[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f6ia0zQHEaq8Q6AJo_TFuw5EUvNASfHgsZq6f8YFm_ww":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":31,"gutenbergTranslators":32,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},549,"Kuningas Henrik Neljäs II","Shakespeare, William",1564,1616,"549-shakespeare-william-kuningas-henrik-neljas-ii","549__Shakespeare_William__Kuningas_Henrik_Neljäs_II",null,"romaani",[],[15],"brittilainen","fi",1600,1898,21030,125503,false,39636,[24,25,26],"Great Britain -- History -- Henry IV, 1399-1413 -- Drama","Henry IV, King of England, 1367-1413 -- Drama","Historical drama",[28,29,30],"British Literature","Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Kuningas Henrik Neljäs II\" by William Shakespeare is a historical play written in the early 17th century. The play focuses on themes of power, rebellion, and the complexities of kingship, centering around King Henry IV and his conflicts with various factions and characters, including his son, Prince Hal, and the rebellious Northumberland family.  The opening of the play establishes the chaotic political landscape in England, where unrest and rumors abound, with the character of Rumor personifying the spread of information and misinformation. Lord Bardolph reports to Northumberland about the disastrous outcome of a battle involving his son, Hotspur, and shares grim news about King Henry IV. As tensions rise, Northumberland's resolve hardens, and he prepares to return to the battlefield to seek revenge. Concurrently, we are introduced to the comical Sir John Falstaff, who is depicted in his typical humorous and roguish manner, highlighting the contrasts between the serious themes of war and the lighter moments of personal folly, thus setting the stage for the unfolding drama. (This is an automatically generated summary.)",[33],"Cajander, Paavo Emil",295,"Shakespearen historiallinen näytelmä kuvaa kuningas Henrik IV:n valtakauden loppuvaiheita ja prinssi Henrikin kasvua kohti kuninkuutta. Teoksessa seurataan myös Sir John Falstaffin ja muiden kansanmiesten vaiheita Englannin levottomissa poliittisissa oloissa.","William Shakespearen 'Kuningas Henrik Neljäs II' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 549. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUNINGAS HENRIK NELJÄS II\n\nKirj.\n\nWilliam Shakespeare\n\n\nPaavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1898.\n\n\n\n\n\n\nNäytelmän henkilöt:\n\n Kuningas HENRIK NELJÄS.\n HENRIK, Walesin prinssi,      |\n THOMAS, Clarencen herttua,    |  kuninkaan pojat.\n JUHANI, Lancasterin prinssi,  |\n HUMPHREY, Glosterin prinssi,  |\n WARWICKin kreivi,       |\n WESTMORELANDin kreivi,  |\n SURREYn kreivi,         |  kuninkaan puoluelaisia.\n GOWER,                  |\n HARCOURT,               |\n Ylituomari kuninkaallisessa ylioikeudessa.\n Virkamies ylituomarin seurueessa.\n NORTHUMBERLANDin kreivi,     |\n SCROOP, Yorkin arkkipiispa,  |\n Lord MOWBRAY,                |  kuninkaan vihollisia.\n Lord HASTINGS,               |\n Lord BARDOLPH,               |\n Sir JOHN COLEVILLE,          |\n TRAVERS ja MORTON, Northumberlandin palvelijoita.\n FALSTAFF.\n BARDOLPH.\n PISTOOLI.\n Paashi.\n POINS ja PETO, prinssi Henrikin seuralaisia.\n TYHJÄNEN ja MYKKÄNEN, rauhatuomareita.\n TAAVI, Tyhjäsen palvelija.\n HOMEINEN, VARJO, SYYLÄ, KITU ja MULLI, soturinalokkaita.\n KYNSI ja ANSA, oikeudenpalvelijoita.\n Portinvartija.\n Lady NORTHUMBERLAND.\n Lady PERCY.\n Rouva VILKAS, ravintolanemäntä.\n TORKKO HURSTINEN.\n Loordeja ja seuralaisia; sotaherroja, sotamiehiä,\n    sanansaattajia, viinureita y.m.\n\nTapaus Englannissa\n\n\n\n\nPROLOGI.\n\n\n    Workworth. Northumberlandin linnan edusta.\n\n    (Huhu tulee, puku maalattuna kieliä täyteen.)\n\nHUHU.\nNyt korvat auki! Kuka kuulons' ukset\nVois sulkea, kun Huhu raikas haastaa?\nIdästä alkain riutuvahan länteen,\nJa tuuli kyytiratsunani, huudan\nMaan pallon kaikki aikeet, alkeet julki.\nAlati kielilläni parjaus pyörii,\nJa sen ma kaikin kielin ilmi lausun\nJa valheit' ihmiskorvat täyteen sullon.\nPuhelen rauhasta, kun luihu viha,\nHymyssä piillen, raataa maailmaa.\nKen muu kuin Huhu hirmujoukot nostaa\nJa kutsuu aseisiin, kun vuoden kohtu,\nMuunlaisen tuskan turvottama, luullaan\nTyrannin, sodan, raskauttamaksi,\nVaikk' ihan syyttä? Huhu ompi huilu,\nJot' epäluulo, viha, kateus soittaa,\nJa jota on niin helppo läpätellä,\nEtt' tuhma, tuhatpäinen hirviökin,\nTuo riiteliäs, häälyväinen joukko.\nVoi sitä soittaa. Vaan miks omilleni\nMa hyvin tunnettua ruumistani\nNäin paloittelen? Mitä Huhu täällä?\nKuninkaan voiton edellä ma riennän,\nHenrikin, joka Shrewsburyssä kuoloon\nKukisti nuoren Percyn joukkoinensa\nJa kapinoivain veriin tukahutti\nKapinan hurjan liekin. Vaan miks oiti\nNäin puhun totta? Mun on toimenani\nLevittää, että Henrik Monmouth kaatui\nYlevän Percyn tuiman miekan tiestä\nJa kuningaskin Douglaan vimman eestä\nVoidellun päänsä surman helmaan painoi.\nTät' olen turuilla ma kuulutellut\nKuningaskentält' aikain Shrewsburyssä\nJa tähän lahoon louhilinnaan asti,\nMiss' ukko Northumberland, Percyn isä,\nTekeytyy sairaaks. Viestit tulla huohuu,\nMut yksikään ei muuta uutta tiedä,\nKuin minkä minulta on oppinut.\nValelohtu, jota Huhun kielet kertaa,\nPahemp' on tosi pahaa monta vertaa.\n\n                         (Poistuu.)\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus\n\n    Sama paikka.\n\n    (Lord Bardolph tulee.)\n\nBARDOLPH.\nHoi! Miss' on portinvahti? --\n    (Portinvartija avaa portin.)\n                              Miss' on kreivi?\n\nPORTINVARTIJA.\nKeneltä terveiset saan viedä?\n\nBARDOLPH.\n                              Sano,\nEtt' odottaa lord Bardolph häntä täällä.\n\nPORTINVARTIJA.\nPuutarhassaan on armollinen herra;\nOvea kolkuttaa jos suvaitsette,\nNiin vastannee hän.\n\n    (Northumberland tulee.)\n\nBARDOLPH.\n                    Tuossa kreivi tulee.\n\nNORTHUMBERLAND.\nMit' uutta, Bardolph? Joka tuokio\nNyt saattaa jotain merkillistä siittää.\nHurja on aika: viha, niinkuin ratsu\nYlölleen syötetty, on irti päässyt\nJa juoksee kumoon kaikki.\n\nBARDOLPH.\n                          Jalo kreivi,\nTuon Shrewsburystä minä varmat tiedot.\n\nNORTHUMBERLAND.\nJa, Luoja suokoon, hyvät.\n\nBARDOLPH.\n                          Toivon mukaan.\nKuningas kuoliaaks on haavoitettu;\nVoittoisa poikanne on Henrik prinssin\nTuhonnut paikkaansa; molemmat Bluntit\nOn Douglas kaatanunna; paenneet on\nJuhani prinssi, Westmoreland ja Stafford;\nSir John, se runto, Henrik prinssin karju,\nPoikanne vankina. Oi, moista päivää,\nNoin ylvää, urhoollista, voitokasta,\nAjoista Caesarin ei ole nähty\nMaailman kaunisteena!\n\nNORTHUMBERLAND.\n                      Mitä tämä?\nTulette Shrewsburystä? Kentän näitte?\n\nBARDOLPH.\nPuhelin erään sieltä tulleen kanssa,\nYlimysmiehen, hyvämaineisen;\nTosiksi vakuutti hän nämä tiedot.\n\nNORTHUMBERLAND.\nKas, tuossa Travers, jonka tiistaina\nMa uutisien urkintahan laitoin.\n\nBARDOLPH.\nSen miehen ohi tiellä ratsastin,\nParempaa tiedon varmuutta ei hällä.\nKuin mitä perässäni ehkä matkii.\n\n    (Travers tulee)\n\nNORTHUMBERLAND.\nNo, Travers, mitä hyvää sinä tiedät?\n\nTRAVERS.\nSir John Umfrevile ilouutisilla\nMun kotiin laittoi; edelle hän ehti,\nKun paremp' oli ratsu. Jälkeen riensi\nYlimys, kiitäin melkein hengetönnä;\nVeristä ratsuaan hän puhallutti\nJa kysyi tietä Chesteriin; ma hältä\nUtelin uutisia Shrewsburystä.\nKapinan sanoi huonosti hän käyneen\nJa ett' on nuoren Percyn kannus kylmä.\nNäin virman ratsunsa taas lentoon päästi,\nEteenpäin kumartui ja kehrää myöten\nNyt hevosraukan väriseviin kylkiin\nLöi kannuksensa; niin hän matkaan kiiti,\nKuin tien hän hulmaissut ois vauhdissaan.\nEn muuta kuullut.\n\nNORTHUMBERLAND.\n                  Niinkö? -- Vielä kerran!\nEttäkö nuoren Percyn kannus kylmä?\nTulikannus vilukannusko? Ja huonost'\nOn käynyt kapinanko?\n\nBARDOLPH.\n                     Ei, sen sanon:\nJos poikanne ei päivän sankar' ole,\nNiin, kautta kunniani, silkkirihmaan\nParoonikuntan' vaihdan. Lörpötystä!\n\nNORTHUMBERLAND.\nKuink' ylimys, jok' yhtyi Traversiin,\nNoin tarkoin saattoi tietää tappiomme?\n\nBARDOLPH.\nKen? Hänkö? Kurja raukka! Ratsuns' oli\nHän varastanut; kautta henkeni,\nHän puhui umpimähkään! -- Lisää uutta.\n\n    (Morton tulee.)\n\nNORTHUMBERLAND.\nTuon miehen otsa, niinkuin nimilehti,[1]\nIlmaisee traagillista sisällystä.\nTuollainen ranta on, miss' ylvän virran\nOn väkivallan merkit nähtävissä. --\nTulitko Shrewsburystä, Morton, sano?\n\nMORTON.\nMa juoksin, herra hyvä, Shrewsburystä,\nMiss' yrmy surma, julmin hahmo yllään,\nPelottaa tahtoi meikäläisiä.\n\nNORTHUMBERLAND.\nKuin poikani ja veljeni on laita?\nSa vapiset ja poskiesi kalpeus\nParemmin ajaa asian kuin kieles.\nNoin raukea, noin eloton, noin synkkä,\nNoin kuollut katseeltaan, noin tuskansyömä\nSe mieskin, joka sydänyönä nosti\nPriamon uudinta ja aikoi huutaa:\n\"Tuless' on Troia!\", tää kun tulen keksi,\nEnnenkuin sanan hän; ja samoin minä\nMyös Percyn surman, ennenkuin sen kerrot.\nSanoa aiot: noin, noin teki poikas,\nNoin veljesi, noin taistel' uljas Douglas, --\nSuurtöillä täyttäin ahnaan korvani; --\nMut vihdoin -- tukkiaksesi sen aivan --\nPois kiitoksesi huokauksin lietsot\nJa päätät: veli, poika, kaikki kuolleet!\n\nMORTON.\nElossa Douglas on ja veljennekin;\nMut herra poikanne --\n\nNORTHUMBERLAND.\n                      Niin, hän on kuollut. --\nKas, kuink' on epäluulon kieli kärkäs!\nKen pelkää, mit' ei tietää sois, hän vainuu\nJo toisen silmist', ett' on tapahtunut\nSe, mitä pelkäsi. Mut puhu, Morton:\nValheiksi sano kreivis aavistukset;\nSen suloiseksi herjaksi ma katson,\nJa rikkaaksi sun teen, kun näin mua solvaat.\n\nMORTON.\nSuur' ootte liiaksi mun vastustella;\nVainunne, pelkonne on liian tosi.\n\nNORTHUMBERLAND.\nSittenkin eitä, ett' on Percy kuollut.\nNäen silmissäsi oudon tunnustuksen;\nPudistat päätäsi ja pelkäät, kammot\nPuhua totta. Kuollutko, niin sano;\nSen surman kertojan on kieli syytön.\nRikos on, kuolleesta kun valhehtii,\nMut ei, kun sanoo, ettei kuollut elä.\nMut turman sanan ensi saattajalla\nOn kiittämätön toimi: hänen kielens'\nOn jälkikumahdusta surukellon,\nMi hautaan soitti kuollutt' ystävää.\n\nBARDOLPH.\nEn usko minä, ett' on Percy kuollut.\n\nMORTON.\nSurettaa, että pakottaa mun täytyy\nTeit' uskomaan, mit' itse, totta Jumal',\nEn olis nähdä suonut. Näillä silmin\nNäin, kuinka verissään ja uupuneena\nJa vähin hengin heikosti hän maksoi\nMonmouthin iskut, jonka vinha vimma\nLöi ikiuskalikkaan Percyn maahan,\nMist' ei hän hengiss' enää ylös noussut.\nLyhyesti, surma miehen, -- jonka henki\nLoi innon leirin jäykimpäänkin moukkaan, --\nTutuksi tullen, tulen, innon riisti\nRohkeimmaltakin urholt' armeijassa.\nKaraisi miehiään hän teräksellään,\nMut kun se teräs raukesi, niin kaikki\nTaas hervahtui kuin tylsä, raskas lyijy.\nJa niinkuin kappal', itsestänsä raskas,\nPakosta suurimman saa lennon, samoin\nVäkemme, Percyn kadon painamana,\nPelollaan niin tään painon pani vauhtiin,\nEtt' äkimmin ei nuoli määrään lennä,\nKuin soturimme, turva määränänsä,\nKentältä pakenivat. Jalo Worcester\nVangittiin kohta; hurja skottilainen,\nVerinen Douglas tuo, jonk' uuras miekka\nKuninkaan valhehaamuun kolmast' iski,\nTypertyi aivan, selin kääntyvien\nHäpeää kaunisti ja paetessaan\nPelosta kompastui ja joutui kiinni.\nKuningas voittanut on, siinä kaikki,\nJa vastahanne pikajoukon pannut,\nJot' ohjaa nuori Lancasterin prinssi\nJa Westmoreland. Nyt kaikki tiedätte.\n\nNORTHUMBERLAND.\nOn kyllin aikaa mulla tuota surra.\nLääkkeeksi myrkky on, ja tämä tieto,\nJok' ois mun tervehestä sairaaks tehnyt,\nNyt sairaasta mun miltei terveeks saattaa.\nMies, jonka kuumeen syömät raajat notkuu\nSaranan velton lailla ruumiin alla,\nHän houreen vimmassa kuin panu syöksee\nKäsistä vartijainsa; samoin myöskin\nMun jäseneni, tuskan hivuttamat,\nNyt, tuskan raivostuttamina, voiman\nSaa kolminkertaisen. Pois, vento sauva!\nNyt terässuomuksinen sotikinnas\nKäteni peittäköön! Pois, kipukääre!\nSa liian löyhä suoja olet päälle,\nJot' ylväät voitonruhtinaatkin mielii.\nNyt otsaan rauta! Jylhin tulkoon hetki;\nMit' aika voi ja viha suinkin siittää\nUhaksi raivoisan Northumberlandin!\nSuudelkoon taivas maata! Hillitönnä\nVeet paisukohot! Kuolkoon luonnon meno!\nJa vihan vitkaa sommiskelmaa älköön\nMaailma enää näyttämölleen tuoko!\nVaan esikoisen Kainin henki yksin\nVallatkoon mielet, verta joka sydän\nVaan vaanikoon, ett' elo kauhuun päättyy\nJa kuolleen mailman hautaa pimeys!\n\nTRAVERS.\nTuo kiivaus haitaksi on teille, kreivi.\n\nBARDOLPH.\nEi viisautt' erottaa saa kunniasta.\n\nMORTON.\nNiin, kaikkein ystäväinne elinehto\nOn terveytenne; sen jos vihan myrsky\nSaa valtaansa, niin väkisin se riutuu.\nTe sodan menon arvioitte, laskuun\nOtitte vaiheet kaikki, ennenkuin\nVastustaa päätitte. Miss' iskut lensi,\nSiell' arvaten voi poikannekin kuolla;\nHän vaaran äärtä astui, tiesitten,\nMist' ennen sortuu mies kuin yli pääsee;\nTiesitte, että lihans' oli altis\nHaavoille, naarmuille; ett' uljas henki\nPahimpaan vaaran leikkiin häntä johti;\nSanoitte sentään: \"mene!\" Mikään pelko,\nJos kuinka päivänselvä, jyrkkää päätöst'\nEi estää voinut. Mit' on tapahtunut\nTai mitä muuta uljas hanke tuonut,\nKuin ett' on tullut, mikä piti tulla?\n\nBARDOLPH.\nMe, tappiossa osakkaat, me tiettiin,\nEtt' uskalsimme vaaran ulapalle,\nMiss' yksi kymmenestä pääsee hengin.\nMut sentään uskalsimme; voiton toivo\nSe tukahutti kaiken vaaran pelvon;\nJa lyötyinäkin vielä uskallamme.\nSiis, kaikki kaupan, tavara ja henki!\n\nMORTON.\nJo kyllä vaan on aika; jalo herra,\nMa kuulin varmana ja puhun totta:\nYlevä Yorkin piispa jo on valmis\nJa kelpo varusteissa; sepä mies\nVäelleen tarjoo kaksinaisen takuun.\nVaan pelkät ruumiit oli pojallanne,\nVaan varjot, miesten haamut sotaan viedä.\nKapinan pelkkä sana se jo heissä\nErotti sielun ruumiin tehtävistä;\nPakosta, inhoten he tappelivat,\nKuin juodaan rohtojuomaa; puolellamme.\nVaan heidän aseens' oli; henki, sielu\nKapinan nimestäkin niin jo jäätyi\nKuin kala lammikkoon. Mut nytpä piispa\nKapinan tekee uskon asiaksi;\nPyhänä, hurskahana maineeltansa\nHän ruumiit saa ja sielut puolelleen;\nKivistä Pomfretin hän virikkeeksi\nRichardin hurskaan veripilkut kaapii;\nTaivaasta syynsä, asiansa juontaa;\nVeristä maata sanoo suojaavansa,\nMi Bolingbroken sorron alla hiukuu;\nJa pienet, suuret joukoin häntä seuraa.\n\nNORTHUMBERLAND.\nTuon tiesin ennalta; mut, totisesti,\nNykyinen tuska mielestä sen huhtoi.\nMua seuratkaa, ja kukin neuvokoon\nTien parhaan kostohon ja pelastukseen.\nKo'otkaa ystäviä, joutuun vaan:\nNyt niitä tarvis on, jos milloinkaan.\n\n                           (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Katu.\n\n    (Sir John Falstaff tulee paashinsa kanssa, joka\n    kantaa hänen miekkaansa ja kilpeänsä.)\n\nFALSTAFF.\nNo, sinä roikale, mitä sanoo tohtori vedestäni?\n\nPAASHI.\nHän sanoi, että vesi itsessään on hyvää ja terveellistä vettä; mutta\nsen omistajassa niitä lienee tauteja enemmän, kuin hän itse tietääkään.\n\nFALSTAFF.\nKaikensorttiset ihmiset pitävät kunnianaan minua pistellä. Tuon\nnarrimaisesti kokoontöhrityn savimöhkäleen, tuon ihmisen, aivot eivät\nkykene keksimään muuta naurettavaa, kuin mitä minä olen keksinyt tai\nminusta on keksitty. Minä en ole ainoastaan itse sukkela, vaan syynä\nmyöskin muiden sukkeluuteen. Tässä kävelen edelläsi niinkuin emäsika,\njoka on syönyt kaikki porsaansa paitsi yhden. Jos prinssi on sinut\npalvelukseeni pannut muun vuoksi kuin paremmin silmään pistääkseni,\nniin ei ole minulla älyä päässä. Senkin riivattu para, paremmin sopisit\nlakissani kannettavaksi kuin kintereilläni kulkemaan! Ei ole vielä\ntähän saakka mikään piikirpale minua palvellut; mutta minäpä en juota\nsinua kultaan enkä hopeaan, vaan halpaan ryysyyn, ja lähetän sinut\ntakaisin leluksi herrallesi, prinssille, tuolle lellulle, jolla ei\nvielä ole höyhentä leuassa. Ennen minulle kasvaa partaa kämmeneen, kuin\nhänelle poskeen, ja kuitenkin hän kehtaa sanoa, että hänen naamansa on\nkruunun naama.[2] Jumala sen voi päiseksi tehdä, milloin tahtoo, vielä\nei ole siihen karvaakaan haaskattu. Pitäköön vaan vastakin\nkruununnaamansa, sillä parturi ei siitä koskaan saa äyriäkään irti; ja\nkuitenkin hän tahtoo kukkona kurista, ikäänkuin olisi ollut miesten\nkirjoissa jo silloin kuin hänen isänsä vielä oli poikamies. Pitäköön\nitse armonsa, minun armoni hän on menettänyt, se on viljainen vissi.\nMitä sanoi mestari Dumbledon siitä silkkikankaasta, jota tarvitsen\nlyhyeen vaippaan ja roimahousuihin?\n\nPAASHI.\nSanoi, että teidän pitäisi hankkia hänelle parempi takausmies kuin\nBardolph; ei voinut hyväksyä hänen ja teidän nimeänne; vakuus ei häntä\nmiellyttänyt.\n\nFALSTAFF.\nKirottu olkoon niinkuin rikas mieskin! Vielä pahemmin kielensä kitaan\njuuttukoon! Senkin saatanan Achitophel! Senkin saakelin vakuuttaja\nkonna! Syöttää aatelismiestä lupauksilla ja sitten vaatia vakuutta! Nuo\nperkeleen kaljupäät eivät nykyaikaan tiedä muuta kuin käydä korkeilla\nkoroilla ja avainkimppu vyöllä, ja jos joku heidän kanssaan ryhtyy\nrehelliseen luottokauppaan, niin eikös ne vielä vaadi vakuutta! Yhtä\nmielelläni annan ajaa rotanmyrkkyä suuhuni, kuin sallin sen sullottavan\ntäyteen vakuutta. Luulin hänen lähettävän minulle kaksikolmatta\nkyynärää silkkikangasta, niin totta kuin olen kunniallinen ritari, ja\nhän lähettääkin vaan vakuutta! Hyvä, nukkukoon siinä vakuudessaan;\nhänellä on runsauden sarvi ja hänen vaimonsa irstaisuus kuultaa sen\nläpi; eikä hän kuitenkaan voi nähdä, vaikka hänellä on oma lyhty\nnäyttämässä. -- Missä on Bardolph?\n\nPAASHI.\nMeni Smithfieldiin ostamaan teidän ylhäisyydellenne ratsun.\n\nFALSTAFF.\nMinä ostin hänet Paavalinkirkosta,[3] ja hän nyt minulle ostaa ratsun\nSmithfleldistä. Jos nyt vaan saisin vielä vaimon porttolasta, niin\nolisin minä miehitetty, ratsutettu ja vaimotettu.\n\n    (Ylituomari tulee oikeudenpalvelijan kanssa.)\n\nPAASHI.\nHerra, tuossa tulee se ylimys, joka prinssin vangitsi, kun tämä häntä\nlöi Bardolphin tähden.\n\nFALSTAFF.\nKulje kintereilläni; en tahdo nähdä häntä.\n\nYLITUOMARI.\nKuka se tuossa kulkee?\n\nPALVELIJA.\nFalstaff, teidän armonne.\n\nYLITUOMARI.\nHänkö, joka oli tutkittavana maantienrosvoudesta?\n\nPALVELIJA.\nSama mies, mylord; mutta sen jälkeen hän on tehnyt hyviä töitä\nShrewsburyssä, ja on nyt, kuulemma, jollekin virka-asialle menossa\nLancasterin prinssin, Juhanin, luo.\n\nYLITUOMARI.\nMitä? Yorkiinko? Huuda hänet takaisin.\n\nPALVELIJA.\nSir John Falstaff!\n\nFALSTAFF.\nPoika, sano, että olen kuuro.\n\nPAASHI.\nOlkaa hyvä, puhukaa lujemmin, herrani on kuuro.\n\nYLITUOMARI.\nNiin, sen kyllä uskon, kun hän saa jotakin hyvää kuulla. -- Mene ja\nnykäise häntä käsivarresta, minun pitää saada puhutella häntä.\n\nPALVELIJA.\nSir John, --\n\nFALSTAFF.\nMitä? Noin nuori loikariko kerjää? Eikö ole sotia? Eikö ole työtä? Eikö\nkuningas tarvitse alamaisia? Eikö kapinoitsijat sotureita? Vaikka onkin\nhäpeä olla muulla puolella kuin yhdellä, niin on kuitenkin vielä\npahempi häpeä kerjätä kuin olla pahimmalla puolella, vaikka se olisi\nvielä pahempikin, kuin mitä kapinan nimi saattaa ilmaista.\n\nPALVELIJA.\nErehdytte, herraseni, mitä minuun tulee.\n\nFALSTAFF.\nKuinka niin, herraseni? Sanoinko, että olette kunniallinen mies?\nSyrjäten ritari- ja soturiarvoni, olisin valehdellut omaan kurkkuuni,\njos sen olisin sanonut.\n\nPALVELIJA.\nSyrjätkää siis, herraseni, olkaa niin hyvä, ritari- ja soturiarvonne,\nja sallikaa minun sanoa teille, että valehtelette omaan kurkkuunne, jos\nsanotte, että minä olen muuta kuin kunniallinen mies.\n\nFALSTAFF.\nMinäkö sallisin sinun sanoa sitä minulle? Minäkö sen syrjäisin, joka on\nkasvanut minuun kiinni? Jos saat minun mitä sallimaan sinulle, niin\nhirtä minut; jos itse sallit mitä itsellesi, niin olet itse hirtettävä.\nSenkin vainuhurtta, pois, tiehesi!\n\nPALVELIJA.\nMylord tahtoo teitä puhutella.\n\nYLITUOMARI.\nSir John Falstaff, sananen teille.\n\nFALSTAFF.\nArvoisa herra! -- Jumal' antakoon hyvää päivää teidän arvoisuudellenne!\nHauska nähdä teidän arvoisuuttanne ulkoilmassa; kuulin sanottavan, että\nteidän arvoisuutenne oli sairas; toivoakseni teidän arvoisuutenne on\nluvalla ulkona. Vaikka ette vielä ole kokonaan heittänyt nuoruuttanne,\nniin on teidän arvoisuudessanne kuitenkin jonkinlaista vanhuuden eltaa,\njonkinlaista ajan suolan makua, jonka vuoksi nöyrimmästi rukoilen\nteidän arvoisuuttanne pitämään parempaa huolta terveydestänne.\n\nYLITUOMARI.\nSir John, minä teitä haetin ennen Shrewsburyyn lähtöänne.\n\nFALSTAFF.\nTeidän arvoisuutenne luvalla, -- kuulen, että hänen majesteettinsa on\npalannut hiukan alakuloisena Walesista.\n\nYLITUOMARI.\nMinä en nyt puhu hänen majesteetistaan. -- Ette tullut, kun teitä\nhaetin.\n\nFALSTAFF.\nLisäksi kerrotaan, että hänen korkeuttansa taas on kohdannut tuo\nriivattu apopleksia.\n\nYLITUOMARI.\nNo, Jumala hänet parantakoon! -- Pyydän, suokaa minun puhutella teitä.\n\nFALSTAFF.\nTuo apopleksia on, minun luullakseni, jonkinlaista letargiaa, teidän\narvoisuutenne luvalla, jonkinlaista untumusta veressä, jotakin\nsaakelinmoista kutkutusta.