[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f787SkbkZQdcXTO9Rfyjg6BbLsJ9AU49-9rCKgNyEvZY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":31,"gutenbergTranslators":32,"gutenbergDownloadCount":33,"aiDescription":34,"preamble":35,"content":36},594,"Simson ja Delila","Linnankoski, Johannes (oik. Peltonen, Vihtori)",1869,1913,"594-linnankoski-johannes-simson-ja-delila","594__Linnankoski_Johannes__Simson_ja_Delila","Kolminäytöksinen näytelmä","naytelma",[14],"kansanperinne",[],"fi",1911,null,13478,83695,false,43072,[24,25,26],"Bible plays","Delilah (Biblical figure) -- Drama","Samson (Biblical judge) -- Drama",[28,29,30],"Mythology, Legends & Folklore","Plays/Films/Dramas","Religion/Spirituality","\"Simson ja Delila: Kolminäytöksinen näytelmä\" by Johannes Linnankoski is a dramatic play written in the early 20th century. The narrative revolves around the iconic Biblical characters Simson and Delila, exploring themes of love, betrayal, and destiny. The story sets the stage for a deep emotional conflict as Simson, a Nazirite endowed with immense strength, encounters Delila, whose allure and cunning challenge his resolve and commitment.  The opening of the play introduces us to Delila, the daughter of the prince of Askalon, who is troubled and restless as she awaits the arrival of Simson. Her emotional turmoil reveals a mix of desire and frustration toward Simson, whom she perceives as elusive, and hints at the conflict between their loyalties to their respective peoples. As the scene progresses, Simson arrives and their intense dialogue unfolds, highlighting themes of love, longing, and personal sacrifice. The tensions between personal desire and duty toward family and nation emerge, foreshadowing the dramatic events that are to follow. Ultimately, we see the seeds of betrayal being sown, setting the stage for a powerful exploration of their intertwined fates. (This is an automatically generated summary.)",[],116,"Raamatulliseen aiheeseen pohjautuva kolminäytöksinen näytelmä kertoo Israelin sankarin Simsonin ja filistealaisen Delilan kohtalokkaasta suhteesta. Tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Palestiinaan ja käsittelevät intohimoa, petosta sekä kansojen kamppailua.","Johannes Linnankosken 'Simon ja Delila' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 594. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että\nsen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SIMSON JA DELILA\n\nKolminäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nJOHANNES LINNANKOSKI\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1911.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nSIMSON\nDELILA\nSIMSONIN ÄITI\nASTARTEN YLIPAPPI\nDELILAN ORJATAR\nADULLA\nKOLME DANIN MIESTÄ\nJORDANIN MIES\nNAFTALIN MIES\nSEITSEMÄN ISRAELIL. VANKIA\nISRAELIL. POIKANEN\nFILISTEAL. VANKI\nVANKIEN PÄÄMIES\nASKALONIN RUHTINAS\nKAKSI EGYPTIN LÄHETTILÄSTÄ\nBABYLONIAN LÄHETTILÄS\nELAMIN LÄHETTILÄS\nKOLMETOISTA FILISTEALAISTA\n\nSotilaita, hovilaisia, hovin palvelijoita, vanginvartijoita, pappeja,\nsoittajia, laulajia, temppelipoikia, temppelityttöjä, nuorukaisia,\nlapsia, kansaa.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nAskalonin hallitsevan ruhtinaan veljentyttären, nuoren \u003Cb>Delila\u003C/b>\nruhtinattaren suvimaja. Huonetta valaisee himmeästipalava savilamppu.\nVasemmalla kaksi ovea, perällä oikeassa yläkulmassa makuuhuoneen ovi,\njonka verhojen aukeamasta kumottaa väkevä valaistus. Yö, syvä\nhiljaisuus.\n\nDELILA (ilmestyy hennossa yöpuvussa oviverhojen aukeamaan, levottomasti\ntaakseen katsellen. Sulkee varovasti verhot ja hiipii kiihtyneenä\nhuoneeseen): Jo neljäs yö on kulumassa...\n\n    (Äänettömyys.)\n\nHän väistää! Jokaisen minun yritykseni hän väistää hymyillen! (Kiihtyen.)\nKuin uteliaalle lapselle hymyilee hän minulle!\n\n    (Lähtee kiivaasti kävelemään.)\n\n    (Seisahtuu hetken päästä syviin mietteisiin vaipuneena.)\n\nMikä on se avain, joka hänen salaisuutensa portit minulle vihdoinkin\naukaisee? (Äänettömyys.) Tahdon! Tänä yönä sen avaimen tahdon!\n\n    (Lähtee haltioituneena kävelemään.)\n\n(Mutta hänen askeleensa hidastuvat\nvähitellen ja hän seisahtuu taka-alalle, nojautuen erästä pylvästä\nvasten)\n\nNiinkuin tahtoisin, enkä tahtoisi... Niinkuin vihaisin, enkä vihaisi...\n\n    (Äänettömyys.)\n\nNiinkuin pelkäisin, niinkuin aavistaisin tästä jotakin ...\ntuntematonta ... selittämätöntä ... irtipäästämätöntä...\n\n    (Äänettömyys.)\n\n    (Orjatar kurkistaa huoneensa ovelta. Delila ei huomaa häntä.)\n\nORJATAR (kuiskaa). Minun ruhtinattareni!\n\nDELILA: Mitä?!\n\nORJATAR. Astarten ylipappi rukoilee minun ruhtinattareni puheille.\n\nDELILA (kiivaasti). Onko tämä aika!\n\nORJATAR. Astarten ylipappi rukoilee minun ruhtinattareltani kahta sanaa.\n\nDELILA. Huomenna!\n\nORJATAR (nöyrästi, mutta intohimoisesti). Älköön minun ruhtinattareni\nsuuttuko -- Astarten ylipappi rukoilee koko Filistean kansan nimessä\njuuri tänä hetkenä kahta sanaa.\n\n    (Kuohahtaa, mutta hillitsee itsensä. Katsahtaa levottomasti\n    makuuhuoneeseen päin. Päättävästi.)\n\nDELILA. Hän tulkoon!\n\n    (Tempaa istuimelta päällysvaipan, jonka kietoo ympärilleen,\n    rientää ovelle vastaan.)\n\nYLIPAPPI (jolle Delila tekee varottavan liikkeen, kuiskaten). Anteeksi!\nEnosi ruhtinas --\n\nDELILA. Huomenna varhain olen ilmottava!\n\nYLIPAPPI. Huomenna, ruhtinattareni? Enosi valvoo, Askalon odottaa, koko\nFilistea valvoo ja odottaa --\n\nDELILA (tuskautuneena). Näette. minäkin valvon!\n\nYLIPAPPI. Astarten nimessä, yksi ainoa sana! Onko hän jo --\n\nDELILA. En mitään voi tänä hetkenä ilmottaa. -- Jättäkää minut!\n\nYLIPAPPI. Ymmärrän, sinä Astarten siunattu... (Kumartaa nöyrästi, mutta\npysähtyy oven luona, kiihkeä välke silmissään.) Oli minulla vielä muutakin,\nruhtinattareni!\n\nDELILA. Muutakin...?\n\nYLIPAPPI (nostaa salaperäisesti kätensä). Tänä yönä se on tapahtuva,\ntyttäreni! Olen kysynyt jumalattarelta, jumalatar on vastannut --\n\nDELILA. Mitä?!\n\nYLIPAPPI (yhä salaperäisemmin). Olen uhrannut ennus-uhrin puolestasi.\nUhri suitsi ... papit rukoilivat... Sanoin. kansani tuskan ja toivon\nnimessä, jos se on tänä yönä täyttyvä, nouskoon hymy ihanille\nhuulillesi. Vedin ennusvaatteen kasvoiltani, katso: jumalatar hymyili --\n\nDELILA. Onko se mahdollista?\n\nYLIPAPPI. Jumalatar on hymyillyt! Tänä yönä Israel syöstään takaisin\nkorpiinsa! Tänä yönä Filistea kohoaa Kaanaan valtiaaksi! Tänä yönä\nAstarte nousee Dagonin istuimelle! (Huomaa levottomuutta Delilan\nkasvoilla.) Anteeksi, tyttäreni! Käy loppuun saattamaan sankaritekosi,\njosta maine on vierivä vetten yli Egyptiin, virtoja myöten Eufratin\nmaille, josta --\n\nDELILA. Kyllin! (Ankarasti.) Älköön kukaan häiritkö minua tämän enempi.\n\nYLIPAPPI. Suutelen vaippasi lievettä, sinä Filistean ylpeys!\n\n    (Menee.)\n\nDELILA (käy mietteissään Astartea kuvailevan kannatinpylvään eteen.)\nOletko sinä todellakin hymyillyt...? (Ojentaa kätensä.) Hymyile\nminullekin, jumalatar! Näytä _minulle_ se merkki! (Äänettömyys) Oh!\n(Kääntyy makuuhuoneeseen päin, kuuntelee. -- Kiihtyen.) Tänä yönä, tänä\nyönä, sanotte te! Mitä te tiedätte tästä yöstä...? (Käy kuohuvana\noikealle, jossa on kahdesta rinnakkain lepäävästä pantterista\nmuodostettu divaani. Heittää vaippansa divaanille ja vaipuu vähitellen\nitsekin, tuijottaen pantterien päiden ylitse pelottavin katsein.) Minä\nseison kuin arvotuksen edessä... (Äänettömyys.) Vihaan! Sinun\nsalaisuuttasi! Sinun askeltesi väkevyyttä! Sinun hiustesi leikkiä! Sinun\nylimielistä hymyäsi! (Äänettömyys.) Tänä yönä minä otan minun sieluni\nminun käteeni ja vaadin sinun sielusi minun oman sieluni hinnalla...\n\n    (Äänettömyys.)\n\nÄÄNI (makuuhuoneesta). Delila! -- Delila!\n\nDELILA (kavahtaa ylös ja rientää ääntä kohti, mutta kääntyy takaisin\nheittäytyen syvässä mielenkuohussa divaanille)\n\nSIMSON (ilmautuu makuuhuoneen ovelle). Minne karkasit sinä, Delila?\n\nDELILA (yhä entisellään.)\n\nSIMSON. Vastaa minulle! Missä piilet sinä? (Huomaa Delilan) Ah! (Rientää\nluo, vaan pysähtyy äkkiä.) Mitä?!\n\nDELILA (vaikenee.)\n\nSIMSON. Mitä tämä merkitsee? (Katselee häntä.) Mutta ihana sinä olet!\nHuumaava yrtti, pyörryttävä hulluus olet sinä! (Koskettaa hurmautuneena\nhäntä olkapäähän.) Miksi pakenit, Delila!\n\nDELILA (vaikenee yhä).\n\nSIMSON. Et vastaa...?\n\nDELILA (värähtäen). Kysy Simsonilta -- hän sen tietää!\n\nSIMSON. Sinun äänesi vapisee?! (Istahtaa.) Mitä minä tiedän? Hetken,\njolloin käsivarrellani lepäsi ihanin ihmislapsista. Toisen hetken,\njolloin minun sydämeni heräsi, ja minun iloni oli paennut minun luotani.\nKolmannen hetken, jolloin minä löydän hänet kuin vuorikauriin kallion\nrotkosta, enkä tiedä miksi hän lymyy. -- Vastaa minulle, Delila!\n\nDELILA (kuin ennen). Kysy Danin jalopeuralta -- hän sen tietää!\n\nSIMSON. Niin, jalopeura minä tahdon olla! Nuori jalopeura, joka tietää\nsaaliinsa, ja saaliinsa tempaa! (Tarttuu häneen väkevästi ja kohottaa\nistualle, mutta Delila painautuu itsepintaisesti takaisin.) Mitä?!\n(Kohottaa hänen päätään.) Sinulla on kyyneleet ihanissa silmissäsi!\n(Heltyen.) Miksi? Minä rukoilen sinua!\n\nDELILA. Kysy Danin jalopeuralta, miksi hänen huulensa vuotavat\nrakkautta, mutta hänen sydämensä on kaukana!\n\nSIMSON. Sinä puhut syntiä, Delila!\n\nDELILA (yhä intohimoisemmin). Kysy Danin jalopeuralta, miksi hän\nrakastaa salaisuuttansa enempi kuin minua!\n\nSIMSON (nousee). Taasko? Yhäkö sinä vaivaat sieluasi tuolla\npäähänpistollasi? Ja minun sieluani sinun sielusi kanssa.\n\nDELILA (yhä itsepintaisemmin). Kolme yötä olet sinä minua pettänyt. Tämä\non neljäs!\n\nSIMSON. Pettänyt! Sinua? (Äkkiä synkistyen.) Minäkin voisin sanoa: kolme\nyötä sinä olet minua pettänyt, Delila!\n\nDELILA (ponnahtaa tyrmistyneenä istualleen). Minä?!\n\nSIMSON (syytöstään lieventäen). Niin, sinä, Filistean tuhatoikkuinen\nihme! Kolme yötä sinä olet ollut minulle niinkuin huumaava yrttitarha.\nMutta kolme yötä sinä olet samalla ollut niinkuin oikullinen lapsi, joka\nkaivaa ruusun ja liljan sormillansa etsien kukoistuksen salaisuutta.\n\nDELILA (nauraa rauhottuen). Kukkasistako sinä puhut, Danin sankari? --\nOlkoon niin! Kolme yötä sinä olet levännyt minun puutarhassani, jonka\nmuurin ylitse ei yhdenkään miehen ajatus ole tähän saakka uskaltanut.\nKolme yötä sinä olet levännyt minun puitteni varjossa, mutta et niinkuin\nsankari, vaan niinkuin vakooja, sillä sen tietää Israel ja sen tietää\nFilistea: sinä kannat salaisuutta sydämessäsi!\n\nSIMSON (uudelleen synkistyen). Sinä et tiedä, Delila, mitä puhut! Kolme\nyötä minä itse --\n\nDELILA. Kolme yötä sinä olet levännyt minun käsivarrellani niinkuin\nIsraelin vakooja! (Kohoaa ylemmäksi.) Minä halveksin sinua!\n\nSIMSON. Delila!\n\nDELILA (kohoaa yhä ylemmäksi). Älä lähene minua!\n\nSIMSON (harmistuen). Totisesti! Minä joudun narriksi naisen edessä.\nKolme yötä minä olen hänen tähtensä unhottanut minun tehtäväni\nsalaisuuden, neljäntenä hän sanoo minua vakoojaksi.\n\nDELILA (jännittyneenä). Sinun tehtäväsi -- --? (Pidättyy äkkiä, kääntyen\nivallisena poispäin.) Sinun tehtäväsi salaisuuden!\n\nSIMSON (tulistuen). Mitä?! Minä luulin sen naisen olevan ylpeän, että\nminun rakkauteni häneen on ollut niinkuin hulluus -- sen sijaan hän\npilkkaa minua!\n\nDELILA. Ja minä luulin sen naisen, joka on unhottanut heimonsa ja\nsukunsa ja syttynyt mieheen, joka on tehnyt hänen kansallensa pahaa\nenempi kuin Israel kaikkena elinaikanansa -- minä luulin sen naisen\nolevan yhden pikku salaisuuden arvoisen!\n\nSIMSON (yhä enemmän tulistuen). 'Pikku salaisuuden?'\n\nDELILA. Ei ainakaan suuremman kuin että minun korvani sen kestäisivät!\n\nSIMSON (ylpeydenpuuskan tempaamana). Hyvä! Niinpä saakoot sinun korvasi\nkuulla tämän minun pikku salaisuuteni -- ymmärtääksesi etten minä tullut\nFilisteaan istuakseni naisen jaloissa, vaikka niin on käynyt.\n\nDELILA (lauhtuneesta). Ah, Simson!\n\nSIMSON. Kuule sitten! Kaksikymmentä ajastaikaa on sinun kansasi\nvaivannut Israelia. Kaksikymmentä kertaa olen minä heidät lyönyt, mutta\nen koskaan perinjuurin, vaikka minulla olisi siihen voimaa ollut --\n\nDELILA. Miksi olet vihamiestäsi säästänyt, Simson?\n\nSIMSON. Älä kysy, kiitä Filistean jumalia että niin on ollut! -- Tänä\nvuonna kokoontuivat Danin vanhimmat ja sanoivat: katso, nisuvainiot\nvaalenevat ja viinamäet ovat jo rypäleillänsä. Pitääkö meidän yhä oleman\nFilistean tallattavana? Nouse Simson, sinä sankariksi syntynyt --\n\nDELILA (jännittyneenä). Sankariksi syntynyt...?\n\nSIMSON (väistäen). Sankariksi syntynyt sanoo minun kansani väkevistänsä.\n-- Nouse Simson! sanoivat he. Dan on antava viisituhatta miekanvetävätä,\nidänpuolelta Jordania tulevat karjanpaimenet keihäinensä. Totisesti\nsanoin minä, minä nousen!\n\nDELILA. Sitten...? -- Istu, Simson, minun luokseni.\n\nSIMSON. Sitten he laittoivat minulle pidot. Mutta kun juhla oli\nylimmillänsä, sanoin minä: kuulkaa minua, Danin miehet! Minä en rakasta\nverenvuodatusta. Sallikaa minä ensin käyn Askalonin ruhtinaan tykö --\n\nDELILA. Niinkö...?\n\nSIMSON. -- Ja sanon hänelle: näin on asia, tehkäämme luja liitto\nasuaksemme kukin rajaimme piirissä. Ellei se teille kelpaa, kolmen\npäivän päästä minä teidät lyön niinkuin akanat tuuleen!\n\nDELILA. Ah! -- Mitä sanoivat he?\n\nSIMSON. Toiset sanoivat: ei kelpaa; toiset: Mene! Minä sanoin: minä\nmenen, ja neljän päivän päästä minä palaan teidän tykönne, ja joko\nminulla on liiton taulu mukanani, taikka on minun miekkani vedetty.\n\nDELILA. Sitten? -- Sinun salaisuutesi, Simson?\n\nSIMSON. Minun salaisuuteni?! Sen sinä juuri kuulit. Minun tehtäväni\nsalaisuuden ja minun rakkauteni hulluuden.\n\nDELILA. Eikö ole sinulla mitään tähän lisättävää, Simson?\n\nSIMSON. Ei!\n\nDELILA. Kolme yötä sinä olet minun edessäni teeskennellyt, tämä oli\nneljäs! Käy kansasi ja tehtäväsi tykö; en tahdo sinua kauemmin pidättää.\n\nSIMSON. Mitä?!\n\nDELILA. Sinulle, Danin sankarille, minä uhrasin ylpeyteni ja rakkauteni;\nsinun sankarinsalaisuuttasi minä olen kysynyt, ja sinä kerrot minulle\nDanin taruja!