[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fB95hNYsg6_khzpWqQYuwtXc7GIJIqK0zDvIBTeXFfas":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":30,"gutenbergSummary":35,"gutenbergTranslators":36,"gutenbergDownloadCount":38,"aiDescription":39,"preamble":40,"content":41},510,"Kuningas Richard Kolmas","Shakespeare, William",1564,1616,"510-shakespeare-william-kuningas-rikhard-kolmas","510__Shakespeare_William__Kuningas_Rikhard_Kolmas",null,"romaani",[],[15,16],"brittilainen","klassikot","fi",1597,1897,20927,121844,false,37835,[25,26,27,28,29],"Great Britain -- History -- Richard III, 1483-1485 -- Drama","Great Britain -- Kings and rulers -- Drama","Historical drama","Richard III, King of England, 1452-1485 -- Drama","Tragedies (Drama)",[31,32,33,34],"British Literature","Classics of Literature","Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Kuningas Richard Kolmas\" by William Shakespeare is a play written around 1592–1594. It follows the ruthless Richard of Gloucester as he manipulates, murders, and schemes his way to the English throne. Through deceit and violence, Richard eliminates rivals including his own brother, woos the widow of a man he killed, and orchestrates the deaths of two young princes. As paranoia consumes him and rebellions mount, Richard faces his final reckoning at Bosworth Field, haunted by the ghosts of those he destroyed. (This is an automatically generated summary.)",[37],"Cajander, Paavo Emil",338,"Shakespearen historiallinen näytelmä kuvaa Richard III:n säälimitöntä ja veristä nousua Englannin valtaistuimelle. Se on synkkä kuvaus vallanhimosta, petoksesta ja lopulta tuhoon johtavasta tyranniasta ruusujen sodan loppuvaiheilla.","William Shakespearen 'Kuningas Rikhard Kolmas' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 510. Digikirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän digikirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUNINGAS RICHARD KOLMAS\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1897.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\nKuningas EDWARD NELJÄS.\nEDWARD, Walesin prinssi,  |  kuninkaan pojat.\nRICHARD, Yorkin herttua,  |\nYRJÖ, Clarencen herttua,     |  kuninkaan veljet.\nRICHARD, Glosterin herttua,  |\nClarencen nuori poika.\nHENRIK, Richmondin kreivi.\nKardinaali BOURCHIER, Canterburyn arkkipiispa.\nYorkin arkkipiispa.\nElyn piispa.\nBUCKINGHAMin herttua.\nNORFOLKin herttua.\nKreivi SURREY, hänen poikansa.\nKreivi RIVERS, kuningas Edwardin puolison veli.\nMarkiisi DORSET,  |  kuningattaren pojat.\nLord GREY.        |\nKreivi OXFORD.\nLord HASTINGS.\nLord STANLEY.\nLord LOVEL.\nSir THOMAS VAUGHAN. Sir RICHARD RATCLIFF.\nSir WILLIAM CATESBY. Sir JAMES TYRREL.\nSir JAMES BLOUNT. Sir WALTER HERBERT.\nSir ROBERT BRAKENBURY, Towerin päällikkö.\nCHRISTOPHER URSWICK, pappi. Toinen pappi.\nLontoon määri. Wiltshiren sheriffi.\nELISABETH, kuningas Edward neljännen puoliso.\nMARGAREETA, kuningas Henrik kuudennen leski.\nYORKin HERTTUATAR, kuningas Edward neljännen äiti.\nLADY ANNA, Edwardin, Walesin prinssin leski.\nClarencen nuori tytär.\nLoordeja ja seuralaisia; kaksi ylimystä, airut, kirjuri, porvareita,\n  murhamiehiä, sanansaattajia, haamuja, sotureita y.m.\n\nTapaus Englannissa.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Katu.\n\n    (Gloster tulee.)\n\nGLOSTER.\nNyt nurpeuden talven meillä muutti\nAurinko Yorkin kesäks ihanaksi;\nJa pilvet, huonettamme uhkaavaiset,\nSyvälle meren helmaan painui kaikki.\nNyt kiertää voiton seppel' otsaamme,\nAseiden pirstat voitoksina riippuu,\nKolea häikkä ilojuhliin vaihtuu\nJa jylhä marssi vienoon tanssisoittoon.\nVihainen vaino otsans' oikoo rypyt\nEik' enää, rautaratsun selkään nousten,\nPelota hengilt' ärjää vihamiestä,\nVaan luutun suloviettelystä noutain\nTepittää sieväst' impikammioon.\nMut minä, -- jot' ei leikintekoon luotu\nEik' ilvehtimään mielaan peilin kanssa, --\nTekoa raakaa, vailla lemmen hurmaa,\nMill' irtaan immen eessä imarrella, --\nNiin, minä, viekkaan luonnon vikamuoto,\nSomuuden sopusuhtaa vaille jäänyt,\nKuvaton, keskoinen ja ennen aikaa\nPuol'eräisenä henki-ilmaan tuotu,\nNiin muodoton ja rampa, että koirat\nMua haukkuvat, kun niiden ohi liikkaan, --\nMinä en tähän löyhään rauhan aikaan\nMuull' aikaani voi huventaa kuin sillä,\nEtt' auringossa varjoani katson\nJa omaa jolsuuttani julki laulan.\nSen vuoks, kun rakastajana en saata\nSukoilla tätä sulosuista aikaa,\nRuveta konnaks olen päättänyt\nJa ajan turhan ilon vihaajaksi.\nViritin paulat, kudoin julmaa juonta,\nUnilla, kirjeill', ennustuksilla\nKuningasta ja Clarence veljeäni\nVeriseen vihaan yllyttääkseni;\nJa jos on Edward kuningas niin suora\nKuin minä luihu, kavala ja viekas,\nNiin vielä tänään Clarence tyrmään joutuu.\nOn, näet, ennustettu, että Y\nEdwardin suvulle on surman syy.\nSukella sieluun, aatos: Clarence tulee. --\n\n    (Clarence, vartijain saattamana, ja Brakenbury tulevat.)\n\nKah! Hyvää päivää, veikko! Miksi armoll'\nOn aseellinen vahti?\n\nCLARENCE.\n                     Majesteetti,\nTurvaani huolehtien, tämän seuran\nOn pannut saattamaan mua Toweriin.\n\nGLOSTER.\nJa mistä syystä?\n\nCLARENCE.\n                 Nimeni on Yrjö.\n\nGLOSTER.\nAh, prinssi hyvä, tuo ei teidän syynne;\nKumminne olis vangita hän voinut.\nOi, varmaan majesteetilla on tuuma\nUudesti kastaa teidät Towerissa.\nMut mistä tämä, Clarence? Saanko tietää?\n\nCLARENCE.\nMiks' ei, jos itse tiedän: viel' en tiedä\nNiin mitään, totta vie; mut sen vaan kuulin,\nEtt' uniin uskoo hän ja ennustuksiin;\nPois aapistost' Y-kirjaimen hän tahtoo:\nPovarin sanoo ennustaneen, että\nhänen heimoltansa vallan kettäää;\nJa kun mun nimen' Yrjö alkaa Y'llä,\nHän mua siitä luulee, paha kyllä.\nTää, kuulemma, ja tämänlaiset oikut\nHänt' yllyttivät vangitsemaan minut.\n\nGLOSTER.\nNoin käy, kun naiset hallitsevat miestä!\nEi, kuningas sua Toweriin ei pannut,\nEi, Clarence, puolisonsa, Lady Grey,\nSe häntä tähän turkkatuumaan työnsi.\nHän, kuten tiedät, ja Antony Woodville,\nTuo kunnon miesi, hänen veljyensä,\nToweriin Hastingsinkin toimittivat,\nJost' on hän vasta tänään irti päässyt.\nMeit' uhkaa vaara, Clarence, uhkaa vaara.\n\nCLARENCE.\nNiin, jumaliste, kaikkia se uhkaa,\nPait kuningattaremme heimokuntaa\nJa yötyreitä noita, jotka käyvät\nKuninkaan väliä ja mistress Shoren.\nKai kuulit, että täytyi Hastingsinkin\nNöyrästi hältä vapauttaan kärttää.\n\nGLOSTER.\nNiin, kärttämällä tuota jumalaa\nKamariherra vapautensa saa.\nNiin, mutta kuule: luulen, ett' on paras,\nKuninkaan lemmiss' yhä ollaksemme,\nRuveta Jaanan liveriin ja leipään.\nHän ja tuo luulevainen leskikulu,\nHe, aateliksi tultuaan, nyt ovat\nJykevät kielikellot valtiossa.\n\nBRAKENBURY.\nAnteeksi, hyvät prinssit; mutta jyrkkään\nKuningas kieltänyt on, ett'ei kukaan,\nMink' ollee arvoinenkin, kahdenkesken\nSaa puhutella hänen veljeänsä.\n\nGLOSTER.\nVai niin, lord Brakenbury! Jos suvaitsette,\nNiin kuulla saatte kaikki puhelumme;\nMaanpetost' ei se koske, ystäväni:\nSanoimme vaan, ett' älykäs ja hurskas\nKuningas on, ja kunnon kuningatar\nIkäinen, kaunis, eikä luulevainen,\nJa jalat Shoren vaimoll' ett' on kauniit\nJa suu kuin kirsikka ja sirkut silmät\nJa mitä makein kieli; lisäks, ett' on\nKuningattaren suku aateloitu.\nMit' arvelette, herra? Eikö totta?\n\nBRAKENBURY.\nTuon kanss' ei mulla mitään tekemistä.\n\nGLOSTER.\nEi Shoren vaimon kanssa tekemistä?\nNiin, keill' on hänen kanssaan tekemistä,\nSen tehkööt salaa kaikki, paitse yksi.\n\nBRAKENBURY.\nJa ken se yksi?\n\nGLOSTER.\n                Vaimon mies, sa hölmö!\nMua solmiako tahdot?\n\nBRAKENBURY.\n                     Prinssi hyvä,\nRukoilen anteeksi ja pyydän: älkää\nEnempää puhutelko herttuaa.\n\nCLARENCE.\nSa tehtäväsi teet; sua tottelemme.\n\nGLOSTER.\nKuningattaren hylkiminä meidän\nTotella täytyy. Jää hyvästi, veikko!\nKuninkaan luokse käyn; mit' ikään mulle\nToimeksi antanet, -- niin, käske vaikka\nEdwardin leskeä mun siskotella, --\nTeen kaikki sinut vapauttaakseni.\nMut tämä veljeyden syvä loukka\nMua koskee syvemmin kuin aavistatkaan.\n\nCLARENCE.\nNiin, meit' ei kumpaakaan se miellyttäne.\n\nGLOSTER.\nSun vankeuttasi ei kauan kestä;\nSun pelastan tai itse sijaas astun.\nSiis mieltäs malta.\n\nCLARENCE.\n                    Täytyy. Hyvästi!\n\n    (Clarence, Brakenbury ja vartijat poistuvat.)\n\nGLOSTER.\nNiin, mene sinne, mist' et palaa koskaan,\nTyperä, tuhma Clarence! -- Niin sua säälin,\nEtt' oiti sielus taivaaseen ma laitan,\nJos taivas lahjan meidän kädest' ottaa.\nKen tuossa? Äsken vapautettu Hastings?\n\n    (Hastings tulee.)\n\nHASTINGS.\nHupaista huoment', armollinen herra!\n\nGLOSTER.\nKamariherra hyvä, samaa teille.\nNo, tervetullut taaskin taivasalle.\nMut miltä loordin tuntui tyrmäss' olla?\n\nHASTINGS.\nPitäähän vangill' olla kärsimystä;\nMut kyllä kerran tiedän kiittää niitä,\nJotk' ovat syypäät olleet vankeuteeni.\n\nGLOSTER.\nTietysti, tietysti; ja samoin Clarence;\nNuo teidän vainoojanne myös on hänen\nJa hälle saman tehneet, minkä teille.\n\nHASTINGS.\nVoi sentään, että kotka kytketään,\nKun haukat saa ja sääsket mielin ryöstää!\n\nGLOSTER.\nMit' uutta kuuluu ulkoa?\n\nHASTINGS.\n                         Niin pahaa\nEi ulkoa kuin täältä linnasta:\nKuningas sairas, heikko on ja synkkä;\nPahinta pelkäävät jo lääkäritkin.\n\nGLOSTER.\nIkävä tieto, santta Paavali!\nOo, hurjasti hän elänyt on kauan\nJa vallaspersoonaansa kulutellut;\nSydäntä särkee, kun sit' aatteleepi,\nHän onko vuoteen omana?\n\nHASTINGS.\n                        On aivan.\n\nGLOSTER.\nEdellä menkää; minä tulen heti.\n    (Hastings menee.)\nEi elää voi hän, ei saa kuolla ennen\nKuin Yrjö taivaaseen on passin saanut.\nNyt käyn ja Clarenceen hänt' ärsytän\nValeilla, joita kuvaan aimo syillä;\nJa jos vaan tarkka tuumani ei petä,\nNiin Clarence ei näe huomispäivää. Sitten\nJumala Edwardin saa armoons' ottaa,\nJa mulle mailman telmäkentäks suoda.\nWarwickin kuopustyttären ma nain;\nHält' isän tosin surmasin ja miehen,\nMut paras keino lutkaa lohduttaa\nOn isäks ruveta ja mieheks hälle.\nSen teenkin, en niin paljo rakkaudesta,\nKuin muiden salatarkoitusten tähden,\nJoit' aion tällä naimisella voittaa.\nMut hevosetta lähden markkinoille:\nViel' elää Clarence, Edward kuninkoipi;\nKun poiss' on nuo, niin laskun tehdä voipi,\n\n                                   (Menee.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Toinen katu.\n\n    (Kuningas Henrik kuudennen ruumista kannetaan avonaisessa\n    arkussa; ylimyksiä vartioväkenä, tapparakeihäät kädessä;\n    Lady Anna surupuvussa.)\n\nANNA.\nAlas, alas kunniakas taakkanne, --\nJos kunnian voi panna ruumisarkkuun --\nEtt' itkeä ma saan ja valitella\nTuon hurskaan Lancasterin äkkisurmaa. --\nJääkylmä hahmo pyhän kuninkaan!\nSa, vaalas tuhka Lancasterin heimon!\nKuninkaan veren tähde veretön!\nMun salli esiin kutsua sun hahmos,\nEtt' Anna raukan kuulet valitukset,\nEdwardin, poikas lesken, poikas, jonka\nSe käsi tappoi, joka nuo löi haavat.\nKah, noihin ikkunoihin, joista ulos\nElosi lähti, voidett' avutonta\nNyt poloisista silmistäni valaan: --\nKirottu käsi, joka nuo tek' aukot!\nKirottu sydänkin noin sydämmetön!\nKirottu veri, joka veres laski!\nViel' olkoon julmempi sen kurjan osa,\nKen surmas kautta meidät kurjiks saattoi,\nKuin mitä lukin, kyyn tai rupikonnan\nTai minkä myrkkylieron osaks soisin!\nJos lapsen saa hän, keskoinen se tulkoon\nJa epäsikiö ja rujoluoma,\nJok' inhottavall' epämuodollaan\nToivoisan äitinsäkin säikäyttää!\nIsältään periköön se ilkeyden!\nJa jos se vaimon saa, niin tämä tulkoon\nPolommaks vielä hänen kuoltuaan\nKuin minä nuoren mieheni ja sinun! --\nNyt Chertseyyn pyhä taakka tää; sen sinne\nPaavalin kirkosta nyt hautaan viemme.\nKun väsytte, niin huotkaa; sill'aikaa\nMa ruumist' itken Henrik kuninkaan.\n\n    (Kantajat nostavat ruumisarkun maasta ja kulkevat eteenpäin.)\n    (Gloster tulee.)\n\nGLOSTER.\nSeis, kantajat, ja ruumis maahan pankaa!\n\nANNA.\nMik' ilkinoita tänne toi tuon lemmon\nEhkäämään pyhää rakkauden työtä?\n\nGLOSTER.\nNo, ruumis maahan, konnat! Ken ei kuule,\nMa siitä, santta Paavali, teen ruumiin.\n\n1. YLIMYS.\nPois, arkun tieltä väistykää, mylord.\n\nGLOSTER.\nHävytön koira! Seis, kun minä käsken!\nPois rinnoiltani pertuskasi siirrä,\nTai, kautta Paavalin, sun maahan paiskaan\nJa sinut survon, korska kerjäläinen!\n\n    (Kantajat laskevat arkun maahan.)\n\nANNA.\nKah! Vapisette kaikki! Pelkäättenkö?\nAh! Teit' en moiti, kuolevia teitä:\nPirua kuolevaisen silm' ei siedä, --\nPois, sinä hirvittävä hornan airut!\nVallassas oli vaan tuon kuolleen ruumis,\nMut hänen sieluaan et saa; siis, poistu!\n\nGLOSTER.\nSulo pyhimys, noin älä noidu, hurskas!\n\nANNA.\nRuma perkel, älä häiri, Herran tähden!\nTäst' onnen maasta helvetin sa teit,\nKiroilla, tuskan huudoilla sen täyttäin.\nJos ilo sull' on nähdä inhat työsi,\nNiin tuoss' on teurastustes taidon näyte. --\nOi, herrat, nähkääs: Henrik vainaan haavat\nSuuns' avaa jäykän uuteen veren vuotoon!\nPunastu, häpee, rujo luodenkanto,\nKun läsnäolosi saa kylmät, tyhjät\nJa verettömät suonet verestämään:\nTekosi luonnoton ja petomainen\nTään perin luonnottoman tulvan nostaa. --\nJumala, joka loit tän veren, kosta!\nMaa, mantu, joka joit tän veren, kosta!\nMurhaajan päähän nuoles iske, taivas!\nMaa, ratkee, niele hänet elävältä,\nKuin veren nielit hyvän kuninkaankin,\nTuon hornan palkkalaisen teurastaman!\n\nGLOSTER.\nRakkauden ohjett' ette tunne, rouva:\nHyvällä pahaa kosta; sitä siunaa,\nKen sua kiroo.\n\nANNA.\n               Konna, sin' et tunne\nLakia Jumalan etk' ihmisten;\nPahinkin peto tuntee säälimystä.\n\nGLOSTER.\nMut minä en, ja siis en ole peto.\n\nANNA.\nOo, ihme: perkeleetkin puhuu totta!\n\nGLOSTER.\nIhmeempää, että enkelit noin raivoo. --\nJumalan ihanainen naiseksi,\nSuvaitkaa luulluista mun synneistäni\nTäss' edessänne täysin puhdistaita.\n\nANNA.\nRuttoinen vihalainen mieheksi,\nSuvaitse tietyistä sun synneistäsi\nMun täysin kirota sua, kirottua.\n\nGLOSTER.\nSomempi kuin voi mainitakaan kieli,\nSuvaitkaa hetki mulle puolustukseen.\n\nANNA.\nRumempi kuin voi aatellakaan mieli,\nSill' itses puolustat, ett' astut hirteen.\n\nGLOSTER.\nMun syyhyn saattais moinen epätoivo.\n\nANNA.\nMut epätoivo tuo sua puolustaisi;\nNäin koston ansaitun sa itse saisit,\nJok' ansiottomasti muita tapoit.\n\nGLOSTER.\nMutta entä, jos en tappanutkaan heitä?\n\nANNA.\nNiin eläisivät; mutta kuolleit' ovat\nJa sinun kauttas, hornan palkkalainen.\n\nGLOSTER.\nEn miestäs surmannut.\n\nANNA.\n                      No, siis hän elää,\n\nGLOSTER.\nEi, kuollut on hän: Edward hänet tappoi.\n\nANNA.\nSen valehtelit omaan päähäs, herja:\nSen verenpä sen näki Margareeta\nSun murhaveitsestäsi höyryvän,\nJonk' oisit hänen rintahansa syössyt,\nJos iskua ei torjunut ois veljes.\n\nGLOSTER.\nMua hänen herjakielens' ärrytti,\nMun, syyttömän, kun päähän syyn hän syyti.\n\nANNA.\nSua oma verivimmas ärrytti,\nJok' uneksi vaan aina teurastusta.\nTapoithan tämän kuninkaan.\n\nGLOSTER.\n                           Sen myönnän.\n\nANNA.\nVai myönnät, mäyrä? Myöntäköön myös Luoja,\nEtt' ilkityöstäs kadotukseen joudut!\nOi, lempeä hän oli, jalo, hurskas.\n\nGLOSTER.\nSiis omiansa taivaan kuninkaalle.\n\nANNA.\nHän taivaass' on, mut sinne sin' et tule.\n\nGLOSTER.\nMua kiittäköön, kun autoin häntä sinne;\nHän sopii sinne paremmin kuin maahan.\n\nANNA.\nJa sinä sovit parhain helvettiin.\n\nGLOSTER.\nViel' yhteen paikkaan, -- saanko sanoa?\n\nANNA. Niin, vankityrmään.\n\nGLOSTER.\n                          Teidän makuusuojaan.\n\nANNA.\nPaetkoon rauha sinun makuumailtas!\n\nGLOSTER.\nNiin tekee, kunnes makaan teidän luona.\n\nANNA.\nMa toivon vaan.\n\nGLOSTER.\n                Ma tiedän sen. -- Mut, Anna, --\nPurevaa tätä sanasutka-kiistaa\nKalsompaan äänitapaan vaihtaaksemme --\nSyy Plantagenetien äkkisurmaan,\nNiin Henrikin kuin Edwardin, se eikö\nLie moitittavampi kuin itse teko?\n\nANNA.\nSin' olit syy ja kirottu myös teko.\n\nGLOSTER.\nSulonne tähän tekoon oli syynä,\nSulonne, joka unessa mua kiusas\nKäsiksi käymään koko mailman surmaan\nVaan hetken ilost' iharinnoillanne.\n\nANNA.\nJos uskoisin sua, murhamies, niin raastais\nSen sulon poskiltani pois nää kynnet.\n\nGLOSTER.\nNää silmät moist' ei sietäis sulon hukkaa;\nMun nähteni sit' ette turmeleisi;\nSiit' elvyn niin kuin mailma auringosta;\nMun päiväni se on, mun elämäni.\n\nANNA.\nYö päivälles, ja surma elämällesi.\n\nGLOSTER.\nÄl' itseäsi kiroo, sulo luomus:\nKumpikin olet.\n\nANNA.\n               Soisin, että oisin,\nNiin että sinulle ma kostaa saisin.\n\nGLOSTER.\nOlisi mitä luonnottomin teko\nHänelle kostaa, joka sua lempii.\n\nANNA.\nOlisi oikea ja viisas teko\nHänelle kostaa, joka miehein tappoi.\n\nGLOSTER.\nKen, armas, sulta miehen vei, sen teki\nParemman miehen hankkiakseen sulle.\n\nANNA.\nParempaa miest' ei hengi päällä maan.\n\nGLOSTER.\nOn mies, ken paremmin kuin hän sua lempii.\n\nANNA.\nKen se?\n\nGLOSTER.\n        Plantagenet.\n\nANNA.\n                     Se nimi hällä.\n\nGLOSTER.\nNiin sama nimi, paremman vaan lainen.\n\nANNA.\nMiss' on hän?\n\nGLOSTER.\n             Tässä.\n\n    (Anna sylkee häneen.)\n\n                    Miksi minuun syljet?\n\nANNA.\nOo, ett' ois surman myrkkyä se sulle?\n\nGLOSTER.\nNoin ihanassa milloin asui myrkky?\n\nANNA.\nNiin, vihatumpaan milloin osui myrkky?\nPois, konna! Silmäni sa sokaiset.\n\nGLOSTER.\nSun silmäs, armas, soaissut on minun.\n\nANNA.\nOo, jospa basiliskeja ne oisi\nJa kuoliaaks sun löisivät!\n\nGLOSTER.\n                           Oi, jospa'\nNiin saisin kuolla kerrassaan; nyt minut\nNe elävältä surmaavat. Nuo silmät\nKiers' itkun suolaisen mun silmistäni,\nLapsekkain kyynelin ne soaisten,\nNää silmät, joit' ei kostuttanut sääli.\nKun itkivät York isäni ja Edward\nRutlandin parkuhuudon kuullessansa,\nKun musta Clifford häneen miekkans' iski,\nTai uljas isäsi kun lapsen lailla\nIsäni synkän kuolintarun kertoi\nJa kymmenesti suupui nyyhkytykseen,\nEtt' oli kuulijainkin silmät märjät\nKuin lehvät sateessa; ja näissä kauhuiss'\nUrokas silmän' itkun hellän hylki,\nJa mit' ei surut nää siit' irti saaneet,\nSen sulos sai; mun soannut on itku.\nEn ystävää, en vihamiestä kärtä,\nEi mairesanaa kielenikään tunne,\nMut nyt kun sulosi ma palkaks toivon,\nNiin ylväs sydän kärttää, kieli mairii.\n    (Anna katsoo häntä halveksivasti.)\nÄl' ivaan moiseen huuliasi säännä.\nNe suuteloit' on eikä pilkkaa varten.\nJos et voi kostoltasi anteeks suoda,\nTeräväkärkisen saat tuossa miekan:\nSe tähän uskolliseen poveen paina,\nVapauta sua jumaloiva sielu,\nSen kuoliniskulles nyt paljastan ma,\nRukoillen polvillani kuolemaa.\n    (Paljastaa rintansa; Anna tavoittaa häntä miekalla.)\nÄl' esty; Henrik kuninkaan ma tapoin,\nVaan sulosi mua siihen houkutteli.\nNo, joudu! Minä Edward prinssin pistin;\n    (Anna tavoittaa häntä miekalla.)\nVaan näkösi taivainen mua kiihoitti.\n    (Anna antaa miekan vaipua.)\nNyt nosta miekka, taikka minut nosta!\n\nANNA.\nNo, nouse, teeskelijä! Surmaas toivon,\nMut en sen toimittaja tahdo olla.\n\nGLOSTER.\nMun käske toimittaa se, ja sen täytän.\n\nANNA.\nSen olen tehnyt.\n\nGLOSTER.\n                 Vihoissasi teit sen.\nSe sano uudelleen, niin tämä käsi,\nMi lemmen tähden lemmen surmas sulta,\nNyt surmaa vielä taatummankin lemmen,\nNäin syypääks sinut tehden kahteen surmaan.\n\nANNA.\nJos mieles tuntisin ma!\n\nGLOSTER.\nSe kielelläni asuu.\n\nANNA.\nMolemmat voivat pettää.\n\nGLOSTER.\nEi silloin mikään taattu.\n\nANNA.\nNo, hyvä, tuppeen miekka!\n\nGLOSTER.\nSiis rauhan mulle takaat!\n\nANNA.\nSen saat sa tietää vasta.\n\nGLOSTER.\nSiis toivoako saanen?\n\nANNA.\nSen kaikki saavat, toivon.\n\nGLOSTER.\nTää sormus ota multa.\n\nANNA.\nKen ottaa, viel' ei anna.\n\n    (Panee sormuksen sormeensa.)\n\nGLOSTER.\nNiin kuin tää sormus sormeasi kiertää,\nPoveskin sydän-raukkaseni kietoo!\nKumpaakin helli, kumpikin on sinun.\nJa jos suot ihastuneen orja-raukan\nSun sulokädestäsi armon pyytää,\nNiin ijäks hänen onnensa sa turvaat.\n\nANNA.\nMik' on se?\n\nGLOSTER.\n            Että tämän surun toimen\nJätätte hälle, jolla enemmän\nOn syytä suruun, sekä Crosby-placeen\nMenette oiti; Chertseyn luostariin kun\nPyhillä menoill' olen haudannut\nTään jalon kuninkaan ja hautansakin\nKatuman kyynelillä kastellut,\nTapaamaan teitä riennän viipymättä.\nMonesta salasyystä rukoilen nyt:\nLuvatkaa tämä.\n\nANNA.\n               Sydämmestän' aivan.\nJa minua se suurest' ilahduttaa,\nEtt' olette näin katumukseen tullut. --\nTressel ja Berkley, mua seuratkaa.\n\nGLOSTER.\nSanokaa jäähyväiset.\n\nANNA.\n                     Kannattaako?\nMut koska mairimaan mua opetitte,\nKuvailkaa, että tein jo jäähyväiset.\n\n    (Lady Anna, Tressel ja Berkley menevät.)\n\nGLOSTER.\nEdelleen ruumis viekää.\n\n2. YLIMYS.\nChertseyynkö, jalo herra?\n\nGLOSTER.\nWhite-Friarsiin; mua siellä vartokaa. --\n    (Ruumissaatto lähtee.)\nNäin onko koskaan naista kosittu?\nNäin onko koskaan naista voitettu?