[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fYn6r2drrs4IShSlCzSy_ZOb5yCfw49Z8nZoMBugsMb4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},757,"Wallenstein II","Schiller, Friedrich von",1759,1805,"757-schiller-friedrich-von-wallenstein-ii","757__Schiller_Friedrich_von__Wallenstein_II","Wallensteinin kuolema","romaani",[],[15],"saksalainen","fi",1800,1920,25685,154281,false,45669,[24],"Wallenstein, Albrecht Wenzel Eusebius von, Herzog von Friedland, 1583-1634 -- Drama",[26,27,28],"German Literature","Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Wallenstein 2: Wallensteinin kuolema\" by Friedrich Schiller is a drama completed in 1799. This final installment of Schiller's Wallenstein trilogy follows the downfall of General Albrecht von Wallenstein during the Thirty Years' War. Trapped by intercepted negotiations with Swedish forces, Wallenstein faces a devastating choice between loyalty and survival. As allies abandon him and imperial forces close in, personal betrayals and tragic deaths lead toward an inevitable, violent conclusion. The drama explores ambition, loyalty, and the fatal consequences of rebellion against absolute power. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Koskimies, Vilppu",270,"Schillerin historiallinen runonäytelmä on osa Wallenstein-trilogiaa. Se kuvaa kolmikymmenvuotisen sodan kenraalin viimeisiä vaiheita, vallanhimoa ja petosta, jotka johtavat lopulta hänen tuhoonsa.","Fr. v. Schillerin 'Wallenstein II' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 757.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juha Kiuru ja Projekti Lönnrot.","WALLENSTEIN II: WALLENSTEININ KUOLEMA\n\nRunomittainen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nFRIEDRICH VON SCHILLER\n\n\nSuomensi Vilppu Koskimies\n\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1920.\nSKS:n Kirjapainon O.-Y.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n WALLENSTEIN.\n OCTAVIO PICCOLOMINI.\n MAX PICCOLOMINI.\n TERZKY.\n ILLO.\n ISOLANI.\n BUTTLER.\n RATSUMESTARI NEUMANN.\n AJUTANTTI.\n EVERSTI WRANGEL, ruotsalaisten lähettämä.\n GORDON, Egerin linnanvanhin.\n MAJURI GERALDIN.\n DEVEROUX,  | Wallensteinin armeijan kapteeneja.\n MACDONALD. |\n RUOTSALAINEN KAPTEENI.\n KYRASSIERIEN LÄHETYSTÖ.\n EGERIN PORMESTARI.\n SENI.\n FRIEDLANDIN HERTTUATAR.\n KREIVITÄR TERZKY.\n THEKLA.\n NEITI NEUBRUNN, prinsessan hovineiti.\n VON ROSENBERG, prinsessan tallimestari.\n RAKUUNOITA.\n PALVELIJOITA. HOVIPOIKIA. KANSAA.\n\nKolmen ensimäisen näytöksen toiminta tapahtuu _Pilsenissä_, kahden\nviimeisen _Egerissä_.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nHuone, joka on järjestetty astroloogisia töitä varten ja jossa\non taivaanpalloja, karttoja,[1] neljänneskaaria[2] ja muita\ntähtitieteellisiä kojeita. Erään pyörökomeron esirippu on vedetty ylös,\nja sieltä näkyy seitsemän omituisesti valaistua kiertotähdenkuvaa,[3]\njokainen seinäsyvennyksessään. Seni tekee tähtihavaintoja, Wallenstein\nseisoo suuren, mustan taulun edessä, johon on merkitty kiertotähtien\nasento.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. SENI.\n\nWALLENSTEIN.\nNyt riittäköön jo, Seni! Tänne tule!\nSarastaa päivä, nyt on Marsin hetki.\nEi hyvä enää työskennellä. Tule!\nKylliksi tiedämme jo.\n\nSENI.\n                      Saanko vielä\nVenusta tarkastaa. Se juuri nousee\nidässä, loistain lailla auringon.\n\nWALLENSTEIN.\nLähinnä maata on se aivan nyt,\nkaikilla voimillaan se tänne tehoo.\n    (Silmäillen taululle piirrettyjä kuvioita.)\nKas onnekasta tähtein asentoa!\nViimeinkin kolmen suuren[4] yhtymys\nniin kohtalokas! Siunauksen tuojat,\n_Venus_ ja _Jupiter_ -- ne viekkaan Marsin,\ntuhoisan, keskellensä ottavat\nja pakottavat turmantuojan vanhan\nminua palvelemaan. Sillä kauan\njo ampunut on pysty-, viistosätein\nse suora-, oikokulma-asennostaan[5]\nmun tähtiäni[6] punasalamoillaan,\nhäirinnyt niiden siunaavata voimaa.\nNyt voittivat ne vanhan vihollisen\nja taivaalle sen vangittuna tuovat.\n\nSENI.\nJa yksikään ei turmantuoja loukkaa\nvaloa kumpaistakaan! Tehotonna\nSaturnus nyt on _in cadente domo_.[7]\n\nWALLENSTEIN.\nSaturnuksen jo loppui valta tuon,\njok' asiain on salasyntyin herra\nmaan povessa[8] ja sielun syvyyksissä,\nvallitsee kaiken, mik' on valonarkaa.\nEi enää arvelujen aika, sillä\nloistoisa hallitsee näät Jupiter\nja vetää epäselvän hankkeeni\njo valon valtakuntaan -- Pian nyt\non toimittava, ennenkuin taas poistuu\nylhäältä onnellinen tähtisuhde,\nsiit' aina muuttumass' on taivaankatto.\n    (Ovelta kuuluu kolkutusta.)\nKen siell' on, katso!\n\nTERZKY (oven takaa).\nKäske avaamaan!\n\nWALLENSTEIN.\n                On Terzky siellä.\nMit' on niin kiireellistä? Meill' on työtä.\n\nTERZKY (oven takaa).\nMuu kaikki syrjään, pyydän, nyt ei aikaa\nenempään viivyttelyyn.\n\nWALLENSTEIN.\n                       Avaa, Seni!\n\n    (Samalla kuin Seni avaa Terzkylle oven ja poistuu,[9]\n    vetää Wallenstein esiripun kuvien eteen.)\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. KREIVI TERZKY.\n\nTERZKY (astuu huoneeseen).\nTiedätkö sen jo? Hän[10] on kiinni, hänet\njo Gallas jättänyt on keisarille.\n\nWALLENSTEIN (Terzkylle).\nKen kiinni saatu? Ken on luovutettu?\n\nTERZKY.\nSe, joka tietää koko salaisuuden,\nneuvottelumme, joita meillä ollut\non ruotsalaisten, saksilaisten kanssa,\nja jonka kätten kautta kaikki kävi --\n\nWALLENSTEIN (taapäin astahtaen).\nSesina eihän? Sano: ei, mä pyydän.\n\nTERZKY.\nKun Regensburgiin ruotsalaisten leiriin\nhän matkall' oli, Gallaan urkkijat\nsai hänet kiinni kauan vaanittuaan.\nHäll' oli kääröni, jotk' Oxenstiernan,\nArnheimin, Kinskyn, Thurnin piti saada.\nNe kaikki joutui sinne, nyt on niillä\nkaikesta tieto, mit' on tapahtunut.\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. ILLO tulee.\n\nILLO (Terzkylle).\nTietääkö hän?\n\nTERZKY.\n              Hän[11] tietää.\n\nILLO (Wallensteinille).\n                          Vielä rauhaan\naiotko päästä kanssa keisarin\nja saada hänen luottamustaan? Vaikka\nhylkäisit hankkeesi, niin tiedetään,\nmit' olet aikonut. Sun täytyy mennä\nedelleen, sillä takaisin et pääse.\n\nTERZKY.\nAsiakirjat heill' on huostassansa,\nne meitä vastaan selvään todistavat --\n\nWALLENSTEIN.\nEi minun kynästäni. Valhettelet.\n\nILLO.\nVai niin? Siis uskotko, ne ettei lue\n_sinulle_ syyksi, mist' on nimessäsi\ntää lankos[12] sopinut? Saa ruotsalaiset\nsun sananasi pitää _lankos_ sanaa,\nmut eivät wieniläiset vihamiehes!\n\nTERZKY.\nEt kirjoittanut mitään -- Mutta mieti,\nSesinan kanssa mist' oot keskustellut?\nHän onko vaiti, jos hän pelastua\nvoi ilmi antamalla salaisuutes?\n\nILLO.\nJa sit' et itse huomaa! Ja kun nuo\nsaa tietää, kuinka pitkälle oot mennyt,\nniin mitä vuotat vielä? Et voi enää\npysyä päällikkönä; ja jos luovut\nvirastas, silloin olet turman oma.\n\nWALLENSTEIN.\nArmeijaan turvaan. Se ei hylkää mua\nJa tietäkööt ne vaikka mitä; valta\non minulla, sen palan saavat niellä --\nUskollisuuden takeet jos ma annan,\nniin täytyy heidän täysin rauhoittua.\n\nILLO.\nArmeija sinun on; on tällä kertaa.\nVapise sentään ajan vitkallista,\nhiljaista voimaa! Tänään, huomennakin\nsaat julki väkivaltaa vastaan turvaa\njoukkoisi suosiosta; vaan jos aikaa\nsuot vihaajillesi, niin jäytävät\nhe huomaamattas sitä suosiota,\ntäält' yhden, tuolta toisen viettelevät --\nja petollinen, hauras rakennus\nkukistuu, konsa tapahtuu tuo suuri\nmaanjäristys.[13]\n\nWALLENSTEIN.\n              Se oli paha onni!\n\nILLO.\nOi, hyvä onni on se, jos se sinuun\nvaikuttaa niinkuin pitää, oitis vaatii\nsun tekoon -- Ruotsalainen everstipä --\n\nWALLENSTEIN.\nHän onko tullut? Minkä viestin tuopi?\n\nILLO.\nVain sinulle hän uskoa sen tahtoo.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin paha seikka tuo -- Niin kyllä! Liiaks\nSesina tietää, hän ei pysy vaiti!\n\nTERZKY.\nHän böömiläinen pakolainen on,\nkapinamies ja henkipatto; jos hän\nsun vahingollas saattaa pelastua,\nniin epäröiskö? Ja jos kiduttavat,\nlujuutta onko sillä vennokkaalla?\n\nWALLENSTEIN (mietteisiinsä vaipuneena).\nEi luottamus voi enää rakentua.\nTeen niin tai näin, mä heidän silmissään\nmaankavaltaja olen, muuks en muutu.\nJa vaikka kuinka vilpitönnä palaan\nvelvollisuuttani ma täyttämään,\nse minua ei yhtään auttais enää --\n\nILLO.\nSe pilais asiasi. Se ei heistä\nuskollisuutta ois, vaan heikkoutta.\n\nWALLENSTEIN (kovin levottomana kävellen edestakaisin).\nSe täytyiskö nyt todella mun tehdä,\nsiks että liioin sillä aatos leikki?\nKirottu, ken käy leikkiin pirun kanssa! --\n\nILLO.\nJos leikkinäs sen pidit vain, niin sulle,\nsaat uskoa, se tuiman toden maksaa.\n\nWALLENSTEIN.\nJa jos mun täytyis tehdä se, niin nyt\nse tehtäköön, kun mull' on vielä valta --\n\nILLO.\nJos suinkin, ennenkuin nuo wieniläiset\niskusta tointuu, ehtii ennen sua --\n\nWALLENSTEIN (allekirjoituksia silmäillen).\nKenraalein sana mull' on kirjallinen --\nMax Piccolomini -- hän puuttuu. Miksi?\n\nTERZKY.\nNiin se -- hän luuli --\n\nILLO.\n                        Itserakkautta!\nEi tarvis sitä muka teidän kesken.\n\nWALLENSTEIN.\nEi tarvitakaan, hän on oikeassa --\nRykmentit eivät tahdo Flanderiin,[14]\nsain niiltä kirjelmän, ne julkisesti\nvastustaa käskyä. On kapinaan\njo astuttu nyt ensimäinen askel.\n\nILLO.\nEspanjalaisen luo ne vaikeammin\nsaat viedyksi kuin vihollisen luokse.\n\nWALLENSTEIN.\nTahdonpa sentään ruotsalaisten viestin\nnyt kuulla.\n\nILLO (kiirehtien).\nKutsutaanko hänet,[15] Terzky?\nHän tuolla ulkona on.\n\nWALLENSTEIN.\n                      Vuota hiukan!\nTää yllätti mun -- tuli liian pian --\nEn ole tottunut mä alistumaan\nsokean, synkän sattumuksen johtoon.\n\nILLO.\nHänt' aluksi vain kuule, mieti sitten.\n\n    (Illo ja Terzky poistuvat.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN.\n\nWALLENSTEIN (itsekseen puhellen).\nSiis vois en enää tehdä, niinkuin tahdon?\nEn, milloin tahdon, palata? Mun täytyis\nsiis _tehdä_ työ, kun sit' oon _ajatellut_,\nkun houkutust' oon kuullut -- sydäntäni\ntäll' unelmalla ruokkinut, sen täyttöön,\nniin epävarmaan, varat säästänyt\nja pitänyt vain tieni avoimina? --\nJumala suuri tietää, täyttä totta\nei ollut se, ei vakaa päätös koskaan.\nVain aatoksissa miellytti se mua;\nmahdollisuus ja kyky viehättivät.\nOliko väärin, että ihastuin\nmä kuninkuuden tyhjään haavekuvaan?\nVapaaksi eikö mulla jäänyt tahto,\nvieressä enkö nähnyt hyvää tietä,\njok' auki mulle jätti paluumatkan?\nJa mihin äkkiä nään joutuneeni?\nTakana tiet' ei ole, rakentuu\nomista teoistani muuri, joka\ntakaisin kääntymästä minut estää!\n    (Jääpi syviin mietteisiin vaipuneena seisomaan.)\nRikolliselta näytän, enkä voi,\nyritän vaikka kuinka, syystä päästä;\neloni kaksinaisuus mua syyttää,\nminulta teon puhdasaikeisenkin\nmyrkyttää pahennellen epäluulo.\nJos pettur' oisin, jona pitävät,\nhyvyyden varjon oisin säilyttänyt,\nvaippaani kietoutunut, varonut\ntuomasta mielipahaa ilmi. Mutta\nmä syyttömänä, puhdastahtoisena\nheittäydyin mielijohteen, kiihkon valtaan --\nSenvuoksi puhuinkin ma rohkeasti,\nkun tarkoittanutkaan en täyttä totta.\nMik' ilman harkintaa on tapahtunut,\nsen harkiten ne mua vastaan solmii,\nja mitä vihastus tai uljuus mulla\nsanotti sydämeni kyllyydestä,\nsen taiten kutoen he yhdistävät,\ntekevät syytteen pelottavan, joka\nmun vaientaa. Niin on nyt oma verkko\ntuhoisna kietonut mun, ja sen voipi\nvain väkivallanteko rikki raastaa.\n    (Taas seisahtuen.)\nKuink' oli toista, milloin vapaa halu\nuljaaseen tekoon veti, jota vaatii\nminulta hätä nyt ja oma turva.\nOn vakaa täytymyksen silmäys.\nPimeään arpauurnaan kohtalon\nei kammomatta kajoo ihmiskäsi.\nPoveeni piillen tekoni viel' oli\nmun omani; mut varman sydänsopen,\nmaaperäns' äidillisen, suojasta\nelämän outoon maahan kun se syöstään,\nsen haltuuns' ottaa vallat oikukkaat,\njoit' ihmistaito taltuttaa ei saata.\n\n    (Astuu kiivain askelin huoneen poikki ja jääpi\n    sitten taas mietteisiin vaipuneena seisomaan.)\n\nJa mihin ryhdyt? Tunnustitko suoraan\nsen itsellesi? Tahdot järkyttää\nrauhaista, varmaa hallitsevaa valtaa,\nniin, tuota valtaa, joll' on tottumuksen\nja vanhan omistuksen pyhä pohja\nja jok' on kansain nöyrään lapsenuskoon\ntuhansin sitkein juurin kiinnittynyt.\nEi siinä voima sodi voimaa vastaan --\n_semmoista_ taistoa en pelkää. Tohdin\njokaisen vastustajan kimppuun käydä,\nsilmäini eessä jok' on nähtävänä,\njonk' uljuus omaa uljuuttani kiihtää.\nNäkymätöntä vihollista pelkään,\njok' uhkaa mua rinnass' ihmisten,\nvain arkuudellaan mua pelottain --\nMi nousee elävänä, voimakkaana,\nei ole vaarallisen pelottavaa.\nSemmoista on vain mik' on tavallista,\nmik' ikieilist' on, mik' ain' on ollut\nja aina palajaa ja mill' on arvo\nhuomenna, syystä ett' on ollut tänään!\nTavallisuuden laps on ihminen,\nimettäjäkseen sanoo tottumusta.\nVoi sitä, ken tuot' arvoesinettä,\nes'isäin perintöä, koskettaa!\n_Vuosilla_ on niin pyhittävä voima;\nvanhuuttaan harmaa on jo jumalaista.\nJos omistat, on sulla oikeus,\npyhänä pitävä on omaas joukko\nja sitä suojeleva.\n    (Huoneeseen astuvalle hovipojalle.)\n                   Ruotsalainen\neversti? Hänkö siell' on? No, hän tulkoon!\n    (Hovipoika menee. Wallenstein on miettiväisenä\n    kiinnittänyt katseensa oveen.)\nTuo viel' on puhdas! Viel' ei ole tullut\nkynnyksen yli rikos -- Kaita raja\nelämäntietä kahta erottaa!\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN ja WRANGEL.\n\nWALLENSTEIN (kiinnitettyään Wrangeliin tutkivan silmäyksen).\nSiis Wrangel?\n\nWRANGEL.\nKustaa Wrangel, everstinä\nSödermanlandin sinirykmentissä.\n\nWALLENSTEIN.\nEräspä Wrangel mulle paljon pahaa\nStralsundin luona tuotti, uljuudellaan\nhän minut esti sitä valtaamasta.\n\nWRANGEL.\nVain elementit estivät sen teiltä,\nen, herra herttua, en suinkaan minä!\nPuolusti vapauttaan Itämeri\nmyrskynsä voimalla, ei tullut _samaa_\npalvella meren sekä mantereen.\n\nWALLENSTEIN.\nRiistitte minult' amiraalinhatun.[16]\n\nWRANGEL.\nKruununpa[17] päähänne ma tulen tuomaan.\n\nWALLENSTEIN (viittauksella kehottaen häntä istumaan, istuutuu).\nJa valtakirja? Täydet valtuudetko?\n\nWRANGEL (arvelevasti).\nViel' esteenä on monet epäilyt --\n\nWALLENSTEIN (luettuaan).\nKirjeellä täll' on kädet sekä jalat.\nPäämiehenne[18] on viisas, herra Wrangel.\nKirjoittaa kansleri: hän täyttää muka\nkuningasvainajanne mielijohteen,\nkun auttaa mua saamaan Böömin kruunun.\n\nWRANGEL.\nHän toden sanoo. Arvoss' aina piti\narmonne viisautta suuri vainaa,[19]\npäällikkölahjojanne, usein sanoi:\nviisaimmin hallita ken voi, sen pitäis\nhallitsijana olla, kuninkaana.\n\nWALLENSTEIN.\nHän voi niin sanoa.[20]\n    (Tuttavallisesti tarttuen hänen käteensä.)\nEversti Wrangel, suoraan puhun -- olen\nmyös aina pohjalt' ollut ruotsalainen --\nsen Nürnbergissä näitte, Schlesiassa!\nOlitte usein vallassani, mutta\nain' annoin teidän takatietä päästä.\nSitäpä Wienissä ei anteeks suoda,\nja se mun ajaa tähän tekoon -- Koska\netumme yhtyvät, niin olkoon meillä\nmyös luottamusta toisiamme kohtaan!\n\nWRANGEL.\nOn kyllä tuleva myös luottamus,\nkun molemmill' on ensin vakuutensa.\n\nWALLENSTEIN.\nEi kansler' uskovan näy mua vielä.\nEi ole peli aivan edukseni --\nsen myönnän -- Koska olen pelannut --\nse miel' on hänen arvoisuudellaan --\nmä keisarini kanssa tuollatavoin,\nniin miks en vihollisen kanssa, sillä\n_tää_ rikos pienemp' ois, kuin on _tuo toinen_.\nNiin eikö myöskin teistä, herra Wrangel?\n\nWRANGEL.\nMull' on vain ohjeeni, ei omaa mieltä.\n\nWALLENSTEIN.\nAjanut keisar' on mun äärimmäisiin.\nEn kunniallisesti häntä enää\npalvella saata. Vuoksi oman turvan\nmun ottaa täytyy, hätävarjeluksi,\ntää askel tuima, vastoin tuntoani.\n\nWRANGEL.\nSen uskon. Moist' ei tee se, kell' ei pakko.\n    (Hetkisen vaiettuaan.)\nArmonne mikä saattoi tekemään\nherraanne keisaria kohtaan näin,\nsen toiset tuomitkoot ja selittäkööt.\nPuolustaa ruotsalainen puhtain tunnoin\nja kelpo miekoin hyvää asiaansa.\nAsiain yhtymys ja tilaisuus\nnyt meitä suosii, sodassahan kelpaa\njokainen etu, ja me empimättä\notamme vastaan, mitä tarjoll' on;\nja jos on kaiken laita aivan niin --\n\nWALLENSTEIN.\nMit' epäillään siis? Minun tahtoani?\nVai voimiani? Olen kanslerille,\njos miestä kuusitoistatuhatt' antaa,\nkahdeksantoistatuhantisen joukon\nluvannut siihen liittää --\n\nWRANGEL.\n                           Tunnetaanhan\narmonne suureks sotaruhtinaaksi,\ntoiseksi Attilaksi, Pyrrhokseksi.[21]\nViel' yhä kummastellen kerrotaan,\nkuink' ennen, vastoin ihmisarveluita,\nte armeijan kuin tyhjäst' ihan loitte.\nKuitenkin --\n\nWALLENSTEIN.\n             Kuitenkin?\n\nWRANGEL.\n                        Lie helpompaa --\nse miel' on hänen arvoisuudellansa --\nkuuskymmentuhantinen joukko koota\nkuin yksi tuhat heistä saada --\n\n    (Keskeyttää.)\n\nWALLENSTEIN.\n                                Mitä?\nSanokaa suoraan!\n\nWRANGEL.\n                 -- valanrikkojiksi.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin luuleeko hän? -- Hänpä arvostelee\nnäin protestanttina ja ruotsalaisna.\nLutherilaiset, tehän taistelette\npuolesta raamattunne, aatteen vuoksi.\n_Sydäminenne_ käytte, minne teitä\nlippunne vie. -- Ken _teistä_ eroo,\nkahdesta herrast'[22] eroo samall' aikaa.\nKaikesta tuost' ei puhettakaan meillä --\n\nWRANGEL.\nOi Luoja! Eikö ole tässä maassa\nkotia, isänmaata, kirkkoakaan?\n\nWALLENSTEIN.\nSanonpa, kuink' on laita -- Isänmaa\nkyll' itävaltalaisen' _on_, hän sitä\nrakastaa, syystäkin. Vaan _tämä_ joukko,\nnimeltään jok' on keisarillinen\nja Böömiss' asustaa, on isänmaaton;\nvierasten maitten on se hylkylaumaa,\nmennyttä kansanosaa, joll' on vain\nyhteinen aurinko, ei mitään muuta.\nJa tämä Böömi, josta kamppailemme,\nei luota herraansa, jonk' antoi sille\naseiden onni eikä oma vaali.\nSe nurkuin sietää uskon sortovaltaa,\nmi pelkäämään sen sai, ei rauhoittumaan.\nTääll' yhä kostonhehkuin muistetaan\nne ilkiteot, joit' on nähdä saatu.\nJa unhottaisko poika, että isää\nkoirilla ajatettiin messuun? Kansa,\ntämmöistä kokenut, on pelättävä,\nse kostakoonpa taikka sietäköön\nsemmoisen kohtelun.\n\nWRANGEL.\n                    Vaan mitä sanoo\ntäst' aatelisto sekä upseerit?\nPetosta moista, herra ruhtinas,\nja luopumust' ei tunne aikakirjat.\n\nWALLENSTEIN.\nHe täysin ovat minuun liittyneet.\nTäss' omin silmin saatte varmuuden.\n\n    (Hän antaa Wrangelille valankaavan. Wrangel lukee sen\n    ja luettuaan laskee sen ääneti pöydälle.)\n\nKuink' on se? Ymmärrättekös?\n\nWRANGEL.\n                             Ken voi,\nse ymmärtäköön! Pois nyt naamioni!\nSopia kaikesta on mulla valtuus.\nVain neljän päivämarssin päässä vuottaa\nviistoistatuhantisen joukon kanssa\nnyt Reinin-kreivi,[23] teihin liittyäkseen.\nKun sovimme, niin hälle käskyn laitan.\n\nWALLENSTEIN.\nJa mikä kanslerin on vaatimus?\n\nWRANGEL (arvelevasti).\nKakstoista ruotsalaista rykmenttiä\nsaan myöntää oman pääni uhall'. Entäs\njos pettäisitte --\n\nWALLENSTEIN (kavahtaen seisomaan).\n                   Herra ruotsalainen?\n\nWRANGEL (rauhallisena jatkaen).\nSenvuoksi vaatia mun täytyy, että\narmonne eroaa nyt keisarista\nperuuttamattomasti, julkisesti;\nei muutoin Ruotsin joukot teihin liity.\n\nWALLENSTEIN.\nSiis lyhyesti, mitä vaaditaan?\n\nWRANGEL.\nAseettomiksi keisarmieliset\nespanjalaiset rykmenttinne! Praagi\nvallatkaa, se ja rajalinna Eger\non teidän jätettävä meille.\n\nWALLENSTEIN.\n                            Liikaa\nvaaditte! Jos vain Eger! Mutta Praagi?\nEi sovi. Saatte kaikki takeet, mitä\njärjellisesti multa pyytää voitte.\nVaan Praagin -- Böömin -- suojella voin itse.\n\nWRANGEL.\nEpäilemättä. Emmekä me katso\nvain suojeluksen puolta. Mutta emme\nväkeä, rahaa tahdo hukkaan käyttää.\n\nWALLENSTEIN.\nSe kohtuullist' on.\n\nWRANGEL.\n                    Praagi meille jää,\nkunnekka korvattu on vahinkomme.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin vähänkö siis luotatte te meihin?\n\nWRANGEL (nousee seisomaan).\nMies Ruotsin varoa saa saksalaista.\nKutsuttiin meidät Itämeren takaa;\ntuhosta pelastimme valtakunnan --\nme verellämme uskonvapauden\nja evankeliumin puhtaan opin\nvahvistaa saimme -- Muisteta ei enää\nnyt hyväätyötämme, vain rasitus,\nvieraita meitä kohtaa karsas katse,\nmielellään meidät, pivon rahaa suoden,\nkotoisiin metsiimme ne lähettäis.\nJuudaksenpalkast' emme jättäneet\nme kuningasta taistotantereelle!\nNiin monen ruotsalaisen jalo veri\nhopean, kullan vuoks ei virrannut!\nJa laihoin laakerein me emme tahdo\npurjeita nostaa kotimatkaa varten,\nvaan jäädä _kansalaisiks_ maahan, jonka\nvalloitti kuninkaamme kaatuen.\n\nWALLENSTEIN.\nYhteinen vihollinen yhdess' ensin\nlyökäämme, saatte kauniin rajamaan.[24]\n\nWRANGEL.\nYhteisen vihollisen sorruttua\nken solmiva on uuden ystävyyden?\nTiedämme kyllä -- vaikka Ruotsin mies\nei huomata saa sitä -- ett' on teillä\nsalaiset tuumat saksilaisen kanssa.\nKen takaa, ettei _meistä_ tule uhrit\npäätösten, joit' ei suoda meidän tietää?\n\nWALLENSTEIN.\nValinnut kansleri on mieleisensä,\njäykempää miest' ei lähettää ois voinut.\n    (Nousten seisomaan.)\nParemmin ehdoin tulkaa, Kustaa Wrangel!\nPraagista sanaakaan ei.\n\nWRANGEL.\n                        Siihen loppuu\nmun valtuuteni.\n\nWALLENSTEIN.\n                Siiskö jätettävä\npääkaupunkini teille! Ennen palaan --\nluo keisarini.\n\nWRANGEL.\n               Jos on enää aikaa.\n\nWALLENSTEIN.\nMinusta riippuu nyt ja joka hetki.\n\nWRANGEL.\nKai joku päivä sitten, nyt ei enää. --\nSesinan kiinni tultua ei enää.\n    (Kun Wallenstein jää hämmästyksestä sanattomaksi.)\nUskomme, ett' on teillä suorat aikeet;\nse meist' on varma -- _eilisestä_ asti --\nJa koska tämä lehti takaa _joukot_,\nei mikään enää estä luottamusta.\nMeit' erota ei Praagi. Kanslerimme\nvain vanhan puolen[25] tahtoo; armollenne\nhän jättää Ratschinin ja pienen puolen.[26]\nMut Eger täytyy meille ensiks antaa,\nei muutoin puhettakaan liitostamme.\n\nWALLENSTEIN.\nTuleeko minun luottaa _teihin_, mutta\nei teidän minuun? Ehdotusta mietin.\n\nWRANGEL.\nMut älkää liian kauan, sitä pyydän.\nNeuvotteluit' on ollut toista vuotta;\njos nytkään niist' ei mitään seuraa, pitää\nne kansler' ainaiseksi katkenneina.\n\nWALLENSTEIN.\nTe kovin ahdistatte. Moinen askel\non punnittava.\n\nWRANGEL.\n               On, ja ennenkuin\nsit' aikoo lainkaan, herra ruhtinas!\nRipeä teko vain sen voittoon vie.\n\n    (Poistuu.)\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. TERZKY ja ILLO palaavat.\n\nILLO.\nHyvinkö asiat?\n\nTERZKY.\n               Ja oletteko\nte yhtä mieltä?\n\nILLO.\n                Tämä ruotsalainen\nniin tyytyväisnä läks. Siis liitto tuli.\n\nWALLENSTEIN.\nEi vielä tullut, ei, ja -- oikeastaan\nmieluummin jätänkin sen tekemättä.\n\nTERZKY.\nNo mitä?\n\nWALLENSTEIN.\n         Munko pitäis ruotsalaisten,\nylpeiden, armoill' elää? Sit' en sietäis.\n\nILLO.\nTuletko avunpyyntöön karkurina?\nEnemmän heille tuot, kuin heiltä saat.\n\nWALLENSTEIN.\nMitenkäs kävi herttua Bourbonille,[27]\nviholliselle joka palkkautui\nja haavoja löi omaan isänmaahan?\nKirous palkkans' oli, luonnottoman\nrikoksen kosti inho ihmisten.\n\nILLO.\nSamoinko _sinun_ laitas?\n\nWALLENSTEIN.\n                       Ihmisellä\nuskollisuus on veriheimolaisna,\njonk' kostajaks hän tuntee syntyneensä.\nTekevät rauhan lahkokuntain viha,\nja puolueiden raivo, kateus;\nja mikä vimmoin riehuu turmaksensa,\nkäy sopuun voidaksensa ahdistaa\n_yhteistä_ ihmiskunnan vihollista,\npetoa, joka surmatakseen hyökkää\nihmistä suojelevaan tarhaan -- sillä\nei riitä turvaks oma äly yksin.\nVain otsaan luonto suonut ihmiselle\non silmäin valon, selkää suojatonta\nuskollisuus on harras suojeleva.\n\nTERZKY.\nPahempaa älä mieti itsestäsi\nkuin vihollinen, joka tekoon tarjoo\niloisna kättään! Niin ei ollut herkkä\ntään keisarhuoneen perustaja Kaarle,[28]\njok' avosyliin sulki Bourbonin;\nvain hyöty maailmaa näät hallitsee.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET ynnä KREIVITÄR TERZKY.\n\nWALLENSTEIN.\nKen kutsui teitä? Tääll' ei naisten paikka.\n\nKREIVITÄR.\nTulenhan sua onnittelemaan. --\nLien tullut liian varhain? Sit' en toivo.\n\nWALLENSTEIN.\nAsemaas käytä, Terzky! Käske pois!\n\nKREIVITÄR.\nBöömille annoin kuninkaan jo kerran.[29]\n\nWALLENSTEIN.\nOlikin sitä mukaa.\n\nKREIVITÄR. (toisille).\n                   Mistä tämä?\n\nTERZKY.\nEi tahdo herttua.\n\nKREIVITÄR.\n                  Ei, vaikka täytyy?\n\nILLO.\nSe teistä riippuu. Te nyt koittakaa;\nen minä mitään voi, kun vedotaan\nuskollisuuteen sekä omaantuntoon.\n\nKREIVITÄR.\nMitenkä? Kaikki kun ol' kauempana\nja tiesi vielä näkyi loputonna,\nniin olit rohkea ja päättäväinen --\nja nyt, kun piankin jo alkaa käydä\nunesi toteen ja kun menestys\non taattu, alat sinä epäröidä?\nVain suunnitelmiin sull' on rohkeutta,\nei tekoihin? Siis myönnä vihollistes\nolevan oikeassa! Juuri sitä\nhe odottavat. Kernaasti he uskoo\nkavallusaikeita sull' olleen. Voivat\nkirjeihin, sinetteihin vedoten\nsen todistaakin! Mutt' ei usko kukaan\nsun tositekoon käyvän, silloinhan\nsinua pelättäisiin, varottaisiin.\nTää onko mahdollista? Kun oot mennyt\nniin pitkälle, kun pahin tiedetään,\nkun aikees luetaan jo rikokseksi,\nniin palaatko ja hedelmistä luovut?\nSe suunnittuna vain on rikos halpa,\ntoteentuneena teko kuolematon;\nja jos se onnistuu, se anteeks suodaan --\njumalantuomiota ain' on päätös.\n\nKAMARIPALVELIJA (astuu huoneeseen).\nEversti Piccolomini.\n\nKREIVITÄR (nopeasti).\n                     Saa vuottaa.\n\nWALLENSTEIN.\nEn nyt voi häntä nähdä. Toisen kerran.\n\nKAMARIPALVELIJA.\nVain pari silmänräpäystä pyytää,\nasia häll' on kiireinen[30] --\n\nWALLENSTEIN.\nKen tietää, mitä häll' on. Tahdon kuulla.\n\nKREIVITÄR (nauraa).\nKiireinen _hänest'_ on.[31] Voit sinä vuottaa.\n\nWALLENSTEIN.\nMit' on se?\n\nKREIVITÄR.\n            Jälkeenpäin saat tietää sen.\nNyt mieti, mitä vastaat Wrangelille!\n\n    (Kamaripalvelija menee.)\n\nWALLENSTEIN.\nJos valita vois vielä ja jos löytyis\nlievempää keinoa -- niin valitsisin\nja keinot äärimmäiset välttäisinkin.\n\nKREIVITÄR.\nJos halua et muuta, keino on\nsun lähelläsi. Laita Wrangel pois!\nUnhota vanhat toiveet, jätä myös\nelosi entinen ja päätä alkaa\nnyt uutta elämää! On sankarinsa\nhyveellä, niinkuin maineell', onnellakin.\nMatkusta heti keisarin luo Wieniin,\nrahasto täysi ota mukaan, kerro\nkoitellees alttiutta palvelijain\nja pettää tahtoneesi ruotsalaista!\n\nILLO.\nJo sekin myöhäist' on. Ne liiaks tietää.\nHän surmapölkylle vain päänsä veisi.\n\nKREIVITÄR.\nEn usko. Lailliseenhan tuomioon\nei niill' oo todisteita; mielivaltaa\nne karttavat. Ja herttua saa mennä\nrauhassa pois. Nään, kuinka kaikk' on käyvä.\nKuningas Unkarin[32] käy esiin,[33] silloin\non luonnollista ero herttuan;\nei selitystä siihen tarvitakaan.\nKuningas antaa joukkoin tehdä valan,\nja kaikki tulee jäämään uralleen.\nJonakin aamuna jo matkustanut\non herttua. Vaan hänen linnoissansa\nnyt puuha käy, hän rupee metsästämään,\nrakentaa, pitää hevoskartanoita,\nkamariherrat, hovikunnan määrää\nja kulta-avaimia[34] jakelee,\npitoja antaa vieraanvaraisena:\nhän suuri kuningas on -- pienoiskoossa!