[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ftXfpM0Mrosj6C_BzheZF8xd8Uc1ui2gaJ4557yNy3Q4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},66,"Orjan oppi","Järnefelt, Arvid",1861,1931,"66-jarnefelt-arvid-orjan-oppi","66__Järnefelt_Arvid__Orjan_oppi","Näytelmä viidessä näytöksessä","romaani",[],[],"fi",1902,null,12099,74816,false,14208,[23],"Finnish drama",[25,26,27],"Historical Novels","History - Ancient","Plays/Films/Dramas","\"Orjan oppi\" by Arvid Järnefelt is a historical drama play composed in the early 20th century. The play unfolds during the tumultuous period of the Roman Empire, specifically around the events surrounding the Jewish War and the figure of Titus Flavius, who is portrayed as both a character and the historical destroyer of Jerusalem. The narrative centers around themes of power, ambition, and the turbulence between cultures represented by Roman and Jewish characters, including prominent figures like Berenice, a Jewish princess.  The opening of the play establishes a Roman military camp in Judea, where centurions discuss recent news from Rome, including the murky lineage and future of the potential emperor, Titus. As the centurions celebrate, Titus makes a dramatic entrance, buoyed by confidence after a mysterious oracle predicts his rise to power. Tensions arise as Berenice, the Jewish princess, enters the scene. The dialogue reveals the complex interplay between fate, ambition, and the notion of leadership, setting the stage for inevitable conflicts that will emerge as characters vie for power amidst the shifting allegiances in both Rome and Judea. This compelling setup hints at the exploration of grand themes about legacy, identity, and power dynamics, crucial for readers interested in historical narratives steeped in political intrigue. (This is an automatically generated summary.)",[],269,"Viisinäytöksinen historiallinen näytelmä sijoittuu antiikin Roomaan ja Juudeaan vuosina 68–81. Teos kuvaa Jerusalemin hävitystä, Rooman sisäisiä valtataisteluita sekä keisari Vespasianuksen ja hänen poikiensa Tiituksen ja Domitianuksen vaiheita.","Arvid Järnefeltin 'Orjan oppi' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 66.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ORJAN OPPI\n\nNäytelmä viidessä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nArvid Järnefelt\n\n\nOtava, Helsinki, 1902.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nTIITUS FLAVIUS, Jerusalemin hävittäjä.\nVESPASIANUS, hänen isänsä.\nDOMITIANUS, hänen veljensä.\nDOMITIA.\nBERENICE, juutalainen ruhtinatar.\nLYSIMAAKOS, orja, lääkäri.\nCASSIUKSEN VELJEKSET.\nAULUS CAECINA.\nKVEESTORI.\nFlLOSOOFI.\nRUNOILIJA.\nCALLIAS, henkilääkäri.\nSENTTUURIOITA, SENAATTOREJA, PATRIISEJA, RITAREJA, YLEISÖÄ, KANSAA,\nORJIA, SOITTAJIA.\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS: Judean maalla. TOINEN JA VIIDES NÄYTÖS:\nKeisarillisessa yksityisasunnossa ulkopuolella Roomaa. KOLMAS JA NELJÄS\nNÄYTÖS: Koomassa. (Vv. 68-81 j.Kr.)\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS\n\n\n    Roomalaisten leiri Judean maalla. Vasemmalla näkyy telttoja,\n    oikealla alkaa vanha puutarha. [Kaikki \"oikeaan\" ja \"vasempaan\"\n    osotukset ovat määrätyt katsojasta päin...]\n\n    Joukko senttuurioita (upseereja) istuu juoden ja arpanappulaa\n    heitellen kentällä. Juutalaiset tytöt kantavat edestakaisin kukkia\n    ja juomia koreissa. Auringonlaskun aika.\n\n1:NEN SENTTUURIO: (tulee perältä) Leiripäällikkömme on saanut suuria\nuutisia Roomasta.\n\nMUUT SENTTUURIOT: Anna kuulla!\n\n1:NEN SENTTUURIO: Galba on Roomassa murhattu.\n\nMUUT SENTTUURIOT: Oo, mitä sanot? Kuinka? Kuka? (nousevat).\n\n1:NEN SENTTUURIO: Rooman pretoriaanit ovat huutaneet Othon Caesariksi.\nGalba murhattiin torin laitaan.\n\n    (Juutalaiset kulkukauppiaat kokoontuvat senttuurion ympärille\n    kuulemaan).\n\n2:NEN SENTTUURIO: Otho on huono keisariksi. Ei hänen naamastansa voi\npäättää onko hän mies vai nainen. Ja hän kävelee epäillyttävästi.\n\nMUUT SENTTUURIOT: (nauravat).\n\n1:NEN SENTTUURIO: Hiljaa, hiljaa. Vespasianus ilmoittaa, että huomenna\notetaan legiooniltamme uskollisuudenvala Otholle.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Uuu, -- ai, ai, -- mutta ennen kuin minä\nmajesteettirikoksesta haastetaan, on Roomassa jo kolmas keisari.\nVitellius ehkä!\n\n    (Naurua).\n\n1:NEN SENTTUURIO: Kuulkaa vielä toinen uutinen.\n\nMUUT: No?\n\n1:NEN SENTTUURIO: Tiitus on jättänyt sikseen Rooman matkan ja palannut\nKorintista tänne Judean leiriin.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Sen arvaakin. Rooman matkan tarkoitus oli päästä ukko\nGalban suosioon ja ottopojaksi ja sitä tietä Rooman keisariksi.\n\n1:NEN SENTTUURIO: Hiljaa, hiljaa, täällä on syrjäisiä! -- Ja kolmas\nuutinen --.\n\nMUUT SENTTUURIOT: Anna tulla!\n\n1:NEN SENTTUURIO: Tiituksen palaus merkitsee niinpaljon kuin että\nmeidän legioonamme nousevat jalkeille, ja jo huomenna alkavat marssinsa\nJerusalemia kohden.\n\n    (Juutalaiset kulkukauppiaat ja tytöt päästävät hätähuudon ja\n    juoksevat eri haaroille pois).\n\nSENTTUURIOT: (nauravat). Tavaransa he meille sentään jättivät. (Ottavat\nviinileilejä ja laakerin oksia koreista ja asettuvat jatkamaan\njuominkeja seppelöiden toisiansa.)\n\n2:NEN SENTTUURIO: Pelkkiä hyviä uutisia! Terve vanha Vespasianus,\nleiripäällikkömme! Nuku rauhassa teltassasi, mutta anna poikiesi\nhuvitella! Ja terve Otho, uusi imperaattorimme! Terve!\n\n3:S SENTTUURIO: Vai sinne ne Tiituksen toiveet menivät! Sen taisi\narvatakin.\n\n1:NEN SENTTUURIO: Älä sano. Tiitus on palannut tänne varmempana kuin\nkoskaan.\n\n2:NEN SENTTUURIO: No? Onko hänellä nyt toivo päästä Othon ottopojaksi.\n\n1:NEN SENTTUURIO: En tiedä. Varmana hän vaan on palannut. Hän on kuin\nhullu onnestansa. Ennen se oli vaan epävarmaa hapuilemista, -- sanoo\nhän: -- nyt uskon itsekin.\n\n2:NEN SENTTUURIO: En minä vaan usko. Minäkin tunnen Rooman.\n\n3:S SENTTUURIO: Ei Tiitus roomalaisille kelpaa! Ovatko hänen kasvonsa\nroomalaisen kasvoja! Eivätkö ne ole pikemmin gallialaisen nousukkaan,\njolta puuttuu vaan kierretty viiksiparta!\n\n4:S SENTTUURIO: Älkää sanoko, onhan Tiitus kasvatettu Neeron hovissa.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Käytös olisi meidän Tiituksella mainio. Mutta suku --\nsuku ei kelpaa minnekään! (kuiskaten) Luvalla sanoen: meidän kunnon\nleiripäällikkömme, vanha Vespasianus, on peräisin jotain gallialaista\norjasukua.\n\n3:S SENTTUURIO: Sanotaan, että Vespasianus ennenkuin pääsi armoihin,\noli tavallinen koronkiskuri ja aasinkauppias. Ei semmoiset suvut kelpaa\nRooman pretoriaaneille.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Ei. Niille pitää olla hienompaa lajia.\n\n4:S SENTTUURIO: Ja oikein nuoria ja irstaita, että Rooma saisi mielin\nmäärin huvitella.\n\n1:NEN SENTTUURIO: Semmoisenpa maineen Tiituskin koetti jättää Roomaan\nitsestänsä. Roomassa sanottiin, ettei hänen elämällensä itse Neerokaan\nvedä vertoja.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Aih, aih, niillä sitä pitää olla laskuja!\n\n5:S SENTTUURIO: Tuolla hän tulee.\n\nMUUT SENTTUURIOT: (hyppäävät ylös, menevät perälle, katsovat\nvasemmalle).\n\n5:S SENTTUURIO: Katsokaa kuinka hänen kasvonsa palavat!\n\n2:NEN SENTTUURIO: Ja kuinka hänen silmänsä loistavat ja liekehtivät!\n\n1:NEN SENTTUURIO: Nyt, veikot tulee hauska yö!\n\nKAIKKI SENTTUURIOT: Terve, Tiitus Vespasianus!\n\nTIITUS: (näyttäytyy perällä). Terve ystävät, terve toverit! Tässä minä\nolen! -- Ah, ystäväni, minun aijottu otto-isäni pistettiin kuoliaaksi,\nennenkuin hän ehti ottopoikaansa nähdäkään. Tässä tulen minä orpona\njälleen teidän joukkoonne. Ha-ha-ha.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Meille kuitenkin kerrottiin, että sinulla nyt on\nvarmemmat takeet kuin lähtiessäsi.\n\nTIITUS: Totta on teille kerrottu. Epävarmana ja epäillen minä läksin,\nmutta palaan täynnä varmuutta ja toivoa.\n\n1:NEN SENTTUURIO: Istu tänne keskellemme. Katso, me kestitsemme sinua\njalommilla juomilla kuin koskaan ennen. Istu tänne ja kerro meille.\nOnneksesi Tiitus!\n\n    (Senttuuriot juovat).\n\nTIITUS: Minä tiedän, te odotatte perusteita, todennäköisyyksiä ja\nsitovia johtopäätöksiä. Ei mitään minulla ole niistä kaikista. Olen\npaljaampi kuin milloinkaan. Mutta varmuus asuu rinnassani. -- Minä tulen\nKyprosta. Kuuluisassa Paafon temppelissä uhrasin kalliit uhrit\njumalille. Mutta kun minä seisoin alttarin ääressä ja savu nousi tyyntä\ntaivasta kohden, katsoi ylipappi Sostratos sen mustia kierteitä ja\npuhui minulle ja ennusti minulle tulevaisuuteni juoksun. \"Sinusta tulee\nsuuri hallitsija, sanoi hän; -- sinä olet täyttävä maailman hyvillä\ntöillä; ei ole niin rakastettua ollut kuin sinä olet oleva, sillä jotka\nsinun jumalaiset kasvosi nähdä saavat, rupeavat vapaehtoisesti sinun\norjiksesi, ja maat, joihin sinun jalkasi koskee, antautuvat itsestänsä\nsinun alamaisiksesi. Itä ja Länsi ovat sinut herraksensa ylistävät ja\nRooma on sinun nimeäsi jumaloiva.\" -- Niin hän sanoi. Ja tiedättekö,\ntunsin koko olentoni ihanasti vavahtavan. Sydämmeni paisui, rintani\nkohosi ja siitä hetkestä minä olen niin varma, niin varma, niin varma --\n\n2:NEN SENTTUURIO: Terve, tuleva caesar!\n\nTIITUS: Tiedänhän minä. että te kaikki uskotte. Ja koko Rooman lemmikki\nminä olen. Siinä on minun pohjani ja perustukseni.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Terve, Tiitus! Älä unohda minua täällä kaukaisessa\nAasiassa, kun tulet Rooman herraksi.\n\n3:S, 4:S, 5:S SENTTUURIO: Älä myös meitä!\n\nTIITUS: (juo) Minäkö unohtaisin! Minä rakastan koko maalimata. Minä\nvien teidät mukanani Roomaan. Sinusta teen konsulin, sinusta prefektin\n-- ha-ha --. Tietäkää, kun minä kerran olen caesar, silloin aijon olla\nniin hyvä kaikille, koko maailmalle, ettei semmoista hallitsijaa vielä\nole Roomalla ollut.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Tuolla Jerusalemissa kertovat olleen semmoisen\nkuninkaan, joka olisi vaan hyvää tahtonut tehdä alamaisillensa. Mutta\nne riiviöt sen tappoivat.\n\n3:S SENTTUURIO: Ja sen alamaiset ajettiin Jerusalemista ja Roomaankin\nniitä tuli ja julma Neero niitä ristiinnaulitsi ja poltteli.\n\nTIITUS: Minä tiedän sen juutalaisen kuninkaan, josta te puhutte.\nHänellä ei ollut mitään valtaa. Sanovat hänen olleen köyhän nikkarin\npojan. Mutta minä tulen maailman herraksi ja koko maailman minä täytän\nhyvillä töillä. (Juo.)\n\n2:NEN SENTTUURIO: Juuri niin kuin ennustuksessa sanottiin!\n\nTIITUS: Uh, olen niin hurjalla päällä. Nyt juomme koko yön. Tämä on\nminun yöni. Ah, kuinka se tuoksuaa! Ja katsokaa kuinka keltaisena ja\nsuurena nousee täysikuu minun kunniakseni. Minä juon, nyt minä juon!\n\n4:S SENTTUURIO: Mennäänpäs telttoihimme: täällä leirissä on alkanut\nkummitella sittenkuin sinä läksit.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Niin, kuuleppas nyt vuorostasi meidän uutisiamme.\nTänne on ilmestynyt kuninkaan tytär --\n\n4:S SENTTUURIO: -- Juutalainen kuninkaantytär Jerusalemista --\n\n2:NEN SENTTUURIO: Ja kuutamoisina öinä se kulkee täällä puutarhassa,\nkauniimpana kuin Kleopatra tai Veenus itse.\n\n3:S SENTTUURIO: Se tulee joskus tänne telttoihin asti kävellen\nmiettiväisnä, kumma kiilto silmissänsä, -- eikä kukaan uskalla häntä\npuhutella. -- Kyllä se velho pian taas näyttäytyy.\n\n1:NEN SENTTUURIO: Olkaa vaiti minä kerron. Judean kuninkaan, Herodes\nAgrippaan sisar, Berenice, on tullut leiriimme.\n\nTIITUS: Hänen kauneudestaan olen paljon kuullut puhuttavan, vaikken\nitse ole häntä nähnyt.\n\n1:NEN SENTTUURIO: Kapinalliset Jerusalemissa sytyttivät tuleen heidän\nasuntonsa. Hän pakeni tänne meidän turviimme, rukoillen\nVespasianukselta, että me asettaisimme heidät jälleen kuninkuuteen.\nSinua, Tiitus, hän kuuluu odottavan.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Olisitpa nähnyt mitä lahjoja se toi Vespasianukselle!\nMehelle meni ukon suu ja silmät kiilsivät.\n\nTIITUS: Ha-ha-ha -- Sen arvaan.\n\n3:S SENTTUURIO: Se on rikkaampi kuin kymmenen Krassusta yhteensä,\nHelmiä, timantteja, diadeemia -- miljoonain arvosta.\n\n1:NEN SENTTUURIO: On kuulenma ollut kuningattarena Chalcisissa ja\nCilisiassa. Kaikki itämaiset hovit hän tuntee ja kauneudellansa\nhallitsee.\n\n3:S SENTTUURIO: Mutta kovin häntä painaa valtansa menetys.\n\n4:S SENTTUURIO: Varmaan hän sitä surren vaeltelee kuutamossa.\n\n    (Tarkastelee oikealle päin).\n\nTIITUS: (puoli humalassa): Mutta Rooman pojista ei vaan yksikään\nuskalla häneen käydä?