[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fV4LFUZcuSLs1la-lbvelWffGgxBnPIP9qqNL-XAitws":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},630,"Salaperäinen suojelija","Doyle, Arthur Conan",1859,1930,"630-doyle-arthur-conan-salaperainen-suojelija","630__Doyle_Arthur_Conan__Salaperäinen_suojelija",null,"novelli",[],[],"fi",1893,1923,14451,94506,true,[],[],[],"Kolme Sherlock Holmes -novellia sisältävä kokoelma sijoittuu Lontooseen, missä mestarietsivä ja tohtori Watson ratkovat arvoituksellisia rikoksia. Nimikkonovelli käsittelee lääkärin ja tämän pelokkaan asuinkumppanin välistä salaisuutta. Lisäksi teos sisältää kertomukset kreikkalaisesta tulkista sekä kaksoiselämää viettävästä miehestä.","Arthur Conan Doylen 'Salaperäinen suojelija' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 630. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SALAPERÄINEN SUOJELIJA\n\n(Sherlock Holmes-seikkailuja)\n\n\nKirj.\n\nA. CONAN DOYLE\n\n\nSuomennos.\n\n\nKustannusliike Minerva Oy, Helsinki, 1923.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Salaperäinen suojelija.\n Kreikkalaisen tulkin seikkailut.\n Kaksoisihminen.\n\n\n\n\nSALAPERÄINEN SUOJELIJA.\n\n\nSilmäillessäni jokseenkin hajanaista pikku kertomusteni sarjaa, jolla\nolen koettanut valaista ystäväni Sherlock Holmesin luonteen enimmän\nsilmiinpistäviä omituisuuksia, olen kummastuksissani siitä miten\nvaikeaa on valita juuri niitä esimerkkejä, jotka täysin vastaisivat\ntarkoitusperääni. Sellaisissa tapauksissa, missä Sherlock Holmes\nkäyttää taiteessaan jonkunlaista _tour de force_ keskustellessaan\nloogillisesti ja osottaessaan omituisia tutkimistapojaan, ovat\ntapahtumat useinkin olleet niin vähäpätöisiä ja jokapäiväisiä, etten\nminä katso voivani esittää niitä yleisölle. Toiselta puolen on\nusein tapahtunut, että hän on sekaantunut sangen tavattomiin ja\ndramallisiin tutkimuksiin, mutta niiden ratkaisemisessa on hänellä\nollut varsin pieni osa, ja myönnettäköön ettei ystäväni osa tähän nyt\nkerrottavakseni ottamaani seikkailuun ollut kovin silmiinpistävä, mutta\nkoko tapaus oli niin omituinen, etten katso voivani jättää sitä pois\nkertomusteni sarjasta.\n\nMinä en ole oikein varma päivämäärästä, sillä muutamat muistiinpanoni\novat kadonneet, mutta minä luulen sen olleen ensimäisen vuoden lopulla\nasuessamme yhdessä hänen kanssaan Baker Streetillä. Oli myrskyinen\nlokakuun ilma ja me olimme kumpikin olleet kotona koko päivän. Huonon\nterveyteni tähden pelkäsin lähteä ulos vinhaan syystuuleen ja Holmes\ntyöskenteli salaperäisissä kemiallisissa töissään, jotka aina\nkiinnittivät koko hänen huomionsa puoleensa niin kauan kuin hän\ntyöskenteli niiden parissa. Illalla halkesi eräs koeputki ja päätti\nhänen työnsä kesken aikojaan; suuttuneena hypähti hän ylös tuoliltaan\nja ärjäsi kärsimättömästi.\n\n\"Koko päivän työ meni hukkaan, veli Watson\", sanoi hän ja meni ikkunan\nluo. \"Siellähän on tähtikirkas taivas ja tuulikin on tauonnut! Mitä\nsinä sanot kävelyretkestä kaupungille?\"\n\nOllen väsynyt pikku huoneessa olooni suostuin mielihyvällä ehdotukseen\nja nostettuani nuttuni kauluksen kylmän ilta-ilman suojaksi\nkävelimme kolmisen tuntia edestakaisin, tutkien elämää Strand- ja\nFleetstreetillä. Holmes oli päässyt tilapäisestä suuttumuksestaan\nputken halkeamisen takia, ja hänen omituinen keskustelunsa ja terävä\nhuomiotekokykynsä huvittivat minua. Noin kello kymmenen olimme taas\nBaker Streetillä. Porttimme edessä odottivat pienet umpivaunut.\n\n\"Hm, se on joku tohtori -- yksityislääkäri huomaan minä\", sanoi\nSherlock Holmes. \"Hän ei ole vielä kauan ottanut vastaan sairaita, eikä\nhänellä ole ollut paljoa tekemistä. Minä luulen hänen tulleen meitä\netsimään. Olipa onni että tulimme niin pian kotiin.\"\n\nTunsin täysin tarkoin Holmesin johtopäätelmät, joten voin seurata hänen\npuhettaan. Vaunuissa pienessä korissa olevien lääketieteellisten\nesineiden laatu oli hänelle ollut ohjeena loppupäätösten tekemisessä.\nVierashuoneemme ikkunasta heijastava valo osotti vieraan olevan meillä.\nUteliaana, saadakseni kuulla, mikä saattoi tuon omaan ammattiini\nkuuluvan toverin tähän aikaan vuorokaudesta Holmesin luo, seurasin minä\nystävääni huoneeseen.\n\nSisääntullessamme nousi tulisijan vierestä tuolilta kalpea,\nkapeanaamainen mies, jolla oli punertava poskiparta. Hän ei voinut olla\nkuin korkeintaan kolmenkymmenen vuoden vanha, mutta hänen surullinen\nulkonäkönsä ja sairaloinen ihonsa osottivat ankaran elämän murtaneen\nhänen terveytensä ja riistäneen häneltä nuoruutensa kukoistuksen. Hänen\nkäytöstapansa oli kainoa ja sulkeutunutta kuten tunteellisten ihmisten\nuseinkin ja hänen noustessaan uunin laidalle panemansa hoikka valkea\nkätensä oli enemmän taiteilijan kuin lääkärin käsi. Hänellä oli yllään\nmusta, pitkä nuttu, tummat housut ja värillinen, silkkinen kaulaliina.\n\n\"Hyvää iltaa tohtori\", sanoi Holmes ystävällisesti. \"Minä olen iloinen\nhuomatessani ettette ole tarvinnut odottaa paria minuuttia kauempaa.\n\n\"Te olette siis puhelleet kuskin kanssa?\"\n\n\"Emme, mutta kynttilä tuolla pöydällä osottaa sen minulle. Olkaa hyvä\nja istukaa ja kertokaa, millä asialla olette.\"\n\n\"Minä olen tohtori Percy Trevelyan\", sanoi vieras, \"ja asun n:ssa 403\nBrook Streetin varrella.\"\n\n\"Tekö olette kirjoittanut sen tunnetun monografian hermoväristyksestä?\"\n\nHän punastui ilosta, saadessaan kuulla minun tuntevan hänen teoksensa.\n\n\"Kuulen niin harvoin puhuttavan kirjastani, että luulin sen jo\nhautautuneen unhotuksen yöhön. Kustantajani antaa minulle huonoja\ntietoja sen myynnistä. Minä otaksun teidänkin olevan lääkärin.\"\n\n\"Olen tätä nykyä sotilaslääkäri. Olen ottanut eron terveydellisistä\nsyistä.\"\n\n\"Minun oma erityisalani on aina ollut hermotautientutkimus. Minä haluan\nyksinomaan saada antautua niiden hoitoon, mutta alussa täytyy tietysti\nottaa vastaan mitä voi saada. Tämä ei kuulu kumminkaan asiaani. Minä\ntiedän miten kallis teidän aikanne on, herra Holmes. Asia on nimittäin\nsellainen, että minun kotonani Brook Streetillä on tapahtunut muutamia\nsangen omituisia tapahtumia ja tänä iltana tulivat ne niin sekaviksi,\netten voinut odottaa hetkeäkään kysymättä teidän neuvoanne.\"\n\nSherlock Holmes istahti ja sytytti piippunsa.\n\n\"Minua huvittaa kuulla\", sanoi hän. \"Olkaa hyvä ja tehkää minulle\nmahdollisimman tarkka selko niistä tapahtumista, joiden takia olette\nrauhaton.\"\n\n\"Muutamat niistä ovat niin mitättömiä, että minä melkein häpeän niitä\nmainita. Asia on kumminkin niin selittämätön ja sen viimeinen tila niin\nkummallinen, että minä esitän sen teille kokonaan saadaksenne ratkaista\nmikä on tärkeää, mikä taas vähäpätöistä.\n\n\"Minun täytyy alkaa muutamalla sanalla omasta menestymisestäni. Minä\nopiskelin Lontoon yliopistossa, ettekä te saa luulla minun kehuvan\nitseäni sanoessani, että professorini pitivät tulevaisuuttani sangen\nlupaavana. Tutkinnot suoritettuani ryhdyin jatkamaan opinnoitani ja oli\nminulla alilääkärin paikka Kuninkaallisessa College-sairaalassa. Minä\nolin onnellinen saadessani herätetyksi huomiota kirjoituksellani\nkatalepsian patologiasta ja sain palkinnon ja mitalin hermoväristyksen\nmonografiasta, jonka ystävänne juuri äsken mainitsi. Näin ollen ei\nliikoja toivottu kuin tulevaisuuttani pidettiin loistavana. Rahanpuute\noli minulle kumminkin suurena esteenä. Kuten hyvin tiedätte, täytyy\nkorkealle tähtäävän erikoistutkijan alkaa vastaanottonsa jonkun suuren\nkadun, esim. Cavendish Squaren varrella. Sellaisen talon vuokraaminen\nja kalustaminen maksaa kumminkin äärettömän paljon. Sitäpaitsi täytyy\ntällaisen alkajan olla kyllin rikas elääkseen ensimäiset vuotensa\npääomallaan ja voidakseen vuokrata itselleen komeat ajoneuvot. Kaikki\ntuo oli minun varoillani vallan mahdotonta, ja ainoa toivoni oli\nmahdollisimman suurilla ponnistuksilla ja säästäväisyydellä koetella\nkymmenen vuoden perästä alkaa yksityinen vastaanottoni. Eräs aivan\nodottamaton tapaus avasi minulle kumminkin heti ennen pitkää uusia\nnäköaloja.\n\n\"Muutamana aamuna tuli aivan tuntematon vieras, Blessington nimeltään,\nminua tervehtimään ja alkoi heti puhua raha-asioista.\n\n\"'Oletteko te sama Percy Trevelyan, joka on suorittanut loistavat\ntutkinnot ja äskettäin voittanut palkinnon?' kysyi vieras. Minä\nkumarsin.\n\n\"'Vastatkaa minulle avonaisesti', sanoi hän. 'Sen tulette huomaamaan\nolevan eduksenne. Teillä on kaikki se etevyys, joka tekee miehen\nmenestyksen mahdolliseksi. Onko teillä myöskin tahdillisuutta\ntyössänne?'\n\n\"Minä hymähdin tuolle omituiselle kysymykselle.\n\n\"'Minä toivon saaneeni osan siitäkin lahjasta', vastasin hänelle.\n\n\"'Onko teillä mitään huonoja taipumuksia? Onko teillä taipumusta\njuoppouteen?'\n\n\"'Hyvä herra', huudahdin minä.\n\n\"'Se on hyvä, kovin hyvä. Mutta minä olin pakotettu teiltä kysymään.\nMinkätähden teillä sitten ei ole sellaisilla edellytyksillä sairaita?'\n\n\"Minä kohautin olkapäitäni.\n\n\"'Se on varmaankin tuo vanha historia. Teillä on enemmän päässä kuin\ntaskuissanne, vai kuinka? Mitähän te sanoisitte, jos minä hankkisin\nteille talon Brook Streetin varrelta?'\n\n\"Minä tuijotin häneen kummastuneena.\n\n\"'Se tapahtuu minun itseni eikä suinkaan teidän tähtenne. Minulla on\nmuutamia tuhansia puntia joutavia rahoja ja ne aion käyttää\nhyväksenne.'\n\n\"'Mutta minkätähden?' kysyin minä.\n\n\"'Se on yksinkertaisesti vain tavallinen spekulatsiooni ja monta muuta\nsellaista varmempi.'\n\n\"'Mitä te tahdotte sitten minun tekevän?'\n\n\"'Sen sanon teille heti. Minä vuokraan huoneuston ja kalustan sen,\nmaksan palvelijat ja panen koko yrityksen käyntiin. Te voitte vain\nkuluttaa tuolianne vastaanottohuoneessa. Minä annan teille taskurahat\nja kaikki. Sitten te annatte minulle kolme neljännestä kaikesta mitä\nansaitsette ja neljänneksen te pidätte itse.'\n\n\"Tämän ehdotti minulle herra Blessington. Minä en tahdo väsyttää teitä\nkertomalla neuvottelujamme. Asia loppui sillä, että minä seuraavana\nkesänä muutin huoneustoon ja alotin vastaanottoni melkein hänen\nesittämillään ehdoilla. Hän asettui luokseni potilaana, sillä hänellä\noli heikko sydän ja niin ollen tarvitsi alinomaista apua. Toisen\nkerroksen kaksi parasta huonetta laitettiin hänen makuuhuoneekseen ja\nvierashuoneeksi. Hänen tapansa olivat sangen omituiset, hän pelkäsi\nseuraa ja meni harvoin ulos. Hänen elämänsä oli muuten säännötön, mutta\neräässä suhteessa oli hän yhtä säännöllinen kuin kellon koneisto.\nSamaan aikaan joka ilta hän tuli vastaanottohuoneeseen, selaili\ntilikirjat, pani kolme shillingiä ja kolme penceä pöydälle jokaisesta\nansaitsemastani guineasta ja loput kassalaatikkoon, jonka hän otti\nmukaansa huoneeseensa.\n\n\"Voin aivan hyvällä mielellä vakuuttaa, ettei hänellä ole koskaan ollut\nsyytä katua spekulatsiooniaan. Muutamat onnistuneet tapaukset, samoin\nsairaalassa saavuttamani maine, veivät minua hyvin eteenpäin ja\nviimeisinä vuosina olen tehnyt hänet rikkaaksi mieheksi.\n\n\"Muuta en tarvitse mainita elämästäni ja suhteestani herra\nBlessingtoniin. Nyt on vain kertomatta, mikä minut toi tänä iltana\ntänne.\n\n\"Muutamia viikkoja sitten tuli herra Blessington luokseni sangen\nliikutetussa tilassa. Hän puhui eräästä Lontoon läntisessä osassa\ntehdystä murtovarkaudesta ja tuntui olevan tapauksesta tavattoman\nhuolestunut. Hän selitti jo samana päivänä panevansa ikkunoihimme ja\noviimme vahvemmat lukot. Koko viikon ajan oli hän levottomassa tilassa.\nHän katseli alinomaa ulos ikkunoista ja lakkasi kävelemästä päivällisen\nedellä, kuten hänellä ennen oli tapana tehdä. Näytti siltä kuin hänellä\nolisi ollut kuolettava tuska jostakin, mutta kysyttyäni häneltä, tuli\nhän niin vihaiseksi, että minun oli pakko vaihtaa puheenaiheeni.\nAsteettain katosi hänen levottomuutensa ja se oli jo melkein kokonaan\nhaihtunut, kun taas uusi tapaus häntä säikytti siihen määrin että hän\nnäytti kadottaneen koko mielenmalttinsa.\n\n\"Syy oli seuraava. Pari päivää sitten sain minä kirjeen, jonka nyt luen\nteille. Kirjeessä ei ollut osotetta eikä päivämäärää ja se kuuluu:\n\n\"'Eräs nykyään Englannissa asustava venäläinen aatelismies tahtoo\nmielellään saada tohtori Percy Tvelyanin lääkärinhoitoa. Hänellä on\nollut jo vuosikausia kataleptisia kohtauksia, joita tohtori Trevelyan\non tutkinut. Hän aikoo tulla käymään huomisiltana neljännestä yli kuusi\nja toivoo, että tohtori Trevelyan hyväntahtoisesti olisi sinä aikana\nkotona.'\n\n\"Kirje oli minusta erittäin hauska, sillä vaikein seikka katalepsiaa\ntutkittaessa on siinä, että tauti ilmenee niin aniharvoin. Minä olin\nsentähden määrätyllä kellonlyönnillä kotonani vastaanottohuoneessa.\nPalvelija osotti odotetun potilaan sisään. Hän oli vanhanpuoleinen\nmies, hyvin laiha, hiljainen ja jokapäiväisen näköinen, eikä millään\ntavoin vastannut sitä kuvittelua, jonka saa venäläisestä\naatelismiehestä. Enemmän olin minä kumminkin kummastunut hänen\ntoverinsa ulkonäöstä. Tämä oli tavattoman kaunis ja hyvin nuori mies,\ntumma ja tulinen näöltään, jäsenet ja rinta kuin Herkuleella. Hän\npiteli vanhaa miestä kainalon alta kiinni ja saattoi hänet tuolille\nsellaisella hellyydellä, ettei sitä olisi voinut odottaa hänen\nnäköiseltään mieheltä.\n\n\"'Suokaa anteeksi, että tulen sisään', sanoi hän vähän murteellisella\nenglanninkielellä. 'Tämä on minun isäni ja hänen terveytensä on\nluonnollisesti minulle sangen tärkeä.'\n\n\"Minä olin hänen levottomuudestaan liikutettu.\n\n\"'Kenties te tahdotte jäädä sisään neuvottelun ajaksi?'\n\n\"'En suinkaan missään nimessä', sanoi hän kauhistuneena. 'Se on minulle\nliian surullinen aine. Jos minä näkisin isäni jossakin tuollaisessa\nkauheassa kohtauksessa, niin minä tuskin voisin elää sen yli. Minun\nhermostoni on sangen herkkä. Teidän suostumuksellanne odotan minä\ntoisessa huoneessa siksi kun te puhelette isäni kanssa.'\n\n\"Minä suostuin hänen pyyntöönsä ja hän poistui. Sairas ja minä aloimme\nnyt keskustella sairaudesta ja minä tein samalla tarkkoja\nmuistiinpanoja. Miehen intelligenssi ei ollut kovin suuri, ja hänen\nvastauksensa olivat usein horjuvia, mikä luullakseni riippuu hänen\nvajanaisesta englanninkielentaidostaan. Vihdoin hän lakkasi vastaamasta\nja kääntyessäni häneen päin, säikähdin minä nähdessäni hänen istuvan\nsuorana tuolissa, tuijottavan minuun tyhjällä ja liikkumattomalla\nkatseella. Hän oli taas saanut tuon kummallisen taudin kohtauksen.\n\n\"Ensin tunsin minä myötätuntoisuutta miesraukkaa kohtaan, mutta\ninnostuin heti saadessani tilaisuuden lähemmin tutkia tapausta. Minä\ntein muistiinpanoja potilaan valtasuonesta ja lämpösuhteista, koettelin\nhänen lihastensa kankeutta sekä otin huomioon muutamia tahdottomia\nliikunnoita. Minä en tavannut niissä mitään säännöllisestä poikkeavaa,\nmikä oli sopusuhtaista aikaisempien kokemusteni kanssa. Minä olin\nuseita kertoja ennen hyvällä menestyksellä antanut potilaitteni\nhengittää amylinitratia ja tahdoin nyt taas koettaa sen vaikutusta.