\n\nSIMSON (kiivaasti). Taruja?!\n\nDELILA. Tuhannen miestä löi Simson Lehissä, Gazan portin hän kantoi\nvuoren kukkulalle, haarniskoitut sotamiehet pakenevat hänen edessänsä,\nköydet katkeavat hänen käsissänsä; tyttäret, joiden isän hän on\nsurmannut, syttyvät rakkauteen hänet nähdessään -- minä kysyn sankarin\nsalaisuutta!\n\nSIMSON. Ja vaikka minä sanoisin sen kymmenesti, sinä et kuitenkaan sitä\nymmärtäisi.\n\nDELILA. Tuhannen miestä löi Simson Lehissä, Askalonissa hän kiemurtelee\n-- naisen edessä!\n\nSIMSON. Kiemurtelee?!\n\nDELILA. Kiemurtelee -- teeskentelee -- viisastelee!\n\nSIMSON (ryntää ylös). Kautta Ekronin pyhän tammen, minä olen antanut\nFilistean hiirten hyppiä liian kauan Danin varpaille! Jehova tehköön\nminulle sen ja sen, ellen minä ennen aamua anna heille uutta nimeä Lehin\nsijaan ja tuhannen miehen sijaan kahta tuhatta. -- Sinä olet kuuleva\nminusta ennenkuin vuoteeltasi nouset!\n\nDELILA (hätääntyen). Mitä?! Eikö Danin jalopeura leikkiä ymmärräkään?\n\nSIMSON (ottaa vaippansa ja alkaa pukeutua). Ei! Sillä minun sydämeni\nkuohuu Danin tähden ja minun pitkän toimettomuuteni tähden, joka on\nsaattanut minut hempeäksi kuin naisen.\n\nDELILA (hymyillen). Etkä kuitenkaan ymmärrä naista... Simson! Etkö\nymmärrä, että minun rakkauteni sinuun on niinkuin erämaan polttava\naurinko, kunnes minä saan sinut kokonansa.\n\nSIMSON (sitoo miekan vyölleen). Kolme päivää minä olen ollut sinun.\nHuomisesta olen Danin ja Israelin!\n\nDELILA. Ei, Simson. -- Älä mene. -- Ei vielä. -- Huomisesta sinä olet\nminun. -- Vihaan Dania, vihaan Israelia, vihaan Filisteaa! -- Tule minun\nluokseni, ja minä olen sanova sinulle minun sieluni kaipauksen.\n\nSIMSON. Minä kuulen.\n\nDELILA (ojentaa kätensä). Tule minun luokseni! -- Tule! -- Minä olen\nsanova sen kuin huokauksen sinun korvaasi... (Simson lähenee epäröiden.)\nNiin, Simson... Ah niin... (Tarttuu hymyillen hänen miekkaansa.) Mitä?\nMiekka kupeella? Naisen edessä! (Riisuu miekan ja laskee sen pöydälle\ndivaanin viereen.) Istu minun luokseni! (Tarttuu hänen käsivarteensa.)\nEtkö ymmärrä: tämä käsivarsi on minun, nämä ihanat hiukset ovat minun\n-- -- Miksi väistät, Simson? Ne _ovat_ minun, nämä ihanat hiukset,\njoiden vertaa ei ole Israelissa eikä Filisteassa! Mutta, kuule, sinun\nsydämesi ei ole minun. Ja mitä välitän minä muusta!\n\nSIMSON (ravistaa päänsä vapaaksi). Ei! Tämä käsivarsi on Danin! -- Nämä\nhiukset ovat _minun_! -- Mutta sydämeni olet sinä vienyt.\n\nDELILA. Niin _sanot_ sinä, Simson, vaan et ole sinä tähän hetkeen saakka\nantanut minulle todistusta siitä.\n\nSIMSON. Enkö minä itse ole todistuksena tässä? -- Kautta Gideonin\nmiekan: sano ja minä olen antava uuden!\n\nDELILA (hiljaa). Sinun salaisuutesi, Simson...? Tänä yönä minä sen\ntahdon!\n\nSIMSON (tuskitellen). Sinä vaivaat minun sieluani kuolemaan saakka! En\ntaida minä sitä sanoa.\n\nDELILA. Kautta Gideonin miekan!\n\nSIMSON. Kautta Gideonin miekan: vaikka minä voisin sen nostaa tuohon\nkämmenelleni, sinä et kuitenkaan ymmärtäisi sankarin salaisuutta, sillä\nhän ei taida sitä itsekään selittää.\n\n    (Pitkä äänettömyys, jonka aikana Delila katselee häntä tutkien.)\n\nDELILA (osanottavaksi heltyen). Eikö itsekään...? Miksi et sitä ennen\nsanonut, Simson?... Väärin kiusasin minä sinua... Kuinka voisikaan ...\nsemmoista ... jota ei itsekään... (Painautuu värähtäen hänen rintaansa\nvasten.) Katso, minä väärin epäilin ... ettei sinun sielusi olisi minun\nsieluni kanssa...\n\nSIMSON. Ihmeellinen olet sinä, Delila! Niinkuin yrttitarha auringon\nnoustessa olet sinä: kylmä ja lämmin samalla hetkellä! (Äänettömyys.\nÄkkiä heltyneenä.) Samoin on sankarin salaisuus. Niinkuin kaksiteräinen\nmiekka on se!\n\nDELILA. Niinkuin kaksiteräinen miekka! (Varovasti.) Hänen voimansa,\nSimson...?\n\nSIMSON (hymyillen). Sitäkö sinäkin kyselet, Filistean tytär?\n\nDELILA (lapsellisesti). Sitä, Simson...\n\nSIMSON (väkevästi). Ei, Delila, ei ole sankarilla muuta voiman\nsalaisuutta kuin hänen _uskonsa_. Hän lyö tuhannen miestä, sillä hän\nuskoo sen tekevänsä. Hän menestyy kaikessa, sillä hän tekee kaikki\nsydämestänsä. Hän syöksyy taisteluun ruumiinensa sieluinensa. Hän jättää\npidot sitoaksensa kerjäläisen jalan. Varas ei häneltä varasta.\nValehtelija puhuu totta hänen edessänsä. Nainen, joka hänet ensi kerran\nnäkee, ojentaa kätensä sanoen: veljeni, minä olen kauan sinua odottanut.\n\nDELILA. Totta, Simson! -- Mutta hänen uskonsa salaisuus...?\n\nSIMSON (ylpeästi). Se että hän tietää syntyneensä suuriin tehtäviin, ja\nettei kukaan taida sitä uskoa häneltä riistää!\n\nDELILA. Eikö kukaan? (Miettii silmänräpäyksen.) Jos joku haavoittaisi\nhänet?\n\nSIMSON. Ei ole sitä syntynyt!\n\nDELILA (hiljaa). Jos joku -- pettäisi hänet, Simson?\n\nSIMSON. Pettäisi! (Ylimielisesti nauraen.) Ah, Delila! Ei ole sitäkään\nsyntynyt. Sillä hänen sielunsa on puhdas ja vilpitön, ei ole kenelläkään\nsydäntä häntä kavaltaa.\n\nDELILA (Simsonin naurun kiihottamana). Mutta jos olisi...?\n\nSIMSON. Kuin koiralle kääntäisin minä hänelle selkäni ja minun\nylenkatseeni polttaisi hänen sieluansa hamaan kuolemaan saakka, että hän\npetti sankarin!\n\nDELILA. Niinkö...? --\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSIMSON (taas hymyillen). Ei, Delila, ei ole sitä ihmistä syntynyt, joka\nvoisi riistää sankarilta hänen uskoansa! Sillä hän on yksin maailmassa --\nei pääse kukaan hänen sieluansa lähelle.\n\nDELILA (värähtäen). Eikö sekään, joka oman sielunsa uhalla häntä\nrakastaa?\n\nSIMSON. Ei kukaan! Ei ole sankarilla isää, ei äitiä, ei veljiä, ei\nsisaria -- ei muuta paitsi oma itsensä.\n\nDELILA (kiinteästi). Eikö _ketään_...?\n\nSIMSON. Ei! Niinkuin taivaan tuuli on hän, tänään täällä, huomenna\ntuolla. (Synkistyen.) Ei kukaan häntä ymmärrä ... ei kenkään tiedä hänen\nsielunsa polttoa...\n\nDELILA (yhä kiihkeämmin). Mutta jos tahtoo ymmärtää? Jos joku tahtoo?\n\nSIMSON (torjuen). Ei ei, Delila! En saata minä sanoa sen enempää.\n(Äänettömyys.) Anna hetken kulua, niinkuin minä annan. En kysy minä\nsinulta kuka olet, mistä tulet ja kuhunka menet. En kysy minä mitä\nhuomenna, mitä seuraavana huomenna. (Äkkiä rajusti.) Sillä sankari\nsyöksyy niinkuin Jordan jyrkänteiltänsä, kysymättä mihinkä hän joutuu!\n\nDELILA. Mikä sinun tuli, Simson...? En ymmärrä minä --\n\nSIMSON (häntä kuulematta, synkän ahdistuksen valtaamana). Vasta tänä\nyönä minä teidät ymmärrän! Totta olette te isät laulaneet. Elämä on\nlähde ja nainen on käärme, joka sitä vartioi. Manalan syvyyksiin sen\nlähteen suonet ulottuvat, ja vaikka sankari sen tietää, niin kuitenkin\nhän tempaa käärmeeltä kultaisen pikarin ja siitä lähteestä juopi!\n\nDELILA (kavahtaen). Mitä sinä tarkotat, Simson...?\n\nSIMSON (kuin havahtuen). Oletko levoton, armaani? -- Ah Delila! Raskas\non sankarin sielu ja hänen rakkautensa on niinkuin kuluttava tuli.\n(Ottaa häntä kädestä.) Katso, tämä on se sankarin salaisuus, jota ei hän\ntaida itsekään selittää. Näin sanoo joku minulle tänä hetkenä: nouse\nSimson, mene kauas ja vahvista itsesi yksinäisyydessäsi! Ja taas sanoo\nminulle toinen: olisiko sankari lapsi!\n\nDELILA (jännityksestä vavisten). Vain puolittain ymmärrän minä sinua...\n(Hellästi.) Miksi et mene? Sano se minulle, Simson!\n\nSIMSON. Siksi että sinä ilmestyit minun tielleni niinkuin tähdenlento\npimeässä yössä ja sait minun pysähtymään kulussani. -- Mutta huomenna\nminä nousen ja sammutan minun sieluni polton!\n\nDELILA. Huomenna?!\n\nSIMSON. Huomenna.\n\nDELILA. Sinä siis menet, Simson...?\n\nSIMSON. Niin totta kuin Jehova on Irsaelin jumala, huomenna minä nousen\nja sammutan minun sieluni polton!\n\n    (Syvä äänettömyys.)\n\nDELILA (kuin itsekseen). Niinkö olin minä Danin sankarille kuin\ntähdenlento, joka kestää ainoastaan silmänräpäyksen tai kaksi?\n\nSIMSON. Ei, Delila, minä palaan. Päivän tai kahden kuluttua minä palaan\nja sammutan minun sieluni toisen polton.\n\nDELILA (kuin edellä). Niinkuin tähdenlento olin minä Danin sankarille...\n\nSIMSON. Miksi etsit syytä minua vastaan, sinä Filistean ihme! Eikö minun\nsydämeni värise sinun edessäsi niinkuin tuntemattoman edessä? Etkö sinä\nole minulle niinkuin erämaan etäisyys, jossa sielu etsii näkymättömiä\niltaruskon salaperäisessä palossa?\n\nDELILA (kuin edellä). Enkä kuitenkaan voi sinua pidättää päivää taikka\nkahta...\n\nSIMSON. Minä palaan, sinä ihmeellisin kaikista ihmeistä! -- Ah, Delila!\nSatoja olen minä nähnyt naisia, mutta en ketään niinkuin sinä. Sillä\nsinä olet niinkuin puutarha muurin takana, joka saa sielun himoitsemaan\nluvattomia. Ja taas olet sinä niinkuin rautapaita, kylmä ja kirkas\nniinkuin päämiehen rautapaita, johon ainoastaan sankarit uskaltavat\nmiekkansa iskeä. -- Delila! Mikä sinun on, Delila?\n\nDELILA (on vaipunut suulleen ja itkee).\n\nSIMSON. Mitä...? Sinun olkapääsi värisevät -- sinun olkapääsi, jotka\novat niinkuin granaattiomenat iltatuulen värinässä. Delila?\n\nDELILA (ei vastaa).\n\nSIMSON. Sinä itket?! Kautta Jehovan: en ymmärrä minä sinua!\n\nDELILA (nyyhkyttää yhä rajummin).\n\nSIMSON. Sinä kyselet salaisuutta, ja itse sinä olet ihmeellisin\nsalaisuus. -- Puhu minulle, Delila!\n\nDELILA (kuin edellä). Sanoja, sanoja on sankarin rakkaus...\n\nSIMSON (torjuen). Sanoja!!\n\nDELILA. Hän visusti salaa sen, jota paitsi minun sieluni nääntyy...\n\nSIMSON. Sinä saatat minut epätoivoon! Enkö minä juuri --\n\nDELILA. Minun sieluni nääntyy ... minun sieluni nääntyy.\n\n    (Vaipuu taas itkuun, Simsonin katsellessa neuvottomana.)\n\nSIMSON (lähenee). Delila! En voi minä nähdä sinun itkevän...\n\nDELILA (väistää). Älä koske minuun! -- Minun sieluni nääntyy.\n\n    (Nyyhkyttää yhä rajummin.)\n\nSIMSON (avuttomasti). Kuule minua, Delila! -- Totisesti -- olisinko minä\njotakin unhottanut? -- Kohota kasvosi, ja minä koetan muistella...\n\nDELILA (yhä itsepintaisemmin). En usko minä sankarin sanoja...\n\nSIMSON. Delila! Et ymmärrä sinä minua, Delila. Katso -- totisesti --\nvarmaan minä olen jotakin salannut. Mutta -- katso -- se ei ole minun\nsalaisuuteni...\n\nDELILA (tuskin voiden itseään hillitä). Sinun?! Kenenkä se olisi...?\n\nSIMSON (pienen äänettömyyden jälkeen). Se on minun äitini salaisuus.\n\nDELILA (kohoutuen). Sinun äitisi?!\n\nSIMSON. Minun äitini, joka on minun sydämelleni rakas. Siksi minä\nrukoilen: älä vaadi minua tekemään syntiä.\n\nDELILA (hilliytyen). Minä ymmärrän, Danin sankari...\n\n    (Äkkiä hellästi.)\n\nSinun äitisi, Simson! -- Miksi et koskaan ole kertonut minulle\näidistäsi? -- Oletko sinä hänelle rakas?\n\nSIMSON. Olenko minä äidilleni rakas?! Ah Delila -- minä olen äitini\nainoa lapsi!\n\nDELILA. Ja senkin sinä olet minulta salannut! (Yhä hellemmin.) Kerro,\nSimson, kerro minulle enemmän äidistäsi!\n\nSIMSON (epäröiden). En ole minä tähän päivään saakka kertonut\nkenellekään minun äitini tarinaa...\n\nDELILA. Onko sinun äidistäsi tarina?!\n\nSIMSON. On, Delila!\n\nDELILA. Ah! (Laskeutuu hyväillen lattialle hänen polveansa vasten). Kuin\nlapsi istun minä sinun jalkaisi juuressa ja kuuntelen sinun äitisi\ntarinaa.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSIMSON. Totisesti ... en voi minä olla sitä sinulle kertomatta ... sillä\nihmeellinen on minun äitini tarina...\n\nDELILA. Kerro, kerro, Simson!\n\nSIMSON. Katso: hedelmätön oli minun äitini ja koko minun isäni huone\nkatsoi häntä ylön. Ja kun oli kulunut kymmenen vuotta, sanoivat he\nisälleni: Hylkää hänet, ei voi hän antaa sinulle perillistä. Mutta minun\näitini rukoili: odota vielä vuosi taikka kaksi. Minun isäni sanoi: Minä\nodotan --\n\nDELILA (jännittyen). Mitä tapahtui sitten äidillesi?\n\nSIMSON. Sitten minun äitini nousi ja sanoi minun isälleni: Satuloitse\nminulle aasi, mutta älä kysy sen enempää. Ja hän otti ainoastaan vähän\npaahdettuja tähkiä ja pienen leilin vettä mukaansa sanoen: ennenkuin\nminä olen nämä loppuun kuluttanut, minä palaan sinun tykösi, taikka en\nminä palaa ensinkään!\n\nDELILA (hurmautuneena). Minä rakastan sinun äitiäsi niiden sanojen\ntähden! -- Minne läksi hän?\n\nSIMSON. Ekronin pyhään ennuspaikkaan kulki minun äitini tie. Ja kun hän\nneljäntenä päivänä näki jumalan tammen edessänsä, niin hän lankesi\nmaahan ja sytytti polttouhrin. Ja kun hän nosti silmänsä: katso\npolttouhrin liekissä näkyi enkeli --\n\nDELILA. Näkikö sinun äitisi enkelin?!\n\nSIMSON. Jehovan enkelin, joka sanoi: sinun toivomuksesi on täyttyvä,\nManoan emäntä, ja Danin toivomukset sinun omien toivomustesi kanssa.\nSilloin minun äitini valtasi vavistus --\n\nDELILA (kiirehtien). Sitten? Mitä vielä sanoi enkeli?\n\nSIMSON. Ei sanonut hän sen enempää, sillä minun äitini ymmärsi siitä\nkaikki. Ja kun hän taas uskalsi nostaa silmänsä, oli enkeli kadonnut,\nmutta minun äitini teki -- --\n\n    (Vaikenee äkkiä.)\n\nDELILA (jännityksestä väristen). Mitä teki sinun äitisi, Simson...?\n\nSIMSON (lyhyesti). Minun äitini teki sydämessänsä lupauksen, mutta sen\nlupauksen ei pidä tuleman minun huulteni yli! Minun äitini tarina on\npäättynyt.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nDELILA (kuin itsekseen haaveillen). Ihmeellinen oli sinun äitisi\ntarina... Ja mitä enemmän sinä kerrot, sitä ihmeellisemmäksi sinun oma\ntarinasi muuttuu minun silmissäni... Minkä ihanan lupauksen mahtoikaan\nsinun äitisi tehdä...?\n\nSIMSON. Ei ei, Delila! En voi minä sitä kertoa, sillä se on minun äitini\nperintö ja minulle pyhä.\n\nDELILA (närkästyneesti). Minä ymmärrän: sinä rakastat äitiäsi enemmän\nkuin ketään muuta. Ja siinä sinä teet oikein.\n\nSIMSON. Sinä puhut syntiä, Delila, ja sen sinä itse tiedät! Jos sinä\nsanoisit, että minä rakastan äitiäni enemmän kuin yksikään poika\nIsraelissa, niin sinä puhuisit totta. Ja jos sinä sanoisit, että minä\nrakastan Delilaa enemmän kuin yksikään mies Filisteassa tai Israelissa\nrakastaa naista, niin sinä puhuisit totta. Mutta minun äitini lupauksen\npyhyyttä et sinä ymmärrä.\n\nDELILA (yhä närkästyneenä). En! Totisesti! Minä en ymmärrä!\n\nSIMSON. Sinun _täytyy_, Delila! (Avomielisesti.) Katso. synkkä on\nsankarin polku; tänäpänä hänen askeleensa vievät korkeuksiin, huomenna\nsyvyyksiin. Mutta kun minä muistan minun äitini perinnön, taas olen minä\nDanin sankari nuori ja puhdas, ja minun käsivarteni vahvistuu.