[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fa-C310iKfCz-2_rH7QqkFk6hBcODe0-N0j7GU2EuAAE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":33,"gutenbergTranslators":34,"gutenbergDownloadCount":36,"aiDescription":37,"preamble":38,"content":39},548,"Kuningas Henrik Neljäs I","Shakespeare, William",1564,1616,"548-shakespeare-william-kuningas-henrik-neljas-i","548__Shakespeare_William__Kuningas_Henrik_Neljäs_I",null,"naytelma",[],[15,16],"brittilainen","klassikot","fi",1597,1897,19645,116554,false,39557,[25,26,27],"Great Britain -- History -- Henry IV, 1399-1413 -- Drama","Henry IV, King of England, 1367-1413 -- Drama","Historical drama",[29,30,31,32],"British Literature","Classics of Literature","History - British","Plays/Films/Dramas","\"Kuningas Henrik Neljäs I\" by William Shakespeare is a history play written no later than 1597. The drama follows King Henry IV as he faces a dangerous noble rebellion while his son, Prince Hal, squanders his time drinking in taverns with the roguish Sir John Falstaff. As political tensions escalate toward the Battle of Shrewsbury, the wayward prince must choose between his disreputable companions and his royal duty, proving himself worthy of the crown he will one day inherit. (This is an automatically generated summary.)",[35],"Cajander, Paavo Emil",305,"Shakespearen historiallinen näytelmä kuvaa kuningas Henrik IV:n hallituskautta ja hänen poikansa prinssi Henrikin kasvua vastuuseen. Tarina yhdistää poliittista peliä, aateliston kapinointia ja Sir John Falstaffin tähdittämää komiikkaa 1400-luvun alun Englannissa.","William Shakespearen 'Kuningas Henrik Neljäs I' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 548. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUNINGAS HENRIK NELJÄS I\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1897.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt.\n\n KUNINGAS HENRIK NELJÄS.\n HENRIK, Walesin prinssi,      |  kuninkaan pojat.\n JUHANA, Lancasterin prinssi,  |\n Westmorelandin kreivi.\n Sir WALTER BLUNT,\n THOMAS PERCY, Worcesterin kreivi.\n HENRIK PERCY, Northumberlandin kreivi.\n HENRIK PERCY, liikanimeltä HOTSPUR, hänen poikansa.\n EDMUND MORTIMER, Marchin kreivi.\n SCROOP, Yorkin arkkipiispa.\n ARCHIBALD, Douglaan kreivi.\n OWEN GLENDOWER.\n Sir RICHARD VERNON.\n Sir JOHN FALSTAFF.\n POINS.\n GADSHILL.\n PETO.\n BARDOLPH.\n LADY PERCY, nuoren Percyn vaimo, Mortimerin sisar.\n LADY MORTIMER, Glendowerin tytär, Mortimerin vaimo.\n ROUVA VILKAS, Eastcheapin ravintolan emäntä.\n Loordeja, virkamiehiä, sheriffi, viinuri, passari, tallirenki,\n   ajureita, matkustajia ja seuralaisia.\n\nTapaus Englannissa.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone kuninkaan linnassa.\n\n   (Kuningas Henrik, Westmoreland, Sir Walter Blunt\n   ja muita tulee.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMureesta kalvaana ja murtuneena,\nPuhaltaa säikytetyn rauhan suomme\nJa äännähdellä uusist' otteluista,\nJotk' ennen pitkää alkaa kaukomailla.\nTään mannun nielu janoinen ei huultaan\nSaa omain lasten verill' enää kastaa,\nSen peltoja ei sodan veitsi viiltää,\nEi vainovarsain rautakengät sortaa\nSen kukkia. Nuo vihassilmät, jotka,\nKuin meteoorit pilvitaivahalla, --\nKaikk' yhtä maata, yhtä alkujuurta, --\nYhtyivät äsken hurjass' ottelussa\nJa veljesmurhan verilöylyssä,\nNyt käyvät sovussa ja parittaisin\nKaikk' yhtäänne, eik' enää heimolaistaan,\nMaanmiestänsä ja ystäväänsä vastaan.\nEi sodan terä herraans' enää vihlo\nKuin veitsi tupeton. Siis, ystävät,\nKristuksen haudalle, -- jonk' olemme\nSoturi nyt ja jonka pyhän ristin\nOlemme ottaneet, -- het' aiomme\nLähettää Englannista sotajoukon,\nJon kädet äidinkohdussa jo luotiin\nPakanan ajoon noilla pyhäin mailla,\nMiss' astuneet nuo siunatut on jalat,\nNuo neljätoista sataa vuotta sitten\nNaulitut meidän tähden ristinpuuhun.\nOn vuoden vanha päätöksemme; turhaa\nSiis sanoakin, että lähdemme;\nSen vuoksi emme tänne yhteen tulleet. --\nWestmoreland, armas lanko, soisin kuulla,\nMit' eilen neuvostossa päätettiin\nTään hurskaan hankkeen edistämiseksi.\n\nWESTMORELAND.\nKuningas, intoa vaan kiira antoi,\nJa monta menoarviota tehtiin\nJo eilisiltana, kun esteeks saapui\nWalesista kuorma raskait' uutisia;\nPahin ol', että jalo Mortimer, --\nKun taisteluun vei Herefordshiren miehet\nRajua, hurjaa Glendoweria vastaan,\nTuon tylyn walesilaisen vangiks joutui\nJa tuhatmäärä väestänsä teuraaks,\nJoidenka ruumihia Walesin naiset\nNiin petomaisesti ja julkeasti\nSilpoivat, rääkkäsivät, ett'ei siitä\nPunastumatta saata kertoakaan.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSiis tieto tästä kahakasta näyttää\nKatkaisseen retken tuumat pyhään maahan.\n\nWESTMORELAND.\nNiin, kuninkaani, sen ja monta muuta.\nViel' oli pahempi ja ikävämpi\nSanoma pohjoisesta; näin se kuului:\nUrhakka Hotspur, nuori Henrik Percy,\nJa kelpo Archibald, tuo ikiuljas,\nKoiteltu skottilainen, Holmedoniss'\nYhtyivät ristinpäivänä, ja siellä\nHeill' oli verinen ja kuuma hetki,\nMikäli saattoi tykkein jyskehestä\nJa muusta sellaisesta aavistaa;\nNäet sanantuoja ratsun selkään astui,\nKun käsikähmä oli kuumimmallaan,\nJa siis ei tuloksesta mitään tiennyt.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nTäss' uupumaton, harras ystävä,\nSir Walter Blunt, juur alas ratsailt' astui,\nLikaamana jos jonkinlaisen pölyn\nTään linnan välillä ja Holmedonin.\nHyviä tuo hän, hauskoj' uutisia:\nOn Douglas kreivi perin pohjin lyöty;\nKakskolmatta hän näki ylimystä\nJa kymmentuhatt' ylvää skottilaista\nVerissään tanterella pinottuina.\nHotspurin vangiks Mordake, Fifen kreivi,\nSamaisen Douglaan vanhin poika, joutui\nJa Anguksen, Atholin, Menteithin\nJa Murrayn kreivit. Eikö kelpo saalis\nJa kunnon voitto tää? Niin, eikö, lanko?\n\nWESTMORELAND.\nOn tosiaan se voitto, josta prinssit\nVois ylpeillä.\n\nKUNINGAS HENRIK.\n               Nyt murheeseen mun saatat\nJa syntisesti kadehtimaan, ett' on\nNorthumberlandilla noin kelpo poika,\nNoin maineen kielten kilvan kiittämä,\nSolein taimi koko puistikossa,\nImaran onnen lemmikki ja ylpeys,\nJonk' ylistystä kun ma katselen.\nNäen otsall' oman Henrikkini pelkkää\nHäpeän, räähkän tahraa. Jospa joku\nYöleikko keiju lapsemme jo kehdoss'\nOis vaihtanut, ja mun jos pojastani\nOis tullut Percy, hänen Plantagenet!\nMun Henrikkini hän sais, minä hänen.\nMut hänt' en huoli muistaa. -- Mitä, lanko,\nTuon nuoren Percyn korskast' arvelette?\nHän vangit, jotka taistelussa otti,\nOmanaan pitää, mulle laittain tiedon,\nEtt' yksin Mordake mun on, Fifen kreivi.\n\nWESTMORELAND.\nTuon oppi sedältään hän, Worcesterilta,\nJok' aina turmantähtenne on ollut;\nSiks arvoanne vastaan pöyhistellen\nNyt nostelee hän nuoruutensa harjaa.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMut siitä vaadin häntä tilille;\nJa siksi täytyy pyhän retkemme\nJerusalemiin jäädä tuonnemmaksi.\nEns tiistaina on meillä neuvottelu\nWindsorissa, se loordein tiedoks viekää;\nMut takaisin te itse joutuun tulkaa:\nEnemp' on puhuttavaa, tehtävää,\nKuin mitä vihast' ilmaista nyt saatan.\n\nWESTMORELAND.\nKäskynne täytän, armollinen herra.\n\n    (Poistuvat.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Paikka sama. Toinen linnan huone.\n\n    (Henrik, Walesin prinssi, ja Falstaff tulevat.)\n\nFALSTAFF.\nNo, Heikku, mikä aika nyt on päivästä, poikaseni?\n\nPRINSSI HENRIK.\nSinä olet niin paksupääksi tullut vanhan sektin juonnista, nappiesi\npäästelemisestä ruoan jälkeen ja iltapäivin rahilla loikomisesta, ett'et\noikein muista kysyä, mitä oikein tahdot tietää. Mitä hittoa päivän aika\nsinuun koskee? Jos tunnit olisivat sektikippoja, minuutit salvokukkoja,\nkellonläpät parittajain kieliä, viisaritaulut porttolain nimikilpiä ja\nitse Jumalan aurinko kaunis lutka-liekiö tulipunaisessa silkkiharsossa,\nniin silloin ymmärtäisin, miksi olet niin hillittömän utelias tietämään\npäivän aikaa.\n\nFALSTAFF.\nTotta totisesti, osasitpa oksaan, Heikku; sillä me, jotka kaappaamme\nkukkaroita, me seuraamme kuuta ja Otavaa, emmekä Phoiboa, tuota\n\"kulkija-ritaria sievää\". Ja kuulehan nyt, sinä herttapoika, kun sinä\ntulet kuninkaaksi, -- niin totta kuin Jumala varjelkoon sinun armoasi,\n-- majesteettiasi, aioin sanoa, sillä armosta sinä et tule osalliseksi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä? Enkö armosta?\n\nFALSTAFF.\nEt, piru vieköön, et senkään vertaa, että sillä siunaisit\nmunapaistikkaasi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, entä sitte? Puhu suusi puhtaaksi.\n\nFALSTAFF.\nNo niin, sinä herttapoika, kun sinä tulet kuninkaaksi, niin älä salli,\nettä meitä, jotka olemme harmaan yön vartiojoukkoa, sanotaan armaan\npäivän partiojoukoksi; anna meille nimeksi Dianan metsänvartijat,\nhämärän teikarit, kuun lellipojat, ja anna ihmisten sanoa meistä, että\nolemme hyväsuuntaisia ihmisiä; sillä meitä, niinkuin mertakin, suuntaa\nkuutar, tuo jalo ja siveä valtijaamme, jonka turvissa me sukellamme.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvin puhuttu ja suunnilleen osattu; sillä meidän onnemme, meidän,\nkuun ihmisten, nousee ja laskee, niinkuin merikin, koska sitä, niinkuin\nmertakin, suuntaa kuu. Esimerkiksi: kukkaro kultaa siepataan jumulla\nmaanantaiyönä ja hukataan humulla tiistaiaamuna; raastetaan kiroten:\nseis, mies! ja haaskataan kirkuen: hoi, viinuri! Milloin lasku niin\nalhainen kuin tikapuun alin porras, milloin nousu niin korkea kuin\nhirsipuun ylin huippu.\n\nFALSTAFF.\nJumaliste, puhutpa totta, poikaseni. Mutta eikö tuo kapakan-emäntämme\nole sangen suloinen naikko?\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiinkuin Hyblan hunaja, ukkoseni. Ja eikö puhlunnahkainen nuttu[1] ole\nsangen suloinen ja tyrmä kapine?\n\nFALSTAFF.\nMitä nyt taas, sinä hulluttelija? Joko taaskin noita pistopuheita ja\nkompia? Mitä hemmetissä puhlunnahkainen nuttu minuun koskee?\n\nPRINSSI HENRIK.\nJa mitä hittoa tuo kapakan-emäntämme koskee minuun?\n\nFALSTAFF.\nOlethan useamman kuin yhden kerran hänen kanssaan maksusta sopinut.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHuusinko koskaan sinua osaasi maksamaan?\n\nFALSTAFF.\nEt, siinä olet oikeassa; siellä sinä yksin suoritit kaikki.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin, siellä ja muuallakin, minkä vaan kukkaro kesti; ja kun se ei\nriittänyt, käytin luottoani.\n\nFALSTAFF.\nNiin kyllä, ja käytit sitä niin, että, jos et olisi luultava vallan\nperillinen, olisi vallan luultavaa, -- Mutta kuulehan, sinä herttapoika,\nvieläkö täällä tulee olemaan hirsipuita Englannissa, kun sinä tulet\nkuninkaaksi? Ja vieläkö, niinkuin nyt, laki, tuo vanha pilkkakirves, saa\nmiehuutta räävätä ruostuneilla kankisuitsillaan? Sinä kun tulet\nkuninkaaksi, älä ketään varasta hirtä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEn; sen saat sinä tehdä.\n\nFALSTAFF.\nMinäkö? Sepä oivaa! Minusta tulee kelpo lainlukija.\n\nPRINSSI HENRIK.\nVäärin jo luit; tarkoitan, että sinä saat toimiksesi varkaitten\nhirttämisen, ja näin sinusta tulee oiva hirttomies.\n\nFALSTAFF.\nHyvä vaan, Heikku, hyvä vaan; ja tavallaan se onkin luonteeni\nmakaista, yhtä hyvää kuin hovissa palveleminen, tiedä se.\n\nPRINSSI HENRIK.\nVirkapukuunko nähden?\n\nFALSTAFF.\nNiin kyllä, virkapukuun nähden, joista mestaajalla ei suinkaan ole\npuutetta. Hitto vieköön! olen niin alakuloinen kuin vanha kollikissa\ntai riepoteltu aljokarhu.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTai vanha leijona tai rakastelijan kannel.\n\nFALSTAFF.\nNiin, tai Lincolnshiren säkkipillin pärinä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTai jänis, -- mitä sanot siitä? -- tai alakuloinen, haiseva allikko?\n\nFALSTAFF.\nSinulla on mitä äitelimpiä vertauksia ja olet toden totta mitä\nkekseliäin, konnankurisin -- herttaisin nuori prinssi. -- Mutta,\nHeikku, minä pyydän, älä kiusaa minua enää turhuuksiin. Suokoon\nJumala, että tietäisimme sinä ja minä, mistä mukavasti saisi ostaa\nhyvää nimeä. Vanha neuvosmies tuossa taannoin haukkui minua kadulla\nteidän tähtenne, herraseni; vaan en ollut hänestä millänikään; ja\nkuitenkin hän haastoi sangen viisaasti; mutta minä en ottanut siitä\nvaaria; ja kuitenkin hän haastoi viisaasti, ja keskellä katua lisäksi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSiinä teit oikein; \"sillä viisaus kaduilla äänensä ilmoittaa, eikä\nyksikään ota siitä vaaria\".\n\nFALSTAFF.\nOo, sinähän matkit raamattua kuin paholainen; voisit, piru vieköön,\nvietellä itse pyhimyksenkin. Sinä olet minussa saanut paljon\npahennusta aikaan, Heikku, -- Jumala sen sinulle anteeksi suokoon!\nEnnen kuin sinut tunsin, Heikku, olin viatoin kuin lapsi; ja nyt, jos\noikein totta puhun, en ole paljoa parempi noita maailman lapsia. Minun\ntäytyy tästä elämästä lakata, ja tahdonkin siitä lakata. Jumal'auta,\nkonna olen, jos en sitä tee. En tahdo kadotukseen joutua minkään\nkuninkaanpojan takia koko kristikunnassa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMistä me huomenna kaappaamme kukkaron, Hannu?\n\nFALSTAFF.\nTuhat tulimmaista! Mistä vaan, poikaseni, minä olen myötä; jos en,\nniin sano konnaksi ja pitele minua koirana.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvinpä se näyttää käyvän, se elämän parannus: rukouksesta\nnäpistelyyn.\n\n    (Poins lähestyy etäältä.)\n\nFALSTAFF.\nNiin, niin, Heikku; se on minun ammattini, Heikku; ei silloin tee\nihminen syntiä, kun työskentelee ammatissaan. Poins! -- Nyt saamme\nkuulla, onko Gadshill jotakin vainustellut meille. -- Oi, jos ihminen\ntulisi autuaaksi ansiostaan, niin mikäpä soppi helvetissä olisi kyllin\nkuuma hänelle? Hän on kaikkivaltiain konna, mikä milloinkaan on\nhuutanut \"seis\" kunnon miehelle.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHuomenta, Eetu!\n\nPOINS.\nHuomenta, rakas Heikku! -- Mitä sanoo monsieur Omatunto? Mitä sanoo\nsir John Sokeri-sekti? Hannu, kuinka sinä ja piru sovitte sielustasi,\njonka hänelle möit viime pitkänäperjantaina lasillisesta madeiraa ja\nkylmästä salvokukon reidestä?\n\nPRINSSI HENRIK.\nSir John pysyy sanassaan ja piru saa saatavansa; sillä hän ei ole\nkoskaan ollut mikään sananlaskun rikkoja, -- hän antaa pirulle, mitä\npirulle tulee.\n\nPOINS.\nJoudut siis kadotukseen, kun täytät lupauksesi pirulle.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHän joutuisi muuten kadotukseen pirun pettämisestä.\n\nPOINS.\nMutta pojat, pojat, huomenaamulla varhain kello neljältä Gadshilliin.\nToivioretkeläisiä on menossa Canterburyyn, rikkaat uhrilahjat\nmatkassa, ja kauppiaita ratsastamassa Lontooseen, kukkarot pulleina.\nMinulla on naamarit teille kaikille, hevoset teillä on itsellänne.\nGadshill makaa tämän yötä Rochesterissa; huomenehtooksi olen tilannut\nillallisen Eastcheapiin; me voimme sen tehdä yhtä taatusti kuin\nnukkua. Jos tahdotte tulla mukaan, niin sullon kukkaronne täyteen\nkruunuja; jos ette tahdo, niin jääkää kotiin ja menkää hirteen.\n\nFALSTAFF.\nKuuleppas, Eetu. Jos minä jään kotiin enkä tule matkaan, niin annan\nhirttää teidät siitä, että menette matkaan.\n\nPOINS.\nVai niin, sinä lihamöhkäle!\n\nFALSTAFF.\nHeikku, tuletko mukaan?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKen? Minäkö rosvo? Minäkö varas? En, totta maarin, minä.\n\nFALSTAFF.\nEi ole kunniata, miehuutta eikä hyvää toveruutta sinussa, etkä ole\nsinä kruunupään verta, jos et uskalla kaapata muutamaa kruunua.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, olkoon menneeksi, kerran elämässäni tahdon olla huimapää.\n\nFALSTAFF.\nNo, sepä järkevää puhetta.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEi; tulkoon mitä tulee, minä jään kotiin.\n\nFALSTAFF.\nNo, sitten minä, jumaliste, rupeen maankavaltajaksi, kun sinä tulet\nkuninkaaksi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSitä en sure.\n\nPOINS.\nSir John, kuulehan! Jätä minut prinssin kanssa kahden kesken; minä\nhänelle tätä seikkailua niin perustelen, että hän lähtee mukaan.\n\nFALSTAFF.\nHyvä; Jumala suokoon sinulle suostuttelijan hengen ja hänelle\nopinhaluiset korvat, niin että se, mitä sinä puhut, tepsisi, ja että\nse, mitä hän kuulee, herättäisi uskoa, niin että tuosta oikeasta\nprinssistä, pilan vuoksi vaan, tulisi väärä varas; sillä ajan\nväärinkäytökset kaipaavat, poloiset, kehotusta. Hyvästi! Eastcheapissa\ntavataan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvästi, myöhä kevät! Hyvästi, marraskesä!\n\n    (Falstaff menee.)\n\nPOINS.\nHyvä, kiltti, herttainen prinssi, tulkaa matkaan huomenna; minulla on\nhankkeessa kuje, jota en voi yksin toimittaa. Falstaff, Bardolph, Peto\nja Gadshill saavat ryöstää nuo miehet, joista jo olemme vainun\nsaaneet. Te ja minä emme ole mukana; mutta kun he ovat saaliinsa\nsaaneet, jos emme me silloin sitä heiltä ryöstä, me molemmat, niin\nannan pääni.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMutta miten pääsemme heistä irti, lähtöä tehdessä?\n\nPOINS.\nNo, lähdemme joko ennen tai jälkeen heitä ja määräämme heille jonkun\nyhtymäpaikan, johon meidän on vallassamme olla saapumatta; silloin\nheidän on pakko omin päin ryhtyä yritykseen, ja heti kun sen ovat\ntehneet, karkaamme me heidän niskaansa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin, mutta luultavaa on, että he tuntevat meidät hevosistamme,\nvaatteistamme ja lukemattomista muista seikoista.\n\nPOINS.\nEi hätää! Hevosiamme eivät saa nähdä, ne sidon kiinni metsään;\nnaamarimme vaihdamme toisiin, kun pääsemme heistä irti, ja, nähkääs,\nminulla on vartavasten kanvastiverhoja mukanani, millä peitämme\ntavalliset päällysvaatteemme.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMutta pelkään, että heistä on meille liian kova vastus.\n\nPOINS.\nJopa! Kaksi heistä, sen tiedän, on niin aito pelkureita, että heti\nottavat sääret selkäänsä; ja mitä kolmanteen tulee, jos hän taistelee\nkauemmin kuin minkä parhaaksi huomaa, niin en, jumal'auta, enää tahdo\nmiekkaa käyttää. Parasta koko lystissä on ne käsittämättömät valheet,\njoita tuo lihava lurjus on meille kertova, kun yhdymme illallisella:\nkuinka hän tappeli vähintäin kolmeakymmentä vastaan, mitä työkkäyksia,\niskuja, hengenvaaroja hän kesti, ja näiden vaiheiden paljastamisessa,\nsiinäpä se hauskuus.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvä, minä lähden mukaan; hanki meille kaikki tarvittavat ja yhdy\nminuun huomenehtoolla Eastcheapissa; siellä aion illastella. Hyvästi!\n\nPOINS.\nHyvästi, prinssi!\n\n    (Poins menee.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nMa teidät tunnen; vielä jonkun aikaa\nIrstaita laiskan ilveitänne autan.\nMut näin vaan jäljittelen aurinkoa.\nJok' inhan, saastahisen pilven sallii\nSen kauneutta kaihtaa maailmalta,\nEtt', taas kun tahtoo oma itsens' olla,\nEnemmän kaivattua ihailtaisi,\nKun päältään luo se häijyn, herjan huurun,\nJonk' usvaan se jo tukehtuvan näytti.\nJos juhlaa vietettäisiin vuosi umpeen,\nNiin huvi yhtä raskast' ois kuin työkin;\nMut haluttu on harvakseltaan juhla,\nJa mikään ei niin viehätä kuin outous.\nNäin kun nää löyhät menoni ma heitän\nJa lupaamattanikin velan maksan,\nNiin kansan toiveet petän saman verran,\nKuin itse paremp' olen lupaustani.\nKuin kirkas kulta tummall' alustalla,\nParannus loistaa virheitteni yli\nJa kauniimp' on ja silmää häikäävämpi,\nKuin mit' ois ilman alustaa se ollut.\nNäin virheitäni taidolla ma säännän,\nVähimmin luultaissa ne parhaaks käännän.\n\n                              (Poistuu.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Paikka sama. Toinen linnan huone.\n\n    (Kuningas Henrik, Northumberland, Worcester, Hotspur.\n    Sir Walter Blunt y.m. tulevat.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nVereni liian kylmää oli, tyyntä,\nMoisesta herjauksesta kuohahtaakseen.\nMun tunsitte ja siksi malttiani\nTe poljitte; mut tietkää: vasta tahdon\nEnemmän olla oma itseni,\nEnemmän mahtava ja peljättävä,\nKuin mitä vaatis luonto, jok' on ollut\nKuin öljy lienteä, kuin höyhen pehmyt.\nJa siksi mult' on vienytkin sen arvon,\nJonk' ylväät henget ylväille vaan suovat.