\nPullo oli laboratorihuoneessani ja minä jätin sairaan tuoliin ja menin\nsitä hakemaan. Ollen pakotettu etsimään sitä ennen kuin löysin, palasin\nvasta viiden tai kuuden minuutin perästä. Ajatelkaapa kummastustani kun\nminä huomasin huoneen tyhjänä ja sairaan poissa. Minä menin heti\nodotushuoneeseen. Poika oli myöskin kadonnut. Eteisen ovi oli kiinni,\nmutta ei lukossa. Palveluspoikani oli äsken tullut ja sangen hidas. Hän\nodottaa tavallisesti keittiössä ja tulee sisään ainoastaan sulkeakseen\noven potilaiden mentyä, kun minä soitan vastaanottohuoneen kelloa. Hän\nei ollut kuullut vieraiden menoa ja asia jäi niin ollen sangen\nsalaperäiseksi. Herra Blessington palasi kävelyltään vähän sen jälkeen,\nmutta minä en virkkanut tapahtumasta mitään, sillä, totta puhuen, olen\ntottunut puhelemaan hänen kanssaan mahdollisimman vähän.\n\n\"Minä luulin nyt, etten enää koskaan tapaisi sitä venäläistä\naatelismiestä ja hänen poikaansa. Hämmästyin sentähden suuresti\nhuomatessani heidän molempien seuraavana iltana tulevan samaan aikaan\nvastaanottohuoneeseeni samalla tavalla kuin edellisenäkin päivänä.\n\n\"'Minun täytyy pyytää teiltä anteeksi eilistä äkillistä katoamistani',\nsanoi venäläinen.\n\n\"'Minä tunnustan olleeni hyvin hämilläni siitä', vastasin minä.\n\n\"'Asian laita on nim. sellainen, että minun ymmärrykseni on tällaisten\nkohtausten jälkeen aina sangen sekaisin. Minä unhotan kaikki, mitä\njuuri edellä on tapahtunut. Minä olin heräävinäni vieraassa huoneessa\nja menin teidän poissaollessamme kadulle jonkunlaisessa horrostilassa.'\n\n\"'Ja nähtyäni isäni menevän odotushuoneen oven ohi, luulin minä\nkeskustelun loppuneen', sanoi poika. 'Minä en käsittänyt tapahtumasta\nmitään ennen kuin olimme kotona.'\n\n\"'No niin', sanoin minä, 'mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, mutta minä\nolin eilen sangen hämilläni. Jos tahdotte mennä odotushuoneeseen, niin\nvoimme taas jatkaa keskeytynyttä neuvotteluamme.'\n\n\"Puolen tunnin ajan me keskustelimme vanhan herran taudin\ntunnusmerkeistä ja kirjoitettuani hänelle muutamia reseptejä meni hän\npojan käsivarten nojaten matkoihinsa.\n\n\"Se tapahtui herra Blessingtonin kävelytunnilla. Hetkisen perästä\nkuulin minä hänen tulevan kotiin ja menevän huoneeseensa. Pari tuntia\nmyöhemmin juoksi hän alas ja ryntäsi huoneeseeni kauhistuksesta\nvilliytyneenä.\n\n\"'Kuka on ollut minun huoneessani?' huudahti hän.\n\n\"'Ei kukaan', vastasin minä.\n\n\"'Se on valetta', sanoi hän. 'Tulkaa ylös ja katsokaa itse.'\n\n\"Minä en puhu hänen raa'asta puhetavastaan, sillä hän oli pelosta\npuoliksi pois järjiltään. Tultuani hänen huoneeseensa, osoitti hän\nminulle useita likapilkkuja vaalealla matolla.\n\n\"'Väitättekö niiden olevan minun jälkiäni?'\n\n\"Ne olivat todellakin paljon suuremmat hänen jälkiään ja olivat vallan\ntuoreet. Iltapäivällä satoi ja venäläinen potilas poikineen olivat\nainoat, jotka kävivät luonani koko iltapäivällä. Odotushuoneessa\nistuneen miehen on jostakin tuntemattomasta syystä täytynyt mennä herra\nBlessingtonin huoneeseen, sillä aikaa kuin minä puhelin isän kanssa. Ei\nmitään ollut kadonnut eikä liikutettu, mutta Blessington tuntui olevan\ntapahtumasta enemmän liikutettu kuin luulinkaan, vaikka asia oli kyllin\nvakava riistämään mielenrauhan keltä hyvänsä. Hän istahti itkien\nnojatuoliin ja minä tuskin sain häntä puhumaan mitään yhtenäistä. Hän\nehdotti, että minä tulisin hakemaan teitä. Minä huomasin sen olevan\nsuureksi hyödyksi asian ratkaisulle, sillä se näyttää sangen\nkummalliselta, vaikkakin luulen hänen liioittelevan. Jos te tahdotte\nseurata minua nyt vaunulla, niin te kenties voitte lohduttaa häntä,\nvaikka ette voisikaan selittää tuota kummallista tapahtumaa.\"\n\nSherlock Holmes oli innostuneena kuunnellut tätä pitkää kertomusta ja\nhänessä voin huomata heränneen harrastusta asiaan. Hänen naamansa oli\nyhtä liikkumaton kuin koskaan ennen, mutta hänen silmäluomensa olivat\nlaskeutuneet enemmän ja enemmän ja hänen piippunsa savu tuprahteli yhä\npaksumpana tohtori Trevelyanin kummallisen kertomuksen jatkuessa.\nVieraamme lopetettua hyppäsi Holmes ylös tuoliltaan, ojensi minulle\nhattuni, pani omansa päähänsä ja seurasi tohtoria ulos. Neljännestuntia\nmyöhemmin nousimme vaunuista tohtori Trevelyanin talon edustalla Brook\nStreetillä. Se oli noita hiljaisia taloja, jotka aina kuuluvat\nlääkärien vastaanottohuoneisiin läntisessä Lontoossa. Palveluspoika\navasi meille oven ja olimme juuri nousemassa leveitä, matoilla\nhuolellisesti peitettyjä portaita ylös, kun tapahtui jotakin, joka\nehkäisi meidän askeleemme. Kaasuliekki sammutettiin äkkiä portaissa ja\nme kuulimme pimeästä vienon, vavahtelevan äänen:\n\n\"Minulla on pistooli\", virkkoi ääni, \"ja minä vannon, että minä ammun,\njos te tulette lähemmäksi.\"\n\n\"Tämähän on todellakin liian naurettavaa\", sanoi tohtori Trevelyan.\n\n\"Oletteko sitten tohtori\", sanoi ääni helpotuksen huokauksella. \"Mutta\nnuo toiset herrat, ovatko ne samoja miehiä, mitä näyttävät olevan?\"\n\nMe huomasimme tulleemme hyvin tarkoin tarkastetuiksi pimeässä.\n\n\"Niinpä niin, se on hyvä\", kuului ääni lopuksi. \"Te voitte nyt tulla\nylös. Pahoittelen sitä, että mahdollisesti olen teitä säikytellyt\nvaroitustoimenpiteilläni.\"\n\nNäin sanoessaan hän sytytti taas kaasun ja me näimme edessämme miehen,\njonka ulkomuoto ja ääni todistivat hänen hermostonsa huonoutta. Hän\noli hyvin laiha, mutta samalla voi huomata hänen ennen olleen\nlihavammankin. Hänen ihonsa riippui kasvoilla löysillä, pussimaisilla\npoimuilla, kuten verikoiran huulet. Hänen ihonsa oli sairaloinen ja\nhänen ohut, punertava tukkansa näytti pelosta törröttävän aivan\npystyssä. Hänellä oli kädessään pistooli, jonka hän pisti taskuunsa\nmeidän lähestyessämme.\n\n\"Hyvää iltaa, herra Holmes\", sanoi hän. \"Minä olen kovin kiitollinen,\nettä te heti tulitte tänne. Ei kukaan ole koskaan ollut suuremmassa\navun tarpeessa kuin minä. Minä otaksun tohtori Trevelyanin kertoneen\ntuon selittämättömän murtautumisen minun huoneeseeni.\"\n\n\"Kyllä hän on sen kertonut\", sanoi Holmes. \"Mitä miehiä nuo kaksi\nolivat ja minkätähden he tahtoovat teitä vahingoittaa?\"\n\n\"Niin, niin, sitä on vaikea sanoa\", sanoi Blessington hermostuneesti.\n\"Te ette varmaankaan odota, että minun pitäisi se sanoa, vai kuinka,\nherra Holmes.\"\n\n\"Luuletteko todellakin, ettette itse sitä tiedä?\"\n\n\"Tulkaa tänne sisään, niin olette kiltti, tulkaa vain hetkiseksi\nsisään?\"\n\nBlessington osotti meille tien makuukamariinsa, Se oli iso ja mukavasti\nkalustettu. \"Näittekö tuota\", sanoi hän ja osotti vuoteen jalan\njuuressa olevaa mustaa arkkua. \"Minä en ole ollut koskaan rikas, enkä\nole kuin kerran elämässäni toiminet voitonhimossa, sen herra Trevelyan\nkyllä hyvin tietää. Mutta minä en luota pankkeihin. Meidän kesken\nsanottuna on minulla kaikki vähät säästöni tuossa arkussa. Te voitte\nniinollen ymmärtää, mitä minulle merkitsee kun vieraat koettavat\ntunkeutua minun huoneeseeni.\"\n\nHolmes katsoi kysyvänä Blessingtoniin ja pudisti päätänsä.\n\n\"Minusta on mahdoton neuvoa teitä, jos te koetatte minua petkuttaa\",\nsanoi hän.\n\n\"Minä olen sanonut teille kaikki.\"\n\nHolmes pyörähti kantapäillään ympäri ja näytti hyvin halveksivan\nnäköiseltä.\n\n\"Hyvää yötä, tohtori Trevelyan.\"\n\n\"Teillä ei siis ole mitään neuvoa minulle annetavananne\", huudahti\nBlessington.\n\n\"Minä neuvon teitä, hyvä herra, puhumaan totta.\"\n\nMe olimme kadulla kotimatkalla. Olimme sivuuttaneet Oxford Streetin ja\nolimme puolitiessä Harlay Streetiltä, ennenkuin kuulin sanaakaan\nSherlock Holmesilta.\n\n\"Minä olen pahoillani narrattuani sinut ulos ilman aikojaan\", virkkoi\nhän vihdoinkin. \"Tämän asian alla piilee sangen hauska juttu.\"\n\n\"Minulla ei ole aavistustakaan, mikä tässä voisi piillä, minun täytyy\nse tunnustaa.\"\n\n\"No niin, on aivan selvää, että on olemassa kaksi miestä -- kenties\nuseampiakin -- jotka aikovat päästä tuohon Blessingtoniin käsiksi. Minä\nolen aivan varma, että ensimäisellä sekä toisella käynnillä oli tuo\nnuori mies Blessingtonin huoneessa, sillä aikaa kuin hänen apumiehensä\nviekkaalla keksinnöllä piteli tohtoria tietämästä, mitä oli tekeillä.\"\n\n\"Entäs tuo katalepsia?\"\n\n\"Se on taitavaa matkimista, vaikken minä uskalla heittää sellaista\nsyytöstä spesialistiamme vastaan. Sitä sairautta on hyvin helppo\nmatkia. Minä olen itsekin tehnyt sitä samaa.\"\n\n\"Aivan sattumalta oli Blessington molemmilla kerroilla ulkona. Syynä\ntuon tavattoman neuvotteluajan valitsemiseen oli nähtävästi halu päästä\nvakuutetuksi, ettei ketään muita sairaita olisi odotushuoneessa.\nKumminkin tapahtui, että he määräsivät juuri saman ajan, jolloin\nBlessington oli kävelemässä. Tämä näyttää viittaavan siihen, etteivät\nhe oikein tienneet hänen elämäntapojansa. Jos he olisivat olleet\nrosvoja, niin olisivat he koettaneet etsiä hänen rahansa. Minä voin\nsitäpaitsi nähdä ihmisen silmistä, tahtooko hän pelastaa omaa\nnahkaansa. On uskomatonta, että Blessingtonilla olisi tietämättään\nkaksi niin vaarallista vihollista kuin nämä näyttävät olevan. Sentähden\nluulen hänen tietävän ketä nuo miehet ovat, mutta hän vaikenee jostakin\nsyystä. Mahdollisesti me huomenna tapaamme hänet puheliaammalla\ntuulella.\"\n\n\"Eikö ole muuta mahdollisuutta olemassa\", sanoin minä, \"se on tosin\nsangen uskomatonta, mutta se tuntuu kuitenkin uskottavalta. Eiköhän tuo\nkertomus kataleptisesta ryssästä ja hänen pojastaan olekin vain\nBlessingtonin talossa asuvan tohtori Trevelyanin keksintöä?\"\n\nMinä näin kaasunvalossa Holmesin hymyilevän tälle loistavalle\nkeksinnölleni.\n\n\"Paras ystävä\", sanoi hän, \"se oli ensimäisiä ratkaisuja, mitkä minulle\njuolahtivat mieleen, mutta minä sain heti vahvistuksen tohtorin\nkertomukseen. Nuori mies oli jättänyt jälkiä portaiden matolle, joten\nminun oli tarpeetonta katsella hänen jälkiään huoneessa. Hänen\nkengissään oli tylpät käret ja Trevelyanin kengissä taas suipot ja\nolivat ne ainakin kolmannes tuumaa pitemmät kuin tohtorin kengät. Sinun\ntäytyy sen vuoksi tunnustaa, ettei ole epäilemistäkään tuon nuoren\nmiehen huoneessa olosta, mutta me voimme nyt nukkua tämän asian päälle,\nsillä minä ihmettelisin jollemme huomenna kuulisi jotain Brook\nStreetiltä.\"\n\nSherlock Holmesin ennustus toteutuikin sangen surullisella tavalla.\nKello puoli kahdeksan aamusella huomasin hänet vuoteeni vieressä\nyönuttuun puettuna.\n\n\"Vaunut odottavat meitä ulkona\", sanoi hän.\n\n\"Mitä on tekeillä?\"\n\n\"Se on tuo Brook Streetin asia.\"\n\n\"Oletko saanut mitään uutisia?\"\n\n\"Surullisia, mutta salaperäisiä. Lue tämä muistikirjan lehti: 'Herran\ntähden, tulkaa pian P.T.', kirjoitettuna lyijykynällä. Ystävämme\ntohtorin on täytynyt olla sangen liikutettu tätä kirjoittaessaan, Tule\nystäväni, sillä se on pakottava kutsumus.\"\n\nNeljännestunnin kuluttua me olimme tohtori Trevelyanin luona. Tohtori\notti meidät vastaan säikähtäneen näköisenä.\n\n\"Voi mikä onnettomuus\", huudahti hän kädet silmien edessä.\n\n\"Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"Blessington on tehnyt itsemurhan!\"\n\nHolmes vihelti hiljaa.\n\n\"Hän on varmaan hirttäytynyt yöllä.\"\n\nMe menimme sisään ja seurasimme tohtoria hänen makuuhuoneeseensa.\n\n\"Minä tuskin tiedän mitä on tehtävä\", sanoi hän. \"Poliisi on jo siellä\nylhäällä. Se on järkyttänyt minua kauheasti.\"\n\n\"Koska te sen huomasitte?\"\n\n\"Hän joi joka aamu kupin teetä. Ja palvelijattaren mennessä tänä aamuna\nkello seitsemän teekupin kanssa sisään riippui tuo onneton keskellä\nhuonetta koukussa, jossa tavallisesti pidetään lamppua. Hän oli\nhypännyt sen suuren arkun kannelta, jonka hän eilen näytti teille.\"\n\nHolmes seisoi hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena.\n\n\"Mutta teidän luvallanne tahtoisin minä minä mielelläni mennä ylös\ntutkimaan asiaa.\"\n\nMe menimme molemmat ylös tohtorin seurassa.\n\nSiellä oli kauhea näky silmäimme edessä sisääntullessamme kuolleen\nhuoneeseen. Minä olen jo ennen maininnut Blessingtonin naaman\npussimaisesta näöstä. Siinä hän nyt riippui katossa, kaula pitkäksi\nvenyneenä, naama kierona ja tuskin ollenkaan ihmisnaaman näköisenä. Hän\noli puettu pitkään yöpaitaansa, ja hänen pöhöttyneet kinttunsa ja\njalkansa riippuivat aivan rentoina. Hänen vierellään seisoi\npoliisi-inspehtori ja kirjoitteli muistiinpanojansa.\n\n\"Kah, herra Holmes\", sanoi hän ystäväni tullessa sisään. \"Olipa hauska\nnähdä teitä.\"\n\n\"Hyvää huomenta, herra Lanner\", vastasi Holmes. \"Ette kai pidä minua\nhaitallisena. Oletteko kuullut tähän surmanäytelmään johtavista\ntapahtumista?\"\n\n\"Kyllä minä olen vähän niistä kuullutkin.\"\n\n\"Mikä on teidän mielipiteenne asiasta?\"\n\n\"Käsittääkseni oli mies pelon takia pois järjiltään. Hän on nukkunut\nkauan vuoteessa, kuten huomaatte hänen ruumiinsa jättämästä kuopasta.\nItsemurhat tehdään tavallisesti tuossa kello viiden tienoissa aamulla.\nHän on luultavasti hirttäytynyt siihen aikaan. Asia näyttää olleen\nhyvin harkittu.\"\n\n\"Minä luulisin lihasten kankeudesta päättäen miehen olleen kuolleen\nkolmisen tuntia\", sanoin minä.\n\n\"Oletteko huomanneet huoneessa mitään erinomaista?\" kysyi Holmes.\n\n\"Löysin ruuvimeisselin ja muutamia ruuvinauloja pesupöydältä. Hän\nnäyttää myös tupakoineen paljon yön aikana, sillä tässä on neljä\nsikarinpätkää, jotka olivat lattialla.\"\n\n\"Hm\", sanoi Holmes. \"Oletteko nähnyt hänen sikari-imukettaan?\"\n\n\"En ole sitä nähnyt.\"\n\n\"Oletteko sitten nähnyt hänen sikarikoteloansa?\"\n\n\"Se oli hänen nuttunsa taskussa.\"\n\nHolmes avasi kotelon ja haisteli yhtä siinä olevaa sikaria.\n\n\"Tämä on havannasikari\", sanoi hän, \"mutta nuo toiset ovat sellaisten\nsikarien pätkiä, joita hollantilaiset tuovat itä-intialaisista\nsiirtomaistaan. Ne ovat tavallisesti kiedotut olkiin ja ovat ohuempia\npituuteensa verraten kuin muut sikarilajit.\"\n\nHän otti nyt esille sikarinpätkät ja tutki niitä suurennuslasilla.\n\"Kaksi näistä sikareista on poltettu imukkeessa ja kaksi ilman. Kaksi\non leikattu jotenkin tylsällä veitsellä ja kaksi purtu vahvoilla\nhampailla. Tämä ei ole itsemurha, hyvä herra Lanner!\"\n\n\"Mahdotonta!\" huudahti poliisi-inspehtori.\n\n\"Miksi se on mahdotonta?\"\n\n\"Miksi toinen murhaisi toisen noin rumalla tavalla, kuin hirttämällä?\"\n\n\"Tästä meidän juuri tulee ottaa selkoa.\"\n\n\"Mutta miten ovat murhaajat tulleet taloon?\"\n\n\"Eteisen kautta.\"\n\n\"Mutta se oli tänä aamuna lukossa.\"\n\n\"Silloin on joku sen lukonnut murhamiesten jälestä.\"\n\n\"Minä olen nähnyt rikollisten jäljet eteisessä. Suokaa anteeksi\nhetkinen, niin minä kenties voin antaa teille tarkempia tietoja.