[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fxhaIi5zocDfyYWnrQvoOYsZibO1BvRHXf-boCSVuiFE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},850,"Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming","Leino, Kasimir",1866,1919,"850-leino-kasimir-jaakko-ilkka-ja-klaus-fleming","850__Leino_Kasimir__Jaakko_Ilkka_ja_Klaus_Fleming","Viisi-näytöksinen historiallinen näytelmä 9:ssä kuvaelmassa","romaani",[],[],"fi",1901,null,55216,307103,false,47495,[23],"Finnish drama",[25,26],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming\" by Kasimir Leino is a historical play written in the early 20th century. The narrative revolves around the historical figure Jaakko Ilkka, a leader of peasant resistance against the nobility, and Klaus Fleming, the governor of Finland. Their conflict is set against the backdrop of the rebellion of peasants dissatisfied with feudal oppression and explores the themes of justice, authority, and social strife.  At the start of the play, we find ourselves in Jaakko Ilkka's modest dwelling where his wife, Katri, engages in Latin hymn singing, raising questions about faith and tradition within their family amidst the looming threat of oppression. Tension builds as the family discusses recent disturbances caused by local knights, indicating rising tensions in their community. Their children, particularly their daughter Kirsti, interact with Mauno, a local servant, adding layers of youthful romance and concern for the family's safety against external threats. The scene vividly portrays their life and foreshadows larger conflicts, making it clear that the characters are deeply entwined in the socio-political turmoil of the period. (This is an automatically generated summary.)",[],296,"Leinon historiallinen näytelmä kuvaa 1590-luvun nuijasotaa ja sen tunnettuja hahmoja. Teos asettaa vastakkain talonpoikaiskapinan johtajan Jaakko Ilkan ja ankaran valtakunnanmarski Klaus Flemingin. Draama seuraa valtataistelua ja kapinan traagisia vaiheita Turun linnasta Pohjanmaan pelloille.","Kasimir Leinon 'Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 850. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","JAAKKO ILKKA JA KLAUS FLEMING\n\nViisi-näytöksinen historiallinen näytelmä 9:ssä kuvaelmassa\n\n\nKirj.\n\nKASIMIR LEINO\n\n\nOtava, Helsinki, 1901.\n\nJ. Simeliuksen perill. kirjap. osakeyhtiö.\n\n\n\n\n\n\nALKULAUSE.\n\n\nNeljä kuvaelmaa tätä historiallista runonäytelmääni ilmestyi jo v. 1898\ntoimittamani aikakauskirjan -- Nykyajan -- yhteydessä. Mutta kun minun\njo seuraavan vuoden lopulla täytyi -- etupäässä taloudellisista syistä\n-- lopettaa koko hanke, keskeytyi tietysti kappaleen julkaiseminenkin,\nniin että se vasta nyt täysvalmiina luettavaksi ilmestyy. Alkuperäisen\nsuunnitelmani mukaan perustuu se pääpiirteissään tieteen esityksiin\ntästä maamme historiassa laatuansa ainoasta merkkitapauksesta:\ntalonpoikain ilmi-kapinasta esivaltaa vastaan. Toivoakseni eivät\n\"runoilijan vapaudella\" tehdyt poikkeukset historian kuvauksista\nasian-ymmärtäjiäkään pahemmin häiritse.