[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$frI64DqLu9wxWckU9S4v89Qmioc5RXtZPUY-h_8R5NwU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},8,"Silmänkääntäjä eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään","Hannikainen, Pietari",1813,1899,"8-hannikainen-pietari-silmankaantaja","8__Hannikainen_Pietari__Silmänkääntäjä","Ilveily 2:ssa näytöksessä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1847,null,3762,21559,false,15104,[24],"Finnish drama -- 19th century",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Silmänkääntäjä, eli Jussi Oluvisen matka Hölmölään; ilveilys 2:ssa näytöksessä\" by Pietari Hannikainen is a comedic play likely written during the mid-19th century. The narrative follows Jussi Oluvinen, a former peasant who returns home from the city with grand aspirations of being perceived as a gentleman. The play explores themes of identity, social status, and the absurdities of societal perceptions, particularly focusing on the concept of appearing wealthy or noble despite actual circumstances.  In the storyline, Jussi returns to his wife Liisa, declaring his intent to change their fortunes by adopting a more sophisticated identity. As he tries to convince her to embrace this new lifestyle, the couple plans a journey to sell their possessions and pursue a life in the city. Meanwhile, the village mayor, Matti Hölmönen, struggles with his own authority and the absurdity of social hierarchies in their village, Hölmölä. Ultimately, the play critiques the notion of status through humor and satire, culminating in a series of comical misunderstandings that reveal the emptiness of social pretensions and the universal desire for self-importance. The characters' exaggerations and Jussi's outlandish plans underscore the inherent folly in trying to gain respect and recognition through facade rather than substance. (This is an automatically generated summary.)",[],284,"Pietari Hannikaisen kaksinäytöksinen ilveily on varhainen suomenkielinen näytelmä, joka kertoo Jussi Oluvisen ja hänen vaimonsa matkasta Hölmölään. Teos hyödyntää kansanperinteen hölmöläistarinoita ja tarkastelee huumorin keinoin säätyeroja sekä ihmisten turhamaisuutta. Näytelmä on merkittävä teos suomenkielisen näytelmäkirjallisuuden alkuajoilta.","Pietari Hannikaisen 'Silmänkääntäjä' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 8. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SILMÄNKÄÄNTÄJÄ ELI JUSSI OLUVISEN MATKA HÖLMÖLÄÄN\n\nIlveilys 2:ssa näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nPietari Hannikainen\n\n\n\nTeksti perustuu v. 1909 painokseen (kirj. v. 1847].\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nJUSSI OLUVINEN, ollut talonpoika Oluvilassa\nLIISA, hänen vaimonsa\nMATTI HÖLMÖNEN, Kylänvanhin ja Kestikiivari Hölmölässä\nKATRI, hänen vaimonsa\nMARI, heidän palkkapiika\nHÖLMÖLÄN KYLÄLÄISIÄ\n\n\n\n\n1:N NÄYTÖS\n\n\n1. Kohtaus.\n\n    JUSSI OLUVINEN, ollut talonpoika Oluvilassa\n    LIISA, hänen vaimonsa\n\nOLUVINEN. (Tullen Helsingistä kotiinsa.) Voin vedon lyödä, ettei Liisa\nminua tuntenut. Nähtyään minun, hän juoksi panemaan päällensä. Ken nyt\nvoi sanoa, etten minä ole Herra; ja millainen? Niin hyvä kuin moni\nlukien ja laulaen koulut ja kimnasit ja jotki halki. Isäni ja äitini\nminua aina sanoivat tuhmaksi. Vahinko etteivät nyt ole elossa;\nsaisivatpahan hävetä edessäni; vaan mitä? Tuossa näen, Liisa jo tulee\nja kirkkovaatteissaan -- hahaha!\n\nLIISA. (Tulee ulkoa ja seisattuu ovelle nyykistäen polviansa\ntervehtiessään.)\n\nOLUVINEN. Kumoron Liisapetty!\n\nLIISA, (Itsekseen.) Ah: mikä nuori, kaunis Herra! Varmaan Hovin\nvieraita? (Kovasti Oluviselle.) Mieheni on poikessa, minä olen\nyksinäni -- ja olen odotellut häntä -- --\n\nOLUVINEN. Viipyväksi? Hi hi hi! --\n\nLIISA. Ikävöinytki -- (hiljaan) Ah mikä lusti Herra! voi jos Jussi --\ntulisi!