltävää, että hän hekumallisuudesta\npuhtaampienkin rakkauslaulujen rinnalle on luonut rivon runon\n\"Hulivili\", vaikka hän sillekin on opettavaisen leiman tahtonut antaa\nloppuun liitetyllä varotuksella. Mutta kouraantuntuvampikin todistus on\nmeillä siitä, että Bürger on Juteinille hyvin tuttu. \"Anteckningar af\nTankar uti Warianta Ämnen\" kirjansa erääseen kirjotukseen \"Om våld emot\ndjuren\" (Väkivallasta eläimiä kohtaan) Juteini, näet, lainaa neljä\nsäettä eräästä Bürger'in runosta \"Der wilde Jäger\".[225] Säkeet\nkuuluvat:\n\n    \"Lasz ab, lasz ab von dieser Spur!\n    Entweyhe Gottes Freystatt nicht!\n    Zum Himmel ächzt die Creatur\n    Und heischt von Gott dein Strafgericht\".\n\nTämä runo, \"Der wilde Jäger\", on muuten nähdäkssemme ainoa Bürger'in\nrunoista, mikä tavallaan eläinsuojelusajatuksen sisältää, koska siinä\n\"villiä\" eli \"hurjaa metsästäjää\", erästä \"Wild- und Rheingraf\"ia,\nensin varottaa pyhäpäivänä lähtemästä jahtiin hänen oikealla\npuolellaan oleva ratsastaja, \"hyvä enkeli\". Vasemmalla puolella oleva\ntaas vain kehottaa ja ollen luultavasti hänen intohimonsa voittaa\njoka kerta kehotuksillaan \"Wildgraf\"in, niin että tämä tekee\nsunnuntai-metsästysretkellään vain pahoja tekoja, huolimatta ensinkään\nhyvän enkelin uusiintuvista varotuksista. Niinpä esim. sittemmin, kun\nmetsästykseen mentäissä valkoinen komea saksanhirvi etsii erään\ntalonpojan viljavainiosta suojaa sekä talonpoika sen takia nöyränä\nrukoilee, ett'ei hänen viljaansa, hänen, köyhän miehen, \"hien\" ja työn\ntulosta tallattaisi, yhtyen talonpojan anomukseen tuo hyvä enkeli taas\nvarottaa kreiviä väärin tekemästä; vielä kolmannen ja neljännenkin\nkerran kieltää oikeanpuolinen ratsastaja \"villikreiviä\" väkivallan\ntöistä, kun häntä eräs paimen polvillaan pyytää armahtamaan hänen\nkarjalaumaansa, johon hirvi on paennut, ja kun sitten vielä eräs pyhä\nerakko, jonka metsän keskellä olevaan \"Jumalanmajaan\" \"otus\" on\npiiloutunut, lempeänä ja kauniisti esiintyy kreiviä viimeistä kertaa\nvarottaen vetämästä Jumalan tuomiota ylitsensä Juteininkin kirjaansa\nlainaamilla ylläesitetyillä sanoilla. Kreivi ei kuitenkaan tottele\nnäitä, vaan noudattaa vasemmanpuolista neuvojaansa; ja silloin seuraa\ntätä viimeistä tottelemattomuutta hirvittävä rangaistus,\n\"Jumalantuomio\" toteutuu.\n\nSaksalainen kuuluisa kirjailija Jean Paul Richter on nähdäksemme\nmonessa suhteessa ollut Juteinin kirjailijaesikuvana. Juteini kyllä ei\nhänen kirjotuksiinsa viittaa muuta kuin yhdessä ainoassa paikassa, ja\nsen hän tekee Anteckningar-kirjassaan, mutta monet merkit meistä\nviittaavat siihen, että hän Jean Paulin tuotantoa on ihaillut ja\ntahtonut olla niin sanoaksemme toinen Jean Paul, joskin suomenkielinen.\nTätä todistaa esim. se, että Jean Paul on satiirikko ja monessa\nkaunokirjallisessa tuotteessaan sangen hauska humoristi oikein\nranskalaisen \"Aufklärung\"in malliin. Sitähän Juteinikin yrittää paitsi\nrunomuotoisissa \"Pilakirjoituksissaan\" myöskin muutamissa\nsuorasanaisissa kynäilyissään, niinkuin esim. \"Pila Pahoista Hengistä\"\nja \"Perhe-Kunda. Pila-Kirjoitus Epä-Luuloista\" osottavat. Jean Paul on\nkasvatusta harrastanut erittäinkin Levanassaan, mutta hän on\nkokemuksiaan alkuopetuksenkin alalla sovittanut käytäntöön\naapisentapaisessa julkaisussa, jonka löytää hänen kootuista\nteoksistaan. Olojen pakosta oli Juteini jonkun aikaa kasvattajana,\nniinkuin Jean Paulkin; mutta varmaankin sisällinen halu hänet myöhemmin\nsai julkaisemaan kasvatusopillisia \"neuwoja\" ja \"Lasten Kirjan\", kuten\nhänen esikuvansakin oli tehnyt. Jean Paul oli viisaustieteellisiä\nopintoja harjottanut ja julkaissut filosofisen kirjansa \"Clavis\nFichtiana\", jossa hän Fichten aatteita yleistajuisesti selvittelee;\nJuteini on myös joukon filosofisia kirjotelmia julkaissut. Jean Paul'in\nopetuksen yhtenä juonena oli, niinkuin W. Rein'in pedagogisesta\nencyklopediastakin näemme, opettaa lasta jo koko aikaisin esittämään\n\"Witzejä\", s.o. elämänviisautta sisältäviä iskulauseita (\"Bildung zum\nWitz\", niinkuin \"Levanassa\" sanotaan). Tällaisia mietelmiä on Jean\nPaulin kootuissa teoksissa useissa kohdin paljonkin: väliin\n\"Polymeter'in\", väliin \"Impromtü's\" nimisinä, toisinaan taas ollen\notsikon alla: \"Vermischte Gedanken\", tai \"Meiner abgerissener\nGedanken\", \"Meiner abgerissener Einfälle\" tai ilman otsaketta.\nElämänviisautta pyrkivät Juteininkin \"Sananlaskun Koetuksia ja Runon\nTähteitä\" nimisen kokoelman mietteet esittämään, samoinkuin hänen\nkoottuihin teoksiinsa lisäksi kerätyt vakavat \"Piirroksia\" ja\n\"Ajatuksia\" sekä hilpeämmät \"Hupailemia\" nimiset mietelmät. Juteinin\najatelmat ovat enimmäkseen runopukuisia, kun sen sijaan Jean Paul'in\novat järjestään suorasanaisia. Mutta tapaamme Juteinin filosofisista\nteoksista suorasanaisiakin.\n\nVaikka myöhemmin esityksessämme eri luvussa on tarkotuksenamme\ntarkastaa Juteinin filosofisia mielipiteitä, jolloin luonnollisesti\nsamalla tulee erikoisesti puheeksi hänen filosofinen tyylinsä, niin\nsopinee tässä, kun hänen kirjailijaesikuvistansa kerran puhe on,\nohimennen mainita, että hänellä filosofisissa kirjotelmissaan lähinnä\ntyylillisenä esikuvana luultavasti on ollut Kellgren, kuten Aarne\nAnttila huomauttaa kirjotuksessaan \"Juteini filosofina\".[226] Salaman\ntavoin iskevä esitystapahan muuten oli valistusajan kirjallisuudessa\nyleinen. Eipä sen vuoksi siis ihme, jos Juteinikin vielä sen ajan\nmiehenä sitä jonkun verran matki etenkin filosofisissa kirjotelmissaan.\n\nKirjassaan \"Kasvatusopilliset virtaukset ja koululaitoksen kehitys\nSuomessa vuosina 1801-1843\" Jaakko Pärssinen sivuilla 188, 396, 443-448\nja 476 ensin ohimennen kertoo Juteinin kirjallisesta toiminnasta\nViipurin sanomalehdessä Wiburgs Wochenblatt ja sitten mainitsee miten\nViipurin kymnaasin kirjastossa oli \"oppilaille ja opettajille\nsuomenkielistäkin Juteinin julkaisemaa kirjallisuutta, kuten Ajan\nviete, Uusia sananlaskuja, Tutkinto kuolevaisuudesta, Pila pahoista\nhengistä, Huvitussanomia., Uusia lauluja, Lähtölaulu, Valittuja\nsananlaskuja\", mutta myös että tätä kirjastoa vahingoitti tulipalo v.\n1834, jolloin siellä myös oleva Juteinin kielioppi sekä edellä\nluetellut kirjatkin paloivat. Sitten hän (Pärssinen) vielä\nsuhteellisesti laajasti selostaa Juteinin pieniä kirjasia: \"Lyhyt Neuwo\nLapsen Opettajalle\" sekä \"Puhe Lapsen kaswatuksesta\". Ja lopuksi hän\ntekee johtopäätöksiä siitä, mitä vaikutuksia Juteini on saanut\nuudemmista pedagogisista virtauksista, mitä suuntaa hän edustaa:\nJuteini on muutamassa suhteessa \"varsin lähellä valistusfilosofiaa\" ja\nRousseaun oppia sekä (näiden yhteismuodostumaa)[227] filantropinismia\nynnä Ewald'in käsityskantaakin huolimatta siitä, että hänen\nkirjotuksistaan tapaa mielipiteitä, joita Kant ja Fichte sekä heitä\nseuraileva Herbart ynnä Suomessa Viipurin kymnaasin yliopettaja G.K.\nGirgensohn edustavat. Nähdäksemme Pärssisen käsitys on myöskin se, että\nnäiden (paitsi luonnollisesti Girgensohn'in) aikaansaamat henkiset\nvirtaukset Ruotsin kautta tunkeutuivat maahamme. Saanemme Juteinin\nkasvatusopillista kantaa koskevia seikkoja lähemmin käsitellä kirjamme\nII:ssa osassa.\n\nKun Juteinin runoutta tavalla tai toisella koskevaa tässä luvussa\npääasiallisesti olemme tutkistelleet, johdumme vihdoin kysymyksiin:\nonko Juteinin runoelmia paljonkin levinnyt ja keihin niiden vaikutus on\nulottunut?\n\nArvostellessaan Juteinin kirjailijatointa teoksessaan Suomalaisen\nKirjallisuuden Vaiheet sanoo J. Krohn sivulla 216 kahden vierekkäisen.\nkappaleen alkusanoissa näin: \"Juteinin runoelmia, niinkuin hän usein\nvalittaa, ei ostettu paljon\", ja \"hänen kirjansa ylipäätään eivät ole\nvoineet paljoa vaikuttaa kansaan\". Mutta olemme Juteinin kirjoista\nturhaan etsineet edes yhtä sellaista \"valitusta\", ettei hänen\nrunoelmiaan \"ostettu\"; ja tietysti on silloin vielä mahdottomampi\nlöytää \"useita\". Luulemmekin väitteen olevan ainoastaan otaksuman, joka\nehkä on johtunut aikaisin kirjotetusta, Juteinin \"leivättömyyden\"\naikuisesta runosta \"Runolaisille\", missä puhutaan runoilijain\nohdakkeisesta tiestä; ja mahdollisesti on tuo olettamus myös voinut\naiheutua v. 1820 painetusta Huilun Humina runosta, jossa taas parissa\nkohden kerrotaan ajasta, jolloin Juteini vielä oli \"onnen outo\npoika-puoli\", vastoinkäymisiä kokenut, nuori ja otaksuttavasti silloin\nvielä köyhä runoilija. Mutta tahtoisimme kysyä: milloinka maassamme\nylimalkaan runoilijain -- ja miks'ei sanottaisi kirjailijain yleensäkin!\n-- alkutaival ja vieläpä useimmissa tapauksissa koko elämänpolkukin on\nollut muuta kuin ohdakkeinen ja köyhyyden katkeroittama. Suurtakaan\neroa ei luullaksemme ole nykyisyyden ja menneisyyden välillä siinä\nkohden. Mutta tämä kaiketi ei vielä tiedä sitä, ett'ei heidän kirjansa\nolisi mennyt kaupan, vaikk'ei tietysti näin nuoressa sivistysmaassa\nsuuria painoksia niistä uskalleta ottaa. Ja mitä erikoisesti Juteinin\nteoksiin tulee, niin ovat nähtävästi -- päinvastoin kuin mitä Krohn on\nolettanut -- hänen kirjastensa (runoja sisältäväinkin) ensimäiset\npainokset yleensä kyllä loppuunmyydyt; siitä on meillä mielestämme\ntodisteita, suoranaisiakin hänen myöhemmältä ikäkaudeltaan, mutta\nmyöskin välillisesti todistavia aikaisemmilta ajoilta. Mitäpä muuta\nmerkitsee esim. se, että kaikki hänen tärkeämmät runonsa ensimäisestä\nrunovihkosesta ovat ainakin kolmesti painetut, lukuunottamatta runoa\nTurun uuden Akatemian rakennuksesta, joka on vain kahdesti julkaistu.\nSamoin on yleisölle kolmesti tarjottu luettavaksi useimmat vuosina 1815\nja 1816 julkaistuissa runovihkoissa olevat runot, sellaiset kuin\nMuisto-Patsas ja siihen liittyvät kaikki kolme laulua, Laulu Suomessa,\nWenäläinen lauluineen ja Kiitos-Uhri; muut kahdesti. Nimissä on joku\nmuunnos ja sisällyskin on osiksi muuntunut. Laulu Elämän Nautinnosta on\ntietääksemme kuudesti painettu. Näytelmäntapaista runoelmaa Pila\nPahoista Hengistä on otettu aikaisemmin kaksi painosta ja sitten\nkolmannen kerran vielä painatettu koottuihin teoksiin. Kysymme sen\nvuoksi vielä kerran: Mitäpä muuta merkitsee tuo kaikki, kuin että\nrunoelmilla on ollut sen aikuisiin oloihin nähden menekkiä?! Toinen\nasia on sitten, jos kysytään painosten suuruutta ja siitä johtuvaa\nrunoteosten leviämismahdollisuutta. Tätä kysymystä tahdomme pohtia\nvasta vähän myöhemmin. Nyt on meidän ensin esitettävä edellä\nlupaamiamme suoranaisiakin todisteita vielä Juteinin runotuotteitten\nmenekistä. Sanan Saattajassa olevassa Juteinin elämäkerrassa v. 1840\n(Kts. Liitteitä) sanotaan: \"J----n kirjapainosta ilmauntuneita\ntoimituksia ei ole enä kirja-kauppioilla eikä hänellä itsellä\". Tämä\nlause nyt ilmeisesti todistaa, että v. 1840 _kaikki_ Juteinin siihen\nasti painosta julkaisemat _teokset, siis runoelmatkin, olivat\nloppuunmyydyt_. Ja että hänen kirjoilleen arvoakin annettiin ja niillä\nniin ollen silloin oli tilaisuutta vaikuttaa lukijoihinkin, joihin on\nluettava varmaan rahvaanmiehiäkin -- jos Krohn \"kansa\" sanalla juuri\nrahvasta tarkottaa --, siitä on todisteena samassa elämäkerrassa vähän\naikaisemmin esitetty näin kuuluva lause: \"-- -- hän (Juteini) ei ole\nainoastaan toimellisuudensa suhteen viran toimituksissa ansaitun arvon\nvoittanut kaikilta meidän kaupungin asujamilta, vaan myöskin monelle ja\nopäilemätä vielä usiammalle, Suomen kielen ystävälle mahtaa olla vanha\ntuttu ja rakas sieluheimo Suomen kieltä ja kirjallisuutta\nkunnioittavien kirjoitustensa ja toimitustensa kautta, -- --\". Ja A.J.\nSjögren sanoo v. 1821, että suomalaisen kirjallisuuden suhteen erittäin\nansiokas Juteini on suomalaisen talonpoikaissäädyn sivistämistä\nuutterasti edistänyt kirjailijatoimellansa.[228] Että kansa, itse\ntalonpoikainen väestö, Juteinin teoksia luki ja, kuten jo edellä\nväitimme, itse asiassa niitä arvossa piti, sitä todistaa vielä seuraava\nP. Päivärinnan lausunto syntymäpitäjänsä maallisesta kirjallisuudesta\nhänen nuoruutensa aikana, vaikk'ei hän itse ikämiehenä, ja kirjailijana\nmainitsemaansa Juteinin kirjaa enää sivistävänä pitänyt. Tähän\nlausuntoon jo siv. 12 viittasimme toista tarkotusta varten ja se\nkuuluu: \"Ainoat kirjat siihen suuntaan (edellä puhutaan sivistyttävästä\nmaallisesta kirjallisuudesta) lienevät olleet siihen aikaan: Jutén'in\n\"Pila pahoista hengistä\" ja \"Hoberg'in äijä\", jotka jokainen osasi\nulkoa\".[229] Samansuuntaisen tiedon Lopelta juuri mainitusta Juteinin\nkirjasta antoi tämän kirjottajalle kerran eräässä suullisessa\nkeskustelussa myöskin prof. Setälä ylioppilasajaltaan, johon tietämään\njo viittasimme samalla kertaa, kuin Päivärinnan tiedonannosta puhuimme,\nvaikka tätäkin tietoa käytimme silloin todistaaksemme, että Juteinin\nnimi aikoinaan oli tunnettu ympäri koko Suomen niemen. Vielä\nviidennenkin todistuksen kansan arvonannosta, mutta tässä tapauksessa\nJuteinin kirjasiin nähden _yleensä_, luemme merkin A. A(hlqvist'i)n jo\nennenmainitusta esitelmästä 1852-vuoden Litteraturblad'issa. Siinä\nsanotaan, näet:\" -- -- (Juteini) on julkaissut joukon kirjotuksia,\nvarustettuina moninaisilla nimityksillä, joiden sekä sisällys että\nulkonainen asu ilmaisevat, että ne ovat aijotut kansalle. Tämä seikka\nei kuitenkaan estänyt niitä tulemasta tunnetuiksi ja arvossa pidetyiksi\nmyöskin säätyläishenkilöitten keskuudessa, joista moni silloin vielä\nosotti myötätuntoisuuttaan samalle kirjallisuudelle kuin kansakin eikä\nvoinut siihen määrin, kuin nykyisin on laita, tyydyttää lukuhaluansa\nulkomaisella kirjallisuudella. Tämä seikka, että Judén'in kirjoja\nlevisi myöskin maan sivistyneemmän väestön keskuuteen, hankki hänelle\nmyös sen _yleisen arvonannon_,[230] minkä hän kirjailijana on osakseen\nsaanut. -- --\".[231] Vähän aikaisemmin sama merkki sanoo samassa\nesitelmässä vieläkin suoranaisemmin Juteinin (sekä Gottlund'in ja\nKorhosen) _vaikutuksestakin kansaan_, että he ovat ennen muita\nkirjailijoita huomiotaherättävällä tavalla vaikuttaneet osiksi\n_kansaan_[230] sivistävästi, osiksi _sivistyneihin_[230]\nkansallistunnetta eloonherättävästi ja kohottavasti. Ehkä kaikkein\npätevimmät todistukset Juteinin laulujen arvokkuudesta olemme kuitenkin\nsäästäneet tähän viimeiseksi. Todistukset ovat J.V. Snellman'in ja\nlukija löytää nekin Litteraturblad'ista (v:lta 1856) siv. 368 ja (v:lta\n1858) sivv. 447, 448. Ne kuuluvat: \"Juteinin lauluja laajalti maassamme\ntuntee, lukee ja laulaa -- Suomen kansa, vaikka niitten tekijän\nsivistyneitten enemmistö tuntee vain nimeksi\";[232] sekä \"myöskin on\ntunnettua, että Juteinin kirjotukset, levinneinä arkkikirjallisuutena,\novat saavuttaneet sangen laajan lukijakunnan rahvaan joukosta eivätkä\nvarmaankaan ole olleet vaikuttamatta sen älylliseen ja siveydelliseen\nsivistykseen. Ei yhtä sadasta niitä, jotka maailmassa loistavat\nylhäissukuisuudella, viroilla, arvonimillä ja ritarimerkeillä, voida\nverrata vaatimattomaan maistraatinsihteeriin Viipurissa, eikä yksikään\nnoita samoja äskenmainittuja ole saava nimeänsä säilytetyksi\nsamallaisessa kiitollisessa jälkimaailman muistossa.\"[233]\n\nMitä tulee Juteinin runoelmien painosten suuruuteen ja niiden siitä\njohtuvaan leviämismahdollisuuteen, emme me tunne hänen alkuperäisten\nrunovihkostensa painosten kappalemäärää. Mutta hänen ruotsiksi\nkirjottamansa Anteckningar-kirjan painoksen suuruus on meillä tiedossa\nsamoin suunnilleen myös hänen koottujen teostensa, sekä sekin, että\npainos ruotsiksi painettuja \"Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten\" ja\n\"Kritik öfver Lån-Bokstäfverna uti Finska Språket\" oli pieni\n(\"obetydlig\").[234] Juteinin koottujen teosten painoksesta tiesi\nennenmainittu ent. kirjakauppias Howing sanoa, että 1856-vuoden painos\nJak. Juteinin Kirjoja oli 500 kappaletta, 1857-vuoden \"luultavasti\n200\" ja \"viimeiset 200 kappaletta\".[235] Anteckningar-kirjaa painettiin\nvain 250 kappaletta, niinkuin jo edellä selvisi. Teoshan kuitenkin\nolikin selvästi tarkotettu vain sivistyneitä varten, päättäen sekä sen\nkielestä että yleensä vaikeatajuisemmasta sisällyksestä. Kansalle\ntarkotettuja teoksia taas (juuri noita runoelmia sisältäviä kirjasia)\notaksuisimme painetun paljoa enemmän, kuitenkin huomioonottaen että\nyleensä kestävä painopaperi, jota kauttaaltaan olemme Juteinin\nkirjasissa tavanneet, tietenkin oli siihen aikaan suhteellisesti\nkallista niinkuin painatuskin. Jos siis saanemme olettaa, ett'ei\nnäitäkään, kansalle, näet, tarkotettuja kirjasia, painettu niin suuria\npainoksia kuin meidän päivinämme huomattavain kaunokirjailijain\nteoksia, niin ei meillä kuitenkaan liene syytä luulla, että yleensä\nlukutaitoinen Suomen kansa olisi niitä paljokaan vähemmän lukenut tai\ntoisten ääneen lukiessa kuulemallakin niiden sisällyksen omaksunut,\nkuin mitä nykypäivinä itse rahvaassa parempien kirjailijaimme teosten\nsuhteen tapahtuu. Sjögren'in, Sanan Saattajan, Ahlqvist'in, Snellmanin.\nSetälän ja Pietari Päivärinnan edellä esittämämme lausunnot ovat meistä\ntakeena siitä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiinkuin edellisestä jo on selvinnyt, oli Juteini sangen tuottelias\nrunoseppä; tuleva tutkimus on luullaksemme osottava, että hän sekä\nrunoissaan että muissakin suomenkielisissä kirjotelmissaan on\nosottautunut myöskin onnistuneeksi _sanasepäksi_ ja että saamme häntä\nkiittää monesta sattuvasta alkuperäisesti suomalaisesta sanasta,[236]\nainakin sellaisesta, jonka ensimäisenä hän on kansankielestä siirtänyt\nkirjakieleen, mutta epäilemättä myöskin hänen itsensä muodostamasta.\nMyöskin meille meidän päivinämme oudonlaisia mytologisia sanoja voimme\nJuteinin kielestä tavata koko paljon, etenkin hänen runoistaan. Pariin\nsellaiseen viittaa Setälä tutkimuksessaan \"Studien aus dem Gebiet der\nLehnbeziehungen\" (v. 1912) sivv. 24 ja 34 s., ja Virittäjässä v. 1911\nmerkki K. N(ieminen). sivv. 61 ja 62 luettelee eräitä poimimiansa\nsanoja J. Juteinin runoista sekä selittelee useampien merkitystä\nLönnrot'in sanakirjan avulla. Nämä sanat K.N. on esittänyt \"näytteeksi,\nettä Juteinin kielestä voitaisiin ehkä saada poimintoja, jotka\nvalaisisivat mytologistenkin sanain käyttöä ja merkityksiä\".[237]\n\nKun tässä kerran Juteinin kielestä puhe on, sopinee tähän myös liittää\nhänen kirjoistaan poimituista sanoista tehty luettelo, joka sisältää\nnykyisestä kirjakielestä eroavaisimmat sanat -- olkootpa ne sitten\nnominativissa taikka jossakin muussa sijassa, presensin 1 personassa\ntahi jossakin muussa verbimuodossa. Luettelo on myöskin selittävä\nnäiden sanojen merkitykset. Kuitenkaan emme ota niitä lukuun, jotka\nennen mainittujen sääntöjen takia poikkeavat nykyisestä kirjakielestä,\nemmekä niitäkään, jotka arvelumme mukaan ovat painovirheen kautta\nerilaisiksi muodostuneet.[238]\n\n  Juteini.   Nyk. kirjakieli.\n\n  Aiwoi = aikoi.\n  aiwoituksemme = aikomuksemme.\n  aiwuissa = aivoissa.\n  aldis = alttiiksi; alttiit.\n  alennessa = aletessa.\n  ales = alas.\n  alensa = allensa.\n  allo = aalto. Jos kaksi samanlaista vokalia nykyään merkitään\n                sanan ensi tavussa eli se siis on pitkä, niin\n                J. usein lyhentää tuon tavun poistamalla toisen\n                vokalin.\n  ambuan = ammun.\n  ambusi = ampui.\n  andakon = antakoon. J. lyhentää myöskin aina imperativin oo:n o:ksi\n                      ja öö:n ö:ksi.\n  aroistaapi = aristaapi.\n  awoina = avoinna. Tässä on huomautettava, että J. sietää -ime\n                    päätteisten adjektivien nominativista muodostetussa\n                    essivissä ainoastaan yhtä n:nää; sama on\n                    karitivisten adjektivien essivin laita, esim.\n  awutoina = avutonna.\n  Ehkän = ehkä + 1 pers. typist. suff.\n  elli = eli.\n  empä = enpä. N muuntuu aina m:ksi p:n edellä ja p vuorostaan taas\n               b:ksi, niinkuin esim. sanassa ombi; mutta empä-sanassa\n               J. ei ole sääntöään seurannut.\n  enemmäldä = enemmän, enempää.\n  enin = (luult.) enimmiten.\n  ensimmäldä = ensin, ensinnä.\n  ensingän = ensinkään. J. lyhentää alinomaa liitepartikkeleita -kaan\n                        ja -kään poistamalla toisen vokaalin.\n  että ei = ettei.\n  etuutta = etua.\n  Hara-huuli = (luult.) haarahuuli, jänis. Samoin esimerkki ensi tavun\n                                           lyhentämisestä.\n  hedelmöitkäi = hedelmöitkää. Päätteet -kai, -käi ovat saaneet -kaa,\n                               -kää-päätteitten sijan imperat. mon. 2\n                               personassa.\n  hulluudena[239] = hulluutena. Kahden samallaisen (eli siis pitkän)\n                                vokaalin jälkeen J. välistä panee\n                                d-äänteen t:n asemasta, jos lyhyt\n                                vokaali seuraa.\n  huojistaa = huojentaa.\n  Ilme = ilmi.\n  iäinen = ijäinen.\n  iän-kaikkisuudesta = ijäisyydestä.\n  Jokuu = joku (murt.).\n  juljistettu = julistettu, julaistu. L:n jälkeen i väliin paisuu\n                ji:ksi; esimerkkejä vielä tähän on velji = veli;\n                seljitti = selitti, selvitti.\n  juotsinensa = joutsinensa, jousinensa.\n  jälle = jälleen.\n  Kaitsialda = kaitsijalta. Tekijän päätteestä J. antaa j:n kadota -i\n               ja -e-päätteisistä vartalosanoista, mutta -e muuntuu\n               kuitenkin ensin i:ksi -e-päätteisissä.\n  kallaiseksi = kaltaiseksi (murt.).\n  kamoittaa = kammottaa. Väliin hän antaa vartalon alkupuolella\n              kahdesta samanlaisesta kerakkeestakin toisen kadota\n              (siis: pitkän lyhetä).\n  kansakundahin = kansakuntain. H äänteen J. usein pistää kahden\n                  vokaalin väliin viime tavussa, sekä monik. 1\n                  genetivissä, nk tässä tapauksessa, että yksikön\n                  partitivissä, esim. valdaha = valtaa. Olemme ennen\n                  jo puhuneet tästä h:sta ja silloin viitanneet\n                  Vhaël'in kielioppiin.\n  kasvoin = kasvoihin.\n  kaswoen = kasvojen. Mon. illativissa ja 2 genet. J. joskus taas\n            jättää pois päätteitten kerakkeet, h:n ja j:n. Vielä esim.\n            sikoin = sikoihin.\n  katsokat = katsokaat. Mon. 2 p:n imperativin pääte -kaat, -käät\n             lyhennetään aina -kat, -kät-päätteiksi.\n  kihdyttäissä = kiihdyttäissä.\n  kihoittaapi = kiihottaa. Taas esim. siitä, mitenkä J. usein ensi\n                tavussa lyhentää pitkän vokalin.\n  kiinitti  = kiinnitti. Taas esim. toisen kerakkeen katoamisesta sanan\n              vartalosta, kun siinä on 2 samanlaista.\n  kuins = kuin + typist. sinä l. sä.\n  kuljeskiipi = kuljeksiipi.\n  kustä = kusta. Seuraava sana on sattunut alkamaan ä:llä.\n  Laimiin = laimin.\n  laksot = laaksot. Taas esim. ensi tavun lyhentämisestä.\n  leijoni = leijona.\n  lieska = liekki (murt.).\n  lietsari = saattaja, opas (murt.).\n  lijan = liian. Kahta i:tä J. ei mielellään käytä vierekkäin, kun\n                 vokali niitä seuraa, vaan muuntaa jälkimäisen i:n\n                 j:ksi; esim. pijasta = piiasta.\n  lijoista = ilkeistä.\n  luolda (luult.) abl. sanasta luo = luota.\n  lämpymänä = lämpimänä.\n  löynynee = löytynee.\n  Mahdata = mahdeta.\n  miitteleepi = miettiipi.\n  mitän = (luult.) mitä + minä tai mitä + nyt.\n  moittaa = moittii.\n  moitettiin = moitittiin.\n  mureeksi = murheeksi.\n  mängäi = menkää.\n  Ojennustie = oikotie.\n  onnesti = onnistui.\n  otrista = ohrista.\n  Perehet = perheet.\n  pidembää = pitempää.\n  pikuuden = piikuuden. Taas esim. siitä, kuinka hän lyhentää pitkän\n                        vokaalin ensi tavussa.\n  pisareet = pisarat = kyyneleet.\n  pojes = pois.\n  purta = purra.\n  purten = purren. J. ei yleensä assimileraa t:tä r:ksi r:n jäljessä.\n  puumulia = puuvillaa.\n  pääsnyt = päässyt. Hän ei myöskään assimileraa n:ää s:ksi s:n\n                     jäljessä; syösnyt = syössyt.\n  Rindu-luin = rinta-suin = vastapäätä. Olisimme halukkaita otaksumaan,\n               että u sanassa luin on vaikuttanut a:n muuntumisen\n               u:ksi sanassa rinta.\n  Saakais = saakaa = ottakaa.\n  saalita = saaliita.\n  sarannot = saranat.\n  sauvun = savun.\n  semmengin = semminkin.\n  sialla = sijalla.\n  siaan = sijaan.\n  siivistystä = sivistystä (murt.)\n  sioitti = sijotti.\n  suomuus = suonto.\n  suurennut = suurentunut.\n  säätettiin = säädettiin.\n  säättänyt = säätänyt.\n  Taindiomaksi l. taindiotoimaksi = tainnottomaksi.\n  taiten = taitaen = taitavasti. II inf. instr. J. ylimalkaan muodostaa\n                     panemalla -en-päätteen typistyn. vartaloon tieten\n                     = tietäen.\n  toinansa = toisinansa.\n  tyvenään = tyveneen.\n  työllähämbi = työläämpi.\n  täytyvät = täyttyvät.\n  Urho = uros.\n  uunna = uutena.\n  Waldikat = valtikkaat.\n  wamba = vamma.\n  vapa-sukuisten = vapaa sukuisten.\n  warahin = varhain.\n  waremmin = varhemmin, varhaammin (murt.)\n  warteni = vartaloni.\n  wierillekin = läheisyyteenkin.\n  wiljemmäldä = koso(mma)lta.\n  välein = väleen.\n  Ylenpaldisuus = ylenpalttisuus.\n  ylpäilee = ylpeilee.\n  Älkä = älä.\n\nLauseita, jotka eroavat nykyajan kirjotustavasta, löytää sellaisia kuin\nesim.:\n\n  Alkaa lahomaan = alkaa lahota.\n  Ei händäkän haittaa = ei haita häntä.\n  eikö lienee = eikö liene.\n  en taida me muuta ajatella = emme taida muuta ajatella.\n  että hänen piti riemun tuhlaamaan = että hänen piti tuhlaaman\n      (l. tuhlata) riemun.\n  Hän meni siis metsään luulossa ei vielä synnyttämään = hän meni\n      siis metsään luullen ei vielä synnyttävänsä (l. ettei vielä\n      ssynnyttäisi.)\n  Jolle asia näytti pimeäksi = jolle asia näytti pimeältä.\n  Siunaten ruoka istukai päin pöytään = siunaten ruoan istukaa\n      pöydän ääreen.\n  Vaille paremman tietoa = parempaa tietoa vailla.\n  woidaan estettää = voidaan estää.\n  Älkä sinä luulko = älä sinä luule.[240]\n\n       *       *       *       *       *\n\nJuteinin elämänvaiheita esittäessämme huomautimme, mitenkä hän sai\nrunokokeistansa hyvän arvostelun runoilija Franzén'ilta. Tämän mielestä\nnäytti hän \"omaavan todellista kykyä runoiluun\". Hän oli esittänyt\nFranzén'ille \"useita Suomalaisista runotuotteistaan\", varmaankin\nuseimmat, ehkä kaikkikin vihkosessa Kirjoituksia samana vuonna 1810\njulkaisemistaan 22 runosta ja niiden lisäksi nähtävästi vielä\nm.m. Suomen Laulun (Katso Liitteitä), jonka iloluontoisen\nisänmaallismielisen hymnin Suomalaisen kunniaksi hän v. 1816 julkaisi\npainosta uudessa muodossa Suomalainen nimisen runon yhteydessä. Hän,\nnäet, jätti siitä pois neljä lystikkäintä säkeistöä, antoi neljälle\njäljellejääneelle uudistamalleen vakavalle säkeistölle uuden nimen\nLaulu Suomessa ja sai siten syntymään tuon yleisesti suositun laulun,\ntunnettu ensimäisen säkeistön sanoilla: \"Arvon mekin ansaitsemme\".\nTämän jo siis noin sadan vuoden vanhan laulun säkeitä sanoo\nvielä meidän päivinämme runoilija Eino Leino \"liikuttaviksi,\npatriarkallisiksi\", joissa \"Juteinin huomio käytännöllisenä miehenä on\nenemmän keskittynyt itse kansaan\" kuin maahan ja sen ihanaan luontoon.\nSen ohella Eino Leino tunnustaa runon olevan siitä merkillisen, että\nisänmaallinen tunne siinä esiintyy jo ainakin yhtä voimakkaana kuin\n\"Maamme\"-laulussa, vaikka se onkin niin paljon ennen sitä kirjotettu.\nJa hän väittää vielä, että se (Laulu Suomessa) puhtaasti suomalaisena\nisänmaallisena hymninä (Kallion Oman maan ohella, jossa taas runollinen\nihailu kohdistui maamme luontoon) aivan erinomaisesti olisi sopinut\nkansallislauluksemme, jonka ruotsinkielinen vallas-säätymmekin olisi\nvoinut Flora-juhlassa v. 1848 sydämensä pohjasta kaiuttaa.[241] Vuonna\n1910 julkaisemassaan Suomalaisen kirjallisuuden historia-nimisessä\nteoksessa Eino Leino myös mainitsee, että sanottu Juteinin \"laulu ja\nLuonnon suuret (pitää tietenkin olla: suuren!) lapsukaiset\" ovat\nhänelle ikuisen muistomerkin suomalaisen taiderunouden pyhäkössä\npystyttäneet, vaikkapa hänen \"pääasiallinen tuotantonsa tosin lienee\nkansaa-valistavaan kirjallisuuteen luettava\", tarkottaen sillä\netupäässä hänen runouttaan. Ja luullaksemme J. Krohn'in vaikutuksesta\nEino Leino yleisarvostelussaan sanoo Juteinia järkeileväksi,\nratsionalistiseksi hengeksi. Tästä viimeisestä arvelusta huolimatta\ntuntuu kuitenkin edellisistä Eino Leinon lausunnoista siltä, kuin hän\nantaisi Juteinille runoilijana kylläkin tunnustusta.\n\nJos sitten kolmanneksi tarkastelemme August Ahlqvist'in arvostelua\nJuteinin runoudesta jo ennen mainitussa esitelmässä v:lta 1852, niin\nhän alussa puhuu uranuurtajista kansallisrunouden alalla, varottaen\ntuomitsemasta kirjailijoita, jotka ovat esiintyneet aikana, jolloin\nluonnonrunouden kaiku vasta hiljan on tauonnut ja laulun alue on\nmuuttunut taistelutantereeksi erilaisille aineksille ja voimille, koska\nvieraat katsantotavat ja uudet muodot koettavat saada jalansijaa\nkansallisrunouden pyhäkössä. Tällöin tehdään moni epäonnistunut koe,\nsyntyy moni muodoton luomus, jopa voidaan sanoa, että milt'ei kaikki,\nminkä sellainen alkava aika runoudessa synnyttää, on \"hallaista tai\nmuuten vähemmän kaunista\". Vaikkakaan tällaisen ajan kirjailijain\nkirjallisesta tuotannosta jälkimaailma ei voi nauttia, niin on se\nkuitenkin muodostanut täyteaineksen siihen suureen kuiluun, joka\nluonnon- ja taiderunouden erottaa toisistaan, sekä sen pohjan, jolle\nonnellisemmat nerot sittemmin nostattavat laulun temppelin. Ja vähän\nedempänä Ahlqvist arvelee Juteinin runottaren pääominaisuuden olevan\ntyyntä ja selkeää järkevyyttä. Hänen päämääränänsä ei ole kauneus, vaan\nmieluummin hyvyys, ja harvoin hän antaa mielikuvituksensa kohota\njokapäiväisyyttä korkeammalle. Sitä vastoin on hänen varsinainen alansa\nalemmat runouden lajit, pilkka- ja opetusrunous, joissa mielikuvituksen\nja kauneudenaistin toiminta on vähempiarvoinen ja järjen sen sijaan\nvallitsevana. Hänen pilkka- ja opetusrunonsa huokuvat lämmintä\ntotuuden- ja isänmaanrakkautta, oikeudentuntoa ja uskonnollista mieltä,\nja vaikka hänen pilkkarunonsa kärki \"ei ole niinkään harvoin\ntylsänlainen\", miellyttää tuo alkuperäinen ja useimmiten hyvälaatuinen\nsävy miltei aina hänen lukijaansa, etenkin tämä täytyy tapahtua\nlukijalle kansasta, jonka naurettavien puolien ja ennakkoluulojen\nkimppuun hän käy sen omalta kannalta. Ja vieläkin edempänä Ahlqvist\nsanoo taas, että monet hänen opetusrunoistaan ovat erinomaisia jalojen\najatustapojen takia, joita niistä löytää, useat uhkuvat lämmintä\nisänmaanrakkautta, niinkuin yleisesti pidetty laulu: _Arvon mekin\nansaitsemme_, toiset taas ovat syvemmin uskonnollisia ja lähentelevät\nvirttä, kuten laulu _Kirkkotarha_. Lopuksi Ahlqvist on sitä mieltä,\nettä Juteinin runomitta on yleensä moitteetonta, ja hänen kielensä on\njoskus epämääräistä, mutta harvoin typistettyä ja aina sujuvaa ja\nselvää. Niinkuin näemme: Paljonkin tunnustusta siis uranuurtavalle\ntaiderunoilijalle, varsinkin opettavaisen runouden alalla!\n\nJ.V. Snellman'in arvostelut Juteinin runoudesta ovat Litteraturblad'in\nkolmessa vuosikerrassa: vuosina 1856, 1857 ja 1858. Niissä hän\narvostelee vuosina 1856 ja 1857 ilmestyneitä Jak. Juteinin Kirjoja\nsivuilla 366-368, 329 ja 93. Ja vuonna 1858 painetut osat VI-IX samojen\n\"kirjojen\" jatkoa arvostellaan saman aikakauskirjan lokakuun vihkossa\nN:o 10 samana vuonna sivuilla 446-448, mutta nimimerkkiä ei tämän\nkotimaisen kirjallisuuskatsauksen lopussa ole, jonka katsauksen yhtenä\narvostelevana osana sanottu kyhäelmä on. Kuitenkin tuntuu sekä sisällys\nylimalkaan, edellisiä arvosteluja suurimmaksi osaksi uusivana, että\nkirjotustapakin ja vielä jokunen viittauskin edelliseen kirjotukseen\nosottavan, että tämäkin arvosteleva kirjotus on lähtenyt\nLitteraturblad'in silloisen päätoimittajan taitavasta kynästä ja siis\nolevan sekin Snellman'in. Ensinmainitussa arvostelevassa kirjotuksessa,\nLitteraturblad'issa vuodelta 1856, on tarkimmin Juteinin runoutta\ntarkasteltu, ja tämän tarkastelun tuloksia tahdomme tässä esittää.\n\nEnsin huomauttaa Snellman ohimennen, että \"hän (Juteini) on vaeltanut\nrauhaan täältä tuo vanhus, joka puolivuosisataa aikaisemmin oli\nlaulanut ensimäisiä suomalaisia laulujaan, ja jonka rakkaimpana\naskaroimisena vielä hänen elämänsä iltana suomalaisen laulun\nharjotteleminen oli\". Sitten seuraa lause, josta selviää, että Juteini\nvanhoilla päivillään, niinkuin me jo ennenkin olemme kertoneet,\nkokoili, järjesteli, muunteli ja kirjotti uutta, hänen kuolemansa\njälkeen julkaistavaksi. Nämä kootut teokset olivat nyt päässeet\njulkisuuteen. Ensimäinen osa sisälsi vakavia lauluja sekä kansan- että\nuudemmalla runomitalla. Ja myöskin toisessa on kylläkin niin vakavia\nkappaleita, jott'ei niitä juuri voi kutsua leikillisiksi tahi\nlystikkäiksi. Ja niidenkin joukosta, jotka voitaisiin lukea\njälkimäisiin, kuuluu harva hauskoihin. Tuskin iloisimmat saavat\nlukijassa hereille hiljaista hymyä. Huomaa selvästi, että Juteini\ntahallaan on hyvin varovainen, niin että hän otsakkeesta \"Leikki\nlauluja\" on etsinyt puolustusta ei ainoastaan lauluille, joiden\naineesta laulaminen voitaisiin katsoa vanhan miehen arvoa alentavaksi,\nesim. viinistä ja rakkaudesta, vaan myöskin jokaiselle vapaammalle\nkäsitykselle mitä vakavimmista asioista. Monesta kohdin vilahtaa\nnäkyviin luonnostaan iloinen luonne; mutta on selvää, että laulaja,\nharvoja poikkeuksia lukuunottamatta, on sen purkauksille pannut lujia\nsalpoja. Lukiessa vakavia laulujakin saa usein vaikutelman niiden\npakonalaisuudesta. Ja sille, jolla esittäjän (J.V. S:n) tavoin on ollut\ntilaisuutta kuulla tuon vapaamielisen ja vielä myöhäisessä\nvanhuudessaan hilpeän ja iloisen miehen puhuvan, on tämä kokemus\nnäyttävä todeksi sen, minkä laulujen lukeminen ainoastaan antaa\naavistaa. Häntä olikin kohdannut sellainen tässä maassa ainoalaatuinen\nvarotus, että eräs ruotsalainen, hänen kädestään lähtenyt kirjallinen\nesitys oli laillisen oikeudenkäynnin ja tuomion nojalla poltettu.[242]\nEsittäjän (J.V. S:n) mielipide on sen vuoksi se, että toisenlaisten\nyksityisten ja yleisten ulkonaisten olosuhteitten vallitessa Juteinin\nlaulut olisivat olleet jotakin paljoa enempää, kuin mitä ne nyt ovat.\n\nSnellman jatkaa: Runoilijalahjaa sanan korkeimmassa merkityksessä ei\nvoida myöntää Juteinin omanneen. Hänen laulunsa on siihen liiaksi\nmietiskelevä ja tarkotuksellinen. Mutta hän _onnistuu usein erinomaisen\nhyvin laulunesittäjänä, ja olisi epäilemättä onnistunut vielä\nuseamminkin, jos hän olisi antanut mielikuvituksensa toimia vähän\nvapaammin ja laulanut täysin arastelematta ilmoille sen, minkä jo\nluulee olevan hänen huulillaan. Myöskin ulkopuolella laulurunoutta on\nhän[243] kirjottanut suomalaisessa runoudessa harvinaisen kauniita\nlyyrillisiä kappaleita. Nuoremmille laulajille tuntemattomalla\nkeveydellä liikkuu hän kaikellaisissa runomuodoissa, luullaksemme\nsellaisissakin, joita ei tavata kellään muulla_.[244] Tämän perästä\nSnellman huomauttaa, että tähän \"esteettömään liikuntoon\"\n(kaikennäköisissä runomuodoissa) on pääasiallisesti syynä se, ett'ei\nJuteini luultavastikaan ole ottanut tarkemmin selkoa niistä kahleista,\njoista sidotuksi nuorempi sukupolvi on joutunut omaksumansa\nkonstikkaan, vanhan kansanrunon mukaan muodostaman runomitan kautta.\nMutta, jatkaa Snellman eräässä seuraavassa kappaleessa, _Juteinin\nlaulun eivät kuitenkaan muodosta ainoastaan runomittaiset tai\nsoinnilliset mietelmät. Sitä tekee eloisaksi moni mielijohde ja sillä\non usein runsaasti määräyssanoja, kuvia ja vertauksia, mutta\nyksinkertaisia ja luontevia_.[244] Ja vieläkin etempänä Snellman\nväittää, että Juteinikin toisinaan, samoinkuin Kalevala ja hänen (S:n)\naikansa kansanrunonkirjottajat vanhalla runomitalla kirjottaessaan,\nunohtaa kaiken muun runopuvun käytön paitsi runomitan, samoin kuin\nmyöskin hänen lyyrillisissä kappaleissaan tapaa kohtia, joissa\nyhtenäisyys ei vaatisi juuri niitä sanoja, mitkä siinä kyllä tekevät\nitse runomitan ja soinnun virheettömiksi. Mutta kuten edellä\nmainituista esimerkeistä voidaan nähdä, _on hänen runorakentelunsa\ntavattoman sujuva eikä hänen kykyänsä keksiä sointuja tapaa_, niin\npitkälle kuin Snellmanin tuntemus ulottui, _kenessäkään muussa\nsuomalaisessa runoilijassa. Hänen kielensä on puhdasta ja\nrikasta_,[244] vaikka hän oikeinkirjotuksessa pysyttelee lähemmin\n\"raamatun suomessa\" eikä ole omaksunut uudenaikaisen suomen sanoja ja\nlauseparsia.\n\nMainitessaan Jak. Juteinin Kirjojen 3:nnen ja 4:nnen Osan ilmestymisen\nSnellman kertoo, että niissäkin olevien laajempien runojen sisällys\nenimmäkseen on opettavaista, kehottaen isänmaalliseen henkeen ja\nlauluun, rauhalliseen ja siveään elämään j.n.e., myöskin lempeään\nmielenlaatuun lähimäisiä ja eläimiä kohtaan. Viimemainitussa suhteessa,\nkun oli kysymyksessä kotieläinten hellä kohtelu, oli, näet, Juteini\njalo kiivailija, ja, sanoo Snellman, hän lienee joskus,[245] kun eivät\nsuusanalliset huomautukset auttaneet, pahoinpidellyn eläimen puolesta\nkostanut sen kiusaajalle.[246]\n\nJo v. 1881 painetussa \"Kymölän seminarin opettajain albumissa I\" on\nmerkki K. R(aitio) sivuilla 77-96 julkaissut Jaakko Juteinista\nesitelmäntapaisen kirjotuksen, joka näkyy arvosteluissaankin perustuvan\nJ. Krohn'in esitykseen[247] Biografisessa Nimikirjassa sekä Ahlqvist'in\nhuomautuksiin hänen runousopissaan. Tästä syystä, ja jos ne (Raition\narvostelut) vielä, kuten mahdollista ja luultavaakin on, myöskin\nnojautuvat Snellman'in edelläesittämiimme lausuntoihin\nLitteraturblad'issa, emme tässä rupea niitä selostamaan; mainitsemme\nvain sen, minkä Raitio esittää uutta ennen esitettyjen tietojen\nlisäksi, että, näet, \"Juteinin muista (juuri edellä on kerrottu laulun\n\"Arvon mekin ansaitsemme\" käyneen Suomen kansalle rakkaaksi)\nmonilukuisista lauluista ovat jotkut muutkin vielä tänään suosittuja.\nNiin muutamat lastenlaulut, esimerkiksi \"Lapsi olen laulavainen\", \"Älä\nitke äitini\" ja \"Isän ja pojan laulu\". Tähän Raitio vielä lisää: \"Laulu\n\"Elämän nautinnoista\" (tulee tietenkin olla: nautinnosta!) oli aikanaan\nhyvin rakastettu\", sekä kiittää omasta puolestaan sitä hyvänä runona ja\npainattaa sen esitykseensä kokonaisuudessaan Jak. Juteinin Kirjoista.