[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fBWIy3MP_0o9C-G3NU5vk00qyUkfKvZCHoUgcAwCSsMI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},524,"Maria Stuart","Björnson, Björnstjerne",1832,1910,"524-bjornson-bjornstjerne-maria-stuart","524__Björnson_Björnstjerne__Maria_Stuart",null,"romaani",[],[15],"nobel","fi",1864,1878,22371,135068,false,37847,[24],"Mary, Queen of Scots, 1542-1587 -- Drama",[26,27,28],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","Nobel Prizes in Literature","\"Maria Stuart Skotlannissa\" by Bjørnstjerne Bjørnson is a historical drama written in the late 19th century. This work delves into the tumultuous life of Mary Stuart, the Queen of Scotland, and explores her political struggles, relationships, and the court intrigues of the time, including her complex relationship with her husband, Henry Darnley. Key characters include Mary, Darnley, and prominent figures from the Scottish nobility.  At the start of the play, a lavish celebration is underway in the great hall of Holyrood Palace, where Mary Stuart dances amidst the festivities. However, the atmosphere is tense as critics of her reign, including prominent nobles like Lord Lindsay and Andrew Kerr, whisper accusations against her and her confidant, David Rizzio. Darnley, interprets the situation with jealousy and suspicion towards Rizzio, leading to an emotional confrontation that hints at the brewing political conflicts and personal rivalries that will unfold throughout the narrative. The opening scene sets the stage for the drama and intrigue surrounding Mary's rule and her eventual downfall. (This is an automatically generated summary.)",[],322,"Viisinäytöksinen historiallinen näytelmä kuvaa Skotlannin kuningatar Maria Stuartin hallintokauden dramaattisia vaiheita 1560-luvulla. Keskiössä ovat kuningattaren avioliitto lordi Darnleyn kanssa, valtataistelu aatelin ja kirkon välillä sekä sihteeri David Rizzion kohtalo.","Björnstjerne Björnsonin 'Maria Stuart' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 524. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MARIA STUART SKOTLANNISSA\n\nKirj.\n\nBjörnstjerne Björnson\n\n\nSuomentanut E.\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1878.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nMaria Stuart, Skotlannin kuningatar.\nHenrik Darnley, hänen puolisonsa, nimikuningas.\nJames, Murray'n jarli, hänen velipuolensa.\nLord Stuart, samaten.\nArgyle'n Kreivinna, hänen sisarpuolensa.\nMaitland, Lethington'in jarli, hänen valtiosihteerinsä.\nDavid Rizzio, hänen yksityissihteerinsä ulkomaista kirjevaihtoa varten.\nJames Hepburn, Bothwellin jarli.\nMorton'in jarli.\nLordi Ruthwen.\nLordi Lindsay.\nAndrew Kerr.\nWilliam Taylor.\nKaartin-kapteeni Erskine.\nEräs porvari.\nJohn Knox.\n\nHovi- ja Sotaväkeä, Porvareita.\n\nKaksi edellistä näytöstä tapahtuu Maaliskuun alussa 1566 Holyrood'in\nlinnassa Edinburghissa, kolmas näytös syksyllä samana vuonna, neljäs\nHelmikuussa seuraavana vuonna (1567). molemmat Edinburghissa ja sen\nläheisyydessä, viides näytös Dunbar'in linnassa kaksi kuukautta\nmyöhemmin.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nSuuri sali Holyrood'in linnassa.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\nSali on juhlallisesti koristettu. Tanssiaisia vietetään paraikaa,\nollaan keskellä purpose'ta. [\"Se tanssi, jossa salaisesti puhutaan.\"\nJohn Knox.] Kuningatar tanssii velipuolensa lordi Stuartin kanssa;\ntanssivien joukossa nähdään Lethington'in jarli Argyle'n kreivinnan\nkanssa, Morton'in jarli, Bothwell'in jarli. Etulavalla oikealla\nseisovat lordi Lindsay, Andrew Kerr ja eräs porvari, kaikki kolme\ntummissa, toisistaan eriävissä puvuissa; useita presbyteriania yhtyy\nheihin. Rizzio ilmestyy vähän myöhemmin puhuen kuiskaten, mutta\ntyynesti erään aatelismiehen kanssa. Viimein tulee Darnley yksinänsä\nsisään.\n\n(Seuraavaa puhetta lausutaan kun soitanto lakkaa tai hiljaisesti\nsoitetaan).\n\nLINDSAY. Kas, tanssivien rivit kiertelevät kuin käärmeet auringon\npaisteessa! Kuule, soitanto leikkii helvetin liekkiä! Perkele siinä\nnauraa hohottaa.\n\nANDREW KERR. Hys, hys! Rangaistus on syöksevä heidän päällensä,\nniinkuin meri Faraon sotajoukon päälle.\n\nLINDSAY. Kas, kuinka kuiskailevat! Synnin saastainen hengähdys! Katso\nnoita hekkumallisia hymyjä, katso naisten irstaisia pukuja.\n\nPORVARI. Turhaan Knox tälle hoville saarnaa.\n\nLINDSAY. Hän on Israel'in profeeta, hän ei saarnaa turhaan; sillä\nJumala itse on hänen sanansa todistava tälle jumalattomalle suvulle.\n\nANDREW KERR. Tuossa on David Rizzio.\n\nUSEAT. Hänkö tuossa oikealla?\n\nANDREW KERR. Tuo katolilainen viettelijä!\n\nLINDSAY. Paavin salainen lähettiläs!\n\nANDREW KERR. Uuden Jesuita-seuran jäsen!\n\nPORVARI. Perkeleen taitavin juonten sepittäjä!\n\nANDREW KERR. Kahdeksan päivän kuluttua saa hän takoa omassa pajassaan.\n\nLINDSAY. Erotkaamme! Me nostatamme huomiota.\n\nANDREW KERR (Porvarille ja muille). Tulkaa!\n\n    (He menevät perälle päin tanssivien taakse, Rizzio on\n    jo siirtynyt pois. Darnley astuu nopeasti esille ja\n    katselee tanssia).\n\nLINDSAY (hänen takanansa). Mylord!\n\nDARNLEY (ei vastaa).\n\nLINDSAY. Mylord! (niinkuin ennen). Mylord, yhtykää Herran hurskaitten\njoukkoon! Vapauttakaa meitä tästä Jesabel'ista!\n\nDARNLEY. Oi, kuinka ihana hän on!\n\nLINDSAY. Paholaiselta hän on saanut tämän voimansa. Olkaa varoillanne,\nmylord, te olette jo tarpeeksi kauan kärsineet ja itkeneet sen\nvallassa.\n\nDARNLEY. Kärsinyt olen ja itkenyt olen, mutta katsokaa häntä, eikö ole\nhän sen arvoinen! Ei, taivaallinen on hänen voimansa; katsellessani\nhäntä on minusta kaikki niin suloista kuin kirkkaana kevätpäivänä! Kas,\nkas, kuinka säteilee jokaisesta hänen liikunnostaan! Kun hän kumartuu,\nluo hän varjoja, kun hän ojentaa itseänsä, on kaikki valoista, kun hän\nastuu eteenpäin, sykkivät sydämmet hänen tahtinsa mukaan.\n\nLINDSAY. Hän on mieltä vailla! ... (menee).\n\nDARNLEY. Joka kerta kun häntä näen, on minusta kuin en koskaan olisi\nhäntä ennen nähnyt. Olisinhan Loch Linneh'in lumivuori jos en vielä\nkerran pyrkisi hänen puheillensa! Hän on enemmin kuin kuningasvalta\nkaikkine loistoineen.\n\n    (Hän odottaa kunnes tanssi päättyy ja kuningatar,\n    jota Stuart taluttaa, astuu etulavalle. Siinä Stuart\n    notkistamalla polvea kiittää, poistuu, puhuu erään\n    palvelijan kanssa ja tulee kohta takaisin. Darnley\n    lähestyy täll'aikaa kuningatarta).\n\nDARNLEY. Minä hartaammin ikävöin saadakseni puhua teidän armonne\nkanssa, kuin poikana seikkailusta ikävöin.\n\nSTUART. Illallinen on valmis, me odotamme teidän armonne käskyä,\n\nKUNINGATAR. Käskekää vieraat ruoalle. Me itse jäämme tänne kuninkaan\nkanssa.\n\nSTUART (kutsuu illalliselle, jonka jälkeen jokainen poistuu naisensa\nkanssa juhlamarssin soidessa).\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    DARNLEY ja KUNINGATAR.\n\nDARNLEY. Tanssi on hajoittanut ruusuja teidän poskillenne. Ehk'eivät\nolleet ne minulle määrätyt, vaan sydämmeni on ne omistanut.\n\nKUNINGATAR. Mylord, jos asia koskee jotain, jota voi vastaiseksi jättää\n\nDARNLEY. Ei, sitä ei voi vastaiseksi jättää, sydäntäni särkee, minä en\nvoi noudattaa kylmää juhlajärjestystä -- Maria, miks' olemme näin\nvieraantuneet toisistamme?\n\nKUNINGATAR. Siks' että mylord on enemmän mieltynyt muiden seuraan kuin\nmeidän.\n\nDARNLEY. Minäkö? -- Olenko minä oma itseni muulloin kuin teidän\nluonanne?\n\nKUNINGATAR. Oi, mylordin juomatoverien seurassa, irstaitten naisien\nparissa on varmaankin hauskempi, kuin meidän huoneissamme.\n\nDARNLEY. Oi, älkää puhuko siitä, mitä voin tehdä tukehuttaakseni surut\nja tuskat! Vaan ei kukaan voi saattaa minua sellaiseen tuskaan kuin\nSkotlannin Maria.\n\nKUNINGATAR. Onko tarkoituksenne tehdä syytöstä?\n\nDARNLEY. Joka lempii epätoivoon asti, se syyttää kaikkea, mikä elää, --\niloa siitä, että se on liian iloinen, surua siitä, ett'ei se ole iloa.\nMinä tuhlaan aikaani, kuin palkollinen, joka ei tahdo tehdä työtä kun\nei hän määrä-palkkaansa saa; mutta on määräpalkka, jota vailla minä en\ntahdo elääkään. -- Oi, mitä tulee minun tehdä uudestaan voittaakseni\nteidän lempenne?\n\nKUNINGATAR. Vahinko, mylord, ett'en voi mainita kylläksi korkeata\npalkkaa.\n\nDARNLEY. Te olette Guisien sukua, -- loistava kuin timantti, vaan\nkovakin kuin se.\n\nKUNINGATAR. Antonius sulatti timantin, jonka Kleopatra joi.\n\nDARNLEY. Vaan se maksoi hänelle monta miljonaa.\n\nKUNINGATAR. Siitä tahdoinkin teitä muistuttaa.\n\nDARNLEY. Mutta minä olen köyhä; sillä teille olen antanut kaikki, --\njopa omantunnon rauhankin.\n\nKUNINGATAR. Mitä teille korvaukseksi annoin, senkin olette tuhlanneet.\n\nDARNLEY. Oi, Maria, avioliittomme ensimäisinä kuukausina luulin teidän\nlempivän minua.\n\nKUNINGATAR. Kautta Jumalan, sen minäkin luulin.\n\nDARNLEY. Mutta nyt joku on tullut meidän välillemme.\n\nKUNINGATAR. Mylord! (tahtoo mennä).\n\nDARNLEY. Ei, kuulkaa minua, muuten voi pian olla myöhäistä!\n\nKUNINGATAR (seisahtuu). Uhkaatteko?\n\nDARNLEY. Maria, et tiedä mihin lempi voi ihmistä saattaa!\n\nKUNINGATAR. Tiedän, -- raakuuteen se voi saattaa!\n\nDARNLEY (kiivaasti). Vielä muuhunkin! Minä voisin kylmällä mielellä ...\nei, älä minua pakoita siihen, Maria!\n\nKUNINGATAR. Pakoittaa, juuri sitä minä en voi.\n\nDARNLEY. Vaan sinä päivänä kun sen voit, olet sitä katuva!\n\nKUNINGATAR (enenevällä kiivaudella). Ei, osoita että olet mies! Kautta\nJumalan, minä olen nainen!\n\nDARNLEY. Oi, ainoastaan tuo loiste silmissä, tuo liikunto, ja minä\nlemmin sinua taas raivokkaasti!\n\nKUNINGATAR. Lempiä sinä osaat, Henrik!\n\nDARNLEY. Vaan sinä et sitä osaa, Maria!\n\nKUNINGATAR (hymyilee).\n\nDARNLEY. Tuo hymy sekä myöntää että kieltää, vaan myönnytyksiä ja\nkieltoja on tuhansittain, enkä voi niitä lukea.\n\nKUNINGATAR. Ainoastaan hovipojat lukevat hallitsijattarensa hymyjä.\n\nDARNLEY. Jos tietäisin ken sitä uskaltaa, niin tappaisin sen!\n\nKUNINGATAR. Luulevaisuus on hovipoikain vikoja sekin.\n\nDARNLEY. Teitä lempiä ilman luulevaisuutta on mahdotointa.\n\nKUNINGATAR. Silloinkin kun minä vasta-rakkautta annan?\n\nDARNLEY. Silloinkin; sillä te aina annatte vaan sen verran, että jotain\njälellekin jää.\n\nKUNINGATAR. Darnley parka!\n\nDARNLEY. Jos voisit tuntea sääliä, niin poistaisit luulevaisuuden syyt\n-- poistaisit mitä mulle pahaksi on.\n\nKUNINGATAR. Silloin saisin poistaa koko hovini.\n\nDARNLEY. Et, ainoastaan yhden!\n\nKUNINGATAR. Mylord!\n\nDARNLEY. Yksi löytyy, jolle osoitatte enemmän luottamusta, kuin meille\nkaikille yhteensä.\n\nKUNINGATAR. Tämä yksi sitä siis ansaitsee.\n\nDARNLEY. Suosimalla erästä onnen-onkijaa ärsytätte te koko Skotlannin\nylpeää aatelistoa, ettekä ainoastaan minua.\n\nKUNINGATAR. Mitä muuta nuo toiset ovat?\n\nDARNLEY. Aatelismiehiä.\n\nKUNINGATAR. Se mies, jolle minä osoitan luottamusta, on aatelismies.\n\nDARNLEY. Mutta muut ansaitsevat paremmin teidän luottamustanne.\n\nKUNINGATAR. Joka paraiten edistää minun hankkeitani, hän ansaitsee sitä\nparaiten.\n\nDARNLEY. Muut teitä lempivät enemmin.\n\nKUNINGATAR. Kautta Jumalan, minä olen tullut Skotlantiin muutakin\ntekemään kuin -- lempimään.\n\nDARNLEY. Soisin että tämä olisi totta -- Rizzionkin suhteen!\n\nKUNINGATAR; Mylord!\n\nDARNLEY. Sillä mitä huhu kertoo, se minulta karkoittaa unen pois.\n\nKUNINGATAR. Valitkaa itsellenne parempi pään-alus, kuin Edinburghin\ntyhjät huhut!\n\nDARNLEY. Olkoot vaan tyhjiä kuin unelmat, ne kuitenkin aina takaisin\ntulevat ... olkoonpa että luulevaisuuteni on pohjaa vailla, kuin lintu\nlennossaan, se on kuitenkin nyt mun olemukseni, ja sentähden täytyy\nteidän osoittaa minulle sitä hellyyttä, että kunnioitatte sitä.\n\nKUNINGATAR. Ja lähettää Rizzio pois? Ei koskaan!\n\nDARNLEY. Onko tämä viimeinen sananne?\n\nKUNINGATAR. Mun viimeinen.\n\nDARNLEY. Hyvä. Jos ette te pidä väliä minusta, en pidä minäkään teistä.\n\nKUNINGATAR, Te vaivaatte minua, mylord.\n\nDARNLEY. Nyt en siitä enää puhu; -- nyt toimeen käyn.\n\nKUNINGATAR. Tuota olette niin usein sanoneet, että se väsyttää minua.\n\nDARNLEY. Että pilkkaatte lempeä, jota itse olette kasvattaneet, ei\nminua kummastuta liioin; sillä tiedän että voitte kerran saattaa sen\nmestaus-lavallekin.\n\nKUNINGATAR (on ääneti).\n\nDARNLEY. Chatelard parka, hän sai sen hengellänsä maksaa; mutta\nennustettu onkin, että jokainen, ken teitä lempii, saa sen hengellänsä\nmaksaa.\n\nKUNINGATAR (on ääneti).\n\nDARNLEY. Oi Maria! -- Ei, käärme naisen haamussa, paholaisen\nhoukutteleva sävel virran kuohuvassa pyörteessä, joka vedät ihmisiä\nsurmansuuhun ja sitten ilkeästi hymyilet, -- minä olen keksivä sen\npyydyksen, joka sinut kiinni saa, sen kauhistuksen, joka sinut voittaa;\nolen näkevä sen päivän, jona saan sinut itkemään, Skotlannin ihana\nsfinksi, -- itkemään verta!\n\nKUNINGATAR. Se ei tule olemaan ensimäinen kerta!\n\n    (Hän purskahtaa itkuun).\n\nDARNLEY. Oi, suo anteeksi, Maria, en ole paha; siitä päivästä alkain,\nkun sinut näin, ovat semmoiset aatokset nousseet sielussani; mutta\nsinulla onkin voima ottaa ne pois jälleen. Oi, ole lempeä!\n\nKUNINGATAR. Nyt menen Rizzion luo!\n\n    (Hän menee).\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\nDARNLEY (yksinänsä). Rizzion luo? Rizzion luo! Minä seuraan! Minä\nRizzion murhaan suuressa salissa kaikkein Skotlannin lordien edessä!...\nEi, se kohtaisi ainoastaan tuota miestä, vaan ei häntä. Häneen täytyy\nkostoni sattua, hänen täytyy oppia pelkäämään; sillä ainoastaan sitä\nhän lempii, jota pelkää. Itse hän sanoi: osoita että olet mies! sanoi\nhän. Sen olen osoittava, ja se teko, joka minut mieheksi tekee, on\nsaattava sinut peljästyneeksi lapseksi! Lethington on oikeassa, Morton\non oikeassa, ... missä he nyt ovat? Mitä? Kiitollisuuttako?\nKiitollisuuttako hänelle? Joka päivä hän minua pilkkaa, kruunua hän\nkieltää minulta, hän antaa minun viettää tätä toimetonta elämää,\nvarjo-kuninkaana, puoleksi halveksittuna muilta ja täydellisesti\nhalveksittuna itseltäni. Hän saastuttaa kunniaani ja antaa oikeuteni\ntoiselle. Hän näkee sieluni tuskat ja kurjuuden, ja antaa minun elää\nniissä!\n\n    (Soitantoa kuuluu toisista huoneista).\n\nTämä soitanto minua kuusi kuukautta sitten lennätti hääjuhlan\nhuimaavassa tanssissa, nyt se löytää minut yksinäni pahojen aatosten\nsynkeässä vallassa. Mutta hän on jäänyt valoisaan juhlasaliin --\nnojautuen toisen miehen käsivarteen! Oi, kuinka pian syksy tuli!\nAutiota, autiota on kaikki! Kukkasia näin täällä kerran, vaan en saanut\nhedelmiä nähdä. (Soitanto vilkastuu). Mutta tuolla sisällä -- valoa ja\nliekkumaa! Odota, odota ... jonakin iltana syöksen sisään minä ja\nseurassani sata teräkseen puettua miestä; silloin on siellä oleva\nloiste, niinkuin sinisestä jäästä, ja punertava väri on vuotava yhteen\nsen kanssa. Siinä on Lethington. -- Onko ajatuksillakin kaikua?\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    DARNLEY ja LETHINGTON.\n\nLETHINGTON. Tulen suuresta salista eräästä kohtauksesta, joka on\nkaikkia kummastuttanut. Kuningatar...\n\nDARNLEY. ... Kuningatar!\n\nLETHINGTON. ... Tuli sisään, meni suoraan Rizzion luo, kuiskaili\nhänen kanssansa, nojautui sitten hänen käsivarteensa ja vei hänet\nsisä-huoneisin.\n\nDARNLEY. Hyvä Jumala, armahda järkeäni!\n\nLETHINGTON. Seisoin ranskalaisen lähettilään vieressä. Hän sanoi:\nMihinkä huoneesen nyt mahtanevat mennä?\n\nDARNLEY. Hän valehtelee!\n\nLETHINGTON. Minä vastasin kohta: Niin korkean naisen käytöstä ei sovi\nepäillä.\n\nDARNLEY. Sopii kyllä, Lethington, Jumala paratkoon!\n\nLETHINGTON. Ranskalainen lähettiläs huomautti: Eilen nähtiin herra\nDavid'in ottavan vieraita vastaan sinisessä yötakissa; niiden joukossa,\njotka laskettiin sisään, oli myöskin kuningatar.\n\nDARNLEY. Se on helvetin valhe, hän ei koskaan ole käynyt Rizzion luona.\n\nLETHINGTON. Juuri niin minäkin vastasin, teidän puolestanne. Samassa\ntuli Englannin lähettiläs ja vastusti ankarasti koko juttua; hän oli\nvarmuudella tietävinänsä että päinvastoin Rizzio oli ollut\nkuningattaren luona -- sinisessä yö-takissa.\n\nDARNLEY. Ha, ha, ha!\n\nLETHINGTON. Niin, koko asia on naurettava.\n\nDARNLEY. Ha, ha, ha! Kunniani, elämäni on vaan naurettava; ja samaten\nunetoin lempeni, äitini sorrettu onni ja isäni ääretöin ylpeys,\nnaurettavat vaan! -- Lethington, te olette kirottu konna! Te saatatte\nminut perikatoon, minä tunnen sen, enkä kuitenkaan voi vastustella.\nAinoastaan hänen luonansa voin minä etsiä turvaa teitä vastaan; mutta\nhän syöksee minut pois luotansa teidän saaliiksenne.\n\nLETHINGTON. Toivon teidän armollenne onnellista parantumista.\n\n    (Tahtoo mennä).\n\nDARNLEY. Lethington, älkää mua jättäkö. Lethington! Minä olen kipeä, en\nole nukkunut moneen yöhön ja välistä minua peloittaa olla yksinäni,\nsillä pelkään kadottavani järkeni. Oi, Lethington, olenhan melkein\nlapsi vielä, yhdeksäntoista vuotias, en ole kylliksi voimakas kantamaan\nnäin kovaa kohtaloa. Paitsi sitä lemmin häntä liian paljo. Oi, jos hän\nvaan sanoisi minulle ainoan ystävällisen sanan, vaikkapa sen, että hän\non syyllinen; jos hän vaan pyytäisi minulta anteeksi, minä antaisin\nhänelle anteeksi, Lethington!\n\nLETHINGTON. Sitä estäköön Jumala ja teidän kunnianne!\n\nDARNLEY. To olette oikeassa; mutta minulla ei ole muuta Jumalaa eikä\nmuuta kunniata, kuin hänen lempensä. Jos hän kyynelsilmin palajaisi\nluokseni, nostaisin hänet syliini, kantaisin hänet Europan ylpeimmän\nhovin eteen ja tunnustaisin autuaallisna sen häpeän, että olen maailman\nonnellisin mies!\n\nOi, se olen ollut, Lethington! Aviomme kahtena ensimäisenä kuukautena,\nsilloin tahtoi hän ainoastaan olla missä minä olin. Tämä nainen,\nEuropan ihanin, nerokkain, suloisin, hän oli mun; rohkein unelma, mitä\nnuorukainen ikinä on uneksinut, se oli jokapäiväinen elämäni, ja minä\nolin vaan kahdeksantoista vuotias!\n\nMutta se onni päättyi niin pian...\n\n    (Hän itkee).\n\nLETHINGTON. Mies kostaa semmoista, eikä itke.\n\nDARNLEY. Se on lapsellista, -- sen kyllä tiedän; mutta nyt on yön\ntyhjyys valloittanut päiväni ja päivän levottomuus astunut alas yöhön.\nJos en välistä saisi itkeä, niin pääni räjähtäisi rikki synkkien\naatosten kuohunnasta.\n\nLETHINGTON. On siis paras jättää koko tuuma siksensä.\n\nDARNLEY. Mikä tuuma, Lethington?\n\nLETHINGTON. Ehk' ette soisi sitäkään, että joku meistä vaatii tuota\nhävytöintä kahden-miekkasille.\n\nDARNLEY. Vai kahden-miekkasilleko? Antaa David Rizziolle yhtä pitkää\nteräskappaletta käteen, yhtä paljon ilmaa, yhtä paljon maata! Ei,\nselkään on hän pistettävä kaksikymmentä kertaa, ja vielä muutamia\nlisäksi kun hän on kuollut. Vetäkää sitten vaatteet hänen päältänsä ja\npankaa hänet riippumaan koko maailman häpeäksi ja pilkaksi. Joka salaa\non onneni murhannut, se kuolkoon niinkuin myrkyllinen itikka ainakin.\nLethington, ei maailmassa ole hirveämpää rikosta, kuin houkutella\nvaimomme puolellensa ja sitten vietellä häntä.\n\nLETHINGTON. Ettekö koskaan ole sitä tehneet, Henrik Darnley.\n\nDARNLEY. En ole ennen tietänyt mitä se on.\n\nLETHINGTON. Mutta -- oletteko nyt niin varma asiasta? Näyttää kyllä\naivan pahalta, vaan kenties ainoastaan näyttää siltä. Jos hän nyt\nvakuuttaisi olevansa viatoin?\n\nDARNLEY. Hän hymyilee kun minä siitä puhun, niin, hän melkein vakuuttaa\nminulle vastakohtaa.\n\nLETHINGTON. Hän pilkkaa teitä.\n\nDARNLEY. Niin, niin, hän meni suoraan Rizzion luo.\n\nLETHINGTON. Ehkä sentähden että hän tunsi itseänsä voimakkaaksi\nviattomuudessaan?\n\nDARNLEY. Mutta miksi hän ei minulle vakuuta että hän on viatoin? Hän\nnäkee kuitenkin tuskani?\n\nLETHINGTON. Hän ei teitä lemmi.\n\nDARNLEY. Ei!\n\nLETHINGTON. Eikä pelkää.\n\nDARNLEY. Siinä juuri onnettomuus!\n\nLETHINGTON. Hänen ylpeä luontonsa lempii ainoastaan sitä, jota hän\npelkää.\n\nDARNLEY. Niin on; juuri niin!\n\nLETHINGTON. Jos siis teidän armonne saattaisitte hänen pelkäämään...\n\nDARNLEY. Sitäpä juuri tahdon, Lethington!\n\nLETHINGTON. Mutta siihen tarvitaan rohkeutta.\n\nDARNLEY. Tahdon koettaa, sillä koko tulevaisuuteni riippuu siitä.\n\nLETHINGTON. Entäs jos hän pyhästi vannoisi että syytöksenne on väärä...\n\nDARNLEY. Mutta jos se olisi väärä, Lethington?\n\nLETHINGTON. Niin se voisi tulla todeksi! Sillä hän ei lemmi eikä\npelkää.\n\nDARNLEY. Sinä olet oikeassa, olet oikeassa!\n\nLETHINGTON. Näettekö kuinka olette huikentelevainen.\n\nDARNLEY. En ole! -- -- Mutta Lethington ... jos hän vaaran hetkenä\nkääntyy minun puoleeni, niinkuin luonnollisen suojelijansa puoleen?\n\nLETHINGTON. Niin kysykää häneltä, miks'ei hän tullut ennen.\n\nDARNLEY. Olet oikeassa ... nyt hän minua pakenee ja pilkkaa.\n\nLETHINGTON. Jos te rangaistuksen hetkenä peräytte, niin hän teitä\nmyöskin ylenkatsoo, ja sitten ei hänellä enää rajoja ole.\n\nDARNLEY. Se on totta.\n\nLETHINGTON. Syyllinen tai ei -- hänen täytyy tulla kukistetuksi.\n\nDARNLEY. Taikka minun elämäni on täynnä helvetin tuskia, verinen kulku\nhänen oikkujensa mukaan, salaisesti syövyttävä tauti, jota jokainen\nhänen silmäyksensä voi kiihdyttää.\n\nLETHINGTON. Nyt luulen että kypsytte toimintaan.\n\nDARNLEY. Ole huoleti, Lethington; poljettu lempi ja luulevaisuus\nantavat voimaa. Muutaman päivän perästä olen valmis vaikka mihin.\n\nLETHINGTON. Vaan jos hän juuri näinä päivinä kääntyy puolehenne\nystävällisyydellä?\n\nDARNLEY. Ah, Lethington, sitä hän ei tee!\n\nLETHINGTON. Ei, minä pelkään sitä. -- Sillä, tietäkää, teidän armonne,\nettä juuri viime aikoina on Rizzion ja kuningattaren väli käynyt\nhellemmäksi kuin koskaan ennen.\n\nDARNLEY. Mistä tiedät sen?\n\nLETHINGTON. Lahjoja on oikein sadellut Rizziolle; olen kuullut että hän\nainoastaan vaatteissa omistaa monta tuhatta puntaa.\n\nDARNLEY. Hävytöintä! hävytöintä!\n\nLETHINGTON. Hänen kokoelmaansa juveleista ja kalliista kivistä on\nkuningatar lahjoittanut omiakin kalleuksiaan.\n\nDARNLEY. Voiko enää epäillä! Oi, Lethington, olen kutsunut Murray'n\nkotia, kutsunut kotia koko hänen karkoitetun puolueensa, -- olen\nyhtynyt vihollisiini, niin itse saatanan kanssa -- päästäkseni tästä\nhäpeästä ja tuskasta.\n\nLETHINGTON. Murray on paluu-matkalla ... pian on tehtävä mitä\ntehtävä on.\n\nDARNLEY. Tule luokseni huomenna, sopikaamme tarkemmin asiasta, pane\nkaikki toimeen, mutta joutukaa, joutukaa; sillä jos ei jyrkkä teko pian\niske suonta minussa, niin löydätte minut tukehtuneena jonakin aamuna!\n\nLETHINGTON. Älkää puhuko niin kovasti, teidän armonne, joku tulee.