[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fCNd2wtYcRkZnHQrONG7ADVyMqeqqXB6vZZQS09l2uZo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},723,"Götz von Berlichingen","Goethe, Johann Wolfgang von",1749,1832,"723-goethe-johann-wolfgang-von-gotz-von-berlichingen","723__Goethe_Johann_Wolfgang_von__Götz_von_Berlichingen","Rautakoura. Näytelmä","romaani",[],[15],"saksalainen","fi",1773,1899,31427,189608,false,45145,[24],"Berlichingen, Götz von, 1480-1562 -- Drama",[26,27,28],"German Literature","Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Götz von Berlichingen\" by Johann Wolfgang von Goethe is a drama written in 1773, based on the memoirs of a historical sixteenth-century adventurer. The play tells the story of a free-spirited maverick who stands as a pillar of integrity against a deceitful and over-refined society. Goethe's hero tragically succumbs to abstract concepts of law and justice, revealing how individuals submit to societal forces. This early success features a famous defiant quote that became known as the \"Swabian salute.\" (This is an automatically generated summary.)",[31],"Räihä, Antti",181,"Historiallinen näytelmä kuvaa 1500-luvun saksalaista ritaria Götz von Berlichingeniä, joka taistelee vapauden ja oikeuden puolesta murenevan feodaalijärjestelmän keskellä. Teos kuuluu saksalaiseen Sturm und Drang -suuntaukseen ja esittää siirtymän keskiajalta uuden ajan kynnykselle.","Johann Wolfgang von Goethen 'Götz von Berlichingen' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 723. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","GÖTZ VON BERLICHINGEN\n\nRautakoura. Näytelmä\n\n\nKirj.\n\nJ. W. GÖTHE.\n\n\nSuomentanut Antti Räihä\n\n\n\nWerner Söderström, Porvoo, 1899.\n\n\n\n\n\n\nESIPUHE.\n\n\nNiinkuin Göthen \"Götz von Berlichingen\" kuvaa erään aikakauden elämää,\njoka myllersi olot kansan alhaisimmista kerroksista ylhäisimpiin asti,\nsamoin on se näytelmänä tehnyt käänteen, miltei vallankumouksen maansa\nrunoudessa ja erittäinkin näytelmätaiteessa. Orjuuttihan vielä Göthen\nnuoruudessa Saksan mieltä ja kieltä vieras sivistys. Olihan jo kauan\nrunoudessa vallinnut Ranskan kuosi, tuo luonnoton sievistely, joka\nRanskan hovista lähteneenä oli levinnyt laajalle joka maan\nsivistyneihin, säädellen muka oikean taidetajun ja kauneuden sääntöjä.\nMutta tuota \"vale-klassillisuutta\" vastaan oli jo nousemassa\nvastavirtaus, ja Göthekin oli nuoruuden innossaan liittäynyt tuohon\n\"myrsky- ja hyrskysuuntaan\", joka tahtoi antaa luonnolle ja sydämen\ntunteille täyden vallan vastoin Ranskalaisten teeskentelyä, vale-intoa\nja kylmiä korupuheita.\n\nGötzin tapainen henkilö, semmoisena kuin hän Göthen näytelmässä\nilmestyy, näytti olevankin omansa viemään uutta taidesuuntaa voitolle.\nOli kyllä vanhastaan tästä ritarista olemassa toinenkin käsitys, jonka\nmukaan hän ei juuri ollut muuta kuin joku viimeisiä jätteitä tuosta\nrosvoritarisuudesta, jonka korkein oikeuden periaate oli \"oman käden\napu\". Mutta Göthen Götz on tuon vanhan, oikean, kultaisen ritarisuuden\noiva edustaja, jalosydäminen ritari, heikkojen ja sorrettujen turva.\nTämän ritarin tuo viheliäinen aikakausi, jossa hän joutuu elämään ja\ntaistelemaan, tuntee väärin, tuomitsee valtakunnan-kiroukseen --\nkuolemaan. Mutta Göthe on runoelmassaan puhdistanut jalon vainajan\nkilven kaikesta tahrasta, jopa tehnyt tämän niin oikein ja\ntodenmukaisesti, että tunnollinen tieteellinenkin tutkimus on\npääasiassa voinut yhtyä hänen käsitykseensä. Näin on Göthen \"Götz\"\nkäännekohtana historialliseenkin käsitykseen nähden. Nuori runoilija\noleskeli vv. 1770-1771 Strassburg'issa tutkimassa Saksan valtio- ja\noikeushistoriaa, kun hän sattui saamaan käsiinsä muutamia kirjoja,\njoista uutta valoa levisi hänelle isänmaansa oloihin niinä etäisinä,\nmetelisinä aikoina, jolloin uusi-aika teki tuloaan monine\nuudistuksineen ihmisten mielissä, kirkon, valtion ja yhteiskunnan\noloissa. Tärkein näistä kirjoista oli Nürnbergissä 1731 julkaistu\n\"Lebens-Beschreibung Herrn Götzens von Berlichingen, Zugenannt mit\nEisern Hand, Eines zu Zeiten Kaysers Maximiliani I und Caroli V kühnen\nund tapfern Reichs-Cavaliers. Mit verschiedenen Anmerckungen erläutert,\nzum Druck befördert, von Verono Franck von Steigerwald.\" Tämä teos on\nGöthen puheenalaisen näytelmän pohjus. Luullaan ritari Götzin itse\nkirjoittaneen tuon elämäkertansa ollessaan vankina omassa linnassaan\nHonnberg'issä (Homberg'issä?), jonka alueelta hän ei saanut mennä\nmihinkään eikä mennytkään muuta, kuin mitä hän kerran keisari Kaarle\nV:nen palvelijana kävi sotaretkellä Unkarissa Turkkilaisia vastaan ja\nChampagne'ssa Ranskalaisia vastaan v. 1544. -- Ikänsä ikävällä\niltapuhteella hän kirjoitti elämäkertansa. Hän kuoli 23 p. heinäkuuta\nv. 1562.\n\nSaksan valtio- ja oikeus-historiaa lukiessaan oli Göthe tietysti\nyleensä yhtä mieltä kuin ne kirjailijat, joista hän tietojaan ammenteli\n(_Datt_ de pace publica, _Pistorius_ Diffidationes y.m.), että rauha,\n_maanrauha_ on hyvä ja oikea asia, _kahakat_ sitävastaan ja kapinat\npaha ja väärä, onnettomuus. Mutta iki hyväksi ihastui hän, kun tuota\n\"elämäkertaa\" lukiessaan sai tutustua jaloon, vakavaan, vilpittömään\nmieheen, joka virheineenkin oli \"jaloimpia saksalaisia henkilöitä\".\nKertomuksen yksinkertaisuus ja vakavuus sai hänet luottamaan kertojan\nsanoihin; hän vähitellen aavisti: tämä on totta! Se ritari on varmaan\nsyyttömästi kärsinyt pimeyden, pahuuden sortoa! Näin runoilijan mieli\nmuuttui, hän alkoi aivan toisin silmin katsella puheenalaisen ajan\nolosuhteita.\n\nSamana vuonna 1770, kuin Göthe tutki Saksan oikeushistoriaa, julkaisi\nvapaamielinen, etevä historiantutkija Justus Moser kirjoituksen \"oman\nkäden oikeudesta\" (Von dem Faustrecht). Göthe siitä ei vielä silloin\ntiennyt. Mutta nämä miehet, toinen runoilija, toinen tiedemies, olivat,\nmerkillistä kyllä, toisistaan tietämättä yhtyneet miltei samaan\nmieleen, mitä tulee keskiajan maanrauhoihin ja kahakoihin Saksassa.\nNiinpä Moser sanoi, että, keskiaikaisiin oloihin nähden, tuo\njärjestetty oman käden oikeus oli \"taitoteos korkeinta laatua\". Muuten,\nsanottakoon mitä tahansa jälkeenpäin tuosta oikeuden kannasta, aikanaan\nse varmaan on ollut jalosti _saksalainen_.\n\nRehellisen, jalon saksalaisen ritarin elämäntarina tuleentui pian\nrunoilijan sielussa runollisesti käsiteltäväksi, mutta ei vanhaan\nsovinnaiseen \"klassilliseen\" tyyliin. Shakespearen syntymäpäivänä\npuhetta pitäessään oli hän lausunut luopuneensa säännöllisestä\nteaatterista, jossa vallitsi kangistava ajan, paikan ja toiminnan\nyhteys. Sen jäykkiin kaavoihin oli hänen mahdoton pingottaa Götzin\ndraaman vilkkaita, tyrskyisiä tapauksia ja taisteloita, ne olivat koko\nhengeltään sille vento vieraita. Pikemmin miellytti runoilijaa mallina\nShakespeare, johon hän oli hiljan tutustunut ja jota hän myrsky- ja\ntyrskyläisenä elävästi ihaili. Mutta eipä hän alussa edes aikonut tehdä\nGötzin elämäkerrasta teatterissa näyteltävää kappaletta; niin oli hänen\nmielikuvattimensa avartunut suuren englantilaisen teoksista.\nShakespearen luonnollisuus ja luontehikas käsittely lienee kyllä ollut\nnuorelle runoilijalle suureksi avuksi sankarinsa kuvan sommittelussa,\nmutta etupäässä oli tämä kuitenkin hänen oman neronsa luoma. Häntä\nviehätti omituisella hengenheimolaisuuden vetovoimalla puoleensa tuo\nvanha saksalainen ritari. Asuihan Göthen omassa sielussa samallainen\nsyvä pyrkimys oikeutta ja totuutta kohti, huolimatta lain varjosta.\nNäin runoelman luonti sujui kuin omasta povesta.\n\nV. 1771 kirjoitti Göthe Götz'in n.s. \"suunnitelman\" (Entwurf), joka\nkyllä oli ihastuttavan suuremmoinen niiden mielestä, jotka saivat sen\nlukea -- vaan tuli heiltä muistutuksiakin. Vähän hämärää on, mitä\nHerder -- muuten ankara arvostelija -- oikeastaan lienee sanonut tuosta\nsuunnitelmasta. Göthe itse on kertonut Herderin muka lausuneen siitä\nepäystävällisesti ja kovasti, pianpa pilkaten. Mutta toista puhuu\nHerder itse, kun hän esim. kirjoitti morsiamelleen mainitusta\nsuunnitelmasta: \"todellisen kaunis runotuote\".\n\nKun Göthe v. 1772 oleskeli Wetzlarissa harjoittelijana valtakunnan\nkamarioikeudessa, kuului hän pieneen ystäväin piiriin, joka leikillä\nnimittihe pöytäkunnaksi ja antoi kullekin jäsenelleen jonkun\nritarinimen. Göthen nimenä oli Götz von Berlichingen, _rehellinen_.\nTästä näkyy, että Göthen suunnitelma oli jo siinä piirissä tuttu.\n\nV. 1773 runoilija korjasi, jopa kirjoitti uudestaan koko teoksensa.\nVielä samana vuonna saatiin tämä _toinen valmistelma_ painosta\nkustannetuksi. Siinä on vielä Shakespeare mallina, mutta \"myrskyä\" on\nvähemmän, paikoin lienee sentään \"vasaran jälkiä\", nuoruuden\nepäkypsyyttä.\n\nSiitä huolimatta tämä perin saksalainen, luontehikas ja runollinen\nnäytelmä, joka jo Göthen maltilla ja syvällä älyllä eläväksi\nhenkilöittää erään mieltäkiinnittävän osan Saksan historiaa, heti\nherätti suurta huomiota. Jopa pian uskottiin syntyneen uuden\nShakespearen. Mutta siinä olikin vain ensi jätti-askeleitaan astunut\n\"jumalallinen Göthe.\" Sillä tähän näytelmään hän pääasiassa heittikin\n\"myrskynsä\" sekä Shakespearen-jälittelynsä, ja tästä puoleen hän kulki\nomaa uraansa yhtenä maailman suurimpia älyjä.\n\n\"Götz\" herätti huomioita, ja arvosteluita sateli puolelta jos\ntoiseltakin. Mitä moitteisiin tulee, kuvaavat ne sattuvasti aikaansa,\nniinkuin sekin, että siinä näytelmässä muka puolustetaan kahakoita ja\noman kouran oikeutta. Vaan merkillisin kuvaamassa on se melkein typerä\nja parjaava arvostelu, jonka tekijä ei ole kukaan vähempi kuin Preussin\nsuuri Fredrik. Preussin oli hän kyllä etevällä sodanjohtotaidollaan\nkohottanut suurvallan asemaan ja siinä oli hänen suuruutensa, mutta\nmuuten hän kuuluisalla gallomaniallansa, ranskankiihkollaan, ei\nansaitse suuruuden nimeä. Hän tahtoi välttämättä olla sivistykseltään\nranskalainen; ei siis kumma, ettei hän ymmärtänyt \"Götzin\" moisen\nperin-saksalaisen näytelmän kauneutta. Tuosta kuninkaallisesta\narvostelusta on lausunut Göthen äiti: Voi sanoa niin, kuin on sanottu\nEnglannin Elisabetista, että suurikin kuningatar on vain nainen, että\nsuurikin kuningas on vain ihminen. --\n\nVaikka \"Götz\" ei ollutkaan aiottu näyteltäväksi, esitettiin se\nkuitenkin ensi kertaa teatterissa, Berliinissä, jo 14 p. huhtik. 1774\nja tekijäksi ilmoitti sikäläinen sanomalehti: \"Dr. Göde in Frankfurt am\nMain\", johon nähden kirja ei vielä liene maininnut tekijänsä nimeä.\nSitten v. 1874 voitiin sanoa, että tätä kappalta jo oli näytelty 131\nkertaa. Sinä Göthen ensi syntymäpäivänä, jona hän ei enää elänyt, oli\nGötz'in osaa näytellyt mies, esiin huudettuna, lausunut: Tänpäiväisen\nkappaleen mestari lepää maan povessa, mutta hänen teoksensa elää\niankaikkisuudessa!\n\n       *       *       *       *       *\n\nHistoriallisen totuuden arvosta näytelmissä on lausuttu pianpa\nvastakkaisia mielipiteitä. Mitä \"Götz'iin\" tulee, on sen\nhistoriallisestakin puolesta kirjoitettu niin paljon, että nyt tässä,\nmikä vaan aikoo värjöttää sattumoisin pisteltynä viittana uudekseltaan\nlukevalle suomalaiselle, seikkaperäistä esitystä ei voi tulla\nkysymykseenkään. Sen verran olkoon vaan viitattu toiselta puolen, että\nnimenomaan juuri \"Götz'in\" historiallinen totuus on todistettukin ja\nettä tuo \"totuus\" antaa tälle näytelmälle erityisen arvon. Ja vielä\nenemmän: jos Göthen tiedossa ja käytettävissä olisi ollut se\n_asiakirjain_ paljous, millä _nyt_ voidaan tätä näytelmää ikäänkuin\noikeaksi leimata, niin olisi hän, niihin nähden, saanut kuvata vielä\nrohkeammin ja luottaa Götz'in \"elämäkertaan\". Nimittäin oikeusjuttu,\njosta nuo asiakirjat ovat tallella, oli nostettu Götz'iä vastaan, kun\nhäntä syytettiin muka oman etunsa vuoksi johtaneen talonpoikia tuossa\nkauheassa Saksan talonpoikais-kapinassa v. 1525. Paljon olisi runoilija\nvarmaan kostunut noista erinomaisista asiakirjoista. (Kats. esim. Rede\n-- -- am 22 November 1849 von Dr. Heinr. Zoepfl -- Ueber den Prozess\nvon Kurmainz gegen Götz von Berlichingen wegen Beschädigungen im\nBauernkriege. Heidelberg.)\n\nKuitenkin: totuus iski nuoren runoilijan sydämestä tulta, jonka valossa\nja lämmössä kypsyi keväimen ihana runoelma, ylevä taideteos ja\nmelkeinpä -- historia!\n\nTämä Saksan suurimman runoilijan ensimäinen suuri teos ja\nhistoriallinen draama tapahtuu noin vuonna 1519, mikä vuosiluku\nainoastaan runollisena vapautena näkyy sovistuvan siksi luvuksi, 1525,\njona historia kertoo suuren talonpoikaissodan tapahtuneen. Mutta kun\najattelee, että nuo talonpoikais-kahakat lähinnä syttyivät\nuskonpuhdistuksen aiheesta, inhimillisen vapaaksi-pyrinnön\nluonnollisina ilmiöinä, ja semmoisina yleensä kuuluvat keski- ja\nuudenajan väliseen murrokseen, ja koska tuo murros ilmiöineen on\narvattava paljon väljemmäksi, kuin mitä yksityisillä vuosiluvuilla\nvoidaan säntilleen sanoa, niin ei noiden kahakkainkaan suhteen\nvuosiluku sinne tai tänne suuria merkitse.\n\nMaksimilian, hyvää tarkoittava, mutta heikko keisari, hallitsee\nSaksanmaata. Ei tuo hänen laittamansa pitkäveteinen valtakunnan\nkamari-oikeus eikä kurja valtakunnan armeija voi viedä keisarin tahtoa\nperille. Ruhtinaat koettavat päästä keisarista riippumattomiksi sekä\nsuurentaa valtaansa kukistamalla heikompia naapureitaan. Tuo\nruhtinaallinen vallanhimo uhkaa lähinnä vapaata ritarisuutta, joka ei\nsaa turvaa eikä oikeutta keisarilta; on täytynyt turvautua omaan\nnyrkkiinsä, jos mieli varjella nahkaansa ruhtinailta. Vaan useimmiten\nritarit vaihtavat asemaa: ylöllinen hovielämä vetää puoleensa näitä,\nniin että tahallaan hylkäävät ritarisuutensa vaaroineen, vaivoineen ja\nhupenevat ruhtinasten hoviloihin.\n\nAinoastaan yksityiset voimakkaat ritarihenkilöt pysyvät vielä lujasti\nehommallaan: Götz von Berlichingen, Frans von Sickingen ja Hans von\nSelbitz. Nämä riippuvat keisarissaan murenemattomalla uskollisuudella,\nmutta ruhtinaista eivät piittaa mitään; vieläpä vanhan pitämyksen\nmukaan omin käsin kostavat jokaiselle ilkiölle, eivätkä viitsi, jos\nheille on väkivaltaa tehty, oikeuden-puutteessaan kääntyä tuon\nviheliäisen kamari-oikeuden puoleen; ovatpa käskemättäkin valmiit,\nmiekka kädessä, suojelemaan jokaista viatonta, jota ahdistetaan. Mutta\nruhtinaat juuri kiusaavatkin ja sortavat kansaa; oloonsa ikävystyneinä\nvartovat talonpojat tilaisuutta, milloin heidän kävisi kohottaa itseään\nja kostaa sortajilleen. Siinä touhussaan he toivovat apua ritareilta.\nEtenkin on Götz rahvaan mielumies; kaikissa piireissä, talonpojan\nluona, munkki-seurueissa, yksinpä mustalais-joukkueissakin, jotka\nsamoilla maleksivat maita mantuja, ylistetään hänen nimeänsä. Hän on\nturvaamassa sorrettua, missä hän suinkin voi, hänen avullaan tämä\npääsee oikeutensa omistajaksi. Mutta ruhtinasten puolelta nähdään\nnäissä ritareissa pelkkää rikosta. Nuo sekä hengelliset että maalliset\nvaltakunnan _suuret_, niinikään valtakunnan-kaupungit ovat ritarien\nkatkeroita vastustajoita, koska, kuten väittävät, nämä pilaavat\njulkisen rauhan ja turvallisuuden, ja heidän vallattomuuttansa vastaan\nalati kestettävien taistelujen takia laiminlyödään tärkeämpi tehtävä:\nvaltakunnan suojeleminen ulkovihollisten, etupäässä Turkkilaisten\nuhkaavilta hyökkäyksiltä, -- vaan totta puhuen, koska nämä rohkeat\nritarit tekevät haittaa ruhtinasten vallanhimoisille hankkeille.\nSentähden he ritareita sortaakseen muodostavat liittokuntia\nkeskuudessaan ja itse joka tilaisuudessa rikkovat maanrauhan. Yhtenään\nhe pyrkivät riitaan ritarien kanssa ärsyttääkseen heitä epäoikeihin\ntekoihin, joista sitten saisivat aiheen raivata heidät pois tieltä. He\neivät siinä voi toivoa kannatusta keisarilta, sillä hän suosii noita\nuskollisia ritareita ja tietää että, jos valtakunta vaaraan joutuu,\nnäiden väkevä käsi hyödyttää häntä paljon enemmän kuin kaikki nuo\nvastahakoiset ruhtinaat, jotka kyllä huutaa pauhaavat, että valtakunnan\nturvallisuus on vaarassa, vaikka ainoastaan heidän itsekkäät etunsa\nvälistä ovat vaarassa. Keisarin lempi näitä ikäviä rauhanhäiritsijöitä\nkohtaan ei ruhtinasten silmissä ole muuta kuin sulaa heikkoutta, ja he\ntekevät voitavansa panetellakseen niitä hänelle rauhan ja järjestyksen\nvihollisiksi.\n\nNäin on Göthen näytelmällä vankka historiallinen pohja, ja pääsankarin\nyleiset piirteetkin tarjosi hänelle historia valmiina. Mutta\ntosi-elämän noihin piirteisiin loi sittenkin Göthen oma runoilija-nero,\nse sai Götzistä jotakin ominaisella elollaan viehättävää. Tuo\n\"elämäkerta\" oli vain kuiva luuranko, jonka vasta Göthe veresti verellä\nja lihalla, elävöitti sykkivällä sydämellä. Historia-aineksistaan on\nrunoilija sepittänyt kuvan 16:n vuosisadan oloista värikkäämmän,\neloisamman, ihanteellisesti todemman kuin minkä mikään historioitsija\nolisi osannut kyhätä. Runollisen kuvausvoiman uhkuvasta lähteestä\nne sukeuvat ilmi kaikki nuo henkilöt, jotka niin luonnollisina\ntosi-ihmisinä elävät edessämme ja samalla siirtävät meidät ylemmän\nolemuksen piiriin. Niiden hajanaisia kasvonpiirteitä ja alku-aiheita\noli hän nähnyt elämässä ympärillään, ennenkuin hän ryhtyi niistä\ntaideteoksia sommittelemaan. Sieltä ne ovat alkuaan kotoisin kaikki:\nElisabeth, tuo kelpo emäntä, vaimojen valio, samoin hellästi lempivä,\nitsensä uhraava Maria, tulinen kunnon Lerse, reipas, miellyttävä\nratsuripoika Yrjö, keimaileva, juonikas Adelheid, heikko, horjuva\nWeislingen, hehkuvan himokas Frans y.m. Tuommoisia ihmisiä näkee yhäti\nympärillään -- mutta minkä rikkaan elämän on suuri runoilija osannut\nniistä luoda!\n\nV. 1804 ryhtyi Göthe vielä 3:nnen kerran näytelmäänsä uudestaan\nmuovailemaan, mutta tämä melodraamallinen muovailos ei voinut yleisön\nsuosiosta syrjäyttää _toista valmistelmaa_ v:lta 1773 eikä päässyt\nnäyteltäväksi juuri muualla kuin Weimarin hoviteatterissa. Paraiten\ntunnetuksi on siten mainittu 2:nen valmistelma jäänyt, ja siitä on tämä\nsuomennoskin tehty.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n KEISARI MAKSIMILIAN.\n GÖTZ von BERLICHINGEN.\n ELISABETH, Götz'in vaimo.\n MARIA, Götz'in sisar.\n KAARLE, Götz'in oma poikanen.\n YRJÖ, Götz'in palveluksessa.\n BAMBERG'IN PIISPA.\n WEISLINGEN (Adelbert von Weislingen), piispan hovissa.\n ADELHEID von WALLDORF, piispan hovissa.\n LIEBETRAUT, neuvos, piispan hovissa.\n FULDAN APOTTI.\n OLEARIUS, lakitieteen tohtori.\n VELI MARTTI.\n HANS von SELBITZ.\n FRANS von SICKINGEN.\n LERSE.\n FRANS, Weislingenin asepoika.\n ADELHEIDIN KAMARINEITSYT.\n METZLER, |\n SIEVERS, |\n LINK,    |  kapinallisten talonpoikain johtajoita.\n KOHL,    |\n WILD,    |\n HOVIVÄKEÄ BAMBERG'IN HOVISSA.\n KEISARILLISIA NEUVOKSIA.\n NEUVOS-MIEHIÄ HEILBRONN'ISSA.\n SALAISEN TUOMIO-ISTUIMEN JÄSENIÄ.\n KAKSI KAUPPAMIESTÄ NÜRNBERG'ISTÄ.\n MAX STUMPF, Pfalz-kreivin palvelija.\n YKSI TUNTEMATON.\n APPI,  | talonpoikia.\n SULHO, |\n BERLICHINGENIN, WEISLINGENIN, BAMBERG'IN ratsumiehiä.\n JOHTAJOITA, UPSEERIA, SOTAMIEHIÄ valtakunnan-armeijasta.\n RAVINTOLANISÄNTÄ.\n OIKEUDENPALVELIJOITA.\n PORVAREITA HEILBRONN'ISSA.\n KAUPUNGIN-VARTIO.\n VANGINVARTIJA.\n TALONPOIKIA.\n MUSTALAIS-PÄÄLLIKKÖ.\n MUSTALAISIA, mustalais-naisia.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Frankenin[1] Schwarzenberg'issä.[2]\n\n    Ravintola.\n\n    METZLER, SIEVERS pöydässä. KAKSI RATSUHUOVIA tulingon\n    ääressä. ISÄNTÄ.\n\nSIEVERS. Hannu pikkunen, vielä yksi tilli viinaa, ja mittaas, niin kuin\nristitty.\n\nISÄNTÄ. Sin' oot pohjaton.\n\nMETZLER (hiljaa Sievers'ille). Kerro sinä siitä Berlichingenistä vielä\nkerta! Se äkäyttää noita Bambergiläisiä, joutavat suuttua\nsilmittömäks'.\n\nSIEVERS. Bambergiläisiä? Mitä ne tekee täällä?\n\nMETZLER. Weislingen on ollut jo pari päivää yläällä linnassa[3] herra\nkreivin luona. Sitä ne on saattamassa olleet sinne. Ties sen, mistä se\nherra tullee; ne kumminkin vuottavat sitä, ja se, kuulen ma, menee\ntakaisin Bamberg'iin.\n\nSIEVERS. Kuka on se Weislingen?\n\nMETZLER. Piispan oikea käsi, ylen mahtava herra, joka Götz'illenkin\nhyvänsä tehdäkseen sissii.\n\nSIEVERS. Hänpä saa olla varoillaan, näen mä.\n\nMETZLER (hiljaa). Jatka sinä vaan! (kovasti) Milloinka taasen Götz ja\nBamberg'in piispa ovat riitasille jämähtäneet? Johan tuota hoettiin,\nettä kaikki välit on sovittu ja tasattu.\n\nSIEVERS. Niin, mene sinä ja sovi mustanuttuin kanssa! Kun piispa näki,\nett'ei hän saa mit'ikään aikaan ja aina jääp' alle-kynsin, niin hän\nherkes' armoille ja oli turkasen upera hommaamassa sovintoa väliin. Se\nsydämellisen vilpitön Berlichingen antoi tavattomiin asti myöten,\njotenka hän tekee aina, jos hän on paremmalla puolen.\n\nMETZLER. Jumala varjelkoon häntä! Hän on peräti hurskas, rehellinen\nherra!\n\nSIEVERS. No aattelehan, eikö tuo ole rietasta? Siinä patuisessa\npaikassa, kun hän ei osaa sanaakaan aavistaa, karkaavat kimppuun ja\nnujertavat yhden ratsuri-pojan häneltä. Mut älähän huoli, vielä hän\nniitä höyhentää siitä!\n\nMETZLER. Sittenkin oli se tuhma juttu, tuo että häntä niin huonosti\nveteli se viime yrkäys. Kyllähän lie hänen siitä tullut sydän-seuduille\nähmää.\n\nSIEVERS. Minä luulen, ett'ei häntä olle hamaan aikaan muu niin äijää\nkarvastellut. Aattele vielä, että kaikki tyyni oli mitä tyystimmin\nurkittu tietoon: milloin piispa palautuu kylpymatkaltaan, monenko\nratsumiehen keralla, mitä tietä; ja ell'ei se muutamain petollisten\nihmisten kautta oisi tullut ilmi, kyllä hän ois' siunannut saunan ja\nhieronut hyvänpäiväiseksi papin.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitä te siellä pakisette meidän piispasta?\nLuulen, te vaan hankaatte riitaa.\n\nSIEVERS. Huolehtikaa omia asioitanne! Ei teillä ole pienintäkään asiata\nongitella tänne meidän pöytään.\n\nTOINEN RATSUMIES. Kenenkä luvalla te sitte solvaten puhutte meidän\npiispasta?\n\nSIEVERS. Vaan olenkos minä mikä velkapää vastaamaan sun eissäs? Kappas\ntuota pöhkiötä!\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES (lyöpi Sieversiä korvalle).\n\nMETZLER. Lyö tuo koira hengeti! Ryntäävät vastakkain.\n\nTOINEN RATSUMIES. Tuusta tänne, jos uskallat!\n\nISÄNTÄ (erottaa ne toisistaan). Tokko te pysytte kuoressanne! Tuhannen\ntäytiset! Lapatkaa sen pisassa ulos, jos teillä on mitä ottelemista!\nSiks' että huoneen kunniaksi tulee meillä kaiken käydä siivosti ja\nsäällisesti. (Syytää ratsumiehet ovesta ulos). Ja entäpäs, mitä te\naiheilette, aasit?\n\nMETZLER. Oho, hauku sinä vaan verosi mukaan, Hannu pikkunen, tahi saat\nmeiltä tuohon kuultavaan kalloosi. Lähetään, toveri, ja nepä siellä\nulkona me asetetaan alakärsäksi.\n\n    Kaksi Berlichingenin ratsumiestä tulee.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitäs tääll' on tekeillä?\n\nSIEVERS. Ahaa, hyvää päivä, Petter! Hyvää päivää, Veit![4] Mistä matka?\n\nTOINEN RATSUMIES. Älä sanaakaan hiiskahda siitä, ketä me palvellaan.\n\nSIEVERS (supisee). Sittepä ei mahtane teidän herra Götz'innekään olla\nkovin kaukana?\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Suu poikki siitä! Onko teillä tässä mikä jupakka?\n\nSIEVERS. Te tapasitte ne kaksi miestä ulkona, ne on Bambergiläisiä.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Mitä ne tekee täällä?\n\nMETZLER. No, Weislingen on linnassa, yläällä armollisen herran luona.\nSitä ne on saattamassa olleet sinne.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES. Kuka? Weislingen?\n\nTOINEN RATSUMIES (hiljaa). Petter! se juuri on löytty otus!\n(Kuuluvasti). Kuinka kauvan se on siellä ollut?\n\nMETZLER. Umpeen kaksi päivää. Mut että se nyt taasen aikoo lähteä\ntaipaleelle, kuulin ma toisen noista miehistä sanovan.\n\nENSIMÄINEN RATSUMIES (hiljaa). Enkö minä sulle sanonut, että hän on\ntäällä? Oispa vaan voitu tuolla puolen tähystää vähän aikaa. Lähetään,\nVeit!\n\nSIEVERS. Ei, avittakaa ensin meitä löylyttämään niitä Bamhergiläisiä.\n\nTOINEN RATSUMIES. Onhan teitä kaksi kahta vastaan. Ja meill' on kiire\npois. Äijöö! (Pois).\n\nSIEVERS. Aika hönkköjä, nuo ratsurit! Joll'et niille maksa, ei ne\navuks' läimäise kertaakaan, niin.\n\nMETZLER. Minä saatan vannoa, jotta niill' on joku vehje tekeillä. Ketä\nne palvelee?\n\nSIEVERS. Ei mun pitäis' sitä virkkaa; muuten, sitä ne palvelee Götz'iä.\n\nMETZLER. Vai niin! Nyt pitää meidän niitä ulkona-olijoita pehmittää.\nLähetään! Niin pian kuin minulla on jykeä pahkasauva kädessä, en nuita\nliioin pelänne heidän paistinvartaitaan.\n\nSIEVERS. Kunpa me niinikään voisimme kerran rynnätä ruhtinasten[5]\nkisaan, jotka meitä kettävät, jotta valkea luu näkyy.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Ravintola metsässä_.\n\nGÖTZ (oven edessä, lehmusten varjossa). Missä mun huovini viipynevät!\nMun täytyy tässä kävellä eestaas, muuten minut uni uuvuttaisi. Jo oltu\nviisi päivää ja viisi yötä väijyksissä siltä silmää! Karvaalta alkaa\ntuntua tämä rahtunen elämää ja vapautta. Jahka minä saavutan sinut,\nWeislingen, sitä jälkeä minä hennon viettää vähän hyviäkin päiviä.\n(Laskemassa lasiin). Taas tyhjä! -- Yrjö! Niin kauvan kuin viiniä\nkestää ja raikasta tuulta, ei minua muuta kuin naurattaa tuo\nruhtinasten vallanhimo ja juonet. -- Yrjö! -- Niin, laittakaa te se\nluopuisa Weislingen kiertää lihmimään nepasten ja nipi-kuomasten\npakeilla, se on omansa mustaamaan minua. Syteen tai saveen! Mut minä\nolen valveilla. Sinä kyllä pääsit luiskahtamaan minun kynsistäni,\npiispa! Vaan senpä tähden saakin sitten tuo sinun rakas Weislingenisi\nkorvata koko pyräyksen. -- Yrjö! Onko nyt pojan korvat lumpeissa! --\nYrjö! Yrjö!\n\nYRJÖ (päällä panssari, suhteettoman suuri). Ankara Herra!\n\nGÖTZ. Arossako sinä piilet? Ootko sinä maannut? Mitä naamari-ilvettä\nsinä kujeilet? Mitä helkkarissa? Tulepas tänne! Sinä näytät hyvältä,\nnäen mä. Elä ujostele yhtään, poika. Sinä olet reipas, Jyri! Vainenkin,\njospa sinä oisit sen asun täyteinen! Se on Hannun haarniska, vai mitä?\n\nYRJÖ. Hannu tahtoi nukahtaa, ja siks' aikaa riisaisi tämän päältään.\n\nGÖTZ. Niinpä hän hennoo elää rennommin, kuin hänen herransa.\n\nYRJÖ. Älkää vihastuko. Minä tämän hellävaraa otin siitä, sukaisin\npäälleni ja sivalsin isäni vanhan miekan seinältä, juoksin niitylle ja\nvetäisin paljaaksi.\n\nGÖTZ. Jako huimit kaikinne päin? Siin' on tainnut pensaille ja\norjantappuroille käydä hyvästi. Onko Hannu nukkumassa?\n\nYRJÖ. Teidän huutoonne kavahti hän ylös ja kiljaisi mulle, että te\nkutsutte. Minä rupesin tätä haarniskaa riisumaan, kun kuulin teidät\ntoisesti, kolmannesti!\n\nGÖTZ. Mene! vie jälleen panssari hälle, jonka oma se on, ja sano, että\nhänen tulee olla valmiina ja hoitaa hevosia.\n\nYRJÖ. Niit' olen minä ruokkinut hyvästi ja huoltanut siihen reilaan,\njotta te voitte istua satulaan, milloin tahansa tahdotte.\n\nGÖTZ. Haepas mulle yksi potti viiniä, anna myös Hannulle lasillinen,\nsano hälle, jotta hänen sietää olla pirteänä, pian koittaa lähtöhetki!\nMinä tässä vartoon joka silmänräpäys vakoojoitani palajaviksi.\n\nYRJÖ. Ah, ankara Herra!\n\nGÖTZ. No mikä sinua vaivaa, poika?\n\nYRJÖ. Enkö minä pääsisi mukaan?\n\nGÖTZ. Toissa kertana, Yrjö, kun lähtään kauppamiehiä saavuttamaan ja\nkuormia riistämään.\n\nYRJÖ. Toissa kertana! Niin te olette jo monesti sanonut. Oi, tällä\nkertaa, tällä kertaa! Minä juosta vikittäisin vaan jälkivietteessä,\nvaan sivulta päin pälymässä. Minä tahtoisin olla nuolen-noutajana\nteillä.\n\nGÖTZ. Vasta-kertana, Yrjö. Sinun pitää ensin saada jakku, kypärä ja\nkeihäs.\n\nYRJÖ. No ottakaa minut matkaan! Jos min' oisin ollut mukana viime\nkerrallakin, ei teilt' oisi jousi joutunut hukkaan.\n\nGÖTZ. Oletko sinä sen jälille päässyt?\n\nYRJÖ. Te olitte sillä heittänyt vihollista päähän, joku jalkamies oli\nsiepannut sen ylös, ja hui-hai! -- se oli mennyttä kalua. Eikös ole\ntotta? Tiennen sitä toki minä, niin!\n\nGÖTZ. Kertooko mun huovini sulle semmoisia!\n\nYRJÖ. Nepä ne vissiin. Sen livulta minä viheltelenkin niille minkä\nmitäkin virrentutkaimia, kun ollaan hevosia sukimassa, ja opetan niille\nsomia lauluja.\n\nGÖTZ. Sin' oot urhakka poika.\n\nYRJÖ. Ottakaa minut mukaanne, että mä saisin näyttää.\n\nGÖTZ. Vasta-kertana, ja sanasta miestä! Noin asutonna sin' et saa\nlähteä taisteluihin. Tuleva aika myöskin tarvitsee miehiä. Minä sanon\nsulle, poika, että moinen kallis aika on tuleva: ruhtinaat tarjoovat\naarteitaan tämmöisestä miehestä, jota he nyt vainoovat. Mene, Yrjö,\nanna Hannulle haarniska takaisin ja tuo mulle viiniä. (Yrjö pois.)\nMissä ihmeellä mun huovini viipyvät! Sitä en voi käsittää. Joku munkki!\nMistähän se tullee?\n\n    Veli Martti tulee.\n\nGÖTZ. Kunnian-arvoinen taatto, hyvää iltaa! Mistä näin myöhään? Pyhän\nrauhan mies, teidän verrallanne saa hävetä moni ritari.\n\nMARTTI. Kiitän teitä, jalo Herra! Ja olen tätä nykyä ainoasti nöyrä\nveli, jos mitä nimi tulee kyseeseen. Augustinus olen luostari-nimeltä,\ntoki mieluisin maine on minusta ristimänimeni: Martti.\n\nGÖTZ. Te olette väsynyt, veli Martti, ja epäilemättä te janootte.\n(Poika tulee). Siinä tuleekin viini ihan tasaiseen tarpeeseen.\n\nMARTTI. Minulle joku siemaus paljasta vettä. Minä en tohdi juoda\nviiniä.\n\nGÖTZ. Sotiiko se teidän lupaustanne vastaan?\n\nMARTTI. Ei, jalo herra, viinin-juominen ei sodi minun lupaustani\nvastaan; mutta koska viini sotii lupaustani vastaan; niin minä en juo\nviiniä.\n\nGÖTZ. Kuinka tuo teistä on ymmärrettävä?\n\nMARTTI. Hyvä teille, ett'ette sitä ymmärrä. Syömä ja juoma,\nluullakseni, on ihmisen elämä.\n\nGÖTZ. Hyvä!\n\nMARTTI. Te kun olette syönyt ja juonut, te olette kuin\nuudesti-syntynyt, olette voimakkaampi, rohkeampi, luonnistuneempi\ntehtäväänne. Viini ilahuttaa ihmisen sydäntä, ja iloisuus on kaikkien\nhyvien avujen äiti. Kun te olette viiniä juonut, olette aina\nkahdenvertainen siksi, mikä teidän tulee olla, kahta mointa selvempi\najattelemaan, kahta mointa hartaampi ryhtymään toimeen ja kahta mointa\nkerkeämpi sen suorittamaan.\n\nGÖTZ. Siihen nähden kuin minä sitä juon, tuo on totta.\n\nMARTTI. Teihinpä minä tuota osuutin. Mutta me --\n\nYRJÖ (tuopi vettä).\n\nGÖTZ (salavihkaa Yrjölle). Juoksaise Dachsbach'in tielle, kuulosta\nkorva maata vasten, tuntuuko hevosia tulevan; palaite tuota pikaa\ntakaisin!\n\nMARTTI. Mutta me, kun olemme syöneet ja juoneet, vedämme suoraa\nvastahankaa sille, mitä meidän tulisi olla. Meissä elää untelo\nsulatuskyky sovittaa pään vatsan mukaan, ja ylenpalttisen levon ja\nrauhan martaus-tilassa sikiytyy himoja, jotka hiettaasti paisuvat yli\näitinsä.\n\nGÖTZ. No yksi lasi viiniä, veli Martti, ei tuo häirinne teiltä yö-unta.\nTe olette tänään kävellyt pitkältä. (Tarjoo lasia). Kilai!\nTaistelijain[6] malja!\n\nMARTTI. Jumalan nimessä sitten! (Kilistävät). Minä en voi sietää\njoutilaita ihmisiä, enkä kuitenkaan saata sanoa, että kaikki munkit\novat jouten; he tekevät mitä he voivat. Minä nyt tulen St. Veil'istä,\nsieltä missä lepäsin viime yötä. Priori vei minut puutarhaan. Sehän se\non heidän mehiläis-pesänsä. Mainiota sallaatia! Kaalia, ai herra\nhetunen sitä! Ja sitä erinomaista kukkakaalia ja arttisokkaa[7],\nverratonta koko Europassa muuten!