[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fdPdYSPOnZ49B9UO9nM56Wzdjqv3lQsXN30hr0tjv-2U":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},777,"Kultaianen vasikka","Jotuni, Maria",1880,1943,"777-jotuni-maria-kultainen-vasikka","777__Jotuni_Maria__Kultainen_vasikka","Kolminäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1918,null,17362,98393,false,47104,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Kultainen vasikka: Kolminäytöksinen huvinäytelmä\" by Maria Jotuni is a three-act play written in the early 20th century. The story revolves around Eedit, a woman grappling with the constraints of marriage and societal expectations, particularly in relation to wealth and love against the backdrop of wartime struggles. The dialogue captures her frustrations and the complex dynamics between her and the other characters, each representing different perspectives on love, money, and personal aspirations.  At the start of the play, we are introduced to Eedit, who expresses her disdain for money and the societal pressures surrounding it. Through a lively and sometimes heated conversation with her maid Aliina, we see Eedit’s thoughts on the importance of financial security in a woman’s life, hinting at her broader existential anxieties. The opening scenes are filled with witty exchanges about love and wealth, as Eedit contemplates her relationship with her husband Jaakko and the societal expectations placed upon women in the context of marriage and financial dependency. The characters' interactions set the stage for exploring deeper themes of autonomy and the quest for personal happiness in a materialistic world. (This is an automatically generated summary.)",[],257,"Jotunin kolminäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaiseen kaupunkiin, jossa pula-aika ja sota-ajan keinottelu hallitsevat arkea. Näytelmässä seurataan rahan ja rikkauden perässä juoksevia ihmisiä, erityisesti Eeditiä, joka on valmis uhraamaan perhesuhteensa taloudellisen hyödyn tähden.","Maria Jotunin 'Kultainen vasikka' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 777.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KULTAINEN VASIKKA\n\nKolminäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMARIA JOTUNI\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1918.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nJAAKKO HONKA, liikemies.\nEEDIT, hänen vaimonsa.\nHERMAN AHLROOS, Eeditin isä, valokuvaaja.\nKATARIINA, Eeditin äiti.\nLAHJA, Eeditin sisar.\nLIINA SUVANTO, näyttelijätär.\nAKSEL SOMERO, kauppaneuvos.\nPEKKA KARHU, konttoristi.\nANNA AALTONEN, kauppias.\nALIINA, Hongan palvelijatar.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS\n\n\nKöyhästi ja niukasti, mutta keikailevasti kalustettu huone. Sohvaryhmä\nvasemmalla, tuoliryhmä ja pakkilaatikoista tehty leposohva oikealla.\nRuokapöytä tuoleineen keskellä huonetta. Ovi oikealla kyökkiin,\nvasemmalla sänkykamariin, perällä etehiseen.\n\nEEDIT (syöksähtäen kyökistä huutaa liioitellen tuskaa): Haa rahaa, aina\nrahaa, siitä aina on kysymys! Rahanvalta, se rahanvalta, hulluiksi se\nihmiset tekee!\n\nALIINA tulee kyökistä pyyhkimään pölyjä.\n\nEEDIT (ottaa poveltansa nenäliinan, jonka nurkasta kaivaa rahan, viskaa\nsen pöydälle): Ota, ota nyt sitten tuo viimeinen hätävararaha, jota\nolen säästänyt viimeisen tuskan varalle kuin omaa kunniaani, ota, ota\nse nyt ja vie, vie vain kaikki!\n\nALIINA: Saa kai minun puolestani rouvalle jäädä sekä raha että kunnia\nnykäisemättä vaikka viimeiseen tuomiopäivään saakka.\n\nEEDIT (lauhtuen): No, menehän sitten kun joudat ja ota sata grammaa\nkahvia lisäksi ja pieni purkki hunajaa. Niin, miksi et voinut sitä\nsokeria siltä puotilaiselta pyytää, vaikka tiesit tämän minun\nsyntymäpäiväni.\n\nALIINA: Ei hän uskalla antaa enää sokeria, olivat sakottaneet liikettä\nelintarvelain rikkomisesta.\n\nEEDIT: Elintarvelain rikkomisesta! Ne lait kun ovatkin sitä varten,\nettä niitä rikottaisiin. Kun ei riko, ei rakasta. Hän ei rakasta sinua,\nsiinä se.\n\nALIINA: Eikö rakasta? Tietysti rakastaa, jos rakastaa annettaisiin.\n\nEEDIT: Enkö pyytänyt sinua, että pidä häntä lämpimänä tämä sodanaika?\n\nALIINA: Että sitten itsekin erehdyn luulemaan, että siinä se on omani!\nEi kiitos! Sokerin tähden se on liikaa. Rahojen tähden jos mitä\nkuvitteleisi ja kuvituttaisi toisella, se olisi toista.\n\nEEDIT: Raha, raha! Se on ainoa sana, minkä sinä osaat sanoa. Miten minä\nvihaan koko rahaa. Rahaa! Rahaa!\n\nALIINA: Mistäs muusta nykyään on kysymys. Rahasta, aina rahasta. Ja\nonko se minun syyni, muutanko minä ajat toisiksi? Ja minäkö tämän\nrahavillin tahi nämä sodat olen maailmaan luonut?\n\nEEDIT: Minäkös sitten?\n\nALIINA: Kuitenkin, jos rouva olisin, en totta vie, noin puutetta\nkärsisi. Sitä vartenhan sitä on naimisissa, että vihdoinkin voi elää.\nMutta onko tämä elämää? Sanon suoraan, että jos tässä joku toinen olisi\npalveluksessa, ei hän tällaista puutetta hyväksyisi!\n\nEEDIT (säikähtäen): Mitä tarkoitat? Irtikö sinä itsesi sanot? Olet\nensimmäinen palvelija meillä ja niin hyvin sovimme.\n\nALIINA: En toki irti itseäni sano. Eihän minulla silloin mitään\nkatsantotapoja olisi, jos tilapäätunteitten puhua antaisin. En minä\nnäin sota-aikana kuitenkaan ystäviäni hätään jätä.\n\nEEDIT (vapautuen): Ha-ha-haa!\n\nALIINA: Ha-ha-haa!\n\nEEDIT: Mutta mitäs sinä sitten?\n\nALIINA: Muuten vain neuvoin. Arvelin, rouva on rouva eikä turhaan sitä\ntitteliä kanna, vapausaatteen tähdenkään ei alennukseen suostu.\n\nEEDIT: No? En ymmärrä?\n\nALIINA: Aikana tällaisena, mitä parhaana, joka on kuin luotu, kuin\nomansa --\n\n    Ovikello soi.\n\nALIINA: Nytkö jo vieraita? (Menee eteisen ovelle.)\n\nEEDIT: Mitä omansa?\n\nALIINA: Omansa ihmistä muodostamaan.\n\nEEDIT: Mitenkä muodostamaan?\n\nALIINA: Sen olemusta muodostamaan --.\n\n    Ovikello soi.\n\nALIINA: Sepä soi (kääntyy vielä ovessa) -- ettei hyväksy tätä puutetta.\n\nEEDIT (koettaa pidättää): Mutta miten?\n\nALIINA: Siten että ryhtyä keinotteluun, jolla puute pois keinotella.\n\n    Ovikello soi.\n\nEEDIT: No, laitahan kahvi sisään.\n\nALIINA (etehisestä): Kyllä, rouva.\n\nEEDIT: Keinotteluun, jolla puute pois keinotella? (Aliinalle, joka\ntulee etehisestä.) Höpsis!\n\nALIINA: Niin mitenkä höpsis?\n\nEEDIT: Että puute muka vain pois keinotella. Ei ystävä hyvä. Puute\nkuuluu ihmisluontoon ja sen syyt on syvällä, missä lienee maan sisässä.\n\nALIINA: Höpsis!\n\nEEDIT: Ettäkö höpsis? Ei höpsis ollenkaan. Mutta mistäpä sinä elämää\nsyvemmin ymmärtäisit.\n\nALIINA: Ihan tarpeeksi syvältä, syvemmin vielä jos ymmärtää, pilalla\non. (Menee kyökkiin.)\n\nLIINA SUVANTO (tervehtien): Onnittelen sinua, rakas Eedit. Sinä olet\nnyt -- kuinkas vanha sinä nyt oletkaan -- kahdenkymmenenviiden?\n\nEEDIT: Hyss, et saa sanoa, minua niin hirveästi hävettää.\n\nLIINA: Kun on naimisissa, ei ikäänsä tarvitse hävetä.\n\nEEDIT: Hävettää vain, hävettää se, että aika kuluu. Kuinka sitä\nvanhempana ilkiää elääkään, kun nyt jo tuntuu, että alkaa olla ihan\nmahdoton.\n\nLIINA: Mihinkä mahdoton?\n\nEEDIT: Rakkauteenkin. Siitähän se on ainainen kysymys.\n\nLIINA: Onpa toki muustakin.\n\nEEDIT: Rahasta ja rakkaudesta.\n\nLIINA: Kun on naimisissa, saa rakkautta yllin kyllin.\n\nEEDIT: Saa, ei sen puolesta, mutta mitä rakkautta! Rakkautta ilman\nhienompia tunteita. Voiko sitä enää rakkautena pitääkään?\n\nLIINA: Miehesi on kuitenkin uskollinen, eikä se ole vähäinen asia näinä\naikoina.\n\nEEDIT: Tietysti on uskollinen. Se vielä puuttuisi, ettei hän olisi\nuskollinen näin kalliina aikoina. Mutta kun vanhenen, millä hänen\nsydämestään kiinni pidän?\n\nLIINA: Mitä sinä puhut!\n\nEEDIT: Tietysti leikkiä puhun. Mutta totta puhuakseni, kun nainen astuu\nnaimisiin ja solmiaa sen solmusensa, on hänen elämänsä kuin mennyttä.\nToista on sinun, sinulla on työsi.\n\nLIINA: Mikä työ?\n\nEEDIT: Näyttelemisesi.\n\nLIINA: Pilkkaatko sinä?\n\nEEDIT: Voihan sinusta vielä tulla oikeakin näyttelijätär ja voit päästä\noikeaan teatteriin.\n\nLIINA: Ei, oikeaan teatteriin en enää pääse, pysyn näissä kiertueissa.\nJa olen ajatellut sodan loputtua jättää koko taiteen. Ei se kannata.\nRakkaus joka paikassa muualla on tuottavampi kuin rakkaus lavalla.\n\nEEDIT: Parasta on sitten, että järkevästi hoidat asioitasi, ennenkuin\non liian myöhä.\n\nLIINA: Miten järkevästi?\n\nEEDIT: Naitat itsesi.\n\nLIINA: Kenen kanssa?\n\nEEDIT: Kenen kanssa tahansa. Onhan maailmassa vielä miehiä.\n\nLIINA: On. Jos vain joku huolisi niillä ehdoilla, joilla minä kaupat\ntekisin.\n\nEEDIT: Sanonko suoraan?\n\nLIINA: Sano.\n\nEEDIT: Sinä pelotat miehet. Älä pukeudu kuin riikinkukko.\n\nLIINA: Eedit!\n\nEEDIT: Miehet eivät pidä, jos on liian silmäänpistävä. Köyhälle se on\nliian kallis ja rikas näkee tarkoituksen, siinä on niin selvä\nallekirjoitus: Olen tarjolla tässä. Ei. Ole viisas. Naitua tuhlaa ja\nkomistele, mutta nyt tunnustele, mikä tapa on paras tarjoutua. Ole\nvarova, niin et menetä tilaisuuksia. Sillä onhan tämä elämä kuin selvää\nkauppaa.\n\nLIINA: Niin onkin. En loukkaannu nyt, kun selität.\n\nEEDIT: Älä, se olisi suotta. Kauppaa tämä on, mutta sitä et saa\nhuomata, vaikka sinun pitää se huomata. Sillä jos et huomaa, saat\nkatkerasti katua. Sillä on jotakin järkeä tässä järjettömyydessä, saada\najoissa mies, joka elättää, pukee, jolta nauttii kuin eläkettä koko\nikänsä. Ja miksi? Kahden pienen sanan tähden.\n\nLIINA: Ha-ha-haa, sinua!\n\nEEDIT: Ha-ha-haa. Monesti on se minua huvittanut. Ihan salaa\nilkututtaa. Loukatkoon minua mies, hän sen maksaakin.\n\nLIINA: Mitä puhut?\n\nEEDIT: Enkö muka tunne, että hän pystyisi sen tekemään, jos antaisin.\nSanonko ihan sisimmän aatokseni sinulle, kasvintoverille?\n\nLIINA: Sano.\n\nEEDIT: Mies on aika mitätön: ensiksi hän ei ole viisas, sen näkee\nsiitäkin, miten hän antaa pettää itseänsä, sitten hän on\nyksitoikkoinen, sitten hänen tunteensa eivät ole paljon minkään\narvoiset, hän on epäluotettava! Ei hänestä ole. Hän on huono toveriksi!\n\nLIINA: Mitä puhut?\n\nEEDIT: Mutta häntä ei ole hyljeksittävä. Häneltä saamme eläkkeen noista\nkahdesta pienestä sanasta, ha-ha-haa!\n\nLIINA: Ha-ha-haa!\n\nEEDIT: \"Rakastan sinua\", sanota vain itsellesi nämä sanat, äläkä\nkoskettele enää sitten koko kysymystä, ellet omia pyyteitäsi varten.\nSanota ne vain. Sillä ei ole varaa olla ilman niitä sanoja, ei ole\nvaraa uskoa niihin, ei ole varaa pitää niitä tosina, mutta ei ole varaa\npitää niitä valheinakaan.\n\nLIINA: Ei ole varaa.\n\nEEDIT: Ei, sillä sehän on rahakysymys vain.\n\nLIINA: Niin on.\n\nEEDIT: Ja jätäpäs se huomioon ottamatta, niin näet mihin joudut, mistä\nleipäsi saat.\n\nLIINA: Voi, niinkuin en tietäisi, mikä taistelu on leivästä. Ja nyt\netenkin. Tämä sotahan kaikki nielee. Kunpa tämä edes loppuisi.\n\nEEDIT: En tiedä, sitäkö toivoisi, vai sitäkö, että se yhä kestäisi.\n\nLIINA: Mitä sanot?\n\nEEDIT: Oliko se rauhanaikuinen elämä mitään elämää? Kyllä oli kuollutta\nja kyllästyttävää köyhyyksineen ja alituisine puutteineen. Mielessä\naina: mistä saada rahaa, rahaa?\n\nLIINA: Niin, rahaa!\n\nEEDIT: Rahaa! Sen ympärillä saa ajatus aina pyöriä. Onneni -- mitä se\n-- ei, sieluni autuuden rahasta möisin. Ja enkö sitä ole tehnytkin!\nTietysti olen sen tehnyt.\n\nLIINA: Jokainen sen tekee.\n\nEEDIT: Olen ajatellut omaa tilaani ja kaikkien naisten tilaa ja koko\nihmiskunnan tilaa samalla. Sillä toisekseen; tyydyttääkö tämä\nmyydynkään naisen asema ihmistä? Mikä on rahapalkkani? Katso, mikä asu!\nPusero paikattu, hame iänikuinen, kengät rikki. Ompelin niitä juuri\nmustalla rihmalla, niin etten uskalla oikein lujasti astua.\n\nLIINA: Hullua, ha-ha-haa!\n\nEEDIT: Hullua, ha-ha-haa! Mutta yhtä hyvin voisin itkeä. Olen joka\ntuttavaltani lainannut rahoja Jaakon tietämättä. Jaakko raivostuisi,\njos tietäisi. Hyvä Jumala, miten mies voi olla yksinkertainen. Miten\nostaa kalliit ruokatarpeet, maksaa vuokrat ja muut, kun rahaa ei ole\nmuulloin kuin kuun ensimmäisenä päivänä. Jos tietäisit, missä\nalennuksessa ja kurjuudessa päiväni kuluvat!\n\nLIINA: Samahan on kaikilla.\n\nEEDIT: Ei ihan kaikilla. Kuuluvatpa jotkut elävän kuin viimeistä\npäivää. Häpeä ihan. Mutta miten mielelläni minäkin viimeistä päivää\neläisin.\n\nLIINA: Ha-ha-haa!\n\nEEDIT: Ha-ha-haa. Mutta vakavasti, katso minua. Pukeeko tämä köyhyys\nihmistä, tämä synnittömyys? Minusta tuntuu kuin olisin vain kuin minkä\nrahakauden muinaismuisto, kuollut kuori, en elävä ihminen.\n\nLIINA: Miehesi tekee kuitenkin voitavansa.\n\nEEDIT: Tekee konttorityönsä. Mutta hän voisi itsekin keinotella.\n\nLIINA: Hän on liian rehellinen keinotellakseen.\n\nEEDIT: Rehellinen? Haa! Teeskentelyä kaikki, väärää sivistystä vain!\nMikä on rehellistä? Ei mikään, jos olemisen sydänjuuriin asti menemme.\nEivätkö kaikki, jotka tänne syntyvät, saisi samoin täällä elää, samoin\nsyödä, samoin juoda, itkeä ja samoin nauraa, samoin syntiä tehdä ja\nkatua? Mutta ei. Toiset eivät saa kuin itkeä, toiset nauraa, toiset\nelää ja syntiä tehdä ja toiset elämättömiksi jäädä. Osh, tätä maailmaa\nja sen sivistyskantaa. Osh? Siinä minun kritiikkini! Sillä sivistystä,\nsitäpä minä en missään näe. Luuletko, etten pintaa syvemmälle katso.\nVai Jaakko rehellinen!\n\nLIINA: Hänellä on kuitenkin moraalia.\n\nEEDIT: Moraalia? Niin, sitä hänellä on. Hänen kannattaa sitä\npitää näin kalliina aikoina. Siitä näkee hänen rajoituksensa ja\nkehittymättömyytensä. Ei, jos koko maailman historia ja sivistyskanta\nmuuttuisi, valtakunnat valtakunnan nielisi, uusi moraali vanhan\nsuuhunsa söisi, muun ihmiskunnan käsitykset jo sata kuperkeikkaa\ntekisi, niin Jaakon ei, Jaakon moraali se istuu lujana hänessä kuin\nkatinkulta kalliossa. On se moraali sekin! -- Mutta ai, miten ihanat\nkengät sinulla on, paljonko maksoivat?\n\nLIINA: Sata kahdeksankymmentä markkaa.\n\nEEDIT: Sata kahdeksankymmentä! Miten kamalaa ja turhaa! Mutta miten\nihanaa! Milloin saisin minä sellaiset kengät, joista paistaa olon\nylevyys, puutteen ylenkatse, rahan huumaava valta! Milloin, milloin\nsaan? En koskaan! Enkö? -- Voi tätä ristikohtaa, ristiriitaa ja\nristiaatosta rinnassani! Voi näitä sota-aikoja, jolloin huomaa, mitä\nihmisyydestä puuttuu!\n\nLIINA: Jos sinulta kengät puuttuvat, ei sinulta puutu miestä. Ja\nmiesten kurssi on kovasti noussut sota-aikana.\n\nEEDIT: No on, on se noussut, tietysti on noussut. Ja totta puhuen,\nennen pidänkin miehen kuin kengät. Ja jos asetetaan ihmiselle vain ajan\nvaatimukset, niin sivistyshistoriallisesti ajatellen onhan Jaakko ihan\nhyvä mies, eikö ole?\n\nLIINA: Epäilemättä.\n\nEEDIT: Olisit sinäkin hänet ottanut, ja ehkäpä hänkin olisi sinut\nottanut, jos ei minuun yhtynyt.\n\nLIINA: Onko hän sanonut mitään?\n\nEEDIT: Sinähän olit rakastunut häneen. No, en ole mustasukkainen, olen\nsellaisen yläpuolella. Sinun rakkautesi ei ollut vaarallinen.\n\nLIINA: Ei.\n\nEEDIT: Mitä niistä. Rakastuuhan sitä eräällä iällä melkein joka\nmieheen, jonka tuntee. On kuin olisi jännittävissä arpajaisissa, joissa\nei tiedä, voittaako vai menettää, on vain pakko vetää arpansa ja\nkokeilla ja työntää, työntää rakkauttansa tarjolle suuntaan jos\ntoiseenkin. (Ovikello soi. Aliina käy aukaisemassa. Jaakko tulee\nsisään.)\n\nJAAKKO (tervehtien Liinaa): Tervetulemaan. Ja onnea, onnea sinulle,\nEedit! Annetaanhan kuppi kahvia.\n\nEEDIT (Aliinalle): Joudutapas kahvi herralle.\n\nALIINA: Kohta on valmista. (Menee kyökkiin.)\n\nJAAKKO: Minulla on pieni lahja sinulle, vaikka en tiedä, onko se\nitseltäni vai isännältä.\n\nLIINA: Aksel Somerolta. Mikä? Olen jotakuinkin utelias?\n\nJAAKKO: Sano ensin, rakastatko minua?\n\nEEDIT: Mutta jos se on Somerolta, pitääkö minun häntä rakastaa?\n\nJAAKKO: Veitikka!\n\nEEDIT: Näytähän lahja.\n\nJAAKKO: En, ennenkuin sanot sen. On niin pitkä aika siitä, kun olen\njoutanut sitä kysymään.\n\nEEDIT: Siinäpä se. Sinulla ei ole ollut aikaa kysyä edes sitä, mikä on\ntärkeintä.\n\nJAAKKO: Koska tiedän sen kysymättäkin.\n\nEEDIT: Älä ole siitä niin varma. Katso, Liina, miten hän on\nlapsellinen.\n\nLIINA: Sano tuo, niin nähdään lahja.\n\nJAAKKO: Sano!\n\nEEDIT: Oh, teitä! No, rakastan!\n\nJAAKKO: Sano paremmin.\n\nEEDIT: Rakastan sinua.\n\nJAAKKO: Näytä se!\n\nLIINA: Ha-ha-haa, se on oikein.\n\nEEDIT: Lapsellista. Voi te miehet. (Syleilee Jaakkoa.) Rakastan,\nrakastan, (lämpiää) rakastan sinua! Ensiksi siksi, että olet tyhmä,\ntoiseksi siksi, että miehen pitää ollakin tyhmä, kolmanneksi siksi,\nettä koko rakkaus on niin tyhmää -- (Jaakko suutelee häntä.) tyhmää,\ntyhmää!