\n\nYLITUOMARI.\nMitä se tähän kuuluu? Oli mitä oli.\n\nFALSTAFF.\nSiihen on syynä paljot huolet, lukeminen ja aivojen epäjärjestys. Syyt\nsen vaikutuksiin olen lukenut Galenuksesta; se on jonkinlaista\nkuuroutta.\n\nYLITUOMARI.\nLuulenpa, että se tauti on teitäkin kohdannut, sillä ette kuule, mitä\nsanon.\n\nFALSTAFF.\nAivan hyvin, mylord, aivan hyvin; pikemmin, jos suvaitsette, se on se\nkuulemattomuuden tauti, se vamma, jota sanotaan tarkkaamattomuudeksi,\nmikä minua vaivaa.\n\nYLITUOMARI.\nJalkaside varmaankin korjaisi korvavikanne, enkä minä haikailisi ruveta\nteidän lääkäriksenne.\n\nFALSTAFF.\nMylord, minä olen niin köyhä kuin Job, mutta en niin kärsivällinen.\nTeidän arvoisuutenne saattaa määrätä minulle putkarohtoa köyhyyteeni\nnähden, mutta olenko kyllin kärsivällinen noudattamaan määräyksiänne,\nsiinäpä se puntti, joka saattaa viisaatkin päät panna hiukan\npuntarukselle.\n\nYLITUOMARI.\nHaetin teitä puheilleni, kun teitä oli syytetty henkeä koskevista\nasioista.\n\nFALSTAFF.\nJa minä noudatin tämän maapalveluksen lakeihin perehtyneen asianajajani\nneuvoa enkä tullut.\n\nYLITUOMARI.\nMutta, sir John, totuus on, että elätte suuressa häpeässä.\n\nFALSTAFF.\nJoka minun vyöni vyötäröilleen kinnaa, ei voi elää vähemmässä.\n\nYLITUOMARI.\nTeidän varanne on laihat, mutta elätte runnosti.\n\nFALSTAFF.\nSoisin, että olisi toisin: että olisi varani runnommat ja runtoni\nlaihempi.\n\nYLITUOMARI.\nOlette vienyt nuoren prinssin harhateille.\n\nFALSTAFF.\nNuori prinssi se on vienyt minut harhateille; minä olen se\nsuurimahainen mies, ja hän on minun koirani.[4]\n\nYLITUOMARI.\nNo niin, minulle on vastenmielistä repiä auki äsken parattua haavaa.\nTeidän päivätyönne Shrewsburyssä on hiukan kullannut öiset tekonne\nGadshillissä; saatte kiittää rauhattomia aikoja siitä, että olette\nrauhassa päässyt tästä asiasta.\n\nFALSTAFF.\nArmollinen herra, --\n\nYLITUOMARI.\nMutta koska nyt kaikki on hyvin taas, niin olkoon sinään. Älkää\nherättäkö nukkuvaa sutta.\n\nFALSTAFF.\nSuden herättäminen on yhtä ilkeätä kuin ketun haisteleminen.\n\nYLITUOMARI.\nHoo, te olette niinkuin kynttilä, jonka paras osa on loppuun palanut.\n\nFALSTAFF.\nNiin, oikein pitokynttilä: puhdasta talia; voisin sanoa vahaakin ja\nosoittaa mahaani.\n\nYLITUOMARI.\nNoiden valkokarvain kasvoissanne tulisi jokaisen osoittaa arvoisuutta.\n\nFALSTAFF.\nKarvaisuutta, karvaisuutta!\n\nYLITUOMARI.\nTe seuraatte nuorta prinssiä kaikkialla niinkuin hänen paha\nenkelinsä.[5]\n\nFALSTAFF.\nEn toki, mylord. Tuollainen paha enkeli on vajaapainoinen, mutta\ntoivon, että jokainen, joka minut näkee, ottaa minut punnitsematta\ntäydestä; ja kuitenkin on minun, myönnän sen, tavallansa vaikea pysyä\nliikkeessä. Kunto on näinä kamasaksan aikoina niin huonossa arvossa,\nettä tosi urhous on ruvennut karhunkuljettajaksi. Nero on tehty\nkrouvariksi ja tuhlaa terävää älyään laskujen tekoon. Kaikki muut\nlahjat, jotka ihmiselle kuuluvat, eivät maksa karvamarjaa, niin on\ntämän ajan juonisuus niitä muovaellut. Te, vanhat, te ette ota\nhuomioon, mihin me kykenemme, me nuoret; te mittaatte maksojemme\nkuumuutta oman sappenne karvaudella; ja me, jotka vielä olemme\nnuoruutemme alkupuoliskolla, olemmekin, myönnän sen, aika huimapäitä.\n\nYLITUOMARI.\nTekö nimenne panette nuoruuden kirjoihin, te, jonka kaikki vanhuuden\nmerkit jo ovat ikäkuluksi leimanneet? Onhan silmänne vetinen, kätenne\nkuiva, poskenne keltainen, partanne valkea, pohje kurttunut, maha\nturpunut. Onhan teillä ääni käheä, hengitys lyhyt, leuka\nkaksinkertainen, ymmärrys yksinkertainen ja joka paikka teissä\nvanhuuden kärventämä. Hyi, hyi, hyi, sir John!\n\nFALSTAFF.\nMylord, minä synnyin noin kolmen paikkeilla iltapäivällä, pää\nvalkoisena ja vatsa hiukan pyöreähkönä. Mitä ääneen tulee, niin olen\nsen turmellut huutamalla ja virsiä laulamalla. Edelleen todistella\nnuoruuttani en aio; tosi vaan on, että vanha olen ainoastaan\nymmärrykseen ja arvostelukykyyn nähden; ja joka tahtoo kanssani\nkipakoida tuhannen punnan vedosta, lainatkoon rahat minulle ja pitäköön\npuoliaan. Mitä korvapuustiin tulee, jonka prinssi teille antoi, niin\nantoi hän sen raakana prinssinä, ja te sen otitte vastaan\nhienotunteisena miehenä. Minä olen häntä torunut siitä, ja nuori\nleijona tekee katumusta, tosin ei tuhassa ja säkissä, vaan uudessa\nsilkissä ja vanhassa sektissä.\n\nYLITUOMARI.\nJumala suokoon prinssille paremman seurakumppanin!\n\nFALSTAFF.\nJumala suokoon seurakumppanille paremman prinssin! Minä en hänestä\npääse.\n\nYLITUOMARI.\nNo niin, kuningas onkin teidät ja Henrik prinssin toisistanne\nerottanut. Te saatte, kuulemma, mennä Lancasterin prinssin, Juhanin,\nkanssa arkkipiispaa ja Northumberlandin kreiviä vastaan.\n\nFALSTAFF.\nNiin, niin, siitä saan kiittää teidän näppärää pikkuälyänne. Mutta\nrukoilkaa kauniisti kaikki te, jotka täällä kotoisalla rouva Rauhaa\nsuutelette, että armeijamme eivät törmäisi yhteen kuumana päivänä;\nsillä minä en, jumaliste, ota mukaani enempää kuin kaksi paitaa, enkä\naio ylenmäärin hikoilla. Jos tulee kuuma päivä ja minä muuta\nheiluttelen kuin pulloani, niin en ikänä enää aio sylkeä valkoista. Jos\nmissä joku vaarapaikka keksitään, niin eikös heti minua sinne pistetä.\nNo, no, enhän minä voi ijänkaiken kestää. Mutta meidän englantilaisissa\non aina ollut se ominaisuus, että mitä heissä on hyvää, se tehdään\nliian arkinaiseksi. Jos välttämättä tahdotte väittää, että minä olen\nvanha mies, niin saisitte antaa minun olla rauhassa. Suokoon Jumala,\nettei nimeni olisi viholliselle niin kauhistava, kuin se on! Parempi\nolisi ruosteesta syöpyä kuoliaaksi, kuin näin alituisesta liikkeestä\nhivua mitättömiin.\n\nYLITUOMARI.\nNo niin, eläkää hurskaasti, eläkää hurskaasti! Ja Jumala siunatkoon\nyritystänne!\n\nFALSTAFF.\nEttekö tahtoisi, teidän arvoisuutenne, lainata minulle tuhatta puntaa\nvarustuksiin?\n\nYLITUOMARI.\nEn penniäkään, en penniäkään; olette liiaksi kärsimätön, ette siedä\npunnausta. Hyvästi vaan! Sanokaa terveisiä langolleni Westmorelandille.\n\n    (Ylituomari ja oikeudenpalvelija poistuvat.)\n\nFALSTAFF.\nJos sen teen, niin saatte antaa minulle nokkapiuvin kolmen miehen\njuhmurilla. Ihminen voi yhtä vähän erottaa vanhuutta itaruudesta, kuin\nestää nuoria jäseniä irstaisuudesta. Mutta leini vaivaa toista ja kuppa\nahdistaa toista, ja näin kumpikin ikäkausi ehdättää kiroukseni. --\nPoika!\n\nPAASHI.\nHerra?\n\nFALSTAFF.\nPaljonko on rahaa kukkarossani?\n\nPAASHI.\nSeitsemän ropoa ja kaksi äyriä.\n\nFALSTAFF.\nMinä en keksi mitään parannuskeinoa tälle kukkaron hivutustaudille;\nlainaaminen sitä vaan pitkittää, mutta tauti on parantumaton. -- Mene\nja vie tuo kirje Lancasterin prinssille, tuo lord Westmorelandille, ja\ntämä vanhalle rouva Ursulalle, jonka viikko viikolta olen vannonut\nnaida aina siitä aikain, kuin huomasin ensimmäisen valkoisen karvan\nleuvassani. Joutuun! Tiedät, missä minut tapaat. (Paashi menee.) --\nKuppa tämän leinin periköön, tai leini tämän kupan, sillä toinen tai\ntoinen niistä riihaa kuin riivattu isossa varpaassani! Vähätpä siitä,\njos onnunkin; voin siitä syyttää sotaa, ja eläkkeeni näyttää vaan sitä\nkohtuullisemmalta. Älymies käyttää kaikki hyödykseen, ja minä käännän\ntauditkin voitoksi.\n\n    (Menee.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    York. Huone arkkipiispan hovilinnassa.\n\n    (Yorkin arkkipiispa, loordit Hastings, Mowbray ja\n    Bardolph tulevat.)\n\nARKKIPIISPA.\nNyt syymme tunnette ja apukeinot;\nJa, hyvät ystävät, nyt kukin suoraan\nSanokoon arvelunsa toiveistamme;\nLord marsalkka, te ensin puhukaa.\n\nMOWBRAY.\nHyväksyn kyllä sodan perustuksen.\nMut siitä soisin saada varmemmuuden,\nMitenkä näillä keinoin käydä voimme\nKylläksi tarmokkain ja rohkein mielin\nKuninkaan valtavata voimaa vastaan.\n\nHASTINGS.\nJo viisikolmatta on tuhatta\nValiomiestä luettelossamme,\nJa vahvikkeesta antaa vahvan toivon\nNorthumberlandin kreivi, jonka povi.\nOn solvauksist' ilmi liekissä.\n\nBARDOLPH.\nLord Hastings, se siis vaan kysymys:\nNää viisikolmattako tuhatta\nOn ilman hänen apuansa kyllin.\n\nHASTINGS.\nSen kanssa varmaan.\n\nBARDOLPH.\n                    Siinäpä on mutka:\nJos ollaan ilman häntä liian heikot,\nOn paras varovammin liikuskella,\nSiks kunnes ihan saatuvill' on apu.\nNäin verenkarvaisessa hankkehessa\nNuo epävarman avun odotukset\nJa luulot, toiveetkin on hyljättävät.\n\nARKKIPIISPA.\nNiin tosiaan, lord Bardolph; sepä juuri\nSe Hotspurinkin Shrewsburyssä kaasi.\n\nBARDOLPH.\nNiin kyllä; toiveissa hän herkutellen\nLuvatun avun tyhjää ilmaa ahmi,\nUneksuin lisävoimaa, joka sitten\nVähempi oli vähint' aatostaankin;\nNäin, mielessänsä suuret haaveilut,\nHän kuoloon johti joukkojaan kuin hullu,\nJa umpisilmin syöksyi turmioonsa.\n\nHASTINGS.\nMut, anteeks, haitaksi ei ole koskaan\nLukuhun ottaa luultavuus ja toiveet.\n\nBARDOLPH.\nOn kylläkin, täänlaiseen sotaan nähden;\nNäin rutto tuuma, hetkellinen hanke\nSe toivoss' elää, niinkuin aikaisen\nKeväimen umppu; toivo hedelmästä\nEi niinkään taattava kuin pelko, että\nSen halla viepi. Rakentaa kun aiot,\nNiin katsot paikan, teetät piirustuksen,\nJa, nähtyäsi rakennuksen kaavan,\nVoit tekokustannukset arvioida;\nJa jos nyt huomaat, että niit' et voita,\nNiin mitä? Teetät uuden piirustuksen\nVähempihuoneisen, tai ehkä laisin\nEt rakennakaan. Paljon enemmän\nSuurtyössä tässä, -- missä valtakunta\nHajoitetaan ja uusi sijaan pannaan, --\nOn tarvis paikkaa tarkastaa ja kaavaa,\nVarmasta perustasta yhtyä,\nKysyä mestareita, varat tietää,\nKuink' ovat moiseen työhön riittäviä\nJa vastustajan vertaisia; muuten\nVarustus vaan on kaava paperilla,\nJa miesten sijass' on vaan miesten nimet;\nKäy niinkuin sen, mi teettää talon kaavan,\nVaan rakentaa ei jaksa; puolivalmiiks\nSen jättää hän ja keskeneräiseksi,\nAlastomaksi taivaan kyyneleille\nJa tylyn talven hirmuvallan kouriin.\n\nHASTINGS.\nVaikk' ois tää hyvää ennustava toivo\nKuolleena syntynyt, ja miestäkään\nEi meill' ois lisää odotettavissa,\nNiin voimamme on, luulen, nykyäänkin\nKuninkaan vastapainoks kyllin vahva.\n\nBARDOLPH.\nViiskolmattako tuhatta vaan hällä?\n\nHASTINGS.\nEi meitä vastaan muuta, tuskin sitä.\nNäin riehkaan aikaan kolmia hän joukkons'\nOn jakanut: on Ranskaa vastass' yksi,\nYks Glendoweria vastassa, ja kolmas\nSodittaa meitä. Heikko kuninkaamme\nNäin kolmijaoss' on, ja kirstut kumaa\nKomoa köyhyyttä ja tyhjyyttä.\n\nARKKIPIISPA.\nEi siitä pelkoa, ett' eri joukot\nHän yhteen kokoisi ja täysin voimin\nMeit' ahdistais.\n\nHASTINGS.\n                 Jos tekee sen, niin selkä\nJää paljaaksi ja kintereillä näykkii\nWalesin ja Ranskan miehet; -- siit' ei vaaraa.\n\nBARDOLPH.\nKen tullee johtajaksi meitä vastaan?\n\nHASTINGS.\nWestmoreland ja Lancasterin prinssi;\nHän itse sekä Henrik Walesiin marssii;\nMut kuka lähtee ranskalaista vastaan,\nEn varmaan tiedä.\n\nARKKIPIISPA.\n                  Liikkehelle siis!\nSotamme syyt nyt kuulutamme julki.\nSairaana valtio on valinnastaan,\nSit' ällöttää jo liika lemmen naute.\nSe huone horjuva on, epävarma,\nMi rakettu on joukon sydämmelle.\nTyperä joukko! Taivast' isoin äänin\nSa pieksit Bolingbroken kiitoksilla,\nSiks että hänet sinne sait kuin tahdoit!\nNyt laiteltu kun hän on mieliksesi,\nNiin kylläs hänest' olet, huima peto,\nEtt' itse pyydät antaa hänet ylön.\nNäin ahmo makosi, sa koiransiitto,\nKakaisi kelpo Richard kuninkaankin,\nJa omia nyt okseitasi ulvot\nJa syödä mielit. Mihin nyt voi luottaa?\nNyt hautaan Richardin ne rakastuvat,\nJotk' eläissään ois suoneet surman hälle.\nSa, joka likaa loit tuon hurskaan päähän,\nKun jumaloidun Bolingbroken jälkeen\nKautt' ylvään Lontoon huoaten hän kulki,\nNyt huudat: \"maa, se kuningas tuo jälleen,\nJa ota tää!\" Oi, kurjaa! Tulevat\nJa menneet kelpaa, vaan ei olevat.\n\nMOWBRAY.\nNyt tarkastus, ja sitten matkaan vaan!\n\nHASTINGS.\nMeit' aika käskee, alamaisiaan.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Katu.\n\n    (Ravintolanemäntä, Kynsi ja hänen palvelijansa tulevat,\n    Jäljessä Ansa.)\n\nEMÄNTÄ.\nHerra Kynsi, onko manuu valmis?\n\nKYNSI.\nOn, on.\n\nEMÄNTÄ.\nMissä on apurinne? Onko se tanakka, se apurinne? Onko siinä miehen\nvastusta?\n\nKYNSI.\nPoika sinä, missä on Ansa?\n\nEMÄNTÄ.\nAi jee, se hyvä herra Ansa!\n\nANSA.\nTässä ollaan.\n\nKYNSI.\nAnsa, meidän tulee vangita sir John Falstaff.\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, hyvä herra Ansa; minä olen manannut hänet ja koko selsun.\n\nANSA.\nTuo voi maksaa muutamille meistä hengen; hän pistää.\n\nEMÄNTÄ.\nVoi, herrainen aika! Olkaa varuillanne; hän pisti minuakin omassa\nhuoneessani ja oikein petomaisesti. Hän maarin ei katso, mitä tuhoa\ntekee, kun ase on maalla; pukkaa kuin itse piru, ei säästä miestä, ei\nvaimoa eikä lasta.\n\nKYNSI.\nKunhan vaan saan hänet kynsiini, niin en välitä hänen pukkauksistaan.\n\nEMÄNTÄ.\nEnkä liioin minä; minä seison takavarana.\n\nKYNSI.\nKunhan vaan kerran saan häntä kouraista, kunhan vaan saan hänet\npihtiini, --\n\nEMÄNTÄ.\nOlen hukassa, jos hän pääsee menemään; uskokaa pois, hän se on oikein\nvelo tekemään velkaa. Hyvä herra Kynsi, pitäkää hänestä kiinni! Hyvä\nherra Ansa, älkää päästäkö häntä! Hän tulee akuraatisti Ispinäkolkkaan\n-- luvalla sanoen -- ostamaan satulaa, ja tänään hän on piutattu\npäivälliselle Lomparttikadun Leopartinpäähän silkkikauppias Siljan\ntykö. Ja koska hän jo on manattu ja haaraliikkeeni näin on ilkialaston\nkoko maailmalle, niin pyydän, että vedätte hänet siitä vastuuseen.\nSadan markan hajaus on jo aika vajaus köyhän, naimattoman vaimon\nkukkarossa; ja minä olen kestänyt ja kestänyt, ja minua on peijattu ja\npeijattu päivästä päivään, että oikein hävettää sitä ajatellakin.\nTämmöinen ei ole reilua kauppaa; nainenkaan ei ole sentään mikään aasi\neikä juhta, jota kaikenlaiset miehen lotkot saavat rääkätä.\n\n    (Sir John Falstaff, paashi ja Bardolph tulevat.)\n\nTuossa hän tuleekin, ja se kirottu pahkanokka Bardolph hänen kanssaan.\nTehkää virkanne, tehkää virkanne, herra Kynsi ja herra Ansa; tehkää,\ntehkää, tehkää virkanne, sanon minä!\n\nFALSTAFF.\nMitä nyt? Kenen märä on kuollut? Mikä hätänä?\n\nKYNSI.\nSir John, me vangitsemme teidät rouva Vilkkaan velasta.\n\nFALSTAFF.\nHiiteen, jorrit! -- Vedä miekkasi, Bardolph! Poikki tuon konnan kaula!\nLutka viskaa katuojaan!\n\nEMÄNTÄ.\nMinutko katuojaan? Minä sinut katuojaan viskaan, minä! Sitäkö tahdot?\nSitäkö tahdot? Senkin äpärä herja! -- Murhaa! murhaa! Oo, senkin katala\ntappelmanni! Tapatko Jumalan ja kuninkaan virkamiehiä? Senkin\nviheliäinen tappuri! Tappuri sinä olet; miesten kaataja, ja naisten\nkaataja.\n\nFALSTAFF.\nTorju heitä, Bardolph!\n\nKYNSI.\nApua, apua!\n\nEMÄNTÄ.\nHyvät ihmiset, tuokaa tänne apu tai kaksi. -- Vai et tahdo? Tee se, tee\nse, sinä konna, tee se, senkin kaakinruoka!\n\nFALSTAFF.\nHiiteen, senkin kyökkyri! senkin ryöttä! senkin homenokka! Kyllä minä\ntakapääsi pehmitän.\n\n    (Ylituomari tulee seurueineen.)\n\nYLITUOMARI.\nNo, mitä täällä? Olkaa hiljaa siellä!\n\nEMÄNTÄ.\nArmollinen herra, olkaa puolellani! Rukoilen, auttakaa minua!\n\nYLITUOMARI.\nSir Johnko? Mitä täällä riitelette?\nKuink' arvo, aika, toimet moista sallii?\nJo teidän pitäis matkall' olla Yorkiin. --\nMies, päästä hänet! Hellitä, ma sanon!\n\nEMÄNTÄ.\nKunnianarvoinen loordi, olen, teidän armonne luvalla, köyhä leski\nEastcheapista, ja hän on vangittu minun velastani.\n\nYLITUOMARI.\nMistä erästä?\n\nEMÄNTÄ.\nEi mistään erästä, herra hyvä, vaan kaikesta, kaikesta, mitä minulla\non. Hän on syönyt minut puti puhtaaksi, kotini ja kontuni; on koko\nolemukseni pistänyt tuohon paksuun mahaansa; mutta jotakin minä siitä\naion kiskoa takaisin, muuten ajan sinua painajaisena joka yö.\n\nFALSTAFF.\nVoisin kai sitä minäkin painajaisena ajaa, jos vaan olisi jotakin\ntilaisuutta päästä siihen tilaan.\n\nYLITUOMARI.\nMistä tämä, sir John? Hyi! Kuka kunnon mies saattaa kestää tuommoista\nhaukkusanojen tulvaa? Ettekö häpeä pakottaa köyhää leskeä noin\ntörkeihin keinoihin saadakseen omansa?\n\nFALSTAFF.\nKuinka suuria olen sitten velkaa sinulle?\n\nEMÄNTÄ.\nToden totta, jos olet rehellinen mies, itsesi ja rahaa sitä paitse.\nVannoithan kullatun kolpakkoni kautta, kun istuit delfiinikamarissani\npyöreän pöydän ääressä kivihiilivalkean loisteessa keskiviikkona\nhelluntaiviikolla, silloin kuin prinssi löi läven päähäsi siitä, että\nvertasit hänen isäänsä Windsorin lukkariin: silloin kuin siinä pesin\nhaavaasi, vannoit minulle naivasi minut ja tekeväsi minusta armollisen\nrouvan. Voitko sitä kieltää? Eikö siinä samassa muori Talinen, lahtarin\nvaimo, tullut sisään ja kummitellut minua? Mitä? Eikö tullut lainaamaan\nkupollista etikkaa ja sanonut, että hänellä oli aika pöytyrillinen\nrapuja, jolloin sinä sait halun syödä muutamia, johon minä sanoin,\nettei ne tee tuoreen haavan hyvää? Ja etkö sinä, kun hän oli mennyt\nrappusia alas, pyytänyt, etten olisi niin tuttavallinen tuollaisten\nhalpasäätyisten kanssa? Ja etkö sanonut, että minua ennen pitkää\nkutsuttaisiin rouvaksi? Ja etkö silloin suudellut minua ja pyytänyt\nminua hankkimaan sinulle kolmeakymmentä killinkiä? Pane kaksi sormea\nkirjan päälle, ja kiellä, jos voit.\n\nFALSTAFF.\nHyvä herra, se raukka ei ole oikein viisas; hän huutaa toisesta päästä\nkaupunkia toiseen, että vanhin poikansa on teidän näköisenne. Hän on\nollut hyvissäkin varoissa, ja totta on, että köyhyys on pannut hänen\npäänsä vähän pyörälle. Mutta mitä noihin tyhmiin oikeudenpalvelijoihin\ntulee, niin pyydän teitä niin laittamaan, että saan heiltä hyvitystä.\n\nYLITUOMARI.\nSir John, sir John! Tunnen hyvin teidän tapanne vääntää suoran asian\nvääräksi. Ei viaton katsantonne eikä tuo sanojenkaan tulva, joka teistä\nvirtaa mitä röyhkeimmällä julkeudella, voi estää minua asiaa\npuolueettomasti punnitsemasta. Te olette, siltä minusta näyttää,\njuonillanne kietonut tämän vaimon herkän mielen ja saanut\nkäytettäväksenne sekä hänen rahansa että hänen ruhonsa.\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, se on totta, mylord.\n\nYLITUOMARI.\nPyydän, vaiti. -- Maksakaa mitä olette hänelle velkaa, ja palkitkaa\nmitä olette hänelle koiruutta tehnyt; toisen voitte tehdä puhtaalla\nrahalla ja toisen ilmeisellä katumuksella.\n\nFALSTAFF.\nMylord, noita nuhteita en aio pitää hyvänäni, mitään niihin\nvastaamatta. Te sanotte ylevää suoruutta röyhkeäksi julkeudeksi; joka\nvaan pokkuroi eikä sano niin mitään, se on muka hyviö. Ei, mylord,\nsyvimmällä kunnioituksella puhuen, minä en aio olla nöyrin\npalvelijanne. Sen vaan sanon teille, että noista oikeudenpalvelijoista\nmielin päästä, koska olen kiireissä toimissa ja kuninkaan asioilla.\n\nYLITUOMARI.\nPuhutte niinkuin teillä olisi valtuus tehdä vääryyttä; mutta osoittakaa\nnyt mainettanne tosi työssä ja hyvittäkää tämä vaimo parka.\n\nFALSTAFF.\nTulkaa tänne, emäntä.\n\n    (Vie hänet syrjään.)\n\n    (Gower tulee.)\n\nYLITUOMARI.\nNo, herra Gower, mitä uutta?\n\nGOWER.\nKuningas sekä Walesin prinssi Henrik\nTääll' ovat kohta; lisää kertoo tämä.\n\n    (Antaa kirjeen.)\n\nFALSTAFF.\nNiin totta kuin olen aatelismies, --\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, tuon olen ennenkin kuullut.\n\nFALSTAFF.\nNiin totta kuin olen aatelismies; -- kas niin, ei siitä sen enempää.\n\nEMÄNTÄ.\nKautta tämän taivaallisen maan, jota tallaan, täytyy kuin täytyykin\nminun pantata sekä hopeani että ruokahuoneistani seinäverhot.\n\nFALSTAFF.\nLasit, lasit, ne ne ovat parhaita juoma-astioita; ja\nmitä seiniin tulee, niin pikku sievä pilajuttu, tai kertomus\ntuhlaajapojasta, tai joku saksalainen vesivärillä maalattu metsäsianajo\nvastaa tuhansia tuollaisia uutimia ja koin syömiä seinäverhoja. Laita\ntänne kymmenen puntaa, jos voit. Jos ei sulla olisi noita oikkujasi,\nniin olisit paras likka koko Englannissa. Mene ja pese silmäsi, ja\nperuuta haasto. Kas niin, noin et saa minun kanssani oikutella. Etkö\ntunne minua? Niin, niin, kyllä tiedän, että sinua on tähän houkuteltu.\n\nEMÄNTÄ.\nHyvä sir John, eikö kaksikymmentä nobelia riitä? Tottakin,\nvastenmielistä on minulle pantata hopeani, toden totta.\n\nFALSTAFF.\nNo, olkoon menneksi; täytyy keksiä toisia keinoja. Sinä olet kuin\noletkin hupakko.\n\nEMÄNTÄ.\nNo, no, saatte kaikki, vaikka hameeni menisi pantiksi. Tulettehan\nillalliselle? Ja maksattehan minulle kaikki yht'aikaa?\n\nFALSTAFF.\nTahdonko elää? -- (Bardolphille.) Mene mukaan, mene mukaan! Älä\nhellitä! Älä hellitä!\n\nEMÄNTÄ.\nKutsunko Torkko Hurstisen ruokaseuraksi teille?\n\nFALSTAFF.\nEi sanaakaan enää! Tulkoon vaan.\n\n    (Ravintolanemäntä, Bardolph, oikeudenpalvelijat\n    ja paashi menevät.)\n\nYLITUOMARI.\nOlen parempiakin uutisia kuullut.\n\nFALSTAFF.\nMitä uutisia, mylord?\n\nYLITUOMARI.\nMissä makasi kuningas viime yön?\n\nGOWER.\nBasingstokessa, mylord.\n\nFALSTAFF.\nToivoakseni kaikki on hyvin, mylord. Mitä uutisia kuuluu, mylord?\n\nYLITUOMARI.\nPalaako kotiin koko sotavoima?\n\nGOWER.\nEi suinkaan: viisisataa ratsua\nJa viisitoistasataa jalkamiestä\nOn Lancasterin prinssiin liittynyt\nNorthumberlandia ja piispaa vastaan.\n\nFALSTAFF.\nArvokas loordi, palaako kuningas Walesista?\n\nYLITUOMARI.\nMinulta viipymättä kirjeen saatte;\nMua seuratkaa, ma pyydän, herra Gower.\n\nFALSTAFF.\nMylord!\n\nYLITUOMARI.