[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fLaeTEgGLg2GT7XrZvlEczovY8Snl-Ciu3zfToOGdI0M":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":11,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},789,"Uudempia Uloswalituita Satuja","Ganander, Christfrid",1741,1790,"789-ganander-christfird-uudempia-uloswalituita-satuja","789__Ganander_Christfird__Uudempia_Uloswalituita_Satuja",null,"lastenkirja",[14],"kansanperinne",[],"fi",1784,27828,157391,false,46679,[23,24],"Folk literature, Finnish","Folklore -- Finland",[26],"Mythology, Legends & Folklore","\"Uudempia Uloswalituita Satuja\" by Christfrid Ganander is a collection of fables likely written in the late 18th century. The text serves as a moral guide, featuring various animal characters that embody human traits, with each fable concluding with a valuable life lesson or moral insight. Throughout the stories, characters like Aesop's fables are used to reflect social norms and human behavior, making it a compelling read for those interested in literature that merges entertainment with instruction.  The opening of the collection introduces its purpose, emphasizing the value of wisdom and moral lessons to be found in these fables. It discusses how such stories have been used historically to impart truths and virtues, particularly emphasizing the importance of conduct in social interactions. Ganander's intent is clear in his assertion that these tales can teach both the young and the old how to navigate life together harmoniously, even amidst the challenges posed by less scrupulous individuals in the world. The stage is set for an exploration of various stories that will highlight the consequences of actions and the significance of virtue. (This is an automatically generated summary.)",[],269,"Gananderin kokoelma sisältää opetuksellisia eläinsatuja ja faabeleita, joiden tarkoituksena on antaa nuorisolle elämänohjeita ja moraalisia virikkeitä. Suomennokset esittelevät muun muassa Aisopoksen perinteestä tuttuja hahmoja, kuten kettuja ja susia, opettavaisessa ja viihteellisessä muodossa.","Christfrid Gananderin 'Uudempia Ulosvalituita Satuja' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 789. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan\nvapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","UUDEMPIA ULOSWALITUITA SATUJA\n\nKirj.\n\nChristfrid Ganander\n\n\n\nWaasassa,\nPrändätty Georg Wilhelm Londicerildä,\n1784.\n\n\n\n\n\nUudempia Uloswalituita Satuja, Nuorten peränajatuxen teroituxexi, ja\nyhteisesä elämäsä Opixi, Waroituxexi ja Neuwoxi, Ajan huwituxexi ja\nkuluxi, mutta myös hywäin tapain ja kaunisten awuin harjoittamisexi\nKootut, ja Suomexi tulkitut Wuonna 1783. Christfrid Gananderilda.\nPhilos. Mag:ta.\n\n\n\n\n Duplex Libelli dos est, quod risum movet,\n & quod prudenti vitam consilio monet.\n\n                                _Phaedrus_.\n\n Floriferis ut apes in saltibus omnia libent.\n\n                                       _Lucretius_.\n\n Non dubito fore plerosque, Attice, qui hoc genus scripturae leve,\n & non satis Dignum -- -- -- judicent.\n\n                                    _Nepos_.\n\n Cur in Theatrum Cato severe venisti.\n\n                            _Martialis_.\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n      Taitawalle, perään ajattellewalle ja Wijsaalle Lukialle!\n   1. Yhestä Kissasta ja Kukosta.\n   2. Yhestä Kaupungin-Rotasta ja yhestä Maan-Rotasta.\n   3. Yhestä Aasista ja Sudesta.\n   4. Yhestä Hevosesta ja Jalopeurasta.\n   5. Yhestä Hewosesta ja Aasista.\n   6. Yhestä Suesta ja Ketusta.\n   7. Wattasta (Mahasta) ja muista ruumijn jäsenistä.\n   8. Yxi Kettu ja sairas Jalopeura.\n   9. Yhestä Trompeetarista, joka otettijn fangixi.\n  10. Yxi wanha Kärppä ja Rotta.\n  11. Yhestä Akasta (Ämmästä) ja lihawasta Kanasta.\n  12. Yhestä Lääkäristä ja Sairaasta.\n  13. Yxi Poika ja hänen Äitinsä.\n  14. Yhestä wanhasta Miehestä ja Jalopeurasta.\n  15. Yhestä Hännättömästä Ketusta.\n  16. Yxi Isä ja hänen Poikansa.\n  17. Yxi Kalastaja ja hänen Pillinsä.\n  18. Yxi Lääkäri ja sairas kipeillä silmillä.\n  19. Yxi Marakatti (Apinia) ja Kettu.\n  20. Yxi Seppä ja hänen Koiransa.\n  21- Yhen Jalopeuran naimisesta.\n  22. Yxi wanha Jalopeura sairasna, neuwoo poikaansa.\n  23. Yxi Nuorukainen ja Pääskynen.\n  24. Yxi Koira ja Kukko, jotka olit Matka-towerit (Reisu-kumpalit).\n  25. Yxi Saita eli Raha-ahnes ja joka kätki ja kaiwoi maahan rahansa.\n  26. Yxi Paimen ja nuori Susi.\n  27. Yxi Jalopeura, Kettu ja Susi.\n  28. Yhestä Waimosta ja hänen juomari-miehestään.\n  29. Kuinga yhtä mustaa Muriania pestijn puhtaaxi.\n  30. Kaxi Matka miestä ja yxi raha kukkaro.\n  31. Yhestä onnettomasta naimisesta.\n  32. Yxi ahne Akka ja sen Kana.\n  33. Yxi wanha Akka, sen Pijat, ja Kukkoi.\n  34. Warkaat, jotka warastit yhen Kukon.\n  35. Yxi Kana ja Pääsky.\n  36. Yxi Äiti ja hänen kaxi Tytärtään.\n  37. Yxi Sääski (eli Hyttynen) haastaa Jalopeuraa sotaan\n      eli tappeluhun.\n  38. Yxi Jalopeura ja Sammakko.\n  39. Yxi Kusiainen (Murahainen) ja Kyhkynen.\n  40. Mailman kijtollisuutta hywin tekiötänsä kohtaan.\n  41. Yxi Karhu ja sen puolisa (naaras-karhu).\n  42. Yxi Susi ja kaxi Koiraa.\n  43. Yxi Susi ja Kili (wuohen-poika).\n  44. Yxi wanha Akka ja Susi.\n  45. Kaxi ystäwätä ja yxi Karhu (kontio).\n  46. Karhun pyytäjä ja Karhu.\n  47. Yxi hopero Akka, joka woitelee Tuomareita.\n  48. Yxi wanha Akka ja Kilka (perkele).\n  49. Melanchtonin Muuriaani eli Trenki.\n  50. Yxi wähänen Poika ja Onni.\n  51. Yxi Poika ja yxi Waras.\n  52. Yxi Talonpoika ja willi Mettä-Sika.\n  53. Kettu ja Leopardi. (Kissa-Ilwes).\n  54. Yxi Kettu ja Ijliskotti.\n  55. Yhden yxinkertaisen Akan rukous.\n  56. Yxi Akka joka itki Lehmäänsä.\n  57. Yxi Rotta (hijri) joka asui Ruoka-arkusa.\n  58. Yxi Pääskynen ja Lukki (Hämähäkki).\n  59. Yxi Mies ja Joki.\n  60. Yxi Kettu ja waimowäen Kokous (Pito).\n  61. Puitten Suoruudesta ja wääryydestä.\n  62. Yxi Talonpoika joka köyhty kunniasa.\n  63. Nälkä-kurki ja Jouhten kuollo-hetkellään.\n  64. Yxi Leski-waimo lohduttamatoin.\n  65. Yhden Leski-waimon naimisen halusta.\n  66. Hijret ja Tammi puu.\n  67. Karhu ja Mettiäiset.\n  68. Yxi Jalopeura ja Rotta.\n  69. Yxi Talonpoika, joka rupeis Sotamiehexi ja sitten Kauppamiehexi.\n  70. Yxi Joki (Wirta) ja Lähde.\n  71. Yxi Pahan elkinän pahan tekiä, ja Kilka.\n  72. Yxi wanha Akka ja Kilka.\n  73. Yxi Mies joka petti Kilkan.\n  74. Yxi Pohjatoin Säkki.\n  75. Yxi leikkinen-mjes ja yxi Raha-Ahnes.\n  76. Yxi Pappi ja muutamat päärynät.\n  77. Yhestä Waimosta joka tahto kuolla sairaan miehensä\n      edestä (siasa).\n  78. Yhen Aasin toiwotusta.\n  79. Kissa ja muutamat Hijret.\n  80. Yxi Mettä-Sika ja Kettu.\n  81. Yxi Kettu ja Jänes.\n  82. Yxi näsäwijsi Koiran juoninen, ja yxi Philosophi eli\n      Maallinen Wijsas.\n  83. Yxi nuori Tuomari.\n  84. Yxi kirjoihinsa kijnnitetty Philosophi.\n  85. Yxi Susi Lammas-nahas.\n  86. Yxi Sonni ja Pässi (Jäärä).\n  87. Yxi Lammas joka rijteli Paimenensa kansa.\n  88. Yxi Talonpoika ja Kili (Pukin eli Wuohen-poika).\n  89. Yö-Rastas ja Haukka.\n  90. Yxi Sääski ja Mehiläinen.\n  91. Yxi Morsian, joka wei walkian kansaan miehensä taloon.\n  92. Yxi Kukko ja Kettu.\n  93. Yxi Skräätäri ja hänen Waimonsa.\n  94. Yxi wanha Mies ja yxi Aasi.\n  95. Yxi Christitty ja yxi Pakana.\n  96. Yhestä, joka oli rahansa ja waatteensa hukuttanut pelisä.\n  97. Yxi Kettu ja Kissa.\n  98. Kaxi matka-kumppalia (Toweria) Erinkaltaisesta mielestä.\n  99. Yxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari.\n 100. Yxi Yrttitarhan Haltia ja Multa-myyri.\n 101. Yxi Waimo, Kissa ja Hijret.\n 102. Neuwon pitoa yhen Kaupungin warustamisesta.\n 103. Yxi Sonni ja Hyttynen.\n 104. Yxi Koira ja hänen Isäntänsä.\n 105. Yxi Aasi joka kanto yhtä kuwaa.\n 106. Yxi Koira ja Kissa.\n 107. Maan miehet ja yxi Pantheri eläin (Susi-Ilwes.)\n 108. Yxi Koira ja Aasi.\n 109. Yxi Rusthållari ja hänen Kahlet-koiransa.\n 110. Yxi Mettä-Pukki, Korppi, Rotta ja suuri meri\n      Simpukka (Skilpadda).\n 111. Yxi Kyhkynen ja muut Linnut.\n 112. Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.\n 113. Yxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet.\n 114. Yxi wanha Ukko ja kuolema.\n 115. Yxi Aasi ja Susi.\n 116. Yxi Aasi ja Hewonen.\n 117. Karhu ja Jalopeura (Lejjona).\n 118. Kaxi Koiraa.\n 119. Yxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire).\n 120. Yxi Aasi, Kettu ja Jalopeura.\n 121. Yxi Sokia ja yxi Käärmes.\n 122. Yxi wanha Koira, ylön kattottu Isännältään.\n 123. Yxi Talonpoika ja Haikara.\n 124. Yxi Jalopeura ja Hirwi.\n 125. Muutamat Sonnit ja yxi Jalopeura.\n 126. Kettu ja Talonpoika.\n 127. Yxi Jalopeura ja Rotta.\n 128. Wares ja Lammas.\n 129. Yxi Kijski (Rökäs) ja Lohi.\n 130. Sika ja Kettu.\n 131. Yxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa.\n 132. Pojista ja Käestä.\n 133. Yhestä Wäästä eli Wouwwista.\n 134. Yxi Isä, ja sen Poika.\n 135. Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.\n 136. Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän\n      olis odottanut.\n 137. Kissasta ja rakkauden naisesta.\n 138. Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.\n 139. Koira pitohin pyytty, Murkinalle.\n 140. Susi, Lammas-paimenna.\n 141. Kukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta.\n 142. Kettu ja Kukko.\n 143. Yxi Susi tuli Munkixi.\n 144. Yxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta.\n 145. Mies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki.\n 146. Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli\n      kuin lyötijn.\n 147. Uskollinen Koira ja sen Isäntä.\n 148. Kettu ja Etana.\n 149. Kettu ja sairas Kukko.\n 150. Satu Waimosta, joka hukkui.\n 151. Hewonen ja Paarma.\n\n\n\n\n\n\nTaitawalle, perään ajattellewalle ja Wijsaalle Lukialle!\n\n\nTämän kaltaiset Sadut, kuin täsä ulosannetaan, ei mahda ketään\npahendaa. Ne owat ainoastansa wijsasten wertauxet, joisa kielettömätkin\ntulewat opettajixi ja totuutta puhumaan.\n\nNe owat wanhasta olleet tawalliset, ja owat melkeittäin, saman\nlaatuiset, kuin se wertaus, jonga Jothami, Duomarein kirj. 9 Lug.\nv. 8-16. sanoi Sichemin päämiehille:\n\nPuut menit kerran yxi mielisesti woitelemaan heillens Kuningasta, ja\nsanoit Olju-puulle: ole meidän Kuningaamme. Mutta Öljy-puu wastais\nheitä: pitääkö minun luopuman lihawuudestani, jota Jumalat ja ihmiset\nminusa kunniottawat: ja menemän ja korottaman itseni puiden ylitse.\n\nNijn sanoit puut Fijkuna-puulle: tule sinä ja ole meidän Kuningaamme:\nmutta Fijkuna-puu sanoi heille: pitääkö minun luopuman makeudestani ja\nparhaasta hedelmästäni; ja menemään ja korottaman itseni puiden ylitse?\n\nNijn sanoit puut Wijna-puulle: tule sinä ja ole meidän Kuningaamme:\nmutta Wijna-puu sanoi heille: pitääkö minun luopuman wijnastani, joka\nsekä Jumalat että ihmiset (suuret ja pienet) ilahuttaa; ja menemän ja\nkorottaman itseni puiden ylitse?\n\nNijn sanoit kaikki puut Orjan-tappuralle: tule sinä ja ole meidän\nKuningaamme. Ja Orjan-tappura sanoi puille: ongo se tosi, että te\ntahdotta minua woidella teillenne Kuningaaxi? nijn tulkaat ja lewätkäät\nminun warjoni alla.\n\nMutta jos ei, nijn lähtekään tuli Orjan-tappura pensaasta, ja\npolttakoon Cedrin-puut Libanonisa.\n\nMikä hyödytys, silmä määrä ja päälle tarkoitus tämän-kaltaisilla\nwertaus-saduilla on, sen näyttä Doctor Martinus Lutherus, Esipuheesansa\ntämmösijn satuin: josta, tämän suuren ja julki Jumalisen miehen\nEsipuheesta minä tähän, ne merkillisimmät sanat kirjotan. Hän sanoo:\n\n[Tämä Esipuhet löytään sen Satu-kokouxen edellä kuin D. Lutheruxen\naikana, Mathesiuxen ja A. Chytrauxen awulla trykista ulosannettijn,\njotka wielä usiammas Schoulu- ja lasten-kirjoisa tawataan; joista ei\nainoastansa lapset, waan myös ijällisemmät saawat ymmärryxen.]\n\nTämä Satujen-kokous, on nijtten kaikkein oppineimbain tykönä maan\npäällä, erinomattain pakanain seasa, ollut yxi suuresti ylistetty\nkirja; ja todella sanoin, nijn en minä wielä tänäpäänä tiedä monta\nkirjaa, kuin hyödytyxen wuoxi sijnä yhteisesä elämäsä, olis parempi\nja etuisampi tätä, kuin wijsautta ja ymmärrystä katsellaan enää kuin\nkehumista ja sanain kerskautta.\n\nSillä täsä löytään, yxinkertaisten sanain ja tapausten alla, ne\nlujimmasti perustetut opetuxet ja waroituxet, neuwot, jotka näyttäwät,\nkuinga yhden pitä kotona talosansa elämän, ja kuinga esiwallan\nja alimmaisten pitä käyttämän itsiänsä toinen toistansa kohtaan,\ntaitaaxensa taitawasti ja rauhallisesti elää pahan elkisten ihmisten\nseasa täsä pahasa ja petollisesa mailmasa. Minä sen nijn luulen,\nettä nämät Sadut owat usiammalda taitawalda mieheldä aiwoittain\nkokoonpandut. Se suuri ja tarkka kirjain-tutkia Qwintilianus luule\nja on sijtä ajatuxesta, ettei Esoopus, waan joku oppinut ja Grekan\nkieles hywin tuttu mies nijnkuin Hesiodus, eli joku muu semmoinen,\non näitten niekka. Nämät nijnkuin wijsaat ja klookit miehet, owat\nsen yhteisen hyödytyxen tähden, tahtoneet saatta kirjan otollisexi\nkaikenlaisille ihmisille. Sillä me hawaitsemme, että lapset ja nuoret\nkewiästi ja tärkiästi aistaitsewat lystillisiä satuja, ja nijden kautta\nhuomahtemata saatetaan wijsauteen, ja tarpellisten oppijen makuun.\n\nMutta ei ainoastaan lapsihin waan myös Ruhtinoihin ja Herroin ei totuus\ntaita paremmin sisälle saatettaa, kuin koska kelwottomat pöyhkiöt\nannetaan se edespanna; sillä sellaisia he suohtewat ja kuulewat;\nmutta että kuulla totuutta eteensä laskettaa joltakulta wijsaalta ja\nymmärtäwäiseltä mieheltä sitä ei he taida eikä enimmitten tahdo sallia:\nja, koko mailma wihaa totuutta, kuin se pernaa satuttaa, eli arimpata\nkoskee.\n\nSeurawaisesti owat sentähden senkaltaiset wijsaat miehet\nylösajatellehet Satuja, ja antaneet sen yhden luondokappaleen\ntoistansa puhutella; nijnkuin he olisit sanoa tahtoneet: hywin kyllä,\nkoska ei kukaan woi kuulla eikä suahde totuutta ja ilman sitä ei\nkuitengaan taita olla; nijn me tahdomme kaunista hänen ja pukea häntä\nlystillisten Satuin ihanaan walo-pukuun: ja kosk ei kengään tahdo\nkuulla häntä ihmisten suun kautta eteensä pantaa, nijn mahdetaan se\nkuitengin kuulttaa järjettömäin eläinden ja petojen suusta. Koska\nnyt sijs luetaan saduisa kuinga se yxi eläin sanoo toiselleen, yxi\nsusi toiselle, totuuden, tapahtuu se usein, että se sadusa nimitetty\nsusi eli karhu nijn eläwästi maalaa ja edeskuwailee sen oikian kaxi\njalkasen suden, eli jalopeuran, että se sama tuntee ittensä; jota,\nkuka ties ei yxikään muu, olisko se Pappi eli maalinen wijsas, ystäwä\neli wihollinen, muutoin tohtis eli rohkenis tehdä. Samoin taita myös\nyxi kettu saduisa, nijn nuhdella ja läxyttää ylös yhtä kettua ihmisen\nmuodosa, että hän hikoilee ja palawijn tulee -- ja suututtelee --;\nsillä ej mitään enemmän maan päällä wihata, kuin totuutta. Totuus\npitä sentähden puetettuna, ja ej alasti, ehkä kuinga ihana se olis\nmailmalle, näkösälle pantaman. Sitä owat wanhat comoedioilla,\nlustispeleillä leikeillä, ja saduilla tarkottanehet; ja senkaldaisilla\nopetuxilla ja kuwauxilla enemmän usein parataan, kuin haikeudella,\nhuudolla, uhkauxilla, sadattelemisilla ja kowuudella. Lue sijs näitä\nSatuja huwixesi ja hywäxesi.\n\nChristfrid Ganander.\n\n\n\n\n1 Satu.\n\nYhestä Kissasta ja Kukosta.\n\n\nKukolle tapahtu kerran se kowa lykky, että hän joutui Kissan kynsijn.\nTällä oli tosin hywä halu syödä hänen lihaansa, mutta ei hän tahtonut\nlahdata häntä ilman edes annettua syytä. Kuulesta, sano hän: mixi sinä,\njokaikinen yö teet semmosen menon ja huudon, ettei yxikään täsä seudusa\nsaa nukkua sinulda? Kukko kaunisteli asiansa ja sanoi: en minä ikään\nherätä ketään, ennenkuin aika on wäelle ylösnosta työhönsä. Tule, tule,\nilman muita estelemisiä, sanoi Kissa: nyt on minun aikani einehteä,\nja sinun pitä tietämän, ettei Kissat elä pakinalla, ja sillä samalla\nkääkisti hän hänen, ja lopetti sekä Kukon, että tämän sadun.\n\n_Oppi tästä_. Joll' on halu koiraa lyödä, kyllä se aseen löytä. Ei\nlyöwältä asetta puutu. Wiattomuus ei auta yhtä hillimätöndä wäkiwaltaa\nwastaan. Kuitengin pysywät kohtuus ja oikeus ja omatunto sijnä arwosa,\nettä se suuringin pahuus pyytä peittä itsensä nijtten warjon ja peiton\nalla.\n\n\n\n\n2 Satu.\n\nYhestä Kaupungin-Rotasta ja yhestä Maan-Rotasta.\n\n\nYxi wanha satu sanoo, että yxi Maan-Rotta kuttu tygönsä yhteen maa\npitohon, hänen kaupungisa asuwaisen sisarensa; näisä kuttuisa ei mitään\nsäästetty mitä hänen huoneesansa löyty suingin, nijnkuin homehtuneita\nleipä palasia, koilta raiskatuita juston kuoria, unkalta tulewia\njauhoja, härskiä läskiä, ja muuta senkaltaista. Tätä kaikkea, oli\nse sijwollinen ja hywin ylöskaswatettu Kaupungin Rouwwa hywäxywä;\nkuitengin sanoi hän wihdoin: kuin hän ensin oli monella korskalla\nsanalla sijhen lupaa anonut: minun rakas wähä siukkuseni! mixi sinä\ntahdot olla nijn surkiasa tilasa, koska sinä kuitengin taitaisit\nparemmin elää? mixi sinä tahdot nijn yxinäisesä ja waiwaloisesa\nelämäsä waiwata ja rasittaa itseäs, koskas kuitengin taitaisit\nmurhetoinna nauttia kaikki ne huwituxet ja ylönpaldisudet, kuin sun\nsydämmes ikänäns toiwottais itsellensä, ainoastansa sinä seuraat minua\nKaupungijn, ja asut siellä?\n\nTämä oli yxi kiusaus, jota wastaan Maan-Rotta ei woinnut seisoa; he\nannot itsensä sijs molemmin matkalle, ja paljon kahlaamisen jälkeen\nennätit wihdoin puoli yön aikana sinne kuhun he aiwoit.\n\nKaupungin-Rotta näytti sitten ystäwälleen ruoka huoneet, wara-aitat,\nköökit ja kellarijt ja muut ruoka-paikat, joihin hän oli koonnut\nwaransa: sitten wei hän hänen yhteen eteiseen, josa he löysit jäänöxiä\nyhestä nykyisin pidetystä illallisesta, jälillä pöydällä.\n\nKaupungin-Rotta pani matka towerilleen mitä hän parahitten\nhalaisi, sixi kuin he wihdoin teit itsellensä sisar-wuoteen yhteen\nsammetti-sänkyyn.\n\nSe waiwainen Maan-Rotta hämmästyi kokonansa nijn oudon hywän elämän\nyli, ja rupeis jo pitämään itsiänsä korkiasti onnellisna hänen elämä\nkertansa muutoxen tähen, kuin kaikexi onnettomudexi tapahdui, jotta\nowet kijruusti awattijn seljällensä, ja yxi joukko kiljuwia junkkareita\nheidän huowi huorainsa kansa, koirain ja potellien kansa sisälle astuit.\n\nSilloin sait ne waiwaiset Rotat kirppuja korwijnsa, hätäynnyit, ja\nei tienneet kuinka he wapahtaisit nahkansa; erinomattain se wieras,\njoka ei ikänänsä ennen ollut ollu senkaltaisesa leikisä: kuitengin\nmalttoi hän mielensä sen werran, että hän haki tilaa kontataxensa pois\nja lymytäitsensä yhteen loukkoon, josa hän pelwolla ja wapisewaisella\nsydämellä odotti, sixi kuin melsket seisahti, ja hiljaisemmaxi tuli, ja\ntämä joukko meni pois.\n\nNijn pian kuin jällensä kaikki huoneesa tyweni ja waiti oli, sanoi\nhän sille toiselle: minun siewä ja sijsti sisareni! jos sinun\nKaupunki-etusi owat sijtä luonnosta, kuin nämät, nijn tahdon minä kohta\nmennä takasin minun maa-majaani ja syödä minun homehtunutta juustoani;\nsillä minä tahon paljon tärkeimmin ilman pelwota ja hengenwaaraa maata\nminun pijlosani, ja kalwaa yhtä kowaa leiwän kuorta, kuin alinomaisen\nmurheen ja ylinaikusen lewottomuuden alla, olla koko mailman Drottningi.\n\n_Oppi_. Täsä näytetään, mikä eroitus on Howi- ja hiljaisen maan elämän\nwaiheella; ja, sen jälkimmäisen huwituxet, wiattomuus ja wakuus rinnan\npannaan sen edellisen tawattomuuden, lewottomuuden ja waarallisuuden\nkansa.\n\n\n\n\n3 Satu.\n\nYhestä Aasista ja Sudesta.\n\n\nYxi Aasi oli kerran saanut yhden orjan tappuraisen okaan jalkaansa,\nja koska ei hän tainnut saada parempata Palperia eli Fältskäriä, nijn\nhän pyysi yhtä sutta sixi, että hän hampaillansa wetäs sen ulos. Nijn\npian kuin se tapahtu, ja Aasi pääsi okaasta, nijn hän sillä terweellä\njalalla potkais nijn Fältskääriään waiwastaan korwalle, että hän\nwiemistynnä kaatu kumoon, ja sillä samalla juoxi hän itte pois.\n\n\n\n\n4 Satu.\n\nYhestä Hewosesta ja Jalopeurasta.\n\n\nYxi wanha nälkäinen Jalopeura olis mielellänsä tahtonut syödä yhden\nhywän palan Hewosen lihaa, jonga hän hoxasi; mutta hän pelkäis, että\nse nuori ja jalo Hewonen jaloillansa wapauttaa ittensä, hän ajatteli\nsijs konstilla ja wiekkaudella saada saalista ja nijn palkita jalkainsa\nhitautta.\n\nHän puki sentähden päällensä senkaltaiset waatteet, kuin Toktoreilla\neli Lääkärella plaa olla; ja antoi itsensä ulos koko Mestarixi lääkitys\nkonstisa, koska mailma nijn mielellänsä tahtoo sitä.\n\nTäsä muodosa antoi nyt Jalopeura sanan juosta ympäri, hänen lääkäri\nkonstistaan ja sywästä tiedostaan.\n\nMutta Hewonen hawaitsi kelmistykin, ja hänelle joukahti mieleen sijnä\nsiwusa yxi juoni, jolla hän aikoi tehdä Jalopeuran yrityxen mitättömäxi.\n\nKuin minä eilen, sanoi hän, juoxin pensasten läpi, nijn yxi orjan\ntappura pisti minun jalkaani, nijn että minä sijtä nilkutan.\n\nEi yhtään waaraa, wastais se uusi Toktari, sijhen minä kyllä awun\nsaatan; nosta ainoastans wähä ylös sinun jalkas.\n\nJalopeura asetti itsensä sijhen ruumijn kummarruxeen, kuin tämä\ntoimitus waati, tehdäxensä wirkaansa; mutta se potiwa oli wilkkaampi\nlääkäriänsä; sillä nijn pian kuin hän sai lääkärinsä sijhen\nkummarruxeen kuin hän tahtoi, paiskais hän Jalopeuraa ottaa wasten nijn\nwäkewästi, että se langeis seljällensä maahan.\n\nSillä tawalla pääsi Hewonen ehijällä nahalla, ennen kuin Jalopeura\ntaisi aikomustaan täyttää.\n\nOppi molemmista edellisistä Saduista.\n\nJolla on paha mielesä, sille pahoin käypi.\n\nTämä on yhteen sopiwainen kohtuullisuuden ja koston yhteisten perustus\nja ojennus nuorein kansa; ja wälistä se on oikein, että petolliset\nsamalla myntillä maxetaan.\n\n\n\n\n5 Satu.\n\nYhestä Hewosesta ja Aasista.\n\n\nMuinain, kosta Hewoset wielä puhuit Grekiskata ja Latinata, ja Aasit\ntaisit aprikoida, nijn syttyi kerran maan tiellä rijta yhden ylpiän\nhywin ruokitun Hewosen wälillä, joka täywes rawis tuli juosten tietä\nmyyen, ja yhden Aasi raukan waiheella, joka hiljaxeen ja mekkalleen\nkäweli tietä myöen raskan tarakan alla, ja kulki juuri sitä samaa\npolkua, josta Hewosen piti tulla. Kuingas on asia? sano Hewonen, ekkös\nnäe minun koristetusta satula neuwoistani, kenen minä olen; ja ekkös\ntiedä, että koska minun Herrani istuu satulasa, nijn lepäjä koko maan\nonnellisuus minun sääelläni? mene piangin pois tieltä, sinä häpeemätöin\nkuorman kantaja, muutoin tallaan minä sinun likaan! (rapaan.)\n\nAasi meni kohta tieen siwuun, mutta kateus saatti hänen salaa näihin\najatuxijn: mitäs en minä antais, jos minä saisin waihetta tämän\nonnellisen juhdan kansa? näistä huomioista ei hän päässy wapaaxi,\nennenkuin se jongun ajan perästä tapahtui, että hän sai nähdä saman\nHewosen wetämäsä yhtä sonti kuorma ja raskaimmasa työsä.\n\nKuingas nyt on asia, minun ystäwäni, sanoi Aasi? mistä tämä suuri\nja kamala muutos on tullut? Ei mistään muusta, wastais Hewonen,\nkuin sodan tapauxesta: sillä sinun pitä tietämän, että minä olin\nyhden Upserin Hewonen eli Ratsu, ja että minun Herrani wei minun\nsota kedolle, josa minä pahoin ammuttijn, haawoitettijn ja tulin\nriwin omaxi; ja sijtä tulee tämä onnetoin waihehdus ja muutos minun\nelämäsäni, kuins nyt näet silmäis edesä.\n\n_Oppi_. Täsä Sadusa näytetään meille ylpeyden ja ynseyden hulluus ja\nkowa lykky -- edespäin nijn osotetaan meille, kuinga hirmuisesti ne\npettäwät itsensä, jotka hakewat onnellisuuttansa josaan, jonga he\nkewiästi taitawat kadottaa. Wihdoin nijn maalataan meille se suloinen\nja toiwon täysi wapaus, kuin meillä halwasa ja alhaisesa tilasa on\naldisna nautittawana.\n\n\n\n\n6 Satu.\n\nYhestä Suesta ja Ketusta.\n\n\nYxi Susi joka rakasti hywiä päiwiä, oli salaa hywin eteensä kattonut ja\nkoonnut ittellensä kaunijn ruoka kasan wanhan päiwän waraxi, ja pysyi\nkotwan aikaa pesäsään ulos lijkkumata.\n\nMutta kerran sanoi yxi Kettu hänelle: kuingas jaxat ja woit elää minun\nNepaani, Weikkoseni! emme me ole muutamaan päiwään nähneet sinua ulkona\njahdisa?\n\nMukoma Sairaloisuus, wastais se toinen on minua kohdannut, joka on\nwaatinut minua kotona pysymään; ja minulla on se uskallus sinun tykösi,\nettäs rukoilet minun terweydeni edestä.\n\nKettu luuli saawansa hänen poisollesaan maistaaxensa suden waroja;\nmutta kuin hän nyt näki, ettei tämä neuwwo onnestanut, meni hän kohta\nnärkästynynnä pois yhden lammas-paimenen luoxe, ja antoi sen tietä,\nmisä hän nyt huomahtemata taisi tawata suden, jos hän nijn lystäisi.\n\nTämä ojensi itsensä Ketun tietä antamisen jälkeen ja tappoi suden.\n\nKettu joka nyt luuli olewansa likimäisen perillisen, meni kohta suden\npesään eli luolaan, ja omisti hänen jälkeen jäänehet waransa.\n\nMutta hänen ilonsa sijtä saadusta saalistaa ei kauwan päälle seisonut;\nsillä wähä aikaa sen jälkeen, teki paimen Ketun kansa samoin kuin hän\noli tehnyt Suden kansa.\n\n_Oppi_. Pahan juonisille ja pahan retkisille pettäjille se tapahtuu\nsamoin kuin hauweille; he syöwät toinen toisensä ylös; ja kuin warkaat\nwälinsä ei yhteen sowi, nijn on lysti nähdä, kuinga se yxi Temanti\nleikkaa sitä toista, se on, kuin se yxi kälmi toiselta saa palkkansa.\n\n\n\n\n7 Satu.\n\nWattasta (Mahasta) ja muista ruumijn jäsenistä.\n\n\nPorwarit Romisa (eli Athenasa) aloit ja nostit kerran yhden kapinan\nRaadi-Herroja wastaan. He annoit julkisesti tietä, ettei he tahtoneet\nweroansa eli ulostekojansa maxaa, eikä antaa waatia itsiänsä\nsotaan lähtemään, ja sanoit, että se on alimmaisten järkinäistä\nwapautta wastaan, että wäkinäisesti waatia heitä sijhen. Kapina ja\nuppiniskaisuus tuli, lyhyesti sanoen, nijn suurexi, että se näkyi\nmahdottomaxi sitä hillitä ja pidättää, ennen kuin Mennius Agrippa,\nseurawaisen sadun juttelemisen kautta sai porwarit ja alimmaiset, täysi\njärkiseen perään-ajatuxeen.