\n\n2:NEN SENTTUURIO: On koetettu. Mutta ei auta parhaat laulut, ei sitrat,\nei vaikka Apollo itse astuisi maahan! hän ei löydä meidän joukostamme\nmieleistänsä.\n\nTIITUS: Ah, kyllä minä otan hänet.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Ehkä niin, jos hän tietää mitä sinulle on ennustettu.\n\nTIITUS: Minä otan hänet hänen tietämättä kuka olen.\n\n2:NEN SENTTUURIO: Sinun äänesi kuultuaan hän liitää sinua vastaan\nniinkuin perhonen soihtuun.\n\nTIITUS: Hyvin sanottu.\n\n4:S SENTTUURIO: Hiljaa, hiljaa! Tuolla hän on!\n\n5:S SENTTUURIO: Huh, en minä kärsi nähdä velhoja. Telttaan minä menen.\n\n3:S ja 4:S SENTTUURIO: Niin minäkin.\n\n    (3:s, 4;s ja 5:s sentt. menevät).\n\nTIITUS: Minä otan hänet!\n\n1:NEN SENTTUURIO: Tiitus, leiripäällikkömme on meitä ankarasti\nkieltänyt häntä häiritsemästä.\n\nTIITUS: Menkää te! Vannon, että saan hänet antautumaan vapaehtoisesti.\nLuuletteko, että tuo on ensimäinen barbaarikuningatar, jonka minä\nvalloitan!\n\n2:NEN SENTTUURIO: (mennessään) Tiitus, ota pois päähineesi, että\nnäkyvät sinun jumalaiset kutrisi. Tuossa hän jo tulee.\n\nTIITUS: Sinä olet oikeassa.\n\n1 JA 2 SENTTUURIO: (menevät otettuaan viinileilit mukaansa).\n\nTIITUS: (katselee oikealle) Mainettasi kauniimpi olet sinä, Berenice.\nMutta et sinä rakkauden asioissa ole ensikertalainen; hyvin, hyvin\ntunnen maineesi siinäkin, ha-ha-ha!\n\nBERENICE (tulee oikealta, katsoo ympärilleen, huomattuaan tulleensa\nleiriin asti kääntyy takaisin, näkee Tiituksen; itseksensä:) Tuo täytyy\nolla Tiitus Vespasianus.\n\nTIITUS: Kuka olet, kaunis juutalainen?\n\nBERENICE: Kuka sinä olet -- roomalainen?\n\nTIITUS: Katso!\n\nBERENICE: Senttuurio? Jokseenkin kaunis mies, -- mutta väistyhän nyt\nsentään tieltäni. Minulle on täällä rauha luvattu.\n\nTIITUS: Sinä olet Berenice, Herodes Agrippaan sisar.\n\nBERENICE: Ja sinä?\n\nTIITUS: Minä tahdoin sinulle ilmoittaa, että se, jota olet odottanut,\non palannut leiriimme.\n\nBERENICE: Olen kuullut Tiitus Vespasianuksen tulleen leiriin. Mutta\nettä minä olisin häntä odottanut, sitä en tiedä.\n\nTIITUS: Sanotaan sinun tarvitsevan apua.\n\nBERENICE: (huokaa). Ah, niin! Minä olen kansani karkoittama. Apua olen\ntullut hakemaan. -- Mutta luuletko Tiituksen siinä mitään merkitsevän.\n\nTIITUS: Tiituksesta täällä kaikki riippuu.\n\nBERENICE: (muka kummastuneena) Sinä olet ensimäinen, joka niin sanot.\nMinulle on kerrottu, että hän kulkee pilventakaisissa haaveissansa eikä\nhuoli mitään legioonain asioista,\n\nTIITUS: Kuka niin on kertonut?\n\nBERENICE: Oletko sinä täkäläinen, kun et sitä ole kuullut sanottavan?\nHän kuuluu yhteyttä pitävän vaan Rooman ylimysten ja pretoriaanein\nkanssa, toivoen näiden valitsevan hänet Caesariksi. Sitä täällä kaikki\nnauraa.\n\nTIITUS: Nauraa? Täällä? Täällä leirissä?\n\nBERENICE: Täällä leirissä. -- Ja samoin Roomassa.\n\nTIITUS: Puhut kovin ylimalkaisesti. Tuntenetko Roomaa?\n\nBERENICE: Mucianus --\n\nTIITUS: (säpsähtää) Mucianus? Mitä hänestä?\n\nBERENICE: Mucianus palasi äsken Roomasta. Onko hän sinulle tunnettu?\n\nTIITUS: (välttäen) On -- vähän --\n\nBERENICE: Sitten tiedät, että Roomassa on Mucianus kaikki kaikessa; hän\ntuntee hyvin kaikki Rooman ylimysperheet ja tuntee hyvin myöskin\nTiituksen, -- ja hänkin nauroi Tiitusta.\n\nTIITUS: Mucianus, nauroi!\n\nBERENICE: Sanoi kovin herkkäuskoiseksi. Ja täällä leirissä senttuurio\nValerius --\n\nTIITUS: (itsekseen) Jumalat!\n\nBERENICE: Niin, Valerius ja hänen ystävänsä minun kuullen nauroivat,\nettä semmoinen kuin Tiitus luulee olevansa keisarinalku.\n\nTIITUS: (itsekseen) Jumalat! Jumalat!\n\nBERENICE: Mikä sinun on? Onko Tiitus sinun ystäväsi?\n\nTIITUS: (äärimmäisessä pettymyksen katkeruudessa). Äh, kuinka minä olen\nlyöty! Pohja horjuu jalkojeni alla. Mihin minä tartun, taivaaseenko vai\nmaahan! Ääh!\n\nBERENICE: (teeskennellen) Kuka sinä olet? Mitä olen puhunut sinulle!\nAh! Sinä -- sinä olet Tiitus Vespasianus! Ha-ha. -- Tämähän oli hauskaa!\n\nTIITUS: (punnitsee asemansa Bereniceen nähden; itsekseen): Kaikki\nheidät, Valeriuksen, Mucianuksen, ja koko Rooman käsitykset minä johdan\nminne tahdon. Mutta sinä et ole koskaan unohtava tätä tapausta ja minun\nnaurettavaa pettymystäni. Ja kun minä tulen Caesariksi, olet sinä\nosottava minuun ja sanova rakastajillesi: minä tunnen Tiituksen, ja\nsinun kertomuksesi on oleva heille avain minun olentooni. Minun täytyy\ntehdä niin, ettei sitä avainta olisi. (Vetää tikarinsa puoleksi\nesille). Joko minä tapan sinut, taikka -- teen sinut iki-ystäväkseni. --\nSaamme nähdä. (Lähestyy Bereniceä). -- Berenice, jos kaikki nauravat\nminun aikeitani, täytyy minun hakea uusia ystäviä, jotka niihin\nuskovat. Minä olen paljon kuullut sinusta, Berenice, -- sinun taidostasi\nja vaikutusvallastasi. --\n\nBERENICE: Jos olisin ennen nähnyt sinua, Tiitus, -- en olisi kuunnellut\narvosteluja. Sinun olentosi puhuu muuta.\n\nTIITUS: Sinä olet kadottanut asemasi, ja tahdot sen takasin voittaa.\nMinä saan kaikki aikaan mitä tahdon. Isäni ei kiellä minulta mitään.\n\nBERENICE: Minä kiitän sinua, kaunis Tiitus.\n\nTIITUS: Mutta -- eikö sinun asemasi ja sinun suhteesi täällä ole liian\npienet ja ahtaat sinunlaisellesi?\n\nBERENICE: Haaveeni ovat aina suuremmat olleet, kuin tämä todellisuus, --\nsen tunnustan.\n\nTIITUS: Ah, Berenice -- eivätkö meidän haaveemme käykin yhteen!\n\nBERENICE: (vaikenee).\n\nTIITUS: Sinä et usko minuun.\n\nBERENICE: Sano minulle, Tiitus, -- mihin perustat uskosi?\n\nTIITUS: (hämillään). Mihinkö perustan? -- Sostratos ennusti --\n\nBERENICE: (naurahtaen). Vai niin.\n\nTIITUS: Minä uskon, minä tiedän sen, Berenice! Jo lapsuudessa minä sain\nsen uskon. Minä kasvatettiin Neeron hovissa. Isoäitini Vespasia Polla\nvei minut kerran kilpa-ajoihin. Caesar viipyi. Me odottelimme\nkeisarillisessa loosissa ja minä, pidellen isoäitini kädestä, katselin\nyleisöä. Katson ja kuulen liikkeen kahinata, kun kaikki hymyhuulin\nsupattaen kääntyvät meihin päin. Isoäiti, -- sanon, -- miksi he hiljaa,\nhiljaa paukuttavat käsiänsä? -- Se on sinulle tarkoitettu, Tiitus, se on\nsalatervehdys Roomalta sinulle keisarilliseen loosiin. -- Siitä saakka on\nmieleni sytyksissä. Siitä saakka on Rooma minulle sininen\nmetallinpinta, johon tahdon heijastua. Ah Berenice, sammumattoman janon\non se herättänyt minussa. Minun täytyy, täytyy, -- vaikka kaikki\nperustukset horjuisivat. -- Tahdon koota rikkautta täällä Aasiassa, jolla\nlahjoon pretoriaanit. Berenice, sinä olet rikas. Me ostamme Rooman!\n\nBERENICE: Aarteeni ovat kaikki avoinna sinulle, Tiitus. Mutta tuo\nkaikki, se on tuulentupia. Tarvitaan jotain varmempaa -- ja taatumpaa --\ntarvitaan tuhansien kannatusta.\n\nTIITUS: Sitä ei ole. Itse teet kaikki tuulentuviksi.\n\nBERENICE: On toinen pohja, jota tuhannet seikat tukee joka haaralta. Ei\nvaan niin äkkiä, Tiitus, -- ei niin äkkiä. Vanha isäsi Vespasianus\nhuudettakoon ensin keisariksi. Sinä seuraat häntä.\n\nTIITUS: Minun isäni? Ha-ha. Berenice -- hän on hyvä sotaherra ja hyvä\nvirkamies. Mutta keisariksi Roomaan! -- Ei, ei.\n\nBERENICE: Jospa kuitenkin.\n\nTIITUS: Berenice, olethan nähnyt häntä täällä leirissä. Hän on kuin\ntavallinen sotamies. Ei hän ole koskaan saanut hovikasvatusta. Sinä et\ntunne Roomaa, -- he nauraisivat semmoista ajatustakin.\n\nBERENICE: En minä Roomaa ajatellutkaan. Paitsi Roomaa on vielä toinen\nvoima, joka caesareita luo.\n\nTIITUS: Mikä voima se on?\n\nBERENICE: Ne on legioonat.\n\nTIITUS: Legioonat?\n\nBERENICE: Jos Galba, kuten kerrotaan, saattoi nousta legioonain avulla\nHispaniasta, niin miksi ei Vespasianus Aasiasta!\n\nTIITUS: Sinä tarkoitat, että me nousisimme Roomaa vastaan!\n\nBERENICE: Teidän Neeronne ovat nylkeneet viimeisiin saakka itäisiä\nmaakuntiansa. Ei mitään nämä nyt niin haluaisi kuin nähdä mieleistänsä\nsäästäväistä vanhusta Rooman Caesarina. Semmoinen on sinun isäsi\nVespasianus.\n\nTIITUS: Meidän omissa legiooneissamme voi tämä aate niinkuin kuuma tuli\nsyttyä. Sen tiedän, sen tunnen joka jänteessäni. -- Vespasianus on myös\nlegioonain lemmikki.\n\nBERENICE: Minä vastaan liittolaisista: Soaemus, Antiochos -- ovat meidän.\nKuningas Vologesuksesta vastaan myös. Tiberius Alexander Egyptistä, ja\nitse Mucianus Syriasta nousevat ensi merkin saatuansa.\n\nTIITUS: Berenice! Me kuulumme toisillemme!\n\nBERENICE: Ah, Tiitus, sinun kaunis katsantosi on minut valloittanut!\nMinäkin ennustan sinulle: Kun sinä nouset piirittämään minun\nkaupunkiani, ja kun sinä seisot sen muurien sisällä, tiedä silloin,\nettä sinussa täyttyy meidän kansamme suuri ennustus: Jerusalemista on\nmaailman herra tuleva!\n\nTIITUS: \"Jerusalemista on maailman herra tuleva!\"\n\nBERENICE: (vetäytyy seuraavan aikana näkyvistä).\n\nTIITUS: Minä jään Judean kapinata kukistamaan. Vespasianus, keisariksi\nhuudettuna, marssii Roomaan! -- Unelmissa minä olen elänyt. Tämä on\ntoista. Tämä on pohja jalkojen alle. Nyt se tulee -- tulee se kauan\nodotettu, se suuri tosi. Enkö ennen siihen uskonutkaan? Miksi se nyt on\nminulle kuin uutta ja hurmaten kouristaa minun sydäntäni? Yön\näänettömyydessä se nousee pauhaten niinkuin maat ja taivaat asemissaan\nkääntyisivät: Minä olen kerran oleva tämän maailman hallitsija, ja\nkuoleman jälkeen olen jumalien joukkoon astuva!\n\nBerenice! Berenice! Missä olet? Miksi jätit minut?\n\nTurhaan säikähdin. Minä tiedän, ettet sinä minulta lähde. Tänä hetkenä,\nniinkuin kaksi voimakasta virtaa, meidän kohtalomme juoksi yhteen.\nNuku, leiri, nuku! Huomenna minä herätän sinut uuteen ajatukseen ja\nmielet liekkeihin sytytän.\n\n    (Menee vasemmalle).\n\nBERENICE: (näyttäytyy oikealla äärellä, katsoo Tiituksen jälkeen). Minä\nihmettelen. Uskonko itseäni? Näinkö jo olen onnistunut! -- Ah, joko nyt,\njoko nyt! -- Jerusalem, roomalainen on sinut tallaava jalkojensa alle.\nJerusalem, juutalainen olen minäkin: miksi häpäisit minun ja miksi\npoltit minun asuntoni! Hyvästi ikuinen Jerusalem. En minä sinulle\npahasti kostanut, en minä sinua vähästä myynyt: maailman valtaan minä\nsinut vaihetin.\n\n(Esirippu).\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\n    Keisarillinen yksityisasunto Rooman ulkopuolella (Sabiniumissa).\n    Avonainen, katoton etuhuone (atrium). Verhoilla peitetyt ovet\n    vievät sisähuoneeseen, joka on pari porrasta ylempänä. Vasemmalla\n    uhrialttari, jossa palaa tuli. Sisähuoneen oven vieressä pöytä,\n    jossa näkyy lääkeastioita ja lääkeaineita.\n\n    TIITUS, DOMITIANUS, AULUS CAECINA, KVEESTORI, SENTTUURIOITA ja\n    HOVILAISIA seisoo kääntyneinä sisähuoneeseen päin, jännittyneessä\n    odotuksessa.\n\nLYSIMAAKOS: (tulee sisäovesta, menee lääkepullojen luo).\n\nTIITUS, DOMITIANUS YNNÄ MUUT: Kuinka on?\n\nLYSIMAAKOS: Verenkulku säännöllisempi, kuume vähentynyt.\n\nLÄSNÄOLIJAT: (riemulla) Siis parempi!\n\nLYSIMAAKOS: Ei voi varmaan sanoa. Vanhalla iällä voi nämä merkit olla\nyhtähyvin heikontumisen merkkejä.\n\nTIITUS: (itsekseen) Oh tätä ikuista epävarmuutta!\n\n    (Menee Domitianuksen kanssa sisähuoneeseen).\n\nLYSIMAAKOS: Mutta caesar herää kohta. Silloin saamme nähdä.\n\n    (Poistuu jonkun ajan kuluttua lääkeastiain kanssa sisähuoneeseen).\n\nHOVIVÄKI: (hajaantuu ryhmiin, jotka hiljaa keskustelevat keskenään).\n\nAULUS CAECINA ja CASSIUKSEN VELJEKSET: (etualalla, keskustelevat muiden\nkuulematta).\n\nCASSIUS VANHEMPI: Katso, Aulus, kuinka katkerasti Tiitus suree vanhan\nisänsä sairautta!\n\nAULUS CAECINA: Hän on suuri näyttelijä. Siitä saakka kuin Vespasianus\ntuli keisariksi, on Tiitus kymmenen vuotta sydämmessään odottanut\nisänsä kuolemata.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Onni Roomalle, ettei se toivo ole toteutunut.\n\nAULUS CAECINA: Oo, veljet, jalot tasavaltalaiset. Me lähenemme suurta\nratkaisua. Nyt täytyy toimia. Jos Vespasianus kuolee, on kaikki\nmyöhäistä, ja tyranni nousee Rooman sortajaksi.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Oikeassa olet, Aulus Caecina, nyt sen on\ntapahtuminen.\n\nAULUS CAECINA: Oo, te vanhain patriisein jälkeläiset, katsokaa, mikä\ntyranni Tiituksessa nousee: jo ennen nousemistaan hän isänsä nimessä\nsurmauttaa ja maanpakoon syöksee kaikki, mikä Roomassa on vapaata ja\narvokasta.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Neeroa julmempi hänestä on tuleva!\n\nAULUS CAECINA: Te vapauden viimeiset edustajat, sallitteko, että hänen\njuutalainen lemmittynsä, Berenice, asuu Rooman palatsiumissa ja sanoo\nitseänsä Augustaksi!