\nMitä tahdotte?\n\nFALSTAFF.\nHerra Gower, saanko kunnian pyytää teitä päivälliselle?\n\nGOWER.\nMinun tulee noudattaa tämän armollisen herran käskyjä. Kiitoksia vaan,\nsir John.\n\nYLITUOMARI.\nSir John, te vitkastelette liiaksi; teidänhän tulee sotamiehiä nostaa\nniistä kreivikunnista, joiden kautta marssitte.\n\nFALSTAFF.\nSuvaitsetteko illastaa kanssani, herra Gower?\n\nYLITUOMARI.\nMikä houkko oppi-isä on teille tuollaisia tapoja opettanut, sir John?\n\nFALSTAFF.\nHerra Gower, jos ne eivät minulle sovellu, niin oli se houkko, joka\nniitä minulle opetti. -- Sehän se on, herraseni, se oikea miekkailijan\ntapa: pisto pistosta, ja sitten erotaan pois.\n\nYLITUOMARI.\nNo, Herra sinua valaiskoon! Sinä se olet houkkojen houkko.\n\n    (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Lontoo. Toinen katu.\n\n    (Prinssi Henrik ja Poins tulevat.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nUsko pois, minä olen tavattomasti väsynyt.\n\nPOINS.\nNiiksikö on tullut? Minä kun uskoin, että väsymys ei uskaltaisi ryhtyä\nnoin ylhäiseen vereen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMutta minuun se ryhtyy, vaikka kyllä ylhäisyyteni punastuu sitä\ntunnustaessaan. Eikö ole minunlaiselleni hieman halpamaista haluta\nkaljaa?\n\nPOINS.\nNiin, prinssi ei todellakaan saisi olla niin pintapuolinen tiedoiltaan,\nettä ajattelisikaan noin heikkoa laitosta.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMinun ruokahaluni siis ei näytä olevan ruhtinaallista alkuperää, sillä,\ntotta totisesti, nyt minä ajattelen tuota halpaa luontokappaletta,\nkaljaa. Mutta nämä nöyryyttävät ajatukset tekevät, totta puhuen,\nsuuruuteni minulle vastenmieliseksi. Mikä häpeä onkaan minulle muistaa\nsinun nimesi? Tai tuntea huomenna sinun kasvosi? Tai hankkia tietooni,\nkuinka monta paria sinulla on silkkisukkia, nimittäin nuo tuossa ja ne\nentiset persikankarvaiset? Tai pitää lukua paidoistasi: nimittäin yksi\nliikanainen ja yksi käytännössä? Mutta tuon tietää pallohuoneen isäntä\nparemmin kuin minä, sillä sinun pyykissäsi on paha vesipako, kun et ole\nsiellä pallosauvaa heiluttamassa; ja sitä et ole tehnyt moneen aikaan\nsiitä syystä, että alankomaittesi jätteet ovat paittoutuneet nielemään\nhollantilaisen alusmaasi; ja Jumala tiesi, saavatko nuo, jotka parkuvat\nliinavarastosi raunioissa, periä hänen valtakuntaansa. Mutta kätilöt\nsanovat, että lapset eivät sille mitään voi; siitä vaan ihmiskunta\nlisääntyy ja sukulaisuudet vahvistuvat armottomasti.\n\nPOINS.\nHuonosti soveltuu niin raskaan työn perästä puhua tuommoista roskaa!\nSanokaa, kuinka moni nuori prinssi sitä tekisi, jos hänen isänsä olisi\nniin sairas, kuin teidän tällä haavaa on?\n\nPRINSSI HENRIK.\nSanonko sinulle jotakin, Poins?\n\nPOINS.\nSanokaa, mutta sanokaa jotakin oikein oivaa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKyllin oivaa sinun kaitaisellesi älyniekalle.\n\nPOINS.\nNo, antaa tulla; minä olen jo varuillani sitä torjumaan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo niin, sen sanon sinulle, että ei sovi minun olla murheellinen siitä,\nettä isäni nyt on sairas; vaikka kyllä voisin sanoa sinulle --\nmokomalle, jota suvaitsen, paremman puutteessa, kutsua ystäväkseni --\nettä voisin olla murheellinen, ja oikein toden perästä murheellinen.\n\nPOINS.\nTuskinpa tällaisessa tilassa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKautta tämän käden! Luulet, että minä olen yhtä syvään piirretty\npaholaisen kirjaan paatumuksesta ja kovakorvaisuudesta kuin sinä ja\nFalstaff. Lopussa se nähdään. Sen vaan sinulle sanon, että sydämmeni\nsisällisesti vuotaa verta siitä, että isäni on niin sairas; ja\nsellainen huono seura kuin sinun, on syystä tehnyt kaiken ulkonaisen\nmurheen osoituksen mahdottomaksi.\n\nPOINS.\nMistä syystä?\n\nPRINSSI HENRIK.\nMitä ajattelisit minusta, jos itkisin?\n\nPOINS.\nAjattelisin, että olette mitä ruhtinaallisin tekopyhä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSitä joka ihminen ajattelisi; ja sinä olet onnellinen mies, kun\najattelet mitä joka ihminen ajattelee. Ei ole toista maailmassa, jonka\najatukset pysyisivät niin yleisellä valtatiellä kuin sinun; todellakin,\njok'ainoa ihminen luulisi minua tekopyhäksi. Ja mikä se panee sinun\nkorkea-arvoista ajatustasi niin ajattelemaan?\n\nPOINS.\nSe, että olette ollut niin maailmallinen ja niin kovin takertunut\nFalstaffiin.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJa sinuun.\n\nPOINS.\nKautta päivän valon! Minusta ei muuta puhuta kuin hyvää; sen minä\nsaatan kuulla omin korvin. Pahin, mitä voivat minusta sanoa, on se,\nettä olen nuorin veli ja poika, jolla on sydän paikallaan; ja näitä\nkahta asiaa en voi auttaa, sen tunnustan. Tuhat tulimmaista, tuossa\ntulee Bardolph.\n\n    (Bardolph ja paashi tulevat.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nJa poika, jonka annoin Falstaffille. Kun hänet annoin, oli poika\nkristitty; ja katsos, eikö se lihava lurjus ole siitä tehnyt apinaa!\n\nBARDOLPH.\nJumala varjelkoon teidän armoanne!\n\nPRINSSI HENRIK.\nSamoin teitä, jalosukuinen Bardolph!\n\nBARDOLPH (paashille).\nVai niin, sinä siveä aasi, sinä häveliäs narri, oikeinko punastut?\nMiksi nyt punastut? Mikä neitseellinen asemies sinusta on tullut? Onko\nse nyt mikään hirveä asia viedä neitsyys oluthaarikalta?\n\nPAASHI.\nArmollinen herra, vast'ikään hän minua huusi punaisen\nristikko-ikkunan takaa,[6] ja minä en voinut hänen naamaansa vähääkään\nerottaa ikkunasta; vihdoin keksin hänen silmänsä, ja silloin luulin,\nettä hän oli tehnyt kaksi läpeä krouvariakan uuteen alushameeseen ja\ntirkisteli niistä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEikö ole poika edistynyt?\n\nBARDOLPH.\nHiiteen, senkin kirottu kököttävä kaninpoika! Hiiteen!\n\nPAASHI.\nHiiteen, senkin riivattu Althean uni![7] Hiiteen!\n\nPRINSSI HENRIK.\nSelitä, poika; mikä uni?\n\nPAASHI.\nNiin, nähkääs, armollinen herra, Althea näki unta, että hän synnytti\ntulipalon, ja siksi sanon häntä Althean uneksi.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvä selitys, kruunun arvoinen. -- Kas tuossa, poika!\n\n    (Antaa hänelle rahaa.)\n\nPOINS.\nOo, että tämä kaunis kukkanen säilyisi madoilta! -- Kas, tuossa viisi\npenniä varokeinoksi!\n\nBARDOLPH.\nJos ette laita niin, että tämä joutuu hirteen teidän kanssanne, niin\ntapahtuu hirsipuulle vääryys.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuinka voi herrasi, Bardolph?\n\nBARDOLPH.\nHyvin, armollinen herra. Hän kuuli, että teidän armonne oli tulossa\nkaupunkiin; tässä on kirje teille.\n\nPOINS.\nSisäänjätetty asianomaisessa järjestyksessä. -- Ja kuinka voi se\nMartinpäivä,[8] teidän herranne?\n\nBARDOLPH.\nRuumiillisesti hyvin, herraseni.\n\nPOINS.\nTosiaankin, hänen kuolematon osansa tarvitsee lääkäriä; mutta se ei\nhäntä liikuta. Vaikka se poteekin, niin ei se siltä kuole.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMinä sallin tuon risapaiseen olla kanssani samalla tuttavan kannalla\nkuin koirani, ja hän onkin siihen virkaan omansa; sillä nähkääs, kuinka\nhän kirjoittaa.\n\nPOINS (lukee).\n\"John Falstaff, ritari\", -- niin, sen saa jokainen kuulla joka kerta,\nkun hänellä vaan on tilaisuus nimeään mainita; samoin kuin ne, jotka\novat kuninkaan sukua, aina kun sormeensa pistävät, sanovat: \"tässä\nvuotaa kuninkaallista verta.\" \"Kuinka niin?\" kysäisee joku, joka ei ole\nyskää ymmärtävinään; vastaus on käsillä, niinkuin lainanhakijan lakki:\n\"minä olen, herraseni, kuninkaan köyhä sukulainen.\"\n\nPRINSSI HENRIK.\nNiin, meidän sukuja he tahtovat olla, vaikka sukulaisuutensa\njohtaisivatkin Japhetista saakka. Mutta kirje!\n\nPOINS.\n\"Sir John Falstaff, ritari, kuninkaan pojalle, isänsä lähimmäiselle,\nHenrikille, Walesin prinssille, tervehdys.\" -- Ha, ha, tämähän on\natesti!\n\nPRINSSI HENRIK.\nVaiti!\n\nPOINS.\n\"Jäljitellen kuuluisaa roomalaista tahdon olla lyhyt\" -- tarkoittaa\nvarmaankin: lyhyt- tai ahdashenkinen. -- \"Jätän itseni sinun suosioosi,\njätän hyvästi ja jätän sinut. Älä ole liiaksi tuttavallinen Poinsin\nkanssa, sillä hän väärin käyttää suosiotasi siihen määrään, että vannoo\nsinun naivasi hänen sisarensa Leenan. Tee katumusta joutohetkinä\nvoimaisi mukaan, ja sillä hyvästi.\n\n    \"Sinun, niin totta kuin jaa ja ei se on, aina sen mukaan,\n    miten häntä kohtelet -- Hannu Falstaff hyvien ystävien\n    kesken, John veljien ja sisarien kesken, ja sir John koko\n    Europan kesken.\"\n\nPrinssi hyvä, tämän kirjeen kastan sektiin ja pakotan häntä syömään\nsen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSiten pakottaisit häntä syömään omat sanansa. Mutta niinkö minua\npitelet, Eetu? Pitääkö minun naida sinun sisaresi?\n\nPOINS.\nSuokoon Jumala, ettei tyttö pahempiin joutuisi! Mutta tuota en ole\nkoskaan sanonut.\n\nPRINSSI HENRIK.\nNäin me teemme pilaa ajasta, ja viisaitten henget istuvat pilvissä ja\nilkkuvat meitä. -- Onko herranne täällä Lontoossa?\n\nBARDOLPH.\nOn, armollinen herra.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMissä hän illastaa? Vieläkö se vanha karju vanhassa lätissään\nherkuttelee?\n\nBARDOLPH.\nVanhassa paikassa, armollinen herra, Eastcheapissa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKetä on hänellä seurana?\n\nPAASHI.\nEphesiläisiä,[9] armollinen herra, vanhan kirkon miehiä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nOnko naisia mukana pöydässä?\n\nPAASHI.\nEi, armollinen herra, muita kuin vanha rouva Vilkas ja mamseli Torkko\nHurstinen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMikä pakana tuo lienee?\n\nPAASHI.\nSiivo rouvasnainen ja herrani sukulainen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nYhtä läheistä sukua kuin pappilan lehmät on herraskartanon sonnille. --\nEetu, yllätämmekö heidät kesken illallista?\n\nPOINS.\nOlen varjonne, prinssi, seuraan teitä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuule, poika -- ja te, Bardolph! Ei hiiskausta herrallenne, että minä\nolen kaupungissa! -- Kas tuossa kielen pitimeksi!\n\nBARDOLPH.\nMinulla ei ole kieltä, herra.\n\nPAASHI.\nJa mitä minun tulee kieleeni, niin sen kyllä hillitsen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHyvästi siis, ja menkää. --\n\n    (Bardolph ja paashi menevät.)\n\nTuo Torkko Hurstinen on varmaankin joku valtamaantie.\n\nPOINS.\nYhtä yleinen, sen takaan, kuin Saint Albansin ja Lontoon välinen.\n\nPRINSSI HENRIK.\nMiten saisimme nähdä Falstaffin tänä iltana oikeassa karvassaan ja itse\nolla näkymättöminä?\n\nPOINS.\nPuemme yllemme nahkatakit ja esiliinat ja palvelemme häntä passareina\npöydässä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJumalasta härkä? Ankara alennus! Mutta niin teki Jupiter.\nKuninkaanpojasta viinuri? Katala muutos! Mutta niin teen minä; sillä ei\nniin hyvää asiaa, ettei hieman hullutusta. Tule, Eetu.\n\n    (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Workworth. Linnan edusta.\n\n    (Northumberland, lady Northumberland ja\n    lady Percy tulevat.)\n\nNORTHUMBERLAND.\nVoi, rakas vaimo, kallis tytär, älkää\nMun hurjaa hankettani estelkö;\nPois heittäkää tuo ajan nuiva muoto,\nVaivaksi muuten käytte niinkuin sekin.\n\nLADY NORTHUMBERLAND.\nMa luovun siis ja enempää en puhu;\nTee tahtos, älysi sua johtakoon.\n\nNORTHUMBERLAND.\nArmaani, panttina on kunniani,\nJa lähtöni sen yksin lunastaa.\n\nLADY PERCY.\nPois tästä sodast' olkaa, Herran tähden!\nSananne, isä, kerran ennen söitte,\nKun enemmän se velvoitti kuin nyt:\nKun Percynne, kun kallis Henrikkini\nLoi monet katseet Pohjaan, nähdäksensä\nIsänsä apujoukot, mutta turhaan.\nKen silloin vaati teitä kotiin jäämään?\nSiin' ehtyi kahden maine, isän, pojan.\nIsänpä maineen kirkastakoon taivas!\nPoikanne maine, se niin säkenöitsi,\nKuin sinitaivaalt' aurinko; sen loiste\nEnglannin koko ritariston johti\nUrosten töihin; kuvastin hän oli,\nMiss' aateliset nuoret peilailivat.\nKen niin kuin hän ei käynyt, oli rampa;\nJa sorahdus, jok' oli virhe hällä,\nSe tuli sankarien ihanteeksi;\nNe, joilla puhe oli vieno, tyyni,\nTät' aimo lahjaa väärin käyttivät,\nVaan häntä matkiakseen. Kieleen, käyntiin,\nElämän tapaan, mielihuvituksiin,\nSotataitohon ja veren-oikkaan nähden\nHän oli ohje, peili, kirja, malli,\nJot' apinoittiin. Ja tuon miesten ihmeen,\nTuon jumaloidun, tuon te jätitte,\nVäistyitte tuosta väistymättömästä,\nJok' epäedukseen sai sodan julmaa\nJumalaa katsella ja pitää puoltaan,\nKun mikään muu kuin Hotspur-nimen kaiku\nEi kestänyt; -- näin hänet jätitte,\nOi, älkää henkeään nyt solvatko\nSill', että muille paremmin kuin hälle\nSananne pidätte! Ne jättäkää!\nOn vahva marsalkin ja piispan voima:\nJos puolet siit' ois armaallani ollut,\nNyt Hotspuria kaulaisin ja Monmouth\nMakaisi haudassansa.\n\nNORTHUMBERLAND.\n                     Kirousta!\nMiehuuden multa riistät, tytär kaunis,\nKun uudelleen sa revit vanhaa haavaa.\nNyt vaara etsiä mun täytyy, muuten\nSe etsii minut toiste, kun en ole\nNäin varustettu.\n\nLADY NORTHUMBERLAND.\n                 Pakoon Skotlantiin,\nSiks että aateli ja nostoväki\nOn hiukan saanut voimiansa koittaa!\n\nLADY PERCY.\nJos etua he saavat, silloin heihin\nTe liittykää kuin teräksinen vanne\nLujuutta lujittain; mut, Herran tähden,\nEnsinnä antakaatte heidän koittaa.\nNiin teki poikanne, se sallittiin;\nNiin tulin minä leskeks, eikä kyllin\nNyt elämäni riitä kastelemaan\nSilmäini kyynelillä muistokukkaa,\nEtt' itäis se ja pilviin kohoaisi\nTuon jalon puolisoni muisteloksi.\n\nNORTHUMBERLAND.\nPois sisään tulkaa. Nyt on mieli mulla\nKuin luode korkeimmilleen paisuneena;\nSe seisoo, valumatta puoleen, toiseen.\nTavata arkkipiispaa tahtoisin,\nMut tuhansia syit' on estämässä.\nPois menen Skotlantiin ja sinne jään,\nSiks kunnes aika käskee kääntymään.\n\n                         (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Lontoo, Huone Metsäsianpään ravintolassa Eastcheapissa.\n\n    (Kaksi viinuria tulee.)\n\n1 VIINURI.\nMitä hittoja sinä tuossa tuot? Ritari-ispinöitäkö? Tiedäthän, ettei\nHannu ritari pidä ritari-ispinöistä.\n\n2 VIINURI.\nTotta puhut, piru olkoon. Prinssi kerran pani hänen eteensä kupollisen\nritari-ispinöitä ja sanoi, että siinä niitä oli viisi kappaletta lisää\nHannu ritaria; sitten hän otti hatun päästänsä ja lisäsi: \"sulkeudun\nnäiden kuuden vanhan, kuivan, kutistuneen ritari-mallukan suosioon.\"\nTuo karvasteli hänen sydäntänsä; mutta sen hän nyt jo on unhottanut.\n\n1 VIINURI.\nNo, kata nyt vaan pöytä ja pane ne esille; ja kuulehan, koeta saada\nkäsiisi Luikun soittokunta; mamseli Hurstinen tahtoisi kuulla hiukan\nsoittoa. Mutta joutuin! -- Huone, missä illastavat, on liian kuuma; he\ntulevat heti.\n\n2 VIINURI.\nKuules, prinssi ja herra Poins ovat täällä tuossa tuokiossa; tahtovat\nsaada meiltä pari takkia ja esiliinaa, joihin pukeutua; mutta sir John\nei saa siitä mitään vihiä saada; Bardolph on tuonut sanan.\n\n1 VIINURI.\nSaakeli soikoon, nyt saamme oikein hauskaa; tästä syntyy verraton kuje.\n\n2 VIINURI.\nLähden katsomaan, enkö tapaisi Luikkua.\n\n    (Menee.)\n\n    (Ravintolanemäntä ja Torkko Hurstinen tulevat.)\n\nEMÄNTÄ.\nOikein totta, sydänkäpyseni, minusta sinä nyt olet oikein erikoisen\nhyvässä templatuurissa: punssisi lyö niin tavattomasti, ettei sen\nparempaa voi sydän toivoa, ja ihokarvasi on, usko pois, niin punainen\nkuin mikäkin ruusu. Mutta liian paljon olet, totta puhuen, juonut\nkanaljansektiä; se viini se raukaisee ihmeellisesti ja huumaa veren\nniin, että humahtaa. -- No, kuinka sinun nyt on?\n\nTORKKO.\nParemmin kuin äsken. Uh!\n\nEMÄNTÄ.\nSepä hyvä sana; hyvä sydän on kullan väärtti. Kas, tuossa tulee sir\nJohn.\n\n    (Falstaff tulee laulaen.)\n\nFALSTAFF.\n\"Ol' Arthur hovissaan\" -- Tyhjennä pottu! --\n\"Kuningas arvossaan.\"\n    (Viinuri menee.)\nNo, kuinka voitte, mamseli Torkko?\n\nEMÄNTÄ.\nHänellä on se pyörtymyksen setki; on oikein.\n\nFALSTAFF.\nNiin on kaikkien naiseläjäin; kun saavat setken, niin pyörtyvät.\n\nTORKKO.\nSenkin likainen turvakko! Senkö lohdutuksen teiltä saan?\n\nFALSTAFF.\nTe niitä turpeita turvakoita teette, neiti Torkko.\n\nTORKKO.\nMinäkö niitä teen? Syömäryys ja taudit niitä tekevät, enkä minä.\n\nFALSTAFF.\nJos kokin kautta tulee syömäryys, niin tulee teidän kauttanne taudit,\nTorkko. Teiltä me ne saamme, Torkko, teiltä me ne saamme; eikö totta,\npuhto pulmoseni, eikö totta?\n\nTORKKO.\nTotta kyllä: vitjamme ja hohtokivemme.\n\nFALSTAFF.\nNiin, \"korut, päärlyt ja punahelmet\", -- sillä joka uljaasti ottelee,\ntulee ontuen leikistä, tiedäthän sen; tulee rikosta, peitsi uljaasti\nsojossa, ja sitten uljaasti haavurin luo; ryntää uljaasti tykinsuuta\nvastaan; --\n\nTORKKO.\nHirteen, senkin siivoton likakinttu, hirteen!\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, niin, aina vaan sitä vanhaa nuottia! Aina kun te kaksi yhdytte,\nniin joudutte jupakkaan. Toden totta, te molemmat olette niin\nvastakarvaisia kuin kaksi kuivaksi paahdettua leivänviipaletta; toinen\nei voi kantaa toisen heikkouksia. Hyväinen aika! Toisen pitää kantaa,\nja sitä tulee (Torkolle) sinun tehdä; sinä olet se heikompi astia,\nniinkuin sanotaan, se tyhjempi astia.\n\nTORKKO.\nMikä heikko, tyhjä astia voi kantaa tuollaista suunnatonta ja\ntäysinäistä härkätynnyriä? Hänessä sitä on koko laivalastillinen\nBordeauxin värkkiä; ette ole koskaan nähnyt laivanruumaa niin täyteen\nsullottua. -- No niin, Hannu, olkaamme ystäviä taas; sinä menet sotaan,\nja saanko sinua enää koskaan nähdä vai en, sitä ei kukaan ihminen kysy.\n\n    (Viinuri palajaa.)\n\nVIINURI.\nHerra, vänrikki Pistooli on tuolla alhaalla ja tahtoo teitä puhutella.\n\nTORKKO.\nHirteen se riivatun öyhkäri! Älkää päästäkö häntä tänne; niin\nrivosuista ilkiötä ei ole toista koko Englannissa.\n\nEMÄNTÄ.\nJos hän öyhkäilee, niin ei hän saa tulla sisään; ei totta totisesti\nsaakaan! Minun pitää naapurieni kanssa elää; en kärsi mitään\nöyhkäreitä. Minulla on hyvä nimi ja maine siinä kuin toisellakin. Ovi\nkiinni! Tänne ei pääse mitään öyhkäreitä. En ole näin pitkälle elänyt,\nettä nyt sallisin öyhkäreitä. Ovi kiinni, sanon minä.\n\nFALSTAFF.\nKuuletko, emäntä?\n\nEMÄNTÄ.\nMalttakaa mielenne, sir John; tänne ei pääse mitään öyhkäreitä.\n\nFALSTAFF.\nEtkö kuule, hän on minun vänrikkini.\n\nEMÄNTÄ.\nHui hai, sir John, turhaa puhetta! Teidän öyhkäri vänrikkinne ei tule\nsisään tämän muijan ovesta. Tässä taannoin olin käsketty herra Hivusen,\nkomisarjuksen, eteen, ja hän kun sanoi minulle -- se oli viime\nkeskiviikkona, ei siitä sen kauempaa ole -- \"naapurin muori Vilkas\",\nsanoi hän, -- herra Mykkänen, pastorimme, oli hänkin siinä saapuvilla,\n-- \"naapurin muori Vilkas\", sanoi hän, \"päästäkää tykönne vaan siivoa\nväkeä, sillä\", sanoi hän, \"teillä on huono maine\"; ja miksi hän sen\nsanoi, sen kyllä tiedän; \"sillä\", sanoi hän, \"te olette kunniallinen\nvaimo ja teistä luullaan hyvää; katsokaa siis, mitä väkeä päästätte\ntykönne; älkää mitään öyhkäriseuraa päästäkö\", sanoi hän. -- Ei, tänne\nei öyhkäriä päästetä. -- Siunaillut olisitte, jos olisitte kuullut,\nmitä hän sanoi. -- En, minä en kärsi öyhkäreitä.\n\nFALSTAFF.\nHän ei ole mikään öyhkäri, kuuletkos, vaan mitä hiljaisin kruununmies,\nusko pois; hän antaa sinun silitellä itseään yhtä siivosti kuin\nsusikoiran penikka; hän ei öyhkäise kalkkunakanallekaan, jos se\nvähänkin pöyhistää höyheniään vastarintaan. -- Viinuri, kutsu tänne\nhänet.\n\nEMÄNTÄ.\nKruununmies, niinkö sanotte? Minä en huoneestani kiellä ketään\nrehellistä miestä enkä ketään kruununmiestä liioin. Mutta minä en pidä\nöyhkäreistä. Totisesti, minä voin pahoin, jos joku sanoo: öyhkäri.\nTunnustelkaas, herrat, kuinka vapisen; nähkääs, enkö puhu totta?\n\nTORKKO.\nTodellakin vapisette, rouva.\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, enkö? Niin, toden totta, vapisen, ja lisäksi kuin haavan lehti;\nen voi kestää noita öyhkäreitä.\n\n    (Pistooli, Bardolph ja paashi tulevat.)\n\nPISTOOLI.\nJumala teitä varjelkoon, sir John!\n\nFALSTAFF.\nTerve, vänrikki Pistooli! Kas tässä, Pistooli, tässä panen sinuun\nsektipanoksen: laukaise nyt emäntääni.\n\nPISTOOLI.\nLaukaisen häneen oikein kaksi luotia, sir John.\n\nFALSTAFF.\nHän on luodin pystymätön; häntä sinun on työläs loukata.\n\nEMÄNTÄ.\nMinua ei liikuta luotinne eikä pistoolinne; minä en juo kenellekään\nmieliksi enempää kuin siedän, enpäs vaan.\n\nPISTOOLI.\nSitten teihin, mamseli Torkko; laukaisen teihin.\n\nTORKKO.\nLaukaisetko minuun? Huuti, senkin rupipää! Tuommoinen halpa, kurja,\nhävytön veijari, jolla ei ole paitaakaan ruumiillaan! Pois, senkin\nhomenokka, pois! Minä olen herrasi herkkua.\n\nPISTOOLI.\nTunnen teidät, mamseli Torkko.\n\nTORKKO.\nHiiteen, senkin lakkarivaras! senkin likainen pitkäkynsi, pois! Pois\nminusta riettaat hyppysesi, muuten tämän viinin kautta, isken veitseni\nhomeiseen kitaasi! Hiiteen, senkin olutpönttö, senkin kampura,\nmiekkakulu töhrys! -- Onko siitä jo paljonkin aikaa, herraseni? Hei\nvaan, kaksi nauhaa olalla! Onpas sitä siinä!\n\nPISTOOLI.\nTuosta pistän kaularöyhelönne puhki.\n\nFALSTAFF.\nHilly, Pistooli: täällä et saa purkaa panostasi. Painalla pois meidän\nseurastamme.\n\nEMÄNTÄ.\nÄlkää, hyvä kapteeni Pistooli, älkää täällä, kapteeni kulta!\n\nTORKKO.