\n\nKädet ja jalat nostit kerran yhden waarallisen ja wahingoittawan\nkapinan Wattaa, wastaan. He sanoit, ettei he tienneet yhtään syytä,\nmixi hänen yxin piti rauhasa makaaman ja lihoman wyörystymällä heidän\ntyöstänsä. He lausuit wielä päällisexi, että jos ei Maha (Watta) tahdo\nynnä heidän kansaan ropottaa ja työtä tehdä, nijn ei hekän kauwemmin\ntahdo askareita toimittaa, ja ylöspitää häntä.\n\nTämän olewaisen ja päälle seisowaisen rijtaisuden alla, annoit he\nWattan nijnkauwan olla ruata, sixi kuin kaikki jäsenet tunsit sijtä\nwamman, riutumisen, puutoxen ja wäsymyxen.\n\nSilloin tunnustit kuitengin kädet ja jalat wihdon heidän wikansa\nja wäärin tekemisensä, ja olisiwat jälistä päin mielellänsä waarin\nottaneet heidän welwollisuudestansa; mutta se oli nyt myöhän ja\nhiljain, ja se pitkällinen paasto ja ruattomuus oli nijn turmellut\nWattan, ettei se enää woinut ruokaa wastaan ottaa eikä sulattaa ja\nkeittää.\n\nJoka heille johtui täydellisexi opixi, että Wahtan (Mahan) ja jäsenet\npitä yhdesä elämän toinen toisensa kansa, ja yhdistyllä woimalla\nyximielisesti työtä tekemän, ja kuoleman wihdon toinen toisensa kansa.\n\n_Oppi_. Yxi yhteinen Waldakunnan kansa-elando, on nijnkuin yxi ruumis,\njosa hallitsia on pää; jonga tähden jokainen jäsen joka kieltä päälle\npalwelluxensa, ei ole parempana pidettäwä, kuin yxi pettäjä, joka\nhänen welwollisuudensa laiminlyömisellä on syy sijhen, että muitten\nonnellisuus wähenee ja perstaupi.\n\n\n\n\n8 Satu.\n\nYxi Kettu ja sairas Jalopeura.\n\n\nYxi wissi Leijona (eli Jalopeura) joka oli olewanansa sairas, hawaihti,\nettä kaikista Mettän Kapeista oli Kettu se ainoa, joka ei etsinyt\nhäntä, eli tullut häntä kattomahan: sentähden antoi hän hänelle\nkirjallisesti tietä, kuinga sairas hän oli, ja kuinga paljon ja\nsuuresti hän wanhan tuttawuuden ja ystäwyyden wuoxi, ihastuis hänen\nlässäolemisestansa.\n\nKettu antoi jälle takasin edespantaa hänen nöyrimmän kunniansa\nosottamisen, tuhannilla toiwotuxilla, että Leijona pian mahtais saada\nentisen terweydensä; mutta mitä hänen welwolliseen sinne tulemiseen\nsowei, nijn rukoili hän, että hänen poisolemisensa, armollisesti, ei\npahoin päin ylösotettaisi; sillä, sanoi hän, minä löydän että koko\njoukko jälkkiä eläimistä eli mettän itikoista on teidän Majestettinnä\nmajaan, mutta ei yhtäkään nijstä, jotka sieltä olis palainnehet.\n\n_Oppi_. Tästä on se Latinainen sananlasku: _Vestigia me terrent; nam,\nomnia introrsum, nulla retrorsum. Caute vivas, faciant, aliena pericula\ncautum_. Pahan retkisten ja petollisten ihmisten ulkokullainen ystäwyys\npitää meiltä wisusti tutkittaman, ennen kuin me sijhen luotamme ja\nuskallamme.\n\n\n\n\n9 Satu.\n\nYhestä Trompeetarista, joka otettijn fangixi.\n\n\nKoska kerran yxi Armeija, eli sotajoukko sodasa woitettijn, nijn tuli\nkaikkein muitten seasa myös yxi Trompetari fangixi tehdyxi. Kuin nyt\nwihollisen sotamiehet hänen ympärins pijritit, ja tahdoit maahan hakata\nhänen, sanoi hän: minun Herrani! mixi te tahdotta tappaa sitä, joka ei\njongun muun werta oleko uloswuodattanut?\n\nSinun täytyy sen pikemmin kuolla, kuin sinä olet sellainen kelwotoin\nmies, joka itte ett tohwi tapella, ja kuitengin ylös kehoitat muita\ntappelemaan.\n\n_Oppi_. Se joka yllyttää ja kehoittaa toisia pahaan, on nijn hywin\npahoin tekiä, kuin se joka ite tekee pahoa. Se on mies joka minun\ntappaa, ja ei aset, eli kiwääri, joka on syytöin wälikappale hänen\npahaan aikomiseensa.\n\n\n\n\n10 Satu.\n\nYxi wanha Kärppä ja Rotta.\n\n\nYxi wanha Kärppä, joka jo oli melkein uloswäsynyt hijriä pyytämään,\nkoki petoxella ja wiekkaudella sitä toimittamaan, johonga hänellä ei\nennä muutoin ollut woimaa. Hän pani ittensä jauho tynnerijn maata, että\nhijret olisit tulleet hänen luoxeen, koska ei hän itte enää woinun ajaa\nheitä takaa. He tulit myös totisesti joukottain sinne, ja sen usein.\nMutta kuin Kärppä luuli, että se nijn aina tapahtuis, nijn yxi wanha\nhywin kokenut Rotta, joka jo ennen tätä oli wäistänyt ja ulos pääsnyt\nmonesta sadasta eri laudasta, loukkaasta ja killeröstä, koko tämän\nasian ilmoitti, ja saatti turhaxi kaiken Kärpän wäijymisen.\n\n_Oppi_. Joilla ei ole halua, eikä woimaa kunniallisella tawalla\nedesauttaa itsiänsä mailmasa, ne noudattawat enimmitten, wilppiä,\nkawoluutta ja petosta, ja silloin eläwät he yxinkertaiset ja typeräin\nkululla, melkeittäin kuin lukki eli hämmähäkki kärwäisistä; mutta aika\njoka kaikki ilmoittaapi, ilmi saattaa myös wihdon heidän koiruudensa ja\nsen häpiään tuottawat.\n\n\n\n\n11 Satu.\n\nYhestä Akasta (Ämmästä) ja lihawasta Kanasta.\n\n\nYhellä wanhalla Eukolla oli yxi Kana, joka jokapäiwä muni hänelle yhden\nmunan; nyt luuli hän, että Kana jos se saa runsammin ruokaa, taitais\nmunia kaxi munaa päiwäsä: sentähden hän myös koki tätä ja ruokki häntä\nylönpaltisesti; mutta Kana tuli sijtä lihawaxi, ja ei enää muninut\nluonnan.\n\n_Oppi_. Jolla jo on paljon ja enemmän tahtoo, se ei usko että hänelle\non ikään kyllä, ennen kuin hän saa kaikki, joka kuitengin on mahdotoin.\nSentähden pitä meidän laskeman wissit raja määrät meidän halujemme\nja pyyndöjemme eteen, ja tytymän sijhen tarpeellisen kuin meillä on,\nettemme mistais ja käsistämmä kadottais, sitä kuin meillä on.\n\n\n\n\n12 Satu.\n\nYhestä Lääkäristä ja Sairaasta.\n\n\nKuinga te woitta, minun Herrani? sano yxi Tohtari, Sairaalleen? minulla\non ollut, wastais, hän ylönpaldinen hikoileminen. Ja so, sano Lääkäri,\nse on sangen hywä merkki. Jongun ajan perästä tuli Tohtari jällen\nsinne ja kysyi hänen ruumijnsa tilaa. Ack! walitti se Sairas, nyt\njuuri tuosa paikas oli minulla wilu ja wäristys. Se on kaikki hywä, ja\ntosin se paras kuin me ikänänsä saatomme toiwottaa, sanoi Lääkäri; se\non merkki yhteen erinomaisesti wäkewään luontoon. Kuin hän kolmannen\nkerran etsei eli oppei häntä, ylös kertoi hän saman kysymyxen; se\nwuoteen omanen wastais: minä oon yli koko ruumijn pöhöttynyt, nijnkuin\nminulla olis wesi tauti. Tämä on se paras tunnusmerkki kaikista, sanoi\nTohtari, ja sillä samaa meni hän pois tiehensä. Näpisti oli hän ulos\nlähtenyt, ennen kuin yxi sen potiwan ystäwistä tuli sinne, ja kysyi\nsamoin, kuingas woit? nijn hywin, sano se Sairas, ettän kaikkein hywäin\nmerkkein alla taidan kohta tuos paikas kuolla.\n\n_Oppi_. Että kuollo-wuoteella ketään kaunistella, on se suurin petos.\n\n\n\n\n13 Satu.\n\nYxi Poika ja hänen Äitinsä.\n\n\nYxi Skoulu-Poika toi kerran kotia Äitillensä yhden kirjan, jonga\nhän oli warastanut koulu-kumppaleiltansa. Hän oli pehmiä, että hän\nolis nuhdellut häntä sijtä, ja ylöskehoitti nijn hänen pehmeydellään\nhäntä usiampijn warkauxijn. Koska hän nyt tuli wanhemmaxi tahtoi hän\ntätä käsityötä kallijmmis asiois harjoittaa, sixi kuin hän wihdoin\ntuli kijnni otetuxi, ja piti kärsiä hywin ansaitun rangaistuxensa.\nHänen Äitinsä seurais häntä sitten ulos hirsipuun-lassille, josa hän\nkäskyläisiltä sai luwan puhua muutaman sanan Äitinsä kansa. Sen päälle\nhän sowitti suunsa hänen korwaansa, ja kuin hän oli kuiskuttelewansa\nhänelle jotain korwaan, puraisi sen kokonansa pois.\n\nTämän ilkiän ja ihmisen luontoa hirwittäwän työn tähden, kauhistui\nwielä jokainen sitä enämmin häneen. Mutta hän sanoi sille liki\nseisowalle kansalle: minun ystäwäni! te näettä minusa yhden esimerkin\nsekä synnistä ja sen rangaistuxesta:\n\nMutta tämä minun Äiteni on se, joka on minun tähän saattanut; sillä\njos hän olisi kaunijsti witsoilla hosunut minua sijtä kirjasta, jonga\nminä lapsuudesa warastin, nijn en minä olisi miehuudeni ijäsä tarwinnut\nkuolla hirsipuusa.\n\n_Oppi_. Meidän ylöskaswatuxesamme tulemma me, taikka hywin eli pahoin\nylöskaswatetuxi, ja waikutuxet sitä, saa sekä koko waltakunnat, että\nerituiset talon-pidot huomata.\n\n\n\n\n14 Satu.\n\nYhestä wanhasta Miehestä ja Jalopeurasta.\n\n\nKerran joukahti yhdelle jalolle miehelle unesa se ajatus, että hänen\nainoa poikansa, joka oli yxi pulska nuori-mies ja arwattawasti suuri\njahti- eli metsä-mies, tuli yhdeltä Jalopeuralta kuoliaxi rewityxi.\nTämä uni häälyi nijnkauwan isän aiwosa, että hän wihdoin antoi raketa\npojallensa yhden ihanan kesä-huoneen, warjellaxensa häntä sijnä\nkaikesta waarasta, ja ei säästänyt waiwaa eikä kulua, että se mahtais\ntulla juuri otollisexi ja suloisexi asun siaxi hänen pojallensa. Tämä\nhuonet, oli, sanalla sanojen, nuorukaisen fanki-huones, ja isä itte\noli hänen wahtimestarinsa. Nyt oli sen seinillä kaikenlaisia kuwia ja\nmaalauxia, ja nijtten seasa myös yxi Jalopeuran kuwa.\n\nKoska Nourukainen sai sen nähdä, nijn kajahti se hänen päähänsä, mitä\nhänen Isänsä oli unexunut ja kuinga hän nyt, paljaan isän luulon tähden\nsellaisesta eläimestä, täyty olla fankina; sen yli kauhistui hän ja\nsuttui nijn wäkewästi, että hän sijnä kijwaudesaan löi nyrkillään kuwaa.\n\nMutta, että hän nyrkillään rokais eli tapais yhden teräwän naulan, joka\noli seinään lyöty, nijn sai hän käteensä sen kaltaisen haawan, että hän\njoutui yhteen waaralliseen tautijn, josa hän, ei kauwan sen jälkeen\nylönandoi hengensä. Nijn muodon ei tainnut isän edellä katsomus estää,\nettei poika kuollut olis yheltä Jalopeuralta.\n\n_Oppi_. Ihminen taitaa wähän, eli lijan arwon panna unien päälle; sillä\nmuutamia unia on todella, joilla on joku merkitys. Mutta ylipään on\nkuitengin asia tämä: jota wähemmin me unista lukua pidämme sen paremmin\nme teemme: sillä jos tämä tyhmä luulo kerran on yhden houkion päähän\nsiansa saanut, nijn on tauti parantamatoin.\n\n\n\n\n15 Satu.\n\nYhestä Hännättömästä Ketusta.\n\n\nYxi Kettu oli kerran tarttunut loukkaaseen eli rautoin (eli Ketun\nsankoin) ja oli ilonen, että hän pääsi sieltä hengisä, waikka hänen\ntäyty jättää häntänsä merkixi. Mutta se näytti kuitengin oudolta ja\nkummalta ulos, että yhden Ketun piti käymän Hännätönnä; sentähden myös\nitse sen muistutus saatti hänen suutuxijn elämäsä, erinomattain kuin\nwahingo oli parantamatoin. Kuitengin, että hän tämän häpiän olis saanut\njotensaan peitetyxi, aikoi hän kawaluudella yli puhua ja waatia kaikkia\nmuita Kettuja, että myös antaa poikki-hakata heidän häntänsä; ja sijnä\npäälle tarkoituxes kuhtu hän kokoon koko kettujen seuruuxen, ja yhesä\noppineesa puheesa edes lateli heille, kuinga waiwaloinen, kelwotoin ja\nhäpiällinen asia se olis, että Ketut kantawat pitkiä häntiä.\n\nNijn pian kuin hänen puheensa oli päätetty, ylösnousi yxi wiekas repo\nhänen kansa kumppaleistansa ja kuulioistansa, ja rukoili ennen kaikkia\nsaadaxensa tietä, jos se arwosa pidettäwä jäsen sijtä luwallisesta\nketun-seuruuxesta, joka nyt oli nijn suurella painolla puhunut häntäin\nkantamisesta, annoi sellaisen neuwon, nijlle hywäxi, joilla hännät\nolit; eli jos se kukaties tapahtui paljaastaan sijnä aikomuxesa, että\nnijtten häpiä ja onettomuus jotka olit Hännätä, mahdettaisin sillä\nlailla peitettää ja kaunistettaa.\n\n_Oppi_. Jolla on, tahi luonnosta, eli pahasta onnesta joku wirhi,\npyytäis kaikkia kaltaisexeen.\n\n\n\n\n16 Satu.\n\nYxi Isä ja hänen Poikansa.\n\n\nYxi maan mies, joka kunniallisella työllänsä ja uutteruudellansa\nauttoi ihtensä hywin läpi mailman, olis suonut mielellänsä, että hänen\npoikansa olisit sijnä asiasa noudattaneet hänen esimerkkiänsä. Koska\nhän nyt makais wijmmeisellään, sano hän heille: Minun rakkat Lapseni!\nminä olen welwollinen teille sanomaan ennen kuin minä kuolen, että yxi\nsuuri tawara eli aarnekätkö, makaa kätkettynä minun wijna-tarhasani.\nSentähden kaiwakat ja hakekaat wiriästi sen perään, sitten kuin minä\nolen kuollut. Isä kuoli: ja pojat perit sen wijna-tarhan: he kaiwoit\nsen ylön alasin, ristin rastin, ja mullistit nurin koko maan, ja ei\nkuitengaan löynneet rahoja; mutta se runsas woitto kuin heillä oli\ntoisna wuonna, wijna mäestä, wakuutti heitä koko Isän tarkoituxesta.\n\n_Oppi_. Yxi hywä neuwo on se paras Testamenti, jonga yxi Isä jättää\nlapsilleen, ja on se sen parempi jos se saatta halun ja kijwauden sitä\ntäyttää.\n\n\n\n\n17 Satu.\n\nYxi Kalastaja ja hänen Pillinsä.\n\n\nYxi Kalamies, joka paremmin ymmärsi pilliä soittaa, kuin kalastaa,\nistu yhden joen törmälle ja puhu pillijnsä; mutta sillä ei tullut\nyxikään kala hänen tygönsä. Sentähen pani hän pois pijppunsa, laski\nulos nuottansa, ja weti onnellisen apajan. Kuin hän nyt näki, kuinga\nkalat nuotasa hypit, sanoi hän. Mitkä tyhmät kuhat te oletta, jotk' ei\ntahtonet tansia, kuin minä soitin ja pelasin teille; ja nyt te tahdotta\ntansiin ruweta.\n\n_Oppi_. Kaikki mailmasa pitä tapahtuman wissein ojennus nuorain ja\njärjestysten jälkeen. Sentähden pysykään jokahinen wirasansa, jonga\npäälle hän ymmärttää, ja johon hän on kuttuttu, ja älköön sekaantuko\ntoisijn asioihin.\n\n\n\n\n18 Satu.\n\nYxi Lääkäri ja sairas kipeillä silmillä.\n\n\nYxi Tohtari otti päällensä, etta parantaa yhtä Rouwaa jolla oli kipeät\nsilmät, sillä ehdolla, että jos ei hän tainnut häntä parata, nijn ei\nhän tarwinnut palkkaakaan maxaa. Hän woiteli sitten hänen silmänsä\nkokonansa yhellä sakealla silmä woiteella; ja kuin hän nijn oli umpi\nsokkona, otti hän, joka kerta, kuin hän poisläxi, jongun hopia-lusikan,\nmaljan, eli jotakuta muuta kotihin myötänsä, hänen huoneestansa.\nWihdoin nijn Rouwan silmät rupeisit paranemaan, ja jota paremmaxi kuin\nhän tuli, ja jota selkeemmästi kuin hän alkoi näkemään, sen wähemmän\nhän päiwä päiwältä näki eli jälillä hawaitsi huoneesansa. Wijmmein tuli\nLääkäri hänen tygönsä ja sanoi: minun Frouwani! minä olen tehnyt, mitä\nminun tulikin: teidän silmänne owat täydellisesti paratut ja terweet,\nsentähden myös Frouwa mahta meidän wälipuheemme jälkeen maxaa minulle\nminun waiwani. Ack! minun Herrani! wastais hän: minä olen nyt pahemmin\nulos joutunut, kuin minä olin sinä ensimmäissä minutina, kuin minä\ntulin teidän käsijnne ja teidän holhouxenne alle: sillä aina sijhen\nsaakka taisin minä nähdä kultaiset ja hopia astiat, seinä-waatteet,\nkuwat ja muut kallijt kappaleet minun huoneesani; mutta nyt minä olen\nsijhen tilaan joutunut, etten minä näe lupi luonnan mitänä.\n\n_Oppi_. Harwat toisten hywää etsiwät, waan omaa parhastansa.\n\n\n\n\n19 Satu.\n\nYxi Marakatti (Apinia) ja Kettu.\n\n\nKoska muinain yxi Jalopeura oli kuollut, tulit eläimet eli mettään\nkapeet kokoon, ja tahdoit walita ittellensä Kuninkaan sen siahan.\nMoni tuli waalijn; mutta muutamalla ei ollut sitä näköä, kuin yhdellä\nKuningaalla pitä oleman, muutamalla ei ollut sitä ymmärrystä, eli\nsitä woimaa, kuntoa ja kelwollisuutta, kuin olis saattanut hänen\nrakastetuxi ja arwoon, eli jotain muuta puuttui; mutta wihdoin edestuli\nse lystillinen Marakatti ja hänen kummain ilweittensä ja käytöstensä\nkautta sen matkaan saattoi, että hän sai muitten rinnalla edun, ja en\ntiedä kuinga monta ääntä eli wootumia enemmän.\n\nKettu, joka oli itte puolestaan wagasti asioinut ja ajatellut\nsaadaxensa tämän kunnian, pahaxui sitä surkiasti, koska hän näki,\nkuinga tämä anomus päätyi wastoin hänen ajatustaan. Sillä wälillä\narsinoi hän yhtä kälmit rekiä, ja kuiskutti kohta sitä nykysin\nuloswalittua kuningasta korwaan, että hän salaa taitais tehdä hänelle\nkelwoxen palwelluxen. Kaikkein armollisin Herra, sanoi hän, minä olen\nylös nuuskinut yhden salatun aarnehen yhdes paikas; mutta se on jotain\nsemmosta, kuin on omistettapa Teidän Majestetillenne, ja sentään en\nminä ole tahtonut rikkoa häntä wastaan. Sen jälkeen johdatti hän\nMarakattin ottamaan sitä samaa ylös, yhden syötin luoxe, joka oli pantu\nyhteen ritaan eli kuoppaan.\n\nMarakatti eli Apinia tarttui sijhen rohkiasti, mutta samalla loukkas\nlangeis, ja kuristi hänen jalkansa eli käpälänsä. Woi sinuas\nkujehellinen ja petollinen kälmi, huusi Marakatti. Woi sinuas sinä\nkelwotoin ja taitamatoin Kuningas! huusi Kettu: tahdotkos sinä houkka\nolla toisten hallitsia, ja ei sinulla ole sen werran mieltä, ettäs otat\nwaarin räpylöistäs? (käpälöistäs).\n\n_Oppi_. Korkia wirka, korkia ymmärrys. Ei kaikki kuningaaxi kelpa.\n\n\n\n\n20 Satu.\n\nYxi Seppä ja hänen Koiransa.\n\n\nYxi Rautio, eli Seppä hawaitsi, että hänen Koiransa nukku yhtä päätä,\nnijnkauwan kuin isäntä seiso työsänsä ahjon edesä; mutta nijn pian\nkuin murkina eli puolipäiwä alotettijn oli Koira walweella (hereellä)\nja tuli kans saapuille. Kerran kysy sentään Seppä Koiraltaan, mikä syy\nmahta olla tähän hänen elämänsä; kuinga minä sen ymmärrän ja ylös otan,\nsanoi hän, ettäs aina alinomaa nukut ja kuorsaat, kuin minä seison\nalaisimen luona; mutta kuin minä saan jotain haukataxeni, nijn sinä\nkohta tahdot olla kansani?\n\nNukkumisella on aikansa, wastais Koira, walwomisella on myös hänen\naikansa; ja jokainen asia tulee hywin toimitetuxi, koska se aikanansa\ntoimitetaan.\n\n_Oppi_. Kaikilla irujamilla on heidän pää-aikomuxensa, kuin owat\nwatsaansa täyttää ja sukuansa lisätä.\n\n\n\n\n21 Satu.\n\nYhen Jalopeuran naimisesta.\n\n\nYxi Leijona (Jalopeura) tuli kerran ylös sytytetyxi rakkaudesta yhteen\nTalonpojan Tyttärehen, ja anoi hänen Isänsä suostumusta saadaxensa\nhäntä puolisoxensa. Se wastaus, jonga Talonpoika, sen päälle annoi oli\nmelkein törkiä (krouwi) hän ei tainnut millään muotoa sijhen suostua,\nettä hänen tyttärensä pitäis tulla naiduxi yhden pedon ja järjettömän\nluondokappalen kansa. Jalopeura näytti sen yli julmat kaswot, joka\nsaatti Talonpojan parempijn ajatuxijn, nijn että hän wihdoin suostu\ntähän naimiseen, kuitengin sillä ehdolla, että Jalopeuran piti ensin\nantaman ulos temmata hampaansa ja poikki hakata kyntensä; sillä hän\nsanoi, että tyttärelle se on mahdotoin että nijtä kärsiä.\n\nJalopeura lähetti kohta yhden Palperin eli Fältskärin perään, joka\ntoimittais kaikki nämät, sillä mitäs ei rakkaus woi ja waikuta, ja\nmihingäs hulluuteen ei se saata? sitten nijn pian kuin työ oli tehty,\ntuli jälle friari, eli tämä ylkä, isän tygö, ja muistutti hänelle hänen\nlupaustaan. Mutta kuin Talonpoika näke, että Jalopeuralla ei enää ollut\nwarustettu, sai hän moodia ja rohkeutta, ja yhellä wahwalla kangella\nalkoi senkaltaisen leikin, jonga kautta friari (ylkä) jätti pian koko\nnaimisen päälle seisomisen ja anomuxen.\n\n_Oppi_. Yxi sokia ja hullu rakkaus ei kysy elämän, eikä omaisuden\nperään, ei huoli kunniasta ei arwosta; waan uhraa haluinsa himoille\nkaiken sen kuin yxi taitawa ja kunniataan rakastawa ihminen suurna ja\narwosa pitää.\n\n\n\n\n22 Satu.\n\nYxi wanha Jalopeura sairasna, neuwoo poikaansa.\n\n\nYxi wanha iso ikäinen ja riutunut Jalopeura joka aikoi pian jättää\ntämän mailman, tahtoi wielä wijmmeisellään neuwoa poikaansa ja antaa\nsille isälliset muistutuxensa, manauxensa ja waroituxensa, taitaaxensa\nhywin ja wijsaasti elää täsä waarallisesa mailmasa. Hän kutsui poikansa\nluolansa suulle, wuoteensa wiereen ja alkoi näin puhua.\n\nSinä tiedät, minun poikani! että meidän Jalo sukumme on kaikkein\neläinten pelko, ja me olemma kaikkein mettän eläinden ylimmäiset\nhaltiat. Sinä tiedät, millä wijsaudella, ja woimalla minä olen\ntähän korkiahan ikähän ennättänyt. Minun rohkeudeni ja jaloudeni on\nkaikille tuttu. Kaikki alimmaiset täyty sen tunnusta, jotka pelwolla\nja kunnioittamisella owat suuta antaneet minun waldikkaalleni. Sama\njalo weri kiehu sinun nuorisa suonisasi. Sinä olet rohkia, mutta\nnuori ja wielä koettelematoin. Et sinä olet kokenut nijn paljon kuin\nminä; et sinä tiedä kuinga waarallinen tämä mailman waellus on: kuule\nsentähden sinun wanhan Isäs neuwoa, ettei sinun nuoruudes rohkeus ja\ntietämättömyys joskus sinua saattais wahinkoon.\n\nTämä on minun yxiwakainen neuwwoni. Sinä et tarwihte sinun jaloudes\ntähden peljätä yhtään eläintä; kaikki sinä woitat wäkewyydelläs, ja\nkaikki on sinulle alammaiset; mutta yxi on, jotas mahdat wälttää\nja kawahtaa, ja ei ikänänsä antaa itsiäs sen parijn ja pakinoille:\nse on, ihminen. Se nuori Jalopeura, lähti ulos saalijn pyytöön ja\nwanhalle isälleen ruokaa hakemaan: hänen nuoruudensa woima teki\nhänen urhollisexi, rohkiaxi ja pelkämättömäxi; ja että Isä kielsi\nhäntä ihmisen puheille menemästä, se ylytti enemmän häntä, että sen\npikemmin sitä eläindä ihmistä ylös etsimään. Hän läxi ulos, ja tuli\nmehtolasta, yhteen kylään. Hän tuli kyntö pellolle, josa hän ensin\nlöysi, rookasi ja hawaitsi kynnöxellä waollansa seisowata kaxi ikeen\nalla olewata härkää: hän kysyi heiltä mixi tee täsä seisotta, jotka\noletta nijn wäkewät ja isot härät, kuka teidän on nijn sitonut? he\nwastaisit: ihminen: kuka se on? ja mihenkä se on mennyt? sanoka\nminulle? minulla olis halu nähdä sitä, ja koetella minun woimaani sen\nkansa: se mahtaa olla wäkewä, joka on woinnut sitoa teidän, nijn suuret\nluondo-kappaleet, ikeen alle! minä ikäwöin sitä nähdä. Härjät wastaisit\n-- Se, nimittäin, mies eli ihminen, meni tästä, tuonne taloon, eli\nhuoneita kohden; sielläs hänen lyödät ja saat häntä puhutella.\nLeijona eli Jalopeura meni taloa kohden, ja ajatteli ittexeen ihminen\nmahta olla wäkewä, joka on woinut ja jaxanut sitoa nijn suurta, kaxi\nhärkää? mutta ei hän kuitengaan, mahda olla minua wäkewämpi? hän\nlähestyi taloa, josa hän näki, yhden suuren hewoisen suitsi suusa ja\nsatuloitunna, kijnni sidottuuna, jota hän terwehti, ja kysyi: kuka\nsinun nijn Jalon, pulskan ja kaunijn luondokappaleen on näin kijnni\npannut? Hewoinen wastais: ihminen. Se nuori ja ei wielä mailmasa\nkokenut Jalopeura sanoi: kuka se on? ja kuhunga se eläin, ihminen on\nmennyt? Hewonen wastais; se meni juuri tuos paikas, taloon, eli näihin\nhuoneisijn; kyllä se sieltä pian tulee. Leijona, eli Jalopeura sanoi,\nse mahta olla wäkewä eläin, minä tahtoisin painella ja taistella hänen\nkansaan, nähdäxeni jos se on minua wäkewämpi, ja seisoi sijnä ja odotti\nihmistä. Ihminen tuli wihdoin sijhen: Leijona, eli Jalopeura, terwehtä\nihmistä, ja juttelee hänelle, kaikki mitä hän on nähnyt härkäin ja\nhewosen kansa, ja ihmetellen sanoo: sinä mahdat olla ylön wäkewä, joka\nnijn suuret eläimet olet sitonut, minä tahdon kamppailla sinun kansas\nja painia lyödä; sillä minä luulisin kans olewani nijn wäkewän.\n\nIhminen wastais: kohta sillään; minä en kiellä sijhen. Mutta ensin on\nminulla täsä rantteella yxi suuri tamminen pölkky, jonga minä tahdon\nhalki saada; ja ole sinähin nijnkuin kuuluisesti wäkewä minulle sijhen\nawullinen, nijn sitten me painia lyömmä. Mies rupeis kirweellä tammi\npölkyä halkaisemaan, ja löi rauta-wawjat rakoon, ja käski Jalopeuran\netu räpylöillään eli kämmenillään tarttua kiskoon; mutta sinä samasa,\nweti mies waajat pois, ja Jalopeuran kämmenet jäi tammipuun rakoon\nlujasti kijnni, nijn ettei Jalopeura nijtä jaxanut uloswetää, mies\njuoxi pois talohon, enemmän wäkiä hakemaan, kangeilla ja keihäillä;\nmutta Jalopeura joka näki heidän tulewan häntänsä tappamaan, rewäisi\ntuskasansa ja hengen hädäsä etu käpälänsä että ne katkeis ja jäit\ntammi pölkyn rakoon, ja juoxi kijruusti pois mehtään sen wanhan Isänsä\nluolalle, itkein, kiljuen ja pahoin peristen, werisänsä.\n\nSe wanha Jalopeura sanoi: misäs nyt Jalopoikani olet ollut? ja etu\nkämmenes mistanut? minä olin ihmisen pakinoilla, ja jutteli isälleen\nkoko edellisen jutun; Isä antoi wielä hänelle ja kaikille nuorille\njotka owat ittestänsä wijsaat olewanansa ja ei mitään kokeneet mailmasa\ntämän lyhyen _Oppin_:\n\nNijn se käy kaikille jotka ei tottele wanhain neuwoa. Ei oppi ojahan\nkaada. Ihminen on ittesänsä se kehnoin kaikista, mutta järki tekee\nhänen wäkewämmäxi kaikista. Ittestänsä on ihminen se waarallisin\nwarottawa. Joh. 2: v. 25.\n\n\n\n\n23 Satu.\n\nYxi Nuorukainen ja Pääskynen.\n\n\nKuin yxi tuhlaaja nuori, joka irstaisudesta oli hutiloinut ja myynyt\npois waatteet ruumijltaan, näki kerran Pääskysen lentäwän, joka ennen\ntawallista aikaansa näytti ittensä kewäillä, nijn hän aprikoi kesän nyt\npian lähestywän, ja että hän sentähen ilman pelkoa, nyt taisi nekin\njälille olewat waate riepuusa pois-hurwitella. Mutta kohta sen päälle\ntuli wielä kewät pohjaset ja kylmät kolkot säät, jotka sekä pääskysen\nettä tuhlajan pikaisesti olisit tankistaneet. Täsä wiheljäisyydesä\nsanoi se nuori pöyhkiä ittexeen. Se hullu Pääskynen on syy meidän\nmolempain perikatoomme.\n\n_Oppi_. Yxi Pääskynen ei tee kewättä eli suwia; ja tawattomat tapauxet\nluonnosa ei johdu ojennus nuoraxi. Paras on nuorra tehdä työtä ja koota\nwanhan päiwän waraxi; sillä ei aina kesä ole, tule talwikin.\n\n\n\n\n24 Satu.\n\nYxi Koira ja Kukko, jotka olit Matka-towerit (Reisu-kumpalit).\n\n\nYxi Koira ja Kukkoi kuljit kerran yhdesä yhtä mehtä matka, jonga he\ntaiwalsit kahden mehtolan synkän läpitse. Mutta taipalella täyty heidän\nyötä pitää ja lewätä, Koira pani maata puun komuun, ja Kukkoi istui sen\noxalle. Puoli yön aikani rupeis Kukko tawallisuuden jälkeen laulaman,\njosta yxi Kettu joka oli sijnä seudusa sai tilaan, että lähestyä puuta\nja terwehtää häntä. Koska hän sinne tuli, ja äkkäisi Kukon ylhällä,\nnijn hän jo edeltä kättä nuoleskeli suutaan, ja ajatteli ainoastansa.\nKuinga hän liehakoitsewilla ja makeilla sanoilla mahtais wietellä häntä\nalas. Hän wannoi, ettei hän ikään eläisänsä ole kuullut nijn kaunista\nenkelin ääntä; ja olis hänen ilonsa sitä suurempi ja ulossanomatoin,\njos hän sais sylijnsä ottaa sellaisen eläimen, joka hänelle on\nweisannut nijn suloisen ehto wirren. Kukko antoi hänelle tämän päälle\nsen wastauxen: sano ensin portin-wartialle täällä alhalla, että hän\nawaa owen, nijn minä saan sen huwituxen astua alas sinun tygös. Kettu,\nnijnkuin käskettijn, mutta samasa ulos hyppäis Koira ja puri hänen\nkuolliaxi.\n\n_Oppi_. Mailman tapa on, että yxi wuoroin pyytää toistansa wietellä ja\npettää.\n\n\n\n\n25 Satu.\n\nYxi Saita eli Raha-ahnes ja joka kätki ja kaiwoi maahan rahansa.