\n\nCASSIUS VANHEMPI: (kiihoittuneena): Ei koskaan! Ei koskaan! Minä olen\nvalmis, Aulus.\n\nAULUS CAECINA: (Cassius vanhemmalle): Mutta sinä? Sinä epäröit?!\n\nCASSIUS VANHEMPI: Minua epäilyttää vielä seuraava kohta: Jos me\nTiituksen otamme hengiltä, täytyy meillä olla takaus, että te\npretoriaanit, meidän liittolaisemme, ette petä meitä ja huuda uutta\ncaesaria. Me tiedämme kaikki, että Tiituksen veli, nuori Domitianus, --\non teidän suosiossanne.\n\nAULUS CAECINA: Ha-ha, vai Domitianus! -- -- Hiljaa! Tuossa hän on.\n\nDOMITIANUS: (tulee perähuoneesta, lähestyy Aulus Caecinaa).\n\nCASSIUKSEN VELJEKSET: (poistuvat).\n\nAULUS CAECINA: Caesar Domitianus?\n\nDOMITIANUS: Olivatko nuo mustat sinun orjiasi?\n\nAULUS CAECINA: (nyykäyttää päätä) Vakoojiani.\n\nDOMITIANUS: (hiljaa, toisten kuulematta). Aulus, nyt on yhdestä\nseikasta tarkka vaari pidettävä. Isäni on -- niinkuin luulen --\nkirjoittanut testamentin, jossa minä, Domitianus, tehdään veljeni\nTiituksen myötähallitsijaksi. Jos hän antaa sen Tiituksen käsiin, olen\nminä hukassa. Tiitus sen väärentää. Minä tunnen hänet. Hän on taitava\nsemmoisessa.\n\nAULUS CAECINA: Caesar, sinä tiedät, että minä puolestani soisin sinun\nyksin tulevan Rooman herraksi.\n\nDOMITIANUS: Ah, Aulus, sinä olet minun ystäväni.\n\nAULUS CAECINA: Nuo kaksi ne oli urkkijoitani. He kertoivat, että\ntasavaltalaiset väijyvät Tiitusta, murhatakseen hänet, kohta kun\nVespasianus kuolee. -- Ilmoitanko Tiitukselle?\n\nDOMITIANUS: Mitäs minä tiedän. Se on sinun asiasi. Sinähän olet Rooman\nprefekti.\n\nAULUS CAECINA: Ajattelen, että sinun olisi paras kaikissa tapauksissa\nolla Roomassa valmiina heti toimiin ryhtyäksesi, ettei nuo hourupäiset\ntasavaltalaiset ennätä siellä sinun asioitasi sekoittaa.\n\nDOMITIANUS: Jos sinä vaan jäät tänne sitä testamenttiasiata silmällä\npitämään. Tiedä: Berenice on täällä. Heitä on kaksi minua vastaan.\nMolemmat yhtä viekkaita.\n\nAULUS CAECINA: Caesar huomaa: jos Tiitus sysätään tieltä, on Berenice\nmeidän tukemme jokaista muuta vastaan.\n\nDOMITIANUS: Minä rakastan Domitiaa ja inhoon Bereniceä. En huoli\nhänestä.\n\nAULUS CAECINA: Caesar, onhan mahdollista, että hän on silloin\nvähempäänkin tyytyväinen.\n\nDOMITIANUS: Onko totta, mitä olen kuullut kerrottavan: sinä olet\nsuhteissa häneen? -- No, no. En vaadi vastausta. -- Kun minä nyt ratsastan\nRoomaan, täytyy sinun lähettää henkivartijoita mukaani. Tie on\nturvaton.\n\nAULUS CAECINA: Ja henkesi on tällä hetkellä kaikkia aarteita kalliimpi.\n\nDOMITIANUS: Ah, Aulus, millä aavistuksilla sinä täytät sydämmeni! Oo,\njoka voisi nähdä tulevaisuuden verhon läpi!\n\nLYSIMAAKOS: (tulee sisähuoneesta): Tuon riemusanoman! Caesar on\nherännyt. Pyysi maitoa, pyysi syödä! -- Kuulitteko? Pyysi syödä.\n\nLÄSNÄOLIJAT: (ottavat sanoman riemulla vastaan, ympäröiden Lysimaakon).\n\nTIITUS: (tulee sisähuoneesta. Hänen kasvonsa ilmaisevat suurempaa\nriemua kuin kenenkään).\n\nLYSIMAAKOS: (vastaa kysyjille): Kyllä, kyllä, ihan varmaan. Jos hyvin\nkäy, voi caesar elää vielä monta, monta vuotta. Pahin on voitettu,\npahin on voitettu! (Menee lääkkeiden kanssa sisälle).\n\nTIITUS: Vaara näyttää todella olevan tällä kertaa voitettu. Kiitos,\nLysimaakos. Ilosanoman toit meille kaikille. -- Keisarillinen seurueemme\non vapaa lähtemään Roomaan takasin.\n\nAULUS CAECINA: Salli kysyä, jalo caesar, milloin itse aijot Roomaan\nsaapua?\n\nTIITUS: Miksi se sinulle on tarpeen tietää?\n\nAULUS CAECINA: Liian kauan on Rooma ollut ilman johtavaa päätä. --\n(Erityisesti Tiitukselle): Miksi viipyisit, caesar, enää tämän\nsairasvuoteen ääressä, onhan vaara ohitse! Rooma odottaa, himoitsee\nnähdä jälleen sinun jumalaista olentoasi. Kun isäsi on täällä\nnäkymättömissä, on niinkuin sinä yksin olisit Rooman herra. Tule,\ncaesar, tule! -- (Tuttavallisemmin ja hiljemmin): On ilmestynyt uusia\ntähtiä yölliselle taivaalle.\n\nTIITUS: Ha-ha-ha. Sinä tiedät miltä puolelta ottaa minut, kunnon Aulus.\nEi, Aulus, en uskalla vielä jättää vanhusta. Toivon, että yhä johdat\nsenaatin istuntoja.\n\nAULUS CAECINA: Sinun toivosi on meille käsky.\n\n    (Poistuu syrjemmäksi).\n\nDOMITIANUS: (Tiitukselle). Minäpä en myöskään lähde täältä. Sinä -- sinä\n-- isä aikoo tehdä testamentin -- minä tiedän sen -- minä näin\npergamentinkin hänen vieressänsä. Jos sinä saat yksin tänne jäädä, --\n\nTIITUS: No, no Domitianus. -- Sinä menet kauniisti Roomaan, eikö niin?\nKatsos, kun nyt olemme saaneet niin hyvän sanoman isän terveydestä,\nvoit sinä rakkaan Domitiasi kanssa panna toimeen suuret kestit\npalatsiumissa. Saatte kutsua sinne ketä tahdotte, saatte voittajat ja\ntanssijat, ja saatte siellä mielinmäärin leikkiä yksinvaltiaita.\n\nDOMITIANUS: Ole sinä!\n\nTIITUS: Pikku Domitiasi kanssa -- mitä?\n\nDOMITIANUS: Olkoon menneeksi, koska isäkin on terveempi. Mutta jos sinä\nvaan sen testamentin --\n\nTIITUS: Domitianus, Domitianus, -- sinustapa minulla on vastus!\nKas niin --!\n\nDOMITIANUS: Seurueeni! (Lähtee).\n\nLÄSNÄOLIJAT: Terve, caesar Tiitus! (Lähtevät Domitianuksen jäljestä).\n\nTIITUS: (kveestorille): Mitä vielä?\n\nKVEESTORI: (antaa Tiitukselle pergamentin).\n\nTIITUS: (lukee, antaa pergamentin pois). Kaikki siinä luetellut ovat\nheitettävät vankilaan.\n\nKVEESTORI: Vankilamme ovat täynnä, caesar.\n\nTIITUS: Siis teloitamme joka ikisen. (Hetken kuluttua): Mitä sanoo\nRooman kansa minusta?\n\nKVEESTORI: Pelkäävät sinua. Odottavat sinusta toista Neeroa.\n\nTIITUS: (hymyilee itseksensä). Se on hyvä niin. -- Sanoppa sinä, minun\nherkin tuntosarveni, mitä odottavat patriisit minusta -- ne vanhat\nsukuylimykset kodeissaan, missä ei hovin kulta kimaltele, vaan asuu\nvanhan Rooman henki hiljaisessa puolipimennossa. Oletko urkkinut,\nniinkuin olen käskenyt? Sinä vaikenet?\n\nKVEESTORI: En tiedä uskallanko --?\n\nTIITUS: Mitä aijot kertoa minulle --?\n\nKVEESTORI: Eilen eräässä seurassa kuulin todella patriisein sinua\narvostelevan.\n\nTIITUS: Sinä luulet kai, että olen hyvinkin utelias, ha, ha.\n\nKVEESTORI: Heillä on kummallinen luulo sinusta. He sanovat, että sinä\nainoastaan teeskentelet julmuutta, herättääksesi pelkoa ja nöyryyttä,\nniinkuin teki suuri Augustus ennen valtaistuimelle nousuansa, mutta --\n\nTIITUS: -- mutta?\n\nKVEESTORI: Mutta suuren Augustuksen luonnetta et sentään osaa matkia --\nsanovat; -- et hallitse tunteitasi -- et ole oikea roomalainen -- ja olet\nnousukas.\n\nTIITUS: (on ottanut kovin itseensä). Enkö vieläkään ole kylliksi\nitseäni sulkenut! (Teeskennellen ylemmyyttä): Ovatko he ehkä nähneet\nminun itkevän, ha-ha! -- Joko minä sanoin sinulle? nuo ovat\nteloitettavat, jok'ikinen! Saat mennä.\n\nKVEESTORI: (viipyy).\n\nTIITUS: No?\n\nKVEESTORI: Tahtoisin varoittaa sinua, caesar, eräästä vihollisestasi.\n\nTIITUS: Sano.\n\nKVEESTORI: Pidä silmällä Aulus Caecinaa.\n\nTIITUS: Mitä sinä sanot? Hän on parhain ystäväni!\n\nKVEESTORI: Voi olla. Kuitenkin, hän on valmistanut pretoriaaninsa sen\nvaralle että isäsi kuolee. Katso, tässä on jäljennös hänen\nsalaliittoaikeestansa, jonka näin hänen sotamiehillänsä. (Antaa\nTiitukselle toisen pergamentin).\n\nTIITUS: (lukee, yhä enemmän kiihtyen; viskaa pergamentin raivokkaasti\nkveestoria vastaan). Sen sinä olet itse sepittänyt! Sinä -- sinä olet\nhänen kilpailijansa. Te olette molemmat pyrkineet pretoriaanien\npäälliköksi, ja kadehtineet sitä virkaa minulta. Te myrkytätte koko\nminun elämäni, te pilaatte juonillanne koko minun onneni, ennenkuin sen\nolen saavuttanutkaan!\n\nKVEESTORI: (nostaa pergamentin ja lähtee hitaasti).\n\nTIITUS: Tätäkö minä olen tavoitellut. Tähänkö minä hukkaan elämäni! --\nAh, yksi ainoa minut siitä auttaisi, -- se ainoa, jota en ole vielä\nsaavuttanut. -- \"Sinusta tulee suuri hallitsija, Tiitus; sinä olet\ntäyttävä maailman hyvillä töillä\" -- ha-ha, mikä haihtuva unelma\nkaukaisesta nuoruudesta! -- Niin, jos olisin nuori, ehkä saavuttaisinkin,\nmutta minä vaan en enää uskalla mitä silloin uskalsin. Enkä tiedä,\nmistä enää voimaa ottaisin.\n\nLYSIMAAKOS: (tulee sisähuoneesta, menee lääkepöytänsä luo).\n\nTIITUS: Lysimaakos, eikö -- sinun lääketaitosi voisi määrätä aikaa,\nkuinka kauan vanha isäni vielä kestää näitä kovia taudinkohtauksia? --\nLähimaille --\n\nLYSIMAAKOS: Herra, ei se ole tärkeintä. Tärkeintä on olla erehtymättä\nitse hoidon tavassa.\n\nTIITUS: Valtakunnan asioille on kuitenkin perin tärkeätä, että\npunnitset sitä kysymystä.\n\nLYSIMAAKOS: Luvallasi sanoen, herra, minun asiani on vaan katsoa, että\nihminen jääpi eloon.\n\nTIITUS: (kiivastuu, mutta hillitsee itsensä).\n\nLYSIMAAKOS: Kaikki on mahdollista. Mahdollista on, että loppu tulee\näkkiä -- milloin emme odotakaan. Mutta yhtä mahdollista on, että caesar --\nhän on nyt seitsemänkymmenen kahden ikäinen -- kestää tämän kohtauksen ja\nelää vielä kymmenen, miksei parikymmentäkin vuotta. Sitä hetkeä ei\ntiedä yksikään. Se on ja täytyy olla ihmisille salaisuus.\n\nTIITUS: Ainakin lääkäreille.\n\nLYSIMAAKOS: (poistuu sisähuoneeseen).\n\nTIITUS: (puhuu oikeaan sivuhuoneeseen): Berenice! Minä tarvitsen sinua.\n\nBERENICE: (tulee kuulumattomasti, seisoo pari askelta ovelta).\n\nTIITUS: Sinä kuulit mitä Lysimaakos sanoi?\n\nBERENICE: (nyykäyttää päätä).\n\nTIITUS: Siten päivästä päivään, kuusta kuuhun, vuodesta vuoteen. Mitä\npuuttuu minulta? Hallitsen kaikki virkakunnat, sanelen keisarilliset\nlausunnot senaatissa, olen ainainen konsuli, olen tribuuni,\nelinajakseni pontifex, olen pretoriaanein päällikkö, -- olen isäni\nmyötähallitsija, -- caesar. Ja kuitenkaan en ole saavuttanut sitä, mitä\nolen tarkoittanut. Kuka tietää kumpi meistä ennen kuolee. Tämä\nepävarmuus se kalvaa ja kuluttaa minua. Ennen muinoin tein mitä\ntahdoin, saavutin mitä tahdoin. Nyt ei se ole enää minun vallassani.\nOlen sitonut itseni.\n\nBERENICE: Se on hyvin totta: sinä olet pysähtynyt. Rohkeutesi on\nrajansa löytänyt. Sinä et ole enää niin nuori kuin silloin.\n\nTIITUS: Ei, Berenice, intohimoisemmin kuin koskaan palaa mieleni. Tämä\nepätietoisuus se on vaan mahdoton minulle. En voi elää ilman varmuutta.\nTuo Lysimaakos, hän ei voi mitään sanoa. \"Se voi tapahtua kohta\" -- ja\nsitten taas: \"voi elää vaikka kaksikymmentä vuotta.\" -- Jos ei lääketiede\nvoi minulle vastata, kysyn auguurilta, enteiden lukijalta.\n\nBERENICE: Jos se vaan ei huomiota herättäne. Sanovat: Tiitus on\nlevoton.\n\nTIITUS: Joka taholta minä olen aidattu. -- Sinä, Berenice, olet itäisiltä\nmailta: sano, tunnetko enteitä, joista voi tulevaisuutta arvata?\n\nBERENICE: Ha-ha-ha.\n\nTIITUS: Sinä naurat?\n\nBERENICE: Minusta on aina kummalta tuntunut, että roomalaiset uskovat\nenteihin. Tiitus, maailman valta on omankäden tuote. Ei kukaan sinua\nsiihen auta, ellet sinä sitä ota!\n\nTIITUS: Kunpa tietäisin, ettei siitä tule minulle rangaistusta\ntaivailta! Hän on isäni.\n\nBERENICE: Paljon on taivaalla keinoja tahtonsa ilmaisemiseksi. Jos se\ntekee esteitä, mikset käske merkiksi sen ukkosena jyrähtämään. Se enne\nolisi Caesarille kyllin arvokas.\n\nTIITUS: Nyt on keskipäivä, taivas pilvetön.\n\nBERENICE: (kohauttaen olkapäitänsä): Mitään muuta ennettä en minä\ntiedä.\n\nLYSIMAAKOS: (vetää syrjälle sisähuoneen oven verhon).\n\nVESPASIANUS: (seisoo Lysimaakoon nojautuneena sisähuoneen pimentoa\nvasten).\n\nBERENICE: (vetäytyy nopeasti syrjään, menemättä kuitenkaan näkyvistä).\n\nVESPASIANUS: Missä on minun poikani Tiitus?\n\nTIITUS: Isä, isä, älä vaivaa itseäsi. Tässä olen, isä.\n\nVESPASIANUS: Entä poikani Domitianus?\n\nTIITUS: Rauhoittuneina sinun terveydestäsi, isä, äsken kaikki läksivät\ntakasin Roomaan.\n\nVESPASIANUS: Tule tänne, Tiitus. Annas kun tunnustelen sinua. Silmäni\neivät näe, mutta hengessä näen sinut elävänä edessäni. Tiitus, Tiitus,\nsinun puuhiasi tämä on ollut kaikki. Sinä teit minut, yksinkertaisen\nvirkamiehen, keisariksi. Mutta annas kun sanon sinulle, ennenkuin\nkuolen: liian paljon sinä luulet, liian paljon sinä odotat\npurppuratoogasta. Ei se ole mitään, ei yhtään mitään. Kaiken aikaa olen\ntuntenut itseni suureksi narriksi. Ja enin silloin kuin seisoin\ntriumfivaunuissa, -- hölmö minä! aamunkoitosta päivänlaskuun seisoin\nsiinä sekä oman että koko maailman ivan esineenä. Narri minä, minulle\ntapahtui mitä olin ansainnut!\n\nTIITUS: Taudista parantuvanakin olet parantumaton ivassa!\n\nVESPASIANUS: Voi minua! Pahin näytelmä on vielä jäljellä. Kuoltuani te\npanette toimeen loistavan hautaussaaton ja julistatte minut jumalaksi!\n\nTIITUS: Hiljaa, hiljaa, isä. Orjat voivat kuulla. Jos caesar menee\nkuolemaa kohden niinkuin tavallinen ihminen, mikä silloin hänet\nalamaisistansa erottaa? Jumalaksi tulee caesar kuoltuansa.