\n\nBiografisessa Nimikirjassa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet\nnimisessä teoksessa Julius Krohn arvostelee Juteinia runoilijana\nosittain samoin kuin Snellman, mutta osiksi myöskin paljoa ankarammin.\nKrohn sanoo jälkimäisessä teoksessa: \"Niinkuin hänen teostensa\nluettelosta ja parista esimerkistä on näkynyt,[248] oli Juteinin\nrunotar pääasiallisesti opettavainen. Se enimmiten saarnasi hyviä\ntapoja ja taisteli turhia ennakkoluuloja vastaan. Yhtähyvin ei se ollut\nmikään yksivakainen itkusuu, vaan salli leikkiäkin toden vaiheella,\nsalli viatonta iloa, vaikkapa oluthaarikan ja viinalasinkin ääressä,\nhyväin ystäväin seurassa. Ja opetuksissansa, saarnoissansakin se\nkaikkein mieluimmin aina käytti aseinaan pilkan teräviä nuolia. Näissä\npilkkarunoissaan ei Juteini säästänyt ketään, milloin tuomaria tokaisi,\nmilloin pisti pappiakin.\" Ja toisessa kohtaa: \"Todellista runoniekkaa\nhänessä ei ollut: pikemmin oli hän luotu filosoofiksi ja\npuhetaituriksi. Suorasanaiset kirjoituksensa -- -- -- ovat hyvin\nmiellyttävät lukea, sen puolesta että niissä ajatus ilmautuu hyvin\nomituisessa, välähdyksen tavoin valaisevilla vertauksilla kaunistetussa\nmuodossa. Mutta runoelmissa sitä vastaan on äly liiaksi\nyksinvaltiaana.\" Ja sitten taas vähän myöhemmin Krohn edelliseen vielä\nlisää: \"-- -- -- hänen runoelmansa enimmäkseen ovat runomittaan puettua\nproosaa, vaikka kyllä innokasta, kuvilla ja vertauksilla koristettua\nproosaa. Aine niissä on enimmiten aivan ajatteellinen, filosoofinen, ja\nopettavainen tarkoitus silmäänpistävä. Niinkuin olemme nähneet,\nilmautui tämä opettavainen tarkoitus alussa paraiten pilkan muodossa.\nSe oli usein kehoittavinansa pahaan tapaan, tehdäksensä sitä oikein\nnaurettavaksi ja inhoittavaksi. Muutamat näistä pilkkarunoista ovat\njokseenkin onnistuneita. Mutta ylimalkaan ei Juteinin pilkka kuitenkaan\nollut oikein terävä; sen kärki oli useimmiten tylsänlainen. Myöhempinä\naikoina ei hän enää kirjoittanutkaan mitään pilkkarunoja, vaan antoi\nopetuksensa aivan yksivakaisessa muodossa. Seurauksena Juteinin\nrunottaren filosoofisesta, opettavaisesta luonteesta oli myös sen\ntaipumus lyhyihin aforismeihin ja epigrammeihin.\"\n\n\"Runoissansa on Juteini sotinut kaikkia paheita ja pahoja tapoja\nvastaan, mutta useimmin ja innokkaimmin moitti hän aina näitä\nkolmea: omanvoiton-pyyntöä, taikauskoa ja eläintenrääkkäystä.\nOmanvoiton-pyynnön syyksi hän luki senkin, että ylhäiset säädyt\nSuomessa olivat hylänneet kansan kielen. Uskoa taikoihin ja\nkummituksiin pilkkasi ja moitti hän yhtenään ja ylimalkain ei hän\nuskonnonkaan suhteen sallinut sokeaa, ajattelematonta uskoa.\"\n\n\"Toinen puoli Juteinin runoilijaluonteessa on lapsellinen, viaton\niloisuus. Yksi hänen periajatuksiansa oli, että tässä mailmassa hyvää\nja pahaa on tasan, ja jos jälkimmäistä toisinaan tahtoo ollakin\nenemmän, niin pitää tyytyväisyydellä ja toivolla jälleen saattaa vaaka\ntasapainoon.\"\n\n\"-- -- -- Muutamat (Juteinin runoista) ovat levinneet ympäri koko maan\nja tulleet kansan yhteiseksi omaisuudeksi enemmän kuin tuskin minkään\nmuun runoilijainme teokset tähän asti. Semmoisia ovat varsinkin\n_Suomalaisten laulu Suurelle Ruhtinaalle, Laulu Suomessa (Arvon mekin\nansaitsemme)_ ja _Laulu elämän nautinnosta_, jotka aikanaan olivat\nlauletut ja rakastetut, niin avaralta kuin suomenkieli kaikui.\"\n\n\"-- -- -- Yhdessä kohdin Juteinin kirjallinen vaikutus on ollut\nsilminnähtävä ja suuri, nimittäin siinä että hän herätti\ntalonpojissamme kansallistunteen, näyttäen monessa runoelmassansa, että\nSuomen kansa ei olekaan se halpa, mitätön rahvas, jona sitä on pidetty,\nvaan että \"Arvon mekin ansaitsemme\". Myöskin oli hän melkein ainoa,\njoka ennen vuotta 1844 suomenkielellä katkerasti moitti maassamme\nvallitsevaa muukalaisuutta kielen suhteen ja innokkaasti vaati\nsuomenkielen koroittamista valtakieleksi. Sen ajan suomalaisissa\nsanomalehdissä näkyy tosin joskus joku ainoa kirjoitus tästä aineesta,\nmutta ne harvatkin ovat erinomaisen miedot ja varovaiset. Sentähden\nsopinee pääasiallisesti Juteinin ansiona pitää, että jo kolmansilla\nkymmenillä kieliliikkeen ensimäinen alku ilmausi talonpojissakin,\nniinkuin näkyy tunnetusta Korhosen runosta.\"\n\nKun vertaa näitä arvosteluja keskenänsä, huomaa heti, että Julius Krohn\non ylipäänsä nojannut Snellman'iin. Juteinin laulu on kummankin\nmielestä liian ajatteellinen ja tarkotuksellinen. Ja enimmin hänen\nrunoelmistaan tapaa opettavaisia, jota mieltä Ahlqvistkin oli ollut.\nMutta kun Snellman antaa Juteinille runoilijana yleensä tunnustusta,\njoskin hän siirtää hänet niin sanoaksemme toisluokkaisten kykyjen\njoukkoon, niin Krohn hänelle ei sitäkään tunnustusta suo, sanoo hänen\nvain erinäisissä pilkka-runoissa ja muissakin runoelmissa jotakuinkin\nonnistuneen ja luetteleekin niistä toisia, joiden ilmottaa tulleen\n\"kansamme yhteiseksi omaisuudeksi enemmän kuin tuskin minkään muun\nrunolijamme teokset tähän asti\". -- Snellman pitää tosin, ettei voi\ntunnustaa Juteinilla olleen runoilijalahjaa sanan korkeimmassa\nmerkityksessä, mutta hän onnistuu usein erinomaisen hyvin laulujen\nlaulajana ja olisi epäilemättä sen tehnyt vieläkin useammin, jos olisi\nantanut vapaamman vallan mielikuvitukselleen ja laulanut täydestä\nsydämestään sen, minkä jo luulee ikäänkuin olevan hänen huulillaan: ja\nSnellman esittää Juteinin lyyrillisistä runoista myöskin näytteitä,\njoita hän ei enää lue laulurunoihin kuuluviksi ja jotka kuitenkin ovat\nsuomalaiseen runouteen kuuluvina harvinaisen ihania. Joka kirjottaa\nsuomalaista runoa, sellaista kuin Juteinin tunnetussa laulussa. \"Arvon\nmekin\" tai \"Luonnon suuren j.n.e.\", voi, jos sisällyskin on arvokasta,\nkatsoa lahjottaneensa isänmaalliselle kirjallisuudelle katoamattoman\nlahjan. Krohn taas väittää, ett'ei Juteinissa todellista runoniekkaa\nollut, vaan että hän pikemmin oli luotu filosofiksi ja puhetaituriksi;\nhänen runoelmissaan on äly liiaksi yksinvaltiaana; ja luultavasti hänen\nsuurin ja tiettävästi pysyväisin ansionsa oli siinä, että hän viime\nvuosisadan alkupuolella esiintyi kansallisena herättäjänä. -- Snellman'in\nmielestä Juteinin laulua eivät muodosta ainoastaan ranomittaiset tai\nluppusoinnulliset mietteet, vaan sitä elähyttää moni mieleenjohtunut\nkaunis ajatus, ja sillä on usein ylen runsaasti määräyssanoja, kuvia ja\nvertauksia, mutta yksinkertaisia ja luontevia. Ja joskin täytyy\ntunnustaa, että hänen kykynsä helposti keksiä sointuja -- jonka vertaista\nsuomenkielistä ei toista löytyne -- ja sujuvasti käyttää, runomitallista\nkieltä ovat toisinaan häntä houkutelleet runon pukuun pukemaan\nkaikenkaltaista yksitoikkoista, jokapäiväistä prosaa, etenkin kun hän\nSuomen vanhalla runomitalla kirjottaa, mutta joskus myös lyyrillisissä\nkappaleissa, niin on toiselta puolen hänen runonmuodostuksensa\nharvinaisen sujuvaa ja luontevaa sekä hänen kielensä puhdasta ja\nrikasta. Krohn taas katsoo puolestaan Juteinin runoelmain enimmäkseen\nolevan runomittaan puettua prosaa, vaikka kylläkin innokasta, kuvilla\nja vertauksilla koristettua, eikä hän näytä tekevän eroa Juteinin\nvanhalla runomitalla ja uudenaikaisemmilla kirjotettujen runojen\nvälillä. Tämä hänen viime mielipiteensähän menisi muuten milt'ei yhteen\nSnellman'in juuri edellä selostamamme esityksen kanssa, jos tuo\nKrohn'in käyttämä \"enimmäkseen\" sana hänen esityksessään saisi\ntarkottaa samaa kuin sana \"toisinaan\" referaatissamme Snellman'in\nmielipiteistä. Mutta sitä se ei kait tehne, ja silloin ei Krohn\nmyöntäne hyvän runoilijan arvoa ja kunniaa Juteinille. -- Omat\nmielipiteemme Juteinin runoudesta on lukija jo tämän luvun alkupuolella\nnähnyt. Siinä esittämämme todistelun perusteella, samoin kuin juuri\nkertomamme Snellman'in arvostelun nojalla sekä vielä Ahlqvist'in\nantaman tunnustuksen johdosta uranuurtavalle taiderunoilijalle,\nvoinemme hyvällä syyllä väittää, että Franzén oli täysin oikeutettu\n29-vuotiaalle runoilevalle Juteinille antamaan tuon ennen mainitsemamme\nhyvän todistuksen, jossa hän tunnusti Juteinin omaavan todellista kykyä\nrunoiluun sekä että hän suomenkielessä oli hankkinut itselleen\ntavattomat tiedot ja taidon. Huolimatta siis siitä, että J. Krohn\nymmärtääksemme ei hyvän runoilijan kunniaa Juteinille myönnä eikä\nrunoilijalahjojakaan sanan varsinaisessa merkityksessä tunnusta hänellä\nolleen, vaan tuntuu pikemmin pitävän häntä vain jonkinlaisena riimi- ja\nsäeseppänä, joka tosin joskus on onnistuneenkin runon kirjottanut,\ntäytyy meidän noihin muihin arvostelijoihin vedoten väittää Juteinin\nolleen hyvän runoilijan, joskaan ehk'ei ensiluokkaisen, ja\nrunoilijalahjoja hänellä oli, jos kohta osiksi olosuhteet ja tietysti\nmonet vaikeudet, jotka hänellä ensimäisenä varsinaisena suomenkielisenä\ntaiderunoilijana oli voitettavana, estivät häntä kehittymästä niin,\nkuin hän suotuisammissa suhteissa olisi voinut. Myöskin olisi hänen\nkootuille runoilleen ollut eduksi hyvin paljoa ankarampi valinta, kuten\n1858-vuoden Litteraturblad'in arvostelukin arvelee. Ja mekin olemme jo\nennen viitanneet siihen, että Juteinin runoista voitaisiin saada aika\nhyvä valikoima, josta saattaisivat meidän päiviemmekin ihmiset nauttia,\nkun se julkaistaisiin ajanmukaisessa asussa.\n\nNäin olemme Juteinin elämänvaiheita esittäneet ja sen jälkeen\ntarkastelleet hänen vaikutustansa maassamme kirjallisella\ntoiminnallaan, etenkin runoilijana. Olemme nähneet, ett'ei tuo iloinen\nja hilpeäluontoinen mies tosin ollut loistavassa yhteiskunnallisessa\nasemassa, ei hän ollut maamme mahtavia ja siinä mielessä suuria. Eikä\nhänen suuruutensa runoilijana ja kirjailijana yleensäkään tietysti vedä\nvertoja maamme runoilijaruhtinaille ja kirjallisuuden sankareille,\nsellaisille kuin Runeberg'ille, Topelius'elle ja Aleksis Kivelle. Mutta\nsuuruutta hänessäkin oli, ja suuria sai hänenkin isänmaallinen\nkirjallinen toimintansa aikaan, mitkä ehdottomasti vaativat meidän\nsyvintä kunnioitustamme ja ihmettelevää ihailuamme. Hänessä oli se\nsuurta, että hän sitkeästi totuutta etsi, totuuteen ja tietoon pyrki ja\nniitä julisti kansaansa valistaakseen, huolimatta häväistyksistä,\nvastoinkäymisistä lannistumatta. Ja suuria sai hän isänmaallisella\nkirjallisella toiminnallaankin aikaan. Paitsi ett'ei se\nsellaisenaankaan silloisissa oloissa suinkaan ollut eikä vieläkään ole\nmitätön (ajattelemme tässä varsinkin koko suurta määrää onnistuneita\nrunoja), niin olivat Juteinin suomalaista mieltä uhkuvat kirjaset\nkansallistunnettamme herättämässä niin säätyläisissä kuin rahvaassakin\naikana, jolloin suomalaisuutta, rakkautta suomen kieleen oli tuskin\nnimeksikään, joskopa juuri ensinkään, ja jolloin Suomessa muuta\nsivistystyötä kuin hengellistä välitti kansan suurelle enemmistölle\nmuukalainen kieli. Että kansanmiehet nyt alkavat herätä, vaatia\nkielelleen oikeuksia sekä sitä runoiluun käyttää, siitä kertoo meille\nPaavo Korhonen. \"Otava\"nsa esipuheessa tunnustaa taas Kaarle Aksel\nGottlund, yksi sivistyneiden edustajia, saaneensa herätteitä Juteinilta\nrunoilemaan suomeksi. Jo poikana Elias Lönnrot lauloi Juteinin\nlauluja[249] ja tämän kirjat sekä R. von Becker'in Turun Viikkosanomat\nne ensin hänessä halua herättivät äidinkielensä viljelemiseen.[250]\nSuuria täytyy meidän myöskin väittää Juteinin saaneen aikaan sillä,\nettä hän kirjotuksisssan käytti suomen kieltä -- ja käytti sitä hyvin --\naikana, jolloin ei juuri kukaan muu sitä maallisessa kirjallisuudessa\ntehnyt. Samalla kun nämä hänen kirjotuksensa herättivät nukkunutta\nkansallistunnetta, levittivät ne valistusta, yrittäen juurruttaa\npois kansasta ennakkoluuloja, taikauskoa ja huonoja tapoja sekä\nkylvää siihen tosisivistyksen siemeniä. Sen vuoksi voimme täydellä\nsyyllä yhtyä J.V. Snellman'iin, kun hän sanoo, että \"Suomen\nkirjallisuudenhistoria on kiitollisena säilyttävä Juteinin\nmuiston\"[251] ja toisessa kohdassa: \"Tämän nimen on hän (Juteini) --\nhäviämättömästi piirtänyt Suomen kirjallisuus- ja sivistyshistoriaan.\"\n[252]\n\n\n\n\nKIRJALLISUUSLUETTELO.\n\n\nA) Juteinikirjallisuutta:\n\n1804.  1. _Åbo Tidning_, N:o 26, d. 31 Mars 1804. Edesmenneen\n          muistoxexi. Hämäläinen.\n\n1810.  2. _Kirjoituksia Jak. Juteinilda_. Ensimmäinen O ja... TURUSSA\n          Painettu Frenckellin Kirjapainossa Wuonna 1810. 3 a. 8.\n\n1813.  3. _Suomalaisten Laulu Suurelle-Ruhtinaallensa_. (på ton af\n          Folksången.) Painettu lehdessä Åbo Allmänna Tidning. No 8.\n          Tisdagen den 19 Januarii 1813.\n\n1814.     a. _Suomalaisten Laulu Suurelle Ruhtinaallensa_. Weisatan\n          kuin: Bewara, Gud, wår Kung. Ur Åbo Tidning. Turusa 1814,\n          Prändätty J.C. Frenckellin tykönä. 1-1/4 a. 8.\n\n1815.  4. _Muisto-Patsas Suomessa ALEKSANDERILLE I Keisarille ja\n          Suurelle Ruhtinaalle_. Koetus Jac Juteinilda. TURUSA, 1815.\n          Painanut J.C. Frenckell ja Poika. 1-1/4 a. 8.\n\n1815.  5. _Uusia Sanan Laskuja_. Jak. Juteini. Wiipurissa, Walmistettu\n          A. Cederwallerin Kirja-painossa wuonna 1815. 1/2 a. 8.\n\n1817.     a. _Uusia Sanan Laskuja_. Toinen Parannettu ja lisätty\n          ulos-ando Jak. Juteinilda Wiipurissa. Painettu And.\n          Cederwallerin Kirja-painossa wuonna 1817. 1 a. 8.\n\n1816.  6. _Suomalainen_, elli _Runo Ahkeruudesta Suomessa_. Jak.\n          Juteini. Wiipurissa, Walmistettu A. Cederwallerin\n          Kirja-painossa wuonna 1816. 2 a. 8.\n\n1816.  7. _Wenäläinen_, elli _Runo Pohjan Sodasta_, Aljettu Wenäjässä\n          ja Päätetty Parisissa Yhteiseksi Rauhaksi. Jak. Juteini.\n          Wiipuriswa, Walmistettu A. Cederwallerin Kirja-painossa\n          vuonna 1816. 2 a. 8.\n\n1816.  8  _Waikutukiia Suommalaisen sydämessä_. Jak. Juteini.\n          Wiipurissa, Painettu A. Cederwallerin tykönä vuonna 1816.\n          1 a. 8.\n\n1816.  9. _Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle_. Jak. Juteini. Wiipurissa,\n          -- -- Kirja-painossa wuonna 1816. 1 a. 8.\n\n1816. 10. _Lasten Kirja_. Koetus Jak. Juteinilda. Wiipurissa,\n          Walmistettu A. Cederwallerin Kirja-painossa wuonna 1816.\n          1-1/2 a. 8.\n\n1819.     a. _Lasten Kirja_. Toinen paino, jonga on Parannettuna ja\n          lisättynä ulos andanut Jak. Juteini. Wiipurissa, Painettu\n          And. Cederwallerin tykönä vuonna 1819. 3-1/4 a. 8.\n\n1826.     b. _Lasten Kirja_. Kolmas Paino, -- -- Parannettuna toimittanut\n          Jak. Juteini. Wiipurissa A. Cederwallerin Kirja-painossa\n          wuonna 1826. 1-5/6 a. 12.\n\n1816. 11. _Pila-Kirjoituksia_. Jak. Juteini. Wiipurissa, Painettu\n          A. Cederwallerin tykönä vuonna 1816. 3-1/2 a. 8.\n\n1816. 12. _Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten_ af Jac. Judén.\n          Wiborg. 1816. Tryckt bos And. Cedervaller. 2-1/2 a. 8.\n          Jälkipuhe Kirjoittajalle (suomeksi). Elmgren'in mukaan:\n          2-3/4 a. 8. (Eroavaisuus ehkäpä \"Jälkip:sta\" johtunut!)\n\n1816. 13. _Kritik över Lån-Bokstäfverna uti Finska Språket_ af Jac.\n          Judén. Wiborg. 1816. Tryckt hos And. Cedervaller. 1-3/4 a. 8.\n          Lopussa: Suomen kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous,\n          Perustus-fuomeksi. \"Koska minä koulun kautta\".\n\n1817. 14. _Lausumisia, ja muita Wakaisia Runo-Kirjoituksia_. Jak.\n          Juteini. Wiipurissa. Painettu And. Cederwallerin tykönä,\n          wuonna 1817. 2 a. 8.\n\n1$17. 15. _Jak. Juteinin Wilpittömiä Kirjoituksia_. Wiipurissa.\n          Painettu A. Cederwallerin Kirja-painossa wuonna 1817. 1 a. 8.\n\n1817. 16. _Ajan Wiete_, elli _Moninainen Runo-kokous_. Jak. Juteini.\n          Wiipurissa, Ulos annettu And. Cederwallerin Kirja-painosta,\n          vuonna 1817. 3-1/4 a. 8. Elmgr. muk. 3 a. 8:o.\n\n1817. 17. _Puhe Lapsen kaswatuksesta_. Siweys ja Jumalan tundo onnen\n          tuowat. Jak. Juteini. Wiipurissa. Painettu A. Cederwallerin\n          Kirja-painossa wuonna 1817. 1 a. 8.\n\n1817. 18. _Tutkinnon Aineita_. Jak. Juteini. Wiipurissa. Painettu\n          A. Cederwallerin Kirja-painossa wuonna 1817. 1-1/2 a. 8.\n\n1817. 19. _Tutkindo Kuolewaisuudesta_. Elämän toiwo Kuolemangin\n          woittaa. Jak. Juteini. Wiipurissa. Painettu A. Cederwallerin\n          Kirja-painossa wuonna 1817. 3/4 a. 8.\n\n1817. 20. _Perhe-Kunda. Pila-Kirjoitus Epä-Luuloista_, Kolmessa Osassa,\n          Jak. Juteinilda. Wiipurissa. Painettu A. Cederwallerin\n          Kirja-painossa vuonna 1817. 2 a. 8. Elmgr. muk. 1-1/8 a. 8:o.\n\n1817. 21. _Pila Pahoista Hengistä_, Kolmessa Kanssa-puheessa, Uskon\n          Wahwistukseksi. Jak. Juteini Wiipurissa, Ulos annettu And.\n          Cederwallerin Kirja-painosta wuonna 1817. 1-1/8 a. 8.\n\n1827.     a. _Pila_ -- -- Juteini. Toinen Ylöspano. Wiipurissa, --A.--\n          1827. 1 a. 12.\n\n1818. 22. _Försök till Utredande af Finska Språkets Grammatik_. Jac.\n          Judén. Wiborg, Tryckt hos And. Cederwaller, 1818. 10 a. 8.\n\n1818. 23. _Walittuja Suomalaisten Sanan laskuja_, Jotka on kokoillut\n          ja ulosandanut Jak. Juteini. Wiipurissa. Painettu And.\n          Cederwallerin Kirja-painossa wuonna 1818. 5-1/2 a. 8.\n\n1819. 24. _Uusia Lauluja Perustus-kielellä_. Walitut Jak. Juteinin\n          Teoista. Wiipurissa. A. Cederwallerin Kirja-painosta annettu\n          wuonna 1819. 1-1/2 a. 12.\n\n1819. 25. _Huwitus-Sanomia_, jotka on kokoillut Jak. Juteini.\n          Wiipurissa And -- -- 1819. 1 a. 12.\n\n1827.     a. _Huwitus-Sanomia_, -- -- kokoillut Toinen Ylöspano.\n          Wiipurissa -- -- Kirja-painosta annettu -- -- 1827. 1 a. 12.\n\n1819. 26. _Kummituksia_, elli _Luonnollisia Aawis-Juttuja, Walistuksen\n          lisäksi_. Lyhykäisesti ja vapaasti Saksan Kielestä Suomeksi\n          tulkitut J. J-------da. Wiipurissa And. Cederwallerin\n          Kirja-painosta annettu wuonna 1819. 2 a. 12. Elmgr. muk.\n          1-1/3 a. 12:o.\n\n1819. 27. _Neuwo-Kirja_, elli _Lyhykäinen Oppi Hywiin ja Siiwollisiin\n          Ihmisten Tapoin; Nuoruudelle_. Toinen Paino, jonga on\n          parannettuna toimittanut Wanha Suomalainen. Wiipurissa\n          And. Cederwallerin Kirja-painosta annettu wuonna 1819.\n          1-3/4 a. 12. (Uusi, kielen puolesta korjattu laitos toisen\n          henkilön v. 1760 julkaisemaa kirjaa).\n\n1819. 28. _Lähtö-Laulu_, elli _Hyvästi-Jättö Wäinämöiselle_. Jak.\n          Juteinilda. Annettu Wiipurissa A. Cederwallerin\n          Kirja-painosta wuonna 1819. Tähän liittyy: Min Öfwertygelse_,\n          eller _Reflexion om Fritänkeri_. Yhteensä: 2-3/4 a. 8.\n\n1820. 29. _Huilun Humina_, elli _Takaisin Tulo Wäinämöisen Hywästi\n          Jätöstä_. Jak. Juteini. Wiipurissa, Annettu And.\n          Cederwallerin Kirja-painosta wuonna 1820. 3-1/4 a. 8.\n          Elmgr. muk. 3 a. 8:o.\n\n1824. 30. _Nimi-Päiwä_, elli _Hywä Elämä Howissa, jonga on\n          kirjoittanut joutilaana Jak. Juteini. Wiipurissa,\n          And. Cederwallerin Kirja-painosta wuonna 1824.\n          1-1/6 a. 12.\n\n1824. 31. \"Beilage zum Wiburgschen Wochenblatt\" sisälsi sinä vuonna\n          25 numerossa Juteinin aivan uusia runoja, kaikkiaan yli\n          30 kappaletta. Luettelemme ne tässä (n:o tarkottaa W.\n          Wochenblatt'in numeroa): N:o 9. _Lähetys-Kirja hekumaiselle\n          Tytölle_. N:o 10. _Elämän vaikeudesta_. N:o 11. _Haudan\n          kaiwajan Laulu_ ja _Ensimmäinen Rikos_. N:o 12. _Luotuen\n          Arwo_. N:o 14. _Kirkko-tarha_ ja _Tähdein syndy_. N:o 15.\n          _Neuwoksi Herran elämässä_ ja _Siunaus_. N:o 17. _Elämän\n          muoto_. N:o 20. _Toiwo_. N:o 22. _Ystäwyyden Muisto-merkki\n          Appellöwille_, j.n.e. N:o 23. _Äidin helma_. N:o 24. _Sairaan\n          Laulu_. N:o 25. _Hauta-Piirroksia_ (4 kpl.) ja _Napoleon'in\n          hauta_. N:o 27. _Luonnon kurjuus Luojata_. N:o 29. _Luondo\n          hywä lapsillensa_. N:o 31. _Kellon lyöminen_ ja _Ahneelle\n          wanhalle_. N:o 34. _Ihmisen arwo_. N:o 36. _Äidin hartaus_\n          ja _Sanan laskuja_. N:o 38. _Hupauksia_. N:o 40 _Laulu\n          Ruhtinoille_. N:o 43. _Wiheliäisen Laulu_. N:o 46. _Mieli\n          maan-kulkeudessa_. N:o 48. _Elämän juoksu_. N:o 50. _Wiinan\n          syndy_. N:o 51. _Hautajaiset_. N:o 52. _Wainotun Testamentti_\n          ja _Tutkinnon aineita_ (4 kpl; hyviä suorasanaisia neuvoja\n          kaikki tyyni.)\n\n1826. 32. _Jak. Juteinin Runon Tähteitä_. Wiipurissa A. Cederwallerin\n          Kirja-painosta, 1826. (F.W. Pipping'in mukaan vain 4 a. 12;\n          mutta Yliopiston kirjastossa olevassa kappaleessa on 96 siv.,\n          siis:) 6 a. 12.\n\n1826. 33. _Wiisauden Waellus Maan päällä_. Jak. Juteinin Kirjoittama.\n          Wiipurissa -- -- Kirja-painosta wuonna 1826. 1 a. 12.\n\n1826. 34. _Sangari Sionissa_, elli _Walistuksen Koitto Pimeyden Wallan\n          ylitse. Jak. Juteini. Wiipurissa, -- -- Kirja-painosta 1826.\n          1-2/3 a. 12.\n\n1826. 35. _Kissan Poika_. Jak. Juteinilda. Wiipurissa, -- --\n          Kirja-painosta wuonna 1826. 1 a. 12.\n\n1827. 36. _Laulu Elämän Nautinnosta_.[253] Lauletaan kuin: Poschaluite\n          Sudarina. Wiipurissa, Painettu A. Cederwallerin tykönä; 1827.\n          1/4 a. 8.\n\n1827. (?) a. _Laulu_ -- -- Sudarina. Präntätty tänä (Sic!) Wuonna.\n          1/4 a. 8. --\n\n1828.     b. _Laulu -- -- nautinnosta_. 1/4 a. 8. (vasta lopussa:)\n          Wiipurissa 1828.\n\n1827. 37. _Erhetyksen Waikutus_ elli _lapsen Murha_. Jak. Juteini.\n          Wiipurissa, And. Cederwallerin Kirja-painosta Wuonna 1827.\n          5/6 a. 12.\n\n1827. 38. _Anteckningar af Tankar uti Warianta Ämnen_ af Jac. Judén.\n          Wiborg, hos And. Cederwaller år 1827. 6-1/4 a. 8. Elmgr. muk.\n          4 a. 12:o.\n\n1832. 39. \"Beilage zum Wiburgs Wochenblatt N:o 52\" sisälsi \"_Awiisin\n          Alku-sanat_\", minkä kirjotuksen epäilemättä Juteini on\n          kirjottanut, vaikka alla on Cederwallerin nimi. Kirjotuksen\n          mottona on: \"Kielellänsä lindukin laula\".\n\n1833. 40. \"Sanan Saattajassa Wiipurissa\" oli v:na 1833 ja seuraavina\n          vv:na seuraavat Juteinin runot, toiset vanhoja, toiset uusia:\n          \"_Laulu Suurelle Ruhtinaalle. Kirkko-Tarha. Talonpojan Laulu.\n          Elämän Juoksu. Kirkon Rakennus Helsingin Kaupungista_ ja\n          _Toinen_ (samasta). _Miehen Arwo. Herran Rukous. Elämän\n          muoto_ ja _toiwo. Julkinen Jumalan kiitos. Huokaus. Yhteinen\n          Siunaus. Usko Jumalaan. Laulu Rakkaudesta. Wartian yö-huuto\n          kellon lyötyä. Wilu-Taudista. Laulu Elämän Nautinnosta.\n          Maljan Juomingi. Sanan Walo. Kunnian Osotus Wäinämöisen\n          Kuwalle Wanhassa Wiipurissa vuonna 1831. Kerjupoika. Uhri\n          Luojalle. Kysymys. Lääkitykset_\".\n\n1834.     V:na 1834 oli \"Sanan Saattajassa\" seuraavat runot: _Julistus\n          Jumalan kunniasta. Saarna-Wirsi. Päätös-Wirsi kirkossa.\n          Kehoitus tupakkaa polttamaan. Nuuskasta. Rukouksen jälkeen.\n          Hauta-Piirroksia (6 kppl.) Isän ja Pojan Laulu. Naima-Laulu.\n          Lähetys-Kirja Hekumaiselle Tytölle. Kesti-Laulu. Imatran\n          Koski, Ruokolahden Pitäjässä, Wiipurin Lääniä. Sota-Laulu.\n          Työ ja Ilo-Laulu. Hauta-Piirroksia. Alexanderille I j.n.e.\n          Wiheliäisen wirsi. Wiinasta. Näkö Wiimeisestä Tuomiosta\n          ajatuksen silmillä. Sowindo-Laulu. Laki ja Armo-liitto_.\n\n1835.     V:na 1835 oli \"Sanan Saattajassa\" seuraavat: _Uuden wuoden\n          lahja. Luojan Kiitos. Katumus-Wirsi. Turun ja Oulun\n          Wiikko-Sanomain Muisto_. Sanan Saattajasda Wiipurista.\n          _Tulipalo Wiipurin Linnassa_ kewäillä wuonna 1834. _Wiinan\n          Syndy. Tytywäisyydestä. Laulu_ (\"Kyllä on Suomessa luminen\n          luondo, waan hywän suondo riemulla rindoja lämmittää\").\n          _Laulu Suomessa_ (\"Arwon mekin anfaitfemme\"). _Äidin Helma.\n          Lapsen laulu_ (\"Lapsi olen laulawainen\"). _Leikki-Laulu\n          Saksan wiinasta ja kaljasta. Neitoisen Laulu Merimiehelle_.\n\n1836.     V:na 1836 \"Sanan Saattajassa\" oli seuraavat: _Keisarinnalle\n          Aleksandralle. Toistain heränneelle Oulun Wiikko-Sanomalle_\n          Sanan Saatajalda Wiipurista. _Wanhan Pijan Laulu. Laulu\n          Lasten Kirjasia. Mies. Rukous Nuorukaisen haudalla. Järjestä\n          ja Tyhmyydestä. Äidin Hartaus. Lapsen Laulu. Juoma-Laulu.\n          Ihmisen Arwo. Ruumiin Haudalla. Laulu Wiisaudesta. Lapsen\n          Laulu Leskelle. Isän kuoldua. Laulu Lapselle ja Opettajalle\n          Koulusta. Haudan Kaiwaja. Lohdutus kuolemasta. Linnun Pesä.\n          Hautaus-Wirsi. Suosio. Sielusta_.\n\n1840.     V:na 1840 oli uudestaan eloon heränneen \"Sanan Saattajan\"\n          41 n:ossa: _Höyry-laiwa Wiipurissa_ 1839. Alla: Wsnha\n          suomalainen. N:ossa 46: _Kysymys_. Toistain tehty. Alla:\n          W-S-. N:ossa 50: _Nuija-sota Suomessa_ 1597. N:ossa 51:\n          _J------n wanha kynäweitsi_ tauluun liitettynä 1840.\n\n1841.     V:na 1841 oli \"Sanan Saattajassa\" seuraavat: _Löytö-lapsi.\n          W-S-. _Hopia-häissä_. W-S-. _Wanha ystäwä kaukaa ystäwälle_.\n          W.-S-. _Herran Tohtorin Lönnrotin tuldua Wiipuriin 27 p.\n          Toukokuuta 1841. Tuonelasta tulleen tarina Suomen kielestä_.\n          W-S-. _Elämä_. W-S-. _Palkollisen laulu_. -W.S-.\n          _Tanssi-laulu_. W-S-. _Wanha ystäwä kaukaa ystäwälle_. W-S-.\n          _Kiwipiirros Suomen Kirkolle Wiipurissa 1831_. (Toinen ja\n          Kolmas myös). _Wanha muiste_ j.n.e. W-S-. _Julkinen Jumalan\n          kiitos_, eli Latinaksi Te Deum laudamus.\n\n1844. 41. _Sanan Laskun Koetuksia ja Runon Tähteitä_. Jak. Juteini.\n          Wiipurissa. Cederwallerin Lesken ja Pojan Kirja-painosta,\n          wuonna 1844. 10 a. 8.\n\n1844. 42. _Lauseita Jak. Juteinin Kirjoista_. Wiipurissa Cederwallerin\n          Lesken ja Pojan Kirja-painosta, wuonna 1844. 3-1/2 a. 8.\n\n1844. 43. N:o 1. _Neljä Wirren Koetusta_ Jak. Juteinilda. Wiipurissa --\n          1844. Usko Jumalaan. Julkinen Jumalan kiitos, elli _Leksi_\n          Te Deum laudamus. Kirkko-tarha elli kalmisto. Armon owi. --\n          N:o 2. _Wiisi Laulun Laitosta_ J. J--da -- -- 1844. Laulu\n          Suomelle (Endinen aika). Laulu Suomessa (Arwon mekin\n          ansaitsemme). Menestys Suomessa (Kyllä on Suomessa luminen\n          luondo). Laulu elämän nautinnosta (Luonnon suuren\n          lapsukaiset). Tanssi laulu (Miesten, naisten merkillisten). --\n          N:o 3. _Hengen Herätyksiä_. Jak. Juteini. Wiipurissa, -- --\n          1844. Huokaus. Katumus-wirsi. Murhe ja lohdutus. Sairaan\n          wirsi. Kuolemattomuus. -- N:o 4 Jak. Juteinin _Pieniä\n          Piirroksia. Wiipurissa. -- -- 1844. Piirroksia Kirkon Asioissa\n          (nk. Kirkolle. Saarna-tölkille. Alttarille. J.n.e.). Hauta\n          Piirroksia. -- N:o 5. _Wakaifia Wärsyn Päitä_ Jak. Juteinilda.\n          Wiipurissa. -- -- 1844. -- N:o 6. _Leikillisiä Wärsyn Päitä_\n          Jak. Juteinilda. -- -- 1844. -- N:o 7. _Kaksi Wakaista Runoa_.\n          Jak. Juteini. Wiipurissa. -- -- 1844. Mainio teurastamisesta.\n          Kerju-poika. -- N:o 8. _Kaksi Leikillistä Runoa_. Jak.\n          Juteini. -- -- 1844. Wilu-taudista. Wiinan syndy. -- N:o 9.\n          _Wakaisia Runon Päitä_. Jak. Juteini. -- -- 1844. (Esim. \"Joka\n          järwi jäätä wailla\"). -- N:o 10. _Leikillisiä Runon Päitä_.\n          Jak. Juteini. -- -- 1844. -- N:o 11. Jak. Juteinin _Hupauksia_.\n          Wiipurissa -- -- 1844. -- N:o 12. Jak. Juteinin _omatekoisia\n          Sanan-Laskuja_. Wiipurissa -- -- 1844. Ensimmäinen -- -- kolmas\n          lai. -- N:o 13. _Pieniä Runoja_. Jak. Juteinin Kirjoista.\n          Wiipurissa. -- 1844. Lääkitykset. Ensimmäinen rikos. Waroitus\n          Matka miehistä, Jäniksen walitus sykfyllä. Hewoisen huokaus\n          Luojalle. Kysymys. Kannustajat. -- N:o 14. _Huwitus-Lauluja_.\n          Jak. Juteini. Wiipurissa. -- -- 1844, Työ ja ilolaulu. Mies.\n          Isän ja pojan laulu. Elämä. Suosio. -- N:o 15. _Rakkauden\n          Lauluja_. Jak. Juteini. Wiipurissa -- -- 1844. Laulu\n          Rakkaudesta. Naiman neuwo. Naima-laulu. Pojan laulu\n          tytöllensä. Vanhan pijan laulu. -- N:o 16. _JuomaLauluja_.\n          Jak. Juteini. Wiipurissa. -- -- 1844. Maljan juomingi. Saksan\n          wiinasta ja kaljasta. Laulu syötäissä ja juotaissa.\n          Juoma-laulu. Kesti-laulu. -- N:o 17. _Muutama ajatus_ Jak.\n          Juteinin _Tutkinnon Aineista_. Wiipurissa -- -- 1844. -- N:o 18.\n          _Seka-Sanomia_, Joita on kokoillut Jak. Juteini. Wiipurissa.\n          -- -- 1844. -- N:o 19. _Sydämen Sulatuksia Ihmiselle_. Jak.\n          Juteini. Wiipurissa. -- -- 1844. Kehoitus armahtamaan\n          kanssa-luotuja. Ihmisen arwo. Luotuen arwo. Linnun pesä. --\n          N:o 20. _Kissan Poika_. Heikommatkin hengiwäiset, epä-pienet\n          eläwäiset owat Herran heimolaiset, Luojan suuren sukulaiset\n          armon kautta kaswaneina. Jak. Juteini. Wiipurissa. -- -- 1844.\n          -- N:o 21. _Markkinat_. Tullen, mennen tiedä ties, ostain,\n          myyden ole mies. Tiedä ties, ole mies. Jak. Juteini.\n          Wiipurissa. -- -- 1844. -- N:o 22. _Mainioita Suomessa_. Jak.\n          Juteini. Wiipurissa. -- -- 1844. -- Suomen Puku. Wiipurin\n          pamaus 1495. Nuija-Sota Suomesssa 1597. Kukin 1/2 a. 8.\n\n1856. 44. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Ensimmäinen Osa. Tällä teoksella\n          alkaa Juteinin koottujen teosten sarja, jonka J. itse\n          painattamista varten oli järjestänyt, mutta hänen poikansa\n          hänen kuolemansa jälkeen painoon saattanut, Sen nimi oli:\n          _Kandeleen Kaksoiset_ elli _Laulu ja Runo-Kokous_. Jak.\n          Juteini. Wiipurissa. J. Alfthanin Kirja-painosta, wuonna\n          1856. 9 a. 8.\n\n1856. 45. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Toinen Osa. _Leikki-Lauluja_ ja\n          _Pila-Puheita_. Jak. Juteini. Wiipurissa. J. Alfthanin\n          Kirja-painosta, wuonna 1856 8 a. 8.\n\n1856. 46. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Kolmas Osa. _Runo-Wihko_. Jak.\n          Juteini Wiipurissa. J. Alfthanin Kirja-painosta, wuonna 1856.\n          8-1/4 a. 8.\n\n1857. 47. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Neljäs Osa. _Jak. Juteinin\n          Huwitus-Kirja_. Wiipurissa. J. Alfthanin Kirja-painosta,\n          wuonna 1857. _Nimi-päivä. Jutelma Hywästä elämästä Howissa.\n          Wiisauden Waellus Maan päällä. Perhe-kunda. Pila-kirjoitus\n          Epä-luuloista Kolmessa Jaossa. Matkalaiset. Pila Pahoista\n          Hengistä_ Kolmessa Kanssa-puheessa. -- -- Toistain tehty.\n          _Lisäys_ (sisältää useita runoja sekä:) _Runon aineita ja\n          Pari sanaa suomeksi_ 1844. Vastoin tavallisuutta on tässä\n          vihkossa myös lopussa lueteltu \"_Paino-wirheitä_\".\n          10-1/4 a. 8.\n\n1857. 48. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Wiides Osa. _Kirja Wakaisissa\n          Aineissa_ ja _Piirroksia_. Jak. Juteini. Wiipurissa.\n          J. Alfthanin Kirja-painosta, wuonna 1857. _Tutkinnon Aineita.\n          Erhetyksen Waikutus_, elli _Lapsen Murha. Tutkindo Uskon\n          Tundo-merkistä. Tutkindo Kuolevaisuudesta. Kehoitus\n          armahtamaan kanssa-luotuja. Tuomarin sanat kansakunnalle\n          Oikeuden istundoa aljettaissa y.m.. 7-1/4 a. 8.\n\n1858. 49. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Kuudes Osa. _Kynä-Kokeita_ ja\n          _Kirja-Kokous_. Jak. Juteini. Wiipurissa. J. Alfthanin\n          Kirja-painosta, wuonna 1858. _Wirsiä. Sangari Sionissa.\n          Lasten Kirja. Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle. Neuwo-Kirja_,\n          jossa on _Lyhykäinen johdatus Tapain siiwollisuuteen_.\n          Wanhasta parannettu. _Puhe Lapsen Kaswatuksesta. Muutama\n          tutkinnon aine lapsen kaswatuksessa. Opettajan alku-sanat\n          lapsille koulusta. Opettajan sanat kuritusta tarwittaissa.\n          10-3/8 a. 8.\n\n1858. 50. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Seitsemäs Osa. _Ajatuksia_ ja\n          _Hupailemia_. Jak. Juteini. Wiipurissa. J. Alfthanin\n          Kirja-painosta, wuonna 1858. 10-3/8 a. 8.\n\n1858. 51. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Kahdeksas Osa. _Ajatuksen Alkeita_\n          ja _Runon Tähteitä_. Jak. Juteini. Wiipurissa. J. Alfthanin\n          Kirja-painosta, wuonna 1858. 7-1/2 a. 8.\n\n1858. 52. _Jak. Juteinin Kirjoja_. Yhdeksäs ja wiimeinen Osa. _Tarina\n          ja Kummitus-Kirja. Suomalaisten Walittuja Sanan Laskuja_.\n          Jak. Juteini. Wiipurissa. J. Alfthanin Kirja-painosta, wuonna\n          1858. 8-3/4 a. 8.\n\nJak. Juteinin Kirjoja yhteen sidottuina, joko kahteen nidokseen tai\nkolmeen: 80-1/2 a. 8. Elmgren'in muk. 79 a.\n\n\nValikoimia Juteinin runoista ovat julkaisseet:\n\nT.K. Forstén. _Juteinin eläinsuojelusta_ koskevia.\n\nV(uoritsal)o. _Valikoima Jaakko Juteinin Runoja_. Kuuluu sarjaan:\nHumoristinen Kirjasto II. Helsingin Kustannusosakeyhtiö 1907.\n2-1/2 a. 8. Useita J:n \"pilakirjoituksia\" on siihen painatettu.\n\n\nPseudojuteinilaisen kirjasen on \"Suomen Raittiuden seura\" kustantanut.\nKirjan kieltä tarkastaissa sen helposti huomaa \"purjehtivan väärällä\nlipulla\". Kirjan nimilehti kuuluu: \"_Eikö tämä ole kekäle, joka tulesta\ntemmattu on_,\" Sakarias 3:2. Ruotsinkielestä suomentanut _J. Juteini_.\nTurussa, Turun Kirjapainon Osakeyhtiö, 1883. Suomen Raittiuden Seuran\nkustantama, 63 siv. l. siis: 4 a. 12.\n\n\nMuutamat laulukirjat, kuten Hannikaisen \"Sirkkunen\" ja \"Valistuksen\nLaulukirja\" ovat lainanneet moniaan kauneimpia Juteinin lauluista ja\nnäihin lukeneet ja hänen sepittämäkseen merkinneet laulun Kotomaamme,\njoka alkaa sanoilla: Täällä pohjantähden alla\". Niin kaunis ja\nmuotovalmis kuin tuo laulu onkin, ei se kuitenkaan ole Juteinin\nteoksista tavattavissa. -- Joistakin vakavista julkaisuista olen myöskin\ntavannut Juteinin erinäisiä runoja, kuten \"Jäniksen walitus syksyllä\"\nsekä eräästä pornografisesta pääsiäispilalehdestä \"Huliwilin\" ja\n\"Juomalaulun\".\n\n\nB.) JUTEINIA KÄSITTELEVÄÄ KIRJALLISUUTTA:\n\n_Biografisessa Nimikirjassa_ oleva J. K(rohn'i)n kirjotus.\n\n_Valvojassa_ 1891. \"Jaakko Juteini\". Kirjoittanut Julius Krohn. Sivv.\n259-277. Sama kirjotus on osiksi toisin järjestettynä teoksessa\n\n_Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet_. Kuvaeli Julius Krohn.\nHelsingissä, Suomal. Kirjall. Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö, 1897.\n\nVielä kolmannen kerran on sama kirjotus, hajalle sirotellut kohdat ja\njoku muukin poisjättämällä, painettu suurteokseen\n\n_Oma Maa_, Tietokirja Suomen Kodeille III Nidos. Kesäkuun 20 päivän\nkirjotus. Sivv. 662-671. Porvoossa. Werner Söderström Osakeyhtiö. 1908.\n\n_Jaakko Juteini Kirjailijana_. Kirjottanut Kuuno A. Talvioja.\nHeinolassa. A.G. Wäänäsen Kirjapainossa 1910.\n\n_Valvojassa_ 1913. \"Juteinia Etsimässä\". Kirjoittanut Kuuno A.\nTalvioja.\n\n_Valvojan_ helmik. vihossa 1913 siv. 150 on E.N. Setälän kirjotus\nJuteinin kuvasta.\n\n\"_Aika_\", 1913. A.V. Koskimiehen kirjotus \"Jaakko Juteinin kuva\".\n\n_Toukokuun 12 p. 1881_. \"Suomalaisuuden ensimmäinen heräys\".\nJ. K(rohn).\n\n_Kymölä_. Kymölän Seminaarin Opettajain Albumi. I. Sortavalassa 1881.\nSisältää myös kirjotuksen: \"Jaakko Juteini\". K. R(aitio).\n\n_Litteraturblad_ för Allmän Medborgerlig Bildning, Sjette Årgången.\n1852. \"Några drag ur Finska litteraturens historia, af A. A(hlqvist).\nFöredrag, hållet i akad. Läseföreningen den 22 okt. 1852.\"\n\n_Litteraturblad_ j.n.e. vuosik. 1856-58. Sisältää arvosteluja \"Jak.\nJuteinin Kirjoista\".\n\n_Kallavesi_. 1846. Arvostelu: \"Inhemsk litteratur\".\n\n_Oppikirja Suomalaisen Kirjallisuuden Historiassa_. Kirjoittanut B.F.\nGodenhjelm. Helsingissä 1887.\n\nLuettelo enimmistä Juteinin teoksista on myös S.G. _Elmgren'in\nkirjallisuuden historiassa_.\n\n_Luettelo Suomeksi Präntätyistä Kirjoista_. F.W. Pipping. 1857.\n\nMuut varsin lyhyet esitykset Juteinista sekä pelkät hänen nimensä\nmainitsemiset monen monessa teoksessa (n.k. E.N. Setälän, K. Raition,\nEino Leinon, J.J. Meyer'in, O.A. Kallion, V. Tarkiaisen y.m. m.)\nsivuutamme tässä.\n\n_Suomi_. Kirjoituksia isän-maallisista aineista. 1863. Sisältää myös\nJuteinista moniaita tietoja sivv. 223-249 kirjekokoelmassa \"_Bref_\nifrån _Gustaf Renvall_ till _Rasmus Rask_, åren 1818-1819.\" Meddelade af\nR.A. Renvall.\n\nWiborgs Stads Historia. J.W. Ruuth. Tietää myös moniaita asioita\nJuteinista. Mutta siinä tavattava tieto, että Schröder'in runojen\nrinnalla olisi \"Kanavassa\" vuosina 1845-1847 tavattavissa Juteinin\nrunoja, on luullakseni \"tuulesta temmattu\".\n\n\nC.) Kirjallisuutta, jota Juteini todistettavasti on käyttänyt, paitsi\nluonnollisesti G. Renvall'in, R. von Becker'in y.m., julkaisemaa sekä\nLönnrot'in Juteinin miehuuden aikana toimittamaa:\n\nFinnland und Seine Bewohner. Friedr. Rühs. 1809. Arvidsson'in suorittama\nruotsalainen käännös tästä Rühs'in teoksesta, jota hän Suomea koskevana\nhistoriana korjasi sekä paljon laajensi ja jonka hän painatti v. 1827.\n\nG.A. Bürgers sämmtliche Werke. I-IV osaa.\n\nJean Paul's sämmtliehe Werke. 1-XXXIII osaa.\n\n\n\n\nLIITTEITÄ.\n\n\n\n\"Anteckningar\"-kirjan juttua Viipurin Kämneri\noikeudessa koskevia asiakirjoja:\n\n\n\"Vid Kämner Rättens i Wiborg session (År 1827 den 16 Januarii) voro\nnärvarande: Ordförande Justitiae Rådmannen A. Stråhlman, handlanden\nNicolaj Seliwerotoff och Guld och Silfver arbetaren Eric Stormgren. (Ja\ntietysti sitten samat pitkin vuotta, kosk'ei muissa pöytäkirjoissa enää\nmainita oik:n jäseniä).\n\n\nDen 13 Sept. 1827.\n\n    6 §.\n\nStadsfiskalen J.A. Krogerus ingaf härå till K:r R(ätte)n följande af\nHögloft. Kejserl. procurators Embetet i finland till Stadsfiscalen\naflåtne\n\n    Memorial -- Jns.\n\n(Sama, joka tässä myöhemmin seuraa).\n\nanhöll att K.R. ville utsätta \"Termin\" till företagande af det mål -- --\nhan ämnade mot Judén och Cedervaller utföra, i anl. hvaraf\n\n    _Beslöts_:\n\nAktor Krogerus äger till den 18:de dennes kl. X f.m. i förberördt\nafseende till denne Rätt uppkalla J. & C.\n\n\nDen 18 September.\n\n    § 10.