\n\n\nYxi wissi warallinen, äweriäs ja rikas, mutta sijnä siwus Saita mies,\nmöi pois kaikki omaisuudensa, ja käänsi kaikki rahaxi. Sitten waloi\nja sulais hän ylös kaikki rahansa yhteen tönkkijn, hyrkälesehen eli\nklimppijn, ja kaiwo sen maahan; silloin hän myös ynnä nijnkuin laski\nalas sydämmensä ja sielunsa raha-lippaaseen. Ei yhtään aamu puhdetta\nsiwu mennyt, ettei hän etsinyt tätä kulta-jumalataansa. Ja nijnkuin\ntämä hänen usein siellä kulkemisensa taisi ylösherättää muutamia\nsijtä waarin ottamaan, nijn haki yxi, joka oli usein tarkan waarin\ntästä ottanut, hänen tawaransa ylös yöllä ja wei sen pois. Koska mies\ntoista päiwänä sen hawaitsi, nijn tahtoi hän pian tulla hulluxi ja\nnöyrä päisexi sen tawaransa pois katoamisen tähden. Mutta kuin yxi\nhänen kranneistansa (nabooreista) näki hänen hulluttawat ilweensä\n(käytöxensä) sanoi hän hänelle. Mihingä kelpaa kummingin senkaltaiset\nkujehet ja menot? sinulla ei ole yhtään rahaa ollut, ja nijn muodon\nei sinulta olekkaan mitään pois tullut; sinä oot tähänasti ainoastans\nluullut, sinullas jotain olewan, ja aiwan nijn kewiästi taidat sinä nyt\nmyös luuletella itsiäs, että sinun rahasi owat tallella.\n\nSinä tarwihtet ainoastansa panna (laskea) yhden kiwen sille paikalla,\nkusa sinun rahansi makaisit, ja sijnä siwusa luuletella ja uskotella\nitsiäs, että se kiwi on sinun tawaras, nijn sinun rahasi on sinulle\njälle.\n\nSinä et nauttinu tawarata, koska se sinulla oli; ja et sinä mahda pitää\nsitä pois tulleexi, nijnkauwwan kuin sinulla on se aikomus, ettei sitä\nnauttia hyödytyxexesi ja parhaxesi.\n\n_Oppi_. Se on paljoa parempi, että olla paitsi kaikkia omaisuutta, kuin\ntulla waiwatuxi ja rasitetuxi kaikilta nijltä harmeilta, huoleilta ja\nmielipahoilta, kuin on nijtten omistuxen kansa yhdistetty, koska ei\nimeisellä ole mieltä ja taitoa nijtä oikein nauttia ja wiljellä.\n\n\n\n\n26 Satu.\n\nYxi Paimen ja nuori Susi.\n\n\nYxi Paimen otti yhden Suden pojan sen emältä, ja kaswatti sen ylös\nynnä koirainsa kansa. Suden-poika söi, koiran-pennikkain kansa, ja\ntuli wihdoin isoxi, nijn kuin hekin. Wälistä se tapahtui, että joku\najettu Susi pääsi pakoon, ja koirain täyty, ilman mitään palata kotia\njällensä; mutta tämä kaswattee, alju ja koto-susi kijnittä aina juosta,\nsixi kuin hän saawutti sukulaisensa; ja kuin hän heidän luona oli\nsaanut osansa saalista, palaisi hän aina jälle kotijn isänänsä tygö;\nmutta silloin kuin mettä häntit melkein pysyit takaloilla; nijn se\nnuori Susi, ajoittain näki tilan tappaaxeensa jongun lampaan, jonga hän\nsala söi; jota hän teki usein, sixi kuin Paimen sen äkkäis, ja hirti\naljo-suden.\n\n_Oppi_. Petolliset ja pahan elkiset ihmiset saadaan nijn wähä\nrehellisixi, kuin Sudet, lammas koirixi eli lambureixi; sillä\nsukukunnittain wiekas weri happanee ja kihisee suonisa.\n\n\n\n\n27 Satu.\n\nYxi Jalopeura, Kettu ja Susi.\n\n\nMetsän Kuningas oli nyt tullut wanhaxi ja kehnoxi, ja kaikki tapiolan\njoukko, oli nyt welwollisen ylös-passauxensa tehnyt, paitsi Kettu.\n\nSusi ja Kettu, olit yxi pari suurimpia kälmija ja pettäjitä, joka\netseit aina somasta tilaa, saada tehdä toinen toiselleen jotain\nkonnan juonta ja kälmitykkiä ja nyt otti Susi tästä tilasta waarin,\nettä Jalopeuran tykönä hywin kyllä leikkaamaan Ketun etua. Hän\nsanoi sentähden metsän Kuninkaalle: minä taidan wakuuttaa teidän\nMajestätiänne, ettei mikään muu, kuin ylpeys ja ynseys, ole syy sijhen,\njottei kettu nyt tule howijn saapuille, nijn hywin kuin hänen muut\nkumppalinsa.\n\nNyt oli se Ketun onni, että hän oli sijnä seinuxella, ja sijnä\nseidusa saapuilla ja kuuli tämän kaikki; sentähden hän kohta astui\nedes Jalopeuran istuimen eteen ja, koska hän hawaitsi, hänen mielensä\nolewan kyllä wihasta kiehuwaisen, anoi hän alimmaisudesa, että hänen\nMajestetinsä tahtois antaa itsellensä aikaa kullaaxeen hänen syitänsä.\n\nSitten sanoi hän: Kaikkein armollisin Herra! minun kunnioittamiseni\nja uskollisuudeni Teidän Majestetiänne kohtaan, on nijn suuri, että\nminulla on syy kerskata itsiäni sijtä, ja otan minä itelleni sen\nrohkeuden, että hänen korkiasa läsnä ollesansa wakuuttaa, ettei se\nwähintänsäkään ole halwempi, kuin suingin jongun toisten teidän\nalimmaistenna; ja, minä weikkaan, että he ynnä kaikin, myös täsä\ntilasa, ei ole nijn paljon murhetta ja ajatusta pitäneet Teidän\nMajestetinnä parhaaxi, kuin minä yxinäni. Minä olen sittemisen kuin\nTeidän Majestetinne tuli kiwulloisexi ja sairaaxi juossut sinne ja\ntänne, yli ympärijnsä, löytäxeni jotain lääkitystä ja wälikappaletta\nteidän terweydenne jällensä saamiseen, jonga minä myös nyt, pitkällisen\nwaiwan ja perään ajatuxen kautta olen löynnyt; ja on se nijn hywäxi\nlöytty ja koeteltu wälikappale, että minä panen hengeni ja kaulani\nwetoon, että sen pitä todella auttaman, parantaman ja oleman awuxi.\nAnna minun sijs se kohta tietä, sano Jalopeura, mikä se olis? se,\nse on, sanoi Kettu, että yxi eläwä Susi walkaistaan, eli nyljetään\neläwältä, ja hänen taljansa (nahkansa) kohta nijn lämminnä ja tuoresna\nkääritään Teidän Majestetinnä ruumijn ympäri.\n\nSusi seiso sillä aikaa nijn likellä, että hänen töyty kuulla kaikki;\njongatähden myös Kettu naurain ja pilkaten annoi hänelle tämän läxyn,\nettei hänen ikään tämän ajanperästä pidäis wihaan kehottaman yhtä\nwallitsewaista alimmaistaan wastaan, waan paremmin hywillä ja rauhaan\npään tarkottawaisilla neuwoilla lepyttää häntä.\n\n_Oppi_. Korwaan-kuiskutteleminen, on se ilkein kuje; kuitengin on se\nlysti nähdä; kuinga yxi kälmi toisen saattaa langeemuxeen.\n\n\n\n\n28 Satu.\n\nYhestä Waimosta ja hänen juomari-miehestään.\n\n\nYxi Waimo, jolla oli se kowa lykky, että hänellä oli juoppo-lallu\nmiehenä, otti hänen kerran, kuin hän oli päissään kuin sika, ja kantoi\nhänen luu-karsinaan kuolluitten sekaan. Muutaman hetken perästä,\nkuin hän luuli hänen jo jotain selwenneen ja kohmelosta ja wijnasta\nkaljendunehen, meni hän sinne, ja kolkutti luu-karsinan owen päälle.\nKuka se on, huusi se juopunut: se on yxi, wastais waimo joka kantaa\nruokaa kuolleille. Minun ystäwäni sanoi hän, tuo tänne ennemmin jotain\njuomaa eli juotawata; ja en minä ymmärrä, kuinga joku ihminen, joka\ntunde minun, taita tänne tuoda ruokaa ilman juotawata. Waimo meni\nsen päälle pois, ja sanoi ittexeen: minä näen kyllä, että juopumus\non saanut ylikättä hänen tykönään; minä mahdaan nijn kernaasti lyödä\nperäti pois ajatuxistani, saada häntä sijtä pois.\n\n_Oppi_. Sywästi juurtuneet tawat owat, kuin toinen luonto meisä, ja\nennemmin ihmiset rikki runtellaa taitaan, kuin nijtä jättää ja parata.\n\n\n\n\n29 Satu.\n\nKuinga yhtä mustaa Muriania pestijn puhtaaxi.\n\n\nYxi mies oli kerran ostanut ittelleen yhden Muriaanin sijnä ajatuxes,\nettä sen musta naama oli auringosta nijn mustunut, ja ei luonnostaan,\nja että sen edellisen isännän syy taisi sijhen olla, joka ei ollut\npitänyt häntä puhtaampana. Hän otti sijs hänen kotijnsa, ja koetteli\nkaikenlaisella pesemisellä jos ei hän sais häntä walkiaxi, mutta ei hän\nmitään matkaan saanut, waan teki ainoastansa sillä enemmän wahingota,\nkoska se pitkällinen peseminen weti wihdoin Muriaanin päälle yhden\nraskaan taudin.\n\n_Oppi_. Luonnollisia taipumuxia taitaan jotensakin hywän opin ja\nneuwwon kautta parata; mutta on nijtähin, joita ei millään muotoa taita\nmuutetta eikä ulos juuritettaa.\n\n\n\n\n30 Satu.\n\nKaxi Matka miestä ja yxi raha kukkaro.\n\n\nKuin kerran kaxi matkamiestä käwit yhtä tietä, kumarsi toinen\nheistä itsensä maahan ja otti ylös jotain, sanoi myös jälistä päin\ntowerilleen: katso, mitä minä löysin, yhen kukkaron rahoja täynnä!\nei, wastais se toinen, kuin kaxi ystäwätä yhdes kulkewat, nijn et\nsinä saa sanoa: minä löysin sen eli sen, waan, me olemma löynneet.\nNäpisti oli nämät sanat sanotut, nijn kuulu suuri melsket ja rähinä\nusiammista persoonaista, jotka tulit kijruhtain kijnni tapaamaan yhtä\nwarkaan-seuraa, jotka olit maan-tiellä ryöstäneet. Ah! sano se joka\nlöysi kukkaron; nyt meidän täytyy kuolla. Mitä? wastais, se toinen:\nsinun ei pidä sanoman meidän, waan minun täytyy kuolla; sillä kosk' en\nminä saa osaa sijtä kuins löysit nijn et sinä myös tarwihte ajatella,\nettä minä jään puolta hirsipuuta sinun kansasi.\n\n_Oppi_. Ne jotka tahtowat olla lijtosa seuruuxesa toinen toisensa\nkansa, nijtten pitä myös tasain osan ottaman sekä hywästä että pahasta,\nsekä myötä että wastakäymisestä.\n\n\n\n\n31 Satu.\n\nYhestä onnettomasta naimisesta.\n\n\nKotwan aikaa eli kauwwan sitten oli yxi mies, joka oli saanut yhden\nsuuren tora hampaan eli willi wiha kissan, se on, juuri rijtaisen ja\ntoraisen waimon, nijn ettei hän saanut yhtään rauhaa huoneesaan hänen\nkansaan. Kuitengin tahtoi hän tämän hänen onnettomuudensa alla tehdä\nmitä hän saatti. Hän koetteli sentään ensin sitä, että hän joxi kuxi\najaxi lähetti hänen wanhempainsa tygö.\n\nKuin hän nyt tuli jongun ajan perästä ja tahtoi häntä jälle kotia\ntuoda, sanoi hän hänelle: minun sydämmeni! kuinga näwyi ja käwi sijnä\nhuoneesa eli talosa, josa sinä nyt olit? hän wastais: siellä käy, en\ntiedä kuinga; mutta nijn paljon taidan minä kuitengin sanoa, ettei\nyxikään perheestä woinnut kärsiä minua, ei kasakatkaat (wieras työ\nwäki, päiwämiehet) jotka ulkona kedolla työtä teit; minä näin sen\nheidän silmistään. Ah! woi, minun akkani (waimoni) wastais mies: jos ne\nihmiset, jotka warhain uloslähtewät, ja hiljan kotia tulewat, ja jotka\nseurawaisesti wähin sinun kansas owat, ei kuitengaan saa rauhaa sinulda\nmisä wiheljäises tilas ei sijs ole sinun mies rukkas, jonga täytyy\nkaiken ikänsä olla sinun seurasasi.\n\n_Oppi_. Kuin mies ja waimo ei woi hywin kärsiä toistaan, nijn\nwelwoittaa wijsaus sitä yhtä, ja sijwollisuus sitä toista, että he\nyxinäisyydes, salaa ja kahden käden päättäwät pienet torat ja sopiwat\ntoisensa kansa, nijn parhain kuin he taitawat.\n\n\n\n\n32 Satu.\n\nYxi ahne Akka ja sen Kana.\n\n\nYxi Kana oli, joka muni jokapäiwä yhelle Akkalle kulta munan. Akka\nluuli, että koko Kana mahtaa olla paljaasta selkiästä kullasta:\nsentähden tappoi hän Kanansa; ja ei löynnyt kultaa, eikä enää saanut\nkulta munia.\n\n_Oppi_. Joka tytyy wäähään, se on rikas. Mutta joka kultaa aikoo\npuukolla wuolla eli leikata, se ei saa mitään.\n\n\n\n\n33 Satu.\n\nYxi wanha Akka, sen Pijat, ja Kukkoi.\n\n\nEntiseen aikaan, ja silloin kuin ei wielä joka napakalla ollut\nplakkari uureja, ja joka uroolla seinä kellot pidettijn Kukot\nhuoneisa Rofeitoina ja ajan tietona. Yhellä wanhalla Akkalla oli myös\nsenkaltainen herättäjä, joka lauloi jo puoli yöstä ja sitten aamu\npuhteella. Akka ylösherätti pijkansa jo warhain Kukon lauluulta, nijn\nettä aamu puhdet tuli heille kyllä pitkäxi; he pidit sentään neuwwon\nkeskenänsä, että tappaa Kukko. Mutta koska talo tuli kukottomaxi,\nherätti emäntä heidän wielä waremmin, ja wälistä ennen puolta yötä;\nsillä hänelle nijnkuin wanhalle ja unettomalle oli yö lijaxi pitkä.\nPijan sait nyt katua tekonsa, ja olisit mielellänsä suoneet Kukon\neläwän.\n\n_Oppi_. Tee pahoin eli hywin poikani, kylläs edestäs löydät.\n\n\n\n\n34 Satu.\n\nWarkaat, jotka warastit yhen Kukon.\n\n\nYxi warkaan joukko mursi itsensä kerran yhteen huoneseen, mutt'\nei löynnet siellä muuta, jota he olisit tainneet pois ottaa, kuin\nainoastansa, yhen Kukko raukan. Tämä, wapahtaaxensa, edesantoi kaikki\nmitä hän taisi, mutta erinommattain huusi hän sen palwelluxen päälle,\nkuin hän aamu puhteilla tekee, herättäisänsä ja kutsuisansa wäkiä\ntyöhön. Sinä olisit tehnyt paljoa paremmin, sano yxi warkaista hänelle,\njos oosit ollut waiti sen asian haaran kansa; sillä sinun kiljumisesi,\njolla sinä ihmisiä herätät, turmelee pois meidän työmme, ja juuri sijtä\nsyystä, me pääsemme monasti hirteen.\n\n_Oppi_. Se joka yhdelle kuaxi kelpaa, on myrkky toiselle, nijnkuin\nwarasten ylöshirttäminen johtuu kunniallisille ihmisille wakuudexi. Yxi\nwaromattomasti puhuttu sana taita kyllä turmella yhen hywän asian; ja\non monella ihmisellä se paha kowa lykky, että hän puheellansa saatta\nitsensä onnettomuteen eli hengeldänsäkin pois.\n\n\n\n\n35 Satu.\n\nYxi Kana ja Pääsky.\n\n\nKerran yxi hullullanen Kana, makais pesäsä ja hauto kyy-kärmeen\nmunaa, saahaxeen poikia. Yxi pääsky lensi sijtä siwu ja hawaitsi sen,\nja julisti Kanalle sen waaran kuin hänen hautomisestaan oli: näillä\nsanoilla: malta mieles wähäsen, ja ajattele mitäs teet hautomisellas,\nsillä juuri sijnä samasa kuin sinä kuorit haudotut munasi, nijn wedät\nsinä edes oman kuolemasi; sillä tämä sinun palwelewaisuudes synnyttä\nsinun perikatosi.\n\n_Oppi_. Monella hywän sydämmellisellä ihmisellä on se kowa onni, että\nhän elättää yhtä lintua joka wihdoin repi silmät päästä, waikka hän\nkuinga sitä wälttäisi.\n\n\n\n\n36 Satu.\n\nYxi Äiti ja hänen kaxi Tytärtään.\n\n\nYxi Leski-rouwwa, jolla oli kaxi tytärtä, mistais kuoleman kautta sen\ntoisen, jonga hautaamisehen hän toimitti wissit itkewät waimot, joiden\npiti käymän ruumin jälissä murhet wäkenä. Se jälkijn jäänyt tytär\nihmetteli kuin hän näki, että wieraat jotk' ei olleet sukua ei syntyä,\nnijn surkiasti menettelit itsiänsä hänen sisarensa pois eron yli, ja\nhänen likimmäiset sukunsa annoit edes näkyä nijn wähä murehtimista. Hän\nkysy sentään äitiltään, mistä se mahta tulla? Äiti wastais: me, jotka\nolemma sen edesmenehen sukulaiset, jos me wielä paljongin itkisimme ja\nparkusimme, nijn en me saa sen enemmän, jaa, ei mitään; mutta ne wierat\nsaawat rahaa eli palkan waiwastansa.\n\n_Oppi_. Kuin sen kuolleen omaisilla ei ole halua itkeä ja murehtia,\nnijn täyty toisten maxon edestä sitä tehdä: wanha sananlasku\nsuomalaisilla on: Laulain Pappi rahaa saa, itkein ulosandaa.\n\n\n\n\n37 Satu.\n\nYxi Sääski (eli Hyttynen) haastaa Jalopeuraa sotaan eli tappeluhun.\n\n\nKoska kerran yxi Jalopeura kiljui mettäsä, tuli yxi Sääski lentäin, ja\nistu hänen turpa jouhijnsa (partaan) ja rupeis torailemaan eli rijtaan\nJalopeuran kansa, haastain, kumpi heistä molemmista olis kunniallisempi\nja urhollisempi ulias ja sankari.\n\nMitä minä huolin sinun hampaistas ja kynsistäs sano Sääski, jotk' on\nwaan semmoset aseet, jotk' on kaikilla hulluillakin ja kehnomillain\nhullujen eli waiwasten huonesa?\n\nMutta mitä urhollisuuteen tulee, nijn haastan, käsken ja manaan minä\nsinua ulos nyt kohta tämän kautta, ettäs sen pian näytät ja koettelet.\n\nSitten puhallettijn sota torwijn, ja ne sotiwat käwit kohen ja\ntoistensa päälle.\n\nSääski tunki itsensä Jalopeuran sieramihin, ja pisti siellä nijn\nkauwan, että Jalopeura omilla räpylöillään ja kynsillään pahoin\nhaawoitti ittensä, ja Sääski nijn muodon wijmmein tuli woittajaxi.\nSitten puhallettijn ero, ja Sääski lensi sieltä pojes. Mutta sitten\ntällä woittajalla oli se kowa onni, että hän tarttui kijnni hämmähäkin\nwerkoon, josa se sitten sen enemmän sulloi hänen sydäntänsä, ja pisti\nhänen pernaansa, että hän näki itsensä yliwoitetuxi nijn kehnolta\nmatelewaiselta, koska hän kuitengin ennen oli tullut Jalopeuran ylitse\nwoittajaxi.\n\n_Oppi_. Onni taita wälistä halwimpain ja ylön katsottupain\nwälikappalten kautta maahan lyödä kaikkein woimallisimman ylpeyden,\nnijn että yxi Sääski saa woiton wirttä weisata Jalopeuran yli.\nSentähden, ei pidä yhdengään, olkoon se suuri eli pieni, yhdeltä puolen\naiwan paljon luullaxeen, eikä toiselta puolen peräti jättää asiata\ntappion ala.\n\n\n\n\n38 Satu.\n\nYxi Jalopeura ja Sammakko.\n\n\nYxi Jalopeura joka kulki ympärijnsä etsein saalista, seisahti äkistä\njuoxusaan, kuin hän sai kuulla, yhden hirmuisen porinan ja ulwomisen,\nja hämmästyi sijtä melkein. Tämä outo tapaus ajoi tosin wähä esinnä\nhämmästystä ja pelkoa häneen; mutta kuin hän katso ympärilleen, ja\nwalmisti itsiänsä kohtaamaan jotain suurta eläintä, nijn ei hän muuta\nhawainnut kuin yhden waiwaisen Sammakan eli ojakonnan, joka tuli\nkontaten yhestä lammesta.\n\nEikö se muuta ollu? sano Jalopeura, ja harmista ja mielipahasta\nsuutuxisa, puristi ja kuristi nijn kämmenellään sitä, että Sammakan\nsuolet ulospurskahdit sijhen paikkaan.\n\n_Oppi_. Ensimmäises päälle karkauxes on työläs wastaan seisoa mielen\nlijkutuxia; mutta joss me saamma aikaa ajatella päätämme ympäri, nijn\ntaidamme me jälle tyystyä ja tywenexi tulla.\n\n\n\n\n39 Satu.\n\nYxi Kusiainen (Murahainen) ja Kyhkynen.\n\n\nYxi Kusiainen langeis tapaturmaisesti weteen, kuin hän oli juomasa\nojan rannalla. Yxi mettä Kyhkynen, joka näki sen, surkutteli häntä,\nja heitti yhen pikkusen oxan weteen, että se sai sijhen tarttua ja\nkijwetä. Ja sillä nyt Kusiainen pelasti hengensä. Mutta wähäsen jälkeen\nhawaitsi hän yhen metsä miehen, joka latasi pyssyään ampuaxeen samaa\nKyyhkyistä, joka nyt istu puusa ja nukkui. Kusiainen juoxi sentään\nhilpiästi ja kijpeis puuhun, ja pistämisellään ninkauwwan tykki\nKyhkyistä, että se antoi itsensä lentoon, ja skyttä jäi seisomaan\nhäpiällä.\n\n_Oppi_. Kaikilla luondokappaleilla on kijtollinen tunto saaduista\nhywistä töistä. Ja joss joku sijnä asiasa on laitettawa, nijn on,\nihminen: kuitengin Jumalan walwowa edeskatsomus pitää sijtä murheen,\nettei kukaan jää palkihtemata osotettujen hywäin töiden tähden.\n\n\n\n\n40 Satu.\n\nMailman kijtollisuutta hywin tekiötänsä kohtaan.\n\n\nYxi iso Kärmes rookais kerran epähuomiosta tapaturmaisesti pudota\nyhteen wuoren rotkoon (luolaan) ja koska ei itte sieltä woinnut\nauttaa ittiänsä ulos, nijn huusi ja parkui hän hirmuisesti. Yxi\ntalonpoika, joka oli sijnä seudusa ja sai kuulla tämän porinan, meni\nkohta reijälle, ja kysyi mikä nyt on? Kärmet walitti hänen suurta\nonnettomuuttaan, ja rukoili, että talonpoika ennen kaikkia auttais\nhäntä sieltä ulos.\n\nMies wastais, ei se ole nijn hywä neuwo; sillä silloin saisin minä\nepäilemätä häpiän ja wahingon, kijtoxexi, nijn muodon kuin semmoiset\nwahingolliset pedot enimitten osottawat yhdelle pahaa, hywän edestä.\n\nMutta Kärmet oli ittepintainen ja harras anomisesaan, ja lupais\ntalonpojalle senkaltaisen palwelluxen edestä kaikki ne suuret palkat ja\nedut, kuin hän ikääns jaxoi ylösajatella. Ja nijnkuin annit, lahjat ja\nsuuret lupauxet myös wälistä sowaisewat ne wijsaimmatkin ja klookimmat\nmailmasa, nijn ei ollut ihmet, että talonpoika senkautta antoi wietellä\nja narrata itsiänsä, auttaman ylös Kärmestä kuopasta (luolasta) joka,\nei nijn pian tullut pelastetuxi wangeudestaan, ettei hän pikaisemmin\ntahtonut ylös niellä pelastajataan.\n\nOlengo minä tosin tämänkaltaista sinulta ansainnut ja sopijko tämä\nyhteen sinun lupauxesi kansa? sanoi silloin se waiwainen talonpoika.\nMinulla on kahtia halastu kieli, wastais Kärmes, ja mailma ei maxaa\nmyös paremmin hywin tekiöilleen: jos ets tahdo uskoa minun sanaani täsä\nasiasa, nijn se ensimmäinen joka tule meitä wastaan tiellä, olkoon\nmeidän rijtamme ratkaisia.\n\nSitten he seurasit yhdes, ja wähän hetken perästä kohtais heitä (tuli\nwastaan) yxi wanha hewonen, jolle he asian edespanit. Tämä rijdan\nratkaisia sanoi: Minä oon nyt wisitoista ajastaikaa palwellut yhtä\nååkaria, ja huomenna tahtoo hän jättää minun rakkarille ammuttaa\nja nyljettää: nijn mailma maxaa ja palkihtee hänen uskolioita\npalwelioitaan sitten lykkäis talonpoika asiansa (apelleraasi) yhelle\ntoiselle, ja silloin sattui yxi wanha koira Duomarixi. Se sanoi: minä\nolen nyt 10 ajastaikaa seurannut minun Herraani mettäs ja kijnniottanut\nmonta kaunista jänestä ja kettua: nyt on hän käskenyt ampua minua\notaan: mailma palkihtee nijn nijtä, jotka hänelle tekewät palwellusta.\n\nKoska nyt talonpoika tästä joutu piukkaaseen ja oli suuresa tuskasa,\nmurheisaan, nijn tuli yxi kettu juosten, jollekka talonpoika salaa\nasiansa ilmoitti, ja lupais hänelle kaikki kanansa, jos hän taisi\nauttaa häntä sitä häjystä kärmeestä. Kettu antoi itsensä ylipuhuteltaa\nsijhen, ja sen syyn-tähden käski hän kärmeen näyttää sen sywän reijän,\neli kuopan, josa hän oli ollut, nähdäxehen, kuinga suureesa waarasa hän\nolis ollut, ja mingä hywän työn talonpoika oli hänelle tehnyt.\n\nKuin he nyt molemmin tulit luolalle, meni kettu sinne sisälle, ja\nkärmet seurais häntä sinne, näyttämään sen paikan tiluxia. Sijnä\nsamasa hyppäis kettu ylös, ennen kuin kärmes ennätti käätä itsiään,\nja talonpoika, wäli puheen jälkeen ketun kansa, oli kohta walmis,\nwyöryttämähän yhen suuren kiwen rejjän suulle.\n\nKoska nyt talonpoika nijn oli päässy hänen waaransa, nijn anoi kettu,\nettä hän huomisiltana jättäis hänelle kanahuoneen owen auki. Talonpoika\ntuli kotijn, ja jutteli koko tapauxen emännälleen, ja mitä hän oli\nluwannut ketulle hänen tehdyn apunsa edestä.\n\nMutta muori wastais, että kanat oli hänen, ja miehellä ei ollu walta\nnijtä poisluwata kellekkään; ja, hän antoi yöllä wahdata kettua, kuin\nhän hywäs uskalluxes tuli kanahuoneseen, ja sai hänen kijnni. Silloin\nsanoi kettu: onko tämä oikein tehty, ja maxaa, palkitseeko mailma\nnijn suurinta hywin tekiätään? tänäpäänä minä hengelläni ja nahallani\nsen todistan, että mailma nijn kijttää hywin tekiöitään heidän\npalwelluxensa ja hywän tahtonsa edestä.\n\n_Oppi_. Mailman maxon ja palkan eli kijtoxen tähen ei meidän pidä ikään\nmitään edes ottaman; ja sen uskottomuuden ja kijttämättömyyden tähden\nei myös mitään hywää laimin lyömän.\n\n\n\n\n41 Satu.\n\nYxi Karhu ja sen puolisa (naaras-karhu).\n\n\nYhen parikunnan wälillä, yhen Karhun ja sen puolisan wälillä, ylös\ntuli kerran yxi angara koti-rijta, sellainen kuin plaa ylössyttyä yhen\njalosti urhollisen isännän ja sen suuriwaldiaan ja itte pintaisen\nwaimon wälillä: he tahdoit molemmin omistaa ittellensä korkeinta waltaa\nhuoneen hallituxesa. Uros karhu huusi sen oikeuden ja edun päälle\nkuin luonnon laki tygöpanee kaikille jotka on hänen rotustaan (miehen\npuolille).\n\nMutta Naaras eli Emä-karhu sitä wastaan perusti hänen puheensa\njokapäiwäisen koettelemuxen päälle, edeltä tawattujen luulojen, ja\nsuuren paljouden esimerkien päälle, jotka todistit, että sekä eläimet,\nettä ihmiset hänen rotustaan, olit muistamattomista ajoista hallinneet\nja wallinneet heidän miestänsä yli. Ja koska tämä rijta jota kauwwemma\nsitä enämmän uloslewesi kaikkein eläinden seassa mettässä, ja ei taittu\nhywällä sowitettaa ja pysäytettää; nijn päätettijn wihdoin, enimpäin\näänten eli wootumein kautta, että tämä asia piti laillisen duomio\nistuimen edes sellwitettämän ja päätettämän.\n\nYxi Kauris, eli Pukki otettijn tuomarixi, ja kaxi Harakkata, yxi Uros,\nja toinen Naaras, joka uskottijn olewan ne linkimmät (liukahimmat ja\nsiewimmät) Advokaatit (asian ajajat) piti kohtuullisesti ja asian\nomaisesti edeslaskeman kysymyxesä olewan asiat.\n\nKoska nyt asia monilla sanoilla ja suurella puheen korskeudella\nmolemmin puolin oli puhuttu, ajettu ja toimitettu, seisahti wihdoin\nPukki seuraawaiseen tuomio-päätöxeen.\n\nUroxet (miehen puolet) saawat tästees kuin tähängin asti kantaa\nsitä nimeä, että he owat isännät, miehet ja herrat, koska se heille\ntygötulee ja sopij luonnon lain jälkeen; Mutta, sitä wastaan Naaroille\n(eli waimowäelle) tygö omistetaan toimitus ja ulos harjoitus sijtä,\nnijnkuin yhdexi palkkioxi heidän hilpeydensä ja kawaluudensa tähden\nkoska he owat, nijn siewästi, huomahtemata ja taitawasti tienneet\nitsellensä omistaa, sen, kuin ei heille tulisi, ja uroot, (koiraxet,\nmiehet) yhden pitkällisen waiti olemisen kautta owat antanehet sijhen\nheidän äänettömän eli salaisen suostumuxensa, ja nijn muodon wanhan\ntawan kautta oikeudensa poistuhlanneet.\n\nOikeuden käymisen kulut taitawat he wälinsä likuitterata ja sopia\nparahitten kuin he taitawat.\n\nTämä tuomio ei tosin ollut kaikille mielen jälkeen, nijn muodon kuin\ntuomari näwyi melkein osottaneensa toisen puolta pitäwäisexi; mutta\nkosk' ei hän täysillä skääleillä eli todistuxilla taittu sijhen\nwoitettaa, ja hän ilman sitä asian omaisilta oli tullut laillisesti\ntuomarixi säätyxi ja uloswalituxi, nijn tämä tuomio sillä erällä jäi\nseisowaisexi.\n\n_Oppi_. Senkaltaiset rijdat saawat enimitten semmosen päätöxen, kuin\npukit ja harakat saawat halunsa ja päänsä jälkeen asiata ajaa ja\npäättää.\n\n\n\n\n42 Satu.\n\nYxi Susi ja kaxi Koiraa.\n\n\nYxi Susi seiso korkialla kunnaalla, kahtellen ympärijnsä, ja hawaitsi\nsijtä, kuinga kaxi koiraa purit ja tapellen jatustit toistaan. Tästä\nsomaasta tilasta tahtoi hän ottaa waarin, ja juoxi kohta lammas-lauman\ntygö, otti pois sen parahimman lampaan kuin hän löysi, ja juoxi sillä\npois. Mutta nijn pian kuin koirat sen hawaitsit, jätit he pois heidän\nkeskinäisen rijtansa, juoxit Suden peräsä, tapasit ja saawutit hänen,\nja otit pois lampaan, ja purit ja reweit hänen nijn pahoin, että hän\nwähis hengis pääsi käsistä.\n\nYxi toinen Susi, joka sai nähdä hänen täsä tilasa, herjäis häntä, tämän\nhänen ymmärtämättömyydensä tähden, ja sanoi: sinä mahdat olla yxi suuri\ntomppeli, joka karkaat yhden lauman päälle, jolla on kaxi jaloa koiraa\nwartiona. Minä petin itseni, sillä, sano se toinen, kuin minä näin,\nettä ne nijn wihasesti keskensä tappelit, rewit ja purit toistaan.\nSinä mahdat sijs oppia tästä, sano se toinen edespäin, että koska kaxi\nihmistä rijtelewät; ja owat pahimmillansa toisijnsa suuttuneet, nijn he\nsopiwat sijnä paikas, kuin he näkewät yhden yhteisen wihollisen, ja sen\npäälle karkaawat yhdistetyllä woimalla.\n\n_Oppi_. Yhteistä parasta ja hywää pitää aina ennemmin etsittämän ja\npyyttämän, kuin omaa ja erityistä.\n\n\n\n\n43 Satu.\n\nYxi Susi ja Kili (wuohen-poika).\n\n\nYxi Susi juoxi kerran siwu yhen talonpojan tarha kartanon, josa yxi\npikkunen Kili hawahti hänen owen raosta, ja monella tuhannella tansilla\nja hypyllä teki pilaa ja narria hänestä. Sinä rietta, sanoi Susi, jos\nminä saisin sinun ulos linnastasi ja warustuxestasi, nijn minä kyllä\nopettaisin sinun hyppimään toisen nuotin ja pelin jälkeen.\n\n_Oppi_. Yxi kelwotoin pelkuri teke linnan sisällä paljon suurempata\nmenoa, kuin yxi urhollinen sota sankari mualla.\n\n\n\n\n44 Satu.\n\nYxi wanha Akka ja Susi.