\nKapteeni! Senkin iljettävä, kirottu veijari, etkös häpeä vähän antaa\nkutsua itseäsi kapteeniksi? Jos kapteeneilla olisi minun sisuni, niin\npieksisivät sinut täältä ulos, kun anastat heidän nimensä, ennenkuin\nolet sen ansainnut. Sinäkö kapteeni, mokomakin katala! Ja miksi?\nSiksikö, että porttolassa revit rikki tyttöraukan röyhelön? -- Hänkö\nkapteeni! Hirteen koko elävä! Elää homehtuneilla hautaluumuilla[10] ja\nvanhoilla henkisillä. Kapteeni! Tuollaiset konnat mielivät tehdä\n'kapteeni' sanan yhtä vihattavaksi kuin 'liike' sanan, joka oli\nerikoisen hieno sana, ennenkuin se joutui huonoon seuraan; tuosta\npitäisi siis kapteenien ottaa vaaria.\n\nBARDOLPH.\nMenehän nyt täältä, hyvä vänrikki.\n\nFALSTAFF.\nPst! Sananen, mamseli Torkko.\n\nPISTOOLI.\nMinä en mene. Sanon sinulle jotakin, korpraali Bardolph; tahtoisin\nrepiä rikki tuon naikon, -- vaadin kostoa.\n\nPAASHI.\nMene täältä, ole hyvä.\n\nPISTOOLI.\nEnsin olkoon hän kirottu,[11] -- Pluton kirottuun järveen, hornan\nkuiluun Erebuksen seuraan ja muun häijyn piinan lisäksi. -- Kestä,\nvekara ja naru, sanon minä! -- Hornaan, senkin koirat, hornaan! Hornaan\nsenkin osattaret! Eikö Ireene ole täällä?\n\nEMÄNTÄ.\nRauhoittukaa, hyvä kapteeni Pisi! Tottakin, nyt on jo kovin myöhä.\nPyydän, keventäkää kiukkuanne.\n\nPISTOOLI.\nSisua oivaa! Kuormahevosetko\nJa Aasian laihat konit, jotka päiväss'\nEi sataa virstaa ehdi, Caesareihin\nJa Kannibaleihin on verrattavat\nJa Troian kreikkalaisiin? Ennen menkööt\nKuningas Kerberuksen kanssa hornaan!\nRymytköön taivas! Turhastako riitaa?\n\nEMÄNTÄ.\nSangen katkeria sanoja, kapteeni, toden totta!\n\nBARDOLPH.\nMene nyt, hyvä vänrikki, täällä syntyy muuten kahakka.\n\nPISTOOLI.\nKuin koirat kuolkoot ihmiset!\nKuin neulat kruunut hajotkoot!\nIreene eikö täällä?\n\nEMÄNTÄ.\nEi, toden totta, kapteeni, täällä ei ole ketään sen nimistä. Hyväinen\naika! Luuletteko, että häntä teiltä kieltäisin? Rauhoittukaa, Herran\ntähden!\n\nPISTOOLI.\nSiis syö ja liho, kaunis Calipolis!\nHoi, tänne sektiä!\n_Si fortuna me tormenta, sperato me contenta_.\nMe laukaust' emme säiky: anna tulta!\nHoi, sektiä! Sa makaa tuossa, helttu.\n\n    (Laskee pois miekkansa.)\n\nJoko tuli piste? Eikö enää mitään \"ynnä muuta\"?\n\nFALSTAFF.\nPistooli, minä tahtoisin olla rauhassa.\n\nPISTOOLI.\nArmas ritari, suutelen nyrkkiäsi. Hei, pojat! Me olemme nähneet\nseulaiset.\n\nTORKKO.\nHerran tähden, paiskatkaa hänet ulos! Minä en voi kärsiä tuollaista\nriitapukaria.\n\nPISTOOLI.\nPaiskatkaa ulos, niinkö? On niitä tuollaisia juoksutammoja ennenkin\nnähty!\n\nFALSTAFF.\nNakkaa ulos hänet, Bardolph, niinkuin noppakivi. Jos hän on niin turha\nmies, että puhuu vaan turhaa, niin on turhaa, että hän on täällä.\n\nBARDOLPH.\nKas niin, alas portaista, mies!\n\nPISTOOLI.\nLihaako tehdään siis ja veritahraa?\n\n    (Tarttuu miekkaansa.)\n\nNukuta siis mua, tuoni! Tuskanpäivät päätä!\nAvoimet, syvät, julmat haavat päästäkööt\nNuo kolmoissiskot irti! Riennä, Atropos!\n\nEMÄNTÄ.\nTästä tulee kaunis historia.\n\nFALSTAFF.\nPoika, anna tänne miekkani.\n\nTORKKO.\nÄlä, Hannu hyvä, älä paljasta, minä pyydän.\n\nFALSTAFF.\nAlas portaista, sanon minä.\n\n    (Paljastaa miekkansa.)\n\nEMÄNTÄ.\nTämäpä kaunista meteliä! Ennen heitän koko liikkeen, kuin elän näin\npelossa ja sätkässä. Kyllä täällä vielä murhia tulee, uskokaa pois. --\nJesta, jesta, pankaa pois nuo paljaat aseet, pois nuo paljaat aseet!\n\n    (Bardolph ja Pistooli menevät.)\n\nTORKKO.\nRauhoitu, Hannuseni, rauhoitu; se konna on jo poissa. Voi, sinä\nriivatun urhakka pikku vesa, sinä!\n\nEMÄNTÄ.\nSaitteko haavan sapsoonne? Minusta hän teki hirveän pukkauksen mahaanne\nkohti.\n\n    (Bardolph palajaa.)\n\nFALSTAFF.\nViskasitko hänet ulos?\n\nBARDOLPH.\nKyllä, herra. Se lurjus on päissään. Te haavoititte häntä olkaan,\nherra.\n\nFALSTAFF.\nLurjus! Vastustaa minua!\n\nTORKKO.\nAh, sinä suloinen pikku hirtehinen! Voi, sinä apina parka, kuinka olet\nhiessä! Tulehan, kun pyyhin kasvosi, -- tulehan, pikku simaturpa! --\nVoi, sinä riiviö, kuinka sinusta pidän! Olet urhoollinen kuin Troian\nHektori, viiden Agamemnonin veroinen ja kymmenen kertaa parempi kuin ne\nyhdeksän sankaria.[12] Voi, sinä senkin vintiö!\n\nFALSTAFF.\nSenkin pannahinen ruoja! Minä sen roiston kimmahutan ilmaan sängyn\npeitteessä.\n\nTORKKO.\nTee se, jos sydämmeltäsi hennot. Jos sen teet, niin minä sinua lakanain\nvälissä valppaan.\n\n    (Soittajia tulee.)\n\nPAASHI.\nSoittokunta on täällä, herra.\n\nFALSTAFF.\nSiis pillit soimaan! -- Soittakaa, hyvät miehet! -- Istu tuohon\npolvelleni, Torkko! -- Se viheliäinen öyhkäri! Se riiviö luisti\nkäsistäni kuin elohopea.\n\nTORKKO.\nNiin kyllä, ja sinä häntä kinnersit kuin kirkko. Sinä riivattu pikku\nsievä jouluporsas, milloin sinä heität nuo tappelemiset päivin ja\nriuhtomiset öisin ja alat somistaa vanhaa ruhoasi taivasta varten?\n\n    (Perälle ilmestyvät prinssi Henrik ja Poins,\n    viinureiksi puettuina.)\n\nFALSTAFF.\nVaiti, rakas Torkkoseni! Älä haastele niinkuin ruumiinkallo: älä\nmuistuta minulle loppuani.\n\nTORKKO.\nKuulehan, minkälaatuinen mies tuo prinssi on?\n\nFALSTAFF.\nHyvä, typerä, nuori mies; hänestä olisi tullut hyvä pöydän kattaja, hän\nleikkelisi leipiä hyvin.\n\nTORKKO.\nPoins kuuluu olevan hyväpäinen.\n\nFALSTAFF.\nHänkö hyväpäinen! Hirteen koko kuvatus! Hänen päänsä on niin paksu kuin\nTewksburyn sinappi; hänessä ei ole enempää älyä kuin pölkyssä.\n\nTORKKO.\nMutta miksi prinssi häntä niin suosii?\n\nFALSTAFF.\nSiksi että heillä kummallakin on yhtä laihat sääret, ja että hän\nheittää hyvin noppaa, ja syö meriankeriaista ja saksankuminaa,[13] ja\nhörppää kynttilänpätkiä palavasta viinakeitoksesta, ja leikkii\nselkähevosta kapakkapoikien kanssa, ja hyppää jakkaran yli, ja\nvannoskelee sievästi, ja käy saappaissa yhtä sileissä kuin suutarin\nkilpisaapas, eikä synnytä riitaa puhumalla järkiasioista; lisäksi hän\nosaa tuollaisia vanhoja ilmakeikarin temppuja, jotka todistavat heikkoa\nälyä ja notkeata ruumista, ja senvuoksi prinssi hänen seuraansa sietää,\nsillä prinssi on itse samanlainen: hiuskarvakin jo kallistaisi vaa'an\ntoiselle puolelle.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEiköhän pitäisi korvat leikata tuolta pyöränrummulta?\n\nPOINS.\nPieskäämme häntä hutsunsa nähden.\n\nPRINSSI HENRIK.\nKatsohan kuinka tuo lakastunut vanhus antaa takaraivoansa kynsiä kuin\npapukaija.\n\nPOINS.\nEikö kummallista, että halut elävät niin monta vuotta kauemmin kuin\nkyky?\n\nFALSTAFF.\nSuutele minua, Torkko.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSaturnus ja Venus tänä vuonna yhdysasennossa! Mitä almanakka siihen\nsanoo?\n\nPOINS.\nJa katsokaas, kuinka tuo tulinen kolmio,[14] hänen palvelijansa,\nsuostuttelee herransa vanhaa paperia, hänen rekisteriänsä, hänen\nmuistikirjaansa?\n\nFALSTAFF.\nMaireita pusuja sinä annat.\n\nTORKKO.\nTottakin, sinua suutelen perin uskollisesta sydämmestä.\n\nFALSTAFF.\nVanha olen, vanha olen.\n\nTORKKO.\nEnemmän pidän sinusta kuin kaikista nuorista keltanokista yhteensä.\n\nFALSTAFF.\nMillaista kangasta tahdot kaapuksesi? Minä saan rahoja torstaina;\nhuomenna tuon sinulle hatun. -- Nyt hauska laulu! Tulee myöhä, aika on\nmennä levolle. Kun olen poissa, niin et kai muistakaan minua.\n\nTORKKO.\nRupeamme totisesti itkua vääntämään, jos tuollaisia puhut. Saatpa\nnähdä, etten kertaakaan somaksi pukeudu, ennenkuin sinä palaat. Nyt\nkuunnelkaamme loppuun.\n\nFALSTAFF.\nSektiä, Frans!\n\nPRINSSI HENRIK ja POINS.\nHeti, herra, heti.\n\n    (Astuvat esiin.)\n\nFALSTAFF.\nHaa! kuninkaan äpäräpoika! -- Ja etkö sinä ole Poinsin veli?\n\nPRINSSI HENRIK.\nSinä maapallo, syntiä täynnä mannermäärät, millaista elät elämää?\n\nFALSTAFF.\nParempaa kuin sinä: minä olen aatelismies, sinä olet tapinpitelijä.\n\nPRINSSI HENRIK.\nAivan oikein, herraseni; ja nyt tulen vähän selkääsi pitelemään.\n\nEMÄNTÄ.\nOo, Jumala varjelkoon teidän hyvää armoanne! Totta totisesti,\ntervetultua Lontooseen! -- No, Herra siunatkoon sinun kauniit kasvosi!\nJesta sentään, oletteko Walesista palannut?\n\nFALSTAFF.\nSinä kirotun hassu majesteetin moska, -- tämän hauraan lihan ja\npilaantuneen veren kautta, ole tervetullut!\n\n    (Laskee kätensä Torkon päälle.)\n\nTORKKO.\nHäh, sinä syötetty narri? Tiedä huutia!\n\nPOINS.\nArmollinen herra, hän tahtoo teitä vieroittaa kostostanne ja kääntää\nkaikki leikiksi, jos ette tao, kun rauta on kuuma.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSenkin kirottu talikaivos! Kuinka halpamaisesti minusta puhelit\nvast'ikään, tämän kunniallisen, siveän ja hienon fröökinän kuullen!\n\nEMÄNTÄ.\nHerra siunatkoon hyvän sydämmenne! Se hän onkin, toden totta.\n\nFALSTAFF.\nKuulitteko, mitä puhuin?\n\nPRINSSI HENRIK.\nKuulin hyvinkin; ja sinä tunsit minut nyt niinkuin silloinkin, kuin\nGadshillissä pötkit käpälämäkeen; tiesit, että minä olin takanasi, ja\npuhuit niin ehdollasi, siten koetellaksesi kärsivällisyyttäni.\n\nFALSTAFF.\nEi, ei, ei, eipäs niinkään; en luullut, että sinä olit kuulemassa.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSiis pakotan sinua tunnustamaan ehdollisen herjauksesi; ja sitten kyllä\ntiedän, miten menettelen kanssasi.\n\nFALSTAFF.\nEi herjausta, Heikku, kunniani kautta, ei herjausta!\n\nPRINSSI HENRIK.\nEikös vaikka pilkkasit minua ja sanoit pöydänkattajaksi ja\nleivänleikkaajaksi ja tiesi miksi?\n\nFALSTAFF.\nEi herjausta, Heikku!\n\nPOINS.\nEikö herjausta?\n\nFALSTAFF.\nEi herjausta, Eetu, ei toden totta, kunnon Eetu, ei vähintäkään.\nPilkkasin häntä vaan jumalattomain kuullen, etteivät jumalattomat\nhäneen ihastuisi: ja siinä tein mitä huolellisen ystävän ja uskollisen\nalamaisen tulee; ja isäsi on minulle siitä kiitoksen velassa. Ei\nherjausta, Heikku! -- ei vähääkään, Eetu, ei vähääkään! -- toden totta,\npojat, ei vähääkään!\n\nPRINSSI HENRIK.\nNäetkös nyt, että sulasta pelosta ja puhtaasta pelkuruudesta loukkaat\ntätä siveätä fröökinää, lepyttääksesi sillä meitä. Onko hän niitä\njumalattomia? Onko tämä emäntäsi niitä jumalattomia? Tai onko poika\ntuossa niitä jumalattomia? Tai kunnon Bardolph, jonka into palaa hänen\nnokassaan, onko hän niitä jumalattomia?\n\nPOINS.\nVastaa, laho kynneppää, vastaa!\n\nFALSTAFF.\nBardolph on auttamattomasti paholaisen kirjoissa; hänen naamansa on\nLuciferuksen eriskyökki, jossa tämä yksinomaan juomareita paistaa. Mitä\npoikaan tulee, niin on hänellä hyvä enkeli puolellaan, mutta piru\nhänessäkin tuppaa voitolle.\n\nPRINSSI HENRIK.\nEntä mitä tulee naisiin?\n\nFALSTAFF.\nMitä toiseen tulee, niin on hän jo helvetissä sielu-parkoja\npaistamassa. Ja mitä toiseen tulee, niin olen hänelle rahavelassa,\nmutta onko hän siitä syystä kadotettu, sitä en tiedä.\n\nEMÄNTÄ.\nEi, totta vieköön, olekaan.\n\nFALSTAFF.\nNiin, en luule sitä minäkään; arvelen, että siitä olet kuitti. Mutta\nsinua syytetään toisestakin: sallit  lihaa syötävän talossasi vastoin\nlakia; ja siitä, luulemma, joudut vielä kerran parkumaan.\n\nEMÄNTÄ.\nNiin tekevät kaikki ruokarouvat. Ja mitä on lampaanreisi tai pari koko\npaastonajaksi?\n\nPRINSSI HENRIK.\nTe, fröökinä, --\n\nTORKKO.\nMitä sanotte, teidän armonne?\n\nFALSTAFF.\nHänen armonsa sanoo jotakin, jota vastaan hänen lihansa nousee.\n\n    (Kolkutusta kuuluu.)\n\nEMÄNTÄ.\nKuka se niin kovasti oveen kolkuttaa? Katsohan, Frans!\n\n    (Peto tulee.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nNo, Peto, mitä nyt?\n\nPETO.\n                    Westminsterissä\nIsänne kuningas on; parikymment'\nOn raihnast', uupunutta sanantuojaa\nPohjasta tullut; matkallani tänne\nSivuutin kymmenkunnan päällysmiestä\nHikistä, avopäistä; kapakoista\nRymyllä kyselivät Falstaffia.\n\nPRINSSI HENRIK.\nPoins, jumal'auta, tuntoani soimaa\nNäin viettäissäni turhaan kallist' aikaa,\nKun myrsky kapinan, kuin lounatuuli,\nUtua mustaa luoden, sulaa alkaa\nJa meidän aseettomain päähän tippuu.\nMiekkani, viittani! -- Hyv' yötä, Falstaff!\n\n    (Prinssi Henrik, Poins, Peto Ja Bardolph poistuvat.)\n\nFALSTAFF.\nNyt tulee yön paras pala, ja meidän täytyy mennä ja jättää se\nnauttimatta. (Kolkutusta kuuluu.) Taaskin kolkutusta!\n\n    (Bardolph palajaa.)\n\nNo mitä? Mitä asiaa?\n\nBARDOLPH.\nSir John, teill' oiti hovihin on matka:\nOvella vartoo kymmenkunta herraa.\n\nFALSTAFF (paashille).\nMaksa soittajat, poika! -- Hyvästi, emäntä! -- Hyvästi, Torkko! --\nNähkääs, hyvät naikkoset, kuinka arvomiehiä kysellään; epatot saavat\nnukkua, kun kyvykkäät käsketään aisoihin. Hyvästi, hyvät naikkoset! Jos\nei minua lentokyydillä pois laiteta, niin näen teidät vielä ennen\nlähtöäni.\n\nTORKKO.\nEn saa sanaa suustani, -- sydämmeni on tuohon paikkaan pakahtua, --\nniin, rakkahin Hannu, ole arka hengestäsi...\n\nFALSTAFF.\nHyvästi, hyvästi!\n\n    (Falstaff ja Bardolph menevät.)\n\nEMÄNTÄ.\nHyvästi vaan, hyvästi! Olen tuntenut sinua kokonaista yhdeksänkolmatta\nvuotta, kun taas papu palkoutuu: mutta sen rehellisempää, sen\nuskollisempaa miestä, -- hyvästi vaan, hyvästi!\n\nBARDOLPH (ulkoa).\nMamseli Hurstinen!\n\nEMÄNTÄ.\nMitä? Mitä?\n\nBARDOLPH (ulkoa).\nKäskekää mamseli Hurstinen herrani luo.\n\nEMÄNTÄ.\nJuokse, Torkko, juokse! Juokse, juokse, Torkkoseni!\n\n    (Menevät.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Huone kuninkaan linnassa.\n\n    (Kuningas Henrik tulee, yöpuku yllä, hovipojan seuraamana.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nHae tänne Warwickin ja Surreyn kreivit.\nMut ensin lukekoot he nämä kirjeet\nJa tarkoin niitä miettikööt. Käy joutuin!\n    (Hovipoika menee.)\nPar'aikaa uness' uinaa monta tuhatt'\nAlamaisraukkaa! -- Uni, armas uni!\nMiks, luonnon imettäjä, mua kammot,\nKosk' enää silmiän' et umpeen paina\nJa aistejani unhotukseen kasta?\nMiks ennen venyt savupirtissä,\nJa, loikuin kurjall' olkivuotehella,\nYökärpäsien surinahan uinut,\nKuin tuoksuvissa vallaskammioissa\nUpean, uljaan koruteltan alla\nNukuttamana vienon sävelsoiton?\nSa, horron jumala, miks loisten luona\nLiassa virut, karttain vallassijaa\nKuin häikkatorvea tai vahtimajaa?\nHuojaavan maston päässä laivapojan\nLukitko silmät; aivot uneen heijaat\nVihaisten maininkien kätkyessä\nJa päälle rynnätessä tuulispään,\nJok' aallokkota hurjaa niskaan iskee,\nKähertää hirmun päätä ja sen paiskaa\nHuumaavin huudoin, niljaan taivaslakeen,\nNiin että kuolokin sen meluun herää?\nSa puoltavaisenako vaaran hetkell'\nUnehen tuudit märjän laivapojan,\nJa tyvenimmässäkö rauhan yössä,\nKun kaikin viettehin sua houkutellaan,\nLeposi sinä kuninkaalta kiellät?\nTe, halvat miekkoiset, te levätkää!\nLevoton kruunun painama on pää.\n\n    (Warwick ja Surrey tulevat.)\n\nWARWICK.\nIloista huoment', armollinen herra!\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJoko on huomen?\n\nWARWICK.\n                Yks on kello lyönyt.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nNo hyvää huomenta siis, hyvät loordit!\nLähettämäni kirjeet luittenko?\n\nWARWICK.\nLuimme, majesteetti.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSiis näette, kuinka valtakunnan ruumis\nOn saastutettu, mikä vaarallinen\nJa inha tauti nyt sen sydänt' uhkaa.\n\nWARWICK.\nTuo vaan on ruumiillinen epävointi,\nJa entiseen voi kuntoon taas sen auttaa\nVähäinen lääkitys ja hyvä neuvo.\nNorthumberland saa kohta jäähdytystä.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nLukea kohtalon jos kirjaa voisi\nJa nähdä, kuinka aikain mullistukset\nTasoittaa vuoria, ja kuinka manner,\nVäsyen tiukkuuteensa, mereen liukee!\nJa taaskin nähdä, kuinka liian väljäks\nKäy suuren valtameren rantavyöhyt\nNeptunon uomille! kuink' onni pyörii\nJa kuinka eri juomia se kaataa\nVaiheiden maljaan! Oi, jos tuon vois nähdä,\nNiin itse miekkoisinkin nuorukainen,\nNuo kaikki nähdessään, nuo menneet vaarat\nJa tuskat tulevat, lois kirjan kiinni\nja istuis oottamaan vaan kuolemaansa!\nEi kymment' ole vuotta siitä kuin\nNorthumberland ja Richard ystävinä\nKemuilivat, ja kahden vuoden päästä\nJo ottelivat; kahdeksaa ei vuotta,\nKun Percy lähin oli uskottuni\nJa edestäni uurasti kuin veljen,\nJa elon, lemmen mulle alttiiks antoi,\nUhaten Richardia suoraan silmiin\nMun puolestani. Ken teist' oli läsnä --\n    (Warwickille)\nTe, Nevil lanko, jos en väärin muista\nKun Richard, silmät aivan kyyneleissä,\nNorthumberlandin häntä sättiessä,\nNää sanat lausui profeetalliset:\n\"Northumberland, sa porras, jota nousee\nBolingbroke lanko valtaistuimelle\"; --\nEn moista aatellut, sen Herra tietköön\nMut hätä painoi silloin valtakuntaa,\nJa herruutt' oli suudella mun pakko; --\n\"Tuleva on se aika\", niin hän jatkoi,\n\"Tuleva on se aika, jolloin kypsyy\nJa alkaa märkiä se synnin paise\";\nNäin ennusti hän tätä ajan tilaa\nJa ystävyytemmekin rikkumista.\n\nWARWICK.\nKaikk' ihmiselämä on aikakirja,\nMi menneisyyden luonteest' antaa kuvan;\nSiit' ota vaari, niin voit kohdallensa\nAsiain menot ennustaa, jotk' eivät\nViel' ole ilmoilla, vaan siemenellä\nJa heikoll' alkehella kätkössänsä;\nTuollaiset aika sitten hautoo ilmi;\nJa tämän välttämättömyyden nojall'\nOis Richard voinut varmaan päättää, että\nNorthumberland, joss' asui silloin vilppi,\nTäst' idust' isompaankin yltyis vilppiin,\nMi juurtuakseen muut' ei löytäis maata\nKuin teidät.\n\nKUNINGAS HENRIK.\n             Tääkö välttämätöntä?\nNo, välttämättömyys siis kestäkäämme!\nSe sanakin jo siihen vaatii meitä, et\nNorthumberlandin on ja piispan voima --\nViiskymmentuhantinen, sanotaan. --\n\nWARWICK.\nEi, mahdotonta! Huhu kahdistaapi\nPelätyn luvun, niinkuin kaiku äänen.\nLevähtää suvaitkaa! Kautt' elämäni,\nSe voima, jonka laitoitte jo matkaan,\nTuon saalihin se vähin vaivoin voittaa!\nJa lisälohdukkeeksi: varmalt' olen\nTaholta kuullut Glendowerin kuolleen.\nPotenut kaksi viikkoa jo ootte,\nJa nämä valvomiset yhä lisää\nVaan sairauttanne.\n\nKUNINGAS HENRIK.\n                   Neuvoanne kuulen.\nTään sisäsodan loppumaan kun saisi,\nNiin pyhään maahan, loordit, matkattaisi.\n\n                               (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Pihamaa rauhatuomari Tyhjäsen talon edustalla Glostershiressä.\n\n    (Tyhjänen ja Mykkänen kohtaavat toisensa. Homeinen, Varjo,\n    Syylä, Kitu, Mulli ja palvelijoita perällä.)\n\nTYHJÄNEN.\nKas vaan, kas vaan! Huomenta, huomenta! Varhain liikkeellä, totta\nmaarin! No, mitä kuuluu, hyvä Mykkäs-serkku?\n\nMYKKÄNEN.\nHuomenta, huomenta, hyvä Tyhjäs-serkku!\n\nTYHJÄNEN.\nNo, miten jaksaa orpanani, pikku puolisonne? Ja teidän kaunis\ntyttärenne, ja minun, minun ristityttäreni, Elli?\n\nMYKKÄNEN.\nAh, Tyhjäs-serkku, se on se mustarastas!\n\nTYHJÄNEN.\nLyönpä, totta toisen kerran, vetoa, että William serkusta on tullut\noiva latinamies. Hän on Oxfordissa yhä, niinkö?\n\nMYKKÄNEN.\nOnhan se siellä minun kustillani.\n\nTYHJÄNEN.\nSiis hän pian tulee lakikollegioon; minäkin olin aikoinani Clemensin\nkollegiossa, jossa vieläkin varmaan puhutaan Tyhjäs-hupsusta.\n\nMYKKÄNEN.\nTeitä sanottiin silloin hauskaksi Tyhjäseksi.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin maarinkin; sanottiin miten sopi, ja tein miten sopi; en, piru\nolkoon, häikäillyt. Siellä olimme minä ja pikku Jukka Penninen ja musta\nYrjö Koli ja Franssu Luukontti ja Ville Pukari, Cotswoldilainen;\nsanokaa, onko neljää mokomaa tappelijaa sittemmin nähty kaikissa\nkollegioissa yhteensä? Ja meidän kesken puhuen, me tiesimme, missä\nleikot olivat, ja parhaat niistä oli aina meille alttiit. Silloin oli\nHannu Falstaff, nykyinen sir John, pelkkä poikanulikka ja paashina\nThomas Mowbraylla, Norfolkin herttualla.\n\nMYKKÄNEN.\nSamako sir John, jota odotetaan tänne sotamiehiä pestaamaan?\n\nTYHJÄNEN.\nSama sir John, ihan sama mies! Näin hänen kollegion portissa iskevän\nläven Skaganin päähän, vaikka oli vaan pieni kyysä, tuskin tuon\nkokoinen. Ja ihan samana iltana tappelin minä Simson Tolvasen, erään\nhedelmäkauppiaan, kanssa Greyn kollegion takana. Jesta sentään, kuinka\nhurjasti sitä on eletty! Ja nyt kun saan kuulla, että niin moni\nvanhoista tuttavistani on kuollut!\n\nMYKKÄNEN.\nMe olemme kaikki sitä tietä menevät, serkkuseni.\n\nTYHJÄNEN.\nTietysti, niin tietystikin! Se on varma, se on varma! Kuolema on,\nniinkuin psalmista sanoo, kaikille tietty; kaikkien täytyy kuolla.\nPaljonko nyt maksaa hyvä härkäpari Stamfordin markkinoilla?\n\nMYKKÄNEN.\nEn maarin minä siellä ole ollut.\n\nTYHJÄNEN.\nKuolema on tietty. -- Vieläkö se vanha Tupuli elää, kylänmiehenne?\n\nMYKKÄNEN.\nKuollut on.\n\nTYHJÄNEN.\nJesta! Kuollut! -- Hän se osasi jousta käyttää, -- ja kuollut! -- Hän\nampui aimosti; Juhana Gaunt piti paljon hänestä ja pani vetoa suuret\nrahasummat hänen päästään. Kuollut! -- Hän laukaisi keskipilkkaan\nkahdensadan neljänkymmenen askeleen päästä, ja vartavasten tehdyn\nvasaman hän lennätti neljä- tai viisikymmentä jalkaa siitäkin kauemmas,\nniin että teki miehen sydämmen oikein hyvää. -- Mitä nyt uuhet maksavat\nkaksikymmenys?\n\nMYKKÄNEN.\nLaadun mukaan; kelpo uuhista maksetaan kahdestakymmenestä hyvinkin\nkymmenen puntaa.\n\nTYHJÄNEN.\nJa vanha Tupuliko kuollut?\n\n    (Bardolph tulee ja toinen mies hänen seurassaan.)\n\nMYKKÄNEN.\nNuo kaksi ovat varmaankin sir John Falstaffin miehiä.\n\nBARDOLPH.\nHyvää huomenta, arvoisat herrat! Suokaa anteeksi, kuka on rauhatuomari\nTyhjänen?\n\nTYHJÄNEN.\nMinä olen Robert Tyhjänen, minä, köyhä moisikki tästä kreivikunnasta ja\nyksi kuninkaan rauhatuomareita. Millä voin teitä palvella?