\nJa viisaasti kun tyytyy siihen, ettei\ntodella merkitse hän enää mitään,\nniin näyttää saa hän vaikka miltä; hän on\nelonsa loppuun asti suuri prinssi.\nNo, herttuahan silloin, näin jos käy,\non nousukkaita, joit' on sota luonut;\nyksöinen taimi hovisuosion,\nmi vapaaherroja ja ruhtinaita\nluo yhtä helpoin kustannuksin.\n\nWALLENSTEIN (nousee kiihtyneenä seisomaan).\n                               Tie\ntäst' ahdingosta mulle osoittakaa,\nte auttavaiset vallat, _semmoinen_,\nsit' että _minä_ käydä voin -- En _minä_\nkuin sanaurho, hyvelörppö saata\naikeista lämmetä ja aatoksista --\nselkänsä kääntävälle onnellekaan\nen kerskuin virkkaa: mene, tarpeeton!\nHukassa olen, jos en enää toimi;\nen uhria, en vaaraa pelkää, jos\nviimeisen askeleen mä siten vältän.\nMut ennenkuin mä vaivun tyhjyyteen\nja piennä lopun, vaikka suurra aloin,\nja ennenkuin mä täällä sekoitun\nraukkoihin, joita päivä luo ja kaataa,\nennemmin nimeäni kammotkoon\nmaailma, jälkimaailmakin; olkoon\njokaisen ilkiteon tunnus Friedland.\n\nKREIVITÄR.\nMit' oisikaan siis tässä luonnotonta?\nEn keksi, sanohan -- oi, älä anna\nsä taikauskon öisten haamuin päästä\nkirkasta henkeäsi hallitsemaan!\nMaanpetoksesta olet syytettynä --\nkyseessä nyt ei, syystäkö vai syyttä --\nhukassa olet, jos et sitä valtaa,\nmi sull' on, pian käytä -- Oi, miss' onkaan\nniin rauhallista olentoa, joka\nei puoltais elämäänsä kaikin voimin?\nTyön rohkeimmankin sallii hengenhätä.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin suosiollinen ol' ennen mulle\ntää Ferdinand; mä hänest' olin rakas,\nhän arvon mulle antoi, minä olin\nlikinnä hänen sydäntänsä. Onko\nhän mitään ruhtinasta sillä tavoin\narvossa pitänyt kuin mua? -- Näinkö\nkuitenkin lopulta nyt käyvä on!\n\nKREIVITÄR.\nUskollisesti muistat vähäiset\nsä suosiot, vaan loukkaust' et lainkaan?\nTäytyykö muistuttaa, ne kuinka maksoi\nuskollisuutes Regensburgiss'[35] ennen?\nOlithan säätyjä sä loukannut;\nsä hänen suuruuttansa varten otit\nmaailman vihat, kirot hartioilles,\nsull' yhtään ystävää ei Saksass' ollut,\nkosk' elit keisarias varten vain.\nHänestä luopunut et silloinkaan,\nkun Regensburgin päivillä tuo myrsky\nvastaasi nousi -- silloin luopui hän\nsinusta! Sinusta hän luopui! Sinut\nvuoks ylvään baijerilaisen uhriks antoi!\nTakaisinsuotu arvo[36] oisko muka\nvääryyden sovittanut ankaran?\nEi todellakaan sulle hyvä tahto,\nvaan kovan hädän laki antoi paikan,\njonk' ois ne mielellänsä evänneet.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin -- kyll' ei virkaa suonut hyvä tahto,\nei mieltymys. Jos virkaa käytän väärin,\nniin ainakaan en mitään luottamusta.\n\nKREIVITÄR.\nVai luottamusta heillä? Mieltymystä? --\nSinua tarvittiin! Vain _hätä_, joka\non hurja pakottaja, jot' ei auttaa\nvoi tyhjät nimet, apunäyttelijät,[37]\n_tekoa_ joka vaatii yksistään,\nei _ulko-arvoa_, ja peräsimeen\nsuurimman, parhaan hakee, vaikka täytyis\nse alhaisosta ottaa -- se vain saattoi\nsun virkaan sekä antoi valtakirjan.\nSe suku näät, niin kauan kuin se voi,\nnöyrillä orjasieluill' aikaan tulee\nja keksimällään nukkekoneistolla --\nmut uhatessa pahimman, kun enää\nei tyhjä näennäisyys teho, silloin\nse vaipuu luonnon käsiin voimakkaihin,\nsen jättihengen käsiin, joka kuulee\nvain _itseään_, ei sopimuksist' yhtään\nvälitä sekä ryhtyy tekemisiin\n_omilla_ ehdoillansa ainoastaan.\n\nWALLENSTEIN.\nSe totta on! En heille teeskennellyt,\nen heitä kaupass' ole pettänyt;\nturhaksi katsonut mä olen pitää\nsalassa heiltä laajayritteistä\nja rohkeata mielenlaatuani.\n\nKREIVITÄR.\nPikemmin -- aina olet esiintynyt\npelottavana aivan avoimesti.\nEt _sinä_, joka pysyit itsenäsi,\nvaan _he_, jotk' antoi sulle vallan, vaikka\npelätit heitä, hepä vääräss' ovat.\nOn oikeassa erikoinen luonne,\njok' itselleen on uskollinen, väärää\nei ole muuta paitsi ristiriita.\nOlitko toisenlainen kulkeissasi\nkahdeksan vuotta sitten Saksan halki,\ntulella, miekalla kun turmaa toit,\nvitsaasi yli maiden heilutit,\nuhmailit valtakunnan järjestystä,\nvain voiman julmaa oikeutta käytit\nja kaikki esivallat poljit maahan\nherruutta sulttaanisi levittääkses?\nOis silloin tullut murtaa tahtos uhma,\nvaltuutes piiriin sinut pakottaa!\nVaan keisarista mieluist' oli, mikä\nhyödytti häntä, ja hän ilkityöt\nvahvisti vaitiolonleimallaan.\nMik' oikein oli silloin, koska sen\nteit _hänen puolestansa_, oisko tänään\nse äkin tullut häpeälliseksi,\nkun on se suunnattu nyt _häntä vastaan?_\n\nWALLENSTEIN (nousten seisomaan).\nEn siltä puolen sitä punninnut --\nTodella, niin on laita! Keisarihan\nkäteni kautt' on suorittanut töitä,\njoit' oikeastaan ei ois tullut tehdä.\nMyös vaippa ruhtinaallinen on suotu\nminulle töistä, jotk' on rikoksia.\n\nKREIVITÄR.\nSiis myönnä, ettei teidän välillänne\nvoi olla velvollisuus, oikeus\npuheena ees, vaan valta, _tilaisuus_!\nOn hetki tullut, nyt sun tehdä pitää\nelämän suuren laskun lopputili.\nEnnustaa taivaanmerkit voittoasi,\nja kiertotähdet onneasi vihjaa\nja huutaa: nyt on aika! Ootko suotta\nmitannut tähtein teitä elinkauden,\nkäytellyt harppia ja kaarimittaa,\nkuvannut eläinradan, taivaanpallon\nseinille tänne sekä ympärilles\nmyös kohtaloiden vallitsijain kuvat,\ntuon mykän seitsenryhmän[38] pystyttänyt\nvain leikkiäkses niillä aivan turhaan?\nMihinkään eikö johda tämä puuha,\ntää tyhjä taito onko ytimetön,\nniin ettei sinuun nähden teho eikä\nratkaisun hetkellä voi vaikuttaa?\n\nWALLENSTEIN (on tämän viime puheen aikana mieli kovin kiihdyksissä\nkävellyt edestakaisin ja nyt äkkiä seisahtuu keskeyttäen kreivittären).\nNyt Wrangel tänne! Kolme lähettiä[39]\npaikalla satulaan!\n\nILLO.\nNo Luojan kiitos!\n\n    (Kiiruhtaa ulos.)\n\nWALLENSTEIN.\nSe keisarin ja mun on paha henki.\nSe _häntä_ rankaisuttaa mulla, joka\naseena vallanhimon olin hällä,\nja koston teräs kai myös _mua_ varten\nhiottu on jo. Kuka kylvänyt\non lohikäärmeen hampaita,[40] ei saa\nsatoa riemuisaa. Ja joka rikos\njo kantaa omaa koston-enkeliään,\nuhkaavaa aavistusta, poven alla.\nEi hän voi minuun enää luottaa -- siispä\npalata voi en. Tulkoon, mist' ei päästä!\nAin' oikeus jää kohtalolle, sillä\nsen käskyt ikivääjäämättömästi\ntäytäntöön aina panee sydämemme.\n\n    (Terzkylle.)\n\nTyöhuoneeseeni nouda Wrangel; tahdon\nmyös viestinviejäin kanssa itse haastaa.\nOctavio nyt kutsukaa!\n\n    (Kreivittärelle, jonka kasvoilla näkyy riemuitseva ilme.)\n\n                      Pois riemu!\nOn kateelliset vallat kohtalon,\nniit' ärsyttää voi riemu ajaton.\nNyt niiden haltuun siemen, loppu näyttää,\nmenestys vaiko turma tähkän täyttää.\n\n    (Wallensteinin poistuessa laskeutuu esirippu.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Huone.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. OCTAVIO PICCOLOMINI. Pian senjälkeen MAX PICCOLOMINI.\n\nWALLENSTEIN.\nAltringer Linzist'[41] ilmoittaa nyt mulle\nsairastavansa, mutta tiedän, että\nhän Frauenbergiss'[42] onkin Gallaan luona.\nMolemmat vangitse ja tänne laita!\nEspanjalaiset rykmentit sä ota,\nalati puuhaa, älä valmiiks joudu,\nja jos ne mua vastaan vaatii sua,\nniin myönny vaan ja pysy paikallasi!\nEduksi tiedän sinun katsovankin\nleikissä tässä olla joutilaana.\nNiin kauan säilytä sä ulkokuori,\nkuin voit; et tahdo jyrkkää askelt' ottaa,\nsiks annoin tämän osan sulle, koska\nminulle nyt voit enin hyödyks olla\ntoimettomuudellas -- Jos sillä aikaa\nmun puolelleni kääntyy onni, silloin\nsä työsi tiedät.\n    (Max Piccolomini astuu huoneeseen.)\n                 Ystäväni vanha,\nnyt mene pois! Jo tänä yönä lähde!\nMun omat hevoseni ota! -- Tämän[43]\npysytän täällä -- Pian hyvästelkää!\nIloisna, onnellisna tapaammehan\nkai toisemme.\n\nOCTAVIO (pojallensa).\n              Me puhelemme vielä.\n\n    (Poistuu )\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN, MAX PICCOLOMINI.\n\nMAX (lähestyy häntä).\nKenraali --\n\nWALLENSTEIN.\n            Kenraalis en ole enää,\njos sinä upseeri oot keisarin.\n\nMAX.\nSiis varmastiko jätät armeijan?\n\nWALLENSTEIN.\nJo jätin keisarin mä palveluksen.\n\nMAX.\nJa armeijanko hylkäät?\n\nWALLENSTEIN.\n                       Entistäkin\nlujemmin nyt se minuun liittynee.\n    (Istuutuu.)\nNiin, Max. En ennen sun ois tietää suonut,\nkuin lyönyt oisi toimimisen hetki.\nNuoruuden terve vaisto valitsee\nhelposti oikean, ja iloistapa\non itse arvostella harkiten,\nkun ratkaisun voi tehdä epäilyttä.\nVaan kahdesta jos pahast' ilmeisestä\nvalita täytyy toinen, jolloin sydän\nvelvollisuuden monen kamppaillessa\nei ehjäks jäädä voi, on onni päästä\nvalitsemasta, pakkokin on armo. --\nOn pakko nyt. Äl' yhtään katso taakse!\nApua siit' et saisi. Katso eespäin!\nÄl' arvostele! Ryhdy toimimaan! --\nTuhoni on jo hovi päättänyt,\nja siksi tahdon ehtiä sit' ennen. --\nLiitymme ruotsalaisiin. Kunnollista\nväkeä on ne, kelpo ystäviä.\n    (Keskeyttää odottaen Piccolominin vastausta.)\nSun yllättänyt olen. Älä vastaa!\nSuon aikaa sulle koota ajatukses.\n\n    (Nousee seisomaan ja astuu taustaa kohti. Kauan seisoo Max\n    hievahtamatta, ollen mitä suurimmassa tuskassa; kun hän\n    liikahtaa, tulee Wallenstein takaisin ja seisahtuu hänen\n    eteensä.)\n\nMAX.\nOi kenraali! Sä täysivaltaiseksi\nmun tänään teet. En ole tähän saakka\ntarvinnut itse löytää tietä, suuntaa.\nSinua tinkimättä seurasin.\nKun katsoin sinuun vain, niin tiesin tien.\nMun ensimäistä kertaa itseheni\nnyt neuvot vetoamaan, vaadit mua\nsinua kuulemaan tai sydäntäni.\n\nWALLENSTEIN.\nHellästi kohtalos on tuuditellut\nsinua tähän asti, leikkien\nsait täyttää tehtäväs ja tyydyttää\nkauniita taipumuksias ja aina\nsydämin ehjin toimia. Vaan toisin\ntäst'edes käy. Tiet eroo vihamielin.\nVelvollisuudet joutuu ristiriitaan.\nNyt alkaa sota, puolta ystäväs\ntai keisaris sun täytyy pitää.\n\nMAX.\n                               Sota!\nSe kauhistaa kuin taivaan vitsaukset,\nmyös hyv' on, kohtaloa niinkuin nekin.\nHyv' onko sota, jolla keisaria\nnyt uhkaat käyttäin hänen armeijaansa?\nOi taivaan Luoja, minkälainen muutos!\nSopiiko näin mun haastaa sulle, joka\npysyvän pohjantähden lailla[44] olet\nelämänohjeenani loistanut!\nOi, mitä povessani rikki lyöt!\nMun onko pakko sinun nimeltäsi\nevätä vanha kunnioitus, mikä\non minuun juurtunut, ja jättää pyhä\ntää tottumus: ain' olla kuuliainen?\nEi! Älä minuun käännä kasvojasi!\nJumalan kasvoina niit' aina pidin,\nne minuun tehoomast' ei heti lakkaa;\nviel' aistejani vallitset, vaikk' onkin\nvapaaksi sielu päässyt verta vuotain.\n\nWALLENSTEIN.\nMax, kuule!\n\nMAX.\n            Luovu aikeestas! Oi, luovu!\nKas, puhtaat, jalot piirtees viel' ei tästä\nteosta tuhoisasta yhtään tiedä!\nSe tahrasi vain mielikuvitukses,\nviattomuus ei tahdo pakoon mennä\nyleväkatseisesta olennostas.\nPois musta tahra, tuo sun vihollises!\nSe silloin ollut on vain paha uni,\njokaisen varman hyveen varoittaja.\nSemmoiset hetket ihmisluonnoll' olkoon,\nvaan voitto täytyy jalon tunteen saada.\nEi, _niin_ et uraas päätä. Sehän saattais\njo kaikki meille suodut suuret lahjat\nja kaikki valtakyvyt häpeään\nja myöntäis oikeaksi harhaluulon,\njok' uskoo, ettei ole vapaudessa\njaloutta, sekä heikkouteen vain turvaa.\n\nWALLENSTEIN.\nSaan kovan moitteen varmaan maailmalta.\nJo itselleni sanoin, mitä saatat\nsanoa sinä. Ken ei, jos vaan voisi,\nviimeistä tiukkaa välttäis! Mutta tässä\nvalintaa muut' ei ole olemassa\nkuin: väkivaltaa tee tai sitä kärsi --\nOn laita niin. Ei muuta tietä mulla.\n\nMAX.\nNo, hyvä! Paikkas pidä väkisin,\nrupea vastustamaan keisaria,\ntee, jos on pakko, julkikapinakin,\nen kiitä sitä, vaan voin anteeks antaa,\nvoin, mit' en hyväksykään, kanssas jakaa.\nVaan sinust' älköön tulko -- _kavaltajaa_!\nNyt sanoin sen. Ei kavaltajaa! Mihin\nhairahtuu voimassansa rohkeus,\nei ole kohtuutont', ei virhekään.\nOi, tää on aivan toista -- tää on mustaa,\noi, mustempi ei ole helvettikään!\n\nWALLENSTEIN (otsa synkissä rypyissä, mutta maltillisesti).\nValmiina nuorisoll' on heti sana,\npidellä vaikea kuin veitsen terä;\nkuumasta päästään nuoret sieppaa mitan\nasiaan, jok' on oma tuomarinsa.\nOn oitis inhaa taikka arvokasta\nja pahaa taikka hyvää heistä kaikki --\nja mitä tuopi mielikuvitus\nhämäriin nimiin näihin haaveellista,\nsen nuoret omistavat asioille\nja olennoille. Maailma on _ahdas_,\nmut aivot _avarat_. Niin helpostihan\nasuvat rinnatusten ajatukset,\nmut asioill' on tungos päällä maan;\nsaa toinen toisen tieltä syrjään mennä,\nken pois ei tahdo, muita poistakoon;\ntääll' otellaan, saa voiton voima vain. --\nNiin, toiveitta ken kulkee elämänsä,\npäämäärät itseltään ken kieltää, hänpä\nkeralla asuu salamanterin\ntulessa kevyessä,[45] puhdas on\npuhtaassa elementiss' eläen.\nAineesta karkeemmasta loi mun luonto,\nmaan puoleen mua vetää mielihalu.\nPahalle hengellepä kuuluu maa,\nei hyvälle. Vain yleis-antimia\nylhäältä suovat meille jumalat;\niloksi valo on, ei rikkautt' anna,\nei tavaraa saa heidän valtiossaan.\nVääriltä voimilta, jotk' ilkeöinä\nmaan varjoiss' asuvat, on jalokivi\nja kallis kulta meidän voitettava.\nEi uhritta saa heidän suosiotaan,\neik' ole heidän palveluksestansa\npalannut ketään puhdassieluisena.\n\nMAX (painokkaasti).\nOi, niitä valheen voimia sä pelkää!\nNe syövät sanansa. Ne vilpin henget\nne pettää sinut, vetää kadotukseen.\nÄl' usko niitä! Sua varoitan --\nVelvollisuutees palaa! Voit sen! Minut\nlähetä Wieniin! Solmia mun suo\nvälillä sun ja keisarin tuo rauhas!\nEi tunne sua hän, vaan minä tunnen,\nhän sua katsova on niinkuin minä\nennakkoluuloitta, mä sulle tuon\ntakaisin keisarimme luottamuksen.\n\nWALLENSTEIN.\nSe myöhäist' on. Et tiedä, kuink' on käynyt.\n\nMAX.\nJa jos ois myöhäistä ja kukistukses\nvain rikos estäis, tulkoon kukistus!\nKukistu arvokkaasti, niinkuin seisoit!\nPäällikkyys jätä! Poistu näyttämöltä!\nSen loistavasti tehdä voit, myös tee se\nviattomaksi jääden! Olet kyllin\ntoisille elänyt sä, elä vihdoin\nmyös itsellesi, minä seuraan sua,\niäksi liityn sinun kohtaloosi --\n\nWALLENSTEIN.\nSe myöhäist' on. Kun täällä turhaan puhut,\njo taakseen jättää peninkulmapatsaan\ntoisensa jälkeen pikalähetit\nsanaani vieden Praagiin, Egeriin. --\nMukaannu siihen! Teemme niinkuin täytyy.\nTehkäämme, mit' on pakko, arvokkaasti\nja lujin ottein -- Teenkö pahempaa\nkuin Caesar, jonka nimen vielä tänään\nmaailman korkein[46] pitää omanaan?\nHän Roomaa vastaan johti legioonat,\njotk' oli Rooma hälle suojaks suonut.\nHukassa ollut ois hän miekatonna;\nniin minäkin, jos aseet luovuttaisin.\nOn minuss', uskon, hänen henkeänsä.\nJos onnensa ma saan, niin syyni kestän.\n\n    (Max, tähän saakka oltuaan tuskallisessa kamppailussa,\n    poistuu nopeasti. Wallenstein katselee poistuvaa kummastellen\n    ja hämmästyneenä ja seisoo syviin ajatuksiin vaipuneena.)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. TERZKY. Kohta senjälkeen ILLO.\n\nTERZKY.\nMax Piccolominiko poistui juuri?\n\nWALLENSTEIN.\nMiss' onkaan Wrangel?\n\nTERZKY.\n                      Poissa.\n\nWALLENSTEIN.\n                              Niinkö pian?\n\nTERZKY.\nKuin maa ois hänet niellyt. Oli tuskin\nhän luotas lähtenyt, kun minä aioin\ntavata häntä, vielä haastaakseni,\nmut -- oli mennyt pois, ei tietty minne.\nSe varmaan oli itse paholainen,\nkadota niin ei saata ihminen.\n\nILLO (tulee).\nPois lähetätkö siis sä vanhuksen?\n\nTERZKY.\nOctavionko? Mitä aattelet?\n\nWALLENSTEIN.\nHän Frauenbergiin menee ottaaksensa\nespanjalaisten, italialaisten\nrykmenttein päällikkyyden vastaan siellä.\n\nTERZKY.\nNiin tekemästä varjelkoon sun Luoja!\n\nILLO.\nVäkeä suotko sille kavalalle?\nJa silmäis eestä hänen juuri nyt\nratkaisun hetkell' antaisitko mennä?\n\nTERZKY.\nEt niin voi menetellä. Älä suinkaan!\n\nWALLENSTEIN.\nTe kummalliset!\n\nILLO.\n                Oi, vain tällä kertaa\nvaroitus kuule! Älä päästä häntä!\n\nWALLENSTEIN.\nJa miks en _tällä_ kertaa häneen luottais,\nkun aina niin oon tehnyt? Mikä nyt\nmun estäis hyvää hänest' uskomasta?\nEi omasta, vaan teidän oikustanne\nsiis vanha, koeteltu mielipide,\nmi mulla hänest' on, mun tulis muuttaa?\nEn nainen ole. Kun siis _tähän asti_\noon häneen luottanut, myös _tänään_ luotan.\n\nTERZKY.\nMiks _hänet_ juuri? Lähettäisit toisen.\n\nWALLENSTEIN.\nEi toisia, ei, hänet valitsin.\nHän kelpaa toimeen, siks sen hälle soin.\n\nILLO.\nHän kelpaa, kun on italialainen.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin -- ette pidä heistä kummastakaan.[47]\nKun minä heitä ansionsa mukaan\nrakastan enemmän kuin teitä muita\nja pidän parempina, senpä vuoksi\nhe ovat teidän silmätikkunanne!\nEi _minuun_ eikä minun asiaani\nkateenne kuulu. Eipä heitä saata\nvihanne silmissäni huonommiksi.\nVihatkaa, rakastakaa halun mukaan,\nmä kyllä tiedän, mihin kukin kelpaa.\n\nILLO.\nEi lähde hän -- Mä vaikka vaununpyörät\nmurskaksi lyötän hältä.\n\nWALLENSTEIN.\n                        Taltu, Illo!\n\nTERZKY.\nMyös Questenberg,[48] kun täällä oleskeli,\nyhäti seurusteli hänen kanssaan.\n\nWALLENSTEIN.\nSen tiesin minä sekä luvan annoin.\n\nTERZKY.\nMyös tiedän, että salaviestejänsä\nlähettää hälle Gallas.\n\nWALLENSTEIN.\n                       Sit' en usko.\n\nILLO.\nEt näe näkevillä silmilläsi!\n\nWALLENSTEIN.\nEt luottamustani saa järkkymään,\nsen perustana näät on syvin tiede.\nJos pettää hän, on koko tähtitaito\nvalhetta. Sillä kohtalo on taannut,\nhän ett' on uskollisin ystäväni.\n\nILLO.\nMyös takeit' onko takuun varmuudesta?\n\nWALLENSTEIN.\nElämän hetki sattuu, jolloin on\ninehmo tavallista lähempänä\nmaailmansielua ja kohtalolta\nvapaasti kysyä voi. Moinen hetki\nse oli, kun mä puuhun nojaten\nyöll' ennen taistelua Lützenin\nsilmäilin mietteissäni tasangolle.\nSumussa loimus synkät leiritulet,\nkumea asehäly, vahtein huuto\nne yksin häiritsivät hiljaisuutta.\nOhitse sielun silmäin kulki silloin\nminulla koko entiselämäni\nja vastainen, ja aavistava henki\nyhdisti kaukaisimman vastaisuuden\nseuraavan aamun kohtaloon. Mä silloin\npuhelin itselleni: \"Sinä käsket\nniin useita! Ne sinun tähtiäsi\nseuraavat, niinkuin suuren arvan varaan\nkaikkensa sinun varaas jättävät\nja ovat nousseet sinun onnes laivaan.\nVaan tulee päivä, jolloin nämä kaikki\ntoisistaan kohtalo taas erottaa\nja harvat pysyy sulle uskollisna.\nTahtoisin tietää, ken on uskollisin\nkaikista, jotka leiriss' ovat nyt.\nSuo merkki, kohtalo! Se olkoon _hän_,\nhuomenna joka mulle rakkautta\nensiksi osoittaa!\" Näin itsekseni\nmä ajattelin sekä uneen vaivuin.\nUneksin joutuneeni taisteluun.\nAhdinko oli suuri. Ampuivat\nminulta ratsun, suistuin maahan, suoraan\nmun ylitseni ajoi ratsumiehet,\nja siinä ähkyin lailla kuolevan\nkavioniskuin aivan ruhjomana.\nÄkisti nosti minut käsivarsi,\nOctavion se oli -- heräsin,\npäiv' oli jo -- hän seisoi edessäni.\nHän sanoi: \"Veli, älä tänään käytä\nentistä papurikkoasi! Ota\nvalitsemani varma ratsu tämä!\nTee mulle mieliksi! Sain varoituksen\nunessa.\" Senpä ratsun nopeus\nBanérin huoveista mun pelastikin.\nMun orpanani papurikoll' ajoi --\nen miestä, ratsua sen koommin nähnyt.\n\nILLO.\nVain sattumus.\n\nWALLENSTEIN (painokkaasti).\n               Ei ole sattumusta;\nmi meist' on sokeata sattumaa,\nlähteistä syvimmistä nousee. Mulla\non vahvistettu varmuus, että _hän_\non hyvä enkelini. Eikä nyt\nsanaakaan enää!\n\n    (Lähtee.)\n\nTERZKY.\n                Lohdutuksekseni\njää pantiksemme tänne sentään Max.\n\nILLO.\nEi hengissä hän täältä hievahdakaan.\n\nWALLENSTEIN (seisahtuu ja kääntyy takaisin).\nÄlkäätte olko niinkuin naiset, jotka\npalaavat ensi sanaans' aina, milloin\npuhuttu järkeä on tuntikaudet! --\nEi ole teot, aatteet ihmisen\nkuin aallot sokeat. Vaan maailmansa\nsisäinen -- syv' on kaivos; ikuinen\nsen syvyydest' on niillä kuohuntansa.\nNiin välttämättömät kuin heelmät puun\nne ovat, sattumus ei muuta niitä.\nJos meist' on nähty sisin, kaiken muun,\ntahtomme, toimintamme, tietää siitä.\n\n    (Poistuvat.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    Piccolominin asuntoon kuuluva huone.\n    OCTAVIO PICCOLOMINI matkaan valmiina. AJUTANTTI.\n\nOCTAVIO.\nKomennuskunta saapui?\n\nAJUTANTTI.\n                      Alhaall' ovat.\n\nOCTAVIO.\nVäkeä varmaa lie ne, ajutantti?\nKenenkä rykmentistä?\n\nAJUTANTTI.\n                     Tiefenbachin.\n\nOCTAVIO.\nSe rykmentti on uskollinen. Olkoot\nne takapihass' siellä rauhallisna,\npiilossa, kunnes kello kilskaa; silloin\nlukitkaa portit, tarkkaan vartioikaa!\nJa kenen kohtaatte, se vangitkaa!\n    (Ajutantti poistuu.)\nKai tarvitse en heidän palvelustaan,\nniin toivon, laskut näät on mulla varmat.\nVaan nyt on palveltava keisaria,\non peli suuri, siis on liian pientä\nparempi liian suuri varovaisuus.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    OCTAVIO PICCOLOMINI. ISOLANI astuu huoneeseen.\n\nISOLANI.\nTäss' olen -- Ketä muita tulee vielä?\n\nOCTAVIO (salamielisesti).\nSananen teille, kreivi Isolani.\n\nISOLANI (salamielisesti).\nNo, joko? Käykö toimeen ruhtinas?\nTe minuun saatte luottaa. Koetelkaa!\n\nOCTAVIO.\nVoi käydä niin.\n\nISOLANI.\n                En, herra veli, kuulu\nsemmoisiin, jotka sanoill' uljailee,\nvaan tekoon vaadittaissa pakoon pötkii.\nKokenut herttualt' oon ystävyyttä,\nJumala nähköön! Herttuaa saan kiittää\nkaikesta. Hänt' en petä.\n\nOCTAVIO.\n                         Saadaan nähdä.\n\nISOLANI.\nVaruilla olkaa! Kaikk' ei sitä mieltä.\nTääll' useakin pitää hovin puolta\neik' äskeist' allekirjoitusta, joka\notettiin varkain, katso sitovaksi.\n\nOCTAVIO.\nVai niin! Ne herrat mulle ilmoittakaa!\n\nISOLANI.\nHiis! Kaikki saksalaiset puhuu niin.\nMyös Esterházy, Kaunitz, Deodati[49]\nsanovat: hovia on toteltava.\n\nOCTAVIO.\nIloitsen.\n\nISOLANI.\n          Tekö?\n\nOCTAVIO.\n                Niin, kun ystäviä,\npalvelijoita viel' on keisarilla.\n\nISOLANI.\nPois pila! Huonoja ei oo ne miehet.\n\nOCTAVIO.\nEi suinkaan. Enhän toki laske pilaa.\nTodella iloitsen, kun voimakkaaksi\nasian hyvän huomaan.\n\nISOLANI.\n                     Piru! Mitä?\nSiis ette ole?[50] -- Mitäs minä täällä?\n\nOCTAVIO (arvokkaasti).\nSelittämässä vain, te ystäväkö\nvai vihollinen ootte keisarin.\n\nISOLANI (uhmaten).\nSen sille sanon, joll' on valta tehdä\nminulle tämänmoinen kysymys.\n\nOCTAVIO.\nTää kirje sanokoon, mull' onko valta!\n\nISOLANI.\nMi -- mitä? Tämä kirjoitus ja leima on keisarin.\n\n(Lukee.)\n\n    \"Siis olkoon armeijamme päällikkö kukin kenraalluutnantin\n    ja kreivin, rakkaan Piccolominimme käskyille niinkuin meidän\"\n\n-- Hm -- No -- Niin!\nKenraaliluutnantti, saan -- onnitella.\n\nOCTAVIO.\nTe alistutte käskyyn?\n\nISOLANI.\n                      Minä -- mutta\nniin äkin yllätätte mun -- Kai suodaan\najatusaikaa --\n\nOCTAVIO.\n               Kaksi minuuttia.\n\nISOLANI.\nMut asiahan on niin --\n\nOCTAVIO.\n                       -- selvä, suora.\nHerranne petättekö, vaiko hälle\nolette uskollinen, ilmoittakaa!\n\nISOLANI.\nPetänkö -- Taivas -- Kyseess' onko petos?\n\nOCTAVIO.\nOn kyllä. Ruhtinas on kavaltaja,\nviholliselle tahtoo joukot jättää.\nSanokaa, luovutteko keisarista!\nViekkaasti liityttekö vihollisiin?\n\nISOLANI.\nMit' aattelette? Majesteetistako\nluopuisin minä? Niinkö sanoin? Milloin\nsanonut oisin moista?\n\nOCTAVIO.\n                      Ette vielä.\nNiin, ette. Odotan vaan, sanotteko.\n\nISOLANI.\nMieluista kuulla teidän todistavan,\nsemmoista etten ole sanonut.\n\nOCTAVIO.\nSiis eroatte kai te ruhtinaasta?\n\nISOLANI.\nJos petost' aikoo -- Petos katkoo siteet.\n\nOCTAVIO.\nPäätätte taistoon käydä häntä vastaan?\n\nISOLANI.\nHän hyvää mulle teki -- vaan jos hän\non konna, jumaliste, laskun revin.\n\nOCTAVIO.\nIloitsen, hyväll' että mukaannuitte.\nTän' yönä hiljaa lähtekäätte kaikkein\nkevyiden joukkoin kanssa. Näyttäköön,\nkuin käsky olis itse herttualta.\nKokouspaikkana on Frauenberg,\nsiell' antaa Gallas teille lisäkäskyt.\n\nISOLANI.\nMä tottelen. Vaan hoviss' ilmoittakaa,\nkuink' altis olen!\n\nOCTAVIO.\n                   Kiittäin ilmoitan.\n    (Isolani poistuu. Saapuu palvelija.)\nEversti Buttlerko? No hyvä on.\n\nISOLANI (tullen takaisin).\nAnteeksi suokaa jäyhä olentoni!\nOi, tiesinkö, ett' oli edessäni\nniin suuri henkilö!\n\nOCTAVIO.\n                    Jo riittää.\n\nISOLANI.\n                                Olen\niloinen vanha veikko, ja jos lie\nminulta viinin innoss' singahtanut\nhovia vastaan sana vinha, enpä,\ntiedätte, tarkoittanut pahaa.\n\n    (Menee pois.)\n\nOCTAVIO.\n                              Älkää\nsiit' olko huolissanne! -- Onnistui!\nMyös toisiin nähden olkoon sama onni!\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    OCTAVIO PICCOLOMINI. BUTTLER.\n\nBUTTLER.\nKenraaliluutnantti, ma ohjeitanne\nodotan.\n\nOCTAVIO.\n        Arvokkaana vieraanani\nja ystävänä olkaa tervetullut!\n\nBUTTLER.\nOn liikaa kunniaa tää mulle.\n\nOCTAVIO (kumpaisenkin istuuduttua).\nMun ystävällisyyteeni, jot' eilen\nosoitin teille, ette vastannut.\nTe muotoseikaksi kai turhaks sen\nerehtyin katsoitte. Tuo toivomus\nläks sydämestä, totta tarkoitin,\nsill' aika yhtyä on kelpo miesten.\n\nBUTTLER.\nVain samanmieliset voi tehdä niin.\n\nOCTAVIO.\nOn samanmieliset kaikk' oiva miehet.\nVastatkoon ihminen vain _siitä_ työstään,\njohonka luonne hänet tyynnä ajaa.\nSokeain erhetysten voima työntää\nparhaatkin usein tieltä oikealta.\nTulitte Frauenbergin kautta. Eikö\nilmaissut mitään Gallas ystäväni?\n\nBUTTLER.\nVain sanoja, jotk' ovat hukkaan menneet.\n\nOCTAVIO.\nSe ikävää, tuo neuvo näät ol' oiva.\nMinulla myös ois teille samanlainen.\n\nBUTTLER.\nSe vaivaa teille tois -- ja minut saattais\nhuonosti ansaitsemaan hyvän luulon.\n\nOCTAVIO.\nOn aika kallis, puhukaamme suoraan!\nTiedätte, kuink' on laita. Herttuahan\npetosta miettii, lisätä voin vielä:\nhän sen on tehnyt; joku tunti sitten\non liittoon käyty vihollisen kanssa.\nJo Praagiin, Egeriin käy viestit, meidät\nhuomenna viedään vihollisen leiriin.\nVaan hänpä pettyy, viisaus näät valvoo,\nviel' ystäviä tääll' on keisarilla,\non luja niiden näkymätön liitto.\nTää kirje hänet henkipatoks saattaa,\narmeijan kieltää häntä kuulemasta,\nkaikk' oikeuttaharrastavat kutsuu\nhän minun komentooni. Valitkaa\nasia hyvä meidän kerallamme\ntai pahain paha osa hänen kanssaan!\n\nBUTTLER (nousee seisomaan).\nOn hänen osansa myös mun.\n\nOCTAVIO.\n                          Se onko\nviimeinen päätöksenne?\n\nBUTTLER.\n                       On.\n\nOCTAVIO.\n                           Vaan kuulkaa,\neversti Buttler! Teill' on aikaa vielä.\nSananne vinha pysyy haudattuna\npoveni kätkössä. Se peruuttakaa!\nParemmin valitkaa, kuin valitsitte!\n\nBUTTLER.\nKenraaliluutnantti, teill' onko muuta?\n\nOCTAVIO.\nJo valkotukka ootte. Peruuttakaa!\n\nBUTTLER.\nHyvästi!\n\nOCTAVIO.\n         Mitä? Uljas miekkanneko\nsellaiseen taistoon paljastuisi! Vaihtuis\nkiroihin kiitos, jonk' on teille velkaa\njo vuotta neljäkymment' Itävalta?\n\nBUTTLER (katkerasti nauraen).\nKiitosta sieltä!\n\n    (Tekee lähtöä.)\n\nOCTAVIO (antaa hänen mennä ovelle asti, kutsuu sitten).\n                 Buttler!\n\nBUTTLER.\n                          Tehkää hyvin!\n\nOCTAVIO.\nMitenkäs kreivin kävi?\n\nBUTTLER.\n                       Kreivin? Mitä?\n\nOCTAVIO.\nSen kreivinarvon?\n\nBUTTLER (vimmastuneena).