\n\n\nKoska yxi Susi juoxi ympärijnsä hakein eineestä nälkäiseen wattaansa,\njuoxi hän yhden tollan eli pöxän ohitse, josa yxi lapsi seiso owesa ja\nitki, ja yxi wanha Kukko toru sitä, sanoen: jos ett sinä ole waiti ja\nlakkaa itkemästä nijn minä annan sinun Sudelle. Susi kuuli tämän, ja\nseisahti hywän hetken, toiwosa, että ämmä pitäisi sanansa; mutta kosk\nei lasta tuotu, juoxi hän lomputtain pojes, pahoilla mielin. Illan\ntullesa juoxi hän jälle sijtä siwu, ja silloin löysi hän Akan weisaawan\ntoisesta pillistä; sillä silloin hän taputteli ja hywäili lasta,\nsanojen: se on aiwan kaunis lapsi suloinen, hywä lapsi, ei se enää\nitke, jos Susi tuli lapsen tygö, nijn minä lyön Suden kuolliaxi. Sen\nkultua meni Susi suutuxisa pois, ja ajatteli ittexeen: ei se ole paljon\nwärtti, eli hyödytä, olla senkaltaisten parisa, joilla ei ole meininkiä\n(täydellistä ajatusta) sillä kuin he puhuwat.\n\n_Oppi_. Enemmän pelko kuin rakkaus tekee hywiä ihmisiä, nijnkuin hywiä\nlapsiakin; ja kuin manauxet ja hywät neuwot ei waikuta mitään, täyty\npeljätyxen waatia meitä welwollisuudestamma waarin ottamahan.\n\n\n\n\n45 Satu.\n\nKaxi ystäwätä ja yxi Karhu (kontio).\n\n\nKaxi ystäwätä matkustit yhdesä, joilla oli se kowa onni, että tawata\nyhden Karhun wastaansa. Ei se ollu mahdollinen että juosta pois ja\npaeta, sentään yxi heistä kipeis puuhun ja toinen heittäysi pitkäxensä\nmaan päälle nijnkuin kuollut. Karhu tuli kohta sitä nuuskimaan ja\nhaistelemaan joka maan päällä makaisi, pani kuononsa sen suuhun,\nsieramijn ja korwijn, ja päätti wihdoin, että se mahtaa olla kuollu\nruumis ja meni tiehensä. Koska nyt Karhu oli poismennyt, astui hänen\nkumppalinsa alas puusta, ja kysyi häneltä, mitä Karhu kuiskutti hänen\nkorwaansa? hän käski, minun, sanoi hän, toisti waroa itsiäni, että\nmennä nijtten seuraan, jotka jättäwät ystäwänsä yxinänsä waaraan,\nsilloin kuin parahitten tarwitaan.\n\n_Oppi_. Jokainen itsiänsä holhoo: mutta Jumala kaikkia.\n\n\n\n\n46 Satu.\n\nKarhun pyytäjä ja Karhu.\n\n\nYxi mies oli jo myynyt karhun nahan, ennen kuin hän sen oli\nkiertänytkään ja tappanut, ja juonut sen hinnan ja rahan suuhunsa. Se,\nmies meni nyt kumppalinsa kansa ulos mettään, josa karhu rookais hänen,\nlöi hänen kumoon käänteli häntä, nuuski ja haisteli häntä; toinen mies\njoka oli puusa sillä aikaa, kysyi häneltä, sitten kuin karhu oli pois\nmennyt; mitäs Karhu sinulle sano? hän sano: se neuwo, ettei karhun\nnahkaa pidä myymän ennen kuin karhu on saatu.\n\n\n\n\n47 Satu.\n\nYxi hopero Akka, joka woitelee Tuomareita.\n\n\nYxi Akka oli joutunut oikeuden käymiseen, josa hänen asiansa ei\ntahtonut hänen tyhmän päänsä jälkeen toiwon perästä juosta, edes käydä\nja hywää päätöstä saada, jonga onnettomuuden, ja pitkällisen oikeuden\nwijwytyxen ja asian ylöslykkäämisen yli, hän kerran tuli puhuesaan\nwalittamaan muutamille lain oppineille Adwocaateille jotka sanoit:\noletkos woidellut? sinä et ole tainnut woidella herroja ja asian\nomaisia? ota waari tilasta kuin he owat josain koosa, pöydäsä rualla,\neli muolla nijn woitele. Akka otti sanasta waarin: Hankki ittelleen\nhywin ison Woidet-sarwen, semmoisen kuin lypsy-Akat lehmijen utareille\npitäwät; otti sijwen, ja tuli salaa asian omaisten pöydäs ollesa, ja\nwoiteli raswallaan jokaisen waatteet ja turmeli ne hornaan kokonaan\npois; josta he suutuit, enemmän kuin lepyit. Mutta Akka päälle seisoi\nkuitengin, että he tarwihtit woidetta, nijn hänen asiansa juoxis.\n\n_Oppi_. Woideltut kädet on liukkaat; ja woideldut rattaat juoxewat ja\npyöriwät kewiästi, sen tietä hopero Akkakin.\n\n\n\n\n48 Satu.\n\nYxi wanha Akka ja Kilka (perkele).\n\n\nSe on tawallinen, että koska ihmiset wetäwät päälleen jongun\nonnettomuuden, uskowat, ja syyttäwät he kilkaa, että hän on ollut\nasias. Kerran se tapahtui, että kilka sai nähdä yhden wanhan Akan\nistuwan yhdesä puusa, (omena puusa) ottakaa waari, sanoi hän nijlle\nlässä olewille, nijn tee näettä, että kohtasillään Akka putoa maahan,\nja taittaa käsiwartensa ja säärensä, ja sitten hän kohta huuta minua,\nja syyttä minua. Hywät ihmiset! tahdottako te todista, etten minä ikään\nole käskenyt hänen sinne kijwetä.\n\nWähän hetken päästä Akka tupsahti maahan, nijnkuin kilka oli sanonut;\nja Akka sadatteli ja sanoi että kilkan työ se oli, hänelle se olkoon\nhäpiäxi joka hänen sinne saatti. Mutta kilka puhdisti itsensä\ntäydellisillä todistuixilla ja skääleillä, ettei hän ikään ollut sinne\nhäntä käskenyt, eikä häntä puusta pudottanut.\n\n\n\n\n49 Satu.\n\nMelanchtonin Muuriaani eli Trenki.\n\n\nOppineittengin kirjat todistawat, että sillä muutoin wijsaalla\nPhilippus Melanchtonilla kolmatta sataa ajastaikaa ennen tätä, oli\nyxi melkein tyhmä Moriani eli palwelia, joka kerran otti puita eli\nhalkoja pinosta alta päin, ja ei päältä päin järjestään, josta pinon\nwälttämättömästi täyty kaatua; mutta nyt ole kilka (piru) kerran oman\nkunnia nimensä tähden nijn wäsymätöin ja uskollinen että hän koko\neli kaiken yön seiso ja ylöspiti pinoa, ettei se olis kaatunut, ja\nkiroten tawallisuuden jälkeen häntä sijtä syytetty: mutta aamulla,\ntuli se tyhmä ja typerä renki ja otti halkoja alta päin, ja kallistuwa\npino kaatu hänen sormilleen, josta hän kiroisi, ja huusi kilkaa: joka\nwastais, minä olen kaiken yön pinoa ylöspitänyt, ja yhtä hywin sinä\ntyhmä ja kiukkunen mies teet sen minun syyxeni, joka on sinun oma syysi.\n\n\n\n\n50 Satu.\n\nYxi wähänen Poika ja Onni.\n\n\nYxi Poikainen oli nukahtanut joen törmälle, juuri weden rannalle. Onni\ntuli sijhen, ja herätti hänen, sanoen: Hywä lapsi, nouse ylös ja mene\ntiehes, muutoin sinä wieryt jokeen ja hukut, ja silloin sanotaan että\nminä olen sijhen syypää, eli, kowa lykky (Onni) sen sinne wei.\n\n_Oppi kaikeista kolmesta edellisistä Saduista_.\n\nMe olemma walmit ja nopsat itsellemme omistamaan kaikki onnelliset\ntapauxet mailmasa, mutta jos pahoin käy, nijn me jollekkulle pahalle\nhaltialle suututtelemma. Sen yhden me itellemme kaappajamme, ja sen\ntoisen me edeskatsomiselle wiaxi luemme ja panemme.\n\n\n\n\n51 Satu.\n\nYxi Poika ja yxi Waras.\n\n\nYxi Waras tuli yhden Pojan tygö, joka istu ja itki yhden kaiwon\n(lähteen) wieres, ja kysyi mitä hän parkui nijn surkiasti? ak! wastais\npoika, minulta pääsi ja käsistäni huilais yxi hopiamalja kaiwoon, ja\nkuin minun piti wetämän se ylös, katkeis köysi. Waras rijsui kohta\nkaikki päältään waattehet, ja astui alas kaiwohon, hakemaan hopia\nskoolia; mutta, kuin hän wähän hetken päästä tuli jälle ylös, ilman\nmitään, nijn oli se poika koirus sill aikaa ottanut kaikki hänen\nwaatteensa ja juossut pois.\n\n_Oppi_. Muutamat warkaat on waremmin walmijt hirteen, kuin toiset,\nketuilla ketut pyytään. Ja wanha Suomalainen sananlasku sanoo: hylkeen\npäällä Walaskalat pyytään; ja waras warkaan petti.\n\n\n\n\n52 Satu.\n\nYxi Talonpoika ja willi Mettä-Sika.\n\n\nYxi Pelto-mies otti kerran laihostaan kijnni yhden Mettä-Sian, ja\nleikkais siltä poikki yhden korwan.\n\nJälle toisen kerran tapais hän jälle saman Sian, ja leikkais siltä\npoikki toisen korwan, kuin hän nyt wielä kolmannen kerran sen rookais\nsamasa pellosaan, nijn hän wei sen Howi-Herralle; joka antoi lahdata\nSian, ja kuin sen pää awattijn, nijn ei sijnä löytty yhtään aiwoa\n(ajua) jota kaikki ihmettelit, ja puhuttijn sinne ja tänne tästä\nkamalasta asiasta.\n\nArmollinen Herra! sanoi talonpoika, jos tällä eläimellä olis ollut joku\naiwo, nijn se olis, kuin se molemmat korwansa mistais, antanut sen\njohtua itselleen waroituxexi, ettei hän enää ikään olis tullut minun\nlaihooni.\n\nTämä puhet yheltä yxinkertaiselta talonpojalta saatti koko seuruuxen\nnauramaan.\n\nOppi. Yxi wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Neuwwo hullua, ei tule\nmieltä; keitä munaa, ei tule liendä.\n\nJa, wie Sika Saxaan, tuo sika Saxasta, Sika, Sika ainain (kummingin) on.\n\n\n\n\n53 Satu.\n\nKettu ja Leopardi. (Kissa-Ilwes).\n\n\nKissa-Ilwes koreili, pöyhisteli ja ylpeili kerran, hänen kirjawan\nnahkansa yli ja monen pilkkunsa yli; mutta yxi kettu kuiskautti hänen\nkorwaansa, ja antoi hänen huomahtemata ymmärtää, että mielen ja\nymmärryxen kauneus, ylitsewoittaa kaiken ulkonaisen maalatun päällisen.\n\n_Oppi_. Yxi hywä ymmärrys on kallijmpi lahja, kuin kaikki ulkonainen\nkoreus.\n\n\n\n\n54 Satu.\n\nYxi Kettu ja Ijliskotti.\n\n\nSeurawaisella sadulla saattoi kerran Esoopus, Saamuxen luodon asujamet,\njälle hiljaisuteen, yhen waarallisen kapinan jälkeen: Koska yhden Ketun\npiti kerran Uiman yhen Wirran poikki, tuli hän wirralda wiedyxi yhteen\npikkuseen saareen josta hän ei tainnut mihenkään päästä, waan täyty\nsiellä maata, ja tuli waiwatuxi yheltä hirmuiseltä joukolta kärwäsiä,\njotka pistit, purit ja imit werta hänestä.\n\nSijnä oli myös yxi Ijliskotti saapuilla, joka paljaasta kansa\nkärsiwällisyydestä tarjois ittiään kärwäisiä pois ajamaan hänestä.\nEi, sano Kettu, anna ne olla rauhasa; sillä ne on nyt jo nijn werta\ntäynnänsä, että ne tahto haljeta ja pakahtua, ja eiwät taida enää\npaljon tehdä minulle wahinkota, enemmän, kuin jo tehneet owat; mutta\njos ne pois karkotetaan, nijn ilman epäilemätä yxi toinen joukko\nnälkähisiä weren imejiä tulee heidän siaansa, jotka ei taida jättää\nyhtä weren pisartakaan jälille koko minun ruumiseeni.\n\nKeisari Tiberius teki senkaltaisesta Sadusta yhen soweljaan sowituxen\noman asiansa päälle, koska kysymys oli; Tahi hänen piti wiralta\npoispaneman muutamia omaa heidän parastaan ettiwiä Läänin Herroja,\nsillä he rasitit yhteistä kansaa, eli antaa heidän saada pitää heidän\nsisällä olewaiset ammattinsa?\n\nKeisari antoi silloin mailmalle tietä ajatuxensa tällä seurawaisella\nSadulla:\n\n\"Oli kerran yxi mies, joka pahoin haawoitettuna makais yhellä maan\ntiellä, josa kärwäiset tuhansin lensit ja imit hänen haawojaan.\nYxi matkamies joka sijtä siwu kulki, surkutteli hänen tilaansa, ja\npaljaasta rakkaudesti pyysi poisajaa näitä nälkäisiä wieraita. Älä\nsuingaan sano se toinen; sillä kuin nämät owat pois ajetut, nijn täytyy\nminun otella toisten kansa nijtten siaan, jotka woiwat olla kahta\nkauhiammat ja näitä pahemmat.\" Tämä on näyttäwä sano Keisari, kuinga\nse käwis minun alimmaisteni kans, jos minä muuttaisin heidän walda\nmiehiänsä.\n\n_Oppi_. Yhellä Sadulla taitaan wälistä paljon toimitettaa ja\nwaikutettaa.\n\n\n\n\n55 Satu.\n\nYhden yxinkertaisen Akan rukous.\n\n\nYxi Akka joka istu juuri Wouwin penkin kohdalla kirkosa, kuultijn aina\nrukoilewan ja toiwottawan: eläköön meidän Woudi kauwwan Ah! -- antakoon\nhänelle pitkää ikää; mutta kuolkoon meidän Kirkkoherra pian! tämä oli\nAkan alituinen toiwotus, jonkatähen Wouti hänen kerran kutsu puheelleen\nja kysyi, mixi sinä minulle pitkää ikää rukoilet, ja Pappis soisit pian\nkuolewan? Akka wastais: Ennen teitä armollinen Herra, oli meillä jotain\nkowa wouti, ja teisä me saimma kowemman, mutta minä pelkään, että joss\nte kuoletta, nijn wielä kowempi ja kiukkaampi tulee sian: mutta mitä\nPappijn tulee, nijn meillä oli hywä, ennen tätä, ja joss hän kuolis,\ntaitas wielä parempi pantaa sialle.\n\n_Oppi_. Ota Oppi edellisestä Sadusta.\n\n\n\n\n56 Satu.\n\nYxi Akka joka itki Lehmäänsä.\n\n\nKerran tapahtu se kowa onni yhelle Akalle, että hänen paras lypsy\nLehmänsä wajois wetelään suohon, ja kuoli sinne; josta Akka tahto\nkokonaan tulla hoperoxi, itki yöt ja päiwät ja ääneensä lollotti ja\nwalitti: woi minun Tuorikkini, ei se enää ammoen tule minua wastaan\nkuin minä huhoilen, ei Tuorikin ääni enää luikailee mettäs, ei sitä\nenää kaju wastaa kankahilla. Tätä teki se hopero Akka ja wielä\nkirkossain itki katkerasti, kuin Kirkkoherra messusi; ja sitä hän teki\nmonta aikaa, nijn että häneltä wijmmein Pappi kysy, mixi sinä itket\nkuin minä messuan -- Akka wastais: kuin minä kuulen teidän äänennä --\nAk! -- nijn minä muistan minun Tuorikkini -- woi kuinga se oli --\n\n_Oppi_. On hulluja kylwämätäkkin.\n\n\n\n\n57 Satu.\n\nYxi Rotta (hijri) joka asui Ruoka-arkusa.\n\n\nYxi Rotta joka oli elänyt ja ylöskaswanut yhdesä ruoka-arkusa, ja joka\nkaiken elinkautensa oli elännyt sillä mitä emäntä sinne oli pannut,\nrookasi kerran sieltä langeta (pudota) ulos yheltä arkun syrjältä; ja\nkuin hän juoxenteli ja kuljeskeli sinne ja tänne, että jälle päästä\narkkuun, sopeus, että hän löysi yhden juuri makian herkku palan. Ei hän\nnijn pian ollut sitä maistanut, ennen kuin hän rupeis uloshuutamaan,\nwoi mikä narri ja tolwana minä koko pitkän ajan oon ollut, jok' oon\nluullut, ettei mualla koko mailmasa olisikkaan onni ollut löyttäwä,\nwain ainoastansa hänen arkusaan.\n\n_Oppi_. Yxi tytywäinen mieli ja hywä omatunto taita tehdä yhden ihmisen\nonnellisexi, misä ikänänsä hän on. Ei pankolla kaswaneet jo koti\nlaattian rikoilla ylöskaswatetut tiedä muuta kuin ylpeillä likansa yli.\nMutt on sitä mailmata muuallain, ja woi kuinga lawia mailma on, sano\nAkka kuin sohi ja koetteli keppillään pirtin aakkunnasta ulos.\n\n\n\n\n58 Satu.\n\nYxi Pääskynen ja Lukki (Hämähäkki).\n\n\nYxi Lukki joka otti waarin Pääskyisen kärwästen-pyytämisestä, päätti\nkohta tehdä walmixi yhen werkon-pyytääxensä Pääskyisiä; sillä hän\nkatseli Pääskysen lennon kärwästen peräs, kuin yhden esteen hänen\nluwallisesa omasa elatus keinosansa. Mutta tämä lintu mursi ittensä\nilman waiwaa läpi sen uloskehrätyn sijman ja lensi pois koko werkon\nkansa. Nyt wasta minä hawaitsen sano Lukki, että lintujen pyytö ei ole\nminun työni; ja nijn hän käänsi ittensä takasin entiseen keinoonsa,\nnimittäin kutoman werkkoja kärpäisille ja sääskille.\n\n_Oppi_. Yxi wijsas ei ajjo mitään, ennen kuin hän wälikappaleita\nuloswalitsee aikomiseensa ja päälle tarkoituxeensa.\n\n\n\n\n59 Satu.\n\nYxi Mies ja Joki.\n\n\nYxi Maan-mies joka aiko yhden Joen eli wirran poikki, mittais sen\nsywyyden usiammas paikas, saadaxensa tietä, mistä kohdasta hän olis\ntainnut kahlata sen yli; ja itte mittamisensa ja koettelemisensa alla,\nhän sen astaitsi, että se oli sywin sijnä josa wesi juoxi hiljaxeen,\nmutta sitä wastoin matalin kusa niwa paika oli, ja josa wesi enimmän\npauhais ja kuohu.\n\n_Oppi_. Yxi waiti olewa, hiljanen ja sisällänsä pitäwä wiha-mies on\nwaarallisempi, kuin yxi joka menoaa.\n\n\n\n\n60 Satu.\n\nYxi Kettu ja waimowäen Kokous (Pito).\n\n\nYxi Kettu, joka kerran yön-seutuna waelsi yhen kylän läpi, hawahti\nsiellä warpahaisia pidettäwän, eli Pirtti-waimon pidot, josa wieraat\notit hywäxensä yhen hywin hankitun Kana-sopan (liemen). Ak! sano hän:\nEikö tämä ole mailma kumma? yxi wiheljäinen wiatoin Kettu raukka, saa\nnäpisti kurkistaa sisälle Kana-huoneseen, hakeaxeen sitä ainoastaan,\njolla hän henkensä elättäis, ennen kuin te kohta koiranne husutatte\npäälle.\n\nMutta kuitengin te taidatta istua täällä ja ylönpaldisesti rawita\nwatsanne kalleilla ruilla teidän kanoistanne ja kukoistanne, paitsi\nmuita, teidän herkkujanne. Mitäs sinä näsäwijsi repo puhut! huusi yxi\nwanha Akka? minä saan sen sulle sanoa että me syömme omia kanojamme;\nmutta mitä sinä syöt, sen sinä warastat.\n\n_Oppi_. Löytyy nijn hywin häweljäitä ihmisiä, kuin luondokappaleitakin;\nja nijn kuttuttu saalis, (rappaaminen) saa wälistä nijn kaunijn nimen,\nkuin omistawa oikeus.\n\n\n\n\n61 Satu.\n\nPuitten Suoruudesta ja wääryydestä.\n\n\nYhesä paikasa kerran istutettijn ja kylwettijn puita jotka tosin\nkaswoit kaikki kaunihixi, suorixi ja hirsixi kelwollisixi, paitsi yxi\nlyhyt rapamänty, joka jäi wääräxi ja kantturaisexi, ja näytty kamalalta\nulos. Tämän mettän isäntä tahto raketa yhtä huonetta, ja lähetti\nsentähden kirwes miehensä ulos tätä metsistötä hakkaamaan ja kaatamaan,\nja hakkamaan jokainnan puun, kuin suingin kelpais johonkuun huoneen\nrakennuxexi. He teit käskyä jälkeen; ja silloin se wäärä ruma puu yxin\nseisomaan.\n\n_Oppi_. Kowan kuuluisat koreudet, owat harwoin onnelliset.\n\n\n\n\n62 Satu.\n\nYxi Talonpoika joka köyhty kunniasa.\n\n\nLiki Upsalota asui menneellä sadalla yxi äweriäs ja rikas Talonpoika\njonga tykönä kulki usein sangen paljon suuria Herroja, joita hän\nkaikella kunnialla wastaan otti ja ittensä nijn kulutti, että hän\nkokonansa köyhtyi; ja nijnkuin köyhydesä ihmiset usein etsiwät wääriä\nwälikappaleita edestulemiseensa; nijn myös tämä mies menetteli\nitsensä, ja tuli kälmixi eli kolmen markan miehexi; ja koska hänellä\nei ollut kunniata, nijn ei myös enä kengään tullut hänen tygönsä,\nja nijn sai hän olla hywäsä rauhasa: teki työtä maansa päällä, oli\nwiriä ja uuttera, ja jälle muutaman wuoden sisällä rikastui ja tuli\nwarallisexi ja wahwaxi taloxi. Hän rakensi myös nyt uuden kaxi\nwooninkisen pygningin, nijn että hänen talonsa ja kartanonsa loista\nkauwas kunnahalta maan tielle: sijtä waelsi nyt muutamana kesänä itse\nKuningas siwu, ja nähdesään nijn kaunijn talon, kysyi, kuka siellä\nasuis? hänelle wastattijn: siellä asu yxi kolmen markan mies, ei sen\ntykönä nyt tähän aikaan ole kukaan käynyt. Kuningas sanoi: Me tahdomme\nmennä sinne ja katsomaan sitä taloa; se mies taita olla ymmärtäwäinen\nmies, joka on nuoon kaunijn kartanon rakentanut. Kuningas tarjois\ntälle miehelle kunnian jälle; jonga edestä alimmaisuudesa kijtti,\nmutta kielteli wastaan ottaa; sillä hän sanoi: Teidän Majestetinnä:\nnijnkauwwan kuin minulla oli kunnia ennengin, nijn wieraita kulki\npaljon luonani ja minä köyhdyin, jota minä pahon waroin eli pelkään\ntästäin edes. Mutta nyt nijnkauwwan kuin minä olen ollut kolmen markan\nmies, eli kunniata, olen minä saanut rauhasa asua ja olen rikastunut.\n\n_Oppi_. Lijkanainen kunnia, on puolexi häpiätä ja häwiöxi. Usein\nsaadaan ruoka ja juomaa -- etc. maantien warrilla, ilman mitään\nannettaa, waiwa nähdä. Ja wielä nöyrästi kumarta, ja ikänänsä kuin\nkijttää sen armon edestä että meitä on kulutettu ja köyhdytetty.\n\n\n\n\n63 Satu.\n\nNälkä-kurki ja Jouhten kuollo-hetkellään.\n\n\nYxi Nälkä-kurki oli lässä eli saapuilla, kuin yxi Jouhten weisais sen\ntawallisen wijmmeisen laulunsa, ja antoi hänelle tietä, kuinka se oli\nwastoin luontoa, että weisata nijn sopimattomalla ajalla; ja tahtoi\ntietä, mikä hänellä oli syy sijhen. Sijhen on minulla oikia syy,\nwastais Joutten: minä pääsen ja astun nyt yhteen tilaan, josa minä\ntästedes olen wapa ansoista, nuoleista ja luoeista ja näljästä; mixen\nminä sijs olisi iloinen senkaltaisen wapahduxen yli.\n\n_Oppi_. Kuolema on se wijmmeinen hywästi jättäminen kaikista nijstä\nrasituxista, waiwoista ja waaroista, kuin tätä elämätä seuraa.\n\n\n\n\n64 Satu.\n\nYxi Leski-waimo lohduttamatoin.\n\n\nOli yxi nuori waimo, joka murheesta miehensä sairauden tähden olis pian\nennen aikojaan saattanut kuoleman ittelleen; mutta hänen hywä isänsä\nteki kaikki mitä hän ikänänsä tiesi, saattaaxensa häntä tyystytetyxi;\nRakas lapsi, sano hän, me olemma kaikki kuolewaiset: ole rohkia, minun\ntyttäreni; anna sen wijmmeisen pahan tulla, minulla on parempi mies\nsinulle warasa, kuin tämän olet mistanut. Ah! minun isäni, sano hän,\nmixi nimitättä te toista miestä? Tee olisia nijn kernaasti saattaneet\npistä puukon minuun: ei, ei, minä en tahdo kaikkena elinkautenani enää\najatella toisen miehen päälle.\n\nEi kauwwan sen jälkeen kuoli hänen sairas miehensä, ja silloin hän\ntahto juuri pakahtua sydämmen murheesta, tuli likimäärin nöyräpäisexi,\nlöi rinnoillensa, ulos repi hiuxiaan, että joka mies luuli hänen\ntulleexi kokonaan hulluxi. Mutta kuin hän sai wähä päänsä ympäri\najatella, pyhki hän pois kyynneleet, nosti ylös silmänsa ja huusi:\ntapahtukoon Herran tahto; ja meni sitten isänsä tygö ja sanoi: Rakas\nisäni! Entäs se toinen mies, josta te mainihtia, onko se kaukana?\n\n_Oppi_. Satu antaa tietä, että Leskein kyynnelet taitan kewiästi\npois pyhittää, ja ettei se ole peräti mahdotoin, että hengis pitää\nLeski-waimoja miehen kuoleman jälkeen, ja kuinga mahdollinen se on,\nkaiken maahan panias murheen jälkeen, lohdutta häntä sillä huwituxella\nkuin hänellä on olewa toisen yljän sylisä ja käsi-warsisa.\n\n\n\n\n65 Satu.\n\nYhden Leski-waimon naimisen halusta.\n\n\nYxi Leski-waimo sano kerran hywäsä uskalluxesa, hänen Nepaalleen:\nminä olen pian peräti hukas, kuin ei minulla ole ja minä saa, yhtä\nsiiwollista ja raitista miestä, joka minun huoneen hallitustani katsoo\nja holhoo; ja täsä asiasa minä tahdon kaikkein ennemmin neuwwotella\nsinun kansas, nijnkuin minun uskollisimman ystäwäni kansa. Joss sinä\ntahdot täsä asiasa palwella minua, nijn älä suingaan unohda pois tätä\nparasta asian haaraa: minä olen nijn sijsti waimo, että minä oikein\nkyöläyxellä ajattelen makauxesta awio-wuoteesa. Minä palwelen sinua\nmielelläni, wastaisi hän Nepaansa, ja nyt minä tiedän sinun mieles ja\najatuxes: mutta se taita olla työläs löytäxeni sellaista miestä, jolla\nolis kaikki nämät omaisuudet. Ja sillä sanalla meni se hywä akka pois,\nmutta päiwällä sen jälkeen tuli hän jälle Lesken tygö, että hän oli\nlöynnyt yhden miehen joka oli juuri hänen mieltään myöden. Minä olen\nsinulle uloskatsonut ja uloswalinnut yhden miehen joka on uuttera ja\ntoimellinen, ja joka juurta jaxain ymmärtä kaikki tarpeelliset työt;\nmutta nijn totta kuin minä elän, niin en minä tainnut löytä, kaikkein\nnäitten hywäin omaisuutten alla, yhtään joka olis tainnut estää sinun\nkyöläystäs, jostas puhuit. Se ej tee mitään asiaan, wastais Leski, minä\nwihaan heikkoutta, mutta en minä taida hyljätä hywää awua.\n\n_Oppi_. Waimo-wäki owat kaikki yhen kallaisesta luonnosta, ja enin osa\nheistä yhenkaltaisesta mielestä; ja yxi waimo tuntee omisa suonisaan\nmitä toisen walta suoni tykyttää, ja taita wähällä waiwalla tulkita ja\ntietä toisen illweistä ja puolesta sanasta mitä hän on wailla.\n\n\n\n\n66 Satu.\n\nHijret ja Tammi puu.\n\n\nHijret luit sen aiwan waiwaloisexi, että yhtä päätä kijwetä ylös\nTammeen, joka suupalan tähden, kuin heidän piti saamaan ruaxi\nwattaansa, niin että he kerran päätit, hampaillansa poikki sa haamaan\nja järsimään puuta, ja niin antaa Tammen terhot maahan pudota yhtä\nhaawaa; mutta muutamat heistä olit taitawammat kuin toiset, ja yxi\nwanha hywin kokenut Rotta käski heidän perään ajatella mitä he tekewät;\nsillä sanoi hän, joss me nyt turmelemme ja häwitämmä meidän elättäjämme\n(ammamme) kuka meitä sitten tästäedes elättääpi?\n\n_Oppi_. Että päättää jotain ilman perään- ja edellä ajatusta on yxi\nylpiä hulluus; mitä yhestä asiasta seuraa, on se ensimmäinen josta aina\nesinnä on waari ottaminen.\n\n\n\n\n67 Satu.\n\nKarhu ja Mettiäiset.\n\n\nYxi Karhu suuttu kerran niin kiwasti yhden Mettiäisen pistoxesta, että\nhän juoxi kuin wimmattu Mettiäisten pesälle, ja käänsi ylön alasin eli\nmullisti kaikki ne mesi-kannut, kuin hän siellä löysi. Tämä ylellisyys\nja wäkiwalta saatti kaikki Mettiäiset ulos lentämään, jotka kaikin\nrupeisit häntä pistelemään: ja wasta jälistä päin tuli hän ymmärtämään,\nkuinga se olis ollut parempi ylönkatsoa yhen wähän wastuxen, kuin wetää\npäällensä monen tuhannen päälle karkauxen, yhden wähän hyödyttäwän\nmielen liikutuxen ja pikaisuuden kautta.\n\n_Oppi_. Parempi on antaa yhden kelwottoman Rietan, kostamata antaa\npilkata ittiänsä, kuin yllyttä ja härsyttää koko joukon häpemättömiä\nkonnia päällensä.\n\n\n\n\n68 Satu.\n\nYxi Jalopeura ja Rotta.\n\n\nYxi Jalopeura oli joutunut langeta ja sisälle kietoua metsä-miesten\njuoniin ja pauloin, ja huusi yhtä Rotta joka meni siitä siwu, että hän\ntahtois olla niin hywä ja auttaa häntä werkosta, wakuutuxella, ettei\nhän koskaan tahdo unhottaa sitä hänelle osotettua hywä työtä. Rotta\njärsi ja puuri langan poikki; ja kuin hän niin oli auttanut Jalopeuran\nirralle, anoi hän häneldä saadaxeen sen tytärtä waimoxeen waiwastaan.\nJalopeura oli ylön jalo, että hän olis kieltänyt hänelle jotain:\nmutta se pahin oli, että juuri kuin se uusi puoliso piti astuman\nmorsian-wuoteesehen, niin hän huomahtemata rookais jalallaan astua\nsulhasen päälle ja rusensi hänen kuoliaxi.\n\n_Oppi_. Täsä näytetään kuinga wäkewä yhden hywän luontoisen\nkijtollisuus on; ja yhden järjettömän rakkauden hulluus, nijn myös\nse wiheljäisyys, kuin seuraa nijtä naimisia, kuin tapahtuu nijtten\npersoonain wälillä, jotka owat erinkaltaiset ja ei wertaiset.\n\n\n\n\n69 Satu.\n\nYxi Talonpoika, joka rupeis Sotamiehexi ja sitten Kauppamiehexi.\n\n\nWoi kuinka suuresa orjuudesa ja wiheljäisyydesä minä elän huusi kerran,\nyxi Herran kartanon työsä wäsynyt ja tuskaunut Talonpoika; sillä minun\ntäytyy kuluttaa kaikki minun päiwäni ojimisella, kyntämisellä, sonnan\nwedolla ja kylwämisellä, ja en minä kuitenkaan wihdoin tule muuxi kuin\nminä olen. Minä pysyn aina tämmöissä. Sotawäesä kuitengin päästään\nkunniaan, ja yxi ainoa onnen tapaus taitaa yhden miehen saatta ikuiseen\nkunniaan ja arwoon. Totisesti minun pitää parata tilani, toimitta\nittelleni hewosen ja sota aseet, ja koetteleman minun onniani sodasa.\nHän meni sijs pois, täytti aikomuxensa, ja odotti sitte että joku\nsodan-tappelus olis tapahtunut; mutta kuin hän rupeis ajattelemaan,\nettä hän siellä kukaties mistais kätensä ja jalkansa, päätti hän\njälle mennä takasin kotia. Kuin hän niin käweli jongun ajan raskasna\nRiddarin ajatuxilla sai hän toisen uuden joukahduxen päähänsä. Minä\ntaitaisin, ajatteli hän, tehdä paljoa suuremman onnen, joss minä\nrupean Kauppamiehexi. Tämä ei niin pian hänen mieleensä joukahtanut,\nja sytyttänyt halua sijhen, ennen kuin hän toimitti ittellensä aluxen,\nwuokkrais sen, ja meni merelle woiton ja tappion päälle. Nyt hän jo\nrakensi ajusaan linnoja ilmahan, ja luuletteli ittiään, että hänellä jo\noli molemmat Indiat arkuisansa, ennen kuin hän oli hywin laskenut ulos\nkoti-rannalta. Mutta meidän kauppamies sai pian katua kauppojaan.\n\nYxi wäkewä myrsky tuli joka wei hänen aluxensa karille ja hieta\nriweleille, josa kauppamies, alus kalu ja kaikki tyynni onnettoman\nhaaxi-rikon kautta hukuit ja pois tulit.\n\n_Oppi_. Huikendelewaisuus ja ympärinsä häälywä mieli on enimmitten\nmeille ihmisille wahingollinen.\n\n\n\n\n70 Satu.\n\nYxi Joki (Wirta) ja Lähde.