\n\nWORCESTER.\nKuningas, huoneemme ei ansainnut\nNäin tulla vallan ruoskan alaiseksi,\nSamaisen vallan, jonka omin käsin\nNoin pöyhkäks autoimme.\n\nNORTHUMBERLAND.\n                        Kuningas hyvä, --\n\nKUNINGAS HENRIK.\nPois, Worcester, tiehssi! Ma katseessasi\nNään ynseyttä, uhkaa. Herraseni,\nTeill' liian ylväs on ja röyhkä käytös,\nJa majesteettius ei kärsi nähdä\nAlaisen otsall' yrmin hivenettä.\nEronne saatte. Kun on meille tarvis\nApunne, työnne, teidät kutsutamme. --\n    (Worcester menee.)\n    (Northumberlandille.)\nPuhua aioitte.\n\nNORTHUMBERLAND.\n               Niin, kuninkaani.\nNuo vangit, jotka korkeutenne vaati\nJa jotka Percy Holmedoniss' otti,\nNiin jyrkkään niit' ei kielletty, hän väittää,\nKuin kerrottu on teille, majesteetti.\nSiis kateus on tai väärinkäsitys\nSyy tähän virhiin, eikä poikani.\n\nPERCY.\nKuningas, vankeja en kieltänyt.\nMut muistan, että, taistelun kun jälkeen,\nVihasta, reudonnasta raukeana,\nNojasin huohottaen miekkaani,\nLähestyi muudan herra, hieno, siisti,\nVeres kuin sulho, parta ajeltuna\nKuin sänkipelto viljankorjuun jälkeen.\nHän haiskahteli niinkuin kauppasaksa,\nJa peukalon ja sormen välissä\nOl' lemutuosa, jota vuoron perään\nNokalleen vei ja otti pois, jok' aina,\nKun taas hän toi sen, suuttuneena tuosta,\nPäräytti vastaan aimo aivastuksen.\nHän aina hymyili ja lorueli;\nKun miehet kantoi ruumiit pois, hän sanoi,\nEtt' ovat säädyttömät, tyhmät tollot,\nKun hänen nenänsä ja tuulen väliin\nLikaisen, inhottavan ruumiin tuovat.\nNaislauseilla ja juhlajuoruilla\nMua tutkisteli; muun muassa multa\nHän majesteetin hyväks vangit vaati.\nVilusta haavojani karvasteli,\nJa niin mua kiusasi tuo papukaija,\nEtt' ärtyneenä sekä tuskissani\nÄryllä ärjäisin, en tiedä mitä:\nJaa tahi ei; -- mun oli hulluks tehdä\nHelyjen helke tuo ja lemun löyhkä\nJa rouvasrupatukset rummuista,\nTykeistä, haavoista, niin, herra nähköön!\nHän mulle neuvoi, ett' on spermaceti\nSisäiseen vammaan vallan verratonta\nJa ett' on sula synti, oikein totta,\nMaan viattomist' uumist' esiin kaivaa\nTuot' ilkkaa salppia, mi luimuun surmaan\nNiin monta pulskaa kelpo miest' on syössyt;\nJa jos ei noita tykki-pahoja oisi,\nNiin oisi hänkin tullut soturiksi.\nTuollaiseen tyhjään, löyhään jaaritukseen\nMa, niinkuin sanoin, kaartain vastasin.\nKuningas, pyydän: moisen puhe älköön\nPätekö saamaan uskollisuuttani\nSyynalaiseksi majesteetin luona.\n\nBLUNT.\nKuningas, asiaa jos aprikoidaan,\nNiin, mit' on Henrik Percy lausunut\nMoiselle henkilölle moiseen aikaan\nMoisella paikalla, se kaikkinensa\nVoi syystä raueta eik' enää nousta\nHänelle haitaksi tai kanteheksi,\nJos nyt hän lausumansa pyörryttää.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJa kuitenkaan hän vankeja ei anna,\nPait sillä välipuheella ja ehdoll',\nEtt' omin varoin irti lunastamme,\nLankonsa Mortimerin, senkin hupsun,\nJok' ehdoin tahdoin, jumal'auta, hengen\nKavalsi niiltä, joita sotaan johti\nGlendoweria vastaan, lemmon noitaa,\nJonk' äsken, kuten kuulin, tytär naitu\nOn Marchin kreiville. Vai aartehemme\nMe petturien lunnaiks tuhlaisimme!\nKavallust' ostaisimme, liiton tehden\nHenkensä myyneen arkalaisen kanssa!\nEi, kaljuun vuoristoon hän kuolkoon nälkään;\nEn koskaan sitä katso ystäväksi,\nKen vaatii mua pennin uhraukseen\nHyväksi kavaltajan Mortimerin.\n\nPERCY.\nKavaltajanko Mortimerin!\nKuningastaan ei pettänyt hän koskaan,\nVaan sotaonni häntä. Todisteeksi\nEi muuta kieltä tarvis kuin nuo haavat,\nNuo ammottavat suut, joit' urhoon lyötiin\nSevernin kaislarannall' ihanalla,\nMiss' osan parhaan tunnista hän kesti,\nMies miestä vastaan vaihtelevin onnin\nOtellen ylvään Glendowerin kanssa.\nKolmasti hengähtivät, kolmasti\nSopivat juomaan Severn-virran vuosta,\nMi heidän verikatsettansa säikkyin\nKamolla piili väräjävään kaislaan,\nKähäräpäänsä kätkein rannan hiekkaan,\nTuon uljaan urhoparin veristämään.\nEi halpa, laho vilppi ole koskaan\nPunannut töitään moisin kuolinhaavoin;\nEi koskaan voinut jalo Mortimer\nNiin monta haavaa ottaa ehdollansa.\nHänt' olkaa petturiksi parjaamatta!\n\nKUNINGAS HENRIK.\nValeita ajat, Percy, valeit' ajat!\nHän Glendowerin kanss' ei ole koskaan\nMitellyt miekkaa. Tiedä, yhtä hyvin\nOtella rohkeis pirun kanssa kahden\nKuin Owen Glendoweria vastustaa.\nHäpeä vähän! Mortimerist' ällös\nVast'edes sanaakaan sa mulle hiisku,\nSaat muuten kuulla moista, jok' ei liene\nJuur' mieleistä. -- My lord Northumberland,\nOlette vapaa lähtöön poikinenne. --\nSa laita vangit tänne, muuten kuulet!\n\n    (Kuningas Henrik, Blunt ja seurue poistuvat.)\n\nPERCY.\nVaikk' itse piru niitä multa karjuis,\nNiin niit' en laita. -- Jäljest' oiti riennän\nJa sanon sen; sydäntäni ma tahdon\nKeventää, vaikka maksaisi se pääni.\n\nNORTHUMBERLAND.\nKuin? Käykö sappi päähän? Malta mielesi\nSetäsi tulee tuossa.\n\n    (Worcester palajaa)\n\nPERCY.\n                    Mortimerist'\nEi sanaakaan! Haa, tuhat tulimmaista!\nHänestä haastaa tahdonkin ja, vaikka\nSiit' autuus menisi, myös puoltaan pitää.\nTyhjentää tahdon kaikki suoneni,\nTipoittain sydänvereni hiekkaan valaa\nJa Mortimerin nostaa polkeuksista\nYht' ylhäälle kuin kuningas tuo luihu,\nTuo kiittämätön, mätä Bolingbroke.\n\nNORTHUMBERLAND (Worcesterille).\nKuningas vimmannut on veljes pojan.\n\nWORCESTER.\nKen mentyäni tämän liekin nosti?\n\nPERCY.\nHän tahtoo, mukamakin, kaikki vangit.\nJa vaimoni kun veljestä ma taaskin\nLunnaita vaadin, vaaleni hän aivan\nJa kalman silmäyksen minuun iski,\nVavisten nimeäkin Mortimerin.\n\nWORCESTER.\nEn moiti häntä; Richard vainaa tämän\nJulisti perillisekseen.\n\nNORTHUMBERLAND.\n                         Niin teki;\nMa julistuksen kuulin; se ol' silloin,\nKun kuningas tuo rukka -- Jumal' anteeks\nTekomme pahat häntä kohtaan suokoon! --\nLäks sotaretkellensä Irlantiin,\nJost' ennen aikaa palattuaan joutui\nVallastaan syöstyksi ja surmatuksi.\n\nWORCESTER.\nJa jonka surmasta me häväistystä\nJa pilkkaa kuullaan koko mailman suusta.\n\nPERCY.\nVaietkaa, pyydän! Richard kuningasko\nKytyni määräs, Edmund Mortimerin,\nPerillisekseen?\n\nNORTHUMBERLAND.\n                Niin, sen itse kuulin.\n\nPERCY.\nSiis kuningasta, serkkuaan, en soimaa,\nJos kaljuun vuoristoon sois hänen kuolleen.\nMut niinkö te, te, jotka asetitte\nTuon epäpädön miehen päähän kruunun\nJa hänen takiansa salamurhan\nHäpeätahran saitte, niinkö te\nMyös koko mailman kirot kestää saatte,\nKuin mitkä kätyrit tai kurjat koneet,\nKuin nuorat, tikapuut, kuin hirttomiehet? --\nAnteeksi, että alennun ma näin\nJa näytän, minkä aseman ja arvon\nTuo viekas kuningas on teille suonut. --\nHyi, näinkö pitää nykypolven kuulla\nJa aikakirjain haastaa jälkeisille,\nEtt' teidän arvoisenne mahtimiehet\nVääryyden toimiin myivät itsensä, --\nNiinkuin te, jumal' armahtakoon, teitte, --\nSurvaisten Richardin, tuon jalon ruusun,\nJa sijaan pannen koison Bolingbroken?\nPitääkö kuulla vielä häpeämpää:\nEtt' ivan, potkun palkaks saitte siltä,\nJonk' edestä tään pilkan kärsitte?\nEi, viel' on aika teidän vapaaks ostaa\nMaanpakoon syösty kunnia ja jälleen\nPalauttaa entiselleen mainehenne\nJa kostaa ivailut ja ylenkatseet\nTuon ylvään kuninkaan, jok' yöt ja päivät\nVaan miettii teille loppusuoritusta\nOmalla verisellä surmallanne.\nSiis, sanon minä --\n\nWORCESTER.\n                    Lanko, vait! Jo riittää.\nJa nyt ma teille avaan salakirjan\nJa pikatajuiselle vihallenne\nSyvistä vaara-asioista kerron,\nNiin vaarallisist', uhkarohkeista,\nKuin ryöppyvän on virran yli kulku\nKeihäällä jalan alla keinuvalla.\n\nPERCY.\nJos kätkee, hyvää yötä! -- Ui tai uppoo!\nRajutkoon vaara idäst' aina länteen,\nKun pohjast' etelään vaan kunnia vastaa!\nOtelkoot vaan he! Verta huumaavampi\nUsuttaa leijonaa kuin jänist' ajaa!\n\nNORTHUMBERLAND.\nJalojen töiden kuvittelu hänet\nPois malttamuksen aitauksesta tempaa.\n\nPERCY.\nOis, maarin, helppo huipata ja riistää\nKalvaalta kuulta kirkas kunnia,\nTai mereen syvään sukeltaa, miss' ikiin\nEi laskinluoti pohjannut, ja nostaa\nUponnut kunnia ylös kiharoista,\nJos pelastaja yksin kilpaajatta\nSais kaiken hänen loistons' omaksensa.\nMut hyi, hyi tuota naamapuolta seuraa!\n\nWORCESTER.\nHän näkee haaveiluja mailman täyden,\nMut sitä kuvaa ei, jok' oisi tärkein. --\nVaan hetkinen mua kuule, lanko hyvä!\n\nPERCY.\nAnteeksi suokaa!\n\nWORCESTER.\n                 Jalot skottilaiset.\nNuo vankisi, --\n\nPERCY.\n                Ne pidän kaikki itse.\nHän, jumal'aut', ei skottilaista saa,\nEi, vaikka skottilaisest' autuus riippuis;\nNe pidän, sen ma vannon.\n\nWORCESTER.\n                         Riehut, pauhaat,\nJa tuumaani et kuule. Saathan pitää\nNuo vankisi.\n\nPERCY.\n             Sen teenkin; siinä kaikki\nLunastaa Mortimeria ei lupaa;\nMua kieltää Mortimeria mainimasta;\nMut minä yllän hänet kesken untaan\nJa korvaan hälle huudan: \"Mortimer!\"\nNiin, hankin kottaraisen, joka kirkuu\nYhäti \"Mortimer\"; sen hälle laitan,\nNäin yhä kiihdytellen kiukkuansa.\n\nWORCESTER.\nSananen kuule, lanko!\n\nPERCY.\n                      Julki heitän\nMuut riennot pois, pait yhden: miten voisin\nKiduttaa, lannistaa tuon Bolingbroken\nJa tuonkin öyhkärin, tuon Walesin prinssin.\nJos en ma tietäisi, ett' isä tälle\nOn karmea ja hiiteen hänet soisi,\nNiin oluthaarikkansa myrkyttäisin.\n\nWORCESTER.\nHyvästi, lanko! Haastan kanssas toiste,\nKun olet halukkaampi kuulemaan.\n\nNORTHUMBERLAND.\nHaa, sinä paarman purtu, kärty narri,\nKun sisuttelet niinkuin häijy akka\nJa korvas kiinnät omaan kielees yksin!\n\nPERCY.\nMua raipat ruoskii, viholaiset pistää,\nNokkoset polttaa, kun vaan mainitaankin\nTuo Bolingbroke, tuo halpa marukieli.\nRichardin aikaan -- no, mik' on se paikka? --\nHiis olkoon! -- se on Glostershiressa,--\nMiss' asui hupsu setänsä, tuo herttua,\nSetänsä York, -- miss' ensin polveani\nTuon hymykuninkaan, tuon Bolingbroken\nEdessä notkistin, -- hyi, perhana! --\nRavenspurgist' yhdessä kun palasitte.\n\nNORTHUMBERLAND.\nSe oli Berkley-Castlessa.\n\nPERCY.\n                          Niin oikein. --\nHyi, mitkä määrät marumakeaista\nTuo liehakoiva hurtta minuun syyti!\n\"Kun tämä hento onnen taimi varttuu\" --\nJa \"rakas Henrik Percy\", -- \"lempi-lanko\", --\nLankoudet lempoon! -- Jumal', anteeks anna! --\nNyt, setä, puhukaa; nyt olen valmis.\n\nWORCESTER.\nEi, jos on sulla halua, niin jatka;\nEi mulla kiirettä.\n\nPERCY.\n                   Nyt olen valmis.\n\nWORCESTER.\nSiis vieläkin nuo skottilaiset vangit:\nNe heti vapaiks anna lunnahitta,\nJa laita Douglaan poika Skotlantiin\nVäkeä värväämään: ne helpostikin\nJa syistä, jotka kirjeess' ilmoitan,\nSinulle myönnetään. --\n    (Northumberlandille.)\n                       Ja te, mylord,\nKun poikanne näin Skotlannissa toimii,\nTe salassa sill'aikaa hiiviskelkää\nTuon jalon, rakastetun prelaatin,\nTuon arkkipiispan suosiin.\n\nPERCY.\n                           Yorkin, niinkö?\n\nWORCESTER.\nNiin, oikein: piispa Scroopin, jonka mielest'\nEi haihdu veljen kuolo Bristolissa.\nEn tätä nyt vaan puhu arveluna,\nJok' ehkä tapahtuu, vaan jonka varmaan\nJo tiedän harkituks ja päätetyksi,\nJa joka vartoo vaan, ett' ilmestyisi\nSe sattuma, jok' auttaa sitä vauhtiin.\n\nPERCY.\nJo siitä vainun saan! Se hyvin käy,\nNiin totta kuin ma elän!\n\nNORTHUMBERLAND.\n                         Aina päästät\nSa koiras irti, ennen kuin näet saaliin.\n\nPERCY.\nNiin, mutta tämähän on oiva juoni! --\nJa Skotlannin ja Yorkin sotavoimat\nYhtyvät Mortimeriin. Haa!\n\nWORCESTER.\n                          Niin käypi.\n\nPERCY.\nNo, toden totta, oivallinen tuuma!\n\nWORCESTER.\nJa kiirett' ei vaan vaadi pikkusyyt;\nPää pystyyn vaan, jos tahdot pitää pääsi!\nJos kuinka siivoll' oisimme, niin aina\nKuningas meitä luulee velkojikseen\nJa luulee meitä nurkuluuloisiksi,\nSiks kunnes maksanut on meille täyden.\nNäethän itse, kuinka hän jo alkaa\nMeit' armokatseestansa vieroittaa.\n\nPERCY.\nNiin, niinpä niin! Sen hälle kostaman.\n\nWORCESTER.\nHyvästi, lanko! Kauemmas äl' astu,\nKuin mihin minä kirjeissäni määrään.\nKun aika kypsyy, -- ja se kypsyy pian --,\nNiin Glendowerin luo ja Mortimerin\nMa hiivin ja niin laitan, että sinä\nSiell' yhdyt väkemme ja Douglaan kanssa,\nSepäämään vahvoin käsin onnetarta,\nJok' ihan pois jo sylistämme luistaa.\n\nNORTHUMBERLAND.\nHyvästi, veikko! Toivon, että hyvin\nKaikk' onnistuu.\n\nPERCY.\n                 Hyvästi jääkää, setä!\nOi, jos vaan pian alkais huvitukset,\nSotahuudot, tappelut ja voivotukset!\n\n                          (Lähtevät)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Rochester. Majatalon piha.\n\n    (Ajuri tulee, lyhty kädessä.)\n\nAJURI.\nHoi, hoi! Jos ei kello jo ole neljä päivällä, niin menen vaikka\nhirteen. Otava on uuden savupiipun päällä, ja vielä ei ole hevosemme\nkuormitettu. Tallimies, hoi!\n\nTALLIMIES (ulkoa).\nHeti, heti.\n\nAJURI.\nTommi kulta, korjaahan hiukan ruunan satulaa ja pane vähän tappuroita\npuan alle! koni parka on lyöttynyt pahanpäiväiseksi.\n\n    (Toinen ajuri tulee.)\n\n2 AJURI.\nHerneet ja pavut täällä ovat turkaisen komuisia; ja siitä, jos\nmistään, ne koni-raukat matoja saavat. Tässä talossa on kaikki\nylösalaisin siitä, kuin tallimies Roope kuoli.\n\n1 AJURI.\nMies raukka! Hänellä ei ollut ilon päivää siitä asti, kuin kaurain\nhinta nousi; se oli hänen surmansa.\n\n2 AJURI.\nLuulenpa, ettei koko Lontoon tiellä ole kirotumpaa kirpunpesää kuin\ntämä talo; minä olen kirjavaksi purtu kuin suutarikala.\n\n1 AJURI.\nKuin suutarikala? Pentele olkoon, ei ole kuningasta koko ristikunnassa\nparemmin purtua, kuin minä olen ensi kukonlaulusta.\n\n2 AJURI.\nNiin; eivätkä anna meille edes pottua, vaan täytyy kaikki laskea\nuuniin, ja sellainen tupavuoto se siittää kirppuja kuin partiaisen\nmätiä.\n\n1 AJURI.\nTallimies, hoi! Tänne, sinä hirtehinen, kuuletko!\n\n2 AJURI.\nMinulla on sianliikkiö ja kaksi pötkyä inkivääriä jätettävä\nCharing-crossiin.\n\n1 AJURI.\nHerran Kiesus! Kalkkunakukot ovat vasussani ihan nälkään kuolleet. --\nTallimies, hoi! -- Piru sinut vieköön! Eikö sinulla ole silmiä päässä?\nEtkö kuule? Jos ei ole yhtä kunniallista halaista kallosi kuin ottaa\nkulaus, niin olen minä koira. -- Tule, sinä senkin hirtehinen! Eikö\nole kunniata sinussa?\n\n    (Gadshill tulee.)\n\nGADSHILL.\nHuomenta, ajurit! Mitä on kello?\n\n1 AJURI.\nLuulenpa kaksi.\n\nGADSHILL.\nMies hyvä, lainaa mulle lyhtysi; katsoisin ruunaani tallissa.\n\n1 AJURI.\nÄlähän luule! Tunnenpa juonen siinä kuin toinenkin, usko pois.\n\nGADSHILL.\nMies hyvä, lainaa sinä lyhtysi!\n\n2 AJURI.\nJopa kai! Joko sait? -- \"Lainaa minulle lyhtysi\", hän sanoo. Enkä,\nhiisi olkoon; ensin tahdon nähdä sinut hirsipuussa.\n\nGADSHILL.\nKuules, ajuri, mihin aikaan aiot olla Lontoossa?\n\n2 AJURI.\nHyvissä ajoissa, ehtiäkseni maata valkean valolla, usko pois. --\nMennään, naapuri, herättämään herrat; he tahtovat tulla yhteen\nseuraan; heillä on arvokalua paljon.\n\n    (Ajurit menevät.)\n\nGADSHILL.\nViinuri, hoi!\n\nVIINURI (ulkoa).\nSivaan, sanoi taskuvaras.\n\nGADSHILL.\nSe sopii yhtä hyvin kuin -- sivaan, sanoi viinuri; sillä sinä et eroa\ntaskuvarkaasta enempää kuin yllyttäjä tekijästä; sinä valmistat tien.\n\n    (Viinuri tulee.)\n\nVIINURI.\nHuomenta, herra Gadshill! Se pitää kutinsa, mitä eilen illalla teille\nkerroin: täällä on moisikki Kentin salomailta, jolla on mukana\nkolmesataa kultamarkkaa; sen kuulin hänen eilen illallisella sanovan\neräälle seuralaiselleen, jollekin reviisorin tapaiselle, jolla myöskin\non koko joukko kamssua, jumala tiesi, mitä. He ovat jo nousseet ja\ntilanneet munapaistikasta; lähtevät heti matkaan.\n\nGADSHILL.\nKuule, jos eivät tiellä tapaa pyhän Miikkulan veljeskuntaa,[2] niin\nsaat ottaa pääni.\n\nVIINURI.\nKiitoksia paljon, siitä en huoli; säästä se pyövelille; sillä tiedän,\nettä palvelet pyhää Miikkulaa niin rehellisesti, kuin saattaa veijari.\n\nGADSHILL.\nMitä sinä minulle pyövelistä pakiset? Jos minä hirteen joudun, niin\nlihotan minä kaksi hirsipuuta; sillä jos minä joudun hirteen, niin\njoutuu siihen myöskin vanha sir John, ja tiedäthän, ettei hän ole\nmikään nälkäsuoli. Hih, hei! Niitä on vielä muitakin troialaisia,[3]\njoita et voi uneksiakaan, miehiä, jotka huviksensa suvaitsevat tehdä\nammatille kunniaa, ja jotka, jos asian hajulle tullaan, oman arvonsa\nvuoksi saattavat sen taas tolalleen. Minun seuraani ei ole\njalkakulkurit, kolamiehet ja viiden pennin rosvot, eikä mokomat\nhupelot, viiksihuuliset ja kuparinaamaiset oluenjuomarit, vaan\nvapaasukuiset ja varasukuiset, pormestarit ja vallasväet, sellaiset,\njotka voivat pitää puoliaan, jotka ennen lyövät, kuin puhuvat, ennen\npuhuvat, kuin juovat ja ennen juovat, kuin rukoilevat. Nytpä\nvalehtelin; sillä he rukoilevat lakkaamatta pyhimystään, yhteiskuntaa;\ntai oikeammin eivät rukoile, vaan rukoavat puoleensa, nylkevät ja\nnilkovat hänestä nahan ja pysyvät hyvässä kengässä.\n\nVIINURI.\nMitä? Nylkevätkö yhteiskuntaa kengikseen? Tokko ne kengät pitävät\nvettä pahalla säällä?\n\nGADSHILL.\nPitävät kyllä: oikeus on ne voidellut. Me varastamme niinkuin\nlinnassa, varustuksien suojassa. Meillä on häkylänsiementä varalla, me\nvaellamme näkymättöminä.\n\nVIINURI.\nTotta vieköön, luulenpa, että saatte enemmän kiittää yötä kuin\nhäkylänsiementä näkymättömyydestänne.\n\nGADSHILL.\nTuohon käteen! Sinä olet saapa osan voitostamme, niin totta kuin olen\nkunniallinen mies.\n\nVIINURI.\nSano ennemmin: niin totta kuin olet kunniaton varas.\n\nGADSHILL.\nNo niin: homo on yhteinen nimi kaikille ihmisille.[4] Käske\ntallimiestä tuomaan ruunani tallista. Hyvästi, sinä ruokoton ryökäle!\n\n    (Poistuvat.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Maantie Gadshillin kohdalla.\n\n    (Prinssi Henrik ja Poins tulevat. Peto ja Bardolph etäämpänä.)\n\nPOINS.\nPiiloon! Piiloon! Olen toimittanut pois Falstaffin hevosen, ja nyt hän\nsähisee ja sahisee kuin kumilla kangistettu sametti.\n\nPRINSSI HENRIK.\nLymyyn!\n\n    (Palataff tulee.)\n\nFALSTAFF.\nPoins! Poins! Senkin hirtehinen! Poins!\n\nPRINSSI HENRIK.\nVaiti, sinä ihramahainen konna! Mitä siinä meluat?\n\nFALSTAFF.\nHeikku, missä on Poins?\n\nPRINSSI HENRIK.\nHän lähti tuonne vuoren kukkulalle; menen häntä etsimään.\n\n    (On etsivinään Poinsia.)\n\nFALSTAFF.\nMinä olen noiduttu rosvoamaan tuon varkaan seurassa. Se lurjus on\nlaittanut pois minun hevoseni ja sitonut sen, tiesi mihin. Jos vaan\nneljäkin mittajalkaa vielä jalan astun, niin paukahtaa. No, no, toivon\nkuitenkin että, tästä huolimatta, saan kunniallisen kuoleman, jos en\njoudu hirteen siitä, että tapan sen konnan. Olen jo kaksikolmatta\nvuotta joka hetki vannonut, ett'en seurustelisi hänen kanssaan, ja\nkuitenkin olen noiduttu sen konnan seuraan. Jos se koira ei ole minua\njollakin lemmenjuomalla itseensä kietonut, niin menen vaikka hirteen.\nNiin, toisin ei saata olla, olen noitajuomaa saanut. --Poins! --\nHeikku! -- Piru teidät periköön, kumpaisenkin! -- Bardolph! -- Peto!\n-- Nälkään kuolen ennen, kuin enää askeltakaan rosvoan. Jos ei olisi\nyhtä kunniallista kuin juoda, jälleen ruveta kunnon mieheksi ja jättää\nnuo konnat, niin olen suurin riiviö, mikä ikänä on hampain pureksinut.\nKahdeksan kyynärän jalkamatka mäkipäistä maata on minulle\nkuusikymmentä kertaa kymmenen peninkulmaa, ja sen nuo kovasydämiset\nlurjukset hyvin kyllä tietävät. Sepä nyt hittoa, ettei varkaatkaan voi\nolla rehelliset toisilleen. (Vihellystä ulkoa.) Vhjuuh! -- Piru\nperiköön teidät kaikki tyynni! Antakaa tänne hevoseni, te lurjukset;\nhevoseni tänne, tai hirteen!\n\nPRINSSI HENRIK.\nVaiti, senkin ihramaha! Laskeu maahan, paina korvasi kiinni kamaraan\nja kuuntele, kuuluuko matkamiesten askeleita.\n\nFALSTAFF.\nOnko teillä vipuja nostaa minut jälleen pystyyn? Lempo soikoon! Minä\nen aio näitä lihojani jalkaisin kantaa yhtä pitkää matkaa, vaikka\nsaisin kaikki rahat isäsi aarreaitasta. Piruko teissä on, kun näin\nminua hypitätte hevosen lailla?\n\nPRINSSI HENRIK.\nErehdyt: ei hevosen lailla, vaan hevosta vailla.\n\nFALSTAFF.