[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fNlEaiN0EnoKfVaickr7q-Ckl9J7nBie6TVEGwViSJq8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":31,"gutenbergTranslators":32,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},720,"Maan ympäri 80 päivässä","Verne, Jules",1828,1905,"720-verne-jules-maan-ympari-80-paivassa","720__Verne_Jules__Maan_ympäri_80_päivässä",null,"romaani",[14],"seikkailu",[16],"klassikot","fi",1873,1911,49919,316013,false,46393,[25,26],"Adventure stories","Voyages around the world -- Fiction",[28,29,30],"Adventure","Classics of Literature","Novels","\"Maan ympäri 80 päivässä\" by Jules Verne is an adventure novel first published in 1872. When wealthy London gentleman Phileas Fogg wagers half his fortune that he can circle the globe in eighty days, he embarks on a precisely timed journey with his new valet Passepartout. But a determined detective mistakes Fogg for a bank robber and shadows their every move. Racing against the clock through India, Hong Kong, America, and beyond, they face elephants, rescues, missed connections, and dangerous obstacles that threaten their impossible deadline. (This is an automatically generated summary.)",[33],"Suomalainen, Samuli",345,"Lontoolainen herrasmies Phileas Fogg lyö vetoa, että hän pystyy matkustamaan maailman ympäri 80 päivässä. Yhdessä palvelijansa Passepartout’n kanssa hän suuntaa jännittävälle matkalle, jota mutkistavat odottamattomat esteet ja häntä itsepintaisesti varjostava etsivä Fix.","Jules Vernen 'Maan ympäri 80 päivässä' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 720. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MAAN YMPÄRI 80 PÄIVÄSSÄ\n\nKirj.\n\nJules Verne\n\n\nSuomentanut Samuli S.\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1911.\n\n\n\n\n\n\nI.\n\nPhileas Fogg ja Passepartout ottavat toisensa, toinen palvelijaksi,\ntoinen herraksi.\n\n\nVuonna 1872 talossa N:o 7 Saville-row kadun varrella, Burlington\nGardens -- samassa talossa, jossa Sheridan kuoli 1816 -- asui Phileas\nFogg, esq.,[1] eräs Lontoon _Reform-Club'in_ kummallisimpia ja\netevimpiä jäseniä, vaikka hän näytti panneen silmämääräkseen olla\ntekemättä mitään sellaista, joka vetäisi huomiota puoleensa.\n\nTässä talossa, niinkuin jo sanottiin, oli asunut eräs niitä suuria\nmiehiä, jotka ovat tuottaneet kunniaa Englannille, ja nyt siinä asui\nPhileas Fogg, omituinen henkilö, josta ihmiset eivät tienneet niin\nmitään. Se vain tiedettiin, että hän oli hyvin säntillinen mies ja\nparaimpia gentlemanneja Englannin ylhäisissä piireissä.\n\nSanottiin häntä Byronin näköiseksi -- nimittäin pään suhteen, sillä\nhänen jaloissaan ei ollut mitään moitteen sijaa -- niin, hän oli Byron,\nmutta Byron, jolla oli viikset ja poskiparta, ja Byron ilman\nintohimoja, joka olisi saattanut vanhenematta elää tuhannen vuotta.\n\nEnglantilainen hän kyllä oli, tuo Phileas Fogg, mutta lontoolainen hän\noikeastaan kenties ei ollut. Ei häntä koskaan nähty Pörssissä, ei\nEnglannin Pankissa, ei ainoassakaan Cityn kauppakonttorissa. Lontoon\nsatamiin tai laivatokkiin ei vielä koskaan ollut tullut Phileas Foggin\nvarustamaa laivaa. Hänellä ei ollut sijaa ainoassakaan hallinnollisessa\nvirastossa. Hänen nimensä ei ollut koskaan kaikunut missään\nasianajajain yhdistyksessä, ei Temple'ssä, ei Lincolns-Inn'issä, ei\nGrays-Inn'issä. Eikä ollut hänellä koskaan asioita ajettavina kanslerin\nvirastossa, ei Kuningattaren Pankissa eikä Kirkollisasiain virastossa.\nEi hän ollut tehtaanisäntä eikä tukkukauppias eikä pikkukauppias eikä\nmaanviljelijä. Ei hän ollut jäsenenä ainoassakaan niistä monen monista\nseuroista, joita Englannin pääkaupungissa on lukemattomia, _Society\nof Armonica'sta_ hamaan _Society of Entomology'hin_ asti, jonka\ntarkoituksena on vahingollisten hyönteisten hävittäminen.\n\nPhileas Fogg oli Reform-Clubin jäsen, ja siinä se.\n\nJos ken kummeksuisi sitä, että näin salaperäinen herrasmies oli\njäsenenä niin arvokkaassa seurassa, niin hän tietäköön hänen tulleen\nsinne herrain Baring Brothers esityksestä, joilla hänellä oli avonainen\nluotto. Siitäpä hänellekin jonkinlainen \"näky\", joka perustui siihen,\nettä hän säännöllisesti maksoi shekkinsä näytettäissä, juoksevan\ntilinsä lukuun.\n\nOliko hän rikas, tuo Phileas Fogg? Epäilemättä. Mutta miten hän oli\nrikkaaksi tullut, sitä eivät tienneet nekään, jotka muuten tietävät\nkaiken maailman asiat, ja Mr. Fogg oli viimeinen, jolta semmoista olisi\nsopinut mennä tiedustamaan. Oli miten oli, tuhlari hän ei ollut eikä\nollut saitakaan, sillä milloin vain puuttui joku summa täytteeksi tähän\ntai tuohon jaloon tai hyödylliseen yritykseen, silloin hän sen\nlahjoitti kaikessa hiljaisuudessa, jopa nimettömästikin.\n\nSanalla sanoen, ei vaiteliaampaa toista kuin hän. Hän puhuikin niin\nvähän kuin mahdollista, ja tuo hiljaisuus se teki hänet vielä\nsalaperäisemmäksi. Hänen elämänsä oli kaikkien nähtävissä, mutta minkä\nhän teki, se oli niin matemaatillisesti aina samaa, että mielikuvitus\nturhaan olisi hakenut sille verran vetävätä.\n\nOliko hän matkustellut? Kyllä kai, sillä ei kukaan tuntenut\nmaailmankarttaa niin hyvin kuin hän. Ei ollut niin kaukaista kolkkaa,\njosta ei hänellä olisi ollut erikoistietoja. Parilla lyhyellä, mutta\nselvällä sanalla hän selvitti tuhannet arvelut, joita klubissa\nlausuttiin kadonneista tai eksyneistä matkustajista; hän lausui julki\noikeat todennäköisyydet, ja hänen puheensa oli usein kuin tietäjän, ja\nainapa sittemmin nähtiinkin hänen olleen oikeassa. Kyllä kai tuo mies\noli matkustanut joka paikassa, ainakin hengessään.\n\nVarmaa oli ainakin, ettei Phileas Fogg moneen vuoteen ollut liikkunut\nLontoota ulompana. Niistä, joilla oli kunnia tuntea häntä lähemmin kuin\nmuut, ei yksikään sanonut nähneensä hänen kulkevan muuta tietä kuin\nsitä, mikä vei hänen kotoansa klubiin. Ajankulukseen ei hän tehnyt\nmuuta kuin luki sanomalehtiä ja pelasi vistiä. Tässä äänettömyyden\npelissä, joka oli niin omiansa hänen luonteelleen, hän usein voitti,\nmutta voittojansa ei hän milloinkaan pannut kukkaroonsa, vaan ne\nsiirtyivät hänen menosäännössänsä hyväntekeväisyys-osastoon. Olkoon\nmuuten sanottu, että Mr. Fogg pelasi ainoastaan pelin eikä koskaan\nvoiton vuoksi. Peli oli hänestä taistelua, ottelua vastuksia vastaan,\nmutta ottelua, joka ei vaatinut liikkumista, paikan muuttamista eikä\nväsymystä, ja se oli juuri hänen luonteensa mukaista.\n\nPhileas Foggilla ei ollut vaimoa eikä lapsia -- ja sehän saattaa\ntapahtua kunniallisimmillekin miehille; ei hänellä myöskään ollut\nsukulaisia eikä ystäviä -- vähän harvinaisempi seikka sentään. Phileas\nFogg asui yksinään talossa Saville-row'in varrella, ja sinne ei päässyt\nkukaan. Millaiselta asunto sisästä näytti, siitä ei ollut puhetta\nmilloinkaan. Hänellä oli yksi ainoa palvelija. Murkinat ja päivälliset\nhän söi klubissa aina määrättyinä aikoina kronometrin mukaan,\nsamassa salissa, saman pöydän ääressä, koskaan tarjoamatta mitään\nklubikumppaneillensa, tuomatta milloinkaan sinne vierasta mukanaan. Hän\ntuli kotiin vasta yöksi, pannen maata aina ummelleen kello 12,\nmilloinkaan käyttämättä hyödykseen niitä komeita huoneita, joita\nReform-Club piti jäsentensä varalta. Vuorokauden 24 tunnista hän vietti\n10 kotonansa, käyttäen ajan osaksi makuuseen, osaksi pukeutumiseen. Hän\nkäveli muuttumatta samanlaisilla askelilla klubin etusalin vahatulla\nparkettilattialla tahi salin ympäri kulkevalla parvekkeella, jonka yli\nkaareilee sinilasinen kupu, nojaten 20 punaiseen joonialaiseen\nporfyyripilariin. Klubin keittiöt, aitta, kalasumput, maitohuoneet\nvarustivat hänen ateriansa herkuilla; klubin palvelijat, totiset miehet\nmustissa hännystakeissa ja pehmoisissa jalkineissa, kantoivat hänelle\nruuat erityisissä posliiniastioissa pöydälle, joka oli katettu komealla\nsaksilaisella pöytäliinalla; erityisissä klubin lasikarafiineissa\ntuotiin hänelle sherryt, portviinit tai kanelilla ja muilla ryydeillä\nhöystetyt vaahtoviinit; klubin jäällä -- jota suurilla kulungeilla\ntuotiin Amerikasta -- hän jäähdytti juomiansa, ei liian vähän eikä\nliian paljon, vaan kohtuulliseen viileyden asteeseen.\n\nJos tuommoinen elämä on omituista, niin täytyy sanoa, että omituisuus\nosaa sentään pitää hyviä päiviä.\n\nTalo Saville-row'in varrella oli erittäin mukavasti laitettu,\nilman mitään komeutta kumminkin. Muuten, koska isäntä noudatti\nmuuttumattomasti samoja tapoja, ei palveluskaan ollut mutkallista.\nMutta sanomatonta säännöllisyyttä ja täsmällisyyttä Phileas Fogg vaati\npalvelijaltansa. Juuri tänään, lokakuun 2 päivänä, hän oli antanut eron\npalvelijallensa James Forsterille siitä syystä, että tämä oli\nuskaltanut tuoda partavettä, joka oli 84 Fahrenheitin astetta lämmintä,\nsen sijaan että sen olisi pitänyt olla 86-asteista. Nyt hän paraillaan\nodotti uutta palvelijaa, jonka oli määrä tulla kello 11:n ja puoli 12:n\nvälillä.\n\nPhileas Fogg istui nojatuolissaan, jalat yhdessä kuin sotamiehellä\nparaadissa, kädet polvilla, ruumis suorana, katsellen viisarin kulkua\npöytäkellossa, joka oli semmoinen konstikas laitos, että se näytti\ntunnit, minuutit, sekunnit, päivät, kuukaudet ja vuodet. Kello löi\nneljännestä yli 11. Täsmälleen puoli 12 oli Mr. Foggin tapana lähteä\nklubiin.\n\nSamassa kuului koputus sen pienen salin oveen, jossa Phileas Fogg\nsilloin istui.\n\nVirkaeron saanut James Forster astui sisään.\n\n-- Uusi palvelija, -- ilmoitti hän.\n\nSisään tuli noin 30-vuotias mies ja tervehti.\n\n-- Te olette ranskalainen ja nimeltä John, niinkö? -- kysyi Phileas\nFogg häneltä.\n\n-- Nimeni on Jean, jos suvaitsette, monsieur, -- vastasi tullut, --\nJean, liikanimeltä Passepartout: sen olen saanut osoitteeksi\nluontaisesta näppäryydestäni, jolla osaan selvitä pulista ja\npälkähästä. Rehellinen mies kyllä olen, monsieur, mutta sanonpa\nsuoraan, että olen ollut jo senkin seitsemässä ammatissa. Olen ollut\nkuljeksivana laulajana, olen ollut ratsastajana hevossirkuksessa,\nheitellyt kuperkeikkoja kuin Leotard ja tanssinut nuoralla kuin\nBlondin; sitten rupesin voimistelunopettajaksi, käyttääkseni lahjojani\nnousevan nuorison hyödyksi, ja sittemmin olin kersanttina Pariisin\npalokunnassa. Todistuksessani on monta merkillistä tulipaloa\nmainittuna. Mutta viisi vuotta sitten läksin Ranskasta, ja mieleni kun\nteki nauttia perhe-elämän suloja, niin rupesin kamaripalvelijaksi\nEnglannissa. Olin juuri paikatta ja kuultuani monsieur Phileas Foggin\nolevan tarkimman ja kunnollisimman herran Yhdistetyssä Kuningaskunnassa\nsaan esittää itseni, monsieur, toivoen saada elää rauhassa ja unhottaa\nkaiken, jopa tämän Passepartout nimenkin.\n\n-- Passepartout, se sopii, -- vastasi isäntä. -- Teitä on minulle\nsuositettu. Tiedättehän ehtoni?\n\n-- Tiedän, monsieur.\n\n-- Hyvä. Mitä kellonne on?\n\n-- Kello on 11 ja 22 minuuttia, -- vastasi Passepartout katsahtaen\nsuunnattoman suureen hopeakelloon, jonka oli vetänyt taskustaan.\n\n-- Kellonne jättää.\n\n-- Anteeksi, monsieur, mutta se on mahdotonta.\n\n-- Se jättää neljä minuuttia. Mutta vähät siitä. Virhe on pian\nkorjattu. Siis, tästä hetkestä saakka, kello 11 ja 29 minuuttia a.p.\ntänään, keskiviikkona 2 p:nä lokakuuta 1872, olen ottanut teidät\npalvelukseeni.\n\nNäin sanottuaan Phileas Fogg nousi, otti hatun vasempaan käteensä, pani\nsen koneenomaisesti päähänsä ja meni ulos, sanaakaan enää sanomatta.\n\nPassepartout kuuli katuportin narahtavan kerran: hänen uusi isäntänsä\nmeni ulos; toisen: Passepartout'in edelläkävijä, James Forster, meni\nulos.\n\nPassepartout oli nyt yksinänsä talossa Saville-row'in varrella.\n\n\n\n\nII.\n\nPassepartout huomaa päässeensä viimeinkin ihanteensa perille.\n\n\n-- Kunniani kautta, -- sanoi Passepartout itsekseen, hieman nolona ensi\naluksi, -- olen minä madame Tusseaud'in luona nähnyt herrasväkeä yhtä\nvilkasta kuin uusi isäntänikin.\n\nSelitykseksi olkoon sanottu, että \"herrasväkeä\" madame Tusseaud'in\nluona ovat vahasta tehdyt ihmisenkuvat, joita Lontoossa paljon\nkatsellaan ja joilta ei todellakaan puutu muu kuin puheenlahja.\n\nMoniaan silmänräpäyksen vain Passepartout oli puhunut Phileas Foggin\nkanssa, mutta jo siinäkin ajassa hän oli ennättänyt huolellisesti\ntarkastella uutta isäntäänsä. Tämä oli noin 40 vuotta vanha, jalot ja\nkauniit kasvot, kookas vartalo, vaaleat hiukset ja vaaleat poskiparrat,\nkorkea otsa ilman rypyn alkujakaan ohimoilla, kalpeahkot kasvot,\nkauniit hampaat. Hänellä näkyi olevan suuressa määrässä sitä, jota\nfysionomistit sanovat \"levoksi toimessa\", toisin sanoen yhteistä\nomituisuutta kaikille niille, jotka toimivat hiljaa, ilman melua. Tyyni\nhän oli ja hidas, silmät olivat kirkkaat, silmäterä liikkumaton,\nsanalla sanoen hän oli täydellinen kuva noista kylmäverisistä\nenglantilaisista, joita kohtaa kaikkialla Yhdistetyssä Kuningaskunnassa\nja joiden akatemialliseen vivahtavan ryhdin Angelika Kauffmann niin\nperäti onnistuneesti on kuvannut. Nähdessäsi tuota gentlemannia hänen\nesiintymisensä eri vivahduksissa luulit kuin luulitkin hänen olevan\nkaikille osilleen täydessä tasapainossa, luulit tarkoin punnituksi\nolennoksi, joka kulki täsmällensä kuin Leroy'n tai Earnshaw'in\nkronometri. Ja niinpä olikin: Phileas Fogg oli itse tarkkuus, ja se\nnäkyi myös hänen \"kättensä ja jalkainsa ilmeestä\", sillä ihmisissä,\nniinkuin eläimissäkin, osoittavat jäsenet selvään, mitä intohimoja\nheillä kullakin on.\n\nPhileas Fogg oli niitä matemaatillisesti säännöllisiä ihmisiä, jotka,\nkoskaan kiiruhtamatta ja aina valmiina, säästävät askeleitansa ja\nliikkeitänsä. Liikaa hän ei kulkenut askeltakaan ja astui aina lyhintä\ntietä. Ei hänen silmänsä milloinkaan eksynyt vilkaisemaan lakea. Ei hän\ntehnyt mitään liikaa kädenliikuntoa. Ei häntä koskaan nähnyt\nliikutettuna eikä pelästyneenä. Hän oli vähimmin hätäilevä mies\nmaailmassa, mutta oikeaan aikaan hän kumminkin aina tuli. Yksinäänpä\nhän asuikin, niin sanoakseni, ulkopuolella kaikkia yhteiskunnallisia\noloja. Hän tiesi, että maailmassa sattuu kosketuksia muitten kanssa,\nmutta koska tällainen kosketus synnyttää hidastusta, niin ei hän\nkehenkään koskenutkaan.\n\nJean, liikanimeltä Passepartout, oli taas oikea Pariisin pariisilainen.\nViisi vuotta oli hän nyt ollut kamaripalvelijana Englannissa,\nlöytämättä kumminkaan isäntää, johon olisi voinut oikein kiintyä.\n\nPassepartout ei ollut noita Frontin'eja ja Mascarille'jä, jotka,\nolkapäät koholla, nenä pystyssä, katse varma, ovat hassahtavia\nöykkäreitä. Ei. Passepartout oli kelpo poika, kasvot sievät, huulet\nmehevät, aina valmiina maistelemaan ja hyväilemään, lempeä olento,\npalveluksiin aina altis, pää tuommoinen hauska ja pyöreä, jota\nkernaasti näkee ystävänsä hartioilla. Hänellä oli siniset silmät,\neloisa kasvojen väri, kuoppia poskissa, leveä rinta, luja ruumis, siksi\nlihava, että hän saattoi nähdä omat poskipäänsä. Hän olikin väkevä kuin\nHerkules, kehitettyään nuorena lihaksiansa voimisteluharjoituksilla.\nHänen ruskeat hiuksensa olivat karkeanlaiset. Muinaisajan\nkuvanveistäjät osasivat kahdeksallatoista eri tavalla laitella Minervan\ntukkaa, mutta Passepartout'illa oli ainoastaan yksi tapa: kolme nopeata\nkamman vetäisyä vain, ja hiukset olivat oikein kauniissa\njärjestyksessä.\n\nVetikö tämän miehen kimmoava luonne yhtä Phileas Foggin luonteen kanssa\n-- sitä ei varovaisinkaan olisi saattanut varmaan sanoa. Oliko\nPassepartout perin pohjin niin järjestystä rakastava mies kuin isäntä\ntahtoi? Sitä ei saattanut sanoa, ennenkuin näki.\n\nVietettyään nuoruudessansa kuljeksivaista elämää, niinkuin jo\nsanottiin, halusi hän nyt rauhaa. Kuultuaan puhuttavan Englannin\ngentlemannien säännöllisyydestä ja sananparreksi tulleesta\nkylmäkiskoisuudesta tahtoi hän koettaa onneansa Englannissa. Mutta\ntähän saakka ei onni ollut hänelle ollut oikein myötäinen. Hän ei ollut\nvielä saanut mielenperäistä paikkaa. Hän oli ollut jo kymmenessä\ntalossa, mutta kaikissa niissä olivat isännät olleet kummallisia,\nhuikentelevaisia, olivat hakeneet seikkailuja ja mittailleet maita\nmantereita, ja tuommoista ei Passepartout enää suvainnut. Hänen\nviimeinen isäntänsä, nuori Longsferryn lordi, parlamentin jäsen, vietti\nyönsä usein Hay-Market'in ostronikellareissa ja palasi kotiansa\nliiankin usein poliisipalvelijain hartioilla. Passepartout, haluten\nennen kaikkea, että isäntänsä olisi kunnianarvoinen mies, uskalsi tehdä\npari nöyrää muistutusta, mutta isäntä pani ne pahakseen, ja silloin oli\nmiehellä matkapassi varma. Sillävälin sai hän kuulla, että Phileas\nFogg, esq., oli palvelijan puutteessa, ja silloin hän hankki lähempiä\ntietoja tuosta gentlemannista. Semmoinen herra, jonka elämä oli niin\nsäännöllistä, joka ei milloinkaan ollut yötä poissa kotoaan, joka ei\nkoskaan matkustanut, joka ei koskaan ollut ulkona koko päivää -- kas\nsemmoinen herra oli oikein hänen mielensä mukainen. Hän tuli ja\notettiin palvelukseen, niinkuin jo on kerrottu.\n\nKello oli jo lyönyt puoli kaksitoista, ja Passepartout oli nyt ypö\nyksinänsä tuossa talossa Saville-row'in varrella. Paikalla rupesi hän\ntarkastamaan taloa lähemmälti. Hän tutki sen visusti ullakosta aikain\nhamaan kellariin asti ja huomasi, että talo oli oikein miellyttävä,\nniin siisti, niin hyvin varustettu, kaikki puritaanisen ankarassa\njärjestyksessä, ja niin mukava palvelijalle. Hänestä se näytti etanan\nkuorelta, joka kumminkin oli kaasulla valaistu ja lämmitetty, sillä\nhiilivety toimitti siellä sekä valaisijan että lämmittäjän virat.\nPassepartout löysi helposti toisesta kerroksesta huoneen, joka oli\nhäntä varten. Se näytti hänestä oikein hyvältä. Sähkökelloja ja\npuheputkia oli laitettu hänen huoneestansa ala- ja ensimmäiseen\nkerrokseen. Kamiinilla oli kello, joka oli sähkölangalla yhdistyksissä\nPhileas Foggin makuukammion kellon kanssa, ja siten näytti kumpikin\nkello samaa sekuntia samassa silmänräpäyksessä.\n\n-- Tämähän vasta on oikein sopivaa, erittäin sopivaa, -- arveli\nPassepartout itsekseen.\n\nHuoneessaan huomasi hän niinikään erään ilmoituksen kellon yläpuolella.\nSe oli päivän palveluksen ohjelma. Siihen oli merkittynä kaikki, mitä\npalvelijan milloinkin tuli tehdä, kello kahdeksasta aamulla, jolloin\nPhileas Fogg nousi makuulta, aina puoli kahteentoista asti, jolloin hän\nläksi murkinalle Reform-Clubiin; siinä oli määrättynä: teetä ja\npaahdettua leipää kello 8.23, partavesi kello 9.37, pään kampaaminen ja\nharjaaminen kello 9.40 j.n.e. Sitten oli jälleen kello puoli 12:sta\npuoliyöhön saakka, jolloin isäntä pani maata, kaikki toimet ennakolta\nmerkitty ja määrätty. Passepartout ihastui tästä julistuksesta ja\npainoi sen eri kohtia myöten mieleensä.\n\nIsännän vaatevarasto oli erittäin hyvin varustettu ja järjestetty.\nKullakin housuparilla, nutulla ja liivillä oli oma numeronsa, joka myös\noli merkitty sekä koti- että ulkopukujen luetteloon, ja tässä oli\ntarkoin ilmoitettuna, mikä puku milloinkin, aina eri vuodenaikoja\nmyöten, oli tuleva käytäntöön. Samanlainen ohjesääntö oli\njalkineistakin.\n\nSanalla sanoen, tämä talo Saville-row'in varrella -- oltuaan\nepäjärjestyksen temppelinä kuuluisan Sheridanin aikana -- oli nyt\nerittäin mukavasti laitettu ja sisustettu ja näytti vallan hauskalta.\nEi ollut talossa kirjastoa, ei yhtään kirjaakaan. Niistäpä Mr. Phileas\nFoggille ei olisi hyötyä ollutkaan, sillä Reform-Clubissa oli\nkäytettävänä kaksikin kirjastoa, toisessa kaunokirjallisuutta, toisessa\nlainoppia ja politiikkaa. Makuukammiossa oli kohtalaisen suuri kaappi,\nrakenteeltaan sellainen, ettei siihen pysty valkea eikä varkaat. Asetta\nei ollut talossa minkäännäköistä, ei metsästystä eikä sotaa varten.\nKaikki osoitti, että talossa vallitsivat mitä rauhallisimmat tavat.\n\nTarkastettuaan talon kaikin puolin hieroi Passepartout tyytyväisenä\nkäsiään; hän ojensihe oikein pitkäksi ja lausui iloisesti:\n\n-- Tämähän on niinkuin minua varten luotu. Kyllä me yhdessä toimeen\ntulemme, Mr. Fogg ja minä! Isäntä kotona-kököttäjä ja semmoinen\njärjestyksen mies -- sehän on oivaa! Oikea kone! No niin, hätäkös minun\non palvella konetta!\n\n\n\n\nIII.\n\nKeskustelu, joka saattaisi käydä Phileas Foggille kovin kalliiksi.\n\n\nPhileas Fogg oli lähtenyt talostansa Saville-row'in varrelta kello\npuoli 12 ja nostettuaan oikeaa jalkaansa 575 kertaa vasemman jalan\neteen ja vasenta jalkaansa 576 kertaa oikean jalan eteen tuli\nReform-Clubiin, joka on mahtava rakennus Pall-Mallin varrella ja on\nmaksanut kokonaista kolme miljoonaa markkaa.\n\nPhileas Fogg astui suoraa päätä ruokasaliin. Sen yhdeksästä ikkunasta\nnäki kauniiseen puutarhaan, jossa syksy oli jo puun lehdet pukenut\nkultaan. Hän istahti entiselle sijallensa, tutun pöydän ääreen, joka\nkatettuna oli häntä odottamassa. Hänen murkinansa oli voileipä,\nkeitetty kala mehuisan Reading-sauce'n kera, veripunainen roastbiff\nchampignonien kera, putinki raparperista ja karviaismarjoista, palanen\nchester-juustoa ja kaiken tämän painikkeeksi muutama kupillinen sitä\nerinomaista teetä, jota oli tuotettu maahan nimenomaan Reform-Clubia\nvarten.\n\nKello 12 ja 47 minuuttia keskipäivällä hän nousi pöydästä ja astui\nkomeaan saliin, joka oli koristettu kalliskehyksisillä tauluilla.\nSiellä toi palvelija hänelle Times-lehden, joka ei vielä ollut leikattu\nja jonka työläässä avaamisessa ja taivuttamisessa Phileas Fogg osoitti\nsuurta taitoa ja tottumusta. Sanotun lehden lukemista kesti puoli\nvaille 4:ään; sitten hän luki Standardia päivälliseen asti.\nPäivälliseksi oli melkein samoja ruokia kuin murkinaksikin; lisänä oli\nnyt vain \"Royal British sauce\".\n\nKun kello oli 20 minuuttia vailla 6, astui hän jälleen isoon saliin ja\nrupesi lukemaan Morning Chroniclea.\n\nPuolen tunnin kuluttua tuli muutamia Reform-Clubin jäseniä. Nämä\nistahtivat ison uunin eteen, jossa kivihiilet kirkkaasti paloivat.\nVastatulleet olivat Phileas Foggin tavallisia pelikumppaneja,\ninnokkaita vistin pelaajia niinkuin hänkin: insinööri Andrew Stuart,\npankkiirit John Sullivan ja Samuel Fallentin, oluenpanija Thomas\nFlanagan ja Englannin Pankin johtaja Gauthier Ralph, kaikki rikkaita\nmiehiä ja arvokkaita jäseniä tässäkin klubissa, joka jäsentensä\njoukossa näkee teollisuus- ja rahamaailman merkkimiehiä.\n\n-- No niin, Ralph, -- kysäisi Thomas Flanagan, -- millä kannalla\nvarkaus-asia nykyjään on?\n\n-- Niin, -- vastasi Andrew Stuart, -- pankki saa pyyhkiä partaansa.\n\n-- Minäpä luulen, -- sanoi Gauthier Ralph, -- että me kyllä saamme\nvarkaan kiinni. Taitavimpia poliisimiehiä on lähetetty kaikkiin\nAmerikan ja Euroopan tärkeimpiin sekä tuonti- että vientisatamiin, ja\ntyölääksipä käy tuon herran päästä heidän kynsistänsä pujahtamaan.\n\n-- Onko varkaasta tarkkoja tuntomerkkejä? -- kysyi Andrew Stuart.\n\n-- Aluksikin hän ei ole mikään varas, -- vastasi Gauthier Ralph\nyksivakaisesti.\n\n-- Kuinka? Eikö se ole varas, joka on siepannut 55 tuhatta puntaa[2]\npankinseteleissä?\n\n-- Ei, -- vastasi Ralph.\n\n-- Siis ammattimies toki? -- arveli John Sullivan.\n\n-- Morning Chronicle sanoo, että hän on gentlemanni.\n\nTämän selityksen antoi Phileas Fogg, jonka pää kohosi sanomalehden\ntakaa. Samalla Phileas Fogg tervehti pelitovereitaan, ja nämä\nvastasivat tervehdykseen.\n\nSeikka, josta puhuttiin ja josta kaikki Yhdistetyn Kuningaskunnan\nsanomalehdet innokkaasti keskustelivat, oli tapahtunut kolme päivää\nennen, syyskuun 29 p:nä. Setelitukku, joka sisälsi 55 tuhatta puntaa\n(1 milj. 375 tuhatta markkaa), oli varastettu Englannin Pankin\nensimmäisen rahastonhoitajan virkapöydältä.\n\nNiille, jotka kummastelivat semmoisen tapauksen mahdollisuutta, selitti\npankinjohtaja Gauthier Ralph, että samassa tuokiossa kuin varkaus\ntapahtui, oli rahastonhoitaja juuri kirjaan panemassa 3 shillingin 6\npencen summaa, ja eihän hänellä voinut silmiä olla kaikilla haaroin.\n\nTässä on huomattava -- mikä selittää yllämainitun tapauksen -- että tuo\nihmeellinen laitos, nimeltä Bank of England, näkyy pitävän peräti\nsuurta huolta yleisön arvokkaisuudesta. Ei yhtään vartiaa, ei\nvahtimestaria, ei vanunkiverkkoa! Kultaa, hopeaa, seteleitä on esillä,\nmelkeinpä tahtoisi sanoa: kenen saatavina hyvänsä. Ei näet saa\nvähintäkään epäillä kenenkään ohitsekulkevan rehellisyyttä. Muuan\nenglantilaisten tapain tarkimpia tutkijoita kertoo tästä seuraavaa:\nEräässä pankin huoneessa, jossa kertoja oli, teki hänen mielensä\nlähemmältä katsella noin 7 tai 8 naulan painoista kultakappaletta, joka\noli rahastonhoitajan pulpetilla. Hän otti sen käteensä, katseli sitä ja\nantoi sen lähellä seisovalle, tämä taas viereiselleen, ja niin kulki\nkultakappale kädestä käteen aina salin päässä olevaan pimeään käytävään\nja palasi vasta puolen tunnin kuluttua takaisin, eikä rahastonhoitaja\nsillä välin ollut yhtään kertaa nostanut edes silmiänsäkään työstänsä.\n\nMutta toisin oli käynyt syyskuun 29 p:nä. Setelitukku ei tullutkaan\ntakaisin, ja kun komea kellolaitos Drawing-office'n yläpuolella oli\nlyönyt viisi, jolloin toimistot suljetaan, ei Englannin Pankilla ollut\nmuuta neuvoa kuin kirjoittaa 55 tuhatta puntaa voiton ja tappion\ntilille.\n\nSittenkuin varma tieto varkaudesta oli saatu, lähetettiin taitavimpia\nsalapoliiseja suurimpiin satamiin, niinkuin Liverpooliin, Glasgowiin,\nHavreen, Sueziin, Brindisiin, New-Yorkiin y.m. Sille, joka saa varkaan\nkiinni, luvattiin kaksituhatta puntaa ja sitäpaitsi viisi prosenttia\ntakaisin saatavasta summasta. Nämä poliisit saivat käskyn pitää\ntarkasti silmällä kaikkia matkustajia, sekä tulevia että lähteviä,\nkunnes heti kohta vireille pantu valmistava tutkinto oli saanut\nlähempiä seikkoja selville. Syytä oli, niinkuin Morning Chroniclekin\nsanoi, luulla, ettei varas kuulunut mihinkään englantilaiseen varkaiden\nseuraan. Mainittuna syyskuun 29 päivänä oli huomattu pankissa\nherrasmies, hyvissä vaatteissa ja hieno käytökseltään. Hän oli useampia\nkertoja kulkenut siinä huoneessa, missä varkaus tapahtui.\nValmistelevassa tutkinnossa saatiin hyvin tarkat ulkonaiset tuntomerkit\nmiehestä ja luettelo niistä lähetettiin kaikille Yhdistetyn\nKuningaskunnan ja manteren salapoliiseille. Senpä vuoksi jotkut kunnon\nmiehet -- niiden joukossa Gauthier Ralph -- luulivat kyllä syytä olevan\ntoivoa, ettei varas suinkaan pääse pakoon.\n\nTämä tapaus tietysti oli päivän keskustelujen aineena Lontoossa ja koko\nEnglannissa. Keskusteltiin sinne ja tänne, oliko muka vai eikö ollut\npääkaupungin poliisin mahdollista saada varas kiinni. Ihmekös siis,\nettä Reform-Clubin jäsenet myöskin juttelivat samasta asiasta,\nvarsinkin kun yksi pankin alijohtajista oli heidän seurassaan.\n\nArvoisa Gauthier Ralph ei ottanut epäilläkseen poliisin onnistumista,\nsillä hän toivoi luvatun palkinnon suuresti kiihottavan salapoliisien\nuutteruutta ja älyä. Mutta hänen virkaveljensä Andrew Stuart oli\nkokonaan toista mieltä. Herrat kävivät korttipöytään: Stuart Flanagania\nja Fallentin Foggia vastaan. Pelin aikana ei puhuttu mitään, mutta\nrobberien välissä keskusteltiin sitä kiivaammin.\n\n-- Minun mielestäni, -- sanoi Andrew Stuart, -- on pakenemisella\nenemmän mahdollisuutta kuin kiinnisaamisella, sillä epäilemättä on varas\nkonstinsa oppinut mies.\n\n-- Olkoon niin, -- vastasi Ralph, -- mutta ei ole maata, johon hän\nvoisi paeta.\n\n-- Peijakas!\n\n-- Minnekä te sitten luulette hänen lähteneen?\n\n-- Mistä minä sen tiedän? -- vastasi Andrew Stuart. -- Maailma on hyvin\navara.\n\n-- Oli ennen, -- virkkoi Phileas Fogg puoli ääneen ja sitten, asettaen\nkorttipakan Thomas Flanaganin eteen, lisäsi ääneen: -- nostakaa.\n\n-- Mitä tarkoitatte sanalla \"ennen\"? Onko maa käynyt pienemmäksi?\n\n-- Epäilemättä, -- vastasi Gauthier Ralph. -- Minä olen samaa mieltä\nkuin Mr. Fogg. Maa on käynyt pienemmäksi, sillä sen ympäri voi kulkea\nnyt kymmenen kertaa pikemmin kuin sata vuotta sitten, ja sepä seikka se\ntässä tapauksessa juuri jouduttaakin varkaan takaa-ajoa.\n\n-- Ja jouduttaa varkaan karkaamistakin.\n\n-- Lyökää ulos, Mr. Stuart, -- virkkoi Phileas Fogg.\n\nMutta heikkouskoinen Stuart ei antanut perään. Parttian jälkeen hän\nsanoi jälleen:\n\n-- Totta puhuen, herra Ralph, kovin hupainen on teidän todistuksenne\nmaan pienenemisestä. Siis, koska nyt matkustukseen maan ympäri menee\nainoastaan kolme kuukautta...\n\n-- Kahdeksankymmentä päivää vain, -- virkkoi Phileas Fogg.\n\n-- Aivan niin, hyvät herrat, -- lisäsi John Sullivan, --\nkahdeksankymmentä päivää vain, siitä lukien kuin \"Great Indian\nPeninsular Railway\" saa rataosansa Rothalin ja Allahabadin välillä\nvalmiiksi. Kas tässä Morning Chroniclen laskut:\n\n    Lontoosta Mont Cenis'in ja Brindisin kautta Sueziin rautatietä\n    ja postilaivoissa 7 päivää.\n\n    Suezista Bombayhin postilaivassa 13 päivää.\n\n    Bombaysta Kalkuttaan rautatietä 3 päivää.\n\n    Kalkuttasta Hongkongiin (Kiinassa) postilaivassa 13 päivää.\n\n    Hongkongista Jokohamaan (Japanissa) postilaivassa 6 päivää.\n\n    Jokohamasta San Fransiskoon postilaivassa 22 päivää.\n\n    San Fransiskosta New-Yorkiin rautatietä 7 päivää.\n\n    New-Yorkista Lontooseen postilaivassa ja rautatietä 9 päivää.\n\n    Yhteensä 80 päivää.\n\n-- Aivan niin, kahdeksankymmentä päivää, -- huudahti Andrew Stuart ja\nlöi epähuomiossa väärää maata, -- mutta siihen ei ole lukuun otettu\npahoja ilmoja, vastatuulia, haaksirikkoja, junan suistumisia kiskoilta\nj.n.e.\n\n-- Kaikki on otettu lukuun, -- vastasi Phileas Fogg, yhä jatkaen\npeliänsä; sillä nyt ei enää pelikään ollut keskustelulta rauhoitettu.\n\n-- Sekin, että hindut ja indiaanit ottavat ratakiskot pois! -- huudahti\nAndrew Stuart. -- Sekin, että he pysäyttävät junan, ryöstävät\nmatkustavaiset ja vievät heidän päänahkansa!\n\n-- Sekin on otettu lukuun, -- vastasi Phileas Fogg, joka lopetti pelin\nkahdella honöörillä.\n\nAndrew Stuart, jonka vuoro nyt oli jakaa, kokosi kortit ja sanoi:\n\n-- Teoriassa olette kyllä oikeassa, Mr. Fogg, mutta käytännössä...\n\n-- Käytännössä samoin, Mr. Stuart.\n\n-- Sitähän olisi hauska nähdä.\n\n-- Mikäs estää? Lähtekäämme yhdessä matkalle.\n\n-- Herra varjelkoon! -- huudahti Stuart. Mutta panisinpa vetoa\nneljätuhatta puntaa, että sellainen matkustus moisilla ehdoilla on\nmahdoton.\n\n-- Päinvastoin hyvin mahdollinen, -- vastasi Mr. Fogg.\n\n-- Tehkää se sitten!\n\n-- Maanko ympäri 80 päivässä?\n\n-- Niin.\n\n-- Teen kyllä.\n\n-- Milloin?\n\n-- Heti. Mutta sanonpa ennakolta, että teen tuon matkan teidän\nmaksullanne.\n\n-- Tuo nyt on pelkkää hulluutta! -- sanoi Andrew Stuart alkaen jo\ntuskastua pelikumppaninsa itsepintaisuuteen. -- Kas niin, peli jatkuu\nvaan.\n\n-- Jakakaa uudestaan sitten, -- sanoi Phileas Fogg; -- te annoitte\nväärin.\n\nAndrew Stuart otti kortit vapiseviin käsiinsä, mutta äkkiä hän laski ne\ntakaisin pöydälle.\n\n-- Olkoon menneeksi, Mr. Fogg, -- sanoi hän -- minä panen vetoa 4,000\npuntaa.\n\n-- Mitä joutavia, -- virkkoi Fallentin hänelle -- leikkiähän tämä vain\non.\n\n-- Kun kerran sanon lyöväni vetoa, -- vastasi Andrew Stuart, -- niin\nsilloin en laske leikkiä.\n\n-- Minä suostun, -- sanoi Mr. Fogg ja lisäsi sitten kääntyen muihin: --\nBaring Brothers'illa on talletettuna minun rahojani 20 tuhatta puntaa.\nNe uskallan kernaasti.\n\n-- Kaksikymmentä tuhatta puntaa! -- huudahti John Sullivan. -- 20\ntuhatta puntaa, jotka saattaisitte menettää jonkun arvaamattoman esteen\nkautta.\n\n-- Arvaamattomia esteitä ei ole olemassa, vakuutti Phileas Fogg\nkuivasti.\n\n-- Mutta Mr. Fogg, nämä 80 päivää ovat vähin mahdollinen aika.\n\n-- Vähin mahdollinen aika, hyvin käytettynä -- muuta ei ole tarvis.\n\n-- Mutta sittenhän pitäisi oikein matemaatillisesti hyppiä rautateiltä\nhöyrylaivoille ja höyrylaivoilta rautateille!\n\n-- Minä hypin matemaatillisesti.\n\n-- Te laskette leikkiä.\n\n-- Kunnon englantilainen ei laske leikkiä niin totisessa asiassa kuin\nveto on, -- vastasi Phileas Fogg. -- Minä lyön 20 tuhatta puntaa vetoa\nketä vastaan hyvänsä, että matkalla maan ympäri en viivy muuta kuin 80\npäivää eli 1,920 tuntia eli 115,200 minuuttia. Suostutteko?\n\n-- Suostumme, -- vastasivat herrat Stuart, Fallentin, Sullivan,\nFlanagan ja Ralph, sovittuaan keskenään.\n\n-- Hyvä! -- sanoi Fogg. -- Juna lähtee Doveriin tänään kello 8.45. Minä\nlähden siinä.\n\n-- Tän'iltanako jo? -- kysyi Stuart.\n\n-- Tän'iltana, -- vastasi Fogg. -- Siis, -- jatkoi hän, silmäillen\ntaskukalenteriin, -- koska meillä tänään on keskiviikko lokakuun 2 p.,\nniin palaan Lontooseen, juuri tähän samaan Reform-Clubin saliin,\nlauvantaina 21 p:nä joulukuuta kello 8.45 illalla; ellen, niin ovat\nBaring Brothers'ille tallettamani 20 tuhatta puntaa teidän omanne lain\nja oikeuden mukaan. Tässä shekki sille summalle.\n\nVedosta tehtiin pöytäkirja, jonka allekirjoittivat nuo kuusi vedon\nlyönyttä. Phileas Fogg oli koko ajan pysynyt tyynenä. Hän ei suinkaan\nollut lyönyt vetoa voiton vuoksi, ymmärtäen kyllä, että häneltä\nsemmoinen summa -- puolet hänen omaisuuttansa -- kuluukin tämän\npulmallisen, miltei mahdottoman tehtävän täyttämisessä. Vetokumppanit\nnäyttivät olevan rauhattomia, ei panoksensa menettämisen tähden, vaan\nsiitä syystä, että heillä oli hieman omantunnonvaivoja taistellessaan\nmoisilla ehdoilla.\n\nKello löi 7. Ehdoteltiin pelin keskeyttämistä, jotta herra Fogg\nennättäisi valmistua matkalle.\n\n-- Minä olen aina valmis, -- vastasi tuo alituisesti rauhallinen\nherrasmies jakaessaan kortteja. -- Ruutua, herrat. Lyökää ulos, Mr.\nStuart!\n\n\n\n\nIV.\n\nPhileas Fogg hämmästyttää palvelijansa Passepartout'in.\n\n\nKello 7.25 sanoi Phileas Fogg jäähyväiset kunnioitettaville\npelikumppaneilleen, voitettuaan vistissä noin 20 guineata (500 mk), ja\nläksi klubista. Kello 7.50 hän astui taloonsa.\n\nPassepartout, joka jo tarkoin osasi ohjelmansa, kummastui suuresti\nnähdessään isäntänsä tulevan kotiin näin tavattomaan aikaan. Sen mukaan\nkuin Passepartout oli selkoa saanut, ei isäntä koskaan tullut kotiin\nennenkuin ummelleen kello 12 yöllä.\n\nPhileas Fogg meni heti huoneeseensa ja kutsui:\n\n-- Passepartout!\n\nTämä ei vastannut, arvellen, ettei isäntä suinkaan kutsumisellaan häntä\ntarkoittanut; eihän nyt ollut se aikakaan.\n\n-- Passepartout! -- huudahti Mr. Fogg, liiaksi korottamatta ääntänsä.\n\nPassepartout astui sisään.\n\n-- Olen kutsunut kahdesti, -- virkkoi Mr. Fogg.\n\n-- Kello ei ole kahtatoista vielä, -- vastasi Passepartout, kello\nkourassaan.\n\n-- Ei olekaan, -- sanoi isäntä, -- enkä teitä torukaan. Me lähdemme 10\nminuutin kuluttua Doveriin ja Calais'hen.\n\nRanskalaisen pyöreillä kasvoilla elehti jonkinlainen irve. Hän oli\nkaiketi kuullut väärin.\n\n-- Monsieur aikoo lähteä? -- kysyi hän.\n\n-- Aion; me lähdemme matkustamaan maan ympäri.\n\nPassepartout'in silmät lensivät selälleen, kulmakarvat vetäytyivät\nylös, kädet hervahtivat alas, ruumis kutistui, ja kaikki osoitti niin\nsuurta hämmästystä, ettei se enää ollut kovin kaukana typeryydestä.\n\n-- Maan ympäri, -- mutisi hän.\n\n-- Niin, 80 päivässä, -- vastasi Mr. Fogg. Emme saa kadottaa\nsilmänräpäystäkään.\n\n-- Entäs matkakapineet? -- kysäisi Passepartout, käännellen päätään\noikealle ja vasemmalle.\n\n-- Ei mitään matkakapineita. Ei muuta kuin pieni käsilaukku, siihen\nkaksi paitaa ja kolme paria sukkia. Teidän varallenne samoin. Matkalla\nostetaan mitä tarvitaan. Ottakaa sadetakki ja villapeite. Katsokaa,\nettä teillä on hyvät jalkineet, vaikka tosin hyvin vähän me tulemme\nastuneeksi jalkaisin, tuskin ollenkaan. Joutukaa!\n\nPassepartout yritti vastata, mutta ei voinut. Hän meni huoneeseensa,\nheittäytyi tuolille ja huudahti, niinkuin hänen kotimaassaan usein\ntehdään:\n\n-- Mutta kyllä tämä on kovaa! Ja minä kun toivoin saada olla rauhassa!\n\nKoneellisesti hän laittoi matkalaukun reilaan. Maanko ympäri 80\npäivässä? Olikohan isäntä ihan hullu? Ei maar... Leikkiäkö tämä sitten\non? Mennään muka Doveriin -- mennään vaan! Sieltä Calais'hen -- vaikka\nsinnekin. Tämähän ei suinkaan ollut kunnon Passepartout'ille\nvastenmielistä, hänelle, joka ei viiteen vuoteen ollut nähnyt isäinsä\nmaata. Kenties mennään hamaan Pariisiin asti? Sepä vasta olisikin\nerinomaisen hupaista: nähdä jälleen tuo iso pääkaupunki! Mutta siellä\nkai isännän matka-into lauhtuukin. Epäilemättä; mutta ihmeellistä\nkumminkin on, että hän niinkin pitkille matkoille lähtee, tuo\nrauhallinen herra Fogg!\n\nKello 8 oli Passepartout laittanut valmiiksi laukun, jossa olivat hänen\nja isännän matkatarpeet. Yhä vielä levottomana hän läksi kammiostansa\nja lukittuaan huolellisesti ovensa astui Mr. Foggin luo.\n\nMr. Fogg oli valmis. Hänellä oli mukanaan Bradshaw'in matkaopas\n\"Continental Railway Steam Transit and General Guide\", joka oli\nselittävä hänelle kaikki, mitä matkalla oli tarpeellista tietää. Hän\notti laukun Passepartout'in kädestä, avasi sen ja pani siihen paksun\ntukun noita kauniita pankinseteleitä, jotka käyvät kaikissa maissa.\n\n-- Ettehän unohtanut mitään? -- kysäisi hän.\n\n-- En mitään, monsieur.\n\n-- Sadetakki ja peite?\n\n-- Tässä.\n\n-- Hyvä. Ottakaa tämä laukku.\n\nMr. Fogg jätti laukun Passepartout'ille.\n\n-- Ja pitäkää huoli siitä: siinä on 20 tuhatta puntaa.[3]\n\nPassepartout oli vähällä pudottaa laukun, ikäänkuin nuo 20 tuhatta\npuntaa olisivat olleet raskaissa kultarahoissa.\n\nIsäntä ja palvelija astuivat ulos ja kiersivät lukon kahdesti kiinni.\n\nSaville-row'in päässä he nousivat vaunuihin ja saapuivat pian\nCharing-Crossin asemalle, josta alkaa yksi South-Castern radan haaroja.\n\nKello 8.20 pysähtyivät vaunut asemahuoneen eteen. Passepartout hyppäsi\nmaahan, isäntä seurasi häntä ja maksoi ajurin.\n\nSamassa läheni häntä kerjäläisvaimo, lapsi sylissä, paljain likaisin\njaloin, päässä viheliäinen hatunretvana, jossa vielä oli höyhen\njäljellä, ja pyysi Mr. Foggilta almua.\n\nMr. Fogg otti taskustansa taannoin voittamansa 20 guineata ja antoi ne\nkerjäläiselle.\n\n-- Tuoss' on, vaimo parka; mieleni on hyvä, että kohtasin teidät.\n\nNäin sanottuaan hän meni.\n\nPassepartout tunsi vesikarpalon silmässään. Isäntä oli astunut\nensimmäisen askeleen hänen sydämeensä.\n\nMr. Fogg meni palvelijansa kanssa suureen odotussaliin. Siellä hän\nkäski Passepartout'in ostaa kaksi ensimmäisen luokan pilettiä\nPariisiin. Käännyttyään ympäri huomasi Fogg taannoiset viisi\nvetokumppaniansa Reform-Clubista.\n\n-- Minä lähden, hyvät herrat. Tullivirastojen kirjoitukset passissani\ntodistavat teille matkani, kun palajan.\n\n-- Mitä joutavia, Mr. Fogg, -- vastasi herra Gauthier Ralph\nkohteliaasti, -- me luotamme täydellisesti kunniaanne, niinkuin\ngentlemannin kunniaan.\n\n-- Sitä parempi, -- sanoi Mr. Fogg.\n\n-- Ettehän unohda, että teidän tulee olla täällä jälleen ... --\nhuomautti Andrew Stuart.\n\n-- 80 päivän perästä, -- lisäsi Mr. Fogg, -- lauvantaina 21 p:nä\njoulukuuta 1872, kello 8.45 illalla. Näkemiin asti, hyvät herrat!\n\nKello 8.40 istuivat Phileas Fogg ja hänen palvelijansa samaan\nrautatievaunuun. Kello 8.45 kuului veturin vihellys, ja juna läksi\nliikkeelle.\n\nYö oli pilkkopimeä, ja hienoa sadetta vihmoi taivaasta. Phileas Fogg\nkyyristyi vaunun nurkkaan eikä puhunut sanaakaan. Passepartout, yhä\nvielä hämillänsä, likisti vaistomaisesti laukkua rintaansa vasten.\n\nTuskin oli juna kulkenut Sydenhamin palatsin ohi, niin pääsi\nPassepartout'ilta epätoivon huuto...\n\n-- Mikä nyt? -- kysäisi Mr. Fogg.\n\n-- Niin, näettekös, kiireissäni ... hädissäni ... minä unohdin...\n\n-- Minkä?\n\n-- Kaasun palamaan kamariini.\n\n-- Ei tee mitään, poikaseni, -- sanoi Mr. Fogg kylmästi, -- se palaa\nteidän kustannuksellanne.\n\n\n\n\nV.\n\nUusia arvopapereita Lontoon rahamarkkinoilla.\n\n\nPhileas Fogg ei osannut Lontoosta lähtiessään aavistaakaan, millaisen\nmelun hänen matkansa oli herättävä. Tieto vedosta levisi ensin\nReform-Clubissa ja sai aikaan koko hälyn tämän arvoisan seuran jäsenten\nkeskuudessa. Klubista siirtyi tieto sanomalehtiin reportterien kautta\nja sanomalehtien kautta Lontoon yleisöön ja koko Yhdistettyyn\nKuningaskuntaan.\n\nTästä \"matkasta maan ympäri\" -- siitäkös nyt kirjoiteltiin,\nkeskusteltiin, väiteltiin yhtä innokkaasti ja yhtä suurella\nharrastuksella kuin jostakin uudesta Alabama-asiasta! Toiset kävivät\nPhileas Foggin puolelle; toiset -- ja näitä oli melkoinen enemmistö --\nolivat häntä vastaan. Matka maan ympäri niin vähässä ajassa nykyisillä\nkulkuneuvoilla -- sehän oli mahdollista ainoastaan paperilla, itse\nteossa sitävastoin sulaa hulluutta.\n\nTimes, Standard, Evening Star, Morning Chronicle ja parikymmentä muuta\nsuurta sanomalehteä olivat Mr. Foggia vastaan. Daily Telegraph yksinään\npuolusti häntä jossakin määrin. Phileas Foggia pidettiin löylynlyömänä,\nhupsuna miehenä, ja hänen toverinsa Reform-Clubissa saivat kuulla\nmoitteita siitä, että olivat lyöneet mokoman vedon, joka selvään\nosoitti Foggin ymmärryksen olevan kaikkea muuta kuin oikeassa reilassa.\n\nSanomalehdissä luettiin kiihkeitä, mutta loogillisia kirjoituksia tästä\nasiasta. Englannissa, niinkuin tunnettu on, harrastetaan suuresti\nkaikkea, mikä maantietoa koskee. Eikä ollut ainoataan sanomalehden\nlukijaa -- oli hän mitä säätyä hyvänsä -- joka ei olisi ahmimalla\nahminut Phileas Foggin asialle pyhitettyjä palstoja.\n\nEnsimmäisinä päivinä oli hänen puolellansa muutamia huimapäitä, etenkin\nnaisia, sittenkuin kuvalehti Illustrated London News oli julaissut\nhänen muotokuvansa valokuvan mukaan, joka löytyi Reform-Clubin\narkistossa. Muutamat gentlemannit uskalsivat sanoa: \"No miksei, miksei?\nOnhan kuultu kummempaakin!\" -- Nuo olivat paraasta päästä Daily\nTelegraphin lukijoita. Mutta pianpa rupesi tämänkin lehden vakaumus\nhorjumaan.\n\nLokakuun 7 p:nä luettiin Kunink. Maantieteellisen Seuran Bulletin'issä\npitkä kirjoitus, joka tutki asiata kaikilta puolin ja todisti selvää\nselvemmäksi, että puheena oleva yritys oli sulaa hulluutta. Ja nyt\nolivat kaikki Foggia vastaan. Ihmiset laittoivat esteitä hänen\ntiellensä, luonto samoin. Yrityksen onnistumista varten pitäisi\nrautateiden ja höyrylaivain tulo- ja lähtöaikain ihan täsmälleen\nliittyä toisiinsa, mutta sellaista yhtäjaksoisuutta ei ole eikä voikaan\nolla olemassa. Euroopassa, lyhempiä matkoja kuljettaessa, saattaa kyllä\nolla varma junain täsmällisyydestä; mutta kun niiltä menee kokonaista\nkolme päivää Indian ja seitsemän päivää Yhdysvaltain läpi kulkemiseen,\nsaattaako järkevä ihminen niiden tarkkuudelle perustaa tällaista\nyritystä? Entäs sitten tapaturmat, yhteentörmäykset, rajuilmat,\nlumituiskut -- eikös tämä kaikki ollut Phileas Foggia vastaan? Ja eikös\nmerellä talviseen aikaan vastatuulet, sumut saata matkaa viivyttää? Ei\nollut lainkaan tavatonta, että paraimmatkin höyrylaivat Atlantilla\nviipyvät pari kolme päivää määrän yli. Yksi ainoa, yksi ainoa viivähdys\ntekisi koko yrityksen tyhjäksi. Jos Phileas Fogg myöhästyy edes\nmoniaankaan tunnin postilaivalta, niin hänen täytyy odottaa seuraavata\nlaivaa, ja hanke on siten rauennut kuin tuhka tuuleen.\n\nTämä kirjoitus nosti suuren melun. Melkein kaikki maan sanomalehdet\npainattivat sen, ja Phileas Foggin osakkeiden kurssi laski\narveluttavasti.\n\nEnsimmäisinä päivinä matkustajamme lähdön jälkeen tehtiin Lontoossa\nvarsinaisia kauppa-asioita hänen yrityksensä pohjalle. Englannin\nvedonlyöjät ovat tunnetut; he ovat älykkäämpiä ja suuremmassa kunniassa\npidettyjä kuin pelaajat. Vedonlyönti on englantilaisen luonteen\nmukaista. Ja vetoja löivätkin Phileas Foggin puolesta tai häntä vastaan\neivät ainoastaan Reform-Clubin jäsenet, vaan ennen pitkää suurikin\nyleisö. Phileas Fogg kirjoitettiin niinkuin mikä kilpahevonen\nkilpakirjaan. Hänestä tuli myös arvopaperi, joka paikalla sai oman\nnumeronsa Lontoon pörssissä. \"Phileas Foggia\" kyseltiin ja tarjoiltiin\npremioilla tai ilman, ja suunnattomia asioita solmittiin. Mutta viisi\npäivää hänen lähtönsä jälkeen, sittenkuin mainittu kirjoitus oli ollut\n\"Bulletin'issa\", tarjoukset alkoivat lisääntyä. Phileas Fogg laski\narvossa. Jo tarjottiin niitä tukuttain. Ensi alussa ei ostettu kuin\nviisi, sitten kymmenen kerrassaan; nyt meni kaksin- ja viisinkymmenin,\njopa satakin yhdessä mytyssä.\n\nYksi ainoa puolustaja oli hänellä enää, nimittäin vanha, luuvaloa\nsairastava lordi Albermale. Tämä kunnioitettava gentlemanni, joka ei\npäässyt liikahtamaan nojatuolistansa, olisi kernaasti antanut\nomaisuutensa, jos olisi voinut tehdä matkan maan ympäri, vaikka siihen\nolisi mennyt kymmenenkin vuotta! Hän löi 5,000 puntaa vetoa Phileas\nFoggin eduksi. Ja kun hänelle todistettiin, kuinka järjetöntä ja\nhyödytöntäkin Foggin hanke oli, vastasi hän vain: \"Jos se käy päinsä,\nniin on hyvä, että englantilainen sen ensimmäisenä on tehnyt.\"\n\nPhileas Foggilta, niinkuin sanottiin, väheni puolustajain luku\nvähenemistään. Kaikki ihmiset olivat häntä vastaan eivätkä syyttäkään.\n-- Ei enää lyöty sataaviittäkymmentäkään yhtä vastaan; mutta seitsemän\npäivän kuluttua sattui tapaus, joka vaikutti, ettei kukaan olisi\nuskaltanut lyödä vähintäkään vetoa.\n\nSinä päivänä kello 9 illalla oli näet poliisilaitoksen ylipäällikkö\nsaanut seuraavan sähkösanoman:\n\n/#\n                  \"Suez. Lontoo.\n    Rovan, poliisitirehtööri, päävirasto, Scotland yard.\n\n    Minä seuraan pankkivarasta Phileas Foggia. Lähettäkää\n    viipymättä vangitsemiskäsky Bombayhin (Itä-Indiaan).\n\n                            _Fiks_, salapoliisi.\"\n#/\n\nTämä sähkösanoma vaikutti silmänräpäyksessä. Kunniallisen gentlemannin\nsijaan astui pankkivaras. Hänen valokuvansa Reform-Clubissa\ntarkastettiin tyysten tarkoin. Varkaan tuntomerkit sopivat siihen.\nSitten muistettiin, kuinka Phileas Foggin elämä aina oli ollut\nyksinäistä, salaperäistä. Kun sitten otettiin lukuun hänen äkkinäinen\nlähtönsä, niin selväähän muka oli, että hän, luulotellen ihmisille\nmatkaa maan ympäri ja mieletöntä vetoa, sillä tavoin vain koetti päästä\nEnglannin poliisimiesten käsistä.\n\n\n\n\nVI.\n\nPoliisimies Fiks on hyvin maltiton.\n\n\nMitenkä tällainen sähkösanoma tuli lennätetyksi, se selviää seuraavista\nasianhaaroista.\n\nKeskiviikkona 9 p:nä lokakuuta odoteltiin kello 11 aikana aamupäivällä\nSuezissa postihöyrylaiva \"Mongolia'a\", joka on \"Peninsular and Oriental\nCompany\" nimisen yhtiön oma, 2,800 tonnin vetoinen ja koneessa 500\nnimellistä hevosvoimaa. \"Mongolia\" teki säännöllisiä kulkuja\nBrindisistä Bombayhin Suezin kanavan kautta. Se oli yhtiön upeimpia\nhöyrylaivoja; sen määrätty nopeus oli 10 peninkulmaa[4] tunnissa\nBrindisin ja Suezin välillä sekä 9,53 penink. Suezin ja Bombayn\nvälillä, mutta aina se oli kulkenut paljon pikemmin.\n\nLaiturilla oli odottelemassa suuri joukko maanasukkaita ja\nulkomaalaisia. Väkeä kiehuu viljalti tässä kaupungissa -- joka nykyisin\nvielä on pieni kauppala, mutta jolle Lessepsin (kanavan rakentajan)\nmahtava työ on taannut kauniin tulevaisuuden.\n\nMuiden muassa käveli laiturilla kaksi miestä edestakaisin. Toinen\nheistä oli Yhdistetyn Kuningaskunnan konsuli-asiamies Suezissa, joka --\nvastoin brittiläisen hallituksen harmillisia aavistuksia ja insinööri\nStephensonin kamalia ennustuksia -- näkee joka päivä englantilaisten\nlaivain kulkevan tämän kanavan kautta ja siten pääsevän Englannista\nIndiaan puolta vähemmässä ajassa kuin ennen Hyväntoivon niemen ympäri.\nToinen oli pieni, laiha mies, hyvin ymmärtäväisen näköinen, luja\nvartaloltaan. Pitkäin silmäripsien alta loisti kaksi vilkasta silmää,\njoiden välkkynnän hän sammutti tahtonsa mukaan. Hän osoitti\nlevottomuutta kävellessään edestakaisin lakkaamatta.\n\nTämä mies, nimeltä Fiks, oli niitä englantilaisia salapoliiseja, joita\noli lähetetty useihin satamiin sen jälkeen kuin varkaus oli tapahtunut\nEnglannin Pankissa. Tämän Fiksin oli määrä pitää tarkasti silmällä\nkaikkia, jotka kulkevat Suezin kanavan kautta, ja jos joku niistä\nnäyttäisi epäluulonalaiselta, tulisi Fiksin seurata häntä lakkaamatta,\nkunnes saisi vangitsemiskäskyn.\n\nJuuri kaksi päivää sitten oli Fiks saanut poliisipäälliköltä varkaaksi\narvellun miehen tunnusmerkit -- saman hyvin puetun miehen, joka oli\nnähty pankin kassahuoneissa.\n\nSalapoliisi, jota luvattu palkinto näköjään suuresti kiihotti, odotteli\nhyvin ymmärrettävällä maltittomuudella \"Mongolia'n\" tuloa.\n\n-- Sanoitte siis, herra konsuli, -- kysyi hän jo kymmenettä kertaa, --\nettei höyrylaiva enää saata kauan viipyä?\n\n-- Niin kyllä, herra Fiks. Se huomattiin tän'aamuna Port Saidista, ja\njäljellä olevat 160 kilometriä kanavaa myöten eivät ole mitään\nsemmoiselle kulkijalle. Sanon vieläkin, että \"Mongolia\" aina on saanut\nne 25 puntaa, jotka hallitus maksaa jokaiselta vuorokaudelta, minkä se\ntulee perille ennen määrättyä aikaa.\n\n-- Tuleeko tämä postilaiva suoraan Brindisistä? -- kysyi Fiks.\n\n-- Tulee, Brindisistä, josta se, otettuaan mukaansa Indiaan menevän\npostin, läksi lauvantaina kello 5 illalla. Malttakaa vain vähän, kyllä\nse pian on täällä; mutta enpä saata ymmärtää, kuinka te niiden\ntuntomerkkien mukaan, jotka saitte Lontoosta, voitte tuntea miehen,\nvaikka hän tulisikin \"Mongolia'ssa\".\n\n-- Hyvä herra, -- vastasi Fiks, -- semmoiset saa niin sanoakseni\nhaistamalla ilmi paremmin kuin tuntemalla. Hyvä määrä vainua on\ntarpeen; vainu on eri aisti, johon kuulo, näkö ja haisti ovat\nyhdistetyt. Olen minä elämässäni ottanut kiinni jo senkin seitsemän\nsellaista herrasmiestä, ja jos tämä varas vain on tässä laivassa, niin\ntakaan, ettei hän pääse käsistäni pujahtamaan.\n\n-- Sitä minäkin toivoisin, herra Fiks, sillä summa on suuri.\n\n-- Suurenarvoinen varkaus, -- vastasi poliisimies innostuen, -- 50\ntuhatta puntaa! Moisia ei löydä joka päivä! Varkaista alkaa\nvähitellen tulla nahjuksia. Sheppardin jälkeläiset ovat sukupuuttoon\njoutumaisillaan. Nyt antavat varkaat itsensä kiinni muutaman shillingin\ntähden.\n\n-- Herra Fiks, -- sanoi konsuli, -- te puhutte semmoisella tavalla,\nettä hartaasti toivotan teille onnistumista, mutta pelkään sen käyvän\nkovin vaikeaksi asian ollessa nykyisellä kannalla. Tiedättehän, että\nnäiden tuntomerkkien mukaan varas on ulkonäöltään rehellinen mies\nkiireestä kantapäähän asti.