\n\nJAAKKO (ei laske häntä irti): Ei, siksi, että se on ihanaa, ihanaa, oma\npikku vaimo!\n\nLIINA: No, näytä nyt lahja jo.\n\nJAAKKO: Ei se olekaan vähäinen. (Ottaa lompakostaan rahapakan.)\nKaksituhatta markkaa.\n\nEEDIT: Minulle?\n\nJAAKKO: Sinulle.\n\nEEDIT: Sellainen raha minulle? Ei kai? Ne ovat narripaperia vain?\n\nJAAKKO: Kaikki raha on narripaperia vain. (Antaa rahat Eeditille.)\n\nEEDIT (syleillen uudelleen Jaakkoa): Kiitos, kiitos! Rakastan,\nrakastan, rakastan sinua! Ikuisesti!\n\nJAAKKO: Ja minä. Olen niin onnellinen, niin kiitollinen elämälle. Olen\nrikas. Maailman miljoonista en tätä onneani möisi. Möisitkö sinä,\nEedit?\n\nEEDIT: Miljoonista? Tajuatkos mitä miljoona on?\n\nLIINA: Teidän liikettänne kuului kovasti luonnistaneen. Monesko\nmiljoona Somerolla lienee sotasaalista?\n\nEEDIT: Sanoitko, että Aksel Somero itse nämä rahat lähetti?\n\nJAAKKO: Sain ne vain jonkinlaisena palkkiona erään yrityksen johdosta\n-- no, ei niistä kotona.\n\nEEDIT: Saanko tehdä näillä mitä tahdon?\n\nJAAKKO: Ei, kultaseni. Säilytä sinä ne vain lapsi. Kun rikastutaan ja\nsäästetään, ostetaan omat huoneosakkeet, ettei taivasalle jäädä.\n\nEEDIT (pettyneenä): Säilytä sinä sitten itse rahasi. (Tarjoaa rahoja\nJaakolle.)\n\nJAAKKO: Ne ovat sinun.\n\nEEDIT: Huoneita varten.\n\nJAAKKO: Pikku kotia varten. Ja ajattele, kun sanoin kauppaneuvokselle,\nettä pistäydyn syntymäpäiväkahvillasi nyt, sanoi hän, että hänkin\nhaluaisi kupin kahvia ja kysyi, saisiko hän pistäytyä täällä. \"Terve\ntulemaan\", sanoin. Oliko se pahasti?\n\nEEDIT: Tuleeko hän tänne, ja minä olen tämän näköinen. Voi, voi, kun\nhävettää tämä köyhyys, tämä puute.\n\nJAAKKO: Niinpä hän kysyikin, oliko pulaa mistään.\n\nEEDIT: Ja sinä sanoit?\n\nJAAKKO: Oli sokeripula, voipula, rahapula --\n\nEEDIT: Oh -- ja hän?\n\nJAAKKO: Sanoi, että kunhan ei ole pulaa rakkaudesta.\n\nEEDIT: Ja sinä?\n\nJAAKKO: Sanoin, että siitä ei ole puutetta. Se on sitä vanhaa hyvää\nlajia.\n\nEEDIT: Osh, -- ja hän?\n\nJAAKKO: Sanoi nähneensä sinut toissa päivänä kadulla ja sanoi, että\nolet kaunis kuin metsäruusu.\n\nEEDIT: Aa, sanoiko hän niin? Kuuletko, Liina?\n\nLIINA: Varo itseäsi Eedit, hän on huomannut sinut.\n\nEEDIT (peittäen hyvää mieltään): \"Kaunis kuin metsäruusu\", niin\nkömpelösti sanottu, ha-ha-haa. Ja olenko sinustakin, Jaakko, yhtä\nkaunis?\n\nJAAKKO: Sinähän tiedät sen, armas.\n\nLIINA: Tottakin, niinkuin et tietäisi sitä.\n\nEEDIT: Tekee niin hyvää saada kuulla se.\n\nJAAKKO: Voi lapsi!\n\nLIINA: Se Aksel Somero kuului olevan hirveä viettelijä ja kyynikko.\nKevytmielistä, että naiset sellaisesta pitävät.\n\nEEDIT: Pitäisit itsekin. Kyynikko? Miksi ei kyynikko saisi olla?\nRakastaako kyynikko vähemmän kuin rakastaa?\n\n    Aliina tuo kahvia sisään ja poistuu. Eedit tarjoaa.\n\nLIINA: Mutta häntä on vaikeampi vastaan rakastaa. Hän on kuitenkin vain\nkeinottelija.\n\nEEDIT: Mitä pahaa siinä on?\n\nJAAKKO: Niin, ei mitään. Niinhän oikea liikemies on, hän nauttii\npelistä. Eikä se ole vailla viehätystä, uskokaa pois. Kaikki mihin\nnykyään liikemiehen kädellä koskee, muuttuu arvoltaan, kasvaa, saa kuin\nelämän, lähtee liikkeelle, vyöryy takaisin monin kerroin suurempana.\nMinkä liikkumisalan ja mitä mahdollisuuksia se aukaisee ulospäin, ja\nsisäänpäin minkä älyn ilon ja mielikuvituksen riemun se tuottaa? Se on\nelämää sekin!\n\nEEDIT: Se on elämää!\n\nJAAKKO (peräytyen): Tarkoitan se on leikkiä vain, eihän se tosielämästä\nmitään tiedä.\n\nEEDIT: Tietysti tietää, rahalla kun ostetaan koko elämä.\n\nJAAKKO: Ei, lapsi, sillä ei saada mitään (katsoo kelloaan) -- kas kun\nkiire tuli -- ei, ei sillä saa mitään, näyttää vain siltä. Kiitos\nkahvista (nousee ylös). Hyvästi, Liina, pistäydyn täällä asioiltani\ntultuani vielä, jos ehdin.\n\nLIINA: Hyvästi.\n\nEEDIT: Hyvästi. (Jaakon ovessa poistuessa.) Saa, kaikkea sillä saa\nrahalla, kaikkea!\n\nJAAKKO: Ei rakkautta!\n\nEEDIT: Saa, saa.\n\n    Jaakko menee.\n\nLIINA: Aina hänellä on kiirettä.\n\nEEDIT: Sellainen hän on. Tuskin sanan sanoo, niin jo pois.\n\nLIINA: Jos hän olisi minun, en muuta pyytäisi, en miljoonasta häntä\nmöisi.\n\nEEDIT: Möisit. Mutta taitaa hän olla tottakin hyvä mies. Taidan ollakin\nonnellinen? (Varmistuen siinä.) Kadehdi minua, kadehtikoot minua kaikki\nnaiset. Olen köyhä. Mutta minun ei tarvitse tehdä työtä, elän kuin\nrikas, elän rakkauttani varten, haaveitani varten, moraaliani varten.\nOlen joskus niin onnellinen, että unohdan, etten ole onnellinen,\nunohdan, miten hävisin kuitenkin (hiljentää ääntään) tässä kaupassa.\n\nLIINA: Sitä ei tiedä sitäkään vielä. Kerronko minä, mitä minä haaveilin\nennen. (Sulkee silmänsä.) Oli olevinaan kaksi tietä, joista minun piti\nvalita toinen. Toisella minusta tuli kuuluisa näyttelijätär. Lasken\nmaailmat jalkojeni juureen, saan valita rikkaan rakastajan. Toisella\nkohtaan vain sen, jota rakastan. Ja ajattele, minä valitsin tämän\nrakkauden tien, tämän kaidan polun. Ja sanotaan, että me kaikella\nkauppaa käymme, rahaan rakkautemme myymme. Mutta niin totta kuin\nhaaveeni on totta, se ei ole totta. Onhan aikoja naisenkin elämässä,\njolloin rakkaus ei ole penniäkään tuottanut, onhan sitä rakastanut\nainakin nuorena rakkauden tähden, sillä olemisen huolet eivät ole\nsilloin niin raskailta tuntuneet. Ja kuitenkin sanovat, ettei meissä\nole moraalia.\n\nEEDIT: Ei moraalia!? Meissä? Niinkö sanovat? Mutta tietävätkö ne, jotka\nniin sanovat, mitä köyhän naisen moraali maksaa, mihin hintaan se voi\nkohota, jos sitä ylellisyydekseen pitää. Mistä kaikesta sitä saa\nkieltäytyä samaisen moraalin tähden? Eihän sitä pysty edes kunnon\nsyntiä tekemään tahi muuta elonmerkkiä itsestään näyttämään. Kuollutta\nja mennyttä on koko elämä. Ja minkä tähden? Samaisen moraalin tähden.\nJa mikä on tämä moraali, tämä kaikkivaltias? Yksi tapa asioita katsella\nja yksi tapa asioita ajatella. Ja onko se jalo tapa, niin jalo, että\nsillä olisi oikeus sulut elämänjuoksulle asettaa? Ei, sillä sillä ei\nole mitään tekemistä minun tahtoni kanssa. Ja kuitenkin seison tässä\nsen vallassa puhtaana ja nuhteetonna! Mutta katso minua, katso sielun\npohjaan saakka, pukeeko se puhtaus minua, pukeeko se moraali, tulenko\noikeastaan sen autuaammaksi, jos sen valhevaatteita kannan vaikka\nkuolemaani saakka, jos vaikka enemmänkin kuin tämän elämän sen\nkunnialle uhriksi annan? Haa, mitä me teemme! Ja sanovat, ettei meissä\nole moraalia!\n\nLIINA: Ja jos olisimme myöhemmin todellakin nauttineet rakkaudesta\nlaskematta laskujamme. Mutta ei. Sitä me emme tee. Me laskemme ja\nlaskemme, mikä kannattaa ja minkä verran kannattaa, ettei virheitä\ntule, ettei kunnia mene, etteivät elämisen mahdollisuudet tyystin lopu.\nRakkaus, eikö se jää vain unelmaksi? Unelmaksi, josta emme mitään\ntiedä.\n\nEEDIT: Jää. Ei sitä meidän saavutettavissamme ole. Miten olisi? Tukussa\nkun myydään koko elämä kaikkine rakkauksineen, myydään koko ihminen\nsieluineen ja ruumiineen enimmän tarjoavalle. Sitä se on avioliitto.\nElävänä sitä saa ja vapaaehtoisesti astua omaan hautaansa. Vähääkö\nsankaruutta se naiselta kysyy? Ja sanovat, ettei ole moraalia! Kuka,\nkuka siitä uskaltaa puhua?\n\n    Ovikello soi. Aliina käy aukaisemassa. Herman, Katariina ja Lahja\n    Ahlroos tulevat sisään. Katariinalla on ruukkukukka kädessä.\n\nKATARIINA: Isä ja äiti onnittelevat sinua näin vähän juhlallisemmasti.\n\nEEDIT: Kiitoksia, kiitoksia (panee kukan pöydälle). Tämä on ihan\nliikaa. Ihan pahaa tekee, että olette tuhlanneet minun tähteni.\n\nLAHJA: Älä ole milläsikään. Ei siitä mennyt kuin kymmenen markkaa.\n\nEEDIT: Ajattele, mitä sillä olisi saanut!\n\nHERMAN: Niin pieni raha ei meille enää mitään merkitse.\n\nEEDIT: Eikö merkitse mitään?\n\nLAHJA: Ei, ei enempää kuin viisi penniä eilen.\n\nEEDIT: Mitä?\n\nLAHJA: Äiti on nyt rikas.\n\nEEDIT: Höpsis! Mutta minullapa on uutinen, ajatelkaa, että Jaakko on\nsaanut kaksituhatta isännältään.\n\nHERMAN: Saanut noin vain.\n\nEEDIT: Saanut noin vain.\n\nKATARIINA: Mutta sittenhän sinun sopii ruveta keinottelemaan.\n\nEEDIT: Ei, äiti-kulta. Rahoja ei saa käyttää.\n\nKATARIINA: Vahinko, jos ne eivät tuota mitään.\n\nHERMAN: Äiti ymmärtää raha-asioita. Hän on alkanut keinotella.\n\nEEDIT: Mitä?\n\nHERMAN: Keinotella.\n\nEEDIT: Keinotellako?\n\nLIINA: Onko täti keinotellut, ha-ha-haa.\n\nHERMAN: Eikös hänestä näe päältäkin, että hän kuluttaa jo ensimmäistä\nmiljoonaansa?\n\nKATARIINA: Niin siunattua, että sain elää tämän sota-ajan, niin\nsiunattua se kurjuus ja puute, joka tähän muutokseen johti. Sillä mikä\nparemmin kuin puute saa ihmiset ajattelemaan. Kun täytyy ajatella. --\n\nLAHJA: Että mistä syödä, mistä syötävää saada.\n\nHERMAN: Tahi onko tarpeen syödä ja mitä seuraa, jos ei syö.\n\nLAHJA: Tahi jos ei syö, ei ole.\n\nHERMAN: Ja siitä seuraa: ollako vai ei olla.\n\nLAHJA: Mutta koska kaikki täällä vain ovat, siis syövät ja syötävänsä\njostakin saavat.\n\nKATARIINA: Ja siis kauppaa käyvät.\n\nHERMAN: Ja kapitaalillansa keinottelevat. -- Elämä on kuitenkin\nensiluokkaisin kapitaali.\n\nLAHJA: Ilman sitä kapitaalia en tahtoisi olla.\n\nHERMAN: Käytä se sitten viisaasti ja pidä salassa, etteivät sitä vie.\n\nLAHJA: Olen vastuussa siitä perillisilleni.\n\nEEDIT: No, antakaahan äidin nyt kertoa.\n\nLAHJA: No, aloita siitä: tuli toissapäivänä Karhu minua vastaan.\n\nEEDIT: Ha-ha-haa!\n\nLIINA: Ha-ha-haa. Nyt arvaan, Karhu kosi Lahjaa.\n\nLAHJA: Äidiltä? Se ei olisi valtioviisasta. Olenhan minä täysi-ikäinen\nitsekin kohta.\n\nHERMAN: Ja voit siis itsekin kosia.\n\nLAHJA: Niin, miksi en voisi? Ja sen teenkin heti, kun mieleiseni miehen\nnäen. Itsensä se on tehtävä, itse siitä seurauksetkin kestää, ja siitä\nvoi olla vakavat seuraukset.\n\nHERMAN: Ihan ollako vai ei olla! Sellainen vakava seuraus sinäkin olet.\n\nEEDIT: No, Lahja ja isä!\n\nHERMAN: Vaikenemme, vaikenemme, -- kerro äiti.\n\nKATARIINA: Tuli toissapäivänä Karhu minua vastaan. Neuvokaa nyt, hyvä\nKarhu, neuvokaa, mitä köyhän vaimon on paras tehdä tähän maailman\naikaan. Onko tähän nyt kaaduttava? Rahaa ei ole, työtä ei ole, syömään\nei pääse. Isällä ei ole ollut valokuvaustarpeita pitkiin aikoihin.\n\nEEDIT: Ja työväkikin käy paremmissa liikkeissä nykyään.\n\nHERMAN: Parempia kun ei ole kuin meidän liikkeemme Lahjan kanssa.\n\nKATARIINA: Ja sanoin Karhulle, että väärin oli pakottaa Lahjaakin\nainaiseksi isän apulaiseksi, palkattomaksi työläiseksi.\n\nLAHJA (itku kurkussa): Mutta sitä sinä et saa sanoa. Minä olen isän\napulainen. Minä en palkkaa tahdo. Kaikille sinä paljastat kotiolot.\nMinä, minä en sitä salli, näetkö!\n\nHERMAN: No, Lahja, kultaseni, äitihän hyvyydessään. Mitä me\ntuollaisesta noin vakavasti.\n\nLAHJA (pyyhkii silmänsä): Mutta sitä ei saa Karhulle sanoa!\n\nKATARIINA: Kun Karhu on minusta kuin oma poika. Niinpä hän kysyi, että\nmillä me elimme. Sanoin, ettei me juuri eletty, tässä jo kuolemaa\ntehtiin.\n\nLAHJA: Uh! En tiennyt, että sinä noin lörpöttelit.\n\nHERMAN: Kas niin, Lahja.\n\nKATARIINA: Eikö teillä ole millä alkaa, kysyi hän. Ei, luvalla sanoen,\nmitään.\n\nLAHJA: Meillä on kaikki mitä muillakin. Meillä on elämä, terveys,\njärki, järki meillä on jäljellä.\n\nKATARIINA: Sitä vain ei voi siltään syödä.\n\nLAHJA: Mutta se pystyy hankkimaan syötävää, kun on hätä.\n\nKATARIINA: Olisit sitten hankkinut.\n\nLAHJA: En ole tiennyt, että oli niin hätä -- teen voitavani, naitan\nitseni ensi tilassa.\n\nHERMAN: Ei ole niin hätää. Mihin isä sitten jäisi? -- No, tule nyt\ntuohon polvelleni rangaistukseksi (Lahja istuutuu) -- no, iso tyttö,\nisän iso tyttö!\n\nLIINA: Ai kun tuo Lahja on vielä lapsellinen.\n\nLAHJA: Itse olet -- (Herman tukkii hänen suunsa kädellään).\n\nEEDIT: Lapsi on vielä.\n\nKATARIINA: Kun isänsä hemmottelee häntä. -- No -- sanoin Karhulle, että\nonhan meillä tosin kaksi osaketta huoneisiin, vaan nekin ovat nyt\ntyhjät. Sehän on mainiota, sanoi hän. Hän otti ne myydäksensä ja\niltasilla ne olivat myydyt. Hän osti toiset osakkeet ja myi nekin -- ja\nnyt on tiedossa eräs edullinen sijoitus -- kohta hän tulee tänne.\n\nEEDIT: Ihanko totta? Hyvä Jumala. Kuinka te uskallatte?\n\nKATARIINA: Nyt on minulla puhdasta kahdeksantuhatta!\n\nEEDIT: Kahdeksan tuhatta!\n\nLIINA: Kylläpä kasvoi.\n\nLAHJA: Jos ne olisivat oikeita rahoja!\n\nHERMAN: Siinäpä se, oikeita ne eivät ole.\n\nKATARIINA: Eivätkö ole oikeita? Olisivatko ne olleet vääriä? Ne olivat\ntuhatmarkkasia, en ollut ennen tuhatmarkkasia nähnyt.\n\nHERMAN: Vääriä, ihan kaikki vääriä.\n\nLIINA: Vaan etteikö pankki niistä vastaa?\n\nHERMAN: Niin pankki? Minä en tiedä, mitä pankki tekee tahi tekemättä\njättää.\n\nEEDIT: Ha-ha-haa.\n\nLIINA: Ha-ha-haa.\n\nKATARIINA: Enkö melkein säikähtänyt jo!\n\nLAHJA (puistelee isäänsä): Sinä!\n\nHERMAN: Tosi on tosi, että koko tavara on väärää. Mitä ne pankissa\ntietävät vastata oikeasta tahi väärästä. Ajatellaanko siellä muuta kuin\nrahaa ja rahaa, kumarretaanko muuta kuin kultaa? No, näitkö sinä siellä\nsen kultaisen vasikan, äiti?\n\nLAHJA: Ole. Siellä ei sitä ole!\n\nHERMAN: Mikäs siellä on jumalana? Ja mikäs muu se näitä keinottelijoita\nauttaa? Eikös antanut äidillekin heti kahdeksan tuhatta.\n\nEEDIT: Eikö tuntunut pahalta? Ihan synniltä?\n\nKATARIINA: Synniltäkö? Sanottiinhan ennen: älä tapa, nyt tapetaan\nsodassa enemmän kuin keritään. Syntiäkö? En tiedä. Tiedän vain, että\njos en syö, kuolen nälkään. Ja jos ei ole mitä myödä, ei ole mitä\nsyödä.\n\nEEDIT: Se on selvää.\n\nHERMAN: Ah, poissa on nyt se rauha, poissa se idylli, jossa ennen\nelimme.\n\nKATARIINA: Idylli? Juu, pappa, -- idylli? Onhan se ollut idylliä sinun\nmielestäsi, mutta onko se ollut idylliä minun mielestäni? Minulla ei\nole ollut aikaa sitä ajatella, olen ollut menossa aina, alituisessa\ntuskassa ja hädässä --\n\nLAHJA: Olisit hätäillyt vähemmän.\n\nKATARIINA: Ja antanut kodin hajota? Ei. Pitihän minun vastata teistä ja\nsaada teidät naitetuiksi kerta.\n\nLAHJA: Erehdys. Eeditin naimisella ei olisi ollut kiirettä. Ja kun\nminulla on kiire, pidän huolen itsestäni.\n\nHERMAN: Sittenkö vasta?\n\nKATARIINA: Jos olisi tiennytkin tämän sodan, olisi Eedit saanut pysyä\nvielä kotona.\n\nEEDIT: Tyhmyyttä! En mennyt naimisiin toimeentullakseni. En nainut\nrahoja.\n\nLAHJA: Naitpas, vaikket niitä saanut. Otit varmimman kaikista\ntutuistasi, ihan tavallisen tavan mukaan.\n\nLIINA: Älkää unohtako rakkautta.\n\nLAHJA: Sinäpä sen sanoit!\n\nEEDIT (puolustaen): Niin rakkautta!\n\nLAHJA: Mitä rakkautta?\n\nHERMAN: No, Lahja!\n\nEEDIT: Älä vainenkaan istu ääneti.\n\nLAHJA: En. Mitä te valehtelette, aikaihmiset, mitä te valehtelette\naina? Ja ketä tässä sitten petetään? Jokainen laskee, minkä aseman saa\nnaimisiin mentyään, ja menee parhaimmalle ja rahakkaimmalle. Onko se\nrakkautta? Eikö se ole eläkettä? Valehtelevat, aikaihmiset\nvalehtelevat?\n\nHERMAN: No, anna heidän valehdella.\n\nLAHJA: Hävettää vain!\n\n    Ovikello soi.\n\nKATARIINA: Se on Karhu.\n\n    Eedit menee aukaisemaan. Karhu tulee.\n    Lahja hyppää pois isänsä sylistä.\n\nKARHU: Saanko tavata rouva Ahlroosia -- enhän vain häiritse?\n\nEEDIT: Ette mitenkään. Tehkää hyvin ja käykää istumaan.\n\nKATARIINA: Onnistuiko kauppa?\n\nKARHU: Onnistui. Sain osakkeet. Tänä iltana ne tuon ja minulla on\nniille ostajakin.\n\nKATARIINA: Kuinka paljosta saa ne myydyksi?\n\nKARHU: Niistä saa kaksikymmentäviisituhatta.\n\nEEDIT: Kaksikymmentäviisituhatta!\n\nLAHJA: Mutta onko se rehellistä kauppaa?\n\nKARHU: Hyvä neiti!\n\nLAHJA: Tarkoitan, että se tietysti ei ole rehellistä, mutta onko se\nedes lain varjon alla sallittua, lain suojaamaa koirikkuutta?\n\nKATARIINA: Miten sinä puhut?\n\nLAHJA: Mutta ajattele, pelottaahan minua. Varkaus ei ole hauskaa.\n\nKATARIINA: Tämä on kauppaa.\n\nLAHJA: Onko tämä kauppaa?\n\nKARHU: Täydellisesti. Nämä poikkeusolot --\n\nLAHJA (Karhun edessä): Mutta äiti ei saa tehdä väärin muuta kuin\nlainmukaisesti ja lain säätämässä järjestyksessä. (Äidille.) Ettet\njoudu linnaan. Sinun parastasi minä katson.\n\nKARHU: Epäilemättä.\n\nHERMAN: Kaksikymmentäviisituhatta! Ei. Silloin vaadin minä avioeron.\n\nLAHJA: Häntäkin pelottaa. Siihen on sittenkin koira haudattu!\n\nEEDIT: Kaksikymmentäviisituhatta!\n\nKATARIINA: Kaksikymmentäviisituhatta! Tuntuu, että se on unta!\n\nLIINA: Herra Karhu, neuvokaa meille muillekin tie rikkauteen.\n\nEEDIT: Niin, neuvokaa.\n\nKARHU: Mikään ei ole nykyään helpompaa.\n\nHERMAN: Mutta keinotteletteko te itse?\n\nKARHU: Minä? Ei, miksipä minä keinottelisin -- minulla niin sanoakseni,\non paikka --\n\nHERMAN: Se on oikein.