\n\nGÖTZ. S'ei siis ole teidän asianne. (Nousee, käy silmäämässä poikaa,\ntulee paikoilleen).\n\nMARTTI. Kyllä minä soisin, että Jumala olisi minusta tehnyt tarhurin\ntai rohtoniekan! Vasta sinä olisin voinut elää onnellisena. Apottini\nrakastaa minua, luostarini on Sachsenin Erfurtissa, hän tietää, ett'en\nminä tule aikaan yhdessä kohti; niin hän lähettää minut kaikkialle,\nmissä on mitä toimitettavaa. Nyt minä olen matkalla Konstans'in piispan\ntykö.\n\nGÖTZ. Vielä yksi lasi! Onnea teidän puuhillenne!\n\nMARTTI. Niin myös teidän.\n\nGÖTZ. Miksi te niin katsotte minuun?\n\nMARTTI. Siksi että minä olen niin ihastunut teidän haarniskaanne.\n\nGÖTZ. Tekisikö teidän mielenne semmoista? Se on raskas ja hankala\nkannettava.\n\nMARTTI. Niin, mikäpä se ei liene hankalaa tässä maailmassa! Ja minusta\nkuitenkaan ei mikään tunnu hankalammalta, kuin että ihminen ei tohdi\nolla ihminen. Köyhyys, siveys ja kuuliaisuus -- kolme lupausta, joista\njokainen, kukin erikseen, näyttää luonnolle olevan ratki mahdoton, niin\ntuiki kiusallisia ne ovat kaikki. Ja koetas koko elinaikasi tämän\nkuorman alla tai tuon paljoa rasittavamman taakan alla, omantunnon\nvaivoissa, valjuna voihkia! O, herra! Mitä on teidän elämänne\nvaivalloisuus sen säädyn viheliäisyyteen verraten, joka parhaat vietit,\njoiden kautta me ollaan olemassa, kartumme ja vartumme, kieltää\nkiroten, ymmärtäessään väärin sen halun, mikä ihmisessä on -- hipua\nJumalaa lähemmä?\n\nGÖTZ. Jos teidän lupauksenne ei olisi niin pyhä, minä tahtoisin\nhoukutella teitä, että sonnustautuisitte haarniskaan, tahtoisin antaa\nteille hevosen, ja niin me lähettäisiin yhteen matkaan.\n\nMARTTI. Soisipa Jumala, että minun hartiani tuntisi itsessään\nvoimaa, jaksaaksensa kantaa haarniskan, ja käsivarteni tarmoa,\njaksaakseen syöstä vihollisen alas satulasta! -- Raukka, heikko käsi,\nennestään tottunut kuljettamaan ristiä sekä rauhan lippua ja\nhäilyttämään suitsutus-astiaa, kuinka sinä pystyisit hallitsemaan\nkeihästä ja kalpaa! Minun ääneni, ainoastaan sopeutunut Ave- ja\nHalleluja-veisuuseen, kuuluisi vihollisen korvaan minun heikkouteni\nairunna, kun taas teidän äänenne hänet valloittaisi. Mikään lupaus ei\nvoisi pitää minua palautumasta vielä siihen säätykuntaan, jonka Luoja\nitse on perustanut -- vapaaseen ihmisyyteen.\n\nGÖTZ. Onnellisen palautumisen malja!\n\nMARTTI. Sen minä juon ainoasti teidän onneksenne. Palautuminen omaan\nhäkkiini on kumminkin aina onnetonta. Kun te, herra, palajatte omain\nmuurienne sisälle, iloisena urhoutenne ja tarmonne tunnossa, tarmon,\njok'ei tiedä väsymyksestä mitään, vakaana rauhassa vihollisen\nhyökkäyksiltä, riiseissä aseista rupeatte omalle vuoteellenne ja\nantautte unen helmaan, joka maistuu paremmalle teistä, kuin minusta\nvirvoitusjuoma pitkään janoon: silloin te voitte puhua onnesta!\n\nGÖTZ. Niin, siksi tuleekin se harvoin.\n\nMARTTI (tulisemmin). Ja on, milloin tulee, taivaan esimaku. -- Kun te\nkäännytte takaisin vihollisistanne, viljan raskaana riistaa, ja siinä\nmieleenne muistuu: sen minä survasin pois satulasta, ennen kuin se ehti\nampua, ja sen minä syöksin hevosineen alas, ja sitten te ratsastatte\nylös omaan linnaanne, ja --\n\nGÖTZ. Mitä tarkoitatte?\n\nMARTTI. Ja teidän vaimoväkenne! (Kaataa lasiin). Teidän rouvanne malja!\n(Pyhkii silmiään). Onhan teillä kai se?\n\nGÖTZ. Erinomaisen jalo, ehtoisa emäntä!\n\nMARTTI. Onnellinen se mies, jolle on suotu kunnollinen, siveä puoliso!\nSiitä puolin elää hän kahta vertaa kauvemman. Minä en tunne mitään\nnaisia, ja kuitenkin, olihan vaimo luomisen kukka!\n\nGÖTZ (itsekseen). Hän säälittää minua. Oman säätynsä ikävä tuntemus\nkalvaa hänen sydäntänsä.\n\nYRJÖ (juoksujalassa tulee). Herra! Minä kuulin, että hevosia laukkaa\ntäyttä karkua. Kaksi! Ne ne on vissiin.\n\nGÖTZ. Taluta hevoseni ulos! Hannun pitää hypätä satulaan. Jääkää\nhyvästi, veli kulta, Jumala johtakoon teitä! Olkaa urhoollinen ja\nkärsivällinen. Jumala antaa teille vielä tilaa.\n\nMARTTI. Pyytäisin kysyä teidän nimeänne!\n\nGÖTZ. Suokaa anteeksi! Voikaa hyvin! (Tarjoo vasemmustaan).\n\nMARTTI. Miksi te tarjootte mulle vasemmustanne? Enkö minä ole sen\nritarillisen oikean käden arvoinen?\n\nGÖTZ. Vaikka te olisitte itse keisari, pitäisi teidän tyytyä tähän.\nOikea käteni, jos koht'ei ihan mitääntekemätön sodassa, on turta\ntuntemaan rakkauden lämmintä likistystä: se on yhtä käsineen kanssa --\nnäette, se on rautainen.\n\nMARTTI. Niinpä te olette Götz von Berlichingen! Minä kiitän sinua,\nJumala, että näytit minulle hänet, tämän miehen, jota ruhtinaat\nvihaavat, jonka puoleen kääntyy ahdistettu kansa. (Tarttuu Götz'in\noikeaan käteen). Sallikaa minulle tämä käsi, antakaa minun suudella\nsitä!\n\nGÖTZ. Te ette saa.\n\nMARTTI. Suokaa minun! Sinä, kalliimpi kuin joku pyhimyksen\njäännös-käsi, jonka suonissa on pyhin veri virrannut, kuollut astalo,\nelostunut mitä jaloimman hengen luottamuksesta Jumalaan!\n\nGÖTZ (panee kypärän päähänsä ja ottaa keihään).\n\nMARTTI. Oli eräs munkki meillä -- siitä on nyt vuosi ja päivä -- joka\noli käynyt teitä näkemässä silloin kun teiltä kämmen oli ammuttu\nLandshut'in[8] piirityksessä. Kuin hän meille kertoi, mitenkä teihin\nkoski, ja mitä syvää tuskaa te tunsitte siitä, että teidän täytyi nähdä\nitsenne vaivaiseksi kutsumukseenne, ja kuinka teille oli juolahtanut\nmieleen, kuulleenne miehestä, jolla myöskään ei ollut muuta kuin yksi\nkäsi ja yhtä hyvin oli uljaana ratsumiehenä palvellut vielä kauvan, --\nah, tuota minä en unhota koskaan!\n\n    Ne kaksi huovia tulee.\n\nGÖTZ (puhuu niille salaa).\n\nMARTTI (jatkaa sill'aikaa). Sitä minä en unhota koskaan, kun hän puhui\njaloimmassa, yksinkertaisimmassa luottamuksessa Jumalaan: Ja vaikka\nminulla olisi kaksitoista kättä, eikä Sinun armosi minulle soisi hyvää,\nmitäpä ne hyödyttäisi minua? Niin minä voin yhdellä --.\n\nGÖTZ. Niin muodoin sinne Haslach'in metsään! (Kääntyy Martin puoleen).\nJääkää hyvästi, arvoisa veli Martti! (Suutelee häntä).\n\nMARTTI. Älkää unhottako minua, niin totta kuin minä en unhota teitä\nikinä! (Götz pois).\n\nMARTTI. Kuinka niin sydäntäni puristi, kuin minä näin hänet! Hän ei\npuhunut tuon kummempaa, ja kuitenkin voi minun henkeni erottaa hänen\nhenkensä. On oikein imanne nähdä suurta miestä.\n\nYRJÖ. Kunnian-arvoinen herra, te kai nukutte tässä meillä?\n\nMARTTI. Voisinko minä saada vuoteen?\n\nYRJÖ. Ei, herra! Min' en tunne vuoteita muuta kuin korvakuulolta. Tässä\nmeidän majassamme ei ole olkia kaksisempaa.\n\nMARTTI. Hyvä sekin! Mikä on nimesi?\n\nYRJÖ. Yrjö, kunnian-arvoinen herra!\n\nMARTTI. Yrjö! Niinpä sinä oletkin kaimastunut uljaaseen\nsuojelus-urhoon.\n\nYRJÖ. Ne sanovat, että se on ollut ratsuri; se minäkin aijon olla.\n\nMARTTI. Malta! (Ottaa esille rukouskirjan ja antaa pojalle erään\npyhimyksen kuvan). Tässä sinä saat sen. Seuraa hänen esimerkkiään, ole\nurhoollinen ynnä pelkää Jumalaa! (Martti pois).\n\nYRJÖ. Ah, niin kaunis kimo! Jos minä kerran saisin tuommoisen! -- Ja\ntuo kultainen tamineisto! -- Siin' on kamala lohikäärme -- Nyt minä\nvaan ammuksentelen varpusia. -- Pyhä Yrjänä! Tee minut suureksi ja\nväkeväks', anna mulle tuommoinen keihäs, asu ja ratsu, sitten joutaa\ntulla lohikäärmeitäkin!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    _Götz'in linna_.\n\n    ELISABETH. MARIA. KAARLE, Götz'in ainoa poikanen.\n\nKAARLE. Minä pyytäisin sinua, rakas täti, kerropas vielä joku kerta\nsiitä hurskaasta lapsesta,[9] s'on hyvin kaunis satu.\n\nMARIA. Kerro sinä nyt mulle, pikku vekkuli, siinä mä kuulen, tokko sinä\nolet tarkkaavainen.\n\nKAARLE. Malt's aikaa, jahka minä muistelen --. Oli kerran -- niin --\noli kerran pikku poika, ja sen äit' oli kipeä, silloin lähti poika\npois --\n\nMARIA. Eihän toki. Silloin sanoi äiti: Rakas lapsi --\n\nKAARLE. Minä oon kipeä --\n\nMARIA. Enkä itse voi mennä ulos --\n\nKAARLE. Ja antoi pojalle rahaa ja sanoi: mene ja osta itsellesi vähän\neinettä. Sitte tuli eräs köyhä mies --\n\nMARIA. Poika meni; sitten tuli sitä vastaan eräs köyhä mies, joka oli\n-- no, Kaarle!\n\nKAARLE. Joka oli -- vanha --\n\nMARIA. Niin tosiaan! joka vaivoin jaksoi enää kävellä, ja sanoi: Rakas\nlapsi --\n\nKAARLE. Anna mulle apua, min' en ole leivän murua maistanut en eilen\nenkä tänäpänä. Silloin -- poika antoi rahan --\n\nMARIA. Jolla pojan piti ostaman einettä itselleen.\n\nKAARLE. Sitte sanoi se vanha mies --\n\nMARIA. Sitten otti vanha mies lapsen --\n\nKAARLE. Kädestä kiinni, ja sanoi -- ja miehestä tuli kaunis, kiiltävä\npyhimys, ja sanoi: Rakas lapsi --\n\nMARIA. Jumalan äiti palkitsee minun kauttani sinun hyvän tekosi: ketä\nsairasta sinä kosketat --\n\nKAARLE. Kädelläsi -- tarkoitti oikeaa kättä, luulen ma.\n\nMARIA. Aivan niin.\n\nKAARLE. Hän paranee heti terveeks.\n\nMARIA. Sitten se poika juoksi kotiin eikä ilolta saattanut puhua.\n\nKAARLE. Ja lankes' äitinsä kaulaan, teivi ja itki ilosta.\n\nMARIA. Silloin äiti huusi: kuinka minun on! ja oli -- no, Kaarle!\n\nKAARLE. Ja oli -- ja oli --\n\nMARIA. Nytpä sinä et olekaan tarkkaavainen! -- ja oli terve. Ja poika\nparansi kuninkaita ja keisareita, sekä tuli niin rikkaaksi, että hän\nvoi rakentaa suuren luostarin.\n\nELISABETH. En voi käsittää, missä mieheni viipyy. Jo viisi vuorokautta\nollut poissa, ja hän toivoi, että hän niin pian saa suorittaneeksi sen\nyrityksensä.\n\nMARIA. Siitä olen minä jo kauvan ollut tuskassa. Jos minulla olisi\nmies, joka noin yhtenään antautuisi vaarallisiin puuhiin, niin minä\nkuolisin jo ensimäisenä vuonna.\n\nELISABETH. Minä kiitän Jumalaa siitä, että hän minut on kyhännyt\ntaneammasta aineesta.\n\nKAARLE. Vaan miks' isän täytyy lähteä ratsastamaan, jos siellä on niin\nvaara tarjona?\n\nMARIA. Se on hänen oma hyvä tahtonsa niin.\n\nELISABETH. Kyllä hänen täytyy, rakas Kaarle!\n\nKAARLE. Miksi?\n\nELISABETH. Etkös muista, kun hän viimeksi kävi ratsastamassa, mitenkä\nhän sieltä sinulle toi vehnäs-tuomiset?\n\nKAARLE. Tuokos hän nytkin?\n\nELISABETH. Niin minä luulen. Näepäs, silloin oli eräs räätäli\nStuttgart'ista, mainio joutsimies, joka oli Köln'in kilpa-ammunnassa\nvoittanut parhaan palkinnon.\n\nKAARLE. Kuinka paljon?\n\nELISABETH. Sata taaleria. Mut sitten eivät ruvenneetkaan räätälille\nmaksamaan niitä rahoja.\n\nMARIA. Eikö tuo ollut ruma teko niiltä, Kaarle?\n\nKAARLE. Rumia ihmisiä?\n\nELISABETH. Niin se räätäli tuli isäsi luo ja päästäkseen rahainsa\nperille, pyysi auttamaan. Ja silloin hän lähti ratsastamaan ja otti\nKölniläisistä parisen kauppamiestä kiini ja kiusasi niitä niin kauvan,\nkunnes he antoivat pois sen rahasumman. Etkö sinäkin oisi lähtenyt\nratsastamaan?\n\nKAARLE. En! siellä täytyy ajaa sankan, sankan metsän läpi, joss' on\nmustilaisia ynnä noita-akkoja.\n\nELISABETH. On tuo oikea poika, pelkää noita-akkoja.\n\nMARIA. Vainenkin sinä teet paremmin, Kaarle, jos elelet aikojasi\nlinnassasi hurskaana, kristillisenä ritarina.[10] Oman kontunsa\npiirissä on jokaisella tilaisuus tehdä hyvää. Rehellisimmätkin ritarit\nkuitenkin matkaan-saavat retkillänsä epä-oikeutta enemmän, kuin\noikeutta.\n\nELISABETH. Sisko, siinä et tiedä, mitä puhut. Soispa vaan Jumala, että\ntämä meidän poikanen aikaa myöten miehistyy urhoollisemmaksi eikä\nväisty Weislingeniä, joka niin pattomaisesti menettelee minun miestäni\nvastaan!\n\nMARIA. Ei tuomita, Elisabeth. Veljeni on kovin katkeroitunut, sinä\nmyös. Minä olen koko tässä asiassa enemmän sivusta-katsoja sekä sitä\nlyytä voin olla kohtuullisempi.\n\nELISABETH. Ei sitä miestä sovi puolustaa.\n\nMARIA. Se mitä minä hänestä olen kuullut on minua aina viehättänyt.\nEikö yksin oma miehesikin kertonut hänestä niin paljon herttaista ja\nhyvää! Kuinka onnellinen oli heidän nuoruutensa ollut, kun he olivat\nyhdessä elelleet Rajakreivin hovipoikina!\n\nELISABETH. Jouti se olla niin. Mutta sanos mulle, mitä kuunaan on\nsaattanut hyvää piillä ihmisessä, joka salavehkeilee parhainta,\nuskollisinta ystäväänsä vastaan, myöpi itsensä minun mieheni vihollisia\npalvelemaan, ynnä koettaa väärillä, halpamaisilla kuvauksilla\nviekoitella omalle puolelleen meidän kelpo keisariamme, joka meitä\nkohtaan on niin armollinen.\n\nKAARLE. Isä! Isä! Tornivahti puhaltaa toitahusta: Helei, portti auki!\n\nELISABETH. Nyt hän tulee saaliinensa.\n\n    Yksi ratsumies tulee.\n\nRATSUMIES. Ollaan metsästetty! Ollaan saalistettu! Jumalan rauha, jalot\nrouvat!\n\nELISABETH. Onko teillä Weislingen?\n\nRATSUMIES. Hän ja kolme ratsumiestä.\n\nELISABETH. Mitenkä se niin kävi, että te olitte, näin pitkään silmää\nnäyttämättä?\n\nRATSUMIES. Me väijyttiin häntä Nürnberg'in ja Bamberg'in välillä, hän\nei vaan tahtonut tulla, ja kumminkin me tiettiin, että hän oli sillä\nmatkalla. Vihdoin vakoiltiin hänestä vihi: hän olikin syrjäytynyt vähän\nja istui rauhallisena Schwarzenberg'in kreivin pakeilla.\n\nELISABETH. Sen he myös mielellään tahtoisivat yllyttää minun miestäni\nvastaan.\n\nRATSUMIES. Minä ilmoitin heti löytösen herralle. Ylös! ja me\nratsastettiin oitis Haslach'in metsään. Ja sielläpäs oli ilveellistä:\nSiinä yöllä kun niin ratsastetaan, ikään yksi lampuri on paimenessa, ja\nviis' sutta suimistaksen laumaan ja hurtostaa vihmakasti. Sillä nauroi\nherra ja sanoi: Onnea, kelpo toverit! Onnea kaikkialle ynnä meille\nmyös! Ja meitä kaikkia riemastutti tuo onnellinen enne. Niin jo ottaap'\nsiihen tulee Weislingen, ratsastaa neljän huovin kanssa.\n\nMARIA. Sydän väräjää minun rinnassani.\n\nRATSUMIES. Niin kuin herra oli käskenyt, minä ja minun toverini\ntakerruimme häneen, jotta oltiin, kuin yhteen kasvettunut nujakka, niin\nett'ei hän kuontunut nousemaan, ei hievahtamaan, ja herra ja Hannu\nhyökkäsi huovien niskaan ja vannotti niillä oikein uskollisuus-valan.\nYksi luiskahtipas karkuun.\n\nELISABETH. Olen utelias. Joutuvatko he pian, että minä saisin nähdä\nhänet?\n\nRATSUMIES. Ne ratsastaa laaksoa ylöspäin. Neljännes-tunnissa ne joutuu\ntänne.\n\nMARIA. Hän lienee aivan alakuloinen.\n\nRATSUMIES. Kyllä hän näyttää synkältä.\n\nMARIA. Hänen hahmonsa tuimelee haikeasti minun sydäntäni.\n\nELISABETH. Ah, mitä sitten! -- Minun pitää heti laittaa ateria.\nKaikitenkin te isootte jokainen.\n\nRATSUMIES. Oikein rehellisesti.\n\nELISABETH. Ota kellarin avain ja ha'e sitä parasta viiniä! He ovat\nsiks' ansainneet. (Pois).\n\nKAARLE. Minä lähtisin yhdessä, Täti!\n\nMARIA. Tule vaan, poika! Kahden pois.\n\nRATSUMIES. Tuost' ei tule isäänsä; muuten se nyt lähtis' yhdessä\ntalliin! (Pois).\n\n    GÖTZ. WEISLINGEN. RATSUMIEHIÄ.\n\nGÖTZ (panee kypäränsä ja miekkansa pöydälle). Avatkaa mun haarniskani\nja antakaa mulle jakku! Pikku mukavuus tehnee mulle hyvää. Veli Martti,\noikein sinä sanoit -- Te olette pitänyt meitä vireissä, Weislingen.\n\nWEISLINGEN (mitään vastaamatta astuksii edes taas).\n\nGÖTZ. Olkaa hyvällä tuulella! Tulkaa, riisukaa asunne! Missä teidän\nvaatteenne on? Minä toivon, ett'ei mitään ole hukkautunut. (Muutamalle\nhuovilleen). Kysykää hänen palvelijoiltaan ja avatkaa taakka ja\nkatsokaa, ett'ei siitä mitään mene hukkaan! Minä voisin vaikka lainata\nteille omistanikin.\n\nWEISLINGEN. Antakaa minun olla näin, kaikki tyyni on yhdentekevää.\n\nGÖTZ. Voisin teille antaa kelpo siistin ja siron puvun; tosin se on\nvaan aivinainen. Minulle se on käynyt liika ahtaaksi. Se päällä minä\nolin armollisen herran, Pfalz-kreivin[11] häissä, juuri sillä erää, kun\nteidän piispanne kävi niin myrkylliseksi minua vastaan. Kaksi viikkoa\nsitä ennen olin minä häneltä pari laivaa nujertanut Main-joella. Ja\nminä astun Frans von Sickingenin kanssa Heidelbergissa Hirvi-ravintolan\nportaita ylös. Ennen kuin päästään vallan ylös, on joku välikannas ynnä\nrautainen pikku nojake sen ympärillä; siinä seisoi piispa ja antoi\nFrans'ille kättä, joka meni siitä ohi, ja pistipä minulle myös, joka\ntulin juuri perästä. Minä sydämessäni nauroin, ja menin siitä Hanau'n\nmaakreivin luo, joka oli mulle hyvin suosiollinen herra, sekä sanoin:\nPiispa antoi minulle kättä, vaan minä lyön vetoa, ett'ei hän minua\ntuntenutkaan. Tämän kuuli piispa, sillä minä tahallani puhuin kovasti,\nja tuli uhkamielisenä meidän luoksemme ja sanoi: Hyvä, ainoasti kun\nminä en teitä tuntenut, ojensin minä teille käteni. Siihen minä\nvastasin: Herra, minä hyvästi huomasin, että te ette tuntenutkaan\nminua, ja tässä te saatte kätenne takaisin. Silloin pikku mieheltä\ntulehtui kaula vihasta punottamaan kuin keitetty äyriäinen, ja hän\njuoksi vierus-huoneeseen, Pfalz-kreivi Ludvigille ja Nassau'n\nruhtinaalle valittamaan sitä ilkkua. Ja se on usein jälestäpäin meitä\nhauskuttanut.\n\nWEISLINGEN. Minä soisin, että te jättäisitte minut yksin olemaan.\n\nGÖTZ. Mitenkä niin? Minä pyydän teitä, olkaa iloissanne! Tehän olette\nminun hallussani, ja valtaani min' en käytä väärin.\n\nWEISLINGEN. Siitä minä en ole hätäillytkään. Se on teidän\nritarinvelvollisuutenne.\n\nGÖTZ. Ja te hyvin tiedätte, että se velvollisuus on minulle pyhä.\n\nWEISLINGEN. Minä olen vankina; tuo muu on minulle yhtäkaikki.\n\nGÖTZ. Teidän ei sietäisi puhua niin. Aatelkaa, jos oisitte ruhtinasten\nkanssa tekemisissä, ja ne kytkisi teidät syvään tyrmään, kahleissa\nvirumaan, ja vartijan täytyisi viheltämällä karkoittaa uni pois teidän\nsilmistänne --\n\n    (Huovit tuovat vaatteita).\n\nWEISLINGEN (riisuutuu ja pukeutuu).\n\n    (Kaarle tulee).\n\nKAARLE. Hyvää huomenta, Isä!\n\nGÖTZ (suutelee pojuttaan). Hyvää huomenta, poika! Kuinka te olette\neläneet sill'aikaa?\n\nKAARLE. Hyvin kiltisti, isä! Täti sanoo, että min' oon hyvin kiltti.\n\nGÖTZ. Vai niin!\n\nKAARLE. Onko sulla mitään tuomisia mulle?\n\nGÖTZ. Tällä kertaa ei.\n\nKAARLE. Min' oon oppinut paljon, niin.\n\nGÖTZ. Oho!\n\nKAARLE. Saanko sulle kertoa hurskaasta lapsesta?\n\nGÖTZ. Aterian perästä.\n\nKAARLE. Osaan minä vielä enemmän.\n\nGÖTZ. No mitä sitten?\n\nKAARLE. Jaxthausen on eräs kylä ja linna Jaxt-joen varrella, kuulunut\nkaks' sataa vuotta Berlichingen-herroille, niin kuin perintö ja oma.\n\nGÖTZ. Tunnetko sinä herra Berlichingenin?\n\nKAARLE (katsoa tuijottaa vaan).\n\nGÖTZ (itsekseen). Hän ei, poloinen poika, pelkältä oppisuudeltaan näe\ntuntea omaa isäänsä. -- Kellenkäs kuuluu Jaxthausen?\n\nKAARLE. Jaxthausen on eräs kylä ja linna Jaxt-joen varrella.\n\nGÖTZ. En minä sitä kysynyt. -- Minä tunsin kaikki tiet, solat ja\nkaalamot, ennen kuin tiesin, mikä tämä joki, kylä ja linna on nimeltä.\n-- Onko äiti kyökissä?\n\nKAARLE. On, isä! Hän keittää porkkanoita ja lammaspaistia.\n\nGÖTZ. Tiedätkö sinä vielä senkin, Hannu keittomestari?\n\nKAARLE. Ja mulle on täti paistanut jälkinamuksi yhden omenan.\n\nGÖTZ. Etkö sinä voi sitä koviltaan syödä?\n\nKAARLE. Paistettu maistuu hyvemmälle.\n\nGÖTZ. Niin, sulla pitää aina olla jotain erikoista -- Weislingen! minä\ntulen kohta teidän luoksenne takaisin. Pitäähän minun käydä\ntervehtimässä rouvaani. Tule mukaan, Kaarle!\n\nKAARLE. Kuka se on tämä mies?\n\nGÖTZ. Tervehdi häntä! Pyydä, että hän oisi iloissaan!\n\nKAARLE. He', mies, tässä kättä! Olepas iloissasi, ruoka on pian valmis!\n\nWEISLINGEN (nostaa poikaa ylös pitkäksi ja suutelee). Onnellinen lapsi,\njoka ei tunne mitään pahaa, muuta kuin minkä soppa viipyy liika\npitkään. Suokoon Jumala teille paljon iloa pojastanne, Berlichingen!\n\nGÖTZ. Missä on paljon valoa, siinä on varjo sitä sankempi -- kuitenkin,\nolisi minulle tervetullut sen toivotuksen täyttö. Meidän pitää käväistä\nkatsomassa, mitenkä siellä jaksetaan. (He lähtevät).\n\nWEISLINGEN. Oi että minä heräjäisin, ja että kaikki olisi kokonaan\nunta! Berlichingenin hallussa! sen josta minä töin tuskin olin\nirtautunut, jonka muistoa minä koetin karttaa kuin tulta, -- sen\nhallussa, jonka minä toivoin lopulta voittavani vallan! Ja hän -- se\nvanha, hurskas-sydäminen Götz! Pyhä jumala, kuinka, oi, kuinka tämä\nkaikki on päättyvä? Uudestaan tuotuna, Adelbert, sinä, tähän saliin,\njossa me poikasina kisata tepastettiin -- kun sinä rakastit häntä,\nhänessä riipuit kuin omassa sielussasi! Ken voi lähestyä häntä ja\nvihata? Ah, minä olen täällä niin tyhjän mitätön! Onnelliset ajat, te\nolette olleet ja menneet, kun vielä se vanha Berlichingen istui täällä\nkamiinin ääressä, kun me hänen ympärillänsä ilakoitiin keskenämme ja\nrakastettiin toinen toistamme, kuin enkelit. Kuinka tuskissaan nyt\nmahtaa olla piispa ja kaikki minun ystäväni! Minä tiedän, että koko maa\nottaa osaa minun kovan-onnen kohtaukseeni. Mitä siitä! Voivatko he\nminulle antaa, mitä minä koetan tavoittaa?[12]\n\nGÖTZ (tuopi putelin viiniä ynnä pikareita). Kunnes ruoka valmistuu,\nryypätään yhdessä joku sarkka. Tulkaa nyt tänne istumaan ja olkaa kuin\nkotonanne! Ajatelkaa, että te nyt vielä kerran olette Götz'in luona.\nEmme ole hyvään aikaan istuneet yksissä, emme hyvään aikaan yhdestä\npuolin lasia kallistaneet. (Tarjoo). Kilai! Iloisen sydämen malja!\n\nWEISLINGEN. Ne ajat ovat olleet ja menneet.\n\nGÖTZ. Jumala paratkoon! Tosin hauskempia päiviä kuin joita nautimme\nRaja-kreivin hovissa emme enää saa viettää, kun me vielä nukuttiin\nyhdessä ja kahden kesken vaellettiin siellä ja täällä. Minä ilolla\nmuistelen omaa nuoruuttani. Juohtuuko enää mieleenne, kuinka\nminä närkästytin sitä puolalaista, jonka kiiltovoideltuja ja\nkutrikiharoituja hivuksia minä vahingossa tulin hihallani sotkeneeksi?\n\nWEISLINGEN. Se tapahtui pöydässä, ja hän tavoitti teitä veitsellä.\n\nGÖTZ. Jonka minä koreasti löin pois sillä erää, ja paikalla te olitte\nhänen kumppaniensa korvuksissa. Me pysyttiin aina vilpittömästi yhdestä\npuolin, niin kuin urhoolliset ja kunniantuntoiset pojat, ja niiksi\nmeidät tunnusti jokainen. (Kaataa lasiin ja tarjoo). Kastor ja\nPolluks![13] Se teki minun sydämelleni aina niin hyvää, kun meitä\nRaja-kreivi min nimitti.\n\nWEISLINGEN. Würzburg'in piispa oli sen nimen antanut meille ensin.\n\nGÖTZ. Hän oli oppinut herra ja sen ohessa niin ihmis-rakas. Minä häntä\nmuistan niin kauvan kuin elän, kun hän meitä niin sydämellisesti\nhyväili, ylisti meidän yksimielisyyttämme ja kiitti onnelliseksi sitä\nihmistä, joka on ystävänsä kaksois-veli.\n\nWEISLINGEN. Ei puhuta enää siitä!\n\nGÖTZ. Miks' ei? Työn ja toimen perästä en minä tiedä suloisempaa kuin\nmuistella entisiä elämän kohtia. Ah! kun minä taas ajattelen, kuinka me\nyhdessä kestettiin ilon ja surun päivät, niin kaikessa pidettiin toinen\ntoisestamme, ja kuinka minä silloin luotin, että sitä se on oleva koko\nmeidän elämämme ikä! Eikö minulle ollut se ihan ainoa lohdutus, kun\nminulta tämän käden ampuivat Landshut'in piirityksessä, ja sinä minua\nvaalit sekä paremmin kuin veli ikään pidit minusta hellää huolta?\nSilloin minä toivoin, että Adelbert on vastaisuudessa oleva minun oikea\nkäteni! Ja nyt --\n\nWEISLINGEN. Oh!\n\nGÖTZ. Jos vainen sinä olisit minua seurannut silloin, kun minä sulle\nesitin, että yhdessä olisi lähdetty Brabant'iin, niin olisi kaikki\ntyyni jäänyt entiselleen! Siihen aikaan pauloitti sinua se onneton\nhovi-elämä, ja tuo joutavointa ja liehakointa naisten kanssa. Minä\nsanoin sulle aina, kun sinä herkesit niiden turhamaisten, rivojen\nhulttiotarten keskuuteen, ja laversit niille eripuraisista\navioliitoista, vietellyistä tyttäristä, sen kolmannen naikkosen\nkarkeasta hipiästä, tai mitä muuta ne mielellään kuuntelevat: --\nSinusta, sanoin minä, tulee hirtehinen, Adelbert!\n\nWEISLINGEN. Vaan mitä varten tuota kaikkea?\n\nGÖTZ. Soispa Jumala, että minä tuon voisin unhottaa, tai että tuo olisi\ntoisin! Etkö sinä ole niin vapaa, niin jalosukuinen kuin ikään\nSaksanmaassa ollaan, riippumaton, ainoasti keisarin alamainen, ja sinä\nviitsit kyyristellä vasallien[14] vallan alla? Mitä sinä välität\npiispasta? Kunko on sinun naapurisi? Ettäkö saattaisi sinua loukata?\nEikö sinulla ole käsiä ynnä ystäviä, että voisit vuorostasi taas häntä\nloukata? Että sinä niin halvaksi arvaat vapaan ritarin arvon, ritarin,\njok' ei riipu kestään muusta, kuin Jumalasta, keisaristaan ja omasta\nitsestään! Että sinä alennat itsesi ensimäiseksi liikavieraaksi\nmuutaman itsepäisen, kateellisen papin hoviin!\n\nWEISLINGEN. Sallikaa nyt minun puhua!\n\nGÖTZ. Mitä sulla on sanomista?\n\nWEISLINGEN. Sinä katsot ruhtinaita sillä silmällä, kuin susi paimenta.\nJa kuitenkaan, tarvitseeko sinun haukkua niitä siitä, että he huoltavat\noman väkensä ja omien maittensa parasta? Ovatko he hetkeäkään turvassa\nväkivaltaisilta ritareilta, jotka epä-oikeudessaan hyökkäävät heidän\nalamaistensa niskaan, kaikilla teillä, hävittävät heidän kylänsä ja\nlinnansa? Kun taas, toiselta puolen, meidän kalliin keisarimme maat\novat tuon perivihollisen[15] väkipuuskille alttiina, ja hallitsija\npyytää apua säädyiltä, ja nämä hädin tuskin voivat omaa elämäänsä\nvarjella: niin eikö se ole ihan hyvä henki, joka heidän mieleensä on\njuohduttanut keinoja, mitenkä Saksanmaa on tyynnytettävä, oikeutta ja\nlakia viljeltävä, että jokainen, sekä suuri että pieni, pääsisi\nnauttimaan rauhan siunausta? Ja sinä, Berlichingen, ajattelet pahaa\nmeistä, sen tähden, että me niiden suojaan asetumme, joiden apu on\nmeitä lähellä, kun sitä vastaan tuo etäinen majesteetti ei voi edes\nomaa itseään suojella.\n\nGÖTZ. Niin, niin, minä ymmärrän. Weislingen! Jospa ruhtinaat\nolisivatkin semmoisia, kuin joiksi te niitä selitätte, niin meillä\nkaikilla olisi, mitä kaivataankin: Lepoa ja rauhaa! Niin, minä hyvin\nuskon! Sitä toivoo joka ryöstölintu, saalista nauttiakseen kaikessa\nmukavuudessa. -- Hyvinvointia jokaisen! Jospa he ainoastaan siitä\nsyystä heillensä kasvattaisivat harmaita hapsia! Ja meidän keisariamme\npetkuttavat törkeällä tavalla. Hän tarkoittaa hyvää ja tahtoisi\nmielellään tehdä korjauksia. Sitä lyytä saapuu joka päivä aina uusi\npaturi, ja tuumii, yks' yhtä, toinen toista. Ja kun herra äkkiä\nkäsittää jotain ja hänen tarvitsee ainoastaan puhua, pannakseen\ntuhansia käsiä liikkeille, niin hän ajattelee, että kaikkikin on yhtä\näkisti ja helposti suoritettavissa. Sitten tulee asetus asetuksen\nperästä, ja unhottuu toinen toisen takia; ja onko kyseessä vaan mitä\nkuta, joka käy ruhtinasten erä-alaan, vasta he ovatkin kiireissään, ja\nkerskuvat valtakunnan rauhalla ja turvallisuudella, hamaan siihen\nsaakka, kunnes he ovat saaneet kaikki pienet jalkainsa alle. Minä\nvannon monen sydämessään kiittävän Jumalaa, että keisarille vertoja\nvetää Turkkilainen.\n\nWEISLINGEN. Te katsotte asiaa omalta kannaltanne.\n\nGÖTZ. Niin tekee jokainen. Kysymys on siitä, kummalla puolen valo ja\noikeus on, ja teidän piilotienne karttavat vähintäänkin päivää.\n\nWEISLINGEN. Teidän kelpaa puhua, minä olen vanki.\n\nGÖTZ. Jos teidän omatuntonne on puhdas, niin te olette vapaa. Mutta\nkuinka oli sen maanrauhan laita? Minä vielä muistan, kun minä\nkuusitoistavuotisena poikana olin Raja-kreivin muassa valtiopäivillä.\nMitä suurta suuta siellä ruhtinaat pitivät, ja niistä kaikista\nhengen-miehet pahiten? Teidän piispanne paasasi keisarille korvat\ntäyteen, ikään kuin hänelle, miten ihmeellä! olisi oikeuden-tunto\nkasvanut sydämeen; ja nyt hän itse nujertaa minulta ratsuripojan,\naikana, kun meidän riitamme oli sovittu, ja min'en osannut aavistaa\nmitään pahaa. Eikö kaikki meidän välimme ole tasattu? Mitä hänellä on\nminun käskyläiseni kanssa tekemistä?\n\nWEISLINGEN. Tuo on tapahtunut hänen tietämättään.\n\nGÖTZ. No miksi hän ei sitten laske poikaa irti?\n\nWEISLINGEN. Se ei ole käyttäytynyt niin kuin olisi pitänyt.\n\nGÖTZ. Eikö niin kuin sen olisi pitänyt? Valani kautta, se on tehnyt,\nniin kuin pitikin, niin totta kuin se on teidän ja piispan tieten\notettu kiini. Luulettenko te, että minä vasta tänäpänä tulen maailmaan,\njotta min'en pysty oivaltamaan, mitä tuo kaikki tähtää?\n\nWEISLINGEN. Te olette epäluuloinen ja sitä lyytä teette meille väärin.\n\nGÖTZ. Weislingen, pitääkö minun puhua suuni puhtaaksi? Aattelen, että\nminä olen teille silmätikkuna, niin pieni kuin olenkin, samoin ikään\nSickingen ja Selbitz, sen takia että me tosiaan olemme lujasti\npäättäneet ennen kuolla kuin suostua kiittämään ilmasta, muita kuin\nJumalaa, tai suostua pyhittämään uskollisuuttamme ja palvelustamme,\nmuille kuin keisarille. Siellä he kiertävät ja kaartavat mustaamassa\nminua Hänen Majesteettinsa, ystäväinsä ja minun naapurieni luona,\nja vaanivat oikeuden-aihetta minua vastaan. Pois tieltä he\ntahtovat raivata minut, millä kurin tahansa. Sen vuoksi te minun\nkäskyläis-poikani vangitsitte, kun tiesitte, että minä olin lähettänyt\nsen vakoilemaan, ja sen vuoksi poika ei muka käyttäynyt niin kuin olisi\npitänyt, kun se ei ruvennut kavaltamaan minua teille. Ja sinä,\nWeislingen, olet heidän kätyrinsä.\n\nWEISLINGEN. Berlichingen!\n\nGÖTZ. Ei sanaakaan enää siitä! Minä olen vihainen mies päättömille\nselvityksille; niillä vaan petetään itseänsä tai toista ja enimmiten\nkumpaakin.\n\nKAARLE. Pöytään nyt, isä!\n\nGÖTZ. Suloinen sanoma! -- Tulkaa! Minä toivon, että minun nais-väkeni\nhauskuttaa teitä. Ennen te olitte nais-ihailija, neitoset tiesivät\nkertoa teistä. Tulkaa! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Piispan palatsi Bamberg'issa.\n\n    _Ruokasali_.\n\n    BAMBERG'IN PIISPA. FULDAN APOTTI. OLEARIUS. LIEBETRAUT. HOVIVÄKEÄ.\n\n    (Pöydässä. Jälkiruokaa ja isoja pikaria tuodaan).\n\nPIISPA. Opiskeleeko Saksalaisia aatelis-miehiä nyt paljon\nBolognassa?[16]\n\nOLEARIUS. Aatelis- ja porvaris-säätyisiä. Ja ilman kehumatta sanoen,\nnepä saavatkin parhaimman kiitoksen siellä. On tullut sananlaskuksi\nyliopistossa: Niin ahkera kuin saksalainen aatelis-mies. Sillä kun\nporvaris-miehet harrastavat kiitettävää ahkeruutta ja uurastavat\ntaidon avuilla korvata alhaista syntyperäänsä, niin rientää jokainen\naatelis-mies, jalossa kilvassa, synnynnäistä arvoansa ylentämään\nloistavilla ansioilla.\n\nAPOTTI. Vai niin!\n\nLIEBETRAUT. Sanokoon joku, mitä sitä ei saa eläissään havaita. Niin\nahkera kuin saksalainen aatelis-mies! Tuota minä en ole kuuna päivänä\nkuullut ennen.\n\nOLEARIUS. Niin, he ihmetyttävät koko yliopistoa. Piakkoin niistä eräitä\nvanhimpia ja taitavimpia palajaa tohtorina takaisin. Keisari varmaan\nkiittää onneaan, että saa niitä asettaa korkeimpiin virkoihin.\n\nPIISPA. Siitä se ei sivuuta.\n\nAPOTTI. Tunnetteko esimerkiksi erään junkkarin? -- Se on Hessenistä[17]\nkotoisin.\n\nOLEARIUS. Siellä on monta Hessenistä.\n\nAPOTTI. Sen nimi on -- se on -- Eikö teistä kukaan tiedä? Oi! Sen\nisällä oli vaan yksi silmä -- ja hän oli marsalkka.\n\nLIEBETRAUT. Von Wildenholz?\n\nAPOTTI. Oikein -- von Wildenholz.\n\nOLEARIUS. Hänet minä tunnen aika hyvin, hän on nuori herra, kyvyiltänsä\nerinomainen. Etenkin kehuvat häntä kovaksi väittelemään.\n\nAPOTTI. Se kyky hälle on periytynyt äidistä.\n\nLIEBETRAUT. Vaan eipä mies-puoliso tuota äitiä koskaan kiittänyt siitä\nkyvystä.\n\nPIISPA. Kuinka sanoittekaan, mikä oli nyt sen keisarin nimi, joka on\nteidän Corpus Juris-kirjanne[18] kirjoittanut?\n\nOLEARIUS. Justinianus.\n\nPIISPA. Oivallinen herra! Eläköön!\n\nOLEARIUS. Malja hänen muistokseen! (Juovat).