\n\nOLUVINEN. (Lähenee Liisaa.) Voi jos Jussi ei tulisi! (antaa suuta\nLiisalle, joka katsoo alas.)\n\nLIISA. (Hiljaan) Mikä makia muisku! Ah! Se ei ollut Jussilta.\n\nOLUVINEN. (Tutusti.) Liisa!\n\nLIISA. Mitä? Jussi! Sinä Jussi? Hui! kuin säikähin, kuin luulin -- --\n\nOLUVINEN. Sen nyt näin, kuin et edes paennutkaan.\n\nLIISA. Niin milloin minä ennen sinua olen paennut?\n\nOLUVINEN. Mutta ethän minua tuntenutkaan.\n\nLIISA. Vielä sanot! ken sinua muut olis tuntenut tuollaisissa? Mutta\nJussi! toellako nyt vaatteesi tuollaiseksi olet muuttanut?\n\nOLUVINEN. Ihan toella, Liisaseni!\n\nLIISA, Mitä? minä en ymmärrä, vain olet sinä hulluna?\n\nOLUVINEN: Sinulla, Liisaa näetsen on liian vähän ymmärrystä. Tilallisna\nolimme talonpojat; nyt tilatoina, nyt näetsen elämme Herroiksi;\nymmärrätkö sen?\n\nLIISA. Ja syömätä. Voi, voi! Jussi parka! huomeseksi ei ole leivän\nmurua kotona, ymmärrätkös sinä nyt sen?\n\nOLUVINEN. Sen? Liisa! Sitähän minä olenki tutkinut, ajatellut ja\naprikoinut koko poisoloni. Mutta sinä, Liisa, et ole nähnyt muuta, kuin\ntuvasta ulos ja ulkoa tupaan.\n\nLIISA, Vaan jopahan senkin olen nähnyt, ettei ole leivän murua kotona.\n\nOLUVINEN. Sen vaan? Ja paljailla silmilläsiki? Ei eukkoseni! Minä\nnäetsen olen kulkenut halki maailman ja oppinut enemmän, kuin isien\nisänisät mailman alusta asti.\n\nLIISA. Joko senki olet oppinut: elämään syömätä?\n\nOLUVINEN. Sinä haastat kuin leikatusta lampaan päästä. Kaupungissa,\nnäetsen Liisa, näin minä opin pitävän lehmää sarvesta ja älyn sitä\nlypsävän -- viekkauden vaunuissa ja rehellisyyden jalkaisin -- totuuden\nhakkaavan puita ja kavaluuden istuvan valkialla.\n\nLIISA. Voi, voi! Jussi, mitä haastelet! Hyödyttääkö nekin meitä?\n\nOLUVINEN. Enemmän kuin luulisit; Liisa, sinä vielä et ymmärrä. Äly ja\nviekkaus maailmassa auttavat välemmin, kuin työ ja ansio. Esimerkiksi,\nnäetsen, tuolla metsässä on vanha pölhö; tuhatta vuotta se jo on siinä\nseissut, mutta kenpä siihen paljon silmiänsä on luonut. Vaan sanopas\nsiinä olevan jotain ihmeellistä, sano sen öillä kummittelevan, sano sen\nparantelevan pistoksia, hammastautia ja muita kohmauksia; näkisitpähän\nmiten virtaisi kansa sitä ihmettelemään ja ihailemaan; moni maksaisi\nhyvät rahatki päästä sen luo; ja pian tulisi se kuulusaksi ympäri\nmailman, se sama meidän vanha pölhö. Joko nyt ymmärsit?\n\nLIISA. Kaikki mitä haastat on synkiämpi syysyön pimeyttä; kaikkihan jo\nolet kadottanut: pellot, metsät ja pölhöt.\n\nOLUVINEN. Hahaha! Sinulla on vähemmän ymmärrystä kuin kaksiöisellä\nvasikalla. Kuuletsen nyt, kuin yhellä sanalla selitän sinulle koko\nasian selvemmäksi keväistä päiväpaistetta: Kaupunkiin näetsen muinen\ntuli Kuninkaallinen ulkomaan Suutari, nimeltä Beklin. Koko mailma nyt\ntahtoi teettää kenkänsä ja saappaansa sillä. Mutta kaupungin entiset\nSuutarit jäivät jouten, ihan jouten, Liisaseni! Tuostapa nyt Suutarit\najattelemaan ja sitä tekisivät vielä nytkin, jos ei eräs älykäs mies\nheitä olisi pelastanut. Suutari Pylkkönen keksi näetsen yhtaikaa koko\nsalasuuden ja ilmoitti sen mailmalla. Hän, näetsen, eräänä yönä hävisi\nkaupungista ja koko näkyväisestä mailmasta, mutta sen siaan ilmestyi\nuusi, vieläki kuninkaallisempi Suutari Pylkkeliin. Alappas tuiskuttaa\ntyötä tällekin. Ahaa, liini! kiljaisivat kaikki Suutarit kuin yhdestä\nsuusta, siinäpä se onki temppu. Pikemmin kuin sumu päivän nostessa,\nhävisivät samassa kaikki entiset Suutarit ja toiset toistansa\nmuukalaisemmat ja kuninkaallisemmat ilmestyivät niiden siaan, joita nyt\njo on yhden verran kuin Musti nimisiä koiria.\n\nLIISA. Mutta Jussi! virsuakaan et osaa tehdä, sen vähemmin sinusta\nolisi Suutariksi.\n\nOLUVINEN. Ei tässä osaamisesta ole puhettakaan. Näetsen, Liisa!