\n\nBARDOLPH.\nKapteenini tervehtää teitä, hyvä herra, kapteenini, sir John Falstaff,\nmuhkea ritari, jumal'auta, ja uljaimpia päämiehiä.\n\nTYHJÄNEN.\nKiitän tervehdyksestä. Tunnen hänet hyväksi pistomieheksi. Kuinka voi\nse hyvä ritari? Ja hänen vaimonsa, armollinen rouva, jos saan kysyä?\n\nBARDOLPH.\nAnteeksi, herraseni; soturi on enemmän mukavustunut, kun on vaimoton.\n\nTYHJÄNEN.\nTotta totisesti, hyvin sanottu; niin, toden totta, hyvin sanottu!\n\"Enemmän mukavustunut!\" -- Se on hyvä, on, toden tottakin. Hyvät\nfraasit ovat varmaankin, ja ovat aina olleet, hyvin mukavat.\nMukavustunut! Se johtuu \"mukava\" sanasta; oikein hyvin, hyvä fraasi.\n\nBARDOLPH.\nAnteeksi, herraseni; olen kuullut sen sanan. Sanotteko, että se on\nfraasi? Hitto olkoon, minä en tiedä, mitä fraasi on, mutta miekallani\ntahdon puolustaa sitä sanaa, että se on sotamiehen sana ja tavattoman\nmukava mahtisanaksi, jumaliste. Mukavustunut: se on, kun ihminen on,\nniinkuin sanotaan, mukavustunut, taikka kun ihminen on sen mukainen,\nettä voi sanoa, että hän on mukavustunut, joka on erinomainen asia.\n\n    (Falstaff tulee.)\n\nTYHJÄNEN.\nIhan paikalleen! -- Kas, tuossahan tulee se hyvä sir John. -- Saanko\nkätellä kättänne, teidän ylhäisyytenne suloista kättä? Totisesti,\nnäytätte sangen reippaalta ja hyvin nuorelta ikäiseksenne; terve\ntultuanne, hyvä sir John!\n\nFALSTAFF.\nHauska nähdä, ette voitte hyvin, herra Robert Tyhjänen. -- Herra\nMässäri, jos en erehdy?\n\nTYHJÄNEN.\nEi, sir John, serkkuni Mykkänen, ammattiveljeni.\n\nFALSTAFF.\nHyvä herra Mykkänen, nimenne sopii hyvin rauhan miehelle.\n\nMYKKÄNEN.\nTerve tultuanne, teidän ylhäisyytenne?\n\nFALSTAFF.\nHyi saakeli, onpas nyt kuuma! -- Hyvät herrat, oletteko hankkineet\nminulle puoli tusinaa kelvollisia miehiä?\n\nTYHJÄNEN.\nOlemme kylläkin. Istukaa, olkaa hyvä.\n\nFALSTAFF.\nNo, katsotaanhan niitä, jos suvaitsette.\n\nTYHJÄNEN.\nMissä lista? Missä lista? Missä lista? Katsotaan, katsotaan! Niin niin,\nniin niin. Oikein, oikein, herraseni: -- Rappu Homeinen! -- Tulkoot\nesille; sen mukaan kuin huudan, muistakoot sen, muistakoot sen. --\nKatsotaanhan! Missä on Homeinen?\n\nHOMEINEN.\nTässä, teidän luvallanne.\n\nTYHJÄNEN.\nMitä arvelette, sir John? Vahvaraajainen mies, nuori, väkevä ja hyvää\nrotua.\n\nFALSTAFF.\nOnko nimesi Homeinen?\n\nHOMEINEN.\nOn, teidän luvallanne.\n\nFALSTAFF.\nHyvään aikaan joudut siis käytettäväksi.\n\nTYHJÄNEN.\nHa, ha, ha! Verratonta, totta totisesti! Käyttämättömät kalut\nhomehtuvat. Vallan verrattoman hyvä! -- Todellakin, hyvin sanottu, sir\nJohn, vallan hyvin sanottu!\n\nFALSTAFF (Tyhjäselle.)\nMerkitkää hänet.\n\nHOMEINEN.\nOlen jo ennen tarpeeksi asti merkitty, olisitte voinut minut jättää.\nVanha äitimuori kotona on nyt hukassa, kun ei ole isännyyden eikä\nvarsityön hoitajaa. Ei tarvitsisi minua merkitä; on niitä toisia,\nsopivampiakin marssimaan kuin minä.\n\nFALSTAFF.\nKas niin; vaiti, Homeinen! Sinä tulet mukaan. Homeinen, sinua pitää\nkuluttaa.\n\nHOMEINEN.\nKuluttaa?\n\nTYHJÄNEN.\nVaiti, tolvana, vaiti! Astu syrjään! Tiedätkö, missä olet? -- Nyt\ntoisiin, sir John. -- Katsotaanhan: Simo Varjo!\n\nFALSTAFF.\nTulimmaista! Sen miehen tahdon, että saan varjossa istua; siitä tulee\nvarmaankin kylmä sotamies.\n\nTYHJÄNEN.\nMissä on Varjo?\n\nVARJO.\nTässä, herra.\n\nFALSTAFF.\nVarjo, kenen poika olet sinä?\n\nVARJO.\nÄitini poika, hyvä herra.\n\nFALSTAFF.\nÄitisi poika! Hyvin uskottavaa; ja isäsi varjo. Näin tavoin vaimon\npoika on miehen varjo; niin, totta vieköön, usein onkin, mutta ei ole\nsiinä miehen ytiä.\n\nTYHJÄNEN.\nKelpaako hän, sir John?\n\nFALSTAFF.\nVarjo on hyvä kesäisin; -- merkitkää hänet, sillä meillä niitä on koko\njoukko varjoja katselmuslistan täytteenä.\n\nTYHJÄNEN.\nTuomo Syylä!\n\nFALSTAFF.\nMissä on hän?\n\nSYYLÄ.\nTässä, herra,\n\nFALSTAFF.\nOnko nimesi Syylä?\n\nSYYLÄ.\nOn, herra. --\n\nFALSTAFF.\nOlet pahasti rouhittu syylä.\n\nTYHJÄNEN.\nMerkitsenkö hänet, sir John?\n\nFALSTAFF.\nLiikaa vaivaa: kaikki hänen sälynsä on selkään varattu, ja koko\nhökkelijä kannattaa pari nuppineulaa. Häntä ei enää merkitä.\n\nTYHJÄNEN.\nHa, ha, ha! -- Kylläpä osaatte, sir John, kylläpä osaatte, se täytyy\nsanoa. -- Franssu Kitu!\n\nKITU.\nTässä, herra.\n\nFALSTAFF.\nMikä on ammattisi, Kitu?\n\nKITU.\nOlen naisten räätäli, herra.\n\nTYHJÄNEN.\nMerkitsenkö hänet?\n\nFALSTAFF.\nMerkitkää; jos hän olisi miesten räätäli, saattaisi hän pian teidät\nmerkitä. Lupaatko pistää vihollisen rintamaan yhtä monta reikää, kuin\nolet naisen hameeseen pistänyt?\n\nKITU.\nParastani koetan tehdä, herra; enempää ette voi vaatia.\n\nFALSTAFF.\nOikein sanottu, hyvä naisten räätäli! Hyvin sanottu, uljas Kitu!\nSinusta tulee yhtä urhokas kuin julmistunut kyyhkynen tai kaikkein\nsankarillisin rotta. Merkitkää naisten räätäli täydestä, herra\nTyhjänen, niin että tuntuu, herra Tyhjänen.\n\nKITU.\nOlisin tahtonut saada Syylän mukaan, herra.\n\nFALSTAFF.\nTahtoisin, että olisit miesten räätäli, niin voisit paikkaamalla saada\nhänestä mukiin menevää kalua. En voi panna halvaksi soturiksi sitä,[15]\njoka on niin monien tuhansien päämies. Ole siihen tyytyväinen,\nkaikkeinvoimallisin Kitu.\n\nKITU.\nOlen tyytyväinen, herra.\n\nFALSTAFF.\nOlen sinulle kiitollinen, kunnianarvoisa Kitu. -- Kuka nyt on vuorossa?\n\nTYHJÄNEN.\nPietari Mulli Laitumelta!\n\nFALSTAFF.\nHe helkkari! Mulli esiin!\n\nMULLI.\nTässä, herra.\n\nFALSTAFF.\nJumaliste, muhkea mies! Merkitkää Mulli, että hän vielä kerran\nmylväisee.\n\nMULLI.\nJumalan nimessä, hyvä herra kapteeni, --\n\nFALSTAFF.\nMitä, mylväisetkö jo ennen, kuin sinut merkitään?\n\nMULLI.\nJumalan nimessä, herra, minä olen kivulias raukka.\n\nFALSTAFF.\nMikä kipu vaivaa sinua?\n\nMULLI.\nSaakelinmoinen nuha, herra; rykä, jonka sain soittaessani kelloja\nkuninkaan puolesta hänen kruunauksessaan.\n\nFALSTAFF.\nNo, saat mennä sotaan, halatti yllä; nuhasi kyllä karkoitamme ja\nlaitamme niin, että ystäväsi soittavat kellojasi. -- Tässäkö kaikki?\n\nTYHJÄNEN.\nTässä on jo kaksi enemmän kuin oli määrä; täältä saatte vaan neljä, sir\nJohn. -- Ja nyt, suvaitsetteko syödä päivällistä kanssani?\n\nFALSTAFF.\nPäivällistä en voi odottaa, mutta juoda kanssanne tahdon. Totta\ntotisesti, hauska oli tavata teitä, herra Tyhjänen.\n\nTYHJÄNEN.\nOh, sir John, muistatteko vielä, kun makasimme yökauden Saint\nGeorge-fieldin tuulimyllyssä?\n\nFALSTAFF.\nEi puhuta siitä, herra Tyhjänen, ei puhuta siitä.\n\nTYHJÄNEN.\nHaa! Se oli hauska yö. Ja vieläkö se Yötyrin Jaana elää?\n\nFALSTAFF.\nElää, herra Tyhjänen.\n\nTYHJÄNEN.\nHän ei koskaan tullut minun kanssani toimeen.\n\nFALSTAFF.\nEi koskaan, ei koskaan; hänen oli aina tapa sanoa, että Tyhjästä hän ei\nvoi kestää.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin, piru olkoon, saatoin suututtaa hänet oikein silmittömäksi. Hän\noli silloin niitä leikkoja. Onko hän yhä pinnassaan?\n\nFALSTAFF.\nVanha on, vanha on, herra Tyhjänen.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin, kuinkas muuten, vanha tietystikin; mitä hän muuta voi olla kuin\nvanha; tietysti hän on vanha; ukko Yötyristä hänellä oli Roope Yötyri\njo ennen, kuin minä tulin Clemensin kollegioon.\n\nMYKKÄNEN.\nSiitä on jo viisi kuudetta vuotta.\n\nTYHJÄNEN.\nVoi, Mykkäs-serkku, olisitpa sinä nähnyt, mitä minä ja tämä ritari\nolemme nähneet! -- Haa! Eikö totta, sir John?\n\nFALSTAFF.\nNiin, herra Tyhjänen, me olemme kuulleet sydänyön kellon läppäyksen.\n\nTYHJÄNEN.\nOlemme, olemme, olemme, niin, totta vieköön, olemmekin, sir John!\nTunnussanamme oli: \"Hei, pojat!\" -- Tulkaa pois ruoalle, tulkaa! -- Oi,\nmitä päiviä olemme pitäneet! -- Tulkaa, tulkaa!\n\n    (Falstaff, Tyhjänen ja Mykkänen menevät.)\n\nMULLI.\nRakas herra korpraali, auttakaa minua ystävänä; tässä teille neljä\nkymmenkillinkiä Ranskan kruunuissa. Totta totisesti, herra, ennen menen\nhirteen, kuin menen mukaan. En kuitenkaan, omasta puolestani, siitä\nvälitä, vaan pikemmin sen tähden, ettei ole minulla halua, ja tekisi,\nomasta puolestani, mieli jäädä ystävien pariin, muuten herra, en siitä,\nomasta puolestani, suuresti välitä.\n\nBARDOLPH.\nHyvä; astu syrjään.\n\nHOMEINEN.\nJa hyvä herra korpraali kapteeni, auttakaa minua ystävänä vanhan\näiti-muorini tähden; hänellä ei ole ketään, joka häntä vaalisi, kun\nminä olen poissa; ja eukko on vanha, eikä voi itse itseään hoitaa.\nSaatte neljäkymmentä, herra.\n\nBARDOLPH.\nHyvä; astu syrjään.\n\nKITU.\nEn maarinkaan minä puolestani siitä välitä; ihminen kuolee vaan yhden\nkerran; -- me olemme Jumalalle kuoleman velkaa; -- jos se on sallittu,\nhyvä on; jos ei, hyvä sekin. Kukaan ei ole liian hyvä palvelemaan\nruhtinastaan; ja, kävi kuinka kävi, se, joka tänä vuonna kuolee, on\ntoisena siitä kuitti.\n\nBARDOLPH.\nHyvin sanottu; sinä olet kelpo mies.\n\nKITU.\nEn maarinkaan minä tahdo olla halpamielinen.\n\n    (Falstaff ja rauhantuomarit palajavat.)\n\nFALSTAFF.\nNo, mitkä miehet minä saan?\n\nTYHJÄNEN.\nNeljä saatte, keitä vaan haluatte.\n\nBARDOLPH.\nTässä on kolme puntaa päästörahaksi Homeisen ja Mullin puolesta.\n\nFALSTAFF.\nVai niin, hyvä vaan.\n\nTYHJÄNEN.\nNo, sir John, mitkä neljä tahdotte?\n\nFALSTAFF.\nTe valitkaa minun puolestani.\n\nTYHJÄNEN.\nNo siis: -- Homeinen, Mulli, Kitu ja Varjo.\n\nFALSTAFF.\nHomeinen ja Mulli! -- Mitä teihin, Homeinen, tulee, niin saatte jäädä\nkotiin, kunnes tulette palvelukseen kelvottomaksi; -- ja mitä tulee\nteihin, Mulli, niin jääkää te kasvamaan, kunnes tulette kelpoiseksi;\nminä en huoli kummastakaan.\n\nTYHJÄNEN.\nSir John, sir John. vahinkoa teette itsellenne. Nämä ovat pulskimmat\nmiehenne, ja soisin, että saisitte parhaat.\n\nFALSTAFF.\nTekö, herra Tyhjanen, minulle neuvotte, miten valikoida mieheni?\nKysynkö minä miehen raajoja, suonia, ruhoa tai jykevää muotoa? Mieltä\nminä vaadin, herra Tyhjänen. -- Tässä on Syylä; -- nähkääs, kuinka\nkurjalta hän näyttää; mutta lataa ja laukaisee yhtä joutuun, kuin\ntinasepän vasara liikkuu, ja tulee ja menee nopeammin, kuin\njuomanpanijan renki sankaa vipuun ripustaa. Ja tuo naamapuoli tuolla,\ntuo Varjo, -- tänne se mies! Siinä ei ole vihamiehellä osaamisen varaa;\nvainolainen voi yhtä hyvin tähdätä kynäveitsen terään. Ja jos tulee\nperäytyä, -- kuinka sukkelaan silloin tämä Kitu, tämä naisten räätäli,\npötkii tiehensä! Oi, antakaa mulle auttavaa väkeä, mutta auttakaa minua\nkolhoista. -- Annahan musketti Syylän käteen, Bardolph.\n\nBARDOLPH.\nTuossa, Syylä! Oikeaan, mars! Noin, noin, noin!\n\nFALSTAFF.\nNo, näytä nyt, miten osaat muskettia käyttää. Niin, -- hyvin kyllä! --\nKas niin, -- vallan hyvin! -- erinomaisen hyvin! -- Tuollainen pieni,\nlaiha, vanha, ryttyinen, kaljupää pyssymies, se on minun mieleiseni. --\nHyvä, Syylä, hyvä! Sinä olet kelpo retkale; tuossa sulle kuusiäyrinen,\nota!\n\nTYHJÄNEN.\nHän ei ole vielä taituri ammatissaan, hän ei osaa vielä oikein. Muistan\nMill'end'in niityllä, -- olin silloin Clemensin kollegiossa, -- kun\nnäyttelin Dagonetin[16] osaa Arthur-näytelmässä, oli siellä pieni,\nvikkelä veitikka, joka piteli pyssyään näin vaan; käänsihe ja väänsihe,\noli milloin tuossa, milloin tässä; \"puh, pah\", sanoi hän, \"pau\", sanoi\nhän; ja oli taas tiessään, ja tuli taas takaisin. Mokomaa miestä en\nenää näe eläissäni.\n\nFALSTAFF.\nNäistä miehistä tulee kyllä hyvää, herra Tyhjänen. -- Jumala teitä\nvarjelkoon, herra Mykkänen! En tahdo pitkillä puheilla teitä vaivata.\n-- Hyvästi, hyvät herrat, kumpikin! Kiitoksia paljon! Minulla on vielä\nkahdentoista penikulman matka tehtävä tänä iltana. -- Bardolph, toimita\nvaatteet sotureille.\n\nTYHJÄNEN.\nSir John, Jumala teitä siunatkoon, ja Herra suokoon menestystä\ntoimillenne ja antakoon meille rauhan! Kun palaatte, käykää katsomassa,\nvanhaa tuttavuutta uudistamassa; ehkäpä vielä tulen kanssanne hoviin.\n\nFALSTAFF.\nJumaliste, mielelläni sen näkisin.\n\nTYHJÄNEN.\nOlkoon menneeksi! Sanottu ja tehty. Hyvästi vaan!\n\nFALSTAFF.\nHyvästi, hyvästi, herttaiset herrat! --\n\n    (Tyhjänen ja Mykkänen menevät.)\n\nMars matkaan, Bardolph, vie miehet pois!\n\n    (Bardolph ja soturinalokkaat menevät.)\n\nJahka palaan, niin kyllä vielä nuo rauhatuomarit nyljen; aion vähän\ntyhjentää tuon Tyhjäsen kukkaroa. Herra Jumala, kuinka meitä vanhoja se\nvalheen synti riivaa! Tuo nälkääntynyt rauhatuomari ei ole muuta\ntehnyt, kuin lörpötellyt minulle nuoruutensa hullutuksia ja urotöitään\nTurn-bull-streetissa;[17] ja joka kolmas sana oli valhe, maksettu\nkuulijalle säntillisemmin kuin veroraha Suur-turkille. Muistan hänet\nClemensin kollegion ajoilta; hän oli silloin niiden ukkojen näköinen,\njoita syönnin jälkeen juuston kuorista leikellään; alastomana oli\nosavasti kuin halaistu räätikkä, johon oli veitsellä vuoltu kummallinen\npää. Hän oli niin ruti pieni, että lyhytnäköinen silmä ei voinut\nerottaa raajoja ruhosta; oikea nälkäraunio, mutta niin kiimainen kuin\nmarakatti, ja hutsut haukkuivatkin häntä -- paraksi. Hän oli aina\ntakapajulla muodeissa ja lauloi vitsotuille naiseläjille sävelmiä,\njoita oli kuullut ajurien viheltelevän, ja vannoi, että ne olivat hänen\nomia sepustamiaan lemmenlauluja tai serenaateja. Ja nyt on tämä\nnarrinnahka tilanhaltija ja puhuu niin tuttavallisesti Juhana\nGauntista, kuin jos olisivat sinuksia keskenään; ja voin vannoa, ettei\nhän ole nähnytkään häntä muuta kuin kerran keihästelykentällä, jossa\nsai häneltä aika läven päähänsä, kun tungeskeli marsalkin palvelijain\njoukkoon. Sen itse näin, ja sanoin Juhana Gauntille, että nyt hän iski\nomaa varjoansa, sillä miehen olisi voinut kiluineen kaluineen pistää\nankeriaan nahkaan; hoboijan kotelo olisi hänelle ollut tilava asunto,\noikein hovilinna; ja nyt hänellä on talot ja karjat. Hyvä, aion hieroa\ntuttavuutta hänen kanssaan, kun palaan, ja kovalle ottaa, jos ei\nhänestä synny minulle kahdenkertainen viisauden kivi.[18] Jos vanhalle\nhauelle on syöttinä pieni salakka, niin en luonnonlaissa huomaa mitään,\njoka estäisi minua häynimästä häntä. Aika neuvon keksii, ja sillä hyvä.\n\n    (Menee.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Metsä Yorkshiressa.\n\n    (Yorkin arkkipiispa, Mowbray, Hastings y.m. tulevat.)\n\nARKKIPIISPA.\nMik' on tää metsä?\n\nHASTINGS.\n                   Gualtree'n metsä, armo.\n\nARKKIPIISPA.\nTäss' seisahdumme. Urkkijoita pankaa\nVakoomaan vihollisen lukumäärää.\n\nHASTINGS.\nNe laitoimme jo matkaan.\n\nARKKIPIISPA.\n                         Hyvä oli. --\nTe, tämän suuren hankkeen osaveljet,\nTeen teille tiedoks' että mulle tullut\nNorthumberlandilta on veres kirje;\nSen kylmä henki on ja mieli tämä:\nHän oisi itse suonut täällä olla\nArvonsa mukaisella armeijalla,\nVaan sit' ei kokoon saanut; Skotlantiin\nNuort' onneaan siis kypsyttämään läksi;\nJa kirjeen päättää hartain rukouksin.\nEtt' yrityksemme ei vaaraa väistäis\nJa vastustajan kauheata voimaa.\n\nMOWBRAY.\nSiis häneen pantu toivo kaatuu maahan\nJa särkyy pirstoiksi.\n\n    (Sanansaattaja tulee.)\n\nHASTINGS.\n                      No, mitä uutta?\n\nSANANSAATTAJA.\nMetsästä länteen, jonkun virstan päässä,\nLähestyy vihollinen uhkein joukoin;\nAlasta päättäin, minkä täyttää, voi se\nNoin kolmikymmen-tuhantinen olla.\n\nMOWBRAY.\nSiis osavasti niinkuin arvelimme.\nEteenpäin vaan ja pelkäämättä vastaan!\n\n    (Westmoreland tulee.)\n\nARKKIPIISPA.\nMik' uljastamineinen päämies tuossa?\n\nMOWBRAY.\nLord Westmoreland se on, ma luulisin.\n\nWESTMORELAND.\nTerveiset teille laittaa päällikkömme,\nJuhani, Lancasterin herttua.\n\nARKKIPIISPA.\nSanokaa suopeasti, lord Westmoreland,\nMiss' aikeessa te tulette?\n\nWESTMORELAND.\n                           Mylord,\nPuheeni ponnen siis ma teihin käännän,\nArvoisa herra piispa. Kapina\nJos omass' oisi haahmossansa tullut,\nKatalin sälyjoukoin, johtajana\nVerinen nuoruus, koristeena vimma\nJa apureina nulikat ja loiset;\nNäin, sanon, kirottu jos kapina\nOmassa tosi luonnossaan ois tullut,\nNiin, hurskas isä, te, -- te, jalot loordit --\nTe ette tässä oisi arvollanne\nSen veristä ja inhaa ilmestystä\nKoristamassa nyt. Te, herra piispa,\nJonk' istuint' yhteiskunnan rauha turvaa,\nJon parta rauhan työn on hopeoima,\nJonk' oppi, tieto rauhan kasvattama,\nJa jonka valkopuku puhtautta\nJa rauhan kyyhkyn lauhaa mieltä kuvaa\nMiks käännätte noin huonost' itsenne\nSuloa sointuvasta rauhan kielest'\nAlhaisen, raa'an sodan kielelle,\nHaarniskaan kirjat vaihtain, kynät peitseen,\nVerehen musteen, jumalaisen äänen\nRämäkkään torvehen ja sotahuutoon?\n\nARKKIPIISPA.\nSen miksi teen? -- Se kai on kysymys?\nOn vastaus lyhyt: -- sairait' ollaan kaikki;\nYlöllisestä, irstaast' elämästä\nPodemme kuumetautia, ja siihen\nVaan suonenisku auttaa; samaan tautiin\nKuningas Richard tarttumasta kuoli.\nMut jalomielinen Westmoreland,\nMa täss' en tahdo lääkärinä olla,\nEn, enkä rauhan vihamiehenä\nSotaisten miesten parveen tungeskella;\nPikemmin hetken aikaa sodan julmuutt'\nEsittää tahdon, siten parannella\nHimokkaat, onnestansa sairaat mielet\nJa huoltaa ummetaudin, joka uhkaa\nTyreyttää elinveret. Suoremmin:\nKun vaakaan pannaan meille tehdyt pahat\nJa mitkä sota tuottaa voi, niin raskaamp'\nOn silloin kanteemme kuin rikoksemme.\nNäemme, minne ajan virta vierii\nJa kuinka rauhanpoluiltamme meidät\nMuassaan sattuman vie hurja tyrsky.\nKun tilaisuutta saamme, kantehemme\nMe kohta kohdalt' esitämme kaikki.\nKuningas niist' ois aikaa saanut tiedon,\nMut hänen puheilleen ei meitä suotu;\nKun meitä loukattiin, ja kanteen teimme,\nNiin hänen luokseen pääsön meiltä kielsi\nNe, jotk' ol' enin meitä loukanneet.\nÄskeisten päiväin vaarat, joiden muisto\nOn verin tuorein maahan kirjoitettu,\nJa tapaukset, joita joka hetki\nViel' uudistuu, ne meidät tähän outoon\nOn asepukuun pukeneet, ei siksi,\nEtt' ainut rauhan oksanenkaan rikkuis,\nVaan että rakentuisi tosi rauha\nEi yksin nimeksi, vaan hyödyksi.\n\nWESTMORELAND.\nKosk' oikeutt' on teiltä kielletty?\nKuningas missä solvannut on teitä?\nKeit' ompi teitä vastaan ärsytetty,\nEtt' uskallatte taivaan leiman painaa\nKapinan veriseen ja väärään kirjaan\nJa julmaa vihan miekkaa pyhentää?\n\nARKKIPIISPA.\nYhteinen veli, valtio, sen vaatii;\nErikoissyynä mull' on sitä paitse\nOmalle veljelleni tehty julmuus.\n\nWESTMORELAND.\nEi siihen tarvis moista parannusta,\nJa joskin tarvis, niin se teit' ei koske.\n\nMOWBRAY.\nMiks häntä ei, ja kaikkiakin meitä,\nJoit' entispäiväin iskut kirveltävät\nJa jotka suvaitsemme nykytilan\nKädellä raskaalla ja laittomalla\nRutistaa kunniaamme?\n\nWESTMORELAND.\n                     Rakas Mowbray,\nTuomitkaa aikaa, niinkuin aika vaatii,\nNiin varmaan sanotte, ett' ajast' ompi\nTuo vääryys tullut, eikä kuninkaasta.\nMut mitä teihin tulee, niin en huomaa,\nMitenkä kuningas tai nykyaika\nPerustett' antanut on kanteeseenne\nTuumankaan vertaa. Olettehan saanut\nYlevän, kunniakkaan isänne,\nNorfolkin herttuan, kaikki oikeudet.\n\nMOWBRAY.\nIsäni kunniasta mitä puuttui,\nJok' oli minuss' eloon uusittava?\nKuningas häntä rakasti, mut hänet\nMaanpakoon valtasyiden pakost' ajoi.\nKun sitten hän ja Henrik Bolingbroke,\nSatulass' uljahina istuen,\nKannustaan korskuvia ratsujansa,\nOjossa peitsi, rautatakki päässä\nJa silmät säkenöiden ristikosta,\nRämäkän torven taistoon kutsuessa, --\nNiin silloin, silloin, kun ei mikään voinut\nIsääni Bolingbroken ryntäilt' estää,\nKuningas sauvansa kun maahan heitti,\nNiin siinä sauvass' elämänsä riippui:\nPois heitti oman henkensä ja niiden,\nJotk' oikeuden tai miekkavallan kautta\nBolingbroke sitten perikatoon saatti.\n\nWESTMORELAND.\nPuhutte, mylord, ette tiedä, mitä.\nHerefordin kreivi silloin Englannissa\nYlimys oli urhakkain; ken tietää,\nKenelle onni hymyillyt ois silloin?\nMut isänne jos oisi voittanutkin,\nCoventryst' ei hän pelastunut oisi;\nMaa hälle vihaa yhteen ääneen huusi;\nHereford sai kaikkein rukoukset, lemmet;\nHänt' ihaeltiin, häntä jumaloittiin,\nSiunailtiin enemmän kuin kuningasta,\nMut tämä poikkeust' on aineestani.\nMa prinssin, kenraalimme, luota tulen\nJa kysyn kanteitanne, ilmoittain,\nEtt' itse kuulustaa hän aikoo teitä;\nMiss' oikeiks nähdään vaatimuksenne,\nIloita saatte: kaikki poistetaan,\nMik' antoi teille syytä vihamieleen.\n\nMOWBRAY.\nTän tarjon vaatimiseen hän meit' ajoi:\nSe valtajuonta on, eik' ystävyyttä.\n\nWESTMORELAND.\nOn röyhkeyttä, Mowbray, moinen luulo;\nTää tarjo armon työt' on, eikä pelvon.\nKas, tässä nähtäviss' on armeijamme;\nSe, kunniani kautt', on liian uljas\nPelolle aatostakaan uhratakseen.\nMeiss' enemmän on mainetta kuin teissä,\nAseisiin soturimme tottuneemmat,\nVarustus sama, asiamme paras,\nSiis, järjen mukaan, miehuus meiss' on oiva.\nPakosta siis ei tämä tarjo tullut.\n\nMOWBRAY.\nMun neuvoni on keskustelu heittää.\n\nWESTMORELAND.\nSe todistaa vaan huonoks asiaanne:\nEi mätä kohta siedä koskemista.\n\nHASTINGS.\nJuhani prinssill' onko täysi valtuus\nIsänsä luvalla ja oikeudella\nKuunnella sekä määräävästi päättää\nNiist' ehdoista, joit' ehkä tässä tehdään?\n\nWESTMORELAND.\nJo nimi päällikön sit' edellyttää;\nNoin turhaa kysymystä kummeksin.\n\nARKKIPIISPA.\nSiis tässä, lord Westmoreland, tämä lista:\nYleiset valituksemme on siinä.