\n\nDARNLEY. Minun täytyy mennä ulos, tarvitsen ilmaa ja tilaa. Lethington,\npari minun palvelijoita, käske heitä seuraamaan minua, minä heittäyn\nhevosen selkään ja lähden ulos metsään.\n\nLETHINGTON. Mutta sydän-yöllä!\n\nDARNLEY. Yö ja minä -- me sovimme yhteen!\n\n    (Hän menee, Lethington seuraa häntä ja tapaa\n    ovessa erästä palvelijaa).\n\nLETHINGTON (palvelijalle). Hae kuninkaan palvelijoita, hän tahtoo\nratsastaa ulos. Joudu!\n\n    (Palvelija menee).\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    LETHINGTON, sitten MORTON.\n\nLETHINGTON. Darnley parka! (huomaa Morton'in ovessa). Täällä ei ole\nketään.\n\nMORTON (jää paikoilleen). Mutta tänne voi tulla.\n\nLETHINGTON. Mylord, oletteko nähneet kuningattaren uuden muotokuvan?\n(Käy seisomaan sen eteen. Morton tulee sinne myös). Se on erinomaisen\nhyvin osattu.\n\nMORTON. Katsanto on liian ylpeä.\n\nLETHINGTON. Luulen että sitä voi parantaa.\n\nMORTON. Oletteko varma siitä?\n\nLETHINGTON. Olen. Se on muutettava.\n\nMORTON. Asianomaiset suostuvat siis siihen?\n\nLETHINGTON. Täydellisesti.\n\nMORTON. Ja milloin?\n\nLETHINGTON (tuttavasti). Pian, pian! -- Ei auta viivytellä.\nEspanjalaiset apu-varat ovat tulleet, maan-pakolaisten tilukset\njoutuvat myöskin hänen omakseen. Kahdeksan päivän kuluessa julistaa hän\nsotaa Englantia ja protestanttia vastaan ... liittolaisena on hänellä\nkoko Europa!\n\nMORTON (hiljaa). Siis huomenna?\n\nLETHINGTON (samoin). Huomenna, Knox'in talossa, kello neljä\niltapuolella.\n\nMORTON (samoin). Mutta he ovat jäljillä. Kuningas ei ole voinut asiaa\nsalata, lordi Stuart on kuullut hänen uhkaavan.\n\nLETHINGTON. Heitä täytyy siis saattaa harhateille.\n\nMORTON. Te tahdotte Murray'n sormusta, heittääksenne sitä italialaisen\nkurkkuun?\n\nLETHINGTON. Tahdon. -- Ei muuta täällä.\n\nMORTON (ääneen). Todellakin oivallinen kuva; kun vaan tuo käskevä\nkatsanto hiukan lievennetään.\n\nLETHINGTON (samoin). Ja tuo italialainen kaulus poistetaan. (Morton\nmenee peräovesta ulos täll'aikaa). Tuolla tulee Rizzio -- -- ahaa!\npuhuen Stuart'in kanssa!\n\n    (Vetäytyy syrjäpuoleen ja menee ulos).\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    RIZZIO ja STUART.\n\nRIZZIO. Luulenpa kuitenkin, että mylord näkee aaveita selvällä\npäivällä. Maanpakolainen Murray on Englannissa ja kurjuudessa, hänen\npuolueensa vielä suuremmassa kurjuudessa, Elisabeth ei tahdo heitä\nauttaa. Elisabeth auttaa ainoastaan niitä, joiden käy hyvin' Mistä siis\nsaisivat varoja nostattamaan kapinaa Skotlannissa.\n\nSTUART. Ei kapinata, monsieur; en ole puhunut kapinasta. Ei, se on\npahempaa!\n\nRIZZIO. Mikä on kapinata pahempi?\n\nSTUART. Salamurha.\n\nRIZZIO. Salamurha! (tekee ristinmerkin). Pyhä neitsyt on suojeleva\nhyvää asiata ja sen uskollista palvelijaa.\n\nSTUART. Pyhä neitsyt on oikullinen niinkuin muutkin naiset, ja minun\nneuvoni on, monsieur, että vahvistatte linnan vartijajoukkoa.\n\nRIZZIO. Kiitän, mylord, teidän teräväjärkisistä neuvoistanne.\n\nSTUART. Madame, ma soeur, tietää paraiten itse että jo kolmesti hänen\nkallis-arvoinen personansa on ollut vaarassa tässä raa'assa maassa.\nTällä kertaa ehkä muutkin, kuin hän, ovat vaarassa.\n\nRIZZIO. Ketä mylord tarkoittaa?\n\nSTUART. Monsieur tietää että tämän maan aatelisto ei häntä rakasta.\n\nRIZZIO. Suojelus-pyhäni, Sankt Antonius Paduasta, on minua varjeleva\npahoista ihmisistä. Kuningatar, mun korkea hallitsijani, on armossa\npitävä huolta turvallisuudestani.\n\nSTUART. Parasta on, että te puhuttelette kaartinkapteeni Erskinea; se\non oikea mies varjelemaan teitä, monsieur.\n\nRIZZIO. Kiitän, mylord; minä puhuttelen häntä.\n\nSTUART. Monsieur, minä olen sanonut teille tämän, ei teidän tähtenne,\nvaan sentähden, että madame, ma soeur, teitä suosii. Monsieur, minun\npitää aloittaa pöytätanssia.\n\nRIZZIO. Mylord!\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    RIZZIO, sitten LETHINGTON.\n\nRIZZIO. Salamurha!\n\n    (Hänen kääntyessään, seisoo Lethington ihan hänen\n    takanansa; hän säikähtyy).\n\nLETHINGTON. Pelkäättekö että ai'on teitä salaa murhata?\n\nRIZZIO. Kuka on sanonut? -- --\n\nLETHINGTON. Tahtoisin puhua kanssanne. Kreivi Morton on minut\nlähettänyt. Tiedätte ett'ei hän mielellään itse puhu teidän kanssa.\n\nRIZZIO. Kun hän on saanut niin kohteliaan sanansaattajan, niin hänen\nvarmaankaan ei sitä tarvitse.\n\nLETHINGTON. Itse hän on vielä korkeamman miehen lähettiläs.\n\nRIZZIO. Kenenkä?\n\nLETHINGTON. Murray'n.\n\nRIZZIO. Vai tuon karkoitetun kapinan-nostattajan! Vai heillä on\nyhteisiä asioita?\n\nLETHINGTON. Siihen vastatkoon Morton itse.\n\nRIZZIO. Minua ei ollenkaan huvita Murray'n asiat, eikä ne henkilöt,\njotka niitä asioita ajavat.\n\nLETHINGTON. Mutta mahdollista kuitenkin on että nuo asiat teitä vielä\nvoivat vähän huvittaa.\n\nRIZZIO. Sitä suuresti epäilen.\n\n    (Käy istumaan).\n\nLETHINGTON (syrjään). Hän käy istumaan minun läsnä ollessani!\n\nRIZZIO. Käykää istumaan, herra valtiosihteeri!\n\nLETHINGTON. Olen teille suuresti kiitollinen, herra yksityissihteeri;\n(käy istumaan, selkä puoleksi Rizziota vastaan, ja laskee molemmat\njalkansa eräälle tuolille). Eikö teillä ole minkäänlaisia himoja, David\nRizzio?\n\nRIZZIO. Himot ovat vaaralliset valtiomiehelle.\n\nLETHINGTON. Se muistutus on niin todenperäinen, että juuri äsken olen\nollut tilaisuudessa sitä tehdä. Mutta kuitenkin...\n\n    (Rupee leikkimään kreivi Murray'n sormuksella).\n\nRIZZIO. Mutta kuitenkin jarli arvelee, ett'ei kukaan ole himojansa\nvailla?\n\nLETHINGTON (lausuu painolla). Niin.\n\nRIZZIO. Siinä tapauksessa täytyy vaan asettaa niin että ne sopivat\nyhteen työmme kanssa...\n\nLETHINGTON. -- -- ett'ei välikäteen jouduta; aivan niin; --\n\nRIZZIO. Ja jos koettaisin sanoa miksi minun on hyvin käynyt tähän asti,\nniin syy on etsittävä juuri siinä.\n\nLETHINGTON. No niin, ei ole mahdotointa!\n\nRIZZIO. Skotlantilaisilla on tavallisesti jonkunmoinen perintö, unelma,\nkosto tai kunnianhimo, jonka tähden joutuvat pulaan.\n\nLETHINGTON. Varsinkin tämmöisenä muutosten aikana, kun vanhaa ja uutta\nmielessä taistelee, -- se on totta.\n\nRIZZIO. Minä tulin tänne muukalaisena, minulla on yksi ainoa päämäärä,\nja se on olla uskollinen ja hyödyllinen kuningattarelle.\n\nLETHINGTON. Sentähden hän pitää enemmän teistä kuin meistä, se on\nluonnollista.\n\nRIZZIO. Jos ei juuri luonnollista, niin viisasta kenties.\n\nLETHINGTON. Kenties.\n\nRIZZIO. Seuraukset eivät muuta todista.\n\nLETHINGTON. Nyt katolilaisten asia menestyy, se on totta.\n\nRIZZIO. Mutta mikä mainio sormus tuo on, jota jarli tuossa pitelee?\n\nLETHINGTON. Kallis, eikö totta?\n\nRIZZIO (nousee). Harvoin olen senkaltaista loistoa nähnyt! Kuinka? --\nse on suuremmasta arvosta kuin kalliin kruunutimantti!\n\nLETHINGTON. Oletteko joskus seisoneet juvelipuodissa?\n\nRIZZIO. Kun ostan kalliita kiviä, niin tuotan ne luokseni.\n\nLETHINGTON. Minua ilahuttaa että kuitenkin voitte sitä arvostella.\n\nRIZZIO. Rakastan kauniita kiviä ja minulla on kokoelma niitä itselläni.\n\nLETHINGTON. Jos kokoelette kalliita kiviä, niin varmaankin tunnette\ntätä; sillä tuntijalla on tarkka silmä.\n\nRIZZIO (tarkastaa sitä). Jarli Murray'n! Oletteko sen ostaneet?\n\nLETHINGTON. En, hän tahtoo lahjoittaa sen pois.\n\nRIZZIO. Tätä suurta omaisuutta ... ja kenelle?\n\nLETHINGTON. Teille, David Rizzio.\n\nRIZZIO. Minulleko?\n\nLETHINGTON (nousee). Ylpeä kreivi Murray pyytää teitä olemaan hänen\näänenkannattajansa sisarensa kuningattaren luona; voitteko pyytääkään\nselvempää todistusta muuttuneesta asemasta ja teidän täydellisestä\nvoitostanne! Protestanttinen puolue, joka oli hallitsevana puolueena\nmuutamia vuosia sitten, on nyt syrjäpuoleen sysätty siihen määrään,\nettä sen ensimäinen mies saa kerjätä armoa paavin salaiselta\nlähettiläältä tässä hovissa.\n\nRIZZIO. Se teitä surettaa, jarli Lethington?\n\nLETHINGTON. En olisi se suora mies, mikä olen, jos koettaisin salata\nettä se minua surettaa. -- Tässä on sormus!\n\nRIZZIO. Jarl Murray'n onnettomuus koskee minuun kipeästi, mutta auttaa\nhäntä takaisin tänne, sitä en voi.\n\nLETHINGTON. Ette tahdo?\n\nRIZZIO. Minä ymmärrän että tavallisella sukkeluudellanne olette\nhavainneet himoni; mutta tällä kertaa se valitettavasti ei sovi yhteen\nkuningattaren aikeiden kanssa. Au revoir!\n\n    (Aikoo mennä).\n\nLETHINGTON (avaa kamiinin suupellin, aikoo heittää sormuksen sinne).\n\nRIZZIO. Madonnan nimessä, mitä teette?\n\nLETHINGTON. Ei siitä enää ole mihinkään.\n\nRIZZIO. Onhan se suuri kalleus, sillä on suurempi arvo, kuin koko\nomaisuudellani!\n\nLETHINGTON. Tahdotteko pelastaa sen?\n\nRIZZIO. Tietysti!\n\nLETHINGTON. Ottakaa se siis!\n\nRIZZIO. En. -- Mutta antakaa se hänen sisarellensa kuningattarelle;\nantakaa hänen säilyttää sitä jarlia varten!\n\nLETHINGTON. Jarlia varten -- joutavia!\n\n    (Aikoo heittää sitä kamiiniin).\n\nRIZZIO. Ette tänne sen arvoa, ette tiedä mitä heitätte pois.\n\nLETHINGTON. No, säilyttäkää sitä sitten itse!\n\nRIZZIO. Säilyttää sitä? Oi -- sen teen kernaasti -- vaan en siten, että\nsen kautta katsoisin itseäni sidotuksi millään lailla.\n\nLETHINGTON. Mutta se on kuitenkin oleva jokapäiväinen muistutus siitä\nkuinka onnetoin kuningattaren veli on.\n\n    (Antaa sormuksen).\n\nRIZZIO. Ja se on myös oleva jokapäiväinen muistutus ylpeästä hetkestä\nelämässäni!\n\nLETHINGTON. Siihen teillä tietysti on syytä. Mutta minä rohkenen toivoa\nettä tämä jarli Murray'n nöyrtyminen ei ole ollut aivan turha.\n\nRIZZIO. Itse ymmärtänette ett'en tämän tapauksen jälkeen enää voi\nkatsoa kreivi Murray'n puoluetta vaaralliseksi. Enempää en voi sanoa.\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    Entiset, Lordi STUART. Sitten KUNINGATAR.\n\nSTUART. Monsieur! Madame, ma soeur, käskee teidät luoksensa.\n\nLETHINGTON. Herra sihteeri!\n\nRIZZIO. Mylord!\n\nLETHINGTON (menee).\n\nRIZZIO. Missä on kuningatar?\n\nSTUART. Minä olen saattava teitä kuningattaren luo.\n\nRIZZIO. Mitä siihen neuvoon tulee, jonka Mylord niin armollisesti\nminulle antoi, voin vakuuttaa että se oli aivan tarpeetoin.\n\nSTUART. Se ilahuttaisi minua teidän tähtenne, monsieur!\n\nRIZZIO. Ei murha-aseilla, vaan lahjoilla ja rukouksilla lähestyvät ne\nmeitä. Ja se alentavainen tapa, jolla muutamat aatelismiehet tässä\nhovissa minua kohtelevat, ei minusta koskaan ole ollut niin naurettava,\nkuin juuri nyt. Au revoir!... Vaan tässä on kuningatar itse! --\n\nSTUART. Hänen kärsimättömyytensä rikkoo etiketin kaikki...\n\nKUNINGATAR. Jätä meidät yksin, Stuart. Katso ett'ei kukaan meitä\nhäiritse.\n\nSTUART. Mutta tanssi...\n\nKUNINGATAR. Ensin työ, sitten tanssi! Sulje ovet!\n\nSTUART. Mitä on ajatteleminen!\n\n    (Menee).\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    Edelliset (paitsi STUART).\n\nKUNINGATAR. Mitä tämä tietää, Rizzio, kolmesti on jo minulle puhuttu\njostakin hyökkäyksestä.\n\nRIZZIO. Myöskin teidän armollenne?\n\nKUNINGATAR. Siis sinulle myös?\n\nRIZZIO. Niin, juuri nyt!\n\nKUNINGATAR. Kummallista! Vähän aikaa sitten kuningaskin minua uhkasi.\n\nRIZZIO. Teidän armonne luulee että hän on liitossa...\n\nKUNINGATAR. Missä liitossa?...\n\nRIZZIO. Liitossa niiden kanssa, jotka tuumivat hyökkäystä...\n\nKUNINGATAR. Kuka sen tekisi?\n\nRIZZIO. En voi sitä ymmärtää ... (vaiti-olo). Kenties maanpakolaiset?\n\nKUNINGATAR. Veljenikö, kreivi Murray?... Darnley yhtyisi minun\nvihollisiin ... omiin vihollisiinsa? -- Mitä sitten on tapahtunut?\n\nRIZZIO. Sen mahtaa teidän armonne paraiten tietää...\n\nKUNINGATAR. Hän vaati äsken minulta -- (seisahtuu, katselee Rizziota,\nnauraa). Darnley on narri. Koko juttu on joutavaa!\n\nRIZZIO. Teidän armonne on aina niin huolotoin...\n\nKUNINGATAR. Mitä todistuksia sinulla on?\n\nRIZZIO. Tunteeko teidän armonne tämän sormuksen?\n\nKUNINGATAR. Veljeni sormus! --\n\nRIZZIO. Sen loisteen valossa aikoo kreivi Murray löytää tien takaisin\nteidän armonne etuhuoneesen...\n\nKUNINGATAR. Ja se tapahtuisi sinun avulla...?\n\nRIZZIO. Koetettiin... Mutta tässä on sormus!\n\n    (Tahtoo antaa sen, kuningatar sen näkee,\n    mutta ei ota sitä vastaan).\n\nKUNINGATAR. Sinua pidetään hyvin voimakkaana, Rizzio.\n\nRIZZIO. Ainoastaan sentähden että tulisin epäluulon alaiseksi teidän\narmonne silmissä. -- Tässä on sormus!\n\nKUNINGATAR (niinkuin ennen). Miksi olet sinä minulle uskollisempi kuin\nmuut, Rizzio?\n\nRIZZIO. Parempi olisi tutkia, miksi meitä pyydetään tehdä huolettomiksi\nsamalla kuin päällekarkauksesta jutellaan...\n\nKUNINGATAR. Moni on palvellut minua uskollisesti ennen sinua; mutta\nkaikilla on ollut omat tarkoituksensa, -- tarkoituksia, jotka minä olen\nhuomannut...\n\nRIZZIO. Teidän armonne, teitä väijytään; minä olin olevinani huoletoin,\nmutta en ollut! --\n\nKUNINGATAR. Sinä luotat suuresti meidän suosioomme, David Rizzio, kun\net katso tarpeelliseksi meille vastatakaan!\n\nRIZZIO. En vastaa sentähden että tässä vaan näen kujeita; minua\npyydetään sortaa teidän armonne luona, vieläpä sangen tärkeällä\nhetkellä.\n\nKUNINGATAR. Minua rupee väsyttämään koko tuo tärkeä arvo, jota sinuun\npannaan, -- ja jota itsekin luulet sinulla olevan.\n\nRIZZIO. Teidän armonne tekee minulle vääryyttä ... mutta minä koetan\nsitä kärsiä, ... niin kuin joka päivä saan loukkauksia kärsiä teidän\narmonne tähden.\n\nKUNINGATAR. Mutta miksi kaikkea tuota kärsit? -- Sinä olet niin\neriskummallinen, tuntuu aina kuin kätkisit jotain salaisuutta.\n\nRIZZIO. Jos minussa on jotain outoa teidän armonne mielestä, niin työni\nja toimeni teidän armonne hyväksi todistavat puolestani, ja se\nvaltioviisaus, joka tähän saakka on tuottanut niin runsaita hedelmiä\nkatolilaisten asian hyväksi, selvästi todistakoot uskollisuuteni teitä\nkohtaan.\n\nKUNINGATAR. Se on totta... Mutta miksi pitää minun aina kuulla siitä,\nmiksi pitää minun olla sinulle velassa siitä? Miksi et esimerkiksi\ntahdo tulla aatelismieheksi?\n\nRIZZIO. Sentähden että se vahingoittaisi minua.\n\nKUNINGATAR. Mutta korkea arvonimi?\n\nRIZZIO. En huoli semmoisesta ulkonaisesta arvosta.\n\nKUNINGATAR. Vaan rahoista, kalliista kivistä...\n\nRIZZIO. Niin, semmoiset ovat varmaa tavaraa.\n\nKUNINGATAR. Ja kalliit vaatteet...\n\nRIZZIO. Luonto ei ole minua suosinut, siitä saan kärsiä. Mutta, teidän\narmonne, älkää antako paholaisen kylvön kohta itää sielussanne.\nÄlkäämme tämmöisten pienten asiain tähden jättäkö huomaamatta sitä\nvaaraa, jonka musta ensi-enne kaukana näkyy. Lethington'illa on\naikeensa, hänellä ja Murray'lla ja Morton'illa; minä olin olevinani\nhuoletoin, enkä ollut mistään tietävinäni; mutta tuskissani olin!\nHeillä on varmaan monta liittolaista; asia on niin edistynyt, että niin\nitsekäs henkilökin, kuin lordi Stuart, on päässyt sen jäljille.\nVartijain täytyy todellakin lähteä ulos öisin, sillä suurissa metsissä\non nähty nuotio-tulia.\n\nKUNINGATAR. Kolme kertaa on jo hyökätty minun päälleni ja minä olen\nonnellisesti pelastunut! En huoli siitä!\n\nRIZZIO. Teidän armollanne on niin paljon rohkeutta...\n\nKUNINGATAR. Ja sinulla niin vähän...\n\nRIZZIO. Minä tarkoitan teidän armonne parasta!\n\nKUNINGATAR. Mutta miksi sen teet? Minkä vuoksi kärsit oikkujani ja\nmuiden panettelemista?\n\nRIZZIO (suuttuneena). Kun lapsi on kyllästynyt viuluun, jota on\nsoittanut, tahtoo se lyödä sitä rikki, nähdäksensä miltä se\nsisäpuolelta näyttää!...\n\nKUNINGATAR. Siis kun olen nähnyt miltä näytät sisäpuolelta?...\n\nRIZZIO. Teidän armonne, sallitteko minun nyt mennä?\n\nKUNINGATAR. Enkö enää voi saada tätä viulua eheäksi, kun kerran olen\nkatsonut sen sisään?\n\nRIZZIO. Ette voi.\n\nKUNINGATAR. Toiveesi päämäärä on siis mahdotoin saavuttaa!\n\nRIZZIO. Teidän armonne ei varmaankaan minua enää tarvitse...\n\n    (Aikoo mennä).\n\nKUNINGATAR. Rizzio!\n\nRIZZIO. Teidän armonne...\n\nKUNINGATAR. Me kaksi emme enää voi yhdessä työtä tehdä; en voi\nluottamuksella vale-naamalle puhua.\n\nRIZZIO. Teidän sydämmessänne on jotain julmaa, sen olen monasti\nhuomannut!\n\nKUNINGATAR. Pelkäätkö ketään, koska et tahdo minulle puhua?\n\nRIZZIO. Minä pyydän, antakaa minun nyt mennä!\n\nKUNINGATAR. Pelkäätkö kuningasta, vihollistasi?\n\nRIZZIO. En! --\n\nKUNINGATAR. Aatelistoako! -- (kun Rizzio on vaiti) haluatko jotain\nharvinaista arvoon-koroitusta ... hyvä, se on sinulle suotu --\nhuolimatta aatelistosta!\n\nRIZZIO. En pelkää aatelistoa!\n\nKUNINGATAR. Ah, minä ymmärrän, koko julkista mielipidettä Europassa.\nVaan tiedäthän sinä, Rizzio, että minua huvittaa kiusata sitä.\n\nRIZZIO. En pelkää maailmassa ketäkään -- paitsi --\n\nKUNINGATAR. Paitsi? -- sano se suoraan!\n\nRIZZIO. -- Teitä itseänne!\n\nKUNINGATAR. Minua! Nyt käsken sua puhumaan!\n\nRIZZIO. Te olette julma ja säälimätöin; teitä ilahuttaa nähdä minua\nmitä ankarimman intohimon vallassa, -- sillä semmoinen minulla on, --\nse on se, joka, niin kauan kuin se palaa, on minua innostuttanut ja on\nminua innostuttava mitä suurimpiin töihin teidän palveluksessanne, --\nvaan kun se on sammunut -- en ole enää mitään.\n\nKUNINGATAR. Mutta mikä kaunopuheliaisuus, -- Rizzio, en tunne sinua\nsamaksi mieheksi!\n\nRIZZIO. Armollisin kuningatar, ette koskaan ole minua tunteneet!\nÄänettömyyteni on ollut alituinen valhe ja tylyyteni sen sineetti.\nMutta nyt, kun olette avanneet huuleni tuon ruhtinallisen totuuden\nlausumiseen, nyt teidän pitää se tietämän. Ainoastaan se, jolla on\nsuuri päämäärä, voi käydä suoraan sitä kohti, huolimatta kaikista\npienistä; ainoastaan se, jota joku ajatus innostuttaa, voi kärsiä;\nainoastaan se, joka jotain odottaa, voi kestää oikkuja, pilkkaa,\npanettelemista, ilkeyttä!\n\nKUNINGATAR. Mutta mitä tämä tietää!\n\nRIZZIO. Se tietää, -- vaan ensin kuulkaa: ei kuin Darnley, joka teitä\nväsyttää ja seuraa, ei kuin nuo, jotka maailmalle tahtovat kerskata\nyhdestä silmäilyksestä, sanasta tai tanssista, ei kuin nuo, jotka\nmeluavat kahden-miekkasilla teidän tähtenne ... minä en pyydä että\nminua sanotaan teidän rakastajaksi, mutta että kerran -- vaikka\npitkän, pitkän odotuksen jälkeen, vaikka vaadittaisiin elämää täynnä\nalttiiksi-antamusta ja uskollisuutta -- että kuitenkin kerran voisin\nsiksi tulla. --\n\nKUNINGATAR. Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha, ha! Ha, ha, ha ha!\n\nRIZZIO (epätoivoissaan). Naurakaa minulle; mutta muistakaa, mitä tämä\näänetöin, innokas rakkaus on tehnyt teidän puolestanne näiden työlästen\nvuosien kuluessa, sill'aikaa kuin te huoletoinna saitte tanssissa kuin\nvaarassakin pyöriä. -- Pilkatkaa minua ja heittäkää minut pois, kuin\nnuo muutkin, -- sitähän te tahdotte!\n\n    (Menee).\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\nKUNINGATAR (käyden yht'äkkiä totiseksi). Enkö arvannut sitä: hänkin\nodotti heikkouden hetkeä! hänkin salainen viholliseni! Eikö ole yhtään\nelävää olentoa, jolle voin itseni uskoa? Eikö Jumalan avarassa\nmaailmassa ole ketään, johon uskallan luottaa? Jokainen, joka minua\nlähestyy, tahtoo vaan minua surmata -- surmata maatani, tai uskontoani,\ntai ijankaikkista sieluani! Tämä tukehduttava tuska, joka mua ahdistaa,\nennustaako se onnettomuutta? -- Niin, onnettomuutta! Jotka tulevat\nminua palvelemaan, ne tahtovat rosvota minua, jotka minua rakastavat,\nne ovat minulle vaarallisemmat, kuin ne, jotka minua vihaavat!\nSuotiinhan minulle kaikki, mikä maailmassa voi kuolevaista onnelliseksi\ntehdä; vaan katso, lahjat muutetaan turmelukseksi! -- Oi, mikä on syynä\nsiihen? Kai syytä minussakin lienee! Koko olentoni on kuin kappaleiksi\nkatkaistuna, enkä voi noita kappaleita ko'ota. Oi, pyhä, puolestani\naina rukoileva neitsyt Maria! Sinä, joka annoit mulle nimesi, sinä,\nnaisen ijankaikkinen esikuva, vuodata valoasi minulle! Ole luonani, ei\nainoastaan rukoillessani, vaan silloinkin kun elämän myrskyiset aallot\npäälleni ryntäävät; sillä täällä ei ole ainoatakaan auttajaa. Mies,\njonka valitsin, on milloin lapsi, milloin luulevainen hirmuvaltias; oma\nveljeni tuli kapinoitsijaksi ja neuvoskuntani vastaan täytyy minun\nsuojella itseäni kuin käärmettä vastaan, jonka kanssa olen suljettu\nsamaan huoneesen. Oi, minä tarvitsen suojelusta! Minä tunnen\nsanomatointa kaipausta, mutta en tiedä mihin uskallan kääntyä, (vaiti\nolo). Myöskin tuo hiljainen, kärsivällinen Rizzio! -- Darnley, sinä\nolet kuitenkin tavallasi uskollisempi kaikkia muita, -- ja sinä olet\nniin nuori! Minä olin liian ankara, minä tahdon kaikki sovittaa,\n(soittaa; palvelija tulee). Käske tänne lordi Stuart! (palvelija\nmenee). Darnley lempii ja lemmestä voi kaikki tehdä!\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR. Lordi STUART.\n\nSTUART (itsekseen). Rizzio ei ole täällä? (ääneen). Madame!\n\nKUNINGATAR. Soikoon soitanto ja tanssi alkakoon!\n\nSTUART. Heti, heti, -- teidän armonne!\n\nKUNINGATAR. Hanki Darnley tänne ja sano hänelle että minä pyydän\nensimäistä tanssia.\n\nSTUART. Kuninkaanko kanssa?\n\nKUNINGATAR. Niin.\n\nSTUART. Vaan kuningas ei ole näkyvissä!\n\nKUNINGATAR. Oi, etsi häntä huoneistansa; jos hän on sulkeunut niihin,\nniin kolkuta ja huuda, että häntä kaipauksella odotan.\n\nSTUART. Kuningastako?\n\nKUNINGATAR (kiivaasti). Kuningasta! -- Mutta joudu!\n\nSTUART. Minä riennän, minä riennän! (itsekseen). Pitääkö meidän tässä\nhovissa vielä ruveta kuningastakin kumartamaan?\n\nKUNINGATAR. Mutta mene nyt jo!\n\nSTUART. Minä lennän.\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\nKUNINGATAR (tanssijat myöhemmin). Johon olen asetettu, siinä on minun\nvaikutusalani, mitä mua kohtaa, täytyy mun kärsiä!\n\n    (Soitanto alkaa).\n\nMinä olen nuori, minulla on voimia, suurenmoisia aikeita ja mahtavia\nalaisia! Elämäni muuttuu toimekkaaksi; kaikki, mitä on pientä, ja joka\nnyt minua rasittaa, haihtuu silloin itsestänsä.\n\n    (Tanssijat tulevat parittain; niiden joukossa\n    Bothwell, Lethington ja Morton).\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS.\n\n    Entiset. Lordi STUART.\n\nSTUART. Se koskee minuun kipeästi, madame, mutta kuningas ei ole\nhuoneissansa.\n\nKUNINGATAR. Etsi häntä kaikkialla. Ota useampia mukaan: hänen täytyy\ntulla!\n\nSTUART. Hänen täytyy tulla!\n\n    (Menee).\n\nLETHINGTON. Kuningastako etsitään?\n\nUSEAT. Kuningasta.\n\nLETHINGTON. Minä näin kuninkaan ratsastavan ulos.\n\nKUNINGATAR. Ulosko ... keskellä yötä?\n\nLETHINGTON. Minä tein juuri saman muistutuksen; mutta hän vastasi: \"me\nsovimme yhteen.\"\n\nKUNINGATAR. Darnley parka! Minä olen ollut liian ankara. Oi, nyt hänen\nolisi pitänyt olla täällä! Nyt olisi hetki ollut!\n\nSTUART. Ketä teidän armonne vaali kunnioittaa?\n\nKUNINGATAR. Ei ketäkään! -- En tanssi.