\n\n-- Herra konsuli, -- vastasi poliisi opettavaisella äänellä, -- suuret\nvarkaat ovat ulkonäöltään aina rehellistä väkeä. Ymmärrättehän, että\nniillä, joilla on luonnosta roiston naama, ei ole muuta keinoa kuin\nyksi ainoa, nimittäin pysyä rehellisinä, muuten heidät otettaisiin\nkiinni. Rehellisiä kasvoja -- juuri niitä pitää ennen kaikkia\ntarkastaa. Ja se on tosin vaikeata työtä, sen myönnän; se ei ole enää\npelkkää ammattia, se on taitoa.\n\nHerra Fiks oli nähtävästi vähän itserakas, eikä niin varsin vähänkään.\n\nLaiturilla oli sillä välin liike käynyt vilkkaammaksi. Merimiehiä jos\njostakin maailman nurkasta, kauppamiehiä, välittäjiä, lastinpurkajia,\nfellaheja (maalaisia) kokoontui sinne yhä enemmän. Höyrylaiva oli\nnähtävästi tulossa.\n\nIlma oli kaunis, mutta itäinen tuuli teki sen viileäksi. Muutamia\nminareetteja kohoili kaupungissa kimallellen auringon valjuissa\nsäteissä. Etelää kohti pisti 2,000 metriä pitkä satamasulku ulos Suezin\nreitille. Punaisen meren pinnalla souteli kalaveneitä ja ranta-aluksia,\njoista muutamilla vielä oli vanhanaikuinen, komea kaleerin-muoto.\n\nFiks käveli edestakaisin väkijoukossa tarkastellen tapansa mukaan\nkaikkia ohikulkevia terävällä, pikaisella katseella.\n\nKello oli nyt puoli yksitoista.\n\n-- Mutta eikö se nyt jo tule! -- virkkoi hän kuullessaan sataman kellon\nlyövän.\n\n-- Ei suinkaan se enää kaukana ole, -- vastasi konsuli.\n\n-- Kuinka kauan se viipyy Suezissa? -- kysyi Fiks.\n\n-- Neljä tuntia, ottaakseen hiiliä. Suezista Adeniin, Punaisen meren\neteläpäähän, on 1,310 peninkulmaa, ja semmoisella matkalla kyllä hiiliä\ntarvitaan.\n\n-- Meneekö se Suezista suoraan Bombayhin?\n\n-- Suoraan, ottamatta tahi purkamatta lastia missään.\n\n-- No niin, -- arveli Fiks, -- jos varas on valinnut tämän tien ja\ntulee laivassa, niin kaiketi hän nousee maihin Suezissa ja pujahtaa\ntäältä Hollannin tahi Ranskan aasialaisiin alusmaihin. Indiassa hän ei\nolisi turvassa, sillä sehän on Englannin aluetta.\n\n-- Niin, jos hän vain ei ole hyvin uskalias mies, -- vastasi konsuli.\n-- Englantilainen pahantekijä on aina paremmassa piilossa Lontoossa\nkuin ulkomailla.\n\nSanottuaan nämä sanat, jotka antoivat poliisimiehelle paljon\nmiettimisen aihetta, konsuli meni lähellä olevaan konttoriinsa. Fiks\njäi yksikseen. Ankara maltittomuus kiihotti hänen hermojansa, samalla\nkuin omituinen aavistus hänelle sanoi varkaan olevan \"Mongolia'ssa\". Ja\ntosiaankin, jos tuo hirtehinen oli lähtenyt Englannista päästäkseen\nUuteen Maailmaan, niin lienee hän sittenkin valinnut tien Indian\nkautta, sillä tämä tie oli vähemmin vartioitu kuin Atlantin poikki\nkulkeva tie.\n\nFiks ei saanut kauan olla mietteissänsä, sillä kovat vihellykset\nilmoittivat äkkiä höyrylaivan tulon. Kantajain ja fellahien lauma\nhyökkäsi laiturille semmoisella metelillä, että oikein sääli tuli\nmuiden ihmisten jäseniä ja vaatteita. Kymmenkunta kanootteja läksi\nrannasta \"Mongolia'a\" vastaan.\n\nPian näkyikin \"Mongolia'n\" suunnaton runko kanavan suulla, ja kellon\nlyödessä 11 pysähtyi laiva reitille päästäen höyrynsä ulos huumaavalla\npauhinalla.\n\nMatkustajia oli sangen paljon. Muutamat jäivät laivan kannelle\nkatselemaan kaunista näkyä; useimmat soudattivat itsensä kanooteissa\nmaihin.\n\nFiks silmäili tarkasti jokaista tulijaa.\n\nHänen tuossa toimessa ollessaan astui eräs matkustaja hänen luokseen\nsysättyään ensin tukevalla kädellä syrjään fellahit, jotka meluten ja\nrähisten tarjosivat hänelle palveluksiansa, ja kysyi kohteliaasti,\nmissä Englannin konsulivirasto täällä oli. Samassa otti matkustaja\nesiin passin, jonka hän epäilemättä tahtoi saada todistetuksi\nkonsulivirastossa.\n\nVaistomaisesti otti Fiks passin käteensä, ja muutamalla silmäyksellä\noli hän lukenut passiin kirjoitetut tuntomerkit.\n\nHän säpsähti. Paperi vapisi hänen käsissään: passissa olevat\ntuntomerkit olivat ne samat kuin mitkä hän oli saanut Lontoosta.\n\n-- Onko tämä passi teidän? -- kysäisi hän matkustajalta.\n\n-- Ei, se on isäntäni passi.\n\n-- Missä isäntänne on?\n\n-- Laivassa.\n\n-- Mutta, -- sanoi Fiks, -- hänen täytyy itsensä mennä konsulin luo,\njos tahtoo todistusta passilleen.\n\n-- Onko se välttämätöntä?\n\n-- On kyllä.\n\n-- Missä konsulivirasto on?\n\n-- Tuolla torin kulmassa, -- vastasi Fiks viitaten parin sadan askeleen\npäässä olevaan taloon.\n\n-- Pitää sitten mennä sanomaan isännälle, kuinka asianlaita on, vaikkei\nhän ollenkaan rakasta puuhia.\n\nMatkustaja kumarsi Fiksille ja meni takaisin laivalle.\n\n\n\n\nVII.\n\nVieläkin todistus passin tarpeettomuudesta poliisin ammatissa.\n\n\nPoliisimies meni kiireesti konsulin konttoriin. Hartaasta pyynnöstänsä\nhän pääsi heti konsulin luokse.\n\n-- Herra konsuli, -- sanoi hän pitkittä puheitta, -- minä olen jotenkin\nvarma, että varas on \"Mongolia'ssa\".\n\nJa Fiks kertoi äskeisen kohtauksensa palvelijan kanssa.\n\n-- Hyvä on, herra Fiks, -- sanoi konsuli, -- eipä olisi hullumpaa nähdä\ntuota roistoa. Mutta ehkei hän tulekaan luokseni. Varas ei mielellään\njätä jälkiä peräänsä, ja passin todistus ei olekaan välttämätöntä.\n\n-- Herra konsuli, -- vastasi Fiks, -- jos hän on uskalias mies,\nniinkuin luultavasti onkin, niin hän tulee kyllä.\n\n-- Todistuttamaan passiansa, niinkö?\n\n-- Niin kyllä. Passista ei ole muuta kuin haittaa kunnialliselle\nihmiselle ja apua roistojen pakenemiselle. Olen varma siitä, että passi\non oikeassa kunnossa, mutta ettehän suinkaan todista sitä?\n\n-- Miksen? Jos se on oikeassa kunnossa, niin ei minulla ole oikeutta\nolla merkitsemättä siihen \"näytetty\".\n\n-- Mutta, herra konsuli, minun täytyy pidättää mies täällä niin kauan,\nkunnes saan Lontoosta vangitsemiskäskyn.\n\n-- Se on teidän oma asianne, herra Fiks. Minä puolestani en voi...\n\nKonsuli ei ennättänyt sanoa ajatustansa loppuun, sillä kolkutus kuului\novelta ja vahtimestari saattoi sisään kaksi muukalaista. Toinen heistä\noli äskeinen palvelija, jota Fiks oli puhutellut.\n\nTulleet olivat isäntä ja palvelija. Edellinen antoi esiin passinsa ja\nparilla sanalla pyysi konsulia hyväntahtoisesti todistamaan sen.\n\nKonsuli luki passin hyvin tarkasti. Sillä välin Fiks katseli tai\noikeammin nieli katseillansa muukalaista.\n\nKonsuli oli lukenut passin..\n\n-- Tekö olette Phileas Fogg, esquire? -- kysyi hän.\n\n-- Minä.\n\n-- Ja tämä toinen on teidän palvelijanne?\n\n-- Niin, ranskalainen, nimeltä Passepartout.\n\n-- Lontoosta tulette?\n\n-- Lontoosta.\n\n-- Ja minne matka?\n\n-- Bombayhin.\n\n-- Hyvä. Tiedättehän, ettei passin todistuttamisesta ole teille mitään\nhyötyä ja ettemme sitä vaadikaan?\n\n-- Tiedän, -- vastasi Phileas Fogg, -- mutta minä tahtoisin\nSuezissa-käyntini todistetuksi teidän kirjoituksellanne.\n\n-- Olkoon niin.\n\nKonsuli kirjoitti: näytetty siellä ja siellä silloin ja silloin, pani\nnimensä siihen ja painoi vielä virkasinetin sen alle. Herra Fogg luki,\nmitä oli kirjoitettu, kumarsi kylmästi ja meni palvelijansa kanssa\npois.\n\n-- No? -- kysäisi poliisimies konsulilta.\n\n-- Niin. Hän näyttää aivan kunnialliselta mieheltä.\n\n-- Näyttäköön vaan, -- vastasi Fiks, -- siitä vähät; mutta eikö\nteidänkin mielestänne, herra konsuli, tuo hidas gentlemanni ole aivan\ntäsmällensä sen varkaan näköinen, jonka tuntomerkit olen saadut\nLontoosta?\n\n-- Totta kyllä, mutta tiedättehän, että kaikki tuntomerkit...\n\n-- Kyllä minä asiasta selvän saan, -- arveli Fiks, -- palvelija näyttää\nvähemmin tuppisuulta kuin isäntä, ja sitäpaitsi hän on ranskalainen\neikä siis malta olla puhumatta. Näkemiin asti, herra konsuli. Fiks meni\nulos ja rupesi haeskelemaan Passepartout'ia.\n\nMr. Fogg oli konsulin konttorista lähdettyään kääntynyt laiturille\npäin. Siinä hän antoi muutamia käskyjä palvelijallensa, astui sitten\nkanoottiin, palasi \"Mongolia'lle\" ja meni hyttiinsä. Hän otti esille\nmuistikirjansa, johon oli kirjoitettu seuraavaa:\n\n/#\n    Lähtö Lontoosta keskiviikkona lokakuun 2 p. klo 8.45 illalla.\n\n    Tulo Pariisiin torstaina lokakuun 3 p. klo 7.20 aamulla.\n\n    Lähtö Pariisista torstaina klo 8.40 aamulla.\n\n    Tulo Mont-Cenis'in kautta Turiniin perjantaina lokakuun\n    4 p. klo 6.35 aamulla.\n\n    Lähtö Turinista perjantaina klo 7.20 aamulla.\n\n    Tulo Brindisiin lauvantaina lokakuun 5 p. klo 4 iltapäivällä.\n\n    \"Mongolia'lle\" lauvantaina klo 5 iltapäivällä.\n\n    Tulo Sueziin keskiviikkona lokakuun 9 p:nä klo 11 aamupäivällä.\n\n    Yhteensä kulunut 158 1/2 tuntia eli 6 1/2 päivää.\n#/\n\nHerra Foggin muistikirja oli jaettu eri palstoihin, jotka lokakuun 2\npäivästä joulukuun 21 päivään asti osoittivat kuukauden ja päivän,\nmäärätyt ja todelliset tuloajat kuhunkin suurempaan paikkaan, niinkuin\nBrindisiin, Sueziin, Bombayhin, Kalkuttaan, Singapuriin, Hongkongiin,\nJokohamaan, San Fransiskoon, New-Yorkiin, Liverpooliin, Lontooseen,\nsamoin oli eri palstoja osoittamassa, oliko aikaa voitettu vai\nmenetetty.\n\nTästä siis selvään näki matkan vaiheet, ja Mr. Fogg tiesi aina, oliko\nhän päässyt aikaisemmin perille vai myöhästynytkö.\n\nSitten hän käski tuoda murkinan hyttiinsä. Kaupunkia hän ei viitsinyt\nmennä katselemaan, sillä hän oli senlaatuisia englantilaisia, jotka\nkatsotuttavat palvelijoillansa maat ja maisemat, joiden kautta\nmatkustavat.\n\nHän kirjoitti senvuoksi samana päivänä, lokakuun 9:ntenä, tulonsa\nSueziin määrätyllä ajalla; hän ei ollut voittanut eikä menettänyt.\n\n\n\n\nVIII.\n\nPassepartout puhuu vähän liikoja.\n\n\nTuokion kuluttua tapasi Fiks Passepartout'in rannalla, jossa tämä\nkäveli, levollisena katsellen ympärilleen.\n\n-- No, ystävä hyvä, -- sanoi Fiks, tultuaan hänen luokseen, -- onko\npassi nyt todistettu?\n\n-- Aha, tekös siinä olette, monsieur! -- huudahti ranskalainen. --\nKiitos kysymästä! Nyt on kaikki reilassa.\n\n-- Ja nyt te katselette kaupunkia?\n\n-- Niin, mutta me matkustamme semmoista kyytiä, että luulen näkeväni\nunta. Suezissako nyt ollaan?\n\n-- Suezissa.\n\n-- Egyptin maassa siis?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Nimittäin Afrikassa?\n\n-- Ihan oikein.\n\n-- Afrikassa! -- toisti Passepartout. -- Enpä osaa tuota vielä oikein\nkäsittää. Ajatelkaas, herra! En ikinäni luullut meidän lähtevän\netemmäksi Pariisin kuuluisaa pääkaupunkia; minä sain katsella sitä\naamulla kello 7:stä ja 20 minuuttia kello 8:aan ja 40 minuuttia\nPohjoisen asemahuoneen ja Lyonin asemahuoneen välillä, vaunujen\nakkunasta rankkasateella. Voi kuitenkin! Niin kernaasti olisin käynyt\nPère-Lachaise'lla ja sirkuksessa Champs-Elysées'illä!\n\n-- Teillä on siis kovin kiire? -- kysäisi poliisi.\n\n-- Ei minulla, mutta isännälläni. Vaan malttakaas, minun piti ostaa\nsukkia ja paitoja, sillä Lontoosta ei otettu mukaan paljon mitään; ei\nmeillä ole kuin pieni matkalaukku, ei yhtään muuta.\n\n-- Minä saatan teitä kauppapuoteihin, joista saatte ostaa mitä vain\ntahdotte.\n\n-- Monsieur, -- sanoi Passepartout, -- tehän olette itse kohteliaisuus,\noikein totta.\n\nHe läksivät yhdessä. Passepartout puheli alinomaa.\n\n-- Kunhan vain en myöhästyisi höyrylaivalta, -- arveli hän.\n\n-- Ettehän toki, -- vastasi Fiks, -- kello on vasta 12.\n\nPassepartout veti esiin suuren kellonsa.\n\n-- Kaksitoista? Kyllä kai! Kello on kahdeksaa minuuttia vailla 9.\n\n-- Kellonne jättää, -- sanoi Fiks.\n\n-- Minunko kelloni jättää! Vanha perintökello, joka on jo vaarin-isän\najoilta! Se ei valehtele, ei viittäkään minuuttia koko vuodessa. Se on\noikea kronometri.\n\n-- Nyt huomaan, -- sanoi Fiks. -- Kellonne näyttää Lontoon aikaa, mutta\nLontoon kellot ovat kaksi tuntia jäljellä Suezin kelloista. Teidän\ntulee asettaa aina kellonne sen maan kellojen mukaan, jossa olette.\n\n-- Minäkö rupeaisin kelloani vääntelemään! -- huudahti Passepartout. --\nEn tässä maailmassa!\n\n-- Sitten ei kellonne pidä yhtä auringon kanssa.\n\n-- Olkoon pitämättä sitten; se merkitsee, että aurinko ei itsekään käy\ntäällä oikein!\n\nJa ylpeällä kädenkeikauksella Passepartout pisti kellonsa jälleen\ntaskuun.\n\nKotvasen kuluttua sanoi hänelle Fiks:\n\n-- Teillä oli siis kova kiire päästä Lontoosta?\n\n-- Olipa niinkin. Viime keskiviikko-iltana tuli herra Fogg kotiin\nklubista kello 8, ihan vastoin tavallisuutta, ja kolme neljännestä sen\njälkeen olimme jo matkalla.\n\n-- Mutta minne teidän isäntänne matkustaa?\n\n-- Yhä eteenpäin. Maan ympäri!\n\n-- Maanko ympäri! -- huudahti Fiks.\n\n-- Jaa-a, 80 päivässä! Hän sanoi lyöneensä semmoisen vedon, mutta näin\nmeidän kesken sanoen, minä en sitä usko. Eihän siinä olisi järkeä eikä\nmitään. Ei maar, kyllä siinä toinen kala merrassa on.\n\n-- Onko hän hyvin omituinen, tuo herra Fogg?\n\n-- Siltä näyttää.\n\n-- Onko hän rikas?\n\n-- Ihan varmaan; kaunis summa hänellä on mukanaankin, ihan uuden\nuutukaisia seteleitä tuommoinen kasa. Eikä hän rahojaan surkeile.\nKatsokaas, hän lupasi \"Mongolia'n\" koneenkäyttäjällekin runsaan\npalkinnon, jos tulemme Bombayhin ennen määrättyä aikaa.\n\n-- Olette kai tuntenut isäntänne jo kauan aikaa?\n\n-- Minäkö? Vastahan minä tulin hänen palvelukseensa samana päivänä kuin\nläksimme Lontoosta!\n\nHelppo on ymmärtää, millaisen vaikutuksen nämä vastaukset tekivät\npoliisimiehen kiihottuneeseen mieleen.\n\nKiireinen lähtö Lontoosta vähän aikaa sen jälkeen kuin varkaus oli\ntapahtunut, iso rahasumma mukana, kiire päästä merentakaisiin maihin,\nkummallisen vedon veruke y.m. -- kaikki tuo oli omiansa vahvistamaan\nFiksin epäluuloja. Hän haastatteli vieläkin ranskalaista ja sai tietää,\nettei tämä ollenkaan tuntenut isäntäänsä, että isäntä asui Lontoossa\nyksinään, että häntä sanottiin rikkaaksi, vaikkei tietty, mistä hän oli\nrikkautensa saanut, että hän oli semmoinen mies, josta ei saanut\nselkoa, j.n.e. Samalla päätti myös Fiks, ettei Phileas Fogg suinkaan\njää Sueziin, vaan tosiaankin menee Bombayhin.\n\n-- Onkos Bombayhin pitkäkin matka? -- kysäisi Passepartout.\n\n-- Hyvin pitkä, -- vastasi Fiks. -- Te saatte olla merellä kymmenen\npäivää yhtämittaa.\n\n-- Missä se Bombay teidän mielestänne on?\n\n-- Indiassa.\n\n-- Aasiassa siis?\n\n-- Se on tietty.\n\n-- No pentele! Kuulkaapas ... minua huolettaa suuresti eräs seikka ...\nse on tuo kovan onnen liekki.\n\n-- Mikä liekki?\n\n-- Se kaasuliekki, näettekös. Minä unohdin sen palamaan, ja siellä se\npalaa tänäkin päivänä minun kustannuksellani. Minä olen laskenut, että\ntuo kaasu maksaa minulle kaksi shillingiä vuorokaudessa, justiin kuusi\npenceä enemmän kuin saan palkkaa, ja mitä kauemmin matkaamme kestää,\nniin ymmärrättehän...\n\nYmmärsikö Fiks tätä kaasujuttua? Tuskin. Hän ei sen enempää sitä\nkuunnellutkaan, vaan teki päätöksensä. Hän oli nyt tullut ranskalaisen\nkanssa basaariin ja jätti toverinsa sinne ostoksia tekemään,\nkehotettuaan häntä joutumaan hyvissä ajoin \"Mongolia'lle\". Itse hän\nmeni nopein askelin konsulin konttoriin.\n\nFiks oli mielestänsä saanut asian selville ja oli jälleen tyyni ja\nkylmä.\n\n-- Herra konsuli, -- sanoi hän, -- ei epäilemistä enää; hän se on. Hän\non olevinaan omituinen henkilö, joka muka aikoo matkustaa maan ympäri\n80 päivässä.\n\n-- Siis hirtehinen, joka toivoo pääsevänsä Lontooseen jälleen\nnäytettyään pitkää nenää kaiken maailman poliiseille.\n\n-- Saa nähdä, saa nähdä.\n\n-- Mutta kenties olette sittenkin erehtynyt? kysyi konsuli vielä\nkerran.\n\n-- En ole.\n\n-- Mutta miksikä varas olisi niin itsepintaisesti tahtonut passiansa\ntodistettavaksi Suezissa?\n\n-- Miksikä? Mistä minä sen tiedän, herra konsuli? Mutta olkaa hyvä ja\nkuulkaa minua.\n\nHän kertoi kaikki pääseikat, mitkä oli kuullut Foggin palvelijalta.\n\n-- Niin, -- sanoi konsuli, -- kaikki asianhaarat ovat häntä vastaan.\nMutta mitäs aiotte tehdä nyt?\n\n-- Minä lähetän sähkösanoman Lontooseen, ja pyydän sieltä\nvangitsemiskäskyä Bombayhin, astun \"Mongolia'lle\", seuraan varasta\nhamaan Indiaan ja siellä, Englannin alueella, otan hänet koreasti\nkiinni, toinen käsi hänen olallaan ja toisessa vangitsemiskäsky.\n\nNämä sanat Fiks lausui mitä suurimmalla kylmäkiskoisuudella. Hän sanoi\nsitten jäähyväiset ja meni sähkösanomakonttoriin. Sieltä hän lähetti\nLontoon poliisipäällikölle sähkösanoman, josta jo on ollut puhe.\n\nNeljännestunnin kuluttua Fiks, mukanaan pieni laukku ja runsaasti\nrahoilla varustettuna astui \"Mongolia'lle\", ja pian kynti tuo suuri\nhöyrylaiva täysissä höyryin Punaisen meren pintaa.\n\n\n\n\nIX.\n\nSekä Punainen meri että Indian valtameri näkyvät auttavan Phileas\nFoggia.\n\n\nSuezin ja Adenin väliä on ummelleen 1,310 peninkulmaa, ja\nhöyrylaivayhtiön sääntöjen mukaan saa höyrylaiva viipyä tällä matkalla\n138 tuntia. \"Mongolia\" lämmitti kovasti uunejansa päästäkseen perille\nennen määrättyä aikaa.\n\nUseimmat Brindisistä laivaan tulleet matkustajat olivat menossa Indiaan:\nmuutamat Bombeyhin, toiset Kalkuttaan, mutta Bombayn kautta hekin,\nsillä kun rautatie nykyjään kulkee Itä-Indian niemen poikki, niin ei\nenää huolita kiertää Ceylonin kautta.\n\nMatkustajina \"Mongolia'ssa\" oli koko joukko siviiliherroja sekä\nkaikenarvoisia upseereita. Muutamat näistä kuuluivat varsinaiseen\nbrittiläiseen armeijaan, muutamat olivat maanasukkaista muodostettujen\nSepoys-joukkojen päälliköitä. Kaikilla heillä oli isot palkat, nytkin,\njolloin hallitus on ottanut omikseen entisen Itä-Indian Komppanian\noikeudet ja velvollisuudet: niinpä on aliluutnanteilla 7,000 markkaa,\nbrigadin päälliköillä 60,000 markkaa, kenraaleilla 100,000 markkaa.[5]\n\nElämä on hauskaa laivalla. Virkamiesten seuraan liittyi vielä muutamia\nnuoria englantilaisia, jotka, miljoonia taskuissaan, olivat matkalla\nIndiaan, siellä kauppatoimiin ryhtyäksensä. Ruokamestari, yhtiön\nuskottu mies, kapteenin arvoinen, hoiti tointansa varsin hyvin.\nMurkinalla aamuisin, aamiaispäivällisellä (lunch) kello kaksi,\npäivällisellä kello puoli kuusi, illallisella kello kahdeksan -- joka\nkerta notkuivat pöydät tuoreen lihan ja väliruokain painosta, joita\npostilaivan teurastushuoneet ja aitat kyllä osasivat hankkia. Naiset --\nniitäkin oli joitakuita -- muuttivat pukua kahdesti päivässä.\nSoitettiin, jopa tanssittiinkin, kun vain meri myöten antoi.\n\nMutta Punaisella merellä on oikkunsa ja kiukkunsa, niinkuin usein on\npitkäin ja kapeiden vesien laita. Tuulen puhaltaessa joko Aasian tai\nAfrikan puolelta löivät aallot sivulta päin, ja silloin \"Mongolia\"\nkeikkui pahasti. Silloin naisväki katosi kannelta, piano vaikeni,\nlaulut ja tanssit lakkasivat kerrassaan. Mutta tuulesta ja aalloista\nhuolimatta kulki mahtava laiva voimakkaan höyrykoneen kiidättämänä yhä\nvain Bab-el-Mandebin salmea kohti.\n\nMitä teki Phileas Fogg sillä välin? Luulisi hänen rauhattomana ja\nhädissään yhä vain ajatelleen vaihtuvia tuulia, joista saattaisi olla\nviivytystä laivan kululle, hurjaa aallokkoa, jossa kone voisi mennä\nrikki, taikka kaikkia mahdollisia merivahingoita, jotka saattaisivat\npakottaa \"Mongolia'n\" poikkeamaan johonkin satamaan ja siten tehdä\ntyhjäksi hänen aikeensa.\n\nEi ollenkaan. Ja jospa hän ajattelikin sellaista, niin ei sitä kukaan\nolisi voinut arvata päältä nähden. Hän oli tuo perin tyyni mies,\njääkylmä Reform-Clubin jäsen, jota ei minkäänlainen tapaus olisi\nvoinut hämmästyttää. Yhä hän oli samanlainen, aivan kuin laivan\nkronometritkin. Harvoin hän kannella kävi. Vähät hän Punaisesta merestä\nhuoli, tuosta muistorikkaasta merestä, ihmiskunnan historian\nensimmäisten näytösten tanteresta. Ei hän noussut kannelle katselemaan\nnoita kummallisia kaupunkeja, joita näkyy siellä täällä meren rannalla\nja joiden sievät piirteet tuon tuostakin kuvastuvat taivaan rantaa\nvasten. Ei hän uneksinutkaan vaaroista tässä Arabian lahdessa, josta\nmuinaisajan historioitsijat Straboni, Arriano, Artemidor, Edrisi\nkertoivat niin suurella kauhistuksella ja jonne ei merimies konsanaan\npurttaan laskenut uhraamatta ensin jumalille. Mutta mitäs hän sitten\nteki, tuo omituinen, \"Mongolia'lle\" kytkeytynyt herra? Ensiksikin hän\nsöi neljä ateriaa päivässä; laivan pahimmatkaan keikkumiset eivät\naikaansaaneet vähintäkään häiriötä hänen lujasti rakennetussa\nruumiissansa. Toiseksi hän pelasi vistiä.\n\nNiin. Hän oli saanut pelikumppaneita yhtä innokkaita kuin itsekin oli.\nNämä olivat eräs ruununvouti, matkalla virkapaikkaansa Goaan, eräs\npappi, korkea-arvoinen Decimus Smith, paluumatkalla Bombayhin, muuan\nEnglannin armeijan brigadikenraali, menossa rykmenttiinsä Benares'in\nkaupunkiin. Nämä kolme matkustajaa olivat yhtä innokkaita vistin\npelaajia kuin Mr. Foggkin ja pelasivat tuntikausia yhtä mykkinä kuin\nhänkin.\n\nPassepartout'iin eivät meren ailahat pystyneet. Hänellä oli kajuutta\nkokassa, ja hän söi neljä ateriaa päivässä hyvin tunnollisesti hänkin.\nNähtävästi ei hänellä ollut mitään tällaista matkaa vastaan. Hän oli\ntyytyväinen, söi herkullisesti, asui mukavasti, sai nähdä monta maata\nja oli muuten vakuutettu, että koko matkahomma loppuu Bombayssa.\n\nSeuraavana päivänä Suezista-lähdön jälkeen, lokakuun 29 p:nä, oli hän\nvarsin mielissään kohdattuaan laivan kannella sen kohteliaan herran,\njonka hän ensimmäiseksi oli tavannut astuessaan jalkansa Afrikan\nmanterelle.\n\n-- Enhän erehdy, -- sanoi hän mitä armaimmin hymyillen astuen hänen\nluokseen, -- tehän olitte minulle niin kohtelias Suezissa.\n\n-- Niin niin, -- vastasi poliisimies, -- tunnenpa kuin tunnenkin\nteidät. Te olette tuon omituisen englantilaisen herran palvelija...?\n\n-- Aivan niin, monsieur...?\n\n-- Fiks.\n\n-- Monsieur Fiks, -- jatkoi Passepartout. -- Olenpa oikein mielissäni\nkohdattuani teidät. Minne matka?\n\n-- Bombayhin, niinkuin teidänkin.\n\n-- Oivallista! Oletteko ennen käynyt siellä?\n\n-- Monta kertaa, -- vastasi Fiks. -- Minä olen asiamiehenä yhtiössä\n\"Peninsular Company\".\n\n-- Sittenhän mahdatte tuntea Indian?\n\n-- Niin ... tuota ... kyllä ... -- sanoi Fiks, joka ei tahtonut puuttua\nkovin pitkiin selityksiin.\n\n-- Ihmeellinen maa se lienee, tuo India?\n\n-- Erittäin ihmeellinen! Moskeat, minareetit, temppelit, fakiirit,\npagodit, tiikerit, käärmeet, bajadeerit! Mutta kyllä saatte vielä\ntilaisuuden nähdä kaikki nuo ihmeet omin silmin.\n\n-- Toivonpa minäkin sitä, herra Fiks. Ymmärrättehän, ettei järkevä\nihminen saata koko aikaansa viettää hyppimällä höyrylaivasta\nrautateille ja rautateiltä jälleen höyrylaivoille, vetäen syyksi muka\nmatkaa maan ympäri. Ei maar. Kyllä noista hypyistä loppu tulee\nBonbayssa. Tulee niinkin.\n\n-- Kuinka herra Fogg jaksaa? -- kysyi Fiks mitä luonnollisimmalla\näänellä.\n\n-- Vallan hyvin, kiitos kysymästä, monsieur Fiks; ja hyvin voi tämäkin\npoika. Minä syön kuin nälkäinen susi, sillä meri-ilma, nähkääs, se\nhiukaisee.\n\n-- Mutta eihän teidän isäntäänne näe milloinkaan laivan kannella.\n\n-- Ei näekään. Hän ei ole utelias, hän.\n\n-- Mutta kuulkaas, monsieur Passepartout, eiköhän koko tuo juttu\nmatkasta maan ympäri 80 päivässä ole vain pelkkää veruketta, jonka alla\npiilee jonkinlainen salainen toimi, esimerkiksi joku valtiollinen\nlähetys?\n\n-- Totta puhuen, herra Fiks, minulla ei ole siitä yhtään tolkkua, ja\nviis minä koko jutusta.\n\nPassepartout ja Fiks puhelivat sen jälkeen usein keskenänsä.\nPoliisimies hieroutui yhä lähemmäksi tuttavaksi palvelijan kanssa.\nSiitähän hänelle kerran saattaa olla hyötyä. Hän kutsui senvuoksi\nPassepartout'in \"Mongolia'n\" bar-room'iin (ravintolakajuuttaan) ja\ntarjosi siellä wiskyä tai olutta. Kunnon ranskalainen otti tarjoukset\nkernaasti vastaan ja tarjosi vuorostaan myöskin, jottei olisi Mattia\nhuonompi hänkään. Hänen mielestään oli Fiks oikein kelpo mies.\n\nHöyrylaiva kulki joutuisasti. Lokakuun 13 p:nä näkyi idässä Mokka,\nrapistuneiden muurien keskeltä, joista kohoili muutamia viheriöitseviä\npalmupuita. Kauempana vuorten rinteillä oli laveita aloja, joissa\nkahvipensaita kasvoi. Passepartout ihastui katsellessaan tuota\nkuuluisaa kaupunkia ja arveli, että se muureineen ja hajoitettuine\nlinnoineen oli kuin suunnaton kahvikuppi, josta korva on mennyt rikki.\n\nSeuraavana yönä höyrylaiva kulki Bab-el-Mandebin salmen kautta --\nBab-el-Mandeb arabian kielellä on niin paljon kuin \"Kyynelten portti\"\n-- ja huomenna, lokakuun 14 p., se tuli \"Steamer Point'iin\", joka on\nAdenin reitin luoteisosassa. Siellä oli jälleen hiiliä otettava\nlaivaan.\n\nTämä hiilien kulutus höyrylaivoilla niin kaukana hiilensaantipaikoista\nkäy hyvin kalliiksi. \"Peninsular Company\" yhtiöltä yksistään menee\nsiihen vuosittain 20 miljoonaa markkaa. On näet täytynyt laittaa\nhiilivarastoja useampiin eri kohtiin, ja täällä näin kaukaisilla\nvesillä nousee hiilitonnin hinta 80 markkaan.\n\nBombayhin tullakseen oli \"Mongolia'n\" vielä kuljettava 1,650\npeninkulmaa. Steamer Point'issa sen piti viipymän neljä tuntia,\ntäyttääkseen hiilitarpeensa.\n\nMutta tästä viivytyksestä ei saattanut olla vähintäkään haittaa Phileas\nFoggin matkalle. Sehän oli jo ennalta tietty. Mutta sitäpaitsi: sen\nsijaan, että \"Mongolia'n\" olisi pitänyt tulla Adeniin lokakuun 15 p:nä\naamulla, oli se saapunut sinne jo lokakuun 14 p:nä illalla. Ja tämä oli\n15 tunnin ennätys.\n\nHerra Fogg astui palvelijansa kanssa maihin. Hän tahtoi jälleen\ntodistusta passilleen. Fiks seurasi heitä salaa. Saatuaan passilleen\ntarpeenmukaisen \"näytetyn\" palasi herra Fogg laivalle jatkamaan\nkeskeynyttä vistiänsä.\n\nPassepartout kuljeskeli tapansa mukaan tuossa kirjavassa somanlien,\nbanianien, parsilaisten, juutalaisten, arabialaisten ja eurooppalaisten\njoukossa. Adenin väkiluku nousee yhteensä 25,000 henkeen. Hän ihaili\nlinnoituksia, jotka tekevät tästä kaupungista Indian valtameren\nGibraltarin; hän ihaili komeita vesisäiliöitä, joissa vielä työskenteli\nenglantilaisia insinöörejä -- kaksituhatta vuotta Salomonin insinöörien\njälkeen.\n\n-- Ihmeellistä, sangen ihmeellistä! -- arveli Passepartout\nhöyrylaivalle palatessaan. -- Matkustaminen on, huomaan ma, hyvin\nhyödyllistä, jos tahtoo nähdä yhtä ja toista uutta.\n\nKello 6 illalla kiiti \"Mongolia\" Adenin reitiltä ja keijui pian Indian\nvaltamerellä. Sen tuli 168 tunnissa kulkea matka Adenista Bombayhin.\nIndian valtameri näytti puolestaan sekin olevan suosiollinen\nmatkustajille. Luoteistuuli paisutti purjeet auttaen siten höyryn\ntyötä.\n\nLaivan kulku oli nyt vakavampaa; se ei keikkunut enää niin pahasti.\nNaisväki tuli sievästi puettuna kannelle; laulut ja tanssit alkoivat\nuudelleen. Matka edistyi siis joutuisaan. Passepartout oli suuresti\nihastunut ystävälliseen matkatoveriinsa Fiksiin.\n\nSunnuntaina lokakuun 20 p:nä puolenpäivän aikana alkoi kaukaa häämöttää\nIndian manner. Kaksi tuntia sen jälkeen tuli luotsi laivaan.\nTaivaanrannassa sulivat vuoret sointuisasti taivaan siniseen kupuun.\nPian näkyi kaupungista päin palmujen latvoja, ja höyrylaiva laski\nreitille, jonka muodostavat Salcetten, Colaban, Elefantan ja Butcherin\nsaaret. Kello puoli viisi laski \"Mongolia\" laiturin viereen Bombayssa.\n\nPhileas Fogg oli silloin juuri lopettanut 33:nnen robberinsa. Hän oli\nvastatoverinsa kanssa tehnyt kolmetoista kaatoa, ja tämä kaunis matka\npäätettiin loistavalla slammilla.\n\n\"Mongolia'n\" oli määrä tulla Bombayhin vasta lokakuun 22 p:nä, mutta\ntuli sinne jo 20:ntenä. Täten oli siis Phileas Fogg Lontoosta saakka\nvoittanut kokonaista kaksi päivää, jotka hän tarkasti merkitsi\nmuistikirjaansa ennätysten palstaan.\n\n\n\n\nX.\n\nPassepartout on mielissään, ettei asia muuta maksanut kuin kengät.\n\n\nTunnettua on, että India, tuo ylösalaisin käännetty kolmio, jonka asema\non pohjoista ja kärki etelää kohti, on alaltaan 1 milj. 400 tuhatta\nmaantieteellistä neliöpeninkulmaa[6] ja että siinä eri suurissa\nryhmissä asuu 180 miljoonaa ihmistä. Yksi osa tätä suunnatonta maata on\ntäydellisesti Englannin vallan alaisena. Englannin hallituksella on\nkenraalikuvernööri Kalkuttassa, kuvernöörit Madrasissa, Bombayssa,\nBengalissa ja alakuvernööri Agrassa.\n\nMutta varsinaista englantilaista Indiaa ei ole kuin 700,000\nneliöpeninkulmaa, jolla alalla asuu noin 100 miljoonaa henkeä.\nMelkoinen osa maata ei siis vieläkään ole saarivaltakunnan hallussa, ja\nsiellä on tänäkin päivänä joitakuita raakoja ja julmia rajah'eja\n(ruhtinaita), jotka yhä edelleen ovat täysin itsenäisiä herroja\naloillaan.\n\nVuodesta 1756 alkaen -- jolloin ensimmäinen englantilainen asutus\nperustettiin siihen paikkaan, missä nyt Madrasin kaupunki sijaitsee --\nhamaan siihen vuoteen asti, jolloin suuri Sepoys-kapina alkoi, oli\nItä-Indian Komppania itsevaltiaana. Se otti valtaansa maakuntia\nmaakuntain jälkeen, ostaen niitä rajaheilta vuotuisia veroja vastaan,\njoita sittemmin maksettiin sangen vähän tai ei ensinkään; itse se\nnimitti kenraalikuvernöörin sekä kaikki sota- ja siviilivirkamiehet.\nMutta nyt ei tätä yhtiötä enää ole olemassa; Englannin siirtomaat\nIndiassa ovat välittömästi Englannin kruunun alaisina.\n\nIndian niemimaan ulkonäkö, tavat ja kansain asema muuttuvatkin päivä\npäivältä. Ennen muinoin kuljettiin vielä vanhanaikuisilla\nkulkuneuvoilla, jalkaisin, hevosella, käsirattailla, palankiinissa\n(kantotuolissa) tahi korissa, jota mies kantoi selässään, j.n.e. Mutta\nnykyjään vilisee nopeita höyryveneitä Indus- ja Ganges-virroilla, ja\nrautatie, kulkien halki Indian ja haarautuen eri suunnille, yhdistää\nBombayn ja Kalkuttan ainoastaan kolmen päivän matkalla. Tämä rautatie\nei kulje suoraan Indian halki. Linnun tietä olisi tätä väliä\nainoastaan 1,000 tai 1,100 peninkulmaa, ja siihen matkaan ei\ntavalliseltakaan junalta menisi kolmea päivää; mutta väli pitenee\nainakin kolmanneksellansa polven takia, Allahabadin niemimaan\npohjoisosassa.\n\nMainittu rautatie, jonka nimi on \"Great Indian Peninsular Railway\",\nkulkee seuraavain tärkeämpäin paikkain kautta. Lähdettyään\nBombay-saarelta käy se Salcette-saaren poikki, nousee manterelle\nTannahin kohdalla, kulkee koilliseen aina Burhampuriin saakka,\nhalkaisee melkein itsenäisen Bundelkund nimisen maakunnan, nousee\npohjoiseen aina Allahabadiin, kääntyy sieltä itään päin, tulee\nGanges-virralle Benaresin kaupungin kohdalla, sujahtaa sievästi sen\nsivuitse ja, kääntyen kaakkoista kohti Burdiwanin ja Ranskan kaupungin\nChandernagorin kautta, kohtaa Kalkuttan haaran.\n\nKello oli puoli viisi, kun \"Mongolia'n\" matkustajat nousivat maihin\nBombayssa, ja juna Kalkuttaan oli lähtevä ummelleen kello 8.\n\nHerra Fogg otti jäähyväiset vistikumppaneiltaan, käski palvelijansa\nostaa yhtä ja toista sekä olla ennen kello kahdeksaa rautatiellä, ja\nläksi itse kulkemaan passivirastoon, määränperäisin askelin, sekunti\njoka liikauksella, kuni pendeli tähtitornin kellossa.\n\nEi hänen mieleensä nytkään johtunut ruveta katselemaan Bombayn\nmerkillisyyksiä, ei raatihuonetta tai komeaa kirjastoa, linnoja,\nlaivaveistämöjä, pumpulitoria, basaareja, moskeoita, synagogia,\narmeenialaisia kirkkoja, ei edes kaksitornista komeata pagodia\n(hindujen kirkkoa) Malebarin mäellä. Ei hän käynyt katsomassa\nmestariteoksia Elefantan saarella, ei sen salaperäisiä, maanalaisia\nhautauspaikkoja reitin kaakkoispuolella, ei Kanherie-rotkoja Salcetten\nsaarella, noita ihmeteltäviä buddhalaisen rakennustaiteen jäännöksiä.\n\nEi! Ei yhtään mitään. Passivirastosta hän astui hiljalleen\nasemahuoneelle ja tilasi siellä itselleen päivällisen. Muiden\nruokalajien muassa katsoi ravintolan hovimestari velvollisuudekseen\nesittää hänelle erästä gibelottea (leikkeleitä) \"kotimaisesta\njäniksestä\", josta hän tiesi kertoa ihmeellisiä asioita.\n\nPhileas Fogg käski tuoda tuota gibelottea ja tunnollisesti sitä\nmaistoikin, mutta, vaikka kastike olikin kovin höystettyä, huomasi sen\nmaun kovin inhottavaksi.\n\nHän soitti hovimestarin luokseen.\n\n-- Kuulkaa, herra, -- kysyi hän luoden häneen tarkan silmäyksen, --\nonkos tämä jänistä, tämä?\n\n-- On, mylord, -- vastasi häpeämätön hovimestari, -- dshungli-jänistä\nse on.\n\n-- Naukuiko se tapettaessa?\n\n-- Ettäkö naukui? Mitä joutavia, mylord! Jänis se on, minä vannon...\n\n-- Herra hovimestari, - keskeytti Fogg tyynesti, -- älkää vannoko;\nmuistakaa toki, että ennen muinoin pidettiin Indiassa kissaa pyhänä\nelukkana. Ne olivat hyviä aikoja, ne.\n\n-- Kissoilleko, mylord?\n\n-- Ja kenties matkustajille myös.\n\nTämän muistutuksen jälkeen herra Fogg jatkoi levollisesti syöntiänsä.\n\nMuutamia silmänräpäyksiä Mr. Foggin jälkeen oli Fiks myöskin astunut\nlaivasta ja mennyt suoraa tietä Bombayn poliisipäällikön luo. Hän\nnäytti kirjansa ja ilmoitti, mikä toimi hänellä oli täytettävänä\nluulotellun varkaan suhteen. Oliko Lontoosta tullut vangitsemiskäskyä?\nEi, ei niin mitään. Vangitsemiskäsky, joka oli lähetetty Foggin lähdön\njälkeen, ei ollut vielä saapunut, sehän on luonnollista.\n\nFiks tuosta pahoille mielin. Hän pyysi poliisipäälliköltä\nvangitsemiskäskyä herra Foggia vastaan. Päällikkö ei suostunut.\nSemmoisia käskyjä eivät saa lain mukaan antaa muut kuin pääkaupungin\npäällikkö. Tämä luja pysyminen perusteissa, tämä lain määräysten tarkka\nnoudattaminen on aivan englantilaisen katsantotavan mukaista, ja\npersoonallisen vapauden suhteen laki ei salli mitään omavaltaista\nselitystä.\n\nFiks huomasi pian, ettei tässä muuta neuvoksi kuin odottaa käskyn\ntuloa. Samalla hän päätti seurata luulemansa varkaan jok'ainoata\naskelta Bombayssa. Hän oli varma (ja niinhän oli Passepartout'kin),\nettä Phileas Fogg jää Bombayhin, joten vangitsemiskäsky ennättäisi\nvielä tulla hänen käsiinsä.\n\nMutta Passepartout oli viimeksi saamainsa käskyjen johdosta tullut\nsiihen päätökseen, että Bombayssa käy samalla tapaa kuin Suezissa ja\nPariisissakin, että nimittäin matkaa vain jatketaan ainakin Kalkuttaan\nasti, kukaties kauemmaksikin. Hän rupesi arvelemaan: \"Eiköhän Mr.\nFoggin veto ole sittenkin täyttä totta, ja eiköhän kohtalo ole kuin\nolekin pannut minua matkustamaan koko maan ympäri 80 päivässä, minua,\njonka hartain halu oli pysyä paikallani!\"\n\nOstettuaan muutamia paitoja ja sukkia hän käveli nyt Bombayn katuja\npitkin. Ihmisiä oli liikkeellä äärettömän paljon; siinä eurooppalaisia\njos jostakin maasta, suippolakkisia persialaisia, bunhyalaisia\nturbaanit päässä, sindejä nelikolkkaisine päähineineen, armeenialaisia\npitkissä kauhtanoissa, parsilaisia mustat mitrat päässä. Parsilaiset --\nZoroasterin uskolaiset, ahkerimmat, sivistyneimmät, älykkäimmät\nhinduista, kansakunta, johon kuuluvat nykyjään etevimmät kotimaiset\nkauppiaat Bombayssa -- olivat paraillaan juhlaa viettämässä. He pitivät\njonkinlaista uskonnollista karnevaalia juhlakulkueineen ja tansseineen,\njoissa esiintyi bajadeereja ruusunkarvaisissa, kullalla ja hopealla\nkirjailluissa gaaseissa. Viulujen ja tamtam-rumpujen soidessa tanssivat\nnämä erinomaisen viehättävästi.\n\nTuskin tarvitsee sanoakaan, että Passepartout jäi katsomaan näitä\nlystillisiä juhlamenoja, että hän katseli silmät levällään ja kasvot\nsojossa, niinkuin \"härkämies\" konsanaankin.\n\nPahaksi onneksi sekä hänelle että isännälle, jonka matkan hän vähällä\noli tehdä tyhjäksi, meni hän uteliaisuudessaan kauemmaksi kuin olisi\npitänyt. Katseltuaan kyllikseen juhlamenoja hän käänsi askeleensa\nrautatielle päin. Tällä matkalla hän sattui kulkemaan Malebarin mäellä\nolevan ihmeteltävän pagodin ohitse, ja nyt pälähti hänelle päähän --\nhullusti kyllä -- mennä temppelin sisään.\n\nKaksi seikkaa oli, joita hän ei tiennyt: ensinnäkin, että muutamiin\npagodeihin on pääsy kristityiltä kerrassaan kielletty, ja toiseksi,\netteivät oikeauskoiset hindut itsekään astu temppeleihinsä muuten kuin\npaljain jaloin. Olkoon selitykseksi sanottu, että Englannin hallitus,\nviisaasti kyllä, itse pitäen kunniassa ja vaatien, että muutkin\nkunniassa pitävät maanasukasten uskontoa, kovasti rankaisee kaikki\nrikokset tässä suhteessa.\n\nPassepartout meni sisään, mitään pahaa aavistamatta, ja katseli kuin\nturisti konsanaankin bramiinilaisten koristusten huikaisevaa loistoa.\nMutta ei aikaakaan, niin paiskattiin hänet alas temppelin pyhälle\nkivilattialle. Kolme pappia oli hyökännyt raivoissaan hänen kimppuunsa;\nhe raastivat nyt kengät ja sukat ranskalaisen jaloista ja rupesivat\nankarasti löylyttämään häntä, huutaen ja kiljuen ihan hirveästi.\n\nRanskalainen, väkevä ja notkea kun oli, nousi pian pystyyn.\nNyrkin-iskulla ja potkulla hän paiskasi maahan kaksi pyhää pappia,\njotka takertuivat pitkien hameittensa liepeisiin, ja sitten\nkäpälämäkeen, minkä suinkin ennätti. Pian hän pääsikin hyvin kauas\nkolmannesta papista, joka kansaa yllyttäen oli juossut hänen perässään.\n\nKello oli jo viittä minuuttia vailla kahdeksan, kun hän paljain päin ja\npaljain jaloin, kadotettuaan mylläkässä vielä ostoksensakin, saapui\nrautatien asemahuoneelle.\n\nFiks seisoi asemasillalla. Hän oli seurannut Foggia rautatielle saakka.\nHän oli saanut tietää tuon takaa-ajamansa saaliin aikovan lähteä\nBombaysta. Hän päätti senvuoksi seurata häntä Kalkuttaan ja\nkauemmaksikin, jos tarvis vaatisi. Fiks seisoi syrjässä, niin ettei\nPassepartout häntä nähnyt; mutta Fiks kuuli kumminkin kuinka tämä\nlyhykäisesti kertoi isännälleen seikkailustansa temppelissä.\n\n-- Toivoakseni ei teille tällaista enää toista kertaa tapahdu, --\nvirkkoi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti, astuen rautatievaunuun.\n\nPassepartout, paljain jaloin ja huonossa asussa, seurasi isäntäänsä\nsanaakaan sanomatta.\n\nFiks yritti menemään vaunuun hänkin, mutta äkkiä hänen mieleensä iski\nuusi ajatus, ja hän päätti jäädä Bombayhin.\n\n-- Minä jään tänne, -- arveli hän. -- Rikos on tehty englantilaisella\nalueella... Hän ei pääse kynsistäni.\n\nSamassa kuului kimeä vihellys, ja juna katosi yön pimeyteen.\n\n\n\n\nXI.\n\nPhileas Fogg ostaa itselleen kuljetusneuvon suunnattoman korkealla\nhinnalla.\n\n\nJuna oli lähtenyt määrättynä aikana. Siinä oli melkoinen joukko\nmatkustajia, muutamia upseereja, siviilivirkamiehiä sekä oopiumin ja\nindigon kauppiaita, jotka kauppa-asioissa matkustivat Indian niemimaan\nitäiseen osaan.\n\nPassepartout istui samassa vaunussa isäntänsä kanssa. Kolmas matkustaja\nistui heitä vastapäätä.\n\nSe oli kenraali sir Francis Cromarty, Mr. Foggin matkatovereita\nSuezista Bombayhin. Hän oli matkalla lähellä Benaresin kaupunkia olevan\nsotajoukkonsa luo.\n\nSir Francis Cromarty oli isokasvuinen, valkoverinen mies, noin\n50 vuotta vanha, ja oli urhoollisesti taistellut viimeisessä\nSepoys-kapinassa. Häntä sopi täydellä syyllä sanoa maanasukkaaksi. Jo\nnuoresta pitäen oli hän asunut Indiassa, jonkun kerran vain käyden\nkotimaassaan Englannissa. Hän oli asiantunteva mies ja olisi saattanut\nantaa mitä selityksiä hyvänsä Indian maasta, sen tavoista, historiasta,\njärjestyksestä, jos vain Phileas Fogg olisi sellaisia seikkoja\ntiedustellut. Mutta sitä hän ei tehnyt. Hän ei matkustanut. Hän teki\nkiertokulkua. Hän oli kiinteä kappale, joka käyrässä viivassa kulki\nmaapallon ympäri mekaniikan lakien mukaan. Hän mietiskeli paraillaan,\nkuinka monta hetkeä oli kulunut siitä kuin hän oli lähtenyt Lontoosta,\nja olisipa hän tyytyväisenä hieronut käsiään, jos tarpeeton liike olisi\nollut hänen luonteensa mukaista.\n\nSir Francis Cromarty huomasi kohta matkakumppanissaan omituisen miehen,\nsaamatta tilaisuutta tarkastamaan häntä muulloin kuin silloin, kun\nhänellä oli kortit kädessä, tai kahden robberin välillä.\n\nHän kyseli itseltään, sykkiiköhän ihmissydän tuon kylmän verhon alla,\nonko Phileas Foggilla sielua, joka tajuaa luonnon kauneuksia,\nsiveellisiä vaatimuksia? Noihin kysymyksiin hän tahtoi saada\nvastauksen. Paljon oli kenraali aikoinaan tavannut omituisia ihmisiä,\nmutta tällaista ihmishahmoon pukeunutta puhdasta matematiikkaa hän ei\nollut vielä missään nähnyt.\n\nPhileas Fogg ei ollut salannut sir Francisilta matkansa tarkoitusta ja\nvälipuhetta. Kenraalin mielestä tuo veto oli pelkkä omituinen oikku\nilman mitään hyödyllistä tarkoitusta, jonka pitäisi oleman jokaisen\njärkevän ihmisen ojennusnuorana. Junassa tätä kummallista gentlemannia\npidettiin tyhjäntoimittajana, josta ei ollut hyötyä itselleen eikä\nmuillekaan.\n\nTunti Bombaysta-lähdön jälkeen oli juna, kuljettuaan viadukteja\n(kuilusiltoja) myöten, pyyhältänyt Salcetten saaren ylitse ja kiiti nyt\nmannermaalla. Callyanin asemalla se erosi haararadasta, joka\nKandallahin ja Pounahin kautta menee kaakkoiseen, ja saapui Pauwellin\nasemalle. Tästä se läksi monihaaraiseen Ghates vuoristoon, jonka\nselänteet ovat trappi- ja basalttikiveä ja kasvavat tiheätä metsää.\n\nSilloin tällöin vaihtoivat sir Francis Cromarty ja Phileas Fogg\njoitakuita sanoja, ja kenraali, turhaan yriteltyään ylläpitää\nkeskustelua, virkkoi jälleen:\n\n-- Moniahta vuosi sitten, Mr. Fogg, olisi teitä täällä kohdannut\nviivytys, josta varmaankin olisi ollut haittaa matkallenne.\n\n-- Kuinka niin, sir Francis?\n\n-- Rautatie, näette, ei kulkenut silloin vielä kuin vuoriselänteen\njuurelle. Vuorten yli oli kuljettava joko kantotuolissa tahi\npony-hevosen selässä Kandallahin pysäyspaikalle vuorten toiselle\npuolen.\n\n-- Semmoinen viivytys ei olisi ollenkaan tehnyt häiriöitä\nmatkasuunnitelmalleni, -- vastasi herra Fogg. -- Luonnollisestihan olen\njo ennakolta otaksunut mahdollisiksi muutamat esteet.\n\n-- Ainakin, -- jatkoi kenraali, -- te voitte joutua ikävään juttuun\npalvelijanne varomattomuuden tähden.\n\nPassepartout, jalat villapeitteeseen kiedottuina, makasi raskaasti,\nuneksien vain, että muut ihmiset puhelevat hänestä.\n\n-- Englannin hallitus on tavattoman kova senlaatuisiin rikoksiin\nnähden, niinkuin oikein onkin, -- lausui jälleen sir Francis Cromarty;\n-- se vaatii hindulaisten uskonnollisia tapoja kunniassa pidettäväksi,\nja jos teidän palvelijanne olisi pantu kiinni...\n\n-- Entä sitten, sir Francis? -- lausui herra Fogg. -- Hän olisi\ntuomittu, olisi kärsinyt rangaistuksen ja sitten kaikessa rauhassa\npalannut kotimaahansa. En ymmärrä, mitenkä tämä asia olisi voinut\nviivyttää hänen isäntänsä matkaa.\n\nJa siihen se keskustelu loppui. Yön aikana kulki juna Ghates vuorien\npoikki, tuli Nassikiin ja kiiti seuraavana päivänä, lokakuun 21:ntenä,\nKandeishin tasaisen maakunnan halki. Maa oli hyvin viljeltyä ja täynnä\npikkukaupunkeja. Niistä kohoili jokaisesta pagodin minareetti, vastaten\neurooppalaisen kirkon kellonjalkoja. Useat pienet joet, Godaveryn\nlisävedet, kostuttivat tätä hedelmällistä maata.\n\nPassepartout oli herännyt. Hän silmäili ympärillensä eikä mitenkään\nsaattanut ymmärtää sitä seikkaa, että hän nyt kulkee hindujen maitse\nGreat Peninsular rautatien vaunussa. Tämä tuntui hänestä niin peräti\nmahdottomalta. Ja täyttä totta se oli sittenkin. Höyryveturi,\nenglantilaisen kuljettajan johtamana ja englantilaisilla kivihiilillä\nlämmitettynä, tuprutteli savuansa pumpuli-, kahvi-, muskotti-,\nneilikka- ja pippuriviljelyksille. Kiemurrellen kierteli höyry\npalmustoissa, joiden välitse näkyi somia bungaloveja (bambuputkista\ntehtyjä olkikattoisia majoja), muutamia \"vihareja\", jonkinlaisia\nautioiksi jääneitä luostareja, ja kummallisia temppeleitä, joissa yhä\nrikkaampina loistavat esiin indialaisen rakennustaiteen suunnattoman\nmonipuoliset koristemuodot. Kauempana, silmänkantamattomiin, levisi\näärettömiä ketoja sekä dshungleja (tiheitä viidakoita) käärmeineen ja\ntiikereineen, joita junan vihellykset pelottelivat pakosalle, sekä\nvihdoin rautaisen radan halkomia aarniometsiä, joissa norsut\ntyyssijojansa pitävät, miettiväisinä katsellen ohikiitävää junaa.\n\nSamana aamuna, lähdettyään Malligaumin pysäyspaikasta, juna kulki sen\nonnettoman maakunnan kautta, jossa Kali nimisen jumalattaren palvelijat\nniin usein vuodattivat ihmisverta. Vähän matkan päässä siitä kohoili\nEllora kummallisine pagodeineen, lähellä sitä kuuluisa Aurungabad,\nrajun Aureng-Zebin pääkaupunki, nyt ainoastaan vähäpätöinen\npaikka eräässä niistä maakunnista, jotka lohkaistiin Nitsamin\nkuningaskunnasta. Tässä seudussa hallitsi Feringea, Thugien eli\nKuristajain kuningas. Nämä murhamiehet muodostivat liiton, joka pysyi\nsaavuttamattomissa. Heidän tehtävänänsä oli kuristamalla kuolettaa\nkaikenikäisiä ihmisiä Kuolottaren kunniaksi, vuodattamatta verta, ja\nolipa aika, jolloin kaikkialta löysi ruumiita, kun vähänkin maata\nkaivoi. Englannin hallitus sai tosin suurissa määrin vähennetyksi\nnäiden murhain lukua, mutta tuo kauhea Kuristajain lahko on vieläkin\nolemassa ja yhä edelleen toimessa.\n\nKello puoli 1 päivällä juna seisahtui Burhampurin pysäyspaikkaan, ja\nsiellä sai Passepartout suurella hinnalla ostetuksi itselleen parin\nlasihelmillä koristettuja babusheja (itämaalaisia tohveleja), jotka hän\npisti jalkaansa huomattavan kopeana.\n\nMatkustajat söivät häthätää murkinan ja jatkoivat matkaansa Assurgurin\nasemalle, kuljettuaan hetken aikaa Taptyn vartta, erään pienen joen,\njoka laskee vetensä Cambaye lahteen lähellä Suratia.\n\nMitähän ajatteli tällä välin Passepartout? Hän oli yhä vain luullut,\nettä matka päättyisi Bombayhin. Mutta nyt, hänen kulkiessaan huimaa\nvauhtia halki Indian, hänen ajatuksensa olivat vääntyneet toisaalle.\nHän rupesi katsomaan isäntänsä hanketta totisemmalta puolen, hän uskoi\nvedon todeksi ja siis että isännän tosiaankin oli tehtävä matka maan\nympäri määrätyssä ajassa, hetkeäkään myöhästymättä. Hän rupesi jo\npelkäämään mahdollisia viivytyksiä, esteitä; hän ikäänkuin otti osaa\nvetoon ja kauhistui ajatellessaan, että hänen kelvoton uteliaisuutensa\nolisi saattanut viivyttää isännän matkaa. Passepartout ei ollut niin\nkylmäverinen kuin herra Fogg. Hän luki lukemistaan, kuinka monta päivää\njo oli kulunut, kiroili itsekseen junan pysäyksiä ja oli oikein _in\npetto_ (sydämessään) suutuksissaan isäntäänsä siitä, ettei tämä\nollut luvannut palkintoa kuljettajalle. Poika parka ei tiennyt, että\nse, mikä oli mahdollista postilaivalla, ei enää käynyt laatuun\nrautatiellä, missä junan kulku on minuutilleen määrätty.\n\nIllan suussa tultiin Sutpourin vuorisolaan, joka erottaa toisistaan\nKandeishin ja Bundelkundin maakunnat.\n\nSeuraavana päivänä, lokakuun 22:ntena, kysäisi sir Francis Cromarty,\nmitä kello on, johon Passepartout, vetäen taskustaan vaarin-isän\naikuisen kellonsa, vastasi sen olevan kolme. Tämä merkillinen kello\nkävi yhä vain Greenwichin horisontin mukaan, joka oli lähemmä 77\nastetta lännempänä. Se jätti kuin jättikin kokonaista 5 tuntia.\n\nSir Francis sanoi nyt, mitä oikea kello on, ja teki Passepartout'ille\nsaman muistutuksen, minkä tämä kerran ennen oli saanut Fiksiltä.\nKenraali koetti selittää hänelle, että kello on asetettava aina uuden\npuolipäiväpiirin jälkeen, sillä luonnollistahan on, että mitä idempänä\nmaa, sitä varemmin siellä aurinko nousee, ja että niinmuodoin itään\npäin mentäessä joka päivä lyhenee niin monta kertaa 4 minuuttia, kuin\non asteita kuljettu.\n\nMutta vähät Passepartout selityksistä. Kenties tuo itsepäinen ei\nymmärtänyt niitä, vai lieneekö ymmärtänytkin; pääasia vain on se, ettei\nhän ruvennut kelloaan muuttelemaan, ja tuosta viattomasta\nitsepäisyydestähän ei saattanut olla haittaa kellenkään.\n\nKello 8 aamulla ja 15 peninkulman päässä Rothalin pysäyspaikasta juna\näkkiä pysähtyi keskelle suurta avonaista paikkaa metsässä.\nYlt'ympärillä oli bungaloveja ja pieniä työväen asunnoita. Junan\nkonduktööri kulki vaunujen sivuitse huutaen:\n\n-- Matkustajat astuvat tässä ulos!\n\nPhileas Fogg katsahti sir Francisiin, joka näytti kummastuneen tästä\npysäyksestä keskellä tamarindi- ja kajouri-metsää.\n\nPassepartout, äimistyen hänkin, riensi ulos ja tultuaan heti kohta\ntakaisin huusi:\n\n-- Monsieur! Jo nyt loppui lappamiset.\n\n-- Mitä sillä tarkoitatte? -- kysyi sir Francis Cromarty.\n\n-- Sitä minä tarkoitan, ettei juna tästä mene mihinkään.\n\nKenraali astui heti ulos. Phileas Fogg seurasi häntä, kiiruhtamatta\nkumminkaan. Kumpikin kääntyi konduktööriin.\n\n-- Missä ollaan? -- kysyi sir Francis Cromarty.\n\n-- Kholbyn kylässä, -- vastasi konduktööri.\n\n-- Pysähdytäänkö tähän?\n\n-- Pysähdytään, sillä edemmäksi on rautatie vielä keskentekoinen.\n\n-- Keskenkötekoinen?\n\n-- Niin. Tästä on noin 15 peninkulman väli, jossa rautatie ei vielä ole\nvalmis. Allahabadin pysäyspaikasta lähtee juna jälleen.\n\n-- Mutta sanomalehdethän ovat ilmoittaneet koko tien olevan valmiin.\n\n-- Sanomalehdet ovat erehtyneet, siinä kaikki.\n\n-- Mutta tehän myytte pilettejä Bombaysta Kalkuttaan, -- virkkoi sir\nFrancis Cromarty harmistuen.\n\n-- Niin kyllä, -- vastasi konduktööri, -- mutta matkustajat tietävät\nvallan hyvin, että heidän tulee omin neuvoin kulkea Kholbyn ja\nAllahabadin väli.\n\nKenraali oli raivoissaan. Passepartout olisi kernaasti vääntänyt\nkonduktööriltä niskat nurin, vaikkeihan se hänen syynsä ollut, että\nrautatie oli keskentekoinen. Isäntäänsä ei Passepartout uskaltanut\nkatsahtaakaan.\n\n-- Sir Francis, -- virkkoi herra Fogg, -- jos suvaitsette, niin\nmiettikäämme, millä tavoin pääsemme Allahabadiin.\n\n-- Mr. Fogg, tässähän on tapahtunut viivytys, josta on silminnähtävä\nhaitta teille.\n\n-- Ei suinkaan, sir Francis; se oli ennakolta tietty.\n\n-- Kuinka? Tiesittekö, ettei rautatie...\n\n-- Sitä en; mutta tiesin, että jokin este minua matkallani viimeinkin\nkohtaisi. Siis ei ole tapahtunut mitään vastenmielistä. Minä olen\nvoittanut kaksi päivää, jotka nyt saan käyttää hyödykseni. Höyrylaiva\nlähtee Kalkuttasta Hongkongiin lokakuun 25 päivänä puolenpäivän aikana.\nTänään on vasta 22:s; siis ennätämme kyllä Kalkuttaan.\n\nMitäpäs noin kerrassaan varmaan vastaukseen osasi muuta kuin olla\nvaiti?\n\nAsia oli valitettavasti semmoinen, että rautatienrakennus oli tässä\nvielä kesken. Sanomalehtien laita on kuin muutamain kellojen, jotka\npyrkivät käymään edellä: ne olivat ennen aikojaan ilmoittaneet\nrautatien olevan valmiin. Suurin osa matkustajista oli tiennyt tämän,\nja he olivatkin senvuoksi heti paikalla palkanneet kaikki ne erilaiset\nkulkuneuvot, mitä pienessä kylässä oli saatavissa: nelipyöräiset\npalkigari-rattaat, joita vetivät zebu-nimiset kaksikyttyräiset härät,\nmatkavaunut, jotka olivat näköjään kuin kulkevat pagodit, palankiinit,\nponyt j.n.e. Mr. Fogg ja sir Francis kävivät ympäri kylää, mutta eivät\nenää löytäneet mitään.