\"\n\nHän meni ovelle ja väännettyään avainta tutki hän lukkoa tavallisella\ntavallaan. Sitten hän otti avaimen, joka oli sisäpuolella ja tutki\nsitä. Vuode, matto, tuolit, uuninreunusta, kuollut ruumis ja köysi\ntutkittiin kukin vuoroonsa tarkimmalla tavalla, kunnes Holmes vihdoin\nselitti olevansa tyytyväinen. Avustuksellani otti poliisi-inspehtori\nkuolleen alas ja asetti ruumiin lakanalle.\n\n\"Mistä tuo nuora on?\" kysyi Holmes,\n\n\"Se on leikattu tästä\", sanoi tohtori Trevelyan ja veti esille pitkän\nköyden, joka oli kääritty kokoon sängyn alle. \"Hän oli sangen levoton\ntulipalon takia ja sen vuoksi hänellä oli aina tämä köysi sängyn alla\nvoidakseen päästä ulos tulipalon syttyessä portaissa.\"\n\n\"Se on säästänyt heiltä hyvin paljon vaivaa,\" sanoi Holmes miettivästi.\n\"Niin, tapahtumat ovat sangen selvät ja minua kummastuttaisi, jollen\niltapäivällä voisi sanoa teille syytä, minkätähden he murhasivat tämän\nmiehen. Minä otan tämän Blessingtonin muotokuvan kanssani, se voi olla\nminulle hyvänä apuna.\"\n\n\"Mutta tehän ette ole kertoneet meille mitään\", huudahti tohtori.\n\n\"Tapahtumasta ei ole epäilemistäkään. Asiaan oli sotkeutuneena kolme\nhenkilöä, vanha ja nuori mies sekä eräs kolmas, josta en vielä ole ole\noikein selvillä. Kaksi ensimäistä ovat tietysti samoja, jotka\nnäyttelivät venäläisen aatelismiehen ja hänen poikansa osaa. Heistä on\nhelppo tehdä selko. Heidät laski taloon heidän rikostoverinsa. Jos minä\nsaan antaa teille herra inspehtori yhden neuvon, niin tulisi teidän\nvangita palveluspoika, joka on äskettäin tullut tohtorin palvelukseen.\"\n\n\"Se heittiö onkin jo hävinnyt\", sanoi tohtori, \"palvelustytöt ovat\nturhaan etsineet häntä ympäri koko talon.\"\n\nHolmes kohautti olkapäitään.\n\n\"Hän on pelannut sangen tärkeän osan tässä näytöksessä. Nuo kolme\nmiestä kulkivat varpaisillaan rappuja ylös, vanhempi ensin, nuori\nsitten ja tuntematon viimeisenä.\"\n\n\"Mutta paras Holmes\", huudahdin minä.\n\n\"Ei ole epäilemistäkään, että jäljet puhuvat totta. Minulla oli\neilisiltana oppitunti, joka selvitti kenen jäljet ovat. He menivät siis\nylös herra Blessintonin ovelle, joka oli lukossa. Teräslankapalasen\navulla he sitten väänsivät lukon auki. Suurennuslasittakin voi nähdä\nmerkin avaimessa kun lanka on painettu sitä vastaan.\n\n\"Huoneeseen tultuaan ovat murhamiehet varmaankin ensin sitoneet\nmurhatun suun. Kenties hän nukkui, on myöskin mahdollista, että hän oli\nniin masentunut pelosta, ettei hän voinut huutaa apua. Seinät ovat\ntäällä muuten niin paksut, ettei kukaan olisi kuullutkaan, jos hän\nolisi huutanutkin.\n\n\"Päästyään näin varmuuteen hänestä ovat he minun nähdäkseni pitäneet\nneuvottelun. Luultavasti se oli jonkunlainen tuomioistuin. Tuo\nneuvottelu näyttää kestäneen jonkun aikaa, sillä sikarit on poltettu\nsen kestäessä. Vanhempi mies istui tuossa korituolissa ja hän käytti\nsikari-imuketta. Nuorempi mies istui tuolla ja karisti sikarista porot\npiironkia vastaan. Kolmas henkilö käveli edestakaisin lattialla. Minä\nluulen Blessingtonin istuneen suorana vuoteessa, mutta en ole siitä\nkumminkaan varma.\n\n\"No niin, asia päättyi siten, että he hirttivät Blessingtonin. Teko oli\nniin hyvin valmisteltu, ainakin minun luullakseni, että heillä oli\njonkunlainen hissilaitos tai väkipyörä, jolla hänet nostettiin\nriippumaan. Nuo ruuvit ja ruuvimeisseli olivat aiotut sen\nkiinnittämistä varten. Löydettyään lampunkoukun säästyi heiltä tietysti\naikaa. Päätettyään ilkityönsä menivät he matkoihinsa ja heidän\napulaisensa sulki oven.\"\n\nMe olimme kaikki seuranneet suurimmalla mielenkiinnolla tätä öistä\nmurhenäytelmää. Holmes oli päässyt sen perille jälkiä tutkimalla, jotka\nolivat niin hienot ja yksityiskohtaiset, että me, hänen niitä\nosottaessaan, tuskin voimme seurata hänen puhettaan. Poliisi-inspehtori\nriensi heti ulos, saadakseen selkoa palveluspojasta ja Holmes ja minä\nmenimme Baker Streetille syömään aamiaista.\n\n\"Minä palaan kello neljä\", sanoi hän. \"Sekä inspehtorin että tohtorin\ntulee tavata minut silloin täällä ja toivon silloin voivani selittää ne\nepäselvät kohdat, jotka vielä ovat jälellä.\"\n\nVieraamme saapuivat määrätyllä kellonlyönnillä, mutta Holmesin tuloon\nkului kokonainen neljännestunti. Minä huomasin heti hänen onnistuneen\ntutkimuksissaan.\n\n\"Onko teillä, inspehtori, mitään uutisia\", kysyi hän.\n\n\"Me olemme saaneet pojan kiinni.\"\n\n\"Sepä oli erinomaista! Minulla on murhamiehet.\"\n\n\"Oletteko saanut heidät kiinni\", sanoimme kaikki yhtaikaa.\n\n\"Niin, minä tiedän ketä he ovat. Tuo niinkutsuttu Blessington oli,\nkuten luulinkin, poliisille tuttu henkilö, kuten hänen murhaajansakin.\nNiiden nimet olivat Biddle, Hayward ja Moffat.\"\n\n\"Mitä, samatko, jotka murtautuivat Worthington-pankkiin?\" huudahti\ninspehtori.\n\n\"Aivan niin\", sanoi Holmes,\n\n\"Silloin on Blessingtonin täytynyt olla Sutton!\"\n\n\"Aivan oikein!\" sanoi Holmes,\n\n\"Koko asia on siis selvä kuin päivä\", sanoi inspehtori.\n\nTrevelyan ja minä katselimme kummastuneina toisiimme.\n\n\"Ettekö muista tuota kuuluisaa murtautumista Worthington-pankkiin\",\nsanoi Holmes. \"Viisi miestä oli sotkeutunut asiaan. Nämä neljä ja\nviides, jonka nimi oli Cartwrigth. Pankin vahtimestari Tabin mestattiin\nja rosvot pakenivat, mukanaan kuusituhatta puntaa. Se tapahtui v. 1870.\nKaikki viisi vangittiin, mutta todistukset eivät olleet mitenkään\nsitovia. Tämä Blessington eli Sutton, joka oli kaikista pahin, antoi\nilmi toverinsa. Hänen todistuksensa nojalla Cartwrigth mestattiin, ja\ntoiset saivat kukin viidentoista vuoden vankeuden. Päästyään äskettäin\nvapaalle jalalle, ryhtyivät he nyt, kuten voitte ymmärtää, etsimään\npettäjää ja kostamaan kumppaninsa kuoleman. Kahdesti koettivat he saada\nhänet käsiinsä, mutta eivät onnistuneet, mutta kolmannella kerralla\njoutui hän kiinni. Pitääkö minun selittää teille vielä lisää, tohtori\nTrevelyan?\"\n\n\"Minusta te olette selittäneet kaikki erinomaisella tavalla.\nEpäilemättä hän, nähtyään sanomalehdistä toisten vapaaksipääsyn, juuri\nsamana päivänä oli sangen liikutettu.\"\n\n\"Aivan oikein. Hänen puheensa sisäänmurtautumisesta oli vain\nkeksittyä.\"\n\n\"Mutta miksi ei hän tahtonut sanoa teille tätä kaikkea?\"\n\n\"Tuntien niin tarkkaan toverien kostonhimon, koetti hän mahdollisimman\nkauan piilotella. Hänen salaisuutensa oli niin häpeällistä laatua,\nettei hän voinut sitä ilmaista. Tuo kurja oli kumminkin Britannian\nlakien suojassa, enkä minä epäile teidän, herra inspehtori, voivan\nosottaa, että vaikka lain turva välistä ei ole kylliksi, niin on\nkuitenkin olemassa oikeuden miekka, rankaisemaan syyllisiä,\" sanoi\nSherlock Holmes.\n\nNäin kävi sairaalle lääkärin luona Brook Streetillä. Tästä yöstä alkaen\nei kuultu enää puhuttavan noista kolmesta murhamiehestä, ja luuli\npoliisi niiden olleen matkustajien joukossa höyrylaiva \"Norah\nCreinalla\", joka kohta tämän tapahtuman jälkeen upposi kaikkine\njoukkoineen Portugalin rannikon läheisyydessä. Oikeudenkäynti\npalveluspoikaa vastaan ei päättynyt koskaan todistajien puutteessa,\neikä Brook Streetin tapahtumaa ole vielä koskaan tätä ennen\nkokonaisuudessaan julaistu.\n\n\n\n\nKREIKKALAISEN TULKIN SEIKKAILUT.\n\n\nPitkän sydämellisen ystävyyteni aikana Sherlock Holmesin kanssa en\nollut hänen kuullut koskaan puhuvan mitään sukulaisistaan ja harvoin\noli hän vain viitannut lapsuutensa aikaan. Tämä vaiteliaisuus hänen\npuoleltaan oli lisännyt sitä omituista vaikutusta, minkä hän oli aina\nminuun tehnyt, kunnes minä vihdoin aloin pitää häntä ainoalaatuisena\nihmisenä, aivoina ilman sydäntä, personallisuutena, jolta puuttui\nyleisinhimillisiä sympatioja, mutta jolla oli ylenmäärin älyä.\n\nHänen inhonsa naisia kohtaan ja vastenmielisyytensä tehdä uusia\ntuttavuuksia olivat molemmat kuvaavia hänen luonteelleen, mutta vielä\nenemmän hänen välttelemisensä vähääkään viittaamasta omaan\nperheeseensä. Minä olin alkanut luulla hänen vanhempiensa ja kaikkien\nsukulaistensa kuolleen, mutta eräänä päivänä alkoi hän suureksi\nkummastuksekseni puhua veljestään.\n\nSe tapahtui eräänä sunnuntaina, iltapäivällä, kohta teen juotuamme. Me\nistuimme ja puhelimme ja keskustelu siirtyi vähitellen urheiluseuroista\nmaanradan kaltevuuden syihin ja tulimme vihdoin kysymykseen atavismista\nja perinnöllisistä ominaisuuksista. Me puhelimme enimmän siitä\nseikasta, mihin määrin joku varma ominaisuus yksilössä riippuu hänen\nesivanhemmistaan ja mihin määrin hänen kasvatuksestaan.\n\n\"Sinuun nähden\", sanoin minä, \"näyttää minusta kaikista kertomuksistasi\npäättäen, että terävä huomiokykysi ja omituinen helppous oikeiden\njohtopäätösten tekemiseen kokonaan riippuisi sinun omasta\njärjestelmällisestä näiden lahjojesi harjoittamisesta.\"\n\n\"Muutamissa tapauksissa se on totta\", sanoi hän miettiväisenä. \"Minun\nesi-isäni olivat maanomistajia maalla ja näyttävät eläneen samalla\ntavalla kuin muutkin heidän luokkaansa kuuluvat ihmiset. Kumminkin ovat\nkaikki erityislahjani minulla veressäni ja kenties tulleet perintönä\nisäni äidiltä, joka oli ranskalaisen taiteilijan Vernetin sisar.\nTaiteilijalahja veressä ilmenee usein mitä kummallisimmissa muodoissa.\"\n\n\"Mutta mistä sinä tiedät juuri perineesi nuo erikoisominaisuutesi?\"\n\n\"Siitä että veljelläni Mycroftilla on samat lahjat kuin minullakin ja\nvielä paljon suuremmassa määrässä.\"\n\n\"Tämä oli todellakin uutinen. Jos Englannissa olisi toinenkin niin\ntavattoman lahjakas henkilö, niin miten olisi mahdollista, ettei\npoliisi eikä yleisökään olisi kuullut hänestä puhuttavan?\" Minä kysyin\nHolmesilta tätä ja viittasin luulevani hänen vaatimattomuutensa saaneen\nhänet tunnustamaan veljensä etevämmyyden.\n\nHolmes nauroi minun mietteilleni,\n\n\"Hyvä Watson\", sanoi hän, \"minä en kuulu niihin, jotka pitävät\nvaatimattomuutta hyveenä. Ajattelijalle pitää kaiken näyttää\nsellaiselta kuin se on, ja itsensä halventaminen on yhtä paljon\ntotuudesta poikkeamista kuin oman lahjakkuutensa ylisteleminen. Minä\nväitän Mycroftilla olevan terävämmän huomiokyvyn kuin itselläni ja\nvarma saat olla siitä, että minä puhun totta.\"\n\n\"Onko hän sinua nuorempi?\"\n\n\"Ei, hän on seitsemän vuotta vanhempi minua.\"\n\n\"Mutta mistä johtuu, että hän on vallan tuntematon?\"\n\n\"Kyllä hän on sangen hyvin tunnettu omassa piirissään.\"\n\n\"Missä se sitten on?\"\n\n\"No, esim. Diogenesklubissa.\"\n\nMinä en ollut koskaan kuullut puhuttavan tuosta klubista, ja kasvonikin\nvarmaan samaa osottivat, sillä Holmes otti kellon taskustaan.\n\n\"Diogenesklubi on kummallisin klubi koko Lontoossa ja Mycroft on eräs\nsen omituisimmista ihmisistä. Hän on aina klubissa kello neljännestä\nvailla viidestä kahtakymmentä minuuttia yli kahdeksaan. Nyt on kello\nkuusi ja jos sinua huvittaa kävellä tänä kauniina iltana, niin esitän\nsinut parille kuriositeetille.\"\n\nViiden minuutin perästä olimme kadulla matkalla Regent Circukseen.\n\n\"Sinä ihmettelet\", sanoi Holmes, \"minkätähden veljeni ei käytä\nlahjojansa etsivän poliisin ammattiin. Hän ei voi käyttää niitä tähän\ntarkoitukseen.\"\n\n\"Mutta minä luulin sinun sanoneen --!\"\n\n\"Minä sanoin hänen olevan etevämmän itseäni tekemään huomioita ja\nvetämään oikeita johtopäätöksiä. Jos etsivän poliisin taito riippuisi\npuhumisesta istuen nojatuolissa, niin olisi veljeni suurin\nrikosjuttujen ajaja, mitä ikinä on elänyt. Mutta häneltä puuttuu\ntäydellisesti sekä kunnianhimo että tarmo. Hän ei edes tahdo vaivautua\ntarkastamaan omien ratkaisujensa oikeudellisuutta ja sallii mieluummin\npidettävän johtopäätöksiään väärinä kuin näkee vaivan todistaakseen\nniiden olevan oikeita. Monesti olen tuonut hänelle tehtävän, johon hän\non antanut myöhemmin oikeaksi havaitun ratkaisun, Samoin on hän aina\nvallan mahdoton saamaan rohkeutta suorittamaan todellisessa elämässä\nmuutamia seikkoja, jotka ovat välttämättömiä rikosasian esittämiseksi\ntuomarille oikeudenkäynnissä.\"\n\n\"Hän ei ole siis ammatiltaan rikosasiamies?\"\n\n\"Ei suinkaan. Niitä lahjoja, joilla minä ansaitsen toimeentuloni,\nkäyttää hän väin vapaahetkinään ajankulukseen aivan vain\ntaiteenharrastajan tavoin. Hänellä on aivan tavattoman hyvä\nmatemaattinen pää ja hän hoitaa pääkirjoja muutamissa\nhallitusdepartementeissa. Mycroft asuu Pall Mallilla ja menee joka aamu\nhallitusrakennuksiin Whitehalliin ja palaa sieltä joka ilta. Vuodesta\nvuoteen ei hän kävele tämän enempää, eikä häntä tapaa koskaan muualla\nkuin Diogenesklubissa, joka on aivan hänen huoneensa vastapäätä.\"\n\n\"Minä en muista ennen kuulleeni sen klubin nimeä.\"\n\n\"Se on hyvin uskottavaa. Lontoossa on, kuten tiedät, monta miestä,\njoista toiset kainoudesta, toiset taas ihmisvihasta karttavat\nkanssaihmistensä seuraa. Sitä vastoin ei heillä ole mitään sanomista\nmukavia tuoleja ja viimeisiä aikakauskirjoja vastaan. Tällaisten\nihmisten laskuun perustettiin Diogenesklubi ja nyt kuuluu siihen\nLontoon useimmat seuraelämää kammovat miehet. Ei kukaan jäsen saa\nvälittää vähintäkään toisista jäsenistä. Klubissa ei saa puhua muualla\nkuin vastaanottohuoneessa. Kolme rikosta tätä sääntöä vastaan on\nriittävä puheliaan jäsenen sulkemiseen klubin yhteydestä. Veljeni\nkuuluu sen perustajiin ja on minusta sen ilmasto ollut usein sangen\nrauhoittava.\"\n\nMe olimme keskustellessamme ehtineet Pall Mallliin ja menimme St.\nJamesin palatsin suuntaan. Sherlock Holmes pysähtyi erään talon\nedustalle aivan lähellä hyvin tunnettua Carltonklubia ja taas uudestaan\nminua varoitettuaan puhumasta menimme eteiseen. Etusalin lasioven läpi\nnäin suuren, loistavan huoneen, jossa istui iso joukko miehiä ja\nlueskeli mukavissa nojatuoleissa. Holmes vei minut sisään erääseen\npieneen huoneeseen, joka oli Pall Mallille päin ja jätti minut\nhetkeksi. Hän palasi erään herran seurassa, jonka minä heti huomasin\nolevan hänen veljensä.\n\nMycroft Holmes oli paljon suurempi ja lihavampi kuin Sherlock. Hänen\nruumiinsa oli hyvin lihava, mutta hänen naamansa oli sen lihavuudesta\nhuolimatta säilyttänyt jotakin siitä terävästä ilmeestä, joka oli\nSherlockissa niin silmäänpistävä. Hänen silmänsä olivat tavattoman\nvesiharmaat ja näyttivät aina säilyttävän sen poissaolevan ilmeen,\njonka olin huomannut ystävässäni Sherlockissa ainoastaan silloin kuin\nhän pinnisti älyään kaikkein äärimäisyyteen asti.\n\n\"On suuri huvi tehdä tuttavuutta kanssanne, tohtori Watson\", sanoi hän\nojentaen kätensä, joka muistutti karhun kämmentä. \"Sherlockin\nkertojaksi tultuanne kuulen minä kaikkialla puhuttavan hänestä.\nKuulepas, Sherlock, minä odotin sinua tänne viime viikolla,\nneuvotellakseni kanssasi tuosta Mansion housen rikoksesta. Minä luulin,\nettet sinä kenties voinut päästä oikeille jälille.\n\n\"Minä ratkaisin sen\", sanoi ystäväni hymyillen.\n\n\"Sen on luonnollisesti tehnyt Adams.\"\n\n\"Niin onkin, Adams.\"\n\n\"Minä olin varma siitä alusta alkaen.