\nRukoilen, rakas Heikku prinssi, toimita minulle hevoseni, rakas\nkuninkaan poika!\n\nPRINSSI HENRIK.\nHäpeä, lurjus! Olenko minä sinun tallirenkisi?\n\nFALSTAFF.\nMene sitte ja hirtä itsesi omaan perintöruhtinaalliseen sukkanauhaasi!\nJos minä joudun kiinni, niin haastan tästä teidät oikeuteen. Jos en\nteistä kaikista teetä remppulauluja hävyttömille nuoteille, niin\nolkoon kipollinen sektiä minulle myrkkyä. Kun pila menee näin\npitkälle, -- ja jalkaisin lisäksi -- niin minä sitä vihaan.\n\n    (Gadshill tulee.)\n\nGADSHILL.\nSeis!\n\nFALSTAFF.\nTeenhän sen, vastoin tahtoanikin.\n\nPOINS.\nOo! Tuossa on hurttamme, tunnen äänen.\n\n    (Bardolph tulee.)\n\nBARDOLPH.\nMitä uutta?\n\nGADSHILL.\nValepuku ylle! Naamarit kasvoille! Rahoja tulee kuninkaalle tuota\nmäkeä alas; ne ovat menossa kuninkaan aarreaittaan.\n\nFALSTAFF.\nValehtelet, konna: menossa ovat kuninkaan kapakkaan.\n\nGADSHILL.\nSiinä on kyllin varaksi meille kaikille.\n\nFALSTAFF.\nNiin, hirsipuun varaksi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNyt, miehet, teidän neljän tulee hyökätä heihin tuossa ahtaassa\nsolassa; Poins ja minä menemme tänne alemma; jos he pääsevät teidän\nkouristanne, niin joutuvat meidän käsiimme.\n\nPETO.\nKuinka monta heitä lienee?\n\nGADSHILL.\nNoin kahdeksan tai kymmenen.\n\nFALSTAFF.\nLempo soikoon! Etteivät he vaan rosvoa meitä!\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä? Pelkuriko sir John Ihramaha?\n\nFALSTAFF.\nTosin en ole mikään nälkäkurki, niinkuin isoisäsi John Gaunt, mutta en\nsiltä pelkuri, Heikku.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvä, sen saamme kohta nähdä.\n\nPOINS.\nKuules, Hannu. Sinun hevosesi on pensasaidan takana; kun sitä\ntarvitset, niin löydät sen sieltä. Hyvästi, ja pidä puoliasi!\n\nFALSTAFF.\nNyt en voi häntä piestä, vaikka vietäisiin hirteen.\n\nPRINSSI HENRIK (syrjään Poinsille).\nEetu, missä on valepukumme?\n\nPOINS.\nTässä, käsillä ihan; nyt piiloon.\n\n    (Prinssi Henrik ja Poins poistuvat.)\n\nFALSTAFF.\nNyt, miehet! Rohkea rokan syö, sanon minä; joka mies toimeensa!\n\n    (Matkustajia tulee.)\n\n1 MATKUSTAJA.\nTulkaa, naapuri. Poika saa taluttaa hevosiamme mäenrinnettä alas; me\nsill'aikaa voimme hiukan kävellä ja oikoa sääriämme.\n\nROSVOT.\nSeis!\n\nMATKUSTAJAT.\nKies' auttakoon!\n\nFALSTAFF.\nLyökää! Maahan hakatkaa! Kurkut poikki niiltä lurjuksilta! Haa, senkin\nhuorikat ja nakurit! Senkin lihamakkarat! He vihaavat meitä nuoria.\nHakatkaa maahan heidät! Kynikää heidät!\n\n1 MATKUSTAJA.\nOi, hukassa olemme me ja omaisemme ikipäiviksi!\n\nFALSTAFF.\nHirteen, te turpeamahaiset riiviöt! Vai olette hukassa! Vai niin, te\nihraiset saiturit! Jospa teillä vaan olisi aarteenne mukananne!\nHiiteen, te sianliikkiöt! Häh, hunsvotit? Nuortenkin pitää elää.\nOlette ison jurin jäseniä, niinkö? Kyllä me, lempo soikoon, teidät\njuritamme?\n\n    (Falstaff y.m. poistuvat, ajaen matkustajat edellään ulos.)\n\n    (Prinssi Henrik ja Poins palajavat.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nNe rosvot ovat panneet nuo kunnon miehet köysiin. Jos nyt me, sinä ja\nminä, voisimme ne rosvot rosvota ja ilolla ja riemulla lähteä\nLontooseen, niin olisi siinä puhetta viikoksi, naurua kuukaudeksi ja\nhauskaa pilaa ikipäiviksi.\n\nPOINS.\nPiiloon! Kuulen heidän tulevan.\n\n    (Rosvot palajavat.)\n\nFALSTAFF.\nNyt ystävät, tehkäämme jako, ja sitten ratsun selkään ennen päivän\nkoittoa. Jos prinssi ja Poins eivät ole aika pelkureita, niin ei ole\nenää oikeutta maassa. Tuossa Poinsissa ei ole miehuutta enempää kuin\nvillisorsassa.\n\nPRINSSI HENRIK (Syöksee esiin).\nRahat tänne!\n\nPOINS.\nKonnat!\n\n    (Heidän jakoa tehdessään, prinssi ja Poins karkaavat\n    heidän päällensä. He juoksevat kaikki tiehensä, ja\n    Falstaff, vaihdettuaan iskun tai pari, juoksee hänkin\n    pois, jättäen jälkeensä kaiken saaliinsa.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nHevillä saatu! Ratsaille nyt jouten!\nHajan on rosvot ja niin säikyksissään,\nEtt' toinen toista kohdata ei tohdi,\nVaroen kumppaniaan urkkijaksi\nTule, Eetu! Falstaff hikoo kuollakseen\nJa höystää, missä liikkuu, laihaa maata,\nJos voisin naurulta, niin säälisin.\n\nPOINS.\nVoi, kuinka se konna mölisi!\n\n                (Poistuvat.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Workworth. Huone hovilinnassa.\n\n    (Percy tulee, lukien kirjettä.)[5]\n\nPERCY.\n\"Mutta itse puolestani, mylord, olisin sangen taipuvainen olemaan\nmukana, siihen rakkauteen nähden, joka minut kiinnittää teidän\nhuoneeseenne.\" -- Olisi taipuvainen, -- miksei ole sitten? Siihen\nrakkauteen nähden, joka hänet kiinnittää huoneeseemme: -- sillä hän\nosoittaa, että rakastaa omaa latoansa enemmän kuin meidän huonettamme.\nAnnahan kun jatkan. \"Hanke, jota yritätte, on vaarallinen\"; -- niin,\nse on totta, vaarallista on saada nuhaa, nukkua, juoda; mutta minä\nsanon teille, herra Hölmönen, että tuosta vaara-nokkosesta me poimimme\nturvakukkasen. \"Hanke, jota yritätte, on vaarallinen; ystävät, joita\nluettelitte, epävarmat; itse aika sopimaton, ja koko tuumanne liian\nkevyt niin suuren vastarinnan vastapainoksi.\" -- Vai niin, vai niin te\nsanotte! Siihen sanon minä vastaan, että olette tyhmä moukka ja\npelkuri, ja että valehtelette. Mikä tolvana! Jumal'avita, tuumamme on\nniin hyvä, ettei toista sen parempaa; ystävämme lujat ja luotettavat;\nhyvä tuuma, hyvät ystävät ja mitä parahimmat toiveet; mainio tuuma,\nvarsin hyvät ystävät! Mikä kylmäjärkinen räivä! Itse kunnianarvoisa\nYork kiittää tuumaamme ja koko hankkeen juonta. Tuhat tulimmaista! Jos\nnyt olisin sen konnan parissa, niin halkaisisin häneltä kallon hänen\nvaimonsa viuhkalla. Onhan mukana isäni, setäni ja minä itse, Lord\nEdmund Mortimer, Yorkin piispa, ja Owen Glendower! Ja vielä lisäksi\nDouglas! Olenhan kaikilta saanut kirjeitä, joissa lupaavat aseissa\nyhtyä minuun yhdeksäntenä ensi kuussa. Ja ovathan jo jotkut heistä\nliikkeelle lähteneetkin. Senkin uskoton konna! Senkin pakana! Haa!\nSaattepa nähdä, että hän ihka vilpittömästä pelosta ja sydammen\ntuskasta lähtee kuninkaan luo ja paljastaa tälle koko hankkeemme. Oo,\ntahtoisin jakaantua kahtia ja antaa itselleni korvatillikan siitä,\nettä olen yrittänytkään taivuttaa tuollaista kuorittua maitokehloa\nnäin kunniakkaaseen toimeen! Hirteen koko mies! Kielitelköön vaan\nkuninkaalle; me olemme varusteissa. Tänä iltana lähden matkaan.\n\n    (Lady Percy tulee.)\n\nNo, mitä, Katri? Kahden tunnin kuluttua sanon sinulle jäähyväiset.\n\nLADY PERCY.\nOi, puolisoni, miks noin yksin olet?\nMist' olen syystä kaksi viikkokautta\nEvätty Henrikkini vuotehesta?\nArmaani, sano, mikä sulta riistää\nHilpeyden, ruokahalun, unikullan?\nMiks katseesi niin usein maahan kiinnät\nJa usein säpsähdät, kun yksin istut?\nSun poskiltasi verevyys on poissa;\nAarteeni sai ja oikeuteni sinuun\nSumea sureilu ja valju synkkyys.\nKun uinuit, luonas valvoin ja sun kuulin\nSodista sopertavan rautaisista;\nKehoitit virmaa ratsuas ja huusit:\n\"Uljaasti! --- Taistoon!\" Kielelläsi oli\nHyökkäykset, paot, teltat, saartohaudat,\nHakulit, rintasuojat, bastioonit,\nKanuunat, kartessit ja tuliputket,\nTapetut soturit ja vankein lunnaat\nJa kaikki hurjan sotaleikin vehkeet.\nNiin kiintynyt sun henkes oli sotaan\nJa niin sun mieles unessakin kuohui,\nEtt' otsahasi hikihelmet nousi\nKuin kuplat mylleröidyn virran pintaan;\nJa kasvoillasi liikkui outo värve,\nKuin ihmisen, jolt', äkki kutsun kuullen,\nPidättyy henki. Mitä tietää tämä?\nMun miehen' askartelee vaaratyössä,\nMun täytyy tietää se, jos hän mua lempii.\n\nPERCY.\nHoi, tänne!\n    (Palvelija tulee.)\n            Onko Ville vienyt käärön?\n\nPALVELIJA.\nOn, armollinen herra, tunti sitten.\n\nPERCY.\nJa Butler tuonut sheriffiltä ratsut?\n\nPALVELIJA.\nVaan yhden ratsun hän vastikään toi.\n\nPERCY.\nMillaisen? Kimon typpykorvan? Niinkö?\n\nPALVELIJA.\nNiin.\n\nPERCY.\nSillä kimolla ma voittoon kimmon.\nKäyn heti ratsaille. O, Esperance![6]\nTaluttakoon sen Butler tuonne puistoon.\n\n    (Palvelija menee.)\n\nLADY PERCY.\nMylord, mua kuule.\n\nPERCY.\n                   Mitä sanot, lady?\n\nLADY PERCY.\nMik' on se, joka näin sun tempaa pois?\n\nPERCY.\nHeponi, kultaseni, heponi.\n\nLADY PERCY.\nHyi, sinä huimapäinen apina!\nNiin monta eljettä ei kärpällä\nKuin sulla oikkaa. Toden totta, Henrik,\nAsian tahdon tietää, kuule; tahdon.\nVaronpa, että veli Mortimer\nPenääpi oikeuttaan ja sulta vaatii\nApua hankkeissaan. Mut, jos vaan lähdet --\n\nPERCY.\nNiin kauas jalkaisin, niin väsyn, lemmyt.\n\nLADY PERCY.\nNo, sinä papukaija, vastaa mulle,\nJa vastaa suoraan siihen, mitä kysyn.\nSinulta pikkusormen taitan, Henrik,\nJos suoraa totuutta et sano mulle.\n\nPERCY.\nPois!\nPois, lörppä! -- Lemmyt! -- Minä en sua lemmi,\nSinust' en huoli, Katri? Nytkö aikaa\nOis suukkosotahan ja nukkeleikkiin?\nEi, nenät veriin vaan ja kruunut säröön,\nJa täysi kurssi! -- Hitto, hevoseni! --\nSanoitko mitä, Katri? Mitä tahdot?\n\nLADY PERCY.\nMua etkö lemmi? Etkö tosiaan?\nNo, olkoon niin! Jos sinä et mua lemmi,\nEn lemmi itsekään. Mua etkö lemmi?\nOi, sano, pilaa puhutko vai totta?\n\nPERCY.\nHe, tahdotko mua nähdä ratsahilla?\nKun pääsen satulaan, niin vannon, että\nEi lemmelläni määrää. Kuule, Katri,\nVast'edes älä kysy, mihin menen,\nÄläkä tiedustele, minkätähden.\nMun täytyy, mihin täytyy; lyhyesti:\nTän' iltana ma lähden, armas Katri.\nÄlykäs olet, vaan et älykkäämpi\nKuin Henrik Percyn vaimo; luja olet,\nVaan nainen kuitenkin; ja vaitioloss'\nEi ole vertaasi, siit' olen varma,\nEtt'et sa puhu siitä, mit' et tiedä;\nJa siihen määrään sua uskon, Katri.\n\nLADY PERCY.\nKuin? Siihen määrään vaanko?\n\nPERCY.\nEn tuumaa enempää. Mut kuules, Katri,\nMiss' olen minä, siellä myöskin sinä;\nHuomenna sinä lähdet, tänään minä.\nNo, joko tyydyt, Katri?\n\nLADY PERCY.\n                        Täytyneehän.\n\n                          (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Eastcheap. Huone Metsäsianpään ravintolassa.\n\n    (Prinssi Henrik ja Poins esiintyvät.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nEetu, kuule, tule pois sieltä rasvaisesta huoneesta ja auta minua\nnauramaan hiukan.\n\nPOINS.\nMissä olet ollut, Heikku?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKolmen, neljän härkäpään kanssa kolmen- neljänkymmenen härkätynnyrin\nääressä. Olen soittanut alentuvaisuuden alhaisinta säveltä. Olen,\ntiedäppäs, veljestynyt kokonaiseen viinuri-laumaan, ja osaan heitä\nkaikkia puhutella ristimänimillään: -- Tommi, Reijo, Franssu. He\nvannovat jo autuutensa kautta, että, vaikka olenkin vaan Walesin\nprinssi, kuitenkin olen kuningas kohteliaisuudessa, ja sanovat\npeittelemättä, ett'en ole mikään kopea kollo niinkuin Falstaff, vaan\noikea naisten naurattaja, iloinen vekkuli, kelpo poika, -- niin\nmaarin, niin he minua nimittivät, -- ja kun minusta tulee\nEnglannin kuningas, niin ovat kaikki Eastcheapin reippaat pojat\nminun käskettävinäni. Aimo ryyppääminen on heidän kielellään\n\"purpuroimista\", ja jos juotettaessa vedät henkeäsi, niin kirkaisevat\nhe: \"hei vaan! älä kursastele!\" Sanalla sanoen, olen neljännestunnissa\nniin edistynyt, että voin elämänikäni kattilanpaikkuria saastaa hänen\nomalla kielellään. Kuules, Eetu, sinä olet jäänyt paljosta kunniasta\nosattomaksi, kun et ollut mukana tässä metelissä. Mutta, Eetuseni,\nmetoseni, tehdäkseni tuon nimesi vielä metoisemmaksi, annan sinulle\ntämän pennin arvoisen sokuritötterön, jonka vast'ikään kouraani pisti\nmuuan viinuri-poika, joka ei eläissään ole muuta englanniksi sanonut\nkuin: \"kahdeksan killinkiä ja kuusi penniä\" ja \"tervetultuanne\",\nkimakasti lisäten: \"heti, herra, heti! Pullollinen muskattia\nPuolikuun[7] laskuun\", tai jotakin sentapaista. -- Mutta kuulehan,\nEetu, ajan kuluksi, odottaessamme täällä Falstaffia, menehän tuonne\nsivuhuoneeseen, minä tiedustelen pikku viinuriltani, miksi hän antoi\nminulle tuon sokurin; huuda vaan lakkaamatta: \"Frans!\", niin hän ei\nminulle vastaa muuta kuin: \"heti\". No, piiloon nyt, niin saat nähdä.\n\nPOINS.\nFrans!\n\nPRINSSI HENRIK.\nOivasti!\n\nPOINS.\nFrans!\n\n    (Poistuu.)\n\n    (Frans tulee.)\n\nFRANS.\nHeti, herra, heti! Kurkistappa, Rappu, Granaattiomenaan, tarvitaanko\nsiellä jotakin.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTänne, Frans!\n\nFRANS.\nArmollinen herra!\n\nPRINSSI HENRIK.\nPitkäkö sinulla on palvelusaika, Frans?\n\nFRANS.\nOnpa, maarin, viisi vuotta ja niin paljo kuin --\n\nPOINS (ulkoa).\nFrans!\n\nFRANS.\nHeti, herra, heti!\n\nPRINSSI HENRIK.\nVai viisi vuotta! Onpa, maarin, siinä pitkä aika kalistella\ntinatuoppeja. Kuules, Frans, olisiko sinulla rohkeutta leikkiä\npelkuria kontrahtisi kanssa, ottaa sääret selkääsi ja pötkiä tiehesi?\n\nFRANS.\nHyvä Jumala, herra! Vannon kaikkien raamattujen kautta koko\nEnglannissa, että voisihan se sydän --\n\nPOINS (ulkoa).\nFrans?\n\nFRANS.\nHeti, herra, heti!\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuinka vanha olet, Frans?\n\nFRANS.\nJahkahan mietin, -- ensi Mikonpäivän aikaan tulen --\n\nPOINS (ulkoa).\nFrans!\n\nFRANS.\nHeti, herra! -- Pyydän, armollinen herra, odottakaa hetkinen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEi, kuulehan, Frans! Tuo sokuri, jonka minulle annoit, -- olihan se\npennin arvoinen, eikö niin?\n\nFRANS.\nHyvä Jumala, herra! Olisin suonut, että olisi ollut kahden.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSiitä annan sinulle tuhannen puntaa; velo, milloin tahdot, niin saat.\n\nPOINS (ulkoa).\nFrans!\n\nFRANS.\nHeti, heti!\n\nPRINSSI HENRIK.\nHetikö, Frans? Ei, Frans; mutta huomenna, Frans; tai torstaina, Frans;\ntai toden totta, Frans, milloin vaan tahdot. Mutta, Frans. --\n\nFRANS.\nArmollinen herra!\n\nPRINSSI HENRIK.\nEtköhän tahtoisi ryöstää tuota nahkatakkista ja kristallinappista\nmiestä, jolla on kerotukka, agaattisormus, kirpunkarvaiset sukat,\nkerratut sukkanauhat, liukas kieli, espanjalainen tupakkimassi --[8]\n\nFRANS.\nHyvä Jumala, herra! Ketä tarkoitatte?\n\nPRINSSI HENRIK.\nOnpa vaankin tuo ruskea muskatti teidän ainoa juomanne; sillä,\nnäetkös, Frans, sinun valkea liinajakkusi alkaa käydä likaiseksi.\nBarbariassa, ystäväni, ei saata käydä pahemmin.\n\nFRANS.\nMitä, herra?\n\nPOINS (ulkoa).\nFrans!\n\nPRINSSI HENRIK.\nJoutuun, kuhjus! Etkö kuule, sinua huudetaan.\n\n    (Molemmat huutavat häntä, hän seisoo hämmentyneenä,\n    tietämättä mihin mennä.)\n\n    (Viinuri tulee.)\n\nVIINURI.\nMitä! Seisotko vaan tässä, vaikka kuulet tämmöistä huutoa? Pidä huolta\nvieraista tuolla sisällä. -- (Frans menee) Armollinen herra, vanha sir\nJohn ja puoli tusinaa muita hänen kanssaan, seisovat oven takana;\nsaanko päästää heidät sisään?\n\nPRINSSI HENRIK.\nAnna heidän odottaa hetkinen, ja avaa sitten ovi. --(Viinuri menee.)\n-- Poins!\n\n    (Poins palajaa.)\n\nPOINS.\nHeti, herra, heti!\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuulehan! Falstaff ja ne muut rosvot ovat oven takana. Pidetäänkö\nhauskaa?\n\nPOINS.\nHauskaa kuin heinäsirkat, poikaseni. Mutta kuulehan, mitä sukkelaa\npeliä sinä täällä piditkään tuon passaripojan kanssa? Mitä nyt aiot?\n\nPRINSSI HENRIK.\nNyt olen taipuisa kaikkiin kujeisiin, mitä ikänä kujetta on ollut\nvanhan vakaan Aatamin ajoista alkain aina nykyisen sydänyön\nkahdentoista-lyönnin nulikkaikään asti.\n\n    (Frans tuo viiniä?) â- ¦\n\nMitä on kello, Frans?\n\nFRANS.\nHeti, herra, heti!\n\n    (Menee.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nTuollakos vintiöllä niitä sanoja aina on vähemmän kuin papukaijalla,\nja kuitenkin hän on naisesta syntynyt! Hänen toimensa on juosta\nportaita ylös ja portaita alas; hänen puhetaitonsa on laskun pätkä. En\nkuitenkaan vielä ole silla päällä kuin Percy, tuo pohjolan\ntulikannus,[9] joka tappaa kuusi tai seitsemän tusinaa skottilaista\nsuurukseksi, pesee kätensä ja sanoo vaimolleen: \"Hyi tätä hiljaista\nelämää! Minä kaipaan työtä.\" -- \"Oi, rakas Heikkuseni\", sanoo vaimo,\n\"kuinka monta olet tänään tappanut?\" -- \"Juottakaa kimoni\", sanoo hän,\nja vastaa tunnin päästä: \"noin neljätoista kappaletta; turha juttu!\"\n--Kuule, käske sisään Falstaff: minä osoittelen Percyä ja tuo saakelin\nihrarunto saa osoitella hänen vaimoansa, rouva Mortimeria. Saas tästä!\nsanoi juoppolalli. Sisään, se kylkiluun venkale, sisään, se talimöhkä!\n\n    (Falstaff, Gadshill, Bardolph ja Peto tulevat.)\n\nPOINS.\nTerve, Hannu! Missä olet ollut?\n\nFALSTAFF.\nSurma syököön kaikki pelkurit, sanon minä, hiiteen kaikki tyynni! Niin\nja aamen! -- Lasillinen sektiä, poika! -- Ennenkuin tämmöistä elämää\nkauan jatkan, tahdon vaikka kutoa sukkia, vieläpä niitä parsia, ja\nanturoidakin lisäksi. Surma syököön kaikki pelkurit! -- Lasillinen\nsektiä, lurjus! -- Eikö enää ole kuntoa maailmassa?\n\nPRINSSI HENRIK.\nOletko koskaan nähnyt Titaanin, sen helläsydämisen Titaanin,\nsuutelevan voikimpaletta, ja tämän aivan sulavan sen suloisesta\nhaastelosta? Jos olet, niin katso tuota möhkää.\n\nFALSTAFF.\nKoira sinä, tässä viinissä on kalkkia;[10] ei ole muuta kuin koiruutta\nviheliäisessä ihmisessä. Mutta pelkuri on kuitenkin pahempi kuin\nkalkilla sekoitettu sekti; viheliäinen pelkuri. -- Mene menojasi,\nvanha Hannu! Kuole, milloin tahdot! Jos ei miehuus, tosi miehuus ole\nmaan kasvoista kadonnut, niin olen minä mähnätön silli. Ei ole kolmea\nkelpomiestä hirttämätöntä koko Englannissa, ja yksi niistä on lihava\nja alkaa vanheta. Jumala auttakoon meitä! Paha on maailma, sanon minä.\nTahtoisin olla kankuri; voisin laulaa virsiä[11] tai jos jonkinlaista.\nSurma syököön kaikki pelkurit, sanon vieläkin!\n\nPRINSSI HENRIK.\nHäh, sinä villasäkki? Mitä mutiset?\n\nFALSTAFF.\nKuninkaanpoika! Jos en minä sinua pieksä kuningaskunnastasi\nsälesäilällä ja aja kaikkia alamaisiasi edelläsi kuin hanhiparvea,\nniin en enää ikänä tahdo kantaa karvan kortta kasvoissani. Sinäkö\nWalesin prinssi?\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, sinä äpärä mallukka, mikä asiana?\n\nFALSTAFF.\nEtkö ole sinä pelkuri? Vastaa siihen! Ja tuo Poins sitte?\n\nPOINS.\nLempo sinut periköön, sinä ihramaha! Jos sanot minua pelkuriksi, niin\npistän sinut kuoliaaksi.\n\nFALSTAFF.\nMinäkö sanoisin sinua pelkuriksi! Ennen näkisin sinut kadotettuna,\nkuin sanoisin sinua pelkuriksi. Mutta antaisinpa tuhannen puntaa, jos\nvoisin juosta niin hyvin kuin sinä. Olet jotensakin suoralapainen; et\nvälitä kuka selkälautasi näkee. Näinkö sinä ystävääsi selkää turvaat?\nHiiteen semmoiset selkänojat! Minä tahdon ihmisille näyttää naamani.\n-- Lasillinen sektiä tänne! Olen lurjus, jos olen tänään tilkkaakaan\nmaistanut.\n\nPRINSSI HENRIK.\nOo, sinä korpinruoka! Tuskin ovat huulesi kuivuneet siitä kuin\nviimeksi joit.\n\nFALSTAFF.\nSe on yhtä kaikki! (Juo.) Surma syököön kaikki pelkurit, sanon\nvieläkin!\n\nPRINSSI HENRIK.\nMikä asiana?\n\nFALSTAFF.\nMikäkö asiana? Neljä miestä täällä on siepannut tuhannen puntaa tänään\naamutyökseen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMissä ne ovat, Hannu, missä?\n\nFALSTAFF.\nMissäkö ovat? Pois ovat siepatut meiltä. Niitä oli sata miestä neljää\nraukkaa vastaan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä sanot, mies? Satako?\n\nFALSTAFF.\nOlen heittiö, jos en ollut kahdentoista kanssa heistä käsikähmässä\nkokonaista kaksi tuntia. Ihme kumma, että sieltä hengissä pääsin.\nKahdeksan pistoa sain takkiini, neljä housuihini; kilpeni on vallan\nmurskaksi ruhjottu, miekkani lovilla kuin käsisaha: ecce signum. En\nole koskaan tanakammin otellut siitä kuin mieheksi tulin; vaan ei\nauttanut mikään. Surma syököön kaikki pelkurit! -- Kysy näiltä; jos\nsanovat päälle tai vaille sen, mikä on totta, niin ovat konnia ja\npimeyden lapsia.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSanokaa, miehet, miten se kävi?\n\nGADSHILL.\nMe neljä hyökkäsimme noin kahdentoista kimppuun --\n\nFALSTAFF.\nKuudentoista vähintäin, prinssi hyvä.\n\nGADSHILL.\nJa sidoimme ne köysiin.\n\nPETO.\nEipäshän, köysiin ne eivät joutuneet.