[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fdAyccaTRkZ0RNEUX85PmLlURBSgMcToPpHXCKDyMsiU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},649,"Yhteiskunnan pylväät","Ibsen, Henrik",1828,1926,"649-ibsen-henrik-yhteiskunnan-pylvaat","649__Ibsen_Henrik__Yhteiskunnan_pylväät","Nelinäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1877,1916,25985,153210,false,45562,[23,24,25,26],"Businessmen -- Drama","Hypocrisy -- Drama","Norway -- Drama","Norwegian drama -- Translations into Finnish",[28],"Plays/Films/Dramas","\"Yhteiskunnan pylväät: Nelinäytöksinen näytelmä\" by Henrik Ibsen is a drama written in the early 20th century. The play delves into the complexities of personal and societal morality, focusing on Konsuli Bernick, who navigates the pressures of family, business, and the expectations of his community. Themes of human values, social responsibility, and the conflict between personal desires and societal obligations seem to be at the forefront of the narrative.  The opening of the play sets the scene in the home of Konsuli Bernick in a small Norwegian coastal town, where various characters, including his wife and son, engage in activities and conversations that reveal their social dynamics and the town's atmosphere. As the women work on their crafts, discussions about societal issues, including the impending arrival of Americans and their societal implications, unfold. The introduction of characters like Telakkamestari Aune and Prokuristi Krap highlights the tension between progress and tradition, especially concerning new machinery and the potential impact on workers. This initial interaction establishes a foundation for the themes of societal values and personal conflicts that Ibsen explores throughout the play. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Lehtonen, Joel",448,"Ibsenin nelinäytöksinen draama kuvaa pienen norjalaisen rannikkokaupungin yläluokan tekopyhyyttä. Konsuli Bernick on arvostettu liikemies, jonka menneisyyden salaisuudet ja moraaliset valinnat uhkaavat paljastua ja horjuttaa hänen asemaansa yhteiskunnan tukipilarina.","Henrik Ibsenin 'Yhteiskunnan pylväät' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 649. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","YHTEISKUNNAN PYLVÄÄT\n\nNelinäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nHENRIK IBSEN\n\n\nSuom. Joel Lehtonen\n\n\n\nArvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1916.\n\nOy Hämeenlinnan uusi kirjapaino.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n _Konsuli Bernick_.\n _Rouva Bernick_, hänen vaimonsa.\n _Olavi_, heidän 13-vuotias poikansa.\n _Neiti Bernick_, konsulin sisar.\n _Juhani Tönnesen_, rouva Bernickin nuorempi veli.\n _Neiti Hessel_, saman vanhempi sisarpuoli.\n _Hilmar Tönnesen_, rouva Bernickin serkku.\n _Kolleega Rörlund_.\n _Tukkukauppias Rummel_.\n _Kauppias Vigeland_.\n _Kauppias Sandstad_.\n _Dina Dorf_, konsulin perheessä asuva nuori tyttö.\n _Prokuristi Krap_.\n _Telakkamestari Aune_.\n _Tukkukauppias Rummelin rouva_.\n _Postimestari Holtin rouva_.\n _Tohtori Lyngen rouva_.\n _Neiti Rummel_.\n _Neiti Holt_.\n\nKaupungin porvareita ja muita asukkaita, vierasta meriväkeä,\nhöyrylaivain matkustajia j.n.e.\n\n(Tapahtumapaikka: konsuli Bernickin talo pienessä norjalaisessa\nrantakaupungissa.)\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Tilava sali puutarhan puolella _konsuli Bernickin_ talossa. Etualalta\njohtaa ovi vasemmalle konsulin huoneesen; peremmällä samalla seinämällä\nsamanlainen ovi. Keskellä vastapäätä olevaa seinää suurempi ulko-ovi.\nTaustaseinä on melkein kokonaan peililasia ja siitä vie avoin ovi\nleveille puutarhan portaille, joiden päälle on levitetty purjekatos.\nPortaiden alapuolella näkyy osa puutarhaa, jota ympäröi pienellä\nportilla varustettu aitaus. Aitauksen ulkopuolella ja sen varrella on\nkatu, jonka toista puolta reunustavat pienet, kirkasväriset puutalot.\nOn kesä ja lämmin päiväpaiste. Ihmisiä kulkee tuontuostakin yksitellen\nkadulla ohitse; he pysähtyvät ja puhelevat keskenään; rihkamapuodissa\nkadun kulmassa tehdään kauppaa, j.n.e.)\n\n(Salissa istuu pöydän ympärillä joukko naisia. Pöydän keskikohdalla\n_rouva Bernick_. Hänen vasemmalla puolellaan _rouva Holt_ sekä hänen\n_tyttärensä_; heitä lähimpänä _rouva Rummel_ ja _neiti Rummel_. Rouva\nBernickin oikealla puolella istuu _rouva Lynge, neiti Bernick ja Dina\nDorf_. Kaikki naiset askaroivat käsitöissä. Pöydällä on suuret\npinkat keskentekoisia ja jo leikattuja liinavaatteita sekä muita\npukukappaleita. Peremmällä, pienen pöydän ääressä, jolla on kaksi\nkukkaruukkua ja lasi sokerivettä, istuu _kolleega Rörlund_ lukien\nääneen kultareunaista kirjaa, kuitenkin niin hiljaa, että katsomoon\nkuuluu ainoastaan yksityisiä sanoja. Ulkona puutarhassa juoksentelee\n_Olavi Bernick_ ammuskellen maaliin jousipyssyllä.)\n\n(Hetken päästä tulee _telakkamestari Aune_ vitkastellen sisään oikealla\nolevasta ovesta. Lukeminen häiriytyy hiukan; _rouva Bernick_ nyökkää\ntelakkamestari Aunelle päätään ja viittaa vasemmanpuoliseen oveen.\n_Aune_ menee hiljaa konsulin ovelle ja naputtaa pari kertaa ja\nväliaikoja pitäen siihen. _Prokuristi Krap_, hattu kädessä ja papereja\nkainalossa, astuu ulos huoneesta.)\n\nPROKURISTI KRAP. Jaha, Tekö siellä kolkutitte?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Konsuli kutsutti minua luokseen.\n\nPROKURISTI KRAP. Kyllä; mutta hän ei voi ottaa Teitä vastaan; jätti\nminun tehtäväkseni --\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Teidän? Minä olisin mieluummin --\n\nPROKURISTI KRAP. -- tehtäväkseni sanoa se asia Teille. Teidän täytyy\nlakata pitämästä noita lauantai-esitelmiä työväelle.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Vai niin? Minä luulin, että saisin käyttää\nloma-aikaani --\n\nPROKURISTI KRAP. Te ette saa käyttää loma-aikaanne siten, että teette\ntyöväen kelvottomaksi työaikana. Viime lauantaina olette puhunut\nvahingosta, joka muka koituu työväelle uusista koneistamme ja uudesta\ntyötavasta telakalla. Miksi puhutte sellaista?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Teen sen tukeakseni yhteiskuntaa.\n\nPRORURISTI KRAP. Sepä merkillistä! Konsuli sanoo, että se hajoittaa\nyhteiskuntaa.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Minun yhteiskuntani ei ole konsulin yhteiskunta,\nherra prokuristi! Työväenyhdistyksen esimiehenä täytyy minun --\n\nPROKURISTI KRAP. Te olette ennen kaikkea esimies konsuli Bernickin\ntelakalla. Teidän on ennen muuta täytettävä velvollisuutenne sitä\nyhteiskuntaa kohtaan, jota nimitetään konsuli Bernickin firmaksi, sillä\njuuri _siitä_ me kaikki saamme leipämme. -- Niin, nyt tiedätte, mitä\nkonsulilla oli Teille asiaa.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Konsuli ei olisi sanonut sitä _sillä_ tavalla,\nherra prokuristi! Mutta minä huomaan kyllä, ketä minun on tästä\nkiittäminen. Se on se vietävän amerikalainen, jonka laiva teki\nhaaksirikon. Sikäläiset tahtovat, että työn pitää käydä täällä sillä\ntavoin kuin he ovat tottuneet siellä meren takana, ja se --\n\nPROKURISTI KRAP. Niin, niin, niin; minä en voi antautua pitkiin\npuheisiin. Nyt tiedätte konsulin tahdon; se riittää! Ehkäpä nyt menette\ntakaisin telakalle; sitä kai tarvitaan; minä tulen itse sinne hetken\npäästä. -- Anteeksi, arvoisat naiset!\n\n    (Hän kumartaa naisille ja menee puutarhan kautta ulos kadulle.\n    _Telakkamestari Aune_ lähtee hiljaa ulos oikealle. Kolleega,\n    joka on edellisen matala-äänisen keskustelun aikana jatkanut\n    lukemistaan, saa kohta sen jälkeen kirjan loppuun ja lyö sen\n    kiinni.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kas niin, rakkaat kuulijani, niin se loppui.\n\nROUVA RUMMEL. Ah, miten opettavainen kertomus!\n\nROUVA HOLT. Ja niin moraalinen!\n\nROUVA BERNICK. Sellainen kirja antaa tosiaankin paljon ajattelemista.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Tosiaan; se on terveellinen vastakohta kaikelle\nsille, mitä me valitettavasti joka päivä saamme nähdä sekä\nsanomalehdissä että aikakauskirjoissa. Tuo kullattu ja maalattu\nulkokuori, joka suurilla yhteiskunnilla on näkyvissä, -- mitä sen alla\noikeastaan piilee? Onttoutta ja mädännäisyyttä, jos niin saan sanoa. Ei\nmitään moraalista perustaa jalkain alla. Sanalla sanoen, ne ovat\nulkoakalkittujen hautain kaltaisia nuo nykyaikaiset suuret\nyhteiskunnat.\n\nROUVA HOLT. Niin, se on totisesti totta.\n\nROUVA RUMMEL. Meidän tarvitsee ainoastaan ajatella tuota amerikalaista\nlaivaväkeä, joka oleksii täällä nykyään.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. No, moisista ihmiskunnan hylkiöistä ei kannata edes\npuhua. Mutta yksinpä korkeammissakin piireissä, -- miten on _siellä_\nasianlaita? Epäilystä ja kuohuvaa levottomuutta joka taholla,\ntyytymättömyyttä mielissä ja epävarmuutta joka suhteessa. Miten\nperhe-elämän perusta on siinä maailmassa järkytetty! Kuinka julkeata\nkumoushalua ilmenee kaikkein vakavimpiinkin totuuksiin nähden!\n\nDINA (Katsomatta työstään.) Mutta eikö siellä tehdä myöskin niin paljon\nsuurta.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Suurta --? Minä en ymmärrä --\n\nROUVA HOLT (Hämmästyneenä.) Mutta, hyvä Jumala, Dina --!\n\nROUVA RUMMEL. (Samallaikaa.) Mutta Dina, miten sinä voit --?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Enpä luule, että olisi terveellistä, jos sellaiset\nsuuret teot alkaisivat saada jalansijaa meillä. Ei, kyllä saamme täällä\nkiittää Jumalaa, että meillä on sellaista kuin on. Kasvaahan toki\ntäälläkin rikkaruohoa nisujen seassa, valitettavaa kyllä; mutta mehän\nkoetamme kitkeä sitä pois rehellisesti ja mikäli voimme. Yhteiskunta on\npidettävä puhtaana, siinä tehtävä, arvoisat naiset, -- pysytettävä sen\nulkopuolella kaikki tuo epävarma, jota kärsimätön aika koettaa meille\ntyrkyttää.\n\nROUVA HOLT. Ja sellaista on siellä valitettavasti yllin kyllin.\n\nROUVA RUMMEL. Niin, viime vuonnahan olimme nipin napin saada tänne\nrautatien.\n\nROUVA BERNICK. No sen sai Karsten kuitenkin estetyksi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kaitselmus, rouva Bernick. Te voitte olla vakuutettu,\nettä miehenne oli ase korkeamman kädessä, kun hän kieltäytyi huolimasta\nsellaista vehjettä.\n\nROUVA BERNICK. Ja kuitenkin sai hän kuulla niin paljon pahaa\nsanomalehdiltä. Mutta mehän aivan unohdamme kiittää Teitä, herra\nkolleega. Olette tosiaan enemmän kuin ystävällinen, kun uhraatte niin\npaljon aikaa meille.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Oh, mitä; nyt kesäloman aikana --\n\nROUVA BERNICK. Niin niin, mutta onhan se kuitenkin uhraus, herra\nkolleega.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. (Siirtää tuolinsa lähemmäksi.) Sitä ei toki kannata\nmainita, hyvä rouva. Ettekö kaikki Tekin tuo uhrianne hyvälle asialle?\nJa ettekö tuo sitä mielellänne ja ilolla? Nuo moraalisesti\nturmeltuneet, joiden parantamiseksi me teemme työtä, nehän ovat\nikäänkuin haavoittuneita sotilaita taistelutantereella. Te, arvoisat\nnaiset, olette diakonissoja, laupeudensisaria, jotka nypitte\nliinannukkaa noille onnettomille vahingoittuneille, kiedotte kääreen\nhellästi haavoille, lääkitsette ja parannatte heitä --\n\nROUVA BERNICK. Lieneepä tosiaan suuri armonlahja, että voitte nähdä\nkaikki niin kauniissa valossa.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Paljon on siinä suhteessa synnynnäistä; mutta paljon\nsaattaa itsekin tehdä saavuttaakseen sitä. Täytyy vaan nähdä asiat\nvakavan elämänkatsomuksen valossa. Niin, mitä Te siihen sanotte,\nneiti Bernick? Eikö Teistä tunnu ikäänkuin olisitte saavuttanut\nturvallisemman perustan jalkainne alle sen jälkeen kuin uhrauduitte\nopetustyölle?\n\nNEITI BERNICK. Ah, en tiedä mitä vastaisin. Usein, kun olen siellä\nkoulusalissa, toivoisin olevani kaukana myrskyisellä merellä.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niin, katsokaas, ne ovat kiusauksia, neiti hyvä. Mutta\nsellaisilta levottomilta vierailta on suljettava ovi. Myrskyisellä\nmerellä -- Te ette tietysti tarkoita sitä kirjaimellisesti; Te\ntarkoitatte tuota suurta, aaltoilevaa ihmisyhteiskuntaa, jossa niin\nmonet joutuvat haaksirikkoon. Mutta annatteko tosiaankin niin paljon\narvoa sille elämälle, jonka kuulette hurisevan ja pauhaavan tuolla\nedessänne? Katsokaa vaan tuonne kadulle. Siellä kulkevat ihmiset\nauringonpaahteessa ja hikoilevat ja häärivät pikkupuuhissaan. Ei, meidän\non totisesti parempi, meidän, jotka istumme täällä siimeksessä ja\nkäännämme selkämme sinne, josta häiriö tulee.\n\nNEITI BERNICK. Niin, hyvä Jumala, Te olette kyllä täysin oikeassa --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ja sellaisessa talossa kuin tämä, -- hyvässä ja\npuhtaassa kodissa, jossa perhe-elämä esiintyy kauneimmassa muodossaan,\n-- jossa rauha ja sopu vallitsee -- (Rouva Bernickille.) Mitä\nkuuntelette, rouva?\n\nROUVA BERNICK. (Kääntyneenä vasemmalle etummaiseen oveen päin.) Miten\nkovaäänisiksi ne tuolla tulevat.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Onko jotain erikoista tekeillä?\n\nROUVA BERNICK. En tiedä. Kuulen vain, että siellä on joku mieheni\nluona.\n\n    (Hilmar Tönnesen, sikari suussa, tulee sisälle oikealla\n    olevasta ovesta, mutta pysähtyy nähdessään suuren naisseuran.)\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, anteeksi -- (aikoo vetäytyä takaisin).\n\nROUVA BERNICK. Ei, Hilmar; tule vaan tänne; et sinä häiritse. Tahdotko\njotain?\n\nHILMAR TÖNNESEN. En, minä vaan aioin vilkaista tänne. -- Hyvää päivää,\nhyvät naiset. (_Rouva Bernickille_.) No, mitä siitä nyt tulee?\n\nROUVA BERNICK. Mistä niin?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Onhan Bernick kutsuttanut herrat kokoukseen.\n\nROUVA BERNICK. Niinkö? Mistä sitten on kysymys?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, se on vaan taas lörpöttelyä tuosta rautatiestä.\n\nROUVA RUMMEL. Niinkö, onko se mahdollista?\n\nROUVA BERNICK. Karsten-parka, pitääkö hänen nyt saada yhä lisää\nikävyyksiä --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta miten on tämä ymmärrettävä, herra Tönnesen?\nOsoittihan konsuli Bernick viime vuonna aivan selvästi, ettei hän tahdo\ntänne rautatietä.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, sitä minäkin; mutta minä tapasin prokuristi\nKrapin, ja hän kertoi, että rautatieasia on otettu uudestaan esille ja\nettä Bernick pitää neuvottelua kolmen täkäläisen rahamiehen kanssa.\n\nROUVA RUMMEL. No, ilmankos minä olin sieltä kuulevinani Rummelin äänen.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, herra Rummel on tietysti mukana, ja muut ovat\nkauppias Sandstad ja Mikko Vigeland, -- pyhä Mikko, niinkuin häntä\nkutsutaan.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hm --\n\nHILMAR TÖNNESEN. Anteeksi, herra kolleega.\n\nROUVA BERNICK. Ja täällä kun oli jo niin hiljaista ja rauhallista.\n\nHILMAR TÖNNESEN. No, minulla puolestani ei olisi mitään sitä vastaan,\njos he alkaisivat hiukan kinastella taas. Se olisi ainakin vaihtelua.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Oh, sellaista vaihtelua emme kai täällä kaipaa.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Riippuu taipumuksista. Eräät luonteet vaativat silloin\ntällöin reimaa taistelua. Mutta sitä ei pikkukaupungin elämä, sen\npahempi, voi paljoa tarjota, eikä kaikkien ole sallittu -- (selailee\nkolleegan kirjaa). »Nainen yhteiskunnan palvelijattarena», mitä roskaa\ntämä on?\n\nROUVA BERNICK. Hyväinen aika, Hilmar, niin et saa sanoa. Sinä et ole\nvarmaankaan sitä kirjaa lukenut.\n\nHILMAR TÖNNESEN. En; enkä aio sitä lukeakaan.\n\nROUVA BERNICK. Sinä et kai voi oikein hyvin tänään.\n\nHILMAR TÖNNESEN. En, minä en voi.\n\nROUVA BERNICK. Etkö nukkunut hyvin viime yönä?\n\nHILMAR TÖNNESEN. En, minä nukuin hyvin huonosti. Olin eilisiltana\nkävelemässä tautini vuoksi. Siinä jouduin sattumalta klubille ja luin\nerään matkakertomuksen pohjoisnavalta. On jotain karkaisevaa\ntuollaisessa: seurata ihmisiä heidän taistelussaan elementtejä vastaan.\n\nROUVA RUMMEL. Mutta se ei varmaankaan tehnyt Teille hyvää, herra\nTönnesen.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, se teki minulle hyvin pahaa; minä kääntelehdin ja\nvääntelehdin koko yön puolivalveilla ja näin unta, että minua ajoi\niljettävä mursu.\n\nOLAVI, (joka on tullut ulkoa puutarha-portaille). Eno, ajoiko sinua\nmursu?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Näin unta, senkin pöllö! Mutta yhäkö sinä täällä\nleikit tuolla lapsellisella jousella? Miksi sinä et ota oikeaa pyssyä?\n\nOLAVI. Niin, minä kyllä tahtoisin, mutta --\n\nHILMAR TÖNNESEN. Sillä oikea pyssy, siinä on jotain järkeä, siinä; on\njotain hermoja jännittävää aina, kun pitää se lauaista.\n\nOLAVI. Ja sitten minä voisin ampua karhujakin, eno. Mutta isä ei anna\nlupaa.\n\nROUVA BERNICK. Sinä et tosiaankaan saa panna hänen päähänsä tuollaista,\nHilmar.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Hm, -- on se kaunista sukua, jota nykyaikaan\nkasvatetaan! Puhutaan urheilusta ja urheilusta, -- jumal'avita, --\nmutta kaikki on vain pelkkää leikkiä. Ei missään totista intoa siihen\nkarkaisevaan, mikä piilee vaaran miehekkäässä uhmailussa. Älä sinä\nojentele pyssyäsi minua kohti, pöllö; se voi laueta.\n\nOLAVI. Eikä, eno, ei siinä ole nuoltakaan.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Mistä sinä sen tiedät; siinä voi kuitenkin olla nuoli.\nOtatko pois sen, kuuletko! -- Miksi hiidessä sinä et ole koskaan\nlähtenyt Amerikaan jollakin isäsi laivalla? Siellä näkisit oikean\npuhvelinmetsästyksen taikka taistelun punanahkoja vastaan.\n\nROUVA BERNICK. No mutta, Hilmar --\n\nOLAVI. Niin, sitä minä tahtoisinkin, eno; ja sitten minä ehkä saisin\nnähdä Juhani-enon ja Lona-tädinkin.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Hm --; hölynpölyä.\n\nROUVA BERNICK. Nyt saat mennä jälleen puutarhaan, Olavi.\n\nOLAVI. Äiti, saanko minä mennä kadullekin?\n\nROUVA BERNICK. Saat, mutta et vaan hyvin etäälle.\n\n    (_Olavi_ juoksee puutarhaan ja portista ulos kadulle.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Teidän ei pitäisi ajaa lapsen päähän sellaisia\noikkuja, herra Tönnesen.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, se on tietty, hänen täytyy kai pysyä täällä ja\ntulla kotinurkissa nahjustelijaksi, kuten niin monet muut.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta miksi Te ette itse matkusta Amerikaan?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Minä? Jolla on tauti? No, senhän tietää, siitä ei\nsuuria välitetä tässä kaupungissa. Mutta sitäpaitsi -- ihmisellä on\ntoki eräitä velvollisuuksia sitä yhteiskuntaa kohtaan, jossa elää.\nTäytyyhän täälläkin olla _joku_, joka pitää korkealla aatteen lippua.\nUh, nyt se taas huutaa!\n\nROUVAT. Kuka huutaa?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, ei, en tiedä. Ovat hiukan kovaäänisiä tuolla\nsisällä, se tekee minut niin hermostuneeksi.\n\nROUVA RUMMEL. Se on kyllä minun mieheni, herra Tönnesen. Mutta\ntietkääs, että hän on niin tottunut puhumaan suurissa kokouksissa --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Eivät nuo toisetkaan tunnu olevan kovin hiljaisia.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, Jumala paratkoon, kun vaan kukkaro on suojeltava,\nniin --; kaikkihan täällä tarkoittaa vaan pikkumaisia aineellisia\nlaskelmia. Uh!\n\nROUVA BERNICK. Olihan se kuitenkin parempi kuin ennen, jolloin kaikki\ntarkoitti vain huvittelua.\n\nROUVA LYNGE. Oliko täällä tosiaan ennen niin huonosti?\n\nROUVA RUMMEL. Oli kuin olikin, rouva Lynge. Kiittäkää onneanne, ettette\nasunut täällä siihen aikaan.\n\nROUVA HOLT. Niin, täällä on todellakin tapahtunut muutoksia! Kun\nmuistan tyttöpäiviäni --\n\nROUVA RUMMEL. Oi, ajatelkaas vaan neljä-, viisitoista vuotta sitten!\nHerra Jumala, millaista elämää täällä oli silloin! Silloin oli sekä\ntanssiyhdistys että musiikkiyhdistys --\n\nNEITI BERNICK. Ja draamallinen yhdistys. Sen minä muistan hyvin.\n\nROUVA RUMMEL. Niin, juuri _siellähän_ Teidänkin näytelmänne esitettiin,\nherra Tönnesen.\n\nHILMAR TÖNNESEN (menee näyttämön taustalle). Oh, miten, mitä --!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ylioppilas Tönneseninkö näytelmä?\n\nROUVA RUMMEL. Niin, se tapahtui kauan ennen Teidän tänne tuloanne,\nherra kolleega. Se meni muuten ainoastaan yhden kerran.\n\nROUVA LYNGE. Eikö se ollut juuri _se_ kappale, jossa Te kerroitte\nnäytelleenne rakastajatarta, rouva Rummel?\n\nROUVA RUMMEL (vilkaisee kolleega Rörlundiin). Minäkö? Sitä minä tosiaan\nen voi muistaa, rouva Lynge. Mutta minä muistan vallan hyvin sen\nhumuavan seuraelämän perheissä.\n\nROUVA HOLT. Niin, minä tiedän sellaisiakin koteja, joissa annettiin\nkahdet suuret päivälliset viikossa.\n\nROUVA LYNGE. Ja silloinhan täällä oli se kiertävä teatteriseuruekin,\nolen kuullut.\n\nROUVA RUMMEL. Niin, se se nyt oli kaikkein pahinta --!\n\nROUVA HOLT (rauhattomana). Hm, hm --\n\nROUVA RUMMEL. Niin näyttelijätkö? Ei, sitä minä en todellakaan muista.\n\nROUVA LYNGE. Niin, ne ihmisethän kuuluvat tehneen niin paljon\nhullutuksia, kertovat. Mitenkä onkaan oikeastaan niiden juttujen laita?\n\nROUVA RUMMEL. Oh, ei niissä ole mitään perää, rouva Lynge.\n\nROUVA HOLT. Dina, rakas, annappas minulle tuo paita.\n\nROUVA BERNICK (yhtaikaa kuin rouva Holt). Dina kulta, meneppäs ja pyydä\nKatria tuomaan meille kahvia.\n\nNEITI BERNICK. Minä tulen sinun kanssasi, Dina.\n\n    (_Dina ja neiti Bernick_ menevät takimmaisesta ovesta vasemmalle.)\n\nROUVA BERNICK (nousee ylös). Ja nyt saatte antaa anteeksi, että jätän\nteidät hetkiseksi, hyvät rouvat; ajattelen, että juomme kahvin tuolla\nulkona. (Hän menee ulos puutarhaportaille ja kattaa pöydän; _kolleega_\nseisoo kynnyksellä ja puhelee hänen kanssaan. _Hilmar Tönnesen_ istuu\ntupakoiden portailla.)\n\nROUVA RUMMEL (hiljaa). Siunatkoon, rouva Lynge, kuinka Te minua\nsäikähytitte!\n\nROUVA LYNGE. Minä?\n\nROUVA HOLT. Niin, mutta itsehän Te alotitte, rouva Rummel.\n\nROUVA RUMMEL. Minäkö? Miten Te niin voitte sanoa, rouva Holt? Enhän\nminä hiiskunut niin ainoaa sanaa.\n\nROUVA LYNGE. Mutta mitä se sitten on?\n\nROUVA RUMMEL. Miten Te saatoitte ruveta puhumaan siitä, että --!\nAjatelkaas, -- ettekö sitten nähnyt, että Dina oli läsnä?\n\nROUVA LYNGE. Dina? Mutta, Jumalan tähden, onko jotain tapahtunut --?\n\nROUVA HOLT. Ja juuri _tässä_ talossa! Ettekö tiedä, että se oli rouva\nBernickin veli --?\n\nROUVA LYNGE. Mitä hänestä? Minähän en tiedä kerrassaan mitään; minähän\nolen aivan tulokas täällä --\n\nROUVA RUMMEL. Ettekö ole sitten kuullut --? Hm -- (tyttärelleen) sinä\nvoit mennä vähän puutarhaan, Hilda.\n\nROUVA HOLT. Mene sinäkin sinne, Netta. Ja ole hyvin ystävällinen\nDina-parkaa kohtaan, kun hän tulee.\n\n    (_Neiti Rummel ja neiti Holt_ menevät ulos puutarhaan.)\n\nROUVA LYNGE. No, mikä rouva Bernickin veljellä oli?\n\nROUVA RUMMEL. Ettekö Te tiedä, että se oli hän, jolla oli se ruma\njuttu?\n\nROUVA LYNGE. Onko ylioppilas Tönnesenillä ollut jokin ruma juttu?\n\nROUVA RUMMEL. Ei, herra Jumala, ylioppilashan on hänen serkkunsa, rouva\nLynge. Minä puhun veljestä --\n\nROUVA HOLT. Siitä tuhlaajapojasta --\n\nROUVA RUMMEL. Juhanista nimeltään. Hän pakeni Amerikaan.\n\nROUVA HOLT. _Täytyi_ paeta, voitteko kuvitella.\n\nROUVA LYNGE. Ja _hänellä_ se oli siis se ruma juttu?\n\nROUVA RUMMEL. Niin, se oli jotakin tuommoista --; miten sitä nyt\nnimittäisin? Jotain -- tiedättehän -- Dinan äidin kanssa. Voi, minä\nmuistan sen kuin eilisen päivän. Juhani Tönnesen palveli siihen aikaan\nvanhan rouva Bernickin konttorissa; Karsten Bernick oli äsken palannut\nkotiin Parisista, -- ei ollut vielä kihloissa --\n\nROUVA LYNGE. No niin, mutta tuo ruma juttu?\n\nROUVA RUMMEL. Niin, näettekös, -- sinä talvena oli Möllerin\nteatteriseurue täällä meillä --\n\nROUVA HOLT. -- ja siinä seurueessa oli näyttelijä Dorf vaimoineen.\nKaikki nuoret miehet olivat suorastaan hullaantuneet tuohon rouvaan.\n\nROUVA RUMMEL. Niin, Jumala ties, mitenkä he voivat pitää _häntä_\nkauniina. Mutta kun näyttelijä Dorf eräänä iltana myöhään tulee\nkotiin --\n\nROUVA HOLT. -- aivan odottamatta --\n\nROUVA RUMMEL. -- niin hän näkee --; ei, sitä ei todellakaan voi kertoa.\n\nROUVA HOLT. Ei, rouva Rummel, hän ei nähnyt mitään, sillä ovi oli\nsisäpuolelta lukossa.\n\nROUVA RUMMEL. No sitähän minä juuri sanoinkin; hän näki oven lukossa.\nJa ajatelkaapas, sen, joka oli sisällä, täytyi hypätä ikkunasta ulos.\n\nROUVA HOLT. Korkealta ullakon ikkunasta!\n\nROUVA LYNGE. Ja se oli rouva Bernickin veli?\n\nROUVA RUMMEL. Niin juuri.\n\nROUVA LYNGE. Ja sitten hän pakeni Amerikaan?\n\nROUVA HOLT. Niin, hänenhän täytyi, senhän ymmärrätte.\n\nROUVA RUMMEL. Sillä jälkeenpäin tuli ilmi jotakin, joka oli melkeinpä\nyhtä paha; ajatelkaas, hän oli vienyt kassasta --\n\nROUVA HOLT. Mutta sitähän ei tiedetä aivan varmaan, rouva Rummel.\nKenties se oli vain juorua.\n\nROUVA RUMMEL. Oh, sepähän nyt --! Eikö se ollut tietty asia kaikkialla\nkaupungissa? Eikö vanha rouva Bernick ollut vähällä joutua konkurssiin\nsentähden? Sen olen kuullut itseltään Rummelilta. Mutta Jumala\nvarjelkoon _minun_ suutani.\n\nROUVA HOLT. No ainakaan rouva Dorfille eivät rahat menneet,\nsillä hän --\n\nROUVA LYNGE. Mutta kuinkas kävi Dinan vanhempien välien sitten?\n\nROUVA RUMMEL. Ka, Dorf matkusti tiehensä hyljäten sekä vaimonsa että\nlapsensa, mutta rouva oli kyllin julkea jäädäkseen tänne vielä koko\nvuodeksi. Teatterissa hän ei tietystikään enää tohtinut näyttäytyä;\nmutta hän elätti henkeään pesemällä ja ompelemalla vaatteita\nihmisille --\n\nROUVA HOLT. Ja koettipa panna pystyyn tanssikoulunkin.\n\nROUVA RUMMEL. Se ei tietystikään mennyt. Mitkä vanhemmat olisivat\nuskoneet lapsensa sellaisen huostaan? Mutta eipä hänen aikansa\nollutkaan pitkä; hieno rouva ei maar ollut tottunut työhön; se kävi\nrintaan, ja hän kuoli.\n\nROUVA LYNGE. Uh, olipa se tosiaan ruma juttu!\n\nROUVA RUMMEL. Niin, sen saatte uskoa, että se on ollut karvas pala\nBernickeille. Se on musta pilkku heidän onnensa auringossa, kuten\nRummel kerran vertasi. Älkää siis koskaan puhuko tässä talossa niistä\nasioista, rouva Lynge.\n\nROUVA HOLT. Älkääkä Jumalan nimessä myöskään sisarpuolesta!\n\nROUVA LYNGE. Niin, onhan rouva Bernickillä sisarpuolikin?\n\nROUVA RUMMEL. Onneksi -- on _ollut_; sillä nyt on se sukulaisuus heidän\nkahden väliltä lopussa. Niin, kyllä sekin oli olento! Ajatelkaas, kun\nhän leikkasi tukkansa pois ja käveli miehen saappaat jalassa sateella.\n\nROUVA HOLT. Ja kun velipuoli -- tuo rappiolle joutunut mies, oli\nkarannut ja koko kaupunki tietysti oli kuohuksissaan hänen tähtensä, --\narvaattekos, mitä sisarpuoli silloin tekee? Hän matkustaa Amerikaan\nveljensä luokse!