[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fGHrFNBOlIciF1jbiV_Jckba7Fehc7IJ9XomPHO_obHQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},568,"Aamun miehiä","Wilkuna, Kyösti",1879,1922,"568-wilkuna-kyosti-aamun-miehia","568__Wilkuna_Kyösti__Aamun_miehiä","Historiallinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1921,null,2075,13236,false,41596,[23],"Finnish drama",[25,26,27],"History - Early Modern (c. 1450-1750)","History - Religious","Plays/Films/Dramas","\"Aamun miehiä: Historiallinen kuvaelma\" by Kyösti Wilkuna is a historical play written in the early 20th century. Set in Wittenberg on the eve of All Saints' Day in 1537, the play revolves around the lives of Finnish students studying abroad. The narrative likely focuses on themes related to language, culture, and the early Protestant Reformation, particularly through the lens of the Finnish Lutheran reformer Mikael Agricola.  The play features characters such as Mikael Agricolas, who has a pivotal role in translating the Bible into Finnish, and his companions Martti Teitti and Simo Viipurilainen, who discuss their experiences and the broader significance of Agricola's work. Throughout the dialogue, the students express their hopes and aspirations regarding the Finnish language's development and the impact of their education. As they grapple with their cultural identity and the challenges of studying abroad, they celebrate the progress made in bringing religious texts into their native tongue, solidifying their resolve to contribute further to their homeland's intellectual and spiritual growth. The play encapsulates the excitement of a budding national conscience in Finland during a time of profound change. (This is an automatically generated summary.)",[],308,"Historiallinen näytelmä sijoittuu Wittenbergiin vuoteen 1537. Mikael Agricola ja muut suomalaiset ylioppilaat kamppailevat köyhyyden ja nälän keskellä uskonpuhdistuksen aattona. Suomalaisten opiskelijaelämä ja aatteellinen murros vieraalla maalla värittävät kuvausta varhaisista suomalaisista uskonmiehistä.","Kyösti Wilkunan 'Aamun miehiä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 568.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.","AAMUN MIEHIÄ\n\nHistoriallinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nKYÖSTI WILKUNA\n\n\nKustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1921.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n MIKAEL AGRICOLA.\n MARTTI TEITTI.\n SIMO VIIPURILAINEN.\n GERTRUD, saksalaisen lasimestarin vaimo.\n Suomalaisia ylioppilaita Wittenbergissä.\n\nTapahtuu Wittenbergissä pyhäinmiesten aattona 1537.\n\n\n\n\nSuomalaisten ylioppilasten asuinhuone Wittenbergissä. Perällä\npieniruutuinen akkuna. Sen edessä tilava, tukevatekoinen,\nristikkojalkainen pöytä. Pöydän takana penkki, samoin etupuolella.\nKummassakin päässä jakkarat. Vasemmalla ovi. Oikeassa peränurkassa\ntilava vuode. Sen päässä pari kirstua. Oviseinällä riippuu nauloissa\nmuutamia vaatekappaleita. Pöydällä kirjoja, kirjoitusvehkeet\nhanhensulkineen sekä rautainen kynttilänjalka, jossa lopullaan riutuva\ntalikynttilän pätkä niukasti valaisee huonetta.