\n\nSTUART. Oi, teidän armonne, älkää saattako meitä epätoivoon! Olisi sama\nkuin repiä kukkaset maahan ja sammuttaa kynttilät.\n\nARGYLEN KREIVINNA. Oi, teidän armonne, ette saa saattaa meitä\nmurheellisiksi. Me olemme niin kauan odottaneet!\n\n    (Useat naiset rukoilevat).\n\nKUNINGATAR. No, tehdäkseni teille iloa, ystäväni!...\n\nKAIKKI. Kiitoksia, teidän armonne!\n\n    (Valmistuvat tanssiin),\n\nSTUART. Mikä aatelismies saa kunnian?\n\nKUNINGATAR (silmäilee heitä ja sanoo poiskääntyneenä). Onkohan niiden\njoukossa ainoatakaan, joka ei tukalassa hetkessä ole minua pettänyt tai\nvoisi sitä tehdä? -- -- Yksi löytyy! (Stuartille) Bothwell'in jarli.\n\n    (Soitanto kiihtyy kiihtymistään. Bothwell tulee,\n    notkistaa polvea kuningattarelle, ottaa hänen kätensä\n    ja vie hänet tanssivien luo. Hän asettuu seisomaan\n    Stuart'ia ja Argylen kreivinnaa vastaan, jotka alkavat.\n    Tanssitaan hidasta vanhaa pöytä-tanssia).\n\nEsirippu lankee.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nKnox'in talo.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\nKNOX (Käy säännöllisesti edestakaisin, molemmat kädet selässä.\nKolkutetaan). Tule! (hän jatkaa käymistään).\n\nLINDSAY ja MORTON (astuvat sisään). Hyvää päivää!\n\nLINDSAY. Olemme kutsutut tänne kello neljältä.\n\nKNOX (kuin ennen). Tiedän sen.\n\n    (Äänettömyys).\n\nMORTON. Voiko Ruthwenkin tulla?\n\nKNOX. En tiedä.\n\nLINDSAY (Morton'ille, käydessään etulavalle päin). Kuinka paljon väkeä\nmylord on ko'onnut?\n\nMORTON. Viisisataa jousi-miestä.\n\nLINDSAY. Se ei ole paljon.\n\nMORTON. Luotan niihin miehiin; he ovat ennenkin olleet muassa, missä\nverta on vuotanut. Muutamat heistä useammin kuin kukaan meistä.\n\nLINDSAY. Linnan vartijajoukko on vähäinen, se on pian vangittu. Mutta\nmyöhemmin voivat porvarit tulla.\n\nMORTON. Minun mieheni eivät pidä porvareista enemmän lukua kuin\nhärästä. Useimmat heistä ovat palvelleet Franskassa, Saksassa tai\nTanskassa, sota on heidän elinkeinonsa ja huvituksensa.\n\nLINDSAY. Jos minä olisin kuningas, niin kieltäisin tuommoiset\npestaukset vieraasen maahan. Ne pilaa kansaa.\n\nMORTON. Päinvastoin, ne harjoittaa kansaa.\n\nLINDSAY. Olin aina riidassa Murray'n jarlin kanssa tästä asiasta. Hän\nsuorastaan möi maan lapsia vieraille.\n\nMORTON. Hän möi poikia ja sai miehiä sijaan. Murray tietää aina, mitä\ntekee.\n\nLINDSAY. Luuletteko että hän ehtii perille oikeaan aikaan? On jo\nmyöhäistä.\n\nMORTON. Jonka täytyy salassa matkustaa, hän saa usein kulkea\nmutkateitä. Jos kukaan on saanut sanaa häneltä, niin se varmaankin on\nKnox.\n\nLINDSAY (Knox'ille). Oletteko kuulleet jotain Murray'ltä?\n\nKNOX (kuin ennen). Olen.\n\nMORTON. Tuleeko hän?\n\nKNOX. Kohta.\n\nLINDSAY (Morton'ille). Se hyvä; istukaamme siis niin kauan kuin\nodotamme. En voi kieltää että vereni vähän kuohuu. Istuessa on sitä\nhelpompi hillitä.\n\nMORTON. Minun vereni on sitä tyynempi. Minua vaan hiukan harmittaa\nett'ei Knox puhu meille. Luulenpa että puhuttelen häntä.\n\nLINDSAY. Älä puhuttele.\n\nMORTON. Mitähän Knox arvelee maan tilasta?\n\nKNOX. Ei mitään.\n\nLINDSAY. Älä, mitä se hyödyttää, Morton?\n\nMORTON. Mitä Knox sanoo aikeestamme?\n\nKNOX. Ei mitään siitäkään.\n\nMORTON. Luuletteko että se on Jumalan palvelemista.\n\nKNOX. Kaikki on Jumalan palvelemista.\n\nMORTON. Jos tämä italialainen, David Rizzio, saisi tykkönään hävittää\nevankelisen uskon Skotlannista, palvelisiko hänkin Jumalaa?\n\nKNOX. Kaikki mitä tapahtuu on edeltäpäin määrätty, ja silloin olisi\nsallittu että toinen ja parempi sukupolvi saa vastaan-ottaa siunauksen,\nmutta tämä mennä hukkaan.\n\nLINDSAY. Lopeta jo, Morton!\n\nMORTON. Voisimmehan silloin olla mitään tekemättä; -- sillä mikä on\nsallittu, tapahtuu yhtäkaikki?\n\nKNOX. Epäilemättä. Te ette voi sallimuksessanne mitään muuttaa, ette\nlisätä ettekä vähentää. Mitä teette, sen teette vaan teidän omaksi\nvapahtamiseksi.\n\nMORTON. Mutta jos nyt ijankaikkisuudesta on sallittu että minä joudun\nkadotukseen, enhän silloin voi autuaaksi tulla?\n\nKNOX. Joka ijankaikkisuudesta tietää, että joudutte kadotukseen, hän\ntietää myöskin ijankaikkisuudesta että olette sen ansainneet.\n\nLINDSAY. Tämä on Jumalan pilkkaamista, Morton!\n\nMORTON. Mahtaa Jumalan olla ikävä katsella kaikkea, mitä hän\nijankaikkisuudesta edeltäpäin tietää.\n\nKNOX. Hänellä on kyllä ajatuksensa siinä, niinkuin minulla teidän\npuhetta kuunnellessani -- vaikka minäkin tiesin sitä edeltäpäin.\n\n    (Äänettömyys. Kolkutetaan).\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    Entiset. RUTHWEN.\n\nKNOX. Tule!\n\n    (Ovi avataan. Ruthwen tulee sisään aseissa, palvelijaan\n    nojautuen. Entiset kaksi nousevat, Lindsay asettaa\n    Ruthwen'ille tuolin, Morton auttaa häntä).\n\nMORTON. Vaivaatte itseänne liiaksi, Ruthwen. Olisi parempi että\npysyisitte vuoteella.\n\nRUTHWEN (palvelijalle, sitten kun Ruthwen on viety istumaan). Mene.\nOdota ulkona.\n\nLINDSAY. Ei ollut tarkoitus, lordi Ruthwen, että te sairaana näkisitte\ntätä vaivaa.\n\nRUTHWEN. Mutta minä en luota teihin.\n\nMORTON. Onhan meitä kuitenkin tarpeeksi suuri joukko.\n\nLINDSAY. Ja kaikki on valmista.\n\nRUTHWEN. Kun kuningatar rupee itkemään, joutuvat kätenne voimattomiksi.\nMinä tunnen teitä.\n\nLINDSAY. Jumala estäköön meitä pitämästä hänen kyyneleitään suuremmassa\narvossa kuin tämän maan parasta.\n\nMORTON. Ei suinkaan mylord itse ai'o linnaan tulla?\n\nRUTHWEN. Ai'on, vaikkapa kantaisitte minua sinne!\n\nLINDSAY. Mutta mitä mielittekään siellä tehdä, sairas kun olette?\n\nRUTHWEN. Nähdä että se roisto oikein tapetaan. -- Missä on Lethington?\n\nLINDSAY. Sinä päivänä, kun meidän kaikkien piti allekirjoittaa, oli hän\nlähtenyt kaupungista.\n\nRUTHWEN. Siinä näette! Siinä näette! Voinko minä luottaa semmoisiin?\n\nMORTON. Lethington on varovainen.\n\nRUTHWEN. Onko nyt aikaa olla varovainen? Katsokaa minua, vaara on niin\nsuuri että sairaatkin saavat nousta taistelemaan!\n\nMORTON. Jokainen auttakoon tavallansa! Lethington on hyödyttänyt\nasiaamme kun ei kukaan muu sitä voinut. Ja hän on voinut sitä juuri\nsentähden, ett'ei hän koskaan ole itseänsä paljastanut.\n\nLINDSAY. Olette hyvin kipeä, Ruthwen!\n\nRUTHWEN. Niin, yö on paha, päivä pahempi. -- Missä on Knox?\n\nKNOX (seisahtuu hetkeksi). Ruthwen!\n\nRUTHWEN. Vai oletko siellä! -- Minä olen kipeä, Knox!\n\nKNOX. Minä näen sen.\n\nRUTHWEN. Miksi et tule luokseni?\n\nKNOX. Sentähden ettet minua vielä tarvitse.\n\nRUTHWEN. Kyllä, Knox, sinä et tiedä miltä tuntuu maata unettomana ja\nkatsella elämäänsä. Sinun olisi pitänyt tulla, Knox!\n\nKNOX. Oli liian aikaista.\n\nRUTHWEN. Liian aikaistako? Mitä sillä tarkoitat, Knox?\n\nKNOX. Kun olet niin pitkälle päässyt että tahdot kuolla, Ruthwen,\nsilloin minä tulen.\n\nRUTHWEN (nousee kauhistuneena, putoo istumaan taas). Sinä erehdyt\ntautini suhteen, Knox. Ei se ole kuoleman tauti, se on luuvaloa\nhelvetin tuskain kanssa; rujoksi voin minä tulla, vaan en kuole. -- --\nMiksi olet ääneti, Knox?\n\nKNOX. Sentähden että puhuminen on tarpeetoin.\n\nRUTHWEN. Jos tietäisin että tautini olisi kuolemaksi, niin en\nodottaisi; tekisin itse siitä lopun.\n\nKNOX. Se on suorin tie helvettiin.\n\nRUTHWEN. Oi, Knox, älä sano niin! -- Jos lukisit messuja, -- ei, se on\ntotta, nyt ei käytetä messuja enää. Knox, tule istumaan ja puhumaan\nminun kanssani.\n\nKNOX (asettuu hänen etehensä). Mitä tahdot multa?\n\nRUTHWEN. Sinä olet liian ankara, Knox, -- koko oppisi on liian ankara,\n-- me emme saa mitään apua.\n\nKNOX. Ei, syy on itsessäsi.\n\nRUTHWEN. Tiedän sen, ja senpätähden menenkin linnaan mukana, taudistani\nhuolimatta! Mutta jos saamme pois tieltä tämän jumalattoman vaimon,\nkoko kirkon ruton, ja hänen viettelijänsä, Belzebub'in palvelijan\ntapetuksi, niin se kuitenkin luetaan suurena päivänä minulle pieneksi\nansioksi, -- eikö niin, Knox?\n\nKNOX. Sitä en tiedä.\n\nRUTHWEN. Etkö sitä tiedä, Knox? Kehoitathan sinä tähän työhön,\nolemmehan kokoontuneet sinun taloosi.\n\nKNOX. Minä en koskaan ole kehoittanut siihen.\n\nRUTHWEN. Mutta mitä sinä tarkoitat? Sinä kauhistutat minua.\n\nLINDSAY (astuu esille). Minua myöskin, Knox! En tunne muiden syitä,\nmutta minä taistelen kirkon puolesta.\n\nRUTHWEN. Sano meille siis ajatukses, Knox, se meitä peloittaa.\n\nKNOX. En omia ajatuksiani lausu, vaan raamatun ajatukset jumalattomista\nkuninkaista ja heidän taloistansa. Kuulkaa siis: Profeeta Achaja sanoi\nkuningas Jerobeam'ille: \"Sinä olet tehnyt vieraita jumalia itsellesi,\nsentähden sinun talosi hävitetään.\" -- Profeeta Elias sanoi Achab'ille:\n\"Minä tahdon hävittää sinun talosi niinkuin Jerobeam'in.\" -- Profeeta\nElisa kuninkaaksi voiteli alamaisen Jehun, \"että hän surmaisi Achab'in\nhuoneen.\" -- Mutta Jehu niinkuin tekin ei ollut puhdas Herran edessä,\nvaan kuitenkin rangaistuksen ruoskana Hänen kädessänsä. -- Herran\ntuomio on selvä; mutta jokainen, ken ottaa sitä täyttääksensä, olkoon\nvaroillansa! Sillä Herran tuomio on kuin kaksi-teräinen miekka, joka\nleikkaa molemmin puolin. Voi sitä, joka sillä iskee, pyytäen kirkon\nomaisuutta; iskeköön se häneen itseensäkin! -- Voi sitä, joka sillä\niskee, koroittaaksensa omaa sukuansa! Kaatakoon ja surmatkoon se hänen\nitsensä, niinkuin taivaan salama! Voi sitä, joka sillä iskee vihasta ja\nkostonhimosta, voi, voi kaikkia niitä, jotka sitä tekevät taika-uskossa\nja sydämmen kovuudessa! -- Muuta kehoitusta en voi teille antaa.\n\n    (Kävelee niinkuin ennen; pitkä äänettömyys).\n\nRUTHWEN. Kun ihminen entisinä aikoina kääntyi katolilaisen papin\npuoleen, lähti hän papin luota lohdutettuna ja keveällä mielellä. Mutta\nsinä annat kiviä, kun me anomme leipää. -- Luulenpa että menen kotia\njälleen.\n\nLINDSAY. Ei, hänen sanansa ovat voimakkaasti vahvistaneet päätöstäni,\nniin, ne ovat, niin sanoakseni, sitoneet käteni miekan kahvaan. Jos\nkaatuisinkin, jos ei tarkoitukseni olisikaan aivan puhdas, -- joka\nkyllä voi ihmiselle tapahtua, -- kun Herran tuomio on niin selvästi\nlausuttu, kuin nyt, niin on velvollisuus täyttää se.\n\nRUTHWEN. Silloin en ole minä oikein hänen sanojansa ymmärtänyt.\n\nMORTON. Minustakin ne ovat epäselvät; mutta nyt, niinkuin aina kun\nsanat ovat epäselviä, pysyn minä toimessani kiinni. Onhan Knox itse\nosallisna.\n\nRUTHWEN. Ei; Knox ei seuraa meitä.\n\nMORTON. Ei miekka kädessä; hän on rauhan mies. Mutta hän on kuitenkin\ntuumassa osallisna.\n\n    (Kolkutetaan).\n\nKAIKKI. Se on Murray!\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Entiset. MURRAY. (Vaippaan peitettynä, jonka kohta\n    päältänsä heittää).\n\nMORTON. Niin, se on Murray!\n\nLLNDSAY. Nyt on Skotlannissa kymmenentuhatta miestä lisää! Nyt olen\nvasta oikein tyytyväinen! Tervetullut!\n\n    (Rientää vastaan syleilemään häntä, Morton samaten).\n\nMURRAY (Ruthwen'ille). Hyvää päivää ystäväni! Sinä olet kipeä Ruthwen.\n\nRUTHWEN. Niin, niin kipeä, ett'en edes parane nähdessäni sinua!\nTervetullut Skotlantiin! (he syleilevät toisiansa). Mutta täällä ei ole\nkaikki niinkuin olla pitää.\n\nMURRAY. On tuleva paremmaksi! (hän näkee Knox'in, menee häntä vastaan).\nTeidän siunauksenne! (hän notkistaa polveansa).\n\nKNOX (käsi hänen päälaellaan). Jumala antakoon sinulle yksinkertaisen\nuskon ja täydellisen tahdon! Jumala antakoon anteeksi mitä olet\nrikkonut.\n\n    Esirippu lankee. Muutos.\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    Maria Stuart'in cabinet de repos.\n\n    Esiripun noustessa kuuluu toiselta puolelta naurua,\n    ja espanjalaisia lauluja harpun säestyksellä. Toiselta\n    puolelta sysätään samalla sisään katettu illallispöytä.\n    Palvelijoita tulee ja asettuu paikoilleen. Ensinmainitulta\n    puolelta tulevat Kuningatar, Stuart'in saattamana, Argylen\n    Kreivinna, kapteeni Erskinen saattamana, ja Rizzio yksinään.\n\nKUNINGATAR. Kalliinta viiniä tarvitaan tämän laulun soidessa. (Kaikki\nkäyvät istumaan; palvelijalle sill'aikaa). Onko tämä sitä uutta Kypron\nviiniä, jota Espanjan kuningas on lähettänyt?\n\nPALVELIJA. On, Teidän armonne!\n\nKUNINGATAR. Maailman mainiointa viiniä!\n\nSTUART. Odottelen hartaasti ensimäistä lasia!\n\nKREIVINNA. Niin, hartaammin kuin sultani, joka uhrasi 18,000 soturia,\nsaadaksensa tätä viiniä haltuunsa.\n\nSTUART. Hyvä viini tulee kuin kauan odotettu juhla-laukaus. Mielet\nvilkastuvat, ilo nousee.\n\nKREIVINNA. Hyvä viini on kuin sukkela sana, se polttaa ja vapauttaa.\n\nKUNINGATAR. Hyvä viini on kuin auringonsäde sateessa, kuin sanoma ilon\nijankaikkisesta lähteestä.\n\nKREIVINNA. Hyvä viini nostaa ilman-kaaren yli unelmien maiseman, luoden\ntoivoa ja ihanuutta.\n\nSTUART. Hyvä viini on kuin soitanto, sanoo Ronsard, se suhisee\nsuloisesti läpi olentomme.\n\nKUNINGATAR. Hyvä viini on kuin suloinen salaisuus, sanon minä, se\nkuiskailee ja hymyilee sydämmessä.\n\nKREIVINNA. Hyvä viini on kuin kehuminen, se enentää voimiamme\nkahdenkertaisesti.\n\nSTUART. Tai niinkuin imarteleminen, se viettelee meitä.\n\nKUNINGATAR. Ensimäinen lasi nostaa meidät ratsumme selkään iloiseen\njuoksuun.\n\nKREIVINNA. Toinen luo kauniita maisemia ympärillemme.\n\nSTUART. Kolmas heittää meidät maahan.\n\nKUNINGATAR. Mutta jos nyt antaisimme ensimäisen lasin seisoa,\nveisattuamme tämän ylistysvirren.\n\nKREIVINNA. Se olisi suurempi koetus, kuin mitä Eva voi kestää.\n\nRIZZIO. Koetukseksi tämä kuitenkin on liian vähäistä.\n\nKREIVINNA. Pienet koetukset ovat usein vaikeammat, Rizzio, kuin suuret.\n\nKUNINGATAR. Ehkä Rizzio tuntee koetuksia, -- anna meille määritys.\n\nRIZZIO. Teidän armonne!\n\nSTUART. Mutta pian!\n\nKREIVINNA. Ei ole aikaa hakea sitä viinin kotimaasta asti.\n\nKUNINGATAR. Mikä on koetus, Rizzio?\n\nRIZZIO. Hm, -- onhan se, että ollaan kajoomatta siihen mitä mieli\nenimmin tekee.\n\n    (Kaikki nauravat).\n\nSTUART. Missä te kävitte koulua, monsieur?\n\nKUNINGATAR. Turin'issa, tuo määritys on Piemont'ista.\n\nRIZZIO (osoittaa viiniä). Luulin parhaaksi ottaa sen tästä vieressäni\nseisovasta.\n\nKREIVINNA. Eli -- vieressä istuvasta.\n\nRIZZIO. Jos puhuisin omasta kokemuksestani, niin vaikein koetus minusta\non pidättää itseänsä siihen määrään, että muut saavat olla kärsimättä\nkun itse kärsii.\n\nSTUART. Monsieur tahtoo sanoa että on vaikea olla kostamatta.\n\nRIZZIO. En. Harvoin minun on tehnyt mieli lyödä takaisin, mutta usein\nolisin suonut lyönnin menevän edemmäksi.\n\nSTUART. Ei, takaisin.\n\nMUUT. Niin takaisin!\n\nKUNINGATAR. Kosto on kuin makea viini, -- olkoon tämä viimeinen\nvertaus. Maljanne!\n\n    (Kaikki tarttuvat lasihin).\n\nKUNINGATAR (juodessansa). Mutta Rizzio totuttakoon itseänsä koetusta\nkestämään! (he juovat). Parasta viiniä, mitä koskaan olen huulilleni\nnostanut.\n\nSTUART. Charmant!\n\nKREIVINNA. Magnifique!\n\nKUNINGATAR. Rizzio ei todellakaan juonut. Ha ha ha! -- Ystäväni, ei\ntarkoitukseni niin paha ollut.\n\nKREIVINNA. Koetuksen malja juodaan paraiten sillä tavalla.\n\nKUNINGATAR. Koetuksenko maljan joimme? Eikö se ollut koston?\n\nSTUART. Aivan niin, ihanan koston!\n\nRIZZIO. Rakas voi kosto olla meille, vaan ei ihana.\n\nKAIKKI MUUT. Voipi kyllä!\n\nKUNINGATAR. Koston ihanuus on niinkuin, -- auttakaa minua keksimään\nelävää kuvaa, -- -- -- kuin Bothwell'in! Bothwell on kaunis kuin kosto,\nkosto kuin Bothwell!\n\nKAIKKI MUUT. Vaan Bothwell ei ole kaunis!\n\nKUNINGATAR. Bothwell! On kauneus, jota sopii sanoa kauheaksi, ja\nsemmoinen on Bothwell'in kauneus.\n\nKREIVINNA. Se on siis tuommoinen, jolla on ainoastaan yksi silmä.\n\nKUNINGATAR. No niin, että hänellä on ainoastaan yksi silmä, se kuuluu\nasiaan. Noissa säännöllisissä kasvoissa on salainen kirjoitus\nluettavana, jonka arvaaminen meitä viehättää. Hänen suuri maineensa,\njoka häntä seuraa kuin laivasto missä hyvänsä hän purjehtii, se\nkokoilee katselijoita. Tuo salamantapainen nopeus ja jyrkkyys hänen\nkäytöksessään peloittaa heitä taas pois; hänen puheensa rohkeus\nhämmästyttää, ja sitten hänen lämpimyytensä on kylmä, hänen kylmyytensä\nlämmin ... niin, paljaita vastakohtia, mutta sellainen on Bothwell ja\nsellainen on myös tuo kauneus.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    Entiset. HENRIK DARNLEY (vähän päihtyneenä).\n\nKAIKKI (paitsi kuningatar). Kuningas!\n\n    (He nousevat, ainoastaan kuningatar jää istumaan).\n\nDARNLEY. Jää istumaan, jää istumaan ilon ihana liitto! Minä tulen\nainoastaan katsomaan omaa vaimoani, tahdon ainoastaan sinua syleillä,\nsinä hirmuinen tenhotar.\n\n    (Hän syleilee ja suutelee kuningatarta).\n\nKUNINGATAR. Mylord!\n\nDARNLEY (ottaa tuolin ja käy istumaan kuningattaren taakse). Eivätkö\nsuuteloni makealle maistu? Ajatteletteko niitä, joita Judas antoi?\n(Nojautuu hänen tuoliinsa). Minä ajattelen kaikkia niitä, joita te\nannoitte suloisella kavaluudella. Oi, kuinka olen iloinen, sanomattoman\niloinen; sillä vast'edes et sinä koskaan tule suutelemaan ketään muuta\nkuin minua, sinä Skotlannin kesytöin joutsen!\n\nKUNINGATAR (nousee). Kiitän tästä illasta, hyvät naiset ja herrat; en\nvoi oikein hyvin. Suokaa anteeksi, mylord!\n\n    (Tahtoo mennä hänen ohitse).\n\nDARNLEY. Oi, ei, ei, et pääsekkään pois, sinä kallis kultani, ei, vasta\nnyt jäät ijäksi minun luo. Tänne tulee enemmän iloista väkeä, katsoppas\ntuota kuinka lystikkäältä hän näyttää!\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\nRUTHWEN (seisoo kalpeana ovessa, nojauten paljastettuun miekkaansa,\nhänen takanansa useita aseilla varustettuja miehiä, jotka pyrkivät\nsisään hänen kanssansa.)\n\n    (Entiset nousevat kaikki).\n\nKUNINGATAR. Mitä tämä on? Miksi miehiä aseissa?\n\n    (Ei mitään vastausta).\n\nKUNINGATAR (esille). Lordi Ruthwen? Kenenkä luvalla te astutte\nkuningattaren huoneesen ilmoittamatta itseänne?\n\nRUTHWEN. Me tulemme sentähden että David Rizzio on täällä ja on ollut\ntäällä liian kauan.\n\nKUNINGATAR. Hävytöin!\n\nRUTHWEN. Jos teidän armonne ei häntä poista, niin Skotlannin aatelisto\non sen tekevä; sillä sen tulee valvoa kuninkaallisen istuimen kunniata.\n\nSTUART ja ARTHUR ERSKINE (paljastavat miekkansa ja rientävät esille).\n\nKUNINGATAR. Kaarti tänne, vangitkaa kaikki!\n\nRUTHWEN. Hiljaa, Arthur Erskine, rauhoitu Stuart. Kaarti on vangittu,\nMorton ja Lindsay pitävät linnaa hallussaan.\n\nKUNINGATAR. ERSKINE. STUART. KREIVINNA. Maankavaluutta!\n\nSTUART. Ei mikään kelpo ritari voi kärsiä että kuningatarta loukataan;\nArthur Erskine, jos emme voi häntä suojella, niin voimme kaatua! --\nSacrement!\n\n    (Pistää yhteen mieheen, joka kaatuu ja kannetaan pois;\n    syöksee joukkoa vastaan, Erskine seuraa; lyhyt taistelu,\n    jonka kestäessä he saarretaan ja viedään ulos).\n\nSTUART. Tuo kirottu ranskalainen juhlamiekka! Jos minulla vaan olisi\nskotlantilainen ase! Oi, madame, Jumala teitä suojelkoon!\n\nARGYLEN KREIVINNA (kuningattarelle). Haen James Mellwill'iä.\nKaikotuskellot soikoot, porvarit tulkoot!\n\nKUNINGATAR. Taivaan Herra antakoon myös apuansa.\n\nKREIVINNA (kun hän estetään menemästä ulos). Olenko minä David Rizzio?\nOnko tuolla miehellä silmät päässä?\n\nRUTHWEN. Anna hänen mennä, hän ei voi tehdä mitään. (Hän pääsee ulos.)\nNyt työhömme kun saimme tuon ranskalaistuneen moskaväen pois\nniskastamme.\n\nKUNINGATAR. Oi, Maria! Maria! Minkälaiseen maahan olet minut saattanut!\n\nRUTHWEN (sotureille, jotka jälleen tulevat sisään). Vangitkaa David\nRizzio!\n\nRIZZIO (joka on seisonut aivan hiljaa eräässä nurkassa etulavalla,\nmenee nyt yht'äkkiä kuningattaren luo ja heittäytyy polvilleen).\nOikeutta, teidän armonne, he tahtovat murhata minut!\n\n    (Hän pysyy kuningattaren takana).\n\nKUNINGATAR. Tämä on majesteetti-rikos. Älköön kukaan uskaltako!\n\nRUTHWEN. Vangitkaa David Rizzio!\n\nKUNINGATAR. Mutta mitä on hän tehnyt?\n\nRUTHWEN. Hän on loukannut Teidän Majesteettinne kunniaa ja samalla\nkuninkaan, teidän aviomiehenne, sekä sen aateliston ja kansan kunniaa,\njonka hallitsija olette!\n\nKUNINGATAR. Ijankaikkisen totuuden kautta, se on hävytöintä\npanettelemista, jonka saatte kerran kalliisti maksaa!\n\nRUTHWEN. Hm! -- Me kyllä pidämme huolta siitä, ett'ei teidän armonne\nenää saa valtaa tässä maassa, -- eteenpäin, ottakaa hänet kiinni!\n\nRIZZIO (polvillaan kuningattaren takana). Oi, sanoinhan teille, että\nvaara oli käsissä, vaan ette tahtoneet minua kuulla. Te olette tehneet\nminulle vääryyttä, -- nyt teidän täytyy minua suojella!\n\nKUNINGATAR. Jos teillä on jotain valittamista hänen suhteensa, niin\nolen esittävä sen lordien parlamentille. Minä sanon teille, käykää\nlaillisia teitä, älkää kumotko tämän maan järjestystä samoin kuin\nsyöksette kuningattarenne huoneisin ja kumootte kaikki täällä!\nTotisesti, tämänkin päivän perästä tulee kun tuleekin vielä päivä!\n\nRUTHWEN. Niin, tuomion päivänä kaikki tuomitaan! Kirkon ja lain nimessä\neteenpäin tätä epäjumalain palvelijaa ja viettelijää vastaan!\n\n    (Soturit menevät toiselle puolelle).\n\nRIZZIO. Oikeutta! Minä olen teitä uskollisesti palvellut!\n\nKUNINGATAR. Mutta eikö ole teidän joukossanne ainoatakaan, joka tahtoo\ntotella kuningatartansa? Käskekää tänne Bothwell, käskekää luokseni\nHuntley, onhan toki miehiä Holyrood'in linnassa!\n\nRUTHWEN. Heidän huoneensa ovat suljetut!\n\nKUNINGATAR (voimalla). Mutta enkö ole minä Herran voideltu? Ja te\nsallitte minun seisoa avuttomana yksinäni! -- Miettikää mitä teette, te\nmurhaatte lait, te nousette kuningasvaltaa vastaan, joka on Jumalan\nsäätämä, te tahraatte pyhää purppuraa, te revitte Herran raamattua\nrepaleiksi! -- Takaisin te mielettömät!\n\n    (He siirtyvät pois.)\n\nRUTHWEN. Eikö ole, niinkuin sanoin: tämä vaimo teidät pian voittaa.\n\n    (Astuu itse eteenpäin ottaaksensa kiinni Rizzion,\n    joka heittäytyy polvilleen ja pitää kiinni kuningattaren\n    hameesta.)\n\nRIZZIO. Apua! apua!\n\nKUNINGATAR (rukoilevalla äänellä). Oi, te loukkaatte muutakin, te\nloukkaatte vaimon ijankaikkista oikeutta. Suurin synti, mitä mies voi\ntehdä, on antaa vaimon tuntea voimattomuuttansa; kunnioitus ja jalous\npitäisi olla hänen suojeluksensa, sääliväisyys hänen asian-ajajansa ja\nhänen heikkoutensa pitäisi hillitä himojen raakuutta! Jos kumootte\ntämän oikeuden, oi, silloin ei enää ole mitään rajoja maailmassa, vaan\nkaikki elävät keskenänsä kuin elukat. -- Älkää aloittako omasta\nkuningattarestanne, missä on loppu silloin oleva!\n\nUSEAT. Ruthwen, olkoon tässä jo tarpeeksi!\n\nRUTHWEN. Nyt on hän hellämielinen, vaan huomenna saattaa hän meidät\nmestauslavalle.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    Entiset. LINDSAY (tulee).\n\nLINDSAY. Jos ei kukaan pelkää Jumalaa eikä maan kunniata enemmän kuin\ntätä vaimoa, niin minä sen teen!