\n\nVESPASIANUS: Jumalaksi, jumalaksi! Ah, Tiitus: kovaa on vanhan soturin,\nniinkuin minä, jolla on valta maailman yli, kadottaa valta itsensä yli\nniin, ettei jaksa enää roomalaisen tavoin elämäänsä lopettaa. Kovin jo\nhaluaisin tämän narriuden perinnöksi luovuttaa. Mitä, Tiitus? jätänkö\nhaluttua tavaraa? ha-ha --. Kuitenkin minulla on kaksi poikaa, Hallitkaa\nyhdessä. Ota hänet vierellesi, Domitianuksen, että hänkin saa vähän\nmaistaa sitä, mitä niin himoitsee. Tiedän, Tiitus, että sinä teet\nkaikki niinkuin itse tahdot. Minä vaan rukoilen sinua: ota Domitianus\nmukaan. Kas tähän, tähän olen hallitussuunnitelmani kirjoittanut.\n(Antaa Tiitukselle pergamentin). Oh voimani, voimani! Liiaksi, liiaksi\nolen puhunut. -- Lysimaakos!\n\nLYSIMAAKOS: Levätä täytyy sinun majesteetti. Kunhan tämä\nvoimainponnistus ei toisi turmiota!\n\nVESPASIANUS: (peräytyy Lysimaakon tukemana verhon taa).\n\nTIITUS: (tulee uhrialttarin luo, hetken mietittyänsä heittää\npergamentin tuleen ja jää katsomaan savua, joka menee alas).\n\nBERENICE: Mitä sinä katsot, Tiitus?\n\nTIITUS: Viskasin tuleen nahkapalasen. Ajattelin: jos savu nousee, käy\nniinkuin minä tahdon, -- jos menee alas, käy toisin. Katso, kuinka savu\nkiiriskelee pitkin maata!\n\nBERENICE: Sinä olet Jerusalemin hävittäjä, Tiitus. Kun piiritit\nkaupunkia, raivosi siellä hirmuinen rutto. Sinä tulit muurin yli.\nTuhansia maamiehiäni upotit verivirtaan. Pyhän temppelin portteihin\nolivat viimeiset paenneet Jehovan apuun luottaen. Sinä tulit, sinä\ntulit sinnekin! Jääkylmä hymy huulillasi, sotamiestesi ilkkuessa sinä\nsurmautit ja liekkeihin poltit kaikki: Kokonaisen kansan hävitit maan\npäältä. -- Etpä silloin katsonut minne savu menee.\n\nTIITUS: Enkö olisi saanut tehdä mitä tein?\n\nBERENICE: Sait, Tiitus. Oikein sinä sanoit: sinä saat tehdä mitä\ntahdot. Mutta siellä oli paljon vanhuksia, Tiitus. Nyt on edessäsi yksi\nainoa, joka melkein pyytää sinun apuasi elämästä päästäksensä ja sinä\nkysyt enteitä ja pelkäät rangaistusta! Minä luulin, Tiitus, että sinä\nvielä yhä olet sama roomalainen, joka uskot vaan itseesi. Paljon sinä\nolet heikontunut siitä asti. Älä näytä sitä. Sillä varmaan tahtoo Rooma\nnähdä roomalaisen herranansa. Ja niitä on Roomassa miehiä --\n\nTIITUS: Berenice!\n\nBERENICE: (nöyränä): Ah! sinä et enää tarvitse minua. (Menee oikealle).\n\nTIITUS: Todella, kun ajattelen, -- mikä erotus on vanhuksen ja vanhuksen\nvälillä. Verellä ja miekalla olen avannut tieni, kukistanut jokaisen,\njoka on ollut minulle esteenä, kirjoittanut satojen kuolemantuomiojen\nalle, enkä koskaan ole epäillyt, että teen mitä pitää tehdä. Tässä on\nesteenä vaan minun oma tunteeni: hän on muka isäni. Mitä minun\nyksityinen tunteeni tässä merkitsee! Ja sitäpaitsi: kerran meidän\nkumminkin on eroominen. Sinua elämä jo vaivaa, enemmän kuin huvittaa.\nSuora hyvätyö se olisi sinulle. Ei ole mitään syytä, ei mitään syytä\nminun viivytellä. -- Mutta ah! minä olen voimaton. En voi itse ratkaista.\nAlanko jo todella vanheta pois elämästä! Ennenkuin olen saavuttanut --!\nAah, sydämmeni, sydämmeni!\n\nLYSIMAAKOS: (tulee lääkepöydän luo). Kas tässä, caesar, on kaksi kummaa\nlääkeainetta, yhtä kirkkaat kumpikin, kuin tavallinen vesi, mutta perin\nerilaiset vaikutukseltansa: toinen auttaa hitaasti ja varmaan, toinen\nauttaisi kohta, mutta voi myöskin kohta tappaa.\n\nTIITUS: Etkö uskaltaisi sitä käyttää, Lysimaakos?\n\nLYSIMAAKOS: Ehei, ei, ei. Se olisi ajattelematonta. Se on vaarallinen\nlääke, caesar, se voi tappaa muutamassa hetkessä. Pannaan pois, pannaan\npois. (Panee pois toisen maljoista).\n\nVESPASIANUS: Tuo vettä, Lysimaakos, kurkkuani polttaa, vettä!\n\nLYSIMAAKOS: Jumalat! Se on Caesarin ääni!\n\nTIITUS: Anna tänne!\n\nLYSIMAAKOS: (jättää kädestään maljan Tiitukselle, ja kiiruhtaa itse\nveden kanssa sisähuoneeseen).\n\nTIITUS: Voiko ennettä olla sen parempaa, kuin mikä nyt tuli käteeni. Ei\nsuinkaan se tuokaan ole mitään myrkkyä! Hän sanoi: se voi auttaa kohta.\nTaivas ratkaiskoon! (Vaihtaa maljat).\n\nLYSIMAAKOS: Nyt on sopiva aika antaa lääke, ennenkuin sairas jälleen\nnukkuu. (Ottaa maljan Tiituksen kädestä, menee sisähuoneeseen).\n\nTIITUS: Jyrähdä siis taivas! Caesar odottaa sinun vastaustasi. En kuule\nmitään, en yhtään mitään. On hiljaista kuin hautakammiossa. Tämä oli\nviimeinen paha työ minulta. Koko maailman minä täytän hyvillä töillä.\n\nLYSIMAAKOS: Ah, mitä tämä on! (Juoksee ulos, hakee uusia lääkkeitä).\nCaesar on saanut odottamattoman kohtauksen. Pelkään pahinta! (Takasin\nsisään). Voi minua! Hän meni tainnuksiin. Tämä on hänen loppunsa. Voi\nminua, voi minua!\n\nTIITUS: (sisähuoneen ovella): Älä huuda, Lysimaakos, anna rauhaa\nkuolevalle. Etkö näe, kuinka tuskatta hän kuolee, vanha, väsynyt isä.\nTaivas itse lopetti hänen elämänsä.\n\nLYSIMAAKOS: Ei hänen vielä olisi kuolla pitänyt. Monta rauhaisaa vuotta\ntoivoin hänen vielä elävän. Voi minua!\n\nTIITUS: (tulee ovelta). Minun hetkeni on tullut. Virtaa entinen veri\nminussa, nosta minut minun entinen usko itseeni. Pois -- pois heikot\ntunteet! Minä otin, mikä kuului minulle. Nyt minä ratsastan Roomaan.\nLysimaakos, nyt ratsastan Roomaan. Kuolonsanoman vien itse perille.\nCaesarin henkivartijat!\n\nLIKTORIT ja PRETORIAANIT (tulevat).\n\nTIITUS: Tällä hetkellä on caesar Flavius Vespasianus astunut jumalien\njoukkoon!\n\nLlKTORIT ja PRETORIAANIT: Terve caesar, Tiitus Flavius Vespasianus,\nRooman imperaattori!\n\n    (Kaksi pretoriaania asettuu miekat paljastettuina sisähuoneen\n    ovelle, yksi kummallekin puolelle).\n\nTIITUS: Roomaan! (Menee).\n\nLIKTORIT ja PRETORIAANIT: (menevät hänen jäljessään). (Jonkun ajan\nperästä kuuluu etenevä hevosten kavioiden kopse),\n\nLYSIMAAKOS: (tulee valitellen sisähuoneesta).\n\nBERENICE: (tulee oikealta).\n\nLYSIMAAKOS: Voi minua! Vastoin luulojani, vastoin kaikkea\nvarovaisuuttani! Annoin lääkkeistä sen, joka oli vaarattomin. Mutta hän\nkuoli niinkuin olisin vaarallisimman antanut. -- Oo, jumalani, jospa\nolisinkin erehtynyt! (Menee katsomaan toista maljaa). Mahdotonta!\nAnnoinhan Tiitus Caesarille käteen oikean maljan, mutta tämä näyttää\nvähän --. Minun täytyy tutkia -- käteni vapisevat --\n\nBERENICE: (ottaa maljan Lysimaakon kädestä ja viskaa pois). Joutavia!\n\nLYSIMAAKOS: Voi minkäs teit! Nyt en koskaan saa tietää olinko\nerehtynyt.\n\nBERENICE: Turhaan voivottelet, Lysimaakos. Mikä on tapahtunut, se on\ntapahtunut. Ei ole sinun työsi loppunut. Valvo Tiituksen elämätä yhtä\nhyvin kuin olet Vespasianuksen valvonut.\n\nLYSIMAAKOS: Mitä muuta orjan olisi tekeminen. Ei, sanoin väärin: kaikki\nvoimani, kaiken kykyni panen herrani elämän palvelemiseen. Muu ei kuulu\nminuun. Olenhan Tiitusta lapsesta asti seurannut ja hoitanut.\n(Ajatuksissaan). Luulen kuitenkin, että hän tarvitsee vallan erikoisia\nlääkkeitä -- vallan erikoisia.\n\nBERENICE: Kuuletko kavioin kopsetta? Nyt on Jerusalemin hävittäjä\nRooman yksinvaltias. -- Uskotko sinä, Lysimaakos, koston jumalaan?\n\nLYSIMAAKOS: (pudistaa päätänsä).\n\nBERENICE: He hajoittivat Judean kansan ja hävittivät pyhän kaupungin,\nmutta juutalainen vallitsee kuitenkin maailman valtijasta ja kaikki on\nkohta minun kädessäni.\n\nLYSIMAAKOS: Kaikki, ainoastaan ei kosto.\n\nBERENICE: (leikkien rannerenkaansa kanssa). Kuinka tahdonkin.\n\nLYSIMAAKOS: Ei ole koston jumalaa. On ainoastaan niittäjä, joka korjaa\neloa maailman pellosta. Missä kypsyy hedelmä, siellä se korjataan.\n\nBERENICE: Ha-ha --, oliko se sinun niittäjäsi, joka äsken Vespasianuksen\nkorjasi!\n\nLYSIMAAKOS: Oli, ruhtinatar.\n\nBERENICE: (nauraen:) Sinä et ole vaarallinen, Lysimaakos, -- et\ntodellakaan!\n\n(Esirippu).\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS\n\n\n    Huone Rooman palatsiumissa. Taka-alan muodostavat korkeat portaat\n    pylväsriveineen. Portaiden keskikohdalla, niiden kummallakin puolen\n    on verhoilla peitetyt syrjäovet. Etuala on keisarillinen atrium,\n    josta myös johtavat ovet kummallekin puolen.\n\n    DOMITIANUS ja DOMITIA vasemmalla, muihin läsnäoleviin nähden\n    hallitsevassa asemassa, loikovat ruokien ja juomien ääressä.\n    AULUS CAECINA, lähinnä heitä. Toisella puolella lähinnä FILOSOOFI.\n    Sitten HOVIRUNOILIJA ja muita pitoihin käsketyitä, RITAREJA,\n    SENAATTOREJA, NAISIA, jotka osaksi ovat nousseet paikoiltansa ja\n    liikkuvat vapaasti. Pidot ovat pitkälle ehtineet. Kaikki ovat sekä\n    käytöksessään että puheissaan vapaat. Soitto kuuluu toisinaan.\n    Keisarilliset orjat suorittavat palvelusta.\n\nDOMITIANUS: No, runoilija, annas äänesi kuulua.\n\nDOMITIA: Hiljaa sitrat! Nyt soitetaan säkkiin ha-ha-ha!\n\nRUNOILIJA: Olen valmistanut sinun kunniaksesi pitkän heksameeterin.\n\nDOMITIANUS: Vai valmistanut!\n\nDOMITIA: Valmistamatta saat piipertää määräyksemme mukaan. Antakaa\nhänelle viinimarjan mehua!\n\nAULUS CAECINA: Ahaa, nyt pannaan runoniekka koetukselle.\n\nRUNOILIJA: Odotan määräystäsi, caesar.\n\nDOMITIANUS: Laulappas julki minulle mimmoisen soisit keisarin olevan.\nNo, Muusat hoi! Sitrat, auttakaa häntä.\n\nLÄSNÄOLIJAT: Kuulkaa, kuulkaa! (Huomio kääntyy joka taholta\nrunoilijaan).\n\nRUNOILIJA: Sinunlaisesi soisin hänen olevan, ihanan katsoa kuin on\nmerentakaa nouseva päivä, vapaan ja onnellisen kuin jumalat!\n\nVIERAAT: (hyväksyvästi): Hyvä, hyvä!\n\nTIITUS: (saapuu puolijuoksussa portaiden ylimmille astuimille, pysähtyy\näkkiä, kuuntelee runoilijan sanoja, ilmaisematta tuloansa. Sitten\nkätkeytyy oikealla olevan verhon taa).\n\nRUNOILIJA: Katso, suuri orjalauma, jota sanotaan Roomaksi, on sinun\nsynnyttäjäsi. Katso, tuntien kahleita me tahdoimme nähdä yhden\nkahleettoman, yhden tahdoimme nähdä yli-ihmisen, jota ei sido säännöt,\nei pykälät, ei filosoofein määräykset. Yhden tahdoimme nähdä vapaan,\nrikkauden ja onnen ympäröimän, jolle ei ole rajoja pantu, joka tekee\nmitä tahtoo, jolta ei puutu mikään, -- ja semmoiseksi synnytimme sinut,\nsinä jumalainen, kuolematon caesar!\n\nLÄSNÄOLIJAT: (paukuttavat käsiänsä).\n\nDOMITIANUS: Mainiosti puhuttu. Julistan sinut hovirunoilijakseni, kun\ntulen Caesariksi. Syöttäkää ja juottakaa häntä.\n\nAULUS CAECINA: Mitä sanoo meidän filosoofimme tähän? Runoilija taisi\nantaa pienen letkauksen teikäläisille.\n\nFILOSOOFI: Vapaudesta sanansa puhuivat, suustansa löyhkäsi orjan henki.\nMutta meitä filosoofeja huvittaa aina vastakohdat. Niinpä tiedän minä\ntoisen opin, joka myöskin rehoittaa tulevassa valtakunnassasi, caesar,\n-- ja, kuten äärimmäisyydet aina, on yhtä hullunkurinen.\n\nDOMITIA: Puhu sinä vuorostasi.\n\nFILOSOOFI: Nuo kristityt, joita Neero sirkuksessa pedoilla raatelutti\nja rovioilla poltti, ne opettavat, ettei keisari ensinkään voi olla\nonnellinen.\n\nDOMITIANUS: Kuka olisi onnellisempi keisaria?\n\nFILOSOOFI: Se, joka ei huoli vallasta eikä rikkaudesta, sanovat he.\n\nAULUS CAECINA: Joitako pedot raatelevat? ha-ha.\n\nLÄSNÄOLIJAT: Ja joita rovioilla poltetaan? ha-ha-ha.\n\nDOMITIANUS: Vieläkö kristityitä on meidän valtakunnassamme, Aulus?\n\nAULUS CAECINA: Lienee yksi ja toinen Neeron vainoista säilynyt.\n\nDOMITIANUS: Kun tulen Caesariksi poltan viimeisetkin heistä.\n\nLÄSNÄOLIJAT: (paukuttavat käsiänsä Domitianukselle).\n\nLYSIMAAKOS: (tulee, katsoo ympärilleen, lähestyy Aulus Caecinaa ja\nkuiskaa tämän korvaan).\n\nAULUS CAECINA: (kavahtaa pystyyn, kuiskuttaa kiihkeästi Lysimaakon\nkanssa).\n\nDOMITIA: Soittoa, soittoa enemmän! Ja missä tanssijat? --\n(Domitianukselle, huomattuaan Lysimaakon): Domitianus, katso! -- mitä\npuhuu hän Aulukselle?\n\nAULUS CAECINA: (Lysimaakolle) Apollon kautta, älä hiisku sanaakaan,\nennenkuin luvan annan.\n\nDOMITIANUS: (kavahtaa pystyyn, lähestyy Aulus Caecinaa). Mitä on\ntapahtunut?\n\nLÄSNÄOLIJAT: (hämmästyksissään): Lysimaakos täällä!\n\nAULUS CAECINA: Odottamaton taudinkohtaus. -- Vespasianus on kuollut!\n\nDOMITIANUS: Jumalat!\n\nDOMITIA: Missä on Tiitus?\n\nLÄSNÄOLIJAT: (paitsi Aulus Caecina ja Lysimaakos) Missä on Tiitus?\n(Hajoovat kiihkeinä vasemmalle ja oikealle).\n\nLYSIMAAKOS: (poistuu tuskaillen oikealle).\n\nDOMITIANUS: Testamentti, Aulus!\n\nDOMITIA: Tiitus? missä Tiitus on?!\n\nAULUS CAECINA: Hiljaa! Lysimaakos sanoo, että Tiitus ratsasti Roomaan\nennen häntä.\n\nDOMITIANUS: Aulus -- aavistus välähti minussa --! Tasavaltalaiset!\n\nAULUS CAECINA: Tiitus on murhattu!\n\nDOMITIA: (huutaa) Domitianus! Nyt meidän hetkemme on tullut! Oo, kun ei\nsitä meiltä vaan kukaan ottaisi!