\n\n-- Minä lähden jalkaisin, -- sanoi Phileas Fogg.\n\nPassepartout, joka samassa oli tullut isäntänsä luo, irvisti hyvin\nhappamesti ja loi silmänsä tohveleihinsa, jotka tosin olivat hyvin\nkauniit, mutta vallan epämukavat pitkille matkoille jalkapatikassa.\nKaikeksi onneksi hän, kuljeksiessaan yksinänsä lähiseuduilla, oli\nkeksinyt jotain ja virkkoi nyt verkalleen:\n\n-- Monsieur, luulenpa löytäneeni kulkuneuvon.\n\n-- Minkä niin?\n\n-- Norsun! Sadan askeleen päässä tästä asuu hindu, jolla on norsu.\n\n-- Mennään katsomaan norsua, -- virkkoi Mr. Fogg.\n\nViiden minuutin kuluttua Mr. Fogg, sir Francis Cromarty ja Passepartout\nsaapuivat pienen mökin edustalle, jonka vieressä oli korkea aitaus.\nMökissä oli hindu ja aitauksen sisällä norsu. Pyynnöstä päästi\nhindulainen vieraat aitauksen sisään.\n\nHe saivat katsella eläintä, joka oli kesy ja jonka sen isäntä oli\nkasvattanut ei rauhalliseksi kuorman vetäjäksi, vaan uljaaksi\nsotaeläimeksi. Sitä varten oli hän ruvennut muodostamaan eläimen\nitsestänsä lempeätä luonnetta, saattaen sitä vähitellen erääseen\nraivotilaan, jota hindujen kielellä sanotaan _mutshi'iksi_, ja\ntämä oli saavutettava syöttämällä eläintä kolme kuukautta sokerilla ja\nvoilla. Tällainen mieto ruokinta näyttänee sopimattomalta niin tuiman\ntarkoituksen saavuttamiseksi, mutta norsujen kasvattajat ovat kumminkin\nmenestyksellä käyttäneet sitä. Kaikeksi onneksi Mr. Foggille oli norsu\nvielä tuskin päässyt näiden makeain päiväin makuunkaan, niin ettei\nmitään \"mutsh'iakaan\" vielä ollut näkynyt.\n\n_Kiuni_ -- se oli norsun nimi -- kykeni, niinkuin muutkin\nsukulaisensa, kulkemaan nopeasti pitkiä matkoja, ja muun puutteessa\npäätti Phileas Fogg käyttää sitä kulkuneuvonaan.\n\nMutta norsut ovat kalliita elukoita Indiassa, jossa ne alkavat vähetä.\nKoirakset yksinään kelpaavat sirkustaisteluihin, ja niiden hinta onkin\nsenvuoksi korkea. Kesyinä ollessaan nämä elukat harvoin lisääntyvät,\nniin että uusia täytyy hankkia metsästämällä. Niitä hoidetaankin\nerinomaisella huolella, ja kun Mr. Fogg kysyi hindulta, tahtoiko hän\nvuokrata elukkaansa, niin tämä jyrkästi kielsi.\n\nHerra Fogg tarjosi tuntuvan maksun, nimittäin 10 puntaa tunnista. Ei --\n20 puntaa? -- Ei vaikka mitä. -- 40 sitten? -- Ei sittenkään.\nPassepartout hypähti aina hämmästyksestä sitä korkeammalle, mitä\nsuuremman hinnan isäntä tarjosi. Hindu se vain oli itsepäinen.\n\nJa kumminkin oli tarjottu summa melkoinen. Jos norsu viipyisi 15 tuntia\ntästä Allahabadiin, niin se jo tuottaisi isännälleen kokonaista 600\npuntaa.\n\nPhileas Fogg, millään muotoa hätäilemättä, pyysi silloin saada ostaa\nnorsun ja tarjosi suorastaan tuhatta puntaa.\n\nHindu ei sanonut myyvänsä sitä ollenkaan. Tuon lurjuksen nenään kai\nhaiskahti lihava paisti.\n\nSir Francis Cromarty otti Mr. Foggin syrjään ja pyysi häntä\najattelemaan tarkkaan, ennenkuin pitemmälle menisi. Phileas Fogg\nvastasi, ettei hän ajattelematta tee milloinkaan mitään, että hänellä\noli 20 tuhatta puntaa vedossa, että hän välttämättömästi\ntarvitsi norsua, ja että, vaikka hänen tulisi maksaa siitä\nkahdenkymmenenkertainen hinta, hän ottaa sen.\n\nMr. Fogg meni jälleen hindun luo, jonka pienet silmät, vilkkuen\nahneudesta, selvästi osoittivat, ettei tässä enää muuta ollut\nkysymyksenä kuin hinta. Phileas Fogg tarjosi tuhatkaksisataa,\ntuhatviisisataa, sitten tuhatkahdeksansataa, lopuksi kaksituhatta\npuntaa. Passepartout, tavallisesti niin punaposkinen, oli nyt kalpeana\nmielenliikutuksesta.\n\nKahteentuhanteen puntaan suostui hindu viimeinkin.\n\n-- Revetkööt mun tohvelini tuohon paikkaan! -- huudahti Passepartout.\n-- Siin' on mies, joka osaa vaatia hintaa norsunlihasta!\n\nKauppa tehtiin. Nyt oli vain hankittava matkaopas. Se saatiin helposti.\nMuuan nuori, ymmärtäväisen näköinen parsilainen tarjoutui oppaaksi.\nHerra Fogg suostui, luvaten hänelle runsaan palkinnon, ja tämä tietysti\nei voinut muuta kuin tehdä oppaan kahta vertaa ymmärtäväisemmäksi.\n\nNorsu satuloitiin heti. Parsilainen tunsi tarkoin \"mahun\" eli kornakin\n(norsun-ajajan) ammatin. Hän pani loimen elukan selkään ja ripusti\nkummallekin kupeelle jonkinlaiset, tosin hyvin epämukavat istuinkorit.\n\nPhileas Fogg maksoi hindulle pankinseteleissä, jotka hän otti\ntunnetusta matkalaukustansa. Näytti siltä, kuin ne olisi kiskottu\nPassepartout'in sisälmyksistä. Mr. Fogg kutsui sir Francis Cromartyn\nmatkustamaan heidän kanssansa yhdessä Allahabadin pysäyspaikalle asti.\nMitäpäs yhden hengen lisäpaino merkitsikään tuolle suurelle elukalle?\n\nRuokavaroja ostettiin Kholbysta. Sir Francis Cromarty asettui toiseen,\nMr. Fogg toiseen koriin. Passepartout asettui ratsain norsun selkään\nisäntänsä ja kenraalin välille. Parsilainen kävi niskalle, ja niin\nlähdettiin kello yhdeksän kylästä ja vähän ajan perästä saavuttiin\ntiheään palmumetsään.\n\n\n\n\nXII.\n\nPhileas Fogg kulkee matkatovereinensa Indian salojen kautta ja mitä\nsitten tapahtuu.\n\n\nOpas pysytteli yhä oikealla puolen viitoitettua rautatien linjaa,\nlyhentääksensä niin paljon kuin mahdollista pitkää matkaa, joka oli\nheidän edessänsä. Tämä viitoitettu tie mutkitteli sinne tänne, Vindias\nvuorten haaroja kierrellen, eikä kulkenut suoraan, niinkuin Phileas\nFoggille olisi ollut edullista. Parsilainen, tuntien tarkoin kaikki\ntiet ja polut, sanoi oikaisevansa parikymmentä peninkulmaa, jos\nlähdettäisiin suoraan metsän kautta. Muut, häneen luottaen, suostuivat\nsiihen, Phileas Fogg ja sir Francis Cromarty istuivat kaulaa myöten\nkumpikin korissansa, jossa norsun lyhytaskelinen juoksu vatkasi heitä\nsangen kovasti. Mutta he kärsivät sen oikealla brittiläisellä\nkylmäkiskoisuudella; he puhelivat peräti vähän, ja tuskin he ylettyivät\ntoisiaan näkemäänkään.\n\nPassepartout, ylhäisellä asemallaan, välittömästi alttiina jok'ainoalle\ntäräykselle, muisti visusti isäntänsä varoituksen ja piti kieltään niin\nkaukana kurkun puolella kuin mahdollista, sillä helpostihan saattaisi\ntapahtua, että kieli tällaisessa tärinässä, jouduttuaan hampaiden\nväliin, jäisi palaa vaille. Lystikäs ranskalainen, milloin kallistuen\nnorsun kaulan puoleen, milloin letkahtaen lautasille saakka, teki\nsemmoisia ilmahyppyjä kuin konsanaan klovni nuoralla. Mutta huolimatta\nsiitä oli hän iloisella mielellä, nauroi kesken \"lohenhyppyjänsä\" ja\notti tuontuostakin taskustaan palasen sokeria, jonka viisas Kiuni\nsieppasi kärsällään, hetkeksikään juoksuansa tauottamatta.\n\nKahden tunnin kuluttua pysähdyttiin levähtämään. Sammutettuaan ensin\njanonsa läheisestä ropakosta elukka rupesi syömään puunoksia ja pieniä\npensaita. Sir Francis Cromarty ei moittinut ollenkaan tätä pysähdystä.\nHän oli rikki runneltu. Mr. Fogg puolestaan oli yhtä pirteä kuin olisi\nvast'ikään noussut pehmoiselta vuoteeltaan.\n\n-- Hän mahtaa olla raudasta! -- virkkoi kenraali katsellen häntä\nihmeissään.\n\n-- Teräksestä hän on, -- vastasi Passepartout, valmistellen suurusta.\n\nPuolenpäivän aikana antoi opas lähtömerkin. Maa kävi yhä kolkommaksi.\nIsompia metsiä seurasivat vähemmät horhot, joissa kasvoi tamarindeja ja\nvaivaispalmuja, laveat, kuivat kankaat, täynnä pensaita ja\nsyeniittikallioita. Tässä osassa Ylä-Bundelkundia, jossa harvoin\nmatkustajia liikkuu, asuu hurjamielinen väestö, karaistu hindujen\nuskonnon hirveimmissä menoissa. Englantilaiset eivät olleet voineet\ntäydellisesti vahvistaa valtaansa tässä maakunnassa. Yhä siellä\nvieläkin rajahit vallitsevat saavuttamattomissa tyyssijoissansa Vindias\nvuoristoissa.\n\nUseampia kertoja nähtiin joukottain hurjia hinduja, jotka osoittivat\nuhkaavia liikkeitä, huomatessaan nopeakulkuisen elukan kiitämistä.\nMutta parsilainen vältteli heitä niin paljon kuin mahdollista,\narvellen, ettei heihin ole hyvä puuttua. Metsäneläimiä nähtiin sinä\npäivänä hyvin vähän, tuskin muita kuin joitakuita apinoita, jotka mennä\nhuippivat pakoon, kimmurrellen ja irvistellen senkin seitsemään\nsorttiin, ja sekös oli Passepartout'in mielestä hauskaa!\n\nYksi seikka, paitsi useampia muita, antoi hänelle paljon miettimisen\naihetta. Mihinkäs Mr. Fogg panee norsun, kun tästä kerran kunnialla on\npäästy Allahabadiin? Ottaako hän sen mukaansa? Mahdotonta! Ensin se\nmaksoi niin suunnattoman paljon ja sitten vielä pitäisi maksaa siitä\nkuljetuspalkkaa: keppikerjäläiseksihän semmoisesta tulee paikalla.\nMyykö hän sen vai päästääkö vapaaksi metsään? Tuo arvoisa elukka\nansaitsisi kyllä kaikkea kunnioitusta. Jos Mr. Fogg ottaisikin ja\nlahjoittaisi sen hänelle, Passepartout'ille, niin mitähän ihmettä hän\nsillä tekisi? Tuommoiset ajatukset ne lakkaamatta liitelivät\nranskalaisen päässä.\n\nKello 8 illalla oli päästy toiselle puolelle Vindias vuorten\npääselännettä, ja matkamiehet pysähtyivät pohjoisen rinteen juurella\nerääseen hajonneeseen bungaloviin.\n\nTänä päivänä oli kuljettu noin 25 peninkulmaa, ja yhtä paljon oli vielä\njäljellä Allahabadin pysäyspaikalle.\n\nYö oli viileä. Bungalovin sisälle laittoi parsilainen kuivista oksista\nvalkean, ja lämpö tuntuikin erittäin suloiselta. Illallinen\nvalmistettiin mukaan otetuista eväistä, ja matkailijat söivät suurella\nruokahalulla, niinkuin ainakin nälkäiset ja matkasta uupuneet. Puhelu,\njoka alkoi muutamilla lyhyillä lauseilla, loppui koviin kuorsaamisiin.\n\nOpas valvoi Kiunin ääressä, joka nukkui seisoallaan, pää puun oksalla.\n\nMitään erinomaista ei yön kuluessa tapahtunut. Hiljaisuutta häiritsi\ntosin tuontuostakin kamala tiikerin ja pantterin kiljunta, ja niihin\nsekaantui apinain älinä. Mutta siihenpä ahnaiden petojen uhkaukset\npäättyivätkin; bungalovin vieraihin ne eivät yrittäneetkään kajoamaan.\nSir Francis Cromarty makasi raskaasti kuin urhoollinen sotilas\nkonsanaankin uuvuttuansa. Passepartout makasi rauhattomasti ja teki\nunissaan tuontuostakin kuperkeikkoja. Herra Fogg puolestaan makasi\nniin levollisesti kuin olisi ollut omassa hiljaisessa talossaan\nSaville-row'in varrella.\n\nKello 6 aamulla lähdettiin jatkamaan matkaa. Opas toivoi pääsevänsä\nAllahabadiin samana iltana. Herra Foggilta menisi siis ainoastaan osa\nniistä 48 tunnista, jotka hän oli voittanut tähän saakka.\n\nNyt laskeuttiin Vindias vuorten viimeisiltä pengerryksiltä. Kiuni oli\njälleen alkanut nopean juoksunsa. Puolenpäivän aikana opas kiersi\nKallenger nimisen kaupungin, joka oli Kanin, Gangeen lisäjoen,\nvarrella. Hän vältti aina asuttuja seutuja, pitäen turvallisempana\nkulkea autioita kankaita myöten, jotka tietävät ensimmäisiä vietteitä\nmahtavan laajaan jokilaaksoon. Allahabadin pysäyspaikkaan ei ollut\ntäyttä kahtatoistakaan peninkulmaa koilliseen päin. Pysähdyttiin\nlevähtämään banaanipuiden juurelle, joiden hedelmät, yhtä terveelliset\nkuin leipä ja \"yhtä mehuisat kuin kerma\", kuten matkustajat sanovat,\nmaistuivat matkamiehille varsin makeilta.\n\nKello kahden aikana tultiin hyvin tiheään metsään, jota oli kestävä\nmonta peninkulmaa. Opas katsoi parhaaksi kulkea tiheän metsän kautta.\nTähän saakka ei ollut matkustajia kohdannut mikään este, ja matka\nnäytti päättyvänkin onnellisesti, mutta äkkiä norsu kävi rauhattomaksi\nja pysähtyi.\n\nKello oli silloin neljä.\n\n-- Mikäs nyt? -- kysäisi sir Francis Cromarty kurottaen päätään\nkorista.\n\n-- En tiedä, herra upseeri, -- vastasi parsilainen, kuunnellen\nomituista melua, joka läheni tiheän lehti- ja oksaseinän lävitse.\n\nTuokion kuluttua melu kävi selvemmäksi. Siitä saattoi jo erottaa kaukaa\nihmisten laulua ja vaskitorven ääniä.\n\nPassepartout kuunteli hengitystään pidättäen. Mr. Fogg odotteli\nmaltillisesti, sanaakaan sanomatta.\n\nParsilainen hyppäsi maahan, sitoi elukan puuhun ja juoksi metsään.\nHetkisen kuluttua hän palasi jälleen.\n\n-- Se on bramiinien juhlakulkue, -- hän sanoi. -- He tulevat tänne\npäin. Meidän tulee olla piilossa, jos suinkin mahdollista.\n\nOpas päästi norsun puusta, talutti sen viidakkoon ja pyysi, etteivät\nherrat millään muotoa astuisi alas. Itse hän oli valmiina nousemaan\nnorsun selkään, jos tulisi tarvis lähteä pakoon. Hän uskoi kumminkin\nhartaiden kulkijain menevän ohitse heitä huomaamatta, sillä tiheä\nlehdikko kätki heidät kokonaan.\n\nRäikeät sävelet lähenivät lähenemistään. Yksitoikkoiset äänet\nsekaantuivat rumpujen ja symbaalien soittoon. Pian näkyi juhlakulkueen\netupää noin 50 askeleen päässä. Oksain välitse he helposti erottivat\ntämän uskonnollisen juhlakulkueen omituiset jäsenet.\n\nEnsimmäisessä rivissä kulkivat papit, pitkissä komeissa vaatteissa ja\nmitrat päässä. Heidän ympärillään kulki miehiä, vaimoja ja lapsia\nlaulaen jonkinlaista ruumisvirttä, jota yhtä pitkäin väliaikain perästä\nkeskeyttivät tamtam-rummut ja symbaalit. Heidän perässään kulkivat\nrattaat, jonka puolat ja kehät olivat kuin käärmeistä kokoon kiedotut.\nRattailla, joita oli vetämässä kaksi paria kalliilla loimilla\nkoristettuja zebu-härkiä, oli hirveän näköinen kuvapatsas. Sillä oli\nneljä kättä, ruumis maalattu mustanpunaiseksi, silmät rajut, tukka\npörheä, kieli riipuksissa suusta, huulet punaiset. Kaulassa oli\nkoristus, joka oli tehty pääkalloista, vyötäisillä vyö poikkihakatuista\nkäsistä. Patsas oli pystyssä ison, päättömän jättiläisen hartioilla.\n\nSir Francis Cromarty tunsi tämän kuvapatsaan.\n\n-- Se on jumalatar Kali, -- kuiskasi hän, --  rakkauden ja kuoleman\njumalatar.\n\n-- Kuoleman -- olkoon menneeksi, -- vastasi Passepartout hiljaa, --\nmutta rakkauden -- ei koskaan; tuommoinen vanha akan kränä.\n\nParsilainen viittasi häntä olemaan vaiti.\n\nKuvan ympärillä kulki vääntelehtien ja kiemurrellen joukko vanhoja\nfakiireja (hurjamielisiä kiihkolaisia), kasvot maalattuina, ruumiit\ntäynnä ristinaarmuja, joista verta tippui, oikeita pirun riivaamia\nolentoja, jotka vielä tänäkin päivänä heittäytyvät hindulais-juhlissa\nJuggernautin (epäjumalan) vaunujen alle.\n\nNiiden perässä kulki muutamia bramiineja kalliisti kirjatuissa\nitämaisissa puvuissa taluttaen naista, joka tuskin jaksoi jalkojansa\nliikutella.\n\nTämä nainen oli nuori ja valko-ihoinen kuin eurooppalainen. Pää, kaula,\nhartiat, kasvot, kädet ja varpaat olivat täynnä jalokiviä,\nkaulavitjoja, korvarenkaita ja sormuksia. Kultakuteiseen, hienoon\nmusliinivaippaan, joka oli hänen yllään, kuvautuivat selvästi hänen\nvartalonsa piirteet.\n\nTämän nuoren naisen perässä kulki -- silmää loukkaavana vastakohtana --\nvartioita, paljastetut säilät kädessä ja pitkät damaskoidut pistolit\nvyöllä, kantaen paareilla ruumista.\n\nSiinä oli vanhan ukon ruumis, puettu rajahin kalliiseen pukuun,\nhelmillä kirjailtu turbaani päässä, niinkuin eläissäänkin, ja yllä\nsilkillä ja kullalla kirjattu vaippa, vyötäisillä timanteilla\nkoristettu kashmiri-vyö ja vieressään komeat indialaisen ruhtinaan\naseet.\n\nSitten kulki soittoniekkoja ja viimeiseksi koko joukko hurjamielisiä,\njoiden kirkuna tuontuostakin voitti torvien ja rumpujen huumaavan\npauhinan.\n\nSir Francis Cromarty katseli kaikkea tätä surullisin silmin ja virkkoi\noppaalle:\n\n-- Se on \"sutty\"!\n\nParsilainen nyykäytti päätään myönnytykseksi ja pani sormen huulilleen.\nPitkä juhlakulkue astui verkalleen eteenpäin, ja vähän ajan perästä\nolivat viimeisetkin rivit kadonneet metsään.\n\nVähitellen lakkasi laulun ääni, kaukaa kajahteli vielä muutamia\nräikeitä ääniä, mutta pian vallitsi syvä hiljaisuus ylt'ympärillä.\n\nPhileas Fogg oli kuullut sir Francis Cromartyn äsken lausuman sanan, ja\nheti kun juhlakulkue oli kadonnut näkyvistä, hän kysäisi:\n\n-- Mitä se \"sutty\" on?\n\n-- Sutty on ihmis-uhraus, Mr. Fogg, -- vastasi kenraali, --\nihmis-uhraus, joka kumminkin tapahtuu vapaaehtoisesti. Nainen, jonka\näsken näitte, poltetaan huomenna päivän koittaessa.\n\n-- Voi konnia, voi! -- kiljaisi Passepartout suutuksissaan.\n\n-- Entä ruumis?\n\n-- Se oli ruhtinaan, hänen miesvainajansa, joka oli itsenäinen ruhtinas\nBundelkundissa, --  vastasi opas.\n\n-- Mitenkä? -- kysäisi Phileas Fogg, osoittamatta kumminkaan mitään\nliikutusta äänessään. -- Onko Indiassa vielä tuommoisia verisiä tapoja?\nEivätkö englantilaiset ole saaneet niitä hävitetyiksi?\n\n-- Suurimmassa osassa Indiaa, -- vastasi sir Francis Cromarty, --\ntuommoiset uhraamiset eivät enää ole tapana. Mutta näihin salomaihin\nemme voi mitään vaikuttaa, varsinkaan tähän Bundelkundin alueeseen.\nKoko pohjoisosa Vindiasvuoristoa on edelleenkin alituisten murhain ja\nryöstöjen näyttötantereena.\n\n-- Voi tuota poloista! -- jupisi Passepartout, -- mennä elävänä\nroviolle!\n\n-- Roviolle, niin, -- liitti kenraali, -- ja jos hän jäisi eloon, niin\ntuskin saatatte kuvailla mielessänne, mihin viheliäiseen tilaan hän\njoutuisi. Hiukset ajettaisiin hänen päästään, ruokaa ei hänelle\nannettaisi kuin jokunen kahmalollinen riisiä, hän tulisi hyljätyksi,\nhäntä pidettäisiin saastaisena olentona, ja viimein hän kuolisi\njossakin nurkassa kuin kapinen koira. Tieto niin hirveästä\ntulevaisuudesta pakottaakin monet antaumaan poltettaviksi paljoa\nuseammin kuin uskonnollinen hurjamielisyys. Joskus kumminkin on uhri\ntäysin vapaaehtoinen, ja hallituksen täytyy ryhtyä koviin toimiin sen\nestämiseksi. Muutama vuosi sitten, asuessani Bombayssa, tuli kerran\nnuori leski kuvernöörin luo ja pyysi, että hänen sallittaisiin kuolla\nsamalla roviolla, jossa hänen miehensä ruumis oli poltettava.\nKuvernööri tietysti ei suostunut moiseen pyyntöön. Leski läksi\nkaupungista ja pakeni erään itsenäisen rajahin luokse, jossa hänen\ntahtonsa täytettiin.\n\nKenraalin puheen aikana oli opas usean kerran pudistellut päätänsä, ja\nkenraalin vaiettua hän virkkoi:\n\n-- Huomispäivän uhri ei suinkaan ole vapaaehtoinen.\n\n-- Mistä sen tiedätte? -- kysäisi sir Francis.\n\n-- Tuon jutun tietää Bundelkundissa joka mies, -- vastasi opas.\n\n-- Mutta eihän vaimo parka näkynyt tekevän vähääkään vastarintaa, --\nhuomautti sir Francis.\n\n-- Se tuli siitä, että hän oli saatettu huumauksiin hampun ja oopiumin\nsavulla.\n\n-- Minne häntä nyt viedään? --kysyi sir Francis.\n\n-- Pilajin pagodiin, kahden peninkulman päähän tästä; siellä hän on\noleva viimeisen yönsä.\n\n-- Ja milloin uhraus tapahtuu?...\n\n-- Huomenna aamun hämärissä.\n\nOpas talutti norsun ulos tiheästä viidakosta ja nousi jälleen sen\nniskaan. Hän yritti jo omituisella vihellyksellä saada sitä juoksemaan,\nmutta Mr. Fogg pysäytti hänet ja käännyttyään sir Francis Cromartyn\npuoleen sanoi:\n\n-- Jospa pelastaisimme tuon vaimon?\n\n-- Pelastaisimme, Mr. Fogg, niinkö? -- huudahti kenraali.\n\n-- Minulla on vielä jäljellä kaksitoista tuntia. Saatanhan ne käyttää\nsiihen.\n\n-- Mutta teilläpä on hyvä sydän, -- sanoi sir Francis.\n\n-- Joskus, -- vastasi Phileas Fogg yksinkertaisesti, -- silloin kun\nminulla on paljon aikaa.\n\n\n\n\nXIII.\n\nPassepartout huomaa vieläkin todeksi sananlaskun: Rohkea rokan syö.\n\n\nEhdotus oli uskallettua, täynnä vaikeuksia, kenties mahdotonkin panna\ntoimeen. Mr. Fogg pani siinä alttiiksi henkensä tahi ainakin vapautensa\nja luonnollisesti myös aikeittensa tyhjiin raukeamisen, vetonsa; mutta\nyhtäkaikki hän ei epäillyt. Muuten hän sai kenraalista rohkean\napulaisen.\n\nPassepartout puolestansa julisti olevansa kokonaan herrain\nkäytettävänä. Isännän ehdotus kiihotti suuresti hänen mieltänsä. Hän\nnäki nyt, että jääkuoren alla sykki sydän, liikkui sielu. Oikein hän\nmielistyi Phileas Foggiin.\n\nJäljellä oli ainoastaan parsilainen. Mille puolelle hän asiassa\nkallistuu? Kenties hän pitää hindujen puolta? Tahi jollei hän\nsuorastaan tahdo olla avullisena, niin oli ainakin vakuutus saatava\nhänen puolueettomuudestaan.\n\nSir Francis kääntyi suoraan hänen puoleensa ja kysyi, mitä hän aikoi\ntehdä.\n\n-- Herra upseeri, -- vastasi opas, -- minä olen parsilainen, ja tuo\nvaimo on parsilainen hänkin. Käskekää, minä tottelen.\n\n-- Oikein, opas! -- virkkoi herra Fogg.\n\n-- Mutta muistakaa visusti, -- jatkoi parsilainen, -- emme ainoastaan\npane alttiiksi henkeämme, vaan meitä odottavat hirmuiset rangaistukset,\njos joudumme kiinni. Ajatelkaa sitä.\n\n-- Se on ajateltu, -- vastasi Mr. Fogg. -- Minun mielestäni ei meidän\nkäy ryhtyminen toimeemme ennen yötä.\n\n-- Sitä minäkin, -- vastasi opas.\n\nHindu kertoi nyt lähempiä tietoja uhrista. Vaimo oli ollut syntyjään\nhindu, kuuluisa kauneudestaan, parsilais-lahkoa, rikkaan kauppiaan\ntytär Bombaysta. Hän oli siellä saanut täydellisen englantilaisen\nkasvatuksen, ja hänen tavoistaan ja opistaan päättäen olisi luullutkin\nhäntä eurooppalaiseksi. Hänen nimensä oli Auda.\n\nVanhempainsa kuoltua hänet naitettiin väkisin Bundelkundin rajahille.\nKolmen kuukauden kuluttua hän jäi leskeksi. Peläten kohtaloa, joka\nhäntä odotti, hän pakeni, mutta otettiin kiinni, ja rajahin sukulaiset,\njoille oli etua hänen kuolemastansa, jättivät hänet täten uhrattavaksi,\neikä hän näyttänyt voivan välttää kuolemaa.\n\nTämä kertomus se vain vahvisti Mr. Foggin ja hänen seuralaistensa jaloa\npäätöstä. Opas määrättiin ohjaamaan norsua niin lähelle Pilajin pagodia\nkuin mahdollista.\n\nPuolen tunnin kuluttua pysähdyttiin viidakkoon, viidensadan askeleen\npäähän pagodista, jota tosin itseään ei näkynyt, mutta josta\nhurjamielisten huudot kuuluivat varsin selvään.\n\nNyt pidettiin neuvoa, miten olisi päästävä uhrin luo. Opas tunsi tämän\nPilajin pagodin ja vakuutti nuoren lesken olevan nyt siellä sulkeissa.\nPääsisikö sinne ovesta sisään, koko joukon ollessa unen huumauksissa,\nvai olisiko seinä puhkaistava?\n\nTätä ei voitu ratkaista, ennenkuin oli päästy paikalle. Varmaa oli\nainakin se, että pelastus oli toimeenpantava yön aikana ennen aamun\nkoittoa, sillä silloinhan poloinen viedään uhrattavaksi, ja silloin ei\nhäntä enää voi mikään ihmisvoima pelastaa.\n\nMr. Fogg ja hänen matkatoverinsa odottivat yön tuloa. Kello 6 illalla,\njolloin pimeys peitti maan, he päättivät lähteä tutkimusretkelle.\nFakiirien huutoja ei enää kuulunut. Tapansa mukaan, niin\nkertoi parsilainen, juovuttavat he nyt itsensä _hang'illa_,\nhamppuliuoksen sekaisella oopiumilla, ja saattaisihan olla mahdollista\npäästä heidän keskitsensä hamaan temppeliin saakka.\n\nParsilainen kulki muiden etunenässä ääneti metsän kautta. Kymmenen\nminuuttia hiivittyään puiden välitse he saapuivat erään pienen joen\nrannalle, johon näkyi halkopino, valaistu rautapylväiden päihin\nasetetuilla palavilla hartsipaloilla. Siinä oli rovio, laitettu\nkalliista santelipuusta ja valeltu hyvänhajuisella öljyllä. Roviolla\noli rajahin balsamoitu ruumis, joka oli poltettava yhdessä hänen\nleskensä kanssa. Sadan askeleen päässä roviosta kohosi pagodi, jonka\nminareetit näkyivät tummain latvain ylitse.\n\n-- Tänne näin! -- virkkoi opas matalalla äänellä. Ja entistä varovammin\nhiipi hän heinikossa, muita johdattaen.\n\nHiljaisuutta ei häirinnyt muu kuin tuulen humina puiden oksissa.\n\nOpas pysähtyi avoimen paikan ääreen, johon muutamat hartsisoitot\nlevittivät valoansa. Maassa makasi ylt'ympärillä huumaavasta oopiumista\npyörtyneitä ihmisiä. Tuo kaikki näytti taistelutanterelta, joka on\ntäynnä kaatuneita. Miehet, naiset, lapset -- kaikki makasivat sikin\nsokin. Muutamilta kuului silloin tällöin körinää.\n\nKauempana puiden välitse näkyi, kumminkin hyvin epäselvästi, Pilajin\npagodi. Mutta oppaan suureksi ihmeeksi näkyi ovella tulisoihtujen\nhimmeässä valossa rajahin sotamiehiä vartioimassa, miekat paljaina.\nLuultavaa myöskin oli, että papit valvoivat temppelin sisässä.\n\nParsilainen ei mennyt kauemmaksi. Hän näki mahdottomaksi päästä oven\nkautta temppelin sisään ja vetäysi senvuoksi takaisin seuralaistensa\nkera.\n\nPhileas Fogg ja sir Francis Cromarty olivat hekin huomanneet, ettei\ntäältä päin ollut yrittämistäkään.\n\nHe pysähtyivät ja puhelivat hiljaa keskenään.\n\n-- Odotetaan, -- sanoi kenraali; -- kello on vasta kahdeksan; kenties\nvartiat nukkuvat hekin.\n\n-- Saattaapa olla, -- sanoi parsilainen.\n\nKaikki istahtivat puun juurelle odottamaan.\n\nAika tuntui pitkältä. Opas läksi tuontuostakin metsänrinteelle\ntarkastelemaan. Rajahin vartiat pysyivät valveilla tulisoihtujen\nloimossa, ja heikko valo kuulsi temppelin akkunoista.\n\nOdotettiin hamaan puoliyöhön. Asema ei muuttunut, ei vartiain\nvalppauskaan. Nähtävästi he eivät olleet saaneet \"hang'ia\". Senpätähden\noli nyt keino keksittävä, miten saisi seinään aukon, josta temppelin\nsisään pääsisi. Tieto oli vain saatava, valvoivatko papit uhrin ääressä\nyhtä huolellisesti kuin sotamiehet temppelin portilla.\n\nKeskusteltiin vielä kotvanen. Sen jälkeen opas ilmoitti olevansa valmis\nlähtemään. Mr. Fogg, sir Francis ja Passepartout seurasivat häntä.\nPitkän kierroksen tehtyänsä he lähenivät pagodia vastaiselta puolen.\n\nKello puoli yksi yöllä he tulivat ketään kohtaamatta muurin juurelle.\nTällä puolella ei ollut yhtään vartiaa, eikä siellä ollut yhtään\nakkunaakaan eikä ovea.\n\nYö oli pilkkopimeä; kuu, joka oli viimeisessä neljänneksessä, oli\npeittynyt synkkiin pilviin. Korkeat puut tekivät pimeyden vielä\nmustemmaksi.\n\nMutta ei siinä kyllin, että oli tultu pagodin seinän luokse; siihen oli\nvielä aukko tehtävä, eikä jalomielisillä pelastajilla ollut siihen\ntarpeeseen muita aseita käytettävinänsä kuin linkkuveitsiä. Onneksi oli\nkumminkin seinä tehty osaksi tiilistä, osaksi laudoista, ja tuommoisen\nseinän läpi ei ole vallan vaikea tunkeutua. Kun vain yksi tiili saadaan\nirti, lähtevät muut helposti perässä.\n\nRyhdyttiin työhön niin hiljaa kuin mahdollista. Parsilainen ja\nPassepartout kumpikin tahollaan koettivat kaikin voimin irroittaa\ntiilikiviä saadakseen kahden jalan suuruista aukkoa.\n\nTyö edistyi nopeaan, mutta äkkiä kuului huuto temppelin sisästä, ja\npian vastattiin siihen ulkopuolelta.\n\nPassepartout ja opas taukosivat työstään. Oliko kukaan huomannut heidät\nja antanut hälyytysmerkkiä? Tavallisin varovaisuus käski heitä\nperäytymään, ja niin he tekivätkin yhdessä Phileas Foggin ja sir\nFrancis Cromartyn kanssa. He kyykistyivät maahan, odottivat, kunnes\nvoivotushuudot -- jos ne nimittäin semmoisia olivatkaan --\ntaukoaisivat, ja olivat sitten jälleen valmiit jatkamaan työtänsä.\n\nMutta -- voi kovaa onnea! -- vartioita ilmaantui tällekin puolelle\npagodia. Mahdotonta on sanoin selittää sitä harmia, mitä nuo neljä\nmiestä tunsivat nähtyänsä työnsä jääneen kesken. Koska he nyt eivät\nenää pääse uhrin luo, niin millä keinoin he voivat hänet pelastaa? Sir\nFrancis pureskeli suutuksissaan kynsiänsä, Passepartout oli ihan\nvimmassa, niin että opas töin tuskin jaksoi hillitä häntä. Fogg oli\nkylmäverinen kuin ennenkin eikä osoittanut tunteitansa.\n\n-- Nyt ei liene enää muuta neuvoa kuin lähteä pois, -- sanoi kenraali\nmatalalla äänellä.\n\n-- Eipä lienekään, -- myönsi opas.\n\n-- Malttakaa, -- sanoi Fogg. -- Ennätänhän, jos olen Allahabadissa\nhuomenna ennen puoliyötä.\n\n-- Mutta toivotteko sitten vielä jotain? -- kysyi sir Francis Cromarty.\n-- Parin tunnin kuluttua rupeaa aamu hämärtämään ja...\n\n-- Sattuma auttaa meitä kenties viimeisessä tuokiossa.\n\nKenraali olisi tahtonut lukea Phileas Foggin ajatukset hänen\nsilmistään.\n\nMitähän hän oikeastaan arvelee, tuo kylmä englantilainen? Vai aikooko\nhän rovion ruvetessa palamaan hyökätä esiin ja temmata nuoren naisen\npois armottomain pyövelien käsistä?\n\nSe olisi ollut sulaa hulluutta, ja kukapa takasi, ettei hän ollut\ntosiaankin hullu? Sir Francis Cromarty suostui kumminkin odottamaan\nkauhean tapauksen loppua. Opas ei antanut seuralaistensa kumminkaan\njäädä tälle paikalle, vaan saattoi heidät metsän-aukon etupuolelle.\nSieltä he puiden suojasta näkivät makaavien ryhmät.\n\nPassepartout, joka oli kiivennyt puun ylimmälle oksalle, hautoi erästä\najatusta, joka ensin oli salamana sävähtänyt hänen mieleensä ja nyt oli\njuurtunut hänen aivoihinsa.\n\nEnsin hän oli sanonut itselleen: \"Mikä hulluus!\" Mutta nyt hän arveli:\n\"Mutta miksipä ei! Keino kuin keino, kenties ainoakin, ja sitten\ntuollaiset hupsut tuolla...\"\n\nPassepartout ei kumminkaan ilmaissut ajatustansa, vaan liukui käärmeenä\noksia myöten alas, jotka taipuivat hamaan maahan asti.\n\nHetket kuluivat, ja pian osoittivat moniaat vaaleat juovat itäisellä\ntaivaalla päivän koittavan. Syvä pimeys kumminkin vallitsi vielä.\n\nTämä oli juuri tuo kovan onnen hetki. Yleinen melu nousi makaavien\njoukossa; hervottomat heräsivät henkiin jälleen. Tamtam-rummut\nrämisivät. Laulut ja huudot alkoivat uudelleen. Hetki oli lyönyt, jona\npoloisen oli kuoleminen.\n\nPagodin portit aukenivat. Kirkas valo loisti sieltä. Mr. Fogg ja sir\nFrancis Cromarty näkivät nyt selvästi uhrin, joka oli kirkkaasti\nvalaistuna ja jota kaksi pappia talutti ulos. Heistä näytti, kuin\nolisi poloinen, toipuneena huumauksestansa, vaistoperäisellä\npuolustuksentunnolla koettanut päästä irti pyöveliensä käsistä. Sir\nFrancisin sydän tykytti kovasti, ja kun hän suonenvetoisesti tarttui\nPhileas Foggin käteen, tunsi hän avatun veitsen hänen kädessään.\n\nNyt läksi joukko liikkeelle. Nuori ruhtinatar oli jälleen vaipunut\nhorroksiin hampun savun vaikutuksesta. Hän kulki fakiirien välissä,\njotka uskon vimmassa huutaen ja kirkuen seurasivat häntä puhellen\nuskonnollisista asioista.\n\nPhileas Fogg ja hänen seuralaisensa hiipivät hiljaa kansanjoukon\njäljessä.\n\nKahden minuutin kuluttua tuli joukko mainitun pienen joen rannalle ja\npysähtyi noin viidenkymmenen askeleen päähän roviosta, jolla rajahin\nruumis oli. Hämärässä he erottivat uhrin, joka aivan hervotonna virui\npuolisonsa ruumiin vieressä.\n\nTulisoihtu pistettiin rovion ääreen, ja öljyllä valellut puut\nleimahtivat heti tuleen.\n\nTässä tuokiossa oli sir Francisilla ja oppaalla täysi tekeminen\npidellessään kiinni Phileas Foggia, joka hurjan rohkeana tahtoi rynnätä\nroviolle.\n\nPhileas Fogg pääsikin jo irti heidän käsistään, mutta silloinpa näky\nmuuttui. Kuului kauhistuksen huuto, ja koko kansanjoukko lankesi\nhädissänsä kasvoilleen maahan.\n\nEihän vanha rajah ollutkaan kuollut, sillä tuoltahan hän näkyi äkkiä\nnousevan, nostavan nuoren ruhtinattaren syliinsä ja aaveena astuvan\nalas roviolta, savun keskitse, joka teki hänet niin kamalan näköiseksi.\n\nFakiirit, sotamiehet, papit, kaikki olivat kauhistuksissansa maassa\nsuullaan, uskaltamatta nostaa silmiänsä tuohon ihmeiden ihmeeseen.\n\nUhri lepäsi tajutonna kantajansa lujilla käsivarsilla eikä näkynyt\npainavan siinä ollenkaan. Mr. Fogg ja sir Francis olivat asemillaan.\nParsilainen oli kumartunut, ja Passepartout oli kai hänkin hämmästynyt.\n\nKuolleista herännyt tuli sillä tavoin sille paikalle, jossa herra Fogg\nja sir Francis Cromarty seisoivat, ja virkkoi hätäisesti:\n\n-- Pillit pussiin!\n\nSe oli Passepartout itse. Passepartout se oli hiipinyt roviolle savun\ntuprutessa! Passepartout se oli nuoren rouvan temmaissut kuoleman\nkidasta! Passepartout se oli, yhä rohkeasti yritystään jatkaen,\nkulkenut hämmästyneen kansanjoukon keskitse!\n\nSeuraavassa silmänräpäyksessä katosivat kaikki neljä metsään, ja norsu\nkiidätti heidät kovaa vauhtia pois. Mutta huudot ja kiljunnat, jopa\nluotikin, joka lävisti Mr. Foggilta hatun, osoittivat, että pako oli\nhuomattu.\n\nPalavalla roviolla näet oli sittenkin jäljellä vanhan rajahin ruumis.\nPapit, toipuneina hämmästyksestään, olivat huomanneet, että heidän\nuhrinsa oli rohkealla tavalla ryöstetty heiltä pois.\n\nSuoraa päätä he olivat juosseet metsään, sotamiehet perässä. Oli\nammuttu muutamia pyssynlaukauksia, mutta täyttä neliä kiitivät\nnaisenryöstäjät tiehensä ja olivat pian päässeet ulommaksi luotien ja\nnuolten kantamaa.\n\n\n\n\nXIV.\n\nPhileas Fogg kulkee ihanan Gangeen laakson kautta katsahtamattakaan\nsiihen.\n\n\nPelastus oli onnistunut. Tunnin aikaa vielä jälkeenpäin nauratti\nPassepartout'ia tämä vikkelä menestys. Sir Francis Cromarty oli\npuristanut tuon uljaan pojan kättä. Herra Fogg oli sanonut\nhänelle: _well!_ (hyvin!) -- ja tuo sana hänen suussansa merkitsi\nerinomaisen korkeata hyväksymistä. Tähän oli Passepartout vastannut,\nettä kunnia koko tästä asiasta tulee hänen isännällensä. Hänelle,\nPassepartout'ille, se oli muka ollut vain \"tuommoinen hassu\npäähänpisto\", ja oikein sydämen pohjasta hän nauroi ajatellessaan, että\nhän, Passepartout, entinen nuoralla-tanssija, entinen palokunnan\nkersantti, oli ollut viehättävän naisen miehenä, balsamoituna\nindialaisena ruhtinaana!\n\nNuori indiatar ei vieläkään tiennyt, mitä oli tapahtunut.\nVillavaippoihin kiedottuna hän makasi toisessa istuinkorissa.\n\nNorsu, tarkan oppaan ohjaamana, kulki kovaa vauhtia vielä pimeän metsän\nkautta. Tunnin kuluttua siitä kuin oli Pilajin pagodilta lähdetty,\nsaavuttiin suunnattoman suurelle lakealle. Kello 7 pysähdyttiin\nlepäämään. Ruhtinatar makasi yhä vielä horroksissaan. Opas antoi\nhänelle vähän vettä, johon oli sekoitettu pari pisaraa konjakkia, mutta\noopiumin vaikutus kesti yhä vieläkin jonkun aikaa.\n\nSir Francis Cromarty, joka tiesi, mitä hampunsavu vaikuttaa, ei ollut\nensinkään levoton hänen tähtensä.\n\nMutta vaikkei hän ollut rauhaton nuoren ruhtinattaren toipumisesta,\nniin ajatus hänen tulevaisuudestaan ei sallinut hänen olla levollisena.\nHän sanoi suoraan Phileas Foggille, että jos ruhtinatar jää Indiaan,\nniin hän jälleen joutuu pyöveliensä käsiin. Näitä pirun riivaamia\nolentoja oli kaikkialla Indiassa, ja kaiketikin he, olkoon poliisi\nkuinka valpas tahansa, saavat uhrinsa jälleen valtoihinsa, jollei\nMadrasissa, niin Bombayssa, ellei siellä, niin Kalkuttassa. Sir Francis\nkertoi, asiata todistaakseen, samanlaisen seikan, joka oli tapahtunut\njoku aika sitten. Hänen mielestänsä tuo nuori nainen ei ollut turvassa\nennenkuin ulkopuolella Indian nientä.\n\nPhileas Fogg sanoi panevansa nämä tiedot visusti muistiinsa.\n\nKello 10 ilmoitti opas, että nyt oli tultu Allahabadin pysäyspaikalle.\nSieltä alkoi jälleen rautatie, jota myöten vuorokaudessa pääsee\nAllahabadista Kalkuttaan.\n\nPhileas Fogg ennättää siis oikeaan aikaan höyrylaivalle, joka\nseuraavana päivänä, lokakuun 25:ntenä, kello 12 päivällä oli lähtevä\nHongkongiin.\n\nRuhtinatar nostettiin erityiseen huoneeseen pysäyspaikalla.\nPassepartout lähetettiin ostamaan tarpeellisia kapineita, niinkuin\nvaatteita, saaleja y.m., mitä vain löytäisi. Rahoja hän ei saa säästää,\nniin sanoi isäntä.\n\nPassepartout läksi heti ulos ja juoksi katuja pitkin ylös ja alas.\nAllahabad, s.o. Jumalan kaupunki, on pyhimpinä pidettyjä paikkoja\nIndiassa, se kun on rakennettu kahden pyhän virran, Gangeen ja\nDshumnan, yhdyntäpaikalle. Näiden virtain varsille tekevät hurskaat\nihmiset toivioretkiä kaikilta haaroin niemimaata. Muutoin kertoo taru\nGangeen lähteen olevan taivaassa, josta Brama on sen armossansa pannut\njuoksemaan maahan.\n\nOstoksia tehdessään oli Passepartout ennättänyt katsella kaupunkia,\njoka ennen oli suojattu komealla, nyt valtion vankilaksi muutetulla\nlinnoituksella. Nykyään ei siinä enää harjoiteta kauppaa eikä mitään\nteollisuutta, vaikka se ennen muinoin oli ollut kuuluisa kauppa- ja\ntehdaskaupunki. Passepartout, joka turhaan oli hakenut muotimakasiinia,\nikäänkuin olisi luullut kävelevänsä Lontoossa Regent-Streetillä\nmuutaman askeleen päässä Farmer & C:sta, ei saanut haluamiansa\nkapineita -- skotlanninkankaista leninkiä, suurta vaippaa ja komeata\nsaukonnahkaista kappaa -- muualta kuin eräältä hävyttömältä\njuutalaiselta, jolle hänen täytyi maksaa 75 puntaa siitä. Kaupat\ntehtyänsä hän kumminkin palasi riemuissaan pysäyspaikalle.\n\nMrs.[7] Auda oli ruvennut toipumaan. Pilajin pappien aikaansaama\nhuumaus haihtui haihtumistaan, ja hänen kauniisiin silmiinsä palasi\njälleen koko ihanuudessaan hindulainen sulous.\n\nKuningas ja runoniekka Usaf Uddaul ylistelee Ahmehnagaran kuningattaren\nsuloja tällä tavalla:\n\n\"Hänen loistavat hiuksensa, kahtia jaetut, verhoavat hänen hentojen,\nvalkoisten, terveydestä loistavain poskiensa soinnukkaita piirteitä.\nHänen kiiltomustat kulmansa kaareilevat kuni Kaman, rakkauden jumalan,\njousen kaari, ja hänen pitkäin silkkisten silmäripsiensä alla, suurten\nkirkkaitten silmäin mustasta teräksestä heijastuu, kuni Himalaijan\npyhistä järvistä, taivaallinen, puhdas valo. Siroina, tasaisina,\nlumivalkoisina kiiltävät hänen hampaansa hymyhuulten välissä kuni\nkastepisarat granaattikukan puoleksi puhjenneessa terässä. Hänen\npienoiset, soreat korvansa, piirteiltään säännölliset, hänen punertavat\nkätösensä, hänen pienet, somat jalkansa, hennot kuni lootos-kukan\numppu, kimaltelevat ihanimmista Ceylonin helmistä, komeimmista\nGolkondan timanteista. Hänen solakka, yhden käden täyttämä vyötäisensä\nenentää kauneutta hänen pyöreäin lanteittensa muodosteessa ja koko\nhänen vartalonsa täyteläisyydessä, jossa kukoistava nuoruus näyttää\nrunsaimmat aarteensa, ja hänen silkkisen vaippansa poimut kertovat,\nettä hänet on hopeaan veistänyt Vicvacarma'n, iankaikkisen\nkuvanveistäjän, jumalainen käsi.\"\n\nTämä runollinen kuvaus olkoon nyt sillänsä, mutta varmaa on, että Mrs.\nAuda, Bundelkundin rajahin leski, oli \"viehättävä\" nainen sanan\ntäydessä merkityksessä. Hän puhui englanninkieltä varsin sujuvasti,\neikä opas ollut yhtään laskenut liikoja sanoessaan nuoren parsilaisen\naivan muuttuneen kasvatuksen vaikutuksesta.\n\nJuna oli valmiina lähtemään Allahabadista. Parsilainen oli myös tullut\nsinne. Mr. Fogg maksoi sovitun palkan eikä penniäkään enempää. Tämä\nhiukan ihmetytti Passepartout'ia, joka kyllä tiesi, kuinka paljon tuo\nluotettava opas oli tehnyt hänelle hyötyä. Olihan parsilainen henkensä\nuhalla ottanut osaa Pilaji-juttuun, ja jos hindut myöhemmin saavat\nhänet kiinni, niin hän tuskin voi välttää heidän kostoansa.\n\nVielä oli jäljellä kysymys Kiunista. Mitä kummaa sillä tekisi, tuolla\nkalliilla norsulla?\n\nMutta Phileas Fogg oli jo ratkaissut tuon kysymyksen.\n\n-- Kuules, parsilainen, -- sanoi hän oppaalle, -- sinä olet tehtäväsi\nhyvin toimittanut. Olen maksanut palkan työstäsi, mutta en\nuskollisuudestasi. Saat norsun omaksesi, jos tahdot.\n\nOppaan kasvot loistivat.\n\n-- Sehän on koko omaisuus, jonka teidän arvoisuutenne minulle\nlahjoittaa! -- huudahti hän.\n\n-- Ota vaan, parsilainen, -- vastasi Mr. Phileas Fogg, -- velkaa\nsinulle sittenkin jään.\n\n-- Se kelpaa se! -- huusi Passepartout. -- Ota pois, ystävä! Kiuni on\nkelpo ja uljas eläin.\n\nPassepartout meni eläimen luo ja antoi sille sokeria lausuellen:\n\n-- Se, Kiuni, se, se!\n\nNorsu osoitti mieltymystään muutamalla omituisella mörinällä, sieppasi\nsitten kärsällään Passepartout'ia vyötäisistä ja kohotti hänet päänsä\nkohdalle. Passepartout ei pelännyt ollenkaan, vaan silitteli ja hyväili\nelukkaa, ja Kiuni laski hänet hiljalleen jälleen maahan. Ja hyväksi\nlopuksi läväytti kunnioitettava Kiuni häntä kärsällään, johon\nvastaukseksi kunnioitettava ranskalainen läväytti häntä kädellään.\n\nTuokion kuluttua istuivat Phileas Fogg, sir Francis Cromarty ja\nPassepartout mukavassa rautatievaunussa, jossa paras sija oli suotu\nMrs. Audalle. Juna kiiti nyt tulista vauhtia Benaresin kaupunkia kohti.\n\nSinne oli korkeintaan 80 peninkulmaa, ja he saapuivat sinne kahden\ntunnin kuluttua.\n\nMatkalla toipui nuori rouva täydellisesti; hangin unettavat höyryt\nolivat kokonaan haihtuneet.\n\nKuinka kovin hän hämmästyi nähdessään olevansa rautatievaunussa,\npuettuna eurooppalaiseen pukuun ja matkustajien seurassa, joita hän ei\ntuntenut!\n\nMatkatoverit osoittivat hänelle ensin mitä hellintä huolenpitoa ja\nvirkistivät häntä muutamalla pisaralla likööriä. Sen jälkeen kenraali\nkertoi koko tapauksen ja huomautti, kuinka Phileas Fogg oli ollut\nvähällä uhrata henkensä hänen pelastuksekseen, ja selitti sitten, miten\npelastus oli tapahtunut ja kuinka suuri osa Passepartout'illa oli siinä\ntyössä ollut.\n\nMr. Fogg ei sanonut tuohon yhtään mitään. Passepartout kainosteli ja\nsaneli sanelemistaan, että \"mitäs turhia, eihän se...\"\n\nMrs. Auda kiitti pelastajiansa sydämellisesti, enemmän kyynelillä kuin\nsanoilla. Hänen kauniit silmänsä ilmoittivat hänen sydämellisen\nkiitollisuutensa vielä selvemmin kuin huulet. Kun hänen mieleensä\nsitten jälleen johtui tuo hirveä uhrausjuhla, tuo Indian maa, jossa\nniin monet vaarat häntä odottivat, silloin kävi kylmä vavistus koko\nhänen ruumiinsa kautta.\n\nPhileas Fogg ymmärsi Mrs. Audan ajatukset ja rauhoittaaksensa häntä\ntarjoutui, muutamalla kylmällä sanalla kuitenkin, viemään hänet\nHongkongiin, jonne hän jäisi siksi kuin asia on unohdettu.\n\nKiitollisena otti nuori rouva tarjouksen vastaan. Hongkongissa\nsattuukin hänellä olemaan sukulainen, parsilainen hänkin ja etevimpiä\nkauppiaita sanotussa kaupungissa, joka on kaikin puolin englantilainen,\nvaikka onkin Kiinan rannalla.\n\nKello puoli yksi pysähtyi juna Benaresissa. Bramiinilaiset tarut\nkertovat tämän kaupungin olevan samalla paikalla kuin muinoin Kaasin\nkaupunki, joka ennen vanhaan oli heilunut ilmassa kuin Muhammedin\nhauta. Mutta nyt meidän reaalisena aikanamme sijaitsi Benares eli\nIndian Ateena, kuten orientalistit sitä nimittävät, varsin\nyksinkertaisesti maassa, ja Passepartout näki vilaukselta sen\nkivikartanot ja oksista punotut mökit, jotka näyttivät varsin\nviheliäisiltä.\n\nTänne oli sir Francis Cromarty jääpä. Hänen sotajoukkonsa oli\nmajoitettuna muutamain peninkulmain päähän kaupungista pohjoiseen.\nKenraali sanoi senvuoksi jäähyväiset Phileas Foggille toivottaen\nhänelle hyvin paljon onnea ja sanoen suovansa, että tämä uudelleen\ntekisi tällaisen matkan vähemmin omituisella, mutta sitä edullisemmalla\ntavalla. Mr. Fogg ojensi sanaakaan sanomatta kätensä. Mrs. Auda lausui\nhänelle sen sijaan sydämelliset jäähyväiset. Hän ei sanonut koskaan\nunohtavansa kiitollisuuden velkaansa sir Francis Cromartylle.\nPassepartout'ia kenraali kunnioitti ystävällisellä kädenpuristuksella.\nLiikutettuna Passepartout kysäisi, missä ja milloin hän saisi uhrautua\nkenraalin edestä.\n\nNiin erottiin.\n\nBenaresin kaupungista alkaen kulkee rautatie osittain Gangeen laakson\nkautta. Vaunun akkunasta näki kirkkaalla ilmalla ohitse kiitävän\nBeharin maakunnan viheriällä verhottuja vuoria, ohra- ja maissipeltoja,\njokia ja järviä, joissa veheriät alligaattorit mellastivat, somia kyliä\nja vihantia metsiä. Muutamia norsuja ja isokyttyräisiä zebu-härkiä\nnäkyi uiskentelevan virran vedessä, ja huolimatta myöhäisestä\nvuodenajasta ja jotenkin jo viileästä ilmasta oli siinä hinduja\nkumpaakin sukupuolta joukottain kylpemässä, niinkuin käskee heidän\nuskontonsa. Nämä uskovaiset, buddhalaisuuden suuret viholliset,\ntunnustavat Braman uskontoa, jota edustaa kolme jumalaolentoa: Vishnu,\nauringon jumala, Shiva, luonnonvoimain olennoima, ja Brama, pappien ja\nlainsäätäjäin korkein mestari. Mutta milläpä silmin nuo Bramat ja\nShivat ja Vishnut katsoisivat nykyistä britannioittua Indiaa, kun\nviheltelevät höyrylaivat saastuttavat pyhän Gangeen vettä, säikyttäen\nkalalokkeja sen pinnalla, kilpikonnia, joita sen rannoilla syntyy, ja\nhartaita uskovaisia, jotka pitkällään venyvät sen äyräillä.\n\nKoko tuo kuva kiiti salaman nopeudella ohitse, ja usein kietoi savu sen\nsakeaan vaippaansa. Matkustajat tuskin erottivat Kunarin linnan, 20\npeninkulman päässä kaakkoiseen Benaresin kaupungista, Belfarin rajahien\nentisen linnan; Gatsepurin ja sen isot ruusuvesitehtaat; lordi\nCornwallisin haudan Gangeen vasemmalla rannalla; linnoitetun Buksarin\nkaupungin; Patna nimisen ison tehdas- ja kauppakaupungin, jossa\npidetään Indian suurimpia oopiumi-markkinoita; Monghir nimisen\nkaupungin, joka on yhtä englantilainen kuin Manchester tai Birmingham,\ntunnettu valinpajoistaan ja asetehtaistaan, ja jonka korkeat tehtaiden\npiiput nokeavat sakealla savullaan Braman taivasta -- oikea korvapuusti\nunelmain maassa!\n\nTuli yö. Ulvoen ja kiljuen pakenivat tiikerit, karhut ja sudet veturin\nedeltä, joka syöksi nopeinta vauhtia, ja matkustajilta jäivät näkemättä\nkaikki Bengalin merkillisyydet, Golkonda, Guurin rauniot, Murshedabad,\nentinen pääkaupunki, Burdvan, Hugly, Chandernagor, tuo ranskalainen\nkaupunki Indian alueella, -- kuinkahan ylpeä olisi Passepartout\nollutkaan, jos olisi saanut nähdä Ranskan lipun liehuvan siellä!\n\nViimeinkin tultiin Kalkuttaan kello 7 aamulla. Postihöyrylaiva oli\nlähtevä Hongkongiin vasta puolenpäivän aikana. Phileas Foggilla oli\nsiis vielä viisi tuntia aikaa.\n\nMatkasuunnitelman mukaan hänen piti oleman Indian pääkaupungissa\nlokakuun 25 p:nä, 23 päivää Lontoosta-lähtönsä jälkeen. Määrättynä\npäivänä hän oli sinne saapunutkin. Hän ei siis ollut voitolla eikä\ntappiolla. Valitettavasti oli kaksi päivää, jotka hän oli voittanut\nmatkalla Lontoosta Bombayhin, mennyt häneltä hukkaan -- lukija tietää\njo miten; mutta luultavaa on, ettei Fogg ollut siitä yhtään\npahoillansa.\n\n\n\n\nXV.\n\nSetelitukku laihtuu jälleen.\n\n\nJuna oli pysähtynyt laiturin ääreen. Passepartout astui ensimmäisenä\nulos vaunusta. Häntä seurasi herra Fogg, auttaen nuorta rouvaa. Phileas\nFogg oli päättänyt mennä suoraan höyrylaivalle, jonka oli määrä lähteä\nHongkongiin, toimittaakseen siellä mahdollisimman mukavan kajuutan Mrs.\nAudalle, jota hän ei tahtonut hetkeksikään jättää yksikseen, niin kauan\nkuin vielä oltiin tässä maassa, jossa niin monet vaarat häntä\nuhkasivat.\n\nMutta juuri kun Mr. Fogg oli tullut ulos asemahuoneesta, astui hänen\nluokseen poliisimies.\n\n-- Mr. Phileas Fogg, niinkö? -- kysyi hän.\n\n-- Niin.\n\n-- Ja tuo mies on palvelijanne? -- jatkoi poliisi osoittaen\nPassepartout'ia.\n\n-- On.\n\n-- Seuratkaa, minua kumpikin.\n\nMr. Fogg ei osoittanut hämmästystään vähimmälläkään liikunnolla.\nPoliisimies oli lain edustaja, ja lakia englantilainen pitää pyhänä.\nPassepartout, ranskalainen kun oli, yritti ruveta keskustelemaan, mutta\npoliisi laski kätensä hänen olalleen, ja Phileas Foggkin viittasi häntä\ntottelemaan.\n\n-- Saako tämä nuori rouva tulla mukaan? --  kysyi Mr. Fogg.\n\n-- Saa, -- vastasi poliisimies.\n\nPoliisimies saattoi Mr. Foggin, Mrs. Audan ja Passepartout'in palkigari\nnimisten nelipyöräisten vaunujen luo, joiden eteen oli valjastettu\nkaksi hevosta. Kaikki nousivat vaunuihin, ja niin ajettiin parikymmentä\nminuuttia, jolla välin ei kukaan virkkanut mitään.\n\nEnsin ajettiin \"Black City'n\" (Mustan kaupungin) läpi, jonka kapeilla\nkaduilla ja viheliäisten asuntojen ympärillä vilisi kaikennäköistä\nryysyistä ja likaista väkeä; sitten kuljettiin eurooppalaisen\nkaupunginosan kautta, joka näytti hauskemmalta kivikartanoineen\nkookospalmujen suojassa. Vaikka vielä oli hyvin aikaista, näkyi\nkumminkin komeita herroja ajelevan upeissa vaunuissa.\n\nPalkigari pysähtyi erään talon eteen, joka näytti yksinkertaiselta;\nnähtävästi se ei ollut mikään asuinkartano. Sittenkuin vaunuista oli\nnoustu, vei poliisimies vankinsa -- sillä semmoisiahan he olivat --\nerääseen huoneeseen, jonka akkunat olivat varustetut rautaristikolla.\n\n-- Kello puoli yhdeksän kutsutaan teidät tuomari Obadian eteen, --\nvirkkoi hän ja meni pois lukiten oven perässään.\n\n-- Nyt on piru merrassa, -- sanoi Passepartout istahtaen tuolille, --\nnyt olemme vankeudessa.\n\nMrs. Auda kääntyi heti herra Foggin puoleen ja sanoi liikutuksella,\njota hän turhaan koetti salata:\n\n-- Hyvä herra, jättäkää minut oman onneni nojaan! Minun tähteni teitä\nahdistetaan siitä syystä, että olette pelastaneet minut!\n\nPhileas Fogg vastasi vain, että se on mahdotonta. \"Sutty\"-asianko\ntähden ahdistettaisiin? Mitä joutavia? Kukapa uskaltaisi astua esiin\nkantajana? Tässä oli joku erehdys tapahtunut. Mr. Fogg lisäsi, ettei\nhän missään tapauksessa jätä nuorta rouvaa, vaan saattaa hänet hamaan\nHongkongiin.\n\n-- Mutta höyrylaivahan lähtee puolenpäivän aikana! -- sanoi\nPassepartout.\n\n-- Ennen puoltapäivää olemme höyrylaivalla, -- virkkoi tyyni\ngentlemanni.\n\nTämä lausuttiin niin vakavasti, että Passepartout'kin sanoi itsekseen:\n\n-- No peijakas! Sehän on tietty se. Ennen puoltapäivää ollaan laivalla!\n\nMutta ihan varma hän ei kumminkaan tuntenut olevansa.\n\nKello puoli yhdeksän avattiin ovi. Poliisimies tuli sisään ja saattoi\nvangit viereiseen saliin. Se oli tuomarin tutkintosali, jonne oli\nkuulijain paikalle kokoontunut suuri joukko eurooppalaisia sekä\nmaanasukkaita.\n\nMr. Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout kävivät istumaan penkille\nvastapäätä pöytää, jonka ääressä tuomarilla ja notaarilla oli sijansa.\n\nTuomari, herra Obadia, tuli pian sisään, perässään notaari. Hän oli\nkookas mies, lihava ja pullea. Hän otti seinältä naulasta peruukin ja\npani sen päähänsä.\n\n-- Ensimmäinen juttu esiin! -- virkkoi hän.\n\nMutta pian hän nosti kätensä päätään kohti.\n\n-- Mitä ihmeitä? Eihän tämä olekaan minun peruukkini! -- huudahti hän.\n\n-- Minunpa se näkyy olevankin, herra Obadia, -- vastasi notaari.\n\n-- Hyvä herra Oysterpuf! Kuinka te saatatte luulla, että tuomari voisi\njulistaa oikeata tuomiota notaarin peruukki päässä!\n\nHerrat vaihtoivat peruukkeja. Tällä välin oli Passepartout tuskin\nmalttanut pysyä alallaan; viisari salin suuressa kellossa kulki hänen\nmielestään hirmuisen nopeasti.\n\n-- Ensimmäinen juttu! -- äänsi tuomari.\n\n-- Phileas Fogg! -- kysyi notaari.\n\n-- Tässä olen, -- vastasi herra Fogg.\n\n-- Passepartout!\n\n-- Täss' ollaan, -- vastasi Passepartout.\n\n-- Hyvä! -- virkkoi tuomari. -- Syytetyt! Kahtena päivänä on teitä\nhaeskeltu jok'ainoalta Bombaysta tulevalta junalta.\n\n-- Mistä meitä syytetään? -- kysyi Passepartout maltitonna.\n\n-- Sen saatte kohta kuulla, -- vastasi tuomari.\n\n-- Herra tuomari, -- sanoi herra Fogg, -- minä olen Englannin\nkansalainen ja minulla on oikeus...\n\n-- Eikö ole oltu kohteliaita teille? -- kysyi Mr. Obadia.\n\n-- Sitä en saata valittaa.\n\n-- Hyvä! Kantajat sisään!\n\nTuomarin käskystä avattiin ovi, ja vartia saattoi sisään kolme\nhindulaista pappia.\n\n-- Johan minä sen arvasin! -- jupisi Passepartout itsekseen, -- samat\nroistot, jotka tahtoivat roviolla korventaa nuoren rouvan!\n\nPapit asettuivat tuomarin eteen, ja notaari luki kovalla äänellä\nkanteen, jossa Phileas Foggia ja hänen palvelijaansa syytetään\nbramalaisen uskonnon pyhittämän paikan saastuttamisesta.