\n\n    (Rizzioon päin).\n\nKUNINGATAR (vastaan). Minun ruumiini ylitse käy tie hänen luo.\n\nLINDSAY. Se on tarpeetointa.\n\n    (Aikoo tarttua kuningattareen kiinni).\n\nKUNINGATAR (takaisin). Ken uskaltaa koskea kuningattareensa?\n\nLINDSAY (peräytyy). Tätä ei hän lausunut itsestänsä.\n\n    (Muut poistuvat myös.)\n\nANDREW KERR (tunkeuu esille ja virittää pistolin). Jos ei kukaan\nuskalla koskea häneen, niin ammumme hänet ennemmin.\n\n    (Tähtää).\n\nKUNINGATAR (astuu eteenpäin). Niin, tee se! Vaan tiedä, minussa on\nkaksi henkeä, molemmat ensimäiset Skotlannissa!\n\n    (Kerr antaa pistolin vaipua alas).\n\nRUTHWEN. Siis pitää kuninkaan, hänen puolisonsa, ottaa hänet kiinni,\nhäntä ei kukaan voi kieltää sitä tekemästä!\n\nKUNINGATAR (Darnley'lle, joka seisoo pöydän ääressä). Sen kieltää hänen\nensimäinen velvollisuutensa aviomiehenä; sillä semmoisena pitää hänen\nsuojella minua! Sen kieltää hänen toinen velvollisuutensa kuninkaana;\nsillä kuninkaana tulee hänen ajaa teidät pois! Henrik Darnley, käske\nnämä miehet pois. Kautta Jumalan, nyt on viimeinkin hetki tullut,\njolloin voit osoittaa että olet mies!\n\nDARNLEY. Nyt olen sitä osoittava sillä tavalla, että vastustan kaikkia\nrukouksianne tuon Rizzion puolesta!\n\nKUNINGATAR. Oi, he ovat hyväksensä käyttäneet sinun kauheaa\ntyperyyttäsi. Etkö siis enää muista että tämä Rizzio auttoi sinut\nvalta-istuimelle! -- Jumala antakoon sen hänelle anteeksi, nyt saamme\nmolemmat siitä kärsiä.\n\nDARNLEY. Muistanpa vielä muutakin.\n\nKUNINGATAR. Se on valhetta, vannon sen kautta kaiken, mikä sinulle on\npyhää, se on valhetta! (likelle). Oi, Darnley, sinä olet tuhlannut\nlempeäni, ole nyt mies, ja sinä voitat sen takaisin!\n\n    (Liittolaiset käyttävät tilaisuutta kun Rizzio on jätetty\n    itsekseen; he karkaavat hänen päällensä; itse on hän\n    kuunnellut kuningattaren sanoja).\n\nRIZZIO. Apua! Apua!\n\nKUNINGATAR. Oi, Jesus Maria, minä unohdin hänet! (rientää hänen\njälkeensä, mutta Darnley asettuu eteen). Uskallatko sulkea minulta\ntien!\n\nDARNLEY. Teidän pelastuksenne tähden, sillä tässä teidän henkenne on\nvaarassa.\n\nKUNINGATAR. Mitä huolin minä hengestäni kun ovat jalkojensa alle\npolkeneet arvoani kuningattarena ja naisena.\n\n    (Hän pyrkii eteenpäin, Darnley estää).\n\nDARNLEY. He eivät tee mitään vahinkoa hänelle.\n\nRIZZIO (on koko ajan huutanut apua, vakuuttanut viattomuuttansa; nyt\nhän huutaa kuningattarelle). Oi, uskollisuuteni tähden kärsin tätä!\nPelastakaa minut!\n\nKUNINGATAR. Minä en voi.\n\n    (Muut ulos Rizzion kanssa).\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR ja DARNLEY.\n\nKUNINGATAR. Oi, miksi tulin tähän maahan! Ei minulla ole ystävätä eikä\nsuojelijaa, kaikki minua pettävät ja minä olen vaan nainen!\n\n    (Hän purskahtaa itkuun ja menee tainnoksiin. Darnley vie hänet\n    sohvalle. Joku tulee ottamaan Darnley'n tikarin hänen vyöltänsä\n    ja juoksee ulos taas).\n\nDARNLEY (katselee miehen jälkeen). Se on oikein, se on oikein! Minun\ntikarillani hän tapettakoon! (hän katselee kuningatarta, joka makaa\npyörtyneenä). On siis kuitenkin sitä, mikä hänet voittaa! ...\n(kallistuen hänen ylitse). Maria, kuule minua! -- (kuningatar tekee\nväistävän liikunnon kädellänsä ikään kuin Darnley häntä ilettäisi).\nMaria, ymmärrä minua: -- -- ei sinua, vaan häntä! -- -- Sinä olet aina\nyhtä rakas minulle, (kuningatar tekee uudestaan saman liikunnon eikä\nkatsele ylös). Ajattele, Maria, kuinka pahoin olet minulle tehnyt!\n-- -- Jotain oli tehtävä -- -- Maria -- -- ymmärrätkö nyt, -- -- kuinka\nsua lemmin! -- --\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    Entiset. RUTHWEN tulee sisään.\n\nRUTHWEN (heittäytyy tuolille). Viiniä, minä vapisen!\n\n    (Darnley rientää sinne ja antaa hänelle täytetyn lasin,\n    jonka hän kerrassaan tyhjentää).\n\nKUNINGATAR (joka katsoo ylös). Rizzion lasi! Se oli omistettu kostolle!\n\nRUTHWEN. On yhdentekevä; nyt hän on tapettu!\n\nKUNINGATAR (kavahtaa seisalleen). Oi, se veri tulee kalliiksi\nmuutamille teistä!\n\nRUTHWEN. Aivan niin! Mitä enemmän te suruissanne riehutte, sitä enemmän\nsyytä annatte epäluuloomme.\n\nKUNINGATAR (pysähtyy miettien). Minä ymmärrän tarkoitukses. Mutta,\nvaikka se olisi ollut halvin palvelijoistani, olisin ennemmin\nantanut henkeni, kuin nähnyt hänen tapettavan minun suojelevassa\nläheisyydessäni. Siitä, että olen saanut kärsiä tätä nöyryyttämistä,\nettä olette ryöstäneet minulta ylpeyteni ja jalkojenne alle polkeneet\nminun ruhtinaallisen itseeni-luottamuksen, siitä minä nyt itken --\nvaikka ilman kyyneleitä!\n\nRUTHWEN. Niin käy! Kun hallitsija ei seuraa lakia, niin laki kääntyy\nhallitsijaa kohti. Te olette olleet tämän maan ruoskana ja nyt ruoskaa\nkäytetään omassa talossanne.\n\nKUNINGATAR. Oi, että uskalletaan minulle tämmöistä sanoa!\n\n    (Hän peittää kasvonsa).\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    LINDSAY. Entiset.\n\nLINDSAY. Ruthwen, he ovat päässeet pakoon!\n\nRUTHWEN (kavahtaa pystyyn). Ken? Kuka?\n\nLINDSAY. James Melwill, Atholen kreivi!\n\nRUTHWEN. On yhdentekevä, kun ei vaan Bothwell...\n\nLINDSAY. Bothwell myöskin. Hän on hypännyt maahan toisen kerroksen\nikkunasta.\n\nRUTHWEN. Hänen jälkeensä, hänen jälkeensä!\n\nLINDSAY. Tule itse antamaan käskyjä; täällä on taistelu.\n\nKUNINGATAR. Bothwell on kuin kosto, kosto kuin Bothwell!\n\nRUTHWEN. Älkää iloitko liiaksi! Te ette pääse mukaan! Te olette vanki,\neroitettu kuningatar! Darnley on teidän herranne, vaan voimakas Murray\non molempain hallitsija. (Likemmäksi). Nyt olen tehnyt tehtäväni!\n(Vielä likemmäksi). Nyt luulen kostaneeni sen häpeän, johon kerran\nminut saatoitte kun hylkäsitte poikani käden -- luulen myös tehneeni\njotain oikean uskonnon hyväksi!\n\n    (Menee Lindsayn kanssa).\n\nKUNINGATAR (Ruthwen'in jälkeen). Oikean uskonnon hyväksi? Niin, sinä\nolet tehnyt, että se tuomitsee sinua ijankaikkisesti! Ja nimesi olet\nsyössyt alas kirousten syvyyteen, eikä ole tuleva se aika, joka sen\nsieltä vapauttaa!\n\nRUTHWEN (seisahtuu ovessa, tahtoo kääntyä, mutta on kaatumaisillaan kun\nLindsay ottaa hänestä kiinni).\n\nKUNINGATAR. Näetkö, sinulle tapahtuu ihme! Totisesti, tästä hetkestä et\nole enää parantuva, pian olet kohtaava Rizziota ijankaikkisen tuomarin\nedessä!\n\nRUTHWEN. Vie minut pois! Käske palvelijani tänne!\n\nLINDSAY. Lordi Ruthwen on kipeä, Ruthwen'in palvelijat!\n\n    (He tulevat, hän viedään pois).\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR. DARNLEY.\n\nKUNINGATAR (käy edestakaisin kiihoissaan, seisahtuu silloin tällöin).\n\nDARNLEY (seisoo hiljaa, häntä katsellen). Ei, hän on vielä voimakas.\nHän leuhottelee siivillään kuin kotka, jonka kynnet ovat sidotut.\nKuinka ihana hän on! Mutta minä en taivu; hän on vapiseva raivosta,\nvaan sitten pelosta! -- Maria!\n\nKUNINGATAR (seisahtuu). Älä nimitä minua tuolla nimellä! Ymmärtänette\netten enää voi olla teidän vaimonne.\n\nDARNLEY. Ennen ette sitä olleet, se on totta. Mutta nyt teidän pitää\nolla! Katolilainen kirkko ei tiedä mistään erosta; kuolemaan asti\nolette mun, tästä päivästä alkaen ja vast'edes ainoastaan mun!\n\nKUNINGATAR. Taivaan Jumala, ei ole mahdollista että tahdot pitää\nelämäni sidottuna tämmöiseen ihmiseen! -- Oi, mikä tulevaisuus!\n\n    (Hän peittää kasvonsa).\n\nDARNLEY. Näettekö, muuta neuvoa ei ole. Minä olen nyt teidän herranne!\nSanokaa antaumisen sana! Te ette pääse tästä linnasta ennenkuin se on\nsanottu, -- kulukoon vaikka vuosikausia.\n\nKUNINGATAR. Minunko pitäisi sanoa antaumisen sana?\n\nDARNLEY. Niin.\n\nKUNINGATAR (aivan likellä häntä). Kavaltaja! Kavaltajan poika! En tule\nikinä iloiseksi ennenkuin samat tuskat leikkelevät sinun sieluasi,\njotka nyt leikkaavat mun!\n\n    (Hän menee pois siitä ovesta, josta tuli).\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\nDARNLEY (yksin). Tämä taistelu tulee sekä ankarammaksi että pitemmäksi,\nkuin olen ajatellut. -- Onko tuo viisas Lethington pettynyt taikka\npettänyt minua? Pelko ei häntä kukista. Ett'en vaan olisi erehtynyt!\nEtt'en vaan tänään olisi kadottanut häntä ijäksi! Ei, jonkun keinon\ntäytyy raivata tie hänen luo, -- rakkaus, nöyrin, kaikki alttiiksi\npaneva, rukoileva rakkaus ei ole se keino, -- tämä se siis olkoon!\nNiin, se ei voi olla muu kuin pelko; odottakaamme, odottakaamme vaan!\n-- Hevonen nousee pystyyn ja tekee vastarintaa kunnes se on märkä\nkuohusta; vaan sitten se antautuu, odottakaamme vaan! -- Minä tahdon\nnähdä Rizzion! Tahdon nähdä onko tuska kuolemassa hänen muotonsa\nmuuttanut!\n\n    (Hän menee).\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS.\n\n    MORTON. LINDSAY.\n\nMORTON. Mikä perkele on lähettänyt porvarit niskoillemme?\n\nLINDSAY. Mitä pitää meidän tehdä heidän kanssa?\n\nMORTON. Ampua ne.\n\nLINDSAY. Ei ampua; sillä se herättäisi koko Skotlannin. Meidän täytyy\npuhutella heitä. Vakuuttaa heille että mitä on tehty, on tehty\npuhdistetun uskonnon voitoksi.\n\nMORTON. Äh, ei kukaan semmoisia loruja usko!\n\nLINDSAY. Kun minä sanon Morton'in jarlille, että se on ollut syynä\ntekooni, niin tahtoisinpa mielellään kuulla, sanooko hän sitä sittenkin\nloruksi?\n\nMORTON. Olkoot teidän syynne mitkä hyvänsä, mutta älkää käyttäkö niitä\nporvarien suhteen. Sillä heissä on jonkinmoinen haaveksivainen ihastus\nkuningattareensa. Jos hän puhuu heille, niin tekevät he väkirynnäkön\nlinnaa vastaan.\n\nLINDSAY. Silloin mekin puhumme heille uskonnon nimessä.\n\nMORTON. Niin, koettakaa, kumpiko on voimakkaampi, teidän uskontonne\nvaiko kaunis nainen, joka itkee.\n\nLINDSAY. Hän ei siis saa puhua heille.\n\nMORTON. Mutta jos he vaativat sitä?\n\nLINDSAY. Ei sittenkään.\n\nMORTON. Hänen ikkunansa ovat sillä puolella. Ken voi sitä estää?\n\nLINDSAY. Hän ei saa!\n\nMORTON. Hyvä, -- siinä tapauksessa en tiedä kuin yhtä neuvoa.\n\nLINDSAY. Ei ampua, ei ampua!\n\nMORTON. Ei porvareita, vaan --\n\nLINDSAY. Mitä tarkoitatte?\n\nMORTON. Ymmärrättekö, että jos hän puhuu, tämä linna, tiluksemme ja\nhenkemme palavat poroksi?\n\nLINDSAY. Ymmärrän että tässä on vaara.\n\nMORTON. Olenko minä käskijä täällä?\n\nLINDSAY. Minä arvelen että olemme molemmat.\n\nMORTON. Mutta minä arvelen että se on mahdotointa kahdelle.\n\nLINDSAY. Minä olen vanhin.\n\nMORTON. Paljastakaa miekkanne, Lindsay; sillä minä tahdon olla vanhin!\n\nLINDSAY. Oletteko mieltä vailla?\n\nMORTON (tyynesti). En, mutta minä tahdon olla tätä yhdistystä vailla.\n-- Paljastakaa, lordi Lindsay.\n\nLINDSAY. Lordi Lindsay ei anna itseänsä peloittaa.\n\nMORTON. Eikä eräs Douglas anna itseänsä syrjään sysätä.\n\nLINDSAY. Kuka teidät syrjään sysää?\n\nMORTON. Kuolema ja kadotus, kaikki sen teette! Enkö minä tätä toimeen\npannut, mutta Lethington sai kunnian? Enkö minä ko'onnut kansaa, mutta\nRuthwen otti käskijävallan? Nyt on minun vuoroni; minä tahdon tehdä\nmitä ei kukaan teistä uskalla: tehdä lopun tästä sekamelskasta yhdellä\niskulla, yhdellä niskalla! Paljastakaa, te olette tielläni!\n\nLINDSAY. Hän on hullu!\n\n    (He vetävät).\n\n\nNELJÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    Entiset. ASEILLA VARUSTETTUJA MIEHIÄ tulee.\n\nMIES (vilkkaasti). Täällä on vaaraa, täällä on vaaraa! Porvarit\npyytävät saada nähdä kuningatarta, he ryntäävät linnaa vastaan!\n\nMORTON (tyynesti). Murtakaa kuningattaren ovi, asettakaa vartijoita\nikkunain luo. Jos kuningatar lähestyy, niin ampukaa hänet.\n\nLINDSAY. Mutta Patrik Lindsay ampuu sen, joka sitä uskaltaa tehdä!\n\nMORTON. Tässä se, joka uskaltaa! -- Seuratkaa minua, sotamiehet!\n\n    (Ulos, muutamat seuraavat).\n\nLINDSAY. Minä otan teidät ja taivaan todistajaksi siitä ett'en ikinä\nole tuota ihmistä tuntenut! Hänessä asuu kauheita voimia! Eteenpäin,\nhävitä pois semmoinen, ennenkuin hän saa haistaa verta!\n\n    (Ulos, muutamat seuraavat).\n\n    (Hetken äänettömyys vallitsee niiden joukossa, jotka ovat\n    jääneet. He kuuntelevat; alhaalta huudetaan: \"Eläköön Murray'n\n    jarli!\", lähempänä huudetaan kohta: \"eläköön maan hallitsija!\"\n    Huuto siirtyy näyttämölle, ja Murray'n jarli, kahden\n    aatelismiehen seurassa, tulee näkyviin).\n\n\nVIIDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    MURRAY'N JARLI. KANSAA. AATELISMIEHIÄ. Sitten KUNINGATAR.\n\nMURRAY. Missä on kuningatar? Kansa pyytää saada nähdä kuningattarensa.\n-- Ette vastaa, -- onko hän vaarassa?\n\nKUNINGATAR (epäjärjestyksessä ja yöpuvussa). Avuksi, avuksi, Skotlannin\nmiehet, paljastettuja miekkoja ojennetaan minun rintaani vastaan! (hän\nnäkee paljastetun miekan ja huutaa peloissaan). Pois, pois! Minä en\nkestä tätä näkyä! (hän itkee). Skotlannin miehet, suojelkaa\nkuningatartanne! (polvillaan.) tai armahtakaa minua ja tappakaa minut,\nvaan niin ett'en itse sitä nä'e! Tuolla, -- taaskin tuolla! (hän\nkavahtaa pystyyn ja katselee hajamielisenä ympärilleen). Oi, miksi\ntulin tähän maahan? Minä en ymmärrä teitä, minä pelkään teitä; antakaa\nminun lähteä kotiini jälleen! -- -- Oi, kun minä näin Skotlannin\nrannikkoa kylmässä ja sumussa märältä laivankannelta, missä viluisena\nseisoin, silloin tunsin jotain tulentapaista, joka poltti sydäntäni, ja\nnyt, nyt minä tunnen samaa taasen! Oi, antakaa minun lähteä jälleen\nkotia Franskaan! Hu, kuinka kamalata täällä on! Minä ratsastin teidän\npimeään, synkkään kaupunkiin, te tulitte minua vastaan pitkissä\nrivissä, kantaen raamatun kuvia päänne päällä, kuvia murhasta, tulesta\nja rovioista; te hieroitte äänettömiä soittimia, te lauloitte kolkkoja\nveisuja -- oi, antakaa minun mennä jälleen kotia Franskaan! Franskassa\non päivää ja valoa, siellä on hellyyttä vaimoja kohtaan, siellä\ntyynesti noudatetaan ja kunnioitetaan lakia, siellä on hyvyyttä\nhyljättyjä kohtaan, siellä on sukuni ja lapsuuteni päivät; oi, antakaa\nminun mennä jälleen kotia Franskaan! (polvillaan). (Kun Morton ja hänen\nseuransa tulevat, nousee hän säikähtyneenä ja pakenee). Tuossa he ovat!\nNyt tahtovat minua murhata!\n\nMURRAY. Pankaa tuppeen miekkanne, Morton'in jarli! (tämä tekee sen\nkohta, mutta muutamat miehet hänen takanansa eivät sitä tee.) Morton'in\njarli, lähettäkää vankeuteen ne miehet teidän takananne, jotka eivät\nole miekkojansa tuppeen panneet! (Morton tekee sen, he saarretaan ja\nviedään ulos. -- Lindsaylle, joka myös on tullut). Lordi Lindsay,\nlinnan vartioiminen jää teidän toimeksenne! Ei kukaan aseellinen\nuskaltako kuoleman uhalla astua kuningattaren huoneisin! -- Käännös,\nmars!\n\n    (Näyttämö tyhjä).\n\n\nKUUDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR. MURRAY.\n\nKUNINGATAR (joka kummastuen huomasi Murray'n ja nyt on häntä\nkuunnellut). James! (hänen sylissään). Oi, jos sinä olisit ollut\ntäällä, ei tämä kaikki olisi tapahtunut!\n\nMURRAY. Jos minä olisin ollut täällä, ei Henrik Darnley olisi teidän\npuolisonne, eikä Skotlannin lordit teidän vihollisenne!\n\nKUNINGATAR. Oi, James, että olisin noudattanut neuvojasi!\n\nMURRAY. Siihen on vielä aikaa!\n\nKUNINGATAR. Ei, nyt minun täytyy lähteä! -- Täällä en tahdo kauemmin\nolla ja minä olen kipeä ... oi, niin kipeä!\n\nMURRAY. Teidän armonne tarvitsee lepoa... Minä otan hallituksen\nhuolekseni.\n\nKUNINGATAR. Sinun pitää kostaa puolestani, James!\n\nMURRAY. Älkää miettikö kostoa, vaan että kolmen kuukauden perästä\nolette äiti; suokaa itsellenne rauhaa!\n\nKUNINGATAR. Niin, rauhaa sinä sanot ... näin sorrettuna kuin olen, en\nsaa mitään rauhaa!\n\nMURRAY. Lähtekää sukulaisten ja ystävien luo, heittäkää pois kaikki\nsynkät ajatukset ... minä pidän huolta siitä, että saatte hyvitystä!\n\nKUNINGATAR. Oi, tätä häpeän taakkaa; tätä kyynelten paljoutta\nsydämessäni, jota en voi itkeä pois, kaikkea tätä en voi päältäni\nheittää! -- -- Ei, ensin pitää jotain tapahtua!\n\n    RATSUMIES ovessa (kuningatar havaitsee hänen).\n\nRATSUMIES (pitää kirjettä kädessään, tervehtii polvea notkistamalla\nkuningatarta, hän ottaa kirjeen; mies menee).\n\nKUNINGATAR (lukee). \"Kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä --\nBothwell\" ... (hän ei sitä käsitä, lukee uudestaan). \"Kolmen päivän\nperästä kolme tuhatta miestä -- Bothwell!\"... \"Kolmen päivän perästä\nkolme tuhatta miestä! Bothwell...\"\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    Entiset. DARNLEY.\n\nKUNINGATAR (kääntyy, havaitsee Darnley'n ovessa, rientää häntä vastaan\nja tuo hänet esille). Tahdotko minua vapauttaa?\n\nDARNLEY (kauhistuneena, irtauntuu). Teitä vapauttaa!\n\nKUNINGATAR (nostaa ylös kirjeen). Bothwell'illa on kolmen päivän\nperästä kolme tuhatta miestä, -- pako ja häpeä odottaa kaikkia\nkapinoitsijoita! -- Millä puolella tahdot olla?\n\nDARNLEY. Onko Bothwell päässyt pakoon!\n\nMURRAY (erikseen). Jesus, onko hän päässyt pakoon!\n\nKUNINGATAR (Darnley'lle). Nyt voitte pitää minua kiinni ja viedä minut\npakoon mukaanne; mutta sen kautta ei kukaan voita muuta, kuin koko\nSkotlannin vihaa ja koko maailman kirousta! Ja sinä Henrik: sinä et saa\nenemmän rakkautta kuin rautakanki ikkunani ulkopuolella!\n\nDARNLEY (kauhistuneena). Kuka on päästänyt Bothwell'in pakoon?\n\nKUNINGATAR. Niin, nyt katumus tulee, Henrik! Mutta jos sallit vartijain\nlähteä pois, jos tahdot salaa, nopeasti viedä minut Bothwell'in\nleiriin, niin luulen minä että me vielä tänä yönä paetessa voimme nähdä\nanteeksi antamisen aamuruskoa!\n\nDARNLEY. Oi, Maria!\n\nKUNINGATAR. Niin totta kuin taivas sinun ylläsi nyt on täynnä koston\nkirkkaita salamoita, saat kuulla jyrinän jonakin yönä, jolloin sinä\nsyöstään alas omantunnon vaivojen helvettiin, -- taikka sinä nostat\nminut syliisi ja ratsastat hiljaa täältä pois, -- tuonne Dunbar'in\nvankkaan linnaan. -- -- Valitse nyt nopeasti, Henrik!\n\nDARNLEY. Oi, Maria!... Niille miehille, jotka ovat liittolaiseni, olen\nvannonut ett'en heitä uhraa!\n\nKUNINGATAR. Etkö saisi petturia pettää? -- Mutta minua, jota rakastat,\nminua voisit pettää! -- Kuule minua nyt: Teidän asianne on hukassa;\ntahdotko ennemmin tulla tuomituksi majesteetti-rikoksesta heidän\nkanssansa, no hyvä, se on minulle suorin tie leskeyteen!\n\nDARNLEY. Oi, Maria, sinun tähtesi jätin minä isänmaani, sinun tähtesi\nuskontoni, sinun tähtesi olen tullut murhaajaksi; pitääkö tämän\nmielettömän rakkauden nyt tehdä minut petturiksi myöskin? Ei, en tahdo\nsitä!\n\nKUNINGATAR. Minä tunnen että täällä on useampia, jotka sieluansa\nvahingoittavat tänä yönä, -- mutta nouskaamme siitä! -- Henrik, pakene\nminun kanssani, ja mitä sinä voit sen kautta voittaa, sen tietää\nainoastaan tuleva kevät vanhojen puiden suojassa Dunbar'in linnassa!\n(Darnley virkistyy). -- -- -- Mutta luvata en voi mitään, -- en mitään;\n-- -- en tahdo sinua pettää --: tässä asuu tuska, joka ensin on sinun\npoistettava!\n\nDARNLEY. Murray, -- onko asiamme hukassa?\n\nMURRAY. Jos kaikki oli ai'ottu äkilliseksi rynnäköksi, niin se\ntodellakin on hukassa.\n\nKUNINGATAR (Murray'lle). Sinä --, James, sinä tulit kotia ottamaan\nhaltuusi hallituksen Darnley'n nimessä; -- mutta nyt hän ei enää anna\ntätä nimeä...\n\n    (Aikaa vastaukseen jätetään Darnley'lle, mutta kun hän\n    on vaiti sanoo)\n\nMURRAY. Minä huomaan sen!\n\nKUNINGATAR. Mutta tahdotko hallita minun nimessäni?\n\nMURRAY (oltuansa hetken vaiti). Sinunko nimessä? -- muutamilla\nehdoilla. -- Tahdon!\n\nKUNINGATAR. Anna Bothwell'ille ja minulle liittolaiset, ja minä annan\nsinulle maan hallittavaksi.\n\n    (Äänettömyys).\n\nMURRAY. Uskonnon asiat?\n\nKUNINGATAR. Jäävät siksensä niin kauan. -- Voithan sinä erota kun minä\njälleen niihin rupean.\n\nMURRAY. Minä tahtoisin mielellään olla maani hyödyksi. -- Minä mietin\nesitystänne!\n\nKUNINGATAR (äkisti). Vaan sinä et varoita liittolaisia?\n\nMURRAY. Teidän oma pakonne heitä kyllä varoittaa.\n\nKUNINGATAR. Mutta sinä et auta heitä?\n\nMURRAY. Heidän asiansa on hukassa.\n\nKUNINGATAR. Sinä jätät ne oman onnensa nojaan.\n\nMURRAY. Samoin kuin he minut, tänään vuosi sitten.\n\nKUNINGATAR. He ovat tuomitut! -- Nyt Henrik Darnley -- --!\n\nDARNLEY. Minäkin olen tuomittu!\n\nKUNINGATAR. Henrik, minä uskon, että mitä minua vastaan olet rikkonut,\nsen olet rikkonut lemmestä; mutta samassa lemmessä olkoon nyt myöskin\nlääkityksen voima. Henrik, Dunbar'in linnassa, itseksemme, meillä on\npaljon sanomista toisillemme. -- Kolme kuukautta minun nyt täytyy\nlevätä. Henrik, etkö halua saada olla yksinäsi minun kanssa kolme\nkuukautta?\n\nDARNLEY. Josko minä haluan -- --?\n\nKUNINGATAR. Me emme koskaan ole olleet yksinämme.\n\nDARNLEY. Emme sitten kun naimiseen menimme.\n\nKUNINGATAR. Se oli aviomme onnettomuus.\n\nDARNLEY. Niin se oli.\n\nKUNINGATAR. Jos ero on niin paljon hämmennystä aikaan-saanut, niin\nkiiruhtakaamme yhtymään.\n\nDARNLEY. Ah, se on turhaa!\n\nKUNINGATAR. Ei, -- vie minut pois täältä Dunbar'in vankkaan linnaan!\n\nDARNLEY. Jotka seuraavat meitä, ne ryöstävät sinut pian minulta pois.\n\nKUNINGATAR. Ei kukaan meitä seuraa.\n\nDARNLEY. Eikö kukaan paitsi minua?\n\nKUNINGATAR. Ei kukaan!\n\nDARNLEY. Onko se täyttä totta?\n\nKUNINGATAR. Minä olen sen sanonut.\n\nDARNLEY. Sinun sanasi sytyttävät tulisoittoja tuhansittain molemmin\npuolin tietä, joka Dunbar'iin vie!\n\nKUNINGATAR. Mutta sinun täytyy myös olla minulle turvana ja suojana,\nHenrik!\n\nDARNLEY. Niinkuin satujen ruhtinatar loihtu-linnassa! -- Ei kukaan\npaitsi minua, -- ja kolme kuukautta, -- lupaa se mulle!\n\nKUNINGATAR. Kolme kuukautta -- ja nyt tulee kevät!\n\nDARNLEY. Maria, voimmeko olla yhdessä kolme kuukautta? --\n\nKUNINGATAR. Niin voimme olla yhdessä kautta koko elämän! -- Mutta\nsilloin sinusta täytyy tulla toinen mies.\n\nDARNLEY. Ennenkuin toivosi lausutkaan, ennenkuin katseesi sanoiksi\nmuuttuu, ennenkuin ajatus katseessa ilmestyy, on se tapahtuva! Ihaninta\nmitä ajatella voin on alttiiksi-antava elämä! Vaan ethän ole sitä tähän\nasti sallinut. Niin, viimein luulin että tahdoit aivan päinvastoin, --\nsentähden tuli tämä yö...\n\nKUNINGATAR (katkaisee hänen puheensa). ... josta tahdomme paeta niin\nnopeasti, ett'ei puheemmekaan saa viipyä siinä! Darnley! Murray! (hän\nkäy heidän väliinsä ja tarttuu heidän käsiinsä). Me saamme kaikki kolme\nunohtaa ja anteeksi antaa! Me olemme kaikki kolme oppineet ja kärsineet\n-- -- -- Nyt, James, veljeni, sinä lupaat olla rauhallinen ja ääneti.\n\nMURRAY. Rauhallinen ja ääneti!...\n\nKUNINGATAR. Ja sinä minun -- sinä, Henrik, lähetät vartijat pois, sinä\nratsastat minun kanssani -- yksin Dunbar'in vahvaan linnaan? --\n\nDARNLEY. Mitä vaan tahdot.\n\nKUNINGATAR. Henrik, liittolaiset pois ja kaksi satuloittua\nhevosta! -- --\n\nDARNLEY. Minä riennän!... Mutta ... jos minä hyvänä enteenä, lahjana\nedeltäpäin...