\n\nDELILA (äärimmilleen jännittyneenä). Minä ymmärrän, minä ymmärrän...\n(Äänettömyys). Minä ymmärrän, enkä tahdo sen enempää kuulla... (Alkaa\nhellästi hyväillä). Vain yksi on minun haluni: rakastaa sinua niinkuin\nsinun äitisi!\n\nSIMSON. Ah, Delila! Se sana oli minulle suloisempi kuin kaikki, mitä\nsinä olet tähän asti sanonut.\n\nDELILA (yhä hellemmin). Vielä enemmän tahdon minä sinua rakastaa, sillä\nminä olen Filistean tytär! Minä rakastan sinua niinkuin se, joka ensin\non vihannut ja nyt rakastaa -- niinkuin ... niinkuin elämänveden käärme,\njonka kultaista pikaria tuhannet tavottivat, mutta yksi ainoa sai!\n(Hyväilee häntä hulluuttavan intohimoisesti). Kuulitko, Simson?\n\nSIMSON. Delila, Delila! Ei ole sinun vertaistasi auringon alla. (Vaipuu\nhänen syliinsä). Kuin huumaavaa myrhaa hengitän minä sinua, sinä\nFilistean tuhattuoksuinen yrtti, niin että minun ohimoitani pakottaa.\nMitä olisi minun elämäni ilman sinun rakkauttasi? Mitä on Dan, ja mitä\nIsrael! -- Anna minun levätä ja unhottaa kuka minä olen.\n\nDELILA. Lepää, Danin jalopeura!\n\n    (Hyväilee hiljaa, katsellen häntä tutkivasti. Hetkisen päästä.)\n\nOletko sinä nyt onnellinen, Danin sankari...?\n\nSIMSON. Jos minun onneeni jotakin lisättäisiin, totisesti: minä\nkuolisin.\n\nDELILA (kuin uneen uinutellen). Lepää Danin jalopeura, lepää!\n\n    (Katselee häntä säihkyvin silmin, ankarasti ajatellen.\n    Hänen katseessaan välähtää päätös ja hän painautuu lepäämään.)\n\nSIMSON (hetkisen kuluttua). Miksi et puhu minulle, Delila?\n\nDELILA (ei vastaa, mutta hänen huulillaan värehtii salattu hymy).\n\nSIMSON. Delila! Miksi et vastaa, Delila?\n\nDELILA (kuin havahtuen). Sanoitko jotakin, Simson...?\n\nSIMSON. Sanoin. Minun korvani ovat tottuneet sinun ääneesi niinkuin\nharpun ääneen. -- Mitä ajattelit sinä niin ankarasti, Delila?\n\nDELILA. Minä? Ah, en mitään...\n\nSIMSON. Sinä ajattelit. Sano se minulle!\n\nDELILA (kainostellen). Kuinka kehtaisin minä kertoa sankarille lapsen\nhaaveita...\n\nSIMSON (yhä uteliaammin). Sinun täytyy, Delila!\n\nDELILA. Täytyykö minun?... Katso, Simson. -- Ah, kuinka minua\nkainostuttaa! -- Katso, kun minä kuulin sinun äitisi tarinan, teki se\nminuun niin ihmeellisen -- -- Ei, en saata minä jatkaa!\n\nSIMSON (lapsellisen riemuisesti). Minun äitini tarinastako sinä\nhaaveilit? Ja minun äitini poika ei saisi sitä kuulla! Jatka, Delila!\n\nDELILA (salaperäisesti). Katso -- minä olin olevinani niinkuin sinun\näitisi -- nuori ja väkevä -- mutta minä olin, niinkuin sinun äitisikin\n-- hedelmätön...\n\nSIMSON. Ah, Delila! Kerro, kerro!\n\nDELILA. Ja minä läksin niinkuin sinun äitisi toivioretkelle, ja minäkin\nnäin enkelin... Mutta kun minä onneni huumauksessa tahdoin tehdä\nlupauksen, niin minä jouduin hämilleni enkä tietänyt mitä lupaisin. --\nJuuri silloin sinä herätit minut...\n\nSIMSON. Jospa minä olisin aavistanut -- -- Jatka, Delila, unelmasi\nloppuun, ja kerro sitten minulle lupauksesi!\n\nDELILA (kuin ankarasti miettien). En saa minä unelmastani enää\nkiinni!... Mitä minä lupaisinkaan?... Suurta ja korkeata...?\n\nSIMSON (kuin leikiten). Jospa minä voisin sinua auttaa?\n\nDELILA. Simson!! (Hyväillen). Kuinka sinä olet hyvä, Simson! -- Sano,\nmitä minä lupaisin!\n\nSIMSON. Mitä toivot sinä pojasta? -- Sen mukaan on lupaus.\n\nDELILA. Ah! (Hilliytyen) Tietysti, tietysti. Mitäkö minä hänestä toivon?\nSuurta, väkevää sankaria, sellaista kuin -- etkö arvaa, Simson...?\n\nSIMSON (Hymyillen). Kuinka minä voisin sinun sydämesi arvata!\n\nDELILA. Sellaista kuin (kietoo käsivartensa hänen kaulaansa) -- ah, sinä\nDanin sankari! -- Mutta mitä minä lupaisin, että hänestä tulisi\nsellainen?\n\nSIMSON (lloaan hilliten). Jospa -- jospa lupaisit syntymästä saakka\npestä hänet väkevien yrttien mehuissa, voidella hänen jäsenensä\nparhaimmilla Filistean voiteilla?\n\nDELILA (epätietoisena). Niinkö...? -- (Katsahtaa Simsonin silmiin). Ei,\nSimson, ei riitä! Jotain ihmeellistä, suurta ja vaikeata... Neuvo minua,\nDanin sankari, suuri ja ihmeellinen!\n\nSIMSON (jonka on vaikea hillitä itseään, kuin leikiten). Ihmeellistä ...\nsuurta ... ja vaikeata...? Anna, kun minä ajattelen... (Miettii\nristiriitaisena. Kohoutuu äkkiä.) Mitä! Kuulitko?\n\nDELILA (joka on myöskin kuullut, kiihtyneenä). En, en mitään kuullut. --\nSimson! Minä näen sinun silmistäsi, sinä olet sen löytänyt!\n\nSIMSON. Jospa ... minä ajattelen että jospa... (Kohoaa taas) Aivan\nvarmasti!\n\nDELILA (yhä kiihkeämmin). Ei, ei ole ketään. Se on jo sinun\nhuulillasi ... minä jo aavistan...\n\nSIMSON (levottomana). Jos tekisit pyhän lupauksen, että viiniä ja\nväkevätä juomaa... (Huomaa orjattaren ovessa). Orjatar!\n\nORJATAR. Minun ruhtinattareni!\n\nDELILA (kiivaasti). Mene! (Kiihkeästi Simsonia hyväillen). Viiniä ja\nväkevätä juomaa... Mitä? Pesenkö minä? Voitelenko? Simson, Simson!\n\nSIMSON (kohoten). Ei pidä tuleman hänen huultensa yli. (Orjattareen\nkääntyen). Mitä?\n\nDELILA (hämmentyneenä). Hänen huultensa yli ... hänen huultensa yli..?\n(Ymmärtää. Riemullisesti.) Ikuisesti olen minä sinulle kiitollinen,\nSimson! (Orjattarelle). En ole sinua kutsunut!\n\n    (Viittaa menemään.)\n\nORJATAR. Joukko Danin miehiä, minun ruhtinattareni!\n\nSIMSON (hämmentyneenä). Danin miehiä!?\n\nDELILA (hämmästyneenä). Danin miehiä!!\n\nORJATAR. Olen koettanut estää --\n\nSIMSON. Mitä tahtovat he täältä?\n\nORJATAR. Danin sankaria kysyvät he.\n\nDELILA (kiivaasti). Ei, ei! Tulkoot huomenna!\n\nORJATAR. Eivät tottele. Tänä yönä, tällä hetkellä sanovat he.\n\nSIMSON (kiihtyen). He uskaltavat!\n\nDELILA. Heidän täytyy mennä, Simson! Minä olen puhutteleva heitä.\n\nSIMSON (raivostuen). Ei! He tulkoot! Minä itse olen heille sanova, niin\nettä heidän pitää tietämän ja ymmärtämän!\n\nDELILA. Mahdotonta! (Orjattarelle). Sano: Danin sankari ei ole täällä.\n\nSIMSON (yhä enemmän raivostuen). Minä _olen_ täällä! He tulkoot!\n\nDELILA. Kuule minua, Simson! Tämä ainoa kerta! Katso minua...\n\nSIMSON (osottaa makuukammioon). Mene! (Orjattarelle). He tulkoot -- heti\n-- tällä hetkellä!\n\nDELILA Ah, Simson, Simson!\n\n    (Rientää kammioon päin mutta pysähtyy, tempaa päällysvaipan, jonka\n    kietoo ympärilleen, jää kiihottuneena ja hämmentyneenä odottamaan.)\n\n    (Orjatar avaa taemman sivuoven. Viisi vanhaa miestä astuu sisään.\n    Kumartavat.)\n\nSIMSON (kiivaasti). Mitä tahdotte?\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES (kumartuen). Israelin jumalan rauha! Anna\nmeille -- --\n\nSIMSON (katkaisten). Asianne!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES (rauhallisesti). Tämä on palvelijaisi asia. Näin\nsanoi Simson lähtiessänsä: neljän päivän päästä minä palaan, ja joko\nminulla on liiton taulu mukanani taikka --\n\nSIMSON (kiihtyen). Entä sitten...?\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Katso: kahdeksan päivää on siitä kulunut --\n\nSIMSON. Entä sitten?!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Entä sitten?! (Värähtäen). Onko Israelin\nahdistus Simsonille unennäköä? Eivätkö nisuvainiomme ole juuri leikatut,\nmutta Filistean kylissä käy suhina niinkuin metsäsirkkain joukossa\nennenkuin he lentoon lähtevät.\n\nSIMSON (ivaten). Neljäkymmentä ajastaikaa ovat teidän miekkanne\nruostuneet huotrissansa. Jos teillä nyt on senkaltainen kiire, niin\nastukoon joukostanne se, joka tuntee itsensä kutsutuksi, ja johtakoon!\nEn kadehdi minä hänen sankaritekojansa! (Kääntyy poispäin). Menkää!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES (katsahtaa kysyvästi toisiin).\n\nTOINEN DANIN MIES. Täällä on myös Asserista ja Naftalista miehiä, ja\nvuorilaidunten miehiä Jordanin tuoltapuolen!\n\nSIMSON (ivallisesti). No, mikä vuorilla on hätänä?\n\nJORDANIN MIES (hillitsee itsensä. Painavasti). Tämä on meidän hätämme:\nidän pojat hiovat taas miekkojansa!\n\nNAFTALIN MIES. Ja tämä on meidän rukouksemme Asserin ja Naftalin\nrajoilta: niinkuin maamies odottaa talvisadetta, joka mullan kostuttaa\nja elävänveden lähteet kuohuttaa, niin odotamme me sinun nousuasi, Danin\nväkevä!\n\nSIMSON (kiihtyen). Ja sen todistukseksi te juoksette minun jälessäni\nniinkuin karanneen vohlan jälessä!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Älä kiivastu, Simson! Israelin ahdistus on\nmoninaisempi kuin luulet. (Syvästi liikutettuna). Kuule. Astarten\nhuoruus tunkeutuu niinkuin rutto kansasi keskuuteen! Herran kansa\nkuihtuu, ei ole hän koskaan Kaanaata hallitseva. Israel kuihtuu...\n\nTOINEN DANIN MIES. Israel kuihtuu...\n\nMUUT. Israel kuihtuu...\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Herran valittu kansa kuihtuu, Simson! Vaimot\nolivat isäimme ilo ja monet lapset heidän väkevyytensä pakanain\nkeskellä. Katso ja kuule! Mizpaan on pystytetty porttojumalattaren\npatsas. Sinne juoksevat kansasi nuoret miehet heidän himotanssejaan\nkatsomaan, ja hänen neitseensä heidän lantionväännöksiään oppimaan;\nsiellä uhraavat he itsensä Filistean rutolle, joka syöpi Israelin\nniinkuin kalutun luun!\n\nSIMSON (karkeasti ivaten). Kuinka eivät he juoksisi -- jotka ovat tähän\nsaakka nähneet ainoastaan karitsain ja vohlain tanssia kedolla!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Minä kauhistun sinun puolestasi, Simson!\n\nSIMSON. Ja minä häpeän sinun sanojasi -- unhotatte että seisotte\nFilistean ruhtinaantyttären huoneessa! (Ylimielisesti kiusotellen).\nKatsokaa, tuolla seisoo Filistean rutto! Astu esiin, Delila, että minun\nkansani lapset saavat nähdä \"ruton\" silmästä silmään.\n\nDELILA (joka on seurannut keskustelua jännittyneenä, pelon ja toivon\nvälillä, astuu pari askelta, antaen vaippansa pudota maahan ja seisoen\nhäikäisevässä puolialastomuudessaan ylpeänä ja kiemailevana miesten\nedessä. Miehet kääntyvät poispäin ja nostavat kauhistuneina kätensä\nristiin rinnoilleen, katsoen pitkään toisiaan.)\n\nTOINEN DANIN MIES. Herra hillitköön meidän kielemme --\n\nKOLMAS DANIN MIES (tarttuu häntä käsivarteen). Vaikene, veljeni! (Astuu\nSimsonia kohti. Hiljaisesti.) Minulla on sinulle sanoma äidiltäsi!\n\nSIMSON (hämmästyneenä). Äidiltäni...? (Äänettömyys. Käy lähemmäksi.)\nMitä käski minun äitini sanoa?\n\nKOLMAS DANIN MIES (liikutettuna). Näin sanoi sinun äitisi: olenko minä\nturhaan Ekronissa vaeltanut -- olenko minä turhaan Herraa Israelin\njumalaa huutanut? Palaja, poikani!\n\nSIMSON (heltyneenä ja hämmentyneenä). Ovatko nämä minun äitini sanat?\n\nKOLMAS DANIN MIES. Jehova tehköön minulle sen ja sen, jos minä olen\njotakin lisännyt tahi poisjättänyt! Näin sanoi äitisi, Manoan jalo\nleski. (Jännittynyt äänettömyys). Minkä sanoman saan viedä äidillesi?\n\nSIMSON (hellämielisesti). Näin sanokaa minun äidilleni vastaukseksi\n-- -- (Katsahtaa Delilaan, joka on astunut ylpeänä ja häikäisevänä\nlähemmäksi, katsellen ylenkatseellinen hymy huulillaan Simsonia.\nPuna lennähtää Simsonin kasvoille, hän astuu takaperin ja aLottaa\nkuohuvasti.) Tämä, _tämä_ olkoon minun vastaukseni minun äidilleni --\n\nKOLMAS DANIN MIES (keskeyttäen). Kuule minua vielä kerta, Simson!\nMinulla on kolme kertaa sinun ikäsi, kuitenkin minä lankean polvilleni\nsinun eteesi. (Polvillaan). Minä olen nähnyt Teltan ajan ja minun isäni\non kertonut Gideonin, Herran miehen ajoista. (Tarttuu hänen vaippansa\nliepeeseen). Älä viivy täällä hetkeäkään, Simson, vaan tule meidän\nkanssamme, sinä Israelin turva ja toivo! (Rukoillen). Minkä vastauksen\nminä saan viedä äidillesi?\n\nSIMSON (riuhtasee itsensä irti). Tämän: olenko minä karjapoika, jota\nminun äitini haetuttaa kylänsä miehillä ja häpäisee vieraan kansan\ntyttärien edessä?\n\nKOLMAS DANIN MIES (nousee ja katsoo häntä pitkään).\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Ja minkä vastauksen saamme viedä kansallesi?\n\nSIMSON (huutaen). Tämän: hävetkää, seitsemänkertaisesti hävetkää, että\nhiivitte kuin rosvot yöllä ja etsitte sankaria kuin paennutta muulia!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES (värähtäen). Onko tämä sinun viimeinen sanasi?\n\nSIMSON. On! (Polkee jalkaa). Menkää!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Niin tahdomme mekin sanoa sinulle totuuden.\n(Kohottaa kätensä). Sinä, _sinä_ Simson olet Israelin turmelus! Niinkuin\ntuli on Filistea sinua vetänyt. Vaimosi hylkäsit sinä hänen tytärtensä\ntähden, ja tänäkin ahdistuksen hetkenä sinä, sankari, makaat porton\npolvilla!\n\nSIMSON (raivosta tukehtumaisillaan). Porton?!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES (Delilaa osottaen). Filistean porton -- olkoon hän\nseitsemästi ruhtinaan tytär!\n\nSIMSON (hyökkää kädet nyrkissä häntä kohti).\n\nDELILA (joka on siihen saakka katsonut riemuiten). Simson, Simson!\n\nSIMSON (laskee kohotetun nyrkkinsä. Hurjasti). Ulos! Ulos!\n\nENSIMÄINEN DANIN MIES. Ei ole Israelilla sen enempi toivoa sinusta...\n\n    (Menevät.)\n\nSIMSON. Ulos! Ulos!\n\n    (Jää hetkiseksi kuohuissaan seisomaan, syöksyy sitten\n    ovea kohti, potkaisten sen auki ja rientäen heidän jälkeensä.)\n\nDELILA (seisoo hämmentyneenä).\n\nYLIPAPPI (kurkistaa orjattaren kammion ovesta). Ruhtinatar! Kuinka on --\n\nDELILA (kiivaasti). Te uskallatte?!\n\nYLIPAPPI. Ruhtinattareni --\n\nDELILA. Enkö minä sanonut. älköön kukaan --\n\nYLIPAPPI. Astarten iki-ihanan nimessä! Kuinka voisin minä olla muualla\nkuin siellä, missä Filistean kohtalo ratkaistaan.\n\nDELILA. Ja mitä tahdotte minusta?\n\nYLIPAPPI (kiihkeästi). Salaisuus?! Oletko saanut salaisuuden...?\n\nDELILA (hämmentyneenä). Salaisuus?! -- En! -- En tiedä! -- Puolittain!\n-- Menkää!\n\nYLIPAPPI. Jo puolittain! Kokonansa, kokonansa! Israelin miehet menivät\nvihoissaan. Voitto on juuri kädessäsi! Revi se hänen sydämestänsä!\n\nDELILA. Vaietkaa! (Kuuntelee. Hätääntyneenä.) Menkää, menkää!\n\nYLIPAPPI (tekee kädellään vielä yllyttävän liikkeen, katoaa).\n\nDELILA (kiihtyneenä). Hänen salaisuutensa?! (Mietteissään). Kummallisia\nihmisiä nuo Israelin miehet!... Mistä he puhuivatkaan...?\n\n    (Kuulee Simsonin askeleet, jää tyrmistyneenä odottamaan.)\n\nSIMSON (ryntää kiihtymyksestä kalpeana sisään). Viiniä, Delila, viiniä!