\n\nAPOTTI. Se lienee oikein aimo kirja.\n\nOLEARIUS. Sitä kyllä sietäisi nimittää kirjojen kirjaksi; kokoelma\nkaikkia lakia. Se on joka tuomiokohtaan valmis latu; jospa siinä vielä\nesiytyy mitä kuta vajavaista ja hämärää, niin sen puolen korvaa ne\nvalaisevat reunamuistutukset, joilla mitä oppineimmat miehet ovat sen\nverrattoman kirjan koristelleet.\n\nAPOTTI. Kokoelma kaikkia lakia! Herrainen aika! Sittenpä siinä lienee\nkai nekin kymmenen käskysanaa.\n\nOLEARIUS. _Implicite_ kyllä, ei _explicite_.\n\nAPOTTI. Sitähän minä juuri tarkoitan, näet: itsessään, kaipaamatta\nmuita selityksiä.\n\nPIISPA. Ja mikä siinä on parasta, niin voisi, kuten sanotte,\nvaltakunta, jossa se täydelleen otettaisiin laiksi ja sitä oikein\nkäytettäisiin, elää mitä varmimmassa rauhassa ja levossa.\n\nOLEARIUS. Tietäähän tuon.\n\nPIISPA. Kippis, kaikki _Doctores juris_![19]\n\nOLEARIUS. Minä tätä osaan ylistää.[20] (Juovat). Soisipa Jumala, että\nnäin puhuttaisiin minun isänmaassani!\n\nAPOTTI. Mistä te olette kotoisin, korkeasti oppinut herra?\n\nOLEARIUS. Mainin Frankfurtista, Teidän ylhäisyytenne luopuisin\npalvelija.\n\nPIISPA. Eivätkö herrat lakimiehet olekaan siellä hyvässä huudossa?\nMistä se tulee?\n\nOLEARIUS. Erikoisen kumma kyllä. Minä olin siellä isäni perintöä\nhakemassa; rahvas oli kivittää minut, kun kuuli, että minä olen\nlakimies.\n\nAPOTTI. Jumala varjelkoon!\n\nOLEARIUS. Mutta se tulee siitä, että kaupungin neuvosto, lautakunta,\njolla on suuri arvo kauvaksi ympäristöön, on jäsenistönsä puolesta\npelkkiä semmoisia miehiä, jotka eivät tiedä hölyn pölyä roomalaisesta\noikeudesta. Uskotaan, että on täysin hyvä sillä, kunhan elämän ja\nkokemuksen varrella hankitaan tarkka tieto kaupungin sekä sisäisestä\nettä ulkonaisesta tilasta. Niinpä vanhan pitämyksen ja muutamain\nsäännösten nojassa sitten tuomitaan porvarit ynnä ympäristön maalaiset.\n\nAPOTTI. Tuo on kyllä hyvä.\n\nOLEARIUS. Mutta ei hetikään riittävä. Ihmisen elämä on lyhyt, eikä\nyhden polvikunnan aikana ennätä sattua kaikkia oikeusjuttuja. Meidän\nlakikirjamme on kokoelma semmoisia tapauksia usealta vuosisadalta. Sitä\npaitsi on ihmisten tahto ja mieli horjuvainen; tänään on toisen\nmielestä oikein, mitä toinen ei huomenna voi hyväksyä; ja siitä seuraa\nhämminki ja epä-oikeus välttämättä. Tässä kaikessa määrää laki; ja\nlaki on muuttumaton.[21]\n\nAPOTTI. Tuo on epäilemättä parempi.\n\nOLEARIUS. Sitä ei käsitä rahvas, joka, niin utelias kuin onkin\nuutisille, kuitenkin kammoo oikein uskolla uutta, joka sitä pyrkii\nohjaamaan pois entiseltä polanteelta, vaikkapa samaisen rahvaan kohtalo\nkostuisi kuin paljon uudennuksesta. He arvaavat lakimiehen pahemmaksi\nkuin kapinannostajan tai taskuvarkaan, ja ovat melkein raivostua, jos\njoku on aikeissa asettua sinne.\n\nLIEBETRAUT. Te olette Frankfurtista! Minä olen aika tuttu siellä.\nKeisari Maksimilianin kruunaus-juhlassa me siellä sulhojenne herkkuja\nhieman maistelimme edeltäpäin. Teidän nimenne on Olearius? En tunne\nsiellä sen-nimistä ketään.\n\nOLEARIUS. Minun isäni nimi oli Oelmann. Ainoastaan välttääkseni,\nett'ei tuo sopimaton nimi esiytyisi minun latinaisten kirjaini\npäällys-lehdellä, nimitin minä itseni, arvoisain oikeuden-opettajain\nesimerkkiä sekä neuvoa noudattain, täksi: Olearius.\n\nLIEBETRAUT. Siinä te teitte hyvin, että käänsitte itsenne. Profeetta ei\nole minkään arvoinen isänmaassaan, niinpä olisi voinut teille käydä\näidin-kielessänne.\n\nOLEARIUS. Ei se tapahtunut siitä syystä.\n\nLIEBETRAUT. Kaikella on joku pari syytä.\n\nAPOTTI. Profeetta ei ole minkään arvoinen isänmaassaan!\n\nLIEBETRAUT. Tiedättekö, miksi, kunnianarvoinen herra?\n\nAPOTTI. Siksi, että hän on syntynyt ja kasvanut siellä.\n\nLIEBETRAUT. Hyvä! Joutaa se olla yksi syy. Ja toinen on tämä: koska tuo\narvollisuuden ja pyhyyden säde-kehä, jolla utuinen etäisyys valhetellen\nympäröitsee hänet, katoo pois, kun tullaan se herra lähemmin\ntunteneeksi; ja sitä lyytä hän onkin aivan vähäinen pätkä talia.\n\nOLEARIUS. Näyttää, että te olette yksinomaan tilattu lausumaan\nihmisille totuuksia.\n\nLIEBETRAUT. Kun minulla on uskallusta siksi, niin ei minulta puutu\nsuutakaan.\n\nOLEARIUS. Mutta puuttuu taitoa, te näet ette osaa noita totuuksia\nistuttaa oikeaan paikkaan.\n\nLIEBETRAUT. Kupparinsarvet ovat aina hyvin satutettuina siinä missä ne\nsuinkin imevät.\n\nOLEARIUS. Saunoittajat tutaan aina esiliinasta, eivätkä he siltä ole\nyhtään paheksittavia ammatissaan. Erhetyksen välttämiseksi, te\ntekisitte hyvin, jos te rupeisitte kantamaan narrin-kauhtanaa.\n\nLIEBETRAUT. Missä teidät on vihitty tohtoriksi? Tämä on ainoastaan\netukysymys, jos minulle miten pistää päähän, niin että minä osaisin\noitis mennä oikeain seppojen eteen.\n\nOLEARIUS. Te olette ruti julkea.\n\nLIEBETRAUT. Ja te ruti ylpeä.\n\n    (Piispa ja Apotti nauravat).\n\nPIISPA. Nyt jostain muusta! -- Ei olla niin kiihkeitä, hyvät herrat!\nNäin pöydässä sallitaan kaikkea -- Joku muu puheen aine, Liebetraut!\n\nLIEBETRAUT. Vastapäätä Frankfurt'ia sijaitsee yksi paikka, jonka nimi\non Sachsenhausen[22] --\n\nOLEARIUS (piispalle). Mitä sanotaan sotaretkestä Turkkilaisia vastaan,\nTeidän Ruhtinaallinen Armonne?\n\nPIISPA. Keisarin mielestä ei ole mikään tärkeämpää, kuin että ensi\nkädessä rauhoitetaan valtakunta, kumotaan kahakat pois, ja vahvistetaan\ntuomio-istuinten arvo. Sitten, niin sanotaan, aikoo hän, itsepä\nkeisarikin lähteä tuota valtakunnan ja kristikunnan yhteistä vihollista\nvastaan. Tätä nykyä hänellä on omissa yksityis-riidoissaan kyllin\ntekemistä, ja valtakunta, huolimatta lähes neljästäkymmenestä\nmaanrauhasta,[23] yhäti vielä on murhamiesten luolana. Franken,\nSchwaben, Ylä-Rhein, ynnä näiden rajamaat on vallattomain ja\nuhkarohkeiden ritarien hävitettävinä autioksi. Sickingen, tois-jalka\nSelbitz, rautakoura Berlichingen ilkkuen pilkkaavat niissä tienoissa\nkeisarillista arvoa --\n\nAPOTTI. Jaa, jos Hänen Majesteettinsa ei pian puutu asiaan, niin nuo\nurokset lopuksi pistävät toisen ihmisen pussiin.\n\nLIEBETRAUT. Se varmaan olisi uros, joka tahtoisi Fuldan viinitynnörin\ntyöntää pussiin!\n\nPIISPA. Erittäinkin niistä se viimeksi mainittu, on monta vuotta ollut\nminun leppymätön viholliseni, ja kiusaa minua sanomattomasti; vaan ei\nsitä kauvan enää kestäne, toivon minä. Keisari pitää nyt hoviansa\nAugsburg'issa. Me olemme ryhtyneet tarpeellisiin keinoihin, ei ne voi\nmennä meiltä tyhjiin -- Herra tohtori, tunnetteko te Adelbert von\nWeislingenin?\n\nOLEARIUS. En, teidän Ylhäisyytenne.\n\nPIISPA. Jos maltatte odottaa, jahka hän saapuu tänne, niin saatte\nriemuksenne oppia tuntemaan mitä jaloimman, ymmärtäväisimmän ja\nherttaisimman ritarin.\n\nOLEARIUS. Se lienee mainio mies, joka ansaitsee semmoisia\nylistys-sanoja semmoisesta suusta.\n\nLIEBETRAUT. Hän ei ole ollut missään yliopistossa.[24]\n\nPIISPA. Sen me tiedämme.[25] (Palvelijat juoksevat ikkunaan). Mitä\nsiellä näkyy?\n\nYKSI PALVELIJA. Nyt juuri ratsasti Färber, Weislingenin ratsuhuovi\nportista sisään.\n\nPIISPA. Ottakaa varteen, mitä sanomaa se saattaa! Se lienee\nilmoittamassa hänen tuloaan.\n\n    (Liebetraut pois. Nousevat ylös ja kulauttavat vielä.\n    Liebetraut tulee takaisin).\n\nPIISPA. Mitä sanomia?\n\nLIEBETRAUT. Soisinpa, että joku muu olisi ne teille saanut sanoa.\nWeislingen on vangittu.\n\nPIISPA. Oh!\n\nLIEBETRAUT. Berlichingen on siepannut vangiksi hänet ynnä kolme huovia\nHaslach'issa. Yksi on päässyt käsistä, kertomaan sitä tapahtumaa\nteille.\n\nAPOTTI. Sepä on Jobin-posti!\n\nOLEARIUS. Se karvastelee minua oikein sydämen pohjasta.\n\nPIISPA. Minä tahdon nähdä sen huovin, tuokaa hänet tänne ylös -- minä\ntahdon häntä itseänsä puhutella. Tuokaa hänet minun virkahuoneeseeni!\n(Pois).\n\nAPOTTI (rupeaa istumaan). Vielä yksi kulaus! (Palvelijat kaatavat\nlasiin).\n\nOLEARIUS. Eikö Teidän Korkea-arvoisuutenne suvaitse lähteä pikku\nkävelylle puutarhaan? \"Atrian jälkeen seiso'os tai tuhat askelta\nkäyös\".[26]\n\nLIEBETRAUT. Niinpä kyllä, istuminen ei ole terveellistä teille. Teitä\nsaattaisi tavata vielä halvaus.\n\n    (Apotti vääntäytyy seisaalleen).\n\nLIEBETRAUT (itsekseen). Jos minä kerran hänet saan ulos, niin kyllä\nminä koetan pitää huolta liikeharjoituksista. (Lähtevät).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    MARIA. WEISLINGEN.\n\nMARIA. Te rakastatte minua, niin te sanotte. Sen minä uskon kernaasti\nja toivon tulevani onnelliseksi teidän kanssanne ja tekeväni teidät\nonnelliseksi.\n\nWEISLINGEN. Minä en tunne muuta kuin sen ainoan onnen, että minä olen\nkokonaan sinun omasi. (Halaa Mariaa).\n\nMARIA. Minä pyydän, päästäkää minut. Yhden suudelman minä tosin myönsin\nteille ikäänkuin käsirahaksi; mutta näyttää siltä, että te mielitte jo\nomistaa, mikä ainoastaan ehtojen nojassa kuuluu teille.\n\nWEISLINGEN. Sinä olet liika ankara, Maria! Viaton rakkaus ilahuttaa\njumaluutta eikä suinkaan pahoita.\n\nMARIA. Olkoon niin! Mutta minä en siitä pyhemmäksi ylene. Minulle\nopetettiin, että rakkaus-halailut ovat sukulaisuuttaan voimalliset,\nniin kuin kahleet, sekä että tytöt, jotka rakastavat, ovat heikommat,\nkuin Simson, hivus-suortuansa menetettyään.\n\nWEISLINGEN. Kuka sitä opetti sinulle?\n\nMARIA. Sen luostarin abbedissa, jossa minua kasvatettiin.\nKuudenteentoista ikävuoteeni asti olin minä hänen luonansa, ja ainoasti\nollessani teidän luonanne, tunnen minä taas samaa onnea, mitä sain\nnauttia hänen seurassaan. Hän oli rakastanut ja sen takia hän tiesi\npuhua. Hänellä oli sydän täynnä tunnetta. Niin, hän oli oikein\nerinomainen nais-henkilö.\n\nWEISLINGEN. Sittenpä hän oli sinun kaltaisesi! (Tarttuu Marian käteen).\nAh! miltä se on tuntuva, kun minun täytyy jättää sinut!\n\nMARIA (vetää kätensä takaisin). Vähän ahdistaa sydäntänne, toivon ma,\nsillä minä hyvin tiedän, mitenkä minulle käy. Mutta teidän täytyy\nlähteä.\n\nWEISLINGEN. Niin, minun kallis kultaseni, ja minä tahdon lähteä. Sillä\nminä tunnen, mitä autuuden suloisuuksia itselleni saavutan sillä\nuhrauksella. Siunattu olkoon sinun veljesi, siunattu se päivä, jona hän\nlähti ottamaan minua vangiksi!\n\nMARIA. Hänen sydämensä uhkui täynnä toiveita sekä häntä itseänsä että\nsinua kohtaan. Jääkää terveeksi! sanoi hän hyvästiä heittäissään, minä\ntahdon mennä ja koetan jälleen löytää sen miehen.\n\nWEISLINGEN. Ja hänen aikeensa onnistui. Kuinka soisin minä, että tuon\nkatalan hovi-elämän tautta ei minun tilusteni hoito ja talouteni\nturvaaminen olisi niin tullut laiminlyödyksi! Sinä voisit oitis olla\nminun omani.\n\nMARIA. On odottamisellakin omat riemunsa.\n\nWEISLINGEN. Älä sano sitä, Maria, muuten minun täytyy peljätä, että\nsinun tunteesi on vaisumpi kuin minun. Kuitenkin minä ansainneena\nkärsin rangaistuksen, ja mitkä toiveet minua sitten seuraavat joka\naskelella! Saada olla kokonaan sinun omasi, elää ainoasti sinun\nkanssasi ja hyväin ihmisten piirissä, kaukana, erillään maailmasta,\nsaada nauttia kaikkea sitä armasta suloutta, mitä kaksi semmoista\nsydäntä voi toisilleen suoda! Mitä on ruhtinasten armo, mitä maailman\nylistys tämän yksinkertaisen ja ainoan onnellisuuden verralla! Minä\nolen toiveillut paljon, paljon aaveillut; tämä minulle koituu yli\nkaiken toiveilun ja aaveilun.\n\nGÖTZ (tulee ja ensiksi puhuu Weislingenille). Teidän\npalveluspoikanne[27] on jälleen täällä. Hän tuskin voi väsymykseltä ja\nnälältä lausua mitään. Vaimoni antaa jotain ruokaa hänelle. Niin paljon\nminä olen ymmärtänyt, että piispa ei tahdo sitä minun poikaani antaa\npois, että keisarilliset komisariukset tulee nimitettäväksi, ja eräs\npäivä määrättäväksi, jona sitten asia tasataan. Olkoonpa sen laita\nmiten tahansa, Adelbert, te olette vapaa! Enkä minä vaadi muuta mitään\nkuin teidän kättänne, sen vakuudeksi että te tästä puoleen ette\njulkisesti ettekä salaisesti toimita minun vihollisilleni mitään\navustusta.\n\nWEISLINGEN. Tässä puristan minä teidän kättänne. Suokaa, että tästä\nhetkestä alkain ystävyys ja luottamus, niin kuin muuttumaton\nluonnonlaki, vallitsee meidän kesken! Sallikaa samalla minun puristaa\ntätä kättä (ottaa Marian käden) ja omistaa mitä jaloin neito.\n\nGÖTZ. Saanko minä sanoa teille: onnea!\n\nMARIA. Jos te sen sanotte yhdessä mielin minun kanssani.\n\nGÖTZ. Se on erinomainen onni, että meidän molemminpuoliset etumme tällä\nkertaa käyvät näin yhteen. Ei sinun tarvitse punastua. Sinun katseesi\non hyvä puhumaan. No niin, Weislingen! -- Antakaa kättä toisillenne, ja\nminä lausun: Amen! -- Minun ystäväni ja veljeni! -- Minä kiitän sinua,\nsisko! Sinä taidat enemmän kuin kehrätä rohtimia. Sinä olet punonut\nyhden langan lisää pauloittamaan tätä paratiisi-lintua.[28] Sinä et\nnäytä aivan vapaalta, Adelbert! Mikä sinua vaivaa? Minä -- olen ehyt\nonnellinen; mitä minä ainoasti uneksien toivoin, näen minä nyt, ja olen\nkuin uneksija. Ah! nyt on minun unennäköni päättynyt. Minä näin viime\nyönä unta, että olin ojentavinani tämän rautakouran sinulle, ja sinä\npuristit sitä niin kovasti, että se oli, ikään kuin poikkimurtuneena\nluiskahtavinaan irti rautahihasta. Minä säikähdin ja siihen heräsin.\nOlisinko saanut jatkaa untani, niin olisin minä siinä nähnyt, mitenkä\nsinä olisit minulle laatinut uuden, elävän käden. -- Sinun täytyy nyt\nlähteä täältä, panemaan linnasi ja kontusi täydelliseen kuntoon. Se\nkirottu hovi sinut on saattanut laiminlyömään ne molemmat. Minun pitää\nrouvani kutsua. Elisabeth!\n\nMARIA. Veljeni on nyt täysin iloissaan.\n\nWEISLINGEN. Ja kuitenkin minä tällä kertaa uskallan kiistata siinä\nhäneltä etusijaa.\n\nGÖTZ. Jahka joutuu, sinun asumuksesi on hyvin ihana.\n\nMARIA. Franken, se on siunattu maa.\n\nWEISLINGEN. Ja kyllä minä saatan sanoa, että minun linnani sijaitsee\nmitä siunatuimmassa ja suloisimmassa seudussa.\n\nGÖTZ. Niin, kyllä sinä saatat, minä takaan. Tässä juoksee Main-joki, ja\nsiitä vähitellen nousee vuori, jota kattaa peltojen ja viinimäkien\nvihanta, ja jonka ylinnä huippuna seisoo sinun linnasi, sitten taipuu\njoki pikaisena polvena kiertämään sen kallion alaviertä, jonka kukulla\nsijaitsee tuo linnasi. Suuren salin akkunat seisoo kohtisuorassa veden\nyllä, avaamassa näkö-aloja silmän siintämättömiin!\n\nELISABETH (tulee). Kuinka täällä ollaan?\n\nGÖTZ. Sinun pitää myös kätellä näitä ja sanoa: Jumala siunatkoon teitä!\nNää on pariskunta.\n\nELISABETH. Niin äkkiä!\n\nGÖTZ. Vaan ei äkki-arvaamatta.\n\nELISABETH (Weislingen'ille). Ikävöikää te häntä aina, niin kuin tähän\nsaakka, kun vasta kositte häntä! Ja sitten! Olkaa sitä mukaa onnellinen\nkuin te ette unhota häntä!\n\nWEISLINGEN. Amen! minä en pyydä mitään onnea, muuten kuin sillä\nehdolla.\n\nGÖTZ. Rakas rouvani, sulhanen lähtee nyt pikku matkalle; sillä tämä\nsuuri muutos tuo monta pientä mukanaan. Hän erkanee piispan hovista,\nsekä antaa sikäläisen ystävyyden vähä vähältä jäähtyä. Sitten hän\nriistää omaisuutensa pois noiden omaa voittoa kiskovain vuokraajain\nkynsistä. Ja -- tule sisko, tule Elisabeth! Me annamme hänen olla\nyksinään. Hänen pojallansa on epäilemättä joitain salaisia asioita,\ntoimitettavia hänelle.\n\nWEISLINGEN. Ei mitään, joita teidän ei sovi kuulla.\n\nGÖTZ. Ei tarvita. -- Franken ja Schwaben! Te olette nyt heimostuneita\nlähemmin kuin ennen koskaan. Kuinka meidän on helppo nyt pitää silmällä\nruhtinaita!\n\n    (Kolmen pois).\n\nWEISLINGEN. Jumala taivaassa! Että sinä minulle, tälle arvottomalle,\nvoit valmistaa vakaisen autuuden! Se on liika paljon minun sydämeni\nosaksi. Kuinka minä olin riippuvainen niistä kurjista ihmisistä, joita\nminä uskoin vallitsevani, riippuvainen ruhtinaan silmäyksistä, ja siitä\nhyvin kunnioittavasta suosiosta, mikä minua siellä saarsi! Götz, kallis\nGötz, sinä minun olet antanut jälleen itselleni, ja sinä, Maria,\nvihdoin kerität täydelliseksi minun mielen-muutokseni. Minä nyt\nhengitän niin kepeästi, kuin nauttisin vapaata ilmaa. Bamberg'iä nähdä\nminä en tahdo enää, tahdon katkaista ne raiskat siteet, jotka minun\nalensivat omaa itseäni alemma! Minun sydämeni avartuu, ei minun\ntarvitse enää tuskissani tavoitella tuota kiellettyä suuruutta.[29]\nNiin totta kuin ikinä se on onnellinen ja suuri, jonka ei tarvitse\nhallita eikä totella, ollakseen jotakin!\n\nFRANS (esiytyy). Jumala siunatkoon teitä, ankara herra! Minä tuon\nteille niin paljon terveisiä, ett'en tiedä oikein, mistä alkanen.\nBamberg ja koko kymmenpeninkulmainen ympäristö lähettää teille\ntuhatkertaisen tervehdyksen: Jumala siunatkoon teitä!\n\nWEISLINGEN. Tervetullut, Frans! Mitä sinä vielä muuta kuulutat?\n\nFRANS. Teistä on niin tuores muisto hovissa ja kaikkialla, että sitä on\nmahdoton kertoa.\n\nWEISLINGEN. Se ei ole kauvan kestävä.\n\nFRANS. Niin kauvan kuin te elätte! Ja kuolemanne jälkeen, on se\nkirkkaampana välkkyvä, kuin messinki-kirjaimet jossain hautapatsaassa.\nTe ette voi ikinä aavistaa, kuinka syvästi teidän kovan-onnen\nkohtauksenne koski kaikkien sydämeen!\n\nWEISLINGEN. Mitä piispa sanoi?\n\nFRANS. Hän oli niin kiihkeä utelemaan, että hän kysymystensä\nhätiköivällä tulvalla haitalsi minun vastauksiani. Kyllä hän jo tiesi\nasian ennestään; sillä Färber, joka Haslach'issa pääsi karkuun, vei\nhänelle tuon odottamattoman sanoman. Mutta hän tahtoi saada selon\nkaikesta. Hän kyseli kuin tuskainen, jos te miten lienette särkeytynyt.\nMinä sanoin: Hän on ehommallaan, kiireestä kantapäähän.\n\nWEISLINGEN. Mitä hän nimesi minun ehdotuksestani?\n\nFRANS. Ensin hän käkesi paikalla antaa kaikki tyyni pois, sekä pojan\nettä rahaa lunnaiksi, pelkästi vaan vapauttaakseen teidät. Mutta kun\nhän sai kuulla, että te ilmankin pääsette irti ja että teidän paljas\nsananne pätee korvaamaan sitä poikaa, silloin hän tahtoi välttämättä\nlykätä asian Berlichingenin kohdalta toiseen aikaan. Hän sanoi minulle\nsatakin seikkaa teitä varten -- minä olen ne jo unhottanut kerrassaan.\nSe oli koko pitkä saarna, ylipään tätä maata: Minun on mahdoton tulla\ntoimeen ilman Weislingeniä.\n\nWEISLINGEN. Siihen hän kyllä saa tottua.\n\nFRANS. Mitä te sanotte? Piispa sanoi: Kiirehdi häntä, kaikki odottaa\nhäntä!\n\nWEISLINGEN. Sopii odottaa. Minä en matkusta hoviin.\n\nFRANS. Ettekö hoviin? Herra! Kuinka voi tuommoista pistää päähänne? Jos\nte tietäisitte, mitä minä tiedän. Jos te voisitte edes uneksia, mitä\nminä olen omin silmin nähnyt.\n\nWEISLINGEN. Mikä sinuun meni?\n\nFRANS. Ihan pelkkä muistelma hurmauttaa minut pois suunnalta. Bamberg\nei ole enää Bamberg, eräs enkeli naisen hahmossa on siitä somaissut\ntaivaan etehisen.\n\nWEISLINGEN. Eikö muuta?\n\nFRANS. Minä annan vaikka pääni pantiksi, jos te, sen naisen nähtyänne,\nette liikahda pois suunnalta.\n\nWEISLINGEN. Kuka se sitten on?\n\nFRANS. Adelheid von Walldorf.\n\nWEISLINGEN. Hän! Minä olen paljon kuullut hänen kauneudestaan.\n\nFRANS. Kuullutko? Tuo on pian sitä kuin te sanoisitte: minä olen nähnyt\nmusiikia. Kielen kyky lienee siksensä mahdoton ilmaisemaan yhtä\npiirrettä hänen täydellisyyksistään, koska silmäkään, hänen\nläsnäollessansa, ei ole kyllin riittävä tarkoitukseensa.\n\nWEISLINGEN. Et sinä ole enää kotonasi.\n\nFRANS. Mahtaa olla sitä. Viime kerran kun minä olin näkemässä häntä, ei\nminulla ollut selvää tajua enemmän kuin juopuneella. Tai pikemmin,\nvoinpa sanoa, minä tunsin siinä silmänräpäyksessä samaa, mitä\npyhimykset, kun heille näytetään taivaallisia ilmestyksiä. Kaikki\naistimet voimallisempina, korkeampina, täydellisempinä, ja kuitenkin\nkykenemättömät mihinkään toimeen.\n\nWEISLINGEN. Sepä on harvinaista.\n\nFRANS. Hän istui huoneessa piispan tykönä, kun minä olin hyvästillä. He\npelasivat shakkia. Pappi oli sangen armollinen, ojensi kätensä minulle\nsuudeltavaksi, ja puhui minulle paljon, josta minä en tajunnut tuon\ntaivaallista. Sillä minä vaan katselin puhujan naapuritarta, joka oli\nsilmänsä teroittanut pelilautaa tähystämään, niin kuin olisi jotain\nsuurta temppua ongelmoinut. Hieno, väijyvä juoni suun ja posken\nympärillä! Minä olisin hinnalla millä tahansa tahtonut olla se\nnorsunluu-kuningas. Ylhäisyys ja ystävällisyys valtioitsi hänen\notsallaan. Ja se häikäisevä kasvojen ja poven valkeus, ah, kuin sen\ntenhoa teroitti mustain hiusten varjo!\n\nWEISLINGEN. Ne ovat sinusta tehneet täydellisen runoilijan.\n\nFRANS. Niin siinä silmänräpäyksessä ainakin sitä minä tunsin, mikä\nluopi runoilijan: täysi, tyyten yhtä ainoista tunnelmaa täysi sydän!\nKun piispa lopetti ja minä kumarsin, katsoi se ihanainen minuun ja\nsanoi: Minulta myös tuntemattoman terveiset! Pyytäkää häntä tulemaan\npian. Häntä odottaa uudet ystävät; niitä halveksimaan hän ei tule,\nolkoonpa hän entisistä kuin rikas hyvänsä. -- Minä yritin vastaukseksi\nsohmata jotain, mutta sydämen ja kielen välinen väylä oli sulussa, minä\nkumarsin. Olisin koko ajallisen omaisuuteni antanut siitä, jos minä\nolisin saanut luvan suudella hänen pikku sormensa päähyttä! Juuri kun\nminä niin seison, sattuu piispa nyrväämään yhden talonpojan lattialle;\nminä sitä nostamaan ja kosketan siinä tuon naisen verho-lievettä, --\nsekös mua säräytti kautta joka jäsenen, enkä tiedä, mitenkä minä lienen\nmennyt ovesta ulos.\n\nWEISLINGEN. Onko hänen miehensä hovissa?\n\nFRANS. Hän on jo neljä kuukautta ollut leskenä. Huolta huojentaakseen,\noleksii hän nyt Bamberg'issa. Teidän pitää hänet nähdä. Kun hän katsoo\ntoiseen, tuntuu ihan kuin ihattaisiin kevät-auringon paistetta.\n\nWEISLINGEN. Minuun tuo vaikuttaisi paljon vähemmän.\n\nFRANS. Minä olen kuullut, että tehän olette jo ihan kuin naimisissa.\n\nWEISLINGEN. Soisin, että minä olisin. Hellästä Mariastani on minulle\nkoittava elämän onni. Suloista sielua kuvastaa hänen siniset silmänsä.\nJa valkoinen kuin taivaan enkeli, viattomuuden ja rakkauden luoma, hän\njohtaa minun sydämeni rauhan ja onnen satamaan. Laita kapineet kokoon!\nja sitten minun linnaani! Minä en tahdo enää nähdä Bamberg'ia, en,\nvaikka itse Pyhä Veit tulisi pyytämään minua. (Pois).\n\nFRANS. No Jumala armahtakoon meitä sitten! Vaan toivotaan parasta!\nMaria on rakastettava ja kaunis, enkähän minä saata moittia sairasta ja\nvankia siitä, jospa rakastuu häneen. Hänen silmissänsä on lohtua,\nmyötätuntoista surumielisyyttä. -- Mutta sinun ilmeesi, Adelheid, on\nkaikki tyyni elämää, tulta, rohkeutta. -- Minusta tulisi! -- Minä olen\nhupsu -- siksi tekaisi minut yksi hänen katseensa. Minun herrani täytyy\nlähteä sinne! Minun täytyy lähteä sinne! Ja siellä minä tahdon itseni\nällöttää selväksi tai hulluksi.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Bamberg.\n\n    _Sali_.\n\n    PIISPA, ADELHEID pelaavat shakkia. LIEBETRAUT kitari-soittimineen.\n    ROUVIA, HOVIVÄKEÄ Liebetraut'in ympärillä kaminin ääressä.\n\nLIEBETRAUT (soittaa ja laulaa).\n\n    Jous-urho se liitää,\n    Kera nuoliensa kiitää\n    Ja soihtunsa toi\n    Kupiido[30] miesmäinen,\n    Yrö ylvästäväinen,\n    Se valloittaa voi.\n    Hei! Hei!\n    Soi! Soi!\n\n    Asu kiivahan kilkkaa,\n    Ja siipyet vilkkaa,\n    Näkimet salamoi.\n    Joka rinnan se kohtaa\n    Ah! paljahaltaan,\n    He hempien ottaa\n    Sen syliinsä vaan.\n    Poven poltoksi nuolens'\n    Se pelmahuttaa,\n    He lillii ja tuutii\n    Sen uinahtamaan.\n    Hei tuuti!\n    Ai lulla!\n\nADELHEID. Te ette seuraa peliä. Shakki?[31]\n\nPIISPA. On vielä joku keino.\n\nADELHEID. Vaan pitkältä te ette enää aja. Shakki!\n\nLIEBETRAUT. Tuota peliä minä en pelaisi, jos olisin suuri herra, ja\nminä sen potkaisisin pois hovista ja koko maasta.\n\nADELHEID. Se on tosi, että tämä peli on aivojen koetus-kivi.[33]\n\nLIEBETRAUT. Ei siitä syystä. Vaan minä hennoisin kernaammin kuulla\nkuolonkellon ja yöhuuhkajan ulinaa ja omantunnon, tuon murisevan\nkartanohallin, haukuntaa, kernaammin hennoisin kuulla niitä, kesken\nunen sikeimmänkin, kuin juoksurin, hevosen ynnä muun otuksen osalta\nkuulla tuota ikuista: Shakki, Shakki!\n\nPIISPA. Kenenkä päähän voi tuokin pistää?\n\nLIEBETRAUT. Sen esimerkiksi, jolla on heikko luonne[32] ja voimakas\nomatunto, nuo jotka enimmiten seurustaa yhdessä. Te nimitätte tuota\nkuninkaalliseksi peliksi ja sanotte, että se on keksitty kerran erästä\nkuningasta varten, joka keksijälle palkinnoksi lahjoitti koko\nmerentäyden ylellisyyttä. Jos se on totta, niin minusta tuntuu juuri,\nettä minä näen hänet silmieni edessä. Hän oli ala-ikäinen joko\nymmärryksen tai ikävuosien puolesta, äitinsä tai rouvansa holhouksen\nalainen, hänellä tiihotti maitopartaa leuvassa, ja otsakierässä kiharsi\npellavas-lieminkaa muutamia haivenia, hän oli niin notkean norea kuin\npajun vesa, ja herkkä pelaamaan taamipököä[34] ja daamien kanssa, ei\nintohimosta -- Jumala varjelkoon! -- mutta ajan kuluksi vaan. Hänen\nhovimestarinsa taas, liika hommakas, ollakseen oppinut mies, liika\ntönkkö, ollakseen maailman-mies, keksi tuon in usum Delphini[35], mikä\npeli saattoi olla niin tasan yhtä maata Hänen Majesteettinsa kanssa --\nja niin edelleen.\n\nADELHEID. Voitettu! -- Liebetraut, teidän sietäisi ruveta meidän\naikakirjaimme aukkoja täyttelemään. (He nousevat ylös pelaamasta).\n\nLIEBETRAUT. Meidän sukuluetteloimme[36] aukkoja, se työ olisi\nedullisempaa. Sitä lyytä kuin esivanhempaimme ansiot ja muotokuvat\nsoveltuvat yhtäläiseen tarkoitukseen käytettäviksi, nimittäin\nverhostamaan meidän luonnettemme ja huonettemme tyhjiä puolia, niin\nsehän työ olisi jotain, millä ansioittua.\n\nPIISPA. Hän ei tahdo tulla, niin te sanoitte![37]\n\nADELHEID. Minä pyydän, heittäkää pois mielestänne tuo!\n\nPIISPA. Mikä mahtaa olla syynä?\n\nLIEBETRAUT. Mikä! Syitä sopii rukoilla pois, kuin helmipaatetta[38]\nhelmi helmeltä. Hän on vaipunut jonkinlaiseen katumuksen sorrostilaan,\njosta minä voisin hänet helposti parantaa.\n\nPIISPA. Tee kyllä niin, ratsasta hänen tykönsä.\n\nLIEBETRAUT. Ja mikä olisi minun tehtäväni?\n\nPIISPA. Sinulla on rajaton valta. Älä säästä mitään, millä suinkin\nhänet vaan saat tuoneeksi takaisin.\n\nLIEBETRAUT. Saanko minä teidät myös sekoittaa asiaan, armollinen rouva?\n\nADELHEID. Kainosti vaan.\n\nLIEBETRAUT. Sepä on epämääräinen toimi.\n\nADELHEID. Niinkö vähän te tunnette minua, vai oletteko te niin nuori,\nett'ette tiedä, millä äänellä teidän on puhuttava minusta Weislingenin\nkanssa?\n\nLIEBETRAUT. Totta peltopyy-luikun[39] äänellä, niin ajattelen minä.\n\nADELHEID. Te ette koskaan tule teräväksi!\n\nLIEBETRAUT. Tullaanko siksikin, armollinen rouva?\n\nPIISPA. Mene, mene! Ota paras hevonen tallistani, itse valitse huovit\nmukaasi, ja hanki vaan hänet tänne!\n\nLIEBETRAUT. Jos minä en häntä saa velhonneeksi tänne, niin saatte\nsanoa, että joku vanha eukko, joka taitaa ajaa pois kesakoita ja\nkäsniä, paremmin ymmärtää lempiluottehia, kuin minä.\n\nPIISPA. Vaan mitäpä se auttaa sitten! Hänet on Berlichingen kietonut\nkokonaan. Jos hän tuleekin tänne, niin hän kohta pyrkii jälleen sinne.\n\nLIEBETRAUT. Niin, kysymyspä sitä! vaan voipiko hän lähteä, se on\ntoista. Ruhtinaan lämpöinen kättely, kauniin naisen suloinen hymyily!\nSiitä ei riistä itseään irti mikään Weisling. Minä kiiruhdan ja\nsulkeudun suosioon.\n\nPIISPA. Onnea matkalle!\n\nADELHEID. Hyvästi! (Liebetraut lähtee).\n\nPIISPA. Jos hän kerran tulee tänne, eipä hätää! Luotan teihin kokonaan.\n\nADELHEID. Aijotteko minua käyttää väliverkkona?\n\nPIISPA. Enhän toki!\n\nADELHEID. Vaiko viehätyslintuna?\n\nPIISPA. Ei, sen osan näyttelee Liebetraut. Minä pyydän, älkää te\nkieltäytykö siitä, mitä minulle ei kukaan muu voi aikaansaada, kuin te.\n\nADELHEID. Saamme nähdä.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    HANS von SELBITZ. GÖTZ.\n\nSELBITZ. Jokainen kiittää teitä siitä, että olette julistanut\nkostokahakan niitä Nürnbergiläisiä vastaan.\n\nGÖTZ. Se oisi minulta sydämen syönyt, jos minun oisi pitänyt kauvaksi\njäädä velkaan niille. Päivän selvää on, että ne ne ovat minun\npalvelus-poikani kavaltaneet Bambergiläisille. Vaan ne vielä saavat\nmuistaa minua!\n\nSELBITZ. Niill' on vanhaa äkää teitä vastaan.\n\nGÖTZ. Ja minulla niitä vastaan; minusta kuitenkin on aivan paikallaan\nse, että ne ovat alottaneet.\n\nSELBITZ. Valtakunnan-kaupungit[40] ja papit kyllä vanhastaan vetävät\nyhtä köyttä.\n\nGÖTZ. Onhan niillä syytä.\n\nSELBITZ. Hitto vie, niitä meidän pitää löylyttää helvetin kuumasti!\n\nGÖTZ. Minä luotin teihin. Soispa Jumala, että Nürnberg'in\npormestari tulisi, kultavitjat[41] kaulassa, otteluun; kaikkine\nsukkeluuksineen,[42] kyllä hän hölmästyisi.\n\nSELBITZ. Olen kuullut, että Weislingen on taas teidän puolellanne.\nYhtyykö hän meihin?\n\nGÖTZ. Ei vielä; niit' on syitä, miks'ei hän vielä saata julkisesti\navittaa meitä; kuitenkin toistaiseksi on siinä kyllä, ett'ei hän ole\nmeitä vastaan. Pappi häntä vailla on kuin messupaita pappia vailla.\n\nSELBITZ. Milloinka me lähtään?\n\nGÖTZ. Huomenna tai ylihuomenna. Nyt piakkoin palautuu Bamberg'in ja\nNürnberg'in kauppamiehiä Frankfurt'in messumarkkinoilta. Me siis\ntehdään hyvä riistaretki.\n\nSELBITZ. Suokoon Jumala? (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Bamberg.\n\n    _Adelheidin huone_.\n\n    ADELHEID. KAMARI-NEITSYT.\n\nADELHEID. Hän on täällä! sanot sinä. Tuskin minä voin uskoa sitä.\n\nNEITSYT. Jos minä en oisi itse häntä nähnyt, epäilisin sitä minäkin.\n\nADELHEID. Sen Liebetraut'in saa piispa ihan kultaan puittaa; se mies on\ntehnyt mestarityön.\n\nNEITSYT. Niin kuin sanottu, minä näin hänet ratsastamassa linnaan; hän\nistui papumus-ratsun selässä. Hevonen arasti tullessaan sillalle, eikä\ntahtonut paikalta hievahtaa. Kansaa tulvasi joka haaralta, miehissä\nkatsomaan herran tuloa. Niitä huvittaa remautti hevosen epäkäytös.\nHerraa he tervehtivät kaikilta puolin, ja hän kiitti kaikkia.\nHerttaisen huoletonna ja ylväänä istui hän satulassa, ja vihdoin hän\nsai kuin saikin hyvittelyllä ja uhkailulla sen ajaneeksi portista\nsisään; hänen seurassaan tuli Liebetraut ja vähän huovia.\n\nADELHEID. Kuinka hän miellyttää sinua?\n\nNEITSYT. Niin kuin minua tuskin on miellyttänyt mikään mies. Hän\nvivahtaa tähän keisariin, viittaa Maksimilianin kuvaan, ikäänkuin hän\nolisi tämän poika. Nenä vaan hiukkaa pienelämpi, muuten aivan niin\nystävälliset, vaalean-ruskeat silmät, aivan niin valkoinen, kaunis\ntukka, ja vartaloltaan niin kuin nukke. Joku puolittain surullinen\njuonne kasvoissa -- enkä tiedä -- minua vaan miellytti niin hyvin!\n\nADELHEID. Olen utelias, minä tahtoisin nähdä hänen.\n\nNEITSYT. Se olisi herra juuri teille.\n\nADELHEID. Narrimainen hupakko!\n\nNEITSYT. Lapset ja narrit --\n\nLIEBETRAUT (tulee). Nyt, armollinen rouva, mitä minä ansaitsen?\n\nADELHEID. Sarvet[43] omalta vaimoltanne. Sillä tästä päättäin te\nlienette jo monen naapurin kunniallisen emännän lörpötellyt pois\nvelvollisuuden tieltä.\n\nLIEBETRAUT. Eihän toki, armollinen rouva! Velvollisuuden tielle, te kai\ntahdoitte sanoa; sillä jos se on tapahtunutkin, minä olen lörpötellyt\nnaisen miehensä vuoteelle.\n\nADELHEID. Kuinka te olette menetellyt, saadaksenne hänet tänne?\n\nLIEBETRAUT. Te tiedätte liika hyvin, mitenkä pyydystetään kurppia.[44]\nPitääkö minun vielä päällisiksi opettaa teille omia pikku kepposiani?