\n\nLAHJA: Te ette siis keinottele?\n\nKARHU: Ei -- en keinottele.\n\nLAHJA: Minä hyväksyn teidät!\n\nKATARIINA: Saanhan maksaa teille vaivoistanne?\n\nKARHU: Ei kiitos. Minulla, kuten sanottu, on paikka, niin että tuota,\nminkä tarvitsen, aina saan, aina saan --\n\nLAHJA: Isä, sinä maalasit minulle suotta maailman liian mustaksi. Mikä\noli tarkoituksesi?\n\nKARHU: Musta? -- Ei musta, ei musta ollenkaan (hätääntyy) --\n\nKATARIINA: Nyt te olitte sen näköinen kuin ennen pienenä\nnaapurinpoikana, kun juoksitte meille ja säikähditte rohkeuttanne.\n\nKARHU: Sain teiltä aina suuren voileivän, (hymyilee) kiitos (kumartaa\nkömpelösti).\n\nHERMAN (kaataa Karhulle kahvia): Olkaa hyvä. (Lahjakin ojentaa\nkuppinsa.) Kahvi on lopussa. Odota, haen lisää. (Menee kyökkiin\nhakemaan.)\n\nKATARIINA: Odota, odota, sotket vain. (Menee perästä.)\n\nEEDIT (istuutuu kauemma Liinan viereen): Lahja, tarjoa herra Karhulle\nlisää leipää.\n\nEEDIT (Liinalle, joka tekee käsityötään): Sinä olet ahkera. Onpa se\nkaunista! (Katsovat käsityötä.)\n\nLAHJA (tarjoten Karhulle leipää): Olkaa hyvä. Ei, ei sitä, se on\npalanut. Milloin menette naimisiin?\n\nKARHU: En ole koskaan sitä vielä ajatellut.\n\nLAHJA: Mutta kaikki ne menevät.\n\nKARHU: Kaikki.\n\nLAHJA: Onko se hullunkurista?\n\nKARHU: Ei --\n\nLAHJA: Sillä se on käytännöllistä tietysti. Jos elämää katsoo\njärkikannalta --\n\nKARHU: Neiti tarkoittaa tietysti, että -- ajatellen järkevästi,\njärkikannalta --\n\nLAHJA: Tietysti. -- Minä, näettekö, minä olen järki-ihminen.\n\nKARHU: Epäilemättä.\n\nLAHJA: Ja luulen, että jos rakastun, rakastun järkevästi, ajatellen,\njärkikannalta, kunnon mieheen, enkä vain siihen, jolla on rahoja.\n\nKARHU: Ep-epäilemättä --\n\nLAHJA: Ei niin, etten ymmärtäisi niiden arvoa ja käytännöllistä\nmerkitystä, tietysti, kaikki ymmärrän, en rikastakaan halveksi.\n\nEEDIT: Siinä se kuultiin. Et sinäkään valintapiiriisi ihan kaikkia\nsulje.\n\nLAHJA: Enhän minä siihen neekerejäkään sulje.\n\nEEDIT: Mutta miljonäärin otat?\n\nLAHJA: En kiellä miljonääriä onneaan koettamasta. Vaikka miljoona\ntuohon eteeni säkissä putoaisi, en säikähtäisi, sanoisin vain: kiitos,\nhyvä on. Monesti kuvittelenkin, että minulla on miljoonia.\n\nKARHU: Kuvitteluissaan onkin rikkaampi kuin todellisessa elämässä --\nepäilemättä.\n\nLAHJA: Mutta jos painun liikoja kuvittelemaan, tukistan itseäni ja\nsanon: tule järkiisi jo! Sillä en ajattele sekaantua täällä moniin\nvyyhtiin.\n\nEEDIT: Tyhmyyksiä!\n\nKARHU: Ei, epäilemättä. Lapset näkevät paremmin kuin me, me --\n\nLAHJA: Se ei ollut oikein sanottu. En ole lapsi, olen täysi-ikäinen\nkohta.\n\nKARHU: Pahoittaako mieltänne? Pyydän anteeksi.\n\nLAHJA: Ei se mitään, saatte anteeksi. Sillä minä pidän teistä.\nOikeastaan ette voi minua loukata, olette sellainen.\n\nKARHU: Jos sen tekisin, en antaisi sitä itselleni anteeksi -- en,\nepäilemättä en.\n\nLAHJA: Ettekö? Mutta se ei olisi oikein. Pitää voida antaa\nitsellensäkin anteeksi, pitää kohdella itseäänkin ihmisiksi, kurittaa,\nrakastaa sitä. Siitä riippuu kaikki, kaikki menestys.\n\nLIINA (nousten ylös): Nyt täytyy minun lähteä jo. Hyvästi nyt, Eedit!\nHyvästi, Lahja!\n\nEEDIT: Hyvästi.\n\nKARHU (nousten): Hyvästi.\n\nLAHJA: Onko niin kiire?\n\nKARHU: Kyllä. Terveisiä rouva Ahlroosille. Iltasilla tulen häntä\ntapaamaan.\n\nLAHJA: Enhän kyllästyttänyt teitä?\n\nKARHU: Ei. Minä, päinvastoin -- epäilemättä -- hyvin --\n\nLAHJA: Minäkin -- epäilemättä -- hyvin iloinen.\n\n    Karhu ja Liina -poistuvat.\n\nEEDIT: No, mitä tämä nyt oli?\n\nLAHJA (riemuissaan): Nyt minä tiedän, tiedän sen!\n\nEEDIT: Minkä?\n\nLAHJA: Sen. Miten hyvältä tuntuu -- kuin jotakin ihmeellistä olisi\ntapahtunut.\n\nEEDIT: No mitä?\n\nLAHJA: Hänet minä otan -- epäilemättä!\n\nEEDIT: Oletko hullu. Nythän hänet ensi kertaa näit.\n\nLAHJA: Nyt -- se riittää. Kun olin pieni, oli hän suuri poika, silloin\nen häntä nähnyt. Mutta nyt, nyt näin minä hänet ja minulle selvisi se.\n\nEEDIT: Mikä?\n\nLAHJA: Se, juuri se. Satuin menemään liian likelle häntä, näin hänen\nsieluunsa saakka. Kuinka hän on kaunis sisältäpäin. Ihan kuin isä.\nSiksi, siksi minä häntä rakastan. Minä rakastan. Enpä olisi eilen\ntiennyt, että se oli hän!\n\nEEDIT: Kylläpä olet pilalla. Älä edes muille hulluuksistasi puhu.\n\nLAHJA: En muille kuin asianomaiselle.\n\nEEDIT: Varo!\n\n    Ovikello soi.\n\nEEDIT: Varo sitä!\n\n    Aliina käy aukaisemassa. Anna Aaltonen tulee sisään.\n\nEEDIT: Sepä yllätys, tervetulemaan, milloin täti on tullut kaupunkiin?\n\nANNA: Tulin joku päivä sitten.\n\nEEDIT: Kuinka kauppa sujui maalla?\n\nANNA: Hyvinhän se sujui. Muotitavaroiden saanti on hyvin vaikeata,\nlopetin sentähden liikkeen ja arvelin muuttaa tänne. (Lahjalle.) Miten\nsinä olet kasvanut suureksi ja kauniiksi.\n\nLAHJA: Ihanko totta suureksi? Voi! Olen kohta täysi-ikäinen. Kahden\nvuoden perästä.\n\nANNA: Ja se on hauskaa?\n\nLAHJA: Niin tavattoman hauskaa. Tämä elämä kun on sellaista. Yhä se\nvieläkin minua yllättää.\n\nANNA: Sellaista se on. Joku yllätys sillä aina on. Odotahan.\n\nLAHJA: Oh, minä olen niin iloinen elämästä, kaikesta tästä. Kaikkien\npitäisi tänne tulla, elämään -- tähän!\n\nANNA (katsellen ympärilleen): Täällä näyttää tämä melkein kodilta,\nmutta lasta en missään näe.\n\nLAHJA: Lasta ei heillä ole -- ikävä -- epäilemättä.\n\nANNA: Se ei ole oikein.\n\nLAHJA: Se ei ole oikein -- lapsia kohtaan.\n\nEEDIT: Kyllä on hyvä, ettei niitä ole. Aikakin on niin kallis. (Aikoo\nmennä, kääntyy takaisin.) Olepas hyvä, Lahja, ja katso, joko kahvi on\nvalmista, ja sano, että täti on täällä. (Lahja menee.)\n\nEEDIT: Eihän tämä nykyinen elämä ole muutenkaan vakiintunutta,\ntilapäistä ihan.\n\nANNA: Ei se sen vakiintuneemmaksi koskaan tule.\n\nHERMAN (tulee sisään): Terve tulemaasi, Anna.\n\n    Eedit menee kyökkiin.\n\nANNA: Niin, tänne sitä taasen tulin. Mitäs arvelet?\n\nHERMAN: Kuinka sitä kysytkään! Hauskahan se on!\n\nANNA: Kun on näin vanha, on sama, missä on. Ne ristiriidat -- niille\nkäy hyvin hullusti vanhaksi tultua.\n\nHERMAN: Niin käy. Mutta miten sitä kaipasi ennen?\n\nANNA: Vuosikymmenten tuulta ja tuiskua ei mikään kaipaus kestä. Ainahan\nsitä jos jotakin luulee ja luulottelee.\n\nHERMAN: Tarkoitatko, että se, mitä on elänyt, ei pysyisi elettynä ja\ntotena?\n\nANNA: Siitä selviää.\n\nHERMAN: Tosi jää aina todeksi. Sano se tälle vanhalle -- aasille vielä.\n\nANNA: Hän on lapsellinen.\n\nKATARIINA (syöksähtää sisään): Terve tulemaan, Anna. Eedit sanoi, että\nolet muuttanut tänne. Sehän oli hauskaa.\n\nANNA; Muutin pois taas.\n\nKATARIINA: Kuinka liikkeesi siellä menestyi? Saitko säästöjä?\n\nANNA: Aina vähän.\n\nHERMAN: Ajattelehan, että meidän äitikin on nyt rikastunut.\n\nANNA: Rikastunutko?\n\nKATARIINA: Mitäpä minun rikkauksistani. Annalla on tietysti paljon\nenemmän.\n\nHERMAN: Katariina on keinotellut.\n\nANNA: Keinotellut? Kuinka se on mahdollista?\n\nKATARIINA (katselee Annaa ja Hermania mustasukkaisena): Onko se niin\nmahdotonta? Tahi onko se syntiä sinunkin mielestäsi? Siinä sitä ollaan.\nTietysti se on syntiä. Siitä nähdään, mihin me köyhät vaimot joudumme\nja mitä palkkoja me olemme saaneet elämän pitkistä kärsimyksistä. Missä\novat säästöt meidän töistämme?\n\nANNA: Mutta mihin me säästöjä tarvitsemme? Hautaanko?\n\nHERMAN: Annahan meille kahvia, äiti.\n\nKATARIINA (kaataa): Olkaa hyviä.\n\nANNA: Me olemme jo vanhoja ja järkeviä, niin ettei pitäisi tuhlata\naikaa tyhjiin riitoihin.\n\nKATARIINA: Olemme vanhoja, mutta luuletko sen lohduttavan minua, sillä\nen ole niin vanha, etten entistä muistaisi, muistaisi miten sinä tulit\nmeille hyvänä ystävänä, tulit ja veit minulta sen ainoan, mikä minulla\noli. En, en koskaan niin vanhaksi tule, että sen unhottaisin.\n\nANNA: Sinä kiihdyt suotta. Olenko tehnyt sinulle mitään pahaa?\n\nKATARIINA: Sinusta oli nautinto nähdä, miten kaikki sinuun rakastuivat,\nja miten vähäinen meidän välimme oli, sinä kokeilit, ja siihen se meni\nminun elämäni.\n\nANNA: Vähäänpä meni.\n\nKATARIINA: Ajatteletko, ettei se minkään arvoinen ollut?\n\nANNA: Ihanko sinä itsekin uskot, että toinen voi toiselta jotakin\nottaa.\n\nKATARIINA: Voi ottaa ja voi kaikki viedä. Minua on loukattu niin\nsyvästi, kuin ihmistä voi loukata, minua on häväisty: mitä minä olen\nkärsinyt, sitä ei viisaustieteen tohtorikaan tiedä.\n\nANNA: Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun --\n\nKATARIINA: Kaksikymmentä vuotta tahi yksi päivä, iankaikkisuudessa on\nse sama.\n\nHERMAN: Niinkuin meidän rakkautemmekin, eivät ne taida hehkullaan\niankaikkisuutta lämmittää.\n\nANNA: Jos olisin ollut rakastunut, minun kärsimykseni olisi ollut\nsuurempi, sillä sinä sait pitää Hermanin.\n\nKATARIINA: Minäkö?\n\nANNA: Sinä.\n\nKATARIINA: Minä olin hänen silmiensä edessä. Sinä olit hänen\nsydämessään.\n\nANNA: Sinulle jäi koti.\n\nKATARIINA: Kaksi huonetta.\n\nANNA: Ja lapset.\n\nKATARIINA: Vain huolia niistä.\n\nANNA: Sinä olet saita sydämeltäsi, ja siitä johtuu mustasukkaisuutesi.\nSinulla ei ole ollut syytä siihen.\n\nKATARIINA (epäröiden): Eikö ole ollut syytä?\n\nANNA: Ei ole ollut syytä.\n\nHERMAN: Ei ole ollut syytä. Katso, Anna, häntä hävettää jo. Hän on hyvä\n-- mamma.\n\nANNA: Emmekö jo pääse tästä?\n\nKATARIINA: Sinä olet komea, Anna, sinuun voisi vieläkin rakastua?\nVannokaa, ettei siinä ollut mitään.\n\nHERMAN: En sitä vanno. Olihan siinä. Pari pientä suukkoa, joista sinä\nolet elämäsi pannut, mutta joista sinulle oikeastaan ei ole ollut muuta\nkuin puhdasta hyötyä. Aina sinä olet saanut hyökätä päälleni kuin\nfilistealainen ja pehmittää minua miesparkaa, pehmittää kaikki nämä\nvuodet, poloista!\n\nKATARIINA: Ha-ha-haa!\n\nANNA: Ha-ha-haa!\n\nKATARIINA: Jospa se on totta? Kuka täällä toden tietää!\n\nHERMAN: Oletko tyytyväinen?\n\nANNA: Ja alat viisastua vähitellen?\n\nKATARIINA (huomaa, kun Herman katsoo Annaan): Ei, naura, naura sinä\nvain yksin. Minä en siihen yhdy. Minä en ole voinut erehtyä. Te olette\npettäneet minua, te petätte vieläkin. Minä tunnen sen hermoillani. Älä\nikävöi, Herman, sinä saat hänet. Odota, odotahan vain --\n\nANNA (nousten ylös): Hyvästi, koska tuotan häiriötä.\n\nKATARIINA: Älä mene, Herman saa nyt valita!\n\nHERMAN: Oletko hullu.\n\nKATARIINA: Valitse, valitse! Minun sydämeni on niin täysi, täysi kuin\nTurusen pyssy.\n\nHERMAN: Ha-ha-haa.\n\nKATARIINA: Ota, ota toinen, ota omasi. Nyt on minulla varaa puhua, nyt\nolen vapaa ihminen. Kaksikymmentäviisi tuhatta. Niillä lunastan minä\nvapauteni ja elämäni!\n\nANNA: Hyvästi.\n\nHERMAN: Hyvästi. (Anna menee.) Sinä olet sairas.\n\nKATARIINA: Hullu, tarkoitat, ei, olen vapaa, rikas, ja minulla on varaa\ntuntea ja pitää yksityiset tunteeni.\n\n    Ovikello soi. Eedit tulee aukaisemaan.\n\nEEDIT: Joko täti meni?\n\nHERMAN: Hänellä oli kiirettä.\n\nEEDIT: Sepä ikävää. (Menee etehiseen.)\n\n    Somero tulee sisään.\n\nEEDIT: Terve tulemaan, herra kauppaneuvos.\n\nSOMERO: Pyydän saada onnitella syntymäpäivän johdosta. (Antaa kukkia.)\n\nEEDIT: Paljon kiitoksia. Saanko esittää --\n\nSOMERO: Vanhoja tuttuja. (Tervehtii Hermania ja Katariinaa.)\n\nHERMAN: Muistatteko vielä?\n\nSOMERO: Kävin kasvavana ollessani valokuvausliikkeessänne, muistan\nhyvin, pieni, sievä atelieri pihan perällä.\n\nKATARIINA: Minäkin muistan kauppaneuvoksen, siitä on liki kaksikymmentä\nvuotta.\n\nSOMERO: Oikein, olin koulupoika silloin, elin toisissa olosuhteissa --\nno, se oli sitä aikaa.\n\nKATARIINA: Sitä aikaa. Ajat ovat siitä muuttuneet.\n\nEEDIT: Tehkää hyvin ja istukaa. Haen kuumaa kahvia.\n\nSOMERO: Kiitos.\n\nKATARIINA: Annahan, kun minä -- (ottaa Eeditiltä tarjottimen, menee\nkyökkiin).\n\nSOMERO: Siis syntymäpäivä -- niin nuori --\n\nHERMAN: -- ja jo syntymäpäivä. Nuorikaan ei voi olla ilman\nsyntymäpäivää. Sattuiko sinulle parempaa tupakkaa, Eedit?\n\nSOMERO: Kiitos, en polta.\n\n    Herman etsii tulitikkuja. Menee kyökkiin.\n\nEEDIT: Oli oikein ystävällistä, että tulitte.\n\nSOMERO: Enhän ollut tunkeilevainen?\n\nEEDIT: Ette, päinvastoin.\n\nSOMERO: Olin jo kauan ajatellut, että pitäisi käydä. Olen katsellut\nteitä usein tietämättänne.\n\nEEDIT: Oh --\n\nSOMERO: Olen ihaillut teitä ja kadehtinut miestänne. Hänelle on suotu\nonni.\n\nEEDIT: Niinkö luulette? Meidän elämämme on hyvin rajoitettua\nulkonaisesti.\n\nSOMERO: Kallis aika. Mutta elämä on sitä miksi sen tahtoo tehdä,\nuskotteko?\n\nEEDIT: Vain voimakas voi luoda sen mieleisekseen.\n\nSOMERO: Viisas. Nainen on viisas, ja siksi hänellä on valta.\n\nEEDIT: Kenen yli?\n\nSOMERO: Sen joka on heikompi häntä, miehen.\n\nEEDIT: Sanoja.\n\nSOMERO: Olen ihaillut teitä, olette nähnyt sen, te tiedätte, että\nteillä on valta ylitseni, käskekää, minä tottelen.\n\nEEDIT: Hyvä. Minä käsken, olkaa järkevä. Te olette pari kertaa\npysähtynyt kadulla --\n\nSOMERO: Katselemaan teitä.\n\nEEDIT: Älkää luulko, että se riittää voittamaan --\n\nSOMERO: En luule mitään. Voittaakseen teidät pitäisi olla maailman\nrikkain ja -- onnellisin.\n\nEEDIT: Tiedättekö, että teidän puheenne loukkaa.\n\nSOMERO: Olen tottunut käymään suoraan asiaan käsiksi.\n\nEEDIT: Se tapa voi olla hyvä kauppoja tehdessä. Mutta minä en ole\nmyytävänä.\n\nSOMERO: Te rankaisette minua liian kovasti. Mitä olen tehnyt? Olen\nhyvin onneton.\n\nKATARIINA (tuo leivoksia): Sinullahan ovat kahvit ihan lopussa, lapsi\nparka. Ja sokeriakaan ei ole yhtään.\n\nSOMERO: Sokeria on vaikea saada. Saanko lähettää laatikon omistani?\n\nKATARIINA: Paljon kiitoksia, se on liikaa.\n\nEEDIT: Ehkäpä tässä jotenkin toimeen tullaan.\n\nSOMERO: Mutta minua ilahduttaisi, siksi sallitte kai? Olen nyt\nhäirinnyt teitä, rouva Ahlroos. Kiitos, ei kahvia enää.\n\nKATARIINA: Puoli kuppia.\n\nSOMERO: Kiitos. Rouva Ahlroos on niin nuori vielä itsekin ja tuollainen\ntytär jo.\n\nKATARIINA: Kaksi tytärtä, herra kauppaneuvos. Pitääpä näyttää toinen\n(kyökin ovelta), Lahja, Lahja, tulehan tänne nyt.\n\n    Lahja tulee ja tervehtii.\n\nSOMERO: Tämä on nuorempi?\n\nKATARIINA: Nuorempi.\n\nSOMERO: Viidentoista?\n\nLAHJA: Ei toki viidentoista vähääkään. Viisitoista mennä huilahti, kun\nolin viidentoista. Olen täysi-ikäinen -- kohta. Tämä on vanha hame,\nniin se on lyhyt.\n\nSOMERO: Onko hauska elää?\n\nLAHJA: Epäilemättä -- ihanaa!\n\nSOMERO: Kuulkaa häntä. Mistä te tiedätte, minkälaista elämä on?\n\nLAHJA: Enkö olisi ehtinyt sitä jo nähdä? Tuhannesti!\n\nKATARIINA: Elämänhalua heillä on, Luojan kiitos.\n\nSOMERO: Onko teistäkin elämä yhtä ihanaa, nuori rouva, onko teillä\nvielä jäljellä sama elämänhalu?\n\nEEDIT: Minulla? Ei. --\n\nLAHJA: Hänellä on halu rikkauteen. Neuvokaa hänelle tie rahakasalle,\nniin saatte nähdä, että haluja hänellä on jos mitä!\n\nSOMERO: Niinkö? No, se on helppoa.\n\nEEDIT: Lahja!\n\nSOMERO: Luottakaa minuun, pikku neiti. Jos voin tehdä jotakin, teen.\n\nEEDIT: Lahja on mahdoton.\n\nLAHJA: En ollenkaan. Näetkö, en minä aina tyhmyyksiä tee.\n\nKATARIINA: Lapsi on lapsi. Hän luulee, ettei tarvitse muuta kuin tavata\njoku, joka neuvoo, niin asia on selvä. Sattui näet minulle niin\nonnellisesti, että tuli toissapäivänä Karhu minua vastaan ja minä\nsanoin: Neuvokaa minulle, herra Karhu, miten rikastua. Ja hän neuvoi,\nja nyt on minulla kaksikymmentäviisi tuhatta.\n\nSOMERO: Kaunista aluksi. Mitä, jos me ne sijoitamme yhdessä?\n\nKATARIINA: En sitä tarkoittanut.\n\nSOMERO: Tietysti ette. Mutta olkaa hyvä ja tulkaa konttoriini huomenna.\n\nKATARIINA: Kiitoksia, paljon kiitoksia.\n\nSOMERO: Ja kiitoksia kahvista ja leivistä. Erinomaisia. Valitan, että\nminun on mentävä. (Eeditille.) Toivon, että pian saan tavata teitä.\n\nEEDIT: Kiitos käynnistä.\n\n    Somero menee.\n\nLAHJA: Saanevatko kaikki, joilla on selkäranka rahasta, tuollaisen\nvarmuuden ja ylemmyyden? Hänpä ei epäröinyt.\n\nKATARIINA: Hänpä oli ystävällinen.\n\nEEDIT: Haittaako se varmuus ja ylemmyys, kun on vara olla ylempi?\n\nLAHJA: Olisit sitten ollut ystävällisempi sinäkin.\n\nEEDIT: Ja unohtanut, että olen naitu nainen, jonka kuitenkaan ei\ntarvitse hänen rahoillensa kumartaa.\n\nKATARIINA: Älä ole siitä niin varma. Et tiedä vielä, mitä voit tarvita.\nMatka on pitkä edessäsi.\n\nEEDIT: Rahoilla ei sentään kaikkea saada.\n\nKATARIINA: Niillä on saatu tähän asti jotakuinkin kaikkea.\n\nLAHJA: Ei onnea.\n\nEEDIT: Ei rakkautta.