\n\nUppå anmälan af Stadfiscalen J.A. Krogerus och uti öfvervaro af\nMagistrats Secreteraren Hr. Jacob Judén samt Boktryckaren Hr Anders\nCedervaller företog K:r R:n nu till åtgärd det af Stadsfiscalen vid\nsammanträdet den 13:de dennes § 6 anhängigt gjorde mål om ansvars\npåstående emot -- -- -- och enär nu protokollet för sedn. sammanträdet\nuppläst blifvit, samt H:r Secreterarn Judén blifvit anmant att lemna\ndess förklaring öfver de i Höglofl. Kejserl. proeurators Embetets\nMemorial anmärkte punkter, erkände H:r secreterarn sig vara författare\ntill ifrågavarande Skrift, men emedan de emot den samme gjorde\nanmärkningar vore af den beskaffenheten och den vigt att de erfordrade\nett moget öfverläggande, så anhöll H:r secreterarn att skrifteligen få\nbemöta dem och att det Exemplar af skriften hvilket Höglofl. Kejserl.\nprocurators Embetet genom actor tillställt K:r R(ätte)n honom till\nhjelpreda vid förklaringen måtte lemnas.\n\nH:r Boktryckarn Cedervaller tillkännagaf härå uppå gifven anledning att\nhan från dess Boktryckerie utgifvit alla de skrifter H:r secreterarn\nJudén författat, och att denne vid hvarje förefallande tillfälle\ntilllagt Cedervaller hvilken bok borde undergå Censur eller ej; enär\nH:r secreterarn till trycket lemnat ifrågavarande skrift, har han\nförsäkrat att den ej innehöll sådane ämnen som voro underkastade\nCensur, samt lofvat ansvara för alla de följder som möjligen kunde\ndrabba Cedervaller, hvilken så mycket mindre genomläst manuseriptet som\nhan af Titeln Anteckningar af Tankar i Varianta ämnen alldrig kunnat\nana att den skulle innehålla religieusa ämnen, i anledning af hvilket\nallt Cedervaller anhöll att njuta sin oskuld till godo. Sedan Hr\nMagistrats Secreterarn erkänt det han lofvat Hr Boktryckarn C. att vara\nansvarig icke för följderna men för alla de böter som kunde drabba\nhonom för ifrågavarande skrifts utgifvande, samt för öfrigt återhemtat\nsitt förra, tillsades V:de afträda, emedan i R:n\n\n    _Beflöts_:\n\nK:r R:n finner skäligt bifalla till H:r secreterarn Judéns gjorda\nanhållan att skrifteligen få bemöta de emot meranämnde dess skrift\ngjorda anmärkningar och i grund deraf väckte ansvars påståenden och\nskall H:r secreterarn i anledning deraf varda försedd med utdrag af\nprotocollet, i följe hvaraf med målets vidare handläggning uppskjutes\ntill den 25 dennes kl. X. f.m. då H:r secreterarn vid vite af 20 D.s.m.\näger inlemna den äskade förklaringen och vid samma vite återlemna det\nK:r R:n inhändigade Exemplar af oftanämde skrift, hvilket nu till honom\nutlemnas. afs. å ink. --\n\n\nDen 25:te September 1827.\n\n    § 2.\n\nEnär K:n R:n till vidare åtgärd företog det från sammanträdet den 18:de\ndennes § 10 härtill uppskjutne mål angående det ansvarspåstående\nhvilket stadsfiscalen J.A. Krogerus väckt emot Magistrats secreterarn\nH:r Jacob Judén att hafva författat samt B:n H:r A:s C:r att genom\ntrycket hafva utgifvit en bok under titel Ant. a. t. i V. Ä. som ibland\nannat innehåller åtskilligt rörande Religion och salighetsläran,\nframställt på ett sätt som ej öfverensstämmer med den Tro hvartill\nförsamlingen i vårt land sig bekänner; infunno sig härvid ej mindre\nactor Krogerus än tilltalte Judén och Cedervaller, af hvilka den förre\ntill Rätten ingaf det honom till hjelpreda vid förklaringen lemnade\nExemplar af ifrågavarande arbete, jemte ett så lydande Dict. --\n\nJns (Dictamen till Protocollet!)\n\nefter hvilkets uppläsande Actor Krogerus anhöll att detsamma erhålla\ntill påögnande, emedan han i anseende till dess vidlyftighet nu ej vore\ni tillfälle att gjöra (!) de påståenden hvartill han kunde äga fog,\nhvarå Vederbörande afträdde, emedan i Rätten\n\n    _Beslöts_:\n\nHandläggningen uppskjutes till den 2:dra instundande October. Aktor får\nJudéns förklaring mot att vid 20 D.s.m. vite återlemna den samt bör då\n\"gjöra\" sina slutpåståenden.\n\n\nKämner Rätten den 25 Sept. 1827.\n\n    2 §.\n\nDictamen till Protocollet.\n\nTill bemötande och upplysande af de, enligt Högvällofliga Prokurators\nEmbetets förordnande, utaf Herr Stads Fiscalen Adolph Julius Krogerus\nvid Loflige Kämner Rätten såsom anklagelse-punkter emot mig anmärkta\nställen uti det af mig ifrån trycket utgifna lilla arbete under\nrubrique: Anteckningar af Tankar uti warianta Ämnen, liksom vore de\nstridande emot den Christna Lärans grundsatser och dogmer, får jag\nödmjukast anföra följande:\n\nNågot som strider emot vår Trosbekännelse och den rena Evangeliska\nLäran eller dess höga anda, tror jag mig aldrig hafva skrifvit, så\nmycket mindre, som sådant högeligen skulle strida emot min egen\nöfvertygelse derom. Jag har endast antecknat flygtiga tankar, mäst uti\nMoralfilosofie, utan att deri vela yttra någon stridighet emot den\nsanna Religionen, som endast af oförnuftet antastas och Satan sjelf\nröjde dumhet och högmods anda, då han gaf sig i strid med en högre\nMakt. Uppenb. B. 12 v. 7.\n\nJag har icke velat yttra någon Religionsstridighet, och finnes uti\nnågon af mina många smärre skrifter något blott till utseende af denna\nbeskaffenhet, så återkallar jag det högtidligen, och öfverlemnar allt\ntill en alfvarlig vederläggning. Jag hoppas, att ett uppriktigt sinne\nför misstag icke skall stemplas med brottslighet; ty äfven en god åker\nkan växa ogräs. Jag har aldrig förklenat det vördnadsvärda uti den\nallmänna öfvertygelsen, jag har endast sökt antasta och efter min\nförmåga förebygga missbruk och missförstånd, beifra de oriktiga och\nskadliga begrepp, som fördomen fattat, för att såmedelst afvända den\noförnuftiga säkerheten vid utöfvandet af laster.\n\nFörseelse i handlingen kan möjligen finna sin ursäkt uti den menskliga\nsvagheten. Men att söka försvar för denna svaghet, gör förseelsen\noförlåtlig, som derigenom får utseende af uppsåtlighet och försvagar\nprincipen om det rätta, hvilket dock alltid bör vara vårt rättesnöre,\nvårt oryggliga syftemål, om ock förmågan dervid skulle vara bristande;\nty det är redan en grad i fullkomlighet, att åtminstone i princip\nerkänna det rätta och sanna. Att söka utvägar till afvikelse derifrån,\när vanhedrande och öppnar banan för lasterna, -- -- och endast egen\nvinning kan då afhålla eller påskynda brottsligheten.\n\nLedd af uppriktighet och god afsigt vid författandet af den\nöfverklagade Brochuren, tror jag mig nu kunna upplösa all den förmenta\ntvetydighet, som blifvit tillagd de till anklagelse deri anmärkta\nställen. Sålunda, då jag pag. 21 talar om offer, som de första Christne\nicke kunde förgäta och som vid Christi ankomst hos Judarne mycket\nmissbrukades, hvilket med uttrycket: _welat muta rättfärdigheten_\nåsyftas, menar jag med offrande det materiela och onyttiga, ja\nskadliga, som Christus sjelf ville afskaffa, och hvaremot han äfven i\nTemplet ifrade. Och sedan Frelsaren uppfyllt sin höga bestämmelse samt\nuppoffrat sig för menskligheten ansågo, åtminstone efter benämning i\nBibeln, desse Christne detta uppoffrande äfven för offer under\nallegorie af _Påskalamb_, hvilket var ett offerdjur, och troligen\nförstodo de fleste af dem således ännu icke hemligheten och höjden af\nFörsoningsverket. Sålunda liknades ju Christi död vid offer, och detta\nhar jag kallat _offrets allegorie_.\n\nMenniskorna hafva redan i hedendomen, i de äldre tidehvarven medelst\noffrande sökt förebygga brottets följder och ansågo offret för en\nförsoning. Derpå har jag syftat med uttrycket: _den förmenta\nförsoningen genom offerblod_, och detta var icke ovanligt ännu vid\nFrelsarens ankomst. Se der det hvad jag menat; men icke har jag\nframställt Christi förtjenst såsom en missförstådd allegorie, utan sökt\nskilja en missförstådd allegorie ifrån Christi förtjenst.\n\nFör öfrigt torde hela afhandlingen, der dessa utlåtelser förefalla,\nbära vittne om sitt rena syftemål, ehuru ideerna genom ord här och der\nkunnat blifva mörkt och på ett mindre vanligt sätt framställde efter\nden bildning jag till en stor del mig sjelf förvärfvat. Jag har vid\nlediga stunder anställt forskningar uti hvarjehanda ämnen. Har jag uti\nallt icke kunnat hinna till klarhet, må sådant uti upplysningens och\ntolerancens tidehvarf, för en god afsigt, hellre ursäktas än hårdt\nbedömmas.\n\nHvad å pag. 37 uti en, om jag så må kalla det, half filosofisk\nafhandling _om synders förlåtelse_ anföres om den moraliska\nsinnesförfattningen, så bestrides dermed ingalunda Christi förtjenst.\nDeraf hade hellre bordt slutas till sådan mening: att sålänge menniskan\när förhärdad i synden och föraktar Christi lärdomar, så länge kan hon\nicke anses vara Frelsaren tillgifven, icke kunna tillräkna sig Guds\nvälbehag, emedan en slik princip vore likaså försmädlig emot Gud som\nvådlig för menskligheten. Christus anmanade alltid menniskan till\nbättring och ödmjukhet. Förlåtelsen för Christi skull, som jag icke har\nafhandlat, är en skänk ifrån höjden, öfverstigande förnuft och\nfilosofie. Men, för att bestyrka mitt påstående om den nödvändiga\nsinnesförändringen till bättring, får jag här åberopa Aposteln Pauli\nord uti Ebr: 10:26: rörande vådligheten för förhärdade syndare: _0m vi\nsjelfviljande syndom, sedan vi förstått hafve sanningen, då står oss\nintet offer igen för synden_.\n\nUti nyssnämnde afhandling hade ock noten å pag. 40 kunnat anmärkas till\nanklagelse, emedan jag der anfört att Guds allvetenhet är för hög, att\naf oss afgörande bedömmas. Svaret derå skulle blifvit: att jag\nderigenom ingalunda velat förnärma Guds allvetenhet, utan endast hyst\nmisstanka till menniskans förmåga, att kunna omfatta denna hans höga\negenskap; ty att tro sig veta hvad Gud vet, är vanvett, emedan\nmenniskan i sådant fall borde vara åtminstone Guds vederlike i\nvetandet.\n\nYtterligare å pag. 45, hvad som angår _tro_ i religieust hänseende,\nmenar jag tro hos alla folkslag, utan afseende å någon viss Religion\neller Sect, och kallar den endast derföre religieus, emedan hvarje folk\nhar tro om Gud, och Gud visserligen är huvudmålet uti all Religion. Och\när deras tro uppriktig i anseende till det högsta Väsendet, så måste\nden bestå uti själens innerliga tillgifvenhet och förtröstande vördnad\nför detta Väsende, uti en lefvande visshet om hans välbehag till den\nförbättrade, dygdiga menniskan. Första början till afhandlingen om tro\nger ju redan tillkänna, att jag menat tro i allmänhet, då jag säger:\n_Få ord finnas i menniskornas språk af mera vigt, och likväl af mera\nvarierande betydelse än tro_. Deremot den sanna tro, som Christendomen\nförutsätter, och som är högre än den blott historiska, har jag varit\nför svag att med ord beskrifva, och torde endast med känslan kunna\nomfattas. Jag anser derföre för obilligt, att ställas till ansvar äfven\nför det jag icke vidrört.\n\nSlutligen, och hvad som beträffar anförandet å pag. 54 och vidare\nframåt uti _Betraktelsen om Fritänkeri_, finnes deri den Christna\nReligions Läran visserligen icke åsyftad. Denna uppsatts är en\nfilosofisk afhandling, skrifven allenast för att söka beslå alla tiders\nfritänkare, eller för att åtminstone leda deras håg till dygden, ju\nrenare ju bättre, utan inverkan af all egennytta, som de då böra\nåsidosätta, om ock vissheten om ett lif efter detta, i anseende till\nderas vankelmod i bevisningen, för dem ej vore absolut. Hvaremot\nbevekelsegrunden til det goda uti den Christna Religionen, som jag icke\nafhandlat, är af den högre beskaffenhet, att den i det sublima öfvergår\nbegreppet om dygd, och genom Christus förenar menniskan med Gud, då\nmoral-principen icke mera beror hvarken af egennytta eller icke\negennytta, utan det goda i handlingen blir en följd af den rena\ntillgifvenheten för himmelens och jordens Beherskare, då ock vissheten\nom salighet är ådagalagd genom tro och kärlek till Christus, äfvensom\ntro och kärlek utgöra grunden för all Christlig dygd; ty utan kärlek\nfinnes ingen dygd, och utan en dygdig sinnesförfattning ingen kärlek\ntill Gud och hans Utkorade.\n\nUti omförmälde afhandling har jag icke velat lära någon  Christen hvad\nhan tro skall, än mindre förleda honom uti en så grannlaga punkt; jag\nhar endast för en fritänkare sökt stänga fräckhetens och lastens bana,\ndit han genom vacklande grundsatser lätteligen kan störta, om ej helst\ndygden skall afhålla honom ifrån förderfvet. Om han i sin blindhet icke\nkan begagna Christendomenss ljus, är dygden honom dock en ledare genom\nlifvets chaos, intill dess hans ögon förr eller senare öppnas. Detta\nöde voro forntidens Filosofer underkastade, innan den Evangeliska\nLärans värmande ljusning antändes. Der jag å pag. 54 säger: _Den som är\nupplifvad af välviljan, så att han äfven utan belöning kan utöfva det\ngoda, hans själ sväfvar öfver sinnlighetens inskränkta synkrets_ m.m.:\nbör det ingalunda så tagas, som kunde menniskan genom sin dygd sätta\nsig öfver gudomligheten eller förakta Christi förtjenst; derigenom\nbleve ju förhållandet upp och nedvändt; genom slikt oförnuft skulle ju\näfven dygden förlora sitt värde och menniskans högmod likna Satans vid\ndess affall. Dygden gör menniskan endast mera förädlad, mera\nälskansvärd, och liksom qualificerad till sin bestämmelse.\n\nGenom föregående korta och enfalldiga commentarier torde det vara\nutredt, att jag uti de angifne punkterne af mitt lilla arbete\nbeklagligen blifvit missförstådd, och att de ingenting irrlärigt eller\nanstötligt innehålla, ehuru de såsom ryckta utur sitt sammanhang\nderigenom fått ett svårare utseende, hvaremot jag ser mig föranlåten\nåberopa 5 § uti Kongl: Förordningen af den 26 april 1774, angående\nSkrif- och Tryckfriheten, der det heter: -- -- -- _må ingen utom dess\nbokstafliga innehåll på något sätt draga eller förtyda, utan bör alt\nhvad deremot icke klarligen strider anses lofgifvit att skrifva och\ntrycka_. Anhållande fördenskull jag, att varda frikänd från klagomålet,\nrörande bokens innehåll i religieust hänseende. I sammanhang hvarmed\nock frågan om dess censur af sig sjelf förfaller, emedan den egentligen\nafhandlar icke den delen af vår Religion, som angår Läran och våra\nChristendoms Stycken, utan moralen i allmänhet, och företrädesvis den\nChristna, som förädlad, byggd på välvilja och kärlek, lyser klart\nframför alla andra systemer deri. Detta har jag nogsamt uttydt pag. 12:\nOm grundsatser i moral-filosofien. Och den varma tillgifvenhet, hvarmed\njag alltid omfattat denna sköna moral, som jag tror hafva riktat min\nsinnesstämning, så att jag vågar åberopa all min vidsträckta bekantskap\nå många orter i landet, att vitsorda om min i menskligt hänseende\nklanderfria vandel och de grundsatser jag beföljt t.e: under de många\når jag befattat mig med barna-undervisning, -- -- denna varma\ntillgifvenhet säger jag, har ock förledt mig, att till upphöjande af\nden filosofiska moralen uti mina forskningar understödja densamma genom\nden Christna, hvarigenom jag kunnat gifva anledning att bli\nmissförstådd. Finnes jag sålunda felaktig, så äger jag tröst endast uti\nuppsåtets renhet; ty jag önskar menniskans förädling och fullkomnande\nredan här i lifvet, för att sålunda förberedas till delaktighet uti\nFrelsarens förtjenst.\n\nDå Gud begåfvade med förmåga, att kunna inse skilnaden emellan godt och\nondt, rätt och orätt, gaf han henne jemväl viljans frihet, för att\nfullkomna sin moraliska skapelse på jorden. Det beror nu af menniskan,\natt söka antingen sin vidare utbildning eller sitt förderf; ty det\nmoraliska värdet här i lifvet kan icke skapas, det måste utvecklas. Att\nlikväl, utan välvilja och kärlek, ja, uti ett lastfullt tillstånd\ntrakta efter njutning och salighet, är ej öfverensstämmande med den\nplan Gud oss förelagt, i det han ställt dygden i förvandtskap med\nsällheten, emedan det annars kunnat vara för honom en stor lätthet, att\ngöra menniskan genast till en himmelens innevånare.\n\nFör öfrigt är bokens innehåll bestående af varianta ämnen, uti korta\nafhandlingar, i hvilket fall jag ansett censuren öfverflödig, emedan\nskrifter af dylik beskaffenhet sällan finnas dertill befordrade, ehuru\nde ganska ofta angå theologiska och religieusa ämnen, liksom mitt\nifrågavarande obetydliga arbete, deri jag väl här och der anfört de\ndyra benämningar Gud, Christus och Religion, som annars kunna ofta\nförefalla uti den måst profana skrift, men ingalunda motsägande vidrört\nde gällande dogmerna, än mindre förnedrat mig till ovärdigheten af\nblasfemie. Jag är hvarken atheist eller Religions föraktare, men jag är\nock ingen blind anhängare af andras meningar. Det heter uti 1 Thess: 5:\n21: _Pröfver allting, och behåller det godt är_.\n\nBoken, som sedan blifvit så mycket missförstådd, och derigenom än\nframdeles kunde gifva anledning till förargelse, ehuru jag å sista\nsidan, vid rättelserna, icke otydligen gifvit tillkänna, att mistag\nderi varit möjliga, vill jag icke begära fri ifrån sequestern, som alla\nredan blifvit verkställd, åtminstone icke annorlunda, än med det\nförbehåll, att denna förklaring jemväl tryckes och, till undvikande af\nvidare missförstånd, hvarje exemplar af boken bifogas; ty jag älskar\nordning, lugn och sämja så i enskilt som allmänt afseende. Men jag\nlemnar sådant till vederbörandes godtfinnande och anhåller endast om\nmitt befriande ifrån allt vidare åtal, och att jemväl Boktryckaren Herr\nAnders Cederwaller i följd deraf ej måtte något till last räknas,\nemedan jag, ehuru sjelf utan afsigt och den ringaste aning derom,\nallena varit upphof till all den obehaglighet, som genom det utgifna\narbetet blifvit väckt, och hvars innehåll han icke tilltrott sig att\ngranska och bedömma, utan rättade sig, som vanligt vid utgifvandet af\nmina öfriga arbeten, mäst på finska språket, det han icke känner, efter\nmin utsago derom, så i anseende till ämnen som deras utförande. Det\nskulle smärta mig att vara en orsak till hans ofärd, liksom det redan\nsmärtar mig, att genom det anspråkslösa arbetet hafva vållat så mycket\nbesvär för många värdiga Män uti deras Embets befattning; men hvilket\njag, under min krossade sinnesstämning, föresatt mig att framdeles\nundvika medelst undvikande af ett vådligt författare-nöje, som dessutom\nvid ganska trägna tjenstegöromål, dem jag icke försummat, genom\nlångvarighet redan skadat min helsa och sånär förvandlat mina ögon till\nblindfenster.\n                Jac. Judén.\n\n\nDen 2:dra October 1827.\n\n    1 §.\n\nMed föranledande af denne Rätts den 25:te sistlidne September § 2\nfattade Beslut uti det af Stadsfiskalen J.A. Krogerus emot Magistrats\nSecreterarn H:r J. Judén och Boktryckarn H:r Anders Cederwaller\nanhängigt gjorde mål, emot den förre att hafva författat och emot den\nsednare att genom trycket hafva utgifvit en bok under Titel\n\"Anteckningar af tankar i Varianta ämnen\", som ibland annat innehåller\nåtskilligt rörande Religion och Salighets Läran framställt på ett sätt\nsom icke öfverensstämmer med den Tro hvartill församlingen i Vårt Land\nsig bekänner, företog K:r R:n nu sagde mål till vidare handläggning uti\nöfvervaro af ej mindre Actor Krogerus, än tilltalte Judén och\nCederwaller; och återlemnade nu Krogerus den honom till påögnande\nlemnade förklaringen, jemte det han å Boktryckaren Anders Cederwaller\nyrkade ansvar för det han utan vederbörande Consistorii granskning\ngenom trycket utgifvit ifrågavarande skrift hvilken onekligen rörde\nreligieusa ämnen, men öfverlemnade den öfriga delen af målet till\nDomstohlens bepröfvande. Sedan de tilltalte återhemtat sitt förra, och\nej vidare tillades, afträdde vederbörande, emedan i Rätten öfverlades\ntill följande\n\n    Utslag:\n\nFörevarande mål har K:r R:n under öfvervägande tagit, och funnit att de\naf författarn till ifrågavarande skrift H:r Magistrats Secreterarn J.\nJudén pag. 21 och 37 yttrade åsigter och nyttjade uttryck rörande Läran\nom Christi förtjenst äro så mörkt framställde och så litet\nöfverensstämmande med den i Vår heliga skrift grundade och i våra\nsymboliska böcker af vår kyrka antagna Lära, att Hr Magistrats\nSecreterarn sjelf i dess aflemnade förklaring ej kunnat nöjagtigt\nutreda dem, utan nödsakats tillstå att han \"som mäst förtackade sin\nbildning sig sjelf, icke kunnat hinna till klarhet uti allt\" hvarigenom\nhan således sina misstag sjelf erkänner. Vidare har Hr Magistrats\nSecreterarn pag. 45 framställt sina tankar om tro i religieust\nhänseende på ett med de af vår församling antagna Lärobegrepp stridande\nsätt, och har icke genom genom det i sin förklaring uppställda\npåstående att mena tro hos alla folkslag, kunnat ursägta sig, då\nChristna Religionen af en stor del af folkslag bekännes, i synnerhet af\ndem för hvilka boken i hänsigt till Localen och språket måste vara\nskrifven, och deras tro nödvändigt under denna allmänna Definitionen om\nreligieus tro med inneslutes. Sluteligen äro de pag. 54 uppställda\nsatser om vårt förestående öde i evigheten, om ock som Hr Magistrats\nSecreterarn förklarar sig, blott philosophiska, ändock genom deras\nframställning stridande emot Christendomen och Vår Kyrkas Lära. Då\nsåledes Hr Magistrats Secreterarn Judén i detta arbete icke endast\nantecknat flygtiga tankar i moralphilosophien, utan å flera ställen\ninlåtit sig i betraktelser om religieusa ämnen, och framställt dessa på\nett sätt som icke är öfverensstämmande med Vår församlings Lärobegrepp,\nfördenskull pröfver K:r R:n oagtadt Magistrats Secreterarn Judén\nhögtidligen återkallat allt hvarigenom någon Religions stridighet\nuppkomma kan, då denna återkallelse ej utplånar brottsligheten, som\nderigenom blifvit begången att han oftanämde Skrift genom trycket\nutgifvit, skäligt, fälla honom Hr Magistrats Secreterarn Judén att\njemlikt 1 § af Kongl. Tryckfrihetsförordningen af den 26 Aprill 1774.\nböta 300 D.S.M. eller 144. Rub. S:r, till treskiftes, deraf 2 delar\ntillfaller denne stad och 1/3 del Actor Stadsfiscaln Krogerus, och\nhvilka vid bristande tillgång böra försonas med 28 dagars fängelse vid\nvatten och bröd, hvarutom alla Exemplaren af ifrågavarande skrift böra\nconfisceras och förstöras; beträffande åter Boktryckarn Hr Anders\nCederwaller, så ock emedan han emot tydliga stadgandet i sednare\nmomentet af nyss åberopade paragraph och kongl. förordning utan\nvederbörande consistorii tillåtelse genom trycket utgifvit oftnämde\nskrift som ostridigt angår Vår Lära och Christendomsstycken,\nfördenskull fällas Cederwaller i stöd af meranämde Kongl. förordning\natt derföre böta 200 D.S.M. eller 96 Rub S:r likaledes till treskiftes,\noch hvilka i brist av botum jemväl böra försonas med 28 dagars fängelse\nvid vatten och bröd. Som å inkallandet af sades hvaröfver S:derne\näfvensom Actor gåfvo missnöje tillkänna och fördenskull underrättades\natt häröfver får besvär anföras uti Högl. Kejs. Åbo Hof Rätt innom 45\ndagar härefter, denne dock oräknad och således sikt den 16:de\ninstundande November Kl:n före XII om middagen; etc. etc.\n\n\nAnk. den 22 nov. 1828.\n\nWi, Adolph Fredric von Willebrand, President utii Kejserlige Åbo Hof\nRätt, Riddare af Kejserlige S:t Vladimirs Ordens Andra Class med stora\nKorsset och Kejserliga S:t Annae Ordens Första Class; Vice President,\nLedamot uti Kejserliga Senaten för Finland, Riddare af Kejserlige S:t\nAnnae Ordens Andra Class; Hofrätts-Råd och Assessorer: Helse Herr\nLandshöfdingen och Riddaren af Kejserlige Annae Ordens Andra och S:t\nVladimirs Ordens Fjerde Class, Välborne, Carl August Ramsay, med Gud\nallsmäktig vänligen! Af Kejserliga Hof Rättens i dag gifne Utslag på\nMagistrats-Secreteraren Jakob Judéns, och Boktryckaren Anders\nCedervallers besvär uti ett emot dem angifvet mål om brott emot\nskrif- och tryckfriheten, bifogas härhos ett exemplar, för att\ntillställas Actor i målet, Stads-Fiscalen Julius Adolph Krogerus,\nhvarjemte den af Besväranderne hit ingifne borgen för de dem ådömde\nböter, i afseende å Utslagets befordrande till verkställighet. Herr\nLandshöfdingen meddelas. Kejserliga Hof Rätten befaller Herr\nLandshöfdingen och Riddaren Gud allsmäktig vänligen. Åbo, den 19\nNovember 1828.\n\nPå Kejserliga Åho Hof Rätts vägnar.\n\nA.F. v. WILLEBRAND.    Torsten Molander.\n\n\nLofl. Magistraten i Wiborg.\n\nAf. H. K. Åbo Hof Rätts den 19 dennes meddelade utslag på\nMagistratssecreteraren Jacob Judéns och Boktryckaren Anders\nCedervallers besvär uti ett emot dem angifvet mål om brott emot\nskrif- och tryckfriheten, bifogas härhos ett exemplar, för att\ntillställas Actor i målet stads-Fiscalen Julius Adolf Krogerus; Och\njemte det den af bemälde Besvärande uti H. K. Hof Rätten praesterade\nborgen för de dem ådömda böter härhor jemväl bilägges, har jag skolat\nanmoda Tit. att sagda Utslag till Laga verkställighet befordra, samt\natt i sådant afseende i sinom tid hos mig anmäla, huruvida Judén och\nCedervaller låtit sagde Utslag emot sig vinna laga kraft, eller icke,\npå det, i förra fallet, de confiscerade och härstädes förvarade\nexemplaren af den utaf Judén författade skrift, må kunna Tit.\ntillsändas. Wiborg å Ls. den 26 November 1828.\n\nA. RAMSAY.    G.C. Ekeblom.\n\n\nÖdmjukt Memorial!\n\nVid det Magistraten, till följe af Högvälborne Herr Landshöfdingen\noch Riddarens Memorial af den 26 dennes N:o 5350, tillställt Actor\nStads-Fiscalen Adolph Julius Krogerus dess med Memorialet i sådant\nafseende, äfvensom till verkställighet, hit ankomna exemplar af\nHögloflige Kejserlige Åbo Hof Rätts den 19 i denne månad meddelade\nUtslag, på Magistrats Secreteraren Jacob Judéns och Boktryckaren Anders\nCedervallers besvär uti ett emot dem angifvit mål om brott emot\nSkrif- och Tryckfriheten, hafva jemväl de sistnämnde tillstädes varit\noch förklarat sig belåtne med Utslagets innehåll, hvarvid ock\nMagistrats Secreteraren Judén sjelfmant afbördat de Boktryckaren\nCedervaller ådömde böterne Nittio sex Rubel Silfver med Tvåhundrade\nåttatio åtta Rubel Banco Assignationer, hvarföre ock i Räkenskaperne\nbehörigen redovisas skall: hvilket allt Magistraten får hos Högvälborne\nHerr Landshöfdingen och Riddaren härigenom ödmjukast tillkännagifva.\nWiborgs Rådhus den 29 November 1828.\n\nPå Magistratens vägnar\n\nPEHR EKMARK.    B. Gottf. Sandberg.\n\n\nTill Lofl. Magistraten i Wiborg.\n\nI anledning af Tit. memorial af den 29 nästvikne November N:o 1370,\nangående verkställighet af Högl. K. Åbo Hof Rätts den 19 i nämnde månad\nmeddelade Utslag uppå Magistrats Secreteraren Jacob Judéns och\nBoktryckaren Anders Cedervallers besvär uti ett emot dem angifvet mål\nom brott emot skrif- och tryckfriheten, har jag skolat anmoda Tit, att\nnämnda Utslag, i hvad det rörer de confiscerade och härstädes förvarade\nExemplaren af den utaf bemälde Magistratssecreterare författade skrift,\njemväl till verkställighet befordra, i hvilket afseende sagde Exemplar,\nutgörande (Etthundrade nittio (190) till antalet, deraf) 163 st.\nobundna och 27 st. häftade, härjemte till Tit afgå. Wiborg å Ls. den 6\nDecember 1828.\n\nA. RAMSAY    G. C. Ekeblom.\n\n\nI \"Förteckning öfver alla de till Wiborgs Rådstuvu Rätt och Magistrat\nankomna Bref för år 1828\" står: \"afs. Decemb. 6 anl. Decemb. 8. L:E:m:\nrörande verkställigheten af Åbo Hof Rätts Utslag å Judéns och\nCederwallers besvär. -- (anl. bref n:r 616) Werkstäldt den 8 Januarii\n1829\". (Tämä on kirjotettu Juteinin omalla käsialalla.)\n\n\nÅr 1828. Den 13 December Lördag, närvarande i Magistraten Politiae\nBorgmästaren Collegii Assessoren och Riddaren Buchman Justitiae\nRådmännen Hällström och Öijer samt Politiae Rådmännen Ivanovsky och\nZincke.\n\nProtokollet fördes af undertecknad Rådman.\n\n    § 6.\n\nJemte memorial af den 6 dennes har Herr Landsh:gen i Länet tillsändt\nMagist:n 163 sty. oinbundna och 27 sty. häftade exemplar af den utaf\nMagistrats Secret. Judén författade och Confiscerade Skrift med anmodan\natt i enlighet med höglofl. Kejserl. Åbo Hof Rätts Utslag af d. 19\nsistl. November, låta desamma förstöra. Och utfärdades nu ordres för\nt.f. Stads Fogden Justeraren Andström, att med biträde af Stads\nFiscalen Krogerus och Police uppsyningsmannen Strömberg förstörelsen\nverkställa, samt derom sedan till Magistraten inberätta.\n\n    § 7.\n\nMagistraten åtskiljdes.\n\n                          In fidem\n                         CARL ÖIJER.\n\n\nOrdres!\n\nTjenstförrättande Stadsfogden Johan Jacob Andström äger från\nMagistraten uttaga de uti omstående Memorial omnämnde confiscerade\nEtthundrade sextio tre stycken obundne och tjugu sju st. häftade\nExemplar af den, utaf herr Magistrats Secreteraren Jacob Judén\nförfattade skrift, och de samma, i närvaro af Stadsfiscalen Krogerus\noch Police Uppsyningsmannen Strömberg, genast förstöra, samt om\nvärkställigheten deraf sedermera skyndesammast till Magistraten\ninberätta, Wiborgs Rådhus den 13 December 1828.\n\nPå Magistratens vägnar\n\nPEHR EKMARK.    B.G. Sandberg\n\n\nSedan Stadsfiscalen Krogerus efter en längre tids sjukdom nu\ntillfrisknat äro förestående styrckta exemplar i hans och qvartal\nuppsyningsman Strömbergs närvaro uppbrände: intyga Wiborg den 8:de\nJanuarii 1829.\n                 J.J. Andström.\n\n\n\n\nLIITTEITÄ.\n\n\n\nI. Turun Hovioikeuden päätös Juteinin valituksiin Wiipurin\nKämnerioikeuden langettaman tuomion johdosta hänen kirjastaan\n\"Anteckningar af Tankar uti Warianta Ämnen\" kuuluu jäljennettynä\nseuraavasti:\n\n  Kejserlige Åbo Hof-Rätts, i Storfurstendömet Finland, Utslag på de\n  besvär, MagistratsSekreteraren i Wiborg Jakob Judén och Boktryckaren\n  Anders Cedervaller anfört öfver Kämner-Rättens i nämnde Stad den 2\n  Oktober sistlidet år afkunnade Utslag i anledning af Stads-Fiskalen\n  Julius Adolph Krogeri, enligt Prokuratorns i Kejserlige Senaten för\n  Finland honom meddelte befallning, vid Kämner-Rätten utförda\n  påstående om ansvar såväl å Magistrats-Sekreteraren Judén, för det\n  han uti en sagde år ifrån Cedervallers tryckeri i Wiborg utkommen\n  bok, under titel: Anteckningar af tankar i varianta ämnen, af Jakob\n  Judén, hade framställt satser, som vore stridande emot vår rätta\n  trosbekännelse och den rena evangeliska läran, såsom ock å\n  Boktryckaren Cedervaller, för det han utan vederbörande Consistorii\n  tilllåtelse genom trycket utgifvit nämnde arbete, ehuru detsamma i\n  särskilta delar rörde Religionsläran och våra christendomsstycken;\n  medelst hvilket Utslag Kämner-Rätten förklarat\n  Magistrats-Sekreteraren Judén och Boktryckaren Cedervaller om\n  nyssberörde förseelser förvunne, samt fördenskull, med åberopadt\n  stöd af 1 §: uti Kongl. förnyade Förordningen och Påbudet angående\n  skrif- och tryckfriheten, dat. den 26 April 1774, dömt Judén och\n  Cedervaller att böta, den förre Trehundrade daler silfvermynt med\n  Etthundrade Fyratio Fyra Rubel silfver, och den sednare Tvåhundrade\n  daler med Nittio Sex Rubel silfver, af hvilka böter två-tredjedelar\n  skulle tillfalla Wiborgs stad och en tredjedel åklagaren,\n  Stads-Fiskalen Krogerus, eller att, vid bristande tillgång till\n  böternas gäldande, hvardera hållas Tjugu Åtta dagar i fängelse vid\n  vatten och bröd, jemte det KämnerRätten i öfrigt förordnat, att alla\n  exemplar af omförmälte skrift, om hvilkas seqvestrering Prokuratorn\n  vidtagit särskild författning, borde confisceras och förstöras; uti\n  hvilket utslag Magistrats-Sekreteraren Judén och Boktryckaren\n  Cedervaller, på ställd borgen för böterna, utgifven af\n  Kopparslagaren Johan Lydeken och Urmakaren Carl Elfström i Wiborg,\n  om ändring och rättelse anhållit, hvaröfver Stads-Fiskalen Krogerus\n  blifvit hörd och sig förklarat, äfvensom ett exemplar af förenämnde\n  bok blifvit, efter derom vidtagen författning, af Prokuratorn\n  Kejserlige Hof Rätten meddeladt; Gifvet i Åbo, den 19 November 1828.\n\nKejserlige Hof Rätten har låtit handlingarna i målet sig\nföredragas, och finner, lika med Kämner-Rätten, ofvannämnda af\nMagistrats-Sekreteraren Judén författade och af Boktryckaren\nCedervaller genom trycket utgifna arbete afhandla, bland annat, äfven\nsådana ämnen, som angå Religionen och våra christendoms-stycken, och\nsåledes, enligt den af Kämner-Ratten åberopade §: uti 1774 års\nFörordning om skrif- och tryckfriheten, icke hafva bordt, på sätt som\nskett, utan vederbörande Consistorii granskning och tillstånd till\ntryckning befordras. Dock som Kongl. Majestäts den 6 Maj 1780 utfärdade\nKungörelse och Påbud angående Boktryckares ansvar för brott och\nförseelser emot berörde Förordning stadgar, att alla förbrytelser emot\nsamma Förordning, med undantag af dem, som emot dess 2 §: samt 1 och 2\nmom. 3 §: begås kunna, och om hvilka nu ej är fråga, böra stanna\nBoktryckaren allena till last, så att han skulle komma att beläggas med\ndet i berörde Kungörelse utsatte ansvar, men författaren deremot vara\nför tilltal och straff fri; alltså pröfvar Kejserlige Hof-Rätten\nrättvist befria Magistrats-Sekreteraren Judén från allt ansvar i saken,\noch deremot, såvida Boktryckaren Cedervaller för sin del ej företett\nskäl till ändring uti Kämner-Rättens Utslag och detsamma icke blifvit\naf Actor öfverklagadt, låta vid sagde Utslag, såvidt det Cedervaller\nangår, bero; äfvensom, då Magistrats-Sekreteraren Judén icke klagat\nöfver Kämner-Rättens yttrande om den i beslag tagna upplagans\nconfiscation och förstörande, utan fastmer en slik åtgärd å sin sida\nmedgifvit, vidare utlåtande derom i Kejserlige Hof-Rätten förfaller.\n\n\n\nII. Prokuratorinviraston läheteluettelossa vuodelta 1827 on useita\nkirjeitä, jotka koskevat Juteinin kirjaa Anteckningar af Tankar uti\nWarianta Ämnens ja joista tähän painatamme seuraavat kolme jäljennöstä\nsekä lyhyesti mainitsemme muiden sisällyksen:\n\n\nTill Landshöfdingen i Wiborg Riddaren af s:t Annae Ordens andra och s:t\nWladimirs fjerde Class August Ramsay, att med seqvester belägga ett\nifrån Boktryckeriet i Wiborg utkommet arbete.\n\nHörsamt memorial.\n\nIfrån A: Cedervallers Boktryckeri i Wiborg har, innevarande år,\nutkommit ett arbete, under titel: Anteckningar af Tankar i varianta\nämnen, af Jac: Judén 99 sidor in 8, som, ibland annat, innefattar\nåtskilligt rörande religions och salighets läran, framställdt på ett\nemot vår trosbekännelse stridande sätt, och som, i allt fall, enligt\nFörfattningarne, bordt, innan tryckningen, af vederbörande Dom Capitel\ngranskas, men hvilket likväl icke skedt, och hvarigenom ej mindre\nförfattaren, än Boktryckaren, gjort sig till ansvar skyldige. Jemte det\njag derföre nu anbefallt Stads-Fiscalen Krogerus att målet emot dem i\nlaga ordning utföra, har jag ansett alla exemplaren af ifrågavarande\narbete genast böra indragas och med seqvester beläggas, intill dess\nDomstoln sig sluteligan yttrat; och får jag altså, i stöd af 8 §: uti\nKongl: Instructionen af den 23 Februarii 1802 anmoda Herr\nLandshöfdingen och Riddaren, att efter inhemtad underrättelse om\nupplagans storlek, med möjligaste första låta berörde seqvester sålunda\nverkställa, att ej mindre de hos Boktryckaren och Författaren\nbefintelige Exemplaren än de som till äfventyrs redan blifvit till\nenskilde personer inom Länet utdelte eller försålde, varda indragne\noch, under försegling i förvar satte antingen hos Herr Landshöfdingen,\neller å annat publikt ställe, intill dess Domstolen utlåtit sig\nangående deras confiscation, hvarom påstående äfven kommer att göras. --\nOm hvad Herr Landshöfdingen härvid tillgör, anhåller jag att blifva\nunderrättad, såsom ock om antalet af de exemplar, hvaraf upplagan,\nenligt Boktryckarens och Författarens uppgift, bestått, samt huru många\nsom kunnat öfverkommas och med den begärdta seqvestern beläggas.\nHelsingfors, af Procurators Embetet i Kejserl: Senaten för Finland, den\n5 september 1827.\n\nCARL WALLÉEN.    G.A. Wetterhoff.\n\n\n\nIII. Till Stads-Fiskalen i W. J.A. Krogerus att vid Kämners-Rätten\nderstädes tilltala Magistratss. Jac Judén och Boktr. A. C., den förre\nsåsom Författare och den senare såsom Utgifvare af ett, utan föregången\nTheologisk Censur, tryckt Arbete, kalladt -- --, hvari åtskilligt rörande\nReligionen och salighets Läran förekommer.\n\nMemorial.\n\nUnder titel af Ant. -- -- har ifrån Boktryckaren A. Cedervallers Tryckeri\ni Wiborg, innevarande år, utkommit ett arbete, som, ibland annat,\ninnehåller åtskilligt rörande Religion och salighetsläran, framställts\npå ett sätt som icke öfverensstämmer med den tro, hvartill Församlingen\ni vårt Land sig bekänner, och hvarvid jag derföre icke kunnat undgå att\nfästa min Embets uppmärksamhet. Sålunda yttrar sig Författaren pag. 21.\n\"De förste Christne kunde icke med allone förgäta offrandet, hvarmed de\nvelat muta rättfärdigheten -- -- De hafva materialiserat offrets allegori\ni Christi död till underpant för den förmenta försoningen genom\nofferblod -- -- Så äfven de följande Christne; i stället för en gudomlig\nmedlare genom den saliggörande läran, och förgätande Skriftens\nallegorie om det sista stora offret, en allegorie, som torde varit\nnödvändig för de svaga sinnen i den ännu späda församlingen, hafva de\ngjort Christus endast till ett lekamligt offer\" -- -- hvarigenom läran om\nåterlösningen genom Christi blod och förtjenst föreställes endast såsom\nen missförstådd allegori; äfvensom samma lära icke otydligen förkastas\ni afhandlingen om \"Syndens förlåtelse\" pag. 37 och följ. der endast den\nmoraliska sinnesförbättringen föreställes såsom en möjlig anledning\ntill vinnande af Guds nåd och barmhertighet. I öfverensstämmelse härmed\nförklaras äfven, pag. 45., Tro i religiöst hänseende såsom \"själens\ninnerliga tillgifvenhet och förtröstande vördnad för Gud och en\nlefvande visshet om hans välbehag med den förbättrade menniskans\nmoraliska tillstånd och uppriktiga framsträfvande uti det goda\", då\nlikväl, enligt församlingens lärobegrepp, ingen sann tro utan\nöfvertygelse om Christi förtjenst och försoning finnes, men hvilken\nöfvertygeise, enligt ofvannämnde yttrande, icke ingår i Författarens\nreligiösa tro, sådan den har blifvit framställd och vidare yttrar sig\npag. 54., der \"ovissheten om belöning för dygden\" anses \"upphöja\nmenniskans moraliska värde\" och der, längre fram följande yttrande\nförekommer: \"Den som upplifvad af välviljan, så att han äfven utan\nafseende på belöning, kan utöfva det goda -- -- hans själ sväfvar öfver\nsinnlighetens inskränkta synkrets. Han kan, under ljufva förhoppningar,\nmed lugnt sinne föreställa sig idealet af rättfärdighetens domstol\ninför hvilken de svaga hafva sin tillflygt i barmhertigheten. Han kan i\nden för menniskan mest kritiska tidpunkt som är döden, med förtröstan\nnalkas sitt öde i evigheten, då han på ena sidan icke besväras af\npretensioner till oförtjent njutning, och på den andra finner sin\nanspråkslösa tröst i afsigten af sina redliga handlingar, härrörde af\ngrundsatts, derifrån han hvarken för fruktan eller fördelar kunnat\nafvika. Han emotser sitt instundande öde uti hoppet, emedan\nbevisningens öfvertygelse är vaklande\" -- -- enligt hvilken framställning\nbegreppet om vårt förestående öde uti evigheten således icke äger någon\nannan grund än en vacklande förhoppning, och menniskan, i dödsstunden,\ningen annan tröst än sina redlige handlingar, tvärtemot hvad\nchristendomen i denna del lärer och församlingen, såsom oryggelig\ntrosartikel, antagit.