\nOmata tahdon hänet, mut en kauan.\nKuin? Minä, miehens', appens' surmaaja,\nNäin häneen isken kesken vihan vimmaa,\nKirous huulillaan ja silmiss' itku\nJa vihan veritodistaja läsnä.\nJumala, hänen tuntonsa ja kaikki\nMua vastass' on, muut auttajaa ei mulla\nKuin perkele ja tekopyhä katse,\nJa sentään voitan, -- kaikki tyhjää vastaan!\nHaa!\nJo unhottiko uljaan Edward prinssin,\nMiehensä, jonka vihapäissä tapoin\nKuukautta kolme sitten, Tewksburyssä?\nSulompaa, lempeämpää ylimystä,\nNiin luonnon ihan tuhlaamalla luomaa,\nNuort', uljast', ylvää, kuninkaallist' aivan\nEi avarassa maailmassa toista:\nJa sentään katseens' alentaa hän minuun,\nJok' armaan tämän kukantaimen taitoin\nJa hälle leskivuoteen kolkon laitoin!\nMinuhun, epämuotoiseen ja nilkkuun,\nJok' en niin puolta ole Edwardista!\nRopohon panen herttuakuntani,\nEtt' olen erehtynyt muodostani:\nHän näkee, piru vie, mit' en näe itse,\nEtt' olen sentään ihmeen kaunis mies.\nMun täytyy ostaa itselleni peili\nJa pitää tusinoittaan räätäleitä,\nRuhoni saadakseni sieväks oikein.\nKun näin nyt oman suosioni voitin,\nNiin täytyneehän siitä jotain maksaa.\nMut ensin tämän veikon hautaan saatan,\nJa sitten tillitellen kullan luokse.\nSa armas päivyt, peilin virkaa täytä,\nKuvani mulle käydessäni näytä!\n\n                          (Menee.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone hovilinnassa.\n\n    (Kuningatar Elisabeth, lord Rivers ja lord Grey tulevat.)\n\nRIVERS.\nTyvetkää, rouva; pian majesteetti\nTakaisin entisen saa terveytensä.\n\nGREY.\nTuo huolenne vaan häntä huonontaa;\nSiis, Herran tähden, hyvill' olkaa mielin\nJa hilpein puhein häntä hauskutelkaa.\n\nELISABETH.\nJos kuolee hän, niin mikä mua kohtaa?\n\nGREY.\nEi muu kuin moisen miehen tappio.\n\nELISABETH.\nMut moisen miehen tappio on kaikki.\n\nGREY.\nJos kuolee miehenne, niin lohdutukseks\nOn taivas teille suonut kelpo pojan.\n\nELISABETH.\nHän nuori on ja, kunnes ikään tulee,\nOn hällä holhoojana Richard Gloster,\nJok' ei mua helli eikä ketään teistä.\n\nRIVERS.\nProtektoriksi hänkö määrätty?\n\nELISABETH.\nPäätetty, vaikk' ei vielä määrätty;\nMut siksi käy, jos kuolee kuninkaamme.\n\n    (Buckingham ja Stanley tulevat.)\n\nGREY.\nKah, tuossa loordit Buckingham ja Stanley.\n\nBUCKINGHAM.\nIloista huoment', armollinen rouva!\n\nSTANLEY.\nJumala yhä suokoon ilonpäivää!\n\nELISABETH.\nKreivinna Richmond, hyvä herra Stanley,\nRukoukseenne tuskin sanoo: aamen.\nMut, Stanley, vaikka vaimonne hän onkin\nJa ei mua rakasta, niin, hyvä loordi,\nMa teit' en vihaa hänen ylpeydestään.\n\nSTANLEY.\nRukoilen teitä, älkää uskoko\nKateiden parjaajien kanteluita;\nJa syystäkin jos häntä syytettäisi,\nNiin heikkouttaan sietäkää, jonk' alku\nVaan sairas oikka on eik' ehdon häijyys.\n\nELISABETH.\nKuninkaan tänään näittekö, lord Stanley?\n\nSTANLEY.\nMe, Buckinghamin herttua ja minä,\nKuninkaan luota tullaan suoraa päätä.\n\nELISABETH.\nToivetta onko parantumisesta?\n\nBUCKINGHAM.\nParahat toiveet: hilpeä on mieli.\n\nELISABETH.\nJumalan kiitos! Häntä puhutitte?\n\nBUCKINGHAM.\nKyll', arvo rouva: sovittaa hän soisi\nGlosterin herttuan ja veljienne\nJa näiden sekä kamariherran välin;\nPateilleen on hän heidät haastattanut.\n\nELISABETH.\nJos kaikki hyvin ois! Mut ei, ei koskaan!\nAlenemass' on onnemme, ma pelkään.\n\n    (Gloster, Hastings Ja Dorset tulevat.)\n\nGLOSTER.\nVääryyttä mulle tehdään, sit' en kärsi. --\nKeit' on ne, jotka kuninkaalle nurkuu,\nEtt' olen tyly muka, heit' en lemmi?\nSe häntä, santta Paavali, ei lemmi,\nKen hänen korvans' ahtaa vihaa täyteen.\nKun mairia en voi ja mielistellä,\nSukoilla, nauraa, mataa, hännystellä\nKuin marakatti taikka ranskalainen,\nNiin olen kohta ilkeä ja häijy.\nVihoitta eikö vakaa mies saa elää,\nNäin joutumatta suoruudestaan pilkaks\nImelän, luihun silkkinarrijoukon?\n\nGREY.\nKenelle armonne nyt puhuu?\n\nGLOSTER.\n                           Sulle,\nJok' armosta ja kunniast' et tiedä.\nSua loukkasinko? Vääryytinkö milloin?\nTai sua? -- tai sua? -- tai ketään joukostanne?\nSen vietävät! Kuningas, -- jota taivas\nParemmin varjelkoon, kuin toivoisitte, --\nSaa tuskin hengenvuoron rauhass' olla,\nNiin häntä tyhjin kantein kidutatte.\n\nELISABETH.\nPetytte, veli Gloster; kuningas,\nOmasta ylhäisestä tahdostansa\nEik' armoon-pyrkijöiden yllykkeestä,\nVaroen sisäist' ehkä kaihelmaanne,\nJot' ilmaissut on ulkokäytöksenne\nMua, lapsiani, veljiäni kohtaan,\nOn teitä kutsuttanut, tiedustaakseen\nVihanne syytä ja sen poistaaksensa.\n\nGLOSTER.\nVihani? Kuin? -- Niin tärviöll' on mailma,\nEtt' öyhkää tiiti, missä arkoo kotka.\nKun kaikk' on moukat tulleet aateliksi,\nNiin moni aatelus saa olla moukka.\n\nELISABETH.\nNiin, tähtäys on selvä, veli Gloster:\nTeit' äimii mun ja ystäväini nousu.\nKies'auta. ett'ei meidän teit' ois tarvis.\n\nGLOSTER.\nMut meidän on, kies'auta, teitä tarvis:\nVeljemme vankina on teidän syystä,\nVihoissa itse olen, ylenkatseess'\nOn aatelisto, viroill' ylhäisillä\nNiit' äyriäiksi tehdään, jotka tuskin\nOl' äyrin väärtit pari päivää sitten.\n\nELISABETH.\nSen kautta, joka tähän arkaan arvoon\nTilasta tyytyvästä minut nosti!\nEn koskaan kuningasta yllytellyt\nClarencen herttuata vastaan, jota\nPäinvastoin aina innokkaasti puolsin.\nKatalaa vääryyttä te teette mulle,\nNäin syyttä saattain minut pahaan luuloon.\n\nGLOSTER.\nTe kyllä kieltää voitte, että syypää\nOlitte Hastingsinkin vankeuteen.\n\nRIVERS.\nMylord, sen voi hän, sillä --\n\nGLOSTER.\nVai voi, lord Rivers? Niin, ken sit' ei tiedä?\nHän enemmänkin voi kuin tämän kieltää.\nTeit' auttaa voi hän moneen oiva virkaan\nJa sitten kieltää osanottonsa,\nSanoa vaan: se ansion on palkka.\nMit' ei hän voi? Hän voi -- niin, totta, huolla --\n\nRIVERS.\nMitenkä? Huolla?\n\nGLOSTER.\nMitenkä huolla? Huolla kuninkaalle,\nSomalle kelpo poikamiehelle.\nNiin hyvää kauppaa mummonne ei tehnyt.\n\nELISABETH. Lord Gloster, liiaks sietänyt jo olen\nTuot' ivaa katkeraa ja raakaa herjaa.\nKuningas, jumaliste, tietää saakoon,\nMit' ilkeätä pilkkaa teiltä kärsin!\nOlisin ennen palkkapiika maalla\nKuin ylväs kuningatar näillä ehdoin, --\nIvailun, kiusan, herjan hampaiss' aina.\nVähä ilo Englannin on valtiaalla.\n\n    (Kuningatar Margareeta ilmestyy näyttämön perälle.)\n\nMARGAREETA (syrjään).\nVähetä senkin vähän suokoon Luoja!\nSun arvos, vahas, istuimes on minun.\n\nGLOSTER.\nKuin? Uhkaatteko kantaa kuninkaalle?\nSe tehkää surkomatta: minkä sanoin,\nSen taata tohdin kuninkaankin kuullen,\nNiin, vaikka Toweriin hän minut pankoon.\nPuhua täytyy: työni unhoon jäävät.\n\nMARGAREETA (syrjään).\nPois, perkele! Ne liian hyvin muistan!\nVeit hengen mieheltäni Towerissa\nJa poika-pololtani Tewksburyssa.\n\nGLOSTER.\nTe ette vielä kuningatar ollut\nJa miehenne ei kuningas, kun minä\nJo hänen suurten tuumains' olin juhta,\nKopeiden vainoojainsa juurittaja\nJa ystäväinsä aulis hyvittäjä,\nJa jalostuttaakseni hänen vertaan,\nOmaani vuodatin ma.\n\nMARGAREETA (syrjään).\n                    Niin, ja vielä\nJalompaa vertakin kuin sun ja hänen.\n\nGLOSTER.\nMut te ja puolisonne Grey sen aikaa\nLancaster-suvun hyväks kapinoitte; --\nTe, Rivers, myöskin. -- Miehennehän kaatui\nSaint Albansissa Margareetan väessä?\nMun suokaa muistuttaa, jos unhotitte,\nMit' ennen olitte ja mitä nyt,\nJa mitä minä olin ja nyt olen.\n\nMARGAREETA (syrjään).\nVerinen konna, ja se olet yhä.\n\nGLOSTER.\nSanansa Clarence-raukka söi ja petti\nIsänsä Warwickin, -- Kies' anteeks suokoon! --\n\nMARGAREETA (syrjään).\nJumala kostakoon!\n\nGLOSTER.\nEdwardin hyväks kruunust' otellakseen;\nMut kiikkaan joutui kiihkastaan. Oi, mulla\nJos sydän kivest' ois kuin Edwardilla,\nTai hällä hellä, säälivä kuin mulla!\nTään mailman lapseks olen liian houkka.\n\nMARGAREETA (syrjään).\nSiis mene helvettiin ja jätä mailma,\nSa kakodaimon! Siellä sun on valtas.\n\nRIVERS.\nLord Gloster, siihen levottomaan aikaan,\nJost' alun vihaamme te juonnatte,\nHerraamme kuningasta seurasimme;\nMyös teitä kuninkaana seuraisimme.\n\nGLOSTER.\nKuningas minä? Ennen kauppasaksa!\nSe aatoskin se minust' etääll' olkoon!\n\nELISABETH.\nNiin pieneks ilonne kuin arvannette,\nJos olisitte tään maan kuningas,\nTe yhtä pieneks voitte arvata\nMun iloni sen kuningattarena.\n\nMARGAREETA (syrjään).\nPien' ilo on maan kuningattarella:\nMin' olen se, ja ilost' olen tyhjä.\nMinulta kärsivällisyys jo loppuu. --\n\n    (Astuu estin.)\n\nMua kuulkaat, rosvot, jotka riitelette\nNyt saaliista, jonk' anastitte multa!\nKen teist' ei vapise, kun minuun katsoo?\nKumarrus nöyrä valtiaalle, taikka\nVaviskaa valtaheittoa, te luopiot!\nHaa! maire konna, älä käänny pois!\n\nGLOSTER.\nMiks silmissäni väikyt, noita ryytty?\n\nMARGAREETA.\nMa sulle kertaan kaikki pillatyösi:\nSen totta teenkin, ennen kuin sun päästän.\n\nGLOSTER.\nMaanpakoon surman uhall' olet pantu.\n\nMARGAREETA.\nNiin, mutta maanpako on tuskaisempi\nKuin surma olla voi, jos täällä viivyn.\nSin' olet miehen mulle, pojan velkaa, --\nSinä kruunun, -- alamaisuuden te kaikki;\nSuruni tää on oikeastaan teidän\nJa ryöstämänne riemut kaikki minun.\n\nGLOSTER.\nKirous, jonka isältäni sait,\nKun paperilla sevit urhon otsan\nJa silmäns' ivallas sait tulvimaan\nJa niiden kuiveeks annoit liinan, jonka\nRutlandin viattomaan vereen kastoit, --\nKirous, jonka katkeroiduin mielin\nHän sinuun syyti, kohdannut sua ompi;\nSe Jumalan on kosto, eikä meidän.\n\nELISABETH.\nVanhurskaan Jumalan, mi syytönt' auttaa.\n\nHASTINGS.\nOi, teko hirmuinen tuo lapsen murha\nJa armottomin, mit' on koskaan kuultu!\n\nRIVERS.\nTyrannikin, sen kuullessansa, itki.\n\nDORSET.\nJa kaikki ennustivat koston päivää.\n\nBUCKINGHAM.\nNorthumberland, jok' oli läsnä, itki.\n\nMARGAREETA.\nKuin? Äsken tullessani ärisitte\nValmiina käymään toisienne kurkkuun,\nJa vihanne nyt kaikki minuun kääntyy!\nNiin Yorkin kirousko taivaan valtaa,\nEtt' Edwardini, Henrikkini surma,\nValtamme hukka, maanpakoni tuskat,\nKaikk' on vaan kostoksi tuon poika houkan?\nJos halki pilvein kirot taivoon tunkee,\nKironi vinha, raskaat pilvet ratko! --\nSotahan älköön kuninkaamme kuolko,\nVaan viinaan, niinkuin murhan kautta meidän.\nTehdäkseen siten hänet kuninkaaksi!\nSun Edwardisi, Walesin nyky-prinssi,\nKuin minun Edwardini, Walesin prinssi,\nHän nuorna väkinäisen surman saakoon!\nSä, kuningatar nyt, kuin ennen minä,\nNäe onnes loppu, niinkuin minä raukka!\nEläös kauan, lapsiasi itkein!\nNäe toisen, niinkuin minä nyt näen sinun,\nArvollas öyhkäävän, kuin sinä minun!\nIlosi ennen sua menköön hautaan;\nJa pitkällisten tuskain päästä kuole\nMiehettä, lapsetonna, kruunutonna!\nRivers ja Dorset, olittehan läsnä,\nJa sinä, Hastings myös, kun murhaveitsi\nLävisti poikani. Jumala, kuule:\nTeist' älköön ykskään luonnon ikään pääskö,\nVaan äkkisurma teidät temmatkoon!\n\nGLOSTER.\nNo, joko päätit, inha noita ryytty?\n\nMARGAREETA.\nSua muistamatta? Seis, mua kuule, koira.\nJos taivaalla on varastossaan tuskaa\nPahempaa, kuin mit' itse sulle tiedän,\nNiin säästäköön sen, kunnes täys on syntis;\nVihansa silloin viskatkoon se sinuun,\nTään mailma-raukan rauhanhäirijään!\nKalutkoon tunnon mato mieltäs aina!\nEpäile ystävääsi petturiksi,\nJa konnaa pidä helmaystävänäs!\nUnt' älköön kuolevaiseen silmääs tulko,\nPait milloin tuskan kauhust' uneksien\nNäet hornan täyden hirmu-perkeleitä!\nKuvaton ryhmä! Tonkivainen karju!\nSa, joka syntymässäs luonnon orjaks\nJa hornan pojaksi jo leimattiin!\nEmosi raskaan kohdun ruma tahra!\nIsäsi lantioiden häijy siitos!\nRepale kunniasta! Inhoittava --\n\nGLOSTER.\n\nMargareeta.\n\nMARGAREETA.\n           Richard!\n\nGLOSTER.\n                    Mitä?\n\nMARGAREETA.\n                          Se ei sulle.\n\nGLOSTER.\nAnteeksi suokaa; luulin että mulle\nNe olivat nuo tylyt nimet kaikki.\n\nMARGAREETA.\nNiin olivat; mut vastaust' en pyynnyt.\nOi, lopettaa mun anna kiroukseni!\n\nGLOSTER.\nSen minä tein, ja loppu on -- Margareeta.\n\nELISABETH.\nNäin kirouksenne kääntyi itsehenne.\n\nMARGAREETA.\nKuvakuningatar, vallastani varjo!\nMiks sokeroitset tuota lukin jolkkaa,\nJok' on sun surmaseittiinsä jo saanut?\nHupakko! Tappoveistäs itse hiot;\nMut kerran vielä kiroomaan mua kaipaat\nMujuista tuota kyssää, rupikonnaa.\n\nHASTINGS.\nKirosi hurjat päätä, väärä velho;\nTuhokses muuten meiltä maltin viet.\n\nMARGAREETA.\nHyi, hävetkää! Te multa maltin viette.\n\nRIVERS.\nHyv' oisi teidän tietää tehtävänne.\n\nMARGAREETA.\nMua palvella on teidän tehtävänne.\nMa kuningatar oon, te alamaiset:\nSe tehtävä ois teidän hyvä tietää.\n\nDORSET.\nHänt' älkää härnätkö, hän ei lie viisas.\n\nMARGAREETA.\nVait, herra markiisi, te nokkaviisas!\nNuor' arvonne on leima, tuskin käypä.\nOi, jospa tuntis tuore aatelinne,\nKuink' ilman sitä olisitte kurja!\nKen ylhääll' on, saa monet puuskat kestää,\nJa jos hän kaatuu, murskaantuu hän aivan.\n\nGLOSTER.\nHyvä neuvo! -- Opiks olkoon markiisi!\n\nDORSET.\nTeit' yhtä hyvin koskee se kuin mua.\n\nGLOSTER.\nEnemmän; minä synnyin ylähällä;\nPesämme rakettu on setrin latvaan,\nSe leikkii myrskyssä ja päivää pilkkaa.\n\nMARGAREETA.\nJa varjoo päivän, voi! Mun päivänikin,\nMun poikani nyt kuolon varjoss' on;\nSen kirkkaan sädevalon vihas musta\nIkuiseen pimeyteen on verhonnut.\nTe meidän pesässämme pesitte. --\nNäkevä Jumala, sit' älä kärsi!\nVerillä saatu veriin hukkukoon!\n\nBUCKINGHAM.\nVait! vait! -- hävystä, jos ei rakkaudesta.\n\nMARGAREETA.\nHäpyä, rakkautt' älä mainitsekaan:\nHävyttä teurastitte multa toivon,\nJa rakkaudetta mua kohtelitte.\nMull' elo häpeää on, rakkaus vihaa,\nJa tässä häpeässä vihan' elää.\n\nBUCKINGHAM.\nHerjetkää, herjetkää!\n\nMARGAREETA.\nBuckingham prinssi, kättäs suutelen ma\nSopuuden merkiksi ja ystävyyden:\nSun hyvin käyköön ja sun jalon heimos!\nSun vaippaasi ei meidän veri tahraa,\nJa sinua mun kironi ei koske.\n\nBUCKINGHAM.\nEi muita liioin; kirot aina jäävät\nSen huulille, jok' ilmaan niitä purkaa.\n\nMARGAREETA.\nEi, pilviin nousevat ne, herättäen\nJumalan rauhan vienost' unestaan.\nOi, Buckingham, sa varo tuota koiraa!\nSe liehakoidessansa sua puree,\nJa kuolinhaavan syö sen myrkkyhammas.\nSen miehen seuraa karta, varo häntä!\nHäness' on synnin, kalman, hornan leima,\nJa kaikki näiden väki kuulee häntä.\n\nGLOSTER.\nMitä hän sanoo, mylord Buckingham?\n\nBUCKINGHAM.\nEi mitään, prinssi, mistä huolin minä.\n\nMARGAREETA.\nHaa! Neuvoani pilkkaatko ja mairit\nPirua tuota, josta varottelin?\nOi, muista tää, kun kerran murenella\nHän sydäntäsi raataa; sano silloin,\nEtt' oli Margareeta ennustaja. --\nJok' ainut hänen vihans uhriks tulkaa\nJa teidän hän ja Jumalan te kaikki!\n\n    (Poistuu.)\n\nHASTINGS.\nKiroista noista karvani mun nousee.\n\nRIVERS.\nMun myöskin. Kuinka saa hän olla irti?\n\nGLOSTER.\nMa hänt' en moiti: kautta pyhän äidin\nHän kärsi liikaa vääryyttä, ja kadun,\nEtt' osaks' siihen mullakin on syytä.\n\nELISABETH.\nEi mitään syytä mulla, tietääkseni.\n\nGLOSTER.\nTe siitä vääryydestä hyödyn saitte.\nErästä autoin liian tulisesti,\nHän sit' on muistamaan nyt liian kylmä.\nNiin, Clarence, totta vie, sai kelpo palkan:\nLätissä vaivastaan on lihomassa; --\nSen Jumal' anteeks suokoon syyllisille!\n\nRIVERS.\nHyveellist' on ja kristillistä aivan\nRukoilla vahingoittajainsa eestä.\n\nGLOSTER.\nNiin teen ma aina; (Syrjään.) viisaus sen käskee;\nKirous nyt vaan lankeis omaan päähän.\n\n    (Catesby tulee.)\n\nCATESBY.\nTeit', arvo rouva, majesteetti kutsuu;\nTeit' armo, myös; ja teitä, jalot loordit.\n\nELISABETH.\nMa tulen, Catesby. -- Seuraatteko, loordit?\n\nRIVERS.\nMe teidän tahtoanne noudatamme.\n\n    (Kaikki menevät paitsi Gloster.)\n\nGLOSTER.\nTeen pahan, ja siit' ensin itse huudan,\nSen tuhon, jota salaa valmistelin,\nSen raskahana muiden niskaan syydän.\nClarencea, jonk' autoin varmaan kätköön,\nMa itken moisten houkkioiden nähden\nKuin ovat Stanley, Hastings, Buckingham;\nSanon, että kuningatar puolueineen\nKuningast' ärsytteli veljeheni;\nSen uskovat he, kostoon yllytellen\nNyt Riversille, Vaughanille, Greylle;\nMa huokaan, viittaan raamattuun ja sanon:\nHyvällä Herra käskee pahaa kostaa.\nNäin alastoman konnuuteni verhoks\nRäsyä vanhaa pipliasta kiskon,\nPyhältä näyttäin piruimmillanikin.\n\n    (Kaksi murhamiestä tulee.)\n\nVait! Hiljaa! Tuossa ovat pyövelini. --\nNo, pojat uljaat, rohkeat ja reippaat,\nKäsiksi käyttekö nyt tuohon toimeen?\n\n1. MURHAAJA.\nKyll', arvo herra; valtakirja vaan,\nNiin että sisään päästään hänen luokseen.\n\nGLOSTER.\nHyvinpä harkittu! Se täss' on valmis.\n    (Antaa heille valtakirjan.)\nKun työ on tehty, menkää Crosby-placeen.\nMut liukkaat olkaa toimissanne, miehet,\nKaraiskaa mieltänne; hänt' älkää kuulko;\nClarence on sulosuinen: sydämmenne\nVois heltyä, jos häntä kuuntelette,\n\n1. MURHAAJA.\nEi hätää! Meill' ei mieli jaarituksiin;\nEi lörpäst' ole toimiin; kieltä emme\nMe käyttää aio, kättä vaan, sen takaan.\n\nGLOSTER.\nTe vuodatatte myllynkiviä,\nKun narrin silmä tiukkuu kyyneleitä!\nMa pidän teistä, pojat; joutuun toimeen!\nNo, rientäkää!\n\n1. MURHAAJA.\n              Kyll', armollinen herra.\n\n                           (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone Towerissa.\n\n    (Clarence ja Brakenbury tulevat.)\n\nBRAKENBURY.\nMiks olette niin synkkä tänään, prinssi?\n\nCLARENCE.\nOi, yö se oli kauhistava, täynnä\nPahoja unia ja ilkinäkyjä!\nNiin totta hurskas kristitty kuin olen,\nEn moista yötä tahtois elää toista,\nVaikk' iloja ma mailman täyden saisin;\nNiin täynnä tuskaa, kauhua se oli.\n\nBRAKENBURY.\nMit' unta näitte? Sanokaa, ma pyydän.\n\nCLARENCE.\nNäet, karkuun olin päässyt Towerista\nJa laivamatkall' olin Burgundiin,\nJa seurassani oli veli Gloster.\nHän kajuutasta kannelle mun kiskoi;\nSiit' Englantiin nyt katseltiin, ja mieleen\nTuhannet johtui tuskat, joilla sota,\nTuo Lancasterin välinen ja Yorkin,\nMeit' oli etsinyt. Mut kun me tuossa\nKannella vaaruvalla astelimme,\nLivahti Gloster, näet, ja veti minut,\nKun aioin häntä auttaa, kannelt' alas\nKuohaaviin valtameren aaltoihin.\nOi, mikä tuska oli veteen kuolla!\nTuo häijy aallon kohu korvissani!\nNuo surman hirmunäyt silmissäni!\nTuhannet laivanraadot virui siellä,\nTuhannet ruumiit, joita kalat nirhoi;\nAnkkurit, kultaharkot, helmiriitat,\nJuveelit verrattomat, kalliit kivet\nSekaisin mätättyinä meren pohjaan.\nPääkalloiss' oli jotkut; onteloissa,\nMiss' ennen silmät sijaitsi, nyt säihkyi,\nPilkaksi silmäin, kivet kiiluvaiset,\nJotk' ailakoivat meren liejupohjaa,\nIvaten kuolleen luita ympärillään.\n\nBRAKENBURY.\nKuink' oli teillä kuolinhetkell' aikaa\nSyvyyden salaisuutta tarkastella?\n\nCLARENCE.\nMinusta oli; henkitoreiss' olin\nJo useinkin, mut kade luode aina\nPidätti sielun eikä päästänyt\nSit' aavaan, vapaaseen ja tyhjään ilmaan,\nVaan palppaavaan sen painoi sydämmeeni,\nJok' oli katkosta sen ylön antaa.\n\nBRAKENBURY.\nTeit' eikö kuolontuska herättänyt?\n\nCLARENCE.\nEi, uni jatkui kuolemankin jälkeen.\nNyt vasta alkoi sielussani myrsky!\nTuo runon kuulu yrmy lautturi\nMua tuonen mustan virran yli saattoi\nIkuiseen pimeyden valtakuntaan.\nTulokkaan sielun siellä ensin kohtas\nSuur' appeni, tuo kuulu Warwick, joka\nHuus ääneen: \"Millä pattovalan kostaa\nPimeyden valta Clarence petturille?\"\nKatosi näin. Ja sitten tuli haamu,\nKuin enkel' ihanainen, valkohiukset\nVerillä tahratut; se huusi ääneen:\n\"Clarence on täällä, viekas, luihu Clarence,\nJok' otti hengen multa Tewksburyssä; --\nOi, raivottaret, piinaan hänet viekää!\"\nJa silloin lauma ilkiperkeleitä\nMua ympäröi ja korvihini ulvoi\nNiin kauheasti, että niiden huutoon\nHeräsin vavisten, ja kauan jälkeen\nViel' uskoin, että olin helvetissä;\nNiin kamalasti vaikutti se uni.\n\nBRAKENBURY.\nEi ihme, prinssi, että kauhistuitte;\nMinäkin kauhistun, kun tuota kuulen.\n\nCLARENCE.\nOi, Brakenbury! Minä tein tuon kaiken\nMi todistaa nyt sieluani vastaan,\nEdwardin tähden; ja hän näin sen maksaa;\nJumala, jos ei harras rukous sua\nVoi lepyttää, vaan kostaa tahdot työni,\nVihasi käännä toki minuun yksin!\nLaps raukka säästä, oi, ja syytön vaimo!\nJää, vartijani, luokseni, ma pyydän:\nOn mieli raskas, nukkua ma soisin.\n\nBRAKENBURY.\nJään kyllä; Luoja suokoon hyvää unta! --\n    (Clarence nukahtaa.)\nAjat ja levon hetket suru rikkoo,\nYöst' aamun tekee, keskipäiväst' yön.\nNimeä vaan on ruhtinasten herraus,\nSisäisen vaivan ulkonainen loiste;\nJa luulo-nautinnoistaan heill' on usein\nVaan mailman täysi levotonta huolta.\nNimestä halvast' arvo ruhtinaan\nVaan tyhjäll' eroaapi kaiullaan.\n\n    (Molemmat murhamiehet tulevat.)\n\n1. MURHAAJA.\nHoi! Kuka siellä?\n\nBRAKENBURY.\nMit' aiot, mies? Ja kuinka tulit tänne?\n\n1. MURHAAJA.\nTahdon puhutella Clarencea, ja tulin tänne omin jaloin.\n\nBRAKENBURY.\nMut miks noin vähin puhumin.\n\n1 MURHAAJA.\nParempi vähin puhumin kuin pitkin. --\nSuu kiinni vaan, ja esiin valtakirja.\n\n    (Antavat paperin Brakenburylle, joka lukee sen.)\n\nBRAKENBURY.\nMua tässä velvoitetaan jättämään\nYlevä Clarence herttua teidän käsiin.\nEn tahdo tutkistella, mik' on mieli,\nVaan tahdon siinä mieless' olla syytön.