\n\nDOMITIANUS: Aulus auttaa meitä. Oo, Domitia, Domitia!\n\nAULUS CAECINA: Ei ole hyvä, että Rooma liian aikaisin saa tietää mitä\nme tiedämme. Domitia, hae Lysimaakos, tuki hänen suunsa.\n\nDOMITIA: (juoksee vasemmalle).\n\nAULUS CAECINA: Berenice on tulossa. On mahdollista, että testamentti on\nhänen hallussaan. Sinun täytyy ensimäiseksi häntä tavata.\n\nDOMITIANUS: (hätääntyneenä) Missä on Berenice?\n\nAULUS CAECINA: Tuonne päin.\n\nDOMITIANUS: (juoksee vasemmalle).\n\nAULUS CAECINA: Nyt, Aulus, viisaasti ja rohkeasti! (menee vasemmalle).\nOrjat: (juoksevat kokoon eri haaroilta).\n\nENSIMÄINEN ORJA: Minä kuulin prefektin sanovan: Tiitus on murhattu!\n\nMUUT ORJAT: (huutavat hämmästyksestä).\n\nTOINEN ORJA: Ja he kielsivät ilmoittamasta.\n\nKOLMAS ORJA: Pitääköhän sitä uskoa?\n\nNELJÄS ORJA: Pahako se olisi!\n\nVIIDES ORJA: Suurin onni, suurin onni se olisi. Sh!\n\nENSIMÄINEN ORJA: Sh, sh, -- Rooman orjain ilo se olisi.\n\nTOINEN ORJA: Katsokaa, tuolla tulee Lysimaakos itkien.\n\nLYSIMAAKOS: Ah, eikö vieläkään! Jumalani, jumalani! Hän on murhattu!\n(Itkee valitellen).\n\nENSIMÄINEN ORJA: Lysimaakos, tahtoisitko, että hän tulisi? Etkö sinä\norja olekaan?\n\nKOLMAS ORJA: Rooma riemuitsee, jos se on Tiituksesta päässyt.\n\nNELJÄS ORJA: Mutta henkilääkäri huokaa.\n\nLYSIMAAKOS: Pienestä lapsesta, pienestä lapsesta olen häntä hoitanut,\nmonista taudeista olen parantanut. Rakas on minulle hänen elämänsä.\n(Menee valitellen).\n\nKOLMAS ORJA: Tuo on ainoa koko Roomassa.\n\nENSIMÄINEN ORJA: Koko valtakunnassa, Espanjasta hamaan Eufratiin käy\nkevennyksen huokaus.\n\nKOLMAS ORJA: Prefekti!\n\nTOINEN ORJA: Berenice!\n\nKAIKKI ORJAT: (juoksevat hajalle).\n\nAULUS CAECINA ja BERENICE: (tapaavat toisensa).\n\nBERENICE: (kiihoittuneena) Aulus, mitä kuulen!\n\nAULUS CAECINA: Niin se on. Urkkijaini kautta on minulla tiedossa, että\ntasavaltalaiset väijyivät häntä.\n\nBERENICE: Taivaan vallat! Hän on murhattu!\n\nAULUS CAECINA: Se on Cassion veljesten työ.\n\nBERENICE: Aulus. kohta koko Rooma sen tietää.\n\nAULUS CAECINA: Kohta on myrsky irti.\n\nBERENICE: (pää pystyssä) Kuka on hänen seuraajansa Aulus?\n\nAULUS CAECINA: Berenice! Yksi seikka on tällä hetkellä sinulle yhtä\ntärkeä kuin minulle: Domitianus on syrjäytettävä!\n\nBERENICE: Niin pitkälle käyvät tiemme yhteen, Aulus.\n\nAULUS CAECINA: Niinkö pitkälle vaan? Eikö pitemmälle? Berenice? Ihana\nBerenice!\n\nBERENICE: Minä olen sen, jonka on Rooman valtakunta.\n\nAULUS CAECINA: (ylpeästi) Silloin olet minun, sillä minun ovat\npretoriaanit.\n\nBERENICE: (säpsähtää, sitten liehakoiden): Aulus, sinä et ole niinkuin\nheikko ja itkuun valmis Tiitus. Sinulla on usko omaan itseesi.\n\nAULUS CAECINA: Se usko on roomalaisen usko, ja sen ympärillä kiertyy\nmaailman suuret valtatapaukset niinkuin oman akselinsa ympärillä.\n\nBERENICE: Sinä kelpaat Caesariksi, Aulus.\n\nAULUS CAECINA: Kaikki riippuu tästä silmänräpäyksestä. Jos nyt autat\nminua, Berenice, jäät asemaasi. Minua miellyttää sinun mustat silmäsi\nja juutalainen tarmosi, Berenice. -- Domitianus on saatava tieltä.\n\nBERENICE: Sen ymmärrän.\n\nAULUS CAECINA: Sano hänelle, että on olemassa Vespasianuksen\ntestamentti -- että sinä yksin sen voit löytää. Ja kun olet saanut hänen\nluottamuksensa, myrkytä hänet.\n\nBERENICE: Puuttuu vaan roomalaisen miehen vala.\n\nAULUS CAECINA: Valani saat tässä (antaa kätensä Berenicelle). --\nKuitenkin, sinä tiedät, että Rooman kansa vihaa sinua. Augustaksi teen\nsinut vasta kun on kaikki varmaa.\n\nBERENICE: Viisainta saattaa niin olla. Kuitenkin, missä ei mikään silmä\nmeitä näe -- -- --\n\nAULUS CAECINA: Oo, Berenice! Sinua syleillessä on kuin jo syleilisin\nRooman valtaa.\n\nDOMITIANUS: (tulee, katsellen taakseen, kiihoittuneena): Aulus, auta\nminua. He tekevät kapinaa minua vastaan! He nauravat vasten silmiäni!\n\nAULUS CAECINA: Berenicellä on vihiä isäsi testamentista.\n\nDOMITIANUS: Ah, auttakaa minua. Mitä minä sanon heille? Neuvo Aulus, --\nBerenice!\n\nSENAATTOREJA, RITAREJA, PRETORIAANEJA (tulee vasemmalta, kiivaasti\nkeskustellen).\n\nSENAATTORIT Y.M. Mitä? Mitä? Mikä huhu se on? Aulus, selitä! Selitä!\n\nAULUS CAECINA: Pelkään, että huhussa on perää. Rooma on ilman Caesaria.\n\nSENAATTORIT Y.M. (ilmaisevat hämmästystä).\n\nDOMITIANUS: Vaan minulla on testamentti, jossa minä määrätään Tiituksen\nmyötähallitsijaksi ja seuraajaksi.\n\nSENAATTORIT ja PRETORIAANIT: (nauravat).\n\nENSIMÄINEN SENAATTORI: Jos Tiituksesta pääsimme, -- luuletko, että\nkiirehdämme sinua huutamaan. Pois gallialaiset nousukkaat!\n\nTOINEN SENAATTORI: Senaatin pitäisi saada nähdä se testamentti.\n\nDOMITIANUS: Berenice, onhan se sinulla?\n\nKOLMAS SENAATTORI: Mitä sanomista Berenicellä on, kun Tiitus on\nvaijennut?!\n\nNELJÄS SENAATTORI: Pois juutalainen Rooman keisaripalatsista!\n\nSENAATTORIT Y.M. Pois! Pois!\n\nNELJÄS SENAATTORI: Emme tahdo juutalaisen valituita Roomaan.\n\nDOMITIANUS: Minä en ole Tiituksen kaltainen. En minä ole näyttelijä, en\njulma, enkä itke --. Ja minä revin maan tasalle hänen triumfiporttinsa\nja kaikki muistot hänestä minä hävitän. Sen saatte nähdä!\n\nENSIMÄINEN SENAATTORI: Käske Berenice ulos Roomasta.\n\nDOMITIANUS: Mutta -- mutta hänellä on -- Aulus mitä minun pitää tehdä?\n\nSENAATTORIT Y.M. (melulla): Pois Berenice!\n\nTIITUS: (juoksee verhon takaa, pysähtyy joksikin ajaksi, tulee sitten\nhitaasti alas portaita, huoletonta teeskennellen).\n\nBERENICE: Taivaan vallat! Tiitus!\n\nMUUT: (huudahtavat hämmästyksestä ja jäävät sanattomiksi paikoilleen).\n\nAULUS CAECINA: Caesar -- caesar --. Terve caesar Tiitus Flavius\nVespasianus, Rooman imperaattori!\n\nLÄSNÄOLIJAT: Terve Rooman imperaattori!\n\nAULUS CAECINA: Me -- minä -- me luulimme, -- että jokin vahinko oli\nkohdannut --\n\nSENAATTORIT: Mikä onni, Caesarimme on vahingoittumaton!\n\nORJAT: (tunkeutuvat esille) Herra, suo suudella toogasi liepeitä, että\norjain ilo saisi purkautua. (Ympäröivät Tiituksen polvistuen hänen\nympärillensä ja suudellen hänen vaatteitansa).\n\nAULUS CAECINA: Tietoihimme oli tullut, että tasavaltalaiset --\n\nBERENICE: Tiitus, imperaattori, minun aurinkoni -- suo minun orjain\nkanssa iloita sinun pelastumisestasi! (Kumartuu suutelemaan Tiituksen\nvaatteita).\n\nTIITUS: Minua liikuttaa teidän hellä huolestumisenne. Ja minua\nmiellyttää, että ensimäisenä hallitukseni päivänä saan näin elävän\ntodistuksen teidän rakkaudestanne.\n\n    (Osottaa tahtovansa jäädä yksin).\n\nLÄSNÄOLIJAT: (hajoovat eri suunnille).\n\nTIITUS: (juoksee liktorin luo ja viittaa kädellänsä Aulus Caecinaan).\n\nLIKTORI: (pistää Aulus Caecinan kuoliaaksi).\n\n    (Aulus Caecinan huudosta rientävät äsken poistuneet takasin,\n    tyrmistyen paikoillensa. Aulus Caecina kannetaan ulos).\n\nTIITUS: (löytämättä sanoja) Ha-ha -- hän oli tehnyt\nsalaliittosuunnitelman. -- Se joutui käsiini. -- Kyllä minä sen näytän\nteille kaikille. -- Menkää, -- tai: älköön kukaan jättäkö palatsia. -- Minä\ntahdon nähdä teidät ympärilläni, -- rakkaat ystäväni --.\n\nLÄSNÄOLIJAT: (hajoovat epätietoisina, pahaa aavistaen).\n\nKVEESTORI: (jää yksin seisomaan Tiituksen eteen).\n\nTIITUS: Mene sinäkin. -- Kohta otan vastaan hallituskunnat. Mene.\n\nKVEESTORI: (lähtee).\n\nTIITUS: (sortuen) Voi minua, mitä olen kuullut! Aulus Caecina tahtoi\nmyrkyttää tieltään minun veljeni! Domitianus häpäisi minun muistoni.\nRooman ylimykset pilkkasivat minua. Omat koti-orjani ilkkuivat minulle.\nBerenice, sinä sanoit: minä olen sen, jonka on Rooman valtakunta.\nKaikki -- kaikki he ihan samaan pyrkivät kuin minä, -- ja ovat valmiit\nmurhiin ja myrkytyksiin, niinkuin minä. Oo, jumalat, tämmöinenkö oli se\nhetki, jota elämäni tavoitti! (Katsoo ympärilleen) Mikä minä olen?\nOlenko minä maailman herra? Vai olenko minä vaivainen, hylätty,\nyksinäinen? Ei minulla ole ketään! Vanha isäni olisi ollut -- (huutaa):\nääh!\n\nLYSIMAAKOS: (kuultuaan huudon, tulee oikealta kuulumattomasti, jää\nperälle).\n\nTIITUS: Voi minua, niinkuin haavoitettu kauris minä mykistyn tähän!\n(Huomaa Lysimaakon) Ah, Lysimaakos, Lysimaakos! (Juoksee hänen luokseen\nniinkuin ainoan ystävänsä).\n\nLYSIMAAKOS: Miten on terveytesi, herra? Sinun ruumiisi vapisee.\n\nTIITUS: (peittäen mielentilaansa) Ha-ha --. Olen usein aikonut sinulle\npuhua siitä asiasta. Katsos, minua vaivaa eriskummallinen tauti.\n\nLYSIMAAKOS: Sano minulle se tautisi, niin sen parannan.\n\nTIITUS: Se tauti on keisarille kovin sopimaton. Vastoin tahtoani nousee\nnäet rinnastani tuska tänne kurkkuun, jäseneni vapisevat ja silmistäni\nvuotaa vesi.\n\nLYSIMAAKOS: Kovin merkillinen tauti.\n\nTIITUS: Voisihan luulla minun itkevän. Katso itse. Roomalaisen silmissä\nei mikään ole häpeällisempää. (Uhkaavasti): Siis vaiti minun\ntaudistani, muista! --\n\nLYSIMAAKOS: Kylmimmän lähteen vedellä täytyy huuhdella ruumistasi. Tai\nvielä parempi jos lumikylpyyn suostuisit. -- Tuon sinulle vahvistavan\njuoman. (Menee oikealle).\n\nTIITUS: Ei ole ketään, jolle valittaisin.\n\nLYSIMAAKOS: Tässä, herra, juo tämä. (Kääntyy vettä hakemaan).\n\nTIITUS: (kaataa juoman maahan; itsekseen): Ei ole ketään, joka minut\nparantaa.\n\nLYSIMAAKOS: (on huomannut, että Tiitus kaasi lääkkeen; tarkastelee\nhäntä punnitsevasti).\n\nTIITUS: Lysimaakos, minä annan sinulle vielä tärkeämmän viran, kuin\nhenkilääkärin; minä teen sinut salaiseksi uskotukseni. Minulla on\nsuuria hallitsijatuumia. Tahdon tästälähin tietää kaikki mitä Roomassa\najatellaan, sanotaan ja tehdään. Laajennan sentähden urkkijajoukkoni\nsuureksi tiheäksi verkoksi yli koko valtakunnan. Poistan tieltäni\nkaikki mikä on minua vastaan. Ensimäinen on, että he pelkäävät minua\nvielä enemmän! Minä näytän heille niin paljon verta, että he vavisten\nlankeevat maahan minun eteeni. Minä luon itselleni uuden ympäristön. --\nMutta -- minussa on lempeyttäkin ja hellyyttä. Ja katsos, minä aijonkin\nnyt alkaa hallitukseni jollakin suurella hyvällä-työllä, niin suurella,\nettei maailma ole sen vertaista nähnyt. Katso, minusta on ennustettu,\nettä tulen suureksi hallitsijaksi, joka täyttää maailman hyvillä\ntöillä. -- Lysimaakos, sanoppas sinä, mitä hyvää keisarina tekisit?\n\nLYSIMAAKOS: Antaisin viljaa roomalaisille ja toimittaisin suuria\npetonäytelmiä.\n\nTIITUS: Sinä olet niin tyhmä, Lysimaakos. -- Saat mennä. (Itsekseen) Voi\nminua!\n\nLYSIMAAKOS: (aikoo mennä).\n\nTIITUS: Odotas, -- sano minulle Lysimaakos, tunnetko ketään kristittyä\ntäällä Roomassa, -- niitä, joita Neero vainosi?\n\nLYSIMAAKOS: Herra, ne elävät salaisuudessa, niitä on paljon, niitä voi\nolla sinun ympärilläsi -- sinun omien orjiesikin joukossa.\n\nTIITUS: (ihmetellen) Mitä sanot? Sittenhän voit kohta saattaa jonkun\nheistä tänne.\n\nLYSIMAAKOS: Sen voin.\n\nTIITUS: Katso siis, ettei kukaan täällä häiritse minua ja tuo kristitty\npuheilleni. Minä tarvitsen häntä nyt kohta -- kohta! (Menee oikealle).\n\nLYSIMAAKOS: (seuraa Tiitusta ovelle).\n\nBERENICE: (tulee vasemmalta, seuraa urkkien Tiitusta niinikään ovelle).\n\nLYSIMAAKOS: (pysäyttää Berenicen) Herrani kielsi ketään luoksensa\npäästämästä. (Jää ovelle).\n\nDOMITIANUS ja DOMITIA: (näyttäytyvät vasemmalta).\n\nBERENICE: (kohauttaen olkapäitään osottaa, ettei päässyt Tiituksen\npuheille).\n\nDOMITIANUS: Suuri näyttelijä hän on, mutta niin ei hän olisi koskaan\nvoinut näytellä. Ettekö nähneet kuinka liikutettu hän oli, -- kuinka hän\noli hyvillänsä.\n\nDOMITIA: Berenicellä on toinen ajatus.\n\nBERENICE: Mitä merkitsee kielto lähteä palatsista? -- ja kielto päästä\nhänen puheillensa?\n\nDOMITIA: Verta se merkitsee. Se merkitsee, että jotkut vielä\ntänäpäivänä mestataan. Minä pakenen! Minä pakenen! (Rientää\nvasemmalle).\n\nBERENICE: Täältä ei enää kukaan pakene. Ei: -- jos tulta ei voi välttää,\ntäytyy mennä tulen läpi.\n\n    (Menee vasemmalle).\n\nDOMITIANUS: Lysimaakos, -- jos huomaat jotain erinomaista veljessäni --\njos -- jos -- huomaat, että hän esimerkiksi tahtoisi minut vangita, --\nrukoile minun puolestani sinä, hän kuulee sinua, hän tulee helposti\nliikutetuksi, minä tunnen hänet.\n\nLYSIMAAKOS: Minä rakastan Tiitusta, herraani. Minä teen kaikki mitä\nvoin hänen edestänsä. Annan vaikka henkenikin. Minä olen jo vanha mies.\n\nDOMITIANUS: Mutta puhuthan minun puolestani? -- Lysimaakos, on\nmahdollista, että hän tahtoo minut hengiltä!\n\nLYSIMAAKOS: Ah, herra, mitä on kuolla toisen käden kautta! Pahempi on\nsen, joka tappaa, pahempi sen, joka tappaa!\n\nDOMITIANUS: Kuule! Minä luulen hänen tulevan! (Kiiruhtaa pois).