\nsamatenkuin Suutarit, muuttuivat viimen muutki ammattimiehet\nUlkomaalaisiksi, sikäli kuin Sorvari Surrander, Uunintekijä Tegel,\nViinankauppias Ruus, Yövartiat Remusteen ja Skrikhalsiander ja muut\nsellaiset tulivat ulkomaalta sinne; ja sen nyt jo meiän Mustiki\nymmärtää, että sellaiset nimet, kuin: Palovinerus, Räkänenander,\nKorvapuustius, Rahvelianus, Punssioni, Romtotilander, Pohmelius,\nSepeliin, Mustileen, Kortpeliander ja Tyhjäkerskonius ja lukemattomat\nmuut sellaiset, että ne muka elättävät miehensä, vaikka karpeettomalla\nkalliolla.\n\nLIISA. Voi, Jussi parka! nyt näen, ettet enää ele ymmärryksessäsikään.\nEthän osaa mitään ammattia, pait kyntämistä ja siihenkin olet laiska.\nNyt olemme hukassa.\n\nOLUVINEN. Hahaha! Liisa! Et sinä sitäkään ole kuullut, etteivät ihmiset\nkysy kenenkään oppia ja ettei oppi tee ketään herraksi, mutta nimi, se\nnäetsen on pääasia. Ihmiset ovat jo ennen mailman alkua keksineet sen,\nettä kaikki ulkomaalaiset ovat viisaita ja oppineita; ja koska kaikki\nasiat ja kaikki kappaleet tunnetaan nimistänsä, niinkuin kissat ja\nkoirat ja muut raavaat, niin tunnetaan muukalaisuuski nimestä, vaan\nmuukalaisuudesta ihmisen oikea arvo. Sentähen näetsen kaikki, jotka\nmuuttavat nimensä muukalaiseksi, tulevat herroiksi, ja sentähen kaikki\nmuukalaiset nimet ovat herrasnimiä ja kaikki suomalaiset talonpoikasia,\njoita ei auta opit eikä muut viisaudet. Ymmärsitkö nyt?\n\nLIISA. Ah, Jussi, nyt ymmärrän. Sinä muutat nimesi ja tulet herraksi ja\nminä, Jussi! minä tulen rouvaksi -- Ah Jussiseni! minä olenki aina\nherrassäätyä enemmän rakastellut.\n\nOLUVINEN. Kas se oli oikeen sanottu. Nyt sinä puhut kuin ymmärtäväinen\nihminen.\n\nLIISA. Niin, Jussi! Vallassäädystähän minäki olen.\n\nOLUVINEN. Miten? Minä en ymmärrä, Liisa!\n\nLIISA. Minun isän ukon äitinäiti oli Ruotsista tullut neitsyt\nTurunkaupungin ylimäisessä rahteerissa.\n\nOLUVINEN. Totisesti sinä siihen sukulaisehesi vielä oletki ja teet\nhänelle kunniata.\n\nLIISA.. Mutta Jussi! nyt asiaan. Minulla on nälkä, mistä tulee nyt\nleipä meille?\n\nOLUVINEN. Liisaseni! siinäpä se onkin asia, ettei leipä tule meille,\nmutta meidän täytyy itsemme mennä sen luo.\n\nLIISA. Miten? Minä en ymmärrä?\n\nOLUVINEN. Me näetsen panemme tamman valjaisiin ja menemme matkaan.\n\nLIISA. Matkaan; Mihin?\n\nOLUVINEN. Liisa! mailma on niin iso, niin pitkä ja leviä, ettei meidän\nmolempien ajatukset sadassa vuodessa saisi jokapaikkaa käynneksi, jos\njäniksinä juoksentelisivat; ja sinä kysyt, mihin. Liisa! me menemme nyt\nkaupunkiin ja tulemme valloiksi.\n\nLIISA. Mitä? Millä me siellä elämme?\n\nOLUVINEN. Millä? Näetsen me panemme nyt kaikki koko taloutemme rekeen\nja kaupungissa myömme ne kaikki rahoiksi. Koko talouden näetsen, se\ntahtoo sanoa: Sinä ja minä ja Musti ja kanat, kukot ja kissat ja\nporsaat, kaikki.\n\nLIISA. Kuin? myötkö sinä minutki. Ei! minä en liikahda kotoa.\n\nOLUVINEN. Ei Liisaseni, niin julma minä en ole. Muut raavaat minä vaan\naivon myödä. Tuo nyt kiirusti kaikki pärevakat, joihin ne panemme ja\njoissa niitä kuljettelemme.\n\nLIISA. Ah, Jussi! Ostat sie minulle siitte uudet hameet ja uuden\nsilkkihuivin ja uudet -- kultasormukset ja -- korvarenkaat.\n\nOLUVINEN. Kaikki, Liisaseni! kaikki, mitä halaat, joudu nyt vaan.\n\nLIISA. Ah! Jussi! Nyt rakastan sinua enemmän kuin ketään muita.\n\nOLUVINEN. Liisa! sinä olet vaimon esikuva; tule, laita elävät\nvakkoihin -- minä valjastan tamman. Tänä iltana minä vielä teen sinut\ntalonpojan vaimosta armolliseksi rouvaksi.\n\n                                (Menevät.)\n\n\n\n\n2:N NÄYTÖS\n\n\n1. Kohtaus.\n\n    MATTI HÖLMÖNEN, Kylänvanhin ja Kestikiivari Hölmölässä\n    KATRI, hänen vaimonsa\n    MARI, heidän palkkapiika\n\nHÖLMÖNEN. (Tullen ulkoa laulaen.)