\nJos joka eri kohta autetaan,\nJos kaikki poiss' ja läsnäolevaiset,\nJotk' yhteen kasvaneet on tähän tuumaan,\nVapaiksi laillisesti julistetaan,\nPikainen vaatimusten täytäntö\nJos meille taataan sekä hankkeellemme,\nNiin alammaisen uomaan palajamme,\nVoimamme kahlehtien rauhan käsiin.\n\nWESTMORELAND.\nTään prinssille ma näytän. Sitten, loordit,\nArmeijan nähtävissä yhdytään\nJa joko rauha tehdään -- suokoon Luoja! --\nTai riidan ratkojaksi kutsutaan\nJa päättäjäksi miekka.\n\nARKKIPIISPA.\n                       Niin, mylord.\n\n    (Westmoreland menee.)\n\nMOWBRAY.\nOn povessani ääni, joka sanoo,\nEtt'ei voi tämä rauhan liitto kestää.\n\nHASTINGS.\nEi vaaraa; rakentaa jos voimme rauhan\nNiin laajaehtoisen ja täydellisen,\nKuin minkä liittokirjass' esitämme,\nNiin rauha vahva on kuin kallio.\n\nMOWBRAY.\nNiin, vaan kun kuningas meit' arvioi,\nNiin joka pieni, vääristelty aihe,\nJokainen turha, tyhjä tekosyykin\nHänestä maistuu tälle kapinalle.\nVaikk' oltais puhtaat niinkuin marttyyrit,\nNiin meitä viskataan kuin viljaa tuuleen,\nEtt' yhtä kevyt jyvä on kuin vihne\nJa hyvää ei voi pahast' erotella.\n\nARKKIPIISPA.\nEi, mylord; kuningas jo väsynyt\nOn noihin turhiin pikku valituksiin.\nHän nähnyt on, ett' yhden huolen surma\nKaks uutta eloon nostaa jälkeisissä.\nJa siksi taulunsa hän puhtaaks huuhtoo\nJa muistolleen ei pidä kielijöitä,\nJotk' yhä hänen tappioitaan matkii\nJa mieleen painaa. Hyvin hän sen tietää,\nEtt' ei niin tyynni perkata voi maataan,\nKuin mitä aina vaatis epäluulo.\nNiin vihamies on kiinni ystävässä,\nEtt' irti juuriessaan vihamiestä\nSamassa irroittaa vois ystävänkin.\nNäin tämä maa on niinkuin häijy vaimo,\nJok' otteluun hänt' ärryttää, mut juuri\nKun lyömäss' on hän, väliin nostaa lapsen,\nJa kuri näin jää aikeheksi käteen.\nJok' oli tekohon jo nostettuna.\n\nHASTINGS.\nLisäksi edellisiin kapinoiviin\nHän kaikki raipat kulutti, niin että\nNyt hältä rangaistuksen keinot puuttuu;\nVäkensä kynsitön on jalopeura,\nJok' uhkaa, mut ei iske.\n\nARKKIPIISPA.\n                         Totta aivan.\nSiis mua uskokaa, lord marsalkka,\nJos sovinnon nyt hyvin aikaan saamme,\nNiin paranneen luurikon lailla rauha\nRikosta vahvistuupi.\n\nMOWBRAY.\n                     Olkoon sitten!\nMut tuossa lord Westmoreland palajaa.\n\n    (Westmoreland palajaa.')\n\nWESTMORELAND.\nTuloss' on prinssi. Mielittekö häntä\nArmeijain välimaalla kohdata?\n\nMOWBRAY.\nNiin menkää, Herran nimeen, mylord York.\n\nARKKIPIISPA.\nEdeltä viekää terveiset; me tullaan.\n\n                          (Menevät.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Toinen kohta samaa metsää.\n\n    (Toisaalta tulevat Mowbray, arkkipiispa, Hastings y.m.,\n    toisaalta prinssi Juhani, Lancasterin herttua, Westmoreland,\n    sotaherroja ja seuralaisia.)\n\nPRINSSI JUHANA.\nOlette tervetullut, Mowbray lanko! --\nTerveeksi, rakas herra arkkipiispa! --\nLord Hastings, terve! -- terve, loordit kaikki! --\nSomempaa oli nähdä, herra piispa,\nKun kirkon kellon kutsust' ympäröitsi\nLaumanne teitä, hartahasti kuullen,\nKun pyhää sanaa sille selvititte,\nKuin nähdä rautamiesnä kiihtävänne\nKapinajoukkioita rummullanne,\nElämän vaihtain kuoloon, sanan miekkaan.\nMies, joka valtiaansa povell' istuu\nJa vallansuosin päiväsessä kypsyy --\nHän kuninkaan jos turvaa väärin käyttää,\nOi, minkä turmion hän saakaan aikaan\nSen vallan varjossa! Näin, herra piispa,\nOn teidän laita. Ken ei oisi kuullut,\nKuin syvät teill' on tiedot raamatuissa? --\nTe, Herran oman äänen kajahdus,\nTe, puhemiesi hänen neuvostossaan,\nTe, välimies ja tosi tulkitsija\nTaivasten pyhän armon välillä\nJa tylsän ihmismielen! Herra piispa,\nVirkanne arvon käytätte te väärin,\nAlentain taivaan kunnian ja armon,\nKuin imartaja ruhtinaansa nimen,\nHäpeän töihin. Kansaa yllytitte,\nJumalan harrastusta teeskennellen,\nIsääni, Hänen sijaistansa vastaan,\nJa, hänen sekä taivaan rauhan sortain,\nNe tänne vyörytitte.\n\nARKKIPIISPA.\n                     Jalo prinssi,\nIsänne rauhaa sortain täss' en toimi,\nVaan, niinkuin sanoin lord Westmorelandille,\nTää ajan sekasorto, luonnon tapaan,\nPuristaa meidät tähän rumaan muottiin\nOmaksi turvaksemme. Teille, prinssi,\nOsia myöten valitukset laitoin; --\nPois hovista ne ilkkumalla syöstiin, --\nSiit' on tää sodan lohikäärme siinnyt,\nJonk' uhkakatseen tenhota voi uneen,\nJos oikeutetut pyyteet meille suodaan;\nNäin kuuliaisuus, hurmoksestaan päässyt,\nMaseena majesteetin eteen nöyrtyy.\n\nMOWBRAY.\nJos ei, niin onneamme viime mieheen\nMe koittelemme.\n\nHASTINGS.\n                Jos me kaadumme,\nNiin toisia on sijaan astumassa;\nJos nekin kaatuu, astuu toiset sijaan;\nJa näin se toinen turma toisen siittää,\nJa polvest' yltyy polveen tämä riita,\nNiin kauan kuin on miestä Englannissa.\n\nPRINSSI JUHANA.\nTe ette yllä, Hastings, ette yllä\nVastaisten aikain pohjaa tutkimaan.\n\nWESTMORELAND.\nSuvaitkaa, prinssi, suoraan vastata,\nMin verran valitukset hyväksytte.\n\nPRINSSI JUHANA.\nNe kaikki hyväksyn ja kaikkiin suostun\nVereni, kunniani kautta vannon,\nEtt' isäni on aikeist' erehdytty\nJa että liian alttiisti on jotkut\nIsäni sanaa käyttäneet ja valtaa. --\nMylord, nuo haitat heti autetaan,\nNiin, kautta sieluni! Jos tyydytte,\nNiin kotiin lähettäkää väkenne;\nMe samoin teemme. Armeijaimme nähden\nSyleillen ystävyyden maljan juomme,\nJott' uudistetun sovun, lemmen merkin\nJokaisen silmä täältä kotiin veisi.\n\nARKKIPIISPA.\nSanaanne ruhtinaalliseen ma luotan.\n\nPRINSSI JUHANA.\nSanani minä annan ja sen pidän\nJa juon nyt teidän ylhäisyyden maljan.\n\nHASTINGS (muutamalle sotaherralle).\nKapteeni, armeijalle rauhan sana\nVie joutuin; palkan saakohot ja menkööt;\nSiit' iloitsevat, tiedän sen; no joutuin!\n\n    (Sotaherra menee.)\n\nARKKIPIISPA.\nMaljanne, jalo lord Westmoreland!\n\nWESTMORELAND.\nTerveeksi, piispa! Jospa tietäisitte,\nMit' on tää rauha mulle vaivaa tuonut,\nNiin jouten joisitte; ma pidän teistä,\nSen aika näyttävä on ilmeisemmin.\n\nARKKIPIISPA.\nEn sitä epäile.\n\nWESTMORELAND.\n                Iloista kuulla. --\nJuon, lanko Mowbray, terveydeksenne.\n\nMOWBRAY.\nHyväänpä aikaan terveyttelette,\nÄkiltä olenkin ma pahoinvoipa.\n\nARKKIPIISPA.\nVahingon edell' iloisia ollaan,\nMut raskas mieli hyvää ennustaa.\n\nWESTMORELAND.\nSiis, lanko, iloitkaa; nyt surra sietää,\nKun huomispäiväksi se hyvää tietää.\n\nARKKIPIISPA.\nNiin kevyt mull' on mieli.\n\nMOWBRAY.\n                           Paha kyllä,\nJos oma ohjeenne on oikea.\n\n    (Ilohuutoja ulkoa.)\n\nPRINSSI JUHANA.\nIloa kuulkaa: julkaistu on rauha.\n\nMOWBRAY.\nTuo olis oivaa ollut voiton jälkeen.\n\nARKKIPIISPA.\nTavallaan rauhakin on valloitusta:\nMolemmat puolet kunnialla nöyrtyy\nJa kumpikaan ei häviä.\n\nPRINSSI JUHANA.\n                       Mylord,\nMeidänkin väki kotiin laskekaa. --\n    (Westmoreland menee.)\nVäkien suokaa marssia, mylord,\nTäst' ohi, ette näemme, keitä vastaan\nOis meidän tullut taistella.\n\nARKKIPIISPA.\n                             Lord Hastings,\nTäst', ennen eroaan, he ohi käykööt.\n\n    (Hastings menee.)\n\nPRINSSI JUHANA.\nYhdessä, loordit, ens' yö majaillaan.\n    (Westmoreland palajaa.)\nNo, lanko, miks on väki paikallansa?\n\nWESTMORELAND.\nPäämiehet teilt' on saaneet käskyn seistä,\nHe eivät liiku, te jos ette puhu.\n\nPRINSSI JUHANA.\nHe tehtävänsä tietävät.\n\n    (Hastings palajaa.)\n\nHASTINGS.\n                        Mylord,\nNyt armeijamme hajall' on. Kuin nuoret,\nIkeestään päässeet harjat, kiitävät he\nEtelään, itään, pohjoiseen ja länteen,\nTai niinkuin koulun päätyttyä pojat\nKotiinsa syöksyvät ja leikkeihinsä.\n\nWESTMORELAND.\nNo, hyvä vaan, lord Hastings! Palkaksesi\nMaanpetoksesta kahletan sun, konna, --\nJa teidät, piispa, -- teidätkin, lord Mowbray, --\nPääpettureina teidät vangitsen.\n\nMOWBRAY.\nTää onko rehellistä kunnon työtä?\n\nWESTMORELAND.\nSit' onko kapinanne?\n\nARKKIPIISPA.\n                     Sananneko\nNäin syötte?\n\nPRINSSI JUHANA.\n             Sanaani en antanutkaan,\nLupasin vaan ne valitukset auttaa,\nJoit' anoitte, ja, kunniani kautta,\nTunnolla kristityn sen täyttää aion.\nMetelimiehet, nyt te maistaa saatte\nKapinan ja sen moisten töiden palkan.\nÄlytönt' oli teiltä hanke tää,\nSen alku tyhmää, loppu typerää.\nSoi, rumpu! Pa'enneita vainotkaamme;\nJumala sotinut on puolestamme. --\nPois petturit nyt mestauspölkyn luo!\nSopiva vuode heidän kuolla tuo.\n\n                     (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Toinen kohta saman metsää.\n\n    (Miekankalsketta. Hyökkäyksiä. Falstaff ja Coleville\n    tulevat eri taholta.)\n\nFALSTAFF.\nMikä nimenne, herraseni? Mitä säätyä ja mistä, jos saan luvan kysyä?\n\nCOLEVILLE.\nOlen ritari, herraseni, ja nimeni on Coleville alholainen.\n\nFALSTAFF.\nNo siis, Coleville on nimenne, ritari arvonne ja asuntonne alho.\nColeville on yhäkin nimenne oleva, petturi arvonne ja vankiluola\nasuntonne; kylläksi syvä on se asunto, ja näin tulette yhä olemaan\nColeville alholainen.\n\nCOLEVILLE.\nEttekö te ole sir John Falstaff?\n\nFALSTAFF.\nYhtä hyvä mies kuin hän, olen kuka olen. Antautteko, herra, vai pitääkö\nminun hikoilla tässä teidän tähtenne? Jos hikoilla minun täytyy, niin\nhikoilen ystäviesi kyyneleitä, jotka itkevät sinun kuolemaasi. Siis\nherätä sinussasi pelkoa ja ravistusta ja nöyrry minun armoni edessä.\n\nCOLEVILLE.\nLuulenpa, että olette sir John Falstaff, ja siinä luulossa antaun.\n\nFALSTAFF.\nMinulla on mahassani täällä kokonainen konttikunta kieliä ja niistä\nkaikista ei yksikään kieli virka muuta sanaa kuin minun nimeäni. Jos\nolisi minulla vähän säällisempi vatsa, niin olisin suorastaan kaikkein\nliukkain mies koko Europassa. Vatsani, vatsani, vatsani se tekee\nminusta lopun. -- Tässähän tulee päällikkömme.\n\n    (Juhana, Lancasterin prinssi, Westmoreland y.m. tulevat.)\n\nPRINSSI JUHANA.\nAjosta luopukaa, jo kiihko hiltyy. --\nPalauttakaa joukot, lord Westmoreland. --\n    (Westmoreland menee.)\nMiss' olitte te, Falstaff, kaiken aikaa?\nTe vasta tulette, kun kaikk' on ohi.\nNuo laiskan kujeet, totta totisesti,\nNe hirsipuulta vielä niskan taittaa.\n\nFALSTAFF.\nPahoillani olisin, armollinen herra, jos niin ei kävisi. Olen aina\ntietänyt, että toraa ja haukkumista urhoollisuus saa palkakseen.\nLuuletteko, että minä olen pääskynen, tai nuoli tai tykinluoti? Onko\nminun, vanhan ja vaivaisen, liikkeissäni ajatuksen nopeutta? Olen tänne\nrientänyt kaikkein viimeisellä mahdollisuuden tipalla: olen pilalle\najanut kymmenettä tusinaa postihevosia; ja tässä, niin väsynyt kuin\nolenkin matkastani, olen puhtaalla ja tahrattomalla urhoollisuudella\nvangiksi ottanut sir John Colevillen, alholaisen, sangen hurjapäisen\nritarin ja urhoollisen vihollisen. Vaan mitäpä siitä? Hän näki minut ja\nantautui; niin että nyt voin täydellä syyllä sanoa niinkuin tuo\nkönkkänenäinen Rooman poika: tulin, näin ja voitin.\n\nPRINSSI JUHANA.\nSe tuli enemmän hänen kohteliaisuudestaan kuin teidän ansiostanne.\n\nFALSTAFF.\nEn tiedä: tässä hän on ja tässä hänet jätän teille, ja pyydän teidän\nylhäisyyttänne panemaan sen kirjaan muiden tämän päivän urotöiden\njoukkoon; muuten siitä, jumal'avita, toimitan erityisen ballaadin,\njossa otsakkeena on oma kuvani ja Coleville jalkojani suutelemassa.\nTällaisiin toimenpiteisiin jos olen pakotettuna ja jos ette silloin\nkaikki ole minun rinnallani niinkuin kullatuita kuuden äyrin\nkuparilantteja ja minä maineen kirkkaalla taivaalla loistollani\nhimmennä teitä yhtä paljon kuin täysikuu taivaan pikku kiiluvaisia,\njotka sen rinnalla ovat kuin neulannuppeja, niin älkää uskoko\naatelismiehen sanoja. Siis tehkää minulle oikeus ja antakaa ansion\nyletä.\n\nPRINSSI JUHANA.\nSinun on liian raskas yletäkseen.\n\nFALSTAFF.\nAntakaa sen sitten loistaa.\n\nPRINSSI JUHANA.\nSinun on liian paksu loistaakseen.\n\nFALSTAFF.\nAntakaa sen sitten, armollinen herra, tehdä vaikka mitä, kun se vaan\nminua hyödyttää, ja sanokaa sitä miksi tahdotte.\n\nPRINSSI JUHANA.\nNimenne Coleville?\n\nCOLEVILLE.\n                   Niin on, arvo herra.\n\nPRINSSI JUHANA.\nOlet kuulu kapinoitsija, Coleville.\n\nFALSTAFF.\nJa kuulu uskollinen alamainen hänet nykisti.\n\nCOLEVILLE.\nMin' olen mitä pää- ja johtomiehet;\nJos minä öisin heitä johtaa saanut,\nKalliimmaks oisi teille voitto tullut.\n\nFALSTAFF.\nEn tiedä, mistä hinnasta he itsensä möivät; mutta sinä, niinkuin kiltti\nmies ainakin, annoit itsesi pois ilmaiseksi, ja minä kiitän sinua\nsinustasi.\n\n    (Westmoreland palajaa.)\n\nPRINSSI JUHANA.\nNo, oletteko ajon päättänyt?\n\nWESTMORELAND.\nPaluu on tehty, toimi toimitettu.\n\nPRINSSI JUHANA.\nNyt Coleville kumppaneineen Yorkiin oitis\nMestattavaksi! Viekää hänet sinne\nJa tarkoin häntä vartioitkaa, Blunt. --\n    (Coleville viedään vartioittuna pois.)\nNyt hoviin, loordit, joutuin! Kuulin, että\nIsäni, kuningas, on kovin sairas.\nEdeltä viesti viekää valtiaalle;\nMe kohtukiirein teitä seuraamme.\n\nFALSTAFF.\nPyydän, armollinen herra, suokaa minun mennä Glostershiren kautta. Ja\nkun hoviin tulette, olkaa suosiollinen ja lausukaa siellä minusta hyvä\nsana.\n\nPRINSSI JUHANA.\nHyvästi, Falstaff! Prinssinä ma teistä\nParempaa puhun, kuin mit' ansaitsette.\n\n    (Menee.)\n\nFALSTAFF.\nHyvä, jos olisi teissä sen verran järkeä; se olisi parempaa kuin koko\nherttuakuntanne. -- Toden totta, tuo kylmäverinen poika-vesa ei pidä\nminusta, eikä saa häntä yksikään ihminen nauramaan; vaan se ei olekaan\nihmettä: hän ei juo viiniä. Tuollaisista varovaisista poikanulikoista\nei koskaan tule mitään kunnollista; vetelä juoma ja monet kalaruoat\njäähdyttävät niin ylenmäärin heidän vertaan, että he saavat\njonkinlaisen miespuolisen kälvetystaudin; ja kun sitten naivat, niin\ntekevät pelkkiä tyttölapsia. He ovat yltä yleensä narreja ja\npelkureita, joita jotkut meistäkin olisivat, jos emme välistä vähän\nhehkaantuisi. Hyvällä sherryviinillä on kahdenlainen vaikutus. Se\nnousee aivoihin, kuivaa sieltä kaikki typerät, tuhmat, ruteat huurut,\njotka niitä ympäröivät; tekee ne älykkäiksi, sukkeliksi, kekseläiksi,\ntäyttäin ne näppärillä, tulisilla ja viehkeillä kuvilla, joista, kun ne\njoutuvat äänen, kielen, valtaan, joka on niiden syntymä, tulee\noivallisimpia sutkapuheita. Tuon samaisen sherryn toinen ominaisuus on\nsiinä, että se lämmittää veren, joka kylmänä ja paksuna tekee maksan\nkalpeaksi ja vaaleaksi, mikä on arkuuden ja pelkuruuden tunnusmerkki;\nmutta sherry sen lämmittää ja panee sen virtaamaan sisustasta\nulko-osiin päin. Se tulittaa naaman, joka, vartiorovion lailla, kutsuu\nkoko tuon pikku kuningaskunnan, tuon ihmisen, aseisiin; ja silloin\nkaikki elinkunnan alimukset, kaikki sisämaan pikkuhenget asettuvat\npäällikkönsä, sydämmen, eteen, joka, suurena ja pöhöttyneenä mokomasta\nseurueesta, tekee jos mitä urotöitä; ja tämä urhous se tulee sektistä;\nniin että kaikki asetaito ei ole mitään ilman sektiä, sillä tämä se\nantaa vauhtia; ja oppi se on vaan paholaisen vartioima kultaläjä,\nkunnes sekti sen leimaa taysikelpoiseksi ja panee sen liikkeeseen ja\nkäytäntöön. Siitä tulee, että Henrik prinssi on urhoollinen, sillä sen\nkylmän veren, jonka hän luonnon tietä on isältään perinyt, sen hän on\nniinkuin laihan, ahteran ja kuivan maaperän höystänyt ja ruokonnut ja\nviljellyt, harvinaisella ahkeruudella juoden aika lailla ja aika määrät\nmantoista sherryä, jotta hänestä on tullut varsin tulinen ja urhea\nmies. Jos minulla olisi tuhannen poikaa, niin ensimmäinen inhimillinen\nperiaate, minkä heille opettaisin, olisi se, että kieltäisivät pois\nkaikki laihat juomat ja pysyisivät sektissä.\n\n    (Bardolph tulee)\n\nMitä nyt, Bardolph?\n\nBARDOLPH.\nKoko sotajoukko on kotiin päästetty ja hajalle mennyt.\n\nFALSTAFF.\nMenköön vaan. Minä menen Glostershiren kautta ja käyn siellä\ntervehtimässä Robert Tyhjästä, esquirea; olen jo sormeni ja peukaloni\nvälissä häntä pehmittänyt,[19] ja kohta painan sinetin kiinni. Tule\nmukaan.\n\n    (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Westminster. Huone kuninkaanlinnassa.\n\n    (Kuningas Henrik, Clarence, prinssi Humphrey,\n    Warwick y.m. tulevat.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJos taivas hyvin antaa päättyä\nTään riidan, joka riehuu ovillamme,\nJalompaan taistoon viemme nuorisomme,\nVain pyhitettyyn miekkaan tarttuen.\nOn sotajoukot koolla, laivat valmiit,\nSijaiset väliajaks asetettu\nJa kaikki toivehemme mukaan säätty.\nVaan ruumiin voimaa kaipaamme ja rauhaa,\nSiks että nämä kapinoivat joukot\nValtamme ikeen alle alistamme.\n\nWARWICK.\nMolempiin nähden kohta, majesteetti,\nIloita saatte.\n\nKUNINGAS HENRIK.\n               Humphrey, poikani,\nMiss' on nyt prinssi, sinun veljesi?\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nMetsällä Windsorissa, luulisin.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJa kenen kanssa?\n\nPRINSSI HUMPHREY.\n                 Sit' en tiedä, isä.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMukana eikö veli, Clarence, ole?\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nEi, hyvä isä, hän on täällä läsnä.\n\nCLARENCE.\nMit' isäni ja kuninkaani tahtoo?\n\nKUNINGAS HENRIK.\nEn muuta kuin sun parastasi, Clarence.\nMiks et sa ole veljes, prinssin, kanssa?\nSua lempii hän, ja sinä hänet jätät;\nOn sydämmessään paras paikka sulla\nKaikista veljistäsi; sitä vaali,\nNiin saatat kelpo palvelukset tehdä\nJa, minun kuoltuani, sovitella\nKuninkaan sekä veljiesi välin.\nHänt' älä päästä, mieltään älä kylmää.\nSuosinsa etuisuutta älä hukkaa\nHaluttomuudella ja tylyydellä.\nHän hellä on, jos hälle arvon annat;\nSäälistä itkee hän, ja käsi häll' on\nKuin päivä aulis lempeyden töille.\nMut ärsytettynä hän on kuin pii,\nKuin talvi sävytön, ja väkinäinen\nKuin jäinen tuuli päivän koittehessa.\nMiel'alastaan siis ota tarkka vaari:\nVikojaan moiti, mutta kunnioittain,\nVerensä kun näet iloon taipuvaksi;\nMut jos on äissään hän, niin päästä köyttä,\nSiks että, niinkuin rantauneen valaan,\nVäsähtäin kiihko talttuu. Tee se, Tuomas,\nNiin suojuksena olet ystävilles\nJa kultavantehena veljes vyötät,\nEtt' astia, joss' yhtyy verenne,\nVaikk' eripuran myrkkykin sen sekais, --\nJot' aika siihen varmaan vuodattaakin,\nEi koskaan auristu, vaikk' oisi myrkky\nVihaista kuin aconitum[20] tai ruuti.\n\nCLARENCE.\nOsoitan hälle rakkautta ja huolta.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMiks Windsoriss' et ole hänen kanssaan?\n\nCLARENCE.\nSiell' ei hän ole; Lontooss' atrioipi.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJa kenen kanssa, tiedätkö?\n\nCLARENCE.\n                           He, Poinsin\nJa muiden helmaystäväinsä kanssa.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nLihavin maa se enin lauhaa kasvaa;\nJa hän, mun nuoruuteni jalo kuva,\nSen vallass' aivan on. Sen vuoksi jatkuu\nSuruni kauas tuolle puolle haudan;\nVert' itkee sydämmeni, mielehen\nKun kuvastuu ne hillittömät ajat,\nNe mätäpäivät, joita nähdä saatte,\nKun minä makaan isieni luona.\nKun pojan hurjuus turpavyöt' on vailla,\nKun neuvoissaan vaan himo, irstaus istuu,\nKun kurjain tapain kanssa keinot yhtyy,\nOo, mitä kiihkaa silloin himo lentää\nUhkaavan turmion ja vaaran suuhun!\n\nWARWICK.\nKuningas, aivan hänest' erehdytte.\nToveriansa prinssi tutkii vaan\nKuin kieltä vierasta; sit' oppiakseen\nOn tarvis, että törkeimmätkin sanat\nNäkee ja tuntee; kerran opittuina,\nSen tietänette, muut' ei niillä virkaa.\nKuin että tunnet ne ja niitä vihaat.\nKuin törkysanat, prinssi seuransakin\nPois heittää ajallaan; ja niiden muisto\nVaan kaavana on, mittapuuna, millä\nMitata voi hän muiden elämää,\nNäin menneet pahat hyödyksensä kääntäin.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nHarvoinpa heittää mehiläinen haaskan,\nMiss' on se mesinyt.\n    (Westmoreland tulee.)\n                     Westmoreland, mitä?\n\nWESTMORELAND.\nTerveeksi valtiaani! Onni uusi\nNyt tässä kertomaani liittyköön!\nKättänne, majesteetti, suuteleepi\nJuhani prinssi, teidän poikanne;\nHastings ja Mowbray, piispa Scroop ja kaikki\nJätetty lain on kuritettaviksi.\nKapinan miekka kätketty on tuppeen;\nYlt' yli rauhan öljypuu vaan versoo.\nMitenkä teko tää on suoritettu,\nSen voitte, pienimpääkin seikkaa myöten,\nLukea tästä, kun niin sopii aikaan.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nWestmoreland, oi! sin' olet suven lintu,\nJok' aina talven kantapäillä laulat\nTuloa päivän.\n    (Harcourt tulee.)\n              Tuossa lisää uutta!\n\nHARCOURT.\nVihollisilta taivas teitä kaitkoon!\nKen valtiasta vastustaa, sen käyköön\nKuin niiden, joiden turmion nyt kerron!\nNorthumberlandin ja lord Bardolphin\nEnglantilaisineen ja skotteinensa\nYorkshiren sheriffi on voittanut.\nMitenkä kaikki tapahtui ja sääntyi,\nTää kirje ilmoittaa, jos suvaitsette.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMiks ilotieto tää mun sairaaks saattaa?\nMolemmat kädet täynnä eikö koskaan\nLähesty onni? Sanat kauniimmatko\nEsittää rumimmilla kirjaimilla?\nSe joko maitin antaa, mut ei ruokaa --\nNiin tekee köyhän se -- tai herkut antaa,\nMut maitin ottaa -- niin se tekee rikkaan,\nJoll' iloa ei ole kyllyydestään.\nTuon sanoman mua pitäis ilahduttaa,\nMut näkö pettää, päätäni mun pyörtää. --\nMua voi! Mua auttakaa! Voin kovin pahoin.\n\n    (Pyörtyy.)\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nVirotkaa, isä!\n\nCLARENCE.