\n\n-- Kuulitteko? -- kysyi tuomari Phileas Foggilta.\n\n-- Kuulin, -- vastasi Mr. Fogg katsahtaen kelloonsa, -- ja tunnustan.\n\n-- Vai niin, te tunnustatte.\n\n-- Niin kyllä ja odotan, että nämä kolme pappia vuorostansa\ntunnustavat, mikä aikomus heillä oli Pilajin pagodissa.\n\nPapit katsahtivat toisiinsa. He eivät näyttäneet ymmärtäneen syytetyn\nsanoja.\n\n-- Juuri niin! -- kiljaisi Passepartout kiivaasti, -- juuri Pilajin\npagodissa, jossa he olivat tulella korventaa elävän ihmisen.\n\nPapit jälleen ihmettelemään ja tuomari Obadia kovasti kummastelemaan.\n\n-- Mitä korventaa? -- kysäisi hän. -- Keskelläkö Bombayn kaupunkia?\n\n-- Bombayn! Kuinka! -- huudahti Passepartout.\n\n-- Niin juuri. Tässä ei ole puhetta Pilajin pagodista, vaan pagodista\nMalebarin mäellä Bombayssa.\n\n-- Ja tässä on todistus, tässä ovat temppelin saastuttajan kengät, --\nlisäsi notaari, asettaen kengät pöydälle.\n\n-- Voi kenkiäni! -- Semmoinen huuto pääsi ehdottomastikin\nPassepartout'ilta.\n\nTämä seikka osoitti isännälle ja palvelijalle asian oikean laidan. He\nolivat unohtaneet koko pagodi-asian Malebarin mäellä Bombayssa. Siitä\njuuri oli heidät nyt vedetty oikeuteen Kalkuttassa.\n\nPoliisimies Fiks oli, niinkuin lukija muistaa, kuullut Bombayssa\nPassepartout'in kertovan isännälleen, mitä hänelle oli tapahtunut\nMalebarin mäellä, ja tämän seikan oli Fiks osannut käyttää hyödykseen.\nHän oli jättänyt matkansa seuraavaksi päiväksi ja yllyttänyt\nMalebar-pagodin pappeja ajamaan pahantekijää takaa. Olipa Fiks luvannut\nheille melkoisen vahingonpalkkionkin, sillä hän tiesi Englannin\nhallituksen kovasti rankaisevan semmoisia rikoksia. Sitenpä olivat\npapit lähteneet pahantekijän perään seuraavassa junassa. Mutta kun\nnuoren lesken pelastamiseen oli kulunut joltinenkin aika, niin oli\nFiks pappien kanssa ennättänyt Kalkuttaan ennen Foggia ja hänen\npalvelijaansa. Sähkösanomalla olivat he ilmoittaneet asian jo ennakolta\ntuomarille ja käskeneet ottaa kiinni Foggin ja Passepartout'in heti\nrautatien asemahuoneella. Mutta kovastipa Fiks ällistyi -- senhän\njokainen arvaa -- kuultuansa, ettei Phileas Fogg vielä ollut tullutkaan\nKalkuttaan. Hän rupesi arvelemaan varkaan pysähtyneen välillä,\nmennäksensä pohjoisiin maakuntiin. Neljäkolmatta tuntia oli Fiks\ntuskallisessa levottomuudessa väijynyt rautatien asemahuoneella\nsaalistansa. Ja voi, kuinka hän ihastui tänä aamuna, nähdessään hänen\nastuvan ulos vaunusta, tosin erään nuoren naisen kanssa, jonka\nilmaumista hän ei millään muotoa osannut arvata! Heti lähetti Fiks\npoliisimiehen ottamaan hänet kiinni, ja näinpä nyt Mr. Fogg,\nPassepartout sekä Bundelkundin rajahin nuori leski olivat joutuneet\ntuomari Obadian eteen.\n\nJos Passepartout olisi asialtansa malttanut, niin hän olisi eräässä\nnurkassa kuulijain joukossa huomannut salapoliisin, joka kuunteli jutun\nkulkua mitä suurimmalla hartaudella, niinkuin luonnollista olikin,\nsillä Kalkuttassakaan hän ei vielä ollut saanut vangitsemiskäskyä\nLontoosta.\n\nTuomari Obadia oli ottanut Passepartout'in tunnustuksen pöytäkirjaan.\nVoi kuinka kernaasti Passepartout olisi ottanut sanansa takaisin, jos\nsuinkin olisi laatuun käynyt!\n\n-- Syytös on siis tunnustettu? -- kysyi tuomari.\n\n-- On, -- vastasi Fogg kylmästi.\n\n-- Koska, -- jatkoi tuomari, -- Englannin laki suojelee kaikkia\nindialaisen väestön uskontoja, koska rikoksen on tunnustanut herra\nPassepartout, joka, niinkuin todistettu on, jaloillansa on saastuttanut\npyhää lattiata pagodissa Malebarin mäellä Bombayssa lokakuun 20 p:nä,\nniin katsoo Oikeus kohtuulliseksi tuomita yllämainitun Passepartout'in\n15 päivän vankeuteen ja sitäpaitsi vetämään sakkoa 300 puntaa.\n\n-- Kolmesataa puntaa! -- kiljaisi Passepartout, välittämättä muusta\nkuin sakosta.\n\n-- Vait! -- ärjäisi vartia äänellä, joka oli ankara kuin pasuuna.\n\n-- Ja koska, -- jatkoi vaan tuomari Obadia, -- ja koska täydellisesti\nei ole voitu selville saada, että salavehkeitä olisi ollut olemassa\nisännän ja palvelijan välillä, mutta ensinmainittu kumminkin on\nvelvollinen vastaamaan palvelijastansa, joka hänen leivässään on, niin\nkatsoo Oikeus kohtuulliseksi tuomita Phileas Foggin 8 päivän vankeuteen\nja vetämään sakkoa 150 puntaa. -- Julistettu. -- Notaari, huutakaa\nseuraava juttu esiin!\n\nFiks oli oikein mielissänsä: Phileas Foggin täytyy jäädä kahdeksaksi\npäiväksi Kalkuttaan, -- enempää ei ole tarvis; kyllä vangitsemiskäsky\nsiksi joutuu tänne.\n\nPassepartout oli vimmoissaan. Moinen tuomio saattaa isännän ihan\nperikatoon. Kaksikymmentä tuhatta puntaa on menetetty, ja ainoastaan\nsiitä syystä, että hän, senkin pässi, oli mennyt tuohon kirottuun\npagodiin!\n\nPhileas Fogg, tyynenä, ikäänkuin tuomio ei olisi häntä koskenutkaan, ei\nedes ollut räväyttänyt silmäänsäkään. Mutta juuri kun notaari yritti\nesiinhuutaa seuraavata juttua, nousi hän ylös.\n\n-- Minä annan takauksen, -- sanoi hän.\n\n-- Siihen on teillä oikeus, -- vastasi tuomari.\n\nFiks tunsi selkäänsä karmivan, mutta pian hän sai varmuutensa takaisin,\nkun kuuli tuomarin lausuvan:\n\n-- Sen johdosta, että Phileas Fogg ja hänen palvelijansa ovat\nulkomaalaisia, katsoo Oikeus kohtuulliseksi määrätä kumpaisenkin\ntakaussumman tuhanneksi punnaksi.\n\nKaksituhatta puntaa tuli siis Mr. Foggin maksaa, jos ei tahtoisi tyytyä\nensin julistettuun tuomioon.\n\n-- Minä maksan, -- sanoi hän.\n\nJa laukusta, joka oli Passepartout'in huostassa, otti hän setelitukun\nja asetti sen notaarin eteen.\n\n-- Tämä summa, -- sanoi tuomari, -- suoritetaan teille takaisin, kun\nolette kärsineet vankeusrangaistuksenne. Siihen saakka olette vapaa\ntätä talletettua takaussummaa vastaan.\n\n-- Mennään, -- sanoi Phileas Fogg palvelijalleen.\n\n-- Mutta antakoot edes kenkäni takaisin! -- huudahti Passepartout vihan\nvimmassa.\n\nKengät hän saikin.\n\n-- Kas nämä ne kengät vasta on, -- jupisi hän. -- Toista tuhatta puntaa\nmaksaa kumpikin tallukka, puhumattakaan siitä, että ne puristavat\nvarpaita niin vietävästi.\n\nPassepartout oli oikein murheissansa astuessaan ulos Mr. Foggin kanssa,\njoka oli tarjonnut käsivartensa Auda rouvalle. Fiks toivoi vielä ettei\nhänen luulemansa varas millään muotoa jätä näitä kahtatuhatta puntaa,\nvaan kyllä menee kahdeksan päivän vankeuteen. Senvuoksi hän päätti\nseurata Foggia.\n\nMr. Fogg vuokrasi vaunut. Mrs. Auda, Passepartout ja hän kävivät niihin\nistumaan. Fiks juoksi perässä, ja vähän ajan kuluttua pysähtyivät\nvaunut sataman rantaan.\n\nUlkona reitillä oli ankkurissa höyrylaiva \"Rangoon\", lähtölippu\netumaston nenässä. Kello löi 11. Mr. Foggilla oli vielä tunti jäljellä.\nFiks näki hänen astuvan vaunuista ja laskeutuvan nuoren naisen ja\npalvelijansa kanssa veneeseen. Salapoliisi polkaisi jalkaansa\nharmissaan.\n\n-- Tuo heittiö! -- jupisi hän. -- Hän lähtee! Kaksituhatta puntaa\nviskattu kuin veteen! Niin tuhlaa kuin varas! Haa, mutta minä seuraan\nhäntä vaikka maailman ääriin, jos siksi tulee. Mutta tuolla lailla\ntuhlatessaan hän pian menettää koko varastamansa summan!\n\nPoliisimies oli oikeassa. Lontoosta lähdettyään oli Fogg\nmatkakulunkeihin, palkintoihin, norsun ostoon, takauksiin ja sakkoihin\nmaksanut jo kuudetta tuhatta puntaa, niin että prosenttipalkinto\ntakaisin saatavasta summasta suli päivä päivältä yhä pienemmäksi.\n\n\n\n\nXVI.\n\nHerra Fiks ei näy ymmärtävänkään, mitä hänelle puhutaan.\n\n\n\"Rangoon\", niitä \"Peninsular and Oriental Company'n\" postilaivoja,\njotka kulkevat Kiinan ja Japanin vesillä, oli rautainen propellialus,\n1,770 tonnin vetoinen ja 400 hevosvoiman koneella varustettu. Se oli\nyhtä nopeakulkuinen kuin \"Mongolia\", olematta kumminkaan niin komea.\nMrs. Audan ei ollutkaan siellä niin mukava olla kuin Phileas Fogg oli\ntoivonut. Mutta eihän tätä 3,500 peninkulman matkaa kestäkään kuin 11\ntai 12 päivää, ja Auda rouva ei näkynyt olevan kovin vaatelias.\n\nEnsimmäisinä päivinä tällä matkalla oppi Mrs. Auda tuntemaan Phileas\nFoggia ja lausui useampia kertoja hänelle kiitollisuutensa.\nKylmäverinen gentlemanni kuunteli mitä suurimmalla tyyneydellä (siltä\nainakin näytti); ei ääni eikä käden viittauskaan osoittanut hänessä\npienintäkään liikutusta. Hän piti tarkkaa huolta, ettei nuorelta\nrouvalta mitään puuttuisi. Määrättyinä hetkinä hän tuli rouvan luokse,\nellei juuri haastelemaan, niin ainakin kuuntelemaan. Hän osoitti Auda\nrouvalle erinomaista kohteliaisuutta, mutta koneenomaisesti, ikäänkuin\nennakolta määrättyjen sääntöjen mukaan. Mrs. Auda ei oikein tiennyt\nmitä ajatella, mutta Passepartout oli hänelle lyhyin piirtein kuvannut\nisäntänsä omituisen luonteen. Hän oli kertonut suuren vedon pakottaneen\ntämän gentlemannin matkustamaan maan ympäri. Rouva oli naurahtanut\ntuota kuullessaan, mutta henkensä pelastajaa ei hän voinut muuta kuin\nkunnioittaa sydämensä pohjasta.\n\nMrs. Auda vahvisti todeksi hindulaisen oppaan kertomuksen hänen\nsurullisesta kohtalostaan. Hän oli tosiaankin parsilaisten lahkoa, joka\non etevin Indian alkuasukkaista. Useat parsilaiset kauppamiehet ovat\nkoonneet isoja rikkauksia Indiassa pumpulikaupalla. Eräs heistä, sir\nJames Jejeebhoy, oli korotettu Englannin aatelissäätyyn, ja Mrs. Auda\noli sukua hänelle. Mainitun Jejeebhoyn serkku, Jejeeb, asui\nHongkongissa, ja hänen luokseen aikoi nyt nuori rouva matkustaa. Mutta\nsaako hän siellä turvaa ja apua? Sitä hän ei vielä varmaan tiennyt. Mr.\nFogg sanoi siihen, ettei hänen tarvitse olla ensinkään rauhaton; kyllä\nhän, Fogg, pitää huolen siitä, että kaikki käy ihan matemaatillisesti,\n-- niin juuri hän sanoi.\n\nYmmärsiköhän nuori rouva tuota hirmuista sanaa? Kukapa sen tietää? Se\nvain on tietty, että hänen suuret silmänsä olivat kiinnitettyinä Mr.\nFoggiin, nuo silmät, \"kirkkaat kuin Himalaijan pyhät järvet\". Mutta tuo\nauttamattoman hidas Fogg ei näyttänyt olevan herkkä heittäymään pyhiin\njärviin!\n\nMatka kävi alussa erinomaisen hyvin. Ilma oli kaunis. Koko se osa tuota\nsuunnatonta merenpoukamaa, jota merimiehet sanovat \"Bengalin syliksi\",\noli hyvin edullinen höyrylaivan kululle.\n\nPian näkyi iso Andaman saaristo, jossa 2,400 jalkaa korkea\n\"Satulasarvi\" niminen vuori jo kaukaa siintää purjehtijan silmään.\n\nHöyrylaiva kulki aivan rannan lähitse, mutta saaren asukkaita, jotka\novat papualaisia, raakoja ihmissyöjiä ja inhimillisen sivistyksen\nalhaisimmalla asteella, ei näkynyt yhtään henkeä.\n\nSaaria ilmaantui taivaan rantaan aina vähän perästä -- ihana näky!\nEtupuolella suunnattomina metsinä palmuja, arekoja, bambuja,\nmuskotteja, teak-puita, jättiläismäisiä mimosoja, puunkorkuisia\nsananjalkoja; perällä kohoilivat vuorten somat, sinervät ryhmät.\nRannikoilla lenteli lukemattomin laumoin noita kuuluisia pääskysiä,\njoiden pesät ovat hienoimpia herkkuja Kiinan eli, kuten kiinalaiset\nitse sanovat, taivaan valtakunnassa. Mutta pian olivat nämä Andaman\nsaariston vaihtelevat kuvat jääneet jäljelle, ja \"Rangoon\" kulki\nnopeasti Malakka-salmea kohti, jonka kautta se oli laskeva ulos\nKiinanmeren ulapalle.\n\nMitä teki tällä välin salapoliisi Fiks, jonka kova onni oli pannut\nkulkemaan maan ympäri? Kalkuttasta lähtiessään hän oli antanut\npoliisilaitokseen sen määräyksen, että vangitsemiskäsky, kun se\nviimeinkin on saapunut, lähetetään hänelle Hongkongiin. Sen tehtyään\nhän oli puikahtanut \"Rangoon'iin\", niin ettei Passepartout häntä\nhuomannut, ja toivoi voivansa olla näkymättömissä hamaan Hongkongiin\nasti. Tukalapa hänen olisi ollutkin ruveta selittelemään, mitenkä hän\nmuka oli laivalla, herättämättä epäluuloja Passepartout'issa, joka\nluuli hänen jääneen Bombayhin. Hän toivoi kumminkin asianhaarain\nmuodostuvan niin, että hän jälleen uudistaa tuttavuutensa ranskalaisen\nkanssa. Millä tavoin? Sen saamme pian nähdä.\n\nKaikki poliisimiehen toiveet olivat kiinnitetyt yhteen ainoaan kohtaan,\nnimittäin Hongkongiin. Laiva pysähtyy kyllä Singapuriin, mutta niin\nlyhyeksi aikaa, ettei hän ennätä siellä saada mitään aikaan.\nHongkongissa hänen pitää lopullisesti saada varas kiinni, sillä jos\ntämä sielläkin pääsee hänen käsistään, niin sitten meni kaikki toivo\nkuin tina tuhkaan.\n\nHongkong olikin viimeinen kaupunki englantilaisella alueella koko tällä\nmatkalla. Tultuansa kerran Kiinaan tai Japaniin tai Amerikkaan on\nPhileas Fogg täydessä turvassa. Jos vain vangitsemiskäsky, joka\ntosiaankin kulki Fiksin perässä, saapuu siksi Hongkongiin, niin siellä\nFogg ehdottomasti otetaan kiinni pitemmittä mutkitta. Mutta\nHongkongista lähdettyä eivät enää mitkään vangitsemiskäskyt auta.\nSilloin tarvitaan luovutuskirja. Mutta sen hankkiminen on pitkällistä\nja monimutkaista, ja varas kyllä osaa sillä välin tehdä temppuja, jotka\nhänen rauhaansa sopivat.\n\n-- Siis, -- sanoi Fiks useita kertoja itsekseen, ikävystyen aikojansa\npienessä kajuutassaan, -- vangitsemiskäsky on Hongkongissa, ja silloin\nteen tehtäväni; ellei sitä siellä ole, silloin tulee minun tavalla tai\ntoisella pidättää hänet siellä. Minun ei onnistunut Bombayssa; samoin\nkävi Kalkuttassakin. Jos nyt vielä Hongkongissakin isken kirveeni\nkiveen, niin silloin on mieheltä maine mennyt. Mutta, maksoi mitä\nmaksoi, sen täytyy onnistua. Vaan millä keinoin minä saan viivytetyksi\ntuon pahuksen matkan, jos tulisi tarpeen?\n\nViimeisenä keinona päätti Fiks ilmoittaa koko asian Passepartout'ille,\nsanoa hänelle, mimmoinen hänen isäntänsä on, jonka rikostoveri hän ei\nvarmaankaan ole. Arvattavasti Passepartout tämän kuultuansa rupeaa\npelkäämään joutuvansa itsekin samaan nuottaan ja käy hänen, Fiksin,\npuolelle. Keino oli tosin hyvin uskallettu, jonka vuoksi siihen\nryhdytäänkin vasta ihan viimeisessä hädässä; muutoinhan saattaisi yksi\nainoa sana Passepartout'ilta hänen isännälleen tehdä koko asian\ntyhjäksi.\n\nPoliisimies oli tosiaankin pahoilla mielin; mutta silloinpa Mrs. Audan\nläsnäolo laivalla Phileas Foggin ja Passepartout'in seurassa antoi\nhänelle aihetta uusiin suunnitteluihin.\n\nKuka tämä nainen on? Miten hän on joutunut Foggin seuraan? He olivat\nnähtävästi kohdanneet toisensa Bombayn ja Kalkuttan välillä. Mutta\nmillä kohdalla? Sattumako se noin oli heidät matkalla yhteen liittänyt?\nKenties oli Phileas Foggin matkalla Indian halki tarkoituksenakin\nkohdata tämä viehättävä nainen? Sillä viehättävä hän oli. Fiks oli\nhuomannut sen katsellessaan häntä Kalkuttan oikeussalissa.\n\nFiks ajatteli sinne ja tänne. Viimein johtui hänen mieleensä, että\ntässä lienee tapahtunut joku luvaton karkaaminen, toisin sanoen naisen\nryöstö. Niin, kyllä se on niin, ihan varmaan! Tuo ajatus ei lähtenyt\nhänen mielestään, ja hän ymmärsi kohta, mikä etu hänelle siitä oli.\nTässä oli tapahtunut naisen ryöstö, joko vaimon tahi neidon, ykskaikki;\nkyllä maar hän, Fiks, osaa naisen ryöstäjän saattaa semmoiseen\npälkähäsen, ettei siitä pääse rahalla, ei vaikka miljoonia olisi.\n\nMutta ei tässä auta odottaa kunnes \"Rangoon\" tulee Hongkongiin. Tuo\npahuksen Fogg hyppii niin merkillisen nopeasti laivalta toiselle, että\nennenkuin jutun saa alkuunkaan, niin hän on jo kuulumattomissa.\n\nTuiki tärkeää olisi siis ennakolta ilmoittaa Englannin poliisille\n\"Rangoon'in\" perille-tulo, ennenkuin matkustajat pääsevät maihin.\nTämäkin käy helposti laatuun, sillä laiva poikkeaa Singapurin\nkaupunkiin, josta lennätinlanka on vedettynä pitkin Kiinan rantaa\nHongkongiin.\n\nEnsin kumminkin olisi Passepartout'ia tutkisteleminen. Ranskalaisen\nkyllä saa puhumaan suunsa puhtaaksi, niin arveli Fiks, ja päätti\nilmautua laivan kannelle. Aikapa jo olikin, sillä tänään oli lokakuun\n31 päivä ja huomenna \"Rangoon\" oli poikkeava Singapuriin.\n\nMainittuna päivänä Fiks astui kajuutastaan ylös laivan kannelle\ntavatakseen Passepartout'ia, suuresti kummissaan tietysti, että muka\noli hänet jälleen kohdannut. Passepartout oli paraillaan kävelemässä\nlaivan etukannella, kun salapoliisi riensi hänen luokseen ja huudahti:\n\n-- Tekö \"Rangoon'illa\"?\n\n-- Monsieur Fiks, tekö täällä? -- vastasi Passepartout, tosiaankin\nkummastuen nähtyänsä entisen matkatoverinsa \"Mongolia'lta\". -- Mitä\nihmeitä! Tehän jäitte meistä Bombayhin, ja nyt ollaan taas yhdessä,\nmatkalla Hongkongiin! Matkustatteko tekin maan ympäri?\n\n-- En suinkaan, -- vastasi Fiks, -- minä pysähdyn Hongkongiin, ainakin\nmuutamiksi päiviksi.\n\n-- Vai niin! -- sanoi Passepartout vähän oudostuneena. -- Mutta sen\nkoommin kuin Kalkuttasta lähdettiin, en ole teitä kertaakaan vielä\nnähnyt laivalla. Mitenkäs se on ymmärrettävä?\n\n-- Niin, näettehän ... vähän meritautia... Makasin tuolla alhaalla\nkajuutassani... Bengalin lahdella en ole voinut niin hyvin kuin Indian\nvaltamerellä. No, kuinka jaksaa isäntänne, monsieur Phileas Fogg?\n\n-- Erinomaisen hyvin; yhä yhtä tarkka ja täsmällinen kuin hänen\nmatkakirjansakin. Ei ole myöhästynyt yhtään päivää. Ja tiedättekös,\nherra Fiks -- niin, mistäpä te sen tietäisittekään? -- meillä on mukana\nnuori rouvakin.\n\n-- Nuori rouvako? -- kysäisi salapoliisi eikä ollut oikein\nymmärtävinään, mitä toinen oli sanonut.\n\nPian oli Passepartout kertonut hänelle kaikki. Hän kertoi kohtaukset\npagodissa Malebarin mäellä, norsun ostot, joihin meni kaksituhatta\npuntaa, \"sutty\"-historiat, Audan pelastukset, Kalkuttan käräjäjutut,\ntakaukset. Fiks, joka tiesi jälkimmäiset tapaukset, ei ollut\ntietävinään mitään, ja Passepartout'in oli hauska jutella kummallisista\ntapauksista niin hartaalle kuulijalle.\n\n-- Mutta kuinkas se on? -- sanoi Fiks. -- Aikooko isäntänne viedä tuon\nnuoren rouvan mukanansa Eurooppaan?\n\n-- Ei, monsieur Fiks, ei ollenkaan. Me jätämme hänet Hongkongiin, jossa\nhänellä on sukulainen, eräs rikas kauppias.\n\n-- Ei siltäkään puolen mitään apua, -- arveli Fiks itsekseen. Ääneensä\nhän lisäsi:\n\n-- Yks' naukku, monsieur Passepartout!\n\n-- Kernaasti, monsieur Fiks. Aivanhan on asianmukaista, että ryypätään\nkohtauksemme onneksi \"Rangoon'illa\"!\n\n\n\n\nXVII.\n\nYhtä ja toista matkalla Singapurista Hongkongiin.\n\n\nSen koommin Passepartout ja salapoliisi tapasivat hyvin usein toisensa;\nmutta Fiks pysytteli hänestä erillänsä eikä edes yrittänytkään\npuuttumaan pakinoihin. Ainoastaan pari kertaa hän näki Mr. Foggin, joka\nkernaasti oleskeli \"Rangoon'in\" isossa salongissa, joko seurustellen\nMrs. Audan kanssa tahi pelaten vistiä totuttuun tapaansa.\n\nPassepartout oli ruvennut tarkoin miettimään tuota kummallista\nkohtausta, joka jälleen oli tuonut Fiksin heidän joukkoonsa. Rupeaahan\nihminen vähemmästäkin kummastelemaan. Tuo todellakin rakastettava ja\nlempeä herra kohdataan ensin Suezissa, sitten hän nousee \"Mongolialle\",\nastuu maihin Bombayssa sanoen jäävänsä sinne, sitten hän ilmestyy\n\"Rangoon'illa\", matkalla muka Hongkongiin, sanalla sanoen ihan Mr.\nFoggin kintereillä, -- kuinkahan semmoisen miehen laita oikeastaan\nonkaan? Hyvin kummallista se vain on. Mitä hän oikeastaan aikonee?\nPassepartout oli valmis panemaan vetoon tohvelinsa -- ne hänellä vielä\nolivat jäljellä -- että Fiks lähtee Hongkongista samassa kuin hekin ja\nluultavasti samassa laivassakin.\n\nMutta vaikkapa Passepartout olisi arvellut ja ajatellut ikänsä kaiken,\nei hän sittenkään olisi voinut arvata, mikä toimi Fiksillä oikeastaan\noli. Ei hänen mieleensä kuuna päivänä olisi johtunut, että Phileas\nFoggia ajetaan takaa kuin varasta. Mutta kun ihmisluonto pyrkii\nselittelemään kaikkea, niinpä Passepartout'inkin äly äkkiä välähti, ja\nnyt hän osasi selittää, miksikä se Fiks alinomaa on mukana. Eikä tuo\nselitys niin aivan mahdoton ollutkaan. Hänen mielestään ei Fiks ollut\neikä voinut ollakaan muu kuin salainen asiamies, jonka Mr. Foggin\ntoverit Reform-Clubissa olivat lähettäneet pitämään silmällä, että\nmatka maan ympäri tapahtuu säännöllisesti, aivan matkaohjelman mukaan.\n\n-- Niin se on, niin se on ihan varmaan! -- huudahteli kunnon\nranskalainen itsekseen myötäänsä, oikein ylpeänä tarkasta älystänsä.\n-- Hän on vakooja, jonka nuo herrat ovat lähettäneet meidän\nkintereillemme. Jotenkin halpamaista sentään! Vakoilla salaisesti\nsellaista rehellistä, suoraa miestä kuin Mr. Foggia. Älkääs huoliko,\nhyvät herrat siellä Reform-Clubissa! Tämä käy teille kalliiksi!\n\nPassepartout oli iloissansa keksinnöstänsä, mutta päätti kummikin olla\npuhumatta sanaakaan isännälleen, peläten hänen tuntevan itsensä\nloukatuksi tästä toveriensa epäluulosta. Passepartout päätti samalla\nmyös vähän pistellä tuontuostakin Fiksiä sopivassa tilaisuudessa\nsopivalla tavalla.\n\nKeskiviikkona lokakuun 30 p:nä illan suussa laski \"Rangoon\" ahtaaseen\nMalakka-salmeen, joka erottaa samannimisen niemen ja Sumatran saaren\ntoisistaan. Kauniit, vuoriset pikku saaret estivät kumminkin näkemästä\nitse pääsaarta.\n\nSeuraavana aamuna kello 4 \"Rangoon\" poikkesi Singapurin satamaan,\nennätettyään sinne puolta päivää aikaisemmin kuin säädetty oli.\n\nTäällä oli otettava hiiliä.\n\nPhileas Fogg kirjoitti matkakirjansa voittopalstaan puoli päivää ja\nastui tällä kertaa maihin Mrs. Audan kanssa, joka oli sanonut kernaasti\ntahtovansa kävellä jonkun tunnin.\n\nFiks, epäillen Foggin jok'ainoata askelta, seurasi salaa perässä.\nPassepartout nauroi sydämensä pohjasta, nähdessään Fiksin vehkeet, ja\nmeni tavallisille ostoksilleen.\n\nSingapurin saari ei ole iso eikä suurenmoinen nähdä. Vuoria siinä ei\nnäe ollenkaan. Kaikessa lakeudessaan on se kumminkin varsin soma.\n\nSe on kuin komea puisto, jossa kauniita teitä risteilee. Sievät vaunut,\nedessä pari komeata hevosta, joita on tuotu maahan Uudesta Hollannista,\nkiidättivät Mrs. Audaa ja Phileas Foggia tuuhealatvaisten palmujen ja\nhedelmöiväin neilikkapuiden siimeksessä. Euroopassa tavallisten\norapihlajain sijassa oli täällä aitoina pippuripensaita. Saagopalmuja,\nkookospalmuja, suuria monihaaraisia sananjalkoja vaihteli myötäänsä\ntässä troopillisessa kasvistossa; muskottipuut täyttivät ilman hyvällä\nhajullaan. Ketteriä, irvisteleviä apinoita ei puuttunut metsistä,\nkenties ei tiikereitäkään dshungleista. Saattaa oudoksua, ettei näitä\nahnaita ja julmia petoja ole saatu sukupuuttoon hävitetyiksi näin\npieneltä saarelta, mutta asia onkin se, että ne tulevat Malakkasta\nuiden salmen yli.\n\nAjeltuaan vaunuissa ympäristöillä kaksi tuntia palasivat Mrs. Auda ja\nhänen suojelijansa -- joka oli katsellut ympärilleen, näkemättä\nkumminkaan mitään -- takaisin kaupunkiin. Tämä on sekava ryhmä\nhuononpäiväisiä taloja viehättäväin puistojen suojassa, joissa kasvaa\nleipähedelmiä, ananaseja ja muita ihania hedelmiä.\n\nKello 10 he palasivat laivalle. Koko ajan oli Fiks heidän\nhuomaamattansa seurannut heitä; hänenkin oli täytynyt kuluttaa rahoja\nvaunujen vuokraamiseen.\n\nPassepartout odotteli heitä \"Rangoon'in\" kannella. Kunnon palvelija oli\nostanut muutamia tusinoita leipähedelmiä, mustanruskeita päältä ja\ntulipunaisia sisästä. Nämä hedelmät ovat herkkusuille oikeata\nnautintoa. Passepartout tunsi olevansa onnellinen saadessaan tarjota\nniitä Mrs. Audalle ja sai häneltä mitä sulimmat kiitokset.\n\nKello 11 oli \"Rangoon\" saanut hiiliruumansa täyteen; köydet päästettiin\nirti, ja jonkun tunnin kuluttua olivat Malakka-niemen vuoret kadonneet\nnäkyvistä, tuon saman niemen, jonka metsissä tavataan maailman\nkomeimpia tiikereitä.\n\nSingapurista on noin 1,300 peninkulmaa Hongkongiin, joka on pieni\nenglantilainen alue Kiinan rannalla. Phileas Foggin tuli kulkea tämä\nmatka korkeintaan kuudessa päivässä ennättääkseen höyrylaivalle, joka\nHongkongista oli lähtevä Jokohamaan, Japanin etevimpään satamaan,\nmarraskuun 6 päivänä.\n\n\"Rangoon\" oli kovassa lastissa. Singapurista oli tullut koko joukko\nuusia matkustajia: hinduja, ceylonilaisia, kiinalaisia, malaijilaisia,\nportugalilaisia, kaikki enimmäksi osaksi toisen luokan matkustajia.\n\nIlma oli tähän saakka ollut hyvin kaunis, mutta nyt, viimeisellä kuun\nneljänneksellä, se muuttui. Meri rupesi pauhaamaan. Tuuli puhalsi\ntoisinaan hyvinkin vinhasti, mutta onneksi kaakkoisesta, niin että\nlaiva vain kulki sitä pikemmin. Hyvällä tuulella nostatti kapteeni\npurjeet. \"Rangoon\" oli taklattu prikiksi; ja kun tuuli oli paisuttanut\nmärssy- ja mesanipurjeet ja sitäpaitsi höyrykin teki tehtäväänsä, niin\nedistyi \"Rangoon'in\" matka hyvin joutuisasti. Sillä tavoin kuljettiin\nAnamin ja Kochin-Kiinan ohitse lyhyessä ja varsin rasittavassa\naallokossa.\n\nMitä uhkaavammaksi ilma muuttui, sitä suurempaa varovaisuutta oli\nnoudattaminen; välistä täytyi kulkea puolella koneella. Täten\nmeni aikaa hukkaan, mikä ei kumminkaan näkynyt Phileas Foggia\npahoittavan. Passepartout oli kovin harmissaan. Kapteenissa oli vika,\nkoneenkäyttäjässä oli vika, yhtiössä oli vika; sanalla sanoen kaikki,\njotka tässä työntäyvät matkustajia kuljettamaan, kaikki ne hän olisi\nkernaasti lähettänyt menemään niin pitkälle kuin tietä piisaa. Hänen\nmalttamattomuuttansa lisäsi kaiketi myös kaasuliekki, joka aina vaan\npaloi hänen maksullansa talossa Saville-row'in varrella.\n\n-- Teillä on kaiketi hyvin kova kiire Hongkongiin? -- kysäisi\nsalapoliisi kerran Passepartout'ilta.\n\n-- Kova on, -- vastasi Passepartout.\n\n-- Mr. Foggilla on siis kiire päästäkseen höyrylaivassa Jokohamaan?\n\n-- Hirveän kiire.\n\n-- Te siis aina vaan uskotte tuota matkaa maan ympäri?\n\n-- Lujasti uskon; entäs te, monsieur Fiks?\n\n-- Min'en usko sitä.\n\n-- Lystikäs veitikka! -- vastasi Passepartout ja iski silmää niin\nperäti viekkaasti.\n\nTämä saattoi Fiks paran ymmälle. Tuo \"veitikka\" teki hänet\nrauhattomaksi, hän ei osannut sanoa miksi. Olisikohan ranskalainen mitä\narvannut? Fiks ei tiennyt mitä ajatella. Eihän hänen ammatistaan\ntiennyt kukaan muu kuin hän itse. Mitenkä Passepartout olisi siitä\nvihiä saanut? Mutta sittenkin hän oli noilla sanoillaan jotain\ntarkoittanut.\n\nKunnon Passepartout meni toisen kerran vielä pitemmälle, sillä hän ei\nmalttanut olla puhumatta.\n\n-- Kuulkaas, monsieur Fiks, --- sanoi hän juonikkaasti, -- kun nyt\ntullaan Hongkongiin, niin kohtaakos meitä se kova onni, että te jätätte\nmeidät?\n\n-- Enpä tiedä, -- vastasi Fiks nolona, -- kenties...\n\n-- Voi sentään, -- sanoi Passepartout, -- olisipa suuri onni meille,\njos te tulisitte mukaan; sillä näettekös, kun laivayhtiön asiamies on\nmukana, niin ei uskalleta matkalla kuhnailla. Tehän läksitte Bombayhin\nasti vain, ja nyt olette pian Kiinassa! Amerikkaan ei ole Kiinasta enää\npitkä matka, ja Amerikasta Eurooppaan on vain yksi askel.\n\nFiks katseli tarkastellen ranskalaista, jonka kasvoissa kuvastui\nerinomainen lystillisyys, niin että salapoliisikin rupesi nauramaan.\nMutta Passepartout, kerran vauhtiin päästyänsä, kysäisi, ansaitseeko\nhän muka paljonkin ammatissaan.\n\n-- Paljon ja vähän, -- vastasi Fiks silmäänsäkään räpäyttämättä. --\nToisinaan käyvät asiat hyvin, toisinaan huonosti; itse toki en\nmatkojani maksa, senhän ymmärrätte.\n\n-- Ymmärrän, ymmärrän niin vietävän hyvin, -- sanoi Passepartout ja\nnauroi oikein sydämen pohjasta.\n\nSiihen puhe loppui. Fiks meni kajuuttaansa ja rupesi miettimään.\nNähtävästi oli hänen ammattinsa saatu ilmi. Tavalla tai toisella oli\nranskalainen saanut tietää hänen olevan salapoliisin. Mutta oliko hän\nilmoittanut sen isännällensäkin? Oliko palvelija osallinen isäntänsä\nrikoksessa vai eikö? Oliko salaisuus saatu ilmi ja niinmuodoin koko\nasia hukassa? Salapoliisi vietti monta pulmallista hetkeä: milloin\nluuli hän, että kaikki oli hukassa, milloin hän toivoi, ettei Foggilla\nitsellään ole asiasta mitään tietoa. Lopulta Fiks parka ei tiennyt mitä\najatella.\n\nHän rauhoittui kumminkin pian jälleen ja päätti puhua asiansa suoraan\nPassepartout'ille. Ellei kaikki ole kunnossa Foggin vangitsemista\nvarten Hongkongissa, ja jos Fogg tosiaankin rupeaa tekemään lähtöä\nsieltäkin, niin silloin Fiks puhuu kaikki Passepartout'ille. Palvelija\nsaattaa olla osallinen varkaudessa -- ja silloin on kaikki hukassa;\ntahi on hän syytön -- ja silloinhan hänen oma etunsa vaatii häntä\njättämään varkaan oikeuden käsiin.\n\nSillä kannalla oli asia näiden kahden välillä, ja heidän yllänsä\nliihoitteli Phileas Fogg majesteetillisen kylmäverisyytensä siivillä.\nHän vain jatkoi rataansa maan ympäri huolimatta vähääkään muista\nympärillään olevista taivaankappaleista.\n\nLähistöllä oli kumminkin kiertotähti, jonka olisi luullut saaneen\naikaan, niinkuin astronomit sanovat, joitakin häiriöitä tämän\ngentlemannin sydämessä. Mutta ei! Mrs. Audan viehättävät sulot eivät\ntehneet häneen mitään vaikutusta, Passepartout'in suureksi ihmeeksi. Ja\njospa mainittu kiertotähti olisi vaikuttanutkin joitakin häiriöitä\nFogg-tähden kulussa, niin olisi niitä ollut vaikeampi laskea kuin itse\nUranuksen häiriöitä, joitten avulla kumminkin Neptunus löydettiin.\n\nNiin, siinä alituinen kummastelun aihe Passepartout'ille, joka tuon\nnuoren rouvan silmissä luki niin paljon kiitollisuutta hänen isäntäänsä\nkohtaan! Ihan varmaan ei Phileas Foggilla ollut sydäntä sen enempää\nkuin mitä on tarvis sankariksi tullakseen, mutta rakastuakseen -- ei!\nEi pieninkään seikka hänessä osoittanut, mitä hän paraasta päästä\nmietiskeli näillä matkoillansa. Mutta Passepartout oli lakkaamatta\nrauhatonna, peläten jonkun vastuksen kohtaavan.\n\nKerran hän seisoi nojaten koneruuman ympärillä olevaan rautaristikkoon\nja katseli mahtavan koneen liikkeitä. Äkkiä sattui aallokko kohottamaan\nlaivan perää niin korkealle, että propelli nousi vedenpinnan\nyläpuolelle. Silloin hän näki varaventtiilin aukeavan ja höyryn\nsyöksyvän ulos ihan ilman aikojaan.\n\n-- Mokomia hataroita henkireikiä! -- virkkoi hän harmissaan. -- Onkos\ntämä muka kulkua! Senkin engelsmannit! Toisin on amerikkalaisten laita.\nKyllähän heiltä kattilat välistä kahdeksi lentää, mutta se vauhti, se\nvauhti!\n\n\n\n\nXVIII.\n\nPhileas Fogg, Passepartout ja Fiks hoitavat asioitaan, kukin\ntahollansa.\n\n\nLoppupuolella matkaa alkoi ilma käydä kovin pahaksi. Luoteistuuli yltyi\nyltymistään, hidastuttaen laivan kulkua. \"Rangoon\" keikkui hirveästi,\nja matkustajilla oli täysi syy vihata noita pitkiä, mieltäkääntäviä\naaltoja, joita tuuli nosti laidan puolelta.\n\nMarraskuun 3 ja 4 p:nä tuuli muuttui myrskyksi. Vinhasti pieksivät\ntuulispäät merta. \"Rangoon'in\" täytyi laskea isopurje alas ja kulkea\npuoli päivää vähennetyllä vauhdilla. Purjeet oli kääritty kokoon, ja\ntuulet ne ulvoen vinkuivat nuorissa ja köysissä.\n\nHöyrylaiva kulki nähtävästi hitaammin: mahdollista oli, että se\nmyöhästyy pari- tahi kolmekinkymmentä tuntia, ehkäpä enemmänkin, ellei\nmyrsky lakkaa.\n\nTavallisella kylmäkiskoisuudellaan Phileas Fogg katseli myrskyistä\nmerta, joka näkyi taistelevan aivan häntä vastaan. Ei hänen otsansa\nsynkistynyt hetkeksikään, ja kumminkin saattoi parinkymmenen tunnin\nviivytys tehdä turhaksi hänen matkansa sen kautta, että hän tulisi\nHongkongiin vasta Jokohaman laivan lähdettyä. Mutta tuohon hermottomaan\nmieheen ei näkynyt pystyvän malttamattomuus eikä ikäväkään. Näytti\ntosiaan, kuin tämä myrsky kuuluisi hänen matkasuunnitelmaansa ja olisi\nollut ennakolta arvattu. Mrs. Auda, puhellessaan hänen kanssaan tästä\npahasta ilmasta, huomasi hänen olevan yhtä tyynen kuin ennenkin.\n\nFiks katseli asiata toiselta kannalta. Myrsky oli hänen mieliinsä.\nRajaton olisi hänen ilonsa ollut, jos \"Rangoon'in\" olisi täytynyt\npoiketa johonkin satamaan tuulta pitämään. Kaikki viivytykset olivat\nhänelle tervetulleita, ne kun pakottivat herra Foggin jäämään\nmuutamiksi päiviksi Hongkongiin, sanalla sanoen: vastatuulet ja vihurit\nne olivat hänen eduksensa. Meritauti häntä tosin hiukan vaivasi, mutta\nvähät siitä! Kun ruumis kimmurteli meritaudin tuskissa, iloitsi hänen\nsielunsa sanomattomasti.\n\nHelppo on arvata, missä vihan vimmassa Passepartout oli näinä\nkoettelemuksen päivinä. Tähän saakka oli kaikki käynyt hyvin. Maat ja\nmeret näyttivät tähän asti olleen liitossa hänen isäntänsä kanssa.\nLaivat ja rautatiet olivat totelleet häntä, tuulet ja höyry kilvan\nedistäneet hänen matkaansa. Oliko nyt sitten kovan onnen hetki lyönyt?\nElämä tuntui Passepartout'ista jo kovin katkeralta; hänestä tuntui,\nkuin nuo 20 tuhatta puntaa nyhdettäisiin hänen kukkarostaan. Tuo myrsky\nhäntä suututti, nuo tuulenvihurit saivat hänet raivoon, ja kernaasti\nhän olisi antanut selkään mokomaa pahanilkistä elementtiä! Poika parka!\nFiks salasi häneltä huolellisesti oman tyytyväisyytensä, ja hyvin hän\nsiinä tekikin, sillä jos Passepartout olisi saanut vihiäkään Fiksin\nmielihyvästä, niin ei vainkaan Fiksille kunnian kukko olisi laulanut.\n\nNiin kauan kuin myrskyä kesti, ei Passepartout lähtenyt ensinkään alas\nlaivan kannelta. Hän ei malttanut pysyä kajuutassa; hän kiipeili\nmastoihin, hän auttoi kaikessa, notkeana ja sukkelana kuin apina, niin\nettä laivaväen oikein ihmeeksi kävi. Satoja kertoja hän teki kysymyksiä\nkapteenille, perämiehelle ja matruuseille, jotka eivät voineet olla\nnauramatta noin tavattoman hätäyneelle miehelle. Passepartout se tahtoi\nvälttämättömästi saada tietää, kuinka kauan myrskyä vielä kestää.\nHänelle osoitettiin silloin ilmapuntaria, joka ei näkynyt tahtovan\nnousta. Passepartout silloin puisteli sitä aika lailla, mutta puntari\nparkaan, viattomaan instrumenttiin, ei näyttänyt pystyvän puistutukset\neikä pahat sanat.\n\nVihdoinkin taukosi myrsky marraskuun 4 päivänä, ja meri asettui. Tuuli\nkääntyi eteläiseksi ja siis myötäiseksi.\n\nPassepartout'in kasvot kirkastuivat sitä mukaa kuin ilmakin. Purjeet\nvedettiin ylös, ja \"Rangoon\" jatkoi matkaansa ankaralla vauhdilla.\n\nMutta koko viivytystä ei enää käynyt korvaaminen. Maa näkyi vasta 6\np:nä kello 5 aamulla. Phileas Foggin matkakirjan mukaan olisi laivan\npitänyt tulla perille 5 p:nä; siis oli nyt 24 tuntia myöhästytty, ja\nJokohaman höyrylaiva oli kaiketi jo lähtenyt.\n\nKello 6 tuli \"Rangoon'ille\" luotsi johdattamaan laivaa kapeata\nkulkuväylää myöten Hongkongin satamaan.\n\nPassepartout'in teki mieli kysyä luotsilta, oliko Jokohaman laiva jo\nlähtenyt, mutta hän ei uskaltanut sitä tehdä: hän katsoi sittenkin\nparhaaksi toivoa vielä viimeiseen silmänräpäykseen saakka. Hän oli\nilmoittanut rauhattomuutensa Fiksille, joka koetti -- tuo kavala kettu!\n-- lohdutella häntä sanoen, että saattaahan Mr. Fogg lähteä Jokohamaan\nseuraavassa höyrylaivassa. Siitä Passepartout suuttui ihan\nmustanpuhuvaksi.\n\nMutta jos ei Passepartout uskaltanut kysyä luotsilta, milloin\nhöyrylaiva Jokohamaan lähtee, niin teki sen Mr. Fogg tyynenä ja\nlevollisena kuin konsanaankin, katsottuansa ensin mitä Bradshaw sanoo.\n\n-- Huomisaamuna nousuveden tullessa, -- vastasi luotsi.\n\n-- Vai niin! -- sanoi Fogg osoittamatta pienintäkään ihastusta.\n\nPassepartout, joka seisoi hänen vieressään, olisi kernaasti langennut\nluotsin kaulaan; Fiks olisi vielä kernaammin katkaissut saman kaulan.\n\n-- Mikä sen höyrylaivan nimi on? -- kysyi Mr. Fogg.\n\n-- Carnatic, -- vastasi luotsi.\n\n-- Eilenhän sen oli määrä lähteä.\n\n-- Niin kyllä, mutta sen täytyi korjata yhtä höyrykattiloistaan, ja\nsenvuoksi lähtö jäi huomiseksi.\n\n-- Kiitos, -- virkkoi Mr. Fogg ja astui rauhallisin askelin alas\n\"Rangoon'in\" salonkiin.\n\nPassepartout sen sijaan otti luotsin kädestä kiinni ja puristi sitä\nkovasti.\n\n--- Kuulkaas, luotsi, te olette kelpo poika.\n\nLuotsi ei voinut ymmärtää, mikä se hänen vastauksissaan tuotti hänelle\ntuommoisen ystävyyden purkauksen. Hän puhalsi höyrypillillä ja ohjasi\nlaivaa dshonkkien, kalaveneiden ja kaikenlaisten alusten välitse, joita\noli suuri joukko Hongkongin ahtailla vesillä.\n\nKello 1 kävi \"Rangoon\" laiturin viereen, ja matkustajat astuivat\nmaihin.\n\nMerkillinen onni oli Phileas Foggilla ollut muassansa. Ellei kattilaan\nolisi tullut vikaa, niin olisi \"Carnatic\" lähtenyt marraskuun 5 p:nä,\njoten Japaniin aikovien olisi pitänyt odottaa kahdeksan vuorokautta\nseuraavan laivan lähtöä. Mr. Foggilta oli tosin mennyt 24 tuntia\nhukkaan, mutta siitähän ei saattanut olla haittaa jäljellä olevalle\nmatkalle, sillä Jokohaman ja San Fransiskon väliä kulkeva laiva oli\nvälittömässä yhteydessä Hongkongin-laivan kanssa eikä saanut lähteä\nJokohamasta ennen tämän tuloa sinne. Vaikka siis Jokohamasta lähtevä\nlaiva pääseekin matkalle kokonaista 24 tuntia myöhemmin, niin\nsaattaahan se korvata tämän viivytyksen Tyynellä merellä, jonka poikki\nsen on määrä kulkea 22 päivässä. Phileas Fogg oli Lontoosta lähtiessään\nollut matkalla 35 päivää, aivan matkasuunnitelman mukaan,\nlukuunottamatta puheena olevia 24 liikatuntia.\n\n\"Carnatic\" kun oli lähtevä vasta seuraavana aamuna kello 5, niin oli\nherra Foggilla 16-1/2 tuntia aikaa ajaakseen asioitansa, s.o. Mrs.\nAudan asiaa. Laivalta lähdettäessä hän tarjosi kätensä rouvalle ja\nsaattoi hänet palankiinin (kantotuolin) luo. Hän tiedusteli kantajilta\nhotellia, ja nämä osoittivat Hôtel du Club'iin. Palankiini läksi\nliikkeelle, Passepartout perässä, ja kahdenkymmenen minuutin kuluttua\noltiin perillä.\n\nVuokrattiin huone rouvalle, ja Phileas Fogg piti huolen, ettei rouvalta\nmitään puuttuisi. Hän sanoi sitten heti kohta lähtevänsä kuulustelemaan\nMrs. Audan sukulaista. Passepartout'in hän käski jäädä siksi aikaa\nhotelliin, jottei rouvan tarvitsisi olla yksinään.\n\nMr. Fogg meni Pörssiin: siellähän varmaankin tunnetaan sellainen herra\nkuin Jejeeb, kaupungin rikkaimpia kauppamiehiä.\n\nKauppa-asiain välittäjä, jolta Mr. Fogg ensin tiedusteli, sanoi varsin\nhyvin tuntevansa tuon parsilaisen kauppamiehen; mutta kaksi vuotta\nsitten oli tämä muuttanut Kiinasta pois. Koottuaan täällä suuret\nrikkaudet oli hän muuttanut Eurooppaan, luultavasti Hollantiin, sillä\nsen maan kanssa hän paraasta päästä oli kauppaa käynyt.\n\nPhileas Fogg palasi Hôtel du Club'iin. Siellä hän heti kohta pyysi\npäästä Mrs. Audan puheille ja sen enempää sanoja tuhlaamatta ilmoitti\nhänelle, ettei kunnioitettava Jejeeb enää asukaan Hongkongissa, vaan\noli kaiketikin muuttanut Hollantiin.\n\nAlussa Mrs. Auda ei vastannut mitään. Hän pyyhkäisi otsaansa kädellään\nja ajatteli tuokion.\n\n-- Mitäs minä nyt teen, Mr. Fogg? -- kysyi hän suloisella äänellänsä.\n\n-- Tulette Eurooppaan tietysti, -- vastasi gentlemanni.\n\n-- Mutta enhän saata olla vastuksina...\n\n-- Ette ollenkaan ole vastuksina; te ette ensinkään tee haittaa\nmatkaohjelmalleni. Passepartout!\n\n-- Monsieur! -- vastasi Passepartout.\n\n-- Menkää \"Carnatic'ille\" ja ostakaa kolme hyttiä.\n\nPassepartout, ihastuneena siitä, että vieläkin saa matkustaa yhdessä\ntuon nuoren rouvan kanssa, joka oli niin ystävällinen hänelle, läksi\nheti paikalla Hôtel du Club'ista.\n\n\n\n\nXIX.\n\nPassepartout harrastaa liian paljon isäntänsä asiata, ja mitä sitten\ntapahtuu.\n\n\nHongkong on saari, joka tuli Englannin omaksi Nankingin sopimuksen\nmukaan sodan jälkeen v. 1842. Muutamassa vuodessa oli Englanti\ntotuttuun tapaansa, nerolla ja tarmolla, perustanut sinne melkoisen\nkaupungin ja laittanut sataman, joka nimitettiin Viktorian satamaksi.\nTämä saari on Kanton joen suussa, noin 60 peninkulman päässä\nportugalilaisesta Makaon kaupungista, joka on toisella rannalla.\nHongkong oli ehdottomasti voittava Makaon kaupungin kauppakilvassa, ja\nnykyjään kulkeekin Kiinan kauppa suurimmaksi osaksi Hongkongin kautta.\nLaivaveistämöt, hospitaalit, makasiinit, kirkko goottilaista tyyliä,\nkivellä lasketut kadut, kuvernöörin asunto -- kaikki tuo näyttää siltä,\nkuin olisi joku kaupunki Kentin tai Surreyn kreivikunnasta siirretty\ntänne Kiinan rannalle, melkein vastaiselle puolen maapalloa.\n\nKädet taskussa kulki Passepartout Viktorian satamaa kohti katsellen\npalankiineja, telttakattoisia rattaita ja kiinalaisia, japanilaisia,\neurooppalaisia, joita suurin joukoin vilisi kaduilla. Pikkuista vailla\noli täällä jälleen Bombay tai Kalkutta tai Singapur uudestaan\nnähtävänä. Englantilaisia kaupunkeja on niinkuin mikä vyö vedetty\nmaapallon ympäri.\n\nHän tuli Viktorian satamaan. Täällä, Kanton joen suussa, oli aluksia\njos miltä maailman haaroilta, englantilaisia, ranskalaisia,\namerikkalaisia, hollantilaisia, kaikenlaisia kauppa- ja sotalaivoja,\njapanilaisia ja kiinalaisia veneitä, dshonkki-, semppa-, tankka- y.m.\n-nimisiä, jopa kukkalauttojakin. Kävellessään huomasi Passepartout\njoukottain maanasukkaita, vanhoja ukkoja keltaisissa puvuissa. Hän meni\nparturin luokse, ajattaakseen partansa oikein \"à la chinoise\"\n(kiinalaiseen tapaan), ja sai sikäläiseltä Figarolta kuulla, että nuo\nukot olivat vähintään 80 vuoden iässä, jolloin heillä on oikeus käyttää\nvaatteissansa keltaista keisarillista väriä. Passepartout'in mielestä\ntuo oli kovin hassua, vaikkei hän itsekään osannut sanoa miksi.\n\nSaatuaan partansa ajetuksi meni hän \"Carnatic'in\" laiturille ja näki\nFiksin kävelevän siellä edestakaisin. Tämä ei häntä ensinkään\nkummastuttanut. Poliisimiehen kasvot osoittivat, että hän jälleen oli\nerehtynyt laskuissaan.\n\n-- Hyvä juttu, -- arveli Passepartout, -- huonosti käy Reform-Clubin\nherrain.\n\nHän astui Fiksin luo, iloisesti myhäillen, eikä ollut huomaavinaankaan\ntämän alakuloisuutta.\n\nSyytä olikin Fiksillä olla alakuloinen, sillä tuota kirottua\nvangitsemiskäskyä ei ollut vielä täälläkään. Selvää oli, että se kulki\nhänen jäljessänsä kaupungista kaupunkiin; hänen täytyy siis vähän\nviivähtää, ennenkuin se ennättää tulla. Mutta kun Hongkong on viimeinen\nenglantilainen kaupunki herra Foggin matkalla, pääsee tämä tiehensä\nikipäiviksi, jos ei Fiksin onnistu pidättää häntä.\n\n-- No, monsieur Fiks, oletteko päättänyt lähteä meidän kanssamme hamaan\nAmerikkaan? -- kysyi Passepartout.\n\n--- Olen, -- vastasi Fiks purren hammastaan.\n\n-- Hei! -- huudahti Passepartout purskahtaen nauramaan. -- Tiesinhän,\nettette voi meistä luopua. Käykää hankkimassa itsellenne paikka\nlaivassa, käykää!\n\nHe menivät konttoriin ja ostivat neljä pilettiä. Mutta konttorissapa\nheille ilmoitettiin, että koska kattila jo oli saatu korjatuksi, niin\nlaiva lähtee jo samana iltana kello 8 eikä seuraavana aamuna, niinkuin\nensin oli ilmoitettu.\n\n-- Sitä parempi! -- sanoi Passepartout. -- Tuopa oli hauska uutinen\nisännälleni. Menenpä ilmoittamaan hänelle.\n\nNyt Fiks teki rohkean päätöksen: sanoa kaikki tyyni Passepartout'ille.\nTämähän oli ainoa keino saada pidätetyksi Phileas Fogg muutamia päiviä\nHongkongissa.\n\nKonttorista tultuansa hän kutsui Passepartout'in kahvilaan juomaan\nlasillisen viiniä. Passepartout'illa kun oli hyvä aika, niin hän\nsuostui.\n\nLähellä laituria oli kahvila eli polttohuone. Se kun näytti varsin\nhauskalta, niin he menivät sisään. Kauniin salin perällä oli\nvieretysten useampia telttavuoteita, joissa monta ihmistä makasi.\n\nNoin 30 miestä oli istumassa pienten, vihvilästä punottujen pöytäin\nääressä. Muutamat joivat haarikoista englannin olutta tai portteria,\ntoisilla oli edessään pullollinen likööriä tai gin'iä tahi konjakkia.\nSuurin osa poltti punaisia piippuja, joihin oli pantu ruusuveden\nsekaista oopiumia. Silloin tällöin näkyi joku polttaja vaipuvan\nhervotonna pöydän alle, ja heti kohta kiiruhtivat palvelijat saapuville\nja veivät hänet vuoteelle entisten makaajain viereen. Parikymmentä\njuopunutta makasi sillä lailla vieretysten, huumauksen viimeisessä\nasteessa.\n\nFiks ja Passepartout huomasivat tulleensa muutamaan noista Kiinan\nkuuluisista polttohuoneista. Niissä käy ahkerasti poloisia tutisevia,\nlaihoja, tylsistyneitä, kalpeita olentoja, joille Englanti vuosittain\nmyy 260 miljoonan markan edestä huumaavaa oopiumia. Inhottavia\nmiljoonia, jotka on kerätty lähimmäisten halvimpain himojen\ntyydyttämisellä!\n\nTurhaan on Kiinan hallitus koettanut kovilla lain säännöillä estää tätä\nväärinkäytöstä. Oopiumia eivät ensi alussa käyttäneet muut kuin\nvarakkaat, mutta heistä levisi tuo hurja tapa alhaisimpiinkin\nkansanluokkiin, ja nyt on myöhäistä estää sen tuhotöitä.\n\nOopiumia poltetaan kaikkialla ja alinomaa Kiinan valtakunnassa. Miehet\nja naisetkin käyttävät tätä julmaa nautintoa, ja ken vaan on tottunut\nvetämään henkeensä tätä huumaavata savua, se ei enää voi luopua siitä\nsaamatta kovia vatsankipuja. Kova polttaja saattaa polttaa kahdeksankin\npiippua päivässä, mutta sellaiset eivät eläkään kuin viisi vuotta.\n\nTämmöiseen polttohuoneeseen olivat Fiks ja Passepartout tulleet\nvirvoittelemaan. Passepartout'illa ei ollut rahoja mukanaan, mutta hän\ntoivoi suorittavansa velkansa Fiksille myöhemmin, milloin aika ja\npaikka myöten antaa.\n\nTilattiin kaksi pulloa portviiniä. Ranskalainen näytti kyllä osaavansa\nantaa kelpo viinille asianmukaisen kunnian. Fiks sitävastoin joi vähän\nja tarkasteli mitä suurimmalla huolella Passepartout'ia. Juteltiin\nkaikenlaisista asioista, erittäinkin siitä, kuinka hauska muka oli,\nettä Fiks lähtee samalla höyrylaivalla kuin hekin. Juuri kun puhe oli\nkääntynyt siihen, että höyrylaiva lähtee aikaisemmin kuin ensin oli\nmäärätty, nousi Passepartout mennäkseen ilmoittamaan sitä isännälleen.\nViinikin oli jo juotu.\n\nFiks pidätti häntä.\n\n-- Malttakaa hetkinen, -- sanoi hän.\n\n-- Onko teillä jotakin sanomista, monsieur Fiks?\n\n-- On, ja hyvin tärkeätä.\n\n-- Hyvin tärkeätäkö! -- virkkoi Passepartout, juoden viimeisen\nviinitilkan lasistansa. -- Tärkeät asiat jätämme huomiseksi. Tänään ei\nminulla ole aikaa.\n\n-- Asia koskee isäntäänne, -- sanoi Fiks.\n\nPassepartout loi häneen tutkivan silmäyksen.\n\nFiksin kasvot osoittivat jotakin erinomaista. Hän istahti.\n\n-- No mikä tärkeä asia teillä nyt on? -- kysyi hän.\n\nFiks laski kätensä hänen olalleen ja sanoi matalalla äänellä.\n\n-- Olette kai arvannut, kuka olen?\n\n-- Mitä vielä! -- vastasi Passepartout nauraen.\n\n-- Sitten puhun teille kaikki.\n\n-- Koko tuon jutun tunnen pitkin ja poikki, veli hyvä. Asia ei ole niin\nkovin konstikas. Puhukaa kumminkin, mutta kaikissa tapauksissa sanon\nteille suoraan, että herrat ovat viskanneet rahansa aivan kuin veteen.\n\n-- Veteenkö! Sittenpä ette tiedäkään, kuinka suuri tuo summa oli.\n\n-- Tiedän maar! Kaksikymmentä tuhatta puntaa!\n\n-- Viisikymmentä ja viisi tuhatta, -- vastasi Fiks puristaen toisen\nkäsivartta.\n\n-- Mitä? -- huudahti Passepartout; -- olisiko herra Fogg uskaltanut!...\nViisikymmentäviisi tuhatta!... No niin, sitä suurempi syy\nkiirehtiäkseni. -- Hän nousi jälleen.\n\n-- Niin, viisikymmentäviisi tuhatta puntaa! -- jatkoi Fiks pakottaen\nhänet istumaan, tilattuaan konjakkia. -- Ja jos minun onnistuu, niin\nsaan kaksituhatta puntaa palkinnoksi. Tahdotteko auttaa minua, niin\nsaatte viisisataa?\n\n-- Auttaa teitä, niinkö? -- huudahti Passepartout avaten silmänsä\ntavattoman suuriksi.\n\n-- Niin, auttaa minua pidättämään herra Foggia täällä muutamia päiviä.\n\n-- Soo-o, vai sellaista te minulle ehdotatte, -- virkkoi Passepartout.\n-- Ei vainen siinä kylläksi, että seuraatte isäntääni ja pidätte hänen\nrehellistä käytöstänsä epäluulonalaisena; vai tahtovat ne gentlemannit\nvielä päälle päätteeksi laittaa esteitä hänen tiellensä! Oikein mua\nhävettää heidän puolestaan.\n\n-- Mitäs te oikeastaan tarkoitatte? -- kysäisi Fiks.\n\n-- Sitä minä tarkoitan, että tuommoinen käytös on hyvin huonoa. Se on\nniin paljon kuin rosvoina karata monsieur Foggin kimppuun ja kiskoa\nrahat hänen taskustaan!\n\n-- Se se juuri onkin aikomus.\n\n-- Mutta tuohan on häijyä juonta! -- kiljaisi Passepartout, yhä enemmän\ninnostuen konjakista, jota Fiks kaatamistaan kaateli hänen lasiinsa ja\njota hän joi, itsekään sitä huomaamatta.\n\n-- Tuohan on häijyä paulan viritystä, ja keltä? Hyi sellaisia\ngentlemanneja! Sellaisia tovereita!\n\nFiks alkoi joutua ymmälle.\n\n-- Niin, tovereilta juuri! -- jatkoi Passepartout. -- Reform-Clubin\njäseniltä. Muistakaa, monsieur Fiks, että isäntäni on kunnon mies ja\nettä, jos hän on lyönyt vedon, niin luonnollisestihan hän koettaa\nvoittaa sen!\n\n-- Mutta kenenkäs te sitten luulette minun olevan? -- kysyi poliisimies\nja loi terävän katseen Passepartout'iin.\n\n-- Kenenkäkö? Tietysti te olette reform-clubilaisten lähettämä vakooja,\njonka tulee pitää silmällä isäntäni matkaa. Huono toimi, uskallan\nsanoa. Kyllähän minä arvasin, mikä mies te olette, vaikken vielä ole\ntahtonut sitä herra Foggille sanoa.\n\n-- Eikö hän sitten tiedä koko asiasta mitään?\n\n-- Ei niin mitään, -- vastasi Passepartout ja tyhjensi jälleen lasinsa.\n\nFiks raapaisi päätään. Hän ei tiennyt oikein, pitikö hänen jatkaman\npuhetta. Passepartout näkyi tosiaankin erehtyneen, mutta sepä se juuri\nnosti uusia vaikeuksia hänen tielleen. Ranskalainen oli puhunut totta,\nsen huomasi selvästi; hän ei ollut osallinen isäntänsä rikoksessa.\n\n-- Hyvä, -- arveli hän itsekseen, -- sittenhän minä saan hänet\npuolelleni.\n\nFiks vakaantui entisessä päätöksessänsä. Aikaa ei enää ollut\nviivytellä. Maksoi mitä maksoi: Fogg oli pantava Hongkongissa kiinni.\n\n-- Kuulkaas, -- sanoi Fiks nopeasti, -- kuulkaa nyt hyvin tarkasti.\nMinä en ole mikään reform-clubilaisten asiamies, niinkuin luulette.\n\n-- Ette vainen! -- sanoi Passepartout irvistellen.\n\n-- Minä olen salapoliisi, joka olen saanut toimekseni...\n\n-- Tekö salapoliisi!\n\n-- Tässä on valtuuskirjani, -- sanoi Fiks ja näytti Passepartout'ille\npaperin, jonka oli allekirjoittanut poliisilaitoksen ylipäällikkö\nLontoossa. Passepartout oli äimistynyt. Hän katsoi Fiksiin voimatta\nsanaakaan sanoa.\n\n-- Herra Foggin veto, -- jatkoi Fiks, -- on pelkkää veruketta vain,\njolla hän on pettänyt teidät ja toverinsa Reform-Clubissa, sillä hänen\netunsa vaati saada teidät puolellensa, osalliseksi rikokseensa, aivan\ntietämättänne.\n\n-- Mutta miksi? -- kysyi Passepartout.\n\n-- Asia on seuraava: viime syyskuun 28 p:nä varastettiin Englannin\nPankista 55 tuhatta puntaa. Varkaan tuntomerkit ovat tässä; näettekö,\nne sopivat ihan täsmällensä herra Foggiin.\n\n-- Mahdotonta, sanon minä, mahdotonta! -- huudahti Passepartout lyöden\nlujan nyrkkinsä pöytään. -- Minun isäntäni on rehellisin ihminen\nmaailmassa!\n\n-- Mistäs te sen tiedätte? -- sanoi Fiks. -- Ettehän häntä tunnekaan.