\n\nROUVA RUMMEL. Niin, mutta entäs se skandaali, minkä hän teki ennen\nlähtöään, rouva Holt!\n\nROUVA HOLT. Hyst, älkää puhuko siitä.\n\nROUVA LYNGE. Taivas, tekikö hän vielä skandaalinkin?\n\nROUVA RUMMEL. Tekipä, minä kerron sen teille, rouva Lynge. Bernick oli\njuuri silloin mennyt kihloihin Betty Tönnesenin kanssa; ja juuri kun\nhän astuu morsian kainalossa ilmoittamaan siitä Betyn tädille --\n\nROUVA HOLT. Tönnesenit olivat näet orpoja, huomatkaa --\n\nROUVA RUMMEL. -- niin kavahtaa Lona Hessel ylös tuolilta, jolla istuu,\nja lyö hienoa, sivistynyttä Karsten Bernickiä korvalle niin että soi.\n\nROUVA LYNGE. Älkää, onko nyt koskaan mokomaa --!\n\nROUVA HOLT. Niin, mutta se on ihan totta.\n\nROUVA RUMMEL. Ja sitten pisti hän pillit pussiin ja meni Amerikaan.\n\nROUVA LYNGE. Mutta niinollen mahtoi Bernick olla hänestä itsestään\nmieluinen.\n\nROUVA RUMMEL. Sen nyt arvaa, että oli. Hän kuvitteli täällä itsekseen,\nettä heistä tulisi pari, kun Bernick saapuisi takaisin Parisista.\n\nROUVA HOLT. Niin, ajatelkaas, että hän voi sellaista kuvitellakaan!\nBernick, -- tämä nuori, mukana ollut maailman mies, täydellinen\nkavaljeeri, -- kaikkien naisten suosikki --\n\nROUVA RUMMEL. Ja kumminkin niin siveä, rouva Holt; ja niin moraalinen.\n\nROUVA LYNGE. Mutta mitä tuo neiti Hessel on tehnyt siellä Amerikassa?\n\nROUVA RUMMEL. Ah, katsokaas, sitä peittää, kuten Rummel kerran vertasi,\nharso, jota tuskin sopii kohottaa.\n\nROUVA LYNGE. Mitä se tarkoittaa?\n\nROUVA RUMMEL. Hän ei tosin ole enää missään tekemisissä omaistensa\nkanssa, luonnollisesti; mutta sen nyt tietää koko kaupunki, että hän on\nlaulanut rahan edestä siellä ravintoloissa --\n\nROUVA HOLT. -- ja pitänyt julkisia esitelmiä --\n\nROUVA RUMMEL. -- ja julkaissut pähkähurjan kirjan.\n\nROUVA LYNGE. Älkää nyt --!\n\nROUVA RUMMEL. Niin, niin, Lona Hessel on kanssa yksi noita auringon\npilkkuja Bernickien perheonnessa. Mutta nythän tiedätte, miten\nasianlaita on, rouva Lynge. Minä olen Jumala tietköön, puhunut tämän\nainoastaan siksi, että osaisitte olla varuillanne.\n\nROUVA LYNGE. Se on tietty, siitä voitte olla huoletta. -- Mutta voi\ntuota Dina Dorf-raukkaa! Minun käy ihan sääliksi häntä.\n\nROUVA RUMMEL. No, hänelle se oli vain onneksi. Ajatelkaas, jos hän\nolisi jäänyt vanhempainsa käsiin! Me tietysti otimme hänet hoitoomme,\nme kaikki, ja ohjasimme häntä niin hyvin kuin voimme. Sitten sai neiti\nBernick hommatuksi hänet tähän perheeseen.\n\nROUVA HOLT. Mutta tukala lapsi hän on aina ollut kasvattaa. Voittehan\narvata -- kaikki nuo huonot esimerkit. Sellainenhan on aina toista kuin\nomat lapsemme; hänet on voitettava hyvällä, rouva Lynge.\n\nROUVA RUMMEL. Hst, -- hän tulee. (Ääneen.) Niin, Dina, se on oikein\nketterä tyttö. Kas, siinäkö sinä olitkin, Dina? Me juuri tässä panimme\ntöitämme kokoon.\n\nROUVA HOLT. Ah, miten sinun kahvisi tuoksuu ihanalta, Dina kulta. Kuppi\nsellaista puolipäiväkahvia --\n\nROUVA BERNICK (ulkoa puutarhaportailta). Olkaa niin hyvät, arvoisat\nnaiset!\n\n    (_Neiti Bernick ja Dina_ ovat sillävälin auttaneet palvelustyttöä\n    tuomaan kahvivehkeitä pöytään. Kaikki naiset asettuvat portaille;\n    he puhelevat ylen ystävällisesti Dinalle. Hetken päästä tulee Dina\n    saliin ja ottaa esille käsityönsä.)\n\nROUVA BERNICK (ulkoa kahvipöydän äärestä). Dina, etkö sinä sitten\ntahdokaan --?\n\nDINA. Ei kiitos; minä en tahdo.\n\n    (Hän istuutuu ompelemaan. _Rouva Bernick ja kolleega_ vaihtavat\n    pari sanaa keskenään; hetken päästä tulee kolleega saliin.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND (keksii itselleen jotain asiaa pöydän luo ja sanoo\nmatalalla äänellä). Dina.\n\nDINA. Niin.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Miksi Te ette tahdo olla tuolla ulkona?\n\nDINA. Kun minä toin kahvin, näin tuosta vieraasta naisesta, että he\nolivat puhelleet minusta.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ja ettekö nähnyt sitäkin, miten ystävällinen hän oli\ntuolla ulkona Teitä kohtaan?\n\nDINA. Mutta sitä minä en kärsi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Teillä on uhitteleva luonne, Dina.\n\nDINA. On.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta miksi se on sellainen?\n\nDINA. Kun minä en ole toisenlainen.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ettekö saata koettaa tulla toisenlaiseksi?\n\nDINA. En.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Minkätähden ette?\n\nDINA (katsoo häneen). Minähän kuulun moraalisesti turmeltuneihin.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hyi, Dina!\n\nDINA. Äitikin kuului moraalisesti turmeltuneihin.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kuka on puhunut Teille tuollaisia?\n\nDINA. Ei kukaan; he eivät koskaan puhu. Miksi eivät he puhu! Kaikki he\nkäsittelevät minua niin varovasti kuin hajoaisin siruiksi, jos --. Oh\nmiten vihaan tätä sydämellisyyttä.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Rakas Dina, minä ymmärrän hyvin, että Teistä tuntuu\nolonne täällä tukalalta.\n\nDINA. Niin, kun minä pääsisin kauas pois. Minä tulisin kyllä toimeen\nomin päin, kun minun vaan ei tarvitseisi olla näiden ihmisten parissa,\njotka ovat niin -- niin --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mitenkä niin?\n\nDINA. Niin siveellisiä ja moraalisia.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta Dina, sitä Te ette tarkoita.\n\nDINA. Oh, Te tiedätte kyllä, mitä minä tarkoitan. Joka päivä tulevat\nHilda ja Netta tänne sitä varten, että minun pitäisi ottaa heidät\nesikuvikseni. Minä en voi koskaan tulla niin kiltiksi kuin he. Minä en\n_tahdo_ tulla sellaiseksi. Oh, jospa minä olisin kaukana muualla, niin\nminusta kyllä tulisi hyvä.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. _Olettehan_ Te hyvä, rakas Dina.\n\nDINA. Mitä se hyödyttää täällä?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Siis lähteä pois --. Ajatteletteko tosissanne sitä?\n\nDINA. Minä en olisi enää päivääkään täällä, ellei _Teitä_ olisi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Sanokaa, Dina, -- miksi Te oikeastaan olette niin\nmielellänne minun seurassani.\n\nDINA. Siksi, että Te opetatte minulle niin paljon kaunista.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kaunista? Kutsutteko sitä, mitä minä voin Teille\nopettaa, kauniiksi?\n\nDINA. Kutsun. Taikka oikeastaan -- Te ette opeta minulle mitään; mutta\nkun minä kuulen Teidän puhuvan, johdun näkemään niin paljon kaunista.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mitä Te siis oikeastaan tarkoitatte kauniilla?\n\nDINA. Sitä minä en ole tullut ajatelleeksi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. No, ajatelkaa sitä nyt. Mitä Te kauniilla\nTarkoitatte?\n\nDINA. Kaunista on jokin, joka on suurta -- ja kaukana.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hm -- rakas Dina, minä olen niin kovin huolissani\ntähtenne.\n\nDINA. Sitäkö vaan?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Te tiedätte kyllä hyvin, miten sanomattomasti rakas\nTe olette minusta.\n\nDINA. Jos minä olisin Hilda tai Netta, niin Te ette pelkäisi, että muut\nsen huomaavat.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Oh, Dina, Te ette saata käsittää niitä tuhansia\nsyitä --. Kun mies on pantu sen yhteiskunnan moraaliseksi tueksi, jossa\nhän elää, niin --; ei voi olla tarpeeksi varova. Jos vaan olisin varma\nsiitä, että kyettäisiin selittämään oikein minun tekojeni vaikuttimia\n--. Mutta se olkoon samantekevä. Teitä _täytyy_ auttaa pystyyn ja Teitä\nautetaan. Dina, onko päätetty asia, että kun minä tulen -- kun\nolosuhteet sallivat minun tulla -- ja sanon: tässä on minun käteni, --\ntahdotteko silloin ottaa sen ja tulla vaimokseni? -- Lupaatteko sen,\nDina?\n\nDINA. Lupaan.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kiitos, kiitos! Sillä minullekin --. Oi, Dina, minä\nrakastan Teitä niin --, Hst; joku tulee. Dina, minun tähteni, -- menkää\nulos toisten luo.\n\n    (Dina menee ulos kahvipöydän luo. Samassa tulevat _tukkukauppias\n    Rummel, kauppias Sandstad ja kauppias Vigeland_ saliin etumaisesta\n    ovesta vasemmalta, _konsuli Bernickin_ seuraamana, jolla on tukku\n    papereita kädessä.)\n\nKONSULI BERNICK. No niin, asia on siis päätetty.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Jumalan nimessä, olkoon niin.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Se on päätetty, Bernick! Norjalaisen sana seisoo\nkuin Dovrefjeldin kallio, sen tiedät!\n\nKONSULI BERNICK. Eikä kukaan horju; yksikään ei luovu, tulkoon meille\nminkälainen vastustus tahansa.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Me seisomme ja kaadumme yhdessä, Bernick!\n\nHILMAR TÖNNESEN (joka on tullut esiin puutarhaovelta). Kaadutte?\nAnteeksi, eikö se kaatumaan tuomittu ole rautatie?\n\nKONSULI BERNICK. Ei, päinvastoin, se lähtee käyntiin --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. -- höyryn voimalla, herra Tönnesen.\n\nHILMAR TÖNNESEN (tullen lähemmäksi). Oho?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kuinka?\n\nROUVA BERNICK (puutarhaovella). Mutta, Karsten hyvä, mitä se\noikeastaan on --?\n\nKONSULI BERNICK. Oh, rakas Betty, mitä se _sinua_ intresseeraisi?\n(Muille herroille.) Mutta nyt meidän täytyy valmistaa listat, kuta\npikemmin, sen parempi. On itsestään selvää, että me neljä panemme\nnimemme ensimäisiksi. Asema, joka meillä on yhteiskunnassa, tekee\nmeidät velvollisiksi menemään niin pitkälle kuin mahdollista.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Se on tietty, herra konsuli.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Sen täytyy onnistua; se on varma.\n\nKONSULI BERNICK. Niin kyllä, minä en ole ollenkaan peloissani\ntuloksesta. Meidän tulee pitää huoli siitä, että vaikutamme kukin\ntuttavapiirissämme; ja kun ensin voimme viitata oikein vilkkaaseen\nosanottoon yhteiskunnan kaikissa kerroksissa, niin seuraa itsestään,\nettä kunnankin täytyy osaltaan avustaa.\n\nROUVA BERNICK. Mutta, Karsten, tule nyt viimeinkin tänne ja kerro\nmeille --\n\nKONSULI BERNICK. Oh, rakas Betty, se on vaan sellaista, jota naiset\neivät voi ymmärtää.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Sinä aiot siis kumminkin ottaa rautatieasian\najaaksesi?\n\nKONSULI BERNICK. Tietysti.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta viime vuonna, herra konsuli --?\n\nKONSULI BERNICK. Viime vuonna se oli aivan toinen asia. Silloin oli\nkysymys rantaradasta --\n\nKAUPPIAS VIGELAND. -- joka olisi ollut aivan tarpeeton, herra kolleega;\nsillä meillähän on höyrylaivat --\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. -- ja joka olisi tullut niin suunnattoman\nkalliiksi --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. -- niin, ja olisi suorastaan vahingoittanut\nhuomattavia etuja tässä kaupungissa.\n\nKONSULI BERNICK. Pääasia oli, ettei siitä olisi koitunut hyötyä\nyhteiskunnalle laajassa merkityksessä. Sentähden asetuin minä sitä\nvastaan, ja niin päätettiin rakentaa sisämaan linja.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, mutta eihän se tule koskemaan tämän ympäristön\nkaupunkeja.\n\nKONSULI BERNICK. Se tulee koskemaan _meidän_ kaupunkiamme, rakas\nHilmar; sillä nyt me rakennamme sieltä sivuradan tänne.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ahaa; siis uusi keksintö.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Niin, eikö se ole mainio keksintö? Mitä?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hm. --\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Ei voi kieltää, että kaitselmus on ikäänkuin\nvarustanut maaperän tälle sivuradalle.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niinkö Te tosiaan ajattelette, herra Vigeland?\n\nKONSULI BERNICK. Niin. minun täytyy myöntää, että minäkin pidän\nikäänkuin sallimana, että viime kevännä kuljin asiamatkoilla siellä\nylämaassa ja jouduin silloin sattumalta erääseen laaksoon, jossa en\naikaisemmin ollut käynyt. Kuin salama iski päähäni ajatus, että sitä\nkautta me voisimme johtaa sivuradan tänne meille. Minä annoin erään\ninsinöörin tutkia alueen; tässä ovat ennakkolaskelmat ja arviot; ei ole\nminkäänlaisia esteitä.\n\nROUVA BERNICK (joka on tullut toisten naisten kanssa puutarhaovelle).\nMutta rakas Karsten, että sinä olet pitänyt tämän kaiken salassa\nmeiltä.\n\nKONSULI BERNICK. Voi, hyvä Betty, ettehän te olisi kuitenkaan voinut\nymmärtää asian oikeaa laitaa. Minä en muuten ole puhunut siitä\nyhdellekään ainoalle ihmiselle ennenkuin tänään. Mutta nyt on\nratkaiseva hetki tullut; nyt on toimittava julkisesti ja täydellä\nvoimalla. Niin, vaikka minun pitäisi panna koko olemassaoloni peliin,\nminä toteutan sen asian.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja me samoin, Bernick; siihen saat luottaa.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Toivotteko sitten tosiaan niin paljon tästä\nyrityksestä, hyvät herrat?\n\nKONSULI BERNICK. Toivomme, sen uskallan sanoa. Mikä vipu siitä\ntuleekaan koko meidän yhteiskuntamme kohottamiseksi! Ajatelkaa vaan\nsuuria metsäseutuja, jotka siten tehdään luopäästäviksi; ajatelkaa\nkaikkia noita runsaita malmisuonia, jotka voidaan ottaa käyttöön;\najatelkaa jokea, jossa on putous toisensa vieressä! Minkälainen\ntehdastoiminta _siellä_ saattaakaan syntyä?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ja Te ette pelkää, että entistä vilkkaampi yhteys\nturmeltuneen ulkomaailman kanssa --?\n\nKONSULI BERNICK. En, olkaa Te ihan rauhassa, herra kolleega. Meidän\npieni, eteenpäin pyrkivä paikkakuntamme lepää, Jumalan kiitos, nykyisin\nterveellä moraalisella perustalla; mehän olemme kaikki osaltamme olleet\nsitä tasoittamassa, jos niin tohdin sanoa; ja sen teemme vastakin,\nkukin tavallaan. Te, herra kolleega, jatkatte siunauksellista\ntoimintaanne koulussa ja kotona. Me, käytännöllisen työn miehet, tuemme\nyhteiskuntaa levittämällä hyvinvointia niin laajoihin piireihin kuin\nmahdollista; -- ja meidän naisemme, -- niin, tulkaa vaan lähemmäksi,\nhyvät naiset; saatte kyllä tätä kuulla --; naisemme, sanon, meidän\nvaimomme ja tyttäremme, -- niin, vaikuttakaa te täydessä rauhassa\nhyväntekeväisyyden palveluksessa, naiset, ja olkaa lisäksi apuna ja\nsulona lähimmillenne, sillä tavoin kuin minun rakas Bettyni ja Marttani\novat minulle ja Olaville (katselee ympärilleen). Niin, missä Olavi nyt\non?\n\nROUVA BERNICK. Oh, näin kesälomalla on mahdotonta saada häntä pysymään\nkotona.\n\nKONSULI BERNICK. Sitten hän on taas varmaan rannassa! Saathan nähdä,\nhän ei siitä lakkaa ennenkuin sattuu jokin onnettomuus.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Pyh -- pikku leikittely luonnonvoimien kanssa --\n\nROUVA RUMMEL. Miten kaunista, että Teillä on niin luja perhevaisto,\nherra Bernick.\n\nKONSULI BERNICK. No, onhan perhe yhteiskunnan ydin. Hyvä koti,\nrehellisiä ja uskollisia ystäviä, pieni lujasti suljettu piiri, johon\neivät mitkään häiritsevät ainekset luo varjoaan --\n\n    (_Prokuristi Krap_ tulee oikealta, tuoden kirjeitä ja\n    sanomalehtiä.)\n\nPROKURISTI KRAP. Ulkomaan posti, herra konsuli; -- ja sähkösanoma\nNew-Yorkista.\n\nKONSULI BERNICK (ottaa sähkösanoman). Ah, »Indian Girlin» isännistöltä.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Jaha, posti tuli? Siinä tapauksessa minun täytyy\nsanoa hyvästi.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Niin minunkin.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Hyvästi, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK.  Hyvästi, hyvästi, herrat. Ja muistakaa, että meillä\non kokous iltapuolella kello viisi.\n\nKAIKKI KOLME VIERASTA HERRAA. Kyllä, kyllä muistamme; se on selvä.\n\n    (Lähtevät ulos oikealle.)\n\nKONSULI BERNICK (luettuaan sähkösanoman). No tämäpä on vasta aito\namerikalaista! Suorastaan mieltä kuohuttavaa --\n\nROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, Karsten, mitä se on?\n\nKONSULI BERNICK. Katsokaa nyt tuota, herra Krap; lukekaa!\n\nPROKURISTI KRAP (lukee ääneen). »Tehkää mahdollisimman vähän\nkorjauksia; lähettäkää 'Indian Girl' matkalle tänne heti kuin se on\nvedenpitävä; hyvä vuodenaika; ui hätätilassa lastin varassa.» No, sitä\nkelpaa sanoa --\n\nKONSULI BERNICK. Ui lastin varassa! Nuo herrat tietävät hyvin, että\nsiinä lastissa menee laiva pohjaan kuin kivi, jos jotain sattuu.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niin, siinä nyt näkee taas, millainen on tuo kehuttu\nsuuri maailma.\n\nKONSULI BERNICK. Siinä olette oikeassa; eivät pidä lukua edes\nihmishengistä, kun vaan oma etu on kysymyksessä. (Krapille.) Voiko\n»Indian Girl» lähteä matkalle neljän -- viiden päivän päästä?\n\nPROKURISTI KRAP. Voi, jos kauppias Vigeland suostuu siihen, että\nkeskeytämme siksi aikaa työn hänen »Palmupuullaan».\n\nKONSULI BERNICK. Hm, sitä hän ei tee. No ehkäpä nyt silmäilette postin.\nKuulkaa, ettekö nähnyt Olavia siellä laiturilla?\n\nPROKURISTI KRAP. En, herra konsuli.\n\n    (Poistuu etummaiseen huoneeseen vasemmalle.)\n\nKONSULI BERNICK (katselee jälleen sähkösanomaa). Noita herroja ei\narveluta panna alttiiksi kahdeksantoista ihmishenkeä --\n\nHILMAR TÖNNESEN. No, merimiehen tehtävä on uhmata elementtejä; siinä on\nvarmaan jotakin hermoja jännittävää -- jaa-a, ainoastaan ohut lankku\nitsensä ja syvyyden kuilun välillä --\n\nKONSULI BERNICK. Mutta haluaisinpa nähdä sen täkäläisen\nlaivanvarustajan, joka taipuisi moiseen! Ei yksikään, ei yksi ainoakaan\n-- (huomaa Olavin) No, Jumalan kiitos, hän on toki hyvässä tallessa.\n\n    (_Olavi_, ongensiima kädessä, on juossut ylös katua ja\n    sisään puutarhaportista.)\n\nOLAVI (huutaa jo puutarhasta). Hilmar-eno, minä olin rannassa ja näin\nhöyrylaivan.\n\nKONSULI BERNICK. Olitko sinä taas laiturilla.\n\nOLAVI. En, minä olin vaan venheellä soutelemassa. Mutta kuules,\nHilmar-eno, sieltä tuli laivalla koko sirkusseurue ja hevoset ja elukat\nja kaikki; ja sitten siellä oli niin paljon matkustajia.\n\nROUVA RUMMEL. Älkää, saammeko nyt tosiaan nähdä sirkustaiteilijoita!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Me? Sitä en toki oleta.\n\nROUVA RUMMEL. Ei, emme tietystikään _me_, mutta --\n\nDINA. Minä tahtoisin mielelläni nähdä ratsastajia.\n\nOLAVI. Niin minäkin.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Sinä olet pöllö. Mitä _siinä_ on näkemistä? Pelkkää\ndressyyriä. Ei, aivan toista olisi nähdä gaucho-paimenten kiitävän yli\nPampaksen korskuvilla mustangeillaan. Mutta jumal'avita, täällä\npikkukaupungissa --\n\nOLAVI (nykii neiti Bernickiä). Martta-täti, -- katso tuolla ne tulevat!\n\nROUVA HOLT. Niin taivas, tuolla ne tulevat.\n\nROUVA LYNGE. Ush, nuo kauheat ihmiset!\n\n    (Paljon matkustajia ja koko joukko kaupungin väkeä\n    tulee katua ylös.)\n\nROUVA RUMMEL. No, ne ovat oikean sortin ilveniekkoja. Katsokaas tuota\nnaista, jolla on harmaa hame, rouva Holt; hän kantaa käsilaukkua\nseljässään.\n\nROUVA HOLT. Niin, ajatelkaas, kantaa sitä päivänvarjonsa varressa! Se\non tietysti tirehtöörin rouva.\n\nROUVA RUMMEL. Ja tuo on varmaan itse tirehtööri; tuo parrakas tuolla.\nNo kyllä on näöltään kuin metsärosvo. Älä katsele häntä, Hilda.\n\nROUVA HOLT. Äläkä sinäkään, Netta!\n\nOLAVI. Äiti, tirehtööri tervehtii meitä.\n\nKONSULI BERNICK. Mitä se on?\n\nROUVA BERNICK. Mitä sinä sanoit, lapsi.\n\nROUVA RUMMEL. Niin, taivas varjelkoon, nyt tervehtii tuo nainenkin!\n\nKONSULI BERNICK. Oh, tämä on jo _liian_ karkeaa!\n\nNEITI BERNICK (huudahtaen tahtomattaankin). Ah --!\n\nROUVA BERNICK. Mitä se on, Martta?\n\nNEITI BERNICK. Oi, ei mitään; minusta vain näytti --\n\nOLAVI (ilosta huudahtaen). Katsokaa, katsokaa, tuolla tulevat toiset ja\ntuovat hevosia ja eläimiä! Ja tuolla ovat amerikalaisetkin! Kaikki\n»Indian Girlin» matruusit --\n\n    (Kadulta kajahtaa »Yankee Doodle» klarinetin ja rummun\n    säestyksellä.)\n\nHILMAR TÖNNESEN (pitelee korviaan). Uh, uh, uh!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Luulenpa, että vetäydymme tuokioksi erillemme, hyvät\nnaiset; tämä ei ole meitä varten. Palatkaamme työhön.\n\nROUVA BERNICK. Ehkäpä vedämme ikkunaverhot eteen?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niin, sitä minäkin tarkoitin.\n\n    (Naiset asettuvat paikoilleen pöydän ääreen; kolleega Rörlund\n    sulkee puutarhaoven ja vetää verhot sen ja ikkunain eteen;\n    salissa tulee puolihämärää.)\n\nOLAVI (pilkistellen ulos). Äiti, nyt seisoo tirehtöörin rouva\npumppukaivon luona ja pesee silmiään.\n\nROUVA BERNICK. Mitä? Keskellä toria!\n\nROUVA RUMMEL. Ja keskellä kirkasta päivää!\n\nHILMAR TÖNNESEN. No, jos minä olisin erämaamatkalla ja löytäisin\nkaivon, niin en minäkään kursailisi --. Uh, tuota kamalaa klarinettia!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Tässä olisi tosiaan poliisilla täysi syy puuttua\nasiaan.\n\nKONSULI BERNICK. Oh, eikö mitä; ulkomaalaisten käytöstä ei pidä\narvostella niin ankarasti; eihän heillä ole sitä juurtunutta\nsopivaisuuden tunnetta, joka pitää _meitä_ oikeissa rajoissa. Antaa\nniiden vaan hummastella. Mitä se meitä liikuttaa. Kaikki tuollainen\nroivaus, joka nousee hyviä tapoja ja siivoutta vastaan, se ei onneksi\nole sukua meidän yhteiskunnallemme, jos niin voin sanoa. -- Mitä\nkummaa!\n\n    (Kadulla nähty _vieras nainen_ astuu reippaasti\n    sisään oikeanpuolisesta ovesta.).\n\nNAISET (peljästyneinä, mutta matalalla äänellä). Sirkusratsastajatar!\nTirehtöörin rouva!\n\nROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, mitä tämä on?\n\nNEITI BERNICK (hypähtää ylös). Ah --!\n\nVIERAS NAINEN. Terve, rakas Betty! Terve, Martta! Terve, sinä lanko!\n\nROUVA BERNICK (huudahtaen). Lona --!\n\nKONSULI BERNICK (horjahtaa askeleen taaksepäin). Niin totta kuin\nelän --!\n\nROUVA HOLT. Mutta, Jumala armahtakoon --\n\nROUVA RUMMEL. Se ei voi olla mahdollista --!\n\nHILMAR TÖNNESEN. No tämähän -- Uh!\n\nROUVA BERNICK. Lona --! Onko se tosiaan --?\n\nNEITI HESSEL. Että minäkö se olen? Niin, kautta sieluni, minä se olen;\nsaatte huoletta siitä ilosta hypätä kaulaani.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh!\n\nROUVA BERNICK. Ja nyt sinä tulet tänne noin --\n\nKONSULI BERNICK. -- ja aiot todellakin esiintyä --?\n\nNEITI HESSEL. Esiintyä? Mitä esiintyä?\n\nKONSULI BERNICK. Niin, minä tarkoitan -- sirkusratsastajien kanssa --\n\nNEITI HESSEL. Ha, ha haa --! Oletko sinä hullu, lanko? Luuletko, että\nminä kuulun sirkusjoukkoon? Ei; tosin minä olen harjoittanut jos\njonkinlaisia temppuja ja ollut narrina monella tavalla --\n\nROUVA RUMMEL. Hm --\n\nNEITI HESSEL. -- mutta hevosen seljässä minä en vielä koskaan ole\ntehnyt temppuja.\n\nKONSULI BERNICK. Et siis toki --\n\nROUVA BERNICK. Oi, Jumalan kiitos!\n\nNEITI HESSEL. Ei, me tulimme kuin muutkin oikeat ihmiset, -- tosin\nainoastaan toisessa luokassa, mutta siihen olemme tottuneet.\n\nROUVA BERNICK. _Me_, sanot?\n\nKONSULI BERNICK (tullen askeleen lähemmäksi). Ketkä _me_?\n\nNEITI HESSEL. Minä ja lapsi, tietysti.\n\nROUVAT (huudahtaen kaikki yhtaikaa). Lapsi!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Mitä!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. No tämähän vasta --!\n\nROUVA BERNICK. Mutta mitä sinä tarkoitat, Lona?\n\nNEITI HESSEL. Minä tarkoitan tietysti Johnia; eihän minulla muuta lasta\nole, tiedän mä, -- tai Juhania, kuten Te häntä nimititte.\n\nROUVA BERNICK. Juhania! --\n\nROUVA RUMMEL (hiljaa rouva Lyngelle). Tuo tuhlaajapoika!\n\nKONSULI BERNICK (vitkalleen). Onko Juhanikin tullut kotimaahan?\n\nNEITI HESSEL. On tietysti; tietysti; enhän minä toki ilman häntä\nmatkustele. Mutta te näytätte niin surullisilta. Ja istutte täällä\nhämärässä, ja mitä ommellette valkeaa. Ei suinkaan perheessä ole\nsattunut kuolemantapaus?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Neiti, Te olette täällä yhdistyksessä moraalisesti\nturmeltuneitten --\n\nNEITI HESSEL (matalammalla äänellä). Mitä sanotte? Nämä siistit,\nhiljaiset naisetko olisivat --?\n\nROUVA RUMMEL. Oh, onko nyt _mokomaa_ --!\n\nNEITI HESSEL. Ah, minä ymmärrän, ymmärrän! Mutta, hitto vie, rouva\nRummelhan se on! Ja tuossahan istuu myöskin rouva Holt! No me kolme\nemme ole viime näkemästä nuorentuneet. Mutta kuulkaas nyt, hyvät\nihmiset; antakaa nyt noiden moraalisesti turmeltuneitten odotella yksi\npäivä; ne eivät siinä ajassa ehdi sen enempää paheta. Sellainen\nilonhetki kuin tämä --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kotiintulon hetki ei ole aina ilon hetki.\n\nNEITI HESSEL. Vai niin? Niinkö tunnette raamattunne, herra pastori?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. En minä ole pastori.\n\nNEITI HESSEL. No sitten Teistä tulee. -- Mutta hyi, hyi, hyi: nämä\nmoraaliset paidat löyhkävät niin pilaantuneilta, -- aivan kuin\nruumislakanat. Minä olen tottunut preeriain raittiiseen ilmaan,\ntietkää se.\n\nKONSULI BERNICK (pyyhkii hikeä otsaltaan). Niin, täällä on tosiaan\ntukehuttavan kuuma.\n\nNEITI HESSEL. Malta, malta, kyllä pian pääsemme hautakellarista. (Vetää\nverhot oven ja ikkunain edestä.) Kirkas päivänvalo täällä olkoon, kun\npoika tulee. Niin, siinä saatte nähdä pojan, joka on putsautunut.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh!\n\nNEITI HESSEL (avaa oven ja ikkunat). -- nimittäin, jos hän _saa_ pestä\nitsensä -- tuolla hotellissa; sillä höyrylaivassa hän tuli likaiseksi\nkuin sika.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh huh!\n\nNEITI HESSEL. Uhko? Eikös totta totisesti se ole --! (Osoittaa Hilmaria\nja kysyy muilta.) Yhäkö _tuo_ täällä vetelehtii ja sanoo: uh?\n\nHILMAR TÖNNESEN. En minä vetelehdi; minä olen täällä tautini vuoksi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hm, hyvät naiset, luullakseni ei --\n\nNEITI HESSEL (joka on huomannut Olavin). Onko _tuo sinun_, Betty? --\nPaiskaapa käpälää, poika! Vai pelkäätkö vanhaa, rumaa tätiäsi?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. (pistäen kirjan kainaloonsa). Hyvät naiset,\nluullakseni tämä ei ole sopiva tunnelma jatkaaksemme tänään työtä.\nMutta huomenna kai kokoonnumme uudestaan?\n\nNEITI HESSEL (vieraiden naisten noustessa ylös hyvästelemään). Niin,\ntehkäämme se. Minä kyllä saavun paikalle.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. _Te_? Anteeksi, hyvä neiti, mitä on _Teillä_\ntekemistä _meidän_ yhdistyksessämme?\n\nNEITI HESSEL. Minä aion sitä tuuleuttaa, herra pastori.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Sama sali puutarhan puolella _konsuli Bernickin_ talossa. _Rouva\nBernick_ istuu yksinään ompeluksineen työpöydän ääressä. Hiukan\nmyöhemmin tulee _konsuli Bernick_ hattu päässä ja hansikkaat ja keppi\nkädessä sisään oikealta.)\n\nROUVA BERNICK. Joko sinä tulet kotiin, Karsten?\n\nKONSULI BERNICK. Jo. Minun täytyy saada tavata erästä miestä.\n\nROUVA BERNICK (huokaisten). Niin, Juhani tulee kai taas tänne tänään,\najattelen.