\"\n\nMolemmat veljet istahtivat ikkunan viereen.\n\n\"Tämä paikka on oikea sille, joka tahtoo tutkia ihmissukua\", sanoi\nMycroft. \"Katsokaapahan, miten hyviä tyyppejä täällä kulkee ohi.\nKatsokaapa vain noita kahta miestä, jotka tulevat katua pitkin juuri\ntässä silmänräpäyksessä.\"\n\n\"Tarkotatko sinä biljardimarkusta ja tuota toista?\"\n\n\"Niin, minkä vekkulin sinä luulet tuon toisen olevan?\"\n\nMolemmat kysymyksenalaiset miehet pysähtyivät erään ikkunan eteen\ntoiselle puolen katua. Muutamat liitumerkit toisen miehen taskun\nyläpuolella olivat ainoat merkit biljardipelistä, mitä hänessä voin\nhuomata. Toinen oli pieni tummaihoinen mies, jolla oli hattu\ntakaraivolla ja joitakin kääröjä kainalossa.\n\n\"Se on luullakseni joku entinen sotilas\", sanoi Sherlock.\n\n\"Joka on aivan äskettäin saanut eron\", sanoi veli.\n\n\"Hän on palvellut Intiassa.\"\n\n\"Hän on aliupseeri.\"\n\n\"Minä luulen hänen kuuluneen tykistöön\", sanoi Sherlock.\n\n\"Hän on leski.\"\n\n\"Hänellä on yksi lapsi.\"\n\n\"Eipähän, hänellä on, poikaseni, useita lapsia, useita lapsia.\"\n\n\"Kuulkaa nyt\", sanoin minä nauraen, \"tämä menee nyt vähän liian\npitkälle.\"\n\n\"Eipäs menekään\", sanoi Sherlock, \"ei ole ollenkaan vaikea sanoa, että\ntuon ryhtinen mies, noin auktoriteetin näköinen ja auringonpaahtama on\nsotilas, on enemmän kuin raaka sotamies eikä kauan sitten palannut\nIntiasta.\"\n\n\"Hänen äskeistä palveluksesta eroaan todistaa sekin, että hänellä on\nvieläkin säännönmukaiset sotilassaappaat\", sanoi Mycroft. \"Hän ei\nkävele ratsumiehen lailla, mutta hänen voi nähdä pitäneen lakkia\ntoisella korvalla, sillä hänen ihonsa on sieltä vähän vaaleampi. Hän on\nliian raskas ollakseen vallinluoja ja niin ollen on todennäköistä, että\nhän on ollut tykkiväessä.\"\n\n\"Korkea surunauha hatussa osottaa hänen kadottaneen jonkun läheisen\nomaisensa. Hänen itsensä ulkona ostoksilla olo todistaa, että häneltä\non kuollut vaimo. Hän on ollut ulkona ja ostanut leikkikaluja lapsille.\nSe taas merkitsee jonkun lapsen olevan vielä pienen. Vaimo kuoli\nnähtävästi sitä synnyttäessään. Hänellä on sen lisäksi kainalossaan\nkuvakirja, joka viittaa hänellä olevan toisenkin lapsen, jota hän on\najatellut.\"\n\nMinä aloin ymmärtää, minkätähden ystäväni väitti veljellään olevan\nparemman huomiokyvyn kuin itsellään.\n\nSherlock vilkasi minuun ja hymyili. Mycroft otti esille nuuskarasian,\nnuuskasi ja pyyhki pois nutulleen pudonneen nuuskan punasella\nsilkkinenäliinalla. \"Kuuletko sinä, Sherlock\", sanoi hän, \"minulla on\njotakin aivan sinun makusi mukaista -- eräs todellakin sangen omituinen\ntehtävä -- sinulle ilmoitettavana. Minulla ei todellakaan ollut\ntarmoa seurata sitä kuin vajanaisesti, mutta se antoi minulle aihetta\nmoniin hauskoihin mietiskelyihin. Tahtoisitko sinä kuulla\nyksityisseikatkin --?\"\n\n\"Paras Mycroft, se on minulle suuri huvi\", sanoi Sherlock.\n\nVeli kirjoitti muutamia rivejä lompakostaan ottamallensa lehdelle ja\nsoitettuaan kelloa antoi hän sen tulevalle tarjoilijalle.\n\n\"Minä olen kirjoittanut ja pyytänyt herra Melasin tulemaan tänne\",\nsanoi hän. \"Hän asuu yläpuolellani, ja kun minä olen hänelle tuttu,\nniin tuli hän pulassaan minun luokseni. Herra Melas on synnyltään\nkreikkalainen ja on luullakseni sangen hyvä kielimies. Hän ansaitsee\ntoimeentulonsa osittain tulkkina oikeudenkäynneissä, osittain toimien\noppaana Lontoossa rikkaille itämaalaisille, jotka asuvat suurissa\nhotelleissa Northumberland Avenuen varrella. Minä luulen että minä\nannan hänen itsensä kertoa oman omituisen historiansa.\"\n\nKohta saapui lyhyenläntä, lihavahko herrasmies, jonka olivinruskea iho\nja pikimusta tukka muistuttivat hänen etelämaista alkuperäänsä, vaikka\nhän puhuikin englanninkieltä kuten hyvin kasvatettu englantilainen\nkonsanaan. Hän puristi innokkaasti Sherlock Holmesin kättä ja hänen\nsilmänsä säteilivät ihastuksesta kuullessaan hyvintunnetun\nerikoistutkijan tahtovan kuulla hänen historiansa.\n\n\"Minä olen selvillä siitä, ettei poliisi usko minun historiaani\", sanoi\nhän valittavalla äänellä. \"Kun he eivät ole koskaan ennen kuulleet\npuhuttavan mistään sellaisesta, luulevat he semmoisen tapahtuman\nmahdottomaksi. Mutta minä en voi tuntea itseäni rauhalliseksi,\nennenkuin olen saanut tietää, mitä tapahtui sille miesraukalle, jolla\noli sidelaastaria naamassaan.\"\n\n\"Olen pelkkänä korvana\", sanoi Sherlock Holmes.\n\n\"Tänään on torstai\", sanoi herra Melas. \"Tämä tapahtui viime\nmaanantai-iltana, siis kaksi päivää sitten. Minä olen ammatiltani\ntulkki, kuten naapurini on kenties maininnut. Minä tunnen kaikki\nkielet, tai melkein kaikki, mutta kun minä olen kreikkalainen\nsynnyltäni ja nimeni on kreikkalainen, niin on minulla melkein aina\ntekemistä tämän kielen kanssa. Useita vuosia olen ollut paras\nkreikkalainen tulkki Lontoossa ja minun nimeni on hyvin tunnettu\nkaikissa suurissa hotelleissa.\n\n\"Usein tapahtuu, että minua lähetetään hakemaan kaikkina vuorokauden\naikoina auttamaan ulkomaalaisia, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin, tai\nmyöhään Lontooseen saapuneita matkustajia, jotka haluavat minun apuani.\nEn sentähden kummastunut, kun maanantai-iltana eräs herra Latimer,\nsangen hauskasti puettu nuori mies tuli asuntooni ja pyysi minua\nseuraamaan itseään kotiin portilla odottavalla hevosella. Hän sanoi\nerään kreikkalaisen ystävänsä saapuneen Lontooseen liikeasioille ja\nvoimatta puhua muuta kuin omaa kieltänsä oli hänelle tulkki tarpeen.\nHän sanoi minulle kotinsa olevan sangen kaukana Kensingtonissa ja\ntuntui hänellä olevan kovin kiire. Hän vei minut kiireesti vaunuihin\nheti kadulle tultuamme.\n\n\"Minä sanoin vaunuihin, mutta minä huomasinkin olevani perhevaunuissa.\nNe olivat tilavammat tavallisia Lontoon ajurinrattaita ja tyynyt oli\nverhottu kallisarvoisella, kuluneella kankaalla. Herra Latimer istui\nvastapäätä minua ja me ajoimme Charing Crossilta pitkin Shaftesbury\nAvenueta ja tulimme juuri Oxford Streetille, kun minä huomasin tämän\nolevan pitkän kiertotien tullaksemme Kensingtoniin. Minun sanani\nkeskeytyivät heti seuralaiseni kummallisen käytöksen takia. Hän alkoi\nottaa taskustaan esille lyhyttä lyijykuulalla varustettua karankoa,\njota hän pyöritteli sinne tänne ikäänkuin tunnustellakseen sen painoa\nja kestävyyttä. Sitten hän pani sen sanaakaan sanomatta istuimelle\nviereensä. Tämän tehtyään veti hän ylös kummankin puolen ikkunat ja\nminä huomasin suureksi kummastuksekseni niiden olevan peitetyt\npaperilla, etten voisi nähdä ulos.\n\n\"'Olen pahoillani siitä, että olen pakotettu sulkemaan teiltä näköalan,\nherra Melas', sanoi hän minulle. 'Asia on näettekös sellainen, etten\nminä aikonut antaa teidän nähdä mihin menemme, sillä minulle voisi\nmahdollisesti tulla ikävyyksiä, jos te voisitte jälkeenpäin löytää\npaikan.'\n\n\"Minä olin sangen ällistynyt hänen sanoistaan. Seuralaiseni oli iso,\nleveähartiainen mies, ja vaikkei hänellä olisi ollut mitään asetta\nkädessään olisi minulla ollut hyvin vähän toiveita voittaa hänet\npainiskelussa.\n\n\"'Teidän käytöksenne, herra Latimer on sangen omituinen', sopertelin\nminä. 'Teidän tulee tietää, että tekonne on laiton.'\n\n\"'On kyllä totta, että minä olen ottanut vapauden käyttäytyä teitä\nkohtaan omavaltaisesti, mutta me annamme teille siitä korvauksen. Minun\ntäytyy kumminkin varottaa teitä, herra Melas, kertaakaan päästämästä\nhätähuutoa tänä iltana tai tekemästä jotakin sentapaista, mikä on minun\nharrastuksiani vastaan, sillä se tuottaisi teille arveluttavia\nseurauksia. Minä tahdon vain muistuttaa teitä, ettei kukaan tiedä,\nmissä te olette ja että te olette yhtä hyvin minun vallassani, olkaapa\nsitten kotonani tai tässä vaunussa.'\n\n\"Hänen sanansa olivat hyvin tyynet, mutta puhetapansa sangen uhkaava.\nMinä istuin hiljaa ja ihmettelin, mistä syystä hän vei minut mukaansa\ntällaisella väkivaltaisella tavalla. Olipa syy mikä tahansa, selvää\nvain oli että vastarinta minun puoleltani oli nyt aivan hyödytön ja\nminä voin vain odottaa, mitä myöhemmin tapahtuisi.\n\n\"Me ajoimme tällä tavoin kaksi tuntia eikä minulla ollut\naavistustakaan, mihin olimme matkalla. Silloin tällöin kulimme\nkivitettyjä katuja ja välistä vierivät vaunut niin hiljaa, että me\nvarmaankin ajoimme asfalttitietä pitkin. Muuta vaihtelua ei ollutkaan,\njoka olisi edes vähimmässäkään määrässä voinut auttaa minua arvaamaan,\nmissä olimme. Vaunujen ikkunoita peittävä paperi oli läpinäkymätön ja\nikkunoiden eteen oli laskettu siniset verhot. Kello oli neljännestä yli\nseitsemän Pall Mallista lähtiessämme, ja vasta kymmentä minuuttia\nvailla yhdeksän me vihdoinkin pysähdyimme. Seuralaiseni laski ikkunan\nalas ja minä näin häämöttävän edessämme matalan, holvatun\nporttikäytävän, jonka yläpuolella paloi kaasulyhty. Kun minut oli äkkiä\nviety vaunuista, avautui portti ja minä olin talossa, epämääräisin\ntuntein katsellen ruohokenttää ja puita rakennuksen molemmilla\npuolilla. Minä en voi kumminkaan sanoa olinko minä puutarhassa tai\nmaaseudulla.\n\n\"Eteisessä riippui värillinen lamppu, mutta se oli käännetty niin\nalas, etten minä voinut nähdä muuta kuin etusalin, joka oli sangen\nsuuri ja jonka seinillä oli iso joukko tauluja. Tulen epämääräisessä\nvalossa voin huomata ovea avaavan henkilön olevan sangen pienen,\nkumaraselkäisen, keski-ikäisen miehen, jonka ulkonäkö oli hyvin\nepämiellyttävä. Kun hän oli kääntynyt meihin päin huomasin minä hänellä\nolevan silmälasit silmillä.\n\n\"'Onko se herra Melas, Harald?' sanoi hän.\n\n\"'Niin olen.'\n\n\"'Hyvin tehty, hyvin tehty! Minä toivon, ettette ole meille vihainen,\nmutta me emme voineet tulla toimeen ilman teitä. Jos käyttäydytte hyvin\nmeitä kohtaan ei teillä ole syytä katua, mutta jos te vain rupeatte\nvehkeilemään niin jumala teitä varjelkoon.'\n\n\"Hän puhui hajanaisella hermostuneella tavalla ja naurahti aina vähän\nsanojensa välillä ja synnytti minussa paljon enemmän pelkoa kuin nuori\nmies, joka minut oli kulettanut sinne,\n\n\"'Mitä te minulta tahdotte', kysyin minä.\n\n\"'Me tahdomme teidän tekemään muutamia kysymyksiä meillä vierailevalle\nkreikkalaiselle herralle. Mutta älkää sanoko enempää kuin teidän on\nkäsketty kysyä, tai muuten' -- hän nauroi hermostuneesti -- 'teille\nolisi parempi ettette olisi syntynytkään.'\n\n\"Nämä sanat sanoessaan hän avasi oven ja osotti meille tien erääseen\nhuoneeseen, joka näytti sangen hyvin kalustetulta. Täälläkin oli\nhuonetta valaiseva lamppu käännetty hyvin pienelle. Huone oli jotenkin\niso ja matto, johon jalkani vajosivat, osotti selvästi, että huone oli\nkalliisti kalustettu. Minä näin hämärässä sametilla päällystettyjä\ntuoleja, korkean marmoriuunin ja sen toisella sivulla jonkunlaisen\njapanilaisen varustuksen. Aivan lampun alla oli nojatuoli, johon\nvanhempi mies pyysi minua istumaan. Nuorempi mies oli jättänyt meidät,\nmutta hän palasi heti tuoden erästä herraa, joka oli puettu\njonkunlaiseen avaraan yönuttua muistuttavaan pukimeen. Mies tuli meidän\nluoksemme sangen hitaasti. Lähestyttyään tuikkaavaa lamppua hämmästytti\nhän minua ulkonäöllään. Hän oli kuolonkalpea ja sangen laiha, hänen\nsilmänsä olivat ulkonevat ja välkkyvät, kuten sellaisella ihmisellä\nainakin, jolla on sielu ruumista paljoa vahvempi. Enemmän kuin hänen\nruumiillisen heikkoutensa merkit hämmästytti minua hänen\nlaastaripalasilla luonnottomasti rumennettu naamansa, ja iso\nlaastaripalanen oli pantu hänen suunsakin yli.\n\n\"'Onko sinulla, Harald, kirjoitustaulua', huudahti vanhempi mies,\nvankiraukan vajotessa alas tuoliinsa. 'Ovatko hänen kätensä vapaat?\nAntakaa hänelle nyt kivikynä. Teidän tulee tehdä hänelle muutamia\nkysymyksiä ja hänen tulee niihin kirjoittaa vastaukset. Kysykää häneltä\nensin, onko hän valmis allekirjoittamaan paperit?'\n\n\"Miehen silmät säteilivät vihasta.\n\n\"'En koskaan', kirjoitti hän kreikaksi taululle.\n\n\"'Ettekö tahdo sitä allekirjoittaa millään ehdolla?' kysyin minä taas\nhäneltä toisten määräysten mukaan.\n\n\"'Ainoastaan sillä ehdolla, että minä näen läsnäollessani tunnetun\nkreikkalaisen papin hänet vihkivän.'\n\n\"Silmälasipäinen mies nauroi ilkeällä tavallaan.\n\n\"'Te tiedätte mikä teitä silloin odottaa.'\n\n\"'Minä en ajattele itseäni.' Tässä on vain muutamia näytteitä\nmeidän kummallisesta, puoleksi kirjoitetusta puoleksi puhutusta\nkeskustelustamme. Uudestaan ja taas uudestaan täytyi minun kysellä\nhäneltä, tahtoiko hän allekirjoittaa paperin. Kerta toisensa perästä\nantoi hän saman harmillisen vastauksen. Mutta vihdoin keksin onnellisen\nratkaisun. Minä aloin itse lisätä lyhyitä lauseita kysymyksiini. Aluksi\ntein minä sangen viattomia kysymyksiä, nähdäkseni, ymmärsivätkö\nenglantilaiset puhettani. Huomattuani, etteivät he osanneet kreikkaa,\ntulin minä rohkeammaksi. Keskustelumme kävi seuraavaan tapaan.\n\n\"'Te vahingoitatte vain itseänne tuolla itsepäisyydellänne. _Kuka te\nolette_?'\n\n\"'Minä en välitä siitä. _Minä olen muukalainen Lontoossa_.'\n\n\"'Teidän kohtalonne on omassa vallassanne. _Kuinka kauan te olette\nollut täällä_?'\n\n\"'Olkoon se sitten omissa käsissäni. _Kolme viikkoa_.'\n\n\"'Varoja te ette koskaan voi saada. _Kuinka teidän laitanne on_?'\n\n\"'Ne eivät saa joutua minkään lurjusten käsiin. _He kiduttavat minut\nkuoliaaksi_.'\n\n\"'Te pääsette vapaaksi, jos kirjoitatte paperin alle. _Mikä talo tämä\non_?'\n\n\"'Minä en kirjoita koskaan alle. _Sitä minä en tiedä_.'\n\n\"'Te ette tee hänelle mitään hyvää itsepäisyydellänne. _Mikä teidän\nnimenne on_?'\n\n\"'Antakaa hänen itsensä sanoa minulle niin. _Krotides_.'\n\n\"'Te saatte nähdä hänet, jos kirjoitatte alle. _Mistä te olette_?'\n\n\"'Silloin en minä saa häntä koskaan nähdä. _Athenasta_.'\n\n\"Jos minulla olisi ollut viittä minuuttia enemmän aikaa, olisin minä\nepäilemättä saanut koko asian selville hänen kiusanhenkiensä silmien\nedessä. Seuraava kysymys olisi kenties selvittänyt koko salaisuuden,\nmutta samassa avautui ovi ja sisään tuli nuori neito. Minä en voinut\nnähdä häntä selvästi huomatakseni muuta kuin sen, että hän oli pitkä ja\nsolakka; mustatukkainen ja oli puettu väljään valkoiseen pukuun.\n\n\"'Harald', sanoi hän murteellisella englanninkielellä, 'minä en voinut\nviipyä kauempaa tuolla ylhäällä. On niin yksinäistä ainoastaan --\njumalani, sehän on Paul!'\n\n\"Viimeiset sanat sanoi hän kreikaksi ja samassa silmänräpäyksessä\nrepäsi vanki tavattomalla ponnistuksella laastarin huuliltaan.\nHuudahtaen 'Sophia, Sophia' ryntäsi hän ja syleili nuorta naista.\nHeidän syleilynsä kesti vain hetkisen, sillä nuori englantilainen\ntarttui naiseen ja vei hänet pois huoneesta ja vanhempi mies karkasi\nheti laihtuneen vankinsa kimppuun ja veti hänet ulos toisesta ovesta.