\n\nLYSIMAAKOS: (kuulostelee oikealla ovella, menee sitten vasemmalle ja\nlankee polvillensa ensimäisen pylvään taa).\n\nTIITUS: (jonkun ajan kuluttua) Lysimaakos, missä on sinun kristittysi?\n\nLYSIMAAKOS: Hän on täällä.\n\nTIITUS: Katso siis, että liktori on paikallansa ja tuo sitten kristitty\neteeni.\n\nLYSIMAAKOS: (katsoo verhon taa, tulee takasin) Liktori on paikallansa.\n\nTIITUS: Entä kristitty?\n\nLYSIMAAKOS: Tiitus, hän on edessäsi.\n\nTIITUS: Mitä sinä sanot? Sinä kristitty? -- Etkö olekaan tyhmä\nLysimaakos? -- (Huutaa): Sinä olet pettänyt keisarisi!\n\nLYSIMAAKOS: Olen, Tiitus; -- sinun hyväksesi.\n\nTIITUS: En tiedä kuinka katsoisin sinua. Äsken olit orjani, nyt olet\nvieras, ja sinun puheesi ei ole orjan. Kuka sinä olet? -- Kuka on sinut\nvapaaksi tehnyt?\n\nLYSIMAAKOS: Totuus.\n\nTIITUS: Sinä tuntisit totuuden? Orjaniko täytyy kumartua minun edessäni\nvai minun orjani. (Itsekseen): Hänen katseensa vangitsee minua!\n(Ääneen, arasti katsellen kulmiensa alta): Niin, kuka lienetkin, -- jos\nsinä tunnet totuuden, sano se minulle. Vastaa siis minulle siihen\nkysymykseen, jonka äsken tein Lysimaakolle: Sano minulle hyvä työ,\nsuuri ja laaja, jota ei kukaan keisareista ole vielä tehnyt. Ajatteles:\nminulla on suuri valta, valta maailman yli minulla on, minä voin\nkaikki.\n\nLYSIMAAKOS: Kaikkea voi keisari, yhtä ei.\n\nTIITUS: Mitä ei voi keisari?\n\nLYSIMAAKOS: Tehdä hyvää.\n\nTIITUS: Keisari ei voisi tehdä hyvää! Hullumpaa en ole kuullut.\n\nLYSIMAAKOS: Sinä sanot niin, ja kuitenkin lyyhistyt kokoon totuuden\nlyömänä.\n\nTIITUS: (huutaen): Lyysimaakos, Lysimaakos, sinä olet katsonut minun\nläpitseni!\n\nLYSIMAAKOS: Olen, Tiitus.\n\nTIITUS: (raivokkaasti): Turhaan sen sanoit, sillä ennenkuin sinä minun\nkäsistäni pääset, olet sinä kuoleman oma!\n\nLYSIMAAKOS: En pelkää sinua enkä kuolemaa. Tätä hetkeä varten olen\nelänyt.\n\nTIITUS: (arasti, hiljaa): Jos keisari ei voi tehdä hyvää, sano, mitä\nminun siis on tehtävä?\n\nLYSIMAAKOS: Tahtoisin nähdä sinua, Tiitus, suoraan silmiin, kun sen\nsanon. (Lähestyvät toisiansa).\n\nTIITUS: (koettaa katsoa Lysimaakoa silmiin) Ha-ha --\n\nLYSIMAAKOS: Suoraan silmiin, ihan suoraan.\n\nTIITUS: Minä katson, minä katson --. (Ottaa molemmin käsin\nohimoistansa).\n\nLYSIMAAKOS: Niin, Tiitus, juuri niin. Sinä ymmärsit, ennenkuin olin\nsuuni aukaissut. Luovu vallastasi.\n\nTIITUS: Katso, niitä on hallitsijoita, jotka ovat minua pahempia\nolleet. Mutta minä olen hyviäkin töitä harjoittanut. Ja minun\naikomukseni oli vielä suurempia töitä tehdä --.\n\nLYSIMAAKOS: Ja jos sinä olisit enkeliäkin puhtaampi, sanoisin saman:\nluovu vallastasi. Se on kristittyjen oppi jokaiselle. Sillä joka tahtoo\nensimäinen olla, hän olkoon kaikkein palvelija. Luovu vallastasi!\n\nTIITUS: (puoleksi itsekseen): Jollen minä tietäisi, että se on niin, --\nmutta minun järkeni on hieno, ja minä olen aikaa sitten sen jo itse\nymmärtänyt.\n\nLYSIMAAKOS: Rauhaan ja onneen sinua kutsun ja iankaikkisuuteen sinua\nsaatan, Luovu vallastasi, Tiitus. Se on se suuri teko, jota sinä\ntahdoit tietää. Sitä ei ole vielä yksikään keisareista tehnyt. Mutta\najat odottavat sinun tekoasi. Sillä aika on tuleva, että valtakuntain\nhallitsijat astuvat alas valtaistuimiltansa ja käyvät sisälle jumalan\nvaltakuntaan.\n\nTule joukkoomme, Tiitus! Meitä on suuri veljeskunta. Kaikki\nsiellä rakastavat sinua. Kaikki olemme yhtä elämässä ja yhtä\nylösnousemuksessa. Rauhaan ja onneen sinua kutsun.\n\nTIITUS: (Antautuen Lysimaakon mielentilaan) Vapaana hengähtäisin,\nyhdessä huokauksessa puhaltaisin pois tämän painon. Voi minua, voi\nminua! niinkuin lapsi minä itken.\n\nLYSIMAAKOS: Tämä on minun viimeinen ja ainoa lääkkeeni sinun uutta\ntautiasi vastaan, Tiitus.\n\nTIITUS: (säpsähtää itkustansa). Lysimaakos! Sinä olet kuoleman oma!\n\nLYSIMAAKOS: Orjanasi olen elänyt. Sinua parantaakseni\nmielelläni kuolenkin.\n\nTIITUS: Ha-ha -- sinähän sanoit, ettei keisari voi tehdä hyvää. Minä\nnäytän sinulle. Minä aijoin tappaa sinut, mutta nyt sanon: teen sinut\nvapaaksi! Mene! (Kun Lysimaakos viipyy): Mene salaa minun takaani,\netten huomaa sinun menevän. Joudu! Sinä et ymmärrä, että se on suuri\ntyö minulta. Mene! Mene, mene!\n\nLYSIMAAKOS: Hyvästi, Tiitus! -- Kutsu minua, jos tarvitset. Menen\nveljieni luokse, kerron heille, valmistan sinun tulosi! (Menee).\n\nTIITUS: Mitä hän sanoi? \"Kerron veljille\"? Huomenna hän varhain seisoo\ntorilla ja kertoo tutuillensa: \"olen kääntänyt Tiituksen mielen, näin\nhänen itkevän edessäni!\" Ja Rooma sanoo: \"Tiitus itkee, Tiitus ei ole\nroomalainen\" (Huutaa Lysimaakon jälkeen): Seis mies! (Liktorille): Hän\nei saa elää. Tuo minulle hänen päänsä! -- (Itsekseen): Pelastettu olet\nsinä Tiitus ja sinun valtikkasi! Ei kukaan ole vielä nähnyt sinua! Sinä\nolet Rooman herra!\n\nLIKTORI: (tuo kilvellänsä vaatteen alle peitetyn pään).\n\nTIITUS: (viittaa asettamaan sen kauemmas luotaan).\n\nLIKTORI: (asetettuaan kilven poistuu).\n\nTIITUS: (arasti, epävarmasti): Olinko se minä, vai oliko se keisari,\njoka tuon teki? -- Minä pelkään sitä keisaria. Hän on julma. Totta sinä\nsanoit, hän ei voi tehdä hyvää. (Lähestyy kilpeä, nostaa vaatetta) Hymy\nsinulla on huulilla, mutta mykkä sinä olet. Juuri äsken sinä puhuit\nminun kanssani; kuulen vielä sinun äänesi ilmassa.\n\nTapoin ainoan ystäväni -- ainoan! Tämmöinen on ihminen, jonka jumalat ja\nihmiset ovat jättäneet.\n\nNyt poistuu minulta viimeinen tuki. Viimeinen lämpö lähtee minulta.\nLysimaakos, älä lähde, älä lähde! Minä en päästä sinua, minä pitelen\nsinusta! -- Katso, jo jäähtyy sinun hymysi. (Jättää pään). Lysimaakos,\nmitä sinä sanoit minulle? Kuinka se oli? Tässä sinä seisoit -- -- sinä\nsanoit: luovu herruudesta! Niin sinä sanoit. Ja minä luovunkin.\nLysimaakos, minä teen niinkuin opetit. Minä pakenen täältä -- minä\npakenen! (Juoksee vasemmalle, pysähtyy oven eteen): Palatsi on täynnä\nihmisiä. -- Mitä minä pakenisin?! Minä kutsun kokoon kaikki ja sanon\njulkisesti. -- Minäkö? -- Ah, kuinka minä pääsisin täältä tarvitsematta\nketään nähdä! Lysimaakos, minä olen jo luopunut!\n\nLIKTORI: (ilmoittaa): Ruhtinatar Berenice.\n\nTIITUS: (säpsähtää): Vie pois tuo!\n\nLIKTORI: (viepi kilven).\n\nTIITUS: Mitä sanon hänelle? Minne pakenen häntä?\n\nBERENICE, (tulee arasti ja urkkivasti).\n\nTIITUS: (jähmettyy hänen nähtyänsä).\n\nBERENICE: (lankee polvilleen Tiituksen eteen): Caesar, minua vapisuttaa\nsinun mykkä katseesi. Minä näen sinun tietävän kaikki. Mitä taisin\nminä! Mitä taidan minä sille, että sydämmeni himoitsee Rooman valtaa.\nSitä on myös sinun sydämmesi himoinnut. Ja minä luulin, ettet enää\nollut eläjien joukossa. Ah, caesar, caesar, minä pelkään sinun mykkää\nkatsettasi, pelkään ja ihailen. Mikä on sinut tällä hetkellä muuttanut?\nEn ole semmoista majesteettia ennen nähnyt. Noin sinä seisoit palavan\nJerusalemin edessä, noin sinä seisoit minun unelmissani. Oo, caesar,\nminä näen, että sinä olet suuriin tekoihin valmistunut. Sinä olet\nRooman herra, sinä yksin!\n\nElä vaikene enää caesar! Katso, minä olen polvillani sinun edessäsi,\nsinun armoasi rukoillen. -- Tiitus, minä rakastan sinua, minä rakastan\nsinua! Nosta minut, tee minut Augustaksesi.\n\nTIITUS: Ensi kerran kuulen sinun äänessäsi rakkauden väreen, josta\nkorva ei voi pettyä. Sinä tulet liian myöhään, Berenice. Minä en voi\nantaa sinulle sitä, mitä pyydät. Minä en ole enää mitään.\n\nLIKTORI: (ilmoittaa) Kveestori.\n\nBERENICE: (kavahtaa ylös, vetäytyy pettyneenä vasemmalle.)\n\nKVEESTORI: Caesar, imperaattori: hallituskunnat tahtovat tervehtiä\nsinua.\n\nTIITUS: Ei tarvitse -- toisten --\n\nKVEESTORI: Caesar, minä näen kaikesta, että sinulle itsellesi on\ntiedossa äskeinen tapaus täällä palatsissa. Sinä tahdot katsoa sormien\nläpitse. Mutta se ei käy laatuun. Kuiskeet kulkee jo ulkopuolella\nhovia. Sopineeko tukehuttaa olemattomiksi selviä majesteettirikoksia.\n\nTIITUS: Tee mitä tahdot.\n\nKVEESTORI: Caesar, käsketkö vangitsemaan myöskin caesar Domitianuksen?\n\nTIITUS: Mitä minä käsken -- en minä mitään käske.\n\nKVEESTORI: Jätetäänkö Domitianus siis salaisen valvonnan alaiseksi?\n\nTIITUS: (itsekseen) Jotain minun pitäisi tehdä, etteivät he syö\ntoisiansa minun jälkeeni. (Ääneen): Sano Domitianukselle, että julistan\nhänet jälkeläisekseni.\n\nKVEESTORI: Julistat perittäväksi Flaviusten dynastian? -- Salli\nhuomauttaa, caesar, että sen täytyy tapahtua julkisella reskriptillä.\n\nTIITUS: Pane kokoon reskripti. Minä tahdon vielä tänäpäivänä sen\nallekirjoittaa.\n\nKVEESTORI: Oo, jalo caesar niinkö sinä palkitsit veljesi\nuskottomuuden! -- Mitä käsket tekemään muille osallisille?\n\nTIITUS: En mitään, en mitään --\n\nKVEESTORI: Annatko heidät kansan tuomiolle?\n\nTIITUS: En, en sitäkään. Olkoon niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.\n\nKVEESTORI: (hämmästyen): Caesar -- heidän joukossansa on sinun pahimmat\nvihollisesi.\n\nTIITUS: Mene. Ilmoita heille heidän tuomionsa. -- Odota vielä. Sinä\npuhuit reskriptistä. Minä vapautan myöskin kaikki ennen vangitut.\nPeruutan viimeiset maanpako- ja kuolemantuomiot. Kaikki päästetään\nirrallensa. -- Odota. Lisää vielä, että kaikki urkkijat ja ilmiantajat\najetaan ulos Roomasta.\n\nKVEESTORI: Sinä teet itsesi suojattomaksi, caesar.\n\nTIITUS: Minulla ei ole mitään pelkäämistä enää. En minä heitä tarvitse.\nEn mitään tarvitse. (Itsekseen): Kunhan vaan pääsisin pois!\n\nKVEESTORI: Oo, caesar, sinä olet mahtava majesteetti, jonka pelkkä\nkatsanto karkottaa väijyjät. Oo, sinä armon ruhtinas! Sinun jalot\nkäskysi riennän perille viemään koko maailman riemuksi ja ihmeeksi.\n(Menee).\n\nTIITUS: \"Armon ruhtinas?\" -- Nyt luulen, että olen valmis. (Aikoo mennä\nvasemmalle. Pysähtyy ovelle).\n\n    (Näyttämön ulkopuolelta kuuluu innokkaita ylistyshuutoja\n    imperaattorille).\n\nMitä se on? \"Terve, terve Rooman imperaattori\". Ensi kerran eläissäni\nkuulen siinä sydäntä. Ah kuinka sydämmeni halusi kuulla tuota\ntervehdystä! Nyt sen kuulin. -- Omituinen oppi: -- en ehtinyt vielä luopua\nherruudesta ja se jo suo minun tuntea onnea! Mutta et sinä sanonut:\nhallitse niin vähän kuin mahdollista; sinä sanoit: luovu. Niin sinä\nsanoit. (Ylistyshuudot alkavat jälleen, yhä kasvaen).\n\nTIITUS: (viipyy ovella kuunnellen).\n\nKVEESTORI: (rientää sisälle): Caesar, lasketko heidät sisälle? He\ntahtovat purkaa sinulle ylistystänsä, sinulle uskollisuuttansa vannoa.\nKatso, heidän intonsa paisuu, esteet kohta murtuvat. Tule, caesar,\nnäytä itsesi heille. Caesar, missä on sinun purppuratoogasi? (Huutaa\noikealle): Caesarin tooga! Tänne caesarin tooga!\n\nNUORET ORJAPOJAT: (tuovat purppuratoogan).\n\nTIITUS: (itsekseen): Ah, Lysimaakos, minä otan sen ylleni vaan\npannakseni sen jälleen pois.\n\nKAKSI NAISORJAA: (kiinnittävät toogan Tiituksen hartioille).\n\nKVEESTORI: (ovella, ylistyshuutoja kovemmalla äänellä): Caesar\nAugustus, Rooman imperaattori tahtoo näyttää itsensä kansallensa.\n\nTIITUS: (itsekseen): Huomenna, Lysimaakos, huomenna! (Menee epävarmana\navatulle ovelle, mutta tultuaan kynnykselle ja nähtyään tervehtivän\nkansan ottaa majesteettiryhdin ja ojennetuin käsin tyynnyttäen kansaa,\nastuu ulos): Tässä minä olen.\n\nNAISORJAT: (poistuvat).\n\nMUUT: (seuraavat Tiitusta).\n\nBERENICE: (hiipii esille, riemuhuutojen hiljettyä puhuu kiihtyvällä\nintohimolla, katsellen Tiituksen jälkeen): \"Liian myöhään?\" Kaikki muut\nhän palkitsi. Minut hän sysäsi luotaan. Tähänkö minun aikeeni\nsärkyisivät? Ei, Tiitus! Vielä eivät ole kaikki sinun ystäviäsi.\nPatriisein vanhat suvut odottavat sinun surmaasi. Cassion veljekset\novat vielä käyttämättä. -- Sinä luulet nousseesi kunniasi kukkuloille,\nkun lepytit ja lahjoit nuo. Mutta tärkeimmän sentään jätit\nlepyttämättä. Juutalaisen ruhtinattaren hylkäsit, asetuit hänen\ntahtonsa tielle. Oo, sinä Jerusalemin hävittäjä! Niinkö luulet\npääseväsi ilman kostoa. Sinä murhaaja, sinä kansani verenjuoja, sinä,\njonka silmät iloitsivat juutalaisen veren punaisuudesta. Ei Tiitus,\nJehova elää, ja nyt olen minä hänen kostonsa tulkki!\n\n(Esirippu).\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS\n\n\n    Keisarillinen loosi kolosseumissa. Arena ajatellaan olevan alhaalla\n    loosin takana; näyttämön etuala on loosin edusta.\n\n    Patriisit kulkevat parittain edustan yli oikealta vasemmalle.\n\n1:NEN PATRIISI: Ei todellakaan tiedä mitä ajatella.\n\n2:NEN PATRIISI: Näen, että jo sinäkin alat suosia Tiitusta, \"sinäkin\nBrutus\".\n\n1:NEN PATRIISI: Kansa huutaa hänen kunniatansa, ja täytyy myöntää, että\nmuutamat hänen teoistansa -- --\n\n    (menevät ohitse).