\n\n\nKerran ylös tuli yxi rijta yhden Joen ja yhden Lähteen wälillä, sijtä,\nkuka heistä olis etuisampi ja parempi toistaan. Joki ylpeili paljon\nwetensä ja kalainsa yli kuin hänellä oli; ja kehu kuinga hän paljon\nwettä wiepi mereen, purjehtiwaisten hywäxi; ja että hänen rannoilleen\nmonet kaupungit, kylät ja huoneet raketaan, ja että hän sekä ihmisille,\nettä eläimille paljon hyödytystä ja iloa matkaan saattaa. Wielä\nsanoi Wirta, sitä wastaan niin Lähteellä on pimiä juoxu maan kamaran\nalahitte; se maka niinkuin peitetty lewän alla, ja niinkuin warkahin\ntulee edes päiwän walkeuteen, ikään kuin hän häpiäisi näyttämään\npäätänsä. Tämän ylpiän ja kowan häwäistyxen otti Lähde niin pahon ylös,\nja pahaxui niin suuresti sitä, että hän mietti kostoa, ja tukki kaikki\npienet ojat ja weden juoxut, ja niin esti weden walumisen Jokeen,\nniin että Joen juopa wähän ajan sisällä kuiwi ja kurehtu niin että\nkalat kuolit ja mätänit mudasa, hywin ansaituxi rangaistuxexi Joelle,\njoka oli ittestään kerskannut ja ittelleen tygö lukenut sitä kuin,\nalkulähteelle tuli josta hän sai kaiken sen siunauxen kuin hän nautti.\n\n_Oppi_. Se joka ittiänsä kerskaa jongun edun tähden, hän häwäise sitä,\njoka on ensimmäinen alku ja lähde sijhen.\n\n\n\n\n71 Satu.\n\nYxi Pahan elkinän pahan tekiä, ja Kilka.\n\n\nYxi kuuluisa pahan tekiä, joka oli tehnyt monta hirmuista paha työtä,\nja joka kerta sen tähden saanut wihtoja ja rangaistuxen; meni wihdoin\nystäwyyden liittoon Kilkan kansa, että hän hänen pelastais ja auttais\nniistä waiwoista, joihin hän oli joutuwa tästäin edes. Tämä hänen\nliitto-weljensä auttoi häntä kistusta, arrestista ja fankeudesta yhen\nkerran toisen perään, aiwan monasti; ja joka kerta kuin hän pahain\nretkeinsä tähden tuli kiini otetuxi, niin hän pyysi Kilkaa auttamaan\nitsiänsä. Mutta wijmmein kuin hän waiteli häntä awuxehen, tuli Kilka\nhänen tygönsä, olallaan kantain ison läjän wanhoja kenkirajoja, ja\nantoi hänen selkiästi tietä hänen ajatuxensa. Minun ystäwäni, sanoi\nhän, en minä kestä kauwemmin senkaltaista juoxua sinun tähtes, ja en\ntaida sinua enää useimmin auttaa. Minä olen kyllä jo kauwwan juossut\nsinun palwelluxesas, niin että minä olen kaikki hajalle kuluttanut\nnämät kengät, ja et sinä ole minulle antanut hopi äyriäkään, ostaaxeni\nittelleni uusia; sentähden ett mahda pahaxua, joss minä nyt annan sinun\nistua täällä pelastamata.\n\n_Oppi_. Perkele auttaa omiaan ajaxi, mutta kuin parahitten tarwitaan,\nnijn hän jättää ne waaraan.\n\n\n\n\n72 Satu.\n\nYxi wanha Akka ja Kilka.\n\n\nKilka pahaxui kerran sangen suuresti, ettei hän kolmen ajastajan\nsisälle saanut yhtä parikuntaa torumaan, riitelemään ja suuttumaan\nwälinsä, waikka hän monella juonellaan oli sitä ajatellut. Hän menee\nsentähden pois, ja rookaa tiellä yhden wanhan Maalina nimeisen Akan,\nPirjetän tyttären, ja juttele hänelle koko asiansa ja aikomisensa. Akka\nsano, mitäs annat, niin minä heidän saan kolmes päiwäs riitaisexi:\nKilka lupaa yhden uuden kenkä parin. Akka meni, puhutteli ensin\nwaimoa, ja sanoi, sinä olet tosin rakastanut miestäs, mutta wielä\nrakkaammaxi sinä tulet, joss sinä nyt hänen päätään tappaisa (etsiesä)\nleikkaat ne 3 karwaa jotka on hänen leukansa alla kurkku torwen päällä\njoita et sinä ole ennen tainnut hawata. Miehelle meni hän ja sanoi\ntoisin: nyt kuin waimos tästedes päätäs ettij, niin se leikkaa kurkus\npoikki. Akka joka oli molemmat willinnyt, saatti tämän parikunnan\nensimmäises tilas riitaisexi, sillä kuin waimo tawallisuuden jälkeen\nmiehensä päätä täiteli, ja rupeis ensin, Akkan neuwon jälkeen niitä\nkolmea karwaa leuwan alta leikkamaan, niin mies luuli, että hän nyt\nleikkaa hänen kurkunsa, josta hän pillastui suuttu ja wihastui ja löi\nwaimoaan; ja murhat tulit, josta sekä piru että Akka ihastuit, ja\nAkka woitti wetonsa; niin että Kilkan täyty hänelle tuoda sen luwatun\nuuden kenkä-parin. Mutta koska Kilka näki Akan -- niin ei hän tohtinut\nlähellekkän tulla -- waan tuolta -- kaukaa, pitkän rijuwwun eli tangon\nnenästä tarjos Akalle kenkä parin --. Jota Akka ihmetteli -- mutta\nKilka sano: sinä olet Malina pahempi minua, niin että minä pelkään\nsinua, engä tiedä mitäs konstia taitaisit kukaties minullekkin tehdä.\nJoka sinun Malina tietää ja tuntee ei se sinua osta.\n\n[Tämä Satu pahasta Maalinasta ja Kilkan kenkä parista ei ole tämän\npäiwänen, waan se mahtaa olla hywin wanha; koska se todella,\nnijnkuin minä itte olen nähnyt, löytän Hattulan kiwi-kirkon katon\nalla seinuxella näin maalattuna kuin sadusa kuullan. Tämä Hattulan\nkiwi-kirkko Hämeen maasa on rakettu v. 1250 nijstä tijleistä, kuin jäi\nHäämeen linnasta, Päjjänteen rannalle; Herrenäsin niemelle; ja on nijn\nmuodon wanhempi Stukkhulmin Kaupunkia.]\n\n\n\n\n73 Satu.\n\nYxi Mies joka petti Kilkan.\n\n\nOli ennen ollut yxi Porwari joka teki Kilkan kans sen liiton, että hän\nlaittais hänelle sen onnen, että kaikki hänen kräämänsä ja rihkamansa\nwähän ajan sisällä tulis myydyxi, ja joss se tapahtuu, niin hän tahto\nolla hänen palweliansa. Tämä tapahtu, ja kaikki kalu tuli myydyxi. Mies\ntuli murheellisexi ja lupaus päiwä lähestyi. Sen hawaitsi yxi Akka\nMaalina, kysy mieheltä, mikä sinun puuttuu ja mitäs murehdit? Mies\nei tahtonut ensin sanoa tätä syytä suruunsa; mutta wihdoin ilmoitti\nkaikki. Maalina wastais ei ole wielä hätää, teetä nyt yxi klasi kaappi,\nja pane minä sinne istumaan, ja kuin Kilka tulee ja kysyy joko kaikki\non myyty, niin sano: wielä minulla on täällä kaapisa wähä myymätä.\nKilka tuli määrättynä päiwänä ja kysyy mieheltä, joss hän nyt kontrahin\njälkeen on kaikki myynyt ja näyttää klasi kaapin ja sanoi, siellä on\nwielä myymätä. Koska Kilkaa sen näki ja awais kaapin, josa Maalina\noli niin hän sormellaan kokotti ja wiheltäin sanoi: Jaa, jaa Maalina,\nsinäkös siellä olet, jaa, jaa Maalina joka sinun tuntee ei se sinua\nosta; ja nijn meni kijrusti pois ja jätti miehen rauhaan.\n\n\n\n\n74 Satu.\n\nYxi Pohjatoin Säkki.\n\n\nYxi mies oli Kilkan kans tehnyt sen lijton, että kuin hän wain saa\nyhen säkin täyden rahaa, niin hän saa hänen, mies otti säkin lainaan\npappilasta, ja leikkais pohjan pois, teki rejjän kirkon holwijn eli\nlakeen ja sito säkin suun siihen awoinna. Kilka kanta rahaa, hengen\njälkeen, niin ettei hän wihdon tiedä, neuwoa mistä hän enemmin sais\nhopia rahaa, ja kysyy wihdoin mieheltä, mikä sun säkkisäs on, kosk ei\nse jo täydy (sillä säkki oli pohjatoin ja juoxit kirkkoon, joka kyllä\nweti ja ei täytynyt) ongo se oma säkkis waan kenengä? mixei se jo\ntäydy? mies wastais, ei minä olen sen lainannut Pappilasta -- ja so,\nsen säkin minä tunnen, sano Kilka suutuxisa, ja mene päätänsä wääntäin\ntiehensä, pahaxuen että hän oli niin paljon Rikstaaltereita kantanut\npohjattomaan säkkijn, ja häpiällä tapannut wetonsa.\n\n\n\n\n75 Satu.\n\nYxi leikkinen-mjes ja yxi Raha-Ahnes.\n\n\nOli yxi leikkinen ja lystinen mies joka kerran Paawi kunnasa tahtoi\nkoetella yhden Ahneen Pispan andeliaisuutta. Hän meni hänen tygönsä\nuuden wuoden päiwänä, toiwottamaan hänelle yhtä hywää uutta wuotta ja\nanoi häneltä kymmenen Tukaatia kullasa uuden wuoden lahjaxi. Oletko\nsinä willisä, wastais Pispa, pidätkö sinä minun niin tyhmänä ihmisnä?\nluuletko sinä, että minulla olis niin wähä mieltä, että minä ulos\njakasin niin paljon rahaa yhden suuri kijtoxen edestä? korkiasti\nkunnioitettawa Herra, sano se koirus, joss se on paljon anottu, niin\nolkoon ainoastansa yxi Riikin tallari niin minä tahdon sengin lahjan\nedestä kiittää; mutta ei Pispa tahtonut senkään lahjan kansa ulos.\nSe leikkinen mies sanoi sitten, että hän tytyy kupari äyriinkin,\nmutta se tuli kansa kieltyxi häneltä. Koska nyt sijs se koirus näki,\nettei täsä ollut yhtään rahan saalista, sanoi hän Pispalle: Teidän\nkorkiasti kunnioitettawaisuudenna, tahtois sijs olla niin hywä ja\nantaa minulle siunauxensa: aiwan mielelläni, kernaasti wastais Pispa:\nLankia polwillesi, niin sinun pitää saaman sen saman; ei korkiasti\nkunnioitettawa Herra, sanoi se toinen, nyt en minä tahdo otta teidän\nsiunaustanna; sillä joss te olisia pitäneet teidän siunauxenna yhden\npuoli äyrin weroisna, niin että te ikään olisi sitäkään minulle\ntahtoneet tärkiästi jakaa.\n\n_Oppi kolmesta edellisestä Sadusta_.\n\nAhneus on kaiken pahuuden juuri, ja pahin kuin se nijtten hengellisten\nluona löytyy. Se saatta wirkamiehen wihattawaxi; se jälle saattaa wiran\nylönkatseseen; ja wiran ylön katse saattaa sen hyödyttömäxi nijtten\ntykönä joilla sijtä pitäis oleman hywää eli hyödytystä.[1]\n\n\n\n\n76 Satu.[2]\n\nYxi Pappi ja muutamat päärynät.\n\n\n[1] ja [2] Nämät molemmat edellisit sadut owat ennen tätä trykätyt\nWesteråsis w. 1767. joiden päälle kirjoitus on: Allehanda Sedolärande\nFabler til nöjsamma tidsfördrif, med Censur eller Imprimatur af N. von\nOelreich.\n\nYxi hywäin päiwäin Pappi, joka oli kuttuttu puolipäiwälliselle häihin,\nrookais tiellä koko joukon päärynöitä. Miehellä oli kyllä halu\ntehdäxeen niistä hywän eineen; mutta kuin hän mietti niitä herkkuja\nkuin hänelle häisä oli epäilemätä hankittuna, ylön katsoi hän päärynät,\npolki ja tallais niitä ja meni matkaansa. Wähä kauwemma kulkeisaan,\ntuli häneen eteensä yxi wirta, jonga poikki hänen piti, mutta sijnä oli\nniin paljon wettä, ettei hän päässyt sen poikki, ja täyty niin palata\ntakasin yhtä hywänä kuin hän tuli, ja tehdä ittellensä atrian niistä\nsamoista pääryynöistä, kuin hän ennen oli ylön katsonut ja polkenut.\n\n_Oppi_. Nälkä on paras suola ja kryydi ruasa. Ja yxi wanha Suomalainen\nSananlasku sanoo: Sijhen kaalin kuins nyt syljet, sijtäs wielä syöt.\n\n\n\n\n77 Satu.\n\nYhestä Waimosta joka tahto kuolla sairaan miehensä edestä (siasa).\n\n\nYxi Waimo parka tahtoi tulla miltei ikään pois järjeltä ja taidolta,\npelwosta, että hänen piti mistata miehensä. Se hywä mies oli sairas,\nja ei kattottu muuta kuin kuolemaan; ja ei mikään muu tainnut häntä\nkuolemasta pelastaa, kuin joss kuolema ottais waimon hänen siaansa.\nWaimo huusi ja kuhtui kuolemata niin kauwan, sixi kuin hän wihdoin tuli\nhänen tygönsä hirmuisesa muodosa. Waimo nijjas, kyykisti ja kumarteli\nhänen edesään sangen sywästi, ja sanoi: Armollisin Herra! älkään\nerehtykö ja wäärin ottako, sillä se persona jota te etsittä, hän makaa\ntuolla sängysä.\n\n_Oppi_. Se on tawallinen, että moni sanoo, hän tahtoo kuolla ystäwäinsä\nedestä; mutta kuin se tulis sen päälle nijn nähtäisin, että se oli\nturha ja löyhä puhet.\n\n\n\n\n78 Satu.\n\nYhen Aasin toiwotusta.\n\n\nYxi Aasi toiwotti kylmällä talwella lämmintä ilmaa (suwea) ja suun\ntäyden ruohoja purraxeen, yhen kylmän tallin ja kuiwan mehuttoman\nolki kuwun siaan. Aikanansa tuli se suloinen suwi sää ja tuores ruoho\nkaswoi; mutta sen kansa seurais myös paljon wetoa ja työtä, että Aasi\nwähän ajan sisällä niin kyllästyi ja suuttu kewäimehen, kuin hän\nennen oli talwehen kylläynyt. Hän rupeis sitten toiwottamaan keseä;\nmutta nijstä wedoista ja ajoista, kuin seuraa elon aikan, oli hän\nnyt pahemmin ulos tullut, kuin kewäillä: ja luuli hän, että wasta\nsyxyllä hänen paremmin käwis käteen; mutta silloin rasitettiin hän\nwielä enemmän puun hedelmäin, poltto-puitten ja muun talwen waran\nkantamisella ja wetämisellä enemmän kuin ennen. Wihdoin kuin hän oli\nlakkaamattoman työn alla wäsyttänyt ittensä koko wuoden ympärijnsä,\nniin oli hänen wijmmeinen toiwotuxensa jälle talwen päälle. Niin muodon\nhänen täyty päättää ja lopetta hänen walitus wirtensä, sijtä kuin hän\nalotti.\n\n_Oppi_. Yhen huikendelewaisen ihmisen elämä on yxi alinomainen waihedus\nturhista toiwotuxista ja kelwottomasta epätytymättömyydestä. Yxi\nhuikendelewa mieli ei ikään taida tulla rauhoitetuxi; ei se ikään\nlöydä yhtään aikaa, joka on paitsi waiwaa. Yhdes wanhas sananlaskus se\nkuuluu: Pahalla sialla on paljon wikoja, muunamaa kylmä, muuna kärsä\nkipiä.\n\n\n\n\n79 Satu.\n\nKissa ja muutamat Hijret.\n\n\nKoska iso joukko Hijriä kurkistit rejjistään ylös, kattoaxensa ruokaa,\näkkäisit he yhden kissan hyllyllä, joka makais niin hiljaa, ja näytti\nniin hiljaiselta ja siewältä, niinkuin ei hengeä eikä hengitystä\nolisi ollut hänesä. Hywin niin, sano yxi Hijristä, se mahta olla yxi\nluondokappale hywästä luonnosta, sen minä takaan; sen me taidamme lukea\nja nähdä hänen ulkonaisesta kahtannostaan, ja on minulla niin suuri\nhalu, kuin joskus jollain, että tulla ystäwäxi sen kansa. Niin kuin hän\nsano, niin hän teki, mutta niin pian kuin se siwiä Mirri ulottu häneen\nteräwillä kynsillään, sai hän oppia tietä, ettei kaunijt kaswot aina\nulosmerkitse ja tietä anna mielen laatua.\n\n_Oppi_. Ei kaikki kulta kuin kijltää. Kaunis kakku päältä nähden, ehk\non alta akanainen. Ulkonainen ystäwällisyys ja näytetty suloisuus ei\nkauwwas ulotu, waikka se ajaxi taita pettää muita, ja wälistä hänen\nitensähin.\n\n\n\n\n80 Satu.\n\nYxi Mettä-Sika ja Kettu.\n\n\nKoska yxi Mettä-Sika hioi hampaitaan yhtä puuta wasten, käwi yxi Kettu\nsijtä siwu ja sanoi: ystäwän mitäs tällä luulet? empä minä näe yhtään\nsyytä sinulla sijhen? Sika wastais: tosin minä sen teen sen wuoxi, niin\nmuodon kuin se on hiljan hioa miekkaa, kuin minun päälleni karataan ja\nminun täytyy tapella ja wastata itsiäni.\n\n_Oppi_. Rauhan aikana on paras pitää waransa. Suomalainen Sananlasku\nsanoo: Wasta aika Hijren haukotella kuin on puoli Kissan kidassa.\n\n\n\n\n81 Satu.\n\nYxi Kettu ja Jänes.\n\n\nKettu ja Jänes jouduit kerran suureen rijtaan toinen toisensa kansa\nsijtä, kumpi heistä parahitten taisi auttaa itsiänsä edes täsä\nwaarallisesa mailmasa. Kuin minua tawoitetaan ja jälistä ajetaan, sano\nJänis, taidan minä kaunijsti jättää koirat jaloillani ja päästä heistä.\nLuuletkos sinä, sano Kettu, minun halwemmaxi? minä olen wietellyt\nmonta heistä minun juonillani ja wiekkaudellani, usiamman, kuin sinä\njuoxullasi.\n\n_Oppi_. Wijsaus ja taito ylitse woittaa sitä enemmän woiman, kuin\nihminen on parempi ja etuisampi järjettömiä luondokappaleita.\n\n\n\n\n82 Satu.\n\nYxi näsäwijsi Koiran juoninen, ja yxi Philosophi eli Maallinen Wijsas.\n\n\nYxi wissi ajattomasti toimellinen ja ymmärtämätöin hywäin seurain\nkumppali (joutilas juoxian) tahtoi kerran etsiä yhtä Philosophia. Hän\nlöysi hänen yxinänsä hänen tutkistelemuxisaan ja sywisä ajatuxisaan,\nja rupeis ihmettelemään, kuinga hän taisi niin kestää, ollaxeen ilman\nseuraa ja kansakäymistä. Se oppinut mies saatti häntä peräti toisijn\najatuxijn, sanoen: minun Herrani, te exytte kokonansa: sillä aina\nsijhen saakka, kuin te sisälle astuja, olin minä sangen hywäsä seurasa.\n\n_Oppi_. Hywät ajatuxet ja hywät kirjat owat ymmärtäwäisille paras,\niloisin ja huwittawaisin seura.\n\n\n\n\n83 Satu.\n\nYxi nuori Tuomari.\n\n\nMenneellä sadalla oli yxi ijältänsi nuori, mutta wijsas, taitawa\nja oikia Tuomari, joka aina osais niin oikein tuomita, ettei hän\nesimiehiltään saanut ikään jälki tekoja ja nuhteita: häneltä kysyttijn\nsijs kerran, kuinga hän taisi ja ymmärsi niin oikein tuomita, joka\nkuitengin oli niin nuori. Hän wastais: waikka minä olen nuori, niin\nolen minä lukenut wanhoja kirjoja --\n\n_Oppi_. Ei harmaa pää aina ole epäilemätöin tunnusmerkki taitawuteen:\nei ikä sijtä kunniallinen ole, että hän kauwwan elää, ja hänellä on\nmonda wuotta: waan toimi ihmisten seasa owat oikiat harmaat karwat;\nja wirhitöin elämä on oikia wanha ikä. Wijsaud. kirj. 4: 8, 9. ja yxi\nSuomalainen sananlasku sanoo: Ei wierywän kiwen päällä sammalia kaswaa.\n\n\n\n\n84 Satu.\n\nYxi kirjoihinsa kijnnitetty Philosophi.\n\n\nSaxan maalla oli menneellä sadalla yxi kirjoja suuresti ja ylön\nahneesti rakastawa Philophi, Buddeus nimeldä, joka istu yhtäpäätä\nkirjainsa yli ja luki wiriästi. Kerran hänen lukeisaan tapahtui se\nonnetomuus, että walkia pääsi irralle hänen talosaan, ja liekki löi\njo ympäri sen huoneen seiniä ja nurkkia josa hän istu ja luki. Hänen\npalweliansa tuli sisälle kammarijn ja huusi, Herra, walkia on irralla:\nmutta hän wastais lijkumatoinna: sano waimolleni, sillä sinä tiedät,\netten minä ole koskaan huolinut huoneen hallituxen asioista.\n\n_Oppi_. Aikansa kutahin, sano pässi, kuin päätä leikattijn. Nauru\nhywälle, nauru pahalle. Suomal. sananlasku.\n\n\n\n\n85 Satu.\n\nYxi Susi Lammas-nahas.\n\n\nYxi wanha satu sanoo, että yxi Susi kerran kääri ittensä\nLammas-nahkohin, ja sai sen pugun alla somaan tilan, että ison ajan\nraadella nijtä wiattomia Lammas raukkoja; mutta paimen aistaitsi sen\nwihdon, tuli Suden kimppuhun käsixi, sai hänen kijnni, ja hijrtti hänen\nylös, Lammas-nahkoneen päiwineen, korkiaan hirsipuuhun, muille pelwoxi\nja waroituxexi. Paimenen naaburit eli krannit (likimmäiset) teit kohta\nsijtä suuren menon ja ihmeen, ja kysyit häneltä, mitä hän ajatteli\nsillä, että hän oli hirttänyt Lampaansa? Noh, sano hän, ei se ole muuta\nkuin Lampaan-nahka, joka on peittona ollu sydämmelle koiruudelle ja\nkonnuudella yhellä suella, joka peitti ja kätki ittensä sen alle.\n\n_Oppi_. Ulkokullaisuus ei ole muu kuin sen pahan hengen skyyti\nhewoinen; yxi kälmi rehellisyyden Jumalan pelwon (Religionin) alla.\nIhmisiä ei pidä katseldaman, arwattaman, ja duomittaman heidän näkönsä,\nwaatettensa ja ihanan muotonsa jälkeen, waan heidän elämänsä ja\ntöidensä perästä jokapäiwäisesä elämäsä. Matth. 7: v. 15, 16-20.\n\n\n\n\n86 Satu.\n\nYxi Sonni ja Pässi (Jäärä).\n\n\nOli kerran yxi suuri puskia Jäärä, joka woitti kaikki wertaisensa ja\nylpeili (suurendeli) niin hänen suurten urhollisten töittensä yli, että\nhän luuli, ettei kengään kestäis hänelle; sentähden hän nyt yllytti\nja härsytti yhen Sonnin sotaan kansaan. Ne tulit toistaan wastaan,\nja ensimmäises puskemises, makais Jäärä puoli kuollunna tanterella;\nmutta kuin hän jälle wähä wirkois, sanoi hän ittexeen: tämä se seurais\nminun ylpeydestäni ja hulluudestani, kuin minä ulos rossasin minulleni\nwihollisen, jonka luonto on tehnyt minun yli mannixeni.\n\n_Oppi_. Kuin ihmiset tahtowat härsyttää semmoisia, jotka woimasa\nja wäkewyydesä owat heitä paremmat, nijn ei se ole nijn paljon\nurhollisuus, joss ei enemmän tyhmä ylpeys, jonga he saa kallijsti maxaa.\n\n\n\n\n87 Satu.\n\nYxi Lammas joka rijteli Paimenensa kansa.\n\n\nKoska yhtä Lammasta kerittiin, niin pahaxui se suuresti, ettei Paimen\ntyty hänen maitoonsa, waan myös otti hänen willansa, sijtä suuttui\nPaimen, ja otti kohta yhden sen karihtan ja tappoi. No, nyt, sano\nLammas, sinä luulet tehneesi sen pahimman kuins tiesit. Ei, wastais\nPaimen, minä taidan, paitsi tätä, myös taittaa sinun niskas, joss man\nniin tahdon, ja heittää sinun tahallani koirille eli susille. Ei Lammas\nsitten enämpi hijskunut sanaakaan, pelwosta, että joutua pahemmin ulos.\n\n_Oppi_. Kuin ihmiset ei tahdo helpoilla, keweillä ja hywillä\nsuosittelemisillä, tuta kohtuutta ja oikeutta, nijn täytywät he\nkowempia ja pahempia nähdä.\n\n\n\n\n88 Satu.\n\nYxi Talonpoika ja Kili (Pukin eli Wuohen-poika).\n\n\nYxi warallinen Talonpoika, joka oli joutunut pitkälliseen rijtaan ja\noikeuden käymiseen, etsi usein yhtä hywää ystäwätä, ja niinkuin se\nnäwyi, sukulaistaan, joka oli hywin Lajin oppinut: tämän tygö tuli hän\nusein, ajatuxesa saadaxensa häneltä neuwoa asiasansa: mutta se Lajin\noppinut, eli Adwokati, oli aina niin työltä estetty, että Talonpoika\naina käskettijn tulla toisti eli toinen kerta. Ukko otti sijs kerran\nkansaan yhen hywin kaswatetun Wuohen-pojan; ja kuin Adwokaatin käsi\nSkrijfwari sai sen kuulla, että Kili (Wuohi) määky owella; laski\nhän kohta miehen sisälle, ja wei hänen Herransa tygö; joka kohta\nselitti hänen asiansa, piti hänen puoltansa, ja teki yhtä haawaa kaxi\nhywää toimitusta; nimittäin että mies sais suuhunsa, ja Kili wietijn\nnawettahan, ja nijn Talonpoika meni tiehensä.\n\n_Oppi_. Raha ja antimet owat paras matka passi yli koko mailman; ja ei\nmingään kanssa olla nijn liki sukua ja ystäwyydes, kuin rahan kautta.\n\n\n\n\n89 Satu.\n\nYö-Rastas ja Haukka.\n\n\nKoska yxi Yö-Rastas istu ja wiserti yhes metsistös, tuli yxi syöläs\nHaukka, ja lykkäisi hänen oxalta, josa hän istui. Yö-Rastas rukka pyysi\nwastata itsiään, ja sanoi ettei hänen pikkarainen rungonsa paljon ruaxi\nkelwannut, ja että isompia lintuja löytyis mettäsä. Se on tosi, sano\nHaukka, mutta luulekkos, että minä lasken yhen pienen linnun joka jo on\nminun kynsisäni, yhen suuremman tähen, joka ei ole minulla? salli sijs,\nsano Yö-Rastas, pelastaa minun henkeni yhellä suloisella weisulla. Ei\nluonnan, wastais Haukka, minun wattani on jotain wailla, waan ei minun\nkorwani tarwihte mitään.\n\n_Oppi_. Paree yxi pyy piwosa, kuin kaxi mettäsä eli puun oxalla.\n\n\n\n\n90 Satu.\n\nYxi Sääski ja Mehiläinen.\n\n\nYxi Sääski joka wilusta ja näljästä tankistunut oli liki puoli\nkuolluxisa, antoi itsensä yhtenä kolkkona aamuhetkenä yhen Mehiläis\npesän eli pölhön tygö, ja rukoili almuja ja apua: hän tarjoisi myös\nittensä ynnä, ruan ja kamarin edestä opettamaan mettiäs seurusta\nweisus, spelisä ja musijkisä. Yxi Mettiäinen wastais kaikkein puolesta\nsuurella siweydellä, ja pyysi, ettei hän pahaxuis sitä: sillä, sanoi\nhän, me ylöskaswatamma meidän lapsemme sijnä elatuxen keinosa ja\nkäsityösä, kuin me itte taidamme, että he tulisit kelwollisixi,\ntulewina aikona elättämään ittensä heidän oman wireydensä ja työn\ntekewäisyydensä kautta.\n\n_Oppi_. Laiskat kerjäläiset, jotka taitawat, mutt' ei tahdo työtä\ntehdä, ei mahda millään oikeudella odottaa ja waatia almuja: ja\ntapahtuu heille tämä wiheljäisyys, ettei he lapsuudesta ei ole saaneet\noppia mitään soweliasta työtä, jolla he ittensä taitaisit kunnialla\nelättää.\n\n\n\n\n91 Satu.\n\nYxi Morsian, joka wei walkian kansaan miehensä taloon.\n\n\nYheltä siwolliselta mieheltä, joka nykyisin oli nainut kysyttiin\nkerran, mitä se mahtais merkitä, että hänen Morsiamensa palawilla\nkynttilöillä johdatettiin isänsä huoneesta miehensä taloon? se on kewiä\nymmärtää, wastais mies, minä olen pelastanut minun appeni yhestä walkia\nkekäleestä, pannaxeni oman huoneeni ilmi tuleen.\n\n_Oppi_. Yxi toruwa waimo sytyttää kaikki, mihenkä hän ikään sattuu.\n\n\n\n\n92 Satu.\n\nYxi Kukko ja Kettu.\n\n\nYxi Kettu sai kerran nähdä kuinka yxi Kukko istu ja kukersi Kanainsa\nkansa yhellä orrella. Mixi sinä niin istut, minun ystäwäni, sanoi\nKettu? mitä sinä teet niin korkialla yhellä orrella? sinun toimituxes\nja askarees pitäis oleman maan päällä, ja minä luulisin, että yxi Kukko\ntuulesa eli korkialla on pois oikiasta elostaan. Mutta kukaties, ett'\nsinä ole kuullu niitä uusia sanomia, jotka on juuri päälle luotettawat:\nyxi yhteinen rauha on päätetty kaikkein eläwäin luondokappalten\nwälillä; ja ei yxikään saa hengen ja jäsenten rikkomisen haastolla,\nsalaa eli julkisesti tehdä toiselleen wahingota.\n\nSe on se ihanin, suloisin ja paras sanoma, kuin minä ikänänsä olen\nkuullut, wastais Kukko; ja siinä samasa ojjensi hän kaulansa, ikänäns\nkuin katsomaan ulos pitkin tietä. Mitä sinä kurkistelet, kysyi Kettu?\nei muuta, sanoi Kukko, kuin kaxi isoa jahti-koiraa tuolla kauwempana,\njotka tuota tietä juoxewat täyttä rawia, että kieli rippuu ulos\nkurkusta, ja niin hilpiästi ja nopiasti, kuin he suingin ennättäwät.\nJoss se niin on, sanoi Kettu, niin minä luulen se on paras, että\nminä kijruhdan pois. Mixi niin, kysyi Kukko? se yhteinen rauha mahta\nsuojella sinua. Jaa, sanoi Kettu, sen se tosin säätä; mutta joss ne\npahat koirat ei ole wielä kuullehet sitä ulos kuulutettawan, niin\ntaitawat he yhtä hywin repiä minun turkkini palaisixi ja säpäleixi. Ja\nniin juoxi hän pois.\n\n_Oppi_. Kettuja ketuilla pyytään; ja yxi wiekas käsitetään hänen omisa\nulos lasketuisa werkoisansa.\n\n\n\n\n93 Satu.\n\nYxi Skräätäri ja hänen Waimonsa.\n\n\nKerran ylös tuli yxi ilkiä riita yhden Skräätärin ja hänen Waimonsa\nwälillä. Waimo, joka ylönkatsoi miehensä käsityötä haukkui häntä\nsaxi-krawuxi, saxi leikkajaxi -- ja niin edespäin. Josta mies suuttui,\nja antoi hänelle hywän korwapuustin, mutta siitä tuli Waimo wiele sitä\nhäpemättömämmäxi. Ja koska ei se auttanut, niin hän wei hänen yhteen\nwesi lammeen, ja upotti Waimonsa weteen kurkkua eli leukoja myöden;\nmutta niinkauwan kuin hän taisi kieltänsä lijkuuttaa, niin ei muuta\nkuulunut hänen suustansa, kuin sama haukkuma-nimi ja monta muuta\nhäwäistystä. No, no, wain niin ajatteli hän, minä hawaitsen, ettei\nmuuta wälikappaletta ole, tyystyttä ja ääneti olemaan saadaxeni tätä\nämmää, waan että hänen suunsa pitää tukittaman; ja niin pisti hän hänen\nsywemmä weteen päätään myöden; ja kuin ei hän nyt weden alla tainnut\nenää haukkua häntä saxi-krawuxi, niin nosti hän kätensä ylös weden\nalta päänsä päälle, ja leikkais kahdella sormella niinkuin saxilla, ja\nhijjoi kynsiään.\n\nKoska nyt Mies sen näki, jätti hän kaiken parannuxen toiwon hänestä, ja\nsanoi: se pitää kuitengin oleman leikattu.\n\n_Oppi_. Kuin yxi ynsiä waimo ei saa tahtoansa edes; nijn on kieli ja\nwiha, ne wijmmeiset jotka hän jättäis.\n\n\n\n\n94 Satu.\n\nYxi wanha Mies ja yxi Aasi.\n\n\nYxi wanha Mies ja yxi wähänen poika ajoit edellänsä yhtä Aasia,\nmarkkinoille, siellä myydäxeen häntä. Eikö sinulla ole enempi mieltä,\nsanoi yxi äjjä joka tiellä tuli wastaan, kuin että sinä ja sinun\npoikasi käyttä liasa ja sawesa jalkasin, ja annatte Aasin käydä\nirralla joutilasna? sitten pani Mies poikansa Aasin selkään, ja käwi\nitte jalan. Sitten kohtais heitä yxi toinen, ja sanoi pojalle: sinä\nlaiska-koira! pitääkö sinun ratastaman, ja annat isäs käydä jalan? sen\njälkeen ajo isä poikansa juhdan seljästä, ja istu itte satulaan. Se\nkolmas tuli, ja sanoi: sinä wanha laiska lomppi istut itte hywästi, ja\nwaadit sitä waiwasta lastas juoxemaan jälissäs kuin koiran. Isä otti\nsitten poikansa ylös ja antoi hänen istua takanaan tarakas. Sitten\ntuli se neljäs, joka kyysyi, joss Aasi oli hänen omansa eli ei? se on\nminun, wastais äjjä. Ei se niin näytä ulos wastais se toinen, kuin\nsinä niin waiwaat ja rasitat häntä. Kuingas minun sijs pitää elämän\nja menettelemän itsiäni, sanoi äjjä ittexeen? sillä minua nauretaan,\npilkataan ja nuhdellaan, tahi Aasi käy joutilasna, eli jos jompi\nkumpi meistä rattahin oli, eli joss me molemmin ratastamma; ja niin\nhän wihdoin otti köyden eli nuoran palan, ja sitoi Aasin kaikki neljä\njalkaa kiinni, pisti yhen korennon wäliin, ja niin seljällään kannoit\nmolemmin olka päillään Aasin torille. Sille irwisti ja nauroi jälle\njoka ihminen joka tämän kamalan asian näki; niin että äjjä suuresti\nsuuttununna, ajoi ja lykkäis Aasin wirtaan ja meni jälle itte kotia.