\n\nKUNINGATAR. Mitä tarkoitat?\n\nDARNLEY. Saanenko silmäyksen ja suudelman?...\n\nKUNINGATAR. Ei suudelmaa ... minä muistan viimeisen...\n\nDARNLEY. Mutta silmäyksen, oi, minä sain sen... Se loistaa ylläni kuin\naamutähti! Hyvää huomenta, äsken voitettu morsiameni! --\n\n    (Juoksee, Murray seuraa).\n\nKUNINGATAR. Minä olen niin väsynyt, niin runneltu... Mutta yhtä\nkaikki: nyt minä olen taas Skotlannin kuningatar, Jumalan armo on\nvaltio-istuimeni ja laki miekkani! -- --\n\nEsirippu lankee.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\nKnox'in talo.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    KNOX. WILLIAM TAYLOR.\n\n    (John Knox lukee suuresta kirjasta. Kolkutetaan).\n\nKNOX. Tule!\n\n    (William Taylor tulee sisään).\n\nTAYLOR. Vanha opettajani ja hyväntekijäni! Onko teillä hetken aikaa\nkuunnella minua?\n\nKNOX. Mielelläni.\n\nTAYLOR. Minä olen tullut kuninkaan, onnettoman Henrik Darnley'n\nhovipojaksi. -- Etsin hänelle apua.\n\nKNOX. Minunko luona?\n\nTAYLOR. Hurskaan miehen luona. Joka Skotlannissa on sielustaan sairas,\nhän haluaa päästä John Knox'in luo.\n\nKNOX. Henrik Darnleyko haluaa tänne tulla?\n\nTAYLOR. Niin; -- huonosti kävi Dunbar'in linnassa! -- Hän on pilkattu\nja hylätty kaikilta ihmisiltä, itseltänsäkin.\n\nKNOX. Yksinäistä heikkoa huokausta sairaasta sielusta ei ole\nkuunteleminen.\n\nTAYLOR. Ei, tämä on enemmän. Häntä kohtelevat kovasti sekä\nkuningatar että muut, Darnleyn herkkätuntoinen luonne on epätoivoon\nmenehtymäisillään. Nyt pitäisi rientää hänen avuksensa, nyt on kylvön\naika.\n\nKNOX. Hän on kykenemätöin ankaraan katumukseen, oikeaan parannukseen.\nHän on korsi.\n\nTAYLOR. Hänen lempensä kuningattareen on kuitenkin ollut täydellinen.\nSiitä voisi ehkä korkeampi rakkaus syntyä.\n\nKNOX. Niin, kun vaan ei kuningatar enää siihen sekaantuisi.\n\nTAYLOR. Ei ole pelkäämistä. Kuningatar häntä kammoo.\n\nKNOX. Mitä nyt taas on tapahtunut?\n\nTAYLOR. Kuningatar on häneltä vaatinut että hän julkisesti sanoo\nitsensä vapaaksi kaikesta yhteydestä liittolaisten kanssa; sillä muuten\nkuningatar ei voi näitä rangaista; -- sen hän heikkoudessaan on tehnyt.\nMutta liittolaiset kostivat ja näyttivät toteen että Darnley on\nallekirjoittanut kuningattaren vallasta-luovuttamisen. -- Tätä\nkuningatar ei voi unohtaa.\n\nKNOX. Niin, näetkös mikä kurja ihminen hän on.\n\nTAYLOR. Jos kuningatar vaatisi häntä kiroomaan omaa äitiänsä, niin hän\nsen tekisi!\n\nKNOX. Hänessä on siis innostumisen kykyä.\n\nTAYLOR. Suuressa määrässä! Mutta hän ei voi sitä hallita, -- hän\nsittenkin vielä vaivaisi kuningatarta luulevaisuudellansa.\n\nKNOX. Onhan Rizzio nyt kuollut?\n\nTAYLOR. Niin, mutta hän oli luulevainen kuolleenkin Rizzion suhteen.\nHän ei sallinut kuningattaren kunnioittaa Rizzion muistoa. Siitä tuli\npahin kaikesta: kun kuningatar sai poikansa, oli hän liikutettu kuin\nkaikki nuoret äidit ja tahtoi nähdä isää; mutta koska kuningas sillä\nhetkellä oli koston-himon omana, ei hän ollut tietävinänsä että se oli\nhänen poikansa! -- Tätä ei kuningatar koskaan voi anteeksi antaa!\n\nKNOX. Hän on samalla pahankurinen lapsi ja äärettömän heikko.\n\nTAYLOR. Mutta tämä lapsellisuus oli kerran niin täynnä innostunutta\nrakkautta, -- se se olisi, joka kuningatarta viehättikin. Jos tämän\nluonne silloin olisi ollut niin vakava, että se olisi tukenut kuninkaan\nheikkoutta, niin Darnley nyt olisi mies. Molemmat ovat syylliset.\n\nKNOX. Hän heiluu kuningattaren oikkujen mukaan niinkuin ne lastut,\njoita lapset heittävät lammikkoon ja joille sitten itse luovat tuulta.\nKuules, William, minä en tahdo puuttua tähän. -- Minulla on totisempaa\ntyötä.\n\n    (Lukee).\n\nTAYLOR. Suokaa mulle anteeksi, herrani, minä olen itse neuvonut häntä\ntähän, nyt hän ikävöi teitä.\n\nKNOX. Sinulle on annettu anteeksi hyvän tarkoituksesi tähden; mutta\nsinun olisi pitänyt ymmärtää, ett'ei minulla ole aikaa semmoisia\nepävakaisia toiveita varten.\n\n    (Lukee, vaiti-olo).\n\nTAYLOR. Minä olin itse yhtä kurja kun ensi kerran tulin teidän luo.\n\nKNOX. Minä voin uudestaan istuttaa tuoreen puun, vaan en kuivaa.\n\nTAYLOR. Niin kauan kuin yksi vihanta oksa löytyy, voi toivoa kevättä.\n\nKNOX. Minun täytyy ensin nähdä tuo oksa. Mene nyt, William! Elämäni\ntunnit eivät ole niin lukuisat enää; minun täytyy käyttää niitä, jotka\njälellä ovat.\n\nTAYLOR (itsekseen). Ja hän odottaa ulkopuolella! -- Jos hän tältäkin\novelta syöstään pois, niin on kuoleman ovi hänelle lähin.\n\nKNOX. Tahdoitko minulta muuta?\n\nTAYLOR. En, herrani!\n\nKNOX. Sinä olet tullut turmelluksen taloon, William, sinun pitäisi --\nolla etsimättä kiusausta.\n\nTAYLOR. Olen ainoastaan etsinyt yhtä, jonka kaikki ovat hylänneet.\n\nKNOX. No, se on sinulle kunniaksi. -- Jätä minut rauhaan.\n\n    (Lukee).\n\nTAYLOR. Jääkää hyvin, herrani! (hiljaa). Luulenpa kuitenkin että\nuskallan!\n\nKNOX. Hyvästi William! (Taylor menee, Knox lukee, pysähtyy). Mikä\nviisaus! Runoilijan sanat ovat kuin rahoja jalosta metallista; niillä\non aina arvoa, mutta rahan-merkit kuluvat, ja pian niitä ei enää\nkäytetä. Herran Sana on kuin timantti; se ei kulu konsanaan, vaan\nsäteilee samalla loistolla Herran viimeiseen päivään asti.\n\n    (Kolkutetaan).\n\nTulkaa!\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    KNOX. DARNLEY (vaippaan peitettynä).\n\nDARNLEY. Oletteko yksinänne?\n\nKNOX. Olen!\n\nDARNLEY. Tahdotteko puhua erään onnettoman kanssa?\n\nKNOX. Aina.\n\nDARNLEY (heittää päältänsä vaipan). Tunnetteko minua?\n\nKNOX (nousee). Kuningas!\n\nDARNLEY. Ei, ei nyt enää! Ainoastaan kurja Henrik Darnley.\n\nKNOX (kylmästi). Mitä tahdotte te täältä?\n\nDARNLEY. Pyytää neuvoa, lohdutusta, apua! -- Niin, en tiedä mitä\ntahdon; mutta minä en tiedä mihinkään muualle mennä.\n\nKNOX. Te olette hylänneet kirkkomme ja valinneet katolilaisen; --\netsikää nyt lohdutusta siltä.\n\nDARNLEY. Sillä ei ole mitään; nyt minä palajan.\n\nKNOX. Mutta meidän kirkkomme on ankarampi kuin se.\n\nDARNLEY. En kirkkoa minä kaipaa, vaan hurskasta miestä; sillä minä olen\nonnetoin!\n\nKNOX (panee pois kirjan, käy hänen luo ja katsoo hänen silmiinsä). Mitä\nte tahdotte?\n\nDARNLEY. Apua itseäni vastaan; minä itsemurhaa mietin yöt ja päivät.\n\nKNOX. Päästäksenne lyhyestä ajallisesta tuskasta, tahdotte pyrkiä\nijankaikkiseen?\n\nDARNLEY. Ei suinkaan Jumala tahdo sitä rangaista vieläkin, joka on niin\npaljon kärsinyt maan päällä.\n\nKNOX. Hän ei rankaise ihmistä, vaan syntiä; kun sen viette sinne\nmukananne, täytyy hänen sitä rangaista sielläkin. --\n\nDARNLEY. Mihinkä mun siis on mentävä? Koko maailma, koko elämä on vaan\ntäynnä moitetta, pilkkaa ja tuskaa.\n\nKNOX. Istukaa, tahdon puhua kanssanne.\n\nDARNLEY. Vaan älkää olko kova!\n\nKNOX (on ottanut tuolin ja muuttanut sen Darnleyn viereen). Te olette\nluopuneet teidän kuningattaresta, Elisabethista, ja isänmaastanne,\ntullaksenne tämän naisen luo.\n\nDARNLEY. Olen.\n\nKNOX. Te olette hylänneet lapsuutenne uskonnon Marian tähden.\n\nDARNLEY. Olen.\n\nKNOX. Ja sitten olette sitä pilkanneet.\n\nDARNLEY. Olen.\n\nKNOX. Mutta kohta kun luulitte Marian uskottomaksi, pilkkasitte\nhäntäkin ja rupesitte irstaiseksi ja ylpeäksi.\n\nDARNLEY. Rupesin.\n\nKNOX. Te teitte majesteetti-rikoksen kuningatarta vastaan ja möitte\nhänet liittolaisille.\n\nDARNLEY. Möin.\n\nKNOX. Sitten möitte taas liittolaiset hänelle.\n\nDARNLEY. Möin.\n\nKNOX. Mutta nämä kostivat ja näyttivät kuningattarelle että kuitenkin\nolitte allekirjoittaneet hänen vallastaluovuttamisensa.\n\nDARNLEY. Niin on.\n\nKNOX. Liittolaiset olivat jo aikoja teitä ylenkatsoneet, nyt hänkin\nteitä ylenkatsoi, -- ja samalla kansakin! Silloin mietitte pakoa, mutta\nEnglantiin ette pääse, sillä siellä ovat teidän vihollisenne; ette\nmyöskään Franskaan, sillä siellä ovat hänen ystävänsä; ette mihinkään\nkatolilaiseen maahan, sillä niissä hän on rakastettu; ette mihinkään\nprotestanttiseen maahan, sillä niissä te olette kammottu.\n\nDARNLEY. Herra Jesus, niin on! Jok'ainoa maa maailmassa, jok'ainoa\nihmissydän on minulta suljettu, -- oi, armahtakaa toki minua!\n\nKNOX. Jolle maailma on synkkä ja suljettu, hän näkee paraiten taivaan\nvaloa. Totisesti, poikani, minä tahdon sinua auttaa!\n\nDARNLEY. Mutta minä ajattelen vieläkin ainoastaan häntä!\n\nKNOX. Joka yhden ainoan tähden on vajonnut niin syvälle, häntä voi\nmyöskin yhden ainoan tähden ylösnostaa!\n\nDARNLEY. Mutta kuinka, kuinka?\n\nKNOX. Joka yhden ainoan tähden on kadottanut kaikki, voi helpommin,\nkuin kukaan muu, löytää sen ainoan, joka voi korvata kaikki.\n\nDARNLEY (polvillensa). Kuinka?\n\nKNOX. Poikani, mielesi on jo kasvatettu ajattelemaan ainoastaan yhtä,\n-- (nousee) muutetaan nyt vaan esine, niin sinä olet pelastettu ja\nvapautettu.\n\nDARNLEY (lankee hänen kaulaansa). Oi, opeta se minulle Jesuksen tähden!\n\nKNOX (irroittaa itsensä hänestä, nostaen hiukset hänen kasvoiltansa).\nNiin, hänen tähtensä! Se päivä on vielä tuleva, jolloin tunnet mielesi\ntyyneksi ja levolliseksi.\n\nDARNLEY. Tässäkö maailmassa?\n\nKNOX. Tässä maailmassa! Välistä ihminen käy niin kurjaksi, kuin sinä\nnyt olet, jotta hän itse ja muutkin oikein tuntisi, että ijankaikkisuus\nja vapahtaja on olemassa; -- sillä muuten emme edemmäksi pääsisi!\n\nDARNLEY. Sinä olet mahtavin mies, mitä eläissäni olen tavannut; ja minä\nolen heikoin.\n\nKNOX. Väkevimmän ja heikoimman pitää yhdistyä, arvelet sinä; tehkäämme\nniin! Nuo kaksi ovat paitsi sitä sangen läheisiä naapuria, -- vaan sen\nsaat myöhemmin oppia.\n\nDARNLEY. Nyt en tahdo ikinä sua jättää!\n\nKNOX. Sinun täytyy kuitenkin, poikani!\n\nDARNLEY. Ei, ainoastaan sinä voit opettaa minua unohtamaan häntä, ja\njos sen teet, kuinka hartaasti olen sinua rakastava koko elämäni\nkautta; sillä minä voin rakastaa, ole varma siitä!\n\nKNOX. Ei minua, ei minua! Minä menen pian pois, mutta Hän on aina oleva\nluonasi!\n\nDARNLEY. Oi, minä ymmärrän sinua!\n\nKNOX. Ja Hän on lähettävä sinulle apua, josta et tiedä!\n\nDARNLEY. Mutta sinun täytyy olla luonani; sinun sanojasi imen sanasta\nsanaan, niinkuin tukehtumaisillaan oleva ilmaa imee; sinun täytyy\nvastakin minua auttaa!\n\nKNOX. Poikani, sinun mielesi taipuu helposti uskoon; minä sanon\nsinulle, sinä olet terveeksi tuleva!\n\nDARNLEY. Oi, Knox! Saanko aina tulla luoksesi kuin poika isänsä luo?\n\nKNOX. Ole huoleti, -- tästä hetkestä olet poikani!\n\nDARNLEY (lankee hänen kaulaansa). Oi, minä kaipaan sanomattomasti\nrakkautta!\n\nKNOX. Sinun täytyy oppia antamaan rakkautesi korkeammalle, kuin\nminulle. Mutta nyt, poikani, täytyy minun jättää sinut; minun tulee\nolla läsnä kun kuningatar tekee tuloansa, -- eikö sinunkin?\n\nDARNLEY. Miksi mainitsit häntä? Äsken tunsin rauhaa semmoista, jota en\nmoneen kuukauteen ollut tuntenut.\n\nKNOX. Erehdyt suuresti, poikani, jos luulet voittavasi sitä ilman\ntaistelua. Sekä pilkkaa että rangaistusta täytyy sinun kestää, sitä\nennen ei mikään lääkäri voi sinua auttaa! Etkö ai'o mennä linnaan?\n\nDARNLEY. Menen!\n\nKNOX. Niin laita itses valmiiksi!\n\nDARNLEY. Oi, sinne menen vaan uutta häväistystä kärsimään -- sen\ntiedän.\n\nKNOX. Kärsi ne! Et voi ostaa rohkeutta eikä anteeksiantamusta\nhalvemmalla hinnalla!\n\nDARNLEY. Oi, Knox, sinä et tiedä mitä se on; sinä, joka aina olet\nvoimallinen...\n\nKNOX. Sanoakseni kerrassaan kaikki: jos et voi kärsiä häväistystä, jota\nitse olet aikaan saanut, niin et myöskään voi tulla armosta osalliseksi\n-- enkä minä voi sua auttaa!\n\nDARNLEY. Oi, mutta jos rohkeutta puuttuu ratkaisevalla hetkellä...\n\nKNOX. Niin rukoillaan!\n\nDARNLEY. Tahdotteko silloin minua auttaa?\n\nKNOX. Kaikin voimin! Tule nyt...\n\nDARNLEY (ottaa vaipan). Minun täytyy kääriä tämä ympärilleni.\n\nKNOX. Minkätähden? -- Kesäpäivänä!\n\nDARNLEY. Oi, ei kukaan saa nähdä että tulen täältä.\n\nKNOX. Ennen nähtiin sinun viinihuoneista tulevan; häpeetkö enemmän...?\n\nDARNLEY. Sinä saatat minua häpeemään. Minä menen ilman vaippaa!\n\n    (Heittää sen päältänsä).\n\nKNOX. Oikein, poikaseni!\n\nDARNLEY. Mennään siis!\n\nKNOX. Mennään.\n\n    (Menee).\n\nDARNLEY (seisahtuu). Mutta kansa ... oi, Knox, et tiedä, mutta kun\nnäkevät minua, niin kuiskaavat ja nauravat...\n\nKNOX. Sitä eivät tee kun kävelet minun kanssani.\n\nDARNLEY. Minä seuraan.\n\n    (He menevät).\n\n    Muutos.\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    (Soitantoa, hurraahuutoja, jotka lähenevät, saattojoukko\n    porvareita ja hoviväkeä, sitten Kuningatar kunnia-taivaan\n    alla, lähinnä häntä Murray'n jarli. Kunnia-taivas asetetaan\n    hänen istuimensa yli; suuri ja loistava seurue. Porvarit\n    laulavat:)\n\n        Voimaa anna, aseet mulle,\n        Apua suo vaivatulle!\n        Herra, jos on asia sun,\n        Salli voittaa sorretun!\n        Lyö viholliset!\n        Lyö viholliset!\n        Oi, iske tulta jyrinällä heihin,\n        Ja syökse heidät synnin syventeihin,\n            Hävitä pois\n            Kasvaa mi vois!\n        Kyyhkyissiivin sitten toivomusta\n        Uskovalle tuo ja lohdutusta,\n        Jok' enteet kevähästä suopi,\n        Min rangaistuksen tulva luopi!\n\nERÄS PORVARI (notkistaen polvea). Tämä presbyterilainen seurakunta\nEdinburghin porvareita esiintuo teille kunnioituksensa! Pyytäen\nsuojelusta taistelevalle kirkollemme, toivotamme teille onnea kun\nolette voittaneet petturit ja viholliset, sekä rukoilemme Jumalalta\nsiunausta sille lapselle, joka hiljakkoin on syntynyt kahden\nvaltakunnan yhdistäjäksi, joidenka oikea perillinen hän yksin on.\n(Nousee). Jumala siunatkoon Mariaa, Skotlannin kuningatarta!\n\n    (Tätä kerrotaan kunniatoitotusten ja soitannon soidessa;\n    kuningatar vastaa).\n\nKUNINGATAR. Porvariemme kanssa kiitämme me korkeaa sallimusta siitä,\nettä palajamme voittajana. Jotka majesteetti-rikoksen tekivät, heitä on\njoko la'in miekka kohdannut taikka he ovat vankeudessa, tai\nmaanpakolaisuudessa. Jumala on vielä kerran tahtonut meidän\nvihollisille osoittaa että meidän valtamme on Hänen säätämänsä ja että\nHän itse sitä suojelee. Sentähden on Hän myös vaaran aikana\narmollisesti lahjoittanut vallallemme perillisen, -- jonka nuoruuden\nminä uskon teidän turviinne, Skotlannin miehet! -- Vielä tulee meidän\nkiittää niitä miehiä, jotka ovat apunamme olleet näinä aikoina, --\nkaikkein ensimäiseksi Bothwell'in jarlia, Skotlannin suuri-amiraalia,\nlordiluutnanttiamme rajalla. Jumala on suonut tämän miehen pelastaa\nkunniamme ja valtakuntamme toisen kerran! Hän on kukistanut\nkapinoitsijat ja tuo la'it Skotlantiin jälleen. Meitä surettaa ett'ei\nhän itse ole läsnä vastaan-ottamassa kiitostamme. Olemme myöskin\nvelvolliset kiittämään veljeämme, Murray'n jarlia. Vaaran hetkellä otti\nhän asiamme huoleksensa, ja maan on kiittäminen häntä siitä\nsisällisestä rauhasta, jota se tätä nykyä nauttii. Monta uskollista\ntulee minun kiittää, teitäkin Edingburgh'in porvareita! Me tunnemme nyt\ntoisiamme! Vaikka olemme vaimo, ei rangaistuksetta majesteettiamme\nvastaan rikota, ja teidän uskollisuutenne on kunniani vahvin kilpi!\n\nKAIKKI. Eläköön kuningatar!\n\nPORVARI (notkistaen polvea). Edingburgh on tahtonut viettää tätä päivää\nsuurella juhlalla. Alamainen toivomme on että teidän armonne sitä\nläsnä-olollansa kunnioittaa, vaikkapa hetkeksi vaan.\n\nKUNINGATAR (iloisena). Kiitän Edinburgh'in porvareita. Tunnin kuluttua\nodotan teitä täällä, seuratakseni teitä. Minä kiitän!\n\n    (Siirtyvät pois).\n\nMe tahdomme puhua John Knox'in kanssa!\n\nDARNLEY (astuu esille, notkistaa polvea). Notkistan polveani, rukoillen\ntulevaisuutenne puolesta ja sanoen teitä tervetulleeksi näille\niloisille palajaisille!\n\nKUNINGATAR. Me kiitämme teidän armoanne, jota turhaan odotimme tuloa\ntehdessämme. -- Nyt toivomme että saatatte meitä porvarien juhlalle, --\ntällä hetkellä otamme puhuttelijoita vastaan.\n\n    (Hän kumartaa ja menee).\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    KNOX. KUNINGATAR.\n\nKNOX (kuningattarelle, joka istuu ajatuksissaan, katsellen Darnleyn\njälkeen). Miksi olen minä käsketty tänne?\n\nKUNINGATAR (selvittää ajatuksiansa). Kuulkaa minua, tämän juhlapuvun\nalla sydämmeni sykkii surusta ja epäilyksestä. Surua minulla on\ntalossani, surua, jok'ei ikinä voi iloksi muuttua, (vaikenee hetkeksi)\nja epäilystä minulla on hallituksessani, epäilystä tärkeimmässä\nkohdassa, nimittäin mihinkä minun on kääntyminen. -- En tahdo salata\nteiltä tällä minulle niin tärkeällä hetkellä, että Rizzio monesta\nsyystä joutui varomattomuuteni uhriksi. Hänen kanssansa hajosi koko\nvaltiotuumani; sillä hän yksin siinä sovitti yhteen kuteet ja loimet.\n-- Mutta, ennenkuin uudistan sopimukset katolilaisten valtain kanssa,\ntahdon vielä kerran koettaa sopia teidän kanssanne. Älkää sysätkö minua\ntakaisin; olkaa nyt ainoastaan tällä kertaa hyvä ja lempeä minua\nkohtaan ja sanokaa minulle: Eikö todellakaan sopimus ole mahdollinen?\n\nKNOX. Siihen olen jo niin monta kertaa vastannut teidän armollenne.\n\nKUNINGATAR. Pelkkäin vaatimusten esiintuominen ei ole sovinnon\nyrittämistä.\n\nKNOX. Teidän armonne tietää: tehdä jotain puoleksi, kieroa kauppaa\ntotuudesta, sitä en voi.\n\nKUNINGATAR. Ei, ei! Mutta sanokaa paljonko vaaditte?\n\nKNOX. Tätä minä vaadin: teidän pitää luopua katolilaisesta uskonnosta,\nkammoa paavin viettelystä; sillä hän on tuo suuri antikristus!\n\nKUNINGATAR. Oi, älkää puhuko niin! Muistakaa, lasna minua kastettiin\nkatolilaiseen uskoon, nuoruudessani olen vihitty siinä uskossa ja siinä\nuskossa ovat kuolleet omaiseni haudatut, -- koko sydämmeni siinä elää!\n\nKNOX. Ei ihmettä siis, että seisotte avuttomana, sillä Marthan tavalla\nette ole parasta osaa valinneet.\n\nKUNINGATAR. Säälikää minua -- puhukaamme nyky-ajasta ja\ntulevaisuudesta; sillä minä olen menehtymäisilläni epätoivoon.\n\nKNOX. Sillä Jumala on tahtonut teitä varoittaa.\n\nKUNINGATAR. Mitä tarkoitatte?\n\nKNOX. Että te, sen jälkeen, mitä nyt olette kokeneet, vielä koetatte\ntehdä ainoastaan puoleksi mitä teette, että haluatte ainoastaan\nsopimusta eikä täydellistä tekoa -- sen minä sanon Jumalan\npilkkaamiseksi.\n\nKUNINGATAR. Minä en ymmärrä teitä!\n\nKNOX. Tahdon siis puhua selvästi. Kun Manasse pilkkasi Jumalaa, vietiin\nhän pois vankeuteen Assyriaan. Vasta kun nöyrtyi, sai hän palata\nesi-isiensä valta-istuimelle. Mutta hänen poikansa Arnon ei ollut\nkuuliainen Herralle ja hänet tappoi hänen omat palvelijansa.\n\nKUNINGATAR. Jesus Maria! Tämä on saarnata kapinaa.\n\nKNOX. Tämä on saarnata raamattua.\n\nKUNINGATAR. Tämä on vasten kaikkea kristillisyyttä, sillä kuningas on\nHerran voideltu.\n\nKNOX. Manasse oli myös Herran voideltu.\n\nKUNINGATAR. Oi, Knox! te tulette syypääksi kaikkeen onnettomuuteeni!\n\nKNOX. Sillä raamattua en voi muuttaa!\n\nKUNINGATAR. Mutta te voisitte olla ihminen!\n\n    (Hän itkee).\n\nKNOX (lempeästi). Oi, suokoon Jumala että sydämmen todellinen sortumus\nolisi syypää näihin kyyneleisin ja että minä voisin sanoa nais-profeeta\nHuldan kanssa: \"Että sydämmes on pehminnyt, koskas kuulit, mitä minä\nsanoin, ja olet nöyryyttänyt itses Herran edessä ja itkenyt minun\nedessäni, sentähden kokoon minä sinun isäin tykö, ettäs kootaan\nrauhassa hautaas, ettei silmäs näkisi kaikkea sitä onnettomuutta, jonka\nminä saatan tälle sijalle.\"\n\nKUNINGATAR. Tahdon olla nöyrä, en tahdo väkivallalla levittää\nuskontoani tähän maahan. En tahdo nähdä toista yötä semmoista kuin se,\njona Rizzio tapettiin. Mutta suvaitsevaisuutta minä vaadin; sillä minä\nharjoitan sitä itse. Minä teen uhrauksen: luettakoon se minulle\nansioksi.\n\nKNOX. Kun kuningas Saul tahtoi säilyttää itseänsä varten jonkun osan ja\nuhrasi lepyttääksensä Herraa, sanoi Samuel: \"Kelpaako Herralle paremmin\nuhri, kuin että sinä kuulisit Herran äänen? -- Sillä tottelemattomuus\non noituuden synti ja vastahakoisuus on taikaus ja epäjumalan\npalvelus.\"\n\nKUNINGATAR. Minäkö olen epäjumalan palvelija?\n\nKNOX. Olette.\n\nKUNINGATAR. Oi, Knox, teette syntiä kun niin minulle sanotte.\n\nKNOX. Jos olisin sitä sanomatta, niin tekisin suuremman synnin.\nYlimmäinen Pappi Eli oli hurskas mies; mutta, kun ei hän estänyt\npoikiansa tekemästä syntiä, sentähden sai hän surmansa.\n\nKUNINGATAR. Kuule minua: Minun uskontoni on yhtä pyhä minulle kuin\nteidän on teille. Mutta minä tahdon suoda teille uskonnon vapautta,\npalkattuja pappeja ja kaikki mitä siihen kuuluu, la'in valvonnan alla.\nSuokaa sitten katolilaisille samaa. Älkää salliko että noita\nkauhistuksia uudistetaan, jotka häpäisevät koko ihmiskuntaa!\nKärsikäämme toisiamme, onhan kristin-usko rakkaus! Te itse, Knox,\nkoettakaa harjoittaa tätä rakkautta, älkää jyriskö saarnastuoleista\nminua vastaan, joka olen teidän Herran säätämä kuningattarenne, älkää\nmyöskään kiihoittako parlamenttia sen voideltua hallitsijaa vastaan;\nkoettakaa ennemmin herättää kunnioitusta lakia ja esivaltaa kohtaan\ntässä villityssä maassa.\n\nKNOX. Katolilainen uskonto on turmellut tätä kansaa. Katolilainen\nkirkko antaa synnin-päästöä kaikesta hurjuudesta, kostonhimosta,\nturhamaisuudesta ja ahneudesta! Meitä on syösty takaisin pakanuuteen.\nNyt Herran enkeli asettuu portin viereen: sisäänpääsö suljetaan,\njok'ainoa sivutie, oikotie ja mutkatie suljetaan. Mutta niin kauan kuin\nyksikään katolilainen kirkonovi on avoinna, niin kauan on kumminkin\nyksi sivutie, yksi oikotie, yksi mutkatie avoinna. -- Tämä on minun\najatukseni, korkea rouva, ja se on järkähtämätöin.\n\nKUNINGATAR. Kauhea mies! Te teette oppinne Skotlannin elämän asiaksi,\nkansan asiaksi!\n\nKNOX. Semmoinen se on. Huomatkaa tämän opin verratoin leviäminen, joka\nainoastaan on verrattava siihen nopeuteen, millä Israel erämaassa kävi\nHerran mannaan käsiksi! Nyt tiedän sen: tämä sukupolvi voi hukkua,\nsillä meidän omat ruhtinaamme taistelevat meitä vastaan: tuleva\nsukupolvi on nostava maan jälleen, sillä pelastus on tuleva heistä!\n\nKUNINGATAR. Ja se, joka ei voi seurata...\n\nKNOX. Se hukkuu!\n\nKUNINGATAR. Oi, minua heikko nainen, joka olen heitetty tähän\naikakauteen ja tähän kansaan! Vaikka naitu, olen kuin leski, vaikka\nkuningatar, puhutellaan minua kuin rikoksellista alamaista; minä en\nkäsitä teidän kovuuttanne.\n\nKNOX. Ette käsitä aikakauttanne ettekä kansaanne. Juuri vastustuksen\nkautta Herran voima väkevimpänä ilmestyy, -- ajattelen, että te\nsentähden olette tänne tulleet. Sillä teidän vastustuksenne on\nvaikuttava, että uneliaskin herää, että mietokin innostuu, -- sillä\ntavalla olette te tahtomattannekin siunauksena tälle maalle.