\n\nSimo Viipurilainen, pitkä luiseva mies, istuu pöydän oven puoleisessa\npäässä, selkä köyryssä, pää molempiin käsiin nojaten, ja väliin\nkäheästi yskien lukee ääneti edessään olevaa kirjaa. -- Martti Teitti,\nlyhempi ja vantterampi, istuu huolettomassa asennossa pöydän takana ja\nvihellellen piirustelee hanhenkynällä edessään olevan kirjan kanteen.\nKumpikin on puettu mustaan barettiin ja samanväriseen, kuluneeseen\nkauhtanaan.\n\nTEITTI. Kuuletko, Simo veljeni, kuinka suoleni panevat yhä äkäisempiä\nprotesteja tätä nykyistä olotilaamme vastaan?\n\nSIMO (Päätään nostamatta.) Hm!\n\nTEITTI. Jaksatko vielä muistaa, milloinka me viimeksi söimme?\n\nSIMO. Mm -- mm -- tuota, eikö se ollut eilen illalla?\n\nTEITTI. Eikö siitä todellakaan ole sen pitempi aika? Sanopas, onko\nsinulla vielä ollenkaan nälkä? Saattaisitko panna suuhusi, jos tuohon\npöydälle äkkiä ilmestyisi esimerkiksi pyöreä ja paksu limppu ...\nsavustettu kinkku ... mehevä kappale keltaista juustoa...\n\nSIMO (Vilkaisten kirjan yli pöydälle ja tehden levottoman liikkeen.)\nMm -- mm!\n\nTEITTI. Sinähän olit aikoinasi noviisina Viipurin harmaakauhtanain\nluostarissa. Eikö kaduta, ettet sittenkin tehnyt munkkilupausta? Saisit\nnytkin täydellä vatsalla lukea pater-nosterisi ja heittäytyä levolle.\n\nSIMO. Joutavia!\n\nTEITTI. Muuten -- ravitseeko sinua ollenkaan tuo iankaikkinen\nTukydides? Ruumiillisesti nimittäin. Minun aivoni ainakin kieltäysivät\näsken luettua ymmärtämästä. Sen sijaan olen piirrellyt tässä\nvaakunoita. Aatelisveri se, näes, minua siihen houkuttelee. Katsopas\ntuossa (näyttää kirjankantta Simolle) se on Teitti-suvun vanha vaakuna.\nMinulla pitäisi olla kaukaisia sukulaisia Skotlannissa, josta joku\nesi-isistäni on joskus Suomeen retkeillyt. Niillä pitäisi olla\nsiellä oikein linnakin. Pirn of Teet. Eikös se kuulosta oikein\nkorkea-aateliselta? Mitäs arvelisit, jos heittäisin tämän\nwittenbergiläisen nälkäkylän siihen ja lähtisin sinne sukulaisteni luo?\nSinä voisit seurata mukana minun aseenkantajanani.\n\nSIMO. Älä joutavia!\n\nTEITTI. Mutta oletpa sinä oikein vakavalla päällä! (Äänettömyys, jonka\nkestäessä Teitti alkaa jälleen vihellellä.)\n\nSIMO. Tuota ... luuletko veli Agricolan saavan kaupungilla mitään\naikaan?\n\nTEITTI. En voi sanoa, sillä sydämeni lakkasi juuri nyt aavistuksia\ntuntemasta.\n\nSIMO. Kenen puoleen hän oikeastaan voisi enää kääntyä, sillä olemmehan\nnäinä päivinä miltei kaikki paikat läpi nuuskineet?\n\nTEITTI. Mutta jospa hän on mennyt itse ukon puheille.\n\nSIMO. Ukon?\n\nTEITTI. Niin -- tohtori Martinuksen.\n\nSIMO. Olisiko hän rohjennut?\n\nTEITTI. Minusta oli hänen ryhtinsä lähtiessä hieman sellainen. Muuten\n-- onko tuo kynttiläntynkäkin liittoutunut nälän kanssa meitä\nkiusaamaan? Sehän jättää meidät siinä tuokiossa pimeyteen. Ja\nmuistaakseni se on viimeinen kynttilämme.\n\nSIMO. Niin on.\n\nTEITTI. Katsos, jos se nyt vain sammuu, ennenkuin -- ja nythän se sen\ntekeekin, katsos vain! (Kynttilä riutuu sammuksiin; huonetta valaisee\nsen jälkeen ikkunasta virtaava kuunvalo.) Ergo: fiat nox!\n\nSIMO. Mitä sinun pitikään sanoa?