\n\nDELILA (hämmästyneenä). Viiniä?\n\nSIMSON (yhä rajummin). Filistean tulisinta viiniä! Tällä silmänräpäyksellä!\n\nDELILA (jännittyneenä, aavistaen -- rientää säiliön luo, josta ottaa\nmaljakon ja jalomuotoisen pikarin).\n\nSIMSON. Kaksi maljaa, Delila!\n\nDELILA (yhä enemmän jännittyneenä -- tuo maljat, täyttää ne ja ojentaa\ntoisen Simsonille).\n\nSIMSON (hurjasti). Minun äitini lupauksen malja!\n\nDELILA (ymmärtää välähdyksenä kaiken, kohottaa kiihkeän riemun\nvaltaamana maljansa). Sinun äitisi lupauksen malja, Simson!\n\nSIMSON (hurjasti ivaten). Minun äitini lupauksen malja! Simsonin\n_ensimäinen malja_! Danin malja! Israelin malja!\n\n    (Juo. Samoin Delila, joka katselee häntä riemuisin,\n    odottavin silmäyksin.)\n\n    (Simson seisoo pitkän hetken omituinen hymy kasvoilla.)\n\nJa tämän ... tämän suloisen tulen ei pitänyt tuleman minun huulteni yli!\nViiniä, viiniä! (Ojentaa maljansa). Ei! (Heittää maljan lattiaan).\nSandaali! Sinun purppuranpunainen sandaalisi, Delila!\n\nDELILA (yhä riemuisemmin) Mitä?!\n\nSIMSON (painaa hänet pantterin niskalle istumaan) Sandaali, sandaali!\n(Tarttuu Delilan jalkaan, josta riisuu sandaalin). Sinun elfen-valkea\njalkasi! Valtakunnan antaisin minä sinun lumivalkeasta jalastasi!\n(Suutelee hurjasti Delilan paljastunutta jalkaa, kiertää kätensä\ntorveksi sandaalin kantareunuksen ympäri, ojentaa sen Delilaa kohti).\nViiniä, Delila, viiniä!\n\nDELILA (hurmautuneena). Ah, Simson!\n\n    (Kaataa viiniä sandaaliin.)\n\nSIMSON (hurjan kuohuvasti). Delilan malja! Filistean malja! Rakkauden\nmalja! Hulluuden malja!\n\nDELILA (katselee häntä huumautuneena).\n\nSIMSON (kävelee kuohuissaan). Israelin narrit! Heidän uskonsa on narrien\nusko ja heidän jumalansa on karjanpaimenten jumala. (Ivaten). Tämän\njumalan nimessä he herjaavat sitä miestä, joka on tehnyt ainoat jalot\nteot mitä Israelissa on tehty neljäänkymmeneen ajastaikaan. Tämän\njumalan nimessä he pelkäävät tanssia kuin ruttoa ja naista ihanuudessaan\nkuin spitaalitautia. Tämän jumalan nimessä he vaeltavat Ekronissa,\nnäkevät enkeleitä ja tekevät lupauksia, joille jokainen Filistean\nlapsikin nauraa! \"Viiniä ja väkevätäjuomaa ei pidä tuleman hänen\nhuultensa yli\" -- silloin heillä on sankari! Viiniä _on_ tullut minun\nhuulteni yli, ja kymmenkertaisten voimien tunnen minä kuohuvan\nsuonissani. Nyt vasta minä sankari olen! Nyt vasta minä tekoja teen,\njoita maailma on ihmettelevä. Huomenna, huomenna minä olen näyttävä\nheille uuden Simsonin!\n\n    (Hänen purkauksensa aikana Ylipappi raottaa ovea ja kurkistaa.\n    Delila peräyttää hänet kiivaalla liikkeellä.)\n\nDELILA (tempaa maljakon ja rientää Simsonin luo). Viiniä, Simson,\nviiniä!\n\nSIMSON. Viiniä! Filistean tulisinta viiniä! (Katselee Delilan\nkaataessa). Ihanana virtailet sinä salaperäinen neste... Kuinka paljon\niloa he ovatkaan minulta riistäneet! Mutta sen kaiken otan minä tänä\nyönä kymmenkertaisesti takaisin! (Juo. Lähtee taas kuohuvana\nkävelemään.) Nyt vasta minä elämän ymmärrän! Ei ole muita jumalia kuin\nme itse ja meidän sydämemme rohkeus. (Katsahtaa, viinin alkaessa kohota\nhänen päähänsä, Delilaan, joka seisoo hurmaavana ja houkuttelevana). Ah,\nDelila! Et ikinä ole sinä ollut niin ihana kuin tänä yönä! Delila!\n(Rientää hänen luokseen ja sulkee hänet syliinsä). Kansat ovat sinun\nastinlautasi ja äitien kyyneleet vierivät kuin hiekkajyväset sinun\njalkaisi alla. (Tempaa hänet syliinsä, kohottaen pantterin niskoille\nseisomaan). Pilvien korkeimmalle hattaralle minä tahtoisin sinut tänä\nhetkenä kohottaa ja notkistaa maan kansat polvillensa sinun eteesi. --\nViiniä, Delila -- sitä purppuranpunaista tulta, jota minä olen ollut\nikäni paitsi!\n\nDELILA (kaataa, katsoen häntä tutkivasti ja laskien sitten maljakon\npöydälle divaanin viereen).\n\nSIMSON. Delilan malja! Ikuisen kauneuden ja ikuisen hulluuden malja!\n\n    (Juo pohjaan, jää katselemaan eteensä onnellinen hymy kasvoillaan.)\n\nDELILA (kurottaa hänen kädestään tyhjän maljan, laskien sen taakseen\npöydälle ja kietoen toisen kätensä hänen kaulalleen). Rakastatko sinä\nnyt minua...?\n\nSIMSON (kuohuen). Miksi kysyt sitä, jonka tiedät? Kansani hätähuudot\nminä hylkäsin, äitini lupauksen minä rikoin -- sinut minä olisin\ntahtonut, vaikka se olisi maksanut minulle henkeni!\n\n    (Sulkee hänet hurjasti syliinsä.)\n\nDELILA (kietoutuen hellänä ja huumaavana hänen ympärilleen). Niinpä olen\nminäkin nyt sinun iankaikkisesta iankaikkiseen!\n\nSIMSON. Iankaikkisesta iankaikkiseen! (Lyhyt äänettömyys). Delila, sinä\net tiedä, mitä minä tänä hetkenä sielussani tunnen?\n\nDELILA. Mitä, Simson...?\n\nSIMSON. Kamalan hulluuden tunnen minä sielussani. Ei ole sillä ihmisten\nmittoja eikä rajoja. Tuosta sinun rinnastasi minä tahtoisin suonen\navata, ja omasta rinnastani toisen, ja juoda sinun vertasi ja sinä minun\nvertani, ja niin vaipua kanssasi takaisin Manalan uumeniin, missä ei\nollut miestä eikä naista, vaan kaikki veret, himot ja halut, kaikki\nhymyt ja kyyneleet, kaikki hekumat ja kärsimykset yhtenä tulisena\nikuisuuden järvenä, ilman kiistaa ja taistelua! Delila!\n\n    (Kohottaa hänet syliinsä.)\n\nDELILA. Simson, minä pelkään!\n\nSIMSON. Sinun kanssasi -- sinne -- mistä olemme tulleet -- (Painaa hänet\ndivaanille ja vaipuu itse hänen rinnoilleen, intohimoisesti syleillen).\nVieläkö pelkäät, Delila?\n\nDELILA (Simsonin intohimon tempaamana vilpittömästi). En -- en -- en!\n\nSIMSON. Nyt vasta minä ymmärrän rakkauden kaikkinielevän syvyyden. Ei\nkansoja -- ei jumalia -- ei ihmisiä -- ainoastaan kaksi hehkuvaa\ntulenliekkiä -- ympärillä ikuinen yö!\n\n    (Äänettömyys.)\n\nDELILA (rupeaa äkkiä värisemään).\n\nSIMSON. Mitä?! -- Sinä itket!\n\nDELILA. Minäkö...?\n\n    (Hänen poskilleen vierivät kyyneleet. Syvä äänettömyys.)\n\nSIMSON. Sano se minulle, Delila! -- Delila... Delila...\n\nDELILA (Ei vastaa, ainoastaan värisee ankarasti liikutettuna. Hetken\npäästä hän pudistautuu, kuin lumouksesta vapautuakseen).\n\nSIMSON. Delila?!\n\nDELILA (jonka silmiin on syttynyt väkevä välke). Onnellinen ...\nonnellinen olen minä... Ja kuitenkin...\n\nSIMSON. Mitä kuitenkin...?\n\nDELILA. Onnellinen minä olen! Ja kuitenkin: miksi ei minun onneni ole\ntäysi? Miksi meidän välillämme pitää oleman se kuin siinä on...?\n\nSIMSON. En ymmärrä minä sinua?!\n\nDELILA (hiljaa). Sinun salaisuutesi, Simson...?\n\nSIMSON (kuohahtaen). Iankaikkinen arvotus on nainen! Minä juuri sinulle\nsalaisuuteni ilmaisin, minä sen jalkojeni alle poljin, ja sinä yhä\nkysyt!\n\nDELILA (kohottaa hänen päänsä ja katsoo syvälle silmiin). Iankaikkinen\narvotus on nainen! Sillä minä en voi sinulle todistaa että sinä\nvalehtelet, ja kuitenkin minä sanon: et ilmaissut sinä kaikkea!\n\n    (Laskee hänen päänsä.)\n\nSIMSON (tuskaisena). Eikö saisi minulla olla mitään itselläni?\n\nDELILA. Ei!\n\nSIMSON. Mutta jos se olisi harhaluulo; tarina, niinkuin se toinenkin?\n\nDELILA. Niin en minä tahdo sinun sitä muuksi muuttamaan, ainoastaan sano\nse minulle.\n\nSIMSON (painokkaasti). Oletko sinä sitten minun?\n\nDELILA (samoin). Olen.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSIMSON. Minun sieluni on kuolemaan saakka väsynyt. -- Se _on_\nharhaluulo, tänä yönä minä sen kaiken ymmärrän. Mutta se harhaluulo on\nkulkenut minun elämäni läpi niinkuin langat kankaassa, niinkuin satu,\njoka tosin on satu, mutta jonka kaltaista ei kukaan muu ole kuullut.\n\nDELILA (hyväilee häntä yhä hellemmin). Sinun satusi, Simson...?\n\nSIMSON (pienen äänettömyyden jälkeen, ankarasti liikutettuna). Sinä\nsalaisuutta kyselet ... katso: se lepää sylissäsi.\n\nDELILA. Mitä?!\n\nSIMSON (kohottaa molemmin käsin hiuksiaan). Tässä on minun\nsalaisuuteni. -- Ei yhdetkään keritsimet -- ei yksikään partaveitsi ole\nikinä niihin koskettanut -- sillä minä olen ollut Israelin nasiiri -- ja\nne ovat olleet Herralle pyhitetyt.\n\nDELILA (katselee häntä hämmästyksen valtaamana). Mitä sinä sanot,\nSimson?!\n\nSIMSON (läpitunkevasti). Olenko minä nyt ilmottanut kaikki?\n\nDELILA (vaivoin riemuaan hilliten). Totisesti, minä uskon: sinä olet\nilmottanut kaikki.\n\nSIMSON. Niinpä salli minun nyt levätä -- en pyydä minä muuta.\n\n    (Painaa raskaasti päänsä hänen syliinsä.)\n\nDELILA (jonka äkkiä tulee vaikea olla). Pahastuitko sinä minuun, Simson?\n(Hyväillen.) Ah, anna se minulle anteeksi!\n\nSIMSON. Mistä syystä minä olisin pahastunut. (Kietoo käsivarren hänen\nympärilleen). Ainoastaan salli minun nyt levätä...\n\nDELILA (rajusti hyväillen). Lepää, Simson, lepää minun sylissäni.\n(Äänettömyys, itsekseen). Sinun hiuksesi ... sinun ihanat hiuksesi!\nKuinka ihmeelliset ne ovatkaan! Viljavat kuin keritsemätön lauma vuoren\nrinteellä... Mustat ja salaperäiset kuin yö... Raskaat kuin syksyn\nrypäleet... Kuinka en minä heti arvannut, vaikka ne ovat ensi hetkestä\nvetäneet minua kuin lumous? (Kohottaa niitä). Ah! Ihanina ja kuumina\nhajoavat ne minun kasvoilleni ja rinnoilleni. Kuin tulta hengitän minä\nniiden kuumaa tuoksua. (Hyväilee, suutelee, syleilee niitä). Ja nämä,\nsinun ylpeytesi, sinun voimasi ja kukoistuksesi ovat nyt -- --\n(Säpsähtää. Kallistuu Simsonia puoleen.) Nukutko sinä jo, Danin sankari?\n\nSIMSON. En nuku, en valvo -- niinkuin haaksi keinuu minun sieluni syvien\nvetten päällä.\n\nDELILA (hiljaa). Syvien, ihanien vetten päällä. Nuku, Simson, nuku minun\nrinnoillani -- kuin syvien, ihanien vetten päällä... (Ylipappi\nkurkistaa taas ovesta, mutta vetäytyy takaisin heti nähdessään Delilan\nkiusautuneen ilmeen. Delila käy levottomaksi, katsellen tuskaisena\nympärilleen. Painaa toisella kädellään Simsonia hiljaa poveansa vasten\nsamalla kurottaen pöytää kohti.) Kuin syvien, ihanien vetten päällä...\n(Katselee etsien, huomaa pöydällä keritsimet, ojentaa kiihkeästi\nkätensä, mutta kavahtaa äkkiä). Ei! ei! En koskaan ... sellaista...\n(Äänettömyys). Ja kuitenkin -- minun sormiani polttaa -- minun sieluani\npolttaa -- -- (Kurottuu uudelleen ja huomaa pöydän reunalla punaisen\nnauhan). Minä tahdon ne kaunistaa! Minä tahdon ne vangita! Tällä\npurppuranpunaisella siteellä! (Sitoo nauhalla. Kaksimielisen iloisesti.)\nKaksinkertaisesti ihanat ovat ne nyt, sinun yömustat laumasi -- --\n(Hätkähtää). Joko sinä nukut, Simson...?\n\nSIMSON. Kuin kaukaisen soiton hyminän kuulin minä vielä äsken sinun\näänesi... Miksi et soita minulle enää, Delila...?\n\nDELILA (kuin laulaen). Nuku, Danin sankari, nuku ... kuin syvien,\nihanien vetten päällä... (Taas levottomana kuiskaten). Minun sormiani\npolttaa -- minun sieluani polttaa -- (Kurottuu pöytää kohti). Minä\ntahdon teidät käteeni -- minä tahdon tuntea sen tunnon, että sinä olet\nminun vallassani -- (Uinutellen). Kuin syvien, ihanien vetten päällä...\n\n    (Tapaa keritsimet, mutta pudottaa ne jännityksessä lattialle.)\n\nSIMSON (kohottaa hiukan päätään).\n\nDELILA (epätoivon kiihkolla). Kuin syvien, ihanien vetten päällä ...\nkuin syvien ihanien vetten päällä ... vetten päällä... (Odottaa\nhengitystään pidättäen, ainoastaan hiljaa kädellään hiuksia hyväillen.\nKuulee jotain ja huomaa Ylipapin kiihtyneet kasvot oven raossa.\nSuurimmassa jännityksessä: Pois, pois, pois!) Kuin syvien, ihanien\nvetten päällä -- -- Joko sinä nukut, Danin sankari? (Ei kuulu vastausta.\nKumartuu ottaen keritsimet.) Kuin syvien, ihanien vetten päällä...\n(Katselee Simsonia ja hänen hiuksiaan). Se ihmeellinen hetki on\ntullut!... Vihaan niitä ... rakastan niitä ... vihaan ... rakastan ...\nvihaan... Minä voin ne sinulta riistää ... minä voin ne sinulle\nlahjottaa... (Äänettömyys). Tahtoisin ... ensin riistää ... sitten\nlahjottaa... (Kietoo toisen kätensä hiuksiin ja avaa keritsimet). Minun\nsormiani polttaa ... minun sieluani polttaa... (Kuin rukoillen) En tahdo\nminä sinulle mitään pahaa! En tee minä sinulle mitään pahaa! (Työntää\nhiljaa keritsimet). Tahdon ainoastaan tuntea kuinka minun keritsimeni\ntunkeutuvat tuohon pyhään! Kuinka ne katkaisevat sen salaperäisyyden,\njoka sinua ympäröi!\n\n    (Epäröi silmänräpäyksen, leikkaa sitten kalmankalpeana kolmessa\n    otteessa, puristaen silmänsä kiinni, kun keritsinten ääni\n    halkaisee hiljaisuuden. Sen tehtyä keritsimet vaipuvat lattiaan,\n    hän raukeaa herpaantuneena lepäämään, puristaen suonenvetoisesti\n    hiuksia kädessään ja painaen huulensa niitä vasten. -- Pitkä\n    äänettömyys.)\n\nYLIPAPPI (katsoo ovesta ja kuiskaa jotakin, mutta kun ei Delila kuule\nmitään, niin hän hiipii usean väkevän miehen seuraamana sisään.\nMiehille, kuiskaten). Jotakin on tapahtunut. Nyt rynnätkää hänen\npäällensä rohkeasti, hän on meidän!\n\nDELILA (herää askelten äänestä, näkee filistealaiset, hämmästyy ja\nherättää nopeasti Simsonin). Filistealaiset sinun päällesi, Simson!\n\nSIMSON (herää, näkee filistealaiset ja naurahtaa ivallisesti). Filistean\nhiiret, hah hah hah!\n\n    (Syöksähtää kuin myrskypilvi filistealaisia kohti, jolloin\n    he peräytyvät kauhistuneina ovelle. Mutta samana hetkenä hänen\n    ruumiinsa läpi käy ankara puistatus, hän tarttuu äkkiä päähänsä,\n    tuntee itsensä tyhjäksi ja alastomaksi ja kääntyy hämmästyneenä\n    Delilaan päin, joka on ponnahtanut ylös ja seisoo hiukset\n    kädessään, -- Simsonin kädet vaipuvat -- hänen päänsä painuu\n    raskaasti rinnoille.)\n\nYLIPAPPI. Astarten nimessä, Filistean nimessä -- karatkaa hänen\npäällensä!\n\nDELILA (hämmentyneenä). Filistealaiset sinun päällesi, Simson! Lyö --\niske -- surmaa!\n\n    (Simson seisoo kuin kivettynyt. Filistealaiset hyökkäävät\n    riemuiten häneen käsiksi ja sitovat hänen kätensä selän taakse.)\n\nYLIPAPPI. Suuri oli sinun sankaritekosi, Delila! Polvesta polveen ovat\nFilistean pojat ja tyttäret sinua ylistävät!\n\nSIMSON (seuraa vastustelematta filistealaisia, jotka äänekkäästi iloiten\nvievät hänet ulos. Ainoastaan ovessa hän äkkiä pysähtyy ja katsahtaa\nDelilaan kuin ikuiseen arvotukseen).\n\nDELILA (joka yhä seisoo hiukset kädessä, painaa päänsä alas).\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nFilistealaisen vankilan mylly: katossuoja, jonka editse kulkee tie.