\nTäss' avain on ja tuossa herttua nukkuu.\nVien kuninkaalle tiedon, että teille\nNäin olen virkani ma luovuttanut.\n\n1. MURHAAJA.\nNiin, tehkää se; se on viisas teko. Hyvästi vaan!\n\n    (Brakenbury menee.)\n\n2. MURHAAJA.\nSano, pistämmekö häntä kesken untaan?\n\n1. MURHAAJA.\nÄlkäämme; hän sanoo, että olimme pelkureita, kun herää.\n\n2. MURHAAJA.\nKun herääkö! Hän ei herää ennen kuin suurena tuomiopäivänä.\n\n1. MURHAAJA.\nNiin, silloin hän sanoo, että pistimme häntä kesken untaan.\n\n2. MURHAAJA.\nTuo sana tuomio se minussa herättää jonkinlaista tunnonvaivaa.\n\n1. MURHAAJA.\nMitä? Pelkäätkö?\n\n2. MURHAAJA.\nEn tappaa häntä, siihen kun on minulla valtuus, vaan joutua\ntuomionalaiseksi siitä taposta, ja siitä ei mikään valtuus minua\nvarjele.\n\n1. MURHAAJA.\nLuulin, että olit päätöksen tehnyt.\n\n2. MURHAAJA.\nNiin olenkin: jättää hänet eloon.\n\n1. MURHAAJA.\nMinä siis palajan Glosterin herttualle sitä kertomaan.\n\n2. MURHAAJA.\nÄlä; maltahan vähän! Toivon, että tämä hurskas tuuli vähitellen\nkääntyy; sitä ei tavallisesti kestä kauemmin kuin että ehtii lukea\nkahteenkymmeneen.\n\n1. MURHAAJA.\nNo, miltä nyt tuntuu?\n\n2. MURHAAJA.\nOnhan sitä minussa vielä vähän omantunnon sakkaa.\n\n1. MURHAAJA.\nMuista palkkaamme, kun työ on tehty.\n\n2. MURHAAJA.\nNiin oikein! Hän kuolkoon! Unhotin palkan.\n\n1. MURHAAJA.\nMissä on nyt sinun omatuntosi?\n\n2. MURHAAJA.\nGlosterin herttuan kukkarossa.\n\n1. MURHAAJA.\nJa kun hän avaa kukkaronsa maksaakseen palkkamme, niin lentää\nomatuntosi matkaan.\n\n2. MURHAAJA.\nVähät siitä! Menköön vaan! Ani harva, jos kukaan, siitä huolii.\n\n1. MURHAAJA.\nEntä, jos se tulee takaisin sinuun.\n\n2. MURHAAJA.\nMinä en rupea sen kanssa tekemisiin; se tekee miehestä pelkurin. Jos\nvarastat, niin heti se syyttää; jos vannot, niin oiti se sättii; jos\nmakaat naapurin vaimon kanssa, niin kohta se sinut ilmaisee; se on\nsemmoinen punastuva, kaino henki, joka panee miehen sydämmen pyörälle;\nse tekee jos jonkinlaisia estelyksiä; pakotti minua taannoin antamaan\ntakaisin rahakukkaron, jonka sattumalta olin löytänyt; se tekee\nmiehestään kerjäläisen; se on kaikista kaupungeista ja kauppaloista\nkarkoitettu vaarallisena kapineena; ja jokaisen, joka tahtoo elää\nhyvin, täytyy luottaa omaan itseensä ja elää ilman sitä.\n\n1. MURHAAJA.\nKas, hiisi olkoon! Nyt se on mennyt minun kyynärpäähäni ja puhuttelee\nminua, etten tappaisi herttuata.\n\n2. MURHAAJA.\nOta pirusta vaari, äläkä usko sitä; se tahtoo vaan mielistellä sinua,\nettä saisi sinut huokailemaan.\n\n1. MURHAAJA.\nMinulla on vahva luonto; minusta se ei saa urakkaa.\n\n2. MURHAAJA.\nPuhut niinkuin reima mies, joka on arka maineestaan. No, käymmekö\ntyöhön käsiksi?\n\n1. MURHAAJA.\nAnna hänelle aivokoppaan miekankahvastasi, ja paiskaa hänet sitten\nviiniaamiin tuonne sivuhuoneeseen.\n\n2. MURHAAJA.\nOiva keksintö! Siitä tulee likopala.\n\n1. MURHAAJA.\nVait! Hän herää.\n\n2. MURHAAJA.\nIske!\n\n1. MURHAAJA.\nEi, puhutelkaamme häntä ensin.\n\nCLARENCE (herää).\nHoi, vartija! Tuo tänne viiniä!\n\n1. MURHAAJA.\nViiniä saatte, herra, tarpeeksi kohta paikalla.\n\nCLARENCE.\nJumalan nimessä, ken olet sinä?\n\n1. MURHAAJA.\nIhminen, niinkuin tekin.\n\nCLARENCE.\nMut sull' ei kuninkaallist' ole kieltä.\n\n1. MURHAAJA.\nJa teill' ei kuninkaallist' ole mieltä.\n\nCLARENCE.\nSull' ukkosen on ääni, katse nöyrä.\n\n1. MURHAAJA.\nKuninkaan mull' on ääni, katse oma.\n\nCLARENCE.\nHämärä puhees on ja kuolettava.\nMua uhkaa silmänne. Miks kalpenette?\nKen teidät laittoi? Asiaako teillä?\n\nMOLEMMAT MURHAAJAT.\nOn, on, on, --\n\nCLARENCE.\nOn minut murhata?\n\nMOLEMMAT MURHAAJAT.\nNiin, niin.\n\nCLARENCE.\nSydäntä teill' on tuskin ilmoittaa se,\nJa sydänt' ei siis ole sitä tehdä.\nMill', ystävät, teit' olen loukannut?\n\n1. MURHAAJA.\nMeit' ette loukannut, vaan kuningasta.\n\nCLARENCE.\nTe mailman miehistäkö valituimmat\nMurhaamaan viatonta? Mitä rikoin?\nKen todistajana mua syyttää tässä?\nKetk' ovat valamiehet vikapääksi\nMun julistaneet? Kuka Clarence raukan\nTuominnut katkeraan on kuolemaan?\nLaitonta uhata mua kuolemalla,\nEnnenkuin laki mun on syypääks saanut.\nJos syntivelastanne toivotte\nKristuksen kalliin veren lunastusta,\nNiin menkää, käsin älkää käykö minuun!\nKirottu työ on, jota yritätte.\n\n1. MURHAAJA.\nSen, minkä teemme, teemme käskystä.\n\n2. MURHAAJA.\nJa käsky kuninkaan on.\n\nCLARENCE.\n                       Sokko parka!\nTuo suuri kuningasten kuningas\nLain taulussansa sääsi: älä tapa!\nIvata hänen käskyäänkö aiot\nJa tehdä ihmismurhan? Varo itses!\nHän, näet, pitää kädessänsä koston\nJa lennättää sen rikkojien päähän.\n\n2. MURHAAJA.\nJa saman koston lennättää hän sinuun\nMiestaposta ja valapattuudesta.\nSa sakramentin otit, pitääksesi\nSodassa Lancasterin huoneen puolta.\n\n1. MURHAAJA.\nJa Herran nimen kavaltajana\nValasi söit ja säiläll' ynseällä\nKuninkaas pojan ruumiin teurastit.\n\n2. MURHAAJA.\nJot' auttaa vannoit sekä turvata.\n\n1. MURHAAJA.\nMiks meihin käännät Herran jyrkän käskyn,\nJot' olet rikkonut niin suurest' itse?\n\nCLARENCE.\nAh! kenen tähden tein tuon ilkityön?\nEdwardin, oman veljen tähden. Siksi\nHän teit' ei laittanut mua murhaamaan:\nSe synti häntä painaa niinkuin mua.\nJos Jumala sen teon kostaa tahtoo,\nNiin tietkää, että Hän sen tekee julki.\nTe voiman kädest' älkää vitsaa viekö:\nHän vääryyttä ja laittomuutt' ei kaipaa\nVihoittajaansa täältä tuhotakseen.\n\n1. MURHAAJA.\nKen sua silloin verityöhön käski,\nKun Plantagenetien kevätkukan,\nKuningastaimen uljaan, hengilt' otit?\n\nCLARENCE.\nVihani, perkele ja veljen lempi.\n\n1. MURHAAJA.\nTekosi, velvoitus ja veljes lempi\nNe meitä vaativat sua murhaamaan.\n\nCLARENCE.\nKen veljeäni lempii, mua ei vihaa;\nMa hänen veljens' oon ja häntä lemmin.\nJos työnne teette palkasta, niin menkää,\nLuo Gloster veljeni ma teidät laitan;\nEnemmän elämästäni hän maksaa\nKuin Edward kuolemani sanomasta.\n\n2. MURHAAJA.\nPetytte aivan: Gloster vihaa teitä.\n\nCLARENCE.\nEi, ei; hän mua rakastaa ja lempii.\nPois hänen luokseen menkää.\n\nMOLEMMAT MURHAAJAT.\n                            Kyllä mennään.\n\nCLARENCE.\nSanokaa, että jalo isämme,\nKun voittokäsin siunas meidät kolme,\nKehoittain meitä hellään rakkauteen,\nEi aavistanut tätä veljesriitaa:\nOi! sitä muistuttakaa Glosterille,\nNiin itkee hän.\n\n1. MURHAAJA.\n                Niin, myllynkiviä,\nJoit' itkemään hän neuvoi meitäkin.\n\nCLARENCE.\nHänt' älkää panetelko, hän on hyvä.\n\n1. MURHAAJA.\nKuin syksyn lumi, niin. -- Te erhetytte:\nHän meidät laittoi teitä surmaamaan.\n\nCLARENCE.\nEi, mahdotonta! Turmaani hän itki,\nMua halaili ja nyyhkytti ja vannoi\nKaikk' uhraavansa minut pelastaakseen.\n\n1. MURHAAJA.\nSen tekeekin: maan orjuudesta teidät\nPelastaa taivaan iloon.\n\n2. MURHAAJA.\n                        Taivaan kanssa\nNyt sopikaa; nyt teidän kuolla täytyy.\n\nCLARENCE.\nPyhyyden tunnettako sielussasi,\nKun taivaan kanssa sopimaan mua neuvot,\nJa oman sielusi niin sokaat, että\nSoditat taivasta ja minut murhaat?\nOi! muistakaa: sen vihat vielä saatte,\nKen tähän teidät saattoi.\n\n2. MURHAAJA.\n                          Mitä tehdä?\n\nCLARENCE.\nPelastaa sielunne ja heltyä.\n\n1. MURHAAJA.\nHeltyä! Pelkuri ja nainen heltyy.\n\nCLARENCE.\nPeto ja perkele, ne eivät helly. --\nKen teistä, ruhtinaana synnyltään\nJa tyrmään kytkettynä, niinkuin minä,\nEi rukoilisi henkens' edestä,\nJos kaksi moista murhaajaa hän kohtais? --\nKatseessas, ystäväni, piilee sääli;\nOi! Jos ei silmäsi nyt imartele,\nMua puolla, rukoile mun puolestani,\nSamassa kuin jos hädäss' oisit itse.\nKerjäävää prinssiä kerjurikin säälii.\n\n2. MURHAAJA.\nTakanne, herra, katsokaa.\n\n1. MURHAAJA.\nTuon saat, ja tuon;\n    (Pistää Clarencen kuoliaaksi.)\n                    jos se ei vielä tepsi,\nNiin upotan sun viiniaamiin tuonne.\n\n    (Raastaa pois ruumiin.)\n\n2. MURHAAJA.\nVerinen teko, armottoman julma!\nOi, että niinkuin Pilatus nyt voisin\nTään ilkimurhan käsistäni pestä?\n\n    (Ensimmäinen murhaaja palajaa.)\n\n1. MURHAAJA.\nNo, mitä aattelet, kun et mua auta?\nSun vitkautes saa vielä herttua kuulla.\n\n2. MURHAAJA.\nJos kuulis, että veljensä ma säästin!\nSin' ota palkka; kaikki hälle kerro.\nOi! minä kadun tätä herttuan murhaa.\n\n    (Menee.)\n\n1. MURHAAJA.\nMut en vaan minä; mene matkaan, raukka!\nJohonkin läpeen ruumihin nyt kätken,\nSiks kunnes herttua sen hautaan laittaa.\nKun palkan saan, niin olkoon täällä hiis;\nKaikk' ilmi tulee; joutuun matkaan siis!\n\n                                (Menee.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone lumilinnassa.\n\n    (Kuningas Edward, jota sairaana talutetaan sisään,\n    kuningatar Elisabeth, Dorset, Rivers, Hastings,\n    Buckingham, Grey y.m. tulevat.)\n\n\nEDWARD.\nKas niin! -- nyt hyvä päivätyö on tehty. --\nPyhänä, päärit, pitäkää tää liitto!\nVapahtajaltani ma joka päivä\nOdotan vapahduksen kutsumusta;\nTaivaaseen sielu rauhaisemmin astuu,\nKun maassa ystävilläni on rauha.\nRivers ja Hastings, kättä paiskatkaa!\nPois äkä! Ystävyyden vala tehkää!\n\nRIVERS.\nMinussa, tottakaan, ei vihan kaunaa;\nJa ystävyyttä vannon tuohon käteen.\n\nHASTINGS.\nNiin totta Jumal'auta, samaa minä!\n\nEDWARD.\nVarokaa pilaa kuninkaanne nähden!\nKuningas kuningasten pian saattaa\nSalatun vilpin häpeään, ja hankkii\nToiselle teistä toisen kautta surman.\n\nHASTINGS.\nNiin totta Jumala mua auttakoon,\nMa ystävyyttä vannon!\n\nRIVERS.\n                      Samaa minä,\nNiin totta kuin on Hastings mulle rakas!\n\nEDWARD.\nTe, rouva, tekin saman neuvon saatte; --\nPoikanne Dorset myös; -- myös Buckingham; --\nOlette riidoin olleet keskenänne;\nKäsi Hastingsin nyt suudeltavaks, rouva;\nJa minkä teette, vilpittä se tehkää.\n\nELISABETH.\nKas tuossa, Hastings: iki-unhoon vihat,\nNiin totta Jumala meit' auttakoon!\n\nEDWARD.\nDorset ja Hastings sopusyleilykseen!\n\nDORSET.\nOn rikkumaton, mitä minuun tulee,\nTää ystävyyden liitto, sen ma vannon.\n\nHASTINGS.\nJa samaa minä vannon.\n\n    (Dorset ja Hastings syleilevät toisiaan.)\n\nEDWARD.\nLujita liitto, jalo Buckingham,\nSyleillen puolisoni heimokuntaa;\nMua sovullanne onnelliseks saata.\n\nBUCKINGHAM (kuningattarelle).\nJos vihaa teille kantaa Buckingham\nJa alamaisen lemmen kieltää teiltä\nJa omaisiltanne, niin lemmen sijaan\nHän taivaan vihat rangaistukseks saakoon.\nKun kipeimmin ma ystävätä kaipaan,\nJa ystävyydestään kun varmin olen,\nNiin luihu, viekas, juonikas hän olkoon;\nNiin käyköön, Jumal'aut, jos jäähtyy teihin\nMinussa rakkaus tai omaisiinne!\n\n    (Syleilee Riversiä ja toisia.)\n\nEDWARD.\nSuloista lääkett', oiva Buckingham,\nValasi sairaalle on sydämmelle.\nVeljemme Gloster nyt vaan puuttuu täältä\nSovinnon siunatuksi päätökseksi.\n\nBUCKINGHAM.\nParaiksi herttua jo tulee tuossa.\n\n    (Gloster tulee.)\n\nGLOSTER.\nHuomenta, armolliset majesteetit!\nIloista päivää, ruhtinaiset päärit!\n\nEDWARD.\nIloinen tosiaan on ollut päivä: --\nOlemme tehnyt kristillisen työn,\nTorasta sovun, vihast' ystävyyden\nKopeiden pääriemme välillä.\n\nGLOSTER.\nSiunattu puuha, jalo majesteetti! --\nJos tässä ruhtinasten seurass' ykskään\nPahasta luulosta tai panetuksest'\nOn mulle vihamielinen;\nJos tietämättäni tai raivost' olen\nJotakin tehnyt, josta joku tässä\nMinua kaunaa, pyydän hänen kanssaan\nSopia rauhass', ystävyydessä;\nViha on mulle surmaa, sitä kammon\nJa kaikkein hyväin rakkautta kaipaan. --\nTeilt' ensin, rouva, tosi rauhaa anon,\nJonk' alttiill' aion palveluksen' ostaa;\nJa teiltä, jalo lanko Buckingham,\nJos vihaa onkaan välillämme ollut;\nJa teiltäkin, lord Rivers, -- teiltä, Dorset,\nJotk' olette mua syyttä karsastelleet;\nLord Woodville, teiltä; teiltäkin, lord Scales;\nKaikilta teiltä, herttuat, kreivit, loordit.\nEn tiedä yhtään miestä Englannissa,\nJon kanssa mull' ois senkään verran riitaa\nKuin tänä yönä synnytetyn lapsen.\nNöyryydestäni kiitän Jumalaani.\n\nELISABETH.\nTää päivä olkoon meille juhlapäivä;\nJumala riidoista jo lopun suokoon!\nKuningas, herrani, ma rukoilen:\nVeljemme Clarence armoon ottakaa.\n\nGLOSTER.\nSiks, rouva, teinkö teille lemmen tarjon,\nEtt' ivaks tässä paarein nähden joudun?\nKen hyvää herttuaa ei kuolleeks tiedä?\n\n    (Kaikki kauhistuvat.)\n\nEi sovi vainaan ruumist' ilkastella.\n\nEDWARD.\nKen hänt' ei kuolleeks tiedä! Ken sen tietää?\n\nELISABETH.\nHyväinen taivas, tätä mailmaa!\n\nBUCKINGHAM.\nMinäkö kalvas niinkuin muut, lord Dorset?\n\nDORSET.\nNiin kyllä, loordi; tääll' ei ainoata,\nJonk' ei nyt poskilt' oisi puna poissa.\n\nEDWARD.\nClarenceko kuollut? Peruutinhan käskyn.\n\nGLOSTER.\nMies parka kuoli ensi käskystänne,\nPerille sen vei siivekäs Mercurius;\nTuo vastakäskyn tuoja oli rampa,\nHän tuli parahiksi hautajaisiin.\nJumala suokoon, ett'ei moniaat,\nVähemmän ylevät ja taatut, mutta\nEnemmän veriset kuin verelliset,\nPahempaa ansaitse kuin Clarence parka,\nJa sentään epäluulost' ole vapaat!\n\n    (Stanley tulee.)\n\nSTANLEY.\nHyvistä töistä, herra, pieni armo!\n\nEDWARD.\nVait, vaiti! Sieluni on huolta täynnä.\n\nSTANLEY.\nEn nouse, kunnes herrani mua kuulee.\n\nEDWARD.\nNo, sano sitten joutuun, mitä pyydät.\n\nSTANLEY.\nRikotun hengen palvelijalleni;\nHän taannoin tappoi erään renttuherran,\nJok' ennen palvellut on Norfolkilla.\n\nEDWARD.\nTää kieli veljen kuolemanko lausui,\nJa nytkö orjalle se armon soisi?\nOl' aatos, eikä murha veljen rikos,\nJa sentään siitä katkeran sai surman.\nKen häntä puolsi? Raivotessani\nKen polvistui ja malttumaan mua pyysi?\nKen maini veljyyttä? Ken rakkautta?\nKen muisti, että Clarence parka jätti\nTuon ylvään Warwickin ja minuun liittyi?\nKen, että, Tewksburyn kun kentäll' Oxford\nMun voitti, hän mun pelasti ja lausui:\n\"Eläös, veljyt, nouse kuninkaaksi\"?\nKen muisti, että, kentällä kun maattiin\nVilusta puolikuolleina, hän kääri\nMun vaippaansa ja melkein alastonna\nAntautui itse öisen viiman valtaan?\nTuon kaiken synnillinen irstas raivo\nMun mielestäni vei, ja kellään silloin\nEi lempeyttä muistuttaa mua siitä.\nMut jospa joku orja, palkkalainen\nOn päissään tehnyt murhan, ryvettäen\nNäin rakkaan vapahtajan kalliin kuvan,\nRukoillaan polvill' oiti armoa;\nJa -- väärin kyllä -- antaa mun se täytyy.\nMut veljeäni puoltanut ei ykskään,\nEn itsekään, jok' unhotin tuon raukan,\nMa kiittämätön. -- Ylväimmällä teistä,\nJonk' elämässä tuli kiittää häntä,\nEi puolta sanaa hänen elämäkseen. --\nJumala! Varon, että mulle, teille\nJa omaisillemme sen syystä kostat. --\nMua auta, Hastings, makuulle. Ah, Clarence parka!\n\n    (Kuningas, kuningatar, Hastings, Rivers, Dorset ja Grey menevät.)\n\nGLOSTER.\nSen pikaisuus saa aikaan! -- Nähkääs, kuinka\nKuningattaren syypäät sukulaiset\nClarencen kuolemasta kalpenivat!\nSit' aina kuninkaalle hokivatkin;\nMut Jumala sen kostaa. Eikö mennä\nNyt kuningasta lohduttamaan, loordit?\n\nBUCKINGHAM.\nNiin kuin vaan suvaitsette, herttua.\n\n                          (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone hovilinnassa.\n\n    (Yorkin herttuatar tulee Clarencen pojan ja tyttären kanssa.)\n\nPOIKA.\nSano, mummo hyvä, onko isä kuollut?\n\nHERTTUATAR.\nEi, lapseni.\n\nTYTTÖ.\nMut miks niin usein itket, rintaas lyöt\nJa huudat: \"Clarence, polo poikani?\"\n\nPOIKA.\nMiks meitä katselet ja päätäs puistat\nJa sanot: \"hyljätyt te orpo raukat!\"\nJos hyvä isä vielä eloss' oisi?\n\nHERTTUATAR.\nMua ymmärrätte väärin, lapsukaiset:\nKuninkaan sairautt' aihkelen, ja hänen\nMä pelkään kuolevan, enk' isänne!\nOis hukkatyötä surra hukkunutta.\n\nPOIKA.\nSiis, luulet, mummo, että hän on kuollut.\nKuningas, setämme, on siihen syypää;\nMut Jumala sen kostaa: sitä yksin\nRukoilen Hältä hartain rukouksin.\n\nTYTTÖ.\nJa myöskin minä.\n\nHERTTUATAR.\nVait, lapset, vait! Kuningas pitää teistä.\nTe tyhmät, viattomat ette arvaa,\nKen syypää isänne on kuolemaan.\n\nPOIKA.\nTiedänpäs; hyvä Gloster setä kertoi;\nKuningattaren yllyst' itse keksi\nKuningas kanteen hänet vangitakseen.\nJa setä itki, kun hän tämän kertoi,\nPoskelle suuteli ja surkutteli\nJa käski häneen turvaamaan kuin isään,\nLuvaten rakastaa mua niinkuin lastaan.\n\nHERTTUATAR.\nNoin kauniin muodon voiko vilppi ottaa\nJa perki paheet hyveen kuoreen peittää?\nMun poikan' on hän, se mun häpeäni,\nMut vilppiään ei minust' imenyt.\n\nPOIKA.\nLuuletko, mummo, sedän teeskennelleen?\n\nHERTTUATAR.\nSen luulen, lapsi.\n\nPOIKA.\nMut min' en luule. Kuules; mikä melu?\n\n    (Kuningatar Elisabeth tulee epätoivoisena;\n    Rivers ja Dorset hänen jäljessään.)\n\nELISABETH.\nMiks en saa itkeä ja valitella,\nOsaani laittaa, itseäni piestä?\nTeen mustan epätoivon kanssa liiton\nVihollistani, itseäni vastaan.\n\nHERTTUATAR.\nMut mikä kurjan tuskan kohtaus tämä?\n\nELISABETH.\nVain traagillisen raivon alkunäytös: --\nKuningas, poikas, mieheni on kuollut.\nElääkö oksat, kun on juuri poissa?\nJa mehun puutteess' eikö lehvät kuihdu? --\nKen elää mielii, itkeköön! Ken kuolla,\nSen tehköön joutuun, jotta sielumme\nKuninkaan sielun lennoss' ennättäisi\nJa nöyrän alamaisen tavoin seurais\nIkuisen levon valtakuntaan häntä!\n\nHERTTUATAR.\nSuruusi mull' on osaa yhtä paljon,\nKuin oikeutt' ennen jaloon puolisoosi,\nMinäkin kunnon miehen surmaa itkin\nJa kuviensa katsomisest' elin;\nKaks tämän ylvään muodon kuvastinta\nNyt ilkisurma pirstoiksi on lyönyt,\nJa mulle lohduks jäi vaan kiero lasi,\nJoss' inholl' oman häpeäni näen.\nSin' olet leski, mut myös äiti olet,\nJa lohduks sulle lapsesi on jäänyt;\nMut kuolo mun vei rinnoiltani miehen,\nKäsistä heikon kaksi sauvaa riisti,\nClarencen, Edwardin. Oi! syytä mulla --\nKun sull' on puolet vaan mun murheistani --\nTukeuttaa parkuuni sun voihkinasi.\n\nPOIKA.\nIsämme surmaa ette, täti, surrut;\nKuink' itkemään me teitä auttaisimme?\n\nTYTTÖ.\nEi meidän orpoin hätää surkuteltu;\nSiis teidänkään ei lesken huolta surra.\n\nELISABETH.\nApua voihkinaani min' en pyydä,\nEn tyhjä minä valituksist' ole.\nVirtailkoot silmihini lähteet kaikki,\nKuun kostean ett' ohjaamana sitten\nMaailman upottaisin kyyneltulvaan!\nVoi miestäni, voi kelpo Edwardia!\n\nLAPSET.\nVoi isäämme, voi kelpo Clarencea!\n\nHERTTUATAR.\nVoi Edwardia ja voi Clarencea!\n\nELISABETH.\nTukeni Edward oli; hän on poissa.\n\nLAPSET.\nTukemme Clarence oli; hän on poissa.\n\nHERTTUATAR.\nTukeni kumpikin; he ovat poissa.\n\nELISABETH.\nMoist' onko tappiota leski tehnyt?\n\nLAPSET.\nMoist' onko tappiota orpo tehnyt?\n\nHERTTUATAR.\nMoist' onko tappiota äiti tehnyt?\nVoi! Minä äiti olen näiden tuskain:\nMun yhteist' on, mut heidän osittaista.\nHän itkee Edwardia, jota minäi;\nMin' itken Clarencea, jot' ei hän;\nNuo lapset Clarencea, jota minäi;\nJa minä Edwardia, jot' ei he. --\nTe kolme minuun, kolmin kerroin kurjaan,\nNyt vuodattakaa kaikki kyyneleenne:\nMin' olen surujenne imettäjä,\nMa niitä valituksillani ruokin.\n\nDORSET.\nTyvetkää, äiti! Pahoitatte taivaan,\nJos sallimuksestaan näin nurisette.\nSanotaan, että kiittämätönt' ompi\nHitaalla ynsyydellä maksaa velka,\nJonk' ystävyydest' aulis käsi antoi;\nMut kiittämättömämpää jäykistellä\nTaivasta vastaan, kun se lainaamansa.\nKuninkaallisen velan jälleen vaatii.\n\nRIVERS.\nPoikaanne muistakaa kuin hellä äiti;\nTuottakaa nuori prinssi, kruunattakoon\nHän oiti; siitä teille lohtu koituu.\nSurunne kuollut Edward hautaan vieköön,\nElävä Edward ilon teille tuokoon.\n\n    (Gloster, Buckingham, Stanley, Hastings, Ratcliff y.m. tulevat.)\n\nGLOSTER.\nRohkeutta, sisko! Syytä meill' on kaikin\nTään kirkkaan tähden sammumista surra,\nMut tuskaans' ei voi kenkään itkull' auttaa. --\nAnteeksi, äiti; armollinen rouva,\nEn nähnyt teitä. -- Nöyrään polvill' anon\nNyt siunaustanne.\n\nHERTTUATAR.\n                  Siunatkoon sua Herra!\nSydämmes taivuttakoon hurskauteen,\nNöyryyteen, hellyyteen ja hyviin töihin!\n\nGLOSTER.\nAamen? (Syrjään.) Ja kauan maassa elää suokoon!\nSe äidin siunauksen on loppuponsi;\nKuink' armo rouva nyt sen unehutti?\n\nBUCKINGHAM.\nKaihoisat prinssit, huolestuneet päärit,\nJoit' yhteinen tää surun taakka painaa,\nSovussa rohkaiskaa nyt toisianne.\nVaikk' isän luona elonteko päättyi,\nUus alkaa elonteko pojan luona.\nTuo paisuneiden sydämenne murto,\nJok' äsken sidottiin ja lastoitettiin,\nOn hoidettava, vaalittava tarkoin.\nMinusta paras pienin saatoin tuoda\nLudlow'sta nuori prinssi Lontooseen\nKruunattavaksi täällä kuninkaaksi.\n\nRIVERS.\nMiks pienin saatoin, mylord Buckingham?\n\nBUCKINGHAM.\nSiks, että suuri joukko repis auki\nTuon vasta parannetun äkähaavan;\nJok' oisi sitä vaarallisempaa,\nKun nuor' on valtio ja johtajatta,\nJa joka hevonen on omin valloin\nJa juosta saapi, minne itse mielii.\nNiin vaaran pelkokin kuin itse vaara\nOn minun mielestäni torjuttava.\n\nGLOSTER.\nKuningas sopuun liitti meidät kaikki;\nVakaana, vahvana sen liiton pidän.\n\nRIVERS.\nNiin minäkin; ja niinpä, luulen, kaikki,\nMut kun se viel' on nuori, niin ei hyvä\nSit' uskaltaa noin rikkumisen vaaraan;\nJa niin voi käydä, jos on saatto suuri.\nSiis olen jalon Buckinghamin mieltä,\nEtt' tulee prinssi noutaa vähin joukoin.