\n\nKONSULI BERNICK. Erästä miestä, sanon minä. (Laskee hattunsa pois.)\nMissä kaikki naiset ovat tänään?\n\nROUVA BERNICK. Rouva Rummelilla ja Hildalla ei ollut aikaa.\n\nKONSULI BERNICK. Oho! Lähettivät sanan?\n\nROUVA BERNICK. Niin; heillä oli niin paljon puuhaa kotona.\n\nKONSULI BERNICK. Tietysti. Eivätkä muutkaan luonnollisesti tule?\n\nROUVA BERNICK. Eivät, heilläkin oli tänään esteitä.\n\nKONSULI BERNICK. Sen minä olisin voinut sanoa jo etukäteen. Missä Olavi\non?\n\nROUVA BERNICK. Minä annoin hänen mennä vähän ulos Dinan kanssa.\n\nKONSULI BERNICK. Hm; Dina; se huikenteleva lepakko --. Että hän heti\neilen saattoi antautua niin paljon Juhanin seuraan --!\n\nROUVA BERNICK. Mutta, rakas Karsten, eihän Dina tiedä ollenkaan --\n\nKONSULI BERNICK. No sitten olisi ainakin Juhanilla pitänyt olla sen\nverran tahtia, ettei olisi osoittanut hänelle huomaavaisuutta. Minä\nnäin kyllä, millä silmin kauppias Vigeland sitä katsoi.\n\nROUVA BERNICK (laskien ompeluksen syliinsä). Karsten, voitko ymmärtää,\nmitä varten he ovat tulleet tänne?\n\nKONSULI BERNICK. Hm; Juhanillahan on siellä farmi, joka ei menestyne\nkovinkaan hyvin; ja Lonahan viittasi eilen siihen, että heidän täytyi\nmatkustaa toisessa luokassa --\n\nROUVA BERNICK. Niin, valitettavasti, jotakin sellaista se lienee.\nMutta että _Lona_ tuli mukaan! Hän! Niin verisesti sinua silloin\nloukattuaan --!\n\nKONSULI BERNICK. Oh, älä ajattele noita vanhoja asioita.\n\nROUVA BERNICK. Mitä muuta voin ajatella nykyään? Onhan Juhani toki\nveljeni; -- niin, en minä hänen tähtensä; mutta mitä ikävyyksiä hän\nvoikaan tuottaa _sinulle_ --. Karsten, minä pelkään niin hirveästi,\nettä --\n\nKONSULI BERNICK. Mitä pelkäät?\n\nROUVA BERNICK. Eikö hän voisi joutua kiinni niiden rahojen tähden,\njotka katosivat sinun äidiltäsi?\n\nKONSULI BERNICK. Mitä joutavia! Kuka voi todistaa, että rahoja\nkatosikaan?\n\nROUVA BERNICK. Herra Jumala, senhän tietää koko kaupunki, ikävä kyllä;\nja olethan sinä itse sanonut --\n\nKONSULI BERNICK. Minä en ole sanonut mitään. Kaupunki ei tiedä mitään\nniistä asioista; ne olivat kaikki pelkkää juorua.\n\nROUVA BERNICK. Oi miten sinä olet jalomielinen, Karsten!\n\nKONSULI BERNICK. Jätä nuo muistelemiset, kuuletko! Sinä et tiedä, miten\nsinä kiusaat minua kaivelemalla esille kaikkea tätä. (Hän kävelee\nedestakaisin; sitten hän heittää kepin kädestään.) Että heidän pitikin\ntulla kotiin juuri nyt, -- nyt, jolloin minä tarvitsen sekoittamattoman\nhyvää mielialaa sekä kaupungissa että sanomalehdissä. Täältä tullaan\nkirjoittamaan kirjeitä naapurikaupunkien sanomalehtiin. Otinpa heidät\nvastaan _hyvin tai huonosti_, niin kaikkea pohditaan ja selitellään\njohonkin suuntaan. Vanhat asiat käännellään nurin, -- niinkuin sinäkin\nteet. Sellaisessa yhteiskunnassa kuin meidän --. (Nakkaa hansikkaat\npöydälle.) Eikä ole ainoaa ihmistä, jonka kanssa voisin puhua ja jolta\nhakea tukea.\n\nROUVA BERNICK. Eikö yhtään, Karsten?\n\nKONSULI BERNICK. Ei, kukapa se olisi? -- Saada heidät vastuksikseen\njuuri nyt! Ei ole epäilemistäkään, että he aikovat tehdä skandaalin\njollakin tavalla, -- varsinkin Lona. Eikö nyt olekin onnettomuus, että\non mokomia sukulaisia!\n\nROUVA BERNICK. Niin, enhän _minä_ mitään voi sille, että --\n\nKONSULI BERNICK. Mille sinä et voi mitään? Että olet sukua heille? Ei,\nse on kyllä hyvin totta.\n\nROUVA BERNICK. Ja enhän minä ole pyytänyt heitä tulemaan kotiin.\n\nKONSULI BERNICK. Kas niin; siinä se taas on! en ole pyytänyt heitä\ntulemaan kotiin; en ole kirjoittanut heille, että tulkaa; en ole\nvetänyt heitä tukasta tänne! Oh, minä osaan jo koko lorun ulkoa.\n\nROUVA BERNICK (hyrskähtää itkuun). Mutta kyllä sinäkin olet tyly. --\n\nKONSULI BERNICK. Kas niin, noin sitä pitää; ala nyt itkeä, niin että\nkaupunki saa vielä puhumista _siitäkin_. Jätä nyt tuo hassuttelu,\nBetty. Mene istumaan tuonne portaille; tänne voi tulla joku. Vai\npitääkö heidän saada nähdä konsulin rouva punaisin silmin? No se vasta\nolisi kaunista, jos ihmiset saisivat tietää, että --. Kas niin, tuolla\neteisessä kuuluukin joku tulevan. (Kolkutetaan ulko-oveen.) Sisään\nvaan!\n\n    (_Rouva Bernick_ menee ompeluksineen ulos puutarhaportaille.\n    _Telakkamestari Aune_ tulee sisään oikealta.)\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Hyvää päivää, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Päivää. No, Te arvaatte kai, mitä asiaa minulla on\nTeille?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Prokuristi kertoi eilen, ettei konsuli olisi muka\ntyytyväinen --\n\nKONSULI BERNICK. Minä olen tyytymätön koko hommaan siellä telakalla,\nAune. Tehän ette saa mitään aikaan niillä haaksirikkoutuneilla\naluksilla. »Palmupuun» olisi pitänyt olla lähtövalmis jo kauan sitten.\nKauppias Vigeland käy täällä joka päivä minua kiusaamassa; hän on\ntukala mies liiketoveriksi.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. »Palmupuu» voi lähteä matkalle ylihuomenna.\n\nKONSULI BERNICK. No viimeinkin. Mutta se amerikalainen sitten, »Indian\nGirl», joka on lojunut täällä viisi viikkoa ja --\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Amerikalainenko? Minä ymmärsin, että me ensin\nkävisimme kaikin voimin käsiksi Teidän omaan laivaanne.\n\nKONSULI BERNICK. Sellaiseen luuloon minä en ole antanut Teille aihetta.\nAmerikalaistakin alusta piti jouduttaa kaikin tavoin; mutta sitä ei ole\ntehty.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Alus on pohjasta läpilaho, herra konsuli; kuta\nenemmän sitä paikkaamme, sitä hullummaksi se tulee.\n\nKONSULI BERNICK. Ei se johdu siitä. Prokuristi Krap sanoi minulle,\nmiten asia oikein on. Te ette ymmärrä käyttää työssä niitä uusia\nkoneita, jotka olen tänne hankkinut, -- tai paremminkin sanoen, Te ette\n_tahdo_ niitä käyttää.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Herra konsuli, minä olen jo viisikymmen-vuotias\nmies; aina pojasta saakka minä olen tottunut vanhaan työtapaan --\n\nKONSULI BERNICK. Se ei meille kelpaa nykyaikaan. Älkää luulko, Aune,\nettä minä vaadin sitä oman hyötyni vuoksi; sitä minun onneksi ei\ntarvitse tehdä; mutta minun on otettava huomioon se yhteiskunta, jossa\nelän, ja se liike, jonka johtajana olen. Edistyksen täytyy lähteä\nminusta, muuten sitä ei tule ollenkaan.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Edistystä minäkin tahtoisin, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, omalle ahtaalle piirillenne, työväen luokalle.\nOh, minä tunnen kyllä Teidän agitatsiooninne; Te pidätte puheita; Te\nyllytätte työväkeä; mutta kun kouraantuntuva edistysaskel on tarjolla,\nniinkuin nyt koneitten avulla, niin ette tahdo olla mukana, silloin\nTeitä peloittaa.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Niin, minua tosiaankin peloittaa, herra konsuli;\nminua peloittaa niiden monien kohtalo, joilta koneet riistävät leivän.\nKonsuli puhuu niin usein, että on otettava huomioon yhteiskunta; mutta\nminun mielestäni yhteiskunnallakin on velvollisuutensa. Kuinka uskaltaa\noppi ja pääoma ottaa työssä käytäntöön uusia keksintöjä ennenkuin\nyhteiskunta on saanut kasvatetuksi polven, joka osaa niitä käyttää?\n\nKONSULI BERNICK. Te luette ja tuumiskelette liikaa, Aune; se ei ole\nTeille hyväksi; se juuri tekee Teidät tyytymättömäksi asemaanne.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Se ei ole se, herra konsuli; mutta minä en siedä\nnähdä, miten yksi kunnon työmies toisensa jälkeen eroitetaan työstä ja\nsaatetaan leivättömäksi noiden koneitten tähden.\n\nKONSULI BERNICK. Hm; kun kirjapainotaito keksittiin, jäi monta kirjuria\nleivättömäksi.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Olisiko konsuli ollut kovin ihastunut siihen\nkeksintöön, jos olisi silloin ollut kirjuri?\n\nKONSULI BERNICK. Minä en kutsuttanut Teitä tänne väittelemään. Minä\nkutsutin teidät sanoakseni Teille, että haaksirikkoutunut laiva »Indian\nGirl» on oleva valmis lähtemään ylihuomenna.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Mutta, herra konsuli --\n\nKONSULI BERNICK. Ylihuomenna, kuuletteko; samalla aikaa kuin meidän\nomakin laivamme; ei tuntiakaan myöhemmin. Minulla on hyvät syyt\njouduttaa sitä asiaa. Oletteko lukenut tämän aamun lehteä? No, sittenpä\ntiedätte, että nuo amerikalaiset ovat taas täällä mellastelleet.\nVääntäähän se kelvoton joukkio koko kaupungin nurin; ei kulu\nainoatakaan yötä, jolloin ei tapeltaisi ravintoloissa ja kaduilla;\nmuusta inhoittavasta menosta en huoli edes puhuakaan.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Niin, kyllähän se on totta, että he ovat huonoa\nväkeä.\n\nKONSULI BERNICK. Ja kuka saa syyn kaikesta tästä mellastuksesta?\nMinäpä juuri! Niin, juuri minuun se kaikki kohdistuu. Nuo\nsanomalehti-tuhertajat parjaavat koristellulla tavalla, että me\nkiinnitämme koko työvoimamme »Palmupuuhun». Minun, jonka asia on\nvaikuttaa esimerkin voimalla kansalaisiini, täytyy antaa heittää\nitselleni moista päin kasvoja. Sitä minä en kärsi. Minä en tahdo, että\nminun nimeäni sillä tavalla tahrataan.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Oi, konsulin nimi on niin hyvä, että se voi kestää\nsen ja vielä enemmänkin.\n\nKONSULI BERNICK. Eipä _nyt_; juuri näinä aikoina minä tarvitsen kaiken\nkunnioituksen ja suopeuden, jota kansalaiseni voivat minulle antaa.\nMinulla on tekeillä suuri yritys, kuten kai olette kuullut; mutta jos\npahansuopain onnistuu järkyttää ihmisten ehdoton luottamus minuun,\nsaattaa se tuottaa minulle mitä suurimpia vaikeuksia. Senvuoksi tahdon\nkaikin mokomin säästyä noilta pahansuovilta ja panettelevilta\nsanomalehti-kyhäyksiltä, ja siksi olen määrännyt laivan lähtöajan\nylihuomiseksi.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Herra konsuli, te olisitte yhtä hyvin voinut\nmäärätä sen täksi iltapäiväksi.\n\nKONSULI BERNICK. Arvelette, että vaadin mahdottomia?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Niin; sillä työvoimalla mikä meillä nyt on --\n\nKONSULI BERNICK. Jaha, hyvä; -- no saammepa sitten katsella muualta.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Aiotteko tosiaan eroittaa yhä lisää entisiä\ntyömiehiänne?\n\nKONSULI BERNICK. En, sitä minä en aio.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Sillä luulenpa tosiaan, että se herättäisi\npaheksumista sekä kaupungilla että sanomalehdissä, jos sen tekisitte.\n\nKONSULI BERNICK. Sangen mahdollista; siksi jätämmekin sen tekemättä.\nMutta ellei »Indian Girl» ole selvä matkalle ylihuomenna, niin eroitan\nminä _Teidät_.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE (hätkähtäen). Minutko! (Hän hymyilee.) Nyt laskette\nleikkiä, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Älkää luottako siihen.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Tekö aikoisitte eroittaa _minut?_ Minut, jonka isä\nja isoisä ovat olleet telakan palveluksessa koko ikänsä, ja samoin\nminäkin --\n\nKONSULI BERNICK. Kuka sitten pakottaa minut siihen?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Te vaaditte mahdottomia, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Oh, hyvä tahto ei tunne mahdottomuuksia. Joko tai ei;\nantakaa minulle varma vastaus, tai saatte eron heti paikalla.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE (askeleen lähempänä). Herra konsuli, oletteko\noikein tarkemmin ajatellut, mitä on vanhan työmiehen eroittaminen\ntyöstä? Arvelette, että hakekoon jotakin muuta tointa? Kyllä niinkin,\nsen hän voikin tehdä; mutta onko se sillä selvä? Olisittepa kerran\nläsnä tuommoisen eroitetun työmiehen kotona sinä iltana, jolloin hän\ntulee kotiin ja laskee kalulaatikkonsa oven suuhun.\n\nKONSULI BERNICK. Luuletteko, että minä eroitan Teidät kevyellä mielin?\nEnkö ole ollut aina kohtuudenmukainen isäntä?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Sen pahempi, herra konsuli. Juuri siksi ei\nkotiväkeni usko, että syy on _Teissä_; he eivät minulle sano mitään,\nsillä sitä he eivät uskalla tehdä; mutta he katselevat minuun, kun en\nsitä huomaa, ja ajattelevat, että kai se oli ansiosta. Katsokaas, sitä\n-- sitä minä en jaksa kestää. Niin halpa mies kuin olenkin, olen aina\ntottunut siihen, että minua pidetään ensimäisenä omieni joukossa. Minun\nköyhä kotini on myöskin pieni yhteiskunta, herra konsuli. Tätä pientä\nyhteiskuntaa olen minä voinut tukea ja pitää yllä siksi, että vaimoni\non luottanut minuun, ja siksi että lapseni ovat luottaneet minuun. Ja\nnyt pitää sen kaiken luhistua kokoon.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, jos ei muu auta, niin luhistukoon pienempi\nsuuremman hyväksi; yksityinen asia uhrattakoon, Herran nimessä, yleisen\ntähden. Muuta en voi Teille vastata, ja toisin ei käy muuallakaan tässä\nmaailmassa. Mutta Te olette itsepäinen mies, Aune! Te vastustatte\nminua, ette sentähden, ettette voisi muuta tehdä, vaan siksi, että Te\nette tahdo myöntää koneitten paremmuutta käsivoiman rinnalla.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Ja Te pysytte tässä vaatimuksessanne, herra\nkonsuli, koska tiedätte, että jos ajatte minut pois, niin saatte joka\ntapauksessa näytetyksi sanomalehdille, miten taipuvainen olette niiden\ntahtoon.\n\nKONSULI BERNICK. Entäpä jos niin olisikin? Kuulettehan, mikä minulla on\nedessä, -- joko saada sanomalehdistö kimppuuni tai itseäni kohtaan\nsuopeaksi hetkellä, jolloin minulla on tekeillä suuri työ yhteishyvän\nedistämiseksi. Mikä neuvoksi? Voinko menetellä toisin kuin teen? Minä\nvoin Teille sanoa, että tässä on kysymys siitä: pitääkö Teidän kotianne\nyllä, kuten tuota mainitsitte, tai painaako alas satoja uusia koteja,\nsatoja koteja, joita ei koskaan voida perustaa, jotka eivät koskaan saa\nleimuavaa liettä, jollei minun onnistu toteuttaa sitä, mitä nyt aion.\nSiksi minä annan Teidän valita.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Niin, jos sillä tavoin on, ei minulla ole mitään\nsanomista.\n\nKONSULI BERNICK. Hm --; rakas Aune, minuun todellakin koskee, että\nmeidän täytyy erota.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Me emme eroa, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Kuinka niin?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Halvallakin miehellä on jotain vaalittavaa tässä\nmaailmassa.\n\nKONSULI BERNICK. No hyvä, hyvä; -- ja Te siis luulette tohtivanne\nluvata --?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. »Indian Girl» on ylihuomenna valmis matkalle.\n\n    (Hän kumartaa ja menee ulos oikealle.)\n\nKONSULI BERNICK. Ahaa, jokos sain tuon niskurin taipumaan. Sitä pidän\nhyvänä enteenä --\n\n    (_Hilmar Tönnesen_, sikaari suussa, tulee portista puutarhaan.)\n\nHILMAR TÖNNESEN (puutarhaportailta). Hyvää päivää, Betty! Hyvää päivää,\nBernick.\n\nROUVA BERNICK. Hyvää päivää!\n\nHILMAR TÖNNESEN. No, sinä olet itkenyt, näkyy? Sinä siis sen tiedät?\n\nROUVA BERNICK. Mitä tiedät?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Että skandaali on täydessä menossa? Uh!\n\nKONSULI BERNICK. Mitä tarkoitat?\n\nHILMAR TÖNNESEN (tulee saliin). Niin, nuo kaksi amerikalaista\nkuljeksivat pitkin katuja ja esiintyvät Dina Dorfin seurassa.\n\nROUVA BERNICK (tulee myöskin portailta sisään). Mutta, Hilmar, voiko se\nolla mahdollista --?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Voi; ikävä kyllä, se on aivan totta. Lona oli niinkin\ntahditon, että huusi jälkeeni; mutta minä en tietysti ollut\nkuulevinani.\n\nKONSULI BERNICK. Ja se ei kai mennyt ihmisten huomaamatta.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, sen nyt arvaat. Ihmiset pysähtyivät ja katselivat\nheidän kulkuaan. Se näytti levinneen kuin kulovalkea kaupungille, --\nsuunnilleen kuin tuli lännen ruohoaavikoilla. Joka talossa oli ihmisiä\nikkunoissa odottamassa, että matkue kulkisi ohitse; pää pään vieressä\nuutimien takana -- uh! Niin, saat luvan suoda anteeksi, Betty: minä\nsanon uh; sillä tämä tekee minut hermostuneeksi; -- jos tätä jatkuu,\nniin olen pakoitettu ajattelemaan jotakin pitempää matkaa.\n\nROUVA BERNICK. Mutta olisit puhunut hänelle ja huomauttanut --.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Keskellä katua? Ei, kiitos, saat luvan antaa anteeksi.\nMutta että tuo olento ylimalkaan uskaltaa näyttäytyä tässä kaupungissa!\nNo, saadaanpa nähdä, eivätkö sanomalehdet saa häntä aisoihinsa; niin,\nanna anteeksi, Betty; mutta --\n\nKONSULI BERNICK. Sanomalehdetkö, sanot? Oletko kuullut vihjauksia\nsiihen suuntaan?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Enpä aivan ilmankaan. Kun minä läksin täältä\neilisiltana, jouduin sattumalta klubiin, tautini tähden. Minä huomasin\nheti vaikenemisesta, joka siellä syntyi, että nuo amerikalaiset olivat\nolleet laudalla. Sitten tulee tuo hävytön toimittaja Hammer sisään ja\nonnittelee minua aivan ääneen rikkaan serkkuni kotiintulon johdosta.\n\nKONSULI BERNICK. Rikkaan --?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, sitä sanaa hän käytti. Minä tähtäsin tietysti\nhäntä hyvin ansaitulla katseella ja annoin hänen ymmärtää, etten minä\ntiennyt mitään Juhani Tönnesenin rikkauksista. »Oho», sanoo hän, »sepä\nmerkillistä; onhan Amerikassa tapana päästä jaloillensa, kun on vaan\nmillä alkaa, ja eihän Teidän serkkunne matkustanut sinne tyhjin käsin».\n\nKONSULI BERNICK. Hm, tee minulle palvelus --\n\nROUVA BERNICK (huolissaan). Siinä sen nyt näet, Karsten.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, minä sain joka tapauksessa unettoman yön tuon\nolennon tähden. Ja kuljeskelee vielä kadulla sellaisin naamoin kuin\nhänellä ei olisi tuon taivaallista. Miksi hän ei jäänyt sinne\nikipäiviksi? On aivan sietämätöntä, miten eräät ihmiset ovat\nsitkeähenkisiä.\n\nROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, mitä sanot, Hilmar?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, en sano mitään. Mutta että hän pääsee ehjin\nnahoin rautatieonnettomuuksista ja Kalifornian karhujen ja\nmustajalka-indiaanien kynsistä; ei saanut edes skalpiaan nyljetyksi --.\nUh, tuolla ne taas tulevat.\n\nKONSULI BERNICK (katsoo ulos kadulle). Olavikin on siellä!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Tietysti; tottahan he tahtovat muistuttaa ihmisille,\nettä kuuluvat kaupungin ensimäiseen perheeseen. Katsokaa nyt, tuolla\ntulevat kaikki vetelehtijät ulos apteekista ja töllistelevät heitä ja\ntekevät huomautuksiaan. Tämä ei tosiaan ole _minun_ hermojani varten;\nmiten voi mies tällaisissa olosuhteissa pitää korkealla aatteen lippua,\nsitä en --\n\nKONSULI BERNICK. He tulevat suoraan tänne. Kuules nyt, Betty, ehdoton\ntoivomukseni on, että kaikella muotoa osoitat heille ystävyyttä.\n\nROUVA BERNICK. Sallitko sen, Karsten?\n\nKONSULI BERNICK. Sallin kyllä; aivan niin; ja sinäkin, Hilmar. He eivät\ntoivottavasti viivy täällä kovin kauan; ja sitten, kun olemme omin\njoukoin --; ei mitään viittauksia: meidän ei pidä millään tavoin\nloukata heitä.\n\nROUVA BERNICK. Oi Karsten, kuinka sinä olet jalomielinen.\n\nKONSULI BERNICK. No, no, anna olla.\n\nROUVA BERNICK. Ei, salli minun kiittää itseäsi; ja anna anteeksi, että\näsken niin kiivastuin. Oi, olihan sinulla täysi syy --\n\nKONSULI BERNICK. Anna olla; anna olla, kuule!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh!\n\n    (_Juhani Tönnesen_ ja _Dina_ sekä heidän jälkeensä\n    _neiti Hessel_ ja _Olavi_ tulevat sisään puutarhan kautta.)\n\nNEITI HESSEL. Päivää, päivää, hyvät ihmiset.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Nyt me on oltu kaupungilla katselemassa vanhoja\npaikkoja, Karsten.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, sen olen kuullut. Paljon muutoksia; vai kuinka?\n\nNEITI HESSEL. Konsuli Bernickin suuria hyviä töitä kaikkialla. Me\nkävimme armeliaisuus-laitoksessa, jonka sinä olet lahjoittanut\nkaupungille --\n\nKONSULI BERNICK. Oikein sielläkin?\n\nNEITI HESSEL. »Karsten Bernickin lahja», kuten portin päällä seisoo.\nNiin, sinä olet tosiaan ensimäinen mies täällä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja mainioita sinulla on laivojakin. Minä kohtasin\n»Palmupuun» kapteenin, entisen koulutoverini --\n\nNEITI HESSEL. Ja uuden koulutalonkin sinä olet rakennuttanut; ja sekä\nkaasu- että vesijohto luetaan sinun ansioksesi, kuulemma.\n\nKONSULI BERNICK. No, täytyyhän toimia yhteiskunnan hyväksi, jos elää.\n\nNEITI HESSEL. Niin, se on kaunista, lankoni; mutta onkin ilo nähdä,\nmiten ihmiset kunnioittavat sinua. Minä en ole turhamainen,\ntietääkseni; mutta en voinut olla muistuttamatta muutamille, joiden\nkanssa juttelimme, että mekin olemme sinun sukuasi.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh --!\n\nNEITI HESSEL. Sanotko siihen uh?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, minä sanon vaan hm --\n\nNEITI HESSEL. No, se olkoon suotu sinulle, raukka. Mutta tänäänhän Te\nolette aivan yksin?\n\nROUVA BERNICK. Niin, tänään me olemme yksin.\n\nNEITI HESSEL. Me tapasimme pari noita moraalisiakin torilla; heillä\nnäytti olevan sangen kiire. Mutta emmehän ole saaneet vielä oikein\npakistakaan keskenämme; olivathan nuo uranuurtajat eilen täällä, ja\nsitten vielä se pastori --\n\nHILMAR TÖNNESEN. Kolleega.\n\nNEITI HESSEL. Minä sanon häntä pastoriksi. Mutta miltäs _minun_ työni\nnäinä viitenätoista vuonna näyttää? Eikö hänestä ole tullut pulska\npoika? Kuka tuntisi häntä enää tuoksi villityksi, joka karkasi kotoa?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Hm --!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Oh, Lona, älä nyt viitsi kehuskella!\n\nNEITI HESSEL. Niin, siitä minä olen suorastaan ylpeä. Herra Jumala,\nonhan se ainoa, mitä minä olen maailmassa toimittanut; mutta sehän\nantaa minulle jonkinlaisen oikeuden olla olemassa. Niin, Juhani, kun\nmuistan, kuinka me kaksi siellä meren takana aloimme paljailla\nkourillamme.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Käsillänne.\n\nNEITI HESSEL. _Minä_ sanon kourillamme; sillä liassakin ne olivat --\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh!\n\nNEITI HESSEL. -- ja tyhjät ne myöskin olivat.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Tyhjät? Ei, nyt minun täytyy sanoa --!\n\nNEITI HESSEL. Mitä sinun täytyy sanoa?\n\nKONSULI BERNICK. Hm!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Nyt minun täytyy sanoa -- uh --!\n\n    (Menee ulos puutarha-portaille.)\n\nNEITI HESSEL. Mikä tuolle nyt tuli?\n\nKONSULI BERNICK. Oh, älä huoli hänestä, hän on nykyään hiukan\nhermostunut. Mutta etkö tahdo katsella vähän puutarhaakin? Tuolla\nalhaallahan sinä et vielä ole käynyt ja minulla on nyt juuri tunti\njoutoaikaa.\n\nNEITI HESSEL. Kyllä, sen teen mielelläni; arvaattehan, että sangen\nusein olen ollut ajatuksissani tuolla puutarhassa luonanne.\n\nROUVA BERNICK. Sielläkin on tehty suuria muutoksia, saat nähdä.\n\n    (_Konsuli, hänen vaimonsa_ ja_ neiti Hessel_ menevät alas\n    puutarhaan, jossa heitä näkyy tuontuostakin seuraavan\n    keskustelun aikana.)\n\nOLAVI (puutarhaovella). Hilmar-eno, arvaappas, mitä Juhani-eno kysyi\nminulta? Hän kysyi, tahtoisinko lähteä hänen kanssaan Amerikaan.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Sinäkö, pöllö, joka täällä riiput äitisi helmoissa --\n\nOLAVI. Mutta sitä minä en tahdo tehdä enää. Saathan nähdä, kun minä\ntulen isoksi --\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, himphamppua; sinulla ei ole mitään vakavaa\npyrkimystä tuollaiseen karkaisevaan, joka on siinä että --\n\n    (He menevät alas puutarhaan.)\n\nJUHANI TÖNNESEN (_Dinalle_, joka on ottanut hatun päästään ja seisoo\noikeanpuolisella ovella pudistellen tomua hameestaan). Teille tuli\naivan kuuma kävelymatkalla.\n\nDINA. Niin, se oli ihana matka; niin ihanaa matkaa en ole koskaan ennen\ntehnyt.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Eikö Teillä ole usein tapana käydä aamupäivin\nkävelyllä?\n\nDINA. Kyllä; mutta ainoastaan Olavin kanssa.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niinkö. -- Ehkä mieluummin haluatte mennä puutarhaan\nkuin jäädä tänne?\n\nDINA. Ei, ei, haluan mieluummin jäädä tänne.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin minäkin. Ja onhan nyt sovittu, että joku aamu\nteemme yhdessä sellaisen kävelymatkan?\n\nDINA. Ei, herra Tönnesen, sitä Te ette saa tehdä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mitä en saa? Lupasittehan jo.\n\nDINA. Niin, mutta kun nyt sitä oikein ajattelen, niin --. Te ette saa\nkävellä minun kanssani.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mutta minkä vuoksi en?\n\nDINA. Oi, Te olette täällä vieras; Te ette voi sitä ymmärtää; mutta kun\nminä sanon Teille --\n\nJUHANI TÖNNESEN. No?\n\nDINA. Ei, en minä sitä Teille sanokaan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Tottahan toki sanotte; minulle Te voitte sanoa\nkursailematta, mitä se on.\n\nDINA. No niin, tietkää sitten, että minä en ole sellainen kuin muut\ntytöt; minussa on jotain -- jotain tuommoista. Siksi ette saa sitä\ntehdä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mutta minä en ymmärrä tästä kerrassaan mitään. Ettehän\nole tehnyt mitään pahaa?\n\nDINA. Ei, en minä, mutta --; ei, nyt minä en sano enää mitään. Te\nsaatte sen kyllä tietää muilta.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Hm.\n\nDINA. Mutta oli eräs toinen seikka, jota halusin Teiltä kysyä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja mikä se oli?\n\nDINA. Siellähän kuuluu olevan niin helppo tulla oikein kunnolliseksi,\nsiellä Amerikassa.\n\nJUHANI TÖNNESEN. No, niin varsin helppoa se ei aina ole; saa usein\nalussa paljon kärsiä ja tehdä kovasti työtä.\n\nDINA. Niin, sitä minä juuri haluaisinkin.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Te?\n\nDINA. Minä osaan kyllä tehdä työtä; minä olen vahva ja terve, ja\nMartta-täti on lukenut paljon kanssani.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mutta peijakas, lähtekää sitten sinne meidän\nkanssamme.\n\nDINA. Oi, nyt Te laskette vain leikkiä; niin Te sanoitte Olavillekin.\nMutta _sitähän_ minä tahdoin tietää, ovatko ihmiset siellä hyvin noin,\n-- moraalisia?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Moraalisia?\n\nDINA. Niin, minä tarkoitan, ovatko he niin -- säädyllisiä ja siveitä\nkuin täällä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. No, ainakaan eivät he ole niin huonoja kuin täällä\nluullaan. Sitä Teidän ei tarvitse peljätä.\n\nDINA. Te ette ymmärrä minua. Minä juuri tahtoisin, etteivät he olisi\nniin ylen siveitä ja moraalisia.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Etteivät? Millaisia heidän sitten Teidän mielestänne\npitäisi olla?\n\nDINA. Mielestäni heidän pitäisi olla luonnollisia.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ah, niin; _sitä_ juuri he siellä taitavat _ollakin_.\n\nDINA. Niin, silloin olisi hyvä, jos minä pääsisin sinne.