\n\nKUNINGATAR. Ei, tämä käy liian pitkälle! Minä, teidän kuningattarenne,\nkäsken luokseni rauhan apostolin, saadakseni häneltä neuvoa ja\nlohdutusta. Mutta hän syöttää minulle uhkauksia ja pilkkaa uskontoani!\nHän sanoo että minä saatan kansani perikatoon ja että tämä ainoastaan\nHerran armon kautta muutetaan siunaukseksi. Hän vertaa minua raamatun\njumalattomiin hallitsijoihin ja antaa kansalleni lupaa nostattaa\nkapinaa minua vastaan!\n\nNyt kutsun taivaan todistajaksi siitä, että olen tahtonut\nsovintoa, vaan että te olette sitä estäneet! Kantakaa edesvastausta\nsiitä, sydämmeni teitä syyttää ja historiani on teitä syyttävä\nijankaikkisesti! -- Älkää enää tulko silmieni eteen, paetkaa tätä\nmaata! Te olitte osallisna viime salaliitossa, minä tiedän sen, ja\npapit, jotka ärsyttävät kansaa esivaltaa vastaan, ovat Jumalalle\ninhoksi -- emmekä ai'o kärsiä teitä rajojemme sisäpuolella!\n\nKNOX. Jos teidän armollanne on syytös minua vastaan, niin\nalamaisuudessa pyydän tulla syytetyksi maan parlamentissa.\n\nKUNINGATAR. Itse olette opettaneet, että meidän suhteen ei tarvitse\nhuolia siitä, älkää siis itse odottako parempaa kohtelua! Sillä\nhallintoa pitää täällä olla. Kuningatar tahdon olla -- menkää!\n\nKNOX. Minä pyydän hiljaisuudessa...\n\nKUNINGATAR. Ei, ei sanaakaan enää ... mitä en ole kärsinyt ja enkö ole\nrukoillut sovintoa! Mutta vaikka minä olen se, joka on vääryyttä\nkärsinyt ja julminta rääkkäämistä, niin te olette näin ankara, näin\nylpeä, näin kova... Oi, te menettelette häpeällisesti minua kohtaan!\n\n    (Hän itkee, Knox seisoo hetken aikaa kummastellen,\n    kumartaa syvästi ja menee).\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR, sitten eräs HOVIMIES.\n\nKUNINGATAR. Minä en voi hengittää samassa maassa, missä tämä hirmuinen\nmies ajattelee, -- nyt hänen täytyy mennä täältä pois. Aikeeni, koko\nelämäni ei voi edistyä hänen tähtensä; on niinkuin ajaisin arolla\nmyrskyä vastaan. Nyt hän on karkoitettava! Ja hänen kanssansa hänen\noppinsa; sillä se on hänen kaltainen, se on suvaitsemattomuutta,\nkiihoitusta, kapinaa, omavaltaista raamatunselitystä, joka kumoo\nyhteiskunnan lait ja järjestyksen. Käännyn kammolla siitä pois! --\nMutta kenenkä kanssa olen sitten menevä eteenpäin ... ja mihinkä?\n\nHOVIMIES. Bothwell'in jarli on tullut!\n\nKUNINGATAR (hämmästyy, melkein hämmentyy). Bothwellko täällä! Luulin\nhänen olevan rajalla?\n\nHOVIMIES. Rajasota on päättynyt ja hän on voittaja!\n\n    (Menee, ovi avataan).\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR. BOTHWELL (upseeriensa seurassa).\n\nKUNINGATAR. Tervetullut!\n\nBOTHWELL. Olemme kiirehtineet ottaaksemme osaa yhteiseen tuloretkeen;\nmutta olemme kuitenkin myöhästyneet.\n\nKUNINGATAR. Vastaan-ottamasta kiitostamme ja palkintoamme ette ole\nmyöhästyneet.\n\nBOTHWELL. Rohkenen molempien saamiseen esittää ne herrat upseerit,\njotka minua seuraavat.\n\nKUNINGATAR. Lordiluutnantin esitys on ylen-kyllä! Hyvät herrat, minä\nolen teitä muistava.\n\n    (He tervehtivät ja menevät).\n\nKUNINGATAR. Oi, Bothwell, te olette Skotlannin miekka ja\nkuningattarenne kunnia!\n\nBOTHWELL. Minä olen palvelijanne enkä muuta mitään.\n\nKUNINGATAR. Tänä päivänä muistutatte meitä niin selvästi siitä\nhetkestä, jolloin ensikerran teitä nä'imme. Te olitte aivan nuorena\ntaistelleet äitimme edestä, mutta ylivoiman karkoittamana tulitte\npakolaisena hoviimme Parisiin. Raitisna ja vahvana kuin vuorelainen\nastuitte hienoihin huoneisin! Kuinka minua saatoittekin kotoani\nikävöimään!\n\nBOTHWELL. Tulin taisteluista ja vaaroista, se tietysti antaa miehelle\narvoa tanssisalissa.\n\nKUNINGATAR. Teidän suuret luonnonkirjanne koroittivat teitä noiden\nhalpain hovi-ihmisten yli; me kaikki havaitsimme teissä sen miehen,\njoka sittemmin kukisti Murray'n kapinajoukon, ja nyt toistamiseen on\npelastanut sekä meidät että Skotlannin. Te olette olleet uskollinen\nmeitä kohtaan kaikissa vaiheissa, -- tuskinpa on toista Skotlantilaista\naatelismiestä, josta voisimme samaa sanoa.\n\nBOTHWELL. Teidän armonne kiitos ei ole minulle niin kallis kuin teidän\nluottamuksenne.\n\nKUNINGATAR. Minä luotan teihin, -- huolimatta panettelemisista: minä\nluotan teihin!\n\nBOTHWELL. Koettakaa minua, koettakaa minua!\n\nKUNINGATAR. Minulla ei ole mitään toista! -- Oi, Bothwell, sanokaa\nminulle, kuinka voin päästä noista onnettomista uskonnonriidoista?\n\nBOTHWELL. Siten että olette huolimatta niistä.\n\nKUNINGATAR. Se on neuvo sekin! Ha, ha, ha!\n\nBOTHWELL. Ko'otkaa johtajat ympärillenne, antakaa heille virkoja ja\ntiluksia!\n\nKUNINGATAR. En voi osoittaa suosiota johtajille; sillä he ovat\nmaanpakolaisuudessa.\n\nBOTHWELL. Antakaa heidän palata!\n\nKUNINGATAR. Majesteetin-rikkojain!\n\nBOTHWELL. Kuka ei ole majesteetin-rikkoja Skotlannissa! Mitä haittaa,\nvaikkapa levottomat aivot melua nostattavatkin, kun ne vaan\nkukistetaan! Jaloa on elää pelkkien voitettujen kesken!\n\nKUNINGATAR. Te ette suinkaan ole synkkä protestantti, te varmaankin\nolette katolilainen?\n\nBOTHWELL. Itse en ole oikein tarkasti punninnut eroitusta, mutta sen\nolen huomannut, että mankujia on molemmin puolin.\n\nKUNINGATAR. Ha, ha, ha!\n\nBOTHWELL. Mutta, koska kuningatar kyselee minulta, niin sallittakoon\nminun kysyä kuningattarelta: mikä palkinto teillä on siitä, että\nvaivaatte itseänne näillä asioilla?\n\nKUNINGATAR. Mikä palkintoko?\n\nBOTHWELL. Minä en tarkoita tuota sisällistä palkintoa; sillä sen olen\nteistä havainnut, että se vaan on ollut huokauksia ja kyyneleitä, --\nmutta ulkonaista, valtakunnassa taikka kuningattarena?\n\nKUNINGATAR. Se ei todellakaan ole ollut suuri tähän asti?\n\nBOTHWELL. Ette kai lukene sitä palkinnoksi, että teidän armonne niin\nrunsaassa määrässä on saanut osaksensa kapinoita, petosta ja väkivaltaa\nkaikkina näinä vuosina.\n\nKUNINGATAR. Mutta minä saan apua!\n\nBOTHWELL. Hm -- sitä ei taida karttua muuta kuin mitä minun\nratsurykmenttini voi pakko-veroituksella hankkia jonakin hauskana\npäivänä! Paavilta saatte ehkä rukousnauhan, kuningas Filip'iltä vähän\nKypron-viiniä ja Katarinalta -- kun hän on oikein anteliaalla tuulella\n-- pullollisen myrkkyä.\n\nKUNINGATAR. Ha, ha, ha! Tuossa on enemmän totuutta, kuin koko vuosien\nkeskusteluissa.\n\nBOTHWELL. Vielä asia, jos minun sallitaan...\n\nKUNINGATAR. Puhukaa, puhukaa!\n\nBOTHWELL. Te olette nuori, kaunis, nerollinen, ja kumminkaan ette\nnäiden juttujen tähden koskaan saa elää! -- Neljä kapinaa on jo\nhäirinnyt teidän lyhyttä hallitus-aikaanne. Mannermaan juonet ja\nenglantilaiset juonet repivät teitä repimistään. Milloin tahdotaan\nteitä vangita ratsastusretkellä, milloin hyökätään kirkkoonne\njumalanpalveluksen aikana, milloin yön-aikana huoneisinne,\ntaikka murhataan uskollisia palvelijoitanne kaukana teistä tai\nkuninkaallisessa läheisyydessänne! Ja tämä kaikki muka uskonnon tähden\nja vuoksi! Katsokaa miten huolenpitonne näistä asioista teitä\npalkitsee, -- sill'aikaa nuoruutenne kuluu ja varistelee lehtiä kuin\nruusupuu myrskyssä!\n\nKUNINGATAR. Niin, se on totta, se on totta!\n\nBOTHWELL. Jos edes saisitte jotain aikaan kaiken tämän kautta, niin te,\nkuin jalo ihminen ainakin, ette pitäisi lukua vaaroista ja vaivoista.\nMutta missä määrässä ovat uskonnon asiat selvinneet sitten kuin te\nSkotlantiin tulitte? Samaa sekavuutta, samaa valhetta! --\n\nKUNINGATAR. Niin, niin, aivan niin!\n\nBOTHWELL. Joka kerran on ruvennut pyrkimään jonkun tarkoituksen\nperille, ei aina huomaa että hän sitä kaartaa eikä lähesty. Vieras sen\nhavaitsee ja voi varoittaa. Minä olen tämä vieras, minä sanon teidän\narmollenne: kaikki, mitä tähän asti olette miettineet ja tehneet tämän\nmaan uskonnollisissa asioissa, on vaan saattanut teidät perikadon\npartaalle. -- Jättäkää sentähden nuo asiat siksensä; olkaa ihminen,\nnainen, nuori, kuningatar! Onhan maailmassa sentään muitakin säveleitä,\nkuin virsien, ja muitakin paikkoja kuin haudat! -- Tulkaa, antakaa\nmulle kättä ja seuratkaa minua tanssiin! Taikka taistelu-kentälle\nhöyryvän hevosen selässä! Ottakaa elämän seppele ja pankaa se noihin\nkeväisiin kiharoihin, te olette kauniimpi kuin metsän haltiatar,\nvalloittakaa luonto, kuin hän, niin kauan kuin se vielä tuoksuu --\nsyksy tulee kyllä aikanansa!\n\nKUNINGATAR. Mies, te tungette huoneeseni kuin auringon säde! Te olette\nkuin laulu ikkunan alla; itse seison keskiajan luostarilinnassa, vanhat\nkuvat synkissä holviloissa rupeevat hengittämään ja elämään, lapsuuteni\nunelmat heräävät ja minä juoksen ulos avonaiselle altaanille. Näköala\nsiellä on kuin kirkas päivä ilon sinivärissä, ja siellä istutte itse\naltaanin alla ja ojennatte minulle kättä ratsunne selästä, ja\nvieressänne seisoo oma ratsuni satuloittuna, -- silloin painun minä\nalas teidän luo, ja liikkeelle lähdetään, noiden maisemien kautta,\njoita lapsuudessani uneksuin! Ympärilläni on taas Franskan hovi,\ntrubadurien iloinen joukko näkyy naisten liehuvien huntujen väliltä,\nliput liepehtivät, tässä seurassa olen minä kuningatar ja ilo on\nkuningaskuntani! Niin, viekää minut ulos kevään riemuihin! Pitäähän\nelää ennenkuin kuolee!\n\nBOTHWELL. Pitää, pitää!\n\nKUNINGATAR. Ja älkää sitten jättäkö minua niinkuin kaikki muut; minä\ntarvitsen juuri voimallista miestä avukseni, sillä minä olen kauhean\nyksinäni!\n\nBOTHWELL. Ei alakuloisuutta!\n\nKUNINGATAR. Oi, minun kävi nyt niinkuin aina, kun ajatukseni lentää\ntulevaisuutta kohti, minä tunsin kahleen painoa, josta en ikinä irti\npääse.\n\nBOTHWELL. Ah, -- minä ymmärrän ... Darnley!\n\nKUNINGATAR. Niin.\n\nBOTHWELL. Minäkin olen nainut, mutta se ei koskaan kahleelta tunnu.\n\nKUNINGATAR. Ei, sillä te lemmitte nuorta, kaunista vaimoanne\n\nBOTHWELL. Siksi hän on melkein kylmä ja itsevaltainen ... mutta minä en\nloukkaa häntä, minä vältän häntä. Minä hankin itselleni työtä; kun\nihminen on toimessa, ei hän ikävöi eikä sure!\n\nKUNINGATAR. Niin, jos minulla olisi teidän voimanne...\n\nBOTHWELL. Minä olen vakuutettu siitä, että teidän armollanne on se\nvoima; ette vaan koskaan ole koettaneet! Aloittakaa siten, että\nluovutte hänestä.\n\nKUNINGATAR. Sen alun olen jo tehnyt...\n\nBOTHWELL. Jatkakaa häntä unohtamalla. Työ ja huvitus, rohkeus ja onni\n-- ne riippuvat toisistansa. Matkustakaa kauniissa maassanne, käykää\nvierailemassa lordienne luona, nouskaa vuorien kukkuloille,\nmetsästäkää, tanssikaa, -- lähtekää sitten alas vuonoille, taikka ulos\nmerelle, siellä minä olen kasvatettu: merellä on ihanata! Siellä tuuli\nvie surut pois avaruuteen ja mieli jännitetään, kuin purje. Siellä\nherää suuria aatteita ja siellä saatte sen voiman, joka ne toteuttaa.\n\nKUNINGATAR. Niin, teidän seurassa voin unhottaa, voin vielä\nonnelliseksi tulla! Minä tunnen sen! Totta tosiaan, luonnollakin on\nalttarinsa, siinä ovat surut uhrattavat! -- Minä tunnen teidän\npuhuessanne elämän-halua, josta en tahdo luopua. Nuorella verellä on\ntoisiakin toiveita kuin mitä munkit opettavat. Me saimme suudelman\nluonnon vahvoilta voimilta, meidän tulee se takaisin antaa ennenkuin\nkuolemme. -- Joka on arka ja heikko, hän sukeltakoon elämän syvyyteen,\nuutta voimaa saadaksensa! Jonka hermot alkavat vavista, hän tehköön\naamuretkiä uskaliaisuuden virkistävässä, raittiissa ilmassa! -- Tulkaa,\nminä tahdon tehdä ensimäisen retken!\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    Entiset. Lordi STUART. DARNLEY. PORVARIT.\n\nSTUART. Hovi ja porvarit odottavat teidän armoanne.\n\nKUNINGATAR. He tulkoot eteemme.\n\n    (Ovia avatessa kuuluu hiljaa alku samasta marssista, kuin viimein).\n\nPORVARI (notkistaa polvea). Noudattaen käskyänne olemme tulleet viemään\nteidän armonne juhlalle.\n\n    (Hän nousee).\n\nDARNLEY (astuu hiljaa esille). Teidän armonne käskystä olen tullut\nsaattamaan teitä suurelle juhlalle.\n\nKUNINGATAR. Minä olen niin onnellinen, mylord, että voin olla teidän\napuanne vailla -- (hiljemmin) ainiaksi! (Darnley horjuu pari askelta\ntaaksepäin ja jää seisomaan etulavalle oikeanpuoliseen nurkkaan).\nTahtooko Bothwell'in jarli saattaa meitä sille juhlalle, joka\noikeastaan on hänen toimittamansa.\n\nBOTHWELL (astuu esiin, notkistaa polvea, tarttuu kuningattaren käteen;\nsoitetaan kovasti).\n\n    (Kulkua järjestetään parittain, ensin kuningatar Bothwell'in\n    kanssa; he menevät Darnleyn ohitse katsomatta häneen; näin\n    kulkee toinen pari toisensa perästä hänen ohitsensa; muutamat\n    katselevat häntä nauraen tai pilkaten, muutamat ei ollenkaan;\n    näyttämö tulee tyhjäksi, soitantoa kuuluu kauan).\n\nKNOX. Ota tämä syntinen, mutta kovin rangaistu sielu, ota se katumuksen\nkiiras-tulen kautta sun armoosi!\n\n    (Kuullessansa Knox'in ääntä katsoo Darnley ylös, painaa\n    kätensä yhteen häntä vastaan; kun Knox on lopettanut, kavahtaa\n    hän ylös, heittäytyy hänen syliinsä ja itkee nyyhkyttää).\n\nKNOX. Poikani, oletko nyt saanut kylläksi elämän ilosta ja riemusta.\n\nDARNLEY. Nyt olen saanut kylläksi!\n\nKNOX. Tahdotko nyt palata sinne, missä kaikki on ijankaikkista?\n\nDARNLEY. Nyt tahdon palata sinne, missä voin rakkautta saada; -- minä\ntarvitsen sitä, jota saan rakastaa!\n\nKNOX. Sen olet saava! -- Sinä, William, joka itse olet sitä tietä\nkäynyt, sinun täytyy nyt auttaa minua saattamaan häntä ijankaikkisen\nrakkauden luo.\n\nDARNLEY (Taylorille). Sinä et ole mennyt luotani? Joka ei jättänyt\nminua tänään, sen täytyy jäädä luokseni kuolemaani asti! --\n\nTAYLOR. Kuolemaanne asti!\n\n    (He syleilevät toisiansa).\n\nKNOX. Aika on mennä täältä pois.\n\nDARNLEY. Eikä koskaan palata.\n\nTAYLOR. Oi tuota lupausta hän ei täytä!\n\n    (Alhaalta pihalta kuuluu sadottain ääniä, jotka huutavat: \"eläköön\n    Skotlannin Maria!\" \"Eläköön kuningatar!\" Kunniatoitotuksia ja\n    kanunan-laukauksia).\n\nDARNLEY. Nyt maa tärisee hänen jalkojensa alla. Nyt hän on voittanut!\n-- Ja minä olen voitettu!\n\nKNOX (katselee hetken aikaa hänen murhettansa). Josko sinä voitat, sitä\nen tiedä; -- mutta että hän voitetuksi joutuu, sen tiedän!\n\nEsirippu lankee.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nVanha metsä.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    Metsästäjät, joita ei näy, laulavat:\n\n        Kanervikko poistuen\n        pölyää,\n        haukka kuningattaren\n        kiidättää.\n\n        Lemua luo pihlajat,\n        koivutkin;\n        torven äänet karkaavat\n        vuorihin.\n\n        Ilma kirkas on ja sää\n        kaunis vain.\n        Eespäin, eespäin rientäkää\n        saavuttain!\n\n        Iloakin maailman\n        ajakaa\n        poies virtaan Tuonelan!\n        Joutukaa!\n\n    Murray ja Lethington, metsästyspuvuissa ratsupyssyt käsissä,\n    tulevat nopeasti oikealta, seisahtuvat ja katselevat vasemmalle;\n    sanottuansa muutaman sanan Murray menee perälle päin ja katoo,\n    Lethington vetäytyy hitaasti ja vakoillen takaisin. Kuningatar\n    tulee Bothwell'in seurassa; hän istuu.\n\nKUNINGATAR. Ollessani yksin korkeain puiden suojassa minusta tuntuu\nkuin äänettömyys kanunan-laukauksen jälestä.\n\nBOTHWELL. Ei, minusta on kuin seisoisin kätkettynä väijymässä.\n\nKUNINGATAR. Bothwell! Bothwell! Metsä on onnettomien suoja. Kaikki,\nmitä maailmassa on vainottu, on saanut rauhaa metsien suojassa. Ettekö\nmuista Davidia, kun hän pakeni Saul'ia, ja Jothan'ia paetessaan\nAbimelech'ia, taikka profeeta Eliasta yksinänsä ilmestyksiensä kanssa\nHoreb'in vuorella?\n\nBOTHWELL. Mutta ettekö muista meidän esi-isiämme? Metsän pedot\nvaatettivat heitä, metsän pimeät pensastot heitä kätkivät; he uhrasivat\npuun juurilla verta, rukoillen metsän kostavia jumalia. Koston, sen\nmetsä kätkee. Teidän iso-isänne Robert Bruce antoi joka vuosi\nSkotlannin metsäin kaatua Englannin yli, niinkuin Macduff vei Bernam'in\nmetsät synkkää Macbeth'iä vastaan. Muistatteko Douglas'in yöllistä\nkostoa? Skotlannin historia uneksii sen metsissä, niissä me voimme sen\nherättää milloin vaan tahdomme.\n\nKUNINGATAR. Metsissä olen usein kuunnellut ja ääniä kuullut, vaan ne\neivät olleet semmoisia.\n\nBOTHWELL. Metsissä ammuin poikana eläviä, vaan miehenä rosvoja; kun\ntäällä on hiljaista, täytyy minun vakoella, kun kuulen oksan narisevan,\ntartun aseisin.\n\nKUNINGATAR. Maailmassa on kaksi puoluetta, toinen, joka vainoo, ja\ntoinen, joka on vainottu. Te kuulutte ensimäiseen.\n\nBOTHWELL. Niin, kaksi puoluetta, -- mutta toisella on tarkoituksia ja\ntoinen on tarkoituksia vailla.\n\nKUNINGATAR. Olkoon kuinka tahansa. Juonten vihurit kietokoot siellä\nulkona; täällä on suojaa ja rauhaa.\n\nBOTHWELL. Ei täällä vasta alkua. Kun koirat pääsevät irti ja haukkuvat\nilmaan, on minun luonnossani jotain, joka pyrkii samaa tekemään. --\nMetsä kiihoittaa meitä, sillä siinä on lymy-paikkoja.\n\nKUNINGATAR (nousee). Jarli, missä on seurueemme?\n\nBOTHWELL. Poislähetetty, teidän armonne; sillä se oli tarpeetoin.\n\nKUNINGATAR. Teidän silmänne välkkyy kuin haukan; minuako te vainootte?\n\nBOTHWELL. Niin, lemmellä palavammalla, kuin kesän kuumuus, jota\npakenitte tänne suojaan.\n\nKUNINGATAR. Bothwell, minä olen uskonut itseni teille.\n\nBOTHWELL. Te olette uskoneet minulle niin paljon, että teidän täytyy\nuskoa minulle kaikki.\n\nKUNINGATAR. Se ei olisi hyvä meille kummallekaan.\n\nBOTHWELL. Minä en tahdo joutua mestauslavalle, kuin Chatelard, enkä\ntulla murhatuksi, kuin Rizzio, enkä poisheitetyksi, kuin Darnley.\n\nKUNINGATAR. Noiden rohkeain kohtalo teitä varoittakoon.\n\nBOTHWELL. Niin, niin! Teidän silmänne säihkyvät vihoissaan, kuin tähdet\ntuikkivat etelän taivaalla!\n\nKUNINGATAR. Bothwell, te olitte jaloin, vahvin turvani.\n\nBOTHWELL. Oi, minä tahdonkin teitä puolustaa koko maailmaa vastaan.\n\nKUNINGATAR. Ei omaatuntoani vastaan!\n\nBOTHWELL (polvillaan). Koska te mainitsette omantunnon, niin te\nlemmitte minua!\n\n    (Tarttuu hänen käteensä).\n\nKUNINGATAR. Minä käsken ja manaan kaikki taivaan ja manalan voimat\navukseni teitä vastaan!\n\nBOTHWELL. Mutta ne eivät tottele!\n\nKUNINGATAR. Te kumootte järjen ja lain, te heitätte elämänne hetken\nnojaan.\n\nBOTHWELL. Sillä minä lemmin!\n\nKUNINGATAR. Nouskaa, Bothwell, jättäkää himojen hairahdukset, kiitäkää\nkunnian aamua kohti, niinkuin haukka kädestäni, -- ja se päivä kenties\nkoittaa, jolloin teidät takaisin kutsun!\n\nBOTHWELL. Antakaa minulle pantti siitä!\n\nKUNINGATAR. En, sillä silloin vetäisitte minut kokonaan puolehenne; te\nolette liian voimakas.\n\nBOTHWELL. Maria, ei kukaan ole teitä palvellut niin kuin Bothwell, ei\nkukaan rukoillut, kuin minä nyt. Jotka teitä ennen lempivät, ne eivät\nolleet miehiä.\n\nKUNINGATAR. Se on tosi; te olette voimakkain mies, mitä ikinä olen\ntuntenut!\n\n    (Hän tarttuu nopeasti Bothwell'in päähän ja suutelee\n    häntä, irtauntuu ja katoo).\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    BOTHWELL, sitten LETHINGTON.\n\nBOTHWELL (herää niinkuin hourauksista). Nyt Henrik Darnleyn täytyy\nkuolla! (Kun hän kääntyy, Lethington samassa astuu esiin erään puun\ntakaa). Te täällä?\n\nLETHINGTON. Niin.\n\nBOTHWELL (innoissaan). Te nä'itte kuningattaren? -- -- Nä'itte hänen\ntäällä? -- -- Näitte mitä tapahtui?\n\nLETHINGTON.\nNäin.\n\nBOTHWELL. Paljastakaa siis miekkanne, jarli Lethington!\n\n    (Vetää itse miekkansa).\n\nLETHINGTON (tekee samoin). Niin, nyt vedän miekkani Henrik Darnleytä,\nSkotlannin kuningasta vastaan; sillä nyt hän on tielläni!\n\nBOTHWELL. Henrik Darnley!\n\nLETHINGTON. Nyt reippaasti toimeen ja takomaan niinkauan kuin rauta on\nkuumaa, -- tynnyri ruutia hänen kamarinsa alle tänä yönä, eikä huomenna\nole koko Skotlannissa lastakaan, joka kyselee häntä.\n\nBOTHWELL. Kuolema ja kadotus, Lethington, te tahdotte minua pettää!\n\n    (Tahtoo karata hänen päällensä).\n\nLETHINGTON (estää häntä). Ihminen, käyttäkää järkeänne! Tämä on juuri\nmitä jok'ainoa Skotlannin aatelismies salaisesti toivoo ja josta\netevimmät ovat keskustelleet tänä päivänä, kun teitä on yhdessä nähty.\n\nBOTHWELL. Minä olen vielä päihtynyt suudelmasta, jonka hän antoi, --\neikö tässä vaan ole paulaa viritetty?\n\nLETHINGTON. Kalvakoon minua hitaisesti myrkky --, jos ei sata maan\netevimpiä aatelismiehiä teitä puolustaisi tuomarin edessä ja\nkahdenmiekkailussa, missä vaan teitä syytettäisiin tästä.\n\nBOTHWELL. Ha, ha, ho, ho! (hyppää niin että kannukset kilisevät).\nDarnley ei elä kuin yhden yön enää!\n\nLETHINGTON. Ei kokonaista yötäkään! Älkää antako Skotlannin Marialle\nkoko yön miettimis-aikaa!\n\nBOTHWELL. Lethington, luuletteko että on voimia meidän yllämme?\n\nLETHINGTON. En juuri havaitse mitään senkaltaista.\n\nBOTHWELL. Mutta allamme? --\n\nLETHINGTON. -- ovat matoset.\n\nBOTHWELL. Mutta meissä on voimia, -- ijankaikkisia tai ajallisia, mistä\ntai mitä varten, -- vaan siitä hetkestä asti kun tahtoni juurtui\ntapausten pyörteesen, olen nähnyt sen kasvavan niiden yli\nveripunaisella rungolla ja vahvoilla oksilla. Se norjalainen\nviikingi-suku, joka astui maalle täällä ja jotka ovat meidän\nesi-isämme, oli myös semmoinen tahdon-puu. Sen juuri iski kiinni\nkallioon ja sen varjossa kansa nyt asuu. He luottivat omaan tahtoonsa,\nmutta luottivat niin, että se kävi kaikkivaltiaaksi. -- Myrskyssä\npurjehdin kerran Orkney-saarten suojaan, meri meitä heitteli, pilvet\nuiskentelivat avaruudessa, kuin märät purjeen-repaleet, aallot ulvoivat\nja syöksivät paljasta rannikkoa vastaan; silloin tunsin että sukuni oli\nläsnä, aattelin että minun pitäisi iskeä kiinni niinkuin he ja\ntaivuttaa heikompia tahtoja minun tahtoni mukaan. Sitä minä nyt koetan.\nTällä tahdollani minä voitin kuningattaren viholliset, sen olen antanut\nhänelle itsellekin loihtu-juomana, joka hänen on hurmannut, -- hän\npakenee tätä tahtoa, mutta kaatuu ja rukoilee! Lethington, ruvetkaa sen\nliittolaiseksi; älkää koettako voimianne sitä vastaan! Kaikki, mitä\npyydätte, sen saatte kunniapäivänäni, sillä me kuulumme samaan\npuolueesen. Se ei ole Knox'in eikä kuningattaren, ei protestanttien\neikä katolilaisten puolue, me kuulumme rohkeuden vapaasen\nveljeskuntaan, kunnianhimon ritaristoon. -- Jääkää hyvästi! Kun me\njälleen yhdymme, on yksi ainoa Skotlannissa meitä korkeampi, ja tämä\nainoa on mun!\n\n    (Menee).\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\nLETHINGTON (yksin). Mitä? Jos todellakin uskaltaisin jotain tämän\ntahdon nojalla? Se on kolmesti meidät voittanut, ja ensimäisellä kertaa\noli hän vaan poika. Hänellä on vahvan vuorikoivun luonto; se kasvaa\nkorkeammalla kuin kaikki muut puut, mutta se pyrkii niin korkealle että\nkuolee pakkaseen. -- Sentähden ajakaamme sitä eteenpäin -- vaan\nolkaamme sitä seuraamatta!