\n\nKATARIINA: Niitä on saatu -- jos niitä on. Ette tiedä, ette tiedä\nvielä. Äiti tietää kaikki. -- Oo, rahoja, rahoja! Miten olen kärsinyt\nniiden tähden! Mikä pitkä alennus on elämäni ollut! Ilman rahoja ei\nihminen ole ihminen. Hänellä ei ole oikeutta tuntea mitään, häntä saa\nhäväistä, polkea, hänen pitää jaksaa peittää kaikki, koko olemisensa,\nsalata ihmisyytensä ja kärsimyksensä. Hänen täytyy tylsyä, mykistyä,\nottaa vastaan joka isku valittamatta. Äiti tietää kaikki. Siksi täytyy\ntoimia. Tahdon rahoja, tahdon rahoja, joilla voin ostaa teidät\nvapaiksi, ostaa teille elämän, ette tiedä vielä, mitä elämä on, mutta\nminä lahjoitan sen nyt teille. (Panee päällysvaatteet päälleen.) --\nPitää kiiruhtaa, kiiruhtaa, ettei onni livahda tiehensä. Ajattele,\nEedit, aina mitä teet ja tee punniten kaikki, tee kirkkaasti tekosi,\nota huomioon aika ja mahdollisuudet, koskaan ne eivät samoina palaa.\n\n    Herman tulee sisään.\n\nHERMAN: Joko vieras meni?\n\nKATARIINA: Jo meni. Joudu, lähdetään.\n\nHERMAN: Lähdetään, lähdetään -- sammuttamaan tulipaloa. Hyvästi, Eedit.\nJoudupas, Lahja.\n\nEEDIT: Hyvästi.\n\n    Menevät. Samassa tulee kotiin Jaakko.\n\nJAAKKO: Kaikki läksivät jo.\n\nEEDIT: Jo läksivät.\n\nJAAKKO: Mihin heillä oli sellainen kiire?\n\nEEDIT: Ajattele, äiti on alkanut keinotella. Hänellä oli kuin kuumetta.\n\nJAAKKO; Keinotella? Sepä ikävää.\n\nEEDIT: Miksi? Etpä sinä pystynyt yhtään kotia auttamaan. Katsoit kai,\nettei se ollut sinun velvollisuutesi, että nämä vanhat sai jättää oman\nonnensa nojaan nälkää näkemään.\n\nJAAKKO: Mutta Eedit, mitä sinä puhut ja millä äänellä?\n\nEEDIT: Puhun mitä ajattelen ja äänellä sillä, joka vastaa tunteitani.\nLuuletko minusta olevan hauskaa sen, että äitini keinottelee ja etsii\napua ja neuvoja kaikilta, niinkuin Karhulta ja Somerolta? Mitä olet\nsinä tehnyt heidän tähtensä?\n\nJAAKKO: Etsiikö Somerolta apua? Ja sen sinä sallit?\n\nEEDIT: Miksi en?\n\nJAAKKO: Mitä hän sanoi täällä käydessään?\n\nEEDIT: Ei mitään.\n\nJAAKKO: Hän tapasi minut kadulla ja sanoi, että hän oli päättänyt\nylentää palkkani. Piileekö siinä ehkä jotakin?\n\nEEDIT: Mistä minä tiedän, mitä siinä piilee.\n\nJAAKKO: Minä tarkoitan, että miksi hän juuri nyt palkkaani korotti?\nMiksi, miksi, sano?\n\nEEDIT: Mistä minä sen tiedän. No, nythän sinulla ei ole niin suurta\npuutetta enää.\n\nJAAKKO: Meillä ei ole ollut puutetta. Meillä on ollut varoja sen verran\nkuin olemme tarvinneetkin.\n\nEEDIT: Itsellesi tarvinnut. Mutta minusta ei. Minä sanon, minä en tätä\npuutetta hyväksy. Se on häpeällistä. Me olemme ja pysymme narreina.\nMinä sanon, saat katsoa eteesi, jos tahdot. Minä tahdon elää.\n\nJAAKKO: Someroko sen ajatuksen tartutti sinuun?\n\nEEDIT: Mustasukkainen! Ja olisiko se sinusta niin vaarallista?\n\nJAAKKO: Eikö ole vaarallista?\n\nEEDIT: Älä kiihdy suotta.\n\nJAAKKO: Suotta? Onko se suotta, että omastani kiinni pidän?\n\nEEDIT: Mikä on sinun omasi?\n\nJAAKKO: Sinä olet minun!\n\nEEDIT: Millä sinä olet minut omaksesi ostanut ja millä maksanut?\n\nJAAKKO: Eikö minun rakkauteni merkitse mitään?\n\nEEDIT: Riittääkö sinun rakkautesi hinnaksi ihmisestä? Ja mikä oikeus\nsillä on orjuuttaa minua koko elämäni ajaksi?\n\nJAAKKO: Orjuuttaako?\n\nEEDIT: Orjuuttaa. Enkö ole ollut sinun orjasi, sinun käskyläisesi tähän\nsaakka? Onko minulla ollut varaa ainoaankaan vapaaseen ajatukseen?\n\nJAAKKO: Mitä minun on siis tehtävä?\n\nEEDIT: Keinottele. Käytä tämä sota-aika rikastuaksesi.\n\nJAAKKO: En voi.\n\nEEDIT: Saat tehdä sen.\n\nJAAKKO: Teen työtä. Pyydän sinua kärsimään vielä -- rakkautesi nimessä.\n\nEEDIT: Kärsimään? Ei kiitos. Ja rakkauden nimessä? Ei kiitos. Puhut\nsiitä rakkaudesta kuin jostakin varmasta ja olevasta, kuin myntätystä\nrahasta, jolla voi jotakin ostaa. Jos sitä olisi, luuletko, että me\nnaiset rakastaisimme juuri sitä, jolta leipämme saamme? Olisipa se\nyksinkertaista! Tahi ettäkö tämä maailma ja nämä olot rakkautta\nkasvattavat? Ei kiitos. Olisipa se ihmeellistä!\n\nJAAKKO: Mitä puhut? En tunne sinua enää.\n\nEEDIT: Et tunne, kun et ole koskaan tuntenutkaan. Teillä pitää olla\nnainen. Se ostetaan ylöspidolla, se on hyvin yksinkertainen juttu.\nMutta nainenkin tarvitsee elää.\n\nJAAKKO: Olet oikeassa. Me koetamme vielä.\n\nEEDIT: Minun mieleni mukaan?\n\nJAAKKO: Oikean mukaan.\n\nEEDIT: Se ei riitä.\n\nJAAKKO: Minä rakastan sinua.\n\nEEDIT: Se ei riitä. Mitä minä rakkaudella! Se on sana vain. Elääkseni\ntarvitsen minä muuta, tarvitsen rahaa, rahaa! Ilman rahaa ei ole kotia,\nei siveyttä, ei oikeutta olla eikä elää, ilman rahaa ei ole\nhalvintakaan rakkautta!\n\nJAAKKO: Mutta ihmisyyttä on.\n\nEEDIT: Missä sitä on? Sodissako, tässä teidän yhteiskunnassanne?\nSivistys on rahakysymys niinkuin kaikki muukin. Siksi tahdon minä\nrahaa, rahaa. Tahdon tuntea sen vallan, tahdon nauttia, elää, niinkuin\naikalaiseni elävät.\n\nJAAKKO: Sinä olet järjetön'\n\nEEDIT: Yhtä järjetön kuin koko maailma on ollut ja on!\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\nSama huone, kalustettu uusilla, loistavammilla huonekaluilla.\nKirjoituspöytä oikealla, leposohva vasemmalla. Sen edessä seisoo Eedit\naamupuvussa.\n\n    Ovikello soi.\n\nEEDIT (kyökkiin): Aliina! Aliina ei kuule.\n\nEEDIT (vihaisemmin): Aliina!\n\nALIINA (tulee sisään): Mikä hätä?\n\nEEDIT: Mikä hätä! Ei mitään hätää. Jos hätä olisi, et sinä hädässä\npystyisi auttamaan kumminkaan. Hätä? Niinkö sitä puhutellaan ihmisiä.\n\nALIINA: Ihmisiä! (Pyörähtää poispäin.)\n\nEEDIT: Ihmisiä, ihmisiä juuri! Sanopas vielä niinkuin äsken, jos\nuskallat.\n\nALIINA (sävyisämmin): Sanoin \"ihmisiä!\" Eikö rouva olekaan ihminen?\n\nEEDIT: Senkin käärmeensilmä!\n\nALIINA: \"Käärmeensilmä.\" Rouva sanoo uudelleen sen!\n\nEEDIT (sävyisästi): Sanoin \"käärmeensilmä\", niin sanoin,\n\"käärmeensilmä\", sanoin, mitä pahaa siinä on? Sillä mikäs muu sinä olet\nkuin käärmeensilmä -- sellaiset suuret, loistavat silmät kuin\nkäärmeellä.\n\nALIINA: Itse ne jaksan kantaa ja itse niillä katselen.\n\nEEDIT: Voisin niillä katsella minäkin ja kunniakseni niillä\nkatseleisin.\n\nALIINA: Ha-ha-haa!\n\nEEDIT: Ha-ha-haa!\n\n    Ovelle soitetaan.\n\nEEDIT: No, olepas hyvä ja avaa se viimeinkin (puuteroipi itseään).\n\n    Aliina menee avaamaan ja tuo askin, josta ottaa\n    uuden silkkileningin.\n\nEEDIT (ihastellen): Ihana, sano, eikö ole ihana kangas? Autapas vähän\nminua, niin pannaan se päälle. (Aliina auttaa häntä.)\n\nEEDIT (katsellen itseään peilistä): Mitä sanot, no?\n\nALIINA: Ihana, voi, miten ihana? Rouva on ihan toisen näköinen. Niin\nkomea kuin keisarinna kiiltokuvissa. Suurenmoinen. Kruunu vain puuttuu.\n\nEEDIT: Vai kruunu? Suurenmoista, sinä pikku hupakko! Vaan niin olenkin\nsiisti ihmiseksi, ihan toisen näköinen. Mutta tiedätkö, et sinäkään\nruma olisi, jos sinut oikein puettaisiin. Ihan tässä molemmat\nkeisarinnoista käytäisiin, jos niin puute tulisi.\n\nALIINA: Hyvinkin käytäisiin, rouva etenkin. Rouvalla on tuo käytöksen\nvarmuus ja välinpitämätön ylenkatse, joka on valmista sivistystä jo,\nsitä korkeampaa ihan. Rahaa kun vain olisi rajattomiin.\n\nEEDIT: Ei tyhmästi sanottu. Tuossa on sinulle kymmenmarkkanen.\n\nALIINA: Kiitos, kiitos.\n\nEEDIT: Tämän leningin muistoksi. Ota, vie se aski vain pois, laskun\nmaksan toiste, se on jo puhuttu. (Aliina vie askin pois ja tulee\ntakaisin.)\n\nEEDIT: Ja sanon vielä, jos olet minulle uskollinen, naitan sinut sillä\ntavalla, ettet tarvitse katua.\n\nALIINA: Totta kai uskollisena pysyn.\n\nEEDIT: Vieläkö se puotilainen on ahdistellut sinua?\n\nALIINA: En sitä ota, olen sanonut sille suoraan, että parempi katsoa\nkuin katua. Ja kyllä hän nyt jo ymmärtää, etten minä terveellä järjellä\nihan hirsipuuhun mene.\n\nEEDIT: Muuten kuin väliaikaisesti.\n\nALIINA: Senkin vain rahapussia hakemaan, jos se siinä riippuu.\n\nEEDIT: Oikein. Valitse vain viisaasti, et kadu.\n\nALIINA: Kyllä, rouva. Rouva on niin hyvä, neuvoo minua kuin omaa\nlastaan.\n\nEEDIT: Tietysti neuvon. Ja sanon vielä, varo pikku rakastumista! Näes,\nrakkautta ei saa ottaa niin vakavasti kuin luulee. Tahi paremminkin\nsanoen, se pitää ottaa vieläkin vakavammin kuin luulee sen pidettävän\nottaa.\n\nALIINA: Ha-ha-haa!\n\nEEDIT: Niin vakavasti, että kun rakastaa, rakastaa niin vakavasti,\nettei muuta ajattele, ei naimistakaan. Ja kun naimisiin menee, menee\nniin vakavasti, ettei muuta ajattele, ei rakkauttakaan.\n\nALIINA: Ha-ha-haa.\n\nEEDIT: Pidä mielessäsi tämä, ettei unohdu!\n\nALIINA: Pidän, rouva.\n\nEEDIT: Ja kerran kiität sinä minua vielä. Tahdon olla ystäväsi. Olen\nsiksi kansanvaltainen, laajemmin katsoen en näe eroa ihmisten ja\nihmisten välillä, ja etenkin nainen ja nainen ovat yhtä ja samaa\nsamantapaisine elämäkertoineen, pyrkimyksineen ja huolineen, ja mies se\non vain mies, meitä varten, käytettäväksemme pantu, etkö ole sitä\nhuomannut?\n\nALIINA: Olen toki. Ja ehkäpä ymmärrän enemmän kuin rouva luuleekaan.\n\nEEDIT: Tiedän, että ymmärrät.\n\nALIINA: Ymmärrän olla kiitollinen teille, sillä minä ihailen teitä\nmonessa suhteessa.\n\nEEDIT: Enkö sanonut: nainen ja nainen ovat yhtä. Siksi on meidän\nvedettävä samaa köyttä näissä kotioloissakin.\n\nALIINA: Voi, miten ymmärrän.\n\nEEDIT: Hyvä. Ja annapa nyt herralle voileipiä, hän lähtee matkalle.\n\nALIINA: Kyllä, rouva. (Poistuu kyökkiin.)\n\n    Jaakko tulee sänkykamarista kapsäkki kädessä.\n\nJAAKKO: Miten kaunis sinä olet. En tahtonut tunteakaan.\n\nEEDIT: No, sopiiko tämä?\n\nJAAKKO: Sopii mainiosti. Olet kuin toinen ihminen.\n\nEEDIT: Vaate varren kaunistaa.\n\nJAAKKO: Olet muutenkin kaunis. Olet yhä kaunistunut viime aikoina.\n\nEEDIT: Olet alkanut katsella minua taas, siinä se.\n\nJAAKKO: Niin olenkin. Ja yhä enemmän, syvemmin pidän sinusta. Tunnen\nonneni yhä täydemmin. Että sinä olet minun, sitä ajattelen aina, se\ntekee minut rikkaaksi. Tässä välillä, kuinka se olikaan mahdollista,\nolin sen unohtanut.\n\nEEDIT: Olit unohtanut, sinulla oli vain työ ja aina työ mielessäsi. Ja\nminulla oli hyvin ikävä. Minä istuin täällä kolme vuotta ja odottelin\nsinua kotiin. Minä olin onnellinen, kun sain palvella sinua, kun nappi\nputosi nutustasi ja sain ommella sen. Minä olin sinulle välttämätön,\narvelin. Kukaan ei olisi sitä nappia niin hyvin osannut ommella kuin\nminä, arvelin.\n\nJAAKKO: Ei osaakaan.\n\nEEDIT: Koetin olla hyvä ja kelpo vaimo, enkö koettanut?\n\nJAAKKO: Koetit ja olitkin.\n\nEEDIT: Mutta minä odotin kiitosta, minä odotin että olisit sanonut sen.\nMutta niitä sanoja, joita odotin, ei tullut.\n\nJAAKKO: Minä olin sinusta niin varma, siksi ei tullut sanotuksi, miten\nonnellinen olin. Jopa senkin unohdin, että olin onnellinen, niin tyhmä\nminä olin.\n\nEEDIT: Niin olit.\n\nJAAKKO: Minulla oli tällainen sievä koti ja tällainen sievä vaimo sen\nvartijana. Hyvä vaimo. Kun olin köyhä, ei se pyytänyt paljon, se tyytyi\nvähään. Kaikki oli sille liian niukkaa, mutta se ymmärsi, että joka\npala oli työllä ansaittua, ahkeralla työllä ja kieltäymisellä.\nSellainen nainen! Miten onnellista!\n\nEEDIT: Mutta nyt, kun olot ovat parantuneet, kun voimme rahojenkin\npuolesta elää vapaammin, eikö nyt ole vieläkin onnellisempaa?\n\nJAAKKO: Tietysti -- ehkä. Nyt huomaan sinut, nyt ajattelen vain sinua,\nnyt näen vaatteittesi joka poimunkin -- nyt pelkään.\n\nEEDIT: Niin, onhan minun täytynyt huomautella itseäni, sillä tavalla\nolen päässyt pois vankeudestani. Mutta eihän se ole pahaksi,\npoika-kulta?\n\nJAAKKO: Ei, ei. -- Vaan minun luotani et saa pyrkiä pois (tarttuu\nEeditin käteen) -- minä en laske sinua, minä pitelen sinusta kiinni,\nminä rakastan sinua!\n\nEEDIT: Rakasta, rakasta vain!\n\nJAAKKO: Sillä sinä olet minun. En anna sinua muille!\n\nEEDIT: Et saa rutistella leninkiä!\n\nJAAKKO: Ah, anteeksi! Niin kaunista silkkiä!\n\nEEDIT: Eikö ole? Nyt sota-aikana, kun villatavara on niin kallista,\ntäytyy käyttää vain silkkiä.\n\nJAAKKO: Mutta kestääkö se?\n\nEEDIT: Se kestää, siinäpä se. Ja siinä tuntuu niin hyvältä ja puetulta.\n\nJAAKKO: Sehän hauskaa, mutta mitä minun pitikään -- eikö ne tule\nkalliiksi leningit nyt?\n\nEEDIT: Ei niinkään kalliiksi kuin voisivat tulla, jos oikein kalliita\nolisivat. Tietysti ompelija ottaa muutaman markan enemmän, mutta senhän\nsuopi, täytyyhän hänenkin elää.\n\nJAAKKO: Tietysti, tietysti. Hauskaa, että olet tyytyväinen.\n\nEEDIT: Olen. On niin ihanaa, kun elämässä on vauhtia. Rakastan vauhtia\nja liikettä. Ja kertahan vain on elettävä, mitä tästä irti saa, se on\nirti saatua, miksi tätä käyttämättä jättää? Eikö niin?\n\nJAAKKO: Totta, totta (vaipuu mietteisiinsä).\n\nEEDIT: Mikä sinulla on? Mikä sinua aina painostaa?\n\nJAAKKO: Ei mikään.\n\nEEDIT: Etkö luule, että jos kuolemaantuomitut laskettaisiin päiväksi\ntahi viikoksi vapaiksi ja sanottaisiin: eläkää tämä päivä, tämä viikko,\nkohta kuolette, etkö luule, että heidän elämässään olisi toinen vauhti\nja toinen totuus?\n\nJAAKKO: Tietysti olisi.\n\nEEDIT: Ajassa on se vauhti, ja se totuus vain tuntuu, että tämä kerta\neletään, tämä päivä, huomisesta ei kukaan mitään tiedä. Jos teen\nvirheen ja erehdyn, hukkuu se minun mukanani, tulevista emme mitään\ntiedä.\n\nJAAKKO: Ei, meidänkin jälkeemme elävät ihmiset vielä, sodan ja\nhävityksen jälkeen järjestyy elämä ja asettaa ankarat velvoitukset\nihmisille, näyttää päämäärät suuret ja korkeat!\n\nEEDIT (närkästyen): Velvoitukset? Hyvä! Eikö koti velvoita, eikö perhe,\neikö vaimo miestä?\n\nJAAKKO: Velvoittaa.\n\nEEDIT: Ponnistamaan ja työskentelemään.\n\nJAAKKO: Tietysti.\n\nEEDIT: Hyvä.\n\nJAAKKO: Mutta enkö siis mielestäsi ponnista?\n\nEEDIT: Ponnistatko niinkuin voisit, en tiedä. Teet työtä, palvelet\nmuita, jätät tilaisuudet käyttämättä. Ja aika kuitenkin on täynnä\nmahdollisuuksia.\n\nJAAKKO: Mitä tahtoisit minun sitten tekemään? Neuvo!\n\nEEDIT: Olen neuvonut jo. Pyri rikkauteen ja valtaan. Ryhdy\nkeinottelemaan, kohta on jo myöhää.\n\nJAAKKO: Taasko sinä sitä samaa!\n\nEEDIT: Onko se väärin muka? Elämme poikkeusoloissa. Ja tulot eivät\nriitä.\n\nJAAKKO: Ne ovat nyt kaksinkertaiset.\n\nEEDIT: Vaan menot kolmin-, nelin-, viisinkertaiset. Ja mitä menoista\ntahi tuloista, onhan kysymys siitä, kuka pystyssä pysyy, on kysymys\nsiitä, kutka sodan jälkeen ottavat johdon ja vallan käsiinsä. Raha on\nhallinnut tähän asti ja raha hallitsee edelleenkin.\n\nJAAKKO: Ei, ystävä, siltä vain näyttää.\n\nEEDIT: Niin on, ei vain näytä. Tahdot sulkea silmäsi, tahdot tehdä\nkiusaa. Äitikin, vanha nainen, ymmärtää enemmän kuin sinä, he ovat\nrikkaita nyt. Me jäämme viimeisiksi. Pitääkö meidän elää aina näin\npienesti ja kurjasti?\n\nJAAKKO (lujana): Pitää. Meidän pitää malttaa olla pidättyvästi.\n\nEEDIT: Köyhästi?\n\nJAAKKO: Köyhästi.\n\nEEDIT: Minkätähden?\n\nJAAKKO: Ihmisyyden tähden.\n\nEEDIT: Se on pikkumaista, ahnetta, typerää! Minä en siihen suostu. Minä\nen sitä hyväksy.\n\nJAAKKO: Mutta kun minä en muuta voi, kun minä en voi rikastua sillä\ntavoin, jonka minä voisin pitää rehellisenä. Ja ihminenhän sitä olen\nminäkin.\n\nEEDIT: Sanotko epärehellisiksi niitä, jotka nyt ovat rikastuneet?\n\nJAAKKO: En, mutta minun tunteeni ovat toiset. Minä en voi,\nhalventamatta itseäni omissa silmissäni, ryhtyä keinotteluihin ja\nkilpajuoksuun rahan jäljessä.\n\nEEDIT: Saat valita.\n\nJAAKKO: Minä olen jo valinnut. Minä kammoan keinottelua, minä kammoan\nrikkautta ja rahaa, rahaa, josta minä saan aina kuulla.\n\nEEDIT: Hyvä, kammoa sinä. Sinä asetut kuin joksikin ylimykseksi, jonka\nei tarvitse rahasta mitään tietää. Sinulla on varaa ja rohkeutta, ei,\njulkeutta siihen, sinulla on sydäntä hyljätä minut ja asettaa jokin\npingoitettu ja naurettava aate ojennusnuoraksesi.\n\nJAAKKO: Näen miten raha turmelee ihmisen, tekee hänet typeräksi pedoksi\nja sivistykseen mahdottomaksi. Mitä tämä ihminen on valmis rahasta\ntekemään! Katso sotaa, katso ryöstöjä, murhia, joukkojen taisteluita,\nkatso rauhallisia kanssaihmisiäsi, katso niiden sielua, katso niiden\ntotuuksia ja niiden maailmanjärjestystä. Mitä sinä näet? Peitettyä\npahetta, rikosta, typeryyttä. Ja nyt on se purkautunut näkyville. Minä\nolen ollut häpeästä menehtyä -- yksinäisyydessäni. Minä olen salannut\nkärsimyksiäni siksi, että minä olen hävennyt tunteitani, hävennyt\npettymyksiäni ja rakkauttani tähän ihmiseen. Ja kun minä olen nähnyt,\nmihin raha vie, olen minä monesti päättänyt, että minä en pyri siihen,\nmihin ihminen usein kiusattuna voi johtua pyrkimään. Minä tahdon elää\nelämäni köyhänä, kokea ja kärsiä sen puhtaana. Onko siinä pahaa? Minä\navaan sydämeni kaikelle, mikä on inhimillistä, minkä kosketuksesta\nihminen kasvaa ja löytää itsensä. Minä pelkään rahaa, raha alentaa\nihmisen orjaksensa, ja mitä antaa se sijaan?\n\nEEDIT: Se antaa meille elämän. Saman rahan tähden teet nytkin työtä\naamusta iltaan, saastutat sielusi, kun myyt itseäsi.