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Varmasti se olisi! Siksi Teidän täytyy lähteä meidän\nkanssamme.\n\nDINA. Ei, Teidän kanssanne minä en tahtoisi lähteä; minun olisi\nmatkustettava yksin. Oh, minä kyllä saisin siellä jotakin aikaan;\nminusta tulisi siellä kyllä kunnollinen --\n\nKONSULI BERNICK (naisten seurassa portaitten edustalla). Jää tänne\nvaan; minä tuon sen, rakas Betty. Sinä voit helposti vilustua.\n\n    (Konsuli tulee saliin ja etsii vaimonsa saalia.)\n\nROUVA BERNICK (ulkoa puutarhasta). Tule sinäkin tänne, Juhani; me\nlähdemme alas luolaan.\n\nKONSULI BERNICK. Ei, Juhanin on jäätävä tänne. Kas tässä, Dina, ota\nvaimoni saali ja mene heidän kanssaan. Juhani jää tänne minun seuraani,\nrakas Betty. Täytyyhän minun hiukan saada kuulla sen puolen oloista.\n\nROUVA BERNICK. Hyvä, hyvä; mutta tulkaa sitten perästä; tiedäthän,\nmistä meidät löydät.\n\n    (_Rouva Bernick, neiti Hessel ja Dina_ kulkevat puutarhassa\n    alas vasemmalle.)\n\nKONSULI BERNICK (katselee hetken heidän jälkeensä, menee sitten\nvasemmalle takimmaiselle ovelle ja sulkee sen ja tulee vihdoin Juhanin\nluokse, tarttuu hänen molempiin käsiinsä, pudistaa ja puristaa niitä).\nJuhani, nyt me olemme yksin; nyt minä saan viimeinkin sinua kiittää.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Oh, mitä!\n\nKONSULI BERNICK. Varoistani ja kodistani, perhe-onnestani, koko\nporvarillisesta asemastani yhteiskunnassa, -- kaikesta olen\nkiitollisuuden velassa sinulle.\n\nJUHANI TÖNNESEN. No, siitä minä iloitsen, rakas Karsten; niinpä johtui\nsiitä hulluttelusta jotain hyvääkin.\n\nKONSULI BERNICK (pudistaa jälleen hänen käsiään). Kiitokset, kiitokset\nkuitenkin! Ei yksi kymmenestä tuhannesta olisi tehnyt sitä, mitä sinä\nminun hyväkseni silloin teit.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mitä joutavia! Emmekö me molemmat siihen aikaan olleet\nnuoria ja huikentelevia? Täytyihän toisen meistä ottaa syy osakseen --\n\nKONSULI BERNICK. Mutta kuka oli siihen lähempi kuin itse syyllinen?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Seis! Sillä kertaa oli syytön siihen lähempi. Minähän\nolin vapaa ja irtain kuin lintu, minulla ei ollut vanhempia; päästä\npois konttorityössä kitumasta oli pelkkä onni. Sinulla sitävastoin oli\nelossa vanha äiti, ja olithan sitäpaitsi juuri mennyt salakihloihin\nBetyn kanssa, joka piti niin paljon sinusta. Kuinka hänen olisi käynyt,\njos hän olisi saanut tietää --?\n\nKONSULI BERNICK. Totta, totta, aivan totta; mutta --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja etkö sinä juuri Betyn vuoksi lopettanut tuota\nsalasuhdetta rouva Dorfin kanssa? Sinähän olit hänen luonaan sinä\niltana nimenomaan katkaistaksesi ne välit --\n\nKONSULI BERNICK. Tuona onnettomana iltana, jolloin tuo juoppo tuli\nkotiin --! Niin, Juhani, minä tein sen Betyn vuoksi; mutta kuitenkin --\nettä sinä niin jalomielisesti saatoit ottaa häpeän omaksesi ja lähteä\nmaasta --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ei joutavaa aprikoimista, rakas Karsten. Mehän sovimme\nsilloin, että niin oli tehtävä; täytyihän sinun pelastua, ja sinähän\nolit ystäväni. Niin, siitä ystävyydestä minä olin suorastaan ylpeä!\nTäällä minä nuhjustin kuin mikä raukka kotinurkissa; ja sitten sinä\ntulet takaisin hienona maailmanmiehenä pitkältä ulkomaanmatkalta;\nolit käynyt sekä Lontoossa että Parisissa. Ja sitten valitset\nseuratoveriksesi minut, vaikka olin neljä vuotta sinua nuorempi; -- no,\nse nyt johtui siitä, että hakkailit silloin Bettyä; _nyt_ minä sen\nkyllä ymmärrän. Mutta mitenkä minä olinkaan siitä ylpeä! Ja kuka ei\nolisi sitä ollut? Kuka ei olisi mielellään uhrautunut sinun puolestasi;\nvarsinkin, kun ei ollut muuta peljättävää kuin kuukauden päivät\npikkukaupungin juoruja, ja kun sain samalla lentää ulos suureen\nmaailmaan.\n\nKONSULI BERNICK. Hm, rakas Juhani, sanon suoraan, ettei juttu ole\nvieläkään aivan unohdettu.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Eikö? No, mitä se minuun kuuluu, kun istun jälleen\nsiellä farmillani --\n\nKONSULI BERNICK. Sinä siis lähdet sinne takaisin?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Tietysti.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta ethän aivan heti, toivoakseni?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin pian kuin mahdollista. Minähän tulin tänne\nainoastaan Lonan mieliksi ja hänen seurakseen.\n\nKONSULI BERNICK. Niinkö? Mitenkä niin?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, näetkös, Lonahan ei ole nuori enää, ja viime\naikoina alkoi koti-ikävä kiusata ja vetää häntä tänne; mutta hän ei\ntahtonut koskaan tunnustaa sitä; (hymyilee). Miten hän olisi uskaltanut\njättää minut, huikentelevan huitukan, sinne yksin, minut, joka jo\nyhdeksäntoistavuotiaana olin vienyt --\n\nKONSULI BERNICK. Ja siksi?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, Karsten, nyt minun on tehtävä tunnustus, jota\nhäpeän.\n\nKONSULI BERNICK. Ethän vaan ole uskonut hänelle koko asiaa?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Olen, siinä tein väärin: mutta minä en voinut muuta.\nSinä et saata kuvitellakaan, mitä Lona on minulle ollut. Sinä et ole\nkoskaan voinut sietää häntä; mutta minua kohtaan hän on ollut kuin\näiti. Ensimäisinä vuosina, jolloin meillä oli siellä niin ahtaat olot,\n-- kuinka hän tekikään työtä! Ja kun minä sitten olin pitkän aikaa\nsairaana, enkä kyennyt ansaitsemaan mitään, enkä voinut häntä estää,\nniin ryhtyi hän esittämään lauluja kahviloissa, pitämään esitelmiä,\njoille ihmiset ilkkuivat; ja sitten hän kirjoitti kirjan, jota hän itse\nperästäpäin sekä itki että nauroi, -- kaiken vaan pitääkseen minua\nhengissä. Saatoinko minä nähdä, että hän viime talvena siellä kaukana\nriutui koti-ikävästä, hän, joka oli niin paljon kärsinyt ja tehnyt\ntyötä puolestani? En, minä en voinut sitä, Karsten. Ja niinpä sanoin:\nLähde sinä vaan, Lona; sinun ei tarvitse olla peloissasi _minusta_;\nminä en ole niin kevytmielinen kuin sinä luulet. Ja silloin -- hän sai\nsen tietää.\n\nKONSULI BERNICK. Ja mitä hän siitä arveli?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Hän arveli, niinkuin asia onkin, että koska tiesin\nolevani syytön, niin ei minustakaan voinut olla vastenmielistä\npistäytyä hänen kanssaan täällä. Mutta ole rauhassa; Lona ei ilmaise\nasiaa ja _minä_ kyllä tiedän pitää vastedes vaarin suustani.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin; siihen minä luotan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Tässä käteni. Ja nyt me emme puhu enää tuosta vanhasta\njutusta; onneksi se on ainoa hullutus, mihin kumpikaan meistä on tehnyt\nitsensä syypääksi -- arvelen. Nyt tahdon oikein nauttia ne harvat\npäivät, joiksi tänne jään. Sinä et voi aavistaa, millaisen ihanan\nkävelymatkan me teimme aamupäivällä. Kuka olisi uskonut, että tuo pieni\ntytön-typykkä, joka täällä juoksenteli ja esiintyi näytelmissä enkelinä\n--! Mutta kerroppas, -- kuinka kävi sitten hänen vanhempainsa?\n\nKONSULI BERNICK. Oi, veli hyvä, minä en tiedä kertoa enempää kuin\nkirjoitin sinulle heti sitten kuin olit lähtenyt. Niin, sinä kai sait\nnuo kaksi kirjettä?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kyllä sain; minulla on ne molemmat. Tuo juoppohan\nkarkasi hänen luotaan?\n\nKONSULI BERNICK. Ja menetti sitten henkensä juovuspäissään.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja rouva Dorf kuoli myöskin kohta sitten? Mutta kai\nsinä teit hänen hyväkseen, mitä noin kaikessa hiljaisuudessa voit?\n\nKONSULI BERNICK. Hän oli ylpeä; hän ei ilmaissut mitään, eikä tahtonut\nottaa mitään lahjaksi.\n\nJUHANI TÖNNESEN. No, siinä teit kuitenkin oikein, että otit Dinan\nperheeseesi.\n\nKONSULI BERNICK. Tietysti, se on totta. Muuten, sen asian hommasi\noikeastaan Martta.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Vai Martta se oli? Niin, Martta -- tosiaankin -- missä\n_hän_ on tänään?\n\nKONSULI BERNICK. Niin, _hän_ -- silloin kun hänellä ei ole koulu\nvalvottavanaan, hoitelee hän sairaitaan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Siis Martta se on pitänyt hänestä huolta.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, Martallahan on aina ollut eräänlainen heikkous\nkasvatustoimiin. Siksi hän ottikin viran kansakoulussa. Siinä hän teki\nsuuren tyhmyyden.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, hän näytti eilen kovin huonolta; _minäkin_\npelkään, ettei hänen terveytensä sitä kestä.\n\nKONSULI BERNICK. Oh, mitä terveyteen tulee, niin se kai sentään\nmenettelisi. Mutta se on ikävää _minulle:_ näyttää siltä kuin minä,\nhänen veljensä, en tahtoisi elättää häntä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Elättää? Minä luulin, että hänellä olisi sen verran\nomaisuutta itsellään --\n\nKONSULI BERNICK. Ei killinkiä. Muistat kyllä, mikä ahdas aika äidillä\noli silloin, kun sinä läksit. Hän jatkoi sitten jonkun aikaa minun\navullani; mutta sehän ei tietysti ajan pitkään minulle sopinut. Niinpä\nannoin minä ottaa itseni osakkaaksi liikkeeseen; mutta se ei onnistunut\n_silläkään_ tavalla. Minun täytyi senvuoksi ottaa liike kokonaan omiin\nnimiini, ja kun me teimme tilinpäätöksen, ilmeni, ettei äidin osalle\njäänyt enää suorastaan mitään. Joten, kun äiti kohta senjälkeen kuoli,\nMarttakin luonnollisesti joutui puille paljaille.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Martta-raukka!\n\nKONSULI BERNICK. Raukka? Kuinka niin? Et kai luule, että minä annan\nhänen kärsiä jollakin tavoin puutetta. En suinkaan; sen minä ainakin\nuskallan sanoa, että minä olen hyvä veli. Hän asuu tietysti täällä\nmeillä ja syö pöydässämme; opettajapalkallaan hän voi hyvin pukeutua,\nja yksinäinen nainen -- mitä hän enemmällä tekee?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Hm; sillä tavoin me emme ajattele Amerikassa.\n\nKONSULI BERNICK. Ette kai, sen minä kyllä uskon; sellaisessa\närsytetyssä yhteiskunnassa kuin Amerika. Mutta täällä meidän\npikkupiirissämme, jossa turmelus, Jumalan kiitos, ei ainakaan\ntoistaiseksi ole saanut jalansijaa, täällä tyytyvät naiset heille\nsoveliaaseen, joskin vaatimattomaan asemaan. Se on muuten Martan oma\nsyy; hän olisi kyllä saanut aikoja sitten huolettoman olon, jos itse\nolisi sitä tahtonut.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Tarkoitat, että hän olisi päässyt naimisiin?\n\nKONSULI BERNICK. Sitäpä niin. Hän olisi tullut sijoitetuksi suorastaan\nedullisesti; hän on saanut monta hyvää tarjousta, merkillistä kyllä;\nvaraton tyttö, ei enää nuorikaan, ja sitäpaitsi aivan vähäpätöinen.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Vähäpätöinen?\n\nKONSULI BERNICK. No, en lue sitä hänelle suinkaan viaksi. En ylimalkaan\ntoivoisikaan häntä toisenlaiseksi. Ymmärräthän, -- sellaisessa suuressa\ntaloudessa kuin meidän, -- on aina tarpeen tuollainen tasainen ihminen,\njota saa käyttää kaikkeen, mitä sattuu.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, mutta _hän_ --?\n\nKONSULI BERNICK. Hänkö? Kuinka? No niin, hänellä on luonnollisesti\nyllin kyllin harrastuksen aihetta; onhan hänellä minä ja Betty ja\nOlavi. Eihän ihmisten pidä etusijassa ajatella vain itseään, ja\nkaikkein vähimmin naisten. Meillähän on kaikilla suurempi tai pienempi\nyhteiskunta, jota tuemme ja jonka eteen työskentelemme. Niin teen\nainakin _minä_. (Osoittaa _prokuristi Krapia_, joka tulee oikealta.)\nKas tuossa näet todistuksen. Luuletko sinä, että omat asiani vievät\nnytkin aikaani? Eipä suinkaan. (Vilkkaasti Krapille.) No?\n\nPROKURISTI KRAP (hiljaa, näyttäen paperipinkkaa). Kaikki\nkauppakontrahdit valmiit.\n\nKONSULI BERNICK. Erinomaista! Mainiota! -- Niin, nyt, lanko, saat suoda\nminulle anteeksi, minun täytyy lähteä. (Hiljaisella äänellä ja\npuristaen Juhani Tönnesenin kättä.) Kiitos, kiitos, Juhani; ja ole\nvakuutettu, että kaikki, millä suinkin voin sinua palvella, -- no, sinä\nymmärrät minut kyllä. -- Tulkaa, herra Krap. (He poistuvat konsulin\nhuoneeseen.)\n\nJUHANI TÖNNESEN (katsoo hetkisen hänen jälkeensä). Hm -- (Aikoo lähteä\npuutarhaan. Samassa tulee _neiti Bernick_ pieni kori käsivarrella\nsisään oikealta.) Kas, sinäkö, Martta.\n\nNEITI BERNICK. Ah -- Juhani, -- sinäkö?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin varhain liikkeellä sinäkin.\n\nNEITI BERNICK. Niin. Odotappas vähän; nyt tulevat varmaan toisetkin\npian. (Aikoo mennä vasemmalle ulos.)\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kuule, Martta, onko sinulla aina noin kiire?\n\nNEITI BERNICK. Minullako?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Eilen sinä ikäänkuin kartoit minua, niin etten saanut\npuhua sanaa kanssasi, ja tänään --\n\nNEITI BERNICK. Niin, mutta --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ennen me toki olimme aina yhdessä, -- me, vanhat\nleikkitoverit.\n\nNEITI BERNICK. Oi Juhani, siitä on monta, monta vuotta.\n\nJUHANI TÖNNESEN. No, Herra Jumala, siitä on viisitoista vuotta, ei\nenemmän eikä vähemmän. Olenko minä mielestäsi niin paljon muuttunut?\n\nNEITI BERNICK. Sinä? Kyllä; kyllähän sinäkin, vaikka --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mitä tarkoitat?\n\nNEITI BERNICK. Oi, en mitään.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Sinä et näytä liioin ihastuneen tulostani.\n\nNEITI BERNICK. Minä olen odottanut niin kauan, Juhani, _liian_ kauan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Odottanut? Että tulisin?\n\nNEITI BERNICK. Niin.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja mitä varten minun olisi mielestäsi pitänyt tulla?\n\nNEITI BERNICK. Sovittamaan, mitä olet rikkonut.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minäkö?\n\nNEITI BERNICK. Oletko unohtanut, että eräs nainen kuoli puutteeseen ja\nhäpeään sinun tähtesi? Oletko unohtanut, että sinun tähtesi katkeroitui\nkasvavan lapsen kaunein ikä?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja tämä minun pitää kuulla sinun suustasi? Martta,\neikö sitten veljesi ole milloinkaan --?\n\nNEITI BERNICK. Mitä hänestä?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Eikö hän ole milloinkaan --; no niin, tarkoitan, eikö\nhän milloinkaan ole edes sanalla puolustanut minua?\n\nNEITI BERNICK. Ah, Juhani, tunnethan sinä Karstenin ankarat\nperiaatteet.\n\nJUHANI TÖNNESEN. -- Hm --, kyllä, kylläpä niin; tottahan tunnen vanhan\nystäväni Karstenin ankarat periaatteet. -- Mutta, tämähän on --! No\nniin. Minä puhelin äsken hänen kanssaan. Minusta hän näytti kelpolailla\nmuuttuneen.\n\nNEITI BERNICK. Kuinka sinä voit sanoa niin? Karsten on aina ollut\nerinomainen mies.\n\nJUHANI TÖNNESEN. No, en minä juuri sitä tarkoittanut; mutta olkoon\nmenneeksi. -- Hm; nyt minä siis huomaan, missä valossa sinä olet minut\nnähnyt; tuhlaajapojan kotiinpalaamista sinä olet odottanut.\n\nNEITI BERNICK. Kuule, Juhani, minä sanon sinulle, millaisessa valossa\nsinut olen nähnyt. (Viittaa alas puutarhaan.) Näetkö tuon tytön, joka\nleikkii tuolla ruohistossa Olavin kanssa? Se on Dina. Muistatko sen\nsekavan kirjeen, jonka kirjoitit minulle silloin, kun läksit täältä?\nSinä kirjoitit, että minun piti luottaa sinuun. Minä olen luottanut\nsinuun, Juhani. Kaikki se paha, josta täällä perästäpäin huhu kertoi,\nlienee tapahtunut hairahduksesta, ajattelemattasi, harkitsematta --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mitä tarkoitat?\n\nNEITI BERNICK. Oi, kyllä sinä ymmärrät minua; ei sanaa siitä enää.\nMutta poishan sinun täytyi päästä, alkaa alusta -- alkaa uutta elämää.\nKatso, Juhani, minä olen ollut täällä sinulle viransijainen, minä,\nvanha leikkitoverisi. Ne velvollisuudet, joita sinä et muistanut tai\njoita et voinut valvoa täällä, niistä olen minä pitänyt huolen\npuolestasi. Minä sanon sen sinulle, ettei sinun edes _siitä_ tarvitsisi\nitseäsi soimata. Tuolle vääryyttä kärsineelle lapselle olen minä ollut\näitinä, olen kasvattanut häntä niin hyvin kuin voin --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja hukannut koko elämäsi siihen --\n\nNEITI BERNICK. Se ei ole hukattu. Mutta sinä tulit liian myöhään.\nJuhani.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Martta, -- jos minä saisin sanoa sinulle --. No, anna\nminun ainakin kiittää sinua uskollisesta ystävyydestäsi.\n\nNEITI BERNICK (hymyilee raskasmielisesti). Hm --. Niin, nyt siis olemme\npuhuneet selväksi asian, Juhani. Hst; tuolta tulee joku. Hyvästi; minä\nen voi nyt -- (Hän poistuu vasemmalle takimmaisesta ovesta. _Neiti\nHessel_ tulee puutarhasta ja hänen perästään _rouva Bernick_.)\n\nROUVA BERNICK (huudahtaa puutarhassa). Mutta Jumalan tähden, Lona, mitä\nsinä ajattelet!\n\nNEITI HESSEL. Anna minun se tehdä, sanon minä; minä tahdon ja minun\ntäytyy puhua hänen kanssaan.\n\nROUVA BERNICK. Mutta sehän olisi pahin skandaali! Voi, Juhani, vieläkö\nsinä olet täällä?\n\nNEITI HESSEL. Ulos, poika; älä ummehdu täällä sisäilmassa; mene\npuutarhaan Dinan kanssa pakinoimaan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, sitä minä juuri aioin.\n\nROUVA BERNICK. Mutta --\n\nNEITI HESSEL. Kuules, Juhani, oletko sinä oikein katsellut tuota Dinaa?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ehkä.\n\nNEITI HESSEL. No, katselisit häntä vielä oikein kaupan päälle, poika.\n_Siinä_ olisi jotain _sinulle_!\n\nROUVA BERNICK. Mutta -- Lona!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Jotain minulle?\n\nNEITI HESSEL. Niin, katsomista, tarkoitan. Mene nyt!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kyllä menen, oikein mielelläni. (Lähtee alas\npuutarhaan.)\n\nROUVA BERNICK. Lona, minä olen aivan ymmällä sinusta. Sinä et voi\nmitenkään tarkoittaa täyttä totta.\n\nNEITI HESSEL. Kautta sieluni, sitä tarkoitan. Eikö Dina ole terve ja\npuhdas ja vilpitön? Siinä juuri on Juhanille sopiva vaimo. Juuri\nsellaista hän tarvitsee siellä meren takana; se on toista kuin vanha\nsisarpuoli.\n\nROUVA BERNICK. Dina! Dina Dorf! Ajattele vähän --\n\nNEITI HESSEL. Minä ajattelen ennen kaikkea pojan onnea. Sillä auttaa\nhäntä, se minun täytyy; itse hän ei ole liioin etevä näissä asioissa;\nnuoriin tyttöihin ja naisväkeen ei hänellä ole ollut koskaan silmää.\n\nROUVA BERNICK. Hänelläkö? Juhanilla! Minun mielestäni meillä päin\nvastoin on siitä sangen surulliset todistukset --\n\nNEITI HESSEL. Ah, helkuttiin nuo vanhat, tuhmat jutut! Missä on\nBernick? Minä tahdon puhua hänen kanssaan.\n\nROUVA BERNICK. Sinä et sitä tee!\n\nNEITI HESSEL. Mutta minä _teen_. Jos poika pitää Dinasta, -- ja Dina\nhänestä, -- niin täytyy heidän saada toisensa! Onhan Bernick niin\nälykäs mies; hän keksiköön jonkin keinon --\n\nROUVA BERNICK. Ja sinä luulet, että tällaisia amerikalaisia\nsopimattomuuksia kärsittäisiin täällä --\n\nNEITI HESSEL. Pyh, lorua, Betty --\n\nROUVA BERNICK. -- että sellainen mies kuin Karsten, jolla on niin\nankarat moraaliset periaatteet --\n\nNEITI HESSEL. Hai hai, eivät ne mahda olla kovinkaan ankarat.\n\nROUVA BERNICK. Mitä uskallat sinä sanoa?\n\nNEITI HESSEL. Minä uskallan sanoa, ettei Bernick taida olla sen\nmoraalisempi kuin muutkaan miehet.\n\nROUVA BERNICK. Niin syvälle on siis viha häntä kohtaan sinuun\njuurtunut! Mutta miksi sinä sitten tulit tänne, kun et ole voinut\nunohtaa, että --? Minä en ymmärrä, kuinka sinä uskallat astua hänen\nsilmäinsä eteen sen jälkeen, kun sinä loukkasit häntä niin\nhalpamaisesti.\n\nNEITI HESSEL. Niin, Betty, sillä kertaa minä jouduin liian suunniltani.\n\nROUVA BERNICK. Ja kuinka jalomielisesti hän on antanut anteeksi\nsinulle, hän, joka ei koskaan ole rikkonut mitään! Sillä eipä _hän_\nsille mitään voinut, että sinä täällä rakentelit turhia toiveita. Mutta\nsiitä lähtien sinä olet vihannut _minuakin_. (Puhkeaa itkuun.) Sinä et\nolisi koskaan suonut minulle onneani. Ja nyt sinä tulet tänne\nvierittämään tämän kaiken minun päälleni, -- näyttääksesi kaupungille,\nmillaiseen sukuun minä olen Karstenin saattanut. Niin, minuun, minuun\nse sattuu, ja _sitä_ juuri sinä tahdot. Oi, miten ilkeästi sinä teet!\n\n    (Poistuu itkien takimmaisesta ovesta vasemmalle.)\n\nNEITI HESSEL (katselee hänen jälkeensä). Betty-parka.\n\n    (_Konsuli Bernick_ tulee huoneestaan.)\n\nKONSULI BERNICK (ovellansa). Niin, niin, hyvä on, herra Krap; se on\nerinomaista. Lähettäkää 400 kruunua köyhille ruokaan. (Kääntyy saliin\npäin.) Lona! (Tulee lähemmäksi.) Sinä olet yksin? Eikö Betty tule\ntänne?\n\nNEITI HESSEL. Ei. Pitääkö minun hänet noutaa?\n\nKONSULI BERNICK. Ei, ei, ei, anna olla! Oi, Lona, sinä et tiedä, kuinka\nsuuresti olen kaivannut saada puhua suoraan sinun kanssasi, -- saada\nkerjätä sinulta anteeksi.\n\nNEITI HESSEL. Kuule, Karsten, älkäämme ruvetko senttimentaaleiksi; se\nei sovi meikäläisille.\n\nKONSULI BERNICK. Sinun _täytyy_ kuunnella minua, Lona. Minä tiedän,\nmiten syyllinen minä nyt olen mielestäsi, nyt, kun sinä olet saanut\nkuulla tuon Dinan äidin asian. Mutta minä vannon sinulle, se oli\nainoastaan lyhytaikainen hairahdus; minä olen tosiaan, aivan suoraan\ntunnustaen, kerran pitänyt sinusta.\n\nNEITI HESSEL. Mitä varten sinä luulet minun tänne tulleen?\n\nKONSULI BERNICK. Mitä sinulla liekin mielessä, rukoilen sinua, ettet\nryhdy mihinkään ennenkuin minä olen puhdistanut itseni. Minä voin sen\ntehdä, Lona; voin ainakin puolustaa tekoani.\n\nNEITI HESSEL. Nyt sinä pelkäät. -- Olet kerran pitänyt minusta, sanot.\nNiin, samaa vakuutit sinä kyllä usein kirjeissäsikin; ja ehkä se olikin\ntotta -- tavallaan, sen aikaa kuin sinä olit ulkomailla, suuressa ja\nvapaassa maailmassa, joka antoi sinulle itsellesikin rohkeuden ajatella\nvapaasti ja suuresti. Ehkä näit minussa vähän enemmän luonnetta ja\ntahtoa ja itsenäisyyttä kuin enimmissä muissa täällä kotona. Ja olihan\nse sitäpaitsi vielä salaisuus meidän välillämme; ei ollut ketään, joka\nolisi voinut tehdä pilaa huonosta maustasi.\n\nKONSULI BERNICK. Lona, miten voit luulla --?\n\nNEITI HESSEL. Mutta sitten, kun tulit takaisin; kun kuulit pistopuheet,\njoita minuun sateli; kun kuulit naurettavan kaikkea, mitä nämä täällä\nnimittivät minun hassutteluikseni --\n\nKONSULI BERNICK. Sinä _olit_ siihen aikaan häikäilemätön.\n\nNEITI HESSEL. Enimmin vain ärsyttääkseni näitä hame- ja housuniekkoja\nsippanoita, jotka luutivat pitkin kaupunkia. Ja kun sitten kohtasit\ntuon nuoren ja lumoavan näyttelijättären --\n\nKONSULI BERNICK. Se oli poikamaisuutta; ei mitään enempää; minä vannon,\nettei kymmenes osakaan niistä huhuista ja juoruista ollut totta, joita\nlevitettiin.\n\nNEITI HESSEL. Olkoon; mutta kun sitten Betty palasi kotiin, kauniina,\nkukoistavana, kaikkien jumaloimana, ja kun tuli tunnetuksi, että hän\nsaisi tädin kuoltua periä kaikki hänen rahansa ja etten minä saisi\nmitään --.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, nyt tullaan asiaan, Lona; ja nyt saat sen kuulla\npeittelemättä. Minä en rakastanut Bettyä siihen aikaan; minä en\npurkanut kihlausta sinun kanssasi minkään uuden tunteen vuoksi. Sen\ntein pelkästään rahojen tähden; minun oli pakko se tehdä; minun\n_täytyi_ saada ne.\n\nNEITI HESSEL. Ja noin sanot minulle vasten silmiä?\n\nKONSULI BERNICK. Niin, sen sanon. Kuule minua, Lona.\n\nNEITI HESSEL. Ja kuitenkin kirjoitit minulle silloin, että sinut oli\nvallannut voittamaton rakkaus Bettyyn, vetosit jalomielisyyteeni,\nvannotit minua olemaan Betyn tähden hiiskumatta siitä, mitä oli ollut\nmeidän välillämme --\n\nKONSULI BERNICK. Minun täytyi tehdä niin, sanoin.\n\nNEITI HESSEL. No enpä siis, kautta elävän Jumalan, kadu, että silloin\njouduin niin suunniltani.\n\nKONSULI BERNICK. Anna minun kylmästi ja rauhallisesti kertoa sinulle,\nmiten asianlaita siihen aikaan oli. Äitini toimi, kuten muistat,\nliikkeen johtajana; mutta hänellä ei ollut kerrassaan yhtään liikeälyä.\nMinut kutsuttiin kiireesti Parisista kotiin; aika oli kriitillinen;\nminun piti saada liike jälleen kuntoon. Mitä täällä näinkään? Näin\nseikan, joka oli pidettävä mitä tarkimmin salassa, nimittäin että\nkauppahuoneemme oli suorastaan perikadon partaalla, Niin, se oli\nsuorastaan perikadon partaalla, tämä vanha ja arvokas liike, joka oli\ntoiminut kolme sukupolvea. Mitä oli minulla, pojalla, ainoalla pojalla,\nmuuta neuvona kuin etsiä pelastuksen keinoa?\n\nNEITI HESSEL. Ja sitten sinä pelastit Bernickien liikkeen naisen\nkustannuksella.\n\nKONSULI BERNICK. Sinä tiedät hyvin, että Betty rakasti minua.\n\nNEITI HESSEL. Entä minä?\n\nKONSULI BERNICK. Usko minua, Lona, -- sinä et olisi koskaan tullut\nonnelliseksi minun kanssani.\n\nNEITI HESSEL. Minun onneni tähdenkö sinä sitten jätit minut pulaan?\n\nKONSULI BERNICK. Luuletko sinä siis, että minä tein itsekkäistä syistä\nniinkuin tein? Jos olisin siihen aikaan ollut yksin, niin olisin\nrohkein mielin alkanut alusta. Mutta sinä et ymmärrä, kuinka liikemies\nkasvaa, edesvastuun suunnattoman painon alla, kiinni siihen\nliikkeeseen, jonka hän saa perinnöksi. Tiedätkö sinä, että satojen,\njopa tuhansienkin onni tai onnettomuus riippuu hänestä? Etkö ajattele,\nettä koko se yhteiskunta, jota sekä sinä että minä kutsumme kodiksemme,\nolisi mitä tuntuvimmalla tavalla saanut kärsiä, jos Bernickien liike\nolisi joutunut vararikkoon?\n\nNEITI HESSEL. Yhteiskunnanko vuoksi sinä nämä viisitoista vuotta olet\npysynyt valheessa?\n\nKONSULI BERNICK. Valheessa?\n\nNEITI HESSEL. Mitä tietää Betty kaikesta siitä, mitä tapahtui ennen\navioliittoanne ja mikä on sen perustana?\n\nKONSULI BERNICK. Luuletko sinä, että minä aivan hyödyttömästi olisin\nmennyt häntä loukkaamaan paljastamalla niitä asioita?\n\nNEITI HESSEL. Hyödyttömästi, sanot. Niin, sinä olet liikemies; kyllähän\nsinä hyödyn ymmärtänet. -- Mutta kuule nyt, Karsten, nyt _minäkin_\ntahdon puhua kylmästi ja rauhallisesti. Sanoppas, -- oletko sinä nyt\nsitten oikein onnellinen?\n\nKONSULI BERNICK. Perheessänikö?\n\nNEITI HESSEL. Niin.\n\nKONSULI BERNICK. Olen, Lona. Oi, sinä et ole turhaan ollut niin\nuhrautuva ystävätär minua kohtaan. Minä uskallan sanoa, että olen\ntullut vuosi vuodelta yhä onnellisemmaksi. Betty on sekä hyvä että\nmukautuvainen. Ja kuinka hän onkaan oppinut vuosien kuluessa\ntaivuttamaan olemustaan sen mukaan, mikä _minulle_ on erikoisesti\nominaista --\n\nNEITI HESSEL. Hm.\nKONSULI BERNICK. Ennen hänellä oli koko joukko liiallisia kuvitelmia\nrakkaudesta; hän ei voinut sopeutua siihen ajatukseen, että se\nvähitellen muuttuisi lauhkeaksi ystävyyden liekiksi.\n\nNEITI HESSEL. Mutta nyt hän siihen _sopeutuu_?\n\nKONSULI BERNICK. Täydellisesti. Arvaathan, ettei jokapäiväinen\nseurustelu _minun_ kanssani ole ollut jättämättä häneen kypsyttävää\nvaikutustaan. Ihmisten täytyy itse kunkin oppia vähentämään\nvaatimuksiaan, jos mieli täyttää tehtävänsä siinä yhteiskunnassa, johon\non asetettu. Sen on Bettykin vähitellen oppinut huomaamaan, ja siksi\nonkin kotimme nykyään mallikoti muille kansalaisille.