\n\n    Olet kyllä oiva ruoka,\n    Siivon syöjälle suloinen,\n    Joka ryypyn ryyppääjäpi -- --\n\nSe on viho viimeinen ihme ja kumma! Minä kylänvanhin ja kestkiivari,\nminä, enkä saa olla isäntä talossani; ei! se nyt on liika; hoi! Katri,\nMari, hoi! hoi!\n\nMARI. (Tulee ovesta.) Noh! mitä nyt isäntä?\n\nHÖLMÖNEN. Mitä? vielä kysyt. Etkö jo tiedä minkä Hölmölä ja koko mailma\ntietää, Mari, sitä, että sinä olet minun palveliani ja että minä,\nMatias Hölmöliin, kylän vanhin ja kestkiivari, minä itse, olen herra\nsinulle sekä vaimolleni?\n\nMARI. Muut kyllä tieän, mutta viimestä, sen tietänee isäntä itse\nparemmin.\n\nHÖLMÖNEN. Sinä, Mari! Sinun pitää kaikki tietämän, sinun. Etkö jo ole\nlukenut raamatusta, että vaimon pitää oleman miehellensä kuuliaisen?\nMari!\n\nMARI. Raamatusta, isäntä, minä en tunne kuin käärmeen ja omenan, joka\nviettelee Evaa. Mutta isäntä, saanko nyt mennä? emäntä odottelee.\n\nHÖLMÖNEN. Mari! Niin kuin tuulispää nyt lennä ja sano että isäntä itse,\nkuuletsen, itse Matias Hölmöliin, tahtoo kaapin avaimet sen jossa on\nputelit, tiedäthän.\n\nMARI. Sanonko minä, että se seisoo raamatussa?\n\nHÖLMÖNEN. Raamatussa, hihihi Mariseni, raamatussa ei seiso, näetsen\nkuin taivaan valtakunnan avaimista, jotka annettiin Apostelille\nPietarille. Mutta jättäkäämme raamattu, nyt vaan ne avaimet; -- vaan\nMari! sinä nyt olet niin ruskia kuin äsken puhjennut orjantappuran\nkukkanen päivän nostessa -- hihihi! (lähenee MARIA, joka menee,) -- Ah!\nälä johdata meitä kiusaukseen, mutta--hänen kasvonsa ovat vietteleväiset,\nkuin kypsät omenat vieraassa yrttitarhassa. -- --\n\nMARI. (Tullen takasin.) Isäntä, sanoitteko te Posteljuonille\nPietarille, vain miten?\n\nHÖLMÖNEN. Apostelille, Mari, Apostelille Pietarille. Sinä olisit hyvä\ntyttö, Mari, mutta paremmin sinun pitäisi oppia raamattua: (lähenee\nMaria ja taputtelee sen poskia.) Mariseni: nyt avaimet; vasta tahdon\nlaviammaltaki sinulle selittää raamat -- --\n\nKATRI. (Tullen ovesta.) Matti! Mari. mitä onnettomat, mitä te\najattelette? (MARI menee ulos.)\n\nHÖLMÖNEN. Ei mitään pahaa, Katriseni! Minä Marille vaan selitin\nraamattua.\n\nKATRI. Raamattua, onneton! Niinkö sinä palkitset rakkauttani ja\nhyvyyttäni. (Itkee.)\n\nHÖLMÖNEN. Milloinkas minä en ole palkinnut, kuin vaan olen voinut.\n\nKATRI. Ei! sitä en voi kärsiä. (Juoksee miehensä päälle, joka pakenee\nvoivotellen ja pääsee viimein pöydän alle.)\n\nMARI. (Tulee ovesta.) Isäntä! Voi voi, kylänvanhin! Joutukee! pihalla\non Herroja, Maaherrako lie vain mikä, vaan se noituu, kiljuu ja\ntappelee ja jo on kolme posti-miestä lyönyt kuoliaaksi -- taisi jo lyödä\nminunki -- voih! voih!\n\nKATRI. Pihalla Herroja! Matti! mitä nyt arvelet? Niinkuin tuulessa,\nlennä, suoria, joudu!\n\nHÖLMÖNEN. Nyt? Nyt näetsen en järkähä, jos Katri, sinä ja koko mailma\nja mailman herrat olisivat ilmitulessa. Nyt, juur nyt näytän sinulle ja\nkoko maailmalle että minä itse, Matias Hölmöliin olen isäntä talossani,\nminä, ja saan siis tehdä mitä tahdon, minä itse näetsen.\n\nKATRI. Sinä itse! Onneton! seki vielä piti näkemäni ja sinusta Matti!\nEi, nyt en enää jaksa. (Repii vaatteensa ja potkii ja menee itkien\nulos.)\n\nHÖLMÖNEN. (Yksinänsä pöydän alla.) Alku nyt on tehty, vaan myöhään;\ntämä jo olisi kahtakymmentä vuotta ennen ollut tehtävänä. Kuta kauemmin\nihminen elää, sen enemmän se viisastuu. Ei, nyt jos toisten naisin, jo\nensipäivänä tekisin näin, ihan näin. Saisipahan pitkän nenän, pitkän\nsanon minä, kyynärää pitkän -- hihihi -- Vaan mitä! Tuossa kuulen Herrat\njo tulevat -- Ah! tässä olin niin onnellinen -- (laulaa.)\n\n    Onnen majat ovat kaikki,\n    mustat maalatut mureella. -- --\n\n\n2. Kohtaus\n\n    OLUVINEN ja LIISA ja sitte KATRI ja MARI.\n\nOLUVINEN. Hoi! Kestkievel! Duusan jievel!\n\nHÖLMÖNEN. (Kömpii ylös pöydän alta, mutta kaataa pöydän noustessansa.)