\n\nI anseende härtill och då ofvannämnde jemte flere stycken af\nifrågavarande Arbete ostridigt angå Läran och våra Christendomstycken,\nmen Arbetet, sådant oaktadt, i denne del, icke undergått vederbörande\nConsistorii granskning, eller med dess tillåtelse blifvit utgifvit, har\njag härmedelst velat uppdraga Eder, att å Embetets vägnar, inför\nKämners Rätten i Wiborg, i laga ordning tilltala magistrats\nsecreteraren Judén och Boktryckaren Cedervaller, den förre såsom\nFörfattare och den sednaro såsome utgifvare af omförmålte Arbete, med\npåstående om det ansvar å dem 1 §: i Kungl: Tryckfrihets Förordningen\naf den 26. April 1774 utsätter; i hvilket afseende det mig tillhanda\nkomne exemplar af sagde Arbete härhos bilägges: åliggande Eder att\nmålet, efter utverkad stämning till Kämners Rättens åtgärd oförtöfvadt\nanmäla samt sedan icke allenast om dess slutliga utgång till mig\ninberätta, utan ock, i händelse af uppskof, hvarje gång målet vid\nbemälte Rätt förevarit hos mig tilkännagifva (!) hvad deri blifvit\ntillgjordt och orsaken till uppskofvet. Immellertid (!) anmodar jag nu\nLandshöfdingen i Länet att genast låta med seqvester under försegling\nbelägga alla exemplar af merberörde Arbete som kunna öfverkommas, och\nhvilkas confiscation I, vid Kämners Rätten jemväl ägen yrka. Efter\nslutad rättegång, och sedan behofvet af medföljande exemplar vid\nDomstolen upphört, bör detsamma af Eder hit återsändas. Helsingfors, af\nProcurators Expeditionen i Kejs. Senaten för Finland, den 3. sept.\n1827.\n\n\n\nIV. Till H.E. Herr General-Gouvernouren General-Adjutanten och Riddaren\nm.m. Zakrewsky, med underrättelse om åtgärd, som i anledning af\nskriften: Anteckningar af Tankar i varianta ämnen af Jac. Judén,\nblifvit vidtagen.\n\nI följd af Eders Exellens förliden gårdag till mig aflåtne skrifvelse\nangående det hos Boktryckaren A. Cedervaller i Wiborg, innevarande år,\nutkomna arbete, under titel: Anteckningar af Tankar i varianta ämnen af\nJac. Judén, har jag genom afgående bref icke allenast anmodat\nLandshöfdingen i Länet att genast låta indraga och med seqvester\nbelägga alla exemplar af berörde Arbete, som antingen hos Författaren,\nBoktryckaren eller andre personer kunna öfverkommas, utan ock anbefallt\nvederbörande Stads-Fiskal att vid Kämners Rätten i Wiborg i laga\nordning tilltala Magistrats Secreteraren Judén och Boktryckaren\nCedervaller, den förre för innehållet af sagde arbete, i de delar\ndetsamma strider emot vår antagna Christna troslära, och den sednare\nför det han, utan föregången tillåtelse af närmaste Dom Capitel, der\nArbetet, så vidt detsamma angår Religion och Salighetsläran, bordt\ngranskas, detsamma tryckt och utgifvit. Skolandes jag, efter sakens\nslut, icke underlåta att om utgången deraf till Eders Exellence i\nödmjukhet inberätta. Helsingfors, af Procurators Expeditionen i Kejs.\nSenaten för Finland, den 5 September 1827.\n\nCARL WALLÉEN.    G. A. Wetterhoff.\n\n\nEnnenkun edellämainittu, prokuraattorin kirjelmässä oleva määräys oli\nsaapunut Viipurin maaherralle, oli Juteini lähettänyt, tälle tekemänsä\nilmotuksen mukaan, 50 kappaletta teostaan meritse kirjansitoja\nHolmström'ille Ouluun oululaisen priki Carl Alexanderin mukana, jota\nalusta johti laivuri Mathias Löthman Raahesta. Prokuraattorin käskystä\nOulun varamaaherra tutki asiaa. Mainittu Holmström ei kuitenkaan\nmyöntänyt tilanneensa sanottuja kappaleita mainittua kirjaa, eikä\nmyöskään sellaisia saaneena. -- Myös oli Juteini lähettänyt 1 kappaleen\nkirjaansa Kuopioon kimnaasin opettaja Wegelius'elle, mutta asiasta\nselkoa otettaissa saatiin tietää, että tämä oli lainannut sen\nvelipuolelleen filosofianmaisteri Fabritius'elle, joka asui Kiteen\npitäjässä Kuopion lääniä. Kuopion maaherra sai määräyksen ottaa\ntakavarikkoon sanotun kappaleen. Heinolan maaherra Gustaf Langenskjöld\ntaas määrättiin vaatimaan parooni Wredeltä Anjalassa hänen saamansa 1\nkappaleen. Turun maaherran Erik Wallenius'en piti vaatia ja\nprokuraattorille lähettää Turun läänissä olevat kaksi kappaletta,\njoista toinen oli Uskelan kirkkoherralle, provasti ja professori\nRenvall'illa, toinen taas Mynämäen kirkkoherralla, tohtori\nRönnbäck'illä. Sen jälkeen kertoo prokuraattori kenraalikuvernööri\nZakrewskylle miten Viipurin kämnerioikeudessa oli kirjalle käynyt ja\nJuteinille tuomio langennut. Kirjeistä saamme myös tietää, että kirjaa\noli painettu 250 kappaletta, joista 189 oli saatu takavarikkoon jo v.\n1827, jolloin kaikki nämä kirjeet syksyllä vaihdettiin.\n\n\n\nV. Protokoll i Kejserl. Senat. Just. Depart. för ÅR. 1831. siv. 2323.\n\nDen 20 October.\n\n\"Sedan HofRätts Rådet Winter, som i Åbo Hof Rätt deltagit uti\npröfningen af nästföljande mål för sådan jäfvighet uppstigit och\nafträdt, föredrog Protokolls Secreteraren Lethin i underdånighet.\n\nDe besvär Stads Fiscalen Julius Adolph Krogerus, å tjenstens vägnar, i\nunderdånighet anfört deröfver, att sedan Kämner Rätten i Wiborgs Stad,\ni anledning af Krogeri åtalan, medelst Utslag den 2 October 1827:\nförklarat, magistrats Secreteraren Jacob Judén vara öfvertygad att\nhafva, uti en samma år från Boktryckaren Anders Cedervallers tryckeri i\nberörde Stad utkommen bok, under titel: \"Anteckningar af tankar i\nvarianta ämnen af Jacob Judén\", framställt satser, som vore stridande\nemot Landets trosbekännelse, den Evangeliska Lutherska läran, samt\nförty, och jemte det utlåtande blifvit meddeladt, rörande Boktryckaren\nCedervallers ansvar, för det han, utan vederbörande Corsistorii\ntillåtelse, genom trycket utgifvit nämde arbete, dömt Judén, i stöd af\n1 §: uti Kongi. Förnyade Förordningen och Påbudet, angående Skrif- och\nTryckfriheten, daterad den 26 April 1774, att böta Tre hundrade Daler\nSilfver mynt med Ett hundrade fyratio fyra Rubel Silfver, hvarhos\nKämner Rätten förordnat att den i beslag tagne upplagan af i fråga\nvarande arbete skulle föstöras; så har Hof Rätten i Åbo, dit målet\ngenom besvär inkommit, efter den omgång handlingarne närmare utvisa,\nmedelst Utslag den 18: September sistlidet år, funnit de af magistrats\nSecreteraren Judén författade och uti ofvanberörde bok införda\nafhandlingar, som röra Religionen och Christendomens stycken, icke vara\naf sådan beskaffenhet, att Judén för de samma gjort sig till ansvar\nskyldig, kvarföre Hof Rätten upphäfvit Kämner Rättens Utslag, så vidt\ndet samma angår det å Judén yrkade ansvar, samt honom från allt tilltal\ni målet befriat: Deruti Stads Fiscalen Krogerus om ändring i\nunderdånighet anhållit, i anledning hvaraf Magistrats Secreteraren\nJudén blifvit hörd och i underdånighet sig förklarat, samt Hof Rätten\nmed affordradt underdånigt utlåtande inkommit.\n\nLäsningen af handlingarne börjades, men dermed hanns ej i dag till\nslut. Kejserliga Senatens Ledamöter nedgingo klockan Ett.\n\nDen 21 Oktober, Fredag, klockan x: f:m: tillstädeskommo uti Kejserliga\nSenatens Justitiae Departement: verkelige Stats Rådet Friherre Mellin,\nVice Presidenten Avellan, Werkeliga Stats Rådet Edelheim, Stats Råderne\nFabritius, Hising och Richter samt Hof Rätts Rådet Winter.\n\nEfter det Hof Rätts Rådet Winter för förut i Protocollet antecknad\njäfvighet uti nästföljande mål uppstigit och afträdt, fortfors med\nläsningen af handlingarne hörande till Stads Fiscalen Julius Adolph\nKrogeri nästleden gårdag härstädes förevordne underdåniga besvär; och\nsedan dermed hunnits till slut, yppades skiljaktighet i meningarne\nKejserliga Senatens Ledamöter emellan, hvarföre skreds till omröstning,\ndå Stats Rådet Richter först yttrade sig: -- Och emedan de uti i\nfrågavarande Bok förekommande afhandlingar rörande Religionen och\nChristendomens stycken, enligt Stats Rådets tanke, äro så mörkt och\notydligt framställde, att af de samma ej kunde slutas till författarens\ndermed åsyftade mening, samt af Magistrats Secreteraren Judéns inför\nKämner Rätten afgifne förklaring öfver de emot bokens innehåll gjorde\nanmärkningar, syntes som Judén ej haft för afsigt att genom densammas\nutgifvande utsprida meningar som vore stridande emot den Evangeliska\nLutherska trosbekännelsen; ty och då enligt hvad handlingarne i målet\nutvisade, de utkomne exemplaren redan blifvit förstörde samt någon\nskada genom bokens utgifvande veterligen icke skett, ansåg Stats Rådet\nvid sådan beskaffenhet något ansvar eller vidare påföljd för Judén i\ndenna sak ej äga rum, utan komme det Hof Rättens deri gifne Utslag att\nbero.\n\nStats Råderne Hising och Fabritius äfvensom Werkelige Stats-Rådet\nEdelheim instemde hvar i sin ordning uti förestående utlåtande.\n\nVice Presidenten Avellan deltog ej uti pröfningen af detta mål, såvida\nVice Presidenten icke från början öfvervarit läsningen af handlingarne\nderi.\n\nWerkelige Stats Rådet Friherre Mellin ansåg i frågavarande bok väl vara\ni mörka och otydliga ordalag författad; men som flere satser deri\nlikväl förekomme, hvilka, enligt Baron och Werkelige Stats Rådets\ntanke, icke öfverenstämde med Evangeliska Lutherska Religionens\nlärobegrepp; altså pröfvade Baron och Werkelige StatsRådet rättvist\natt, med ändring af Hof Rättens öfverklagade Utslag, i stöd af den utaf\nKämner Rätten åberopade Förordning, fälla Magistrats Secreteraren Judén\natt för meranämnde boks utgifvande genom trycket, böta Trehundrade\nDaler Silfver mynt med Ett hundrade fyratio fyra Rubel Silfver, hvaraf\ntvå delar skulle tillfalla Wiborgs Stad och en tredje del Actor Stads\nFiscalen Krogerus; och som de af sagde bok utkomne exemplar, redan\nblifvit confiscerade och förstörde, förfölle vid sådan beskaffenhet\nutlåtande i denne del. Skolande Utslag i målet, jemlikt fleste\nrösterne, uppsättas och Actors exemplar deraf Landshöfdingen i Wiborg\ntillsändas\".\n\n\n\nVI. Julkaisemme tässä seuraavan \"Kertomuksen J. Juteinin elämän\nvaiheista\", joka löytyy N:osta 14 sanomalehteä Sanan Saattaja\nViipurista, päivätty 4 päivänä huhtikuuta 1840:\n\n\"Edesmänneen Helmi-kuun 17:tenä päivänä pääsi vanhin virkamies meidän\nkaupungin Magistratissa, Magistratin Sihtieri ja Notarius Publicus\nJacob Judén (Juteini), anottuansa, vapaaksi mainitusta virastansa.\nKoska hän ei ole ainoastaan toimellisuudensa suhteen viran\ntoimituksissa ansaitun arvon voittanut kaikilta meidän kaupungin\nasujamilta, vaan myöskin monelle ja epäilemätä vielä usiammalle,\nSuomenkielen ystävälle mahtaa olla vanha tuttu ja rakas sielu-heimo\nSuomen kieltä ja kirjallisuutta kunnioittavien kirjoitustensa ja\ntoimitustensa kautta,[254] niin tahdomme me, tätä varmaan heitä kaikkia\nmokomin kuin itsiämme ilahuttavaista sanomaa ilmoittaissa, niille\nmaanmiehillemme tiedoksi, joilla tähän (!) asti ei liene ollut\ntilapäätä saada häntä tuntemaan, lyhykäisyydessä tiettäväksi saatta\nhänen elämänsä menon ja vaiheet.\n\nJacob Judén, isänsä tolo-pojan (!) Heikki Jutilan 6:desta pojasta ja\n2:desta tyttärestä ijän suhteen 5:des, syntyi Jutilan perintö-tilalla\nRahkoilan kylässä, Hattulan pitäjää 15:tenä päivänä Heinä-kuuta vuonna\n1781, tuli kolme kesäkautta kotona paime-poikana oltua 24 p. Elokuuta\nv. 1793 Hämeenlinnan kouluun, josta hän, niiden aikuisten koulun\nhallitus-miesten (Rehtorien) Boreniuksen ja Åkermannin käden alla\nkasvanut ja oppia halulla harjoitettua, vuoden 1800 alusta tuli Turun\nkouluun ja siinä kevät-puolen vuotta oltua, otettiin 10:tenä päivänä\nSyyskuuta samana vuonna Turun Akademiaan Oppivaiseksi, josta hän\nerkani vasta 1:senä p. Helmi-kuuta vuonna 1810. Mutta kuin hän\nvähä-varaisuudensa tähden ei voinut ylen-aikaa itsiänsä siellä\nylöspitää, niin täytyi hänen antaa itsensä välistäpäin muiden lapsia\nopettamaan, ja joutui niin ensistikin jo kohta Akademiaan tultuansa\nTurun kaupungissa asuvan Kapteni Mesterton'in taloon, sitten v.\n1802-1804 Navon (Nagu) pitäjän Kirkkoherran, Rovasti Mjödhen tykö,\n(jonka omaa ja hänen talo-väkensä hyvyyttä hän vielä nytkin\nkiitollisuudella muistelee), siintä v. 1805-1806 Juvan (Jockas)\npitäjään Evesti Grotenfeltille, 1807-1808 Maamittarin Stråhlmannin tykö\nRuokolahdelle, 1808-1809 Maa-jako Oikeuden Tuomarille Hamarinille Juvan\npitäjässä, 1809-1810 Sota-Raadin (Krigs-Råd) Forselleksen tykö\nPeippolan kartanoon Elimäen pitäjässä, 1810-1812 Baroni Gustaf Wreden\ntykö Anjalaan. Ainoastaan väli-aikoina sai siis J. Akademian tienoissa\noppia harjoittaa, nimittäin: 1:i Kapteni Mesterton'illa ollessa, 2:i\n1804 kevät-puolla vuotta, jona vuonna hän myös sai Suomen Huone\nhallitus Seuralta metalin luonnon vaikutuksia merkitsemästänsä (för\nMeteorologiska Observationer) 3:i 1806 syksyllä ja 1807 keväällä ja 4:i\ntultuansa kevät-puolla v. 1810 Turkuun pyytämään Suomen kielen\nkääntäjän (Translatorin) virkaa Suomen Hallitus Hallitus-oikeudessa\n(Regerings-Conseil). -- Samana vuonna kesällä kävi hän Tukholmia\nkotsomassa(!). Vuonna 1812 15:tenä p. Huhti-kuuta Magistratin Sihtierin\nsiaiseksi Haminan kaupunkiin tultua, pääsi hän siintä 2:sena p.\nJoulu-kuuta v. 1813 Magistratin Sihtieriksi Viipuriin, niin kuin myös\n4:tenä p. Kesä-kuuta v. 1815 Laivan-mittaajaksi, oli 2:stä (!) päivästä\nHuhti-kuuta v. 1819 21:een päivään asti Tammi-kuuta v. 1822 Viipurin\nApu-Biblia Seuran Sihtierinä ja Helmi-kuun 28:stä päivästä v. 1822\nhamaan Toukokuun 18:een päivään asti v. 1832 Viipurin\nKorttieri-komitietin Sihtierinä.\n\nPuolen toista kuukauden paikoille sitten päättyi siis J----nilta\njulkisen viran toimitus. Ajatellessamme että hän, moninaisia esteitä ja\nvastoin-käymisiä vastaan sotiessa ja tärkiäin viivyttämättömäin\nvirka-töidensäkin välillä säilytti halun ja rakkauden äidin kieleen\npuhtaana ja palavana ja että hänen kanteleellansa oli heliä ääni ja\nsoittajalla silmä selkiä jo silläkin ajalla, kuin sormet melkein\nlakkaamata olivat väsyttävissä virka-töissä kiini ja on taivas sangen\ntymperä, niin lieneehän meillä syy toivoa häneltä Suomen kielelle uutta\nja runsasta vuoden tuloa nyt, kuin ei viran vaivat ja väsytykset enä\nkiellä häntä Wäinämöisen kanteletta ylen-aikaa käsivarrella\nkantelemasta, eikä elämän murheet estele häntä, sormet soitto kielillä,\nyhä ylös kirkkauteen katselemasta, josta valo alas-vaipuu soittajankin\nsieluun selittämään hänelle oman sydämensä tuskin aavistettua syvyyttä,\nja nimeilemään nimettömiä ja sanoihin solmeilemaan tuolta ylhäältä\ntuotettuja ihmet-ilmestyksiä, vähemmin näkeville kuolevaisuuden\nmatka-kumppanille loisteeksi liikunnoillansa. Totta kyllä on meidän\nmieheltä elämä-kulku jo kauvan puolen päivän paikkoja ohitse, mutta\nkaukana on vielä hänestä elämän ehto-hämärä ja jokaiselle pohjan\npojalle tietty, että keski-illoista vasta alkaa taivas täällä oikein\nseljetä ja sinertyä ja mieli mehuta ja liikunto oikein luokostua\nliikkuvalta ja työ oikein käydä mieltä myöten työn tekevältä\". -- Tämän\njälkeen on viittaus viivanalaiseen, jossa sanotaan: \"Maininnemme myös\ntässä, että meillä on toivona saada jonkun ajan perästä uusi tilapää\npuheen jatkantoon samasta aineesta\". Ja sitten julaistaan saman vuoden\nSanan Saattajan Viipurista 27 numerossa Lauvantaina Heinäkuun 4 päivänä\nseuraava tiedonanto: \"Viipurista. Äskettäin mainitsimme tässä Lehdessä,\nettä Magistraatin Sihtieri J. Juteini edesmenneen Helmi-kuun 17 p.,\nanottuansa, vapautettiin pitkällisestä virastansa, jossa myös hänen\nelämänsä meno ja vaiheet lyhykäisyydessä tiettäväksi tehtiin, jonka\nlisäykseksi tällä kertaa ilolla panemme, että Juteini 26 p.\nedesmennyttä Kesä-kuuta Magistraatissa vastaanotti Läänin Kupernöriltä\nyhden aivan kauniisti raketun kansiniekan Hopia-maljan, jonka tämän\nkaupungin Kaupias- ja Porvari-kunta hänelle lahjoitti kiitollisuudensa\nosoitukseksi hänen pitkällisen ja toimellisen palveluksensa edestä.\nTämä malja, tietetty Pietarissa lähes 1500 Ruplalla, paina (!) 11\nnaulaa, on sisältä kullattu ja ulkoa, paitsi muita kaunistuksia,\nyhdellä puolella varustettu Viipurin kaupungin vaakunalla ja toisella\nluettaan seuraavaiset piirrokset:\n\n          Jakob Jutelnille.\n    Wiipurin kaupungin Sihtierille,\n    26 vuotisista vaivoistansa,\n    Kaupungin kaupiaskunta.\n              1840.\n\n    Mitä hohtava hopia,\n    Kuta kulta kiiltäväinen,\n    Nepä muuttuvat moneksi.\n    Muistosi on muuttumatoin.\n\nHeti tämän jälkeen seuraa \"Jaakko Juteinille\" omistettu pitkä\nylistysruno, jonka lopussa on merkki -g- ja jonka nähtävästi on\naiheuttanut juuri edellä mainittu \"uusi tilapää puheen jatkantoon\".\nSe kuuluu näin:\n\n\n    JAAKKO JUTEINILLE.\n\n    Pelto-maata pehmennyttä\n    Sekä auran terän alla,\n    Että astoimen ajolla,\n    Muokattua monistellen,\n    Peri-pohjin perattua\n    Vaotessa varsin totta\n    Kyllä kysyttänee vielä\n    Kaksi kättä kääntäjeltä(!),\n    Miehen kättä, miehen mieltä,\n    Eikä lainkaan lapsellista;\n    Muutoin aura ajaissansa,\n    Herja tämä heitteleepi\n    Monet polvet poikki kylvön,\n    Monet sikkelot sisähän,\n    Saarten kolkat konkkelille,\n    Luiskuu viintoon viskomalla,\n    Vellomalla Veteläisen,\n    Ruman rusko-mullan kanssa\n    Ruoka-mullan mullin mallin,\n    Kaatomalla kahden puolen.\n    Kivet, ravat raunioista.\n\n    Mutta sinä siivon suopa,\n    Sinä jäykkä-jäseninen,\n    Suomalainen syntymästä,\n    Meidän mielenkin halusta.\n    Ennen muinon elämäsi\n    Laittelit keväällä kerran\n    Kaikki kalut taitavasti,\n    Kävit sitten vaan kädellä\n    Yhdellä ja yksinäsi\n    Oman nerosi ojassa,\n    Varustukset jo varana,\n    Yhdellä yrityksellä\n    Tuosta noin vaan tunkemahan\n    Auraa ahkerikko-maahan.\n    Mehuttomaan meidän kielen --\n    Siksi sitä moni luuli --\n    Urhollinen. uuras miesi!\n    Vaikka totta toinen käsi\n    Kiini oli oikeuden\n    Lento-kirjan kiehkeroissa,\n    Vaikka varsin terä toinen,\n    Toinen terä, toinen varsi,\n    Toiset tavat työ-kaluille,\n    Eväs-kontit erilaiset\n    Molempihin, mokomihin,\n    Miestä kyllä kysyvihin\n    Töihin totta tarvitaankin.\n    Niin nyt työtä tehtyäsi\n    Kahdenlaista, kahden miehen\n    Harteet heti hellimähän\n    Sekä käsnätkin käsihin\n    Saattavata saitpa Sinä\n    Pellon pinnan piirretyksi,\n    Turve-käntit käännetyksi,\n    Kuohkiaksi kovan kuoren,\n    Sekä pellon pehmiäksi,\n    Viljan kauniin kasvavaksi\n    Aivan vähässä ajassa;\n    Ettei keksiä kerinnyt\n    Mitä moni niittäjistä,\n    Moni myöskin myöhästyypi\n    Kaahiessa katsomaan ja\n    Kuulustamaan kuinka kummat\n    Toimeen saatti Suomalainen\n    Nurmen nurin kääntäissänsä\n    Oman korven kasvamilla,\n    Veitsen oman vuolemilla,\n    Oman pajan paahtamilla\n    Kestävillä kaluillansa.\n\n    Jaakko, jalo viran töissä,\n    Laulun latoja Juteini!\n    Selvä seppä Wiipurissä,(!)\n    Sinä kalun kaunihimman\n    Sekä terien tekiä\n    Harvinainen, Hattulasta!\n    Kauvan nähnyt nuhjumista,\n    Kauvan kuullut kalkkumista,\n    Paljon palkeen pauhumista\n    Viipurista, viimein kerran\n    Kyllästyneenä kysyypi\n    Suomen suku jo Sinulta:\n    \"Mitäs miitit, mies, niin kauvan?\n    Kyllä on jo odotettu\n    Saita saavan säästöstäsi\n    Rikkahasta riemuksemme,\n    Näpistäsi nähdäksemme\n    Oman pellon, perkaamasi,\n    Kaunihia kasvannoita.\n    Sillä vaikka kalut kaikki,\n    Vaiva, vahvuus käsi-varren\n    Sinun ovat osinkota,\n    Ystävämme, yhteisestä\n    Pelto-maasta maksettava\n    Ompi toki osa-lyhde.\n    Siihen päälle päätteheksi\n    Maksa poispa maksettava\n    Vero vielä viivytetty.\n    Miittimälla mitä voitat?\n    Pääset paremmin pahasta\n    Tulos', Jaakko, jakamalla\n    Koko suomen suvullesi.\n    Jopa siltä joutusasti,\n    Kohta tulee korjatuksi\n    Anti köyhällä ajalla,\n    Niin kuin nisu lintuisilta\n    Kylvettynä kynnykselle\n    Taka-talvena kovana.\n    Alä suutu Suomen maahan\n    Suomen kansaan suloisehen.\n    Maa on mettä makiampi,\n    Kansa koko kiitollinen,\n    Vaikka vuosien perästä\n    Sydämensä sytyttyä\n    Vasta saapi sanomahan\n    Poika täällä pohjan maalla,\n    Mitä mielessä makaapi.\n    Onnellisna ollessasi\n    Isiä ja ihmisiä,\n    Oivallisen osan saanut\n    Sekä riemun rikkahimman\n    Luojan meille lohkoessa\n    Kullekin oman osansa,\n    Empä tiedä toivotella\n    Sitä suurempaa Sinulle;\n    Olkoon vaan nyt olevainen\n    Puuttumata pysyväinen! --\n    Mutta vielä viimmeheksi\n    Toivot tuotan maakuntamme\n    Sanoillansa sanoessa:\n    Jutuistapa nyt Juteini.\n    Vierallista vihkamoista\n    Kerran kätesi molemmat\n    Irti saanut itsellesi,\n    Koettele kyntöäsi\n    Kerran kahdella kädellä.\n    Tuota toinen kynä-veitsi,[255]\n    Vanha veitsi vaivoistansa\n    Lasin ala laskettua:\n    Vuole sillä Suomen sulka,\n    Sulka suihkuva, teräinen,\n    Jolla taidat taivutella\n    Uudet vaot vainiolle,\n    Ajamalla aika-miehen\n    Ajolla juur ahkerasti.\n    Ja jos pääsi palavahan\n    Tuosta tullut poltteleepi\n    Taikka kulkku kuivettuisi,\n    Eli kieli kiprimöissä\n    Kita-lakeen kiinittyisi,\n    Maistelekas maljastasi\n    Ryypyn reunasta repäise,\n    Aika-miehen astiasta.\n    Tohvisesta toimen miehen,\n    Jonkun kerran, -- joudukkeeksi\n    Valmis tuossa vaollasi\n    Kaupunkimme kiitollisen,\n    Viipurin kalja-kapassa\n    Vesi, meteen verrattava,\n    Meistä maistava medelle,\n    Hunajalle huulissamme.\n    Sitten vielä siitönäkin\n    Kärkemmästi kyntö käypi,\n    Juosten jalan, juotuasi,\n    Että vaahti varsastasi\n    Vieressäsi vierteleipi. --\n    Kyllä kynnät, kyntänetkin\n    Ilman muiden muistutusta,\n    Itse pellolle isäntä,\n    Eikä paha palkollinen,\n    Mutta, tiedät, tekeväistä\n    Kaikki kilpaan kiihkottavat\n    Laiskan aina laskemalla\n    Joutilaana juoksemahan\n    Mihin mieli vetäneepi. --\n    Sanottua sanomalla,\n    Kerrattua kertomalla\n    Minäkin siis mielestäni\n    Toivottelen tuota vielä\n    Halun oman osottaissa:\n    Kynnä kelpo kyntäjämme,\n    Aja aina siihen asti\n    Että Sinun, elämäsi\n    Aurinkoinen alaville,\n    Laineisehen läskeissänsä,\n    Aina vielä ajamasta\n    Löydettyä löysänneepi! --\n\n\n\nVII. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastossa on seuraavat\nkäsinkirjotetut kappalainen EY. Joh. Ahlqvistin runot:\n\n[Ahlqvist, Fr. JJ [_Jälkipuhe_ --] Yhtä ja toista Sihterille Jacob\nJuteinille hänen kelvottomain ja usein juuri hävyttömäin Runoinsa\npäälle. -- Kirjoitettu [mukaillen] Parickalassa sinä 8 päivänä\nMaaliskuussa vuonna 1830 Manus Birkmannilda. Viito. 12 s.\n\nAhlqvist, Fr. J. _Jälki-Puhe_ muutamista Sihtierin Jakob Juteinin\npilkka-Kirjoituxista, mainitulle Herralle, hyvässä aiwoituxessa\nomistettu. -- Tämä jälki-puhe on parannus Fr. J. Ahlqvistin\nsamannimisestä Jälki-puheosta kyhäilty hänen ystävältänsä Olli\nPesoniukselta. IV:o, 16 s. -- A.E. Bernerin lahj. P.k.l. IX. 1858.\n\n[Ahlqvist, Fr. JJ \"_Jälkipuheita_\" Sihterin Jacob Juteinin muutamista\nsopimattomista runoista ja kirjoituxista\". VIII:o, 23 s. -- \"Af Kapellan\nAurén i Jääskis\". Pk. 5. XII. 1849.\n\n[Ahlqvist, Fr. JJ 1) [_Jälkipuhe_, M. Birkmannin (?) mukaelma]. \"Yhtä\nja Toista\" Sihterille Jak: Juteinille vastauxexi hänen kelvottomain ja\nusein juuri hävittömäin Runoinsa päälle. -- IV:o, 19 s. -- 2) Suorasan.\nlisäys ed:seen ss. 20-23. 3) \"Ucko Noal, Ucko Noal oli mjehen mjel\" ss.\n24-28. Toht. Th. Sehwindt lahj. 95-96.\n\nNäistä Suomal. Kirjallis. Seuran hallussa olevista, kaikkiaan 5:stä\ntoisinnoista me painatamme vain seuraavan 32 sivua käsittävän\nkäsinkirjotetun kirjasen, joka ehkä enin lähentelee alkuperäistä:\n\n\n    JÄLKI-PUHEITA\n\nSihtjerin Jakob Juteinin muutamista sopimattomista Runoista ja pilka\nKirjoituxista, mainitulle Herralle hyvässä aivoituxessa sanotut.\n\n(Toisellaisella käsialalla:)\n\n    Fr. Joh. Ahlqvistilta.\n    Kapp. Wirolahdessa.\n\n    Siv. 2\n\n    Voi sun juttujas, Juteini!\n    Villitsiä vejsujaisi!\n    Mitäs konna kirjoittelet?\n    Mitä leuvoistas laseksit\n    Aivan ilman ajatusta? --\n\n    Mitäs Pappeja paneksit\n    Koiran hampailla kaluilet\n    Valat paksulta valetta?\n    Eikös muistu mjelehesi,\n    Vain ett tjetäne todella.\n    Mitä Suomi seuranneepi\n    Mikä oppi, lje otettu?\n    Lukeneeko Lutherusta\n    Vain pitänee Paavin uskon?\n    Kuka voilla voiteleepi\n    Saarnamjestemme seassa\n    Koko Suomen seurakunnas\n    Ilon autuuden avaimen?\n    Voita Pappi palkaksensa\n    Saapi Sihtjerin suruksi.\n    Voi on voide voimallinen\n    Rasva ravinnoks hyväkin\n    Rakas myöskin riivarille,\n    Liukas, joka liikuttaapi,\n    Liikuttaapi, lijottaapi\n    Sihtjeringin kuivan kjelen,\n    Että vastaapi vakaasti,\n    Liukkahasti liehakoitsee,\n    Käändääpi kans kaunihiksi\n    Varsin väärängin asian.\n    Totta Sihtjeri, sinäkin\n    Jollonkullon joutessaisi\n    Olet ottanut halulla\n    Pappilassa pöydän päässä\n    Voita vahvasti tygöhös\n    Rasvaa vatsahas valanut --\n    Kukin kiittääpi tavallans\n    Seuraa luondonsa lakia --\n    Porsas paiskaapi kumohon\n    Kylläisenä kaukalonsa.\n    Koira nurkat kasteleepi\n    Saatuansa suuruksensa,\n    Kissa kiittääpi hajulla\n    Jongan jättääpi jälelle,\n    Paha ihminen puheilla\n    Että töillä törkehillä.\n    Kuka hitto hinnan tähden\n    Sjelun laskeepi sisälle\n    Jjankaikkiseen ilohon?\n    Älä Sihtjerin elosta\n    Päätä Pappejen menoihin.\n    Hinta hyvä hyppyisihin\n    Pitää pistettää pivohon\n    Kärkkään Sihtjerin kätehen\n    Puheen pjenengin edestä,\n    Jongan suustansa sanoopi\n    Taikka paperill' paneepi;\n    Vaikka vjelä vjekkasti\n    Aivan petoksell' peräti\n    Jonguun asiat ajaisi,\n    Eli paperill' paniisi\n    Kehnomangin kirjoituksen.\n    Vain vejsaatkot vjerahille\n    Puhut Paavin uskoisille?\n    Miks sit' Suomeksi sanelet\n    Suomen mjestä suututtelet?\n    Mitä Paavista puhunen,\n    Tjerait etehes vetelen?\n    Totta joutses jännittelet\n    Kohden Suomen Saarnaita;\n    Nuoles myrkyiset moniat,\n    Joita ambuilet alati,\n    Suomen Saarnaaihin satutat.\n    Paljon muutakin pappeista\n    Puhut pahoja sanoja,\n    Myrky hambaitas hivoksit\n    Ikeniäs irvistelet,\n    Saarnastakin soimaelet,\n    Kyllä kaappua hyväilet\n    Mullikkaasta muistuttelet\n    Muutta etten mainitsisi.\n    Pidä sinä pitkä saarna\n    Pidä pitkä ja suloinen.\n    Jos on otsassas älyä,\n    Toinda toiselle tarita\n    Ettes unehen upota\n    Laske wäkiä levolle.\n    Pahoin peljättäp' olisi\n    Ettei alla ensimäisen\n    Ikävästä ihmisille\n    Torku tarjoksi tuliisi.\n    Jopa joksikin nukutti\n    Haikiasti haukotteli,\n    Varsin vaipunut olisin,\n    Koska katselin puheitas\n    Luin Lasten kasvatuksest,\n    Ellen tappuroit tavannut,\n    Joihin tartuin ja takistuin\n    Noita suorin ja selitin,\n    Silmät selkeemään rupeisiit.\n    Viimein (!) päästyän peräti\n    Pistin tappurat tulellen\n    Torkun humahus hävitti,\n    Silmät selkeni unesta.\n    Jospa ottaisit opiksi\n    Saarnan lyhvengin sanaiset;\n    Myrky mjelestäs meniisi\n    Sydämestäs häjy hengi,\n    Etkä soimaisi enembi\n    Kjelell' kärmehen kiduttais\n    Ilman syytä ihmisiä.\n    Mitäs mullikkaast muriset?\n    Mullikas on mjehen muona\n    Pandu palkaksi Papille\n    Perheen Haldiain perästä.\n    Mullikasta mjeli tekis\n    Saada kyllä Sihtjeringin,\n    Vaikka harvoin vasikkakin\n    Hänell' teuraaksi tuleepi.\n    Oikein on tämä asia,\n    Pala suuri suun repiipi\n    Pian pjeneltä pedolta.\n    Älvös suotta soimaele\n    Panetuksilla pureksi\n    Koko Säätyä kovasti;\n    Itse ihmisten Isältä\n    Sääty sanans saattajaksi\n    Ihmisyydelle iloksi;\n    Vielä siitte vahvistettu.\n    Myöskin Riikin Ruhtinaita\n    Kautta Lakien lujasti\n    Kautta käskyn kaunehimman:\n    Muutoin taitaisi tavata\n    Paitsi häpiät häjyä,\n    Raukka päälles rangaistuskin,\n    Viha Herran Hallitsian.\n    Älä leukojas levitä\n    Pahat paljasta ikenes,\n    Kisko pilkahan kitaasi,\n    Ettes heikkoa herätä\n    Pahuutehen paisuttaisi,\n    Huonot veljesi vihoita,\n    Saattais sanan kuulioille\n    Paljon luuloja pahoja,\n    Väärät luulot, villitykset\n    Opistakin oikiasta.\n    Laske leukasi levolle\n    Hampaat höllitä häjyimmät\n    Päästä Herra Hengellinen\n    Kateutta on jo kyllä\n    Maassa määrätä monella\n    Pappeistakin aivan paljon.\n    Sama kalvaava kateus\n    Ombi sinungin sisässäs,\n    Koskas näitä kirjoittelet\n    Lanttaat läkkiäs loputa\n    Veden vuodatat tavalla\n    Härskyt peräti hävytä.\n    \"Hyvä toista on torua,\n    Paha panna itsiänsä\",\n    Sen nyt sinusta näemme,\n    Paljon Pappeja paneksit\n    Panettelet pahan suopa,\n    Vjelä muitakin muriset\n    Virkamjehiä mitata,\n    Kaikki haudan kaivajatkin\n    Saavat kiukkuas kokea;\n    Mutta Sihtjerin sinänsä\n    Jätät järin koskemata.\n    Kyllä haapun tarvitsisi\n    Sihtjerikin selkänänsä,\n    Jolla haisevan häpiän\n    Silloin peittäisi poloinen,\n    Koska tuhman talonpojan\n    Joll' on taskussa jotakin\n    Vejvihinsä vjetteleepi;\n    Johon peittäisi peräti\n    Suden kidan kelvottoman,\n    Joka aina ahnehtiipi\n    Saada salista (!) sisäänsä.\n    Ja on Sihtjerill' sopiva,\n    Peittäis hambahat peräti\n    Vahvast vatsahan vetävät.\n\n    Vjelä sanaisen sanoisin\n    Ehkä parikin puhuisin\n    Jos ej juttuni jaloksi\n    Vejsun pitkäksi venyisi,\n    Ja niin mainittais minusta\n    Mitä soimataan sinusta:\n    Ett' on pitkäldä puhetta\n    Raipan kaltaiset runotkin,\n    Mutta meiningit vähäisen.\n    Tapahtukoon kungin tahto.\n    Kyllä sinä selkiästi\n    Ruotsin kjelellä kehoitat,\n    Että pitää pännä mjehen\n    Joka laskeepi lukuja\n    Taikka lauluja latoopi,\n    Joko neuvoa jotakin,\n    Joko johdattaa hyvähän\n    Taikka huvittaa hyvästi\n    Ilman virhetä iloittaa,\n    Taikka molemmat tarita.\n    Tosin sinä myös tätäkin\n    Tolsinansa toimittelet\n    Toimellisella tavalla:\n    Mutta mikäs mjelessäsi?\n    Mikä silloin meiningisi?\n    Mikä päässäsi poloinen,\n    Koskas Kestikin kehoitat\n    Juoma Lauluja latelet?\n    Kuhun tuhmia talutat?\n    Kuhun heikkoja kuletat?\n    Tunne ensin tarkemmasti\n    Kansa kulle kirjoittelet.\n    Kyll' on Suomessa kyliä\n    Pitäitä sangen paljon,\n    Joissa miehet joukottaisin\n    Ynnä pöydän ymbärillä\n    Istuuvat ilolla mjelin\n    Pöydän äärtä paineleevat\n    Kyynysvarsilla vakaasti,\n    Putelita palveleevat\n    Kapan kunnias pitäävät;\n    Joksikin jo olven juovat\n    Vjelä viinankin vetäävät\n    Nahkallansa narrin palat,\n    Pyllistäävät suuren pullin\n    Kohden kattoa kumoohon,\n    Kortelingin kumaiseevat\n    Aivan ahnaahan kitaahan,\n    Pulputtaatpa putelista\n    Kulkuhunskin kohdastansa,\n    Njelaiseevat norri kupin\n    Nappiansa nuoleskellen,\n    Paikoin punsinkin paneevat\n    Vatsahansa mjehet vahvat.\n    Piippu pjeni hambahissa,\n    Josta sauvua sysäävät\n    Karvahinta, katkerinta,\n    Puhaltaavat paksun pilven.\n    Posket joteskin punaiset,\n    Punaiset ja pullollansa,\n    Viinan karvaiset vihannat:\n    Tupakasta vahva tuppu\n    Häijy pallo hambahalla\n    Myrky-lehdeistä mädistä\n    Saksan vesiset vedestä,\n    Joita jauhaavat halulla,\n    Märehtiivat, mökeltäävät,\n    Että kuola konnain suusta\n    Vesi ruskia valuupi.\n    Nenä nuuskalla noettu\n    Sian siivo sjeramissa,\n    Räsähtelee räkä reijät,\n    Joita korjaavat kädellä\n    Pyhkäiseevät peukaloonsa\n    Hihan suuhun hivuttaavat,\n    Housut, helmat saastuttaavat.\n    Silmät pjenet sihkurassa,\n    Veren karvaiset, vesiset,\n    Huulet höpisee jalosti\n    Äändä kantaavat kovasti.\n    Vjelä vejsungin repäisee\n    Rölähyttää raskas rinda.\n    Jopa kortitkin kovasti\n    Paikoin pöytähän läjähtää,\n    Kortit viinasta vetelät\n    Ohran ljemestä lihavat\n    Tupakalla tuhratuna.\n    Tekeevät siit' toisinansa\n    Tappelungin taidottomat,\n    Että jyskinä, jytinä,\n    Kauvas kuuluupi kumina,\n    Äänen möyke ja älinä.\n    Tapa hyvä tappelussa\n    Lyöpi kuka kerkiääpi\n    Eikä vuoroa eroita.\n    Nyrkit niskahan lusahtaa\n    Kyllä korvillen kajahtaa,\n    Kannuustaavat kanta päillä\n    Kintut rikki kumpaneilta.\n    Piiput seinihin sirisee,\n    Ruki ruskaavat jaloissa\n    Poudat heiluuvat hädässä\n    Penkit paukaavat pakossa\n    Kovin keikkuuvat kapatkin.\n    Putelit ja pulli parat\n    Saavat lopun surkehimman;\n    Juoma juokseepi kapasta\n    Laviasti lainehtiipi\n    Viina virtaapi sekaahan,\n    Että kortitkin koriast\n    Pöydällä siit' purjehtiivat.\n    Muoto muuttumaan rupeepi\n    Kasvo käändyy kalveheksi\n    Nenää valkiaks vetääpi.\n    Monet viinasta väsyneet\n    Oluesta onduvana\n    Sekä rauvenneet sodasta\n    Painuuvat siit' pöydän ala\n    Lopuks lijalle menolle.\n    Tuonne syökseevät sisunsa\n    Olven ulos oksentaavat\n    Viinan koirille kokoovat.\n    Saavat saappahat osansa\n    Kauhtanatkin kauniit merkit\n    Pöksyt parahan tavaran.\n    Tuolta hiljangin heräävät\n    Tuolta viimein vilpastuuvat\n    Ylös kömpiä kokeevat\n    Mjehet pohmeloll' pahalla\n    Taudill' tehdyllä kovalla,\n    Miehet hyvin merkitytkin\n    Kauniit katsella peräti.\n    Paitsi kauhtanan koreutt'\n    Millä mustelma nenässä\n    Nocka nosnut korkialle,\n    Kulla kallo paljahana\n    Hiukset revityt hitollen,\n    Millä otsassa omena\n    Kulla kuhmu kulman päällä,\n    Millä huulikin halaistu\n    Kulta hammas kolistettu,\n    Millä silmäkin sininen\n    Kulta kasvot raamittuna.\n    Näitä tapahtuu todella\n    Suomen mjestenkin seassa.\n    Pitäävät näin pitkät kestit\n    Kapakoiskin kaiket päivät,\n    Ratki räyhäävät rajusti\n    Juoma penkissä pelaten,\n    Kuluttaavat kukkaronsa\n    Ajan aivan tarkiangin,\n    Pöksyt pantiksi paneevat\n    Kosk' on tuhlattu tavara.\n    Mitä mjehist' muistuttelen?\n    Monen pojatkin poloiset\n    Korvat vjelä kostiana,\n    Maitosuiksi mainittavat,\n    Kyll' jo kauniisti osaavat\n    Panna leuvan parrattoman\n    Kenohon ja keikallensa\n    Ottaa ryypyt oivalliset\n    Pullin pohjat paljastella,\n    Kyllä konnat kuola leuvat\n    Viinalla jo viruttaavat\n    Maito-hambahans halulla,\n    Viinan kulkuhuns valaavat\n    Veden vertana pitäävät,\n    Oppineet on olven juojat.\n    Ej siis tarvitse enembi\n    Kirjoitella Kesti Laului\n    Juoma Lauluja latoa,\n    Pyytää pahuutta enätä\n    Juopumukseen johdatella.\n    Kyllä mjehet meidän maassa\n    Juoma konstin jo osaavat\n    Ilman vejsun vjetellystä\n    Kirjan pahan kehoitusta,\n    Joka pahan pahemmaksi\n    Tuhman tekee turmelluksi.\n    Vjelä veikkonen kysyisin,\n    Kuingas kokonans unohdat\n    Säännöt suuren Hallitsian?\n    Käsky käypi korkialta\n    Esivallalta varoitus\n    Vastoin juopumust vakaasti;\n    Käsky pappejen kätehen,\n    Että estellä visusti\n    Tätä ilkiät eloa.\n    Sinä toista toimittelet\n    Painetuilla paperillas,\n    Joilla juuri julkisesti\n    Kestin pitoihin kehoitat\n    Vjetät viinahan vasetin\n    Juopumukseen johdattelet.\n    Vastoin vahvoja Lakeja\n    Säännön selkeitä sanoja.\n    Kuingas rohkenet ruveta\n    Näitä vastusta vapaasti? --\n\n    Mitäs luulet mjesi parka?\n    Onkos oikenin asia\n    Sekin tehtynä sinulda,\n    Vähitellen, vähätellen\n    Levitellä oudot opit\n    Edestuoda erhetykset\n    Suomen mjesten sydämmihin?\n    Pidät järjen parembana\n    Ilmoituksia isoja,\n    Pyydät helvetin hävittää,\n    Ottaa pojes perkeleengin.\n    Tulla töillä Taivahaasen.\n    Kuingas Raamatun kukistat,\n    Sanan selkiän sokaiset\n    Jutut jaloimman Jumalan\n    Itse Herran Ilmoitukset?\n    Vjelä syitä selviäkin\n    Joita Järki johdattaapi\n    Voidaan vastahas vedellä.\n    Kuhun järki kuljettaapi\n    Ilman Herran Ilmoitusta?\n    Opin peräti pimiän\n    Tjedon Luojasta lokaisen,\n    Uskon uudesta elosta\n    Sangen heikon, häälyväisen,\n    Kehnot hyvään kehoitukset\n    Lopen huonon lohdutuksen\n    Kovan kuolemaa käsissä\n    Järki saattaapi sinulle\n    Paitsi Juttuja Jumalan.\n    Tähän todistus totinen\n    Ovat vanhat viisahimmat\n    Kansat kaikkein kuuluisammat;\n    Vanhat vahvat Ruomalaiset\n    Kerkiätkin Krekiläiset\n    Että Egyptin eläjät.\n    Ota helvetti häjyltä\n    Kjellä perkele peräti --\n    Etten petoksest' puhuisi\n    Engä suuresta surusta,\n    Vaivastakaan vaikiasta,\n    Johon joutuupi jokainen\n    Viimein tuolla tuonelassa,\n    Joka juttuhis, Juteini,\n    Suostuu, niitä seuraileepi --\n    Kuingas tahdot tuhman kansan\n    Estää pojes pahuudesta\n    Turmelluksesta takaisin?\n    Ej vjel pimeys peräti\n    Ole hajonnut, hävinnyt,\n    Ej vjel' valkeuus valaisnut,\n    Loistanut kyll' lämbymästi,\n    Että tavat toimelliset\n    Paitsi muuta pakotusta\n    Kautta oman kauneuudens,\n    Tähden toimens ja hyvyydens\n    Suomalaisten sydämmissä\n    Aina saisivat siansa.\n    Jos sä helvetin hävität,\n    Pidät narunna pirungin;\n    Kussas palka on pahalle\n    Makso mjehelle häjylle,\n    Joka estetä eläissä\n    Paljon veljijäns vihaapi\n    Retket riivattuin kuleksii,\n    Istuu pilkaitten parissa,\n    Pitää pettäjät hyvinä\n    Pettää itsekkin ilolla,\n    Seuraa halujans häjyjä,\n    Synnis suruta makaapi,\n    Joist' ej erkane elossa\n    Joit' ej kadu kuolessakaan?\n    Pitääks vaivoista vapaaksi\n    Piinast' pääsemän peräti?\n    Kussa hurskaus on Herran.\n    Totuus Tuomarin totisen? --\n    Päästä töillä Taivahasen\n    Anna autuuden perustus\n    Olla hyvän omatunnon,\n    Kuhun joutuu kurja mjesi,\n    Jok' on eksyksiin erennyt\n    Pojes totuuden poluilta\n    Haihtunut on harhateille?\n    Mistä toivo on tuleva,\n    Kusta löytänee lepoa?