\n\nHASTINGS.\nSit' olen mieltä minäkin.\n\nGLOSTER.\nNiin olkoon siis; ja päättämään nyt käymme,\nKenenkä Ludlow'hon on rientäminen.\nTe, äiti, ja te rouva, suvainnette\nTäss' asiassa antaa lausuntonne.\n\n    (Kaikki poistuvat, paitsi Buckingham ja Gloster.)\n\nBUCKINGHAM.\nKen prinssin noutaneekin, Herran tähden,\nMe emme molemmin saa kotiin jäädä:\nMatkalla keinon keksin, miten alkaa\nSovittu juonemme ja prinssist' eriin\nKuningattaren pöyhkä suku saada.\n\nGLOSTER.\nMun toinen itseni, mun neuvostoni,\nOraakkeli ja profeetta! -- Kuin lapsi,\nMa seuraan johtoasi, armas lanko.\nLudlow'hon siis! Me emme kotiin jää.\n\n                          (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Sama seutu. Katu.\n\n    (Kaksi porvaria kohtaa toisensa.)\n\n1. PORVARI.\nHuomenta, naapuri! No, mihin kiire?\n\n2. PORVARI.\nSit' itse tuskin tiedän, totta vieköön.\nNo, tiedättehän uutisen?\n\n1. PORVARI.\n                         Niin, ett' on\nKuningas kuollut.\n\n2. PORVARI.\n                  Huono uutinen,\nNiin maarin, niinkin. Harvoin hyvää kuuluu.\nPahoinpa pelkään, ett' on mailma nurin.\n\n    (Kolmas porvari tulee.)\n\n3. PORVARI.\nHuomenta, miehet!\n\n1. PORVARI.\n                  Jumal' antakoon!\n\n3. PORVARI.\nKuninkaan kuolemako yhä totta?\n\n2. PORVARI.\nOn, liian totta; Herra auta meitä!\n\n3. PORVARI.\nSiis myrsky tulossa?\n\n1. PORVARI.\n                     Ei, poika meitä\nJumalan armosta on hallitseva.\n\n3. PORVARI.\nVoi maata, jonka valtias on lapsi!\n\n2. PORVARI.\nOn silloin toki toivo hallinnosta,\nKun holho-ajan ensin neuvoskunta,\nJa, täyteen ikään tulleena, hän itse\nSiks on ja silloin hallitseva hyvin.\n\n1. PORVARI.\nNiin oli myös, kun kuudes Henrik kruunun\nYhdeksän-kuisena sai Pariisissa.\n\n3. PORVARI.\nKuin? Niinkö? Ei; sen tietköön Jumala!\nMaa silloin syväst' oli valtataidost'\nYlenkin kuuluisa; ja kuninkaalla\nTukena silloin oli kunnon sedät.\n\n1. PORVARI.\nNiin tälläi isän puolelta ja äidin.\n\n3. PORVARI.\nJosp' isän puolelt' olisivat kaikki\nTai isän puolelt' ei niin yhtäkään!\nKilpailu ensipaikasta se meitä\nKäy liian liki, jos ei Herra auta.\nOi! Gloster herttua on vaarallinen,\nKuningattaren suku pöyhkä, röyhkä:\nHe hallittavat ois, ei hallitsevat,\nJott' entiselleen sairas maa taas toipuis.\n\n1. PORVARI.\nPahinta pelkäämme; käy kaikki hyvin.\n\n3. PORVARI.\nKun pilvi uhkaa, pannaan vaippa ylle;\nKun lehti varisee, on talvi läsnä;\nKen yöt' ei odota, kun päivä laskee?\nAjaton myrsky kallist' aikaa tietää.\nKaikk' ehkä hyvin käy, jos Luoja sallii,\nMut sit' en toivo, sen ei olla väärtit.\n\n2. PORVARI.\nNiin, totta, kauhua on mielet täynnä;\nJos ketä puhuttelet, kaikki ovat\nNiin tuskaiset ja synkän näköiset.\n\n3. PORVARI.\nNiin ennen suurta muutosta on aina:\nTaivaallisella vaistoll' ihmismieli\nLäheistä vaaraa varoo, niinkuin näemme,\nEtt' ennen myrskyilmaa meri paisuu.\nKädessä kaikk' on Herran. Minne matka?\n\n2. PORVARI.\nHe, meidät haastettu on oikeuteen.\n\n3. PORVARI.\nNiin minutkin; no, tehdään sitten seuraa.\n\n                              (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone hovilinnassa.\n\n    (Yorkin arkkipiispa, nuori Yorkin herttua, kuningatar Elisabeth\n    ja Yorkin herttuatar tulevat.)\n\nARKKIPIISPA.\nOlivat viime yön Northamptonissa,\nJa Stony-Stratfordissa ensi yön,\nJa täällä huomenna tai toisena.\n\nHERTTUATAR.\nSydämmestäni halaan nähdä prinssin;\nLie kasvanutkin viime näkemästä.\n\nELISABETH.\nEi kaiketikaan; York, mun poikani,\nMitassa, kuulen ma, jo hänet voittaa.\n\nYORK.\nNiin, äiti; mutta minä sit' en tahtois.\n\nHERTTUATAR.\nKuin, nuori lanko? Hyväksihän kasvu.\n\nYORK.\nNäet, mummo, setä Rivers kerran sanoi,\nKun illasteltiin, kasvuss' että voitin\nJo veljeni; \"niin\", sanoi setä Gloster,\n\"On yrtti hento, mutta ruhka rento.\"\nSen jälkeen min' en tahdo joutuun kasvaa,\nKosk' yrtti viipyy, mutta ruhka rientää.\n\nHERTTUATAR.\nEi, totta, sopinut se sananparsi\nHänehen, joka sovitti sen sinuun!\nHän oli pienest' alkain kurja raukka,\nNiin pitkään, vitkaan kasvoi, että hänen\nPitäisi säännön mukaan olla hyvä.\n\nARKKIPIISPA.\nEpäilemättä onkin, rouva hyvä.\n\nHERTTUATAR.\nKenties, mut epäillä tok' äidin suokaa.\n\nYORK.\nTuon hoksannut jos oisin, totta maarin,\nSill' oisin setä hyvää pistellyt\nJa vielä tuntuvammin kuin hän mua.\n\nHERTTUATAR.\nMitenkä, pikku York? No, anna kuulla.\n\nYORK.\nHän kasvoi, sanotaan, niin joutuun, että\nJo kaksituntisena leipää järsi;\nMa vasta kaksivuotisna sain hampaan.\nPurevaa pilaa, mummo, eikö totta?\n\nHERTTUATAR.\nMut, hyvä York, ken tuota sulle kertoi?\n\nYORK.\nHe, mummo, hänen imettäjänsä.\n\nHERTTUATAR.\nJopa! Hän kuoli ennen kuin sa synnyit.\n\nYORK.\nEn tiedä, ken sen kertoi, jos ei hän.\n\nELISABETH.\nOvela vesa! Mene, senkin viiso!\n\nARKKIPIISPA.\nEi suuttumista lapseen, hyvä rouva.\n\nELISABETH.\nTyynessä kala kutee,\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nARKKIPIISPA.\nKas, tuossa sanantuoja. -- Mitä uutta?\n\nSANANSAATTAJA.\nSemmoista, jota kertoa on tuska.\n\nELISABETH.\nKuink' onpi prinssin?\n\nSANANSAATTAJA.\n                      Hyvin; hän on terve.\n\nHERTTUATAR.\nNo, mitä tiedät uutta?\n\nSANANSAATTAJA.\nLord Grey, lord Rivers ja lord Thomas Vaughan\nPomfretiin vankeina on lähetetty.\n\nHERTTUATAR.\nKen vanginnut on heidät?\n\nSANANSAATTAJA.\n                         Ylväät herttuat\nGloster ja Buckingham.\n\nELISABETH.\n                       Ja mistä syystä?\n\nSANANSAATTAJA.\nKaikk' olen ilmoittanut, minkä tiedän.\nNe herrat miks on vangittu ja mistä,\nSiit' olen tietämätön, armo hyvä.\n\nELISABETH.\nMua voi! Näen huoneeni jo kukistuksen.\nNyt tiiker' iskenyt on hentoon hirveen;\nTyrannin röyhkän sorron alle joutuu\nViaton, poljeksittu valtaistuin. --\nNyt terve veri, murha, teurastus!\nNäen hengessä jo, miten kaikki päättyy.\n\nHERTTUATAR.\nKirotut, rauhattomat riidan hetket,\nKuin monta teitä olenkaan ma nähnyt!\nHengellään puolisoni kruunun maksoi;\nNakeltiin poikiani sinne, tänne;\nIlon tai itkun voitto toi tai tappio.\nJa valtaan päästyään ja kansais-riidan\nNäin juurittuaan, voittajat nyt alkoi\nSodittaa toistaan, veli veljeänsä,\nVeri vertaan, itse itseään; -- Oi, hullu\nTyperä vimma, sappes heitä, tai mun\nSuo kuolla näkemästä uutta surmaa!\n\nELISABETH.\nPois, poikani, pyhäkköön paetkaamme.\nHyvästi, rouva!\n\nHERTTUATAR.\n               Varro, mukaan tulen.\nSiis. Ei teillä syytä.\n\nARKKIPIISPA (Elisabethille).\n                       Menkää, hyvä armo;\nAarteenne, tavaranne mukaan viekää.\nPois tässä annan teille sinetin.\nNiin totta onni mulle hyvää suokoon,\nKuin minä teille sekä huoneellenne.\nPois tulkaa, pyhäkköön ma teidät saatan.\n\n                              (Menevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Katu.\n\n    (Torvet soivat; Walesin prinssi, Gloster, Buckingham,\n    kardinaali Bourchier y.m. tulevat.)\n\nBUCKINGHAM.\nLontooseen, kammioonne, terve, prinssi!\n\nGLOSTER.\nNiin, terve, lanko, mielikuninkaani!\nLie raskas matka teitä synkistänyt.\n\nPRINSSI.\nEi, setä, harmista on matka ollut\nTukala, ilkeä ja kiusoittava:\nSetiä muita vastassani kaipaan.\n\nGLOSTER.\nNiin, prinssi, nuoruutenne puhdas hyve\nMaailman viekkautt' ei vielä tunne:\nTe muuta ette huomaa ihmisestä\nKuin ulkokuoren, joka, herra nähköön,\nSydäntä harvoin ilmaisee, jos koskaan.\nNuo kaipaamanne sedät vaaraks oisi;\nMakeita sanojaan vaan kuulisitte,\nSydämmen myrkkyisyyttä huomaamatta;\nJumala teitä varjelkohon heistä\nJa mokomista valheystävistä!\n\nPRINSSI.\nNiin, valheystävistä, mut ei heistä.\n\nGLOSTER.\nTervehdyksille tulee Lontoon määri.\n\n    (Määri seurueineen tulee.)\n\nMÄÄRI.\nMenestys, rauha teidän armollenne!\n\nPRINSSI.\nMa kiitän teitä, kiitän kaikkia. --\n\n    (Määri seurueineen poistuu.)\n\nOdotin, että veli York ja äiti\nJo tiellä meitä vastass' olisivat! --\nHyi, tuota Hastings-etanaa, kun sanaa\nEi laita, tulevatko he vai eikö!\n\n    (Hastings tulee.)\n\nBUCKINGHAM.\nParaiksi tulee loordi hikipäissä.\n\nPRINSSI.\nTerveeksi, loordi! Eikö tule äiti?\n\nHASTINGS.\nJumala tiesi, mut en minä, syytä,\nMiks ovat äitinne ja veljennekin\nPyhäkköön paennehet; hellä prinssi\nOis mielellään mua tänne seurannut,\nMut äiti häntä esti kaikin voimin.\n\nBUCKINGHAM.\nHyi, mikä mieletön ja tyhmä teko! --\nKehoittaa voisitteko, kardinaali,\nKuningatarta lähettämään oiti\nVeljensä, prinssin, luoksi Yorkin herttuan?\nJos kieltää hän, niin mukaan menkää, Hastings,\nJa poika käsist' äidin riistäkää.\n\nKARDINAALI.\nMylord, jos heikko puhelahjani\nÄidiltään Yorkin herttuan voi voittaa,\nTuon hänet heti; mut jos rukouksist'\nEi äiti taivu, varjelkoon mua Herra\nHäväisemästä pyhän turvapaikan\nKallista oikeutta! En moista tekis\nMa syntiä, en koko Englannista.\n\nBUCKINGHAM.\nOlette liian mahdoton ja jyrkkä,\nLiiaksi tunnokas ja vanhoillinen.\nTään ajan julkeudella punnittuna\nPyhyytt' ei loukkaa häneen koskeminen.\nPyhäkön turva aina suodaan niille,\nJotk' ovat teoillaan sen ansainneet\nJa joill' on ymmärrystä sitä pyytää.\nMut prinssi sit' ei ansainnut, ei pyynnyt;\nSiis minusta sen turvaa häll' ei ole.\nJos pois sen viet, mik' ei saa missä olla,\nEt sillä riko vapautt', oikeutta.\nMa miesten kirkkoturvast' olen kuullut,\nMut lasten kirkkoturvasta -- en koskaan.\n\nKARDINAALI.\nMinusta tällä kertaa voiton saatte. --\nNo, Hastings, tuletteko mukaan?\n\nHASTINGS.\n                                Kyllä\n\nPRINSSI.\nMut rientäkäätte joutuun, hyvät herrat. --\n\n    (Kardinaali ja Hastings menevät.)\n\nSanokaa, setä, veljeni jos tulee,\nMiss' oleksimme kruunaukseen asti?\n\nGLOSTER.\nMiss' itse, ruhtinaani, suvaitsette.\nMinusta voisi teidän korkeutenne\nLevähtää päivän, pari Towerissa\nJa sitten missä tahdotte ja missä\nOn terveyteen ja mieleen nähden paras.\n\nPRINSSI.\nEi mikään mua tylki niin kuin Tower. --\nSen linnan rakensi kai Julius Caesar?\n\nGLOSTER.\nHän alusti sen, armollinen prinssi,\nMut aika ajoin sit' on uudistettu.\n\nPRINSSI.\nAsiakirjaanko se perustuu\nVai ajast' aikaan käypään muistojuttuun?\n\nBUCKINGHAM.\nAsiakirjaan, armollinen prinssi.\n\nPRINSSI.\nMut mitä, jos ei siitä oiskaan kirjaa;\nIjäti pitäis totuuden tok' elää\nJa perintönä käydä ajast' aikaan\nMaailman viimeisimpään päivään asti.\n\nGLOSTER (syrjään).\nSanotaan, viisas laps ei elä kauan.\n\nPRINSSI.\nHe, mitä, setä, sanotte?\n\nGLOSTER.\nEtt' elää, kirjattakin, maine kauan. --\n(Syrjään.) Näin, niinkuin Synti paastonäytelmässä,\nMa yksin sanoin lausun kaksi mieltä.\n\nPRINSSI.\nSe Julius Caesar oli kuulu mies;\nHäll' urhous rikastutti älyä\nJa äly ikuistutti urhoutta:\nEi sitä voittajata kuolo voita;\nHän maineess' elää, vaikk' ei elämässä. --\nTietkääpä mitä, lanko Buckingham?\n\nBUCKINGHAM.\nMit', armollinen prinssi?\n\nPRINSSI.\n                          Jos vaan elää\nSaan mieheksi, niin vanhan oikeutemme\nAnastan Ranskaan, taikka sotilaana\nMa kuolen, niinkuin elin kuninkaana.\n\nGLOSTER (syrjään).\nKeväästä aikaisesta lyhyt kesä.\n\n    (York, Hastings ja kardinaali tulevat.)\n\nBUCKINGHAM.\nParaiksi ihan tulee Yorkin herttua.\n\nPRINSSI.\nNo, Richard York! Kuink' arvo veljyt jaksaa?\n\nYORK.\nHyvin, majesteetti; se nyt nimenne.\n\nPRINSSI.\nNiin, veli, mulle suruksi ja sulle.\nSen nimen omaaja vastikään kuoli,\nJa siitä halventui sen suuruus paljon.\n\nGLOSTER.\nMitenkä voitte, jalo lanko York?\n\nYORK.\nSuur' kiitos, setä hyvä. -- Oi, mut kuulkas,\nSanoitte: paha ruhka kasvaa joutuun;\nMitassa veli prinssi minut voittaa.\n\nGLOSTER.\nNiin tekee.\n\nYORK.\n            Senkö vuoksi hän on paha?\n\nGLOSTER.\nEi, lanko, sit' en sano.\n\nYORK.\n                         Hänen tulee\nSiis kiittää teitä enemmän kuin minun.\n\nGLOSTER.\nHänellä minuun käskijän on valta,\nMut teillä sukulaisen oikeus.\n\nYORK.\nTikari tuo siis suokaa mulle, setä.\n\nGLOSTER.\nTikari? Mielist' aivan, pikku lanko.\n\nPRINSSI.\nKerjäätkö, veli?\n\nYORK.\n                Setä hyväiseltä,\nJonk' antavan ma tiedän, mitä pyydän;\nJa moista joutavaa on helppo antaa.\n\nGLOSTER.\nParemman lahjan annan langolleni.\n\nYORK.\nParemman lahjan? Varmaan miekkanne?\n\nGLOSTER.\nNo, kyllä, jos se oisi kyllin kevyt.\n\nYORK.\nKevyitä vaanko ovat antimenne?\nKun painavampaa kerjää, niin saa kiellon.\n\nGLOSTER.\nSe liian painava on teidän kantaa.\n\nYORK.\nSe kevyt on, vaikk' oiskin painavampi.\n\nGLOSTER.\nAseeni tahdotten siis, pikku lanko?\n\nYORK.\nNiin tahdon; ja mun kiitokseni tulee\nNimeni mukainen.\n\nGLOSTER.\n                 Min moinen?\n\nYORK.\n                             Pieni.\n\nPRINSSI.\nYork veli aina puheissaan on töykkä;\nMut, setä, kantakaa se kärsimällä.\n\nYORK.\nMua kärsimällä kantakaa, hän pyytää.\nSetä, hän ivaa minua ja teitä:\nKun olen pikkuinen kuin marakatti,\nMua voitte muka selässänne kantaa!\n\nBUCKINGHAM.\nKuin sattuvat on sutkapuheet hällä!\nIvaansa setää kohtaan lieventääkseen\nSomasti, sieväst' itseään hän ilkkuu.\nNiin nuori ja niin viekas, ihme, kumma!\n\nGLOSTER.\nSuvaitsetteko tulla, ruhtinaani?\nMe käymme, lanko Buckingham ja minä,\nÄitinne luokse, pyytääksemme häntä\nToweriin teitä tervehyttämään.\n\nYORK.\nKuin? Toweriinko aiotte, mylord?\n\nPRINSSI.\nProtektori sen katsoo tärkeäksi.\n\nYORK.\nMin' en saa rauhan unta Towerissa.\n\nGLOSTER.\nJa miksi? Mikä siellä peljättää?\n\nYORK.\nOi! Clarence sedän vihastunut haamu;\nHän siellä murhattiin, niin sanoo mummo.\n\nPRINSSI.\nSetiä kuolleita en minä pelkää.\n\nGLOSTER.\nJa totta ette eläviäkään?\n\nPRINSSI.\nEi, totta, elävissä pelkäämistä.\nMut tule, veli; mielin raskahin\nHeit' aattelen, kun menen Toweriin.\n\n    (Torventoitaus. Prinssi, York, Hastings, kardinaali\n    ja seurue poistuvat.)\n\nBUCKINGHAM.\nTuo pikku lörppä York, hän eikö vainen\nKavalan äidin liene yllyttämä\nNoin ilkeästi teitä ilkkumaan?\n\nGLOSTER.\nOn varmaan, varmaan. Vaarallinen poika,\nEloisa, uljas, näppärä ja viisas\nKiireestä kantapäähän niinkuin äiti!\n\nBUCKINGHAM.\nJo kyllin siitä. -- Tule tänne, Catesby;\nVakaasti vannoit aikehemme täyttää\nJa tarkoin salata, mit' ilmaisemme.\nSa tiedät, mistä matkall' oli puhe: --\nMit' arvelet sa? Ehkä helpostikin\nTaipuisi William Hastings meidän tuumaan\nAsettaa tämä jalo herttua\nTään kuulun saaren valtaistuimelle?\n\nCATESBY.\nNiin isän tähden prinssiä hän lempii,\nEtt' ei niin mihin suostu häntä vastaan.\n\nBUCKINGHAM.\nMut' mitä luulet Stanleyst'? Eikö hänkään?\n\nCATESBY.\nHän tekee kaikki niinkuin Hastings tekee.\n\nBUCKINGHAM.\nNo, hyvä, siis vaan tämä: mene Catesby,\nVaroen tunnustele Hastingsilta,\nKuink' ovat hälle mieleen meidän hankkeet.\nToweriin huomiseksi häntä pyydä\nNeuvottelemaan kruunauksesta.\nJos huomaat, ett' on meihin taipuvainen,\nNiin kehotellen kerro kaikki syymme;\nJos kylm' on, tylsä hän kuin jää ja lyijy,\nSin' ole samoin, keskeytä puhe,\nJa meille miehen mieli tiedoks anna.\nHuomenna meill' on eri neuvottelu\nJa siellä sua suuresti on tarvis.\n\nGLOSTER.\nTervehdi Hastingsia, sano, että\nVanhoista hänen verivainoojistaan\nHuomenna suonta lyödään Pomfretissa,\nJa pyydä, että mistress Shorelle\nSiit' ilosta hän antaa lisäsuukon.\n\nBUCKINGHAM.\nNiin, mene, Catesby; toimi taitavasti.\n\nCATESBY.\nKyll', arvo herrat, visusti ja tarkkaan.\n\nGLOSTER.\nSult' ennen makuutako tiedon saamme?\n\nCATESBY.\nKyll' arvo herra, saatte.\n\nGLOSTER.\n                          Crossby-placeen;\nSa siellä tapaat meidät molemmat.\n\n    (Catesby menee.)\n\nBUCKINGHAM.\nMut' mit' on meidän tehtävä, jos näemme,\nEtt' ei lord Hastings suostu tuumaamme?\n\nGLOSTER.\nPää poikki! -- jotakin on päätettävä: --\nJa kun min' olen kuningas, niin sinä\nHerefordin kreivikunnan saat ja kaiken\nKuningas-vainaan irtaan omaisuuden.\n\nBUCKINGHAM.\nVetoan korkeutenne lupaukseen.\n\nGLOSTER.\nJa mielisuosilla se täytetään.\nNyt iltaiselle; ja kun se on tehty,\nNiin valmiiks sulatamme tuumiamme.\n\n                        (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Lord Hastingsin talon edustalla.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA (kolkuttaa ovea).\nMylord, mylord!\n\nHASTINGS (sisältä).\n                Ken siellä?\n\nSANANSAATTAJA.\n                            Stanleyn viesti.\n\nHASTINGS (sisältä).\nMitä on kello?\n\nSANANSAATTAJA.\n               Neljä lyönnilleen.\n\n    (Hastings tulee.)\n\nHASTINGS.\nSun herras eikö saa hän unta öisin?\n\nSANANSAATTAJA.\nNiin, siltä näyttää, päättäin viestistäni.\nEnsinkin sulkeutuu hän suosioonne.\n\nHASTINGS.\nJa sitten?\n\nSANANSAATTAJA.\nHän ilmoittaa, ett' unessa vei karju\nKypärän hänen päästään; lisäks, että\nOn kahdet neuvottelut, joissa voidaan\nToisessa moista päättyä, mikä toisess'\nOn katumoiksi teille kummallenkin.\nSiis kysyy, tahdotteko, korkeutenne,\nRatsaille hänen kanssaan oiti nousta\nJa kiireimmittäin rientää pohjoiseen\nPakohon vaaraa, jota ennustaa hän.\n\nHASTINGS.\nPalaja herras luo, ja sano, ettei\nNoit' eri neuvotteluja hän pelkäis:\nHän sekä minä toisess' istumme,\nJa toisess' ystäväni, kelpo Catesby;\nSiell' ei voi mitään tapahtua meille,\nJot' en sais heti minä tiedokseni.\nAjaton, tyhmä pelkons' on, niin sano.\nMit' uneen tulee, ihmettelen, ett' on\nNiin houkka hän, ett' uskoo moiseen tyhjään\nUnien ilveilyyn. Jos ennen kuin\nHätyyttää karju, sitä pakenemme,\nNiin ajoon sillä vaan sit' ärsytämme\nJa päälle käymään vastoin aikomustaan.\nPalaja, käske herras oiti tänne;\nMenemme sitten kahden Toweriin,\nJa nähdä saa hän, ett' on karju säisy.\n\nSANANSAATTAJA.\nSananne, herra, heti hälle saatan.\n\n    (Menee.)\n\n    (Catesby tulee)\n\nCATESBY.\nSuloista huoment', armollinen loordi!\n\nHASTINGS.\nHuometa, Catesby! Varhain liikkehellä.\nMit' uutta hoippuvasta valtiosta?\n\nCATESBY.\nNiin, totta, maailma on pyöräll' aivan,\nJa luulen, ett'ei pystyssä se pysy,\nJos ei sen valtaseppeltä saa Richard.\n\nHASTINGS.\nKuin? Valtaseppeltä? Niin, kruunuako?\n\nCATESBY.\nNiin, hyvä loordi.\n\nHASTINGS.\nPää multa ennen poikki lyötäköön,\nKuin että moiseen päähän soisin kruunun.\nMut luuletko, ett' ahnailee hän sitä.\n\nCATESBY.\nNiin totta kuin ma elän; toivoopa\nViel' apuannekin sen voittaaksensa,\nJa siksi lähettää sen ilotiedon,\nEtt' tänään surman saavat vainoojanne,\nKuningattaren suku, Pomfretissa.\n\nHASTINGS.\nEn, totta, tuota sanomata itke,\nSill' aina pitivät he vihaa mulle;\nMut siitä Richardia puoltaisinko\nJa tosi perillisen syrjäyttäisin?\nEn kuolemakseni, en jumal'auta!\n\nCATESBY.\nJumala hurskait' aikeitanne kaitkoon!\n\nHASTINGS.\nMut tuota minä kaiken vuotta nauran,\nEtt' olen niiden kaatumuksen nähnyt,\nJotk' ovat parjanneet mua herralleni.\nKun neljätoist' on päivää mailleen mennyt,\nPois moni täält' on päässyt arvaamattaan.\n\nCATESBY.\nMut ruma asia, mylord, on kuolla\nNoin arvaamatta, valmistumatonna.\n\nHASTINGS.\nOi, julmaa, julmaa! Mutta niinhän kävi\nGreyn, Riversin ja Vaughanin, ja samoin\nKäy monen muun, jok' on nyt yhtä varma\nKuin sinä sekä minä, jota suosii,\nSen tiedät, Buckingham ja Richard prinssi.\n\nCATESBY.\nNiin, suuren arvon panevat he teihin.\n(Syrjään.) Niin, kaakkiin arvon hänet panisivat.\n\nHASTINGS.\nSen tiedän ja sen hyvin ansaitsenkin.\n\n    (Stanley tulee)\n\nKas niin vaan! Missä, mies, on keihääsi?\nSa pelkäät karjua, eik' asett' ole?\n\nSTANLEY.\nHuomenta, loordi! Catesby, huomenta!\nPilailkaa vaan; mut, kautta pyhän ristin,\nNoit' eri neuvostoja minä kammon.\n\nHASTINGS.\nMun henken' yhtä kallis on kuin teidän,\nMut koskaan elämässäni, sen vannon,\nSe kalliimpi kuin nyt ei mulle ollut.\nNäin luulisitteko mun riemuilevan,\nJos tilaamme en tietäis turvatuksi?\n\nSTANLEY.\nLontoosta Pomfretinkin herrat läksi\nHyvässä turvassa ja riemuellen,\nJa syytä pelkoon heill' ei ollutkaan.\nMut nähkääs, kuinka pian päivä mustuu.\nTää luihu vihan isku epäilyttää.\nJumala suokoon, että turhaa pelkään!\nToweriin lähdetäänkö? Aika rientää.\n\nHASTINGS.\nMukahan tulen. -- Tietäkääs, nuo herrat,\nJoist' äsken puhuitte, nyt pääsee päästään.\n\nSTANLEY.\nSais ennen kunnot miehet pitää päänsä,\nKuin monet konnat käydä hattu päässä.\nNo, joko mennään?\n\n    (Airuen palvelija tulee.)\n\nHASTINGS.\n                  Edellä te menkää,\nMa ensin puhuttelen tätä miestä.\n    (Stanley ja Catesby menevät.)\nNo, mitä kuuluu, mies? Kuink' elät sinä?\n\nPALVELIJA.\nHyvästi, kiitos arvo kysyjälle.\n\nHASTINGS.\nNyt, tiedäs, mulla paremmat on päivät\nKuin viimein täällä tavatessamme;\nToweriin silloin vankina ma kuljin\nKuningattaren joukon vehkeilystä;\nNyt, tiedäs, -- vaan sit' älä kelleen kerro --,\nNuo vainoojani tänään surman saavat,\nJa mull' on päivät paremmat kuin koskaan.\n\nPALVELIJA.\nJumala suokoon niiden kauan kestää!\n\nHASTINGS.\nSuur' kiitos vaan! Kas, tuossa juomarahaa.\n\n    (Viskaa hänelle kukkaronsa.)\n\nPALVELIJA.\nMa kiitän nöyrimmästi. (Menee.)\n\n    (Pappi tulee.)\n\nPAPPI.\n                       Kah, mylord!\nIloista nähdä teidän armoanne.\n\nHASTINGS.\nSua kiitän sydämmestäni, sir John.\nSinulle viime ripist' olen velkaa,\nKun tulet ensi pyhänä, niin maksan.