\nSuokaat anteeksi! Vörloot! vörloot -- armolliset, vapasukuiset!\n\nOLUVINEN. Mitä? niinkö sinä otat vastaan herroja? Sinun pitää juosta\npuolen virstan päähän paljain päin ja päiväkirja kädessä herroille\nvastaan.\n\nHÖLMÖNEN. Suokaat anteeksi, armolliset, minä en tiennyt.\n\nOLUVINEN. Tiennyt? Sinun pitää seista koko päivä ja yö pihalla ja\nkuullella -- Ei, se on pantava päiväkirjaan.\n\nLIISA. (Hiljaa Oluviselle.) Ah! Jussi, miksi niin kiljut? Minua\npelottaa, ettemme niin saa ruokaa.\n\nOLUVINEN. Liisa, ruokaa? -- Kestkieverissä näetsen pitää kiljua, noitua\nja tapella. Se antaa matkustavaiselle suuremman arvon, nimittäin kuin\non vähän entistä. (Ottaa kynän ja alkaa kirjoittaa.)\n\nLIISA. Mutta Jussi, ethän sinä osaa kirjoittaakaan.\n\nOLUVINEN. Liisa, sinä et tiedä, niitä on paljon jotka kirjoittavat\nvaikka eivät osaa. (Kovasti, kirjoittaessaan.) Tie, jota minä\nalakirjottaja ajoin ja minun vaimoni, oli sangen kehno ja kunnottomassa\ntilaisuudessa. Ja koska lähestyin tätä kestkiiveriä niin tuli vastaani\nvihainen koira, joka haukkui, niin että vaimoni säikähti, josta kuin\nhäntä kuritin, hän minulle irvisteli hampaitansa ja tahtoi purra.\nPihalla en nähnyt myös niin sielua, pait mainitun koiran, ennenkuin\npostimiehet tulivat tuvasta, jotka myös olivat niin hävyttömät, että\nriisuttuansa hevoseni, juoma-rahasta haukkuivat minulle ja vaimolleni\ntakanapäin, kuin siat. Tultuani vierasten tupaan kestkiivari kaatui\nlattialle minun jalkoihini ja vaimoni, joka niin muotoin oli\njuovuksissa. Sen vuoksi olen tullut viivytetyksi kestkiivarin kautta,\nniin että minun täytyy olla ruualla ja minun rakkaan vaimoni, jonka\ntämän kautta nyt saan jättää asianomasille ruunun miehille tarkemmin\ntutkia hänen mainittua vetelyyttänsä. Vielä saan muistuttaa, että\nkestikiivarin kirjoituskynä oli niin huono, ettei tätä kirjoitustani\nkukaan voi lukea. Tänä vuonna tässä kuussa Oluveliiniuslander.\n\nHÖLMÖNEN. Teiän armonne! Teiän vapasukusuutenne: Rukoilen nöyrimmästi:\nsuokaat anteeksi. Se on kaikki vaimoni syy.\n\nOLUVINEN. Mitä? Vaimosi? Hyvä ystävä, vaimosta on kaikki paha mailmaan\ntullut. Sinulle minä siis nyt annan anteeksi tällä kertaa: mutta tuo\nnyt meille ruokaa mitä parasta sinulla on.\n\nHÖLMÖNEN. Ruokaa; niinkuin tuulessa. Hoi Katri! Mari! Hoi!\n\nMARI. Mitä nyt isäntä?\n\nHÖLMÖNEN, Mari: Herroille ruokaa. Voita, leipää, sian lihaa, lohta ja\nkaikkea mitä on, pyryllä!\n\n(MARI menee. POSTIMIEHET kantavat Oluvisen reestä tavarat sisään.)\n\nHÖLMÖNEN. (Katselee vakkoja ja nähtyä ne liikkuvan.) Mitä? Ulkomaan\neläviäkö teillä noissa vakoissa on?\n\nOLUVINEN. Niin, ystäväni, ne ovat ulkomaalta, ja hyvin ihmeellisiä.\n\nHÖLMÖNEN. Kuin, suokaat anteeksi, oletteko te silmänkääntäjä?\n\nOLUVINEN. (Hiljaan.) Ah! minulle juohtuu mieleeni jotain --\nsilmänkääntäjä -- oikein -- (Kovasti Hölmöselle.) Niin ystävä, nyt näen,\nsyyttä sinua ei kestkiivariksi ole pantukaan. Minä olen, niin kuin\njo arvasit, silmänkääntäjä ja tämä minun rouvani on myös\nsilmänkääntärinnä.\n\nHÖLMÖNEN. Minun isäni isän langolla oli poika, jongan vaimon sisaren\nmies eli kuullut veljensä puhutelleen miestä, joka Pietarissa\nkäydessään sanoi kuulleensa haastettavaksi siellä olleen\nsilmänkääntäjän, joka oli syönyt hevoisen kuorman palavia tappuroita ja\njuonut tynnyrin tervan päälle ikään kuin siirappia ja sitte oksenneen\nniin paljon vettä kadulle, että ihmiset luulivat hukkuvansa ja pitivät\nyllä helmojansa -- hi hi hi!\n\nOLUVINEN. Hän oli lapsi minua vastaan. Minä voin tehdä vieläki\nihmeempiä,\n\nHÖLMÖNEN. Rukoilen nöyrimmästi, näyttäkäät meillekin ihmeitänne.\n\nOLUVINEN. Teille? ha ha ha! Teille minun ihmeitä, joita vaan\nsuurimmissa kaupunkeissa olen näytellyt. Ei ystäväni. Ne maksavat\npaljon.\n\nHÖLMÖNEN. Minä kutsun kaikki Hölmölän kyläläiset, ja maksamme niin\npaljon kuin voimme.