\n    Eli pitääkös poloisen,\n    Ett' on tundo tahrattuna,\n    Ensin epäilys elossa,\n    Sitten peljästys pimiä\n    Osa kuolessa oleman?\n    Eli kussas kurjan luulet\n    Saavan viimeingin siansa?\n    Pitääks loppuman peräti,\n    Vaikka retkensä vihaapi\n    Kauhistuupi käytöstänsä\n    Vaikka andeeksi anoopi,\n    Vaikk' on palainnut pahasta?\n    Kussa kärsimys Karitsan?\n    Kussa armo Armahtajan,\n    Armo Autuaks tekiän? --\n    Jos et peljänne pirua\n    Etkä huoli helvetistä,\n    Jos et peljänne pahuutta,\n    Tuimaa Lakien totuutta\n    Raskahasta rangaistusta,\n    Joka seuraapi jokaista,\n    Joka julki johdattaapi\n    Kansan tuhman kuljettaapi\n    Haihduttaapi harha teille\n    Oppiin väärähän vetääpi;\n    Kuingas tundos tahraelet,\n    Saatat sydämmes suruuhun,\n    Levon karkotat kotoas\n    Että eksynnein tygöä,\n    Joita kirjoillas, Juteini\n    Poika parka, pahendanut?\n    Vjelä kertojen kysynen:\n    Kuingas tundos tahraelet,\n    Joka viimeingin vihassa\n    Sulle soimaapi surulla,\n    Sinun sisukses repiipi,\n    Ettäs kansaa eksyttänyt,\n    Olet ottanut käsistä\n    Parhaan autuuden avaimen\n    Mjehen monenkin mukoman\n    Olet turmellut todella? --\n    Jos on pännälläs pituutta\n    Kyllä kynäsi terävä\n    Jos sen annat juoksennella\n    Päällä paperin pelata;\n    Jos on tölkis täytetynnä\n    Mustalla muillengin asti,\n    Jos on syyhy sormissasi,\n    Taikka kutku kukkarossa,\n    Jos on halu huudetuksi\n    Tulla kyllä kuuluisaksi\n    Kyllä saada kunniata;\n    Kirjoittele kaunihisti,\n    Toru turhia tapoja\n    Pane pahoja tekoja,\n    Jotka kansassa jotengin\n    Ovat ottaneet asunnon.\n    Naura nurjalle menolle\n    Näytä hambahas häjylle\n    Ilkivallalle ikenes\n    Pilkka kirves pahuudelle;\n    Anna oppi oivallinen,\n    Neuvo, nuhtele välistä.\n    Paikka paras on sinulla\n    Räntin vjeressä valittu,\n    Panna paperill' kokohon\n    Opit ojentaa paremmat,\n    Tjedot tarita hyvätkin.\n    Käännä kirjoja hyviä,\n    Joita kansa käsittääpi\n    Suomen kjelelle sovita.\n    Anna suomeksi Aviisi,\n    Jolla saattaisit sanomit'\n    Että tjetoja enemmin\n    Suomen mjehille monia,\n    Sanomita muilta mailta,\n    Että omasta ololta.\n    Kyllä kartuisi kalua,\n    Ainehita aivan paljon\n    Mjehelt' muultakin monelta\n    Lehden täytöksi leveimmän.\n    Olispa myös ottaita,\n    Löytyis lukioit' lujasti\n    Suuren Suomen maan kylissä.\n    Hyvä hyödytys perässä\n    Olispa teollas tällä.\n    Monet tjedot tarpeelliset,\n    Neuvot, opit, ojennukset\n    Tuliis kansalle tutuiksi,\n    Valo koittaisi väkevä.\n    Vaikkas olet virren sepäks\n    Runonjekaksi ruvennut,\n    Älä turhia taritse,\n    Joist' ej ensingään etua,\n    Niinkuin nimeltä tämäkin:\n    Saatat armejat sanoista\n    Kutsut mynstrinkiin kokohon.\n    Mitkä selkähän sovitat.\n    Määräät mjehiksi hevoisten\n    Kutka jalkaisin kuletat.\n    Ylös Nominat ylennät\n    Annat Komannon käsiihin\n    Ronominat reserviksi\n    Varamjehiksi varustat,\n    Verboiss herroja herätät.\n    Nauru estääpi enemmin\n    Näitä mainimast nimeldä.\n    Kulle hyväksi kulutus\n    Läkin tuhlaus tämäkin?\n    Vjelä puuttuupi vähäisen\n    Sanais joukosta jotakin:\n    Kersantit ja Keppi mjehet,\n    Välskäärit ja väntrikitkin,\n    Vaanuin kantajat vakavat,\n    Rumpuin pjeksäjät rutevat,\n    Pillein soittajat soriat\n    Muonan mukomat vetäjät.\n    Älä älytä ärise,\n    Luvattomia lorise,\n    Virkamjehetkin vihoita.\n    Joita vastaan vanhuudesta,\n    Vaikka vjelä virhettömät,\n    Kansall' ovat kurjat luulot\n    Epäilykset, epäuskot.\n    Pidä suusi pjenembänä\n    Kyllä kynääsi kurita,\n    Puhu, poikanen, puheita\n    Joitas vastaavas varonet.\n    Ota itsehes opetus\n    Jotas toisille tukitset,\n    Lahjas lahjoitan takaisin;\n    Syldä seitsemän totuutta\n    Joka valheen valajalle.\n    Kasvaispa kirjoja maahan\n    Sattuisipa sangen paljon,\n    Jos sais kaikki kirjoitella,\n    Jos sais kaikkia sanoa,\n    Mitä sylki suuhun tuopi\n    Vesi kjelelle vetääpi.\n\n    Paljon sinulla sanoja\n    Monet myöskin puheen parret,\n    Aineet tutkia tarittu\n    Kokonaiset kappaleetkin,\n    Joit' ej tutki tuhma mjesi,\n    Tunne selvä Suomalainen\n    Yksinkertainen käsitä,\n    Vaikkas vjelä vaskessakin\n    Ulosantaisit asian;\n    Kysyy kohta kumpaniita\n    Vaikka ilman vastausta\n    Esimerkiksi sanottu:\n    Mikä toipa muisto Patsas\n    Kirjan muotoinen mukoma?\n    Kuka raamu Kivipiirros?\n    Kuka Pappi Pää Rovasti?\n    Mitä Pila merkinneepi,\n    Taikka Tappurat elämän?\n    Ketä Kehto koskenneepi?\n    Kuinga Kirjat painettanee? ¦\n    Sinä painatat paperis\n    Paremmat ja pahematkin\n    Paitsi perään katsomusta,\n    Paitsi pjenintään luvata\n    Sedervallerill' vapaasti;\n    Minä pöksyt painattelen\n    Housu vaatteet ja hamehet,\n    Painattelen kangas pankat\n    Liina vyhdit, villa langat,\n    Painatan myös puumulliset\n    Painajan väri padassa.\n    Räntti runot ränttäileepi\n    Sitä varten valmistetut. --\n\n    Jo nyt lauluni lopetan,\n    Toimen neuvolla torani,\n    Armas Herra, Herr Juteini,\n    Runonjekka rohkiambi,\n    Lauluin kuuluisa latoja\n    Ota ojennus hyväksi\n    Otolliseksi opetus.\n    Jos on mjelestäs jotakin\n    Kovan kaltaisest' sanottu:\n    Totuus kynääni kuletti\n    Saattoi suuhuni sanoja\n    Joihin juttus joutavimmat\n    Mjelen murheella vetiivät,\n    Paniit kuria perähän\n    Luokse löylyä lisäisiit.\n    Etpä siivosti sinäkään\n    Ole punninut puheitas\n    Edes vääryyttä vetäissäs.\n\n\n\nVIII. Niinkuin edellä näkyy, on Birkman toisintoonsa liittänyt\nseuraavan suorasanaisen \"lisäyksen\" ja \"Ucko Noal\" runon:\n\nJoka päivä istut sinä ojkeudessa ja kirjoitelet Lain duomioita sinä\nsiis mahdat tjetä, toivoisin minä, mitä se Laki jongan jälken Suomenmaa\nnyt hallitan sisälläns pitäpi. Sinä mahdat tjetä mitä se määrä nijlle\njotka julkisesti yxinkertaiselle kansalle julistavat oppia jotka ovat\nvastoin Pyhän Raamatun selkeitä todistuxia ja meidän maassa perustettua\nUskoa, Mahdat tjetä mitä niillä on odotettava, jotka perustamattomilla\nja häpemättömillä soimauxilla pytävät häväistä sitä säätyä joka\nkorkeimman Esivallan asetuxen jälken ja Hänen suojeluxensa alla Saarna\nja opetta meidän pyhän Christillisen uskon totuxia, mahdat myös ymärtä\nmikä edesvastaus niillen edesseisopi, jotka julkisilla kirjoituxilla\nylöskehoittavat kansaa juopumuxen juuri silla ajalla koska Juhlina\njulkisesti julistetsn meidän armollisimman Kejsarimme Isällisiä\nvaroituxia juopumusta vastaan, joka on yltymäisillänsa, ja koska Hänen\nMaiiestetinsä oman käskyn jälken opetus Viralle vahvasti vaaditan,\nneuvolla, opetuxilla ja omalla elämän esimerkillä, tätä ilkeyttä vastan\nseisoman. Näitä tjetäissäs, Lacka jo oman ajallisen Rauhallisudes\ntähden, edesvastaustas enendämästä. Alaspaina tykönäs turha kunnian\npyyndö ja häjy kateus. Se edellinen on jo vjedellyt monda, kunniata,\nvahingollistein oppein ja muiden soimausten kautta etsimän. Ej tunnu\nhyvä ystävä sinun pännäs niin leikatuxi, että se sinulle suurta\nkunniata tuotais, lijatengin Runoilla, mitä protocolleilla tehne? sitä\nen mahda tjetä. Se jälellinen taas, nimittäin kateus, ej vähenä toisen\netuja vaan enendä oman sisällisen vajvan. Älä sijs viisastele turhilla\npuheilla Pyhän Raamatun todistuxia vastan. Älä ryvettele muiden\nkunniata perustamattomilla soimauxilla: älä myös yllyttele\nyxinkertaisia pahuteen. Joka tahto hyviä päiviä nähdä, hän hillitkön\nkjelens sanoo yxi pyhä kirjoittaja. Tämä vaaroitus taidetan tähän\ntilaan sovitetta, sillä muutoxella, hän hillitkön sormens ja pännäns.\nJa jäkät hyvästi nyt! hyvästi jääkät hyvä Herra Herr Siihteri!\n\n\n    Ucko Noal, Ucko Noal\n            oli mjehen mjel\n    Kuin hän läxi arkist\n    istutti hän tärkist\n    Viina puita, viina puita\n            joita kasva vjel.\n\n    Noak sousi, Noak sousi\n            ulos arkistans\n    Teki viina leilin\n    Näköisen kuin keilin\n    juodaxensa, juodexensa\n            maalle pästyäns.\n\n    Noak arwais, Noak arwais\n            että ihminen\n    Monest janostupi\n    niin että hän juopi\n    paljast viina, paljast viina\n            pienen tuopisen.\n\n    Ucko Noak, Ucko Noak\n            asiansa tjes\n    Hän joi pito paikois\n    Eikä vjettäin ajkans\n    turhil puheil, turhil puheil\n            niinkuin moni mjes.\n\n    Eucko Noan, Eucko Noan\n            kiitettävä työs,\n    Hän soi mjehens juowan\n    Ajoi poiat tuoman\n    toista viina, toista viina\n            monaist läpi yön.\n\n    Ei hän sanon, ei hän sanon\n            Ucko pane pois\n    jo tuo viina leilis,\n    ei van näytti peilis\n    kuinga kaunist, kuinga kaunist\n            ukon kasvot loist.\n\n    Noak oli, Noak oli\n            Perukitoin mjes\n    Pujo parta Ucko\n    punainen kuin kucko\n    joi hän aina, joi hän aina\n            pohjan joka tjes.\n\n    Siilon sopi, silloin sopi\n            elä Mailmas\n    Silloin oli otta\n    vähintäkin oltta,\n    ejkä janost, ejkä janost\n            tjetty koko maas.\n\n    Muiston juonti, Muiston juonti\n            ei ol' tuttu heil',\n    Vaan sellainen malja\n    jossa nyt on kalja\n    juotin pohjan, juotin pohjan\n            varsin tällä lail'.\n\n\n\nIX. Toinen kappalaisen A:n kirjottama häväistysruno, joka myös on\nSuomal. kirjallis, seuran hallussa, kuuluu:\n\n\nVÄINÄMÖISEN ONNEN TOIVOTUS JUTEININ LÄHTÖÖN.\n\nVirolahden kappalaiselta Fredrik Johan Ahlqvistilta.\n\n    Halttuun Jumalan, Juteini,\n    Onnee matkalles osaksi,\n    Lykkyy lähtöhös luvattuun\n    Runonjekka reisulleisi.\n    Näitä vanha Väinämöinen\n    Seisoisansa silmissäni\n    Sanoi suulla nauravalla\n    Pilkan pisteli sanoilla\n    Kerran korvissan' unessa.\n    Väliin seuraksi sanoille\n    Nytkähytti niskojanskin\n    Painoi päätänsä kumarten.\n    Vjelä puheitans venytti\n    Jatkoi sanojans jalosti;\n    Nauru huulilta hävisi\n    Kulmat kurttuhun kokoonnuit\n    Ääni karkiast' ärisi\n    Jutut juoksivat visusti:\n    Onhan ottanut eronsa\n    Mjeskin moni merkellinen\n    Lauluin hyväkin latoja\n    Virren seppä voimallinen;\n    Mutta muodolla hyvällä\n    Paitsi pitkiä puheita\n    Vaikiata valitusta\n    Hiljaa jättänyt hyvästi\n    Siivost laulusta lakannut;\n    Vaikka vahvasti veteli\n    Lahjaks lauluja lateli\n    Soiton sorjasti sovitti.\n    Paljon itsestäs pitävä\n    Että konstistas kovasti\n    Sinä kehut, kerskaelet\n    Paljon palvellees minua\n    Suotta virsiä vetänees\n    Paitsi palkata peräti,\n    Joka, mjelessäs makaapi\n    Särkee sydämmes suruisen.\n    Mutta meiningit poilla\n    Sangen harvasti sopiivat\n    Ajatuksiin aika mjesten.\n    Minun mjelessan' makaapi\n    Tämä ajatus totinen:\n    Pitäis palkoja oleman\n    Kokoon ajettu kovasti,\n    Vara vahva palkinnoista\n    Tosin tuhlaten jaella:\n    Jos kaikk' huonotkin hörnäti\n    Ruman kanteleen räminät\n    Lahon käyrängin kominat\n    Kjelten katkennein kirinät\n    Äänen sortuneen ärinät\n    Rinnan raskahan rötinät\n    Veisut vjetteliät pahimmat\n    Pitäis palkituiks tuleman.\n    Pian aivanpa pitäisi\n    Palka oleman pivossa;\n    Vaikka vjeläkin välistä\n    Soitto jokuu sorjemmasti\n    Laulu laadullens käviisi\n    Vejsu viiltäiskin sydändä.\n    -- Tässä vanhan Väinämöisen\n    Parta pöyhiä tärisi\n    Tukka hallava tutisi\n    Silmät kulmista säteili.\n    Vasta laulu liikuttaapi\n    Veisu käypi kaunihisti\n    Soitto sorjasti helisee\n    Voidaan palkasta puhua,\n    Lausui vanha Laulun Herra,\n    Koska kantele kovimpi\n    Tehty hongasta hyvästä\n    Ranta lepästä rakettu,\n    Taikka vanhojen tavalla\n    Tehty harppu hauvin luusta\n    Kantele kalan evästä,\n    Kjelet vahvat kanteleessa\n    Joko jouhista orihin,\n    Joko kullan karvalliset\n    Taikka teräksen näköiset\n    Päälle kinnatut kovasti\n    Kimahtaavat, kajahtaavat\n    Heliästi heliseevät,\n    Koska hengi höltiästi\n    Kulkee rinnasta kovasta\n    Ääni kaikuu kaunihisti\n    Paitsi pakota mäneepi\n    Taipuu huilujen tavalla,\n    Milloin matalast' mataapi\n    Höriseepi, möriseepi\n    Ukon muodolla urohon,\n    Kullon nousee korkialle\n    Vinkiästi vinkaiseepi\n    Pjenten piikaisten tavalla;\n    Kosk' on aine kelvollinen;\n    Puhdas, viatoin valittu,\n    Paha jaaritus jätetty,\n    Koska sanat selkiästi\n    Paitsi pakota sidotut,\n    Eikä väännetyt väkisen\n    Varsin kulkeevat vapaasti,\n    Milloin ryöhäävät runossa\n    Kosken kuohuvan tavalla,\n    Niinkuin varsin vahtoaapi\n    Vesi pöllyllä putoopi\n    Vuoksen koskessa kovassa\n    Iharissa ilkiässä\n    Kalarissa karkiassa\n    Rutiaii koskessa rumassa;\n    Milloin jouten juokseleevat\n    Niinkuin niitulla joessa\n    Hannun vjenossa vedessä\n    Tyvenessä Tynkylässä,\n    Pellon pjenessä ojassa\n    Vesi virtaava mäneepi.\n\n    Mitkä onnet, omaisuudet,\n    Taikka tavarat hyvätkin,\n    -- Sanoi vjelä vjekkahasti,\n    Sinä, poikainen poloinen,\n    Ljenet laskenut avuksi\n    Suomen kjelen saalihiksi\n    Suomen suvulle valoksi\n    Sepä varsin vanhatessa\n    Yli käypi ymmärryksen\n    Mänee mjeleni ohitse.\n\n    Arvo korkia, avara\n    Raadi Sihtjerin ramakkaan\n    Aina paikallans pysyypi,\n    Eikä kateus kavala\n    Sitä suuresti sureile\n    Eikä paljongaan paheksi\n    Siitä pyydäkkään palaista.\n    Ole sentähden sinäkin\n    Tästä täydessä levossa\n    Hyvin huoleta, suruta,\n    Pidä arvoskin alati.\n    Usko, poikanen, puheeni,\n    Usko ukkoa totista.\n    Mutta mjehengin mukoman\n    Arvo pelehtyy piangin\n    Kaunis sanoma katoopi,\n    Koska kirjoja pahoja\n    Vejsujakin vjekkahita\n    Kansan käsihin paneepi:\n    Sillä kirjasta kokoopi\n    Lujan päätöksen lukia\n    Pännä mjehen mjelestäkin,\n    Eikä ensin tutkistele:\n    Ljekkö leikki leuvoisansa\n    Vainko valanee vakuutta;\n    Tavan tottuneen pitääpi\n    Seuraa vanhojen sanoja.\n    Työstä tekiä havaitaan\n    Kirjastansa kirjoittaja,\n    Suuhan selittää sydammen.\n    Jolla korvat kuulon tähden\n    Vaarin ottakaan visusti.\n\n    Voi sä kurja Suomen kansa,\n    Sanoi samalla tavalla --\n    Kansa kylmäksi kovonnut.\n    Kuin et kirkkaasta valosta\n    Etkä onnestas omasta\n    Ota vaaria visusti,\n    Jonga pannut on ovelles\n    Jalo tarjoksi Juteini,\n    Juoma Laulussa jalossa\n    Perhekunnassa paraassa,\n    Lahjain oivassa otossa\n    Joissa juuri kuin nisuja\n    Pyytää seuloa sinua,\n    Valon taritsee väkevän\n    Onnen oikian jakaapi.\n    Voi te kivet kelvottomat\n    Kannot Suomessa kovimmat\n    Paadet paattuneet lopetin,\n    Oksat kankioiks kovenneet\n    Lehdet ilman liikutusta,\n    Voi teit' Emännät vesissä\n    Pedot metsissä pahimmat\n    Linnut tylyt latvoissanne\n    Miksi muuttuneet olette!\n    Etten soittoa suloista,\n    Kainata kauniimbata\n    Veisun äändä Viiburista\n    Laske luondonne iloksi.\n    Pahat yksinäns penikat\n    Vjelä vanhuuden pitäävät.\n    Soitto korvihin sopinnut\n    Laulu luontoa lykännyt\n    Äänen antaavat avuksi\n    Ynnä yhtehen vetäävät\n    Sekä riukuttaat sekaahan;\n    Vaikka varsin työlähästi\n    Tästä taidetaan lukea\n    Enää soitolle etua\n    Kanteleelle kunniata\n    Hyvää veisulle vähääkän\n    Mettä soittajan sydämmeen\n    Laulajalle lohdutusta:\n    Sillä koirat kelvottomat\n    Pahat penikat nykyiset\n    Usein ulvovat vavisten\n    Myöskin seuraksi susille\n    Karvat siirassa selässä\n    Ikenetkin irvellänsä\n    Karhun ääntä kauhistuuvat\n    Pahan paiskaavat pärinän.\n    -- Nauru rätkähti, remahti\n    Itse Laulujen Isältä\n    Vatsa tukeva tutisi\n    Parta keikistyi kenoohon.\n\n    Turha pelko on povessas\n    Suomen kjelestä suruinen,\n    Kjelen sotkusta kotoisen,\n    Sanoi vanha Suomalainen.\n    Suomen kjeltä selvimbätä\n    Paitsi muutosta puhuttu\n    Sangen selvillä sanoilla\n    Ombi pitkäldä peräti.\n    Aina hamasta ajasta\n    Koska minä kanteletta\n    Soitin sormilla omilla\n    Vedin virttä suomalaista\n    Ombi sjemen suomen kjelen\n    Aikaa monta ja monoista\n    Aina puhtaana pysynyt.\n    Jos vjel' joku huono Herra\n    Hävennellen häpiäisi\n    Oikein osaavans puhua\n    Suomen kjeltä selkiästi;\n    Taikka taitteliis sanoja\n    Kaunistellen, koristellen\n    Kädet puuskassa pidellen,\n    Murtais mutkilla monilla,\n    Sekoitteliis, sokerteliis\n    Mjesten muodolla merellä\n    Kjeltä seitsemän sekaisin;\n    Jos taas jokuu talonpoika\n    Tyhmä, taidotoin, pönäkkä\n    Lästä kaupungit' kotoisin,\n    Taikka teitä kuljeskellut\n    Matkustellut maita paljon\n    Aina rahtia ajannut;\n    Eli uuden maan eläjä\n    Ranta kansojen rajoilta,\n    Kääntäis kjelensä kalikan\n    Pitkin taikka poikki puolin\n    Vaikka vyöllensä vetäisi,\n    Pullistelis poskiansa,\n    Vääntäis leukansa levälle\n    Ryyppy kynnyksen repiisi\n    Sinne, tänne sioiltansa\n    Huulet ryttyhyn rypistäis\n    Saadaksensa sanat oudot\n    Koto kjelen koreudeks\n    Suomen kjelehen sekaahan;\n    Eihän sentähden sekaannu\n    Suomi kokonans sekaisin\n    Vjelä vähemmin katoa.\n    Järin jäänyt on sinänsä\n    Tämä tapaus takaisin\n    Eikä edespäin tapahdu\n    Aivan aikoihin monihin.\n    Mäne maahan karjalaisten\n    Taikka Savohon syvähän\n    Taikka Hämehen taloihin,\n    Sjellä kjelen kelvollisen\n    Sanat selvät suomalaiset\n    Paitsi vjerasta puhetta\n    Suulta täydeltä sanotut\n    Laviasti laaittavan\n    Kuulet korvillas omilla.\n    Sjellä havaitset hävyllä\n    Kjelen kokonans kotoisen\n    Ylenkatseesta kovasta\n    Varsin olevan vapaana;\n    Sjeltä taitaisi todella\n    Teikäläinengin tavata\n    Vjelä vähän viisautta\n    Puheen puuttuvan avuksi.\n    Paha Baabelin rakennus\n    Torni Taivaaseen tapaava\n    Kerran kjelen ensimäisen\n    Puhtahimman puheen parren\n    Pojes peräti sekoitti.\n    Tätä työtä työlähintä\n    Rohkehinta rakennusta\n    Täytyi tehdä ahkerasti,\n    Että torni taivahaasen\n    Pistäis pilvien läpitse.\n    Totta tuossa huiskittiingin,\n    Mitkä muuria kutoivat\n    Kutka sotkivat savia\n    Mitkä tiiliä tekiivät\n    Kutka kantoivat kiviä.\n    Työtä tehdessä parahin\n    Päin hiessä huiskatessa\n    Varsin hartiat varinna\n    Kävi lustikin lusahus\n    Mjehet ällistyit äkisti.\n    Murre muuttui muuraailta\n    Sanat saven sotkioilta\n    Kjeli kiven kantailta\n    Outo tiilinkin tekiät\n    Puhe peräti sekoitti --\n    Suuta aukoivat sanoihin\n    Tahtoit tarpeitans anoa;\n    Mutta mjehet työn tekiät\n    Kohta hämmästys käsitti\n    Sanat oudoimmat sanoovat\n    Varsin vjeraita puheita,\n    Eikä ensingään eroita\n    Toinen toisensa sanoja.\n    Mjehet silmiäns mulistens\n    Suut selälläns kuuldeleevat\n    Työhön tahtoovat tavoittaa;\n    Mutta kjelen muutoksesta\n    Toista kokonans tekeevät:\n    Tuovat toisensa avuksi\n    Kiven siahan savia\n    Saven siahan kiviä\n    Vettä tiilistä vetäävät.\n    Tuohon kohta tuskaantuvat\n    Mjehet tyhmän työn tekiät\n    Siihen paikkahan paneevat\n    Työnsä tyhmimmän käsistä\n    Alas muurilta mäneevät\n    Kaikki heittäävät hitolle\n    Kalut viskoovat vesiihin\n    Että tuiskiivat tuleehen,\n    Kaikki hajoovat hajalle\n    Kjelinensä kuljeskellen\n    Kukin kulmalle omalle.\n    Tätä tornia tylyä\n    Rohkiata rakennusta\n    Taikka mukoman tapaista\n    En nyt luulisi enemmin\n    Suomen kansan kaahittavan.\n    Jää siis kansa kaahituksen\n    Myöskin seuratkin sinänsä.\n    Tästä pelvosta pahasta\n    Myöskin mjelellä hyvällä\n    Ole oivassa levossa\n    Varsin murheesta vapaana.\n    Usko ukkoa totista\n    Ukon lujaa lohdutusta.\n\n    Missä taikka millä lailla\n    Ombi Suomi sjemenensä\n    Kjelen sjemenen kotoisen\n    Kasvon kautta kartuttanut?\n    Kysymykset merkilliset\n    Tyhjän tynnyrin kuminat.\n    Jollon kullon joutessasi\n    Taikka leivästä levota\n    Surullisna suuruksesta\n    Ljenet joutunut jotenkin\n    Käymään kirkonkin läpitse\n    Seurakunnan suomalaisten.\n    Mitäs mjelestäs havaitsit\n    Sjellä viipyissäs vähäisen?\n    Mitäs korvissas kumahti,\n    Mitä silmäs selittivät?\n    Mitä mjehet veisaisiivat\n    Ukot römisiit uroosti,\n    Mitä mujat vinkaisivat\n    Neidot nuoremmat kimahti;\n    Lauloivatko latinata\n    Vainko Grekata vetiivät?\n    Eikö Saimit suomalaiset\n    Silloin korvissas kumisseet?\n    Mitä lukiivat lujasti\n    Puhuit Herralle pyhälle?\n    Eikö kjeltänsä kotoista\n    Suomen selviä sanoja?\n    Mistä virttänsä vetiivät\n    Luku sanojans lukiivat?\n    Eikö kirjoista käsissä\n    Suomen räntätyt sanoilla?\n    Joutunut on jollon kullon\n    Raamattukin räntättynä\n    Suomen kjelellä käsiihis\n    Aivan kourihis koviihin.\n    Eikö kjeltä kartutettu\n    Siliteltykin sanoja,\n    Koska vaivalla kovalla\n    Ajatellen ajut läpi\n    Kirjaa kallista tätäkin\n    Suomen käännettiin sanoille?\n    Eikö kjeltä kartutettu\n    Sanojakin silitelty\n    Ilo-Laulussa isossa,\n    Vjelä veisussa monessa\n    Kirjassakin kauniimmassa\n    Sekä hengelle hyväksi\n    Että ruumiinkin eduksi\n    Laki Kirjassa kovassa\n    Asetuksilta tuettu.\n    Kaikki kansalla käsissä\n    Laviasti levitetty\n    Kauvangin jo räntin kautta.\n    Myöskin muitakin runoja\n    Veisujakin vahvojakin\n    Maassa löytyypi monia.\n    Jotka jätetyt järingin\n    Pojes paperin parista\n    Vjelä sallittu vähemmin\n    Kaunistelta räntin kautta\n    Ainoastansa asuuvat\n    Otsa luussa laulaitten\n    Mjesten muistossa iloisten,\n    Sillä laadut laulumjehet\n    Virren sepät siivolliset\n    Tämän täytenä lakina\n    Aina päässänsä pitäävät:\n    Pysy pannasta erässä\n    Taikka toimella kynäile.\n    Toisin ylpiät tekeevät\n    Mjelestänsä Mestaritkin.\n    Työllä, tuskalla kokoovat\n    Saavat sanoja siteisin,\n    Jopa kiiruusti kynäävät\n    Päälle paperin paneevat\n    Jopa juokseevat ilolla\n    Kyllä ränttiä kysyyvät\n    Painattaavat paperinsa.\n    Sitten paisunneet peräti\n    Kyllä pönäkät kovinkin\n    Vähän vertanans pitäävät\n    Tuskin tunteevat nenäänsä.\n    Kaikki aivan kaunihiksi\n    Lopen lustiksi lukeevat\n    Mitä milloingin, mitengin\n    Päästäns purkaavat omasta\n    Laskeevatkin leuvoildansa\n    Kulkee kynästä kovasta;\n    Eivät luulekkaan enemmin\n    Maassa mjehiä olevan,\n    Joiden myöskin joten kuten\n    Sanat solmehen sopiivat,\n    Pännä pyöriipi käsissä\n    Kynä viiruja vetääpi.\n    -- Tässä vanha Väinämöinen\n    Rykäis rinnasta kovasta,\n    Sylki suihkaisi sivulle.\n\n    Jos se nuori Joukavainen\n    -- Lausui Laulujen Isäntä --\n    Muinen murisi minulle\n    Pyysi pulkailla pahasti\n    Tahtoi taistella halulla\n    Kansanikin kilvoitella\n    Vanhaa mjestä vastustella;\n    Vaikka minä mjelestäni\n    Koska Lauluja latelin\n    Aina asjoja valitsin\n    Sanojakin sovittelin,\n    Engä piikkiä pidellyt\n    Engä jousta jännittänyt\n    Engä ensinkään kävellyt\n    Neljäjalkaisten jälillä\n    Virkaa pyytänyt pedoilta\n    Valpahilta vartioilta,\n    Engä syytä soimaellut\n    Ketään puheilla pahoilla,\n    Annoin kaikkein kaunihisti\n    Ratki rauhassa asua: --\n    Koska kuitengin minulle\n    Yhtähyvin ylpiältä\n    Tätä toisinans tapahtui;\n    Mitäs sinä siit muriset\n    Valitat niin vaikiasti,\n    Jos nyt nuoret Joukavaiset\n    Mjehet mjelestäns viata\n    Syystä tarttuuvat sinuuhun\n    Koiran ruoskahan rupeevat\n    Pojes pääldänsä hosuuvat\n    Pedon pahan nukuttavan,\n    Alas arvopatsahalta\n    Pahan juonisen paueevat\n    Johon järin huokiasti\n    Pääsnyt mjekkonen piangin\n    Kyllä kiiruusti kipunnut\n    Olis vaivalla vähällä;\n    Josta juttujans jakaisi\n    Pahat juonensa julistais,\n    Soimaais suulla rohkialla\n    Huutais häjyllä tavalla?\n    Otat oudoksi kovingin\n    Asian aivan luonnollisen\n    Seurat selvät Suomessakin:\n    Joka mjekalla mehuupi,\n    Saman saapi vastahansa,\n    Joka piikillä pelaapi\n    Piikki pistetään eteehen.\n    Pane mjelehes paremmin\n    Tämä tarkia asia\n    Älä kovin koirittele\n    Kelpo mjestä kelläele,\n    Ohhottele, hohhottele\n    Kateuudesta kovasta,\n    Koska kovilla puheillas\n    Juonikkahilla jutuillas\n    Kovan vastahas vetänyt\n    Olet syystä oikiasta,\n    Joka sotiipi samoilla\n    Ajaa päälliänsä aseilla\n    Joilla kohden karkaelet.\n\n    Mitä kateuus kaluupi\n    Mitä muuta murhehtiipi,\n    Ellei etuja hyviä\n    Korkiata kunniata,\n    Konstiakin kuuluisata\n    Muita lahjoja monia,\n    Joita jollenkin, jotenkin\n    Lykky lykännyt osaksi?\n    Tästä lähteepi totinen\n    Seuraavainen selvä päätös:\n    Missä ej mitäkän näistä\n    Löydy lahjoista hyvistä\n    Siintä Kateuus katoopi.\n    Nyt on sinulda sanottu\n    Suulla omalla surulla,\n    Että onnes omaisuudes\n    Suomen kjeltä kartuttaaxes\n    Olet uhrannut uroosti;\n    Eipä kauppakaan kovinkaan\n    Painettujen paperien\n    Kulu kulkevan jalosti.\n    Kadonneet siis ovat kaikki\n    Tästä kynnet kateuuden.\n    Eikä kuulu kunniata\n    Suurta tulevan teoistas.\n    Harvoinpa se horjahtaapi\n    Palkaks kirjoille pahoille.\n    Ainoastansa aviisin\n    Tyhjän lehden täytökseksi\n    Kerran kirjojas nimeldä\n    Nimitettiin, poika parka;\n    Aine aivan kehnokainen\n    Kärsimätöin koskemista\n    Järin jätetty sinänsä\n    Kokonansa koskemata.\n    Kadonneet siis ovat kaikki\n    Tästä kynnet kateuuden.\n    Saman konstistas sanonen\n    Laulujes latomisesta\n    Jonga yksinäs ylennät\n    Aivan korkiaks korootat.\n    Se nyt selvästi näkyypi\n    Sinun suuresta surustas\n    Huudostaskin huikiasta\n    Vaikiasta valituksest'\n    Kateuttakin kovinta.\n    Luulet kaiken luonnon lahjan\n    Sinun saanehes osakses\n    Jota kuitengin jotengin\n    Vähän veisuisas näkyypi.\n    Luulet lopetin vähäisen\n    Maassa mjehiä olevan\n    Jotka verrakses vetäisit.\n    Juuri jutuistas näemme,\n    Ettäs ylpiä, ylennät\n    Itses ilman perustusta\n    Myöskin rinnalle minungin.\n    Toi on tarjonna poille,\n    Jotka rohkeevat ruveta\n    Vanhoillengin vastukseksi.\n    -- Tässä vanha virren Seppä\n    Näytti nyrkkiä kovinta\n    Polki jalkaansa jalointa.\n\n    Pahin kaikista pedoista,\n    -- Puhui vanha halli parta --\n    Salan puriat pahempi\n    Kaukaa haukkujat häjymbi\n    Ombi tuulen tavoittaja\n    Villi, kelvotoin, kamala.\n    Joka syytä, syyttömästi\n    Haukahtelee, houkahtelee,\n    Päälle karkaapi piangin\n    Tuttuakin tavoittaapi,\n    Vaikka täytyypi väkisen\n    Mjestä kovaa kohdatessa\n    Varustettua vavalla\n    Häjymmängin hämmästyä\n    Kohta syrjätä sivuuhun\n    Ääri puoleen älinällä.\n    Niinkuin muutamat nykyiset\n    Runonjekat rumemmat\n    Itse mjelestäns ihanat,\n    Mitä suustansa sanoovat\n    Leuvoistansa laseksiivat\n    Siihen suostuman pitäisi\n    Sitä siunaaman ilolla\n    Koko maakunnan majoissa.\n    Koska nyt kokonans toisin\n    Näille toisinans tapahtuu\n    Koska joitakin jotakin\n    Vastoin veisujans sanotaan;\n    Puheet mjelestäns paraatkin\n    Sukkelatkin laulun sanat\n    Vitkelätkin lakin viirut\n    Jokuu selvä Suomalainen\n    Siksi selvästi sanoopi\n    Kuin ne kokonans ovatkin,\n    Kateuuden karvaat jutut\n    Pahan juoniset pärinät\n    Pilka sanatkin pahimmat\n    Vjetellykset vjekkahimmat\n    Vaikka kohta vaan kynällä\n    Ombi ratoksi omaksi\n    Muistohon paperiin pannut: --\n    -- Koska nyt nämät näkeepi,\n    Saapi korvihins kehuja;\n    Kohta ylpiä kamoopi\n    Hämmästyypi huono hengi\n    Sangen heicko säikähtääpi;\n    Kohta harmissa kerääpi\n    Mitä suingin saada voipi\n    Murhe mjelensä iloksi;\n    Kohta aineensa kynääpi\n    Panee paperill' sanansa\n    Mitä tuska tuotteleepi\n    Mitä mjelehen herääpi\n    Hämmästynyt houraileepi\n    Niitä, näitäkin vetääpi\n    Syytä kaiken karvallista:\n    -- Suotta nuorna soittaneensa --\n    Ikään kuin iälle sille\n    Kaikki sallituks sopiisi,\n    Eikä enää vanhembana\n    Niitä tarvitsiis nurista;\n    -- Pilkkaa Raamatun pyhimmän\n    Työläästi totuttu tapa\n    Pojes pannuksi tuleepi;\n    Lausuu kjeli lakkariksi\n    Nimittämätä nimensä.\n    Joka juttuns, jaarituksens\n    Panetuksensa pahimmat\n    Morkkaa loppuhun lopetin\n    Juurta myöden juurittaapi\n    Valheen valheeksi sanoopi.\n    Kumpi syyssä suuremmassa,\n    Joka päälle pöyhähtääpi\n    Vainko vastahan hotia?\n    Joka kellätä kovasti\n    Ensin alkaapi asian\n    Vainko vastahan sanoja?\n    Voispa nimittää nimensä\n    Paitsi pelvota, hävytä\n    Jälki puheenkin peräähän\n    Kova vastahas kokia,\n    Jos se tyhmien tavalla\n    Tahtois tulla kuuluisaksi\n    Turhan kauttakin tutuksi.\n    Voispa vastata sanansa\n    Näyttää todeksi toransa.\n    -- Vjelä siivota sanoopi\n    Laulaneensa luulon tähden\n    Kirjoittaneensa todella\n    Epäluulon estehexi --\n    Mitä luuloja lopetin\n    Ombi antanut opiksi,\n    Sepä selvästi näkyypi\n    Kirjoistansa kehutuista,\n    Valituista veisuistansa.\n    -- Kehtaa kehua, sanoa,\n    Arvon saavan Sioninkin\n    Vaikka varsinkin kovasti\n    Panee kirjoissans pahoissa\n    Sättii sättimättömätkin. --\n    Koska saanut on kokoohon\n    Näitä juttuja näpeitä\n    Puhdistuksia paraita,\n    Kohta juokseepi kovasti\n    Kiivahalla kiirehellä\n    Rientää ränttihin ilolla\n    Sedervallerill' visusti,\n    Painattaa taas paperinsa\n    Kirjoitukselle tutulle\n    Jälkipuheelle järingin\n    Sortamiseksi somaksi;\n    Jolla tyhmällä teolla\n    Näyttääpi närkästyneensä.\n    Varsin syttynens vihankin.\n    Tässä vihansa väessä\n    Panee pakkoans minulle\n    Suiskii tuskassans kovasti\n    Vaikka paitsi perustusta.\n    Vjelä päällen päätteheksi\n    Aivan pianpa paniisi\n    Lukiis leikillä lopetin\n    Minun mjehen voimallisen\n    Vaikka vanhan Väinämöisen\n    Raajarikkojen ratiihin\n    Ruho rampojen sekaahan,\n    Vanhan kalun vartiaksi\n    Ramun kaiken korjaajaksi\n    Vanhan kanteleen vähiksi.\n    Tähän sanonen sinulle\n    Neuvoks nuorille pokeille\n    Varsin vanhojen tavalla:\n    Jos on laulustas lopetin\n    Tuska tuonistas kovista,\n    Soittos soimaapi sydändä:\n    Heitä rampasi hitolle\n    Mitäs minulle taritset;\n    Iske kantelees katuhun\n    Kivi katuuhun kovaahan\n    Niveräiset nappulatkin\n    Rinki portihin rimaise\n    Vallin kylkehen kovasti\n    Linnan muurihin muserra.\n    Kaikki kappaleet kokoa\n    Poimi pjenetkin palaiset,\n    Visko vesiihin syviihin\n    Linnan sillalta sivalla\n    Paiskaa Papulan veteehen\n    Puna lähteeseen pudota.\n    Jos nyt loppu liaksikin\n    Tämä tuimaksi näkyisi,\n    Värkis vahva ja valittu\n    Varsin vaivatuks tuliisi\n    Alas mjeleskin maniisi;\n    Jos taas jotakin etua\n    Vjelä värkistäs vähäisen\n    Saada tahtoisit todella,\n    Pane pätsihin omahan\n    Tulen tuiman saalihiksi,\n    Siinä selkäs lämmittele\n    Käändele myös kylkiäskin\n    Vatsas varista hyvästi\n    Paista polvias paremmin,\n    Tuosta säästetyks tuliisi\n    Halko hyväkin halaistu\n    Taikka kyntilä kytevä.\n    Taikka toisella tavalla\n    Ehkä enemmin etua:\n    Lasi ruukkihin lähetä,\n    Jossa tämänkin tulella\n    Parhaan kappaleen palaissa\n    Vjelä Mestari mukoma\n    Vahva hengensä vedossa\n    Konstin oppinut osaapi\n    Taikka puhaltaa puteliin\n    Laskun lasista paraasta\n    Taikka pullin puhtahimman\n    Kirkahimman, kiiltävimmän.\n\n    Halttuun Jumalan, Juteini,\n    Onnee matkalles osaksi\n    Lykkyy lähtöhös luvattuun\n    Runonjekka reisulleisi.\n    Ota hijestä hevonen\n    Varsa vuoresta valitse\n    Jong' ej jalat jäällä nulja\n    Kaviat räisky kalliolla.\n    Mäne matkahas majoille\n    Työstä turhasta levolle,\n    Jonga varsin vaatimata\n    Olet ottanut etehes.\n    Näitä wanhan Wäinämöisen\n    Lawiasti lausuessa.\n    Itse ilmestyi Juteini\n    Seisoi myöskin silmissäni\n    Melkein mjelellä pahalla.\n    Nenä näytti venynneeksi\n    Tahtoi tawata napaahan,\n    Pilka huulilta häwinnyt,\n    Sanat suuhun sammununna;\n    Silmät häwyltä sowaistut\n    Katsoit maahan kantapäihin\n    Wartioiwat warpahia,\n    Polwet pelwosta tutisi\n    Housut konnalla höpötti.\n    Koska wiimein kuuloitettu\n    Loppu kurja kanteleelle\n    Jalo tuomio jaettu.\n    Lykky suotu lähtewälle,\n    Minä makoosta heräisin\n    Silmät selkeni unesta.\n    Panin ylös paperiihin\n    Unen, uuden, merkillisen\n    Joka nähty on nykyisin\n    Sekä kirjaan kirjoitettu\n    Pimiässä pirttisessä\n    Säkiässä sauwusessa\n    Matti Maksasen majassa\n    Nauris Niileksen tygöna\n    Lauri Lantusen kotona\n    Pekko Piranan talossa\n    Tampu Tuomahan tuwassa\n    Kaali housun kammarissa.\n\n\n\nX. Näillä sivuilla esitämme Juteinin hakemuksen kielenkääntäjän virkaan\nHallituskonseljissa sekä kaikki hakemukseen liitetyt kielinäytteet ja\ntodistukset,\n\n\nStormägtigste, Allernådigste Kejsare och Stor-Furste!\n\nGenom annoncen uti Åbo allmänna Tidning underrättad, att en finsk\nTranslators sysla vid Eders Kejserliga Majestets Regerings-Conseil uti\nStorfurstendömmet Finland skall inrättas, vågar jag i djupaste\nunderdånighet anhålla, att till denna sysla blifva befordrad, hvarjemte\njag i lika underdånighet får bifoga ett bevis och några profstycken på\nmin kännedom af finska språket.\n\nFörtröstande mig på Eder Kejserliga Majestets nåd framhärdar med\ndjupaste vördnad, trohet och nit\n\nStormägtigste, Allernådigste Kejsare och Stor-Furste!\n\n                    Eders Kejserliga Majestets\n         allerunderdånigste och tropligtigste undersåte\n\n                          Jacob Judén\n                      Studerande vid Kejserl:\n                      Universitetet i Åbo.\n\n\n  Hovirätille ja Yli-Oikeuxille yhteisesti, kuinga käytettämän pitää,\n  koska soimausanoja Kuningaallista Majestetiä ja Hallitusta kohtaan\n  ilme annetaan. Sinä 25 päivänä Syyskuussa 1777.\n\nGustas etc: Sitte kuin Me Hallituxen vastaanotimme, on jo monda kertaa\nOikeuxilda tutkinnoita ja tuomioita niiden ihmisten ylitse Meille\nilmoitettu, joidenga päälle pahendavaisten soimausten ja siivottomain\npuheitten tähden Meitä ja Hallitusta kohtaan on tullut kannetuixi. Jos\nMe olemme yhdeldä puolen näitä asioita tutkittaisa mielisuosioxemme\nhavainneet enemmän mielen malttamattomuutta kuin pahaa sisua, usiasti\nyxinäisen kateuden, mutta aina taitamattomuuden elli tyhmyyden niisä\nilme annetuisa soimauxisa; niin on se jällensä toiselda puolen aina\nollut meille mielikarvaudexi, havaita senkallaisten soimausten kanssa\nniin angarasti menetetyxi, yxinkertaiset alamaiset rasittavaisiin\nvangihuoneisiin sisälle suljetuixi ja pitkälle sen Oikeuden-käymisen\nalla niin köyhtyneixi, että koska he kerran Meidän Armomme kautta\ntulevat Lain rangaistuxesta vapautetuixi, on heidän kunniansa,\nomaisuudensa ja terveydensä kadotus ollut kuitengin usiasti heidän\nrangaistuxensa; Tätä liikuttavaisesti tutkiesamme, emme ole Me taineet\nmyöskään unhottaa, kuinga vihasa ja kiukusa taitaan senkallaisten\nrikosten tähden vähimmästäkin syystä päälle kannattaa, sanan ja\nmeiningin väärän selityksen, vääräin todistusten ja muiden ilkiäin\nneuvojen kautta vahvistettaa, myöskin niinmuodoin syyttömän vihamiehen\npäälle, kiivauden muodon-alla Hallituxen puolesta, tuomio langetettaa:\nja viimexi kuinga Tuomarit, jotka vähemmän tundevat Meidän luondomme,\nkuin he ovat kiindiät Lain sanasa ja alamaisellisesa nöyryydesä,\nluulevat Meidän suosiomme ja heidän velvollisuudensa angaruuden kautta\nasian tutkimisesa ja valvomisesa parhain täytetyixi.\n\nSe on armeliaisuuden ja oikeuden kautta kuin Me toivomme tehdä\nuskollisten Alamaistemme sydämet Meille rakkaixi ja Asetustemme\nvaikutuxen kautta vakuuttaa heitä sekä niiden hyödyllisyydestä että\nMeidän väsymättömästä huolen pidostamme yhteisestä hyvästä.\n\nWäkivalda ja kosto ei ole koskaan ne välikappaleet, joilla Me sen\nhallituxen varustamme, jonga Me itse vapaudella ja vaarattomuudella\nperustaneet olemme; ja koska Me sillä omantunnon rauhalla kuin\nsenkallaista päälletarkoitusta seuraa, annamme Meidän toimituxemme sen\nkorkeimman Tuomarin tutkinnon ale, emme pahoita Me mieldämme\nvieteldyjen ja taitamattomain alamaisten soimausten ja\nkiittämättömyyden tähden.\n\nMe olemme sentähden havainneet Hallituxemme kanssa yhteensopimattomaxi,\notta nimitettyjen rikosten ilme andamisista niin tarkkaa vaaria kuin\ntähän asti; ja koska Me Itse parhain taidamme tutkia, kuinga tarkasti\nniistä pitää vaari otettaman, niin olemme Me myös Armosa päättäneet,\nettä niin pian kuin jokuu senkallainen rikos josakin Oikeudesa ilme\nannetaan, pitää Tuomarin, paitsi vähindäkän viivytystä, jutun\nJustitiä-Revisionille tiedoxi andaman, misä rikos löytyy ja kuka sen\nilme andanut on; jonga jälkeen Me myös kohta tahdomme Armosa tietä\nandaa, kuinga niiden läsnäolevaisten asiain laadun jälkeen asia\nkokonansa unhotuxeen jätetään taikka sitä vielä tutkitaan; ja Me teemme\nsen tämän kautta Teille Armosa tiettäväxi, sillä käskyllä, että Te\nniille Teidän allanne olevaisille Oikeuxille seu myös ilmoitatte. Me\nkäskemme etc:\n                Ösversatt as\n                   Judén.\n\n\n    KEISARILLE.\n\n(Fragment as ett längre Stycke kalladt: Suomalainen.]\n\n    Pari vuott' on vietettynä\n    sitte kuin sota suruinen\n    meitä peljätti pahasti.\n    Ruoisin valda vaipui meildä,\n    vanha varjelus pakeni.\n    Kauhistus povessa kungin,\n    aivan musta epätieto\n    onnestamme elämässä\n    malas' kaikki kauheimmaxi.\n    Vaara kulki vaunuillansa\n    pitkin pohjan mandereita,\n    sekä uhkas' että piexi\n    vitsallansa verisellä.\n    Ilo katos' kaikki meildä\n    isätöinnä ollessamme.\n    -- -- Mutta vielä vaarassakin,\n    ah! ah! armas Isänmaja!\n    löytyi lohdutus sinulle,\n    oli onni orvollakin.\n    Viellä päivät valkenivat\n    syngiästä sumustansa,\n    koska rauha rakettihin,\n    koska korkein Keisarista\n    tuli Itse lsäxemme,\n    Suomen Suurex' Ruhtinaaxi,\n    jok' on Suomessa sijinnyt,\n    kasvanut kotokylässä --\n    Kaupungissa kuulusassa\n    Suomen lahden liepehellä.\n    Terve kallis Kaitsiamme --\n    terve tulduas' tykömme!\n    Hyvin me havaitsemme\n    sinun vahvan viisaudesi,\n    joka tunnet tarpehemme --\n    hyvin me jo havaitsemme\n    hyvänsuovan sydämmesi,\n    joka kaikki kaunistaapi\n    ltsevaldiaan viraassa\n    kaikkein onnen kandajana.