\nHetken kuluttua olin minä yksin huoneessa ja hypähdin ylös tuntien\nepämääräisesti, että minun piti koettaa saada selville, missä talossa\nminä oikeastaan olin. Onneksi en ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin,\nsillä samassa näin vanhemman miehen seisovan ovessa silmät minuun\nkiinnitettyinä.\n\n\"'Tämä on kylliksi', sanoi hän. 'Tehän ymmärrätte, että me olemme\nuskoneet teille osan yksityisistä asioistamme. Me emme olisi vaivanneet\nteitä, jollei kreikankieltä taitavan ystävämme olisi pitänyt palata\nitämaille. Oli siis aivan välttämätöntä löytää joku, joka voi täyttää\nhänen paikkansa ja onneksemme kuulimme teistä.'\n\n\"Minä kumarsin.\n\n\"'Tässä on teille viisi puntaa, jotka minä toivon olevan kylliksi\npalkkiona palveluksistanne. Mutta muistakaa', lisäsi hän ja taputti\nminua nauraen rinnalle, 'jos te puhutte jollekin kuolevaiselle tästä,\nainoallekaan kuolevaiselle, niin jumala teitä silloin armahtakoon.'\n\n\"Minä en voi kuvailla sitä inhoa ja kauhistusta, jota tunsin miehen\nläsnäolosta. Minä voin nähdä hänet nyt paremmin kun hän seisoi lampun\nvalossa. Hänen piirteensä olivat rumat ja hänen pujo leukapartansa oli\nohut ja takkuinen. Hän kurotti puhuessaan naamansa eteenpäin ja hänen\nhuulensa ja silmäluomensa lepattivat alinomaa. Minä luulen myös hänen\nlyhyiden naurunpuuskiensa olevan jonkunlaisen hermostumisen merkkejä.\nInhottavimmat olivat kumminkin hänen silmänsä, jotka olivat\nteräsharmaat ja välähtelivät ilkeästi ja rumasti.\n\n\"'Me kyllä saamme selon, jos te puhutte jollekin tästä', sanoi hän.\n'Meillä on omat keinomme saadaksemme asiasta selkoa. Nyt ovat vaununi\nteitä odottamassa. Ystäväni saattaa teitä jonkun matkaa.'\n\n\"Hän vei minut taas kiivaasti etuhuoneen läpi vaunuihin ja\nvilahdukselta näin taas puutarhan puineen ja nurmikoineen. Herra\nLatimer seurasi heti perässäni ja asettui minua vastapäätä puhumatta\nsanaakaan. Ääneti ajoimme pitkän aikaa ja vasta puoliyön jälkeen\npysähtyivät vaunut.\n\n\"'Teidän täytyy laskeutua vaunuista täällä', sanoi hän. 'Minä olen\npahoillani ollessani pakoitettu jättämään teidät niin kauaksi kotoanne,\nmutta se on auttamaton asia. Jokainen vaunun seuraamiskokeenne voi vain\ntulla teille turmioksi.'\n\n\"Hän avasi nämä sanat sanoessaan vaunujen oven ja tuskin ehdin\nvaunuista ulos, kun kuski löi hevosia selkään ja vaunut kiitivät\nmatkoihinsa. Minä katsahdin ympärilleni ja huomasin kummastuksekseni\nolevani suurella nummella, jossa kasvoi siellä täällä muutamia\npensaita. Pitkän matkan päässä seisoi talorivi, jonka yläkerroksen\nikkunoista näkyi siellä täällä tulia. Toisella puolella näin minä\nrautatielinjan punaisen merkinantolyhdyn. Minua kulettaneet vaunut\nolivat jo poissa näköpiiristä ja minä seisoin ja ihmettelin, missä\nmaailman äärissä minä voin olla, kun samassa kuulin jonkun tulevan\npimeässä vastaani.\n\n\"Kun kysymyksenalainen henkilö lähestyi, huomasin hänen olevan\nrautatievirkamiehen.\n\n\"'Voitteko sanoa minulle, mikä paikka tämä on?' kysyin häneltä.\n\n\"'Tämä on Wandsworth Common\", sanoi hän.\n\n\"'Voinko päästä jollakin junalla tänä yönä kaupunkiin?'\n\n\"'Jos te kulette englannin peninkulman, niin tulette Claphamin asemalle\nja ehditte kenties ajoissa viimeiselle Lontooseen lähtevälle junalle.'\n\n\"Tämä oli minun seikkailuni loppu, herra Holmes. Minä en tiedä missä\nminä olin, enkä kenen kanssa puhuin. Minä en tiedä muuta kuin mitä olen\nteille kertonut. Mutta minä tiedän jonkun rikoksen olevan tekeillä ja\ntahdon mielelläni auttaa tuota onnetonta miestä, jos vain suinkin voin.\nSeuraavana aamuna kerroin minä koko historian ensin herra Mycroft\nHolmesille ja sittemmin poliisille.\"\n\nMe istuimme kaikki hiljaa hetkisen, kuultuamme herra Melasin\nkertomuksen. Sitten vilkasi Sherlock Holmes veljeensä.\n\n\"Oletko sinä ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin\", kysyi hän.\n\nMycroft otti Daily News lehden numeron, joka oli pöydällä.\n\n\"Me panimme kaikkiin jokapäiväisiin lehtiin seuraavan ilmoituksen:\n\n\"Palkinto annetaan sille, joka voi antaa joitakin tietoja, missä\nkreikkalainen Paul Krotides Athenasta oleksii. Samainen palkinto\nannetaan sillekin, joka antaa tietoja eräästä kreikkalaisesta naisesta\nnimeltä Sophia, osotteelle X 2473.\"\n\n\"Me emme ole vielä saaneet yhtään vastausta. Minä olen kysellyt, mutta\nne eivät tiedä siellä mitään.\"\n\n\"Eikö voitu sähköttää kreikkalaisen poliisikunnan keskuskonttoriin\nAthenaan?\"\n\n\"Sherlock on keskittänyt koko suvun tarmon itseensä\", sanoi Mycroft\nminulle. \"Ota kaikin mokomin tehtävä esille ja ilmoita minulle oletko\nonnistunut.\"\n\n\"Kyllä minä sen teen\", sanoi Sherlock ja nousi tuoliltaan. \"Minä\nilmoitan sekä sinulle että herra Melasille. Tahtoisin kumminkin neuvoa\nteitä, herra Melas olemaan varuillanne, sillä he näkevät luonnollisesti\nilmoituksista, että te olette saanut heidät ilmi.\"\n\nKotimatkalla pysähtyi Holmes erään sähkösanomakonttorin luo ja lähetti\nuseita sähkösanomia.\n\n\"Sinähän huomaat nyt, ettei iltamme ole mennyt hukkaan\", sanoi hän\nminulle. \"Useimmat hauskimmat tapaukset ovat tulleet tietooni Mycroftin\nkautta. Äsken kuulemamme historia on monessa kohden sangen omituinen,\nvaikka se voitanee selittää vain yhdellä tavalla.\"\n\n\"Toivotko sinä voivasi ratkaista tehtävän?\"\n\n\"Siihen nähden, että tiedämme näin paljon, olisi sangen kummallista,\njollemme voisi saada selville loppua.\"\n\n\"Sinun on täytynyt itse muodostaa joku teoria, joka selittää tänä\niltana kuulemamme seikat?\"\n\n\"Niin, epämääräistä se on.\"\n\n\"Mitä sinä luulet sitten asiasta?\"\n\n\"Minusta näyttää, että kreikkalaisen tytön on vienyt nuori\nenglantilainen nimeltä Harald Latimer.\"\n\n\"Mistä hän on hänet vienyt?\"\n\n\"Kenties Athenasta.\"\n\nSherlock Holmes pudisteli päätään. \"Nuori mies ei osannut sanaakaan\npuhua kreikkaa. Neito voi sitävastoin puhua englanninkieltä jokseenkin\nhyvin. Siitä voimme vetää sen johtopäätöksen, että hän on ollut jonkun\naikaa Englannissa, mutta mies ei Kreikassa.\"\n\n\"Silloin me voimme otaksua hänen tulleen Englantiin vierailemaan, ja\nHaraldin houkutelleen hänet pakenemaan kanssaan.\"\n\n\"Se on paljon uskottavampaa.\"\n\n\"Sitten tulee veli -- sillä minä luulen heidän sukulaisuutensa olevan\nsitä laatua -- Kreikasta estämään asiaa. Hän antautuu, varomattomasti\nkylläkin, nuoren englantilaisen valtaan. He tekevät hänet vangikseen ja\nkoettavat väkivallalla pakoittaa hänet allekirjoittamaan muutamia\npapereita, jotka antaisivat heille oikeuden tytön omaisuuteen. Veli on\nnähtävästi hänen holhoojansa ja kieltäytyy sitä tekemästä. Voidakseen\nhänen kanssaan keskustella täytyy heillä olla tulkki ja he valitsivat\nherra Melasin ensin käytettyään jotakin toista. Tyttö ei tiedä veljensä\nsaapuneenkaan ja huomaa sen aivan sattumalta.\"\n\n\"Erinomaista, Watson\", huudahti Sherlock Holmes. \"Minä luulen, ettet\nsinä todellakaan ole kaukana todellisuudesta. Sinähän huomaat, että\nmeillä on useita kortteja kädessämme ja meidän on vain pelättävä\njotakin äkillistä väkivallantekoa noiden lurjusten puolelta. Jos he\nvain antavat meille kyliin aikaa, niin me saamme heidät kyllä\nkäsiimme.\"\n\n\"Mutta miten me voimme saada tietää, missä tuo talo sijaitsee?\"\n\n\"Niin, jos sinun arvioimisesi on oikea, niin on kai tytön nimi Sophia\nKrotides ja meidän ei ole vaikea saada hänestä selkoa. Tämä on meidän\nainoa toivomme, sillä veli on luonnollisesti aivan vieras Lontoossa.\nVarmaankin on jonkun aikaa täytynyt kulua siitä, kun Harald alkoi\nsuhteensa tyttöön, ainakin on täytynyt kulua muutamia viikkoja, koska\nveli on ehtinyt saapua tänne Kreikasta. Jos he ovat asuneet koko ajan\nsamassa paikassa, niin on luultavaa, että me saamme jonkun vastauksen\nMycroftin ilmoitukseen.\"\n\nTämän keskustelun kuluessa me saavuimme kotiimme Baker Streetiltä.\nHolmes meni ensin portaita ylös ja samassa kun hän avasi oven meidän\nhuoneeseemme päästi hän kummastuksen huudahduksen. Vilkaistuani hänen\nolkapäänsä yli, kummastuin minä yhtä paljon kuin hänkin, sillä hänen\nveljensä Mycroft istui nojatuolissamme ja veteli sikariansa.\n\n\"Tule sisään, Sherlock, tule sisään\", sanoi hän ja hymyili meidän\nhämmästyksellemme. \"Sinä et odota minulta suurta tarmoa, mutta olipa\nmiten tahansa, niin huvittaa tämä tutkimus minua.\"\n\n\"Miten sinä olet tänne ehtinyt?\"\n\n\"Minä ajoin ohitsenne hevosella.\"\n\n\"Oletko kuullut mitään uutta asiasta?\"\n\n\"Minä olen saanut vastauksen ilmoitukseeni.\"\n\n\"Vai niin?\"\n\n\"Se tuli hetkisen teidän lähtönne jälkeen.\"\n\n\"Mitä se sisälsi?\"\n\nMycroft Holmes otti taskustaan kirjeen.\n\n\"Tässä se on\", sanoi hän, \"sen on kirjoittanut y-kynällä hyvin hienolle\npaperille keski-ikäinen heikko mies. 'Hyvä herra, vastaukseksi\nilmoitukseenne tämän päivän sanomalehdissä pyydän saada ilmoittaa\nteille, että minä tunnen kysymyksenalaisen neidon sangen hyvin. Jos\ntulette luokseni, niin annan teille muutamia tietoja hänen surullisesta\nhistoriastaan. Hän asuu nykyään The Myrtles huvilassa Beckenhamissa.\nKunnioittaen: J. Davemport'.\"\n\n\"Hän kirjoittaa Lower Brixtonista\", sanoi Mycroft Holmes. \"Etkö sinä\nluule meidän voivan nyt matkustaa hänen luokseen kuulemaan\nyksityisseikkoja?\"\n\n\"Paras Mycroft, veljen elämä on kalliimpi kuin sisaren historia. Minä\nluulisin olevan paremman hakea poliisi-inspehtori Gregson ja mennä\nhänen kanssaan suoraa päätä Beckenhamiin. Minä tiedän heidän\nhivuttamalla kuolettavan tuon ihmisen ja jokainen tunti on kallis.\"\n\n\"On parasta hakea Melas matkaan, sillä me tarvitsemme kenties tulkkia.\"\n\n\"Aivan oikein\", sanoi Holmes. \"Lähetä palveluspoika hakemaan hevosta,\nniin lähdemme heti liikkeelle.\"\n\nHän avasi pöytälaatikon ja minä näin hänen pistävän revolverin\ntaskuunsa.\n\n\"Niin\", sanoi hän vastaukseksi minun kysyvään katseeseeni, \"minä luulen\nkuulemastani, että me olemme tekemisissä muutamien sangen tunnottomien\nlurjusten kanssa.\"\n\nOli melkein pimeä ennenkuin olimme Pall Mallissa herra Melasin asunnon\nluona. Joku herra oli juuri hakenut hänet kotoa ja hän oli mennyt\nhakijan mukana.\n\n\"Voitteko sanoa minulle, mihin hän on mennyt\", kysyi Mycroft Holmes.\n\n\"Sitä minä en tiedä\", sanoi ovea avaava tyttö. \"Minä tiedän vain, että\nhän lähti vaunuilla.\"\n\n\"Mainitsiko herra mitään nimeä?\"\n\n\"Ei.\"\n\n\"Oliko hakija suuri, kaunis, tumma herra?\"\n\n\"Ei. Hän oli pieni herra, silmälasit päässä ja kasvoiltaan laiha. Hän\noli käytökseltään hyvin ystävällinen ja nauroi puhuessaan koko ajan.\"\n\n\"Tulkaa pian\", sanoi Sherlock Holmes. \"Tämä on vakava seikka. Nuo\nmolemmat roistot ovat taas saaneet herra Melasin kynsiinsä. Hänellä ei\nole ollenkaan ruumiillista rohkeutta, kuten he kyllä tietävät\nkokemuksesta hänen ensimäisen käyntinsä perusteella. Tuo roisto kyllä\nkykenee hallitsemaan häntä niin pian kuin saa vain hänet valtoihinsa.\nEpäilemättä tarvitsevat he hänen apuansa tulkkina, mutta saatuaan\nkäyttäneeksi häntä hyödykseen, rankaisevat he häntä siitä, minkä\nkatsovat hänen petoksekseen.\"\n\nToivomme oli, että me rautatietä käyttämällä ehtisimme Beckenhamiin\nmelkein samaan aikaan noiden ajajien kanssa. Kului kumminkin kokonainen\ntunnin aika ennenkuin saimme poliisi-inspehtori Gregsonin käsiimme ja\nehdimme toimittaa kaikki muodollisuudet, joiden avulla kykenisimme\nväkivallalla tunkeutumaan taloon. Kello oli neljännestä vailla kymmenen\nennenkuin ehdimme Lontoon rautatieasemalle ja puoli yksitoista\nheittäytyessämme junasta Beckenhamissa. Puolen tunnin ajomatkan perästä\nme olimme kysymyksenalaisessa huvilassa -- suuressa, pimeässä talossa,\njoka oli vähän matkan päässä tiestä; menimme puutarhan rinnettä myöten\nsisään.\n\n\"Kaikki ikkunat ovat pimeät\", sanoi poliisi-inspehtori. \"Näyttää siltä\nkuin talosta olisivat asukkaat lähteneet.\"\n\n\"Lintumme ovat lentäneet ja pesä on tyhjä.\"\n\n\"Kuinka sanotte niin, herra Holmes?\"\n\n\"Raskaat vaunut olivat kulkeneet rinnettä myöten ulos aivan äsken.\"\n\nInspehtori nauroi. \"Minä näin lyhdyn valossa pyörien jäljet rinteen\nulkopuolella, mutta mistä te tiedätte vaunujen olleen raskaat?\"\n\n\"Te otitte varmaankin huomioon, että samat pyörän jäljet olivat paljon\nsyvemmät, niin paljon syvemmät, että me voimme varmuudella sanoa\nvaunujen olleen mennessään raskaassa lastissa.\"\n\n\"Te olette minusta vähän liian syvämietteinen\", sanoi\npoliisi-inspehtori. \"Tämä ei ole helposti avattava portti. Meidän\ntulee ensin koettaa kuuleeko joku meitä.\"\n\nHän löi porttia ja soitti kelloa, mutta ilman tulosta. Holmes oli\npoissa, mutta palasi muutaman minuutin kuluttua. \"Minä olen saanut auki\nyhden ikkunan\", sanoi hän meille.\n\n\"On hyvä, että te olette meidän puolellamme, ettekä meitä vastaan,\nherra Holmes\", huomautti poliisi-inspehtori samalla katsellen miten\ntaitavasti Holmes oli kohottanut ikkunaha'an ylös. \"Minä luulen, että\nme näin ollen voimme mennä sisään kutsumattakin.\"\n\nMe menimme vuoronperään järjestyksessä suureen huoneeseen, joka oli\nnähtävästi sama, missä herra Melas oli ollut. Inspehtori sytytti\nlyhtynsä ja sen valossa näimme kreikkalaisen mainitsemat kaksi ovea,\nverhot, lampun ja japanilaisen laitoksen.\n\nPöydällä oli kaksi lasia, tyhjä konjakkipullo ja ruuanjätteitä.\n\n\"Mitä se on?\" sanoi Holmes äkkiä.\n\nMe olimme kaikki hiljaa ja kuuntelimme. Yltämme kuului hiljainen,\nvalittava ääni. Holmes ryntäsi eteiseen. Tuo pelottava ääni tuli\nyläkerrasta. Hän ryntäsi rappuja ylös minun ja inspehtorin seuraamana\nja hänen veljensä Mycroft tuli niin pian kuin hänen suuri, raskas\nruumiinsa salli. Meillä oli edessämme kolme ovea ja kauheat äänet\ntulivat keskimäisestä, välistä epäselvänä muminana, välistä taas\näänekkäänä valituksena. Ovi oli lukossa, mutta avain oli ulkopuolella.\nHolmes tempasi oven auki ja ryntäsi sisään, mutta tuli heti takaisin\nkäsi suun edessä.\n\n\"Siellä on hiilihäkää\", sanoi hän, \"odottakaa hetkinen niin se\nhaihtuu.\"\n\nKatsoessamme sisään huomasimme ainoan valosäteen tulevan heikosta\nsinisestä liekistä, joka oli keskellä lattiaa. Se heitti pehmeää valoa\nympyrään lattialle ja me näimme varjossa kaksi ihmisolentoa nojaavan\nseinää vastaan. Avatusta ovesta virtasi ulos epämiellyttäviä\nmyrkyllisiä höyryjä, jotka saattoivat meidät rykimään ja tuottivat\npäänkivitystä. Holmes juoksi portaiden yläpuolella olevan ikkunan\nluokse ja työnsi sen auki. Sitten hän meni muutaman syvän hengenvedon\nsaatuaan huoneeseen, avasi ikkunan ja heitti hehkuvan astian\npuutarhaan.\n\n\"Pian saatamme mennä sisään\", sanoi hän tullessaan huoneesta. \"Missä on\nkynttilä? Minä en luule tulitikkujen palavan tällaisessa ilmassa. Pidä\nkynttilää aivan lähellä ovea, Mycroft, niin saamme heidät heti ulos.