\n\nTämä kunniallinen Mies aikoi olla ja tehdä kaikille mielixi, ja\nmukautta kaikkein pään jälkeen, mutta hänellä oli se kowa onni,\nettei joutua kenellekkään mielixi ja otollisexi, mistais myös wielä\npäällisexi Aasinsa.\n\n_Oppi_. Se joka ei pane maata, ennen kuin koko mailma sijhen tytyy, se\nsaa wissijn kipiän pään walwomisesta ja nukkumattomuudesta.\n\n\n\n\n95 Satu.\n\nYxi Christitty ja yxi Pakana.\n\n\nYxi Christitty ja yxi Pakana jotka olit wanhat tutut waelsit yhes,\nja puhut paljon keskensä sijtä oikiasta opista: ja koska he tulit\nItaliaan, niin antoi se Christitty sille pakanalliselle Towerilleen\nsen neuwon, että hän edes kerran tahtois tulla kirkkoon, messuun, ja\nsitten sanoa hänelle ajatuxensa. Pakana teki niin ja tuli kirkkoon;\njosa hän näki kuinga itte Jumalan palwelluxen alla kukkarolla\nkäytiin, jota sohittiin ihmisten silmiin ja nenän alle ja kerättiin\neli kerjättiin rahaa kokoon; ja kuinka hetken päästä, Unilukkari\npitkällä ruoko-sauwalla käwi nyhkien ja pistäin, lyöden ja näppien\nihmisiä päähän; ja kuinga kaikesta tästä hartaus hämmendyi joka kyllä\nmuutoingin näky olewan horroxisa. Häneltä kysyttiin, mitä hän luuli\nkirkon menosta. Hywin kyllä, sanoi hän, kuin ei siellä rahaa ihmisiltä\nlipolla uloswaadittais ja heitä seipäillä sohittais, joka ei tapahdu\nmeidän maalla.\n\n_Oppi_. Pakanatkin näkewät ja pahaxuwat närkästyjen pahoja tapoja --;\nja mixei sijs nijtä poispanna? nijnkuin pahentawaisia?\n\n\n\n\n96 Satu.\n\nYhestä, joka oli rahansa ja waatteensa hukuttanut pelisä.\n\n\nYxi huirittelia, joka oli tuhlannut rahansa pois pelisä, seisoi ja\npurskui yhen owen wieres yhes wiinakellaris, sen alla kuin hän ajatteli\nmitä hänelle oli tapahtuwa. Yxi hänen tutuistaan tuli hänen tygönsä\nja kysy, minkä tähden hän niin päiwitteli ja walitti? ei mingään\ntähden, tyhjän tähen, wastais hän. Kuingas sinä siis niin parut, itket\nja walitat, kysyi se toinen, kuin ei sinulla ole mitään, jongas yli\nitkisit? juuri sentähden ettei minulla ole mitään. Hänen ystäwänsä\nluuli ettei hänellä ollu yhtään syytä murehtia; ja hän itte tahto tietä\nantaa, että hän päiwitteli, ettei hänellä mitään ollut.\n\n_Oppi_. Waroituxet owat nijn opettawaiset, kuin ikään manauxet.\n\n\n\n\n97 Satu.\n\nYxi Kettu ja Kissa.\n\n\nKerran ylös tuli yxi kysymys yhen Ketun ja yhen Kissan wälillä, kumpi\nheistä taisi tehdä ne suurimmat konstit mailmasa, joss hätä niin\npakkoais ja waatis. Mitä minun tulee, sano Kettu, niin minulla on\nkoko pussi täynnä konstia ja juonia, nauttiaxeni tarwitesa. Samalla\ntuli koko joukko jahti-koiria täyttä kynttä juosten, silloin Kissa\nkiipeis puuhun, ja näki sieltä kuinga se waiwanen Kettu rewittiin ja\nraadeltiin. Kissa sanoi silloin ittexeen: Se wissi konsti kuin minä\nolen oppinut, on paljoa parempi, kuin sata tietämätöintä.\n\n_Oppi_. Ei kawaluus kauwwas auta: se yxinkertanen luonto ei ole\njättänyt ketään ilman warustusta.\n\n\n\n\n98 Satu.\n\nKaxi matka-kumppalia (Toweria) Erinkaltaisesta mielestä.\n\n\nKaxi miestä juuri erilaisesta mielestä olit kerran yhdesä matkasa.\nYxi niistä käweli werkalleen maahan kallistetulla päällä täynnänsä ja\nalas painettu tuhannelta murhelliselta ja surulliselta ajatuxelta, ja\nhuusi yhtä päätä, ak! woi! kuinka minun pitää saaman elatuxeni? se\ntoinen waelsi matkansa lystillä ja iloisella mielellä ja jätti ittensä\nedeskatsomisen ja onnen käsiin. Minun ystäwäni, sano se murehtiwa,\nkuingas taidat olla niin iloisella ja tytywäisellä mielellä? niin tosin\nkuin minä olen yxi syntinen, tahtoo minun sydämmeni pakahtua ja haljeta\nmurskaxi siitä pelwosta kuin minulla on elämäni ylöspidon puutoxesta.\nTule, tule pois! wastais se toinen, käyköön kuinka tahansa, minä olen\nottanut wissin päätöxen ja minulla on kaiken alla yxi tytywäinen ja\niloinen mieli. Minkä päätöxen? kysy se surewa. Jaa, sen päätöxen,\nwastais se toinen, että tehdä kaikki mitä minä woin, ja muutoin kaiken\nalla uskoa itseni taiwan (Jumalan ) wapaaseen tahtoon ja hywään\nsuosioon.\n\nMutta sano se tytymätöin, paitsi tätä olen minä tuntenut monta niin\nrohkiata kuin sinäkin, jotka wihdoin owat uskalluxesaan ja toiwosaan\ntulleet petetyxi; ja niin se wiheljäinen mies lyöttäysi muihin\nmonenlaisiin murehisiin ja epäilewäisiin ajatuxiin sixi kuin hän\nwihdoin ulos puhkeis seuraawaiseen kysymyxeen: entä joss minä tulisin\nsokiaxi? sitten käyskendeli hän hywän matkan hänen kumppalinsa edellä\numpi silmisä (kiinni painetuilla, lukituilla silmillä) koetellaxeen\nkuinka se käwis laatuun, joss sen kaltainen onnettomuus hänta tapais.\nSillä wälillä hänen reissu-towerinsa, joka käwi hänen jälissään, löysi\nyhden rahakukkaron tiellä; joka tapaus näytti ja todisti kuinka tosi\nhänen oppinsa oli, nimittäin, että meidän pitää uskaltaman meitämme\nedeskatsomisen (Jumalan) huostaan ja haltuun: sitä wastaan se toinen\nei saanut osaa löydykkästä, hywin ansaituxi rangaistuxexi epäilyxensä\ntähden; sillä kukkaro olis ollut hänen joss ei hän itte olis menetellyt\nitsiänsä niin, ettei hän saanut sitä nähdä.\n\n_Oppi_. Se joka itsensä uskoo edeskatsomiselle (se on, Jumalalle) hän\non wissi yhdestä ystäwästä hädän aikana; kuin, sitä wastaan yxi surewa\nepäillys Jumalan hywyydestä, saattaa yhen ihmisen sijhen mahottomaxi,\nja tekee hänen ennen aikaansa onnettomaxi, pelwosta että tulla\nsellaisexi toisti (ajan päälle).\n\n\n\n\n99 Satu.\n\nYxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari.\n\n\nOli kerran yxi ilonen Patus-Suutari, joka tytywäisellä mielellä eli\nkaikki päiwänsä, ja huwitti itsiänsä, trallaamisella, weisulla ja\nleikkipuheilla. Mutta ei niin hywin ollut hänen kranninsa kansa,\nwaikka hänellä oli rahat ja Ränttikammari hallusa; sillä huonesaan ei\nhän tainnut weisata eikä laulaa, eikä saanut lewollista unta: mutta\nkuin hän huomeneltain sai wähä unta eli meni horroxihin, herätti se\nilonen ja lystinen Suutari hänen ylös usiammasti kuin sata kertaa --.\nAk! kuinga usein hän kyllä tuhannen kertaa salaa toiwotti, että unta\nsaataisiin osta markkinoilla, niinkuin muuta kauppa kalua, ruokaa eli\njuomaa! -- koska hän nyt näillä ajatuxilla waiwais itsiänsä, joukahti\nse hänen ajatuxeensa, lähettää sen weisaawan Suutarin perään. -- Tule\nrakas kranni, sanoi hän, sinä elät kuin yxi Printsi: kuingas paljon\ntaidat wuodesa ansata hantwärkilläs? (käsityölläs) sit en tiedä,\nhywin uskottu Herra, wastais Suutari; sillä en minä kirjaan ylös\npane minun sisälle tulojani, waan kuin minulla on leipä käestä niin\nsuuhun, ja minä niin laitan, että minun rätinkini käy tasan wuoden\nlopulla, niin minä wähän ja ei ikään sure huomisesta päiwästä. Se\non hywin, sanoi Ränttimästari, mutta joss sinä tiedät, paljonkos\npäiwäsä taidat ansaita, niin on se kewiä laskea mitäs wuodesa saat.\nEi se ole mahdollinen tietä, sanoi Suutari, sisälle tuloni owat\nepätasaiset; sillä meillä on niin paljon pyhä-päiwiä, juhlia ja uutten\npyhäin muisto-päiwiä (arki-pyhiä) jotka saattawat yhelle köyhälle\nhandtwärkarille paljon estettä saadaxensa elää työstänsä. Tästä\nrehellisestä ja konstittomasta puheesta piti Ränttimästari paljon, ja\npitkitti puheensa hänen kansaan.\n\nyt minun ystäwäni, sinä olet tullut minun huoneeseeni, niinkuin\nSuutari, mutta mitäs siitä luulisit, joss sinä jällensä tääldä ulos\nlähdet niinkuin Keisari? ja siinä samasa laski hän hänen käsiinsä yhen\nraha-kukkaron josa oli sata Tukaatia. Mene nyt tiehesi, sano hän. Tämän\nminä skänkkään (kenkään, lahjotan) sinulle. Elä sen kanssa parahitten\nkuins taidat.\n\nSuutari meni pois kullan kansa, ja luuletteli ittensä niin rikkaaxi,\nkuin hänellä olis ollut kaikki Peerun kulta-wuoret, jotka langeisit\nhänen helmaansa. Niin pian kuin hän pääsi kotia, pani hän lukun taga\nkukkaronsa, ja ynnä Tukaatien kansa kätki ja salpais kaikki hänen\nelämänsä ilon ja huwituxen yhteen lippaasehen.\n\nSiitä ajasta kuin hän oli tullut niin suuren tawaran haltiaxi, niin\nei enää ollut iloista weisua, eikä lewollista nukkumista hänen\nhuoneesansa; -- ei yxi kissa saanu liikkua hänen lakasansa (kokisa)\nettei hän kohta päiwitellyt, ja huunnut että warkaat on saapuilla; ja\nhänen majansa oli niin täytetty ja lewottomaxi saatettu murheelta,\nkateelta, ja pelwolta, että hänen elämänsä oli hänelle tullut raskaaxi\ntakaxi ja kuormaaxi.\n\nHän mäni sentähden jongun ajan perästä Ränttimästarin tygö, ja sanoi\nhänelle: Rakas Herra! joss teillä on kansakärsiwällisyyttä yhden\nonnettoman kansa, niin sallikaa ja suokaa, että minä jällensä saan\nweisata ja nukkua, ja ottakkaa jälle pois teidän sata Tukaatinna, sadan\ntuhannen kiitoxen kansa päällisexi.\n\n_Oppi_. Se köyhä mies, jolla oli ainoastansa leipä kädestä suuhun, eli\naikansa tytywäisnä, ja iloisna, ilman pelwota warkailta, yhteisiltä\neikä erityisiltä; mutta sijnä huoneesa kusa rahaa löytyy, on aina\npelko, ja se on aina nijnkuin hukasa.\n\n\n\n\n100 Satu.\n\nYxi Yrttitarhan Haltia ja Multa-myyri.\n\n\nYxi Trägåålsmestari löysi kerran Myyrin trägoolisaan, ja silloin\nylöstuli kysymys tahikka hänen piti tappaman hänen, eli hengis\nsäylyttämän. Myyri sanoi, että hän on yxi työmiehistä yrttitarhasa,\njoka kaiwoi ja käänsi hänen tarhasaan ilman palkkataa. Hän huusi myös\nsen päälle, että se olis armotoin asia, kuolettaa yhtä eläintä, jolla\non niin hieno karwa ja monta muuta kaunista etua. Olkoonpa niin, sanoi\nyrttitarhan Haltia, mutt' en minä annaa pettää itsiäni kauniilta\nsanoilta. Se on tosi, sinulla ei ole mitään käändämisestäs; mutta\nystäwän, kukas on tinkonut ja toimittanut sinua tähän työhön? luuletkos\nettä minulla sijtä on hywää, että minun tainani ja istukkaani ylös\nmullistetaan juurinensa? ja mikähän sinulla on työnä muu, kuins ettäs\ntäytät oman watsas, ja et jätä minulle mitään ruaxi?\n\n_Oppi_. Moni tekee jongun palwelluxen, mutta itte tähtensä.\n\n\n\n\n101 Satu.\n\nYxi Waimo, Kissa ja Hijret.\n\n\nYxi hywä huonettansa edeskatsowa Waimo, joka aikoi juustojaan warjella\nHijriltä, ajatteli niin estää wahingoon, että hän pani ja asetti Kissan\njustojen wahdixi. Kissa jälkeen eli Akan anomuxen ja päälle tarkoituxen\nniin muodon että hän warjeli juustot Hijrten kalwamisesta; mutta koska\nhän Hijret häwitti, söi hän myös suuhunsa justot, joita hän piti\nwahdata.\n\n_Oppi_. Se on parempi, että muutamat wähät Rotat kalwawat ja jyrsiwät\nmeidän yhteistä wapauttamme, kuin että antaa isoille Kissoille luwan,\nRottain ulos häwittämisen warjon alla, kokonansa kukistaa wapautta ja\njulman tyrranneuden ylös raketa.\n\n\n\n\n102 Satu.\n\nNeuwon pitoa yhen Kaupungin warustamisesta.\n\n\nKaikellaiset Konstimestarit kuttuttiin kerran neuwon pitoon, kuinka yxi\nwarustus (Fästninki muuri) parahitten taittaisiin pantaa yhen Kaupungin\nympäri. Yxi Murmestari sanoi, että se piti tehtämän kiwestä, yxi pyki\n(Pykimestari) uskoi, että hirret olisit sata kertaa paremmat; ja sitä\nlikin tuli yxi Karwari edes, ja sanoi: Hywät Herrat, te mahdatta sanoa\nmitikään tahansa, niin ei mikään seiso paremmin wettä ja ilmaa wastaan,\nkoko mailmasa, kuin nahka ja wuodat.\n\n_Oppi_. Ittekukin rakastaa ja luule omansa parahimmaxi.\n\n\n\n\n103 Satu.\n\nYxi Sonni ja Hyttynen.\n\n\nYxi Hydet, joka oli istunut Sonnin sarwille, rukoile sijwollisimmasti\nhäneltä anteexi, että hän teki hänelle sen waiwan; mutta etten minä\nmahda kauwwemmin waiwata sinua, niin minä tahdon kohta männä pojjes.\nÄlä aiwoas sillä särje, wastais Sonni; sillä se on minulle yhtä kaikki\njoss sinä pysyt sijnä eli menet pois. En minä hoxannut, koskas sijhen\nistuit; enkä minä paljon murehdi, joss sinä mänet tiehes.\n\n_Oppi_. Tämän pienen Itikan korkia luulo ittestään, kuwaa meille yhden\nmielen-laadun, jonga me tapaamme joka päiwä mailmasa ymmärtämättömäin\nseasa, jotka aina tahtowat näkyä suuremmalta, kuin he itte työsä owat.\n\n\n\n\n104 Satu.\n\nYxi Koira ja hänen Isäntänsä.\n\n\nOli kerran yxi oiwallinen ja kelwos kartano Koira, joka yö aina\nmurisi ja haukku kaikkia ihmisiä ilman eroitusta, jotka niin\nlikeltä siwu kuljit että hän kuuli wähimmänkään risauxen heistä.\nHänen isäntänsä otti hänen kerran kurituxensa ala, ja toru häntä\nsenkaltaisen murisimisen, ulwomisen ja haukkumisen yli jokaitsen yli\nilman eroitusta, jotka lähestyit taloa. Mixi on sinulla kuono, joss\nei sitä warten, että wainollas eroittaa yhden warkaan kunniallisesta\nihmisestä? minä sanon sinulle kerran kaikkein edestä, ettet sinä\ntästedes enää ollenkaan awaa suutas. Armollinen Herra, wastais Koira,\nse tapahtuu sijtä kijwaudesta kuin minulla on teidän palwelluxesanne;\nja koska se nyt niin on tapahtunut, niin toiwotan minä, ettei minulla\nolis muuta edes wastausta kuin että minä olen haukkunut ja nostanut\nmetelin wäärällä ajalla. -- Te taidatte luulla, ettei muita warkaita\nolekkaan, kuin ne joita laki duomitse hirsi- ja kaaki-puuhun, eli jotka\nlyhyen ajan sisällä tulewat pankkorotaxi. -- Te erehyttä sijnä joss\nte tahdotta duomita ihmisiä heidän waatettensa, pukunsa, kaswoinsa,\nkattantonsa, ja ulkonaisen näkönsä jälkeen; -- mutta joss minä saan\nkerran wainon heistä, niin minä tahdon sanoa teille, kutka ja minkä\nkaltaiset ne aina sydämmestä ilman että tarwita wiedä heitä oikeuteen.\nTee sinä se, sano isäntä, joss sinä rookat tuta yhen walapattoisen,\nyhen wäärän mitan pitäjän, omantunnottoman Adwokaatin, yhen pettäjän,\nyhen ryöwärin, yhen ahneen, yhen Tuomarin joka ottaa lahjoja, ja muita\nsellaisia pahanelkisiä, niin hywä Koirani, haukku ulos warkaita,\nja älä säästä. Antakaa anteexi, wastais Koira, entä joss se olis\npalowijnan-Fiskaali eli Adwokaati, eli muitten pahain, esimerkixi\nhuorain edeswastaaja; eli huliwiliä hengellisestä eli maallisesta\nsäädystä; eli joku, joka myypi ja ostaapi oikeutta; yxi sopimatoin\nwihamies ystäwyyden warjon alla; eli yxi kauniisti peitetty ulko\nkullattu; ja sanalla sanoin: olkoon kuka ikään tahtonsa; niin ei yhen,\nwaan tuhannen kerran minä ilmij annan, että minä haukun oikein.\n\n_Oppi_. Ei Koira tyhjeä hauku, loppa korwa lopsuttele. Ei se honkihin\nhorise. Ei Koira luuta wingahda ehkä kohta lyötäisijn. Suomal.\nSananlask.\n\n\n\n\n105 Satu.\n\nYxi Aasi joka kanto yhtä kuwaa.\n\n\nKoska yxi Aasi yhes processionis (eli julkises kansan kokouxes )\nkanto yhtä Kuwaa, langeisit ihmiset jotka wastaan tulit joka paikas\npolwillehen. Se tyhmä ja hopero luondokappale luuli ainian, että se oli\nyxi kunnioittaminen, joka hänelle tapahdui, sixi kuin yxi kuiskutti\nhänen korwaansa nämät sanat: kuules hywe ystäwä! sinä olet se sama Aasi\nkuorma seljäs, kuins olit ennen kuin sinulle se kunnia tapahtui; ja ei\nse ole itte eläin, waan Kuwa, jonga edes he polwia notkistawat.\n\n_Oppi_. Moni puntari-pää saa kunnian Characterin (wiran nimen, ammatin)\ntähen. Hän on ollut, taita myös pysyä yxi peruuki-stukki, mutta kunnia\ntapahtuu hänelle paljaastans hänen wirkansa ja ammattinsa tähden.\nOnkos se sijs ihmee joss kunnia ahneet pyöriwät rangin (oikian käden,\nkorkeimpain istuin siain) perään.\n\n\n\n\n106 Satu.\n\nYxi Koira ja Kissa.\n\n\nYhes ja samas huoneesa tuli kerran yxi Koira ja Kissa alusta\nylöskaswatetuxi, ja ne sowit niin hywin kuin joku luonto kappale: ne\nolit niin ystäwälliset, niin lystiset ja hywän sopuisat, että koko\ntalon wäellä oli heidän puoli huwituxensa ja ilonsa että nähdä heidän\nleikkiään ja rakasta Kisaa. Ruan aikana hawaittiin ainoastans joku\nnapina ja muriseminen heidän wälinsä pöydän alla: ja mikä oli päätös ja\nsumma kaikesta heidän torastansa, lopuxi, kuin Koiran ja Kissan paha\nsopuus, kumpi heistä piti jyrsimän luuta eli yhtä lautasta (Talrikkia)\nnuoleman?\n\n_Oppi_. Liha ja weri etsij luonnollisesti omaa etuansa; ja kuin sijtä\nkysytään, taitaa yxi wähänen luu wähemmin eli enämmin, nosta kaikki\nihmiset toistensa tukkaan.\n\n\n\n\n107 Satu.\n\nMaan miehet ja yxi Pantheri eläin (Susi-Ilwes.)\n\n\nYhellä Paardilla oli kerran se kowa onni, että hän tapaturmasta putois\nyhteen sywään kuoppaan. Ihmiset, kaikki wäki kyläsä tuli joukottaisin\nhänen ympärilleen: muutamat nakkelit häntä kiwillä, muutamat sohit\nseipäillä ja löit korennoilla: mutta monikahdat surkuttelit häntä,\nheitit hänelle leipä palaisia (kappaleita, muruisia) ja annoit hänelle\njotain ruaxi. Illan tullesa menit he kaikin kotia ja päätit todexi,\nettä kyllä he hänen huomenna löytäwät kuollunna; mutta hän wirkois, sai\nwoiman ja kunnon, että hän hyppäis ylös ja meni salaa pois: ja kuin hän\nniin oli päässyt wapaaxi, niin hän niin pahoin menoisi sekä ihmisten\nettä eläinden kansa sijnä seudusa, että koko kihlakunta wapisi ja\npelkäis hänen mainioitaan. Koska nyt Paardi huomaitsi, että pelko oli\nniin yhteinen, kutsui hän kansan tygönsä, ja antoi heille seuraawaisen\njulistuxen tiedoxi: -- Niin monta teistä -- sanoi hän, ja kaikki ne\njotka surkuttelit ja holhoit minua, kuopasa mahtawat olla pelkäämätä,\nniin muodon kuin en minä aiwo nyt minun irralle päästyäni tehdä yhtään\nwahingota yhellekkään teidän eläimistänne. Minä muistan hywin kyllä,\nja en ole sitä unhottanut, kutka ne olit, jotka minua ruokit, holhoit\nja annoit minulle ruokaa ja leipää wirwotuxexeni, ja tunnen minä kyllä\nmyös ne jotka minua kiwillä nakkelit. Ja minä olen ainoastansa nijtten\nwihollinen, jotka oliwat minun wiholliseni.\n\n_Oppi_. Ei yhtään nijn williä petoa, joka ei hywäin töiden kautta\nmasennu; joka häwäisee ulos monta ihmistä jotka maxaa ja palkitsee\nhywän pahalla, ja metsän-petojen Skoulusa tarwihtewat oppia\nihmillisyyttä. Muutoin on sananlasku: Ei wanha suola janota. Se on,\nentisiä hywiä töitä ei kirjoiteta ylös muisto kirjoihin. Seneca.\n\n\n\n\n108 Satu.\n\nYxi Koira ja Aasi.\n\n\nYhtä pitkää taiwalta matkustit kerran yhdes yxi iso Karhu-koira, ja yxi\nAasi, jonga tarakkana oli suuri säkki leipiä. Molemmille tuli nälkä,\nja kuin Aasi tien wieristä syöskendeli ohdakkeen ja muitten ruohojen\ntynkiä ja korsia, niin tahto Koira myös jotain ruaxi, ja anoi häneltä\nyhtä leipa kappalesta. Aasi wastais, että joss hänellä on nälkä, niin\nsaattaa hän tehdä samon kuin hängin, sillä ei hänellä ollut leipää pois\nantaa. Koska he niin pakinoit, tuli yxi Susi heidän tygönsä. Aasi alkoi\nkohta wapista, ja sanoi koiralle: minä en muuta usko, kuins ettäs autat\nminua, joss Susi minun päälleni karkaa. Ei, sanoi koira: se joka tahtoo\nyxin syödä, sen pitää myös yxin tapella; ja niin jätti hän towerinsa\nSuden pariin.\n\n_Oppi_. Yhteinen edeswastaus ja warjellus on se erinomaisin päälle\ntarkotus jota warten ihmiset antawat itsensä yhteyteen. Me rakastamma\ntoisiamma sijnä mitasa, kuin me palwelemma toisiamma: mutta jos\nwälinäinen rakkaus raukee niin yhteyden side katkee.\n\n\n\n\n109 Satu.\n\nYxi Rusthållari ja hänen Kahlet-koiransa.\n\n\nYhdellä warallisella Rusthollarilla oli yxi kööliäs kahle-koira,\njonga silmät ei menneet raskaaseen unen-wienoxeen, talonwäen\nystäwä, wierasten liehakoitsia, ja warasten peljättäwä kouko. Hänen\nwalppaudensa oli niin julki ja yhteisesti tuttu, ja muutamain yritysten\nkautta niin koeteldu ja peljätty, ettei yxikään waras, monena wuonna\ntohtinut lähestyä Rusthollia likemmä kuin koiran waino ylötty. --\nYhtenä päiwänä juttelit Isäntä ja Emäntä keskenään kaikenlaisista\ntalon asioista, ja kaikkein muitten seas muistu heille myös puhuaxeen\nkahle-koirasta. Meillä on, sanoi Rusthollari, meidän porttimma luona\nyxi kelwotoin leiwän syöjä: me kustannamme hänelle ruan, majan\n(koppelin) kahleet ja witjat, ynnä ylös passauxen kansa; kaikki se\non minun mielestäni yxi hyödytöin ulospano ja kulu, tällä paikalla,\njosa nyt ei moneen ajastaikaan ole kuultu puhuttawan roswoista eikä\nwarkaista. -- Minä olen kauwwan ajatellut sitä samaa, wastais waimo,\nminun pijjoillani on kyllä muuta tekemistä, kuin holhoa ja korjata\nyhtä kelwotointa luonto kappaletta: -- paihti sitä niin on minulla\nminun pikku syli-koirani, joka haukku aiwan niin kiwasti kuin se paras\nkahle-koira. -- Tuomio langetettiin ja se uskollinen portti-wachti\npois otetuxi. -- Mutta näpisti oli se kuollu ja kuopattu, kuin huhu\nsijtä tuli ulomma, ja muutamat kälmit wälinsä neuwoa pidit kuinga he\nparahitten taisit täyttää heidän pahan aikomuxensa. -- Yöllä he mursit\nittensä sisälle kartanoon, ja poiswarastit Rusthollarin kallimmat\ntawarat, jonga alla se pieni rakki, se lihawa ja ymmyrkäinen syli\nkoira, kuorsais, makiasti nukku ja makais pehmiällä tyynyllään.\n\n_Oppi_. Wanhoja uskollisia palweljoita, joiden hiljainen walppaus estää\nwaarat, ei pidä hyljättämän; ne nykysin tulleet, liehakoitsiat owat\ntoimesa olewanansa, mutta ei he näe edeltä waaroja: eikä he woi nijtä\npoispoistaa.\n\n\n\n\n110 Satu.\n\nYxi Mettä-Pukki, Korppi, Rotta ja suuri meri Simpukka (Skilpadda).\n\n\nYxi wilkas Mettä-Pukki, yxi laukuilewa kaarnet eli korppi ja yxi\nmatelewa Skildpadda (suuri Simpukka) tottuneet nuoruudesta elämään\nkunniallisesti yhdesä, asuit yhdes rauhallisesa huone-kunnasa. Korppi\noli sisälle toimittaja ja skaffari korppin tawalla, ja sanotaan saloa,\nettä wielä tänäpäänä on monella sisällä ostajalla korppin-keinot.\nRotalla oli jywä aita hallusa, ja edeskatsoi huoneen hallituxen\nleiwällä. Simpukka laitto ruan, lakaisi ja puhdasna piti huoneet,\nwälistä kalasti, ja pesi astioita.\n\nMettä-Pukki meni warahin ulos, kuulusteli jotain uutta, ja ylöspiti\nhywän pakinan rualla ollesa. -- Kerran, yhtenä päiwänä, kuin jo piti\npuolipäiwällistä syötämän, niin kokounnuit kaikki pöytä kumppalit\ntawallisuuden jälkeen, mutta sitä hilpiätä Mettä-pukkia kaiwattiin.\nSitten kuin tarkan ja wisun perään katselemuxen jälkeen löyttiin, ettei\nhän ollut kotona kammarisaan, lensi korppi kohta ulos, ja ennätti\npian, hywän wainonsa kautta, sille paikalle, josa Mettä Pukki oli\njoutunut metsä miesten juoniin ja werkkohin. Korppi lensi nopiasti\ntakasin, teki menon ja piti neuwwoa. Ne lentäwät ja juoxewaiset eläimet\nolit pian matkahan walmiit, mutta se hidas ja pitkällinen Skildpadda\n(Simpukka) täydy jäädä kotia ja itkeä. Ne awulliset ystäwät tulit\nMettä-pukkia auttamaan ja pelastamaan. Korppi piti wahtia, ja Rotta\nniin kauwan järsi werkon silmiä, sixi kuin heidän kiinni tarttunut\nyhteinen ystäwänsä pääsi irralle. Jokainen kätki sitten ittensä\nloukkoonsa, nähdäxensä mettä miehen ihmettelemistä. Simpukka oli sillä\naikaa antanut itsensä matkaan. Hän ajatteli, parempi hiljan kuin ei\nkoskaan; mutta kaikexi onnettomuudexi ennätti hän esiin samalla, kuin\nmettä-mies. Kuin tämä oli wähä suututellut ja pahaxunu, että hänen\nwerkkonsa oli hajalla, sai hän nähdä Simpukan. No, no, akka parka, sinä\ntulit juuri somaalla ajalla; parempi jotain, kuin tyhjä, eli ei mitään,\ntulesta sinä minun säkkiini, ja waeltakamme. Kuin nyt Mettä pukki sai\nnähdä hänen rakkaan ystäwänsä, Simpukan, waarallisen tilan, meni hän\nwerkalleen, ja niinkuin nilkuttain mettä-miehen näkösälle; joka sijtä\ntuli ylöskehotetuxi, luullen saawansa yhen paremman otuxen, heitti pois\nolaltaan säkkinsä ja Simpukan, ja antoi siltä petolliselta Pukilta\nitsensä wietää kauwwas eli pitkän matkaan; sillä hänen ajatuxensa\njälkeen taisi kyllä yxi terwes mies saawuttaa yhen ramman Pukin. Sillä\naikaa juoxi Rotta, ja puri poikki säkin siteen, ja Korppi otti Simpukan\nselkäänsä, ja wääky Pukille, niin että kaikki neljä ystäwätä jälle\ntulit yhteen siinä kauwwan walmistetusa pöydäsä, josa he iloitsit\nkeskinäisen terweyden ja hywän menestyxen yli, ja nauroit niin paljon\nkuin jaxoit, sen narratun ja wäsytetyn mettä-miehen yli.\n\n_Oppi_. Rakkaus ja yhtä pitäwäisyys yhes yhteydes, ihmisten wälillä,\njokk' on eri säädystä, tilasta kunnosta ja omaisuxista, on aiwan hywä\nja ylistettäwä asia.\n\n\n\n\n111 Satu.\n\nYxi Kyhkynen ja muut Linnut.\n\n\nYhdesä yhteisesä Lintujen kokouxesa edesotettiin kaikenlaisia leikkisiä\nhuwituxia, niinkuin enimmitten plaa tapahtua, kuin ihmiset lyöwät\nittensä leikkisexi ja panexen wapaasta tahosta iloisexi, yxi wares\nhyppäis, yxi naakka rywöxen, yxi rastas jätkytteli toisten ääntä, yxi\nhuuhkaja huusi, yxi yö-rastais weisais, yxi taiwaan-mäkärä määky, yxi\nRikin-kukko ylpeili, yxi Korppi wiekasteli, yxi Harakka tansi köydellä,\nyxi Papegoja paljon puheli, yxi kataja-rastas eli Tuomio-herra wihelsi;\nja kuka jaxaa ylös luetella kaikki ne kujehet, kuin näin hywäsä seurasa\nja pidosa ylös ajateltiin ja löyttiin? tosin kaikki nauroit korkiasti\nja ulospuhkeisit iloon.\n\nYxi Kyhkynen oli se ainoa koko Lintu-parwesta, joka ei huolinut\nmeiskata, nauraa ja hypätä. -- Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin\npäiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset --. Kyhkynen\nsitä wastaan oli riski ilonen ja raitis kuin ennengin, ja kuunteli\npahaxumata kaikkia niitä herjäyxiä kuin toiset hänelle sanoit, hänen\npoisolemisensa tähden, ja tytyi wastata; ettei huwitus ja ilo seiso\nyhdes huikentelewaisesa remahduxesa, waan yhes aina olewasa mielen\nlewosa ja yhes täydellisesä sydämmen puhtaudesa.\n\n_Oppi_. Se on suuri wäli ja eroitus ilon ja tytywäisyyden wälillä\nilolla taita silloin ja tällöin olla sia pahan juonisillain. Mutta yxi\nwaka aina olewa mielen lepo ja hiljaisuus ilmi tulee ainoastansa sen\ntykönä jolla on rauhoitettu ja hywä omatunto. Mutta sen jonga pitää\ntaitaman tytyä kaikkijn muihin, pitä ensin tuleman rauhallisexi ja\nlewollisexi itte tykönään.\n\n\n\n\n112 Satu.\n\nYxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.