\n\n3:S PATRIISI: (kulkien 4:nen patriisin seurassa) Hän on suuri\nnäyttelijä. Kaikki on edeltäpäin laskettu ja punnittu. Muuttua\njulmimmasta pedosta nöyräksi ja sileäksi kyyhkyseksi, -- se on enemmän\nkuin outoa. Ei ole hänen teoissansa roomalaista nobiliteetiä.\n\n4:S PATRIISI: Jaa, jaa?!\n\n3:S PATRIISI: Ne ei tule luonteesta, vaan oikusta.\n\n4:S PATRIISI: Teko semmoinen kuin urkkijain ajaminen kaupungista -- se on\ntoki imperaattorilta uhkarohkeata. Se on kaunis, se on suuri teko.\n\n3:S PATRIISI: Kaikki on vaan edeltäpäin laskettua.\n\n4:S PATRIISI: Ja mitä sanot siihen, että caesar omin käsin kantoi\nruttoisia Kampaniassa, omin käsin ruokaa jakeli -- viipyen kuukausmääriä\nkurjuuden keskellä?\n\n3:S PATRIISI: Harkittua näyttelemistä --! (Menevät ohitse).\n\n5:S PATRIISI: (kulkien 6:nen seurassa): Mitä? Keisarillinen loosi on\nvieläkin tyhjänä? --\n\n6:S PATRIISI: Varmaan on kansanjoukot taas hänet pidättäneet\nanomuksillansa.\n\n5:S PATRIISI: Oletko kuullut, mitä kerrotaan? Tiitus aikoo Berenicen\nhylätä.\n\n6:S PATRIISI: Oh, todellakin. Jos niin on, kaatuu viimeinenkin syy\nmeidän tyytymättömyyteemme. Minä olen ensimäinen huutamaan hänen\nylistystänsä -- --\n\n5:S PATRIISI: Sen saamme tänään nähdä. Berenice on yhä Roomassa. Jos\nkeisari kutsuu hänet viereensä, tuonne Augustan paikalle --\n\n6:S PATRIISI: Kirottu juutalainen! Alas sitten Tiitus!\n\n5:S PATRIISI: Sh! -- Minä luulen, että kaikki tuo on liian myöhäistä.\nKansa jumaloi Tiitustansa.\n\n    (menevät ohitse).\n\nCASSIUS NUOREMPI: (Cassius vanhemmalle) Kuulitko mitä he puhuivat.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Tapahtuu mielipiteiden käänne meidänkin leirissämme.\n\nCASSIUS NUOREMPI: Kohta on kaikki myöhäistä.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Kuule nyt, -- mutta suu poikki: olen tavannut\nBerenicen.\n\nCASSIUS NUOREMPI: No?\n\nCASSIUS VANHEMPI: Hän auttaa meitä. Hän saattaa meidät Tiituksen\nläheisyyteen, --\n\nCASSIUS NUOREMPI: Ellei se nyt tapahdu, ei se koskaan tapahdu. Mitä on\nmeidän elämämme, ellei sitä toimelle uhrata!\n\nCASSIUS VANHEMPI: Veljeni, me olemme kaksi kuolemaan vihittyä tässä!\n\nCASSIUS NUOREMPI: Pelastu Rooma anastajasuvun vallasta! Me kuolemme,\nmutta tasavallan aate syntyy jälleen meidän kauttamme!\n\nCASSIUS VANHEMPI: Nyt on keskipäivä, aika arvokas vanhain patriisein\njälkeläisille. Veli, kuuletko humun kaukaa?\n\nCASSIUS NUOREMPI: Se on kansan riemuhuudot.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Onko tikarisi peitoksissa?\n\nCASSIUS NUOREMPI: Tässä se on.\n\nCASSIUS VANHEMPI: Kuule, kuule, niinkuin laviinivyöry pauhu kasvaa. Ah!\n\nCASSIUS NUOREMPI: Lujuutta! Päätöksemme voima ei vähene, vaikka se on\nhiljaisuudessa pauhun keskellä. Olen valmis kuolemaan ja voittoon!\n\n    (Poistuvat väkijoukkoon).\n\nPATRIISIT: (perääntyvät vasemmalta, jossa keisarin tuloa odotetaan).\n\n    (Näyttämö täyttyy yleisöllä, joka riemuiten ja meluten tervehtii\n    lähestyvää keisaria).\n\nTIITUS: (koettaen hillitä onnen tunteita) Hiljemmin, armaat ystäväni.\nMenköön jokainen paikoilleen, sillä kohta alkaa näytäntö.\n\nKANSA: Terve, terve caesar, hyväntekijämme, terve ruokkijamme, terve\nmaailman herra! Sinä voit kaikki mitä tahdot! Ei mikään ole sinulle\nmahdotonta!\n\nTIITUS: Olkoon niinkuin sanotte: ei mikään ole minulle mahdotonta. Nyt\non juhlien viimeinen päivä. Tulkaa tänne kaikki, pyytäkää mitä\ntahdotte, minä täytän kaikki teidän toiveenne. Miksi ette pyydä minulta\nmitään, että voisin täyttää teidän pyyntönne. Ystävät näinhän minulta\nmenee päivä hukkaan. -- No, miksi vaikenette? Onko vaikea sanoa?\n\nBERENICE: (astuu esiin).\n\nYLEISÖ: Berenice! (Tyytymättömyyttä).\n\n1:NEN PATRIISI: Mikä rohkeus!\n\n2:NEN PATRIISI: Oo, juutalaista viekkautta!\n\nTIITUS: Berenice?\n\nBERENICE: Niin, Caesar. (Seuraavan kestäessä häätävät järjestyksen\nvalvojat kansan poistumaan).\n\nTIITUS: Sinun toivosi tiedän.\n\nBERENICE: Täytä siis lupauksesi.\n\nTIITUS: Ah, Berenice, se on pulmallinen kysymys. Sinä et tiedä mitä\npyydät. En minä voi antaa sitä, mitä minulla itsellä ei ole. Sinä\nmuistutat minua siitä, ettei minun, pitäisi enää olla tässä.\n\n    (Sortuu).\n\nBERENICE: Rooman kansan kuullen lupasit jokaisen pyynnön täyttää.\n\nTIITUS: Surku minun tulee sinua, Berenice raukka. En minä tahdo että\nkukaan sinulle sentään pahaa tekee. Minä annan sinulle keisarillisen\nsuojeluskirjan -- --\n\nBERENICE: Ääneen puhu! Lupauksesi huusit ääneen.\n\nTIITUS: Ääneen siis sinäkin lausu pyyntösi, niin minä vastaan ääneen,\nkoko Rooman kansan kuullen. Nyt se tapahtukoon.\n\nBERENICE: Pyyntöni arvaat. Jokainen sen arvaa.\n\nTIITUS: Niinpä minä koetan arvata mitä voin sinulle parasta tehdä. --\n(Käskynhaltijalle): Keisarillinen laiva järjestetään ruhtinatar\nBerenicen käytettäväksi. Ruhtinatarta seuraa keisarillinen suojelus. --\nNiin, Berenice, täytän vanhan toivosi. Päästän sinut kaukaisessa\nkotimaassasi käymään.\n\nBERENICE: Kiitän armostasi! (Masentuneena itsekseen): Nyt, Tiitus,\nsanoit oman tuomiosi. (Peräytyy askel askeleelta edemmäs).\n\nTIITUS: (Berenicelle) Niin, Berenice, hyvästi! Minä en ollut se, joka\ntein sinut Augustaksi!\n\n    (Alkaa kuulua hiljainen, tukehutettu aploodi patriisien puolelta).\n\nTIITUS: (kääntyy Berenicestä, sisällisessä riemussa). Mitä se on? Ne on\npatriisit! Oo, saavutinko minä vielä senkin! (Ääneen kylmästi): Hiljaa!\nEi ole caesar arenalla teidän edessänne!\n\nPATRIISIT: Terve, Rooman imperaattori!\n\nTIITUS: Leikit alkakaa.\n\nPATRIISIT: (keskenänsä): Kukkia toimittakaa. Me tahdomme mieltämme\nosottaa. (Poistuvat).\n\n    (Alkajaismerkit kajahtavat).\n\nTIITUS: (itsekseen): Lysimaakos, tämän ainoan kerran vielä! Kerran\nvielä Rooman kansan eteen! (On nousemassa loosiin).\n\nBERENICE: (johdattaa esille Cassiuksen veljekset).\n\nCASSIUKSEN VELJEKSET: (hyökkäävät tikareineen Tiituksen jälestä).\n\nPREFEKTI: (ennättää väliin, huutaa): Seis, miehet! Caesarin murhaajat!\n(Joka suunnalta rientää väkeä).\n\nPATRIISIT: (kauhuissansa): Cassion veljekset!\n\n1:NEN PATRIISI: Mitä ajattelitte! Mihin asemaan saatoitte meidät!\n\n    (Liktorit ottavat kiinni Cassion veljekset).\n\n2:NEN PATRIISI: Mihin onnettomuuteen syöksitte itsenne!\n\nCASSION VELJEKSET: Olemme valmiit kuolemaan.\n\n3:S PATRIISI: Ja kuinka käy meidänkin! Oo, jumalat!\n\nTIITUS: (tulee alas; itsekseen): Seisatu vereni kuohu, seisatu!\n(Voittaen itsensä): Lysimaakos, en minä hallitse! (Osottaa liktorit\npäästämään irti Cassion veljekset. Ääneen): Cassion veljekset? Se on\ntotta, teistä olen kuullut jo kauan sitten.\n\nPREFEKTI: Käsketkö tässä paikassa tuomiosi panna täytäntöön?\n\nTRIBUUNI: Vai kysytkö kansan tuomiota. Takaan, että se käy yhteen sinun\ntuomiosi kanssa.\n\nPREFEKTI: Mitä käsket, caesar?\n\nTIITUS: Mitäkö minä käsken, haha!\n\nPREFEKTI: Mitä on tehtävä, caesar?\n\nTIITUS: Mitäkö tehtävä? Niin, -- alkakaa leikit, kuten jo sanoin -- mitäs\nmuuta tässä olisi tehtävä? --\n\nYLEISÖ: (osottaa hämmästystä).\n\nTIITUS: Gladiaattorit esille!\n\nGLADIAATTORIT: \"Salve imperator! Morituri te salutant!\" (Tiitukselle\ntuodaan gladiaattorein miekat koeteltaviksi).\n\nTIITUS: (osottaa miekat annettaviksi Cassion veljeksille). Koetelkaa\ngladiaattorein miekat. Eivätkö ole oivallista terästä.\n\nCASSION VELJEKSET: (jäävät seisomaan miekat käteen).\n\nKANSA: (osottaa ihastustaan).\n\nTIITUS: No, nyt, luulen, voimme alkaa. -- (Kun ei kukaan liikahda): Se on\ntotta: teillä on vanha äiti vielä elossa, juoskoon joku heti noiden\nveljesten äidin luo sanomaan, ettei pojille mitään tapahtunut. Juoskaa\npian, ettei mummo saa väärää sanomata ja ehdi halvaantua.\n\nYLEISÖ: Mitä se oli? Tuliko ne sanat keisarin suusta?\n\nTIITUS: (itsekseen): Tomppelit! Siinä he seisovat ja odottavat\nsittenkin milloin heidän päänsä katkaistaan.\n\n    (Yleisön hämmästys ja ihastus alkaa yhä enemmän puhjeta kuuluviin).\n\nTIITUS: No? Mikä humu se on? Miksei aloteta? (Cassion veljeksille): Jos\nteillä ei ole paikkaa muualla, käykää viereeni keisarilliseen loosiin.\n(Muille): Kaikki hajotkaa paikoillenne!\n\nCASSION VELJEKSET: (menevät polvilleen Tiituksen eteen).\n\nCASSIUS VANHEMPI: Oo, caesar, emme ole ansainneet sinun armoasi. Salli\nsuudella sinun toogaasi!\n\nCASSIUS NUOREMPI: Oo, caesar, jaloin imperaattoreista! Salli meidän\nvannoa sinulle uskollisuuden valamme! Katso, vihollisistasi olemme\nmuuttuneet sinun uskollisimmiksi henkivartijoiksesi!\n\nTIITUS: Nouskaa, nouskaa! Seuratkaa minua. (Menevät loosiin).\n\nPATRIISIT: (osottavat tyytyväisyyttänsä ja ihastustaan).\n\n1:NEN PATRIISI: Mikä rajaton hyvyys!\n\n2:NEN PATRIISI: Mikä roomalainen tyyneys ja maltti!\n\n3:S PATRIISI: Mikä suuri luonne!\n\n4:S PATRIISI: Mikä saavuttamaton majesteetti loistaa hänen\nolennostansa!\n\nPATRIISIT: Ei ole semmoista ennen nähty! Terve, terve imperaattori!\nSuurin kunnianosotus olisi sinulle liian pieni!\n\nKANSA: (näyttämön ulkopuolella) Terve imperaattori, terve armon\nruhtinas!\n\nTIITUS: (on istunut Cassion veljesten seurassa loosiinsa; nousee\näkkiä). Mitä näen minä?\n\n    Arenalle rientää patriisein nuorukaisia ja neitoja seppeleet\n    päässä. He järjestyvät!\n\n    (Kuuluu voimakas ylistyslaulu, alkaen korkeasta diskantista.\n    Se kasvaa ja lähenee).\n\n    \"Amor ne deliciae generis humani!\"\n\nTIITUS: He heittävät kukkia minulle! Kansa nousee paikoiltansa. Kaikki\nrientävät tännepäin! (Tulee hämillään alas loosista, peräytyy\näärimmäiselle etualalle. Nuorukaiset (27 poikaa ja 27 tyttöä)\nilmestyvät taka-alalle laulaen ja heittäen kukkia Tiituksen ympärille.\nSamoin yleisö syrjiltä tervehtii caesaria, kukkia heitellen ja\nylistystä huutaen).\n\nTIITUS: (äärimmäisellä etualalla, itsekseen): He luulevat, että minä\nolen hyvä! (Kääntyy päin ylistäjiä, astuu muutaman askeleen heitä kohti\nentisellä majesteettiryhdillänsä, mutta voimatta hillitä liikutustaan\nlankee polvilleen maahan, rajusti itkien).\n\n    (Hämmästys. Laulu taukoaa hiljaa).\n\nPREFEKTI: Caesar, mikä sinun on?\n\nCALLIAS: (kumartuu tutkimaan Tiitusta). Se on varmaan joku äkkinäinen\ntaudinpuuska. Mitä se on caesar?\n\nYLEISÖ: (yhteen ääneen, hiljaa): Hän on keisari, ja itkee niin\nkatkerasti!\n\nBERENICE: (väkijoukosta) Näin alkoi Jehova kostonsa.\n\n(Esirippu).\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS\n\n\n    Sama avonainen atrium keisarillisessa yksityisasunnossa, kuin\n    toisessa näytöksessä. Tuli palaa uhrialttarilla. Vuode. Pöytä\n    kirjoitusneuvoineen.\n\n    (Orjat laittavat huonetta järjestykseen kulkien edestakasin,\n    myöskin sisähuoneessa).\n\nDOMITIANUS ja DOMITIA (tulevat seurueineen).\n\nDOMITIA: Täällä on jo kaikki järjestyksessä. Hän tulee viihtymään\nhyvin. Täällä pauhaavan Rooman ulkopuolella on hiljaista ja rauhallista\nhänelle.\n\nDOMITIANUS: (orjille sisähuoneessa): Pankaa tyynyt ylemmäksi! Tiitus\ntahtoo maata korkealla päänaluksella. Minä tiedän.\n\nDOMITIA: Niin, hän nukkuu melkein istuvillaan, olen minäkin kuullut.\n\nDOMITIANUS: Ja sitten poistukaa kaikki. He ovat kohta täällä.\n\nDOMITIA: Väenpaljous häiritsee sairasta.\n\nSEURUE ja ORJAT (poistuvat).\n\nDOMITIA: Domitianus, eräs seikka pelottaa minua: jospa Tiituksen tauti\non tarttuvaa laatua. Sinun pitäisi pysyä kauempana hänestä.\n\nDOMITIANUS: En voi lähteä täältä. Jos jotain tapahtuisi, on minun\nensiksi tietäminen siitä. Domitia, sinun pitäisi olla Roomassa. Ei ole\nhyvä, että Rooma tietää kuinka vaarallinen hänen tautinsa on. Sinun\ntäytyy siellä rauhoittaa ihmiset, -- ja olla valmiina minua\nvastaanottamaan, jos --\n\nDOMITIA: (kuiskaamalla): Mitä sinä luulet Domitianus?\n\nDOMITIANUS: Henkilääkäriltä ei saa mitään varmuutta. Välistä hän\nnäyttää huolestuneelta. Mutta toisinaan taas on niinkuin olisi varma\nparantumisesta. Ja itsepäisesti vaikenee, kun häneltä kysyy.\n\nDOMITIA: Mutta Tiitus itse luulee kuolevansa. Sillä minä kuulin hänen\nhuokaavan Calliaksen korvaan: yksi rikos painaa minun tuntoani,\nCallias.\n\nDOMITIANUS: Mitä tarkoitti hän sillä rikoksella!\n\nDOMITIA: En tiedä, Mutta hän sanoi vielä: sen voin vaan kuolemallani\nsovittaa.\n\nDOMITIANUS: Tuolla he jo tulevat.\n\nDOMITIA: Katso, kuinka rasittuneena hän nojaa Calliakseen. Katso,\nkuinka kalpea hän on! Tuo ei ole elämäksi.\n\nDOMITIANUS: Roomaan, Domitia! Ennenkuin vuorokausi on umpeen kulunut,\nvoi kaikki olla ratkaistuna.\n\nDOMITIA: Niin, Domitianus. Minä lähden.\n\nDOMITIANUS: Domitia, Domitia!