\n\nKäytän tässä tilaisuutta pyytääkseni Nykyaika-vainajan ystäviltä\nanteeksi, että jatko \"Jaakko Ilkkaan ja Klaus Flemingiin\" on näin\nkauvan viipynyt; minun syynihän se on ollut, mutta itselläni siitä on\nollut suurin mieliharmikin.\n\n_Tekijä_.\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n\n JAAKKO ILKKA, nuijalaisten päämies.\n KATRI, hänen vaimonsa.\n KIRSTI  | heidän lapsiansa.\n PENTTI  | \n MAUNO, kotihuovi, Kirstin sulhanen.\n YRJÖ KONTSAS        |\n PENTTI POUTTU       |\n PERTTI PALO         | nuijalaisia Kyrön, Laihian,\n PENTTI PIRI         | Lapuan ja Lohtajan pitäjistä.\n MARTTI VILPUNPOIKA  |\n TOMMOLA             |\n VINIKKA             |\n KETTUNEN, Savon nuijalaisia.\n FORDELL, veronkantaja Pohjanmaalla.\n ABRAHAM MELKIORINPOIKA, Pohjanmaan vouti.\n Herra SIMO (NURKKA), Kyrön kirkkoherra.\n Herra EERIK (MARKUSSON), Rautalammen pappi.\n\n KLAUS FLEMING, EERIKINPOIKA, valtakunnan marski ja\n     Suomen kenraalikuvernööri.\n EBBA (STENBOCK), hänen puolisonsa.\n JUHANA   | heidän lapsiansa.\n KAARINA  |\n GOTTSCHALK KLAUNPOIKA, Flemingin äpäräpoika.\n PENTTI JUUSTEN, SÖYRINGINPOIKA, Turunlinnan isäntä.\n AUNE, hänen tyttärensä.\n PIETARI JUUSTEN, PAAVALINPOIKA, vänrikki.\n KNUT KURKI, Laukon herra, ratsumestari.\n LINDORM BONDE-LILLIEHÖÖK, kamariherra, Sigismundin lähetti.\n BERTIL GALLE, Flemingin hovipoika.\n MESTER VOGELSANG, Turun katedraalikoulun laulunopettaja.\n DANIEL HJORT.\n\n HERTTUA KAARLE, kuninkaana Kaarle IX.\n LEJONHUFVUD, Raaseporin kreivi         |\n BRAHE, Visingborgin kreivi             |\n STENBOCK, Toftaholman vapaaherra       | Ruotsin valtaneuvoksia.\n BIELKE, Salestadin herra               |\n HORN, Kankaisten ja Haapaniemen herra  |\n GÖRAN STIERNSKÖLD, herttuan hovipoika.\n Noita-akka.\n Kontsahan vaimo tyttärineen.\n Eräs kylän vaimo.\n Eräs poika.\n Neljä talonpoikaa.\n Kaksi nuorta muijalaista.\n Kolme huovia.\n Kaksi Flemingin palvelijaa.\n\nTalonpoikaiskansaa, morsiussaattue, nuijalaisia ja huoveja, nuoria\naatelismiehiä ja -neitoja, soittoniekkoja, katedraalikoululaisia,\nlautamiehiä, lakeijoja y.m.\n\n_Tapahtuu_: osaksi Ilkan ja Kontsahan luona Pohjanmaalla, herttua\nKaarlen luona Tukholmassa, Nokian kartanossa Pirkkalassa ja Flemingin\nluona Turussa.\n\nAika: vv. 1596-97, Sigismund III:n hallitessa Ruotsin ja\nPuolan yhdistettyjä kuningaskuntia.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nIlkan tupa. Ovi perällä; sen oikealla puolen uuni vanhaa mallia,\nvasemmalla kaksikerroksinen, uutimilla verhottu sänky. Ikkunoita on\nvasemmalla puolen kaksi, oikealla (uunin puolella) yksi, kaikki\nvarustettuna vetolaudoilla. Pitkin seiniä vahvat penkit, vasemmalla\npuolen leveä pöytä. Seinillä kahvoissa kirveitä, nauloissa jousia\nja keihäitä.\n\nOn sunnuntai-päivä. Pöydän takana istuu Jaakko Ilkan vaimo Katri,\navaa ikkunan ja laulelee latinalaista messua. Tytär Kirsti häärää\nlieden ääressä.\n\nKATRI (veisaa):\n\n    Dies irae, dies illa\n    Solvet saeclum in favilla...\n\nKlRSTI (kuunneltuaan hetkisen kääntyy äitiinsä päin):\n        Äiti!\n\nKATRI (veisaa yhä):\n\n    Judex ergo cum sedebit,\n    Quidquid latet apparebit...