\n                  Kuolema ja horna!\n\nOCTAVIO (kylmästi).\nTe haitte sitä, mutta ette saanut.\n\nBUTTLER.\nPilkkanne maksaa saatte. Miekka esiin!\n\nOCTAVIO.\nPois miekka! Sanokaapa tyynnä, kuinka\nsen kävi! Sitten myönnän hyvityksen.\n\nBUTTLER.\nMaailma tietää saakoon heikkouden,\njot' itselleni en voi anteeks antaa! --\nKenraaliluutnantti, mä kunniaa\nhimoitsen, en voi sietää halveksuntaa.\nMinua loukkas, että synty, nimi\nol' armeijassa eellä ansion.\nEn huonomp' olla tahtonut kuin toiset\nmun toverini[51] ja niin tuohon tekoon\npahalla hetkell' osuin -- Olin hullu!\nMut ansainnut en moista rangaistusta. --\nEvätä saattoi arvon -- Miksi kielto\ntuon halveksunnan kautta kovennettiin,\nuskolliseksi nähty palvelija,\niäkäs mies, niin pilkoin maahan lyötiin,\nmainittiin sukujuuren häpeästä,[52]\nkun hällä oli ollut heikko hetki?\nVaan pistimenpä luonnolta sai mato,\njot' ylväs mielivalta ilvein polkee --\n\nOCTAVIO.\nParjattu teit' on varmaan. Arvaatteko,\nken tehnyt on niin huonon palveluksen?\n\nBUTTLER.\nOlkoonpa vaikka ken! Vaan se on lurjus,\nespanjalainen, joku hovimies,\nsukua vanhaa, aatelista, jonka\nlien varjoon saanut, kateellinen konna,\njot' itsehankkimani arvo loukkaa.\n\nOCTAVIO.\nAikeenne hyväksyikö herttuakin?\n\nBUTTLER.\nHän yllyttikin mua, puolestani\nhartaana ystävänä puhui vielä.\n\nOCTAVIO.\nVai niin! Siit' ootte varma?\n\nBUTTLER.\n                             Kirjeen luin.\n\nOCTAVIO (painokkaasti).\nNiin minäkin -- vaan toisinpa se kuului.\n    (Buttler säpsähtää.)\nMinulla sattumalt' on sama kirje;\nsanani totuuden siit' itse näätte.\n\n    (Antaa Buttlerille kirjeen.)\n\nBUTTLER.\nHaa! Mit' on tämä?\n\nOCTAVIO.\n                    Varoin, että ootte,\neversti Buttler, vehkeilyjen uhri.\nSiis herttua on teitä yllyttänyt? --\nHän tässä kirjeessä teit' ylenkatsoo,\nministeriä neuvoo kurittamaan\nteit' ylpeydestä muka.\n\n    (Buttler on kirjeen lukenut, hänen polvensa\n    vapisevat, hän tapailee tuolia ja istuutuu.)\n\nEi vihamies teit' ahdista. Ei kukaan\nsuo teille pahaa. Herttuapa vain\non teitä solvannut. Hän selvään aikoi\npois keisaristanne vaan teidät riistää --\nHän kostoltanne toivoi, mit' ei taattu\nuskollisuutenne ois koskaan suonut,\njos mielenne vaan pysyi rauhallisna.\nAseena sokeana aikoi käyttää\nhän teitä sekä välikappaleena\nilkeihin vehkeisiin. Hän määrään pääsi.\nVähällä vaan vei teidät polultanne\nhyvältä, nelikymmenvuotiselta.\n\nBUTTLER (ääni vavisten).\nSaattaako keisar' anteeks antaa mulle?\n\nOCTAVIO.\nEnemmän tekee hän. Hän hyvittää\ntuon syyttä kärsimänne solvauksen.\nMielellään suo hän teille lahjan, jonka\nsoi pahaan tarkoitukseen ruhtinas.\nOmaksi saatte vanhan rykmenttinne.\n\nBUTTLER (tahtoo nousta seisomaan, mutta vaipuu takaisin. Hänen mielensä\non kuohuksissa, hän koettaa puhua, mutta ei voi. Viimein\nhän irroittaa miekan kannikkeesta ja ojentaa sen Piccolominille.)\n\nOCTAVIO.\nNo mitä?\n\nBUTTLER.\n         Ottakaa!\n\nOCTAVIO.\n                  Miks? Tyyntykää!\n\nBUTTLER.\nEn tätä miekkaa kantamaan ma kelpaa.\n\nOCTAVIO.\nSen takaisin nyt annan. Puolustakaa\nsill' oikeutta aina kunnialla!\n\nBUTTLER.\nNiin armollisen keisarin mä jätin!\n\nOCTAVIO.\nPalatkaa! Joutuin irti herttuasta!\n\nBUTTLER.\nHänestä irti!\n\nOCTAVIO.\n              Mitä? Epäröitte?\n\nBUTTLER (pelottavasti karjaisten).\nVain irtikö? Oi, hänen täytyy kuolla!\n\nOCTAVIO.\nNyt tulkaa Frauenbergiin! Uskolliset\nluo Gallaan, Altringerin sinne rientää.\nVelvollisuuksiin mont' oon käännyttänyt,\ntän' yönä pakenee ne Pilsenistä.\n\nBUTTLER (on järkytettynä kävellyt edestakaisin ja\nastuu katse päättäväisenä Octavion luo).\nSaaneeko, kreivi Piccolomini,\nmies rehti haastaa, jok' ol' luopiona?\n\nOCTAVIO.\nSaa, ken niin vakaasti on katunut.\n\nBUTTLER.\nMun jäädä sallikaa!\n\nOCTAVIO.\n                    Mit' aattelette?\n\nBUTTLER.\nMun suokaa jäädä rykmenttini kanssa!\n\nOCTAVIO.\nVoin luottaa teihin. Mit' on mielessänne?\n\nBUTTLER.\nSen teko näyttää. Älkää tiedustelko!\nTe minuun luottakaa! Te saatte luottaa!\nHänt' ette, jumaliste, jätäkään\nhyvälle enkelilleen! -- Voikaa hyvin!\n\n    (Poistuu.)\n\nPALVELIJA (tuo kirjelapun).\nToi outo mies sen sekä poistui heti.\nPihalla on jo hevot ruhtinaan.\n\n    (Poistuu.)\n\nOCTAVIO (lukee).\n\"Sielt' irti pääskää! Teidän Isolani.\" --\nKun pääsis ensin tästä kaupungista!\nNäin liki satamaako ajaisimme\nkarille? Pois! En turvass' ole täällä.\nVaan missä poikani nyt viipynee?\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    MOLEMMAT PICCOLOMINIT.\n\nMAX (tulee mitä ankarimman mielenliikutuksen vallassa, hänen silmänsä\nkierivät hurjasti ja hänen käyntinsä on epävarmaa; hän ei näytä\nhuomaavan isäänsä, joka seisoo syrjässä ja säälivästi silmäilee\npoikaansa. Pitkin askelin astuu Max huoneen poikki, seisahtuu taas\nja heittäytyy viimein tuoliin, tuijottaen suoraan eteensä).\n\nOCTAVIO (lähenee häntä).\nMatkalle lähden.\n    (Kun hän ei saa mitään vastausta, ottaa hän poikaansa kädestä.)\n                 Max, jää hyvästi!\n\nMAX.\nHyvästi!\n\nOCTAVIO.\n         Kohta seuraat?\n\nMAX (häneen katsomatta).\n                        Sinuako?\nMutkainen ties ei ole minun tieni.\n\n    (Octavio laskee hänen kätensä irti ja astahtaa taapäin.)\n\nJos oisit ollut suora, rehellinen,\nnäin pitkällä ei oltais, kaikk' ois toisin:\nei hän ois tehnyt tätä kauheutta,\nhyvillä ihmisill' ois teho häneen,\nei tarttunut hän oisi pahain ansaan.\nMiks salaa, kavalasti vaanien,\nkuin varkaat apureineen, hiivitään?\nKirottu viekkaus, sa pahan äiti,\nsa tuskaatuova, meidät turmelet!\nOis kaikki meidät pelastanut suoruus,\ntuo puhdas, maailmatasäilyttävä.\nIsäni, en voi sua puhdistaa.\nMinua herttua on pettänyt\njulmasti; sinun työs on yhtä huono.\n\nOCTAVIO.\nAh, poikani! Suon anteeks surullesi.\n\nMAX (nousee seisomaan, silmäilee isäänsä epätietoisennäköisenä).\nOletko, isä, kenties tahallasi\nnäin pitkälle sä vienyt asias?\nJos sortuu hän, niin sinä nouset. Siitä,\nOctavio,[53] en pidä, en.\n\nOCTAVIO.\n                          Oi, taivas![54]\n\nMAX.\nVoi mua! Luontoni on muuttunut.\nKuink' epäluulo valtaa vapaan sielun?\nOn mennyt luottamus ja usko, toivo,\nvalhetta kaikk' on, mitä kunnioitin.\nEi! Eihän kaikki! Armas elää vielä,\nhän vilpitön ja puhdas on kuin taivas.\nVallitsee kaikkialla petos, murha\nja myrkky, väärävala, kavallus;\ntää lempemme vain keskell' ihmissuvun\non saari saastaton ja puhdas paikka.\n\nOCTAVIO.\nViisaammin teet, jos heti seuraat mua.\n\nMAX.\nArmaalle heittämättä hyvästiä\nviimeistä kertaa -- Oi, en koskaan!\n\nOCTAVIO.\n                                    Säästä\nhyvästijätön tuskast' itseäsi,\nkun eronne on välttämätön! Tule!\nPois tule, poikani!\n\n    (Aikoo vetää Maxin mukaansa.)\n\nMAX.\n                    En! Kautta Luojan!\n\nOCTAVIO (kiihkeämmin).\nPois tule, isänäsi käsken sua.\n\nMAX.\nNiin -- käske ihmiselliseen! Jään tänne.\n\nOCTAVIO.\nNimessä keisarin, Max, seuraa mua!\n\nMAX.\nSydämet kumarra ei keisareita.\nTahdotko riistää minult' ainoankin,\nmink' onnettomuus jättänyt on mulle:\narmaani säälin? Julmastiko pitää\njulmankin tapahtua? Mist' en pääse,\nsen halpamaisestiko tekisin\nja pakenisin arasti ja salaa\npois hänen luotaan kelvottoman lailla?\nHän nähköön tuskani ja kärsintäni,\nhän kuulkoon huudot sielun raadellun,\nminua itkeköön -- Oi, ihmiset\non julmia, vaan hän on enkel' Luojan!\nHän epätoivon riehun kauhean\nsaa sielustani pois; tään kuolintuskan\nhaihduttaa valittavin lohtusanoin.\n\nOCTAVIO.\nEt pääse irti, niin -- et voi. Sa tule,\npelasta, poikani, oi, kunniasi!\n\nMAX.\nVain tuhlaat sanojasi; minä seuraan\nsydämen ääntä, siihen saatan luottaa.\n\nOCTAVIO (suunnillaan, vavisten).\nMax! Max! Jos kauhea tuo sattuu mulle,\njos sinä -- poikani, mun vertain omaa --\noi, aatella en saata -- itses sille\nriettaalle myyt ja painat polttomerkin\nsukumme aatel'-arvoon, silloin näkee\nmaailma kammoin, että pojan miekka\njuo isän verta hirmu-ottelussa.\n\nMAX.\nOi, aatellut jos oisit ihmisistä\nparempaa, paremmin sä oisit tehnyt!\nKirottu, turmiokas epäluulo!\nEi nää se mitään lujaa, pysyväistä;\nja kaikki horjuu ilman luottamusta.\n\nOCTAVIO.\nJa vaikka luotankin sun sydämeesi,\nsaatatko noudattaa sen ääntä aina?\n\nMAX.\nEt sinä saanut sitä vaikenemaan,\nja yhtä vähän saapi herttuakaan.\n\nOCTAVIO.\nOi Max, en koskaan nää sun palajavan!\n\nMAX.\nEt koskaan nää mun sua häpäisevän.\n\nOCTAVIO.\nNyt lähden Frauenbergiin, sulle jätän\nsun pappenheimiläises; Tiefenbachin,\nToscanan, Lothringenin rykmentit\navukses jää. Ne sua rakastaa,\nvalansa pitää, ennen kaatuvat\nkuin sinut hylkäävät ja kunniansa.\n\nMAX.\nSaat luottaa siihen, että kaadun täällä\ntai heidät johdatan pois Pilsenistä.\n\nOCTAVIO (lähtemäisillään).\nHyvästi, Max!\n\nMAX.\n              Jää hyvästi!\n\nOCTAVIO.\n                           Ja eikö\nrakasta silmäystä? Eikö kättä\njäähyväisiksi? Käymme veritaistoon,\non epävarma, salattu sen loppu.\nErota näin ei ollut tapanamme.\nSiis eikö mulla ole poikaa enää?\n(Max heittäytyy hänen syliinsä, kauan he viipyvät äänettömässä\nsyleilyssä, sitten poistuvat kumpikin eri puolelle.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n    Friedlandin herttuattaren huoneistoon kuuluva sali.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR TERZKY. THEKLA. NEITI von NEUBRUNN.\n\nMolemmat viimeksimainitut tekevät naistentöitä.\n\nKREIVITÄR.\nMinulta, Thekla, ette kysy mitään?\nTeilt' olen sanaa kauan odottanut.\nMitenkä voitte olla lausumatta\nnäin pitkään aikaan hänen nimeänsä?\nTai lien jo liikaa, lie jo toiset polut\nkuin minun kauttani teill' olemassa?\nSanokaa, oletteko häntä nähnyt!\n\nTHEKLA.\nEn tänään nähnyt ole enkä eilen.\n\nKREIVITÄR.\nMyös ette kuullut? Minuun saatte luottaa.\n\nTHEKLA.\nEn sanaa.\n\nKREIVITÄR.\n          Ja niin tyyni olla voitte!\n\nTHEKLA.\nNiin olen.\n\nKREIVITÄR.\n       Neubrunn, meidät jättäkää!\n\n    (Neiti von Neubrunn poistuu.)\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR. THEKLA.\n\nKREIVITÄR.\nEi miellytä se mua, että hän\nniin hiljaa pysyttelee juuri nyt.\n\nTHEKLA.\nNyt juuri!\n\nKREIVITÄR.\n           Kun jo tietääkin hän kaiken!\nOis aika hällä mielensä jo näyttää.\n\nTHEKLA.\nPuhukaa selvemmin, jott' ymmärtäisin!\n\nKREIVITÄR.\nSenvuoksi lähetinkin neidin pois.\nTe ette, Thekla, ole enää lapsi.\nOn sydämenne täysi-ikäinen,\nlemmitte, teidän lempenne ei pelkää.\nIsänne henkeä teiss' enemmän\nkuin äitinne on. Te siis voitte kuulla,\nmit' _äidillänne_ ei ois voimaa kestää.\n\nTHEKLA.\nSuvaitkaa lopettaa tää valmistelu!\nSaa olla vaikka mitä! Tuokaa esiin!\nSuurimman tuskan tuo tää johtopuhe.\nSiis mit' on sanomista? Lyhyesti!\n\nKREIVITÄR.\nMut älkää pelästykö --\n\nTHEKLA.\n                       Sanokaa!\n\nKREIVITÄR.\nOn teidän vallass' isäänne nyt auttaa\nsuuresti --\n\nTHEKLA.\n            Minun vallassani! Voinko --\n\nKREIVITÄR.\nMax Piccolominista ootte rakas.\nIsäänne voitte hänet iäks liittää.\n\nTHEKLA.\nMiks mua tarvis? Eikös hän jo ole?[55]\n\nKREIVITÄR.\nHän oli.\n\nTHEKLA.\n         Miks ei viel' ois, miks ei jäisi\niäksi?\n\nKREIVITÄR.\n       Hän myös keisarissa pysyy.\n\nTHEKLA.\nMikäli kunnia ja vala vaatii.\n\nKREIVITÄR.\nLempensä todisteet nyt vaaditaan,\nvelvollisuuden ei, ei kunniankaan!\nHänelle selittäkää nämä sanat:\nvelvollisuus ja kunnia -- ne ovat\nniin moniymmärteiset, kaksimielet;\nlemmessään nähköön tiensä kunniaan!\n\nTHEKLA.\nMitenkä?\n\nKREIVITÄR.\n         Keisarista pois tai teistä.\n\nTHEKLA.\nIsääni yksityiseen elämään\nhän mielellänsä seuraa. Kuulittehan,\nkuink' iloiten hän aseist' eroais.\n\nKREIVITÄR.\nErota niist' ei sais, vaan tulis käyttää\nisänne hyödyks niitä.\n\nTHEKLA.\n                      Ilomielin\npuolesta isän verensä hän antaa\nja henkensä, jos isää loukataan.\n\nKREIVITÄR.\nNyt ette mua käsitä -- Siis kuulkaa!\nIsänne keisarisi' on luopunut,\nhän aikoo liittyä nyt viholliseen\narmeijan keralla --\n\nTHEKLA.\n                    Voi äitiäni!\n\nKREIVITÄR.\nOn suuri esimerkki tarpeen, että\nsais mukaan armeijan. Se kunnioittaa\nkumpaakin Piccolominia, nämä\nsen mieltensuuntaa ohjaavat, ja kaikki\nseuraavat heidän esimerkkiänsä.\nIsästä oomme varmat[56] pojan kautta --\nNiin paljon nyt on teidän vallassanne.\n\nTHEKLA.\nVoi äitiraukka! Mikä surman isku\nsinua odottaa! -- Hän sit' ei kestä.\n\nKREIVITÄR.\nHän välttämättömyyteen alistuu.\nTunnenhan hänet -- Häntä pelottaa\netäiset, vastaiset; vaan mist' ei pääse,\nmi tullut on, sen alistuin hän kestää.\n\nTHEKLA.\nOi aavistava sieluni?[57] -- Nyt juuri --\nnyt läsnä on tuo kylmä hirmukäsi,\njok' ilontoivettani kouraisee.\nTiesinhän sen -- Oi, heti tultuani\naavistus raskas sanoi mulle, että\nnyt kohdallani oli turmantähdet --\nMut ensiks aattelenko itseäni --\nOi armas äiti!\n\nKREIVITÄR.\n               Tyyntykää! Ei pidä\nvalittaa suotta. Suokaa isällenne\nvain ystävä ja itsellenne armas,\nniin kaikki vielä saattaa käydä hyvin.\n\nTHEKLA.\nHyvinkö! Iäks oomme erotetut! --\nEi puhett' enää niistä asioista.\n\nKREIVITÄR.\nEi jätä teitä hän. Ei saata jättää.\n\nTHEKLA.\nVoi häntä onnetonta!\n\nKREIVITÄR.\nJos todella hän teitä rakastaa,\nniin pian ratkaisun hän tekee.\n\nTHEKLA.\n                               Pian,\nsiit' olkaa varma. Ratkaisun! Täss' onko\nsiis vielä ratkaistavaa?\n\nKREIVITÄR.\n                         Tyyntykää!\nÄitinne saapuu -- kuulkaa! --\n\nTHEKLA.\n                              Kuinka kestän\nmä hänen katsettansa?\n\nKREIVITÄR.\n                      Tyyntykää!\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    HERTTUATAR. EDELLISET.\n\nHERTTUATAR (kreivittärelle).\nKen oli täällä, sisko? Minä kuulin\nvilkasta puhetta.\n\nKREIVITÄR.\n                  Ei ollut ketään.\n\nHERTTUATAR.\nNiin arka olen. Joka risahdus\nennustaa mulle turmansanomaa.\nSanokaa, sisko, mulle, kuink' on laita!\nTaipuuko hän nyt tahtoon keisarin,\nlähettää kardinaalille[58] ne huovit?\nJa saiko Questenberg, kun läksi pois,\nsuotuisan vastauksen? --\n\nKREIVITÄR.\n                         Ei, ei saanut.\n\nHERTTUATAR.\nOi, hukassa siis kaikki! Näen nyt\npahimman seuraavan. Ne päällikkyyden\nhäneltä ottavat, taas kaiken käy\nkuin Regensburgiss' ennen.\n\nKREIVITÄR.\n                           Eipä niin.\nEi tällä kertaa. Siitä rauhass' olkaa!\n\n    (Thekla ankaran mielenliikutuksen vallassa syöksyy\n    äitinsä luo ja itkien sulkee hänet syliinsä.)\n\nHERTTUATAR.\nVoi sitä jäykkää, hillitöntä miestä!\nMit' olenkaan jo nähnyt, kärsinyt\navioliitossani, joka täynnä\nonnettomuuksia on ollut! Sillä\nikäänkuin tulipyörään kahlittuna,\njok' iäti ja taukoomatta kiitää,\nmä hänen kanssaan olen viettänyt\ntuskaista elämää; hän mua raastoi\nhuimaavan, jyrkän kuilun reunaa kohti. --\nÄl' itke, lapsi! Älä kärsintääni\npahaksi enteeks katso, älä salli\nvastaista liittoas sen katkeroittaa!\nVain yksi Friedland on; ei sinun, lapsi,\npelätä tarvis äitis kohtaloa.\n\nTHEKLA.\nOi, pian paetkaamme, rakas äiti!\nTää olopaikk' ei ole meitä varten.\nJokainen uusi hetki synnyttää\ntääll' uuden, suunnattoman kauhukuvan!\n\nHERTTUATAR.\nTyynemmän osan saat! -- Myös meill' on ollut,\nminulla sekä sinun isälläsi,\nihanat päivät; vielä muistelen\niloisin mielin alkuvuosiamme.\nViel' iloisna hän silloin ponnisteli\nja maineenhimonsa ol' liekki, joka\nlämmitti vienosti, ei riehunut\ntulena tuhoovana. Keisarikin\nrakasti häntä sekä häneen luotti,\nja mihin ryhtyi hän, se onnistui.\nVaan jälkeen Regensburgin turmanpäivän,\nmi syöksi hänet korkeudestansa,\non häneen tullut synkkä, harhaileva,\nepäileväinen, seuranarka henki.\nPakeni rauha häntä; vanhaan onneen\nja omaan voimaan enää luottamatta\nhän kiintyi salataitoihin, jotk' eivät\nharjoittajalleen onnea tuo koskaan.\n\nKREIVITÄR.\nSen omin silmin näätte -- Mutta häntä\nme _tämmöisinkö_ puhein odotamme?\nHän heti tääll' on. Tuommoisnako hän\nnyt tapaa _tyttärensä_?\n\nHERTTUATAR.\n                      Tule, lapsi,\nja pyyhi kyyneleesi! Näyttäydy\niloisna isälles -- Kas, ruusukkeesi\non irti -- Hiukses on solmittava.\nOi tule, älä itke -- himmentyy\nsuloinen silmäs -- Mitä aioin virkkaa?\nNiin, onhan tämä Piccolomini\narvoisa, ansiokas ylimys.\n\nKREIVITÄR.\nOn kyllä, sisko.\n\nTHEKLA (tuskaisena kreivittärelle).\n                 Täti, ettehän\npahastu? (Aikoo poistua.)\n\nKREIVITÄR.\n         Minne? Isännehän tulee.\n\nTHEKLA.\nEn nyt voi häntä nähdä.\n\nKREIVITÄR.\n                        Vaan hän kaipaa\nja kysyy teitä.\n\nHERTTUATAR.\n                Miksi menee hän?\n\nTHEKLA.\nEn kestää jaksa hänen näkemistään.\n\nKREIVITÄR (herttuattarelle).\nHän pahoin voi.\n\nHERTTUATAR (huolissaan).\nLaps armas, mikä sull' on?\n\n    (Molemmat seuraavat neitoa ja koettavat häntä pidättää.\n    Wallenstein tulee puhellen Illon kanssa.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. ILLO. EDELLISET.\n\nWALLENSTEIN.\nViel' onko leiri tyynnä?\n\nILLO.\n                         Kaikk' on hiljaa.\n\nWALLENSTEIN.\nVoi jonkun tunnin jälkeen viesti tulla\nPraagista, että meidän on jo tämä\npääkaupunki. Me silloin voimme heittää\npois naamion ja täällä joukoillemme\nilmaista hankkeemme ja kuink' on käynyt.\nSilloinpa esimerkki määrää kaiken.\nKas, ihminenhän tekee toisten mukaan,\nken etumaisna on, se lauman johtaa.\nEi praagilaiset joukot tiedä muuta,\nkuin että muka väki Pilsenissä\non meille valan tehnyt, siispä tehköön\nse valan meille, koska praagilaiset\non sille esimerkin antaneet. --\nOn Buttler, niinkö, meihin yhtynyt?\n\nILLO.\nHän vaatimatta, vapaaehtoisesti\nrykmenttiänsä tuli tarjoomaan.\n\nWALLENSTEIN.\nEi kaikkiin ääniin, huomaan, tule luottaa,\npovessa jotka meitä varoittavat.\nPettääkseen lainaa usein valheenhenki\ntotuuden äänen, sitä jäljittelee\nja lausuu perättömät ennustukset.\nTält' arvoisalta, kelpo Buttlerilta\nsalaisen vääryyden saan anteeks pyytää;\nsill' eräs tunne, jot' en voittaa saata --\npeloksi sit' en juuri katso -- valtaa\nkauhistain mieleni, kun hän on läsnä,\nja sepä rakkauden ilon estää.\nTää oiva, josta henki varoittaa,\nnyt tarjoo ensimäisen onnentakeen.\n\nILLO.\nArvoisa esimerkki tämä varmaan\narmeijan parhaimmiston sinuun liittää.\n\nWALLENSTEIN.\nKäy käskemässä tänne Isolani,\nkiitollisuuteen hänet äskettäin\nvelvoitin. Hänestä nyt alan. Mene!\n\n    (Illo menee ulos, toiset ovat sillävälin taas tulleet etualalle.)\n\nKas, äiti sekä rakas tyttäremme!\nPuuhista levätkäämme hiukkasen --\nHalunnut olen hetken valoisan\nrakkaiden omaisteni seurass' olla.\n\nKREIVITÄR.\nOn kauan, veli, yhdess'-olostamme.\n\nWALLENSTEIN (syrjään, kreivittärelle).\nHän jaksaako sen kuulla? Onko valmis?\n\nKREIVITÄR.\nEi vielä.\n\nWALLENSTEIN.\n          Tyttäreni, istu tänne!\nOn hyvä henki sinun huulillasi,\nsun taitoas on äiti kiittänyt,\nsinussa sointuisuuden vieno ääni\nasuvan kuuluu, joka sielun lumoo.\nSemmoista ääntä nyt mä tarvitsen\npois saamaan pahan hengen, joka lentää\nmun pääni ympärillä mustin siivin.\n\nHERTTUATAR.\nMiss' on nyt kitarrisi, Thekla? Tule!\nSuo isäsi nyt joku näyte kuulla\nsun taiteestas!\n\nTHEKLA.\n                Voi, oma äiti! Taivas!\n\nHERTTUATAR.\nNo tule, Thekla, isääs ilahduta!\n\nTHEKLA.\nEn saata, äiti --\n\nKREIVITÄR.\n                  Kuinka? Siskontytär!\n\nTHEKLA (kreivittärelle).\nVoi, armahtakaa -- Nytkö -- kun tää tuska\nkouristaa sieluani -- laulaa hälle,\njok' oman äitini nyt syöksee hautaan!\n\nHERTTUATAR.\nNo, Thekla, oikkujako? Käykö siis\nturhaksi hyvän isäs toivomus?\n\nKREIVITÄR.\nOn tässä kitarri.\n\nTHEKLA.\n                  Voi -- Kuinka saatan --\n\n    (Pitää soitinta vapisevassa kädessään, sielunsa ankarasti\n    kamppaillessa, ja juuri kun hän on ryhtymäisillään laulamaan\n    hän kauhistuu, viskaa soittimen pois ja rientää huoneesta.)\n\nHERTTUATAR.\nOi lapsi-kulta -- hän on sairas!\n\nWALLENSTEIN.\nNo, mikä tytöll' on? Noin onko muulloin?\n\nKREIVITÄR.\nKun hän sen ilmaisi,[59] en minäkään\njää vaiti.\n\nWALLENSTEIN.\n           Mitä siis?\n\nKREIVITÄR.\n                      Hän rakastaa.\n\nWALLENSTEIN.\nRakastaa! Ketä?\n\nKREIVITÄR.\n                Piccolominia.\nSit' etkö huomaa? Eikö siskonikaan?\n\nHERTTUATAR.\nOi, sekö painoi hänen sydäntänsä?\nSiunatkoon Luoja lastani! Ei sua\nhäpäise valintasi.\n\nKREIVITÄR.\n                   Tämä matka --\nJos tät' et ole tarkoittanut, syytä\ntäst' itseäsi! Sinun oisi tullut\nvalita toinen teille saattajaksi!\n\nWALLENSTEIN.\nTietääkö Max?\n\nKREIVITÄR.\n              Hän toivoo Theklaa.\n\nWALLENSTEIN.\n                                  Häntä\nomakseen -- Onko poika hullu?\n\nKREIVITÄR.\n                              Thekla\nsais itse kuulla!\n\nWALLENSTEIN.\n                  Friedlandittaren\nhän uskoo saavansa? Tuo päähänpisto\non hauska! Pojan tuumat maass' ei mada.\n\nKREIVITÄR.\nKun olet häntä aina suosinut,\nniin --\n\nWALLENSTEIN.\n        -- tahtoo hän mun viimein periäkin.\nRakastan poikaa, kunnioitan; vaan\nse merkitseekö tyttäreni kättä?\nOsoitetaanko suosiota juuri\nainoilla lapsillaan ja tyttärillään?\n\nHERTTUATAR.\nHenkensä aateluus ja jalot tavat --\n\nWALLENSTEIN.\nSaa niillä sydämeni, tytärt' ei.\n\nHERTTUATAR.\nJa sääty, esi-isät --\n\nWALLENSTEIN.\n                      Esi-isät!\nHän alamainen on, ja vävyn minä\nEuroopan valtaistuimilta haen.\n\nHERTTUATAR.\nÄlkäämme liian ylös yritelkö,\nettemme vajoaisi liian alas!\n\nWALLENSTEIN.\nSitäkö varten paljon uhrasin\nylhäälle yli toisten noustakseni,\njott' elonosan suuren päättää saisin\nvain halpaan sukulaisuussuhteeseen? --\nOlenko sitä varten --\n\n    (Pysähtyy äkisti, malttaen mielensä.[60])\n\n                      Tytär yksin\nminulta jälkeen jääpi; hänen päässään\nhaluan nähdä kruunun, taikka sitten\nen elää tahdo enää. Mitä? Kaikki --\nniin, kaikki alttiiks annan, että _hänet_\nsuureksi voisin tehdä -- _nytpä_ juuri,\nkun puhelemme[61] --\n    (Malttaa mielensä.)\n                     Pitäisikö mun,\nkuin heikon isän, porvarillisesti\nne naittaa, jotka toistaan rakastavat?\nJa juuri nyt, kun minä haluan\nvalmiiksisaadun työni seppelöidä --\nEi, hän on säästämäni kalleus,\nviimeinen, aarteistoni paras raha,\ntodella sit' en halvemmasta anna\nkuin kuninkaallisesta valtikasta --\n\nHERTTUATAR.\nOi puolisoni! Aina rakennatte,\nedelleen yhä, aina pilviin asti,\nmut ette ajattele, ettei kestä\nhorjakkaa rakennusta kaita pohja.\n\nWALLENSTEIN (kreivittärelle).\nSanoitko hälle, minne asunnon\nhänelle määrään?\n\nKREIVITÄR.\n                 Itse sanokaa!\n\nHERTTUATAR.\nKuink'? Eikös palatakaan Kärnteniin?\n\nWALLENSTEIN.\nEi.\n\nHERTTUATAR.\n   Taikka yhdellekään tilallenne?\n\nWALLENSTEIN.\nEi siell' ois turvaa.\n\nHERTTUATAR.\n                      Keisarinko maissa\nei turvaa eikä hänen suojassaan?\n\nWALLENSTEIN.\nFriedlandin puolisolle sit' ei suoda.\n\nHERTTUATAR.\nOi Luoja! Niinkö pitkällä te ootte!\n\nWALLENSTEIN.\nTe Hollannissa saatte suojaa.\n\nHERTTUATAR.\n                              Kuinka?\nLuterisiinko maihin vietäis meidät?\n\nWALLENSTEIN.\nFrans, Lauenburgin herttua,[62] on teitä\nseuraava sinne.\n\nHERTTUATAR.\n               Lauenburgilainen?\nHän Ruotsin liitoss' on, ei keisarin!\n\nWALLENSTEIN.\nKen keisarin on vihollinen, nyt\nei ole mun.\n\nHERTTUATAR (kauhistuneena katsellen herttuaa ja kreivitärtä).\n            Siis totta? Ne siis teidät\nkukisti? Päällikkyydest' eroittivat?\nOi taivaan Luoja!\n\nKREIVITÄR (syrjästä herttualle).\nJääköön siihen luuloon!\nTotuutta[63] näät ei jaksaisi hän kestää.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    KREIVI TERZKY. EDELLISET.\n\nKREIVITÄR.\nOi, Terzky! Mikä häll' on? Kauheaa!\nHän on kuin oisi nähnyt kummituksen!\n\nTERZKY (vieden Wallensteinin syrjään, salavihkaa).\nKroaatit määräsitkö lähtemään?\n\nWALLENSTEIN.\nEn.\n\nTERZKY.\n    Meidät on siis kavallettu!\n\nWALLENSTEIN.\n                               Mitä?\n\nTERZKY.\nHe ovat yöllä menneet, jääkäritkin;\non autioina kaikki lähikylät.\n\nWALLENSTEIN.\nJa Isolani?\n\nTERZKY.\n            Hänet lähetithän.\n\nWALLENSTEIN.\nMinäkö?\n\nTERZKY.\n        Etkö? Deodatiakaan\net sinä käskenyt? He ovat menneet.\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    ILLO. EDELLISET.\n\nILLO.\nOletko[64] Terzkyltä --\n\nTERZKY.\n                        Hän tietää kaiken.\n\nILLO.\nMaradas että myös ja Esterházy,\nColalto, Kaunitz, Götz on poissa? --\n\nTERZKY.\n                                     Piru!\n\nWALLENSTEIN (viittaa).\nVait!\n\nKREIVITÄR (on heitä tuskan vallassa syrjästä tarkannut ja astuu esille).\n      Terzky! Taivas! Mit' on tapahtunut?\n\nWALLENSTEIN (lähtemäisillään).\nEi mitään. Lähtekäämme!\n\nTERZKY (aikoen seurata Wallensteiniä).\n                        Ei se mitään,\nTeresia.\n\nKREIVITÄR (pidättää häntä).\n         Vai ei! Mä enkö näe\nkasvoinne elotonta kalpeutta?\nVain teeskenneltyä myös veljen[65] maltti.\n\nHOVIPOIKA (tulee).\nTeit' ajutantti kysyy, kreivi Terzky.\n\n    (Poistuu. Terzky seuraa hovipoikaa.)\n\nWALLENSTEIN.\nKuulusta viestinsä --\n    (Illolle.)\n                      Tää salalähtö\nkapinaa tietää -- Kenen sotamiehet\non porttein vartijoina?\n\nILLO.\n                        Tiefenbachin.\n\nWALLENSTEIN.\nNe heti poistukoot ja sijaan tulkoot\nnyt Terzkyn krenatierit -- Kuule, Illo!\nTiedätkö Buttlerista?\n\nILLO.\n                      Hänet näin.\nHän koht' on täällä itse. Hän ei luovu.\n\n    (Illo menee. Wallenstein aikoo häntä seurata.)\n\nKREIVITÄR.\nHänt' älä päästä, sisko! Pidätä --\nOnnettomuus se on --\n\nHERTTUATAR.\n                     Oi! Mitä on?\n\n    (Pysyttelee kiinni Wallensteinissä.)\n\nWALLENSTEIN (Horjuen häntä luotaan).\nRauhassa olkaa! Päästäkää nyt minut!\nLeirissä ollaan, sisko, rakas vaimo!\nPiankin täällä vaihtuu myrskyt, poudat,\nkiivaita luonteita on työläs johtaa,\nei koskaan lepo suosi johtajaa --\nJos haluatte minun tänne jäävän,\nniin teidän pitää mennä pois! Ei sovi\nnäät miesten töihin vaimoin valitukset.\n\n    (Aikoo mennä. Terzky tulee takaisin.)\n\nTERZKY.\nJää tänne! Ikkunast' on katsottava.\n\nWALLENSTEIN (kreivittärelle).\nPois, sisko, pois!\n\nKREIVITÄR.\n                   En koskaan!\n\nWALLENSTEIN.\n                               Minä tahdon.\n\nTERZKY (vie puolisonsa syrjään, tarkoittavasti viitaten herttuattareen).\n                         Teresia!\n\nHERTTUATAR.\nPois tule, hän kun käskee.\n\n    (Menevät.)\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. KREIVI TERZKY.\n\nWALLENSTEIN (astuen ikkunan ääreen).\nSiis mitä siell' on?\n\nTERZKY.\n                     Kaikki juoksevat\nja ryhmittyvät. Syyt' ei tiedä kukaan,\nvaan umpimielin, synkän-äännetönnä\nlippuinsa luokse käyvät joukkueet,\non uhkaavina Tiefenbachin miehet,\nvalloonit yksin leiriosastossaan\nerillään ovat, muit' ei laske luokseen,\npysyvät vakavina niinkuin aina.\n\nWALLENSTEIN.\nNäkyykö siellä Piccolominia?[66]\n\nTERZKY.\nHänt' etsitään, mut löydetä ei mistään.\n\nWALLENSTEIN.\nMillaisen viestin toikaan ajutantti?\n\nTERZKY.\nMun rykmenttini hänet lähettivät;\nuskollisuutta sulle taas ne vannoi\nja taistoonkutsua vain ikävöivät.\n\nWALLENSTEIN.\nVaan kuinka leirissä tuo melske syntyi?