\n\nFALSTAFF.\nKonna sinä, köysiin ne joutuivat, joka sorkka; taikka olen minä\njuutalainen, oikein heprealainen juutalainen.\n\nGADSHILL.\nKun olimme saaliin jaolla, karkasi päällemme kuusi tai seitsemän\npirteää miestä --\n\nFALSTAFF.\nJa päästivät toiset köysistä; ja sitten tuli koko liuta.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä? Tappelitteko niiden kaikkien kanssa?\n\nFALSTAFF.\nKaikkienko? En tiedä, mitä sinä tarkoitat \"kaikilla\"; mutta jos minä\nen tapellut viidenkymmenen kanssa, niin olen minä nauriin naatti. Jos\nei niitä ollut kaksi tai kolme päälle viidenkymmenen vanhan Hannu\nraukan kimpussa, niin en ole minä kaksijalkainen eläin.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJumala varjelkoon! Ethän vaan ole ketään lyönyt kuoliaaksi?\n\nFALSTAFF.\nVast' aika nyt Jumalaa rukoilla! Kahdelta heistä olen selän\npehmittänyt, ja kaksi ihan varmaan on palkkansa saanut, kaksi\nkanvastimekkoista kelmiä. Kuules, Heikku, sanon jotakin, -- jos\nvalehtelen, niin sylje minua vasten naamaa, ja hauku hevoseksi.\nTunnethan minun vanhan väistöni: -- tämä oli asentoni, ja näin minä\ntyökkäsin edes. Silloin syöksyi kimppuuni neljä kanvastimekkoista\nkanaljaa --\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä? Neljäkö? Kaksihan sanoit vast'ikään.\n\nFALSTAFF.\nNeljä, Heikku, neljä minä sanoin.\n\nPOINS.\nNiin kyllä, neljä hän sanoi.\n\nFALSTAFF.\nNämä neljä tulivat kaikki vasten rintaa ja hyökkäsivät yhtenä\npäälleni. Minä en kursastellut, vaan otin kilvelläni vastaan kaikki\nseitsemän miekanpistoa, -- näin ikään.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSeitsemänkö? Äskenhän niitä oli vaan neljä.\n\nFALSTAFF.\nKanvastimekkoako?\n\nPOINS.\nNiin, neljä kanvastimekkoa.\n\nFALSTAFF.\nSeitsemän, kautta tämän miekankahvan, taikka olen minä konna.\n\nPRINSSI HENRIK.\nPoins hyvä, älä huoli; kohta niitä karttuu vielä lisää.\n\nFALSTAFF.\nKuuletko minua, Heikku?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKyllä, Hannu, vieläpä kuuntelenkin.\n\nFALSTAFF.\nOikein; se kannattaakin kuuntelemista. Nuo yhdeksän kanvastimekkoa,\njoista puhuin --\n\nPRINSSI HENRIK.\nKas niin, kaksi lisää jo!\n\nFALSTAFF.\nKun olin heiltä kantimet katkaissut, --\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin putosivat housut.\n\nFALSTAFF.\nNiin alkoivat he väistyä; mutta minä seurasin perävilkkaa käsin ja\njaloin, ja vilahduksessa peittosin seitsemän niistä yhdestätoista.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHirmuista! Yksitoista kanvastimekkoa kasvanut kahdesta!\n\nFALSTAFF.\nVaan, niinkuin olisi piru riivannut, niin kolme turkaisen kelmiä,\nkolme viheriätakkia tuli takaapäin ja hyökkäsi päälleni; --oli, näet,\nniin pimeä, Heikku, ett'et olisi voinut nähdä omaa kättäsi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNuo valheet ovat kutojansa, isänsä, kaltaisia: paksuja kuin vuoret,\ntörkeitä ja kouraan tuntuvia. Haa! sinä paksupäinen kuukupu, sinä\nrömökalloinen hupakko, äpärä, ruokoton, rasvainen talikäärö, --\n\nFALSTAFF.\nMitä! Oletko hullu? Oletko hullu? Eikö totuus ole totuus?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuinka sinä voit erottaa nuo vihreätakit, jos oli niin pimeä, ett'et\nvoinut nähdä omaa kättäsi? Anna kuulla syysi; mitä vastaat tähän?\n\nPOINS.\nNiin syysi, Hannu, syysi!\n\nFALSTAFF.\nMitä? Pakostako? Eipäs; vaikka olisin vipuhirressä tai kaikki\nmaanpiirin kidutukset kärsisin, niin pakosta en sano teille mitään.\nVai pakosta teille sanoisin syyni! Vaikka olisi syitä niin taajassa\nkuin sinivatukoita, niin pakosta en sano syitäni yhdellekään sorkalle,\nenpäs vaan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEn tahdo kauemmin olla syypää tähän syntiin. Tuo veripunainen\npelkuri, tuo patjanpainaja, tuo tammanselän-taittaja, tuo suunnaton\nlihavuori, --\n\nFALSTAFF.\nSuusi, senkin nälkäkurki, ankeriaan nahka, kuivattu naudankieli,\nsonninsuoro, kapakala, -- huh, jos hengeltäni voisin sanoa kaikki,\nmihin sinua vertaan! -- sinä kyynäräpuu, veitsentuppi, jousenkotelo,\nviheliäinen paistinvarras, --\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvä, hengitä välillä ja jatka sitten; ja kun olet halpaan\nvertailemiseesi uupunut, niin kuulehan minunkin suustani sananen.\n\nPOINS.\nKuuntele, Hannu!\n\nPRINSSI HENRIK.\nMe kaksi näimme teidän neljän hyökkäävän toisten neljän päälle; te\nköytitte ne ja anastitte niiden tavarat. -- Huomaa nyt, kuinka suora\ntotuus teidät solmii. -- Silloin me kaksi hyökkäsimme teidän neljän\npäälle ja, sanalla sanoen, kiristimme teiltä saaliinne; se on nyt\nmeidän hallussamme; voittepa sen vaikka nähdäkin tässä talossa. -- Ja\nsinä, Falstaff, sinä sieltä kieritit kuukupusi niin sievästi ja\ntaitavan sukkelasti, ja möläsit armoa, ja aina vaan juoksit ja möläsit\nparemmin kuin koskaan olen kuullut sonnivasikan möläjävän. Mikä\nvaivainen sinä olet, kun noin hakkaat pilalle miekkasi ja sitten\nsanot, että se tuli tappelussa! Mitä juonia, mitä verukkeita, mitä\nlymyreikiä nyt keksinet, pelastuaksesi tästä julkeasta, sepo selvästä,\nhäpeästä?\n\nPOINS.\nNo, annappa kuulla, Hannu, minkä juonen tähän keksit?\n\nFALSTAFF.\nJumaliste, tunsinhan minä teidät yhtä hyvin kuin oma tekijänne.\nKuulkaahan nyt, hyvät herrat! Kävikö minun laatuun tappaa\nkruununperillinen? Sopiko minun tehdä vastusta varsinaiselle\nkuninkaanpojalle? Niin, tiedäthän sinä, että olen uljas kuin Herkules,\nmutta muista vaistoa: jalopeurakaan ei koske varsinaiseen\nkuninkaanpoikaan. Vaisto on suuri asia; minä olin pelkuri\nvaistosta. Rupean kaiken ikääni luulemaan parempaa itsestäni ja\nsinusta: itsestäni uljaana jalopeurana ja sinusta varsinaisena\nkuninkaanpoikana. Mutta, jumal'avita, pojat, iloissani olen, että\nteillä on rahat. -- Emäntä, ovet kiinni! Tänään valvotaan, huomenna\nrukoillaan. -- Velikullat, reimapojat, sydänkäpyset -- kaikki hyvän\nkumppanuuden nimet teille annan! Hei, pidetäänkö lystiä nyt? Panemmeko\ntoimeen näytelmän suoraa päätä?\n\nPRINSSI HENRIK.\nSiihen suostun, -- ja sen aineena tulee olemaan sinun pakoretkesi.\n\nFALSTAFF.\nAh, ei siitä sen enempää, Heikku, jos minua rakastat.\n\n    (Ravintolan emäntä tulee.)\n\nEMÄNTÄ.\nHerran kiesus! Kaikkein armollisin prinssi, --\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä nyt, kaikkein armollisin emäntä? Mitä asiaa?\n\nEMÄNTÄ.\nJesta, prinssi, tuolla on ulkona äyriäs herra hovista, joka tahtoo\npuhutella teitä; sanoo tulevansa isänne luota.\n\nPRINSSI HENRIK.\nAnna hänelle sitten niin, että hänestä tulee koko kruunun mies, ja\nlähetä hänet takaisin äitini luo.\n\nFALSTAFF.\nMinkä lajinen mies se on?\n\nEMÄNTÄ.\nVanha mies.\n\nFALSTAFF.\nMikä arvoisuuden ajaa vuoteesta keskellä yötä? -- Saanko minä häntä\nvastata?\n\nPRINSSI HENRIK.\nTee se, Hannu.\n\nFALSTAFF.\nKyllä maarin minä hänet täällä suorin.\n\n    (Menee.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, herraseni! Hyvin, määrinkin, tappelitte, -- te, Peto, ja te,\nBardolph; te olette jalopeuroja, tekin, juoksitte vaistosta pakoon;\nette tahtoneet koskea varsinaiseen kuninkaanpoikaan, ette. -- Hyi!\n\nBARDOLPH.\nTodellakin, minä juoksin, kun näin toistenkin juoksevan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTodellakin, sano nyt minulle vakaasti: mitenkä sai Falstaff miekkansa\nnoin rikkilouhituksi?\n\nPETO.\nNiin, hän louhi sitä tikarillaan ja lupasi vaikka vannoa sielunsa\npaholaiselle, jos vaan saisi teidät uskomaan, että se oli tullut\ntappelussa, ja kehoitti meitä tekemään samoin.\n\nBARDOLPH.\nNiin, ja kiheltämään nenäämme saraheinillä, että ne vuotaisivat verta,\nja sillä sitten tahrimaan vaatteemme ja vannomaan, että se oli kunnon\nihmisten verta. Minulle tapahtui, mitä ei ole tapahtunut seitsemään\nvuoteen: minä punastuin, kuullessani hänen luonnottomia\nmielijohteitaan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKonna! Sinä varastit sarkallisen sektiä kahdeksantoista vuotta sitten,\njosta jouduit kohdastaan kiinni, ja siitä saakka olet aina punastunut\nex tempore. Sinulla oli tuli ja miekka sivullasi, ja kuitenkin sinä\npötkit pakoon. Mikä vaisto sinua siihen käski?\n\nBARDOLPH.\nPrinssi hyvä, näettekö nämä tuliraanat? Näettekö nämä hehkuvat huurut?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKyllä näen.\n\nBARDOLPH.\nMitä luulette niiden merkitsevän?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuumaa maksaa ja kylmää kukkaroa.\n\nBARDOLPH.\nMarua, prinssi, oikeutta myöten.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEi; oikeutta myöten narua.\n\n    (Falstaff palajaa.)\n\nTuossahan se on laiha Hannu, tuossahan se on luurankale. No, sinä\nkaikkein rakkain vanukäärö? Paljoko aikaa on siitä, Hannu, kuin näit\noman polvesi?\n\nFALSTAFF.\nOmanko polveni? Kun minä olin sinun ijässäsi, Heikku, olin ruumiiltani\ntuskin niin paksu kuin kotkankynsi; olisin vaikka voinut pujahdella\nkonttiporvarin peukalosormuksen läpi. Lempoon kaikki huolet ja\nhuokaukset! Ne, ne miehen puhalluttavat kuin vesirakon. Nyt on piru\nmerrassa: täällä oli sir John Bracy isäsi asialla; sinun täytyy\nhuomenaamulla mennä linnaan. Tuo tunnettu hullupää pohjolasta, Percy,\nja tuo toinen Walesista, joka antoi Amaimonille selkäsaunan ja teki\nLuciferista aisankannattajan ja pani paholaisen vannomaan vasallivalan\nwalesilaisen piilukeihään vekaralla, -- no, mikä perhana onkaan hänen\nnimensä?\n\nPOINS.\nNo, Glendower.\n\nFALSTAFF.\nOwen, Owen, sama mies; -- ja hänen vävynsä Mortimer, ja vanha\nNorthumberland, ja tuo reipas skottilaispukari, Douglas, joka\nselkähevosessa karkaa ylös pystysuoraa vuorenseinää.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHän, joka, täyttä laukkaa ratsastaen, pistoolillaan ampuu varpusta\nlennosta.\n\nFALSTAFF.\nOikein osattu!\n\nPRINSSI HENRIK.\nMutta hänpä ei osannutkaan varpusia.\n\nFALSTAFF.\nNo niin, mutta sillä lurjuksella on sydän paikallaan; hän ei pötki\npakoon.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, mutta mikä lurjus sinä olet, kun vastikään ylistelit hänen\nkarkaamistaan.\n\nFALSTAFF.\nSelkähevosessa, sinä irvihammas: mutta jalan hän ei väisty jalansijaa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKyllä, Hannu, vaistosta.\n\nFALSTAFF.\nKyllä, kyllä, vaistosta. -- No niin, hän on siellä, hänkin, ja eräs\nMordake, ja tuhatmäärä sinilakkeja sitä paitsi. Worcester on yönaikaan\npujahtanut pois; isäsi parta on käynyt valkoiseksi näistä uutisista.\nNyt saa ostaa maata yhtä huokealla kuin mätää makrillia.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKyllä, kyllä, jos tulee kuuma kesäkuu ja tätä kotitoraa kestää, niin\nnäyttää siltä kuin saisimme ostaa neitsyyksiä niin kuin hevosen\nnauloja ostetaan, sataluvuittain.\n\nFALSTAFF.\nTotta puhut, poikaseni, peijakas olkoon! Näyttääpä siltä kuin tulisi\nliike siinä kohden hyvä. -- Mutta, sanoppa, Heikku, etkö sinä ole\nkauheasti peloissasi? Sinä, ilmeinen kruununperillinen, luuletko, että\nkoko maailma voisi sinulle löytää toista kolmea semmoista vastustajaa\nkuin tuo paholainen Douglas, tuo peikko Percy ja tuo perkele\nGlendower? Etkö ole hirveästi peloissasi? Eikö veri suonissasi\nvärähtele?\n\nPRINSSI HENRIK.\nEi, toden totta, vähääkään; minulla ei ole sinun vaistoasi.\n\nFALSTAFF.\nMutta kyllä saat hirveän läksytyksen huomenna, kun tulet isäsi eteen.\nOpettele vastausta, jos minua rakastat.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, ole sinä olevinasi isäni, ja kuulustele minulta elämääni.\n\nFALSTAFF.\nTottako? Kyllä. -- Tämä tuoli olkoon valtaistuimeni, tämä tikari\nvaltikkani, ja tämä tyyny kruununi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSinun valtaistuimesi on vaan jakkara, kultainen valtikkasi vaan\nlyijyinen tikari, ja kallis, komea kruunusi vaan katala, karvaton\nklani.\n\nFALSTAFF.\nHyvä; jos ei armon liekki ole sinussa kokonaan sammunut, niin tuletpa\nnyt liikutetuksi. -- Tuokaa tänne lasillinen sektiä, että saisin\nsilmäni näyttämään punaisilta, niinkuin olisin itkenyt; sillä minun\ntulee puhua intohimoisesti, ja aionkin sen tehdä kuningas Cambyseen\ntapaan.[12]\n\nPRINSSI HENRIK.\nKas niin, minä lankeen kontilleni.\n\nFALSTAFF.\nJa minä alotan puheeni. -- Väistykää, te ylimykset!\n\nEMÄNTÄ.\nHerran Kiesus! Verratonta pilaa, totta totisesti!\n\nFALSTAFF.\nÄl' itke, armas kuningatar; turhaa on tässä herutella kyyneleitä.\n\nEMÄNTÄ.\nOi, taivaan taatto, kuinka hän osaa olla arvokas!\n\nFALSTAFF.\nPois, loordit, synkkä kuningatar viekää;\nJo silmäin sulut tukkii kyynelvirta.\n\nEMÄNTÄ.\nHerran Kiesus! Hän matkii noita lutkakomeljantteja niin, ettei\nparemmasta apua.\n\nFALSTAFF.\nVaiti, rouva olutkappa! Vaiti, rouva naukkunen! -- Henrik, minä en\nainoastaan sitä ihmettele, missä aikaasi kulutat, vaan myöskin sitä\nseuraa, missä liikut; sillä vaikka sauniot kasvavat nopeammin, jota\nenemmän niitä tallataan, niin kuitenkin nuoruus enemmän kuluu, jota\nenemmän sitä runnellaan. Että sinä olet poikani, siitä on minulle\ntakeena osaksi äitisi sana, osaksi oma luuloni; mutta eritenkin tuo\nilkamoinen silmäisi vilkunta ja tuo alahuulesi typerä lerppaaminen\nminua siitä vakuuttaa. Jos sinä siis olet poikani, joka tässä oli\nosoitettava, -- miksi, jos sinä olet poikani, sinulle noin osoitetaan\nsormea? Sopiiko taivaan siunatun auringon laiskana loirotella\npensaissa ja syödä sinivatukoita? Kysymys, jota ei sovi panna\nkysymykseen. Sopiiko Englannin pojan ruveta varkaaksi ja näpistellä\nkukkaroita? Kysymys, jota sopii panna kysymykseen. On olemassa,\nHenrik, yksi aine, josta usein olet kuullut puhuttavan ja jota useat\nmeidän maan ihmiset tuntevat pi'en nimellä; tämä piki, kuten vanhat\nkirjailijat selittävät, jättää tahraa, ja samoin se seurakin, jossa\nsinä liikut; sillä, Henrik, nyt en puhu sinulle viinan hallussa, vaan\nkyynelten vallassa, en syyttä, suotta, vaan täyttä totta; en lipeällä\nkielellä, vaan kipeällä mielellä. -- On kuitenkin yksi siveä mies,\njonka usein olen nähnyt seurassasi, mutta en tiedä hänen nimeään.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMinkä sorttinen mies, teidän majesteettinne, jos saan luvan kysyä?\n\nFALSTAFF.\nKaunis, komea mies, totta vieköön, ja ruumiikas; elävä katse,\nmiellyttävät silmät ja sangen ylevä käytös, ja noin viidenkymmenen\npaikkeilla, luulisin, tai ehkäpä, totta maarin, lähempänä\nkuuttakymmentä; ja nyt se johtuu mieleeni: hänen nimensä on Falstaff.\nJos tässä miehessä on haureuteen taipumusta, niin olen pettynyt hänen\nsuhteensa, sillä, Henrik, siveyttä huomaan hänen katseessaan. Jos nyt\npuun voi tuntea hedelmästä, niinkuin hedelmänkin puusta, niin -- sen\nsanon jyrkästi -- siinä on siveyttä tuossa Falstaffissa. Pysy hänen\nseurassaan ja aja pois ne muut. Ja sano nyt, sinä pahankurinen jolppi,\nmissä olet ollut koko tämän kuukauden?\n\nPRINSSI HENRIK.\nPuhutko sinä niinkuin kuningas? -- Toimita sinä minun osaani, minä\nolen kuninkaana.\n\nFALSTAFF.\nPanetko minut viralta? Jos sinä teet sen puoleksikaan niin arvokkaasti\nja majesteetillisesti sekä sanoissa että töissä, niin ripusta minut\nkoivista kattoon, kuin kaninpoika tai jänö kanakauppiaan puodissa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKas niin, tässä istun minä.\n\nFALSTAFF.\nJa tässä seison minä. -- Tuomitkaa, hyvät herrat!\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, Henrik, mistä sinä tulet?\n\nFALSTAFF.\nEastcheapista, teidän armonne.\n\nPRINSSI HENRIK.\nVaikeita valituksia kuuluu sinusta.\n\nFALSTAFF.\nJumaliste, teidän armonne, ne ovat vääriä! Eipä sitä nuorta prinssiä\nsentään niin kiikkiin panna, eipä, piru olkoon!\n\nPRINSSI HENRIK.\nVannotko sinä, jumalaton kakara? Älä enää koskaan tule silmäini eteen!\nSinä olet kauheasti eksynyt pois armontilasta; perkele kiusaa sinua\nvanhan, lihavan miehen hahmossa; tynnyri mieheksi on sinun seuranasi.\nEikö sinulla ole parempaa kumppania kuin tuo ruokoton lorulaukku, tuo\ntörkypurtilo, tuo pullistunut vesipöhö-lönttäre, tuo suuri summaton\nsektiaami, tuo ränttyjä täyteen tupattu matkasäkki, tuo paistettu\nmarkkinahärkä taikinat mahassa, tuo kunnianarvoisa synti, tuo\nharmaapää riettaus, tuo isä mässäri, tuo ikäkulu turhuus? Mihin hän\nkelpaa muuhun kuin sektiä maistamaan ja juomaan? Milloin hän on siisti\nja puhdas muulloin kuin salvokukkoa leikellessään ja syödessään? Missä\ntaitava muussa kuin viekkaudessa? Missä viekas muussa kuin\nkonnantyössä? Missä konnamainen muussa kuin kaikessa? Missä rehellinen\nmuussa kuin ei niin missään?\n\nFALSTAFF.\nSuvaitkaa, teidän armonne, lausua ajatuksenne selvemmin; ketä\ntarkoitatte, teidän armonne?\n\nPRINSSI HENRIK.\nTuota konnankurista, iljettävää nuorison viettelijää, Falstaffia,\ntuota vanhaa, valkopartaista saatanaa.\n\nFALSTAFF.\nArmollinen herra, sen miehen minä tunnen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTiedän sen, että hänet tunnet.\n\nFALSTAFF.\nMutta jos sanon, että tiedän enemmän pahaa hänestä kuin itsestäni,\nniin sanon enemmän kuin tiedän. Että hän on vanha, Jumala nähköön,\nsitä todistaa hänen valkoinen päänsä; mutta että hän on, luvalla\nsanoen, huoripukki, sen minä kivenkovaan kiellän. Jos sekti ja sokeri\non syntiä, niin Jumala armahtakoon kaikkia kelvottomia! Jos vanhuus ja\nhilpeys on rikosta, niin on moni vanha ravintoloitsija, jonka tunnen,\nkadotukseen tuomittu. Jos on vihattava siitä syystä, että on lihava,\nniin ovat Pharaon laihat lehmät rakastettavat. Ei, armollisin herra,\nkarkoittakaa Peto, karkoittakaa Bardolph, karkoittakaa Poins; mutta\ntuo herttainen Hannu Falstaff, lempeä Hannu Falstaff, kunnon Hannu\nFalstaff, uljas Hannu Falstaff, ja sitä enemmän uljas, kun hän on\nvanha Hannu Falstaff, -- häntä älä karkoita Henrikkisi seurasta, häntä\nälä karkoita Henrikkisi seurasta; jos paksun Hannun karkoitat, niin\nkarkoitat koko maailman.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSen teen, sen tahdon.\n\n    (Kolkutusta kuuluu. Ravintolan emäntä, Frans ja Bardolph\n    poistuvat. Bardolph palajaa juoksujalkaa.)\n\nBARDOLPH.\nPrinssi, prinssi! Sheriffi on oven takana, suuri, summaton\nvartiojoukko mukanaan.\n\nFALSTAFF.\nTiehesi, konna! Kappale näytellään loppuun. Minulla on paljon\nsanottavaa tuon Falstaffin hyväksi.\n\n    (Ravintolan emäntä palajaa.)\n\nEMÄNTÄ.\nKies' auttakoon! Prinssi! Prinssi! --\n\nPRINSSI HENRIK.\nHih hei, heleijaa! Piru ajaa viulunjousella! Mikä hätänä?\n\nEMÄNTÄ.\nSheriffi ja koko vartiojoukko on oven takana, tahtovat tarkastaa\ntaloa. Päästänkö heidät sisään?\n\nFALSTAFF.\nKuuleppas, Heikku, älä koskaan sano oikeata kultarahaa väärennetyksi:\nsinä olet toden teolla hullu, vaikka et siltä näytä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJa sinä olet luonnosta pelkuri, vaikka vaistoa vailla.\n\nFALSTAFF.\nMinä ajan takaisin esilauseesi; jos sinä ajat takaisin tuon\nesivartijan, niin teet hyvin; jos et, niin päästä hänet sisään. Jos en\nminä pyövelin rattailla näytä yhtä muhkealta kuin joku toinenkin, niin\nhornaan koko kasvatukseni! Voineehan minut narulla kuristaa yhtä\nvikkelästi kuin jonkun toisenkin.\n\nPRINSSI HENRIK.\nPois, piiloon seinäverhon taa;[13] -- te toiset menkää tuonne ylös.\nNyt, hyvät herrat, vilpitön katsanto ja hyvä omatunto!\n\nFALSTAFF.\nNiitä molempia on minullakin ollut; mutta nyt ne ovat mennyttä ja\nsiitä syystä piilen.\n\n    (Kaikki poistuvat, paitsi prinssi ja Poins.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nKutsukaa sheriffi sisään.\n    (Sheriffi tulee ajurin kanssa.)\nNo, herra sheriffi, mit' anotte?\n\nSHERIFFI.\nAnteeksi ensin. Luikkina ja huuto\nEräitä ajanut on tähän taloon.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEräitä? Keitä?\n\nSHERIFFI.\n               Armollinen herra,\nYks niist' on hyvin tuttu miehen julku,\nRasvainen koljo.\n\nAJURI.\n                Rasvainen kuin voi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSe mies, sen vakuutan, ei ole täällä:\nLähetin juuri hänet asioille.\nMut lupaan miehen sanall', että hänet\nHuomenna laitan puolipäivissä\nVastaamaan sinulle ja jokaiselle\nKaikesta, mikä syyksi hälle pannaan.