\"\n\nMenimme kiireesti sisään, saimme myrkytetyt miehet käsiimme ja vedimme\nheidät portaille. Molemmat olivat tunnottomat, heidän huulensa olivat\nsiniset, kasvot turvottuneet ja vääntyneet ja silmät muljottivat\npahasti heidän päässään. Heidän kasvojensa piirteet olivat niin\nvääntyneet, että me töin tuskin tunsimme kreikkalaisen tulkin, josta\nolimme eronneet ainoastaan muutamia tunteja sitten Diogenesklubin\nluona, muusta kuin hänen tummasta parrastaan ja täyteläisestä\nvartalostaan. Hänen kätensä ja jalkansa olivat sidotut yhteen ja toisen\nsilmän yläpuolella näkyi lyönnin merkkejä. Toisen miehen kädet ja jalat\nolivat samoin yhteen kytketyt. Hän oli pitkäkasvuinen, mutta hänen\nruumiinsa oli äärettömästi laihtunut ja hänen naamaansa kiinnitetty\nuseita kappaleita sidelaastaria sangen rumalla tavalla. Hän oli\ntauonnut valittamasta kun me saimme hänet ulos ja minä huomasin jo ensi\nsilmäykseltä, että olimme tulleet liian myöhään pelastaaksemme hänet.\nHerra Melas oli vielä elossa ja hetkisen kuluessa me saimme konjakin ja\nammoniakin avulla hänet iloksemme avaamaan silmänsä. Minä tiesin\nvarmasti onnistuneeni vetämään hänet pois tuosta synkkien varjojen\nlaaksosta, missä kaikki polut yhtyvät.\n\nHänen historiansa oli hyvin lyhyt ja vahvisti vain meidän omat\notaksumisemme. Tuo epämiellyttävä vieras, jonka hän ennen oli tavannut\nhuvilassa, oli tunkeutunut Melasin huoneeseen, vetänyt taskustaan\nlyijyllä täytetyn nuijan ja pelottelemalla tappavansa hänet säikyttänyt\nhänet niin, että hän oli toisen kerran antautunut vieraan valtaan.\nNauravalla muukalaisella oli ollut hypnotiseeraava vaikutus nuoreen\nkreikkalaiseen, sillä hän ei voinut puhua hänestä vapisematta ja\nkalpenematta. Hänet oli viety Beckenhamiin, ja siellä hän oli toiminut\ntulkkina toisessa kuulustelussa, joka oli edellistä draamallisempi.\nMolemmat englantilaiset olivat uhanneet vankiaan silmänräpäyksellisellä\nkuolemalla, jollei hän heti täyttäisi heidän vaatimustaan. Vihdoinkin\nhuomattuaan uhkaustensa olevan hyödyttömiä heittivät he onnettoman\nuudestaan vankeuteen ja sitten kun he olivat ilmoituksen kautta\nhuomanneet Melasin ilmiantaneen heidät, tekivät he hänet tunnottomaksi\nlyömällä häntä nuijalla päähän. Hän ei tietänyt mitään muista\ntapahtumista ennenkuin hän huomasi meidän olevan itseään hoitelemassa.\n\nNäin tapahtuivat tuon kreikkalaisen tulkin seikkailut, jotka ovat\nvieläkin salaperäiseen harsoon verhotut. Tiedusteltuamme siltä\nhenkilöltä, joka oli vastannut ilmoitukseen, saimme selville nuoren\nneidon kuuluvan rikkaaseen kreikkalaiseen perheeseen ja että hän oli\nollut vierailemassa muutamien ystäviensä luona Englannissa. Ollessaan\nheidän luonaan hän oli tavannut erään nuoren miehen nimeltä Harald\nLatimer, joka oli tehnyt häneen valtavan vaikutuksen ja houkutellut\nhänet pakenemaan kanssansa. Tytön ystävät olivat tapahtumasta\nkauhistuksissaan ilmoittaneet asiasta hänen veljelleen Athenaan ja\nsitten pesseet kätensä koko asiasta. Veli oli Englantiin tullessaan\nvaromattomuudessaan joutunut Latimerin käsiin. Tällä oli apumies\nnimeltä Wilson Kemp, jonka esihistoria oli hyvin synkkä. Nämä molemmat\nhuomattuaan veljen englanninkielentaitonsa puutteessa olevan heidän\nkäsissään avuttomassa tilassa, ottivat hänet vangiksi ja koettivat\nkauhulla ja kidutuksella saada hänet jättämään oman ja sisarensa\nomaisuuden heidän käsiinsä. He olivat pitäneet veljeä luonaan tytön\ntietämättä ja olivat panneet laastarilappuja hänen naamaansa tehdäkseen\ntuntemisen vaikeammaksi jos sisar sattuisi häntä jonkun kerran\nvilahdukselta näkemään. Tytön naisellinen tarkkanäköisyys oli heti\nnähnyt valenaamarin läpi kun hän näki veljensä ensimmäisen kerran\ntulkin läsnäollessa. Tyttö raukka oli itsekin vankina, sillä talossa ei\nollut muita ihmisiä kuin kuski ja hänen vaimonsa, jotka molemmat olivat\nrikoksellisten kätyreitä. Huomattuaan salaisuutensa paljastetuksi ja\nettei vankia enää voitu pakoittaa täyttämään heidän toivomuksiaan,\npakenivat roistot tytön kanssa vuokraamastaan kalustetusta talosta, kun\nhe ensin olivat luulonsa mukaan kostaneet sekä uppiniskaiselle tytön\nveljelle että asian ilmiantajalle.\n\nUseiden kuukausien kuluttua saimme Buda-Pestistä kummallisen\nsanomalehtileikkeleen. Siinä kerrottiin, miten kaksi englantilaista\nmatkustaessaan nuoren naisen kanssa oli saanut surullisen lopun. Heidät\noli molemmat murhattu puukonpistolla ja unkarilaisen poliisin mielestä\nolivat he riidelleet ja tappaneet toisensa. Minä luulen kumminkin\nHolmesilla olevan asiasta toisen käsityksen. Hän uskoo vieläkin, että\njos kreikkalainen tyttö voitaisiin löytää, niin saataisiin tietää,\nmillä tavoin hänen omat ja veljensä kärsimät vääryydet on kostettu.\n\n\n\n\nKAKSOISIHMINEN.\n\n\nHeti naimisiin mentyäni asetuin lääkäriksi Paddingtonin alueelle. Vanha\nherra Farquihar, jonka praktiikan minä ostin, oli aikanaan ollut paljon\nkäytetty lääkäri, mutta hänen korkea ikänsä ja tanssitautia muistuttava\nsairautensa, joka häntä usein vaivasi, vieroitti vähän kerrassaan\nhäneltä potilaat. Yleisöä johtaa aivan luonnollisesti se periaate, että\ntoisen parantelijan tulee itsensä olla terve, ja katselee se epäillen\nsellaisen lääkärin antamaa reseptiä, joka ei ole itseäänkään kyennyt\nparantamaan. Siten oli edeltäjääni käyttävä yleisö vähentynyt, sikäli\nkuin hänen terveytensä huononi ja minun ottaessani sairaat huostaani\nolivat noin 25,000 markan vuositulot huvenneet aina 5,000 markkaan.\nLuotin kuitenkin suuresti nuorekkaaseen innostukseeni ja olin\nvakuutettu sairaita olevan muutaman vuoden perästä aivan yltäkyllin.\n\nToimintani kolmena ensimäisenä kuukautena oli minulla sangen paljon\ntekemistä ja vain silloin tällöin näin ystävääni Sherlock Holmesia.\nMinulla oli näet liian paljon tekemistä ehtiäkseni käymään Baker\nStreetillä. Ja Holmes hyvin harvoin liikkui missään muualla kuin\nvirkatehtävissään. Hämmästyin sen vuoksi hyvin suuresti, kun eräänä\nkesäkuun aamuna istuessani aamiaisen jälestä sanomalehtiä lukemassa,\näkkiä kuulin ovikelloa kiivaasti soitettavan ja sen jälkeen vanhan\nystäväni kirkkaan äänen.\n\n\"Parahin Watson\", sanoi hän astuessaan huoneeseen, \"minua huvittaa\nsaada nähdä taas sinua. Minä toivon rouvasi olevan täysin toipuneen\nniistä hermotäristyksistä, joiden valtaan hän joutui meidän viime\nseikkailulla ollessamme.\"\n\n\"Kiitos vain, me voimme molemmat sangen hyvin\", sanoin vastaukseksi ja\npudistin hänen kättään.\n\n\"Minä toivon myös\", sanoi hän istuutuen keinutuoliin, \"ettei\npotilaittesi hoito ole tykkänään vienyt harrastustasi pieniin\netsimistehtäviimme?\"\n\n\"Päinvastoin\", sanoin minä, \"eilen viimeksi kävin läpi muutamia\nmuistiinpanojani ja luokittelin muutamia tuloksia.\"\n\n\"Toivon, ettet pidä kokoelmaasi vielä täydellisenä.\"\n\n\"En suinkaan. Minä haluan vain saada olla mukana muutamilla uusilla\nsamantapaisilla tutkimuksilla.\"\n\n\"Tänäänkö esimerkiksi?\"\n\n\"Vaikkapa tänäänkin, jos vain tahdot?\"\n\n\"Ja aina Birminghamiin astiko?\"\n\n\"Mielelläni, jos niin tarvitaan.\"\n\n\"Mutta mitenkä sairaiden sitten käy?\"\n\n\"Minä hoidan aina lähimmän lääkärin sairaita hänen poissaollessaan ja\nhän on aina valmis tekemään minulle saman palveluksen.\"\n\n\"No silloinhan ei mikään voi olla sen parempi\", sanoi Holmes ja\nnojautui selkäkenoon tuoliinsa, sekä katseli tuimasti minuun,\npuoliavointen silmäluomiensa alta. \"Minä huomaan sinun olleen äskettäin\nhuonovointisen. Kylmettymiset kesäiseen aikaan ovat sangen vaikeita.\"\n\n\"Minun täytyi pysytellä sisällä kolme päivää vilustuttuani viime\nviikolla. Luulen kumminkin jo olevani täysin ennallani.\"\n\n\"Sitä sinä kyllä oletkin. Sinähän näytät oikein virkeältä.\"\n\n\"No, mutta miten sinä sen tiedät?\"\n\n\"Paras ystäväni, sinähän tunnet minun menettelytapani.\"\n\n\"Sinä johdat sen siis jostakin?\"\n\n\"Aivan niin.\"\n\n\"Ja mistä?\"\n\n\"Kengistäsi.\"\n\nMinä silmäsin kummastuneena kiiltonahkasiin kenkiini, jotka minulla oli\njalassani.\n\n\"Miten herran nimessä --?\" aloin minä, mutta Holmes vastasi\nkysymykseeni ennenkuin ehdin sen oikein tekemäänkään.\n\n\"Kenkäsi ovat uudet\", sanoi hän. \"Sinä et ole voinut niitä käyttää\nkahta viikkoa kauempaa. Minuun päin käännetyt pohjat ovat nyt hiukan\nkäpristyneet. Ensin luulin niiden mahdollisesti kastuneen ja sitten\nkuivaissaan käpristyneen, mutta keskellä pohjaa on liimattu paperilappu\njohon hinta on kirjoitettu. Kosteus olisi kyllä irroittanut tuon lapun.\nSiitä tein sen johtopäätöksen, että sinä olet istunut jalat tuleen\nojennettuina, jota ei mielellään tekisi näinkään kosteana kesäkuuna,\njos vain olisi täysin terve.\"\n\nAsia tuntui kuten aina Holmesin selittäessä sangen yksinkertaiselta.\nHän luki minun ajatukseni kasvoistani ja hymyili kaihomielisellä\ntavalla.\n\n\"Pelkään aina vähentäväni havaintojeni vaikutuksen selittämällä niitä.\nTulos ilman syitä on vaikuttavampi. Sinä olet siis valmis lähtemään\nBirminghamiin.\"\n\n\"Valmis olen. Mistä nyt on kysymys?\"\n\n\"Saat tietää kaikki matkalla. Avunhakijani on ulkona kärryissä. Voitko\nlähteä nyt heti paikalla?\"\n\n\"Aivan tässä silmänräpäyksessä.\"\n\nMinä kirjoitin kiireesti muutamia rivejä lähimmälle naapurilleni,\neräälle lääkärille, juoksin vaimoni luo, selitin asian ja kiiruhdin\nHolmesin luo, joka odotti minua portailla.\n\n\"Onko sinun naapurisi kadun tuolla puolen myöskin lääkäri?\" sanoi hän\nja nyökäytti päätään hänen messinkiseen nimikilpeensä päin.\n\n\"Kyllä, hän osti praktikansa kuten minäkin.\"\n\n\"Onko hänen praktikansa vanha?\"\n\n\"Yhtä vanha kuin minunkin. Taloissamme on asunut lääkäreitä aina niiden\nrakentamisesta asti.\"\n\n\"No niin, sinä olet siis saanut enimmät potilaat.\"\n\n\"Sen minäkin luulen. Mutta miten sinä sen tiedät?\"\n\n\"Portaiden kulumisestahan sen näkee, poikaseni. Sinun portaasi ovat\nkolme tuumaa syvemmälle kuluneet kuin hänen. Tämä herra kärryissä on\nminun asiamieheni, herra Hall Pyecroft. Salli minun esittää hänet. Lyö\nhevosta, ajaja, sillä me tuskin ehdimme asemalla.\"\n\nVaunuissa oleva mies oli lujarakenteinen nuori mies. Hänellä oli\nterve ulkomuoto, avoimet ja kunnioitusta herättävät kasvot ja\nvaaleankellahtavat viikset. Hänellä oli kiiltävä korkea hattu ja siisti\nmusta puku, joka saattoi hänet näyttämään siltä, joka hän olikin --\nvalppaalta, nuorelta citymieheltä, joka kuuluu hyvintunnettuun\nsyntyperäiseen Lontootyyppiin, josta meillä ovat nuo reimat palkattomat\nkonttoriharjoittelijat ja johon kuuluvat useat voimistelijat ja\nurheilumiehet, hienoimman luokan miehet koko saarivaltiosta. Hänen\npyöreä terve naamansa oli luonnostaan iloisen näköinen, mutta hänellä\nnäytti tällä hetkellä olevan suuttunut piirre suunsa ympärillä. Minä en\nkumminkaan saanut tietää ennenkuin olimme asettuneet ensimäisen luokan\nvaunuun ja olimme matkalla Birminghamiin, mitkä huolet olivat ajaneet\nhänet Sherlock Holmesin luo. \"Juna ei pysähdy millään asemalla\nennenkuin 70 minuutin perästä\", sanoi Holmes, \"ja pyydän sentähden\nteitä, herra Pyecroft, kertomaan mieltäkiinnittävän kokemuksenne, aivan\nsamoin kuin te kerroitte sen minulle tai vieläkin yksityiskohtaisemmin.\nEi ole haitaksi, jos minä vielä kerran kuulenkin kertomuksenne. Se on\nniitä tapauksia, joissa on aina jotakin kummallista, mutta jotka voivat\nmyöskin olla ilman enempää mielenkiintoa. Se tarjoaa kumminkin useita\nsellaisia piirteitä, jotka kiinnittävät sinun mieltäsi yhtä paljon kuin\nminunkin. Nyt, herra Pyecroft, minä en enää estä teitä alkamasta.\"\n\nSeuralaisemme katsoi minuun koomillisesti.\n\n\"Pahinta on, että minun täytyy esiintyä kuin mikäkin narri raukka.\nMahdollisesti päättyy kaikki hyvin, enkä minä näe oikeastaan, että\nolisin voinut menetellä toisella tavoin, mutta minä saan kyllä kärsiä\ntyhmyyteni tähden. Mikään taitava kertoja en ole, mutta tapahtuman\nkulku on seuraava:\n\n\"Minulla oli paikka Coxon & Woodhousessa Drapers Gardensin varrella,\nmutta keväällä kohtasi liikettä onnettomuus venezuelalaisen laivan\ntähden ja se joutui vararikkoon. Minä olin ollut liikkeessä viisi\nvuotta ja vanha Coxon antoi minulle erinomaisen todistuksen\nonnettomuuden tullessa, mutta luonnollisesti jäivät kaikki\nkirjanpitäjät ilman paikkaa ja meitä oli kaksikymmentäseitsemän, jotka\naloimme yhtaikaa hakea työtä muualta aina ilman menestystä. Minulla oli\npalkkaa 85 shillingiä viikossa Coxonilla ja siitä olin säästänyt noin\n200 puntaa, mutta ne kuluivat pian ja lopulta olin niin ilman rahoja,\nettä töin tuskin voin ostaa postimerkkejä ja kirjekuoria vastatakseni\nilmoituksiin. Kenkäni olin kuluttanut lopuilleen kävellessäni\nkaikkialla eikä minulla ollut mitään toivoa paikan saamisesta. Vihdoin\nnäin paikan ilmoitettuna avoimeksi suuressa vaihtoliikkeessä Mawson &\nWilliams Lombard Streetin varrella. City ei arvattavastikaan teidän\nmielestänne ole mitään, mutta sanon vain, että siellä on Lontoon\nrikkaimpia taloja. Ilmoitukseen oli vastattava kirjeellisesti. Lähetin\nhakemukseni todistuksineen päivineen vähintäkään toivomatta mitään\nvastausta. Heti sain kumminkin kirjeen, jossa ilmoitettiin, että jos\ntahdon saapua seuraavana maanantaina, voin heti alkaa uuden työni,\nsillä edellytyksellä vain, että minun ulkomuotoni katsotaan\ntyydyttäväksi. Ei kukaan voi tietää miten sellaiset asiat ratkaistaan.\nMuutamat sanovat että johtaja pistää kätensä vastauskokoelmaan ja\nvalitsee ensimäisen, jonka saa käsiinsä. Sillä kertaa oli minun vuoroni\nja minä voin sanoa teille olleeni iloinen. Palkka oli 30 shillingiä\nviikossa, mutta luvattiin heti korottaa ja olisi minun työni melkein\nsamanlaista kuin Coxonissakin.\n\n\"Nyt tulen minä kertomukseni kummallisimpaan kohtaan. Samana iltana kun\nolin saanut vastauksen paikastani istuin huoneessani Hampsteadin luona\nn:o 17 Potters Terracen varrella ja polttelin piippuani, kun emäntäni\ntuli luokseni kädessään käyntikortti, johon oli painettu _Arthur\nPinner, asioitsija_. En ollut koskaan kuullut koko nimeä, enkä voinut\nymmärtää mitä hän tahtoi minulta, muta minä annoin hänen luonnollisesti\ntulla sisään. Sisään astui keskikokoinen, mustatukkainen herra,\nruskeasilmäinen ja mustapartainen sekä jokseenkin punottavanenäinen.\nHänen käytöstapansa oli sangen tyly ja hän puhui kiireisen ihmisen\ntavalla.\n\n\"'Te olette kai luullakseni herra Hall Pyecroft?' sanoi hän\nsisääntultuaan.\n\n\"'Kyllä, hyvä herra', vastasin ja ojensin hänelle tuolin.\n\n\"'Teillä on äskettäin ollut paikka Coxon & Woodhousella, eikö niin?'\n\n\"'Aivan niin.'\n\n\"'Ja teillä on nyt paikka Mawsonin liikkeessä?'\n\n\"'Sekin on oikein.'\n\n\"'No niin', sanoi hän, 'asia on nimittäin se että minä olen kuullut\npuhuttavan teidän tavattomasta kyvystänne raha-asiain alalla.\nMuistatteko Parkeria, joka oli päällikkönä Coxonin liikkeessä? Hän\npuhuu lakkaamatta teistä.'\n\n\"Minä olin luonnollisesti iloinen tätä kuunnellessani. Olinhan ollut\naina taitava konttorimies, mutta en ollut koskaan uneksinutkaan\npuhuttavan itsestäni sillä tavoin Cityssä.\n\n\"'Onko teillä hyvä muisti?' kysyi hän.\n\n\"'Kyllä minulla on sangen hyvä', vastasin kainostellen.