\nEi joukkoin tullut tietää mistään, kunnes\nPraagissa onnemme ois ratkaistu.\n\nTERZKY.\nOi, miks' et uskonut? Me rukoilimme\nsinua eilen, että portist' ulos\nOctaviota, hiipijää, et päästäis;\nhänt' itse hevosillas autoit pakoon --\n\nWALLENSTEIN.\nEntistä virttä! Kerta kaikkiaan:\npois tykkönään tää hullu epäluulo!\n\nTERZKY.\nMyös Isolaniin olet luottanut,\nja hän on hylännyt sun ensimäisnä.\n\nWALLENSTEIN.\nÄskettäin nostin hänet kurjuudestaan.\nHän menköön! Toivonut en ole koskaan\nkiitollisuutta.\n\nTERZKY.\n                Niin myös toisten laita.\n\nWALLENSTEIN.\nJa väärinkö hän tekee luopuissaan?\nHän sitä jumalaansa seuraa, jot' on\npalvellut pelipöydäss' elinkauden.\nOnneeni liittyi hän ja eros siitä,\nei minusta. Mit' olin hälle _minä_,\nhän _minulle_! Vain laiva olin, johon\nhän toiveensa ol' lastannut ja jossa\nvapaata merta tyytyväisnä kulki;\nhän näkee luotoin uhkaavan ja pian\npelastaa tavaransa. Niinkuin lintu\nauliilta pesäoksaltansa, niinpä\nhelposti hänkin lentää tyköäni;\nei mikään side ihmisellinen[67]\nkatkennut väliltämme. Pettyköön,\nken etsii, ajattelemattomalta\nsydäntä! Viivoin pian haihtuvin\nelämän kuvat piirtyy silo-otsaan,\nei mitään painu poven tyyneen pohjaan;\niloisuus herkät nesteet liikuttaa,\nsisintä lämmitä ei mikään sielu.\n\nTERZKY.\nMieluummin sentään otsaan sileään\nkuin syväuurteiseen[68] mä turvaisin.\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. TERZKY. ILLO tulee raivostuneena.\n\nILLO.\nKavallus, kapina!\n\nTERZKY.\n                  Haa, mitä taaskin?\n\nILLO.\nPois Tiefenbachin miehet käskin, vaan ne --\nvelvollisuuden unhottaneet konnat --\n\nTERZKY.\nNo?\n\n\nWALLENSTEIN.\n    Mitä siis?\n\nILLO.\n               Ne eivät totelleet.\n\nTERZKY.\nNiin ammuta ne![69] Anna määräys!\n\nWALLENSTEIN.\nPois kiihko! Minkä aiheeks sanovat?\n\nILLO.\nKenraaliluutnanttia yksin muka\nhe tottelevat, Piccolominia.\n\nWALLENSTEIN.\nMitenkä?\n\nILLO.\n         Hän niin kuuluu määränneen\nja ohjeet saaneen suoraan keisarilta.\n\nTERZKY.\nSiis keisarilta, ruhtinas!\n\nILLO.\n                           Ja eilen\neverstit luopui, hänen yllytteestään.\n\nTERZKY.\nKuuletko?\n\nILLO.\n          Myöskin Montecuculia,\nCaraffaa, kuutta muuta kaivataan\nkenraalein joukosta -- ne viekoittain\nhän mukaan sai. Häll' ammoin kuului olleen\njo kirjallinen valtuus keisarilta.\nSanotaan myöskin Questenbergin kanssa\nkeskusteluita hällä äsken olleen.\n\n    (Wallenstein vaipuu tuolille ja peittää kasvonsa.)\n\nTERZKY.\nVoi, jospa oisit mua uskonut!\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR. EDELLISET.\n\nKREIVITÄR.\nEn tätä tuskaa -- en, en enää kestä.\nSanokaa, Luojan tähden, mit' on tää!\n\nILLO.\nRykmentit luopuu meistä. Kavaltaja\non tullut kreivi Piccolominista.\n\nKREIVITÄR.\nSit' aavistin!\n\n    (Syöksyy huoneesta.)\n\nTERZKY.\n               Jos uskottu ois _mua_!\nNyt näet tähtein sulle valhetelleen!\n\nWALLENSTEIN (nousee seisomaan).\nEi tähdet petä, _tämä_ tapahtunut\non vastein tähtiä ja kohtaloa.\nEi tähtitaito petä, viekas sydän\nvain petosta tuo taivaan varmuuteen.\nTotuuteen yksin nojaa ennustus;\nvaan missä luonto horjuu rajoistaan,\nsiin' eksyy kaikki tiede. Harhaluulo\njos oli ihmist' olla loukkaamatta\nmoisella epäluulolla, niin koskaan\nen tätä heikkouttani mä häpee!\nOn uskontoa vaistoss' eläinten;\nei raakalainenkaan juo uhrin kanssa,\njonk' aikoo miekallaan hän lävistää.\nOctavio, et tehnyt urhon tavoin!\nEi älys voittanut mun älyäni;\nsuorasta sydämestäni sun kehno\nsai voitonriemun häpeällisen.\nEi kilpi ollut murhaniskus tiellä,\nhäijysti pistit suojattomaan rintaan;\naseita _niitä_ vastaan oon vain lapsi.\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. BUTTLER.\n\nTERZKY.\nKas! Buttler! Ystävä on siinä vielä!\n\nWALLENSTEIN (astuu avosylin häntä vastaan ja\nsyleilee häntä sydämellisesti).\nSyliini tule, vanha sotaveikko!\nArmaammat silmää kevätauringon\nhetkellä täll' on kasvot ystävän.\n\nBUTTLER.\nKenraali -- Minä tulen --\n\nWALLENSTEIN (nojautuen hänen olkaansa).\n                          Tiedät siis?\nKavalsi ystävä mun keisarille.\nNo mitä sanot sinä? Olimmehan\njo kolme vuosikymment' yhdess' olleet,\n_samassa_ telttavuoteess' uinuneet,\n_samasta_ lasista myös juoneet sekä\nruokamme jakaneet ja häneen olin\nnojannut, niinkuin _sinun_ uskolliseen\nolkaasi nyt ma nojaan; mutta juuri\nkun sydämemme sykki vastatusten,\nhän näkee etunsa ja vitkaan pistää,\nviekkaasti väijyin, puukon mulle rintaan.\n\n    (Painaa kasvonsa Buttlerin rintaa vasten.)\n\nBUTTLER.\nSe pettur' unhoon! Mik' on aikeenanne?\n\nWALLENSTEIN.\nNiin, oikein! Menköön vaan! On mulla vielä\nrunsaasti ystäviä; eikös niin?\nRakastaa mua kohtalo viel' yhä,\nkosk' ihan teeskentelyn paljastaissaan\ntoi mulle uskollisen sydämen.\nHän jääköön sikseen! Älkää luulko, että\nmä suren hänen lähtöään, oi, suren\npetostaan. Pidin heistä molemmista,\nMax totisesti mua rakastikin,\nei pettänyt hän mua, hän ei -- Olkoon\nse sillään! Nyt on tarpeen nopsa neuvo --\nPraagista kreivi Kinskyn pikaviesti\nvoi vaikka millä hetkell' olla täällä.\nMin tiedon tuoneekin, ei saa hän tulla\nkapinamiesten käsiin. Häntä vastaan\nlähetti varma jouduttakaa, joka\nmun luokseni tois hänet salatietä!\n\n    (Illo aikoo lähteä.)\n\nBUTTLER. (pidättää häntä).\nPäällikkö, sanokaa ket' odotatte?\n\nWALLENSTEIN.\nOdotan viestiä, jok' antaa tiedon,\nmitenkä Praagin laita.\n\nBUTTLER.\n                       Hm!\n\nWALLENSTEIN.\n                           Mi teill' on?\n\nBUTTLER.\nSiis ette tiedä?\n\nWALLENSTEIN.\n                 Mitä?\n\nBUTTLER.\n                       Miksi melu\nleirissä syntyi.\n\nWALLENSTEIN.\n                 Miksi?\n\nBUTTLER.\n                        Viestimies on --\n\nWALLENSTEIN (toivehikkaana).\nNo?\n\nBUTTLER.\n    Tullut.\n\nTERZKY ja ILLO.\n            Tullut?\n\nWALLENSTEIN.\n                    Viestimiehenikö?\n\nBUTTLER.\nSiit' on jo tunteja.\n\nWALLENSTEIN.\n                     Ja min' en tiedä?\n\nBUTTLER.\nPidätti hänet vahti.\n\nILLO (polkee jalkaansa).\n                     Horna vieköön!\n\nBUTTLER.\nKirjeensä avattu, se juuri kiertää\nnyt kautta koko leirin --\n\nWALLENSTEIN (jännittyneenä).\n                          Tunnetteko\nsisällön?\n\nBUTTLER (epäröiden).\n          Minult' älkää tiedustelko!\n\nTERZKY.\nVoi meitä, Illo! Kaikki sortuu maahan!\n\nWALLENSTEIN.\nIlmaiskaa kaikki! Jaksan kuulla vaikka\npahinta. _Mennyt_ meilt' on Praagi? Onko?\n\nBUTTLER.\n_On_ kyllä. Kaikki rykmentit, jotk' ovat\nBudweisiin, Taboriin ja Königgrätziin,\nBraunauhun,[70] Brünniin, Znaimiin[71] sijoitetut,\non luopuneet, taas liittyin keisariin --\nnyt ootte te ja Kinsky, Terzky, Illo\nlain turvaa vailla.[72]\n\n    (Terzky ja Illo näyttävät pelästyneiltä ja raivostuneilta.\n    Wallenstein seisoo lujana ja tyynenä.)\n\nWALLENSTEIN (lyhyen vaitiolon jälkeen).\n                    Selvyys saatu on --\nse minult' epäilyksen tuskat poistaa.\nTaas povi vapaa, henki varjoton.\nFriedlandin tähdet yöllä vain ne loistaa.[73]\nVitkaillen, horjuin olen vetänyt\nmä miekan, pidätellen itseäni,\nkun noudattaa sain omaa päätöstäni!\nNyt pakko on, nyt väistyy epäilyt,\npuolustan elämääni, henkeäni.\n\n    (Poistuu. Toiset seuraavat.)\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR TERZKY.\n\nKREIVITÄR TERZKY (tulee sivuhuoneesta).\nEn jaksa enää -- Missä on ne? Kaikki\non tyhjänä. Ne jätti minut yksin --\nnäin hirvittävään tuskaan -- Minun täytyi\nlevolliselta näyttää siskolleni\nja kaikki ahdistetun poven tuskat\nitseeni sulkea -- En sitä kestä! --\nJos petymme, jos ruotsalaisten luokse\nhän tyhjin käsin, pakolaisna saapuis,\nei kunnioitettuna liittolaisna\narmeija mukanaan -- Jos meill' ois pakko\nkuin Pfalzin Friedrichillä maita kiertää\nmuistoina kaatuneesta suuruudesta --\nEn sitä päivää sietäis, ja jos voisi\nhän itse kestää moisen alennuksen,\nsit' alennust' en jaksais _minä_ nähdä.\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR. HERTTUATAR. THEKLA.\n\nTHEKLA (tahtoen herttuatarta pidättää).\nVoi, rakas äiti, jääkää tänne nyt!\n\nHERTTUATAR.\nMi julma salaisuus tääll' onkaan vielä,\njot' ilmaista ei mulle -- Miksi karttaa\nminua sisko? Miksi tuskaisena\nhän harhailee ja sinä kauhuissasi?\nJa mitä on nuo äänettömät vihjeet,\njoit' annatte te salaa toisillenne?\n\nTHEKLA.\nEi mitään, äiti!\n\nHERTTUATAR.\n                 Sisko, tahdon tietää.\n\nKREIVITÄR.\nAuttaako tässä sitten salaaminen?\n_Voidaanko_ salata se? Ennemmin\ntai myöhemmin hän saa sen kuulla, kestää!\nEi nyt voi heikkoutta noudattaa,\nuljuutta tarvitsemme, tyyneyttä,\nja harjaannuttava on lujuuteen.\nSiis paremp', että hänen kohtalonsa\nratkaisee yksi sana -- Teitä, sisko,\npetetään. Herttuaa ei erotettu,\nvaan -- hän on --\n\nTHEKLA (astuen kreivittären luo).\n                  Tahdotteko hänet hautaan?\n\nKREIVITÄR.\nNiin -- herttua --\n\nTHEKLA (syleillen äitiään).\n                   Oi, kestä, oma äiti!\n\nKREIVITÄR.\n-- on noussut kapinaan, hän viholliseen\nhalusi liittyä, vaan sotajoukko\nei seurannut, ja aie meni hukkaan.\n\n    (Näitä sanoja kuullessaan herttuatar horjuu ja\n    vaipuu taintuneena tyttärensä syliin.)\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS.\n\n    Friedlandin herttuan asuntoon kuuluva suuri sali.\n\nWALLENSTEIN (haarniskaan pukeutuneena).\nOctavio, nyt määrääs olet päässyt --\nHylätty olen melkein niinkuin ennen,\nkun Regensburgin ruhtinastenpäivät\nmun oli tuominneet. Ei mulla muuta\nkuin itseni vain ollut -- mutta nyt\nolette nähneet,[64] minkäarvoinen\non _mies_. Te karsitte pois lehvät puusta,\ntäss' seison runkona nyt alastonna!\nMutt' ytimessä elää luova voima,\njok' itsestään toi esiin maailman.\nArmeijan vertainen jo olin teistä\nmä yksityisnä. Oli armeijanne\njo ruotsalainen voima tuhonnut,\ntukenne viimeinenkin, Tilly, mennyt\nLech-virran luona; tulvi Kustaan joukot\njo Baijeriin, ja hovilinnassansa\nWienissä vapisi jo keisarikin.\nSoturit oli kalliit, sillä joukko\nse onnellista seuraa -- Silloin minuun,\nhädässä avun tuojaan, silmät kääntyi,\nkumartui keisarin jo ylpeys\nsolvaistun edessä: mun tuli muka\nluovalla sanallani tyhjät leirit\nkansoittaa. Minä tein sen. Rumpu soi.\nNimeni kulki kautta maailman\nkuin sodanjumala. Niin hylättiin\ntyöhuoneet, aurat, riensi jokainen\nennestään tuttuin onnenviirein luo --\nSamaksi tunnen itseni kuin silloin!\nLuo henki itsellensä ruumiin, samoin\nmyös Friedland kokoo leirin ympärilleen.\nTe tuokaa tuhantenne mua vastaan;\nne tottuneet on kyllä voittamaan\nmun kanssani, ei käyden mua vastaan.\nToisistaan pää ja ruumis muu jos eroo,\nniin näkyy, kumpaisessa asui sielu.\n\n    (Illo ja Terzky astuvat huoneeseen.)\n\nUljuutta, ystävät! Ei olla lyödyt.\nOn meillä Terzkyn viisi rykmenttiä\nja Buttlerinkin kelpo joukot -- Saamme\nkuustoistatuhatta myös ruotsalaista\nhuomenna. Joukoll' yhtä suurellahan\nyhdeksän vuotta tätä ennen[65] läksin\nmä Saksaa keisarille valloittamaan.\n\n\nNELJÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. NEUMANN, joka vie kreivi Terzkyn\n    syrjään ja puhelee hänen kanssaan.\n\nTERZKY (Neumannille).\nNe mitä tahtoo?\n\nWALLENSTEIN.\n                Mitä?\n\nTERZKY.\n                      Kymmenen\nnyt Pappenheimin kyrassieria\nnimessä rykmenttinsä haluaa\npuheilles.\n\nWALLENSTEIN (kiireesti Neumannille).\n           Päästä heidät sisään!\n    (Neumann menee ulos.)\n                                 Tästä\nodotan jotain. Ne viel' epäröivät,\nne voidaan vielä voittaa puolellemme.\n\n\nVIIDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. TERZKY. ILLO. KYMMENEN erään korpraalin johtamaa\n    KYRASSIERIA marssii esiin ja asettuu komennon mukaan riviin\n    herttuan eteen, tehden kunniaa.\n\nWALLENSTEIN (heitä jonkun aikaa tarkasteltuaan, korpraalille).\nSun tunnen. Flanderista Brüggest' olet,\nnimesi Mercy on.\n\nKORPRAALI.\n                 Niin, Heinrich Mercy.\n\nWALLENSTEIN.\nSun marssiessas saartoi hessiläiset,[66]\nvaan sinä heiltä, tuhannelta, pääsit\nsadalla kahdeksattakymmenettä.\n\nKORPRAALI.\nNiin juuri, kenraali.\n\nWALLENSTEIN.\n                     Ja mitä tästä\nuljaasta työstäs sait?\n\nKORPRAALI.\n                       Sen kunnian,\njot' anoin: pääsin tähän rykmenttiin.\n\nWALLENSTEIN (kääntyy toisen puoleen).\nOlithan niitä vapaaehtoisia,\njotk' Altenbergiss'[67] saivat rynnistää\nvaltaamaan ruotsalaista patteria.\n\nTOINEN KYRASSIERI.\nNiin olin, kenraali.\n\nWALLENSTEIN.\n                     Ne muistan kaikki,\njoit' olen kerrankaan vain puhutellut.\nMik' asianne?\n\nKORPRAALI (komentaa).\n              Pyssy kädelle!\n\nWALLENSTEIN (kolmannen puoleen kääntyneenä).\nSin' olet Risbeck Kölnistä.\n\nKOLMAS KYRASSIERI.\n                            Niin olen.\n\nWALLENSTEIN.\nNürnbergin leiriimme sä vankinasi\ntoit ruotsalaisen Dübald everstin.\n\nKOLMAS KYRASSIERI.\nEn minä, kenraali.\n\nWALLENSTEIN.\n                   Niin, oikein! Teki\nvanhempi veljes sen -- Sull' oli vielä\nnuorempi veli; minne hän on jäänyt?\n\nKOLMAS KYRASSIERI.\nHän keisarin on väess' Olmützissä.[68]\n\nWALLENSTEIN (korpraalille).\nNo, esiin asianne!\n\nKORPRAALl.\nTavattiin kirje keisarillinen,\nse meitä --\n\nWALLENSTEIN (keskeyttää).\n            Ken on teidät valinnut?\n\nKORPRAALI.\nJokainen lippueemme arvall' yhden.\n\nWALLENSTEIN.\nSiis asiaanne!\n\nKORPRAALI.\n               Kirje tavattiin,\nse oli keisarilta, ja se käskee\nhylkäämään sinut, muka petturin.\n\nWALLENSTEIN.\nJa mitä päätitte?\n\nKORPRAALI.\n                  Ne toverimme,\njotk' ovat Budweisissa, Olmützissä,\nBraunaussa, Praagissa, ne taipui, samoin\nToscanan, Tiefenbachin rykmentit. --\nVaan mepä emme sua petturiksi,\nviholliseksi usko, meist' on tämä\nespanjalaisten[69] valheit' yksistään.\n    (Vilpittömästi.)\nIlmaise meille itse, mitä puuhaat,\nsä aina olet ollut meille suora,\non meillä sinuun korkein luottamus,\nei vieras suu saa kelpo päällikköä\nerottaa hänen kelpo joukoistansa.\n\nWALLENSTEIN.\nOikeita pappenheimiläisiäni!\n\nKORPRAALI.\nJa rykmenttisi sanoo sulle näin:\nJos aiot vain tään sotavaltikkasi,\njonk' uskonut sun huostaas keisar' on,\nsäilyttää käsissäsi sekä olla\nvain Itävallan kunnon sotaherra,\nolemme valmiit sua auttamaan\nja suojelemaan oikeuksiasi\njokaista vastaan -- Ja jos kaikki toiset\nrykmentit jättää sun, me uskollisna\nolemme sulle kuolemaamme asti.\nKas, meitä käskee huovinvelvollisuus\nkernaammin kuolemaan kuin myöntymään\nsun kukistumiseesi. Vaan jos totta\nkirjoittaa keisar', että muka meidät\nvihollisleiriin aiot kavaltaa --\nsiit' auta Luoja! -- silloin mekin sinut\njätämme kirjeen vaatimuksen mukaan.\n\nWALLENSTEIN.\nKuulkaahan, lapset --\n\nKORPRAALI.\n                      Mont' ei sanaa tarvis.\nJos myönnät taikka kiellät, se jo riittää.\n\nWALLENSTEIN.\nKuunnelkaa! Tiedän teidät järkeviksi,\nte itse harkitsette, aattelette,\nte ette laumaa seuraa. Siksi aina\narmeijan joukoist' enin olen teitä\narvossa pitänyt; vain lippueet\nvoi sotaherran kiire katse nähdä,\nei yksityistä -- raudankova käsky\nsokeena, ankarana vallitsee,\nsiin' ihmist' ihminen ei lukuun ota --\nOon teihin nähden toisin menetellyt;\nkun raa'ass' ammatissa rupesitte\njo talttumaan ja mulle ihmisaatos\nsäteili otsaltanne, aloin teitä\nvapaina kohdella ja teille myönsin\nlausunto-oikeuden.\n\nKORPRAALI.\n                   Kenraali,\nmeit' olet arvokkaasti kohdellut\nja meihin luottanut, meit' enemmän\nkuin muita rykmenttejä suosinutkin.\nMyös emme toimi suuren lauman mukaan,\nsen näet! Oomme sulle uskolliset.\nVain sana sulta ja se meille takaa,\npetosta ettet mieti etkä aio\nviholliselle antaa armeijaamme.\n\nWALLENSTEIN.\n_Minua_ petetään! Mun keisar' onkin\nuhrannut vihamiehilleni, täytyy\nmun kukistua, jos ei mua auta\nmun kelpo joukkoni. Nyt turvaan teihin --\nMun linnanani olkoon sydämenne!\nKas, tähän rintaan, tähän vanhaan päähän\nnyt tähdätään! Niin, niinpä meitä kiittää\nespanjalaiset, sen me saamme heiltä\ntaistoista Alte Festen, Lützenin!\nSiks avorinnoin pertuskoita vastaan\nme syöksyimme ja siksi jäinen maa\nja kova paasi oli patjanamme;\nei virrat vuolaimmat meit' estäneet,\nei metsät ryteikköisimmätkään, mepä\najoimme Mansfeldiä väsymättä\npakonsa kiemuroita seuraten,\nlevotta marssimist' ol' elämämme,\nkuin tuulen humu niinpä koditonna\nkiisimme sodan kuohuttamaa maata.\nJa nyt, kun raskas, epäkiitollinen,\nkiroinen asetyö on tehty sekä\nkätemme, aina altis, vierittänyt\npois sodan kuorman, saisi nuorukainen,[70]\ntuo keisarillinen, siis helpon rauhan;\noliivinlehvän, joka kuuluis _meille_,\nvaaleille pojankiharoilleen kietois --\n\nKORPRAALI.\nHän sit' ei tee, niin kauan kuin me voimme\nsen estää. Kukaan muu ei tätä sotaa,\nhirmuista, päättää saa kuin sinä, joka\nsit' olet kunnialla käynyt. Sinä\nkun veitkin meidät kuolintaistoon, itse\nsaat tuoda meidät rauhan sulomaihin,\nyhdessä jakaa pitkän työmme heelmät --\n\nWALLENSTEIN.\nMitenkä? Luuletteko hedelmistä\nvanhuuden saapuessa nauttivanne?\nOn turhaa luulla. Ette koskaan näe\ntään taiston loppua! Tää sota meidät\njokaisen nielee. Itävalt' ei tahdo\nensinkään rauhaa; siksi _minun_, joka\njuur' etsin rauhaa, täytyy kukistua.\nMit' Itävalta huolii, hävittääkö\narmeijat, maailman tuo pitkä sota;\nvain kasvaa tahtoo se ja voittaa maata.\nOlette liikutetut -- jalo viha\nsotaiset silmänne saa salamoimaan.\nOi, jospa henkeni teit' innostaisi,\nuljaasti, niinkuin ennen taisteluissa!\nTahdotte mua auttaa, aseillanne\nsuojella oikeuttani. -- Se kyllä\njaloa on -- vaan mahdotonta täyttää\nvähäisen joukon! Päällikkönne tähden\ntulette turhaan uhrautuneiksi.\n    (Luottavasti.)\nEi! Varmuus meillä olkoon, ystäviä\nnyt etsikäämme, lupaa ruotsalainen\napua meille, heitä näön vuoksi\nvain käyttäkäämme, kunnes käsissämme,\nkauhuksi kummankin,[81] me kohtaloa\nEuroopan kannamme ja maailmalle,\nriemuitsevalle, leiristämme tuomme\nihanaseppeleisen rauhan!\n\nKORPRAALI.\n                         Puuhaat\nvain näön vuoksi ruotsalaisen kanssa?\nEt pettää aio keisaria etkä\nmeit' tehdä ruotsalaisiks? Sitä yksin\nsinulta toivoimmekin saada kuulla.\n\nWALLENSTEIN.\nMitäpä mua koskee ruotsalainen?\nKuin hornan liejukkoa vihaan heitä\nja Luojan avull' ajan heidät kohta\nkotiinsa Itämeren taa. Ma katson\nvain yleisetua. Kas, mull' on sydän,\nsäälittää mua kurjuus Saksan kansan.\nVaikk' olettekin alhaisarvoisia,[82]\nniin alhaisesti ette ajattele.\nTe ansaitsette paremmin kuin toiset\nminulta sanan tuttavallisen --\nOn sodansoihtu nyt jo leimunnut\nviistoista vuotta. Milloin aseet lepää?\nEi ruotsalainen eikä saksalainen,\nei paavilainen, luterinen kukaan\ntoisensa tieltä väisty! Joka käsi\non toista vastaan! Kaikkialla on\nvain riitapuolia, ei tuomareita!\nMihinkä tämä päättyy, sanokaa!\nKen purkaa kerän, joka yhä kasvaa --\nSe rikki lyötäköön![83] Mä tunnen, että\nsen työn on mulle suonut sallimus\nja teidän avullanne täytän sen.\n\n\nKUUDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    BUTTLER. EDELLISET.\n\nBUTTLER (kiihkeästi).\nKenraali, teko tää on huono.\n\nWALLENSTEIN.\nMitä?\n\nBUTTLER.\n      Sen pahaks ottaa oivamieliset.\n\nWALLENSTEIN.\nNo minkä?\n\nBUTTLER.\nTämän julkikapinan!\n\nWALLENSTEIN.\nMit' on nyt?\n\nBUTTLER.\n             Kreivi Terzkyn rykmentit\npaikalle kotkan keisarillisen\nsun merkkis lippuun nosti.\n\nKORPRAALI (kyrassiereille).\n                           Oikeaan!\n\nWALLENSTEIN.\nKirottu neuvo ja sen antajakin!\n    (Poismarssiville kyrassiereille.)\nSeis, lapset -- Se on erehdys -- No kuulkaa --\nRankaisen kovasti sen[84] -- Kuulkaa! Jääkää!\nNe eivät kuule.\n    (Illolle.)\n                Joudu jälkeen, kerro,\ntuo tänne heidät, maksoi mitä maksoi.\n    (Illo kiiruhtaa ulos.)\nSe tuhoon syöksee meidät -- Buttler! Buttler!\nOlette paha henkeni,[85] sen miksi\nsanoitte heidän kuullen! -- Oli kaikki\nonnistumaisillaan --? He puoleks suostui --\nNe raivoisat[86] ja niiden liika into,\nniin järjetön! -- Mun kanssani nyt, onni,\njulmasti leikit! Into ystäväin\nmun tuhoaa, ei vihollisten viha.\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. HERTTUATAR syöksyy huoneeseen. Hänen\n    jäljessään tulee THEKLA ja KREIVITÄR. Sitten ILLO.\n\nHERTTUATAR.\nOi, Albrecht! Mitä teitkään!\n\nWALLENSTEIN.\n                             Tämä vielä!\n\nKREIVITÄR.\nAnteeksi anna, veli! Min' en voinut,[86]\nhe tietävät nyt kaiken.\n\nHERTTUATAR.\n                        Mitä teitkään!\n\nKREIVITÄR (Terzkylle).\nToivetta onko yhtään? Onko kaikki\nhukassa?\n\nTERZKY.\n         Kaikki. Keisarill' on Praagi,\nrykmentit taas on häneen liittyneet.\n\nKREIVITÄR.\nOctavio, se katala! -- Ja poissa\nmyös kreivi Max?\n\nTERZKY.\n                 No missä sitten? Hän\nisänsä kanssa liittyi keisariin.\n\n    (Thekla syöksyy äitinsä syliin ja painaa\n    kasvonsa hänen rintaansa vasten.)\n\nHERTTUATAR (sulkien hänet syliinsä).\nOn onnes kova, kovempi on minun!\n\nWALLENSTEIN (astuen Terzkyn kanssa syrjään).\nHuolehdi heti yhdet matkavaunut\nvalmiiksi takapihaan\n    (Naisia osoittaen.)\n                     näitä varten.\nJa mukaan uskollinen Scherfenberg,\nhän Egeriin ne vieköön, mekin sitten\nseuraamme heitä.\n    (Palaavalle Illolle.)\n                 Etkö niitä[87] saanut\ntakaisin kääntymään?\n\nILLO.\n                     Sä kuuletkos\nmetelin? Kaikki pappenheimiläiset\ntulevat. Ne nyt everstinsä Maxin\ntakaisin tahtovat, hän tääll' on muka,\nniin väittävät he, sinun vallassasi,\nja jos et häntä päästä, uhkaavat\nhe hänet vapauttaa miekallaan.\n\n    (Kaikki seisovat hämmästyneinä.)\n\nTERZKY.\nNyt mitä tehdään?\n\nWALLENSTEIN.\n                  Enkö sanonut?\nOi, totta puhui sydämeni! Täällä\nhän viel' on. Pettänyt ei ole mua,\nei ole voinut -- Siit' oon ollut varma.\n\nKREIVITÄR.\nJos hän on vielä täällä, kaikk' on hyvin;\nhänt' iäti mi pidättää, nyt tiedän!\n\n    (Syleilee Theklaa.)\n\nTERZKY.\nOn mahdotonta. Aattelehan! Vanhus\nkavalsi meidät, liittyi keisariin;\nkuink' uskaltaisi Max nyt olla täällä?\n\nILLO (Wallensteinille).\nMetsästysvaljakkonsa, äskeislahjas,[88]\nnäin taanoin torin poikki kulkevan.\n\nKREIVITÄR.\nLähellä hän siis on, oi siskon tytär!\n\nTHEKLA (on pitänyt silmällä ovea ja huudahtaa vilkkaasti).\nHän täällä on!\n\n\nKAHDEKSASTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. MAX PICCOLOMINI.\n\nMAX (astuen keskelle salia).\nNiin! Hän on tääll'! En voinut\ntään talon ympär' enää hiiviskellä,\nja otollista silmänräpäystä\nväjyä[89] -- Tämä odotus ja tuska\nne yli voimieni käyvät!\n    (Astuen Theklaa kohti, joka on heittäytynyt äitinsä syliin.)\nOi, katso minuun, enkel', älä poispäin!\nTunnusta julki, ketään pelkäämättä!\nKen tahtoo, kuulkoon, että rakastamme!\nMiks salaisimme vielä? Salaisuus\nonnellisille kuuluu; eipä kaipaa\ntoiveeton onnettomuus verhovaippaa,\ntuhanten aurinkoinkin alla toimii\nse vapaasti.\n\n    (Huomaa kreivittären, joka riemu kasvoillaan silmäilee Theklaa.)\n\n             Ei, täti Terzky! Älkää\nodottain, toivoin mua silmäelkö!\nEn jäämään tullut, tulin hyvästille --\nLopussa kaikk' on. Thekla, minun täytyy\nnyt jättää sinut. Mutt' en mukaan ottaa\nvoi sinun vihaas. Yksi säälin katse\nsuo mulle; sano, ettet mua vihaa!\n\n    (Kovin liikutettuna tarttuen Theklan käteen.)\n\nOi Luoja! En voi jättää tätä paikkaa.\nEn voi -- en tätä kättä saata päästää.\nOi Thekla, sano, että mua säälit,\nja usko, etten saata tehdä toisin!\n\n(Karttaen hänen katsettaan Thekla viittaa isäänsä kohti; Max\nkääntyy herttuaan päin, jonka hän nyt vasta huomaa.)\n\nSinäkö täällä? -- Hakenut en sua.\nEi minun tullut sua enää nähdä.\nVain hänen kanssaan[90] mull' on tekemistä.\nTää sydän[91] syyttömäks mun julistakoon,\nen välitä nyt enää mistään muusta.\n\nWALLENSTEIN.\nLuuletko, että olen mieletön\nja antaisin sun mennä sekä sulle\nnyt jalomielisyyttä näyttelisin?\nOn isäs minuun nähden menetellyt\nkuin konna, sinua en pidä muuna\nkuin hänen poikanaan, et ole turhaan\nkäsiini joutunut. Äl' luule, että\nmä kunnioitan vanhaa ystävyyttä,\njot' ilkeästi hän on loukannut.\nNyt rakkauden, säälin aik' on mennyt,\nja viha, kosto tulee vuorostaan.\nMinäkin, niinkuin hän, voin julmur' olla.\n\nMAX.\nVoit mulle tehdä, niinkuin sull' on valta.\nHyvinhän tiedät, etten vihaas uhmaa,\nen myöskään pelkää. Sinä tiedät, mikä\npidättää mua täällä.\n    (Tarttuen Theklan käteen.)\nSinua toivoin saavani mä kiittää\nkaikesta, toivoin autuaitten osaa\nisällisestä kädestäsi. Sinä\ntuhosit kaiken, mut et siitä huoli.\nKylmästi tomuun tallaat omais onnen.\nJumala, jota _sinä_ palvelet,\nei ole armollinen Jumala.\nLaill' elementin, sokeen, tunteettoman\nja pelättävän, jok' ei liittoon suostu,\nsä poves vaistoa vain seuraat hurjaa.\nVoi niitä, jotka sinuun luottaa, sinuun\nonnensa varman majan nojaa, viehtyin\nsun vieraanvaraisesta olennostas!\nÄkisti, yö kun vait' on, kuohahtaakin\nkavala tulikuilus, purkautuu\nraivoisin voimin, ja tuo hurja virta\nihmisten istutusten yli ryntää\nhirvittävässä tuhon vimmassansa.\n\nWALLENSTEIN.\nKuvailet isäs sydäntä. Niin juuri,\nsemmoinen povi sisimmältään sillä\nmustalla teeskentelijällä onkin.\nOi, hornantaito minut petti! Nosti\nkadotus hengen salamielisimmän\nja valhetaitoisimman, asettain\nsen ystäväksi sivulleni. Kenpä\nvastustaa saattaa voimaa helvetin!\nPovella basiliskia[92] ma hoidin,\nelätin häntä sydänverelläni,\nhän rakkaudestani voimaa imi,\nen koskaan pahaa hänest' ajatellut,\navasin aatosteni portit, heitin\navaimet viisaan varovuuden pois --\nTähdistöt, avaruudet tähystelin\nhakien vihollista, jonka olin\nsisimpään sydämeeni kätkenyt. --\nJos _Ferdinandille_[93] mä oisin ollut,\nOctavio mit' oli _mulle_ -- enpä\nois häntä vastaan sotaa julistanut --\nen oisi voinut. Kova herra vain\nhän ol', ei ystäväni; keisarihan\nuskollisuuteeni ei turvannut.\nJo hän ja minä sodimme, kun hän\nkäsiini antoi sotaherransauvan;\nvälillä vilpin on ja epäluulon[94]\nikuinen taistelu, ja välill' uskon\nja luottamuksen vain on rauha.\nKen luottamuksen myrkyttää, oi, sepä\njo äidin kohduss' surmaa jälkipolven.\n\nMAX.\nEn isääni mä tahdo puolustaa.\nVoi minua, kun niin en tehdä saata!\nTekoja kohtalokkaita on tehty,\nrikokseen rikos liittyy kauhistain;\ntoisistaan riippuu ne kuin vitjan renkaat.\nVaan miksi me, jotk' oomme viattomat,\njouduimme ilkityön ja turman piiriin?\nMurtuiko _meiltä_ koskaan uskollisuus?\nMiks isäin kaksoissyy[95] ja rikos kietoo\nkuin käärmepari[96] meidät hirveänä?\nMiks isäin leppymätön viha riistää\nmyös meidät, rakastavat, toisiltamme?\n\n    (Syleilee Theklaa katkeran tuskan vallassa.)\n\nWALLENSTEIN (on ääneti häntä silmäillyt ja lähestyy nyt).\nMax, jää mun luokseni! -- Max, älä poistu!\nTelttaani Praagin talvileiriss' ennen\nkun hentona ne poikana sun toivat\nja Saksan talveen tottumattomana,\nkun kätes lipunvarteen kohmettui,\nvaan siitä miehekkäästi kiinni pidit,\nniin silloin vaipallani peitin sun\nja hoitajattarenas olin itse;\nhävennyt tuot' en pientä palvelusta,\nkuin nainen sua hoidin huolekkaasti,\nkunnekka povellani lämmenneenä\ntaas riemuin tunsit nuoren elämäsi.\nMiel' onko mulla sitten muuttunut?