\nTehän tulitte hänen palvelukseensa samana päivänä kuin hän läksi,\nvetäen mielettömiä verukkeita matkansa syyksi, ja läksi suinpäin ilman\nmatkakapineita, mukanansa suuren suuri summa pankin seteleissä.\nUskallatteko tosiaankin väittää häntä rehelliseksi mieheksi?\n\n-- Uskallan, uskallan, -- kertoi Passepartout parka koneenomaisesti.\n\n-- Kenties tahdotte, että teidät otetaan kiinni osallisena rikokseen?\n\nPassepartout tarttui molemmin käsin päähänsä. Häntä olisi tuskin voinut\ntuntea. Fiksiin ei hän uskaltanut katsahtaakaan. Phileas Fogg varas,\nniinkö! Hänkö, Audan pelastaja! Hänkö, tuo antelias, kelpo mies! Ja\nkumminkin viittailee vähän sinnepäin! Passepartout koetti mielestään\nkarkoittaa tuommoiset epäluulot. Hän ei tahtonut uskoa isännästään niin\npahaa.\n\n-- Mitäs te sitten minusta tahdotte? -- kysyi hän ponnistaen\nviimeisetkin voimansa.\n\n-- Katsokaas, minä olen seurannut herra Foggia aina tänne saakka, mutta\nen ole vieläkään saanut käsiini pyytämääni vangitsemiskäskyä. Auttakaa\nte minua viivyttämään häntä täällä.\n\n-- Minäkö, ettäkö minä...!\n\n-- Niin, pannaan puoleksi 2,000 puntaa, jotka pankki on luvannut\npalkinnoksi.\n\n-- En koskaan! -- vastasi Passepartout yrittäen nousemaan, mutta\nvaipuen alas jälleen. Hän tunsi päänsä kovin raskaaksi ja voimiensa\nrauenneen.\n\n-- Monsieur Fiks, -- puhui hän sopertaen, -- vaikka kaikki tuo, mitä\nolette puhunut, olisikin totta ... vaikka minun isäntäni olisikin\nvaras, jota ajatte takaa ... vaikka minä väitän sitä vastaan ... niin\nminä ... hänen palvelijansa ... minä olen nähnyt hänen olevan hyvän ja\njalomielisen miehen... Häntä en petä ... en ... vaikka saisin kaiken\nmaailman kullat... Minä olen maasta ... semmoisesta ... missä ei\nsenkaltaista leipää syödä...\n\n-- Ette siis suostu?\n\n-- En.\n\n-- Älkää sitten olko tietääksennekään kaikesta tästä, mitä olen\npuhunut. Ryypätään!\n\n-- Ryypätään!\n\nPassepartout tunsi juopuvansa yhä enemmän. Fiks oli päättänyt erottaa\nhänet herra Foggista ja tahtoi ajaa asiansa perin pohjin. Pöydällä oli\nmuutamia oopiumipiippuja. Fiks pisti salaa yhden semmoisen\nPassepartout'in käteen. Tämä rupesi polttamaan, ja pian vaipui hänen\npäänsä raskaana rintaa vasten.\n\n-- Nyt, -- arveli Fiks katsoen hervotonta Passepartout'ia, --- nyt ei\nherra Fogg saa tietoa \"Carnatic'in\" lähdöstä, ja jospa hän lähtisikin,\nniin ei ainakaan tuo pahuksen ranskalainen joukkoon joudu.\n\nMaksettuaan viinit ja piipun hän meni tiehensä.\n\n\n\n\nXX.\n\nFiks yhtyy Phileas Foggin kanssa yhteen.\n\n\nTällä välin, mitään pahaa aavistamatta, käveli Mr. Fogg Mrs. Audan\nkanssa kaupungilla. Sittenkuin Mrs. Auda oli vastaanottanut hänen\ntarjouksensa, viedä hänet Eurooppaan, oli Mr. Foggin täytynyt ryhtyä\nhankkimaan kaikkia noin pitkälle matkalle tarvittavia kapineita.\nEnglantilainen gentlemanni saattaa kyllä matkustaa maan ympäri pieni\nmatkalaukku kädessä, mutta toisin on naisihmisen laita. Senpävuoksi\ntäytyi ostaa vaatteita ja mitä muuta matkalla tarvittaisiin. Herra Fogg\nteki kaiken tämän omituisella tyyneydellänsä, ja kun nuori rouva,\nkainostuen niin suuresta ystävällisyydestä, pyyteli anteeksi tai\nkielteli, vastasi Fogg aina samoilla sanoilla:\n\n-- Se kuuluu minun matkaohjelmaani.\n\nOstokset suoritettuansa he palasivat hotelliin ja söivät päivällistä\nhienossa table d'hôte'ssa. Mrs. Auda, joka oli hieman väsynyt, meni\nhuoneisiinsa, puristettuansa \"à l'anglaise\" uljaan pelastajansa kättä.\n\nKunnioitettavan gentlemannin illanviettona oli Times ja Illustrated\nLondon News.\n\nJos hän olisi milloinkaan mitään voinut kummastella, niin olisi hänen\nainakin täytynyt kummaksensa panna sitä, ettei palvelijaa vielä\nkuulunut kotiin maatapanon aikana. Mutta tietäessään höyrylaivan\nlähtevän Jokohamaan vasta huomisaamuna ei hän asiasta sen enempää lukua\npitänyt. Aamullakaan ei vielä kuulunut Passepartout'ia.\n\nMitä kunnon gentlemanni lienee arvellut saatuaan tietää, ettei hänen\npalvelijansa ollut käynytkään hotellissa, sitä ei kukaan voi sanoa.\n\nHerra Fogg otti matkalaukkunsa, ilmoitti Mrs. Audalle ajan olevan\nlähteä ja tilasi palankiinin.\n\nKello oli silloin 8, ja \"Carnatic'in\" oli määrä lähteä nousuveden\ntultua kello puoli 10.\n\nMr. Fogg ja Mrs. Auda nousivat mukavaan palankiiniin; matkakapineet\nseurasivat käsirattailla perässä.\n\nPuolen tunnin kuluttua he saapuivat venelaiturille, mutta siinä Mr.\nFogg sai tietää \"Carnatic'in\" lähteneen edellisenä iltana.\n\nMr. Fogg oli tänä aamuna toivonut kohtaavansa palvelijan sekä\nhöyrylaivan: nyt hän ei kohdannut kumpaistakaan. Mutta ei harmin\nvärettäkään näkynyt hänen kasvoillansa, ja Mrs. Audalle, joka\nrauhatonna katseli häntä, virkkoi hän vain:\n\n-- Tuli este, madame, ei muuta mitään.\n\nTällöin läheni häntä mies, joka tarkasti silmäili häntä. Tämä oli\nsalapoliisi Fiks, joka tervehdittyään sanoi:\n\n-- Ettekö te, monsieur, ole, niinkuin minäkin, matkustajia, jotka eilen\ntulivat tänne \"Rangoon'illa\"?\n\n-- Olen, -- vastasi Fogg kylmästi, -- mutta en tiedä, kenen kanssa...\n\n-- Suokaa anteeksi, luulin kohtaavani täällä palvelijanne.\n\n-- Tiedättekö, missä hän on? -- kysyi nuori rouva.\n\n-- Kuinka? -- vastasi Fiks, ollen hämmästyvinään, -- eikö hän ole\nmukana?\n\n-- Ei, -- vastasi Mrs. Auda. -- Häntä ei ole näkynyt sitten\neilispäivän. Olisiko hän yksinään mennyt \"Carnatic'ille\" ilman meitä?\n\n-- Ilman teitäkö, madame? -- vastasi poliisimies. -- Mutta sallikaa\nkysyäni: oliko teidän sitten aikomus lähteä \"Carnatic'illa\"?\n\n-- Oli kyllä.\n\n-- Niin minunkin, mutta pitipäs vaan tulla tällainen kiusa. \"Carnatic\"\nsai höyrykattilansa korjatuksi pikemmin kuin oli luultu ja läksi\nHongkongista 12 tuntia ennen määrättyä aikaa, ilmoittamatta siitä\nkellekään mitään, ja nyt täytyy odottaa kahdeksan päivää, ennenkuin\ntoinen höyrylaiva lähtee.\n\nLausuessaan nuo sanat \"kahdeksan päivää\" tunsi Fiks sydämensä\nsykähtelevän riemusta. Kahdeksan päivää! Fogg on viipyvä Hongkongissa\nkahdeksan päivää! Vangitsemiskäsky tulee siinä ajassa kyllä perille.\nViimeinkin näytti onni alkavan hymyillä lain edustajalle.\n\nMutta kuvailkaapa hänen hämmästyksensä, kun hän kuuli Phileas Foggin\nvirkkavan tyynesti:\n\n-- Onhan luullakseni muitakin laivoja Hongkongin satamassa kuin\n\"Carnatic\".\n\nMr. Fogg tarjosi käsivartensa Mrs. Audalle ja käänsi askeleensa\nsatamaan, tiedustellaksensa muita laivoja.\n\nFiks seurasi kovin rauhatonna. Olisi luullut hänen olevan kiinnisidotun\nMr. Foggiin.\n\nMutta onni näkyi tosiaankin hyljänneen tuon gentlemannin, jota se tähän\nsaakka oli suosinut. Phileas Fogg käveli kokonaista kolme tuntia\nsatamassa ristiin rastiin, lujasti päätettyään vuokrata, jos ei muu\nauttaisi, vartavasten laivan Jokohamaan. Mutta hän näki ainoastaan\nlaivoja, jotka joko ottivat tai purkivat lastia ja jotka siis eivät\nolleet valmiita lähtemään. Fiks rupesi jälleen toivomaan.\n\nMr. Fogg ei kumminkaan ollut millänsäkään, vaan kyseli kyselemistään ja\nolisi tätä tehden mennyt vaikka hamaan Makaoon asti. Mutta äkkiä astui\nmuuan merimies hänen luokseen.\n\n-- Tahdotteko venettä, armollinen herra? -- kysyi merimies lakki\nkourassa.\n\n-- Onko teillä venettä, joka olisi valmis lähtemään? -- kysyi herra\nFogg.\n\n-- On kyllä, armollinen herra, luotsikutteri n:o 43, paras koko\njoukosta.\n\n-- Kulkeeko hyvin?\n\n-- 8 tai 9 peninkulmaa tunnissa. Tahdotteko nähdä sitä?\n\n-- Tahdon.\n\n-- Vene on kyllä oleva mieliinne, sen takaan. Suvaitsette kai tehdä\npienen huvimatkan merellä?\n\n-- Pitkän matkan.\n\n-- Minne asti?\n\n-- Tahdotteko viedä minut Jokohamaan?\n\nMerimies, suu auki ja silmät selällään, katsoi häneen.\n\n-- Leikkiähän laskette, armollinen herra? -- sanoi hän.\n\n-- En laske leikkiä. Minä myöhästyin \"Carnatic'ilta\" ja minun täytyy\nolla Jokohamassa viimeistään tämän kuun 14 p:nä ennättääkseni\nhöyrylaivaan, joka lähtee San Fransiskoon.\n\n-- Ikävä juttu, -- sanoi luotsi, -- mutta mahdotonta.\n\n-- Minä tarjoan teille sataa puntaa päivältä ja palkinnoksi kaksisataa\npuntaa, jos päästään määrättynä aikana perille.\n\n-- Ihanko totta? -- kysäisi luotsi.\n\n-- Ihan, -- vastasi Mr. Fogg.\n\nLuotsi astui muutamia askelia. Hän katseli merta; hänessä näkyi\nselvästi taistelevan toisella puolen halu saada omakseen suunnaton\nrahasumma ja toisella puolen pelko niin pitkälle matkalle lähteä. Fiks\noli hirveässä tuskassa.\n\nSillä välin oli Mr. Fogg kääntynyt Mrs. Audan puoleen.\n\n-- Ettehän pelkää, madame? -- kysyi hän.\n\n-- Teidän seurassanne en, Mr. Fogg, -- vastasi toinen.\n\nLuotsi astui jälleen gentlemannin eteen käännellen ja väännellen\nhattuaan käsissänsä.\n\n-- No, luotsi? -- kysyi herra Fogg.\n\n-- Niin, armollinen herra, -- vastasi luotsi, -- en saata panna\nväkeäni, itseäni enkä teitäkään alttiiksi vaaroille niin pitkällä\nmatkalla tähän vuodenaikaan pienessä aluksessa, joka vetää tuskin\nkahtakaankymmentä tonnia. Sitäpaitsi emme kumminkaan ennättäisi oikeaan\naikaan, sillä Hongkongista Jokohamaan on 1,650 peninkulmaa.\n\n-- Ei ole kuin 1,600, -- huomautti herra Fogg.\n\n-- Ykskaikki.\n\nFiks tunsi helpotusta.\n\n-- Mutta, -- lisäsi luotsi, -- kenties menisi asia lukkoon toisella\ntavalla.\n\nFiks oli tukehtua.\n\n-- Millä tavalla? -- kysyi Phileas Fogg.\n\n-- Nagasakiin, joka on Japanin eteläpäässä, on Hongkongista 1,100\npeninkulmaa, mutta Shangaihin ei ole kuin 800. Viimeksimainitulla\nmatkalla sopii pysytellä lähellä Kiinan rannikkoa, ja siitä on iso etu,\nsitä isompi, koska merenvirta siinä käy pohjoiseen.\n\n-- Kuulkaa, luotsi, -- sanoi Phileas Fogg, -- Jokohamassa minun täytyy\nlaivalle ennättää eikä Shanghaissa eikä Nagasakissa.\n\n-- Mitä se tekee? -- vastasi luotsi. -- Postilaiva San Fransiskoon ei\nlähde Jokohamasta; se vain poikkeaa Jokohamaan ja Nagasakiin, mutta\nShanghaista se oikeastaan lähtee.\n\n-- Tiedättekö sen varmaan?\n\n-- Ihan varmaan.\n\n-- Ja milloin se lähtee Shanghaista?\n\n-- Tämän kuun 11 p:nä kello 7 illalla. Meillä on siis vielä neljä\npäivää, s.o. 96 tuntia, ja kulkien keskimäärin 8 peninkulmaa tunnissa,\njos nimittäin tuuli on myötäinen ja meri rauhallinen, ennätämme kyllä\nhyvissä ajoin perille.\n\n-- Milloin voisitte lähteä?\n\n-- Tunnin kuluttua. Täytyy ensin ostaa ruokavaroja ja panna kaikki\nkuntoon.\n\n-- Päätetty siis. Tekö laivuri olette?\n\n-- Niin olen, John Bunsby, \"Tankadere'n\" laivuri.\n\n-- Tahdotteko käsirahaa?\n\n-- Jos suvaitsisitte, niin...\n\n-- Kas tässä 200 puntaa etukäteen. Monsieur, -- lisäsi Phileas Fogg\nkääntyen Fiksiin, -- jos tahdotte käyttää tilaisuutta...\n\n-- Olin juuri nöyrimmästi pyytää teiltä sitä, monsieur, -- sanoi Fiks\npäättävästi.\n\n-- Hyvä! Puolen tunnin kuluttua olemme laivalla.\n\n-- Mutta kuinka käy Passepartout paran? -- kysäisi Mrs. Auda kovin\nlevotonna hänestä.\n\n-- Teen hänen edukseen minkä voin, -- vastasi Phileas Fogg.\n\nSillä välin kuin Fiks hermostuneena, kuumeisena, kiihkoisana astui\nluotsin alukseen, menivät toiset kaksi Hongkongin poliisivirastoon,\njossa Phileas Fogg ilmoitti Passepartout'in tuntomerkit ja talletti\nsinne rahasumman matkarahoiksi Passepartout'ille kotimaahan. Samoin\nteki hän Ranskan konsulivirastossa. Senjälkeen vei palankiini heidät\nhotelliin, josta matkakapineet otettiin, ja vihdoin jouduttiin takaisin\nsatamaan.\n\nKello löi 3. Luotsialus n:o 43 oli valmiina lähtöön laivaväki oli\npaikoillansa, ruokavarat oli ostettu.\n\n\"Tankadere\" oli vähäinen, erittäin sievä kutteri, 20 tonnin vetoinen,\nsomasti ja sievästi laitettu; se näytti kilpajahdilta. Kiiltävät\nvasket, galvanoidut raudat, kansi valkoinen kuin norsunluu -- kaikki\nosoitti, että laivuri John Bunsby oli siisteyttä rakastava mies.\nMolemmat mastot olivat hiukan takanojassa, purjeita oli kaikenlaisia,\nniin että kyllä oli toivoa matkan edistymisestä kelpo tuulella.\n\"Tankadere\" olikin jo monta kertaa voittanut palkintoja\nkilpapurjehduksissa.\n\nLaivaväkeä oli, paitsi laivuria John Bunsbytä, neljä miestä. Nämä\nolivat uljaita, kokeneita merimiehiä, uskalsivat kovassakin ilmassa\nulapalle ja tunsivat tyyten tarkoin nämä purjehdusväylät. John Bunsby,\nnoin viidenviidettä vuoden ikäinen, oli lujavartaloinen mies, iho\nruskeaksi ahavoitunut, katse vilkas, kasvojenpiirteet tarmokkaat. John\nBunsby olisi herättänyt luottamusta jo ensi silmäyksellä kenessä\nhyvänsä.\n\nMr. Fogg ja Mrs. Auda astuivat alukseen. Fiks oli jo siellä. Perällä\noli vähäinen, neliskulmainen kajuutta, sisustettu sohvilla joka\nseinällä. Keskellä lattiata oli pöytä ja pöydällä heiluva lamppu.\nKaikki oli vähäistä, mutta somaa.\n\n-- Mieleni on paha, etten saata tarjota teille tämän parempaa, -- sanoi\nMr. Fogg Fiksille, joka kumarsi ääneti.\n\nSalapoliisista tuntui hieman nöyryyttävältä käyttää tällä lailla\nhyödykseen herra Foggin kohteliaisuutta.\n\n-- Erittäin kohtelias konna, -- ajatteli Fiks, -- mutta konna\nsittenkin.\n\nKello 3 ja 10 min. nostettiin purjeet. Englannin lippu liehui maston\nnenässä. Matkustajat olivat laivan kannella. Mr. Fogg ja Mrs. Auda\nloivat vielä viimeisen silmäyksen rannalle, katsellen, eikö\nPassepartout'ia näkyisi, mutta turhaan.\n\nFiks ei ollut oikein levollinen. Mitäs, jos Passepartout, jota hän oli\nniin pahasti kohdellut, sattumalta tulisi rannalle? Siinä syntyisi\nselityksiä, varsin vähän edullisia salapoliisille. Mutta ranskalaista\nei näkynyt; hän oli epäilemättä edelleen horroksissa oopiumista.\n\nJohn Bunsby nostatti ankkurin, \"Tankadere'n\" purjeet paisuivat, ja pian\nse kiiti ulos Hongkongin satamasta keikkuen aalloilla.\n\n\n\n\nXXI.\n\n\"Tankadere'n\" laivuri on menettämäisillään luvatun palkinnon.\n\n\nOlipa tosiaankin uskallettua tämä 800 peninkulman merimatka niin\npienellä aluksella ja erittäinkin tähän aikaan vuodesta. Kiinan\npurjehdusvedet ovat hyvin vaarallisia, niissä kun tuulet äkkiä\nheittelevät suunnasta toiseen, liiatenkin päiväntasauksen aikaan, ja\nnythän oli vasta marraskuu alulla.\n\nLuotsin olisi arvattavasti ollut edullisempi viedä matkustajat aina\nJokohamaan, koska hän sai niin hyvän päiväpalkan. Mutta kovinpa\nmieletöntä olisi ollut lähteä tuommoiselle retkelle; rohkeata jo oli\nmatka Shanghaihinkin. Mutta John Bunsby luotti alukseensa, joka kiiti\nkuin sotka aaltojen harjoja pitkin, ja siinä hän kenties olikin\noikeassa.\n\nIllan suussa samana päivänä oli \"Tankadere\" päässyt Hongkongin\noikullisista väylistä.\n\n-- Minun ei tarvinne, -- sanoi Phileas Fogg, kutterin laskiessa\nulapalle, -- muistuttaa, että kulkua on jouduttaminen niin paljon kuin\nmahdollista.\n\n-- Luottakaa minuun, armollinen herra, -- vastasi John Bunsby. --\nPurjeita vedämme ylös, minkä tuuli suinkin sallii. Prammipurjeista ei\nolisi nyt kuin pelkkää haittaa.\n\n-- Tuo on teidän ammattianne, ei minun; minä luotan teihin.\n\nPhileas Fogg seisoi hajasäärin, kuni oikea merimies, horjahtamatta, ja\nkatseli aaltoilevaa merta. Nuori nainen istui hänen takanaan ja katseli\nsurumielin kauas mahtavalle ulapalle, jonka yli hämärä laskeutui ja\njonne hän nyt kiiti heikossa purressa. Hänen päänsä päällä valkoiset\npurjeet paisuelivat, kuljettaen häntä ulos avaruuteen kuni siivet.\nTuntui kuin olisi kutteri lennossa kiitänyt ilmojen halki.\n\nTuli yö. Kuu kävi ensimmäistä neljännestään; sen heikko valo oli pian\nsammuva usvaan taivaanrannalla. Pilviä nousi idästä peittäen jo nyt\nosan taivaan kantta.\n\nLuotsi oli sytyttänyt lyhtynsä yhteentörmäyksen estämiseksi, sillä\nnäillä vesillä useinkin tulee aluksia vastakkain satamain\nläheisyydessä. Yhteentörmäyksiä tapahtuukin joskus, ja semmoisessa\nkohtauksessa olisi luotsin pursi varmaankin mennyt pirstaleiksi.\n\nFiks istui kokassa ajatuksissaan. Hän pysyi loitompana, tuntien kyllä\nFoggin harvapuheisuuden. Muutenkin oli hänen hankala haastella sen\nmiehen kanssa, jolle hän oli kiitollisuuden velassa. Hän oli nyt varma,\nettei herra Fogg jää Jokohamaan, vaan heti paikalla lähtee sieltä\nlaivassa San Fransiskoon päästäksensä siten Amerikkaan, tuohon avaraan\nmaahan, jossa hän kyllä osaa välttää kiinnijoutumisen. Fogg on\nsuunnitellut matkansa merkillisen hyvin.\n\nTavallinen varas olisi suoraa päätä kiirehtinyt Yhdysvaltoihin, mutta\nFogg oli lähtenyt kiertoteitä ja kulkenut kolme neljännestä maapallosta\npäästäksensä sitä varmemmin Amerikan manterelle, jossa hän rauhassa ja\nlevossa oli nauttiva pankin rahoja, näytettyään ensin poliisille pitkän\nnenän. Mutta mitä tekee Fiks, kun Yhdysvaltoihin on tultu? Päästääkö\nhän Foggin näkyvistänsä? Ei, tuhat kertaa ei! Hän seuraa häntä, kunnes\non saanut luovutuskirjan. Se on hänen velvollisuutensa, ja sitä hän\nkoettaa täyttää viimeiseen silmänräpäykseen asti. Oli miten oli, se\nainakin oli onnellinen seikka, ettei Passepartout enää ollut isäntänsä\nluona; heidän viimeisen keskustelunsa jälkeen oli Fiksille tuiki\ntärkeätä, etteivät isäntä ja palvelija enää milloinkaan näkisi\ntoisiansa.\n\nPhileas Fogg ei voinut olla ajattelematta niin kummallisesti kadonnutta\npalvelijaansa. Hänestä näytti lopulta mahdolliselta, että Passepartout\nviimeisessä silmänräpäyksessä sittenkin oli mennyt \"Carnatic'ille\".\nSamoin arveli Mrs. Audakin, joka suuresti kaipasi kunnon\nPassepartout'ia. Mahdollistahan siis on, että he kohtaavat hänet\nJokohamassa, ja jos hän kerran on sinne saapunut, niin helppohan on\nlöytää hänet sieltä.\n\nKello kymmenen maissa rupesi tuuli käymään kovemmaksi. Parasta kenties\nolisi ollut reivata purjeita, mutta luotsi tarkasteli taivasta ja antoi\npurjeiden olla paikoillaan. Muutoin oli \"Tankadere\" syvässä kulkeva\nalus, ja kaikki oli varattuna niin, että vihurimyrskyn tullessa voi\npurjeet heti laskea alas.\n\nPuoliyön aikana menivät Phileas Fogg ja Auda rouva kajuuttaan. Fiks oli\nmennyt sinne jo ennen ja makasi sohvalla. Luotsi oli väkinensä koko yön\nkannella.\n\nSeuraavana aamuna, marraskuun 8:ntena, oli kutteri kulkenut toista\nsataa peninkulmaa. Loki laskettiin tuontuostakin mereen ja ilmoitti\npurren keskimäärin kulkevan 8-9 peninkulmaa tunnissa. Aluksella oli nyt\nkaikki purjeet päällä ja nopeus korkeimmillaan. Jos vaan tuuli\nsamanlaisena pysyy, niin on heillä kaikki edut puolellaan.\n\n\"Tankadere\" pysytteli tänä päivänä lähellä rantaa, siinä kun merenvirta\nkulki pohjoista kohti. Rannikko, jonne oli korkeintaan viisi\npeninkulmaa, näkyikin vielä, vaikka hyvin epäselvästi vasemmalta. Tuuli\npuhalsi maalta päin, eikä merikään aaltoillut niin ankarasti, ja tämä\noli edullista, sillä pienten purtten kulkua meren aaltoileminen\nhidastuttaa.\n\nPuolenpäivän aikaan laimeni tuuli vähäsen ja kääntyi kaakkoiseksi.\nLuotsi vedätti prammipurjeet, mutta kahden tunnin kuluttua piti ne\njälleen vetää kokoon, sillä tuuli yltyi.\n\nMr. Fogg ja nuori rouva, joka kaikeksi onneksi oli päässyt meritautia\nkokemasta, söivät hyvällä halulla murkinaa. Fiksille tarjottiin myös,\nja hän ottikin tarjouksen vastaan, tietäen pohjalastin olevan\ntarpeellista sekä vatsoille että aluksille; hieman vastahakoista tuo\nkumminkin oli. Kulkea tuon miehen maksulla ja syödä hänen ruokaansa --\nse ei ollut oikein kaunista. Hän söi kumminkin, kiiruimman kaupassa\nkyllä -- mutta söi sittenkin.\n\nAterian jälkeen hän katsoi tarpeelliseksi ottaa herra Foggin syrjään ja\nsanoi:\n\n-- Monsieur...\n\nTätä \"monsieur\" sanaa lausuessaan hän tunsi huuliansa käyvän vähän\nkurttuun, ja olipa niin ja näin, ettei hän nyt jo tarttunut tuota\n\"monsieur'iä\" kaulukseen.\n\n-- Monsieur, te olitte hyvin kohtelias, kun tarjositte minulle sijan\ntässä purressa. Mutta vaikkei minun kannata elää niin upeasti kuin te,\nniin aion kumminkin maksaa osani...\n\n-- Siitä ei puhuta, monsieur, -- vastasi Mr. Fogg.\n\n-- Totta kai, sillä minä...\n\n-- Ei, monsieur, -- sanoi Fogg semmoisella äänellä, joka ei vastausta\nsietänyt. -- Tämä on luettu yleisiin kustannuksiin.\n\nFiks kumarsi. Hän oli harmista halkeamaisillaan ja meni kokkaan eikä\npuhunut enää sanaakaan sinä päivänä.\n\nMatka edistyi nopeasti, ja John Bunsbyllä oli hyvä toivo. Useampia\nkertoja hän sanoi Mr. Foggille, että Shangaihin kyllä tullaan\nmäärättynä aikana. Siihen Fogg vain arveli, että niinhän sen ollakin\npitää. Kaikki laivamiehet olivat erinomaisen uutteria. Palkinto lisäsi\nnoille ripeille pojille ihmeellisesti voimaa. He täyttivät mitä\nkernaimmin pienimmätkin käskyt. Eikä milloinkaan ole purtta\nhuolellisemmin hoidettu \"Royal Yacht Club'in\" kilpapurjehduksissa.\n\nIllalla oli luotsi lokilla mitaten laskenut, että Hongkongista oli jo\nkuljettu 220 peninkulmaa. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa, ettei\nhänen ole tarvis Jokohamassa kirjoittaa mitään muistikirjansa\ntappiopalstaan. Luultavasti siis ensimmäinen suuri vastus, joka oli\nhäntä matkalla kohdannut, loppuu tuottamatta hänelle haittoja.\n\nAamupuolella yötä laski \"Tankadere\" hyvällä tuulella Fo-Kien'in\nsalmeen, joka on suuren Formosan saaren ja Kiinan manteren välillä ja\njonka poikki käy Kravun kääntöpiiri. Meri aaltoili ankarasti tässä\nsalmessa, joka oli täynnä vastavirtain muodostamia kurimuksia. Kutteri\nkeijuili kovasti. Lyhyet aallot hidastivat sen kulkua. Kovin\nvaivalloista oli seisoa kannella.\n\nAamun koittaessa koveni tuuli vieläkin. Taivas tiesi myrskyä.\nBarometrikin ennusti ilmanmuutosta; elohopea oli hyvin rauhatonna.\nKaakkoisesta näkyikin, kuinka aaltojen harjat kasvoivat yhä\nkorkeammiksi ja pitemmiksi. \"Myrskyä tuo tietää\", sanoivat merimiehet.\nEdellisenä iltana oli aurinko laskenut usvaan valtameren fosforoivissa\nsäkenissä.\n\nKauan aikaa tarkasteli luotsi taivaan uhkaavata ulkonäköä ja jupisi\njotakin itseksensä. Viimein hän virkkoi Mr. Foggille hiljaa:\n\n-- Saatanhan sanoa teille kaikki, armollinen herra?\n\n-- Saatatte, -- vastasi Phileas Fogg.\n\n-- Me saamme myrskyn.\n\n-- Pohjoisestako vai etelästä?\n\n-- Etelästä. Tyfoni-myrsky on tulossa.\n\n-- Tulkoon vaan tyfoni-myrsky etelästä. Se jouduttaa kulkuamme. --\nvastasi herra Fogg.\n\n-- Vai niin! -- sanoi luotsi. -- Jos katsotte asiata siltä kannalta,\nniin ei minulla ole teille enää mitään sanomista.\n\nJohn Bunsby oli arvannut oikein. Kesemmällä olisi tyfoni, kuuluisan\nmeteorologin sanain mukaan, purkaunut loistavaan sähköliekistöön. Mutta\ntalvisen päiväntasauksen aikana oli syytä peljätä sen ilmauvan\nankarana.\n\nLuotsi ryhtyi varovaisuuskeinoihin. Hän veti purjeet kokoon, otti\nraakapuut alas ja samoin prammitangot. Hän tukkesi tarkkaan kaikki\naukot, jottei vedenpisaraakaan pääsisi kannelta purren sisään.\nKolmikolkkainen purje yksin oli mastossa. Niin odotettiin mitä tuleva\noli.\n\nJohn Bunsby oli pyytänyt herrasväkeä menemään alas. Mutta ahtaus sekä\numpea ilma ja aluksen keikkumiset tekivät alhaalla-olon kovin\nhankalaksi. Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks pysyivät sen vuoksi kannella.\n\nKello kahdeksan paikoilla alkoi myrsky rankkasateella ja ankaralla\ntuulella. \"Tankadere\", päällä ainoastaan pieni purjelappu, kulki kuni\nhöyhen tuulen kiidättämänä. Tuulen voimasta myrskyssä ei voi saada\noikein tarkkaa käsitystä. Jos vertaisi sitä nelinkertaiseen täysin\nhöyryin kulkevan höyryveturin nopeuteen, niin ei sekään vielä\nosoittaisi asian oikeata laitaa.\n\nKoko päivän kulki pursi tällä tavoin pohjoista kohti, nousten ja\nlaskeutuen aaltojen mukana, onneksi pysyen samassa nopeudessa kuin\nnekin. Monta monituista kertaa oli pursi vähällä joutua takaa tulevan\nvesivuoren alle; mutta luotsi osasi aina taitavilla käännöksillä\nvälttää uhkaavan tuhon. Tuontuostakin roiskahti matkustajain päälle\nsuolaista, vaahtoavaa vettä, mutta sen he ottivat filosofisesti\nvastaan. Fiks kiroili kaiketi itseksensä. Rohkea Auda rouva, ihmetellen\npelastajansa kylmäverisyyttä, osoitti olevansa hänen ansiollinen\nseurakumppaninsa eikä myöskään pelännyt myrskyä. Mitä taas Mr. Foggiin\ntulee, niin näytti siltä, kuin hän olisi pitänyt tätä tyfoniakin yhtenä\nnumerona ohjelmassaan.\n\nAina iltaan saakka oli \"Tankadere\" kiitänyt pohjoista kohti, mutta nyt\nkääntyi tuuli, niinkuin oli pelättykin, luoteiseksi. Aallot rupesivat\nkäymään sivulta, ja kutteri keikkui hirveästi. Meri pieksi sitä\ntosiaankin kauhistuttavasti: ties lieneekö se laiva niin luja\nliitteissään!\n\nYöllä yltyi myrsky entistä hurjemmaksi. Pimeän tultua, jolloin\nvaaratkin lisääntyivät, John Bunsby kävi rauhattomaksi. Hän rupesi\narvelemaan, eikö olisi parasta poiketa johonkin satamaan, ja kysyi\nneuvoa laivamiehiltänsä.\n\nSen tehtyään hän astui Mr. Foggin luokse.\n\n-- Armollinen herra, -- sanoi hän, -- parasta lienee, että koetamme\npäästä johonkin satamaan rannalle.\n\n-- Sitä minäkin, -- vastasi herra Fogg.\n\n-- Niinkö, mihinkähän olisi sopivin poiketa?\n\n-- Minä tunnen vain yhden ainoan sataman, -- vastasi Mr. Fogg tyynesti.\n\n-- Ja se on...\n\n-- Shanghai.\n\nLuotsi oli kotvasen äänetönnä, ikäänkuin ei oikein olisi ymmärtänyt\nvastausta, niin kovin sitkeätä ja itsepäistä. Sitten hän huudahti:\n\n-- No niinpä kyllä, armollinen herra, Shanghai juuri, ihan niin!\n\n\"Tankadere'n\" kurssi pidettiin entisellään pohjoista kohti.\n\nKauheata yötä! Olipa oikea ihme, ettei pursi kaatunut kumoon. Monasti\noli aalto vähällä huuhtaista matkustajat kannelta mereen. Mrs. Auda oli\naivan rauennut, mutta valitusta ei häneltä kuulunut. Vähäväliä täytyi\nMr. Foggin rientää hänen luokseen, suojelemaan häntä raivoavilta\naalloilta.\n\nPäivä koitti jälleen. Myrsky kiihtyi hurjimpaan raivoonsa, mutta tuuli\nkääntyi jälleen kaakkoiseksi. Tämä oli varsin edullista, ja \"Tankadere\"\nlensi jälleen huimaa vauhtia tuon tavattomasti pauhaavan meren\npinnalla. Uuden tuulen nostamat aallot taistelivat entisten kanssa\nankaraa taistelua, ja tässä ristiaallokossa olisi heikommin rakennettu\nlaiva särkynyt pirstaleiksi.\n\nVälistä siinsi silmään ranta usvan lävitse, mutta laivaa ei näkynyt\nainoatakaan. \"Tankadere\" se ypö yksinään kesti meren raivoa.\n\nPuolenpäivän aikana näkyi muutamia merkkejä, jotka ennustivat myrskyn\nlaantumista; auringon laskiessa merkit kävivät selvemmiksi.\nMatkustajat, ihan uupuneina ja rauenneina, saattoivat nyt nauttia vähän\nruokaa ja käydä levolle.\n\nYö oli verrattain rauhallisempi. Luotsi lisäsi purjeita, mutta\nreivattuina. Purren nopeus oli melkoinen. Seuraavana päivänä,\nmarraskuun 11:ntenä, aamun koittaessa, näkyi jo ranta. John Bunsby\nvakuutti, ettei enää ole Shangaihin kuin 100 peninkulmaa.\n\nSata peninkulmaa! Ja ne oli kuljettava yhdessä päivässä! Tänä iltana\npiti Mr. Foggin tulla Shangaihin, ennättääkseen Jokohaman laivalle. Jos\nei myrskyä olisi noussut, olisi hän nyt ollut ainoastaan noin 30\npeninkulman päässä satamasta.\n\nTuuli laimeni nähtävästi, mutta onneksi tyyntyi merikin. Pursi nosti\nkaikki purjeensa, ja kohisten vaahtoili suolainen vesi kokassa.\n\nPuolenpäivän aikana oli \"Tankadere\" ainoastaan 45 peninkulman päässä\nShanghaista. Vielä oli kuusi tuntia aikaa, ennenkuin Jokohaman laiva\nsieltä lähtee.\n\nLaivalla ruvettiin pelkäämään. Perille oli ehdottomasti päästävä.\nKaikki, paitsi Phileas Foggia, tunsivat sydämensä tykyttävän\nmaltittomuudesta. Purren oli kuljettava keskimäärin 9 peninkulmaa\ntunnissa, mutta tuuli laimeni laimenemistaan. Se oli pelkkiä\nepäsäännöllisiä puuskia laitapuolelta. Ne loppuivat, ja meri tyyntyi\nheidän jälkeensä.\n\nMutta soman kutterin korkeat ja hyvin tiiviistä kankaasta tehdyt\npurjeet kokosivat poveensa kaikki pienimmätkin puuskat ja tuulahdukset,\nja niiden sekä meren virran avulla päästiin kello kuusi 10 peninkulman\npäähän Shanghaista.\n\nKello 7 oli enää 3 peninkulmaa Shangaihin. Karkea kirous pääsi luotsin\nhuulilta... Hän oli menettämäisillään kahdensadan punnan palkinnon. Hän\nkatsahti Mr. Foggiin. Mr. Fogg seisoi tyynenä, rauhallisena, vaikka\nkoko hänen omaisuutensa riippui tästä silmänräpäyksestä.\n\nSamassa näkyi musta savupatsas Shanghaista päin. Jokohaman laiva lähtee\nsiis paraillaan Shanghain satamasta.\n\n-- Revetköön raato! -- kiljaisi John Bunsby.\n\n-- Signaalilaukaus! -- virkkoi Phileas Fogg kuivasti.\n\nKokkapuolella oli vähäinen pronssitykki; sitä käytettiin\nsignaalilaukausten ampumiseen sumussa. Tykki ladattiin täpö täyteen,\nmutta juuri kun luotsi oli tuonut hehkuvan hiilen ja oli panna sen\nsankkireiän suulle, huudahti Phileas Fogg:\n\n-- Nosta hätälippu!\n\nLippu vedettiin mesaaniin. Toivottavasti höyrylaiva sen huomattuaan\nvähentää vauhtiansa ja lähenee purtta.\n\nLuotsi nosti hiilen jälleen sankkireiälle.\n\n-- Nyt! -- komensi herra Fogg, ja pamaus pienestä tykistä kajahti.\n\n\n\n\nXXII.\n\nPassepartout huomaa, että toisellakin puolen maailmaa on rahaa tarvis.\n\n\nHöyrylaiva \"Carnatic\", lähdettyänsä Hongkongista marraskuun 7 p:nä\nkello puoli 7 illalla, kiiti täysin höyryin Japania kohti, mukanaan\ntäysi lasti tavaroita ja matkustajia. Kaksi kajuuttaa perällä oli\ntyhjänä, nimittäin ne, jotka oli tilattu Mr. Foggin lukuun.\n\nSeuraavana aamuna saivat matkustajat kokassa ihmeeksensä nähdä erään\nmatkustajan, kalpeana, riutuneena, tulevan kannelle toisen luokan\nkajuutasta ja hoiperrellen menevän istahtamaan pelastusveneen laidalle.\n\nTämä mies oli Passepartout itse omassa persoonassaan. Hänen oli käynyt\nseuraavalla tavalla.\n\nHeti Fiksin mentyä polttohuoneesta ulos olivat palvelijat nostaneet\nhervottoman Passepartout'in muiden makaavain viereen. Mutta kolmen\ntunnin kuluttua oli Passepartout, jota unissakin oli vaivannut eräs\najatus, herännyt ja koetti torjua itsestään oopiumin huumaavaa\nvaikutusta. Ajatus, että hän oli huonosti täyttänyt velvollisuutensa,\nsai hänet selville. Hän läksi vuoteeltaan, hoiperrellen ja seinistä\npidellen; monasti hän kaatuikin, mutta nousi jaloilleen jälleen,\npyrkien vaistoperäisesti ulos. Kadulle päästyään hän kuni houreissaan\nhuusi: _Carnatic! Carnatic!_\n\nPostilaiva oli valmiina lähtöön. Passepartout'illa oli enää muutama\naskel jäljellä. Hän kulki hoiperrellen pitkin rantalautaa ja kaatui\ntunnottomana laivan kokkaan, samassa kuin \"Carnatic'in\" köydet\npäästettiin irti.\n\nMuutamat merimiehet, tottuneina tuommoista näkemään, kantoivat mies\nparan toisen luokan kajuuttaan, jossa Passepartout heräsi vasta\nseuraavana aamuna, 150 peninkulman päässä Kiinan rannasta.\n\nHän nousi kannelle, jossa raikas aamuilma selvitti kokonaan hänen\npäänsä. Hän rupesi kokoamaan ajatuksiansa, vaikka se olikin kovin\nvaikeata. Viimein hän muisti, mitä oli tapahtunut edellisenä iltana,\nmuisti Fiksin puheet ja polttohuoneen.\n\n-- Nähtävästikin olin minä täydessä humalassa, -- puheli hän itsekseen.\n-- Mitähän nyt Mr. Fogg sanoo? Mutta kaikissa tapauksissa en ole\npäästänyt höyrylaivaa käsistäni, ja sehän on pääasia.\n\nSitten hän ajatteli Fiksiä.\n\n-- No niin, siitä peijakkaasta on nyt päästy, luullakseni, ja tuskinpa\nmies viimeisten puheittensa jälkeen olisi uskaltanut tullakaan meidän\nkanssamme samalle laivalle. Poliisimies, salapoliisi vainoaa isäntääni,\njota syytetään varkaudesta! Hullutuksia! Mr. Fogg on yhtä paljon varas\nkuin minä murhamies!\n\nMutta puhuisiko hän nyt kaikki isännälleen? Sopiiko hänelle ilmoittaa,\nmikä mies Fiks oikeastaan on? Eiköhän ole paras odottaa, kunnes tullaan\nLontooseen, ja sitten kertoa, kuinka poliisimies oli seurannut häntä\nympäri maailman, ja naureskella hänen kanssaan koko jutulle? Niin, se\nse kai parasta on! Kaikissa tapauksissa on asiata tarkoin miettiminen.\nEnsimmäisenä tehtävänä nyt on tavata Mr. Fogg ja pyytää häneltä\nanteeksi huonoa käytöstä.\n\nPassepartout laskeutui alas. Meri aaltoili, ja laiva heilui pahasti.\nKunnon Passepartout ei ollut vielä oikein luja jaloiltansa, mutta pääsi\nkumminkin mitenkuten peräkannelle. Siellä ei näkynyt yhtään ihmistä,\njoka edes olisi ollut hänen isäntänsä tai Mrs. Audan näköinenkään.\n\n-- No niin, -- ajatteli hän, -- Mrs. Auda makaa vielä kaiketikin, ja\nMr. Fogg on löytänyt vistitovereita ja tapansa mukaan...\n\nPassepartout meni alas salonkiin, mutta Mr. Foggia ei ollut sielläkään.\nPassepartout kysyi silloin perämieheltä, missä herra Foggin kajuutta\non. Mutta perämies ei sanonut sennimistä matkustajaa olevan laivalla\nlainkaan.\n\n-- On kyllä, -- sanoi Passepartout, -- kookas mies, harvapuheinen,\nmukanaan nuori rouva.\n\n-- Rouvasväkeä ei ole laivalla yhtään sielua, vastasi perämies. --\nTuoss' on teille matkustajain luettelo. Katsokaa itse.\n\nPassepartout luki luettelon... Mr. Foggin nimeä siinä ei ollut.\n\nJo musteni hänen silmissänsä. Äkkiä johtui jotakin hänen mieleensä.\n\n-- Kuulkaas, -- sanoi hän, -- onkos tämän höyrylaivan nimi tosiaankin\n\"Carnatic\"?\n\n-- On niinkin, -- vastasi perämies.\n\n-- Ja matkalla Jokohamaan?\n\n-- Sinne juuri.\n\nPassepartout oli ensin luullut erehdyksestä joutuneensa toiselle\nlaivalle. Mutta \"Carnatic'illa\" hän sittenkin oli kuin olikin, ja\nvarmaa oli sekin, ettei hänen isäntäänsä ollut laivalla.\n\nPassepartout vaipui tuolille. Äkkiä hänelle selveni kaikki. Hän muisti,\nettä \"Carnatic'in\" lähtöaika oli siirretty aikaisemmaksi, että hänen\nolisi pitänyt ilmoittaa se isännälleen, mutta oli jättänyt sen\ntekemättä. Siis juuri hänen tähtensä Mr. Fogg ja Mrs. Auda olivat\nmyöhästyneet.\n\nHänen syynsä se oli, mutta vielä enemmin tuon konnan, joka oli\njuottanut hänet humalaan, erottaakseen palvelijan hänen isännästään ja\nsaadakseen pidätetyksi tämän Hongkongissa. Nyt vasta Passepartout\nymmärsi salapoliisin vehkeet. Ja nyt Mr. Fogg -- perikatonsa partaalla,\nvetonsa menettänyt, kiinniotettu, kenties vankeudessa!... Passepartout\nrepi tukkaansa tuskissaan. Mutta annas, että Fiks vielä kerran joutuu\nhänen kynsiinsä, niin sitä tilintekoa!\n\nEnsimmäisten puuskain mentyä ohitse Passepartout vähitellen tyyntyi ja\nalkoi harkita tilaansa. Tämä ei suinkaan ollut kadehdittava. Hän oli\nnyt matkalla Japaniin. Sinne hän kyllä tulee, mutta mitenkäs sieltä\npois pääsee? Rahaa ei penniäkään! Matka laivalla oli kumminkin jo\nennakolta maksettu, samoin ruoka. Vielä oli hänellä viisi tai kuusi\npäivää aikaa miettiä ja tehdä päätöksensä. Kylläpä söi ja joi poika\nkelpo lailla. Hän söi isäntänsä puolesta, Mrs. Audan puolesta, omasta\npuolestaan. Hän söi ikäänkuin olisi Japani erämaa, jossa ei ole ruokaa\nrahtuakaan.\n\n13 p:nä \"Carnatic\" laski aamun nousuveden mukana Jokohaman satamaan.\n\nJokohama on tärkeä pysäyspaikka Tyynen valtameren rannalla, ja sinne\npoikkeavatkin kaikki posti- sekä matkustajalaivat, jotka kulkevat\nPohjois-Amerikan, Kiinan, Japanin ja Itä-Indian saarten väliä. Jokohama\non Jeddo lahden rannalla, lähellä samannimistä suunnatonta kaupunkia,\njoka on Japanin keisarikunnan toinen pääkaupunki ja jossa aikoinansa\nasui Taikun, maallinen keisari. Sen kilpailijana oli Meako, jossa piti\nasuntoansa Mikado, suoraan jumalista polveutuva hengellinen hallitsija.\n\n\"Carnatic\" kävi laiturin viereen lähelle aallonmurtajaa ja\npakkahuoneita, keskelle laivoja kaikilta maailman ääriltä.\n\nPassepartout astui ilman sen suurempaa innostusta tähän Auringon lasten\nomituiseen maahan. Hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa sattuma\nohjaajaksensa ja umpimähkään mennä katuja myöten astumaan.\n\nHän tuli ensin eurooppalaiseen kaupungin osaan, jossa oli mataloita\ntaloja kuisteineen ja komeine pylvästöineen; ympärillä hän huomasi\ntoreja, laivaveistämöjä ja tavaravarastoja joka haaralla. Siellä,\nniinkuin Hongkongissa ja Kalkuttassakin, vilisi amerikkalaisia,\nenglantilaisia, kiinalaisia, hollantilaisia, kauppiaita, jotka ostivat\nja myivät jos jotakin, ja kaikkien näiden joukossa oli ranskalainen\nniin outo, kuin olisi hänet äkkiä suinpäin viskattu hottentottien\nmaahan.\n\nPassepartout'illa oli kumminkin yksi keino päästäksensä pulasta,\nnimittäin kääntyä Ranskan ja Englannin konsulivirastoihin Jokohamassa,\nmutta hän ei tahtonut mennä kertoilemaan kohtaloaan, joka oli niin\nlikeisesti liitetty hänen isäntänsä kohtaloon, ja päätti ensin koettaa\nkaikkia muita keinoja.\n\nKuljettuaan eurooppalaisen kaupunginosan läpi, jossa sattuma ei\nensinkään näkynyt hänestä huolivan, tuli hän japanilaiseen\nkaupunginosaan.\n\nHän oli lujasti päättänyt astua eteenpäin vaikka hamaan Jeddoon asti.\n\nMaanasukasten asuma osa kaupunkia on nimeltä Benten, ja Benteniksi\nsanotaan myös erästä meren jumalatarta, jota palvellaan läheisillä\nsaarilla. Täällä Bentenissä oli ihmeellisen kauniita petäjä- ja\nseetrikujia, hyvin kummallisesti rakennettuja portaaleja, siltoja\nbambuputkistojen ja korkeiden kasvien keskellä, temppeleitä\nsatavuotisten seetripuiden siimeksessä, Buddhan pappeja ja Konfutsen\nuskolaisia, outoja katuja ja laumoittain punaposkisia lapsia, joita\nolisi luullut vastikään irtileikatuiksi japanilaisista seinäverhoista\nja jotka leikittelivät lyhytjalkaisten pikku koirain ja hännättömäin\nkeltaisten kissain kanssa.\n\nKadut olivat kirjavinaan ihmisistä, joita tuli ja meni. Siellä kulki\npappeja juhlakulussa, rämisytellen yksitoikkoisia rumpujansa;\njakuniineja, tulli- tahi poliisimiehiä, kiillotetut suippohatut päässä\nja kaksi miekkaa vyöllä; sotamiehiä siniviiruisissa pumpulipuvuissa ja\nsuusta ladattavat pyssyt olalla; mikadon henkivartioita avaroissa\nsilkkinutuissa, haarniskoissa ja hameissa; muuta sotaväkeä ihan\ntoisenlaisissa puvuissa, sillä Japanissa pidetään sotilasammattia yhtä\nsuuressa kunniassa kuin sitä Kiinassa halveksitaan. Sitäpaitsi\nkulki siellä almun-anojia, toivioretkeläisiä pitkissä mekoissa,\nsiviilimiehiä, tukka sileä ja musta kuin eebenpuu, vartalo pitkä, jalat\nheikot, ihonväri vivahteleva vaskesta himmeään valkoiseen, mutta ei\nmilloinkaan keltainen, niinkuin kiinalaisilla, joista japanilaiset\nmuutenkin suuresti eroavat.\n\nLisäksi hän vielä näki ajokalujen, palankiinien, hevosien,\nkantomiesten, purjevaatteella katettujen kantotuolien, bambuputkesta\ntehtyjen kantovuoteitten välissä naisia, jotka käydä sipsuttelivat\nvaatetohvelit, olkisandaalit tai puukengät pienissä jaloissa, naisia,\nrumanpuoleisia, rinta likistetty, hampaat mustattuina, oikein muodin\nmukaan, ja puettuina kansalliseen \"kirimon\" nimiseen pukuun, joka on\njonkinlainen yönuttu, köytetty silkkivyöllä, sen päät solmittu selän\ntaakse hassumaiseksi rusetiksi. (Tämän muodin näkyvät pariisittaret\nottaneen Japanin tyttäriltä.)\n\nPassepartout kulki muutamia hetkiä tässä kirjavassa joukossa katsellen\nkummallisia, runsaasti tavaroilla täytettyjä puoteja; basaareja, joiden\nakkunoihin oli pantu esille japanilaisten kultaseppäin teoksia;\nliehuvilla lipuilla koristettuja ravintoloita, joihin häneltä oli pääsy\nkielletty; teenjuontipaikkoja, joissa juodaan kupillinen lämmintä,\nhyvänhajuista vettä sekä riisiryynistä keitettyä \"saki\" nimistä juomaa;\npolttohuoneita, joissa poltetaan erittäin hienoa tupakkaa, mutta ei\noopiumia, sillä tätä Japanissa tuskin ensinkään tunnetaan.\n\nKunnon Passepartout oli kulussansa pian joutunut ulos kaupungista. Hän\nnäki edessään suunnattomia riisivainioita, joissa juuri vuoden\nviimeiset kukat levittivät lemuansa; upeita kameliakukkia, ei enää\nvesoissa, vaan puissa; aituuksien sisällä bambu-, kirsikka-, luumu- ja\nomenapuita, joita Japanissa viljellään enemmin kukkain kuin hedelmäin\ntähden ja joita liehuvat linnunpelätit suojelivat varpusilta,\nkyyhkysiltä, variksilta ja muilta ahnailta linnuilta. Ei sitä\nmajesteetillistä seetripuuta, jossa ei isolla kotkalla olisi ollut\npesää; ei sitä surupajua, jonka siimeksessä ei olisi ollut surumielistä\nhaikaraa seisomassa toisella jalallansa. Vihdoin ylt'ympärillä\nvariksia, sorsia, kalasääskiä, metsähanhia ja tavattoman paljon kurkia,\njoita japanilaiset palvelevat jumala-olentoina ja jotka heidän\nmielestään ovat onnen vertauskuvia.\n\nVaeltaessaan huomasi hän maassa viikunan tapaisia esineitä.\n\n-- Hyvä juttu, -- arveli hän; -- nyt sopii syödä illallista.\n\nVarmuuden vuoksi haistoi hän ensin noita viikunan tapaisia, mutta\nniiden lemun laita oli niin ja näin.\n\n-- Ei ole onnea, ei merkkiäkään! -- sanoi hän.\n\nMies parka oli kyllä, ennakolta arvaten asian mutkat, syönyt niin lujan\nmurkinan \"Carnatic'illa\" kuin suinkin oli jaksanut, mutta vaellettuansa\nkoko päivän tunsi hän vatsansa kurnailevan. Hän oli huomannut, ettei\nlampaan- ja sianlihaa ollut lainkaan lihapuodeissa, ja kun hän sen\nlisäksi tiesi, ettei Japanissa härkiä koskaan tapeta, niitä kun\nkäytetään vain maanviljelystöissä, niin hän päätti, että liha oli hyvin\nharvinaista Japanissa. Hän olikin oikeassa; mutta raavaanlihan sijasta\nolisi hänen vatsansa kyllä tyytynyt metsäsian- ja vuorikauriin-,\npeltokanan- ja peltopyyn-, kalan- ja kananpaistiin, joita japanilaiset\nmelkein yksinomaisesti käyttävät ruokanansa, paitsi riisiä monessa eri\nmuodossa. Mutta Passepartout'in täytyi tyytyä tilaansa ja hän heittikin\nhuomiseksi kaikki huolet ja hommat.\n\nYön tullessa Passepartout palasi takaisin japanilaiseen kaupunginosaan.\nHän astui katuja pitkin monenväristen lyhtyjen valossa, katsellen,\nkuinka silmänkääntäjät tekivät erinomaisia temppujansa ja kuinka\nastrologit täydessä touhussa ennustelivat kiikarin ympärille\nkerääntyneelle väkijoukolle taivaan tähtien mukaan. Sitten hän tuli\nrantaan, jossa näki kalastajia tuulastamassa.\n\nKaduilta väheni vähenemistään väki. Patrulleja kulki tuon tuostakin.\nNähdessään noita poliisimiehiä komeissa univormuissa, seurue perässä,\nsanoi Passepartout naurahtaen:\n\n-- Kas niin! Tuossa taas japanilainen lähetyskunta matkalla Eurooppaan!\n\n\n\n\nXXIII.\n\nPassepartout saa suunnattoman pitkän nenän.\n\n\nSeuraavana aamuna ei Passepartout enää ollutkaan niin ripeä; hän oli\nnälissänsä ja päätti hankkia rahaa tavalla tai toisella, mitä pikemmin\nsitä parempi. Hän olisi voinut myydä kellonsa, mutta ennen hän olisi\nkuollut nälkään. Nyt jos koskaan tuli hänen koettaa saada hyötyä\nkovasta, vaikkei soinnukkaasta äänestänsä.\n\nHän muisti muutamia englantilaisia ja ranskalaisia lauluja ja päätti\nkoettaa onneansa. Japanilaiset -- niin arveli Passepartout -- ovat\nkaiketi suuria musiikin suosijoita, sillä kaikki siellä suoritetaan\nsymbaalien, tamtamien ja rumpujen soidessa; kyllä kai he sitten osaavat\noikean arvon antaa eurooppalaiselle lauluniekalle.\n\nMutta kenties oli vielä liian aikaista alkaa laulajaisia, ja kenties\nmusiikin suosijat, odottamattoman aikaisin herätettyinä, eivät\nhoksaisikaan maksaa sellaisessa rahassa, missä on oikein mikadon kuva\npäällä.\n\nPassepartout päätti odottaa muutamia hetkiä. Kävellessään tuossa rupesi\nhän kumminkin arvelemaan olevansa liian hyvissä vaatteissa ollakseen\nkulkeva laulaja. Hän päätti vaihtaa vaatteensa toisiksi, jotka olisivat\nparemmassa sopusoinnussa hänen asemansa kanssa. Täten saa hän jotakin\nväliä, ja sittenhän sopii täyttää ensin vatsan vaatimukset.\n\nSanasta työhön. Kauan aikaa haeskeltuansa löysi hän viimein vanhain\nvaatteiden kaupustelijan, joka kohta mielistyi eurooppalaiseen pukuun.\nPian oli Passepartout saanut ylleen vanhan japanilaisen hameen ja\npäähänsä jonkinlaisen turbaanin, pahanpäiväiseksi vaalenneen auringon\npaisteesta ja sateesta. Mutta sen sijaan kilisi nyt koko joukko pieniä\nhopearahoja hänen taskussaan.\n\n-- Sopiihan minun ajatella olevani naamiaisissa, -- lohdutteli\nPassepartout itseään.\n\nTällä lailla japanilaistunut Passepartout meni heti ensi työkseen\npienenläntään ravintolaan ja söi siellä hyvän kananpaistin ja muutaman\nkahmalollisen riisiä, sanalla sanoen hän söi kuin ainakin mies, jonka\npäivällinen vielä on tietämättömissä.\n\nSyötyään tarpeeksensa hän arveli:\n\n-- Nyt on paras pitää kurssit kohdallaan. Tuskin näitä vaateriepuja\nvaihtamalla tän japanilaisemmiksi enää saa. Pitää keksiä keino, millä\npiammiten pääsisin tipo tieheni tästä Auringon maasta, josta mulla on\npelkkiä ikäviä muistoja.\n\nPassepartout arveli ensin mennä hakemaan Amerikkaan lähteviä\nhöyrylaivoja. Hän aikoi tarjoutua kokiksi tai passariksi, vaatien\npalkakseen maksuttoman matkan ja ruuan. San Fransiskoon päästyänsä hän\nkyllä tulee toimeen. Tärkeintä oli päästä vain Tyynen valtameren\npoikki, ja tätä matkaa oli 4,600 peninkulmaa.\n\nPassepartout'illa ei ollut tapana liian kauan kuhnailla; hän ohjasi\nsenvuoksi askeleensa Jokohaman satamaa kohti. Mutta mitä lähemmäksi\nsitä hän tuli, sitä enemmin näytti hänestä mahdottomalta panna\naikomuksensa toimeen. Kuinka saattaisi amerikkalaisella höyrylaivalla\nolla puutetta kokista tai palvelijasta? Keliäpä voisi olla luottamusta\ntällaiseen linnunpelättiin? Eihän hänellä ole yhtään todistusta, yhtään\npuolustuskirjaa!\n\nTuossapa hän äkkiä huomasi suunnattoman suuren ilmoituksen, jota eräs\nmies kuljetteli katuja pitkin. Ilmoitus oli kirjoitettu myöskin\nenglanninkielellä ja kuului näin:\n\n/*\n    The honourable William Batulcar'in\n      Joukko japanilaisia akrobaatteja.\n        Viimeinen näytäntö, jossa\n    ennen lähtöänsä Amerikan Yhdys-Valtoihin\n                esiintyvät\n        Pitkät--Nenät--Pitkät--Nenät\n    Tingu jumalan välittömän suojeluksen alla.\n            Erittäin viehättävä.\n*/\n\n-- Amerikan Yhdysvaltoihin! -- huudahti Passepartout. -- Sinnehän tästä\nminäkin meinaan lähteä.\n\nHän seurasi ilmoituksen kantajaa ja tuli pian japanilaiseen\nkaupunginosaan. Neljännestunnin kuluttua saapui hän ison puurakennuksen\nedustalle, jonka harjalla liehui lippuja ja jonka ulkoseinille oli\nmaalattu ilman perspektiiviä, mutta kirjavissa väreissä, koko\njapanilainen silmänkääntäjäin joukko.\n\nTämä oli the honourable Batulcarin, jonkinlaisen amerikkalaisen\nBarnumin, laitos. Hänen johdettavanansa oli joukko nuorallatanssijoita,\nsilmänkääntäjiä, klovneja, akrobaatteja, ratsastajia, voimistelijoita,\nja nyt, ilmoituksen mukaan, oli hän antava viimeisen näytännön ennen\nlähtöänsä Auringon valtakunnasta Amerikan Yhdysvaltoihin.\n\nPassepartout astui pylväskäytävään ja pyysi saada puhutella Mr.\nBatulcaria. Mr. Batulcar tuli omassa persoonassaan.\n\n-- Mitäs teillä on tarvis? -- kysäisi tämä Passepartout'ilta, luullen\nhäntä ensin japanilaiseksi.\n\n-- Ettekö ole palvelijan puutteessa? -- kysyi Passepartout.\n\n-- Palvelijanko? -- sanoi Batulcar silitellen harmaata leukapartaansa;\n-- minulla on heitä kaksi, nöyrää ja uskollista, jotka eivät ole\nminusta milloinkaan luopuneet ja joille minun ei tarvitse maksaa mitään\npalkkaa. Ja ne ovat tässä näin.\n\nNiin sanottuaan hän osoitti käsivarsiansa, joissa paisuili suonia,\npaksuja kuin kontrabasson kielet.\n\n-- Eikö minusta siis voi olla yhtään hyötyä teille?\n\n-- Ei vähääkään!\n\n-- Hiis! Olisipa ollut hyvä, jos olisin päässyt matkustamaan teidän\nkanssanne.\n\n-- Vai niin! -- sanoi the honourable Batulcar.\n\n-- Te olette japanilainen yhtä paljon kuin minä olen apina. Miksikä\nsiis olette laittautuneet tuon näköiseksi?\n\n-- Puku kukkaroa myöten.\n\n-- Se on totta se. Oletteko ranskalainen?\n\n-- Olen kyllä, Pariisista.\n\n-- Sitten tietysti osaatte irvistellä.\n\n-- Peijakas! -- vastasi Passepartout, hieman suuttuen, kuultuaan, että\nhänen kansallisuutensa oli antanut aihetta mokomaan kysymykseen. --\nKyllä me ranskalaiset osaamme irvistellä, vaikkemme niin hyvin kuin\namerikkalaiset.\n\n-- Totta sekin on. No niin, ellen saata ottaa teitä palvelijakseni,\nniin saatanhan ottaa teidät klovniksi eli hulluttelijaksi. Tiedättehän,\nettä Ranskassa on ulkomaisia klovneja ja ulkomailla ranskalaisia?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Oletteko väkevä?\n\n-- Varsinkin pöydästä noustuani.\n\n-- Osaatteko laulaa?\n\n-- Osaan, -- vastasi Passepartout, joka ennen oli laulanut joissakuissa\nkatukonserteissa.\n\n-- Mutta osaatteko laulaa pää alaspäin, hyrrä täydessä vauhdissa\nvasemmalla jalalla ja miekka tasapainossa oikealla?\n\n-- Kyllä semmoistakin, -- vastasi Passepartout muistaen nuoruutensa\naikuisia taidetemppuja.\n\n-- Sepä se on pääasia, -- sanoi the honourable Batulcar.\n\nPassepartout sai klovnin paikan. Hänen tuli tehdä yhtä ja toista tuossa\nkuuluisassa japanilaisessa joukkueessa. Toimi ei ollut ihan\nmielenperäistä, mutta kahdeksan päivän kuluttuahan hän pääsee lähtemään\nSan Fransiskoon.\n\nNäytelmä, josta the honourable Batulcar niin komeasti oli ilmoitellut,\noli alkava kello kolme, ja pian jo soittaa rämisteli japanilainen\nsoittokunta rakennuksen ulkopuolella. Selvää on, ettei Passepartout\nennättänyt harjoitella mitään roolia, mutta hänen täytyi tukevain\nhartiainsa väellä olla osallisena eräässä \"ihmispyramidi\" nimisessä\ntempussa, jonka oli näyttävä Pitkät--Nenät--Pitkät--Nenät. Tämä\n\"erittäin viehättävä\" oli oleva näytännön viimeinen osa.\n\nKello ei vielä ollut lyönyt kolmea, kun jo kaikki sijat olivat ihmisiä\ntäynnä. Eurooppalaisia ja maanasukkaita, kiinalaisia ja japanilaisia,\nmiehiä, vaimoja ja lapsia oli rientänyt sinne penkeille ja looseihin.\nMusikantit olivat tulleet sisälle, orkesteri oli täydellinen, ja nyt\nalkoivat gongit, tamtamit, kalistimet, huilut, tamburiinit ja isot\nrummut pitää hirveätä melua.\n\nNäytäntö alkoi. Täytyy tunnustaa, että japanilaiset ovat maailman\netevimpiä temppujen tekijöitä. Yksi esim. viuhtoi viuhkallansa pieniä\npaperilappuja, jotka lentelivät kuin perhoset. Toinen puhalteli\npiipustansa hyvänhajuisia savuja, laitellen nopeasti ilmaan sinerviä\nsanoja, joista muodostui mielistelylause yleisölle. Kolmas näytti\ntaitoansa palavilla kynttilöillä, heitellen niitä ilmaan ja ottaen\njälleen kiinni sekä sammutellen niitä, aina sen mukaan kuin ne tulivat\nhänen suunsa kohdalle, ja taaskin sytytellen niitä, hetkeksikään\nkeskeytymättä. Neljäs näytti ihmeellisiä temppuja hyrrillä: hyrrät\nkulkivat täydessä vauhdissa milloin piipunvartta myöten, milloin miekan\nkärjellä, milloin rautalankoja myöten, milloin hiuksia myöten, joita\noli vedetty yli koko näytäntölavan; hyrrät pyörivät kristallimaljan\nlaidalla, nousivat ylös bambukeppiä myöten, hyppien ja pyörähdellen jos\njonnekin päin, yhä vain pysyen liikkeessä ja synnyttäen siten\nkummallisia, erilaatuisia säveliä. Silmänkääntäjät viskelivät niitä\nylös ilmaan ja ottivat niitä jälleen kiinni, ja yhä ne vain pyörivät;\nhe pistivät niitä taskuihinsa, ja yhä vieläkin ne pyörivät niin\ntaskuissa kuin jälleen ulos otettuinakin -- kunnes vihdoin remahtivat\nrikki, heitellen ympärilleen säkeniä ja savua.