\nJa nyt, mä pyydän, talo jättäkää.\n\nSHERIFFI.\nKyll', armollinen prinssi. Kaksi herraa\nRyöstössä hukkas kolmesataa markkaa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nLieneepä niin. Jos hän ne heiltä ryösti,\nNiin työstään vastatkoon. Nyt hyvästi!\n\nSHERIFFI.\nNiin, hyvää yötä, armollinen herra!\n\nPRINSSI HENRIK.\nJo eikö liene hyvä huomen, eikö?\n\nSHERIFFI.\nNiin tosiaan, jo lienee kello kaksi.\n\n    (Sheriffi ja ajuri menevät.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nTuo rasvainen raato on yhtä tunnettu kuin Paavalin kirkko. Kutsu hänet\nesiin.\n\nPOINS.\nFalstaff! -- Sikeässä unessa seinäverhon takana, ja kuorsaa kuin\nhevonen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuules vaan, kuinka raskaasti hän hengittää. Tutkisteleppa hänen\ntaskujaan. (Poins tutkistelee.) Mitä löysit?\n\nPOINS.\nPelkkää paperia, armollinen herra.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKatsotaanpa, mitä niissä on; lueppa!\n\nPOINS (lukee).\nItem salvokukko 2 killinkiä S penniä.\nItem kastinta 4 penniä.\nItem kaksi tuopillista sektiä 5 killinkiä 8 penniä.\nItem anjovista ja sektiä illallisen jälkeen 2 killinkiä 6 penniä.\nItem leipää 1/2 penniä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHirveätä! Vain puolen pennin arvosta leipää noin kohtuuttomaan määrään\nsektiä! -- Mitä muuta löydät, pane talteen; sen luemme, kun saamme\nparempaa aikaa. Maatkoon hän siellä päivän valkeamaan. Minä menen\naamulla hoviin; meidän tulee kaikkien lähteä sotaan, ja sinä olet\nsiellä saapa arvoisan tehtävän. Tuolle lihavalle rentulle toimitan\npaikan jalkaväessä, ja tiedän, että parin sadan jalan marssi on\nhänelle kuolemaksi. Rahat ovat maksettavat takaisin korkojen kanssa.\nTule luokseni aamulla hyvissä ajoin; ja nyt, hyvää huomenta, Poins.\n\nPOINS.\nHyvää huomenta, prinssi hyvä.\n\n                          (Menevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Bangor. Huone ylidiakonin asunnossa.\n\n   (Percy, Worcester, Mortimer Ja Glendower tulevat.)\n\nMORTIMER.\nLupaukset hyvät, puolueemme taattu,\nTyön alku onnekas ja toivorikas.\n\nPERCY.\nLord Mortimer ja lanko Glendower,\nSuvaitsetteko istua?\nJa setä Worcester: -- tuhat tulimmaista!\nUnohdin kartan.\n\nGLENDOWER.\n                Ei, ei, tässä on se.\nIstuhan, Percy lanko, istu Hotspur;\nNimellä tuolla kun sua Lancaster\nVaan mainitsee, niin kalpenee hän aina\nJa huoahtaa ja taivaaseen sun toivoo.\n\nPERCY.\nJa teidät helvettiin, kun mainittavan\nVaan kuulee Owen Glendowerin nimen.\n\nGLENDOWER.\nHän oikeess' on; kun minä tulin ilmaan,\nNiin taivaan otsan täytti tulihaamut\nJa soihtuvalkeat; kun minä synnyin,\nMaan laaja piiri peruksissaan järkkyi\nKuin pelkuri.\n\nPERCY.\n              Niin käynyt ois, vaikk' oisi\nEmonne natukissa poikinut\nJa itse ette koskaan syntynytkään.\n\nGLENDOWER.\nMaa järkkyi, sanon ma, kun synnyin minä.\n\nPERCY.\nMaa, sanon ma, mun mieltäni ei ollut,\nJos luulette sen teitä järkkyneen.\n\nGLENDOWER.\nMaa vapisi ja taivas leimueli.\n\nPERCY.\nMaa järkkyi kai, kun näki taivaan liekit.\nEi syntymänne pelost' ensinkään.\nPoteva luonto ankarista purkeist'\nUseinkin helpon saapi; usein vaivaa\nKohtuista maata jonkinlainen ähky,\nKun henki riihaton on vangittuna\nSen sisuksiin; ja tää kun pyrkii maalle,\nNiin eukko-rukka vapisee, ja tornit\nSe kukistaa ja sammaltuneet linnat.\nKipua moista teidän syntyissänne\nMaa-emo varmaan tunsi.\n\nGLENDOWER.\n                       Noin ei rohkeis\nMua moni vastustella. Vielä kerran\nSen sanon: maailmaan kun tulin minä,\nNiin taivaan otsan peitti tulihaamut,\nVuorilta vuohet syöksyivät, ja karja\nPorullaan täytti kedot säikkyneet.\nNää enteet minun suuruuttani tiesi,\nJa koko elämäni osoittaakin,\nEtt' arki-ihmisiin en kuulu minä.\nKen, sylimä sen meren, joka huuhtoo\nEnglannin, Skotlannin ja Walesin rantaa,\nMua tahtoo neuvoa kuin koulupoikaa?\nKen vaimon-syntyinen, mun rinnallani\nVoi salataidon jyrkännettä nousta\nTai tieteen syvyyksiin mua seurata?\n\nPERCY.\nParemmin walesiläist' ei kukaan haasta.\nMa tahdon murkinoida.\n\nMORTIMER.\nVait, Percy lanko! Vimmaan hänet saatat.\n\nGLENDOWER.\nVoin hornast' aaveita ma kutsua.\n\nPERCY.\nNo, sen voin minäkin, ja sen voi kaikki,\nMut toinen asia on, tulevatko.\n\nGLENDOWER.\nVoin sulle näyttää, miten pirun valtaat.\n\nPERCY.\nJa minä, lanko, sulle näyttää voin,\nMitenkä pirun häädät totuudella:\nTotuutta puhu vaan, niin piru häätyy. --\nJos voit, niin tänne loihdi se, mut mulla\nOn, jumal'auta, voimaa sitä häätää.\nIkäsi kaikki puhu totuutta,\nNiin piru häätyy.\n\nMORTIMER.\n                  Kas niin, ystävät,\nTuo kina hyödytön jo päättäkää.\n\nGLENDOWER.\nKolmasti Bolingbroke mua voittaa koitti;\nKolmasti Severn-virran särkiltä\nJa Wyen rannoilta ma hänet ajoin\nPaljaana, säiden pieksämänä, kotiin.\n\nPERCY.\nPaljaanako? Ja vielä kurjaan säähän?\nNo, piru olkoon, eikö horkkaa saanut?\n\nGLENDOWER.\nKas, täss' on kanta. Kolmiako jaamme\nNyt oikeutemme, sopimuksen mukaan?\n\nMORTIMER.\nPäädiakoni jo sen jakanut\nOn kolmeen, aivan yhtä suureen osaan.\nMun osuuteni Englannist' on tämä:\nSevernist' itään, Trentist' etelään;\nSevernin länsipuolen, koko Walesin\nJa kaikki tämän piirin vehmaat maat\nSaa Owen Glendower; -- ja te, rakas lanko,\nTuon ylijäämään Trentin pohjoispuolia.\nOn välikirja tehty kolminainen:\nKun sinetillämme sen vahvistamme, --\nJa sen jo tänä yönä tehdä voimme, --\nNiin huomenna te, Percy, ynnä minä\nJa Worcester setänne, me kiirehdimme\nTapaamaan Shrewsburyssä, niinkuin määrä,\nIsäänne sekä skottilaisten voimaa.\nIsäni Glendower ei vielä jouda;\nMut neljääntoista päivään emme vielä\nTarvinne hänen apuaan. -- (Glendowerille.) Sill'aikaa\nKo'ota ehtinette ystävämme,\nVasallit, naapurit ja ylimykset.\n\nGLENDOWER.\nVähemmäss' ajassa ma teihin yhdyn.\nJa silloin mull' on teidän vaimot myötä.\nNyt teidän täytyy heidät salaa jättää;\nSill' uppoisihan mailma kyyneltulvaan,\nJos hyvästelisitte vaimojanne.\n\nPERCY.\nMun osuuteni pohjaan Burtoniita\nNiin suur' ei ole minusta kuin teidän.\nTuo virta, nähkääs, tuossa mutkittelee\nJa puolikuuhkon kulman, aika palan\nPois leikkaa parhaimmista maistani.\nSen juovaan laitan tuohon kohtaan padon\nJa uutta uomaa kauniina ja tyynnä\nHopeakirkas Trent saa sitten juosta.\nNoin syvään polvia ei saa se tuossa\nJa multa riistää moista oivaa maata.\n\nGLENDOWER.\nEi polvia? Sen täytyy; näet, se polvii!\n\nMORTIMER.\nNiin, nähkääs, kuinka suuntansa se ottaa\nJa tekee tänne yhtä suuren polven,\nPois vastaisesta maasta leikellen\nJuur' yhtä paljon kuin se viepi teiltä.\n\nWORCESTER.\nVähällä työllä tähän kaivos tehdään,\nNiin pohjoisosa saa tuon niemen lisää,\nJa virta juoksee suorana ja tyynnä.\n\nPERCY.\nNiin tahdonkin, ja se ei paljon maksa.\n\nGLENDOWER.\nMut minä sit' en tahdo.\n\nPERCY.\n                        Kuinka? Ette?\n\nGLENDOWER.\nEn; älkää sitä tehkö.\n\nPERCY.\n                      Ken mua kieltää?\n\nGLENDOWER.\nHe, minä.\n\nPERCY.\n          Tehkää niin se, etten teitä\nMa ymmärrä: puhukaa walesiläistä.\n\nGLENDOWER.\nMa puhun englantia niinkuin tekin;\nEnglannin hoviss' olen kasvatettu,\nEnglantilaista lauluakin monta\nSomasti nuorra lauloin harpunsäistöön\nJa sievistelin soitollani kieltä;\nKykyä moist' ei ole teissä nähty.\n\nPERCY.\nIloitsen sydämmestä, toden totta.\nKasina ennen naukua ma tahdon\nKuin moinen riiminrenkuttaja olla.\nVaskisen jurppa-oran kirskettä\nTai kuivan pyörän kitkaa ennen kuulen;\nSe niin ei vihloisi mun hampaitani,\nKuin mokomakin lörppö runous;\nSe on kuin jäykän konin jolkutusta.\n\nGLENDOWER.\nNo, tehkää Trentille siis uusi juopa.\n\nPERCY.\nEn huoli. Kolmasti sen verran maata\nHyvälle ystävälle luovuttaisin.\nMut tietkää, kauppa-asioiss' en myötää\nHiuskarvast' yhdeksättä osaakaan.\nOvatko kirjat valmiit? Joko mennään?\n\nGLENDOWER.\nOn kaunis kuudan; tänä yönä menkää;\nMa kirjuria joudutan ja samass'\nErolle valmistelen vaimojanne.\nVaronpa tyttäreni hullautuvan,\nNiin Mortimeriins' on hän kiintynyt.\n\n    (Menee.)\n\nMORTIMER.\nHyi, Percy, isää noin kun ärsytätte!\n\nPERCY.\nEn muuta voi; hän suututtaa mua usein:\nKielellään ain' on myyrät, muurahaiset,[14]\nJa noita Merlin ennustuksinensa,\nJa lohikäärmeet, evättömät kalat,\nKynivät korpit, siipirikot aarnit,\nMakaavat leijonat ja juoksukissat,\nJa muuta tyhmää hölyn pölyä,\nJost' ihan pakanantuu. Eilis-yönä\nMua viivytteli yhdeksättä tiimaa,\nNimeltä nimitellen kaikki pirut,\nJotk' oli palkannut. Oo, hän mua kiusaa\nKuin rampa hevonen tai kärty akka\nTai savuava pirtti. Sipulilla\nJa juustoll' elän tuulimyllyss' ennen\nKuin, herkut suussa, häntä kuuntelen\nParaassa kristikunnan huvilassa.\n\nMORTIMER.\nMut kunnon mies hän vaan on, toden totta,\nJa ihmeen lukenut ja salatietoon\nPerehtynyt, kuin jalopeura uljas,\nJa ihmeen ystävällinen, ja aulis\nKuin Indian aarreaitat. Tietkääs, lanko,\nHän panee luonteeseenne suuren arvon,\nJa hillitseepä luonnon kiukkuaankin,\nKun häntä ärsytätte, toden totta.\nMua uskokaa: maan pääll' ei ole toista,\nKen, nuhdetta ja vaaraa kokematta,\nNiin häntä oisi härnännyt kuin te.\nMut pyydän: älkää usein sitä tehkö.\n\nWORCESTER.\nNiin kyllä, liiaks olit moittivainen,\nJa tänne tultuasi kaikki teit\nHäneltä hämmentääkses ihan mielen.\nTuo vika täytyy sinun heittää, lanko;\nSiit' usein ylvä miehen mieli kuultaa, --\nJa muuta kiitosta et siitä saa, --\nMut usein osoittaa se raakaa vimmaa,\nMaltittomuutta, tapain puutetta,\nKopeutta, röykkyytt', itsekylläisyyttä.\nVähinkin näistä kansan lemmen riistää\nJalolta mieheltä, ja muutkin hyveet,\nJos kuinka kauniit, tahraa se, ja niiltä\nVie kehun ansaitun.\n\nPERCY.\n                    Sätitte hyvin;\nJumala hienot tavat siunatkoon! --\nTuoss' eukkomme; jäähyväiset nyt teemme.\n\n    (Glendower palajaa lady Percyn ja lady Mortimerin kanssa.)\n\nMORTIMER.\nElävä kiusa! Englantia vaimon'\nEi osaa lain, ja Walesin kielt' en minä.\n\nGLENDOWER.\nHän itkee, sinust' erota ei tahdo:\nSoturiks tulla tahtoo, sotaan mennä.\n\nMORTIMER.\nSanokaa, että Percy-tädin kanssa\nJälestä heti pääsee seurassanne.\n\n    (Glendower puhuttelee tytärtään Walesin kielellä,\n    tämä vastaa samalla kielellä.)\n\nGLENDOWER.\nHän vimmoissaan on; hupsu, puupää luiska,\nHän suostutuksille on aivan kuuro.\n\n    (Lady Mortimer puhuttelee Mortimeria Walesin kielellä.)\n\nMORTIMER.\nKäsitän katsees; tuota walesiläistä,\nMi noista paisuvista silmist' uhkuu,\nMa hyvin tunnen; jos ei hävettäisi,\nSamalla kielellä ma vastaisin.\n    (Lady Mortimer puhuu taaskin.)\nMa ymmärrän sun muiskus, sinä minun,\nJa se on tajukasta haastelua.\nNäin, armas, kouluasi käyn ma, kunnes\nSun kieles olen oppinut; sun suussas\nTuo Walesin kieli soi kuin ylvä laulu,\nMin kaunis kuningatar puistikossa\nLivertää hurmaavasti luutun säistöön.\n\nGLENDOWER.\nJos noin sä hellyt, hullaantuu hän aivan.\n\n    (Lady Mortimer puhuu taas.)\n\nMORTIMER.\nOh, tuost' en ymmärrä sen taivaallista!\n\nGLENDOWER.\nKaislalle tuohon maata sinut käskee\nJa pääsi painaa hänen helmahansa,\nNiin lempilaulusi hän sulle laulaa\nJa unettaret luomillesi loihtii;\nHurmaavaan hortoon veresi hän tenhoo\nJa unen saa ja valveen moiseen riitaan\nKuin yön ja päivän riita vähää ennen,\nKuin uljas taivaallinen valjakko\nIdässä kultaist' alkaa kulkuansa.\n\nMORTIMER.\nAh, mielelläni lauluaan ma kuulen;\nSill'aikaa varmaan valmistuvat kirjat.\n\nGLENDOWER.\nTee niin.\nSe soittokunta, joka teille soittaa,\nIlmassa leijuu, tuhat virstaa täältä,\nMut tääll' on kohta. Istu vaan ja kuule.\n\nPERCY.\nTule, Katri, sinä sen makaamisen osaat; no joutuun, joutuun, että saan\npainaa pääni sinun helmaasi.\n\nLADY PERCY.\nSinä, rääkkäsorsa!\n\n    (Glendower lausuu muutamia sanoja Walesin kielellä.\n    Soitto alkaa.)\n\nPERCY.\nNyt näen, ett' osaa piru Walesin kieltä,\nEnk' oikkujaan nyt lainkaan ihmettele.\nHän, jumal'aut, on hyvä soittoniekka!\n\nLADY PERCY.\nSinun siis pitäisi olla hyvinkin soitannollinen, sinä kun olet\nkokonaan oikkujesi vallassa. Hiljaa, veitikka, ja kuuntele, kun lady\nMortimer laulaa Walesin kielellä.\n\nPERCY.\nEnnemmin kuulen, kun Lady narttuni ulvoo Irlannin kielellä.\n\nLADY PERCY.\nTahdotko, että lyön pääsi puhki?\n\nPERCY.\nEn.\n\nLADY PERCY.\nOle sitten hiljaa.\n\nPERCY.\nEnkä ole; se on naisten vikoja.\n\nLADY PERCY.\nSiis Jumala sinua auttakoon!\n\nPERCY.\nTuon Walesin rouvan viereen.\n\nLADY PERCY.\nMitä sanot?\n\nPERCY.\nVaiti! Hän laulaa.\n\n    (Lady Mortimer laulaa walesiläisen laulun.)\n\nKuules, Katri, sinunkin pitää laulaa laulu.\n\nLADY PERCY.\nEn, totta totisesti, sitä tee.\n\nPERCY.\nEt, totta totisesti, sitä tee! Sydänkäpyseni, vannothan kuin\nsokurileipojatar ikään. \"En totta totisesti sitä tee\" ja \"niin totta\nkuin elän\" ja \"niin totta kuin Jumala minua auttakoon\" ja \"niin totta\nkuin päivä\" --\n\nTuollaiset veltot saksanvalat näyttää,\nKuin et ois koskaan käynyt tullin taakse.\nHe, vanno, Katri, oikein paksu vala,[15]\nNiinkuin sun kaltaisesi rouvan sopii,\nJa heitä nuo sun \"totta totisesti\"\nJa moiset piparkakku-vakuutukset\nSametti-puuhkille ja teikareille.\nNo laula nyt!\n\nLADY PERCY.\n              En tahdo laulaa.\n\nPERCY. Siten tulet suorinta tietä räätäliksi[16] tai punatulkkujen\nkesyttäjäksi. Kun vaan välikirjat valmistuvat, niin lähden matkaan\nparin tunnin kuluttua; tule jäljestä, jos tahdot.\n\n    (Menee.)\n\nGLENDOWER.\nTule, Mortimer; sin' olet yhtä hidas\nKuin Percy kiihkeä ja tulinen.\nKun kirjat saadaan, sinetti vaan alle\nJa heti ratsun selkään!\n\nMORTIMER.\n                        Mielist' aivan.\n\n                             (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Huone hovilinnassa.\n\n    (Kuningas Henrik, Walesin prinssi ja loordeja tulee.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSuvaitkaa, loordit! Walesin prinssin kanssa\nTahdomme kahden haastaa; lähell' olkaa,\nMe hetikohta teitä tarvitsemme. --\n    (Loordit poistuvat.)\nEn tiedä, niinkö Jumalan on tahto\nRangaista pahat työni sillä, että\nViisaassa neuvossansa mulle laittaa\nOmasta verestäni kostonvitsan.\nNiin, elosi ja elämäsi minut\nSaa uskomaan, ett' olet taivahalta\nMinulle tuliseksi kostoks pantu\nJa piiskaks synneistäni. Kuinka muuten\nNoin alhaiset ja hurjat mieliteot,\nNoin köyhät, tyhjät, riettaat harrastukset,\nNoin ontot huvit ja noin raaka seura,\nKuin mihin sinä olet juuttunut,\nNe kuinka soveltuvat jalon veren\nJa ruhtinaisen mielen kanssa yhteen?\n\nPRINSSI HENRIK.\nYlevä isä! Soisin, että voisin\nVioista kaikista niin puhdistaida,\nKuin itseni ma syyttömäks voin näyttää\nMoneenkin, joka syykseni on pantu.\nSen verran toki kohtuutt' anon, että,\nKumottuani monet juoruvalheet,\nJoit' usein valtain korvaan kuiskivat\nImartajat ja kehnot kielikellot,\nNe tosi erheet, joihin nuoruuteni\nOn hurjan hillitönnä heittäynyt,\nTe anteeks annatte, kun nöyräst' anon.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJumala sulle anteeks antakoon!\nMut mua ihmetyttää, että, Henrik,\nSun mielitekojesi lennon suunta\nNiin toinen on kuin esi-isiesi.\nMenetit raakuudellas neuvostossa\nSen paikan, jonka nuoremp' otti veljes;\nOletpa pian vieras koko hovin\nJa oman veriheimos sydämelle.\nMit' aika odotti ja toivoi sulta,\nSe mennytt' on, ja joka sielu sulle\nPikaista hukkaa ennustaa. Jos minä\nNoin arvoani oisin tuhlannut,\nNoin kaikkein silmäin ruoaks altistunut\nJa julki antaunut halpaan seuraan,\nNiin sama kansan mieli, joka kruunun\nMinulle soi, sen silloist' omistajaa\nEdelleen suositellut ois ja minut\nMaanpakoon maineettomaan jättänyt\nMitättömäksi, huomaamattomaksi.\nNäyttäydyin harvoin, vaan kun ulos läksin,\nMua pyrstötähden lailla kummasteltiin;\n\"Tuoss' on hän\", sanoi toiset lapsilleen,\nJa toiset: \"missä? ken on Bolingbroke?\"\nNäin riistin kaiken sulon taivahalta\nJa nöyryyteen niin pukeuduin, että\nMa kansan sydämmestä suosin voitin\nJa kansan suusta riemun tervehuudot,\nKuninkaan kruunupäisen nähden aivan.\nNäin uutena ja tuoreena ma pysyin;\nMua niinkuin messupapin kasukkaa\nSuu auki katseltiin; niin loistossani\nEsiinnyin harvoin, mutta komeasti,\nJa outous antoi sille juhlan arvon.\nKuningas häiläkkä hän hyöri, pyöri,\nMukana narrit löyhät, pää kuin taula,\nJok' ottaa pian tulen, pian sammuu;\nVedelti arvoaan ja kuninkuuteen\nSekoitti narrein ilveet, alttiiks antain\nNimensä suuren näiden ilkkunalle,\nJa alensihe, haitaks arvollensa,\nNulikkain ivaa irjumaan, niin tullen\nPilaksi joka parrattoman houkon;\nKaduilla, kujilla vaan seurusteli,\nRuveten kansansuosin kerjääjäksi.\nNoin silmin aina ahmittuna, vihdoin\nHunaja kyllytti, kuvottaa alkoi\nSen maire maku, josta vähäinenkin\nVähäiseen lisää jo on liian liikaa.\nKun joskus sitten esiintyy, niin on hän\nKuin käki kesäkuulla, jota kuullaan,\nMut suotta vaan, ja katsellaan, mut silmin,\nJotk', arkinäkemistään tylstyneinä,\nNiin ihailevaa katsett' ei voi luoda\nKuin vaatis majesteetin aurinko,\nJok' ällistyvää silmää harvoin kohtaa.\nTorkuttiin, silmät harmaallaan, ja maattiin\nJuur' nenän edessä, ja irmasteltiin\nKuin raivostunut miesi vihollistaan;\nNiin näköns' inhoitti ja tympeytti.\nSamassa tilass' olet sinä, Henrik;\nSa ruhtinaisen etuutesi olet\nHukannut huonoon seuraan; kaikkein silmät\nJo kylläyneet on tuohon halpaan näkyyn,\nPait mun, jok' ei voi kyllikseen sua nähdä\nJa joka tekee, mit' en sois sen tehdä:\nSokeutuu hupsumaista hellyyttään.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuningas armollisin, vasta tahdon\nVarani pitää.\n\nKUNINGAS HENRIK.\n              Aivan samanlainen\nKuin sinä tällöin, oli Richard silloin,\nKun Ranskasta ma Ravensburgiin saavuin;\nJa mikä minä silloin, nyt on Percy,\nNiin, kautta sieluni ja valtikkani,\nEnemmän hän on oikeutettu valtaan\nKuin sinä, pelkkä perimyksen varjo.\nHän ilman oikeuden tapaistakaan\nAseilla täyttää valtakunnan kentät;\nEi pelkää leijonankaan hirmukitaa;\nJa vaikk' ei vanhemp' iältään kuin sinä,\nHän ikäloordit vie ja arvopiispat\nVeriseen taisteluun ja miekanryskään.\nMink' ikimaineen saikaan hän, kun voitti\nKuuluisan Douglaan, jonka ylväät teot,\nTuliset hyökkäykset ja suuri maine\nVei ylevimmän sotakunnian\nJa etuarvon kaikilt' urohilta\nKaikissa kristikunnan valtioissa!\nKolmasti Hotspur, tämä sankartaimi,\nMars kapalossa, voitti suuren Douglaan,\nVangitsi hänet kerran, päästi vapaaks\nJa teki ystäväkseen, täyttääksensä\nVihaisen sodan suun ja järkyttääkseen\nValtaistuimemme turvallista rauhaa.\nJa mitä sanot tähän? Percy, Northumberland,\nMortimer, Douglas, Yorkin arkkipiispa\nKapinaa miettivät ja aseiss' ovat.\nVaan miksi sulle, Henrik, näitä kerron?\nMiks puhun vihamiehistäni sulle?\nJok' olet lähin vihamies ja pahin,\nJot' orjan pelko, halpa taipumus\nJa oikun puuska valtaa niin, ett' ehkä\nMua vastaan sodit Percyn palkkalaisna,\nJa hänen kannoillaan kuin koira ryömit,\nNäin näyttäin, kuinka turmeltunut olet.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTuot' älkää uskoko; niin ei käy koskaan.\nJumala niille kostakoon, jotk' ovat\nNäin multa majesteetin lemmen vieneet.\nTuon kaiken vielä Percyn pää saa maksaa,\nJa kerran mainepäivän laskiessa\nYlpeillen sanon: \"teidän olen poika\",\nKun tulen, yllä puku ihka verta\nJa kasvot peitettyinä hurmeverhoon,\nMi huuhdottuna pois vie häpeänkin.\nJa sinä päivänä, -- jos vaan se koittaisi --\nTuo sama kunnian ja maineen lapsi,\nTuo ritar' ylväs, tuo maan-kuulu Hotspur\nJa hylky Henrikkinne ottelevat.\nJos joka säde hänen kypärissään\nOis määrätön ja minun kiireelläni\nHäpeä kaksinkertainen! Se tulee\nSe aika, jolloin tämä pohjan piltti\nSaa vaihtaa maineensa mun häpeääni.\nIsäntärenkini on Percy vainen,\nHän mainetta mun hyväkseni korjaa;\nMut tilinpä niin ankaran ma vaadin,\nEtt' antaa saa hän kaiken kunniansa,\nVihonpa viimeisenkin maineen tilkan,\nMa sydämmestään muuten velan riistän.\nJumalan nimessä sen lupaan tässä:\nJos Hän mun sallii päätökseen sen saattaa,\nParantaa sillä tahdon, majesteetti,\nNuo hurjuuteni lyömät vanhat haavat;\nJos ei, niin kuolo kaiken velan pyyhkii;\nJa ennen kuolen satatuhat kertaa,\nKuin rikon valastani pienint' osaa.