\n\nMurray'n luona on kohtuullinen lämpömäärä; semmoisessa kaikki\nmielipiteet menestyvät; se se onkin, joka antaa hänelle voimaa hallita\nmielet. --\n\nMinkä suutelon hän antoi! -- Mutta tällä suudelmalla hän vihkikin hänet\nkuolemaan! Kuningatar pakeni niinkuin pahasta teosta, -- vaan hänen\nohitsensa ei hän pääse; -- tuohon kiveen hän kompastuu! -- Niin, hän\nvoi sanoa että kaikki olimme häneen rakastuneet; yksi ainoa oli, joka\nhäntä vihasi, mutta se olikin hänen veljensä.\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    LETHINGTON. MURRAY.\n\nMURRAY. Se oli lyhyt keskustelu.\n\nLETHINGTON. Mutta se on perille saattanut.\n\nMURRAY. Hänen kunnianhimonsa --?\n\nLETHINGTON. Siinä on räjäysvoima suurempi kuin ruudissa. Darnley\nräjähtää ilmaan tänä yönä.\n\nMURRAY. Todellakin? -- Mutta Bothwell'in käy niinkuin ruudin: hän menee\nitsekin ilmaan!\n\nLETHINGTON. En muista koskaan nähneeni teidän jaloisuuttanne niin\niloisena.\n\nMURRAY (kohta totisena.) Täytyikö teidän luvata hänelle apuanne?\n\nLETHINGTON. Kirjallinen vakuutus ja sineetillä vahvistettu.\n\nMURRAY. Se oli vaarallista.\n\nLETHINGTON. Ehkä te olette niin hyvä ja kirjoitatte sen.\n\nMURRAY. Te teette sen paljon paremmin.\n\nLETHINGTON. Mutta te kenties teette hyvin ja puhuttelette lordeja; te\nosaatte paraiten heitä ko'ota!\n\nMURRAY. Teillä on liian halpa luulo itsestänne, hyvä jarli! -- Paitsi\nsitä eräät asiat tällä hetkellä estävät minua sitä tekemästä.\n\nLETHINGTON. Ehkä minäkin saisin tietää mitkä ne ovat.\n\nMURRAY. Sangen mieluista olisi ilmoittaa ne teille soveliaammalla\najalla ja paikalla.\n\nLETHINGTON. Tunsin kerran erään miehen, joka oli kaikkea puoleksi; hän\noli puoleksi kuninkaallista ja puoleksi avio-sukua; hän oli myöskin\npuoleksi protestantti, puoleksi oli hän kansan mies, puoleksi\nkuningas-vallan. Sisartansa kohtaan oli hän veli-puoli ja varjeli häntä\naina kun ei hän voinut häntä vahingoittaa. Se mies sai aina puolet\nystävät, sillä hän uskoi itseänsä heille vaan puoleksi. Mutta sen\nmiehen ei käynyt hyvin.\n\nMURRAY. Minäkin sen miehen tunnen -- mutta tunnen sitä paremmin. Hän\nsai vaan puolet oikeudet maailmassa ja sai sentähden olla hyvin\nvarovainen, ett'ei hän saisi myötätuntoisuuttakin vaan puoleksi. Hän ei\nole puoleksi protestantti, eikä puoleksi kansan mies. Mutta järkevä\nvaltioviisaus käyttää semmoisia, vaan ei itse ole niiden käytettävänä.\nHänen tarkoituksensa ovat aina täydet, mutta aika ja asianhaarat eivät\nole täysiä. Te ette tunne sitä, jota hänen täytyy palvella; -- te ette\ntunne kuningatarta! Ei häntä johdata tarkoitukset eikä henkilöt;\nsillä hän ei mihinkään kiinny. Hän ottaa työmme, rakkautemme,\nalttiiksi-antamuksemme kuolemaan asti, -- seuraavana päivänä seisoo hän\nvapaana! Siteensä hän katkaisee; mikä voi siteeksi tulla, sitä hän\nvälttää. Kultaa ja omaisuutta hän jakelee, ei kiitollisuudesta, sillä\nsitä hän ei voi tuntea; vaan maksuksi, ett'ei hän olisi kenenkään\nvallassa, eikä kiitollisuuden velassa kenellekään. Toiselta puolen\nkutsuu hän mielellään kotia ankarimman vihollisensa ja tekee työtä\nhänen kanssansa, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Katsokaa nyt\nMorton'ia! Mutta asia on se, että hän ei rakasta eikä vihaa kuin\nhetkeksi vaan. Kun semmoinen olento hallitsee, on tila kärsimätöin;\njuonet ja henkilöt vaihtelevat; ei koskaan tiedetä mitä seuraava päivä\ntuopi. Koko maa on leirinä, jossa jokainen makaa miekka vieressänsä,\nodottaen hätä-laukausta. -- Me voimme poistaa Rizzion, Darnley'n,\nBothwell'in, -- vaan niin kauan kuin --\n\n    (Katsoo ympärilleen).\n\nLETHINGTON. -- kuin häntä ei poisteta?\n\nMURRAY (kohottaa olkapäitään). Poisteta?\n\nLETHINGTON. Poistetaan -- vielä kerran.\n\nMURRAY. Ei kosketa häneen!\n\nLETHINGTON. Minä tarkoitan: tehdään mahdottomaksi...\n\nMURRAY. Kun vaan menee, vaimoksi Bothwell'ille --\n\nLETHINGTON. Sitä ei hän koskaan tee!\n\nMURRAY. Bothwell ei päästä saalistansa, -- ja teidän täytyy auttaa\nhäntä.\n\nLETHINGTON. Suuri osa aatelistosta ei myöskään niin pitkälle mene. Se\nei ymmärrä miksi.\n\nMURRAY. Se on pakoitettava taikka houkuteltava, -- Skotlannin\naatelisto! --\n\nLETHINGTON. Ja jos kuningatar sen tekee?\n\nMURRAY. Joka on naitu miehensä murhaajalle, ei voi hallita! --\n\nLETHINGTON. Mutta te voitte hallita -- hänen poikansa nimessä?\n\nMURRAY. Ja sentähden minun nyt täytyy pysyä erilläni!\n\nLETHINGTON. Niin.\n\nMURRAY. Te näette että minä en usko itseäni vaan puoleksi teille.\n\nLETHINGTON. Näen.\n\nMURRAY. Te käsitätte myös kuinka tärkeätä on, että minä kohta matkustan\npois. -- Mikä on uskottu teidän älynne toimeksi, se ei tarvitsekaan\nminun apuani. Olen muistava teitä kunniapäivänäni!\n\nLETHINGTON. Minä ymmärrän.\n\nMURRAY. Jääkää hyvin!\n\n    (Menee).\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    LETHINGTON; sitten MORTON.\n\nLETHINGTON. Kaikki käyttävät Lethington'ia! Ensin Bothwell; -- Bothwell\nsortuu, hänen kanssansa kuningatar; -- sitten Murray, Murray sortuu. Ja\nsitten? -- Kuka sitten voi holhon-alaisen nimessä hallita Skotlantia?\n(Kääntyy samassa ja havaitsee Morton'in metsästyspuvussa korkealla\nkalliolla perällä; hän säikähtyy). Mortonko? Hänkö?... Ottaisiko hän\nelämäni kruunun juuri kun se on päähäni laskeumaisillaan? Seisoisiko\nhän ylpeänä siellä kun minä viimein perille pääsen? Ei, vähäisen ruutia\nsen kiven alle, jolla hän seisoo! ... (tervehtien). Hyvää iltaa, teidän\njaloisuutenne! Oletteko niin korkealle päässeet?\n\n    Esirippu lankee. Muutos.\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    Pieni yksinkertainen huone Darnleyn asunnossa.\n\n    DARNLEY ja TAYLOR tulevat sisään; edellinen nojautuu\n    viimemainittuun ja käy hyvin hitaasti.\n\nDARNLEY. Ilta-aurinko! -- Täällä on parempi ... kävelkäämme vähäisen.\n-- Kun sairastuin on hän taas tullut luokseni. Luuletko että hän tulee\ntänä iltana?\n\nTAYLOR. Hän tulee varmaankin.\n\nDARNLEY. Mutta on jo myöhäistä, hänen pitää mennä Margaretan häihin;\nhänelle ei jää mitään aikaa minua varten.\n\nTAYLOR. Oi, herrani, jospa te ajattelisitte häntä vähemmin.\n\nDARNLEY (seisahtuu). Älä väsy, William! Olen heikko, kurja sielu, minä\nluistan taas alas Knox'in korkeudesta. -- Pelkään Knox'ia. Hän minua\nhallitsee, hän minua viehättää, vaan hän ei ymmärrä minua. (Kävelee\nvähän, seisahtuu.) William, maailma ylenkatsoo heikkoja; sillä se\nihailee voimaa, olkoonpa vaikka pahuudenkin voima. He ihailevat\npaholaista.\n\n    (Kävelee).\n\nTAYLOR. Herrani, älkää puhuko niin! Paitsi sitä ei maailman tuomio ole\nKnox'in.\n\nDARNLEY. Niin kauan kuin järki ja tunne ovat yksimieliset, on ihminen\nterve (seisahtuu), mutta pahuus on järjen sota tunnetta vastaan;\nheikkous on tunteen sota järkeä vastaan. Mutta maailma on aina järjen\npuolella -- aina.\n\n    (Kävelee).\n\nTAYLOR. Ei aina.\n\nDARNLEY (seisahtuu). Oi, jos ymmärtäisivät heikkoa! Hän on heikko\nsentähden että hän salaa sydämmessänsä jotain, jota kohtaan hän on\nuskollinen, toivoa, muistoa, lempeä. Hän tietää että hän sen kautta\nsurmansa saa, hän tuhansia kertoja koettaa päästä irti; mutta hänen\ntunteensa ovat liian syvät, hän vajoo ja on kiinni.\n\n    (Kävelee).\n\nTAYLOR. Tämä itse-tutkimus teitä heikontaa, sillä se ryöstää tahdon\nvoimia teiltä.\n\nDARNLEY (hetken äänettömyyden jälkeen). Pahan ihmisen kestävyys ei ole\nuskollisuutta, ja sitä ihaillaan kuitenkin. Paha, (seisahtuu) hän\npaaduttaa sydämmensä jonkun ajatuksen valtaan, hän sulkeutuu vihaansa\nikäänkuin linnaan, jonka kaikki sillat hän on heittänyt pois. Sitä\nmaailma ihailee!\n\n    (Kävelee).\n\nTAYLOR. Te peloitatte itseänne! Te asetatte eteenne pelkoa joka\nhaaralle.\n\nDARNLEY. Ihmiset tahtovat nähdä suurta taistelua, jota seuraa suuri\nvoitto tai suuri tappio! (seisahtuu). He eivät huomaa sädemurtoa heikon\nsielussa, noita tuhansia valon-murtamia, jotka välähtelevät ja katoovat\nkunnes koko pisara on haihtunut ilmaan. -- -- -- Nyt aurinko meni\nmaille! Mikä kummallinen taivas, William, minä tuskastun, katso, katso!\nOnko se ennustusta, onko se taivaan vihaa, minä vapisen, oi, William,\nvie minut istumaan!\n\nTAYLOR. Herrani, taistelkaa toki hiukan vastaan.\n\nDARNLEY. Minä en voi, tämä vavistus! Oi, lue vähä, auta minua, joudu,\nsydäntäni ahdistaa niin!\n\nTAYLOR (lukee avatusta kirjasta). \"Kuinka kauan sinä Herra peräti\ntahdot minua unhottaa? Kuinka kauan sinä peität kasvos minulta? Kuinka\nkauan minä neuvoa pidän sielussani? Ja ahdistetaan sydämmessäni, joka\npäivä? Kuinka kauan yltyy viholliseni minua vastaan...?\"\n\nDARNLEY. Minä en käsitä sitä, sanat uhkaavat minua ja heittävät tummia\nvarjoja yli koko olentoni.\n\nTAYLOR (on taas aloittamaisillaan, mutta samassa kuuluu torvien ja\nhuilujen soitanto, joka pian lakkaa). Se on kuningatar!\n\nDARNLEY. Niin, se on hän, se on Maria, joka ei minua unohda! Sytytä\nkynttilät, monta kynttilää, hän tulee, tuo julma ja ihana, joka vie\nminulta hengen, -- tuo tulinen, joka polttaa samalla kuin hän\nlämmittää! Oi, tee valoisaksi täällä, vedä peitteet ikkunain eteen!\nEikö sinulla ole suitsutusta? Heitä hyvänhajuista vettä ympärille,\naseta tulisoittoja talon eteen!\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    PALVELIJA. Sitten KUNINGATAR. Entiset.\n\nPALVELIJA. Kuningatar kysyy onko teillä hetkinen suoda hänen\narmollensa?\n\nDARNLEY. Kaikki hetkeni.\n\n    (Hän avaa oven kuningattarelle ja hänen seurueelleen,\n    joka jää etuhuoneesen. Taylor tervehtii kuningatarta\n    notkistamalla polvea ja vetäytyy myös pois. Ovet suljetaan).\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    KUNINGATAR. DARNLEY. (Kuningatar, juhlapuvussa jää seisomaan\n    keskelle lattiaa hänen eteensä).\n\nDARNLEY (lepopenkiltään). Oletko täällä? Ihana, soinnullinen kuin se\nsoitanto, joka sinut tänne kantoi, juhlapuvussa kuin sydän ennen\nlemmenkohtausta; virvottava kun olet läsnä, vaan jättävä lemmen tuskia\njälellesi kun menet. -- Ei, tule! (Hän istuu matalalle tuolille\nDarnleyn viereen, tämä tarttuu hänen käteensä ja suutelee sitä\nhellästi; katselee häntä). Näin unta tänä yönä, että jouduin sinne,\nmissä paljon päivän-loistetta oli. Minussa oli sama ihana tunne, kuin\nmilloin lasna uneksin että minua kannettiin ilmojen läpi. Minä heräsin,\nmielestäni, ihanassa seudussa, mutta sinä et ollut siellä. Minä\nrukoilin että sinä saisit seurata minua, ja sinä tulit, sinä ja äitini\nyhdessä ja yhä suuremmassa valossa. Mitä sinä luulet sen unen\ntietävän?... Unelmissamme asuu enkeleitä, yö on päivän uskottu, mutta\nse muistaa kaikki paremmin kuin päivä ja oikaisee päivän erehdykset.\n\nEilen William luki Salomon'in korkeasta veisusta. Se humisee vielä kuin\nlauhkeat tuulet pääni ympäri, tuoden tuoksuja Libanonilta. William\nsanoo että siinä puhutaan kirkosta ja sen sulhosta. Ei, lemmestä siinä\npuhutaan, lemmen korkea veisu se on; maailmassa ei ole toista sen\nvertaista. Sen luomiseen tarvittiin etelän aurinko, viinitarhat Juudan\nkansan mielikuvituksessa, Salomon'in loisto kaikessa itämaisessa\ntulisuudessaan. Minä ajattelin, hänen lukiessaan, ainoastaan sinua.\nSinä, kultani, olet ihana kuin Tirza, vilkas kuin suuri kaupunki,\nkauhea kuin ne, jotka sotalippujen suojassa kulkevat. Sinun silmäsi\nkatselevat kiharain alta kuin kyyhkysen silmät, mesileipää ja maitoa on\nkielesi alla, vartalosi on kuin palmupuu, olentosi kuin suljettu\nyrttitarha.\n\nRakkaus, sanoo hän, on voimallinen kuin kuolema. Veden tulva ei voi\nrakkautta sammuttaa, sen tuli hehkuu, kuin hohtavat hiilet, sen liekki\non pyhä.\n\nKuinka olet hyvä, kun istut näin uskollisesti luonani ja puhut niin\npaljon kanssani!\n\nKUNINGATAR. Etkö ole huomannut ett'en vielä ole sanaakaan sanonut?\n\nDARNLEY. Niin ovat puhuneet sinun silmäs ja minun ajatukseni niitä\nkatsellessa. -- Nyt menet häihin.\n\nKUNINGATAR. Menen.\n\nDARNLEY. Siellä sinun pitää ajatella minua ja lempeäni ja sentähden\nantaa minulle anteeksi mitä olen rikkonut sinua vastaan.\n\nKUNINGATAR. Minä olen sulle anteeksi antanut.\n\nDARNLEY. Kaikki, -- sano kaikki!\n\nKUNINGATAR.  Kaikki -- Rizzion murhankin!\n\nDARNLEY. Oi, Maria, miksi mainitsit tuon nimen! -- Et ole minulle\nanteeksi antanut.\n\nKUNINGATAR. Olen, kaikki, nyt kun sinua oikein ymmärrän.\n\nDARNLEY. Et minua ymmärrä, jos ymmärtäisit minua, niin -- oi, silloin\net mainitsisi tuota nimeä!\n\nKUNINGATAR. Minä sen mainitsin sentähden, että se tänä iltana väkisin\ntulee mieleeni synkkine muistoineen. Se tapahtui ummelleen vuosi sitten\nja tähän aikaan!\n\nDARNLEY. Oi, Maria, sinä tapat minut.\n\nKUNINGATAR. Mitä tämä on!\n\nDARNLEY. Tuska palasi taas, tämä vavistus ja ahdistus.\n\nKUNINGATAR. Ystäväni, sinä et voi hyvin! -- Kuinka kalpenet ja\nhikoilet!\n\n    (Hän pyyhkii Darnleyn kasvoja nenäliinallansa, nousee ja\n    auttaa häntä mukavampaan asemaan; istuu taas käsi hänen\n    otsallansa).\n\nDARNLEY (hymyilee tyytyväisenä).\n\nKUNINGATAR. Voitko paremmin?\n\nDARNLEY. Voin. (Viittaa että hän tahtoo pitää kuningattaren toista\nkättä; kuningatar antaa sen ja ottaa vähän ajan perästä toisen kätensä\nhänen otsaltansa). Ei, anna sen olla! Se se on, joka tuskan poistaa.\n(Kuningatar laskee sen taas Darnleyn otsalle). Kuinka hyvä sinä olet!\n-- Sinä annat minulle kaikki anteeksi, eikö niin?\n\nKUNINGATAR. Annan.\n\nDARNLEY. Ihanata on anteeksi antaa. Minä ajattelen usein täällä\nmaatessani, kun en tiedä missä olet, tai mitä teet: -- minä annan\nhänelle anteeksi, hän palajaa, hän on hyvä. Minä olen sinulle kaikki\nanteeksi antanut, oi, kaikki! Maria, kuinka nyt olet kaunis! Sinä\nkatselet minua niin hellästi, niin sydämmellisesti, suutele minua!\n(Kuningatar pudistaa päätänsä). Merkiksi siitä -- että me annamme\nanteeksi.\n\nKUNINGATAR (pudistaa taas päätänsä).\n\nDARNLEY. Mutta sinä olet kyyneleissä?\n\nKUNINGATAR (purskahtaa itkuun ja heittäytyy hänen rinnallensa).\n\nDARNLEY. Ovatko pahoja sua vastaan? Usko itsesi minulle, minä en voi\nsua puolustaa, mutta minä voin suruasi jakaa.\n\nKUNINGATAR (nousee ja pyhkii pois kyyneleensä). Minun täytyy nyt mennä.\nHe odottavat minua häissä.\n\nDARNLEY. Oi, joko nyt!\n\nKUNINGATAR. Mutta kirkossa tahdon rukoilla -- meidän molempain edestä?\n\nDARNLEY. Koska tulet sinä jälleen?\n\nKUNINGATAR. Kohta huomenna; -- tästälähin tahdon tulla useammin sinun\nluoksesi.\n\nDARNLEY (melkein kuiskaten). Kiitos! -- kiitos tästä hetkestä!\n\nKUNINGATAR (kallistuen suutelee Darnleyn otsaa). Jää hyvästi.\n\nDARNLEY. Kiitos!\n\nKUNINGATAR (menee, seisahtuu ovella, katselee Darnleytä, sanoo\nystävällisesti ja hiljaa). Kunnes tavataan!\n\nDARNLEY (samaten). Kunnes tavataan!\n\n    (Kuningattaren mentyä panee hän kätensä ristiin ja\n    makaa ihan liikkumatonna).\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    (Soitantoa kuuluu ulkoa, joka vähitellen etenee).\n    TAYLOR (tulee). DARNLEY.\n\nTAYLOR. Te rukoilette, herrani!\n\n    (Vetäytyy takaisin).\n\nDARNLEY. Niin. -- Jos lempi on syntiä, niin minä olen suuri syntinen.\n\nTAYLOR. Hän on ollut hyvä teitä kohtaan tänään.\n\nDARNLEY. Oi, sanomattoman hyvä! -- Rizzion nimeä ei hän maininnut, kuin\nyhden kerran vaan.\n\nTAYLOR. Herrani, tahdotteko atrioida? Aika on käsissä.\n\nDARNLEY. Minä en tarvitse mitään.\n\nTAYLOR. Pitääkö minun mennä?\n\nDARNLEY. Ei, laula minulle -- soita -- mutta hiljaa!\n\nTAYLOR. Oi, minä tiedän laulun, joka minusta on mieluisin.\n\n    (Istuu ja laulaa).\n\n        Kaikk' ilot, mitkä täällä saat,\n        Ne murhein maksetaan.\n        Jos monta saatkin, tiedä se,\n        Ne velaks' ovat vaan.\n        Koht' tulee suruhetkikin\n        Ja sydän huokailee;\n        Se maksaa hymyt korkoineen\n        Ja toivo murenee.\n        Mary Anne, Mary Anne,\n        Mary Anne, Mary Anne,\n        Jos sinä et ois hymyillyt,\n        En itkis minä nyt.\n\n        Se onneton, jok' antaa ei\n        Voi puoleks' sieluaan!\n        Hän vielä kerran murheenkin\n        Saa ottaa kokonaan.\n        Se onneton, jok' iloitsi\n        Ja ei voi unhottaa,\n        Se onneton, mi järkeään\n        Ei hukatuksi saa!\n        Mary Anne, Mary Anne,\n        Mary Anne, Mary Anne,\n        Min istutin, se viihtyi ei;\n        Kun menit, halla vei.\n\n    (Juuri kun laulu on päättynyt kuuluu melua alhaalta,\n    niinkuin jotain raskasta vierrettäisiin sisään).\n\nDARNLEY. Taylor, mitä tämä on?\n\n    (He kuuntelevat; melua kuuluu taas).\n\nTAYLOR. Minä menen katsomaan (juoksee ovelle; se on suljettu). Ovi on\nsuljettu!\n\nDARNLEY (nousee istumaan). Onko se suljettu?\n\n    (He kuuntelevat; taas kuuluu melua).\n\nTAYLOR (työntää ovea, vaan ei pääse).\n\nDARNLEY. Tule luokseni, tämä tietää pahaa!\n\nTAYLOR (tulee, Darnley nousee, he syleilevät toisiansa; melua kuuluu\ntaas). Herrani, menkäämme teidän kamariinne, sieltä pääsemme\npuutarhaan!\n\nDARNLEY. Minä en voi.\n\nTAYLOR. Minä autan teitä alas; tulkaa!\n\nDARNLEY (menee hänen avullansa). Mitä tahtonevat? Mitä nyt taas olen\ntehnyt?\n\nTAYLOR (avatessansa kamarin oven). Täällä on pimeä.\n\n    (Samassa kun ovat ulkona, kuuluu)\n\nDARNLEY. Apua, apua!\n\nTAYLOR (samaten). Apua!\n\n    (Esirippu lankee nopeasti samassa kun kuuluu kauhea jyske,\n    ikäänkuin tuli paukahduksesta).\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nKaksi kuukautta myöhemmin.\n\nDunbar'in linna. Vanha huone etusalinensa.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    Joukko ratsumiehiä tulee tahdissa kävellen, järjestyvät\n    kahteen riviin, jotka seisovat vastakkain ja ulottuvat koko\n    etusalin poikki sekä kappaleen matkaa itse huoneesen; keihäät\n    pannaan toinen toistansa vastaan ja niiden alitse tulee,\n    ratsuväen toitotusten soidessa, Bothwell täysissä aseissa,\n    kädestä taluttaen kuningatarta, joka on matkavaatteissa ja\n    huntuun peitetty. Kaksi pientä hovipoikaa seuraa, kantaen\n    joitakuita matkatarpeita. Kun ovat tullet huoneesen ja\n    Bothwell on saattanut kuningattaren istuimen luo, jota hän ei\n    käytä, tulee ratsumiesten päällikkö sisään kantaen ratsuväen\n    lippua, missä on Skotlannin vaakuna; se pystytetään, jonka\n    perästä koko ratsuväki marssii pois; hovipojat seuraavat.\n    Samassa kuningatar heittää huntunsa pois ja syöksee esille.\n\nKUNINGATAR. Mitä tämä kaikki tietää? Me ja meidän seurueemme saarretaan\nmatkalla, viedään teidän vahvaan linnaan ja meitä vartioidaan; --\nBothwell'in jarli, selittäkää tätä!\n\nBOTHWELL (polvillaan). Anteeksi, teidän armonne, lempeni on\nviimeistäkin uskaltanut.\n\nKUNINGATAR. Te rohkea, mikä on aikomuksenne?\n\nBOTHWELL. Hankkia vakuutta siitä, että kuuntelette minua, kun rukoilen:\n-- antakaa minulle nyt se, josta sain pantin!\n\nKUNINGATAR. Bothwell, te uskallatte?\n\nBOTHWELL. Minä en uhkaa, minä rukoilen -- minä en vaadi, minä muistutan\nvaan lupauksestanne -- ja monesta sittemmin annetusta.\n\nKUNINGATAR. Ystävällisyyteni ei ollut mikään lupaus, myöntyväisyyteni\nteidän vahvaan tahtoonne oli heikkoutta, kenties ihailemista, ei muuta\nmitään.\n\nBOTHWELL. Mutta minusta oli se muuta ja enempää! Siitä hetkestä asti\nkun sallitte minun rakastaa teitä, olen uudestaan syntynyt; entinen ja\nnykyinen ihmiseni tuskin ovat veljeksiä. Nyt vaimoni on hylätty, nyt en\ntunne enkä tahdo tuntea kuin yhtä! --\n\nKUNINGATAR. Te peloitatte minua, -- kuinka voisin teitä lempiä?\n\nBOTHWELL. Älä pelkää minua, musta kyyhkynen, me molemmat lennämme\nhyvästi yhdessä.\n\nKUNINGATAR. Minä vankina teidän kynsissänne?\n\nBOTHWELL. Ei, ei, minä olen teidän vankinne. -- Tehkää minulle mitä\ntahdotte; jättäkää minut vartijain käsiin; jos pelkäätte minua, niin\nkäskekää ampumaan minut, niin kaikki on lopussa!\n\nKUNINGATAR. Tämä on kylmää pilkkaa; minä en voi vapaasti päättää, minua\nkun teidän soturinne ympäröivät.\n\nBOTHWELL. Käske heidän mennä pois!\n\nKUNINGATAR. Viekää itse heidät pois, -- ja älkää enää palatko!\n\nBOTHWELL (nousee). Niinkuin käskette!\n\n    (Hän menee).\n\nKUNINGATAR. Te menette todellakin! -- Te saatatte minun tuskastumaan.\n-- -- -- Mitä te tahdotte?\n\nBOTHWELL. Ei mitään.\n\nKUNINGATAR. Mihinkä sitten menette?\n\nBOTHWELL. Maanpakolaisuuteen.\n\nKUNINGATAR. Tekö! -- Niin, se on oikein; te ette enää voi meitä\npalvella.\n\nBOTHWELL. Se koskee minuun kipeästi; mutta minun täytyy nyt jättää\nteidät lordien huostaan, noiden umpimielisten haltuun, jotka tappoivat\nRizzion ja sitten Darnleyn.\n\nKUNINGATAR. Oi miksi kutsuinkaan ne kotia jälleen! Skotlannin miehet\novat joukko eläimiä, jotka raivokkaina hirmuisuudesta tai hekumasta\nkäyvät ulvoen metsien läpi -- ja minä en ole niin voimakas, kuin\nRizzion murhan aikana, eikä minulla ole mitään tukea!\n\nBOTHWELL. Silloin teillä oli Bothwell!\n\nKUNINGATAR. Te olette olleet pelastukseni ja turvani, nyt täytyy minun\npeljätä teitäkin.\n\nBOTHWELL. Minua! Mitä tänään olen tehnyt, sen olen tehnyt suojellakseni\nteitä!\n\nKUNINGATAR. Suojellaksenneko minua!\n\nBOTHWELL. Sillä huomenna joku halvempi olisi tehnyt mitä minä nyt.\nLeskenä ette voi rauhassa elää tässä maassa, missä jokainen\nkorkea-sukuinen aatelismies pyytää teitä omakseen. Sentähden ai'oin\nrohkealla te'olla tehdä siitä lopun; sillä minulla on rakkauden oikeus\nsiihen ja samalla se, että olen ainoa, joka on ollut teille uskollinen\nkaikissa vaiheissa. Minä taistelin äitinnekin edestä. Ja mitkä olivat\nviholliset? Aina ne samat, jotka nyt istuvat valtioneuvoskunnassa -- ja\njotka, minun mentyäni, jäävät teille jälelle.\n\nKUNINGATAR. Oi, Bothwell, -- älkää lähtekö!\n\nBOTHWELL. Mutta jos minä jään --?\n\nKUNINGATAR. Palveletteko tekin minua ainoastaan palkan edestä?\n\nBOTHWELL. Ensin palvelin teitä kunnian, sitten vallan tähden, mutta nyt\npyydän enempää!\n\nKUNINGATAR. Lähtekää.\n\nBOTHWELL. Niin, teidän tähtenne olen kahdesti ollut\nmaanpakolaisuudessa; menen nyt kolmannen kerran!\n\nKUNINGATAR. Bothwell, minä olen hetken lapsi; minä unohdan että elän\npelkkien vihollisten parissa; jos te lähdette, niin minä olen hukassa!\n\nBOTHWELL. Mutta jos minä jään, niin sysäätte minut pian luotanne!\n\nKUNINGATAR. Minä -- teitäkö?\n\nBOTHWELL. Antakaa minulle siis se varmuus, joka sitoo teidät,\nhuolimatta kaikista teidän hetkistänne!\n\nKUNINGATAR. Te tarkoitatte --?\n\nBOTHWELL (menee pöydän luo, panee paperin pöydälle, levittää sen ja\nastuu takaisin).\n\nKUNINGATAR (lähestyy ja lukee). Tietysti -- aviokontrahti: -- ei\nkoskaan!\n\nBOTHWELL (on vaiti).