\n\nNEITI HESSEL. Mutta nuo kansalaiset eivät tiedä mitään sinun\nvalheestasi?\n\nKONSULI BERNICK. Valheesta?\n\nNEITI HESSEL. Niin, valheesta, jossa olet pysynyt viisitoista vuotta.\n\nKONSULI BERNICK. Ja sitä sanot sinä --?\n\nNEITI HESSEL. Valheeksi sitä sanon. Kolminkertaiseksi valheeksi. Ensin\nvalhe minua kohtaan; sitten valhe Bettyä kohtaan; ja viimein valhe\nJuhania kohtaan.\n\nKONSULI BERNICK. Betty ei ole koskaan vaatinut minua puhumaan.\n\nNEITI HESSEL. Siksi, ettei ole mitään tiennyt.\n\nKONSULI BERNICK. Ja _sinäkään_ et sitä vaadi; -- Betyn vuoksi sinä et\nsitä vaadi.\n\nNEITI HESSEL. Oh, en. Minä kyllä osaan kestää pilkkanaurut: minulla on\nleveä selkä.\n\nKONSULI BERNICK. Eikä Juhanikaan sitä vaadi; sen hän lupasi minulle.\n\nNEITI HESSEL. Mutta entä sinä itse, Karsten? Eikö sinussa itsessäsi ole\njotakin, joka vaatii vapautusta valheesta?\n\nKONSULI BERNICK. Minäkö uhraisin ehdoin tahdoin perheonneni ja asemani\nyhteiskunnassa!\n\nNEITI HESSEL. Mikä oikeus on sinulla siihen asemaan, jossa olet?\n\nKONSULI BERNICK. Viidentoista vuoden kuluessa minä olen joka päivä\nostanut vähin erin sitä oikeutta -- omalla elämälläni, ja tiedä se,\nminä olen tehnyt työtä ja toimittanut paljon hyvää.\n\nNEITI HESSEL. Niin, sinä olet tehnyt työtä ja toimittanut paljon sekä\nitsesi että muitten hyväksi. Sinä olet kaupungin rikkain ja mahtavin\nmies; sinun tahtoosi ei kukaan uskalla muuta kuin taipua, sillä sinun\nluullaan olevan vailla vikaa ja tahraa; sinun kotiasi pidetään\nmallikotina, sinun elämääsi esimerkiksi kelpaavana. Mutta kaikki tämä\nkomeus ja sinä itse seisotte kuin hyllyvällä nevalla. Hetki voi tulla,\nsana sattua lausutuksi, -- ja sekä sinä että kaikki loistosi uppoatte\npohjaan, ellet ajoissa pelasta itseäsi.\n\nKONSULI BERNICK. Lona, mitä sinä täällä tahdot --?\n\nNEITI HESSEL. Minä tahdon auttaa sinut jälleen lujalle pohjalle,\nKarsten.\n\nKONSULI BERNICK. Kostaa! Sinä aiot kostaa kohtalosi? Minä jo arvasin\nsen. Mutta sinä et onnistu! Täällä on ainoastaan yksi, jolla on valta\npuhua, ja hän on vaiti.\n\nNEITI HESSEL. Juhani?\n\nKONSULI BERNICK. Niin, Juhani. Jos joku muu astuu syyttäjäkseni, niin\nminä kiellän kaikki. Jos minut tahdotaan tuhota, niin taistelen henkeni\nkaupalla. Mutta sinun ei koskaan sitä onnistu tehdä, tiedä se! Hän,\njoka voisi minut kukistaa, hän on vaiti -- ja hän matkustaa takaisin\npois.\n\n    (_Tukkukauppias Rummel ja kauppias Vigeland_ tulevat oikealta.)\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Päivää, päivää, veli Bernick; sinun täytyy tulla\nkanssamme kauppaseuraan; meillä on kokous rautatie-asiasta, tiedäthän.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en voi. Mahdotonta nyt.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Teidän täytyy todellakin, herra konsuli --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Sinun täytyy, Bernick. Siellä on miehiä, jotka\ntoimivat meitä vastaan. Toimittaja Hammer ja nuo muut, jotka\nkannattivat rannikkorataa, väittävät, että uuden ehdotuksen alla piilee\nyksityiskeinotteluja.\n\nKONSULI BERNICK. No selitä nyt heille sitten --\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Ei se auta, mitä _me_ selitämme, herra konsuli --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ei, ei, sinun täytyy itsesi tulla; sinua ei\ntietysti kukaan uskalla epäillä sellaisesta.\n\nNEITI HESSEL. Eipä, senhän arvaa.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en saata, johan sanoin; minä voin pahoin; -- tai\nainakin, odottakaa -- antakaa minun vähän levähtää.\n\n    (_Kolleega Rörlund_ tulee oikealta.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Anteeksi, herra konsuli; te näette minut mitä\nkiihtyneimmässä mielentilassa --\n\nKONSULI BERNICK. Kyllä, kyllä, mikä Teillä on?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Minun täytyy tehdä teille eräs kysymys, herra\nkonsuli. Teidän luvallanneko tuo nuori tyttö, joka on saanut\nturvapaikan kattonne alla, näyttäytyy julkisesti kadulla sellaisen\nihmisen seurassa, joka --\n\nNEITI HESSEL. Minkä ihmisen, herra pastori?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ihmisen, josta hänen, jos kenestä maailmassa, pitäisi\nolla kaikkein loitoimpana.\n\nNEITI HESSEL. Ohoo!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Teidänkö luvallanne, herra konsuli?\n\nKONSULI BERNICK (haeskellen hattuaan ja hansikkaitaan). Minä en tiedä\nmistään. Anteeksi; minulla on kiire, minun täytyy lähteä kauppaseuraan.\n\nHILMAR TÖNNESEN (tulee puutarhasta ja menee takimmaiselle ovelle\nvasemmalle). Betty, Betty, tule tänne!\n\nROUVA BERNICK (ovella). Mitä sinä tahdot?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Sinun täytyy mennä tuonne puutarhaan ja tehdä loppu\nlepertelystä, jota eräs henkilö harjoittaa tämän Dina Dorfin kanssa.\nMinä tulin aivan hermostuneeksi sitä kuullessani.\n\nNEITI HESSEL. Oho? Mitä se henkilö sanoi?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, ei muuta kuin että Dinan on lähdettävä hänen\nkanssaan Amerikaan. Uh!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Voiko se olla mahdollista!\n\nROUVA BERNICK. Mitä sanot?\n\nNEITI HESSEL. Mutta sehän olisi mainiota.\n\nKONSULI BERNICK. Mahdotonta! Sinä olet kuullut väärin.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Kysy sitten häneltä itseltään. Tuossa se pari tulee.\nMutta annahan vaan minun pysyä syrjässä.\n\nKONSULI BERNICK (Rummelille ja Vigelandille). Minä tulen sitten\nmyöhemmin, -- hetken päästä -- (_Tukkukauppias Rummel ja kauppias\nVigeland_ lähtevät ulos oikealle. _Juhani Tönnesen ja Dina_ tulevat\nsaliin puutarhasta.)\n\nJUHANI TÖNNESEN. Eläköön, Lona, hän tulee meidän kanssamme!\n\nROUVA BERNICK. Mutta Juhani, -- sinä ajattelematon --!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Onko tämä totta! Sellainen suunnaton skandaali! Millä\nviettelytaidolla Te olette --\n\nJUHANI TÖNNESEN. So, so, mies; mitä Te sanotte?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Vastatkaa, Dina; onko tämä Teidän aikomuksenne, onko\nse Teidän oma, vakaa päätöksenne?\n\nDINA. Minun täytyy päästä täältä pois.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta _tuon_ kanssa -- _tuon_ kanssa!\n\nDINA. Sanokaa joku muu täällä, joka uskaltaisi ottaa minut mukaansa.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. No, sittepä saattekin tietää, mikä hän on.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Älkää puhuko!\n\nKONSULI BERNICK. Ei sanaa enää!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Silloinpa palvelisin huonosti yhteiskuntaa, johon\nminä olen pantu moraalin ja tapojen vartiaksi; ja anteeksiantamaton\nolisi käytökseni tätä nuorta tyttöä kohtaan, jonka kasvatuksessa\nminullakin on ollut oleellinen osa ja joka on minulle --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Varokaa, mitä teette!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hänen _täytyy_ saada se tietää! Dina, _tämä_ mies on\nse, joka on syynä Teidän äitinne kaikkeen onnettomuuteen ja häpeään.\n\nKONSULI BERNICK. Herra kolleega --!\n\nDINA. Hän! (Juhani Tönnesenille.) Onko se totta?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Karsten, vastaa sinä.\n\nKONSULI BERNICK. Ei sanaa enää! Nyt te olette hiljaa.\n\nDINA. Totta siis.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Totta, totta. Ja vielä enemmänkin. Tuo ihminen, johon\nTe luotatte, ei karannut kotoa tyhjin käsin; -- leskirouva Bernickin\nkassa --; konsuli voi todistaa sen!\n\nNEITI HESSEL. Valhetta!\n\nKONSULI BERNICK. Ah! --\n\nROUVA BERNICK. Hyvä Jumala, hyvä Jumala!\n\nJUHANI TÖNNESEN (mennen kolleegaa kohti käsi koholla). Ja sellaista\nsinä julkenet --!\n\nNEITI HESSEL (estellen Juhani Tönneseniä). Älä lyö häntä, Juhani!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niin, satuttakaa Te vaan kätenne minuun. Mutta\ntotuuden pitää tulla ilmi; ja se _on_ totuus; konsuli Bernick itse on\nsanonut niin, ja koko kaupunki tietää sen. -- Nyt, Dina, nyt sinä hänet\ntunnet.\n\nJUHANI TÖNNESEN (hiljaa, tarttuu Bernickiä käsivarteen). Karsten,\nKarsten, mitä sinä olet tehnyt!\n\n    (Lyhyt hiljaisuus.)\n\nROUVA BERNICK (matalalla äänellä ja puhjeten itkuun). Voi Karsten, että\nminun piti saattaa sinut tällaiseen häpeään.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD (tulee kiireesti oikealta ja huutaa käsi oven\nrivassa). Nyt Teidän täytyy viimeinkin tulla, herra konsuli! Koko\nrautatieasia riippuu hiuskarvasta.\n\nKONSULI BERNICK (hajamielisesti). Mitä se on? Mitä on minun --?\n\nNEITI HESSEL (vakavasti ja painolla). Sinun täytyy mennä tukemaan\nyhteiskuntaa, lanko.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Niin, tulkaa, tulkaa jo; me tarvitsemme koko Teidän\npainavaa moraalista arvoanne.\n\nJUHANI TÖNNESEN (astuen aivan lähelle Bernickiä). Bernick, -- me kaksi\npuhumme keskenämme huomenna. (Hän poistuu puutarhaovesta; konsuli\nBernick menee aivan kuin tajuttomana ulos oikealle _kauppias\nSandstadin_ kanssa.).\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n(_Sama sali konsuli Bernickin talossa.)\n\n(_Konsuli Bernick_, rottinki kädessä, tulee kovin vihoissaan ulos\ntakimmaisesta ovesta vasemmalta ja jättää oven raolleen.)\n\nKONSULI BERNICK. Kas niin; nyt siitä kerrankin tuli tosi; sen löylyn\nhän luullakseni muistaa. (Jollekulle taakseen huoneeseen.) Mitä sinä\nsanot? -- Ja minä sanon, että sinä olet ymmärtämätön äiti! Sinä\npuolustelet häntä, annat hänelle myötä kaikissa koirankujeissa. --\nEivätkö koirankujeita? Mitä ne sinusta sitten ovat? Hiipiä yöllä pois\nkotoaan, mennä merelle kalastajain venheessä, jäädä sinne myöhään\npäivään asti ja saattaa minut sellaiseen kuolemantuskaan, minut, jolla\non niin paljon muuta huolta. Ja uskaltaa, nulikka, vielä uhata, että\nhän karkaa! Niin, koettakoonpas vaan! -- Sinäkö? Kyllä; sen minä kyllä\nuskon; sinä et tosiaan paljoa välitä, kuinka hänen käy. Luulen, että\nvaikka hän menettäisi henkensä --! -- Vai niin? Niin, mutta _minulla_\non elämäntyö jätettävä tänne maailmaan jälkeeni; minä en halua joutua\nlapsettomaksi. -- Älä väitä vastaan. Betty; se on niin kuin minä sanon;\nhän saa olla arestissa -- (Kuuntelee.) Hst; älä anna kenenkään huomata.\n\n    (_Prokuristi Krap_ tulee sisään oikealta.)\n\nPROKURISTI KRAP. Onko Teillä silmänräpäys aikaa, herra konsuli?\n\nKONSULI BERNICK (heittää rottingin pois kädestään). Kyllä, kyllä.\nTuletteko telakalta?\n\nPROKURISTI KRAP. Sieltä suoraan. Hm --\n\nKONSULI BERNICK. No? Ei kai ole mitään estettä »Palmupuulla»?\n\nPROKURISTI KRAP. »Palmupuu» voi lähteä huomenna, mutta --\n\nKONSULI BERNICK. Siis »Indian Girl»? Enkös aavistanut, että tuo\nniskuri --\n\nPROKURISTI KRAP. Myöskin »Indian Girl» voi lähteä huomenna; mutta se ei\nvarmaan pääse pitkälle.\n\nKONSULI BERNICK. Mitä tarkoitatte?\n\nPROKURISTI KRAP. Anteeksi, herra konsuli; tuo ovi on raollaan, ja minä\najattelin, että jos siellä on joku --\n\nKONSULI BERNICK (sulkee oven). Kas niin. Mutta mitä se sitten on, jota\nei kukaan saa kuulla?\n\nPROKURISTI KRAP. Sitä, että telakkamestari Aune aikoo antaa »Indian\nGirlin» mennä miehineen päivineen pohjaan.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta, Jumala varjelkoon, kuinka Te saatatte uskoa --?\n\nPROKURISTI KRAP. En osaa muuksi sitä nimittää, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. No, mutta selittäkää edes parilla sanalla --\n\nPROKURISTI KRAP. Sen teen. Itse tiedätte, miten hitaasti työ on\ntelakalla edistynyt sen jälkeen kuin saimme nuo uudet koneet ja uuden,\ntottumattoman työväestön.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin.\n\nPROKURISTI KRAP. Mutta kun minä tänä aamuna menin sinne alas, huomasin,\nettä korjaus amerikalaisella laivalla oli edistynyt silmäänpistävän\npitkälle; se suuri halkeama pohjassa, -- tiedättehän, -- se\nläpilahonnut paikka --\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin; mitä siitä?\n\nPROKURISTI KRAP. Täydellisesti korjattu, -- päältäkatsoen tietysti;\nvuorattu; näytti aivan uudelta; kuulin, että Aune itse oli tehnyt\nsiellä työtä tulenvalolla koko yön.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin, entä sitten --?\n\nPROKURISTI KRAP. Minä kummastelin sitä; työväki oli juuri\naamiaislevollaan, ja niinpä sain tilaisuuden tarkastella kenenkään\nhuomaamatta laivaa sekä ulkoa että sisältä; oli vaikea päästä alas\nlastattuun ruumaan; mutta sain kuin sainkin asiasta selon. Siellä\ntapahtuu kataluuksia, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en voi tuota uskoa, herra Krap. Minä en voi, minä\nen tahdo uskoa sellaista Aunesta.\n\nPROKURISTI KRAP. Ikävä kyllä, -- mutta se on sula totuus. Siellä\ntehdään kataluuksia, sanon minä. Ei yhtään uutta hirttä pantu entisten\nsijaan, mikäli minä saatoin huomata; ainoastaan niittailtu, tilkitty ja\npaikkailtu peltilevyillä ja purjekankaalla ja jos jollakin. Pelkkää\nhutiloimista! »Indian Girl» ei pääse milloinkaan New-Yorkiin; menee\npohjaan kuin haljennut pata.\n\nKONSULI BERNICK. Sehän on kauheaa! Mutta mitä luulette hänellä olevan\nmielessä?\n\nPROKURISTI KRAP. Tahtoo tietysti saattaa koneet huonoon huutoon; tahtoo\nkostaa; tahtoo vanhan työväestön jälleen armoihin.\n\nKONSULI BERNICK. Ja sentähden uhraa ehkä niin monta ihmishenkeä.\n\nPROKURISTI KRAP. Hän sanoi äskettäin: »Indian Girlin» miehistössä ei\nole ihmisiä, he ovat elukoita.\n\nKONSULI BERNICK. Niinpä niin, vaikka he olisivatkin; mutta eikö hän\nsitten ajattele suurta pääomaa, joka menee hukkaan?\n\nPROKURISTI KRAP. Aune ei katsele suopein silmin suuria pääomia, herra\nkonsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Aivan totta, hän on yllyttäjä ja rauhattomuuden\nherättäjä; mutta näin tunnoton teko --. Kuulkaa, herra Krap, tämä asia\ntäytyy tutkia kahteen kertaan. Ei sanaakaan kenellekään siitä. Mikä\nhäpeä telakallemme, jos ihmiset saavat sen tietää.\n\nPROKURISTI KRAP. Sen ymmärrän, mutta --\n\nKONSULI BERNICK. Päivällislevon aikana täytyy teidän koettaa päästä\nuudestaan laivaan; täysi selko minun on saatava.\n\nPROKURISTI KRAP. Sen saatte, herra konsuli; mutta anteeksi, mitä aiotte\nsitten tehdä?\n\nKONSULI BERNICK. Tietysti ilmoittaa asian viranomaisille. Emmehän voi\nantautua osallisiksi sellaiseen rikokseen. Minun omantuntoni pitää olla\npuhdas. Sitäpaitsi on tekevä hyvän vaikutuksen sekä sanomalehtiin että\nyhteiskuntaan kokonaisuudessaan, kun nähdään, että minä lykkään kaikki\npersoonalliset pyyteet syrjään ja annan oikeuden tehdä tehtävänsä.\n\nPROKURISTI KRAP. Varsin totta, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta ennen kaikkea täysi selko. Ja oltava vaiti sen\naikaa --\n\nPROKURISTI KRAP. Ei niin sanaa, herra konsuli; ja selko, sen Te saatte.\n\n    (Menee ulos puutarhaan ja sieltä kadulle.)\n\nKONSULI BERNICK (puoliääneen). Mieltä kuohuttavaa! Mutta ei, sehän on\nmahdotonta, -- aivan uskomatonta!\n\n    (Kun hän aikoo poistua huoneeseensa, tulee _Hilmar Tönnesen_\n    oikealta.).\n\nHILMAR TÖNNESEN. Päivää, Bernick! No, minä onnittelen eilisen voiton\njohdosta kauppaseurassa.\n\nKONSULI BERNICK. Kiitos, kiitos.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Sehän on loistava voitto, olen kuullut, älykkään\nkansalaisvaiston voitto itsekkyydestä ja ennakkoluuloista, --\nsuunnilleen kuin ranskalainen razzia kabyleja vastaan. Merkillistä,\nettä sinä sen epämiellyttävän kohtauksen jälkeen täällä --\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin, anna olla.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Mutta päätaistelu on vielä edessä.\n\nKONSULI BERNICK. Rautatie-asiassako, tarkoitat?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, tiedäthän kai, mitä soppaa toimittaja Hammer nyt\nkeittää?\n\nKONSULI BERNICK (jännityksessä). En! Mitä _se_ sitten on?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Hän on iskenyt kiinni siihen juoruun, joka nyt on\nliikkeellä, ja siitä hän nyt aikoo kyhätä kirjoituksen lehteen --\n\nKONSULI BERNICK. Mihinkä juoruun?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Tietysti siihen noista suurista tilanostoista pitkin\nsivuradan vartta.\n\nKONSULI BERNICK. Mitä sinä sanot? Onko täällä liikkeellä sellainen\njuoru?\n\nHILMAR TÖNNESEN. On, kaikkialla kaupungissa. Minä kuulin sen klubilla,\njonne sattumalta jouduin. Eräs meidän asianajajistamme kuuluu muka\nkaikessa hiljaisuudessa toisten puolesta ostaneen kaikki metsätilat,\nkaikki malmipaikat, kaikki putoukset --\n\nKONSULI BERNICK. Ja eikö mainita, kenen puolesta?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Klubilla arveltiin, että kai jonkin ulkolaisen yhtiön,\njoka on saanut vihiä siitä, mitä sinulla on tekeillä, ja joka on\nkiiruhtanut puuhaan ennenkuin maatilain hinnat kohoavat --. Eikö se ole\nhalpamaista -- Uh!\n\nKONSULI BERNICK. Halpamaistako?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, että vieraat sillä tavoin tunkeutuvat meidän\nmetsästysmaillemme. Ja että joku kaupungin _omista_ asianajajista antaa\npestata itsensä sellaiseen! Nyt siis tulevat ulkolaiset ja vievät\nvoiton.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta sehän on vain kulkupuhetta.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Mutta sitä uskotaan kuitenkin, ja huomenna tai\nylihuomenna toimittaja Hammer julistaa tietysti sen tosiasiaksi. Siellä\nklubilla vallitsi jo yleinen suuttumus. Minä kuulin monien sanovan,\nettä jos se huhu osoittautuu todeksi, niin ne pyyhkivät nimensä\nlistoista pois.\n\nKONSULI BERNICK. Mahdotonta!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Vai niin? Mistä syystä sinä luulet näiden\nporoporvarien niin halukkaasti yhtyneen yritykseesi? Etkö sinä luule,\nettä heille itselleen valahti vesi suuhun, kun --?\n\nKONSULI BERNICK. Mahdotonta, väitän minä; _sen_ verran toki meidänkin\npienessä yhteiskunnassamme on kunnallishenkeä --\n\nHILMAR TÖNNESEN. Tässäkö? Niin, sinä nyt olet optimisti ja arvostelet\ntoisia itsesi mukaan. Mutta minä, joka olen aikamoisen hyvä huomioiden\ntekijä --. Täällä ei ole ainoaakaan, -- niin, tietysti meitä lukuun\nottamatta, -- ei ainoaakaan, sanon minä, joka pitää korkealla aatteen\nlippua. (Menee näyttämön taustalle.) Uh, tuolla ne taas ovat!\n\nKONSULI BERNICK. Ketkä?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Nuo kaksi amerikalaista. (Katsoo oikealle ulos.) Ja\nkenen kanssa he kävelevät? Hm, jumal'avita, eikö se ole »Indian Girlin»\nkapteeni. Uh!\n\nKONSULI BERNICK. Mitä he hänestä?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Oh, hehän sopivat niin hyvin toistensa seuraan.\nKapteenihan kuuluu olevan orjakauppias tai merirosvo; ja kuka tietää,\nmitä nuo toiset ovat harjoittaneet näinä monina vuosina.\n\nKONSULI BERNICK. Kuuleppas, on kovin väärin ajatella heistä sellaista.\n\nHILMAR TÖNNESEN. No, sinä nyt olet optimisti. Mutta nyt me saamme\ntietysti taas heidät kimppuumme; siksi minä ajoissa --\n\n    (Menee ovea kohti vasemmalle. _Neiti Hessel_ tulee oikealta.)\n\nNEITI HESSEL. No, Hilmar, minäkö sinut säikytin ulos?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Eipä suinkaan; minä vain tässä seisoskelin, kun oli\ntässä kiire; minun piti puhua pari sanaa Betyn kanssa.\n\n    (Menee takimmaiseen huoneeseen vasemmalle.)\n\nKONSULI BERNICK (lyhyen vaitiolon jälkeen). No, Lona?\n\nNEITI HESSEL. Niin.\n\nKONSULI BERNICK. Minkälainen olen nyt tänään mielestäsi?\n\nNEITI HESSEL. Samanlainen kuin eilen. Yksi valhe lisää ei haittaa --\n\nKONSULI BERNICK. Sinun täytyy saada selitys tähän. Minne Juhani jäi?\n\nNEITI HESSEL. Hän tulee tänne; hänellä oli puhumista erään miehen\nkanssa.\n\nKONSULI BERNICK. Kun nyt tiedät sen, mitä eilen sait kuulla, ymmärrät,\nettä koko elämäni tuhoutuu, jos totuus tulee ilmi.\n\nNEITI HESSEL. Ymmärrän.\n\nKONSULI BERNICK. On luonnollisesti itsestään selvää, että _minä_ en ole\nsyypää siihen rikokseen, josta juorut täällä puhuivat.\n\nNEITI HESSEL. Se on luonnollista, se. Mutta kuka sitten oli varas?\n\nKONSULI BERNICK. Varasta ei ollutkaan. Rahoja ei varastettu;\nkillinkiäkään ei kadonnut.\n\nNEITI HESSEL. Kuinka?\n\nKONSULI BERNICK. Ei killinkiäkään, tiedä se.\n\nNEITI HESSEL. Mutta se juoru? Kuinka se häpeällinen juoru pääsi\nliikkeelle, että Juhani --?\n\nKONSULI BERNICK. Lona, sinun kanssasi uskon voivani puhua asioista,\njoista en muille puhu; minä en tahdo salata sinulta mitään. _Minulla_\non osani sen juorun levittämisessä.\n\nNEITI HESSEL. Sinulla? Ja niin voit tehdä häntä kohtaan, joka sinun\ntähtesi --?\n\nKONSULI BERNICK. Sinä et saa tuomita ennenkuin muistat, miten asiat\nolivat siihen aikaan. Minähän selitin sen sinulle eilen. Minä tulin\nkotiin ja näin äitini sekautuneen kaikenmoisiin epäviisaihin\nyrityksiin; monenlaisia onnettomuuksia sattui lisäksi; näytti kuin\nkaikki paha olisi yhtäkkiä hyökännyt kimppuumme; meidän liikkeemme oli\nperikadon partaalla. Minä olin osaksi kevytmielinen ja osaksi\nepätoivoissani. Lona, minä luulen, että minä antauduin enimmäkseen vaan\najatuksiani tukehduttaakseni silloin siihen suhteeseen, joka sitten\nsaattoi Juhanin lähtemään maasta.\n\nNEITI HESSEL. Hm --.\n\nKONSULI BERNICK. Sinä tietysti voit kuvitella, miten kyhättiin\nkaikenlaisia huhuja, kun hän ja sinä läksitte. Tämä ei muka ollut hänen\nensimäinen kevytmielisyytensä, sanottiin. Dorf oli muka saanut suuren\nsumman rahaa häneltä, että olisi ollut vaiti ja matkustanut tiehensä,\nkertoi yksi; toiset väittivät, että tuo _nainen_ se olisi ne rahat\nsaanut. Siinä samalla tuli ilmi, että meidän liikkeemme oli vaikea\ntäyttää sitoumuksiaan. Mikä oli luonnollisempaa kuin että kielikellot\nliittivät nämä kaksi eri huhua toistensa yhteyteen? Kun tuo nainen jäi\ntänne ja eli köyhyydessä, niin väitettiin, että mies oli vienyt rahat\nkanssaan Amerikaan, ja huhun levitessä suureni summa suurenemistaan.\n\nNEITI HESSEL. Entä sinä, Karsten --?\n\nKONSULI BERNICK. Minä käytin tätä huhua pelastuksen keinona.\n\nNEITI HESSEL. Sinä yhä sitä levitit?\n\nKONSULI BERNICK. Minä en sitä kumonnut. Velkojat olivat alkaneet käydä\nmeille aivan kurkkuun kiinni; minun oli välttämättä heidät\nrauhoitettava; kaikki riippui vain siitä, saisinko aikaan sen, ettei\nliikkeen pohjan lujuutta epäiltäisi; meitä oli kohdannut muka\nainoastaan satunnainen onnettomuus, selitin; meitä ei vaan pitänyt\nahdistella; meille tuli vaan antaa aikaa; jokainen oli saava liikkeeltä\nomansa takaisin.\n\nNEITI HESSEL. Ja jokainen sai omansa?\n\nKONSULI BERNICK. Niin, Lona, tämä huhu pelasti meidän liikkeemme ja\nteki minusta sen miehen, mikä nyt olen.\n\nNEITI HESSEL. Sinusta on siis valhe tehnyt sen miehen, mikä nyt olet.\n\nKONSULI BERNICK. Kenelle siitä oli silloin vahinkoa? Juhanilla ei ollut\naikomus tulla koskaan takaisin.\n\nNEITI HESSEL. Sinä kysyt, kenelle siitä silloin oli vahinkoa. Tarkasta\nitseäsi ja sano, etkö sinä itse ole saanut siitä vahinkoa.\n\nKONSULI BERNICK. Tarkasta ketä miestä hyvänsä, niin näet, että\njok'ainoassa on vähintäin yksi musta kohta, jota hänen täytyy salata.\n\nNEITI HESSEL. Ja Te olette olevinanne yhteiskunnan tukipylväitä.\n\nKONSULI BERNICK. Yhteiskunnalla ei ole parempia.\n\nNEITI HESSEL. Ja mitä toimittaa, tuetaanko mokomaa yhteiskuntaa vai ei?\nMille täällä annetaan arvoa? Ulkokuorelle ja valheelle -- ei millekään\nmuulle. Tässä sinä elät, kaupungin ensimäinen mies, komeudessa ja\nilossa, vallassa ja kunniassa, sinä, joka olet painanut rikollisen\nleiman viattoman otsaan.\n\nKONSULI BERNICK. Etkö sinä luule minun kyllin syvästi tuntevan\nvääryyttäni häntä kohtaan? Ja etkö luule, että olen valmis antamaan\nhänelle hyvityksen?\n\nNEITI HESSEL. Millä tavoin? Sitenkö, että puhut.\n\nKONSULI BERNICK. Ja sitä sinä voisit vaatia?\n\nNEITI HESSEL. Millä muulla voi hyvittää sellaisen vääryyden?\n\nKONSULI BERNICK. Minä olen rikas, Lona; Juhani saa tehdä mitä\nvaatimuksia tahtoo --\n\nNEITI HESSEL. Niin, tarjoapa hänelle rahaa, niin saat kuulla, mitä hän\nvastaa.\n\nKONSULI BERNICK. Tiedätkö, mitä hän aikoo?\n\nNEITI HESSEL. En. Eilisestä saakka hän on ollut vaiti. Tuntuu kuin tämä\nolisi yhtäkkiä tehnyt hänestä aikamiehen.\n\nKONSULI BERNICK. Minun täytyy puhua hänen kanssaan.\n\nNEITI HESSEL. Tuossa hän tulee.\n\n    (_Juhani Tönnesen_ tulee oikealta.)\n\nKONSULI BERNICK (mennen häntä vastaan). Juhani --!\n\nJUHANI TÖNNESEN (torjuen konsuli Bernickiä luotaan). _Minä_ ensin.\nEilisaamuna lupasin sinulle sanallani, että olen vaiti.\n\nKONSULI BERNICK. Sen sinä teit.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mutta silloin minä en vielä tiennyt --\n\nKONSULI BERNICK. Juhani, anna minun parilla sanalla valaista silloista\nasiaintilaa --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ei tarvita; minä arvaan koko asiaintilan aivan hyvin.\nKauppaliike oli silloin vaikeassa asemassa; ja kun minä olin poissa, ja\nsinulla oli vallassasi turvaton nimi ja maine --. No, minä en pidä sitä\nniin kovin suurena vikana; me olimme nuoria ja kevytmielisiä siihen\naikaan. Mutta nyt minä tarvitsen totuutta ja sinun täytyy nyt puhua.\n\nKONSULI BERNICK. Ja nyt juuri minä tarvitsen koko moraalisen arvoni, ja\nsiksi minä en _voi_ puhua.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minä en välitä paljoa sepustuksista, joita olet\nsittemmin levittänyt minusta; vaan se vanha asia, siitä sinun pitää\nottaa syy omaksesi. Dinan täytyy tulla minun vaimokseni, ja täällä,\ntässä kaupungissa minä tahdon asua ja olla ja elää hänen kanssaan.\n\nNEITI HESSEL. Niinkö tahdot?\n\nKONSULI BERNICK. Dinan kanssa! Hän vaimonasi? Tässä kaupungissa!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, juuri tässä; minä tahdon jäädä tänne,\nuhmatakseni kaikkia noita valhettelijoita ja panettelijoita. Mutta\nvoittaakseni hänet on välttämätöntä, että sinä vapautat minut.\n\nKONSULI BERNICK. Oletko ajatellut, että jos minä myönnyn toiseen, niin\notan samalla toisenkin niskoilleni? Sinä voit sanoa, että minä saatan\nkirjojemme avulla todistaa, ettei mitään kavallusta silloin tapahtunut?\nMutta sitä minä en voi tehdä; meillä ei pidetty kirjaa niin\ntyydyttävästi siihen aikaan. Ja vaikka sen voisinkin, mitä sillä\nvoitettaisiin? Enkö kaikessa tapauksessa joutuisi mieheksi, joka kerran\npelasti itsensä valheella ja joka oli antanut viisitoista vuotta sen\nvalheen ja tuon kaiken muun juurtua ihmisten vakaumukseen, kohottamatta\nkättäni sitä hävittääkseni. Etpä tunne liioin yhteiskuntaamme, muuten\ntietäisit, että se murskaisi minut perinpohjin.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minä voin vastata sinulle ainoastaan, että minä tahdon\nrouva Dorfin tyttären vaimokseni ja tahdon asua hänen kanssaan tässä\nkaupungissa.\n\nKONSULI BERNICK (pyyhkii hikeä otsaltaan). Kuule, Juhani, -- ja\nsinäkin, Lona. Minä en ole näinä päivinä aivan tavallisessa asemassa.