\n\nDOMITIA: Valkosella hevosella odotan sinun tulevan ja purppuraan minä\nsinut puetan!\n\nDOMITIANUS: Ah, Domitia! Ehkä lyö pian minun hetkeni!\n\nDOMITIA: Hyvästi! (Lähtee perältä).\n\nDOMITIANUS: (väistyy tulevien tieltä hitaasti, tahtoen jäädä\nhuomaamatta. Poistuu).\n\nTIITUS ja CALLIAS (tulevat oikealta).\n\nTIITUS: (Calliakseen nojautuneena): Sanoitko sinä heille kaikille, että\nse itku oli ainoastaan satunnainen hermopuistatus Caesarilla.\n\nCALLIAS: Sanoin, caesar.\n\nTIITUS: -- ettei hän itsekään ymmärtänyt kyyneliensä syytä?\n\nCALLIAS: Niin sanoin.\n\nTIITUS: Ilmoitit kaikilla toreilla, koko Roomalle selitit asian?\n\nCALLIAS: Selitin, selitin, caesar.\n\nTIITUS: Se on hyvä. -- Tämä minun sairastumiseni voi olla minun\nhyväkseni: se selittää niin paljon. Kaikki voivat siitä ymmärtää, että\nse oli ainoastaan satunnainen taudinkohtaus. Tahdon, että Roomassakin\ntietäisivät minun olevan nyt sairaana. Istu Callias tuonne pöydän\nääreen ja kirjoita tilastani ja lähetä nopea ratsastaja Roomaan.\nKirjeen pitäisi ehtiä istuvaan senaattiin.\n\nCALLIAS: (kirjoittaa, tahtoo panna kokoon pergamentin).\n\nTIITUS: Mitä sinä kirjoitit?\n\nCALLIAS: Keisarillinen majesteetti on, saapuneena sukutilallensa,\nvaarallisesti sairastunut.\n\nTIITUS: Callias, pyhi pois sana \"vaarallisesti\". Se herättää\nennenaikaista levottomuutta. Kaikki saapuisivat tänne ja yksi ja toinen\nvoisi ruveta odottamaan minun kuolemaani.\n\nCALLIAS: (antaa pergamentin ulos).\n\nTIITUS: Mitä sinä itse sanot minusta?\n\nCALLIAS: Koetan parastani. Toivo ei ole läheskään lopussa. -- Istu,\ncaesar, tähän vuoteelle. Kohta valmistan kaikki. Asettelen\nlääkeastiani, järjestelen rohtoni. Kohta virkistyt ja kuulet kuinka\niloisesti kiurut visertelee hattaroissa. Ja kaikki sinulle jälleen\nhymyilee.\n\nTIITUS: Sinä lohduttelet minua niinkuin hautaan meneväistä. -- Callias,\nsulje visusti ovet, ettei ole yhtään orjistani täällä, eikä kukaan\nseurueestani tule tänne sisälle. En tahdo näyttää itseäni tämmöisenä.\nVoi, Callias, voi tätä matkaa tänne! En luullut koskaan perille\npääseväni. Kuume polttaa ohimoitani, kurkkuani kuivaa. Minä olen\ntodellakin kovasti sairastunut.\n\nCALLIAS: (lääkepöytänsä luona) Sen olen jo kauan sitten huomannut\ncaesar.\n\nTIITUS: Minä luulen, että Domitianus veljeni myöskin sen huomasi.\nMinusta näytti niinkuin hän olisi matkan kestäessä sinulta tuon\ntuostakin kysynyt, kuinka minun tilani on. Mitä sinä vastasit hänelle?\nKatso tännepäin, Callias.\n\nCALLIAS: Vastasin, että tämä kauan kestänyt hidas ja yhtämittainen\nkuumeen nousu ei merkitse hyvää.\n\nTIITUS: Eikö hän kysynyt sinulta kuinka kauan luulet minun vielä\nelävän?\n\nCALLIAS: (vaikenee).\n\nTIITUS: Eikö hän pyytänyt määräämään sitä aikaa -- sitä hetkeä? Eikö hän\nsanonut: se epävarmuus kalvaa minun mieltäni?\n\nCALLIAS: (tuo Tiitukselle juoman). Juo, caesar!\n\nTIITUS: Mitä se on, Callias?\n\nCALLIAS: Katso, caesar, olen valmistanut juoman, joka tuo uutta eloa\nsinun suoniisi.\n\nTIITUS: (ajatuksissaan): Onko se semmoinen, joka vaikuttaa hitaasti ja\nvarmaan, vai ehkä semmoinen, joka voi kohta parantaa, mutta myöskin\nkohta tappaa?\n\nCALLIAS: En ymmärrä sinun puhettasi, caesar. Luulen, että sinun\nkuumeesi saattaa sinut hourailemaan. Tule, caesar, sinun täytyy\nlaskeutua vuoteelle. (Taluttaa Tiitusta perälle).\n\nTIITUS: Mihin sinä saatat minua? (Seuraa Calliasta sisähuoneen eteen.\nPysähtyy). Ei, Callias, ei sinne! En minä ole vielä valmis kuolemaan.\nMutta jos sinne menen, kuolen kohta. Sinne kuoli isäni.\n\nCALLIAS: (pudistaa ymmärtämättä päätänsä. Saattaa Tiituksen entiselle\npaikalle). Oo, caesar, jos saisin vaan sinut rauhoittumaan ja kuumeesi\nehkäistyksi!\n\nTIITUS: Ei minun elämäni riipu sinun lääkkeistäsi, Callias. Sinut otin\nhenkilääkärikseni en niin paljon siksi, että osaat keittää rohtoja,\nkuin siksi, että olet auguuri, enteiden lukija. Sano minulle, Callias,\ntiedätkö jotain varmaa ennettä, jotain merkkiä, josta voisimme arvata\nkuinka minun käy.\n\nCALLIAS: (mietittyänsä): Uhraa uhri Jupiterille, ja savun kierteistä\nlue salaiset asiat.\n\nTIITUS: Mitä sinä sanot!\n\nCALLIAS: Jos savu nousee ylös, saat elää; jos se laskeutuu maahan,\nsilloin vaativat jumalat sinua pois.\n\nTIITUS: (itsekseen): Voi mitä kuulen! Sen olen kerran ennenkin tehnyt.\nJa silloin puhui savu totta. Uskaltaisinko nytkin? (Calliakselle): Mitä\nsinä luulet? nouseeko savu korkeuksiin, vai luuletko sen jäävän maahan\nhiipimään?\n\nCALLIAS: Ilma on tyyni, taivas kirkas. Mutta alttarin savu on aina\noikullinen.\n\nTIITUS: Callias, tuo siis minulle villatukko uhrioinaasta.\n\nCALLIAS: (menee).\n\nTIITUS: Taivas on kirkas, ilma on tyyni. -- Mutta niinhän se oli\nsilloinkin!\n\nCALLIAS: (tuopi villatukon). Tässä, herra.\n\nTIITUS: (ottaa villatukon, heittää sen tuleen ja kääntää kasvonsa\npois). Callias, mihin päin savu menee?\n\nCALLIAS: Se nousee, herra.\n\nTIITUS: (kääntyy päin). Se nousee, se nousee! Suorana patsaana se\nnousee.\n\nCALLIAS: Enne lupaa sinulle varmaa parantumista. Levähdät vaan muutamia\npäiviä vuoteellasi, sitten palajat Roomaan!\n\nTIITUS: Palaan Roomaan takasin -- jälleen hallitsen -- jälleen kuulen\nylistystäni. -- Ah, Callias, ei se minua ilahuta. On niinkuin en\nolisikaan sitä tahtonut kysyä. Milloin kuolen, se on minulle sama. Minä\ntahdon tietää onko totta, että caesar elää kuoltuansa, kuten sanotaan.\nElää minä tahdon. Maailmaa tahdon iankaikkisesti omistaa! Se on minun,\nCallias. Olen tuntenut, että se on minun. En minä voi siitä erota, en\nmilloinkaan. Ah, Callias, sano, onko se niin, että caesar kuoltuansa\nnousee jumalien joukkoon?\n\nCALLIAS: Se on vanha roomalainen usko. Ja ennekin lupasi sinulle\nelämää.\n\nTIITUS: Etkö tiedä selvempää ennettä? Tuo savu nousee vaan siksi, että\ntaivas on niin pilvetön ja ilma tyyni. Sano, sano, Callias! --\n\n    (Kuuluu kaukainen, kasvava ja taas hiljenevä ukkosenjyrinä,\n    ilman selvää alkua ja loppua).\n\nMitä se oli?\n\nCALLIAS: Luulen ukkosen käyneen.\n\nTIITUS: Niin, niin, se oli ukkonen --!\n\nCALLIAS: Sepä harvinaista! Keskellä pilvetöntä taivasta ja kirkkainta\npäiväpaistetta!\n\nTIITUS: Nyt minulla on vastaus. Kaikki, kaikki palaa takasin. Oh,\nsydäntäni kirveltää ja kuitenkin minä itken ilosta.\n\nCALLIAS: Selitätkö tuon jyrähdyksen enteeksi, caesar?\n\nTIITUS: Callias, minä luovun herruudesta.\n\nCALLIAS: Luovut herruudesta? Sinä, joka tuskin kahta vuotta olet vielä\nhallinnut, -- joka olet loistosi ja kunniasi kukkuloilla, -- jonka\nvertaista ei maailma ole vielä tuntenut, eikä ole tunteva.\n\nTIITUS: Suuresti erehdyt, kun luulet minua hyväksi. Ei. Minä vaan olen\ntahtonut luopua. Kaikki on siitä alkunsa saanut. Ah, siitä asti kuin en\nhallinnut, olen suurinta hallitsijaonnea kokenut. Sentähden olen päivä\npäivältä lykännyt tuonnemmaksi. Mutta nyt en voi enää lykätä\ntuonnemmaksi. Minä tahdon elää! Minä tahdon elää jumalien joukossa.\nMinä tahdon, Callias.\n\nCALLIAS: (ymmärtämättä pudistaa jälleen päätänsä). Tahdotko nyt ehkä\njuomaani maistaa?\n\nTIITUS: Sanomme Domitianukselle, että luovumme. Hän ottakoon kaikki.\n\nCALLIAS: Sinä olet sairas, Tiitus. Kuume on ottanut vallan sinun\nylitsesi; sydämmesi sykkii hurjan nopeasti. --\n\nTIITUS: (itsekseen): Et sinä sanonut: Tiitus, hallitse niin vähän kuin\nmahdollista. Sinä sanoit: luovu.\n\n\"Aika on tuleva, jolloin valtakuntain hallitsijat astuvat\nvaltaistuimiltansa käydäkseen sisälle uuteen valtakuntaan\". -- Niin sinä\nsanoit.\n\nCALLIAS: Voi minua! Näen, että sinun käy hullusti, caesar. Silmissäsi\nväikkyy lähestyvän lopun enteet, otsasi on märkä, Caesar, minä rukoilen\nsinua, ota vastaan, ota vastaan minun lääkkeeni!\n\nTIITUS: Minä tahdon tehdä sen, mikä on minun onneni ja elämäni!\n\nCALLIAS: Sinä seisot manalan kynnyksellä, caesar, usko lääkäriäsi.\n\nTIITUS: Saat nähdä, kuinka terveeksi minä tulen. Mene, sano\nDomitianukselle, että Tiitus tahtoo puhutella häntä. Mene!\n\nCALLIAS: (menee. Palaa seuraavan repliikin jälkeen).\n\nTIITUS: Nyt, nyt minun se on tehtävä, tai sitten ei milloinkaan. Elämän\nja kuoleman vaaka on minun omissa käsissäni.\n\nDOMITIANUS: (tulee seurueineen täydessä keisarillisessa loistossa).\n\nTIITUS: (kääntyy päin Domitianusta). Ääh! (Raivokkaasti): Minä olen\nRooman keisari, minä, minä, minä!\n\nDOMITIANUS: Sinä olet Rooman keisari, sinä yksin. Terve caesar, Rooman\nimperaattori!\n\nSEURUE: Terve caesar, Tiitus Flavius, Rooman imperaattori!\n\nTIITUS: (masentuneena, itsekseen): En voinut, en voinut! (Ääneen):\nKuinka koreana sinä olet, Domitianus. Kuitenkin sanon sinulle: liian\npaljon odotat purppuratoogasta. Ei kukaan mene varmemmin kuolemaa\nkohden kuin keisari.\n\nDOMITIANUS: (ympäristölleen): Hän hourailee.\n\nMUUT: (nyykäyttävät myöntävästi Domitianukselle päätä).\n\nTIITUS: Jos tahdot onnellisesti hallita, älä hallitse. Älä kajoo\nmihinkään. Anna kaiken tapahtua niinkuin se itsestänsä pyörii sinua\nvastaan.\n\nDOMITIANUS: Antakaa hänelle vettä. Hän on kuumeessa.\n\nTIITUS: En minä houraile. Ennen hourailin. Nyt kaikki selkiää. Älä\nensinkään hallitse. (Vaipuu ajatuksiinsa).\n\nCALLIAS: (osottaa pitävänsä Tiituksen tilaa arveluttavana ja\nkehottaa läsnäolijoita poistumaan. Vastaanottaa lähettiläältä\npergamenttikäärön).\n\nDOMITIANUS ja SEURUE: (osottavat olevansa samaa mieltä ja poistuvat).\n\nTIITUS: Minne he läksivät? -- Nyt, Callias, lähestyy minun viimeinen\nhetkeni. Se tulee minua auttamaan, kun en itse voinut, ja erottaa minut\nkaikesta, niinkuin minä tahdoin.\n\nKatso, minä tervehdin sitä niinkuin vapauttajaani.\n\nMinä itse menen sitä vastaan, minä itse kutsun sen luokseni. Katso,\nilman sinun tukemistasi minä nousen ja kävelen sinne, josta en koskaan\nenää palaa. (Menee sisähuoneen ovelle, pysähtyy sen kynnykselle).\nCallias! nyt mene ja sano Domitianukselle, että minä olen kuollut.\n\nCALLIAS: Oo, caesar, minkä katkeran toimen annoit palvelijasi osaksi!\n\nTIITUS: Se on minun viimeinen keisarillinen tahtoni. (Menee sisälle,\nsulkeutuu verhon taa).\n\nCALLIAS: (avaa oven ulos).\n\nDOMITIANUS ja HÄNEN SEURUEENSA (tulevat).\n\nCALLIAS: Caesar on viimeisen hengähdyksensä hengittänyt.\n\nDOMITIANUS: Nytkö jo? en sitä odottanutkaan! Ihan, ihanko kuollut?\n\nCALLIAS: Anna suuta hänelle. Sanotaan, että äsken kuolleet joskus\nheräävät elämään semmoisesta rakkaudenosotuksesta.\n\nDOMITIANUS: Kuinka varomaton sinä olet, Callias. Entä jos tauti\ntarttuisi minuun hänen vielä lämpimästä ruumiistansa. Tiedä Callias,\nnyt olet sinä minun elämäni vartija. -- Ah! En hetkeäkään voi hukata\ntähän suruhuoneeseen. Valtakunnan asiat vaativat minut pois! Kuolon\nsanoman vien minä Roomaan.\n\nRatsumiehet ja ritarit! Tällä hetkellä on caesar Tiitus Flavius astunut\njumalien joukkoon.\n\nSEURUE: Terve caesar, Domitianus Flavius, Rooman imperaattori!\n\nDOMITIANUS: (itsekseen): Ah! Nyt on se tapahtunut! Minä! (Ääneen\nseurueellensa): Roomaan! (Juoksee haltioissaan ulos seurueineen).\n\n    (Kohta jälkeen kuuluu hevosten kavioiden kopse, joka seuraavan\n    kestäessä vähitellen etenee ja hiljenee).\n\nCALLIAS: (rientää sisähuoneen ovelle, aukasee verhot katsoakseen\nTiitusta).\n\nTIITUS: (on polvillaan maassa, nojautuneena ovenpieleen, kuuntelee\netenevää kavioin kopsetta). Noin ratsasti Tiitus Roomaan Vespasianuksen\nkuolemaa ilmoittamaan. Nyt olen senkin nähnyt. Luovuinhan sittenkin\nenkä tahtoisikaan enää takaisin. Niin suloista on kuolla, kun kaikki\nnäin on sovitettu. Kiitos, Lysimaakos, sinun opistasi. Se antoi minulle\nonnellisen hallituksen. Ja vielä enemmän: se puhdisti minun sieluni.\n\nUnohtakaa Tiitus, luopukaa, luopukaa kaikki --\n\nCALLIAS: (on avannut pergamentin). Caesar, sinä käsket unohtamaan\nitseäsi. Kuule mitä kirjoittaa vastaukseksi sinulle Rooman senaatti!\nKuule kuinka Rooman kansa sinua rakastaa: \"Oo, caesar, niinkuin nopean\nmyrskytuulen ajama pilvi paneutuu auringon eteen, varjoten valoisat\nseudut, niin sanoma sinun sairastumisestasi on äkkiä pimittänyt Rooman.\nLevottomina vaativat kansanjoukot tietoja sinun tilastasi. Oo, älköön\ntämä tauti kauan erottako sinua sinun Roomastasi, joka ikävöi nähdä\njälleen sinua, -- joka jumaloi sinun nimeäsi ja ikiajoiksi on siihen\nkiinnittänyt tuomionsa sinusta: amor ac diliciac generis humani, sinä\nihmiskunnan rakkaus ja sulo!\"\n\n(Heittää pois pergamentin) Mitä minä näen? Caesar, kuulitko sinä mitä\nluin? Caesar, sinä et vastaa! (Kumartuu Tiituksen luo, tunnustelee\nhäntä).\n\nKuollut!\n\n(Esirippu).\n\n\n\n"]