\n\nJAAKKO: Sieluni on vapaa, ruumistani ja taitoani vain käytän.\n\nEEDIT: Taidollasi et pysty muuhun kuin konttoritöihin?\n\nJAAKKO: En epäile, etten pystyisi siihen mihin jokainen nykyään pystyy,\nostamaan ja myymään, mikään ei ole sen helpompaa.\n\nEEDIT: Ei helpompaa?\n\nJAAKKO: Jos tahtoo. Mutta minulta puuttuu tahtoa.\n\nEEDIT: Ja siitä saat kalliisti maksaa. Tiedän, että olet tehnyt hyviä\npalveluksia Somerollekin, ihan äskettäin.\n\nJAAKKO: Kuka siitä sanoi?\n\nEEDIT: Somero itse, kukas muu.\n\nJAAKKO: Milloin tapasit hänet?\n\nEEDIT: Eilen viimeksi.\n\nJAAKKO: Tapasit eilen? Taaskin?\n\nEEDIT: Tapasin. Oliko siinä ehkä pahaakin? Saan istua aina täällä\nkotona ja odottaa sinua. Kun tulet, saan syödä kiireessä kuivan\nleipäpalan kanssasi. Kysytkö sinä, mitä olen tehnyt ja millä aikani\nkuluttanut? Kysytkö, pysyykö minun sieluni yhtä puhtaana ja\nsynnittömänä kuin sinun? Kysytkö, mitä minulle tämä kieltäymys ja\nteeskentely maksaa?\n\nJAAKKO: Teeskentely? Mitä tarkoitat?\n\nEEDIT: Sitä, mitä sanon. Saan pakottaa itseäni tähän hyvyyteen, tähän\nrakkauteen. Miksi? Jokapäiväisen leipäni tähden, siksi, siksi, että\nminulla ei ole varoja pitää sieluani yhtä kirkkaana ja puhtaana kuin\nsinulla.\n\nJAAKKO: Sinä et tajua mitä puhut.\n\nEEDIT: Tajuan liiankin hyvin. Sanoinhan sen jo kerta ennenkin.\n\nJAAKKO: Mutta jälkeenpäin sanoit puhuneesi kiihoittuneena.\n\nEEDIT: Minä kiihoittuneena? Etkö sinä ala jo saada selvää minusta?\nSilloin jälkeenpäin minä tietysti taas valehtelin rauhoittaakseni\nsinua, sillä riita on epämukavaa.\n\nJAAKKO: Eedit!\n\nEEDIT: Siksi sanonkin nyt samalla, että tahdon päästä kaikesta\nvastuunalaisuudesta, tahdon syöstä elämään, tahdon tuntea syntisten\nintohimojen temmeltävän sielussani, elää, elää minä tahdon, myydä\nitseni, ostaa, vaihtaa, elää aikani tavalla tässä rahoilla ostettavassa\nelämässä ja rahoilla hallittavassa maailmassa.\n\nJAAKKO: Sinä rakastat toista!\n\nEEDIT: Mitä, jos rakastan!\n\nJAAKKO (syöksyy häntä kohti): Minä tuhoan sinut!\n\nEEDIT: Varo, Jaakko, raivoasi! Sinä voit kuristaa minut, ota kätesi\npois.\n\nJAAKKO: Sinä pelkäät.\n\nEEDIT: Pelkään sankaria toki, pelkään sankaritöitäsi. Näitä\nsankareita on sotatantereet täynnä, maantiet täynnä, ei mikään ole\nhelppohintaisempaa kuin sankaruus nykyään. Mitä nämä sankarit ovat\nsaaneet aikaan itse elämässä, tosielämässä, miten järjestäneet\nmaailmansa, rehelliseen elämäänkö kelvolliseksi? Haa -- jos te\ntietäisitte te kaikki sankarit, miltä te näytätte oikeissa mitoissanne?\nNarreilta te näytätte. Mitä olen minä pienessä vilpissäni teihin\nverraten, narrit, joiden suussa aate on naurettava, sankaruus\ntyhmyyttä, rehellisyys itsepäisyyttä, typeryyttä!\n\nJAAKKO: Nytpä näen sinut!\n\nEEDIT: Näe, saat nähdä!\n\nJAAKKO: Kaupustelija, keinottelija!\n\nEEDIT: Hyvä! Olen käyttänyt sinua hyväkseni, niin kauan kuin olen\ntarvinnut. Älä katso niin läheltä, älä tule siihen, varo itseäsi oman\netusi tähden, voit tehdä vahinkoa.\n\nJAAKKO: Voiko sinulle tehdä vielä vahinkoa?\n\nEEDIT: Ei minulle, vaan leningilleni.\n\nJAAKKO (peräytyen): Ah, järjetöntä!\n\nEEDIT: Kas niin, tästä selviydytään siis.\n\nJAAKKO: Mitä tämä oli, mitä me ajattelemme, mihin me pyrimme?\n\nEEDIT: Pyrimme selvyyteen, tämähän oli oikea perhekohtaus.\n\nJAAKKO: Mitä siis tahdot minusta? Turmiotaniko sinä tahdot?\n\nEEDIT: Voit vielä peräytyä ja järjestää asiat, jos tahdot.\n\nJAAKKO: Mitkä asiat?\n\nEEDIT: Raha-asiat. Raha-asioistahan tämä johtui.\n\nJAAKKO: Ei, en voi, en koskaan!\n\nEEDIT: Hyvä! (Kyökin ovelta.) Aliina, voit tuoda jo voileivät.\n(Jaakolle.) Myöhästyt vielä junasta.\n\nJAAKKO: Sinulla on kiire päästä minusta, huomaan.\n\nEEDIT: Onko se ihme, tahdon rauhaa. Ja selitä miten vain tahdot!\n\n    Aliina tuo voileipätarjottimen pöydälle.\n\nJAAKKO: Kiitos, ei tarvitse nyt.\n\nALIINA: Käärinkö eväiksi?\n\nJAAKKO: Ei kiitos.\n\n    Aliina vie tarjottimen pois. Jaakko menee hakemaan kapsäkkiin\n    tavaroita sänkykamarista. Kyökistä tulee Herman Ahlroos.\n\nHERMAN: Hyvää päivää, lapseni, häiritsenkö?\n\nEEDIT: Et, istu. Jaakko on juuri matkalle lähdössä ja pakkailee siinä.\n\nHERMAN: Lähden samassa. Kuule, voisitko lainata minulle\nkymmenmarkkasen?\n\nEEDIT: Kernaasti (antaa rahan). Eikö äidillä ollut rahaa kotona?\n\nHERMAN: Turhaa sanoa, turhaa sanomatta olla, mutta tuleehan se ilmi\nkuitenkin -- en asu enää kotona.\n\nEEDIT: Et asu kotona! Mitä, mitä se on?\n\nHERMAN: Se on sitä, että en, en -- asu.\n\nEEDIT: No?\n\nHERMAN: Äiti ei tahdo --\n\nEEDIT: No, yhä hullumpaa?\n\nHERMAN: Hän puhuu, -- tiedäthän hänet, puhuu vain --\n\nEEDIT: Mistä puhuu, sano suoraan!\n\nHERMAN: Avioerosta.\n\nEEDIT: Ha-ha-haa.\n\nHERMAN: Ha-ha-haa.\n\nEEDIT: Sehän on hullua!\n\nHERMAN: Eikö totta. Se \u003Cm hullua.\n\nEEDIT: Mutta kuinka se on mahdollista.\n\nHERMAN: Rahat tuovat huolta enemmän kuin ihminen jaksaa kantaa.\n\nEEDIT: Ei, hän oon mustasukkainen. Sinä!\n\nHERMAN: Mitä minä, vanha mies! Ja mihin minä nyt äidittä pystyn.\nAjattele, minä niin sanoakseni, en maailmasta mitään tiedä -- (kuiskaa)\nmistä saada syödä -- kuinka elää?\n\nEEDIT: Siinäpä se.\n\nHERMAN: Kun en ole koskaan sellaista ajatellut. Ajatellut noin vain\nyleiskatsauksellisesti -- ja nyt, hypätä yksityiskohtiin ja mihin\nyksityiskohtiin? Mistä löytää leipäpala, mistä katto päänsä päälle? Ei,\nihan neuvottomaksi käy.\n\nEEDIT: Minä järjestän tämän. Onhan tämä tyhmintä, mitä olla voi.\n\nHERMAN: Eikö ole? Saanko syödä ne voileivät, jotka olivat\ntarjottimella?\n\nEEDIT: Ole hyvä. Miten naurettavaa! Mitä Lahja nyt sanoo?\n\nHERMAN: Luulen, että Lahja ei tiedä vielä tästä mitään. Mutta yhden\nhavainnon tässä kierrellessäni olen tehnyt, sen, että nälkä ei mene\nsyömättä ja syödä ei saa rahatta, en ole sitä koskaan ennen tiennyt.\n\nEEDIT: Ja se on täällä kaiken viisauden alku.\n\nHERMAN (ovessa mennessään): Syön kaikki ne voileivät, kävi miten kävi.\n\nEEDIT: Syö, syö.\n\n    Herman menee kyökkiin. Jaakko tulee sänkykamarista.\n\nJAAKKO: Kuka täällä oli?\n\nEEDIT: Ei paljon kukaan.\n\nJAAKKO: Äitisi? Sinä et saa lainata häneltä rahoja.\n\nEEDIT: Keneltä minä saan lainata, kun tarvitsen?\n\nJAAKKO: Et keneltäkään. Jos tarvitset, voit ottaa niistä rahoista,\njotka sinulle annoin talletettaviksi syntymäpäivänäsi.\n\nEEDIT: Ohoo, ne ovat jo ammoin menneet. Millä olisin ostanut vaatteet,\nhuonekalut ja kaikki.\n\nJAAKKO: Sinä sanoit saaneesi ne äidiltä.\n\nEEDIT: Kaikkiko?\n\nJAAKKO: Niin sanoit.\n\nEEDIT: Ja sinä uskoit!\n\nJAAKKO: Sinä siis valehtelit!\n\nEEDIT: Tietysti valehtelin.\n\nJAAKKO: Varastit --\n\nEEDIT: Rahojen hankkiminen on aina varkautta.\n\nJAAKKO: Älä kiellä --\n\nEEDIT: En kiellä, varastin! Keneltä varastin? Itseltäni varastin.\nKenelle varastin? Vaimollesi varastin, koska olit jättänyt hänet oman\nonnensa nojaan. Ja että sinä saisit säilyä synnittömänä, piti jonkun\nsyntiä tehdä.\n\nJAAKKO: Säästä sanojasi.\n\nEEDIT: On hauska nähdä sinut sisältäpäin.\n\nJAAKKO: Sinä tahdot nauttia vihastani. Mutta minä hillitsen itseni\n(kiihtyy yhä). Sinä tahtoisit nähdä, miten alas voit vetää miehen,\nmiten toivottomaksi ja rikolliseksi sen tehdä. Mutta minä hillitsen\nitseni. Minä en kurista sinua, minä jätän sinut elämään, nauttimaan,\ntuhlaamaan. Katso tätä kotia, tätä pesää, miksi se on tullut. Eikö sen\njoka kappale kerro meidän kurjuudestamme ja alennuksestamme? Sano, sano\nrehellisesti.\n\nEEDIT: Voiko varas puhua rehellisesti. -- Jaakko, miksi tällainen tulva\nlikaisia syytöksiä?\n\nJAAKKO: Niin, miksi? Olenko sekaisin? Mikä minulle on tullut? En\ntiennyt mitä sanoin. Anna anteeksi. Ehkä kaikki on minun syytäni, en\nole ymmärtänyt elämää.\n\nEEDIT: Näetkö, siinä se on ollut syy.\n\nJAAKKO: Mutta miksi et ole suoraan puhunut?\n\nEEDIT: Minulla ei ole ollut varaa siihen. En ole koskaan suoraan\npuhunut.\n\nJAAKKO: Etkö ole koskaan suoraan puhunut?\n\nEEDIT: En. Meidän naisten asema on se, että kun täytyy ajatella\ntoimeentuloaan ja naittaa itsensä, niin jo häpeätä peittääkseen koettaa\nolla rakastunut ja sitä koettaa yhä, niin kauan kuin leipäpalansa\nmiehen kädestä saa.\n\nJAAKKO: Että sinäkin näyttelit vain?\n\nEEDIT: Osaksi siinä elääkin mukana.\n\nJAAKKO (raivon kohotessa): Missä on pohja sinun valheillesi? Mikä\nsinussa on totta, mikä valhetta?\n\nEEDIT (uhmaten): Sitäpä en tiedä itsekään. Sellaisiksi olette tehneet,\ntahi on rahanne tehnyt meidät. Katso, katso vain. Tässä seisoo\nihanteesi. Ja sinä seisot siinä kuin ärsytetty peto. Hyökkää, hyökkää\npäälle vain. No, olen se! Olen julkea nainen, sama, mikä kadullakin,\nolen häpeämätön, olen sydämetön, sillä olen ostettu ja myyty.\n\nJAAKKO: Kun tietäisit, miltä näytät.\n\nEEDIT: Siltä, miltä jokainen alennettu ihminen. Siltä, miltä jokainen\nnainen, joka on saanut myydä itsensä, jokainen, joka on vasten tahtoaan\nteljetty näihin koteihin, joihin ihminen on elävältä haudattu,\nkoteihin, joista ei ole ulospääsyä muuta kuin rikoksien teille.\nTiedätkös sinä, miltä tuntuu teidän rakkautenne -- ei, teidän rahanne,\nteidän etujenne järjestely meistä, miltä tuntuu näytellä rakastunutta,\nrakkautta tässä maailmassa, joka ei herätä muuta kuin inhoa ja\nkatkeruutta!\n\nJAAKKO: Hyvä. Sano siis, missä on vika?\n\nEEDIT: Rahassa.\n\nJAAKKO: Sen sinä näet, kun näkemään rupesit, kaikkialla.\n\nEEDIT: Koska se määrää kaikkialla. Olenko muuta saanut ajatella koko\nsota-ajalla, ei, koko elämässäni, onko ainoatakaan asiaa tahi ajatusta,\nmissä se ei olisi tekijänä?\n\nJAAKKO: Miten syvälle sinä olet vajonnut erehdykseesi. --\n\nEEDIT: Ota toinen, joka ei ole vajonnut niin syvälle.\n\nJAAKKO: Mitä!\n\nEEDIT: Ota toinen, etsi itsellesi uusi ihminen ja anna minulle ero!\n\nJAAKKO: En koskaan!\n\nEEDIT: Vastaa sitten siitä, mitä tapahtuu.\n\nJAAKKO: Mitäs voisi tapahtua? Ja mitä me oikein puhelemme, tajuatko\nsinä? Mikä loihtii tämän vihan meidän välillemme?\n\nEEDIT: Raha.\n\nJAAKKO: Anna, kun ajattelen. En ole kyennyt tarjoamaan sinulle\nloistoelämää, jota kaipaat, en maksamaan sinua rahoilla enkä\nkalleuksilla. Kenties, kenties on minussa syytä. --\n\nEEDIT: Nyt olet järkevä.\n\nJAAKKO: Kenties ihminen onkin otettava toisin, vieraampana ja\npeljättävämpänä.\n\nEEDIT: En voi muuttua toiseksi.\n\nJAAKKO: Minulla ei ole oikeutta sitä pyytääkään. Sinä olet ihminen,\nomalaisesi. Sellaisenaan minä rakastan sinua. En laske sinua luotani --\nehkä syöksen itseni turmioon (ottaa Eeditistä kiinni), mutta sinua,\nsinua en minä luotani laske.\n\nEEDIT: No, päästähän nyt. En pyydäkään luotasi pois, jos lupaat\njärkevästi ajatella.\n\nJAAKKO: Minä koetan.\n\nEEDIT: Keinotella rahoja?\n\nJAAKKO: Lupaan tehdä työtä niin, että saan sinulle rahoja riittävästi,\nylikin.\n\nEEDIT (lyhyesti): Hyvä!\n\nJAAKKO: Mitä tarkoitat?\n\nEEDIT: Ettemme siitä puhu enää. Sinulla on kiire junalle, voit\nmyöhästyä.\n\nJAAKKO: Se on totta.\n\nEEDIT: Joudu.\n\nJAAKKO: Hyvästi. Minä rakastan sinua, minä rakastan sinua. Olet\nkuitenkin vain lapsi, joka et elämästä mitään tiedä, lapsi, joka leikit\nihmissydämillä, kun luulet rahoilla leikkiväsi.\n\nEEDIT: Hyvä, taidan olla -- jouduhan!\n\nJAAKKO: Sano minulle hyvä sana!\n\nEEDIT: Myöhästyt.\n\nJAAKKO: Minä myöhästyn, mitä siitä, sano, minä lähden heti!\n\nEEDIT: Oletpa lapsellinen, -- rakas ystävä!\n\nJAAKKO: Miten sinä sanot sen. Mieleni on raskas. Sulje hyvin ovet.\n\nEEDIT: Jos myöhästyt, jos tulet ennen huomisiltaa kotiin, soita, älä\navaa avaimellasi, säikähtäisin, olen tullut niin pelkuriksi.\n\nJAAKKO: Koetan muistaa, hyvästi!\n\nEEDIT: Hyvästi.\n\nJAAKKO: Hyvästi (menee).\n\nEEDIT: Vihdoinkin. (Kyökkiin.) Aliina!\n\nALIINA (tulee): Joko meni?\n\nEEDIT: Vihdoinkin.\n\nALIINA: Minua niin hirveästi jännitti.\n\nEEDIT: Niin minuakin.\n\nALIINA: Tämä elämä on muuttunut niin jännittäväksi.\n\nEEDIT: Kun se rupeaa syöksymään tavallisilta radoiltansa, niin se vasta\nsyöksyy.\n\n    Ovikello soi.\n\nEEDIT (katsoen kelloa): Kukahan se nyt on?\n\n    Aliina käy aukaisemassa. Liina tulee sisään. Aliina menee kyökkiin.\n\nLIINA: Oletpa sinä hieno, miten ihana leninki... Tiedän kaikki. Sano,\nkuinka kaikki on tapahtunut?\n\nEEDIT: No --\n\nLIINA: Hän on rakastunut sinuun. Te söitte illallista yhdessä. Näin\nteidät. Mutta Jaakko? Olen hyvin pahoillani, hän on kunnon mies.\n\nEEDIT: Koska tiedät ja olet ystäväni, pidä tietosi salassa.\n\nLIINA: Etkö luota minuun?\n\nEEDIT: No, en välitä, jos puheletkin.\n\nLIINA: Olen ystäväsi. Tarvitseeko minun muuta sanoa? Minkälainen hän\non? Sano, rakastatko häntä?\n\nEEDIT (nauraa): Rakastatko, mikä kysymys! Kysytäänkö sitä tahi kysyykö\nsitä itsekään?\n\nLIINA: Minun käy niin säälikseni Jaakko.\n\nEEDIT: Pitäisikö minun sitten olla ainaiseksi sidottu häneen, enkö\nkoskaan saa itseäni ajatella? En ole enää nuori, elämäni on kohta\nmennyttä! Muistatko, mitä silloin kerta puhelimme.\n\nLIINA: Muistan.\n\nEEDIT: Raha on suloista, suloista. Tuhlata, ostaa, laskea sitä käsiensä\nlävitse. En ole tiennyt ennen, mikä nautinto siinä on. Uneksin ennen,\nettä tulisi rikas mies vieraalta maalta, tulisi ja ostaisi minut, veisi\nminut orjaksensa. Hän tuhlaisi minulle rikkautensa, eläisin kullan\nloistossa ja ylellisyydessä. En maailmasta välittäisi, en omasta\nelämästäni, en vapaudesta. Nauttisin kullan mahdista, ostaisin ihmiset\norjikseni, teettäisin heillä kaikkea, hyvää työtä, rikosta, mikä minua\nhuvittaisi, ja minä nauttisin!\n\n    Ovikello soi.\n\nEEDIT: Nytkö jo?\n\nLIINA: Onko se hän?\n\nEEDIT: Luulen, suo anteeksi.\n\nLIINA: Ei mitään (nousee ylös). Lähden tieheni tietysti.\n\nEEDIT: Saanko pyytää sinua menemään kyökin kautta, isä siellä syö,\nmutta syöksy läpi vain.\n\nLIINA: Tietysti. Hyvästi. Säälin Jaakkoa.\n\nEEDIT: Kuule, jos sinä nyt tahdot hänet, saat. Ei, mutta tottakin.\nSehän sopisi!\n\nLIINA: Nyt olet unhottanut sen -- moraalin!\n\nEEDIT: Vanha moraali parka, se on kumottu, eikä uutta ole vielä luotu.\nMoraalin ja kukkaron asiat odottavat vallankumousta.\n\nLIINA: Voi sinua. (Menee.)\n\n    Eedit käy avaamassa etehisen oven. Katariina syöksyy sisään.\n\nEEDIT: Hyi, kun säikähdin, luulin vieraaksi.\n\nKATARIINA: Näyt odottavan vieraita, kaunis leninki, minä menen, menen\nsamassa, en häiritse.\n\nEEDIT: Mitä kuuluu?\n\nKATARIINA: Et tiedä, mitä olen saanut elää näinä päivinä, maailman\nkaikki tuskat olen kokenut.\n\nEEDIT: Olet vähäjärkinen.\n\nKATARIINA: Vähäjärkinen? Minäkö?\n\nEEDIT: Sinä. Ihan vähäjärkinen. Täysijärkinen ihminen ei menettele niin\ntyhmästi kuin sinä. Ajaa kadulle vanha mies! En ilkiä torua sinua, kun\nolet äitini, mutta sanon, että se ei ole hienosti!\n\nKATARIINA: Et puhuisi, jos tietäisit, mitä olen kärsinyt.\n\nEEDIT: Kärsinyt? Sanotko sinä kärsimykseksi kaikkea sivistymättömyyttä\nja kiukkuasi. Ja huutaa sitten aina kärsimyksistänsä. Ei ole hienoa.\nKun kärsii, niin kärsii, ja joutaa kärsimään, siinä muodostuu vain.\nMutta anna isän elää rauhassa. Isän elatus ei niin paljoa maksa.\n\nKATARIINA: Mitä minä maksusta nyt, mutta minun tunteitani loukkaa isän\nvapaamielisyys.\n\nEEDIT: Olet mustasukkainen, siinä se. Isä on kaunistuksena kodille nyt,\nkun sinulla on varoja pitää kotia. Sellainen sivistynyt ja hieno mies,\nvaikeasti sellaista mistään löytäisi, jos etsimään rupeaisi. Ei, älä\nsitä rettelöi, koti on koti, ja se on koko yhteiskunnankin perustus.\n\nKATARIINA: Koti on koti, vaan mikä meillä on?\n\nEEDIT: Sen kummempaa kotia ei ole kenelläkään ja siksi yhteiskuntakin\nhorjuu. Vai vieläkö haaveilet rakkaudesta? Vaikka saisit elää tuhat\nelämää peräkkäin, et sitä mistään löytäisi. Ei, naurettava et saa olla,\net meidänkään tähden!\n\nKATARIINA: Teidän tähden olen saanutkin koettaa aina.\n\nEEDIT: Ei mitään selityksiä. Saat korjata asian. Isä oli juuri täällä,\nehkä on vieläkin (avaa kyökin oven) -- Isä, syö rauhassa, mutta tulehan\nsitten tänne.\n\nKATARIINA: Täälläkö hän on?\n\nEEDIT: Missäs sitten? Tahdotkin kai, että hän jää meille? Mutta miten\nLahjalle käy, jos sinä näin rettelöit?\n\nKATARIINA: Niin, niin, minä saan ottaa aina toiset huomioon. Kenen\ntähden nytkin liikun? Lasten. Että saisitte elämän. Miten tässä käy, ei\ntiedä. Rahan arvo on laskeutunut. Nämä päivät kysyvät kaikki tarmoni,\njos koettaa pystyssä pysyä. Olen juossut kuin hullu, sijoittanut,\nmyynyt. Sota voi loppua minä päivänä tahansa, monilla on miljoonia,\nmutta minulla ei ole varmaa kahtasataa tuhatta. Mihin sen korot\nriittävät?\n\nEEDIT: Kaksisataatuhatta! Kun minut naitoit, ei sinulla ollut kahta\nmarkkaa enempää. Ja Lahjan saat sinä naimisiin, minkälaisiin tahansa\nkahdellasadallatuhannella.