\n               Kuningas ja taatto!\n\nWESTMORELAND.\nHavatkaa, majesteetti; tointukaa!\n\nWARWICK.\nTyvetkää, prinssit; Kuningasta kohtaa\nNää puuskat tavan takaa. Syrjään menkää!\nHän kaipaa ilmaa; kohta voi hän hyvin.\n\nCLARENCE.\nEi, ei, hän tät' ei tuskaa kauan kestä;\nAinainen työ ja huoli sielun muurin\nNiin ohueks on syönyt, että henki\nJo katsoo läpi sen ja pyrkii maalle.\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nMua kansa säikyttää; se inhat luomat\nOn nähnyt, isättömän perikunnan;\nVuos'ajat tapaa muuttaa, niinkuin oisi\nHavainnut vuosi jonkun kuukauden\nNukahtaneen ja hypännyt sen yli.\n\nCLARENCE.\nKolmast' on virta pakomatta noussut;\nJa vanhukset, nuo höpsät ajantiedot,\nSanovat samoin käyneen vähää ennen\nKuin kantaisä Edward tautiin kuoli.\n\nWARWICK.\nPuhukaa, prinssit, hiljemmin; hän tointuu.\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nTää kohtaus hälle kuolemaks on varmaan.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMua nostakaa, ma pyydän; toiseen suojaan\nPois minut viekää, mutta hiljaa, pyydän.\n    (Kantavat kuninkaan peremmälle ja panevat hänet vuoteeseen.)\nMelua, ystäväni, tääll' en siedä,\nPait hellän käden soiton hyminää\nVäsynyt henkeni nyt soisi kuulla.\n\nWARWICK.\nTilatkaa soittokunta toiseen suojaan.\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nPäänaluselle tähän pankaa kruunu.\n\nCLARENCE.\nOn katse ontto, muuttunut on kovin.\n\nWARWICK.\nVait, vait!\n\n    (Prinssi Henrik tulee.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nKen Clarence veljeni on nähnyt?\n\nCLARENCE.\nTäss' olen, veli, murheen painamana.\n\nPRINSSI HENRIK.\nSisällä sataa, mut ei ulkona!\nKuin kuninkaan on laita?\n\nPRINSSI HUMPHREY.\n                         Perin huono.\n\nPRINSSI HENRIK.\nHän uutist' eikö kuullut? Kertokaa se.\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nHän kovin muuttui sitä kuullessaan.\n\nPRINSSI HENRIK.\nJos ilosta hän sairas on,\nNiin rohdoitta hän parantuu.\n\nWARWICK.\nVait, loordit! -- Hiljemmällä, prinssi hyvä!\nIsänne, kuningas nyt kaipaa unta.\n\nCLARENCE.\nVetäytykäämme toiseen huoneeseen.\n\nWARWICK.\nSuvaitsetteko tulla, prinssi?\n\nPRINSSI HENRIK.\n                              En;\nKuninkaan luona valvoa ma tahdon.\n    (Kaikki poistuvat paitsi prinssi Henrik.)\nPäänalusella tuossa miksi kruunu,\nNoin häiritsevä vieruskumppani?\nKultainen murhe, kimmeltävä huoli,\nJok' öitä valvotat ja unen portit\nLyöt seljällensä! -- Senkö kera nukkuu!\nMut ei niin makeaa, niin raitist' unta\nKuin se, jok', otsallansa halpa riepu,\nYökauden kuorsailee. Oi, majesteetti!\nSa kantajaasi ahdistat, sa olet\nKuin kesähelteess' uljas sotisopa,\nMi suojatessaan paahtaa. Hengen ovell'\nOn tuossa pieni liikkumaton höyhen;\nJos hengittäisi hän, niin utu hento\nPois lentäisi. -- Kuningas, isä armas!\nTuo raitist' unta on; se uni monen\nKuninkaan päästä on tuon kultavanteen\nErottanut. Mun velkanani sulle\nOn kyyneleet ja syvä lapsen murhe,\nJonk', isä kallis, täysin sulle maksaa\nVeri ja rakkaus ja pojan hellyys;\nSun velkas mulle on tää valtakruunu,\nJonk' olen, arvoon, vereen nähden, lähin\nPerijä minä. Kas, se tässä istuu,\n    (Panee kruunun päähänsä.)\nTurvissa taivaan! Mailman pane voima\nNyt yhteen jättikäteen, mult' ei voita\nSe tätä syntykunniaa. Sen sulta\nMa sain, ja omani sen saavat multa.\n\n                           (Menee.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nWarwick! Gloster! Clarence!\n\n    (Warwick ja toisetkin palajavat.)\n\nCLARENCE.\n                            Kuningasko kutsuu?\n\nWARWICK.\nMit', armo, tahdotte? Kuin voitte, herra?\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMiks yksin jätitte mun tänne, loordit?\n\nCLARENCE.\nJätimme tänne prinssin, veljeni;\nLupasi tykönänne valvoskella.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nWalesinko prinssin? Missä on hän? Missä?\nHän tääll' ei ole.\n\nWARWICK.\n                   Tuoss' on ovi auki;\nHän sit' on tietä mennyt.\n\nPRINSSI HUMPHREY.\n                          Hän ei käynyt\nSen huoneen kautta, missä olimme.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMut miss' on kruunu? Ken sen patjalt' otti?\n\nWARWICK.\nKun täältä lähdimme, niin jäi se siihen.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSen prinssi vei; hänt' etsimähän menkää.\nNiin kiireissäänkö on hän, että luulee\nUneni kuolemakseni? -- Lord Warwick,\nHänt' etsikää ja tänne sättikää. --\n    (Warwick menee.)\nTuo teko tautiin yhtyy surmaks mulle. --\nMit' oletten, te pojat, nähkää tästä!\nNäin rutost' alkaa luonto kapinoida\nKun kulta mielen kiehtoo!\nSen tähden hellän hellät isä-houkot\nUnensa rikkoneet on aatoksilla,\nSuruilla aivonsa ja luunsa työllä\nSen tähden ko'onneet ja kasanneet\nTuhoiset määrät inhottavaa kultaa;\nSen tähden halukkaasti hankkineet\nPojilleen opit sekä sotataidot:\nKun sitten, valiten kuin mehiläinen\nParaimman mehun joka kukkasesta,\nSuu täynnä hunajaa ja sääret vahaa,\nPalaamme kotiin,\nNiin silloin meidät, niinkuin mehiläinen,\nTapetaan vaivastamme! Oi, noin karvaan\nSaa palkan työstään isä kuollessaan! --\n    (Warwick palajaa.)\nMiss' on nyt hän, jok' ei voi oottaa siksi.\nEtt' ystävänsä, tauti, minut surmaa!\n\nWARWICK.\nTapasin prinssin lähihuoneessa,\nKyynelmät vienot suloposkillansa\nJa kasvoissa niin syvä surun ilme,\nEtt' itse verenahnas tyrannikin,\nTuon nähdessään, ois kuumin kyynelvesin\nValellut veistään. Tuossa, kas, hän tulee.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nMut miksi sitten kruununi hän vei?\n\n    (Prinssi Henrik palajaa.)\n\nHän tulee, kas. -- No, tule tänne, Henrik. --\nPois menkää, yksin meidät jättäkää.\n\n    (Clarence, prinssi Humphrey, loordit y.m. poistuvat.)\n\nPRINSSI HENRIK.\nTuot' äänt' en enää kuulevani luullut.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nSen luulon isä toivos oli, Henrik.\nSinusta liiaks aikailen, sa väsyt.\nNiin tyhjää istuintani isoatko,\nEtt' aiot, ennenkuin on aika tullut,\nPukeutua arvooni? Oi, nuori houkko!\nSuuruutta etsit, joka sinut ruhjoo.\nOdota hetki; herruuteni pilven\nVain heikko tuuli kaatumasta estää,\nSe pian maahan sataa; päivä mustuu.\nSen ryöstit, joka jonkun hetken päästä\nSun oisi syyttäkin; ja kuolemassa\nSa odotukseni vaan vahvistat.\nEtt' et mua lemmi, sen näin elämästäs,\nJa siinä varmuudessa suot mun kuolla.\nMielessäs tuhat tikaria piilee\nJa kivisydämmelläs niitä hiot\nViedäkses elostani puolen tiimaa.\nKuin? Etkö puolta tiimaa mua siedä?\nNo, mene, itse kaiva hautani,\nJa ilokellon anna korviis soittaa\nSun kruunaustas, vaan ei mun kuolemaani.\nPyhäksi pääsi voiteeks tulkoon kyynel,\nJonk' oisi tullut ruumistani kastaa.\nMinut vaan syökse unhotuksen tomuun;\nMadoille anna henkes antaja;\nLakini, palvelijani maahan polje;\nNyt tapoja on aika ilkkuella.\nEläköön Henrik viides! -- Turhuus, nouse!\nKuninkaan arvo, laske! Matkaan kaikki\nTe viisaat neuvonantajat, pois matkaan!\nEnglannin hovihin nyt koolle tulkaa\nApinat ilvehtivät kaikkialta!\nRupanne meihin luokaa, naapurit!\nJos teill' on renttu, joka juo ja kiroo,\nYöt mässää, murhaa, ryövää, tekee kaikki\nVanhimmat synnit uusimmalla lailla, --\nIloitkaa, teit' ei kauemmin hän vaivaa!\nNe kaunat kauneit' ovat Englannissa,\nNe täällä viran tuovat, arvon, vallan.\nSuukopan suistetulta riettaudelta\nPois Henrik viides vie, ja villi hurtta\nNyt hampain kaiken puhtauden raiskaa.\nMaa raukka, eripuran haavaa podet!\nIrstauttas minä ohjata en voinut;\nKuin käy sun nyt, kun irstaus sua ohjaa?\nOi, erämaaksi sinä taasen joudut\nJa hukkain, alkuasujaisi, valtaan!\n\nPRINSSI HENRIK.\nAnteeksi, isä! Jos ei ääni multa\nOis kyyneltulvaan suupunut, niin oisin\nTuon kovan nuhteen ehkäissyt jo ennen,\nKuin kaiholl' olitte sen lausunut\nJa minäkin näin pitkään sitä kuullut. --\nTuoss' ompi kruunu; kauan sitä kaitkoon,\nHän, joll' on ijankaikkisuuden kruunu!\nJos sitä enemmän ma himoitsin\nKuin teidän mainettanne, kunniaanne,\nNiin älkööt nousko polvet nämä tästä,\nJonk' ulkokumarruksen nöyrän mulle\nSisäinen velvoituksen ääni neuvoi!\nJumala tietäköön, kun tulin tänne\nJa teidät hengetönnä näin, niin oikein\nSydäntä vihlaisi! Jos viekastelen,\nNiin tahdon tähän hurjuuteeni kuolla,\nEnk' ällistyvän mailman nähtäväksi\nJaloa mielenmuutostani tuoda.\nKun tulin, teidät näin ja kuolleeks luulin,\nJa siitä luulost' itse melkein kuolin,\nNiin kruunua, kuin tunto sillä oisi,\nNäin soimasin: \"Sun tuottamasi murhe\nMun isäni on ruumiin voimat syönyt;\nSiks, hienoin kulta, halvint' olet kultaa.\nKalliimpi toinen on, vaikk' ei niin hieno:\nSe lääkkehenä hengen pelastaa;[21]\nMut sinä, hieno, kiitetty ja kuulu,\nKulutit herrasi.\" Näin, valtiaani,\nNäin nuhdellen sen päähäni ma laskin,\nSen kanssa päättäin, niinkuin vihamiehen,\nJok' isän multa nähdessäni tappoi,\nTotisen perillisen taiston kestää.\nMut vereni jos siitä iloon saastui\nTai pöyhkeyteen aatokseni paisui,\nKapinan henki turhamaisinkaan\nJos suostumusta näyttämään mun saattoi\nJa vähintäkään mieltymään sen valtaan,\nNiin taivas ainiaaks sen multa vieköön\nJa kurjimmaks mun tehköön vasalliksi,\nMi kammolla sen eteen polvistuu!\n\nKUNINGAS HENRIK.\nOi minun poikani!\nJumala johdatti sun viemään sen,\nEtt' isäs rakkaus sinuun kasvais yhä,\nNäin viisaasti kun ajoit asiaasi.\nKäy tänne, Henrik, vuoteelleni istu\nJa kuule, luullakseni, viime neuvo,\nMink' ilmi hengin. Henrik, taivas tietää,\nEtt' olen vääriä ja sala-teitä\nTään kruunun saanut; itse hyvin tiedän,\nKuin raskahana päätäni se painoi.\nSen sinä perit tyynemmällä säällä,\nParemmall' arvolla ja oikeudella;\nSen kaikki tahrat minä mukanani,\nNäet, hautaan vien. Mun päässäni se istui\nKuin väell' anastettu arvonmerkki,\nJa eloss' oli monta syyttämässä,\nEtt' olin heidän avullaan sen saanut,\nJost' alituinen riita, verenvuoto\nVioitti luullun rauhan. Hengen kaupan\nNää uhkavaarat kestin, niinkuin näet.\nTään sisältöinen kohtaus näytelmässä\nOn hallintoni ollut; kuolemani\nNyt seikan muuttaa; mitä minä hankin,\nNyt sulle paljon ehompana lankee,\nKun perittyä kannat kruunua.\nMut vaikka varmemp oletkin kuin minä,\nEt ole kyllin lujassa; näet, viel' on\nVihantaa viha; ystäviltäs -- niiltä,\nJoit' ystävikses sinun täytyy saada --\nOn vasta pistimet ja hampaat viety.\nMa näiden väkivallan kautta nousin,\nJa pelko pysyi, että sama voima\nMun jälleen sortais; sitä välttääkseni,\nPois heitä karsin, ja nyt aikeess' olin\nPyhälle maalle loput heistä viedä,\nNiin ettei lepo, jouto heidän sallis\nLikemmin urkkia mun hankkeitani.\nSiis, Henrik, huimapäitä askaroita\nAin' ulkosodissa, ett' olot vieraat\nMielestä poistais entisaikain muistot.\nJatkaisin, mutta lopuss' on niin keuhkot,\nEtt' ihan multa puheen voima puuttuu.\nTuon kruunun saannin anteeks suokoon Luoja!\nSe sulla olkoon tosi rauhan tuoja!\n\nPRINSSI HENRIK.\nArvoisa kuningas, sen voititte,\nPiditte, varjelitte, mulle soitte,\nSiis omistukseni on suora, selvä.\nJos kuinka suur' ois vaiva, sitä huollan\nJa koko maailmata vastaan puollan.\n\n    (Juhani, Lancasterin prinssi, Warwick, loordeja ja muita tulee.)\n\nKUNINGAS HENRIK.\nKas, poikani, Juhani Lancaster!\n\nPRINSSI JUHANA.\nIsälle terveytt', onnea ja rauhaa!\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJuhani, onnen mulle tuot ja rauhan,\nMut terveys -- pois se nuorin siivin lensi\nJa jätti vaan tään kaljun, perstan rungon.\nKun sun näen, maisen toimeni on loppu.\nMut miss' on mylord Warwick?\n\nPRINSSI HENRIK.\nMylord Warwick!\n\nKUNINGAS HENRIK.\n                Jotakin erikoista nimeä\nSill' onko huoneella, miss' ensin pyörryin?\n\nWARWICK.\nJerusalemiks sitä sanotaan.\n\nKUNINGAS HENRIK.\nJumalan kiitos! Siellä tahdon kuolla.\nJo aikaa sitten ennustettiin mulle\nMun kuolevani Jerusalemissa;\nSen luulin merkitsevän pyhää maata.\nNyt saattakaa mua siihen kamariin.\nNiin Henrik kuolee Jerusalemiin.\n\n                      (Menevät.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Glostershire. Huone Tyhjäsen talossa.\n\n    (Tyhjänen, Falstaff, Bardolph ja paashi tulevat.)\n\nTYHJÄNEN.\nEi, saakeli soikoon, te ette saa lähteä tänä iltana. -- Hoi, Taavi,\nhoi!\n\nFALSTAFF.\nSuokaa anteeksi, herra Tyhjänen.\n\nTYHJÄNEN.\nMinä en suo anteeksi; te ette saa anteeksi; anteeksipyyntöä ei suvaita;\nanteeksipyyntö ei auta; te ette saa anteeksi. -- Taavi, hoi!\n\n    (Taavi tulee.)\n\nTAAVI.\nTässä, herra.\n\nTYHJÄNEN.\nTaavi, Taavi, Taavi, -- annahan olla, Taavi, annahan olla; -- niin,\noikein: Ville kokki, niin, käske hänen tulla tänne. -- Sir John, te\nette saa anteeksi.\n\nTAAVI.\nTuota noin, asia on se, että tuota haastetta ei voi panna täytäntöön;\nja sitten, tuota noin, -- onko tarhapeltoon kylvettävä vehnää?\n\nTYHJÄNEN.\nPunaista vehnää, Taavi. -- Mutta mitä Ville kokkiin tulee, -- eikö\nsiellä ole kyyhkysen poikia?\n\nTAAVI.\nOn, herra. -- Ja tässä on sitten sen sepän lasku hevosenkengistä ja\nvanteista.\n\nTYHJÄNEN.\nLaske yhteen ja maksa pois. -- Sir John, te ette saa anteeksi.\n\nTAAVI.\nSitten, tuota noin, se kaivon ämpäri tarvitsee välttämättä uudet\nvitjat; -- ja sitten, tuota noin, aiotteko pidättää Villen palkasta sen\nsäkin hinnan, jonka hän taannoin hukkasi Hinkleyn markkinoilla?\n\nTYHJÄNEN.\nSen hän saa maksaa. -- Muutamia kyyhkysiä, Taavi, pari lyhytkoipista\nkanaa, lampaanreisi ja yhtä ja toista pientä hyvää, -- sano se Ville\nkokille.\n\nTAAVI.\nJääkö soturi tänne koko illaksi?\n\nTYHJÄNEN.\nJää, Taavi. Häntä tahdon pitää hyvänä. Ystävä hovissa on parempi kuin\npenni kukkarossa. Pidä hyvänä hänen miehensä, Taavi, ne ovat aika\nkelmejä, ne purevat.\n\nTAAVI.\nEivät sen pahemmin, kuin mitä itse ovat purtuja: heillä on hirvittävän\nlikaiset paidat.\n\nTYHJÄNEN.\nHyvin osattu, Taavi. Nyt toimiisi, Taavi!\n\nTAAVI.\nPyydän, että William Visor Wincotilainen saisi teiltä puoltoa tuota\nvuorelaista Clemens Perkesiä vastaan.\n\nTYHJÄNEN.\nSiitä Visorista on paljon valituksia, Taavi; se Visor on suuri lurjus,\nmikäli tiedän.\n\nTAAVI.\nMyönnän, teidän arvoisuutenne, myönnän että hän on lurjus, mutta,\nvarjelkoon Jumala, eikö lurjuksen puolta saisi pitää hyvän ystävän\npyynnöstä. Kunniallinen mies voi itse puhua puolestaan, vaan sitä ei\nvoi lurjus. Olen palvellut teidän arvoisuuttanne uskollisesti kahdeksan\nvuotta, vaan jos en kerran tai pari vuosineljänneksessä voi pitää\nlurjuksen puolta rehellistä miestä vastaan, niin ei ole arvoni suuri\nteidän silmissänne. Se lurjus on minun kunniallinen ystäväni, siis\npyydän teidän arvoisuuttanne, pitäkää hänen puoltaan.\n\nTYHJÄNEN.\nNo, no; hänelle ei ole tapahtuva mitään pahaa. Toimiisi nyt, Taavi!\n(Taavi menee.) -- Missä olette, sir John? Kas niin, saappaat pois! --\nKätenne, herra Bardolph!\n\nBARDOLPH.\nIloista nähdä teidän arvoisuuttanne.\n\nTYHJÄNEN.\nKiitän kaikesta sydämmestäni, rakas herra Bardolph. -- (Paashille)\nTerve tuloa, sinä poika heitukka! -- Tulkaa, sir John.\n\nFALSTAFF.\nTulen kohta, hyvä herra Robert Tyhjänen. (Tyhjänen menee.) -- Bardolph,\nkatso hevosia. (Bardolph ja paashi menevät.) Jos minut paloiksi\nsahattaisiin, niin tulisi minusta neljä tusinaa tuommoisia partaisia\nerakon sauvoja, kuin tuo herra Tyhjänen on. Kummallista on nähdä, missä\nkeskinäisessä yhteydessä hänen ja hänen palvelijainsa henki on; he, kun\nhäntä noudattavat, käyttäytyvät kuin tyhmät rauhatuomarit; hän, kun\nheidän kanssaan seurustelee, muuttuu rauhatuomarin tapaiseksi\npalvelijaksi. Heidän henkensä ovat alituisesta kanssakäymisestä niin\nyhteen parittuneet, että aina pitävät yhtä niinkuin parvi metsähanhia.\nJos olisi minulla jokin anomus herra Tyhjäselle, niin koettaisin saada\nhänen palvelijansa hyvälle tuulelle huomauttamalla heille heidän\nläheistä yhteyttään herransa kanssa; jos oisi anomus hänen\npalvelijoilleen, niin kutkuttelisin herra Tyhjästä sillä, ettei kukaan\nhäntä paremmin voi hallita palvelijoitaan. Sekä viisas käytös että\ntyhmät toimet tarttuvat, se on varma, niinkuin taudit tarttuvat\ntoisesta toiseen; katsokoon siis kukin, kenen kanssa seurustelee. Minä\ntuosta Tyhjäsestä lypsän ainetta niin, että sillä voin pitää Heikku\nprinssin alituisessa naurussa kuuden kuosin kestämän ajan, s.o. sen\najan, minkä kestää neljät käräjät ja kahdet velkavetoomukset, ja hän\ntulee nauramaan pitämättä väliaikoja. Oo, paljon se vale, pikku valan\nhöystämänä, tai pila, totisuudessa lausuttuna, tepsii mieheen, joka ei\nkoskaan ole tuntenut pakotusta hartioissaan. Saattepa nähdä hänen\nnauravan niin, että naama on kuin kokoon rytistetty märkä mekko.\n\nTYHJÄNEN (ulkoa).\nSir John!\n\nFALSTAFF.\nTulen, herra Tyhjänen; tulen, tulen.\n\n                            (Menee.)\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Westminster. Huone kuninkaan linnassa.\n\n    (Warwick ja ylituomari tulevat.)\n\nWARWICK.\nNo, herra ylituomar', minne matka?\n\nYLITUOMARI.\nMitenkä kuninkaan on?\n\nWARWICK.\n                      Vallan hyvin:\nNyt kaikista hän huolistaan on päässyt.\n\nYLITUOMARI.\nEi toki kuollut?\n\nWARWICK.\n                 Mailleen hän on mennyt,\nEik' elä enää tälle maailmalle.\n\nYLITUOMARI.\nOi, ett' ois kuningas mun myötään vienyt!\nTyöt hartaat, jotka eläissään tein hälle,\nNyt saattavat mun sorron alaiseksi.\n\nWARWICK.\nNiin, nuori kuningas ei teitä lemmi.\n\nYLITUOMARI.\nMa tiedän sen ja siksi varustaunkin\nTät' uutta ajan tilaa kohtaamaan;\nSe minuun katsett' yrmympää ei luone,\nKuin mit' on mieleni jo kuvitellut.\n\n    (Prinssi Juhani, prinssi Humphrey, Clarence,\n    Westmoreland ja muita tulee.)\n\nWARWICK.\nSuruinen suku kuolleen Henrikin!\nJosp' elävänkään Henrikin ei mieli\nPahempi ois kuin pahimman on noista!\nMon! yleväinen, jota halvat henget\nNyt polkevat, sais pitää paikkans' silloin.\n\nYLITUOMARI.\nVoi, pelkään, että kaikki maahan raukee.\n\nPRINSSI JUHANA.\nHuomenta, Warwick lanko, huomenta!\n\nPRINSSI HUMPHREY & CLARENCE.\nHuomenta, lanko!\n\nPRINSSI JUHANA.\nOn niinkuin puhe meilt' ois unhoon jäänyt.\n\nWARWICK.\nEi sentään; liian suruist' on vaan aine,\nPitempää puhelua sietääkseen.\n\nPRINSSI JUHANA.\nHänelle rauha, jost' on surun alku!\n\nYLITUOMARI.\nJa meille rauha, ettei karttuis suru!\n\nPRINSSI HUMPHREY.\nNiin, loordi, ystävän te kadotitte;\nTuo surun ilme teiss' ei lainaa ole,\nEi, tottakaan; se omaanne on varmaan.\n\nPRINSSI JUHANA.\nVaikk' armosta ei kenkään ole varma,\nNiin teitä kylmin vartoo vastaanotto;\nSe mieltä särkee. Oi, ett' oisi toisin!\n\nCLARENCE.\nNyt saatte Falstaffia kumarrella,\nJok' aivan luonteenne on virtaa vastaan.\n\nYLITUOMARI.\nMink', arvo prinssit, tein, tein kunnialla\nJa puolueettomassa mieless' aivan;\nMun ette koskaan näe raukan lailla\nKerjäävän kurjaa anteeks'antamusta.\nJos syyttömyys ja suoruus tääll' ei auta,\nNiin kuolleen kuninkaani luo ma lähden\nJa kerron, kuka lähetti mun sinne.\n\nWARWICK.\nKas, tuossa prinssi!\n\n    (Kuningas Henrik viides tulee seuralaisineen.)\n\nYLITUOMARI.\n                     Hyvää huomenta!\nJumala kaitkoon majesteettia!\n\nKUNINGAS.\nTää uusi loistopuku, majesteetti,\nNiin vaivaton, kuin luulette, ei ole. --\nSuruunne, veljet, pelkoakin liittyy.\nTää Englannin on hovi, eikä Turkin,\nAmurath Amurathia ei seuraa,[22]\nVaan Henrikkiä Henrik. Surkaa, veikot,\nSe totta tosiaankin teille sopii;\nNiin kuninkaallista on suru teissä,\nEtt' itsekin sen pukua ma tahdon\nMyös sydämmessä kantaa. Surkaa, veikot,\nMut surust' älkää liikaa osaa viekö,\nSe meidän kaikkein yhteinen on taakka.\nJumalaan vannon, että isä teille\nJa veli olla tahdon! Lempenne\nTe antakaa, min' otan huolenne.\nNyt itkekäämme, ett' on Henrik kuollut.\nMut Henrik elää, ja nuo kyyneleet\nVastaaviks ilon hetkiksi hän muuttaa.\n\nPRINSSI JUHANA Y.M.\nMe majesteetill' emme muuta toivo.\n\nKUNINGAS.\nNiin oudoksuin mua katsotte, --\n    (Ylituomarille)\n                                te varsin;\nLuulette varmaan, ett'en teitä lemmi.\n\nYLITUOMARI.\nJos tuomitaan mua oikein, luulen että\nEi majesteetill' ole vihaan syytä.\n\nKUNINGAS.\nVai ei!\nMun arvoinenko prinssi unhottaisi\nSen suuren herjan, jonka teiltä kärsin?\nHäväistä, solvata ja tyrmään panna\nEnglannin valtaprinssi! Sekö tyhjää?\nSen voiko Lethess' unhotukseen pestä?\n\nYLITUOMARI.\nIsäänne silloin minä edustin,\nMinussa hänen valtans' asui aate;\nJa yhteishyvän eteen näin kun toimin,\nLakia käyttäen, niin, korkeutenne,\nUnohtaa suvaitsitte asemani,\nLain majesteetin, oikeuden vallan,\nKuninkaan aatteen, jota edustin,\nJa löitte mua, lakia kun istuin;\nSiit', arvoani rohkeasti käyttäin,\nIsänne solvaajana silloin teidät\nMa vangitsin. Jos paha oli työni,\nNiin, nyt kun teill' on kruunu, halatkaa\nNyt poikaa te, jok' ilkkuu sääntöjänne,\nPyhältä sijalt' oikeuden syöksee,\nLain kumoon lyö ja miekan typistää,\nJoss' ompi rauhanne ja turvanne;\nNiin, ylvän kuvannekin maahan polkee\nJa käskyläisissänne pilkkaa teitä!\nKyselkää kuninkaallist' älyänne,\nTapaus olettakaa, kuvailkaa.\nEtt' isä olette ja poika teillä;\nNäin arvoanne häväistävän kuulkaa,\nLain pyhää valtaa julki pilkattavan\nJa orran pojan teitä ilkkuvan;\nSitt' aatelkaa, ett' teitä minä puollan\nJa nimessänne poikaa hiljaa tyynnän.\nHarkitkaa tää, ja tuomitkaa mua sitten;\nNiin totta kuningas kuin oletten,\nSanokaa, mitä tein, jok' arvoani\nJa virkaani ja kuninkuutta loukkas?