\n\n    (Buckingham tulee.)\n\nBUCKINGHAM.\nKamariherrallako pappi luonaan?\nTuoll' olis Pomfretissa pappi tarpeen,\nMut teidän viel' ei tarvis ripitystä.\n\nHASTINGS.\nKun tämän pyhän miehen näin, niin juuri\nNoit' ajattelin, joita mainitsitte.\nOlette Toweriin kai matkalla?\n\nBUCKINGHAM.\nNiin olen, mutta kauan siell' en viivy;\nMa lähden ennen teidän armoanne.\n\nHASTINGS.\nNiin kai; min' aion siellä lounastaa.\n\nBUCKINGHAM (syrjään).\nJa illastaakin, vaikka sit' et tiedä.\nNo, tuletteko?\n\nHASTINGS.\n               Nöyrin palvelijanne.\n\n                         (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Pomfret. Linnan edusta.\n\n    (Ratcliff tulee vartijajoukon kanssa, joka vie Riversin,\n    Greyn ja Vaughanin mestattaviksi.)\n\nRATCLIFF.\nEsille tuokaa vangit.\n\nRIVERS.\nSir Richard Ratcliff, kuule sanani:\nSa tänään kuoloon saatat alamaisen\nVakavan, uskollisen, kuuliaisen.\n\nGREY.\nJumala prinssiämme kaitkoon teistä,\nKirotut senkin verimadot kaikki!\n\nVAUGHAN.\nTe kerran tätä vielä vaikeroitte!\n\nRATCLIFF.\nPois joutuun! Päivänne on päättyneet.\n\nRIVERS.\nOi, Pomfret, Pomfret! Tyrmä verinen,\nMaan yleville tuhon, turman enne!\nSyntisten muuriesi kehyksessä\nHakattiin kuoliaaksi toinen Richard,\nJa inhaa pesääs yhä tahratakses\nNyt meidänkin juot viatonta verta.\n\nGREY.\nNyt meitä kohtaa Margareetan kirot\nSiit' että Hastings, te ja minä näimme\nKuin Richard hänen poikans' otti hengen.\n\nRIVERS.\nHastingsin kirosi hän, Buckinghamin kirosi hän,\nRichardin kirosi hän; -- muista, Jumala,\nSe kirous täyttää heissä niinkuin meissä!\nMut sisartani lapsinensa säästä,\nJa tyydy meidän uskolliseen vereen,\nMi, niinkuin tiedät, Herra, syyttä vuotaa.\n\nRATCLIFF.\nPois joutuun! Kuolinhetkenne on tullut.\n\nRIVERS.\nNyt, Grey ja Vaughan, vielä syleily:\nHyvästi, kunnes taivaass' yhdytään!\n\n                         (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone Towerissa.\n\n    (Buckingham, Stanley, Hastings, Elyn piispa, Catesby,\n    Lovel y.m. istuvat pöydän ympärillä; tuolien takana\n    seisoo oikeudenpalvelijoita)\n\nHASTINGS.\nNiin, jalot päärit, kruunausta varten\nOlemme kokoon tulleet; Herran nimeen,\nSanokaa, milloin on se riemupäivä?\n\nBUCKINGHAM.\nKuninkaan juhlaan valmist' onko kaikki?\n\nSTANLEY.\nOn; päivän määrääminen yksin puuttuu.\n\nELY.\nMinusta sopiva on huomispäivä.\n\nBUCKINGHAM.\nKen tuntee protektorin mielen tässä?\nKen on sen jalon prinssin uskotuin?\n\nELY.\nTe, herttua, hänet parhain tuntenette.\n\nBUCKINGHAM.\nNäöstä tutut ollaan; sydäntäni\nEi tunne niinkään hän kuin minä teidän,\nJa min' en hänen niinkään kuin te minun.\nLord Hastings hänen paras suosittunsa.\n\nHASTINGS.\nSuur' kiitos; hän mua suosii, sen ma tiedän\nMut hänen mieltään kruunauksesta\nEn ole kysellyt, ei hänkään liioin\nArmollist' ajatustaan ilmaissut.\nMut mainitkaa te aika, arvo loordit,\nNiin minä herttuan puolest' äänestän:\nHän, toivon ma, ei sitä paheksune.\n\n    (Gloster tulee.)\n\nELY.\nParaiksi tässä tulee prinssi itse.\n\nGLOSTER.\nHuomenta, jalot langokset ja loordit!\nMin' olen ollut untelo, mut toivon,\nEtt'ei mun viipymäni tähden ole\nTärkeitä asioita laiminlyöty.\n\nBUCKINGHAM.\nJos ette olis viittasanaan tullut,\nLord Hastings lausunut ois teidän osan,\nTarkoitan, teidän äänen kruunauksesta.\n\nGLOSTER.\nMuut älkööt moista rohjetko kuin Hastings;\nMun tuntee herttua ja mua suosii. --\nNäin taannoin Holbornissa, mylord Ely,\nSomia mansikoita puistossanne;\nMa pyydän, haettakaa niitä mulle.\n\nELY.\nKyll', armollinen herra, mielist' aivan.\n\n                                (Menee.)\n\nGLOSTER.\nSananen teille, lanko Buckingham.\n    (Vie hänet syrjään.)\nHastingsin mieltä urkkinut on Catesby:\nSe niskuri niin kiivas on, ett' ennen\nPääns' antaa hän, kuin herrans' antaa lapsen, --\nJoks arvollisimmasti poikaa kutsuu, --\nMenettää oikeuttaan maansa kruunuun.\n\nBUCKINGHAM.\nHetkeksi poistukaatte; minä seuraan.\n\n    (Gloster ja Buckingham poistuvat.)\n\nSTANLEY.\nOn riemujuhla vielä määräämättä,\nHuomenna liian äkkinäistä oisi;\nEnk' itsekään niin kunnoss' ole vielä,\nKuin olisin, jos päivä lykättäisiin.\n\n    (Elyn piispa palajaa.)\n\nELY.\nMiss' ompi armollinen protektori?\nMin' olen mansikat jo toimittanut.\n\nHASTINGS.\nIloinen, laupias on tänään prinssi.\nMielessä häll' on jotain mielehistä,\nKun meitä tervehtii niin hilpeästi.\nEi toista kristikunnassa, ken voisi\nVähemmin peittää rakkautta ja vihaa;\nSydämmen oiti ilmaisevat kasvot.\n\nSTANLEY.\nMit' erityistä sydänt' ilmaisevaa\nNäette tänään hänen kasvoissaan?\n\nHASTINGS.\nSen, ettei meistä ketäkään hän vihaa;\nSe muuten näkyis hänen katseestaan.\n\n    (Gloster ja Buckingham palajavat.)\n\nGLOSTER.\nSanokaa, mikä rangaistus on sille,\nKen saatanallisella noituudella\nJa pirun vehkeill' etsii henkeäni\nJa ruumiin hornan-taioillansa rikkoo?\n\nHASTINGS.\nMun rakkauteni teitä kohtaan käskee\nMun tässä prinssiseurass' ensimmäisnä\nJulistaa syylliselle tuomion:\nKen olkoonkin, hän ansainnut on surman.\n\nGLOSTER.\nSiis omin silmin nyt sen tuhot nähkää:\nLumottu näin, kas, olen; kätenikin\nOn, näet, kuihtunut kuin kuiva rönsy;\nEdwardin vaimo hän, se ilki noita,\nJa kätyrinsä Shore, tuo rietas portto,\nHe näin mun rienanneet on taioillansa.\n\nHASTINGS.\nJos tuon he ovat tehneet, jalo herttua, --\n\nGLOSTER.\nJos! Sinä hoimija sen häijyn porton,\nSanotko: jos? -- Sin' olet kavaltaja: --\nPää poikki tuolta! Santta Paavali,\nEn ennen ruokaile kuin saan sen pään! --\nLovel ja Catesby, toimeen käsky pankaa!\nKen ystäväni on, mua seuratkoon.\n\n    (Gloster ja Buckingham menevät, heidän jäljessään neuvoskuntaa.)\n\nHASTINGS.\nVoi Englantia! Mua ei hiukkaakaan,\nHupelo, tämän oisin välttää voinut.\nNäk' unta Stanley, että karju hältä\nKypärän riisti; minä tuota ilkuin,\nPakoa halveksien. Kolme kertaa\nKompastui tänään mieliratsuni\nJa pilttoutui, Towerin kun näki,\nIkäänkuin tätä teurashuonett' inhois.\nNyt äskeist' olis pappia mun tarvis.\nOi, kadun, mitä riemuellen kerroin\nMa airuelle, että Pomfretissa\nMun vainoojani tänään veriin sortuu.\nJa että suosiss' olen, turvass' itse.\nOi, Margareeta, raskaat kirouksesi\nNyt kohtaa Hastings raukan kurjaa päätä!\n\nCATESBY.\nPois joutuun! Prinssi tahtoo ruokaella;\nRipitys lyhyt! Päätänne hän himoo.\n\nHASTINGS.\nOi, hetkellist' on armo kuolevaisen\nJa sentään mielempää kuin taivaan armo.\nKen sinun sulokatsees ilmavirvaan\nPerustaa toivonsa, sen henki hoippuu\nKuin juopunehen laivan mastossa,\nJonk' uhkaa pieni noikkauskin syöstä\nSyvyyden turmaa tuottavaiseen kuiluun.\n\nCATESBY.\nPois joutuun, joutuun! Turhaa voivotella.\n\nHASTINGS.\nVerinen Richard! -- Maani poloinen!\nEnnustan sulle kamalinta aikaa,\nMit' ikään inhass' ijässä on nähty.\nNyt ota pääni, vie se Glosterille,\nTuleepa surma pian ilkkujille.\n\n                    (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Towerin muurien sisäpuolella.\n\n    (Gloster ja Buckingham tulevat, ruostunut sota-asu yllä\n    ja kovin rumannäköisinä muodoltaan.)\n\nGLOSTER.\nVavista voitko, lanko, kasvos muuttaa,\nJa kesken sanaa tukehuttaa henkes,\nJa alkaa taas ja taaskin keskeyttää,\nKuin vimmainen ja hullu kauhust' oisit?\n\nBUCKINGHAM.\nOi, kelpo murhenäyttelijän lailla\nPuhelen, sivulle ja taakse vilkun,\nVapisen, säpsähdän, jos korsi liikkuu,\nJa luulevaista matkin; kauhun katse\nJa pakkohymy tarjona on mulla,\nJa kumpikin ne virassaan on alttiit\nJok' aika suosimaan mun juoniani.\nMut' onko Catesby mennyt?\n\nGLOSTER.\nOn, on; ja kas, hän tuossa tuopi määrin.\n\n    (Määri ja Catesby tulevat.)\n\nBUCKINGHAM.\nLord määri, --\n\nGLOSTER.\nTähytkää nostosiltaa!\n\nBUCKINGHAM.\n                      Mitä? Rumpu!\n\nGLOSTER.\nSa, Catesby, silmää valleja!\n\nBUCKINGHAM.\n                             Lord määri,\nMe haetimme teidät, --\n\nGLOSTER.\n                       Varuill' ole\nJa pidä puoltas: vainoojia tulee.\n\nBUCKINGHAM.\nMeit' auta Jumala ja syyttömyys!\n\n    (Lovel ja Ratcliff tuovat Hastingsin pään.)\n\nGLOSTER.\nEi hätää! Ystäviä: Ratcliff, Lovel.\n\nLOVEL.\nTäss' on sen ilkikavaltajan pää,\nSen luihun, tekohurskaan Hastingsin.\n\nGLOSTER.\nTuost' itkuun hellyn, niin ma häntä lemmin.\nOi! luulin, ett'ei kristittyä luomaa\nNiin suoraa, vilpitöntä ollut toista;\nHän oli kirja, johon sieluni\nSalaiset miettehensä piirsi kaikki;\nVikansa niin hän hyveen kiiltoon peitti,\nEtt' ottamatta lukuun julki-syytään,\nTarkoitan suhdettansa Shoren vaimoon,\nEi moitteen tahra häneen pystynyt.\n\nBUCKINGHAM.\nNiin, niin, hän oli liehakoivin luikki,\nKavalin mies, mik' elänyt on koskaan.\nOi, voisittenko aatella tai luulla --\nJos tätä kertomaan ei ihme meitä\nOis pelastanut -- että neuvostossa\nTuo luihu pettur' aikeess' oli tänään\nMun murhata ja hyvän Glosterinkin?\n\nMÄÄRI.\nKuin? Eihän toki!\n\nGLOSTER.\n                  Mitä! Luulettenko,\nEtt' oomme turkkeja tai pakanoita\nJa vastoin selvää lakia niin ruttoon\nTuon konnan kuolemata joudutimme,\nJos meit' ei äärimmäinen pakkotila,\nEnglannin rauha sekä oma turva\nOis väkisinkin tähän vaatineet?\n\nMÄÄRI.\nOnneksi teille! Ansaitsikin kuolla.\nTe, armot, teitte sillä kelpo työn\nVaroitukseksi muille pettureille.\n\nBUCKINGHAM.\nSiit' alkain hänestä en hyvää luullut,\nKuin tuohon kehnoon rouva Shoreen ryhtyi;\nOlikin tuuma jättää surma siksi,\nEtt' ehtisitte te, mylord, sen nähdä;\nMut ystäväimme kiireellinen into\nMeit' ennätti ja teki tyhjäks aikeen:\nOl' aikomus, ett' itse kuulisitte\nNulona kavaltajan tunnustavan\nPetoksen laadun sekä tarkoituksen,\nJott' olisitte voineet kertoa\nSen porvaristolle, jok' ehkä väärin\nSelittää työn ja miehen surmaa itkee.\n\nMÄÄRI.\nSananne, herttua, on mulle yhtä\nKuin omat näkemäni, kuulemani;\nJa takaan teille, armolliset prinssit,\nEtt' uskollisen porvariston kuullen\nSelitän tässä oikein menetellyn.\n\nGLOSTER.\nSiks' teidät kutsutimmekin, mylord,\nEtt' ilkimysten moitteet välttäisimme.\n\nBUCKINGHAM.\nMut vastoin aikomaa kun viivästyitte,\nNiin todistakaa vaan, min kuulitte.\nJa hyvästi nyt jääkää, hyvä määri.\n\n    (Määri menee.)\n\nGLOSTER.\nJälessä mene, lanko Buckingham.\nGuildhalliin määri suoraa päätä rientää;\nSun siellä tulee, milloin aikaan sopii,\nEdwardin lapset näyttää äpäriksi;\nSano, ett' Edward tappoi kansalaisen,\nKun tämä väitti, että poikans' oli\nPerivä kruunun, tarkoittaen sillä\nTaloaan, jonka kilvess' oli kruunu.\nKuvaile hänen irstast' elämäänsä\nJa petomaista vaihdon haluaan,\nJok' etsii piiat, tyttäret ja vaimot,\nMist' irstas silmä vaan ja hauras mieli\nHimolleen hillitönnä saaliin löysi.\nLähemmä siirrä minut, jos on tarvis;\nSano: tuota kylläymätönt' Edwardia\nKun kantoi äitini, niin silloin York,\nIsäni ylvä, Ranskan sodass' oli;\nJa, tarkoin aikaa laskettuaan, keksi,\nEtt' ei se lapsi hänen lapsens' ollut;\nSen näki hänen kasvoistaankin, joiss' ei\nTuon jalon herttuan piirrettäkään ollut.\nMut varovasti, kaukaa siihen koske:\nEläähän vielä, tiedät, äitini.\n\nBUCKINGHAM.\nMylord, ei hätää; juttuilla ma taidan,\nKuin kultainen se palkka, josta kiistän,\nOis mulle tuleva; hyvästi jääkää.\n\nGLOSTER.\nJos onnistaa, vie heidät Baynard-castleen;\nMun siellä tapaat oppineiden piispain\nJa pyhäin isäin ympäröimänä.\n\nBUCKINGHAM.\nMa lähden; kolmen taikka neljän aikaan\nTe saatte Guildhallista uutta kuulla.\n\n    (Buckingham menee.)\n\nGLOSTER.\nShaw tohtorille sinä, Lovel, riennä, --\nJa sinä (Catesbylle) veli Penkerille; -- sano,\nEtt' tunnin päästä Baynard-castless' ovat.\n\n    (Lovel ja Catesby menevät.)\n\nNyt itse menen salaa toimittamaan\nPois näkyvistä Clarence-veljen pennut,\nJa kieltämään, ett' yhtäkään ei päätä\nSaa päästää nuorten prinssein pakinoille.\n\n                                (Menee.)\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Sama seutu. Katu.\n\n    (Kirjuri tulee.)\n\nKIRJURI.\nTäss' syyte kelpo Hastingsia vastaan\nOn puhtaaks kirjoitettuna, ja tänään\nPaavalin kirkossa se kuulutetaan.\nJa nähkääs, mikä hieno täss' on juoni:\nTät' yksitoista tiimaa kopioitsin, --\nCatesbylta sain sen eilen iltamyöhään;\nOn alustelmaan mennyt sama aika;\nJa neljä tiimaa sitten Hastings eli\nVapaana, puhtaana ja moitteetonna.\nIhana maailma! -- Ken on niin tylsä,\nEtt' ilmijuonta täss' ei näe? Ja kuka\nNiin rohkea, ett' ilmoittaa sen tohtii?\nPaha on aika, kaikki turmiolla,\nKun moinen rikos täytyy peitoss' olla.\n\n                              (Menee.)\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Seutu sama. Baynard-castlen linnan piha.\n\n    (Gloster tulee toisesta ovesta, Buckingham toisesta.)\n\nGLOSTER.\nNo, mitä! Mitä sanoo porvaristo?\n\nBUCKINGHAM.\nNimessä pyhän äidin! porvaristo\nOn vait, ei sano mitään.\n\nGLOSTER.\n                         Mainithan\nEdwardin lasten äpäryyden?\n\nBUCKINGHAM.\n                           Mainin,\nJa naimaliiton lady Lucyn kanssa,\nJa naimat Ranskass' edusmiehen kautta,\nJa himojensa hillittömän kiiman,\nJa Cityn naisten väkivaltaamisen,\nJa julmuutensa joutavista syistä,\nJa hänen oman äpäryytensä,\nKuink' isän Ranskass' ollessa hän siittiin,\nJa näkönsäkin, jok' ei isään ollut.\nJa siitä teidän näköönne ma johduin,\nKuink' ilmi isänne te olette\nNiin mielen jalouteen kuin muotoon nähden;\nVoittonne kaikki Skotlannissa kerroin,\nSotakurinne ja rauhantoimenne,\nHyveenne, hyvyytenne, nöyryytenne;\nEn löyhäst' ajanut, en unhottanut\nVähintäkäään, mik' auttais hankettamme.\nPuheeni lopulla ma sitten käskin\nJokaisen maataan rakastavan huutaa:\n\"Jumala varjelkohon Richardia,\nEnglannin kuningasta!\"\n\nGLOSTER.\n                       Huusivatko?\n\nBUCKINGHAM.\nEi, Jumal'auta! Hiiskaust' en kuullut;\nKuin mykät kuvat, hengettömät patsaat,\nToisiinsa tuijottivat kalmakkaina.\nToruen heitä, kysyin määriltä,\nMit' äänettyys tää itsepäinen tietää;\nHän vastas, ettei kansa kuulemaan\nMuit' ollut tottunut kuin puhemiestään.\nNyt hänen täytyi toistaa lausumani: --\n\"Niin herttua arvelee, niin herttua sanoo\";\nMut mitään vakuudeks ei itse lisää.\nKun puhe päättyi, jotkut meidän miehet\nOvella heiluttivat hattujansa\nJa joku kymmenkunta ääntä huusi:\n\"Kuningas Richard kauan eläköön!\"\nHyväksi tätä käyttäen nyt lausuin:\n\"Suur' kiitos, ystävät ja kansalaiset!\nÄlyä, rakkautta Richardiin\nTää ylt'yleinen ilohuuto ilmaa.\"\nJa siihen taukosin ja menin pois.\n\nGLOSTER.\nNe mykät pölkyt! Ääntä eikö heissä?\nNo, miss' on määri virkaveljineen?\n\nBUCKINGHAM.\nHän tulee kohta; teeskennelkää tuskaa,\nPakolla puheillenne päästäkää,\nRukouskirja kädess' asettukaa\nParisen kirkonmiehen väliin; siitä\nSaan aiheen pyhään saarnaan; hevill' älkää\nPyyntöömme suostuko; kuin tytöt tehkää:\nEvätkää, mutta ottakaa.\n\nGLOSTER.\n                        No, hyvä.\nJos sinä heidän puolestaan niin puhut,\nKuin minä itse puolestani epään,\nNiin varmaan kaikki toivon mukaan käy.\n\nBUCKINGHAM.\nPois alttaanille! Määri kolkuttaa.\n\n    (Gloster menee.)\n\n    (Määri, raatimiehiä ja porvareita tulee.)\n\nTerve, mylord; täss' odotella saan ma;\nPuheilleen ei näy herttua päästävän. --\n\n    (Catesby tulee linnasta)\n\nNo, Catesby, mitä herras sanoo pyyntöön?\n\nCATESBY.\nHän pyytää teitä, hyvä, rakas loordi,\nHuomena tulemaan tai toisena.\nHän tuolla kahden hurskaan isän kanssa\nTaivaisiin mietteisiin on vaipuneena\nJa minkään maallisen ei toimen salli\nNyt pyhää hartauttaan häiritä.\n\nBUCKINGHAM.\nPalaja, hyvä Catesby, sano, että\nMinä ja määri sekä raatimiehet\nAsiass' ylen tärkeässä, joka\nEi koske vähempää kuin yhteishyvää,\nTulimme tiedustamaan herttuan mieltä.\n\nCATESBY.\nSen heti hälle ilmoitan.\n\n    (Menee.)\n\nBUCKINGHAM.\n                         Mylord,\nSe prinssi se ei ole mikään Edward,\nHän hyllyvillä patjoilla ei loiju,\nVaan maassa polvillansa rukouksissa;\nHän porttoparin kanss' ei hurjastele,\nVaan tutkii kahden hurskaan papin kanssa;\nEi makaa, ruumisparkaa herkutellen,\nVaan valvoo, sieluhyvää ravitakseen.\nOi, onnellinen Englanti, jos ottais\nNoin hurskas prinssi sitä hallitakseen!\nVaronpa vaan, ett'ei hän suostu siihen.\n\nMÄÄRI.\nJumala suokoon, ettei vaan hän kiellä.\n\nBUCKINGHAM.\nVaronpa, että kieltää. Tuoss' on Catesby.\n\n    (Catesby palajaa.)\n\nNo, Catesby, mitä sanoo herttua?\n\nCATESBY.\nHän ihmettelee, miksi tänne koonneet\nOlette moisen joukon porvareita,\nVarottamatta häntä ennakolta;\nHän pelkää, ett' on pahat teillä aikeet.\n\nBUCKINGHAM.\nMua surettaa, ett' arvo lanko luulee\nPahoiksi aikeitani; Jumal'auta,\nMeill' ystävällisin on tarkoitus;\nPalaja, hänen armolleen se kerro. --\n\n    (Catesby menee.)\n\nKun pyhät, hartaat miehet rukousnauhaans'\nOn tarttuneet, he sit' ei hevin päästä;\nNiin ihanaa on hurskas mietiskely.\n\n    (Gloster ilmestyy alttaanille kahden piispan keskellä;\n    Catesby palajaa.)\n\nMÄÄRI.\nKah, prinssi, kaksi piispaa rinnallansa!\n\nBUCKINGHAM.\nKaks hyveen pylväst' estämässä, ett'ei\nTurhuuteen kristillinen prinssi lankee.\nKas, rukouskirja kädessä on hällä,\nKoristus, josta tuntee pyhän miehen. --\nYlevä Plantagenet, kuulu prinssi,\nKallista suopa korvas rukouksiimme\nJa anna anteeks, että keskeytimme\nSun hurskaan, kristillisen hartautesi.\n\nGLOSTER.\nMylord, ei tässä estelyitä tarvis;\nMun tulee teiltä pyytää anteeksi,\nKun innostuin niin palvelemaan Herraa,\nEtt' aivan laiminlöin ma ystäväni.\nSe sikseen; mikä tahtonne, mylord?\n\nBUCKINGHAM.\nSe, mikä, toivon ma, on taivaan Herran\nJa kaikkein tämän hallittoman saaren\nHyvien asukasten tahto.\n\nGLOSTER.\n                        Pelkäänp',\nEtt' olen jonkun virheen tehnyt, joka\nPahalta paistaa porvariston silmään,\nJa josta nyt saan nuhtelua kuulla.\n\nBUCKINGHAM.\nNiin olettekin; suvaitkaatte toki\nNyt pyynnöstämme korjata se virhe.\n\nGLOSTER.\nEn turhaan elä kristityssä maassa.\n\nBUCKINGHAM.\nSiis, tietäkää, se virheenne on, että\nYlimmän majesteetin istuimen,\nEs'isienne valtikan ja vallan,\nSukunne oikeuden, onnen lahjan,\nKuninkaallisen kunnianne perut\nJätätte inhan hyötiäisen valtaan,\nKun helläin aatostenne uinaillessa --\nJoit' etu maan nyt herättämään vaatii --\nTää ylväs saari jäseniään vaill' on,\nHäpeän naarmuissa sen kasvot aivan,\nSen ruhtinainen runko täynnä halpaa\nPanenta-oksaa, milt'ei liettyneenä\nPimeän, syvän unheen mutakuiluun.\nTät' auttaaksemme, hartaast' anomme,\nEtt' armollinen prinssi, vaivaksenne\nKuninkaan toimen maassa ottaisitte,\nEi protektorina, ei sijaisena,\nEi vieraan omaisuuden hoitajana,\nVaan veren, synnyn, suvun oikeudella\nOmaksenne ja ikiperinnöksi.\nSiks tässä, porvaristoon liittyneenä,\nJoss' alamaisin rakkaus on teihin,\nJa heidän kiihkeästä vaateestaan\nTeen teille tämän oikeutetun pyynnön.\n\nGLOSTER.\nVait ollen poistuisinko, vaiko teitä\nKovasti moittisin, -- en tiedä kumpaa\nMun vaatis säätyni ja teidän arvo.\nJos en ma vastaa, voitte luulla, että\nVait'olollansa vallanhimo taipuu\nKultaiseen kuninkuuden ikeesen,\nJonk' alle tahdotte mun saattaa, houkot.\nJos taasen teitä moitin pyynnöstänne,\nJot' uskollinen rakkautenne höystää,\nNiin, toisaalt', ystäviäni ma loukkaan.\nSiis puhumalla välttääkseni toista\nJa puheessani toista karttaakseni,\nMa vastaan teille päättävästi näin:\nHyvyydestänne kiitän, mutta halpa\nMun arvoni niin suurta tointa kammoo.\nVaikk' oisivatkin kaikki esteet poissa\nJa tieni tasainen ja kruunu mulle\nLain mukaan tuleva ja perimyksen,\nNiin suuri toki henkeni on köyhyys,\nNiin valtavat, niin monet puutteheni,\nEtt' ennen minä suuruuttani piilen,\nVenosen lailla, jok' ei tyrskää kestä,\nKuin joudun oman suuruuteni piiloon\nJa kunniani huuruun tukehdun.\nMut, kiitos Jumalan, ei mua tarvis,\nJa tarvis vaikka ois, en auttaa voisi.\nKuningaspuusta meill' on hedelmä,\nJok', aikain vierähtäissä kypsyneenä,\nHyvinkin täyttää majesteetin paikan\nJa meitä hallinnollaan onnistuttaa.\nMit' aiotte te mulle, hänen on,\nSen teltamoisen, perintö ja oikeus,\nJa sit' en, Jumal'auta, hältä riistä.\n\nBUCKINGHAM.\nOlette tunnokas, mylord, sen näämme,\nMut syyt on teillä joutavat ja turhat,\nJos kaikki kohdat tarkoin tutkitaan.\nSanotte: Edward veljenne on poika;\nNiin on, mut Edwardin ei puolisosta,\nHän ensin Lady Lucyn kihloiss' oli, --\nSiit' äitinne on todistajana, --\nJa sitten Bonan kihlasi hän, Ranskan\nKuninkaan kälyn, edusmiehen kautta;\nNää työnsi syrjään köyhä anoja,\nMonien lasten surunsyömä äiti,\nSulonsa menettänyt, kurja leski,\nJok' aivan kukkeutensa iltapuolla\nSai pauloihinsa hänen silmäns' irstaan\nJa arvon kukkuloilta hänet vietti\nLikaiseen työhön, halpaan kaksoisnaimaan.\nTäst' epäliitosta se Edward syntyi,\nJoll' armosta on prinssin arvonimi.\nPuhua voisin vielä katkerammin,\nMut kunnioitus eläviä kohtaan\nMun kieltän' armotellen hillitsee.\nSiis oikeutenne nimess' ottakaa\nTää tarjoomamme arvopaikka vastaan,\nJos ette maan ja meidän onnen tähden,\nNiin nostaaksenne jalon sukupuunne\nTään kieron ajan turmeluksesta\nTaas tosiluontaiseen ja suoraan suuntaan.\n\nMÄÄRI.\nNiin, jalo herra, porvaristo pyytää.