\n    -- -- Mutta mitä on hyvyyttä\n    korkeimmasta kunniasta?\n    vaivat ovat sangen suuret\n    arvon kanssa yhdistetyt;\n    työ on raskas, rasittava\n    tämän viraan valvojalla.\n    Kuuliaisuus kiitollinen,\n    tahto, toimi uskollinen\n    joka poikamme povessa\n    huojendakoot helpommaxi\n    kovan kuorman Haldiamme.\n    Olkoon ilo omantundos',\n    muistos' meidän mielessämme,\n    rakkauskin rinnoissamme\n    panttina myös palkastasi.\n    Suomen vahva Suojelia!\n    itse Isä valistuxen!\n    orjain Ostaja vapaaxi!\n    joka olet saanut ohjat --\n    ohjat onnemme käteesi\n    ole leskein Lohduttaja,\n    ole Isä orpolasten,\n    ole turva turvattoman!\n    Saata Suomi siunatuxi,\n    Ihanax' ilon majaxi!\n    Suomen lapset siunailevat\n    sitte suuria tekojas',\n    lausuvat lastengin lapset\n    viisaita neuvojas' viellä --\n    viellä illalla ikäsi,\n    koska kaatuu kallis pääsi\n    vanhuudesta vapiseva\n    koska kaatuu kallis pääsi,\n    heldyvät hopiahiuxes'\n    -- -- kuitengin pysyköön pojes\n    kauvan tämä karvas hetki!\n    vietä ikääsi ilolla,\n    jossa on nyt joukon toivo,\n    onni kansan olevaisen,\n    vapaus vasta tulevan!\n    vietä ehtoota elämäs'\n    maassa varsin monda vuotta\n    turvana monen tuhannen!\n    Elä jälkeen elämäskin\n    Suomalaisten sydämmissä!\n\n\n    RUPULISTA.\n\n    Suurin surmaaja sukumme,\n    päästyänsä vallan päälle,\n    rusikoitsi Ruotsiakin,[256]\n    suomi suurta Suomenmaata.\n    Kuka täällä kotoperän\n    tienne tämän halvattavan?\n    mutta kurjax' kutsutahan,\n    rupulixi rumemmaxi,\n    jok' on kauan kauhistellut\n    ihmisiä ilman syytä.\n    Tämä taimet terveimmätkin\n    suurest' ihmisen sugusta\n    niinkuin naatit nahistutti.\n    Kuori kaiken kauneuden\n    punertavan poskipäistä\n    naurusuitten nuorukaisten.\n    Aina turmeli tuhannet,\n    salvas' sadat tuonen teille\n    ihmisistä Isänmaassa.\n\n    Mutta, viellä vihollisen\n    Herra löytyi laitumella,\n    jonga taas on totisesti\n    nimi vakaa: (vaccinatio) --\n    vahva varjelusrupuli,\n    jok' on taistellut todella\n    rokon kanssa rohkiasti;\n    tahtoi kohta kokonansa\n    pojes julman juuritella;\n    solmis' sanansa sopivat,\n    sanoi kovin ja kopeesti:\n    Sinä rivo rokkotauti!\n    rokkotauti raateleva!\n    kuka pahendaman pannut\n    on sun Luojan laitoxia?\n\n    Kohta vitsa vierahalda\n    heldis' kourista kovembi\n    peljästyxessä pahassa.\n\n    Voittaja saatuans' voiton\n    moitti viellä murhamiestä,\n    nuhteli näillä sanoilla:\n\n    Sinä korvesta kotoisin,\n    peto julma, peljättävä!\n    Kuinga monda murhatyötä\n    olet sinä sivullasi\n    tehnyt kaikissa kylissä?\n    Kuinga monen mieli karvas\n    ombi kyllä kasvoistansa,\n    viellä kahta karvahambi\n    jäsenistä jäätyneistä?\n    Mutta nyt on mulia valda,\n    sun on valdas' vaipuneena;\n    vastus on jo kyllä vahva\n    vasten julmuuttas' varottu.\n    -- -- Anna edes armostasi,\n    itse armoton aneli\n    seljän kaari kiperänä,\n    koko Häme halduhuni,\n    taikka puoli Pohjanmaata.\n    Eipä iäisnä ikänä\n    aikain aikaini aluusta,\n    västas' tähän (Vaccinatio) --\n    vahva Varjelusrupuli,\n    ole sulla sanomista\n    Suomen maidengan majoissa,\n    kussa köykäinen ikeeni\n    ombi vastaan otettuna.\n\n    Näin on valda vahvistunut\n    tämän hyvän hyödyttäjän,\n    jok' on rauhan rakendaja\n    ihmisille ilman alla\n    kohta koko maailmassa.\n\n\n    SUOMEN LAULU.\n\n    Aine on nyt aivussani\n    Suomenmaata mainita.\n    Väinämöinen, veisussani\n    itse solmet sovita,\n    ett' se olis' otollinen,\n    kaikumahan kelvollinen.\n\n    Tääll' on leipää tarpehexi\n    Suomenmaassa suuressa,\n    ehk' ei elo einehexi\n    kasva miesten maatessa,\n    ilman sitä ilo suuri\n    juhlina on jalo juuri.\n\n    Silloin kestiin kutsumata\n    ovat olven jakoiset,\n    laulu kuuluu lakkaamata,\n    posket ovat punaiset.\n    Veljein malja maistettava\n    täysi ain' on tarjottava.\n\n    Suomalaisten suututtajat\n    saavat pahan palkkansa,\n    vihollisix' vihvoittajat\n    syystä kovan surmansa,\n    koska pyssyt pauhailevat,\n    tykit liiax' laukeilevat.\n\n    Suomen poika pellollansa\n    miestä monda vastaapi,\n    korvet kylmät voimallansa\n    niitux' pellox' perkaapi.\n    Töissä on hän toimellinen,\n    onnest' aina osallinen.\n\n    Opin teillä oppineita\n    Suomessa on suuria,\n    Väinämöisen kandeleita\n    valmiina on uusia.\n    Valistus on viritetty,\n    järki hyvä herätetty.\n\n    Suomen tytön poskipäissä\n    marja pysyy punainen;\n    hal' ei viivy harmaa näissä,\n    näit ei pane pakkainen.\n    Likat kauniit kukoistavat,\n    joihin rinnat rakastuvat.\n\n    Kestiss irtain iloisena\n    juo hän joka kannusta,\n    yxin kannun kumppanina\n    maistaa harvoin herkusta.\n    Ain' on ollut Suomalainen\n    tavoissansa taitavainen.\n\n\n  Hänen Keisarillisen Majestetinsä Armollinen Asetus, niistä\n  ulosteoista kuin Wirkamiesten silloin maxaman pitää, koska heitä\n  Wirkaan saatetaan. Annettu Turusa 5 (17) päivänä Marraskuusa 1809.\n\nMe Alexander I:nen Keisari ja Itsevaldias kaikkein Wenäläisten\nylitse etc: etc: Suuri Ruhtinas Suomesa, teemme tiettäväxi: että\nniinkuin päähuolenpito yhteisestä vaivaisten holhouxesta on määrätty\nHuonenhallitus-Departementin Cancellie-Expeditionille Meidän\nSuomenmaahan asetetusa Hallitus-Raadisamme, niinkuin 4:jäs Momenti,\n1:nen Luku, 3:mas Osa Meidän Armollisesa Reglementisämme osottaa, joka\non nimitetylle Hallitus-Raadille 6 (18) päivänä edesmenneesä Elokuusa\nulosannettu, ja jonga johdatuxesta, 9:nen Momentin jälkeen samasa\nLugusa ja Osasa, pitää todistuskirjat niistä vaivaisten holhouxexi\nmäärätyistä ja maxetuista ulosteoista, kuin Wirkamiehet heitä Wirkaan\nsaatettaisa maxavat, nimitetysä Expeditionisa kirjaan pandavaxi\nnäytettämän; niin tahdomme me vielä tämän kautta säätää ja käskeä:\n1:xi että kaikki Wirkaan saattamisisa ennen tavalliset ulosteot, niin\nhyvin Sotamiehen huoneeseen ja Lasarettiin, kuin myöskin se niin\nkutsuttu Charta Sigillata recognitioni (elli vissi ulosteko Charta\npaperista Wirkamiehen palkan suuruuden jälkeen) pitää siinä Maaherran\nLäänisä, josa se Wirkaan saatettu tulee palvelustansa tekemään, Maan\nRänterihin sisälle pandaman, ja todistuskirjat sen päälle niildä,\njoille joko Me itse, taikka Meidän Suomeen asetettu Hallitus-Raadimme\njonguun Wiraan Kruunun palkalla suoneet olemme, edellä nimitetysä\nCancellie-Expeditionisa kirjaan merkittää annettaman, jota vastaan taas\nniiden virkamiesten, jotka Hovrätildä ja muilda Oikeuxilda ja\nWirkamiehildä ovat Kruunun palkalla Wirkaan saatetuixi tulleet, pitää\ntodistuskirjat niistä ulosteoista, kuin he Wirkaan saatettaisa maxavat,\nsielä näyttämän, kusa he Wirkansa valan tekevät; ja 2:xi että ei\nyhtäkän Wirkamiestä pidä hänelle eteenkirjoitetulle valalle\nlaskettaman, viellä vähemmän palvelusta tekemään, ennen kuin hän tällä\ntavalla on osottanut, että ne velvolliset ja täsä ennen nimitetyt\nWirkaan saattamisen ulosteot häneldä täydellisesti maxetut ovat; joka\nkaikki asianomaisille alamaisexi jälkeenelämisexi tulee. Turusa 5 (17)\npäivänä Marras-kuusa 1809.\n\nHänen Keisarillisen Majestetinsa korkian nimen puolesta:\n\nHänen asetetun Hallitus-Raadinsa Huonenhallitus-Departementti:\n\nRobert Wilh. De Geer.           Knut von Troil.\nC. Fr. Rotkirch.                C. Mannerheim.\nErik E. Tulindberg.             H.C. Nordenswan.\n                  Carl J. Idman.\n\n\nSuomea Kansalle, vuonna 1810.\n\nRakkaat Suomalaiset!\n\nNykyisillä ajoilla on tapahtunut meille suuri tapaus. Jälkeentulevaiset\nsaavat havaita, jos se on Suomalaisille onnexi taikka onnettomuudexi.\nHänen Keisarillinen Majesteetinsä Alexanderi I:nen, joka on Itsevaldias\nVenäjäsä, on voiton kautta saanut Ruotsilda koko Suuren Ruhtinaanmaan\nSuomen halduunsa. Hän on asettanut sen, aivan rakkaasti meitä kohtaan,\nkorkian ja laupiaan suojeluxensa ale. Se on tosi, meillä oli ennengin\nhyvä, oikia ja armollinen hallitus, joka vilpittömästi etsi meidän\netuamme; ehkä se on myös tosi, niin kauvan kuin meidän kielemme on\nylenkatseessa ollut, jonga perustus on kuitengin aivan merkillinen,\nniin kauvan on yhteinen kansa ollut viellä paljon hyvää paitsi; sillä\nomalla kielellänsä taita kukin kansa parhain täydellisyyttänsä\nlähestyä. Nyt on meidän kuuluisa Pääkaupungimme, nyt on meidän hyvä ja\nviisas Haldiamme omassa maassamme. Meillä on siis nyt toivo, pikemmin\nkansain yhteiseen päämaaliin, nimittäin pysyväiseen onneen ehtiä. Mutta\nmissä oli meillä ennen vakuutus tämän onnen rauhallisesta nautinnosta?\nTotisesti, se oli meillä aina huikendelevainen niin aukian Riikin rajan\nohessa, kuin endinen Ruotsin raja Suomessa oli. Se näkyy Suomenniemen\nrauhallisuuteen välttämättömäxi, että Pohjanlahden pitää oleman rajana\nRuotsin ja Venäjän valtakundain välillä. Historian ja isäimme\nilmoitusten kautta on meille kyllä tietty, kuinga kauhistavaisesti\nmeidän maamme ja esivanhembaimme kanssa on muinen meneteldy niissä\nkapinoissa ja riidoissa, jotka Ruotsin ja Venäjän kesken ovat ajoittain\nsyttyneet maata hävittämään. Koko Suomenmaan yhdistyxen kautta Venäjän\nvaltakunnan kanssa tulevat toivon jälkeen nämät hirmuisuudet tästäedes\nmeidän pääldämme poistetuixi. Se isäimme verellä punattu maa, joka\ntähän asti on sodan jaloissa verikangaana ollut, kukoistaa kuitengin\nviimmein jälkeentulevildamme ilolla viljeldäväxi. Suomen valistuxen\nauringo saa myös vapaasti kulkea puolipäivään; sillä Alexanderi I:nen\non nyt Venäjässä Itsehaldiana, Joka meitä siitä vakuuttaa. Sama\nAlexander on meidängin Valdiaamme, jonga sydän liekitsee rakkaudesta\nihmisyyttä kohtaan, Joka on meillekin armonsa niin runsaasti osottanut,\nettä Hän on Itse tullut meille Suurexi Ruhtinaaxi. Tämä Ruhtinas, Jonga\nvalda ulettuu maan ääriin, rakastaa oikeutta ja valvoo alamaistensa\nonnen ylitse. Hän andaa järjellisiä asetuxia, perustaa Oppihuoneita, ja\nkallistaa korvansa leskein ja orpolasten valitusääneen. Hän holhoo\nihmisyyden arvoa. Hän lunastaa orjat orjuudesta, jotka tähän saakka\nturvatoina raskaasti huokailivat, mutta nyt siunailevat sitä hetkeä,\nkoska Alexanderi nousi Valdakunnan Keisarilliselle Hallitusistuimelle\nuskollisten alammaistensa turvaxi ja Isäxi. Hän nousi ihanan valistuxen\nja ilon säteitä Isänmaansa hyväxi ja kunniaxi levittämään. Se on myös\nSinulle kunnia, o Suomenmaa! tulla Hänen kalliin Valdikkansa kautta\nsuojelluxi ja kutsua Händä Isäxesi, Hänen isällisen hallituxensa alla --\nse on sinulle suurembi kunnia kuin itse Venäjälle, sillä Hän asuu sinun\nluonasi Pietarin julkisissa muurissa Suomenlahden rannalla -- -- --\nrakastakan, kuulkan ja kunnioittakan siis Händä!\n\n\nAtt Studeranden Herr Jacob Judén, som meddelat mig åtskilliga af sina\nFinska skaldestycken, synes mig äga en verklig talang för poesien, som\nförtjenar en patriotisk uppmuntran, helst hans försök äfven genom\nämnenas val torde kunna betydiigen verka på den Finska Allmänhetens\nodling, samt att han i Finska språket förvärfvat sig en ovanlig\nfärdighet och insigt: derom har jag ej kunnat vägra honom, på hans\nbegäran, mitt anspråkslösa vitsord. Åbo d. 27 Januarii 1810.\n\n                                               Frans M. Franzén.\n                                                   Professor.\n\n\nRector och samtelige Professorer vid kejserl. Academien i Åbo göre\nvitterligt: Att hos Consistorium Academicum har Studeranden af\nTavastländska Nationen Jacob Judén anmält, det han skall vara sinnad\natt göra ansökning om Finska Translators Sysslan vid Kejserliga\nRegerings Conseilen i Åbo, och i sådant ändamål om Academiskt\nvittnesbörd anhållit: Och alldenstund Consistorium Academicum inhämtat,\natt bemälde Judén den 10 September 1800 blifvit vid härvarande Academie\ninskrefven: Att han under sitt vistande härstädes med flit idkat sine\nStudier, dem han till Litterae humaniores och kännedomen af det Finska\nSpråket förnämligast lämpat, samt tillika städse betygat ett i allo\nmåtto ärbart och anständigt förhållande; Fördenskull har Consistorium\nAcademicum bordt sådant Honom, Studeranden Judén, till Bevis deröfver\nhärigenom meddela och Honom derjemte hos Kejserl: Regerings Conseilen\ntill all ynnest och bevågenhet underdånigt anmäla. Till yttermera visso\nvarder detta med vanlig underskrift och Kejserl: Academiens Sigill\nbekräftadt. Åbo den 1 Februari 1810.\n\nPå Consistorii Academici Vägnar\n       Gustaf Gadolin.\nKejserl. Acad:s n.w. Rector.\n          (Sigill.)\n\n                                     L.S.\n                                     Joh; Fredr; Ahlstedt.\n\nVittnesbörd för Studeranden Jacob Judén, Tavastensis.\n\n\n\n\nVIITESELITYKSET:\n\n\n[1] Kertojamme on Hauhon Pätiälässä vielä nykyään (v. 1913) elävä\nvanhus, yli 80 vuoden ikäinen, entinen talonisäntä Henrik Joel Juutila.\nV. 1862 myi hän perimänsä osan Juutilan taloa vanhemman sisarensa\nmiehelle Antti Antinpoika Juutilalle, joka oli Juutilan talon nykyisen\nomistajan Kustaa Antinpojan isä. Henrik Joel Juutila taas osti Pätiälän\ntalon Hauholla. Tämä vanhus, Pätiälän entinen isäntä, joka eläkkeen\nvarassa elää huvilassaan aivan lähellä taloa, minkä nykyään ent.\nsenaattori Charpentier omistaa, on kertonut tämän kirjan tekijälle\ntapahtumia ynnä asioita, joita ylläolevassa elämäkerrallisessa\nesityksessä, suoraan Juteinia koskevina, lukijalle tarjoamme, sekä sen\nlisäksi hänen veljistänsä, edellä mainitsemistamme talonjakajista,\nseuraavat tiedonannot, jotka välillisesti Juteinin elämäkertaa jollain\ntavoin voivat valaista. Juutilan nykyisen isännän isoisä Antti, Jaakko\nJuteinin velipuoli, oli ollut \"hyvin puuhaava mies\"; aivan toista maata\nkuin kertojan Henrik Joel Pätiälän isän kasvatusisä Tuomas, Juteinin\nvanhempi täysiveli, joka taas \"oli enemmän viinaanmenevä\"; olipa\n\"melkein oikein alkoholisti, kuitenkin vasta vanhoilla päivillä\", kuten\nsanat kuuluivat. Esimerkkinä Antti Juutilan toimekkuudesta mainittiin,\nettä, vaikk'ei paasikiveä ole lähitienoilla saatavissa, Antti oli\nerästä kellaria varten, jonka hän rakensi talonsa päärakennuksen toisen\npään alle, hankkinut ja vuorannut sen takaseinän paadella, joka oli\n\"neljä kyynärää kanttiinsa\", ja \"kellarin halssin\" kattoon käytti hän\nmyös paasia.\n\nEsitämme edellisen yhteydessä vielä muutamia muitakin Henrik Joel\nJuutilan eli Pätiälän antamia tietoja: \"Juteinin sisar Anna joutui\nTyrvännössä naimisiin Suotaalan kylän Mattilan taloon ja eli\nmyöhemmällä ajalla köyhyydessä ja puutteessa ja kävi Viipurissa\nmuutaman kerran ja sai Juteinilta aikaisemmin apua, mutta tuli\nuudestaan pyytämään; silloin J. oli kiivastunut, niin että ajoi hänet\npois, eikä antanut edes yösijaa.\" Tämän oli Juteinin täysiveli Tuomas\nkertonut Henrik Joel Juutilalle, joka oli Tuomaan kasvattipojan poika\n(Tuomaalla ei ollut omia lapsia). Pätiälän tietämiä ovat seuraavatkin:\n\"Yhden kerran olivat veljekset, velipuoli Antti ja veli Tuomas käyneet\nJuteinin luona Viipurissa\". -- \"Kun Juteini parin ja kolmen vuoden\nväliajoilla -- etupäässä talvisin omalla kuomureellä -- kävi Hattulassa,\nniin toi hän mukanaan muistoksi paljon lahjoja, etenkin kirjoja.\"\nSellainen muistolahja oli esim. kertojan kehtolapsena saama hopeinen\nhelistin. \"Juteini toi vasaroita ja kerran yhden näverin, jonka varsi\noli mahongista hienosti tehty.\" Juteinin käyntien muistoina näytettiin\nJuutilassa tämän teoksen tekijälle hänen käydessään siellä tämän vuoden\n(1913) tammikuulla erästä vanhaa peiliä, jossa oli tahkottu lasi ja\nkoristeinen kehys mahonkia; samoin vanhaa kelloa ja hopeasankaisia\nsilmälaseja sekä sievää säilytintä: posliinista kanankuvaa.\n\nNiinikään näytettiin J:n aikana jo kodissa luultavasti ollutta suurta,\nvanhaa oudonnäköistä kaappia, joka oli varustettu omituisella\nkirjotuksella (Kats. saman vuoden Valvojan kirjotusta \"Juteinia\netsimässä\"). Samoin näytettiin tekijälle maanviljelijä Pätiälä\nnuoremman leskellä Hämeenlinnassa J:n antamaa suurta peiliä, jonka\nkehykset olivat mahongilla vaneeratut ja lasi tahkottu, sekä Juteinin\nnorsunluulle maalattua medaljonkikuvaa, jonka luultavasti on maalannut\ntaidemaalari Le Moine, joka oli ranskalaista sukujuurta ja Ruotsista\nkotoisin sekä kävi täällä Suomessa ynnä Venäjällä viime vuosisadan\nalkupuolella. (Kts. Valv. helmik. 1913 siv. 150 E.N. S(etälä)n kiij.)\nTämä Juteinin muotokuva on sittemmin lunastettu Kansallismuseolle\nHelsingissä ja säilytetään siellä.\n\nJuutilan nykyinen isäntä Kustaa Antinpoika, edellämainitun Juteinin\nvelipuolen Antin pojanpoika, kertoi, että hänen isänsä Antti\nAntinpoika, joka ei itse ollut mikään ryyppymies, usein sanoi, kun näki\ntoisen ryyppivän: \"Juoden janottaa, sanoi Juteini\", tarkottaen sillä,\nettä väkijuomat synnyttävät himon. Kustaa Juutila on 8 lapsesta (4\npoikaa ja 4 tyttöä) nuorimmasta edellinen ja on hänellä vain yksi\npoika.\n\n[2] Jos nykypäivien Juutilan ulkomuodosta saa johtopäätöksiä tehdä,\nolisivat vielä jaon jälkeenkin ainakin piha ja kaivo olleet yhteisiä,\nmutta mahdollisesti yhtä ja toista muutakin, niinkuin karjapiha,\nkarjakeittiö y.m..\n\n[3] Katso Liitettä VI.\n\n[4] Tätä suomalaista nimeä hän sittemmin aina käytti esiintyessään\nsuomenkielisenä kirjailijana; muuten hän sekä virkamiehenä että\nruotsinkielisissä teoksissaan oli sukunimeltään Judén.\n\n[5] Lagus'en Matrikelin tieto siv. 834: \"Student 15/9 1800,\", on\nepäilemättä väärä. Hänen nimestään on siinä myös seuraavasti: \"Judin\n[Judén, Juteni], Jakob Tavastens.\" En ole tavannut Judin ja Juteni\nhänen nimensä muotoja missään, mutta kyllä P. Päivärinnan teoksesta\n\"Elämäni\" siv. 28 Jutén.\n\n[6] Kts. \"Kirjoituksia Jak. Juteinilda. Turussa 1810\" sivv. 23 s.\n\n1817-vuoden painoksessa \"Lausuminen Pää-Rowastin Polwianderin\nmuistoksi. (Hattulaisille).\"\n\n1856-vuoden painoksessa \"Lause Pää-Rowastin Polwianderin Muistoksi\n1806.\" Selvin, paras ja oikein kaunis on alkuperäinen 1810-vuoden\npainoksessa oleva runo. Näille muille painoksille emme tahtoisi antaa\nsamaa runollista arvoa. -- Tämän yhteydessä huomautettakoon, että paitsi\njo mainittua kahta Porthan'ille ja Polviander'ille omistettua runoa,\njoiden syntymävuosi on ilmotettu, otaksuisimme vielä ainakin kolme\nKirjoituksia-vihkosen huomattavaa runoa syntyneen aikana ennen vuotta\n1806, mutta mahdollisesti kaikki muut saman runovihkon 22 runosta sitä\njälkeisenä aikana vuoteen 1810 mennessä, jolloin ne painettiin. Tämä\nolettamus johtuu siitä, ett'ei muissa ole vanhan kirjotustavan\nmerkkiäkään, kun sitä vastoin noista kolmesta niitä voi vielä löytää\nmuutamia 1810-vuoden painoksessa. Tämä meistä todistaa niiden\nvanhemmuutta noiden toisten rinnalla, tai ainakin että ne ovat alkuaan\nkirjotetut aikana, jolloin Jutein vielä käytti vanhaa oikeinkirjotusta.\nKuten esityksemme sivulla 14 tulemme näkemään, oli v. 1804 Åbo\nTidning'issä oleva runo Porthan'in muistoksi vielä kokonaan kirjotettu\nvanhaa oikeinkirjotusta noudattaen x:ineen y.m., mutta 1810-vuoden\npainoksessa on siinä oikeinkirjotus jo kauttaaltaan uusittua. Samoin on\nyritetty tehdä siinä 1810-vuoden painoksen runossa, joka on v. 1806\nkirjotettu ja Polviander'in muistolle omistettu; mutta kuitenkin on\nsiihen vielä yksi merkki jäänyt vanhasta kirjotustavasta. Loppupuolella\nrunoa on, näet, sanamuoto sellainen kuin _hywyydensä_, mikä ilmeisesti\nvielä on jäännös aikaisemmasta kirjotustavasta. Runot _Rupulista,\nWilutaudista_ ja _Nuoren Rouwan haudalla_ ovat nuo ennenmainitut kolme,\njoissa myöskin olemme huomanneet vanhemman kirjotustavan merkkejä.\nRupulista-runon viivanalaisessa sanotaan nimenomaan, että se on\nkirjotettu \"Ruotsin wallan aikana\", ja on siinä ainakin yksi selvä\nvanhan oikeinkirjotustavan merkki jäljellä. Runon alkupuolella on sana\n_sugusta_, jossa sanan sisässä suljetun tavun alussa on vokaalin\njäljessä puheäänellinen g. Wilutaudista-runossa on sanaan\n_ryppykynnöxen_ vielä jäänyt x, vaikka muualla runossa tämä äänneyhtymä\njo onkin merkitty ks:llä, ja loppupuolella runoa on sanamuoto _kaawut_\n(1817-v:n pain:ssa: _kaakut_), ehkä ex anal. nk. _ruuvan_. Runossa\nNuoren rouwan haudalla, joka 1817-vuoden painoksessa on jonkinverran\nmuuntuneena saanut nimen Lausuminen Nuoren Rouwan haudalla ja\n1856-vuoden laitoksessa vielä enemmän muutettuna otsakkeen Lause nuoren\näidin haudalla, on ensimäisessä painoksessa seuraavat aikaista\nsyntyperää todistavat merkit. Alkupuolella on sana _ildaha_, joka\nviittaa aikaan, jolloin vielä noudatettiin Vhaël'in Suomalaisen\nkieliopin sääntöä, että sai h:lla erottaa pitkät vokaalit useissa\nnominien ja verbien päätteissä. Toisessa kohdassa noin keskellä runoa\non ensin _syöxi_, mutta sitten vähän alempana _syöksit_. Ihan runon\nlopussa on sana _pugun_. Muuten koko tämä runo alkuperäisessä\nmuodossaan on liikuttavan kaunis.\n\n[7] Teoksessa Suomal. Kirjallis. vaiheet s. 204.\n\n[8] Franzén'in lausunto kuuluu alkuperäisenä ruotsinkielisenä: \"att han\ni Finska Språket förvärfvat sig en ovanlig färdighet och insigt\", ja\nkonsistorin: \"Att han under sitt vistande härstädes med flit idkat sine\nStudier, dem han till Litterae humaniores och kännedom af det Finska\nSpråket förnämligast, lämpat.\" Lagus'en Matrikelin tieto, \"hvilket\nspråk (finskan) jemte humaniora han i sht studerat\", perustuu\nnähtävästi juuri konsistorin pöytäkirjaan.\n\nKatso tarkemmin näitä todistuksia \"Liitteissä\".\n\n[9] Finland och dess invånare af Friedr. Rühs. Öfvers. Andra Upplagan,\ntillökt och omarbetad af Adolf. Iwar Arwidsson. Stockholm. 1827.\nSiv. VII.\n\n[10] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 206.\n\n[11] Katso Liitteitä.\n\n[12] Juteinin hakesnus ja näytteet Liitteissä.\n\n[13] Februarii 10. Judén, Jacob, Studerande vid Academien i Åbo,\nanhåller att blifva befordrad till Finsk Translator vid Kejserl.\nRegerings Conseilen.\n\n[14] Canc: Exped. föredragit och resol. finaliter den 7 April. Acten\nåterld.\n\n[15] Näin valtioarkistossa! Minua neuvottiin tässä asiassa kääntymään\nministerivaltiosihteerinviraston arkivarion puoleen, minkä parissa\nkirjeessä teinkin, kun en senaatin arkistostakaan mitään selvyyttä\nasiaan saanut. Mutta Arkivario siellä ei löytänyt sieltäkään mitään\ntiedonantoa Juteinin hakemuksen hylkäämisen syystä.\n\n[16] Meidän kursivoimaa.\n\n[17] \"Härigenom sluta sig studierna vid denna Akademi nära till dem,\nsom förnämligast vid Åbo varit gängse; ty här värderades ypperst\nkunskapen i Fäderneslandets Historia. Derjemte har under denna tiden\nsmak för det stränga filosofiska studium allmännast vid detta\nuniversitet blifvit bibehållen, hvarvid en mera poetisk stämning röjt\nsig, och således den estetiska delen af filosofien förnämligast\nälskats, liksom, hvad den moderna Litteraturen angår, den Tyska äfven\nhär, såsom i Upsala, haft det mesta inflytande på vettenskapernas\nbehandlingssätt, då den danska deremot i Lund närmast varit aktad och\nkänd. Men vid Åbo insmög sig, småningom, under de sednare åren, en allt\nmer och mer tilltagande Fennomani, som äfven yttrat sin verkan så väl\npå de studerandes tänkesätt som på studiernas eget skaplynne. Då\nstudiernas riktning och lynne vid ett universitet så mycket beror af\nvissa lärares anseende, så låter det naturligt sluta sig, att en Dahl,\nen Afzelius, en Nordmark, liksom en Lundblad, Sjöberg och Florman samt\nen Franzén, Porthan och Calonius skulle bidraga att i allmänhet gifva\nde studerandes bemödanden den karakter, som man i det föregående sökt\natt uttrycka, och hvarvid man som facta egentligen betraktat de vid\nhvarje Högskola utkommande Disputationes in genere, emedan det är genom\nDisputationer, som både de lärandes och lärarnes kunskaper läggas för\nen dag.\"\n\n[18] Miten lienee asian ollut? Eiköhän Franzén seuraavana vuonna (1811)\nmuuttanut Suomesta osiksi myöskin siitä syystä, että häntä näin\nepäiltiin \"fennomaniasta\" ja leimattiin \"fennomaniksi\".\n\n[19] Katso Liitteitä.\n\n[20] Kaikki  tässä puheessa meidän.\n\n[21] Kun Juteini tässä runossa sanoo: \"Kyllä minä köyhyydessä/ olen\nkolmesti kokenut / leipää kohden kuroitella, / kolmesti myös olen minä\n/ tika-puilda pudotettu\", niin emme tiedä selvitellä, mitkä nuo muut\nkaksi kertaa olivat, sillä ei ole meillä tiedossa muuta kertaa, jolloin\nhän virkaa tai tointa olisi hakenut sellaista saamatta.\n\n[22] Edellisestä Konsistorin todistuksesta, josta jo aikaisemmin on\nollut puhetta, sekä tästä toisesta viivan yläpuolella juuri mainitusta\non Lagus'en Matrikelissa e.m.p. seuraava tiedonanto: \"Betyg 1/2 1810\n_att söka finska translatorstjensten_ vid reger. konselj., åter 18/4\n1812 till befordran.\"\n\n[23] Saman Matrikelin tieto, että Juteini v. 1812 olisi ollut\nHämeenlinnan maistraatin sihteerinä perustuu nähtävästi erehdykseen ja\ntarkottaa hänen Haminan aikuista sihteerinäoloaan. Ettei Hämeenlinnan\nmaistraatin pöytäkirjat tiedä mitään Juteinista sihteerinä siellä,\nsiitä on hyväntahtoisesti Tohtorinrouva Verna Koskimies hankkinut\nminulle varmuuden, samalla kuin hän on Juutilan talostakin kuvia\nvalokuvauttanut, minkä kaiken kiitollisena täten mainitsen.\n\n[24] Hattulan nykyinen (v. 1913) kirkkoherra J.J. Westerlund on\nystävällisesti paitsi edellä esittämiämme Juteinin sukua selvittäviä\nkirkonkiijojen tiedonantoja kirjallisesti myöskin kertonut seuraavan,\njohon jo viivan yläpuolella viittasimme: \"Milloin ja mihin yllä\nmainittu Jakob (Jaakko Judén) on Hattulasta muuttanut ei ole merkitty\nkirkonkirjaan. 1811 vuoden kirk. kirjassa hän vielä on muistutuksella\n\"vistas i Rysslad\", mutta 1812 vuoden kirk. kirjassa ei hänen\nnimeänsä enää löydy.\" Viivan yläpuolella olevan perustelun ja siitä\njohtuneiden johtopäätösten tueksi on vielä mainittava, että Viipurin\nlääni v. 1811 palautettiin muun Suomen yhteyteen.\n\n[25] \"Viborgs stads Kommunionbok 1813-25\" sisältää seuraavan tiedon\nJuteinista: \"Secr. Herr Jacob Judén / Födelsedag och år /.\n               Att. pr. 2/2 1814            1782\n\n\"Viborgs stads svenska församlings Kommunionbok. 1835-45\" taas esittää\nmeille Juteinin seuraavasti: \"Magistr. Secret. Philosophiae Doctor\n(syrjässä:\nEnki.) Judén, Jacob.          / Födelsedag och år /\nEgen gård N:o 109 i staden.\"          1781\n\n[26] Nämä kirjat olivat epäilemättä Juteinin v:na 1816 julkaisemat\nLyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle ja Lasten Kirja.\n\n[27] Prof. Setälältä olen ystävällisesti käytettäväkseni jäljentämistä\nvarten saanut seuraavan otteen R. Rask'in päiväkirjasta maalisk. 23\np:ltä 1818: \"Ankom jeg dog med elendig Skyds, især paa sidste\nStationen, til Viborg, hvor jeg hilsede paa Sekretær _Iudén_,\nsubskriberte paa hans Grammatik (10 Ark.) og hans Samling af Ordsprog;\n(8 Ark) og fik til Foræring 16 af hans smaa finske Pjeser, 2 vare\nudsolgte nemlig Barneböger. Han introducerte mig i Klubben; hvor vi\ndrak Te; men han var engageret i Kortspil, hvorover jeg gik hjem. Næste\nDag afleverte jeg en Pakke fra Dr Haartman till Landshövdingen Vallén,\nsamt et Brev fra Vulfart til Baron Nikolay; dog uden at göre Lykke med\nnogen af Delene; jeg havde siden et Besög af Sekr. Iudén, som jeg viste\nmine Sager og ny Böger. Ieg kjedede mig hjemme især da Iudén ikke kom\nsom han havde lovet at öve mig i at tale Finsk, besluttede derfor, at\nrejse og inviterte ham skriftlig (den fjerde gang som jag sögte ham\nforgjæves) til om Aftenen kl. 6. og at blive til Aften hvilket han og\ngjorde og gav mig en Del Hjælp og Oplysning i Finsk med det samme.\" -- --\nNiinkuin näkyy, on sananlaskukokoelman arkkimäärä tässä liian suureksi\nilmotettu.\n\nJuuri esittämämme Rask'in päiväkirjaotteen sanamuodosta mielestämme voi\npäättää, että Juteini luultavasti jo aikaisemmin oli lupautunut\nosanottajaksi korttipeliin \"Klubissa\", ennenkun hän sinne vei mukaansa\nRask'in, ja että hän nähtävästi yhteisen teenjuonuin jälkeen liittyi\npelaajiin, mutta myöskin että Rask, joka ei näyttänyt haluavan pelata,\nkoko tähän joukkoon nyt ikävystyneenä ja toiveissaan hauskasta\nillanvietosta pettyneenä meni kotia, kun \"Klubissa\" ei hänen mielestään\nollut tilaisuutta mihinkään henkevään seurusteluun. Tämä kohtaus johtaa\nmieleemme Franzén'in v. 1801 runoileman Studentvisa-nimisen kauniin ja\nperin hauskan laulun. Rask on tullut tähän seuraan, ehkä sellaisia\nseurustelutapoja mielessä väikkyen, kuin Franzén'in juomalauluissa\n\"Till en yngling\" ja \"Glädjens ögonblick\" kuvataan; ja luultavasti\nnäiden vaikutuksesta Juteini itse pari vuotta aikaisemmin, juoma- ja\nKesti lauluissaan oli esittänyt. Ja ne Rask epäilemättä oli juuri\nlukenut, koska oli Juteinin Pilakirjoituksia-kirjankin hiljan saanut.\nSaatammekin senvuoksi ajatella kuinka pettyneeksi R. tunsi itsensä, kun\nKlubissa vallitsi toisellainen katsantotapa kuin se, mikä ilmenee\nJuteinin omissa seuralauluissa sekä Franzén'in sepittämissä\nsamanhenkisissä, jotka varmaan olivat Rask'ille tunnetut, ja olivat\nsopusointuiset hänen omien mielipiteittensä kanssa. Vertaa esim.\nseuraavia kohtia:\n\n    \"Hvar dag med ädel visdomstörst\n      stå främst vid Mimers källa\",\n\nja\n\n    \"Från skum skilj drycken som från stoft,\n      Sky sprätten som pedanten.\n    Bär på din frack ej cedrodoft,\n      ej dam af folianten!\"\n\nja\n\n    \"För moln af rök, der ruset bor,\n      fly alla gracer unnan.\n    Den Bacchus, som var Febi bror,\n      är icke den på tunnan.\n    Drick vid en högtid ett glas eller par\n      för att glädjas, ej blott för att dricka;\n    drick som du drucke, om munskänken var\n      din i brudstolen rodnande flicka!\"\n\nMutta Klubissa ollessa korttipelin aljettua kaikuvat saman laulun\nsäkeet:\n\n    \"Svär till allt spel ett osläckeligt hat,\n      båd' din tid och din själ det föröder.\"\n\nja Rask jätti illatsun.\n\nEpäilemättä Juteinilla nuorena ylioppilaana oli ollut samat mielipiteet\njalostavasta ja henkevästä seuraelämästä, kuin hänen opettajallaan\nFranzén'illakin oli; mutta nähtävästi olosuhteet ehkä jo hänen\nkotiopettajana ollessaan saivat hänet seurapiirinsä makuun\nmukaantumaan. Samoin kuin meidän päivinämme tähän asti on ollut, oli\nnäet varmaankin Juteininkin aikana aatelisten, laki- ja\nsivilivirkamiesten piireissä korttipeli herrain kesken sangen\ntavallisena seurahuvina.\n\n[28] \"Suomi\", Toinen jakso I:nen osa; sivuilla 225-226 kuuluu sanottu\nkohta: Jag vet väl att han, såsom barnfödd i Savolax, är en god Finne\nex usu, men om han fästat någon uppmärksamhet vid språkets Grammatik\nm.m. känner jag icke. Magister Savenius vore i sådant afseende enligt\nmin tanke bättre. _Den första af alla är dock Secreteraren Judén,\nonekligen en af våra bästa Finnar, både i theoretiskt och praktiskt\nhänseende_. (Kursivointi meidän!)\n\n[29] \"Suomi\", e.m. jakso ja osa siv. 229. Viime kohta kuuluu\nalkuperäisenä: \"Vore han närmare till Åbo, så önskade jag mig icke\nnågon bättre medarbetare, ehuru han icke känner Latinska språket.\"\n\n[30] E.m.t. siv. 232.\n\n[31] E.m.t. siv. 238.\n\n[32] Niinkuin myöhemmin Juteinin kielioppia selostaissamme mainitsemme,\non J. Krohn'in arvostelu siitä Biogr. Nimikirjassa, että se \"ei ollut\nsuuren-arvoinen\". 1891-vuoden Valvojaan painetussa esitelmässä taas,\nsamoin kuin vähän lyhennetyssä muodossa v. 1897 julkaistussa Suomal.\nKirjall. Vaiheet-nimisessä teoksessa, J. Krohn'in arvostelu kuuluu:\n\"Hänen kielioppinsa näet ei millään muotoa ansaitse sijaa Beckerin ja\nRenvallin teosten rinnalla, sillä se on suureksi osaksi vaan\njärjestämätön kieliopillisten vaarin-ottojen ja ainesten kokoelma.\nMutta yhtä hyvin on sillä se ansio, että melkein sadan vuoden päästä\noli ensimmäisiä uusia yrityksiä ja että se Vhaël'in kieliopin perästä\noli askel eteenpäin.\" \"Oman Maan\" Juteinia koskevasta kirjotuksesta tuo\narvostelu on poistettu ja kappale kieliopin esipuheesta pantu tilalle.\n\n[33] Nykyään sanottaisiin: koska niissä vahvan asteen k:ta heikossa\nasteessa vastasi _kato_.\n\n[34] Ylläolevan kirjeen on prof. Setälä kopioinut Kööpenhaminan\nyliopistonkijastossa ja kyväntahtoisesti antanut minun jäljentää se.\nRuotsinkielisenä se kuuluu: \"Wiborg 21 Febr. / 5 Martii 1819.\nVidtberömde och Höglärde Herr Professor!\n\nMin lifligaste tacksamhet har jag äran aflägga för Herr Professorns mig\nbevista ynnest och hogkommelse med dess högst berömvärda arbete. Jag\nhar ännu icke hunnit genombläddra hela Boken, men hvad jag läst och\nförstått, är förträffeligen afhandladt. Jag kan egenteligen icke\nbedöma, utan allenast beundra en så djup forskning af språkens\ngrunder. -- Hvad för öfrigt Herr Professorns anmärkningar öfver mitt\nlilla Grammaticaliska försök beträffar, finner jag dem, angående\nbokstäfverna, ganska riktiga, och har jag äfven haft sådant i project,\nmen ännu icke vågat införa något nytt bruk; jag skall likväl icke\nglömma att taga saken i närmare bepröfning. Men, rörande Verberna och\nderas indelande i tre Conjugationer efter samma grund, som i\nDeclinationerna, dertill kan jag ej finna nog bestämda reglor, mer än\njag dem i mitt försök företedt. Denna omständighet måste jag således\nlemma derhän tills vidare upplysning i saken erhållits. Med odelad\ntillgifvenhet har jag äran framhärda\n\nVidtberömde och Högädle Herr Professorens\n\n                                 ödmjukaste tjenare\n                                    Jac. Judén.\"\n\n[35] \"Herr Professorns afhandling om Nordens gamla språk läses här med\nbegärlighet. Ehrströms exemplar är redan halfslitet\". Ehrström, jota\nRenvall kirjeissään joskus sanoi maisteriksi ja jota hän\nvenäjänkielisistä teksteistä ja sanoista selkoa ottaissaan käytti\napunaan, oli tällöin jo yliopiston dosentti ja lehtori venäjän kielessä\nja kirjallisuudessa.\n\nProf. Rask'in näihin aikoihin julkaisemia teoksia ovat: \" Vejledning\ntil det Islandske eller gamle Nordiske Sprog\" (56 + 282 siv.), 1811,\n\"Undersögelse om det gamle Nordiske eller Islandske Sprogs Oprindelse\",\n1818, käänteentekevä \"Angelsaksisk Sproglaere\", 1817 ja \"Anvisning till\nIsländskan\". Stockholm 1818 (28 + 298 siv.), hänen itsensä ruotsiksi\nsuorittama uusittu laitos \"Vejledning\"'iä v:lta 1811.\n\n[36] \"Min Finska språklära är numera till det mesta utarbetad, till och\nmed Prosodien. Jag bör tacka Herr Professorn för de nya\ndenominationerna på språkets casus, hvilka jag vid närmare pröfning\nfunnit vara lämpeligare, än de af mig förut i min disputation\nföreslagna. För öfrigt har jag i det mesta bibehållit den af ålder\nbrukliga Grammatikaliska terminologien.\" Renvall julkaisi kielioppinsa\nkuitenkin vasta vuotta ennen kuolemaansa eli v. 1840. Sen esipuheessa\nhän vain mainitsee Juteinin kieliopin 5:ntenä suomen kieltä\nkäsittelevänä.\n\n[37] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 196.\n\n[38] Kirjeessä 24/4 1819 Renvall suosittaa Sjögren'iä sopivaksi\nlähetiksi suonialaissukuisten kansojen kieliä Venäjällä tutkimaan,\nkoska hän oli kuullut, että kreivi Rumjanzow oli ehdottanut, että prof.\nRask sinne lähtisi, mutta tämä taas oli katsonut siihen sopivammaksi\njotain suomenkielentaitoista ja tarkkaa tuntijaa.\n\n[39] Kohta kuuluu alkuperäisenä: (Judén) \"hat -- -- im Jahr 1812 in\nWiburg einen Versuch Zur Erörterung der finnischen Grammatik drucken\nlassen, die viele treffliche Bemerkungen, jedoch ohne streng\nsystematische Ordnung enthält\". Painatusvuoden on Sjögren muistanut\nväärin; sehän oli 1818. Kirjansa ensimäisillä sivuilla Sjögren puhuu\nsamaan suuntaan kuin Jutein puheessaan \"Suomen Kansalle, wuonna 1810\".\nAjatukset ovat aivan samoja.\n\n[40] Nähtävästi sama mies, jota myöhemmin (v. 1827) sanotaan, tällöin\nprokuraattorina olevan Carl Walléen'in eräässä virkamemoriaalissa Turun\nmaaherralle, Mynämäen kirkkoherraksi, tohtori Rönnbäck'iksi, vaikkakin\nnimen oikeinkirjotus on, kuten näkyy, hieman erilainen, (Kts!\nLiitteitä.) Rönbäck'in nimen on Friman tässä kirjottanut väärin (katso\n\"Bibel Sällskapets i Wiborg protokoll\" sivu. 54 ja 55!)\n\n[41] Sanan Saattajan Viipurista ensimäisessä päivämäärässä on\npainovirhe: pitää olla 2 sijasta 20 p:stä huhtikuuta; ja Friman'in\nkertomukseen on väärinymmärryksestä tullut väärä vuosiluku: Viipurin\nPipliaseura alkoi toimintansa varsinaisesti vasta 20 p:nä huhtik. 1819,\npidettyään helmik. 12 p:nä samana vuonna juhlallisen kokouksen\nraatihuoneen salissa. (Kts. E.m. lähde!)\n\n[42] Ehkäpä Jutein oli lähettänyt erään sensuroimattoman\nAnteckningar-nimisen kirjansa v. 1827 prokuraattori Walléen'illekin,\nniinkuin eräässä edellisessä viivanalaisessa mainitulle Rönnbäck'ille,\nminkä arvelun näin edellisen yhteydessä tahdomme esittää.\n\n[43] Kts. Liitteitä.\n\n[44] Ent. kirjakauppias Walter Howing'in Viipurista tiedonanto.\n\n[45] Koska \"Viborgs stads Kommunionbok 1813-1825\", niinkuin jo\naikaisemminkin näimme, ei tiedä vielä mitään Juteinin aviosta, niin on\nmahdollista, että Howing'in tiedonannossa on muistiereys kysymyksessä\nja että puheena ollut liitto solmittiin vasta v. 1826. \"Viborgs stads\nsvenska församlings Kommunionbok. 1835-45\" tietää Juteinin vaimosta ja\npojasta seuraavaa, jonka tässä esitämme sen lisäksi, mitä sen mukaan\naikaisemmin olemme J:sta itsestä erääseen viivanalaiseen merkinneet:\n\"H:stru Cathr. Margr. Blank. f. 1790 död den 7 Junii 1841. -- son Joël\nJacob Judén f. 18/11 1827\". Sitten seuraa 14 täyttä ristiä (X)\nlukemisen taidossa ja kristinopin tiedossa sekä sanat: \"adm. med nöje\n1844\".\n\n[46] Katso Liitteitä.\n\n[47] Hän nähtävästi ei tuntenut, että Frenckell Turussa aikaisemmin oli\npainattanut muutaman Juteinin julkaisun.\n\n[48] Katso Liitteitä.\n\n[49] \"så mycket mindre, som sådant högeligen skulle strida emot min\negen öfvertygelse derom\".\n\n[50] \"-- upplösa all den förmenta tvetydighet, som blifvit tillagd de\ntill anklagelse deri anmärkta ställen.\"\n\n[51] Juteini oli kuten näkyy yhtä mieltä usean jumaluusoppineen kanssa\nsiitä, että Heprealaisepistola olisi ap. Paavalin kirjottama.\n\n[52] Kats. Liitteitä.\n\n[53] Kats. Liitteitä.\n\n[54] J. Krohn kirjassaan Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 212 sanoo, että\nAnteckningar-kirja \"seuraavana vuonna (tarkottaa v:na 1828)\nhovioikeuden päätöksestä poltettiin -- -- julkisesti Turun torilla\npyövelin käden kautta\". Nähtävästi tieto perustuu perinnäistietoihin.