\n\nTEITTI. Niin että jos se sammuu ennenkuin Agricola palaa, niin se on\nmerkki siitä, että me saamme tyhjin vatsoin panna levolle. Niinkuin\nnähtävästi saammekin. Parasta kuin laulamme sen tilaamme erinomaisesti\nsoveltuvan vanhan teinilaulun:\n\n    Sum in aliena provincia, conturbat me miseria,\n    Iam deficit substantia, evanuit laeticia,\n                            evanuit laeticia,\n\nja sen päälle paneudumme vuoteeseen vartomaan Salvatorem Mortem.\n\nSIMO. Ulkoa kuuluu askeleita. Luulen, että hän juuri palaa.\n\nTEITTI. Mutta kynttilä ehti sammua ennen sitä.\n\nAGRICOLA (Astuu huoneeseen ja pysähtyy pimentoon ovensuussa, josta\nhäntä ei näy.) Mihinkäs vankiluolaan minä olenkaan joutunut?\n\nTEITTI. Muukalainen, ken lietkin, älä rohkene puhua vankiluolasta!\nSillä täällä asuu kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet\nsido!\n\nAGRICOLA. Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja harjoitatte\nopintoja, kuten ahkeran ja nuhteettoman ylioppilaan tuleekin.\n\nTEITTI. Niin, minä luulen, että Simo tuossa -- hoi, Simo, oletko vielä\nelossa? -- niin, että Simo tuossa parhaillaan lukee Tukydideen\nviimeistä sivua. Paasto on näet teroittanut hänen katseensa. Minussa\ntaasen syttyi, juuri kun tuo kynttilä sammui, mystikkojen sisäinen\nvalo, niin että sen avulla hyvin voisin lukea ukko Taulerin saarnoja,\njos niitä olisi tässä edessäni.\n\nAGRICOLA. Mutta luulenpa, ettei hiukka maallista valoakaan olisi\nhaitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän sinä, Simo, joka\nolet ehtinyt jo kirjasi viime sivulle, menisi pyytämään emännältä\nkynttilää? (Simo kähmii paikallaan mitään vastaamatta.) Simo, onko\nsinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? (Ääntänsä korottaen.) Mene\nhakemaan emännältä kynttilää!\n\nSIMO (Kähmien ja rykien.) Mutta ... kuinka sinne kehtaa?\n\nAGRICOLA. Sanot vain, että dominus Agricola käski antaa.\n\nSIMO. Mutta kun sinne on jo niin paljon entistäkin velkaa ... ja muori,\nsamoinkuin lasimestari itsekin, näyttää jo kovin tuikeasti meitä\nkatselevan.\n\nAGRICOLA. Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan.\n(Helistää pimeässä rahapussia.) Ymmärrätkö?\n\nSIMO. He, he! (Nousee paikaltaan ja lähtee huoneesta.)\n\nAGRICOLA. Ha, ha, haa! Luulenpa jonkun vastikään kerskanneen, ettei\ntäällä muka ole mammonan orjia.\n\nTEITTI. Pitkällinen paasto on tehnyt Simo-raukan heikoksi kiusauksia\nvastaan. Mutta suokaamme se hänelle anteeksi.\n\nAGRICOLA (Hapuillen istumaan Simon jättämälle paikalle.) Sydämestä\nolkoon se hänelle suotu.\n\nSIMO (Kädessään palava kynttilä, astuu hymyillen huoneeseen.) Ex\noriente lux! (Pistää kynttilän jalkaan.)\n\nTEITTI. Sano paremminkin: Ex Agricola lux! Muuten tuo loiste sinun\nnaamataulullasi ennustaa nähdäkseni muutakin hyvää.\n\nSIMO. He, he! Eipä tiedä. Onhan nyt pyhäinmiesten aatto.\n\nGERTRUD (Pyylevä, keski-ikäinen nainen, päässään myssy ja edessä\nvalkoinen esiliina, astuu huoneeseen, kädessään tarjotin, jolla on\nhöyryävä keittokulho ynnä vati, ja sillä kolme leipäviipaletta ja\nlusikat.) Kas niin, saatte kiittää onneanne, että meillä tänään soppa\nvalmistui tavallista myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa.\n(Asettelee ruoka-astioita pöydälle.)