\n\n\nYxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle,\njosa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak!\nTeidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu:\nminä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja\nhäpiällisiä sanomia wastaan. -- Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä,\nja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri,\nsillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain\nuudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla,\nettä minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla\nja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi,\npetollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää\nylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan?\nLukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse\nkowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano\nnelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun\nnimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni -- wastais Kettu: ei minua\ntäsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on\nsanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani\nja minua tarkoitetaan. -- Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona,\netkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole\nsijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia\nei koske sinuhun.\n\n_Oppi_. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä\nepä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.\n\n\n\n\n113 Satu.\n\nYxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet.\n\n\nKerran yxi Aasi joutui kuoleman kieliin. Kuin nyt Sudet sen siinä\nseudusa äkkäisit, tulit he sydämmestä iloisexi, ja menit kaikin hänen\nkotiinsa; ja niin pian kuin he sinne tulit naputit owen päälle.\nAasin-warsa, joka kohta juoxi aakkunaan, kattomaan mikä siellä olis,\nja hawaitsi koko joukon Susia, kysy heiltä pilkalla, mikä heidän\nasiansa olis? he wastaisit, me olemma saaneet kuulla, että sinun isäs\non pahoin sairas; ja koska se tekee meille pahaa, niin olemma me\ntulleet kattomaan, kuinka hän woipi, ja auttamaan häntä, sijnä kuin hän\ntarwihtee. Se nuori Aasin-warsa wastais sitä päätä: minun isäni woipi\npaljoa paremmin, kuin te toiwosiakaan.\n\n_Oppi_. Moni on surkuttelewaan ystäwiään, joille he kuitengin\nsydämmesään toista toiwottaisiwat.\n\n\n\n\n114 Satu.\n\nYxi wanha Ukko ja kuolema.\n\n\nOli yxi wanha wäsynyt äjjä, joka meni mettään hakkamaan puita, ja\nkanto niitä kotia, mutta hän wäsymatkalla, laski takkansa maahan, istu\nmättäälle ja rupeis huutamaan kuolemata; woi, sanoi hän, joss kuolema\ntulis! mutta, koska kuolema tuli, ja kysyi häneltä mitä warten hän\nkutsui häntä, peljästyi se wanha, sanoden, ettäs tahtoisit auttaa minua\nkantamaan tätä kuormaa.\n\n_Oppi_. Jokainen rakastaa elämätä, olisko se wanha sairas, eli\nkerjäläinen.\n\n\n\n\n115 Satu.\n\nYxi Aasi ja Susi.\n\n\nYhellä Aasilla oli suuri tuska yhdestä puikosta, jonga hän oli saanut\njalkaansa, josta kiwusta hän suuresti tuskitteli ja päiwitteli; hän\ntapais wihdoin huomahtemata yhden Suden, jolle hän sano: hywä ystäwä,\nminä näen, että se kipu joka minulla on saattaa minun kuolemaan, jonga\njälkeen Korpit syöwät minun niinkuin yhden raadon; joss sinulla on\njoku rakkaus minua kohden, niin tee niin hywin, minä rukoilen, ettäs\nwedät tämän puikon ulos, sillä joss sinä tappaisitkin minun, niin\nen minä enää tunne taallaista tuskaa. -- Susi tahto näyttää ittensä\nsiiwollisexi nöyräxi ja awullisexi, ja teki niin hywin, että hän\nweti hamppaillaan ulos puikon, joka oli niin suuren kiwun matkaan\nsaattanut Aasi paralle, joka, pelastaxensa ittensä kuolemasta potkais\nrauta-kengillään niin wäkewästi Suden-kuonolle, ottaan ja hampaille,\nettä hampaat Suden suusta kalisten putoisit, ja hän itte juoxi pois\npakoon. Sitten Susi sanoi ittexeen: minä olen hywin kyllä ansainnut\ntämän tapaturman, sillä minä joka olen enimmän osan eläinden lahtari,\nolen nyt ruwennut niitten Palperixi, ja sekoittanut itteni Lääkäri\nkonstiin.\n\n_Oppi_. Jotka ryhtywät asioihin, kuin ei heille sowi, ne woat\nenimmitten onnettomat.\n\n\n\n\n116 Satu.\n\nYxi Aasi ja Hewonen.\n\n\nYxi Aasi ja Hewonen matkustit yhdes, ja kummallakin oli raskas kuorma\nseljäs. Aasi sano Hewoselle: joss sinulla on wähindäkään armahtamista,\nja et tahdo että minun pitää näändymän ja kuoleman, niin auta minua\nkandamaan yhtä osaa minun kuormastani.\n\nMutta Hewonen ei tahtonut wähintäkään tehdä, eikä huolinut wastata\nhäntä. Se waiwanen Aasi joka oli kowin rasitettu, kuoli, ja silloin\nisäntä laski hänengin koko kuorman Hewosen selkään, ja wielä Aasin\nwuodan jonga hän oli nylkenyt. Hewonen tunsi nyt itsensä ylön paljon\nrasitetuxi, ja sanoi: se ei ole ilman syytä, että minä kärsin tätä\nraskasta kuormaa kosk' en minä tahtonut kantaa yhtä wähää osaa Aasin\nkuormasta. Nyt, minä näen itteni waadituxi kantamaan kaikki minun\nseljäsäni; ja se minua erinommattain suututtaa, että minä olen wielä\nsiihen tygö waadittu kantamaan hänen nahkaansa.\n\n_Oppi_. Jokainen mahtaa olla kansakärsiwällinen lähimmäisensä\nonnettomuuden kansa ja autta häntä tarpeen ja hädän aikana.\n\n\n\n\n117 Satu.\n\nKarhu ja Jalopeura (Lejjona).\n\n\nYxi Karhu ja Lejjona olit painineet ja otelleet wälinsä juuri\nkiiwaasti, yhestä hirwestä, jonga he ynnä ajosa saaneet olit. Kumpikin\nheistä tahdoit sen saada; he tappelit ison ajan; mutta kuin ei he\nwoinneet toistansa woittaa, niin wihdoin wäsymys heidän waati eraumaan,\nsillä he olit molemmat kowin weristetyt, ja haawoitetut, wälinäisestä\ntappeluxesta. Yxi Kettu juoxi siitä siwu, hänellensä onnexi, ja näki\nKarhun ja Jalopeuran ulosojjettunna makaawan kedolla, ja hirwen rungon\nheidän keskellänsä, lähestyi heitä hiljaxeen, rappais sen heidän\nnähtensä ja juoxi pois. Nämä kaxi riita-weljeä näjit, että heidän\nsaalinsa poiswietiin, ja ei tainneet sitä estää heidän wäsymisensä\ntähden, sanoit keskenänsä: me, me, olemma kyllä waiwanneet itsiämme, ja\nwäsyttäneet toistamme, saadaxemme tätä hirwiä jonga nyt Kettu syöpi ja\npois wiepi.\n\n_Oppi_. Moni rikastuu, toisten hywäxi.\n\n\n\n\n118 Satu.\n\nKaxi Koiraa.\n\n\nYhellä miehellä oli kaxi koiraa, yhen niistä oli hän opettanut\nMettä-koiraxi, toisen kotona makaamaan huonen muka wahdixi. Kuin se\nensin nimitetty sai jotain jahdisa, niin isäntä ei ikään laiminlyönyt,\nantaa siitä osan koto-koiralle. Hänen kumppalinsa ei tainnut pidättä\nitsiänsä, ilmottamasta hänen harmiansa, ja sanoi hänelle: minä juoxen\nkaiken päiwän mettää, ja wäsyn oiwa lailla, ja sinä, ett tee mitään,\nwaan elätät ittes minun waiwan näkemisestäni, ja siitä kuin minä saan\nja tawoitan. Älä minua siitä hauku, wastais se toinen, joss minä syön\nsiitä kuin sinä juoxullas saanut olet; walita ennemmin sitä meidän\nisäntämme edes, joka ei ole opettanut, totuttanut ja harjoittanut minua\nwaiwaamaan itsiäni, waan syömään, mitä toiset saawat.\n\n_Oppi_. Ei ikään nijtä pidä laitettaman, jotka ei tiedä wikojaan, waan\nnijtä, jotka heitä owat ylöskaswattanehet.\n\n\n\n\n119 Satu.\n\nYxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire).\n\n\nYxi Ihminen oli tehnyt ystäwyyden yhden Mettä-Pukin (Mettän-Asukkaan,\nSatijrin) kansa. Ja että hän olis saattanut tämän ystäwyyden sen\nlujemmaxi ja järkähtämättömämmäxi, nijn hän katso sen tarpeellisexi\nkutsua häntä murkinalle, puolipäiwän wieraaxi, että he wijnaklasi\nkädesä, olit wahwistaneet ystäwyydensä. Mutta sinä aikaan kuin\npuolipäiwästä odotettijn, niin ihminen, jolla oli wilu, puhalsi\nkäsijnsä, että hän olis ne ylös lämmittänyt hengellään. Metän-Asukas,\nkuin hän sen näki, kysyi häneldä, mixi hän sitä tekee? Ihminen wastais:\nminulla on wilu, ja minä lämmitän ylös kynteni, kuin minä puhallan\nnijhin.\n\nWähän hetken perästä kannettiin ruoka sisälle ja niinkuin liemi\noli sangen kuuma, niin ihminen jälle rupeis puhumaan (puhaltamaan)\njähdyttääxensä sitä jotain; Metsolainen joka otti sijtä tarkan waarin,\ntahtoi jälle tietä, mixi hän sen teki, ja mitä se merkitse, ja kysyi\nsentähden mitä hän sillä aiwoi. Tämä liha liemi on niin kuuma (lämmin)\nja polttawa, wastais ihminen, että se on minulle mahdotoin sijhen\nkoskea (ruweta, ryhtyä) että joss minä lusikallisen nielen niin minä\npoltan itteni; ja se on syy että minä puhallan edeltä ennenkuin minä\nsyön, ettän taitaisin sitä maistaa suuremmalla halulla.\n\nMetsän eli Tapiolan mies wastais kohta wihasa, en minä enämpi taida\npitää ystäwyyttä sinun kansas kauwwemmin, koskas puhut (puhallat)\nkylmää ja lämmintä yhtä haawa ja millonka ikänänsä tahdot. Hywästi.\n\n_Oppi_. Nijtten ystäwyys pitä wältettämän, joidenga elämä ja työt, ei\nyhteen sowi heidän puheittensa kansa.\n\n\n\n\n120 Satu.\n\nYxi Aasi, Kettu ja Jalopeura.\n\n\nYxi Aasi ja Kettu käwit mettää ynnä, ja tapaisit tapaturmaisesti yhden\nJalopeuran. Kettu joka näki waaran, juoxi nöyrästi hänen tygönsä ja\nrukoili häntä, ettei hän häntä ylösnielisi, waan antaisi hänen elää,\nja kiitollisuuden merkixi hän jättää Aasin hänelle käsiin. Jalopeura\nwastais, että hän tytyy kyllä siihen. Kettu toimitti niin, että Aasi\nlangeis wiritettyyn werkkohon. Jalopeura oli wissi siitä ettei Aasi\npääse mihenkään, pakoon, söi ensin ylös Ketun, ja sitten Lotkaisi\nsuuhunsa Aasin kokonansa, kaikella tytywäisyydellä.\n\n_Oppi_. Panettelia ja pettäjä langee itte omijn lankoinsa.\n\n\n\n\n121 Satu.\n\nYxi Sokia ja yxi Käärmes.\n\n\nKaxi miestä matkustit yhesä, joista toinen oli sokia yhtenä päiwänä\nyö heidän saawutti, ja he yödyt yhdelle nijttu-kedolle, josa he\nlepäisit ja yötä pidit. Koska päiwä tuntu ja aamurusko näwyi nousit he\nylös, ja astuit hewosen selkään. Se Sokia rupeis hakemaan ruoskaansa\n(pijskansa) jonga sian hän löysi yhden Käärmeen, joka oli kylmästä\ntankistunut, kuin hän piteli sitä kättensä wälisä, löysi hän sen\nnotkiammaxi ja paremmaxi, kuin hänen entinen ruoskansa oli ollut,\njosta hän ihastui, ja ei luullu mitään tapanneensä täsä waihehduxesa,\nja nousi hewosen selkään. Mutta kuin auringo nousi, ja nähtiin\nilmeisesti kaikki, hawaihti hänen kumppalinsa, että Käärmet oli sen\nsokian kädesä, ja huusi hänelle hämmästyxisä: Rakas ystäwäni, tee\noletta ottanut ylös yhen Kärmeen, ruoskanna siasta, heittäkää se pian\npois, ettei se anna teille kuolettawaisia halauxia. -- Se Sokia usko,\nettä hänen kumppalinsa kahdehti häneltä niin hywää ruoskaa, ja antoi\nhänen puhua; mutta wastais wihdoin: mixi te kadehditta minun onneani?\nminä olen kadottanut minun ruoskani, joka ei paljo maxanu, ja onni\non minun antanut löytää peräti uuden; älkää luulko, että minä olen\nniin yxin kertainen, etten minä tietäis hywin eroitta yhen Kärmeen,\nruoskasta. Minun ystäwäni, wastais se toinen, minä olen sekä ystäwyyden\nettä ihmisyyden wuoxi welwotettu, estämään teistä niin haastawaista\nwahingota; uskokaa minua, joss te rakastatta henkiännä että te pian\neroitatta itsennä siitä Käärmestä. Se sokia pahaxui hänen puhettaan ja\nsanoi: mixi te waaditta minua pois heittämään yhtä kappalesta, jota te\nitte tahtoisia ottaa haltuunna? Hänen kumppalinsa, joka ei tahtonut\nhänelle pahaa, rupeis wannomaan ja walalla wahwistamaan, ettei se ollut\nhänen aikomuxensa, ja että se jonga hän piti käsisään oli totisesti\nKärmet. Mutta kaikki hänen walansa ei muuta matkaan saattaneet kuin\npilkallista naurua, ja ei woinut saattaa sitä sokiata itte pintaisesta\najatuxestaan. Mutta sitten kuin ilma lämpeni ja auringon säteet\nrupeisit kuumottamahan, wirkois Kärmet, ja kiersi ittensä sokian käden\nympäri, puri häntä hirmuisesti, ja antoi hänelle kuoleman haawat.\n\n_Oppi_. Se on waarallinen ja wahingollinen, ettei seurata ystäwäinsä\nneuwwoa.\n\n\n\n\n122 Satu.\n\nYxi wanha Koira, ylön kattottu Isännältään.\n\n\nYhellä Miehellä oli yxi wanha Koira, jota hän hukkaan ylöskehoitti\njuoxemaan jahdisa mettän otusten jälisä. Hänen wanhuudensa oli niin\nsuuri, ettei hän enää woinnut seurata mettän petoja, niinkuin hän\nolis tahtonut, silloin kuin hänen isäntänsä käwi mettää. Silloin hän\nhawaitsi kaikki wanhuuden ijän wiat, joss hän saawuttikin jongun\neläimen, niin se pääsi irralle hänen hampaistaan, jotka olit lahot;\nkoska nyt hänen isäntänsä sen näki rupeis hän häntä torumaan ja\nnosti ylös keppiänsä. Koira wastais hänelle: teidän pitäis tosin\nminua säästämän sijtä syystä, että minä olen wanha, ja teidän pitäis\nmuistaman, että minä ennen tätä olen ollut nuori, wilkas, hilpiä ja\nhywä jahti-koira, ja että te minun nuoruudesani, oletta saanet minun\nkauttani monta hywää palaa; mutta nyt kuin minä olen riutunut, niin\nkaikki mitä minä teen, ei teille kelpaa, erinommattain, etten minä tuo\neikä kanna teille mitään. Te oletta rakastanut minua, kuin minä olin\nnuori; mutta nyt minun wanhaxi tultuani, ette te taida kärsiä minua.\n\n_Oppi_. Se on tawallinen, ettei ihmisiä katsota, muuta kuin heidän\nhyödytyxensä wuoxi: kuin ei he enää taida mitään tehdä, niin ne\nhyljätään, sijhen siaan, kuin kuitengin heidän entiset tehdyt\npalwelluxensa pitäis muistettaman.\n\n\n\n\n123 Satu.\n\nYxi Talonpoika ja Haikara.\n\n\nYxi Talonpoika sai yhtenä päiwänä linnun pyydyxisä monta Kurkea ja\nmuita Hanhia, jotka olit tottuneet syömään häneldä hänen laihonsa ja\njywänsä, joiden seuraan nyt myös yxi Haikara oli joutunut, joka rukoili\nhäntä suuresti, että hän säästäis häntä ja päästäis hänen irralle,\nsanojen ettei hän ole Hanhi, Suorsa, eikä Kurki, wain yxi waiwanen\nwiatoin lintu ja wielä parempi kaikkia muita; ja wielä siihen tygöpani\nhän, minulla on suuri mure minun wanhasta äitistäni, jota minä elätään\nkaikella murheen pidolla, kuin minä ikänänsä taidan. Mitä minun siihen\nkaikkeen tule? sanoi Talonpoika, koska minä olen sinun kerran tawannut\nniitten eli sellaisten lintujen seurasa, jotka on tehneet minulle\nwahingon: sinun täytyy kuolla ynnä toisten kansa --.\n\n_Oppi_. Ei ikään pidä oltamaan muitten kuin hywäin seurasa; sillä\njoka pahain kansa yhdesä on, saa usein heidän kansansa hukkua, ehkä\nkuinga wiatoingin hän olis. Höyhemistään lintu tutaan, ja kumppaleista\nihminen. Wanha Latinainen Sananlasku sanoo: Noscitur ex sociis, qvi non\ncognoscitur ex se.\n\n\n\n\n124 Satu.\n\nYxi Jalopeura ja Hirwi.\n\n\nYhellä Jalopeuralla oli sangen werratoin nälkä, ja hawaitsi yhden\nlihawan Hirwen yhellä korkialla kalliolla syöskendelewän. Mixet sinä,\nminun armaani, astu alas tasaselle manderelle, sanoi hän, josas\nlöytäisit ruaxes, ruohoja, apelioita, karwa kortteita, rattoja ja muuta\nsenkaltaista, jota taitaisit ilolla syödä? Jätä, sano hän, jätä, ja\nhyljää, minun suloiseni niin korkiat, kuiwat ja hedelmättömät kukkulat,\nja tule alas tasaselle siliälle kedolle. Minä kiitän teitä paljon,\nwastais Hirwi siiwollisesti, sen hywän neuwon edestä, mutta joss minä\ntohdin sanoa, niin teidän tarkoituxenna on luulon alanen (Epäluulonen)\nja en minä usko että te puhutta rehellisesti, yxi totisesti.\n\n_Oppi_. Ei se olis wijsasti tehty, että ennen ulos walita kaunista\nja ihanata, hyödyttäwän edestä: ja se tapahtuu usein, että ne jotka\nainoastans hakewat huwitusta ja turhia rakastawat, joutuwat suurijn\nwaaroihin.\n\n\n\n\n125 Satu.\n\nMuutamat Sonnit ja yxi Jalopeura.\n\n\nNeljä Sonnia olit keskenään tehneet ijäisen ystäwyyden ja sitoneet\nitsensä yhteen keskinäiseen edeswastauxeen, ja luwanneet ei ikänänsä\neritä toinen toisestansa, että he aina olisit woipaat, toinen toistansa\nedeswastaamaan ja suojelemaan. Yxi Jalopeura, joka näki heidän käywwän\nlaitumella liki toistaan, ei ikään tohtinut heidän päällensä karata,\nwaikka kuinka nälkä häntä rasitti. Mutta että hän heidän pikemmin ja\nkewiämmästi woittais, uskoi hän, että paras olis jongun petoxen kautta\nsaada heitä erinänsä, ja niin yhen erältä raiskata. Tämä juoni hänelle\nmenestyi, ja hän söi ylös kaikki neljä Sonnia toinen toisensa perästä.\n\n_Oppi_. Yhdistetty woima on wastaan seisomatoin, mutta koska se\nhajotetaan, nijn pian se woitetaan.\n\n\n\n\n126 Satu.\n\nKettu ja Talonpoika.\n\n\nYxi Kettu tarttui Talonpojan sankohin, joka oli syönyt häneltä usiamman\nKanan. Koska hän näki ittensä kiinni olewan, rukoili hän nöyrästi, että\nhän jättäis hänen henkiin, wannojen, että hän tahtois tuta senkaltaisen\nhywän työn: Talonpoika ei tahtonut tytyä hänen lupauxiinsa, ja sanoi:\njoss sinä olisit yxi uskollinen eläin, niin minä armahtaisin sinua,\nmutta niin muodon kuin sinä olet yxi pettäjä, niin en minä usko sinua,\nja sinä mahdat kuolla, waikkas paljon lupaat.\n\n_Oppi_. Ei oo wärtti luottaa (eli ei ole luottamista) pettäjihin; ja\nkuin ne saadaan ansoin, ei ole nijtä päästäminen.\n\n\n\n\n127 Satu.\n\nYxi Jalopeura ja Rotta.\n\n\nYxi Jalopeura wäsynyt päiwän helleestä pani maata puun warjoon. Ei\nhän ollut hywin nukahtunut, ennen kuin usiampi Rotista tuli hänen\nympärilleen, ja juoxit hänen selkänsä päällä, leikiten ja huwitellen\nittiään; mutta koska hän heräisi, otti hän yhden niistä kämmeneensä,\njoka rukoili hengensä edestä nöyrimmästi, sanojen, ettei hänen\nMajestetinsä pitäis rupiaman ottelemaan hänen niin yhden pienen ja\nkelwottoman eläimen kansa. Jalopeura tuli liikutetuxi hänen sanoistaan,\nja antoi hänen mennä, ilman mitään pahaa hänelle tehden. Jongun ajan\nperästä se tapahdui, että Jalopeura itte lankeis ja joutu mettämiesten\nlankohin. Hän tuli ensin kokonansa williin, ja rupeis kiljumaan\nkaikella wäellä. Rotta jonga hän ennen oli päästänyt henkiin kuuli\nhänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen\nsiinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki\npuremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura\npääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.\n\n_Oppi_. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset;\nsillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa\nmailmasa.\n\n\n\n\n128 Satu.\n\nWares ja Lammas.\n\n\nYxi Wares istu kerran Lampaan niskaan, ja hakkais sitä nokallaan,\nnoukki ja repi hänen willojaan, ja wääky rumasti, niin paljon kuin\njaxoi. Lammas joka tunsi kiwun, sanoi hänelle: woi! joss sinä niin\ntekisit yhdelle Koiralle kuins minulle teet, niin et sinä jäis\nkostamata. Älä usko minua niin hulluxi, sanoi Wares naurain, etten minä\ntiedä, kelle minä tätä teen.\n\n_Oppi_. Hiljaiset ja kärsiwäiset ihmiset tulewat enimmästi kowin ja\npahoin kohdatuxi ja pidellyxi; koska wäkiwaltaiset, pahat ja julmat\nsaawat rauhasa käwellä.\n\n[Nämät Sadut sijtä 115. tähän 128. asti owat Fransyskan kielestä\nSuomexi tulkitut; waikka tosin monta nijstä edellisistäkin löytään\nRansyskan kielellä. Muutamat owat Ruottista, Latinasta ja Saxasta.\nJa nämät seurawaiset, Suomalaisillekin tutut, ja muutamat löytään\nGellertin kirjasa.]\n\n\n\n\n129 Satu.\n\nYxi Kijski (Rökäs) ja Lohi.\n\n\nLohi ja Kijski löit kerran wetoa wälinsä, kumman ennen olis wasta\nwirtaa kosken päällä. Ja se joka wedon tappaa, pitää antamaan\ntoiselleen Olut tynnyrin. Molemmat rupeisiwat uimaan kiehuwan kosken\npäälle; mutta wirrasa Kijski tarttui Lohen pyrstöön, ja kuin Lohi oli\npääsemillään kosken päälle, niin Kijski pirahutti ja nakkais ittensä\nedellä ja huusi, täällä minä jo olen. Lohen täyty hänelle antaa\ntynneriin olutta, josta Kijski joi, juopui, oxensi, ja siitä hän wielä\nnytkin on niin iljakka ja kinosansa.\n\n_Oppi_. Pienen pääs on niin paljon mieltä, kuin isongin. Mutta kohtuus\non paras makkarasta, joss oluestakin.\n\n\n\n\n130 Satu.\n\nSika ja Kettu.\n\n\nSamallainen Satu kuin edellinengin on Siasta ja Ketusta, jotka\nlöit wedon kumpanen heistä ensin piti näkemän auringon noususaan.\nKettu katto ylös puun latwoin, ja Sika paino kärsänsä maahan. Sika\nhuusi: jo minä näen päiwän. Kettu antoi hänelle sitten wedosta, yhen\ntynnerin olutta, josta se juowui ja jäi makaamaan kauwwan lokaansa\nja iljanteheensa. Tästä se on tullut, että Siat owat siiwottomat, ja\nkauwwan makaawat.\n\n_Oppi_. Se yxin kertainen kattoo alaispäin.\n\n\n\n\n131 Satu.\n\nYxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa.\n\n\nYxi wanha warallinen Mies oli kuolemallansa, ja kutsui kuolin\nwuoteensa luoxe kaxi Poikaansa, joista Hannu oli wikkelä, wilkas,\nnopsa ja taitawa luonnostaan mutta; Niku sangen tuhma ja typerä,\njuuri paxupäinen. Näille pojilleen piti hän ensin pitkän hywästi\njättö-puheen, ja wihdoin jako heidän keskensä kaiken rahansa ja\ntawaransa. Hannu sai monta tuhatta Riikin taallaria, ja Niku ei paljon\nmitään, niin että Hannukin sano, mixettä te minun Isäni jaa tasan, ja\nanna weljeni Nikungin saada sen werran kuin minä sain. Silloin Isä\nwastais: sinä poikani Hannu olet teräwä ja taitawa, sinun on työläs\nedes tulla mailmasa, ja sentähden sinä tarwihtet rahaa, mutta Niku\npojan kansa ei ole yhtään hätää, hän on paxupäinen, tyhmä ja typerä,\nja hänen tyhmyydensä, autta hänen edes mailmasa, paremmin kuin sinun,\nsinun taitos ja wiisaudes.\n\n_Oppi_. Tyhmillä, tomppeleilla ja hijtailla on usein parempi onni, kuin\nwilkkailla, wireillä ja wijsailla.\n\n\n\n\n132 Satu.\n\nPojista ja Käestä.\n\n\nYxi Yö-Rastas istu yhdesä puusa kauniisa metsistösä kewäillä, ja\nwiserti monenlaisilla ihanilla nuoteilla; sijhen tuli iso joukko\npoikia, joille huwixi ja iloxi Rastas laulo sen kiwammasti ja luuli\nheidän häntänsä hywingin halulla kuulewan: mutta samalla rupeis yxi\nKäki kukkumaan samasa mettäsä, jota pojat kohta ilolla kuuntelit ja\njätkyttelit, pitäin keskenään koko ilon Käen kukkumisesta; ja waikka\nRastas laulo, leiwonen liwerteli, peipponen wiserteli ja Pääskynen\nweisais, niin ei pojat niistä lukua pitäneet niin paljon kuin Käen\nkukkumisesta.\n\n_Oppi_. Krouwwit ja taitamattomat, ei tiedä oikiata arwoa panna hywäin\nawuin-päälle. Waan nijnkuin he itte owat törkiät, niin he törkeitä\nrakastawat.\n\n\n\n\n133 Satu.\n\nYhestä Wäästä eli Wouwwista.\n\n\nYxi kelwollinen juuri jalo-mies, Brutus nimeldä, joka oli waka,\nymmärtäwäinen ja taitawa, ja rakasti isänsä maata, meni kerran Wouwwiin\nyhen lipilaarin kansa, ja ylös punnitti itsensä. Sen kielaan lipilaarin\nja liehakoitsian puoli niinkuin kewiämpi, nousi kohta wäällä ylös\nilmaan ja hywin korkialle; mutta Brutus joka paino enemmän, painu\nsywälle alas.\n\n_Oppi_. Se on luonnollinen, että se kuin enemmän painaa, alas ja\nmaahan painun wouwilla, ja se kewiämpi singahtaa ylös. Nijnpä se\ntaitaa tapahtua ihmistengin seasa mailman menoisa. Moni makaa loukosa\nylönkatseesa.\n\n\n\n\n134 Satu.\n\nYxi Isä, ja sen Poika.\n\n\nYhellä Isällä oli yxi melkein pahan kurinen Poika, jota hän tosin\nkotona pyysi opettaa ja neuwwoa miehexi; mutta kuin hän oli kaikki\nkoetellut hänen kansaan, ajatteli hän panna häntä ulos -- minä tahdon\npanna hänen sotawäkeen. -- Sillä minä olen kuullut että Wasikan-nahka\nneuwoo miestä tottelemaan, ja meni sentähden yhen Öfwerstin tygö,\nja sai hänen wäkeen; mutta jongun ajan perästä Hannu sieltä sai\napskeetin, ja hänen Kaputeeninsa rukoilemalla pyysi että Isä ottais\nPoikansa pois, sillä niin pahan kurista, ei ole ollut koko joukos\n--. Isä tuli murheellisexi -- ja ajatteli nyt panna Poikansa Hannun,\nmerelle, ja sanoi ittexeen, kyllä mailman ranta neuwoo: hän sai hänen\nyhteen aluxen, jonga päällä hän työllä tuskin yhen reisun purjehti, ja\nMeri-Kaputeiniltä, niinkuin hillimätöin sysättiin pois Isän huostaan --\nIsä oli nyt koetellut kahta kowaa -- mutta kosk ei niistä ollut apua,\nrupeis hän Poikaansa suosittelemaan naimaan, eli ottamaan itsellensä\nwaimon, sillä siinä säädysä, ajatteli Äjjä on monta masennut. Hannu\nnai, otti waimon, ja kohta masennui hän, ja tuli niin hiljaisexi kuin\nlammas, eikä ollu sen enämmin röykkiä.\n\n_Oppi_. Wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Jolla on kello kaulasa,\nsill' on pää painosa. Jolla waimo, sillä waiwa --.\n\n\n\n\n135 Satu.\n\nKolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.\n\n\nYxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi\nWuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän\nkaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän\nwaelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä\nwarastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen\nsano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman;\nja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen\nwaatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.\n\nMies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja\nsito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi\naina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki\nhän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä\naikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on\nnähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota\nhän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa;\nTalonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois,\npäiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan\ntoruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan\nwielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden\nmiehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti.\nTalonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket\nja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon;\nmutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä\nminulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli\nmonta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään;\nmutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen;\njoss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani,\nniin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen\nkulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen\nsiitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja\nWuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi,\nja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen\nwerhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään,\njäi alasti itkemään surkeuttaan.\n\n_Oppi_. Waiwainen wiekasten ja petollisten käsijn joutuu.