\n\nOLUVINEN. Ei ystäväni, se häpäisisi koko minun konstini, jos\ntämmöisessä pienessä kylässä rupeisin näyttelemään.\n\n    (KATRI ja MARI tuovat ruokaa pöydälle.)\n\nHÖLMÖNEN. Katri! Mari! rukoilkaat tekin Herraa.\n\nMARI. Mitä?\n\nHÖLMÖNEN. Armahtamaan meitä ja koko Hölmölän kyläläisiä.\n\nKATRI ja MARI. (Lankeevat polvillensa ja MARI suutelee Oluvisen kättä.)\nArmahtakaat meitä köyhiä.\n\nOLUVINEN. Noh! Olkaat nyt huoletta; ystävyyden vuoksi minä sen teen.\nKutsu nyt pian tänne kaikki Hölmöläiset, me sillä aikaa olemme ruualla.\n\nHÖLMÖNEN. Niin kuin tuulessa, minä juoksen ympäri kylää.\n\n    (HÖLMÖNEN, KATRI ja MARI menevät.)\n\n\n3. Kohtaus.\n\n    HÖLMÖNEN, KATRI ja MARI.\n\nHÖLMÖNEN. Katri, Mari! Hoi, lapseni nyt iloitkaat! Meitä kohtaa\nsanomaton onni, onni, jota ei isiemme isänisät ole nähneet eikä\nlapsemme lapset näe; eikä ainoastaan meitä, mutta koko Hölmölän\nkyläläisiä. Niin lapseni!\n\nKATRI. Mitä? Vapauttiko Keisari veronmaksosta?\n\nMARI. Vain kielsi työtä tekemästä -- ah!\n\nHÖLMÖNEN. Ei kumpaistakaan, Katriseni, Mariseni! Nyt saatte nähdä sitä,\nkuin vaan Kuninkaat ja suuret herrat näkevät ja jota en minä, ettenkä\nte, eikä koko Hölmölä unissaankaan ole nähnyt.\n\nMARI. Mutta enhä minä tiiä mitään sellaista, jota jo en olisi nähnyt.\n\nKATRI. Ja tänä iltana näin kaikki mitä oli näkemätäni.\n\nHÖLMÖNEN. Jos tuomiopäivään asti aprikoisitte, ette arvaisi.\n\nMARI. Isäntä! sanokaat, mitä se on?\n\nHÖLMÖNEN. Mariseni! siinä se temppu onkin. Minä näet sen olen lukenut\nkaikki maailman kirjat ja kolmesti Raamatunki halki, ja haastan ruotsit\nja venähet ja pian koko mailman kielet, minä näet sen. Ja ymmärrän\nenemmän kuin koko Hölmölä ja te, Mari ja Katri yhteiseen, enkä\nkuitenkaan voi tätä nyt selittää, mutta Mari, jos se herra mikä meillä\non olisi silmänkääntäjä?\n\nMARI. Mitä! silmänkääntäjä?\n\nHÖLMÖNEN. Niin lapseni, ja oikein kuninkaallinen silmänkääntäjä.\n\nMARI. Miten, kääntääkö hän sitte silmiä ja miten, vai nurin?\n\nHÖLMÖNEN. Hän, näet sen Mari! kääntää silmät niin että ne näyttävät\nkaikki asiat edestakaisin.\n\nMARI. Voi! Mitä? Sitte tulevat naimattomat naisiksi, emännät piioiksi\nja piiat emänniksi, ah!\n\nKATRI. Jumala varjele semmoisesta onnettomuudesta.\n\nHÖLMÖNEN. Hihihi! Mariseni! Ja vanhat näätsen tulevat nuoriksi.\n\nKATRI. Mitä! vanhat nuoriksi -- onko se mahdollista?\n\nHÖLMÖNEN. Niin Katriseni! mutta lapseni! se maksaa 50 kopeekkaa\nhengestä.\n\nMARI. Minä panen koko palkkani, Isäntä!\n\nKATRI. Ja minä, Matti, minä panen koko ruplan, ja sinunki edestäsi,\ntulee ja vielä ryypytki, Matti!\n\nHÖLMÖNEN. Mitä, Katri? Minä luulen, silmäni jo ovat käännetyt. Niin\nhyvä et ole kahteen kymmeneen vuoteen ollut -- Vaan kuulkaat, Hölmöläiset\njo tulevat, tulkaat lapseni, tulkaat.\n\n                           (Menevät.)\n\n\n4. Kohtaus\n\n    OLUVINEN ja LIISA ja sitten HÖLMÖNEN, KATRI ja MARI\n    ja HÖLMÖLÄN KYLÄLÄISIÄ.\n\nOLUVINEN. Jokos nyt ymmärsit Liisa.\n\nLIISA. Ah, Jussi! Niin hyvä ruoka! Mutta millä sen nyt maksat?\n\nOLUVINEN. Hahaha! Liisa, et sinä kuullut silmänkääntäjänä minä olen.\n\nLIISA. Hui! Miten nyt sitä teet?\n\nOLUVINEN. Nuo elävät, näet sen Liisa, niille nyt annamme koriat\nmuukalaiset nimet, niinkuin itsellemmeki.\n\nLIISA. Mutta Jussi, mistä saat sellaiset nimet?\n\nOLUVINEN. Mistä? et sinä kuullut miten se mainio maalari sai itselleen\nuuden muukalaisen nimen, hän näet sen tottunut eri maalinkin\nsekoittelemaan, keksi sen ankaran konstin, että kirjainten\nsekoittamalla entisestä nimestänsä tehdä uuden ylpiän herrasnimen,\njolla hän laajensi ihmisen taitoa pian sen verran kuin Kuttenperk\nkirjan pränttäämisen konstilla.\n\nLIISA. Mainio maalari? Enkä unissanikaan ole kuullut niin\nkirjainta hänestä.