\n\nTEITTI. Messussa? Luulenpa, että teissä, muoriseni, on vielä jälellä\nkoko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen kuin\nolettekin.\n\nGERTRUD. Messussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta\nsamantekevää. (Kaikki kolme käyvät ahnaasti leivän ja sopan kimppuun.)\nHa, ha, näyttääpä että olette hiukan paastonneet, ja se on myöskin\npaavilaisuutta, tiedän mä.\n\nTEITTI (Suu täynnä ruokaa.) Muori, muori, tehän ette näy tuntevan edes\nMartti-tohtorin kirjoittamaa katekismusta, jossa sanotaan, että\npaastota ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta\nmessusta siellä ei mainita sanaakaan.\n\nGERTRUD (Seisten sivumpana oikealla, kädet puuskassa.) Hi, hi, on\niloista tietää, että meidän vuokralaisemme elävät niin joka suhteessa\nkatekismuksen jälkeen. Minun nuoruudessani ei katekismuksista tiedetty\nmitään.\n\nTEITTI. Siltipä teihin onkin paavillinen hapatus niin kovin juurtunut.\nTunnustakaahan pois, ettekö silloin nuoruudessanne silloin tällöin\nturvautunut annekauppiaihinkin, kuitataksenne pieniä ylitsekäymisiä\nesimerkiksi lemmenasioissa?\n\nGERTRUD. En sinä ilmoisna ikänä ole niin hassu ollut! Vaikka kyllä\ntäällä Wittenbergissäkin moni ehätti syntikuitteja ostamaan, kohta kun\nse rietas -- mikä sen nimi nyt taasen olikaan?\n\nSIMO. Tarkoitatte varmaan Tetzeliä?\n\nGERTRUD. Se justiinsa. Niin, että moni täälläkin oli rahapennineen sen\nkimpussa, kohta kun se arkkuineen oli kaupunkiin ehtinyt. Nii-ne! Mutta\noletteko nyt ravitut vai pitääkö lisää tuoda?\n\nKAIKKI KOLME (Pöydästä nousten.) Ravitut ollaan. Suur kiitosta vain!\n\nGERTRUD (Korjaten tyhjät astiat tarjottimelle.) Tuon teille vielä\ntilkkasen olutta, sillä onhan tänään juhlapäivän aatto. (Menee\nastioineen vasemmalle; Teitti heittäytyy huolettomaan asentoon\nperäpenkin ja sängyn kulmaukseen, Simo istuu etupenkillä, kyynärpää\npöydällä ja leuka käteen nojaten, Agricolan kävellessä edestakaisin\nlattialla.)\n\nAGRICOLA (Itsekseen.) Luulenpa, että minun on tämän merkillisen päivän\nkunniaksi paljastettava tovereilleni suuri tuumani.\n\nGERTRUD (Palaa, kantaen tarjottimella kolmea olutkannua, jotka hän\nasettaa pöydälle.) Kas siinä, juokaa onneksenne! Ja sitten: hyvää yötä!\n\nKAIKKI KOLME. Hyvää yötä. Tuhannet kiitokset, Gertrud-muori! (Gertrud\npois.)\n\nTEITTI. Huh-hei, veljet! Luulenpa, että tämä maailma ei sittenkään ole\nkaikista kelvottomin olinpaikka ihmislapselle. Vai mitä arvelee veli\nSiimon?\n\nSIMO. He, he, hätäkö tässä.\n\nTEITTI. Mutta olemmepa tainneet unhottaa kiittää sinua, veli Mikael,\ntästä kaikesta. (Olutkannua kohottaen.) Olkoon tämä sinun onneksesi!\n(Kaikki kolme maistavat olutta.)\n\nAGRICOLA. Ei minua, vaan aivan toista miestä meidän on tästä\nkiittäminen ja sekin toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle.\n\nTEITTI. Ethän vain sittekin ole käynyt itse ukon puheilla?\n\nAGRICOLA. Olen kuin olenkin. Mutta siitä kerron tarkemmin huomenna. Nyt\nminulla on mielessä jotakin muuta. (Avaa toisen kirstun ja penkoo\nsiellä olevien tavarain joukossa.) Olemme nykyään monena iltana lyöneet\nlaimin lukea yhdessä raamattua, kuten tapamme näihin saakka on ollut.\nHaluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen.\n\nTEITTI. Hm! Tosin minun vanha aatamini haastaa jostakin hauskemmasta\nillanviettotavasta, mutta tapahtukoon tässä sinun tahtosi, veli Mikael.\n\nAGRICOLA (Kädessään muutamia kirstusta ottamiaan isoja paperiarkkeja\nistuutuu pöydän oikeassa päässä olevalle jakkaralle.) Luen teille\nainoastaan luvun tai korkeintaan pari.\n\nTEITTI (Joka samoinkuin Simokin kurottaa uteliaana kaulaansa,\nnähdäkseen Agricolan paperit.) Mutta mitä papereita nuo ovat?\n\nAGRICOLA. Ovatpahan vain. (Järjestelee paperiarkkeja.) Jospa alan\nMatheuksen yhdennestäkolmatta luvusta. (Lyhyen äänettömyyden jälkeen.)\n\"Ja kuin he lähestyit Jerosolimat ja tulit Betphagen oljomäen tykö,\nsilloin Jesus lähetti kaksi opetuslasta, sanoden heille: Mengät kylään,\njoka on teidän edessän ja kohta te löydätte aasintamman sidottuna, ja\nvarsan hänen kansans, päästäkät ne ja tuokat minulle. Ja jos joku\nteille jotakin sanopi, niin sanokat: Herra niitä tarvitsee, ja kohta\nhän laskee teidät.\" (Vetää lukemisen keskeyttäen syvään henkeä.)\n\nTEITTI (Kohoten vilkkaasti seisomaan.) Mutta ... mitä ihmettä!\n(Kumartuu Agricolan olan yli tähystämään paperiin.)\n\nSIMO. Tuota ... kuinka sinä sitä suomeksi... (Kumartuu myöskin paperiin\nkatsomaan.)\n\nAGRICOLA (Ottaa hanhenkynän pöydältä ja sillä sanoja osoitellen lukee\nedelleen, Simon siirtäessä hellävaroin kynttilää lähemmäs ja niistäessä\nsiitä karren.) \"Mutta nämä kaikki tapahduit, että se täytettäisin kuin\nsanottu oli prophetan kautta, joka sanoi: Sanokat Sionin tyttärelle,\nkatso sinun kuningas tulee sinulle siviä, istuen aasintamman päällä ja\nikeenalaisen aasinvarsan päällä.\"\n\nTEITTI (Istahtaen pöydän taakse ja ymmällään silmäillen Agricolaa.)\nMutta ... sinäkö sitä olet siihen kirjoittanut?\n\nAGRICOLA. Niin. Ja -- tiedättekö, veljet, minä olen päättänyt jatkaa\ntätä, kunnes meillä on koko raamattu suomenkielellä.\n\nSIMO. Koko raamattu suomenkielellä!\n\nTEITTI. Mutta miten ... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka ...\nmiten sinä olet ensinnäkin alkuun päässyt?\n\nAGRICOLA. Se tapahtui viime kesänä. Kun minä eräänä iltana luin tohtori\nLutherin valmistamaa saksankielistä raamattua, tuli äkkiä mieleeni,\nettä miksi emme me suomalaisetkin voisi saada raamattua omalle\nkielellemme. Ensinnä se tuntui aivan mahdottomalta, mutta ajatus ei\njättänyt minua rauhaan. Minä päätin edes koettaa. Mietin ensin\nlukiessani, mitenkä sen tulisi suomenkielellä kuulua. Minä etsin ja\nhapuilin suomalaisia sanoja ja kun sain ensimmäisen lauseen koossa\npysymään, tuli minulle kova kiiru saada se myöskin kirjoitetuksi. Ja\nkun se oli paperilla, en tahtonut aluksi uskoa silmiäni, ja minut\nvaltasi niin eriskummallinen tunne, aivankuin olisi pitänyt samalla\nkertaa itkeä ja nauraa.\n\nSIMO. Samoin oli minun laitani, kuunnellessani kun sinä luit.\n\nTEITTI. Kyllähän minäkin olen aina kirjoja käsitellessäni ajatellut\nsisällystä jollakin tavoin omakielisesti, mutta että se voisi olla\nkirjoitettukin suomeksi, se ei ole mieleenikään juolahtanut.