\n\nTarpeetonta on kuvailla kaikkia akrobaattien ja voimistelijain\nihmeellisiä temppuja. Tikapuitten ja salkojen ja pallojen ja tynnyrien\nheitteleminen tapahtui sanomattoman tarkasti. Päätemppu oli vielä\njäljellä. Pian esiintyivät nimittäin Pitkät--Nenät, joitten vertaisia\ntempuntekijöitä ei ollut Eurooppa vielä nähnytkään.\n\nNämä Pitkät--Nenät ovat erityinen joukko Tingu jumalan välittömän\nsuojeluksen alla. He olivat puettuina kuin keskiajan sankarit; selässä\noli kaksi loistavaa siipeä. Etevintä heissä kumminkin oli heidän pitkät\nnenänsä ja näiden käyttäminen. Nämä nenät olivat bambuputkesta tehtyjä,\nviisi, kuusi, jopa kymmenenkin jalkaa pitkiä, toiset suoria, toiset\nvääriä, muutamat sileitä, muutamat muhkuraisia. Ne oli lujasti\nkiinnitetty kasvoihin, ja niillä nyt merkillisiä temppuja tehtiin.\nParikymmentä tällaista nenäsankaria kävi lattialle selälleen, nenät\nylöspäin, muut nenälliset nousivat sitten näiden päälle ja hyppivät\nkuin hurjat alimmaisten nenänkärjillä, heitellen kuperkeikkoja ja\ntehden oikein kummallisia vehkeitä.\n\nErittäin merkillinen oli tänään oleva \"ihmispyramidi\", jossa noin 50\nnenäniekkaa oli kuvaava \"Juggernautin vaunuja\". Perustuksena, jolla\npyramidi oli rakennettava, olivat nuo nenät. Eräs konstiniekka, jonka\noli määrä olla pyramidin pohjalla, oli äkkiä lähtenyt tiehensä, ja\nPassepartout oli käsketty toimittamaan hänen virkaansa.\n\nPassepartout parka oli tietysti nolona, kun sai ylleen keskiaikaisen\npuvun, kirjavat siivet selkäänsä ja kasvoihinsa kuutta jalkaa pitkän\nnenän! Mutta tämä nenähän oli hänen leipälähteensä, ja pian hän taas\nrauhoittui.\n\nHän astui näyttämölle ja kävi muutamain muiden kanssa maahan,\nJuggernautin vaunujen pohjaksi, nenä ylöspäin. Toiset asettuivat näille\nnenille, kolmannet taas niiden nenille, ja niin kasvoi vähitellen\npyramidi, jonka huippu nousi aivan katon rajalle.\n\nRajut kättentaputukset kajahtivat, yltyen yhä kovemmiksi, musiikki\npauhasi kuin hirveä ukkonen ... mutta äkkiä alkoi pyramidi huojua,\ntasapaino särkyi, yksi pohjalla olevista nenistä antoi perään, ja koko\npyramidi hajota romahti maahan.\n\nPassepartout oli ollut tähän syypää. Hän ei kestänyt asemillaan, vaan\nlensi katsojain luo, käyttämättä kumminkaan siipiänsä, hyppäsi laipion\nyli, lankesi erään katsojan eteen ja huudahti:\n\n-- Isäntä! Isäntä!\n\n-- Tekö täällä?\n\n-- Minä.\n\n-- No siinä tapauksessa suoraa päätä laivalle, poikaseni.\n\nMr. Fogg, Mrs. Auda, joka myös oli mukana, ja Passepartout läksivät\nulos. Mutta siellä oli the honourable Batulcar, joka vihan vimmassa\nvaati korvausta pyramidin hajoamisesta. Phileas Fogg hillitsi hänen\nvihansa viskaamalla hänelle kourallisen seteleitä. Kello puoli 7\nastuivat tuttavamme laivalle, joka kohta oli lähtevä. Passepartout'illa\noli yhä selässään siivet ja kasvoissa kuuden jalan pituinen nenä, jota\nhän ei vielä ollut ennättänyt ottaa pois.\n\n\n\n\nXXIV.\n\nMatka Tyynen valtameren poikki.\n\n\nHelppo on ymmärtää, mitä oli tapahtunut Shanghain tultua näkyviin.\n\"Tankadere'n\" hätämerkki oli huomattu Jokohaman laivalla. Kapteeni,\nnähtyään samalla hätälipun, oli laskenut kutteria kohti. Heti sen\njälkeen oli Phileas Fogg maksanut \"Tankadere'n\" laivurille sovitun\npalkan, ja niin oli John Bunsby pistänyt taskuunsa 550 puntaa. Herra\nFogg, Auda rouva ja Fiks olivat sitten nousseet höyrylaivaan, joka\njatkoi matkaansa Jokohamaan.\n\nTultuaan marraskuun 14 p:nä aamulla määrättynä aikana Jokohamaan oli\nMr. Fogg heti mennyt \"Carnatic'ille\" ja saanut siellä kuulla Mrs. Audan\nisoksi iloksi -- kenties omaksi ilokseen myöskin, vaikkei hän sitä\nosoittanut -- että Passepartout tosiaankin oli edellisenä päivänä\ntullut Jokohamaan.\n\nPhileas Fogg, jonka oli illalla lähdettävä matkalle San Fransiskoon,\noli paikalla mennyt haeskelemaan palvelijaansa. Mutta turhaan hän kävi\nsekä Englannin että Ranskan konsulivirastoissa. Käveltyään itsensä\nviimein uuvuksiin Jokohamaa ristiin rastiin Passepartout'ia etsiessään\nei hän enää osannut paljon toivoakaan löytävänsä häntä; mutta silloin\nsattuma tahi kenties jonkinlainen aavistus saattoi hänet Batulcarin\nteatteriin. Hän ei olisi suinkaan voinut tuntea palvelijaansa tuossa\nkummallisessa puvussa, mutta Passepartout sen sijaan tunsi isäntänsä\naivan hyvin, ja hänet huomattuaan hän ei malttanut olla liikahtamatta;\nsentähden katosi tasapaino, pyramidi hajosi ja -- mitä sitten tapahtui,\nse jo tiedetään.\n\nPassepartout sai nyt Mrs. Audalta kuulla, kuinka he olivat tulleet\nHongkongista Jokohamaan ja kuinka heillä oli ollut seurassa eräs herra\nFiks.\n\nKuultuaan Fiksin nimen ei Passepartout ollut tietääksensäkään. Hän ei\nkatsonut vieläkään sopivaksi kertoa isännälleen kohtauksestansa\npoliisimiehen kanssa. Passepartout pyysi vain anteeksi sitä, että oli\nvahingossa pyörtynyt oopiumista eräässä polttohuoneessa.\n\nMr. Fogg kuunteli tätä kertomusta sanaakaan sanomatta; sitten hän antoi\npalvelijallensa rahaa sopivampain vaatteiden hankkimiseksi. Tunnin\nkuluttua tulikin ranskalainen takaisin, ja silloin oli nenä jo poissa\nja siivet samoin, eikä enää mikään muistuttanut Tingu jumalan\nkumartajasta.\n\nPostilaiva, joka kulki Jokohamasta San Fransiskoon, oli \"Pacific Mail\nSteam Company\" yhtiön oma ja nimeltään \"General Grant\". Tämä oli iso\npyörälaiva, 2,500 tonnin vetoinen, kauniisti rakennettu ja\npikakulkuinen. \"General Grant'illa\" oli kolme mastoa, joiden purjeet\nhyvällä tuulella suuresti edistivät höyryn työtä. Suunnaton viputanko\nnousi ja laski kannen yläpuolella, toisessa päässään sylinterin mäntä,\ntoisessa tanko, joka siirsi suoraviivaisen liikkeen pyöriväksi ja\nliittyi välittömästi rattaitten akseliin. Kulkien kaksitoista\npeninkulmaa tunnissa viipyi se ainoastaan 21 päivää Japanin ja Amerikan\nvälillä. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa ennättävänsä joulukuun\n2 p:nä San Fransiskoon, 11 p:nä New-Yorkiin ja 20 p:nä Lontooseen,\njoten hän pääsisi perille muutamia tunteja ennen määrättyä aikaa.\n\nLaivassa oli paljon matkustajia, englantilaisia, useita amerikkalaisia,\nniin myös koko siirtokunta Amerikkaan lähteviä kiinalaisia ja joukko\nupseereja indialaisesta armeijasta, jotka käyttivät loma-aikaa maan\nympäri kulkemiseen.\n\nMerellä ei tapahtunut mitään erinomaista. Isojen rattaittensa ja\nmahtavain purjeittensa kannattamana keikkui laiva sangen vähän. Tyyni\nvaltameri kantaa kunnialla nimeänsä. Mr. Fogg oli yhtä tyyni ja yhtä\nharvapuheinen kuin ennenkin. Nuori rouva tunsi entistä enemmän\nkiintymystä häneen, ja tämä kiintymys oli jotakin muuta kuin pelkän\nkiitollisuuden vaikuttamaa. Tuo äänetön ja pohjaltaan ylevämielinen\nolento herätti hänessä hänen tietämättänsäkin tunteita, joista toisella\nei kumminkaan näkynyt olevan vihiä vähääkään.\n\nMrs. Auda harrasti muuten lämpimällä innolla herra Foggin matkan\ntarkoitusta. Kaikki pienimmätkin esteet herättivät hänessä\nrauhattomuutta. Usein hän puheli Passepartout'in kanssa, joka kyllä\nrivien välitse osasi lukea, mitä hänen sydämessään liikkui. Ja\nranskalainen puolestaan ei lakannut kiittelemästä isäntänsä hyviä\navuja, vilpittömyyttä, auliutta, arvokkaisuutta, ja sitten hän lohdutti\nMrs. Audaa matkan päättymisestä. Hän sanoi, että vaikein osa tehtävätä\non jo selän takana, kun kerran oli päästy kummallisista Kiinan ja\nJapanin maista, että nyt tullaan sivistyneihin maihin, ja että matkat\nrautateitse San Fransiskosta New-Yorkiin ja laivalla New-Yorkista\nLontooseen ovat viimeiset vaihteet tässä matkassa maailman ympäri.\n\nYhdeksän päivää Jokohamasta-lähdön jälkeen oli Phileas Fogg tehnyt\nummelleen puolet matkaa maapallon ympäri.\n\n\"General Grant\" kulki nimittäin marraskuun 23 p:nä 180:nnen\npuolipäiväpiirin yli, jonka vastapuolella siis on Lontoo.\nKahdeksastakymmenestä päivästä oli Mr. Fogg tosin käyttänyt 52, joten\njäljellä oli vain 28 päivää. Mutta huomattava on, että herra Fogg,\nollessaan, puolipäiväpiirittäin lukien, vasta puolimatkassa, oikeastaan\njo oli kulkenut kaksi kolmannesta matkastansa. Muistettakoon nuo mutkat\nLontoosta Adeniin, Adenista Bombayhin, Kalkuttasta Singapuriin,\nSingapurista Jokohamaan! Jos hän poikkeamatta olisi kulkenut 50:nettä\nleveyspiiriä myöten, jolla Lontoo on, ei olisi matka ollut kuin noin 12\ntuhatta peninkulmaa; mutta kun kulkuyhdistykset eivät ole järjestetyt\naina leveyspiirin mukaan, täytyi Phileas Foggin matkustaa enemmän kuin\n26 tuhatta peninkulmaa, ja näistä oli hän marraskuun 23 p:nä jo\nkulkenut lähes 17,500. Mutta nyt oli matka esteetön, eikä Fikskään\nollut enää hämmennystä tekemässä.\n\nMarraskuun 23:s tuotti Passepartout'ille erityisen ilon. Lukija\nmuistanee, että tuo itsepäinen oli tahtonut pidättää kellonsa Lontoon\nhorisontin mukaan ja luuli, että kaikki muut kellot maailmassa kävivät\nväärin. Eikös sitten ollut hänellä syytä iloita, kun hän nyt,\nmarraskuun 23 p:nä, huomasi kellonsa pitävän yhtä laivan kronometrin\nkanssa?\n\nHän oli riemuissansa, sehän on arvattava. Hän olisi kernaasti tahtonut\ntietää, mitähän muka Fiksillä nyt olisi ollut sanomista.\n\n-- Semmoinen pahus, -- sanoi hän itsekseen, -- lateli mulle jos jotakin\nsekasotkua puolipäiväpiireistä, auringoista ja kuista! Tosiaankin, jos\nmokoma mies saisi tehdä mielensä mukaan, niin kylläpä ajanluvun laita\nmaailmassa olisi niin ja näin. Olenpa varma, että aurinko viimeinkin\npäättää nousta ja laskea minun kelloni mukaan!...\n\nPassepartout ei tiennyt sitä, että jos hänen kellossansa olisi ollut\nmerkittyinä kaikki vuorokauden 24 tuntia, kuten italialaisissa\nkelloissa, niin ei hänellä olisi ollut vähääkään riemastumisen syytä,\nsillä kun laivan kellot osoittivat kello 9 a.p., olisi hänen kellonsa\nnäyttänyt kello 9 illalla, s.o. kello 21 puoliyön jälkeen, sillä juuri\nniin iso on erotus ajassa Lontoon ja 180:nnen puolipäiväpiirin välillä.\n\nMutta vaikkapa Fiks olisi pystynytkin selittämään tätä pelkästään\nfyysillistä seikkaa, ei Passepartout ainakaan olisi pystynyt sitä\nkäsittämään, ei ainakaan uskomaan. Ja sitäpaitsi, jos salapoliisi olisi\ntullut tässä tuokiossa hänen näkyviinsä, niin olisi Passepartout\nepäilemättä ryhtynyt keskusteluihin hänen kanssaan aivan toisenlaisista\nasioista ja ihan toisella tavalla.\n\nMutta missä oli nyt Fiks?\n\nHän oli kuin olikin \"General Grant'illa\".\n\nJokohamaan tultua oli Fiks suoraa päätä mennyt Englannin konsulin luo.\nSiellä hän viimeinkin oli saanut tuon vangitsemiskäskyn, joka oli\nkulkenut hänen perässänsä Bombaysta saakka, ollen nyt jo 40 päivää\nvanha. Vangitsemiskäsky oli lähetetty hänen nimellensä Hongkongista\njuuri höyrylaivalla \"Carnatic\", jossa hänen oli luultu olevan. Harmitti\nhäntä kovastikin nyt! Vangitsemiskäskystä ei täällä enää ole mitään\nhyötyä, sillä herra Fogg oli jo lähtenyt pois Englannin alueilta! Nyt\nei häntä saa kiinni muuten kuin luovutuskirjalla.\n\n-- Olkoon menneeksi! -- arveli Fiks päästettyään ensimmäiset vihansa\npuuskat valloilleen. -- Vangitsemiskäsky ei kelpaa täällä; kelpaahan se\nainakin Englannissa. Tuo konna näkyy aikovan palata isänmaahansa,\nluullen pettäneensä poliisin. Äläs huoli! Minä seuraan häntä aina sinne\nsaakka! Mitä rahoihin tulee, niin suokoon taivas, että niitä edes\nvähänkin olisi jäljellä! Mutta matkakulunkeihin, palkintoihin,\ntakaukseen, sakkoihin, norsun ostoon ja jos jonkinlaisiin menoihin on\nhän jo kuluttanut kuudetta tuhatta puntaa! No niin, onhan pankilla\nrahoja.\n\nFiks astui \"General Grant'iin\". Hän oli siellä Mr. Foggin ja Mrs. Audan\ntullessa laivalle. Isoksi ihmeeksensä hän tunsi Passepartout'inkin\nhänen kummallisessa, japanilaisessa puvussaan. Fiks lymysi heti\nkajuuttaansa välttääkseen tukalata selitystä, joka jälleen olisi\npilannut koko asian. Väkeä kun oli laivalla paljon, toivoi Fiks\nsaattavansa olla salassa vihaiselta ystävältään, mutta äkkiäpä hän\neräänä päivänä sattui ihan Passepartout'in eteen.\n\nPassepartout karkasi heti hänen kurkkuunsa sanaakaan sanomatta ja\nsuureksi huviksi muutamille amerikkalaisille, jotka paikalla löivät\nvetoa, kumpiko voittaa. Salapoliisi rukka sai kestää siinä tuiman\ntuiverruksen, joka selvästi osoitti, ettei englantilainen boksaus maksa\nmitään ranskalaisen rinnalla.\n\nLöylytettyään ystävänsä tunsi Passepartout helpotusta sydämessään. Fiks\nnousi varsin viheliäisessä tilassa ja katsahtaen vastustajaansa sanoi:\n\n-- Joko päättyi nyt?\n\n-- Päättyi täksi kertaa.\n\n-- Minulla on jotakin sanomista teille...\n\n-- Joko ma?...\n\n-- Asia koskee teidän isäntäänne.\n\nSalapoliisin kylmäverisyys oudostutti Passepartout'ia. He menivät\nkokkaan ja istahtivat sinne.\n\n-- Olen nyt saanut saunan, -- sanoi Fiks. -- Hyvä. Semmoista odotinkin.\nMutta kuulkaas nyt. Aina tähän hetkeen saakka olen ollut Mr. Foggin\nvihamies; nyt olen hänen puolellansa.\n\n-- Vai niin, joko viimeinkin? -- huudahti Passepartout. -- Joko\nviimeinkin myönnätte hänen olevan rehellisen miehen?\n\n-- En, -- vastasi Fiks tyynesti, -- minun mielestäni hän aina vaan on\nkonna ... no mutta antakaa jo helkkarissa minun puhua suuni puhtaaksi.\nNiin kauan kuin herra Fogg oli Englannin alueella, vaati etuni minua\npidättämään häntä, kunnes olisin saanut vangitsemiskäskyn. Minä tein\nkaikki voitavani. Minä yllytin hänen kimppuunsa Bombayn papit, minä\njuovutin teidät Hongkongissa, minä erotin teidät isännästänne, minä\nlaitoin niin, että hän myöhästyi Jokohaman laivalta.\n\nPassepartout kuunteli nyrkit sojossa.\n\n-- Nyt näkyy Mr. Fogg palajavan Englantiin, -- jatkoi Fiks. -- Tehköön\nniin; minä seuraan häntä. Mutta sen sijaan että tähän saakka olen\nkoettanut laittaa esteitä hänen tiellensä, olen tästä puolin yhtä\ninnokkaasti koettava poistaa niitä. Toimeni on siis muuttunut, niinkuin\nhuomaatte, sillä etuni vaatii nyt sitä. Sanon vielä vain, että teillä\nja minulla on samat edut valvottavina, sillä vasta Englannissa saatte\ntietää, oletteko pahantekijän vai rehellisenkö miehen palveluksessa.\n\nPassepartout oli tarkkaan kuunnellut Fiksin puhetta ja oli vakuutettu\nsiitä, ettei Fiks vilpistellyt.\n\n-- Olemme siis ystäviä? -- kysyi Fiks.\n\n-- Ystäviä emme ole, -- vastasi Passepartout, -- mutta liittolaisia\nolemme, olemme niinkin. Mutta muistakaa se: jos huomaan teissä\nkavaltamisen yritystäkään, niin minä väännän teiltä niskat nurin.\n\n-- Päätetty mikä päätetty, -- vastasi poliisimies tyynesti.\n\nYhdentoista päivän kuluttua, joulukuun 3 p:nä, laski \"General Grant\"\nSan Fransiskon satamaan.\n\nMr. Fogg ei ollut voittanut eikä kadottanut yhtäkään päivää.\n\n\n\n\nXXV.\n\nPikainen silmäys San Fransiskoon. Kokous siellä.\n\n\nKello 7 aamulla astuivat Phileas Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout\nAmerikan mantereelle -- jos siksi sopii nimittää maallenousu-lauttaa,\njohon he laivasta laskeutuivat. Nämä lautat, nousten ja laskeutuen\nnousu- ja pakoveden mukaan, helpottavat suuresti laivain lastaamista ja\npurkamista. Siellä oli ankkurissa kaikenkokoisia klippereitä\n(amerikkalaisia nopeakulkuisia purjealuksia), höyrylaivoja kaikista\nmaista ja noita monikerroksisia höyryaluksia, jotka kulkevat Sacramento\nvirtaa ja sen lisäjokia myöten. Sinne asetetaan varastoon kaikki\nkauppatavarat, joita tuodaan tai viedään Meksikon, Perun, Chilen,\nBrasilian, Euroopan, Aasian ja Tyynen valtameren saarten väliä.\n\nPassepartout, iloissansa siitä, että oli päässyt Amerikkaan, katsoi\nsopivaksi laskeutua lautalle taiteellisella hyppäyksellä, sitä\nkauniinta tyyliä. Mutta kun lautan hirret sattuivat sillä kohden\nolemaan mädänneitä, niin hän oli vähällä mennä lautan läpi veteen.\nRanskalainen nolostui koko lailla tästä tempusta ja parkaisi niin\npahasti, että suunnaton parvi pelikaaneja ja muita vesilintuja, näiden\nuivien laitureiden tavallisia asukkaita, pyrähti lentoon.\n\nMaihin päästyä tiedusteli Mr. Fogg kohta, milloin juna lähtee\nNew-Yorkiin. Sen oli määrä lähteä kello 6 illalla. Mr. Foggilla oli\nsiis koko päivä aikaa katsella Kalifornian pääkaupunkia. Hän vuokrasi\nvaunut 3 dollarista (15 mk.) ja nousi niihin Mrs. Audan kanssa.\nPassepartout kiipesi kuskin viereen, ja niin lähdettiin International\nHotel'iin.\n\nKorkealta asemaltaan Passepartout katseli suurella uteliaisuudella\ntuota isoa amerikkalaista kaupunkia: sen leveitä katuja, matalia taloja\nsuorissa linjoissa, kirkkoja ja temppelejä anglosaksilais-goottilaista\ntyyliä, suunnattoman suuria laivaveistämöitä, tavaramakasiineja, isoja\nkuin palatsit, mitkä puusta, mitkä tiilistä. Kaduilla kiiteli suurin\njoukoin car'eja (rattaita), omnibus'eja, raitiotievaunuja, ja\nlaitakäytävillä vilisi amerikkalaisia ja eurooppalaisia kuin myös\nkiinalaisia ja hinduja -- sanalla sanoen väestö, jonka luku oli\nkolmattasataa tuhatta.\n\nPassepartout oli kovin hämmästynyt kaikesta, mitä sai nähdä. Tässä nyt\noli tuo sadunomainen kaupunki vuodelta 1849, rosvojen, murhapolttajain\nja murhamiesten kaupunki, jonne tätä heittiöväkeä oli rientänyt kultaa\nkaivamaan, jossa oli pelattu kultahiedasta pistoli toisessa ja puukko\ntoisessa kädessä. Mutta nuo \"hyvät ajat\" olivat olleet ja menneet. San\nFransisko oli nyt suuri kauppakaupunki. Kadut leikkaavat toisiansa\nsuorissa kulmissa suoden sijaa viheriöitseville square'ille\n(kävelypaikoille). Kaikkien niitten ylitse kohoili kaupungintalon\nkorkea torni, jossa yövartiat vahtiansa pitävät. Sitäpaitsi oli siinä\nkiinalainen kaupunki, ikäänkuin olisi tuotu lelurasiassa Taivaan lasten\nvaltakunnasta. Ei täällä näkynyt sombreroja (leveälierisiä hattuja), ei\npunaisia paitoja kullankaivajain ajoilta, ei höyhentöyhtöisiä\nindiaanipäähineitä; kaikkialla vain gentlemanneja silkkihatut päässä ja\nmustat puvut yllä, ja kaikilla niillä oli sanomaton kiire. Muutamien\nkatujen varsilla, niinkuin Montgommery-streetin -- Lontoon\nRegent-street, Pariisin Boulevard des Italiens, New-Yorkin Broadway --\noli peräkkäin pitkissä riveissä komeita puoteja, joiden akkunoihin oli\nasetettu tuotteita ja teoksia kaikilta maailman kulmilta.\n\nInternational Hotel'iin tultua tuntui Passepartout'ista niinkuin\noltaisiin ihan Englannissa. Alakerrassa oli suunnattoman suuri \"bar\",\njonkinlainen ravintola, jossa ken hyvänsä sai nauttia kuivattua lihaa,\nostronisoppaa, biscuiteja ja Chester-juustoa ihan ilmaiseksi. Ei\nhuolinut maksaa muusta kuin juomatavaroista, oluesta, portviinistä,\nsherrystä, jos kenen mieli sellaista teki. Tämä oli Passepartout'in\nmielestä oikein \"kerrassaan amerikkalaista\".\n\nPääravintola oli komea. Mr. Fogg ja Mrs. Auda kävivät pöytään, johon\npikimustat neekerit kantoivat heille hienoja herkkuja pikkaraisissa\nastioissa.\n\nMurkinan jälkeen meni Phileas Fogg Mrs. Audan kanssa Englannin\nkonsulivirastoon näyttämään passiansa. Kadulla hän kohtasi\npalvelijansa, joka esitteli, että ennen rautatielle-lähtöä ostettaisiin\nmuutama tusina Enfieldin pyssyjä tahi Coltin revolvereja. Passepartout\nnäet oli kuullut puhuttavan, että siuks- ja pawnies-indiaanit joskus\npysäyttävät junia ryöstääkseen matkamiehiä, aivan kuin tavalliset\nmaantierosvot Espanjassa. Mr. Fogg arveli tuommoisen varovaisuuskeinon\nolevan aivan tarpeetonta, mutta jätti kumminkin palvelijansa omaan\nvaltaan tehdä mitä parhaaksi näkee.\n\nTuskin hän oli astunut paria sataa askelta edemmäksi, kun kohtasi\nFiksin. Poliisimies näytti peräti kummastuneelta. Mitenkä! Mr. Fogg ja\nhän olivat yhdessä tulleet Tyynen valtameren yli näkemättä toisiansa\nlaivalla! Sehän ihmeellistä! Kaikissa tapauksissa ei Fiks voinut muuta\nkuin olla sanomattomasti iloinen kohdattuaan tämän gentlemannin, jolle\nhän oli niin suuressa kiitollisuuden velassa, ja koska asiansa vaativat\nhäntä Eurooppaan, niin pitäisi hän kunnianansa saada matkustaa näin\nhauskassa seurassa.\n\nMr. Fogg vastasi kunnian olevan hänen puolellaan, ja Fiks -- joka oli\npäättänyt pitää silmällä kaikkia hänen askeleitansa -- pyysi saada\nheidän seurassansa tulla katselemaan tätä kummallista kaupunkia. Hänen\npyyntöönsä suostuttiin.\n\nJa näin he menivät, Mrs. Auda, Phileas Fogg ja Fiks, astumaan katuja\npitkin. Pian he tulivat Montgommery-streetille, jossa ihmisiä tulvaili\näärettömästi. Kadulla ja sivukäytävillä vilisi ihmisiä, huolimatta\nvaunuista ja muista ajoneuvoista, joita lakkaamatta kulki edestakaisin.\nEläviä ilmoituksia kulki väentungoksessa, lippuja liehui joka haaralla.\nKovia huutoja kuului kaikkialta:\n\n-- Eläköön Kamerfield!\n\n-- Eläköön Mandiboy!\n\nTässä oli nähtävästi kokous; niin ainakin Fiks arveli ja lisäsi:\n\n-- Parasta lienee, ettemme mene väentungokseen, ei sieltä muuta saa\nkuin nyrkiniskuja.\n\n-- Niin kyllä, -- sanoi Phileas Fogg, -- ja nyrkinisku, vaikka olisikin\nn.s. valtiollinen, on nyrkinisku kumminkin.\n\nFiks katsoi velvollisuudekseen nauraa näin sukkelalle pilapuheelle.\nVoidaksensa paremmin nähdä ja olla suojassa tungokselta asettuivat Mrs.\nAuda, Phileas Fogg ja Fiks erään rakennuksen portaitten pengerrykselle.\nToiselle puolen katua, hiilikauppiaan varaston ja petrolikauppiaan\npuodin välille, oli rakennettu suuri puhujalava, jota kohti väki näkyi\nliikkuvan.\n\nMutta mikähän kokous tämä oli? Sitä ei Phileas Fogg tiennyt sanoa.\nOliko tässä valittavana korkea siviili- tai sotavirkamies, valtion\nkuvernööri tai edusmies kongressiin? Jotain sellaista se mahtoi olla,\npäättäen tuosta suuresta kiihkosta, jossa koko kaupunki näkyi olevan.\n\nYht'äkkiä syntyi suuri liike kansassa. Kaikki nostivat kätensä ylös.\nMuutamat olivat nyrkissä ja näkyivät kohouvan pudotakseen jälleen alas\nlujalla iskulla, kesken huutoja ja kirkumisia -- epäilemättä sangen\ntuntuva äänestämisen tapa. Kansanjoukko aaltoili sinne tänne, lippuja\nliehuteltiin, ne katosivat hetkiseksi ja ilmaantuivat jälleen, mutta\naivan repaleisina. Väen aaltoileminen läheni aina portaille saakka,\npäitten kohotessa ja laskeutuessa aivan kuin aallot äkkinäisen vihurin\nnoustua. Mustain hattujen luku väheni vähenemistään, ja suurin osa\nniistä näkyi kutistuneen pienemmäksi entistänsä.\n\n-- Nähtävästi on tämä joku valtiollinen meeting (kokous), -- sanoi\nFiks, -- ja toimeenpantu kaiketi hyvinkin tärkeän asian tähden. En\nyhtään kummastelisi, jos jälleen nousisi Alabama-juttu, vaikka se onkin\nratkaistu.\n\n-- Saattaa olla, -- sanoi Mr. Fogg kuivasti.\n\n-- Kaikissa tapauksissa, -- jatkoi Fiks, -- on tässä kaksi riitapuolta,\nthe honourable Kamerfieldin ja the honourable Mandiboyn.\n\nMrs. Auda, nojaten Phileas Foggin käsivarteen, katseli kummastellen\ntuota pauhaavata joukkoa. Fiks kyseli paraillaan lähellä seisovilta\nsyytä tähän meluun, mutta samassa alkoi entistä suurempi liike.\nEläköön-huudot ja sättimiset kasvoivat entistä hurjemmiksi. Lipunvarret\nmuuttuivat tappeluaseiksi. Ei käsiä missään, pelkkiä nyrkkejä vain.\nPysähtyneiden vaunujen katoilta annettiin iskuja puoleen ja toiseen.\nHeittoaseina käytettiin mitä sattui. Kenkiä ja saappaita lenteli\nilmassa; kuuluipa pari revolverinkin laukausta pamahtavan niin\nkansallisesti ja kodikkaasti.\n\nVäki läheni portaita, ja alimmaiset raput tulivat pian täyteen. Toisen\npuolueen oli nähtävästi täytynyt peräytyä, vaikkei vielä voitu sanoa\nMandiboynko vai Kamerfieldin.\n\n-- Parasta lienee, että väistymme pois täältä, -- sanoi Fiks, joka piti\noikein isällistä murhetta herra Foggista; -- sillä jos Englannilla on\nlusikka tässä liemessä ja täällä saavat tietää, mistä maasta me olemme,\nniin saattaa käydä hullusti.\n\n-- Englannin kansalainen ... -- yritti herra Fogg sanoa.\n\nMutta hän ei ennättänyt puhua loppuun. Hänen takanansa portailla nousi\nhirveitä huutoja: Eläköön Mandiboy, eläköön, hip, hip, hurraa! --\nSiellä oli joukko mandiboylaisia, jotka rupesivat ahdistamaan\nkamerfieldiläisiä sivulta päin.\n\nMr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks olivat kahden tulen välissä. Väistyminen\noli myöhäistä. Tuo ihmisjoukko, varustettu lyijypäisillä sauvoilla ja\nkarangoilla, oli vastustamaton. Phileas Fogg ja Fiks, jotka koettivat\nsuojella nuorta rouvaa, saivat senkin seitsemän kolausta ja tyrkkäystä.\nMr. Fogg, tyynenä kuin ennenkin, koetti puolustaa itseään sillä\nvoimalla, minkä luonto on pannut jokaisen englantilaisen kyynärpäihin,\nmutta turhaan. Muuan kookas, harteva, tummaihoinen punaparta, joka\nnäkyi olevan joukon johtajana, nosti hirveän nyrkkinsä Mr. Foggia\nvastaan ja olisi kohdellut häntä oikein kovalla kädellä, jollei\nuskollinen Fiks olisi asettunut väliin ja saanut lyöntiä omaan\nkalloonsa. Iso kuhmu nousi heti paikalla salapoliisin korkean hatun\nalla, joka litistyi litteäksi kuin pannukakku.\n\n-- Yankee![8] -- sanoi herra Fogg luoden vastustajaansa silmäyksen\ntäynnä ylenkatsetta.\n\n-- English!\n\n-- Kyllä kohtaamme vielä toisemme.\n\n-- Kohtaamme kyllä.\n\n-- Milloin vaan tahdotte.\n\n-- Nimenne?\n\n-- Phileas Fogg. Ja teidän?\n\n-- Eversti Stamp Proctor.\n\nVäkijoukko kulki ohitse. Fiks kaatui kumoon, mutta nousi jälleen. Hän\nei ollut saanut mitään sen pahempaa vammaa, mutta hänen vaatteensa\nolivat ihan repaleissa. Hänen matkanuttunsa oli kahtena kappaleena, ja\nhousut olivat sen pukuosan kaltaiset, joita muutamat indiaaniheimot\npitävät, otettuaan kumminkin -- muotinsa heilläkin -- ensin pois\ntakakappaleen. Mrs. Audalle kaikeksi onneksi ei ollut tapahtunut mitään\npahaa. Nyrkiniskun sai Fiks pitää hyvänään.\n\n-- Kiitos, -- sanoi Mr. Fogg hänelle, kun oli päästy väentungoksesta.\n\n-- Ei kestä kiittää, -- vastasi Fiks, -- mutta tulkaa.\n\n-- Minne?\n\n-- Vaatepuotiin.\n\nSemmoisessa puodissa käynti olikin sangen tarpeen. Phileas Fogg ja Fiks\nolivat tosiaankin niin revityissä puvuissa, että olisi saattanut luulla\nheidän vast'ikään innokkaasti tapelleen keskenänsä Kamerfieldin tai\nMandiboyn tähden.\n\nTunnin kuluttua olivat he jälleen hyvissä vaatteissa ja palasivat\ntakaisin International Hotel'iin.\n\nPassepartout odotteli isäntäänsä ja oli jo hankkinut puolen tusinaa\nkuusipiippuisia puukkorevolvereita. Nähtyään Fiksin isäntänsä seurassa\nhän synkistyi, mutta Mrs. Audan kerrottua kohtauksesta kadulla tuli\nPassepartout jälleen hyville mielin: eihän Fiks ollutkaan vihollinen,\nvaan liittolainen. Mies näkyi pitävän sanansa.\n\nPäivällisen jälkeen he nousivat jälleen vaunuihin mennäkseen\nrautatielle. Vaunun ovella kysäisi Mr. Fogg Fiksiltä:\n\n-- Oletteko nähneet eversti Proctoria?\n\n-- En, -- vastasi Fiks.\n\n-- Kyllä minä tulen takaisin Amerikkaan häntä hakemaan, -- virkkoi\nPhileas Fogg kylmästi. -- Englannin alamainen ei voi sietää tuommoista\nloukkausta.\n\nPoliisimies naurahti, mutta ei vastannut mitään. Niinkuin näkyy, oli\nMr. Fogg sellaisia englantilaisia, jotka eivät suvaitse\nkaksintaisteluita omassa maassaan, mutta kernaasti tappelevat\nulkomailla ylläpitääkseen kansansa kunniaa.\n\nNeljännestä vailla kuusi he tulivat junalle, joka oli valmiina\nlähtemään.\n\nRautatievaunuun astuessaan virkkoi herra Fogg konduktöörille:\n\n-- Tänäänhän on tapahtunut melskeitä San Fransiskossa?\n\n-- Se oli vain meeting, sir.\n\n-- Luulin huomanneeni kiihkoa kaduilla.\n\n-- Se oli vain yksinkertainen vaalikokous.\n\n-- Kaiketi valittiin rykmentin päällikkö? -- kysäisi Mr. Fogg.\n\n-- Ei, sir; valittiin rauhantuomari.\n\nPhileas Fogg astui vaunuun, ja juna läksi liikkeelle.\n\n\n\n\nXXVI.\n\nPacific-rautatiellä.\n\n\n\"Ocean to Ocean\" (valtamerestä valtamereen) -- niin sanovat\namerikkalaiset, näillä kolmella sanalla nimittäen sitä \"grand trunk'ia\"\n(isoa emärataa), joka leveimmältä kohdalta kulkee Yhdysvaltain halki.\nMutta oikeastaan jakaantuu \"Pacific Rail-road\" kahteen eri osaan:\n\"Central Pacific\", San Fransiskon ja Ogdenin välillä, ja \"Union\nPacific\", Ogdenin ja Omahan välillä. Omahassa yhtyy viisi eri haaraa,\njotka yhdistävät sen New-Yorkiin.\n\nNew-Yorkin ja San Fransiskon välillä kulkee siis nyt rautatie, jonka\npituus on kokonaista 3,786 Engl. peninkulmaa (6,050 kilometriä). Omahan\nja Tyynen valtameren välillä kulkee rata halki alueen, jossa vielä asuu\nindiaaneja ja petoeläimiä, nimittäin sen laajan maakunnan kautta, jota\nmormonit rupesivat asumaan v. 1845, sittenkuin heidät oli karkoitettu\nIllinoisista.\n\nEnnen vanhaan viivyttiin New-Yorkin ja San Fransiskon välillä\nparhaimmassakin tapauksessa kuusi kuukautta; nyt tuo matka suoritetaan\nseitsemässä päivässä.\n\nVuonna 1862 päätettiin rakentaa mainittu rautatielinja 41:nnen ja\n42:nnen leveyspiirin välille, vaikka eteläisten maakuntain edusmiehet\nolivat tahtoneet sitä vedettäväksi etelämpään. Presidentti Lincoln itse\nmääräsi linjain yhdyntäkohdaksi Omahan, Nebraskan valtiossa. Työ\nalotettiin heti paikalla ja lopetettiin piakkoin sillä amerikkalaisella\ntarmolla, jolle outoa on paperin töhrintä ja virkavaltaisuus. Työn\npikaisuudesta ei kumminkaan ollut haittaa sen kelvollisuudelle.\nPreerioilla saatiin säännöllisesti puolitoista peninkulmaa valmiiksi\njoka päivä. Veturi kulki eilen pantuja kiskoja myöten ja toi kiskoja\nhuomista varten, kulkien uusia kiskoja myöten, sitä mukaa kuin niitä\nennätettiin naulata kiinni.\n\nPacific-tiehen yhtyy useampia haararatoja Iowan, Kansasin, Coloradon ja\nOregonin valtioista. Omahasta lähdettyään kulkee rata Platte joen\nläntistä rantaa pohjoisen haaran suulle saakka, seuraa sitten eteläistä\nhaaraa, kulkee Laramien ja Wahsatch vuorten kautta, kiertää\nSuolajärven, saapuu Lake-Salt-City'iin -- mormonien pääkaupunkiin --,\nlaskee Tuilla laaksoon, pistäytyy Amerikan erämaahan, Cedar vuorten ja\nHumboldtin toiselle puolelle, seuraa Humboldt virtaa Sierra Nevadan ja\nSacramenton kautta ja laskee vihdoin Tyynen valtameren rannalle.\nKaltevuus ei ole missään, ei edes Kalliovuorillakaan, isompi kuin 12\njalkaa tuhannelle.\n\nSellainen on tuo pitkä rautasuoni, jonka junat kulkevat 7 päivässä ja\njota myöten Mr. Fogg -- niin hän ainakin toivoi -- oli saapuva\nNew-Yorkiin niin hyvissä ajoin, että hän joulukuun 11 p:nä pääsee\nlähtemään sieltä laivalla Liverpooliin.\n\nVaunu, johon Phileas Fogg oli sijoittunut, oli neljällä pyöräparilla\nkulkeva. Mitään eri osia ei vaunussa ollut, vaan kummallekin seinälle\noli asetettu sohvia, joiden välinen käytävä vei toaletti- ja\nkabinettihuoneisiin, niinkuin kaikissakin vaunuissa. Junan kaikki\nvaunut olivat yhdistyksissä keskenään sivukäytävällä, jota myöten\nmatkustajat pääsivät kulkemaan junan päästä toiseen. Siten oli heillä\nkäytettävinään salonkivaunuja, avovaunuja, ruokailuvaunuja,\nkahvilavaunuja. Ei puuttunut enää kuin teatterivaunuja. Mutta kyllä\nniitäkin vielä joskus hankitaan.\n\nSivukäytävää myöten liikkui lakkaamatta kirja- ja sanomalehtikauppiaita\ntavaroitaan tarjoilemassa, samoin niitä, jotka myyskentelivät\nliköörejä, ruokatavaroita, sikareja. Ostajia ei suinkaan puuttunut.\n\nMatkustajat olivat lähteneet Oaklandin pysäyspaikalta kello 6 illalla.\nOli pilkkopimeä ja ilma kylmä, taivas oli pilvessä ja lupasi\nlumisadetta. Juna ei kulkenut kuin 32 kilometrin nopeudella tunnissa,\npysäykset siihen luettuina, mutta silläkin nopeudella olisi ennätetty\nperille määrätyssä ajassa.\n\nVaunuissa ei puheltu juuri ollenkaan; unikin jo rupesi uuvuttamaan\nmatkustajia. Passepartout istui salapoliisin vieressä puhuttelematta\nhäntä kumminkaan. Viimeisten tapausten jälkeen oli heidän välinsä\nkäynyt hyvin kylmäksi. Ei myötätuntoisuutta enää, ei luottamusta. Fiks\noli entisellään, mutta Passepartout pysyttelihe hänestä loitompana,\nvalmiina kuristamaan entisen ystävänsä.\n\nTunnin kuluttua junan lähdöstä rupesi satamaan lunta, onneksi ei\nkumminkaan niin suuressa määrin, että siitä olisi ollut haittaa junan\nkululle. Vaunun akkunoista ei näkynyt kuin ääretön valkoinen huntu,\njota vastaan veturin höyry harmaana kuvastihe.\n\nKello 8 tuli vaunuun \"Stewart\" ja ilmoitti matkustajille, että\nmaatapanon kello oli soinut. Pian oli tämä vaunu, \"sleeping car\",\nmuutettu makuuhuoneeksi. Sohvien selkämykset nostettiin ylös, niille\nlaitettiin makuuvuoteet, ja muutaman hetken kuluttua oli jokaisella\nmatkustajalla mukava vuode, joka paksuilla uutimilla oli peitetty\nkaikilta kärkkäiltä silmäyksiltä. Lakanat olivat lumivalkoisia,\npielukset pehmoisia -- ole hyvä vaan ja käy maata; ja niinpä kaikki\ntekivätkin, niinkuin olisi oltu mukavan postilaivan hytissä. Mutta\nsillä välin juna kiiti täysin höyryin Kalifornian kautta.\n\nSan Fransiskon ja Sacramenton välillä on maa tasaista. Sillä osalla\nrautatietä, jonka nimi on \"Central Pacific Road\", on lähtökohtana ensin\nSacramento, josta se kulkee itää kohti, kunnes yhtyy Omahasta tulevaan\nrataan. San Fransiskosta Kalifornian pääkaupunkiin kulki tie suoraan\nkoillista kohden, seuraten San Pablon lahteen laskevan American\nRiver'in rantaa. Näiden kahden tärkeän kaupungin välillä, jota on 120\npeninkulmaa, kului kuusi tuntia, niin että kello 12 kuljettiin\nSacramenton ohi, matkustajain maatessa sikeintä untansa. He eivät siis\nnähneet ensinkään tätä suurta kaupunkia, jossa Kalifornian\nhallitusvirastot istuvat, eivät sen leveitä katuja, eivät sen komeita\nhotelleja, puistoja eivätkä kirkkoja.\n\nSacramentosta lähdettyään tuli juna Junctionin, Roddinin, Auburnin ja\nColfaksin asemain kautta Sierra Nevadan vuoristoon. Kello 7 aamulla\nkuljettiin Ciscon aseman kautta, ja tuntia myöhemmin oli makuuhuoneet\njälleen muutettu tavallisiksi rautatievaunuiksi, ja matkustajat saivat\nnyt akkunoista katsella kauniita maisemia tässä vuoriseudussa. Rata\ntotteli Sierran oikkuja, kulkien milloin ihan lähitse vuoren kuvetta,\nmilloin pauhaten jyrkkäin kuilujen äyräillä, kierrellen isoissa\nkäyrissä liian teräviä nurkkia, milloin sujahtaen ahtaisiin soliin,\njoista ei olisi luullut ulos pääsevänkään. Veturi, kimallellen\nsäkenissänsä kuin pyhä lipas, heittäen lyhdystänsä kellertävää valoa,\nkumautellen hopeoitua kelloansa, lehmänheitturi edessään kuin hyväkin\netulinnoitus, yhtyi vihellyksillään ja jyrinällään vuorivirtain ja\nkoskien pauhuun ja tuprutellen savuansa ylös honkain tummiin latvoihin.\n\nMatkalla oli peräti vähän tunneleja ja siltoja. Rata pysyttelihe\nvuorien rinteillä, hakematta suorinta tietä ja loukkaamatta luontoa.\n\nKello 9:n paikoilla juna kulki Carsonin laakson kautta Nevadan\nvaltioon, yhä vain pyrkien koillista kohti. Puolenpäivän aikana\npysähdyttiin Renon asemalle, jossa oli 20 minuuttia murkina-aikaa.\n\nTästä lähtien nousee rata Humboldt joen vartta muutamia peninkulmia\npohjoiseen. Sitten se kääntyy itää kohti, pysytellen virran rannalla\nhamaan Humboldt Ranges'iin saakka, jonka lähteet ovat Nevadan\nitäisimmässä päässä.\n\nMurkinoituansa kävivät Mr. Fogg, Mrs. Auda, Fiks ja Passepartout\njälleen vaunuun, jossa he mukavasti istuen katselivat ohi kiitäviä\nmaisemia: äärettömiä ruohokenttiä, taivaan rannassa kohoilevia vuoria\nja pauhaavia koskia. Silloin tällöin näkyi lauma biisonihärkiä etäällä,\nnäyttäen mustalta muurilta. Näistä suunnattomissa laumoissa kulkevista\nmärehtijöistä on junille välistä voittamattomia haittoja. Usein on\nniiden nähty tuhansittain, tiheissä riveissä, kulkevan tuntikausia\nradan poikki, ja junain on täytynyt pysähtyä ja odottaa, kunnes ne ovat\nkulkeneet ohitse.\n\nSemmoinen tapaus sattui nytkin. Kello 3 illalla sulki junalta tien iso\nlauma, jossa oli vähältänsä 10 tai 12 tuhatta päätä. Vähennettyään\nvauhtinsa oli veturi koettanut tunkeutua tuon suunnattoman joukon läpi,\nmutta turhaan; sen täytyi pysähtyä.\n\nNiin, nuo härät -- amerikkalaiset sanovat niitä, vaikkei ihan oikein,\npuhvelihäriksi -- kulkivat verkalleen radan poikki, mylvien toisinaan\nkauheasti. Ne ovat isompia kuin Euroopan härät. Niillä on lyhyet jalat\nja häntä, sä'än kohdalla korkea kyttyrä, hajasarvet päässä, kaulassa ja\nolkapäillä pitkäkarvainen harja. Ei ollut yrittämistäkään estää niiden\nkulkua. Kun biisonihärät ovat kerran alkaneet kulkea jotakin suuntaa,\nei niitä enää mikään saa siltä suunnalta poikkeamaan. Se on pauhaava\nnousuvesi elävää lihaa, jota ei mikään sulku voi pidättää.\n\nMatkustajat katselivat tuota kummallista näkyä sivukäytäviltä. Mutta\nse, jota viivytys kipeimmin koski, nimittäin Phileas Fogg, hän istui\npaikallaan, tyynesti odotellen, milloin muka härät tahtoisivat päästää\njunan kulkemaan. Passepartout oli raivoissaan. Hän oli vähällä\nlaukaista koko pistoliarsenaalinsa tuohon korvennettavaan laumaan.\n\n-- On se tämäkin vaan maata! -- huudahti hän. -- Härät täällä\npysäyttelevät junia ja astua laahaavat juhlakulussa, vähääkään\nkiiruhtamatta, ikäänkuin eivät näkisi estävänsä ihmisiä matkustamasta.\nPeijakas! Hauska olisi tietää, onkohan tämäkin vastus jo ollut\nennakolta kirjoitettuna Mr. Foggin päiväkirjaan. Ja hyvä se on\nkoneenkäyttäjäkin! Ottais ja pukkais masinallaan kylkeen koko tuota\npetojen paljoutta!\n\nMutta siitäpä ei olisi mitään hyötyä ollut. Etummaiset härät tosin\nolisivat kaatuneet, mutta sitten olisi junan täytynyt pysähtyä ja\ntäysissä höyryissä ollessaan se olisi vielä helposti saattanut suistua\nradalta, ja sitten vasta pulassa olisi oltu!\n\nParasta oli siis vain odottaa kärsivällisesti; viivytyksenhän saa pian\nkorvatuksi enentämällä vauhtia. Härkäin ohikulkua kesti ummelleen kolme\ntuntia. Ilta pimeni jo, kun viimeiset rivit kulkivat radan poikki.\nLauman etupää katosi silloin jo eteläisen taivaan rantaan.\n\nKello 8 juna kulki Humboldt Ranges'in ohitse ja saapui kello puoli 10\nUtah'in maakuntaan, suuren Suolajärven seutuun, mormonien omituiseen\nmaahan.\n\n\n\n\nXXVII.\n\nJunan kulkiessa 20 peninkulmaa tunnissa kuuntelee Passepartout luentoa\nmormonien historiasta.\n\n\nYöllä joulukuun 5 ja 6 päivän välillä kulki juna noin 50 peninkulmaa\nkaakkoista kohti; sittemmin se kulki yhtä kauas koilliseen ja läheni\nisoa Suolajärveä.\n\nPassepartout astui ulos kello 9 aamulla sivukäytävälle raitista ilmaa\nhengittämään. Ilma oli kylmä, taivas harmaissa pilvissä; lunta ei\nkumminkaan satanut. Aurinko kuulsi sumun lävitse isona kultaliuskana,\nja Passepartout laski paraikaa, kuinka monta puntaa muka semmoinen\nkimppu maksaisi, kun hän äkkiä keskeytyi työssään, huomaten erään hyvin\nkummallisen näköisen miehen astuvan luokseen.\n\nTämä mies, joka oli tullut junaan Elkon asemalta, oli pitkä,\nmustaverinen ja mustaviiksinen mies, mustissa sukissa, mustassa\nhatussa, mustissa liiveissä, mustissa housuissa, valkoinen liina\nkaulassa ja koirannahkaiset sormikkaat käsissä. Nähtävästi hän oli\npappi. Hän kulki junan päästä toiseen, kiinnittäen oblaateilla joka\nvaunun ovelle käsinkirjoitetun lipun.\n\nPassepartout meni katsomaan, mitä lippuja nuo olivat, ja luki siinä,\nettä the honourable \"elder\" (vanhin) William Hitch, mormonilainen\nlähetyssaarnaaja, aikoo junassa N:o 48 ja vaunussa N:o 117 kello 11\ne.pp. pitää esitelmän mormonilaisuudesta, ja kutsuu siihen kaikkia\ngentlemanneja, jotka haluavat saada lähempiä tietoja \"viimeisten\npäiväin pyhäin\" uskonnosta.\n\n-- Minä ainakin menen kuulemaan, -- arveli Passepartout, joka ei\nmormonilaisuudesta muuta tiennyt kuin että monivaimoisuus on heidän\nyhdyskuntansa perustuksena.\n\nTieto luennosta levisi pian yli koko junan, jossa tällä kertaa oli\nsatakunta matkustajia. Näistä oli noin kolmekymmentä henkeä asettunut\nkello 11 sohville vaunussa N:o 117. Passepartout istui ensimmäisenä\nuskovaisten joukossa. Herra Fogg ja Fiks eivät olleet tahtoneet vaivata\nitseänsä sinne.\n\nMäärättynä aikana nousi elder William Hitch ja närkästyneellä äänellä,\nikäänkuin joku olisi häntä vastaan väittänyt, kiljaisi:\n\n-- Sen minä vaan sanon, että Joe Smyth on marttyyri, että hänen\nveljensä Hyram on marttyyri, ja että Yhdysvaltain hallituksen\nvainoamiset tekevät vielä Brigham Youngistakin marttyyrin. Kuka\nuskaltaa väittää tätä vastaan?\n\nKukaan ei uskaltanut väittää tuota lähetyssaarnaajaa vastaan, jonka\nkiihkoinen puhe oli täydessä ristiriidassa hänen tyynten kasvojensa\nilmeen kanssa. Hänen närkästykseensä oli epäilemättä syynä se seikka,\nettä tämä aika oli mormonilaisuudelle kovain koetusten aikaa.\nYhdysvaltain hallitus olikin koettanut suistaa näitä yltiöpäitä. Se oli\nottanut valtoihinsa Utahin alueen ja asettanut sen Yhdysvaltain lakien\nalaiseksi, vangittuaan ensin Brigham Young'in, jota syytettiin\nkapinasta ja monivaimoisuudesta. Siitä pitäin ovat profeetan oppilaat\ntoimineet puolta suuremmalla vireydellä, sekä puheessa että\nkirjallisuudessa vastustaen kongressin vaatimuksia.\n\nNiinkuin näkyy, harjoitti elder William Hitch käännytystä\nrautatielläkin.\n\nJa niin kertoi hän nyt, milloin korottaen, milloin alentaen ääntänsä ja\nrajusti viuhtoen käsillään, mormonilaisuuden historian, aina vanhan\ntestamentin ajoilta ruveten: kuinka Israelissa eräs mormonilainen\nprofeetta Joosepin suvusta julkaisi uuden uskonnon asiakirjat ja\ntestamenttasi ne pojallensa Moromille; kuinka vuosisatain kuluttua\nJosef Smyth nuorempi, farmari Vermontin valtiossa, käänsi tämän teoksen\negyptiläisestä painoksesta ja nousi profeetaksi vuonna 1825; kuinka\nviimein enkeli taivaasta ilmestyi hänelle palavassa metsässä ja antoi\nhänelle Herran aikakirjat.\n\nNyt meni muutamia kuulijoita pois, heitä kun nuo historialliset\nsilmäykset eivät huvittaneet; mutta William Hitch jatkoi vain\nluentoansa, kertoen, kuinka Smyth nuorempi isänsä, kahden veljensä ja\nmuutamain opetuslastensa kanssa perusti viimeisten päiväin pyhien\nuskonnon, joka pian levisi Amerikassa ja sieltä Englantiin,\nSkandinaaviaan ja Saksaan, saaden uskolaisia ei ainoastaan\nammattilaisista, vaan myös vapaiden taiteiden harjoittajista; kuinka\nsiirtokunta perustettiin Ohioon; kuinka Kirklandiin rakennettiin\nkirkko, joka maksoi kaksisataatuhatta dollaria ja jonka ympärille nousi\nkaupunki; kuinka Smythistä tuli toimelias pankkiiri, ja kuinka hän\neräältä muumioiden näyttäjältä sai papyroskääreen, jossa oli Abrahamin\nja muiden kuuluisain egyptiläisten omin käsin kirjoittama kertomus.\n\nTätä juttua piisasi niin kauan, että kuulijain luku väheni\nvähenemistään; lopulta niitä tuskin oli kahtakaankymmentä henkeä.\n\nMutta siitä huolimatta kertoili elder vaan tyyten tarkoin, kuinka Joe\nSmyth vuonna 1837 teki konkurssin ja kuinka hänen velkojansa tervasivat\nhänet ja vierittelivät häntä sitten höyhenissä; kuinka hän muutaman\nvuoden kuluttua entistä rehellisempänä ja entistä isommassa arvossa\npidettynä ilmaantui Independancen kaupunkiin Missourissa ja tuli\nesimieheksi kuuluisassa seurakunnassa, jossa oli kokonaista\nkolmetuhatta opetuslasta, ja kuinka hän sitten, pakanain vihan\nvainoamana, oli pakotettu pakenemaan Kaukaiseen Länteen.\n\nNyt oli enää kymmenen kuulijaa läsnä ja niiden joukossa vilpitön\nPassepartout, joka oli pelkkänä korvana. Ja nyt hän sai tietää, kuinka\nSmyth monen vainon perästä ilmaantui Illinoisiin ja perusti armon\nvuonna 1839 Mississippin rannoille Nauvoo-nimisen kaupungin, jonka\nväkiluku nousi 25,000 henkeen; kuinka Smythistä tuli sen kaupungin\npormestari ja ylimmäinen tuomari ja sotajoukkojen päämies; kuinka hän\nvuonna 1843 astui esiin ehdokkaana Yhdysvaltain presidentin virkaan;\nkuinka hänet viimein houkuteltiin erääseen salaliittoon Carthagossa;\nkuinka hänet heitettiin vankeuteen ja kuinka muutamat valepukuiset\nmiehet hänet vihdoin murhasivat.\n\nNyt ei ollut vaunussa enää muita kuulijoita kuin Passepartout yksinään,\nja häneen nyt elder kiinnitti silmänsä, kertoen hänelle, kuinka kaksi\nvuotta Smythin murhan jälkeen hänen seuraajansa, tuo Jumalan lähettämä\nprofeetta Brigham Young, läksi pois Nauvoosta ja asettui Suolajärven\nrannalle, ja kuinka siellä, tuolla ihmeteltävällä alueella, tuossa\nhedelmällisessä maassa sen tien varrella, joka kulkee Utahin kautta ja\njota myöten siirtolaiset kulkevat Kaliforniaan, tuo uusi siirtokunta\nkasvoi suunnattoman nopeasti, juuri mormonilaisuudessa sallitun\nmoniavioisuuden avulla.\n\n-- Siitäpä syystä juuri, -- lisäsi William Hitch, -- kongressi meitä\nkadehtii, juuri siitä syystä Yhdysvaltain sotamiehet ovat tallanneet\nUtahin vainiot, juuri siitä syystä meidän päällikkömme, profeetta\nBrigham Young on otettu kiinni vastoin kaikkea ihmisoikeutta! Mutta\nmeidätkö ylivoima musertaisi? Ei tässä maailmassa! Karkoittakoot he\nmeidät Vermontista, Illinoisista, Ohiosta, Missourista, Utahista, kyllä\nme sittenkin löydämme vapaan alueen, jonne telttamme teemme. Ja te,\nuskollinen ystäväni, -- lisäsi elder ja iski kiivaan katseen ainoaan\nkuulijaansa, -- tottahan te vannotte uskollisuutta lipullemme?\n\n-- Niinhän sitä nyt vannottiinkin, -- virkkoi Passepartout rohkeasti ja\nmeni pois jättäen riivatun saarnaajan korpeen yksiksensä huutamaan.\n\nTällä välin oli juna kulkenut hyvää vauhtia ja saapui kello puoli yksi\nSuolajärven luoteiseen päähän. Tänne näkyi tuo laaja järvi, jota myös\nsanotaan Kuolleeksi mereksi ja jonne amerikkalainen Jordan laskee\nvetensä. Tuo kummallinen järvi, jota ryhmyiset, valkoisen suolan\npeittämät kalliot reunustavat, oli ennen paljoa isompi, mutta aikain\nkuluessa ovat sen rannat kohonneet, supistaneet sen alaa ja\nsuurentaneet sen syvyyttä.\n\nSuolajärvi, noin 70 peninkulmaa pitkä ja noin 35 penink. leveä, on\n3,800 jalkaa ylempänä merenpintaa. Ollen aivan erilainen kuin Kuollut\nmeri, joka on 1,200 jalkaa alempana, on sen suolaisuus melkoisen suuri,\nsen vedessä kun on neljäs paino-osa kiinteitä aineksia liuenneina. Sen\nominaispaino on 1,7, jos veden ominaispaino on 1. Kala ei elä sen\nvedessä. Kalat, joita sinne tulee Jordanin, Weberin ja muiden pikku\njokien mukana, kuolevat pian. Sanotaan sen veden olevan niin sakeata,\nettei siihen voi sukeltaa, mutta tämä ei ole totta.\n\nJärven rannat olivat tavattoman hyvin viljeltyjä; mormonit näet ovat\ntaitavia maanviljelijöitä. Latoja ja suojuksia kotieläimille, laveita\nvehnä- ja maissipeltoja, reheviä niittyjä; kaikkialla ruusupensaita,\nakaasioita ja euforbioita -- tuommoiselta oli tuo maa näyttävä kuuden\nkuukauden perästä, mutta nyt oli kaikki kätketty hienoon lumeen, jota\npyry hiljalleen pöyhötteli.\n\nKello 2 astuivat matkustajat vaunuista Ogdenin asemalla. Juna oli\nlähtevä tästä vasta kello 6, niin että Mr. Foggilla, Mrs. Audalla ja\nheidän kahdella seurakumppanillansa oli aikaa mennä erästä sivurataa\nmyöten katselemaan pyhäin kaupunkia.\n\nKahdessa tunnissa oli kaupunki katseltu. Se on kaikin puolin\namerikkalainen ja rakennettu samaan malliin kuin muutkin kaupungit\nYhdysvalloissa: suunnattomiksi shakkilaudoiksi \"suorain kulmien\nsurullisella alakuloisuudella\", niinkuin Victor Hugo sanoo. Pyhäin\nkaupungin perustaja, kaikkine uusine aatteineen, oli kumminkin pysynyt\ntuossa anglosaksien symmetrian-halussa. Tässä kummallisessa maassa\ntehdään kaikki neliöissä -- kaupungit, talot, tyhmyydet.\n\nKello 3 kulkivat matkustajat kaupungissa, joka on rakennettu Jordan\npuron ja Wahsatch vuorten lähimmäisten rinteiden keskelle. Kirkkoja oli\nperäti vähän. Huomattavia rakennuksia olivat profeetan talo, raastupa\nja arsenaali, edelleen sinervistä tiilistä rakennetut talot\nverantoineen ja pylväikköineen puutarhain sisässä. Kaupunkia ympäröi\nsavesta ja piikivestä tehty muuri, joka oli rakennettu vuonna 1853.\nValtakadun varrella oli muutamia lipuilla koristettuja hotelleja,\nniiden joukossa \"Lake Salt House\".\n\nMr. Foggin ja hänen seurakumppaniensa mielestä ei kaupungin väkiluku\nollut sanottavan suuri. Kadut olivat melkein tyhjiä, paitsi niitä,\njotka veivät temppeliin. Sinne saapuivat he vasta monen korttelin\nkautta kuljettuaan. Naisia oli arvattavasti hyvin paljon. Ei saa\nkumminkaan luulla, että jok'ainoalla mormonilla on useampia vaimoja.\nKukin saa menetellä vapaan tahtonsa mukaan, mutta huomattava on, että\nUtahin tyttäret ne ovat hyvin halukkaita miehelään pääsemään, sillä\nheidän uskontonsa mukaan vanhain piikain ei pidä näkemän taivaan iloa.\nNämä poloiset eivät senvuoksi näyttäneetkään iloisilta. Muutamilla,\nepäilemättä rikkaimmilla, oli yllään musta silkkisaketti, kainosti\nmantiljan tai shaalin alla. Toisilla oli pukunaan vain indienni.\n\nPassepartout, nuori mies kun oli, katseli jonkinlaisella kauhulla noita\nmormonien tyttäriä, joiden oli määrä, useamman yht'aikaa, tehdä\nmormoniherraa onnelliseksi. Miehiä varsinkin meidän selväjärkinen\nystävämme surkutteli. Hänen mielestään olisi oikein hirmuista, jos\npitäisi useampia muijia yht'aikaa kuljettaa tämän surun ja murheen\nlaakson kautta, viedä heitä näin joukottain mormonien paratiisiin,\njossa he alinomaa ovat yhdessä kunnioitettavan Smythin seurassa, hänen,\njoka on itse ylimmäinen koristus tässä hekuman kodissa. Hän ei tuntenut\nvähintäkään halua solmimaan avioliiton siteitä, ja hänestä näytti --\nkenties hän erehtyikin -- että Suolakaupungin tyttäret heittivät häneen\nsilmäyksiä, jotka tekivät hänet hiukan rauhattomaksi.\n\nOnneksi ei hänen oloansa tässä pyhäin kaupungissa kestänyt kuin vähän\naikaa. Määrättynä aikana olivat he jälleen sijoillansa vaunussa.\n\nKuului vihellys, mutta juuri kun veturin pyörät alkoivat saada junaa\nliikkeelle, kuului huutoja: seis! seis!\n\nLiikkeelle pantu juna ei enää pysähdy. Mies, joka huuteli junaa\nseisahtumaan, oli nähtävästi joku myöhästynyt mormoni. Hän juoksi\nhenkensä edestä. Hänen onnekseen ei asemahuoneella ollut portteja eikä\naitoja, jonka vuoksi hän juoksi radalle, hyppäsi perimmäisen vaunun\nastinlaudalle ja läähättäen vaipui sohvalle vaunussa.\n\nPassepartout, joka oli katsellut noita voimisteluliikkeitä, silmäili\nnyt tuota myöhästynyttä herraa ja tunsi häntä kohtaan sangen suurta\nosanottoa kuultuaan hänen olevan utahilaisen, joka oli pötkäissyt\npakoon perheriidan jälkeen.\n\nKun mormoni oli jälleen toipunut, astui Passepartout hänen luokseen ja\nkaikkein kohteliaimmalla tavalla kysäisi:\n\n-- Kuinkas monta vaimoa teillä on, nimittäin teillä yksinänne?\n\nPäättäen hänen kiireisestä juoksustaan oli Passepartout näet luullut\nniitä olevan hänellä vähintään kaksikymmentä.\n\nEpätoivoisena käsiänsä väännellen vastasi mormoni:\n\n-- Yksi on vain, yksi ainoa, mutta onpa sitä siinäkin!\n\n\n\n\nXXVIII.\n\nPassepartout ei ota ymmärtääkseen järkevää puhetta.