\n-- Ensin minä en ollut tietävinäni mitään, en ollut ymmärtävinäni\nmitään hänen käytöksestään, ja sillä tavoin vein hänet siihen pulaan,\nettä hän rupesi ja itse kertoi koko historian. Sitä minä oitis katsoin\naivan toiselta puolen, kuin hän -- en muka voinut älytä -- en käsittää\n-- ja niin edelleen. Sitten minä puhelin Bamberg'ista kaikellaista\nsikin-sokin, suurta ja pientä, herättelin eleille eräitä vanhoja\nmuistoja, ja kun näin olin kiehitellyt hänen mielikuvattinsa, sain kuin\nsainkin solminneeksi ehommalleen hyvän joukon juuri niitä hienoja\nlankoja, jotka minä havaitsin katkenneiksi. Hän ei tiennyt, mitä\nhänessä verestyi, häntä vaan alkoi uusi haluntunne vetää Bamberg'iin\npäin, hän sekä tahtoi että ei tahtonut. Kun hän siinä meni omaan\nsydämeensä, ja koetti tunteitaan selvitellä sekä oli liika paljon\nitsensä puoleen kiintynyt, ollakseen varulla, siinä minä nakkasin hänen\nkaulaansa paulan, joka oli kerrattu kolmesta mahtavasta säästä:\nnais- ja ruhtinas-suosiosta sekä imartelusta, ja niin minä laahasin\nhänet tänne.\n\nADELHEID. Mitä te sanoitte minusta?\n\nLIEBETRAUT. Pelkkää totta. Teillä on ikävyyksiä tilustenne tähden, --\nte olitte toivonut, että, kun hän on keisarin luona niin suuressa\narvossa, voisi hän helposti tehdä lopun niistä.\n\nADELHEID. Hyvä!\n\nLIEBETRAUT. Piispa pian tuopi hänet teidän luoksenne.\n\nADELHEID. Minä odotan heitä -- (Liebetraut pois) -- niin levotonna,\nettä harvoinpa minä sillä sydämellä odotan toisen tulemista.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Spessart.[45]\n\n    BERLICHINGEN. SELBITZ. YRJÖ (nyt ensi kertaa muassa, ratsuhuovina).\n\nGÖTZ. Et sinä häntä tavannut, Yrjö?\n\nYRJÖ. Hän oli päivää ennen ratsastanut Bamberg'iin Liebetrautin ynnä\nkahden huovin kanssa.\n\nGÖTZ. Min'en ymmärrä, mitä tämä tietää.\n\nSELBITZ. Kyllä minä. Teidän sovintonne oli vähän liian äkkipikainen,\nollakseen kestäväinen. Se Liebetraut on ounas mies; sen lörpöttelijän\nhän on antanut itseään vietellä.\n\nGÖTZ. Uskotko sinä, että hänestä voi tulla liitonrikkoja?\n\nSELBITZ. Ensi askel on astuttu.\n\nGÖTZ. En minä usko sitä. Ken ties, kuinka välttämätöntä oli hoviin\nmeneminen; hänelle ollaan vielä velkaa palveluksesta; me tahdomme\ntoivoa mitä parhainta.\n\nSELBITZ. Suokoon Jumala, että hän ansaitseisi sen ja tekisi mitä\nparhainta!\n\nGÖTZ. Minulle joukahtaa yksi juoni mieleen. Me voimme antaa Yrjön\npukeutua siihen nuttuun, joka tuli saaliina siltä bambergiläiseltä\nratsurilta, sekä pistää tälle mukaan sen saattomerkin. Tämä saa\nratsastaa Bamberg'iin, katsomaan mitenkä on asian laita.\n\nYRJÖ. Tuota minä olen toivonut kauvan.\n\nGÖTZ. Se on sinun ensimäinen ratsuri-retkesi. Ole varovainen, poika!\nMinua rasittaisi kaiho, jos sinua mikä kovaonni kohtaisi.\n\nYRJÖ. Antakaa minun vaan mennä! S'ei minua hairauta, vaikka kuin monta\nkihiseis' ympärilläni, ei enemmän kuin rottain ja hiirten vilinä.\n(Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Bamberg.\n\n    PIISPA. WEISLINGEN.\n\nPIISPA. Sinä et tahdo enää suostua viipymään?\n\nWEISLINGEN. Te ette voi vaatia, että minun pitäisi rikkoa valani.\n\nPIISPA. Minä olisin voinut vaatia, että sinun ei olisi pitänyt vannoa\nsitä. Mikä moinen henki hallitsi sinua? Enkö minä olisi voinut sinua\nvapauttaa ilman sitä? Olenko minä niin vähän pätevä keisarillisessa\nhovissa?\n\nWEISLINGEN. Tehty mikä tehty; suokaa minulle anteeksi, jos te voitte.\n\nPIISPA. En voi käsittää, mikä edes vienoimmallakaan tavalla pakoitti\nsinut astumaan tuota askelta! Vaiko sanoutuaksesi irti minusta? Eikö\nsiis ollut satoja muita ehtoja irtipääsyksi? Eikö meidän huostassamme\nole hänen aseenkantajapoikansa? Enkö minä olisi antanut rahaa kylliksi\nja häntä rauhoittanut? Meidän aivoituksemme häntä ynnä hänen\napulaisiansa vastaan olisi sittenkin jatkunut edelleen. -- Ah, en\najatellut, että minä puhuttelen tätä hänen ystäväänsä, joka nyt\ntyöskentelee minua vastaan ja voi pian laimistuttaa ne räjähdys-haudat,\njotka tämä itse on kaivanut.\n\nWEISLINGEN. Armollinen Herra!\n\nPIISPA. Ja kuitenkin -- kun minä taas katson sinun silmiisi, kuulen\nsinun äänesi. -- Ei, se ei ole mahdollista, ei mahdollista!\n\nWEISLINGEN. Jääkää hyvästi, armollinen Herra!\n\nPIISPA. Minä annan sinulle siunaukseni. Ennen, kun sinä läksit, sanoin\nminä: Toiste -- näkemään! Nyt -- suokoon Jumala, ett'emme kuuna päivänä\nnäkisi toisiamme toiste!\n\nWEISLINGEN. Voi paljon muuttua vielä.\n\nPIISPA. Ehkä minä sinut näen vielä toiste, kun sinä kerran astut\nvihollisena minun muurieni edustalle, hävittämään niitä vainioita,\njotka nyt saavat sinua kiittää kukoistuksestaan.\n\nWEISLINGEN. Ei, armollinen Herra!\n\nPIISPA. Sinä et voi sanoa: Ei! Maalliset säädyt, minun naapurini,\nkaikki pitävät vihaa minulle. Niin kauvan kuin sinä olit minulla. --\nMenkää, Weislingen! Minulla ei ole enää mitään sanomista teille. Te\nolette nyt monta toivetta tyhjään raukaissut. Menkää.\n\nWEISLINGEN. Ja minä en tiedä, mitä minun pitäisi sanoman.\n(Piispa pois).\n\nFRANS (esiytyy). Adelheid odottaa teitä. Hän ei voi hyvin. Ja hän ei\nkuitenkaan tahdo teitä heittää ilman hyvästiä sanomatta.\n\nWEISLINUEN. Tule!\n\nFRANS. Tuleeko lähtö tosiaan!\n\nWEISLINGEN. Jo tänä iltana. --\n\nFRANS. Minusta tuntuu, niin kuin minun täytyisi lähteä pois maailmasta.\n\nWEISLINGEN. Minusta myös. Ja sen ohessa, niin kuin minä en tietäisi:\nmihin.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Adelheidin huone_.\n\n    ADELHEID. NEITSYT.\n\nNEITSYT. Te näytätte niin kalpealta, armollinen rouva.\n\nADELHEID. Minä en rakasta häntä, ja kuitenkin minä tahtoisin, että hän\njäisi tänne. Katsopas, minä voisin elää hänen kanssansa, vaikka en\njuuri tahtoisikaan hänestä saada miestä.\n\nNEITSYT. Niinkö te luulette, että hän lähtee?\n\nADELHEID. Hän on nyt piispalle hyvästiä heittämässä.\n\nNEITSYT. Hänellä on vielä sen jälkeen joku tukala asema.\n\nADELHEID. Mitä sinä tarkoitat?\n\nNEITSYT. Mitä te kysyttekään, armollinen rouva? Te olette hänen\nsydämensä saanut onkeenne; ja jos hän tahtoo itsensä riistää irti, niin\nhän haavoittuu.\n\n    ADELHEID. WEISLINGEN.\n\nWEISLINGEN. Te ette voi hyvin, armollinen rouva?\n\nADELHEID. Se voi teistä olla yhtä kaikki. Te nyt hylkäätte meidät,\nhylkäätte ainiaksi. Mitä te kysytte siitä, eletäänkö me vai kuollaan!\n\nWEISLINGEN. Te tunnette minut julmasti väärin.\n\nADELHEID. Minä arvioin teitä sen mukaan, miltä te näytätte.\n\nWEISLINGEN. Ulkonäkö pettää.\n\nADELHEID. Niinpä te olette kameleontti.[46]\n\nWEISLINGEN. Jos te voisitte nähdä minun sydämeni.\n\nADELHEID. Mahtaisi kauniita asioita astua minun silmäini eteen.\n\nWEISLINGEN. Varmaan! Te saisitte siellä nähdä oman kuvanne.\n\nADELHEID. Jossain nurkassa, yhtenä muotokuvain joukossa sukupuuttoon\nkuolleista perheistä. Minä pyydän teitä, Weislingen, miettikää, että te\npuhutte minulle! Viekkaat sanat pätevät korkeintaan, kun ovat meidän\ntekojemme naamarina. Mutta se naamaroitu, joka on tunnettavissa,\nnäyttelee viheliäistä osaa. Te ette kiellä tekojanne ja te puhutte\nvastakohtaa. Mitä teistä pitää ajatella?\n\nWEISLINGEN. Mitä te tahdotte. Minä olen niin kiusattu tuolla, mikä minä\nolen, että vähän minä hätäilen siitä, miksi minut huolitaan arvata.\n\nADELHEID. Te tulitte vaan jäähyvästiä sanomaan.\n\nWEISLINGEN. Suokaa minun suudella kättänne, ja minä tahdon sanoa:\njääkää hyvästi! Te muistatte minua! Vaan en ajatellutkaan. -- Minä olen\nvastuksina, armollinen rouva.\n\nADELHEID. Te väärin selitätte: minä tahdoin auttaa teitä pois; sillä te\ntahdotte lähteä.\n\nWEISLINGEN. Oi, sanokaa, että minun täytyy. Jos minua ei sitoisi\nritarin-velvollisuus ja pyhä käden-lyönti --\n\nADELHEID. Menkää, menkää! Kertokaa tuota tyttärille, jotka lukevat sitä\n\"Verratonta seikkailija-ritaria\" sekä toivovat semmoista miestä\nitselleen. Ritarin-velvollisuus! Lapsen-leikki!\n\nWEISLINGEN. Te ette ajattele niin.\n\nADELHEID. Valani kautta,[47] te teeskentelette! Mitä te olette\nluvannut? Ja kelle? Täyttää velvollisuutenne tuota miestä kohtaan, joka\nniin väärin tuntee oman velvollisuutensa keisaria ynnä valtakuntaa\nkohtaan, täyttää velvollisuus juuri siinä silmänräpäyksessä, kun\nsamainen mies, siitä että hän otti teidät vangikseen, joutuu\nvaltakunnan kirous-rangaistuksen alaiseksi! Täyttää velvollisuus, joka\nei voi olla sen pätevämpi kuin epäoikea, pakoitettu vala! Eikö meidän\nlakimme vapauta tuommoisista vannomisista? Tuota voitte kuvailla\nlapsille, jotka uskovat pöötä. Ei, tässä piilee muita seikkoja alla.\nSinun ruveta valtakunnan viholliseksi, viholliseksi porvarilliselle\nrauhalle ja onnelle! Viholliseksi keisarille! Apuriksi ryövärille!\nSinun, Weislingen, vienolla sielullasi!\n\nWEISLINGEN. Jos te tuntisitte hänen --\n\nADELHEID. Minä antaisin hänen tunnustaa oikeutta. Hänellä on korkea,\nhuimaluontoinen sielu. Juuri sen tähden, voi sinuas, Weislingen! Mene\nja kuvailete olevasi hänen vertaisensa! Mene ja antaudu hallittavaksi!\nSinä olet ystävällinen ja luopuisa --\n\nWEISLINGEN. Hän on myös.\n\nADELHEID. Sinäpä olet myöntyväinen; mutta hän ei! Äkki-arvaamatta\ntempaisee hän sinut huostaansa, sinusta tulee aatelismiehen orja,\nvaikka sinä voisit olla ruhtinasten herra. -- Kuitenkin on armoton\nteko, saattaa sinut kammomaan vastaista asemaasi.\n\nWEISLINGEN. Jos sinä olisit tuntenut, kuinka hän kohteli minua\nlempeästi.\n\nADELHEID. Lempeästi! Tämänkö sinä luet hänelle ansioksi? Se oli hänen\nvelvollisuutensa. Mitä sinä olisit menettänyt, jos hän olisi ollut\nvastahakoinen sinulle? Se minusta nähden olisi voinut olla\ntervetulleempaa. Uhkamielinen ihminen niin kuin tuo --\n\nWEISLINGEN. Te puhutte vihollisestanne.\n\nADELHEID. Minä puhuin teidän vapautenne puoleen -- enkä ylipään tiedä,\nmitä minä osaa otan siihen. Hyvästi!\n\nWEISLINGEN. Sallikaa vielä yksi silmänräpäys! (ottaa Adelheidin käden\nja on vaiti).\n\nADELHEID. Onko teillä vielä mitä sanomista minulle?\n\nWEISLINGEN. -- -- Minun täytyy lähteä.\n\nADELHEID. Niin menkää!\n\nWEISLINGEN. Armollinen rouva! -- Minä en voi.\n\nADELHEID. No täytyyhän teidän.\n\nWEISLINGEN. Onko tuo oleva teidän viimeinen katseenne?\n\nADELHEID. Menkää, minä olen kipeä, tuiki sopimattomaan aikaan.\n\nWEISLINGEN. Älkää noin katsoko minuun!\n\nADELHEID. Tahdotko sinä olla meidän vihollisemme, ja meidän pitää\nhymyillä sinulle? Mene!\n\nWEISLINGEN. Adelheid!\n\nADELHEID. Minä vihaan teitä!\n\nFRANS (tulee). Armollinen Herra! Piispa laittoi kutsumaan teitä.\n\nADELHEID. Menkää! Menkää!\n\nFRANS. Hän pyytää teitä pian tulemaan.\n\nADELHEID. Menkää! Menkää!\n\nWEISLINGEN. Minä en heitä jäähyvästiä, minä näen teitä toiste! (Pois).\n\nADELHEID. Minuako toiste? Meidän pitää varoa. Margareeta, jos hän\ntulee, häädä hänet pois. Minä olen kipeä, päätäni kivistää, minä nukun.\n-- Häädä hänet pois. Jos hän on vielä voitettavissa, niin se käy sillä\ntavoin. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Etehinen_.\n\n    WEISLINGEN. FRANS.\n\nWEISLINGEN. Hänkö ei huoli minua nähdä?\n\nFRANS. Tulee yö. Pitääkö minun satuloida hevoset?\n\nWEISLINGEN. Hänkö ei huoli minua nähdä?\n\nFRANS. Milloinka teidän Armonne käskee hevoset varustaa?\n\nWEISLINGEN. Nyt on liika myöhä! Me jäämme tänne.\n\nFRANS. Jumalan kiitos! (Pois).\n\nWEISLINGEN. Sinäkö jäät? Ole varoillasi! Kiusaus on suuri. Minun\nhevoseni arkaili, kun oltiin tulemassa linnan portista sisään. Minun\nhyvä haltijani asettautui vastaan, se tunsi ne vaarat, jotka täällä\nodottivat minua. -- Kaikitenkaan, ei ole oikein heittää niitä monia\ntehtäviä, jotka minä jätin piispalle kesken, edes sille kannalle\njärjestämättä, että seuraaja voisi alottaa siitä, mihin minä olin\nkeskeyttänyt. Ja sen verran minä voin suorittaa vallan puhtaasti,\nloukkaamatta Berlichingeniä tai sitä sopimusta, mikä meillä on. -- Yhtä\nkaikki, parempi olisi ollut, jos minä en ensinkään olisi tullut tänne.\nMutta minä tahdon lähteä pois -- huomenna tai ylihuomenna. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Spessart.\n\n    GÖTZ. SELBITZ. YRJÖ.\n\nSELBITZ. Te näette, onhan se käynyt, niin kuin minä olen sanonut.\n\nGÖTZ. Ei! Ei! Ei!\n\nYRJÖ. Uskokaa, että minä teille kerron totta. Minä tein, niin kuin te\nkäskitte, otin sen bambergiläis-nutun ja saattomerkin, ja ansaitakseni\nmatkalla syömäni ja juomani, rupesin muutamia Reineckiläis-talonpoikia\nsaattamaan ylös Bamberg'iin.\n\nGÖTZ. Siinä valhepukimessa?[48] Tuo seikka oisi voinut pahaksi käydä\nsinulle.\n\nYRJÖ. Niin minäkin aattelen perästäpäin. Mutta ratsumies, joka sitä\nennakolta aattelee, ei pääse kovin pitkälle, niin. -- Minä menin\nBamberg'iin, ja kohta kuulin ravintolassa kerrottavan, että Weislingen\nja piispa ovat sopineet keskenään, ja puhutaanpa aika lailla hänen ja\nsen von Walldorf'in lesken naimiskaupasta.\n\nGÖTZ. Mitä loruja!\n\nYRJÖ. Min' olin hyvä näkijä, kuinka hän sitä leskeä vei pöytään. Se\nnainen on kaunis, niin, valani kautta! se on kaunis. Me kumarsimme\nkaikki, se kiitti meitä kaikkia, herra nyökytti päätään ja näytti hyvin\ntyytyväiseltä, he menivät ohitse, ja joukko kuiskaili: Kaunis pari!\n\nGÖTZ. Se voi olla.\n\nYRJÖ. Kun herra sitte toisena päivänä meni messuun, satutin minä itseni\nsaapuville. Hän oli yksinään jonkun pojan kanssa. Minä seisoin\nporrasten juuressa ja hiljaa virkoin hänelle: Pari sanaa ystävältänne,\nBerlichingeniltä! Hän hämmästyi, minä näin, että hänen silmissään\nlukeutui pahanteon tunnustus, hän tuskin uskalsi katsoa minuun, minuun,\ntähän pahaiseen ratsuri-poikaan.\n\nSELBITZ. Se tulee siitä, että hänen omatuntonsa oli pahempi, kuin sinun\nsäätysi.\n\nYRJÖ. Oletko sinä Banbergiläisiä?[49] kysäisi hän. Minä tuon terveisiä\nritari Berlichingeniltä, vastasin minä, ja oisin kysyjä. -- Tule\nhuomenna varhain, sanoi hän, pääset minun huoneeseeni, puhutaan sitten\nenemmän.\n\nGÖTZ. Menitkö sinä?\n\nYRJÖ. Tietysti minä, ja mun täytyi etuhuoneessa seista kauvan, kauvan.\nHänen silkkiset poika-palvelijansa tirkistelivät minua sekä edestä että\ntakaa. Minä aattelin: tirkistelkää vaan! Viho viimein minut vietiin\nsisään; hän näytti vihaiselta, min' en siitä piitannut mitään. Minä\nastuin hänen eteensä, ja toimitin, millä asialla olin. Hän tekeytyi\nturkasen vihaiseksi, niin kuin joku, joll' ei ole yhtään sydäntä, vaan\njok' ei tahdo, että hänet huomataan semmoiseksi. Hän ihmetteli sitä,\nettä te hänet panitte vastaamaan muutaman ratsupojan kautta. Sekös\nminua suututti! Niitä löytyy ainoastaan kahta laatua ihmisiä, sanoin\nminä, kunnollisia tai lurjuksia, vaan minä palvelen Götz von\nBerlichingeniä. Nytkös hän rupesi ja repesi kaskuamaan kaikellaista\nsekasotkua, mikä kiertyi tuohon loppujuoneen: Että te olette hänet\näkki-arvaamatta yllättänyt, hän ei ole minkään velvollisuuden velassa\nteille, eikä tahdo missään tekemisissä olla teidän kanssanne.\n\nGÖTZ. Onko sinulla tuo hänen omasta suustansa?\n\nYRJÖ. On, ja vielä enemmän. Hän uhkaili minua --\n\nGÖTZ. Jo välttää! Hänkin siis on mennyttä! Usko ja kunnia, sinä olet\ntaas minut pettänyt. Maria raukka! Kuinka minä nyt saatan sinulle\nilmoittaa tuon!\n\nSELBITZ. Minä hennoisin ennemmin menettää vielä toisen jalkani, kuin\nolla tuommoinen ryökäle. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Bamberg.\n\n    ADELHEID. WEISLINGEN.\n\nADELHEID. Aika alkaa minusta tuntua tukalan pitkältä; vakavasti minä en\nkehtaa puhua, ja minua hävettää leikkiä laskea teidän kanssanne.\nIkävyys, sinä olet pahempi, kuin vilutauti.\n\nWEISLINGEN. Oletteko te minuun jo kyllästynyt?\n\nADELHEID. Teihin vähemmän, kuin teidän seuraanne. Minä tahtoisin, että\nte olisitte siellä, minne te tahdoitte lähteä, ja ett'emme olisi\npidättäneet teitä.\n\nWEISLINGEN. Tuota se on nais-suosio! Ensin se hautoo äidinlämmöllä\nmeidän rakkaimpia toiveitamme; sitten, niin kuin epävakainen kana, se\nhylkää pesänsä ja heittää jo itävän perilliskuntansa kuolemaan ja\nmätänemään.\n\nADELHEID. Soimatkaa te naisia! Typerä pelari repii rikki ja tallaa\nniitä viattomia korttia, joilla pelaten hän joutui häviölle. Vaan\nsallikaa minun kertoa jotakin mies-väestä! Mitä te siis olette,\nhaastamaan huikentelevaisuudesta? Te, jotka harvoin olette, mitä te\nolla tahdotte, ette koskaan, mitä teidän tulisi olla! Kuninkaita\njuhla-asussa, rahvaan kadehdittavia! Mitä joku räätälin-rouva\nhennoisikaan antaa, jos saisi kaulassaan kannettavaksi jonkun nauhan\nhelmiä teidän pukimenne poimeesta, jonka saappaan-korkonne niin\nhalveksivasti potkaisee pois!\n\nWEISLINGEN. Te olette katkera.\n\nADELHEID. Se on säiste -- vuoron kaikua teidän lauluunne. Ennen\nkuin minä tunsin teidät, Weislingen, kävi minulle, niin kuin\nräätälin-rouvalle. Huhu, satakielinen -- minä en tässä puhu\nvertauksilla -- oli teidät niin parturinlaisesti sivellyt, että minä\nviehätyin halajamaan: Jospa sinä kuitenkin saisit omin silmin nähdä\ntämän erinäisen valion miehistä sukua, tämän Foiniks-Weislingenin! Niin\nkuin minä halasin, niin minulle tapahtuikin.\n\nWEISLINGEN. Ja tämä Foiniks esiytyi kuin säntillinen kotikukko.\n\nADELHEID. Ei, Weislingen, minä olin myötätuntoinen teitä kohtaan.\n\nWEISLINGEN. Ehkä luulitte vaan.\n\nADELHEID. Ja olin. Sillä, totta puhuen, te olitte yli sen mitä\nmaineenne tiesi. Suuri yleisö arvottaa ainoastansa ansion heijastusta.\nNiin kuin minulle käy tavallisesti, että minun ei tee mieleni\najattelemaan niitä ihmisiä, joille minä suon hyvää, niin me elimme\ntovisen aikaa rinnatusten; tuntui kyllä, että mieleni oli jotain\nvailla, vaan minä en tiennyt, mitä oikeastaan teissä puuttui, jota minä\nkaipasin. Vihdoin aukenivat silmäni. Ja minä näin, että sen toimivan\nmiehen sijassa, joka uuteen elon-toimeen herätti kokonaisen\nruhtinaskunnan, eikä siltä itseään eikä mainettaan unhottanut, joka oli\nsatojen suuremmoisten yritysten nojassa, niin kuin päällekkäin\nvyörytettyjen vuorten kukulla kohonnut ylös pilviin saakka: sen sain\nyks kaks nähdä, ja se ruikaili kuin kivulias runoilija, alakuloili kuin\nterve tyttö,[50] joutiloitsi enemmän kuin vanha nuori mies. Alussa minä\nluin syyksi teidän kovan-onnen kohtauksenne, joka vielä uutena painoi\nteidän sydäntänne, ja koetin puolustaa teitä parhaimman mukaan, niin\npitkälle kuin vaan voin. Nyt, koska teidän olemuksenne näyttää päivä\npäivältä huononevan, täytyy teidän antaa anteeksi, jos minä riistän\nsuosioni pois teiltä. Teillä ei ole oikeus sitä omata, minä lahjoitin\nsen[51] koko elämän ajaksi eräälle toiselle, joka sitä ei voinut\nsiirtää teille.\n\nWEISLINGEN. Niin päästäkää minut irti!\n\nADELHEID. En, ennen kuin kaikki toivo on kadonnut. Yksinäisyys on\nnäissä suhteissa vaarallista. -- Mies parka! Te olette yhtä\nnurpeissanne kuin joku, jolle on ruvennut uskottomaksi ensimäinen\ntyttö-kulta, ja juuri sen tähden minä en heitäkään teitä vielä hukkaan.\nAntakaa minulle kätenne, suokaa anteeksi, jos minä mitä olen sanonut\nsulassa rakkaudessa!\n\nWEISLINGEN. Jos sinä voisit minua rakastaa, jos sinä voisit minun\ntuliseen kiihkooni suoda edes yhden pisaran lievitystä! Adelheid! Sinun\nnuhteesi ovat kovin epäoikeita. Jos sinä voisit edes sadannen osan\naavistaa siitä, mikä nyt jonkun aikaa on minussa työskennellyt, etpä\nsuinkaan olisi minua niin armottomasti hennonut suopeudella, tylyydellä\nja ylenkatseella sinne tänne raastella. -- Sinä naurat -- Tuon liika\nhopussa astumani askeleen perästä jälleen sointua oman itseni sopuun,\nse maksoi minulle enemmän kuin yhden päivän. Ruveta torjumaan pois\nmielestäni sitä ihmistä, jonka rakas muisto niin elävän uutena nyt asuu\nminussa!\n\nADELHEID. Kumma mies, joka voit rakastaa sitä, jota sinä kadehdit! Tuo\non samaa, kuin jos minä sodassa kuljettaisin ruokavaroja viholliselle.\n\nWEISLINGEN. Minä hyvin tunnen, ett'ei tässä siedä ensinkään nuhjustaa.\nHänelle on annettu ilmi, että minä olen taas Weislingen,[52] ja hän\ntähystää tilaisuutta, saadakseen oman etunsa voitolle meistä. Vaan,\nAdelheid, ei me olla niin unteloita, kuin sinä luulet. Meidän\nratsuväkemme on saanut lisävoimia, ja on varallaan, meidän\nneuvottelumme ovat käymässä edelleen, ja toivottavasti sitten\nAugsburg'in valtiopäivät jouduttavat meidän esityksemme terälle.\n\nADELHEID. Te siis menette sinne?\n\nWEISLINGEN. Jos voisin ottaa mukaani yhden toivomuksen! (Suutelee\nAdelheidin kättä).\n\nADELHEID. O, te heikko-uskoiset! Aina tunnustähtiä sekä ihmeitä![53]\nMatkusta, Weislingen, ja täytä, mitä olet aikonut tehdä. Piispan etu,\nsinun etusi, minun etuni, ne ovat niin kutoutuneet yhteen, että, olipa\ntuo vaikka vaan politiikan vuoksi --\n\nWEISLINGEN. Sinä voit ivailla.\n\nADELHEID. Minä en ivaile. Minun omaisuuttani pitää huostassaan se kopea\nherttua, sinun omaisuuttasi ei Götz hevillä heitä loukkaamatta; ja jos\nme emme pidä yhtä puolta keskenämme, samoin kuin meidän vihollisemme\nkeskenään, ja taivuta keisaria puoleemme, niin me ollaan hukassa.\n\nWEISLINGEN. En minä siitä ole hädissäni. Enin osa ruhtinaita on meidän\nkanssamme yhtä mieltä. Keisari pyytää apua Turkkilaisia vastaan, ja sen\ntähden on kohtuullista, että hän taasen avustaa meitä. Miten maireelta\nonkaan minusta tuntuva, kun saan vapauttaa sinun omaisuutesi\nvallattomain vihollisten käsistä, asettaa Schwabenissa rauhattomat päät\nlepoon, jälleen rakentaa rauhan piispakunnalle, meille kaikille! -- Ja\nsitten --?\n\nADELHEID. Yksi päivä synnyttää toisen, ja onnen kainalossa lepää\ntulevaisuus.\n\nWEISLINGEN. Mutta meidän itsemme täytyy tahtoa.\n\nADELHEID. Mehän tahdomme.\n\nWEISLINGEN. Oikeinko totta?\n\nADELHEID. No niin. Menkää vaan!\n\nWEISLINGEN. Tenhotar!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Ravintola.\n\n    Talonpoikais-häät. Ulkona soittoa ja tanssia.\n    APPI. GÖTZ ja SELBITZ (istuvat pöydässä).\n    SULHO (menee edellisten luokse).\n\nGÖTZ. Se oli selvintä, että te riitanne näin onnellisesti ja\nriemuisesti lopetatte naimiskaupalla.\n\nAPPI. Paremmin, kuin mitä minä oisin unissakaan saattanut kuvailla.\nRauhassa ja sovussa naapurini kanssa, ynnä sen ohessa yksi tytär\nhyvässä turvassa.\n\nSULHO. Ja minun omistettavana se riitamaa-tilkku ynnä sen ohessa koko\nkylän mairehin hieprukka. Kun Jumala ois' sallinut, että te ennemmin\nolisitte taipunut siihen!\n\nSELBITZ. Kuinka kauvan te olette keräjöineet?\n\nAPPI. Noin kahdeksan pitkää vuotta. Minä hennoisin horkkaa ennen potea\ntoista mointa kauvemman, kuin nyt alottaa uudestaan. Siinä saa nykkiä,\nette voi uskoakaan, ennen kuin niiltä myssypölkyiltä kiskotaan päätös\npovesta; ja mitä on saatu sitten? Piru vieköön tuon asessori\nSapupin![54] se on joku kirottu, musta Italialainen.\n\nSULHO. Niin, se on hurja mies! kaksi kertaa olin minä sen luona.\n\nAPPI. Ja minä kolme. Ja nähkääs, te hyvät herrat, siinä me saadaan\npäätös viimein, joka julistaa, että mulla on yhtä suuri oikeus kuin\ntällä naapurilla, ja naapurilla yhtä suuri oikeus kuin minulla ja siinä\nsitä seistä ällötettiin avossa suin, kunnes minulle Herra Jumalani\njuolautti mieleen, että rupesinpa ja annoin tälle naapurille tyttäreni\nynnä sen maa-resun yhtä mukaa.\n\nGÖTZ (ryyppää). Etisen sovun malja.\n\nAPPI. Suokoon Jumala! Meni syteen tai saveen, mut keräjöimään en minä\nenää rupea en kuuna herran valkeana. Mikä kaunis roivio rahaa siinä\nkuluu takanakin! Joka kunnia-kumarruksesta, minkä tuo atvokaatti tekee,\ntäytyy sinun maksaa.\n\nSELBITZ. Onhan vuonna vuotuissaan keisarillisia tarkastuksia siellä.\n\nAPPI. Ei siitä ole vainuttu mit' ikään. Jo multa sen ohessa on moni\nkaunis talari ennättänyt laskea lippa-hivoota. Se on hiivatin\nkolistamista?\n\nGÖTZ. Mitä te tarkoitatte?\n\nAPPI. Ah, siell' ei jää muuta kuin \"matti\" taskuun toiselle niiden\nkynsissä! Asessori yksin, Jumala antakoon hänelle anteeksi, minulta\nkolisti kahdeksantoista kulta-guldenia pois poikkeen.\n\nSULHO. Kuka?\n\nAPPI. Kukako? Kukas muu kuin Sapupi!\n\nGÖTZ. Tuo on rietasta.\n\nAPPI. Kyllä, mun täytyi sille ensin antaa kaksikymmentä. Ja kun min'\nolin sille ne maksanut sujoksi, hänen huvilassaan, jok'on niin muhkea,\nett'ei se ole tosikaan, juuri siinä suuressa salissa, niin minulta\nperin tahtoi sydän murtua surusta. Sillä, nähkääs, ainahan tila ja talo\nsaattaa olla aikaan-tultava melko hyvin, mutta mistä sitä rahaista\nrahaa koituu? -- Siellä minä seisoin, ja Luoja ties paraite, mitenkä\nminun oli laita! Mulla ei ollut ei niin kilahtavaa kuutinata massissa\nmatkarahaksi. Viimeiseltä minä rohkaisime ja ilmaisin hälle seikan. Kun\nhän sitte näki, että minun sieluni keitti hädän tippeitä, niin hän sekä\nviskasi mulle kaksi takaisin jotta näytti mist' on viis' poikki.\n\nSULHO. Tuo ei ole mahdollista! Sekö Sapupi?\n\nAPPI. Kuinka sin' oot olevinasi, näet! Se ikään! Eikä kukaan muu!\n\nSULHO. Sen ottakoon perkele! Se suolsi niin ikään multa viisitoista\nguldenia.\n\nAPPI. Sen sika!\n\nSELBITZ. Götz! Ja me ollaan ritaria sekä ryöväriä![55]\n\nAPPI. Sen tautta sieltä julkeni päätöskin ulos niin kaksisepisenä. Se\nkoira!\n\nGÖTZ. Tuota te ette raskine jättää ilman rankaisematta.\n\nAPPI. Mihinkä oisi ryhdyttävä?\n\nGÖTZ. Lähtekää paikalla Speieriin.[56] Tarkastus-aika on käsissä.\nIlmoittakaa asia; niiden täytyy se tutkia välttämättä ja avittaa teitä\npääsemään omillenne.\n\nSULHO. Niinkö te luulette, että me tää asia voidaan ajaa perille?\n\nGÖTZ. Jos minä vaan saisin päästä hänen korvuksiinsa, kyllä voisin\nsiitä vastata.\n\nSELBITZ. Summa on kyllä sen puuhuinen, että kannattaisi koetella.\n\nGÖTZ. Olenpa minä ennen joku kerta lähtenyt ratsastamaan, vaikka summa\nei ollut kuin neljäs osa tästä kyseessä.\n\nAPPI. Mitä sinä arvelet?\n\nSULHO. Koettaa meidän pitää, kävi miten kävi!\n\nYRJÖ (tulee). Ne Nürnbergiläiset ovat jo tulossa.\n\nGÖTZ. Missä?\n\nYRJÖ. Jos hyvin hiljaa ratsastetaan, niin saavutamme heidät Beerheimin\nja Mühlbach'in välisellä taipaleella.\n\nSELBITZ. Mainiosti!\n\nGÖTZ. Tulkaa, lapset! Jumalan rauha teille! Ja auttakoon hän meitä\nkaikkia omillemme!\n\nJOKU TALONPOIKA. Suur' kiitosta! Ettenkö te tahtoisi jäädä ehtooruokaa\nnauttimaan yhdessä?\n\nGÖTZ. Ei tuumalla millään. Hyvästi!\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n    Augsburg.\n\n    _Puutarha_.\n\n    KAKSI NÜRNBERGILÄISTÄ KAUPPAMIESTÄ.\n\nENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Tässä meidän pitää seista, sillä Keisari kulkee\ntästä lähite. Hän tulee nyt juuri tuota pitkää käytävää ylöspäin.\n\nTOINEN KAUPPAMIES. Kuka se on tuo hänen viereisensä?\n\nENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Adelbert von Weislingen.\n\nTOINEN KAUPPAMIES. Bamberg'in ystävä. Se on hyvä.\n\nENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Me Iangetaan polvillemme, ja minä johdan\npuhetta.\n\nTOINEN KAUPPAMIES. Hyvä, tuossa ne tulevat.\n\n    KEISARI. WEISLINGEN.\n\nENSIMÄINEN KAUPPAMIES. Hän näyttää niin ynseältä.\n\nKEISARI. Minä olen huonolla tuulella, Weislingen, ja kun silmäilen\nentistä elämääni, olen tulla pian alakuloiseksi: niin monta\npuolinaista, niin monta epä-onnistunutta yritystä! Ja tämä kaikki\nkoituu siitä, ett'ei yksikään ruhtinas koko valtakunnassa ole niin\npikkuinen, joka ei omista oikuistaan pitäisi enemmän lukua, kuin minun\najatuksistani.\n\n    (Kauppamiehet lankeavat keisarin eteen).\n\nKAUPPAMIES. Suurivaltaisin, kaikkein armollisin Herra!\n\nKEISARI. Keitä te olette? Millä asialla?\n\nKAUPPAMIES. Köyhiä kauppamiehiä Nürnberg'istä, Teidän Majesteettinne\nnöyrimpiä palvelijoita, ja rukoillaan apua. Götz von Berlichingen ja\nHans von Selbitz ovat kolmekymmentä meikäläistä, jotka olivat\nBambergiläis-matkaturvan suojassa, palausmatkalla Frankfurt'in\nmessu-markkinoilta, yllättäneet ja ryövänneet tyhjäksi; me anomme\nTeidän Keisarilliselta Majesteetiltanne apua, hoivaa, muuten me ollaan\nhävinneitä ihmisiä, joiden on pakko mierontiellä kerjätä leipämme.\n\nKEISARI. Pyhä Jumala! Pyhä Jumala! Mitä tämä on? Toisella on vaan yksi\nkäsi, toisella vaan yksi jalka; jos heillä mieheen edes olisi kaksi\nkättä ja kaksi jalkaa, mitä te sitten aikoisitte tehdä?\n\nKAUPPAMIES. Me alamaisimmasti anomme, että Teidän Majesteettinne\nsuvaitsisi luoda säälivän silmänsä meidän ahdistetun asemamme puoleen.\n\nKEISARI. Kuinka se käy niin! Jos joltakin kauppamieheltä menee joku\npippuripussi hukkaan, olisi käskettävä koko valtakunta sotajalalle sen\nvuoksi; vaan jos riitaisuuksia on noussut, jotka ovat Keisarilliselle\nMajesteetille ja koko valtakunnalle erittäin tärkeitä, jotka koskevat\nkokonaisia kuningaskuntia, ruhtinaskuntia, herttuakuntia ynnä muita,\nniin ei teitä silloin voi kukaan ihminen saattaa koolle.\n\nWEISLINGEN. Te tulitte ajattomalla ajalla. Menkää ja viivästykää täällä\nmuutamia päiviä.\n\nKAUPPAMIEHET. Me sulkeudumme armolliseen muistoon. (Pois).\n\nKEISARI. Taas uusia riitoja! Niitä kasvaa kuin hydran[57] päitä.\n\nWEISLINGEN. Eikä niitä voi muulla kurin juurittaa pois kuin tulella ja\nmiekalla sekä jollain ravakalla toimenpiteellä.\n\nKEISARI. Niinkö luulet?\n\nWEISLINGEN. Minusta nähden ei mikään ole niin kerkeä tehtävä, jos vaan\nTeidän Majesteettinne ja pikku ruhtinaat voisitte sopia muiden\nvähäpätöisten kinain puolesta. Ei ole hetikään koko Saksanmaa\nvalittamassa rauhattomuuksia. Ainoastaan Franken ja Schwaben hehkuu\nvielä sen sisäisen, turmiollisen kansalais-sodan tuhkasta. Ja onpa\nsielläkin monta jaloa ja vapaata miestä ikävöimässä rauhaa. Jos kerran\nsaisimme Sickingenin, Selbitzin ja Berlichingenin raivatuksi syrjään,\nniin tuo muu pian raukeaisi sitten itsestään. Sillä juuri heidän\nhenkensä elähyttää sitä kapinallista joukkoa.\n\nKEISARI. Minä tahtoisin mielelläni säästää niitä miehiä; he ovat\nurhoollisia sekä jaloja. Jos minä sotaa kävisin, varmaan he astuisivat\nminun kanssani tanterelle.\n\nWEISLINGEN. Olisi suotava, että he olisivat alusta pitäin opetelleet\nnoudattamaan velvollisuuttansa. Ja olisi sitä paitsi sangen vaarallista\nruveta kunniapaikoilla palkitsemaan heitä kapinallisista yrityksistä.\nSillä juuri tätä keisarillista lempeyttä ja armoa he ovat tähän saakka\nniin tavattoman väärin käyttäneet, ja heidän leisiönsä, joka\nluottamuksensa ja toivonsa panee siihen, ei ole hillittävissä, ennen\nkuin me olemme heidät kokonaan hävittäneet maailman silmäin edestä ja\nheiltä kaiken toivon, jonka varassa he voisivat aavistaa nousevansa\nuudestaan, olemme täydellisesti tyhjään raukaisseet.\n\nKEISARI. Te siis neuvotte käyttämään ankaruutta?\n\nWEISLINGEN. Minä en keksi muuta keinoa, millä karkoittaa tuo raivohenki\npois, joka tarttuu kokonaisiin maakuntiin. Emmekö kuule jo sieltä ja\ntäältä aatelisten katkeria valituksia, että heidän alamaisensa, heidän\nmaa-orjansa, nousevat heitä vastustamaan ja käyvät heitä vastaan\noikeutta, uhkaavat supistaa heidän ikivanhan ylivaltansa, niin että on\npeljättävissä mitä vaarallisimpia seurauksia?\n\nKEISARI. Nyt olisi hyvin otollinen tilaisuus Berlichingeniä sekä\nSelbitziä vastaan; mutta minä en tahtoisi heille tapahtuvaksi mitään\nkarvasta. Vangiksi minä heidät mielisin saada, ja sitten pitäisi heidän\nvalalla vannoen luopua kahakoista, sitoutua rauhallisesti pysymään\nomissa linnoissaan, ulkoutumatta määrätystä piiristä mihinkään. Ensi\nistunnossa tahdon esittää tämän asian.