\n\nAGRICOLA. Saatuani muutamia lauseita paperille, valtasi minut sellainen\ninnostus, melkein kuin kuume, että minun täytyi yötkin istua työn\nääressä. Siten käänsin minä kielellemme yhtä painoa koko Matheuksen\nevankeliumin ja kappaleen Markusta lisäksi. Minä olen asiasta\nkirjoittanut jo kuninkaallekin. Vasta saadessani hänen vastauksensa\naijoin asian teille ilmaista. Mutta tein sen kuitenkin jo nyt, tämän\njuhlaillan kunniaksi.\n\nTEITTI. Ja sillä valmistit sinä meille totisesti oikean juhlahetken.\nMuuten -- sinä aijot sen tietysti saada painetuksikin?\n\nAGRICOLA. Sepä tietty!\n\nTEITTI (Ottaen pöydältä suuren kirjan käteensä.) Ajatelkaahan,\nmeilläkin on sitten tällainen kirja omalla kielellämme! (Äänettömyys.)\n\nSIMO (Juhlallisesti.) Ja se on sitten ... Biblia fennica ...\nsuomalainen raamattu ... suomenkielen kulmakivi!\n\nTEITTI. Niin. Ja sitten me suomalaiset emme enää olekaan mikään\nhämäräperäinen heimokunta jossakin siellä kaukana, ruotsalaisten selän\ntakana. Ajatelkaahan, minusta tuntuu nyt jo, ikäänkuin kotimaamme ja\nkansamme olisi siirtynyt lähemmäs näitä maailman sydänseutuja, joissa\nvalot roihuavat.\n\nSIMO (Agricolalle.) Entä kun sinulla on koko suomalainen raamattu\nvalmiina?\n\nAGRICOLA. Sitten seuraa rukouskirjan, katekismuksen ja virsien vuoro.\n\nSIMO. Niin, niin. (Ottaen Tukydideen käteensä.) Ja ehkä joskus ...\ntulevaisuudessa, voi tällainenkin kirja suomeksi ilmestyä?\n\nTEITTI. Sinun rakas Tukydideesi! Niin, miksi ei? Miksi ei\nsuomenkielellä voisi aikojen kuluessa ilmestyä kaikkea mitä muillakin\nkielillä. Totisesti, haluaisinpa moniaan vuosisadan kuluttua pistäytyä\njälleen maan pinnalla näkemässä sitä satoa, joka suomenkielen vainiolla\non kohonnut veli Mikaelin kylvöstä!\n\nSIMO. Hm! Totisesti! Mutta tiedätkö mitä, frater Martine? Minua alkaa\nkovin hävettää, että me tänäänkin olemme kotona jouten istuneet ja\nantaneet veli Mikaelin ulkona hypätä meille syötävää ja juotavaa\nhaalimassa.\n\nAGRICOLA. Sehän on pikku asia!\n\nTEITTI. Totisesti, Simo on oikeassa! Se ei saa enää toiste tapahtua.\nJos kuningas Kustaa ja Skytte-ukko Turussa ovat meidät kokonaan\nunhottaneet, niin otamme me Simon kanssa, jollei muu auta, vanhaan\nteinitapaan reput selkäämme ja lähdemme keräysmatkalle. Mutta Mikael\npysyköön työnsä ääressä. Se on siksi kallisarvoista sekä meille että\nkoko Suomen kansalle, että on synti veli Mikaelin haaskata aikaansa\nleivän hakuun. Eikö niin, Simo?\n\nSIMO. Sitäpä minä juuri\n\nTEITTI (Nousten.) Ja nyt tyhjennämme tuoppimme veli Mikaelin ja hänen\nelämäntyönsä onneksi. Mutta sitä ennen laulamme erään tutun laulun,\njota ennen Turun koulussa niin usein vetelimme -- sen _Dulcia non\nmeminit_, muistattehan?\n\n(Kaikki nousevat ja tuoppinsa kohottaen laulavat.)\n\n    Dulcia non meminit, qui non gustat tristia,\n    Mel, ut Plato cecinit, sapit post absynthia.\n    Nam Mattheus concinit inter Euangelia,\n    Ubi timor desinit, incipit miseria.\n    Patienter patere verba cum flagitiis,\n    Noli dura spernere, ne volvaris vitiis,\n    Ne volvaris vitiis.\n\n    [Lausuttava keskiaikaiseen tapaan: c s:ksi i:n ja e:n edellä.]\n\nTEITTI (Kannuaan kohottaen.) Veli Mikael Agricolan ja sen kirjoitetun\nsuomalaisen sanan onneksi, joka aikojen kuluessa on hänen kylvöstänsä\nesiin kasvava!\n\n    (Juovat kannunsa pohjaan.)\n\nEsirippu.\n\n\n\n"]