\n\n\n\n\n136 Satu.\n\nYhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut.\n\n\nEttei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu,\nkuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen,\nsen todistaa tämä seuraawainen Satu:\n\nYxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että\nkaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta\njongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään\ntahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki\nmuuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois\najamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi,\nistui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään;\nmutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli,\ntaiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä\npäällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu,\nsuuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään\nnakkauis jokeen ja hukutti itsensä.\n\nMutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku,\ntäynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki\nsitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle\naiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.\n\n_Oppi_. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä\nomilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata\nja odottaman awun hetkeä -- _Si nunc male, non semper sic erit_. Ja\nSuomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn\nawaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.\n\n\n\n\n137 Satu.\n\nKissasta ja rakkauden naisesta.\n\n\n[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman\nharjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen,\ntawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut\njo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn,\nKuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille,\njolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta\ntietä antanut.]\n\n    Yxi nuori Nuorukainen\n    Immin-tuskahan tulowi,\n    Hywin Kissoa hywäili,\n    Sili selköä silitti,\n    Anoi kerran kelpo lailla,\n    Ratki nöyrästi rukoili\n    Nuorten neitoisten emolta\n    Armolliselta akalta,\n    Että Kissan kelwollisen\n    Mirrin muuttais mieluisimman\n    Neitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi:\n    Antoi Akka awun tuolle,\n    Muutti Kissan kijruhusti.\n    Pijan piijaxi wenähti\n    Kaswo aiwan kaunihixi,\n    Tuli tytöxi todella.\n    Jota halulla halaisi\n    Nuori miesi mielellänsä,\n    Wei sen kohta kotihinsa\n    Otti kissan kumppalixi\n    Tämän Neiton naukuwaisen\n    Warsin waimoxi walitsi.\n    Mutta koska kammarissa\n    Lawallansa lepäisiwät\n    Nämät kaxi kahen kättä\n    Tuuli Hijri tupsutellen\n    Rotta loukossa ratisi:\n    Wasta waimo miehen jätti\n    Hyppäis kyllä kijruhusti\n    Ulos sängystä sujahti\n    Yljän sylistä sirahti\n    Kissan lailla laattialle,\n    Josta suuttu armas Akka\n    Nuorten neitosten emonen\n    Että muutti jälle muodon,\n    Naisen, naukuhun panowi\n    Teki Kissaxi katalan.\n\n    Tämä Satuni Sanowi\n    Ett' on paljo pöllö päitä\n    Joukossakin junkareitten;\n    Luondo luodun luoxe tuopi\n    Weri wierehen wetäwi,\n    Mutt' ei muutu muorinakaan\n    Jok on nuorna ollut nopsa\n    Wiha Kissa kaswaessa,\n    Se on Akkana alati\n    Wielä waimona wihassa.\n    Joka tyttönä toruwi\n    Torun wielä waimonakin;\n    Kissa kissana pysywi.\n\n\n\n\n138 Satu.\n\nYyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.\n\n\n    Juoxi Kettu kelpo-lailla\n    Juuri kyytillä kytäisi,\n    Wainon saatua wälehen\n    Hihtomiehistä hywistä;\n    Miehen taitawan tapaisi,\n    Joka pilkko puita mettäs,\n    Jota Kettu kumarteli,\n    Siltä apua aneli,\n    Kysy paikkoa parasta,\n    Mihin pijlohon panisi\n    Kätkis ittens kijruhusti?\n    Miesi näytti nopiasti\n    Oman majansa matalan,\n    Johon Kettu konttajawi\n    Pian pijlohon menewi\n    Kyykistellen kommanohon.\n    Koska konna kontannunna\n    Oli pijlohon paennut,\n    Joudut miehet mehtolassa\n    Sille paikalle parahin\n    Kysyit kohta kijruhusti\n    Hakkuu mieheltä halulla,\n    Onko nähtynä nykyisin\n    Ketun teitä, teillä näillä\n    Juuri juossutta näkyä?\n    Taitawainen Talonpoika\n    Warsin wastasi wagasti:\n    Ei oo näkynnä näkysin\n    Täällä Kettua ketänä;\n    Mutta samasa saloa\n    Sormellansa sala wiekas\n    Ketun päälle kokottawi\n    Osottawi olin-sian:\n    Tuot' ei hawainnut hewillä\n    Huomainehet Hijhto-miehet;\n    Mutta Kettu kirkistänyt\n    Nähnyt kaikki nähtäwästi\n    Raon kautta kommanosta;\n    Josta puiskahti pijangin\n    Ulos sanan sanomata;\n    Koska hakkaaja hawaitsi\n    Ketun uxen ulko-puolla,\n    Huusi kohta komiasti;\n    Mihingä Mikko pitäwi,\n    Sinun matkasi makaawi?\n    Etkös huoli holhojaltas\n    Olenk' ottoa eroa\n    Julki hywästi jättellä?\n    Kohta Kettu wastajawi;\n    Joss sun sormesa samati\n    Kuin sun kieles kelwoxesti\n    Olis ollut rehellinen\n    Olsin warsinni wagasti\n    Julki jättäny hywästi\n    Kumartellen kijtoxella.\n    Sinä pulskasti puhelit\n    Kielelläsi kelwoxesti\n    Muttas sohit sormellasi\n    Niinkuin kälmi konnan lailla.\n\n    Nijn on ilkiät imeiset\n    Joss ei kielellä keritä\n    Tehdä pahoa pahasti\n    Nijn on sormet sorkiana\n    Sortamahan sorretuita.\n\n\n\n\n139 Satu.\n\nKoira pitohin pyytty, Murkinalle.\n\n\n    Oli Herra herkullinen\n    Kerran kuttunna kotia\n    Yhen hywän ystäwänsä,\n    Jonga Koira koukku-selkä\n    Hywän tapanen, häwälet\n    Pyysi wierahan pitohin\n    Koiran toisen tulemahan\n    Herran kansa kulkemahan\n    Wierahaxi wertaisensa.\n    Tuli Koira kohdastansa\n    Wieras, wierasten pitohon\n    Herran kansa käyskendeli;\n    Kohti köökkihin menewi\n    Kattomaahan kattiloita,\n    Hywin haistaman halulla\n    Nijtä ruokia rupeisi,\n    Joita luuli luwan kanssa\n    Syödä saawansa talossa.\n    Kohta tultua kotahan\n    Huiskutteli häntäänsä\n    Nuoli suuta nälkäjistä,\n    Totta toiwossa tosingin\n    Saada padasta parahan\n    Osan kupuhun omaxi\n    Atrian aiwan awaran;\n    Mutta kokki kohennolla\n    Kekäleellä kelpolailla,\n    Seljän semmoisen sujutti\n    Repi wierahan wihassa,\n    Tarttu häntä hän hywästi\n    Puisti wierasta pahasti,\n    Wiskais wihdoin wihoissansa\n    Koiran alas aakkunasta;\n    Joka winkujen wajosi\n    Persellehen pyörryxihin,\n    Päätä huimasi pahoingin,\n    Huusi hullu huikiasti\n    Winku willitty wapisten:\n    Kohta koirat kokoo uuwat\n    Kahtomahan kumppalia\n    Uutta tietää tahtomassa,\n    Jolta kysywät kiwaasti,\n    Mitä pidoista pitänet?\n    Mitä herkuista hywistä?\n    Kuinga kuttuista jaloista?\n    Miltä maistuwat makiat\n    Pöystit paistetut parahat?\n    Tämä wieras wastajawi:\n    Siell' on herkut hempeille;\n    Siell' on oiwakin olutta,\n    Josta juowun juopumalla\n    Jolla juottiwat minungin\n    Jottan horjun hoperona\n    Päätä huimaawi peräti,\n    Jotten osannu owea\n    Ulos uxesta pakata;\n    Awoimesta akkunasta\n    Alas putoisin putuihin\n    Tasaselle tanterelle.\n\n    Sananlaskusa sanowat:\n    Jossas Herroa hywäilet\n    Isäntätä ihandelet,\n    Muista palwelia pahanen\n    Ruoki renkiä samati.\n\n\n\n\n140 Satu.\n\nSusi, Lammas-paimenna.\n\n\n    Susi syömäri sujotti\n    Panensi paimenexi,\n    Wiekas willitty wihanen\n    Puki paimenen pukuhun,\n    Otti sauwwan odaxensa\n    Pillin paimenen parahan\n    Torwen tolwana tapasi\n    Jotta näytti jylkiältä\n    Parahalta paimenelta\n    Tässä pulskassa pugussa\n    Ylty ylön ylpiäxi;\n    Mäni yöllä yxinänsä\n    Wäen maatessa majassa\n    Unen alla uupununna,\n    Koska koiratkin kowasti\n    Kaikki kuorsaawat katalat\n    Jätkytteli jylkiästi\n    Ääntä paimenen parahan\n    Kuttu karittat kokohon\n    Lammas lauman likemmäxi;\n    Mutta ääni ärmätillä\n    Kowan kuulu karhialta\n    Kowan kolkolta komahti,\n    Ulwo Suden uikutusta,\n    Että heräsit hewillä\n    Kaikki krannisa imeiset,\n    Wäki wirkosi unesta,\n    Tulit pellolle tohulla\n    Sutta surwoit seipähillä,\n    Annoit palkan paimenelle\n    Kangen kansa kelpo lailla;\n    Jottei päässy paikastansa\n    Susi köysistä kowista.\n\n    Se on sangen kurja kansa\n    Warsin walitettawasti\n    Jota Paimenet pahasti\n    Sortanewat suden lailla:\n    Koska wallat wallitsewat\n    Wäkiwallalla wihassa\n    Alas polkewat peräti\n    Alammaisia alati:\n    Mutta nijnkuin Susi suuri\n    Pian tuttihin pahaxi\n    Waikka paimenna puheli,\n    Nijnpä kyllä konnan juonet\n    Sala-wiekkahat walehet\n    Ilmi-tulewat tawasta.\n    Suu wiepi Suden ritahan\n    Kieli kärpän lautaisehen.\n\n\n\n\n141 Satu.\n\nKukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta.\n\n\n    Rewon nahka rippumahan\n    Oli pantu orren päähän,\n    Kettu pelwoxixi kanoille\n    Muisto merkixi Mikosta.\n    Kukko äkkäsi äkistä\n    Rewon ruman rippumasta\n    Josta peljästy peräti\n    Sydän säikystä säwähti,\n    Että lähti lentämähän\n    Kyllä kijruhti kiwasti\n    Juoxu jalassa kytäsi:\n    Mutta Kanat kaakottawat\n    Pahoin pilkkaisit katalat,\n    Haukut Ukon urhollisen,\n    Jänexexi, juoxiaxi,\n    Pelkurixi parjasiwat.\n    Sitten sanalla saneli\n    Kukko puhu pulskiasti:\n    Kulkaat kultaset Kanani\n    Sisareni Siukkuseni;\n    Ketull' on kepiät kengät\n    Monet juonet juonikkaalla.\n    Jos on Kettu kuolluxisa\n    Kyll' on elosa enemmän\n    Usiammat ulompana;\n    Nyt män warjosta wapisin\n    Ketun kuwasta wärisin\n    Mutt' oon ennengin elänyt\n    Hengen waarassa wapissu\n    Ketun kawalan käsissä:\n    Jos ois joku teistä tytöt\n    Kanat kaunihit hawainnut\n    Jäljen Ketun käpälästä,\n    Jo tee juoxulla jalosti\n    Olisia oiwa lailla\n    Pojjes pyrkinyt pakohon;\n    Eikös nahka nälkähisen\n    Paljon peljätä enemmän\n    Teitä säikytä Sisaret?\n\n    Jok' on lassa löylyn saanut\n    Kuuman tuntenna tulexi\n    Wielä se sitten wanhanain\n    Waroo ittens walkiasta.\n\n\n\n\n142 Satu.\n\nKettu ja Kukko.\n\n\n    Kerran Kettu nälkähinen\n    Näki Kukon käwelewän\n    Kana parwessa parassa,\n    Jonga Rungon ruaxensa\n    Olis ottanna halulla,\n    Waan ei tienny Mikko parka\n    Millä lailla laadullansa\n    Kukon olis kääkistänyt;\n    Heitti herjä pitkäxensä\n    Pani maata manderelle,\n    Iski ilki silmiänsä\n    Räpsytteli ripsiänsä\n    Nijnkuin paskossa pahassa\n    Tihmaskassa tihrueli.\n    Huusi Kukolle, kawala,\n    Sainma rikan silmähäni,\n    Puikon pistäwän pahasti\n    Eilen käydessä kylällä\n    Marsiessa maistamassa\n    Orjan-tappuran tuloja;\n    Auta armas Kukko kulta,\n    Tule tännemmä tygöni\n    Wedä puikko poskestani,\n    Rikka silmästä siwalla.\n    Kukko wastais wijsahasti:\n    Empä ole ollenkana minä\n    Lääkärein lugusta\n    Tullu silmäin Tohtarixi,\n    Pahan wamman Palperixi:\n    Ja joss satun silmähäsi\n    Kipiähän koskisingin,\n    Sillä taitasin samalla\n    Kannuxellaan kannustoa\n    Toisen silmäsi sisälle\n    Pojjes puhgasta peräti,\n    Nijn ett näkisi mitänä,\n    Nijn sun silmäsi sowaistut\n    Surun sulle suuren toisit.\n    Waan joss odotat wähäisen,\n    Elles kijruhda kowasti\n    Nijn män lennän löyhöttelen\n    Pian pyörähdän kotia,\n    Tuolda Sullen toimittanen\n    Joka taitawi todella\n    Silmä-paskosi parata.\n    Koska Kettu tämän kuuli,\n    Jotta Kukko jaaritteli\n    Pilkka sanoja saneli,\n    Nijn hän sano sanaxensa:\n    Empä huoli ensinkänä\n    Tietäistä, Taikureista;\n    Sillä wanhat ne sanowat:\n    Mis on monta Lääkäriä\n    Puoskaroimassa pahoa\n    Siell' on waara ja wahingo\n    Kulut suuret kustannuxet.\n\n    Wijsas pettääwi kawalan,\n    Hullu wijsaan willitseepi.\n\n\n\n\n143 Satu.\n\nYxi Susi tuli Munkixi.\n\n\n    Susi wanha wäsynynnä\n    Iki-loppu lompsutteli\n    Keino teille kelwotoinna,\n    Toki arwasi asian,\n    Pahan päättöä elämän\n    Loppu puolen paremmasti:\n    Ano lainahan hamehen\n    Mekon Munkilta mukoman,\n    Käwi kerjäten köpeli\n    Talo talolta käweli\n    Anoi almuja awuxi\n    Nijnkuin Munkki muukalainen.\n    Toinen Susi sukulainen\n    Joka tapasi towerin\n    Tässä pyhässä pugussa\n    Häntä nuhteli nuristen,\n    Toru täydellä todella:\n    Mixis muutit sinun muotos\n    Häntti halwaxi rupeisit\n    Suden suuresta sugusta?\n    Wastais muka muukalainen,\n    Mitäs taidan minä tehdä?\n    Kaikki hampaani hajalla\n    Leuka-luuni lohjellehet,\n    Sääret särmiwät kiwusta,\n    Jotten jaxa enää juosta\n    Enkä kynsille kykene,\n    Raadeltuita risaamahan,\n    Minun täytyy teeskellä\n    Itten Munkin muotoisexi\n    Teko pyhäxi pahaxi,\n    Eli näännyn nälkähäni\n    Kuolen hänttinä häjjynä.\n\n    Nijn on monen wielä muungin\n    Meno täsä mailmasa;\n    Wasta wanhana wäsyny,\n    Kuin on woima waipununna\n    Halu häjy häkäynyt\n    Ettei jaxa juosta joukos\n    Wielä syntiä syleillä,\n    Se on pahajen parannus\n    Wasta wanhana waellus,\n    Synnin suuttumus, wäsymys.\n\n\n\n\n144 Satu.\n\nYxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta.\n\n\n    Tuli Tuhma ja Typerä\n    Luoxe Raution Rotewan\n    Parahimpahan pajahan,\n    Josa kuuma hewos kenkä\n    Oli ahjosta otettu\n    Laattialle laskettuna,\n    Sijhen tarttu tuhma miesi\n    Poltti sormensa pahasti,\n    Kengän kijjätti kiwasti\n    Heitti pijangin piwosta:\n    Seppä huusi, hullu päälle,\n    Sinä Tuhma ja Typerä,\n    Mixes ensin mietinynnä\n    Hywin kokenut kysellä\n    Jos on rauta jähtynynnä\n    Joss on kuuma, tahi kylmä?\n    Tuhma taasen wastajaapi\n    Mistän tietänen todella\n    Raudan polttawan rumasti?\n    Seppä wastaisi wakanen,\n    Kuuma rauta kihiseepi\n    Joss sen päälle syljeskelet.\n    Otti Tuhma ongehensa\n    Pani muistohon paraten\n    Neuwwon tämän näppäräisen,\n    Meni konna kotihinsa\n    Jossa wellille wetäy,\n    Johon sylki seittemästi,\n    Ei se kiehuwa kihissy;\n    Nieli kohta nälkähinen\n    Kitahansa kiehuwaisen\n    Wellin kuuman ja wihasen,\n    Poltti wattansa warilla\n    Wetelällä wellillänsä\n    Kurku lakensa kuritti,\n    Nahan suustansa siwalsi.\n    Sijnä oli saatawilla\n    Toinen kysywä toweri:\n    Mixes outo odottanut\n    Jauho wellin jähtymistä?\n    Tuhma wastaisi wihassa\n    Minä luulin jo lujasti\n    Jähtyneexi julman wellin\n    Toinen sijhen sanonewi,\n    Mixes höyrystä hawainnut\n    Wellin wetelän warixi\n    Tulen pääldä tullehexi.\n    Kuss' on sawu sakiana\n    Sijnä tuli tupruaapi.\n    Tuhma taasen muisti tämän\n    Juoxi sitten janoisansa\n    Läikkywälle lähtehelle,\n    Joka höyryisi hywästi\n    Jonka luuli lämpimäxi\n    Polttawaisexi peräti\n    Koska sawusi kowasti;\n    Seiso sentähden sujotti\n    Jotta jalkoja jumotti\n    Odotuxella odotti,\n    Jotta nääntyä janohon\n    Tahto kuolla konna parka,\n    Sijtä pelwosta pahasta\n    Ettei polttais poskiansa\n    Kurkkuansa kalttajaisi.\n\n    Se on narri nahkoinensa,\n    Jok' ei tunne, eikä tutki\n    Luonnon laatua lujoa\n    Tämän mailman menoja,\n    Syyitä Luonnon sywimpiä\n    Waikutuxia wakoja.\n\n\n\n\n145 Satu.\n\nMies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki.\n\n\n    Yxi Miesi merkillinen\n    Waikiasti walittaapi\n    Hywin huutawi hopero\n    Surun alla surkiasti:\n    Jo on kuollu kumppalini\n    Waipu waippani alanen;\n    Oli wainaja wakanen\n    Akka armas awullinen\n    Paras pijjoista minulla,\n    Waimo Waimoista walittu;\n    Näitä lausu Leski-miesi\n    Murehella muistutteli\n    Wielä wanno wimmattunna\n    Jottei ota olenkana\n    Enää elinkautenansa\n    Puolisota peiton alle,\n    Eikä waimohon wanuuk\n    Koska kuoli kelwos Akka\n    Waimo werratoin wajosi\n    Tuonen uupukin unehen:\n    Mutta koska kelpo lailla\n    Itki, parku ja porisi\n    Juoxi juuri joutumalla\n    Luoxe waimo wainajansa\n    Ruumijn arkungin awasi\n    Otti lijnan ja lakanan\n    Paidan pojjes sieppajaapi\n    Jok' oli hieno ja hiwuttu;\n    Näillä sanoilla saneli:\n    Kyllä kelpaawi sinulle\n    Käärin-lijna kehnompikin\n    Paita wälttää prostinasta;\n    Ota paita karhiampi,\n    Minä hienomman hywästi\n    Panen tallelle talohon\n    Kätken toistaxi todella,\n    Toisen waimoni waraxi,\n    Joss sen onni oikaiseepi\n    Talohooni taluttaapi.\n    Tämä puhet pulskan miehen\n    Saatti syystä nauramahan\n    Murhe wäen wäleästi;\n    Perhe purskahti piangin\n    Nauruhun heti hywähän,\n    Koska näit nähtäwästi\n    Huomahtit aiwan halulla\n    Että miesi entiselleen\n    Jälle järjelle tulowi.\n\n    Murhe tuopi mullan karwan\n    Pahat päiwät parran pitkän\n    Huoli harmahan hapenen:\n    Älä itke ilman syyttä\n    Älä waiwata walita\n    Kyllä syysä itkemistä\n    Waiwasa walittamista.\n\n\n\n\n146 Satu.\n\nWihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn.\n\n\n    Waimo willisä wihanen\n    Ärisewä Äjjällensä,\n    Tuittu, tuima ja toranen\n    Häjyn elkinen etana\n    Akka aiwan arwollainen\n    Pahan kurinen katala\n    Pahan sisunen sikiä\n    Suuri suusta suututtanna\n    Oli ukkonsa usein,\n    Jotta kuristi kowasti\n    Piexi waimonsa pahasti\n    Anto kyllä kylmän kylwyn\n    Mutta waimo wiskausi\n    Nijnkuin kuolluna kumohon\n    Koko raatonsa rumensi\n    Soritteli sorkkiansa\n    Wenytteli warpahansa\n    Nijnkuin kuollut kaiketikkin,\n    Heti hengensä pidätti,\n    Makais pitkä pitkänänsä\n    Miehelle mieli pahaxi,\n    Tätä tekikin monasti;\n    Jotta tottu tosiahan:\n    Miesi muorihin pahahan:\n    Kerran jälle jättäysi\n    Hengetä herwottomaxi,\n    Langeis lysyhyn lowehen\n    Kulki tuolla Tuonelossa\n    Mutta miesi melkiäinen\n    Akan arwasi asian\n    Ilwehistä ilkeistä\n    Kujehista kelwottoman,\n    Ett' oli hengisä eläwä\n    Muori wihassa makasi\n    Sydän sairasna sapesta.\n    Kerran miesi kiljasoowi\n    Kyllä äänellä kowalla\n    Ärjäseepi äkeästi\n    Weistä waatijpi wagasti\n    Puukkoansa pudistaapi;\n    Sanowi sijnä samassa:\n    Kosk' on kuollunna katala\n    Herjä waimo hengetöinnä\n    Nijn on nahka nyljettäwä\n    Kesi kelwos korjattawa\n    Waimon watta walkaistawa;\n    Alko nylkehen awulla\n    Waimoansa warpahista\n    Jalka pöydästä jutusti;\n    Waan ei waimo waaran alla\n    Tähän leikkihin tytyny;\n    Pian päätänsä pudisti\n    Wärwähytti warpahansa\n    Räpylöitä räpsäytti\n    Wirkois wielä wijmmeiseltä\n    Turka hengihin tulowi\n    Entiselleen elämähän.\n\n    Älä usko uhkausta\n    Pahan ilkisen imeisen;\n    Näytä totta toisinansa\n    Wihaselle willitylle;\n    Joka surman suutuxisa\n    Suopi suotta ittellensä,\n    Joka hirtehen halaawi\n    Sille sijma hamppuhinen,\n    Kanna kätehen kiwasti;\n    Nijn säs näet nähtäwästi;\n    Ettei hirtehen halaja\n    Mene Matti mielellänsä.\n\n\n\n\n147 Satu.\n\nUskollinen Koira ja sen Isäntä.\n\n\n    Oli Koira kelwollinen\n    Kerran Herralla hywällä\n    Uuttera ja uskollinen\n    Hywän tapainen talosa\n    Häwälet ja häweljäskin,\n    Jonga Isäntä ilolla\n    Piti pulskasti hywänä:\n    mutta kerran kelwoxesti\n    Herra hywin hämmästywi,\n    Työstä tultua tupahan\n    Näki kätkyen kumosa\n    Koiran kuonon werisänsä\n    Punan pahan permannolla\n    Pojan pojjes ainoansa:\n    Josta kijwastu kiwasti\n    Weti ulos murha miekan\n    Pisti Koiran kuolliaxi,\n    Mustin murhasi wihassa,\n    Luuli lapsen koiraltansa\n    Rewityxi, raadeltuxi,\n    Ei tuo kiwas tutkinunna\n    Aimoostansa asiata,\n    Pikaisudesa pahasa\n    Tuitus tässä tuimimmassa\n    Tappoi paraan palweliansa\n    Wanhan Koiransa wakaisen:\n    Mutta koska katteloowi\n    Tutki likemmin todella\n    Asiata arweloopi,\n    Nijn hän wasta huomaitseepi;\n    Että Koira kelwoxesti\n    Oli Kärmehen kawalan\n    Madon suuren surmannunna\n    Joka Yrmy yrittännyt\n    Oli kämpiä käennyt\n    Kijwetäkkin kätkyehen\n    Pientä lasta puremahan\n    Myrkyllänsä murhamahan,\n    Tämän Koira kääkistääpi\n    Ruman repijwi hajalle\n    Madon murskaxi musersi\n    Ruman rytysti, rusensi,\n    Jossa jalossa sodassa\n    Kehto kaatuwi kumohon.\n    Koska kehdon kohentaapi\n    Jälle pystyhyn panewi,\n    Isä pikainen ilolla\n    Löysi lapsen kehdon alta\n    Hengis wirkkuna wiata;\n    Mutta kärmeen kuolluxisa\n    Warsin wankasa weresä\n    Jota koska kummastuwi\n    Itte harmilla hawaitsi\n    Mieli pahalla pahansa\n    Kijwaudensa kirotun\n    Pikaisuudensa pahimman.\n\n    Eipä ilmoissa ikänä\n    Eipä elinkautenakaan\n    Taida kijwahat katua\n    Parannella paremmaxi\n    Mitä tekewät tosingin\n    Pikaisuudesa pahasa\n    Tuittu-päissä turmelewat.\n\n\n\n\n148 Satu.\n\nKettu ja Etana.\n\n\n    Pahan Elkinen Etana\n    Mato musta, maan alanen\n    Työnsi päänsä tunkiosta\n    Nosti nokkansa noesta\n    Kehu kurkulla kowalla\n    Kuinga taisi taikauxet\n    Lugut kaikki lääkäritten,\n    Kettu kuuli kelwollinen\n    Joka luikahti likeltä\n    Sano toukalle sanalla:\n    Ensi paranna pahansi\n    Omat wammas woitehilla\n    Pojjes poista puutoxesi\n    Ennen kuins sas ennakalla\n    Muitten wikoja wihellät\n    Loihdit muitten loukkauxet\n    Toisten tulet Tohtorixi.\n\n    _Oppi_.\n    Itte paranna pahansi\n    Itte woitele wikansi\n    Joss oot Lääkäri luwalla.\n    Että sanoa sanalla\n    Paljon paapottaa puhua,\n    Että tehdä itte työsä\n    Se on ainain asia\n    Erinkaldainen eroitus;\n    Älä suulla suurendele\n    Elles kunnosa kykene.\n\n\n\n\n149 Satu.\n\nKettu ja sairas Kukko.\n\n\n    Waipu Kukko wuotehellen\n    Tuli Turka tautisexi\n    Sangen sairasti kowasti,\n    Tulipa tuttu towerinsa\n    Ystäwistä ylimmäinen.\n    Wanha Kettu wäipästellen\n    Kattomahan, keximähän\n    Tätä sairasta talosa\n    Kyseleepi kelpo lailla\n    Kuinga Kukko jaxaneewi\n    Mitä pahasti potiwi?\n    Mikä wamma warpahassa?\n    Tahi päässäkin porotus?\n    Kukku wastais waikiasti\n    Woiwotuxella walitti:\n    Mun on rintani rämänä\n    Kaikki keuhkoni kulunu\n    Jotta juuri henkämystyn\n    Jossas astuisit ulomma\n    Sinä sijrtyisit sikemmä\n    Henki wetoni wetäisin\n    Wilwastuisin wijliäxi\n    Wielä tästä wöyristyisin.\n\n    _Oppi tästä Sadusta_.\n    Moni tungenu tupahan\n    Taudin alla terwehtääpi\n    Waikka toiwoo tuonelahan;\n    Kalman hajun haiskahtaapi\n    Meistä, taudin muokatessa;\n    Moni tulowi mukoma\n    Nijnkuin Korppi kahtomahan\n    Joko kuolowi karihta\n    Jok' on pyörrystä potinut\n    Jotta saisi saalihixi\n    Kurmu kaikki kurkkuhunsa.\n\n\n\n\n150 Satu.\n\nWaimosta, joka Hukkui.\n\n\n    Oli Waimo onnetoinen\n    Joka wajosi wetehen\n    Hukkui wirtahan wälehen,\n    Tätä miesi murheellinen\n    Haki suurella surulla\n    Jotta löytäisi joesta\n    Hukkunehen hengettömän\n    Waimon ruumihin wedestä\n    Työnsi wenehen wesille\n    Paatin parahan talosa\n    Jolla souti suoritteli\n    Wasta wirtoa melowi\n    Kohden koskea kokeewi\n    Kexin kanssa kelwollisen,\n    Ratki kaikilta kysyywi\n    Jotka wastahan joella\n    Häntä sousit suannolla\n    Joss he tietäsit todella\n    Misä ylhällä ylemmä\n    Ruumis Akan rakkahimman\n    Kosken alla ajeloowi\n    Sillä täällä tännempänä\n    Kaatu katala wetehen\n    Wiery ulos wenehestä\n    Aiwan tuolla alempana\n    Suannolla sirkiällä:\n    Kaikki wastaisit wagasti\n    Huusit hänelle hywästi:\n    Ookkos hulluna, hopero!\n    Jossas ettit Emäntätäs\n    Haet waimo wainaajatas\n    Alta weden wierywäisen\n    Nijn sun täytywi todella\n    Kiwan alta ahkerasti\n    Alas souta alemmaxi\n    Hywin hakea halulla.\n    Eipä totta tosiahan\n    Wastais ukko uhkeasti,\n    Sillä waimo wainajani\n    Eukko tämä eläisänsä\n    Oli aina arwollainen\n    Juuri kumma, ja kamala\n    Itte pintainen peräti\n    Warsinni wastahakoinen\n    Joka soti soutamalla\n    Wasten tuulta ja tulea\n    Wasten altoja ajaxen;\n    Sentään uskon uiskelewan\n    Luulen wissihin wagasti,\n    Jotta jälkeen kuolemangin\n    Eukko erannut elosta\n    Wasta wirtoa wetäy,\n    Ylöspäin on yötynynnä.\n\n    Ei paha lyöden parane:\n    Ken pahan tawat sanowi\n    Se taiwaan tähdet lukowi\n    Meren aallot arwoapi.\n\n\n\n\n151 Satu.\n\nHewonen ja Paarma.\n\n\n    Yxi oris oiwallinen\n    Ratsu juuri ramattawa\n    Korska, suuri ja kööljas,\n    Alla seisowi satulan\n    Hopiasta hohtawaisen,\n    Koreasti kaunistettu,\n    Suittet suussa ne silatut\n    Millä lienewät minatut,\n    Kanto päänssä pulskimasti\n    Keno niskoingin käweli\n    Päänsä pystyssä pitäwi.\n    Tämän kimppuhun käkesi\n    Hewos-paarma hörisewä\n    Istu paarma päähisille\n    Sijnä puhu ja pärisi:\n    Tästä suuttu suuri Ratsu,\n    Sano Paarmalle pahasti,\n    Sinä ilkiä itikka\n    Kuingas kehtaajat kamala,\n    Minun kuononi korean\n    Tulla turpani keralle;\n    Mene pojjes männistöhön\n    Luusi korjaa kamala\n    Muutoin lyön sun suutuxisa\n    Aiwan lijwaxi litistän.\n    Paarma lensi sitten pojjes,\n    Mutta wiha wielä mieles\n    Aiko kostoa kamala\n    Toisti pistöä paremmin\n    Tätä ruunoa rumasti.\n    Tuli oris oiwallinen\n    Joutu tielle juurikkoihin\n    Karisti tuo kannikkohon,\n    Tuli Paarma puremahan\n    Meni sieranten sisälle\n    Wielä reittengin wälihin\n    Puri pisti paha Paarma\n    Tätä hewosta hywästi.\n    Josta pillastu pahasti\n    Jouhi häntä joutawalle,\n    Että särki sääri-luunsa\n    Taitto jalkansa jalonsa\n    Sijhen kaatu suuri ruuna\n    Pienen Paarman pistoxista.\n    Yhtä pientä ylpiätä\n    Wiekkahinta wihollista\n    Waik' on woimasta wähänen\n    Älä härsytä hewillä\n    Älä yllytä yreldä.\n    Ole suuri sydämmestä\n    Ylönkatso ylpeitä\n    Willityitä wiekkaita;\n    Waro ittes waromalla\n    Pahan suowista pahoista.\n    Autuas on armon saanut\n    Pääsnyt päiwistä pahoista.\n\n    C. G.\n\n\n\n"]