\n\nKIRSTI (kovemmin):\n              Äiti, hoi!\n\nKATRI:\nSä mitä tahdot, rakas tyttöseni!\n\nKIRSTI:\nMiks veisaat latinaa? Se synti on,\nniin haastoi herra Matti kerran mulle.\n\nKATRI:\nHän sulle joutavia silloin haastoi; --\nnäät latinaks sun veisas iso-äitis\njo Kristianin aikaan; samaa vaati\ntaas Suomen herttu, kolmas Juhana,\nja sitä käyttää myöskin Sigismund.\n\nKIRSTI:\nEn tiedä, äitiin vaiko pappiin luotan;\nisäni luottaa Kaarlo herttuaan\nja paavin eljeks sättii munkkimessun.\n\nKATRI:\nUus usko, lapseni, on miesten usko,\nse puhuu järjelle ja kylmä on\nkuin huovin kuurottunut rautavyö.\nMe heikot naiset muuta kaipoamme:\nJumalan lämmön vanha usko suo;\nma seuraan sydäntäin, en pappeja.\n\nKIRSTI:\nMut, äiti, ymmärrätkö latinaa?\n\nKATRI:\nEn ma, mut Jumala sen ymmärtää --\nja itse tiedän, mitä pyydän hältä,\nkun veisaan uskonmiesten messuja.\n    (Kuuluu kirkon kellojen soittoa).\nNyt kirkkoon soitetaan; siell' ovat kai\njo isäs Jaakko sekä veljes Pentti.\n\nKIRSTI:\nMut mua sinne et sä laskenut --\n\nKATRI:\nEn tahtois sua uuteen uskohon --\nse sopii voimakkaille, meille ei.\n\nKIRSTI:\nMut mullapa on isän luonto mulla,\nma häntä seuraan.\n\nKATRI (huoaten):\n                  Siis jään mä yksin;\nei käänny mieli mun kuin tuuliviiri,\nei sielun kaipaus vedä kirkkohon,\nkun pyhät juhlavalot sammutettiin,\nkun alttarimme paljaiks raastettiin\nja arkituvaks tehtiin Herran huone.\n\nKIRSTI:\nMut tuo on paavin kirkon prameutta\nja suurta syntiä, niin sanoo pappi.\n\nKATRI:\nEi ole synti se, min sydän käskee.\nMut sydän kirkkoon-menon kieltää multa.\n\nKIRSTI:\nSiks siis et taaton kera tänään käynyt,\nsa vaikka terveyttäsi mulle säälit\nja talon turvattuutta syytit heille?\n\nKATRI:\nNiin, siksi myöskin; mutta turvatonna\non talo vartiaton tähän aikaan,\nsen tietköön Luoja!\n\nKIRSTI (ylpeästi):\n                    Isäni Ilkka on,\nmies, jota kaikki pelkää näillä mailla,\nja ryyttärit jos naapurissa ryöstäis,\nniin Ilkkalaan he eivät tohdi tulla.\n\nKATRI:\nKen voi sen tietää? Äsken Jouppilasta\njo veivät siemenviljan, lypsylehmän\nja rengin löivät puolikuoliaaksi.\nNiin inha aavistus mun mieltä painaa.\n\nKIRSTI:\nMut johan maksoi isä linnaleirin?\n\nKATRI:\nNiin maksoi sen, mi säädetty on laissa.\n\nKIRSTI:\nVaan liikaa ottamasta laki kieltää?\n\nKATRI:\nEi kiellä rosmon laki ryöstämästä.\n\nKIRSTI:\nVaan entäs suojakirja ruhtinaan?\nJos näytät sen, kai sitä pelkää huovit\nja säikkyy esivallan pitkää kättä!\n\nKATRI (huokaa):\nEt tunne aikoja, sä Kirsti-rukka;\nes-valtaa vanhan Kustaan peljättiin.\nmut nyt on päätä vailla valtakunta.\n\nKIRSTI:\nKai kuninkaana meill' on Sigismund?\n\nKATRI:\nNiin häll' on kruunu, mutta muilla valta.\n\nKIRSTI:\nSä herttu Kaarloako tarkoitat?\n\nKATRI:\nHän _Ruotsin_ hallitsee, ei Suomea.\n\nKIRSTI:\nSiis marski Suitian on meidän turva.\n\nKATRI:\nSe nokinenä kaunis turva on!\nKuin susi paimentaa hän lampaitansa --\nmit'ei hän itse vie, sen huovit ryöstää.\nMut vaiti! navetasta ääntä kuulen,\nmun täytyy karjaa käydä katsomaan!\n\n    (Menee).