\n\nKUNINGAS.\nNiin oikein, tuomar', oikein harkittu!\nEdelleen vaakaa hoitakaa ja miekkaa,\nJa arvoss' yhä nouskaa, kunnes saatte\nMinusta nähdä pojan, joka teitä\nNiin loukkaa ja niin tottelee kuin minä.\nIsäni sanat silloin minä toistan:\n\"Mik' onni, ett' on mulla mies noin uljas,\nJok' oikeutt' omaan poikaanikin käyttää!\nMik' onni vielä, ett' on moinen poika\nJok' oikeuden käsiin korkeutensa\nNäin luovuttaa!\" -- Mun säilyyn laitoitte,\nJa siitä teidän säilyynne ma annan\nTuon käyttämänne tahrattoman miekan\nJa kehoitan: sit' aina käyttäkää\nYht' oikein, rohkeesti ja puoltamatta\nKuin mua kohtaan. Tuossa käteni,\nIsänä olkaa nuoruudelleni;\nMin korvaan kuiskaatte, sen suin ma lausun,\nJa nöyräst' oman tahtoni ma heitän\nViisaaseen, kokeneeseen johtohonne. --\nMa pyydän, uskokaa mua, prinssit kaikki:\nIsäni hurjana on hautaan mennyt,\nSill' intohimoni hän myötään vei;\nMut minuss' elää vakaa henkensä,\nJoll' eksytän ma luulot maailman,\nTeen turhaks ennustukset, tyhjäks saatan\nNuo lahot arvelut, jotk' ovat mua\nNäöltä tuominneet. Vereni tulva\nNäin kauas hurjaa huimuuttaan on noussut,\nNyt kääntyy se ja mereen jälleen laskee\nJa, yhtyin suureen valta-ulappaan,\nVakaana virtaa ylevyydessänsä.\nKokohon kutsumme nyt parlamentin,\nValiten neuvostoomme moiset miehet,\nEtt' arvoss' on tää suuri valtaruumis\nParaiten hallittujen vertainen.\nSota tulkoon, rauha, taikka molemmat,\nNe tervetulleit' ovat tuttavia!\n    (Ylituomarille.)\nTeill', isä, neuvostoss' on etusija. --\nKruunauksen jälkeen, niinkuin sanottu,\nKutsumme kokoon koko valtakunnan,\nJa hyvät aikeemme jos taivas siunaa,\nEi prinsseillä ja pääreill' ole syytä\nHenrikin ikää lyhetyksi pyytää.\n\n                     (Menevät.)\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Glostershire. Tyhjäsen talon puutarha.\n\n    (Falstaff, Tyhjänen, Mykkänen, Bardolph, paashi\n    ja Taavi tulevat.)\n\nTYHJÄNEN.\nEihän toki, teidän pitää nähdä puutarhani; siellä me lehtimajassa\nmausuelemme menneenvuotisia hedelmiä, joita itse olen ympännyt, ja\nlautasellisen puluryyniä ynnä muuta semmoista. -- Tulehan, serkku\nMykkänen; -- ja sitten mennään levolle.\n\nFALSTAFF.\nToden totta, te elätte hyvin täällä, oikeinpa ololta.\n\nTYHJÄNEN.\nKurjasti, kurjasti! Kerjäläisiä kaikki, kerjäläisiä kaikki! -- No niin,\nonhan se ilma hyvää. -- Kata pöytä, Taavi, kata pöytä! Oikein, Taavi!\n\nFALSTAFF.\nTuo Taavi se kelpaa jos mihin; hän tekee sekä palvelijan että isännän\nvirkaa.\n\nTYHJÄNEN.\nKelpo nulikka, kelpo nulikka, sangen kelpo\nnulikka, sir John. -- Myrkky olkoon, tulinpa juoneeksi\nvähän liiemmäksi sektiä tuolla ruokapöydässä; -- kelpo\nnulikka. No, istukaahan, istukaahan! -- Tulehan serkku.\n\nMYKKÄNEN.\nNiin kyllä, piru soikoon! -- Nythän:\n\n(Laulaa.)\n\n    \"Ei muuta kuin syödä ja ahmustaa\n    Ja kiittää annista jumalaa\n    Kun liha on huojis ja tyyris on likka,\n    Ja poika se hyörii ja pyörii kuin tikka.\n    Hei, lystiä vaan,\n    Ja hauskaa aina ja lystiä vaan.\"\n\nFALSTAFF.\nSiinäpä vasta iloinen sydän! -- Hyvä herra Mykkänen, tuosta juon\nmaljanne ja heti paikalla.\n\nTYHJÄNEN.\nViiniä herra Bardolphille, Taavi!\n\nTAAVI.\nIstukaa, kulta herra! (Asettaa Bardolphin ja paashin toiseen pöytään.)\nTulen takaisin heti. Istukaa, kulta herraseni. -- Herra paashi, rakas\nherra paashi, istukaa; saas tästä! Mitä ruoasta puuttuu, se juomana\nkorvataan. Pitäkää hyvänänne; sydämmestä suotua.\n\n    (Menee.)\n\nTYHJÄNEN.\nPitäkää hauskaa, herra Bardolph; -- ja te, pikku solttu siellä, pitäkää\nhauskaa.\n\nMYKKÄNEN (laulaa).\n\n    \"Hei, hauskaa, hei, vaikk' eukot on tuikat;\n    On noitia ne vaimot, niin riskit kuin ruikat;\n    Mut miehet kun voi, niin silloin humu soi.\n    Oi, hauskaa laskiaisaikaa, oi!\n    Hei, hauskaa, hei!\"\n\nFALSTAFF.\nEnpä olisi luullut tuota herra Mykkästä noin intoisaksi mieheksi.\n\nMYKKÄNEN.\nKetä? Minuako? Olenpahan pitänyt hauskaa minäkin kerran jos toisenkin.\n\n    (Taavi palajaa.)\n\nTAAVI.\nTuossa on teille lautasellinen nahkaomenia.\n\n    (Asettaa ne Bardolphin eteen.)\n\nTYHJÄNEN.\nTaavi!\n\nTAAVI.\nTeidän ylhäisyytenne! -- (Bardolphille.) Tulen heti takaisin. -- Lasi\nviiniäkö, herra?\n\nMYKKÄNEN (laulaa).\n\n    \"Lasi viiniä hienoa, karvasta,\n    Niin saastaa saan sulo armasta;\n    Ilopoika se elää kauan.\"\n\nFALSTAFF.\nHyvin sanottu, herra Mykkänen.\n\nTYHJÄNEN.\nNyt olemme ilopoikia; nyt tulee hauskin osa yöstä.\n\nFALSTAFF.\nTerveyttä, herra Mykkänen, ja pitkää ikää!\n\nMYKKÄNEN (laulaa).\n\n    \"Lasi täytä, sen tyhjäks juon,\n    Vaikk' ois penikulma sen pohjaan.\"\n\nTYHJÄNEN.\nKunnon Bardolph, terve tuloa! Jos jotakin kaipaat, etkä pyydä, niin\nsyytä itseäsi. -- (Paashille.) Terve tultua, sinä sievakka pikku\nveitikka, niin, totta tosiaankin, varsin tervetultua! -- Herra\nBardolphin ja kaikkein Lontoon kavalierien[23] malja!\n\nTAAVI.\nMinä toivon kerran vielä Lontoon näkeväni, ennenkuin kuolen.\n\nBARDOLPH.\nJospa minä siellä teidät näkisin, Taavi. --\n\nTYHJÄNEN.\nNiin, tuhat tulimmaista! Silloin varmaan halstoopin pullolta niskat\ntaittaisitte. Häh? Eikö totta, herra Bardolph?\n\nBARDOLPH.\nTotta. Vieläpä kaksin kerroin.\n\nTYHJÄNEN.\nTuli ja leimaus! Kiitos vaan! -- Se veitikka kyllä sinuun takistuu,\nusko pois. Hän ei sinua päästä, hän on oikea takkiainen.\n\nBARDOLPH.\nJa minä takistun häneen.\n\nTYHJÄNEN.\nOikein, haastathan niinkuin kuningas. -- Älkää surkeilko; pitäkää\nhauskaa! -- (Kolkutusta kuuluu.) Katso, kuka siellä ovella on. Hoi,\nkuka siellä kolkuttaa?\n\n    (Taavi menee.)\n\nFALSTAFF (Mykkäselle, joka tyhjentää kukkurallisen pikarin.)\nKas noin, nyt olette vastannut maljaani.\n\nMYKKÄNEN (laulaa).\n\n    \"Niin maljaan vastaa\n    Ja ritariksi kasta:\n    Samingo.\"\n\nEikö niin?\n\nFALSTAFF.\nNiin on.\n\nMYKKÄNEN.\nNiinkö on? No, sanokaa sitten, ett' vanhakin se jotakin voi.\n\n    (Taavi palajaa.)\n\nTAAVI.\nTeidän ylhäisyytenne luvalla, tuolla ulkona on eräs Pistooli, joka tuo\nuutisia hovista.\n\nFALSTAFF.\nHovistako? Tuo hänet sisään. --\n    (Pistooli tulee.)\nMitä nyt, Pistooli?\n\nPISTOOLI.\nJumala varjelkoon teitä, sir John!\n\nFALSTAFF.\nMikä paha sinut tänne on tuonut?\n\nPISTOOLI.\nEi niin pahaa, ettei hyvää mukana. Ritari armas, sinä olet nyt yksi\nvaltakunnan suurimpia miehiä.\n\nMYKKÄNEN.\nNiin, totta maarin, onkin, jos ei oteta lukuun Isko-setää Barsonissa.\n\nPISTOOLI.\nIskoa?\nKitaasi isko, kurja ämmälauri? --\nPistoolis olen, ystäväs, sir John,\nJa päätä pahkaa ratsastin ma tänne;\nTuon viestiä ja verratonta uutta,\nIloa auvoista ja kulta-aikaa.\n\nFALSTAFF.\nMutta, hyvä mies, ilmoitahan niitä sitten tämän maailman ihmisten\ntavalla.\n\nPISTOOLI.\nPois hiiteen mailma ja mailman lapset?\nMa puhun Afrikkaa ja kulta-aikaa.\n\nFALSTAFF.\nAssyrian roisto, sano, mitä uutta?\nSen kuningas Cophetua tietää tahtoo.\n\nMYKKÄNEN (laulaa).\n\n    \"Ja Robin Hood, Scarlet ja John.\"\n\nPISTOOLI.\nHeliconiako rakkikoirat uhmaa?\nHyviä uutisia pilkataanko?\nPistooli, pääs' siis paina Furian helmaan!\n\nTYHJÄNEN.\nArvoisa herra, minä en ymmärrä noita teidän elkiänne.\n\nPISTOOLI.\nNo, voivotelkaa sitä sitten!\n\nTYHJÄNEN.\nAnteeksi, herraseni, jos tuotte uutisia hovista, niin tulee teidän,\nminun ymmärtääkseni, tehdä jompikumpi kahdesta: joko ne ilmoittaa tai\npitää ne takananne. Minä olen, herraseni, kuninkaan käskyläinen, minä\nkanss'.\n\nPISTOOLI.\nKenen kuninkaan, sinä nälkäkurki? Sano tai kuole!\n\nTYHJÄNEN.\nHenrik kuninkaan.\n\nPISTOOLI.\nNeljännen vai viidennen?\n\nTYHJÄNEN.\nNeljännen Henrikin.\n\nPISTOOLI.\nSiis hiiteen käskyläisyytes! -- Sir John,\nSun pikku uukkos nyt on kuninkaana,\nNimeltä Henrik viides. Toden totta!\nJos valhettelee Pistooli, tee näin:\nOsoita peukalota, niinkuin tehdään\nEspanjan öyhkärille.\n\nFALSTAFF.\nMitä? Vanha kuningasko kuollut?\n\nPISTOOLI.\nKuin naulattu; on totta, mitä sanon.\n\nFALSTAFF.\nJoutuun, Bardolph, satuloitse hevoseni! -- Herra Robert Tyhjänen,\nvalitse itsellesi mikä virka hyvänsä maassa, se on sinun. -- Sinuun,\nPistooli, minä panen kahdet arvo-panokset.\n\nBARDOLPH.\nOi, riemun päivää! Minä en onneani vaihtaisi aatelisarvoonkaan.\n\nPISTOOLI.\nNo, hyviäkö tuon mä uutisia?\n\nFALSTAFF.\nViekää herra Mykkänen levolle. -- Herra Tyhjänen, mylord Tyhjänen, ole\nmikä oletkin, minä olen onnen hovimestari. Saappaat jalkaan? Me\nratsastamme läpi yön. -- Oi, sinä suloinen Pistooli! -- Joudu,\nBardolph! (Bardolph menee.) -- Tule, Pistooli, kerro lisää, ja mieti\nsamassa jotakin hyvää itsellesi. -- Saappaat, saappaat, herra Tyhjänen!\nTiedän, että nuori kuningas himoitsee minua. Otamme hevosia, mistä\nsaamme; Englannin lait tottelevat minua. Miekkoiset ne, jotka ovat\nystäviäni olleet, mutta voi herra ylituomaria!\n\nPISTOOLI.\nKatalat korpit syökööt hältä keuhkot!\n\"Miss' elo entinen?\" niin sanotaan:\nHei, tässä! Terve, sinä ilon päivä!\n\n                         (Menevät.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Lontoo. Katu.\n\n    (Ravintolan emäntä ja Torkko Hurstinen, joita\n    poliisit vetävät perässään.)\n\nEMÄNTÄ.\nSenkin kirottu kanalja! Oi, että tähän paikkaan kuolisin, niin että\nsaisin nähdä sinut hirsipuussa. Olet olkapääni vääntänyt vallan\nsijoiltaan.\n\n1 POLIISI.\nOikeudenpalvelijat ovat jättäneet hänet minun haltuuni, ja kelpo\npiiskasaunan hän on saapa, sen minä takaan; pari kolme ihmistä on tässä\nhänen tähtensä kuoliaaksi lyöty.\n\nTORKKO.\nPirunkoura, valehtelet, senkin pirunkoura! Tulehan vaan, niin sanon\nsinulle jotakin, senkin kirottu ränttynaamainen koijari! Jos lapsi,\njota nyt kannan, tästä menee kesken, niin olisi parempi sinulle, että\nolisit omaa äitiäsi lyönyt, senkin paperinaama.\n\nEMÄNTÄ.\nJesta, jos sir John nyt olisi täällä! Hän se tässä muutamista lihaa\ntekisi. Rukoilen Jumalaa, että hänen kohtunsa hedelmä menisi kesken.\n\n1 POLIISI.\nJos niin käy, niin on teillä taas täysi tusina pieluksia; nyt niitä\nvaan on yksitoista. Kas niin, marssikaa mukaan nyt vaan molemmat, sillä\nkuollut on se mies, jota yhdessä Pistoolin kanssa pieksitte.\n\nTORKKO.\nSanon sinulle jotakin, sinä pitkäkontti: tästä sinulle vielä toimitan\nkelpo patukat, senkin sinikärpänen! Senkin inhottava, nälkääntynyt\nvesikoppilainen! Jos et sinä saa pamppua, niin en enää koskaan lyhyttä\nhametta käytä.\n\n1 POLIISI.\nKas niin, sinä kuljeksiva ritaritar, tule nyt vaan!\n\nEMÄNTÄ.\nJesta, että oikeus näin saa väkivaltaa sortaa! No, no, vaivaa seuraa\nhoiva.\n\nTORKKO.\nNo, tule, senkin konna, tule ja vie minut rauhatuomarin luo.\n\nEMÄNTÄ.\nNiin, senkin nälkääntynyt verikoira!\n\nTORKKO.\nSenkin kuolema! Senkin luuranko!\n\nEMÄNTÄ.\nSenkin ruotta!\n\nTORKKO.\nNo, tule nyt, senkin hoikkaro! Tule, senkin kruikka!\n\n1 POLIISI.\nNiin, nyt sitä mennään.\n\n             (Menevät.)\n\n\nViides kohtaus.\n\n\n    Julkinen paikka Westminster-abbeyn lähellä.\n\n    (Kaksi komaripalvelijaa levittelee tielle kaisloja.)\n\n1 PALVELIJA.\nEnemmän kaisloja! Enemmän kaisloja!\n\n2 PALVELIJA.\nTorvet ovat jo kahdesti soineet.\n\n1 PALVELIJA.\nKello tulee kaksi, ennenkuin palajavat kruunauksesta. Joutuun, joutuun!\n\n    (Falstaff, Tyhjänen, Pistooli, Bardolph ja paashi tulevat.)\n\nFALSTAFF.\nSeisokaa tässä sivullani, herra Tyhjänen; laitan niin, että saatte\nkuninkaalta armon osoituksen. Isken hänelle silmää, kun hän tulee\nkohdalle, ja huomatkaa vaan, kuinka hän minulle muhahtelee.\n\nPISTOOLI.\nJumala siunatkoon keuhkojasi, hyvä ritari!\n\nFALSTAFF.\nTule tänne, Pistooli; asetu taakseni! -- (Tyhjäselle.) Oi, että minulla\nolisi ollut aikaa teettää uudet liverit; olisin pannut likoomaan ne\ntuhat puntaa, jotka teiltä lainasin. Mutta vähät siitä! Tämä halpa puku\ntekee paremman vaikutuksen, se osoittaa, kuinka olin kiihkeä häntä\nnäkemään.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin oikein.\n\nFALSTAFF.\nSe osoittaa harrasta sydäntä.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin oikein.\n\nFALSTAFF.\nHellää rakkautta.\n\nTYHJÄNEN.\nOikein, oikein.\n\nFALSTAFF.\nNoin vaan ratsastaa yötä päivää, ei ajatella ei muistaa, ei malttaa\npukua muuttaa.\n\nTYHJÄNEN.\nTotinen tosi.\n\nFALSTAFF.\nVaan seisoa tässä matkasta ryvettyneenä ja hikoillen halusta nähdä\nhäntä, ajattelematta mitään muuta, jättäen kaiken muun unhotukseen,\nikäänkuin ainoana tehtävänä maailmassa olisi vaan katsella häntä.\n\nPISTOOLI.\nSe on _semper idem_, sillä _absque hoc nihil est_; se on kaikki\nkaikessa.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin oikein, toden totta.\n\nPISTOOLI.\nRitari, jalon henkes kiihkoon nostan\nJa raivoon sinut saatan. Torkkosi,\nYlinten aatostesi Helena,\nOn halpaan putkaan pantu, myrkkään tyrmään,\nJa sinne hänet syösseet\nOn kaikkein likaisimmat törkykourat.\nSyvyydest' esiin kosto luo Alecton myrkkykielin;\nSun Torkkos istuu tyrmässä; Pistooli puhuu totta.\n\nFALSTAFF.\nMinä hänet pelastan.\n\n    (Ilohuutoja ja torven toitotuksia ulkoa.)\n\nPISTOOLI.\nTuoll' ärjyy meri nyt ja torvet pauhaa.\n\n    (Kuningas tulee seuralaisineen, joiden joukossa on ylituomari.)\n\nFALSTAFF.\nOi, terve sulle, Heikku kuningas!\nKuninkaallinen Heikkuseni, terve!\n\nPISTOOLI.\nJumala varjelkoon sua, maineen valtavesa!\n\nFALSTAFF.\nJumala varjelkoon sua, aimo poika!\n\nKUNINGAS.\nTuot' öyhkäriä puhutelkaa, loordi.\n\nYLITUOMARI.\nOletko hullu? Tiedä, mitä puhut!\n\nFALSTAFF.\nKuningas! Zeus! Käpyni! Sulle puhun.\n\nKUNINGAS.\nEn tunne sua, vanhus. Luojaas käänny,\nEi sovi valkohiukset narrin päähän.\nTuommoista miestä uneksin ma kauan,\nNoin pöhöistä, noin rietasta, noin vanhaa;\nNyt valveill' ollen, sitä unta inhoon.\nRuhoas kaitaa, armoasi lisää,\nPois mässäys heitä: tiedä, hauta sulle\nKolmasti aukee laajempi kuin muille.\nMinua narrinsutkall' älä vastaa;\nÄl' usko, että olen mikä olin;\nJumala tietää ja sen maailma nähköön,\nEtt', entis-olostani luopuneena,\nMyös entisestä seurastani luovun.\nJos kuulet, että olen mikä olin,\nNiin tulla saat ja olla, niinkuin ennen,\nPaheessa oppaani ja neuvojani;\nMut siksi henkes uhalla sun kiellän\nJa kaiken seuras tulemasta meitä\nKymmentä penikulmaa lähemmäksi.\nTaritsen teille hengen elatuksen,\nNiin ettei teitä puute aja syntiin;\nJa parannuksenne kun kuulla saamme,\nNiin kyvyn, kunnon mukaan ylennystä\nViroissa saatte. -- Mylord, toimenanne\nOn panna tämä käsky täytäntöön. --\nEteenpäin nyt!\n\n    (Kuningas seuralaisineen poistuu.)\n\nFALSTAFF.\nHerra Tyhjänen, olen teille velkaa tuhat puntaa.\n\nTYHJÄNEN.\nNiin oletten, sir John, ja pyydän, laittakaa niin, että saan ne mukaani\nkotiin.\n\nFALSTAFF.\nSe ottanee kovalle, herra Tyhjänen. Vaan älkää tästä tuskaantuko; hän\nkyllä salavihkaa kutsuttaa minut luokseen; nähkääs, hänen täytyy\nmaailman tähden näin teeskennellä. Älkää epäilkö ylennystänne; minä se\nkuitenkin olen se mies, joka teidät teen suureksi.\n\nTYHJÄNEN.\nMitenkä se kävisi, sitä en ymmärrä, muuten kuin että annatte minulle\ntakkinne ja täytätte minut pahnoilla. Hyvä sir John, pyydän, antakaa\nminulle edes viisisataa noista tuhannesta.\n\nFALSTAFF.\nHerraseni, minä kyllä takaan sanani; tuo, minkä kuulitte, tapahtui vaan\nvarjon vuoksi.\n\nTYHJÄNEN.\nMutta siinä varjossa te saatte olla, pelkään mä, kuolinpäiväänne asti,\nsir John.\n\nFALSTAFF.\nÄlkää varjoja pelätkö; tulkaa nyt vaan ruoalle. Tule, luutnantti\nPistooli! -- tule, Bardolph! -- Minua pannaan vielä tänä iltana\nnoutamaan.\n\n    (Prinssi Juhani, ylituomari, oikeudenpalvelijat y.m. palajavat.)\n\nYLITUOMARI.\nArestiin sir John Falstaff heti viekää,\nJa samaa tietä koko seurueensa,\n\nFALSTAFF.\nMylord, mylord, --\n\nYLITUOMARI.\nNyt mull' ei aikaa; kohta teitä kuulen.\nPois heidät viekää.\n\nPISTOOLI.\n_Si fortuna me tormenta, spero me contenta_.\n\n    (Falstaff, Tyhjänen, Pistooli, Bardolph, paashi\n    ja oikeudenpalvelijat menevät.)\n\nPRINSSI JUHANA.\nHyväksyn kuninkaamme jalon toimen:\nHän aikoo entiselle toverilleen\nKaikk' antaa täysin, mitä tarvitsevat,\nMut maasta heidät ajaa pois, siks että\nHe viisastuvat sekä siivostuvat.\n\nYLITUOMARI.\nNiin aivan on.\n\nPRINSSI JUHANA.\nKuningas parlamentin kokoon kutsuu.\n\nYLITUOMARI.\nNiin tekee.\n\nPRINSSI JUHANA.\nVetoa lyön, ett' tänä vuonna vielä\nMiekkamme, kodin tulestamat, tiellä\nOn Ranskan maahan. Lintu lauloi niin,\nJa kuningas sen mieltyi säveliin.\nNo, mielittekö mukaan?\n\n            (Menevät.)\n\n\n\n\nEPILOGI.\n\n\nEnsin pelkoni, sitten kumarrukseni, lopuksi puheeni. Pelkoni on\nteidän paheksumisenne, kumarrukseni velvollisuuteni, ja puheeni\nanteeksipyyntöni. Jos nyt hyvää puhetta odotatte, niin olen hukassa;\nsillä mitä puhun, on omaa tekoa, ja mitä minun pitäisi puhua, olisi\nvaan hukkatekoa. Siis vaan toimeen ja häikäilemättä. Tietäkää, niinkuin\naivan hyvin tiedättekin, että äskettäin, erään vastenmielisen kappaleen\nlopussa, olin tässä pyytämässä teiltä anteeksi ja lupaamassa parempaa.\nAikomukseni oli, suoraan sanoen, tällä teitä hyvittää; vaan jos\nkeinotteluni ei onnistu, niin joudun minä vararikkoon ja te, hyvät\nvelkojani, saatte tappion kärsiä. Lupasin olla tässä taas saapuvilla,\nja tässä nyt annan itseni teidän armoillenne; armahtakaa siitä osa,\nniin maksan teille osan, ja teen, niinkuin velkamiehet ainakin,\nlupauksia äärettömiin asti.\n\nJos ei kieleni voi teitä taivuttaa myödytykseen, niin tahdotteko, että\nkäytän jalkojani? Huokea maksutapa se olisi noin vaan tanssimalla\npäästä veloistaan. Hyvä omatunto kuitenkin tekee jos mitä velkojiaan\ntyydyttääkseen, ja niin teen minäkin. Kaikki naiset täällä ovat minua\narmahtaneet; jos eivät herrat sitä tee, niin ovat herrat ja naiset\nriitaiset keskenään, jommoista tällaisessa seurassa ei ole koskaan\nennen nähty.\n\nVielä sananen jos suvaitsette. Jos ette jo ole liiaksi saanut rasvaista\nravintoa, niin aikoo nöyrin tekijämme jatkaa tarinaa, jossa sir John\ntulee olemaan mukana, ja Ranskan kaunis Katariina teitä ilahuttamassa;\nja siinä, mikäli minä tiedän, Falstaff hikoilee itsensä kuoliaaksi, jos\nei teidän ankara tuomionne jo ole häntä hengiltä ottanut; sillä\nOldcastle kuoli marttyyrina, ja tämä ei ole se mies. Kieleni jo uupuu;\nkun jalkanikin uupuvat, niin sanon teille hyvää yötä ja polvistun\nteidän eteenne, mutta oikeastansa rukoillakseni kuningattaren puolesta.\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ:\n\n\n[1] _Tuon miehen otsa, niinkuin nimilehti_, j.n.e. Sellaisiin\nkirjoihin, joiden sisällys oli traagillista laatua, oli tapana\npainattaa nimilehti musta.\n\n[2] _Hänen naamansa on kruunun naama_. Kruunu on rahan nimi. Rahoja oli\ntapana kaapia, mutta prinssin kruunun naamaa, arvelee Falstaff, ei\nkannata edes parturinkaan kaapia, sillä siitä ei saa mitään irti.\n\n[3] _Ostin hänet Paavalinkirkosta_. Paavalin kirkossa käyskenteli\nkeski- ja iltapäivin kaikenlaisia konnia ja kujekeinottelijoita. Vanha\nenglantilainen sananlasku sanoo: \"joka Westminsteristä ottaa vaimon,\nPaavalinkirkosta palvelijan ja Smithfieldistä hevosen, saa luuskan,\nkonnan ja konin.\"\n\n[4] _Minä olen se suurimahainen mies_, j.n.e. Sokeiden oli tapana käydä\nkoirien talutuksessa. Falstaffia esti hänen vatsansa näkemästä eteensä.\n\n[5] _Paha enkeli on vajapainoinen_. Enkeli oli englantilainen raha.\n\n[6] _Punaisen ristikko-ikkunan takaa_. Punainen ristikkoverho ikkunassa\nosoitti ravintolaa.\n\n[7] _Althea näki unta_. Paashi sekottaa Althean ja Hecuban.\n\n[8] _Kuinka voi se Martinpäivä_. Tarkoittaa ijäkästä Falstaffia, jolla\nvielä on nuoruuden himot.\n\n[9] _Ephesiläisiä_. Luultavasti hienompi nimitys juopporentuille.\n\n[10] _Elää homehtuneilla hautaluumuilla_ j.n.e. S.o. huonomaineisten\npaikkain ruoanjätteillä.\n\n[11] _Ensin olkoon hän kirottu_ j.n.e. Pistoolin puheet ovat otteita\nsenaikuisista näytelmistä, joiden pöyhkeätä kieltä Sh. tässä tahtoo\nivata.\n\n[12] _Ne yhdeksän sankaria_. Lontoon vanhanaikaisissa juhlakulkueissa\nesiintyi kolme sankaria vanhalta pakana-ajalta, kolme juutalais-ajalta\nja kolme kristityltä ajalta.\n\n[13] _Syö meriankeriaista ja saksankuminaa_. Näitä pidettiin\nkiihoitusaineina.\n\n[14] _Tulinen kolmio_. Trigonum igneum, astrologinen termi, jolla tässä\ntarkoitetaan punanenäistä Bardolphia, joka suosittelee ravintolan\nemäntää.\n\n[15] _En voi panna halvaksi soturiksi sitä_ j.n.e. Tarkkanäköinen\nFalstaff huomaa, että miehen vaatteissa on eläviä.\n\n[16] _Dagonet_ oli kuningas Arthurin hovinarri.\n\n[17] _Turn-bull-street_ oli kaikellaisten hurjailijain ja renttujen\nkokouspaikka.\n\n[18] _Kahdenkertainen viisauden kivi_. Viisauden kiven avulla voitiin\ntehdä kultaa.\n\n[19] _Olen jo häntä pehmittänyt_. Tapana oli käyttää vahaa sinetiksi.\n\n[20] _Aconitum_ oli kovin myrkyllinen kasvi.\n\n[21] _Se lääkkehenä hengen pelastaa_. Sh:n aikana luultiin\nkultaliuoksen pidentävän elämää.\n\n[22] _Amurath Amurathia ei seuraa_. Sulttaani Amurath III murhautti\nvaltaistuimelle noustessaan kaikki yhdeksän veljeänsä. Hänen\nkuolemansa, joka tapahtui 1595, piti hänen poikansa Muhamed III\nsalassa, siksi kunnes oli murhannut yhdeksäntoista veljeänsä. Sen\njälkeen tämmöinen menettelytapa tuli Konstantinopelissa säännöksi.\n\n[23] _Kavalierit_. Iloisia ja leveäsanaisia herrasmiehiä. Niin\nmyöhemmin kuningas Kaarlen puoluelaiset kutsuivat itseänsä synkkäin\npuritaanien vastakohdaksi.\n\n\n\n"]