\nVasemmalla seinustalla pitkä penkki, johon on kiinnitetty joukko\njauhinkiviä, samoin etualalla oikealla. Takana oikealla muita suurempi\nkivi, jota vääntää poikittaisesta kiertotangosta kaksi miestä. Kiven\nkohdalla, katosta riippuvalla telineellä seisoo pieni kyssyselkä poika,\nkaataen jyviä kiven silmään. Keskellä myllyä muurattu jyväkaivo,\nseinävierillä jauhettuja säkkejä. Perällä ovi vankihuoneeseen. Lähellä\novea vasemmalla makaa kaksilla vaskikahleilla kytketty _Simson_,\nraskaasti kivensä yli rauenneena. Toiset vangit ovat samoin kahleella\njalustaan kiinnitetyt, tankoa kiertävät miehet tankoon. Poikanen yksin\non vapaana.\n\nMyllyn sivutse vasemmalta näkyy ketoa, sen takana vuori, jolla seisoo\ntemppeli ilta-auringon valossa. Vangit jauhavat vimmatusti, kivien\nsihinä täyttää myllyn.\n\nPOIKANEN (ylhäällä telineellä alkaa hyräillä, kaihoisa muistelun hymy\nkasvoillaan). Israelin maalla... Israelin maalla... Israelin maalla...\nIsraelin maalla...\n\nTOINEN TANKOMIES (äkäisesti). Aja silmään, äläkä vikise!\n\nPOIKANEN (säpsähtää, kaataa jyviä, mutta vaipuu taas mietteisiinsä.\nJotkut vangit ovat saaneet jauhatuksensa loppuun ja heittäytyvät tylsinä\nlevähtämään. Poikanen alkaa uudelleen hyräillä, nyt sydämeenkoskevan\nvalittavasti). Filistean maalla... Filistean maalla... Filistean\nmaall- --\n\nTOINEN TANKOMIES (pysäyttää pyörittämisen). Jollet, poika, nyt lakkaa,\nniin minä sinulle näytän!\n\nMIES VASEMMALTA. Mitäs raukkaa pelottelet! Tosiahan poika laulaa.\n\nTANKOMIES. Kautta Abrahamin! Jollei hän tosia laulaisi, niin pahustakos\nminä siitä välittäisinkään! -- Joko pian loppuu?\n\nPOIKANEN. Nyt kaadan viimeiset!\n\n    (Miehet vääntävät vielä hetken, saavat sitten määränsä loppuun.)\n\nENSIMÄINEN MIES. Ohhoh!\n\nTOINEN MIES (pyyhkii hikeä). Hohhoh! Joka luunsolmu vapisee!\n\nKOLMAS MIES (tukkaansa repien). Voi Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin jumala,\nmihinkä ihmisen pitää joutua!\n\nNELJÄS MIES. Kadotuksessa ollaan, veljet! Selvempi olisi heti tappaa,\nkun kerran häviölle joutuu.\n\nVIIDES MIES. No noh! On henki sentään kallis.\n\nKOLMAS MIES. Henki! Niinkuin nyt saisit henkesi pitää. Tuskin kuukautta\nolet tuossa kyykkinyt, ja onkos miehestä jälellä muuta kuin luut ja\nnahka?\n\nTOINEN MIES. Totta puhut. Ennenkuin vuosi on ummessa, meistä ei ole\nkantaluutakaan jälellä!\n\nNELJÄS MIES. Ei veljet, emme me kestä vuottakaan!\n\nKOLMAS MIES. Eikä ole tarpeen! Kyllä ne koirat nyt raahaavat uusia\nkautta Israelin, nyt kun pelko on poissa. (Pudistaa raivoissaan\nnyrkkiä). Voi Simson, Simson!\n\nKUUDES MIES. Joko taas?\n\nKOLMAS MIES. Jo, sillä minun sieluni on skorpiooneja täynnä!\n\nKUUDES MIES. Älä lyö lyötyä! -- Katsokaa häntä, veljet! Vähä on meidän\nvaivamme hänen kärsimyksensä rinnalla.\n\nNELJÄS MIES. Hänen kärsimyksensä! Eikö meillä kärsi vaimot ja lapset, ja\npellot ja laumat, poltetut kylät ja hävitetyt viinamäet pitkin Danin ja\nEfraimin rajoja?\n\nKOLMAS MIES (rajusti). Ja eikö hän kärsi omien syntiensä tähden! Mutta\nmiksi koko Israelin pitää kärsimän hänen kiimansa tähden, senkin --\n(sylkee) thyi!\n\nJOKU. No no!\n\nTOINEN. Oikein sanottu!\n\nKUUDES MIES. Sadattelette, sadattelette sankaria, te Efraimin miehet,\njotka ette ole koskaan häntä vyötettynä nähneet! Joka hänet kerrankin\nnäki voimassansa, hän ei sitä ikänä unohda, eikä voi muuta kuin itkeä\nsankarin sortumista.\n\nKOLMAS MIES. No itke, itke! -- Sankari! Senkin Filistean porttosankari --\nthyi!\n\nJOTKUT (paheksuen). Hyss!\n\nKUUDES MIES. Herra antakoon sinulle saastaisen suusi anteeksi!\n\nFILISTEALAINEN VANKI. Ja kuka uskaltaa herjata ruhtinaantytärtä\nportoksi?\n\nKOLMAS MIES. Vaiti, Filistean koira!\n\nFILISTEALAINEN. Itse koiria olette!\n\nTOINEN MIES. Nytistäkää se suupaltti!\n\nSEITSEMÄS MIES. Sianihran latkija!\n\n    (Sylkee.)\n\nFILISTEALAINEN. Ja teissä olisi siihen miestä -- haisevat sipulinsyöjät!\n\n    (Sylkee.)\n\nUSEAT (vasemmalta nousevat). Nytistäkää!\n\nFILISTEALAINEN (vetäytyy niin pitkälle kuin kahleensa myöntää).\nKoettakaas, koirat, huudan päämiehen!\n\nKUUDES MIES. Hiljaa, hiljaa, te hullut miehet!\n\nKOLMAS MIES. Mitäs hän pääpättää!\n\nSEITSEMÄS MIES. Ja mitäs hän täällä tekee, pahahenki? Meitä vaanimassa\nja päällemme kantelemassa --\n\n    (Heidät keskeyttää iloisten naisäänien hälinä, joka\n    kuuluu tieltä vasemmalta.)\n\nVIIDES MIES (hilpeästi). Taitaa tulla väkeä!\n\nKOLMAS MIES. Samaa porttolaumaa tietysti!\n\n    (Kääntyy vihoissaan poispäin. Jotkut muutkin\n    kääntyvät, toiset katselevat odottaen.)\n\nFILISTEALAINEN (nauraa hävyttömästi). Katselkaa nyt vaan -- mielenne\nkuitenkin tekee, hihihihi!\n\n    (Joukko _temppelityttöjä_ keveissä tanssijatar-puvuissa\n    kulkee  vallattomasti ilakoiden ohitse. Jotkut kantavat rypälekoreja,\n    toiset viinimaljakkoja päänsä päällä. Kun he ovat ennättäneet\n    jo melkein ohitse, pysähtyy eräs.)\n\nTEMPPELITYTTÖ. Kas, tuossahan se on mylly! Eikös, tytöt, mennä Israelin\nmiehiä katsomaan?\n\nTOISET. Mennään, mennään! -- Ei, anna olla!\n\nTEMPPELITYTTÖ. Minä ainakin menen, minä tahdon vähän tanssia heille. --\nAjatelkaas raukkoja, joilla on vanha äkäinen ukko jumalana, ha ha ha!\n\n    (Tytöt pyrskähtävät hillittömään nauruun. Jotkut vangit murahtavat.)\n\nTEMPPELITYTTÖ (Irrottaa nopeasti askelvitjansa, kohottaa vaippansa\nliepeet, paljastaen puolialastomat muotonsa, ja liitää myllyyn\nvallatonta temppelitanssia karkeloiden. Heittäytyy lopussa eräälle\njauhinkivelle istumaan, nojaten sen tankoon ja katsahtaen vieressä\nistuvaan vankiin vallaton kujeilu kasvoilla.)\n\nVANKI. Pois, pois, kiusaaja!\n\nTEMPPELITYTTÖ (pistää häntä sormella poskeen). Kiusaaja, ha ha ha!\n(Tytöt nauravat, vangit murisevat). Missä on Simson? -- Nukkuu?!\n(Nauraen). Ohhoh, poikaparkaa... (Nousee). Voi voi teitä, te Israelin\nyksivakaiset! Kuinka te teeskentelette ... ha ha haa! -- Kuulkaas tytöt!\nMeidän pitää toimittaa heidät kerran Filistean jumalattaren juhliin.\n(Niijaa vangeille kiusotellen). Silloin -- ha ha ha ha...\n\nTOISET TEMPPELITYTÖT. Hah hah hah!\n\n    (Menevät nauraen. -- Äänettömyys.)\n\nTOINEN MIES. Tätä synnin maata, tätä synnin maata!\n\nENSIMÄINEN MIES. Tätä haureuden pesää!\n\nNELJÄS MIES. Jos joku Israelin tyttäristä noin itseänsä vääntelisi --\n\nKOLMAS MIES. -- niin ennen auringon laskua hänet kivitettäisiin, ja\nkaikki kansa sanoisi amen!\n\nTOINEN MIES. Totisesti, totisesti! (Toivottomasti käsiään heiluttaen).\nAlastomuus on heidän pukunsa!\n\nVIIDES MIES (vilkkaasti). Mutta huomasittekos heidän askelvitjojansa? Ne\nolivat somat vehkeet --\n\nUSEAT. Mitä?!\n\nFILISTEALAINEN (remahtaa äänekkääseen nauruun).\n\nKOLMAS MIES (raivostuen). Joko se Filistean koira taas?\n\nFILISTEALAINEN (osottaen). Se mies ei teeskentele niinkuin te muut!\n\nKOLMAS MIES (nousee hurjana). Sallisimmeko tuon ympärileikkaamattoman...?\n\nTOINEN MIES. Malta veljeni! Minä luulen että Simei ja Eliab katselivat.\nHe eivät kääntyneet niinkuin me muut.\n\nSIMEI. Kautta Abrahamin: _kauhistuksella_ katselin minä hänen\nriettauttansa!\n\nELIAB. Ja minä likistin silmäni kiinni! Niin totta kuin minun sieluni\nelää: minä likistin silmäni kiinni!\n\nFILISTEALAINEN (kolmannelle). Ja sinä varmaan kaivoit silmät päästäsi,\nhah hah hah! (Simsonia osottaen). No tuolla on ainakin yksi, joka on\ntarpeekseen katsellut!\n\nENSIMÄINEN MIES. Tappakaa se pilkkaaja!\n\nSEITSEMÄS MIES. Iskekää! Hän pilkkasi Israelin sankaria!\n\n    (Toiset nousevat myristen.)\n\nKOLMAS MIES. Ääh, en ulotu. Mutta kun pääsemme syömään, niin kuristamme\nhänet!\n\nKUUDES MIES. Voi Israel, Israel! Miksi asetti Herra sinun asuinsijasi\npakanain ja porttojen keskelle? Hamasta Mooseksen ajasta ovat\nmuukalaiset olleet ansana sinun polullasi.\n\nTOINEN MIES. Totta, Jehiel! Ei ole Israel langennut ruttoon, eikä\nnälkään, eikä vihollisen miekkaan, mutta heidän haureutensa on hänen\njalkansa monesti suistanut.\n\nNELJÄS MIES. Se on totinen tosi, veljet! Mutta olettekos koskaan\najatelleet, mikä se oikein on, joka makaa käärmeenä Israelin miesten\npolulla?\n\nUSEAT. No?\n\nNELJÄS MIES. Minä olen ajatellut, ja minä sen teille sanon. Se on\n_nainen_ ja hänen tuhannet houkutuksensa!\n\nMIEHET (joiden kesken syntyy vilkasta liikettä). No mutta! -- Äläs nyt!\n-- Kas!\n\nNELJÄS MIES. Niin se on, aina siitä saakka kuin isäin kertomukset tietävät.\nAjatelkaas Simriä, Simeonin väkevätä! Eikö se ollut Midianin käärme\nCosbi, joka hekumallansa villitsi sankarin ja oli vähällä syöstä koko\nIsraelin perikatoon?\n\nMIEHET. Tosia haastaa Esriel!\n\nTOINEN MIES. Totta, totta! -- Nyt minäkin muistan Abimelekin Jerubbaalin\npojan jutun. Olettehan siitä kuulleet?\n\nENSIMÄINEN MIES. Jaa Jerubbaalista? -- Kyllä, kyllä!\n\nTOINEN MIES. No, Abimelek oli hänen poikansa -- minun isäni nähkääs oli\nManassen sukukunnasta, ja hän sen kertoi. -- Abimelek Sikemin päämies\nkulki kaupungista kaupunkiin eikä voinut kukaan häntä vastustaa. Sitten\nhän tuli yhteen paikkaan ja poltti senkin. Mutta kaupungin keskellä oli\nvielä torni palamatta. Abimelek jo nosti sytytysoksansa ja kaikki hänen\nsotamiehensä myös nostivat. Silloin ilmestyy tornin ikkunaan ihana\nportto ja alkaa puhutella Abimelekiä. Ja Abimelek antaa oksansa vaipua\nja käypi muurin juureen juttelemaan hänen kanssansa. Mutta kuinkas käy?\nSamassa kun portto kumartuu hänen puoleensa, pudottaa hän myllynkiven\nkappaleen Abimelekin päähän -- ja se on päämiehen loppu!\n\nMIEHET. Katsos katalaa! -- Totisesti!\n\nFILISTEALAINEN (matkien). Entäs Simsonin juttu! Hän oli väkevä sankari\nDanin sukukunnasta --\n\nTOINEN MIES. Pahahenki!\n\nSEITSEMÄS MIES. Tapa!\n\nKOLMAS MIES (nousee). Nyt hänet kuristan!\n\n    (Hälinää.)\n\nKUUDES MIES. Hillitkää, hillitkää vihanne, Israelin miehet! Totisesti\nsanon minä: Herran pahahenki on tämä mies, jonka hän on lähettänyt meitä\nkiusaamaan. En kuule minä häntä, en näe häntä! (Kääntyy poispäin,\ntoisetkin rauhottuvat). Mutta mitä teidän äskeisiin puheisiinne tulee --\n\nVANKIEN PÄÄMIES (tulee ovesta). Onko määrä täysi?\n\nVANGIT. On. -- Täysi on.\n\nPÄÄMIES. Kyllä, Israelin rakkarit, kyllä teidät tunnen! (Rupeaa\ntarkastelemaan, huomaa Simsonin). Kas niin, niin sitä pitää! Annanpa,\nDagon avita, sinulle huomenna sellaisen vakkasen, että tiedät mitä\nmakaileminen maksaa!\n\nNELJÄS MIES. Ah, herrani! Kahden miehen määrä on jo hänellä. Kuin hullu\nreutoo hän saadakseen loppuun, kunnes uupuu kivelleen.\n\nPÄÄMIES. Olkoon huomisesta kolmen! -- Ja sinulle, veikkoseni, viisi\nomeria lisää -- ettäs ymmärtäisit kuinka päämiestä on puhuteltava!\n\nNELJÄS MIES. Oi Herra Israelin jumala!\n\nPÄÄMIES (herättää Simsonin, tyrkäten häntä ivallisesti ruoskallaan).\nOlisi jo aika nousta!\n\nSIMSON (havahtuu, hapuilee unenhorteissa käsillään eteensä ja kohottelee\nkuin aukireväistäkseen polttoarpisten silmiensä luomia).\n\nPÄÄMIES (kumartaa). Hyvää huomenta, Danin sankari!\n\nFILISTEALAINEN VANKI (purskahtaa nauramaan. Israelilaiset heiluttelevat\nvoivotellen päitään).\n\nPÄÄMIES. Joo joo! Oikeastaan minä ajattelin antaa tuolle sinun\nunitaudillesi hiukan rohtoja -- ymmärrätkös? Mutta muistanpa tässä\nmuuta... Kuules, sinä Danin sankari! Minulle on kerrottu, että sinä olet\naika mestari arvotuksia arvaamaan. -- Hyvä juttu, ruvetaanpa toimeen!\nTämä on minun arvotukseni: mikä on hunajaa makiampi, mikä jalopeuraa\nväkevämpi? Sanoppas se minulle, Simson!\n\nFILISTEALAINEN VANKI (räjähtää hillittömään nauruun, Israelin miehet\nkääntyvät poispäin. Simson kuohahtaa ylös niin että kahleet kalahtavat,\nmutta vaipuu masentuneena takaisin).\n\nPÄÄMIES. Nono, ei kiirettä, Simson! Annan sinulle tavalliset kolme\narvaamispäivää. Ainoasti: pidä minun arvotukseni mielessäsi -- mikä on\nhunajaa makiampi, mikä jalopeuraa väkevämpi, heh, heh hee!\n\n    (Alkaa päästellä vankeja irti, laskien ne ovesta vankihuoneeseen,\n    jossa näkyy vartija.)\n\nJoo joo, makian perään ... makian perään ... heh heh... -- No, poju,\nonkos ollut äitiä ikävä? -- Nono ... mitäs tyhjästä itkemään... -- Joo\njoo ... aika poikia, aika poikia nämä isä Abrahamin lapset. -- So! Älä\nheittele niskojasi, vaan mene siivolla! -- Kas vaan, onpas siinä\nkarhua ... heh heh heh!\n\n    (On päästänyt kaikki muut, tulee Simsonin luo.)\n\nNo, miltäs tuntuu -- tarkotan tietysti arvotusta? (Katselee häntä). Joo\njoo... (Äkkiä isällisesti). Oikeastaan sinä Simson et ymmärrä koko\nmaailman menoa! Katsos nyt: väliin nostetaan, väliin lasketaan, temppu\nsattuu itsekullekin... Ja näissä naisasioissa se juuri temppu\nsattuukin... Niin, niin, kyllä minä ymmärrän, minä olen nähnyt paljon\nihmisiä... Mutta mitä sinun kohtaasi tulee, niin -- no he! -- monikos\nmeistä tässä voipi kehua ruhtinaantyttärillä...\n\n    (Alkaa päästää Simsonia irti.)\n\nVANHA VAIMO (on tullut sillaikaa tietä myöten matkasäkki selässä,\npysähtyy, tuntee Simsonin ja jää liikutuksen valtaamana katselemaan).\nHerra ... minun herrani!\n\nPÄÄMIES. Oo, naisväkeä! No sitä ei useasti tapahdu, eipä tapahdu. Ja\npäälliseksi Israelin naikkosia!\n\n    (Kumartaa leikillä.)\n\nVAIMO (nöyrästi). Minun herrani! Salli palvelijasi puhua onnettoman\nkanssa pari sanaa!\n\nPÄÄMIES (yhä leikiksi lyöden). Se tahtoo sanoa: niinkuin kahdenkeskistä,\nheh heh...\n\nVAIMO (ylevästi). Minun herrani! Onkos sinulla koskaan ollut äitiä?\n\nPÄÄMIES (naurahtaen). Nono, semmoinen toki mahtaa meillä kaikilla olla!\n-- Että mitäkö pidin? Kelpo eukko, kerrassa kelpo ihminen.\n\nVAIMO. Ja onko sinulla vaimoa ja lapsia?\n\nPÄÄMIES (hilpeän avomielisesti). Kolme, kolme kappaletta! Ja mitä\nlapsiin tulee, niin niitä meillä on koko parvi. Ja rakastettavia lapsia,\nkerrassa rakastettavia...\n\nVAIMO. Salli minun, herrani, muistuttaa, että rakastettuakin lasta\nsaattaa kohdata raskas onnettomuus. (Simsonia osottaen). Minä olen ...\nhänen äitinsä.\n\nPÄÄMIES (hämmentyneenä). Äiti...? Simsonin äiti...! No ... totta\npuhuen ... niin no... Tämä tuli vähän niinkuin odottamatta...\n\nÄITI. Minun herrani! Yksi on minulla rukous: salli onnettoman äidin\npuhua pari sanaa onnettoman poikansa kanssa.