\nTuo \"pyöveli\" tässä nyt oli v.t. kaupunginvouti J.J. Andström; vuosi\ntaas oli Krogerus'en sairauden takia vasta 1829 ja tuosta \"Turun\ntorista\" tahdon esittää seuraavan arvelun, jonka esitti Viipurin\nlääninkanslian vahtimestari. Hänen kanssaan, näet, jouduin tästä\nasiasta keskusteluun, kun Viipurissa ollessani tammikuussa 1913 kävin\nottamassa selkoa maaherra Ramsayn ylläesittämistäni kirjeistä\nsikäläisen lääninkanslian suuressa ja hyvin järjestetyssä arkistossa,\njossa sanottu vahtimestari oli opastajanani. Hän sanoi, että pitkää\nsiltaa, joka alkaa pienestä rantatorista, jolla Torkkeli Knuutinpojan\npatsas on, ja johtaa Viipurinlinnan alueelle, kutsutaan Turun sillaksi\nja että epäilemättä tätä pientä toria sitten myös on sanottu \"Turun\ntoriksi\". Mahdollistahan siis on, että Andström kirjan painoksen poltti\ntällä \"Turun torilla\" Viipurissa.\n\n[55] Niinkuin myöhemmistä (vv. 1835-45) kirkonkirjoista näkyy, on\nJuteinin talo aikoinaan merkitty numerolla 109. Howing'in tiedonannon\nmukaan on Juteinin talona ollut nykyinen viljakauppias ja\nmyllynomistaja Mielck'in talo n:o 19 Katariinankadun varrella, minkä\ntalon nykyisen (v. 1913) omistajan Mielck'in isä oli vaihtanut Juteinin\npojan kanssa. Jo ennenmainitussa tilaisuudessa tammikuulla v. 1913 kävi\ntämän kirjottaja katsomassa tätä taloa ja oli hänellä opastajanaan\ntalon monivuotinen talonmies, jonka vaimo oii läheistä sukua\n(muistaakseni: tytär) Juteinin ent. palvelijattarelle. Tämän\ntalonmiehen esittelyä sekä kirjottajan omia huomioitakin esitetään\ntässä. Pituuttaan koko tontin mittainen kivirakennus antaa\nKatariinankadulle päin. Holviportin yläpuolella kivitalon\nlinnanpuolisessa päässä oli rakennusta pihanpuolelta levitetty, ja\nporstua pihan puolella portin vieressä uusittu. Tämä oli muistaakseni\ntapahtunut sen takia, että sisäänkäytävä oli laitettu kadunpuolelta ja\nrappuset olivat ylösjohdettaissa vaatineet sen laajennuksen. Juteinin\naikana oli heti pihan takana ollut muuri (näet linnotusmuurin yksi osa;\nkaupungin taloja oli muurin sisäpuolella); tämän muurin päällä oli\nJuteinin puutarha ollut. Nyt oli puutarha hävitetty ja muurissa olevaa\nkalliota louhittu ja sinne tilalle rakennettu suuri jauhomakasiini,\ntalli ja vaunuliiteri, jonka yksi seinä vielä muodostui entisestä\nmunrista. Sen kiviäkin vielä oli näkyvissä.\n\n[56] Koko tämä pöytäkirja kuuluu alkuperäisenä:\n\n\"Den 4 December 1827.\n\n§ 3.\n\nSedan Hans Kejserliga Majestät genom nådigt rescript af den, 21 Martii\ninnevarande år i nåder lemnat Wiborgs Stad rättighet att utom åtskiligt\nannat uppbära så kallade Tomtören, hafva Stadens gårdsägare till i dag\nblifvit uppkallade för att i ämnet höras. Och infunno sig nu af desse\nHerr Lagmannen och Häradshöfdingen Adolf Krogius, Herr Lagman Anders\nMalm, Herr vice Landskamreraren Eric Johan Bäck, Herr Magistrats\nSecreterarn Jacob Judén. Herr Collegii Rådet och Riddaren Christian\nJaenisch, Herr Collegii Asessoren Johan Thesleff, Notarien Henrik\nSylviander, Handlanderne Johan Tuderman, Filip Listvennikoff, Henrik\nHeitman, och Jemelian Koscheloff, Commerce Rådet Timofei Tichanoff,\nHandlanderne Merculei Schussin, å fru Consulskan Maria Hackmans vägnar\ndess Son Handels Bokhållaren Fredric Hackulan, Handlanderne Dimitri\nAlenoff, Jonas Wrigstedt, Ivan Scorneikoff, Nicolaj Wlassoff, Andrej\nTschusoff, Michaila Budanoff, Commerce Rådet Andreas Jaenisch,\nGrosshandlaren Guftaf Johan Heyno, Bokbindaren Eusebius Suppius.\nKopparslagaren Carl Baltrusch, Uhrmakarene Johan Aqvilander och Carl\nElfström, Kakelungsmakaren Thomas Backström, och Svarfvaren Daniel\nStenberg och Färgaren Guftaf Nyman.\n\nHärå och sedan ofvanberörde Nådiga Rescript blifvit uppläst och\nföljande deraf här intagit: -- -- --\n\n3:o det samtlige ifrågavararande Städer utom de här ofvanföre\nuppräknade afgifter och de som bero af Städernes eget bestämmande och\ntaxation, såsom Tomtören, Burskaps afgift, Tracteurs och\nNäringsidkareafgift, Muhlbetespenningar samt Bodrums och Marknadsstånds\npenningar m.m.: jemväl äga att -- -- -- förklarade Herr Lagman Krogius\nsig af ordalydelsen häruti finna att det helt och hållet berodde af\ngårdsägarene att bestämma om Tomtören böra utgå eller icke, hvarföre\noch då Stads Cassan för närvarande vore i det skick att den icke\nbehöfde andra inträder än de hitintills vanlige, Herr Lagmannen jemväl\ntills vidare undandrog sig sagde afgift, men i händelse Stads Cassan\nframdeles genom tillftötande omständigheter komme i behof af större\ninkomster ville Herr Lagmannen för sin del gerna erlägga ifrågavarande\nafgift.\n\nHäruti förenade sig Herr Lagman Malm, vice Landskamreraren Bäck,\nCollegii Rådet Jaenisch, Asessoren Thesleff, Handlanderne Tuderman,\nListvennikoff, Heitman och Koscheloff samt Magistrats Secreterarn Judén\nhvilken sistnämnde derhos ingaf ett sålydande andragande till\nProtocollet:\n\n\"Då Svenska Regeringen fordom anlade Fästningen Wiborg såsom Stad,\nkunde denna Stad icke bli utan innevånare och inkomster, om\nanläggningen skulle äga bestånd. Derföre anvistes Tomter i Fästningen\ntill bebyggande, och jord kring Staden anslogs till begagnande. Genom\ndet förra tillskapades en Stad, och genom det senare skulle Staden\nvidmakthållas. Den anslagne jorden var nödvändig, för att med inkomsten\nderaf kunna bestrida de förefallande kostnaderne och borgerliga onera\nutan att innevånarne behöfde belasta sig sjelfve med betalning af\nTomtören, hvaraf och uppbörden inom Fästningen aldrig existerat. Men då\nförstäderna sedermera tillkommit, hafva Gårdsplatserne i likhet med\nStadens öfriga användbara mark, blifvit upplåtne till hugade bebyggare\nemot årligt arrende, och hafva förmodligen vilkoren dervid antingen med\neller utan köpeskilling till Staden, bestämts att utgå efter areal\nwidd, och således bestå i Tomtören såsom den beqvämaste norm till\ndebitering i sådant afseende. Wissheten af detta påstående framlyser\nklarligen af den omständigheten att icke Tomterne inom Fästningen, utan\nendast i Förstäderna varit med Tomtören belastade, såsom uppbörds\nLängderne för åtskilliga år tillbaka torde sådant utvisa, ehuru\nuppbörden af Tomtören äfven i Förstäderne sedermera alldeles upphört,\nåtminstone hafva de med regelbundenhet icke blifvit indrifne.\nÅtskillige af Förstädernas innevånare böra likväl kunna uppvisa\nQuittencer å denna sorts utbetalning som ännu efter Länets förening med\ndet öfriga Finland, af en och annan Gårdägare blifvit uppburen,\nsynnerligen vid försäljningen af gårdarne. Alla Gårdsplatser inom\nFästningens murar, såsom förlänte af Öfverheten till bebyggande, äro\nsåledes att anse såsom Fritomter, och kunna emot ägarenas samtycke med\nafgifter icke betungas, hvartill de och svårligen torde finna sig\nbefogade, sålänge de inse löjligheten af att utan anledning och liksom\nblott på andras inrådan tömma den ena fickan för att fylla den andra.\nDå nu en slik afgift äfven vid stadfästelsen af Stadens senaste\norganisation icke blifvit påräknad utan sådant öfverlemnats till\nvederbörandes eget godtfinnande och Stads Cassan för öfrigt icke finnes\nvara i någon sädan brist af medel, att extraordinaira debiteringar\nskulle behöfva påkallas; så torde Tomterne inom Fästningen vara\nderifrån alldeles befriade och så beskaffad taxering kunna tillämpas\nendast Förstädernas Tomter och annan Stadens brukbara jord, i händelse\ndet kan af Staden godtfinnas, att sålunda begagna sina ägor\".\n\nSom upplästes; hvaremot alle öfrige närvarande förklarade sig villige\natt ifrågavarande afgift för sine gårdar erlägga; dock anmärkte\nSvarfvaren Stenberg, att han endast i den händelse de inom fästningen\nbelägne gårdar blefve befriade för denne afgift, jemväl undandrog sig\nbetalningen deraf.\n\nWederbörande tillsades härå afträda, medan öfverläggning skedde till\nföljande\n\n    Utslag:\n\nHvad af vederbörande anfördt och påstått blifvit har Magistraten i\nöfervägande tagit; och alldenstund Hans Kejserliga Majestät, genom\nofvanomförmäldte Nådiga Rescript i Nåder funnit godt förordna att\nWiborgs Stad äger uppbära ifrågavarande afgift under namn af Tomtören;\nfördenskull, och då det icke tillkommer Stadens Gårdsägare att pröfva\nStads Cassans behof af större eller mindre inkomster, ty finner\nMagistraten skäligt ålägga vederbörande Gårdsägare att genast skrida\ntill förslag af bestämmande utaf det belopp, hvartill sagde afgift bör\naf hvarje Gårdsägare utgå: Hvilket å inkallandet afsades då Herr Lagman\nKrogius och de hvilka med honom sig förenat emot Utslaget anmält\nmissnöje, som de underrättades att fullfölja medelst skriftliga besvär,\nhvilka, åtföljde af detta Protocoll, böra till Herr Landshöfdingen i\nLänet ingifvas inom trettio dagar härefter, denne dock oräknad och\nsåledes sist den tredje (3) Januarii nästkommande år 1828; Och kommer\nemellertid med vidare åtgärd i ärendet att anstå, tills erfaras får om\nvederbörande fullfölja sitt missnöje, samt i sådan händelse intilldess\närendet blifvit å vederbörlig ort sluteligen afgjordt\".\n\n[57] Maistraatin pöytäkirjassa, jonka kyseessä olevaa asiaa koskevassa\nkohdassa kunnallispormestari ja kollegiasessori Buchman itse on\nkirjottanut, on sana \"inan\" (sic!), vaikka tietenkin tulisi olla\n\"sedan\".\n\n[58] \"Den 12 Januarii Måndag närvarande i Magistraten Politiae\nBorgmästaren Collegiiass. o. ridd. Buchman; Justitiae Borgm. o. ridd.\nEkmark Justit. Rådmännen Hällström och Öijer samt Politie Rådmännerne\nIvanoffskij och Zincke. Prot. fördes af Öijer\". (Tämä on sitten\nlaatinut 7 §:ä, joiden jälkeen on pöytäkirjaan liitetty 1 1/2 arkkia\nsamalle päivämäärälle ja merkitty §§:llä 1 ja 2:) \"1829 den 12 Januarii\nPol: Prot:\n\nPolitiae Borgmästaren etc. Buchman amnälte huruledes tjenstförrättande\nNotarien vid Rådstuvu Rätten och Magistraten Justitie Rådmannen Öijer\noaktadt af Borgmästaren tid efter annan gjorde påminnelser och derpå af\nRådmannen gifne löften, ännu icke utlemnat Politiae Protocollerne från\nden tid, förningen af desamma honom blifvit ombetrodd, eller från den 3\nJulii år 1827 till och med år 1828 äfvensom alla dertill hörande\nHandlingar och Diarier. Rådmannen Öijer härom tillspord uppsteg i från\ndess i Rätten innehafda säte och förklarade att protocolerne icke\nkunnat af honom Coumpletteras i saknad af Herr Landshöfdingens till\nMagistraten i åtskillige ämnen aflåtne Memorialer som Magiftrats\nsecreteraren Judén skulle hafva vägrat till honom lämna, för att hemma\nhos sig begagnas till Protocollernas deducerande, och att inan (!)\nsådant skedt och han såsom af Rådstufvu Rätten tillförordnad Extra\nOrdförande vid Kämner Rätten här i staden, hunnit verkställa några i\nsådan egenskap honom åliggande göromål, ville han skyndesammast från\nsig lemna ifrågavarande Protocoller och handlingar. Magistr. Secr.\nJudén detta förebärande åhörande, förklarade att hvarje gång då Herr\nLandshöfdingens Memorialer blifvit Magistraten föredragne, har Rådman\nÖijer emot qvitto, uti en dertill inrättad Bok, erhållit Memorialerne\nför att begagnas vid deduceringen af Protocollerna; sedan desse\nmemorialer för år 1827 blifvit återlenmade och sedermera inbundne, har\nRådmannen velat taga Memorial Bandet hem till sig, men M. Secr. har\ndertill icke kunnat bifalla med mindre Magistraten för godt finner,\nsådant tillåta. -- Rådmannen Öijer tilllades att afträda hvarefter\nuppstod skiljaktighet uti meningen Ledamöterne emellan och yttrade\nExtra Rådmannen Zincke att Rådmannen Öijer med fästadt afseende å\nsärskilda gifne Förordnanden att handleda mål vid Kämner R:n borde\nåläggas att aflemna Protocollerne och handlingarne för år 1827 till den\n26 dennes, fallit för år 1828 till den nästkommande 14 Febr. vid vite\naf 10 Rubel Silfver, Rådman Ivanoffsky deremot ansåg Öijer, som haft\nmera än tillräckelig tid och tillfälle, att deducera Protocollerne och\ni behörigt stånd sätta handlingarne och Diarierne, böra åläggas af (!)\naflemna desamma för år 1827 inom åtta och för 1828 inom fjorton dagar\nhärefter vid berörde vite, Justitiae Rådm. Hällström och Justit Borgm.\nEkmark förenade sig med Extra Rådmannen Zincke, samt Pol: Borgm.\nBuchman med Rådnmannen Ivanoffsky; I anledning hvaraf\n\n    Beslöts:\n\nSom herr Justitiae Rådmannen Öijer åtagit sig tillsvidare förrätta\nnotarie Tjensten i denne Rådstuvu Rätt och Magistrat emot åtnjutande af\nden dertill anslagne lönen; men alltifrån dess antagande eller från och\nmed Julii månads början år 1827 intill närvarande tid ehuru särskilde\ngånger derom påmind, åsidosatt till Magistraten aflämna de dervid förde\nProtocoller; alitså varder han Justitiae Rådmannen Öijer ålagd att vid\nvite af 10 Rubel i s:r, sist inom den 26:te i denne månad till\nMagistraten hafva ingifvit alla de från Julii månads början år 1827\ntill sagde års slut förde Protokoller uppsatte jemte alla de dertill\ningifne hörande handlingar; äfvenledes åligger det herr Justitiae\nRådmannen vid enahanda vite att inom den 14 nästkommande februarii\naflämna alla de vid Magistraten för sistlidet år förde Protocoller\nbehörigen uppsatte jemte dertill hörande handlingar tillika med saköres\nLängden för senare hälften af sistlidet år, hvilket efter inkallandet\nafsades\".\n\n[59] Katso Liitteitä.\n\n[60] Ignatius, Kaarlo Henrik Jaakko, kirjailija, s. 23/12 1809.\nYliopistossa opintonsa lopetettuaan I. vihittiin papiksi 1533, tuli\nvankilansaarnaajaksi Viipuriin 1836, työ- ja ojennuslaitoksen\nsaarnaajaksi samassa kaupungissa 1838. V. 1841 nimitettiin I.\napulaiseksi Viipurin lukioon. Hän kuoli 11/10 1856. Vaikka heikko ja\nkivulloinen ruumiiltaan, työskenteli hän innolla kansan valistamiseksi,\njota todistaa hänen painattamansa _Lukemisia Suomen kansalle_. Tätä\nteosta ilmestyi 1845 ainoastansa kaksi vihkoa, edellinen käsittävä\nalkuperäisen novellin \"Harjulan onnettomuus\", toinen Martti Luther'in\nelämäkerran. (Biogr. Nimikirja).\n\n[61] Katso tämän teoksen siv. 108.\n\n[62] Meidän kursivoima.\n\n[63] J.W. Ruuth. Wiborgs stads Historia. siv. 900. Ruuth mainitsee myös\n\"Kanavasta, Sanansaattajasta Viipurista 1845-1847\", puhuessaan, että\n\"sen sisällyksen muodosti aluksi enimmäkseen kansantapain kuvaukset,\nvaihdellen Juteinin ja Schröder'in runojen kanssa\". Mutta mitään\nJuteinin runoja ei ole siinä; ainoastaan Schröder'in.\n\n[64] Kaarle Krohn. Mikä oli Kalevalan palkka. \"Otava\", kuvall. kuuk.\nlehti 1914. Siv. 56.\n\n[65] J. Krohn. Suom. Kirj. Vaiheet. Siv. 213.\n\n[66] Viipurin raastuvanoikeuden arkistonhoitaja, eräs vanha neiti\nSvetichin kertoi myös kuulleensa, että Juteini oli ollut omituinen,\nmutta mitään erikoisen omituista ei hän sentään tietänyt mainita.\n\n[67] Samana vuonna hän muuten oli matkoilla Skandinaaviassa.\n\n[68] Ehkäpä näin: D(avid) E.D. Europaeus.\n\n[69] Tämä lause tukee koko lailla J. Krohn'in väitettä ja meidän\naikaisemmin epäillen lausumaa arvelua Juteinin jumaluusopillisista\nluvuista, vaikk'ei sekään tietysti varmaksi todista asiaa. Ellei\nKrohn'in tiedonanto ole perinnäiskertomaa, on se kotoisin tästä\nlähteestä.\n\n[70] Ellei J. Krohn'in tästä asiasta edellä esittämämme tiedonanto ole\ntaaskin perinnäiskertomaa, niin on sekin kotoisin tästä lähteestä.\n\n[71] Tämän epäkriitillisen lauseen löytää järkevämmässä muodossa\nJ. Krohn'in Juteini-elämäkerrasta. Siitä on jo edellä puhe.\n\n[72] \"Suomettaren\" toimituksella on nähtävästi kyllä ollut kirjanen\n\"Lauseita\", mutta ei \"Anteckningar\" kirjaa, koska sen nimen on hieman\nväärin esittänyt: käyttää, näet, \"hvarjehanda\" sanaa \"varianta\" sanan\nsijasta, vaikka sen kyllä sanallisesti oikeana olisi saanut \"Lauseita\"\nkirjan esipuheesta, mutta ei ole huolinut siihen katsoa, vaan on sen\nsiitä luultavasti ennen lukeneena muistista esittänyt.\n\n[73] Viisi päivää ennen kuolemaansa Juteini jo täytti 74 ikävuotta.\n\n[74] Tässä sopinee täydennykseksi erääseen edelliseen viivanalaiseen\nlisätä, että Mielck'in talo, jonka Joël Jacob Judén sai vaihtoon\nisältänsä saamaansa taloa N:o 109 (nyk. Katariinank. 19) vastaan,\nsijaitsi Neitsytniemen esikaupungissa Viipurissa ja että vaihto ehkä\noli tapahtunut jo isän eläissä, koska Aschan'in kertomuksessa mainitaan\n\"ukko J:n tulleen Neitsytniemestä\". -- Joël Jacob Judén oli Howingin\ntiedonannon mukaan naimisissa suomalaissyntyisen palvelijansa kanssa ja\nmuutti Ruotsiin 1860-luvulla. Saman tietämän mukaan ei hän ollut mikään\n\"kielten opettaja\", kuten J. Krohn mainitsee, vaan eli isänsä\nkeräämillä varoilla, niinkuin eräässä kohdin aikaisemminkin kerromme.\n\n[75] Åbo Tidning, -- N:o 26, d. 31 Mars 1804 ja V.W. Pipping'in Luettelo.\nKerron tässä, että tohtori A.V. Koskimies on huomauttanut minulle, että\nÅbo Tidning'issä oleva tämän runon otsake \"Edesmenneen muistoxexi,\" on\nsiksi niin omituinen, että se on runomittaiseksi laadittu.\n\n[76] J. Krohn'in \"Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet\" siv. 206.\n\n[77] Tämä wainaja oli itse Pohjalainen. (Juteinin oma muistutus!)\n\n[78] Nähtävästi painovirhe pro \"jälje\".\n\n[79] F.W. Pipping'in Luettelo ja Åbo Tidning 1804 nr. 26 sekä Valvoja\nv:lta 1882 siv. 373 Aug. Hjelt'in kirjotus, jossa viivanalaisessa\nmuistutuksessa kerrotaan Åbo Tidningin toimituksen seuraava arvostelu:\n\"runo on sekä vilpitön uhri yli koko maata kaivatulle opettajalle, joka\nsen ohessa itse suojeli piakkoin kuoloon joutuvia suomalaista\nmnotaitoa, että ilahuttava runollisen kyvyn osote, josta voipi\ntulevaisuudessa odottaa monta onnistuvaa yritystä mainitun runouden\nhyväksi.\"\n\n[80] Jotta lukija voisi saada oikean käsityksen siitä, miten vähän\nJuteini _oikeinkirjotustaan_ muutti koko pitkänä kirjailijatoimintansa\naikana, mutta taas miehuutensa päivinä _paljonkin_ oli antanut\n\"valistuksen aikakauden\" _runoiluunsa_ vaikuttaa, painatamme tähän\nensin tohtori Aug. Hjeltin \"Åbo Tidningistä\" lainaamat 17 säettä tästä\nJuteinin runosta vuodelta 1801 nekä sen jälkeen vertailtavaksi koko\nrunon 1856-vuoden painoksesta. Viimemainitun painoksen runot tuntuvat\nyleensä venytetymmiltä, vetisemmiltä sekä (sallittakoon pieni pila!)\n\"järjen valon\" valtaamilta.\n\n\"Åbo Tidningin\" äsken mainitut säkeet kuuluvat:\n\n    \"Mies on ollut, mies on mennyt!\n    Ah! kuin rintan ahdistuupi!\n    Täst on täynnä tuhannetkin\n    syystä syngiät sydämmet. -- -- --\n\n    Sanall yhdellä sanottu,\n    puhuin puolella puheella:\n    eipä wertaista wedetä\n    joka ajan antimista,\n    eipä saada sadoissakan\n    wuotten wuosissa tapaista.\n    Tämä yxin yhtyänsä\n    oli kaikki kaikillengin. -- -- --\n\n    Pois on mennyt Porthanimme!\n    Eipä pojat Pohjanmaalta,\n    yli suuren Suomenmaankan,\n    taida suullansa sanella,\n    murhettansa mainitakkan.\n\n1856-vuoden painos tätä runoa kuuluu: Lause Yli-Opettajan Porthanin\nMuistoksi 1804. [Kursivoinnit meidän.]\n\n    Täysi tundo,\n    kelpo kundo,\n    Oppi oiwa,\n    sana soiwa\n    walmistuiwat wainajalla,\n    joka kuoli kunnialla.\n\n    Mies on ollut, mies on mennyt,\n    ah, ah! kuinga ahdistuupi\n    rinda kungin riemutoina.\n    Kalma, tullut tuonelasta,\n    Oppi-isän otti meildä.\n\n    Tuosta tosin tuhansilla\n    syngeys on sydämessä,\n    rajittawa raskahasti,\n    koska kuolema kowasti\n    kutsui pojes kunnon miehen, --\n    miehen kuuluisan kylissä,\n    kaupungissa kuuluisamman,\n    waldakunnissa walitun,\n    jolta oli opin teilä\n    järjen jalon johdattaissa\n    neuwo nuorten ystäwäinsä\n    hywän-suonnossa sulasta.\n\n    Sanalla on sanottawa\n    taikka puolella puheella\n    oiwallisen olennosta,\n    miehen mennehen menosta:\n    Eipä wedä wertaistansa\n    joka aika andimeksi,\n    eikä jaata wuosi-sadat\n    tänne wainajan tapaista.\n    Tämä yksin yhtyänsä;\n    ilman innon järkähdystä\n    oli kaikki kaikillekin;\n    oli siellä taikka täällä,\n    aina ajoi asioita\n    opit korkeat ojaillen;\n    sekä tiesi että taisi,\n    pyysi, aina pystywäinen,\n    temput selvittää sywätkin,\n    _käytti järjen käsitykset\n    epä-luulon esteheksi,\n    walistukselle waroksi_.\n    Opettaissa omiansa\n    pohjan maiden mandereilda\n    ohjaili hän outojakin\n    taidon tielle tasaisesti,\n    warustellen, walmistellen\n    johdatteli joukottaisin\n    ymmärryksen ystäwiksi,\n    wartioiksi wakaisuuden,\n    teki työtä työlähindä\n    ahkerasti aikanansa\n    warsin wiisaalla tawalla.\n\n    Tämän tunnetun totuuden\n    _Turku_ taitaa todistella,\n    jonne kaukaakin kokoili\n    opit, oiwat ohjaukset, --\n    jonne saatti Suomalainen\n    muisto-merkit muilda mailda,\n    Kirja-huoneet hywät täytti\n    tunnon, taidon tawaroilla,\n    wirwoitteli wiisautta\n    Oppilaisille omille\n    _Auran_ Akatemiassa,\n    jonga hän on isä ollut, --\n    ollut tuki, ollut turwa,\n    tehden sille testamentin\n    koki opin koroitusta\n    lepohongin lähteissänsä,\n    rauhan riemuisen majoille.\n\n    Nyt on näändynyt elosta\n    mainittawa Mestarimme\n    niin kuin ruoko runnelduna.\n    _Wainaja on waloilansa_\n    ollut hywä, _hyödyllinen_,\n    mutta kynttilän mukainen:\n    _walistusta waikutellen_\n    oman olennon menetti.\n    Oppi-isämme iloinen,\n    walpas, wirkku, walwowainen\n    on jo jättänyt hywästi\n    matkustajat maailmassa,\n    -- pois on mennyt Porthan'imme.\n\n    Suomessa on käynyt surma\n    murtawainen murehella.\n    Eipä oiwat oppineetkan,\n    horjuwaiset huolessansa,\n    taida suullansa sanella,\n    kuinga ombi huoli kurja,\n    mieli musta, rinda raskas\n    katkerasti karvastellen,\n    koska saattavat surulla,\n    suuren murehen sumussa,\n    särjetyillä sydämillä\n    sielun parhaan puetusta\n    maatumahan jälle maaksi,\n    josta alkoi ainehensa\n    hywän hengensä majaksi.\n\n    Waan ei muutu nimi maassa,\n    muisto miehen merkillisen.\n    Wähät owat wuosikunnat\n    tätä täyttämään ajassa;\n    mainittua Mestaria\n    kuolduakin kutsutahan\n    miesten mieheksi jaloksi.\n    Eipä kuollut kuolemana\n    sangen suuri sanomansa,\n    ehkä ruumis raukeneepi\n    mustan mullan muotoiseksi;\n    muistohomme muuttaneena\n    ei se mene mieleltämme,\n    eikä erkane elosta,\n    ehkä sielu säilytetty,\n    kaunistettu kunnialla\n    maalda warahin waelsi.\n\n[81] F.W. Pipping'in Luettelo.\n\n[82] Ibid. Sen hän lähetti Haminasta tammikuussa, siellä vielä\nollessaan v.t. maistr. sihteerinä.\n\n[83] Biograf. Nimik.\n\n[84] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 1.\n\n[85] Miten tavattoman paljon Juteini eri painoksissa muutteli runoja,\nniin etiä ne tulivat miltei tuntemattomiksi tai suoraan sanoen aivan\ntoisiksi runoiksi, siitä on ylläoleva 1856 vuoden painoksesta otettu\nruno mitä selvin todistus, sillä 1815 vuotien painoksessa \"Suomalaisten\nLaula Suurelle Kuhtinaalle\" kuuluu:\n\n    Eläkön armias,\n    rakkahin Ruhtinas\n      rauhallinen!\n    jossa on onnemme,\n    jossa on ilomme,\n    turwa ja toiwomme\n      täydellinen!\n\n    Osottain armonsa\n    wahwisti waldansa\n      Wartiamme;\n    on lewinnyt,\n    walistus wirinnyt,\n    elatus enennyt\n      majoissamme.\n\n    Suojeldu sodassa\n    riemuitkon rauhassa\n      Suomalainen,\n    ollen taas uudella\n    uskollisuudella,\n    urhollisudella (!)\n      alammainen.\n\n    O! Luoja laupias,\n    wahwista woimallas\n      Ruhtinaamme!\n    Aamuja enennä,\n    päiwiä pidennä,\n    waiwatkin wähennä\n      Waldiaamme!\n\n[86] F.W. Pippingä'in Luettelo.\n\n[87] F.W. Pipping'in Luettelo ja \"Muisto-Patsas j.n.e. TURUSA, 1815.\nPainanut J.C. Frenckell ja Poika.\" Tässä painoisessa muutama\noikeinkirjotusseikka vetää huomiomme puoleensa. Kolmessa säkeessä runon\nalkupuolella on s-kiriainta käytetty toisin kuin muualla; ehkäpä niissä\non painovirhe. Säkeet kuuluvat: \"mutta koska kuuluisasti / nosti päänsä\nPietarista\" -- -- -- \"nosti päänsä paistawaisen.\"\n\n[88] Mnisto-Patsas j.n.e. 1815 s. 5.\n\n[89] F.W. Pipping'in Luettelo.\n\n[90] \"Några drag etc.\" Litteraturblad'issa v:lta 1852.\n\n[91] F.W. Pipping'in Luettelo.\n\n[92] Suomalainen, elli Runo j.n.e. Wiip. 1816.\n\n[93] Suomalainen j.n.e. Wiip, 1816 s. 11.\n\n[94] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816 s. 5.\n\n[95] Siinä kappaleessa tätä runoa vuodelta 1816, jonka olen lainannut\nylioppilaskirjastosta, on joku lyijykynällä klrjottanut sivun\nalareunaan juuri tämän kuvauksen alle sanan: Ukkonen. Ehkäpä Juteini\n\"ukonilmaa\" ja ukkosen virvottavaa sadetta tässä tahtookin kuvata,\nvaikka, kuten toisista kohdin näkyy, hän antaa Ilmarisen \"jylistää\" ja\n\"iskeä tulda\" l. salamoida. Olemme tästä monessa kohdin hauskasta\nrunosta esittäneet niin paljon ja etenkin juuri sellaista, josta\nselviää minkälainen käsitys Wäinämöisestä ja Ilmarisesta ja heidän\ntoiminnastaan ia tehtävistään Juteinilla oli jo v. 1816 eli siis paljon\nennen, kuin Kalevala ilmestyi.\n\n[96] Koko tähänastinen kuvaus on otettu Juteinin kirjasesta Suomalainen\nj.n.e. Wiip. 1816 ss. 1-22.\n\n[97] Jak. Juteinin Kirj. I s. 99.\n\n[98] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816. siv. 23 seur.\n\n[99] I saknad af orginal händelse till följande målning af en\nsjöbatalj, behagade läsaren anse den blott som fyllnad tili tavlan.\n(Alkuperäisen tapahtuman puutteessa seuraavaa meritappelun kuvausta\nvarten, pitaköön lukija sitä vain kuvauksen täytteenä.) (Juteinin oma\nhuomautus!)\n\n[100] Snomalainen, j.n.e. Wiip. 1816 s. 31.\n\n[101] F.W. Pipping'in luettelo ja Wenäläineu j.n.e. Wiip. 1816.\n\n[102] Venäläisillä ja suomalaisilla, näet, yhteinen.\n\n[103] Aleksanterin.\n\n[104] Hanhensulka, jolla bän kirjotti.\n\n[105] Wenäläinen j.n.e. Wiip. Ibid.\n\n[106] Tässä Juteinin kirjasessa \"Wenäläinen\" on nimilehdessä\nepäjohdonmukaisesti käytetty kirjaimia s+vanha-s pitkää s-äännettä\nmerkittäissä, vaikka hän itse runossa kauttaaltaan sen merkitsee\nvanha-s+vanha-s, joten otsakkeessa luemme \"Wenäjäsfä\", \"Parisisfa ja\nWiipurisfa\", \"Walmistettu A. Cederwallerin kirjapainosfa wuonna 1816\".\nTiedonannossa painatuspaikasta 1816 painetun runon \"Suomalainen\"\nnimilehdessä on samoin sf, mutta muuten on samaisen runon otsakkeessa\nesim. \"Suomeffa\" ja johdonmukaisesti koko runossa, samoin\nkuin samana vuonna painetussa \"Waikutukfia Suomalaifen fydämeffä\",\npitkä s-äänne merkittynä ff-merkeillä. Yhteen aikaan vuonna 1816\nJuteini siis käytti yhdistettyinä ff-kirjaimia.\n\n[107] F.W. Pipping'in Luettelo ja Waikutuksia j.n.e. Wiip. 1810\nsekä Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1810.\n\n[108] Waikutuksia j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1810.\n\n[109] Biograf. Nimik.\n\n[110] Joh. Rich. Danielson. Suomea yhdistäminen Venäjän valtakuntaan,\ns. 13.\n\n[111] Joh. Rich. Danielson. Suomen yhdistäminen j.n e. ss. 189-191.\n\n[112] J. Krohn Suomal. Kirjallis. Vaiheet, s. 206.\n\n[113] Niinkuin Juteini itse runoilullaan oli tehnyt!\n\n[114] Juteini on jakanut kahdelle riville sanat: rinnassamme ja\nwaelluksessamme: siksi oikeinkirjotus nähtävästi tällainen; muuten\nolisi sanoissa ff.\n\n[115] Pila-Kirjoit. Jak. Jut. Wiip. 1810.\n\n[116] Joka tietenkään ei ennen ole sitä ymmärtänyt käyttää. (Meidän\nhuomautuksemme!)\n\n[117] Jak. Jut. Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1816 s. 20.\n\n[118] F.W. Pipping'in Luettelo.\n\n[119] Anmärkningar etc. ja Kritik etc. Viborg. 1816.\n\n[120] Suomalainen runousoppi j.n.e. A.E. Ahlqvist siv. 29.\n\n[121] Anmärkningar etc. Wiborg 1810.\n\n[122] Jak. Jut. kirj. I, siv. 108.\n\n[123] Kritik öfver Lån-Bokst. etc. Wib. 1810.\n\n[124] Hän on johdonmukaisesti käyttänytkin tätä kirjotustapaa paitsi v.\n1819 julkaisemassaan ranovihkossa \"Uusia Lauluja Perustuskielellä\" ja\nsiinä runossa, jonka hän liitti oheenaolevaan Kritiikkiinsä. Runon nimi\non \"Suomen kielestä elli Sana-Armeijan Kokous Perustus-suomeksi\", josta\nvastedes tulee puhe.\n\n[125] Liitämme tähän Renvall'in omat sanat, jotka otamme hänen\nkirjottamastaan: \"Lexicon linguae finnicaen\" esipuheesta. Hän, näet,\nsanoo: \"Littera Consonans ubi sit aut simplex scribenda, aut\nduplicanda, facile dijudicit auris in Finnicis teres, neque in ea re\ninter nostrates unquam fuit dissensus, nisi in usu litterarum k, p, t\npost m, n, l, utrum scil. mp, nk, nt. It, an ex imitatione exterorum\nmb, ng, nd, ld, exaranda, e.c. utrum _rampa, lanka, ranta, silta_, an\n_ramba, langa, randa, silta_. Diligentius vero vocem Finnorum exanimans\nquisque, sine dubio judicet, p in _rampa, lampaan_ eodem modo\npronuntiari ac in _rapa, tapaan, halpa, warpaan, ylpiä_, it. k in\n_lanka, henki_ haud aliter sorare qvam in _loka, lohko, alku, solki,\nhärkä, walkia_, it. t in _ranta, häntä, ilta, pelto_ ita efferri ac in\n_rata, hätä, wirta, pirtin, vihta_, it. pp in _hamppu, kimppu_ ejusdem\nesse soni atqve in _loppu, wilppi, kirppu_, it. kk in _lenkki, renkku,\nlonkka, penkki_ ita sonare ac in _leikki, arkku, kirkko. nilkka,\nsorkka_, it. tt in _kinttu, paatti, kiltti, waitti_ non dfferre a tt in\n_matti, juttu, pirtti, karttaan_. Quae vero voce consentiunt,\nconsentiant etiam, necesse est, scriptura. Nos igitur analogiae rerum\nanalogarum studente semper scripsimus _rampa, lampaan, lanka, henki,\nranta, häntä, silta, pelto.\" Tähän liittää Renvall muistutuksen: \"Qvi\nnamque scribere amat _ramba, langa, randa, silda_, scribat etiam,\nnecesse est, si sibi contentiat, _raba, tabaan, halba, warbaan, ylbiä:\nloga, algu, solgi, härgä, walgia: rada, hädä, wirda, parda, pirdin_.\nQvod vero a nemine huc usque est usurpatum. Differentia autem speciosa\nsoni k in _hanki_ et _halki, henki_ et _härkä, lanka_ et _loka_, non\nest sita in k, sed in antecedente n nasali (ng), qvod k emollire\nvidetur. -- De cetero facile patet, p, k, t in _rampa, lanka, ranta,\nsilta_ alio plane a Finnis genuinis efferri sono duriore, qvam b, g, d\nin Svec. _vimba, ringa, landa, vilda_, mitiori tamen quam svec. p, k,\nt, in _lumpor, lunka, lunta, salta\" -- \"In Genit. tamen pinximus _langan,\nhengen_, nam ibi excidit k (aeque ac in _jalka jalan, wirka wiran_\netc.) nec restat nisi n nasale, qvod, deficiente typo alio aptiore, ope\nlitterarum ng designavimus. Eadem de causa scripsimus e.c. _kangas,\npenger, ongin, langeta_ etc., quia in illis solum n nasale occurrit,\nsed contra, accedente k, exaravimus _kankaan, penkereen, onkia,\nlankean_ etc. haud aliter ac in _porras portaan, kinner kinteren, rewin\nreplä, rupean ruweta.\" Näistä Renvall'in todistuksista ja\nmuistutuksista käyneekin selväksi, että Juteini oli erehtynyt, mitä\nb:n, d:n ja g:n käyttämiseen m:n, l:n ja n:n jäljessä tulee.\n\n[126] Meidän lisäämä sana.\n\n[127] Juteini ei ole huomannut, ett'ei d:tä itämurteissa käytetä\nmyöskään esim. myöskin esim. h:n ja vokaalin välillä.\n\n[128] F.W. Pipping'in Lutttelo sekä itse kirjaset.\n\n[129] Biogr. Nimik.\n\n[130] Litteraturbladet v. 1858.\n\n[131] Jak. Juteinin Kirj. VI v. 1858 s. 27 ja 28.\n\n[132] Ajan Wiete, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1817, ss. 22, 23.\n\n[133] F.W. Pipping'in Luettelo sekä itse kirjaset.\n\n[134] Biograf. Nimik.\n\n[135] F.W. Pipping'in Luettelo.\n\n[136] Biograf. Nimik.\n\n[137] Huomattava on, että Juteini antaa tälle sijalle päätteen -ta.\n\n[138] Tuosta olisimme halukkaat päättämään, ett'ei Juteininkaan aikana\nkansankieli käyttänyt illatiivissa \"sen\"-päätettä.\n\n[139] Tämän esim. J. on pannut väärään paikkaan, sillä sen asema olisi\nennemmin oleva vasta seursavassa säännössä.\n\n[140] Litteraturbladet v:lta 1858.\n\n[141] Jak. Jut. Kirj. IX, siv. 137.\n\n[142] Lyhennämme joka kohdassa merkki-sanan näin.\n\n[143] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse 24 siv. käsittävä teos.\nMainittakoon tämän yhteydessä että J. Krohn teoksessaan Suomalaisen\nKirjallisuuden Vaiheet sivulla 193 sanoo Juteinin painattaneen tämän\nvihkosen v. 1817; aikamääräys mainitussa kohdassa on kuitenkin\nnähtävästi syntynyt painovirheen kautta, koska Krohn myöhemmin sivulla\n209 samassa teoksessa ilmottaa oikean painatusvuoden. Kun 1891-vuoden\nValvojassa oleva J. Krohn'in esitys Jutelnista on siirretty jo\nmainittuun teokseen Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet ja samaisessa\nesityksessä (Valvojan siv. 267) löytyvä kappale lainakirjainten\npoistamisesta suomenkielestä vähän muunnettuna sijotettu irralleen\nJuteinin elämäkerrasta toiseen kohtaan sanottua teosta (Oman Maan\nJuteini-elämäkerrasta se on kokonaan jäänyt pois, vaikka siihen eräässä\nkohdin esitystä viitataankin!), niin edelläminittu virhe olisi myöskin\nvoinut syntyä siten, että useinmainitun teoksen toimittaja alkuaan oli\ntarkottanut viitatussa kappaleessa \"Uusien Laulujen\" asemesta mainita\nrunon \"Suomen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous\", joka myöskin on\njulkaistu oikeinkirjotuksen puolesta \"Perustus-suomeksi, niinkuin\nedellämainittu teos \"Uusia Laulujakin\", ja joka runo liittyy vuonna\n1816 painettuun kirjaseen \"Kritik öfver Lån-bokstäfverna\", mutta sitten\nhän muistiereyksen takia oli tullutkin maininneeksi perustuskielellä\nlauletut \"Uudet Laulut\", jotka tässä kieliasussa, niinkuin esipuheessa\nsanotaan, \"taipuvat huokeasti nuotille\". Asia ei muuten olisi\nhuomauttamisen arvoinen, ell'ei samassa paikassa (Suomal. Kirjallis.\nVaiheet siv. 193) oleva hieman erehdyttävä esitys Juteinin kannasta\nlainakirjainten b:n. d:n ja g:n käytön suhteen tavallaan saisi tukea\ntämän virheellisen tiedon kautta. Krohn, näet, siinä sanoo Juteinin\nehdottaneen juurimainitussa Lainakirjainten kritiikissään b:n, d:n ja\ng:n hyljättäviksi, kosk'ei niitä \"vastaavia äänteitä löytynyt\nalkuperäisessä suomenkielessä\", ja painattaneen v. 1817 vihkosen\nlaulujansa tällä \"perustuskielellä\", ilman b:tä, d:tä ja g:tä. \"Mutta\nmyöhemmin hän ne\" muka \"otti jälleen armoihin ja piti niistä sitten\nlujasti kiinni, kirjoittaen: parembi, rauda\" (pitää tietenkin olla\nranda), \"kuitengin, ikänsä loppuun asti\". Näin Krohn! Tästä voi lukija\nsaada sen käsityksen, että Juteini kirjailijana jonkun aikaa hylkäsi\nsanottujen kirjainten käytön, vaikka myöhemmin otti ne armoihin.\nKuitenkin on asian laita sellainen, että Juteini, mikäli ymmärrämme,\noikeastaan ei muuttanut tässä asiassa kantaansa; sillä ensiksikin tuo\nhänen \"hylkäämisehdotuksensa\" kuului: \"Minä esitän tässä -- -- --\ntarkastajain vastattavaksi kysymyksen: Eikö Suomen kieli voi mitään\nvarsinaista kotimaista tietä täydellistyä ilman ulkomaisia merkkejä ja\nvieraita kaavoja? Epävarmana siitä, kuinka vastaus tulevaisuudessa\ntulee kuulumaan, en ole uskaltanut sovelluttaa kaikkia tämän Kritikin\ntuloksia muihin kokeihini Suomen kielellä, kuin mitä tämän (kirjan)\nlopussa esimerkkinä esitetään\" (Kritik öfver Lånbokstäfverna sivv. 5 ja\n6 sekä Försök till Utredande af Finska Språkets Grammatik sivv. 142 ja\n143). Ja toiseksi hän v:na 1819 julkaisi kaikki muut teoksensa\ntavallista oikeinkirjotustaan noudattaen paitsi Uudet Laulunsa ja jo\nennen mainitut muutamat sivut Lasten Kirjan toisessa painoksessa.\nEdellisen mukaan siis Juteini kaipaa keinoja suomenkielen\nkehittämiseksi usein mainittujen äänteiden oikeata ja johdonmukaista\nmerkitsemistä varten, niinkuin näkyy vielä hänen puolustuksestaankin\nvuonna 1827 kirjotuksessa \"Suomen kielen pehmeiden äänteiden puolustus\"\n(kirjassa \"Anteckningar etc.\" Katso tämän esityksemme sivuja 104-106!),\njoka nähtävästi aiheutui Renvall'in muistutuksista edellisenä vuonna\nhänen ja entisaikain tavasta käyttää b:tä, d:tä ja g:tä, eikä uskalla\nsen vuoksi parempien välikappalten puutteessa vielä niistä luopua,\nvaikka katsookin ne oikeutta myöten poistettaviksi. Yhden esimerkin hän\nsentään esittää ikäänkuin koetteeksi, miltä suomenkieli näyttää ilman\nlainakirjaimia, nimittäin ennenmainitun runon \"Suomen Kielestä\", mutta\nkarttaa siinä, vaikka se on 9 sivun laajuinen, huolellisesti\nsanamuotoja, joissa olisi merkittävä suljetun tavun alussa tai edessä\nvahvan asteen nk ng:llä ja samoin suljetun tavun alussa vahvan asteen t\nd:llä lyhyen vokaalin jäljessä. Sen sijaan tapaamme 3 vuotta myöhemmin\nUusien Laulujen \"Kewät-Laulussa\" sanamuodon sellaisen kuin _aurinkon_\nja laulussa \"Hiljain naineille\" sanan _hetelmöitkäi_. Ett'ei Uusien\nLaulujenkaan julkaiseminen \"perustuskielellä\" tietänyt mitään\nkannanmuutosta, sen näemme niiden esipuheesta, jossa syy \"syvän ja\nsuloisen koto-kielen\" (suomen kielen) käyttämiseen tässä asussa\nilmotetaan. Paitsi että laulut näin helpommin sujuvat laulaissa, niin\n\"on sen (suomen) helisevä puhtaus\" vielä \"säilytettävä muistoksi\njälkeentulevaisille, jotka kerran ihmetellen havaitsevat siinä monta\netusuutta, joita he muissa kielissä turhaan etsivät\". Kirja on siis\noleva kielellisenä muistomerkkinä \"perustussuomesta\" eli puhtaasta\nsuomesta aikoina, jolloin suomi on oleva vallan pilaantunutta.\nSellaista aikaa Juteini ennustaa, sen vuoksi että \"Suomen kieli on\nRuotsin monen wuosisataisen wallan aikana unhotettu ja suuresti\nturmelluksi tullut\", ja kun \"sitä on työläs nytkin, _Wenäjän_\nhallituksen alla, ojentaa ja ylös auttaa, koska kansan lain käyminen ja\nwalistuksen menot owat meillä wieraisiin kieliin suljettuina\", ja koska\nkolmanneksi SSuomen kieli on siis (muukalaisen sivistyksen takia)\nwieläkin waipuwainen, eikä jaksa tästä tilasta oikeaan ja omaan\narwoonsa ylentyä\" ja -- huudahtaa Juteini -- \"kuka woine sitä enää\nkoskaan wanhalle perustukselle kokonansa parantaa!