\n\nKIRSTI:\nTuo rakas äiti pelkää vallan suotta --\nmä luotan isään, hän on voimakas!\n    (Askaroi hetken lieden ääressä, menee lähimmäisen\n    suljetun ikkunan luo ja sysää sen auki).\nMut Maunu kirkon-aikaan lupas tulla!\n    (Katselee ulos),\nja tie on tyhjä, hänt' ei kuulu näy!\n\n(Istuu kädet ristissä penkille ja hetken kaluttua hyräilee):\n\n    Kun mun kultani tulisi,\n    armahani asteleisi,\n    tuntisin tuon tulosta,\n    arvoaisin astunnasta --\n\nMAUNO (huovin puvussa, pistää päänsä raotetusta ovesta\nja laulaa viime säkeen nuotilla):\nEtpäs vain sä arvannunna!\n\nKIRSTI (on säikähtävinään ja hypähtää ylös):\nHyi, kuin säikähdin!\n\nMAUNO (hypähtää tupaan ja rientää syleilemään Kirstiä):\nVai säikkyi kyttää arka metsän kyyhky?\n\nKIRSTI (olevinaan):\nKun pukus ruman näin, niin rosvojoukon\nma luulin Ilkkalaankin osanneen.\n\nMAUNU (nauraa):\nMa aimo rosvo kyllä olenkin,\nnäät likan aartehen ma viedä aion!\n\nKIRSTI (leikillä):\nVai Ilkkalaa sai huovi ryöstämään,\nsiis huudankin jo äidin pihatolta!\n\n    (On menevinään ikkunan luo).\n\nMAUNO:\nSä pieni kälmi, ollos huutamatta,\nma tiedän keinon, millä huudot estän,\nsen tietää kyllä huovit Flemingin!\n\n    (Aikoo suudella).\n\nKIRSTI (lykkää hänet luotaan):\nJos oisitkin sä marskin joukkokuntaa,\nniin urhon mainett' oisi rahtu sulla;\nvaan kotiryyttäreill' on toinen tuoksu\nja voitonmerkkinänsä olven täplät.\n\nMAUNO (katselee pukuansa):\nMa puvun vasta sentään puhdistin!\nNiin kyllä, Oulun linnan oivat kestit\nei verta maksaneet, mut oltta paljo!\n    (Huumorilla).\nVaan kuuden viikon uinti olvijoessa\nse kysyy sankaria sekin, Kirsti!\n\nKIRSTI:\nKai nytkin näyttää tahdot taitoasi\nja kautta rantain kysyt haarikkaa?\nSe saamas pitää, Ilmajoen urho!\n\n    (Ottaa pöydältä haarikan, laskee siihen olutta).\n\nMAUNO (ynseästi):\nNiin, pilkkaa, pilkkaa, sattuu omaan nilkkaan!\n\nKIRSTI (veikeästi):\nVois käydä niinkin, jos jo omas oisin!\n\n    (Tarjoo haarikan).\n\nMAUNO:\nJa jollet lie, kai siksi tullet kohta (juo).\n\nKIRSTI:\nSen käki tietää, milloin köyhä naipi?\n\nMAUNO (sieppaa Kirstin polvelleen):\nEi köyhä ole aina köyhä,\neikä rikas ole aina rikas,\nvaan kaunis on aina kaunis!\nNiin sanoi pirkkalainen ennen muinoin,\nkun Lapin kaunottaren vaimoks ryösti.\n\nKIRSTI:\nVai Lapin noidan nimen mulle annat!\nOn sekin tapa naista mielitellä.\n\nMAUNO:\nEn huoli kanssas kiistaella tässä, --\nkun touko tehdään, vilja korjataan,\ntään puvun heitän, lähden taaton luoksi\nja hälle miniäksi Kirstin vien.\n\nKIRSTI (pilkallisesti):\nVai heität soturin sä ammatin,\nkun huhut sotaa alkaa ennustella?\n\nMAUNO:\nSä elä manaa meille paholaista,\net tiedä milloinka se ilmestyy!\nVai lietkö kuullut viestit ruhtinaalta?\n\nKIRSTI:\nMa tiedän, ett'on meillä rauha maassa;\nvai onko Vienan ryssät liikkehellä?\n\nMAUNO:\nEi Vienan ryssät meitä kotvaan uhkaa,\nsen halun heiltä otti Vesainen.\nVaan Palon Perttu kertoi äsken, että\non ruhtinaalta viestit kulkemassa --\nhe kansaa marskin kimppuun yllyttää.\n\nKIRSTI:\nJa senkö kertoi Palon Perttu sulle,\nvaikk' olet huovi marski Flemingin?