\n\nOLUVINEN. Häntä näet sen on kohtannut sama onnettomuus kuin äsken\nmainittuani Pylköstä, nimittäin se, että aikalaisiltansa olla\nunhotettuna, mutta jälkeen tulevaisemme vielä satojen vuosienki perästä\nheitä kunnioittamisella mainitsevat.\n\nLIISA. Mutta, Jussi! Eläissäsi et ole yhtä ihmisen kuvaa maalannut, ken\nsinulle maalaa nyt sellaiset nimet.\n\nOLUVINEN. Liisa! Tiedot ja taidot ne ovat näet sen tuhmille, viisaat\ntoimittavat asiansa omin ymmärryksinensä. Niin näet sen jo olen\nitsepäälläni ajatellut ne tarpeelliset nimetki. Tästedes Liisa, älä\nkutsu minua Oluviseksi ja Jussiksi mutta Oluveliiniuslanderiksi.\n\nLIISA. Mitä, sekö sinun nimesi, hui! se on pitempi nälkä vuotta ja\nvaikeempi sanoa kuin oma nimi.\n\nOLUVINEN. Yhdellä henkäykselläpähän sen jo sanoin.\n\nLIISA. Minä tarvitsisin syödä'ki välillä.\n\nOLUVINEN. Vaan kuule! Liisa! Joukko jo tulee.\n\nHÖLMÖNEN. (tulee ulkoa ja KATRI ja MARI ja HÖLMÖLÄISIÄ.) Suokaat\nanteeksi, armolliset, vapasukuiset -- Tässä on nyt minun vaimoni Katri ja\nminä ja minun palkkapiikani Mari, hm! ja muut Hölmöläiset, jotka ovat\nrukoilleet minua heidän kylänvanhinta, rukoilemaan teitä näyttelemään\nniitä ihmeellisiä eläviä ja kummituksia. Tässä ovat ne kerätyt rahat,\n55 ruplaa 25 kopeekkaa ja tenka.\n\nOLUVINEN. Ei muuta! Se on varsin vähä. (Ottaa rahat ja sitte hiljaan\nLiisalle.) Liisa! joko näet? ymmärrätkö? (kovasti.) Vaan koska tulin\nluvanneeksi, niin tahdon ystävyyden vuoksi täyttää lupani.\n\nLIISA (hiljaan.) Jussi! Mitä nyt teemme niin paljoilla rahoilla? Ah!\nmuistat sinä, hameet ja sormukset, minä kuolen ilosta.\n\nOLUVINEN. (Joukolle.) Nyt saatte tässä nähdä ihmeellisiä eläviä\nkotimaastani Hameriikistä.\n\nKATSOJA. Mitä, Hameriikistä! kuulitko!\n\nTOINEN KATSOJA. Amerikasta, sieltä jossa ihmiset kävelevät päälaillaan\neli jalat ylöspäin.\n\nOLUVINEN. (aukaa vakan.) Tässä on se ihmeellinen eläin nimeltä\nKukkeliin. Hänellä on monta ihmisen tapaa.\n\nYKSI KATSOJA. Osaako se haastaa'ki?\n\nOLUVINEN. Se! Se haastaa paremmin kuin moni teistä, mutta joutavia se\nei haasta'kaan, se ennen on äänetä.\n\nTOINEN KATSOJA. Kas hiis, on kuin meiän kukko.\n\nOLUVINEN. Tässä taas näette toisen yhtä ihmeellisen eläimen, nimeltä\nKanander. Monella ihmisellä ei ole hänen älyä päässä.\n\nMARI. Kanahan tuo on -- ihan kana.\n\nOLUVINEN. Vain kana, vain kana! (ottaa toisen vakan.) Tässä nyt näette\nsen koko mailmassa ihmeellisimmän elävän, nimeltä Kisimirenius.\nViekkaudessa ja laiskuudessa hän on monen ihmisen vertainen. Yksi paha\ntapa hänellä on, se on, että hän varastaa; vaan senki hän tietää\npeittää, kuin ilpo ihminen.\n\nYKSI KATSOJA. Kas hiis! niin on kuin kissa. Häntä ja pää ja viikset ja\nnenä -- niin totta on kuin kissa.\n\nOLUVINEN. Tässä on nyt elävä, jota ei löydy muualla koko mailmassa. Se\non minun ainoa Koirani eli Mustiini. Monella ihmisellä on paljon hänen\ntapoja. Muuten hän voi oppia paljon; mutta oppimatonna hänellä on,\nsamatekuin usialla oppimattomalla ihmisellä, oikiat koiran tavat.\n\nYKSI KATSOJA. Koirahan tuo onki.\n\nOLUVINEN. Annapas olla poika, vain koira on se, kuulkaat päälle.\n\nKATSOJA. Enhän minä tuota koiraksi sanonutkaan, mutta vaan koiran\nnäköiseksi.\n\nOLUVINEN. Tässä on nyt vielä se kaikista kummallisin eläin nimeltä\nPorseen. Puhtaudessa on hän monen ihmisen vertainen; ja meidän maassa\nkasvatetaanki häntä tuvassa, jossa lapset ja usiasti aikaihmisetki\nottavat häntä esikuvaksensa jokapäiväisessä elämässänsä.\n\nKATSOJA. Sian porsashan tuo on --\n\nTOINEN KATSOJA. Kaikkia ihmeitä on Jumala luonut!\n\nYKSI KATSOJA. Jumalako ne loi? ne näetsen ovat tavallisia eläviä, mutta\nse kääntää meiän silmät, siksi ne näyttävät niin ihmeelliselle.\n\nTOINEN KATSOJA. Ei hän sitä oikealla voimalla tee.\n\nYKSI KATSOJA. Hän, näet, on luvannut sielunsa hitolle, joka nyt auttaa\nhäntä aikanansa, vaan sitte muuttaa hänet samatekuin hän nyt nuo\nelävät. Ken tiesi nekin ovat ihmisiä.