\n\n\"'Oletteko pysynyt perillä markkinoista, ollessanne ilman paikkaa?'\n\n\"'Kyllä, minä luen pörssilehteä joka päivä.'\n\n\"'Sitä pidän liikenerona', huudahti hän. 'Se on ainoa tapa\ntyöskentelylle rikkaaksi tullakseen. Sallitteko minun tehdä muutamia\nkysymyksiä. Kuulkaapas! Missä arvossa ovat Ayshirepaperit?'\n\n\"'Sadan> kuuden ja neljänneksen suhde sataanviiteen ja seitsemään\nkahdeksasosaan', vastasin minä.\n\n\"'Ja Uuden Seelandin obligatsioonit?'\n\n\"'Sataneljä.'\n\n\"'Ja British Broken hillin?'\n\n\"'Seitsemän shillingin suhde seitsemään shillingiin ja kuuteen\npenceen.'\n\n\"'Ihmeellistä', huudahti hän innostuneena. 'Tämä on aivan teistä\nkuulemani mukaista. Hyvä herra, te olette aivan liian hyvä tullaksenne\nMawsonin kirjanpitäjäksi.'\n\n\"Tämä lausunto luonnollisesti kummastutti minua. 'Muut eivät pidä minua\nniin suurena kuin te, herra Pinner, näytte tekevän. Minulla on ollut\nkyllin vaikeuksia päästäkseni tähänkin paikkaan ja tavattoman iloinen\nolen saatuani senkin.'\n\n\"'Lörpötystä, hyvä ihminen, teidän täytyy tähdätä korkeammalle kuin\nsiihen. Siellä te ette ole oikealla alallanne. Nyt ilmaisen teille\nehdotukseni: Minun tarjoukseni on tosin teidän kykyynne verraten aivan\nvähäpätöinen, mutta Mawsonin tarjoukseen nähden on sillä niin suuri ero\nkuin yöllä ja päivällä. Sanokaa minulle koska teidän on mentävä\nMawsonille?'\n\n\"'Maanantaina.'\n\n\"'Haha, minä luulen voivani lyödä vetoa ettette mene sinne ollenkaan.'\n\n\"'Minäkö en menisi Mawsonille?'\n\n\"'Te juuri. Sinä päivänä olette te Franco Midlandin\nrautateollisuusyhtiön johtaja. Sillä on satakolmekymmentäneljä\nhaaraosastoa pienissä Ranskan kaupungeissa ja maakylissä, puhumattakaan\nyhdestä haaraosastosta Brysselissä ja San Remossa.'\n\n\"Tämä sai minut haltioihini. 'En ole koskaan kuullut puhuttavankaan\nsiitä yhtiöstä', sanoin vastaukseksi.\n\n\"'Se on hyvin luultava. Asia on pidetty salassa, sillä koko pääoma\nmerkittiin yksityisesti ja liike on kerrassaan aivan liian hyvä\nannettavaksi suuren yleisön käsiin. Minun veljelläni Harry Pinnerillä\non huolena yhtiön muodostaminen ja hänestä tulee myöskin sen\ntoimeenpaneva johtaja. Hän tiesi minun olevan Lontoossa ja pyysi minun\nhankkimaan itselleen hyvän johtajan -- nuoren toimeliaan miehen, jolla\non hyvä liikekokemus. Parker mainitsi teidät ja heti tulin tänne. Me\nvoimme tarjota teille aluksi vain vaivaset tuhat puntaa vuodessa.'\n\n\"'Tuhat puntaa vuodessa', huudahdin minä.\n\n\"'Se nyt on vain aluksi, mutta sitä paitsi voitte saada yhden prosentin\nvoitto-osuuden kaikista kaupoista, jotka teidän asiamiehenne tekevät ja\nvarma saatte olla siitä, että se nostaa palkkanne paljoa suuremmaksi.'\n\n\"'Mutta minä en ymmärrä ollenkaan rautateollisuutta.'\n\n\"'Mutta tehän ymmärrätte numeroita, hyvä herra.'\n\n\"Päässäni alkoi surista ja töin tuskin pysyin tuolillani. Mutta pian\nvaltasi jäähdyttävä epäilys minut.\n\n\"'Minun täytyy puhua teille aivan avoimesti', sanoin minä. 'Mawson\nantaa minulle tosin vain murto-osan siitä mitä te tarjoatte, mutta\nMawson on varma liike. Minä tiedän teidän yhtiöstänne niin vähän.'\n\n\"Komeata, muhkeata\", huudahti hän haltioissaan. 'Te olette juuri meidän\nmiehiämme. Te ette salli houkutella itseänne mihin hyvänsä ja sehän\nonkin vallan oikein. Tässä on pankkiosote 50 punnalle. Jos luulette\nliikkeemme olevan oikeaa laatua niin voitte pistää summan taskuunne\npalkkanne etumaksuna.'\n\n\"'Tämähän on ylen aulista', sanoin minä. 'Koska minun on alettava\ntyöni?'\n\n\"'Teidän tulee olla huomenna kello yksi Birminghamissa. Minulla on\ntäällä teitä varten suosituskirje veljelleni. Te tapaatte hänet\nnumerossa 126 Corporation Streetillä, jossa yhtiön väliaikaiset\nkonttorit ovat. Hänen täytyy luonnollisesti vahvistaa sopimuksemme,\nmutta minä tiedän ettei mitään esteitä ole olemassa.'\n\n\"'Minä tuskin tiedän miten voisin osottaa kiitollisuuttani teille,\nherra Pinner', sanoin minä.\n\n\"'Ei mitään kiittämistä, hyvä herra. Tehän olette vain saanut\nsen mitä ansaitsette. Minulla on vielä muutamia pikku asioita,\npelkkiä muodollisuuksia vain, jotka minun täytyy järjestää ennen\nlähtöäni. Teillä on paperipala tuossa edessänne. Olkaa hyvä ja\nkirjoittakaa sille: Minä suostun ottamaan vastaan Franco Midlandin\nrautateollisuusyhtiön johtajan paikan 1,000 punnan vuotuisesta\nminimipalkasta.'\n\n\"Tein hänen pyyntönsä mukaisesti ja hän pisti paperin taskuunsa. 'Nyt\neräs toinen kysymys', sanoi hän. 'Mitä te aiotte tehdä Mawsonin\nkanssa?' Minä olin näet ilossani unhottanut Mawsonin aivan kokonaan.\n\n\"'Minä kirjoitan ja otan takaisin hakemukseni.'\n\n\"'Sen minä juuri tahdon teidät tekemään. Minä riitelin Mawsonin kanssa\nteistä. Minä olin mennyt heille kysyäkseni teistä ja johtaja oli sangen\nepäkohtelias, syytti minua siitä, että olin houkutellut teidät pois\nliikkeestä y.m. Vihdoin menetin kärsivällisyyteni ja sanoin: Jos te\ntahdotte pitää kunnollisia apulaisia, on teidän maksettava heille\nparemmat palkat.'\n\n\"'Hän ottaa mieluummin vastaan meidän pienen kuin teidän suuren\npalkkanne', sanoi hän.\n\n\"'Uskallan lyödä vetoa siitä, ettette saa koskaan enää kuulla hänestä\nniin pian kuin hän on kuullut tarjoukseni.'\n\n\"'Hänet on jo otettu paikkaan', sanoi hän. 'Me kohotimme hänet\nkatuojasta eikä hän luovu meistä niin hevillä. Niin hän sanoi.'\n\n\"'Miten hävytöntä', sanoin minä. 'En ole elämässäni nähnyt häntä. Miksi\nminun sitten pitäisi hänestä mitään välittää. Luonnollisesti jätän\nkirjoittamatta, jos se teistä on mieluisampaa.'\n\n\"'Se on hyvä. Minä pidän sen lupauksena', sanoi hän nousten samassa\ntuoliltaan. 'Olen iloinen saatuani veljelleni niin kunnollisen\nliikemiehen. Tässä on käsirahaksenne 50 puntaa ja suosituskirje. Pankaa\nosote tarkasti muistiin, 126 Corporation Street, ja muistakaa olla\nsiellä huomenna kello yksi. Hyvää yötä. Toivotan onnea uuteen\npaikkaanne.'\n\n\"Tässä oli keskustelumme sikäli kuin voin muistaa. Te voitte nyt\nymmärtää, hyvät herrat, että olin iloinen hyvästä onnestani. Minä\nistuin puoliyöhön asti ylhäällä ja mietin asiaa, ja seuraavana päivänä\nmenin Birminghamiin niin aikasella junalla, että minulla olisi kylliksi\naikaa tulla määrätunnilla konttoriin. Minä vein tavarani erääseen\nhotelliin New Streetin varrella ja lähdin sitten ilmoitetun osotteen\nmukaiseen paikkaan.\n\n\"Tulin neljännestä aikasemmin, mutta en luullut sen merkitsevän mitään.\n126 Corporation Street oli kapea sola kahden suuren myymälän välillä ja\nsen päässä oli kiviportaat, jotka johtivat monikerroksiseen taloon. Se\noli vuokrattu konttoreiksi yhtiöille ja liikemiehille. Liikkeiden nimet\noli maalattu alaeteisen seinään, mutta minä en löytänyt mistään Franco\nMidland-nimistä rautateollisuusyhtiötä. Seisoskelin muutamia minuutteja\nsydän kurkussa ja ihmettelin oliko koko asia sulaa petkutusta, mutta\nsamassa tuli eräs herra esille ja puhutteli minua. Hän muistutti paljon\nedellisenä iltana tapaamaani herrasmiestä, samanmuotoinen ja\nsamanääninen, mutta hän oli parraton ja vaaleampitukkainen.\n\n\"'Oletteko herra Hall Pyecroft?'\n\n\"'Kyllä, hyvä herra.'\n\n\"'Minä odotin teitä juuri, mutta te tulette liian aikaseen. Minulla oli\ntänä aamuna veljeltäni kirje, jossa hän suositteli teitä.'\n\n\"'Minä katselin juuri konttorin osotetta teidän tullessanne.'\n\n\"'Me emme ole vielä panneet nimeämme esille, sillä me vuokrasimme tämän\nväliaikaisen konttorin vasta viime viikolla. Tulkaa ylös kanssani niin\npuhelemme asiasta.'\n\n\"Minä seurasin häntä aina ylimpään kerrokseen, jossa hän vei minut\npariin pieneen, tyhjään ja pölyiseen huoneeseen aivan katon rajassa,\neikä niissä ollut ikkunaverhoja eikä mattoja. Minä olin uneksinut\nsuurista konttorihuoneista ja kiiltävistä pöydistä ja pitkistä\nkirjanpitäjäriveistä, joihin olin tottunut ja luulen tuijottaneeni\nsangen kummastuneena kahteen tuoliin ja honkapöytään, jolla oli\npääkirja sekä tyhjään paperikoriin, jotka muodostivat koko\nhuonekaluston.\n\n\"'Älkää katselko niin kummastuneena', sanoi minulle uusi tuttavani\nhuomattuaan katseeni. 'Eihän Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä.\nMeillä on kyllä rahaa, vaikka emme pöyhkeilekään vielä loistavilla\nkonttorihuoneustoilla. Olkaa hyvä ja istukaa ja antakaa minulle\nsuosituskirjeenne.'\n\n\"Minä annoin sen hänelle ja hän luki sen huolellisesti.\n\n\"'Te näytätte tehneen hyvän vaikutuksen veljeeni Arthuriin', sanoi hän,\n'minä tiedän hänellä olevan hyvän arvostelukyvyn. Hän oleksii aina\nenimmäkseen Lontoossa ja minä Birminghamissa, mutta tällä kertaa\nseuraan minä hänen neuvoaan. Pitäkää sentähden itsenne liikkeeseen\notettuna!'\n\n\"'Mikä on minun työni?'\n\n\"'Te saatte vastaisuudessa hoitaa meidän varastoamme Pariisissa. Sieltä\nlähetetään virtanaan rautatavaroita yli koko Ranskan meidän\nsadankolmenkymmenenneljän asiamiehemme välityksellä. Liikkeen tulee\nolla järjestetty viikon kuluessa ja sillä aikaa teidän tulee olla\nBirminghamissa ja toimittaa jotakin hyödyllistä?'\n\n\"'Millä tavoin?'\n\n\"Vastaukseksi otti hän suuren punaisen kirjan pöytälaatikosta. 'Tämä on\nPariisin osotekalenteri', sanoi hän, 'siinä ovat ammatit merkityt\nnimien jälkeen. Minä toivon että otatte kirjan kotiinne ja kopioitte\nsiitä kaikki Pariisin rautatavarakauppiaat ja niiden osotteet. Minulla\non niistä vastaisuudessa suuri hyöty.'\n\n\"'Mutta eikö ole olemassa lajiteltuja ammattiluetteloja', huomautin\nminä.\n\n\"'Ne eivät ole luotettavia. Niiden käyttäminen on sangen vaikea.\nTyöskennelkää sentähden ja antakaa lista minulle kello kaksitoista ensi\nmaanantaina. Hyvästi, herra Pyecroft, jos te osotatte harrastusta ja\ntaitavuutta, niin on yhtiö teille hyvä isäntä.'\n\n\"Palasin hotelliin suuri kirja kainalossani ja sangen sekavin tuntein.\nToiselta puolen olin lopullisesti palkattu ja 50 puntaa taskussani.\nToiselta puolen olivat yhtiön nimen puute eteisessä, konttorin\nomituinen ulkoasu ja muut seikat, jotka heti pistävät liikemiehen\nsilmään, tehneet huonon vaikutuksen työnantajani asemasta. Kävipä miten\ntahansa, niin olinhan kumminkin saanut rahani ja ryhdyin iloisella\nrohkeudella työhöni. Minä työskentelin ahkerasti koko sunnuntain ja\nolin maanantaina ehtinyt ainoastaan H-kirjaimeen. Minä menin konttoriin\nja tapasin herra Pinnerin istumassa samoissa kalustamattomissa\nhuoneissa ja sain määräyksen jatkaa samalla tavalla keskiviikkoon asti\nja tulla silloin takasin. Keskiviikkonakaan ei työ vielä ollut valmis,\nja sitä sain niin ollen tehdä edelleen perjantaihin -- siis eiliseen.\nSilloin vein valmiin luettelon herra Harry Pinnerille.\n\n\"'Kiitoksia paljon', sanoi hän. 'Pelkään työn olleen vaikeamman kuin\nolin ajatellutkaan. Tämä luettelo on meille hyvin suureksi hyödyksi.'\n\n\"'Kyllä se otti jotenkin paljon aikaa.'\n\n\"'Nyt tahtoisin minä teidän ottavan selkoa kaikista\nhuonekalukauppiaista, sillä nekin myyvät muutamia rautatavaralajeja.'\n\n\"'Sangen mielelläni.'\n\n\"'Te voitte tulla tänne huomeniltana kello seitsemän ja ilmoittaa\nminulle miten työ sujuu. Älkää rasittako itseänne liiaksi. Muutaman\ntunnin virkistys Dayn varieteessa tänä iltana olisi tervetullut työn\njälkeen.'\n\n\"Hän nauroi tätä sanoessaan ja kummastuksekseni huomasin, että hänen\nvasemman puolen kulmahampaansa oli paikattu sangen kömpelösti.\"\n\nSherlock Holmes hykerteli käsiään ihastuksesta ja minä tuijotin\nkummastellen kertojaan.\n\n\"Te voitte kyllä osottaa kummastustanne, tohtori Watson, mutta se on\nsittenkin totta\", sanoi Pyecroft. \"Puhuessani ensimäisen herra Pinnerin\nkanssa Lontoossa huomasin sattumalta, kun hän kuultuaan minun ottavan\npaikan Mawsonissa nauroi, hänenkin hampaansa olevan paikatun samalla\nkömpelöllä tavalla. Kullan loiste kiinnitti kummassakin tapauksessa\nhuomiotani. Verrattuani tätä seikkaa kasvojen yhdennäköisyyteen ja\näänen samallaisuuteen sekä huomaten ainoastaan sellaisten piirteiden\nolevan erilaisia, jotka voidaan muuttaa partaveitsellä ja tekotukalla,\nen enää epäillyt, että saman henkilön kanssa olin tekemisissä sekä\nLontoossa että Birminghamissa. Luonnollisesti voivat kaksi veljestä\nolla samannäköiset, mutta eihän suinkaan voi olettaa, että molempien\nsama hammas olisi paikattu aivan samalla tavalla. Hän seurasi minua\novelle, ja kadulle minä tulin tietämättä olinko päälläni vai\njaloillani. Menin takaisin hotelliin, pistin pääni pesuvatiin kylmään\nveteen ja koetin miettiä asiaa, minkätähden hän oli lähettänyt minut\nLontoosta Birminghamiin; miksi hän oli matkustanut sinne ennen minua ja\nmiksi hän oli kirjoittanut minulle suosituskirjeen hänelle itselleen\nannettavaksi? Se jäi kuitenkin arvoitukseksi, enkä siitä kyennyt\nkäsittämään vähän vähääkään. Äkkiä pälkähti päähäni, että herra Holmes\nmahdollisesti voisi jollain tavoin valaista asiaa, joka oli minulle\nvallan synkkä ja selittämätön. Minulla oli tuskin aikaa ennättää\nLontooseen iltajunalla, etsiä teidät tänä aamuna käsiini ja tuoda\nteidät molemmat mukaani tänne Birminghamiin.\"\n\nKirjanpitäjän lopetettua kertomuksensa syntyi pieni äänettömyys. Holmes\nvilkaisi toisella silmällään minuun ja nojautui tyynyjä vasten\ntyytyväinen ja samalla aprikoiva ilme kasvoillaan -- jokseenkin kuin\nviinintuntijalla, joka on juuri maistanut ensi kerran jotakin hienoa\nviinilajia.\n\n\"Sangen mutkallista, vai kuinka, Watson? Tässä on muutamia seikkoja,\njotka mieltäni kiinnittävät. Luulen sinun olevan yhtä mieltä siitä,\nettä herra Arthur Harry Pinnerin puhutteleminen Franco Midlandin\nrautateollisuusyhtiön tilapäisessä konttorissa olisi sangen mieluinen\nkohtaus meille molemmille.\"\n\n\"Mutta miten sen oikeastaan järjestämme?\"\n\n\"Se käy kyllä helposti\", sanoi Hall Pyecroft. \"Te olette kaksi\npaikkaahakevaa ystävääni ja mikä on luonnollisempaa kuin että minä vien\nteidät molemmat herra Pinnerin luo kysymään, voiko hän auttaa teitä.\"\n\n\"Aivan niin. Luonnollisesti\", sanoi Holmes. \"Minä tahdon hyvin\nmielelläni käydä tuon herran luona koettamassa, saanko pistää\nsormeanikaan hänen pikku vehkeilyynsä. Mitkä ominaisuudet tekevät\nteidän ansionne niin arvokkaiksi, tai olisiko mahdollista että --\" hän\nalkoi pureksia kynsiään ja katsella kummastellen ulos ikkunasta. Me\ntuskin voimme saada hänestä enää irti sanaakaan ennenkuin olimme New\nStreetillä.\n\nKello seitsemän samana iltana olimme kaikki matkalla Corporation\nStreetille ja yhtiön konttoriin.\n\n\"Ei maksa vaivaa tulla sinne ennen aikojaan. Hän tulee ainoastaan\ntapaamaan minua, sillä huoneet ovat aivan tyhjät aina määrättyyn\nkellonlyöntiin asti, kuten jo olen sanonut.\"\n\n\"Sepä on kuvaavaa\", sanoi Holmes.\n\n\"Mutta katsokaahan\", sanoi kirjanpitäjä. \"Hän käveleekin tuolla\nedellämme.