\nAsia on niin, että jos tämä isku annetaan minulle, niin tuhoatte minut,\nettekä ainoastaan minua, vaan koko suuren ja hedelmällisen\ntulevaisuuden siltä yhteiskunnalta, joka on toki teidänkin lapsuutenne\nkoti.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Ja jos minä en anna sinulle tätä iskua, niin hävitän\nkoko vastaisen onneni.\n\nNEITI HESSEL. Jatka, Karsten.\n\nKONSULI BERNICK. Kuunnelkaa siis minua. Se liittyy läheisesti\nrautatieasiaan, ja se ei ole niinkään yksinkertainen kuin luulette. Te\nolette kai kuulleet mainittavan, että täällä viime vuonna puuhattiin\nrannikkorataa? Sillä oli monet ja mahtavat äänet puolellaan sekä täällä\nkaupungissa että ympäristöllä, ja varsinkin sanomalehdissä; mutta minä\nsain sen suunnitelman estetyksi, sillä se olisi tuottanut vahinkoa\nmeidän laivaliikkeellemme pitkin rannikkoa.\n\nNEITI HESSEL. Oletko itse osakkaana tuossa laivaliikkeessä?\n\nKONSULI BERNICK. Olen. Mutta kukaan ei uskaltanut selittää sitä siltä\nkannalta; minulla oli kunnioitettu nimeni kilpenä ja suojana. Minä\nolisin kyllä muuten sen tappion kestänytkin; mutta paikkakunta ei olisi\nsitä kestänyt. Sitten päätettiin rakentaa sisämaanrata. Kun se oli\ntapahtunut, otin minä kaikessa hiljaisuudessa varman selon siitä, että\nsieltä voitaisiin rakentaa sivurata tänne.\n\nNEITI HESSEL. Miksi kaikessa hiljaisuudessa, Karsten?\n\nKONSULI BERNICK. Oletteko kuulleet puhuttavan noista suurista\nmetsätilain, kaivosten ja putousten ostoista --?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kyllä, sehän on ulkolainen yhtiö --\n\nKONSULI BERNICK. Nykyisessä asemassaan ovat nuo tilat suorastaan\narvottomat hajallaan asuville omistajilleen; he möivät ne siis\nverrattain halvalla. Jos he olisivat odottaneet siksi, kunnes kysymys\nsivuradasta tuli pohdittavaksi, olisivat he vaatineet hävyttömiä\nhintoja.\n\nNEITI HESSEL. Hyvä, hyvä; mutta entä sitten?\n\nKONSULI BERNICK. Nyt seuraa seikka, jota voi selittää eri tavoilla, --\nseikka, jonka mies meidän yhteiskunnassamme voi tehdä ainoastaan\nsilloin, kun hänellä on tahraton ja kunnioitettu nimi tukenaan.\n\nNEITI HESSEL. No niin?\n\nKONSULI BERNICK. Minä olen ostanut kaikki ne tilat.\n\nNEITI HESSEL. Sinä?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Itsellesi?\n\nKONSULI BERNICK. Itselleni. Jos sivurata saadaan aikaan, olen\nmiljonääri; jos sitä ei saada aikaan, joudun vararikkoon.\n\nNEITI HESSEL. Tuo on uskaliasta, Karsten.\n\nKONSULI BERNICK. Minä olen pannut koko omaisuuteni tähän peliin.\n\nNEITI HESSEL. Minä en tarkoita omaisuutta; mutta kun tulee ilmi,\nettä --\n\nKONSULI BERNICK. Niin, siinä onkin ydinkohta. Sen tahrattoman nimen\navulla, joka minulla tähän saakka on ollut, saatan minä ottaa tämän\nasian hartioilleni, kantaa ja edistää sitä ja sanoa kansalaisilleni:\nkatsokaa, tämän minä olen uskaltanut yhteiskunnan hyväksi.\n\nNEITI HESSEL. Yhteiskunnanko?\n\nKONSULI BERNICK. Niin; ja _kukaan_ ei ole epäilevä tarkoituksiani.\n\nNEITI HESSEL. Onhan täällä toki miehiä, jotka ovat menetelleet\nsuoremmin kuin sinä, ilman taka-ajatuksia, ilman sivutarkoituksia.\n\nKONSULI BERNICK. Kuka?\n\nNEITI HESSEL. Tietysti Rummel ja Sandstad ja Vigeland.\n\nKONSULI BERNICK. Saadakseni heidät puolelleni oli minun pakko uskoa\nasia heille.\n\nNEITI HESSEL. Ja sitten?\n\nKONSULI BERNICK. He vaativat minulta itselleen viidennen osan voitosta.\n\nNEITI HESSEL. Ah. näitä yhteiskunnan pylväitä!\n\nKONSULI BERNICK. Ja eikö se ole juuri yhteiskunta itse, joka pakottaa\nmeitä mutkateille? Miten täällä olisi käynyt, jos minä en olisi\ntoiminut salassa? Kaikki olisivat rynnänneet siihen yritykseen,\njaelleet keskenään, hajoittaneet, sekoittaneet ja hutiloineet koko\nhomman. Tässä kaupungissa ei ole ainoaakaan miestä, paitsi minä, joka\nymmärtää johtaa niin laajaa liikettä kuin tästä tulee; näillä main on\nylimalkaan ainoastaan ulkomaalaisilla kykyä suuriin liikehommiin. Siksi\nminut omatuntoni tässä suhteessa vapauttaa. Ainoastaan minun käsissäni\nvoi näistä maatiloista tulla pysyvää siunausta niille monille, joille\nne tuottavat leipää.\n\nNEITI HESSEL. Siinä minä uskon sinun olevan oikeassa, Karsten.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mutta minä en noita monia tunne, ja minun elämäni onni\non vaarassa.\n\nKONSULI BERNICK. Myöskin sinun synnyinseutusi onni on vaarassa. Jos\ntulee ilmi seikkoja, jotka luovat varjoa minun entiseen elämääni, niin\nkarkaavat vastustajani yhdistetyin voimin kimppuuni. Nuoruuden\nmielettömyyksiä ei meidän yhteiskunnassamme pestä koskaan pois. Tullaan\ntutkimaan koko minun elämäni sen jälkeen, kaivetaan esiin tuhansia\npikkutapahtumia, tulkitaan ja selitellään niitä tuon ilmitulleen\nvalossa; minut muserretaan huhujen ja panettelujen painon alle.\nRautatie-asiasta täytyy minun vetäytyä syrjään; ja jos minä otan siitä\nkäteni, niin se kukistuu, ja minä olen samalla kertaa sekä vararikkoon\njoutunut että kansalaisena kuollut.\n\nNEITI HESSEL. Juhani, nyt, kun olet tämän kuullut, täytyy sinun\nmatkustaa pois ja vaieta.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin, Juhani, sinun täytyy!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kyllä, minä matkustan ja vaikenen; mutta minä tulen\ntakaisin, ja silloin minä puhun.\n\nKONSULI BERNICK. Jää sinne, Juhani; vaikene, ja minä olen halukas\nantamaan sinulle osan --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Pidä rahasi, mutta anna minulle minun nimeni ja\nkunniani takaisin.\n\nKONSULI BERNICK. Ja uhraa omani!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Sinä ja yhteiskuntasi saatte pitää itse huolen, miten\nsiitä selviätte. Minun täytyy ja minä tahdon ja minä voitan Dinan\nomakseni. Siksi matkustan minä jo huomenna yli meren »Indian Girlillä».\n\nKONSULI BERNICK. »Indian Girlillä?»\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin. Kapteeni lupasi ottaa minut mukaan. Minä\nmatkustan sinne, sanon minä: minä myön farmini ja järjestän siellä\nasiani. Kahden kuukauden kuluttua olen uudestaan täällä.\n\nKONSULI BERNICK. Ja silloin sinä aiot puhua?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Silloin saa syyllinen ottaa itse syyn niskoilleen.\n\nKONSULI BERNICK. Unohdatko, että minun täytyy silloin ottaa niskoilleni\nsekin, johon minä _en_ ole syyllinen?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kuka se viisitoista vuotta sitten käytti hyväkseen\ntuota häpeällistä juorua?\n\nKONSULI BERNICK. Sinä syökset minut epätoivoon! Mutta jos sinä puhut,\nniin minä kiellän kaikki! Minä sanon, että se on vaan katalaa\nsalajuonta minua vastaan; että se on kostoa; että sinä tulit tänne\nkiristääksesi minulta rahaa!\n\nNEITI HESSEL. Häpeä, Karsten!\n\nKONSULI BERNICK. Minä olen epätoivoissani, sanon minä; ja minä\ntaistelen henkeni edestä. Minä kiellän kaikki, kaikki!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minulla on sinun kaksi kirjettäsi. Löysin ne\nmatka-arkustani muitten papereitten joukosta. Minä luin ne tänä aamuna;\nne ovat tarpeeksi selviä todistuskappaleita.\n\nKONSULI BERNICK. Ja ne sinä aiot näyttää?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Jos sitä vaaditaan.\n\nKONSULI BERNICK. Ja kahden kuukauden kuluttua tulet takaisin tänne?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin toivon. Tuuli on hyvä. Kolmen viikon päästä olen\nNew-Yorkissa -- ellei »Indian Girl» uppoa.\n\nKONSULI BERNICK (hätkähtäen). Uppoa? Miksi »Indian Girl» uppoaisi?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Aivan niin, sitä minäkin.\n\nKONSULI BERNICK (tuskin kuultavasti). Uppoa?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, Bernick, nyt siis tiedät, mikä on edessä; saat\nkoettaa keksiä sillä aikaa keinoja. Hyvästi! Betylle voit sanoa\nterveiseni, vaikkei hän ottanutkaan minua vastaan sisaren tavoin. Mutta\nMarttaa minä tahdon tavata. Hänen pitää sanoa Dinalle --; hänen pitää\nluvata --\n\n    (Poistuu takimmaisesta ovesta vasemmalle.)\n\nKONSULI BERNICK (ajatuksissaan). »Indian Girl» --? (Nopeasti.) Lona,\nsinun täytyy estää tämä!\n\nNEITI HESSEL. Näet itse, Karsten, -- minulla ei ole enää mitään valtaa\nhäneen.\n\n    (Menee_ Juhanin_ perästä takimmaisesta ovesta vasemmalle.)\n\nKONSULI BERNICK (rauhattomissa ajatuksissa). Uppoa --?\n\n    (_Telakkamestari Aune tulee oikealta.)\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Anteeksi, sopiiko konsulille --?\n\nKONSULI BERNICK (käännähtää kiivaasti). Mitä Te tahdotte?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Pyytää kysyä konsulilta erästä asiaa.\n\nKONSULI BERNICK. Hyvä, joutuin. Mitä aioitte kysyä?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Aioin kysyä, että onko se varma, -- aivan\nperuuttamattoman varma, -- että minä saan eron telakalta, jos »Indian\nGirl» ei voisi lähteä huomenna?\n\nKONSULI BERNICK. Mitä nyt? Laivahan _joutuu_ lähtökuntoon.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Niin, -- se joutuu. Mutta, jos se nyt ei\njoutuisikaan, -- saanko silloin eron?\n\nKONSULI BERNICK. Mitä tuollaiset turhat kyselyt hyödyttävät?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Minä tahtoisin sen niin mielelläni tietää, herra\nkonsuli. Vastatkaa minulle: saisinko silloin eron?\n\nKONSULI BERNICK. Onko minun tapani pitää sanani vai ei?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Minä siis huomenna menettäisin aseman, joka\nminulla on kotona ja niiden keskuudessa, joille lähinnä kuulun, --\nmenettäisin vaikutukseni työväen piirissä, -- menettäisin kaiken\ntilaisuuden tehdä hyötyä yhteiskunnan alhaisille ja halpa-arvoisille.\n\nKONSULI BERNICK. Aune, siitä asiasta olemme selvillä.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. No, niinpä saa »Indian Girl» lähteä.\n\n    (Lyhyt hiljaisuus.)\n\nKONSULI BERNICK. Kuulkaa nyt; minä en voi pitää silmällä kaikkea; en\nvoi olla vastuunalainen kaikesta; -- Te uskallatte kai vakuuttaa\nminulle, että korjaus on suoritettu moitteettomasti?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Te annoitte minulle liian niukan määräajan, herra\nkonsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta korjaus on tyydyttävä, sanotte?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Onhan nyt hyvät ilmat ja kesäaika.\n\n    (Jälleen hiljaisuus.)\n\nKONSULI BERNICK. Onko Teillä muuta sanottavaa minulle?\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. En tiedä muuta, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Siis, -- »Indian Girl» lähtee --.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Huomenna?\n\nKONSULI BERNICK. Niin.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Hyvä. (Hän kumartaa ja poistuu.)\n\n    (_Konsuli Bernick_ seisoo hetken epäröivänä; sitten menee hän\n    nopeasti ulko-ovea kohti, ikäänkuin aikoen kutsua Aunen\n    takaisin, mutta pysähtyy rauhattomana, käsi oven rivassa.\n    Samassa avataan ovi ulkoapäin ja prokuristi Krap astuu sisään.)\n\nPROKURISTI KRAP (matalalla äänellä). Ahaa, hän kävi täällä. Tunnustiko?\n\nKONSULI BERNICK. Hm --; oletteko Te saanut mitä selville?\n\nPROKURISTI KRAP. Mitä siinä enää tarvitaan? Eikö konsuli nähnyt, miten\npaha omatunto vilkkui hänen silmistään?\n\nKONSULI BERNICK. Oh, sellaista; -- sellaista ei nähdä. Oletteko saanut\nmitään selville?\n\nPROKURISTI KRAP. En päässyt enää tarkastamaan; jouduin liian myöhään;\nne haalasivat laivaa jo pois veistämöltä. Mutta juuri tuo kiire\nosoittaa selvästi, että --\n\nKONSULI BERNICK. Ei osoita mitään. Tarkastus on siis toimitettu?\n\nPROKURISTI KRAP. Tietysti, mutta --\n\nKONSULI BERNICK. Kas niin. Eikä luonnollisesti löydetty mitään\nmoittimisen aihetta?\n\nPROKURISTI KRAP. Herra konsuli, Te tiedätte hyvin, miten tuollaiset\ntarkastukset ylimalkaan tapahtuvat, varsinkin telakalla, joka on niin\nhyvässä maineessa kuin meidän.\n\nKONSULI BERNICK. Yhdentekevä; me emme siis ole vastuunalaisia.\n\nPROKURISTI KRAP. Herra konsuli, ettekö Te tosiaan huomannut Aunesta,\nettä --?\n\nKONSULI BERNICK. Aune rauhoitti minut täydellisesti, tietäkää se.\n\nPROKURISTI KRAP. Ja minä taas sanon, että minä olen moraalisesti\nvakuutettu, että --\n\nKONSULI BERNICK. Mitä tämä merkitsee, herra Krap? Minä huomaan kyllä,\nettä Teillä on kaunaa tuota miestä kohtaan; mutta jos aiotte häneen\niskeä, on Teidän valittava parempi tilaisuus. Te tiedätte, miten\ntärkeää se on minulle -- tai oikeammin sanoen, laivan isännistölle --\nettä »Indian Girl» lähtee matkalle huomenna.\n\nPROKURISTI KRAP. Hyvä, hyvä; lähteköön sitten; mutta mitähän pian\nsaamme kuulla _siitä_ laivasta -- hm!\n\n    (_Kauppias Vigeland_ tulee oikealta.)\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Nöyrimmästi hyvää päivää, herra konsuli. Onko Teillä\nsilmänräpäys aikaa?\n\nKONSULI BERNICK. Olkaa hyvä, herra Vigeland.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Niin, minä tahdoin vaan tiedustella, ettekö Tekin\nole sitä mieltä, että »Palmupuun» on lähdettävä huomenna?\n\nKONSULI BERNICK. Sehän on päätetty asia!\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Mutta nyt tuli kapteeni luokseni ja ilmoitti, että\non annettu myrskymerkkejä.\n\nPROKURISTI KRAP. Ilmapuntari on kovin laskeutunut tästä aamusta.\n\nKONSULI BERNICK. Niinkö? Onko odotettavissa myrsky?\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Ainakin kovia puuskatuulia; mutta ei suinkaan\nvastatuulta; päinvastoin --\n\nKONSULI BERNICK. Hm; niin, mitä Te sanotte?\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Minä sanon, niinkuin jo sanoin kapteenillekin, että\n»Palmupuu» on kaitselmuksen kädessä. Ja sitäpaitsi, onhan matka ensin\nainoastaan Pohjanmeren poikki; ja Englannissahan näiden kuljetettavain\ntavarain hinnat ovat niin tavattoman korkeat, että --\n\nKONSULI BERNICK. Niin, meille tulisi nähtävästikin tappio, jos\nodottaisimme.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Ja onhan laiva luja ja sitäpaitsi täydestä\nvakuutettu. Ei, uskalletumpaa on sen sijaan, jos siitä puhe tulee,\n»Indian Girlin» --\n\nKONSULI BERNICK. Mitä Te tarkoitatte?\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Sehän lähtee myöskin huomenna.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, laivan isännistö on pitänyt sellaista kiirettä,\nja sitäpaitsi --\n\nKAUPPIAS VIGELAND. No, jos _se_ vanha arkku uskaltaa lähteä, -- ja\npäällepäätteeksi sellaisen miehistön käsissä, -- niin olisi häpeä, jos\nemme me --\n\nKONSULI BERNICK. Hyvä, hyvä. Teillä on varmaankin laivapaperit mukana?\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Tässä näin.\n\nKONSULI BERNICK. No niin; pyydän, ehkä menette tuonne sisään herra\nKrapin kanssa?\n\nPROKURISTI KRAP. Olkaa hyvä; se on pian tehty.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Kiitos. -- Ja tuloksen heitämme Kaikkivaltiaan\nkäteen, herra konsuli.\n\n    (Hän menee prokuristi Krapin kanssa etummaiseen huoneeseen\n    vasemmalle. _Kolleega Rörlund_ tulee sisään puutarhan kautta.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kas, oletteko kotona tähän aikaan päivästä, herra\nkonsuli?\n\nKONSULI BERNICK (ajatuksissaan). Niinkuin näette.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niin, minä pistäysin tänne oikeastaan Teidän vaimonne\nvuoksi. Arvelin, että hän ehkä kaipaisi lohdutuksen sanoja.\n\nKONSULI BERNICK. Sitä hän kyllä kaipaakin. Mutta _minäkin_ tahtoisin\npuhua hiukan Teidän kanssanne.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ilolla, herra konsuli. Mutta mikä Teillä on? Tehän\nnäytätte aivan kalpealta ja tyrmistyneeltä.\n\nKONSULI BERNICK. Minäkö? Vai näytän? Niin, mitenkäpä muuten, --\ntällaisena aikana, kun niin paljon kerääntyy huolta? Koko suuri\nliikkeeni -- ja sitten tuo rautatie-suunnitelma --. Kuulkaas; sanokaa\nminulle eräs asia, herra kolleega; antakaa minun tehdä Teille eräs\nkysymys.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Sangen mielelläni, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Minun päähäni pisti tässä ajatus. Kun juuri on\nryhtymässä sellaiseen suurisuuntaiseen yritykseen, jonka määränä on\nedistää tuhansien onnea --. Jos se nyt vaatisi jonkin yksityisen\nuhrin --?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kuinka Te tarkoitatte?\n\nKONSULI BERNICK. Oletan esimerkiksi, että joku aikoo perustaa suuren\ntehtaan. Hän tietää varmasti -- sillä sen on pitkä kokemus hänelle\nopettanut -- että ennemmin tai myöhemmin menee tässä tehdasliikkeessä\nhukkaan ihmishenkiä.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niin, se on liiankin todennäköistä.\n\nKONSULI BERNICK. Tai että joku ryhtyy harjoittamaan kaivosliikettä. Hän\nottaa palvelukseensa sekä perheenisiä että nuorta, elinvoimaista väkeä.\nEikö voi varmuudella sanoa, etteivät kaikki nämä säily siinä hengissä?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kyllä, valitettavasti on asia niin.\n\nKONSULI BERNICK. No niin. Sellainen mies tietää siis jo edeltäkäsin,\nettä yritys, jonka hän aikoo toteuttaa, epäilemättäkin kerran maksaa\nihmishenkiä. Mutta tuo yritys on yleishyödyllinen; joka ihmishengen\nsijaan, minkä se maksaa, edistää se epäilemättäkin satojen onnea.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ahaa, Te ajattelette rautatietä, -- kaikkia noita\nvaarallisia kaivannoita ja vuoren louhimisia ja muuta sellaista --\n\nKONSULI BERNICK. Niin; niin kyllä; minä ajattelen rautatietä. Ja\nsitäpaitsi, -- rautatiehän saa syntymään sekä tehtaita että\nkaivosliikettä. Mutta eikö Teistä sittenkin --?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Rakas herra konsuli, Teillä on melkein liian herkkä\nomatunto. Minun mielestäni, kun Te jätätte asian kaitselmuksen\nhuomaan --\n\nKONSULI BERNICK. Niin; aivan niin: kaitselmus --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. -- niin olette syytön. Rakentakaa Te vaan huoletta\nrautatietänne.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, mutta nyt esitän aivan erikoisen tapauksen.\nOletan, että on porattu johonkin vaaralliseen vuoren paikkaan reikä ja\nsiihen ladattu panos, joka on laukaistava; mutta ellei tätä panosta\nlaukaista, ei rautatiestä tule mitään. Oletan: insinööri tietää, että\nse vie hengen siltä mieheltä, jonka on panos sytytettävä; mutta\nsytyttää se täytyy, ja insinöörin velvollisuus on lähettää joku työmies\nsitä tekemään.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hm --\nKONSULI BERNICK. Arvaan, mitä siihen voisitte sanoa. Että olisi suurta,\njos insinööri itse ottaisi sytyttimen ja menisi ja sytyttäisi panoksen.\nMutta sellaista ei yleensä tehdä. Hänen täytyy siis uhrata joku\ntyömiehistä.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Sitä ei mikään insinööri koskaan meillä tekisi.\n\nKONSULI BERNICK. Minkään insinöörin päähän suurissa maissa ei\npälkähtäisi tehdä sellaista.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Suurissa maissa? Ei, sen kyllä uskon. Noissa\nturmeltuneissa ja tunnottomissa yhteiskunnissa --\n\nKONSULI BERNICK. Oh, niissä yhteiskunnissa on yhtä ja toista hyvääkin.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ja Te voitte sanoa niin, Te, joka itse --?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Suurissa yhteiskunnissa on toki tilaa toimia\nhyödyllisten yritysten hyväksi; siellä uskalletaan uhrata jotakin\nsuurelle asialle; mutta täällä kiedotaan ihminen kaikenlaisiin\nvähäpätöisiin huomioonottoihin ja arveluksiin.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Onko ihmishenki mikään vähäpätöinen huomioon\notettava?\n\nKONSULI BERNICK. Kun tuo ihmishenki on tuhansien onnen uhkana.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta Tehän esitätte aivan mahdottomia tapauksia,\nherra konsuli! Minä en ollenkaan Teitä ymmärrä tänään. Ja lisäksi Te\nviittaatte noihin suuriin yhteiskuntiin. Niin, siinä maailmassa, --\nmitä arvoa on ihmishengellä siellä? Siellä tehdään laskelmia\nihmishengellä kuin pääomilla. Mutta _me_ seisomme toki aivan toisella\nmoraalisella perustalla, arvelen. Katsokaa meidän kunniallista\nlaivanvarustaja-säätyämme! Mainitkaa yksikin ainoa meikäläinen\nlaivanvarustaja, joka kurjan liikevoiton tähden uhraisi yhdenkään\nihmishengen! Ja ajatelkaa sitten noitten suurten yhteiskuntain konnia,\njotka oman etunsa tähden lähettävät matkaan yhden kulkuun kelvottoman\nlaivan toisensa jälkeen --\n\nKONSULI BERNICK. Minä en puhu kulkuun kelvottomista laivoista!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta minä puhun, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, mutta mitä varten? Eihän se kuulu asiaan. -- Oh,\nnäitä pieniä arkamaisia arveluita! Jos joku meikäläinen kenraali veisi\nmiehensä kuulasateeseen ja ne kaatuisivat häneltä, niin hän viettäisi\nunettomia öitä sen jälkeen. Niin ei ole muualla. Kuulisittepa, mitä tuo\ntuolla sisällä kertoo --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Tuo? Kuka? Se amerikalainenko --?\n\nKONSULI BERNICK. Niin. Kuulisittepa, miten Amerikassa --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Hän on siis tuolla? Ja sitä ette ilmoittanut minulle.\nMinä heti --\n\nKONSULI BERNICK. Siitä ei ole hyötyä. Te ette häneen pysty.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Senpähän saamme nähdä. No, tuossa hän nyt tulee.\n\n    (_Juhani Tönnesen_ tulee takimmaisesta huoneesta vasemmalta.)\n\nJUHANI TÖNNESEN (puhuu taakseen avonaisesta ovesta). Niin, niin, Dina,\nvaikkapa vaan; mutta minä en luovu Teistä kuitenkaan. Minä tulen\ntakaisin ja silloin täytyy väliemme muuttua jälleen hyviksi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Luvallanne, mitä Te noilla sanoillanne tarkoitatte?\nMitä Te oikein tahdotte?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minä tahdon, että tuo nuori nainen, jolle Te eilen\nminua mustasitte, tulee minulle vaimoksi.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Teille --? Ja Te voitte kuvitella, että --?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minä tahdon hänet vaimokseni.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. No, sittenpä saattekin tietää -- (Menee puoliavoimen\noven luo.) Rouva Bernick, oletteko hyvä ja tulette todistajaksi. -- Ja\nTekin, Martta-neiti. Ja antakaa Dinan tulla tänne. (Näkee _neiti\nHesselin_.) Ah, oletteko Tekin täällä?\n\nNEITI HESSEL (ovella). Pitääkö minunkin tulla?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kuka hyvänsä haluaa; kuta useampi, sen parempi.\n\nKONSULI BERNICK. Mikä Teillä on mielessä?\n\n    (_Neiti Hessel, rouva Bernick, neiti Bernick, Dina ja\n     Hilmar Tönnesen_ tulevat huoneesta.)\n\nROUVA BERNICK. Herra kolleega, minä en ole voinut parhaalla\ntahdollanikaan estää Juhania --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Minä estän hänet, rouva. -- Dina, Te olette\najattelematon tyttö. Mutta minä en voi moittia siitä juuri Teitä. Te\nolette ollut liian kauan täällä ilman sitä moraalista tukikohtaa, joka\npitäisi Teitä yllä. Minä syytän itseäni, etten jo ennen ole hankkinut\nTeille sitä tukea.\n\nDINA. Te ette saa nyt puhua!\n\nROUVA BERNICK. Mutta mitä tämä on?\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Nyt juuri täytyy minun puhua, Dina, vaikka Teidän\nkäytöksenne eilen ja tänään on tehnyt sen minulle kymmentä kertaa\nvaikeammaksi. Mutta väistykööt kaikki arvelukset, kun Te vaan\npelastutte. Te muistatte, mitä lupasin Teille. Te muistatte, mitä\nlupasitte vastata, kun minä olin näkevä ajan tulleeksi. Nyt minä en\ntohdi enää vitkastella, ja siksi -- (_Juhani Tönnesenille_) tämä nuori\ntyttö, jota Te tavoittelette, on minun kihlattuni.\n\nROUVA BERNICK. Mitä Te sanotte?\n\nKONSULI BERNICK. Dina!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Hän! Teidän --?\n\nNEITI BERNICK. Et, ethän ole, Dina!\n\nNEITI HESSEL. Valhetta!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Dina, -- puhuuko tuo mies totta?\n\nDINA (lyhyen vaikenemisen jälkeen). Totta.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Täten ovat toivottavasti kaikki viettelyksen taidot\ntehdyt tehottomiksi. Se askel, jonka olen Dinan hyväksi päättänyt\ntehdä, saakoon nyt joutua koko yhteiskuntamme tietoon. Minä elän siinä\nvarmassa toivossa, ettei sitä selitetä väärin. Mutta nyt, hyvät naiset,\narvelen parhaaksi, että viemme Dinan täältä ja koetamme saada hänen\nmielensä jälleen rauhaan ja tasapainoon.\n\nROUVA BERNICK. Niin, tulkaa. Oi Dina, mikä onni sinulle!\n\n    (Hän vie _Dinan_ ulos vasemmalle; _kolleega Rörlund_ seuraa heitä.)\n\nNEITI BERNICK. Hyvästi, Juhani! (Poistuu.)\n\nHILMAR TÖNNESEN (puutarhaovella). Hm -- minun täytyy tosiaankin\nsanoa --\n\nNEITI HESSEL (joka on seurannut katsein Dinaa). Ei pää riipuksiin,\npoika! Minä jään tänne pitämään pastoria silmällä! (Hän menee ulos\noikealle.)\n\nKONSULI BERNICK. Juhani, nyt et matkusta »Indian Girlillä».\n\nJUHANI TÖNNESEN. Nyt juuri matkustankin.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta ethän tule takaisin enää?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Minä tulen.\n\nKONSULI BERNICK. Tällaisenko jälkeen? Mitä sinulla on täällä tekemistä\ntämän jälkeen?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kostaa Teille kaikille; murskata niin monta kuin voin\nteistä. (Hän poistuu oikealle.)\n\n    (_Kauppias Vigeland ja prokuristi Krap_ tulevat\n    konsulin huoneesta.)\n\nKAUPPIAS VIGELAND. No. nyt on paperit kunnossa, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Hyvä, hyvä --\n\nPROKURISTI KRAP (matalalla äänellä). Ja se päätös siis pysyy, että\n»Indian Girl» lähtee huomenna?\n\nKONSULI BERNICK. Se lähtee.\n\n    (Hän poistuu huoneeseensa. _Kauppias Vigeland ja prokuristi Krap_\n    menevät ulos oikealle. _Hilmar Tönnesen_ aikoo seurata heitä,\n    mutta samassa pistää _Olavi_ päänsä varovasti ulos takimmaisesta\n    ovesta vasemmalta.)\n\nOLAVI. Eno! Hilmar-eno!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Uh, sinäkö se olit? Miksi sinä et pysy siellä ylhäällä\nhuoneessasi? Sinähän olet arestissa.\n\nOLAVI (pari askelta lähempänä). Hst! Hilmar-eno, tiedätkö mitä?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Kyllä; tiedän, että sait tänään selkääsi.\n\nOLAVI (luo uhkaavan katseen isänsä huoneeseen päin). Hän ei lyö minua\nenää vasta. Mutta tiedätkö, että Juhani-eno matkustaa huomenna\namerikalaisten kanssa?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Mitä se sinua liikuttaa? Joudukin vaan takaisin ylös\nhuoneeseesi.\n\nOLAVI. Minäkin pääsen ehkä vielä puhveleita metsästämään, eno.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Roskaa; sellainen vätys kuin sinä --\n\nOLAVI. Odotahan vaan; saatpahan huomenna kuulla!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Pöllö!\n\n    (Hän menee ulos puutarhaan, _Olavi_ juoksee takaisin huoneeseen\n    ja sulkee oven, kun huomaa prokuristi Krapin, joka tulee oikealta.)\n\nPROKURISTI KRAP (menee konsulin ovelle ja aukaisee sen raolleen).