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nTuo satatuhat kapinoivaa surmaa;\nSa siihen vallan saat ja valtakirjan. --\n    (Blunt tulee.)\nNo, Blunt? Sun katsees kiirettä on täynnä.\n\nBLUNT.\nNiin asiakin, jota tässä ajan.\nMortimer Skotlannista[17] laittaa tiedon,\nEtt' yhdentenätoista tässä kuussa\nEnglannin kapinoitsijat ja Douglas\nOn Shrewsburyssä yhtyneet; niin suuri\nJa peloittava heill' on sotavoima, --\nJos pysyvät vaan kaikki sanassaan, --\nKuin koskaan tuhonnut on valtakuntaa.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nTänäpä lähtee Westmorelandin kreivi\nJa poikani Lancaster hänen kanssaan;\nTuo tieto, näet, on viiden päivän vanha.\nEns keskiviikkona sa, Henrik, lähdet,\nJa torstaina me itse matkustamme.\nBridgnorthiss' yhdytään; sun tiesi, Henrik,\nKäy Glostershiren kautta; joukkomme\nPitäisi kahdentoista päivän päästä\nBridgnorthiss' olla, laskujeni mukaan.\nTäys meill' on työ, nyt viipyä ei auta,\nMenestys herpoo vitkastuksen kautta.\n\n                          (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Eastcheap. Huone Metsäsianpään ravintolassa.\n\n   (Falstaff ja Bardolph tulevat.)\n\nFALSTAFF.\nBardolph, enkö ole häijysti laihtunut tuon viime kahakan jälkeen? Enkö\nole riutunut? Enkö kutistunut? Oo! nahkakin ruumiillani roikkaa ja\nremppaa kuin vanhan rouvan yöviitta; olen niin kitistynyt kuin vanha\nomena. Niin, kääntyä tahdon ja heti paikalla, kun vielä olen\njotakuinkin lihassa; pian lannun kokonaan, ja silloin ei enää ole\nvoimaa kääntymiseen. Jos en ole unhottanut, mistä kirkon sisusta on\ntehty, niin olen minä pippuripapu, oluenpanijan hevonen. Kirkon\nsisusta -- niin! Seura, huono seura, se on minut haaskannut.\n\nBARDOLPH.\nSir John, te olette niin kärtyisä; te ette voi kauan elää.\n\nFALSTAFF.\nNiin, siinä se on. -- Kuule, laula nyt minulle joku rivo laulu, että\nilostun. Olin niin siveä taipumuksiltani kuin ylimyksen on tarvis;\nsiveä tarpeeksi asti: kiroilin hiukkasen, noppasilla en ollut kuin\nseitsemästi viikossa, tyttölöissä en käynyt kuin kerran neljänneksessä\n-- tuntia, maksoin velkani, jonka olin ottanut --kolmasti tai\nneljästi, elin siivosti ja pysyin määrätyissä rajoissa; ja nyt elän\nsiivottomasti, niin ett'ei määrää eikä rajaa.\n\nBARDOLPH.\nNiin, te olettekin niin lihava, sir John, että teidän on mahdoton\npysyä rajoissa, kohtuullisissa rajoissa, sir John.\n\nFALSTAFF.\nParanna sinä ensin naamasi, niin minä parannan elämäni. Sinä olet\nmeidän amiraalilaivamme, sinulla on lyhty perässä, -- ei, nokassa,\naioin sanoa: sinä olet sen palavan lampun ritari.\n\nBARDOLPH.\nNo niin, sir John, eihän tee naamani teille haittaa.\n\nFALSTAFF.\nEi, jumal'auta! Se tekee minulle samaa hyötyä kuin monelle muulle\nruumiinkallo tai joku _memento mori_. En voi milloinkaan katsella\nnaamaasi, ajattelematta helvetin tulta ja rikasta miestä, joka eli\npurppurassa; sillä siinä hän makaa pukimissaan ja palaa palamistaan.\nJos olisit vähänkin siveyteen taipuva, niin vannoisin tuon sinun\nnaamasi kautta ja valani kuuluisi näin: \"kautta tuon tulen, joka on\nJumalan enkeli\". Mutta sinä olet kokonaan pilalla; ja totta tosiaan,\njos ei tuota tulta olisi naamassasi, niin olisit perimmäisen pimeyden\nlapsi. Kun taannoin yöllä juoksit Gadshillia ylös hevoseni perässä,\njos en silloin luullut sinua virvatuleksi tai aarniovalkeaksi, niin ei\nrahalla ole mitään virkaa. Oo! sinä olet yhtenäinen soihtukulku,\nijankaikkinen ilotulitus. Minulta on säästynyt hyvinkin tuhat markkaa\nsoihduissa ja vahakynttilöissä, kun olen sinun kanssasi öisin kulkenut\nkapakkain väliä; mutta sen sektin hinnalla, jonka sinuun olen\njuottanut, olisin voinut hyvin ostaa kynttilöitä Europan kalliimmalta\nkynttiläkauppiaalta. Olen tuota sinun salamanderiasi pitänyt tulessa\nkokonaista kaksineljättä vuotta; Jumala sen minulle palkitkoon!\n\nBARDOLPH.\nTuli ja leimaus! Soisinpa, että naamani istuisi sinun vatsassasi.\n\nFALSTAFF.\nVarjelkoon Jumala! Silloin varmaan saisin sydämen polton. --\n\n    (Ravintolan emäntä tulee.)\n\nNo, rouva Kuopsujalka, oletteko saanut selvän, kuka on minun taskuni\ntyhjentänyt?\n\nEMÄNTÄ.\nMitä, sir John? Mitä aattelette, sir John? Luuletteko minun hyysäävän\nvarkaita? Olen etsinyt, olen kysellyt, mieheni samaten, miehestä\nmieheen, pojasta poikaan, palvelijasta palvelijaan. Ei kymmenettäkään\nhiuskarvan osaa ole koskaan talossani kadonnut.\n\nFALSTAFF.\nValehtelette, emäntä! Bardolph on täällä tullut kynityksi ja\nkadottanut monta hiuskarvaa, ja minä voin vannoa sen, että taskuni on\ntäällä puhtaaksi pantu. Te olette nainen, te!\n\nEMÄNTÄ.\nKuka? Minäkö? Enpä. Että julkeattekin! Tuli ja leimaus! Siksi ei vielä\nkukaan ole minua kutsunut omassa talossani.\n\nFALSTAFF.\nNo, no, minä tunnen teidät vallan hyvin.\n\nEMÄNTÄ.\nEttepä, sir John; te ette tunne minua, sir John; minä tunnen teidät,\nsir John; olette minulle rahaa velkaa, sir John, ja nyt haette riitaa,\nettä saisitte peijatuksi ne minulta. Ostin teille tusinan paitoja\nruhonne verhoksi.\n\nFALSTAFF.\nPiikkoa, viheliäistä piikkoa! Olen ne antanut pois leipurien eukoille,\njotka niistä ovat tehneet seulariepuja.\n\nEMÄNTÄ.\nHollannin palttinaa, kahdeksan killinkiä kyynärä, niin totta kuin olen\nkunniallinen nainen. Sitä paitse, sir John, olette velkaa ruoasta ja\njuomasta ja käteisistä rahalainoista neljäkolmatta puntaa.\n\nFALSTAFF.\nTuokin on siitä osansa saanut; maksakoon hän.\n\nEMÄNTÄ.\nHänkö? Jesta, köyhä mies, jolla ei ole -- ei mitään.\n\nFALSTAFF.\nMitä? Köyhäkö? Katsokaa hänen naamaansa! Ketä sanotte rikkaaksi?\nLyöttäkää rahaksi hänen nenänsä, lyöttäkää rahaksi hänen poskensa!\nMinä en maksa äyriäkään. Aiotteko minua pidellä kuin nuorta nulikkaa?\nEnkö saa mukavuuttani hoitaa omassa majassani, ilman että taskuni\npannaan puhtaaksi. Olen kadottanut isoisäni sinettisormuksen, se on\nneljänkymmenen markan arvoinen.\n\nEMÄNTÄ.\nHerran kiesus! Olen kuullut prinssin sanovan monta monituista kertaa,\nettä se sormus oli kuparia.\n\nFALSTAFF.\nMitä? Prinssi on peijooni, luikistelija; olisipa hän tässä, niin\nsuomisin häntä kuin koiraa, jos hän sen sanoisi.\n\n    (Prinssi Henrik ja Poins tulevat marssien sisään;\n    Falstaff menee prinssiä vastaan, joka soittaa\n    komentosauvaansa ikäänkuin huilua.)\n\nFALSTAFF.\nMitä nyt, poikaseni? Onko tuuli sillä ilmalla? Pitääkö meidän kaikkien\nmarssia?\n\nBARDOLPH.\nNiin, parittain kuin Newgaten vangit.\n\nEMÄNTÄ.\nArmollinen herra, kuulkaa minua.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä sanot, rouva Vilkas? Kuinka miehesi voi? Minä pidän hänestä, hän\non kunnon mies.\n\nEMÄNTÄ.\nArmollinen herra, kuulkaa minua.\n\nFALSTAFF.\nEi, anna hänen mennä ja kuule minua.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä tahdot, Hannu?\n\nFALSTAFF.\nTässä illalla nukahdin tuonne seinäverhon taakse, ja silloin pantiin\ntaskuni puhtaiksi. Tästä talosta on tullut porttola; täällä pannaan\npuhtaiksi ihmisten taskut.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä olet kadottanut, Hannu?\n\nFALSTAFF.\nUskotko, Heikku? Kolme tai neljä velkaseteliä, joista kukin oli\nneljänkymmenen punnan arvoinen, ja lisäksi isoisäni sinettisormuksen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJoutava juttu; tuskin kahdeksan pennin asia.\n\nEMÄNTÄ.\nSitähän minäkin hänelle sanoin, armollinen herra, ja sanoin, että olin\nkuullut teidän armonne niin sanovan; ja kuulkaas, herra, hän puhuu\nsangen hävyttömiä teistä, rivosuinen kun on, ja sanoo, että hän tahtoo\nteitä suomia.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä? Eihän toki.\n\nEMÄNTÄ.\nEi ole kuntoa, rehellisyyttä eikä vaimoutta minussa, jos se ei ole\ntotta.\n\nFALSTAFF.\nSinussa ei ole kuntoa enemmän kuin haudotussa luumussa,[18] eikä\nrehellisyyttä enemmän kuin ajetussa ketussa, ja mitä vaimouteen tulee,\nniin on Mariana neiti[19] kunniallinen vaimo sinuun verraten. Sinä\nsenkin kapines!\n\nEMÄNTÄ.\nHäh? Mikä kapines? Mikä kapines?\n\nFALSTAFF.\nMikäkö kapines? He, kapines, josta voi sanoa: kostjumala.\n\nEMÄNTÄ.\nMinä en ole mikään kapines, josta voi sanoa kostjumala, tiedä se; minä\nolen kunniallisen miehen vaimo; ja huolimatta ritaruudestasi, olet\nsinä konna, jos sitä sanot.\n\nFALSTAFF.\nJa huolimatta vaimoudestasi, olet sinä elukka, jos toista sanot.\n\nEMÄNTÄ.\nHäh? Mikä elukka? Sano, konna.\n\nFALSTAFF.\nMikäkö elukka? He, saukko.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSaukko, sir John? Miksi saukko?\n\nFALSTAFF.\nMiksikö? Siksi, että hän ei ole kalaa eikä lihaa; eihän sitä oikein\ntiedä, mistä hän käy.\n\nEMÄNTÄ.\nSinä kohtuuton ihminen, kun semmoisia puhut; sinä ja joka mies sen\ntietää, mistä minä käyn, sinä lurjus.\n\nPRINSSI HENRIK.\nOikeassa olet, emäntä; hän panettelee sinua sangen törkeästi.\n\nEMÄNTÄ.\nSamaten teitäkin, armollinen herra; tässä taannoin sanoi, että olitte\nhänelle velkaa tuhat puntaa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä, mies? Olenko minä sinulle velkaa tuhat puntaa?\n\nFALSTAFF.\nTuhatko puntaa, Heikku? Miljoonan! Ystävyytesi on miljoonan arvoinen,\nja sinä olet minulle velkaa ystävyytesi.\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, armollinen herra, hän sanoi teitä peijooniksi ja sanoi, että\ntahtoisi teitä suomia.\n\nFALSTAFF.\nSanoinko, Bardolph?\n\nBARDOLPH.\nKyllä maar te niin sanoitte, sir John.\n\nFALSTAFF.\nNiin, jos hän sanoisi, että sormukseni on kuparia.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMinä sanon, että se on kuparia; tohditko nyt pysyä sanassasi?\n\nFALSTAFF.\nTiedäthän, rakas Heikku, että tohdin, jos sinä olet vaan mies; mutta\nettäs olet prinssi, niin pelkään sinua, niin kuin pelkään leijonan\npennun kiljunaa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMiks et niinkuin leijonaa?\n\nFALSTAFF.\nKuningasta itseään tulee pelätä niinkuin leijonaa. Luuletko, että\npelkään sinua niin kuin pelkään isääsi? Jos sitä teen, niin suokoon\nJumala, että vyöni katkeisi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKylläpä silloin mahasi retkottaisi polviesi tasalla. Mutta, lempo\nsoikoon, ei ole kunnon, kunnian eikä rehellisyyden sijaa tuossa sinun\nruhossasi; se on aivan täyteen sullottu suolia ja ränttyjä. Syytät\nkunnon vaimoa taskuvarkaudesta! Haa, sinä rietas, hävytön, turpea\nlurjus! Jos sinun taskussasi oli mitään muuta kuin kapakkalaskuja,\nporttolain osoitteita ja joku surkea, pennin arvoinen sokeririppunen\nkaulatorven voiteeksi, jos takanasi oli muuta kuin nämä vehkeet, niin\nolen minä konna. Ja kuitenkin sinä vehkeilet, etkä tahdo syytöksiäsi\npitää takanasi. Etkö häpeä?\n\nFALSTAFF.\nKuulehan, Heikku: tiedäthän sinä, että Aatami lankesi viattomuuden\ntilassa; mitä sitten Hannu Falstaff raukka näinä turmeluksen aikoina?\nNäethän, että minussa on enemmän lihaa kuin muissa ihmisissä, ja sen\nvuoksi enemmän heikkouksiakin. -- Tunnustat siis, että sinä taskuni\ntyhjensit?\n\nPRINSSI HENRIK.\nSiltä näyttää kaikista puheista.\n\nFALSTAFF.\nEmäntä, annan sinulle anteeksi. Mene ja laita suurus valmiiksi,\nrakasta miestäsi, katso palvelijoitasi, pidä huolta vieraistasi; olen\nvastakin myöntyväinen kohtuullisiin vaatimuksiin; näethän, että olen\nleppynyt. -- Häh, mitä? -- Kas niin, mene nyt vaan. (Ravintolan emäntä\nmenee.) -- No, Heikku, mitä uutta hovista? Tuo rosvous, poikaseni, --\nmiten on se korjattu?\n\nPRINSSI HENRIK.\nAh, sinä herttainen härkäpaisti, olenhan minä aina sinun hyvä\nenkelisi. -- Rahat on maksettu takaisin.\n\nFALSTAFF.\nMinä en pidä tuosta takaisin-maksamisesta; siitä on kaksinkertainen\nvaiva.\n\nPRINSSI HENRIK.\nOlen nyt hyvässä ystävyydessä isäni kanssa, ja voin tehdä mitä tahdon.\n\nFALSTAFF. No, ryöstä sitten ensi työksesi rahavarasto, ennenkuin peset\nkätesi.\n\nBARDOLPH.\nNiin, tehkää se, armollinen herra.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSinulle, Hannu, olen hankkinut paikan jalkaväessä.\n\nFALSTAFF.\nParempi olisi ollut hevosväessä. Mistä nyt tapaisin miehen, joka\nosaisi oikein varastaa? Oo, sievän varkaan, kahdenkolmatta vuotiaan\ntai niillä paikoin! Olen niin hemmetin vähissä varoissa. No, Jumalalle\nkiitos noista kapinoitsijoista! He eivät tee pahaa muille kuin kunnon\nihmisille. Minä kiitän heitä ja ylistän heitä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nBardolph!\n\nBARDOLPH.\n          Mit', armollinen herra?\n\nPRINSSI HENRIK.\n                                  Tämä kirje\nVie veljelleni, lord Lancasterille,\nTuo Westmorelandin kreiville. -- Poins, joutuun!\nRatsaille! Peninkulmaa kolmekymment'\nOn päivällisiin meidän kuljettava. --\nSa, Hannu, Temple-hallissa mua kohtaa\nHuomenna iltapuolla kello kaksi,\nSa siellä toimes tietää saat, ja siellä\nSaat määräyksen ja rahaa varustuksiin.\nTulessa maa on, Percy nousee, heidän\nNyt kukistua täytyy taikka meidän.\n\n    (Prinssi, Poins ja Bardolph lähtevät.)\n\nFALSTAFF.\nKaunista! Oivaa! -- Suurust', eukko, hoi!\nTää krouvi jos ois rumpunani, oi!\n\n                         (Menee.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Kapinallisten leiri lähellä Shrewsburyä.\n\n    (Percy, Worcester ja Douglas tulevat.)\n\nPERCY.\nNiin, uljas skottilainen! Jos ei totuus\nNäin hienoon aikaan tuntuis imarteelta,\nNiin Douglas sais sen kehun, ettei ykskään\nTään ajan leimaamista sotureista\nNiin ole täysin käypä kautta maiden.\nEn taida, jumaliste, imarrella;\nLipoista kieltä vihaan; sen vaan sanon:\nSydämmessäni teill' on etusija.\nSanani uskokaa; mua koetelkaa.\n\nDOUGLAS.\nNiin, kunnian sa olet kuningas.\nMaan pääll' ei mahtimiestä, jot' en minä\nNykisi parrasta.\n\nPERCY.\n                 Niin, oikein! Hyvä! --\n    (Sanansaattaja tulee, tuoden kirjettä.)\nMit' ompi sulla? -- Voin vaan kiittää teitä.\n\nSANANSAATTAJA.\nTää kirje isältänne.\n\nPERCY.\n                     Kirje hältä!\nMiks ei hän tule itse?\n\nSANANSAATTAJA.\n                       Ei voi tulla:\nOn kovin sairas.\n\nPERCY.\n                 Hitto! Kuinka malttaa\nHän sairastaa näin meteliseen aikaan?\nKen hänen väkeään nyt komentaa?\nJa kenen johdolla se tänne marssii?\n\nSANANSAATTAJA.\nSen tämä kirje tietää, enkä minä.\n\nWORCESTER.\nVuoteenko omana hän makaa? Sano.\n\nSANANSAATTAJA.\nJo neljä päivää ennen lähtöäni\nHän vuoteess' oli; ja kun matkaan lähdin,\nPahinta pelkäsivät parantajat.\n\nWORCESTER.\nJosp' ensin oisi parantunut aika,\nEnnenkuin häneen tauti kyntens' iski!\nNyt terveyttään tarvittais jos koskaan.\n\nPERCY.\nNyt poteva! Nyt raukea! Tuo tauti\nMyrkyttää elinveret toimiltamme:\nSe tarttuu tänne, ihan leiriin saakka.\nHän sanoo, että sisällinen tauti, --\nEtt' edusmiehen kautt' ei ystäviään\nNiin pian voinut koota; että varoi\nNoin suurta, vaarallista tointa jättää\nKenenkään toisen, sivullisen haltuun.\nKuitenkin meille antaa uljaan neuvon\nVähällä joukollamme päälle käydä\nJa koittaa, onko onni puolellamme.\nNäin kirjoittaa hän: \"nyt ei auta arkuus,\nKaikista hankkeistamme kuninkaalla\nOn varmat tiedot.\" Miltä tuntuu teistä?\n\nWORCESTER.\nIsänne tauti rampaus on meille.\n\nPERCY.\nSilvottu jäsen, kuolettava haava:\nEi kuitenkaan! Tuo poissaolo näyttää\nPahemmalta kuin onkaan. Oisko oikein\nNäin yhden heiton varaan panna kaikki\nElot ja olot? Jättää moinen aarre\nEpäilyttävän hetken sattumoihin?\nEi, se ei kelpaa; siinä alastuisi\nToivomme ydin ja sen sisin pohja,\nJa onnemme se oisi äärin määrä,\nViimeinen loppu.\n\nDOUGLAS.\n                 Niinpä tosiaankin,\nKun meill' on vielä hyvää varrottavaa.\nTulevaisuuden toivon varalta\nNyt hurskaasti me voimme hurvitella;\nSiin' ompi meillä lohdutuksen turva.\n\nPERCY.\nYhdyntäkohta, koti, pakopaikka,\nJos perkele ja paha onni alkaa\nTekomme impeyttä karsastella.\n\nWORCESTER.\nIsänne täällä-olo tarpeen oisi.\nYrityksemme laatu ja sen karva\nHajaannusta ei siedä. Moni miettii, --\nKun syyt' ei tiedä, miksi poiss' on kreivi, --\nEtt' äly, alamaisuus taikka työmme\nPaheksiminen häntä pidättää.\nAatelkaa, miten moinen luulo voipi\nKapinan vauhkon virran ihan kääntää\nJa tehdä epäiltäväks asiamme.\nTiedätte, että meidän, hyökkäävien,\nPitääpi välttää tarkkaa tutkimista,\nTähystysreiät peittää, kaikki aukot,\nJoist' urkkia vois meitä järjen silmä.\nIsänne poissaolo nostaa peitteen\nJa tietämättömälle hirmun näyttää,\nJot' aavistaa ei voinut.\n\nPERCY.\n                         Tuoss' on liikaa;\nPikemmin hyödyks on tuo poissaolo.\nSe antaa loiston, korkeamman arvon,\nYlemmän uskalluksen hankkeellemme,\nKuin jos hän oisi täällä: onhan selvää,\nJos hänen avuttansa valtiota\nJärkyttää voimme, että avullansa\nSen nurin niskoin maahan kukistamme. --\nEi vielä hätää; terveet viel' on jänteet.\n\nDOUGLAS.\nSydämen toivon mukaan. Skotlannissa\nEi tuota 'pelko' sanaa tunnetakaan.\n\n    (Sir Richard Vernon tulee.)\n\nPERCY.\nHe, Vernon lanko! Terve, jumaliste!\n\nVERNON.\nJumala suokoon, että sanomani\nSen ansaitsisi: Lord Westmoreland\nOn seitsentuhat-miehisenä tänne\nTulossa juur', Juhana prinssi myötä.\n\nPERCY.\nEi haittaa: jatka!\n\nVERNON.\n                   Lisäks olen kuullut.\nEtt' itse kuningaskin matkass' ompi\nJa tänne joutuun johtaa kulkuaan\nLujalla, valtavalla varustolla.\n\nPERCY.\nOn hänkin tervetullut. Miss' on poika;\nTuo kevytjalka houkko, Walesin prinssi,\nJa hänen kumppaninsa, jotka mailman\nTönäävät syrjään aika kyytiä?\n\nVERNON.\nAseissa kaikki, varusteissa kaikki,\nSulissa liehuvissa niinkuin haukat,\nJotk' iskee tuulissäällä saaliiseensa,\nTai kotkat, jotka kylpeneet on äsken;\nKullassa välkkyvät kuin pyhäinkuvat;\nEloa täynnä niinkuin toukokuu,\nJa loistavat kuin keskikesän päivä;\nKuin vohlat vilkkaat ja kuin harjat hurjat.\nNäin Henrik prinssin, rautalakki päässä,\nSäärissä varut, uljas asu yllä;\nKuin siivekäs Mercurius hän maasta\nNiin sievään heipahutti hevon selkään,\nKuin pilvist' oisi enkel' liihotellut\nJa, hurjaa Pegasusta hypitellen,\nLumonnut mailmaa ratsutaidollaan.\n\nPERCY.\nVait! Vait! Tuo kiitos tuimemman tuo kuumeen\nKuin maaliskuinen aurinko. Vaan, tulkoot!\nTulevat juhlapuvussaan kuin teuraat;\nSavuisen sodan tulisilmä impi\nSaa heistä verisen ja kuuman uhrin.\nMars raudass' istuva on alttarillaan\nVerissä korviin asti. Tulistun,\nKun kuulen, ett' on lähell' aimo saalis;\nMut viel' ei meidän. -- Tänne ratsuni!\nSe niinkuin ukonnuoli minut vieköön\nKohdastaan Walesin prinssin rintaa vastaan:\nHenrikkiin Henrik, hepo hepoon ryntää,\nSiks että toinen tuonen kenttää kyntää.\nJos ois Glendower täällä!\n\nVERNON.\n                          Lisää uutta:\nMa Worcesterissa kuulin, ett'ei saa hän\nVäkeään kokoon neljääntoista päivään.\n\nDOUGLAS.\nSe uutinen se kaikist' oli pahin.\n\nWORCESTER.\nNiin, totta vieköön, jäinen siin' on kaiku.\n\nPERCY.\nKuninkaan voima onko kuinka suuri?\n\nVERNON.\nSe kolmekymmentä on tuhatta.\n\nPERCY.\nOlkoonpa vaikka neljäkymmentä.\nKun isäni ja Glendower on poissa,\nOn sodan onni meidän hartioissa.\nKatselmus joutuun! Tuomio tuloss' on\nIlolla kaikki, kaikki kuolohon!\n\nDOUGLAS.\nKuolosta vaiti! Minust' urakkaa\nEi vielä puoleen vuoteen surma saa.\n\n                        (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Valtamaantie Coventryn lähellä.\n\n    (Falstaff ja Bardolph tulevat)\n\nFALSTAFF.\nBardolph, mene edettäpäin Coventryyn ja hanki minulle pullollinen\nsektiä. Sotamiehemme marssivat sen kautta; meidän tulee olla\nSutton-Colfleldissa yötä.\n\nBARDOLPH.\nAntakaa rahaa, kapteeni.\n\nFALSTAFF.\nPane sinä etukäteen.\n\nBARDOLPH.\nPullollinen tekee enkelin.\n\nFALSTAFF.\nNo, jos niin on, niin pidä se vaivanpalkkana; ja jos tekisi vaikka\nkaksikymmentä, niin ota kaikki; minä vastaan leimasta. Käske, että\nPeto luutnanttini yhtyy minuun kaupungin laidassa.\n\nBARDOLPH.\nKyllä, kapteeni; hyvästi!\n\n    (Menee.)\n\nFALSTAFF.