\" Lopuksi sanoo Juteini\nkyllä tietävänsä, ett'ei tämä julkaiseminen \"perustuskieleilä\" \"niille\notolliseksi näytä, jotka ennen opitun ja wieraan turmeluksen parempana\noman kielen puhtautta pitäwät; mutta, kuin yksikin wiisas asiaan\nsuostuu, siinä ei kymmenenkän tyhmän mieltä noutaa tarvitse\". Että\nJuteinin kanta pysyi muuttumattomana kautta hänen elämänsä b:n, d:n ja\ng:nkin merkitsemisessä, samoinkuin se oli järkkymätön muiden\nlainakirjainten täydellisessä poistamisessa, todistavat vielä seuraavat\notteet hänen Lasten Kirjaansa liitetystä \"Lyhyestä Neuwosta Lapsen\nOpettajalle\", jotka ovat lainatut esitykseemme kirjasen kahdesta eri\npainoksesta. D-äänteen äänneopillisessa tutkimisessa vain huomaa\njonkinlaisen kehityksen. Otteet otamme Lasten Kirjan 1819- ja\n1858-vuoden painoksista ja kuuluvat: \"Wieraista kielistä lainnattuja\npuustawia on -- -- --: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti, eikä\nensingän Suomessa tarwita; waan ne owat rasitukseksi kielelle, ehkä b,\nd ja g, niin kuin wähemmän rasittawaiset, owat minuldakin endisen tawan\njälkeen tähän asti säilytetyt, koska d on kuitengin, nykyisen\nkirjoituksen mukaan, t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen,\nesimerkiksi: _pöytä, pöydän_, joka on perustus-suomeksi: _pöytä,\npöyän_. Wiimeisiä (b, d, g) ei taida peri-suomalainen tässä, eikä\nyksittäin koskaan selkeästi ulos sanoa, ehkä niihin muiden puustawien\nseurassa, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä niiden äänen\npehmittäwät, kieli joksikin taipuu, niin kuin näissä sanoissa: _kangi,\nparembi, silda ja kando_. Muutoin perustus-suomeksi: kanki, parempi,\nsilta_ ja _kanto_\" (Lasten Kirja. 1819. siv. 42.). Toinen ote:\n\"Wieraista kielistä lainattuja kirjaimia on -- --: b, c, d, f, g, x ja z,\njoita ei suuresti eikä ensingän suomessa tarwita, waan owat outoja\nkielelle, ehkä g, b ja d, _niin kuin puheen pehmittäjät, omaisten\nmerkindöen puutteessa, owat minuldakin endisellä tawalla tähän asti\nsäilytetyt_\", (Meidän harventamaa!) \"joista erittäin d on kuitengin,\nnykyisen kirjoituksen mukaan, sanan wäändeissä ja t (teen) muutoksissa,\nuseasti tarpeellinen ja niistä kuuluwa niin kuin kielen kärjen hellä\ntäräys etu-hammasten juurella yli-ikenässä_,\" (Meidän harventamaa!)\n\"esimerkiksi: _pöytä pöydän_, joka muutoin olisi _pöytä pöyän_. Ei\nwiimeisiäkän (g, b, d) taida peri-suomalainen yksittäin warsin\npehmeästi äändää, ehkä niihin sanain sisällä, l, m ja n jäljessä, jotka\nitsestänsä waatiwat seurawaisen kirjaimen laukkeutta, luondewasti kieli\ntaipuu, niin kuin näissä sanoissa: _kangi, wamba, silda_ ja _kando_.\nMuutoin: kanki, wampa, silta ja kanto.\" (Jak. Juteinin kirjoja. VI osa.\nSivv. 108 ja 109).\n\n[144] Biogr. Nimik. ja itse teos.\n\n[145] Itse teos.\n\n[146] Itse teos.\n\n[147] Samoin ja J. Krohn. Suomal. Kirjallis. Vaiheet. s. 153.\n\n[148] Erasmuksen kirja käännettiin suomeksi v. 1670. Kuten G. Palander\nkirjottamassaan Porthan'in elämäkerrassakin ilmottaa, piti tämä\nluentojakin siivoista tavoista.\n\n[149] F. W. Pipping'in Luettelo ja itse teos.\n\n[150] Tämä viimeinen lauselma on muodostettu eri runoksi 1856-vuoden\npainoksessa nimellä \"Paha lammas\" eikä siis vielä sen nimellisenä ja\nsiinä muodossa ollut 1819 olemassa, niinkuin Krohn ennen mainitussa\nteoksessa s. 210 mainitsee. Mutta pääasiassahan tuo lause muodostaa\nkoko runon.\n\n[151] Merkki A.A. = August Ahlqvist Litteraturblad'issa v:lta 1852\nsanoo tämän runon alkaneen sanoilla: \"Voi Juteini juttujasi, Jaakko\njaarituksiasi\". Katso kuitenkin Liitteitä tämän kirjan lopussa.\n\n[152] Katso Liitteitä.\n\n[153] F.W. Pippinng'in Luettelo ja itse kirja.\n\n[154] Huilun Humina s. 13. Tällä kohdalla on viivan alla seuraava\nhuomautus: Det will säga, den upphöjande kraften och inre njutande\nkänslan wid snilleöfningar hafva hos författaren aftagit (Se tahtoo\nsanoa, kohottava voima ja sisällinen nautintoa tuottava tunne\nneroharjotukslssa ovat tekijässä vähenneet.)\n\n[155] Jak. Jut. Huilun Humina s. 36.\n\n[156] Jak. Jut. Kirj. IV, s. 5.\n\n[157] Kissan Poika. Jak. Jut. Wiip. 1826. Mitä tulee itse kirjaan, on\nse myöskin mainittuna F.W. Pipping'in Luettelossa.\n\n[158] Sangari Sionissa, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1826.\n\n[159] Katso Liitteitä.\n\n[160] F.W. Pipping'in luettelo.\n\n[161] Biograf. Nimik. ja itse kirja Ant. af Tank. etc. Jac. Judén.\nWib. 1827.\n\n[162] F.W. Pipping'in Luettelo.\n\n[163] Merkki A. A(hlqvist) Litteraturblad'issa vita 1,452 sanoo\nAnteckningar-nimisen kirjan ilmestyneen jo v. ,SiS, mikä tiedonanto\nkuitenkin on väärä.\n\n[164] Katso Liitteitä.\n\n[165] Katso Liitteitä siv. IV N:o II.\n\n[166] Että kirje Krogerus'elle on päivätty jo 3 p:nä, vaikka\nkenraalikuvernöörin kirje mainitaan Walléen'ille saapuneeksi vasta 4\np:nä, riippunee kait siitä, että tämä oli ryhtynyt toimiin jo\nsuusanallisen keskustelun nojalla odottamatta kirjallista määräystä.\n\n[167] Katso Liitteitä.\n\n[168] Että prokuraattori W. mahdollisesti oli uskonuollismielinen,\ntodistaa seuraava piispa H. Råbergh'in lausunto kirjeessä minulle:\n\"Prokuraattori Walléen'in uskonnollisista suhteista tiedän minä, että\nhänen tytärpnolensa, sittemmin Aurora Demidoff-Karamzine harjotti\njumalisuutta, pitäen polvistuneena iltarukouksia aina lapsuudesta asti:\nettä hänen vaimonsa, Aurora K:n äiti, aikaisemmin naimisissa maaherra\nStjernvall'in kanssa, piti jumalanpalveluksia kodissaan. Yleensä olivat\nuseat sen ajan ylhäisöön kuuluvat Suomessa hurskaita. Vaan heidän\nuskonnollinen suuntansa oli ankaraa kirkollista laatua. Sentähden\nheillä oli usein epäluuloja pietistejä kohtaan. Epäuskonnollisia\nmietteitä he kokonaan hylkäsivät. (Katso Råhergh'in kirj. Aurora K:n\nelämäkertaan K.F.F.K:n kalenterissa \"Ljus\" v:lta 1911.) Piispa R. on\nmyöskin ystävällisesti auttaakseen minua käynyt läpi Porvoon\nKonsistoorin pöytäkirjain luettelon niiltä vuosilta, jolloin ilmianto\nolisi voinut tapahtua, \"mutta ei löytänyt mitään tietoja Juteinista\".\nHän arvelee vielä: On mahdollista, että, jos Cons. Eccl:lla on ollut\nosallisuutta toimenpiteessä, tämä on tapahtunut yksityisesti piispan\npuolelta eikä sen vuoksi ole otettu pövtäkitjoihin.\n\n[169] \"De hafva materialiserat offrets allegori i Christi död till\nunderpant för den förmenta försoningen genom offerblod. (Katso\nLiitteitä.)\n\n[170] -- -- \"och en lefvaade visshet om hans välbehag med den förbättrade\nmenniskans moraliska tillstånd och uppriktiga framsträfvande uti det\ngoda.\"\n\n[171] Sanottu pykälä tässä asetuksessa kuuluu alkuperäisenä\nseuraavasti: \"Ingen vare tillåtit något skrifva eller genom Trycket\nutgifva, som strider emot vår rätta Tros Bekännelse och den rena\nEvangeliska Läran; Hvar, som dermed beträdes, vare til Tryhundrade\nDaler Silfvermynts böter förfallen.\n\nInnehåller skriften smädelse emot Gud, varde dömd efter almän Lag. Och\npå det irrige Lärosatsers insmygande des bättre förekommas må, skola\nalla Manuscripter, som i någor måtto angå Läran och våra Christendoms\nstycken, förut af närmaste Consistorio öfverses, och ingen Boktryckare,\nvid Tuhundrade Dal. S:mts vite, sig fördrista, at utan Consistorii\npåskrifne tillåtelse, hvilken ock tillika tryckas bör, sådana skrifter\ngenom trycket utgifva.\"\n\n[172] Anjala samoin kuin Elimäkikin oli Juteinin aikana Lovisan\nkirkkoherrakunnan kappeli, mutta molempia nimitetään sen aikuisissa\nasiakirjoissa pitäjiksi. Vapaaherra Gustaf Wreden maatila, missä\nJuteini vuosina 1810-12 oleskeli kotiopettajana, oli juuri Anjalassa,\neikä Elimäellä, niinkuin Krohn sanoo e.m.t. sivuilla 204 ja 205.\n(Katso Liitteitä N:o VI). Elimäellä Juteini oli ollut vähän\naikaisemmin eli vv. 1809-1810 sotaneuvos Forselles'en luona Peippolan\nkartanossa. Tästä kotiopettajanpaikasta oli hän juuri keväällä 1810\nlähtenyt Turkuun pyytämään hallituskonseljin kielenkääntäjän virkaa, ja\nkun ei sitä saanut, meni hän Wredelle Anjalaan kotiopettajaksi.\n\n[173] Katso Liitteitä. Asessori K.E. Raade on ystävällisesti minulle\netsinyt tämän pöytäkirjan hovioikeuden arkistossa, minkä täten\nkiitollisena mainitsen.\n\n[174] Tämä julistus kuuluu alkuperäisenä: \"Den 6 Maji 1780. Kongl.\nMaj:ts Kungörelse och Påbud, angående Boktryckares ansvar för brott och\nförseelser emot Kongl. Maj:ts Förordning om Skrif- och Tryckfriheten.\n\nWi Gustaf &c. Göre veterligt: at som Wi utaf åtskillige tid efter annan\nutkomne tryckte skrifter med missnöje förnummit, huru Wår nådiga\nFörordning om skrif- och tryckfriheten af den 26 April 1774, emot des\nrätta förstånd, samt sanskyldiga ändamål, i flerehanda slags måtto, så\ni anseende till ämnen, som skrifsätt, öfverskriden och missbrukad\nblifvit; Hvilket Oss desto mera misshageligt förekommit, som Wi funnit\norsaken dertil förnämligast härröra från en del Boktryckares\nöfverdrifne egennytta, i det de, för at öka sin afsättning och vinning,\noförsynt emottaga och nästan trycka alt, hvad dem i sådant afseende\ntilställes; Altså och på det en sådan deras tiltagsenhet hämmas och\nförekommas må, samt tryckfrihetens rätta bruk icke uti missbruk af\nofvannämde orsak vidare förfalla; ty hafve Wi i nåder velat förordna,\nat Boktryckarne ej mindre än Auctorne skola ansvara, och på sätt\nTryckfrihets Förordningen bjuder, straffas för de brott och förseelser,\nhvilka emot des 2. § samt 1. och 2. mom. 3. § begås kunna; men i alt\nöfrigt, som emot berörde Förordning brytes, skall Auctoren för tiltal\noch straff vara fri, och Boktryckaren allena til ansvar stånda, samt på\ndet sättet anses, at han första gången skal böta ethundrade riksd.,\nandra gången dubbelt: men förbryter han sig tredje resan, vare icke\nallenast sin Boktryckare-rätt förlustig, utan och derjemte skyldig, at\npå minst tio eller flere år hållas på någon fästning, med eller utan\narbete, efter personens och brottets beskaffenhet. Det alle som\nvederbör, o.s.v.\"\n\n[175] Meidän kursivointimme!\n\n[176] Kunink. Majest arm. varotus, annettu jouluk. 21 p:nä 1792,\nkyseessä olevassa kohdassa kuuluu: \"-- -- -- at vederbörande skulle\nställa sig til obrottslig efterrättelse, hvad vi i samma förordning\ntydeligen undantagit, såsom otillåteligt at skrifva och trycka, nemligen:\nalt det, som är anstöteligt, stridande och smädeligt emot det Högsta\nVäsendet, emot vår rätta trosbekännelse och den rena Evangeliska läran,\nemot regeringssättet, emot moralen och goda seder, samt emot utrikes\nHof och Magter; men som Vi med högsta missnöje förnummit, huru som\nåtskillige antingen oförståndige eller kitslige författare vågat, at\nuti deras skrifter drifva och försvara sådane förgripelige satser,\nhvilka icke mindre påsyfta än uphäfvandet af regeringssättet, af den i\nsamfundet faststälde ordningen, och af det lugn och den säkerhet, som\nhvar man i samhället och under lagen njuta bör, så hafve Vi, likmätigt\nVår Konungsliga plikt, ansett Oss icke längre kunna upskjuta med at\nöfverlemna slika fredsförstörande och uproriske skrifter til lagens\nalfvarsamma åtgärd och straff.\n\nSorgfällige derom, at denna af Oss utstakade Skrif- och Tryckfrihet\nicke må yttermera dragas till något skadeligt och oanständigt missbruk,\nvädeligt för allmänna lugnet och den medborgerliga förtroligheten,\nhafve Vi tillika å nyo velat varna samt derjemte alfvarligen befalla\ndem af Våre trogne undersåtare, hvilka vilja nyttja denna tryckfrihet,\nat afhålla sig från sådane ämnen, hvilka Vi i meranämnde Vår Förordning\nså tydeligen undantagit, och som icke til tryckning kunna tillåtas,\nehvad de äro här i landet författade eller från fremmande språk\nöfversatte; skolandes den som häremot bryter, utan skonsnål anses med\nde böter och det straff, sona Vår Högstsalig Herr Faders, Konung Gustaf\nIII. förnyade Förordning och Påbud, angående Skrif- och Tryckfriheten\naf den 26 April 1774 förrgår och stadgar i 1, 2 och 3 §§, hvilka till\nderas innehåll och efterlefnad i alla delar Vi härmedelst fastställa,\nmed den tilläggning, at Boktryckaren skal lika anses med Författaren om\nden tryckte skriften innehåller försök til Grundlagarnes tadlande och\nangripande.\"\n\n[177] Katso Liitteitä.\n\n[178] Katso esityksemme sivuja 110 ja 111.\n\n[179] Katso Liitteitä.\n\n[180] Katso esityksemme sivuilla 110 ja 111 olevaa tietoa. Luultavasti\non B.F. Godenhjelm Suomalaisen kirjallisuuden historiassaan oikeassa\nsiinä, että Anteckningar-kirja poltettiin Viipurin torilla. J. Krohn'in\ntiedonanto (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 212), että se vasta\nhovioikeuden päätöksestä olisi poltettu Turun torilla, on epäilemättä\nväärä.\n\n[181] Katso taas esityksemme sivuja 110 ja 111.\n\n[182] Katso Liitteitä.\n\n[183] Tätä merkillistä, hävitettyä kirjaa on nykyisin yksi kappale\nyliopistomme kirjastossa ja prof. Setälällä toinen. Olen yliopiston\nkappaleen itselleni kokonaisuudessaan kopioinut.\n\n[184] Katso esityksemme sivua 86.\n\n[185] Katso Liitteitä.\n\n[186] Meidän kursivointimme!\n\n[187] _Lasten Kirjan_ ensi painos näkyy kyllä painetun ilman\n\"imprimatur'ia\", riippuen kaiketi siitä, ett'ei siinä oikeastaan ollut\nmuuta hengellistä kuin \"Isä meidän\" rukous.\n\n[188] Till ödmjukaste följe af h. exc. generalgouverneuren m.m.\nhögvälborne Arsenii Zakrewskys till cons:m vördade skrifvelse.\nHornborg: Circulärbref siv. 142.\n\n[189] Valvoja 1891 siv. 273.\n\n[190] Katolisuskoisten (luultavaeti).\n\n[191] \"Om ordet tro\". Kts. Anteckningar j.n.e.\n\n[192] Luultavasti Juteini tässä tarkottaa, ett'ei kahden konsonantin\nsulautumista yhdeksi ainoaksi äänteeksi lainkaan ole suomenkielessä\nolemassa; mutta siinä kohden hän on erehtynyt, sillä ng-äännehän on\njuuri sellainen äänne. Sitä paitse on huomattava, että \"suomen d on\npehmeä, heikon r:n kaltainen ja vienoon äänelliseen s:ään vivahtava\näänne, siis toisellainen kuin ruotsin ja muiden vierasten kielten kova\nd\". (Genetz).\n\n[193] J. Krohn sanoo (e.m.t. siv. 212) Juteinin polttaneen \"kaikki,\nmitä hänellä oli painamattomia runoelmia\", nmtta Juteini itse käyttää\nyllämainitussa kohdassa sanoja: \"qvarlefvorna af mina öfriga -- --\n_ströskrifter_\" (Meid. kurs.!).\n\n[194] Katso taas sivv. 110 ja 111.\n\n[195] 1856-vuoden painoksessa lisäys: \"1835\".\n\n[196] 1856-vuoden painoksessa lisäys: \"Käytyä Suomessa 1833\".\n\n[197] 1856-vuoden painoksessa lisäys: \"1836\".\n\n[198] Laulun alla on: Wanha suomalainen\". Tämän merkin hän yhdessä\nsaman vuoden ja useissa seuraavan vuoden runoissa lyhentää \"W-S-\":ksi.\n\n[199] J. Krohn (e.m.t. siv. 213) sanoo: \"Useammat hänen (Juteinin)\nrakkaus -- -- lauluistansa ovat tällä ajalla syntyneet; eikä hän voine\ntarkottaa muuta kuin aikaa, jolloin Juteini antoi runojaan Sanan\nSaattajaan. Mutta mitään uusia, varsinaisia rakkauslauluja en ole\nlehdestä löytänyt, ellei \"Vanhan Pijan laulua\" ja \"Neitoisen laulua\nMeri-miehelle\", molemmat pieniä leikkilauluja, sellaisiksi katsottaisi,\nvaikka sisältävät pikemmin pilaa ja ivaa kuin erotiikkaa\".\n\n[200] Promotori Carolus Reginaldus Sahlberg sanoo sivulla 11 heinäk. 20\np:nä 1840 päivätyssä kutsumuskirjassaan: \"I Philosophiae doctores\nhonorarii creandi\". (Seuraa sitten kunniatohtorien luettelo, jossa\nIsrael Hwasser on 5:nä ja seuraavana:) \"Jacobus Judén, Senatus\nFriderico-Hafniensis antehac Secretarius urbisqve Notarius Pnblicus\",\nErehdyksestä on siinä \"Haminan\", vaikka tulisi tietenkin olla\n\"Viipurin\".\n\n[201] Kuten ennenkin jo on mainittu, löytyy Aug. Ahlgvist'in esitelmä\n\"Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning\" nimisen\naikakauslehden n:ossa 8 elokuulla 1852. Sen täydellinen nimi on: \"Några\ndrag ur Finska litteraturens historia. Föredrag, hållet i akad.\nLäseföreningen den 22 okt. 1852\". Esitelmä oli nähtävästi\naikakauslehdelle annettu, ennenkun se todella oli \"pidetty\". -- Koska\ntässä tullaan viittaamaan ylläesitettyyn esitelmänkohtaan, niin\npainatamme sen kohdan kokonaisuudessaan tähän. Se kuuluu:\n\n-- -- det vackraste beviset är, att han (Judén) vid filosofiedoktors\npromotionen under jubelfesten 1840 blef promoverad till\nhonorarie-doktor, ett ovanligt erkännade af Judéns finska sträfvanden,\nhelst han icke hade tagit någon examen vid universitetet. Den\nuppmärksamhet, hans författarskap sålunda ådrog sig, var dock till en\ndel förorsakad genom de skrifter, han på svenska språket utgaf, och bar\ni detta hänseende äfven bittra frukter för författarn, i det han för\nnågra uttryck i en samling af aforismer kallad: _Anteckningar af tankar\ni warianta ämnen_, som utkom 1818, invecklades i en process, hvilken\nslutades dermed, att skriften blef i högsta instansen dömd att\nuppbrännas. Denna skrift, hvars bedömande är utom detta föredrags\ngränsor och enskildt för mig äfven omöjligt, emedan arbetet, till följe\naf den deröfver fällda domen, är sällsynt, denna skrift tyckes hafva\ninnehållit åtskilliga skarpa utfall mot presterskapet och för dessa\nådragit sig denna dom. Det kränkta ståndet försmådde dock icke heller\natt bekämpa Judén på hans eget fält och angrep sin motståndare i föga\nvalda uttryck, såsom synes af den bekanta runon: _Voi Juteini\njuttujasi, Jaakko jaarituksiasi!_ Bland hans öfriga, oantastade\nskrifter finnas några mot presterna riktade satirer på finska språket,\nhvilka utvisa, att han syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf\nblir det också lätt förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar\nsig åt lugna och ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas\ngenom några vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare.\" Jo\naikaisemmasta esityksestämmekin monessa kohdin selviää, että useat\nAhlqvist'in väitteet tässä ovat erehdyttäviä. Eikä ihmekään. Hänhän\nnähtävästi ei ollut saanut käsiinsä Anteckningar-kirjaa, koska hän\nsanoo kirjan arvostelemisen itselleen mahdottomaksi, se kun, näet,\npolttamistuomion johdosta oli harvinainen. Kuitenkin katsomme\nvelvollisuudeksemme selvittää lukijalle ne nähdäksemme kuusi kohtaa,\njoissa Ahlgvist'in edellä oleva esitys on harhaanvievä. Ja silloin emme\nota lukuun sitä seikkaa, josta esityksessämme viivan yläpuolella\nmainitaan. 1. Vuosiluku on luultavasti vain _arvailtu_ samaksi kuin\nkieliopin julkaisuvuosikin. 2. Ei Anteckningar-kirjaa \"korkeimmassa\noikeusasteessa tuomittu poltettavaksi\". 3. Ei Anteckningar-kirjassa ole\n\"monia ankaria hyökkäyksiä papistoa vastaan\", vaan päinvastoin Juteini\nsiinä sellaisia karttaa, saatuaan tarpeekseen mieliharmia v. 1819\nkappalaisen Ahlgvist'in häväistysrunoista. 4. Ei kirja siis näiden\n(oletettujen) \"hyökkäystensä johdosta saanut tuota (korkeimman\noikeusasteen) tuomiota osakseen\", kun ei siinä erityisesti pappien\nkimppuun käytykään, vaan kuten jo tunnemme aivan toisista syistä. 5. Ei\ntietysti \"loukattu (pappis)säätv\" _sanotun kirjan johdosta_ \"katsonut\narvolleen sopiuiattomaksi taistella Juteinia vastaan hänen omalla\ntaistelutanterellaan\" runossa: \"Voi sun juttujas, Juteini! Villitsijä\nvejsujaisi!\" (Emme ole Aug. Ahlgvist'in esittämillä sanoilla alkavaa\ntoisintoa runosta ensinkään nähnyt!). 6. Aug. Ahlqvist'in esityksestä\nlainaamaamme viimeistä lausetta johtuu lukija lauseyhteyden johdosta\njatkamaan ajatuksessaan jotenkin niin, kuin me sulkumerkkien välissä\ntulemme sen esittämään, vaikka kuten ennestään tunnemme tällaista\najatusta vastaava teko kuuluu ainoastaan tähän asti todistamattomiin\nmahdollisuuksiin: \"Bland hans öfriga, oantastade skrifter finnas några\nmot presterna riktade satirer på finska språket, hvilka utvisa, att han\nsyftat åt embetets svagaste sidor, och häraf blir det också lätt\nförklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar sig åt lugna och\nostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas genom några\nvanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare\" (att det angifvit\ndenne, hvarigenom han blifvit \"invecklad i en process\" o.s v.).\n\nSanoimme aiemmin, että on kuin ei Anteckningar-kirjasta v. 1840 ja sitä\nseuraavana aikana yleensä mitään tiedettäisi, ja mielestämme näytimme\njo siinä toteen, että näin voi sanoa, huolimatta siitä että Juteini\nitse Lauseita-kirjasessaan v. 1844 sen kohtalosta puhuu. Kun kuitenkin\nvielä Aug. Ahlqvist'kin v. 1852 sen mainitsee, niinkuin edellisestä\nselviää, niin heikentää tämä tieto ensi näkemältä tietysti lukijan\nmielestä tuon väitteemme todenmukaisuutta. Mutta itse asiassa pidämme,\nettä Ahlgvist'in esitys vain vahvistaa käsitystämzne tässä asiassa,\nsillä hänen tietonsa siitä, niinkuin edellä osotimme, ovat osiksi\nvääriä otaksumia, osiksi nähtävästi myös lapsuudessa tai poikavuosina\nkuulemia, jotka nyt tarvittaissa, kun hän 26 vuoden vanhana kirjottaa\nesitelmänsä, hämärinä muistoina ensin palautuvat mieleen, mutta joita\nhän sitten väkevällä kuvausvoimallaan saattaa tietoisuudessaan\nilmieläviksi ja selviksi tapauksiksi syineen ja seurauksineen. Hän ei\nnäytä tunteneen Juteinin Lauseita-kirjasta ja sen esitystä\nAnteckningar-kirjan kohtalosta eikä myöskään katsoneen \"akateemisessa\nLukuseurassa\" pidettävää esitelmäänsä siksi tärkeäksi, että olisi sitä\nvarten tarkemmin tiedustellut vanhalta Juteinilta \"kuulemiensa\" ja\nmuistamansa oikeata suhdetta todellisuuteen, vaan luottaneen nähtävästi\nhyvänkin muistinsa pettämättömyyteen. Millä seurauksella sen olemme\nedellä nähneet.\n\n[202] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse teokset, toinen 158 ja toinen 56\nsivua laaja.\n\n[203] F.W. Pipping'in Luettelo. Yliopiston kirjastossa ovat nämä\nvihkoset sidotut yhdeksi 11 painoarkkia laajuiseksi kirjaksi. Luettelon\nnäistä pienistä arkkiveisujen kokoisista kirjasista olemme liittäneet\nkirjotuksemme lähdeluetteloon.\n\n[204] Tällaista tarkotusta varten olisi vielä Juteinin kootuissa\nteoksissa vakavia \"Ajatuksia\" 635 ja hieman hilpeämpiä \"Hupailemia\" 508\nkappaletta.\n\n[205] Sanan Laskun Koetuksia ja Runon Tähteitä. Jak. Juteini.\nViipurissa, 1844. Sivu 38. Tarkotetaan luonnollisesti kristittyjä\n\"uskokuntia\".\n\n[206] Kaksi viimeksi esitettyä löytyy Juteinin e.m.t. siv. 59.\n\n[207] Molelmmat viimeksiesitetyt löydetään Juteinin e.m.t. siv. 50.\n\n[208] Tämän hän olikin laatinut siinä olevista lukuisista esimerkeistä\npäättäen yksinomaan pitäen esikuvina omia runojaan, jotka kuitenkin\nrunomitan puolesta olivat virheellisiä.\n\n[209] Nykyisten runolakien mukaan hän on liiankin paljon pitänyt\nloppusoinnun täydellisyyttä silmällä.\n\n[210] Meidän kursivoimaa!\n\n[211] Ilmarinen föreställes i Finska Mythologien såsom luftens, åskans\noch vindarnas beherrskare. (I:ta Suomen jumalaistaruissa esitetään\nilman, ukkosen ja tuulien hallitsijana.) (Juteinin oma huomautus!)\n\n[212] Lähtö-Laulu sivv. 5-12.\n\n[213] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 9.\n\n[214] Jak. Jut. Kirj. II, siv. 2.\n\n[215] Ajan Viete, siv. 47.\n\n[216] Tosin olivat jo edellisellä vuosisadalla Gabriel Calamnius,\nHenrik Lilius ja Juhana Frosterus kirjottaneet muutamia tällaisiakin\nrunoja ja niiden joukossa toisia onnistuneitakin, mutta niiden\nlukumäärä oli pieni; ja Kristfrid Ganander'inkin Kalevalan runomitalla\nsepitetyt runot, vaikka tosin runomuodoltaan parempia kuin Juteinin,\nolivat kuitenkin sisällykseltään siksi arkipäiväisiä, ett'eivät\nJuteinin runoille voineet sen takia olla minään hyvinä esikuvina.\nCalamnius'en kaunista Ilolaulua Jesuksesta on Juteini nähtävästi\nkäyttänyt esikuvanaan sepittäessään Sangarinsa Sionista, mutta huonolla\nmenestyksellä.\n\n[217] A.E. Ahlqvist. \"Suomalainen runous-oppi j.n.e.\" siv. 5. Olemme\ntässä viitanneet \"De Poësi Fennicaan\", koska se oli Juteinin\nkäytettävissä.\n\n[218] Hyminä, ett sakta mest genom näsan sjungande dån eller läte,\nhvilket ord för de många likheter emellan Grekiska och Finska språken\ntorde äfven vara en derivation af Hymn, som betyder en lofsång.\n\n[219] Edellisen yhteydessä Juteini viittaa Cajanuksen kauniiseen\nvirteen \"Etkös ole ihmis-parka\" etc. Muuten ainoa kohta, jossa hän\nesittää muiden runoista esimerkkiä.\n\n[220] \"Första ordet af tre, andra af två, och tredje af tre stafvelser,\nsåsom:\n\n    Mainitun ilon majoissa,\n              och\n    Hellittäin hyvän hedelmän,\n\nlåta ock säga sig, men böra nyttjas sällan; ty i denna ställning kommer\nhvarje ord att _söndras_, [meidän kurs.] då deras stafvelser skola\nafdelas till pedes, hvilket gör versen tung, allt efter mängden af de\nord, som ej af naturen passa till tonfallet, i synnerhet om förra\nstafvelsen af det tvåstafviga ordet är vigtigare än uti de anförde\nverserne. Dessutom passa _ordens rim_ [meidän kurs.] här aldirg till\nrim för pedes, som _är hufvudsaken_, [meidän kurs.] och utgör rythmen i\nversen.\"\n\n[221] Juteinin aikana siis äännettiin me, te, he pitkiksi, kuten vielä\nmuutama vuosi sitten kuulin vanhan rovasti A.E. Tarenius'en\nsäännöllisesti saarnoissaan tekevän. Hän kuoli Heinolan kirkkoherrana\nv. 1909 ja oli enemmän kuin 30 vuotta aikaisemmin tullut Heinolaan\nkotipitäjästään Mäntsälästä.\n\n[222] \"Men jag måste här tillstå: i sångstycken af flere strofer,\nbildade efter andra Nationers Sångkonst, är det ganska svårt, och\nnästan gränsande till omöjlighet, om man ej då och då antingen dödar en\nsublimare tanke, eller råbråkar språket, att med ändelse-rimmet, och\nännu svårare med dem bägge, alldeles noga, utan vridning af ord,\nafpassa hvarje stafvejse efter metern i alla motsvarande rader,\nnämligen: att alltid kunna finna till dem lika fallande ord. Så\nskiljaktiga äro de vanligtvis långa finska orden i deras stafvelse\nvigt. Likväl är det nödigt, att, i synnerhet uti stycken, ämnade till\nsång, välja orden så, att stafvelse-vigten, så mycket möjligt är,\nöfverensstämmer med sjelfva tonfallet\".\n\n[223] Juteinin oma ehdottama sana, jolla \"svigtande\" sana olisi\nkäännettävä.\n\n[224] Tämän yhteydessä huomautettakoon, että K.H. Asp'in kirjeen mukaan\nLönnrotille 1/11 1840 on Juteini sananlaskujulkaisussaan käyttänyt\nPorthan'in sananlaskukoelmia hyväkseen.\n\n[225] G.A. Bürger's sämmtliche Gedichte herausgegeben von Eduard\nGrifebach. I. Berlin. G. Grote'sche Verlagsbuchhandlung. 1889. s. 236.\nTaikka: Bürgers sämtliche Werke in vier Banden. Mit einer Einleitung\nund Anmerkungen herausgegeben von Dr Wolfgang von Wurzbach. Erster\nBand. Leipzig Max Hesses Verlag. (Elämäkerran lopussa vuosiluku:) 1902.\nSiv. 165.\n\n[226] Anttila sanoo eräässä viivanalaisessa: \"Selvimmin ilmenee\nvaikutus kirjotelmissa \"Tankespråk. (tulee tietenkin olla:\n\"Tänkespråk\"!) ja \"Tutkinnon aineita.\" Osa tätä Anttilan \"laudatur\"\narvosanaa varten tekemää kirjotusta on painettuna \"Virittäjän\"\nkaksoisvihkoon (N:ot 5 ja 6) toukokuulla 1913.\n\n[227] Meidän sulkujen väliin lisäämät sanat. Vertaa: Th. Ziegler,\nKasvatusopin historia siv. 314 seur.\n\n[228] E.m.t. \"Ueber die finnische Sprache und ihre Literatur\" siv. 11:\n\"-- -- der um die finnische Literatur hoch verdiente Jak. Judén,\nMagistrats Secretär in Wiburg, welcher durch verschiedene, mit\nRücksicht auf sowohl seine eigene als seines Publicums äussere Lage,\neinzeln herausgegebene kleine Gedichte und vermischte Aufsätze auf die\nBildung des Bauernstandes in Finnland thätig gewirkt hat\".\n\n[229] P. Päivärinta, \"Elämäni\" siv. 28 ja Eino Ieino, \"Suomalaisia\nKirjailijoita\" siv. 108. Mitenkä erilailla sivistävää kirjallisuutta\narvostellaan, riippuen siitä, osataanko asettua historiallisten\nolosuhteitten kannalle vai ei, siitä ovat yllämainitut Sanan Saattajan\ntoimituksen (luultavasti pastori Ignatius'en, kuten ennen olemme\nosottaneet) ja Sjögren'in lausunnot yhdeltä sekä Päivärinnan toiselta\npuolen todisteena. Sillä Päivärinnan esitys on edellä mainitussa\nkohdassa seuraavanlainen: Hänen nuoruutensa aikana olivat hänen\nkotipitäjässään kortinlyönti, juominen ja tappelu yleisiä. Ja kuu hän\noli joutunut vieraille ihmisille palvelukseen, niin hänkin joutui\nniitä harjottamaan muka miehuutta osottavina hyveinä, joita pyhäöinä\nja -päivinä niin suosittiin, ett'ei silloin muuta ennätetty. Sitten hän\nlisää:\n\n\"Semmoinen se koulu oli, johon nyt jouduin. -- Se ei ole kummakaan että\nse niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään sivistyttävää\nmaallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, ei\nminkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja kristillisyys\nyksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, täytyi hakea\nhuvitusta jostakin, ja se meni paremman ohjauksen puutteessa väärälle\nuralle. Ainoat kirjat siihen suuntaan lienevät olleet siihen aikaan:\nJutén'in \"Piia pahoista hengistä\" ja \"Hoberg'in äijä\", jotka jokainen\nosasi ulkoa, mutta jotka taikamaisen ja kelvottoman sisältönsä puolesta\neivät liene kansaa paljon sivistäneet. Kun näin oli asiat, ei ollut\nkansassa mitään kansallishenkeä, ei mitään käsitettä oikeuksistaan ja\nvelvollisuuksistaan, elettiin vaan melkein niin kuin luontokappaleet --\nsemmoinen aikakausi se oli\". (Kuten näkyy, on Lagus'en matrikelin\ntietoon Juteinin nimien eri muodoista vielä lisättävä P:n käyttämä:\nJutén!)\n\n[230] Meidän harventamaa. --\n\n[231] \"(Judén) har utgifvit en mängd skrifter under mångahanda\nbenämningor, hvilkas både innehåll och yttre utstyrsel antyda, att de\näro ämnade för folket. -- Denna omständighet hindrade dem likväl icke att\nblifva kända och värderade äfven bland ståndspersonerna, af hvilka då\nännu många delade folkets litterära sympatier och icke kunde till den\ngrad, som fallet nu är, tillfredsställa sin läslust med utländsk\nlitteratur. Denna omständighet, att Judéns skrifter blefvo spridda\näfven bland landets mer bildade befolkning, förskaffade också honom den\nallmänna aktning, han såsom litteratör åtnjutit, -- -- --\".\n\n[232] Judéns sånger äro vida kring landet kända, lästa och sjungna -- af\nFinska folket, ehuru deras författare af flertalet bland de bildade är\nkänd endast till namnet.\n\n[233] \"Också är det kändt, att Judén's skrifter, spridda i\narklitteratur, tillvunnit sig en ganska vidsträckt krets af läsare\nbland allmogen och säkert icke varit utan inflytande på dess\nintellektuella och moraliska bildning. Icke en bland hundra af dem, som\ni verlden lysa med börd, embeten, titlar och ordnar, kan i nyttig\nverksamhet jemföras med den anspråkslösa magistratssekreteraren i\nWiborg, skall icke heller få sitt namn bevaradt i samma tacksama minne\nhos efterverlden\".\n\n[234] Katso Juteinin kieliopin sivulla 118 olevaa viivanalaista, jossa\nhän selittää, miksi hän uudelleen painatti kielioppinsa yhteyteen nämä\nkirjaset.\n\n[235] Ylläesitetyn lisäksi kertoi Howing: \"Kun kansa osti virsikirjan\ntai hiukankaan isomman kirjan 1/2 ruplan tai parin markan arvosta, niin\nsaivat he arkkiveisun kaupanpäällisiksi. Ja sellaista he pyysivät\".\nTämän ohella hän muisteli, että \"Europaeus painatti (Pientä)\nRunoseppäänsä 30,000 kappaletta. Hän myi koko painoksensa, sen\nmyymättömän osan (näet), Clouberg'ille (kirjakauppiaalle -- Howing oli\ntämän luona silloin kauppa-apulaisena) käärepaperin hinnasta sillä\nehdolla, että jos hän tahtoisi jotakin siitä, niin saisi hän samasta\nhinnasta. (Herra Howing) vei sitten kerran Europaeus'elle 3 markan\narvosta suuren paketin, runsaasti 10 naulaa, (siis yli 4 kiloa)\".\n\n[236] B.N. Setälä on esitelmässään \"W. Kilpinen Suomen kielen\nuudistajana\" huomauttanut sivv. 9 ja 10, mitenkä Virolahden kappalainen\nFr. J. Ahlqist tunnetussa moiterunossaan teki pilkkaa \"useista Juteinin\nkäytäntöön ottamista sanoista\" niiden outouden vuoksi, vaikka ne\n\"meille nykyään ovat aivan jokapäiväistä leipää\".\n\n[237] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käsikirjotuskokoelmien joukossa\non myös kokoelma Juteinin suomenkielisistä kirjoista poimituita sanoja,\nmitkä on koonnut maisteri Väyrynen. Siis on jo esitöitä tehty sellaisia\nvastaisia tutkimuksia varten, mitkä osottanevat Juteinin osuuden\nsuomenkielen uudistajana ja mytologistenkin sanojen käyttäjänä.\n\n[238] Luettelo on laadittu poimimalla sanat \"Jak. Juteinin Kirjoista\"\njo v. 1888 ja sen vuoksi selitykset myöskin ovat annetut siihen aikaan\nkäytännössä olleen Genetz'in kieliopin mukaan eikä nykyaikaistettu.\n\n[239] Jak. Jut. Kirj. III, siv. 43.\n\n[240] Tässä sopinee vihdoin huomauttaa, että Juteinin alussa\nepäsäännöllinen pitkän s:n (f) käyttö hyvin pian tasaantui sellaiseksi,\nkuin se nykyäänkin \"fraktura\"-kirjasinlajissa on, ja kaksinkertaista\nv:tä (w) hän tietysti frakturassa aina käytti.\n\n[241] Eino Leino Suomalaisia kirjailijoita. Pikakuvia. Helsingissä.\n1909. Sivut 155 ja 156.\n\n[242] J.V. S. nähtävästi muistaa tapauksen A. A:n esitelmästä.\n\n[243] Tässä viittaa Snellman jälkeenpäin kirjotuksessaan näytteinä\nesittämiinsä otteihin ja kokonaisiin lainaamiinsa kauniisiin runoihin,\njoita hän monella sattuvalla kehuvalla sanalla kiittää, sellaisia ovat\nLuonnon suuren lapsukaiset, Menestys Suomessa, Lapsen laulu leskelle,\nLevottomuus ja Panettelijalle.\n\n[244] Meidän kursivoimaa!\n\n[245] Snellman esittää tässä paljoa uskottavammassa muodossa kuin\nJ. Krohn Juteinin eläinsuojelusharrastuksen; sillä K. käyttää\nvastaavassa kohdassa sanaa \"usein\".\n\n[246] Edellämainitun 1858-vuoden Litteraturblad'in arvostelun Jak.\nJuteinin Kirjojen Osista VI-IX painatamme tähän verrattavaksi\nylläolevaan Snellmanin arvosteluun ja luulisimme, että lukija\nverrattuaan niitä toisiinsa tulee samaan johtopäätökseen kuin mekin eli\nsiis siihen, että tämäkin on Snellmanin kynästä lähtöisin. Arvosteleva\nkohta siv. 447 kuuluu: \"Hvad man i Judéns skrifter öfverallt\nåterfinner, är en tänkande ande. Ett långt lifs erfarenhet i förening\nmed ett klart förstånd har ingifvit honom reflexioner, öfver alla\nmenskliga förhållanden, de betydelsefullaste som de mest hvardagliga.\nDessa reflexioner äro väl sällan snillrika och nya; men de äro alltid\nfrimodiga och sunda. Han skref för folket, och han skrifver nästan\nalltid för att upplysa och lära. Hans poesi är derföre med få undantag\ndidaktisk. Någon friare fantasins flygt och innerligare känsla får man\nicke i den söka. Likväl egde han fantasi nog, för att åtminstone ofta\nikläda sin lefnadsvishet bildens drägt. Beundransvärd är den lätthet,\nhvarmed han behandlar språket; och vi tro icke, att någon Finsk poetisk\nförfattare eller öfversättare från nyare tid öfverträffar honom i\nversens ledighet och lättheten att finna rim. Det bör dock medgifvas,\natt han icke alltid tager det så noga med rythmen, metern och språkets\nklang. Der finnes i hans vers ringa omsorg och konst, och den uthärdar\nicke jemförelse med t.ex. Kiljanders genomarbetade, fina versifikation.\nJudéns vers hvilar uppenbart endast på språkgehör, utan medvetande om\nden moderna striden mellan accenten och qvantiteten, men bryter sällan\nsvårare mot någondera.\n\nMycket bland de didaktiska styck ena kan med nöje och uppbyggelse läsas\näfven af den mest bildade; mycket af all ungdom. Men isynnerhet för\nmenige man och dess barn finnes i Judéns skrifter en rik visdomsskatt.\nÄfven de prosaiska uppsatserna hafva såsom läsning för folket ett stort\npraktiskt värde. I både prosa och vers råder det bestämdaste syfte att\nföra läsaren till frihet från fördomar, till ett rent menskligt\ntänkesätt, och ett stilla, sedligt lefverne\". (Edellämainittu Kaarle\nMartti Kiljander, synt. 22/9 1817, Nilsiän kirkkoherra ja Kuopion\ntuomiokapitulin asessori, kuoli 6/9 1879, suomentanut Stagnelius'en,\nNikanderin ja Runeberg'in runoelmia, joista ansioista v. 1877 vihittiin\nfilosofian tohtoriksi Upsalan yliopiston 400-vuotisessa riemujuhlassa,\nmissä itse oli läsnä. Biogr. Nimik.).\n\n[247] Niin tarkkaan on Raitio seurannut Biografisen Nimikirjan esitystä\n(tai ehkäpä J. Krohn'in luentoja, koska Biogr. Nimik. ilmestyi vv.\n1879-1883), että on joutunut sen virheellisvydetkin painattamaan,\njoista kuitenkin olisi vapautunut, jos olisi Juteinin alkuperäisistä\nrunovihkoista lainojaan tehnyt eikä Jak. Juteinin Kirjoista. Biogr.\nNinlikirjasta on, näet, kotoisin tieto, että Huilun humina ilmestyi v.\n1819, vaikka se todellisuudessa julkaistiin vasta seuraavana. Samasta\nlähteestä on myös juhlallinen juttu \"pyövelin kädestä\" ja\npainamattomien runojen polttamisesta, minkä Juteinin \"Lauseita\" nimisen\nkirjan esipuheesta jo aikaisemmin näimme vääräksi. Mutta eihän Raition\nesitys tahdokaan käydä tutkimuksesta! -- Tämän yhteydessä sopii\nhuomauttaa, että uusi suurisuuntainen Tietosanakirjamme esittää\nJuteini-artikkelissa useimmat Biografisen Nimikirjan Juteini-artikkelin\nja Suomal. Kirjallis. Vaiheitten Juteini-elämäkerran virheet ja on\nniitä vielä lisäillyt väärinymmärrysten ja usean painovirheen kautta.\n\n[248] J. Krohn on juuri edellä luetellut Juteinin teokset sekä\nesittänyt muutamia hänen runojansa, joissa moititaan suomenkielen\nhalveksijoita ja kiitetään oman kielen lämmintä loistetta ja valistusta\nvaikuttavaa voimaa.\n\n[249] J. Krohn. Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 294.\n\n[250] J. Krohn. E.m.t. siv. 216.\n\n[251] Litteraturblad 1856, siv. 354.\n\n[252] Litteraturblad 1856, siv. 368.\n\n[253] O1i ensi kerran v. 1816 painettuna Juteinin _Waikutuksia\nSuomalaisen sydämessä_ nimisessä runokokoelmassa.\n\n[254] Kuin J------n kirja-painosta ilmauntuneita toimituksia ei ole enä\nkirja-kauppioilla eikä hänellä itsellä, niin lienee soveljas niitä\ntässä ehkä nimeltä luetella(!). Niitä oli: A.) _Suomen kielisiä_ a)\nRuno-sanoilla: 1 Kirjoituksia 1:nen Osa (ilman jatkantoa). 2\nMuisto-patsas Aleksanderille 1:selle. 3 Suomalainen. 4 Wenäläinen. 5\nVaikutuksia Suomalaisen sydämessä. 6 Lausumisia ja muita vakaisia\nrunoja. 7 Vilpittömiä kirjoituksia. 8 Pila kirjoituksia. 9 Ajan viete,\neli moninainen Runo-kokous. 10 Lähtö-Laulu eli Hyvästi jättö\nWäinämöiselle. 11 Huilun Humina. 12 Uusia Lauluja perustus-kielellä. 13\nSangari Sionissa. 14 Kissan Poika. 15 ja 16 Uusia Sanan Laskuja, l:nen\nja 2:nen ulos ando. -- b) Tavallisella kielellä: 17 Valittuja\nSuomalaisten Sanan Laskuja. 18 ja 19 Lasten kirja, I:nen ja 2:nen pano.\n20 Puhe Lapsen kasvatuksesta. 21 Tutkinnon Aineita. 22 Tutkindo\nkuolevaisuudesta. 23 Perhekunda. 24 ja 25 Pila pahoista hengistä, 1:nen\nja 2:nen paino. 6 Huvitus-Sanomia. 27 Aavis-juttuja. 28 Nimipäivä. 29\nViisauden vaellus maan päällä. 30 Neuvo-kirja (uudistama). 31 Tutkindo\nuskon laadusta. 32 Erhetyksen vaikutus eli Lapsen murha. -- B)\nRuotsinkielisiä: 33 Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten. 34 Kritik\nöfver lånbokstäfverne 1 Finska Språket. 35 Försök till utredande af\nFinska Språkets Grammatik.\n\n[255] Virasta vapaaksi päästyä panetti J----i vatihan kynä-veitsen,\njoka oli häntä palvellut piammasti kaiken sen ajan kuin hän itse piti\nMagistraatin Sihtierin virkaa Viipurissa, lasin ala seinälle, jossa\nmyös lyhyt Runo ilmoittaa syyn tähän erinomaiseen kunnianosotukseen.\n\n[256] Detta försök blef författadt under Svenska tiden.\n\n\n\n"]