\n\nMAUNO:\nNiin olen vielä kaksi köyhää kuuta,\nmut mieleltäni nyt jo kansan mies,\nsen tietää Perttu.\n\nKIRSTI:\n                   Minä myös sen tiedän.\nMut isä vain ei luota sinuun, Maunu.\n\nMAUNO:\nEi luota vielä, mutta kerran luottaa;\nma teossa näytän sen, kun tarvis vaatii,\nvain teko miehen luoton voittaa voi.\n\nKIRSTI:\nMies sanastansa. Mutta ruhtinaalta\non viestit tulleet: mitä tahtoo hän?\n\nMAUNO:\nSit' en mä tiedä; varmaan Flemingiltä\nhän mielellänsä nokeis naamankin.\nKai isäs tiedot tuopi tullessaan,\nja kohta hirnuu kai jo orhi tiellä\nja näkyy sinilakki Jaakko Ilkan?\n\nKIRSTI (kurkistaa ulos):\nEi vielä näy! -- Vaan katsos, katsos, Maunu,\nkuin puissa päivän läike liekehtii --\nvai mit' on tuo?\n\nMAUNO (vilkaisee ulos ja huudahtaa hampaiden välistä);\n                 Voi, noita perkeleitä?\n\nKIRSTI (kummastuen):\nSä mitä kiroilet?\n    (Katsoo tarkemmin ulos).\n                  Ah, tosiaan --\nnuo säteet peitsen kärjistäkö välkkyy?\nSe lienee huovijoukko -- tiekin tuolla\nniin sauhuaa kuin raivois tuulispää.\nNe minne kiitänee?\n\nMAUNO (yhä hampaittensa välistä):\n                   Ja eikös sentään\nnuo konnat uskalla! Nyt perii hukka.\n\nKIRSTI (ahdistuneena):\nSä pelkäät, että tänne...\n\nMAUNO:\n                          Tänne juuri\nhe aikovat, niin uhkasivat yöllä,\nkun knaapin luona joivat mässäten:\non täynnä Ilkan jyväaitat vielä\nja uusi ruis jo hällä heiliää,\nniin sanoivat!\n\nKIRSTI (oikaisekse):\n               On leiri maksettu\nja Jaakko Ilkka vääryyttä ei kärsi!\n\nMAUNO:\nEi tohtiskaan he tulla, jollei tietäis,\nett' on hän poissa! Mitä voin ma yksin?\n\nKATRI (hyökkää sisään):\nVoi Kiesus auta! Täällä vetelykset\ntaas kuhertaa kuin teiret soitimessa\nja kujalla jo huovit hoilottaa!\n\nMAUNO:\nSen juuri näin.\n\nKATRI:\n                Sen näit, sä konna, siis\nkai tunsit tuuman myös?\n\nMaunu:\n                        Sen kuulin kyllä,\nvaan että tohtis he, sit' en mä luullut.\n\nKATRI:\nSiis tiesit, vaan et kettu meille hiisku.\nHyi, suden ruoka, korjaatko sä luusi,\neläkä avaa enää usta tuota!\n\nMAUNO (ripeästi):\nMa lähdenkin ja tiedän, mitä teen --\nlie tamma pilttuussaan ja rantaviertä\nkai päässee Kaupin kautta kirkkotielle!\n\n    (Syöksee ulos).\n\nKATRI (sylkäsee perään):\nSe ruoja menköön!\n\n    (Avaa permantoluukun).\n\nKIRSTI (on heti rientänyt ikkunaan):\n                  Tuossa on jo ratsu --\nkuin noita suitsitta hän lentää pois!\n\nKATRI:\nAnn' olla kuherrus ja auta ehkä,\nett' alas saan tuon olvi-tynnörin!\n\nKIRSTI (auttaessaan):\nMiks kalleint' olvi juuri sinust' on?\n\nKATRI (alhaalta):\nNäät selvän kanssa aina selviää,\nmut humalaist' ei hilli Herrakaan!\n\nKIRSTI (äidille):\nVoi, äiti, äiti, nouse, pian pois,\njo helkkää raudat --\n\nENS. HUOVI (astuu täysissä tamineissaan sisään):\n                     Terve talohon!\nSelin kissat, selin koirat,\npäin isännät, päin emännät,\nmuu kansa kupeelle käydä!\n\nKATRI (kämpii ylös):\nJa terve tervehyttäjälle myös,\nkun tullet aikehessa oikeassa!\n\n    (Lyö luukun kiinni).\n\nENS. HUOVI (astuu peremmä):\nMa leiriverot läksin kantamahan --\nja vaivan nähnyt, maantien tomun syönyt\nkai saanee oltta pienen haarikan?