\nJos en näitä sotamiehiäni häpeä, niin olen likokala. Turkaisen väärin\nolen käyttänyt kuninkaan pestauskäskyä. Sadasta viidestäkymmenestä\nsoturista olen kiepannut kolmesataa puntaa ja vähän päälle. En kiristä\nmuita kuin varakasta väkeä, talollisten perillisiä; tiedustelen\nkihloissa olevia poikamiehiä, sellaisia, joita jo kahdesti on\nkuulutettu; tuollaisia uunin pankolla kököttäjiä, jotka yhtä\nmielellään kuuntelevat pirua kuin rumpua, ja jotka pelkäävät pyssyn\npauketta pahemmin kuin satutettu peltopyy taikka haavoitettu\nvillisorsa. Kiristin vaan tuollaisia lellipoikia, joilla ei ole sydän\nrinnassa suurempi kuin neulannuppi; nämä ovat ostaneet itsensä\npalveluksesta vapaiksi, ja nyt minun koko komentokuntani on pelkkiä\nvänrikkejä, korpraaleja, luutnantteja, jefreitterejä, raukkoja niin\nrisaisia kuin Lazarus tapettimaalauksissa, joissa rikkaan miehen\nkoirat nuolevat hänen haavojaan, miehiä, jotka eivät eläissään ole\nolleet sotureita, vaan pois ajettuja, vääriä palvelijoita, nuorempain\nveljien nuorempia poikia, karanneita viinureita ja leivättömiä\ntallirenkejä: levollisten aikain ja pitkällisen rauhan syöpäläisiä,\nkymmenen kertaa hävyttömämmin risaisia kuin vanha, paikattu sotalippu.\nJa tuommoisilla nyt täytän niiden paikat, jotka ovat ostaneet itsensä\nvapaiksi, niin että luulisi minulla olevan sataviisikymmentä\nrepaleista tuhlaajapoikaa, jotka hiljan ovat tulleet sikoja\npaimentamasta ja rapaa syömästä. Hullunkurinen veitikka tuli vastaani\ntiellä ja sanoi, että olin pannut puhtaaksi kaikki hirsipuut ja\nottanut sotamiehiksi niiden kuolleet raadot. Pahempia variksenpelkoja\nei ole kuolevaisen silmä nähnyt. Niitä en marssita Coventryn kautta,\nse on viljainen vissi; ne roistot marssivatkin niin hajasäärin, kuin\nolisi heillä puntit jaloissa, ja useimmathan heistä sainkin\nvankiloista. Koko minun komppaniassani on vaan puolitoista paitaa:\npuolikas on tehty kahdesta yhteen kurotusta salvetista, jotka\nheitetään harteille kuin hihaton sota-airuen kaapu; ja paita, totta\npuhuen, on varastettu isännältäni St. Albansista tai Daventryn\npunanenäiseltä krouvarilta. Mutta vähät siitä; paitoja saavat he\nriittävästi joka aidalta.\n\n    (Prinssi Henrik ja Westmoreland tulevat.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, mitä kuuluu, paksu Hannu? Mitä kuuluu, mallukka?\n\nFALSTAFF.\nKas, Heikkuko? Mitä sinulle kuuluu, sinä pilasäkki? Mitä hittoa sinä\nteet Warwickshiressä? -- Hyvä loordi Westmoreland, pyydän nöyrimmästi\nanteeksi; luulin että teidän arvoisuutenne jo oli Shrewsburyssä.\n\nWESTMORELAND.\nNiin kyllä, sir John, olisihan jo aika minun olla siellä, ja teidän\nmyöskin; mutta minun sotajoukkoni on jo siellä. Kuningas odottaa meitä\nkaikkia, sen voin teille sanoa; meidän täytyy marssia läpi yön.\n\nFALSTAFF.\nJoutavia! Minusta ei pelkoa; minä kyllä varani pidän kuin kissa kermaa\nvarkaissa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin todellakin, kermaa varkaissa; siksi sinusta onkin tullut\ntuollainen voimöhkäle. Mutta sanohan, Hannu, kenen väkeä nuo on, jotka\ntuolla perässä tulevat.\n\nFALSTAFF.\nMinun, Heikku, minun.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNoin viheliäisiä kuotuksia en ole ikänäni nähnyt.\n\nFALSTAFF.\nNo, no! Hyviä kyllä keihään nokkaan; ruudin ruokaa, ruudin ruokaa! Ne\ntäyttävät haudan siinä kuin paremmatkin: kuolevaisia ihmisiä, näetkös,\nkuolevaisia ihmisiä!\n\nWESTMORELAND.\nNiin, mutta, sir John, minusta ne kuitenkin ovat tavattoman kurjia ja\nnälistyneitä, liiaksi repaleisia.\n\nFALSTAFF.\nMitä kurjuuteen tulee, niin en, toden totta, tiedä, mistä he sen ovat\nsaaneet; ja mitä taas nälistymiseen tulee, niin varmaankaan he eivät\nole sitä minulta oppineet.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEi, sen voin vannoa, jos et pidä kolmen sormen paksuista rasvakerrosta\nkylkiluilla nälistymisen merkkinä. Mutta tee joutua sinä; Percy on jo\nsodassa.\n\nFALSTAFF.\nMitä? Onko kuningas jo asettanut leirinsä?\n\nWESTMORELAND.\nOn, sir John; pelkään että viivymme liiaksi.\n\nFALSTAFF.\nHyvä!\nPidoissa ensimmäinen, sodassa viimeinen\nOn kehno sotamiesi ja norkko nälkäinen.\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Kapinallisten leiri Shrewsburyn lähellä.\n\n    (Percy, Worcester, Douglas ja Vernon tulevat.)\n\nPERCY.\nTän' yönä tehdään hyökkäys.\n\nWORCESTER.\n                            Ei käy laatuun.\n\nPERCY.\nEtua hälle suotte näin.\n\nWORCESTER.\n                        En lainkaan.\n\nPERCY.\nKuin? Häll' on tiedoss' apu.\n\nWORCESTER.\n                             Samoin meillä.\n\nPERCY.\nMut hällä varma, meillä epävarma.\n\nWORCESTER.\nSua neuvon, lanko: tänään älä hyökkää.\n\nVERNON.\nNiin, älkää, herra.\n\nDOUGLAS.\n                    Hyvin ette neuvo;\nPelosta puhutte ja penseydestä.\n\nVERNON.\nPois herja, Douglas! Kautta henkeni, --\nJa hengelläni vakuuttaa sen tohdin, --\nKun todellinen kunnia mua kutsuu,\nNiin kurjaan pelkoon yhtä vähän turvaan\nKuin te tai kukaan muukaan skottilainen.\nHuomenna nähdään, kuka meistä taistoss'\nOn pelkuri.\n\nDOUGLAS.\n            Ei, tänään.\n\nVERNON.\n                        Olkoon niin!\n\nPERCY.\nNiin, tänään, tänään!\n\nVERNON.\n                      Ei, se ei käy laatuun.\nKummeksin, että miehet, sodan johtoon\nNoin kyvykkäät, ei huomaa, mitkä esteet\nVetävät taapäin hankettamme. Vielä\nOn Vernon langon ratsuväki poissa,\nJa Worcesterinkin saapui vasta tänään.\nNyt heilt' on into hervonnut ja voima,\nKovasta työsi' on mieli tylsä, veltto;\nNyt ratsu puolta puolestaan ei vastaa.\n\nPERCY.\nUseimmat vihollisenkin on ratsut\nMatkasta väsyneet ja voivuksissa;\nLevänneet ovat meidän valiomme.\n\nWORCESTER.\nKuninkaan voima suuremp' on kuin meidän.\nJumalan tähden, lanko, varro vielä.\n\n    (Torvet toitottavat neuvotteluun.)\n\n    (Sir Walter Blunt tulee.)\n\nBLUNT.\nTuon armollisen tarjon kuninkaalta,\nJos suvaitaan mua huomata ja kuulla.\n\nPERCY.\nTerve, sir Walter Blunt! Ja suokoon luoja,\nEtt' yhtä mieltä oisitte kuin me!\nTeill' ystäviä meissä on, ja näiden\nKäy kateiks maineenne ja ansionne,\nKun ette ole meidän puolellamme,\nVaan vihamielisenä meitä vastaan.\n\nBLUNT.\nVarjelkoon luoja toisin olemasta,\nNiin kauan kuin te, polkein oikeutta,\nOlette Herran voideltua vastaan!\nMut asiaan! -- Kuningas tahtoo tietää,\nMitk' ovat valituksenne ja miksi\nManaatte yhteisrauhan povest' esiin\nNoin hurjaa vihaa, julmiin hirmutöihin\nYllyttäin vakaan kansan. Jos on koskaan\nKuningas unhottanut hyvät työnne,\nJotk' ovat, sen hän myöntää, monen monet,\nNiin esiin valitukset vaan, ja oiti\nTe saatte vaatehenne kasvun kanssa\nJa täyden anteeks'annon itsellenne\nJa niille, joita tähän viettelitte.\n\nPERCY.\nKuningas hyvä on, ja tiettävästi\nHän tietää, milloin lupaa, milloin jättää.\nIsäni, setäni ja minä hälle\nHankimme kruunun, jota nyt hän kantaa.\nKun arvost' oli paljas, köyhä, halpa,\nHylitty henkipatto, ja kun kotiin\nHän hiipi, kymmenkunta miestä myötä,\nNiin rannall' isäni hänt' otti vastaan.\nJumalan nimeen kun hän vannoi, että\nVaan Lancasterin herttuana tuli\nPerimään maitansa ja pyysi rauhaa\nHerevin kyynelin ja kiihkokielin,\nNiin hyvyydestä, säälist' isä hälle\nApua vannoi tuovansa ja toikin.\nKun näkivät nyt paroonit ja loordit\nNorthumberlandin häntä suosivan,\nPäin paljain kumarrellen suuret, pienet\nKylissä, kaupungeissa tuli vastaan,\nSolissa, silloill' odottelivat,\nTarjoillen lahjojaan ja palvelustaan\nJa paasheiks poikiaan; ja kintereissä\nKultaisin parvin häntä seurailivat.\nHän heti -- suuruus itsens' oiti tuntee --\nYlemmä pyrki sitä valaa, jonka\nIsälleni hän hyljättynä vannoi\nKaljuilla Ravensburgin rantamilla.\nJa nyt hän, Herra nähköön, parannella\nLakia tahtoo, muuttaa jonkun säännön,\nJok' yhteiskuntaa muka liiaks painaa,\nVääryyttä huutaa, itkevänkin näyttää\nMaan sortoa; ja tuolla naamarilla,\nTuoll' oikeuden varjolla hän voitti\nSydämmet kaikkein, joita onkeen pyysi.\nEi siinä kyllin; vielä suosikitkin\nTapatti kaikki, jotka sijaisikseen\nKuningas oli pannut, lähteissänsä\nSotimaan Irlantiin.\n\nBLUNT.\n                    En tänne tullut\nMa tuota kuulemaan.\n\nPERCY.\n                    Siis asiaan!\nKuninkaan pian viralta hän pani\nJa kohtapäätä hengiltäkin otti;\nVerotti samaan liittoon koko maan.\nJa, mikä pahempaa, March-lankons' antoi --\nJok' oikea on kuningas, jos kukin\nOsansa saisi -- vangiks jäädä Walesiin\nLunastamatta sinne nääntymään;\nIvalla mulle kauniit voitot maksoi;\nVakoillen koitti mua ansaan saada;\nSetäni neuvostostaan karkoitti;\nIsäni hovist' ajoi vihapäissään;\nValoja rikkoi, väkivaltaa käytti;\nPakotti vihdoin meitä, turvaksemme,\nKapinaliittoon sekä tutkaisemaan\nOikeuttaan kruunuun, joka meistä nähden\nOn liian laiton, kestääksensä kauan.\n\nBLUNT.\nSen vastuunko siis kuninkaalle vien?\n\nPERCY.\nEi, ei, sir Walter! Ensin neuvotellaan.\nKuninkaan tykö menkää, valmistamaan\nLähettiläille täysi turvalupa;\nSetäni huomenaamun' ani varhain\nTuo hälle päätöksemme. Hyvästi!\n\nBLUNT.\nOis suostuttava suosioon ja armoon.\n\nPERCY.\nSe ehkä tehdään.\n\nBLUNT.\n                 Jumala sen suokoon!\n\n                         (Lähtevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    York. Huone arkkipiispan asunnossa.\n\n    (Yorkin arkkipiispa ja muuan ylimys tulevat.)\n\nARKKIPIISPA.\nSir Michael, joutukaa ja lennoss' aivan\nMarskille toimittakaa tämä kirje,\nScroop langolleni tää, ja kaikki muut\nOsoitteen mukaan. Jospa tietäisitte,\nKuink' ovat tärkeitä, niin rientäisitte.\n\nYLIMYS.\nMa sisällyksen arvaan, herra piispa.\n\nARKKIPIISPA.\nNiin, ehkä kyllä. Huomispäivänä\nOn kymmenien tuhansien onni,\nSir Michael, koitoksella Shrewsburyssä\nKuningas, nähkääs, -- varmat mull' on tiedot --\nSuurella, kiirein ko'otulla voimall'\nOn Henrik prinssin vastassa. Ma pelkään, --\nKun sairaana nyt on Northumberland,\nJonk' apuun etupäässä luotettiin,\nJa poissa Owen Glendowerkin, hänkin\nLukuhun otettava vahva jänne,\nJot' enteet pelottavat tulemasta, --\nMa pelkään Percyn voimaa liian heikoks\nYrittämähän heti vastustusta.\n\nYLIMYS.\nEi vaaraa, herra piispa: Mortimer on\nJa Douglas siellä.\n\nARKKIPIISPA.\n                   Ei, ei Mortimer.\n\nYLIMYS.\nMut siell' on Mordake, Vernon, Henrik Percy,\nLord Worcester sekä koko sotajoukko\nYleviä ja kelpo sotureita.\n\nARKKIPIISPA.\nNiin kyllä on; mut kuningas on koonnut\nParahat voimat koko maasta; siellä\nJuhana Lancaster on, Walesin prinssi,\nYlevä Westmoreland ja uljas Blunt\nJa monta näidenlaista kelpo miestä\nSuur'arvoista ja miekkamitass' oivaa.\n\nYLIMYS.\nEi vaaraa, herra; heill' on kelpo vastus.\n\nARKKIPIISPA.\nNiin toivon myös; on pelko toki tarpeen;\nPahinta estääksemme täytyy rientää:\nJos voittoa ei Percy saa, niin aikoo\nKuningas käydä täällä terveisillä,\nEnnenkuin voimansa hän hajoittaa;\nVihiä on hän saanut liitostamme,\nJa viisasta on olla varusteella.\nSiis, joutuun! Muille ystäville vielä\nMun täytyy kirjoittaa. Hyvästi jääkää!\n\n                           (Lähtevät.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Kuninkaan leiri Shrewsburyn luona.\n\n    (Kuningas Henrik, prinssi Henrik, prinssi Juhana Lancaster,\n    sir Walter Blunt ja sir John Falstaff tulevat.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nKuin verisenä tuolta metsän takaa\nPilkistää aurinko! Sen häiriöistä\nOn päivä kalvas.\n\nPRINSSI HENRIK.\n                 Eteläinen tuuli\nSe torvena sen aikeet ilmi toittaa:\nKolea viuhu tuolla lehdikossa\nEnnustaa myrskyä ja jylhää päivää.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSe sopii voitettujen mielialaan;\nEi voittajaa voi mikään kammottaa. --\n    (Torven toitauksia. Worcester ja Vernon tulevat.)\nNo, Worcester. Mitä nyt? Ei ole hyvä,\nEtt' yhdymme näin tavoin te ja minä.\nOlette suosioni pettänyt;\nMun täytyy rauhan pehmyt puku heittää\nJa tylyyn rautaan painaa vanhat raajat.\nEi ole hyvä, ei, ei ole hyvä.\nMit' aiotte! Oi, auki päästäkää\nTään julki julman sodan jäykkä solmu,\nVaeltain alamaisen määrärataa,\nMiss' oli loisteenne niin luonnon kaunis,\nJa tyhjä ilmaraana älkää olko,\nPelotus, hirmun enne, joka tietää\nAjoille syntymättömille turmaa!\n\nWORCESTER.\nMua kuulkaa, herra. Itseheni nähden\nOis mieluisinta mulle saada viettää\nLevossa elämäni loppupäivät.\nEn ole minä -- sen voin vakuuttaa --\nHakenut tätä eripuran päivää.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nVai ette hakenut? No, kuinka sai se?\n\nFALSTAFF. Kapina makasi hänen tiellään, ja hän löysi sen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nVaiti, makkara, vaiti!\n\nWORCESTER.\nTe suvaitsitte armokatsantonne\nPois kääntää minusta ja huoneestamme;\nMut muistuttaa mun suokaa, että meistä\nTe saitte ensi ystävät ja parhaat.\nRichardin aikaan teidän tähden laitoin\nMa virkasauvani; yöt, päivät kuljin\nVastaanne, suutelemaan kättänne,\nKun arvossa ja maineess' ette ollut\nNiin mahtava ja suosittu kuin minä.\nMa itse, veljeni ja tämän poika\nMe toimme, pelkäämättä ajan vaaraa,\nKotihin teidät. Silloin vannoitte, --\nDoncasterissa vannoitte sen valan, --\nEtt' teillä vallan hankkeita ei ollut.\nVaan että Lancasterin herttuana\nVaaditte oikeuttanne Gauntin hoviin.\nApua vannoimme. Mut ennen pitkää\nSadellen vyöryi teihin onnea,\nJa moinen herraustulva teissä paisui --\nApumme oli syynä, poissaolo\nMyös kuninkaan, ja ajan löyhän sorto,\nJa kärsimänne näennäiset vaivat,\nJa vastatuulet, jotka kuningasta\nNiin kauan Irlannissa pidättivät,\nEtt' Englannissa luultiin hänen kuolleen --\nJa teille tämä myötyrien liuta\nSoi hevin saavutetun tilaisuuden\nAnastaa käsihinne ylivallan;\nTe Doncasterin valat unhotitte,\nJa niin te meidän, vaalijainne, teitte\nKuin tyly, kiittämätön käenpoika\nVarpuisen tekee: pesän valtasitte\nJa paisuitte niin hoidost', ettei teitä\nLähetä lempemmekään tohtinut,\nPeläten ahmauttanne; silmistänne\nPois kerkein siivin meidät karkoititte\nKokoomaan turvaksemme tämän joukon.\nNyt teitä vastustamme niillä keinoin,\nJoit' itse itsellenne valmistitte\nLoukkaavin käytöksin ja uhkakatsein\nJa rikkomalla lupaukset ja valat,\nJotk' ensi innossanne vannoitte.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nTuon sepititte kohta kohdalt' itse,\nToreilla, kirkoissa sit' ilmoitellen,\nKapinan pukimeen näin saadaksenne\nSirokkaan värin, joka silmää kuihkoo\nNureksijain ja tyytymättömäin,\nJotk' ällistellen kyynärpäätään raapii,\nKun jostain mylläkästä vihin saavat.\nKapinall' ain' on moiset vesivärit,\nMill' asiaansa kaunistaa, sill' aina\nLoisparvi laiska varall' on, jok' isoo\nVaan tyhjää rymäkkää ja teurastusta.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTään riidan moni kalliisti saa maksaa,\nKun yhteen törmää meidän sotajoukot.\nNepaanne tietköön, että Walesin prinssi\nMaailman kanssa kilvan Henrik Percyn\nKiitokseen yhtyy. Kautta toiveheni!\nJos lukuun nykyhankettaan en ota,\nLuulenpa, ett'ei ylimystä toista\nNiin reiman reipasta ja reippaan nuorta,\nNiin uljast', urheaa ja omiansa\nTät' aikaa aimo töillä kaunistamaan.\nMa itse -- häpeäkseni sen sanon --\nRitarisuudess' olen ollut laiska,\nJa siksi, kuulemma, mua hänkin luulee.\nMut, isäni ja kuninkaani kuullen,\nIloitsen siitä, ett' on hällä maine\nJa nimi suuri, ja nyt kanssaan tahdon,\nMolemmin puolin säästääkseni verta,\nKoitella miekkamitass' onnetarta.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMe henkes uskallamme, Walesin prinssi,\nVaikk' onkin tuhansittain arveluita\nSit' epäämässä. -- Ei, ei, hyvä Worcester,\nKansaamme rakastamme, myöskin niitä,\nJotk' eksyin liittyneet on lankoonne,\nJa armomme jos tarjoon suostuvat,\nNiin hän ja he ja te ja kaikki ovat\nMun ystäväni taas ja minä heidän.\nTää langollenne kertokaa, ja tuokaa\nMinulle vastuu; vaan jos hän ei taivu,\nKäsill' on rangaistus ja kelpo kuri,\nNe kyllä tekee tehtävänsä. Menkää!\nMeit' älkää vaivatko nyt vastauksilla;\nTarjoomme armon, ottakaa se vastaan.\n\n    (Worcester ja Vernon lähtevät.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nSit' eivät tee, niin totta kuin ma elän!\nDouglas ja Hotspur yhtyneinä käyvät\nVaikk' aseellista maailmaakin vastaan.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nNyt kaikki päällysmiehet toimihinsa!\nHet' alkaa hyökkäys, kun vastuun saamme;\nJa puhdast' asiaamme Herra kaitkoon!\n\n    (Kuningas Henrik, Blunt ja prinssi Juhana menevät.)\n\nFALSTAFF.\nHeikku, jos näet minun tappelussa maassa makaavan, niin asetu ylitseni\nhajareisin, näin ikään; sitä vaatii ystävyys.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEi muu kuin jättiläinen voi sinulle semmoista ystävyyttä osoittaa. Lue\nrukouksesi, ja voi hyvin.\n\nFALSTAFF.\nJospa nyt, Heikku, olisi makuuaika ja kaikki hyvin.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin, sinä olet Jumalalle velkaa kuoleman.\n\n    (Menee.)\n\nFALSTAFF.\nEi ole se vielä maksettavaksi langennut, eikä minun tee mieli sitä\nmaksaa ennen määräpäivää. Mitä tarvitsee minun niin hätäillä, kun ei\nkukaan minua kiristä? Mutta olkoon! Kunnia se panee minuun hengen.\nMutta mitä, jos se kunnia paneekin minut hengeltä kesken kaikkia?\nKuinka silloin käy? Voiko kunnia panna jalan paikoilleen? Ei. Entä\nkäden? Ei. Entä viedä haavasta säryn? Ei. Kunnia ei siis ymmärrä\nhaavurin taitoa? Ei. Mitä on kunnia? Sana. Mitä on se sana kunnia?\nIlmaa. Soma lasku! -- Kellä sitä on? Sillä, joka viime keskiviikkona\ntuli vainaaksi. Voiko hän sitä tunnustella? Ei. Entä kuulla? Ei. Onko\nse siis tuntumaton? On, kuolleelle. Mutta eikö se elä elämässä? Ei.\nMiksi ei? Parjaus ei salli sitä. -- Siis, minä en siitä huoli: kunnia\non pelkkä kilpikuva haudalla; ja siihen päättyy minun katkismukseni.\n\n    (Menee.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Kapinallisten leiri.\n\n    (Worcester ja Vernon tulevat.)\n\nWORCESTER.\nSir Richard, ei! Nepaani tietoon älköön\nKuninkaan rauhan tarjous koskaan tulko. --\n\nVERNON.\nSen täytyy tulla.\n\nWORCESTER.\n                  Silloin hukass' ollaan.\nEi mahdollista, että kuninkaan\nOn rakkaus meitä kohtaan täyttä totta.\nMeit' yhä varoo hän ja vaanii syitä\nRikoksen tämän joskus kostaaksensa.\nTuhansin silmin epäluulo väijyy,\nKapinaa karsaillaan kuin kettua,\nJoss' aina joku suvun luihuus piilee,\nVaikk' oisi kuinka ruokittu ja kesy.\nIloiset oltakoon tai murheelliset,\nNiin aina katsettamme vääristellään.\nElämme niinkuin nauta navetassa:\nJot' ihokkaampi, sitä teurahampi.\nNepaani hairat pian unhottuvat,\nHänellä nuoruus, näet, ja kuuma veri\nOn puoltonaan ja liikanimensäkin\nTuo \"Hotspur, tuittupää ja tuulihullu\".\nTuon synnit kaikki pannaan meidän syyksi,\nMinun ja isän: me hänt' eksytimme,\nJa turmelus kun meist' on häneen tullut,\nMe, kaiken alku, saamme kaikki maksaa.\nSiis, lanko hyvä, Henrikin ei tietoon\nKuninkaan tarjo mitenkään saa tulla.\n\nVERNON.\nMieltänne myöten tehkää, minä myönnyn.\nNepaanne tuossa tulee.\n\n    (Percy ja Douglas tulevat, saatossaan sotaherroja ja sotureita.)\n\nPERCY.\nSetäni palannutko! -- Päästäkää\nLord Westmoreland. -- No, setä, mitä uutta?\n\nWORCESTER.\nKuningas taisteluun teit' oiti vaatii.\n\nDOUGLAS.\nWestmoreland vieköön hälle vastahaaston.\n\nPERCY.\nLord Douglas, menkää, sanokaa se hälle.\n\nDOUGLAS.\nSen totta teen ja sydämestä aivan.\n\n    (Menee.)\n\nWORCESTER.\nKuninkaass' armon kaunaakaan ei löydy.\n\nPERCY.\nRukoilitteko? Varjelkohon luoja!\n\nWORCESTER.\nMa sävyisästi meidän valitukset\nJa hänen valarikkons' esitin;\nPeitellen näitä, valallaan hän kielsi\nValansa rikkoneensa. Kutsuu meitä\nKapinannostajiksi, pettureiksi,\nJa uhkaa meille asevoimin kostaa.\n\n    (Douglas palajaa.)\n\nDOUGLAS.\nAseisiin, miehet, joutuun! Kelpo haaston\nKuninkaan suuhun singahutin suoraan;\nWestmoreland, panttivanki, vei sen esiin.\nHän taatustikin oiti meihin hyökkää.\n\nWORCESTER.\nKuninkaan eteen Walesin prinssi astui\nJa haastoi sinut, lanko, miekkasille.\n\nPERCY.\nOi, jospa kiista vaan ois meidän kahden\nJa muut ei tänään huohottais kuin minä\nJa Henrik Monmouth! Miltä kuului haasto?\nSanoppa, sano, halveksivalt' ehkä?\n\nWORCESTER.\nEi, totta Jumal'! Eläissäni koskaan\nNiin kainoa en haastett' ole kuullut;\nOn niinkuin veli kutsuis veljeänsä\nJalohon taisteluun ja keihäsleikkiin.