\nRikkaaksi olen tehnyt tuhannet,\nheit' arvoasemilla, tiluksilla\npalkinnut -- sua olen _rakastanut_,\nsoin sulle sydämeni, itsenikin.\nVieraita oli muut, vaan sinä olit\nhuoneeni laps' -- Et saata mua jättää!\nEt koskaan; uskoa en tahdo, että\nmun Max voi hylätä.\n\nMAX.\n                    Oi Jumalani!\n\nWALLENSTEIN.\nHoidellut olen sua lapsest' asti --\nMit' isäsi on sulle tehnyt, jota\nminäkin runsaasti en ole tehnyt?\nSun ympärilles rakkaudenverkon\nkutonut olen; revi se, jos voit --\nYhdistää kaikki vienot sielunsiteet\nsun minuun, kaikki pyhät luonnonkahleet,\njotk' ihmistä voi liittää ihmiseen.\nPois mene keisarias palvelemaan,\nsaa palkaks armonvitjat kultaiset,\nkultaisen oinaannahkan ritarmerkki,\nkosk' ystävääsi, nuoruutesi isää,\npyhintä tunnettas et minään pidä!\n\nMAX (ankarassa ristiriidassa).\nOi, Luoja! Voinko muuta? Eikö pakko?\nValani -- velvollisuus --?\n\nWALLENSTEIN.\n                           Velvollisuus!\nJa ketä kohtaan? Kuka olet? _Minä_\njos väärin teenkin keisaria kohtaan,\non vääryys minun yksin. Kuulutkos\nitselles? Ootko oma käskijäsi,\nvapaana oletko sä maailmassa\nkuin minä, että voisit itse olla\ntekoisi tekijä? Niin, liittynyt\noot _minuun_, olen keisarisi, mua\ntotella, mulle kuuluakin, _sepä_\non sinun kunnias ja luonnonlakis.\nJa jos se tähti, jossa elät, asut,\nuraltaan suistuu, palavana sinkoo\nläheiseen maailmaan, sen sytyttäin,\net valita voi, seuraatko vai et,\nlentonsa vauhdissa se sinut vie\nja renkaansa ja kaikki kuunsa.[97] Helppo\non syyllisyytes, kun käyt tähän taistoon;\nmaailma moiti ei, vaan kiittää sua,\nkun ystävääsi muistit yli muun.\n\n\nYHDEKSÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. NEUMANN.\n\nWALLENSTEIN.\nMit' on nyt?\n\nNEUMANN.\n             Siellä pappenheimiläiset\ntulevat jalan; ovat päättäneet\nkädessä miekka syöstä tähän taloon.\nNe kreivin tahtoo vapauttaa.\n\nWALLENSTEIN (Terzkylle.)\n                             Vitjat\nesille heti, tykit asentoon!\nHeit' aion vitjaluodeill'[98] ottaa vastaan.\n    (Terzky menee.)\nMinulle miekkakäsky! Mene, Neumann:\ntakaisin heti menkööt, vaadin sen,\nja _vaiti_ järjestyksess' odottakoot\nmihinkä toimeen ryhdyn.\n\n    (Neumann poistuu, Illo on mennyt ikkunan ääreen.)\n\nKREIVITÄR.\n                        Laske hänet![99]\nTee niin, mä pyydän!\n\nILLO (ikkunan ääressä).\nHorna vie!\n\nWALLENSTEIN.\n           No mitä?\n\nILLO.\nKatolle raatihuoneen kiipeevät,\npaljastuu katto, tähän taloon päin\nne kääntää tykit --\n\nMAX.\n                    Raivopäät!\n\nILLO.\n                               Ne ryhtyy\nmeit' ampumaan --\n\nHERTTUATAR ja KREIVITÄR.\n                  Oi Luoja!\n\nMAX (Wallensteinille).\n                            Laske minut,\nneuvoisin heit' --\n\nWALLENSTEIN.\n                   Ei askelt'!\n\nMAX (Theklaa ja herttuatarta osoittaen.)\n                               Uhkaa heitä\nnyt kuolo! Sua myös!\n\nWALLENSTEIN.\n                     Mit' uutta, Terzky?\n\n\nKAHDESKYMMENES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. TERZKY tulee takaisin,\n\nTERZKY.\nTuon uskollisten rykmentteimme sanan.\nEi hillitä voi heidän rohkeuttaan,\nhe pyytää lupaa päästä käymään kimppuun;\non Praagilais- ja Myllyportti heillä,\nja jos vain käskyn heille antaa tahdot,\nhe takaa ahdistaisi vihollista,\nkaupunkiin sulkis sen ja siitä voiton\nsais helpon ahdingossa katujen.\n\nILLO.\nOi, tule! Älä jäähtyä suo innon!\nPuoltamme pitää miehet Buttlerin,\nja meit' on enemmän, me lyömme heidät\nja täällä Pilsenissä kukistamme\ntään kapinan.\n\nWALLENSTEIN.\n              Ja pitäisikö tulla\ntään kaupungin siis tappotantereeksi,\nnäidenkö katuin kautta valloillansa\nriehuisi tulisilmä veljesvaino?\nKuurolle vihalleko, jok' ei kuulla\nvoi johtajaa, siis suotais päätösvalta?\nTapella tääll' ei voi, vaan tappaa vain.\nEi raivottaria, jotk' irti pääsi,\nvoi minkään hallitsijan ääni enää\ntakaisin kutsua. No, hyvä on!\nJo kauan olen minä arvellut,\nnyt heti verisesti lauetkoon!\n    (Maxiin kääntyen.)\nTahdotko kanssani nyt kamppaella?\nVapaasti mennä saat. Ja vastapäätä\nminua asetu! Vie heidät taistoon.\nYmmärrät sodan, olet oppinut\nminulta jotain, mun ei vastustajaa\nhävetä tarvis, koulus maksamiseen\nkauniimpaa päivää sull' ei ole.\n\nKREIVITÄR.\n                                Joko\nniin pitkäll' ollaan? Siedättekö, serkku?[100]\n\nMAX.\nRykmentit, jotka sain, oon luvannut\nuskollisesti viedä keisarille;\nsen teen tai kuolen. Eihän enempää\nminulta vaadi mikään velvollisuus.\nJos välttää voin, en sodi sua vastaan,\nvihollispääsikin on mulle pyhä.\n\n    (Kuuluu kaksi laukausta. Illo ja\n    Terzky kiiruhtavat ikkunan ääreen.)\n\nWALLENSTEIN.\nMit' on se?\n\nTerzky.\nHän kaatuu.\n\nWALLENSTEIN.\n            Kuka?\n\nILLO.\n                  Tiefenbachilaiset\nampuivat.\n\nWALLENSTEIN.\n          Ketä?\n\nILLO.\nNeumannia, jonka\nlähetit --\n\nWALLENSTEIN (kivahtaen).\n           Horna vieköön! Siispä tahdon --\n\n    (Aikoo mennä.)\n\nTERZKY.\nVimmaako sokeata vastaan käydä?\n\nHERTTUATAR ja KREIVITÄR.\nEi, Luojan tähden!\n\nILLO.\n                   Kenraali, ei nyt!\n\nKREIVITÄR.\nPidätä häntä!\n\nWALLENSTEIN.\n              Päästäkää!\n\nMAX.\n                         Sit' älä\ntee nyt! On veriteko vinha heidät\nvimmannut, vuota heidän katumustaan --\n\nWALLENSTEIN.\nPois! Liian kauan olen vitkastellut.\nTuon ilkiteon tohtivat ne tehdä,\nkun minun kasvojani eivät nähneet --\nnyt saavat nähdä, ääneni myös kuulla --\nEivätkös ole _minun_ joukkojani?\nJa enkös ole heidän käskijänsä?\nNähkäämme, eivätkö he enää tunne\nmun kasvojani, taiston aurinkoaan!\nAseita täss' ei tarvis. Parvekkeelta\nvain näyttäydyn kapinoitsijoille,\nja kuohumieli, pian talttuen,\ntaas kääntyy vanhaan alttiuden uomaan.\n\n    (Poistuu. Häntä seuraa Illo, Terzky ja Buttler.)\n\n\nYHDESKOLMATTA KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR. HERTTUATAR. MAX ja THEKLA.\n\nKREIVITÄR (herttuattarelle).\nJos hänet näkevät -- ei toivo mennyt.\n\nHERTTUATAR.\nMinulta mennyt on.\n\nMAX (joka viime kohtauksen aikana on ilmeisen sisällisen\nkamppailun vallassa seisonut taampana, astuu lähemmä).\n                   En tätä kestä.\nLujasti päättäneenä tulin, uskoin\nmä oikein tekeväni, mutta tässä\nmun täytyy seista lailla vihattavan\nja raa'an julmurin ja kirotun,\nrakastamaini kaikkein inhoomana,\nja nähdä syytön tuska rakkaiden,\nsanalla jotka saatan onnellistaa --\nMun sydämeni kapinoi, nyt nousee\nkaks ääntä taistelevaa rinnassani,\nminussa yö on, valita en osaa\nnyt oikeaa. Oi, totta puhuit, isä:\nliiaksi luotin omaan sydämeeni,\nma horjun, enkä tiedä, mitä tehdä.\n\nKREIVITÄR.\nTe ette tiedä? Eikö sydämenne\nilmaise teille? Siispä sanon minä!\nIsänne onhan meidät kavaltanut,\nhän rikkonut on ruhtinasta vastaan\nja häväistykseen syössyt meidät, siitä\nkäy ilmi, mitä tulee _teidän_, pojan,\nnyt tehdä: rikokset tuon konnamaisen\nsovittaa, uskollisuus; näyttää, ettei\nsais Piccolominien nimi tulla\nhäväistäväksi, Wallensteinin suvun\niäti kiroomaksi.\n\nMAX.\n                 Miss' on ääni\ntotuuden, että sitä noudattaisin?\nJokaista meitä ohjaa toive, kiihko.\nVoi jospa taivaan enkel' astuis alas\nja puhtain käsin tosioikeuden\npuhtaasta valonlähteest' antais mulle!\n\n    (Katseensa osuessa Theklaan.)\n\nEtsinkö enkeliä? Tarvitseeko\nmun toista odottaa?\n\n    (Lähestyy Theklaa ja kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)\n\n                    Oi, tämä sydän\nerehtymätön, pyhänpuhdas saakoon\nratkaista; kysyn rakkaudeltasi,\nmi syyttömän vain saattaa onnellistaa\nja kääntyy siitä, jok' on syyllinen.\nRakastaa voitko minua, jos jään?\nJos sanot, että voit, niin olen teidän.\n\nKREIVITÄR (painokkaasti).\nAatelkaa --\n\nMAX (keskeyttää hänet).\n            Älä mitään ajattele,\nvaan sano niinkuin sydämesi tuntee.\n\nKREIVITÄR.\nIsäänne aatelkaa --\n\nMAX (keskeyttää hänet).\n                    En kysy nyt\nFriedlandin tyttäreltä, minä kysyn\nmun armaaltani! Ei nyt kruunun saanti\nkyseessä ole; sitä saattaisit\nälylläs ajatella. Kyseess' on\nsun ystäväsi rauha, kyseess' onni\ntuhannen uljaan sankarsydämen,[101]\njotk' esimerkin hänest' ottavat.\nTäytyykö uskollisuusvala, jonka\ntein keisarille, rikkoa ja onko\nmun ammuttava luoti leiriin isän,\nOctavion? Kun näet luoti eroo\nputkesta, ei se ole kuollut ase,\nse elää, sielun saa ja siihen tarttuu\nrikoksen rankaisijat, kostottaret,\nhäijysti vieden sitä pahimpaan.\n\nHEKLA.\nOi Max --\n\nMAX (keskeyttää hänet).\n          Äl' ole liian kiireinenkään!\nJalosta sydämestäs näyttää voisi\nläheisimmältä vaikein velvollisuus.\nMik' ihmisellist' on, se tapahtukoon,\nmut älköön, mik' on suurta![102] Ajattele,\nmit' ain' on mulle tehnyt ruhtinas\nja kuinka isäni sen maksoi nyt!\nMyös kauniit, vapaat vieraanvaraisuuden\nja hartaan ystävyyden tunteet -- nekin\non pyhää uskontoa sydämestä,\nvaan loukattuina pöyristyttävät\nnuo tunteet luontoa, saa siten koston\nse raakalainen, joka niitä loukkaa.\nSe kaikki laske vaakaan, puhu, salli\nsydämen päättää.\n\nTHEKLA.\n                 Oi, sun sydämesi\njo päätti sen. Tee niinkuin ensimäinen\ntunteesi käskee --\n\nKREIVITÄR.\n                   Onneton!\n\nTHEKLA.\n                            Oi, kuinka\nois oikeata se, jot' ei ois heti\ntuo hieno sydän[103] ensiks älynnyt?\nVelvollisuuttasi käy täyttämään!\nIäti sua rakastaisin. Minkä\nvalinnan tehnet, ain' on tekos jalo\nja itses arvoinen -- vaan sielus rauhaa\nkaunista raastaa saa ei katumus!\n\nMAX.\nSiis täytyy, täytyy minun sinut jättää!\n\nTHEKLA.\nJos itsellesi olet uskollinen,\nmyös mulle olet. Meidät erottaa\nnyt kohtalo, vaan sydämemme pysyy\nyhdessä. Veriviha ikieroon\nvie Friedlandit ja Piccolominit.\nVaan me, me emme kuulu sukuihimme. --\nPois riennä! Joutuin hyvä asiasi\nerota meidän kovaonnisesta!\nSukuni pääll' on taivaan kirous,\nse perikatoon vihitty on. Vetää\nminutkin tuhoon isän syyllisyys.\nMut älä mua sure; kohtaloni\nsaa pian ratkaisunsa.\n\n    (Kovassa mielenliikutuksessa Max ottaa Theklan syliinsä.\n    Näyttämön takaa kuuluu sotasoittimien säestämänä kova, hurja,\n    kauashäipyvä huuto: \"Vivat Ferdinandus!\"[104] Max ja Thekla pysyvät\n    liikkumattomina toistensa sylissä.)\n\n\nKAHDESKOLMATTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. TERZKY.\n\nKREIVITÄR (saapuvalle Terzkylle).\nMit' oli se? Miks siellä huudetaan?\n\nTERZKY.\nHukassa ollaan, mennyttä on kaikki.\n\nKREIVITÄR.\nJa hänen katseensa ei tehonnut?\n\nTERZKY.\nEi. Kaikki turhaa.\n\nHERTTUATAR.\n                   Ne huus eläköötä.\n\nTERZKY.\nNiin, keisarille.\n\nKREIVITÄR.\n                  Oi, ne petturit!\n\nTERZKY.\nEi sanaakaan ne suoneet hänen virkkaa.\nKun puhua hän alkoi, nepä heti\nsotaisen soiton jymyyn puheen sotki. --\nHän tulee tässä.\n\n\nKOLMASKOLMATTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. WALLENSTEIN ILLON ja BUTTLERIN\n    seuraamana. Sitten KYRASSIEREJA.\n\nWALLENSTEIN (tullessaan.)\n                 Terzky!\n\nTERZKY.\n                         Ruhtinas?\n\nWALLENSTEIN.\nValmiina käske olla rykmentteimme;\nmatkallelähtö niill' on vielä tänään:\njätämme Pilsenin viel' ennen iltaa.\n    (Terzky poistuu.)\nTe, Buttler --\n\nBUTTLER.\n               Kenraali?\n\nWALLENSTEIN.\n                         Hyv' ystävänne\nEgerin linnanvanhin on ja myös\nmaanmiehiänne. Pikaviestin kautta\nhänelle ilmoittakaa, että linna\nvalmiina olkoon meille huomiseksi --\nRykmenttinenne tekin seuratkaa!\n\nBUTTLER.\nNiin teen mä, päällikkö.\n\nWALLENSTEIN (astuu Maxin ja Theklan väliin, jotka tämän\najan ovat olleet lujassa syleilyssä).\n                         Nyt ero!\n\nMAX.\n                                  Luoja!\n\n    (Kyrassiereja paljastettu miekka kädessä astuu saliin,\n    jossa kokoontuvat taustalle. Samalla kuuluu alhaalta\n    pappenheimiläismarssin uljaita säveliä, jotka tuntuvat\n    kutsuvan Maxia.)\n\nWALLENSTEIN (kyrassiereille).\nTäss' on hän, vapaana. En estä häntä.\n\n    (Seisoo poiskääntyneenä ja siten, ettei Max voi\n    lähestyä häntä eikä neitoakaan.)\n\nMAX.\nVihaten ajat minut luotas. Vanhan\nrakkauden siteen katketa nyt täytyy,\nei lempeästi aueta; ja sinä\ntään katkeamisen, niin tuskallisen,\ntuskallisemmaksi teet mulle vielä!\nTiedäthän, etten ole oppinut\nsinutta elämään -- täält' erämaahan\nnyt käyn, ja kaikki, mistä pidän, kaikki\njää tänne -- Älä käännä silmiäsi\nminusta pois! Suo minun vielä nähdä\niäti arvokkaat ja rakkaat kasvos!\nOi, älä mua hylkää --\n\n    (Tahtoo tarttua Wallensteinin käteen. Wallenstein vetää\n    kätensä pois. Max kääntyy kreivittären puoleen.)\n\n                      Eikö sääli\nminua kukaan toinen -- Täti Terzky --\n\n    (Kreivitär kääntyy hänestä pois; Max kääntyy\n    herttuattaren puoleen.)\n\nArvoisa äiti --\n\nHERTTUATAR.\n                Menkää, kreivi, minne\nolette velvollinen -- Niinhän meille\nhyvänä ystävänä, enkelinä\nhovissa voitte olla --\n\nMAX.\n                       Toivon suotte,\ntoivottomaksi ette mua tahdo.\nPois luotani ne tyhjät harhakuvat!\nOnnettomuuteni on varma; mutta,\ntaivaalle kiitos, mull' on keino,[105] joka\nonnettomuudestani tekee lopun.\n\n    (Sotamusiikki alkaa taas kuulua. Sali täyttymistään täyttyy\n    aseellisista miehistä. Max näkee Buttlerin seisovan salissa.)\n\nEversti Buttler, täällä -- Ettekös\nminua seuraa? -- Hyvä! Nykyherraa\nuskollisemmin palvelkaa kuin vanhaa!\nLuvatkaa kättä lyöden mulle, että\nte suojelette hänen henkeänsä!\n\n    (Buttler ei ojenna kättään.[106])\n\nOn hänet henkipatoks julistettu,\nse hänen päänsä ruhtinaallisen\njokaisen murhamiehen käsiin jättää,\nken ansaita vaan tahtoo verirahat;\nnyt ystävän on huolto hälle tarpeen\nja rakastava silmä -- vaan ne, joiden\nhänt' ympäröivän näen --\n\n    (Silmäilee epäilevästi Illoa ja Buttleria.)\n\nILLO.\n                          Kavaltajat\nisänne sekä Gallaan leiriss' ovat.\nVain yksi tääll' on. Suokaa meidän päästä\nsit' inhottavaa näkemästä! Menkää!\n\n    (Max vielä kerran koettaa lähestyä Theklaa.\n    Wallenstein estää sen. Max seisoo epäröivänä,\n    tuskaisena; sillävälin sali täyttymistään täyttyy,\n    ja alhaalla soivat torvet yhä kehoittavammin ja\n    lyhenemistään lyhenevin väliajoin.)\n\nMAX.\nOi, soittakaa -- Oi, jospa ruotsalaiset\nnyt soittaisi, ja eess' ois kuolon kenttä,\nja kaikki miekat, jotka nyt mun täytyy\npaljaina tässä nähdä, syöksyisivät\nrintaani! Mitä haluatte? Poisko\ntempaista minut täältä? -- Älkää mua\nnyt epätoivon vimmaan kiihdyttäkö!\nSit' älkää tehkö! Sitä katuisitte!\n\n    (Sali on tullut aivan täyteen aseellisia miehiä.)\n\nEnemmän vielä -- Paino liittyy painoon,\nse raskas taakka vetää minut alas. --\nAatelkaa, mitä teette! Hyv' ei varmaan\nvalita päälliköksi toivoton.\nRiistitte minut sylist' onnen armaan --\nsielunne kostotar nyt saava on!\nOmaksi turmaks on tää valintanne --\nmun kanssani te saatte kuolemanne.\n\n    (Kun hän kääntyy taustalle, syntyy kyrassierien joukossa\n    äkkiliikettä, he ympäröivät hänet ja seuraavat häntä hurjasti\n    metelöiden. Wallenstein pysyy liikkumatonna. Thekla vaipuu\n    äitinsä syliin. Esirippu laskeutuu.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n    Pormestarin talossa Egerissä.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    BUTTLER.\n\nBUTTLER (joka juuri saapuu).\nHän tullut on. Toi hänet kohtalonsa,\nristikkosalpa[107] painui hänen taakseen,\nja niinkuin silta[108] hänen saapuissaan\nherkästi vaipui sekä nousi taas,\ntaittuivat hältä pelastuksentiet.\nVain tähän, Friedland, mutt' et edemmäksi!\nNiin kohtalotar sanoo. Bööminmaasta\nnous ihmeellinen lentotähtes, viiltäin\npitkälti halki taivaan loistotien,\nja Böömin rajall' on sen vaivuttava! --\nVanhoista lipuist' olet luopunut,\nsokaistu, mutta luotat vanhaan onneen!\nAsestat kätes rikoksellisen,\njott' alueille voisit keisarin\nvalmistaa hyökkäystä sekä suistaa\nkotoisten haltijoiden pyhän lieden.[109]\nVaan varo, koston aaveen johdattama,\nsinua ettei kosto tuhoaisi!\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    BUTTLER ja GORDON.\n\nGORDON.\nOi, tekö? Haluan niin kuulla teitä!\nSiis herttuako petturi! Oi Luoja!\nJa pakolainen sekä henkipatto!\nKenraali, pyydän, kertokaa nyt tarkkaan,\ntää kaikki kuinka kävi Pilsenissä!\n\nBUTTLER.\nKai saitte kirjeen, jonka ennakolta\nlähetin teille pikaviestin kautta?\n\nGORDON.\nSain. Käskynnehän mukaan juuri teinkin\nja empimättä hänet linnaan päästin;\nvaatiihan kirje keisarillinen\nmun _teitä_ sokeasti tottelemaan.\nVaan -- anteeks suokaa -- kun nyt ruhtinaan\nitsensä näin, niin epäillä taas aloin.\nEi todellakaan henkipaton lailla\nnäät herttua nyt tullut kaupunkiin.\nOtsaltaan loisti hallitsijan mahti\nkuin ennen sekä vaati alttiutta,\nja säännöllisten aikain tapaan tyynnä\nhän kuuli selonteon toimestani.\nNöyrentää kova onni, syyllisyys,\non kukistuneen ylpeyden tapa\nimartain halvempansa verraks käydä;\nmut niukan arvokkaasti ruhtinas\nilmaisi suosionsa, niinkuin herra\npalvelijalleen, jok' on työnsä tehnyt.\n\nBUTTLER.\nOn käynyt niin, kuin teille kirjoitin.\nViholliselle myönyt armeijan\non ruhtinas ja sille halunnut\navata portit Egerin ja Praagin.\nTään huhun vuoks on hänet jättäneet\nrykmentit kaikki, paitsi Terzkyn viittä,\njotk' ovat hänen kanssaan tänne tulleet.\nOn henkipatto hän, on uskollisten\nkäsketty hänet käsiin keisarimme\nelossa jättämään tai vainajana.\n\nGORDON.\nSemmoinen herra -- pettää keisarin!\nNiin lahjakas! Oi, mit' on ihmissuuruus!\nSanoinhan usein: siin' ei hyvin käy;\nansaksi tuli hälle suuruus, voima\nja hämärä ja horjuvainen valta.\nHapuilee ihminen, ja niinp' ei saata\nhänt' oman kohtuutensa varaan jättää.\nVain selvä laki hänet hillitsee\nja tottumusten syventynyt polku.\nMut uudentapainen ja luonnoton\ntään miehen käsiss' on tuo sotamahti;\ntasalle keisarin se hänet nosti,\nunhotti ylväs henki taipumisen.\nSemmoista miest' on sääli, eihän kukaan\nvois seista, missä hän on kaatunut!\n\nBUTTLER.\nPois valitus, siks kunnes sääli tarpeen;\nnyt pelättävä viel' on mahtimiestä.\nLähestyy Egeriä ruotsalaiset,\nja jos sit' emme heti estä, yhtyy\nne pian häneen. Niin ei käydä saa!\nVapaana täält' ei ruhtinas saa päästä,\nhengellä, kunnialla olen taannut\nvangitsevani hänet, siihen tekoon\nodotan juuri teidän apuanne.\n\nGORDON.\nVoi, jospa en ois nähnyt tätä päivää!\nSain hänen kädestänsä tämän arvon,[110]\nja linna tää, hän jonka mulle uskoi,\nmun tehtävä ois hänen vankilakseen!\nMeill' alemmilla tahtoa ei ole;\nmies vapaa, mahtava vain tottelee\ntunnetta ihmisellist', ihanaa.\nVaan mepä olemme vain käskyläitä\nlain julman; nimi hyveen, johon tulee\nhalvemman pyrkiä, on kuuliaisuus.\n\nBUTTLER.\nValtaanne ahdast' älkää pahoitelko!\nVapaus suuri, suuret hairahdukset;\nvelvollisuuden kaita tie on varma.\n\nGORDON.\nSiis kaikkiko on hänet jättäneet?\nTuhanten onnen hän on perustanut,\nluonteeltaan oli kuninkaallinen,\nkätensä aulis oli antamaan --\n    (Heittäen syrjäsilmäyksen Buttleriin.)\nTomusta hän on monta poiminut\nja kohottanut maineeseen ja arvoon,\nmut ostanut ei siten ystävää,\nei _ainoaakaan_ hädäss' uskollista!\n\nBUTTLER.\nHäll' yksi[111] täss' on, jota tuskin toivoi.\n\nGORDON.\nEn hältä saanut ole suosiota.\nEpäilen melkein, onko suuruudessaan\nnuoruudenystävää hän muistanut --\nLoitonsi hänestä mun virkatoimet,\nnää muurit vei mun hänen näkyvistään,\nei minuun tänne armons' ulottunut,\nja vapaana mun sydämeni säilyi.\nKun asetti hän minut tähän linnaan,\nvelvollisuuttaan vielä ajatteli;\nen häntä petä, jos sen säilytän\nuskollisesti, mikä mulle on\nuskollisuuden varaan jätettykin.\n\nBUTTLER.\nSiis tahdotteko mulle apuanne\ntään henkipaton kiinniottoon suoda?\n\nGORDON (mietteissään vaiti oltuaan, huolestuneena).\nJos siit' on kysymys -- jos niin on laita,\nkuin sanotte -- jos petti keisarinsa,\narmeijan möi, maan linnoitukset tahtoi\nviholliselle jättää -- niin ei enää\nhän pelastu -- On kovaa sentään, että\nkaikista kohtalo on juuri minut\nvalinnut aseeks häntä kukistamaan.\nOlimme Burgaun hoviss'[112] samaan aikaan\nme hovipoikina, mä vanhemp' olin.\n\nBUTTLER.\nSen tiedän.\n\nGORDON.\n            Kolmekymmentä on vuotta\njo siitä. Kaksikymmen-vuotinen\nhän oli, uljas, ikäisekseen vakaa,\nsuurtöitä miehen lailla mietti vain.\nHän hiljaisena kulki keskellämme,\nomana seuranaan; ei viehättynyt\nhän poikain lapsellisiin huveihin.\nMut usein hänet valtas äkkikumma:\nrinnasta tuosta salaperäisestä\nlens älykäs ja kirkas aatossäde --\nHämmästyin katselimme, tietämättä,\nhulluusko puhui niin vai jumaluusko.\n\nBUTTLER.\nHän siellä ikkunalle nukuttuaan\ntoisesta kerroksesta suistui alas\nja vahingoittumatta nousi taas.\nHänessä kuuluu siitä päiväst' asti\nhulluudenoireit' aina huomatun.\n\nGORDON.\nSyvällisemmäksi hän tuli kyllä,\nkatoliseksi tuli. Hänet käänsi\nihmeellisesti pelastuksen ihme.\nVapaaksi tehtynä ja suosittuna\nhän itseään nyt piti, rohkeasti\nkuin se, ken horjahtaa ei voi, hän juoksi\nelämän keinuvata köyttä pitkin.\nSen jälkeen kohtalo vei meidät eroon\netäälle! Ja hän astui nopeaan\nsuuruuden rohkeata tietä, näin\nhuimaavan kulkunsa. Hän kohos sitten\nkreiviksi, ruhtinaaksi, herttuaksi,\ndiktaattoriksi,[113] ja tuo kaikki nyt\nhänestä liian pient' on, nyt hän nostaa\nkuninkaankruunuun päin jo käsiänsä\nja syöksyy äärettömään perikatoon.\n\nBUTTLER.\nVaietkaa nyt! Hän tulee.\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN puheikkain EGERIN PORMESTARIN kanssa. EDELLISET.\n\nWALLENSTEIN.\nTää ennen oli vapaakaupunkina?\nOn puoli kotkaa vaakunassa. Miksi\nvain puoli?\n\nPORMESTARI.\n            Valtakunnankaupunkina[114]\ntää oli, mutt' on kaksisataa vuotta\njo Böömin valtiolle pantattuna.\nSen vuoksi meillä on vain puoli kotkaa.\nSen alaosa ristikoitiin, kunnes\nlunastaa meidät ehkä valtakunta.\n\nWALLENSTEIN.\nAnsaitsisitte vapauden. Olkaa\nvain kunnollisna! Älkää yllytystä\nkuunnelko! Kuink' on suuret teillä verot?\n\nPORMESTARI (kohauttaa hartioitaan).\nNe tuskin kokoon saamme. Linnaväki\nmyös elää meidän kustannuksellamme.\n\nWALLENSTEIN.\nTe saatte huojennusta. Sanokaa,\nkai protestantteja on kaupungissa?\n\n    (Pormestari säpsähtää.)\n\nOn kyllä. Tiedän sen. Nää muurit kätkee\nheit' useita -- niin! tunnustakaa suoraan --\nte itse -- Eikö niin?\n\n    (Katsoo kiinteästi häneen. Pormestari pelästyy.)\n\n                      Pois pelko! Vihaan\nvain jesuiittoja -- ne minä oisin\njo aikaa sitten maasta karkoittanut --\nJa raamattu tai messukirja![115] Sama\nminusta kaikki on. Sen osoitin --\nGlogaussa[116] itse olen teettänyt\nmä evankelisille kirkon. -- Pyydän,\npormestari -- nyt nimenne mä tietää.\n\nPORMESTAPI.\nPachhälbel[117] olen, jalo ruhtinas.\n\nWALLENSTEIN.\nKuulkaapas -- Mutt' ei sanaa siitä muille,\nmit' ilmoitan nyt luottain teille.\n\n    (Laskien kätensä hänen olalleen, jonkinmoisella juhlallisuudella.)\n\n                                   Tullut\npormestar', on nyt aikain täyttymys.\nYlhäiset sortuvat, mutt' alhaiset\nkohoovat -- Tämän sanon teille vain.\nEspanjalainen kaksoisherruus[118] vaipuu\njo loppuansa kohti, sijaan tulee\nnyt uusi asioiden järjestys --\nKai olette te juuri äsken nähnyt\ntaivaalla kolme kuuta?[119]\n\nPORMESTARI.\n                       Kauhukseni.\n\nWALLENSTEIN.\nJa kaksi niistä veritikareiksi\nkapeni, muuttui. Yksin keskimäinen\njäi eelleen selkeästi kumottamaan.\n\nPORMESTARI.\nTuon sovitamme turkkilaisiin.\n\nWALLENSTEIN.\n                              Kuinka?\nVeriinsä vaipuu kaksi valtakuntaa,[120]\nitäinen sekä läntinen, ja yksin\npysyvä on vain luterinen usko.\n\n    (Huomaa molemmat toiset.[121])\n\nTän' iltana, kun tänne matkustimme,\nammunta kova[122] kuului vasemmalta.\nKuultiinko sitä tänne linnaankin?\n\nGORDON.\nKuulimme kyllä, kenraali. Toi tuuli\nsen kaiun tänne suoraan etelästä.\n\nBUTTLER.\nNeustadtista tai Weidenistä[123] ehkä.\n\nWALLENSTEIN.\nSitäpä tietä saapuu ruotsalaiset.\nMitenkä lukuisa on miehistönne?\n\nGORDON.\nToimeensa kelvollista miestä sata\nkahdeksankymmentä on ainoastaan.\n\nWALLENSTEIN.\nJa Jochimsthalissa?[124]\n\nGORDON.\n                    Mä lähetin\nmuskettisoturia kaksisataa\nlisäksi sinne ruotsalaista vastaan.\n\nWALLENSTEIN.\nKiitokset varovaisuudesta! Näin\nlinnoituspuuhianne saapuissani.\n\nGORDON.\nKun Reinin-kreivi meit' on lähestynyt,\nkaks vallinsarvea viel' lisää teetin.\n\nWALLENSTEIN.\nSäntilleen keisaria palvelette.\nEverstiluutnantti, mä olen teihin\nnyt tyytyväinen.\n    (Buttlerille.)\n                 Väki menköön\npois Jochimsthalista ja kaikki, jotka\nvastassa ovat vihollista!\n    (Gordonille.)\n                          Jätän\nkäsiinne uskollisiin, linnanvanhin,\nnyt vaimoni ja lapseni ja siskon.\nEn voi näät tänne jäädä; odotan\nkirjeitä ainoastaan voidakseni\nkeralla kaikkein rykmenttien jättää\nhuomenna varhain tämän linnoituksen.\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. KREIVI TERZKY.\n\nTERZKY.\nMieluinen viesti! Ilosanomia!\n\nWALLENSTEIN.\nTiedätkö jotain?\n\nTERZKY.\n                 Taistelu on ollut\nNeustadtin luona, voitto -- ruotsalaisten.\n\nWALLENSTEIN.\nSä mitä sanot? Mist' on tämä tieto?\n\nTERZKY.\nSen Tirschenreitistä[125] toi talonpoika,\nyön tultua ol' alkanut se taisto,\nTachausta[126] joukko keisarillisia\nrynnännyt oli ruotsalaisten leiriin,\nammuttu oli kahden tunnin aika,\ntuhannen keisarillist' oli kuollut,\neversti myös; mies tietänyt ei muuta.\n\nWALLENSTEIN.\nNeustadtiin keisarillisetko tulleet?\nAltringer lentäin vain ois eilisestä\nnuo neljätoista peninkulmaa päässyt.\nFraunbergiin Gallaan joukot kerääntyy,\nviel' eivät koossa ole. Oisko ehkä\nniin kauas uskaltanut mennä Suys?[127]\nTää kaikk' on mahdotonta.\n\n    (Illo ilmaantuu.)\n\nTERZKY.\n                          Heti kuullaan,\ntäss' Illo näet iloisena rientää.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    ILLO. EDELLISET.\n\nILLO (Wallensteinille).\nPuheilles pyrkii eräs ratsumies.\n\nTERZKY.\nTodettu onko voiton viesti? Sano!\n\nWALLENSTEIN.\nMin sanoman hän tuopi meille? Mistä\nhän tulee?\n\nILLO.\n           Tulee Reinin-kreivin luota,\nja tää on sanomansa: ruotsalaiset\non viiden peninkulman päässä vain.\nNeustadtin luona Piccolomini\nhuoveineen oli syössyt heitä vastaan,\nhirmuinen surmaaminen siin' ol' ollut,\nol' ylivoima viimein saanut voiton,\nja kaikki pappenheimiläiset sekä\npäällikkö, Max -- ne oli kaatuneet.\n\nWALLENSTEIN.\nMiss' sanantuoja? Tahdon hänen luokseen.\n\n    (Aikoo lähteä. Samalla syöksyy neiti Neubrunn huoneeseen jälessään\n    muutamia palvelijoita, jotka juoksevat salin poikki.)\n\nNEUBRUNN.\nApua! Apua!\n\nILLO ja TERZKY.\n            Mit' on se?\n\nNEUBRUNN.\n                        Neiti! --\n\nWALLENSTEIN ja TERZKY.\nTietääkö tästä hän?\n\nNEUBRUNN.\n                    Hän tahtoo kuolla.\n\n    (Kiiruhtaa pois. Wallenstein ja Terzky ynnä Illo hänen jälkeensä.)\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    BUTTLER ja GORDON.\n\nGORDON (hämmästyneenä).\nTää kohtaus mit' oli? Selittäkää!\n\nBUTTLER.\nMenetti hän nyt rakastetun miehen,\ntuo kuollut oli -- Piccolomini.\n\nGORDON.\nVoi neitiraukkaa!\n\nBUTTLER.