\n\nWEISLINGEN. Riemukas hyvä-huuto on siellä vapauttava Teidän\nMajesteettinne lausumasta puheen loppua. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    SICKINGEN. BERLICHINGEN.\n\nSICKINGEN. Niin, minä tulin teidän jalon sisarenne sydäntä ja kättä\npyytämään.\n\nGÖTZ. Niin soisin minä, että te olisitte tullut ennemmin. Minun täytyy\nteille sanoa: Weislingen on vankius-aikanaan voittanut hänen\nrakkautensa, on kosinut häntä, ja minä hänet lupasin sille. Minä olen\npäästänyt irti sulhon, sen linnun, ja se nyt halveksii tätä\nhyväntahtoista kättä, joka sille tarjosi hoivaa puutteessa. Se\nsirkuttelee tuolla ympärillä, ties Luoja missä tarha-pensaassa etsii\nelatustaan.\n\nSICKINGEN. Onko tuo totta?\n\nGÖTZ. Niin totta, kuin minä sanon.\n\nSICKINGEN. Hän on siis rikkonut kaksinkertaisen liiton. Onneksi teille,\nettä te ette sen kavaltajan kanssa joutuneet lähempään yhteyteen!\n\nGÖTZ. Tyttö istuu nyt siinä, raukka, ja kuluttaa elämäänsä kujerrellen\nja rukoillen.\n\nSICKINGEN. Meidän pitää virittää hänet laulamaan ilosta.\n\nGÖTZ. Kuinka! Te hennotte kosia hyljättyä ihmistä puolisoksenne?\n\nSICKINGEN. Se on teille molemmille kunniaksi, että teidät on saanut\npettää tuo kehno. Vaan pitäisikö nyt tämän tyttö raukan sulkeutua\nluostariin, sen vuoksi, että ensimäinen mies, minkä hän oppi tuntemaan,\noli epäkelpo? Eihän toki! Minä pysyn lujasti siinä: hänestä on tuleva\nminun linnojeni kuningatar.\n\nGÖTZ. Vaan minä saan lausua teille, että hän ei ollut välinpitämätön\nsitä miestä kohtaan.\n\nSICKINGEN. Etkö sinä luota, että minä voin epäpätöisen kuvaimen häätää\npois tytön mielestä? Lähtään nyt siskosi luo! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Eksekutsioni-sotaväen leiri_.[58]\n\nKAPTEENI. Meidän täytyy menetellä varovaisesti ja koettaa miehiämme\nsäästää niin paljon kuin suinkin. Myös on meillä täsmällinen käsky ajaa\nhänet ahtaalle sekä ottaa hänet elävältä vangiksi. Se temppu tietenkin\notattaa kovalle; sillä kuka mahtanee hevillä uskaltautua hänen\nkimppuunsa?\n\nENSIMÄINEN UPSEERI. Totta tosiaan! Ja varmasti hän puolustaa itseänsä\nkuin villi sika. Sitä paitsi hän ei ole koko elämänsä pitkään tehnyt\nmeille mitään pahaa, ja niin puolestaan saattaa jokainen epäytyä\npanemasta, Keisarin ja valtakunnan mieliksi, kättään ja jalkaansa\nsiihen uhka-kisaan.\n\nTOINEN UPSEERI.[59] Olisi häpeä, jos emme häntä ota kiini. Jos minä\nkerta saan hänen korvuksiinsa, eipä, piessä, hän luiskahda irti.\n\nENSIMÄINEN UPSEERI. Älkää te vain hampain tarratko häneen, sillä hän\nmahtaisi teiltä leukapielet kiskaista pois. Hyvä nuori herra,\ntuollaiset miehet eivät lähde käpälämäkeen, niin kuin joku\nrosvo-karkulainen.\n\nTOINEN UPSEERI. Saamme nähdä.\n\nKAPTEENI. Meidän kirjeemme[60] hän lienee jo saanut. Ei huolita aikaa\nhukata, meidän pitää heti lähettää yksi joukko pitämään silmällä häntä.\n\nTOINEN UPSEERI. Antakaa minä käyn johtamaan sitä.\n\nKAPTEENI. Te ette tunne seutuja.\n\nTOINEN UPSEERI. On yksi huovi minulla, jok' on näillä tienoin syntynyt\nja kasvanut.\n\nKAPTEENI. No sitte minä olen tyytyväinen. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\nSICKINGEN. Kaikki käy mieltä myöten; hän oli vähän hämillään minun\nesityksestäni ja silmäili minua kiireestä kantapäähän. Minä lyön vetoa,\nettä hän vertasi minua siihen Salakkavalkoseensa. Jumalan kiitos, että\nminä saan verroille vetäytyä! Hän vastaili vähän ja sikin sokin. Sen\nparempi! -- Joutaa kiehua jonkun aikaa. Tyttöjen povessa, joita\nrakkausonnettomuus on muokannut, kerkiää avioliitto-ehdotus pian.\n\nGÖTZ (tulee).\n\nSICKINGEN. Mitä sanomia, lanko?\n\nGÖTZ. Valtakunnan-kiroukseen julistettu!\n\nSICKINGEN. Mitä?\n\nGÖTZ. Kas, lukekaa tuo mieltä ylentävä kirje! Keisari on minua vasten\nsäätänyt eksekutsionin, joka on leikkelevä minun lihani lintujen\ntaivaan alla ja petojen maan päällä haaskattavaksi.\n\nSICKINGEN. Ensin pitää niiden päästä siihen saakka. Minä siis saavuin\ntänne juuri paraiksi.\n\nGÖTZ. Ei, Sickingen, teidän täytyy poistua. Teidän suuret aikeenne\nvoisivat sen tien rauveta turhaan, jos te näin sopimattomaan aikaan\ntahtoisitte ruveta valtakunnan viholliseksi. Minuakin te hyödytätte\npaljon enemmän, jos näyttää siltä, että te olette puolueeton. Keisari\nrakastaa teitä, ja pahin, mikä minua voi kohdata, on vangiksi\njoutumisen kova-onni. Ja siinä tapauksessa te voitte käyttää\nvaikutusvoimaanne ja kirvottaa minut pois kurjuudesta, mihin tämä\najaton apu saattaisi meidät syöstä kummankin yhtä haavaa. Sillä mitä\nolisi siitä? Nyt tuo retki käy minua vastaan; jos ne saavat tietää,\nettä sinä olet minun puolellani, niin ne lähettävät enemmän väkeä, ja\nmeidän asemamme ei tule yhtään paremmaksi. Keisarin kädessä on ohjat,\nja minä olisin jo nyt ikutielle mennyt mies, jos voisivat puhaltaa\nrohkeutta rintoihin yhtä helposti, kuin puhalletaan muutamia joukkoja\nyhteen.\n\nSICKINGEN. No minä voin salavihkaa antaa teihin yhtyä parisenkymmentä\nratsumiestä.\n\nGÖTZ. Hyvä. Minä olen jo Yrjön lähettänyt Selbitziä noutamaan, sekä\nhuovini minkä minnekin naapuristossa. Rakas lanko, kun minun mieheni\novat yhdessä, niin siinä on semmoinen joukkue, jonka vertaista lienee\nharva ruhtinas nähnyt yhdessä.\n\nSICKINGEN. Vaan paljoutta vastaan teitä on liika vähän.\n\nGÖTZ. Yksi susi on kokonaista lammaslaumaa vastaan liika paljon.\n\nSICKINGEN. Entäpä jos niillä on hyvä paimen?\n\nGÖTZ. Sure sitä! Nehän ovat pelkkiä palkkalaisia. Ja sitä paitsi, ei\nparaskaan ritari voi suorittaa mitään, ell'ei hän ole toimintansa\nisäntä. Niinpä ne minutkin olivat laittaa kerran, kun olin luvannut\nPfalz-kreiviä palvella ja auttaa Konrad Schottenia vastaan:\nPfalz-kreivi otti kansliasta erään paperin ja esitti minulle osviitan,\nmitenkä minun olisi pitänyt ratsastaa ja pitää puoliani; silloin minä\nheitin neuvos-herroille paperin takaisin ja sanoin, että minä en osaa\nsen mukaan toimia; enhän tiedä, mitä minulle saattaa tulla vastaan,\njota ei olekaan paperissa mainittu; minun täytyy pitää omat silmäni\nauki ja katsoa, mitä minun on tehtävä.\n\nSICKINGEN. Onnea, veli! Minä tahdon lähteä oitis ja lähettää sinulle,\nmitä ennätän kiireessä koota.\n\nGÖTZ. Tule vielä rouvasväen luo, minä heitin ne olemaan yhdessä. Minä\ntahtoisin, että sinä saisit hänen lupaus-sanansa, ennen kuin lähdet.\nSitten lähetä ratsumiehiä minulle, ja tule salaa takaisin, itse\nhakemaan -- Maria; sillä minun linnani, niin pelkään, ei kohta ole\nmikään naisten tyyssija.\n\nSICKINGEN. Toivotaan parhainta. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Bamberg.\n\n    _Adelheidin Huone_.\n\n    ADELHEID. FRANS.\n\nADELHEID. Nyt on jo kumpikin eksekutsioni-kunta lähtenyt liikkeille?\n\nFRANS. Niin, ja minun herrallani on ilo astua taistelemaan teidän\nvihollisianne vastaan. Minä olisin tahtonut oitis lähteä sille retkelle\nmukaan, niin mielelläni kuin minä aina tulenkin teidän luoksenne. Ja\nnyt aijon taas kohta lähteä täältä, tullakseni pian takaisin tuomaan\niloisempia sanomia. Herrani antoi minulle semmoisen luvan.\n\nADELHEID. Kuinka sinun herrasi jaksaa?\n\nFRANS. Hän on iloinen ja hilpeä. Minun käski hän suudella teidän\nkättänne.\n\nADELHEID. He -- sinun huulesi on lämpimät.\n\nFRANS (itsekseen, rintaansa viitaten). Tästä kohti ollaan vielä\nlämpimämpi! (Kuuluviksi). Armollinen rouva! Teidän palvelijanne ovat\nonnellisimpia ihmisiä auringon alla.\n\nADELHEID. Kuka johtaa Berlichingeniä vastaan?\n\nFRANS. Herra von Sirau. Hyvästi, voikaa hyvin, hyvä armollinen rouva!\nMinä taas aijon lähteä. Älkää unhottako minua!\n\nADELHEID. Sinun pitää ensin syödä, juoda ja levähtää.\n\nFRANS. Mitä vailla? Olenhan minä nähnyt teidät. Minä en nyt ole\nväsynyt, eikä minulla ole nälkä.\n\nADELHEID. Minä tunnen sinun uskollisuutesi.\n\nFRANS. Ah, armollinen rouva!\n\nADELHEID. Sinä et kestä sinäsi, rauhoitu ja nauti jotakin.\n\nFRANS. Teidän huolenpitonne yhtä poika raukkaa kohtaan! (Pois).\n\nADELHEID. Kyyneleitä tuli hänelle silmiin. Minä oikein sydämestäni\nlemmin häntä. Niin vakaan lämpimästi ei minuun ole vielä kiintynyt\ntoinen. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    GÖTZ. YRJÖ.\n\nYRJÖ. Hän tahtoo itse teitä puhutella. Min' en tunne häntä. Se on komea\nmies mustine, tulisine silmineen.\n\nGÖTZ. Tuo hänet tänne huoneeseen!\n\nLERSE (tulee).\n\nGÖTZ. Jumalan terve teille! Mitä hyvää te tuotte?\n\nLERSE. Oman itseni. S'ei tosin liene paljon; toki kokonaan, oli se mitä\noli, minä sen tarjoon teille.\n\nGÖTZ. Te olette minulle tervetullut, kahta vertaa enemmän tervetullut,\nkelpomies, ja juuri tähän aikaan, kun minä en enää osannut toivoa\nuusien ystäväin satoa, pikemmin pelkäsin joka hetki vanhojen katoa.\nTeidän nimenne on?\n\nLERSE. Frans Lerse.\n\nGÖTZ. Minä kiitän teitä, Frans, että te minulle tutuksi esititte erään\nurhoollisen miehen.\n\nLERSE. Minä olen jo ennen yhdesti esitellyt teille itseni, vaan sillä\nerää te ette kiittänyt minua.\n\nGÖTZ. En jaksa muistaa teitä.\n\nLERSE. Sepä oisi minusta ikävää. Muistuuko teidän mieleenne, kun te\nPfalz-kreivin puolesta olitte vihollisena Konrad Schottenia vastaan, ja\nitsenään Laskiaisena ratsastamassa Hassfurt'iin?\n\nGÖTZ. Kyllä minä sen muistan.\n\nLERSE. No juohtuuko teidän mieleenne se, kun te muutaman kylän kohdalla\nkohtasitte viisikolmatta ratsumiestä tietä taivaltamassa?\n\nGÖTZ. Aika hyvin. Minä vielä alussa niitä luulin vaan tusinaksi, ja\npanin kahtia oman joukkoni -- meit' oli vaan kuusitoista -- ja pysäytin\nkylän luona muutaman vajan taakse, sen varalta, että ne sivuuttaisi\nmeidät. Minulla oli aikomus sitten lähteä niitä takaa-ajamaan, niin\nkuin oli sovittu sen toisen joukko-osaston kanssa.\n\nLERSE. Mutta me huomasimme teidät, ja vetäysimme kukkulalle siinä kylän\nluona. Te liikuitte esiin ja seisotuitte alapuolelle. Kun me näimme,\nettä te ette tahdo tulla ylös, niin me ratsastettiin alas.\n\nGÖTZ. Siinä vasta minä oivalsin, että olin käteni tupsauttanut\nhiilokseen. Viisikolmatta kahdeksaa vastaan! Siin' ei joudettu olemaan\nristissä käsin. Erhard Truchses pisti minulta yhden huovin läpi, jonka\nvuoksi minä hänet syöksin rujoksi satulasta. Jos ne kaikki oisivat\nkestäneet, niin kuin hän ja eräs huovi, niin minulle sekä minun pikku\nparvelleni oisi käynyt pahoin.\n\nLERSE. Huovi, jota te mainitsitte --\n\nGÖTZ. Oli uljain kaikista, mitä minä olen nähnyt. Hän ahdisti minua\ntulimaisesti. Minä luulin jo, että olin hänet torjunut päältäni ja\naijoin toisten kanssa ryhtyä tekemisiin, kun hän jo taas oli minussa ja\nlöi oikein vihaisesti. Hän iski minulta panssarihihan puhki, niin että\nlihaankin töksähti.\n\nLERSE. Oletteko hälle antanut anteeksi sen?\n\nGÖTZ. Se oli minusta enemmän kuin mieleen.\n\nLERSE. Niinpä minä nyt toivon, että te voitte olla minuun tyytyväinen.\nOlenhan minä ensi näyte-kappaleeni suorittanut teitä itseänne kohti.\n\nGÖTZ. Oletko sinä se? Oi, tervetullut, tervetullut! Voitko sinä,\nMaksimilian, sanoa että kaikkein palvelijaisi joukkoon olet näin\nvoittanut yhtä ainoata!\n\nLERSE. Minua kummastuttaa, että te ette ennemmin tullut tässä\najatelleeksi minua.\n\nGÖTZ. Kuinka oisi minulle voinut mieleen juohtua, että se juuri tulee\npalvelustansa tarjoomaan minulle, joka vihollisena mitä vihaisimmasti\nryntäsi ottamaan minua voitingikseen?\n\nLERSE. Sepä juuri, herra! Hamasta nuoruudestani olen minä palvellut\nratsumiehenä, ja olen kilvoitellut monen rohkean ritarin kanssa\nottelussa. -- Kun me sitte kohtasimme teidät, riemastutti minua. Jo\nminä ennestään tunsin teidän nimenne, mutta vasta silloin sain oppia\ntuntemaan teidät itsenne. Te kyllä muistatte, ett'en minä pitänyt\npuoltani. Te toki näitte, ett'ei siihen syynä ollut pelko, sillä\nminähän aina tulin uunna miesnä. Lyhyesti: minä opin tuntemaan teidät,\nja sitä lyytä päätin ruveta palvelemaan teitä.\n\nGÖTZ. Kuinka pitkään te tahtoisitte minulla pysyä?\n\nLERSE. Vuoden, ja ilmaiseksi.\n\nGÖTZ. Ei, teidän tulee saada palkka yhtä mukaa muiden kanssa, jopa\npäällekin palkan erikoisesti, niin kuin sen, joka minulle antoi täysin\ntekemistä Remlinin luona.\n\nYRJÖ (tulee). Hans von Selbitz käski tervehtimään teitä. Huomenna hän\non täällä viidenkymmenen kanssa.\n\nGÖTZ. Hyvä!\n\nYRJÖ. Kocherin luona kulkee joku joukko valtakunnan-huoveja, varmaan\nteitä väijymässä.\n\nGÖTZ. Kuinka paljon?\n\nYRJÖ. Noin viisikymmentä päätä.\n\nGÖTZ. Ei enemmän? Tule, Lerse, meidän pitää ne kaataa kasaan, että, kun\nSelbitz tulee, hän saa nähdä hyvän osan työtä tehdyksi.\n\nLERSE. Se on oleva runsas viljan-aatto.\n\nGÖTZ. Ratsahille! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Metsä suon laiteella_.\n\n    KAKSI VALTAKUNNAN-HUOVIA KOHTAA TOISENSA.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Mitä sinä teet täällä?\n\nTOINEN HUOVI. Min' olen pyytänyt luvan saada käydä tarvettani\ntekemässä. Aina eilis-illan sokeasta mellakasta alkain on se minun\nsisuksiini lyöttäytynyt, niin että mun täytyy joka ikinen silmänräpäys\nlaskeutua ratsulta maahan.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Onko joukko täällä läheisyydessä?\n\nTOINEN HUOVI. Hyvinkin tunnin matka on sinne metsää ylöspäin.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Mitenkä sitte sinä harhaan juoksit tänne?\n\nTOINEN HUOVI, Minä rukoilen sinua, älä hiisku minusta! Minä aijon\nlähimpään kylään, näkeiksi, tokko ma siellä voisin lämpymillä kääreillä\nparantaa tautiani. Vaan mistä sinä tulet?\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Lähimmästä kylästä. Min' olen meidän upsierillemme\nnoutanut viiniä sekä leipää.\n\nTOINEN HUOVI. Vai niin! Hän siis ahmii aivan meidän silmäimme edessä,\nja meidän pitää paastota! Kaunis esimerkki!\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Tule matkaan takaisin, lurjus!\n\nTOINEN HUOVI. Jopa min' oisin houkka! Nyt on montai siellä joukossa,\njotka paastoisi hyvillään, jos oisivat niin loitolla siitä, kuin minä.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Kuuletko? Hevosia!\n\nTOINEN HUOVI. Voi tokiisa!\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Minä kapaisen puuhun.\n\nTOINEN HUOVI. Minä lymyän kahilistoon.\n\n    GÖTZ. LERSE. HUOVEJA. (Ratsahin).\n\nGÖTZ. Tästä lammikon ohi ja vasemmalle metsän sisään, niin pääsemme\nniiden kintereille.\n\n    (He kulkevat ohi).\n\nENSIMÄINEN HUOVI (laskeutuu puusta). Ei tuollakaan ole hyvä olla.\nMikko! Eikö se vastaa? Mikko! Johan ne on kaukana tuolla! (Menee suolle\npäin.) Mikko! Voi, voi, se on uponnut suohon! Mikko! S'ei kuule minua,\nse on tukehtunut. Lietpä kumahtanut kylmäks' sinä, tatus! Me löytään\nitsemme lyötyin joukosta. Vihollisia, kaikkialla vihollisia!\n\n    GÖTZ. YRJÖ. (Ratsahin).\n\nGÖTZ. Seis, mies, tai olet kuoleman oma!\n\nHUOVI. Säästäkää minun henkeni!\n\nGÖTZ. Miekkasi tänne! -- Yrjö, vie hänet sinne niiden muiden vankien\njoukkoon, joita Lersellä on tuolla metsän tutkaimessa! Minun täytyy\nsaavuttaa niiden pakeneva johtaja. (Pois).\n\nHUOVI. Mitä siitä meikäläisten ritarista[61] lie tullut, joka meitä\njohti?\n\nYRJÖ. Minun herrani syöksi hänet päistikkaa ratsun selästä, että\nsulkatöyhtö juuttui lokaan. Hänen ratsurinsa nostaisivat selkään\ntakaisin, ja sitte käpälämäkeen, kuin riivatut! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Leiri_.\n\n    KAPTEENI. ENSIMÄINEN RITARI.\n\nENSIMÄINEN RITARI. Ne tuolta kaukaa pakenevat leirille päin.\n\nKAPTEENI. Hän vissiin on niiden kintereillä. Antakaa noin viisikymmentä\nlähteä marssimaan sinne myllylle saakka! Jos hän haihtuu ylen loitos\netenemään, niin te näpistätte hänet kiinni kenties. (Ritari pois).\n\nTOINEN RITARI (tuodaan).\n\nKAPTEENI. Kuinka te jaksatte, nuori herra? Taisittepa parisen sarvea\npuskea itseltänne hukkaan ehkä?\n\nRITARI. Sinut[62] vieköön horna! Oisi vahvinkin sarviluu mennyt\nmurskaksi kuin lasi. Sinä perkele! Hän karkuuttaa ryntäsi minua kohti,\ntuntui kuin minut ukkonen ois' iskenyt maan sisään.\n\nKAPTEENI. Kiittäkää Jumalaa, että vielä pääsitte sieltä pois.\n\nRITARI. Ei tuosta kiittää kestä yhtään. Kaksi kylkiluuta sen pisassa!\nMissä on haavuri? (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    GÖTZ. SELBITZ.\n\nGÖTZ. Mitä sinä sanot kirous-julistuksesta, Selbitz?\n\nSELBITZ. Se on jutku Weislingeniltä.\n\nGÖTZ. Niinkö luulet?\n\nSELBITZ. En luule, minä tiedän.\n\nGÖTZ. Mistä?\n\nSELBITZ. Hän oli valtiopäivillä, sanon minä sulle, ja siellä Keisarin\nvierimäisiä.\n\nGÖTZ. Hyvä, niinpä me nyt taas raukaistaan yksi juoni häneltä tyhjään.\n\nSELBITZ. Toivotaan sitä.\n\nGÖTZ. Nyt uralle! ja niin on jäniksen-ajo alkava.\n\n    _Leiri_.\n\n    KAPTEENI. YKSI RITARI.\n\nKAPTEENI. Tästä ei tule kerrassaan mitään, hyvät herrat. Hän lyö meiltä\njoukon toisen perästä, ja ken ei hukkaan ja kiinni joudu, se juoksee\nJumalan nimessä ennemmin Turkinmaata kohti, kuin tänne leirille\ntakaisin. Näin me päivä päivältä heikkonemistamme heikotaan. Meidän\ntäytyy hyökätä hänen kimppuunsa, ja kerta kerrassaan oikein toden\nteolla; minä tahdon itse lähteä matkaan, ja hän saa nähdä, kenen kanssa\nhän on tekemisissä.\n\nRITARI. Siihen me ollaan tyytyväisiä; kuitenkin, hänelle on niin\ntarkoin tuttua tämä seutu, hän tietää joka rotkon ja onkalon\nvuoristossa, että hän saattaa yhtä vähän olla kiinniotettavissa sieltä,\nkuin hiiri jyvä-aitasta.\n\nKAPTEENI. Meidän pitää saavuttaa hänet. Ensin Jaxthausenia kohti!\nTahtoipa hän tai ei, hänen täytyy tulla likemmäksi, linnaansa\npuolustamaan.\n\nRITARI. Pitääkö kaiken meidän joukkomme lähteä marssimaan?\n\nKAPTEENI. Epäilemättä! Tiedättekö, että me olemme jo sulaneet sataa\nvajaaksi?\n\nRITARI. Sen vuoksi, ravakasti siis, ennen kuin koko jäämöhkäle sulaa;\nsiinä läheisyydessä on lämmin, ja me seistään siellä, kuin voilohko\nauringon mailla. (Pois).\n\n    _Vuoristo ja metsä_.\n\n    GÖTZ. SELBITZ. HUOVEJA.\n\nGÖTZ. Ne tulevat koko joukolla. Hyväänpä aikaan Sickingenin ratsurit\nyhtyivät meihin.\n\nSELBITZ. Meidän pitää jakautua. Minä tahdon kulkea kukkulan vasenta\npuolta.\n\nGÖTZ. Hyvä. Ja sinä, Frans, viet ne viisikymmentäsi oikealle metsän\nkautta! Ne tulevat nummen yli, minä tahdon pitää paikkani niitä\nvastapäätä. Yrjö, sinä jäät minun keralleni! Ja kun te näette niiden\nkarkaavan minun kimppuuni, te viipymättä hyökätkää joka sivulta niihin!\nMeidän pitää niitä taputtaa vastaten. N'eivät luule, että me voimme\ntehdä vastarintaa heille. (Pois).\n\n    _Nummi_.\n\n    Toisella puolen kumpu, toisella metsä.\n\n    KAPTEENI. EKSEKUTSIONI-SOTAVÄKI.\n\nKAPTEENI. Hän pitäytyy nummelle! Se on hävytöntä. Mutta siitä häntä\nsakotetaan! Mitä! Eikö se koski peljätä, joka valtoinna pauhaa häntä\nvastaan?\n\nJOKU RITARI. Minä en soisi, että te ratsastatte etumaisena; hän näyttää\nsen näköiseltä, ikään kuin hän tahtoisi ensimäisen, ken hänet kohtaa,\nalassuin istuttaa maahan. Ratsastakaa jälkimäisenä!\n\nKAPTEENI. En minä kernaasti hennoisi.[63]\n\nRITARI. Minä pyydän teitä, hennokaa toki! Te olette side: sen tämä\nkimppu pähkinävitsoja kestää, kun te olette siteenä; jos teidät hukka\nperii, niin hän ne, kunkin erikseen, ruhtoo kuin kaislat.\n\nKAPTEENI. Torviniekka, puhalla! Ja te muut, puhaltakaa hänet pois!\n(Pois).\n\nSELBITZ (kummun takaa ajaen laukkaa). Seuratkaa minua! Niiden pitää\nhuutaa käsillensä: Monituisentukaa! (Pois).\n\nLERSE (esiytyy metsästä). Götz'ille avuksi! Hän on milt'ei ympäri\nsaarroksessa! Uljas Selbitz! Sinä olet jo auttanut häntä vähän\nväljemmälle. Meidän pitää kylvää nummi täyteen niiden takijais-päitä.\n(Ohitse, melua).\n\n    _Kukkula tähystystornineen_.\n\n    SELBITZ (haavoitettuna). HUOVEJA.\n\nSELBITZ. Jättäkää minut tähän ja kääntykää takaisin Götz'in luo.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Antakaa meidän jäädä tänne, herra, te tarvitsette\nmeitä.\n\nSELBITZ. Nouskoon yksi teistä torniin ja katsokoon, mitenkä siellä käy!\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Kuinka minä voisin sinne kavuta?\n\nTOINEN HUOVI. Nouse mun harteilleni, siitä sinä voit ylettää tuon loven\nja auttautua ylös aina aukollen saakka.\n\nENSIMÄINEN HUOVI (nousee ylös). Ah, herra!\n\nSELBITZ. Mitä sinä näet?\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Teidän ratsurinne pakenemassa kukkulalle päin.\n\nSELBITZ. Helvetin lurjukset! Soisin, että ne seisoisivat tässä, jotta\nma saisin niille paukauttaa kuulan otsaan. Ratsasta toinen sinne, ja\nkiroile ja jyrise ne takaisin! (Yksi huovi rientää pois.) Näetkö sinä\nGötz'iä?\n\nHUOVI. Ne kolme mustaa sulkaa minä näen keskellä jyräkkää.\n\nSELBITZ. Ui päälle, uljas uimari! Minä makaan täällä!\n\nHUOVI. Yksi valkea sulkatöyhtö, kuka on se?\n\nSELBITZ. Kapteeni.\n\nHUOVI. Götz tunkeutuu häntä kohti -- Muks! -- Hän suistuu!\n\nSELBITZ. Kapteeniko?\n\nHUOVI. Niin, herra.\n\nSELBITZ. Hyvä! Hyvä!\n\nHUOVI. Voi, voi! En enää näe Götz'iä.\n\nSELBITZ. Niin kuole, Selbitz!\n\nHUOVI. Kauhea tungos siinä missä hän seisoi. Yrjön sininen\nkypäräntöyhtö myös haipuu pois.\n\nSELBITZ. Tule alas! Etkö näe Lerseä?\n\nHUOVI. En voi erottaa mitään. Kaikki tyyni menee yhtenä mylläkkänä.\n\nSELBITZ. Ei enää mitään! Tule! Mitenkä kestävät Sickingenin\nratsumiehet?\n\nHUOVI. Hyvin. -- Tuolla pakenee yksi metsään päin. Ja viel' yksi! Yksi\nkokonainen joukko! Götz on kateissa.\n\nSELBITZ. Tule alas!\n\nHUOVI. Min'en voi. -- Hyvä! Hyvä! Minä näen Götz'in! Näen Yrjön!\n\nSELBITZ. Ratsahin!\n\nHUOVI. Ylväänä satulassa! Voitto! Voitto! Ne pakenevat.\n\nSELBITZ. Nekö valtakunnan joukot?\n\nHUOVI. Ne, ja lippu keskessä, Götz kintereillä. Ne hajautuvat. Götz\ntavoittaa lipunkantajan. Nyt ottaa hän lipun -- Hänellä on se! Hänen\nympärillään on pivon täys' ihmisiä. Mun kumppalini tavoittaa hänet --\nHe lähtevät tulemaan tänne ylös.\n\n    GÖTZ. YRJÖ. LERSE. HUOVEJA.\n\nSELBITZ. Onnea, Götz! Voitto! Voitto!\n\nGÖTZ (Laskeutuu satulasta.) Kallis! Kallis! Sinä olet haavoitettu,\nSelbitz?\n\nSELBITZ. Sinä elät ja olet voittanut! Minä olen vähän tehnyt. Ja entä\nne minun ratsumies-koirani! Mitenkä sinä pääsit pulasta?\n\nGÖTZ. Tällä haavaa tiukkaa se teki! Ja sinua, Yrjö, saan minä kiittää\nsiitä, että elän, sekä sinua, Lerse! Minä survasin kapteenin pois\nhevosen selästä. Ne pistivät minun hevoseni marraksi, ja tunkeutuivat\nminua kohti. Yrjö raivasi tien itselleen ja tuli luokseni ja harppasi\nratsunsa selästä maahan, minä kuin salama hänen hevosensa selkään; hän,\nkuin uhkaava pitkäsen leimaus, istui jo taas satulassa. Mitenkä sinä\nsait hevosen?\n\nYRJÖ. Minä pistin tikarilla muutamaa suoliin, joka oli paiskaamassa\nteitä. Minä satutin juuri siihen liittoon, kun se ojensi itseään, ja\nsen haarniska kohosi ylös. Mies tuuskahti satulasta kumoon, ja sillä\nkeinoin minä pelastin teidät viholliselta ja voitin itselleni hevosen.\n\nGÖTZ. Siinä me oltiin puutossa, kunnes Frans syöksyi väen läpi meidän\nluoksemme, ja sitten me oikein riuskasti niitettiin keskeltä sivulle\npäin.\n\nLERSE. Ja niiden koirain, joita minä olin johtamassa, oisi pitänyt\nsivulta päin lähteä niittämään keskustaa kohti, siksi kun meidän\nviikatteemme oisivat yhteen kalahtaneet; mutta ne pakenivat, niin kuin\nvaltakunnankin huovit.\n\nGÖTZ. Siinä pakeni sekä ystävä että vihollinen. Ainoastaan sinä,\npikkuinen parvi, pidit vapaana minun selkäni tauksen; edessäni minulla\noli ukkosissa tekemistä kyllitellen. Niiden johtajan kukistus auttoi\nminua, että sain ne pelmauttaneeksi pakoon. Minulla on niiden lippu\nynnä joita kuita vankeja.\n\nSELBITZ. Pääsikö teiltä niiden kapteeni karkuun?\n\nGÖTZ. Ne olivat hänen pelastaneet sillä välin. Tulkaa, lapset! Tule,\nSelbitz! -- Tehkää paarit vesoista! -- Sinä et voi ajaa selkähevosella.\nTule minun linnaani! Ne ovat hajallaan. Mutta meidän miehiä on vähän,\nenkä tiedä, liekö niillä lähetettävissä joukkoja perästä. Minä tahdon\nvirvottaa teitä, hyvät ystävät. Lasi viiniä maistuu hyvältä semmoisen\nlöylyn päälle.\n\n    _Leiri_.\n\nKAPTEENI. Minä olisin valmis omin käsin panemaan pois päiviltä teidät\nkaikki tyyni! Että niin juostaan tiehensä! Hänellä ei ollut enää kouran\ntäyttäkään väkeä! Juostaan pois yhden miehen edessä! Ei tuota usko muu\nkuin se, joka haluaa nauraa meitä. -- Menkää ratsastamaan kaikinne\npäin, te, ja te, ja te! Kussa ikinä te tapaatte niitä meidän\nhajautuneita huoviamme, tuokaa tänne takaisin, tai pistäkää maahan!\nMeidän täytyy nää rokamat hioa pois, vaikka kalpamme siihen loppukoot!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    GÖTZ. LERSE. YRJÖ.\n\nGÖTZ. Meidän ei kannata hetkeäkään lyödä laimin. Poika parat, min' en\nsaa teille antaa lepoa yhtään. Ajelkaa pikaan ympäristössä, ja\nkoettakaa vielä hankkia ratsumiehiä. Kutsukaa ne kaikki Weileriin,\nsiellä ne ovat parhaiten turvassa. Jos viivästymme, niin vihamiehet\npian ehtivät linnan edustalle. (Ne kaksi pois). Minun pitää lähettää\nyksi vakoilemaan. Tässä alkaa tulla kuuma, ja entäpä jos ne vielä\noisivat urhoollisia miehiä! Mutta onhan niiden puolella -- tuo paljous!\n(Pois).\n\n    SICKINGEN. MARIA.\n\nMARIA. Minä pyydän teitä, rakas Sickingen, älkää te jättäkö minun\nveljeäni! Hänen, Selbitz'in, teidän ratsumiehenne ovat hajallaan. Hän\non yksin, Selbitz on haavoitettuna kannettu omaan linnaansa, ja minä\npelkään pahinta.\n\nSICKINGEN. Olkaa rauhassa, en minä mene pois.\n\nGÖTZ (tulee). Tulkaa kirkkoon, pappi odottaa! Teidän pitää\nneljännes-tunnissa olla pariskunta.\n\nSICKINGEN. Sallikaa minun jäädä tänne!\n\nGÖTZ. Nyt teidän pitää lähteä kirkkoon.\n\nSICKINGEN. Kernaasti, -- ja entä sitten?\n\nGÖTZ. Sitten pitää teidän mennä matkaanne.\n\nSICKINGEN. Götz!\n\nGÖTZ. Ettekö tahtoisi kirkkoon lähteä?\n\nSICKINGEN. Tullaan, tullaan!\n\n    _Leiri_.\n\n    KAPTEENI. YKSI RITARI.\n\nKAPTEENI. Kuinka monta meill' on kaikkiaan?\n\nRITARI. Sata ja viisikymmentä.\n\nKAPTEENI. Neljästä sadasta! Se on paha. Nyt paikalla, suoraa päätä\nJaxthausenia kohti, ennen kuin hän ennättää toipua ja taas asettua\nmeidän tiellemme.\n\n    Jaxthausen.\n\n    GÖTZ. ELISABETH. MARIA. SICKINGEN.\n\nGÖTZ. Jumala siunatkoon teitä ja antakoon teille onnellisia päiviä! Ja\nmitkä Hän niistä lukee pois teiltä, säästäköön teidän lapsianne varten!\n\nELISABETH. Ja heidän suokoon Hän olla semmoisia, kuin te olette:\nrehellisiä! Ja sitten antakaa heidän olla, mitä he tahtovat!\n\nSICKINGEN. Minä kiitän teitä; ja teitä myös, Maria. Minä vein teidät\nalttarin eteen, ja te olette saattava minut onnelaan.\n\nMARIA. Me tahdomme yhdessä lähteä toivio-retkelle sitä outoa, luvattua\nmaata kohti.\n\nGÖTZ. Onnea matkalle!\n\nMARIA. Niin ei ollut aije, me emme jätä teitä.\n\nGÖTZ. Teidän täytyy, sisko.\n\nMARIA. Sinä olet kovin armoton veikko!\n\nGÖTZ. Ja sinä enemmän hellä, kuin edeltä-näkevä.\n\nYRJÖ (tulee. Salaa Götz'ille). En minä voi ketään hievauttaa. Yksi\nainut oli halukas ensin; vaan sitte sekin muutti mielensä ja alkoi\njukkia.\n\nGÖTZ. Hyvä juttu, Yrjö. Onni alkaa minulle kääntyä vasten. Jo minä\ntuota aavistin. (Kuuluviksi). Sickingen, minä pyydän teitä, lähtekää jo\ntän' iltana. Suostuttakaa Maria. Hän on teidän vaimonne. Antakaa hänen\ntuta se suhde. Jos vaimot asettauvat meidän yritystemme tielle, niin\nsilloin on vihollinen meitä vastaan varmempi aukealla tanterella kuin\nikään omassa linnassaan.\n\nYKSI HUOVI (tulee). Hiljaa. Herra, valtakunnan-lippu on tulemassa\nsuoraa päätä tänne käsin ja pikamarssia.\n\nGÖTZ. Minä olen ne herättänyt vitsan nauskosilla! Onko niitä kuinka\npaljon?\n\nHUOVI. Noin kaksisataa. N'eivät liene täältä kauvempana kuin\nkorkeintaan tunti-parisen päässä.\n\nGÖTZ. Vielä joen ylipuolella?\n\nHUOVI. Niin, herra.\n\nGÖTZ. Jos minulla oisi vaan viisikymmentä miestä, yli n'eivät pääsisi\ntänne! Etkö sinä ole nähnyt Lerseä?\n\nHUOVI. En, herra.\n\nGÖTZ. Teroita kaikille, että heidän tulee olla valmiina! -- Täytyy\ntulla ratkaisu, hyvät ystävät! Itke, hyvä Mariani, hetkiä on tuleva,\njoina sinä saat iloita. Parempi on, jos sinä itket hääpäivänäsi, kuin\njos ylenpaltinen ilo ennustaisi vastaista kurjuutta. Hyvästi, Maria!\nHyvästi, veli!\n\nMARIA. En minä voi erota sinusta, veli. Hyvä veikko, anna meidän olla!\nNiinkö vähäpätöiseksi sinä arvaat minun mieheni, että sinä hennot tässä\nmitä epätoivoisimmassa pulmassa hyljätä hänen tarjoomansa avun?\n\nGÖTZ. Niin, minun asiani ovat menneet pitkälle. Kuka ties minä jo\nseison häviöni partaalla. Te alatte tänään vasta elää, ja teidän pitää\nerottaa itsenne pois minun kohtalostani. Minä olen käskenyt satuloida\nteidän hevosenne. Teidän täytyy heti poistua täältä.\n\nMARIA. Veikko! Veikko!\n\nELISABETH (Sickingenille). Antakaa hälle myöten! Menkää!\n\nSICKINGEN. Rakas Maria, lähtään pois!\n\nMARIA. Sinäkin? Minulta aivan särkyy sydän.\n\nGÖTZ. Niin jää' tänne! Muutamain tuntien perästä seisoo tämä linna\npiiritettynä.\n\nMARIA. Voi! Voi!\n\nGÖTZ. Meidän täytyy puolustautua niin hyvin kuin voimme.\n\nMARIA. Jumalanäiti, armahda meitä!\n\nGÖTZ. Ja lopuksi me kuolemme tai antaumme. -- Sinä tulet itkemään jaloa\nmiestäsi ja minua yhteen kohtaloon sortuneina.\n\nMARIA. Sinä kidutat minua.\n\nGÖTZ. Jää' tänne! Jää' tänne! Me sitten saamme yhdessä joutua vangiksi.\nSickingen, sinä minun kerallani lankeat kuoppaan! Minä toivoin, että\nsinä minut auttaisit ulos.\n\nMARIA. Me lähdemme. Veli! Veli!\n\nGÖTZ. Vie' hänet turvaan, ja sitten muista minua!\n\nSICKINGEN. En minä henno hänen vuoteellensa ruveta, ennenkuin tiedän,\nettä te olette vapaana kaikesta vaarasta.\n\nGÖTZ. Sisko -- rakas sisko! (Suutelee).\n\nSICKINGEN. Pois, pois täältä!\n\nGÖTZ. Vielä yks' silmänräpäys. -- Minä näen teitä toiste. Lohduttakaa\nitseänne! Me vielä nähdään toisemme toiste.\n\n    (Sickingen ja Maria pois).\n\nMinä pakoitin hänet lähtemään, ja nyt, kun hän meni, tahtoisinpa\nsittenkin pitää hänen täällä. Elisabeth, sinä jäät minun luokseni!\n\nELISABETH. Hamaan kuoloon! (Elisabeth pois).\n\nGÖTZ. Ketä Jumala ei unhota, sille hän antaa semmoisen vaimon!\n\nYRJÖ (tulee). Ne ovat lähellä, minä olen ne tornin huipusta nähnyt.\nAurinko nousi, ja minä näin heidän säilänsä säkenöivän. Kun minä ne\nnäin, ei tuo tuntunut minusta sen hirveämmältä, kuin kissasta joku\narmeija rotta-pikkusia. Tosin me tässä näytellään rottain osaa.\n\nGÖTZ. Tarkastakaa porttisalpoja! Pönkittäkää, sisäpuolelta ja sortakaa\nsuluksi hirsiä ynnä kiviä! (Yrjö pois.) Me pilanpäin härnätään niiden\nkärsivällisyyttä, ja niiden pitää hukata urhoutensa pureksiessaan omia\nkynsiänsä. (Torventoitauksia kuuluu ulkoa). Ahaa! joku punatakkinen\nkälkö, joka arvatenkin aikoo meidän eteemme asettaa sen kysymyksen,\ntokko me tahtoisimme olla koiria. (Menee ikkunaan). Mistä on kysymys?\n\n    (Kuullaan jonkun puhuviin loitolla).\n\nGÖTZ (murisee itsekseen). Köysi kaulaan sulle!\n\n    (Torviniekka haastaa edelleen).\n\nGÖTZ. Majesteetin-loukkaaja! -- Mokoman vaatimuksen on kyhännyt joku\nmustanuttu.\n\n    (Torviniekka lopettaa puheensa).