\nAnteeksi, herra konsuli, että tulin takaisin, mutta nousee tavaton\nrajuilma. (Odottaa hetkisen; ei kuulu vastausta.) Lähteekö »Indian\nGirl» kuitenkin?\n\n    (Lyhyen vaikenemisen jälkeen vastaa:)\n\nKONSULI BERNICK (huoneestaan). »Indian Girl» lähtee kuitenkin.\n\n    (_Prokuristi Krap_ sulkee oven ja poistuu jälleen oikealle.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n(Sama sali _konsuli Bernickin_ talossa. Työpöytä on siirretty salista\npois. On myrskyinen iltapäivä ja jo hämärä, mikä yhä pimenee näytöksen\nkuluessa.)\n\n(Eräs _miespalvelija_ sytyttää kynttiläkruunua; pari _palvelustyttöä_\ntuo sisään kukka-astioita, lamppuja ja kynttilöitä, jotka he asettavat\npeilipöydille ja hyllyille pitkin seiniä. _Tukkukauppias Rummel_\nhännystakissa, hansikkaat kädessä ja valkea kaulaliina kaulassa, seisoo\nsalissa jaellen määräyksiä.)\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (miespalvelijalle). Ainoastaan joka toinen\nkynttilä, Jaakko. Se ei saa näyttää liian juhlalliselta; se on tuleva\nyllätyksenä. Ja tällainen joukko kukkia --? No niin; antaa niiden vaan\nolla; voihan näyttää siltä kuin olisivat ne siinä arkipäivisinkin --\n\n    (_Konsuli Bernick_ tulee huoneestaan.)\n\nKONSULI BERNICK (ovella). Mitä tämä merkitsee?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ai ai, jokos tulet? (Palvelijoille.) Niin, nyt te\nvoitte joksikin aikaa poistua.\n\n    (Miespalvelija ja palvelustytöt menevät vasemmalle\n    takimmaisesta ovesta.).\n\nKONSULI BERNICK (tulee lähemmäksi). Mutta, Rummel, mitä tämä merkitsee?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Se merkitsee sitä, että sinun suurin hetkesi on\ntullut. Kaupunki kunnioittaa tänä iltana lippukulkueella ensimäistä\nmiestään.\n\nKONSULI BERNICK. Mitä sinä sanot?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Lippukulkue ja soittoa! Soihdutkin me olisimme\ntuoneet; mutta sitä emme uskaltaneet tehdä tällaisella myrsky-ilmalla.\nNo, ilotulitus ainakin pannaan toimeen; ja näyttääpä _sekin_ joltakin,\nkun se joutuu sanomalehtiin.\n\nKONSULI BERNICK. Kuule, Rummel, tätä minä en ollenkaan tahdo.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Niin, nyt se on liian myöhäistä; puolessa\ntunnissa he ovat jo täällä.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta miksi sinä et puhunut siitä minulle ennen?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Juuri siksi, että pelkäsin sinun tekevän\nvastaväitteitä. Mutta minä rupesin yhteistuumiin vaimosi kanssa; hän\nantoi täällä minun hiukan järjestellä, ja itse hän pitää huolta\nvirvokkeista.\n\nKONSULI BERNICK (kuuntelee). Mitä tuo on? Joko he tulevat? Minä olin\nkuulevinani laulua.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (puutarhaovella). Lauluako? Oh, ne ovat vaan ne\namerikalaiset. »Indian Girliä» hinataan satamasta.\n\nKONSULI BERNICK. Hinataan satamasta! Niin --; ei, minä en jaksa tätä\ntänä iltana, Rummel; minä olen sairas.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Niin; sinä näytät tosiaan huonolta. Mutta sinun\ntäytyy ponnistaa voimiasi. Sinun täytyy, helkkari soikoon, ponnistaa!\nSekä minä että Sandstad ja Vigeland olemme pitäneet mitä tärkeimpänä\nsaada tämän kulkueen toimeen. Meidän täytyy musertaa vastustajamme niin\npainavan yleisen mielipiteen ilmauksen alle kuin suinkin. Huhut\nkaupungilla lisääntyvät; tietoa maatilojen ostoista ei voida enää\nsalata. Sinun täytyy välttämättä jo tänä iltana, laulun ja\njuhlapuheitten kaikuessa, lasien kilistessä, lyhyesti sanoen:\njuhlatunnelman korkeimmillaan pauhatessa, antaa heidän tietää, mitä\nsinä olet uskaltanut panna peliin tämän yhteiskunnan hyväksi.\nSellaisessa pauhaavassa juhlatunnelmassa kuin sanoin, voidaan täällä\nmeillä saada aikaan äärettömän paljon. Mutta _se_ onkin välttämättä\ntarpeen, muuten ei mistään tule mitään.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin, niin --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja varsinkin, kun niin arkaluontoinen ja polttava\nkysymys on esitettävä. No, sinulla on, Jumalan kiitos, nimi, joka sen\nkestää, Bernick. Mutta kuules nyt; meidän pitäisi kai kuitenkin sopia\nvähän etukäteen. Ylioppilas Tönnesen on kirjoittanut sinulle runon. Se\nalkaa sangen kauniisti näillä sanoin: »Sa aattees lippu korkealla\nkanna». Ja kolleega Rörlund on saanut tehtäväkseen pitää juhlapuheen.\nSiihen sinun luonnollisesti täytyy vastata.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en voi tänä iltana, Rummel. Etkö sinä\nsaattaisi --?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mahdotonta, niin mielelläni kuin haluaisinkin.\nOmistetaanhan puhe, kuten ymmärrät, erikoisesti juuri sinulle. No, ehkä\nsiinä lausutaan pari sanaa meille muillekin. Minä olen jo neuvotellut\nsiitä Vigelandin ja Sandstadin kanssa. Me olemme ajatelleet, että sinä\nvoisit vastata nostamalla eläköön-huudon yhteiskunnallisille\npyrinnöille. Sandstad aikoo puhua jonkun sanan eri kansanluokkain\nkeskinäisestä hyvästä sovusta; Vigeland jälleen mainitsee jotain siihen\nsuuntaan, miten toivottavaa on, ettei tämä uusi yritys riistä altamme\nsitä moraalista perustaa, jolla nyt seisomme, ja minä aion muutamin\nsopivin sanoin muistaa naista, jonka vaatimaton vaikutus ei myöskään\nole yhteiskunnalle merkitystään vailla. Mutta sinähän et kuuntele --\n\nKONSULI BERNICK. Minä -- kyllä.. Mutta sano, luuletko sinä, että meri\non kovin uhkaava tänään?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Oh, sinä olet peloissasi »Palmupuusta»? Sehän on\nhyvässä vakuutuksessa.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, vakuutuksessa, mutta --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja hyvässä kunnossa: se on tärkeintä.\n\nKONSULI BERNICK. Hm --. Jos laivalle jotain tuleekin, niin eihän silti\nole sanottu, että ihmishenkiä menee hukkaan. Laiva ja lasti voivat\nmennä pohjaan, -- ja matka-arkut ja paperit voidaan menettää --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Hitto soi, matka-arkuilla ja papereilla ei\nsilloin ole suurta arvoa.\n\nKONSULI BERNICK. Niinkö luulet! Ei, ei, minä tarkoitin vaan -- Hst; --\nnyt ne laulavat taas.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. »Palmupuun» miehistö laivalla.\n\n    (_Kauppias Vigeland tulee oikealta.)\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Niin, nyt hinataan »Palmupuuta» merelle. Hyvää\niltaa, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Ja Te, joka olette tottunut merimies, pysytte yhä\nkiinni siinä ajatuksessa, että --?\n\nKAUPPIAS VIGELAND. _Minä_ pysyn kiinni kaitselmuksessa, herra konsuli;\nminä kävin sitäpaitsi itse laivalla jakelemassa miehille eräitä pieniä\nhartauskirjasia, joista, niin toivon, on oleva siunausta.\n\n    (_Kauppias Sandstad ja prokuristi Krap tulevat oikealta.)\n\nKAUPPIAS SANDSTAD (vasta ovella). Niin, jos se onnistuu, niin mikä\ntahansa onnistuu. Ah. Tekö, hyvää iltaa, hyvää iltaa!\n\nKONSULI BERNICK. Onko jotain tapahtunut, herra Krap?\n\nPROKURISTI KRAP. En sano mitään, herra konsuli.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Koko »Indian Girlin» miehistö on juovuksissa; minä\nen ole kunnon mies, jos ne elukat pääsevät elävinä perille.\n\n    (_Neiti Hessel_ tulee oikealta.)\n\nNEITI HESSEL (konsuli Bernickille). Niin, nyt tuon sinulle häneltä\nterveiset.\n\nKONSULI BERNICK. Joko hän on laivassa?\n\nNEITI HESSEL. Ainakin piakkoin. Me erosimme hotellin edustalla.\n\nKONSULI BERNICK. Ja hän pysyi päätöksessään?\n\nNEITI HESSEL. Kovana kuin kallio.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (puuhaillen ikkunain ääressä). Hitto näitä\nuusmuotisia laitoksia; minä en saa verhoja alas.\n\nNEITI HESSEL. Pitääkö ne saada alas? Minä luulin, että ne\npäinvastoin --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ensin alas, neiti. Niin, tiedättehän, mitä on\ntekeillä?\n\nNEITI HESSEL. Kyllä. Antakaa minun auttaa; (tarttuu nauhoihin) minä\nannan siis verhojen langolleni laskeutua, -- vaikka mieluummin\ntahtoisin että ne nousisivat.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Senkin saatte tehdä myöhemmin. Kun puutarha on\ntäynnä lainehtivaa joukkoa, nousevat verhot ja sisällä nähdään\nhämmästynyt ja iloinen perhe; -- porvarin koti olkoon kuin lasikaappi.\n\n    (_Konsuli Bernick_ näyttää aikovan sanoa jotain, mutta\n    käännähtää sitten ja menee kiireesti huoneeseensa.)\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Niin, pidetään nyt viimeinen neuvottelu. Tulkaa\nTekin mukaan, herra Krap. Teidän täytyy auttaa meitä eräillä\nasiallisilla tiedonannoilla.\n\n    (Kaikki herrat menevät konsulin huoneeseen. _Neiti Hessel_ on\n    vetänyt verhot ikkunain eteen ja aikoo vetää ne myöskin pienen\n    avonaisen lasioven eteen, kun _Olavi_ hyppää ylhäältä alas\n    puutarhaportaille; hänellä on vaippa hartioilla ja nyytti kädessä.)\n\nNEITI HESSEL. Oh, herra siunatkoon, sinua, poika, miten peljästyin!\n\nOLAVI (salailee nyyttiään). Hyst. täti!\n\nNEITI HESSEL. Hyppäsitkö sinä ulos ikkunasta? Minne sinä menet?\n\nOLAVI. Hyst; älä sano mitään. Minä tahdon Juhani-enon luokse --\nainoastaan alas laiturille, ymmärräthän; -- ainoastaan sanomaan hänelle\nhyvästi. Hyvää yötä, täti!\n\n    (Juoksee puutarhan kautta ulos kadulle.)\n\nNEITI HESSEL. Ei, älä mene, Olavi! Olavi -- Olavi!\n\n    (_Juhani Tönnesen_, matka-asussa, laukku olalla, tulee\n    varovaisesti sisään oikeanpuolisesta ovesta.)\n\nJUHANI TÖNNESEN. Lona!\n\nNEITI HESSEL (kääntyen hänen puoleensa). Mitä? Tuletko sinä takaisin?\n\nJUHANI TÖNNESEN. On vielä joku minuutti aikaa. Minun täytyy saada nähdä\nhänet vielä kerta. Me emme voi erota näin.\n\n    (_Neiti Bernick ja Dina_, kummallakin vaippa hartioilla ja\n    viimemainitulla pieni matkalaukku kädessä, tulevat\n    takimmaisesta ovesta vasemmalta.)\n\nDINA. Hänen luokseen: hänen luokseen!\n\nNEITI BERNICK. Sinä pääset hänen luokseen!\n\nDINA. Tuossa hän on!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Dina!\n\nDINA. Ottakaa minut mukaanne!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Kuinka --!\n\nNEITI HESSEL. Sinä tahdot?\n\nDINA. Niin, ottakaa minut mukaanne! Tuo toinen kirjoitti minulle,\nsanoi, että tänä iltana se julkaistaan kaikille ihmisille --\n\nJUHANI TÖNNESEN. Dina, -- Te ette rakasta häntä?\n\nDINA. Minä en ole koskaan rakastanut sitä ihmistä. Minä heittäydyn\nvuonoon, jos minun täytyy mennä kihloihin hänen kanssaan! Oh, miten hän\nmasensi maahan minua eilen pöyhkeillä sanoillaan! Miten hän osoitti\nminulle, että hän kohotti halveksittavan olennon rinnalleen! Minä en\ntahdo enää, että minua halveksitaan. Minä lähden pois. Saanko tulla\nkanssanne?\n\nJUHANI TÖNNESEN. Saatte, saatte -- vaikka maailman ääriin!\n\nDINA. Minä en kauan ole Teille taakaksi. Auttakaa minut vaan perille;\nauttakaa minua ensin vaan vähän alkuun.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Hurraa, se käy hyvin, Dina!\n\nNEITI HESSEL (osoittaa konsulin ovea). Hst; hiljaa, hiljaa!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Dina, minä kannan Teitä käsilläni!\n\nDINA. Sitä Te ette saa tehdä. Minä tahdon päästä omin voimin eteenpäin\nja siellä meren takana osaan sen kyllä tehdä. Kunhan vaan pääsen pois\ntäältä. Oh, nämä naiset, -- Te ette tiedä sitä, -- hekin kirjoittivat\ntänään minulle; he neuvoivat minua ymmärtämään onneani, osoittivat\nminulle, miten jalomielinen hän on ollut minua kohtaan. Huomisesta\nalkaen tulevat he jok'ainoa hetki pitämään minua silmällä, ansaitsenko\nminä teoillani sellaista onnea. Minä pelkään tätä tällaista siveyttä!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Sanokaa, Dina, vaan senkö tähden Te lähdette? Enkö\nminä ole Teille mitään?\n\nDINA. Olette. Juhani, Te olette minulle enemmän kuin kukaan muu\nihminen.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Oi, Dina --!\n\nDINA. Kaikki he täällä sanovat, että minun täytyy vihata ja inhota\nTeitä; että se on minun velvollisuuteni; mutta minä en ymmärrä, mitä\nsellainen velvollisuus on; minä en tule koskaan sitä ymmärtämään.\n\nNEITI HESSEL. Sitä sinun ei tarvitsekaan, lapseni!\n\nNEITI BERNICK. Ei, sitä sinä et saakaan tehdä; ja siksi sinun on\nseurattava häntä hänen vaimonaan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin. Dina!\n\nNEITI HESSEL. Kuinka? Nyt minun täytyy antaa sinulle suuta, Martta!\n_Tätä_ minä en olisi odottanut _sinulta_.\n\nNEITI BERNICK. Et kai, sen kyllä uskon; minä en olisi itsekään sitä\nodottanut. Mutta kerran täytyy sen päästä minussakin purkautumaan. Oh,\nkuinka me kärsimme täällä sovinnaisuuden ja tottumusten kahleissa!\nNouse kapinaan sitä vastaan, Dina. Mene hänen vaimokseen. Tee jotakin,\njolla uhmaat näitä tottumuksia ja vanhoja tapoja.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Mitä vastaatte, Dina?\n\nDINA. Niin, minä tahdon tulla Teidän vaimoksenne.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Dina!\n\nDINA. Mutta ensin tahdon minä tehdä työtä, tulla joksikin itse, sillä\ntavoin kuin Tekin olette. Minä en tahdo olla mikään esine, joka vain\notetaan.\n\nNEITI HESSEL. Se on oikein; niin pitääkin tehdä.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Hyvä; minä odotan ja toivon --\n\nNEITI HESSEL. -- ja voitat, poika! Mutta nyt laivaan!\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, laivaan! Ah, Lona, rakas sisko, sananen vielä,\nkuules nyt --\n\n    (Hän vie neiti Hesselin taustalle ja puhelee kiireesti\n    hänen kanssaan.)\n\nNEITI BERNICK. Dina, sinä onnellinen, -- anna minun katsella itseäsi,\nsuudella sinua kerran vielä, viimeisen.\n\nDINA. Ei viimeisen; ei, rakas, kallis täti, me näemme kyllä vielä\ntoisemme.\n\nNEITI BERNICK. Emme koskaan! Lupaa se, Dina, älä tule koskaan takaisin.\n(Ottaa häntä molemmista käsistä ja katselee häntä.) Nyt sinä lähdet\nonnesi helmaan, rakas lapsi; -- poikki meren. Oi, kuinka usein minä\nolen koulusalissa kaivannut sinne meren taakse! Siellä mahtaa olla\nihana elää; avarampi taivas; pilvet kulkevat korkeammalla kuin täällä,\nvapaampi ilma liehuu ihmisten pään päällä --\n\nDINA. Oi, Martta-täti, kerran sinäkin tulet jälkeemme.\n\nNEITI BERNICK. Minä? En koskaan; koskaan. Täällä on minun pieni\nelämäntehtäväni, ja nyt luulen, että minusta voi tulla täydellisesti ja\neheästi se, mitä minun on oltava.\n\nDINA. Minä en jaksa ajatella eroa ainaiseksi sinusta.\n\nNEITI BERNICK. Ah, ihminen voi erota niin paljosta, Dina. (Suutelee\nhäntä.) Mutta sitä et sinä saa koskaan kokea, lapsi kulta. Lupaa\nminulle, että teet hänet onnelliseksi.\n\nDINA. Minä en tahdo luvata mitään; minä vihaan lupaamisia; tulkoon\nkaikki ikäänkuin itsestään.\n\nNEITI BERNICK. Niin, niin se on oleva; sinun on vaan oltava sellainen\nkuin olet, -- suora ja uskollinen itsellesi.\n\nDINA. Se tahdon olla, täti.\n\nNEITI HESSEL (pistää taskuunsa eräitä papereita, jotka Juhani on\nhänelle antanut). Hyvä, hyvä, kunnon poika. Mutta nyt matkaan.\n\nJUHANI TÖNNESEN. Niin, nyt ei ole enää aikaa hukata. Hyvästi, Lona;\nkiitos kaikesta rakkaudestasi. Hyvästi, Martta, ja kiitokset sinullekin\nuskollisesta ystävyydestä.\n\nNEITI BERNICK. Jää hyvästi, Juhani! Jää hyvästi, Dina! Ja onnea\nkaikkina elonpäivinänne!\n\n    (Hän ja _neiti Hessel_ työntävät lähteviä taustalle ovea kohti.\n    _Juhani Tönnesen ja Dina_ poistuvat nopeasti puutarhan kautta.\n    _Neiti Hessel_ sulkee oven ja vetää verhot sen eteen.)\n\nNEITI HESSEL. Nyt olemme yksin, Martta. Sinulta meni Dina ja minulta\nJuhani.\n\nNEITI BERNICK. Sinulta -- Juhani?\n\nNEITI HESSEL. Hän oli mennyt minulta puolittain jo siellä meren takana.\nPoika ikävöi jo niin kovin saada seistä omilla jaloillaan; siksi\nuskottelin hänelle, että minua vaivasi koti-ikävä.\n\nNEITI BERNICK. Siksikö? No, nyt ymmärrän, miksi sinä tulit. Mutta hän\nvaatii kyllä sinut takaisin, Lona.\n\nNEITI HESSEL. Vanhan sisarpuolenko, -- mitä hän nyt hänellä enää? --\nMiehet repivät niin paljon rikki ympäriltään saavuttaakseen onnensa.\n\nNEITI BERNICK. Niin käy joskus.\n\nNEITI HESSEL. Mutta me pysymme yhdessä, Martta.\n\nNEITI BERNICK. Voinko minä olla mitään sinulle?\n\nNEITI HESSEL. Kuka olisi enemmän? Me kaksi kasvatti-äitiä, -- emmekö me\nmolemmat nyt ole menettäneet lapsiamme? Nyt me olemme kumpikin yksin.\n\nNEITI BERNICK. Niin, yksin. Ja siksi sinun pitää saada tietää kaikki,\n-- että olen rakastanut Juhania enemmän kuin mitään muuta maailmassa.\n\nNEITI HESSEL. Martta! (Tarttuu häntä käsivarteen.) Onko tämä totta?\n\nNEITI BERNICK. Koko elämäni sisältö on niissä sanoissa. Minä olen\nrakastanut häntä ja odottanut häntä. Joka kesä olen odottanut, että hän\ntulisi. Ja sitten hän tuli; -- mutta hän ei minua nähnyt.\n\nNEITI HESSEL. Rakastanut häntä! Ja itse annoit hänelle kuitenkin hänen\nonnensa.\n\nNEITI BERNICK. Enkö antaisi onnea hänelle, kun olen häntä rakastanut?\nNiin, minä olen rakastanut häntä. Koko elämäni olen pyhittänyt hänelle,\naina siitä saakka, jolloin hän matkusti pois. Mitä syytä minulla oli\ntoivoa, ajattelet? Oi, minä luulen kyllä, että minulla oli jotakin\nsyytä. Mutta kun hän tuli takaisin, -- silloin näytti kuin kaikki\nmuistot olisivat olleet pyyhityt pois hänen mielestään. Hän _ei_ nähnyt\nminua.\n\nNEITI HESSEL. Dina sinut saattoi varjoon, Martta.\n\nNEITI BERNICK. Hyvä, että hän sen teki. Siihen aikaan, jolloin hän\nläksi maasta, me olimme yhdenikäisiä; nyt, kun näin hänet uudestaan, --\noi, sitä hirveää hetkeä, -- silloin selveni minulle, että nyt olin\nkymmenen vuotta vanhempi häntä. Siellä hän oli elänyt toisissa maissa\nkirkkaassa, häikäisevässä auringonpaisteessa ja vetänyt nuoruutta ja\nterveyttä suoniinsa joka henkäyksellä; ja täällä minä sillä aikaa\nkehräsin, kehräsin --\n\nNEITI HESSEL. -- hänen onnensa lankaa, Martta.\n\nNEITI BERNICK. Niin, se oli kultainen lanka. Ei katkeruutta! Eikö niin,\nLona, me olemme olleet hänelle kaksi hyvää sisarta?\n\nNEITI HESSEL (sulkee neiti Bernickin syliinsä). Martta!\n\n    (_Konsuli Bernick_ tulee huoneestaan.)\n\nKONSULI BERNICK (sisällä oleville herroille). Niin, niin, tehkää vaan\nkaikki niinkuin tahdotte. Kun aika tulee, niin minä kyllä -- (sulkee\noven.) Ah, täälläkö olette? Kuule, Martta, sinun täytyy pukeutua hiukan\nhienommin. Ja sano Betylle, että hän tekee samoin. Minä en tahdo mitään\nkomeutta, tietystikään; ainoastaan sievä, kotoinen asu. Mutta\nkiiruhtakaa nyt.\n\nNEITI HESSEL. Ja tyytyväinen ja onnellinen katsanto, Martta; ja silmiin\niloinen loiste.\n\nKONSULI BERNICK. Myöskin Olavin on tultava alas; minä tahdon hänet\ntänne rinnalleni.\n\nNEITI HESSEL. Hm, Olavi --\n\nNEITI BERNICK. Minä vien sanan Betylle.\n\n    (Menee takimmaisesta ovesta vasemmalle.)\n\nNEITI HESSEL. Niin, nyt on siis se suuri juhlahetki tullut.\n\nKONSULI BERNICK (kulkien levottomana edestakaisin). Niin, nyt se on.\n\nNEITI HESSEL. Tällaisella hetkellä mahtaa mies olla ylpeä ja iloinen,\narvaan.\n\nKONSULI BERNICK (katsoo häneen). Hm!\n\nNEITI HESSEL. Koko kaupunkihan tulitetaan, olen kuullut.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, sekin on niille pistänyt päähän.\n\nNEITI HESSEL. Kaikki yhdistykset tulevat lippuineen tänne. Sinun nimesi\non loistava tulikirjaimilla. Tänä yönä sähkötetään ympäri maata:\n»Onnellisen perheensä ympäröimänä otti konsuli Bernick vastaan\nkansalaistensa kunnioituksen yhtenä yhteiskuntansa pylväistä.»\n\nKONSULI BERNICK. Niin; ja ulkona huudetaan eläköötä, ja väki riemuitsee\nja vaatii minua esiin ovelle, jossa minun on pakko kumartaa ja kiittää.\n\nNEITI HESSEL. Kuinka, _pakko_ --\n\nKONSULI BERNICK. Luuletko sinä, että minä olen onnellinen tällä\nhetkellä?\n\nNEITI HESSEL. Ei, _minä_ en luule, että sinä voit olla aivan\nonnellinen.\n\nKONSULI BERNICK. Lona, sinä halveksit minua.\n\nNEITI HESSEL. En vielä.\n\nKONSULI BERNICK. Sinulla ei olekaan oikeutta siihen. Ei oikeutta\n_halveksia_ minua! -- Lona, sinä et voi aavistaa, kuinka sanomattoman\nyksin minä olen tässä ahtaassa ja vääristyneessä yhteiskunnassa, --\nkuinka minä vuosi vuodelta olen saanut tinkiä vaatimuksestani\nkokonaiseen ja henkeni täyttävään elämäntyöhön. Mitä olen minä saanut\naikaan, miten moninaiselta se näyttäneekin? Sitä ja tätä, --\npikkunäperrystä. Mutta muuta tai enempää ei täällä kärsitä. Jos minä\nastuisin askeleenkin etemmäksi sitä näkökantaa ja mielialaa, joka on\npäiväjärjestyksessä, niin tulisi vallastani loppu. Tiedätkö, mitä me\nolemme, me, joita pidetään yhteiskunnan pylväinä? Me olemme\nyhteiskunnan välikappaleita, siinä kaikki.\n\nNEITI HESSEL. Miksi huomaat sen vasta nyt?\n\nKONSULI BERNICK. Siksi, että olen ajatellut paljon näinä\nviimeaikoinani, -- sen jälkeen kuin sinä tulit takaisin kotimaahan, --\nja enimmän tänä iltana. -- Oi, Lona, miksi en tuntenut sinua\nperinpohjin silloin -- ennen muinoin.\n\nNEITI HESSEL. Mitä sitten?\n\nKONSULI BERNICK. Koskaan en olisi sinua päästänyt; ja jos sinä olisit\nollut minulla, en olisi nyt siinä tilassa, jossa olen.\n\nNEITI HESSEL. Ja etkö ajattele, mitä tuosta _toisesta_ olisi voinut\ntulla sinulle, hänestä, jonka valitsit minun sijaani?\n\nKONSULI BERNICK. Tiedän ainakin, ettei hänestä ole tullut minulle sitä,\njota minä kaipasin.\n\nNEITI HESSEL. Siksi, että sinä et ole milloinkaan jakanut elämäntyötäsi\nhänen kanssaan; siksi, että sinä et ole milloinkaan antanut vapauden ja\ntotuuden pyhittää suhdettanne; siksi, että sinä annat hänen täällä\nnääntyä itsekseen sen häpeän taakan alle, jonka sinä olet pannut hänen\nomaistensa hartioille.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin, niin; kaikki johtuu valheesta ja\nonttoudesta.\n\nNEITI HESSEL. Ja miksi sinä et hylkää tuota valhetta ja onttoutta?\n\nKONSULI BERNICK. Nytkö? Nyt se on liian myöhäistä, Lona.\n\nNEITI HESSEL. Karsten, sano, mitä tyydytystä tämä ulkokiilto ja petos\nsinulle tuottaa.\n\nKONSULI BERNICK. Minulle ei mitään. Minun täytyy syöksyä perikatoon\nniinkuin tämä koko pilaantunut yhteiskunta. Mutta meidän jälkeemme\nkasvaa uusi sukupolvi; minä teen työtä _poikani_ hyväksi; _hänelle_\nminä valmistan oikean elämäntehtävän. On koittava aika, jolloin\nyhteiskunta-elämään tunkeutuu totuus, ja sille on hän perustava\nonnellisemman elämän kuin hänen isällään oli.\n\nNEITI HESSEL. Mutta valheen pohjalle? Ajattele, mitä annat pojallesi\nperinnöksi.\n\nKONSULI BERNICK (masentaen epätoivoaan). Minä annan hänelle tuhat\nkertaa pahemman perinnön kuin arvaatkaan. Mutta lakkaahan kirouskin\nkerran. Ja kuitenkin -- kaikitenkin -- (kuohahtaen) miten Te voitte\ntehdä minulle kaiken tämän! Mutta nyt se on tullut. Nyt minun täytyy\nvain eteenpäin. Teidän _ei_ onnistu murskata minua!\n\n    (_Hilmar Tönnesen_, avattu kirjelappu kädessä, tulee\n    kiireesti ja hätääntyneenä oikealta.)\n\nHILMAR TÖNNESEN. Mutta tämähän vasta. -- Betty, Betty!\n\nKONSULI BERNICK. Mitä nyt? Joko he tulevat?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, ei, mutta minun täytyy saada välttämättä puhua\njonkun -- (Menee takimmaisesta ovesta vasemmalle.)\n\nNEITI HESSEL. Karsten; sinä sanoit, että me tulimme sinua tänne\nmurskaamaan. Näytänpä siis sinulle, mitä maata tuo mies on, tuo\ntuhlaajapoika, jota Teidän siveellinen yhteiskuntanne kammoaa kuin\nruttotautista. Hän tulee toimeen ilman Teitäkin, sillä nyt hän lähti\npois.\n\nKONSULI BERNICK. Mutta tulee takaisin.\n\nNEITI HESSEL. Juhani ei tule takaisin koskaan. Hän matkusti iäksi, ja\nDina lähti hänen kanssaan.\n\nKONSULI BERNICK. Ei tule takaisin? Ja Dina lähti hänen kanssaan?\n\nNEITI HESSEL. Niin, ruvetakseen hänen vaimokseen. Sillä tavalla iskevät\nnuo kaksi Teidän siveydellä koristeltua yhteiskuntaanne päin kasvoja,\nniinkuin minäkin tein kerran -- no --!\n\nKONSULI BERNICK. Lähti; -- Dinakin -- »Indian Girlillä» --!\n\nNEITI HESSEL. Ei; niin kallista kuormaa ei Juhani uskaltanut antaa\ntuon kelvottoman joukkion huostaan. Juhani ja Dina matkustivat\n»Palmupuulla».\n\nKONSULI BERNICK. Ah! Niinollen -- turhaan -- (Menee kiireesti huoneensa\novelle, tempaisee auki sen ja huutaa sisälle.) Krap, pysäyttäkää\n»Indian Girl»; sen ei tarvitse lähteä tänä iltana!\n\nPROKURISTI KRAP (konsulin huoneesta). »Indian Girl» on jo merellä,\nherra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK (sulkee oven ja sanoo heikolla äänellä). Liian myöhään,\n-- ja aivan hyödyttä --!\n\nNEITI HESSEL. Mitä tarkoitat?\n\nKONSULI BERNICK. En mitään, mitään. Väisty minusta --!\n\nNEITI HESSEL. Hm; katsoppas näitä, Karsten. Juhani lähetti sinulle\nterveiset, että hän uskoo minun käsiini sen nimen ja maineen, jonka hän\nkerran lainasi sinulle, ja myöskin sen, jonka sinä varastit häneltä,\nkun hän oli poissa. Juhani on vaiti; ja minä voin tehdä tai jättää\nsiinä asiassa tekemättä miten tahdon. Katso, tässä ovat nuo kaksi\nkirjettä kädessäni.\n\nKONSULI BERNICK. Ne ovat sinulla! Ja nyt -- nyt sinä aiot -- jo tänä\niltana, -- kenties, kun lippukulkue --\n\nNEITI HESSEL. Minä en tullut tänne ilmiantamaan sinua, vaan ainoastaan\npudistamaan sinua hereille, niin että sinä puhuisit omasta halustasi.\nSe ei ole onnistunut. Jää siis valheen valtaan. Katso tänne; näin revin\nminä nuo sinun kirjeesi palasiksi. Ota kappaleet; tuossa ne ovat. Nyt\nei löydy mitään todistusta sinua vastaan, Karsten. Nyt olet turvassa;\nole nyt sitten onnellinenkin, -- jos voit.\n\nKONSULI BERNICK (järkytettynä). Lona, -- minkätähden et tehnyt tätä\nennen! Nyt se on myöhäistä; nyt on minun koko elämäni hukattu; minun on\nmahdotonta elää tämän päivän jälkeen.\n\nNEITI HESSEL. Mitä on tapahtunut?\n\nKONSULI BERNICK. Älä kysy. -- Mutta minun _täytyy_ elää kuitenkin!\nMinä _tahdon_ elää -- Olavin vuoksi. Hän sovittaa kaikki ja hyvittää\nkaikki --\n\nNEITI HESSEL. Karsten --!\n\n    (_Hilmar Tönnesen_ tulee kiireesti takaisin.)\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei ketään löydy; poissa; ei Bettyäkään!\n\nKONSULI BERNICK. Mikä sinulla on?\n\nHILMAR TÖNNESEN. Minä en tohdi sitä sinulle sanoa.\n\nKONSULI BERNICK. Mitä se on? Sinun täytyy se sanoa minulle!\n\nHILMAR TÖNNESEN. Hyvä; Olavi on karannut »Indian Girlissä».\n\nKONSULI BERNICK (horjahtaa askeleen takaperin). Olavi -- »Indian\nGirlissä!» Ei, ei!\n\nNEITI HESSEL. On, hän on! Nyt minä ymmärrän --; minä näin, kun hän\nhyppäsi ulos ikkunasta.\n\nKONSULI BERNICK (huoneensa ovella, huutaa epätoivoissaan). Krap,\npysäyttäkää »Indian Girl» millä hinnalla tahansa.\n\nPROKURISTI KRAP (tulee saliin). Mahdotonta, herra konsuli. Miten voitte\najatella --?\n\nKONSULI BERNICK. Meidän _täytyy_ se pysäyttää; Olavi on laivassa!\n\nPROKURISTI KRAP. Mitä sanotte!\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (tulee saliin). Olavi karannut? Eihän se ole\nmahdollista!\n\nKAUPPIAS SANDSTAD (tulee). Lähettävät luotsin kanssa hänet takaisin,\nherra konsuli.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Ei, ei; hän kirjoitti minulle; (näyttää kirjettä) hän\nsanoo, että hän aikoo piiloutua lastin joukkoon, kunnes he joutuvat\navomerelle.