\"\n\nHän osoitti keskikokoista, vaaleaa, hyvin puettua herrasmiestä, joka\nkäveli kiireesti kadun toisella puolella. Juuri samassa hetkessä\nkääntyi hän erääseen sanomalehtipoikaan päin, joka kaupusteli viimeisiä\niltalehtiä ja päästyään ajopelien ja raitiovaunujen välitse pojan luo\nosti hän sanomalehden. Hermostuneesti käännältäen sanomalehden käteensä\nkatosi hän erääseen porttiin.\n\n\"Tuolla hän meneekin\", sanoi Hall Pyecroft. \"Tuolla on yhtiön konttori.\nTulkaa nyt kanssani, minä esittelen teidät ystävinäni.\"\n\nMe seurasimme häntä kuudenteen kerrokseen ja pysähdyimme ensin\npuoliavoimen oven ulkopuolelle, jolle herra Pyecroft koputti. Ääni\nhuudahti \"tulkaa sisään\", ja me menimme kalustamattomaan huoneeseen,\naivan samanlaiseen, jonka oppaamme oli meille kuvaillut. Pikku pöydän\nääressä istui äsken näkemämme herra, sanomalehti levällään edessään, ja\nkun hän nosti kasvonsa ja kääntyi meihin päin, näytti minusta siltä\nkuin en olisi koskaan ennen nähnyt sieluntuskain niin syväksi uurtamia\npiirteitä, sellaisten, joita vain ani harvat miehet eläessään kokevat.\nHiki helmeili hänen otsallaan, hänen kasvonsa olivat kalpeat ja\nsilmänsä hurjat ja tuijottavat. Hän katsoi kirjanpitäjäänsä ikäänkuin\nei hän olisi häntä enää tuntenut ja voin minä Hall Pyecroftin katseesta\nhuomata, ettei hänen herransa tavallisesti näyttänyt sellaiselta.\n\n\"Te näytätte sairaalta, herra Pinner\", sanoi hän.\n\n\"Minä en voi oikein hyvin\", vastasi toinen, samalla tehden selvän\nponnistuksen vähän toipuakseen ja kostutti kielellään kuivia huuliaan\naina puhumaan ruvetessaan. \"Mitä herroja te olette tuonut mukananne.\"\n\n\"Tämä on herra Harris Bermondseysta ja tuo on Prise Birminghamista\",\nsanoi kirjanpitäjä sukkelasti. \"Nämä molemmat ovat ystäviäni ja ovat\nolleet paikatta jo jonkun aikaa. He toivovat, että te mahdollisesti\nvoisitte antaa heille jotakin työtä yhtiön palveluksessa.\"\n\n\"Hyvin mahdollista. Hyvin mahdollista!\" huudahti herra Pinner\nkummituksen tavoin hymyillen. \"Ehkäpä voimme tehdä jotakin teidän\nhyväksenne. Mikä on herra Harrisin erikoisala?\"\n\n\"Minä olen kassanhoitaja\", sanoi Holmes.\n\n\"Me kyllä tarvitsemme sellaisen. Ja te, herra Price?\"\n\n\"Minä olen kirjanpitäjä\", sanoin minä.\n\n\"Minä luulen yhtiön voivan auttaa teitäkin. Minä ilmoitan heti teille\nkun olemme tehneet päätöksen. Nyt pyydän minä teitä jättämään minut\nrauhaan. Menkää herran nimessä nyt matkoihinne!\"\n\nNuo sanat tuntuivat tulevan esille ikäänkuin pakkotila, johon hän\nitsensä oli asettanut, olisi käynyt hänelle ylivoimaiseksi. Holmes ja\nminä katselimme toisiimme ja Hall Pyecroft otti askeleen pöytää kohden.\n\n\"Te unhotatte, herra Pinner, että minä olen täällä kutsumuksesta\nsaadakseni teidän määräyksenne.\"\n\n\"Se oli kyllä totta, herra Pyecroft\", sanoi toinen tyynemmällä äänellä.\n\"Te voitte odottaa täällä hetkisen, eikä mikään estä ystäviännekään\nodottamasta. Minä olen kolmen minuutin kuluttua valmis palvelukseenne,\njos te hyväntahtoisesti odotatte siksi.\" Hän nousi ylös ja kohteliaasti\nkumarrettuaan meille meni ulos huoneen toisesta päästä ja sulki oven\njälkeensä.\n\n\"Mitähän nyt on tekeillä?\" kuiskasi Holmes. \"Aikookohan hän hävitä\nkäsistämme?\"\n\n\"Se on mahdotonta\", sanoi Pyecroft.\n\n\"Kuinka niin?\"\n\n\"Ovi vie ainoastaan tuohon toiseen huoneeseen.\"\n\n\"Eikö sieltä ole mitään käytävää ulos?\"\n\n\"Ei mitään.\"\n\n\"Onko se kalustettu?\"\n\n\"Eilen se oli tyhjä.\"\n\n\"Mitä tekemistä hänellä sitten on siellä sisällä? Tässä asiassa on\njotakin minulle käsittämätöntä. Jos ihminen koskaan voi olla\npuolihöperö, niin oli herra Pinner ainakin. Mikä hänet on voinut tehdä\nniin levottomaksi?\"\n\n\"Kenties hän epäilee meidän olevan etsiviä poliiseja\", sanoin minä.\n\n\"Niin, niin se varmaankin on\", sanoi Pyecroft. Holmes pudisti päätään.\n\"Hän ei kalvennut. Hän oli kalpea jo huoneeseen tullessamme. Sitä\nvastoin on mahdollista että...\"\n\nHänen sanansa keskeytti sisähuoneen ovesta kuuluva koputus.\n\n\"Mitä hittoa hän koputtaa omalle ovelleen?\" sanoi kirjanpitäjä.\n\nTaas kuului koputusta ja nyt paljon kuuluvammin. Me katsoimme kaikki\nodottaen oveen päin. Katsoessani Holmesiin huomasin hänen kasvonsa\njäykistyvän ja hän nojautui eteenpäin innokkaasti odotellen. Sen\nperästä kuului hiljainen, koriseva ääni, jota seurasi kiireinen koputus\novelle. Holmes ryntäsi raivoissaan ovea vastaan, mutta se oli\nsisäpuolelta lukossa. Hänen esimerkkiään seuraten hyökkäsimme mekin\nsitä vastaan koko painollamme. Toinen salpa antoi perään, sen jälkeen\nlensi toinen rikki ja ovi putosi jymisten alas. Me hyökkäsimme sen yli\ntoiseen huoneeseen. Se oli tyhjä.\n\nHetkisen ajan seisoimme hiljaa. Etuhuoneen puoleisessa nurkassa oli\novi. Holmes hyökkäsi sitä vastaan ja avasi sen. Nuttu ja liivi oli\nlattialla ja oven takana naulassa riippui Franco Midlandin\nrautateollisuusyhtiön johtaja housunkannattimet kaulan ympärillä. Hänen\npolvensa olivat käppyrässä ja pää riippua retkotti alaspäin\nkammottavassa asemassa. Hänen kantapäidensä koputus ovea vasten oli\nantanut sen äänen, joka herätti meidän huomiotamme. Ensi työkseni\ntartuin mieheen ja nostin hänet ylös. Holmes ja Pyecroft päästivät\nhousunkannattimet irti, jotka olivat uponneet syvälle kaulaan. Me\nkannoimme hänet sitten toiseen huoneeseen, jossa hän nyt lepäsi kasvot\nharmaina ja työnsi ulos ja sisään tummansinisiä huuliaan joka\nhengenvedolla -- hänestä oli vain raunio jäljellä siitä mitä hän\nhetkistä aikaisemmin oli.\n\n\"Mitä sinä hänestä luulet, Watson?\" kysyi Holmes.\n\nMinä kumarruin hänen ylitseen ja tutkin häntä. Hänen valtimonsa oli\nheikko ja säännötön, mutta hengitys tuli vahvemmaksi ja silmäluomet\nalkoivat vapista ja avautuivat puolittain.\n\n\"Hän oli jo melkein lopussa, mutta nyt hän alkaa jo toipua\", sanoin.\n\"Olkaa hyvä ja avatkaa ovi ja ojentakaa minulle vesikarahvi.\"\n\nMinä avasin hänen kauluksensa, kaadoin vähän kylmää vettä hänen\nkasvoilleen, liikuttelin ylös ja alas hänen käsivarsiaan, kunnes hän\nalkoi taas hengittää luonnollisella tavalla.\n\n\"Nyt se on ainoastaan ajan kysymys\", sanoin minä kääntyen poispäin\nhänestä. Holmes seisoi pöydän vieressä kädet housuntaskuissa ja leuka\nrintaa vasten.\n\n\"Luulen olevan parasta, että kutsumme poliisin, vaikkakin mielelläni\ntahtoisin antaa heille täydellisen selvityksen samalla kertaa koko\nsalaisuudesta.\"\n\n\"Minulle on vallan käsittämätöntä\", sanoi Pyecroft, \"miksi hän kuletti\nminut aina tänne ylös asti ja sitten...\"\n\n\"Mutta sehän on aivan selvä\", sanoi Holmes kärsimättömästi. \"Tätä\nviimeistä minä vain en ymmärrä.\"\n\n\"Te ymmärrätte siis jutun muutoin?\"\n\n\"Se on luullakseni aivan selvä. Mitä sinä sanot, Watson?\"\n\nMinä kohautin olkapäitäni'.\n\n\"Minun täytyy tunnustaa, että se on minulle liian syvällistä\", sanoin\nminä.\n\n\"Jos sinä vain ajattelet ensimäisiä tapahtumia, niin huomaat kaikkien\nviittaavan samaan suuntaan.\"\n\n\"No, mitä luulet niiden merkitsevän?\"\n\n\"Katsoppas, koko asia riippuu kahdesta seikasta. Ensimäinen on se, että\nhe pakottivat Pyecroftin kirjoittamaan selityksen, jolla hän sitoutui\nottamaan paikan tässä huijausyhtiössä. Etkö sinä huomaa mitä se\nmerkitsee?\"\n\n\"En todellakaan ymmärrä.\"\n\n\"Mutta mitä varten he olisivat pakottaneet hänen tekemään niin?\nSillähän ei ollut mitään tekemistä sopimuksen kanssa, sillä sellaiset\nsopimukset ovat tavallisesti suullisia, eikä ole olemassa mitään syitä,\nmiksi tämä olisi ollut poikkeus tavallisuudesta. Ettekö ymmärrä,\nystäväni, että he halusivat saada herra Pyecroftin käsialan näytteen ja\nettä tämä oli ainoa keino sen saamiseen?\"\n\n\"Mutta miksi he tahtoivat saada näytteen minun käsialastani?\"\n\n\"Niin, minkätähden? Siinäpä juuri solmu onkin. Sen ratkaistuamme olemme\nhyvällä tiellä tämän pienen tehtävän ratkaisemisessa. Minkätähden? On\nolemassa ainoastaan yksi tyydyttävä syy. Joku tahtoi oppia\njäljittelemään teidän käsialaanne ja hänen piti ensin saada siitä\nnäyte. Jos nyt siirrymme toiseen seikkaan, niin huomaamme niiden\nselvittävän toisiaan. Toinen tärkeä seikka on se, että Pinner ei\npyytänyt teitä kirjoittamaan hylkäävänne paikan, vaan jättämään tuon\nsuuren liikkeen johtajan siihen luuloon, että joku hänelle tuntematon\nherra Hall Pyecroft tulisi maanantaina ja ryhtyisi työhönsä.\"\n\n\"Jumalani\", huudahti Pyecroft, \"minkälainen sokea kana minä olen\nollutkin.\"\n\n\"Nyt te kai huomaatte käsialan tärkeyden. Jos teidän sijastanne olisi\ntullut konttoriin henkilö, jolla olisi ollut aivan erilainen käsiala\nkuin kirjeeseen käytetty, niin olisi kaikki ollut menetetty.\nVälipäivinä oli konnalla aikaa opetella matkimaan teidän käsialaanne ja\nhänen asemansa oli sillä tavoin turvattu, sillä minä otaksun, ettei\nkukaan konttorissa ollut teitä ikinä nähnyt?\"\n\n\"Ei yksikään sielu\", mutisi Pyecroft.\n\n\"Aivan niin. Luonnollisesti oli perin tärkeää estää teidät\nperuuttamasta sanaanne ja tapaamasta ketään, joka voi kertoa jonkun\ntoisen henkilön työskentelevän teidän nimessänne Mawsonin konttorissa.\nSentähden antoivat he teille hyvän rahasumman ja lähettivät teidät\nBirminghamiin, jossa he varustivat teidät tarpeellisella työllä\nestääkseen teitä menemästä Lontooseen, jossa te olisitte voineet tehdä\nheidän salaliittonsa tyhjäksi. Sehän on selvää.\"\n\n\"Mutta miksi olisi tämä mies ollut olevinaan oma veljensä?\"\n\n\"No sehän on aivan selvää. Heitä on nähtävästi vain kaksi konnaa\nyhdessä nuotassa. Toinen on olevinaan konttorissa teidän nimellänne.\nTämä esiintyi teidän palkkaajananne ja huomattuaan, ettei voinut\nhankkia teille työnantajaa antamatta asiasta vihiä kolmannelle\nhenkilölle, jota hän ei mielellään tehnyt, niin muutti hän muotoaan\nsikäli kuin taisi ja luotti, että teidän huomaamaanne yhdennäköisyyttä\nvoitiin pitää suvun yhdennäköisyytenä. Jollette olisi keksinyt tuota\nkultapaikkaa hänen hampaassaan, niin eivät teidän epäluulonne olisi\nluultavasti koskaan heränneet.\"\n\nHall Pyecroft pudisteli nyrkkejään ilmassa. \"Taivas\", huudahti hän.\n\"Mitähän tämä toinen Hall Pyecroft on tehnyt Mawsonin konttorissa sillä\naikaa kun minua on näin pahasti vedetty nenästä? Mitä me nyt teemme,\nherra Holmes? Sanokaa minulle, mitä minun pitää tehdä?\"\n\n\"Meidän täytyy sähköttää Mawsonille.\"\n\n\"He sulkevat lauantaisin kello kaksitoista.\"\n\n\"Se ei tee mitään, ainahan talossa on joku porttivahti tai\nvahtimestari.\"\n\n\"Niillä on todellakin aina vahti kallisarvoisten paperiensa takia,\njoita niillä on kassaholvissaan. Minä olen usein kuullut Cityssä\npuhuttavan siitä.\"\n\n\"Sepä hyvä, me sähkötämme heti ja tiedustelemme onko joku kirjanpitäjä\ntyöskennellyt siellä teidän nimellänne. Se on kylläkin selvää, mutta\nmikä ei ole selvää, on se seikka, minkätähden toinen konna meni meidät\nnähtyään ulos huoneesta ja hirtti itsensä.\"\n\n\"Sanomalehti\", kuului heikko ääni takanamme. Mies istui suorana\nlattialla, kalpeana ja kammottavan näköisenä, palaava järki loistaen\nhänen katseessaan ja kädet hermostuneesti näpelöiden kaulassa vielä\nnäkyviä punaisia juormuja.\n\n\"Sanomalehti tietystikin\", huudahti Holmes innostuneena. \"Niin typerä\nsitä voi ollakin. Minä ajattelin niin paljon meidän käyntiämme, että\nsanomalehti ei koskaan johtunut mieleeni. Siinä täytyy salaisuuden\nluonnollisesti ollakin.\" Hän levitti sen pöydälle ja häneltä pääsi\nriemuhuudahdus.\n\n\"Katsoppas tänne, Watson\", huudahti hän. \"Se on aikaseen ilmestynyt\nLontoon lehti _Evening Standard_. Tässä on kaikki, mitä kaipaamme.\nKatsohan otsakirjoitusta: '_Cityssä tapahtunut rikos. Murha Mawson &\nWilliamsin liikkeessä. Suurenmoinen sisäänmurtoyritys_.' Tässä on\nkaikki mitä tarvitsemme. Olkaa hyvä ja lukekaa se meille, me tahdomme\nkaikki mielellämme sen kuulla.\"\n\nOli luonnollista, että se oli Lontoossa päivän suurin tapahtuma ja\nkertomus siitä kuului:\n\n\"Rohkea sisäänmurtoyritys tehtiin Cityssä tänään iltapäivällä ja\npäättyi se rikollisen kiinniottamisella sittenkun hän jo oli ehtinyt\nmurhata yhden ihmisen. Jonkun aikaa on suurella vaihtokonttorilla\nMawson & Williamsilla ollut huostassaan arvopapereita, joiden arvo\nnousee yli kahdensadantuhannen punnan. Liikkeenjohtaja tuntien tästä\naiheutuvan vastuunalaisuutensa oli yrityksessä olevain suurten etujen\nperusteella hankkinut uusimmanlaatuisen kassakaapin ja pitänyt huolta,\nettä asestettu vartija käveli konttorihuoneuston edustalla yöt ja\npäivät. Liikkeeseen oli edellisellä viikolla otettu uusi kirjanpitäjä\nnimeltään Hall Pyecroft. Tuo henkilö ei kuitenkaan näytä olevan kukaan\nmuu kuin kuuluisa väärentäjä ja murtovaras Beodington, joka veljensä\nkanssa äskettäin päästettiin vapaaksi vankeudesta, istuttuaan siellä\nviisi vuotta. Tähän asti selittämättömällä tavalla onnistui hän\nväärällä nimellä hankkimaan paikan konttorissa, jota hän käytti\nottaakseen jäljennökset useimmista lukoista ja hankkiakseen itselleen\ntarkat tiedot kassaholvin ja kassakaapin paikasta.\n\n\"Lauantaina lähtevät Mawsonin kirjanpitäjät huoneustosta kello\nkaksitoista. Kersantti Tuson, eräs Cityn poliisi oli sentähden sangen\nkummastunut nähdessään erään herran tulevan konttorista kapsäkki\nkädessään kaksikymmentä minuuttia yli kaksitoista. Epäluuloisena\nseurasi hän miestä ja onnistui poliisi Pallackin avulla vangitsemaan\nhänet hänen vimmatusta vastarinnastaan huolimatta. Heti oltiin\nselvillä, että tässä oli tapahtunut rohkea ja suuri murtovarkaus.\nKapsäkistä löydettiin näet amerikkalaisia rautatieosakkeita yli\n2,800,000 dollarin arvosta ja joukko muihin yhtiöihin ja kaivoksiin\nkuuluvia osakkeita. Liikehuoneustoa tutkittaessa tavattiin onnettoman\nvahdin ruumis käppyrään käännettynä ja heitettynä suurimpaan\nkassaholviin. Murhattua ei luonnollisesti olisi löydetty ennen\nmaanantaita, jos ei kersantti Tuson olisi miestä ruvennut epäilemään.\nVahdin pää oli murskattu takaapäin hiilihangolla. On aivan selvää, että\nBeodingtonin oli sallittu tulla huoneustoon ilmoitettuaan jotakin sinne\nunohtaneensa ja että hän tapettuaan vahdin oli ryöstänyt suurimman\nkassaholvin ja lähtenyt saaliinensa matkoihinsa. Hänen veljellään, joka\ntavallisesti työskentelee yhdessä hänen kanssaan, ei näytä olleen\nmitään tekemistä tämän rikoksen kanssa, mikäli tähän asti on saatu\nselville, mutta poliisi on ahkerassa työssä saadakseen selville hänen\nnykyisen olinpaikkansa.\"\n\n\"Siinä tapauksessa voimme me vähän säästää poliisin vaivoja\", sanoi\nHolmes ja vilkasi hirvittävään olentoon, joka istui kykkyrässä ikkunan\nvieressä. \"Ihmisluonto on kummallinen sekotus, vai mitä, Watson. Sinä\nhuomaat, että murhamies ja viheliäinen raukka voi olla niin rakastettu,\nettä hänen veljensä tekee itsemurhan, kun hän kuulee toisen tehneen\nitsensä syypääksi henkensä menettämiseen. Ei ole kumminkaan\nepäilystäkään siitä, mitä meidän on tässä tapauksessa tekeminen.\nTohtori ja minä vahdimme täällä, olkaa, Pyecroft, niin hyvä ja käykää\nhakemassa poliisi.\"\n\n\n\n"]