\n\nPÄÄMIES. Jaa puhua? Kyllä, kyllähän minä ymmärrän... Mutta, katsos, on\nkielletty, kerrassa kielletty. Kuka tietää mitä puhuisitte...\n\nÄITI. Katso, minun herrani! Pitkän tien olen minä kulkenut häntä\ntavatakseni... Istu meidän viereemme, ei ole minulla mitään salattavaa.\nAinoasti. salli minun puhua poikani kanssa.\n\nPÄÄMIES. No peijakas, muoriseni, kun puhut melkein kuin oma äitini\nennen... Kyllähän teidän pitäisi saada _jotain_ puhella... Niin no, jos\nnyt sitten... No, sopii alottaa... (Vetäytyy taapäin, mutta nähdessään\nSimsonin ja varsinkin hänen äitinsä syvän, pitkällisen liikutuksen,\nhänen tulee paha olla). Niin no ... samahan se ... no, puhukaa,\npuhukaa... (Kääntyy kuitenkin ovessa). Mutta muistakaa: ainoasti pari\nsanaa...\n\nÄITI (käy raskaan liikutuksen valtaamana Simsonin luo ja lankeaa hiljaa\nhänen kaulaansa, poski poskea vasten). Poikani ... poikani... (Lepää\nniin pitkän aikaa kyynelten vierähtäessä silloin tällöin ja Simsonin\nväräyttäessä liikutettuna polttoarpisia silmiään. Hetkisen päästä.) Etkö\nnäe yhtään, poikani...?\n\nSIMSON. En!\n\nÄITI (painaa itkusta väristen huulensa hänen silmäluomiaan vasten).\nPoikani ... poikani... (Hetken päästä). Ah poikani! Paljon oli minulla\nsydämelläni, kun minä Danista läksin, ja paljon ajattelin minä matkalla\nkulkiessani...\n\nSIMSON. Älä puhu äiti enempää... Kaiken tiedän, kaiken ymmärrän ...\nainoastaan liian myöhään...\n\nÄITI (hyväilee häntä rauhottaen). Lepää, poikani; lepää, lepää!\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSIMSON (raskaasti). Myöhään mies viisastuu ... runnellulla ruumiilla ...\nkuoleman mato ytimissänsä --\n\nÄITI (keskeyttäen). Oi poikani, poikani!\n\nSIMSON (kiihtyen). Hajalleen jäivät Israelin heimot ... niinkuin\nsaviastia särkyi minun unelmani --\n\nÄITI (rauhottaen). Älä puhu, älä puhu!\n\n    (Äänettömyys.)\n\nSIMSON (raskaan tuskan tärisyttämänä). Jos olisi minulla unelmani\nperijä... Vaan hedelmätön, hedelmätön on _se_ rakkaus ollut...\nHautaan sammuu Manoan suku ... hedelmätön, hedelmätön, hedelmätön!\n\n    (Jäykistyy kouristuksen tapaiseen.)\n\nÄITI (tukee häntä, johdattaen jyväkaivon reunalle istumaan. Hyväilee\nviihdytellen). Rauhotu, poikani, rauhotu! (Silittelee hänen otsaansa).\nRauhotu, poikani, rauhotu... Israel voi nousta... Manoan suku voi\nsivuhaaroistaan versoa ... rauhotu ... rauhotu! -- Onko nyt parempi,\nSimson?\n\nSIMSON (nojaa hänen rintaansa. Hetkisen päästä). On, äiti. -- Oi äiti,\näiti! Ei ole minulla muuta maailmassa kuin sinä. (Äänettömyys). Vaan\nsinuakin vastaan tein minä kerran raskaan synnin...\n\nÄITI (lempeästi). Oi niinkö? Sano se minulle!\n\nSIMSON. Vilpitön on minun rakkauteni sinua kohtaan ollut, mutta kerran,\nah kerran katsoin minä sinut sydämessäni ylön. -- Voitko antaa sitä\nminulle koskaan anteeksi?\n\nÄITI (omituinen värähtelevä riemu kasvoilla). Voiko _äiti_ antaa\nanteeksi? (Sulkee hänet yhä hellemmin syliinsä, kyynelten vieriessä).\nAh poikani, poikani!\n\nPÄÄMIES (kurkistaa ovesta, mutta vetäytyy jälleen takaisin).\n\nÄITI (silitellen Simsonin kättä). Kuinka minä olen iloinen ... kuinka\nolenkaan iloinen! -- Ja nyt kerron minä sinulle asiani...\n\nSIMSON. Oliko sinulla vielä jotakin?\n\nÄITI. Oli. Katso, Simson! Kaikki unhottuu ... kansa, suku, toivomukset,\npettymykset ... elämä kulkee polkuansa meidän ohitsemme, ja meidän\nylitsemme... Niin ajattelin minä kotonani. Ja minä myin kaiken meidän\nomaisuutemme. Isäsi pellot ja viinamäet minä vaihetin rahaksi ja\najattelin: nämä vien minä Askalonin ruhtinaan jalkain juureen ja\npolvillani rukoilen häneltä sokean poikani vapaaksi -- ei ole hän enää\nkenellekään vaarallinen.\n\nSIMSON (kiihtyen). Äiti?!\n\nÄITI (nousten). Niin olen minä ajatellut, ja vahvistettuna käyn minä nyt\ntehtävätäni täyttämään.\n\nSIMSON (väkevästi). Ei, äiti! Ei koskaan!\n\nÄITI. Mitä? Mitä, poikani?\n\nSIMSON (rauhottuen, raskaasti). Myöhäistä ... myöhäistä... Katso! Paljon\nolisi voinut olla toisin. Vaan itse olen minä tieni polkenut, ja se\npolku päättyy tämän kiven ääreen, niinkuin rengas liittyy renkaaseen\nminun kahleessani.\n\nÄITI. Oi, kuule minun rukoukseni!\n\nSIMSON (raudan raskaasti). Minä jään!\n\n    (Hänen päänsä vaipuu rinnoille.)\n\nÄITI. Poikani, poikani!\n\nSIMSON (hiljaa). Anna minulle anteeksi, äiti, että minä särjin sinun\nsuuren rakkautesi aikomuksen.\n\nÄITI (lämpimästi syleillen). Oi, et mitään särkenyt, poikani, et mitään!\nKaikki ymmärrän, kaikki ymmärrän... Ainoastaan salli minun levätä\nhetkinen rinnoillasi. (Päämiehelle, joka taas katsoo ovesta). Heti, heti!\n(Hetkisen päästä). Toisin ajattelin minä kotoa lähtiessäni, toisin oli\nsäädetty ... kaikki ymmärrän. Ja kuka kaikki ymmärtää, hänen on hyvä\nkaikkialla. -- Oletko nyt löytänyt rauhasi, Simson?\n\nSIMSON. Olen. En ole minä ollut muuta vailla kuin sinun äänesi kaikua ja\nsinun kätesi kosketusta. -- Siunaa minua!\n\nÄITI (suutelee häntä otsalle). Herra Israelin jumala siunatkoon sinua!\n\n    (Itkee.)\n\n    (Hetkisen päästä.)\n\nVarmaan minun nyt täytyy lähteä... Poikani, poikani...\n\n    (Katselee häntä pitkään ja hellästi.)\n\nSIMSON (syvästi liikutettuna). Yksi pyyntö minulla vielä olisi...\n\nÄITI. Mitä?!\n\nSIMSON. Menisitkö, äiti, vielä kerran Ekroniin?\n\nÄITI (hämmästyneenä). Ekroniin...?\n\nSIMSON. Mene vielä kerta Ekroniin, äiti, ja uhraa -- sovitus- ja\nkiitosuhri minun puolestani!\n\nÄITI (katselee häntä syvä ilonliikutus kasvoillaan). Ah! Vaikka minun\npitäisi polvillani kulkea se matka, en lepää minä ennenkuin olen\npyyntösi täyttänyt. -- Kevein sydämin lähden minä nyt luotasi.\n\nSIMSON (yhä enemmän liikutettuna). Ja vielä toinen uhri ... että Herra\nIsraelin jumala lähettäisi kansallensa uuden sankarin!\n\nÄITI (ristii kätensä rukoukseen). Että Herra Israelin jumala lähettäisi\nkansallensa uuden sankarin!\n\n    (Syleilee häntä pitkään.)\n\nVANKIEN PÄÄMIES (joka on sillävälin tullut). Nyt luvalla sanoen...\n\nÄITI. Herra minun isäini jumala siunatkoon sinua sadankertaisesti sen\nlaupeuden tähden, jota olet minulle osottanut!\n\nPÄÄMIES. Jaa jaa, siunaus on aina hyvä, muoriseni, erittäinkin tässä\ntoimessa...\n\nÄITI (viittaa häntä luokseen etualalle ja puhuu hiljaisella äänellä).\nKatso, vaikea on hänen olonsa täällä... Sinä ymmärrät, minun herrani.\n(Laskee hänen käteensä muutamia kultarahoja). Koeta huojentaa hänen\nelämäänsä niin paljon kuin voit...\n\n    (Kääntyy menemään.)\n\nPÄÄMIES (hämmästyneenä rahoja katsellen). Oo! Näillä sitä jo paljon\nhuojentaa! (Kumartelee). Minä kiitän sinua, jalo äiti! Suokoot jumalat\nsinulle onnellisen matkan! (Kumartelee yhä Simsonin äidille, joka\nkääntyy vielä kerran ja katsoo siunaten poikaansa. Katselee sitten\nriemuissaan rahoja.) Olipas tämä juttujen juttu! Jaa-a, hyvää sydäntä ei\nvoi kullallakaan palkita, tottapas oli se sana!\n\n    (Vilkasee hätäisesti ympärilleen ja piilottaa rahat taskuunsa.\n    Rientää Simsonin luo.)\n\nNo niin, Simson! Jo onkin aika lähteä illastamaan. Katsellaanhan,\nkatsellaanhan mitä meillä on... No, on sinulla, ystäväiseni, jalo äiti;\nkerrassa, kerrassa kunnon äiti... Kerrassa, kerrassa...\n\n    (Menevät. Mylly on hetkisen tyhjänä.)\n\n    (Kaksi hunnutettua naista tulee tietä myöten.)\n\nADULLA (kohottaa huntunsa). Nyt olemme perillä. Tämä on mylly.\n\nDELILA. Onko kaikki niinkuin olla pitää?\n\nADULLA. On. He ovat jo viedyt.\n\nDELILA (kohottaa varovasti huntuaan, katselee). Ah! Kamala no tämä\npaikka! -- Tuollako he nyt ovat?\n\nADULLA. Siellä. Se on vankihuone.\n\nDELILA. Kamala on tämä paikka! (Levottomasti). Ja tien varrella on\ntämä...\n\nADULLA. Täällä olen minä vartioitseva, ruhtinattareni. Ei voi kenkään\nlähetä minun tietämättäni.\n\nDELILA. Miksi minun pitää liikkua niinkuin varkaan! -- (Käy\nlevottomaksi). Tuostako hän tulee?\n\nADULLA. Siitä.\n\nDELILA. Ah, se pelottava lähenee. (Äänettömyys. Päättävästi.) Käy\ntoimeen.\n\nADULLA. Salli minun, ruhtinattareni, vielä kerran sanoa: alentavaa on\ntämä sinulle. Maasta maahan on maineesi lentänyt ja sytyttänyt\nruhtinasten sydämet. Egyptin kuninkaan sanansaattajat jo odottavat\nliittääkseen sinut helmeksi Niilin kruunuun. Ja päivä päivältä on yhä\nuusia tuleva, Filistean ihmettä ihailemaan ja valtakuntia hänen\njalkainsa juureen laskemaan.\n\nDELILA. Sinä et ymmärrä, sinä et ymmärrä! Mitä teen minä Egyptissä, tai\nLyykiassa, tai Babyloniassa, tai --? Yhtenä sadoista kuninkaallisista\nvaimoista? Sitäkö varten minä synnyin...?\n\nADULLA. Mutta, ruhtinattareni --\n\nDELILA. Älä kiusaa minua! Ensin minun täytyy _häntä_ tavata. --\nMene! (Adulla menee vankilaan. Itsekseen.) Minä aavistan hirmuisia,\nratkaisemattomia asioita... He puhuvat kruunuista ja valtakunnista! Mitä\nteen minä kruunuilla ... minä, joka en tiedä mikä olen ... mitä olen\ntehnyt ... mitä tulee tehdä...\n\nPÄÄMIES (tullen Adullan kanssa). Onpa tänään merkillinen naistulva --\n\nDELILA (siirtää alaslaskemaansa huntua). Haluan puhua Simsonin kanssa!\n\nPÄÄMIES. Jaa jaa, halua kyllä saattaa olla, mutta --\n\nDELILA. Haluan puhua Simsonin kanssa! Kahden kesken. Saata vanki tänne!\n\nPÄÄMIES (kumartaa maahan saakka). Delila ruhtinatarko?! Anna\npalvelijallesi anteeksi... Ei ilmottanut hän minulle mitään. --\nSilmänräpäyksessä olen saattava vangin minun ruhtinattareni eteen!\n\n    (Menee. Adulla siirtyy etualalle tietä vartioimaan.)\n\nDELILA (Nojautuu erään kiven vääntötankoa vasten, hänet valtaa suuri\nlevottomuus. Päämies tuo Simsonin. Kun Delila kuulee hänen kahleittensa\nkalinan, niin hän peräytyy ja seisoo hetken neuvottomana. Viittaa sitten\npäämiehen luoksensa.) Jätä hänet! -- Mene! -- Mene!\n\n    (Katselee kauhistuneena Simsonin muuttunutta muotoa ja\n    hänen polttoarpisten silmäinsä avutonta kaameutta, ja hänen\n    sydämensä alkaa kuohua.)\n\nMitä ovatkaan he hänelle tehneet! (Katselee häntä). Nyt vasta minä\ntekoni ymmärrän... Miehen, miehen ovat he runnelleet -- sen miehen -- --\n\n    (Kääntyy väristen poispäin. Äänettömyys.)\n\nSIMSON (hapuilee avuttomasti käsillään). Mikä täällä suhisee? -- Miksi\ntoivat minut tänne?\n\nDELILA (rientää päättävästi kohti, mutta pysähtyy vavistuksen\nvaltaamana. Hetken päästä tuskaa ja hellyyttä värähtävällä äänellä).\nSimson!\n\nSIMSON (peräytyy). Mikä ääni...?\n\nDELILA. Älä väisty minua, Simson! Armoa rukoillen tulen sinun tykösi...\n\nSIMSON. Ääni! Älä lähesty, ääni! (Haparoiden). Missä on ovi?\n\nDELILA. Älä pakene minua, Simson! Kaksi kuukautta minä olen itse paennut\nitseäni. Kaksi kuukautta on se, mikä sinä yönä tapahtui, ollut kuin\nkauhea uni. -- Kuule! En tahtonut minä --\n\nSIMSON. Enkö saa minä haudassanikaan rauhaa? (Kohottaa hurjistuneena\nkahleiset kätensä). Pois -- pois, taikka!\n\nDELILA. Niin -- lyö -- murskaa -- tallaa jalkojesi alle -- mutta älä\npakene!\n\nSIMSON. Murskaa?! (Hän rupeaa vapisemaan ja hänen kätensä putoavat\nvitjoineen voimattomina alas. Katkerasti.) Murskaa ... murskaa!\n\nDELILA. Ah Simson, Simson!\n\nSIMSON (hurjasti). Kirottu olkoon nainen --\n\nDELILA. Simson!\n\nSIMSON. Ellei hän olisi portto syntymästään, niin hän ymmärtäisi edes\nhävetä! -- Murskaa, murskaa, murskaa ha ha ha!\n\nDELILA. Pahoin tein minä, Simson. Vaan en ymmärtänyt minä silloin --\n\nSIMSON. Ymmärtänyt!\n\nDELILA. -- Yötä ja päivää rukoilivat minun kansani papit ja ylimäiset\nminua, ja minua itseäni houkutti sinun voimasi salaperäinen ihme. En\ntahtonut minä sinua kavaltaa. Ainoastaan sinun ihmeesi tahdoin minä\ntietooni, mutta -- oi Simson -- sydämessäni minä rakastin sinua!\n\nSIMSON (polkee raivoisana jalkaansa). Rakastin! Iankaikkinen valhe on\nnainen! Rakastin! Eikö hän sitä sanaa opi jo äitinsä kohdussa? Eikö hän\njo imeväisestä pyörittele silmiänsä, ja itke, ja naura, ja hymyile, ja\nhuokaile? Mutta sydämessänsä hän _vihaa_ miestä! -- Halveksin!\nHalveksin! Halveksin!\n\nDELILA. Totta puhut sinä, Simson. Ja väärin, väärin puhut sinä Simson!\n-- Katso... Ei, et ymmärrä sinä minua kuitenkaan, vaikka kuinka\nselittäisin... En tahtonut minä sinun tuomiotasi -- en silmiesi valoa --\nvasta tänään minä --\n\nSIMSON (hurjana). Niin! Vasta _tänään_ nainen havahtuu! Vasta rauniot\nedessänsä hän sopertelee: en minä mitään pahaa tarkottanut! --\nHalveksin! Iankaikkisesti halveksin! --\n\n    (Pitkä äänettömyys.)\n\nDELILA. Totta puhut sinä Simson... Ja väärin, väärin puhut sinä\nSimson ... iankaikkisesti väärin! Kokematon olin minä, kun minä sinut\nnäin, ja pettäjän tehtävä annettiin minulle. Oi, raskaan rikoksen tein\nminä tietämättäni, tahtomattani. Mutta -- kuule Simson -- minä tahdon\nmyöskin rikokseni sovittaa!\n\nSIMSON (ivaten). Kyynelillä?! -- Turhaan vuotavat ne sovitusvirrat --\nminä olen sokea!\n\n    (Kääntyy katkerana poispäin.)\n\nDELILA (säihkyen). Mutta minä olen näkevä! -- (Lähenee). Simson!\nSilmiesi valon riisti minun tekoni -- tästä päivästä elämäni loppuun\nminä tahdon olla sinun silmäsi! Kättesi voiman riisti se; mutta minä,\nnuori ja väkevä, olen oleva sinun kätesi! Vankilaan syöksi se sinut;\nmutta, kuule, vielä tänä yönä minä olen sinut täältä tempaava! (Lankeaa\nmaahan hänen eteensä). Simson! Unhota mitä minä olen rikkonut. Sillä\nminä olen sinua rakastanut, ja sen yön jälkeen on minun rakkauteni\nsinuun muuttunut tuleksi, jota ei mikään voi sammuttaa!\n\nSIMSON (kamalan vihan kuohuttamana). Sinä yönä sinä teit naisesta porton\nminun silmissäni, ja rakkaudesta myrkyn, jonka nimi on petos! Sinä yönä\nsinä revit minun sydämeeni haavan, jota ei itse Jehovan kämmen voisi\nsulkea siihen saakka, kunnes se vuotaa viimeisen pisaransa!\n\nDELILA. Totta: ei Jehova, ei ihmiset, ei jumalat, ainoastaan minun\nrakkauteni tuli! (Rukoillen). Kaikki hylkään minä: hovin, ruhtinaat ja\nkuninkaat, kansani ja jumalani -- ainoastaan pakene minun kanssani.\nKuule Simson! Kaikki olen minä ajatellut. Minulla on huvimaja kaukana\nSeetrivuorilla, salainen huvimaja lammaslaumoinensa, josta ei kukaan\ntiedä. Minulla on satuloidut ratsut, jotka levottomina odottavat. Tule!\nEnnenkuin aamu sarastaa, me olemme siellä, ja minä olen sinun\norjattaresi elämäni loppuun saakka!\n\nSIMSON. En!