\nHän sulle miehen parhaat kehut antoi,\nMainettas kiitti ruhtinaisin kielin,\nKuin aikakirja ansiosi kertoi,\nAsettain sinut kiitoksensa yli,\nJot' arvoos nähden piti arvotonna;\nJa -- mikä vielä ruhtinaallisempaa --\nHäpeän punall' itsestänsä kertoi,\nNiin somast' omaa laiskuuttansa laittain,\nKuin oisi hällä kahtamoinen henki,\nSamassa oppijan ja opettajan.\nHän siihen herkesi. Mut mailma tietköön:\nJos tämän päivän vainot vaan hän kestää,\nNiin Englannill' on tiedoss' ylväin toivo,\nVaikk' irstaudestaan väärin tunnettuna.\n\nPERCY.\nVaronpa, ett' on hänen hulluutensa\nSun hurmannut. En ole koskaan kuullut\nNoin hurjast' irstailevan minkään prinssin.\nMut olkoon, miten tahtoo, -- ennen iltaa\nSotilassyliini ma hänet painan,\nNiin että halaukseeni hän raukee.\nAseisiin joutuun! Soturit ja veikot,\nParemmin itse tietkää tehtävänne,\nKuin mitä minä, kielen lahjaa vailla,\nVoin puhumalla verta tulistuttaa.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\nTäss', armollinen herra, teille kirje.\n\nPERCY.\nEn sitä nyt voi lukea. --\nNiin, loordit, lyhyt elämän on aika;\nKävisi pitkäks sitä käyttää turhaan,\nVaikk' kelluisi se kellonviisarilla\nJa taukoisi, kun tunti tulee täysi.\nJos elämme, niin jalkojemme alle\nKuninkaat survomme; jos kuolemme --\nNo, kaunis kuolla ruhtinasten kanssa!\nJa tunto sanoo, ett' on miekka hyvä,\nJos hyvään asiaan vaan sitä käytät.\n\n    (Toinen sanansaattaja tulee.)\n\nSANANSAATTAJA.\nKuningas lentäin tulee; varull' olkaa.\n\nPERCY.\nHänelle kiitos, kun mun keskeytti;\nEi mulle sovi puheet. Sen vaan sanon:\nParastaan tehkööt kaikki. Tässä vedän\nMa miekan, jonka terän aion kastaa\nParaaseen vereen, mitä tielleni\nTään hirmupäivän karkelossa sattuu.\nNo, Esperance, ja Percy! -- Matkaan mars! --\nKaikk' ylväät sodan soittimet nyt soimaan!\nSoidessa soiton syleilkäämme kaikin.\nVetoa taivas maata vastaan! -- tämä\nMonelle viimeinen on sylipaini.\n\n    (Torvet soivat, he syleilevät toisiaan ja poistuvat.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Tasanko Shrewsburyn luona.\n\n    (Hyökkäyksiä ja miekan mittelöjä. Sotahuutoja.\n    Douglas ja Blunt tulevat vastakkaisilta tahoilta.)\n\nBLUNT.\nKen olet sinä, joka taistelussa\nMua väijyt noin? Mit' etsit kunniaa\nMun päästäni?\n\nDOUGLAS.\n              Min' olen Douglas, tiedä,\nJa siksi näin sua taistelussa väijyn,\nKun sanoivat, ett' olet kuningas.\n\nBLUNT.\nTotuuden sanoivat.\n\nDOUGLAS.\n                   Lord Stafford tänään\nSun näköisyytes kalliisti sai maksaa;\nSun sijassasi, Henrik kuningas,\nTää miekka hänet kaasi; sun myös kaataa,\nJos vangiksi et antau.\n\nBLUNT.\n                       Mulle vierast'\nOn antauminen, uljas skottilainen.\nKuninkaan tässä näet, jok' aikoo kostaa\nStaffordin surman.\n\n    (Taistelevat; Blunt kaatuu.)\n\n    (Percy tulee.)\n\nPERCY.\nDouglas, näin jos oisit\nSa Holmedoniss' otellut, niin minä\nEn voittanut ois yhtään skottilaista.\n\nDOUGLAS.\nTriumfi! Voitto! Tuossa hengetönnä\nKuningas makaa.\n\nPERCY.\n                Missä?\n\nDOUGLAS.\n                       Tuossa.\n\nPERCY.\n                               Tuoko?\nEi, Douglas, ei, nuo kasvot minä tunnen:\nSoturi-uljas nimensä on Blunt,\nHäll' asu sama on kuin kuninkaalla.\n\nDOUGLAS.\nSun sielus narrin on, jos minne joutuu;\nSa laina-arvos liian kalliist' ostit.\nMiks sanoitkaan, ett' olit kuningas?\n\nPERCY.\nKuninkaan nutullista tääll' on monta.\n\nDOUGLAS.\nNo, kautta miekkani! Ne tapan kaikki,\nKuninkaan nutut, koko vaattehiston\nMa surmaan pala palalta, siks kunnes\nKuninkaan itsen löydän.\n\nPERCY.\n                        Lyö ja iske!\nVäkemme tänään hyvin pitää puoltaan.\n\n    (Menevät.)\n\n    (Sotahuutoja. Falstaff tulee.)\n\nFALSTAFF.\nLontoossa oli laskut vaan leikinlaskua, mutta täällä se on toinen\nleikki; täällä sitä lasketaan suoraan kalloon. -- Vait! Kuka olet\nsinä? Sir Walter Blunt. -- Siinä se on sinun kunniasi; se ei ole\nmitään turhuutta muka! -- Olen niin kuuma kuin sulatettu lyijy, ja\nyhtä raskas myöskin. Jumala varjelkoon minua lyijystä! On sitä\ntarpeeksi kantamusta omissa sisuskaluissani. -- Olen vienyt\nryysyväkeni sinne, missä siltä on selkänahka suolattu: sadasta\nviidestäkymmenestä ei ole muuta enää elossa kuin kolme, ja nekään\neivät kelpaa muuhun kuin ikänsä kerjäämään kaupunginportilla. Mutta\nkuka se tuossa tulee?\n\n    (Prinssi Henrik tulee.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nMiks seisot täällä jouten? Miekkas tänne!\nMont' ylimystä kylmänä jo ryytyy\nVihollisratsun korskan jaloissa;\nNe viel' on kostamatta. Miekkas anna.\n\nFALSTAFF.\nMutta, Heikku hyvä, annahan minun hiukan hengähtää. Turkkilainen\nGregorius[20] ei ole koskaan tehnyt sellaisia urotöitä kuin minä\ntänäpäivänä. Percylle olen osansa mitannut; hän on hyvässä turvassa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin on, ja elää sinut surmatakseen.\nMut, ole hyvä, anna miekkas mulle.\n\nFALSTAFF.\nEn, jumaliste, Heikku! Jos Percy elää, niin miekkaani et saa; mutta\nota pistoolini, jos haluttaa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nTuo tänne! Mitä? Kotelossa vielä?\n\nFALSTAFF.\nNiin, Heikku; se on kuuma, se on kuuma; siinä sitä on kirpeää poikaa.\n\n    (Prinssi vetää kotelosta esiin sektipullon.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nNyt onko kujeitten ja leikin aika?\n\n    (Paiskaa pullon Falstaffin eteen ja poistuu.)\n\nFALSTAFF.\nHyvä; jos Percy vielä elää, niin kyllä minä hänet pärssään. Jos hän\ntulee minun tielleni, no niin; jos hän ei tule, ja minä tulen ehdon\ntahdon hänen tielleen, niin tehköön minusta vatkulia. Minua ei\nmiellytä tuollainen irvikunnia kuin tuo sir Walterin tuossa. Henki, se\non jotakin! Jos sen täältä pelastan, niin hyvä; jos en niin tulee\nkunnia kutsumatta, ja siinä kaikki.\n\n                           (Menee.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Toinen kohta tappelutannerta.\n\n    (Sotahuutoja. Hyökkäyksiä. Kuningas Henrik, prinssi Henrik,\n    prinssi Juhana ja Westmoreland tulevat.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nVeresi liikaa vuotaa, Henrik; poistu,\nMa pyydän. -- Mukaan, Juhana Lancaster.\n\nPRINSSI JUHANA.\nEn, kunnes minustakin veri vuotaa,\n\nPRINSSI HENRIK.\nPois, majesteetti, joutuun taisteluun!\nViipynne tyrmistyttää ystävänne.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nNiin tehdä aionkin. Lord Westmoreland,\nTalukaa prinssi telttiin.\n\nWESTMORELAND.\n                          Tulkaa, prinssi,\nMa talun teitä.\n\nPRINSSI HENRIK.\n                Mua talutteko?\nEn kaipaa apuanne. Jumal'auta,\nNoin turhan naarmun tähden Walesin prinssi\nEi moista jätä sotakenttää, missä\nMaan aatelia veriin poljetaan\nJa kapinoivat tappotöistään riemuu.\n\nPRINSSI JUHANA.\nLepäämme liiaksi. -- Westmoreland, tulkaa,\nVelvoitus kutsuu; tulkaa, Herran tähden!\n\n    (Prinssi Juhana ja Westmoreland menevät.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nJuhana, minut petit, jumal'auta;\nEn sinuss' aavistanut moista mieltä.\nSua ennen veljenäni rakastin,\nNyt sua niinkuin sieluani hellin.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nNäin, kuinka päältään hän lord Percyn torjui,\nJa taistel' uljaammin, kuin mitä luulis\nNoin hennon sotilaan.\n\nPRINSSI HENRIK.\n                      Tuo poika innon\nLoi meihin kaikkiin.\n\n    (Menee.)\n\n    (Miekankalsketta. Douglas tulee.)\n\nDOUGLAS.\n                     Taaskin kuningas!\nKuin lohikäärmeen päitä niitä kasvaa.\nMin' olen Douglas, kaikkein niiden kauhu,\nJoill' on nuo värit yllään. -- Ken sa olet,\nKuninkaan haamun tavoittelija?\n\nKUNINGAS HENRIK.\nKuningas itse, jonka mieltä kalvaa,\nKun hänen varjojaan niin monta löysit,\nMut hänt' et itseään. Kaks mull' on poikaa,\nHe Percyä ja sua etsivät;\nMut kun nyt onneksi mun kohtasit,\nNiin koitellaanpa miestä. Pidä puoltas!\n\nDOUGLAS.\nVaronpa, ett' oot sinäkin vaan haamu,\nVaan kuninkaanpa, maarin, sull' on käytös,\nMut ole, kuka olet, -- minun olet;\nMa näin sun voitan.\n\n    (Taistelevat. Kuningas on vaarassa; prinssi Henrik palajaa.)\n\nPRINSSI HENRIK.\n                    Kehno skottilainen,\nPää pystyyn nyt, et sitä enään koskaan\nTäst'edes nosta! Staffordin ja Bluntin\nJa Shirleyn henget tässä kädess' asuu.\nSe Walesin prinssi on, jok' uhkaa sua;\nHän minkä lupaa, sen hän aina pitää. --\n    (Taistelevat. Douglas pakenee.)\nHuoletta, majesteetti! Kuinka voitte?\nApua Nicholas Gawsey pyytää, samoin\nMyös Clifton; apuun riennän Cliftonille.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSeis, hengähdähän hetki!\nTakaisin menetetyn mainees ostit\nJa näytit, että henkeäni hellit,\nKun moisen jalon avun mulle soit.\n\nPRINSSI HENRIK.\nOi, kuinka nuo mua loukkaavat, jotk' aina\nVaan hokevat, ett' etsin kuolemaanne!\nJos oisi totta tää, niin miks en suonut\nTuon korskan Douglaan äsken teitä voittaa?\nHän teist' ois tehnyt lopun yhtä joutuun\nKuin kaikki myrkyt maailman, ja lisäks\nPoikanne pelastanut petoksesta.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nCliftonin apuun sinä, Gawseyn minä!\n\n    (Menee.)\n\n    (Percy tulee.)\n\nPERCY.\nSin' olet Henrik Monmouth, jos en pety.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin puhut, kuin jos kieltäisin sen nimen.\n\nPERCY.\nMin' olen Henrik Percy.\n\nPRINSSI HENRIK.\n                        Näen siis uljaan\nSen nimellisen kapinoitsjjan.\nMin' olen Walesin prinssi; sinä, Percy,\nMun kanssan' enää kunniaa et ja'a:\nKaks tähteä ei yhtä rataa kulje,\nYks Englanti ei kärsi kahta valtaa,\nEi Henrik Percyn sekä Walesin prinssin.\n\nPERCY.\nEi, Henrik, ei; nyt toisen meistä tullut\nOn kuolinhetki. Suokoon luoja, että\nSun sotamainees ois niin suur' kuin minun!\n\nPRINSSI HENRIK.\nEnnenkuin erotaan, se suuremp' on;\nJa kaikki maineen kukat kypäristäs\nMa riistän oman pääni seppeleeksi.\n\nPERCY.\nEn pöyhkeyttäs enää kestää jaksa.\n\n    (Taistelevat.)\n\n    (Falstaff tulee.)\n\nFALSTAFF. Niin oikein, Heikku! Töydä päälle, Heikku! -- Ei ole tämä\nlasten leikkiä, uskokaa pois.\n\n    (Douglas palajaa, taistelee Falstaffin kanssa, joka\n    kaatuu maahan, niinkuin olisi kuollut. Douglas poistuu.\n    Percy haavoittuu ja kaatuu.)\n\nPERCY.\nOi, Henrik, multa nuoruuteni ryöstit!\nEi heikon hengen hukka niin mua karmi,\nKuin että multa maineen loiston voitit;\nSe leikkaa aatostani kipeämmin\nKuin miekka lihaani. -- Mut aatoshan\nOn elon orja, elo ajan narri,\nJa aika, joka mailman menot ohjaa,\nOn loppuvaa. Oh, ennustaa ma voisin,\nMut multa kalman kylmä multakoura\nSuun tukkii. -- Percy, tomua sa olet\nJa ruokaa --\n\nPRINSSI HENRIK.\n             Madoille, niin, uljas Percy!\nHyvästi suuri sydän! -- Kunnianhimo,\nKudelmas löyhää on, se paljon kurttuu.\nKun tuossa ruumihissa oli henki,\nKuningaskunta oli sille ahdas;\nNyt sille riittää kaksi askelmittaa\nHalvinta maata. Maassa, missä makaat\nNyt elotonna, toist' ei elä moista.\nJos kunnioituksille oisit herkkä,\nNäin hellää intoa en osoittaisi. --\nRevityt kasvos vyölläni nyt peitän,\nJa sinun puolestasi itseäni\nTäst' ystävyyden työstä itse kiitän.\nHyvästi! Mainees taivaaseen vie myötäs,\nHäpeä vaipukoon sun kanssas hautaan\nJa jääköön patsaaseesi uurtamatta! --\n    (Huomaa Falstaffin maassa makaavan.)\nHaa! Vanha tuttu! Kaikki lihas eikö\nPidättää hengen hituistakaan voinut?\nHyvästi, Hannu parka! Parempi,\nJos paremman ma menettänyt oisin.\nOh, katkerasti sua kaipaisin,\nJos turhaa hyörinää nyt suosisin.\nSai surma tänään ylvää riistaa monta,\nMut ei noin lihavaa ja verratonta. --\nPian laitan peijaiskinkerin, mut siksi\nJää tähän Percyn kuolinkumppaniksi.\n\n    (Menee.)\n\nFALSTAFF (hitaasti nousten). Kinkerinkö? Jos tänään minut kinkeriin\nlaitat, niin lupaan, että huomenna saat minut suolata, vieläpä syödäkin\nminut. Saakeli soikoon, hyväänpä aikaan otin tämän hahmon, muuten tuo\ntuittupää Skotlannin pukari olisi minut pukannut vaivaiseksi. Hahmonko?\nValetta! Minä en ole mikään hahmo. Kuollut se on hahmo; sillä on vaan\nihmisen hahmo, mutta ei ihmisen henkeä. Mutta jos otat kuoleman hahmon\nja sillä pelastat henkesi, niin et ole silloin mikään hahmo, vaan tosi\nelämän oikea ja täydellinen kuva. Urhoollisuuden parempi puoli on\nvarovaisuus, ja sillä paremmalla puolella minä olen pelastanut henkeni.\nPelkäänpä, piru olkoon, tuota ruutipesää tuossa, tuota Percyä, vaikka\nonkin hän kuollut! Entä jos hänkin on ottanut hahmon ja nousee ylös!\nPelkäänpä tosiaankin, että siinä se vasta hahmo olisi. Sen vuoksi\nvaroksi teen hänet vaarattomaksi, vannonpa vielä, että tapoin hänet.\nMiksi ei hän voisi nousta kuolleista yhtä hyvin kuin minäkin? Mikään\nmuu ei voi minua paljastaa kuin silmät, ja tässähän ei näe minua\nkukaan. Kas noin, poikaseni, (pistää häntä reiteen) varoksi vielä haava\nreiteesi; tule nyt mukaan.\n\n    (Ottaa Percyn selkäänsä.)\n\n    (Prinssi Henrik palajaa prinssi Juhanan kanssa.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin, veli, neitseellisen miekkas olet\nVihinnyt miehuudella.\n\nPRINSSI JUHANA.\n                      Vait! Ken tuossa?\nTuon paksun miehen kuolleeksihan sanoit.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin teinkin: kuolleena ma hänet näin\nJa verissään ja hengetönnä maassa. --\nOletko hengissä? Vai aaveilusko\nNäkömme häikäiseepi? Pyydän: puhu!\nEi usko silmä korvan kuulematta.\nEt ole, mikä näytät olevan.\n\nFALSTAFF. En, se on totinen tosi; en ole mikään kaksoisihminen; mutta\njos en ole Hannu Falstaff, niin olen Hannu Hölmönen. Tuossa on Percy;\njos isäsi tahtoo minulle jotakin kunniaa osoittaa, niin hyvä on; jos\nei, niin tappakoon itse seuraavan Percyn. Tuumaan tästä tulla joko\nkreiviksi tai herttuaksi, uskokaa pois.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä? Itsehän minä Percyn tapoin ja\nnäin sinut kuolleena.\n\nFALSTAFF. Vai niin? Todellakin? -- Herra Jumala, kuinka tämä maailma on\nvalheellinen! -- Tosin kyllä minä makasin maassa ja hengetönnä; ja\nsamaten hän; mutta samassa tuokiossa me nousimme molemmat ja tappelimme\nhyvin tunnin ajan Shrewsburyn kellon mukaan. Jos minua uskotaan, niin\nhyvä on; jos ei, niin tulkoon synti niiden päähän, joiden tulisi\npalkita urhoollisuus. Surma minut vieköön, jos en lyönyt häneen tuota\nhaavaa reiteen; jos se mies eläisi ja sen kieltäisi, niin saisi hän,\njumal'auta, kappaleen miekkaani kurkkuunsa.\n\nPRINSSI JUHANA.\nNoin kummaa tarinaa en koskaan kuullut.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNoin kummaa miestä et lie nähnyt, veikko. --\nMars vaan, ja kuormas ylpeänä kanna!\nJos valhe sua auttaa, kyllä minä\nSanoilla sitä silaan kauniimmilla. --\n    (Paluuretkelle soitetaan.)\nPaluulle soitetaan; on päivä meidän.\nNyt, veli, kukkulalle katsomaan,\nKen ystävist' on elossa, ken kuollut.\n\n    (Prinssi Henrik ja prinssi Juhana menevät.)\n\nFALSTAFF. Nyt käyn, niinkuin sanotaan, palkoilleni. Jumala sitä\npalkitkoon, joka minut palkitsee! Jos tästä suurenen, niin tahdon\npienetä; puran vatsani, jätän sektin ja elän siivosti, niinkuin\naatelismiehen tulee.\n\n    (Menee kantaen ruumista.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Toinen kohta samaa tappelutannerta.\n\n    (Torvet soivat. Kuningas Henrik, prinssi Henrik,\n    prinssi Juhana, Westmoreland ja muita tulee, heidän\n    jäljissään Worcester ja Vernon vankeina.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nNäin aina kapina saa palkkansa. --\nKavala Worcester armon, anteeks'annon\nJa ystävyyden teille tarjosimme;\nJa tämän tarjon väännellä sa tohdit,\nNepaasi luottamusta väärin käyttäin.\nKolm' ylimystä meidän puolla kaatui,\nYks ylvä kreivi, monta muuta lisää,\nJotk' eläisivät tällä hetkelläkin,\nJos tosi kristittynä tosi tiedot\nOlisit kumpaiseenkin leiriin vienyt.\n\nWORCESTER.\nTekooni pakotti mua oma turva,\nJa nurkumatta kohtalooni taivun,\nKosk' en sen iskua voi millään välttää.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nPois hirteen Worcester viekää, Vernon myös!\nMuut syypäät odotelkoot rangaistustaan. --\n    (Worcester ja Vernon poistuvat vartijain saattamina.)\nNo, kuinka tappotanterella käy?\n\nPRINSSI HENRIK.\nLord Douglas, urho Skotlannin, kun näki\nEtt' oli sotaonni hälle nurja\nJa Percy surmattu ja väki kaikki\nKarussa jalan, johti pakoon loput,\nMut jyrkänteeltä suistui, loukkaantui\nJa vangiksemme joutui. Teltissäni\nNyt Douglas on. Ma pyydän: jättäkää\nValtaani hänet.\n\nKUNINGAS HENRIK.\n                Mielelläni aivan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJuhana veli, Lancasterin prinssi,\nTään kunniakkaan toimen sulle annan:\nKäy kreivi Douglaan luo ja päästä hänet\nVapaaksi, valloillensa lunnahitta.\nTuo hänen miehuutensa, jota tänään\nSai kypärimme tuta, meille neuvoi,\nKuink' urotöitä tulee kunnioittaa\nIhanpa vastustajan ryntähillä.\n\nPRINSSI JUHANA.\nSuvaitset suurta armotyötä näyttää,\nJa heti tahdon minä käskys täyttää.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nNyt muut' ei siis, kuin jaamme sotajoukot. --\nSa, Juhana, ja te, lord Westmoreland,\nMenette Yorkiin mitä pikaisimmin:\nNorthumberland ja piispa Scroop ne siellä\nInnolla varustauvat, kuten kuulin.\nMinä ja Henrik prinssi Walesiin käymme\nGlendoweriin ja Marchin kreiviin kiinni\nKapina tässä maassa raukeaa,\nJos vielä kerran moisen iskun saa;\nKun alku näin on kaunis, jatkakaamme,\nSiks että kaikista me voiton saamme!\n\n                          (Menevät.)\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ:\n\n\n[1] _Eikö puhlunnahkainen nuttu_ j.n.e. Puhlunnahkaisia nuttuja\nkäyttivät oikeudenpalvelijat, joiden käsiin prinssi arvelee Falstaffin\nkapakkaveloistaan joutuvan.\n\n[2] _Pyhän Miikkulan veljeskunta_. P. Miikkula oli varkaitten\nsuojelushaltija.\n\n[3] _Troialaisia_. Lievempi nimitys konnille ja varkaille.\n\n[4] _Homo on yhteinen nimi_ j.n.e. Sitaatti vanhasta kieliopista.\n\n[5] _Percy tulee, lukien kirjettä_. Kirje oli lord George Dunbarilta\nSkotlannista.\n\n[6] _O, Esperance!_ Percyn suvun mielilause.\n\n[7] _Puolikuu_. Yksityisillä ravintolahuoneilla oli Sh:n aikana\ntämäntapaiset nimet. Samanlainen on alempana samalla sivulla mainittu\nGranaattiomena.\n\n[8] Etköhän tahtoisi j.n.e. Prinssi kuvaa tässä viinurin isäntää.\n\n[9] _Pohjolan tulikannus_. Percyn liikanimi, Hotspur, on suomeksi:\ntulikannus.\n\n[10] _Tässä viinissä on kalkkia_. Viiniin pantiin kalkkia, että se\nsäilyisi paremmin.\n\n[11] _Voisin laulaa virsiä_. Herttua Alban aikana Alankomaista\nEnglantiin paenneet calvinilaiset olivat suureksi osaksi kankureita ja\nkiivaiksi virsienlaulajiksi tunnettuja.\n\n[12] _Kuningas Cambyseen tapaan_. Viittaa senaikuiseen pöyhkeäkieliseen\nnäytelmään, jota myöskin seuraavat Falstaffin lausumat säkeet matkivat.\n\n[13] _Piiloon seinäverhon taa_. Seinäverhot olivat irtonaisia niin että\nniiden taakse voi piiloutua.\n\n[14] _Kielellään ain' on myyrät_ j.n.e. Glendowerin kapinaan lienee\nollut syynä vanha ennustus, että Jumalan kirooma myyrä (kuningas\nHenrik) oli saapa surmansa lohikäärmeen (Mortimerin), leijonan\n(Glendowerin) ja suden (Percyn) kautta.\n\n[15] _Vanno oikein paksu vala_. Vannominen kuului sopivaan\nkäytöstapaan. Kuningatar Elisabeth lienee tässä ollut hyvänä esikuvana.\n\n[16] _Siten tulet suorinta tietä räätäliksi_. Räätälinammattia\npidettiin soitannollisena.\n\n[17] _Mortimer Skotlannista_. Toinen henkilö kuin Glendowerin vävy.\nTarkoittaa lord Marchia Skotlannista, ylempänä mainittua George\nDunbaria, joka oli kuninkaan ystäviä.\n\n[18] _Ei ole kuntoa enemmän kuin haudotussa luumussa_. Haudottuja\nluumuja pidettiin terveyshoidollisista syistä ilmaiseksi tarjona\nhuonomaineisissa paikoissa. Niiden vaikutus lienee ollut sangen\nepävarma.\n\n[19] _Mariana neiti_. Naiseksi puettu mieshenkilö, joka kevätjuhlissa\nesiintyi Robin Hoodin lemmittynä.\n\n[20] _Turkkilainen Gregorius_. Falstaff hyvänä protestanttina yhdistää\nturkkilaisen ja paavin (Gregorius VII:n) yhdeksi henkilöksi.\n\n\n\n"]