\n\nGÖTZ (vastaa). Minun antautua! Armon ja epä-armon uhalla! Kenenkä\nkanssa te puhutte! Olenko minä ryöväri? Sano kapteenillesi: Hänen\nKeisarillista Majesteettiansa minä nyt, niin kuin ainakin, kunnioitan\nvelvollisuuteni mukaan. Mutta hän, sun kapteenisi, sano hälle, hän voi\nminua -- (Täräyttää ikkunan kiini).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Piiritys.\n\n    _Keittiö_.\n\n    ELISABETH. GÖTZ (tulee).\n\nGÖTZ. Sinulla on paljon työtä, emäntä riepu.\n\nELISABETH. Minä soisin, että sitä mulla oisi kauvan. Me voimme töin\ntuskin kestää kauvan.\n\nGÖTZ. Ei ollut meillä aikaa varustautua riittävästi.\n\nELISABETH. Ja tuo paljo väki, jota te olette kaiken aikaa ravinnut! --\nViini myös on loppumaisillaan.\n\nGÖTZ. Jos me vaan kestäisimme siksi kauvan, että niiden oisi pakko\nehdottaa meille antaumista. Me tehdään niille navakkaa vauriota. Ne\nammuksentelevat kaiken päivää ja haavoittavat meidän muuriamme ja\nriksauttelevat ikkunaruutujamme. Lerse on oiva mies; hän hiipii\npyssyineen ympäri; kussa joku uskallaksen liika likelle -- pam! --\nsiinä se makaa.\n\nJOKU HUOVI (tulee). Hiiliä, armollinen rouva!\n\nGÖTZ. Mikä on asiana?\n\nHUOVI. Kuulat on kaikki, ja meidän pitää valaa uusia.\n\nGÖTZ. Mitenkäs on ruutia?\n\nHUOVI. Noin jotenkin. Me hyvin säästetään laukauksiamme.\n\n    _Sali_.\n\n    LERSE (luotimuottineen). YKSI MUOVI (hiilineen).\n\nLERSE. Aseta ne siihen, ja katso, että sinä talossa saat jostain\nlyijyä.[64] Sillä välin minä aijon käyttää tätä keinoa. (Hän irroittaa\nlasin ja lyöpi ruudut pois). Ei sitä etua ole, jonka kelpoihin ei\npäästä. Niin se käy maailmassa. Ei tiedä kukaan ihminen, mitä mistäkin\nesineestä voi tulla. Lasimestari, joka nää ruudut on asettanut\nkiini, ei varmaan ajatellut, että tämä lyijy voipi jollekin hänen\nlapsen-lapselleen tuottaa pahanpäiväisen päänkivistyksen; ja kun minut\nisäni siitti, ei hän ajatellut, mikä ilman lintu tai maan matonen\nsaattaa haaskata minun lihani.\n\nYRJÖ (tulee ja tuo räystäskourun). Tässä saat lyijyä. Jos sinä\npuolellakaan osaat kohti, niin ei yksikään pääse pois ilmoittamaan\nHänen Majesteetillensa: Herra! me olemme huonosti tulleet toimeen.\n\nLERSE (lohkaisee siitä). Kunnon kimpale!\n\nYRJÖ. Joutaa sade-vesi etsiä minkä tahansa toisen tien! En minä siitä\nhätäile; oiva ratsuri ja oikea sade menee läpi joka paikasta.\n\nLERSE (valaa). Pidä valinkauhaa! (Menee ikkunaan). Tuolla kiertelee\njuuri joku valtakunnan-knaappi pyssyineen; ne luulevat, että me jo\nollaan ammuttu ruutimme loppuun. Mut tästä se saa tunnustaa luotia,\naivan lämmintä, ikään muotista kerinnyttä. (Lataa).\n\nYRJÖ (panee valinkauhan nojalleen). Annas mun katsoa!\n\nLERSE (ampuu). Siinä makaa tuo varpunen.\n\nYRJÖ. Tuo se äsken ampui minua (he valavat), kun minä ullakon ikkunasta\nastuin ulos katolle, ottamaan kourua. Häneltä sattui vaan kyyhkyseen,\njoka istui siinä likellä; lintu suistui kouruun; minä kiitin ampujaa\npaistista ja kaksinainen saalis kädessä astuin sisään takaisin.\n\nLERSE. Nyt meidän pitää ladata hyvin ja kierrellä koko linna-alue,\nansaitsemassa puolisemme.\n\nGÖTZ tulee. Jää' tänne, Lerse! Minun pitää sinun kanssasi puhua! Sinua,\nYrjö, en minä henno estää metsästämästä. (Yrjö pois).\n\nGÖTZ. Ne tarjoovat minulle jotain sopimusta.\n\nLERSE. Minä menen ulos niiltä kuulemaan, mitä se on olevinansa.\n\nGÖTZ. Vaatimus oisi, että minun pitäisi joillakin ehdoilla antautua\nritarilliseen vankeuteen.\n\nLERSE. Ei kelpaa. Vaan kuinka tuo oisi, jos he meille myöntäisivät\nvapaan lähdön, koska te ette kuitenkaan voi odottaa linnan\npelastukseksi mitään apuväkeä Sickingeniltä? Me kaivaisimme maahan\nkullat ja hopeat aarteeksi, jota he eivät millään taikasauvalla\nlöytäisi, heittäisimme linnan heille, ja niin päästäisiin pulasta aika\nkomeasti.\n\nGÖTZ. N'eivät laske meitä.\n\nLERSE. Sopiihan koettaa. Meidän pitää niille huutaa varmasta\nmatkaturvasta, ja minä lähden sinne ulos. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Sali_.\n\n    GÖTZ. ELISABETH, YRJÖ. HUOVIA (pöydässä).\n\nGÖTZ. Noin saattaa vaara meidät yhteen. Nauttikaa halulla hartaalla,\nhyvät ystävät! Älkää unhottako lasianne! Puteli on tyhjä. Vielä yksi,\nhyvä rouva! (Elisabeth nykäyttää olkapäitään.) Eikö siellä ole enää\nyhtään?\n\nELISABETH (hiljaa). Yks' ainoa; sen minä olen asettanut erilleen sinua\nvarten.\n\nGÖTZ. Ei millään tavoin, armahani! Anna se tänne esiin! He tarvitsevat\nvahvistusta, en minä; minunhan asiani puolesta he taistelevat.\n\nELISABETH. Hakekaa sieltä ulkokaapista!\n\nGÖTZ. Tää on viimeinen. Ja minusta tuntuukin, ikään kuin ei meillä\nsäästämisen syytä olisikaan. En ole minä hamaan aikaan ollut näin\ntyytyväinen. (Kaataa viiniä). Eläköön Keisari!\n\nKAIKKI. Eläköön!\n\nGÖTZ. Tämä on oleva meidän viimeisen edellinen sanamme, jos me\nkuollaan! Minä rakastan häntä; sillä meidän kohtalomme on yhtä maata.\nJa minä olen vielä onnellisempi, kuin hän. Hänen täytyy pyydystää\nhiiriä valtakunnan-säädyille, samalla kun rotat nakertavat hänen\nomistuksiaan. Minä tiedän, että hän monestikin halajaisi mieluummin\nkuolla, kuin enää olla sieluna niin raihnaisessa ruumiissa.[65] (Kaataa\nviiniä). Tästä riittää vielä parhaiksi yksi kierto. Ja kun meidän\nveremme alkaa olla loppumaisillaan, niin kuin tässä putelissa viini,\njoka ensin heikosti, sitten pisaroittain juoksee (tipauttaa viimeisen\npisaran omaan lasiinsa), mikä on oleva meidän viimeinen sanamme?\n\nYRJÖ. Eläköön vapaus!\n\nGÖTZ. Eläköön vapaus!\n\nKAIKKI. Eläköön vapaus!\n\nGÖTZ. Ja jos vapaus elää yli meidän ikämme, niin me voimme kuolla\nrauhallisesti. Sillä me näemme hengen-silmillä, että meidän\njälkeläisemme ovat onnellisia, ja että meidän jälkeläistemme keisarit\novat onnellisia. Jos ruhtinasten palvelijat palvelisivat yhtä jalosti\nja vapaasti, kuin te minua, jos ruhtinaat palvelisivat keisaria, niin\nkuin minä häntä tahtoisin palvella --\n\nYRJÖ. Silloinpa sietäisi jo paljon olla aivan toisin.\n\nGÖTZ. Ei niin aivan, kuin voi näyttää sietävän. Enkö minä ole\nruhtinastenkin seassa tuntenut oivallisia ihmisiä, ja oiskohan kuollut\nse suku kaikki? Hyviä ihmisiä, jotka olivat itsessään ja alamaistensa\nkeskuudessa onnellisia, jotka itsensä rinnalla voivat kärsiä olemassa\njalon, vapaan naapurin, jotka eivät peljänneet, tai kadehtineet\nnaapuriansa; joiden sydän ihan ilosta avartui, kun näkivät pöydässä\nuseita vertaisiansa; jotka eivät tarvinneet ensin ritareita toisentaa\nhoviliehakoiksi, vasta sitten voidakseen elää niiden kanssa.\n\nYRJÖ. Oletteko te tuntenut semmoisia herroja?\n\nGÖTZ. Tavallakin! Minä muistan sitä kaiken ikäni, kun Maakreivi von\nHanau antoi metsästäjäiset, ja ruhtinaat, jotka olivat siinä läsnä,\naterioitsivat ihan taivasalla, ja maalaiskansaa tulvasi joka puolelta\nniitä katsomaan. Mitä hän itsellensä kunniaksi oli laittanut, s'ei\nollut mitään naamiaismenoa. Mutta poikien ja tyttöjen tuuheita,\npyöreitä päitä, punaisia poskia, sekä hyvinvoipia miehiä ynnä komeita\nvanhuksia, ja kaikki vaan iloisia naamoja, ja kuinka he osaa ottivat\nsen herransa herruudesta, joka heidän keskessään riemuitsi Luojan\nluomalla mannulla!\n\nYRJÖ. Hän on ollut semmoinen herra, kuin tekin.\n\nGÖTZ. Eikö meidän sopisi toivoa, että semmoisia ruhtinaita voisi\nolla hallitsemassa useitakin yht'aikaa? Että kunnioitus Keisaria\nkohtaan, naapurien sopu ja ystävyys, ja alamaisten rakkaus, olisi\nkallihin suku-aarre, mikä polvesta polveen periytyisi lapsille ja\nlasten-lapsille? Jokainen saisi säilyttää omansa ja enentää itsessään,\nsen sijaan että he nyt eivät usko itse hyötyvänsä, jos eivät turmele\ntoisia.\n\nYRJÖ. Lähettäisiinkö me sittenkin ratsastamaan?\n\nGÖTZ. Soisi Jumala, ett'ei löytysi yhtään rauhatonta päätä koko\nSaksanmaassa! Olisi meillä ilmankin tekemistä kyllä. Me kitkisimme\nvuoret puhtaaks' susista, me toisimme metsästä tuolle rauhallisesti\nmaata kyntävälle naapurillemme paistin, ja sen vuoksi söisimme soppaa\nhänen kansaansa. Jos ei olisi siinä kyllä, niin me yhdessä veljeimme\nkanssa, kuin Kerubimit välkkyvine miekkoineen, liutautuisimme\nvaltakunnan rajojen eteen, noita susia, Turkkilaisia vastaan, ja noita\nkettuja, Franskalaisia vastaan, sekä sen tien varjelisimme meidän\nkalliin Keisarimme tuiki vaarassa olevia maita ynnä valtakunnan rauhaa.\nSehän se olisi elämää, Yrjö, jos hennotaan panna henkensä ja verensä\nyhteisen hyvän puolesta! (Yrjö kavahtaa ylös). Mihinkä sinä?\n\nYRJÖ. Ah, unhotin, että me ollaan piiritettyjä -- ja meidät on Keisari\npiirittänyt -- ja päästäksemme hengissä, me pannaan alttiiksi henkemme.\n\nGÖTZ. Ole hyvällä tuulella!\n\nLERSE (tulee). Vapaus! Vapaus! Ne ovat kehnoja ihmisiä, epattoja,\nepäileväisiä aasia. Te saatte lähteä ulos aseinenne, hevosinenne ja\nvarus-asuinenne. Ruokavarat teidän tulee jättää jälkeenne.\n\nGÖTZ. He eivät mitään hammas-kipua niistä pureksine itselleen.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Linnapiha_.\n\nYRJÖ (tallissa laulaa).\n\n    Sai poika kiini lintusen,\n        Hm! Hm!\n    Ja häkkiin nauroi pienosen,\n        Hm! Hm!\n        Niin! Niin!\n        Hm! Hm!\n\n    Niin risa riemahtavi,\n        Hm! Hm!\n    Käsi häkkiin hassahtavi.\n        Hm! Hm!\n        Niin! Niin!\n        Hm! Hm!\n\n    Hih, lintu lensi harjalle,\n        Hm! Hm!\n    Pöllölle nauroi poijalle.\n        Hm! Hm!\n        Niin! Niin!\n        Hm! Hm!\n\nGÖTZ. No kuinka käy?\n\nYRJÖ (taluttaa hevosta ulos). Ne on satuloitu.\n\nGÖTZ. Sinä olet vikkelä.\n\nYRJÖ. Kuin lintu häkistä.[66]\n\n    _Koko piiritetty väki_\n\nGÖTZ. Teillä on pyssynne? Ei suinkaan! Menkää ylös ja ottakaa\nparhaimmat varus-kaapista! Yhdentekevä on. Me tahdomme edeltäpäin\nlähteä ratsastamaan ulos.\n\nYRJÖ. Hm! Hm!\n      Niin! Niin!\n      Hm! Hm!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Sali_.\n\n    Kaksi huovia varus-kaapin ääressä.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Minä otan tuon.\n\nTOINEN HUOVI. Minä tämän. Siellä on vielä yksi kauniimpi.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Eikö mitä! Korjaahan sinä luusi täältä pois.\n\nTOINEN HUOVI. Kuule!\n\nENSIMÄINEN HUOVI (kavahtaa ikkunaan). Auta, pyhä Jumala! Ne murhaa\nmeidän herramme.[67] Hän suistuu hevosen selästä. Yrjö kukistuu maahan!\n\nTOINEN HUOVI. Mitenkä me pelastaumme? Muurin viereistä pähkinäpuuta\nalas tuonne väljään.\n\nENSIMÄINEN HUOVI. Frans vielä kestää, minä tahdon mennä hänen luokseen.\nJos he kuolevat, en minä halua elää. (Pois).\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n    Ravintola Heilbronn'issa.\n\nGÖTZ. Minusta tuntuu, että minä olen, niin kuin se paha henki, jonka\nkapusini-munkki[68] noitui säkkiin. Minä revin itseni ulos, enkä minä\nhyödy siitä mitään. Nuo valapatot!\n\nELISABETH (tulee).\n\nGÖTZ. Mitä sanomia, Elisabeth, minun uskollisista ystävistäni?\n\nELISABETH. Ei mitään varmaa. Muutamat on pistetty kuoliaksi, muutamat\ntyrmässä makaavat. Kukaan ei voinut tai ei tahtonut lähemmin osottaa\nheitä minulle.\n\nGÖTZ. Tuoko on palkinto uskollisuudesta? siitä lapsellisesta\nkuuliaisuudesta? -- Ettäs menestyisit ja kauvan eläisit maan päällä!\n\nELISABETH. Rakas mies, älä moiti meidän taivaallista Isäämme!\nHeillä on oma palkkansa, se oli heillä myötäsyntynyt: vapaa, jalo\nsydän. Anna heidän olla vankina, he ovat vapaita! Ota varteen ne\nedustaja-neuvokset; nuo suuret kultaiset ketjut sopivat niiden\nnäköön --\n\nGÖTZ. Niin kuin kaulakääty sialle. -- Minä tahtoisin nähdä Yrjön ja\nFransin kahleissa!\n\nELISABETH. Se näkemys saisi enkelit itkemään.\n\nGÖTZ. Minäpä en itkisi. Minä tahtoisin kiristää hampaani yhteen ja\npureksia omaa raivoani. Kahleissa minun silmäteräni! Te, rakkaat pojat,\njos te ette olisi rakastaneet minua! -- En minä voisi katsoissanikaan\nkatsoa teitä kyllikseni. -- Keisarin nimessä olla sanaansa pitämättä!\n\nELISABETH. Heittäkää pois nuo ajatukset! Miettikää, että teidän tulee\nsaapua neuvoston eteen. Te ette ole tuulella, kohtaamaan niitä hyvästi,\nja minä pelkään pahinta.\n\nGÖTZ. Mitä ne aikovat tehdä minulle?\n\nELISABETH. Joku oikeuden-airut![69]\n\nGÖTZ. Pelkkiä oikeuden-aasia! Laahatkaa sen säkit myllyyn ja sen rahkat\ntanhualle.\n\nOIKEUDENPALVELIJA (tulee). Herrat Komissariukset ovat kokoutuneet\nneuvostaloon, ja lähettivät teitä noutamaan.\n\nGÄTZ. Minä tulen.\n\nOIKEUDENPALVELIJA. Minä tulen saattamaan teitä.\n\nGÖTZ. Liika iso kunnia!\n\nELISABETH. Hillitkää itsenne!\n\nGÖTZ. Ole huoleti! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Neuvos-talo_.\n\n    KEISARILLISIA NEUVOS-HERROJA. KAPTEENI. HEILBRONN'IN NEUVOS-MIEHIÄ.\n\nYKSI NEUVOS-MIES. Me olemme teidän käskynne mukaan nyt koonneet\nkaikkein väkevimmät ja upeimmat porvarit; ne tässä lähellä vartoovat\nteidän viittaustanne, milloin he sitten anastavat Berlichingenin.\n\nENSIMÄINEN NEUVOS-HERRA. Me suurella mielihyvällä osaamme Hänen\nKeisarilliselle Majesteetillensa ylistää sitä auliutta, millä te Hänen\nkorkeinta käskyänsä noudatitte. -- Ne ovat käsityöläisiä?\n\nNEUVOS-MIES. Rautioita, teurastajoita, puuseppiä, tyyten niitä miehiä,\njoilla on harjautuneet kourat, ja tämä tästä hyvin karkaistu (rintaansa\nviitaten).\n\nNEUVOS-MIES. Hyvä.\n\nOIKEUDENPALVELIJA (tulee). Götz von Berlichingen odottaa oven edessä.\n\nNEUVOS-HERRA. Antaa hänen tulla sisään!\n\nGÖTZ (tulee). Jumalan rauha teille, hyvät herrat! Mitä te tahdotte\nminusta?\n\nNEUVOS-HERRA. Ensi aluksi, että te ajattelette, missä olette ja kenenkä\nedessä.\n\nGÖTZ. Valani kautta, minä en väärin tunne teitä, hyvät herrat!\n\nNEUVOS-HERRA. Te teette niin kuin olette velkapää.\n\nGÖTZ. Kaikesta sydämestäni.\n\nNEUVOS-HERRA. Ruvetkaa istumaan!\n\nGÖTZ. Tuohonko alas? Minä voin seisoa. Tuo jakkara haisee niin\nvaivaisille syntisille, kuin ylipään tämä huonekin.\n\nNEUVOS-HERRA. Niinpä seisokaa!\n\nGÖTZ. Asiaan, jos niin suvaitsette!\n\nNEUVOS-HERRA. Me menettelemme järjestyksessä.[70]\n\nGÖTZ. Se miellyttää minua; soisin vaan, että sitä niin olisi aina\nvarteen otettu.\n\nNEUVOS-HERRA. Te muistatte, kuinka te armon ja epä-armon uhalla\njouduitte meidän käsiimme.\n\nGÖTZ. Mitä annatte minulle, jos minä sen unhotan?\n\nNEUVOS-HERRA. Jos voisin antaa teille jonkun verran myötäsukaisuutta,\nsaattaisin minä teidän asianne hyväksi tehdä.\n\nGÖTZ. Hyväksi tehdä! Jos te voisitte! Se teko vaatii enemmän vaivaa,\nkuin asiani turmeleminen.\n\nKIRJURI. Pitääkö minun kaikki pöytäkirjoittaa?\n\nNEUVOS-HERRA. Ainoasti mitä asiaan kuuluu.\n\nGÖTZ. Minusta nähden, te saisitte hyvin kyllä vaikka painattaa tuon.\n\nNEUVOS-HERRA. Te olitte Keisarin huostassa, joka antoi isällisen\narmonsa astua majesteetillisen oikeuden paikalle ja myönsi teille\nvankilan sijasta erään mitä rakkaimpia kaupunkiansa, tämän\nHeilbronn'in, olopaikaksenne. Te valalla vannoen lupasitte, niin kuin\noikean ritarin tulee, saapua esiin ja nöyrästi varrota mitä tuleva on.\n\nGÖTZ. Olenhan minä täällä nyt ja vartoon.\n\nNEUVOS-HERRA. Ja me olemme täällä julistamassa teille\nHänen Keisarillisen Majesteettinsa armoa ja suosiota. Hänen\nMajesteettinsa antaa teille anteeksi rikoksenne, päästää teidät irti\nvaltakunnankirouksesta ja kaikista hyvin ansaituista rangaistuksista,\nmikä kaikki teidän pitää alamaisella kiitollisuudella tunnustaa ja sitä\npaitsi vannoa tämä vala, sanoilleen, niin kuin se nyt teille luetaan.\n\nGÖTZ. Minä olen Hänen Majesteettinsa uskollinen palvelija, nyt, niin\nkuin ainakin. Vaan yksi sana tähän, ennen kuin jatkatte: Minun\nuskolliset palvelijani, missä he ovat? Mitä heistä on tuleva?\n\nNEUVOS-HERRA. Se ei liikuta teitä.\n\nGÖTZ. Niinpä kääntäköön Keisari kasvonsa pois teistä, kun te olette\nhädässä! He olivat minun kumppaneitani ja ovat vieläkin. Mihinkä te\nheidät olette hävittäneet?\n\nNEUVOS-HERRA. Me emme ole velkapäät teille siitä tiliä tekemään.\n\nGÖTZ. Ah! Olin unhottaa, että eihän teitä saa arvata edes siihenkään\nsitoutuneiksi, mitä olette luvanneet, saati --\n\nNEUVOS-HERRA. Meidän tehtävämme on ainoastaan esittää teille\nrauhanpitovala vannottavaksi. Alistukaa Keisarin valtaan, niin sillä\ntavoin löydätte varmimman tien, mistä kautta rukoilla elämä ja vapaus\nomille apulaisillenne.\n\nGÖTZ. No paperi esiin!\n\nNEUVOS-HERRA. Kirjuri, lukekaa!\n\nKIRJURI. Minä Götz von Berlichingen tunnustan tässä avonaisen kirjeen\nkautta: Että koska minä nykyisin olin kapinallisena noussut Keisaria\nsekä valtakuntaa vastaan --\n\nGÖTZ. Tuo ei ole totta. En minä ole mikään kapinoitsija, en ole minä\nHänen Keisarillista Majesteettiansa vastaan rikkonut, en yhtään, ja tuo\nteidän \"valtakuntanne\" ei liikuta minua yhtään.\n\nNEUVOS-HERRA. Malttakaa ja kuunnelkaa edelleen.\n\nGÖTZ. En minä tahdo enää kuunnella mitään. Astukoon joku tänne esiin ja\ntodistakoon! Olenko minä vastaan Keisaria, vastaan itävaltalaista\nhallitsija-huonetta astunut yhden yhtä viha-askelta? Enkö minä ole\nainiaan osottanut kaikkien toimieni kautta, että minä paremmin, kuin\njoku muu, tunnustan, mitä Saksanmaa on velkaa hallitsijoilleen? Ja\nerittäin mitä me, pieni väki, me vapaat ritarit, olemme velkaa\nKeisarillemme? Johan minä olisin epäpätö lurjus, jos suostuisin\nkirjoittamaan mokoman alle.\n\nNEUVOS-HERRA. Vaan meillä oli kuitenkin täsmällinen käskymääräys,\nsuostuttaa teidät hyvällä, taikka, ell'ei se käy päinsä, heittää teidät\nvankilan loukkoon.\n\nGÖTZ. Loukkoon? Minutko?\n\nNEUVOS-HERRA. Ja siellä te saatte kohtaloanne odottaa oikeudelta, jos\nette tahdo sitä nyt ottaa vastaan armon kädestä.\n\nGÖTZ. Loukkoon! Te väärin käytätte keisarillista valtaa. Loukkoon! Tuo\nei ole hänen käskynsä. Mitä! minulle, nuo kavaltajat! ensin viritetään\nansa, ja syötiksi ripustetaan oma valansa, oma ritarillinen sanansa!\nSitten luvataan minulle ritarillinen vankeus, ja taas rikkovat\nlupauksensa!\n\nNEUVOS-HERRA. Ryövärille me emme ole missään uskollisuuden velassa.\n\nGÖTZ. Jos sinä et kantaisi Keisarin kuvaa,[71] tuota jota minä\nkunnioitan törkeimmässäkin naamauksessa, niin minä sen ryöväri-sanan\najaisin sun omaan kitaasi takaisin, vaikka siihen juuttuisi. Minut on\nkunniallisessa kahakassa vangittu. Sinä voisit kiittää Jumalaa ja\nsuulla suurennella koko maailman edessä, jos sinä eläissäsi olisit\ntehnyt yhtään niin jaloa työtä, kuin se on, jonka vuoksi minä nyt istun\nvankina.\n\nNEUVOS-HERRA (vihjaa Neuvos-miehelle, joka soittaa).\n\nGÖTZ. En ole minä ilkeän voiton himossa, en nylkyrinä riistämään maata\nja väkeä pois niiltä, jotka aseettomina eivät jaksa puolustautua, en\nsiinä mielin ole lähtenyt tanterelle. En -- mutta vapauttamaan\nuskollisia ystäviäni, ja varjelemaan omaa nahkaani! Näettekö te siinä\nmitään vääryyttä? Keisari ja valtakunta ei olisi meidän hätäämme ja\ntuskaamme tullut tunteneeksi korvatyynyssään. Minulla on, Jumalan\nkiitos! vielä yksi käsi, ja olen tehnyt hyvin, että olen sitä\nkäyttänyt!\n\nPORVAREITA (astuu sisään, seipäitä kädessä, miekka vyöllä).\n\nGÖTZ. Mitä tämä meno merkitsee?\n\nNEUVOS-HERRA. Te ette tahdo kuunnella. Ottakaa hänet kiinni!\n\nGÖTZ. Tuoko oli tarkoitus? Se, ken ei ole mikään unkarilainen härkä,\nälköön hän tulko liika lähelle minua! Tai hän tulee saamaan tästä minun\noikeasta, rautakädestäni semmoisen korvatillin, joka perinpohjin\nparantaa hänestä pois pääkivun, hammaskivun ja kaikki maisen maan\nkivut. (Ne käyvät kimppuun, hän paiskaa yhden permantoon, riuhtaisee\ntoiselta aseen; ne väistyvät). Tulkaa! Tulkaa! Olisi niin hauska oppia\ntuntemaan urhoollisin teikäläisten joukosta.\n\nNEUVOS-HERRA. Antautukaa!\n\nGÖTZ. Näin miekka kädessä? Tokko jaksatte tajuta, että nyt\nminusta yksistään riippuu, tahdonko iskeytyä halki näiden\njänöjussi-pyydystäjäin ja karata matkaani? Mutta minä tahdon vaan\nteille opettaa, mitenkä pidetään sanansa. Luvatkaa minulle\n_ritarillinen_ vankeus, niin minä annan miekkani pois sekä olen,\nniin kuin ennenkin, teidän vankinne.\n\nNEUVOS-HERRA. Noin miekka kädessä te tahdotte riidellä Keisarin kanssa?\n\nGÖTZ. Varjelkoon Jumala! En, muuta kuin teidän ja teidän jalon\nkomppanienne kanssa. -- Te voitte mennä kotiinne, hyvät miehet.\nLaiminlyönnistä te ette saa mitään, eikä täältä ole muuta haettavissa,\nkuin kuhmuja.\n\nNEUVOS-HERRA. Ottakaa hänet kiini! Vai eikö teille rakkaus Keisaria\nkohtaan anna enemmän rohkeutta?\n\nGÖTZ. Ei enemmän kuin heille Keisarikaan antaa laastaria parantamaan\nniitä haavoja, joita heidän urhoutensa voisi täällä tuottaa, heillenpä\nitselleen.\n\nOIKEUDENPALVELIJA (tulee). Juuri huutaa tornivahti: joku joukko,\nkahtasataa päätä lukuisampi, saapuu kaupunkiin päin. Epähuomiossa ovat\nne saaneet tunkeutua aina viinamäen taakse saakka, ja nyt uhkaavat\nmurtaa meidän muurimme.\n\nNEUVOS-HERRA. Voi meitä! Mitä se on?\n\nVAHTI (tulee). Frans von Sickingen seisoo portin takana ja laittoi\nsanomaan, että hän on kuullut, kuinka ne, häpeällisesti liiton rikkoen,\novat menetelleet hänen lankoansa vastaan, kuinka Heilbronn'in herrat\novat kaikkea apua toimittaneet niille. Hän vaatii tiliä, muuten hän\naikoo tunnin kuluessa sytyttää kaupungin joka neljältä kulmalla, ja\nantaa ryöstön tuhottavaksi.\n\nGÖTZ. Tarmokas lanko!\n\nNEUVOS-HERRA. Astukaa ulos, Götz! (Götz pois). Mitä nyt on tehtävä?\n\nNEUVOS-MIES. Säälikää meitä ja täkäläistä porvaristoa! Sickingen on\nvihassaan hillimätön; sitä paitsi hän on mies pitämään lupauksensa.\n\nNEUVOS-HERRA. Pitääkö meidän heittää sekä omamme että meidän Keisarimme\noikeudet loukattavaksi?\n\nKAPTEENI. Jos meillä vaan oisi miehiä noita oikeuksia puolustamaan.\nMutta näin voisi meidät itsemme hukka periä, ja asia oisi vaan sitä\npahempi. Me itse voitamme myötenantamisesta.\n\nNEUVOS-MIES. Meidän pitää suostuttaa Götz puhumaan meidän hyväksemme.\nTuntuu kuin minä jo näkisin koko kaupungin ilmitulessa.\n\nNEUVOS-HERRA. Anna Götz'in tulla sisään.\n\nGÖTZ (tulee).\n\nGÖTZ. No, mistä on juttu?\n\nNEUVOS-HERRA. Sinä tekisit hyvin, jos kehoittaisit lankoasi luopumaan\nkapinallisesta puuhastaan. Sen sijaan että hän pelastaisi sinut\nperikadosta, syöksee hän sinut vielä syvemmälle, kun hän seuraa sinun\nlankeemustasi.\n\nGÖTZ (näkee ovella Elisabeth'in, sanoo salaa hälle). Mene sinne! Sano\nhänelle: hänen pitää viipymättä murtautua sisään, hänen pitää tulla\ntänne, kuitenkin tekemättä mitään pahaa kaupungille. Jos nuo lurjukset\ntässä käyvät vastarintaa tekemään, niin hänen täytyy käyttää\nväkivaltaa. Minusta ei ole väliä, jos siinä minut hukka perii, kun ne\nvaan kaikki samalla haavaa minun kanssani kaatuvat keihään pistäminä\nmaahan.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Suuri sali neuvos-talossa.\n\n    Koko neuvos-huoneukseen on sijoitettu Sickingenin ratsumiehiä.\n\nGÖTZ. Se oli apu taivaasta! Kuinka sinä tulet näin, yhtä toivottuna,\nkuin äkki-arvaamatta, lanko?\n\nSICKINGEN. Ilman taikuutta. Minä olin laittanut pari kolme lähettiä\nkuulustamaan, kuinka sinulle kävi. Sanoman saatuani noitten\nvalapattoudesta, läksin minä taipalelle. Nyt ne ovat meidän hallussa.\n\nGÖTZ. Minä en vaadi muuta kuin ritarillista vankeutta.\n\nSICKINGEN. Sinä olet liika kunniallinen. Ettäkö et tahdo hyväksesi\nkäyttää edes sitä etua, mikä rehellisellä on yli valapatosta! Niiden on\nnyt työläs potkia tutkainta vastaan. Eikä meidän mieli tee\nhellittämään. Ne ovat Keisarin käskyjä käyttäneet saastaisen väärin.\nJos minä oikein tunnen Hänen Keisarillisen Majesteettinsa, niin kyllä\nsinä saat varmaan vaatia enemmän. Tuo on liika vähän.\n\nGÖTZ. Minä olen aina ollut vähään tyytyväinen.\n\nSICKINGEN. Ja siksipä oletkin aina jäänyt alle-kynsin. Minun\nmielipiteeni on tämä: Niiden pitää sinun huovisi laskea pois\nvankeudesta ja antaa sinun ynnä niiden, sinun valasi nojassa, palautua\nlinnaasi takaisin. Sinä voit luvata, että et omasta piiristäsi ulkone\nmihinkään, ja aina sinun on parempi siellä, kuin täällä.\n\nGÖTZ. Nepä sanovat, että minun omaisuuteni on langennut Keisarin\nhaltuun.\n\nSICKINGEN. Niin me sanomme, että sinä tahtoisit vuokramiehenä asua\nkonnullasi, siksi kun Keisari antaa sen sinulle jälleen läänityksenä.\nJoutavat kiemurrella, kuin ankeriaat merrassa, eivät ne kuitenkaan\nmeiltä pääse nuljahtamaan. Kyllä ne jaarittelevat Keisarillisesta\nMajesteetista ja omasta tehtävästään. Tasan se tekee meille. Tunnen\nsitä minäkin Keisarin enkä ole niin aivan vähän pätevä hänen luonansa.\nHän on aina halainnut sinua omaan sotaväkeensä. Et sinä kauvan istu\nlinnassasi, ennen kuin jo saat kuulla kutsumuksen kaikuvan.\n\nGÖTZ. Soisipa Jumala, piankin, ennen kuin minulta unhottuu taistelu.\n\nSICKINGEN. Urhoutta ei unhoteta eikä opita. Älä ole huolissasi mistään!\nJahka sinun asiasi ovat järjestyksessä, menen minä hoviin; sillä\nyritykseni alkaa kypsyä. Suotuisia enteitä on tuikkimassa minulle,\nviitaten: Käy uralle! Ei puutu minulta muuta, kuin että minun tulee\nvaan tutkia Keisarin mieli-ala. Trier ja Pfalz uskoisi pikemmin, että\ntaivas voi langeta romahtaa maahan, kuin että minä tulen niiden\nniskaan. Ja minä aijon tulla kuin rankka jääkuuro! Ja jos me voidaan\nsepittää onnemme,[72] niin sinä pian olet Vaaliruhtinaan lanko. Minun\ntoivoni luotti sinun kouraasi tässä yrityksessä.\n\nGÖTZ. O! Tuota ennusti se uni, jonka minä näin sitä päivää vasten, jona\nMarian lupasin Weislingenille. Tuo mies oli vakuuttavinansa ollakseen\nuskollinen, ja piteli tätä oikeaa kättäni niin kovasti, että se oli\nluiskahtavinaan rautahihasta irti, kuin poikkikatkennut. Ah! minä olen\nnykyhetkenä turvattomampi, kuin silloin, kun minulta tämän ampuivat\npois. Weislingen! Weislingen!\n\nSICKINGEN. Unhota pois tuo kavaltaja! Meidän pitää tyhjään-raukaista\nhänen juonensa, murtaa turhaksi hänen arvonsa, ja omantunnon tuska ja\nhäpeä kalvakoon hänet kuoliaksi. Minä näen, minä näen hengessä, että\nminun viholliseni, sinun vihollisesi ovat kukistettuja. Götz,\nainoastaan puoli vuotta vielä!\n\nGÖTZ. Sinun sielusi lentää korkealle. En tiedä, kuinka lienee; vaan ei\ntovin aikaan minun sielulleni ole tahtonut avaantua mitään iloisia\nnäkö-aloja. -- Minä olen ollut jo enemmän kuin kerran onnettomuudessa,\njo kerran vankinakin; vaan siltä kuin nyt, ei minusta ole tuntunut\nkoskaan.\n\nSICKINGEN. Onni tuottaa tuulta. Lähtään nyt niiden taulapäiden luo![73]\nHe ovat kyllä kauvan pitäneet ehtojen esittelyvuoroa, ottakaamme kerran\nme ja ruvetkaamme siihen vaivaan! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Adelheidin huone_.\n\nADELHEID. Tuo on inhottavaa!\n\nWEISLINGEN. Minä olen purrut hammasta vaan. Se niin mainio aije, niin\nonnellisesti saatettu perille, ja lopuksi, laskea hänet omaan\nlinnaansa! Se kirottu Sickingen!\n\nADELHEID. Heidän ei olisi pitänyt tehdä niin.\n\nWEISLINGEN. He istuivat tiukassa. Mitä he voivat muuta? Sickingen\nuhkasi tulella ja miekalla, se röyhkeä, kiukkupäinen mies! Minä vihaan\nhäntä. Hänen arvonsa paisuu, niin kuin virta, joka kerran on ahmaissut\npari puroa, muut seuraavat itsestään.\n\nADELHEID. Eikö heillä ollut Keisaria?\n\nWEISLINGEN. Rakas rouva! Hän on ainoastaan varjo siitä, hän käy\nvanhaksi ja alakuloiseksi. Kun hän kuuli, mitä oli tapahtunut, ja minä\nyhdessä muiden hallitusneuvosten kanssa puhuin kiivaasti, sanoi hän:\nHeittäkää heidät rauhaan! Minä voin sille vanhalle Götz'ille hyvin\nsuoda tuon pikku paikan, ja jos hän on hiljaa siellä, mitä teillä on\nvalitettavaa hänestä? Me puhuimme valtion hyvästä. Oi! sanoi hän. Jos\nminulla olisi alusta pitäin ollut semmoisia neuvonantajoita, jotka\nolisivat neuvoneet levotonta henkeäni enemmän huolehtimaan yksityisten\nihmisten onnea!\n\nADELHEID. Häneltä uupuu hallitsijan-henki.\n\nWEISLINGEN. Sitten me kävimme Sickingenin kimppuun. -- Se mies on minun\nuskollinen palvelijani, sanoi hän; jospa se ei olekaan tuota tehnyt\nminun käskystäni, niin ainakin hän on täyttänyt minun tahtoni paremmin,\nkuin minun omat valtuutettuni, ja minä voin tuon hyväksyä edeltä- tai\njäljestäpäin.\n\nADELHEID. Aivan tuosta on pakahtua.\n\nWEISLINGEN. Minä en sittenkään ole vielä jättänyt kaikkea toivoa. Hänet\non laskettu omaan linnaansa, hänen ritarillisen sanansa nojassa, että\nhän pysyy siellä hiljaa. Se on hänelle mahdotonta; me tahdomme heti\nsaada jonkun syyn häntä vastaan.\n\nADELHEID. Ja sitä pikemmin, koska voimme toivoa, että Keisari kohta\nlähtee pois maailmasta, ja Kaarle,[74] tuo hänen oiva seuraajansa,\nlupaa enemmän majesteetillista mieli-alaa.\n\nWEISLINGEN. Kaarleko? Tuohan ei vielä ole valittu, ei kruunattu.\n\nADELHEID. Ken ei halaja ja toivo häntä siksi?\n\nWEISLINGEN. Sinulla on korkea käsitys hänen ominaisuuksistaan; melkein\ntulee ajatelleeksi, että sinä niitä katselet aivan toisilla silmillä.\n\nADELHEID. Sinä minua loukkaat, Weislingen! Tunnetko sinä minut siltä\npuolen?\n\nWEISLINGEN. En minä sanonut mitään, loukatakseni sinua. Mutta vaitikaan\nminä en voi olla. Kaarlen tavaton huomaavaisuus sinua kohtaan häiritsee\nrauhan minulta.\n\nADELHEID. Ja minun käytöksenikö?\n\nWEISLINGEN. Sinä olet nainen. Te ette vihaa ketään, joka teille\nliehakoitsee.\n\nADELHEID. Vaan te?\n\nWEISLINGEN. Se kalvaa minun sydäntäni, tuo hirmuinen ajatus! --\nAdelheid!\n\nADELHEID. Voinko minä parantaa sinun hulluutesi?\n\nWEISLINGEN. Jos sinä tahtoisit! Sinä voisit poistua hovista![75]\n\nADELHEID. Sano, millä keinoin ja tavoin. Etkö sinä ole hovissa? Pitääkö\nminun jättää sinut ynnä omat ystäväni, ja lähteä linnaani, siellä\nviihtymään hyypiäin seurassa? Ei, Weislingen, siit' ei tule mitään!\nRauhoitu! Sinä tiedät, kuinka minä sinua rakastan.[76]\n\nWEISLINGEN. Se pyhä pelastava ankkuri tässä myrskyssä, niin kauvan kuin\nei petä köysi. (Pois).\n\nADELHEID. Aijotko sinä tehdä niin! Se vielä puuttui. Minun poveni\naivoitukset ovat ylen suuret, sinun seisoaksesi niiden tiellä. Kaarle!\nSuuri, mainio mies, ja kerran Keisari! Ja tulisko hänen olla miehistä\nainoa, jolleka minun suosioni ei maistuisi maireelta? Weislingen, älä\nmielikään estää minua, sillä, jos siksi tulee, sinun täytyy mennä\nmaahan, ja minun tieni kulkee sinun ylitsesi.\n\nFRANS (tulee ja tuo muutaman kirjeen). Tässä, armollinen rouva.\n\nADELHEID. Antoiko sen Kaarle itse?\n\nFRANS. Niin, itse.\n\nADELHEID. Mikä sinua vaivaa? Sinä näytät niin murheelliselta.\n\nFRANS. Niin, se on teidän tahtonne, että minun pitää surkastua\nkuoliaksi. Toivon vuosina te saatatte minut epätoivon kuiluun.\n\nADELHEID (itsekseen). Hän säälittää minua, -- ja kuinka vähän tuo\nmaksaisi minulle, jos tekisin hänet onnelliseksi! (Kuuluviin.) Ole\nhyvällä tuulella, poika! Minä tunnen sinun rakkautesi ja\nuskollisuutesi, enkä minä puolestani saata olla kiittämätön.\n\nFRANS (allapäin). Jos te kykenisitte olemaan semmoinen, johan minä\nmenisin manalle. Hyvä Jumala, ei minussa ole yhtään veripisaraa, jok'ei\nolisi teidän, ei yhtään tajua muuhun kuin rakastamaan teitä ja tekemään\nniin kuin teitä miellyttää.\n\nADELHEID. Hyvä poika!\n\nFRANS. Te vaan imartelette minua. (Kyyneliä kiiluu hänen silmissään).\nJos tämä ainoinen alttius ei ansaitse enempää, kuin että minä saan\nnähdä, mitenkä toisista pidetään paremmin, saan nähdä, mitenkä teidän\nkaikki ajatuksenne virittyvät Kaarlen puoleen --\n\nADELHEID. Sinä et tiedä, mitä sinä tahdot, vielä vähemmän, mitä sinä\npuhut.