\n                  Kuulitte, mit' Illo\nilmoitti: ruotsalaiset voittain saapuu.\n\nGORDON.\nSen kuulin.\n\nBUTTLER.\n            Kaksitoista rykmenttiä\non heitä, sitäpaitsi lähistöllä\non viisi suojellakseen herttuaa.\nJa meill' on yksi vain, mun rykmenttini,\nja linnuett' ei kahtasataa miestä.\n\nGORDON.\nNiin on.\n\nBUTTLER.\n        Niin vähin miehin mahdotonta\nsäilyttää moinen valtakunnan vanki.\n\nGORDON.\nSen arvaan.\n\nBUTTLER.\n            Lauma tuo se pian riistäis\nparvemme aseet, hänet pelastais.\n\nGORDON.\nNiin pelkään.\n\nBUTTLER.\n             Taannut olen tuloksen\nja päälläni mä vastaan hänen päästään,\nuhalla kaiken täytyy sana pitää;\nja eloss' ollen hän jos tääll' ei pysy,\nniin pysyy varmaan ollen -- vainajana.\n\nGORDON.\nVanhurskas Luoja! Kuinka? Voisitteko --\n\nButtler.\nEi saa hän elää.\n\nGORDON.\n                 Ja te saattaisitte?\n\nBUTTLER.\nTai te. Häll' oli aamu viimeinen.\n\nGORDON.\nMietitte hälle surmaa?\n\nBUTTLER.\n                       Niinpä juuri.\n\nGORDON.\nHän luotti teihin!\n\nBUTTLER.\n                   Paha kohtalonsa!\n\nGORDON.\nPersoona pyhä päällikön!\n\nBUTTLER.\n                         Niin _oli_.\n\nGORDON.\nMit' on hän ollut, sit' ei rikos poista!\nJa tuomiotta!\n\nBUTTLER.\n              Täytäntö sen sijaan.\n\nGORDON.\nSe murhaa oisi eikä oikeutta,\njonk' on myös syyllisintä kuuleminen.\n\nBUTTLER.\nSyy selvä; keisari on tuominnut,\ntäytämme nyt vain hänen tahtoaan.\n\nGORDON.\nEi veripäätöstä saa oitis täyttää,\nsaa sanan takaisin, ei elämää.\n\nBUTTLER.\nKuninkaat suosii nopsaa palvelusta.\n\nGORDON.\nEi mestaajaksi pyri jalo mies.\n\nBUTTLER.\nUljasta uljas työ ei kalvistuta.\n\nGORDON.\nAlttiiksi antaa uljas uskaltaa\nelonsa, mut ei omaatuntoansa.\n\nBUTTLER.\nVapaaksi pääsiskö hän sodan liekin,\nsammuttamattoman, taas sytyttämään?\n\nGORDON.\nVangitkaa hänet, henki säästäkää,\nei taivaan armoa saa estää murha.\n\nBUTTLER.\nJos keisarillisia ei ois lyöty,\nniin elävänä hänet ottaa voisin.\n\nGORDON.\nMiks avasin mä hälle linnoituksen!\n\nBUTTLER.\nTuo surman hälle kohtalo, ei paikka.\n\nGORDON.\nRitarin lailla näillä valleill' oisin,\npuolustain keisarini linnaa, kuollut.\n\nBUTTLER.\nJa tuhat kelpo miest' ois kaatunut!\n\nGORDON.\nVelvollisuuttaan täyttäin miehen lailla;\nvaan murhan mustan kironnut on luonto.\n\nBUTTLER (ojentain hänelle kirjoituksen).\nOn tässä julistus, se meitä käskee\nvaltaamme hänet saamaan. Se on teille\nlausuttu niinkuin mulle. Vastaatteko,\njos vihollisen luo hän meiltä karkaa?\n\nGORDON.\nMinäkö, voimaton! Oi Jumalani!\n\nBUTTLER.\nVastatkaa seurauksista te juuri,\nvaikk' kuinka käy! Tään vastuullenne jätän.\n\nGORDON.\nOi Luoja!\n\nBUTTLER.\n          Saatatteko toisin täyttää,\nmit' aikonut on keisari? En tahdo\ntuhota herttuaa, vaan kukistaa.\n\nGORDON.\nOi, selvään nään kuin tekin, kuink' on käyvä,\nvaan toisin sykkii minun sydämeni.\n\nBUTTLER.\nEi Illo enää eikä Terzkykään\nsaa eloon jäädä, herttua jos kaatuu.\n\nGORDON.\nOi, heit' en sääli. Huono sydämensä\nse _heitä_ veti eikä tähtein voima.\n_He_ juuri hänen rintaansa niin tyyneen\nistutti pahan intohimon idun\nja turmanheelmää hänessä he juuri\nkasvatti kirotulla puuhailullaan --\nPahasta työstään saakoot pahan palkan!\n\nBUTTLER.\nHänt' ennen kuolkootkin! Jo sopinut\nkaikesta olen. Heidät iltasella\naioimme pitoin iloss' elävältä\npidättää sekä täällä säilyttää.\nPikemmin käy se näin. Nyt menen heti\nja annan tarpeelliset määräykset.\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. ILLO ja TERZKY.\n\nTERZKY.\nOn toista pian! Saapuu aamull' uljas\nkakstoistatuhantinen Ruotsin joukko.\nJa sitten Wieniin. Iloitsepas veikko!\nPois karvas naama iloviestin tullen.\n\nILLO.\nNyt meidän vuoromme on säätää lait\nja kostaa ilkiöille, jotka on\neronneet meistä. Jopa rangaistuksen\nsai yksi heistä: Piccolomini.\nKaikille pahansuoville niin käyköön!\nMimmoisen iskun saa tuo vanha mies!\nIkänsä vanhaa kreivinsukuansa\nhän puuhaillut on ruhtinaalliseksi\nja ainoan nyt poikansa hän hautaa!\n\nBUTTLER.\nVahinko sentään sankarnuorukaista;\nse herttuaankin näytti koskeneen.\n\nILLO.\nNiin, vanha ystäväni, mua aina\n_tuo_ herran ominaisuus loukkas, että\nhän italialaisist' enin piti.\nNyt vielä, kautta sieluni sen vannon,\nhän meidän antais kymmenesti kuolla,\njos siten ystävän tuon eloon saisi.\n\nTERZKY.\nVait', vait'! Jo riittää! Rauha vainajille!\nOn tänään meillä pöydänallejuonti,\nkun rykmenttinne[128] meitä kestitsee.\nTahdomme viettää hauskan laskiaisen,\nyö päiväks, odotamme täysin lasein\ntuloa ruotsalaisten etujoukon.\n\nILLO.\nHyvällä mielell' olkaamme nyt tänään,\ntulossa näät on meille kuumat päivät.\nTää miekka lepää vasta, kun on kyllin\nse itävaltalaisten veress' uinut.\n\nGORDON.\nHyi sanojanne, herra sotamarski!\nMiks raivostutte noin te keisariinne --\n\nBUTTLER.\nVoitosta ensimäisest' odotatte\nnyt liikaa. Pian kääntyy onnen pyörä,\non keisari näät vielä voimallinen.\n\nILLO.\nOn hällä sotureit', ei päällikköä,\nja sotaa ymmärrä ei Ferdinand,\nkuningas Unkarin -- Ja Gallas? Hän\nei menesty, tuo joukkoin menettäjä.\nOctavio, se käärme, hän voi salaa\nhaavoittaa kantapäähän, mutt' ei pysty\nhän julkitaistoon Friedlandia vastaan.\n\nTERZKY.\nMe emme harhaan lyö. On herttualla\nonnensa; tiedetäänhän, että voittaa\nvain Wallensteinin johdoll' Itävalta.\n\nILLO.\nOn ruhtinaalla aivan heti koolla\narmeija suuri, kaikki kilvan rientää\nluo hänen vanhain kuuluin lippujensa.\nEntisten päiväin näen palaavan,\nhän suur' on oleva kuin ennenkin --\nMitenkä silloin ällistyy ne hullut,\njotk' ovat hänestä nyt luopuneet!\nHän maita antava on ystävilleen\nja keisarillisesti palkitseva\nuskollisuuden. Muistaa suosiollaan\nensiksi meitä.\n    (Gordonille.)\n               Teitä myös hän muistaa,\npesästä tästä ottaa, paikan suopi\nuskollisuudellenne loistavamman.\n\nGORDON.\nPaikkaani tyydyn, ylemmä en tahdo:\njos suur' on kukkula, on rotko syvä.\n\nILLO.\nTääll' enää teill' ei ole määräämistä,\nhuomenna saapuvat näät ruotsalaiset.\nPois tulkaa, Terzky! Joutuu illallinen.\nTulolle ruotsalaisten annammeko\nvalaista kaupungin, ja ken lyö laimin,\nespanjalainen on ja kavaltaja.\n\nTERZKY.\nNo, älkää! Herttua ei siitä pidä.\n\nILLO.\nOn meillä herruus täällä, keisaria\ntunnustaa saa ei, missä meill' on valta. --\nNo hyvää yötä, Gordon. Vielä kerta\npaikasta huolehtikaa, kiertovahdit\nnyt lähettäkää, tunnussanan voi\nvaralta vaihtaa. Tuokaa kymmeneltä\nitselleen herttualle avaimet,\npääsette silloin portin vahdinnasta,\nhuomenna saapuvat näät ruotsalaiset.\n\nTERZKY (mennessään Buttlerille).\nTullette linnaan tekin?\n\nBUTTLER.\n                        Aikanansa.[129]\n\n    (Illo ja Terzky poistuvat.)\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    BUTTLER ja GORDON.\n\nGORDON (silmäillen poistuvia).\nNe onnettomat! Kuinka arvaamattaan\nhe sokeassa voitonhuumassaan\nkudottuun murhaverkkoon syöksyvät! --\nEn surkutella saata heitä. Illo,\ntuo röyhkeä ja häpeemätön konna,\njok' oman keisarinsa veress' uisi!\n\nBUTTLER.\nKäskynsä mukaan tehkää. Kiertovahdit\nmäärätkää, linnoituksen turvallisuus\nhuoltoonne ottakaa; kun nää on täällä,[130]\nlukitsen linnan portit, ettei kuulu\nkaupunkiin työstämme!\n\nGORDON (hätääntyneenä).\n                      Oi, älkää vielä!\nEnsiksi pyydän tietää --\n\nBUTTLER.\n                          Huomen kuuluu\njo ruotsalaisille, sen kuulla saitte.\nTää yö vain meill' on. Ne on nopeat,\nme nopeammat vielä -- Voikaa hyvin!\n\nGORDON.\nKatseenne eivät sano mitään hyvää.\nLuvatkaa mulle --\n\nBUTTLER.\n                  Päiv' on laskenut,\nja maille saapuu kohtalokas ilta --\nSaa itserakkaus niin varmoiks _heidät_.\nTähtensä paha heidät meille jättää\nsuojattomina, pian heiltä teräs\nelämän leikkaa heidän juopuissaan\nonnensa harhauskoon. Ain' on ollut\netevä laskuniekka ruhtinas,\nhän kaikki laski, osas ihmisiä\npäämääriänsä varten ottaa, siirtää\nkuin pelinappuloit', ei epäröinyt\npelata toisten kunniallakaan.\nHän laskemistaan vaan on laskenut\nja viimein erehtyy; hän laskelmiinsa\nhenkensä menettää ja niin hän kaatuu\nkuin Arkhimedes ympyräinsä keskeen.[131]\n\nGORDON.\nNyt hänen virheensä te unhottakaa!\nAatelkaa suuruuttaan ja lempeyttään,\npiirteitä herttaisia sydämen\nja elämänsä yleviä töitä,\nja niiden suokaa lailla enkelin\nrukoillen estää miekka iskemästä.\n\nBUTTLER.\nSe myöhäist' on. En sääliä saa häntä,\nvain veriaatokset saa mulla olla.\n\n    (Ottaen Gordonia kädestä.)\n\nNiin, Gordon! Enhän minä herttuata\nrakasta, eikä siihen aihett' ole --\nmut viha ei tee mua murhaajaksi,\nvaan hänen paha kohtalonsa. Mua\npakottaa seikkain tyly yhtymys.\nVapaaksi luulee työnsä ihminen --\nhän pettyy! Hän on lelu sokeen mahdin,\njok' ihmiselle hänen valinnastaan\nluo pian pelottavan täytymyksen.\nMit' auttais sydämeni puolto häntä --\nKuitenkin täytyy minun hänet tappaa.\n\nGORDON.\nJos sydän varoittaa, niin sitä kuulkaa!\nOn sydän Luojan ääni; ihmistyötä\non kaikki älyn viisaat laskelmat.\nMink' onnen voitte saada verityöstä?\nOi, verestä ei verso mitään hyvää!\nSe työkö portaana ois suuruuteenne?\nOi, älkää luulko -- Kuninkaat voi joskus\nmurhasta pitää, mut ei murhaajasta.\n\nBUTTLER.\nTe ette tiedä. Olkaa kysymättä.\nMiks saivat ruotsalaiset voiton, miksi\nniin joutuin lähenevät! Soisin hänet\narmoihin keisarin niin mielelläni.\nEn vertaan tahdo. En, hän saisi elää.\nVaan sanaani mun tulee kunnioittaa.\nSiis kuolkoon hän tai -- kuulkaa! -- mua kohtaa\nhäpeä, hän jos pääsee käsistämme.\n\nGORDON.\nSemmoista miestä pelastaakseen --\n\nBUTTLER (pikaisesti).\n                                  Mitä?\n\nGORDON.\nKannattaa uhratakin -- Olkaa jalo!\nKaunistaa sydän miest', ei mielipide.\n\nBUTTLER (kylmästi ja ylpeästi).\nOn suuri herra ruhtinas -- mut minä\nvain halpa henkilö, te tarkoitatte.\nOn muka maailmasta sama, saako\nalhainen kunniaa vai häpeää,\nkun ruhtinaallinen vain pelastuu. --\nArvonsa itselleen suo kukin itse.\nMinusta riippuu, kuinka korkealle\narvostan itseni. Ei maailmassa\nniin ylhäist' ole, että itseäni\nmä häneen verrattuna halveksisin.\n_Tahtomme_ meistä tekee suuren, pienen,\nja koska minä olen uskollinen\nmun tahdolleni, täytyy hänen kuolla.\n\nGORDON.\nOi, kalliota ryhdyn liikuttamaan!\nEi ihmiset teit' ole kasvattaneet.\nEn estää teitä voi, vaan pelastakoon\nJumala hänet hirmukädestänne!\n\n    (Poistuvat.)\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    Herttuattaren huoneistoon kuuluva huone.\n\n    THEKLA tuolissa, kalpeana, silmät ummessa. HERTTUATAR\n    ja NEITI VON NEUBRUNN puuhailevat hoidellen häntä.\n    WALLENSTEIN ja KREIVITÄR puheikkain.\n\nWALLENSTEIN.\nKuink' oitis tyttäreni tiesi sen?\n\nKREIVITÄR.\nHän tuhon näyttää aavistaneen. Hän\nhuhua säikkyi taiston, jossa kuului\neversti kuolleen keisarillinen.\nSen heti näin. Hän syöksyi ruotsalaisen\nsanomantuojan luo ja kysellen\nhält' onnettoman salaisuuden riisti.\nRiensimme jäljestä, vaan hän jo oli\nsylissä sanantuojan tajutonna.\n\nWALLENSTEIN.\nNiin valmistumatonna lapsi-raukka\nsai tämän iskun! -- Joko hän nyt toipuu?\n\n    (Samalla hän kääntyy herttuattaren puoleen.)\n\nHERTTUATAR.\nHän avaa silmänsä.\n\nKREIVITÄR.\n                   Hän elää.\n\nTHEKLA (katsellen ympärilleen).\n                             Missä\nnyt olen?\n\nWALLENSTEIN (astuu hänen luokseen ja kohottaa hänet\nkäsivarsillaan pystyyn).\n          Toivu, Thekla! Ole luja\nisäsi tytär! Hellää äitiäsi\nnyt katso sekä isäs sylin suojaa!\n\nTHEKLA (nousee seisomaan).\nMiss' on hän? Poissako?\n\nHERTTUATAR.\nKen, tyttäreni?\n\nTHEKLA.\nHän, joka virkkoi tämän turmansanan --\n\nHERTTUATAR.\nOi, lapseni, sit' älä ajattele!\nKuvasta siitä käännä ajatukses.\n\nWALLENSTEIN.\nPuhelkoon huolistaan ja valittakoon!\nYhdessä hänen kanssaan itkekää!\nHän kokea näät saapi suurta tuskaa;\nvaan hän sen kestää, sillä Theklallani\nisänsä voittamaton sydän on.\n\nTHEKLA.\nEn ole sairas. Mull' on voimaa seista.\nMit' itkee äiti? Pelätinkö häntä?\nOn nyt se ohi, mieleni taas maltan.\n\n    (Hän on noussut seisoalleen ja etsien silmäilee ympäri huonetta.)\n\nMiss' on hän? Älköön häntä kätkettäkö!\nOn voimaa mulla, tahdon häntä kuulla.\n\nHERTTUATAR.\nEi, Thekla! Tämä turmansanan tuoja\nei koskaan tulla saa sun silmäis eteen.\n\nTHEKLA.\nIsäni --\n\nWALLENSTEIN.\n         Lapseni!\n\nTHEKLA.\n                  En ole heikko,\nvirkistyn pian vielä enemmän.\nVain yhteen pyyntöön suostukaatte!\n\nWALLENSTEIN.\n                                   Sano!\n\nTHEKLA.\nSuvaitkaa, että tämän vieraan miehen\nsaa kutsua nyt, että yksin saisin\nkuulustaa häntä, kysellä.\n\nHERTTUATAR.\n                          Ei koskaan!\n\nKREIVITÄR.\nEi! Se ei viisast' ole! Älä salli!\n\nWALLENSTEIN.\nMiks, tyttäreni, häntä haastattaisit?\n\nTHEKLA.\nParemmin tyynnyn kuultuani kaiken.\nEn tahdo mitään salattavan. Äiti\nvain säästää tahtoo mua. Sit' en tahdo.\nOn kauhein sanottu, sen kauheampaa\nen mitään enää kuule.\n\nKREIVITÄR ja HERTTUATAR (Wallensteinille).\n                      Älä suostu!\n\nTHEKLA.\nMin' olin säikähdyksen yllättämä,\npaljasti minut oma sydämeni\noudolle miehelle, hän nähdä sai\nmun heikkouteni, niin, minä vaivuin\nhänelle syliin -- sitä häpeän.\nOn hänen mua kunnioitettava,\nmun täytyy hälle haastaa, ettei hän,\nmies outo, mua väärin ymmärtäisi.\n\nWALLENSTEIN.\nHän oikeass' on, huomaan -- minä myönnyn\npyyntöönsä tähän. Kutsukaa se mies!\n\n    (Neiti Neubrunn menee ulos.)\n\nHERTTUATAR.\nVaan minä, äitisi, en luotas lähde.\n\nTHEKLA.\nMieluimmin yksin häntä haastattaisin.\nEsiinnyn silloin sitä tyynemmin.\n\nWALLENSTEIN (herttuattarelle).\nSuo siten käydä! Salli hänen yksin\nselvittää asia. On tuskaa, jota\njokainen itse vain voi huojentaa,\nvain omaan voimaan luottaa luja sydän.\n_Omasta_ povestaan saa tyttäreni\ntään iskun kestämiseen noutaa voiman.\nMun lujaa tytärtäni kohdeltakoon\nkuin urhotarta eikä niinkuin naista.\n\n    (Aikoo mennä.)\n\nKREIVITÄR (pidättää häntä).\nMihinkä lähdet? Terzky sanoi, että\nhuomenna varhain aiot täältä mennä,\nvaan meidät jättää tänne.\n\nWALLENSTEIN.\n                          Niin, te jäätte\nuljaiden miesten turviin uskottuina.\n\nKREIVITÄR.\nOi, veli, mukaas ota meidät! Älä\nsuo meidän synkäss' yksinäisyydessä\nodottaa huolissamme ratkaisua.\nLäheinen turma helppoa on kestää,\nkaukaisen kauheasti suurentaa\nepäily sekä odotuksen tuska.\n\nWALLENSTEIN.\nKen turmasta nyt puhuu? Korjaa sanas!\nOn minull' aivan toiset toivomukset.\n\nKREIVITÄR.\nSiis mukaas ota meidät! Älä jätä\nmeit' tähän paikkaan, huonoenteiseen;\nahdistaa sydäntäni nämä muurit,\ntuoksahtaa täällä kuolinhuoneen ilma,\noi, kuinka tätä paikkaa kammoksun.\nPois meidät vie! Myös, sisko, pyydä, että\nhän meidät ottais! Auta, siskontytär!\n\nWALLENSTEIN.\nTään paikan pahat enteet tahdon muuttaa:\ntää paikka olkoon kalleimpani turva?\n\nNEUBRUNN (tulee takaisin).\nOdottaa ruotsalainen herra.\n\nWALLENSTEIN.\nJääkööt he kahden!\n\n    (Poistuu.)\n\nHERTTUATAR (Theklalle).\nKuinka kalpenet! Et häntä\nvoi puhutella. Seuraa äitiäsi!\n\nTHEKLA.\nVoi neiti Neubrunn jäädä lähelleni.\n\n    (Herttuatar ja kreivitär menevät pois.)\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    THEKLA. RUOTSALAINEN KAPTEENI. NEITI NEUBRUNN.\n\nKAPTEENI (lähestyy kunnioittavasti).\nPrinsessa -- sana ajattelematon\nminulle anteeks suokaa -- Kuinka saatoin --\n\nTHEKLA (jalon arvokkaasti).\nOlette nähnyt minut tuskassani,\nja kovan onnen sattumus se teidät\nvieraasta uskotukseni on tehnyt.\n\nKAPTEENI.\nNähnette minut viha mielessänne,\nniin pelkään, sillä virkoin murhesanan.\n\nTHEKLA.\nSyy minun on. Sen minä teiltä riistin;\nte olette vain kohtaloni ääni.\nAletun kertomuksen keskeytti\nmuu säikähdykseni. Siis jatkakaa!\n\nKAPTEENI (arvelevasti).\nPrinsessa, tuskanne siit' uudistuu.\n\nTHEKLA.\nValmiina olen siihen -- Tyynnä pysyn.\nKuink' alkoi taisto? Kertokaa nyt loppuun!\n\nKAPTEENI.\nOdottamatta mitään hyökkäystä\nleirissä oltiin luona Neustadtin\nheikoissa varustuksissa, kun nousi\nmetsästä iltapuoleen tomupilvi\nja meidän etujoukkueemme syöksyi\nleiriimme, huutain: vihollinen tulee.\nParaiksi ehdimme vain satulaan,\nkun täyttä laukkaa ajaa laskettivat\nmurroksen[132] läpi pappenheimiläiset;\nne rajut parvet pian syöksyivät\nylitse leirin vallikaivannonkin.\nVaan heidät oli uhkarohkeus\nedellä toisten tuonut, vielä oli\netäällä jalkaväki,[133] urhokkaina\nvain pappenheimiläiset olivat\nseuranneet urhokasta johtajaansa. --\n\n    (Thekla liikahtaa. Kapteeni hetkeksi keskeyttää,\n    kunnes Thekla viittauksella kehoittaa häntä jatkamaan.)\n\nEdestä, sivuiltakin ryntäsimme\nme kohta koko ratsuväellämme,\ntyönsimme heidät vallihaudan ääreen,\nmiss' oitis järjestynyt jalkaväki\nojensi heitä vastaan keihäsmetsän.\nHe eivät eespäin, eivät taapäin päässeet --\npusertuneina julmass' ahdingossa.\nNiin Reinin-kreivi heidän johtajaansa\nkehoitti sotavangiks antaumaan\nrehellisessä taistelussa, mutta\neversti Piccolominipa --\n\n    (Theklaa pyörryttää, hän ottaa kiinni istuimesta.)\n\n                         hänet\nilmaisi kypärtöyhtö, pitkä tukka,\njok' ajost' ankarast' ol' irrallaan --\nosoittaa vallihautaa, karahuttaa\nsiit' ensimäisnä yli ratsullansa,\nja sitten rykmenttinsä -- mutta -- nyt\nlävistää piikki hältä hevosen,\nse hurjistuu ja heittää selästään\nratsastajansa, tämän yli karkaa\nnyt hillitönnä koko hevosjoukko.\n\n    (Theklaa, joka nähtävästi yhä yltyvän tuskan vallassa on viime\n    sanoja kuunnellut, alkaa kovasti vapista ja on vaipumaisillaan\n    maahan. Neiti Neubrunn kiiruhtaa hänen luokseen ja ottaa\n    hänet syliinsä.)\n\nNEUBRUNN.\nVoi armas neiti --\n\nKAPTEENI (liikutettuna).\n                   Minä lähden pois.\n\nTHEKLA.\nSe ohi on jo -- Loppuun kertokaa!\n\nKAPTEENI.\nNähdessään johtajansa kaatuvan\njulmistui joukot epätoivon raivoon.\nHe eivät mieti omaa pelastustaan,\nhe taistelevat niinkuin tiikerit.\nTuo jäykkä vastustus meit' ärsyttää,\nja taistelu ei ennen päätykään,\nkuin kaatunut on heistä viimeinenkin.\n\nTHEKLA (ääni vapisten).\nJa missä[134] -- Kaikkea en teiltä kuullut.\n\nKAPTEENI (oltuaan hetkisen vaiti).\nTän' aamuna me hänet hautaan veimme.\nKakstoista ylhäissuku-nuorukaista\nhänt' oli kantamassa, saattueena\narmeija kaikki. Arkun laakereille\ntoi Reinin-kreivi oman voitonmiekan.\nVainaata kyynelinkin muisteltiin,\nmeist' useahan hänen jalouttaan\nja lempeyttään oli kokenut,\nja kaikki sääli häntä. Reinin-kreivi\nmielellään oisi hänet pelastanut,\nmutt' itse hän sen teki tyhjäks, itse\nniin sanotaan -- hän tahtoi kuolemaa.\n\nNEUBRUNN (liikutettuna Theklalle, joka on peittänyt kasvonsa).\nOi armas neiti -- mua silmätkää!\nMintähden vaadittekaan kuulla kaiken!\n\nTHEKLA.\nHautansa miss' on?\n\nKAPTEENI.\n                   Hänet haudattiin\nlähelle Neustadtia luostarkirkkoon,\nkunnekka isältään on sana saatu.\n\nTHEKLA.\nMi luostar' on se?\n\nKAPTEENI.\n                   Pyhän Kaarinan.[135]\n\nTHEKLA.\nJa pitkältikö sinne?\n\nKAPTEENI.\n                     Seitsemän\non peninkulmaa.\n\nTHEKLA.\n                Mistä sinne päästään?\n\nKAPTEENI.\nKautt' Tirschenreitin, Falkenbergin, jossa\non etuvahtimme.\n\nTHEKLA.\n                Ken johtaa niitä?\n\nKAPTEENI.\nEversti Seckendorf.\n\nTHEKLA (astuu pöydän luoja ottaa jalokivilippaasta sormuksen).\n                   Te tuskassani\nmun näitte, säälitte -- Nyt ottakaa\n    (antaen sormuksen)\nhetkestä tästä muisto -- Menkää nyt!\n\nKAPTEENI (hämmästyneenä).\nPrinsessa --\n\n    (Thekla äänetönnä viittaa häntä poistumaan ja jättää hänet.\n    Kapteeni vitkastelee ja tahtoo puhua. Neiti Neubrunn\n    toistaa viittauksen. Kapteeni poistuu.)\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    THEKLA. NEUBRUNN.\n\nTHEKLA (heittäytyy neiti Neubrunnille kaulaan).\nNyt, hyvä Neubrunn, näytä rakkaus,\njot' olet mulle aina luvannut,\nja ole ystävä ja seuralainen! --\nOn täältä meidän vielä tänä yönä\npois lähdettävä!\n\nNEUBRUNN.\n                 Täältä pois? Ja minne?\n\nTHEKLA.\nMinnekö? _Yksi_ paikk' on maailmassa!\nSe paikka, missä _hän_ on haudattuna!\n\nNEUBRUNN.\nMit', armas neiti, sinne menisitte?\n\nTHEKLA.\nMitäkö, onneton! Et kysyis siten,\njos kerran oisit rakastanut. Siellä\non kaikki, mitä hänestä on jäänyt,\nse yksi paikk' on koko maailmani.\nOi, älä viivytä! Käy heti puuhaan! --\nNyt miettikäämme, kuinka pakoon päästään!\n\nNEUBRUNN.\nIsänne vihaa myöskin ajatelkaa!\n\nTHEKLA.\nKenenkään vihaa min' en enää pelkää.\n\nNEUBRUNN.\nMaailman ivaa, moitteen pahaa kieltä!\n\nTHEKLA.\nHaenhan sitä, jot' ei enää ole.\nSyliinsä haluanko siis -- oi Luoja!\nRakkaani hautaan vain mä tahdon päästä.\n\nNEUBRUNN.\nKahdenko vain, me avuttomat naiset?\n\nTHEKLA.\nOtamme aseet, käteni sun suojaa.\n\nNEUBRUNN.\nSynkässä yössäkö?\n\nTHEKLA.\n                  Yö meidät kätkee.\n\nNEUBRUNN.\nJa tässä myrskysäässä?\n\nTHEKLA.\nSaiko hän leppoisan levon _ratsuin kavioissa_?\n\nNEUBRUNN.\nJa vihollisen monet vartiot!\nMeit' eivät päästä.\n\nTHEKLA.\n                    Ne on ihmisiä,\non onnettomuus vapaa kaikkialla!\n\nNEUBRUNN.\nTie pitkä --\n\nTHEKLA.\n             Siitä huoliiko, ken kulkee\nkaukaista pyhäinkuvaa kumartamaan?\n\nNEUBRUNN.\nVoidaanko päästä tästä kaupungista?\n\nTHEKLA.\nAukaisee portit kulta. Mene, mene!\n\nNEUBRUNN.\nJos meidät tunnetaan?\n\nTHEKLA.\n                      Ei pakolaista,\nei epätoivon valtaan joutunutta\nFriedlandin tyttäreksi arvaa kukaan.\n\nNEUBRUNN.\nVaan mistä ratsut pakoamme varten?\n\nTHEKLA.\nNe seuraherra[136] hankkii. Kutsu hänet!\n\nNEUBRUNN.\nTohtiiko hän näin salaa herraltansa?\n\nTHEKLA.\nOi, kyllä. Mene vaan nyt! Älä viivy!\n\nNEUBRUNN.\nAh, kuink' on sitten käyvä äidillenne,\nkun poissa olette?\n\nTHEKLA (arvelevasti ja tuskan vallassa eteensä katsoen).\n                   Oi oma äiti!\n\nNEUBRUNN.\nNiin paljon jo tuo hyvä äiti kärsii,\nkohtaako häntä vielä tämä isku?\n\nTHEKLA.\nHänt' en voi siitä säästää. Mene, mene!\n\nNEUBRUNN.\nMut aatelkaa nyt sentään, mitä teette!\n\nTHEKLA.\nOn aateltu jo, mit' on aateltava.\n\nNEUBRUNN.\nJa kuinka teidän käy, kun sinne tullaan?\n\nTHEKLA.\nSaa sieluni siell' ohjeen Jumalalta.\n\nNEUBRUNN.\nOlette rauhaton nyt, armas neiti.\nEi tämä tienne teitä rauhaan johda.\n\nTHEKLA.\nSyväänkin rauhaan, jonka hänkin löysi. --\nOi, riennä, älä enää mitään haasta!\nVastustamattomasti mua vetää\ntäält' outo voima hänen haudallensa!\nSaan siellä helpotusta, hetikohta!\nSydäntäkouristava tuskan side\nsiell' aukee -- Kyyneleeni siellä juoksee.\nOi, mene, voisimme jo matkall' olla.\nEn rauhaan pääse, ennenkuin saan jättää\nnää muurit -- päälleni ne lankeevat --\nPois työntää mua täältä lähtemään\nhämärä voima -- Mikä tunne on se?\nMinusta koko tämä talo täyttyy\naaveista kalpeist', onttosilmäisistä --\nEn sijaa saa -- Ja toisia taas tulee!\nVilinä tämä hirvittävä tunkee\npois täältä mua, eloss' olevaa!\n\nNEUBRUNN.\nSaatatte, neiti, minut tuskaan, kauhuun,\nniin etten itsekään nyt tohdi jäädä.\nMä menen, heti kutsun Rosenbergin.\n\n    (Poistuu.)\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    THEKLA.\n\nTHEKLA.\nHänenpä henkensä se mua kutsuu.\nJa uskolliset, jotka hänen eestään\nkaatuivat kostain, minua ne syyttää\nhalvasta viivynnästä. Hepä eivät\neronneet kuolossakaan johtajastaan --\nne jäyheät, ja _minun_ pitäis elää! --\nEi! Minuakin varten solmieltu\non seppele, mi hänen paarejansa\nnyt koristaa. Mit' elämämme on,\njos puuttuu siltä rakkauden loiste?\nSen sisällyksetönnä heitän pois.\nNiin, sinut, armaani, kun löysin, silloin\nelämä minust' _oli_ elämää!\nUus päivä mulle loisti kultainen!\nNäin unta hetkist' taivaanihanista. --\nSä olit ovella sen maailman,\njohonka luostarista suoraan astuin,\nvalaisi tuhannet sit' auringot;\nhyvältä enkeliltä näytit, joka\nlapsuuden satuajast' tulit mua\nelämän kukkuloille kantamaan.\nTunteeni ensimäinen oli silloin\ntaivainen onni. Sinun sydämeesi\nmun ensimäinen katseheni osui.\n\n    (Tätä sanoessaan hän vaipuu mietteisiinsä ja\n    kavahtaa sitten kauhistuneennäköisenä seisomaan.)\n\n-- Niin tulee kohtalo ja kourallansa\nraa'alla, kylmällä se tarttuu kiinni\nolentoon ystäväni armaaseen\nja hevostensa kavioiden alle\nsurvaisee hänet -- Sepä maailmassa\nosaksi koituu kaiken ihanan.\n\n\nKOLMASTOISTA KOHTAUS.\n\n    THEKLA. NEITI NEUBRUNN ynnä TALLIMESTARI.\n\nNEUBRUNN.\nHän tääll' on, neiti, ja hän tekee sen.\n\nTHEKLA.\nHankitko meille ratsut, Rosenberg?\n\nTALLIMESTARI.\nNe hankin.\n\nTHEKLA.\n           Seuraatko myös mukanamme?\n\nTALLIMESTARI.\nMaailman loppuun, hyvä neiti.\n\nTHEKLA.\n                              Etpä\npalata herttuan luo saata sitten.\n\nTALLIMESTARI.\nJään teidän luoksenne.\n\nTHEKLA.\n                       Sun palkitsen\nja suljen toisen herran suosioon.\nSa voitko meidät täältä salaa viedä?\n\nTALLIMESTARI.\nVoin.\n\nTHEKLA.\n      Milloinka saan lähteä?\n\nTALLIMESTARI.\n                             Nyt heti. --\nJa minne?\n\nTHEKLA.\nNiin -- se sano hälle, Neubrunn!\n\nNEUBRUNN.\nNeustadtiin.\n\nTALLIMESTARI.\n             Hyvä, lähden matkapuuhiin.\n\n    (Poistuu.)\n\nNEUBRUNN.\nAh, äitinne nyt tulee, neiti.\n\nTHEKLA.\n                              Taivas!\n\n\nNELJÄSTOISTA KOHTAUS.\n\n    THEKLA. NEUBRUNN. HERTTUATAR.\n\nHERTTUATAR.\nSe vieras meni, näytät tyynemmältä.\n\nTHEKLA.\nNiin olen, äiti -- Sallikaa mun pian\nlevolle käydä Neubrunn seuranani.\nLepoa kaipaan.\n\nHERTTUATAR.\n               Sitä saatkin, Thekla.\nRauhassa poistun, kun nyt isääs saatan\nrauhoittaa.\n\nTHEKLA.\nHyvää yötä, rakas äiti!\n\n    (Hän lankee äidilleen kaulaan ja syleilee\n    häntä suuresti liikutettuna.)\n\nHERTTUATAR.\nEt vielä tyyni ole, tyttäreni.\nNiin vapiset ja sydän kovin tykkii\nomaani vasten.\n\nTHEKLA.\n               Uni kyllä sen\ntyynnyttää -- Hyvää yötä, armas äiti!\n\n    (Kun hän irroittuu äitinsä sylistä, laskeutuu esirippu.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\n    Buttlerin huone.\n\n\nENSIMÄINEN KOHTAUS.\n\n    BUTTLER. MAJURI GERALDIN.\n\nBUTTLER.\nValitkaa kaksitoista rakuunata,\nreipasta, niille peitset, ei näät lainkaan\nsaa ampua -- Ja viereen ruokasalin\nne kätkekää ja jälkiruuan tullen\nhyökätkää sisään sekä huutakaa:\nken keisarin on miehiä? -- Mä pöydän\nlyön kumoon -- silloin käykää niiden kimppuun,\nmolemmat[137] lävistäkää! Tarkkaan linna\nlukitaan, vartioidaan, ettei tästä\nsaa vihiäkään ruhtinas. Nyt menkää --\nSaivatko teiltä käskyn tänne tulla\nkapteenit Deveroux ja Macdonald?\n\nGERALDIN.\nTääll' ovat heti.\n\n    (Poistuu.)\n\nBUTTLER.\nAsiaa ei suinkaan\nlykätä tohdi. Hänen puoltaan pitää\nkaupunkilaisetkin[138] -- Mi hurmahenki\nvallannut lienee koko kaupungin!\nNe herttuata rauhanruhtinaaksi\nja uuden kulta-ajan tuojaks uskoo.\nNeuvosto aseita on jakanut;\non vahtipalvelukseen herttualle\njo sata tarjokasta. Meill' on tarpeen\nnyt kiire, sillä meitä uhkaavat\nsisäiset sekä ulkoviholliset.\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    BUTTLER. KAPTEENIT DEVEROUX ja MACDONALD.\n\nMACDONALD.\nKenraali, kutsuit.\n\nDEVEROUX.\n                   Mik' on tunnussana?