\n\n\nLähdettyään Suolajärveltä, Ogdenin pysäyspaikasta, juna kulki\nkokonaisen tunnin pohjoiseen päin aina Weber virralle saakka ja oli nyt\nSan Fransiskosta noin 900 peninkulman päässä. Siitä se kääntyi itää\nkohti Wahsatch vuoristoon. Tämä osa aluetta, nimittäin mainittujen ja\nvarsinaisten Kalliovuorten välillä, on ollut kova koetuskivi\namerikkalaisten insinöörien taidolle. Tällä alalla onkin valtion apua\nkäytetty 48 tuhatta dollaria peninkulmaa kohti, jotavastoin tasaisella\nmaalla sitä tarvittiin ainoastaan 16 tuhatta. Mutta, niinkuin jo ennen\nsanottiin, insinöörit eivät ole tehneet väkivaltaa luonnolle, he ovat\nvain käyttäneet kavaluutta sitä vastaan, kiertämällä vaikeat kohdat; he\novat rakentaneet koko matkalla yhden ainoan tunnelin, jonka pituus on\n14,000 jalkaa.\n\nSuolajärven rannalla oli rautatien korkein kohta. Siellä se muodostaa\navaran kaaren, laskeutuen Bitter Creekin laaksoon, noustakseen sitten\nsille kohdalle, joka on Atlantin ja Tyynen valtameren välinen\nvedenjakaja. Virtoja oli tässä vuoristossa hyvin monta. Puisia siltoja\noli rakennettu Muddy, Green ja muiden virtain yli. Passepartout kävi\nsitä rauhattomammaksi, mitä lähemmä matkan päätä tultiin. Fiks\nsitävastoin toivoi mitä pikimmin vain pääsevänsä tästä maasta, jossa\noli niin työläs kulkea. Hän pelkäsi viivytyksiä, hän pelkäsi onnettomia\nkohtauksia, ja hän toivoi, kiihkeämmin kuin itse Phileas Fogg,\npääsevänsä astumaan jalkansa Englannin maahan.\n\nKello 10 illalla juna tuli Fort Bridgerin asemalle. Siitä se jatkoi\nmatkaansa melkein heti ja saapui, 20 peninkulmaa kuljettuansa,\nWyomingin -- entisen Dakotahin -- valtioon Bitter Creekin laakson\nkautta, josta osa Coloradon vesistöä saa alkunsa.\n\nSeuraavana päivänä, joulukuun 7:ntenä, oli neljänneksen pysäys Green\nRiverin asemalla.\n\nLunta oli edellisenä yönä satanut hyvin paljon. Se kun oli ollut sateen\nsekaista, ei se kumminkaan saattanut tehdä haittaa junan kululle. Mutta\npaha ilma piti Passepartout'ia edelleen rauhattomana, sillä jos lunta\ntulee enemmän, niin se estää vaunun pyöriä pyörimästä, ja kuinka sitten\nkäy Mr. Foggin matkan?\n\n-- Ja pitihän hänen niinkuin synniksi matkustaman ihan sydäntalvella!\n-- arveli Passepartout. -- Eikös olisi voinut odottaa parempaa\nvuodenaikaa?\n\nMutta tässä tuokiossa, jolloin Passepartout'in mielessä vain pyöri\nlumisateet ja kylmät ilmat, säikähti Mrs. Auda aivan toisenlaisesta\nsyystä.\n\nMuutamat matkustajat olivat astuneet ulos vaunuista kävelemään Green\nRiverin laiturille odottaen junan lähtöä. Akkunasta näki nuori rouva\nheidän joukossaan eversti Stamp Proctorin, tuon amerikkalaisen, joka\noli ollut niin hävytön Phileas Foggia kohtaan San Fransiskossa. Mrs.\nAuda vetäytyi akkunasta pois, jottei häntä huomattaisi.\n\nTämä seikka saattoi nuoren rouvan levottomaksi. Hän oli kiintynyt\ntuohon mieheen, joka kaikessa kylmyydessäänkin osoitti hänelle joka\npäivä mitä uskollisinta huolenpitoa. Hän kaiketikaan ei vielä\nymmärtänyt koko sen tunteen syvyyttä, jota hänen pelastajansa hänessä\nherätti, ja tätä tunnetta hän vielä nimitti vain kiitollisuudeksi,\nmutta paljoa enemmän se oli kuin kiitollisuus. Hän tunsi sydämen\nahdistusta, huomattuaan nyt tuon ilkeän everstin, jolle Mr. Fogg\nennemmin tai myöhemmin oli kostava hänen röyhkeytensä. Sattuma se\nnähtävästi oli hänet ohjannut tähän samaan junaan, mutta pääasia oli\nvain, että hän oli siellä, ja nyt täytyi kaikin mokomin estää Mr.\nFoggia näkemästä tuota vihollistansa.\n\nJunan lähtiessä liikkeelle oli Mr. Fogg nukuksissa, ja Mrs. Auda\nkiiruhti ilmoittamaan Fiksille ja Passepartout'ille mitä oli nähnyt.\n\n-- Vai on tämä Proctor junalla myöskin! -- sanoi Fiks. -- Olkaa\nrauhassa, rouva. Ennenkuin minä päästän hänet tuon pah ... Mr. Foggin\nkimppuun, niin saa hän tekemistä minun kanssani. Minuapa hän\nluullakseni pahimmin loukkasi.\n\n-- Kyllä minäkin, -- sanoi Passepartout, -- kyllä minäkin miehen\nkorjaan, olkoon hän vaikka everstien eversti!\n\n-- Monsieur Fiks, -- sanoi Mrs. Auda, -- Mr. Fogg ei suinkaan salli\nkenenkään kostaa puolestansa. Hän lupasi tulla jälleen Amerikkaan\nkohdatakseen tuota pahanilkistä, ja sen hän kyllä tekee. Mutta jos hän\nnyt näkee hänet täällä, niin kaksintaistelu on valmis, ja se saattaa\npäättyä surkeasti. Hän ei siis millään ehdolla saa nähdä häntä.\n\n-- Te olette oikeassa, madame, -- vastasi Fiks. Taistelu voisi saattaa\nkaikki hunningolle. Niin voittajana kuin voitettunakin tulisi Mr. Fogg\nviivytetyksi, ja...\n\n-- Niin, -- lisäsi Passepartout, -- se olisi samaa kuin jos suoraa\npäätä pistettäisiin 20 tuhatta puntaa reform-clubilaisten kouraan.\nNeljän päivän perästä olemme New-Yorkissa! Jos vain isäntäni kestäisi\nnämä neljä päivää vaunussa, niin ehkei hän sitten joutuisikaan näkemään\nsilmästä silmään tuota helkkarin amerikkalaista. Niin, kyllä me saamme\nestetyksi...\n\nPuhe keskeytyi. Mr. Fogg oli herännyt ja katseli nyt maisemaa vaunun\nakkunasta, jota lumi pieksi. Kotvasen kuluttua Passepartout kysäisi\nhyvin hiljaa Fiksiltä, niin ettei isäntä eikä Mrs. Audakaan voinut\nkuulla:\n\n-- Aiotteko tosiaankin tapella hänen edestänsä?\n\n-- Aion kyllä; minä koetan kaikin mokomin saada Mr. Foggin hengissä\nEurooppaan, -- sanoi salapoliisi äänellä, joka osoitti järkähtämätöntä\ntahtoa.\n\nPassepartout tunsi kylmiä väreitä selässänsä, mutta vakaumus\nisännästään ei hänessä kumminkaan muuttunut.\n\nMutta miten saataisiin Mr. Fogg pidätetyksi vaunussa, jotteivät hän ja\neversti pääsisi kohtaamaan toisiansa? Vaikeata ei tuon pitäisi olla,\nkoska herra Foggilla ei muutenkaan ollut tapana liikkua ja koska hän ei\nollut uteliaskaan. Fiks luuli keksineensä keinon, sillä vähän ajan\nperästä hän virkkoi Phileas Foggille:\n\n-- Ikävästi kuluu aika rautatiellä.\n\n-- Ikävästi kyllä, mutta kuluuhan se, -- vastasi gentlemanni.\n\n-- Laivalla kulkiessanne, -- jatkoi Fiks, -- oli teillä tapana pelata\nvistiä.\n\n-- Niin, mutta täällä se ei käy laatuun. Minulla ei ole kortteja eikä\npelikumppanejakaan.\n\n-- Kortteja kyllä saa ostaa täältä. Niitä on kaupan jok'ainoalla\nrautatiellä Amerikassa. Ja mitä kumppaneihin tulee, niin kenties\nmadame...\n\n-- Varsin kernaasti, -- vastasi nuori rouva, -- kyllä minä osaan pelata\nvistiä. Vistin pelaaminen on yksi englantilaisen kasvatuksen osia.\n\n-- Minä puolestani luulisin myös osaavani sitä jotenkin hyvin, -- sanoi\nFiks. -- Saatammehan ruveta pelaamaan kolmisin?\n\n-- Jos teitä huvittaa, monsieur, -- vastasi herra Phileas Fogg\nihastuneena, kun sai rautatielläkin pelata lempipeliänsä.\n\nPassepartout lähetettiin hakemaan stewartia ja palasi pian tuoden\nmuassaan kaksi korttipakkaa, jettonit ja veralla katetun pöydän. Muuta\nei puuttunut. Peli alkoi. Mrs. Auda oli niin taitava vistin pelaaja,\nettä itse Phileas Fogg sanoi hänelle mielistelylauseen. Poliisimies\npuolestaan pelasi hänkin taitavasti.\n\nKello 11 oli juna saapunut valtamerten vesijaon kohdalle. Nyt oltiin\nPasse-Bridgerissä, 7,524 jalkaa ylempänä merenpintaa, eräällä\nKalliovuorten korkeimmista paikoista. Vielä pari tuhatta peninkulmaa,\nniin juna saapuu noille suunnattoman lakeille kentille, joita kestää\nhamaan Atlanttiin saakka ja jotka ovat ihan omiansa rautateitten\nrakennuksille.\n\nMaan ruvetessa alenemaan itää kohti huomattiin jo North Plattenin\nlisäjokia. Pohjoisessa ja idässä reunaili näköalaa ääretön, puolipyörän\nmuotoinen seinä, joka on pohjoisosa Kalliovuoria. Tämän ja rautatien\nvälillä näkyi avaroita, runsasvetisiä kenttiä. Rautatiestä oikealla\nnäkyivät ensimmäiset pengerrykset sitä vuoristoa, joka etelää kohti\nkohoili aina Arkansas virran, Missourin suuren alkuhaaran lähteille\nsaakka.\n\nKello 12:n ja 1:n välillä näkivät matkustajat vilaukselta Halleckin\nlinnan. Muutamain tuntien kuluttua oli kulku Kalliovuoristossa\nloppunut. Toivottiin, ettei enää mikään onnettomuus kohtaa näissä\nhankalissa paikoissa. Luntakaan ei enää satanut. Rupesi pakastamaan.\nIsoja lintuja pyrähteli lentoon, säikähtäneinä junan kolinaa. Kentällä\nei näkynyt ainoatakaan hirveä, sutta tai karhua. Siinä oli erämaa koko\nkolkkoudessaan.\n\nUpean aamiaisen jälkeen, joka oli katettu vaunuun, olivat ystävämme\nryhtymäisillään loppumattomaan vistiinsä, mutta samassa kuului kovia\nvihellyksiä. Juna pysähtyi.\n\nPassepartout pilkisti akkunasta, mutta ei voinut nähdä, mikä este nyt\noli tullut eteen. Asemaa ei ollut lähelläkään.\n\nMrs. Auda ja Fiks rupesivat pelkäämään jo, että herra Fogg yrittäisi\nlähtemään ulos. Mutta hän vain virkkoi palvelijalleen:\n\n-- Menkääs katsomaan.\n\nPassepartout riensi ulos. Noin neljäkymmentä matkustajaa, niiden\njoukossa eversti Stamp Proctor, oli astunut vaunuista.\n\nJuna oli pysähtynyt punaisen signaalin takia. Kuljettaja ja konduktööri\nolivat astuneet maahan ja juttelivat vilkkaasti erään ratavartian\nkanssa, jonka seuraavan Medicine-Bow'in aseman päällikkö oli lähettänyt\njunaa vastaan. Matkustajat olivat astuneet heidän luoksensa ja\njuttelivat myöskin, niitten joukossa eversti Proctor, kiljuen ja\nviuhtoen.\n\nPassepartout liittyi joukkoon hänkin ja kuuli ratavartian sanovan:\n\n-- Tässä ei auta mikään. Silta Medicine-Bow'in lähellä on laskeutunut\neikä voi kannattaa junaa.\n\nPuheenaoleva silta oli vitjasilta erään kosken yli peninkulman päässä\nsiitä, mihin juna oli pysähtynyt. Ratavartian puheen mukaan silta oli\naivan hajoamaisillaan, useat vitjat olivat katkenneet, ja niin ollen\noli mahdoton yrittääkään sillalle. Hän ei siis liioitellut sanoessaan,\nettei sillan ylitse voi päästä. Ja kun kerran amerikkalainen tekee\npoikkeuksen maailmanmainiosta huolettomuudestaan ja pukeutuu\nvarovaisuuden vaippaan, niin olisi sulaa hulluutta ruveta\nvastustelemaan.\n\nPassepartout, uskaltamatta mennä ilmoittamaan isännälleen tätä,\nkuunteli hammasta purren, liikahtamatonna kuin suolapatsas.\n\n-- Vai niin, -- kiljaisi Stamp Proctor, -- vai ei tästä tämän\npitemmälle päästä! Vai tähän sitä vaan jäädäänkin lumikinokseen!\n\n-- Herra eversti, -- vastasi konduktööri, -- sähkösanomalla on Omahan\npysäyspaikasta pyydetty toinen juna, mutta luultavasti se ei saavu\nMedicine Bow'iin ennen kello kuutta.\n\n-- Kuutta! -- parkaisi Passepartout.\n\n-- Niin kyllä, -- jatkoi konduktööri, ja se aika kuluu kyllä, ennenkuin\nolemme päässeet jalkaisin asemalle.\n\n-- Mutta sinnehän ei ole kuin peninkulma, -- huomautti joku.\n\n-- Aivan niin, mutta se on virran toisella puolella.\n\n-- No pääseehän toki virran poikki veneellä? -- kysäisi eversti.\n\n-- Mahdotonta! Virta on paisunut sateesta, se kuohuilee kovana koskena,\nja meidän täytyy tehdä kymmenen peninkulman kierros,[9] ennenkuin\npääsemme kaalaamolle.\n\nEversti kirosi karkeasti; hän kirosi yhtiöt ja konduktöörit, ja\nPassepartout oli vähällä yhtyä samaan virteen. Tässä nyt oli semmoinen\neste, jota kaikki hänen isäntänsä setelit eivät voi poistaa.\n\nTyytymättömyys oli matkustajissa yleinen, sillä paitsi viivytystä\ntäytyi heidän kulkea jokunen 15 peninkulmaa lumessa. Kovasti he\nmelusivatkin; heidän huutonsa ja pauhunsa olisi varmaankin vetänyt\nPhileas Foggin huomion puoleensa, jollei tämä olisi ollut niin kovin\nkiintynyt peliinsä.\n\nMutta täytyihän Passepartout'in viimeinkin mennä ilmoittamaan\nisännälleen, kuinka asiat olivat. Hän kääntyikin jo pää nuukallaan\nvaunua kohti, kun samalla kuljettaja, oikea yankee, nimeltä Forster,\nhuusi kovalla äänellä:\n\n-- Hyvät herrat, olisi tässä kenties keino millä päästä yli.\n\n-- Sillanko yli? -- kysyi joku.\n\n-- Sillan.\n\n-- Ja tällä junalla? -- kysäisi eversti.\n\n-- Tällä junalla.\n\nPassepartout oli pysähtynyt, valmiina nielaisemaan jok'ainoan sanan\nkuljettajan suusta.\n\n-- Mutta siltahan on hajoamaisillaan, --- huomautti konduktööri.\n\n-- Mitäs sillä on väliä? -- vastasi Forster. -- Kun päästän kaikki\nhöyryt liikkeelle, niin luulenpa tosiaankin, että päästään ylitse.\n\n-- Tonttuja kans! -- sanoi Passepartout.\n\nMuutamat suostuivat heti paikalla. Varsinkin oli eversti mielissään\nehdotuksesta, sillä tuon rajupään mielestä se olisi hyvinkin\nmahdollinen yritys. Hän tiesi kertoa muutamain insinöörien aikoneen\npanna junat kulkemaan virtain ylitse suoraa päätä, ilman siltoja,\nlaskien junat mahdollisimman suurta vauhtia j.n.e. Lopulta kaikki\nsuostuivat kuljettajan ehdotukseen.\n\n-- Meillä on viisikymmentä mahdollisuutta ylitse päästäksemme, --\narveli yksi.\n\n-- Kuusikymmentä, -- sanoi toinen.\n\n-- Kahdeksankymmentä ... yhdeksänkinkymmentä mahdollisuutta sadasta!\n\nPassepartout oli ymmällä. Hänenkin mielestänsä olisi tosin ollut\nkoettaminen kaikkia keinoja, mutta tämä yritys näytti hänestä kumminkin\nhieman liiaksikin \"amerikkalaiselta\".\n\n-- Mutta, -- arveli hän, -- onpa vielä keino, jota sopisi koettaa, ja\nsitä ei kukaan ole huomannut. Kuulkaas, -- virkkoi hän eräälle\nherralle, -- kuljettajan ehdotus on sentään vähän liian uskallettua,\nmutta...\n\n-- Kahdeksankymmentä mahdollisuutta, -- vastasi toinen ja käänsi\nhänelle selkänsä.\n\n-- Kyllähän minä sen tiedän, -- sanoi Passepartout kääntyen toiseen\nherraan, -- mutta jos vähän ajatellaan...\n\n-- Nyt ei ajatella mitään, sillä siitä ei lähde mitään, -- vastasi\namerikkalainen olkapäitään kohauttaen; -- kuljettajahan takaa sen, että\npääsemme ylitse.\n\n-- Kyllä kai se niinkin on, -- jatkoi Passepartout, -- kyllähän sitä\nylitse päästään, mutta eiköhän olisi ollut viisaampaa...\n\n--- Mitä? Viisaampaa? -- ärjäisi eversti Proctor, joka suuttui moisesta\nsanasta. -- Mahdollisimman suuri nopeus, ettekö kuullut? Ymmärrättekö?\nSuurin nopeus! Hä!\n\n--- Kyllä minä tiedän ja ymmärrän vallan hyvin, -- vakuutteli\nPassepartout, joka ei saanut sanottavaansa sanotuksi. --- Mutta\nolisihan, jos ei juuri viisaampaa, koska tuo sana teitä suututtaa, niin\nainakin luonnollisempaa, että...\n\n-- Mitenkä? Kuka? Mitä hän tuolla luonnollisemmalla tarkoittaa? ---\nhuudettiin joka haaralta.\n\nPassepartout parka ei tiennyt, miten saada suunvuoroa.\n\n-- Te pelkäätte kai, vai mitä? -- kysyi eversti Proctor.\n\n-- Minäkö pelkäisin! -- huudahti Passepartout. -- Saattepa nähdä, että\nranskalainen osaa olla yhtä hyvä amerikkalainen kuin tekin.\n\n-- Vaunuihin, vaunuihin! -- huusi konduktööri.\n\n-- Mennään vaan vaunuihin, -- virkkoi Passepartout, -- ja pian\nmennäänkin, mutta kukaan ei voi estää minua arvelemasta sitä, että\nparasta olisi ollut päästää ihmiset ensin kulkemaan sillan yli ja\nsitten vasta hujauttaa junalla perästä.\n\nMutta tätä ymmärtäväistä puhetta ei kukaan ottanut korviinsakaan, eikä\nkukaan olisi myöntänyt sitä oikeaksi.\n\nMatkustajat olivat jälleen nousseet vaunuihinsa. Passepartout kävi\nsijallensa, sanaakaan sanomatta. Pelaajat olivat kokonaan vaipuneet\npeliinsä.\n\nVeturi vihelsi kimeästi. Kuljettaja peräytti junaa peninkulman verran,\nniinkuin peräytyy urheilija saadakseen vauhtia hypyllensä.\n\nNyt kuului taas vihellys, juna läksi eteenpäin yhä suuremmalla\nnopeudella; pian oli sen kulku kauhistavan pikaista, kuului vain\npelkkää jymyä; männät löivät 20 kertaa sekunnissa; pyörissä rasva\nkihisi ja savusi. Tuntui, jos niin saattaa sanoa, että juna, kulkien\n100 peninkulman nopeudella tunnissa, ei painanut rataa ollenkaan!\nNopeus poisti painon!\n\nJa yli päästiin salaman nopeudella! Sillasta näkyi tuskin vilaustakaan.\nJuna, niin sanoaksemme, hyppäsi rannalta toiselle, eikä kuljettaja\nsaanut sitä pysähtymään ennenkuin vasta 5 peninkulmaa tuolla puolen\nasemaa.\n\nMutta tuskin oli juna ennättänyt toiselle rannalle, kun silta romahti\nkuohuvaan Medicine-Bow'iin.\n\n\n\n\nXXIX.\n\nSemmoista, mitä ei voi tapahtua muualla kuin Yhdysvaltain rautateillä.\n\n\nSamana iltana jatkoi juna matkaansa esteettömästi, kiiti Fort\nSauders'in ohi, karautti Cheyennen solan kautta ja saapui\nEvans-solalle. Nyt oli juna radan korkeimmalla kohdalla, nimittäin\n8,091 jalkaa ylempänä merenpintaa. Nyt lähdettiin laskemaan Atlanttia\nkohti luonnon tasoittamia äärettömiä niittykenttiä myöten.\n\nTäällä poikkeaa \"grand trunk'ista\" (emäradasta) haararata Denver\nCity'iin, Coloradon etevimpään kaupunkiin. Tämä tienoo on rikas\nkulta- ja hopeakaivoksista, ja väestön luku nouseekin siellä jo päälle\n50:n tuhannen.\n\nTähän saakka oli kolmessa päivässä ja kolmessa yössä kuljettu San\nFransiskosta yhteensä 1,382 peninkulmaa. Neljä päivää ja neljä yötä\nkestää kulkua vielä ennenkuin New-Yorkiin päästään.\n\nYöllä kulki juna Walbahin ohitse. Lodge-Pole virta juoksee samaan\nsuuntaan kuin rautatiekin, seuraten Wyomingin ja Coloradon valtioitten\nvälistä rajaa. Kello yksitoista tultiin Nebraskaan, kuljettiin läheltä\nSedgwickiä ja saavuttiin Julesburghin kohdalla Platte-River joen\neteläiselle haaralle.\n\nTässä paikassa oli Pacific-rautatie vihitty 23 p;nä lokakuuta 1867. Sen\npääinsinöörinä oli ollut kenraali J.M. Dodge. Siellä olivat pysähtyneet\nveturit tuoden mukanaan yhdeksän vaunua täynnä vieraita, joiden\njoukossa varapresidentti M. Thomas C. Durant; siellä oli eläköönhuutoja\nkaikunut; siellä siuks- ja pawnie-indiaanit olivat pitäneet\nleikkisotaa; siellä oli paukkunut ja remahdellut leikkitulituksia, ja\nsiellä oli väliaikaisesta kirjapainosta ilmestynyt ensimmäinen numero\nsanomalehteä \"Railway Pioneer\". Näin oli vihitty tämä uusi rautatie\nvalistuksen ja sivistyksen kannattajaksi; sen tuli, rakennettuna\nkorpien kautta, yhdistää toisiinsa kaupunkeja, joita ei vielä\nollutkaan. Veturin vihellykset, mahtavammat Amfionin lyyraa, olivat\npian loihtivat ne esiin Amerikan maasta.\n\nKello 8 aamulla oli kuljettu Mac Phersonin linnan ohitse. Omahaan oli\nsiitä 357 peninkulmaa. Rata mutkitteli Platte-Riverin eteläisen haaran\nmukaan. Kello 9 saavuttiin melkoiseen North-Platten kaupunkiin. Tämä on\nkahden joen kulmauksessa, jotka nyt yhtyvät yhdeksi virraksi ja\nlaskevat Missouriin, vähän yläpuolella Omahan.\n\nNäin oli kuljettu 101:nnen puolipäiväpiirin poikki.\n\nMr. Fogg oli jälleen istunut kumppaneinensa korttipöytään. Kukaan ei\nvalittanut matkaa pitkälliseksi, ei sekään, joka tappiolle oli\njoutunut. Fiks oli alussa voittanut muutamia guineoita ja oli nyt\nmenettämäisillään ne jälleen, mutta yhtä innostuneelta hän näytti kuin\nMr. Foggkin. Sanomaton onni suosi tänään tätä gentlemannia. Valtteja ja\nhonöörejä hänellä oli käsi täynnä. Hän oli päättänyt rohkean iskun ja\noli jo lyödä ulos pataa, kun äkkiä eräs ääni sohvan takaa virkkoi:\n\n-- Ruutuapa minä löisin.\n\nPelaajat katsahtivat ylös: eversti Stamp Proctor seisoi heidän\nlähellään.\n\nStamp Proctor ja Phileas Fogg tunsivat paikalla toisensa.\n\n-- Ahaa, herra englantilainen! -- huudahti eversti. -- Tekö tässä\naiotte lyödä pataa!\n\n-- Ja lyön kanssa, -- sanoi Phileas Fogg tyynesti ja heitti patakympin\npöydälle.\n\n-- Mutta teidän pitää lyödä ruutua, -- sanoi eversti äreästi.\n\nHän ojensi kättään lyötyyn korttiin ja sanoi:\n\n-- Ette te ymmärrä tätä peliä!\n\n-- Kenties olen taitavampi jossakin muussa, -- sanoi Phileas Fogg\nnousten seisomaan.\n\n--- Sopii koettaa, John Bullin poika,[10] -- sanoi hävytön sotilas.\n\nMrs. Auda kalpeni. Hän tarttui Mr. Foggia käsivarteen, mutta tämä\nsiirsi hänet hellästi sivulle. Passepartout oli karkaamaisillansa\namerikkalaisen kimppuun, joka mitä röyhkeimmillä silmäyksillä katseli\nhänen isäntäänsä. Fiks oli noussut myöskin ja astui eversti Proctorin\neteen.\n\n-- Te unohdatte, -- sanoi hän, -- että teillä on juuri minun kanssani\ntekemistä; minua te olette loukannut, jopa lyönytkin.\n\n-- Monsieur Fiks, -- virkkoi Phileas Fogg, -- suokaa anteeksi, mutta\ntämä asia koskee minua yksistäni. Sanoessaan tekeväni väärin, kun löin\npataa, on eversti toistamiseen loukannut minua, ja siitä vaadin\nhyvitystä.\n\n-- Milloin vain tahdotte ja missä vain suvaitsette, -- vastasi\namerikkalainen, -- ja millä aseilla vain mielenne tekee.\n\nMrs. Auda oli turhaan koetellut pidättää Mr. Foggia. Fiks koetti\nsekaantua riitaan, mutta turhaan. Passepartout tahtoi jo heittää\neverstin ovesta pellolle, mutta isännän viittaus pidätti hänet. Phileas\nFogg astui vaunusta ulos sivukäytävälle; amerikkalainen seurasi häntä.\n\n-- Monsieur, -- sanoi Fogg vihamiehellensä; -- minulla on kova kiire,\nminun täytyy rientää Eurooppaan, ja viivytys tekisi mulle paljon\nhaittaa.\n\n-- Mitä se minuun koskee? -- kysyi eversti.\n\n-- Monsieur, -- jatkoi herra Fogg, -- kohtauksemme jälkeen San\nFransiskossa päätin tulla takaisin Amerikkaan hakemaan teitä, saatuani\nensin asiani Euroopassa kuntoon.\n\n-- Niin vainen!\n\n-- Tahdotteko kohdata minua kuuden kuukauden kuluttua?\n\n-- Miksei kuuden vuoden!\n\n-- Minä sanon kuuden kuukauden, -- vastasi Mr. Fogg, -- minä olen\ntäsmälleen tuleva määrätylle kohtauspaikalle.\n\n-- Verukkeita vain! -- sanoi Stamp Proctor. -- Nyt heti tahi ei\nmilloinkaan!\n\n-- Olkoon menneeksi! -- vastasi herra Fogg, New-Yorkiinko teillä on\nmatka?\n\n-- Ei.\n\n-- Chicagoon?\n\n-- Ei.\n\n-- Omahaan?\n\n-- Mitä se teitä liikuttaa! Tiedättekö, missä on Plum-Creek?\n\n-- En, -- vastasi Mr. Fogg.\n\n-- Se on seuraava asema. Tunnin kuluttua tulee juna sinne ja viipyy\nsiellä 10 minuuttia, ja 10:ssä minuutissa ennättää kyllä vaihtaa\nmuutamia revolverinlaukauksia.\n\n-- Hyvä, -- vastasi Mr. Fogg. -- Minä pysähdyn Plum-Creekiin.\n\n-- Ja sinne te jäättekin, -- sanoi amerikkalainen verrattomalla\njulkeudella.\n\n-- Kuka sen tietää, monsieur, -- sanoi Mr. Fogg ja palasi vaunuunsa\nkylmäverisenä kuin ennenkin.\n\nSiellä hän koetti rauhoittaa Mrs. Audaa sanoen, etteivät tuommoiset\nkerskaajat ole vaarallisia. Sitten hän pyysi Fiksiä vieraaksimieheksi\ntaisteluunsa amerikkalaista vastaan. Fiks ei voinut kieltää, ja\nsenjälkeen Phileas Fogg istahti jatkamaan peliänsä ja löi pataa typi\ntyynenä.\n\nKello 11 vihelsi veturi, merkiksi, että tullaan Plum-Creekin asemalle.\nHerra Fogg astui Fiksin kanssa ulos vaunusta sivukäytävälle.\nPassepartout kulki perässä kantaen kahta revolveria. Mrs. Auda oli\njäänyt vaunuun kalmankalpeana.\n\nAvautuipa toisenkin vaunun ovi, ja sivukäytävälle astui eversti\nProctor, mukanaan vierasmies, samanlainen yankee kuin hän itsekin.\nTaistelukumppanit aikoivat hypätä maahan, mutta konduktööri juoksi\nheidän luokseen huutaen:\n\n-- Ei tässä saa astua vaunuista.\n\n-- Miksei? -- kysäisi eversti.\n\n-- Olemme myöhästyneet 20 minuuttia, ja senvuoksi juna ei pysähdy\ntähän.\n\n-- Mutta minunpa pitää tapella tämän herran kanssa.\n\n-- Ikävä juttu, -- sanoi konduktööri, -- mutta me lähdemme heti. Kello\nsoi jo.\n\nKello soikin, ja juna läksi heti kohta liikkeelle.\n\n-- Mieleni on oikein paha, -- sanoi konduktööri. -- Olisin kernaasti\ntahtonut olla teille hyödyksi. Mutta koska ette saaneet aikaa tapella\ntäällä, niin miksette voi tehdä sitä matkalla?\n\n-- Tokkohan tämä herra siihen suostuu? -- virkkoi eversti ivallisesti.\n\n-- Suostun kyllä, -- vastasi Phileas Fogg.\n\n-- No nyt sitä ollaan Amerikassa, ihan varmaan, -- sanoi Passepartout,\n-- ja konduktööri on oikea gentlemanni, sitä parasta sorttia.\n\nHän seurasi isäntäänsä.\n\nVihamiehet sekundantteinensa kulkivat konduktöörin perässä vaunusta\ntoiseen, kunnes tulivat perimmäiseen. Siinä istui kymmenkunta henkeä.\nKonduktööri pyysi heitä lähtemään silmänräpäykseksi ulos, sillä tässä\nmuka oli kahdella herralla kunniariita ratkaistavana.\n\nMatkustajat sanoivat olevansa ihastuksissaan, kun voivat siten tehdä\npienen palveluksen kahdelle gentlemannille, ja menivät heti\nsivukäytävälle.\n\nVaunu, noin 50 jalkaa pitkä, oli erittäin sovelias tänlaatuisiin\nasioihin. Vihamiesten sopi kulkea toisiansa vastaan sohvain välitse ja\nampua toisiaan oikein ehdoltansa. Kaksintaistelu ei olisi voinut\nkoskaan olla paremmin järjestetty kuin nyt. Mr. Fogg ja eversti\nProctor, kumpikin varustettuna kahdella 6-piippuisella revolverilla,\nastuivat vaunuun. Vieraatmiehet jäivät ulkopuolelle ja lukitsivat oven.\nKun veturi ensi kerran viheltää, silloin alkaa ampuminen, ja kahden\nminuutin kuluttua tuodaan vaunusta ulos mitä näistä kahdesta\ngentlemannista silloin on jäljellä.\n\nTuohan oli mitä yksinkertaisin asia, jopa niinkin yksinkertainen, että\nFiksillä ja Passepartout'illa oli sydän haljeta levottomuudesta.\n\nOdotettiin vain vihellystä.\n\nÄkkiäpä kuului hirveitä huutoja; kuului laukauksiakin, ei kumminkaan\ntaistelijain vaunusta, vaan päinvastoin junan etupäästä. Ne tulivat yhä\nlähemmäksi junan perää, ja kauheata parkumista kuului vaunuista.\n\nEversti Proctor ja Phileas Fogg syöksyivät ulos vaunusta revolverit\nkäsissä ja riensivät sinne päin, mistä kovin melu ja ampuminen kuului.\n\nHe olivat ymmärtäneet, että siuks-indiaanit olivat hyökänneet junan\nkimppuun.\n\nTämä ei ollut ensi kertaa: useasti ennenkin olivat nuo rohkeat\nkorvenpojat pysäytelleet junia. Tapansa mukaan oli heitä noin satakunta\nmiestä junan kulkiessa hypännyt sivukäytävälle ja kiivennyt siitä\nvaunujen päälle, aivan kuin klovnit täyttä laukkaa juoksevan hevosen\nselkään.\n\nHe olivat pyssyillä varustettuja. Heidän laukauksensa vastasivat\nmatkustajat, joilla oli melkein kaikilla aseita, revolvereilla. Ensi\ntyökseen olivat indiaanit hyökänneet veturiin ja lyöneet nuijillaan\nkuljettajan ja lämmittäjän puolikuolleiksi. Muuan siuks-ruhtinas koetti\npysäyttää junaa, mutta ymmärtämättömänä käänsi regulaattoria väärään\npuoleen, päästäen päinvastoin kaikki höyryt liikkeelle, niin että\nveturi läksi kulkemaan hirveätä vauhtia.\n\nSillä välin olivat indiaanit tunkeutuneet vaunuihin, joissa he\njuoksentelivat kuin hullut apinat sohvia myöten, tapellen matkustajain\nkanssa ja heitellen heidän kapineitaan ulos vaunun akkunoista.\nLaukaukset ja huudot eivät tauonneet.\n\nMatkustajat jatkoivat urhoollista puolustustansa. Muutamat vaunut\nolivat ihan kuin piiritettyjä linnoja, joita höyry kuljetti eteenpäin\n100 peninkulman nopeudella tunnissa.\n\nMrs. Auda oli alusta saakka käyttäytynyt uljaasti. Revolveri kädessä\nhän puolusti itseään urhoollisesti, ampuen akkunaan, niin pian kuin\nhuomasi korvenpojan pilkistävän siitä sisään. Parikymmentä indiaania\noli saanut kuolettavan haavan ja pudonnut alas radalle, jossa\nmusertuivat kuin madot vaununpyöräin alle.\n\nMonta matkustajaakin, pahasti haavoitettuina luodeilla tahi nuijilla,\nmakasi siellä täällä sohvilla.\n\nTaistelua oli jo kestänyt 10 minuuttia. Voiton täytyi kallistua\nindiaanien puolelle, jollei junaa saataisi pysähtymään. Pysäyspaikka\nKearneyn linnan luona oli enää kolmen virstan päässä. Mutta siitä\neteenpäin ovat indiaanit alueen herroja hamaan seuraavaan asemaan.\n\nKonduktööri taisteli Mr. Foggin vieressä, mutta pyssyn luoti kaasi\nhänet vihdoin vaunun lattialle. Kaatuessaan hän huusi:\n\n-- Me olemme hukassa, jollei junaa saada pysähtymään viiden minuutin\nkuluessa!\n\n-- Se pysäytetään! -- sanoi Phileas Fogg ja yritti mennä ulos vaunusta.\n\n-- Olkaa paikoillanne! -- huusi Passepartout, -- kyllä minä pidän\nasiasta huolen.\n\nPhileas Fogg ei ennättänyt pidättää uljasta poikaa, joka avasi oven ja\nkenenkään huomaamatta pujahti vaunun alle. Taistelun raivotessa ja\nkuulain vinkuessa yläpuolella ryömi ja kiipeili Passepartout yhä\neteenpäin vaunujen alitse -- hän oli norja ja notkea klovni jälleen. --\nKukaan ei häntä nähnyt; kukaan ei olisi voinut nähdäkään häntä.\n\nRiippuen toisesta kädestänsä tavaravaunun ja tenderin välillä hän\nirroitti varavitjat, mutta hänen ei olisi milloinkaan onnistunut\nruuvata auki kytkykampia, ellei veturin täräys olisi heilauttanut sitä,\njolloin juna irtaantui ja hiljeni vauhdissaan, mutta veturi riensi\nyksinään eteenpäin vielä kamalammalla nopeudella.\n\nJuna kulki vielä muutamia minuutteja; jarrut kierrettiin kiinni, ja\njuna seisahtui viimein sadan askeleen päähän Kearneyn pysäyspaikasta.\n\nKuultuaan laukauksia oli sotamiehiä linnasta lähtenyt junaa vastaan.\nTätä indiaanit eivät olleet osanneet odottaakaan ja pötkivät senvuoksi\ntiehensä, ennenkuin juna oli aivan kokonaan pysähtynytkään.\n\nMutta kun matkustajia nyt huudettiin esiin nimiltä laiturilla,\nhuomattiin, että monta oli poissa, niiden joukossa tuo uljas\nranskalainenkin, jonka uhrautuminen oli pelastanut heidät.\n\n\n\n\nXXX.\n\nPhileas Fogg ei tee muuta kuin velvollisuutensa.\n\n\nKolme matkustajaa oli poissa, niiden joukossa Passepartout. Oliko\nheidät ammuttu kuoliaiksi? Olivatko indiaanit ottaneet heidät vangiksi?\nSitä ei varmaan voinut vielä sanoa.\n\nHaavoitettuja oli hyvin monta; kuolettavaa haavaa ei ollut saanut\nyksikään. Kovasti haavoitettujen joukossa oli myös eversti Stamp\nProctor. Hän oli uljaasti taistellessaan saanut luodin vatsaansa ja\nvietiin asemahuoneeseen niiden kanssa, joille lääkärin apu oli\nvälttämättömästi tarpeen.\n\nMrs. Audalle ei ollut tapahtunut mitään vahinkoa. Phileas Fogg, joka ei\nsuinkaan ollut säästänyt itseänsä, ei ollut saanut pienintä\nnaarmuakaan. Fiks oli saanut vähäisen haavan käsivarteensa. Mutta\nPassepartout oli poissa, ja nuori rouva itki katkerasti.\n\nKaikki olivat astuneet ulos. Vaunuissa, jopa pyörissäkin näkyi\nkaikkialla verta.\n\nViimeiset indiaanit näkyivät kadonneen etelään, Republican Riveriä\nkohti.\n\nMr. Fogg seisoi laiturilla liikahtamatta, kädet ristissä rinnalla. Hän\noli tekemäisillään ratkaisevaa päätöstä. Mrs. Auda seisoi hänen\nvieressään sanaakaan sanomatta... Mr. Fogg ymmärsi hänen katseensa. Jos\nhänen palvelijansa oli joutunut vangiksi, eikö hänen tulisi kaikin\nmokomin koettaa pelastaa häntä indiaanien kynsistä?\n\n-- Minä olen löytävä hänet hengissä tai kuolleena, -- sanoi hän Mrs.\nAudalle.\n\nNuori rouva puristi ystävänsä kättä ja kasteli sen kyynelillään.\n\n-- Hengissä! -- lisäsi Mr. Fogg, -- mutta me emme saa hetkeäkään\nkadottaa.\n\nTämä päätös osoitti Phileas Foggin tahtovan uhrautua kokonaan. Hän\njulisti oman perikatonsa. Yhden päivän viivytys -- silloin hän ei\nennätäkään New-Yorkista lähtevälle laivalle. Veto on silloin\nauttamattomasti menetetty. Mutta ajatellessaan: \"se on minun\nvelvollisuuteni\", hän ei epäillyt hetkeäkään.\n\nKearneyn linnan päällikkö oli tullut asemahuoneelle. Sotamiehet, noin\nsata miestä, olivat valmiina siltä varalta, että indiaanit tekisivät\nryntäyksen asemahuonetta vastaan.\n\n-- Kapteeni, -- sanoi Phileas Fogg päällikölle, -- kolme matkustajaa on\npoissa.\n\n-- Kuollutko? -- kysyi päällikkö.\n\n-- Kuollut tai vankeina, -- vastasi Mr. Fogg. -- Tässä on\nepätietoisuus, joka on saatava selville. Aiotteko lähteä ajamaan\nindiaaneja takaa?\n\n-- Asia ei ole leikintekoa, -- sanoi päällikkö. -- Indiaanit saattavat\npaeta hamaan Arkansasiin asti, enkä minä saata jättää tyhjäksi linnaa,\njoka on minun huostaani uskottu.\n\n-- Herra kapteeni, asia koskee kolmen ihmisen henkeä.\n\n-- Niin kyllä, mutta en minä saata panna alttiiksi viidenkymmenen\nihmisen henkeä kolmen pelastamiseksi!\n\n-- En tiedä saatatteko vai ette, mutta se on velvollisuutenne.\n\n-- Tässä ei saa kukaan ruveta määräilemään minulle velvollisuuksia.\n\n-- Vai niin, -- sanoi herra Fogg kylmästi. -- Sitten lähden yksinäni.\n\n-- Kuinka, herra! -- huudahti Fiks; -- aiotteko lähteä yksinänne\najamaan indiaaneja takaa.\n\n-- Pitäisikö minun sitten jättää onnensa nojaan tuo mies parka, jota\nkaikkien vielä elossa olevain tulee kiittää hengestänsä? Ei! Minä\nlähden.\n\n-- Ette saa mennä yksinänne, -- sanoi päällikkö liikutettuna. -- Ette\nsaa mennä yksinänne, te hyväsydäminen mies. Kolmekymmentä vapaaehtoista\n-- onko teidän joukossanne? -- hän lisäsi kääntyen sotamiehiinsä.\n\nKoko komppania astui esiin. Päällikkö valitsi niistä 30 uljainta\npoikaa, joiden etunenään asettui muuan vanha kersantti.\n\n-- Kiitos, kapteeni! -- sanoi Phileas Fogg.\n\n-- Sallittehan minun tulla mukaanne? -- kysyi Fiks.\n\n-- Tulkaa jos tahdotte, -- vastasi Phileas Fogg, -- mutta tekisitte\nminulle suuren palveluksen, jos jäisitte Mrs. Audan luokse. Jos minulle\nsattuisi joku onnettomuus, niin...\n\nFiks kalpeni äkkiä. Nytkö hänen pitäisi erota miehestä, jota oli\nseurannut niin sitkeästi? Pitäisikö hänet nyt päästää noin suoraa päätä\nkorpeen? Fiks katseli tarkasti gentlemannia, mutta kuinka lienee\nollutkaan hänen entisen vakaumuksensa laita, hänen täytyi laskea\nsilmänsä maahan nähdessään tuon tyynen, uljaan katsannon.\n\n-- Minä jään, -- sanoi hän.\n\nMr. Fogg puristi sitten nuoren rouvan kättä, antoi hänen huostaansa\nkalliin matkalaukkunsa ja läksi sotamiesten luokse.\n\nEnnenkuin liikkeelle lähdettiin, sanoi hän sotilaille:\n\n-- Tuhat puntaa, pojat, teille, jos saamme vangit pelastetuiksi.\n\nKello oli nyt vähän yli 12:n.\n\nMrs. Auda oli mennyt asemahuoneeseen ja istui siellä yksinään,\najatellen vain Phileas Foggia, tuota niin jaloa ja suoraa, levollista\nja uljasta miestä. Mr. Fogg oli pannut alttiiksi omaisuutensa ja nyt\nuskalsi henkensäkin, ilman vähintäkään empimistä, pelkästä\nvelvollisuudesta, pitkittä puheitta. Phileas Fogg oli hänen silmissään\nsankari.\n\nFiks ei ajatellut samalla tapaa; hän ei voinut voittaa\nlevottomuuttansa. Hän käveli kiihkeänä asemasillalla. Hetken perästä\nhän kumminkin rauhoittui jälleen. Foggin lähdettyä hän huomasi, kuinka\ntuhmaa oli ollut laskea hänet menemään. Nyt hän siis oli päästänyt\nhänet käsistänsä. Fiks torui ja moitti itseään; hän kohteli itseänsä\nkuin pääkaupungin poliisitirehtööri, joka ripittää poliisimiestä, kun\ntämä on tehnyt suuren tuhmuuden.\n\n-- Oli minua vaan koko pöllö, -- arveli hän. -- Passepartout kaiketi\noli sanonut hänelle, kuka minä olen. Ja nyt hän on mennyt tiehensä eikä\npalaja enää! Mistä mä hänet nyt saan kiinni? Mutta mitenkä saatoinkaan\nolla niin ajattelematon, minä, Fiks, jolla on vangitsemiskäsky\ntaskussa! Sanalla sanoen, minä olen pässi!\n\nNäin ajatteli salapoliisi. Hetket kuluivat kovin verkkaan. Hän ei\ntiennyt miten olla. Monasti hän yritti jo puhumaan Mrs. Audalle kaikki.\nMutta hän ymmärsi, millä korvilla nuori rouva tuommoista puhetta\nkuuntelisi. Mitä ihmettä hänen tulisi tehdä? Fiks oli jo vähällä lähteä\nlaajoille lumikentille hakemaan Phileas Foggia. Mahdollistahan olisi\nlöytää hänet. Jäljet lumessa olivat vielä tuoreet; pian sataa uutta\nlunta ja jäljet katoavat.\n\nNyt oli Fiks ihan neuvotonna. Hänessä nousi vastustamaton halu jättää\nkoko asia sikseen. Nythän ilmautuikin tilaisuus lähteä pois Kearneyn\npysäyspaikalta.\n\nNoin kello 2 jälkeen puolenpäivän, kun lunta oli ruvennut satamaan,\nkuului pitkiä vihellyksiä idästä. Kaukaa näkyi suuri esine, punainen\nvalo edessään, lähenevän asemahuonetta verkalleen. Lumiusvassa se\nnäytti aaveenomaiselta.\n\nIdästä päin tuleva juna tuo ei voinut olla. Sähkösanomalla tilattu apu\nei olisi vielä ennättänyt saapua tänne, ja San Fransiskon\nmatkustajajuna tulee vasta huomenna. Pian seikka selveni.\n\nTämä veturi, joka nyt verkalleen läheni pysäyspaikkaa, kovasti\nviheltäen, oli sama, joka taannoin oli päästetty junasta irti ja joka\noli yksinään kiitänyt eteenpäin hirveällä nopeudella, puolikuolleen\nkuljettajan ja lämmittäjän kanssa. Se oli kulkenut useampia\npeninkulmia, mutta vähitellen oli tuli sammunut, saamatta uutta\npolttoainetta; höyryä ei enää syntynyt, vauhti oli vähennyt\nvähenemistään, ja vihdoin oli veturi pysähtynyt 20 peninkulmaa tuolla\npuolen Kearneyn aseman.\n\nKuljettaja ja lämmittäjä eivät olleet kuolleet. He olivat olleet vain\ntainnoksissa ja viimein toipuneet.\n\nKuljettaja, huomattuaan veturin pysähtyneen keskelle erämaata ilman\nvaunuja perässä, oli ymmärtänyt asian laidan. Miten veturi oli päässyt\njunasta irti, sitä hän tosin ei voinut käsittää; sen hän vain varmana\npiti, että juna oli jäänyt jonnekin jäljelle.\n\nKuljettaja ei epäillyt mitä tehdä. Viisainta olisi jatkaa matkaa\nOmahaan; vaarallista oli palata junan luo, jota indiaanit kenties ovat\nvielä ryöstämässä... Mutta ei auta! Hiiliä uuniin vaan, ja höyry kihisi\npian jälleen, ja niin oli veturi kello 2 iltapuolella tullut takaisin\nKearneyn asemalle. Siitä nuo vihellykset olivat kuuluneet.\n\nMatkustajat ihastuivat nähtyään jälleen veturin junan päässä: nythän he\ntaas pääsevät jatkamaan matkaa.\n\nMrs. Auda meni konduktöörin luo.\n\n-- Aiotteko lähteä? -- kysyi hän.\n\n-- Tuossa paikassa, madame.\n\n-- Entäs vangit! ... poloiset matkatoverimme!\n\n-- Minä en voi enää viivytellä, rouva, -- vastasi konduktööri; --\nolemme muutenkin jo myöhästyneet kolme tuntia.\n\n-- Ja milloin tulee seuraava juna San Fransiskosta?\n\n-- Huomis-iltana, madame.\n\n-- Huomis-iltana ... silloin on jo liian myöhään. Teidän täytyy\nodottaa...\n\n-- Mahdotonta, -- vastasi konduktööri. -- Jos tahdotte lähteä mukaan,\nniin olkaa hyvä ja käykää vaunuun.\n\n-- Minä en lähde, -- sanoi nuori rouva.\n\nFiks oli kuullut tämän puheen. Muutama silmänräpäys sitten, jolloin ei\nollut mahdollista päästä eteenpäin, oli hänen mielensä tehnyt lähteä\nKearneystä, mutta nyt, kun juna oli valmiina lähtemään ja hänen olisi\nvain maksanut astua vaunuun, tunsi hän erinomaisen voiman pidättävän\nitseään. Laiturin lattia poltti hänen jalkapohjiansa, eikä hän\nkumminkaan voinut irtaantua siitä! Sisällinen taistelu alkoi jälleen.\nHarmi siitä, että oli huonosti onnistunut, oli tukehduttaa hänet. Hän\ntahtoi taistella, kunnes pääsee voitolle.\n\nSillä välin olivat matkustajat ja muutamat haavoitetut -- niiden\njoukossa myös eversti Proctor, jonka tila oli sangen arveluttava, --\nkäyneet vaunuihin. Kuului kovaa kihinää tulikuumasta kattilasta, ja\nhöyryä puski ulos varaventtiileistä. Veturi vihelsi jälleen, ja pian\noli juna poistunut näkyvistä, sekoittaen valkoista savuansa\nlumituiskuun.\n\nFiks oli jäänyt.\n\nKului muutama tunti. Ilma oli paha, pakkanen kova. Fiks istui\nliikkumatonna sohvalla asemahuoneessa. Olisi luullut hänen nukkuvan.\nMrs. Auda, pahasta säästä huolimatta, tuli tuontuostakin ulos\nhuoneesta, joka oli jätetty hänen käytettäväkseen. Hän meni aina\nlaiturin päähän. Hän koetti nähdä lumituiskun lävitse; hän olisi\ntahtonut repiä rikki tuon lumiverhon; hän kuunteli hengitystään\npidättäen. Mutta ei mitään kuulunut. Kylmä pakotti hänet menemään\nsisään jälleen, mutta vähän ajan perästä hän uudestaan läksi\nlaiturille, ja jälleen turhaan.\n\nTuli ilta. Pieni joukko ei ollut vielä palannut. Missähän se nyt oli?\nOlikohan se tavannut indiaanit? Oliko tappelu noussut vai olivatko he\neksyneet ja harhailivat nyt sinne tänne pyryilmassa? Linnan päällikkö\noli hyvin rauhaton, tahtomatta kumminkaan osoittaa sitä.\n\nTuli yökin. Lumisade ei enää ollut niin sakea, mutta pakkanen kiihtyi.\nPelottominkaan ei olisi saattanut kauhistumatta katsoa ulos tuohon\nkolkkoon yöhön. Kedoilla vallitsi syvä hiljaisuus; ei kuulunut edes\nlinnun lentoakaan.\n\nKoko yön käveli Auda rouva synkissä ajatuksissa, sydän täynnä\nahdistusta. Mielikuvitus vei hänet kauas tuonne äärettömille\nlakeuksille ja näytti siellä hänelle kauhuja ja hirmuja tuhansissa eri\nmuodoissa. Mahdoton on kuvailla hänen tuskaansa.\n\nFiks istui entisellä paikallaan saamatta hänkään unta silmiinsä.\nSilloin tällöin oli joku astunut hänen luokseen, puhunutkin hänelle\nsanan ja toisen, mutta Fiks oli vain äänetönnä viitannut kädellään.\n\nNiin kului yö. Raukeana kohosi aurinko usvaiselta taivaanrannalta. Nyt\nosasi kumminkin jo erottaa esineitä jonkun matkan päästä. Eteläänhän\npäin he olivat lähteneet, Phileas Fogg ja sotamiehet... Mutta etelästä\nei näkynyt mitään. Kello oli nyt 7 aamulla.\n\nLinnan päällikkö ei tiennyt mitä tehdä tässä tuskallisessa tilassa.\nLähettäisikö hän uuden osaston hakemaan edellistä? Panisiko hän jälleen\nmiehiä alttiiksi epätietoiselle pelastusretkelle? Hän ei kumminkaan\nkauan epäillyt. Hän viittasi upseerin luokseen ja käski hänen tekemään\ntiedusteluretken etelää kohti, -- mutta samassa silmänräpäyksessä\nkuului pyssyn laukauksia. Oliko se merkki? Sotamiehet riensivät ulos\nlinnasta ja huomasivat puolen peninkulman päässä pienen joukon, joka\npalasi takaisin hyvässä järjestyksessä.\n\nMr. Fogg astui joukon etunenässä, ja hänen sivullaan kulki Passepartout\nja kaksi muuta matkustajaa, jotka oli pelastettu siuksien käsistä.\n\nNoin 10 peninkulmaa etelään Kearneystä oli heidän täytynyt taistella\nindiaaneja vastaan. Muutamia silmänräpäyksiä ennen joukon tuloa olivat\nPassepartout ja matkustajat ruvenneet tappelemaan vartioittensa kanssa,\nja ranskalainen oli jo lyönyt tainnoksiin kolme korpelaista,\nkäyttämättä muita aseita kuin nyrkkejänsä. Samassa oli apujoukkokin\nennättänyt paikalle.\n\nKaikkia, niin pelastajia kuin pelastettujakin, tervehdittiin\nilohuudoilla. Phileas Fogg jakoi sotamiehille lupaamansa palkinnon, ja\nsitä nähdessään Passepartout virkkoi:\n\n-- Peijakas! Kuinkahan kalliiksi minä viimein käynkään isännälleni!\n\nFiks ei puhunut sanaakaan; hän vain katseli Mr. Foggia, ja vaikeata\nvarsin olisi ollut sanoa, mitkä tunteet hänessä nyt taistelivat. Mrs.\nAuda oli tarttunut Mr. Foggin käteen ja puristeli sitä, voimatta\nsanaakaan sanoa.\n\nPassepartout oli heti asemahuoneelle tultuansa hakenut silmillänsä\njunaa. Hän oli luullut sen olevan valmiina lähtöön ja toivonut, että\nviivytys piankin saataisiin korvatuksi.\n\n-- Juna, juna, missä on juna? -- huusi hän nyt.\n\n-- Lähtenyt, -- vastasi Fiks.\n\n-- Ja milloin lähtee ensi juna? -- kysyi Phileas Fogg.\n\n-- Tän'iltana vasta.\n\n-- Vai niin? -- vastasi tyyni gentlemanni.\n\n\n\n\nXXXI.\n\nFiks harrastaa ylen innokkaasti Phileas Foggin asioita.\n\n\nPhileas Fogg oli nyt myöhästynyt 12 tuntia. Passepartout, joka vasten\ntahtoansa oli ollut syynä siihen, oli aivan epätoivoissaan. Hän on\nvarmaankin saattanut isäntänsä perikatoon!\n\nFiks läheni nyt Mr. Foggia ja katsoi häntä suoraan silmiin.\n\n-- Onko siis teillä, monsieur, tosiaankin kova kiire? -- kysyi hän.\n\n-- Hyvin kova, -- vastasi Phileas Fogg.\n\n-- Te tahdotte siis olla New-Yorkissa tämän kuun 11 p:nä ennen kello 9\nillalla, jolloin postilaiva lähtee sieltä Liverpooliin?\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Ja jollei tuo indiaanien hyökkäys olisi matkaanne viivyttänyt, niin\nolisitte tullut New-Yorkiin tämän kuun 11 p:nä aamupuolella, niinkö?\n\n-- Niin, melkein 12 tuntia ennen laivan lähtöä.\n\n-- Hyvä. Te olette siis myöhästynyt 20 tuntia; erotus 20:n ja 12:n\nvälillä on 8; siis 8 tuntia täytyy ennättää edelle. Tahdotteko koettaa?\n\n-- Jalkaisinko? -- kysyi herra Fogg.\n\n-- Ei, vaan reellä, -- vastasi Fiks, -- purjereellä. Muuan mies\nehdotteli minulle taannoin sitä.\n\nEhdottelijana oli sama mies, joka oli puhutellut salapoliisia viime\nyönä ja jolle tämä vain oli viitannut kädellään.\n\nPhileas Fogg ei vastannut mitään; mutta kun Fiks osoitti miestä, joka\nkäveli laiturilla, astui Mr. Fogg hänen luokseen. Muutaman\nsilmänräpäyksen perästä meni herra Fogg tuon miehen seurassa, joka oli\namerikkalainen nimeltä Mudge, lähellä Kearneyn linnaa olevaan vajaan.\n\nSiellä Mr. Fogg näki erään kummallisen kapineen, jonkinlaisen raamin,\nasetetun kahdelle hirrelle, jotka etupuolelta olivat taivuksissa\nylöspäin, niinkuin reen jalakset. Tuommoiseen ajopeliin sopi istumaan\nviisi kuusi henkeä. Etupuolella oli korkea masto ja siinä suuren suuri\npurje. Mastosta, joka oli hyvin luja ja kiinnitetty rautalangoista\nkierretyillä köysillä, läksi taaki, johon sai vetää ison taakipurjeen.\nPerällä oli ruori.\n\nTämä oli niinsanottu jäävene. Talvella, kun ketoja kattaa iljannejää ja\nlumi hidastuttaa junain kulkua, käytetään näitä ajoneuvoja hyvällä\nmenestyksellä asemain välillä. Niiden purjeet ovat tavattoman isot --\nvene ei niin suuria kestäisikään -- ja myötätuulella ne kiitävät pitkin\npreerioita yhtä nopeasti, jopa nopeamminkin kuin pikajunat.\n\nMuutaman minuutin kuluttua Mr. Fogg oli tehnyt kaupat veneen isännän\nkanssa. Tuuli oli myötäinen, puhaltaen lännestä. Lumi oli kovettunut,\nja Mudge laivuri sanoi muutamassa tunnissa päästävän Omahan\npysäyspaikalle. Sieltä lähtee junia vähänväliä Chicagoon ja\nNew-Yorkiin. Mahdollista siis olisi jälleen korvata menetetty aika.\nTässä ei auttanut vitkasteleminen.\n\nMr. Fogg, joka ei olisi tahtonut Auda rouvan lähtevän tällaiselle\nmatkalle pakkasessa, ehdotti, että hän jäisi Passepartout'in suojaan\nKearneyn pysäyspaikalle, josta tuo uskollinen palvelija sitten\nsaattaisi hänet mukavammalla tavalla Eurooppaan.\n\nMutta Auda rouva ei tahtonut luopua herra Foggista, ja tämä oli\nPassepartout'ille mieleen. Hän ei olisi millään muotoa tahtonut jättää\nisäntäänsä, varsinkaan kun Fikskin oli aikeessa lähteä herra Foggin\nkanssa.\n\nMitä poliisimies tällöin ajatteli, on vaikea sanoa. Oliko Mr. Foggin\npalajaminen saanut hänen vakaumuksensa horjahtamaan, vai pitikö hän\nhäntä vieläkin varkaana, joka kuljettuaan maan ympäri luulee saavansa\nolla Englannissa turvassa? Kenties oli Fiksin ajatus herra Foggista\ntodellakin vähän muuttunut. Mutta velvollisuutensa hän kumminkin päätti\ntehdä ja jouduttaa paluumatkaa Eurooppaan niin paljon kuin mahdollista.\n\nKello 8 oli jäävene valmiina lähtemään. Matkustajat asettuivat siihen\nvaippoihinsa kääriytyneinä, suunnattoman suuret purjeet vedettiin ylös,\nja huimaa kyytiä riensi rekivene iljannetta myöten, kulkien 40\npeninkulman nopeudella tunnissa.\n\nKearneystä Omahaan ei ole kuin 200 peninkulmaa \"mehiläisen tietä\",\nkuten amerikkalaiset sanovat. Tuulen pysyessä yhtä hyvänä ennätetään\ntämä väli 5 tunnissa ja päästään siis Omahaan kello 1.\n\nSitä matkaa! Matkustajat istuivat ihan lähekkäin, voimatta sanaakaan\npuhua. Tuima pakkanen, jonka teki vielä tuntuvammaksi kova vauhti, esti\nheitä haastelemasta. Reki kiiti jäällä kuin vene vettä myöten; aaltojen\nkeikuttamista vain ei ollut. Vihurin tullessa tuntui, kuin reki\nkohoaisi maasta ylös ja lentäisi aimo siivillä. Mudge istui perällä ja\nohjasi rekivenettä suoraa suuntaa; käännellen peräsintä sinne tänne hän\nvältti sivulleliukuamiset. Purjeet olivat täynnä tuulta; sivupurje se\nvieläkin vauhtia lisäsi.\n\n-- Ellei mitään väliin tule, niin kyllä ollaan hyvissä ajoissa perillä,\n-- sanoi Mudge.\n\nMudgellepa olikin hyvin edullista päästä Omahaan määrättynä aikana,\nsillä Mr. Fogg, tapansa mukaan, oli luvannut kelpo palkinnon.\n\nPreeria, jota myöten nyt kuljettiin suoraa suuntaa, oli tasainen kuin\nsuunnattoman järven pinta. Rautatie kulki tässä lounaasta koilliseen\nGrand Islandin, Columbon (tärkeä kaupunki Nebraskassa), Schuylerin,\nFremontin kautta Omahaan, seuraten Platte-Riverin oikeata rannikkoa.\nReki lyhensi tämän tien kulkemalla rautatien muodostaman kaaren\njännettä myöten. Virran koukistus Fremontissa ei tehnyt haittaa, sillä\njoki oli jäässä. Tie oli siis esteetön. Kaksi seikkaa vain oli Phileas\nFoggilla pelättävänä: peräsimen särkyminen ja tuulen tyyntyminen.\n\nMutta tuuli se päinvastoin vain kiihtyi, niin että masto oikein\nnotkistelihe. Rautaköydet pitivät sitä kumminkin pystyssä, ja niissä\nsynnytti tuuli kummallisia, vaikeroivia säveliä.\n\n-- Niissä kuuluu kvintti ja oktaavi, -- sanoi Mr. Fogg.\n\nTämäpä olikin kaikki, mitä hän koko matkallaan puhui. Mrs. Auda oli\nhuolellisesti kiedottu turkkeihin ja peitteisiin.\n\nPassepartout oli punainen kuin kuu poutailtana. Hän ahmi itseensä\nraitista ilmaa. Hänen järkähtämätön luottamuksensa oli herättänyt\nhänessä toiveita jälleen. New-Yorkiin piti oikeastaan tultaman aamulla;\nnyt tosin tullaan vasta illalla, mutta ehkäpä kumminkin vielä päästään\nsinne ennen höyrylaivan lähtöä Liverpooliin.\n\nPassepartout'in teki mieli puristaa Fiksin kättä, sillä Fikshän se oli\nehdottanut tämän rekimatkan, siis keksinyt ainoan keinon, millä päästä\nOmahaan hyvissä ajoin. Mutta lieneekö joku aavistus hänessä herännyt,\nvai mikä lie ollut, mutta kättä hän ei puristanut.\n\nYksi asia oli, jota Passepartout aina oli muistava, nimittäin kuinka\nsuureen vaaraan Mr. Fogg oli empimättä antaunut pelastaakseen hänet\nindiaanien käsistä. Siinä hän oli pannut alttiiksi omaisuutensa,\nhenkensä... Niin, sitä ei Passepartout milloinkaan ole unohtava.\n\nMatkustajat olivat vaipuneet kukin omiin mietteisiinsä, mutta reki se\nsillä välin riensi rientämistään autioita lumikenttiä myöten. Kulkiko\nse jokien ja purojen poikki, sitä ei voinut erottaa; maa ja vesi oli\nyhtenä lumihurstina. Tasanko, joka leviää Union Pacific roadin ja\nKearneystä S:t Josephiin menevän haararadan välillä, on kuin mikä autio\nsaari. Ei kylää, ei asemaa, ei linnaa. Silloin tällöin kiiti nuolen\nnopeudella heidän ohitsensa alaston puu, jonka valkoisia oksia tuuli\ntaivutteli; silloin tällöin näkyi joku lintupari pyrähtävän lentoon.\nNäkyipä joskus jommoinenkin joukko nälkäisiä susia, jotka saalista\nhimoten koettivat saavuttaa rekeä. Silloin Passepartout istui revolveri\nkädessä, valmiina laukaisemaan niin pian kuin joku uskaltaisi lähestyä.\nJos nyt jostakin syystä reki olisi pysähtynyt ja sudet päässeet\nkarkaamaan matkustajain kimppuun, olisivat he olleet huutavassa\nhukassa. Mutta reki ei vauhtiansa vähentänyt; se pääsi edelle, ja pian\noli ulvova lauma jäänyt kauaksi siitä.\n\nKello 12:n paikoilla huomasi Mudge muutamista merkeistä, että reki\nkulki nyt Platte-Riveriä myöten. Hän ei virkkanut mitään, mutta hän\ntiesi, ettei Omahaan ollut enää kuin 20 peninkulmaa.\n\nEikä ollut kello vielä yhtäkään, kun Mudge nousi ja rupesi käärimään\npurjeita kokoon. Purjeittakin kulki reki vielä puolen peninkulmaa.\nViimeinkin se pysähtyi ja Mudge, osoittaen lumikattoisiin rakennuksiin,\nvirkkoi:\n\n-- Kas niin, nyt ollaan perillä.\n\nPerillä! Perillä todellakin, juuri sillä asemalla, mistä useampia junia\njoka päivä lähtee Yhdysvaltain itäosiin!\n\nPassepartout ja Fiks olivat nousseet reestä ja oikoivat nyt\nkohmettuneita jäseniänsä. He auttoivat sitten Mr. Foggia ja nuorta\nrouvaa reestä. Phileas Fogg maksoi runsaan palkinnon Mudgelle, ja\nPassepartout puristi ystävällisesti tämän kättä, kuin armaan ystävän,\njonka jälkeen kaikki kolme kiiruhtivat Omahan asemahuoneeseen.\n\nTähän melkoiseen Omaha nimiseen kaupunkiin, Nebraskan valtiossa,\npäättyy varsinainen Pacific-rautatie, joka yhdistää Mississippin\nlaakson valtamereen. Omahasta Chicagoon on rautatiellä nimenä \"Chicago\nRock Island Road\". Se kulkee suoraan itään, seisahtuen 50:ssä\npysäyspaikassa.