\n\nBUCKINGHAM.\nRakkauden tarjoust' älkää hyljätkö.\n\nCATESBY.\nSe ilo heille tehkää: rukous kuulkaa.\n\nGLOSTER.\nOi, miksi mulle tämä huolten taakka?\nEi arvot, majesteetit sovi mulle.\nMa pyydän, älkää pahaksenne panko:\nEn voi, en tahdo teille mieliks olla.\n\nBUCKINGHAM.\nJos rakkauden innost' estelette,\nArastain lasta, tuota veljenpoikaa, --\nSill' onhan tuttu sydämmenne hellyys\nJa vaimokas ja herkkä säälinne,\nJot' aina osoititte suvullenne\nJa kaiken-säätyisille poikkeuksetta, --\nNiin tietäkää: jos suostutte tai ette,\nNepaanne kuninkaaks ei tule koskaan;\nValaistuimelle istutamme toisen\nSukunne herjaksi ja turmioksi;\nOn päätös tämä; jääkää hyvästi. --\nPois, porvarit; jo riittää rukoilu.\n\n    (Buckingham ja porvarit poistuvat.)\n\nCATESBY.\nPalauttakaa heidät, prinssi hyvä;\nRukoukseen suostukaa; jos kieltäytte,\nNiin koko maa saa siitä kärsiä.\n\nGLOSTER.\nMaailman huolet mulle tyrkytätte.\nNo, kutsu heidät: min' en kivest' ole,\nvaan herkkä ystävyyden pyynnölle,\n\n    (Catesby menee.)\n\nVaikk' onkin tunto sekä sielu vastaan. --\n\n    (Buckingham seuralaisineen palajaa.)\n\nBuckingham lanko, -- vakaat, viisaat miehet, --\nKosk' onnen selkähäni sälytätte,\nJos tahdon taikka en sen taakan ottaa,\nNiin täytynee se kärsimällä kantaa.\nMut seuraus jos tästä toimestanne\nOn ruma parjaus tai herja moite,\nNiin uuras pakotuksenne se puhtaaks\nSaa liasta ja tahrasta mun pestä;\nJumala tietää, osittain myös tekin,\nEtt' olen tähän tuiki haluton.\n\nMÄÄRI.\nJumala siunatkoon teit', armo hyvä!\nSen näemme ja sen sanomme.\n\nGLOSTER.\n                           Ja silloin\nSanotte totuuden.\n\nBUCKINGHAM.\n                  Siis nimellänne\nNyt teitä tervehdin: -- eläköön Richard,\nEnglannin arvo kuningas!\n\nKAIKKI.\n                         Aamen.\n\nBUCKINGHAM.\nHuomenna mielittenkö ottaa kruunun?\n\nGLOSTER.\nJos te niin mielitte; on tahto teidän.\n\nBUCKINGHAM.\nTulemme huomenna siis pateillenne;\nJa nyt vaan iloiset jäähyväiset.\n\nGLOSTER (piispoille).\nNyt pyhään toimeen taasen ryhtykäämme. --\nHyvästi, lanko; -- hyväst', ystävät!\n\n                          (Menevät.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Towerin edustalla.\n\n    (Toiselta puolen tulevat kuningatar Elisabeth, Yorkin\n    herttuatar ja markiisi Dorset; toiselta Anna, Glosterin\n    herttuatar, taluttaen kädestä Margareeta Plantagenetiä,\n    Clarencen nuorta tytärtä.)\n\nHERTTUATAR.\nKen? Plantagenet, poikaniko tytär,\nTaluttamana mummo Glosterin?\nJa, toden totta, Toweriin on matka\nSulasta rakkaudesta nuoreen prinssiin. --\nTerveeksi, tytär!\n\nANNA.\n                  Iloist' onnenpäivää\nJumala suokoon teidän armoillenne!\n\nELISABETH.\nSinulle samaa, sisko; minne matka?\n\nANNA.\nEi Toweria edemmä, ja, luulen,\nSamassa hurskaass' aikeessa kuin tekin,\nTervehtimähän pikku prinssejä.\n\nELISABETH.\nSua kiitän, sisko; yhtenä nyt sisään.\n\n    (Brakenbury tulee.)\n\nParaiksi tulee tässä linnan herra. --\nAnteeksi, herra: teidän luvallanne,\nKuin voivat York, mun poikani, ja prinssi?\n\nBRAKENBURY.\nHyvinpä, rouva; mutta, suokaa anteeks,\nEn tohdi teitä päästää heidän luokseen:\nKuningas kovin on sen kieltänyt.\n\nELISABETH.\nKuningas? Kuka?\n\nBRAKENBURY.\n                Herra protektori.\n\nELISABETH.\nJumala moisest' auta kuninkaasta!\nHän mun ja heidän rakkautensa väliin\nPaneeko sulun? Äiti olen minä;\nKen estää mua lapsieni luota?\n\nHERTTUATAR.\nMin' olen isoäiti; sisään päästä.\n\nANNA.\nMin' olen tätipuoli, lemmen puolest'\nÄidinkin veroinen. Mua älä estä;\nMa vastaan rikoksestasi ja otan\nOmalla uhallani virkas sulta.\n\nBRAKENBURY.\nEi, rouva, niin en virkaani ma heitä:\nMua vala velvoittaa; siis anteeks suokaa.\n\n    (Menee.)\n\n    (Stanley tulee.)\n\nSTANLEY.\nHetkistä myöhäisemmin, herttuatar,\nTeit' oisin tervehtinyt kahden kauniin\nKuningattaren äidiksi. -- (Annalle.) Te, rouva,\nWestminsteriin mua joutuun seuratkaa,\nRichardin puolisona kruunattavaks.\n\nELISABETH.\nKureeni auki, että hengen tilaa\nSaa ahdistettu sydän, muuten pyörryn\nMa tähän surmasanaan.\n\nANNA.\n                      Kiusan sana!\nVihattu viesti!\n\nDORSET.\n               Hyväll' olkaa mielin. --\nKuink', armollinen äiti, voitte?\n\nELISABETH.\n                                 Dorset,\nMua älä puhuttele; joutuun pois!\nTuho ja surma kantapäilläs väijyy;\nEmosi nimi turmioks on lasten.\nJos elää tahdot, mene merten taa,\nRichmondin luokse, helvettiä pakoon.\nOi! vältä, vältä tätä murhan majaa,\nNiin ett'et lisää vainajien määrää\nJa minä Margareetan kiroon kuole\nLeskenä, lapsetonna, kruunutonna.\n\nSTANLEY.\nTää neuvonne on täysin viisas, rouva. --\nEduksi hetket kiirein käyttäkää;\nMukaanne laitan kirjeen pojalleni:\nHän teitä auttaa, teill' on vastassanne;\nÄlytön viipy tyrmään teidät saattaa.\n\nHERTTUATAR.\nTuhoova surkeuden hirmumyrsky!\nKirottu kohtuni, sa surman vuode!\nMaailmaan sinä haudoit basiliskin,\nJonk' uupumaton katse viepi hengen.\n\nSTANLEY.\nPois tulkaa, rouva; kiire mull' on toimi.\n\nANNA.\nMa tulen, mutta vastenmielisesti. --\nSuo, Jumalani, että kultavirve,\nJok' otsahani pannaan, tulipunaist'\nOlisi rautaa, joka aivot polttaa!\nMua voideltakoon kuolettavin myrkyin,\nEtt' ehdin kuolla ennen kuin soi huuto:\n\"Eläköön kuningatar!\"\n\nELISABETH.\n                      Sielu parka,\nEn onneasi karsaa; mulle mieliks\nÄl' itsellesi tuskaa toivo.\n\nANNA.\n                            Enkö?\nKun, viedessäni Henrikkiä hautaan,\nHän tuli, joka nyt on puolisoni,\nKäsissä vielä veri, joka juoksi\nTuost' enkelistä, ensi miehestäni,\nJa tuosta pyhimyksestä, jot' itkin;\nOi! Richardin kun silmiin silloin katsoin.\nNiin toivoin näin: kirottu sinä, joka\nMinusta nuoresta teit vanhan lesken!\nJos nait, niin suru vuotees saartakoon,\nJa vaimos olkoon -- jos on ken niin hupsu --\nElämäs kautta kurjempi, kuin miksi\nTeit minut puolisoni surman kautta!\nMut kiroust' en toistaa ehtinyt,\nKun äkisti naissydämeni oli\nTuon mesikielen julkipauloiss' aivan\nJa oman kiroukseni alainen,\nJok' on mua siitä saakka valvottanut;\nTuon miehen vuoteess' unen kultakastett'\nEn koskaan tuntiakaan nauttinut,\nKun havahduin jo ilkeist' unelmistaan.\nLisäksi hän mua vihaa Warwickin,\nIsäni, tähden, ja mun pian surmaa.\n\nELISABETH.\nHyvästi, sydän parka! Sua säälin.\n\nANNA.\nJa mun on yhtä paljon teitä surku.\n\nDORSET.\nHyvästi, joka tuskall' arvoon nouset!\n\nANNA.\nHyvästi, raukka, joka arvos heität!\n\nHERTTUATAR.\n(Dorsetille) Richmondin luo käy sinä: onnen huomaan!\n(Annalle) Glosterin luokse sinä: Herran turviin!\n(Elisabethille) ja turvapaikkaas sinä: rauha sulle!\nHautaani minä, jossa lepoon pääsen.\nKahdeksankymment' elin vuotta, oi,\nJa hetken ilo viikon tuskat toi!\n\nELISABETH.\nSeis! Katse vielä taakse Toweriin.\nSa, vanha louhe, lapsuisia sääli,\nJotk' ilkeys kytki muuriesi sisään!\nSa, kova kehto hentoisille noille!\nKolea, köntistynyt imettäjä,\nJa jäykkä leikki veikko ruhtinaille!\nOi, vaali heitä, sitä, houkka, anon;\nKiville teille jäähyväiset sanon.\n\n                       (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Valtasali hovilinnassa.\n\n    (Torventoitauksia. Richard, kruunu päässä,\n    Buckingham, Catesby, hovipoika y.m. tulee.)\n\nRICHARD.\nPois kaikki syrjään! -- Lanko Buckingham, --\n\nBUCKINGHAM.\nKuninkaallinen majesteetti!\n\nRICHARD.\nKätesi!\n    (Richard nousee valtaistuimelle.)\n       Apusi ja neuvos kautta\nNäin ylös Richard kuningas on noussut: --\nMut kestääkö se päivän vaan, tää loisto,\nVai kauemmin, ja iloako tuo se?\n\nBUCKINGHAM.\nViel' elää se ja ijät eläköön!\n\nRICHARD.\nAh, Buckingham! Nyt olen koitinkivi,\nJa koitan, puhdastako olet kultaa. --\nNuor' Edward elää. -- Arvaa, mitä tahdon.\n\nBUCKINGHAM.\nSanokaa, rakas prinssi.\n\nRICHARD.\n                        Sen ma sanon:\nKuningas olla tahdon, Buckingham.\n\nBUCKINGHAM.\nSe olette jo, armollisin herra.\n\nRICHARD.\nHaa! Kuningasko olen? Niinpä olen;\nMut Edward elää.\n\nBUCKINGHAM.\n                Totta, jalo prinssi.\n\nRICHARD.\nOi, mikä kirveltävä johtopäätös,\nEtt' Edward elää! -- \"Totta, jalo prinssi!\" --\nNoin laimea et ennen ollut, lanko. --\nLausunko? -- Äpärille tahdon surman,\nJa tahdon, että täytetään se oiti.\nNyt mitä sanot? Joutuun, lyhyesti!\n\nBUCKINGHAM.\nTahtonne tehkää, armollinen herra.\n\nRICHARD.\nHaa! Jäätä olet, lempesi jo hyytyy.\nNo, sano, heidän surmaansako suostut?\n\nBUCKINGHAM.\nOi, hengenaikaa suokaa, pieni loma,\nEtt' asiaa saan tarkoin ajatella.\nKoht' annan teidän armollenne vastuun.\n\n                             (Menee.)\n\nCATESBY (syrjään).\nKuningas vihoissaan on: puree huultaan.\n\nRICHARD (astuu alas valtaistuimelta).\nVisapäät narrit, mielettömät pojat\nNe mun on miehiäni; noist' en huoli,\nJotk' urkkivat mua tutkivaisin silmin.\nYlävä Buckingham käy juonikkaaksi.\nHoi, poika!\n\nHOVIPOIKA.\nHerra kuningas!\n\nRICHARD.\nTiedätkö miestä, jota kullan kiilto\nVois salamurhan tekoon houkutella?\n\nHOVIPOIKA.\nMa tunnen nurkuvaisen herrasmiehen,\nJonk' ylpeyteen ei vastaa köyhyytensä;\nEi kymmenkunta puhujaa voi sitä,\nMin kulta voi; se hänen saa jos mihin.\n\nRICHARD.\nNimensä mikä?\n\nHOVIPOIKA.\n              Nimensä on Tyrrel.\n\nRICHARD.\nMa tunnen miehen; käske hänet tänne. --\n\n    (Hovipoika menee.)\n\nTuo mietteliäs, viekas Buckingham\nAjuni uskotuks ei enää kelpaa.\nNäin kauan kestikö hän väsymättä\nJa hengähtää nyt tahtoo? -- Hyvä, hyvä! --\n\n    (Stanley tulee.)\n\nNo, mitä nyt, lord Stanley? Mitä uutta?\n\nSTANLEY.\nKuningas armollisin, tietäkää:\nMarkiisi Dorset niille maille, kuulin,\nOn paennut, miss' oleksii nyt Richmond.\n\nRICHARD.\nKäy tänne, Catesby. Levittele huuto,\nEtt' Anna, vaimoni, on pahoin sairas:\nMa laitan niin, ett' alallaan hän pysyy.\nJa etsi köyhä aatelinen, jolle\nClarencen tyttären voin heti naittaa; --\nOn poika typerä, en häntä pelkää. --\nMit' uneksit? -- Levitä, että sairas\nOn Anna, kuningatar, kuolemallaan;\nNo, joutuun! Poistaa täytyy kaikki toiveet,\nJoist' olla voisi vaaraa, jos ne kasvaa. --\n\n    (Catesby menee.)\n\nMun täytyy veljentyttäreni naida,\nKuninkuuteni täpäräll' on muuten. --\nMa veljet murhaan, sitten siskon nain!\nPeliä rohkeaa! Mut veren tie\nOn moinen: toinen synti toiseen vie.\nTää silmä säälin kyyneleit' ei tunne. --\n\n    (Hovipoika palajaa Tyrrellin seurassa.)\n\nNimesi Tyrrel?\n\nTYRRELL.\nJames Tyrrel, nöyrin palvelijanne.\n\nRICHARD.\nOletko oikein?\n\nTYRRELL.\n              Koitelkaa mua, armo.\n\nRICHARD.\nTohditko tappaa yhden ystäväni?\n\nTYRRELL.\nMiks ei; mutt' ennen kaksi vihamiestä.\n\nRICHARD.\nNiin oikein: kaksi perivihollista\nKaks unen viejää, rauhan häirijää;\nMist' annan sinulle nyt tekemistä,\nNoist' äpäristä, näet, Towerissa.\n\nTYRRELL.\nJos vaan saan vapaan pääsön heidän luokseen\nNiin pelostanne teidät oiti päästän.\n\nRICHARD.\nSäveltä somaa soitat. Tänne, Tyrrel:\nKas, tässä merkki, -- nouse, korva tänne:\n    (Kuiskaa hänen korvaansa.)\nEi muuta mitään; -- sano: \"se on tehty\",\nNiin suosioni saat ja arvoon nouset.\n\nTYRRELL. Sen heti toimitan. (Menee.)\n\n    (Buckingham palajaa.)\n\nBUCKINGHAM.\nTuot' olen seikkaa miettinyt, mylord,\nJot' äsken tiedustitte.\n\nRICHARD.\n                        Se saa jäädä.\nRichmondin luo on Dorset paennut.\n\nBUCKINGHAM.\nNiin olen kuullut kuninkaani.\n\nRICHARD.\n                              Stanley,\nHän poikapuolenne on, -- huomatkaa.\n\nBUCKINGHAM.\nMylord, nyt pyydän lupaamanne lahjan.\nJot' arvonne ja kunnianne takaa,\nHerefordin kreivikunnan sekä kaiken\nMinulle lupaamanne irtaimiston.\n\nRICHARD.\nVarokaa vaimoanne, Stanley: kirjeet\nKäy Richmondille teidän vastuullanne.\n\nBUCKINGHAM.\nMik' armollisin vastuu pyyntööni?\n\nRICHARD.\nNyt muistan -- ennustihan Henrik kuudes.\nEtt' tulis Richmondista kuningas,\nKun vielä piskuinen hän oli poika.\nKuningas! -- ehkä --\n\nBUCKINGHAM.\n                     Mylord, --\n\nRICHARD.\nMut miks ei ennustaja silloin\nSanonut mulle, läsnäolevalle,\nEtt' olin minä hänet surmaava.\n\nBUCKINGHAM.\nMylord, tuo lupaamanne kreivikunta, --\n\nRICHARD.\nRichmond! -- Kun Exeteriss' olin taannoin,\nNiin nöyrä määri näytti mulle linnaa;\nSen nimi -- Rougemont -- mua hätkähdytti:\nIrlannin baardi kerran taikoi, että\nRichmondin näkemäst' en kauan eläis.\n\nBUCKINGHAM.\nMylord, --\n\nRICHARD.\n           Niin; mit' on kello?\n\nBUCKINGHAM.\n                                Rohkenen\nMuistuttaa teitä lupauksestanne.\n\nRICHARD.\nMut mit' on kello?\n\nBUCKINGHAM.\n                   Kuusi lyönnilleen.\n\nRICHARD.\nNo, lyököön ensin.\n\nBUCKINGHAM.\n                   Miksi lyököön ensin?\n\nRICHARD.\nSiks, että sinä, niinkuin kellonkieli\nMun mietteitäni vongunnallas häirit;\nEn ole tänään antimielellä.\n\nBUCKINGHAM.\nSanokaa toki, saanko vaiko en.\n\nRICHARD.\nMua häirit; nyt en sillä mielell' ole.\n\n    (Kuningas Richard seurueineen poistuu.)\n\nBUCKINGHAM.\nVai niin! Ivalla maksaa hartaan työni!\nMa siksi teinkö hänet kuninkaaksi!\nHastingsin muistan; Brecknockiin nyt vaan,\nKun vielä mull' on pääni paikoillaan.\n\n                             (Menee.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Paikka sama.\n\n    (Tyrrel tulee)\n\nTYRRELL.\nTyö verinen ja hirveä on tehty,\nIlettävin ja kauhistavin murha,\nMik' Englannin on syyksi koskaan tullut.\nDighton ja Forrest, jotka ostin tähän\nKamalaan tappotyöhön, vaikka ovat\nPääkonnia ja verikoiria, sulivat säälistä ja hellyydestä,\nKuin lapset itkein murhenäytelmälle.\n\"Noin\", sanoi Dighton, \"makasivat piskut\" --\n\"Noin\", sanoi Forrest, \"vyöttäin toisiansa\nPuhtailla alabaster-kätösillään,\nJa huulet, niinkuin neljä ruusukukkaa\nYhdellä varrella, ne toinen toistaan\nKesäisess' upeudessaan suutelivat.\nRukouskirja oli pieluksella:\nTuo\", sanoi Forrest, \"oli muuttaa mielen;\nMut paholainen\" -- siihen päätti konna.\nJa Dighton jatkoi näin: \"Me tukautimme\nTäydellisimmän taitotyön, min luonto\nOn luomispäiväst' alkain aikaan saanut.\"\nNiin tunnonvaivoiss' olivat, ett'eivät\nPuhua voineet; silloin heidät jätin\nJa tiedon tuon nyt verikuninkaalle.\n\n    (Kuningas Richard tulee.)\n\nHän tuossa tulee. -- Terve, majesteetti!\n\nRICHARD.\nNo, onneako uutisesi tuovat?\n\nTYRRELL.\nJos se, ett' teko käsketty on tehty,\nOn onnea, niin onnellinen olkaa,\nSe tehty on.\n\nRICHARD.\n             Näit heidät kuolleina?\n\nTYRRELL.\nNäin, herra.\n\nRICHARD.\n            Myöskin haudattuina, mitä?\n\nTYRRELL.\nTowerin kappalainen heidät hautas,\nMut mihin, sit' en, toden totta, tiedä.\n\nRICHARD.\nTyköni tule illallisen jälkeen\nJa kerro mulle heidän kuolemansa.\nSill' aikaa mieti, mitä palkaks soisit,\nNiin toiveittesi perijäksi teen sun.\nHyvästi siksi.\n\nTYRRELL.\nNöyrät jäähyväiset.\n\n    (Menee.)\n\nRICHARD.\nClarencen pojan olen kytkyyn pannut,\nJa tytön halpaan säätyyn naittanut;\nAapramin helmass' Edwardin on pojat,\nJa Anna jättänyt on maailman.\nKun tiedän, että Richmond silmäns' iskee\nElisabethiin, veljentyttäreeni,\nJa sitä tietä kuninkuuteen pyrkii,\nNiin uljaasti nyt itse kosin häntä.\n\n    (Catesby tulee.)\n\nCATESBY.\nKuningas, --\n\nRICHARD.\n             Hyvääkö vai pahaa tiedät,\nKun noin vaan suoraan sisään ryntäät?\n\nCATESBY.\n                                      Pahaa:\nRichmondin luo on Morton paennut,\nJa Walesin uljaat miehet Buckingham\nVie taisteluun, ja joukkons' yhä kasvaa.\n\nRICHARD.\nPelottavammat Ely on ja Richmond,\nKuin Buckinghamin haalitut on joukot.\nSen tiedän, että arka mietiskely\nOn hidas orja vitkan viivytyksen,\nJot' ohjaa kerjuun rampa raakunkulku.\nNyt nosta siipes, joutu tulisin,\nSa airut kuninkaan ja Merkurin!\nVäkeä kokoon! Nyt vaan kysyn säilää;\nKun uhkaa petturit, niin miekka häilää.\n\n                             (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Hovilinnan edusta.\n\n    (Kuningatar Margareeta tulee.)\n\nMARGAREETA.\nNyt heidän onnens' alkaa olla kypsä\nJa karistua surman mätään suuhun.\nNäill' olen mailla salaa väijynyt\nTuhoa nähdäkseni vainoojaini.\nKamalat alkajaiset näin; ja nyt\nPois Ranskaan lähden toivoss', että jatko\nOn yhtä synkkä, surkea ja musta.\nPois kurja Margareeta! Joku tulee.\n\n    (Kuningatar Elisabeth ja Yorkin herttuatar tulevat.)\n\nELISABETH.\nOi, prinssi raukat! hennot pisku piltit!\nSuloiset ummut, viel' ei puhjenneetkaan!\nViel' ilmassa jos sielusenne lentää,\nIjäiseen tuomioonsa kiintymättä,\nLiidelkää vaiheillani liihosiivin\nJa kuulkaa äiti-raukan valitusta.\n\nMARGAREETA (syrjään.)\nLiidelkää vaiheillaan ja sanokaa:\nNiin vaatii koston rankaiseva haamu,\nEtt' ikiyöksi muuttuu nuori aamu.\n\nELISABETH.\nNiin kurjuus vei mult' äänen, että kieli,\nParusta uupunut, on vait ja mykkä. --\nEdward Plantagenet, miks olet kuollut?\n\nMARGAREETA (syrjään).\nPlantagenet Plantagenetin vaati,\nEdwardin Edwardista kuolo kaati.\n\nELISABETH.\nMiks, Jumala, noin hennot vuonat hylkäät\nJa suden suuhun viskaat? Milloin ennen\nMoisilta töiltä silmäs ummistit?\n\nMARGAREETA (syrjään).\nKun poikani ja pyhä Henrik kuoli.\n\nHERTTUATAR.\nSokea näkö, kuollut elämä,\nManalan haamu elävitten mailla,\nSa tuskan kisakenttä, mailman herja,\nElämän anastama haudan oikeus,\nSa pitkäin päiväin lyhyt muistikirja,\nLepuuta levottuuttas Englannin\nLain turvaamassa maassa, jota näin\nJuovuttaa laittomasti syytön veri!\n\n    (Istuutuu.)\n\nELISABETH.\nJos luilleni niin valeen haudan soisit,\nKuin kolkon tarjoot istuimen, niin täss' en\nLepuuttais niitä, tähän hautaisin ne.\nAh, kell' on syytä surra, jos ei meillä?\n\n    (Istuutuu hänen viereensä.)\n\nMARGAREETA (astuu esiin).\nJos vanhalla on surull' arvo suurin,\nNiin mun on surullani iän etuus,\nYlinnä sen siis suokaa valitella.\nJa jos voi suru sietää toisen seuraa,\n    (Istuutuu heidän viereensä.)\nOmaanne verratkaa mun suruihini.\nMull' oli Edward, vaan sen Richard tappoi;\nMull' oli Henrik, senkin Richard tappoi;\nSull' oli Edward, vaan sen Richard tappoi;\nSull' oli Richard, senkin Richard tappoi.\n\nHERTTUATAR.\nMull' oli Richard myös, sen sinä tapoit;\nJa Rutland myös, ja senkin surmaa autoit.\n\nMARGAREETA.\nSull' oli Clarence myös, sen Richard tappoi.\nSun kohdustas se manan koira kömpi,\nJok' ajaa meidät hengiltä: tuo hurtta,\nJok' ennenkuin se silmät sai, sai hampaat,\nMill' uuhta raataa ja sen verta nuolla,\nJumalan töiden häijy pilloja,\nMaailman valtatyranni, jonk' alaa\nOn kurjain raukkain itkettyneet silmät,\nSe sinun kohtus onkalosta pääsi\nAjamaan meitä hamaan hautaan asti.\nVakava oikeuden Jumala,\nSua kiitän, että tämä verihurtta\nEmonsa kohdun hedelmää nyt raataa\nJa hänet tuntemaan saa muiden tuskaa.\n\nHERTTUATAR.\nTuskaani, vaimo Henrikin, äl' ilku:\nSun tuskaas itkin minä, Herra tietköön.\n\nMARGAREETA.\nAnteeksi suo: mun kostoa on nälkä\nJa kyllält' ahmin nyt sen näkemistä.\nSun Edwardis on kuollut, joka tappoi\nMun Edwardini; toinen Edwardisi\nMyös kuollut minun Edwardini kostoks;\nYork oli korvaus vaan, kun nämä kaksi\nMun suurta hukkaani ei vastanneet.\nOn kuollut sulta Clarence, joka surmas\nMun Edwardini; synkkään hautaan syösty\nTään raivon näytelmän on näkijätkin,\nHimokas Hastings, Rivers, Vaughan, Grey.\nRichard vaan elää, manan musta airut,\nJonk' ammatti on ostaa sieluja\nJa manaan laittaa; kohta, kohta hänkin\nSaa surkean ja surkuttoman lopun:\nMaa ammottaapi ja horna hehkuu\nJa rymät ulvoo ja pyhät palvoo,\nEtt' äkkiä hän temmattaisiin täältä. --\nElämäst' irti hänet sano, Herra,\nEtt' eläissäni sanoa ma saisin:\nSe koira kuoli!\n\nELISABETH.\n                Ennustitpa, että\nApuas vielä kaipaan kiroomaan\nMujuista tuota kyssää, rupikonnaa.\n\nMARGAREETA.\nJa valekuningattareks sun sanoin,\nEtt' olit vallastani kurja varjo,\nMun olentoni pelkkä jälkikuva,\nValeohjelma vaan julmaan näytelmään,\nVivuttu ylös, syöstäväksi maahan,\nEmo, jok' ivakseen sai kauniit pojat,\nUnelma entuudestas, kirjolippu\nJokaisen vaara-iskun maaliks pantu,\nVaan korkeuden kare, kupla, kyltti,\nVaan suotta-kuningatar näyttämöllä.\nMiss' on nyt miehesi? Ja veljes missä?\nKaks poikaas missä? Missä ilon päiväs?\nKen nöyrästi nyt polvistuu ja sanoo:\nJumala varjelkoon kuningatarta?\nMiss' imarat ja pokkuroivat päärit?\nMiss' ympärilles tunkeilevat joukot?\nOi, muista tää, ja nykyisyyttäs katso:\nNyt onnen puoliso on one leski;\nIloinen äiti lapseton nyt raukka;\nKerjääjä nyt, jolt' äsken kerjäiltiin;\nKuningatar nyt huolihuntu orja;\nMun ilkkujani nyt mun ilkkumani;\nNyt kaikkein pelko yhtä pelkäävä\nJa kaikkivoipa nyt ei mitään voipa.\nNäin oikeuden on pyörähtynyt pyörä\nJa jättänyt sun saaliiks ajan kouriin.\nSull' on vaan muisto siitä, mitä olit\nJott' enemmin sua vaivais se, mik' olet.\nSa multa paikan veit ja etkö sillä\nMyös vienyt suruistani määräosaa?\nPuolt' iestäni ylvä niskas kantaa;\nNyt pääni väsyneen sen alta vedän\nJa taakan jätän sulle kokonaan.\nHyvästi, Yorkin vaimo! Ranskan maalla\nEnglannin tuskat vaihtuu ilohon;\nHyvästi, ruhtinatar onneton!\n\nELISABETH.