\n\nKATARIINA: Rahan arvo on laskeutunut, ei sillä ihmeellistä miestä\nsaada. Mitä minun pitikään -- niin, se oli se. Olin eilen Akseli\nSomeron konttorissa ja hän sanoi minulle: \"Teillä on hyvin ihastuttava\ntytär.\" \"Niin on, herra kauppaneuvos\", sanoin. Sanopas, olisiko hän\nnoin vaan ilman mitään minun raha-asioitani järjestänyt. Mitä arvelet,\najatteleisiko hän Lahjaa?\n\nEEDIT: Ei, äiti, sitä hän ei tee.\n\nKATARIINA: Eikö se olisi mahdollista?\n\nEEDIT: Ei, ei.\n\nKATARIINA: Minulle tämä elämä on nykyään epätodellista. Näen\nsumuisesti, kuin jonkun verhon läpi. Yhden asian tajuan, rahan, muu on\nkuin unikuvaa vain, olen kuin kulunut kompassi, joka osoittaa entiseen\nsuuntaan, siksi en tiedä mitä ympärilläni tapahtuu. Elämä pakenee\nminua.\n\nEEDIT: Näetkö, sitä et enää sinä rahalla saa. Ole siis viisas ja\nvapaamielinen.\n\nHERMAN (tulee sisään): Äiti!\n\nKATARIINA: Isä! Mitä sinä tänne tulit?\n\nHERMAN: Enkö saisi missään olla?\n\nEEDIT: Pitäähän hänen syödä, eikä hänellä ole rahaa syödä ulkona.\n\nHERMAN: Niin, minulla ei ole rahaa ja nälkä tulee, mitä tehdä?\n\nKATARIINA: Opiksi se on sinulle.\n\nHERMAN: Oppia syömättä olemaan. Olisihan se hyvä. Mutta se ei tahdo\npäähän tarttua.\n\nEEDIT: Nyt isä menee kotiin, lähdette yhdessä kauniina aviopuolisoina.\n\nKATARIINA: Minulla on asioita ensin.\n\nEEDIT: Isä saattaa sinut, no, joutukaa. (Hermanille.) Tarjoa\nkäsivartesi kadulla, äiti on väsynyt, ei se ole ihmekään, rahahuolet\npainavat. (Äidille.) Anna ruokaa isälle. Kas niin, hyvästi. (Työntää\nheitä etehiseen.)\n\nHERMAN: Hyvästi. (Menevät.)\n\n    Kohta tulee Somero. Eedit aukaisee oven.\n\nSOMERO: No, tässä nyt olen.\n\nEEDIT: Minä näen.\n\nSOMERO: Tahdoit, että tulisin tänne. Olen tullut.\n\nEEDIT: Minä näen.\n\nSOMERO: Mitä tahdot, teen.\n\nEEDIT: Minä näen.\n\nSOMERO: Mitä saan palkakseni?\n\nEEDIT: Teet siis palkan tähden kaiken.\n\nSOMERO: Tietysti. Mikä koulupoika minä olisin.\n\nEEDIT: Ei, sinä olet kauppias.\n\nSOMERO: Oliko se moite?\n\nEEDIT: Eipä suinkaan.\n\nSOMERO: Toivon siis, että järjestymme.\n\nEEDIT: Sitä minäkin toivon. Minun asemani ei ole ihailtava, senhän\nymmärtänet. Enhän minäkään ole mikään koulutyttö haaveillakseni ja\nlempiäkseni salaa.\n\nSOMERO: He-hee, et, armas, et koulutyttö ole. Sinä olet paljon\nsuloisempi ja kypsempi.\n\nEEDIT: Sano, mitä siis tahdot?\n\nSOMERO: Sinut.\n\nEEDIT: No, järkevästi puhuen, kuinka?\n\nSOMERO: Miten tahdot tarjota itsesi. Tule luokseni.\n\nEEDIT: En tule salaa, en luvattoman rakkauden poluille, en halua enää\npettää miestäni. Minulla on hyvä, kunnon mies, joka tekee tähteni\nkaikki mitä voi.\n\nSOMERO: Ha, vertaatko sinä? Vertaa vain. Luuletko, että minä sinua\nvähemmän rakastan? Sano, mitä sinä tahdot, niin minä teen. Haluatko\nrahaa, sano kuinka paljon, satatuhatta, kaksisataatuhatta, sinä saat\n(ottaa osotuksen ja kirjoittaa).\n\nEEDIT: No, hyvä. Anna, jos tahdot.\n\nSOMERO: Siinä on aluksi. Hyvä on, että olet suora. Pidän suoruudesta.\nOletko jo puhunut miehellesi?\n\nEEDIT: Olen.\n\nSOMERO: Hyvä, olen sinuun tyytyväinen. Sinun kanssasi voi asiat\njärjestää.\n\nEEDIT: Ne järjestyvät. Hyvä, että tulit tänne, saat viedä minut\nkotoani.\n\nSOMERO: Sinä olet järkevä!\n\nEEDIT: Ja sinä niin selvä, sinun kanssasi on helppo tulla toimeen.\nTunnen itseni turvalliseksi, en tarvitse valehdella enkä tuntea turhia\nristiriitoja.\n\nSOMERO: Armas ihminen. Onhan kaikki selvää. Kaikissa tunteissa on\nselvät ja näkyvät tekijät. Minä näen ne, ne ovat edessäni selvinä kuin\nnumerot laskuissani. Minä tiedän, mihin mikin vie. Ristiriita on\nminulle tuntematon suuruus.\n\nEEDIT: Sinä olet rautainen, metallinen, kristallinen sielultasi. Kylmä\nja kova. Hm. Mutta selvä ja helppo. Siksi tekee hyvää olla luonasi ja\nsaada rakastaa sinua.\n\nSOMERO: Ja minusta on ihanaa saada omakseni sellainen viisas, viisas\nnainen, joka ei sotke elämääni sekavaksi, joka jättää minulle vapauden\nsaada olla aloillani.\n\nEEDIT: Jätän, mikäli voin.\n\nSOMERO: Tietysti. Se onkin sopimuksemme toinen kohta.\n\nEEDIT: Ymmärrän.\n\nSOMERO: Ja kun emme peitä mitään toisiltamme, on kaikki helppoa.\n\nEEDIT: Sinä ymmärrät naisen. Sinulta ei tarvitse mitään peittää. Sinä\nosaat rakastaa häntä sellaisenaan. Sinä olet oikea mies. Miten hyvältä\ntuntuu sinun läsnäolosi! Tuntuu kuin vihdoinkin olisi kotonaan tässä\nelämässä. Etkö sinä koskaan pety minun suhteeni?\n\nSOMERO: En koskaan. Mutta lähtekäämme.\n\nEEDIT: Lähtekäämme. Enkö milloinkaan palaa tänne?\n\nSOMERO: Sinulla on vapautesi --\n\nEEDIT: No, en kysele. Kutsun Aliinan (kyökkiin.) Aliina!\n\n    Aliina tulee.\n\nEEDIT: Minä lähden nyt. Huomenna annan sinulle tarkempia tietoja\nkaikesta.\n\nALIINA: Hyvä on, rouva.\n\nSOMERO (antaa Aliinalle lompakostaan rahaa). Tässä Aliinalle.\n\nALIINA: Tuhannet, tuhannet kiitokset! (Hakee Eeditin päällysvaatteet,\njättää ne Somerolle ja menee kyökkiin.)\n\nSOMERO: Kas niin (auttaa Eeditin päälle päällysvaatteita.) Vihdoinkin.\n\nEEDIT: Sano minulle yksi seikka -- voi olla lapsellista, sano, että\nrakastat minua!\n\nSOMERO: Minä rakastan sinua. Minä rakastan sinua, armas ihminen. --\nMutta luotatko sinä siihen, sehän ei sinänsä mitään takaa? Joka poika\nvannoo samaa tytöllensä, jokainen köyhä sanoo sen rikkaalle, jota\npyytää, jokainen mies naiselle, jonka kadulta korjaa. Tahdotko, että\nminä vannon sen? Minä vannon, mutta riittääkö se ilmaisemaan minun\nhaluni, minun hulluuteni -- saada sinut.\n\nEEDIT: Jätä, jätä se sitten.\n\nSOMERO: Saat tehdä minut tyhmäksi ja järjettömäksi, jos voit. Kaikki,\nmitä tahdot, ja mitä rahalla saa, sinä saat. Tahdotko kuun taivaalta,\ntahi auringon kiertämästä radaltansa -- niitä en antaa voi. Mutta\ntahdotko kivet vuorista, helmet meren syvyydestä, kullan maan\nuumenista, ne voin antaa sinulle, ystäväni.\n\nEEDIT: Minä rakastan sinua. Nyt olen minä valmis, minä rakastan sinua.\n\n    Menevät.\n\n    Lahja tulee kyökistä Aliinan seuraamana.\n\nLAHJA: Aina hän on poissa, kun käyn.\n\nALIINA: Hänellä on varaa siihen.\n\nLAHJA: Kissanjalkaa. Tuhlaa vain, sellainen harakanhattu.\n\nALIINA: On kahdenlaista kapitaalia, jota voi käyttää, elävää ja\nkuollutta, elämää ja rahaa. Toiset käyttävät elävää, toiset kuollutta\nkapitaalia, jotkut molempia.\n\nLAHJA: Ja mitä sinä käytät?\n\nALIINA: En vielä kumpaakaan, tietysti.\n\nLAHJA: En minäkään, vielä. Mutta minäpä sanon, onkin oikeastaan yksi\nkapitaali, oma itsesi, pelaa sillä viisaasti, niin saat, mitä\nsaatavissa on, eikä sinun tarvitse ostaa eikä myydä, kaikki kerit vain\nitsestäsi.\n\nALIINA: Minäpä sanon, nerokkaalle naiselle on kaikki kapitaalia,\nkaikesta aina jotakin saa oikein käytettynä. Oletko jo rakastunut?\n\nLAHJA: Oletko sinä?\n\nALIINA: En. Varon rakkautta. En tahdo köyhiin naimisiin.\n\nLAHJA: Kerrassaan tyhmää. Sitä ei voi varoa. Ja köyhä mies voi olla\nniin kiltti, niin rakas --\n\nALIINA: Ehkä vähän aikaa, mutta naimisiin ei sitä varten kannata mennä.\nVoisin kertoa teille erään asian.\n\nLAHJA: Kerro.\n\nALIINA: Tiedättekö, että isänne ja äitinne aikovat ottaa avioeron?\n\nLAHJA: Isä ja äiti. Ei, se on mahdotonta!\n\nALIINA: Niinpä olin kuulevinani.\n\nLAHJA: Missä isä asuisi? Millä hän toimeen tulisi?\n\nALIINA: Täällä hän äsken söi.\n\nLAHJA: Hän ei syönyt kotona, hän ei ole näyttäytynyt koko päivänä, isä\nparka. Hän on häpeissään äidin puolesta. Sellainen harppu äitinä -- hyi\nsiivottomuutta!\n\nALIINA: Sanoin siksi, että tiedätte, en muun vuoksi, ettette väärin\nkäsitä.\n\nLAHJA: Pakkoko minun on väärinkäsittää, kun voin oikeinkin käsittää?\nSitävartenhan minulla on järki, epäilemättä. -- Tännekö isä nyt\nmuuttaisi?\n\nALIINA: Kun luulen, että meidänkin rouva on lähtenyt kotoa pois.\n\nLAHJA: Kotoa pois.\n\nALIINA: Ainaiseksi -- Someron luo.\n\nLAHJA: Ainaiseksi? Että ne uskaltavat -- nykyaikaiset ihmiset! Eipä ne\nteeskentele, kun etu on kysymyksessä. Isä ei voi siis tänne tulla.\nMutta mistä saan nyt hänelle kodin, jos hän joutuu hätään?\n\n    Ovikello soi. Karhu tulee sisään.\n\nKARHU: Voinko tavata rouva Ahlroosia?\n\nALIINA: Hän ei ole täällä.\n\nKARHU: Minulle sanottiin --\n\nALIINA: Hän läksi juuri.\n\nLAHJA: Voinko minä toimittaa asian?\n\nKARHU: Minulla olisi --\n\nLAHJA: Hyvä. Olkaa hyvä ja istukaa.\n\n    Aliina menee kyökkiin.\n\nLAHJA: Istukaa tähän.\n\nKARHU: Kiitos --\n\nLAHJA: Te tulitte kuin kutsuttu.\n\nKARHU (koettaa nousta ylös): Pyydän anteeksi.\n\nLAHJA: Ei mitään anteeksi pyytämistä. Istukaa rauhassa.\n\nKARHU: Kiitoksia.\n\nLAHJA: Ei mitään kiittämistä. Ajattelin juuri teitä.\n\nKARHU: Sehän, sehän hauskaa.\n\nKARHU: Epäilemättä.\n\nKARHU: Vaan valitettavasti -- (koettaa nousta pois).\n\nLAHJA: Ei mitään. Olen järki-ihminen --\n\nKARHU: Valitettavasti --\n\nLAHJA: Ei siinä ole valittamista. Minä, niin sanoakseni, en pidä\nmiehistä monista --\n\nKARHU: Valitettavasti (syöksähtää ylös, ryntää lähtemään),\nvalitettavasti, hyvästi! (Poistuu.)\n\nLAHJA: \"Valitettavasti!\" Valitettavasti juoksevat kuin hullut. Mikä\nheitä takaa ajaa.\n\n    Jaakko tulee soittamatta.\n\nLAHJA: Ja siinä on yksi!\n\nJAAKKO: Myöhästyin junalta.\n\nLAHJA: Valitettavasti.\n\nJAAKKO: Ei siinä ole mitään valittamista.\n\nLAHJA: Onpa kuin onkin. Olisit saanut mennä, mennä ennen vaikka\nkolmasti maan ympäri kuin tulla tänne, ei sinua täällä kukaan\nkuitenkaan kaipaa.\n\nJAAKKO: Mitä?\n\nLAHJA: Hän on nyt karannut, sinun kanarialintusi, lentänyt tiehensä.\n\nJAAKKO: Eeditkö?\n\nLAHJA: Hänpä juuri. Hän on mennyt.\n\nJAAKKO: Mitä sinä nyt?\n\nLAHJA: On mennyt, mistä minä tiedän minne. Enkö varoittanut sinua\nolemasta yksipuolinen? Raha on monella tärkeämpi kuin rakkaus. Rahalla\nsaa aina rakkautta, mutta rakkaudella huonosti rahaa.\n\nJAAKKO: Kenen kanssa hän meni?\n\nLAHJA: Eikö se ole sinulle samantekevää kenen kanssa? Meni, se riittää.\nAvioeroa varten, se riittää.\n\nJAAKKO: Tiedän kaikki.\n\nLAHJA: Älä siis kysele.\n\nJAAKKO: Mitä, mitä minä teen?\n\nLAHJA: Ensiksi hillitse itsesi.\n\nJAAKKO: Ha-ha-haa, ne ovat rahoillansa ostaneet hänet, ah, minä revin\nhänet sydämestäni, annan hänen syöstä turmioon, häviöön. Hän on täynnä\nvilppiä, petosta, valhetta. Miten ihmiskunta voi kohota, kun sen\nkohtalo on tuollaisten käsissä!\n\nLAHJA: Liioittelet!\n\nJAAKKO: Ja mikä muu on mahdollinen kuin sota, murhat, hävitys, rikokset\ntässä tuhatkertaisessa valheessa, jota elämäksi sanovat! Mikä olisikaan\nsopivampi heille jumalaksi kuin raha, vaikka sen mukaansa hautaan\nveisivät!\n\nLAHJA: Mitäs parempaa omaa sinulla on mukanasi viedä?\n\nJAAKKO: Jotakin omaa minun kanssani hautaan menee: minun pettymykseni\nja minun häpeäni. Että pääsisi täältä pois! Onnelliset ne, jotka eivät\nole tänne tulleet! Onnellinen minä siksi, että yhdellä iällä pääsen!\nOlkoon se lyhyt, pois, ah, pois kaipaan, etten tietäisi tästä!\n\nLAHJA: Näinkö siis puhuu mies?\n\nJAAKKO: Mitä?\n\nLAHJA: Olkoon miten on, mutta sinä saat luvan ottaa nämä päivät\nniinkuin nykyaikainen ihminen ne ottaa, siinä se. Ja saat oppia vielä\njärkeväksi, sen sinä saat. Jos ette voi olla yhdessä, voitte olla\nerillänne, epäilemättä!\n\nJAAKKO: Mitä, mitä minä teen?\n\nLAHJA: Mitä sinä teet, sen määrää Ameriikka.\n\nJAAKKO: Mitä?\n\nLAHJA: Jos Ameriikka tahtoo jatkaa sotaa, ja se jatkaa, sanoivat\npörssissä, sinä alat keinotella ja keinottelet pois vaimosi, sen\nkanarialintusi.\n\nJAAKKO: Ei, en koskaan!\n\nLAHJA: Sinä teet sen kuitenkin. Sanoit, ettei muu ole mahdollinen kuin\nsota. Hyvä, lähde siitä. Siitä kun lähdet, tulet etuihin, kauppaan,\nsovitteluihin. Käytä Luojan antamaa järkeä vain. Vai pois täältä me!\nEi, ystävä-kulta! Ei ole tunteitten aika. Roikkaa niiden päälle vain.\nRoikkaa, jos niikseen tulee, roikkaa koko sukupolven päälle, tämän\nkauppiasroskan, keinottelijaroskan, kirjavan ihmisroskan! Musta roikka\nvain pois! Tulee niitä toisia tänne vielä, parempia. Tulee niitä\ntoisia! Ja korjaavat meidän jälkemme. Mitä olikaan tämä meidän\nelämämme! -- Hyi, siivottomuutta!\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS\n\n\nUpea huone, puoliksi työhuone, puoliksi salonki. Sohvaryhmä oikealla,\npöytäryhmä vasemmalla, kirjoituspöytä taampana keskellä.\n\nJaakko istuu kirjoituspöydän ääressä työskentelemässä. Liina loikoo\nsohvalla ja järjestelee korujaan.\n\nLIINA: Ah kuitenkin tätä aikaa, sellaista nousua. Me kohosimme äkkiä\nkuin maasta, valtasimme osan rikkautta ja nyt on meillä nimi ja asema.\nKuusi kuukautta sitten ei ollut mitään. Tiedätkö, minä olen jo\ntäydellisesti eläytynyt tähän uuteen osaani ja tottunut tähän\nraha-aateluuteen.\n\nJAAKKO: Mitä sinä siellä puhelet? Sanoitko sinä aateluuteen?\n\nLIINA: Sanoin.\n\nJAAKKO: Sano paremmin rikollisuuteen.\n\nLIINA: Mitä?\n\nJAAKKO: Tahi orjuuteen.\n\nLIINA: Olenko viekoitellut sinut rikoksiin tahi johtanut sinut\norjuuteen?\n\nJAAKKO: Sitä en tarkoita.\n\nLIINA: Tarkoitatko aseman orjuutusta? Tahi rahan orjuutusta ehkä? Mutta\nse on ihana orjuus. Kaikki pyrkivät siihen. Oo, sinä! Sinä olet mainio!\nEi kukaan ole alkanut niin loistavasti kuin sinä. Millä raivolla sinä\nteit työtä yötä päivää! Pelkkää tahtoa oli koko mies. Minun piti salaa\nsinua syöttää ja salaa juottaa, ettet olisi huomannut, että sinun\ntäytyi syödä ja juoda elääksesi. Sinä unohdit kokonaan ruumiisi,\nunohdit ympäristösi, ajan ja paikan. Sinä näit vain päämääräsi. Ja usko\npois, että ellen minä vavisten odottanut sinua ja sovittanut hetkiä,\njolloin sopi tarjota ruokaa tahi houkutella sinut nukkumaan, usko pois,\nsinusta ei olisi tullut mitään. Mutta minä ymmärsin sekä ruumiisi että\nsielusi, sinun piti saada hävitä muilta, keskittyäksesi ja kootaksesi\nvoimia suureen tehtävääsi ja suureen kilpailuusi.\n\nJAAKKO (työnsä lomasta): Jossa kuka tahansa voi yhtä hyvin kilpailla.\nSiinä on rouva Ahlroos.\n\nLIINA: Mutta eipäs tädillä ole kymmenettä osaa sinun omaisuudestasi.\nSinun ameriikkalainen välitystapasi oli kerrassaan mainio.\n\nJAAKKO: Jätähän jo!\n\nLIINA: Miten se tuotti!\n\nJAAKKO: Minun raivoni tuotti, kostonhaluni tuotti. Pelkäsin lepohetkiä,\nhäpeää, häpeää pelkäsin aina.\n\nLIINA: Tahdoit kostaa. Se olikin mainio kosto. Kyllä Eedit sai katua.\nHän ei vähääkään aavistanut, miten tulisi käymään. Oo, sinua!\n\nJAAKKO: Joutavaa!\n\nLIINA: Ymmärrän kyllä, että tällä on laajempi merkitys kuin\nnäyttääkään. Näin luodaan uusi sivistys. Valtaan on päässyt uusi aines,\njoka on likempänä kansaa, melkein ihan samaa kansaa -- aluksi.\n\nJAAKKO: Ja syö yhtähyvin kansaa ja pettää sitä.\n\nLIINA: Koska heikommat ovat luodut voimakkaampien syötäväksi.\n\nJAAKKO: Ei ole kysymys voimasta, vaan viekkaudesta ja julkeudesta.\nMutta sinä olet ruvennut puhumaan liikaa, puhut ja puhut yhä.\n\nLIINA: Voinhan olla puhumattakin. Vai puhuiko Eedit sinusta paremmin?\n\nJAAKKO: Aina sinä tuota samaa. Se väsyttää minua!\n\nLIINA: Mutta Eedit ei väsyttänyt sinua! Hän oli vaihteleva. Hän osasi\nmuuttaa puheaihetta ja puhetoveria. Niinpä hän nytkin on muuttanut --\n\nJAAKKO: Mitä sanot?\n\nLIINA: Hän on jättänyt rakastajansa ja muuttanut kotiinsa.\n\nJAAKKO (ponnahtaen ylös): Mistä sen tiedät? Onko hän muuttanut\nkotiinsa?\n\nLIINA: On. Kuulin sen tänään hänen äidiltänsä. He tietysti toivovat\nnyt, että sinä ottaisit Eeditin takaisin. Mitä luulet, etkö luule\nheidän toivovan sitä?\n\n    Jaakko kävelee lattialla edestakaisin.\n\nLIINA: Kun minä olin köyhä, otit minut luoksesi ja -- rakastit minua?\n\nJAAKKO: Rakkaudesta ei mitään puhuttu. Sinä tulit katsomaan talouttani,\nniinkuin sanoit. Ja minä pyysin ettet jäisi, etkö muista?\n\nLIINA: Muistan. Niin, pyrin hoitamaan talouttasi, sillä minulla oli\nkova rahapula. Ja enkö ole ollut hyödyllinen sinulle? No, en tahdo\nkiitostasi. Olen saanut verrattoman olon, tällaisia koruja ja\nyllinkyllin kaikkea, mitä nainen kaipaa. Mutta sano minulle eräs asia,\nsano, vieläkö usein ajattelet entistä vaimoasi?\n\nJAAKKO: Vaimoani, tarkoitat vaimoani. Me emme ole laillisessa erossa.\n\nLIINA: Kun sinä istut noin, ajattelen aina, onkohan hänellä vaimonsa\naina mielessään.\n\nJAAKKO: On.\n\nLIINA: Siinä kuulen! Ehkä rakastat häntä vielä? Älä kiellä? Ei, älä\nvastusta!\n\nJAAKKO: Aina sinä!\n\nLIINA: Älä kierrä! Tahdon tietää koko totuuden? Rakastatko häntä? Tahi\nketä rakastat?\n\nJAAKKO: Ha-ha-haa, rakastat, ketä rakastat! Miten sinä voit lörpötellä,\nmiten sinä voit kiusata ihmistä. Enkö todellakaan ansaitse hetken\nrauhaa omissa huoneissani? Etkö sinä näe, että kaipaan hiljaisuutta.\nSano, mitä sinä tahdot minusta?\n\nLIINA: Minä rakastan sinua.