\n\nSuoraan menevä juna oli paraillaan valmiina lähtemään. Phileas Fogg\nseuralaisineen tuskin ennätti hypätä vaunuun. Omahaa he siis eivät\nsaaneet nähdä tuon enempää, mutta Passepartout arveli, ettei sitä pidä\npahaksi panna, sillä eihän tässä näkeminen ole pääasia.\n\nSuurella nopeudella juna kiiti Iowan valtioon. Yöllä kuljettiin\nMississippin yli Davenportiin ja Rock Islandin kautta Illinoisiin.\nHuomenissa, joulukuun 10 p:nä kello 4 illalla, juna saapui Chicagoon,\njoka jälleen oli toipunut äskeisestä suuresta tulipalostaan ja entistä\nupeampana seisoi kauniin Michigan järven rannalla.\n\nChicagosta on New-Yorkiin 900 peninkulmaa. Junia lähtee sinne alinomaa.\nMr. Foggin ei tarvinnut muuta kuin nousta vaunuun. Nopeakulkuinen\nveturi tällä rautatiellä, jonka nimenä on \"Pittsburg Fort Wayne Chicago\nRail Road\", kiidätti junaa mitä suurimmalla kiireellä, ikäänkuin olisi\nymmärtänyt, ettei kunnioitettavalla gentlemannilla ollut aikaa\nvitkailla vähääkään. Huimaa vauhtia se kulki Indianan, Ohion,\nPennsylvanian, New-Jerseyn kautta, kiiti kaupunkien lävitse, joilla oli\nvanhanaikuisia nimiä ja joista muutamilla kyllä oli jo katuja ja\nraitioteitä, vaikkei kumminkaan vielä taloja. Vihdoin näkyi Hudson\njoki, ja joulukuun 11 p:nä kello 11.15 illalla juna pysähtyi\nasemahuoneelle virran oikealla rannalla, lähelle sitä laituria, johon\nCunard-linjan eli täydellä nimellä \"British and North American Royal\nmail steam packet C:n\" laivat laskevat.\n\nHöyrylaiva \"China\", määräpaikkana Liverpool, oli lähtenyt 45 minuuttia\nsitten.\n\n\n\n\nXXXII.\n\nPhileas Fogg taistelee kovaa onnea vastaan.[11]\n\n\nHöyrylaiva \"China\" näkyi riistäneen herra Foggilta hänen viimeisenkin\ntoivonsa.\n\nHänen matkaansa ei sopinut yksikään niistä postilaivoista, jotka\nkulkevat suoraan Amerikan ja Euroopan välillä: ei ranskalaisen\nTransatlanttisen yhtiön, ei Valkoisen Tähden, ei Imman-yhtiön, ei\nHampurin linjan laivat.\n\n\"Pereire\", ranskalaisen transatlanttisen yhtiön höyrylaivoja -- jotka\nkulkevat yhtä nopeasti, mutta sisustukselleen ovat komeammat kuin\nyksikään ainoa muu laiva -- oli lähtevä vasta ylihuomenna, joulukuun\n14:ntenä. Sitäpaitsi ei se, enempää kuin Hampurinkaan linjan laivat,\nmene suoraan Liverpooliin tai Lontooseen, vaan Havreen, ja kulku\nHavresta Southamptoniin olisi aikaansaanut auttamattoman myöhästymisen.\n\nImman-linjan höyrylaivoista oli \"City of Paris\" lähtevä seuraavana\naamuna, mutta sillä ei ollut yrittämistäkään. Nämä laivat ovat aiotut\noikeastaan siirtolaisten kuljetusta varten; niiden koneet ovat heikot,\nja ne kulkevat yhtä paljon tuulen kuin höyrynkin avulla. New-Yorkista\nEnglantiin viipyvät ne kauemman aikaa kuin mitä herra Foggilla enää oli\njäljellä.\n\nKaiken tämän sai gentlemannimme tietää Bradshaw'in matkaoppaasta, joka\ntarkalleen ilmoittaa Atlantilla kulkevain laivain lähtöajat.\n\nPassepartout oli ihan epätoivoissaan. Myöhästyä 45 minuuttia -- tuo oli\nvähällä tukehduttaa hänet! Se oli hänen vikansa, juuri hänen, joka\nalinomaa vain laitteli haittoja isäntänsä tielle! Ja muistellessaan\nkaikkia matkan mutkia, kaikkia rahasummia, jotka ainoastaan hänen\ntähtensä oli maksettu, ajatellessaan, että tuo suuri veto ja äärettömät\nmatkakulungit, joista nyt ei enää ollut mitään hyötyä, saattoivat hänen\nisäntänsä perikatoon, moitti hän itseänsä sanomattomasti.\n\nMutta Mr. Fogg ei nuhdellut häntä vähääkään, vaan virkkoi:\n\n-- Jätetään huomiseksi. Tulkaa.\n\nMr. Fogg, Mrs. Auda, Fiks ja Passepartout kulkivat Hudson joen yli ja\nvuokrasivat vaunut, jotka veivät heidät Saint-Nicolas hotelliin\nBroadwayn varrelle. Huoneet tilattiin. Phileas Foggilta kului yö\npian, hän kun nukkui hyvin, mutta pitkä se oli muille, sillä\nlevottomuudeltaan he eivät saaneet unta silmiinsä.\n\nHuomenna oli joulukuun 12 päivä. Tästä päivästä kello 7:stä aamulla\nsaman kuun 21 päivään kello 8.45 illalla oli yhdeksän päivää,\nkolmetoista tuntia ja 45 minuuttia. Jos siis Phileas Fogg olisi päässyt\nedellisenä iltana lähtemään \"China'lla\", joka on Cunard-linjan\nnopeimpia höyrylaivoja, niin hän olisi tullut Liverpooliin ja sieltä\nLontooseen hyvissä ajoin.\n\nMr. Fogg läksi aamulla hotellista yksinään, käskettyään palvelijansa\nodottamaan häntä ja sanomaan Mrs. Audalle, että olisi valmis lähtemään\nminä hetkenä hyvänsä.\n\nMr. Fogg meni Hudsonin rannalle ja katseli sekä laituriin\nkiinnitettyjen että joella ankkurissa olevien alusten joukosta\nsellaista, joka olisi valmiina lähtöön. Useilla laivoilla oli lippu\nmastossaan. Ne olivat valmiita laskemaan ulapalle nousuveden tullessa.\nNew-Yorkin äärettömästä satamasta näet lähtee satoja laivoja joka päivä\nkaikkiin maailman ääriin. Mutta useimmat olivat purjelaivoja. Niistä ei\nsiis Mr. Foggille ollut mitään hyötyä.\n\nGentlemannimme oli jo menettää kaiken toivonsa, mutta huomasipa hän\nviimeinkin ulkona satamassa ylinnä yhden kaabelin mitan (200 metrin)\npäässä sorean höyrylaivan, jonka piipusta musta savu tuprueli ulos. Tuo\nmerkitsi sen pian lähtevän matkaan.\n\nPhileas Fogg vuokrasi veneen, ja pian hän oli saapunut höyrylaivan\nlaskuportaille. \"Henrietta'n\" runko oli raudasta, sisustus puusta.\n\n\"Henrietta'n\" kapteeni oli laivalla. Phileas Fogg nousi kannelle ja\npyysi saada puhutella häntä. Pian kapteeni tulikin esille.\n\nKapteeni oli viidenkymmenen vuoden iässä, oikea merikarhu. Hän oli\njäreäruumiinen, punatukkainen, ilman vähintäkään hienoutta.\n\n-- Kapteeniko? -- kysyi herra Fogg.\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Minä olen Phileas Fogg, Lontoosta.\n\n-- Ja minä Andrew Speedy, Cardiffista.\n\n-- Milloin lähdette?\n\n-- Tunnin päästä.\n\n-- Ja minne?\n\n-- Bordeaux'hin.\n\n-- Lastinne?\n\n-- Pelkkiä kiviä vain, lastia ei mitään. Lähden painolastissa.\n\n-- Onko matkustajia?\n\n-- Ei ainoatakaan. Minulla ei ole matkustajia milloinkaan; semmoisesta\nviisastelevasta tavarasta ei ole muuta kuin vastusta.\n\n-- Kulkeeko laiva hyvin?\n\n-- Noin 11 tai 12 solmua. Niin, \"Henrietta\" on kuulu kalu.\n\n-- Mieleni on varsin hyvä, kapteeni Speedy.\n\n-- Mutta mitä nämä kysymykset tarkoittavat? -- kysyi kapteeni.\n\n-- Otatteko viedäksenne minut ja kolme muuta henkeä Liverpooliin?\n\n-- Liverpooliinko? Miksei Kiinaan?\n\n-- Liverpooliin, sanon minä.\n\n-- En.\n\n-- Ettekö?\n\n-- En. Olen lähtemässä Bordeaux'hin, ja sinne minä menen.\n\n-- Liverpoolista saatatte mennä Bordeaux'hin; ette siinä kovin suurta\nmutkaa tee.\n\n-- En.\n\n-- Mutta jos teille tarjottaisiin kelpo maksu?\n\n-- En, vaikka maksaisitte kaksisataa dollaria hengeltä...\n\n-- Minä maksan kaksituhatta.\n\n-- Joka hengeltä?\n\n-- Niin.\n\n-- Ja niitä on neljä?\n\n-- Neljä.\n\nKapteeni Speedy miettimään otsa kurtussa.\n\n-- Ettehän laske leikkiä? -- kysäisi hän sitten.\n\n-- En suinkaan. Minun pitää olla Lontoossa tämän kuun 21 p:nä ennen\nkello 8.45 illalla, ja jos pääsen perille ajoissa, niin saatte 2,000\ndollaria yli määrän.\n\n-- Yhteensä siis kymmenentuhatta?\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Pitää sitten mennä puhumaan isännille, -- sanoi kapteeni.\n\nOlihan melkoinen makupala tarjona isännille sekä kapteenille, jolla oli\nkaksi viidennestä \"Henrietta'ssa\". Kymmenentuhatta dollaria\nvähäpätöisestä kierroksesta, vaikkei laivassa ollut lastiakaan.\n\nNeljänneksen kuluttua tulivat Mr. Fogg ja kapteeni Speedy isäntäin,\nMessrs. Formanby ja Co:n konttoriin; kymmenen minuutin kuluttua\nastuivat he jälleen ulos. Asia oli päätetty.\n\nMr. Fogg oli Messrs. Formanby ja Co:lle maksanut 8,000 dollaria;\npalkinto oli maksettava vasta siinä tapauksessa, että tultaisiin\noikeaan aikaan perille. Messrs. Formanby ja Co puolestaan antoivat\nlaillisen sitoumuksen, jonka mukaan kolmimastoinen höyrylaiva\n\"Henrietta\" New-Yorkista annettiin Mr. Phileas Foggin käytettäväksi\nLiverpooliin saakka.\n\n-- Minä palajan nyt laivalle, -- sanoi Speedy.\n\n-- Ja minä hotelliin, --- sanoi Mr. Fogg.\n\n-- Kello on nyt 8. Täytyy kiirehtiä.\n\n-- Kello 9 olemme laivalla,-- vastasi Mr. Fogg.\n\nMäärättynä aikana olivat Mr. Fogg, Mrs. Auda, Passepartout ja Fiks --\njolle gentlemanni kohteliaasti oli tarjonnut sijan laivalla --\n\"Henrietta'n\" kannella.\n\nKuultuansa, mitä tämäkin matka taas maksaa, hämmästyi Passepartout\nniin, ettei sanonut muuta kuin:\n\n-- Nyt en enää puhu mitään.\n\nFiks puolestaan arveli itsekseen:\n\n-- Ei maar Bank of England asiasta sanottavasti hyödy. Jos Fogg\nLiverpooliin tultuansa ei viskaa muutamia kourallisia seteleitä suoraa\npäätä veteen, niin puuttuu sittenkin yhdeksättä tuhatta puntaa\nsummasta!\n\n\n\n\nXXXIII.\n\nKapteeni Speedy tekee suuret kaupat Phileas Foggin kanssa.\n\n\nNäytti siltä, kuin herra Fogg viimeinkin olisi kokonaan voittanut\nkaikki vastukset, tämän viimeisenkin.\n\nKapteeni Speedy oli puhunut totta kehuessaan laivan nopeakulkuisuutta:\n11 tai 12 solmua se teki kuin tekikin.\n\nJos nyt vain -- piti näet vieläkin muutama \"jos\" oleman -- meri ei ylly\nliian ankaraksi eikä tuuli käänny itäiseksi, jos ei laiva joudu\nhaaksirikkoon ja jos ei koneeseen tule mitään vikaa, niin ennättää\n\"Henrietta\" kyllä yhdeksässä päivässä Liverpooliin, jonne New-Yorkista\non 3,000 peninkulmaa.\n\nLaivaväkeä \"Henrietta'lla\" oli, paitsi kapteenia, kaksi perämiestä ja\n17 matruusia, joista kaksi koneenkäyttäjää ja kuusi lämmittäjää. Kaikki\nolivat valmiit koettamaan parastansa. Kapteeni Speedy, joka oli hyvin\nherkkä seteleille, lupasi kaikin mokomin pitää huolta matkan\njoutumisesta. Hän oli taitava merimies, tuo karhu.\n\nEnsimmäisinä päivinä kaikki kävi hyvin. Meri ei ollut ankara; tuuli\npuhalsi luoteesta; purjeita vedettiin ylös, ja \"Henrietta\" kulki kuin\noikea transatlanttilainen konsanaankin.\n\nPassepartout oli ihastuksissaan. Laivaväki ei ollut milloinkaan nähnyt\ntoista niin lystiä poikaa ja niin notkeata päälliseksi. Hän oli sangen\nystävällinen matruuseille ja kummastutti heitä hypyillään ja\nkeikauksillaan. Hän antoi heille lystikkäitä nimiä. Hänen tähtensä he\ntekivät työtä kuin gentlemannit ja lämmittäjät lämmittivät kuin\nsankarit. Hänen lystillisyytensä tarttui ehdottomasti kaikkiin. Hän oli\nunohtanut kaikki entiset vaivat ja vastukset. Hän ajatteli vain pian\nsaavutettavaa päämaalia, ja joskus hän pulpahteli pelkästä\nmaltittomuudesta, niinkuin vesi \"Henrietta'n\" kattiloissa.\nTuontuostakin astui hän kerran ja toisen Fiksin ympäri, luoden häneen\npaljon puhuvia silmäyksiä, jotka kyllä ilmoittivat hänen ajatuksensa;\nmutta mitään hän ei poliisille puhunut. Ei ollut enää luottamusta\nvähääkään entisten ystävysten välillä.\n\nFiks oli muuten alla päin ja haki yksinäisyyttä. Usein kuului hän\njupisevan jotakin itsekseen. Passepartout oli vakuutettu Fiksin\nhuomanneen erhetyksensä ja katuvan nyt katkerasti sitä, että oli\njuossut ympäri maailman ihan ilman aikojansa. Mutta kunnon Passepartout\nei tahtonut osoittaa riemuansa eikä lisätä Fiksin noloutta ottamalla\npäällensä voittajan ylpeätä muotoa.\n\nAuda rouva oli iloinen ja täynnä toivoa. Mr. Fogg oli -- tietysti --\ntyyni kuten aina.\n\nJoka päivä puolenpäivän aikana teki kapteeni Speedy tarkastuksiansa ja\nosoitti kartalla Mr. Foggille, millä kohdalla laiva milloinkin oli.\n\nJoulukuun 13 p:nä kuljettiin Terra-Nuova nimisen karin viimeisen niemen\nsivutse. Mainittu kari on hyvin vaarallinen, vallankin talvisaikaan,\njolloin usein sattuu sumuja ja tuulenkäännöksiä.\n\nEdellisenä iltana oli barometri äkkiä ruvennut laskeutumaan ja tiesi\npikaista ilmanmuutosta. Yöllä kävi ilma kylmemmäksi, ja samalla kääntyi\ntuulikin kaakkoiseen.  Tämä ei ollut edullista. Kapteeni Speedyn täytyi\nvetää purjeet alas ja kulkea pelkän höyryn voimalla. Höyrylaivan kulku\nhidastui, aallot rupesivat kovasti pieksämään laivan kylkiä; tuuli\nyltyi lopulta vihurimyrskyksi, ja näyttipä oikein synkältä\n\"Henrietta'n\" tuleva kohtalo.\n\nPassepartout synkistyi samalla kuin taivaskin; kaksi päivää hän vietti\nsanomattomassa tuskassa. Mutta kapteeni oli uljas merimies, joka\ntarkoin tunsi laivansa; \"Henrietta\" halkaisi aaltoja, milloin ei niiden\nharjalle noussut, ja eteenpäin riennettiin vaan. Myrsky tosin ei ollut\nsemmoisia, jotka kiitävät parin sadan kilometrin nopeudella tunnissa,\nmutta ankara se kumminkin oli, ja pahaksi onneksi tuulikin vielä\npuhalsi kaakosta, niin ettei käynyt purjeita nostaminen.\n\nJoulukuun 16 p:nä oli herra Fogg ollut matkalla 75 päivää. \"Henrietta\"\noli jäljellä määrätystä ajasta, ei kumminkaan niin paljoa, että olisi\nollut syytä pelätä. Pian oltiin jo puolimatkassa ja vaarallisimmista\npaikoista oli jo päästy. Mutta kapteeni Speedy ei sanonut vielä\nmitään. Kesäiseen aikaan olisi kyllä saattanut olla varma matkan\nonnistumisesta, mutta talvella oltiin kokonaan sopimattomain ilmain\nmielivallassa. Hän toivoi kumminkin: jos tuuli pettää, niin tekeehän\ntoki höyry työtään.\n\nMainittuna päivänä tuli koneenkäyttäjä laivan kannelle ja jutteli\nsiellä kauan aikaa vilkkaasti kapteenin kanssa.\n\nTietämättä miksi -- luultavasti jonkun aavistuksen vaikutuksesta --\nPassepartout tunsi kummallista ahdistusta sydämessään. Hän näki\nkapteenin viuhtovan sangen maltitonna, kulkiessaan edestakaisin\nkiroillen ja jalkaansa polkien; hän näki kapteenin menevän alas\nkajuuttaansa. Passepartout olisi kernaasti antanut pois toisen\nkorvansa, jos vain olisi voinut toisella kuulla, mitä he juttelivat.\n\nViimein kuului kapteeni sanovan koneenkäyttäjälle:\n\n-- Onko se varma?\n\n-- Ihan varma. Muistakaa, että hamasta New-Yorkista saakka on valkeata\npoltettu kaikissa neljässä uunissa.\n\n-- Kirous! -- ärjäisi kapteeni. -- Mitäs nyt tehdään?\n\n-- Paras on, että asia ilmoitetaan Mr. Foggille, -- sanoi\nkoneenkäyttäjä.\n\n-- Ilmoitetaan, ilmoitetaan, -- matki kapteeni Speedy. -- Mitäs\ntonttuja siitä lähtee! Kun hänelle on ilmoitettu, kun hänen\nkumppaneilleen on ilmoitettu, kun kaikille peijakkaille on ilmoitettu,\nonkos asia sillä autettu?\n\n-- Ei ole, mutta se, jota asia likimmiten koskee, tietänee asian\njärjestää.\n\n-- Likimmiten tässä asia koskee minua, -- kiljaisi kapteeni Speedy ja\nkirosi niin karkeasti, että paukahti.\n\nKoneenkäyttäjä meni alas koneruumaan. Passepartout oli kuullut\nloppuosan heidän keskusteluaan; nähtävästi oli asia ollut jotakin hyvin\ntärkeätä. Kapteeni käveli pitkin askelin kajuutassaan, niinkuin ainakin\nse, jonka viha on noussut ylimmilleen.\n\nSiitä Passepartout vähät; hän meni kapteenin luokse.\n\n-- Kuulkaapas, kapteeni ... -- alkoi hän.\n\n-- Mene hakemaan isäntääsi, senkin aasi! -- ärjäisi Andrew Speedy\nottaen häntä olkapäistä ja kiepsauttaen hänet ympäri, ja teki kädellään\nuhkaavan liikkeen.\n\nPassepartout ei pysähtynyt katsomaan, mitä tuo liike oikeastaan\nmerkitsi, vaan meni kiiruusti Mr. Foggin luo ja saattoi hänet kapteenin\nkajuuttaan.\n\n-- Onko teillä jotakin sanottavaa? -- kysyi Mr. Fogg kapteenilta.\n\n-- On kyllä, Mr. Fogg! -- kiljui Andrew Speedy voimatta hillitä\nitseään; -- vieköön hitto kaikki ne, joilla on liian kova kiire!\n\n-- Mitäs nyt?\n\n-- Niin nyt ... näettekös, asia on sitä laatua, että hiilistä tulee\nloppu, jos tässä tällä lailla korvennetaan yhä vieläkin. \"Henrietta\" on\naiottu kulkevaksi yhtä paljon purjeilla kuin höyrylläkin, ja vaikka\nmeillä oli tarpeeksi hiiliä päästäksemme Bordeaux'hin, niin ei niitä\nriitä kumminkaan Liverpooliin asti tämmöisellä huimalla menolla.\n\nPassepartout tunsi jalkainsa horjuvan. Mr. Fogg ei liikauttanut\njäsentänsäkään.\n\n-- Huomaattehan, -- jatkoi kapteeni, -- että jos olisi ollut\nNew-Yorkissa aikaa, niin olisin kyllä varustanut hiiliä tarpeeksi.\nMutta tehän tulitte luokseni kello neljännestä yli kahdeksan, ja kello\n9 läksimme liikkeelle. Hiilien ottamiseen olisi mennyt koko päivä, niin\njuuri, koko päivä, niin että te tässä sittenkin olette kaikkeen syynä.\nJa sitten, jos vaan tuo peijakkaan tuuli, joka nyt puhaltaa ihan vasten\nnaamaa, tonttu vieköön, olisi pysynyt luoteisena! No niin, minä sanon\nteille ennakolta, että jos tulta pidetään joka uunissa, niin ei täällä\nkahden päivän perästä ole hiilen poroakaan koko laivalla.\n\n-- Vai niin, -- virkkoi herra Fogg.\n\nHän käveli sitten edestakaisin 20 minuuttia osoittamatta mitä ajatuksia\nhänessä liikkui.\n\nSen jälkeen hän astui jälleen kapteenin luo.\n\n-- Sanoittehan laivanne olevan myytävänä.\n\n-- Niin sanoin, ja niin se onkin.\n\n-- Minä ostan sen.\n\n-- Tekö? ... nytkö? ... täälläkö?\n\n-- Mitä se maksaa?\n\n-- Mr. Fogg, -- vastasi kapteeni, hyvin nolona, -- en minä liikoja\nvaadi. \"Henrietta\" on jo 11 vuotta vanha! Isännät ja minä myymme sen 50\ntuhannesta dollarista.\n\n-- Minä suostun.\n\n-- Mutta sitten meidän tulee tehdä kauppakontrahti...\n\n-- Ei ole tarvis, minä maksan rahassa.\n\nPassepartout ei ollut enää kalpea, hän oli tulipunainen, hän oli\ntukehtumaisillaan.\n\nMr. Fogg, viitattuaan kapteenia tulemaan mukaan, meni kajuuttaansa.\nAndrew Speedy seurasi häntä tietämättä oikein, oliko tekemisissä\nviisaan ihmisen vai hullunko kanssa.\n\nTultuaan kajuuttaansa sanoi Mr. Fogg:\n\n-- Älkää kovin kummastelko tätä tekoani. Asia on se, että minä menetän\n20 tuhatta puntaa, jollen ole Lontoossa joulukuun 21 p:nä kello 8.45\nillalla. Kas tässä 50 tuhatta dollaria.\n\nKapteeni otti rahat sanaakaan sanomatta, mutta hänen kätensä vapisi.\n\n-- Ja nyt on laiva minun, -- sanoi herra Fogg.\n\n-- Niin on, kölistä maston nenään.\n\n-- Hyvä! Lämmittäkää viimeiseen hiilipalaseen saakka!\n\nKapteeni meni, ja tuokion kuluttua nousi sakea savu \"Henrietta'n\"\npiipusta.\n\nFiks, kuultuaan millaisen kaupan Phileas Fogg oli tehnyt ja minkä\näärettömän summan maksanut, oli vähällä saada halvauksen. Mutta hän\ntoipui viimein. Nyt oli Phileas Fogg jo menettänyt vähää vaille 20\ntuhatta puntaa, mutta olihan pankista varastettu 55 tuhatta puntaa!\n\nLaiva kulki yhä täysin höyryin, mutta kahden päivän perästä, joulukuun\n18:ntena, ilmoitti ensimmäinen koneenkäyttäjä hiilten loppuvan samana\npäivänä.\n\n-- Hyvä! -- sanoi Mr. Fogg. -- Mutta tulta ei saa vähentää. Kapteeni,\npitkältäkö on vielä Liverpooliin?\n\n-- 770 peninkulmaa.\n\n-- Hakatkaa haloiksi kaikki, mitä laivalla puuta on, ja lämmittäkää\nniillä.\n\nKapteeni nyykäytti päätään. Hänen mielestään oli aivan luonnollista,\nettä laiva poltetaan ... sehän ei enää ollut hänen omansa.\n\nSaattaa helposti arvata, kuinka suuri määrä kuivaa puuta menee kovan\nhöyryn saamiseksi. Sinä päivänä särjettiin kajuutat, komentosilta ja\nruhvit.\n\nSeuraavana päivänä, joulukuun 19:ntenä, poltettiin höyrykattilain alla\nmastot, varamastot, parrut ja kaikki mitä irtonaista kannella oli.\nMastot sahattiin ja hakattiin. Laivaväki osoitti tavatonta kestävyyttä.\nPassepartout hakkasi ja pilkkoi seitsemän miehen voimalla. Hävitys oli\nyleinen.\n\nJoulukuun 20 p:nä kulutti valkea lipputangot, suuren osan kannesta\nj.n.e. \"Henrietta\" oli nyt kuin mikä lotja ikään.\n\nMutta samanapa päivänä näkyi Irlannin ranta ja Fastenetin majakka.\n\nKello 10 illalla oli laiva kumminkin vasta Queenstownin kohdalla.\nPhileas Foggilla ei ollut enää kuin 24 tuntia aikaa ennättääksensä\nLontooseen! Saman verran aikaa tarvitsi \"Henrietta\" päästäksensä\nLiverpooliin, sittenkin ainoastaan täysin höyryin kulkien. Mutta\nhöyrypä rupesi jo loppumaan.\n\n-- Kaikki käy meitä vastoin, -- sanoi kapteeni Speedy. -- Nyt ollaan\nvasta Queenstownin ulkopuolella.\n\n-- Vai niin! -- sanoi herra Fogg. -- Tuoko on Queenstown?\n\n-- Niin on.\n\n-- Pääsemmekö satamaan?\n\n-- Vasta kello 3, luodeveden mukaan.\n\n-- Pitää siis odottaa, -- vastasi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti,\nosoittamatta kasvoissaan, kuinka hän koetti keksiä keinoa, jolla\nvieläkin kerran voittaisi vastukset.\n\nQueenstown on satama Irlannin rannalla, johon transatlanttiset\nhöyrylaivat, Yhdysvalloista tullessaan, sivumennen jättävät postin.\nTämä kuljetetaan sieltä Dubliniin pikajunilla, jotka aina ovat valmiina\nlähtemään. Dublinista se kiidätetään Liverpooliin pikakulkuisilla\nhöyrylaivoilla, niin että se saapuu sinne 12 tuntia ennen kuin\nnopeimmatkaan meriyhtiöitten alukset.\n\nNämä 12 tuntia, jotka Amerikan posti voittaa ajassa, päätti Mr. Fogg\nvoittaa hänkin. Sen sijaan että hän \"Henrietta'lla\" olisi tullut\nLiverpooliin vasta seuraavana iltana, pääsee hän sinne puolenpäivän\naikana ja ennättää siis sittenkin Lontooseen ennen kello 8.45 illalla.\n\nKello 1:n paikoilla aamulla laski \"Henrietta\" Queenstownin satamaan, ja\nmatkustajat kiiruhtivat heti kohta maihin.\n\nFiksissä heräsi nyt julma halu ottaa herra Fogg kiinni. Mutta sitä hän\nei tehnyt kumminkaan. Miksei? Mikä taistelu kävi hänen sydämessään?\nOliko hän muuttanut ajatuksensa herra Foggista? Huomasiko hän\nviimeinkin erehtyneensä? Ei hän kumminkaan luopunut herra Foggista.\nYhdessä hänen, Mrs. Audan ja Passepartout'in kanssa hän astui\nrautatievaunuun. Juna läksi kello puoli kaksi ja tuli Dubliniin aamun\nkoittaessa. He kävivät heti sen jälkeen höyrylaivalle, joka läksi\nLiverpooliin.\n\nKello 11.40 päivällä joulukuun 21 p:nä astui Phileas Fogg viimeinkin\nLiverpooliin laiturille. Hänellä oli nyt enää kuuden tunnin matka\nLontooseen.\n\nTässä silmänräpäyksessä läheni häntä Fiks, laski kätensä hänen olalleen\nja otti esille vangitsemiskäskyn.\n\n-- Tehän olette Phileas Fogg? -- kysyi hän.\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Kuningattaren[12] nimessä vangitsen teidät!\n\n\n\n\nXXXIV.\n\nPassepartout sanoo semmoisen sukkeluuden, ettei monta ennen ole kuultu.\n\n\nPhileas Fogg oli vankeudessa. Hänet oli suljettu Liverpoolin\ntulliviraston vartiostoon. Sieltä hänet seuraavana aamuna oli vietävä\nLontooseen.\n\nSiinä silmänräpäyksessä kun Mr. Fogg otettiin kiinni, tahtoi\nPassepartout hyökätä Fiksin kimppuun, mutta muutamat poliisit tulivat\nväliin. Mrs. Auda säikähti sanomattomasti eikä voinut ymmärtää koko\ntapausta, ennenkuin Passepartout kertoi hänelle kaikki. Mr. Fogg, tuo\ninnokas, uljas gentlemanni, hänen henkensä pelastaja, oli nyt otettu\nkiinni varkaudesta! Nuori rouva ei voinut ajatella mahdolliseksikaan\ntuota. Hän tunsi syvän loukkauksen sydämessään ja vuodatti kyyneleitä\nnähdessään, ettei voinut mitään tehdä pelastajansa pelastukseksi.\n\nFiks puolestaan oli gentlemannin kiinni panettamisella tehnyt\nvelvollisuutensa. Oikeus oli ratkaiseva, onko hän syyllinen vai syytön.\n\nMutta nyt heräsi Passepartout'issa se kamala ajatus, että hän on syypää\nkoko onnettomuuteen. Miksi hän oli tähän saakka salannut isännältään\nkaikki? Miksei hän jo heti paikalla sanonut hänelle, mikä mies Fiks\noli? Silloinhan herra Fogg olisi itse saattanut osoittaa Fiksille hänen\nerehdyksensä, eikä hänen olisi tarvinnut kuljettaa mukanaan tuota kovan\nonnen miestä, joka ensi työkseen pani hänet kiinni juuri kun hän oli\nastunut jalkansa Britannian valtakuntaan. Ajatellessaan typeryyttänsä\nPassepartout parka tunsi kovia oman tunnon vaivoja: hän itki, hän oli\nvähällä lyödä päänsä seinään.\n\nMrs. Auda ja hän olivat jääneet tullihuoneen eteiseen; kumpikaan ei\ntahtonut mennä sieltä pois. He tahtoivat vielä kerran nähdä Mr. Foggia.\n\nMr. Fogg oli siis joutunut perikatoon juuri siinä silmänräpäyksessä,\nkun hän oli niin lähellä voittoansa. Tämä vangitseminen oli hänen\nturmionsa. Tultuaan Liverpooliin kello 11.40 i.p. oli hänellä vielä 9\ntuntia S minuuttia aikaa ennättääksensä Reform-Clubiin Lontoossa, jonne\njuna Liverpoolista ei viivy kuin kuusi tuntia.\n\nHän istui tullihuoneen vankilassa lavitsalla liikahtamatta, olematta\nvihoissaan, yhtä levollisena kuin ennenkin. Oliko hänessä herännyt\nsisällinen raivo, sitä kauheampi kun se ei päässyt näkyviin, raivo,\njoka viimein riuhtaisekse irti vastustamattomalla voimalla? Sitä ei\nkukaan saata sanoa. Mutta hän istui tuossa, odotellen... Mitä? Toivoiko\nhän vielä jotakin? Luuliko hän vankihuoneeseen suljettunakin pääsevänsä\nvielä tarkoituksensa perille?\n\nOli miten olikaan, kellonsa herra Fogg oli asettanut pöydälle eteensä\nja katseli tarkasti viisarien kulkua. Ei sanaakaan kuulunut hänen\nhuuliltaan, mutta katse oli kummallisen luja.\n\nAsema oli kauhea.\n\nOliko hänellä aikomus pelastua? Aikoiko hän jollakin tavoin karata\nvankiluolasta? Melkeinpä vaan, sillä välistä hän astui ympäri huoneen.\nMutta ovi oli lujasti lukittu ja akkunan edessä rautaristikko. Hän kävi\njälleen istumaan ja otti esille muistikirjansa. Sille riville, jossa\nolivat sanat:\n\n\"Joulukuun 21 p., Liverpool\", -- kirjoitti hän:\n\n\"80:s päivä, kello 11.40 a.p\".\n\nJa sitten hän odotteli jälleen.\n\nTullihuoneen kello löi 1. Phileas Fogg huomasi kellonsa käyvän kaksi\nminuuttia edellä.\n\nKello löi 2. Jos hän nyt voisi istua pikajunaan, niin hän ennättäisi\nvieläkin Lontooseen ja Reform-Clubiin ennen kello 8.45. Hänen\notsallensa nousi pari hienoa ryppyä...\n\nKello 2.33 kuului ulkoa kolinaa; narahdellen avautui portti. Sieltä\nkuuluivat Passepartout'in ja Fiksin äänet.\n\nPhileas Foggin silmät välähtivät.\n\nOvi aukeni, ja sisään riensivät Mrs. Auda, Passepartout ja Fiks.\n\nFiks läähätti, tukka oli epäjärjestyksessä, ja töin tuskin hän sai\nsanan suustaan.\n\n-- Mr. Fogg! -- änkytti hän -- Mr. Fogg ... pyydän anteeksi ... onneton\nyhtäläisyys... Varas otettiin kiinni kolme päivää sitten ... te ... te\nolette vapaa!\n\nPhileas Fogg oli vapaa! Hän astui poliisimiehen luo. Hän katsoi häneen\ntarkasti, ja nyt teki hän ainoan nopean liikkeen, mitä hän milloinkaan\nennen oli tehnyt ja sittemmin oli tekevä: hän kohotti molemmat kätensä\nja iski ne ankaralla voimalla poliisimiehen päähän.\n\n-- Sepä oli isku se! -- huudahti ranskalainen. -- Parbleu! Se se oli\noikein päähän tuntuva todistus siitä, kuka tässä oikeassa on.\n\nFiks oli kaatunut maahan eikä puhunut sanaakaan. Hän oli saanut\nansionsa jälkeen. Heti läksivät Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout\ntullihuoneesta, hyppäsivät vuokravaunuihin ja olivat muutaman minuutin\nkuluttua Liverpoolin asemahuoneella.\n\nPhileas Fogg tiedusti, lähteekö piakkoin pikajunaa Lontooseen.\n\nKello oli nyt 2.40... Pikajuna oli lähtenyt 35 minuuttia sitten.\n\nPhileas Fogg tilasi itselleen ylimääräisen junan.\n\nNopeakulkuisia vetureja oli useampiakin valmiina, mutta säännön mukaan\nei ylimääräinen juna saanut lähteä ennen kello kolmea.\n\nKello 3 läksikin Phileas Fogg kumppaneinensa Lontooseen päin luvattuaan\nkuljettajalle hyvän palkinnon.\n\nHänen tuli ennättää viidessä ja puolessa tunnissa Liverpoolista\nLontooseen -- mikä olisikin mahdollista, ellei muita junia kulkisi. --\nMutta kun arvoisa gentlemanni tuli Lontoon asemalle, niin näyttivät\nkaikki kellot Lontoon torneissa kymmentä vailla yhdeksän.\n\nPhileas Fogg oli siis myöhästynyt 5 minuuttia.\n\nHän oli menettänyt vedon.\n\n\n\n\nXXXV.\n\nPassepartout'ia ei tarvitse kahta kertaa käskeä.\n\n\nSaville-row'in asukkaat olisivat seuraavana päivänä kovin kummastuneet,\njos heille olisi sanottu Mr. Foggin jälleen astuneen asuntoonsa. Portti\nja akkunat olivat kiinni kuten ennenkin. Ulkoapäin ei huomannut mitään\nmuutosta.\n\nAsemahuoneelta lähdettäessä oli Phileas Fogg lähettänyt Passepartout'in\nostamaan ruokatarpeita ja itse mennyt kotiinsa. Tavallisella\ntyyneydellänsä hän oli vastaanottanut tämän ankaran iskun. Perikadossa!\nJa ainoastaan tuon typerän poliisimiehen tähden! Tehtyään niin\nsäntillisesti tuon pitkän kiertomatkansa, voitettuaan niin monta\nestettä, vältettyään niin monta vaaraa, ennätettyään tehdä vielä jotain\nhyvääkin matkallansa -- joutua sitten haaksirikkoon itse satamassa; se\noli kauheata! Mukaan otetusta rahasummasta ei enää ollut jäljellä kuin\nmitätön summa. Omaisuutta ei hänellä ollut muuta kuin ne 20 tuhatta\npuntaa, jotka olivat talletettuina Baring Brothers'illa, ja ne hänen\ntuli maksaa tovereillensa Reform-Clubissa. Suunnattomain matkakulunkien\nperästä ei vedon voittaminen olisi tehnyt häntä rikkaammaksi -- ja\nvarmaa on, ettei hän ollut matkallensa lähtenytkään rikastuakseen,\nsillä hän oli semmoisia, jotka lyövät vetoa kunnian vuoksi vain, --\nmutta vedon menettäminen saattoi hänet ihan häviöön. Nyt oli hän\nkumminkin tehnyt päätöksensä; hän tiesi, mitä hänen nyt oli tekeminen.\n\nYksi huone talossa Saville-row'in varrella laitettiin Mrs. Audalle.\nNuori rouva oli ihan epätoivoissaan. Muutamista Mr. Foggin lauseista\npäättäen hän huomasi hänellä olevan surkeita aikomuksia.\n\nTunnettua onkin, mimmoisiin huimiin keinoihin nuo omituiset\nenglantilaiset viimein usein ryhtyvät. Passepartout piti kaikessa\nsalaisuudessa isäntäänsä huolellisesti silmällä.\n\nEnsi työkseen oli kunnon ranskalainen hypännyt kamariinsa ja\nsammuttanut kaasun, joka oli palaa lekottanut siellä 80 vuorokautta.\nKirjelaatikosta hän oli löytänyt kaasuyhtiön laskun ja arveli sen\nnähtyään parhaaksi keskeyttää tällaiset liiat kulungit.\n\nYö kului. Herra Fogg oli tosin ollut vuoteellansa, mutta oliko hän\nsaanut unta? Mrs. Auda puolestaan ei ollut silmäänsäkään ummistanut.\nPassepartout oli valvonut uskollisena kuin koira isäntänsä ovella.\n\nAamulla Mr. Fogg kutsui hänet luokseen ja muutamalla sanalla käski\nhänen pitää huolta Mrs. Audan aamiaisesta. Itse hän ei sanonut\ntahtovansa kuin kupillisen teetä ja vähän leipää. Mrs. Auda suokoon\nanteeksi, ettei hän voinut tulla aamiais- eikä päivällispöytäänkään,\nsillä hänen täytyi järjestää asioitansa. Illalla hän vasta oli pyytävä\npäästä nuoren rouvan puheille.\n\nSaatuansa määräykset päivän töistä ei Passepartout'illa ollut muuta\nkuin tehdä mitä käsketty oli. Mutta hänen oli mahdoton lähteä\nhuoneestansa; yhä hän vain ajatteli kylmäveristä isäntäänsä.\nPassepartout'in omaatuntoa kalvoi mato, sillä yhä enemmän ja enemmän\nhän vain syytti itseänsä isäntänsä suuresta onnettomuudesta. Voi, voi\nsentään! Miksei hän ollut ilmoittanut hänelle ennakolta Fiksin aikeita?\nSilloinhan ei Mr. Fogg suinkaan olisi tullut raahanneeksi Fiksiä\nmukanaan hamaan Liverpooliin, ja silloin...\n\nPassepartout ei voinut enää pidättää itseänsä.\n\n-- Isäntä hyvä, monsieur Fogg! -- huudahti hän. -- Kirotkaa minua,\nsillä minunhan on syy, että...\n\n-- Minä en syytä ketään, -- vastasi Phileas Fogg mitä levollisimmalla\näänellä. -- Menkää!\n\nPassepartout meni nuoren rouvan luokse ja ilmoitti hänelle herra Foggin\naikeet.\n\n-- Madame, --- lisäsi hän, -- yksinäni min'en voi mitään, en niin\nmitään. Min'en voi vaikuttaa isäntääni, mutta kenties te...\n\n-- Mitäpäs minä voisin vaikuttaa? -- vastasi Mrs. Auda. -- Mr. Fogg ei\nkuuntele ketään. Onko hän milloinkaan käsittänyt minun kiitollisuuttani\nhäntä kohtaan? Onko hän milloinkaan lukenut mitä sydämessäni liikkuu?\nYstävä hyvä, häntä ei saa jättää yksikseen, ei hetkeksikään. Sanoitteko\nhänen tahtovan puhutella minua illalla?\n\n-- Niin, madame; asia koskee kaiketi teidän tilanne turvaamista\nEnglannissa.\n\n-- Saa nähdä, -- vastasi nuori rouva ja vaipui syviin ajatuksiin.\n\nKoko tämän sunnuntain näytti siltä, kuin talo Saville-row'in varrella\nolisi ollut aivan autiona, ja ensi kertaa jäi nyt Phileas Fogg\nmenemättä klubiin, kun kello parlamenttitalon tornissa löi 11.30.\n\nJa mitäpäs hän olisi klubiin mennytkään? Eiväthän hänen ystävänsä enää\nolleet odottamassa häntä siellä. Kosk'ei hän eilis-iltana, tuon kovan\nonnen lauvantaina, joulukuun 21:nä, ollut kello 8.45 saapunut\nReform-Clubin saliin, niin oli hän siis menettänyt vetonsa. Ei hänen\nmyöskään tarvinnut mennä pankkiirinsa luokse nostamaan 20 tuhatta\npuntaansa, sillä vetokumppaneillahan oli käsissään hänen antamansa\nshekki, eikä rahain ulossaamiseksi tarvita kuin nimen allekirjoitus\nvain vekselille.\n\nHerra Foggin ei siis tarvinnut mennä ulos, eikä hän mennytkään. Hän\nvain istui huoneessansa papereitaan järjestellen. Passepartout\nsitävastoin kulki portaita ylös ja alas talossa Saville-row'in\nvarrella. Aika ei ottanut poika paralta yhtään kuluakseen. Hän kuunteli\nisäntänsä oven takana, lohdutellen itseään sillä, ettei hän siinä tee\nmitään sopimatonta. Pilkistipä hän joskus avaimen reiästäkin ja luuli\nolevansa siihenkin oikeutettu. Passepartout pelkäsi joka hetki pahinta.\nSilloin tällöin johtui hänen mieleensä Fiks, mutta hän oli muuttanut\nmielipiteensä. Hän ei tahtonut mitenkään puuttua poliisimieheen. Fiks\noli erehtynyt niinkuin kaikki muutkin Phileas Foggin suhteen, mutta\nsenhän hän oli tehnyt vakaumuksensa jälkeen ja velvollisuuttansa\ntäyttäen, sillä välin kuin hän itse... Ja mato kalvoi omaatuntoa\njälleen, ja hän piti itseänsä kelvottomimpana kelvottomimmista.\n\nKun Passepartout'in kävi jo kovin kolkoksi olla yksin, kolkutti hän\nMrs. Audan ovelle, astui sisään hänen huoneeseensa ja istahti nurkkaan,\nsanaakaan sanomatta, katsellen nuorta rouvaa, joka yhä vain oli syvissä\najatuksissa.\n\nKello puoli 7 käski Mr. Fogg kysyä Mrs. Audalta, saisiko hän tulla\nhänen puheillensa, ja minuutin kuluttua he olivat kahdenkesken\nhuoneessa.\n\nPhileas Fogg otti tuolin ja istahti takkavalkean eteen Mrs. Audaa\nvastapäätä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt vähintäkään ilmettä. Matkalta\npalannut Fogg oli ihan samanlainen kuin maikalle lähtenyt Fogg.\n\nViisi minuuttia hän istui ihan ääneti. Sitten hän nosti silmänsä Mrs.\nAudaan ja sanoi:\n\n-- Hyvä rouva, voitteko antaa minulle anteeksi sen, että toin teidät\nmukanani Englantiin?\n\n-- Minäkö, Mr. Fogg? -- vastasi Mrs. Auda koettaen hillitä sydämensä\nkovaa tykytystä.\n\n-- Sallikaa minun puhua loppuun, -- jatkoi Mr. Fogg. -- Silloin kun\npäätin viedä teidät kauaksi pois siitä maasta, joka oli teille\nvaarallinen, silloin minä olin rikas, ja aikomukseni oli antaa osa\nomaisuudestani teidän käytettäväksenne. Teidän olonne olisi ollut\nsilloin onnellinen ja vapaa. Mutta nyt ... nyt olen joutunut häviöön.\n\n-- Minä tiedän sen, Mr. Fogg, -- vastasi nuori rouva, -- ja kysyn\nvuorostani teiltäkin: voitteko te antaa anteeksi minulle sen, että olen\nseurannut teitä ja kenties minäkin puolestani jouduttanut häviötänne?\n\n-- Hyvä rouva, teidän oli mahdoton jäädä Indiaan; te ette voinut saada\nturvaa muuten kuin pakenemalla niin kauas, etteivät nuo hurjat teitä\nvoisi tavata.\n\n-- Siis, -- jatkoi Auda rouva, -- ei siinä kyllin, että pelastitte\nminut kauheasta kuolemasta, te tahdoitte vielä toimittaa minulle\nturvallisen aseman Euroopassa.\n\n-- Niin, rouva, -- vastasi Phileas Fogg, -- mutta minua on seurannut\nkova onni. Vielä on kumminkin omaisuudestani jäljellä vähäinen osa, ja\nsen pyydän saada tarjota teille.\n\n-- Entäs te, entäs te itse?\n\n-- Minä, -- vastasi gentlemanni kylmästi, -- minä en tarvitse mitään.\n\n-- Kuinka! Näettekö jo ennakolta kohtalonne?\n\n-- Kohtalo riippuu siitä, millaiseksi ihminen itse sen asettaa, --\nlausui Mr. Fogg hiljaa.\n\n-- Kaikissa tapauksissa, -- jatkoi Mrs. Auda, -- kurjuus ei saata\nkoskaan kohdata sellaista miestä kuin te. Teidän ystävänne...\n\n-- Minulla ei ole ystäviä.\n\n-- Sukulaisenne...\n\n-- Ei ole sukulaisiakaan.\n\n-- Sitten surkuttelen teitä, Mr. Fogg, sillä kolkkoa on yksin olla.\nIhanko ilman ystävää, jolle voisitte huolianne huojentaa? Sanotanhan,\nettä kahdenkesken kestää kovatkin päivät.\n\n-- Niin sanotaan.\n\n-- Mr. Fogg, -- sanoi silloin Mrs. Auda nousten ja ojentaen kätensä\ngentlemannille, -- tahdotteko saada sekä sukulaisen että ystävän?\nTahdotteko ottaa minut vaimoksenne?\n\nMr. Fogg oli noussut seisomaan. Tavaton valo välähti hänen silmistään;\nhänen huulensa vavahtivat. Mrs. Auda katsoi häneen. Uskollisuus,\nsydämellisyys, vilpittömyys ja sulo loisti tuon nuoren rouvan kauniissa\nkatseessa, tuon jalon naisen, joka panee alttiiksi kaikki,\npelastaaksensa pelastajansa. Ja tuo katse, se kummastutti Mr. Foggia\nensi alussa; sitten se tunkeusi hänen sisäänsä. Hän sulki silmänsä,\nikäänkuin estääkseen noiden katseiden tunkeumista syvemmälle...\nAvattuaan jälleen silmänsä hän virkkoi:\n\n-- Minä rahastan teitä! Pyhimmän kautta maailmassa vannon, minä\nrakastan teitä.\n\n-- Ah! -- sanoi Auda rouva, nostaen kätensä sydämelleen.\n\nPassepartout soitettiin sisään. Hän tuli heti paikalla. Mr. Fogg piti\nvielä kiinni Mrs. Audan kädestä. Passepartout ymmärsi kaikki, ja hänen\npulleat kasvonsa säteilivät kuin aurinko taivaan laella kuumassa\nilmanalassa.\n\nMr. Fogg kysyi häneltä, oliko liian myöhäistä mennä ilmoittamaan asiaa\nMarian seurakunnan pastorille Samuel Wilsonille.\n\n-- Ei milloinkaan liian myöhäistä, -- sanoi Passepartout ja naurahti\nherttaisesti.\n\nKello olikin vasta 5 minuuttia yli 8.\n\n-- Huomenna siis! -- sanoi hän.\n\n-- Huomenna, maanantainako? -- kysyi Mr. Fogg, luoden silmänsä rouvaan.\n\n-- Niin, huomenna maanantaina! -- vastasi Mrs. Auda.\n\nPassepartout riensi juoksujalassa täyttämään isäntänsä käskyä.\n\n\n\n\nXXXVI.\n\nPhileas Fogg nousee hinnassa pörssillä.\n\n\nNyt tulee meidän mainita, mikä mielipiteiden muutos oli syntynyt koko\nYhdistetyssä Kuningaskunnassa, kun saatiin tietää, että oikea\npankkivaras, nimeltä James Strand, oli vangittu Edinburghissa,\njoulukuun 17 p:nä.\n\nKolme päivää ennen oli Phileas Foggia vielä pidetty varkaana, jota\npoliisi kaikin tavoin koetti saada kiinni, mutta sen jälkeen oli\nhänestä jälleen tullut rehellisin mies maailmassa, joka matemaattisella\ntarkkuudella vain jatkoi matkaansa maan ympäri.\n\nMikä melu ja meteli sanomalehdissä! Kaikki, jotka olivat asiasta\nlyöneet vetoa puolelle tai toiselle ja jotka olivat asian unohtaneet,\nheräsivät jälleen niinkuin lumouksen kautta. Entiset vedot pantiin\nvoimaan, uusia lyötiin, ja Phileas Foggin nimi kuului pörssillä\njälleen.\n\nGentlemannin viisi toveria Reform-Clubissa olivat viettäneet nämä kolme\npäivää suuressa levottomuudessa. Mitäs, jos tuo Phileas Fogg, jonka he\nolivat jo unohtaneet, äkkiä ilmaantuisi? Mutta missä hän oli tällä\nhaavaa? Joulukuun 17 p:nä, jolloin James Strand vangittiin, oli kulunut\n76 päivää Phileas Foggin lähdöstä, eikä koko tällä ajalla oltu hänestä\nsaatu vähintäkään tietoa! Oliko hän hukkunut! Oliko hän luopunut\nyrityksestään? Vai jatkoiko hän yhä vielä matkaansa? Astuuko hän\nlauvantaina joulukuun 21 p:nä kello 8.45 illalla täsmällisyyden\njuurikuvana Reform-Clubin kynnyksen yli?\n\nMahdoton on kuvata, missä tuskassa Englannin ylimysmaailma oli nämä\nkolme päivää. Sähkösanomilla tiedusteltiin Phileas Foggia Amerikasta\nsekä Aasiasta. Aamuin illoin lähetettiin palvelijoita Saville-row'in\nvarrella olevan talon luokse. Mutta mitään ei näkynyt. Itse poliisikaan\nei tiennyt, minne salapoliisi Fiks oli joutunut. Mutta kaikesta tästä\nhuolimatta lyötiin vain uusia vetoja, entistä isompia. Phileas Fogg oli\nkuin viimeistä kierrostaan tekevä kilpahevonen. Ei enää lyöty vetoa\nsataa yhtä vastaan, vaan kahtakymmentä, kymmentä ja viittä, ja vanha\nluuvalon vaivaama lordi Albermarle ei lyönyt muuta kuin sata sataa\nvastaan.\n\nLauvantai-iltana oli suuri ihmisjoukko keräynyt Pall-Malliin ja\nläheisille kaduille. Koko joukko pörssivälittäjiä oli asettunut\nReform-Clubin lähelle. Hevosella oli mahdoton päästä täällä kulkemaan.\nJuteltiin, väiteltiin, huudeltiin kurssia Phileas Foggille niinkuin\nEnglannin arvopapereille. Poliisilla oli täysi tekeminen pitäessään\nväkijoukkoa järjestyksessä, ja mitä lähemmäs kello joutui määrähetkeä,\nsitä suuremmaksi kasvoi tungos.\n\nMainittuna iltana olivat Phileas Foggin viisi ystävää kello seitsemästä\nsaakka olleet koossa Reform-Clubin isossa salissa. Pankkiirit John\nSullivan ja Samuel Fallentin, insinööri Andrew Stuart, Englannin Pankin\njohtaja Gauthier Ralph, oluenpanija Thomas Flanagan -- kaikki he\nodottivat maltittomina.\n\nKun kello Reform-Clubin suuressa salissa löi 8.25, nousi Andrew Stuart\nja sanoi:\n\n-- Hyvät herrat! Kahdenkymmenen minuutin kuluttua loppuu määrätty aika.\n\n-- Milloin tuli viimeinen juna Liverpoolista? -- kysyi Thomas Flanagan.\n\n-- Kello 7.23, -- vastasi Gauthier Ralph, -- ja ensi juna tulee vasta\nkello 12.10.\n\n-- No niin, hyvät herrat, -- jatkoi Andrew Stuart, -- jos Phileas Fogg\nolisi tullut junalla kello 7.23, niin hän olisi jo täällä. Saatamme\nsiis olla varmat voitostamme.\n\n-- Älkäämme kiirehtikö, vaan odottakaamme, -- vastasi Samuel Fallentin.\n-- Ystävämme täsmällisyyden tunnemme kaikki vallan hyvin. Hän ei tule\nmilloinkaan liian myöhään eikä liian varhain; hän tulee tänne\nviimeisessä silmänräpäyksessä, muutenpa kävisi kovasti kummakseni.\n\n-- Ja minä, -- sanoi Andrew Stuart kiihkeänä kuten ainakin, -- min'en\nuskoisi häntä häneksi, vaikka näkisinkin hänet.\n\n-- Niin, -- sanoi Thomas Flanagan; -- kyllä hänen ehdotuksensa oli\nkovin mieletöntä. Olkoon hän kuinka tarkka tahansa, niin ei hän\nkumminkaan ole voinut välttää esteitä, ja parin kolmen päivän\nmyöhästyminen riittää tekemään koko hänen yrityksensä tyhjäksi.\n\n-- Huomattava sekin on, -- lisäsi John Sullivan, -- ettemme ole saaneet\nvähintäkään tietoa hänestä, vaikka lennätinlankoja on joka paikassa,\njoiden kautta hän on kulkenut.\n\n-- Hän on hävinnyt, hyvät herrat,--- keskeytti Andrew Stuart, -- hän on\nhävinnyt sata kertaa! Sitäpaitsi on tunnettua, että \"China\", ainoa\nhöyrylaiva, jolla hän olisi saattanut tulla Liverpooliin ajoissa --\ntuli perille eilen. Kas tässä matkustajain luettelo Shipping\nGazettessa, mutta siinä ei Phileas Foggin nimeä ole. Vaikka hänen\nmatkansa olisi käynyt kuinka onnellisesti hyvänsä, niin tuskin hän on\nvielä Amerikassakaan! Minun luullakseni myöhästyy hän ainakin\n20 päivää, niin että vanha lordi Albermarle kyllä pääsee\nviidestätuhannesta punnastaan.\n\n-- Se on tietty se, -- vastasi Gauthier Ralph, -- ja huomenna näytämme\nPhileas Foggin shekin Baring Brothers'ille.\n\nNyt löi kello 8.40.\n\n-- Vielä viisi minuuttia, -- sanoi Andrew Stuart.\n\nReform-clubilaiset katsahtivat toisiinsa. Heidän sydämensä tykyttivät\ntavallista kovemmin, sillä uskaliaimmillekin pelaajille oli peli\njotenkin suuri. Mutta he eivät olleet asiasta tietävinänsäkään ja\nistuivat Samuel Fallentinin ehdotuksesta korttipöytään.\n\n-- Min'en luopuisi osastani 4,000 punnasta, -- sanoi Andrew Stuart, --\nen, vaikka minulle tarjottaisiin 3999.\n\nKello näytti nyt 8.42.\n\nPelaajat rupesivat lyömään korttia, mutta joka silmänräpäys he\nkatsahtivat kelloon, ja vaikka he olivat hyvinkin varmat voitostansa,\nniin tuntuivat heistä minuutit tavattoman pitkiltä.\n\n-- Kello on 8.43, -- sanoi Thomas Flanagan nostaessaan.\n\nHiljaisuus vallitsi nyt klubin isossa salissa. Mutta äkkiä alkoi ulkoa\nkuulua kovaa melua, huutoja ja rähinää. Kellon heiluri naksutti\nsekunteja matemaattisen tarkasti. Kukin pelaaja luki itsekseen\njok'ainoan lerkkauksen.\n\n-- Kello on 8.44, -- sanoi John Sullivan äänellä, joka väen väkisinkin\nvärisi.\n\nMinuutti vielä, niin veto on voitettu! Andrew Stuart ja hänen toverinsa\neivät pelanneet enää. He lukivat sekunteja.\n\nNeljäskymmenes sekunti -- ei vielä mitään! Viideskymmenes -- ei\nvieläkään.\n\nKun 55:s sekunti oli kulunut, kajahti ulkoa kuin ukkosen pauhu: rajuja\nkäsien taputuksia, hurraahuutoja, kirouksia. Melu läheni lähenemistään.\n\nPelaajat nousivat seisomaan.\n\nKun viisari näytti 57 sekuntia, avautui salin ovi, ja 60:s sekunti ei\nollut vielä lyönyt, kun Phileas Fogg astui sisään, perässään suuri\nväenpaljous, joka oli tunkeutunut klubin portista sisälle.\n\nJa sitten kuului levollinen ääni:\n\n-- Tässä olen nyt, hyvät herrat!\n\n\n\n\nXXXVII.\n\nTodistetaan, että ellei Phileas Fogg muuta voittanutkaan matkallansa,\nniin hän ainakin voitti onnen.\n\n\nNiin, Phileas Fogg omassa persoonassaan!\n\nLukija muistanee, että klo 8.30 illalla -- noin 25 tuntia sen jälkeen\nkuin matkustajat olivat tulleet Lontooseen -- oli Passepartout\nlähetetty ilmoittamaan pastori Samuel Wilsonille vihkimisestä, joka\nhänen tuli toimittaa seuraavana päivänä.\n\nPassepartout läksi matkalle riemumielin. Hän meni suoraa tietä pastorin\nluo, mutta hänpä ei ollut kotona. Passepartout arvattavasti jäi\nodottamaan ja saikin odottaa noin 20 minuuttia.\n\nHän läksi pastorin talosta kello 8.30. Mutta minkä näköisenä! Tukka\npörrössä, lakitta päin hän juoksi kuin surmaa pakoon; ei tosiaankaan\nvielä ole nähty miehen mennä huippaavan semmoista vauhtia. Hänellä ei\nsaanut olla mitään esteitä, ja senpätähden hän sysäsikin maahan kaikki,\nmitä vain eteen sattui.\n\nKolmessa minuutissa hän oli ennättänyt takaisin taloon Saville-row'in\nvarrella, ja melkein pakahtumaisillaan hän syöksyi Mr. Foggin\nhuoneeseen.\n\nHän ei saanut sanaakaan suustansa.\n\n-- Mikäs nyt? Mitä on tapahtunut? -- kysyi Mr. Fogg.\n\n-- Isäntä! -- änkytti Passepartout. -- Häät ... mahdotonta!\n\n-- Mahdotontako?\n\n-- Mahdotonta ... huomenna.\n\n-- Miksi niin?\n\n-- Siksi, että huomenna on ... sunnuntai...\n\n-- Maanantai, -- virkkoi Mr. Fogg.\n\n-- Ei ole ... sillä tänään on lauvantai.\n\n-- Lauvantaiko? Mahdotonta!\n\n-- Niin se nyt vaan on! -- huusi Passepartout. -- Te olette erehtynyt\npäivän laskussa. Me tulimme 24 tuntia ennen kuin luulimmekaan ... ja\nnyt ei ole enää kuin 10 minuuttia jäljellä.\n\nPassepartout oli ottanut isäntäänsä kauluksesta ja kuljetti häntä ulos\nvastustamattomalla voimalla.\n\nPhileas Fogg ei vastustellutkaan. Hän tuli ulos huoneestaan, talostaan,\nnousi Passepartout'in kanssa ajurin vaunuihin, lupasi kuskille 100\npuntaa palkinnoksi, ja kun sitten oli ajettu kuoliaiksi kaksi koiraa ja\nkaadettu kumoon viidet, kuudet rattaat, tuli hän Reform-Clubiin.\n\nKello oli 8.45 hänen astuessaan isoon saliin.\n\nPhileas Fogg oli tosiaankin kulkenut maan ympäri 80 päivässä!\n\nPhileas Fogg oli siis voittanut 20 tuhatta puntaa.\n\nMutta mitenkäs niin tarkka mies voi tuolla lailla erehtyä\npäivänlaskussa? Mistäs se tuli, että hän luuli saapuneensa Lontooseen\nlauvantaina joulukuun 21 p:nä, vaikka olikin saapunut sinne jo\nperjantaina joulukuun 20 p:nä, oltuaan siis matkalla ainoastaan 79\npäivää?\n\nKas tässä selitys ja varsin yksinkertainen.\n\nPhileas Fogg oli ajassa voittanut todellakin yhden päivän, siitä syystä\nvain, että hän oli kulkenut maan ympäri _itään_ päin. Kulkemalla\n_länteen_ päin hän olisi päinvastoin menettänyt yhden päivän.  Kun\nnimittäin Phileas Fogg kulki itään, siis vasten päivää, niin lyheni\nhäneltä päivä joka asteella 4 minuuttia. (Mitä kauemmaksi itään, sitä\naikaisemmin siellä päivä nousee.) Koska nyt maapallolla luetaan\nyhteensä 360 astetta, niin lyhenee aika maan ympäri itään kulkeneelta\n360 kertaa 4 minuuttia, joka juuri on 24 tuntia eli kokonainen\nvuorokausi. Toisin sanoen: Phileas Fogg, itään päin kulkiessaan, näki\nauringon nousevan 80 kertaa, sitävastoin kuin hänen ystävillensä\nsamalla aikaa aurinko oli noussut ainoastaan 79 kertaa. Sepä oli syynä,\nettä reform-clubilaiset odottivat häntä lauvantaipäivänä, jota Phileas\nFogg oli luullut sunnuntaiksi.\n\nJa senpä olisi voinut osoittaa Passepartout'in kuuluisa kellokin --\njoka aina vain kulki Lontoon horisontin mukaan, -- jos se olisi voinut\nosoittaa yhtä hyvin päivät kuin minuutit ja tunnitkin.\n\nPhileas Fogg oli siis voittanut 20 tuhatta puntaa. Kun hän kumminkin\noli matkallansa kuluttanut noin 19 tuhatta puntaa, oli rahallinen tulos\nsangen vähäinen. Mutta, niinkuin jo on sanottu, hän oli tällä vedolla\nvain tarkoittanut väitteensä oikeaperäisyyttä eikä rahoja. Ja niinpä\nhän jakoikin jäljellä olevat tuhat puntaa rehellisen Passepartout'in ja\nkovaonnisen Fiksin kesken, jolle hän ei suonut mitään pahaa.\nJärjestyksen vuoksi pidätti hän kumminkin palvelijansa palkasta sen\nsumman, minkä kaasun palaminen 1,920 tuntia oli maksanut.\n\nSamana iltana sanoi Mr. Fogg, levollisena kuin ennenkin, Mrs. Audalle:\n\n-- Suostutteko vielä tulemaan vaimokseni, Mrs.?\n\n-- Mr. Fogg, -- vastasi Auda rouva, -- minun tulisi nyt oikeastaan\ntehdä sama kysymys teille. Te olitte varaton, nyt olette rikas...\n\n-- Suokaa anteeksi, Mrs., tämä omaisuus on teidän. Jos ei teidän\nmieleenne olisi johtunut naimisliitto, niin ei Passepartout olisi\ntullut lähteneeksi pastori Samuel Wilsonin luokse, minä en olisi saanut\ntietää erehdyksestäni, ja...\n\n-- Rakas Phileas!\n\n-- Rakas Auda!\n\nVihkiäiset olivat tietysti seuraavana päivänä, ja Passepartout, ylpeänä\nja ilosta loistaen, seisoi nuoren rouvan nuodemiehenä. Hänhän se oli\npelastanut rouvan hengen -- eikö hän sitten ollut ansainnut tätä\nkunniaa?\n\nNiin oli Phileas Fogg voittanut vetonsa. Hän oli kulkenut maan\nympäri 80 päivässä. Hän oli käyttänyt kaikkia mahdollisia\nkulkuneuvoja: postilaivoja, rautateitä, vuokravaunuja, purjeveneitä,\nkauppahöyrylaivoja, rekiveneitä, norsuja. Ja kaiken tämän ohella oli\ntuo omituinen gentlemanni ollut yhtä kylmäverinen ja säntillinen. Entä\nsitten? Mitä hän oli kaikesta tästä voittanut?\n\nEi niin mitään, sanottaneen. Olkoon niin, olkoon ei mitään, jos\nmitättömäksi voitoksi saattaa sanoa viehättävää vaimoa, joka -- kun ei\nvain joku luulisi tätä mahdottomaksi -- teki hänet onnellisimmaksi\naviomieheksi.\n\nEiköhän moni kenties kulkisi vähemmästäkin maan ympäri?\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] _Esquire_ (lue: eskuaier) on Englannissa tavallinen arvonimi,\njoka pannaan nimen _perään_ ja vastaa meillä \"herra\" sanaa. Nimen\n_edellä_ käytetään Mr. (lue: mister).\n\n[2] 1 punta = 25 Suomen markkaa.\n\n[3] 500 tuhatta markkaa.\n\n[4] 1 meripeninkulma = 1,6 kilometriä.\n\n[5] Siviilivirkamiesten palkat ovat sitäkin suuremmat: alemman asteen\nvirkamiehet saavat 12,000 mk, tuomarit 60,000, oikeuksien presidentit\n250,000, kuvernöörit 300,000, kenraalikuvernööri yli 600,000 mk.\n\n[6] 1 maant. peninkulma = 7,5 kilometriä. 1 maant. neliöpenink. = 56,25\nneliökilometriä.\n\n[7] Mrs. = Mistress (lue: missis) = rouva.\n\n[8] Yankee (lue: jenkii) Yhdysvaltain amerikkalaisten yhteinen liika-,\nusein haukkumanimi.\n\n[9] Lukija muistanee, että tässä on pitkin matkaa puhe Englannin\npeninkulmista ja että 1 Engl. penink. = 1,6 kilometriä.\n\n[10] John Bull on englantilaisten nimitys.\n\n[11] Matka Atlantin poikki on suomennoksessa säilytetty siinä muodossa,\njossa se esiintyy alkuteoksen ensimmäisissä painoksissa. Suomentaja.\n\n[12] Tarkoitetaan kuningatar Viktoriaa, joka hallitsi Englannissa vv.\n1837-1901.\n\n\n\n"]