\nOi, viivy, kiron oppinut, ja neuvo\nMua vihamiehiäni kiroomaan!\n\nMARGAREETA.\nÖit' älä nuku, paastoele päivät;\nElävän tuskiin vertaa kuolleen onni;\nSuloista sulommiksi lapses kuvaa,\nJa surmaajansa rumaa rumemmaksi;\nKatosi kanssa inhos kasvaa vaan;\nSit' aattele, niin opit kiroomaan.\n\nELISABETH.\nSä sanani voit tylsät teroittaa.\n\nMARGAREETA.\nNe tuskas kyllä teräviksi saa.\n\n    (Margareeta menee.)\n\nHERTTUATAR.\nMiks onnirikoll' on niin runsaat sanat?\n\nELISABETH.\nIlmaiset mykän tuskan apurit,\nPerijät välhöt perittömän riemun,\nKurjuuden läähöttävät ilmituojat!\nSuo niille tilaa; jos ne muut' ei auta,\nSaa edes sydän helpon niiden kautta.\n\nHERTTUATAR.\nSiis kieltäs älä säästä; seuraa mua,\nNiin katkeroiden sanojemme katkuun\nMun inhan poikani me tukautamme.\nMi kauniit poikas sulta tukautti.\n\n    (Torven toitaus kuuluu.)\n\n    (Kuningas Richard tulee marssien seurueineen.)\n\nRICHARD.\nKen kulussani mua pidättää?\n\nHERTTUATAR.\nHän, jonk' ois tullut sua pidättää,\nKuristamalla kohtuuns' onnettomaan,\nMurhista noista tekemistäs, konna.\n\nELISABETH.\nTuon otsan kultakruunullako peität,\nJohonka poltettavaks oikeus vaatis\nSen prinssin veren, jonka kruunu oli,\nJa poikaini ja veljieni hurmeet?\nMiss' on mun lapseni? sa konna, sano.\n\nHERTTUATAR.\nSa rupikonna, miss' on veljes Clarence\nJa Ned Plantagenet, sen pikku poika?\n\nELISABETH.\nJa missä uljas Rivers, Vaughan, Grey?\n\nHERTTUATAR.\nJa missä kunnon Hastings?\n\nRICHARD.\nSoi, torvi, pärrää, rumpu, jotta taivas\nEi kuulisi, kun Herran voideltua\nHerjaavat juoruämmät! Torvet soimaan! --\n\n    (Torvien toitausta ja rumpujen pärinää.)\n\nPuhukaa maltilla ja kauniisti,\nTai annan sodan rämisevän räikän\nNäin tukeuttaa teidän kirkunanne.\n\nHERTTUATAR.\nMun poikaniko sinä olet?\n\nRICHARD.\n                         Olen;\nLuojalle, isälle ja teille kiitos.\n\nHERTTUATAR.\nMaltilla siis mua maltitonta kuule.\n\nRICHARD.\nMinuss' on hiukka teidän luonnettanne:\nSe moitteen äänt' ei siedä, rouvaseni.\n\nHERTTUATAR.\nOi, suo mun haastaa!\n\nRICHARD.\n                     Kyllä; olen kuuro.\n\nHERTTUATAR.\nMa puhun lempeää ja hellää kieltä.\n\nRICHARD.\nJa lyhytt', äiti hyvä, mull' on kiire.\n\nHERTTUATAR.\nVai kiire? Minä sua, Herra tietköön,\nKivulla, hengentuskall' odottelin.\n\nRICHARD.\nJa enkö teille vihdoin hoivaa tuonut?\n\nHERTTUATAR.\nEt, kautta pyhän ristin! Maalle tullen\nSa heti maan teit helvetiksi mullen.\nSun syntys oli inha kohdun tuska;\nLapsuutes juonikas ja itsepäinen;\nKamala, raju, hurja kouluaikas;\nNuoruutes rietas, hillitön ja raivo,\nMiehuutes korska, viekas, verinen,\nMaireempi vaan, ja tyyni vihassaan.\nNimittää voitko yhden ilonhetken,\nJonk' on sun seuras armahtanut mulle.\n\nRICHARD.\nKyll' yhden, jolloin armo rouva läksi\nPois seurastani muiden murkinoille.\nNäin vähän jos saan teiltä armoa,\nMun suokaa mennä, ett'en teitä loukkais. --\nHoi, rumpu soimaan!\n\nHERTTUATAR.\n                    Pyydän, mua kuule.\n\nRICHARD.\nPuhutte liian katkeraan.\n\nHERTTUATAR.\n                         Vaan sana;\nEn vasta enää sua puhuttele.\n\nRICHARD.\nNo, hyvä!\n\nHERTTUATAR.\nJos sin' et taivaan kostost' ennen kuole,\nKuin tästä sodast' ehdit voittajana.\nNiin minä vanhuuteen ja tuskaan lannun\nEnk' enää koskaan kasvojasi näe.\nSiis tässä raskain ota äidin kirous!\nSe taiston päivänä sua enemmän\nKuin koko rauta-asus painakoon!\nSua vastaan rukouksin taistelen ma,\nJa Edwardinkin lasten hennot sielut\nKuiskaavat vihamiehiis innostusta\nJa onnen lupaavat ja voiton heille.\nVerinen olit sinä, veriin nukut;\nHäpeäss' elit, häpeään sa hukut.\n\n    (Menee.)\n\nELISABETH.\nSyyt' enemmän on kiroomiseen mulla,\nMut voimaa vähemmän; vaan aamen sanon.\n\n    (On menemäisillään.)\n\nRICHARD.\nEi, jääkää, rouva, mull' on puhumista.\n\nELISABETH.\nEi kuninkaallist' enää poikaa mulla\nSun murhatakses; -- tyttäreni, Richard,\nHe rukoella saavat luostarissa,\nEik' itkustella valtaistuimilla;\nSiis älä pyydä heidän henkeään.\n\nRICHARD.\nTeill' yksi tytär on: Elisabeth,\nSiveä, kaunis, ylevä ja hurskas.\n\nELISABETH.\nJa siksi surman saa? Suo hänen elää;\nMa sulot hältä sotken, tavat tahraan,\nAviorikoks itseäni herjaan,\nHäpeän hunnun hänen päälleen heitän:\nJos sillä välttää surman verisen.\nHänt' Edwardin en lapseks sano, en.\n\nRICHARD.\nHänt' älä soimaa: hän on prinsessa.\n\nELISABETH.\nSen kiellän, säästääkseni hengen hälle.\n\nRICHARD.\nSyntynsä yksin hengen hälle turvaa.\n\nELISABETH.\nSe turva hänen veljilleen toi surman.\n\nRICHARD.\nHe nurjan tähden alla syntyivät.\n\nELISABETH.\nEi, nurjat ystävät heilt' otti hengen.\n\nRICHARD.\nEi kohtalon voi tuomiota kääntää.\n\nELISABETH.\nEi, kohtalon jos kääntymätön määrää.\nNuo piltit kauniimman ois kuolon saaneet.\nJos sulle kauniimp' oisi elo suotu.\n\nRICHARD.\nMinäkö orvot orpanani tapoin?\n\nELISABETH.\nNiin, orvot orpanasi; heiltä orvoit\nVapauden, vallan, ilon, heimon, hengen.\nKen sydämmet nuo hennot lävistikään,\nSun pääsi ohjaton se ohjas iskun.\nOli tylsä varmaan murhaveitsi, kunnes\nSun kovan sydämmesi hiomana\nSe karitsaini sisuksissa riehui.\nJos hurja tuska totunnast' ei talttuis,\nNiin poikiani nimiltä en ehtis\nMa huutaa korviis, ennen kuin sun silmiis\nJo ankkuroisi kynteni, ja minä\nNoin hirveässä surman poukamassa,\nKuin haaksi, purjeitta ja taklingitta,\nSun riuttarintahasi murskaantuisin.\n\nRICHARD.\nNiin totta hankkeeni kuin onnistukoot\nJa tämän verisodan vaaratoimet,\nNiin totta hyvää enemmän suon teille,\nKuin mitä pahaa olen teille tehnyt.\n\nELISABETH.\nMitäpä hyvää taivaan kasvot kätkee,\nJonk' ilmisaanti hyväks olis mulle?\n\nRICHARD.\nLapsenne voivat nousta, arvo rouva.\n\nELISABETH.\nPään menoksiko mestauslavalle?\n\nRICHARD.\nEi, onnen korkeuteen ja valta-arvoon,\nYlimpään maisen loiston kunniaan.\n\nELISABETH.\nHyväile tuolla tuskaani ja sano,\nMink' arvon, kunnian ja onnen tilaan\nSa yhdenkään voit lapsistani saattaa?\n\nRICHARD.\nMit' omaa mull' on, itseni ja kaikki\nEräälle lapsellesi lahjoitan,\nVihaisen sielus Letheen hukuta\nSiis kaikki muistot niistä vääryyksistä,\nJoit' arvelet sa minun tehneen sulle.\n\nELISABETH.\nLyhemmin, muuten hyvyytesi tarjo\nVoi kestää kauemmin kuin itse hyvyys.\n\nRICHARD.\nSydämmestäni tytärtäsi lemmin.\n\nELISABETH.\nSen äitinsäkin sydämmissään uskoo.\n\nRICHARD.\nMit' uskoo?\n\nELISABETH.\nEtt' tytärtäni sydämmissäs lemmit,\nKuin veljiäänkin sydämmissäs lemmit,\nJa siitä sydämmissäni sua kiitän.\n\nRICHARD.\nNoin ruttoon älä sanojani väännä;\nSydämmestäni tytärtäsi lemmin,\nTeen hänet tään maan kuningattareksi.\n\nELISABETH.\nKen sitten tulee hänen kuninkaakseen?\n\nRICHARD.\nHe, kuningattareksi tekijänsä.\n\nELISABETH.\nKen? Sinä?\n\nRICHARD.\n          Minä niin; mit' arvelette?\n\nELISABETH.\nKuin saatat sinä häntä kosia?\n\nRICHARD.\nSen juuri tahtoisin ma teiltä tietää,\nTe parhain tuntenette tytön mielen.\n\nELISABETH.\nTahdotko tietää?\n\nRICHARD.\n                 Sydämmestän' aivan\n\nELISABETH.\nVeljeinsä murhaajalla laita hälle\nVerinen sydänpari; niihin uurra\nEdward ja York; jos hän siit' itkuun heltyy,\nNiin tuo, -- kuin isällesi Margareeta\nRutlandin veriin kastetun toi liinan, --\nSinäkin hälle liina, joka, sano,\nVeljeinsä ruumiist' imi rusonesteen,\nSe anna hälle kuiveeks silmiensä.\nJos täst' ei syötistä hän lempeen taivu,\nNiin laita hälle lasku urotöistäsi\nSano, ett' tapoit Clarence setänsä\nJa Rivers enonsa, ja hänen vuokseen\nTeit kelpo Anna tädist' äkkilopun.\n\nRICHARD.\nIvaatte, rouva; tätä tiet' en voittaa\nVoi tytärtänne.\n\nELISABETH.\n                Muut' ei ole tietä,\nJos et voi pukeutua toiseen muotoon\nKuin Richardin, mi tään on kaiken tehnyt.\n\nRICHARD.\nMut jos tuon teinkin rakkaudesta häneen?\n\nELISABETH.\nNiin silloin hän sua toden totta vihaa,\nKun moisin veritöin sa rakkautt' ostat.\n\nRICHARD.\nNiin, mik' on tehty, sit' ei nyt voi muuttaa.\nÄlyttä usein toimii ihminen,\nKatua saaden töitään ajan pitkään.\nJos pojiltanne riistin valtakunnan,\nNiin palkkeeks tyttärellenne sen annan.\nJos tapoin teiltä kohdunhedelmänne,\nNiin tyttärenne kohdusta ma taasen\nHerätän siemenenne uuteen eloon.\nVähemmän ei lie mummon nimi rakas\nKuin herttainen ja maire äidin nimi,\nJa lapsia ne lapsenkin on lapset,\nNe teidän voimaa on ja teidän verta\nJa samaa vaiviota, -- se vaan ero,\nEtt' on nyt hänellä se tuskan yö,\nMik' ennen teillä hänen tähtens' oli.\nNuoruuden vaivaks omat oli lapset,\nVanhuuden lohduks minun ovat teille.\nKuninkaaks poikaanne kun ette saanut,\nKuningattareks saatte tyttärenne.\nEn palkita voi teitä niinkuin soisin,\nSiis ottakaa, mit' antaa hyvä tahto.\nPoikanne Dorsetin, jok' ulkomailla\nArkaillen kuljeksii ja nurkumielin,\nTää armas liitto pian kotiin kutsuu\nYlhäisiin arvo-toimiin. Kuningaskin,\nMi kaunotytärtänne vaimoks sanoo,\nDorsetianne veljyekseen mainii.\nKuninkaan äiti teistä tulee taaskin\nJa sortoajan kaikki tuskat korvaa\nTaas kaksinkertaisesti runsas riemu.\nOi, monta ilonpäivää vielä näämme:\nHereät kyynelvetenne ne vielä\nPalaavat Idän helmiks muuttuneina,\nNäin onnen voiton kymmenkertaisen\nKoroiksi teille tuoden lainastanne.\nMene, äiti, mene tyttäresi luo:\nUjoa neittä tiedoillasi rohkaa,\nTotuta nuorta korvaa lemmen kieleen,\nKultaisen korkeuden hehkaa lietso\nSydämmeen hentoon; johda prinsessa\nAvio-ilon helliin salaisuuksiin.\nTää käsi kun tuon kapinoivan kyyssän\nOn suistanut, tuon tyhmän Buckinghamin,\nPalajan, voitonseppel' otsallani.\nJa urhon vuoteeseen vien tyttäresi,\nHänelle voitot luovutan, hän yksin\nOn voittajatar. Caesar Caesarin.\n\nELISABETH.\nMitenkä sanoisin? Ett' isän veli\nHänt' anoo aviokseen? Vaiko setä?\nVai veljien ja setäin murhaajako?\nKenenkä nimeen kosisin, niin että\nJumala, laki, kunnia ja lempi\nSen hentuvalle tekis suotuisaksi?\n\nRICHARD.\nSiin' aviossa, sano, maan on rauha.\n\nELISABETH.\nJonk' ainaisella sodalla hän ostaa.\n\nRICHARD.\nKuningas, sano, käskijänä pyytää.\n\nELISABETH.\nMin kieltää kuningasten kuningas.\n\nRICHARD.\nSano, mahtikuningatar hänest' elpyy.\n\nELISABETH.\nNimeään itkevä, kuin äitinsäkin.\n\nRICHARD.\nRakastan häntä ijät päivät, sano.\n\nELISABETH.\nKuin kauan nämä iät päivät kestää?\n\nRICHARD.\nSen, minkä sulo ikä armahalla.\n\nELISABETH.\nKuin kauan armahalla sulo ikää?\n\nRICHARD.\nNiin kauan kuin vaan taivas suo ja luonto.\n\nELISABETH.\nNiin kauvan kuin vaan horna suo ja Richard.\n\nRICHARD.\nAlainen hälle valtias on, sano.\n\nELISABETH.\nHän, alaisena, inhoo moista valtaa.\n\nRICHARD.\nMinulle hänet sulopuhein voita.\n\nELISABETH.\nTotuuden sana vaatii suoraa kieltä.\n\nRICHARD.\nSiis suoraan hälle rakkauteni kerro.\n\nELISABETH.\nRuma on suoruus ilman totuutta.\n\nRICHARD.\nOn syynne liian kevyet ja herkät.\n\nELISABETH.\nEi, syyni liian raskaat on ja kuolleet: --\nLaps raukat kuolleet raskaan mullan alla.\n\nRICHARD.\nSit' älä syytä koske; se on mennyt.\n\nELISABETH.\nKoskenpa, kunnes sydänsyyt ne kätkee.\n\nRICHARD.\nTään ristin, polvinauhan, kruunun, kautta, --\n\nELISABETH.\nHäväistyn, liatun ja anastetun!\n\nRICHARD.\nMa vannon.\n\nELISABETH.\n           Tyhjään; se ei vala kelpaa.\nHäväisty ristisi on pyhä kiilto,\nLiattu polvinauhas ritar'arvo,\nRyövätty kruunus kuninkuuden loisto;\nJos valan tahdot uskottavan tehdä,\nJohonkin vanno, jot' et häväissyt.\n\nRICHARD.\nNo, maailmaan, --\n\nELISABETH.\n                  Se täynn' on ilkitöitäs.\n\nRICHARD.\nIsäni kuoloon, --\n\nELISABETH.\n                  Elosi sen tahras.\n\nRICHARD.\nNo, itseeni, --\n\nELISABETH.\n                Häväisit itse itses,\n\nRICHARD.\nSiis, Jumalaan, --\n\nELISABETH.\n                   Jumalan herja pahin.\nJos et ois rikkonut, min Häneen vannoit,\nNiin puolisoni rakentama sopu\nEi rikki ois ja veljeni ei kuollut.\nJos et ois rikkonut, min Häneen vannoit,\nNiin päätäs ympäröivä kultavanne\nMun hennon Edwardini kiertäis otsaa\nJa molemmat viel' eläisivät prinssit;\nMaan mullass' on nyt hentoisien kehto;\nTeit heistä madonruokaa, valarikko.\nNyt mihin vannot?\n\nRICHARD.\n                  Tulevaisuuteen.\n\nELISABETH.\nSen menneisyydessä jo tahrasit.\nTulevaisuuttan' kyynelin ma huuhdon,\nKun tahrasit sa multa menneisyyden.\nViel' elää lapset, joilta isät tapoit,\nIkänsä itkein nuorta orpouttaan;\nViel' elää isät, joilta lapset tapoit,\nIkänsä itkein tyhjää ahteruuttaan.\nTulevaisuuteen älä vanno, sen\nPilasi menneisyytes verinen.\n\nRICHARD.\nNiin totta hyvää tarkoitan ja kadun,\nKuin tämän sodan vaaratöissä hyvin\nMun käyköön! Oma käsi surmatkoon mun!\nTaivas ja sallimus mult' ilon vieköön!\nYö, rauhas kiellä, päivä, valosi!\nKaikk' olkoot onnen tähdet mulle nurjat,\nJos hurskain mielin, pyhäss' aikehessa,\nPuhtaasta tosilemmestä en kosi\nSuloista tytärtäsi, prinsessaa!\nHänessä mun on onneni ja sinun,\nHänettä kohtaa sua, mua, häntä,\nJa maatakin ja monta kristittyä\nKadotus, surma, hävitys ja hukka,\nJota ei muulla välttää voi kuin tällä,\nJa jot' ei muulla välttää saa kuin tällä.\nSiis, kallis äiti, -- niin nyt teitä kutsun, --\nPuhukaa puolestani, kertokaa,\nMit' aion olla, eikä mitä olen,\nEi hyveitäni, vaan mit' aion hyvää;\nVedotkaa ajan luonteeseen ja pakkoon\nJa suuriss' älkää hankkeiss' oikutelko.\n\nELISABETH.\nNäin perkeleenkö kiusata mua annan?\n\nRICHARD.\nNiin kyllä, perkele jos hyvään kiusaa.\n\nELISABETH.\nNäin itse unhotanko itseni?\n\nRICHARD.\nNiin, itsenne jos muisto teitä loukkaa.\n\nELISABETH.\nMut murhasithan sinä lapseni.\n\nRICHARD.\nNe tyttärenne kohtuun minä hautaan;\nJa siitä höystepesäst' iloksenne\nHe nousevat kuin Phoenix uuteen eloon.\n\nELISABETH.\nMenenkö siis ja tyttäreni voitan?\n\nRICHARD.\nTulette sillä äidiks onnekkaaksi.\n\nELISABETH.\nNo, menen. -- Kirje mulle pian laita,\nNiin hänen mielens' ilmoitan ma sulle.\n\nRICHARD.\nTää harras lemmenmuisku hälle viekää;\nHyvästi! (Suutela häntä.)\n\n    (Kuningatar Elisabeth menee.)\n\nLöyhä hupsu! Heikko vaimo! --\nNo, mitä? Mitä uutta?\n\n    (Ratcliff tulee: Catesby hänen jäljissään.)\n\nRATCLIFF.\nKuningas, herra! Länsirannikolle\nSuur' ahtaa laivasto, ja rantaan tunkee\nEpäiltäviä ystäviä joukoin;\nAseitta ovat, veltot vastarintaan.\nSen päälliköksi Richmondia luullaan.\nSe luovailee ja vartoo Buckinghamilt'\nApua vaan, ett' astua vois maalle.\n\nRICHARD.\nNorfolkin luokse juoksujalkaa viesti! --\nSa, Ratcliff, -- taikka Catesby; missä hän on?\n\nCATESBY.\nTäss', armo herra.\n\nRICHARD.\n                   Herttuan luokse lennä.\n\nCATESBY.\nKyll', armo herra, mitä kiiruimmin.\n\nRICHARD.\nHe, tänne, Ratcliff; mene Salisburyyn;\nKun sinne saavut, -- (Catesbylle.) Mitä kuhnailet,\nHaluton hölmö, miks et lähde matkaan?\n\nCATESBY.\nSuvaitkaa, kuningas, mun ensin tietää,\nMik' armonne on käsky herttualle.\n\nRICHARD.\nNiin, oikein, Catesby; käske, että oiti\nHän kokoo voitavansa sotavoiman\nJa kohtaa mua heti Salisburyssä.\n\nCATESBY.\nMa lähden.\n\n    (Menee.)\n\nRATCLIFF.\n          Suvaitkaatte ilmoittaa,\nMit' on mun tekeminen Salisburyssä.\n\nRICHARD.\nMit' ennen mua siellä tekisit?\n\nRATCLIFF.\nTe käskitte mun mennä ennakolta.\n\nRICHARD.\nNyt muutin mieleni. --\n\n    (Stanley tulee.)\n\n                       Mit' uutta, Stanley?\n\nSTANLEY.\nNiin hyvää ei, ett' ilo sit' on kuulla,\nMut ei niin pahaa, ett'ei kuulla voisi.\n\nRICHARD.\nHei, arvoitus! Ei hyvää, eikä pahaa!\nMiks siis noin monta peninkulmaa kierrät,\nKun asian voit oikoteinkin ajaa?\nMit' uutta, sano?\n\nSTANLEY.\n                  Vetten pääll' on Richmond.\n\nRICHARD.\nUpotkoon sinne, vedet hänen päälleen?\nSe valkomaksa luopio mit' aikoo?\n\nSTANLEY.\nEn tiedä, suuri valtias, mut arvaan.\n\nRICHARD.\nNo, mitä arvaat?\n\nSTANLEY.\n                 Että kiihtämänä\nDorsetin, Mortonin ja Buckinghamin\nHän tulee Englantiin ja kruunun vaatii.\n\nRICHARD.\nKuin? Onko istuin tyhjä? Miekka jouten\nKuningas kuollut? Valtakunta päätön?\nMuit' eloss' onko Yorkeja kuin minä?\nEnglannin eikö kuninkaita Yorkit?\nSiis sano, miksi vesillä hän liikkuu?\n\nSTANLEY.\nNo, ell'ei siksi, niin en oikein arvaa.\n\nRICHARD.\nEt arvaa, miksi tulee walesiläinen,\nEll'ei hän tule kuninkaaksi sulle.\nMun petät kai ja hänen luokseen karkaat.\n\nSTANLEY.\nEn, hyvä kuningas; moist' älkää luulko.\n\nRICHARD.\nMut missä joukkos, millä häntä häädät?\nMiss' seuralaisesi ja vasallisi?\nEivätkö ole länsirannikolla\nJa auta kapinoitsijoita maalle?\n\nSTANLEY.\nEi, ystäväni ovat pohjolassa.\n\nRICHARD.\nJääkylmät ystävät: miks pohjolassa,\nKuninkaan lännessä kun heit' on tarvis?\n\nSTANLEY.\nHe käskyä ei saaneet, majesteetti.\nJos suvaitsette, herrani, niin heti\nVäkeni kokoan ja yhdyn teihin\nMiss' ikään vaan ja milloin käskette.\n\nRICHARD.\nNiin, niin, sa Richardiin kai yhtyisit;\nEn sua usko.\n\nSTANLEY.\n             Suuri valtias,\nTe syyttä ystävyyttän' epäilette;\nEn pettur' ole ollut enkä ole.\n\nRICHARD.\nVäkeä nosta siis; mut poikas Yrjö\nJälkeesi jätä. Sydämmes jos horjuu,\nNiin, tiedä, pojan pää ei lujass' ole.\n\nSTANLEY.\nMun käytökseni mukaan hälle käyköön.\n\n    (Menee.)\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\nSuur' valtias, mull' ystävilt' on tieto,\nEtt' aseiss' ovat Devonshiressä\nSir Edward Courtney ja sen vanhin veli,\nTuo pöyhkä pappi, Exeterin piispa,\nJa vielä monta muuta liittolaista.\n\n    (Toinen sanansaattaja tulee.)\n\n2. SANANSAATTAJA.\nKentissä aseiss' ovat Guildfordit,\nJa joka hetki kapinoiviin liittyy\nUseita lisää; niiden voima paisuu.\n\n    (Kolmas sanansaattaja tulee.)\n\n3. SANANSAATTAJA.\nKuningas, suuren Buckinghamin joukko --\n\nRICHARD.\nPois, pöllöt! Ainaistako kuolin virttä?\n    (Lyö häntä.)\nKas tuossa, kunnes kerrot parempaa.\n\n3. SANANSAATTAJA.\nKuningas, kertoa ma teille aioin.\nEtt' äkkitulvat sekä rankkasateet\nHajoittaneet on Buckinghamin joukon,\nJa ett' on yksinään hän pakoon mennyt,\nEi kukaan tiedä, minne.\n\nRICHARD.\n                        Anteeks anna!\nKas, tuossa kultaa vamman vaimenteeksi.\nJa kukaan neuvokasko palkintoa\nEi julistanut kiinni-ottajalle?\n\n3. SANANSAATTAJA.\nJulistus moinen annettu on, herra.\n\n    (Neljäs sanansaattaja tulee.)\n\n4. SANANSAATTAJA.\nMarkiisi Dorset ja sir Thomas Lovel\nYorkshiress' aseiss' ovat, sanotaan;\nMut lohduksi ma saatan tämän tiedon:\nBretagnen laivat haiskannut on myrsky;\nRichmond on Dorsetshirest' aluksella\nKysymään pannut rannan asukkailta,\nOvatko hänen puoltaan vaiko ei;\nBuckingham, sanoivat he, laittoi heidät\nAvuksi hälle, hän ei uskonut,\nVaan täysin purjein läksi Bretagneen.\n\nRICHARD.\nMars, taisteluun, kun kerta aseiss' ollaan;\nJos ulkovihollista emme voita,\nNiin kotikapinoitsijat me lyömme.\n\n    (Catesby tulee.)\n\nCATESBY.\nKuningas. Buckingham on saatu kiinni;\nSe paras uutiseni. Kreivi Richmond\nMilfordiin maatunut on suurin joukoin;\nSe pahemp' on, mut kerrottava sekin.\n\nRICHARD.\nPois Salisburyyn! Näin tässä juorutessa\nOis valtatappelu jo suoritettu,\nJokunen Buckinghamin toimittakoon\nSalisburyyn oiti; muut mua seuratkoot.\n\n                           (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Huone Stanleyn asunnossa.\n\n    (Stanley Ja Cristopher Urswick tulevat.)\n\nSTANLEY.\nSir Christopher, näin sano Richmondille.\nTuon verta himoitsevan karjun lättiin\nOn Yrjö poikani nyt salvattuna;\nJos kapinoin, niin pojan menee pää;\nSe pelko pidättää nyt apuani.\nNiin, mene, terveiset vie herrallesi\nJa sano: kuningatar hälle kernaast'\nElisabethin antaa, tyttärensä.\nMut sano, miss' on nyt se uljas Richmond?\n\nURSWICK.\nPembrokessa tai Harford-westissa.\n\nSTANLEY.\nKetk' ovat mainemiehet hänen puoltaan?\n\nURSWICK.\nSir Walter Herbert, kuulu soturi,\nSir Gilbert Talbot ja sir William Stanley,\nPelätty Pembroke, Oxford, sir James Blunt,\nJa Rice ap Thomas uljain joukkoinensa\nJa monta muuta arvon, maineen miestä:\nJa Lontooseen he voimans' ohjaavat,\nJos heidän päällensä ei tiellä käydä.\n\nSTANLEY.\nLuo herras riennä; kättään suutelen;\nMiel'alani hän näkee kirjeestäni.\nHyvästi!\n\n    (Antaa Urswickille papereita. Menevät.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Salisbury. Aukea paikka.\n\n    (Sheriffi vartijoineen vie Buckinghamin mestattavaksi.)\n\nBUCKINGHAM.\nSiis kuningasta ei saa puhutella?\n\nSHERIFFI.\nEi, hyvä loordi; nyt vaan malttamusta.\n\nBUCKINGHAM.\nEdwardin lapset, Hastings, Rivers, Grey,\nSa, hurskas Henrik, kaunis poikas Edward,\nVaughan ja kaikki, jotka tunnottomat,\nSalaiset ilkijuonet surmaan syöksi,\nJos synkät suuttunehet sielunne\nNäkevät halki pilvein tämän hetken,\nNiin kostoks ilkkukaa mun loppuani!\nNyt henkien on päivä, eikö niin?\n\nSHERIFFI.\nOn, hyvä herra.\n\nBUCKINGHAM.\n                Henkien siis päivä\nOn minun ruumihini tuomiopäivä.\nTää päivä se, jot' itselleni toivoin,\nKun Edward eli, jos mua lapsillensa\nTai vaimons' ystäville viekkaaks löyttäis.\nTää päivä, jona sortuvani toivoin\nParaimman uskottuni pettämänä.\nTää henkein päivä, tää se viimeinen\nOn määräpäivä henki raukalleni.