\n\nJAAKKO: Haa, rakastat!\n\nLIINA: Epäiletkö minua? Katso tätä ihmistä, tätä et tarvitse epäillä.\nEn koskaan pettäisi sinua.\n\nJAAKKO: Siitä ei ole epäilystäkään.\n\nLIINA: Ei, sillä sitä et tarvitse epäillä. Jos epäilisit, olisi se\ntarpeetonta.\n\nJAAKKO (töissään): Tietysti, tietysti.\n\nLIINA: Olen hyvilläni, ettet epäile ja luotat minuun.\n\nJAAKKO: Luotan, luotan.\n\nLIINA: Kiitos siitä. Kiitos kaikesta hyvästä, kiitos rakkaudestasi,\nkiitos näistä koruista, jotka olet antanut minun ostaa. Mitä luulisit\nEeditin sanovan, jos nämä näkisi?\n\nJAAKKO: Niin --, hänelle en antanut mitään. Hän ei saanut koruja, ei\nrahoja välttämättömimpiin tarpeisiinsa. Ja kuitenkin hän kaipasi, hän\nrakasti kaikkea kaunista. Hän koristi huonetta pakkilaatikoista\nlaittamillaan huonekaluilla. Hän oli täynnä elämää. Mutta minä kielsin\nsen häneltä, minä kytkin hänet muka velvollisuuksiin, minä ryöstin\nhänen elämänsä ja nuoruutensa, antamatta mitään sijaan. Ja sitä\nkauppa-anastusta sanoin minä rakkaudeksi. Yksinkertaista, typerää!\n\nLIINA: Se oli sitä aikaa. Ja siitä ajasta sinä olet muuttunut. Sinä\nolet jo ihan toinen.\n\nJAAKKO: Mikä minä olen?\n\nLIINA: Olet oikea liikemies, nero, rikas.\n\nJAAKKO: Tyhjää. Olen köyhä, pelaan ikävissäni, siirtelen numeroita\nhuvikseni yksinäisyydessäni. Ne ovat kuin kuolleita aatoksiani,\nkuolleita, sillä elämään ei minulla ole enää varaa.\n\nLIINA: Aina sinä olet synkkä ja sairas. Tämä aika vie terveyden.\n\nJAAKKO: Olen kuin sairas sisäisesti. Nämä olot painostavat minua,\nkärsin tästä häpeästä -- jos voisin sen pyyhkäistä pois!\n\nLIINA: Olisin sinun sijassasi huoletonna -- kuten ennen.\n\nJAAKKO: Ennen? (Valoisammin.) Ennen olin onnellinen ja rikas. Jos tämä\nolisi unta. Jos voisin herätä vielä entisenä, jos päivät vierisivät\nvielä yhtä rauhallisina ja kiihkottomina. Jos ihmiset ymmärtäisivät,\nminkälaista elämää saivat elää. Ja aurinko paistoi heille viattomille\nkuin kukille kesällä. Kukille -- meillä oli silloin kukkia, kun Eedit\nläksi.\n\nLIINA: Niin oli.\n\nJAAKKO: Ja tuossa on kukkia nyt.\n\nLIINA: Siinä on ollut kukkia joka päivä, aina.\n\nJAAKKO: En ole sitä koskaan huomannut. Sanoitko sinä, että hän on nyt\ntullut kotiinsa?\n\nLIINA: Niin on tullut.\n\nJAAKKO: Tullut kotiinsa, minkähän tähden? Tullut kotiinsa.\n\n    Aliina tulee sisään.\n\nALIINA: Herra Ahlroos pyytää saada tavata.\n\nJAAKKO: Pyydä sisään.\n\n    Aliina menee.\n\nLIINA: Mitä ajattelet?\n\nJAAKKO: Mitäpä minä muuta kuin mitä rikas mies ajattelee, olla\nvieraanvarainen.\n\nLIINA (nousten ylös): Salli minun poistua.\n\nJAAKKO: Kernaasti, ole hyvä. Muuten se on tarpeetonta, teeskentelyä\nvain.\n\n    Liina menee. Herman tulee sisään.\n\nHERMAN: Jaakko -- poikani! (Ojentaa kätensä.)\n\nJAAKKO: Isä! (Syleilee häntä.)\n\nHERMAN: Enkö häiritse sinua?\n\nJAAKKO: Et mitenkään. Mitenkä kotona voidaan?\n\nHERMAN: Kiitos kysymästä, hyvin.\n\nJAAKKO: Odotin sinua alussa usein.\n\nHERMAN: On ollut vaikeata tulla sen jälkeen, mitä tapahtui.\n\nJAAKKO: Sillehän ei mitään taida.\n\nHERMAN: Ja kun sinun olosi niin äkkiä muuttuivat toisiksi.\n\nJAAKKO: Tulin rikkaaksi, niinkuin Eedit toivoi.\n\nHERMAN: Rikkaaksi, rikkaaksi tulit. No, onko se tuottanut sinulle\nonnea?\n\nJAAKKO: En ole sitä etsinyt.\n\nHERMAN: Mitä etsit?\n\nJAAKKO: Joskus ajattelin, että tahdon nähdä tämän ihmisen, nähdä, mitkä\novat sen halut ja himot, missä ovat sen tekojen rajat -- tahdoin löytää\nihmisen itsestäni.\n\nHERMAN: Nykyinen ihminen on löydetty. Sota on sen paljastanut. Katso\nsotaa ja katso sen jälkiseurauksia. Näet, mihin ihminen pystyy.\n\nJAAKKO: Niin kauan kuin on omistamista, on sotaa.\n\nHERMAN: Mutta jos omistaminen lakkaa? Entäpä jos ihminen viljelee vielä\nrauhassa tämän maan, tämän maapallonsa, kaikki kansat kuin yksi perhe,\nkaikilla samat edellytykset, yhteiset päämäärät, keskinäinen\nymmärtämys?\n\nJAAKKO: Se on haave.\n\nHERMAN: Se ei ole haave, kerta se on tulos, pakko, välttämättömyys.\nEihän tällainen sairaus, kuin nykyinen rahavimma ikuisesti kestä.\nHauskahan sitä on syrjästä seurata, mutta tuhot se tekee. Pois se\nmeiltäkin äidin tempasi, ei häntä enää kotona paljon näykään.\n\nJAAKKO: Äiti on tainnut menestyä hyvin?\n\nHERMAN: Onhan hän menestynyt. Hänellä on se kuumeensa yhä korkealla.\nHän ajattelee sitä kokoamistansa aina. Ei hänellä ole varaa laittaa\nruokaa eikä syödä. Niin köyhäksi se raha tekee. Hän alkaa olla jo\nmennyttä.\n\nJAAKKO: Kuume laskeutuu. Kunhan hän saa mielestänsä tarpeeksi koota,\nkyllä hän sen lopettaa.\n\nHERMAN: Lopettaako? Yhtä hyvin voisi sanoa tuulelle: \"pysähdy\", tahi\nkoskelle: \"älä kohise\". Tuuli kulkee ja koski kohisee ja ihminen\nsyöksyy siihen, mihin intohimo häntä ajaa.\n\nJAAKKO: Intohimo voi kuluttaa meiltä hetken. --\n\nHERMAN: Ja koko elämän. Sanoi ennen isäni: \"Ole keisari tahi\nkerjäläinen, orja tahi vapaa, asu maantienojassa tahi palatsissa --\nyhtäkaikki jos et saa viinaa! Viinaa varten elän, hengitän ja olen!\nRyypystä myyn minä koko elämäni. Ilman sitä en tahdo siitä tietää,\nviekää, viekää se minulta.\" -- Näin vähästä annamme elämän.\n\nJAAKKO: Raha jättää suuremman vapauden ja liikkumismahdollisuuden. --\n\nHERMAN: Kun se on ensin kokonaan saanut meidät saaliiksensa. Jo ennen\nsyntymäämme olimme myydyt. Kehdosta hautaan kuljemme täällä\ntylsytettyinä, vaiennettuina, ostettuina, tietämättä ja näkemättä, mitä\nmeille on tapahtunut. Olemme kuin eläviä ruumiita, joilla on kyky syödä\nja juoda omissa hautajaiskemuissaan. -- Ei! Tuomittu on tämä sivistys,\nkelpaamaton se on! Se kasvattaa vain kauppiaita tätä ainoata\nkauppahuonetta varten!\n\n    Aliina tulee sisään.\n\nALIINA: Herraa pyydettäisiin telefooniin.\n\n    Jaakko poistuu.\n\nALIINA: Kuinka herrasväet ovat voineet?\n\nHERMAN: Kiitos kysymästä, on voitu hyvin.\n\nALIINA: Mutta rouvapa oli kovasti laihtunut.\n\nHERMAN: Se ainainen rahapula!\n\nALIINA: Tuo leipä on kerrassaan kehnoa, pelkkää silppua, hulluiksi se\nihmiset tekee, kiihkopäisiksi ihan, jos sen varassa joutuu olemaan.\n\nHERMAN: Sinun mielestäsi vatsa määrää maailmankatsomuksen?\n\nALIINA: Syötä ihmistä kunnollisesti, kunnollisena se pysyy. On se vatsa\nsellainen valtio.\n\n    Anna tulee sisään.\n\nANNA: Hyvää päivää.\n\nHERMAN: Hauska tavata.\n\nALIINA: Tehkää hyvin ja istukaa, herra on telefoonissa ja tulee kohta.\n(Aliina poistuu.)\n\nANNA: Teki mieleni sivumennessäni pistäytyä Jaakkoa katsomassa ja eikös\nportaissa sattunut Katariinakin tänne tulemaan. Hän meni sivuitseni\neikä minua nähnyt.\n\nHERMAN: Tuliko hän tänne?\n\nANNA: Tuli. Hän meni suoraan Jaakon luo.\n\nHERMAN: Hän ei huomaa nykyään ketään.\n\nANNA: Ihmiset taitavat kiinnittää hyvin vähän hänen mieltänsä.\n\nHERMAN: Enemmän raha. Se tuottaa tyydytystä.\n\nANNA: Sittenpä hän on kai päässyt turhista huolistaan.\n\nHERMAN: Hänellä ei ole ollut nykyään aikaa niihin.\n\n    Katariina syöksähtää sisään.\n\nKATARIINA: Se on päätetty! Se tulee, se tulee, sitä ei enää mikään\nestä, ah, voimani ovat ihan lopussa, (vaipuu tuolille) -- oh-hoh,\nhoh-hoh-hoo --\n\nHERMAN: Mikä tulee?\n\nANNA: Olenko minä tässä ehkä tiellä?\n\nKATARIINA: Sinäkö? Ei, ehheh, mitä sinusta enää tahi rakkauselämästä!\nRakkaus? Ei turhasta tueksi. Nyt on tosi edessä, huu, minä syöksyn\nsuoraan häviöön, huu -- huh huh huu -- (värisee).\n\nHERMAN: Olet tainnut sairastua?\n\nKATARIINA: Minä sairastua tällaisella hetkellä? Ei, ehheh-hei! Jos\ntietäisitte, mikä on tulossa!\n\nANNA: Mikä on tulossa?\n\nKATARIINA: Suuri romahdus on tulossa.\n\nHERMAN: Maailman loppu?\n\nKATARIINA: Paljon pahempi!\n\nANNA: Mikä?\n\nKATARIINA: Rauha.\n\nANNA: Rauha! Ha-ha-haa!\n\nHERMAN: Rauha, ha-ha-haa!\n\nANNA: Pahempi kuin maailman loppu!\n\nHERMAN: Maailma loppuisi ilman rauhaa, ja pahapa on, ettei se osaa\nloppuakaan.\n\nANNA: Ha-ha-haa -- sinua!\n\nKATARIINA: Ha-ha-haa -- minua! (nauraa hysteerisesti, mutta muuttuu\nsynkäksi taas). Naurakaa minulle, naurettavaa se on! Puhtaana tulin\nminä tänne maailmaan, puhtaana lähden minä täältä! Ei penninkään paino\nlähtölennossa henkeäni raskauta, ei markkakaan minun sieluni\nkirkkauteen varjoaan heitä. Autuas, sen puolesta, autuas olen aivan.\nMutta tarpeenko se on, epäilen sitä suuresti.\n\nHERMAN: Tarpeen se on, mutta oikeinko, sitä minä taas epäilen.\n\nKATARIINA: Oikeusko täällä tapahtuisi? Ei! Sain kärsiä koko\nelämänikäni. Mitä kohtalo palkakseni antoi? Nenälleni antoi. Oliko\noikeutta siinä? Ei, oikeutta ei siinä ollut, sillä oikeutta ei ole\nmissään, ei taivaassa, ei maassa, ei oikeutta, ei järkeä koko --\nkissanhännässä.\n\nHERMAN: Sinun olisi pitänyt pettää tätä huonoa maailmanjärjestystä,\nvetää viekkaasti rahasi ajoissa pois.\n\nKATARIINA: Sitä suunnittelinkin! Ja siksi sijoitin viimeistä kertaa\nmelkein koko omaisuuteni samoihin osakkeisiin, luulin niiden äkkiä\nnousevan. Mutta, ähää, nousivatkos, senkös ne silloin tekivät? Olisin\ntämän tiennyt, olisin ostanut taloja ja metsää, metsä ei ystäväänsä\npetä. Vaan ei, ei metsät nyt minulle unissakaan rahoja kasva, ah, ei,\nei vihannoi minulle tämä maa!\n\nANNA: Vihannoi se, kunhan tulee rauha.\n\nKATARIINA: Rauha! Kuka olisi heistä uskonut, että nyt jo sotaan\nkyllästyivät, kun eivät kunnon alkuunkaan päässeet. Olisi heidän\nsynnilliseen luontoonsa ja pahoihin taipumuksiinsa nähden luullut\nheidän ottelevan ja perinpohjin tappelevan, syövän suuhunsa toinen\ntoisensa, niin ettei saapastakaan olisi jälelle jäänyt, olisi heidän\nkerrankin luullut lakaisevan puhtaaksi tämän maan, niin ettei vilppi,\neikä ahneus, eikä tyhmyys olisi siitä kasvanut kastelemallakaan enää!\nKas silloin siinä olisi järkeä ollut! Vaan ei ole tämä hoppu hyväksi,\neikä kiire kunniaksi. Uutta sotaa se tietää. Onpa se rauha! Pirun\nkoukku se on, jolla asiat sotketaan, jolla toisten rehelliset rahat\npois vedetään. Siellä ovat nyt minun omani, siellä koko voittoni,\nsiellä huitelee se iloisena maailmalla, ja otapas hiiri hännästä\nkiinni. Ei, ei, siihen kilpajuoksuun ei ruumiini enää kuonnu. --\nToteenpa meni minun elämäni --! (Pyyhkii silmiään.)\n\nANNA: Itke, itke, se helpottaa. Mutta tulkoon tuohon paikkaan se\nihminen, joka voi todistaa, että ihmisessä on kunnon paikkaa enää\nkämmenen leveydeltä.\n\nJAAKKO (tulee sisään): Mitä äiti itkee? Niiden osakkeiden tähdenkö? Ja\nminä kun sain niille jo ostajan.\n\nKATARIINA: Saitko? Sinä kultapoika! Saanko omani takaisin?\n\nJAAKKO: Kaikki saatte, voitto vain jää tulematta.\n\nKATARIINA: Mitä minä voitosta, kunhan rehellisen omaisuuteni, omat\nrahani saan.\n\nJAAKKO: Kaikki saatte.\n\nKATARIINA: Siunattu asia!\n\nJAAKKO: Ja rauha saa tulla?\n\nKATARIINA: Siunattu rauha, -- jos se ei tee vahinkoa minun\nomaisuudelleni.\n\nANNA: Mutta kenelle sinä sait ne osakkeet, Jaakko?\n\nHERMAN: Niin, ketä petit?\n\nKATARIINA: Todellakin, olisipa huvittavaa kuulla.\n\nJAAKKO: Itseäni. Minä ne ostin.\n\nKATARIINA: Ei tämä vyyhti selvinnyt vielä.\n\nJAAKKO: Se on selvinnyt jo. Ei sanaakaan siitä enää. Ei turmella tätä\niloa.\n\nANNA: Rauha! Tuntuu kuin aurinko pitkästä aikaa ensi kertaa tulisi\nnäkyville.\n\nJAAKKO: Ja heräisimme pahasta unesta.\n\nKATARIINA: Ja hieroisimme silmiämme ja -- ah, joisimme turvassa hyvää\naamukahvia. --\n\nJAAKKO: Niin todellakin, kahvia, sitä pitää saada.\n\nKATARIINA: Kuule, tiedätkö, että Eedit on kotona?\n\nJAAKKO: Kuulin siitä äsken.\n\nKATARIINA: Saanko pyytää häntä tänne?\n\nJAAKKO: Jos hän tahtoo.\n\nKATARIINA: Hän on kaivannut sinua. En tahdo puolustaa häntä, hän on\nerehtynyt, mutta kuka täällä on erehtymätön? Vallat sotivat ja taas\nsopivat, uskollisuutta toisillensa vannovat.\n\nANNA: Vannohan itse ensin ja sovi itse ensin.\n\nKATARIINA: Siinä ei ole vannomistakaan, se on selvää. Me alamme papan\nkanssa nyt uuden elämän rauhassa ja rakkaudessa, meillä on nyt rahoja\nviljellä henkeäkin ja toimia aina -- noin vähän ihanteellisemmasti. Me\nalamme nyt sen -- sen --?\n\nHERMAN: Sen idyllin.\n\nANNA: Joko vihdoinkin! Se on oikein.\n\nKATARIINA: Ja saako isä nyt soittaa Eeditille? Tulkoon autolla vain,\nihan heti! Jaakko, viehän isä telefoonin luo.\n\nJAAKKO: Lähdetään.\n\nHERMAN: Lähdetään. (Menevät.)\n\nKATARIINA: Anna, anna minulle anteeksi ilkeyteni. Olen kylvänyt suotta\nvihan siementä. --\n\nANNA: Ei tuo liene hauskaa ollut itseltäsikään. Tottahan tiennet, etten\nminä ole sinun valtakuntasi rajojen yli astunut kertaakaan.\n\nKATARIINA: Et. Kateutta se vain oli. -- Minun valtakuntani kun oli\nhyvin heikossa varustuksessa, olisit sen hyvin voinut vallata. --\n\nANNA: Mitäpä minä niillä laajemmilla aloilla, menneitä ne jo olisivat.\n\n    Aliina tulee sisään, levittää valkean pöytäliinan.\n\nALIINA: Sanottiin Eedit-rouvan tulevan kotiin.\n\nANNA: Tokko sinulla on mitään hyvää tarjota tuliaisiksi?\n\nALIINA: Onhan meillä toki kaikkea, mitä rahalla saa, ja sillähän sitä\nsaa kaikkea, mitä maailmassa on. Kahvin panen ensin pöytään ja laitan\njonkun kaakun, manteli-, -- ei, klaseeratun hedelmäkaakun, siitä hän\nenimmin pitää!\n\nKATARIINA: Laitetaan se!\n\nANNA: Lähdetäänpäs joukolla sinne, niin valmista tulee.\n\nALIINA: Olkaa hyviä vain, siellä on jo kaikki alulla.\n\nKATARIINA: Voi kyökki! rauhan valtakunta. Sehän se meidän naisten\npelastus on. Olen ollut kokonaan sen unohtaa! (Menevät.)\n\n    Liina tulee sisään. Kohta Jaakko.\n\nJAAKKO: Eedit tulee tänne.\n\nLIINA: Mihin minä sitten joudun?\n\nJAAKKO: Olethan tiennyt, että jos hän haluaa tulla, hänet\nvastaanotetaan.\n\nLIINA: Häntä sinä rakastat!\n\nJAAKKO: En pyytänyt sinua tulemaan.\n\nLIINA: Vaan minä tulin ja rakastin sinua pyytämättäsi.\n\nJAAKKO: Älä ole lapsellinen, pitäisihän sinulle olla samantekevää,\nasuuko vaimoni luonani vai ei.\n\nLIINA: Vaan missä minä asun?\n\nJAAKKO: Sinä vuokraat itsellesi asunnon. Annan sinulle rahoja.\n\nKultainen vasikka\n\nLIINA: Kiitos, kiitos! Otan vastaan apusi, sillä minulla ei ole ystävää\nnyt, tarvitsen jonkun tukea. Ja saanhan kiitokseksi salaa rakastaa\nsinua vähän, eihän Eedit ole siitä mustasukkainen? Sellainen vapaa\nrakkaus se on kaunis, siitä henki saa ravinnon, se ei mitään pyydä, ei\nmitään vaadi. Tarvitsen sitä. Tulkitsen sitä taiteessani.\n\nJAAKKO: Älä vaan täällä tulkitse.\n\nLIINA: En. Kun elämä kutsui ja pakotti, jätin taiteen, olin sille\nuskoton. Nyt saa se minut jälleen. Kukkuraisessa maljassa vien minä\nsille kärsimykseni ja kokemukseni hedelmät. \"He, ota nämä matkalta\nkeräämäni\", sanon minä, \"ja muodostele niistä mitä tahdot\". Ja hän\nmuodostelee seppeleen niistä katkerista hedelmistä, jotka minä poimin\nja jotka minä runsailla kyynelilläni kostutin, muodostelee seppeleen --\niloksi minun armaalleni. --\n\nJAAKKO: Niin happamista hedelmistä --?\n\nLIINA: Sinä kyynikko! Ihailen kyynillisyyttä!\n\nJAAKKO: Sanoitko vielä mitä?\n\nLIINA: Ihailen älyä.\n\nJAAKKO: Se ei ole ollenkaan tyhmästi!\n\nLIINA: Ja nyt lähden. Vieläkin kiitos. (Ojentaa kätensä.)\n\nJAAKKO: Kuten sanottu, järjestän kaikki.\n\nLIINA: Kiitos, kiitos.\n\n    Eedit tulee sisään.\n\nLIINA (rientää häntä vastaan): Terve tulemaan!\n\nJAAKKO: Terve tulemaan!\n\nEEDIT: Häiritsenkö?\n\nJAAKKO: Et mitenkään?\n\nLIINA: Jaakko on sinua niin kovasti odottanut ja ikävöinyt. Suo\nanteeksi, että poistun hetkeksi. Tulen kohta. (Menee vasemmalle.)\n\n    Jaakko asettaa Eeditille tuolin, mutta Eedit ei huomaa sitä.\n\nEEDIT: Jaakko!\n\nJAAKKO: Eedit!\n\nEEDIT: Oliko pahasti, että tulin?\n\nJAAKKO: Ei.\n\nEEDIT: Olen kaivannut sinua.\n\nJAAKKO: Ja minä sinua.\n\nEEDIT: Oletko?\n\nJAAKKO: Olen.\n\nEEDIT: Mutta et niin kuin minä sinua.\n\nJAAKKO: Paljon enemmän. Sinä jätit hänet?\n\nEEDIT: Jätin. Se ei ollut mitään. Ja sinä hänet?\n\nJAAKKO: Se ei ollut mitään.\n\nEEDIT: Mutta niin tyhjä kuin meidän välimme hänen kanssaan ei mikään\nväli voi olla.\n\nJAAKKO: Tiedän, tiedän sen.\n\nEEDIT: Mutta hänpä osasi kääntää maailman ylösalaisin, tahi itsekö\nlienen ruvennut sitä niin hullusti katselemaan, katselin sitä kuin\nminkä kieron lasin läpi -- ei, rahan läpi. No, arvaat mitä näkee, jos\nrahaan katsoo! Rahan näkee, ei muuta mitään. Sano, miten niin voi olla\nkuin noiduttu.\n\nJAAKKO: Ymmärrän, hyvin ymmärrän. Noiduttu, se on hyvä sana.\n\nEEDIT: Niinkö? Mutta sinäpä vasta hyvä olet.\n\nJAAKKO: Hyvä -- niinkö? Ei, sinäpä vasta hyvä olet.\n\nEEDIT: Minä -- niinkö? En toki. Ei, minä en ole mitään. Vain tyhmä,\ntyhmä, -- sinun oma, tyhmä -- entinen vaimosi?\n\nJAAKKO (avaa sylinsä): Minun? Niinkö? Oma, oma tyhmä -- armas vaimoni!\n\nEEDIT (heittäytyy Jaakon syliin): Armas! Niinkö? Anna anteeksi tälle\ntämän tyhmyys -- annathan!