\n\nDELILA. Ah Simson, kuinka sinä olet kova! -- Kuule minua! Minulla on\nkalamaja kaukana meren saarella, jonne ei yhdenkään pyyntömiehen venhe\neksy, ihana maja, tuulilta ja myrskyiltä suojattu. Kaikki olen minä\nvalmistanut ja minun orjani odottavat meitä venheessä. Tule, eikä ole\nFilistean tai Israelin korva meistä sen enempää kuuleva!\n\nSIMSON. En!\n\nDELILA (yhä kiihkeämmin rukoillen). Sinun täytyy, Simson! Minä en voi\nelää ilman sinua, etkä sinä ilman minua! Sinä yönä meidän kohtalomme\njuoksivat yhteen niinkuin kahden vuorivirran vedet syöksyvät toisiinsa\neikä taida kenkään niitä erottaa. -- Kuule! Paetkaamme meren yli. Kuule\nminua! Satamassa on haaksi valmiina, ja jokainen haaksimies odottaa\npaikallansa. Sinä hetkenä, jolloin meidän jalkamme siihen astuvat,\nnousevat airot ja purjeet kohoavat, eikä ole yksikään Filistean haaksi\nmeitä saavuttava! -- Lähtekäämme!\n\nSIMSON. En! Iankaikkisesti sovittamaton on rakkauden petos!\n\nDELILA (tarttuu hänen vaatteisiinsa). Ei! Minä sovitan! Minä tahdon\nsovittaa! Minä tahdon rakastaa -- vapaasti -- vilpittömästi --\n\nSIMSON (riuhtoo itseään irti). Älä koske minuun!\n\nDELILA (tarttuu yhä lujemmin). En päästä! -- Minä tahdon sinut! Sinä\nolet minun! -- Kuuletko: elämässä ja kuolemassa!\n\nSIMSON (Työntää hänet rajusti lattialle kahleitten kalistessa). Kirottu!\nIankaikkisesti kirottu! (Peräytyy raivona, jyskyttäen päätään seinään).\nOvi! Ovi! Pois! Pois! Ovi! Ovi! Ovi!\n\n    (Lyyhistyy seinäviereen.)\n\nVANKILAN PÄÄMIES (tulee kiireisesti ja vie Simsonin pois, katsoen\npitkään Delilaa, joka on noussut ja seisoo kuin kivipatsaaksi\njähmettyneenä. Pitkä äänettömyys.)\n\nADULLA (rientää Delilan luo). Ruhtinatar!\n\nDELILA (seisoo yhä jähmettyneenä).\n\nADULLA (osanottavan pelokkaasti) Ah ruhtinatar, ruhtinatar! (Katselee\nhetkisen, sitten hätäisesti). Ruhtinatar! Kaukana tiellä näkyy tulijoita,\npuvusta päättäen hovin palvelijoita.\n\nDELILA (häntä kuulematta viittaa torjuen kädellään. Adulla rientää\ntielle. Delila horjuu etualalle, nojautuen erään kiven tankoa vasten\nkuoleman kalpeana. Vaipuu hetkisen päästä suulleen kivelle.)\n\n... Onko hänen sielussaan joku kuilu, jota minä en ymmärrä ... joku\nhirmuinen ... sovittamaton ... anteeksiantamaton...?\n\n    (Pitkä äänettömyys.)\n\n... Onko minun sielussani joku kuilu, jota hän ei ymmärrä ... jota minä\nen itsekään ymmärrä...?\n\n    (Äänettömyys.)\n\n... Petos...! Eikö minun rakkauteni ole enemmän kuin tuhannen\npetosta...?\n\n    (Äänettömyys.)\n\n... Ja kuitenkin...\n\n    (Pitkä äänettömyys.)\n\n... Te Filistean papit! Te Filistean ylimäiset!\n\n    (Äänettömyys.)\n\n... Minun sielussani itää suuret, hirmuiset ajatukset...\n\nADULLA. Ruhtinatar! (Delila ei kuule. Adulla rientää hänen luokseen ja\nkoskettaa häntä)- Ruhtinatar, ruhtinatar! He tulevat tänne päin.\nMennään!\n\nDELILA (yhä eteensä tuijottaen). Tulkoot!\n\nADULLA (levottomana). Voi ruhtinatar! Hirmuinen oli se mies, joka tämän\nteki. Ja hirmuisen hän oli näköinen. (Äänettömyys. Hämillään.) Mutta --\nruhtinattareni -- yhtä tekisi minun mieleni kuitenkin tietää ... minkä\nnäköinen mahtoi hän olla silloin, kun hän oli niin väkevä? Sillä vielä\nnytkin hän näytti yhtenä hetkenä ihmeelliseltä ... ja hänen hiuksensa\nhäilähtivät kuin leijonan --\n\nDELILA (kohoutuu äkkiä). Hänen hiuksensa?!\n\nADULLA (ihmetellen). Niin, hänen hiuksensa...\n\nDELILA (hypähtää ylös ja rientää ovea kohti, mutta pysähtyy, katsellen\nneuvottomana ympärilleen. Huomaa vankilan ikkunan, juoksee sen luo ja\nsiirtää luukun syrjään, katsellen ristikon läpi vankihuoneeseen.\nÄkillisen, vapisuttavan riemun valtaamana).\n\n_Hänen hiuksensa ovat kasvaneet_!\n\n    (Rientää ikkunan luota kiihottuneena.)\n\nHänen hiuksensa! Hänen hiuksensa...?\n\n    (Tuijottaa eteensä, käy askeleen sinne, toisen tänne.)\n\nADULLA. He tulevat, ruhtinatar! Ovat jo tuossa!\n\n    (Tieltä kuuluu ääniä.)\n\nDELILA (syvän kuohunnan vallassa). No -- he -- tulkoot!\n\n    (Rientää päättävästi tielle, pakottaa itsensä tyyneksi\n    ja välinpitämättömäksi.)\n\n    (_Joukko hovipalvelijoita_ tulee.)\n\nENSIMÄINEN HOVILAINEN. Ah! (Pysähtyvät, kumartavat). Kiireesti olemme\nsinua etsineet, jalo ruhtinatar -- puistosta, huvimajasta,\ntaatelitarhasta. Näin käski ruhtinas meidän herramme ilmottaa. Egyptin\nkuninkaan sanansaattajat ovat astuneet minun eteeni tärkeässä asiassa,\npyytäen puhua herransa puolesta pari sanaa Askalonin jalon Delila\nruhtinattaren kanssa!\n\nADULLA (katselee riemuisin, merkitsevin silmäyksin Delilaa).\n\nDELILA. Näin ilmottakaa ruhtinaalle minun enolleni: olen käyskennellyt\nAskalonin teitä ja polkuja etsien iltatuulen vilvotusta. Pikemmin kuin\nlintu lentää olen minä täyttävä jalon enoni toivomuksen!\n\n    (Hovilaiset poistuvat. -- Delila tuijottaa syvissä\n    mietteissä eteensä.)\n\nADULLA. Egyptiin, Egyptiin, ruhtinattareni!\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nAstarten temppeli: pylväsrakennus, jonka katon tukipisteenä on kaksi\nkeskellä seisovaa pääpylvästä. Katossa laaja, matalalla aidakkeella\nympäröity aukko, josta katolla olevat näkevät temppeliin. Pääpylväistä\nhiukan vasemmalla on uhrialttari, oikealla jumalattaren suuri\nkuvapatsas, esittäen Astartea pantterin selässä. Etualan oikealla\nsivulla on pappien kammio, sen vieressä laulajien ja soittajien koroke\nsekä pappien istuimet; vasemmalla hovin kammio, hovilaisten ja ylhäisten\npaikat ynnä ruhtinaan ja hänen seuralaistensa istuimet; keskiosa\ntanssijattaria varten. Perällä kaksi ripulla verhottua ovea, jotka\njohtavat temppelityttöjen osastoon.\n\nTemppelijuhlan alku. Taka-alalla näkyy muutamia filistealaisia, yhä\nuusia tulee sekä oikealta että vasemmalta.\n\nENSIMÄINEN FILISTEALAINEN (pysähtyy tovereinensa patsaan eteen,\nkumartaa). Suuri on Askalonin Astarte!\n\nTOINEN FILISTEALAINEN (kumartaa). Ei ole sinun vertaistasi!\n\nKOLMAS FILISTEALAINEN. Jättiläisen, johonka ei keihäs eikä miekka\npystynyt, vangitsit sinä hiussuortuvalla. Ole ylistetty ja kiitetty!\n\n    (Kääntyvät vasemmalle päin.)\n\nENSIMÄINEN FILISTEALAINEN (hilpeästi). Sanonpa teille yhden asian: ellei\nnyt Gazan ja Asdodin miesten sydämet pakahdu kateudesta, niin ei\nkoskaan! Siksi mahtavia ovat he olleet Dagonistansa.\n\nKOLMAS FILISTEALAINEN. Sitäkös se olikin veikkoset, kun en minä tänä\naamuna nähnyt ainoatakaan Gazan tai Asdodin miestä kaupungin portissa?\n\nNELJÄS FILISTEALAINEN. Totisesti, en minäkään! Ja paljon oli väkeä\ntullut juhlille loitompaakin.\n\nENSIMÄINEN FILISTEALAINEN. Sitä, sitä se merkitsee. Ja nämä meidän omat\ndagonilaisemme --\n\n    (Perältä kuuluu heleä, vallaton nauru; toinen ripuista häilähtää\n    ja sisään juoksee kaksi temppelityttöä, kummankin kintereillä\n    nuorukainen.)\n\nKANSA. Kas, kas! Haha!\n\n    (Toinen nuorukainen on tavottanut neitosensa ja hyväilee\n    häntä erään pylvään luona.)\n\nKANSA. Hah hah hah! Hehehehe!\n\nJOKU. Tulinen on Astarte tänään, hah hah hah!\n\nTOINEN NUORUKAINEN. Tahdon!\n\nTEMPPELITYTTÖ. On jo kansaa!\n\nNUORUKAINEN. Tahdon!\n\nTEMPPELITYTTÖ. Hellitä -- --\n\nVIIDES FILISTEALAINEN (lähellä alttaria tovereilleen). Oli tämä\nmerkillinen juttu!\n\nKUUDES FILISTEALAINEN. Niin mikä?\n\nVIIDES FILISTEALAINEN. No että _nainen_ noin yhtäkkiä pyörähti Filistean\npää jumalaksi!\n\nSEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Vielä merkillisempi oli se toinen!\n\nKUUDES FILISTEALAINEN. Niin mikä?\n\nSEITSEMÄS FILISTEALAINEN. No että keritsimet ovat parempi ase kuin\nmiekka ja keihäs, hah hah!\n\nMUUT. Hahhahhahhah!\n\nNUORUKAINEN (perällä). Tahdon!\n\nTEMPPELITYTTÖ. Sotket pukuni...\n\nNUORUKAINEN. Ei ole jumalattarella pukua ensinkään!\n\nKANSA. Hah hah hah!\n\nTEMPPELITYTTÖ. Päästä! -- Ah!\n\n    (Juoksee pois.)\n\nKANSA. Hahahaha hah hah!\n\nVIIDES FILISTEALAINEN (keskipylväitten luona oikealla). Oli tämä onnen\npotkaisu, ystävät! Ei koskaan ole Filistea ollut näin mahtava!\n\nSEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Ja yhä mahtavammaksi paisuu! (Viekkaasti\nnauraen). Ne ovat äveriäitä, nuo Israelin risaviitat, kun pääsee heidän\npesiään penkomaan, ha ha ha!\n\nTOISET. Ha ha ha ha!\n\nKUUDES FILISTEALAINEN. Katsokaa -- muukalaisia!\n\nTOISET (kääntyen).\n\nVIIDES FILISTEALAINEN. Egyptin kosijain laivaväkeä, kyllä tunnen!\n\nUSEAT. Oo! Oo!\n\nVIIDES FILISTEALAINEN. Ettekö ole satamassa käyneet? Ah, sitä Egyptin\nlaivaa! Kullatut mastojen huiput, purppuraiset purjeet --\n\nKUUDES FILISTEALAINEN. Oo-ho!\n\nKAHDEKSAS FILISTEALAINEN (tulee luo). Entäs lähtö? Tapahtuuko se vielä\ntänään, niinkuin kerrotaan?\n\nVIIDES FILISTEALAINEN (mahtavasti). Temppelistä suoraan astuu Delila\nlaivaan! Minä tiedän.\n\nSEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Mutta nyt saatte kaikkein ihmeellisimmän\nkuulla!\n\nTOISET. No?\n\nSEITSEMÄS FILISTEALAINEN. Vielä eilen saapui Babylonian ja Elamin\nkuningasten kosijat -- niin kertoi minulle eräs hovin palvelija.\n\nUSEAT. Oho! Jopas!\n\nKAHDEKSAS FILISTEALAINEN. Ja saivat pitkän nenän, hah hah!\n\nMIEHET. Hah hah hah hah!\n\nVIIDES FILISTEALAINEN. Vahinko totisesti Filistealle, ettei hän voi\nmennä yhtaikaa edes kolmen kuninkaan puolisoksi, hah hah hah!\n\nVASEMMALTA. Soittajat! Tietä soittajille!\n\n    (Soittajat tulevat pappien kammiosta ja asettuvat paikoilleen.)\n\nKUUDES FILISTEALAINEN. Nyt se sitten pian alkaa. -- Pidetäänpäs, miehet,\npaikkamme: tästä on hyvä näky!\n\nYHDEKSÄS FILISTEALAINEN (vasemmalla, salaperäisesti seuralaisilleen).\nKuulkaas nyt, kun kerron! Kolmea valtaistuinta on hänen sandaalinsa\npolkeva -- niin ovat papit viime yönä tähdistä nähneet.\n\nUSEAT. Älä! Älä!\n\nYHDEKSÄS FILISTEALAINEN. Kolmea valtaistuinta. -- Selittäkää!\n\nKYMMENES FILISTEALAINEN. Kuka taitaa jumalien salaisuuksia selittää!\n\nYHDESTOISTA FILISTEALAINEN (innostuneesti). Suuria, suuria tämä\nFilistealle tietää!\n\nYMPÄRILLÄ OLEVAT. Suuria! Suuria!\n\nJOKU (oikealla). Laulajat, laulajat!\n\n    (Laulajain parvi tulee ja asettuu paikoilleen.)\n\nTOINEN. Onpa niitä!\n\nKOLMAS. No, onpa juhlakin _kahden_ jumalattaren!\n\nNELJÄS. Mainiota, mainiota! -- Kuulitteko. kahden jumalattaren!\n\nKAHDESTOISTA FILISTEALAINEN (kattoaukon luona, ylös osottaen). Katsokaa,\nkatsokaa! Sielläkin on tänään väkeä.\n\nKATTOAUKOSTA (jonka aidakkeen ympärillä näkyy paljon kansaa). Täällä\nsitä, veikkoset, onkin!\n\nKOLMASTOISTA FILISTEALAINEN (käsiään levittäen). Tuleepa tästä\nkauhistavan suurenmoinen juhla!\n\nAUKOSTA (riemuisa joukkohuuto). Suuri on Askalonin Astarte!\n\nJOKU (oven luona vasemmalla). Hovilaiset tulevat!\n\nUSEAT. Hiljaa, hiljaa! Hovilaiset tulevat.\n\n    (Huomio on kiintynyt muutamiin pappeihin, jotka liikkuvat\n    etualalla, tarkastaen laulajien ja soittajien joukkoa ja\n    asettuen sitten paikoilleen. Eräs pappi kahden temppelipojan\n    seuraamana lähenee ruhtinaallisten istuimia. Papin viittauksesta\n    tarttuvat pojat muita korkeampaan, kahdella porrasaskelmalla\n    varustettuun kullattuun istuimeen ja kantavat sen keskipylvästen\n    ja alttarin välille vasemmalle.)\n\nJOKU (merkitsevästi). Suuria, suuria tämä merkitsee!\n\nUSEAT. Suuria! Suuria!\n\n    (Hälinä hiljenee -- hovilaisia, sotapäälliköitä ja vallasnaisia\n    tulee. He kumartavat jumalattarelle ja käyvät hiljaa puhellen\n    paikoilleen etualan vasemmalle. Pari pappia kulkee edestakaisin\n    katsastaen.)\n\nENSIMÄINEN VALLASNAINEN. Istukaa, päämies!\n\nTOINEN VALLASNAINEN. Istukaa, sankarit! Täällä ovat paikkanne.\n\nSODANPÄÄMIES (hymyillen). Emme tänään.\n\nENSIMÄINEN VALLASNAINEN. Miksi ette...?\n\nSODANPÄÄMIES (kumartaen). Astarte on Dagonin voittanut, nainen miehen --\nIstukaa!\n\nTOINEN VALLASNAINEN. Ah, te mielistelijät!\n\n    (Istuutuvat nauraen ja leikkiä laskien.)\n\n    (Vasemman oven luona eräs hovipalvelija antaa kädellään merkin:\n    soittajat puhaltavat toitotuksen. Kansan keskuudessa syntyy\n    vilkas jännitys. -- Ruhtinas tulee, hiljaa seuralaistensa\n    kanssa puhellen.)\n\nEGYPTIN LÄHETTILÄS (pysähtyy jumalattaren kuvaa katsellen). Ihana on\nteidän Astartenne! En löydä minä Egyptistä muuta, jota voisin häneen\nverrata, kuin Isiksen.\n\nRUHTINAS (Käyvät eteenpäin). Olen kuullut. Olen kuvankin nähnyt.\n\nTOINEN EGYFTIN LÄHETTILÄS. Jalo ruhtinas: on toinen vielä enemmän hänen\nkaltaisensa! Sama katse, sama hymy, ainoastaan hän seisoo ja nojaa\nkättänsä leijonan päähän -- Neito hunnullinen Sais'in temppelissä.\n\nENSIMÄINEN LÄHETTILÄS. Totta, totta!\n\nRUHTINAS. Siis kaksi. Rikas, rikas on Egypti! -- Istukaa, jalot\nvieraani!\n\nBABYLONIAN LÄHETTILÄS. Ja kuitenkin, ruhtinaani, nämä \"Mustan maan\"\nmiehet riistävät täältä itselleen vielä kolmannen! Vääryys Babylonialle,\njalo ruhtinas!\n\nRUHTINAS (hymyillen). Minkä sille mahdamme, Babylonian ja Elamin jalot!\nNiilillä oli herkät korvat --\n\n    (Toinen tulotoitotus. Kansan keskuudessa syntyy tavaton liike,\n    kaikki istujat nousevat, riemuitsevat huudot. Delila! Delila!\n    tervehtivät sekä temppelistä että katolta.)\n\nDELILA (tulee vasemmalta muutamilla helmillä somistetussa hentoisessa\npuvussa. Rintoja ja selkää verhoaa riippuvaksi koristeeksi solmitut\nSimsonin hiukset. Hän on kalpea, mutta häikäisevän lumoava. Hän pysähtyy\nsilmänräpäyksen verran oven luona kuin empien, lähtee sitten nopein,\nlevottomin askelin keskitemppeliä kohti, mutta tyyntyy heti. Joku\nkansanjuokosta huudahtaa. \"Katsokaa, hänellä on Simsonin hiukset\nkaulallansa!\" Kansa puhkeaa äänekkääseen ihastukseen, uteliaaseen\ntunkeilemiseen ja kättentaputuksiin. Delila katsahtaa omituisesti\nhymyillen kansanjoukkoon, joka siitä ihastuu yhä enemmän. Hän saapuu\nkeskitemppeliin, aikoen kääntyä ruhtinaallisten istuimia kohti oikealle,\njolloin eräs pappi osottaa hänelle erillään seisovaa kullattua istuinta.\nDelila punehtuu, kansan puhjetessa uusiin suosionosotuksiin, nousee\nnopeasti istuimelle, katsahtaa jännittyneenä temppeliä, tyyntyy,\nistuutuu, hymyilee kansalle ympärillään, hymyilee katolla oleville,\nkansan osottaessa yhä valtavammin ihastustaan).\n\nBABYLONIAN LÄHETTILÄS (ruhtinaalle). Totisesti, jumalatar on teidän\nsankarittarenne!\n\nRUHTINAS (nyökäyttää hymyillen).