\n\nBUTTLER.\nEläköön keisari!\n\nMACDONALD ja DEVEROUX (astahtavat taapäin).\n                 Sä mitä sanot?\n\nBUTTLER.\nEläköön. Itävallan suku!\n\nDEVEROUX.\n                         Eikös\nvannottu alttiutta Friedlandille?\n\nMACDONALD.\nHänenhän suojakseen kai meidät tuotiin?\n\nBUTTLER.\nMeidätkö suojelemaan kavaltajaa?\n\nDEVEROUX.\nOtithan meidät palvelemaan häntä.\n\nMACDONALD.\nJa hänen kanssaan tulit Egeriin.\n\nBUTTLER.\nVarmemmin tuottaakseni hälle tuhon.\n\nDEVEROUX.\nVai niin!\n\nMACDONALD.\n          Se toist' on.\n\nBUTTLER (Deveroux'lle).\n                        Kurja! Vähäll' luovut\nvelvollisuudestasi, lipustasi!\n\nDEVEROUX.\nNo piru vieköön! Teinhän sinun laillas;\njos sin' oot lurjus, mietin, miks' en minä?\n\nMACDONALD.\nMe _emme_ mieti. Sinulle se kuuluu!\nKenraali olet, sinä komennat,\nme seuraamme, vie vaikka helvettiin.\n\nBUTTLER (sopuisasti).\nToisemme tunnemmehan.\n\nMACDONALD.\n                      Niinpä luulen.\n\nDEVEROUX.\nOlemme onnettaren sotureita,\nolemme sen, ken enin tarjoo.\n\nMACDONALD.\n                              Aivan.\n\nBUTTLER.\nNyt kunniallisina sotureina\ntulette pysymään.\n\nDEVEROUX.\n                  Niin mielellämme.\n\nBUTTLER.\nJa onnen tulette te saavuttamaan.\n\nMACDONALD.\nSen parempi.\n\nBUTTLER.\n             Siis kuulkaa!\n\nMOLEMMAT.\n                           Kuuntelemme.\n\nBUTTLER.\nOn käsky keisarin: on vangittava\nhengissä taikka hengetönnä Friedland.\n\nDEVEROUX.\nNiin kirjeess' on.\n\nMACDONALD.\n                   Niin, vaikka hengetönnä.\n\nBUTTLER.\nJa ken sen tekee, sitä odottaa\nrahana, tiluksina runsas palkka.\n\nDEVEROUX.\nHyvältä soipi. Hyvält' aina sana\nsoi sieltäpäin. Niin! Tiedämme jo sen!\nKultaiset armovitjat kukaties,\ntai hevoskoni,[139] pergamentti.[140] -- Maksaa\nparemmin Friedland.\n\nMACDONALD.\n                    Hän on suurenmoinen.\n\nBUTTLER.\nHävinnyt mies. Sen onnentähti laski.\n\nMACDONALD.\nVarmaanko?\n\nBUTTLER.\n           _Minä_ sanon.\n\nDEVEROUX.\n                         Mennytkö\non hänen onnensa?\n\nBUTTLER.\n                  On ainaiseksi.\nHän köyhä on kuin mekin.\n\nMACDONALD.\n                         Niinkö köyhä?\n\nDEVEROUX.\nSiis, Macdonald, on hänest' eroominen.\n\nBUTTLER.\nKakskymmentuhantinen joukko on\njo eronnut. On meidän, maanmies,\nenemmän tehtävä. Niin, meidän on\nnyt surmattava hänet.\n\n    (Molemmat astahtavat taapäin.)\n\nMOLEMMAT.\n                      Surmattava!\n\nBUTTLER.\nNiin, surmattava on. -- Ja siihen olen\nvalinnut teidät.\n\nMOLEMMAT.\n                 Meidätkö?\n\nBUTTLER.\n                           Niin, teidät,\nkapteenit Deveroux ja Macdonald.\n\nDEVEROUX (oltuaan hetkisen vaiti).\nValitkaa toinen!\n\nMACDONALD.\n                 Toinen valitkaa!\n\nBUTTLER (Deveroux'lle).\nPelkäätkö, arkailija? Tunnollasi\njo kolmekymmentä on vainajata --\n\nDEVEROUX.\nPäällikköön kajota -- se arveluttaa!\n\nMACDONALD.\nValamme, sekin meitä häneen sitoo.\n\nBUTTLER.\nSe side murtui hänen petokseensa.\n\nDEVEROUX.\nKenraali, tää on liian kauheaa.\n\nMACDONALD.\nNiin, se on totta! Meill' on omatunto.\n\nDEVEROUX.\nJos päällikkö hän ei ois, joka meitä\non kuriin, arvonantoon totuttanut.\n\nBUTTLER.\nSiis sekö esteenä?\n\nDEVEROUX.\n                   Niin! Jonkun _toisen_,\nvaikk' oman poikanikin, lävistäisin,\njos keisarini palvelus niin vaatii --\nvaan sotilaana _tappaa päällikkönsä_,\nse meist' on synti, rikos, josta päästää\nei saata ainoakaan rippimunkki.\n\nBUTTLER.\nMin' olen paavisi ja syntis kuittaan.\nNo päättäkää!\n\nDEVEROUX (seisoo epäröiden).\n              Ei sovi.\n\nMACDONALD.\n                       Ei, ei sovi.\n\nBUTTLER.\nNo -- lähettäkää mulle -- Pestalutz!\n\nDEVEROUX (säpsähtää).\nAh, Pestalutz -- hm!\n\nMACDONALD.\n                     Miksi tahdot häntä?\n\nBUTTLER.\nJos teistä työ on halpa, kyll' on muita --\n\nDEVEROUX.\nJos täytyy hänen kuolla, voimmehan\npalkinnon yhtä hyvin saada mekin. --\nVai mitä, veli Macdonald?\n\nMACDONALD.\n                          Niin, jos\non hänen kuoltava ja muu ei auta,\nen Pestalutzin salli sitä tehdä.\n\nDEVEROUX (vähän arveltuaan).\nMilloinka hänet surmataan?\n\nBUTTLER.\n                           Tän' yönä;\non huomenna näät täällä ruotsalaiset.\n\nDEVEROUX.\nKenraali, vastaatko mun teostani?\n\nBUTTLER.\nKaikesta.\n\nDEVEROUX.\n          Niinkö tahtoo keisarikin?\nTahtooko suoraan? Joskus rangaistaan\nmurhaajaa, vaikka mieluinen on murha.\n\nBUTTLER.\nOn käsky: hengissä tai hengetönnä.\nJa hengissä ei voida, näätte itse --\n\nDEVEROUX.\nSiis kuolleena! Niin -- kuolleena -- Vaan kuinka\nkäsiksi häneen voidaan päästä? Onhan\nkaupunki täynnä Terzkyn sotilaita.\n\nMACDONALD.\nJa sitten viel' on Terzky sekä Illo --\n\nBUTTLEE.\nTietysti heistä juuri aloitetaan.\n\nDEVEROUX.\nMyös heidät surmataanko?\n\nBUTTLER.\n                         Heidät ensin.\n\nMACDONALD.\nVerinen ilta tulee, Deveroux.\n\nDEVEROUX.\nJa kelle työks sen uskot? Usko _mulle_!\n\nBUTTLER.\nMajuri Geraldin saa tehdä sen.\nOn tänään laskiainen, pidetään\nlinnassa syömingit ja niissä heihin\nkäsiksi käydään, heidät lävistetään --\nmukana ovat Pestalutz ja Lesley --\n\nDEVEROUX.\nKenraali, sinä siit' et välittäne --\nsuo mun ja Geraldinin vaihtaa toimet.\n\nBUTTLER.\nVähemmän vaaraa sull' on herttuasta.\n\nDEVEROUX.\nVaaraako! Perhana! Mit' aatteletkaan\nminusta? Minä miekkaa herttuan\nen pelkääkään, vaan hänen katsettansa.\n\nBUTTLER.\nKuink' katse tuo vois sua vahingoittaa?\n\nDEVEROUX.\nTiedäthän, hiis vie, etten pelkur' ole.\nMutt' siit' on viikko vain, kun herttualta\nmä kaksikymmentä sain kultarahaa,\nniill' ostaakseni takin lämpöisen,\njok' ylläni on ja jos hän mun näkee\nnyt peitsineni, katsoo takkiin -- kas -- niin --\nEn, hiis vie, ole pelkur' ensinkään.\n\nBUTTLER.\nLämpöisen takkisi sait herttualta\nja sinä, köyhä raukka, epäröit\nsenvuoksi lyödä häntä kuoliaaksi.\nVaan _hälle_ lämpöisemmän _keisar'_ antoi,\nnimittäin vaipan ruhtinaallisen.\nKuink' kiittää hän? -- Hän pettää, kapinoi.\n\nDEVEROUX.\nOn totta. Piru vieköön kiitolliset!\nNiin -- minä -- surmaan hänet.\n\nBUTTLER.\n                                Ja jos tahdot\ntyynnyttää tuntoasi, riisu takki;\nniin saatat reippain mielin täyttää työn.\n\nMACDONALD.\nNiin! Mutta tässä vielä arveluttaa --\n\nBUTTLER.\nMikäpä arveluttaa, Macdonald?\n\nMACDONALD.\nMit' auttaa meitä aseet _häntä_ vastaan?\nHaavoittaa hänt' ei saata, hän on _kova_.\n\nBUTTLER (pystyyn kavahtaen).\nMitenkä voi hän --\n\nMACDONALD.\n                   Luodit, iskut kestää!\nOn hornan taito hänet kovettanut;\nläpäisemätön ruumis häll' on, tiedä.\n\nDEVEROUX.\nNiin! Ingolstadtiss' oli myöskin moinen,\nruumiiltaan teräskova; hänet täytyi\nlopulta pyssynperill' lopettaa.\n\nMACDONALD.\nKuulkaapas, mitä aion!\n\nDEVEROUX.\n                       Sano!\n\nMACDONALD.\n                             Tääll' on\ndominikaaniveli luostarissa,\nmun kansalaisiani, hän saa kastaa\nvihittyyn veteen aseeni ja niille\nlukea siunauksen voimakkaan;\ntaikuutta vastaan varmasti se auttaa.\n\nBUTTLER.\nTee siten, Macdonald! Vaan menkää nyt!\nValitkaa rykmentistä vahvaa miestä\nnoin kaksi-, kolmekymmentä, ja tehkööt\nne valan keisarille -- Yksitoista\nkun lyönyt on -- kun ensimäiset vahdit\non menneet, viekää heidät aivan hiljaa\ntalolle -- Lähell' olen minä silloin.\n\nDEVEROUX.\nMitenkä päästään henkivartijoista,\nvahdissa jotka sisäpihass' ovat?\n\nBUTTLER.\nSelvillä mull' on siellä joka soppi.\nVien teidät erään takaportin kautta,\njot' _yksi_ mies vain puolustaa. Mun sallii\nmun arvoni ja toimeni jok' aika\ntavata herttuaa. Käyn edellänne,\nlävistän kurkun henkivartijalta\ntikarin iskulla ja tienne raivaan.\n\nDEVEROUX.\nVaan kun on sisään tultu, kuinka päästään\nhuoneeseen, jossa nukkuu ruhtinas,\nniin ettei hoviväki herää, huuda?\nHänellä saattue näät tääll' on suuri.\n\nBUTTLER.\nNe talon oikeassa päässä on;\nhän rauhaa tahtoo, vasemmass' on yksin.\n\nDEVEROUX.\nKun kaikk' ois ohi, Macdonald -- Niin tuntuu\noudolta minusta, sen piru tietää.\n\nMACDONALD.\nNiin minustakin. Hän on liian suuri.\nJa konnapariks meidät katsotaan.\n\nBUTTLER.\nLoistossa, kunniassa ollen voitte\ntyhjäksi arvostella joukon huudot.\n\nDEVEROUX.\nJos vain sen kunnian niin varmaan saa.\n\nBUTTLER.\nHuoletta olkaa! Ferdinandin päähän\nte pelastitte kruunun. Suur' on palkka.\n\nDEVEROUX.\nAikooko kukistaa hän keisarin?\n\nBUTTLER.\nNiin aikoo! Kruunun, hengen hältä viedä!\n\nDEVEROUX.\nSiis hänet mestattaisiin, jos me vain\nhengissä hänet Wieniin puuhaisimme?\n\nBUTTLER.\nEi välttää vois hän sitä kohtaloa.\n\nDEVEROUX.\nNyt tule, Macdonald! Hän päällikkönä\nsoturinkäsiin kuolkoon kunnialla!\n\n    (He poistuvat.)\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Sali ja sen takana kauas taustalle etääntyvä käytävä.\n    WALLENSTEIN istuu pöydän ääressä. RUOTSALAINEN KAPTEENI\n    seisoo hänen edessään. Pian saapuu KREIVITÄR TERZKY.\n\nWALLENSTEIN.\nMun terveiseni viekää herrallenne![141]\nIloitsen hänen onnestaan, ja jos en\nniin suurta iloa teist' osoittane,\nkuin tämä voitonviesti[142] ansaitsisi,\nniin olkaa varma: tahto mull' on hyvä,\nsill' onnemme nyt yhteiseks on tullut.\nHyvästi! Kiitos vaivastanne! Aukee\nhuomenna teille linnoituksen portit.\n\n    (Ruotsalainen kapteeni poistuu. Wallenstein istuu syviin ajatuksiin\n    vaipuneena, jäykästi katsellen eteensä, pää käden varassa.\n    Kreivitär Terzky astuu huoneeseen ja Wallensteinin huomaamatta\n    seisoo jonkun aikaa hänen edessään. Vihdoin Wallenstein liikahtaa,\n    näkee kreivittären ja paikalla herää todellisuuteen.)\n\nTuletko Theklan luota? Kuinka voi hän?\n\nKREIVITÄR.\nHän tyynempi on keskustelun jälkeen,\nniin sisko sanoo -- Vuoteess' on nyt Thekla.\n\nWALLENSTEIN.\nTuskansa lauhtuu. Hän käy itkemään.\n\nKREIVITÄR.\nEt, veljenikään, ole ennelläsi.\nSun iloisemmaks uskoin tulevan\nvoitosta. Ole luja! Tue meitä,\nolethan valomme ja aurinkomme!\n\nWALLENSTEIN.\nRauhoitu! Minua ei mikään vaivaa --\nVaan miss' on miehes?\n\nKREIVITÄR.\nPidoiss' Illon kanssa.\n\nWALLENSTEIN (nousee seisomaan ja astuu muutamia askelia salin poikki).\nOn synkkä yö jo -- Mene huoneeseesi!\n\nKREIVITÄR.\nOi, älä käske; suo mun luonas olla!\n\nWALLENSTEIN (on astunut ikkunan ääreen).\nOn taivaall' ahkerata liikuntoa,\ntuulessa tornin viiri lepattaa,\nkiiruhtaa pilvet, horjuu sirppi kuun,\nyöss' epävarma valo väräjää. --\nEi tähtiryhmää näy! Tuon heikon loisteen,\ntuon ainoan, luo alas Kassiopeia,\nja tuoll' on Jupiter -- Vaan nyt sen peittää\nsynkällä mustuudellaan ukonpilvet!\n\n    (Vaipuu syviin mietteisiin ja katsoo jäykästi ulos.)\n\nKREIVITÄR (joka häntä surullisena silmäilee, tarttuu hänen käteensä).\nMit' aattelet?\n\nWALLENSTEIN.\n               Ois hyvä mulle nähdä\nse tähti, elämäni tähti, usein\nsain kumman voiman sitä katsoissani.\n\n    (Äänettömyyttä.)\n\nKREIVITÄR.\nSaat taaskin tähtes nähdä.\n\nWALLENSTEIN (on taas käynyt hyvin hajamieliseksi, herää siitä\nja käännähtää kreivittäreen päin).\nHänetkö[143] nähdä? -- Oi, en koskaan!\n\nKREIVITÄR.\n                                     Kuinka?\n\n\nWALLENSTEIN.\nOn poissa hän -- on multaa!\n\nKREIVITÄR.\n                            Kuka siis?\n\nWALLENSTEIN.\nHän onnen sai. Hält' elonmatka päättyi.\nHän vaill' on vastaisuutta, kohtalotar\nei hälle kehrää enää juoniaan --\nelonsa valoss' on ja tasallansa,\nei himmeätä kohtaa siihen jäänyt,\nei hänen luokseen pyri turmanhetki.\nHän jätti toivon, pelon, hän on vapaa\nvallasta pettävien planeettain --\nOi, häll' on hyvä! Vaan ken tietää, mitä\ntuo meille lähin hetki mustahuntu!\n\nKREIVITÄR.\nMax Piccolominista puhut. Kuinka\nhän kuoli? Luotas lähti sanantuoja,\nkun tulin nyt.\n    (Wallenstein käden vihjauksella käskee häntä vaikenemaan.)\n               Oi, älä taakses katso!\nKirkkaampiin päiviin eespäin katsokaamme!\nIloitse voitost', unhota sen hinta!\nEi tänään vasta viety ystävääsi;\njättäissään sinut hän jo kuoli sulta.\n\nWALLENSTEIN.\nTään iskun kyllä kestän, sillä mitä\nei kestäis ihminen! Hän korkeimmasta\nkuin halvimmasta oppii vieraantumaan,\nsaa voiton hänestä näät hetkein valta.\nVaan mitä häness' olen kadottanut,\nsen tunnen. Elämäni kukka kuihtui,\non kylmä, väritön nyt elontanner\nmun edessäni. _Hän_ näät rinnallani\nnuoruutenani seisoi, unelmaksi\ntodellisuuden teki mulle, kutoin\nselvyyteen esineiden tavalliseen\nkultaiset aamuruskon utuverhot --\nJa hänen rakkauden liekissään\nyleni -- sen ma tunsin ihmetellen --\nmatalat elon arkiesineet. --\nTästedes vaikka mitä saavutankin,\nniin kauneus on poissa, se ei palaa,\nylempi näät kuin minkäänlainen onni\non ystävä, jok' yhdess' samaa tuntein\nonnemme luo ja osaaottain lisää.\n\nKREIVITÄR.\nÄl' epäile sä omaa voimaas! Onhan\nsun sydämesi siksi rikas, että\nse itse itsensä voi elähdyttää.\nRakastat, kiität hänen hyveitänsä,\njotk' itse istutit ja kehitit.\n\nWALLENSTEIN (käyden ovella).\nKen meitä häiritsee näin myöhään yöllä? --\nTuo linnanvanhin tänne avaimia.\nNyt poistu, sisko; on jo sydänyö.\n\nKREIVITÄR.\nMun tänään vaikea on sinut jättää;\nahdistaa mua pelko.\n\nWALLENSTEIN.\n                    Pelko! Miksi?\n\nKREIVITÄR.\nSä että äkin lähdet tänä yönä,\nettemme aamull' enää löydä sua.\n\nWALLENSTEIN.\nKuvitteluita!\n\nKREIVITÄR.\n              Oi, jo kauan ovat\nvaivanneet mua kolkot aavistukset,\nja vaikka torjunkin ne valveillani,\nniin poveeni ne synkiss' uniss' syöksyy. --\nNäin sun ja ensimäisen puolisosi[144]\ntoiss'yönä loistopuvuss' atrioivan --?\n\nWALLENSTEIN.\nSuotuisaenteinen on unes; alkoi\nmun onneni näät siitä aviosta.\n\nKREIVITÄR.\nJa tänään unta näin mä, että etsin\nsinua huoneestas -- Kun astuin sisään,\nniin silloin huone muuttui Gitschinin\nkarteusiluostariksi, jonka sinä\nperustit, jonne tahdot hautasikin.\n\nWALLENSTEIN.\nNäin haaveilla on muutenkin sun tapas.\n\nKREIVITÄR.\nJa etkö usko varoituksen äänen\nunissa ennustaen puhuvan?\n\nWALLENSTEIN.\nOn semmoisia ääniä -- On varmaan!\nVaan varoituksiksi en sanois _niitä_,\njotk' ilmoittavat vain mit' _ei voi välttää_.\nAurinko kuvastuuhan ilmakehään\nnousunsa eellä; suurten kohtaloiden\nedellä samoin käyvät niiden aaveet,\nja tässä päivässä jo kulkee huomen.\nMietteihin omituisiin tulen, milloin\nkuolosta luen Henrik neljännen.[145]\nTuo kuningas jo tunsi veitsen aaveen\nrinnassaan, ennenkuin sen murhamies,\nRavaillac, käteens' otti. Eikä hälle\nLouvressa[146] rauhaa suonut tämä aave,\nse ulos ajoi; hautajaisilt' tuntui\nhänestä puolisonsa kruunajaiset,[147]\naavistain kuuli hän ne askeleet,\nPariisin kaduilla jotk' etsi häntä --\n\nKREIVITÄR.\nSisäinen aavistukses eikö haasta?\n\nWALLENSTEIN.\nEi mitään. Rauhoitu!\n\nKREIVITÄR (synkkiin mietteihin vaipuneena).\n                     Ja kerran taas,\nkun jäljestäsi riensin, juoksit sinä\nniin pitkää käytävää ja loputonta\nsalien sarjaa -- ovet paukkui, ryski --\nHengästyin seurasin, mut' enpä voinut\nsaavuttaa sua -- Silloin minuun tarttui\näkisti kylmä käsi takaapäin,\nse _sinä_ olit, mua suutelit,\nja punapeite painui ylitsemme --\n\nWALLENSTEIN.\nHuoneeni seinäin punaverho vain.\n\nKREIVITÄR (häntä katsellen).\nJos niiksi tulisi -- Jos minä sinut,\neloa uhkuin joka tässä seisot --\n\n    (Vaipuu itkien Wallensteinin rintaa vasten.)\n\nWALLENSTEIN.\nTuon henkipattojulistuksen vuoksi\nsa olet tuskissas. Ei kirjaimet\nhaavoita eikä käsiä hän löydä.\n\nKREIVITÄR.\nVaan käsiä jos löytyis surmaksesi,\nteen silloin, mitä olen päättänyt --\nmukana mull' on mistä lohdun saan.[148]\n\n    (Poistuu.)\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    WALLENSTEIN. GORDON. Sitten KAMARIPALVELIJA.\n\nWALLENSTEIN.\nRauhassa onko kaupunki?\n\nGORDON.\n                        On kyllä.\n\nWALLENSTEIN.\nPauhaava soitto kuuluu, linna on\nkirkkaasti valaistu. Kell' ilonpito?\n\nGORDON.\nPitoja kreivi Terzkylle nyt siellä\nja sotamarskille[149] ne pitävät.\n\nWALLENSTEIN (itsekseen).\nNe voittoa nyt juhlii. -- Tämä suku\npöydässä vain voi näyttää iloaan.\n    (Soittaa kelloa. Kamaripalvelija astuu sisään.)\nPukuni riisu, tahdon mennä maata.\n    (Ottaa avaimet[150] itselleen.)\nVihollisilta turvassa siis ollaan\nja varmat ystävät meit' ympäröivät;\nkaikesta erehdyn, jos kasvot nuo\n    (Gordonia katsellen.)\non naamiona teeskentelijän.\n    (Kamaripalvelija on riisunut häneltä viitan,\n    pyörökauluksen ja sotavyön.)\n                            No! Mikä putoaa?\n\nKAMARIPALVELIJA.\nKultaiset vitjat ovat katkenneet.\n\nWALLENSTEIN.\nJo kauan kestivätkin. Anna tänne!\n    (Vitjoja katsellen.)\nSe keisarin ol' _ensi_ suosiota.\nFriaulin sodass'[151] antoi hän ne, oli\nviel' arkkiherttuana, siitä asti\nniit' tottumuksest' olen pitänytkin. --\nLie taikauskoa se. Niiden tuli\nniin kauan olla suojakeinonani,\nkuin niitä pidin luottain niiden voimaan,\nja liittää minuun häilyväinen onni,\njonk' ensi suosiota olivat --\nNo hyvä! Onneni siis uudistukoon,\nkun tämä taika nyt on voimaton.\n\n    (Kamaripalvelija poistuu vaatteet mukanaan. Wallenstein nousee\n    seisomaan, astuu salin poikki ja jääpi vihdoin mietteissään\n    seisomaan Gordonin eteen.)\n\nKuink' entisaika mua lähenee!\nNään Burgaun hoviss' itseni mä jälleen;\nsiell' oli meillä hovipojantoimi.\nUseinhan kiistelimme, tarkoitit\nparasta, olithan myös mielelläsi\nsiveyssaarnaajana, mua toruit,\nkun luottain rohkeoihin unelmiin\ntähtäilin määrättömän korkealle,\nja kehuit mulle oivaa keskitietä. --\nOi, huonoks näyttäytyi viisautes,\nse varhain teki sinust' elähtäneen\nja kurjaan soppeen antaisi sun kuolla,\ntähteini jalous jos sit' ei estä.\n\nGORDON.\nOi ruhtinas! Niin tyynnä rantaan kytkee\nruuhensa pienen köyhä kalastaja,\nkun suuren merilaivan myrsky ruhjoo.\n\nWALLENSTEIN.\nOletko, vanha mies, jo satamassa?\nEn minä. Elämäni aalloill' liitää\ntuoreena, uljaana viel' edelleen\nnuorekkaan murtumaton rohkeus,\nja toivo viel' on jumalattareni.\nNuor' on mun henkeni, ja itseäni\njos sinuun vertaan, voisin kerskaella\nkiireisten vuotten voimatonna menneen\nylitse ruskeoiden hiusteni.\n\n    (Astuu pitkin askelin huoneen poikki ja jääpi seisomaan toiselle\n    puolelle, vastapäätä Gordonia.)\n\nKen vielä sanoo, että onni pettää?\nSe uskollinen oli mulle, nosti\njoukosta minut rakkaasti ja kantoi\njumalankäsillänsä voimakkailla\nminua ylös elon astuimia.\nEloni tiet ei ole tavalliset,\nei kätenikään viivat.[152] Kuka voisi\nselittää elämäni ihmismitoin?\nNyt näytän syvään suistuneelta, mutta\nkohoan taaskin; vankka nousuvesi\npiankin seuraa tätä pakovettä --\n\nGORDON.\nMuistanpa sentään vanhan sananlaskun:\nei päivää pidä kiittää ennen iltaa.\nEn toivoani tahtois perustaa\nsemmoiseen onneen, joka kauan kestää;\nonnettomuudelle on toivo suotu.\nLiihottaa pelko kohdall' onnellisen,\niäti kohtalon näät horjuu vaaka.\n\nWALLENSTEIN (hymyillen).\nNo entinenpä Gordon haastaa jälleen. --\nMuuttuuhan kaikki, mikä maallist' on,\nveronsa[153] vaatii pahat jumalat;\npakanakansat vanhat sen jo tiesi,\nsenvuoksi itsellensä valitsivat\nonnettomuuden vapaaehtoisen\nkateista jumaluutta lepyttääkseen,\nja Tyfon[154] veriset sai ihmisuhrit.\n    (Hetkisen vaiettuaan, vakavasti ja hiljemmin.)\nMinäkin hälle olen uhrannut --\nKaatuihan rakkain ystäväni, kaatui,\nja minun oli syy. Ei mulle enää\nniin paljon iloa tuo mikään onni,\nkuin tämä isku tuottanut on tuskaa. --\nKateus kohtalon on tyydytetty,\nse hengen hengest' ottaa: rakkaaseen,\npuhtaaseen päähän salama se sattui,\njonk' oli määrä murskaks lyödä minut.\n\n\nVIIDES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. SENI.\n\nWALLENSTEIN.\nSenikö tulee? Aivan suunniltaan!\nMik' asia sun tänne tuo näin myöhään?\n\nSENI.\nSun tähtes pelkään, ruhtinas.\n\nWALLENSTEIN.\n                              Mit' uutta?\n\nSENI.\nPakene ennen päivää! Älä luota\nsa ruotsalaisiin!\n\nWALLENSTEIN.\n                  Mitä mielees sattuu?\n\nSENI (ääntänsä koroittaen).\nÄl' luota ruotsalaisiin!\n\nWALLENSTEIN.\n                         Mitä siis?\n\nSENI.\nÄl' odota sa heidän saapumistaan!\nKavalat ystäväs sun pian tuhoo;\nnyt taivaan merkit ovat kauheat,\nläheltä kiertää sua tuhon verkko.\n\nWALLENSTEIN.\nUneksit, Baptista, sun pelko huumaa.\n\nSENI.\nÄl' usko tyhjästä mun pettyvän!\nOi, tule, kiertotähdist' itse lue,\nsun että tuhoo väärät ystäväsi.\n\nWALLENSTEIN.\nVääristä ystävistä kokonaan\nonnettomuuteni on alkuisin.\nOis neuvo saanut tulla aikaisemmin,\nen tähtiä nyt kaipaa tähän enää.\n\nSENI.\nKäy katsomaan! Oi, omiin silmiis luota!\nElämän huoneessa[155] on hirmumerkki,\nläheinen vihollinen[156] tähtes loisteen\ntakana vaanii -- Kuule varoitusta!\nÄl' yhdy noihin pakanoihin, jotka\nsotivat pyhää kirkkoamme vastaan!\n\nWALLENSTEIN (hymyillen).\nKaikuuko ennuslause sieltäpäin? --\nNiin! Nytpä muistan -- Tästä ruotsalaisten\nliitosta pitänyt et ole koskaan --\nKäy maata! Niitä merkkejä en pelkää.\n\nGORDON (näiden puheiden ankarasti järkyttämänä kääntyy\nWallensteinin puoleen).\nOi valtaruhtinas! Ma saanko haastaa?\nMyös halvan sana saattaa hyödyks olla.\n\nWALLENSTEIN.\nVapaasti puhu!\n\nGORDON.\n               Ruhtinas! Mut jospa\nei tämä oiskaan turha kauhukuva,\nkaitselmus jospa teitä pelastaakseen\nihmeellisesti käyttäis tätä suuta!\n\nWALLENSTEIN.\nKuumeessa puhutte nyt kumpainenkin.\nTuhonko mulle toisi ruotsalaiset?\nLiittooni pyrkivät he eduksensa.\n\nGORDON.\nJos sentään juuri ruotsalaisten tulo --\njos juuri se nyt tuhon jouduttaisi\npäätänne luottavaista kohti --\n    (heittäytyen maahan hänen eteensä)\n                               Vielä\non aika, ruhtinas --\n\nSENI (polvistuu).\n                     Oi, kuule häntä!\n\nWALLENSTEIN.\nOn aika; mihin? Nouskaa, tahdon.\n\nGORDON (nousee seisoalleen).\n                                 Viel' on\netäällä Reinin-kreivi. Käskekää --\nja tähän linnoitukseen hän ei pääse.\nJos tahtoo piirittää, niin koittakoon!\nSanonpa: ennen eessä näiden vallein\nhän joukkoinensa joutuu perikatoon,\nkuin povessamme uupuu urhokkuus.\nHän nähköön, mihin pystyy sankarparvi,\njot' innostuttaa sankarjohtajansa\nvakaasti ryhtyin syytään sovittamaan.\nSe keisaria liikuttais, hän leppyis,\nmielellään näät hän taipuu lempeäksi,\nja Friedland katuvana palatessaan\nsuuremman suosion on hältä saava\nkuin saanut ois hän koskaan luopumatta.\n\nWALLENSTEIN (katselee häntä kummastellen ja hämmästyneenä sekä on\njonkun aikaa vaiti, osoittaen voimakasta sisällistä liikutusta).\nOi Gordon -- kiihko johtaa teitä kauas,\nnuoruudenystäväll' on lupa siihen. --\nOn verta juossut, Gordon. Koskaan mulle\nei keisar' anteeks anna. Hän jos voisi,\nniin anteeksantoonsa en suostuis minä.\nJos tiennyt oisin, kuink' on käynyt, että\nrakkaimman ystävän se mulle maksais,\nja näin jos puhunut ois sydämeni --\nolisin kenties arvellut -- tai kenties\nen olisikaan -- Turhaa surku nyt!\nOn alku vakava, ei tyhjään pääty.\nSiis menköön kaikki vaan nyt menoaan!\n\n    (Astuen ikkunan ääreen.)\n\nKas, yö jo on, jo hiljaa linnass' ovat --\nKamaripalvelija, näytä tulta!\n\n    (Kamaripalvelija, joka sillävälin on hiljaa astunut huoneeseen\n    ja ilmeisen osanottavaisena seisonut taampana, astuu mieli\n    kuohuksissa esille ja heittäytyy herttuan jalkoihin.)\n\nSinäkin? Tiedän kyllä, miksi _sinä_\nsovintoon toivot mun ja keisarin.\nTuo ihmisparka! Häll' on Kärntenissä\nmaatilkku, ja hän pelkää, että sen\nne vie, kun hän on _minun_ tykönäni.\nOlenko liian köyhä korvaamaan,\nmin palvelijat menettää? No! Ketään\nen minä tahdo pakottaa. Jos luulet\nmun onneni jo menneen, jätä minut!\nViimeisen kerran vaatteeni nyt riisu\nja sitten liittyä saat keisariisi --\nNo, Gordon, hyvää yötä!\nNyt pitkään aion maata, sillä suuri\non ollut viime päiväin tuska. Älkööt\nminua liian varhain herättäkö!\n\n    (Poistuu. Kamaripalvelija näyttää tulta. Seni seuraa. Gordon\n    jää pimeään seisomaan, katseillaan seuraten herttuaa, kunnes\n    tämä on kadonnut käytävän päähän; sitten hän ilmeillään\n    osoittaa tuskaansa ja murheen vallassa nojautuu erästä\n    pylvästä vasten.)\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    GORDON. BUTTLER, alussa näyttämön takana.\n\nBUTTLER.\nTäss' seiskaa hiljaa, kunnes annan merkin!\n\nGORDON (kavahtaa pystyyn).\nHän on se, murhaajia tuo jo.\n\nBUTTLER.\n                             Valot\non poissa. Syvää unta nukkuu kaikki.\n\nGORDON.\nMihinkä ryhdyn? Häntä pelastamaan?\nMä hälytänkö talon sekä vahdit?\n\nBUTTLER (tulee näkyviin taustalta).\nOn käytävässä valoa. Tie selvä\nnyt ruhtinaan on makuusuojaan.\n\nGORDON.\n                               Mutta\nvalani eikö rikkoudu, jonka\ntein keisarille? Jos hän pakoon pääsee,\nlisäämään vihollisen voimaa, eikö\nminulle koidu hirmuseuraukset?\n\nBUTTLER (hiukan lähemmä tullen).\nVait! Kuule! Kuka haastaa?\n\nGORDON.\n                           Ah, on sentään\nparempi niin, saa ratkaista sen taivas.\nMinäkö voisinkaan niin suurta tehdä?\nEn _minä_ ole hänen surmaajansa,\njos kaatuu hän; vaan jos hän pelastuisi,\ntyö _minun_ ois ja raskaat seuraukset.\n\nBUTTLER (esille astuen).\nTuon äänen tunnen.\n\nGORDON.\n                  Buttler!\n\nBUTTLER.\n                           Se on Gordon.\nMit' etsitte te täältä? Näinkö myöhään\ntyköä herttuan te tulla saitte?\n\nGORDON.\nSiteessä kätenne on?\n\nBUTTLER.\n                     Siin' on haava.\nSe Illo taisteli kuin hurja, kunnes\niskimme hänet maahan --\n\nGORDON (kauhun vallassa).\n                        Ne on kuolleet!\n\nBUTTLER.\nNiin kävi. -- Vuoteess' onko hän?\n\nGORDON.\n                                  Ah Buttler!\n\nBUTTLER (tiukaten).\nNo onko? Tämä työ ei salass' säily.\n\nGORDON.\nHänt' ei saa tappaa. Te sit' älkää tehkö!\nEi teidän kättänne nyt taivas käske.\nSe saihan haavan.\n\nBUTTLER.\n                  Eipä tarvitakaan\nnyt _minun_ kättäni.\n\nGORDON.\n                   On syylliset\njo kuolleet, oikeus on tyydytetty.\nVoi nämä uhrit sen jo sovittaa.\n\n(Kamaripalvelija tulee käytävää pitkin, sormi suulla käskien\näänettömyyteen.)\n\nHän nukkuu. Säästettäköön pyhää unta!\n\nBUTTLER.\nValveillaan saa hän kuolla.[157]\n\n    (Tahtoo mennä.)\n\nGORDON.\n                            Sydämensä,\nah, maallisiss' on vielä, eikä hän\nviel' ole valmis käymään Luojan eteen.\n\nBUTTLER.\nArmahtaa Luoja!\n\n    (Tahtoo mennä.)\n\nGORDON (pidättää häntä).\n                Yö vain hälle suokaa!\n\nBUTTLER.\nVoi lähin hetki antaa meidät ilmi.\n\n    (Tahtoo pois.)\n\nGORDON (pidättää häntä).\nVain yks' hetki!\n\nBUTTLER.\n                 Minut päästäkää!\nMit' auttaa häntä lyhyt lykkäys?\n\nGORDON.\nOi, aik' on jumala, jok' ihmeit' tekee!\nYhdessä hetkessä voi hietajyvät[158]\ntuhannet juosta, liikkuu yhtä joutuin\naatokset ihmisen. Vain yksi hetki!\nKentiesi muuttuu _teidän_ sydämenne,\ntai _hänen_ -- Saattaa tulla tieto -- taikka\ntaivaasta onnen seikka ratkaisten,\npelastain -- Oi, mit' yksi hetki voikin!\n\nBUTTLER.\nTe muistutatte mulle, kuinka kalliit\nminuutit ovat.\n\n    (Polkee jalkaansa lattiaan.[159])\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    MACDONALD ja DEVEROUX astuvat esiin pertuskamiehiä\n    mukanaan. Sitten KAMARIPALVELIJA. EDELLISET.