\n\nFRANS (vihassa ja kiukussa polkee jalkaa). En minä tahdo enää, en tahdo\nenää juosta välittäjänä.\n\nADELHEID. Frans! Sinä unhotat itsesi.\n\nFRANS. Minut uhrata! Minun rakas herrani!\n\nADELHEID. Mene pois minun silmistäni!\n\nFRANS. Armollinen rouva!\n\nADELHEID. Mene, ilmoita minun salaisuuteni sille rakkaalle herrallesi!\nMinä olin hullu, kun erhetyin uskomaan sinut siksi, jota sinä et ole.\n\nFRANS. Rakas, armollinen rouva, te tiedätte, että minä rakastan teitä.\n\nADELHEID. Ja sinä olit minun ystäväni, niin lähellä minun sydäntäni.\nMene, kielasta ja petä minut!\n\nFRANS. Ennen minä raskisin riistää sydämen pois rinnastani! Antakaa\nanteeksi, armollinen rouva! Minun sydämeni on kovin täysi, minun\naistimeni ei jaksa kestää tätä.\n\nADELHEID. Rakas, lämmin poika!\n\n    (Tarttuu häneen käsistä ja vetää hänet puoleensa; heidän\n    suukkosensa yhtyvät, Frans itkien lankeaa Adelheidin kaulaan).\n\nLaske minut!\n\nFRANS (rouvan kaulassa virkkaa kyyneliin tyrehtyvällä äänellä).\nJumala! Jumala!\n\nADELHEID. Päästä minut, muurit on kielaita kavaltajoita. Laske minut!\n(Hän irrotaksen). Älä horju rakkaudessasi ja uskollisuudessasi, ja mitä\nkaunein palkinto odottaa sinua! (Pois).\n\nFRANS. Kaunein palkinto! Ainoasti siihen saakka suo minun elää! Minä\nhennoisin murhata vaikka oman isäni, joka minulta kieltäisi tämän\npaikan.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    GÖTZ (pöydän ääressä). ELISABETH (ynnä työssään;\n    pöydällä kynttilä sekä kirjoitusneuvot.)\n\nGÖTZ. Jouten-oleminen ei ala maistua minusta ensinkään, ja tämä\nrajoitettu asema minulle käy päivä päivältä ahtaammaksi; soisin, että\nminä voisin nukkua, tai edes kuvitella, että rauha on jotain suloista.\n\nELISABETH. Niinpä kirjoita kuitenkin päähän asti se historiasi,\njota olet alottanut. Anna ystävillesi aivan käteen semmoinen\ntodistuskappale, joka saattaa sinun vihollisesi häpeään; toimita\njalolle, etiselle polvelle tuo ainoinen ilo, että sen ei tarvitse sinua\ntuntea väärin.\n\nGÖTZ. Ah! Kirjoittaminen on uutteraa joutilaisuutta, se minua\nkarvastelee. Samassa kun minä kirjoitan siitä, mitä olen tehnyt,\nsuututtaa minua sen ajan hukka, jonka kuluessa olisin voinut tehdä\njotain.\n\nELISABETH (ottaa käsikirjoituksen). Älä nyt ole noin kummallinen! Sinä\nolet juuri ensimäisen Heilbronn-vankiutesi kohdassa.\n\nGÖTZ. Se on aina ollut minusta kamala paikka.\n\nELISABETH (lukee). \"Siellä oli yksinpä eräitä liittolaisiakin, jotka\nsanoivat minulle, että minä olin tehnyt hullusti, kun olin saapunut\npahinten vihollisteni eteen, vaikka minä olisin voinut hyvin arvata,\nettä n'eivät minua kohtele sävyisästi. Siihen minä vastasin:\" -- Nyt,\nmitä sinä vastasit? Kirjoita eteenpäin.\n\nGÖTZ. Minä sanoin: Jos minä niin usein olen henkeni hennonut panna\nalttiiksi puolustaakseni muiden ihmisten tiluksia sekä rahoja, niin\nenkö minä sitä hennoisi panna alttiiksi oman kunnian-sanani puolesta?\n\nELISABETH. Se maine sinulla on.\n\nGÖTZ. Ja sitä n'eivät minulta riistä pois! Kaiken muun ne ovat minulta\nottaneet, konnun, vapauden --\n\nELISABETH. Tämä koskee juuri sitä aikaa, jolloin minä niitä\nMiltenbergin ja Singlingenin miehiä tapasin ravintolassa, jotka eivät\nminua tunteneet. Silloin oli minulla semmoinen ilo, kuin jos olisin\npojan synnyttänyt. He keskenään ylistivät sinua ja sanoivat: Hän on\noikea ritarin esikuva, urhoollinen ynnä jalo vapaudessaan, tyyni ynnä\nuskollinen onnettomuudessa.\n\nGÖTZ. Asettakoot minun eteeni yhdenkään, joka väittää, että minä olen\npettänyt sanani! Ja sen tietää Jumala, että minä olen enemmän hikoillut\npalvelemassa lähimmäistäni, kuin omaa itseäni, että minä olen\ntyöskennellyt ansaitakseni urhoollisen ja uskollisen ritarin nimeä,\nenkä voittaakseni korkeita rikkauskasoja ynnä arvo-asteita. Ja,\nJumalalle olkoon kiitos! mitä olen pyytänyt, on minulle sallittu.\n\n    LERSE, YRJÖ (tuoden metsällistä).\n\nGÖTZ. Onnea, reippaat metsämiehet!\n\nYRJÖ. Niiksi tätä on tultu reippaista ratsumiehistä. Saappaista on\nsievä sukeutua tohveliksi.\n\nLERSE. Metsästys on kuitenkin aina jotain ja tavallaan sotaa sekin.\n\nYRJÖ. Jos tässä maassa ei vaan aina olisi tekemistä valtakunnan-huovien\nkanssa. Muistuuko teidän mieleenne, armollinen herra, mitä te kerran\nlailla profeetan ennustitte meille: että kun maailma kääntyy\nylös-alasin, niin meistä tulee metsämiehiä? Niitä me nyt ollaan\nilmankin.\n\nGÖTZ. Yhteenpä käy; meidät on kiskaistu pois omalta piiriltämme.[77]\n\nYRJÖ. Nämä ovat arveluttavia aikoja. Jo kahdeksan päivää sitten on\nnäyttäytynyt kamala pyrstötähti, ja koko Saksanmaa on tuskissaan: tuo\nilmiö ennustaa Keisarin kuolemaa. Hän on kovin sairas.\n\nGÖTZ. Kovin sairas! Meidän ratamme lähenee loppuansa.\n\nLERSE. Ja täällä läheisyydessä on vielä kauheampia mullistuksia\ntekeillä. Talonpojat ovat nostaneet kamalan kapinan.\n\nGÖTZ. Missä?\n\nLERSE. Ihan Schwabenin sydämessä. Ne korventaa, polttaa ja murhaa. Minä\npelkään, että ne hävittää koko maan.\n\nYRJÖ. Hirmuinen sota on ovella. Kapinaan on jo yhtynyt noin sata\npaikkakuntaa, ja päivä päivältä enemmän. Myrskytuuli on äskettäin\nkokonaisia metsiä kaataa lahmannut, ja vähää myöhemmin on nähty sillä\nkulmalla, missä tuo kapina on alkanut, kaksi tulena hehkuvaa miekkaa\nristikkäin ilmassa.\n\nGÖTZ. Silloin moni minun hyvistä herroistani ja ystävistäni myös kärsii\nsyyttömästi!\n\nYRJÖ. Vahinko, että meidän ei käy lähtö ratsastamaan!\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\n    Talonpoikais-sota.\n\n    Meteli ja hävitys muutamassa kylässä.\n\n    VAIMOJA ynnä VANHUKSIA LAPSINEEN ja kuormineen.\n\nJOKU VANHUS. Pois, pois, jotta vältettäisiin ne verikoirat!\n\nJOKU VAIMO. Pyhä Jumala, kuin veripunainen on taivas, tuo mailleen\nmenevä aurinko veripunainen!\n\nJOKU ÄITI. Se ennustaa tulipaloa.\n\nJOKU VAIMO. Minun mieheni! Mieheni!\n\nVANHUS. Pois! Pois! Metsään! (Mennä rehkivät ohi).\n\nLINK. Kaikki tyyni maahan mäsäksi, mikä tekee vastarintaa! Kylä on\nmeidän. Ei saa mitään, mikä kelpaa, mennä hukkaan, ei mitään jäädä!\nKettäkää puti puhtaaksi ja rutosti! Me sytytetään kohta.\n\nMETZLER (juosten alas kummulta). Mitenkä täällä käy, Link?\n\nLINK. Mullin mallin, näet sen; sinä tulit luppukarkeloon. Mistä matka?\n\nMETZLER. Weinsberg'istä. Siellä se oli juhla!\n\nLINK. Mitenkä niin?\n\nMETZLER. Me pisteltiin niitä yhteen rijoon, että se oli aika hupi.\n\nLINK. Ketä kaikkia?\n\nMETZLER. Diedrich von Weiler sai tanssia etumaisena. Se houkka! Me\nkierryttiin niiden ympärille kokonainen, vimmakas joukko, ja hän\nyläältä kirkontornin huipusta oisi tahtonut hyvällä hyvää tuumia meidän\nkanssamme. Poks! Ampui joku hänelle kuulan otsaan. Me sinne ylös kuin\nraju-ilma, ja ikkunasta ulos maahan se uros!\n\nLINK. Ah!\n\nMETZLER (talonpojille). Te koirat, pitääkö minun teille antaa\nkiireen-voidetta! Mitenkä ne kählystelee ja vitkastelee, nuo aasit!\n\nLINK. Sytyttäkää! Että ne saavat siinä kärventyä! Eteenpäin!\nTuohistakaa vaan, te nahjukset!\n\nMETZLER. Sitten me kuletettiin ulos Helfenstein, Eltershofen, noin\nkolmetoista aatelis-miestä, yhteensä likipitäin kahdeksankymmentä.\nJuohdettiin ne ulos sille tasangolle, joka on Heilbronn'ia kohti. Se\noli yhtä riemuhuutoa ja telmettä meikäläisten puolelta, kun tuo pitkä\njono rikkaita vaivaisia syntisiä mennä vaelsi, toisiinsa silmäillä\ntuijottivat, ja maa ja taivas! Saarrettuja olivat ne, ennen kuin\narvasivatkaan, ja kaikki pistettiin keihäällä maan marraksi.\n\nLINK. Etten minä ollut siellä!\n\nMETZLER. Ei mulla ole kuuna päivänä ollut moista riemua.\n\nLINK. Tuohustakaa vaan! Ulos!\n\nJOKU TALONPOIKA. Kaikki on typö tyhjänä.\n\nLINK. Niin virittäkää tuli joka nurkkaan!\n\nMETZLER. Syttyy siitä sievoinen juhannus-kokko. Kas, kuinka nuo urokset\nsiinä pylläköivät mullin mallin ja kurisivat kuin sammakot! Se tuntui\nniin lämpymästi heiluskelevan sydämessäni kuin viinaryyppy. Siellä oli\neräs Rixinger. Kun se urho ennen ratsasti metsälle, sulkatöyhtö hatussa\nja sieramet torvella, ja ajoi edellään meitä koirain kanssa, ja\nniin kuin koiria! Min' en ollut häntä äskettäin nähnyt, hänen\najoharakka-naamansa siinä oikein äkki-oudostutti minua. -- Usus! keihäs\nkylkiluiden lomaan, ja siinä hän makasi ja viruttihe nelin ryömin\ntoveriensa päällä. Kuin jänikset metsän-ajon käydessä sytkähteli ja\nvavahteli nuo urokset sikin sokin.\n\nLINK. Savu tupruaa jo aika lailla.\n\nMETZLER. Tuolta takapuolelta se palaa. Lähtään me saaliinemme tyynesti\nmenemään sinne suuren joukon luo.\n\nLINK. Missä se on?\n\nMETZLER. Heilbronn'ista tänne päin. Ne on ymmällä johtajasta, jota\nkaikki kansa pitäisi arvossa; sillä mehän ollaan ainoasti niiden\nvertaisia, sen ne tuntevat ja käyvät vastahakoisiksi.\n\nLINK. Ketä ne arvelevat?\n\nMETZLER. Max Stumpfia tai Götz von Berlichingeniä.\n\nLINK. Se oisi hyvä, antaisipa vielä asialle jonkummoisen ulkomuodon,\njos Götz suostuisi. Häntä on aina pidetty hurskasmielisenä ritarina.\nYlös, ylös! Me lähtään Heilbronnia kohti. Huutakaa sitä kaikille!\n\nMETZLER. Tuo tuli loistaa meille vielä hyvän matkaa. Oletko sinä nähnyt\nsitä suurta pyrstötähteä?\n\nLINK. Olen. Se on kamala, hirmuinen enne! Jos me tehdään matkaa läpi\nyön, niin saamme sen oikein nähdä. Se nousee näkyviin tuossa yhtä\nkäydessä.\n\nMETZLER. Ja näkyy ainoasti viisi neljännes-tuntia. Kuin käyrä käsivarsi\nmiekkoineen näyttää se olevan, niin verikeltapunainen.\n\nLINK. Oletko nähnyt ne kolme tähteä sen miekan kärjessä ja lappeessa?\n\nMETZLER. Niin, ja se laaja pilvenkarvainen pyrstö tuhannen tuhansine,\nsäilän-näköisine sateineen, ja väliin pistää siinä kuin pikku miekkoja.\n\nLINK. Minua se on hirvittänyt ja kammottanut. Ja tuo kaikki tyynni niin\nkelmeän punertavaa ja sekaan monta suitsevaa, kirkasta liekkiä sekä\nväliin kauheita naamoja karvaisine päineen ja tuuheine partoineen!\n\nMETZLER. Oletko nähnyt niitäkin? Ja tuo kaikki tyynni kiilua vipajaa\nniin sikin sokin, kuin se lojuisi jossain verisessä meressä, ja huhtoo\nniin sikin sokin, että sitä katsellessaan menee ihan äjennyksiin.\n\nLINK. Hei! Ylös! (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Kenttä_.\n\n    Kaukana näyttää kaksi kylää ja luostari palaa hehkuvan.\n\n    KOHL. WILD. MAX STUMPF. VÄKIJOUKKOJA.\n\nMAX STUMPF. Te ette voi vaatia, että minun pitäisi ruveta teidän\njohtajaksenne. Siitä ei olisi hyötyä minulle eikä teille. Minä olen\nPfalz-kreivin palvelija: kuinka minä saattaisin viholliseni johtaa omaa\nherraani vastaan? Ja muuten, te aina epäilisitte, että minä en siinä\ntoimi täydestä sydämestä.\n\nKOHL. Tiettiin hyvin, että kyllä sinulla syitä on, kun mieli\nkieltäytymään tekee.\n\n    GÖTZ, LERSE, YRJÖ (tulevat).\n\nGÖTZ. Mitä te tahdotte minusta?\n\nKOHL. Teidän pitää ruveta meille johtajaksi.\n\nGÖTZ. Pitääkö minun rikkoa ritarillinen sanani Keisaria vastaan ja\nlähteä ulos määrätystä piiristä?\n\nWILD. Tuo ei ole mikään kieltäymisen syy.\n\nGÖTZ. Ja vaikka olisinkin aivan vapaa, ja te tahtoisitte menetellä kuin\nWeinsberg'issä aatelisia sekä herroja vastaan, ja niin edelleen\nisännöidä, kuten ylt'ympäri maa palaa ja verin valuu, ja minun pitäis'\navustaa teitä tuossa riettaassa, raivokkaassa telmeessänne, ennen te\nsaisitte lyödä minut, niin kuin lyödään vimmainen koira kuoliaaksi,\nkuin rupeamaan teidän pääksenne!\n\nKOHL. Jos se ei oisi tapahtunut, ei se ehkä tapahtuis' enää koskaan.\n\nSTUMPF. Siinä juuri oli onnettomuus, että heillä ei ollut johtajaa,\njota olisivat kunnioittaneet, ja joka olisi voinut tyydyttää heidän\nraivonsa. Götz, ota johto huostaasi, minä pyydän sinua! Ruhtinaat, koko\nSaksanmaan kiittää vielä sinua siitä. Se koituu kaikille onneksi ja\nsiunaukseksi. Ihmisiä ynnä maita säästyy siten.\n\nGÖTZ. Miks' et sinä sitä ota vastaan?\n\nSTUMPF. Minä olen sanoutunut irti niistä.\n\nKOHL. Meill' ei ole siunaama-aikaa pitkiin, turhan mutkaisiin\ntarinoihin. Lyhyesti sanoen, Götz! Ole meidän johtajamme, taikka varo\nlinnaasi ja omaa nahkaasi! Ja sitä myöten kaksi tuntia ajatusaikaa.\nVartioikaa häntä!\n\nGÖTZ. Mitä sitä tarvitsee! Minä olen yhtä hyvin varma nyt kuin\nsittenkin. Mitä varten te olette lähteneet liikkeille? Jälleen\nvaatimaan vapauksianne ja oikeuksianne? Mitä te suotta riehutte\nvimmassa ja turmelette maata? Jos te tahdotte kokonaan lakata tuhoja\ntekemästä ja toimia kelpo miehinä, niin minä tahdon teille avulias olla\nvaatimustenne puolesta ja viikon päivät teidän johtajanne.\n\nWILD. Mitä on tapahtunut, se on ensi kiihkossa tapahtunut, eikä sinua\ntarvita, meitä estämään vasta.\n\nKOHL. Kolme kuukautta vähintään täytyy sinun lupautua olemaan.\n\nSTUMPF. Määrää yksi kuukaus, siihen voitte tyytyä molemmin puolin.\n\nGÖTZ. Kyllä minun puolestani.\n\nKOHL. Kätenne!\n\nGÖTZ. Ja luvatkaa minulle, että te sen sopimuksen, jonka olette minun\nkanssani tehneet, kirjallisesti lähetätte kaikkein joukkojen tiedoksi\nja seurattavaksi ankaran rangaistuksen uhalla.\n\nWILD. Jo toki! Niin pitää tapahtua.\n\nGÖTZ. Niin minä sitoudun olemaan kuukauden päivät.\n\nSTUMPF. Onnea! Vaan mitä sinä teetkin, niin säästä kuitenkin meidän\narmollista herraamme, Pfalz-kreiviä.\n\nKOHL (hiljaa). Vartioikaa häntä! Ett'ei kukaan saa puhutella häntä,\nteidän läsnä-olematta.\n\nGÖTZ. Lerse! Mene takaisin minun vaimoni luo. Ole apuna hälle! Hänen\npitää kohta saada sanomia minulta.\n\n    (GÖTZ, STUMPF, YRJÖ, LERSE ja talonpoikia pois).\n\n    METZLER, LINK (tulevat).\n\nMETZLER. Mikä sopimus se on, josta olemme kuulleet puhuttavan? Mitä se\nsopimus tarkoittaa?\n\nLINK. Häpeällistä on suostua tuommoiseen sopimukseen.\n\nKOHL. Me tiedämme yhtä hyvin kuin tekin, mitä me tahdomme, ja\nvallassamme on sen mukaan tehdä tahi olla tekemättä.\n\nWILD. Tuon raivoamisen ja murhaamisen täytyy kuitenkin lakata kerran,\ntänä päivänä tai huomenna! Nyt me olemme vielä saaneet kunnollisen\njohtajankin.\n\nMETZLER. Mitä lakata! Sinä kavaltaja! Mitä varten me ollaan täällä?\nKostamassa vihollisillemme, itse kohotaksemme ylös niitä kukistamalla!\n-- Täss' on joku ruhtinaan-palvelija[78] saanut teitä neuvoa.\n\nKOHL. Tule, Wild, poikkeen, tuo on kuin järjetön luontokappale! (Pois).\n\nMETZLER. Menkää vaan! Teihin ei yhdy mikään joukko. Nuo lurjukset! --\nLink, meidän pitää ne muut kiihottaa sytyttämään Miltenberg tuolla\ntoisella puolen, ja jos tora nousee tuon sopimuksen vuoksi, niin me\nkerrassa lyödään kaikilta sopimus-pukareilta päät poikki.\n\nLINK. Kuitenkin meidän puolellamme on se suuri joukko.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Vuori ja laakso_.\n\n    Mylly taustana. Joukko RATSUMIEHIÄ. WEISLINGEN (tulee ulos\n    myllystä FRANSIN ja yhden SANANSAATTAJAN kanssa).\n\nWEISLINGEN. Minun hevoseni! -- Te varmaan olette ilmoittanut niille\ntoisillekin herroille?\n\nSANANSAATTAJA. Vähintään seitsemän lippua tulee saapuville, samalla\nkuin tekin, metsässä Miltenbergin takana. Talonpojat kulkevat\nalapuolella. Kaikkialle on sanansaattajoita lähetetty, koko liittokunta\non oleva ennen pitkää yhdessä. Osumatta se ei voi olla; sanotaan, että\nne ovat eripuraisia keskenään.\n\nWEISLINGEN. Sitä parempi! -- Frans!\n\nFRANS. Armollinen herra!\n\nWEISLINGEN. Toimita täsmälleen se! Sen minä istutan sinun sieluusi.\nAnna rouvalle tämä kirje! Hänen pitää poistua hovista ja siirtyä minun\nlinnaani! Oitis! Sinun pitää omin silmin nähdä, että hän lähtee pois ja\nmatkalle, sekä ilmoittaa sitten minulle hänen lähtönsä.\n\nFRANS. Pitää tapahtua, niin kuin te käskette.\n\nWEISLINGEN. Sano hälle, että hänen _pitää_ tahtoa! (Sanansaattajalle).\nOpasta nyt meitä suorinta ja parasta tietä myöten.\n\nSANANSAATTAJA. Meidän täytyy taivaltaa kiertoteitä. Vedet ovat nousseet\ntulville kaikki tuosta kauheasta sateesta.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Jaxthausen.\n\n    ELISABETH. LERSE.\n\nLERSE. Lohduttakaa mieltänne, armollinen rouva!\n\nELISABETH. Kyyneleitä oli silmissä hänellä, kun hän heitti hyvästiä\nminulle. Se on julman julmaa!\n\nLERSE. Hän vielä palautuu sieltä.\n\nELISABETH. Ei se ole se, joka minua surettaa. Kun hän lähti matkalle,\nhankkimaan mainehikasta voittoa, en minä silloin tuntenut sydämessäni\ntätä tuskaa. Minä ilolla odotin hänen palautumistaan, tuota joka minua\nnyt hirvittää.\n\nLERSE. Niin jalo mies --\n\nELISABETH. Älä häntä mainitse niin, se tuottaa vaan uutta tuskaa! Nuo\nkonnat! Ne uhkasivat tappaa hänet ja polttaa hänen linnansa. -- Jos hän\nenää palautuu tänne -- minä näen hänet synkkänä, synkkänä. Hänen\nvihollisensa sepittävät valheellisia haastepykäliä, eikä hän pysty\nsanomaan: Ei!\n\nLERSE. Hän sekä pystyy että sanoo.\n\nELISABETH. Hän on rikkonut sanansa. Sano: ei!\n\nLERSE. Ei! Hänet oli pakoitettu; millä perusteella voi tuomita häntä?\n\nELISABETH. Ilkeys ei hae perusteita, paitsi vaan aiheita. Hän on\nantautunut kapinoitsijain, pahantekijäin ja murhamiesten seuraan, on\nkulkenut niiden etupäässä. Sano: ei!\n\nLERSE. Herjetkää pois kiduttamasta itseänne ja minua. Eivätkö ne ole\njuhlallisesti luvanneet hänelle, että he eivät enää ryhdy mihinkään\ntuhotöihin, moisiin kuin Weinsberg'in luona? Enkö minä itse kuullut\nniiden sanovan puoleksi katuvalla mielellä: Jos se ei olisi jo\ntapahtunut, ei se ehkä tapahtuisi enää? Eikö ruhtinasten ja herrain\ntäytyisi sittenkin olla kiitollisia hänelle siitä, kun hän\nvapaatahtoisesti oli ruvennut vallattoman kansan johtajaksi,\ntyystyttääksensä niiden raivoa, säästyttääksensä niin paljon ihmisiä\nsekä omaisuuksia?\n\nELISABETH. Sinä olet ihmis-rakas asianajaja. Jos ne hänet vangiksi\nottaisivat, häntä kuin kapinallista kohtelisivat ja hänen harmaan\npäänsä -- Lerse, minä tulisin mielipuoleksi!\n\nLERSE. Lähetä uni virvoittamaan hänen ruumistansa, rakas ihmisten isä,\njos sinä et tahdo mitään lohdutusta antaa hänen sielullensa!\n\nELISABETH. Yrjö on luvannut tuoda sanomia. Hän myöskään ei saane, niin\nkuin hän tahtoo. Heidän tilansa on pahempi kuin vankien! Minä tiedän,\nettä heitä vartioidaan kuin vihollisia. Se hyvä Yrjö! Se ei tahtonut\nluopua herrastaan.\n\nLERSE. Sydäntäni vihloi, kun hän minut lähetti luotaan. Jos te ette\noisi tarvinnut minun apuani, niin ei kaikki kurjimman kuoleman\nvaaratkaan oisi voineet minua erottaa hänestä.\n\nELISABETH. En tiedä, missä lienee Sickingen. Jos minä vaan Marialle\nvoisin lähettää sanoman!\n\nLERSE. Kirjoittakaa te vaan, kyllä minä kirjeen toimitan sinne. (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Muutaman kylän luona_.\n\n    GÖTZ. YRJÖ.\n\nGÖTZ. Pikaan ratsahille, Yrjö! Minä näen Miltenberg'in palavan. Niinkö\nne pitävät sopimuksen! Ratsasta sinne, sano niille mielen-aivoitus! Ne\nmurhapolttajat! Minä sanoudun irti niistä. Ne ottakoot mustalaisen\njohtajakseen älköötkä minua! Pikaan, Yrjö! (Yrjö pois). Soisin, että\nminä oisin tuhat peninkulmaa täältä ja makaisin syvimmässä tyrmän\nloukossa, mikä suinkin löytyy Turkinmaalla. Jos vaan kunnialla voisin\npäästä niistä! Minä koetan päivät pääksytysten taivuttaa niiden\nuppiniskaisuutta, lausun mitä katkerimpia totuuksia, että\njoutaisivatkin kyllästyä minuun ja erottaa minut.\n\n    _Joku tuntematon_.\n\nTUNTEMATON. Jumala avuksi teille, sangen jalo herra!\n\nGÖTZ. Kost' Jumala teille! Mitä sanomaa te tuotte? Mikä nimenne?\n\nTUNTKMATON. Ei se tee mitään asiaan. Minä vaan tulin sanomaan teille,\nettä teidän päänne on vaarassa. Ne kapinan-johtajat ovat kyllästyneet\nteihin, eivät siedä teiltä niin kovia sanoja enää, ovat päättäneet\nraivata teidät pois tieltä. Malttakaa siis mielenne, tai katsokaa\nmitenkä te pääsette väistymään, ja Jumala johtakoon teitä! (Pois).\n\nGÖTZ. Kuulkaa! Vielä yksi sana! -- (Itsekseen). Että tällä tavoin sinun\npitää menettää elämäsi, Götz, ja näin päättää! Olkoonpa sitten! Niin on\nminun kuolemani varmin todistus maailman edessä siitä, että minulla ei\nole mitään yhteistä ollut niiden koirain kanssa.\n\n    _Muutamia talonpoikia_.\n\nENSIMÄINEN TALONPOIKA. Herra, herra! Ne on lyöty, ne on vangittu.\n\nGÖTZ. Ketkä?\n\nTOINEN TALONPOIKA. Ne, jotka sytyttivät Miltenberg'in. Yksi\nliittolaisjoukko vetäytyi vuoren takaa näkyviin ja äkkiä hyökkäsi\nniiden päälle.\n\nGÖTZ. Niitä odottaa ansaittu palkka. -- O, Yrjö! Yrjö! -- Hänet on\nvangittu samalla kertaa kuin ne ilkiöt. -- Minun Yrjöni! Yrjöni! --\n\n    KAPINANJOHTAJAT (tulevat).\n\nLINK. Ylös, herra johtaja, hei! Nyt ei ole aika virkailla. Vihollinen\non lähellä, ja voimakas.\n\nGÖTZ. Kuka sytytti Miltenberg'in?\n\nMETZLER. Jos te tahdotte mutkia tehdä, niin teille näytetään, mitenkä\nniitä ei tehdä yhtään.\n\nKOHL. Pitäkää huolta sekä meidän nahkastamme että omastanne! Ylös,\nylös!\n\nGÖTZ (Metzlerille). Mitä sinä uhkailet minulle? Sinä epäkelpo!\nLuuletko, että sinä minusta olet pelottavampi, sen vuoksi kun kreivi\nHelfensteinin veri tahraa sinun vaatteitasi?\n\nMETZLER. Berlichingen!\n\nGÖTZ. Sinä saat kernaasti mainita minun nimeni, eivät sitä minun\nlapseni vasta tarvitse hävetä.\n\nMETZLER. Pois, sinä pelkuri! Ruhtinaan-kätyri! Ruhtinaan-kätyri!\n\nGÖTZ (lyöpi häntä päähän, että hän kukistuu. Toiset tulevat väliin).\n\nKOHL. Te olette raivossa. Vihollinen ryntää ahdistamaan joka haaralta,\nja te vaan riitelette!\n\nLINK. Hei! Ylös! Telme ja tappelu.\n\n    Weislingen. Ratsumiehiä_.\n\nWEISLINGEN. Ajakaa niitä perästä! Ne pakenevat. Älkää antako sateen tai\nyön itseänne haitata. Götz on niiden joukossa, kuulen ma. Koettakaa\nkaikin mokomin tavoittaa hänet! Hän on pahoin haavoitettuna, sanovat\nmeidän miehemme. (Ratsurit pois). Ja kun minä saan kiini sinut!\n-- Se on vielä armo, jos me salaa vankilassa täytämme sinun\nkuoleman-tuomiosi. -- Niin haihtuu hän pois ihmisten ilmoista ja\nmuistosta lopen, ja sinä voit sitten vapaammin hengittää, hullumainen\nsydän![79] (Pois).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Yö jylhässä metsässä.\n\n    _Mustalais-leiri_.\n\nMUSTALAIS-MUIJA (nuotion ääressä). Laaji olkikattoa kuopan ylle, tyttö,\nkaatuu kyllä vettä, räntää yö umpeen!\n\nMUSTALAIS-POIKA (tulee). Yks' peltorotta, maammo. Kas! pari\nmetsärottaa.\n\nMUIJA. Mun pitää nylkeä net ja kärventää sulle, ja saat\nturkin kelsilöistä. -- Sin'oot vereen tullut.\n\nPOIKA. Rotta on hammastant mua.\n\nMUIJA. Haes mulle kuivaa puutaa, jotta nuotio saisi roihuamaan, siihen\nkun sun isäs saapuu; se on kai märkä kuin kuikka.\n\nTOINEN MUSTALAIS-MUIJA (lapsi seljässä).\n\nENSIMÄINEN MUIJA. Oot sie näpistänt kosolta?\n\nTOINEN MUIJA. Himenen kyllä. Maa on täys temmellyst' ylt'-ympäri, ei\nhuoli olla henkestään varma. Palaa kaks kylää loimottaa.\n\nENSIMÄINEN MUIJA. Liekkö tuolla tulipalo tuo loimo? Oon silmäillyt sitä\npitkään. Ollaan nykyestään niin tottununna taivosen tulimerkkilöihin.\n\n    MUSTALAIS-PÄÄLLIKKÖ ja kolme MUSTALAISTA (tulee).\n\nPÄÄLLIKKÖ. Kuuletteko tuota villiä metsästäjää?[80]\n\nENSIMÄINEN MUSTALAINEN. Se karkaa suoraa päätä meidän päälle.\n\nPÄÄLLIKKÖ. Kuinka koirat haukkuvat! Hau! Hau!\n\nTOINEN MUSTALAINEN. Ruoskat läiskähtelee.\n\nKOLMAS MUSTALAINEN. Metsästäjät riemuiten huhuilevat: halloo! hoi!\n\nMUSTALAIS-MUIJA. Tuokaa, perkeleellä, tänne esiin tarakat!\n\nPÄÄLLIKKÖ. Ollaan kalastettu sameassa vedessä.[81] Talonpojat ryöstäät\nitse. On ollut meille hyvin suotuisaa.\n\nTOINEN MUIJA. Mitäs sull'on, Wolf?\n\nWOLF. Jänis ja kukko. Paistinvarras. Nivakka palttinaa. Kolme kauhaa ja\nyhdet suitset.\n\nSTICKS. Villavaippa on mulla, yks saapas-pari, ja taulaa ja tulikiveä.\n\nMUIJA. Kaikki tyyni likomärkänä, pitää kuivattaa. Tuokaa tänne!\n\nPÄÄLLIKKÖ. Kuule, yks hevonen! Me'e, katso, mit' on!\n\nGÖTZ (hevosella). Jumalalle kiitos! Tuolla näkyy tulta, ne on\nmustalaisia. Haavani vuotaa verta kovin, vihollinen kintereillä. Pyhä\nJumala, sinä annat minun loppua kauheasti!\n\nPÄÄLLIKKÖ. Tietääkö se rauhan sanomaa, ettäs tulet?\n\nGÖTZ. Minä rukoilen teiltä apua. Minun haavani näännyttää minut lopen.\nAuttakaa minua satulasta!\n\nPÄÄLLIKKÖ. Auta häntä! Jalo mies sekä olennolleen että sanoilleen.\n\nWOLF (supattaa). Se on Götz von Berlichingen.\n\nPÄÄLLIKKÖ. Olkaa tervetullut! Kaikki mitä meillä on, on teidän hyväksi.\n\nGÖTZ. Kiitos teille!\n\nPÄÄLLIKKÖ. Tulkaa sisälle minun telttaani.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Mustalais-päällikön teltta.\n\n    PÄÄLLIKKÖ. GÖTZ.\n\nPÄÄLLIKKÖ. Huuda mammaa, että hän tulee ja tuopi tänne retvanan juurta\nja laastaria!\n\nGÖTZ (soljauttaa haarniskansa pois).\n\nPÄÄLLIKKÖ. Tässä on minun juhlapäivä-jakkuni.\n\nGÖTZ. Kost' Jumala!\n\nMUSTALAIS-MUIJA (sitelee häntä).\n\nPÄÄLLIKKÖ. On sydämellisen rakasta minulle, että saadaan teitä nähdä\nmeidän luonamme.\n\nGÖTZ. Tunnetteko te minut?\n\nPÄÄLLIKKÖ. Ken ei teitä tuntisi! Götz, veremme ja henkemme hennotaan\npanna teitä puolustamassa.\n\nSCHRICKS. Tulee metsän halki ratsumiehiä. Ovat liittolaisjoukkoja.\n\nPÄÄLLIKKÖ. Teidän vainomiehiänne! N'ei pääse teihin saakka! Hei,\nSchricks, hei! Sano muillekin! Me tunnetaan lymyonkalot paremmin, kuin\nne, me ammutaan ne kumoon, ennen kuin ne ennättää saada meitä\nnäkimeensä.\n\nGÖTZ (yksinään). O, Keisari! Keisari! Ryövärit varjelevat sinun\nlapsiasi. Kuuluu kovaa ammuntaa. Nuo metsäläis-utrat, jäykkiä omassa\nsävyssään sekä uskollisia!\n\nMUSTALAIS-MUIJA. Pelastakaa itsenne! Viholliset pääsee väkineen\nvoitolle. Hai!\n\nGÖTZ. Missä on minun hevoseni?\n\nMUIJA. Aivan lähellä.\n\nGÖTZ (vyöttää itsensä, ja istuksen satulaan, ilman haarniskatta).\nViimeinen kerta pitää niiden tuta minun kättäni. En minä vielä ole niin\nheikko. (Ratsastaa pois).\n\nMUSTALAIS-MUIJA. Hän ajaa täyttä neliä meikäläisten luo. (Pako).\n\nWOLF. Pois! Pakoon! Kaikki on mennyttä! Meidän päällikkömme on ammuttu!\nGötz vankina! (Naisten parku ja pako).\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Adelheidin sankykamari_.\n\nADELHEID (kirje kädessä). Hän, tai minä! Se kopeilija! Uhkaa minua! --\nMe aijomme ennättää sinun edellesi. Mikä hiipii salin läpi?\n(Koputetaan.) Kuka on siellä ulkona?\n\nFRANS (vienosti). Avatkaa minulle, armollinen rouva!\n\nADELHEID. Frans! Hän kyllä ansaitsee sen, että mä avaan hälle. (Laskee\nhänet sisään).\n\nFRANS (lankee kaulaan). Rakas, armollinen rouva!\n\nADELHEID. Häpeämätön! Jos sinut olisi joku kuullut!\n\nFRANS. Oi, nukkuu kaikki, kaikki tyynni!\n\nADELHEID. Mitä sinä tahdot?\n\nFRANS. Minä en saa rahtuakaan rauhaa. Minua kiusaa herrani uhkaukset,\nteidän kohtalonne, minun oma sydämeni!\n\nADELHEID. Hän taisi olla tuiki äkäisenä, kun sinä hyvästiä heitit?\n\nFRANS. Jommoisena min'en ole herraa nähnyt muulloin. Minun linnaani\npitää hänen siirtyä, sanoi, hänen _pitää_ tahtoa!\n\nADELHEID. Ja me tottelemme?\n\nFRANS. Minä en tiedä mitään, armollinen rouva.\n\nADELHEID. Petetty, hassumainen poika, sinä et huomaa, mitä tuo\ntarkoittaa. Hän tietää, että minä täällä olen varmaan turvassa. Hän on\njo kauvan vaaninut minun vapauttani. Hän tahtoo minut omille\ntiluksillensa. Siellä on hänellä valta minua kohdella sen mukaan mitä\nviha pistää hänen päähänsä.\n\nFRANS. Niin hän ei saa tehdä ikinä!\n\nADELHEID. Aijotko sinä estää häntä?\n\nFRANS. No hän ei saa!\n\nADELHEID. Minä jo ennakolta näen koko kurjuuteni. Linnastansa hän minut\nraastaa väkivallalla, sulkee minut johonkin luostariin, teljen taakse.\n\nFRANS. Kuolema ja kadotus!\n\nADELHEID. Tahdotko sinä pelastaa minut?\n\nFRANS. Ennen kaikki![82] kaikki!\n\nADELHEID (itkien ja sylin langeten Fransin kaulaan). Frans! Ah\npelastuaksemme!\n\nFRANS. Hänen pitää kukistua maahan, ja minä tahdon astua jalkani hänen\nniskansa päälle.\n\nADELHEID. Ei mitään kiihkoa! Sinun pitää saada minulta kirje hänelle,\ntäysi nöyryyttä, että minä muka tottelen. Ja tästä pikku pullosta\ntipauta hälle pisara juoman sekaan.\n\nFRANS. Antakaa! Teidän pitää olla vapaa!\n\nADELHEID. Vapaa! Kun sinun ei enää tarvitse vavisten varpaillasi hiipiä\nminun huoneeseeni eikä minun enää hätäjälin kuiskata sinulle: Tielle,\nFrans, päivä koittaa!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Heilbronn.\n\n    _Tyrmän edusta_.\n\n    ELISABETH. LERSE.\n\nLERSE. Jumala ottakoon teiltä pois tämän tuskan, armollinen rouva!\nMaria on täällä.\n\nELISABETH. Jumalan kiitos! Lerse, me ollaan vajottu kauheaan surun\nalhoon. Niin se nyt on, kuin minä aavistin kaikki. Vankina, niin kuin\nkapinannostajat, pahantekijät, heitettynä syvimpään tyrmään --\n\nLERSE. Minä tiedän kaikki.\n\nELISABETH. Et mitään, et mitään, et mitään sinä tiedä, viheliäisyys on\nliika suuri! Hänen ikänsä, hänen haavansa, hiipivä kuume, ja enemmän\nkuin tämä kaikki, vielä hänen sielunsa synkkyys sen vuoksi että näin\npitää hänestä tulla loppu.\n\nLERSE. Myös tämä, että Weislingen on keisarillinen komisarius.\n\nELISABETH. Weislingen?\n\nLERSE. On käytetty tavattoman ankaraa eksekutsionia. Metzler on\npoltettu elävältä, satoja on rattahin ruhjottu, seipääseen pistetty,\nmestattu, neljäksi reväisty hevosten vetäisemällä. Kauttaaltaan tämä\nmaa on ikään kuin mikä teurashuone, jossa ihmis-lihaa on kaupan\npolkuhinnasta.\n\nELISABETH. Weislingen komisarius! O, Jumala! Yksi toivon säde, Marian\npitää mennä hänen tykönsä, hän ei voi siltä kieltää mitään. Hänellä on\naina ollut hento sydän, ja kun hän näkee sen ihmisen, jota hän rakasti\nniin, jonka hän on saattanut niin onnettomaksi. Missä on Maria?\n\nLERSE. Yhä vielä ravintolassa.\n\nELISABETH. Vie minut sen luo. Sen täytyy heti lähteä. Minä pelkään\npahinta.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Weislingenin linna_.\n\nWEISLINGEN. Minä olen niin sairas, niin heikko. Kaikki minun luuni on\nontot. Katala kuume on niistä kalvanut pois ytimen. Ei yön lepoa, ei\npäivän rauhaa. Puolihorroksissa myrkyllisiä unia. Mennä yönä minä olin\nkohtaavinani metsässä Götz'in. Hän paljasti miekkansa ja vaati minua\nmittelyyn. Minä tapasin omaa miekkaani, käsi kieltäytyi minua\npalvelemasta. Silloin hän pisti miekkansa tuppeen, viskasi vaan minuun\nhalveksivan silmäyksen ja astui minun ohitseni. -- Hän on vankina, ja\nminä vapisen hänen edessänsä. Kurja ihminen! Sinun sanasi on hänet\nkuolemaan tuominnut, ja sinä kauhistut, kuin minkä pahan tehnyt, hänen\nuni-olentonsa edessä! -- Ja pitääkö hänen kuolla? -- Götz! Götz! -- Me\nihmiset emme johda omaa elämäämme itse; pahoille hengille on annettu\nvalta, että ne meidän turmioksemme harjoittavat helvetin-ilkeyttään\n(itsekseen). Voipunut! voipunut! Kuin kynteni on niin siniset! --\nKylmä, kylmä, jäytävä hiki lamauttaa joka jäseneni. Kaikki tyynni\npyörii minulla silmäini edessä. Voisinkohan nukkua! Ah!\n\nMARIA (astuu sisään).\n\nWEISLINGEN. Jesus Maria! -- Jätä minut rauhaan! Jätä minut rauhaan! --\n_Se_ olento puuttui vielä! Hän kuolee, Maria kuolee ja ilmestyy\nminulle. -- Jätä minut, autuas henki! Minä olen kurja ilmankin.\n\nMARIA. Weislingen, en minä ole mikään henki. Minä olen Maria.\n\nWEISLINGEN. Se on hänen äänensä.\n\nMARIA. Minä tulen sinulta rukoilemaan veljeni elämää. Hän on syytön,\nniin rangaistavalta kuin hän näyttäneekin.