\n\nERÄS PAPPI. Saammeko alottaa, minun ruhtinaallinen armoni?\n\nRUHTINAS (osottaa kunnioittavasti Delilaa).\n\nDELILA (viittaa nopeasti myönnyttäen.)\n\n    (Alkaa vieno soitto, jonka aikana kaksi miltei alastonta\n    poikasta ja kaksi tyttöstä tulee pappien kammiosta, kukkia\n    ja hedelmiä koreissa päänsä päällä. He astuvat verkalleen\n    jumalattaren eteen, somistavat hänen rintansa ja sylinsä\n    kukkakiehkuroilla ja täyttävät oikeassa kädessä olevan\n    maljan hedelmillä. Sen jälkeen poistuvat, jolloin laulajat\n    ja soittajat alottavat Astarten hymnin.)\n\n        Hymni Astartelle.\n\n    Astarte, ikivaltias maan!\n    Sun kunniaasi ilmat soivat,\n    meri pauhaa, tuulet huminoivat,\n    helkkyy symbaali ja harpun kieli.\n\n    Astarte, ikivaltias rakkauden!\n    Kun katsot: vesi kuohuu, mantu sykkii,\n    kun sa kosket: kukka värjyy, rinta tykkii,\n    tähkä, rypäl', ihmislapsi eloon syttyy.\n\n    Astarte, ikivaltias maan!\n    Sun kunniaasi ilmat soivat,\n    meri pauhaa, tuulet huminoivat,\n    helkkyy symbaali ja harpun kieli.\n\n(Sen jälkeen jatkuu hiljaista soittoa, jonka aikana Ylipappi neljän\npapin ja kolmen temppelipojan seuraamana tulee pappien kammiosta ja käy\nalttarin luo. Yksi pojista sytyttää uhritulen, soitto taukoo.)\n\nYLIPAPPI (jumalattareen kääntyen). Astarte, sinun kunniasi päivä on\ntullut! Korvesta ilmestyi Israelin Jahve, ja jyrisi vuorillansa. Sinun\nkansasi seisoi hämmästyneenä. Herposi myös Dagonin käsivarsi. Silloin\nnousit sinä Askalonista, ja sotajoukot vapisivat. Sinä hymyilit\nhuulillasi, ja sankarit sortuivat tomuun. Rotkoihin on Jahve syösty,\nFilistea Kaanaan valtiaana! Ole ylistetty ja kiitetty!\n\n    (Ottaa, hiljaisen soiton säestäessä, temppelipoikien kädestä\n    ruokauhri- ja juomauhrimaljat, kaataen uhrin tuleen.)\n\nOle ylistetty ja kiitetty!\n\nKANSA. Ylistetty ja kiitetty! Ylistetty ja kiitetty!\n\nYLIPAPPI (innostukseen kiihtyen). Ihmeelliset ovat sinun tiesi! Miehen\nvalitsee Dagon sankariksi, sotamiehen Kemos ja Milkom. Keihäin ja jousin\nmuut sotivat, ratsuin ja rautaisin vaunuin. Sinä, ihmeellinen, kosketit\nhentoiseen käsivarteen, ja leikiten kieritteli Delila hiussuortuvata\nsormillansa. Eikä ole senkaltaista sortumusta nähty hamasta maailman\nalusta!\n\n    (Kansa puhkeaa innostuneeseen hyminään.)\n\n    (Kääntyy Delilaan.)\n\nHaikea on tämä hetki, kauas lähtee sankarittaremme. Satamassa häntä\nhaaksi odottaa, purppurainen istuin Niilin rannalla. Ole ylistetty! Ole\nonnellinen, Filistean ylpeys ja ilo!\n\n    (Uhraa Delilan onneksi.)\n\nOle onnellinen, Filistean ylpeys ja ilo!\n\nKANSA (hovilaiset, papit riemuiten, valtavan soiton pauhatessa).\nOnnellinen, onnellinen! Filistean ylpeys! Filistean ilo!\n\n    (Ylipappi seuralaisineen poistuu alttarin luota, kumartaen\n    Delilalle, kansan osottaessa yhä suosiotaan.)\n\nELAMIN LÄHETTILÄS. Totta puhui Babylonin lähettiläs: jumalattaren vievät\nnuo Niilin miehet mennessään!\n\nRUHTINAS. Kiitän sinua, Elamin jalo! Ja itsekin huokaan: köyhempi on\nFilistea tämän jälkeen.\n\nYLIPAPPI. Sallitko, ruhtinaani, tanssijattarien käydä esiin?\n\nDELILA (joka on koko uhrin ajaa odottanut jännittyneenä, nousee\nistuimellaan). Ruhtinas, minun enoni!\n\nRUHTINAS. Puhu, jalo veljenitytär!\n\nDELILA. Suuren kunnian on Filistea minulle tänä päivänä osottanut. Mutta\nvielä pyytäisin minä sinulta, enoni, yhtä suosionosotusta lisää!\n\nKANSA (jännittyneenä). Ah!\n\nRUHTINAS (kättänsä kohottaen). Mitä ikänäsi pyydät, sen olen minä\ntäyttävä!\n\nDELILA. Kiitän sinua, jalo enoni! -- En pyydä minä muuta, ainoastaan.\nsalli _Simson_ tänä hetkenä tuoda keskellemme -- koko Filistean\nnähtäväksi ja pilkattavaksi!\n\nKANSA (hämmästyneen ihastuneena). Mitä? Ah! Simson! Simson!\n\nRUHTINAS (riemuisasti). Kansa on vastannut minun puolestani, jalo\nveljenitytär! -- Tuokaa vanki nopeasti!\n\nKANSAN (jännitys puhkeaa kiihkeään liikehtimiseen ja riemuisiin,\nkostonhaluisiin huutoihin). Simson! Simson! Saamme Simsonin nähdä!\n\nYLIPAPPI (Delilalle, joka on istuutunut ja katselee omituinen hymy\nhuulillaan riemuitsevaa kansaa). Suuren teon teit, ruhtinattareni! --\nSaammeko alottaa tanssin odotellessamme?\n\nDELILA (viittaa kiirehtivästi).\n\nKANSA. Tanssijattaret! Tanssijattaret! Tietä tanssijattarille!\n\n    (Ylipapin viittauksesta alkaa vilkas, marssitahtinen soitto,\n    peräverhot avautuvat ja esiin rientää tanssijattarien parvi,\n    asettuen etualan keskustaan.)\n\n        RATSU- JA VAUNUTANSSI:\n\n    Kuoro.\n\n      Ratsut, ratsut, rautaiset vaunut!\n      Filistean ratsut, rautaiset vaunut!\n      Israel karkaa, pakohon karkaa!\n      Niinkuin lampaat vuorille karkaa!\n      Ratsut, ratsut, rautaiset vaunut!\n\n(Sitä seuraa tanssi: nelistävien ratsujen ja kiitävien vaunujen ryntäys\n-- taistelu -- vihollisen takaa-ajo -- kunniakulku.)\n\n(Tanssi herättää pitkällisiä suosionosotuksia.)\n\n(Sen jälkeen taas soittoa ja kuorolaulua, jonka kestäessä tanssijattaret\nkäyvät Delilan eteen ja osottavat hänelle kunnioitustaan.)\n\n    Kuoro.\n\n      Enemmän kuin ratsut, rautaiset vaunut,\n      yksi on Filistean tytär niin jalo!\n      Delila, Delila, Delila, Delila!\n      Filistean ylpeys, valo!\n\n(Loppusäkeitä kerrattaessa yhtyy kansa riemuhuudoin ja tömistyksin\nkunnianosotukseen, joka kasvaa kiihkeäksi pauhuksi huomattaessa että\n_Simson_ on tuotu temppeliin. Tanssijattaret poistuvat, kansa\nhiljenee.)\n\nDELILA (joka on koko tanssin ajan vartioitsevin katsein odottanut\nSimsonin tuloa ja sen tapahduttua noussut seisoalleen, katsoo pitkän\nhetken syvän liikutuksen valtaamana, kansan odottaessa henkeään\npidättäen, käskevästi). Tuokaa vanki tänne!\n\nEGYPTIN LÄHETTILÄS. Kumman näköinen mies!\n\nBABYLONIAN LÄHETTILÄS. Kuin Armenia-vuorten haltija!\n\nSIMSON (kulkee vankien Päämiehen ohjaamana pitkin, raskain askelin\nkansan keskitse, kahleiden kalahdellessa. Kansa tungeksii uteliaana\nsekä alhaalla että katolla).\n\nDELILA (seisoo entisellään, katsellen kiinteästi vankia, joka on\nsaapunut hänen kohdalleen). Pylväitten väliin! -- Sitokaa! -- Lujasti!\n\n    (Kansa puhkeaa riemuiseen hälinään, joka yhä kasvaa kahlevitjoja\n    kierrettäessä pylväiden ympäri.)\n\nDELILA (yhä Simsonia tarkaten). Tuokaa harppu soittajilta!\n\nKANSA. Mitä? Harppu!\n\nDELILA (hilpeästi). Danin sankari on kuuluisa harpunsoittaja. Käskekää\nhänen soittaa! Astarten kunniaksi!\n\nKANSA (hurjaan riemuun yltyen). Soita! Soita, Simson! Astarten\nkunniaksi! Delilan kunniaksi!\n\n    (Harppu ojennetaan Simsonille, mutta hän seisoo liikkumatta.)\n\nYLIPAPPI. Soita, Danin sankari!\n\nKANSA. Soita! Soita! (Kiihtyen). Hän niskottelee!\n\nDELILA. Asettakaa harppu hänen käteensä!\n\nKANSA. Ota harppu! Soita!\n\n    (Harppu pannaan väkisin Simsonin käteen.)\n\nYLIPAPPI. Soita, Simson!\n\nKANSA (uhaten). Soita! Astarten kunniaksi! Delilan kunniaksi! Soita!\n\nSIMSON (ylenkatseellinen hymy kasvoillaan pudottaa harpun lattiaan).\n\nKANSA (raivostuneena). Hän särki harpun! Tappakaa! Surmatkaa se koira!\nAstarten nimessä! Dagonin nimessä!\n\nERÄS SOTILAS. Tietä! Minä sen olen tekevä!\n\nTOINEN SOTILAS. Yhdellä iskulla halkaisen hänen kallonsa!\n\nKANSA. Kuolema! Surma pilkkaajalle!\n\nDELILA (katsellen sotilaita ivallinen hymy huulillaan). Hillitkää\nitsenne, Filistean miehet! (Melu hiljenee). Pilkattavaksi olen minä\nhänet tänne pyytänyt, en surmattavaksi.\n\nRUHTINAS. Hyvin puhuttu, Delila! -- Istukaa, jalot vieraani! Kansa on\nkiivas. Istukaa!\n\nDELILA (kiihtyen, ylipapille). Antakaa juhlan jatkua!\n\nYLIPAPPI (käy Simsonin eteen). Sinä et tahdo soittaa Astarten kunniaksi.\nHyvä! Me tahdomme soittaa sinun kunniaksesi! Ja laulaa sankarilaulun,\njoka on sinun sydäntäsi ilahuttava!\n\n    (Antaa merkin soittajille. Tanssijattaret tulevat, kansan\n    tehdessä iloisesti hälisten heille tietä.)\n\n        SUORTUVA-TANSSI:\n\n    Kuoro.\n\n      Hiussuortuva! Hiussuortuva!\n\n      Danin sankari suortuja kasvatti:\n      äitinsä naurahti kerran.\n      Danin sankari suortuja ravisti:\n      katso, Filistea, herraas!\n\n(Kansa ihastuneena.)\n\n      Hiussuortuva, Hiussuortuva!\n\n      Danin sankari polvelle nukahti,\n      Delilan polvelle kerran.\n      Vaskinen keritsin suortuja hyväili:\n      katso, Filistea, herraas!\n\n(Kansa pilkaten ja osotellen: Hahhahhah! Katso, katso Filistea\nherraasi.)\n\n(Tanssijattaret ovat alottaneet tanssin, joka kuvaa suortuvain\nvoitelemista, sukimista, ylpeyttä suurista suortuvista, uneen\nuuvuttamista ja suortuvain katkaisemista. Se saa katsojat kiihkeään\nihastukseen, suosionhuutoihin ja tömistyksiin, mikä tanssijattarien\npoistuttua yltyy hurjaksi pilkaksi Simsonia kohtaan.)\n\nDELILA (kiihottaen). Pilkatkaa, pilkatkaa häntä!\n\nKANSA (yltyen, tömistellen, osotellen suortuvain leikkaamista ja\nkumarrellen). Keritsinsankari! Suortuvasankari! Hahahahahaa!\n\n    (Ylipapin käskystä alottaa kuoro uudelleen pilkkalaulun\n    loppuosan, johon koko kansa riemuiten yhtyy.)\n\n      Danin sankari polvelle nukahti,\n      Delilan polvelle kerran.\n      Vaskinen keritsin suortuja hyväili:\n      katso, Filistea, herraas!\n\nDELILA (kiihtymyksestä kalpeana). Sinä olet levollinen, Simson,\nihmeteltävän levollinen!\n\nKANSA. Hiljaa! Kuulkaa, kuinka Delila häntä pilkkaa!\n\nDELILA (Simsonin puoleen kurottuneena, kuin hänen sieluunsa valaen).\nMinä kyllä tiedän mitä sinun sielussasi liikkuu. Näin ajattelet sinä\ntänä hetkenä: tässä seison minä Simson, jonka edessä Kaanaa vapisi,\nsokeana ja häväistynä. (Yhä kiihkeämmin). Ah, jospa minä saisin\nsilmänräpäykseksi minun entisen voimani takaisin! Tämän temppelin, nämä\nruhtinaat, tämän pilkasta juopuneen kansan, tämän hymyilevän\njumalattaren, hänen kavalat pappinsa ja alastomat tanssijattarensa,\ntämän pettäjä-naisen Delilan, johonka minun elämäni särkyi -- kaikki\nnämä syöksisin minä raunioläjäksi ja huutaisin: minun sieluni kuolkoon\nfilistealaisten kanssa!\n\n    (Jää jännittyneenä odottamaan.)\n\nKANSA (riemusta villinä sekä alhaalla että katolla). Niin, Simson! Tartu\npylväisiin, hahhahhah! -- Hei, Simson! Kaada temppeli, niin pääsemme\nnopeammin alas! Hahahahahahaha!\n\nSIMSON (jonka levollisuuden Delilan sanat ovat horjuttaneet, liikahtaa\nniin että kahleet kalahtavat.)\n\nKANSA. Kas, jalopeura ravistelee! Hahahaha! Kas, kas, hah hah hah!\n\nVANKIEN PÄÄMIES. Kyllä pysyy, hahaha!\n\nKANSA. Oikein, Simson! Päästä voimasi valloilleen! Hahahahaha!\nHahhahhah!\n\nDELILA (hurjan riemuisena). Antakaa juhlan jatkua! Laulua! Soittoa!\nTanssia!\n\nKANSA. Laulua! Soittoa! Tanssia!\n\nYLIPAPPI. Heti, ruhtinattareni! (Soittajille). Vihittyjen tanssi!\n\nKANSA (hurmautuneena). Vihittyjen tanssi! Vihittyjen tanssi! Tietä\nneitosille!\n\n    (Soittajat alottavat soiton, parvi nuoria, kevyesti\n    puettuja neitosia liitää sisään.)\n\nYLIPAPPI (keskeyttää soiton). Katso, Simson! Tässä näet sinä Astarten\nihmeen, hänen valitun sotajoukkonsa. Väristen odottaa se vihkimystänsä,\nja huomenna lähtee se Mizpan temppeliin, sinun maatasi ja kansaasi\nvallottamaan. Katso tätä ihanaa sotajoukkoa -- ah, sinähän et voi nähdä,\nSimson...\n\nKANSA. Hah hah hah hah! Hahahahaha!\n\nDELILA (luo ylipappiin omituisen, terävän katseen).\n\nYLIPAPPI (yhä pilkallisemmin). Se oli totisesti vahinko, Simson, ettet\nsinä voi nähdä. Kuule sitten! Notkea kuin vesi on tämä joukko, mutta\npeljättävämpi kuin kaikki peitset! Kuule! Parvi parven perään on heitä\nlähtevä tästä temppelistä Israelin rinteitä kohti. Kuin heinäsirkat\nleviävät ne sinun Jahvesi temppeleihin, kuin tulenliekki vallottavat ne\nsinun kansasi! Mitä ei miekka voinut, sen tekee hymy; mitä ei peitsi\nkaatanut, sen notkistaa tanssiva jalka; mitä eivät sotavaunut sortaneet,\nsen lannistaa notkea vartalo; mitä ei tuli kuluttanut, sen polttaa\nAstarten ikuinen liekki!\n\n    (Antaa merkin soittajille.)\n\n        VIHITTYJEN TANSSI:\n\n    Kuoro.\n\n      Jo kuuluu Astarten kutsu,\n      käy, neitonen, käy!\n      Käy ihmeitten portista sisään!\n      Käy riemujen portista sisään!\n      Käy, huntusi riisu,\n      Jo aukee Astarten syli!\n\n(Sitä seuraa vihittyjen tanssi, jonka sävel kiihtyy kiihtymistään loppua\nkohti ja jonka kestäessä neitoset riisuvat hunnuntapaiset verhonsa,\nkiihottaen tanssinsa hulluuttavaan aistihuumaukseen, joka saa katsojat\nmyrskyiseen hurmaukseen.)\n\nBABYLONIAN LÄHETTILÄS (haltioissaan). Suuri on Filistean Astarte!\n\nEGYPTIN LÄHETTILÄS. Ei ole hänen vertaistansa maan päällä!\n\nKANSA (huumautuneena). Tanssia! Tanssia! Vihittyjen tanssia!\n\n    (Neitoset asettuvat paikoilleen, soittajat kohottavat soittimensa.)\n\nKANSA. Tanssia! Tanssia! Tanssia! (villinä).\n\nDELILA (on noussut kuolonkalpeana. Oudolla äänellä.) Jo riittää! --\nTahdon lähteä!\n\nKANSA (hämmentyneenä). Mitä? Hiljaa! Hiljaa! Delila puhuu!\n\nDELILA. Tahdon lähteä! (Simsoniin kääntyen). Simson! _Sinä lähdet minun\nkanssani_!\n\nKANSA. Mitä! Mitä hän sanoi? Hiljaa, hiljaa!\n\nSIMSON (kuin vuoren onkalosta). En!\n\nDELILA. Sinä _lähdet_!... Sinä olet minun ... ja minä olen sinun...\n(Kaameasti.) Astarte! Nyt käy tuomio sinun ylitsesi, ja sinun _pappiesi_\nylitse!\n\nYLIPAPPI (kiivaasti). Delila! Minä --\n\nDELILA (vaientaa hänet jääkylmällä katseella. Läpitunkevasti.) Simson!\nSinä seisot kahden pylvään välissä, joihin temppeli nojautuu! -- _Sinun\nhiuksesi ovat kasvaneet, Simson_!\n\nKANSA (jähmettyneenä). Ah!\n\nSIMSON (tarttuu kuin havahtuen hiuksiinsa ja hänet valtaa äkillinen\nvavistus. Kohottaa ihmettelevät kasvonsa Delilaa kohti.) Delila?!\n\nDELILA. _Sinun hiuksesi ovat kasvaneet, Simson_!\n\nSIMSONIN (kasvoilla näkyy silmänräpäyksellinen kirkastus, hän astuu\näkkiä askeleen taapäin ja katkaisee yhdellä tempaisulla kahleensa --\ntarttuu molemmin käsin pylväisiin -- nojaa -- pylväät huojahtavat\njatkoksistaan -- katto rasahtaa -- joku käsi nousee -- joku tukehtunut\nhuudahdus siellä täällä --)\n\nDELILA (kohottaa riemullisesti kätensä). _Minun sieluni kuolkoon sinun\nsielusi kanssa ja kaikkien näiden sielujen kanssa_!\n\n    (-- Kauhunhuuto -- räjähdys -- kaikki hautautuu raunioihin.)\n\n\n\n"]