\n\nGORDON (heittäytyen Buttlerin ja toisten väliin).\n              Julmuri, et saa!\nRuumiini yli vasta pääset, sillä\nen tahdo nähdä sitä hirmutyötä.\n\nBUTTLER (työntäen hänet tieltään).\nHöperö ukko!\n\n    (Etäältä kuuluu torventoitotusta.)\n\nMACDONALD ja DEVEROUX.\n            Ruotsalaisten torvet!\nSiis he jo porteill' ovat! Rientäkäämme!\n\nGORDON.\nJumala!\n\nBUTTLER.\n        Paikallenne, linnanvanhin![160]\n\n    (Gordon syöksyy ulos.)\n\nKAMARIPALVELIJA (kiiruhtaa huoneeseen).\nPois melu! Hiljaa, herttua nyt nukkuu!\n\nDEVEROUX (kovalla, kauhistavalla äänellä).\nNyt, ystävä, on juuri melun aika!\n\nKAMARIPALVELIJA (ruveten huutamaan).\nApua! Murhaajia!\n\nBUTTLER.\n                Surmaa hänet!\n\nKAMARIPALVELIJA (Deveroux'n lävistämänä suistuen käytävän suulle).\nOi Jeesus Maria!\n\nBUTTLER.\n                 Nyt murskaks ovet!\n\n    (Menevät ruumiin yli käytävään. Kuullaan kahden oven\n    taampana kaatuvan -- Kumeita ääniä -- aseidenkalsketta\n    -- sitten äkkiä syvä hiljaisuus.)\n\n\nKAHDEKSAS KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR TERZKY.\n\nKREIVITÄR TERZKY (kynttilä kädessä).\nOn Theklan makuuhuone tyhjä. Missä\nhän lie -- ja Neubrunn, joka hänen luokseen\njäi valvomaan --? Hän paennutko lie?\nMinnekä lieneekään hän paennut?\nOn jälkeen riennettävä, kaikki on\nliikkeelle pantava. Tää kauhuviesti\nmitenkä herttuaan on vaikuttava!\nKun mieheni vaan oisi saapunut\npidoista takaisin jo! Valvookohan\nnyt herttua? Niin tuntui, kuin ois täällä\npuheltu, kävelty. Käyn kuuntelemaan\novelle tuonne. Ken se? Nyt se rientää\nportaita tänne ylös.\n\n\nYHDEKSÄS KOHTAUS.\n\n    KREIVITÄR. GORDON. Sitten BUTTLER.\n\nGORDON (kiireissään, hengästyneenä syöksyen huoneeseen).\n                     Erehdys --\nei ruotsalaisia ne ole. Älkää\nte pitemmälle menkö -- Buttler -- Luoja!\nMiss' on hän?\n    (Samassa kun hän huomaa kreivittären.)\n              Ilmoittakaa, kreivitär --\n\n\nKREIVITÄR.\nLinnasta tuletteko? Missä on\nmun mieheni?\n\nGORDON (kauhistuneena).\n             Oi, miehenne! Ei pidä\nkysyä sitä! Menkää huoneeseen --\n\n    (Tahtoo poistua.)\n\nKREIVITÄR (pidättää häntä).\nEn ennen kuin te mulle ilmaisette --\n\nGORDON (mitä hartaimmin pyytäen).\nMaailma riippuu tästä hetkestä!\nJumalan tähden, menkää -- Sillävälin\nkun puhumme -- oi, taivas!\n    (Kovasti huutaen.)\n                           Buttler! Buttler!\n\nKREIVITÄR.\nHän sekä mieheni he linnass' ovat.\n\n    (Buttler tulee käytävässä.)\n\nGORDON (joka huomaa Buttlerin).\nOn erehdytty -- Eivät ruotsalaiset,\nvaan -- keisarilliset ne ovat tulleet --\nKenraaliluutnantti[161] mun käski tänne --\nhän itse tääll' on heti -- Pitemmälle\nhän kieltää menemästä --\n\nBUTTLER.\n                         Tuli myöhään.\n\nGORDON (heittäytyy seinää vasten).\nOi Luoja laupias!\n\nKREIVITÄR (aavistusten vallassa).\n                  Mi' myöhäist' on jo?\nKen itse tääll' on heti? Egeriin\nOctavioko tullut? Kavallusta!\nMiss' on nyt herttua?\n\n    (Kiiruhtaa käytävään.)\n\n\nKYMMENES KOHTAUS.\n\n    EDELLISET. SENI. Sitten PORMESTARI. HOVIPOIKA.\n    KAMARIROUVA. PALVELIJOITA juoksee kauhun vallassa\n    näyttämön poikki.\n\nSENI (joka kovin kauhistuneen näköisenä tulee käytävästä).\n                     Oi verityötä\nhirmuista!\n\nKREIVITÄR.\n           Mit' on, Seni, tapahtunut?\n\nHOVIPOIKA (tullen esiin).\nOi kauhistava näky!\n\n    (Palvelijoita soihtu kädessä.)\n\nKREIVITÄR.\n                    Mitä on se?\nJumalan tähden!\n\nSENI.\n                Kysyttekö vielä?\nHuoneessaan ruhtinas on surmattuna,\nmiehenne linnassa on lävistetty.\n\n    (Kreivitär jää kauhun hyytämänä seisomaan.)\n\nKAMARIROUVA (rientää huoneeseen).\nApua herttuattarelle!\n\nPORMESTARI (tulee kauhuissaan).\n                      Mikä\nvalitus tästä talost' unen häätää?\n\nGORDON.\nSai talonne nyt ikikirouksen!\nSurmansa tääll' on saanut ruhtinas.\n\nPORMESTARI.\nVarjelkoon siitä Luoja!\n\n    (Syöksyy ulos.)\n\nENSIMÄINEN PALVELIJA.\n                       Paetkaa!\nNe surmaa meidät kaikki!\n\nTOINEN PALVELIJA (kantaen hopea-astioita[162]).\n                         Tästä ulos!\nOn alakäytävät jo miehitetty.\n\n    (Näyttämön takaa huudetaan.)\n\nKenraaliluutnantille tehkää tilaa!\n\n    (Tätä sanottaissa herää kreivitär kauhunkankeudestaan,\n    tointuu ja nopeasti poistuu.)\n\n    (Näyttämön takaa.)\n\nPortille vahdit! Kansa takaisin!\n\n\nYHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET, mutta ei kreivitärtä. OCTAVIO PICCOLOMINI\n    astuu huoneeseen seurue mukanaan. DEVEROUX ja MACDONALD\n    tulevat samalla taustalla pertuskamiesten kanssa.\n    Wallensteinin ruumista kannetaan punaisessa peitteessä[163]\n    taustan puolta näyttämön poikki.\n\nOCTAVIO (joutuisasti astuen sisään).\nEi niin saa käydä? Mahdotonta! En\nsit' uskoa voi! Buttler! Gordon!\n\nGORDON (vastaamatta viittaa kädellään taustalle päin.\nOctavio katsoo sinne ja seisoo kauhun valtaamana).\n\nDEVEROUX (Buttlerille).\n                                 Täss' on\nkultainen talja,[164] ruhtinaan myös miekka!\n\nMACDONALD.\nKäskette ehkä, että kanslian[165] --\n\nBUTTLER (Octaviota osoittaen).\nVain häll' on valta käskyjä nyt jakaa.\n\n    (Deveroux ja Macdonald astuvat kunnioittavasti taapäin;\n    kaikki poistuvat hiljaa, niin että ainoastaan Buttler,\n    Octavio ja Gordon jäävät näyttämölle.)\n\nOCTAVIO (Buttlerin puoleen kääntyneenä).\nTätäkö tarkoitit, kun erosimme?\nVanhurskas Luoja! Käteni mä nostan:\nen syypää ole tähän hirmutekoon.\n\nBUTTLER.\nOn teillä käsi puhdas. Käytittehän\nte minun kättäni.\n\nOCTAVIO.\n                 Sa halpamainen!\nPitikö sinun keisarisi käsky\nniin väärinkäyttää, julma salamurha\ntuon pyhän nimen syyksi vierittää?\n\nBUTTLER (levollisena).\nVain keisarinhan tuomion mä täytin.\n\nOCTAVIO.\nOi kuningasten kirous, jok' antaa\nelämän julman heidän sanoilleen\nja kytkee katoaviin ajatuksiin\npaikalla teon, jot' ei tyhjäks saada!\nPitikö totella niin heti? Miks et\narmolliselle[166] armahtamis-aikaa\nsa suonut? Enkel' ihmisten on aika --\npäätöksen äkkitäytäntöhän sopii\nvain muuttumattomalle Jumalalle!\n\nBUTTLER.\nSoimaatte mua! Miksi! Mitä rikoin?\nTein hyvin, vapautin hirmuisesta\nvihollisesta tämän valtakunnan\nja teostani vaadin palkintoa.\nTöillämme, _teidän_ sekä _minun_, on\nvain _tämä_ erotus: te teroititte\nsen nuolen, jonka minä lennätin.\nKylvitte verta, pelästytte nyt,\nkun tuli verisato. Mutta _minä_\nain' olen tiennyt, mitä olen tehnyt,\nja siks en säiky seurauksiakaan.\nMukaani muuten oisko asiaa?\nPaikalla lähden Wieniin laskemaan\nverisen miekkani mun keisarini\nistuimen eteen, vuottain suosiota,\njommoista nopsa, tarkka kuuliaisuus\nvoi oiva tuomarilta vaatiakin.\n\n    (Poistuu.)\n\n\nKAHDESTOISTA KOHTAUS.\n\n    EDELLISET, mutta ei Buttleria. KREIVITÄR TERZKY\n    astuu esiin kalpeana ja oudonnäköisenä. Hänen\n    puhelunsa on heikkoa ja verkkaisaa, kiihkotonta.\n\nOCTAVIO (mennen kreivitärtä vastaan).\nOi kreivitär, näin pitkällekö tultiin?\nTää seuraust' ol' onnettomain tekoin.\n\nKREIVITÄR.\nVain teidän työnne hedelmiä -- Kuollut\non herttua ja mieheni; jo on\nmyös herttuatar liki loppuansa\nja siskontyttäreni kadoksissa.\nTää kunnian ja loiston huone on\nnyt autio, ja kaikkein porttein kautta\npois syöksyy kauhistunut hoviväki.\nMin' olen viimeinen, sen lukitsin;\ntäss' saatte avaimet.\n\nOCTAVIO (suuren tuskan vallassa).\n                      Oi, kreivitär,\nminunkin huoneeni on autiona!\n\nKREIVITÄR.\nKet' uhkaa vielä surma, kidutus?\nOn kuollut ruhtinas, voi tyytyväinen\nkostoonsa keisar' olla. Pyydän, että\nsais vanhat palvelijat armon, jott' ei\nmyös heidän uskollista rakkauttaan\ntultaisi rikoksena pitämään!\nEi voinut veljeni[167] heit' ajatella,\nkun kohtalo löi hänet yllättäin.\n\nOCTAVIO.\nEi sanaa pahoinpitelystä eikä\nkostosta, kreivitär! On raskas syy\nraskaasti rangaistu, on sovitettu\nnyt keisari, ei siirry tyttärelle\nisältään muu kuin ansio ja maine.\nJa keisarinna pitää kunniassa\nonnettomuuttanne ja osaa ottain\nsylinsä äidillisen teille avaa.\nEi pelkoa siis enää! Luottakaa,\nturvatkaa armoon keisarilliseen!\n\nKREIVITÄR (katse taivasta kohti).\nSuuremman herran armoon turvaudun --\nMinnekä hautansa saa ruhtinas?\nLepäähän kreivitärkin Wallenstein\nkarteusiluostarissa, jonka on\nmiehensä perustanut Gitschiniin;\nja tämä aina tahtoi, kiitollisna\nonnensa perustajaa muistellen,\nhautansa saada _hänen_ rinnallensa.\nOi, sinne suokaa hälle hautapaikka!\nJa miehenikin jäännöksille pyydän\nma samaa suosiota. Keisar' onhan\nlinnaimme herra,[168] meille suotakoon\nvain hauta viereen esivanhempaimme.\n\nOCTAVIO.\nTe vapisette -- Olette niin kalvas!\nOi, mitä tarkoitatte,[169] kreivitär?\n\nKREIVITÄR (ponnistaa viimeiset voimansa ja puhuu\neloisasti ja ylevämielisesti).\nTe arvokkaammin minust' aattelette,\nkuin että uskoisitte minun jäävän\nsukuni sorruttua elämään.\nMe emme mielestämme olleet halvat\nkuninkaankruunuakin tavoittamaan --\nEi ollut käyvä niin -- Vaan mepä sentään\najattelemme kuninkaallisesti:\nparempi meist' on vapaa, uljas kuolo,\nkuin elämä ois vailla kunniata. --\nNiin, otin myrkkyä -- --\n\nOCTAVIO.\n                         Oi, auttakaa!\n\nKREIVITÄR.\nSe myöhäist' on. Kun silmänräpäys\non mennyt, täyttyy minun kohtaloni.\n\nGORDON.\nOi murhan, kauhun huone!\n\n    (Pikalähetti tulee tuoden kirjettä.)\n\nGORDON (astuu häntä vastaan).\n                         Mitä on?\nAh, keisarillinen on leima.\n\n    (Luettuaan päällekirjoituksen hän katse\n    moittivana[170] antaa kirjeen Octaviolle.)\n\n                            Tämä\non _ruhtinaalle_ Piccolominille.\n\n    (Octavio pelästyy ja katsoo tuskan vallassa\n    taivaaseen päin. Esirippu laskeutuu.)\n\n    (Poistuu.)\n\nLoppu.\n\n\n\n\nSELITYKSIÄ.\n\n\n(Suomentajan kirjoittamat, etupäässä tohtori Albert Zipperin\nsaksankielisen selitysteoksen nojalla.)\n\n[1] _karttoja_ -- tähtitaivaankarttoja.\n\n[2] _neljänneskaaria_ -- tähtien korkeuden määräämistä varten\nlaadittuja, metallista tehtyjä kojeita, n.s. kvadrantteja (latinan\n'quadrans' = neljännes).\n\n[3] _seitsemän ... kiertotähdenkuvaa_ -- Ptolemaioksen järjestelmän\nmukaan kuuluivat kiertotähtiin Saturnus, Mars, Venus, Mercurius,\nJupiter, kuu ja aurinko. Maata pidettiin maailmankaikkeuden keskuksena.\n\n[4] _kolmen suuren_ -- Jupiterin, Venuksen ja Marsin. (Jupiter oli\nmuinaisroomalaisten ylijumala, Venus rakkauden ja Mars sodan jumala.)\n\n[5] _suora-, oikokulma-asennostaan_ -- s.o. 90 ja 180 asteen\netäisyydestä.\n\n[6] _mun tähtiäni_ -- Wallensteinille onneatuottavia Jupiteria ja\nVenusta.\n\n[7] _in cadente domo_ -- \"kaatuvassa huoneessa\". Niistä 12 huoneesta,\njoihin tähdistäennustajat jakoivat taivaankannen (kts. I osan\n\"Selityksiä\", 97), oli neljä \"kaatuvaa\", ja niihin joutuneet tähdet\nkatsottiin ihmiskohtaloihin nähden tehonsa menettäneiksi.\n\n[8] _maan povessa_ -- Kts. I osan \"Selityksiä\", 94.\n\n[9] _ja poistuu_ -- Alkuteoksesta on tämä huomautus epähuomiosta jäänyt\npois. (Kts. toht. Zipperin selit.)\n\n[10] _Hän_ -- Sesina. Kts. I osan \"Selityksiä\", 84.\n\n[11] _hän_ -- Wallenstein.\n\n[12] _lankos_ -- Terzky.\n\n[13] _konsa tapahtuu tuo suuri maanjäristys_ -- kun julkaistaan\nWallensteinin eronsaanti.\n\n[14] _Rykmentit eivät tahdo Flanderiin, sain niiltä kirjelmän_ -- Vrt.\nI osa, muist. 63.\n\n[15] _Kutsutaanko hänet_ -- ruotsalaisten lähetti.\n\n[16] _Riistitte minult' amiraalinhatun_ -- amiraalinarvon merkin.\nKun Wallenstein oli 1628 valloittanut Pommerin, nimitti keisari\nhänet amiraaliksi eli \"keisarillisen laivaston sekä valtameren\nja Baltianmeren kenraaliksi\". Wallensteinin suunnittelemat\nItämeren valtaamisaikeet jäivät kuitenkin laivaston puutteen ja\nruotsalaisten väliintulon vuoksi toteutumatta. Stralsundin piirityksen\nepäonnistuminen oli näiden Wallensteinin suunnitelmien tyhjiinmenon\nalkuna.\n\n[17] _Kruununpa_ -- Böömin kuninkaankruunun.\n\n[18] _Päämiehenne_ -- Akseli Oxenstjerna.\n\n[19] _suuri vainaa_ -- Kustaa Aadolf.\n\n[20] _Hän voi niin sanoa_ -- Kustaa Aadolfin lausumana tämä ei ollut\ntyhjää korupuhetta; sillä hän ei ainoastaan ollut hallitsija, vaan hän\nmyös _osasi_ hallita.\n\n[21] _toiseksi Attilaksi, Pyrrhokseksi_ -- Wallenstein verrataan tässä\n\"Jumalan vitsaksi\" sanottuun hunnien kuninkaaseen, joka hävitti ja\nkauhistutti koko Eurooppaa, sekä uljaaseen, sotataitoiseen Epeiroksen\nkuninkaaseen.\n\n[22] _kahdesta herrast'_ -- hallitsijastaan ja Jumalasta.\n\n[23] _Reinin-kreivi_ -- Kts. I osan \"Selityksiä\", 99.\n\n[24] _rajamaan_ -- Pommerin.\n\n[25] _vanhan puolen_ -- Praagin Stare Mesto (saksaksi: Altstadt)\nnimisen kaupunginosan.\n\n[26] _Ratschinin ja pienen puolen_ -- Praagin Hradzany ja Mala Strana\n(saksaksi: Kleinseite) nimiset kaupunginosat.\n\n[27] _herttua Bourbonille_ -- Ranskan konnetabeli (maajoukkojen\nylipäällikkö), Bourbonin herttua Kaarle (1490-1527) rupesi 1523\nkuninkaan vastustajan, Kaarle V:n, palvelukseen, jolloin tuli\ntunnetuksi hurjista palkkasotureistaan. Kaatui Rooman muurien edustalla.\n\n[28] _tään keisarhuoneen perustaja Kaarle_ -- keisari Kaarle V.\n\n[29] _Böömille annoin kuninkaan jo kerran_ -- nim. pfalzkreivi\nFriedrichin (\"talvikuninkaan\"). Sen osallisuuden, mikä kreivi Terzkyn\n_äidillä_ lienee ollut mainittua kreivi Friedrichiä Böömin kuninkaaksi\nvalittaessa, on runoilija tässä siirtänyt Terzkyn puolisolle.\n\n[30] _asia häll' on kiireinen_ -- Max tahtoi nim. heti saada\nWallensteinin omasta suusta kuulla, oliko totta, että tämä aikoi tehdä\nvaltiopetoksen.\n\n[31] _Kiireinen hänest' on_ -- Kreivitär luulee, että Max maltitonna\nkiirehtii Wallensteinin luo pyytääkseen tältä Theklaa omakseen.\n\n[32] _Kuningas Unkarin_ -- keisarin poika Ferdinand. Kts. I osan\n\"Selityksiä\", 79.\n\n[33] _käy esiin_ -- tulee valtakunnan sotavoimien ylipäälliköksi.\n\n[34] _kulta-avaimia_ -- kamariherranarvon merkkejä.\n\n[35] _Regensburgiss'_ -- Regensburgin ruhtinastenpäivillä.\n\n[36] _Takaisinsuotu arvo_ -- ylipäällikkyyden saanti 1632.\n\n[37] _apunäyttelijät_ -- n.s. statistit, jotka näyttämöllä eivät puhu\neivätkä toimi.\n\n[38] _mykän seitsenryhmän_ -- Kts. edellä Selitys 3.\n\n[39] _Kolme lähettiä_ -- nim. yksi Egeriin, yksi Praagiin ja yksi\nOxenstjernan luo.\n\n[40] _Kuka kylvänyt on lohikäärmeen hampaita_ -- Vertauskuva on\nkreikkalaisesta muinaistarustosta: Kadmos kylvi lohikäärmeenhampaita;\nkylvöksestä nousi aseellisia miehiä, jotka keskenään taistelivat,\nkunnes kaikki kaatuivat. Kadmoksen lailla teki myös Jason, ja seuraus\noli samanlainen.\n\n[41] _Linzist'_ -- Kts. I osan \"Selityksiä\", 151.\n\n[42] _Frauenbergiss'_ -- Kts. I osan \"Selityksiä\", 152.\n\n[43] _Tämän_ -- Maxin.\n\n[44] _pysyvän pohjantähden lailla_ -- joka ei koskaan muuta asentoaan\ntaivaalla.\n\n[45] _keralla asuu salamanterin tulessa kevyessä_ -- Niinkuin satujen\nsalamanterin kerrotaan eläneen tulessa, joka oli muka kevyin ja puhtain\nelementti, niin viihtyy pyyteetön, päämääriä tavoittamaton ihminenkin\nihanteittensa kevyessä ja puhtaassa maailmassa.\n\n[46] _maailman korkein_ -- nim. keisari, joka nimitys on johtunut\nCaesar-sanasta.\n\n[47] _ette pidä heistä kummastakaan_ -- ette Octavio ettekä Max\nPiccolominista.\n\n[48] _Questenberg_ -- Kts. I osan \"Selityksiä\", 21.\n\n[49] _Esterházy, Kaunitz, Deodat_ -- Kenraaleja. Esterházy oli magyari,\nKaunitz böömiläinen, Deodat (Deodati) italialainen.\n\n[50] _Siis ette ole?_ -- nim. Wallensteinin kannattajia.\n\n[51] _kuin toiset mun toverini_ -- nim. toiset everstit.\n\n[52] _mainittiin sukujuuren häpeästä_ -- Vaatimatonta sukuperää\nniinä aikoina halveksittiin. Oikeastaan Buttler oli ylhäistä, vaikka\nköyhtynyttä irlantilaista sukua. Hänen elämänurastaan lähemmin kts. I\nosan \"Selityksiä\", 71.\n\n[53] _Octavio_ -- Tämä Maxin käyttämä, perhesuhteeseen katsoen\nomituinen, puhuttelutapa esiintyy myös I osassa \"Selityksiä\", 143.\n\n[54] _Oi, taivas!_ -- Kuinka sinulla voi olla semmoisia epäluuloja! Max\nmeneekin tässä liian pitkälle.\n\n[55] _Eikös hän jo ole?_ -- nim. isääni liittynyt.\n\n[56] _Isästä oomme varmat pojan kautta_ -- Kun rakkaus Theklaan estää\nMaxia jättämästä Wallensteiniä, niin Octaviokaan ei muka Wallensteiniä\njättäisi, koska hänen silloin täytyisi samalla erota pojastaankin.\n\n[57] _Oi aavistava sieluni_ -- Vrt. Theklan yksinpuheluun I osassa\nPICCOLOMINIT III, 9.\n\n[58] _kardinaalille_ -- kardinaali-infantille. Kts. I osan\n\"Selityksiä\", 109.\n\n[59] _Kun hän sen ilmaisi_ -- nim. oudolla käyttäytymisellään.\n\n[60] _malttaen mielensä_ -- Kiihtymyksessään oli Wallenstein\nunohtamaisillaan, että hänen puolisonsa ei vielä tietänyt, mihin\ntoimiin hän oli ryhtynyt,\n\n[61] _nytpä juuri, kun puhelemme_ -- Tähän voisi lisätä: ovat\npraagilaisrykmentit vannoneet minulle uskollisuutta ja kuninkuuteni on\nalkanut.\n\n[62] _Frans, Lauenburgin herttua_ -- Hän eli ensin Wallensteinin,\nsitten Kustaa Aadolfin armeijassa,\n\n[63] _Totuutta_ -- että Wallenstein oli nostanut kapinan keisaria\nvastaan.\n\n[64] _Oletko_ -- nim. sinä, Wallenstein.\n\n[65] _veljen_ -- sisaren miehen, Wallensteinin.\n\n[66] _Piccolominia_ -- nim. Maxia.\n\n[67] _side ihmisellinen_ -- sydämiä tai sieluja yhdistävä side.\n\n[68] _syväuurteiseen_ (otsaan) -- nim. Octavio Piccolominiin.\n\n[69] _Niin ammuta ne_ -- Anna sinä, Wallenstein, tämä käsky!\n\n[70] _Buchweisiin, Taboriin ja Königgrätziin, Braunauhun_ -- näihin\nBöömin kaupunkeihin.\n\n[71] _Brünniin. Znaimiin_ -- näihin Määrin kaupunkeihin.\n\n[72] _lain turvaa vailla_ -- valtiokiroukseen julistetut.\n\n[73] _Friedlandin tähdet yöllä, vain ne loistaa_ -- Tilanteen täytyy\nolla näennäisesti toivoton ja synkkä, että onneni täydessä loistossaan\nnäyttäytyisi.\n\n[74] _olette nähneet_ -- nim. keisari, Wienin hovi ja wieniläinen\nhallitus.\n\n[75] _yhdeksän vuotta tätä ennen_ -- heinäkuussa 1625.\n\n[76] _hessiläiset_ -- Hessin maakreivi oli ruotsalaisten liittolainen.\n\n[77] _Altenbergiss'_ -- Nürnbergin luona olevassa linnoituksessa, jonka\nnimenä oli myös Alte Feste (Alte Veste). Taistelu 24/8 1632.\n\n[78] _Olmützissä_ -- Olmütz on Määrin kaupunkeja.\n\n[79] _espanjalaisten_ -- espanjalaisten habsburgien, Wallensteinin\nvastustajien.\n\n[80] _nuorukainen_ -- keisarin poika. Unkarin kuningas.\n\n[81] _kauhuksi kummankin_ -- sekä keisarin että Ruotsin.\n\n[82] _Vaikk' olettekin alhaisarvoisia_ -- ette upseereja.\n\n[82] _Se rikki lyötäköön_ -- niinkuin Aleksanteri Suuri miekkansa\niskulla avasi Gordionin solmun.\n\n[83] _Rankaisen kovasti sen_ -- nim. keisarillisen lipun repimisen.\n\n[84] _Olette paha henkeni_ -- Suorastaan traagillista, sillä kuulija\ntuntee näiden sanojen merkityksen aivan toisella tavalla, paljoa\nvoimakkaammin kuin Wallenstein,\n\n[85] _Ne raivoisat_ -- Terzkyn rykmentit.\n\n[86] _Min' en voinut_ -- enää jättää herttuatarta ja Theklaa\nepätietoisuuteen.\n\n[87] _niitä_ -- pappenheimiläisiä.\n\n[88] _Metsästysvaljakkonsa, äskeislahjas_ -- Vrt. I osan PICCOLOMINI\nII, 4 Maxin puhe.\n\n[89] _otollista silmänräpäystä väjyä_ -- sanoakseni Theklalle\njäähyväiset.\n\n[90] _Vain hänen kanssaan_ -- Theklan kanssa.\n\n[91] _Tää sydän_ -- Theklan sydän.\n\n[92] _basiliskia_ -- Basiliski oli satueläin, jonka katse muka oli\nkuolettava.\n\n[93] _Ferdinandille_ -- keisari Ferdinandille.\n\n[94] _välillä vilpin on ja epäluulon_ -- kostonhimoansa pakosta\nsalaavan Wallensteinin vilpin ja keisarin häntä kohtaan tunteman\nepäluulon välillä,\n\n[95] _isäin kaksoissyy_ -- Octavio petti Wallensteinin, tämä taas\nkeisarin.\n\n[96] _kuin käärmepari_ -- Vihjaus Laokoon-taruun.\n\n[97] _renkaansa ja kaikki kuunsa_ -- Saturnuksella on \"rengas\" ja 10\nkuuta.\n\n[98] _vitjaluodeill'_ -- Vitjaluodit olivat kaksi vitjoilla toisiinsa\nkytkettyä luotia. Tämän yhteydessä on myös edelläoleva Wallensteinin\nkäsky: \"Vitjat esille heti, tykit asentoon!\"\n\n[99] _Laske hänet_ -- niin Max.\n\n[100] _serkku_ -- Näin nimittää kreivitär Terzky Maxia, joka\nrakkaudensuhteensa vuoksi Theklaan nimittää kreivitärtä tädiksi.\n\n[101] _tuhannen uljaan sankarsydämen_ -- koko pappenheimiläisrykmentin,\njonka päällikkönä Max oli.\n\n[102] _mut älköön, mik' on suurta_ -- Älköön tapahtuko\nyli-inhimillistä, niinkuin esim. Brutukselle, joka ankarassa\noikeudentunnossaan tuomitsi oman poikansa kuolemaan,\n\n[103] _tuo hieno sydän_ -- Maxin sydän.\n\n[104] _Vivat Ferdinandus!_ -- Eläköön Ferdinand!\n\n[105] _mull' on keino_ -- Kts. näytöksen lopussa olevia Maxin sanoja\nja ruotsalaisen kapteenin kertomusta Maxin kuolemasta IV näytöksen 10.\nkohtauksessa. Max tahtoo ruotsalaisia vastaan taistellen saada surmansa.\n\n[106] _Buttler ei ojenna kättään_ -- Tämän käsittävät näyttämöllä\nolevat toisin kuin katsomon yleisö.\n\n[107] _ristikkosalpa_ -- jolla linnoituksen portti teljettiin.\n\n[108] _silta_ -- nostosilta.\n\n[109] _kotoisten haltijoiden pyhän lieden_ -- Muinaisroomalaisten kodin\nsuojelusjumalilla (lares) oli paikkansa kotilieden ääressä.\n\n[110] _tämän arvon_ -- linnanvanhimman-arvon.\n\n[111] _yksi_ -- nim. Gordon.\n\n[112] _Burgaun hoviss'_ -- Augsburgin ja Ulmin välillä sijaitseva\nBurgau oli samannimisen rajakreivikunnan pääkaupunki.\n\n[113] _kreiviksi, ruhtinaaksi, herttuaksi, diktaattoriksi_ --\nWallenstein tuli kreiviksi 1617, ruhtinaaksi 1623, Friedlandin\nherttuaksi 1625 ja jonkinlaiseksi diktaattoriksi ottaessaan toisen\nkerran vastaan ylipäällikkyyden 1632.\n\n[114] _Valtakunnankaupunkina_ -- suorastaan ja yksinomaan koko\nvaltakunnalle ja keisarille kuuluvana.\n\n[115] _raamattu tai messukirja_ -- raamattu protestanttisen, messukirja\nkatolisen uskon vertauskuvana.\n\n[116] _Glogaussa_ -- Glogau on Schlesian kaupunkeja.\n\n[117] _Pachhälbel_ -- Silloinen Egerin pormestari oli nimeltään Paul\nJuncker. Mutta Schiller nimittää pormestaria Pachhälbeliksi, koska\ntästä egeriläisestä suvusta kaupungilla oli ollut useita oivallisia\npormestareita.\n\n[118] _Espanjalainen kaksoisherruus_ -- habsburgien herruus Espanjassa\nja Saksassa (Itävallassa).\n\n[119] _kolme kuuta_ -- Omituinen valontaittumisilmiö.\n\n[120] _kaksi valtakuntaa_ -- Itävalta ja Espanja, molemmat\nkiihkokatolisia maita.\n\n[121] Runoilija ei ole maininnut, milloin pormestari poistuu.\n\n[122] _ammunta kova_ -- taistelusta, jossa Max kaatui.\n\n[123] _Neustadtista tai Weidenistä_ -- Neustadt ja Weiden ovat\nBaijerissa, Egeristä etelään.\n\n[124] _Jochimsthalissa_ -- Jochimsthal (Joachimsthal) on Erzgebirgen\nvuoriseudussa, Egeristä koilliseen,\n\n[125] _Tirschenreitistä_ -- Tirschenreit on Baijerissa, Neustadtista\nEgerin suuntaan.\n\n[126] _Tachausta_ -- Tachau, pieni böömiläinen kaupunki, Egeristä\nlounaaseen.\n\n[127] _Suys (äännettävä: Sois) -- Kts. I osan \"Selityksiä\", 107.\n\n[128] _rykmenttinne_ -- Buttlerin rykmentti.\n\n[129] _Aikanansa_ -- Kaksimielistä. Kts. edellisen kohtauksen lopussa\nolevia Buttlerin sanoja.\n\n[130] _kun nää on täällä_ -- Illo ja Terzky linnassa.\n\n[131] _kuin Arkhimedes ympyräinsä keskeen_ -- Wallenstein osasi\ntehdä valtiollisia laskelmia ja ratkaista niitä, niinkuin kuuluisa\nkreikkalainen matemaatikko ja fyysikko Arkhimedes laski ja ratkaisi\ntieteellisiä probleemeja. Ja samoinkuin Arkhimedes kotikaupungissaan\nSyracusassa sai väkivaltaisen kuoleman keskellä mittausopillisia\npiirroksiaan, samoin muka Wallensteinkin saa loppunsa keskellä\nvaltiollisia hankkeitaan.\n\n[132] _murroksen_ -- kaadettujen puiden muodostaman suojavarustuksen.\n\n[133] _jalkaväki_ -- Tiefenbachin, Toscanan ja Lothnugin rykmentit.\n\n[134] _Ja missä_ -- nim. on Maxin hauta.\n\n[135] _Pyhän Kaarinan_ -- Tämä on keksitty nimi.\n\n[136] _seuraherra_ -- Theklan palvelukseen määrätty upseeri,\ntallimestari Rosenberg.\n\n[137] _molemmat_ -- Illo ja Terzky.\n\n[138] _Hänen puoltaan pitää kaupunkilaisetkin_ -- Wallensteinin\npormestarille antamain lupausten tähden. Kts. IV, 3, alkupuolta.\n\n[139] _hevoskoni_ -- jonkun vian tähden hylyksi tuomittu hevonen\nkeisarin tallista.\n\n[140] _pergamentti_ -- pergamentille kirjoitettu keisarillinen\nkunniakirje esim. aatelissäätyyn ylentämisestä t.m.s.\n\n[141] _herrallenne_ -- Reinin-kreiville.\n\n[142] _voitonviesti_ -- ilmoitus ruotsalaisten voitosta Neustadtin\nluona, jossa Max joukkoineen tuhoutui.\n\n[143] _Hänetkö_ -- Maxin.\n\n[144] _ensimäisen puolisosi_ -- Lucretia Nikessin von Landeck'in. Hänen\nrikkautensa oli Wallensteinin myöhemmän elämänuran perustuksena.\n\n[145] _Henrik neljännen_ -- Ranskan kuningas Henrik IV sai surmansa\n1610.\n\n[146] _Louvressa_ -- Pariisissa sijaitsevassa kuninkaanlinnassa.\n\n[147] _puolisonsa kruunajaiset_ -- Päivää ennen Henrik IV:n murhaa\nkruunattiin hänen puolisonsa kuningattareksi.\n\n[148] _mukana mull' on mistä lohdun saan_ -- nim. myrkkyä.\n\n[149] _sotamarskille_ -- Illolle.\n\n[150] _avaimet_ -- linnanvanhimman tuomat linnoituksen avaimet.\n\n[151] _Friaulin sodass'_ -- Alkujaan itsenäinen Friaulin herttuakunta\nkäsitti (sittemmin Itävaltaan kuuluvat) Görzin ja Gradiskan\nkreivikunnat ynnä muutamia niihin rajoittuvia alueita. V. 1617 saavutti\nWallenstein silloisen Steiermarkin herttuan Ferdinandin (myöhemmin\nkeisarina Ferdinand II) suosion auttamalla \"Friaulin sodassa\" 200\npalkkaamallaan ratsumiehellä venezialaisten ahdistaman Gradiskan\nlinnoituksen puolustamista.\n\n[152] _kätenikään viivat_ -- Jo vanhaan aikaan kädenkatsojat\n(kiromantit) käden juovista ennustivat ihmisen kohtaloa.\n\n[153] _veronsa_ -- uhrinsa.\n\n[154] _Tyfon_ -- muinaisegyptiläisten tuhoatuottava jumala.\n\n[155] _Elämän huoneessa_ -- Kts. selitystä 3. Erästä taivaan \"huonetta\"\nnimitettiin \"elämän huoneeksi\", ja sen kohdalle joutunut tähti merkitsi\njotain terveyteen ja ruumiilliseen hyvinvointiin nähden.\n\n[156] _vihollinen_ -- pahaaennustava tähti.\n\n[157] _Valveillaan saa hän kuolla_ -- s.o. hänet herätetään, ennenkuin\nhänet surmataan.\n\n[158] _hietajyvät_ -- tuntilasissa.\n\n[159] _Polkee jalkaansa lattiaan_ -- murhamiehille merkiksi.\n\n[160] _Paikallenne, linnanvanhin!_ -- Viholliset ovat porttien\nedustalla, siis linnanvanhimman on mentävä pitämään huolta\nvirkatehtävistään.\n\n[161] _Kenraaliluutnantti_ -- Octavio Piccolomini.\n\n[162] _kantaen hopea-astioita_ -- Halpamielinen palvelija käyttää\nhyväkseen yleistä hämminkiä rikastuakseen.\n\n[163] _punaisessa peitteessä_ -- josta kreivitär oli nähnyt unta.\n\n[164] _kultainen talja_ -- Wallensteinillä oli se ritarimerkki.\n\n[165] _kanslian_ -- (lisäksi ajateltava:) suljemme, etteivät\nWallensteinin siellä olevat paperit häviäisi.\n\n[166] _armolliselle_ -- nim. keisarille, joka on armahtamiseen\ntaipuvainen.\n\n[167] _veljeni_ -- lankoni.\n\n[168] _linnaimme herra_ -- Terzkykin oli valtiokirouksen alainen ja\nhänen omaisuutensa oli siis joutunut valtiolle.\n\n[169] _mitä tarkoitatte_ -- Kreivittären kolkko ulkomuoto ja hänen\nsanansa saattavat Octavion aavistamaan, mitä kreivitär oli itselleen\ntehnyt.\n\n[170] _katse moittivana_ -- Gordonissakin herää ajatus, jonka Max oli\nilmaissut sanoilla: \"Jos sortuu hän, niin sinä nouset. Siitä, Octavio,\nen pidä, en.\"\n\n\n\n"]