\nTuo kaikki näkevä, jot' ilkailin,\nKääns' omaan päähän valherukouksen\nJa todest' antoi, mitä suotta pyysin;\nNäin jumalattomain hän miekkaa ohjaa,\nSen kääntäin kärjen haltijainsa rintaan;\nNäin Margareetan kirot päälleni\nRaskaina lankee: \"Muista\", niin hän sanoi,\n\"Sydäntäs murehella kun hän raataa,\nEtt' oli Margareeta ennustaja.\" --\nHäpeäpaaluun minut viekäätten;\nSyy luopi syyn ja vääryys vääryyden.\n\n    (Buckingham, sheriffi ja vartijat poistuvat.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Tasanko Tamworthin läheisyydessä.\n\n    (Richmond, Oxford, sir James Blunt, sir Walter Herbert y.m.\n    tulevat helisevin soitoin ja liehuvin lipuin, marsittaen\n    sotajoukkojaan.)\n\nRICHMOND.\nNäin, rakkaat ystävät ja aseveikot,\nTe hirmuvallan ikeen ruhjomat,\nMaan sydämmeen näin kauas olemme\nNyt estämättä marssineet, ja täällä\nMe Stanleylt', isältämme, kirjeen saamme,\nMi täynn' on lohtua ja rohkaistusta.\nTuo julma, ryösteliäs verikarju,\nMi laihot, viinatarhat teiltä tonki,\nJa ahmaa kuumaa vertanne kuin rapaa,\nRuhonne raamastaen purtilokseen,\nSe rietas karju saaren sydämmessä\nNyt Leicesteriä lähell' on, ma kuulin;\nTamworthist' on vaan päivän matka sinne,\nEteenpäin, Herran nimeen, uljaat veikot!\nTerävän sodan yksi veri-isku\nIkuisen rauhan sadon meille korjaa.\n\nOXFORD.\nKuin tuhat miestä hyvä omatunto\nTuot' inhaa verikoiraa vastustaa.\n\nHERBERT.\nVarmaankin ystävänsä meihin liittyy.\n\nBLUNT.\nPelosta vaan he ystäviään ovat;\nHänestä luopuvat, kun kovaan ottaa.\n\nRICHMOND.\nKaikk' eduksemme. Mars siis, Herran nimeen!\nKuin pääsky liitää toivo: jumaluuttaa\nKuninkaat, kuninkaiksi moukat muuttaa.\n\n                            (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Bosworthin kenttä.\n\n    (Kuningas Richard sotajoukkoineen, Norfolkin herttua,\n    kreivi Surrey y.m. tulevat.)\n\nRICHARD.\nTää Bosworthin on kenttä; teltat pystyyn! --\nNo, kreivi Surrey, miks on katsees synkkä?\n\nSURREY.\nSydän on mulla kymmenkertaisesti\nKatsettan' iloisempi.\n\nRICHARD.\n                      Herttua Norfolk, --\n\nNORFOLK.\nTäss', armollinen kuninkaani.\n\nRICHARD.\n                              Norfolk,\nTääll' iskuja ei säästetä, vai kuinka?\n\nNORFOLK.\nNiit' annetaan ja saadaan, majesteetti.\n\nRICHARD.\nTelttani pystyyn! Tän yön makaan tässä;\nMut missä huomenna? -- No, yhtä kaikki. --\nKuin suuri lienee petturien joukko?\n\nNORFOLK.\nKuus-, seitsentuhansinen korkeintaan.\n\nRICHARD.\nKolmasti vahvempi on meillä voima,\nJa nimi kuninkaan on luja linna,\nJot' ovat vailla vihollisen puolla.\nTelttani pystyyn! -- Tulkaa, ylimykset,\nNyt paikan etuisuutta tarkastamme. --\nKokeneet miehet tänne neuvonpitoon.\nNyt tarkka kuri vaan! Pois velttous!\nHuomenna kova alkaa ponnistus.\n\n    (Menevät.)\n\n    (Kentän vastaiselta puolelta tulevat Richmond, sir William\n    Brandon, Oxford ja muita sotaherroja. Sotamiehet pystyttävät\n    Richmondin telttaa.)\n\nRICHMOND.\nVäsynyt aurinko jo kultiin laski\nJa tulivaunujensa kirkkaat jäljet\nLupaavat ihanata huomispäivää. --\nTe lippuani kannatte, sir Brandon. --\nTelttaani mustetta ja paperia!\nMa kaavan laitan, suunnan tappelulle,\nKullekin päällikölle määrään työnsä\nJa tarkoin osittelen joukkosemme.\nTe, kreivi Oxford, -- te, sir William Brandon, --\nJa te, sir Walter Herbert, jäätte tänne.\nRykmenttins' ohjaksiin jää kreivi Pembroke:\nSir Blunt, hyv' yötä hälle sanokaa\nJa että kello kahdelt' aamuisella\nMa häntä teltassani nähdä toivon. --\nViel' yksi pyyntö, herra kapteeni:\nMiss' on lord Stanleyn maja, tiedättenkö?\n\nBLUNT.\nJos en lie erehtynyt lipuistaan, --\nJa ett'en ole, siitä olen varma, --\nNiin rykmenttins' on puolen peninkulmaa\nKuninkaan valtajoukost' etelään.\n\nRICHMOND.\nJos vaaratta sen voitte, hyvä Blunt,\nNiin yrittäkää hänen puheillensa\nJa viekää hälle tämä tärkki kirje.\n\nBLUNT.\nSen, herra, teen, niin totta kuin ma elän.\nJumala teille rauhaist' yötä suokoon!\n\nRICHMOND.\nHyv' yötä, rakas Blunt! Nyt tulkaa, herrat:\nNeuvottelemme huomispäivän töistä;\nTelttaani tänne: ilm' on raakaa, kylmää.\n\n    (Menevät telttaan.)\n\n    (Kuningas Richard tulee teltallensa, Norfolk,\n    Ratcliff ja Catesby hänen seurassaan.)\n\nRICHARD.\nMit' on nyt kello?\n\nCATESBY.\n                   Illallisen aika:\nYhdeksän lyönyt.\n\nRICHARD.\n                 Nyt en illasta. --\nMustetta, paperia mulle tuokaa. --\nMun onko kypärini kevennetty\nJa kaikki varukseni telttaan viety?\n\nCATESBY.\nOn, majesteetti; kunnossa on kaikki.\n\nRICHARD.\nNyt, hyvä Norfolk, joutuun asemaasi.\nVisusti tarkkaa; taatut ota vahdit.\n\nNORFOLK.\nPaikalla, herra.\n\nRICHARD.\nHavahdu kiurun kanssa, rakas Norfolk.\n\nNORFOLK.\nSen lupaan.\n\n    (Menee.)\n\nRICHARD.\n            Ratchff!\n\nRATCLIFF.\n                     Armollinen herra?\n\nRICHARD.\nLähetä aseairut Stanleyn luokse,\nEtt' ennen aamun koittoa hän tänne\nVäkensä laittaa, muuten poikans' Yrjö\nIjäisen yön pimeeseen loukkoon sortuu. --\nYökynttiläni! -- Sarkkaan viiniä!\nKimoni Surrey aamuks satuloitkaa!\nLujatko peitseni, eik' ylen raskaat? --\nRatcliff! --\n\nRATCLIFF.\nTäss', armollinen herra.\n\nRICHARD.\nTuon valjun lord Northumberlandin näitkö?\n\nRATCLIFF.\nHämyssä kulki kreivi Surreyn kanssa\nJoukosta joukkoon kautta koko leirin\nVäkeä rohkaisten.\n\nRICHARD.\n                  Vai niin; se hyvä. --\nPikari viiniä! Ei enää mulla\nTuot' ole mieltä hilpeää kuin ennen,\nEi samaa hengen pontta. -- Laske tuohon. --\nKäsillä onko paperi ja muste?\n\nRATCLIFF.\nOn, armollinen herra.\n\nRICHARD.\nHereillä pidä vahdit. Menkää täältä.\nTelttaani tule, Ratcliff, puol'yön aikaan\nJa yllen' asu auta. -- Menkää, sanon.\n\n    (Kuningas Richard vetäytyy telttaansa. Ratcliff\n    ja Catesby poistuvat.)\n\n    (Richmondin teltta avautuu, josta näkyy hän itse\n    ja hänen sotamiehensä y.m.)\n\n    (Stanley tulee.)\n\nSTANLEY.\nKypäris onni kruunatkoon ja voitto!\n\nRICHMOND.\nElatus-isä jalo, sulle suokoon\nYö synkkä kaiken voitavansa lohdun!\nSanohan, kuinka jaksaa rakas äiti?\n\nSTANLEY.\nMun kauttani sun äitisi sua siunaa,\nRukoillen hyvää aina Richmondilleen.\nSe siitä. -- Hetket hiljaiset jo rientää,\nIdässä pimeys juovittuu ja taittuu.\nLyhveen, sillä lyhyytt' aika vaatii,\nVarustu taistoon varhain huomenelta,\nJa onnes heitä veri-iskujen\nJa surmaa tuijottavan sodan varaan.\nSen, minkä voin, -- en voi, näet, mitä soisin, --\nMa ensi tilass' aikaa koitan pettää\nJa sua tässä vaaraleikiss' auttaa;\nMut liiaks puoltasi en pitää tohdi,\nJos nähdään se, niin nuori veljes Yrjö\nIsänsä nähden heti mestataan.\nHyvästi! Kiireinen ja arka aika\nMeilt' ystävyyden juhlamenot kieltää\nJa hellän haastelon ja sananvaihdon,\nMi pitkäst' eroajast' olis hauskaa.\nSuo, Jumal', aikaa näihin lemmen juhliin!\nHyvästi! -- Onnea ja rohkeutta!\n\nRICHMOND.\nLeiriinsä hänet viekää, hyvät loordit.\nNukahtaa koitan raskailt' aatoksilta,\nJott' aamull' uni lyijyinen ei painais,\nKun voiton siivillä mun tulee nousta.\nHyv' yötä vielä kerran, hyvät loordit!\n\n    (Stanley, loordit y.m. poistuvat.)\n\nSä, jonka soturi ma olla tahdon,\nOi! armon katse luo mun miehistööni;\nVihasi surmarauta heille anna,\nJonk' isku raskas vastustajan päästä\nKypärin luvattoman pirstoaisi!\nTee meidät kuritukses aseiksi,\nEtt' ylistää sua voitossasi saamme!\nSun haltuus valppaan annan sieluni,\nEnnenkuin silmäin ikkunat ma suljen.\nMua unessa ja valveill' aina kaitse!\n\n    (Nukkuu.)\n\n    (Edward prinssin, Henrik kuudennen pojan, haamu nousee maasta\n    molempien telttain välistä.)\n\nHAAMU.\n(Richardille.) Huomenna mieltäs raskahana painan.\nSa muista, kuinka heiteessäni kaadoit\nMun Tewksburyssa: kammo siis ja kuole! --\n(Richmondille.) Iloitse, Richmond; murhattujen prinssein\nRikotut sielut rinnallasi sotii.\nAluva Henrikin sua rohkaa, Richmond.\n\n    (Kuningas Henrik kuudennen haamu nousee.)\n\nHAAMU.\n(Richardille.) Kun olin kuolevainen, reikää monta\nVoideltuun pistit ruumiiseeni. Muista\nMua ja Toweria; kammo ja kuole! --\nMa Henrik kuudes oon: kammo ja kuole! --\n(Richmondille.) Pyhälle sulle, puhtahalle, voitto!\nHenrik, jok' ennusti sun päähäs kruunun,\nUnessa rohkaa sua: elä ja heidi!\n\n    (Clarencen haamu nousee.)\n\nHAAMU.\n(Richardille.) Huomenna mieltäs raskahana painan.\nMa, jonka hengilt' inha viini huuhtoi,\nPoloinen Clarence, jonka vilppis petti!\nHuomenna taistelussa mua muista!\nHervotkoon kalso miekkas: kammo ja kuole!\n(Richmondille.) Sun puolestasi, Lancasterin taimi,\nRikotut Yorkin versot rukoilevat.\nHyvä enkeli sua kaitkoon! Elä ja heidi!\n\n    (Riversin, Greyn ja Vaughanin haamut nousevat.)\n\nRIVERSIN HAAMU (Richardille).\nHuomenna mieltäs raskahana painan,\nRivers, Pomfretin uhri. Kammo ja kuole!\n\nGREYN HAAMU (Richardille).\nSa Greytä muista, kammo sielussa.\n\nVAUGHANIN HAAMU (Richardille).\nSa Vaughania muista; peitses laske\nPelolla syyllisen. Kammo ja kuole!\n\nKAIKKI (Richmondille).\nHerää, ja tiedä: kirouksemme tuntoon\nKukistuu Richard. -- Herää, voittoon nouse!\n\n    (Hastingsin haamu nousee.)\n\nHAAMU.\n(Richardille.) Verinen syntinen, nyt syntiis herää;\nVerisess' ottelussa päiväs päätä!\nLord Hastingsia muista. Kammo ja kuole! --\n(Richmondille.) Sa, tyyni, kirkas sielu, valvene!\nEnglannin hyväks sodi, taistele!\n\n    (Molempien nuorten prinssien haamut nousevat.)\n\nHAAMUT.\n(Richardille.) Toweriin tukehtuneet serkkus näe:\nKuin lyijy sydäntäsi painamme,\nHäpeään, tuhoon, surmaan sinut syösten.\nNepaittes sielut huutaa: kammo ja kuole! --\n(Richmondille.) Nuku, Richmond, henkes iloon havatkoon!\nSua karjun hampaist' enkel' auttakoon!\nElä ja kuninkaita sarja siitä!\nEdwardin poika-raukat toivoo: heidi!\n\n    (Kuningatar Annan haamu nousee.)\n\nHAAMU.\n(Richardille.) Sun vaimos, Richard, kurja vaimos Anna,\nMi levon hetkeä ei luonas saanut,\nSun unesi nyt kauhistuksin täyttää.\nHuomenna taistelussa mua muista!\nHervotkoon kalso miekkas! Kammo ja kuole! --\n(Richmondille.) Sa, tyyni sielu, nuku makeasti!\nNäe voitost', onnest' unta! Puolestasi\nRukoilee vaimo vastustelijasi.\n\n    (Buckinghamin haamu nousee.)\n\nHAAMU.\n(Richardille.) Ma ensimmäisenä sun valtaan saatoin\nJa viimeisenä ko'in hirmuisuuttas.\nBuckinghamia taistelussa muista\nJa oman syyllisyytes kauhuun kuole!\nUneksi surmaa, veritöitä vaan,\nKäy kammoll' epätoivon kuolemaan! --\n(Richmondille.) Toivossa kuolin saada sua auttaa,\nNyt ilon saat ja lohdun kuolleen kautta.\nSua Jumal' enkeleineen auttakoon,\nJa Richard pöyhkeimmillään kaatukoon!\n\n    (Haamut katoavat. Kuningas Richard havahtaa unestaan.)\n\nRICHARD.\nHoi, toinen ratsu! -- Side haavalleni! --\nKies' auttakoon! -- Vait! Se vaan oli unta. --\nPelokas tunto, minkä tuskan tuotat! --\nKah, liekki siintää! -- Sydänyö on synkkä.\nPintaani kylmä kauhun hiki karmii.\nPelkäänkö? Itseäni? Muit' ei täällä.\nRichardia Richard rakastaa; se tietää:\nMinä olen minä. Murhaajaako täällä?\nEi, -- on: min' olen täällä; pakoon siis! --\nKetä? Itseäni? Hyvä; mistä syystä?\nHe, kostaakseni. Kelle? Itselleni?\nAh, rakastanhan itseäni! Mistä?\nHyvästäkö, jot' itselleni tein?\nEi, ei! Ma ennen itseäni vihaan\nPahuuden töistä, joita tein ma muille.\nMin' olen konna. Valett'! Enpä ole.\nÄlä herjaa, narri! -- Älä mairi, narri!\nOn tunnollani tuhat eri kieltä,\nJa joka kielellä on eri kanne,\nJa joka kanne mua konnaks syyttää.\nNiin, väärää, väärää valaa ylimäärät,\nJa murhaa, hirmumurhaa julmat määrät,\nRikosta kaikkinaista täydet määrät\nLain eteen käy ja huutaa: syypää! syypää!\nMa kammon. -- Ei niin luotukaan mua lemmi;\nJos kuolen, ei niin sielukaan mua sääli; --\nJa miksi sääliskään, kun en ma itse\nVähääkään omaa itseäni sääli? --\nMinusta kaikki murhaamani sielut\nTulivat telttaani ja kaikki huutain\nHuomenna kostavansa Richardille.\n\n    (Ratcliff tulee.)\n\nRATCLIFF.\nKuningas, --\n\nRICHARD.\n             Kuka siellä?\n\nRATCLIFF.\n                          Ratcliff, herra;\nKylässä valpas kukko kahdest' on jo\nHuomenta tervehtinyt; ystävänne\nOn nousseet, soljittavat tamineitaan.\n\nRICHARD.\nNäin julmaa unta, Ratcliff. -- Mitä luulet,\nOvatko kaikki ystävämme taatut?\n\nRATCLIFF.\nEpäilemättä.\n\nRICHARD.\n             Pelkään, Ratcliff, pelkään, --\n\nRATCLIFF.\nEi, herra, haamuissa ei pelkäämistä.\n\nRICHARD.\nKautt' apostoli Paavalin, yön haamut\nEnemmän kammottavat sieluani\nKuin kymmentuhansinen aseellinen\nMiesjoukko, jota johtaa tyhmä Richmond.\nEi vielä päivää. Tule, mua seuraa:\nMa telttain luona tahdon kuuleskella,\nAjatteleeko joku minut pettää.\n\n    (Menevät.)\n\n    (Richmond herää. Oxford y.m. tulee)\n\nLOORDIT.\nHuomenta, Richmond!\n\nRICHMOND.\n                    Anteeks, valppaat loordit:\nTapaatte täällä velton untelon.\n\nLOORDIT.\nKuin olette te nukkunut, mylord?\n\nRICHMOND.\nMake'in uni, ihanimmat unet,\nMit' uupuneen on päähän koskaan tullut,\nOn mulla ollut teidän mentyänne.\nRichardin murhaamien sielut tänne\nTulivat telttaan, huutain: ylös voittoon!\nNiin, totta, riemua on sydän täynnä,\nNäin kaunist' unta muistellessani.\nMik' on nyt huomenhetki, hyvät loordit?\n\nLOORDIT.\nLyönnilleen neljä kello on.\n\nRICHMOND.\n                            Siis aika\nOn varustautua ja järjestyä. --\n\n    (Astuu sotajoukkojen eteen.)\n\nMaanmiehet rakkaat, muuta kuin jo sanoin,\nEi ajan lyhyys eikä kiireet salli\nMun selvitellä: tää vaan muistakaa:\nJumala on ja oikeus puolellamme;\nPyhien, loukattujen rukoukset\nKuin ylvä linnoitus on edessämme;\nVastustajamme muut, pait Richard, meidän\nSois ennen voittavan kuin johtajansa\nJa mikä johtaja? Niin, totisesti,\nVerinen tyranni ja murhaaja,\nMies verin noussut, verin varttunut,\nJuonilla ensin määrän päähän päässyt\nJa sitten apurinsa surmaan syössyt;\nMitätön kivi, petoksella pantu\nEnglannin kruunun jaloon kehykseen;\nAinainen taivaan Herran vihollinen.\nJos taivaan vihollista vastustatte,\nNiin taivas teitä sotureinaan suojaa;\nTyrannin sortoa jos aherratte,\nNiin rauhaist' unta saatte, kun hän sortuu;\nMaan vaivaajaa jos vastaan tappelette,\nMaan maiheus se teille vaivat maksaa;\nJos vaimojenne turvaks taistelette,\nHe voittajiksi teitä tervehtivät;\nLapsenne miekasta jos pelastatte,\nNiin lastenlapsiltanne palkan saatte.\nSiis, nimeen Jumalan ja oikeutemme,\nNyt liput liehumaan ja miekat maalle!\nMa lunnahiksi tästä uhkatyöstä\nKylmälle maalle kylmän ruumiin annan;\nMut jos mua onnistaa, niin voiton saaliist'\nOsansa teistä halvinkin on saapa.\nNyt rummut räikkymään ja torvet soimaan!\nJumala, pyhä Yrjö! Richmond, voitto!\n\n    (Menevät.)\n\n    (Kuningas Richard ja Ratcliff palajavat\n    seuralaisineen ja sotajoukkoineen.)\n\nRICHARD.\nKuink' arvas Richmondin Northumberland?\n\nRATCLIFF.\nAseisiin sanoi tottumattomaksi.\n\nRICHARD.\nHän sanoi totta. Mitä Surrey siihen?\n\nRATCLIFF.\nHän naurahti ja sanoi: hyvä meille.\n\nRICHARD.\nHän oli oikeassa; niinpä onkin.\n    (Kello lyö.)\nLueppa lyönnit. -- Almanakka tänne! --\nKen auringon on nähnyt?\n\nRATCLIFF.\n                        En vaan minä.\n\nRICHARD.\nSe siis ei tahdo paistaa; kirjan mukaan\nIdässä upeillut se on jo tunnin;\nNyt tulee muutamille päivä musta. --\nRatcliff, --\n\nRATCLIFF.\n             Mylord?\n\nRICHARD.\n                     Ei päivä tahdo tänään paistaa:\nKarsaana taivas vaanii joukkojamme.\nPois tahtoisin nuo kastehelmet maasta.\nEi tänään paista! Yhtä hyvin koskee\nSe Richmondiin kuin minuun: sama taivas,\nJok' uhkaa mua, karsaa myöskin häntä.\n\n    (Norfolk tulee.)\n\nNORFOLK.\nAseisiin! Vihamies jo kentäll' öyhkää.\n\nRICHARD.\nRavakat liikkeet! Kuntoon ratsuni!\nStanleylle sana, että yhtyy meihin.\nVäkeni tasangolle johtaa tahdon\nJa sotarintaan näin ne järjestän:\nVenytän etujoukon, siihen pannen\nHevos- ja jalkamiestä tasamäärin;\nKeskukseen jousimiehet asetan;\nNorfolkin herttua ja Surreyn kreivi\nSaa jalkaväen johtoonsa ja ratsaat.\nNäin järjesteltyäni, seuraan itse\nPääjoukon kanssa; molemmat sen siivet\nLujittaa saapi paras ratsuväki.\nJa sitten auttakoon vaan santta Yrjö! --\nNo, Norfolk, mitä tästä arvelet?\n\nNORFOLK.\nSotaisa majesteetti, oiva tuuma. --\nTään löysin aamulla ma teltastani.\n\n    (Antaa hänelle paperilapun.)\n\nRICHARD (lukee).\n\"Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy,\nHerrasi Riku on ostettu ja myöty.\"\nTää vihollisen keksimää on juonta. --\nNyt, herrat, toimihinne joka mies.\nMeit' ei saa juoru-unet säikyttää;\nVain pelkureit' on varten omatunto,\nKeksitty ensin voiman hillikkeeksi;\nKäs' olkoon vahva omatuntonamme\nJa lakinamme miekka. Päälle käykää,\nJa sekaan iskekää! Jos taivaisiin\nEi tiemme vie, niin vieköön helvettiin!\nMit' entist' enempää ma sanoisin?\nHavaitkaa, ketä vastaan taistelette;\nPetoja, roistoja ja kulkureita,\nMaamoukkia. Bretagnen hylkiöitä,\nJotk' ylensyönyt maa on kakaissut\nRajuhun seikkailuun ja varmaan surmaan.\nNukuitte rauhassa, he rauhan vievät;\nTeill' oli maat ja kauniit vaimot; niitä\nHe riistää tahtovat ja raiskata.\nJa kuka heitä johtaa? Kurja kollo,\nJok' ikäns' armoill' eli Bretagnessa,\nLellikki, joka eläissään ei ole\nLumessa käynyt kenkää syvemmässä.\nTakaisin merten taa nuo roistot pieskää,\nSurvaiskaa pois nuo röyhkät Ranskan moukat,\nNälkäiset, henkiheitot kerjäläiset,\nJotk' oisivat jo aikaa, rotta-raukat,\nRavinnon puuttehesta hirteen menneet,\nJos ei tää urotyö ois mieleen tullut.\nJos meistä voitto saadaan, mies sen saakoon,\nEik' äpärät nuo Bretagnen, joit' ennen\nIsämme heidän maassa mukkiloivat\nJa aikakirjain pilkaks saattoivat.\nNuo maitammeko nauttia nyt saavat?\nHäväistä vaimot? Maata tyttäremme? --\n    (Rummun pärrytystä etäältä.)\nHaa, rumpunsa jo kuulen! Taistoon, taistoon,\nEnglannin uljaat, vapaat kansalaiset!\nPään tasaan jousta pingoittakaa, miehet!\nKannukset ratsuun! Verta kahlatkaa!\nJa ilman kauhuks peistä pirstatkaa! --\n    (Sanansaattaja tulee.)\nMitä sanoo Stanley? Yhtyykö hän meihin?\n\nSANANSAATTAJA.\nEi lupaa, herra, yhtyä.\n\nRICHARD.\nSiis oiti kaula poikki nuoren Stanleyn!\n\nNORFOLK.\nVihollinen jo suon on tällä puolen:\nTapellaan ensin, sitten tapetaan.\n\nRICHARD.\nTuhannen sydänt' uhkoo povessani.\nEtehen sotaliput! Käykää päälle!\nJa vanha tunnussana, santta Yrjö,\nSe lohikäärmeen vimman meihin luokoon!\nEteenpäin! Kypäreillämme on voitto.\n\n                         (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    (Toinen kohta tappelutannerta.)\n\n    (Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Norfolk tulee\n    joukkoineen; hänen jäljessään Catesby.)\n\nCATESBY.\nLord Norfolk, apuun, apuun kuninkaalle!\nHän tekee ihmeit' yli ihmisvoiman\nJa vaaraa uhmaa henkeen, kuolemaan.\nRatsunsa kaatui, jalan taistelee hän\nJa Richmondia surman kuiluss' urkkii.\nApuhun, loordi, muuten perii hukka!\n\n    (Sotamelskettä. Kuningas Richard tulee.)\n\nRICHARD.\nRatsu, ratsu! Valtakunta ratsusta!\n\nCATESBY.\nPaetkaa, herra; ratsun teille hankin.\n\nRICHARD.\nVait, orja! Heiton varassa on henki,\nMa tahdon nähdä, miten arpa lankee.\nTääll' lienee Richmondeja kuusittain,\nNiit' olen tänään surmannut jo viisi. --\nRatsu! Ratsu! Valtakunta ratsusta!\n\n                        (Menevät.)\n\n    (Sotahuutoja. Kuningas Richard ja Richmond tulevat ja\n    poistuvat taistellen. Peräytymistä. Torventoitauksia.\n    Kohta sen jälkeen tulevat Richmond ja Stanley, kantaen\n    kruunua. Muita loordeja ja sotaherroja.)\n\nRICHMOND.\nNiin, kiitos Jumalan ja aseittemme!\nTe ystävät ja voittajat! Nyt meidän\nOn päivä, nyt on verikoira kuollut.\n\nSTANLEY.\nHyvinpä suoriuit sa, uljas Richmond.\nKas, tämän varastetun valtakorun\nSen verikoiran ohimoilta riistin\nJa kulmiasi koristan nyt sillä.\nSe ota, pidä se ja arvoon nosta.\n\nRICHMOND.\nJumala taivaan, sano aamen siihen!\nMut' eloss' onko Yrjö Stanley vielä?\n\nSTANLEY.\nElossa, turvattuna Leicesterissä;\nNyt sinne menkäämme, jos suvaitsette.\n\nRICHMOND.\nMit' arvomiestä kaatui kahden puolen?\n\nSTANLEY.\nNorfolkin herttua John, lord Walter Ferrers,\nSir Robert Brakenbury ja sir William Brandon.\n\nRICHMOND.\nHaudatkaa heidät arvonmukaisesti,\nJa armo julistakaa paenneille,\nJotk' alamaisiksemme palajavat.\nJa sitten, kautta pyhän sakramentin,\nPuna- ja valkoruusun yhdistämme:\nHymyile, taivas, näiden sovinnolle,\nJoidenka eripuraa kauan karsoit! --\nKen petturi ei tähän sano aamen?\nMaa mieletönnä itseänsä pieksi,\nSokeesti veli valoi veljen verta,\nVihoissaan oman poikans' isä surmas\nJa poika pakost' oman isän tappoi.\nNäin Lancaster ja York on riidoin' olleet,\nKirotun riidan riitaannuttamina. --\nJumalan suotuisasta sallimasta\nNyt yhtykööt Elisabeth ja Richmond,\nKummankin heimon tosiperilliset!\nJa näiden suku -- jos sen sallit, Luoja --\nSuloisen rauhan, onnen runsauden\nJa ilonpäivät jälkeisille tuokoon!\nTypistä, armon Herra, miekka konnan,\nJok' aikoo paluuttaa nää veripäivät\nJa verta itkemään taas saada maamme!\nKen Englannista rauhan karkoittaa,\nTään kauniin maan ei leipää maistaa saa.\nLopuss' on vaino; rauha kukkikoon!\nJumala siihen aamen sanokoon!\n\n                    (Menevät.)\n\n\n\n"]