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en näe häntä enää koskaan!\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Oh, joutavia; vahva, hyvä laiva, juuri\nkorjattu ---\n\nKAUPPIAS VIGELAND (joka on myöskin tullut saliin). -- Teidän omassa\ntelakassanne, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en näe häntä koskaan, niin, niin! Minä olen\nkadottanut hänet, Lona, ja -- nyt sen huomaan -- minä en ole häntä\nkoskaan omistanutkaan. (Kuuntelee.) Mitä tuo on?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Soittoa. Nyt tulee lippukulkue.\n\nKONSULI BERNICK. Minä en voi, minä en tahdo vastaanottaa ketään!\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mitä ajattelet? Se ei käy mitenkään päinsä.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Mahdotonta, herra konsuli; ajatelkaa, miten\nyrityksenne riippuu siitä.\n\nKONSULI BERNICK. Mitä se minuun nyt kuuluu! Kenen hyväksi minä nyt enää\nteen työtä?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja sitä sinä kysyt? Onhan sinulla me itsemme ja\nyhteiskunta.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Se oli oikea sana, se.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Ja ei kai konsuli unhota, että me --\n\n    (_Neiti Bernick_ tulee takimmaisesta ovesta vasemmalta.\n    Soitto kuuluu heikosti kaukaa kadulta.)\n\nNEITI BERNICK. Nyt tulee kulkue; mutta Betty ei ole kotona; minä en\nymmärrä, minne hän --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Verhot pois ikkunoista! Tulkaa minua auttamaan,\nherra Krap. Ja tekin, herra Sandstad. Synti ja häpeä, että perheen\njuuri pitää olla niin hajalla; aivan vasten ohjelmaa.\n\n    (Verhot vedetään ikkunain ja oven edestä. Ulkona nähdään\n    koko katu tulitettuna. Vastapäätä olevan talon seinällä\n    on suuri kuultoilmoitus, jossa on lauselma: »Eläköön Karsten\n    Bernick, yhteiskuntamme pylväs!»)\n\nKONSULI BERNICK (väistyy arkana takaisin). Pois nuo kaikki! Minä en\ntahdo tätä nähdä! Sammuttakaa, sammuttakaa!\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Kaikella kunnioituksella, oletko sinä täysissä\njärjissäsi?\n\nNEITI BERNICK. Mikä häntä vaivaa, Lona?\n\nNEITI HESSEL. Hst! (Puhuu hiljaa neiti Bernickin kanssa.)\n\nKONSULI BERNICK. Pois tuo ilkkuva kirjoitus, sanon minä! Ettekö näe,\nettä kaikki nuo liekit irvistelevät meille?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ei, nyt sanon minä suoraan --\n\nKONSULI BERNICK. Oh, mitä Te siitä ymmärrätte --! Mutta minä, minä!\nKaikki nuo tulet ovat kynttilöitä ruumishuoneessa.\n\nPROKURISTI KRAP. Hm --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ei, kuules nyt, -- sinä otatkin sen kovin\nraskaalta kannalta.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Poika tekee vaan huvimatkan Atlantin poikki ja\nsitten saatte hänet takaisin.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Ainoastaan luottamusta Kaikkivaltiaaseen, herra\nkonsuli.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Ja laivaan, Bernick; ei kai se ole tehty\nuppoamaan, tiedän mä.\n\nPROKURISTI KRAP. Hm --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Niin, jos se olisi tuollainen uiva ruumisarkku,\njoista kerrotaan siellä suuressa maailmassa --\n\nKONSULI BERNICK. Tunnen, että pääni tällä hetkellä harmaantuu.\n\n    (_Rouva Bernick_, suuri saali päässä, tulee sisälle\n    puutarhaovesta.)\n\nROUVA BERNICK. Karsten, Karsten, tiedätkö sinä?\n\nKONSULI BERNICK. Kyllä, minä sen tiedän --; mutta sinä, -- sinä, joka\net näe mitään, -- sinä, jolla ei ole äidin silmää häntä kohtaan --\n\nROUVA BERNICK. Oi, kuulehan nyt --\n\nKONSULI BERNICK. Miksi sinä et ole häntä vartioinut? Nyt minä olen\nkadottanut hänet. Anna hänet minulle takaisin, jos voit!\n\nROUVA BERNICK. Ja minä voin; hän on minulla.\n\nKONSULI BERNICK. Hän on sinulla!\n\nHERRAT. Ah!\n\nHILMAR TÖNNESEN. No, sen minä jo arvasin.\n\nNEITI BERNICK. Sinä olet saanut hänet takaisin, Karsten.\n\nNEITI HESSEL. Voitakin hänet nyt itsellesi.\n\nKONSULI BERNICK. Hän on sinulla! Onko totta, mitä puhut? Missä hän on?\n\nROUVA BERNICK. Sitä et saa tietää ennenkuin olet antanut hänelle\nanteeksi.\n\nKONSULI BERNICK. Oh, mitä, anteeksi --! Mutta kuinka sait tietää,\nettä --?\n\nROUVA BERNICK. Etkö luule äidin näkevän? Minä olin kuolontuskassa, että\nsinä saisit siitä vihiä. Pari sanaa, jotka häneltä pääsi eilen --; ja\nkun hänen huoneensa oli tyhjä, ja laukku ja vaatteet poissa --\n\nKONSULI BERNICK. Niin, niin; entä --?\n\nROUVA BERNICK. Minä juoksin; sain käsiini Aunen; menimme merelle hänen\npurjevenheellään; se amerikalainen laiva oli lähtemäisillään. Jumalan\nkiitos, me ennätimme kuitenkin vielä, -- nousimme laivaan, -- tutkimme\nruuman, löysimme hänet. -- Oi, Karsten, sinä et saa rangaista häntä.\n\nKONSULI BERNICK. Betty!\n\nROUVA BERNICK. Etkä Auneakaan!\n\nKONSULI BERNICK. Aunea? Mitä tietoja sinulla on hänestä? Onko »Indian\nGirl» nyt taas matkalla?\n\nROUVA BERNICK. Ei, sepä se juuri onkin --\n\nKONSULI BERNICK. Puhu, puhu!\n\nROUVA BERNICK. Aune oli yhtä kauhistunut kuin minäkin; etsiminen vei\naikaa; tuli jo pimeä, joten luotsi alkoi tehdä esteitä; ja niinpä\nuskalsi Aune -- sinun nimessäsi --\n\nKONSULI BERNICK. No?\n\nROUVA BERNICK. Pysäyttää laivan huomiseen.\n\nPROKURISTI KRAP. Hm --\n\nKONSULI BERNICK. Oi, mikä sanomaton onni!\n\nROUVA BERNICK. Sinä et ole vihainen?\n\nKONSULI BERNICK. Oi, mikä ylenpalttinen onni, Betty!\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. No, kyllä sinulla on herkkä omatunto.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Niin, heti, kun kysytään pientä taistelua\nluonnonvoimia vastaan, niin -- uh!\n\nPROKURISTI KRAP (taustalla ikkunan ääressä). Nyt tulee kulkue sisään\npuutarhaportista, herra konsuli.\n\nKONSULI BERNICK. Niin, nyt he saavat tulla.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Koko puutarha on kohta täynnä väkeä.\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Koko katu tulvillaan.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Koko kaupunki on liikkeellä, Bernick. Tämä on\ntosiaan innostuttava hetki.\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Ottakaamme se nöyrin mielin vastaan, herra Rummel.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Kaikki liput käsillä. Minkälainen kulkue! Tuolla\non juhlakomitea, kolleega Rörlund etunenässä.\n\nKONSULI BERNICK. Antaa heidän tulla, sanon minä.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mutta kuule; noin kiihtyneessä mielentilassa kuin\nolet --\n\nKONSULI BERNICK. Niin, mitä sitten?\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Minä en ole taipumaton puhumaan puolestasi.\n\nKONSULI BERNICK. Ei, kiitos; tänä iltana minä tahdon puhua itse.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Mutta tiedätkö sinä myöskin, mitä sinun pitää\nsanoa?\n\nKONSULI BERNICK. Kyllä, ole varma siitä, Rummel, -- nyt minä tiedän,\nmitä minun pitää sanoa.\n\n    (Soitto on sillävälin vaiennut. Puutarhaovi avataan. _Kolleega\n    Rörlund, juhlakomitea_ jälessään, astuu sisään, _parin\n    miespalvelijan_ seuraamana, jotka kantavat peitettyä koria.\n    Heidän perästään tulee _kaupunkilaisia_, kaikkiin kansanluokkiin\n    kuuluvia, niin paljon kuin saliin mahtuu. Lukematon joukko\n    lippuja ja viirejä liehuu ulkona puistossa ja kadulla.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Korkeasti kunnioitettava herra konsuli! Minä huomaan\nsiitä hämmästyksestä, joka kuvastuu kasvoillanne, että me tunkeudumme\ntäten odottamattomina vieraina Teidän luoksenne, Teidän onnelliseen\nperhepiiriinne, Teidän rauhallisen lietenne ääreen, jossa kunnialliset\nja toimeliaat ystävät ja kansalaiset Teitä juuri ympäröivät. Mutta\nmeitä on vaatinut sydämen pakko osoittamaan Teille kunnioitustamme.\nTämä ei ole ensi kertaa, jolloin sellaista tapahtuu, mutta kuitenkin on\nse ensimäinen kerta näin suuressa mittakaavassa. Me olemme monta kertaa\ntuoneet Teille kiitoksemme siitä vankasta moraalisesta pohjasta, jolle\nTe olette niin sanoakseni yhteiskuntamme rakentanut. Tällä kertaa\nkunnioitamme Teitä eritoten sinä selvänäköisenä, väsymättömänä,\nepäitsekkäänä, niin, itsensä uhraavana kansalaisena, joka on pannut\nalkuun yrityksen, mikä, kaikkien asiantuntijain mielipiteen mukaan, on\nantava valtavan sysäyksen tämän yhteiskuntamme ajalliseksi hyväksi ja\nmenestykseksi.\n\nÄÄNIÄ ULKOA KANSAN JOUKOSTA. Hyvä, hyvä!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Herra konsuli, Te olette pitkien vuosien kuluessa\nollut kaupungillemme loistavana esimerkkinä. Minä en puhu tässä Teidän\nmallikelpoisesta perhe-elämästänne, enkä myöskään Teidän nuhteettomasta\nmoraalisesta vaelluksestanne ylimalkaan. Tällaisten asiain paikka\nolkoon kätketty salakammio eikä juhlasali! Mutta minä puhun Teidän\nkunnallisesta toiminnastanne sellaisena kuin se on nähtävänä kaikkien\nmeidän silmiemme edessä. Hyvin varustettuja laivoja lähtee maailmaan\nTeidän telakoistanne ja liehuttaa lippuamme kaukaisimmillakin merillä.\nLukuisa ja onnellinen työväenjoukko katsoo Teidän puoleenne niinkuin\nisäänsä. Herättämällä uusia elinkeinonhaaroja eloon, Te olette\nperustanut satojen perheitten onnen. Lyhyesti sanoen -- Te olette tämän\nmeidän yhteiskuntamme peruspylväs sanan ylevimmässä merkityksessä.\n\nÄÄNIÄ. Kuulkaa, kuulkaa; hyvä!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ja juuri tuo epäitsekkyyden hohde, joka lepää\nkaikissa Teidän teoissanne, se juuri vaikuttaa niin hyväätekevästi\nerikoisesti näinä meidän aikoinamme. Te olette nyt aikeissa hankkia\nmeille -- niin, minua ei arveluta mainita tuota sanaa aivan\nproosallisesti ja suoraan -- rautatien.\n\nJOUKKO ÄÄNIÄ. Hyvä! Hyvä!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mutta tätä yritystä vastaan näyttää nousevan joukko\nvaikeuksia, varsinkin kierojen ja itsekkäiden syitten luomia.\n\nÄÄNIÄ. Kuunnelkaa; kuulkaa!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ei ole nimittäin pysynyt tuntemattomana, että eräät\noliot, jotka eivät kuulu meidän yhteiskuntaamme, ovat ehättäneet tämän\npaikkakunnan toimekkaiden porvarien edelle ja anastaneet omakseen\neräitä etuja, joiden oikeuden mukaan olisi pitänyt tulla meidän oman\nkaupunkimme hyväksi.\n\nÄÄNIÄ. Niin juuri! Kuulkaa!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Tämä valitettava tosiasia on luonnollisesti myöskin\ntullut Teidän tietoonne, herra konsuli. Mutta siitä huolimatta Te\njatkatte horjumatta yritystänne, tietäen hyvin, ettei valtion\nkansalaisella pidä olla ainoastaan oman kuntansa etu silmämääränä.\n\nERÄITÄ ÄÄNIÄ. Hm! Ei; ei! Kyllä; niin!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Siis ihmiselle valtion kansalaisena, -- miehelle\nsellaisena kuin miehen pitää olla, -- me tuomme tänä iltana\nkunnioitustamme. Olkoon Teidän yrityksenne totiseksi ja pysyväksi\nsiunaukseksi tälle yhteiskunnalle! Rautatiestä voi tosin tulla tie,\njonka hankittuamme saatamme itsemme alttiiksi ulkoapäin tunkeutuville\nturmiollisille vaikutuksille, mutta myöskin tie, joka meidät nopeasti\nniistä päästää. Ja emmehän edes nytkään voi varjella itseämme ulkoapäin\ntulevilta huonoilta aineksilta. Mutta että me olemme juuri nyt, tänä\njuhla-iltana, mikäli huhu kertoo, onnellisesti ja nopeammin kuin\nodotimmekaan, vapautuneet eräistä sellaisista aineksista --\n\nÄÄNIÄ. Hst! Hst!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. -- sitä pidän minä hyvänä enteenä koko yritykselle.\nSe, että kosketan tätä kohtaa _täällä_, osoittaa, että olemme nyt\ntalossa, jossa eetillinen vaatimus asetetaan korkeammalle perhesiteitä.\n\nÄÄNIÄ. Kuulkaa! Hyvä.\n\nKONSULI BERNICK (samaan aikaan). Sallikaa minun --\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Ainoastaan pari sanaa vielä, herra konsuli. Sitä,\nmitä Te olette tehnyt tämän kaupungin hyväksi, ette Te tosin ole\ntehnyt sillä sala-ajatuksella, että se tuottaisi Teille jotakin\nkouraantuntuvaa hyötyä. Mutta pientä osoitusta siitä, että kiitolliset\nkansalaiset Teitä muistavat, ette toki voi olla vastaan ottamatta, ette\nvarsinkaan tällä merkittävällä hetkellä, jolloin me, käytännöllisten\nmiesten vakuutusten mukaan, seisomme uuden ajan kynnyksellä.\n\nUSEITA ÄÄNIÄ. Hyvä! Hyvä! Kuulkaa!\n\n    (Kolleega Rörlund antaa merkin palvelijoille, jotka nyt tuovat\n    korin lähemmäksi. Eräät juhlakomitean jäsenet ottavat seuraavan\n    puheen aikana käsille ja näyttävät esineitä, joista tässä\n    puhutaan.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Niinpä on meillä, herra konsuli, kunnia tarjota\nTeille tämä hopeinen kahvikalusto. Suokaa sen kaunistaa pöytäänne\nsilloin, kun meillä vastaisuudessa, kuten niin usein ennen, on ilo\nkokoontua tähän vierasvaraiseen taloon. Ja Teitäkin, arvoisat herrat,\njotka olette niin auliisti avustaneet kaupunkimme ensimäistä miestä,\npyydämme ottamaan vastaan pienen muistolahjan. Tämä hopeinen pokaali on\nTeille, herra tukkukauppias Rummel. Te olette niin usein kaunopuheisin\nsanoin maljojen kilistessä taistelleet tämän yhteiskunnan kunnallisten\netujen puolesta. Ilmestyköön Teille monta sopivaa tilaisuutta kohottaa\nja tyhjentää tätä maljaa. -- Teille, herra kauppias Sandstad, annan\nminä tämän albumin, täynnä kansalaisten kuvia. Teidän tunnettu ja\ntunnustettu inhimillisyytenne on Teidät saattanut siihen miellyttävään\nasemaan, että Teillä on ystäviä yhteiskunnan kaikissa puolueissa. -- Ja\nTeille, herra kauppias Vigeland, on minulla tarjottavana, salakammionne\nkaunisteeksi, tämä kotipostilla liitupaperille painettuna ja\nkorukansiin sidottuna. Vuosien kypsyttävän vaikutuksen alaisena olette\nTe saavuttanut vakavan elämänkatsomuksen. Teidän toimintaanne päivän\naskareissa on kirkastanut ja aateloinut vuosikaudet ajatus korkeammasta\nja tuolla puolen olevasta. (Kääntyen kansanjoukon puoleen.) Ja nyt,\nystävät, kohottakaamme eläköön-huuto konsuli Bernickille ja hänen\ntaistelutovereilleen! Eläkööt yhteiskuntamme pylväät!\n\nKOKO KANSANJOUKKO. Eläköön konsuli Bernick! Eläköön, yhteiskunnan\npylväät! Eläköön, eläköön, eläköön!\n\nNEITI HESSEL. Onneksi, lanko!\n\nKONSULI BERNICK (alkaa vakavasti ja hitaasti). Kansalaiset, --\npuheenjohtajanne lausui tässä, että me seisomme tänä iltana uuden ajan\nkynnyksellä, -- ja minä toivon, että on niin käypä. Mutta että siten\nvoisi käydä, ottakaamme vastaan ja omaksemme totuus, -- totuus, joka\ntähän iltaan saakka on kaikkialla ja joka suhteessa ollut tässä\nyhteiskunnassa koditon.\n\n    (Hämmästystä läsnäolijain joukossa.)\n\nKONSULI BERNICK. Minun täytyy niinollen kieltäytyä ottamasta vastaan\nniitä kiitoslauseita, joita Te, herra kolleega, olette, tällaisissa\ntiloissa vallitsevan vanhan hyvän tavan mukaan, minulle niin runsaasti\njaellut. Minä en ansaitse niitä; sillä minä en ole tähän päivään asti\nollut mikään epäitsekäs mies. Jos en aina olekaan tavoitellut\nrahallista voittoa, niin olen nyt kuitenkin vakuutettu, että vallan,\nvaikutuksen, maineen himo on ollut useimpien minun tekojeni perussyynä.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (puoliääneen). Mitäs _tämä_ on?\n\nKONSULI BERNICK. Näin kansalaisteni edessä en minä siitä itseäni\nmillään tavoin moiti; sillä luulenpa vielä rohkenevani asettua\ntäkäläisten ansiokkaiden miesten joukossa ensimäisten riviin.\n\nUSEITA ÄÄNIÄ. Kyllä, kyllä, hyvä!\n\nKONSULI BERNICK. Mutta se, minkä minä luen itselleni viaksi, on, että\nminä olen niin usein ollut kyllin heikko poiketakseni syrjäpoluille,\nsiksi, että minä pelkäsin, koska sen seikan tunsin, yhteiskuntamme\ntaipumusta nähdä halpoja perussyitä kaiken takana, mitä mies täällä\nyrittäneekin. Ja nyt tulen kohtaan, joka koskee tätä.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (rauhattomana). Hm -- hm.\n\nKONSULI BERNICK. Täällä kulkee huhuja suurista maatilan-ostoista\nylämaassa. Ne tilat olen minä ostanut, kaikki tyyni, minä yksinäni.\n\nHILLITTYJÄ ÄÄNIÄ. Mitä se sanoi? Konsuliko? Konsuli Bernick?\n\nKONSULI BERNICK. Ne ovat toistaiseksi minun käsissäni. Luonnollisesti\nminä olen uskonut asian työtovereilleni, herroille Rummelille,\nVigelandille ja Sandstadille, ja me olemme sopineet, että --\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Se ei ole totta! Näyttäkää -- näyttäkää\ntoteen --!\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Me emme ole sopineet mistään!\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Ei, onko nyt mokomaa --\n\nKONSULI BERNICK. Aivan oikein; me emme ole vielä sopineet siitä, mitä\nminä aioin mainita. Mutta minä olen varma, että nämä herrat ovat yhtä\nmieltä kanssani, kun ilmaisen, että minä olen tänä iltana ajatellut\nitsekseni, että nämä maatilat tarjotaan yleiseen osakkeiden merkintään;\njokainen, ken tahtoo, saa ottaa siihen osaa.\n\nUSEITA ÄÄNIÄ. Huraa! Eläköön konsuli Bernick!\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL (hiljaa konsuli Bernickille). Sellainen katala\npetos --!\n\nKAUPPIAS SANDSTAD (samoin). Puijasit meitä --\n\nKAUPPIAS VIGELAND. Voi saatana soikoon, -- oh siunaa, mitä sanon?\n\nKANSANJOUKKO (ulkona). Huraa, huraa, huraa!\n\nKONSULI BERNICK. Hiljaisuutta, hyvät herrat. Minulla ei ole mitään\noikeutta saada tätä kunnioitusta; sillä se, mitä nyt olen päättänyt,\n_ei_ alun pitäen ollut minun aikomukseni. Minun aikomukseni oli pitää\nitse ne kaikki, ja minä olen yhä edelleenkin sitä mieltä, että näitä\ntaloja voidaan parhaiten käyttää yhteiskunnan hyödyksi, jos ne\nsäilytetään _yksissä_ käsissä. Mutta sopii valita. Jos sitä toivotaan,\nniin olen minä taipuisa hoitamaan niitä parhaan taitoni mukaan.\n\nÄÄNIÄ. Niin juuri! Toivotaan! Tahdotaan!\n\nKONSULI BERNICK. Mutta ensin täytyy kansalaisteni saada tuntea minut\npohjia myöten. Tarkastakoon sitten jokainen omaa itseään, ja olkoon\nsitten päätetty, että tästä illasta lähtien me alotamme uutta aikaa.\nVanha aika, sen ulkokiilto ja teeskentely, sen onttous ja valheellinen\nsiveys ja töittemme surkeat perussyyt, olkoot meille vasta ikäänkuin\nmuseona, joka on avattu jokaisen meidän opiksemme; ja tähän museoon me\nlahjoitamme, eikö niin, hyvät herrat? -- sekä kahvikaluston että\npokaalin ja albumin ynnä tuon liitupaperille painetun, korukansiin\nsidotun postillan.\n\nTUKKUKAUPPIAS RUMMEL. Se on tietty.\n\nKAUPPIAS VIGELAND (mutisee). Kun kerran olette muunkin vienyt, niin --\n\nKAUPPIAS SANDSTAD. Tehkää niin hyvin.\n\nKONSULI BERNICK. Ja nyt päätili yhteiskunnan kanssa. Tässä mainittiin,\nettä me olimme tänä iltana päässeet eräistä huonoista aineksista. Minä\nvoin siihen lisätä seikan, jota ei tiedetä: se mies, jota tuo vihjaus\nkoski, ei matkustanut täältä yksin; häntä seurasi, ruvetakseen hänen\nvaimokseen --\n\nNEITI HESSEL (kovalla äänellä). Dina Dorf!\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Mitä!\n\nROUVA BERNICK. Mitä sanoit!\n\n    (Suurta hämmästystä läsnäolijain joukossa.)\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Paennut? Karannut -- _hänen_ kanssaan! Mahdotonta!\n\nKONSULI BERNICK. Ruvetakseen hänen vaimokseen, herra kolleega. Ja minä\nlisään vielä jotakin. (Hiljaa.) Betty, rohkaise luontosi ja kestä mitä\nnyt saat kuulla. (Ääneen.) Minä sanon: hattu päästä sen miehen edessä!\nSillä hän on ylevästi ottanut toisen miehen rikoksen omaksi syykseen.\nKanasalaiset, minä tahdon vapautua valheesta; se on ollut vähällä\nmyrkyttää jok'ainoan solun olennossani. Teidän täytyy saada tietää\nkaikki. _Minä_ se olin viisitoista vuotta sitten se syyllinen.\n\nROUVA BERNICK. (hiljaa ja vavahtaen). Karsten!\n\nNEITI BERNICK (samoin). Oi, Juhani --!\n\nNEITI HESSEL. Nyt voitit vihdoin itsesi!\n\n    (Mykkää hämmästystä läsnäolijain joukossa.)\n\nKONSULI BERNICK. Niin, kansalaiset, minä olin silloin syyllinen, ja hän\nlähti maasta pois. Niitä ilkeitä ja valheellisia huhuja, joita sitten\njälkeenpäin levitettiin, ei mikään maallinen mahti nykyään enää voi\ntodistaa vääriksi. Mutta siinä suhteessa ei ainakaan _minulla_ ole\nvalittamista. Viisitoista vuotta sitten nousin minä ylös siivilleni\nniiden huhujen avulla; onko minun nyt suistuttava alas niiden vuoksi,\nsen saa jokainen itse harkita.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Kuin salama kirkkaalta taivaalta! Kaupungin\nensimäinen mies --! (Hiljaisella äänellä _rouva Bernickille.)_ Voi,\nmiten minä surkuttelen Teitä, rouva.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Semmoinen tunnustus! No, nyt minä sanon --\n\nKONSULI BERNICK. Mutta ei ratkaisua tänä iltana. Pyydän jokaista\nmenemään kotiinsa, -- kokoamaan ajatuksiaan, -- tutkimaan itseänsä. Kun\nmielet ovat rauhoittuneet, on ilmenevä, olenko minä hukannut vai\nvoittanut sillä, että puhuin. Jääkää hyvästi. Minulla on vielä paljon,\npaljon katumista; mutta se koskee ainoastaan minun omaatuntoani. Hyvää\nyötä! Pois kaikki juhlakomeus. Me tiedämme kaikki, ettei sellainen ole\ntässä paikallaan.\n\nKOLLEEGA RÖRLUND. Tosiaan ei. (Hiljaa _rouva Bernickille_.) Karkasi!\nHän oli siis kuitenkin minulle täydellisesti arvoton. (Puoliääneen\njuhlakomitean jäsenille.) Niin, hyvät herrat, tämän jälkeen taitaa olla\nparasta, että poistumme kaikessa hiljaisuudessa.\n\nHILMAR TÖNNESEN. Kuinka ihminen tällaisen jälkeen voi pitää korkealla\naatteen lippua, sitä en --. Uh!\n\n    (Tieto asiasta on sillävälin siirtynyt kuiskeena suusta suuhun.\n    Kaikki lippukulkueeseen kuuluvat poistuvat puutarhan kautta.\n    _Rummel, Sandstad ja Vigeland_ lähtevät salista kiivaassa,\n    joskin matalaäänisessä sanasodassa. _Hilmar Tönnesen_ hiipii\n    ulos oikealle. Äänettömyyden vallitessa jäävät saliin _konsuli\n    Bernick, rouva Bernick, neiti Bernick, neiti Hessel ja\n    prokuristi Krap_.)\n\nKONSULI BERNICK. Betty, voitko antaa minulle anteeksi?\n\nROUVA BERNICK (katsoo hymyillen häneen). Tiedätkö, Karsten, nyt annoit\nsinä minulle iloisimman tulevaisuuden näyn kuin koskaan ennen.\n\nKONSULI BERNICK. Kuinka --?\n\nROUVA BERNICK. Monta vuotta minä luulin, että olin kerran sinut\nomistanut ja sitten kadottanut. Nyt minä tiedän, etten ole omistanut\nsinua koskaan; mutta minä olen sinut voittava.\n\nKONSULI BERNICK (sulkee vaimonsa syliinsä). Oi Betty, sinä _olet_ minut\nvoittanut! Lonan avulla minä olen vasta oppinut oikein tuntemaan sinua.\nMutta anna nyt Olavin tulla.\n\nROUVA BERNICK. Niin, nyt sinä hänet saat. -- Herra Krap --!\n\n    (Rouva Bernick puhelee prokuristi Krapin kanssa hiljaa\n    näyttämön perällä. Prokuristi Krap menee puutarhaovesta\n    ulos. Seuraavan keskustelun kuluessa sammutetaan\n    vähitellen kaikki kuultokirjoitukset ja kynttilät\n    taloissa kadun varrella.)\n\nKONSULI BERNICK (matalalla äänellä). Kiitos, Lona, sinä pelastit\nparhaan minussa -- ja minulle.\n\nNEITI HESSEL. Mitä muuta sitten tahdoin?\n\nKONSULI BERNICK. Niin, tahdoitko sitä, -- vai etkö tahtonut? Minä en\nsaa selvää sinusta.\n\nNEITI HESSEL. Hm --\n\nKONSULI BERNICK. Ei siis vihaa? Ei kostoa? Miksi sinä siis tulit tänne?\n\nNEITI HESSEL. »Vanha rakkaus ei ruostu.»\n\nKONSULI BERNICK. Lona!\n\nNEITI HESSEL. Kun Juhani kertoi minulle tuosta valheesta, silloin\nvannoin kautta sieluni: nuoruuteni sankari olkoon vapaa ja puhdas.\n\nKONSULI BERNICK. Voi, miten huonosti minä kurja olento olen sen sinulta\nansainnut!\n\nNEITI HESSEL. Jos me naiset vaan ansioita vaatisimme, Karsten, --\n\n    (_Telakkamestari Aune_ tulee _Olavin_ kanssa puutarhasta.)\n\nKONSULI BERNICK (mennen häntä vastaan). Olavi!\n\nOLAVI. Isä, minä lupaan, että minä en koskaan enää --\n\nKONSULI BERNICK. -- pakene?\n\nOLAVI. Niin, minä lupaan, lupaan, isä.\n\nKONSULI BERNICK. Ja minä lupaan sinulle, ettet sinä koskaan saa siihen\nsyytä. Tästä lähtien on sinun suotu varttua mieheksi ei _minun_\nelämäntyöni perijänä, vaan ihmisenä, jota itseään oma elämäntyö\nodottaa.\n\nOLAVI. Ja saanko minä myös tulla, miksi tahdon?\n\nKONSULI BERNICK. Saat varmasti.\n\nOLAVI. Kiitos. Silloin minusta ei tule yhteiskunnan pylvästä.\n\nKONSULI BERNICK. Vai _niin_? Miksi ei?\n\nOLAVI. Ei, sillä minun mielestäni se on niin ikävää.\n\nKONSULI BERNICK. Sinusta on tuleva oma itsesi, Olavi; sitten saa muu\nkäydä miten voi. -- Ja Te, Aune --\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Minä tiedän jo sen, herra konsuli; minut\neroitetaan toimestani.\n\nKONSULI BERNICK. Me pysymme yhdessä, Aune; ja antakaa minulle\nanteeksi --\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Kuinka? Laiva ei tänä iltana lähde.\n\nKONSULI BERNICK. Se ei lähde huomennakaan. Minä annoin Teille liian\nlyhyen määrä-ajan. Se täytyy tarkastaa perinpohjaisemmin.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Se tehdään, herra konsuli -- ja niillä uusilla\nkoneilla.\n\nKONSULI BERNICK. Se on oikein, Aune. Mutta perinpohjin ja rehellisesti.\nTäällä meillä on niin paljon, joka vaatii perinpohjaista ja rehellistä\nkorjausta. Hyvää yötä nyt, Aune.\n\nTELAKKAMESTARI AUNE. Hyvää yötä, herra konsuli; -- ja monet, monet\nkiitokset! (Poistuu ulos oikealle.)\n\nROUVA BERNICK. Nyt he kaikki ovat menneet.\n\nKONSULI BERNICK. Ja me olemme yksin. Minun nimeni ei loista\ntulikirjaimin enää; kaikki kynttilät on sammutettu ikkunoista.\n\nNEITI HESSEL. Tahtoisitko, että ne jälleen sytytettäisiin?\n\nKONSULI BERNICK. En mistään hinnasta maailmassa. Missä minä olenkaan\nharhannut! Te kauhistutte, kun saatte sen tietää. Nyt tuntuu kuin\nolisin selvinnyt tajuihini myrkytyksestä. Mutta minä tunnen sen, --\nminä _voin_ tulla vielä nuoreksi ja terveeksi uudestaan. Oi, tulkaa\nluokseni, -- lujemmin ympärilleni. Tule, Betty, tule Olavi, poikani! Ja\nsinä, Martta; -- on aivan kuin en olisi sinua nähnyt moneen vuoteen.\n\nNEITI HESSEL. Et, sen minä uskon. Teidän yhteiskuntanne on\nvanhainpoikain yhteiskunta; Te ette näe naista.\n\nKONSULI BERNICK. Totta, totta; ja juuri siksi, -- niin, se on päätetty,\nLona, -- sinä et matkusta Betyn ja minun luotani pois.\n\nROUVA BERNICK. Niin, Lona, sitä sinä et saa tehdä!\n\nNEITI HESSEL. En toki. Kuinka voisin antaa anteeksi itselleni, jos\nlähtisin Teidän, nuoren parin luota, joka juuri perustaa kotiaan? Enkö\nminä ole kasvattiäiti? Minä ja sinä, Martta, me vanhat tädit --. Mitä\nkatselet?\n\nNEITI BERNICK. Kuinka taivas selkenee. Mikä kirkkaus merellä!\n»Palmupuulla» on onni matkallaan.\n\nNEITI HESSEL. Ja onni matkassaan.\n\nKONSULI BERNICK. Ja me -- meillä on pitkä ja vakava työpäivä edessä;\nvarsinkin minulla. Mutta tulkoon se vaan; liittykää lujasti\nympärilleni, te uskolliset, totuutta rakastavat naiset. Senkin olen\nnäinä päivinä oppinut: Te naiset, te olette yhteiskunnan tukipylväät.\n\nNEITI HESSEL. Silloinpa olet oppinut huonon viisauden, lanko. (Laskee\npainavasti kätensä hänen olalleen.) Ei, tiedätkös; totuuden ja vapauden\nhenki, -- ne ovat yhteiskunnan pylväät.\n\n\n\n"]