\n\nJAAKKO: Annan! Ja anna sinä anteeksi minulle minun tyhmyyteni, annatko?\n\nEEDIT: Annan. Mutta kuinkahan nainen voi erehtyä niin järjettömästi,\npettyä oman miehensäkin suhteen, niinkuin minä sinun suhteesi? Onkin\nasetettu teillemme sellaisia ansoja kuin raha.\n\nJAAKKO: Kaikki kompastumme siihen. Mies useammin, useammin vielä.\n\nEEDIT: Sinä olet hyvä. Sano, että otat minut jälleen luoksesi?\n\nJAAKKO: Sano, että tulet.\n\nEEDIT: Tulen, sinun luoksesi, oma armas!\n\nJAAKKO: Etkä hylkää minua enää, et jätä yksin?\n\nEEDIT: En, en jätä sinua koskaan! Mutta minkälainen sinä olit ennen,\nniin taipumaton ja itsepäinen. Tuota päätä ei tahtonut saada\nkääntymään. Mutta tulipa sinusta kuitenkin rikas!\n\nJAAKKO: En ole niin rikas kuin luulet.\n\nEEDIT: Koettele minua, koettele, ansaitsen sen!\n\nJAAKKO: Ei, mutta kuinka sinä olet kaunistunut.\n\nEEDIT: Olenko?\n\nJAAKKO: Olet. Minä rakastan sinua, rakastan juuri sellaisena kuin olet!\n\nEEDIT: Ja minä sinua, sellaisena juuri kuin olet!\n\nJAAKKO: Yötä päivää sinua ajattelin.\n\nEEDIT: Niinkö?\n\nJAAKKO: Ja haudoin kostoa!\n\nEEDIT: Ha-ha-haa, veitikka!\n\nJAAKKO: Ja muistelin, miten sinä pelkäsit köyhyyttä!\n\nEEDIT: Pelkään vieläkin köyhyyttä -- tarkoitan sitä elämää, jossa sinä\net ole rinnallani etkä omanani.\n\nJAAKKO: Niin minäkin. Sinä olet minun rikkauteni, annat minulle koko\nelämäni jälleen. Miksi niin on? Sitä en tiedä, enkä pyydä tietää. Mutta\nnyt emme eroa, pidämme hyvänämme tämän sota-ajan kokemuksen.\n\nEEDIT: Ja rikkauden, jonka se meille toi.\n\nJAAKKO: Erehdyt.\n\nEEDIT: Jos erehdyn, ei se mitään. Sinä kartutat omaisuuttasi vielä, jos\nsitä ei ole mielestäsi kylliksi.\n\nJAAKKO: Miksi sitä tekisin?\n\nEEDIT- Ha-ha-haa. Sinä olet leikkisä! Miksi sitä tekisit? Perheesi\ntähden, vaimosi tähden. Se on maailman järjestys kerta!\n\nJAAKKO: Olen päättänyt alkaa alusta.\n\nEEDIT- Muuta en toivokaan, sitä tahdonkin.\n\nJAAKKO: Tiedän, että tahdot toista kuin minä. Tahdot johtaa minut\nsyntiin, saattaa sieluni kadotukseen. Mutta nyt taistelemme vallasta.\nMinä en jätä sinua. Tahdon voittaa sinut, viedä sinut mukanani.\n\nEEDIT: Olet jo voittanut.\n\nJAAKKO: Järjestän omaisuuteni niin, etten sitä käytä.\n\nEEDIT: Kun sinä rakastat minua, se riittää. Elän lyhyen elämän kuin\nloistavan päivän. Toiset järjestelkööt maailman omien halujensa ja\nunelmiensa mukaan, minulla on omat haluni ja omat unelmani. Kerronko,\nmitä uneksin kerran. Uneksin: Tuli paholainen luokseni ja kysyi:\n\"Myytkö itsesi?\" \"Mitä annat minusta?\", kysyin minä. \"Olet sievä ja\njärkevä\", sanoi hän \"saat rahaa ja valtaa\". \"Mikä minä olen, etten\nitseäni myisi; mielelläni minä itseni myyn\", sanoin minä, \"myytäväksi\nminut on luotu!\" Sillä olen kuin liekki joka itsestänsä ei pala, kuin\najatus, ilman sisältöä, ihminen vailla ihmisyyttä. Tulen tänne\nhetkeksi. Heijastan sinun halujasi, mies, kuvastan sinun maailmaasi. --\nSiinä on vallalla raha. Anna, anna sitä minulle, niin saan kaikkea,\nmitä saatavissa on!\n\nJAAKKO: Et tiedä, kuinka totta puhut. Minun on voitettava ihminen\nitsessäni, sitten voitan minä sinut! Vapauteen, sinun kanssasi, irti\nmaasta, irti rahasta!\n\nEEDIT: Sinä haaveilija, minä vedän sinut alas maahan!\n\nJAAKKO: Vedä, minun voimani karttuvat siitä. Maa antaa uusia voimia,\nlisätyin voimin ponnistan minä, kunnes olen voittanut!\n\nEEDIT: Ja oletko siitä voitosta niin varma, armas?\n\nJAAKKO: Siitä voitosta olen varma. Jos en voita minä, tulevat toiset ja\ntaistelevat samoin.\n\nEEDIT: Ja kaatuvat. Raha kaataa miehen, raha nostaa miehen!\n\nJAAKKO: On taisteltava siksi kunnes tulee mies, jota raha ei kaada,\njota raha ei nosta, joka sitä ei kumarra, joka siihen ei ihmisyyttänsä\nmyy!\n\nEEDIT: Sinä rakas! Kaikki sinussa on minusta niin rakasta! Puhu, puhu\nmitä tahansa, haaveistasi, kuin soitto hyväilee se korviani. Minä\nrakastan, rakastan sinua, juuri sellaisena, lapsena!\n\nJAAKKO: Ja minä sinua, juuri sellaisena, armaana!\n\n    Aliina tulee.\n\nALIINA: Häiritsenkö? Herraa pyydetään telefooniin, sanonko, ettei ole\ntavattavissa?\n\nJAAKKO: Minä tulen. Suo anteeksi, Eedit! (Menee.)\n\nEEDIT: Tässä sitä nyt ollaan, Aliina.\n\nALIINA: Voi, niin hauskaa, että rouva tuli kotiin. Herrakin kun tuli\nrikkaaksi.\n\nEEDIT: Ajattele, sellainen haaveilija, mutta osasipas rikastua! Kuka\nolisi arvannut, että hänessä oli miestä siihen. Sellainen liikemies\nmieheksi, onni ihan! Tästä sodasta, epäilemättä, on ihmisille puhdasta\nhyötyä vain.\n\nALIINA: Aivan varmaan.\n\nEEDIT: Eikä minun puolestani väliä, vaikka uusi sota tulisi tuossa\npaikassa, kun vain ei oma mies kaadu.\n\nALIINA: Ei väliä ollenkaan. Väljenee vain vähä ja järjestyvät olot. Sen\nparempi meille.\n\nEEDIT: No, pääsitkö sinä ollenkaan osalliseksi tästä sotasadosta?\n\nALIINA: Tavallaan.\n\nEEDIT: No, keksitkö jonkun keinottelijan?\n\nALIINA: Sen entisen.\n\nEEDIT: Sen puotilaisen? Se lisäsokerin saanti oli sittenkin\nsurmansilmukka.\n\nALIINA: Ei surmansilmukka ollenkaan. Tässä on se tyttö, joka ei sikaa\nsäkissä ostakaan. Kun se \"sukkula\", -- sanoin \"sukkulaksi\" sitä\nsulhastani, kun se ennen puikkelehti niin nopeasti tiskin takana -- kun\nse \"sukkula\" kosiskeli minua ja tunteistansa kerskui, sanoin aina:\n\"Näytä ensin, minkä aseman voit tarjota, näytä mihin pystyt.\" Ja hänkös\nsiitä ryhdin sai. Hän alkoi keinotella. Ja nyt on hänellä oma\ntukkukauppa, talot ja muut.\n\nEEDIT: Etpä ole pettynyt sitten.\n\nALIINA: Ei minua rakkaus petä, ei sellainen puotilais-sukkulan\nkosiskelu. Naisen se on mies mieleisekseen muodosteltava, jos siitä\nmuodostelemalla mitään tulee. Ja joskus tulee. Kuka olisi \"sukkulasta\",\n-- sanon viimeistä kertaa \"sukkula\" rouvalle vain -- kuka olisi\n\"sukkulasta\" päältäpäin arvannut, että hän sellaisen ihmisyyden\nsiemenen sisäänsä kätki.\n\nEEDIT: Sinusta tulee nyt rikas rouva sitten?\n\nALIINA: Suhteellisesti vain. Kurssi kun on muuttunut.\n\nEEDIT: Tule sitten minunkin luonani käymään. Suunnitellaan yhdessä,\nmitä kaikkea voidaan ostaa.\n\nALIINA: Kiitos kutsusta.\n\nEEDIT: Ja pannaan rahaa menemään. Eletään kuin viimeistä päivää --\nmitä, kaiken uhalla!\n\nALIINA: Ostellaan, jos rahaa karttuu yli tarpeiden ja viisasten\nsäästömäärien. Minun periaatteeni on säästää ja sijoittaa. Kansakuntien\nonnettomuus on siinä, etteivät osaa säästää. Säästämisestä riippuu\nonnen kestävyys. Säästää niin rahassa kuin rakkaudessa. Ai, miten\nihanat kengät rouvalla on. Paljonko maksoivat?\n\nEEDIT: Kaksisataa.\n\nALIINA: Miten kamalaa, miten turhaa!\n\nEEDIT: Mutta miten ihanaa! Katso, eikö niistä paista olon ylevyys,\npuutteen ylenkatse, rahan huumaava valta!\n\nALIINA: Tietysti, mutta näin sota-aikana ja kansan liikehtimisen aikana\non viisainta peittää rakkautensa esineisiin, ja erittäin rahaan. Ei\npitäisi kaikille näyttää elämänkäsitystänsä eikä ajatustansa, vaikkapa\nse olisi tosi ja kestäisikin arvostelun.\n\nEEDIT: Oh, halveksin muuta kuin suoraa peliä. Se on alhaisen kansan\nmerkki. Minut jos tuomitsevat, niin aikansa ja itsensä tuomitsevat. Kun\non rahaa, ei ole syytä pelätä. Kaikki rahan vallan ymmärtävät ja\nhyväksyvät.\n\nALIINA: Tietysti, tietysti niinkin. Ai, anteeksi minulla on siellä\nkaakku uunissa.\n\nEEDIT: Mistä?\n\nALIINA: Aprikoosi.\n\nEEDIT: Ihanaa! Rakastan aprikoosia! Laita sinä vain kahvi oikein hyvää.\n\nALIINA: Kyllä, rouva. (Menee.)\n\n    Lahja syöksyy sisään.\n\nLAHJA: Tämmöistäkö täällä on? Suurenmoista. Jaakko soitti minua\nkahville. Te siis sovitte?\n\nEEDIT: Tietysti.\n\nLAHJA: Sen arvasi.\n\nEEDIT: Tietysti, koska hän rakastaa minua.\n\nLAHJA: Oletko naurettava?\n\nEEDIT: Mitä sinä?\n\nLAHJA: Rakastaa? Vähät! Koska hän on tottunut omaansa, koska hän on\nmies. Ja koska rauha tulee! Se kääntää taas ihmisten päät. Ilosta ne\nvaikka päälaellaan lopun ikäänsä käveleisivät tahi orjiksi itsensä\nmyisivät. Niin, ja mitäpä pahaa tämä naisen orjuudessa olo onkaan, onpa\nse säännösteltyä ja siitäpä vain pitävät.\n\nEEDIT: Siksipä saa rauha tullakin jo.\n\nLAHJA: Olen kyllästynyt tähän sotaan, ei siitä ole enää mihinkään.\n\nEEDIT: Ja olet kyllästynyt huonoon ruokaan.\n\nLAHJA: Huonoihin ihmisiin.\n\nEEDIT: Sieltäpä tulee ihana kahvin tuoksu! Ja kaakku siellä on --\naprikoosi, mitä sanot, ah! Menen haistelemaan sitä. (Menee kyökkiin.)\n\nLAHJA (tekee liikkeen hänen jälkeensä): Osh --!\n\n    Karhu tulee. Lahja syöksähtää hänen kimppuunsa.\n\nLAHJA: Tulette kuin kutsuttu.\n\nKARHU: Tulin ilmoittamaan, että ne osakkeet --\n\nLAHJA: Ovat laskeutuneet, tiedän, ei se mitään --\n\nKARHU: Eikö?\n\nLAHJA: Ei. Istukaa. (Vetää häntä kädestä ja painaa istumaan.)\n\nKARHU: Minä --\n\nLAHJA: Tietysti olette tehnyt voitavanne --\n\nKARHU: Tahtoisin vain --\n\nLAHJA: Rauhaa, hinnalla millä tahansa. Niin minäkin. Mutta sanovat, nyt\nvasta ne myllistykset alkavatkin, nyt maailma muodostelun alaiseksi\nvasta otetaankin. Hyvä! Ihailen, jos jotakin järkevää tästä aikaan\nsaavat.\n\nKARHU: Tietysti. --\n\nLAHJA: Kumottakoon vain minun puolestani vanha maailma, jos jaksetaan,\njaettakoon joka penni vaikka alkutekijöihinsä, en sitä vastusta. Mutta\nyhdessä kannatan vanhaa järjestelmää. Miehen tahtoisin yhden ja oman.\nSillä jos olisi kaksi tahi niin poispäin, en tiedä, miten minulle\nkävisi, jättäisivätkö ne minulle mitään rauhaa. --\n\nKARHU: Ee-ep --\n\nLAHJA: Taas olla yhteinen jonkun toisen kanssa tahi olla miehettä, se\nei kävele. Mies täydentää naista, sillä nainen tarvitsee häntä --\nepäilemättä. Ja ketäpä hänkään rakastaisi, jos ei naista!\n\nKARHU: Sallikaa --\n\nLAHJA: Tietysti, odottakaa. Tulen kohta asiaan. Oletteko huomannut,\nettä toisissa perheissä on nainen kuin höyry koneissa tahi höyrykone\nkokonaisuudessaan, toisissa koneen virkaa toimittaa mies?\n\nKARHU: Epäilemättä.\n\nLAHJA: Meillä kotona, meidän laivassa, äiti on höyrykone ja isä vain\njuhlalippu laivan perässä.\n\nKARHU: Ep-epäilemättä.\n\nLAHJA: Mutta ihmisyyden kannalta, kunhan on kone ja kunhan on lippu,\nsama se, eteenpäin se hyristää.\n\nKARHU: Eh-eteen--\n\nLAHJA: Sillä ei nainen ole koneenakaan niin mahdoton, kun sattuu.\n\nKARHU: Ei, epäilemättä ei --\n\nLAHJA: Ei, epäilemättä ei. Hauskaa! Te siis luotatte minuun?\n\nKARHU: Epäilemättä! Mutta anteeksi. --\n\nLAHJA: Odottakaa! Tulen asiaan. Rakkaus -- tietysti, syvemmin ottaen --\n\nKARHU (koettaa väistyä): Rakkaus --?\n\nLAHJA (väistyy perässä): Rakkaus, tietysti, on suuri erehdys.\n\nKARHU: Ku-kuinka?\n\nLAHJA: Erehdys, tarkoitan, syvemmin ottaen. Eikö teistäkin?\n\nKARHU: Epäilemättä --?\n\nLAHJA: Koska, kun näet jonkun tapaa ja ajattelee: \"tuon minä otan\",\nniin tuntuu mies jo omalta. Hullua! Eikö ole?\n\nKARHU: Tietysti.\n\nLAHJA: Mutta tarkoituksenmukaista. Sillä kuinkas muuten? Ei mitenkään\nmuuten siitä mitään tulisi. Hullunkurista, siksi se miellyttääkin. No,\nluotettavaa peliä se ei ole, onpahan kuin pikku harjoitelma oikeaa\nrakkautta varten. Eikö teistäkin?\n\nKARHU: Ep-epäilemättä.\n\nLAHJA: Mutta tämä vanha maailmanjärjestelmä on ottanut sen vakavasti\nkäytännön vuoksi. Ja niin otan minäkin. Sillä tiedänkö minä, tokko\nkummempaa rakkautta onkaan. Ja hauskaahan on nähdä ja kokea kaikki\nelämässä, että on kihloissa ja niin poispäin, oma sulhanen ja niin\npoispäin, jonka kanssa avioliiton sakramentin saa nauttia ja niin\npoispäin, vaikkapa kuinka vanhanaikaiseen tapaan, että rakastaa tavalla\nsillä, millä pystyy ja niin poispäin.\n\nKARHU: Ep-ep--\n\nLAHJA: Mutta sepä liitto on liitto vasta!\n\nKARHU: On.\n\nLAHJA: Mutta siihen liittoon tarvitaan kaksi --\n\nKARHU: Epäilemättä --\n\nLAHJA: Ennenkuin tulee perheenlisäys. Sillä tietenkin, epäilemättä,\nliiton tarkoitus on luvun lisääminen eli maan täyttäminen.\n\nKARHU (epätoivoisena): Ep-ep--\n\nLAHJA: Eikä se ole hullumpaa. Minä pidän pienistä lapsista. Mitä\npienempi, sen parempi.\n\nKARHU: Jaa --!\n\nLAHJA: Minä tahtoisin lapsen!\n\nKARHU: Neiti tahtoisi --?\n\nLAHJA: Epäilemättä. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen.\n\nKARHU: Ep-epäilemättä ei!\n\nLAHJA: Vaikka joku sanoi, että ihan tahtomattakin niitä tulee, jos on\nnaimisissa. Ja jos sitten vielä oikein tahtoo --!\n\nKARHU (siirtyy): Ep-ep--\n\nLAHJA (siirtyy perässä): No, minun piti kysyä teiltä, olisiko teistä\nkylläkin vastenmielistä tulla minun lapsieni isäksi?\n\nKARHU (rykii): Eh-ehei --\n\nLAHJA (tarttuu hänen käteensä): Siis eh-ehei -- sitä odotin. Enhän ole\nteistä mikään paha?\n\nKARHU: Ee-ette, mutta --\n\nLAHJA: Sillä tottakin, minä en ole mikään paha tyttö. Ja minä koetan\nedelleenkin olla järkevä, niin että tulette toimeen minun kanssani.\nNiin että vaikka maailma ylösalaisin kääntyisi, lattiat katoiksi ja\nkatot lattioiksi, niin minä pidän teistä ja pienistä lapsistani, kun\nkerta lupaan. Te miellytätte minua. Miellytänkö minä teitä?\n\nKARHU: Kyy-kyllä.\n\nLAHJA: Ja siksipä minä tahdoin kysyä suoraan, etten tyhjää haaveile,\njos siitä ei mitään tulisikaan. Onko teistä typerää olla rehellinen?\n\nKARHU: Ei, epäilemättä ei.\n\nLAHJA: Epäilemättä ei! Sillä kun on katsellut maailmaa puolelta jos\ntoiseltakin, niinkuin minäkin viime aikoina, nähnyt vallankumoukset ja\nkokenut kaikki kokemukset, niin enpä täällä ole keksinyt arvoltaan\npysyvämpää enkä somempaa kuin pienen lapsen. Ihana, kerrassaan ihana on\nlapsi! Eikö teistäkin?\n\nKARHU: Tietysti.\n\nLAHJA: Tietysti! Ette tietysti arvele, niinkuin se, jonka sydän on\nrahakukkarona vain, ette tietysti arvele, että kannattaa täällä kyllä\nhänen itsensä syödä ja hotelleissa juoda, mutta ei kannata omaa\nlastansa elättää. Ei se saa tullakaan tänne! Peikon ajatus! Sehän se\nsyöpi kaiken elämän täältä tuhat kertaa pahemmin kuin ainainen sota.\nMutta se on tämän rahan viimeisiä vehkeilyjä ja se ennustaa\nvallankumousta vain. Kieltää pieneltä lapselta maito, vaikkapa\npullomaito, ja käynti täällä, vaikkapa se kuolemaan loppuu, se ei ole\noikein, ei, ettehän sitä hyväksy?\n\nKARHU: Ee-en --\n\nLAHJA: Ette! Tietysti ette! Olen siitä niin onnellinen, niin\nkiitollinen teille. Olen puhunut teille suoraan, te kun olette minun\ntuleva mieheni ja lasteni isä. Se on siis sitä myöten selvää? (Nousee\nylös.) Ettehän ole minua väärinkäsittänyt?\n\nKARHU: Ei -- kuinka minä? Tietysti en.\n\nLAHJA: Kiitos siitä, kiitos lastenkin puolesta! Tulkoot nyt\nvallankumoukset mitkä tahansa, mullistelkoot maailmaa miten tahansa,\nminun kohdaltani se pystyssä pysyy. -- Saanhan suudella teitä merkiksi\nnyt! (Suutelee Karhua.)\n\n    Samassa tulevat kahvitarjotinten kanssa Katariina,\n    Anna ja Eedit, sekä perässään Jaakko ja Herman.\n\nKATARIINA: Mitä Lahja nyt?\n\nLAHJA: Me olemme menneet kihloihin. Onnitelkaa meitä!\n\nKATARIINA: Herra hyvästi siunatkoon! Kihloihin, sinä alaikäinen!\n\nKARHU: Me emme --\n\nKATARIINA: Tietysti ette ilmoittaneet, ei se mitään. Minä onnittelen\nteitä, rakas Karhu. Mielelläni annan teille palkinnoksi tyttäreni.\n\nJAAKKO: Onnea, onnea molemmille!\n\nHERMAN: Onnea, Lahja, sinä veitikka! Ettet vain sinä kosinut!\n\nLAHJA: Tietysti kosin, minä tietysti. Epäilemättä!\n\nKARHU: Epäilemättä onni, onni minulle --\n\nEEDIT: Oh, enpä olisi aavistanut, vaikka Lahja sanoi ensi näkemältään\nteidät ottavansa!\n\nLAHJA: Minkä minä sanon, sen minä pidän. Selvää peliä sen olla pitää.\n\nHERMAN: Kun siitä on niin vakavat seuraukset.\n\nANNA: Niinpä olikin tämä kihlajaisjuhla! (Panee kaakun pöydälle.)\n\nEEDIT: Olkaa hyvät ja istukaa pöytään, hyvät ystävät. Ihana päivä!\n\nJAAKKO: Onnen, rauhan päivä.\n\nHERMAN: Kun se vanha rakkauskin vielä elää ja tepposiaan tekee.\n\nEEDIT: Ja sittenkin sanovat, että meille raha ja rakkaus on sama, ettei\nmeissä ole moraalia, ei katsantotapoja!\n\nKATARIINA: Ei katsantotapoja, ei moraalia? Meissä? Kun muuta ei\nolekaan!\n\nKARHU: Ei, epäilemättä, ei muuta kuitenkaan!\n\nKATARIINA: Mitäs meistä kertoo historian lehdillä sekin jalo tapahtuma,\nkun tehtiin jo rauha ja sodat ja edut jätettiin nurkumatta selän\ntaakse.\n\nANNA: Viimeinen tuo lienee ollutkin sota maailmassa nyt!\n\nHERMAN: Vielä ne soivat sodan äänet. Minä näen tämän kansan, se on\nniskuri kansa. Siksi jokainen sitokoon miekan kupeellensa ja nouskoon\nja lyököön, jos raskii, maahan epäjumalansa. --\n\nJAAKKO: Sen kultaisen vasikan.\n\nEEDIT: Eikös se meitä korvesta ulos johdattanut? Epäilen, tokko meissä\non sen kukistajaa.\n\nLAHJA: Jos ei meissä, tulevat toiset ja sen tekevät. Lapsi meidän --\nhän, hän sen tekee!\n\nKARHU: Ee-ep--?\n\nEEDIT: Epäilemättä!\n\n    Esirippu.\n\n\n\n"]