\n\nKUNINGATAR. Minäkö menisin teille vaimoksi, eräälle aatelismiehistäni,\nBothwell'in jarlille -- ha, ha, ha! -- En, en nauranutkaan! (pitempi\nvaitiolo). Teidän hengessänne ja tahdossanne on jotain suurenmoista,\njoka välistä minua viehättää, mutta välistä taas, -- niin nyt,\ntuommoisena, kuin tuossa seisotte -- minä pelkään teitä, pelkään teitä\nenemmän kuin kaikkia lordeja yhdessä!\n\nBOTHWELL. Teillä on siis syytä siihen.\n\nKUNINGATAR. Ei, ennemmin ulos noiden toisten luo ja kohtaloni Jumalan\nhuomaan!\n\nBOTHWELL. Silloin on se varma.\n\nKUNINGATAR. Olkoon varma, sillä, ennenkuin vielä kerran luovun\nvapaudestani, heitän henkeni!\n\nBOTHWELL. Minkä vapauden Darnley teiltä ryösti?\n\nKUNINGATAR. Rauha olkoon hänen kanssansa! Mutta vaikka saisin kymmenen\nkuningaskuntaa, en menisi toistamiseen hänelle puolisoksi.\n\nJa lisäksi nyt täällä, tämmöisessä tilassa ja teidän kanssanne! -- Mitä\nSkotlanti, mitä Europa sanoisi jos te veisitte minut tänne vankinanne\nja sitten täältä ulos vaimonanne? Eikö sanottaisi että kaikki oli\nedeltäpäin sovittu ja häpeällistä peliä kaikki tyyni?\n\nBOTHWELL. Mahdollista, mutta yhdentekevää.\n\nKUNINGATAR. Vai yhdentekevää! Onko kunniani teille yhdentekevä?\n\nBOTHWELL. Ei; sillä mitä sanotaan jos te astutte ulos täältä olematta\nminun vaimoni?\n\nKUNINGATAR. Taivaan pyhät! Onko se totta? Tiedättekö, mylord, teidän\nkäytöksenne on inhoittava, -- kun kätenne tarttui ratsuni ohjaksiin,\ntahrasitte te kunniaani!\n\nBOTHWELL. Minä saatoin teidän tekemään päätöstä, ei muuta mitään.\n\nKUNINGATAR. Ei muuta mitään! Vapauteni, kunniani, ei muuta mitään!\n-- -- -- Mutta tämä käy kauheaksi, kylmä hiki nousee ja minä vapisen\nkuin kuolon kynsissä, sillä minulla ei ole valitsemisen varaa!\n\nBOTHWELL. Ei ole.\n\nKUNINGATAR. Ei ole... Jesus Maria, kuinka tämä on tapahtunut? -- ei\nvalitsemisen varaa häpeän ja hänen välillä! -- ei valitsemisen varaa --\noi, laupias Jumala, katso, kuinka kylmänä ja pahana hän seisoo\nodottamassa!... Eikä valitsemisen varaa -- on! (hänelle). Tästä\nluolasta, johon olette minut kulettaneet, en minä mene kukistettuna\nenkä häväistynä; minä en mene tästä ollenkaan enää; minulla on\nrohkeutta, jota ette ole lukuun ottaneet: minä rohkenen kuolla; siellä\nylhäällä on satamani, -- mutta sieltä on myöskin, kuolevan viimeisenä\nrukouksena, kunniani palaava kansani luo ja kohtaava sitä teillä,\nkodissa ja kirkoissa, kunnes se nousee kostamaan!\n\nBOTHWELL. Mikä silloin poikanne kohtaloksi?\n\nKUNINGATAR (pysähtyy). Poikani! (pari askelta). Poikani! (lankee\npolvilleen). Isäsi antoi minulle vaan tuskaa ja kyyneleitä, pitääkö\nsinun nyt jatkaa? Sainko sinut kahleeksi ja kuritukseksi tänä päivänä?\nOletko punottu elämääni kuin rakkaus syntiin?\n\nBOTHWELL. Jos te hänen tähtensä uhraatte vapautenne, ei teidän pitäisi\nsitä valittaa.\n\nKUNINGATAR. Oi, hän on ainoa, jota rakastan maailmassa, hän ei voi mua\nsaattaa perikatoon.\n\nBOTHWELL. Mutta te hänet.\n\nKUNINGATAR. Minäkö hänet? (kauhistuu, nousee). Minäkö saattaa hänet\nperikatoon? Minäkö surmata mitä rakastan? Oi, Herra Jumala, varjele\njärkeäni, minä tunnen ett'ei mulla enää ole voimia, -- nämä alituiset\nrunnellukset...\n\nBOTHWELL. Koko elin-aikananne ette ole tahtoneet itseänne uhrata\nminkään ihmisen, ettekä minkään asian hyväksi. -- Nyt teidän täytyy\nsitä koettaa!\n\nKUNINGATAR. Oi, se on katkerata! Minulla oli lapsena niin paljon\ntoiveita ja jokaisen pettymyksen perästä ovat ne uudestaan heränneet.\nEi, -- ei! tämä on elävää kuolemata! -- Ennemmin luovun kaikesta\nvallastani, otan poikani ja menen täältä köyhänä!\n\nBOTHWELL. Se olisi ryöstää häneltä valta-istuimensa, eikä kelläkään\nmaailmassa ole oikeutta siihen.\n\nKUNINGATAR. Jesus Maria, se on tosi, sitä en saa! Vaan tätä en\nmyöskään! Oi, miksi tulin tähän maahan, jossa kaikki minun hylkäävät!\n\n    (Hän istuu pöydän ääreen ja itkee).\n\nBOTHWELL. Te olette aina paenneet velvollisuuksianne kun ne ovat\nikäviksi käyneet. Mutta jonakin päivänä elämässämme ne palajavat\nyhdistetyin voimin; tämä päivä on nyt tullut. Sysätkää ne nyt pois,\nsortakaa tulevaisuutenne ja poikanne tulevaisuus, heittäkää maanne\nveljes-sodan verivirtaan, -- taikka kirjoittakaa alle! Ei ole muuta\npelastusta maan päällä! Aatelisto on liitossa minun kanssani, minä sitä\nhallitsen ja minussa on tahto!\n\nKUNINGATAR. Oi, Bothwell, lupaatteko suojella meitä, lupaatteko taata\nmeille lordien uskollisuutta?\n\nBOTHWELL. Se on minulla!\n\nKUNINGATAR. Lupaatteko suojella poikani nuorta henkeä ja hänen\nperintö-oikeuttansa.\n\nBOTHWELL. Minä lupaan sen.\n\nKUNINGATAR. Lupaatteko ett'ette koskaan kiellä minulta hänen seuraansa?\n\n    (Hän itkee).\n\nBOTHWELL. Minä lupaan sen.\n\nKUNINGATAR. Lupaatteko olla hyvä minua kohtaan, -- minä olen kärsinyt\nniin paljon, eikä minulla nyt ole mitään iloa enää.\n\nBOTHWELL. Minä lupaan sen.\n\nKUNINGATAR (tarttuen kynään). Poikani tähden, -- kunniani -- ja maani\ntähden, luopuen kaikesta, jota olen toivonut ... kaikista tulevaisuuden\ntoiveista ... mielen tuhansista kauniista kuvituksista ...\nnuoruudestani ... en, en voi!\n\n    (Kätkee kasvonsa käsivarsia vasten ja nyyhkyttää).\n\nBOTHWELL. Mikä on välttämätöintä, ei saa olla mahdotointa.\n\nKUNINGATAR. Lupaatteko että saan lähettää poikani pois turvalliseen\npaikkaan -- lupaatteko että silloin usein saan käydä hänen luonansa?\n\nBOTHWELL. Minä lupaan sen.\n\nKUNINGATAR. Oi, luvatkaa olla hyvä minua kohtaan!\n\nBOTHWELL. Sen olen luvannut!\n\nKUNINGATAR. Jos olisin niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, ei se\nkuitenkaan tapahtuisi! -- -- Oi, sukuni, mitä se on sanova, Guisien\njalo ruhtinas-aateli ja kaikki ystäväni Franskassa? -- -- Oi, jos ensin\nsaisin puhua heidän kanssa!... Mylord, te annatte miettimis-aikaa, --\narmoa!\n\nBOTHWELL. Minä en pakoita. Itse olette sanoneet että teitä pakoittavat\npoikanne, kunnianne ja maanne. Jos nämä antavat miettimis-aikaa, niin\nteillä sitä on!\n\nKUNINGATAR. Oi, minä värisen tuskasta! ... minusta on kuin\nkirjoittaisin oman kuolon-tuomioni alle!\n\nBOTHWELL. Mikä vaikealta tuntuu, on pian tehtävä.\n\nKUNINGATAR. Oi, Maria, joka taivaassa puolestani rukoilet, sinä näet\nmiksi sen teen!\n\n    (Hän kirjoittaa, hyrskähtää itkuun ja heittäytyy taaksepäin\n    istuimelle).\n\nBOTHWELL (menee myöskin pöydän luo, kirjoittaa, panee paperin kokoon ja\nottaa sen. Sen jälkeen notkistaa hän polvea kuningattarelle, tarttuu\nhänen käteensä, suutele sitä ja katselee häntä). Älä enää itke, Maria!\n-- Kyyneleet, joita vuodatat minun tähteni, eivät hyvää tee.\n\nKUNINGATAR. Itseni tähden niitä vuodatan, -- enkä voi sitä estää, minun\ntäytyy itkeä!\n\nBOTHWELL. Nämä kyynelet muuttuvat jääksi mun sydämmessä.\n\nKUNINGATAR. Antakaa mun itkeä, -- itkeä! Se on ensimäinen rukoukseni\nteille aviomiehenäni.\n\n    (Itkee katkerasti).\n\nBOTHWELL. Minä en tahdo sitä kieltää teiltä; -- (hiljemmin) mutta te\nkadutte sitä.\n\nKUNINGATAR (havaitsee Skotlannin lipun, joka riippuu hänen yli). Oi,\nSkotlannin lippu, kuinka huonosti olet mua suojellut.\n\nBOTHWELL. Älkää sanoko niin: minä olen oleva teille tuo juokseva\njalopeura.\n\nKUNINGATAR. Oi, se on iskenyt kyntensä sydämmeeni.\n\nBOTHWELL. Maria!\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    Entiset. ERÄS RATSUMIES (tuo kirjeen, jonka hän antaa\n    Bothwell'ille ja menee kohta).\n\nBOTHWELL (lukee sen, vaalenee, lukee uudestaan, mutta tyynesti).\nKyyneleenne eivät ole suotta vuotaneet; tässä tulee aihetta!\n\nKUNINGATAR. Ei voi tulla pahempaa, kuin mitä jo kärsin.\n\nBOTHWELL. Kuulkaa sentään tätä (lukee): \"Kuningattaren suojelukseksi ja\nmaan pelastukseksi purkaamme kaiken liiton teidän kanssanne.\n\nMarssilla Dunbar'in linnaa vastaan, yhtyneiden lordien nimessä:\n\n                               Maitland, Lethington'in jarli.\"\n\n    (Äänettömyys).\n\nKUNINGATAR (huolimattomasti). Pitääkö meidän odottaa heitä täällä?\n\nBOTHWELL. Niin, jos meillä olisi sotavoimia.\n\nKUNINGATAR. Sisällinen sota on alkava?\n\nBOTHWELL. Suotteko petturien voittavan?\n\nKUNINGATAR. Voittakoon kuka hyvänsä, minä olen kuitenkin voitettu!\n\nBOTHWELL. Siis. -- Samana päivänä on minut jättänyt aatelisto -- ja te!\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Entiset. TOINEN RATSUMIES.\n\nBOTHWELL. Nyt rupeevat korpit tulemaan! -- Anna ääntä!\n\nRATSUMIES. Kaikilla haaroilla kuhisee ratsujoukkoja, jotka täyttä\nlaukkaa rientävät linnaa kohti.\n\nBOTHWELL. Sillat pois, hevoset reilaan?\n\n    (Ratsumies menee).\n\nKUNINGATAR. Pitääkö meidän paeta?\n\nBOTHWELL. Niin, palataksemme tavalla semmoisella, ett'ei itse\nperkelekään voi heitä puolustaa. Vai sitäkö arvelit, kavala Lethington,\nettä minun piti raivata tie, mutta sinun astua linnaan? Vai sitäkö te\narvelitte, kaikki Skotlannin aatelismiehet, jotka käytitte minun\napuani, että teidän ensimäiseksi oli perille pääseminen -- mutta minä\nratsastin kuitenkin teidän ohitse! Nyt tahto tahtoa vastaan ja miekka\nmiekkaa vastaan, nyt taisteluun vanhoilla rotkoteillä! Heräjä nyt\nreipas vuorilainen ja riennä alas umpinaisiin laaksoihin laululla,\ntulella ja kuolon naurulla, -- joka voittaa, se syleilee kuningatarta\nja maata!\n\nKUNINGATAR. Tämä oli siis se suojelus, jonka lupasitte minulle ja\npojalleni?\n\nBOTHWELL. Syyttäkää pettureita, vaan ei minua. Vai onko teillä parempaa\nsuojelijaa?\n\nKUNINGATAR. Nyt ei Skotlannin Mariaa enää ole, -- nyt alkaa historia\nMaria Stuartista!\n\nBOTHWELL (kiihtyneenä). Ei, samana päivänä, kun korkeimman päämäärän\nsaavutin, en tahdo tappiolle joutua. Minä kokoan sotajoukkoja missä\nniitä ennen kokoilin, minä voitan ne, missä ennenkin voitin! Nyt\nSkotlannin jalopeura valmistaa hyökkäystä, pian korvet huudoista\nkajahtelevat. Tule, Skotlannin Maria, ratsun selkään ja pois! Vuorien\ntakana keihäitä kasvaa!\n\nKUNINGATAR. Niin veressä ja kyyneleissä. -- Olkoon nyt jo tarpeeksi.\n\nBOTHWELL (kauhistuen). Ettekö tahdo lähteä? Ettekö tahdo taistella?\nTahdotteko jättää maan, teidän poikanne ja itsenne petturein\nvaltaan? --\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    Entiset. ERÄS AATELISMIES.\n\nAATELISMIES. Lordit ovat lähettäneet sanansaattajan vaatimaan\nBothwell'in jarlia kahdenmiekkaisille?\n\nBOTHWELL. Minuako kahdenmiekkaisille? Tulkoon koko rivi, mies toisensa\nperästä! (Aatelismies menee.) Tämä miellyttää minua! Vanhojen tavalla,\nratsun selässä rautapuvussa taistella kavaluutta ja valhetta vastaan!\nKaataa maahan jokaista, joka uskaltaa astua esiin päällekantajana;\nsaada keihään päähän Jumalan oma tuomio ja heittää se pilkalla\nhiekkakuoppaan! -- Sitä teidän pitää katsella kukkulalta.\n\nKUNINGATAR (inholla). En tahdo sitä katsella!\n\nBOTHWELL. Älkää koettako kärsivällisyyttäni liiaksi! -- Muistakaa, minä\nolen nyt ainoa mies Skotlannissa, joka uskaltaa taistella kaatuvan\nvalta-istuimenne puolesta.\n\nKUNINGATAR. Voima ja kauneus ovat välistä minut valloittaneet; raakuus\nei koskaan!\n\n    (Äänettömyys).\n\nBOTHWELL. Antakaa mulle anteeksi jos puhun kärsimättömän soturin\ntavalla; mutta te ette osaa toimia. Teillä on rohkeutta, mutta ei\nkestävyyttä, ymmärrystä, vaan ei huolenpitoa. Jos te kätkette itsenne,\nkun teidän asianne puolesta taistellaan, niin se on jo puoleksi\nhukassa. Ja meidän ei ole ainoastaan voittaminen, vaan kukistaminen\nvihollisen siveellinen voima; sillä missä te astutte näkyviin,\nmuistutatte te rikotuista valoista, laiminlyödyistä velvollisuuksista\nisänmaata ja perhettä kohtaan. Sentähden istukaa kukkulalla, kun minä\ntaistelen!\n\nKUNINGATAR. En!\n\nBOTHWELL. Ettekö uskalla asiaanne luottaa, -- vai ettekö tahdo luottaa\nminuun? Muistakaa, jokainen tuomitaan käytöksensä mukaan. Jos hänen\nkasvonsa ovat levollisen näköiset, niin arvellaan: hän on kenties\noikeassa. Jos hän osoittaa iloista rohkeutta, arvellaan: hän on\nvarmaankin oikeassa! -- Tulkaa!\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    Entiset. KAKSI RATSUMIESTÄ.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Herrani! He eivät tahdo taistella!\n\nTOINEN RATSUMIES. Se oli paljasta kavaluutta, tahdottiin voittaa aikaa,\njotta kuningattaren väki ehtisi mennä heidän puolelleen.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Ne ovat yhtyneet ja meitä saarretaan!\n\nBOTHWELL. Pettureita loppuun asti! (Ratsumiehille.) Hevosen selkään,\nnyt me tulemme. (Ratsumiehet menevät). Nyt teidän täytyy mua seurata\nkauemmas ja suurempiin taisteluihin! Kautta kaiken sen, mitä teillä on\nrakasta maailmassa, jos te vangitaan täällä, niin ette hetkeäkään enää\nSkotlannissa hallitse!\n\nKUNINGATAR. En voikaan hallita tätä maata!\n\nBOTHWELL. Mutta poikanne, poikanne!\n\nKUNINGATAR. Olen jo havainnut, että hän on yhtä hyvissä turvissa\nlordien luona, kuin teidän luonanne!\n\nBOTHWELL. Siis tahdotte minua jättää -- huolimatta kaikesta mitä\neläissäni olen uskaltanut teidän hyväksi!\n\nKUNINGATAR. Te olette ottanut maksun siitä tänään!\n\nBOTHWELL. Hyvä, -- jos ei mikään tästä kaikesta teitä taivuta, niin\nkumminkin itsenne-varjelemisen halu! Tässä kädessä on teidän kruununne,\nluottakaa siihen! Vuorilla tapaamme Hamilton'in, Seaton'in ja monta\nuskollista katolilaista; sieltä me kukistamme petturit, niin totta kuin\nBothwell'ia ei vielä koskaan ole taistelussa voitettu. Kaikkea tässä\nmaailmassa olette tehneet puoleksi, -- tehkää nyt tämä täydesti!\n\nKUNINGATAR. Tosi, paljon hyvää olen tehnyt vaan puoleksi, -- sentähden\ntahdon nyt syntiäkin vaan puoleksi tehdä!\n\nBOTHWELL. On vaan yksi synti olemassa, mutta sitä ei voikaan anteeksi\nantaa: se on voitetuksi joutuminen! Joka voittaa on oikeassa, sillä hän\nsäätää lakia itse. Mutta minä en pääse voitolle ilman teitä; sillä\nilman teitä en saa sotajoukkoa kokoon. Loistakaa valkoisen ratsunne\nselässä vaan yksi ainoa kirkas tunti sotajoukon edessä; -- lopun minä\nteen! --\n\nKUNINGATAR. Teidän ei ennen olisi pitänyt ryöstää luottamustani,\nBothwell!\n\nBOTHWELL. Oi, kirottu kiusallinen uppiniskaisuus, kostonhimo, itsekäs\numpimielisyys, -- mitä tuo kaikki lienee; -- kevytmielisesti heität\nelämäsi onnen kaupalle. -- Mutta kuinka kaunis kuitenkin olet, kun\nuhaten vastustat, sa käsittämätöin!... Minä vien sinut väkisin, ...\nsinun pitää pelastua ... ja pelastaa minut!\n\nKUNINGATAR. Koettakaa!\n\nBOTHWELL. Hänessä on vielä voimaa, jota minä en voita. -- -- He ovat jo\nlinnan pihalla! Täällä ei ole ... oi, Maria, viimeisen kerran, minussa\nsinun elämäsi tähti jälleen välähtää, vielä kerran myötä-tuuli ohitse\nsuhisee ... tule pois, käykäämme väkirynnäköllä onnea yhdessä\npyytämään!\n\nKUNINGATAR (on ääneti, mutta pudistaa päätänsä).\n\nBOTHWELL. Melu tuolla alhaalla kiihtyy... Minä koetan onneani yksin! Ei\njokainen pohjaan mene, joka uppoavasta laivasta mereen hyppää. Mutta\nsulle se päivä vielä koittaa, jolloin kadut ett'et pitänyt kiinni\nhyvästä uimarista, se päivä, jolloin vankihuoneen ikkunasta katselet\nlintujen lentoa vuorten yli, ja minua ajatellen, vavisten kuuntelet\naskeleitten kaikua pitkissä käytävissä, odottaen että kenties tulee\nsanoma Bothwell'ilta, sanoma elämästä, sanoma kostosta!\n\nJa kun ei se tule, -- saat istua kunnes käyt vanhaksi ja\nharmaapääksi ... yhä odottaen, -- kiroo silloin Bothwell'ia ja sano:\nhänestä tuli kosto, -- kaiken uskottomuutesi kosto!\n\n    (Nyt huudetaan altaani-ikkunan alta: Bothwell!)\n\nNiin, nyt minä tulen! -- -- Enkö koskaan saa sua nähdä enää, sa ylpeä\ntenhotar vallan tähtitarhassa! Sinä olet laulullasi lumonnut mun surman\nsuuhun! Monenko vielä täytynee kietoa kuoleman tanssia sun nimesi\nvarjossa? Joka aina morsiamen pukua kannat, minun pitäisi sinut tappaa\nennenkuin menen; sillä ei kukaan sinua omaksensa saa, kun en minä sua\nsaanut!\n\n    (Alhaalta useat huutavat: Bothwell!)\n\nMinä tulen! Minä tulen! -- Ei koskaan sua nähdä enää... Oi! (Syöksee\nkuningattaren luo, syleilee häntä ja kuiskaa:) Jos nyt molemmat\nsaisimme kuolla?... Silloin emme eroaisi!... Ei! (päästää hänet).\nElämä, vapaus, ja toivoa sen kanssa!\n\n    (Ulos).\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\nKUNINGATAR (yksin). Lintu kotkanpesästä! Hänen luonansa surma; ilman\nhäntä myöskin.\n\nNyt olen kai tehnyt tehtäväni Skotlannissa; koska minulla ei ole\nainoatakaan ystävää enää.\n\n    (Bothwell'in ääni huutaa alhaalta: Tule alas Maria, tule alas).\n\nTämä oli laulu altaanilta! Noin hän tervehti minua ratsunsa selästä!\n\nMinä kuulen niiden tulevan ... niiden, jotka kruunuani pyytävät! Mutta\nminä en sitä anna ... en kaiken maailman piinan edestä!... Ottakoot\nsen, jos tahtovat, -- heillä on silloin yksi synti lisäksi!\n\nSkotlannin lippu, kyyneleni ovat sua kastelleet; eivätkä ikinä kuivu\nkankaastasi. -- Sinä juokseva jalopeura, miksi heität minut luotasi\nniin tuimasti, miksi tallaat mua jalkojesi alla? Mihinkä riennät, sinä\nhirmuinen, kun et voi viedä keveätä taakkaasi täältä?\n\nHe lähestyvät ... tahdon etsiä miehiäni, jotta minulla on turvaa\nväkivaltaa vastaan kun anta'un.\n\nOi, vapauteni ja nuori kuningaskuntani jääkää hyvästi! Aikaista on\nvielä erota, minussa on vielä ydintä, jossa voisitte kasvaa, -- vielä\neivät ole voineet kaikkea hävittää!\n\nMutta nyt olen sitä käyttävä vastustus-voimana. He eivät saa nähdä\nkyyneleitäni; heidän on todistaminen:\n\n        Voinut ei onnell' ohjetta antaa,\n        oi, mut onnettomuuttansa kantaa.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\nPIENET HOVIPOJAT (tulevat säikähtyneinä sisään). Kuningatar,\nkuningatar, missä olet, he tulevat, he tulevat!\n\nENSIMÄINEN. Hän on poissa!\n\nTOINEN. Oi, hän on lähtenyt ilman meitä!\n\nENSIMÄINEN. Oi, että hän taisi unohtaa hovipoikiansa!\n\nTOINEN. Minä pelkään, minä tahdon mennä hänen luo! Siellä he tulevat!\n\nENSIMÄINEN. Kätkykäämme!\n\n    (He menevät hiipien pöydän eteen).\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    LINDSAY seurueen kanssa, sitten MORTON. Väkeä kulkee ehtimiseen\n    ulos ja sisään kaikista ovista, pyytäen saalista taikka vaan\n    uteliaisuudesta.\n\nLINDSAY. Ei täälläkään? Onko hän pois viety? (Havaitsee hovipojat).\nTuossa kaksi sulkaa hänen siivistänsä, hän iski siis alas täällä! --\n\nHOVIPOJAT. Armoa, armoa!\n\nTOINEN HOVIPOIKA (itkien). Päästäkää minut hänen luo!\n\nLINDSAY. Missä on kuningatar?\n\nENSIMÄINEN HOVIPOIKA. Hän ei ole täällä; me emme tiedä missä hän on.\n\nLINDSAY. Sanokaa paikalla.\n\nMOLEMMAT. Ankara herra, emme tiedä!\n\nLINDSAY (muutamille). Ulos etsimään joka paikassa!\n\n    (He menevät).\n\nENSIMÄINEN HOVIPOIKA. Oi, armollinen herra, olkaa hyvä kuningatarta\nkohtaan!\n\nTOINEN. Niin, me rukoilemme hänen puolestansa, armollinen herra!\n\nLINDSAY. Herra Jumala, onko tämä nyt hänen ainoa armeijansa!\n\nMORTON (tulee). Bothwell on päässyt pakoon, mutta kuningatar ei kuulu\nhäntä seuranneen.\n\nLINDSAY. Hän on siis täällä.\n\nMORTON (huomaa hovipojat). Tuossa kaksi hänen franskalaisia\nnarrinkuriansa!\n\nLINDSAY. Jätä ne rauhaan, ne ovat peloissaan. -- Menkää, lapset,\netsikää häntä, niin saatte olla hänen luonansa!\n\n    (Hovipojat menevät käsi kädessä).\n\nERÄS AATELISMIES. Kuningatar on autaunut Kirkaldy of Grange'ille.\n\nLINDSAY. Hän on siis hyvissä käsissä. -- Missä on Murray?\n\nAATELISMIES. Tässä hän tulee.\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    Entiset. MURRAY LETHINGTONIN ja useampain\n    AATELISMIESTEN seurassa.\n\nMURRAY. Hyvät herrat, Maria Stuart on autautunut Skotlannin lordeille.\nMinä tiedän että häntä vastaan-otetaan ja kohdellaan semmoisella\nkunnioituksella, jota ruhtinaalliselle henkilölle ja naiselle on\nosoitettava.\n\nKAIKKI. Niin.\n\nMURRAY. Mutta minä tiedän myös, että tästä päivästä asti Skotlannin\nMaria Stuart on laannut hallitsemasta.\n\nKAIKKI (ja paljoa korkeammalla äänellä). On, on, on, on!\n\nMURRAY. Arvelen sentähden että se on kaikkien lordien tahto, niinkuin\npäätöksemme oli kun rupesimme tähän, -- että itse otamme hallitaksemme\nala-ikäisen pojan nimessä.\n\nKAIKKI. On, on, on, on!\n\nMURRAY. Eläköön Jaakko kuudes, Skotlannin kuningas!\n\nKAIKKI. Eläköön!\n\n    (Suurta melua, huudot uudistetaan hurraten ja\n    kanunanlaukaukset alkavat, joihin soitanto yhtyy).\n\nMURRAY. Hänen nimessänsä ja sen hallituksen nimessä, jonka Skotlannin\nparlamenti valitsee, otan minä siis nyt Skotlannin kuninkaallisen\nlipun...\n\n    (Hän astuu sitä kohti ja hänelle annetaan tietä; Lethington\n    ja Morton seuraavat, katsellen toinen toistansa. Murray on\n    juuri koskenut siihen, kun useat äänet takaa huutavat:\n    takaisin, takaisin.)\n\nLINDSAY (voimakkaasti). Takaisin!\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    LINDSAY. JOHN KNOX. KANSAA.\n\nUSEAT. John Knox ja kansaa!\n\n    (Taas melua ja huutoa, soitanto ei ole vielä la'annut,\n    kanunanlaukauksia kestää hetken aikaa vielä).\n\nLINDSAY. Hiljaa, Knox puhuu!\n\n    (Soitanto ja melu lakkaavat).\n\nKNOX. Kansa, joka kuuli että täällä keskustellaan Skotlannista, tahtoi\nolla läsnä. Mutta Skotlannissa kirkko on tärkein, sentähden minäkin\ntahdoin olla läsnä.\n\nKANSA (vähän uhaten). Eläköön Knox ja kirkko!\n\nKNOX. Mitä Skotlannin aatelisto tänään on tehnyt, se on varmaankin\nhyväksi; sillä kaikki on hyväksi.\n\nMutta jos ovat sen tehneet oman itsensä koroittamiseksi, niin se\nvarmaankin heitä alentaa.\n\nMutta jos ovat sen tehneet hyvässä tarkoituksessa, niin eivät tänä\npäivänä salli soturin saastaisen käden koskea tähän lippuun; sillä se\nei ole Murray'n eikä Morton'in eikä Lethington'in, se on kansallinen\nmerkki, jonka suojassa Skotlanti on voittava kaiken kurjuutensa; sillä\njalopeura tässä lipussa on Herran voima.\n\nMutta sentähden minä tänä päivänä otan tämän lipun hänen kirkkonsa\nnimessä ja kannan sitä kansan edellä.\n\n    (Suuria riemun-osoituksia kun hän ottaa lipun, soitantoa\n    kuuluu taas, ja kun Knox, lippua kantaen, notkistaa polvea\n    sekä kansa ja aatelismiehet hänen ympärillänsä -- paitsi\n    nuo kolme, jotka hetken aikaa epäilevät, mutta viimein\n    tekevät niinkuin muut -- veisataan:)\n\n        On taisteluissa täällä,\n        Riidoissa maailman\n        Vaan yksi, joka voittaa, --\n        Se Herra taivahan.\n        On paha poistettava.\n        Ja myöskin heikkous;\n        Totuuden valtaan joutuu\n        Pimeinkin piilotus.\n        Nuo pahat, hyvät auttaa\n        Vaan Herran asiata; --\n        Hän suurempien kautta\n        Luo aikaa suurempata.\n\n    (Marssin soidessa Knox menee lipun kanssa, kansa ja\n    aatelismiehet seuraavat; jälelle jäävät Murray,\n    Lethington ja Morton).\n\nEsirippu lankee.\n\n\n\n"]