\n\nWEISLINGEN. Vaiti, Maria! Sinä taivaan enkeli tuot helvetin tuskat\nmukanasi. Älä puhu enää!\n\nMARIA. Ja minun veljeni pitää siis kuolla? Weislingen, se on\nkauhistavaa, että minun tarvitsee sanoa sinulle, että hän on\nsyytön, että minun täytyy kujerrella, sinua hillitäkseni kaikkein\nkamalimmasta murhasta. Sinun sielusi on sisimpiä syvyyksiänsä myöten\nvihoilis-voimain vallassa. Ja tuo on Adelbert'iä!\n\nWEISLINGEN. Sinä näet, kalman kuluttava huoku on minut manalle\npuhaltanut, minun voimani vaipuu hautaan päin. Minä kuolisin kurjana,\nja sinä tulet, syöstäksesi minut epätoivoon. Jos minä voisin puhua,\nniin sinun mitä katkerin vihasi sulaisi sääliksi ja surkutteluksi. O,\nMaria! Maria!\n\nMARIA. Weislingen, minun veljeni kituu sairaana vankilassa. Hänen\nvaikeat haavansa, hänen ikänsä! -- Ja jos sinä hennoisit hänen harmaan\npäänsä -- Weislingen, me joutuisimme toivottomuuteen.\n\nWEISLINGEN. Jo riittää. (Soittaa).\n\nFRANS (äärettömässä mielenliikutuksessa). Armollinen herra!\n\nWEISLINGEN. Paperit tuolta, Frans!\n\nFRANS (hakee ne).\n\nWEISLINGEN (repäisee auki muutaman vihkon ja näyttää Marialle\nerästä paperia). Tässä on sinun veljesi kuoleman-tuomio\nallekirjoituksineen.\n\nMARIA. Taivaan Jumala!\n\nWEISLINGEN. Ja noin minä repäisen rikki sen! Hän elää! Mutta voinko\nminä uudestaan luoda, mitä olen tuhonnut? Älä itke noin, Frans! Hyvä\npoika, minun kurjuuteni koskee syvästi sinun sydämeesi.\n\nFRANS (lankee hänen eteensä ja likistää hänen polviansa).\n\nMARIA (itsekseen). Hän on hyvin kipeä. Hänen hahmonsa murtaa minun\nsydämeni. Kuinka minä rakastin häntä! Ja nyt minä näin lähellä häntä,\nkuinka elävästi sen tunnen!\n\nWEISLINGEN. Frans, nouse ylös ja heitä itku! Minä toivottavasti voin\nvielä toipua. Eteenpäin elävän mieli.\n\nFRANS. Ette koskaan, koskaan! Teidän täytyy kuolla.\n\nWEISLINGEN. Minunko täytyy?\n\nFRANS (pois suunnalta). Myrkkyä! Myrkkyä! Omalta vaimoltanne! Minä!\nMinä! (Syöksyy ulos).\n\nWEISLINGEN. Maria, juokse häntä katsomaan. Hän on epätoivon houreissa.\n(Maria rientää ulos). Myrkkyä omalta vaimoltani! Voi! Voi! Minä jo\ntunnen. Piina ja kuolema!\n\nMARIA (toisesta huoneesta). Apua! Apua!\n\nWEISLINGEN (yrittää nousta). Jumala, enkö minä jaksa!\n\nMARIA (tulee). Hän on poissa. Salin akkunasta syöksyi hän raivoksissa\nMainin uomaan.\n\nWEISLINGEN. Hyvä on hänelle! Sinun veljelläsi ei ole mitään vaaraa. Ne\nmuut komisariukset, etenkin Seckendorf, ovat hänen ystäviänsä. He\nsuovat heti ritarillisen vankeuden hänelle, hänen sanaansa luottaen.\nHyvästi, Maria ja mene!\n\nMARIA. Minä jäisin sinun luoksesi, sä hyljätty raukka!\n\nWEISLINGEN. Kyllä raukka ja hyljätty! Sinä olet hirmuinen kostaja,\nJumala! -- Minun vaimoni --\n\nMARIA. Heitä pois nuo ajatukset. Käännä sydämesi Armahtajan puoleen.\n\nWEISLINGEN. Mene, rakas sielu, anna minun jäädä omaan kurjuuteeni. --\nKauhistavaa! Myös sinun läsnä-olosi, Maria, tää viimeinen lohtu, on\ntuskaa.\n\nMARIA (itsekseen). Vahvista minua, o Jumala! Minun sieluni sortuu hänen\nsielunsa kanssa.\n\nWEISLINGEN. Voi! Voi! Myrkkyä omalta vaimoltani! -- Minun Frans'ini\ntuon iljetyksen viettelemä! Kuinka se vartoo kuulokorvana airutta, joka\nsaattaisi sanoman: Hän on kuollut! Ja sinä, Maria! Maria! Miksi sinä\nolet tullut jokaista minun nukkuvaa synti-muistoani herättämään! Jätä\nminut, että minä kuolisin pois!\n\nMARIA. Anna minun jäädä! Sinä olet yksin. Ajattele, että minä olen\nsinulla sairaan-hoitajana. Unhota kaikki! Suokoon Jumala niin kaikki\nsinulle anteeksi, kuin minä sinulle suon kaikki tyynni anteeksi!\n\nWEISLINGEN. Sinä, sielu, täysi rakkautta, rukoile minun puolestani,\nminun puolestani! Minun oma sydämeni on teljessä.\n\nMARIA. Hän tulee armahtamaan sinua. -- Sinä olet voipunut.\n\nWEISLINGEN. Minä kuolen, kuolen, ja en voi kuolla tyhjään -- rauveten.\nJa tässä kauheassa elämän ja kuoleman kamppauksessa on helvetin-tuskat.\n\nMARIA. Armahtaja, armahda häntä! Vaan yksi ainoa säde _sinun_\nrakkauttasi suo hänen sydämeensä, että se avautuisi lohdutukselle, ja\nhänen henkensä saisi viedä toivon, elämäntoivon myötänsä kuoloon!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Synkkä, ahdas holvi_.\n\n    SALAISEN TUOMIO-ISTUIMEN JÄSENIÄ. (Kaikki naamaroituja).\n\nVANHIN. Salaisen tuomio-istuimen[83] tuomarit, vannokaa köyden\nja kalvan uhalla, että olette vilpittömät, että tuomitsette\nhengenrikos-asiassa, rankaisette hengenrikos-asiassa, ikään kuin\nJumala! Onko teidän sydämenne puhtaat ja teidän kätenne, niin nostakaa\nkätenne ylös, huutakaa kirousta ja tuhoa pahantekijäin päälle: Kirous!\nTuho!\n\nKAIKKI. Kirous! Tuho!\n\nVANHIN. Huutaja, alota oikeudenkäynti!\n\nHUUTAJA. Minä huutaja huudan kannetta pahantekijöitä vastaan. Jonka\nsydän on puhdas, jonka kädet on puhtaat saattaakseen vannoa köyden ja\nkalvan uhalla, hän syyttäköön köyden ja kalvan kautta! syyttäköön,\nsyyttäköön!\n\nSYYTTÄJÄ (astuu esiin). Minun sydämeni on puhdas pahanteosta, käteni\npuhtaat viattomasta verestä. Jumala, anna minulle anteeksi pahat\najatukset ja varjele pahan-tahto teosta! Minä nostan ylös käteni ja\nsyytän, syytän, syytän!\n\nVANHIN. Ketä sinä syytät?\n\nSYYTTÄJÄ. Syytän minä köyden ja kalvan uhalla Adelheid von\nWeislingeniä. Hän on tehnyt itsensä syypääksi aviorikokseen, on\nmiehensä myrkytyttänyt tämän aseenkantaja-pojalla. Poika on itse\ntuominnut itsensä, mies on kuollut.\n\nVANHIN. Vannotko totuuden Jumalalle, syyttäväsi totuuden mukaan?\n\nSYYTTÄJÄ. Minä vannon.\n\nVANHIN. Ja jos syyte löyttäisiin vääräksi, tarjoatko sinä oman kaulasi\nmurhaajan ja aviorikkojan rangaistusta kärsimään?\n\nSYYTTÄJÄ. Minä tarjoon.\n\nVANHIN. Teidän äänenne! (He puhelevat salaa vanhimmalle).\n\nSYYTTÄJÄ. Salaisen tuomio-istuimen tuomarit, minkä tuomion te nyt\nlangetatte Adelheid von Weislingenille, joka on tullut syytetyksi\naviorikoksesta ja murhasta?\n\nVANHIN. Kuolla pitää hänen! Kuolla katkera, kaksinainen kuolema.\nKöydellä ja tikarilla pitää hänen saada kaksinkertainen kosto\nkaksinkertaisesta pahanteosta! Ojentakaa kätenne ylös ja huutakaa tuhoa\nhänen päällensä! Tuho! Tuho! Kostajan käsiin!\n\nKAIKKI. Tuho! Tuho! Tuho!\n\nVANHIN. Kostaja! Kostaja, astu esiin.\n\nKOSTAJA (esiytyy).\n\nVANHIN. Tartu tässä köyteen ja kalpaan, tuhotaksesi hänet taivaan\nkasvojen edessä, kahdeksan päivän kuluessa! Missä sinä tapaat\nhänet -- alas, alas hän tomuun! -- Tuomarit, te jotka tuomitsette\nhengenrikos-asiassa, ikään kuin Jumala, varjelkaa sydämenne pahanteosta\nja kätenne viattomasta verestä!\n\n       *       *       *       *       *\n\n    _Talo lähellä ravintolaa_.\n\n    MARIA. LERSE.\n\nMARIA. Hevoset ovat saaneet levähtää kyllin. Meidän pitää lähteä,\nLerse.\n\nLERSE. Levätkäähän toki huomiseen asti. Yö on kovin jylseä.\n\nMARIA. Lerse, min' en saa rauhaa, ennen kuin näen veljeni. Koetaan\nrientää! Ilma kirkastuukin; meillä on odotettavissa kaunis päivä.\n\nLERSE. Niin kuin te käskette.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Heilbronn.\n\n    _Vankila_.\n\n    GÖTZ. ELISABETH.\n\nELISABETH. Minä pyydän sinua, rakas mieheni, puhu minulle! Sinun\nvaiti-olosi huolestuttaa minua. Sinä hehkut sammuksiin oman itsesi\nsisässä. Tule, katsotaan haavojasi; ne paranee aika lailla. Tuossa\nalakuloisuuden synkkyydessä en tunne minä sinua enää.\n\nGÖTZ. Etsitkö sinä Götz'iä? Hän on jo kauvan sitten ollut ja mennyt. Ne\novat minun erä erältä silponeet, mun käteni, mun vapauteni, mun\nomaisuuteni, mun hyvän nimeni ja maineeni. Minun pääni, mitä sen\non?[84] -- Mitä te olette kuulleet Yrjöstä? Onko Lerse rientänyt\nnoutamaan häntä?\n\nELISABETH. On, rakas ystävä![85] Nouse pystyyn, voi paljon kääntyä.\n\nGÖTZ. Kenen Jumala lyöpi alas, se ei nouse pystyyn itse. Minä tiedän\nparhaiten, mikä painostaa minun hartioitani. Kovaa-onnea kokemaan olen\nminä tottunut. Täss' ei nyt ole Weislingen yksin, ei talonpojat yksin,\nei Keisarin kuolema ja mun haavani. -- Täss' on kaikki yhdessä. Mun\nhetkeni on tullut. Minä toivoin, että se olisi samoin kuin minun\nelämäni. Tapahtukoon _Hänen_ tahtonsa!\n\nELISABETH. Etkö sinä tahtoisi syödä jotain?\n\nGÖTZ. En mitään, hyvä rouva! Katsos, kuin tuolla ulkona paistaa\naurinko!\n\nELISABETH. Oikein kaunis kevätpäivä.\n\nGÖTZ. Rakas puolisoni, jos sinä voisit puhutella vartijan, jotta hän\nsuostuisi puoleksi tuntia päästämään minut pikku puistoonsa, että minä\nsiellä saisin nauttia armasta aurinkoa, kirkasta taivasta ja raitista\nilmaa!\n\nELISABETH. Ihan heti! ja kyllä hän suostuukin.\n\n    _Pieni puisto tyrmän vieressä_.\n\n    MARIA. LERSE.\n\nMARIA. Mene sisään ja katso, mitenkä siellä on. (Lerse pois).\n\n    ELISABETH. VANGINVARTIJA.\n\nELISABETH. Jumala teille palkitkoon rakkautenne ja uskollisuutenne\nminun herraani kohtaan! (Vartija pois). Maria, mitä sanomia sinä tuot?\n\nMARIA. Veljeni turvallisuuden vakuutta. Ah! mutta minun sydämeni on\nsärjetty. Weislingen on kuollut, oman vaimonsa myrkyttämänä. Minun\nmieheni väikkyy hengen vaarassa. Ruhtinaat käyvät taistelussa ylen\nmahtaviksi häntä kohti; sanotaan, että hänet on suljettu ja piiritetty.\n\nELISABETH. Älä usko huhuja. Äläkä anna Götz'in huomata mitään.\n\nMARIA. Kuinka hän jaksaa?\n\nELISABETH. Minä jo pelkäsin, että hän ei elä siihen asti, kun sinä\ntulet takaisin. Herran käsi makaa raskaana hänen päällänsä. Ja Yrjö on\nkuollut.\n\nMARIA. Yrjö! Se kultainen poika!\n\nELISABETH. Kun ne katalat olivat sytyttäneet Miltenberg'in palamaan,\nlähetti hänet herransa sinne, että hän tyystyttäisi niitä. Siellä oli\nkarannutkin joukko liittolaisia niiden kimppuun. -- Yrjö! Oisivatkin ne\nkaikki puoltansa pitäneet, niin kuin hän -- niillä oisi kaikilla\ntäytynyt olla hyvä omatunto. Monta on pistetty kuoliaaksi, ynnä\nYrjökin. Hän kuoli kuin kunniallinen ratsumies.\n\nMARIA. Tietääkö sen Götz?\n\nELISABETH. Me pidämme sitä salassa häneltä. Hän kysyy minulta kymmenen\nkertaa päivässä ja lähettää minut kymmenen kertaa päivässä\nkuulostamaan, mitenkä jaksaa Yrjö. Minä en hirviä antaa hänen\nsydämellensä tätä viimeistä iskua.\n\nMARIA. O, Jumala! Mitä on tämän maallisen maan toiveet!\n\n    GÖTZ. LERSE. VANGINVARTIJA.\n\nGÖTZ. Kaikkivaltijas Jumala! Kuinka hyvä on ihmisen olla sinun taivaasi\nalla! Kuinka vapaata! -- Puut mehuvat silmikolle, ja koko maailma\ntoivoo. Jääkää hyvästi, minun armahaiseni! Minulta on juuret hakattu\npois, minun voimani vaipuu hautaan päin.\n\nELISABETH. Saanko lähettää Lersen hakemaan luostarista sinun poikasi,\nettä sinä vielä kerran saisit nähdä ja siunata häntä?\n\nGÖTZ. Antakaa hänen olla, hän on pyhempi kuin minä, hän ei tarvitse mun\nsiunaustani. Meidän hääpäivänämme, Elisabeth, ei minua aavistuttanut,\nettä olen näin kuoleva. Minun vanha isäni siunasi meitä, ja hänen\nrukouksestaan kumpusi perikunta jaloja, urhoollisia poikia. -- _Sinä_\net ole kuullut häntä, ja minä olen viimeinen suvusta. -- Lerse, sinun\nsaapuvilla-olosi ilahuttaa minua tänä kuoleman hetkenä enemmän kuin\nennen kuumimmassa ottelussa. Siihen aikaan johti minun henkeni teitä.\nNyt sinä pidät minua pystyssä. Ah, jospa minä saisin vielä kerran nähdä\nYrjön, saisin itseäni lämmittää hänen silmänsä katseessa! Te luotte\nsilmänne maahan päin ja itkette. -- Niinkös hän on kuollut? -- Yrjö on\nkuollut. -- Kuole, Götz! -- Sinä olet yli oman itsesi elänyt. Kuinka\nhän kuoli? Ah, vangitsivatko he hänet niiden murhapolttajain joukossa,\nja hän on teloitettu?\n\nELISABETH. Ei, hän kaatui keihästettynä Miltenberg'in kahakassa. Kuin\njalopeura torjui hän vapautensa puolesta.\n\nGÖTZ. Jumalan kiitos! -- Hän oli parhain poika auringon alla ja\nurhoollinen. -- Päästä minun sieluni nyt! -- Vaimo parka! Minä jätän\nsinut turmeltuneeseen maailmaan. Lerse, älä heitä häntä sikseen! --\nSulkekaa sydämenne huolellisemmin kuin porttinne. Tulee petoksen ajat;\nsille on vapaus annettu. Epäkelvot hallitsevat kavaluudella, ja jalo\nihminen joutuu heidän verkkoonsa. Maria, Jumala sinulle antakoon\nmiehesi jälleen! Ja minä toivotan, että älköön hän ikinä langetko niin\nsyvälle, kuin korkealle hän on kohonnut! Selbitz kuollut, ja se hyvä\nKeisari, ja minun Yrjöni. Antakaa minulle joku siemaus vettä. --\nTaivahallinen ilma! -- Vapaus! Vapaus! (Hän kuolee).\n\nELISABETH. Vaan tuolla ylhäällä, ylhäällä _Sinun_ luonasi! Maailma on\nvankeus.\n\nMARIA. Jalo mies! Jalo mies! Voi sitä vuosisataa, joka sinut sysäsi\npois itsestään!\n\nLERSE. Voi sitä jälkisukua, joka sinut tuntee väärin!\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ.\n\n\nHenkilöluettelossa:\n\nMAKSIMILIAN: Maksimilian I, Saksan keisari, 1495-1519, itävaltalaista\n(Habsburg'in) sukua. Vaikka hän ei sotaretkillään onnistunut, laajensi\nhän kuitenkin valtakuntaa laajoilla maanalueilla, jotka hän sai\nnaimalla ja poikiaan naittamalla rikkaille ruhtinattarille. Maassa\nennestään rehottavaa laittomuutta ja nyrkkivaltaa hän yritti häätää\n_maanrauhan-lailla_ ja n.s. _kamarioikeudella_, joka asevoimalla\n(_executio_) kuritti rauhanrikkojia. Kunpa nuo keinot olisivatkin\nauttaneet! Mutta ruhtinaat ja suuret herrat, niistä välittämättä,\nsortivat vähäväkisempiään mielin määrin. Eikä keisari kyennyt heille\nmitään. -- Ollen suuri sivistyksen suosija, sepitti hän itsekin pari\nritariromaania: _Weisskunig_, jossa hän itse on sankarina, ja ehkä myös\n_Teuerdank'in_. Näissä ilmenee ritarillisen keisarin ihastus keskiajan\nritarielämään; hän onkin saanut liikanimen \"viimeinen ritari\".\n\nGÖTZ VON BERLICHINGEN: Tämän ritarin sukulinna oli _Jaxthausen_,\nJaxt-joen varrella Schwabenissa; asuntolinna Hornberg (Homberg). Götz\noli uskonpuhdistuksen puolella; kuitenkin hänen hautansa on Schönthalin\nluostarissa.\n\nELISABETH: Götz oli kahdesti naimisissa: ensimäinen vaimo oli Dorothea\nvon Sachsenheim, toinen Dorothea von Illesheim. Historian Götz'illä oli\nmonta lasta; näytelmässä on vaan ainoa poikanen _Kaarle_, joka ei ole\nperinyt isänsä urhoutta ja joutuu luostariin. -- _Elisabeth-nimellä_ on\nrunoilija nimituten muistanut omaa erinomaista äitiään.\n\nMARIA: Historian Götz'illä ei, eikä runoilijallakaan ollut Maria\nnimistä sisarta, vaan sisar, joka luonteeltaan muka oli sitä laatua,\nkuin näytelmän Maria. Ei historiassa Götz ja Sickingen ole langoksia.\n\nYRJÖ: ravintolan isännän keskenkasvuinen poika. Yrjö on Götz'in\nsilmäterä, ja nimi johtaa _Pyhään Yrjänään_, joka oli ritarisuuden\nsuojelus-pyhimys. Taru kertoo hänen kärsineen marttyyrikuoleman v. 303.\nKuvissa on Yrjänä kaunis nuorukainen, joka istuen papurikon ratsun\nseljässä pistää peitsellä lohikäärmettä, perkelettä.\n\nWEISLINGEN, WEISLING: Adelbert von Weislingen. Weisling on\nmerkitykseltään joko pikku-viisas (Klugling), viekas, tai näytelmässä\nmainittu \"Salakkavalkonen\" (Weissfisch, valko-kala, kiiltävä, sileä).\n-- Adelbert ja Adelheid (Adel = jalo, aateli) viittaa ylimys-sukuun.\n\nVELI MARTIN: Martti eli luostarinimellään Augustin\n(augustinolais-munkki Erfurtista), ikään kuin huutajan ääni\nuskonpuhdistaja-kaimalleen, nim. mikäli hän tuntee tukalaa tuskaa\nyrittäessään mahdotonta -- tukahuttaa ihmistä luonnollisine tunteineen\nmustan munkinkaapun alle.\n\nHANS VON SELBITZ: toisjalka, puujalka, jalo ritari, vaikka karkeampaa\ntekoa kuin esim. Lerse.\n\nFRANS VON SICKINGEN: Historiassa kyllä jalo mies, joka m.m. suosi\nuskonpuhdistusta ja harrasti uusia sivistyspyrintöjä, mutta Götziin\nverraten on hänen ritarillisuutensa paljon pintapuolisempaa. Hän soti\nja taisteli yhtenään, mutta sotain aiheina ei niinkään usein ollut\nmieli puolustaa heikkoja ja sorrettuja kuin kunnian himo ja halu\nlaajentaa ennestäänkin laveita alueitansa. Hän kuoli Trieriä, Pfalz'ia\nja Hesseniä vastaan kahakassa v. 1523, kun vihollisten piirittäessä\nhäntä Landstuhlin linnassa joku palkki putosi hänen päällensä.\n\nLERSE: Tällä nimellä runoilija on muistanut nuoruuden ystäväänsä, joka\nkuoltuaan sai tämän jälkimaineen: \"harvinaisen luja ja hyvä mies ja\nystäväinsä ystävä.\"\n\nMETZLER: von Ballenberg, historiallinen, näytelmässä raakamaisin\ntalonpojista.\n\nMAX STUMPF: historiallinen.\n\n[1] Franken: Rheinin, Mainin, Neckarin tienoilla. Siellä _Bamberg_,\nkaupunki ynnä hippakunta jo v. 1007.\n\n[2] Schwarzenberg: linnan ja kylän nimi.\n\n[3] yläällä linnassa: Ritari-linnat sijaitsivat vuorten kukkuloilla.\n\n[4] Veit: vanha saks. mies-nimi; St. Veit, Pyhä Veit, kuuluisa\npyhimys; myös kylän- ja luostarin nimi.\n\n[5] ruhtinasten: Hallitsijan ohessa oli monta ruhtinasta, hengellistä\nja maallista. Vaaliruhtinailla oli etuoikeutena kuninkaan vaali. Toisia\nolivat ne ruhtinaat, \"suuret\", \"säädyt\", joilla vaan oli ääni ja asema\nvaltiopäivillä.\n\n[6] Taistelijain: jotka jotain hyvää asiaa varten toimivat,\ntaistelevat.\n\n[7] arttisokkaa: _Cynara scolymus, jalo-ohdake_, jonka kukkalehdet ovat\nravintoa, -- tunnettu nyt jo Etelä-Suomessakin herkkuna. Munkit olivat\nmaanviljelijöitä, tarhureita, rohtojen laatijoita, aikoinaan\nviljelyksen edistäjiä yleensä.\n\n[8] Landshut: kaupunki Baierissa Iserin varrella. Tapaus\nhistoriallinen.\n\n[9] hurskaasta lapsesta: Viittaa aikakauden vinoa kasvatusta. Maria\nkerrottaa omaa keksimäänsä tarua niin sanoilleen, ja Kaarle ei siitä\nmuuta tajua, kuin minkä kokee matkia sanoja. Toisin Elisabeth, hän\nkoettaa kehittää luonnetta.\n\n[10] kristillisenä ritarina: _Ritari_ ruotsalaisesta _riddare_, saks.\nRitter, joiden juurena on _rida, reiten_ = ratsastaa. Siis ritari\noikeastaan: ratsastaja, ratsumies. Mutta ritari (riddare, Ritter)\non jotakin enempää kuin pelkkä ratsumies l. ratsusotilas\n(= ridare, ridknekt, Reiter) vaikka hänkin ajaa ratsulla. Hän on\naatelisnuorukaisesta juhlallisesti \"lyöty\" ritariksi, esim. pyh.\nYrjänän nimeen, ja ritarin ulkonainen asu ja olemus -- asepuku, ratsu,\njuhlat y.m. -- ilmaisevat \"ritarisuutta\". \"Ritarillisuus\" on ritarin\nhyve: ylevä jalomielisyys ja urheus, ja varsinkin kohteliaisuus naisia\nkohtaan. Ken ritarillisuuden loukkasi tai ei sitä toisessa tunnustanut,\nsai haasteen kaksintaisteluun.\n\n[11] Pfalz-kreivi: Pfalz, kreivikunta molemmin puolin Rheiniä, ja nämä\nkreivit valtakunnan ruhtinaita. -- Pfalz, lat. palatium, _palatsi_, oli\nalkuaan semmoinen linna, jossa keisari asusti, kun oli sillä kulmalla\nvaltakuntaansa.\n\n[12] mitä -- tavoittaa: sitä ritarillista, sisällistä suuruutta,\njaloutta, joka on Götz'in miehuus.\n\n[13] Kastor ja Polluks: Nuo kreikkalaisen tarun ja runon\n_kaksoisveljekset_ olivat keskiajan ritareilla esikuvina, mitä\nuskolliseen veljeyteen tulee taisteluissa ja vaaroissa.\n\n[14] vasallien: vasalli oli se, joka oli maansa saanut joltakin\nhallitsijalta tai ruhtinaalta läänityksenä ja oli velvollinen siitä\nhäntä sotaan seuraamaan miehineen tai muita palveluksia tekemään.\nNäistä kehittyi aikaisin aatelisto, ylimyssääty.\n\n[15] perivihollinen: Turkkilaiset. Kun he Konstantinopolin valloituksen\njälkeen saivat vahvan jalansijan Euroopassa, kävi heidän valtansa\nkristikunnalle kovin vaaralliseksi.\n\n[16] Bologna: kaupunki Yiä-Italiassa; jo alussa 12:ta vuosisataa oli\nsiellä yliopisto, jossa harjoitettiin roomalaista oikeutta. \"Bononia\ndocet\" (Bologna opettaa), sanottiin.\n\n[17] Hessen (ynnä Fulda): Yla-Rheinin piiriä. Apotti muistelee jotain\nsen puolen miestä.\n\n[18] Corpus juris: Itä-Rooman keisari Justinianus (527-560) oli\njulaissut koko Roomalaisen oikeuden _Codex Justianus_ nimisenä\nlakikirjana. Aikojen kuluessa kertyi siihen lisää paljon keisarillisia\nasetuksia ynnä germanilaisiakin oikeussääntöjä, niin että 12:nnella\nvuosisadalla täytyi toimittaa siitä uusi laitos, nimeltä _Corpus juris_\ns.o. \"Oikeuden runko\". Tämän pohjalla oikeustiedettä harjoitettiin\nBolognan yliopistossa ynnä muualla keskiajan kuluessa, ja oppineet\nlisäsivät siihen selityksiä ja reunamuistutuksia (\"glossae\") kosolta\n(esim. Accursius 13:lla vs:lla). Vielä uudempana aikana on Corpus juris\nollut lain-laatimuksen pohjana ja vielä nytkin sen sääntöjä osittain\nmyönnetään päteviksi.\n\nTuo Bambergin piispa jonka nimeä ei mainita (saa vaan nimityksiä moisia\nkuin pappi, mustanuttu, ruhtinas) on niin oppimaton, että luulee jonkun\nkeisarin itse kirjoittaneen Corpus juris'en ja samaisen Keisarin vielä\nsilloin elävän! Olearius oikaisee hänen erehdyksensä. -- Latinaiset\nammattisanat _implicite, explicite_ ymmärtää apotti väärin: juuri\nedellinen on: _lain hengen mukaan_, jälkimäinen: _sanalla sanotusti_,\nnimenomaan. Yleensä näytelmässä kuvautuu, miten oikeus- ja laki-asia\noli huonolla kannalla; siihen tulee vielä keski-ajalta jäänyt muisto,\nettä Italiasta tunkeutuvan roomalaisen oikeuden, lain, ja saksalaisen,\nvielä suullisen oikeuden kesken on ollut taistelua.\n\n[19] Doctores juris: Lakitieteen tohtorit, vihityt.\n\n[20] osaan ylistää: mitenkä Bamberg'issä lakimiehiä, oppineita\nkunnioitetaan, kun Frankfurtissa niitä melkein kivitetään.\n\n[21] laki on muuttumaton: kirjoitettu laki, Corpus juris.\n\n[22] Sachsenhausen: tavallaan osa Frankfurtia, Mainin vasemmalla\npuolen; siitä lienee ollut joku typeryyden maine, jonka vuoksi\nirvihammas ei malta vieläkään edes sillä olla pistelemättä, kun\nOlearius on Frankfurtista kotoisin.\n\n[23] maanrauhasta: V. 1495 Worms'in valtiopäivillä, Maksimilian I:sen\naikana, säädettiin _ainainen maanrauha_ ja valtakunnan _kamari-oikeus_,\njoka ylinnä jakoi lain hoitoa varten koko Saksanmaan kymmeneen\npiiriin, joista muiden muassa yksi oli _Ylä-Rhein_. Mitä maanrauhaan\nmuuten tulee, niin sitä oli paljon ennenkin, ja sen ohessa n.s.\n_saatto-oikeus_: Saattoherralta sai matkustaja rahalla vuokrata\nitsellensä aseellisen n.s. saattomiehen, turvakseen ryöväystä y.m.\nvastaan sekä sai _saattomerkin_ todisteeksi maksusta.\n\n[24] missään yliopistossa: isku Oleariukselle.\n\n[25] tiedämme: Piispa vihdoin kyllästyy iskuihin ja pistoihin.\n\n[26] Atrian jälkeen -- --: Alkuperäisessä tekstissä ajan tavan mukaan\nlatinaksi: Post coenam stabis seu passus mille meabis. (Vanha\nkouluvärssy.)\n\n[27] Teidän palveluspoikanne: Frans, Weislingenin aseenkantaja-poika,\njoka on käynyt Bamberg'issä Götz'in palveluspoikaa ehdottamassa irti\nlaskettavaksi.\n\n[28] paratiisi-lintu: _Paradisea_, tuotu Europaan: ihmeen komea\nhöyhenistään, joita laittelee yhä ja yhä, kyniksen; vaikea pyydettävä.\n\n[29] kiellettyä suuruutta: Samaa kuin: mitä -- tavoittaa (katso\nsel. 12).\n\n[30] Kupiido: lat. Cupido (= Amor), rakkauden-jumala, joka siivekäs\njousi-, nuoli-, soihtuniekka pikku uros, siinä \"asussaan\", muka pian\nvalloittaa tuon nuoren lesken, _Adelheidin_, ynnä muut aistillisen\nkepeät Bamberg'in hovinaiset.\n\n[31] Shakki: tietää, että toisen kuningas joutuu pulaan. _Voitettu!_\ntietää, että toisen kuningas joutuu peräti auttamattomiin. -- Shakki,\npersial. _Schah_, kuningas, siis kuningaspeli, keski-ajalla kulkeutunut\nEuropaan -- Indiasta, Persiasta. (Vert. tammilauta.) Siinä on\n8 x 8 = 64 ruutua, ja nastoja niin kuin: _kuningas_ (vert.\n\"norsunluu-kuningas\"), _talonpoikia_ (\"yhden talonpojan\") _juoksurit,\nhevoset_ (\"otuksen\"). Siitä tuumii Liebetraut, ett'ei sitä peliä olisi\nkeksinyt oppinut mies, jolla ei ole mokomaa mielikuvattia, eikä\nmaailman-mies, joka ei voisi olla niin törkeä, että laatisi semmoista\nlelypeliä kuninkaalle j.n.e.\n\nTaru kertoo, että kuningas salli keksijän anoa palkintoa, ja tämä anoi:\npelilaudan ensi ruudulle pannaan yksi vehnäjyvä, toiselle kaksi,\nkolmannelle neljä, -- edelleen suuretieteellisen progressionin mukaan.\nVaan kun ruvettiin laskemaan, eihän siihen riittänyt kuninkaan\njyvävarat puoliksikaan. -- Huolimatta Liebetrautin tuumista, on tuo\npeli jo niin mainio, että sillä on sanomalehtensä, kirjallisuutensa\ny.m. -- ja Saksapa kehuukin itseään etevimmäksi siinä!\n\n[32] heikko luonne: Siveellisesti näet, piispa. Narri saa juoruella!\n\n[33] aivojen koetus-kivi: Isku piispalle.\n\n[34] taamia: fransk. _dame_, nainen, suom. tammilauta, tammipökö, jossa\nsiis tammi on _dame_, -- ei: puu, tammi!\n\n[35] in usum Delphini: dauphinin, s.o. perintöruhtinaan, kruununperijän\nkäytettäväksi, niinkuin _Franskan kuningas Ludvig XIV_ oli\ntoimituttanut viattoman, erikoisesti silkoitun annoksen kreikkalaista\nja latinaista kirjallisuutta dauphinia varten --!\n\n[36] sukuluetteloimme: Lausuma tarkoittaa tuota köykäistä Bamberg'in\nhoviväkeä, joka omassa onttoudessaan urkkii yhä täysinäisemmäksi\nesi-isiensä pitkää riviä.\n\n[37] te sanoitte: te, Liebetraut, jolle _Weislingen_ oli ilmoittanut,\nvaikka Adelheid ottaakin puheen vuoron ja teeskennellen, omasta\npuolestaan muka piittaamatonna, sanoo: -- \"heittäkää pois mielestänne\ntuo!\"\n\n[38] helmipaatetta: lat. Pater noster, virol. paater, suom. \"Isä\nmeidän\"; _rukousnauha_, jonka helmillä rukousten lukumäärä lasketaan.\n\n[39] peltopyy --: Pieni peltopyy, jota viehätellen pyydetään.\n\n[40] Valtakunnan kaupungit: Näitä ei hallinnut mikään vasalliruhtinas,\nvaan ne kuuluivat välittömästi valtakuntaan, keisarin ylikaitsennon\nalle; omissa sisällisissä asioissaan oli niillä täysi itsenäisyys ja\noma valtiomuoto.\n\n[41] kultavitjat: Pormestaruus on Nürnberg'in erikoisuus,\n_kultavitjoineen_, joihin kuuluu medaljonki, minkä toisella puolen on\nkuninkaan rintakuva, toisella kaupungin vaakuna.\n\n[42] sukkeluuksineen: On oltu kahdella päällä siitä, mitä tässä tuo\n_sukkeluus_, älykkyys, tarkoittaa, kunnes havaittiin joku puheenparsi,\njonka mukaan tässä olisi ymmärrettävä erikoista Nürnberg'in sukkeluutta\n(\"Witz\").\n\n[43] Sarvet: Näyttää viittaavan ikivanhaan ivaan \"aisankannattajan\nsarvista\", jota ivaa Shakespearekin on paljon käyttänyt. Tuommoinen\npilapuhe tuntuu jokseenkin arveluttavalta ylhäisen naisen suussa.\n\n[44] kurppia: Sitä herkku-lintua varten on keksimälläkin keksitty\npyyntikeinoja.\n\n[45] Spessart: Metsävuoristo, tammisto länsi-Saksassa.\n\n[46] kameleontti: _Chamaelnm_, eräs sisiliskoeläin, kumma siitäkin,\nettä sen väri (karva) on ihmeellisen vaihtuilevainen ajan ja\nmieli-alan mukaan.\n\n[47] Valani kautta: Mitä ivaa! Adelheid juuri on halveksimassa valaa.\nAjan vakuutus-tapaa hän kyllä siinä noudattaa. --\n\n[48] Siinä valhepukimessa: Yrjöllä näet oli nuttu (ja merkki) peräisin\nsiltä ratsurilta, joka oli piispan antamana saattomiehenä ollut\nkauppamiehiä turvaamassa.\n\n[49] Bambergiläisiä: Yrjö oli valhepukimessaan. Välttäen puhetta\nsiitä, hän ei vastaa, vaan alkaa puhua asiastaan. Foiniks:\nKreikkalaisen tarun iki-nuortuva ihme-lintu, kaiken uudentumisen\nesikuva.\n\n[50] terve tyttö, (toisin: epäterve): Arvion selitys riippunee siitä,\nmiten Adelheidin luonne tajutaan.\n\n[51] lahjoitin sen (suosioni) eräälle toiselle: nimittäin _sille_\nWeislingille, jonka hän tunsi huhun mukaan ja ensin.\n\n[52] taas Weislingen: Götz'in vihollinen.\n\n[53] tunnustähtiä sekä ihmeitä: (Ev. Joh. 4, 48.) -- Näet, kyllähän\nminä sitten -- kun olet minun tilukseni kohentanut kuntoon! Viha\nGötz'iä vastaan ja kunnian-himo on Adelheidin kaikki kaikessa. Hän\ntietää, että Weislingen vielä ihailee Götz'iä; ja Adelheid ivailee\ntuolla: \"politiikan vuoksi\", että Weislingenin näet tulee kuitenkin\nvehkeillä Götz'iä vastaan.\n\n[54] Sapupi: Asessori, jommoisen Göthe oli Wetzlarissa nähnyt ja\ntuntenut, ja jonka nimestä (_Pape, Papius_) kirjaimia siirrellen\ntekaisi italialaisen: _Sapupi_.\n\n[55] -- -- ryöväriä: Katkeruudessa lausuttu.\n\n[56] Speieriin: Valtakunnan kamari-oikeus oli ensin Frankfurt'issa,\nsitten Speierissä, ja vuodesta 1693 _Wetslarissa_. Göthen siellä\nollessa (kts. Esipuhetta), oli par'aikaa kamarioikeuden asessorien\n_tarkastus_. Monta asessoria hyljättiin _lahjain-oton_ vuoksi, niinpä\nPapiuskin. -- Götz ei suuresti luota kamari-oikeuden apuun, pikemmin\n_omaan-apuun_.\n\n[57] hydra: Tarun käärme-hirviö: jos sen monista päistä yksi hakattiin\npois, kasvoi kaksi sijaan.\n\n[58] Eksekutsioni: lat. exsecutio, toimeenpano, esim. tuomion,\nrangaistuksen toimeenpano -- tässä Götz'iä vastaan; sana merkitsee myös\nulos-ottoa, ryöstöä.\n\n[59] Toinen upseeri: Sama kuin _Toinen ritari_.\n\n[60] kirjeemme: Se oli kirjallinen julistus, jonka mukaan Götz oli\nvaltakunnan-kirouksen alainen, lainsuojaton, henkipatto. Kiroustuomiota\ntoimeenpanemassa oli Eksekutsioni-sotaväki.\n\n[61] ritarista: Sama kuin _toinen upseeri_.\n\n[62] Sinut vieköön, Hän karkuuttaa, Sinä perk.: Nuo: _Sinut, Hän, Sinä_\ntarkoittavat Götz'iä.\n\n[63] En -- -- hennoisi: Siinä kapteeni teeskentelee, -- ja ritari\nlirkuttelee: \"hennokaa toki!\"\n\n[64] lyijyä: Räystäskouru ja lasiruutujen pitimet olivat lyijyä, jota\nvielä suom. _lyijypuut_ muistuttanee.\n\n[65] raihnaisessa ruumiissa: valtakunnassa.\n\n[66] kuin lintu häkistä: Yrjö itse on tuossa laulussa \"lintu:\" \"Hih,\nlintu lensi harjalle\".\n\n[67] meidän herramme: Piiritys päättyy, kun nuo katalat, jotka ovat\ntoimivinaan oikeuden nimessä, turvautuvat kavalaan juoneen jaloa\nritaria vastaan.\n\n[68] kapusini: Kummittelevia vainajain henkiä (pahoja) manasivat munkit\nja papit _säkkiin_, pyssyyn ja kantoivat kauvaksi.\n\n[69] oikeuden-airut: oikeudenpalvelijat ovat oikeuden aasia: aasitkin\nkaupungissa, mitään ajattelematta, laahaavat säkkiä myllyyn, ruhkaa\ntanhuille; _sen_ = neuvoston.\n\n[70] järjestyksessä: tarkoittaa muodollista asiain kulkua; vaan Götz\ntajuaa sillä: oikeutta, totuutta.\n\n[71] Keisarin kuvaa: nim. medaljongissa rinnallaan.\n\n[72] sepittää onnemme: fabrum esse suae quemque fortunae, onnensa\nseppä. -- _Trier ja Pfalz_: historiallista.\n\n[73] taulapäiden luo: neuvos-herrain luo.\n\n[74] Kaarle: Kaarle V, viittaamassa vaan, minne asti Adelheidin\nkunnianhimo tähtäisi keisarinnaksi!\n\n[75] hovista: _Keisarin_ hovista, joka sitä nykyä on _Augsburg'issa_;\nhoviin on Adelheid seurannut, niin kuin jo ennen lupailikin, rouvana\nWeislingeniä.\n\n[76] sinua rakastan: Rakkaus = ankkuri; myrsky = mustasukkaisuuden\nraivo; köysi = luottamus tuohon rakkauteen.\n\n[77] piiriltämme: kuin tähti, säännölliseltä radaltaan eksynyt\npyrstötähti, joka ennustaa kamalia.\n\n[78] ruhtinaan-palvelija: muka: Götz.\n\n[79] hullumainen sydän: Weislingenin sydän ei saa rauhaa, niin kauvan\nkuin Götz'in ritarillinen, henkinen suuruus sitä kaivelee.\n\n[80] villiä metsästäjää: Taru metsästäjistä (ilmassa), ja mustalaiset\nperäisin Indiasta.\n\n[81] sameassa vedessä: Häiriön, kapinan aikaan on hyvä ollut\nnäpistellä.\n\n[82] Ennen kaikki: Näet; ennen kuin Adelheid saa joutua luostariin.\n\n[83] Salainen tuomio-istuin: Vapaa kuvaus _Fehm_-oikeudesta, joka\nkeski-ajan metelien ja laittomuuden vallitessa harjoitti ylimääräistä\ntuomarin valtaansa. Näytelmässä tämä viittaa siihen oikeuden\nrappeutumiseen, että ylhäinen henkilö ilman tämmöistä oikeustoa olisi\njäänyt rankaisematta. -- Naista ei tuomittu Fehm-oikeudessa.\nNäytelmässä tuo käy päinsä, kun rangaistus ei tule näkyviin.\n\n[84] mitä sen on: -- Mitäs siitä! Tuskan puhetta! Kyllä Elisabeth\nkaipaa, tämä vaimoista \"kukka\", vaikka ei paljon näy, ei kuulu.\n\n[85] On, rakas ystävä: Säälin hätävalhe.\n\n\n\n"]