\n\nTOINEN KATSOJA. Ihmisiä! Voi onnettomia!\n\nOLUVINEN. Nyt saatte nähdä kaunimpia asioita, jotka todellaki panevat\nteitä ihmettelemään. Ensin minä ajan ulkoa tuon seinän läpi hevoseneni\nja rekineni ja vaimoneni tähän tuvan lattialle, jonka sitten muutan\njärveksi lainehtimaan, ja viimen juon veden ja teiät koko joukon -- ja\nvaimoniki.\n\nLIISA. Minutki, voi, minua peloittaa.\n\nKATSOJA. Jäi tänne hiis sinun juodaksesi.\n\nTOINEN KATSOJA. Minun juokoon, mutta näytän hänelle minäki.\n\nMARI. Vaan minä en usko ennen kuin näen.\n\nKATSOJA. Voi, me menemme kuin kärpäset vedessä hänen vatsaansa.\n\nOLUVINEN. (Ottaa hiilen ja piirtää kehän seinään.) Tuosta kehästä,\nystäväni, minä ajan. Mutta yhden ainoan välipuheen minä tarvitsen; se\non, teillä ei saa olla rahaa taskuissanne. Jos kellä on, se antakoon ne\nnyt minulle siksi ajaksi, kuin pääsen takasin.\n\nYKSI KATSOJA. Tässä on minun rahani.\n\nTOINEN KATSOJA. Ja minulla ei ole niin kopeekkaa.\n\nMARI. Tuos' on minun vuodenpalkkani.\n\nOLUVINEN. (Joukon annettua rahansa.) Noh, se on hyvä! Mutta pikkusen\ntempun vielä pitää muistuttamani: teistä ei yksikään saa mennä ulos\nettenkä ketään laskea ulkoa ennen tuloani. Nyt viekäät nuo elävät\nrekeen. Kestkiivari, sinä seiso ovella vartiana.\n\nHÖLMÖNEN. Niin kuin naulattu, teiän armonne. (OLUVINEN ja LIISA\nmenevät, joukko asettautuu kahden puolen seiniä katsoen kehään\nseinälle.) Mariseni, syrjäite, kavota ettei aja päällesi, kas niin,\nlapseni.\n\nKATSOJA. Eipäs häntä jo näy.\n\nHÖLMÖNEN. Kova en seinä, lapseni, kuva, se, näet sen, on aika\nhongista, se.\n\nTOINEN KATSOJA. (Avaa vieressänsä olevan ikkunan ja katsahtaa ulos.)\nNyt kavottakaat, ei näy enää reen kantojakaan.\n\nKOLKUTUS OVEN TAKANA ja ÄÄNI. Hoi kylänvanhin, kestkiivari, missä\nhitolla ovat ihmiset kylässä.\n\nHÖLMÖNEN. Kaikilla on aikansa, odottele. (Kolkutus.)\n\nYKSI KATSOJA. Laske, Kestikiivari, laske, näät sen, näkee asian oikein\nja voi sen meille selittää.\n\nHÖLMÖNEN. (Avaa oven ja MIES tulee ulkoa.) Sano, naapuriseni, näet sinä\nmitä?\n\nMIES. Mitä, minä luulen, kaikki ihmiset ovat hulluna.\n\nKATSOJA. Näät sinä, tuosta kehästä ajaa hevosella ja reellä.\n\nMIES. Hevosella ja reellä, ken? ja sekö teillä on odoteltavanaki?\n\nKATSOJA. Ei vaan se, naapuri, mutta vielä kummempiaki.\n\nMIES. Hahaha! mikä veiari teille sitä on kuvaillut?\n\nTOINEN KATSOJA. Veiari? Naapuri, se oli herra ja rouva ja niillä oli\nulkomaan eläviä.\n\nMIES. Herra ja rouva ja pärevakkoja reessä ja harmaa hevoinen?\n\nHÖLMÖNEN. Niin, Naapuri, ja kotosin Ameriikasta.\n\nMIES. Oikein, hahaha! He tulit vastaani viiden virstan päässä tästä.\n\nKATSOJA. Tuo pahennos, pettiköhän se meiät?\n\nTOINEN KATSOJA. Hahaha! vieläkö epäilette.\n\nYKSI KATSOJA. Voi hiis, ja minun ainoat rahani.\n\nTOINEN KATSOJA. Minä otin velaksi neki: hihihi!\n\nMARI. Ja minä -- kuin vielä suutelin häjyn likaista kättä.\n\nHÖLMÖNEN. Lapseni! pettäjät rankaisee Jumala, vääryys ei menesty kauan.\n\nYKSI KATSOJA. Todella se käänsiki silmämme. Nythän me vasta näemme\noikein. Kaikki silmänkääntäjät ovat petturia.\n\n\nKaunis asuma; OLUVINEN ja LIISA (vallasvaatteissa tulevat käsitykse\nsisään ja laulavat yhdessä.)\n\n    Ei työ ja vaiva mailmassa auta,\n    ei viisaus, ei oppi suur'.\n    Siks harjoitan ma kavaluutta,\n    se auttaapi minua juur'.\n\n    Totuutta tahtonet sä tunkee\n    talonpojille, herroillen;\n    hyvästi se pitää sun sulkee\n    somiin pukuihin valheen.\n\n    En tahdo ihmisiä pettää,\n    mä teen vaan että pettyvät.\n    Totuutta ei suatse kenkän,\n    petosta kaikki etsivät.\n\n    Sitä rakastavat he, miksi?\n    Kun itsiään rakastavat.\n    Totuuden niin jokainen itsi\n    he löytävänsä luulevat.\n\n(Esirippu lankee.)\n\n\n\n"]