\n\nKATRI (lujasti);\nOn maksettuna Ilkkalasta leiri\nja olvi omiin suihin tarvitaan.\n\nENS. HUOVI:\nMi lienee maksettu, se kuitataan;\nmut marskin käsky uus on tämmöinen:\nse maksaa huoveille, ken maksaa jaksaa.\nOn vanhaa viljaa täällä aitat täynnä\nja oltta lienee vieraillekin pantu.\n\nKATRI:\nSun marskis hurtta vieköön Huittisiin!\nOn vapaa leirist' ollut Pohjanmaa,\nniin sääsi aikoinaan jo Juhana\nja jos on sentään teille jotain suotu,\nse tehtiin vapaasti, ei marskin vuoksi.\n\n\nENS. HUOVI (kiivaasti):\nVapaasti taikka marskin käskyn vuoksi,\non sama meille, kunhan saan, mit' tahdon:\nkuukauden kolmen muonan nyt ma vaadin\nja ellen sanoin saa, on kädet mulla.\n\nKIRSTI (astuu rohkeasti esille):\nNe sulla lie ja kintut ehkä myös,\nne voikin kohta olla tarpeeseen,\nkun isä saapuu.\n\nENS. HUOVI (on kääntynyt puhujaan):\n                Kas, kuin kaakattaa\njo osaa kesän vanhat kananpojat --\nsiis tää on Jaakko Ilkan kaunis Kirsti?\n\nKIRSTI (ylpeästi):\nKai lienet Ilkan nimen joskus kuullut,\nja ellet tunne, opit tuntemaan --\nlain täyttää Ilkka, vääryytt' ei hän kärsi.\n\nENS. HUOVI:\nJos kuulis marski tämän rahvaan kieltä,\nei kauvan laulaiskaan se kantimissaan!\nNiin suutaan soittaa tuokin letukka\nkuin joku Stenbock taikka Fleming ois --\nkai liekin narttu suurten äpäröitä!\n\nKIRSTI:\nEi huovin herjat meikäläisiin pysty --\non Ilkka isäni, sen puhe näyttää.\n\n    (Huovien melua ulkoa).\n\nENS. HUOVI:\nKen liekin tekijäs, on yhtäkaikki,\nmut kieltä nöyrempää saat vasta käyttää. --\nTäss' olen akkain kanssa kinaillut\nkuin akka oisin! -- Mutta nyt on loppu!\n    (Lyö oven auki).\nHei, miehet, kaksi teistä menköön aittaan\nja säkit täyttäköön, yks tiellä vartioikoon\nja merkin antakoon, kun tarvis on.\nMuut tänne kohta!\n\n    (Kolme hoipertelevaa huovia astuu sisään).\n\nTOINEN HUOVI (sammaltaen):\n                 Mi-miss' on tulijaiset?\nEiks ole oltta enää Ilkkalassa?\n\n    (Katri on tällä välin hiivittäynyt ovelle).\n\nKATRI (Kirstille):\nSä hurttain töitä, Kirsti, täällä katso,\nma riennän jälkeen jyvärosvojen!\n\n    (Livahtaa ulos).\n\nENS. HUOVI (yrittää ovelle):\nHoi, kiinni akka!\n    (Kääntyy takaisin).\n                  taikka menköön vain,\nkai kaksi miestä tukkii eukon suun!\n\nKOLMAS HUOVI (hoipertelee Kirstiä kohti):\nVoi, saakeli, kuin tuoss' on nätti likka,\nkun katson sirkkua, niin sormet syhyy!\n\nKIRSTI (uhkaavasti):\nKäy tänne vain, mä niistä syyhyn otan!\n\nKOLMAS HUOVI:\nOhoh, on korpin ääni sirkullani!\n\nENS. HUOVI (nauraen):\nSiin' onkin korppi, joka silmät nokkis,\njos kynnet vahvat ois kuin sisu inha.\n\nTOINEN HUOVI (on nuokkunut pöydän ääressä):\nEiks ollakaan me sitten Ilkkalassa,\nvai miksei oltta saada vaivoistaan?\n\nENS. HUOVI:\nNiin oikein, olttahan ma vaivastansa\nkai sille lupasin, ken mukaan lähtee,\nkun käydään vieraisilla Ilkan luona!\nSiis, kaunis Kirsti, miss' on olvet teillä?\n\nKIRSTI:\nVoi olvettakin kuokkavieraat olla!\n\nENS. HUOVI:\nEn aio kanain kanssa kaakatella,\nen lähde kilpaan kanssa vasikkain!\nTuo oltta, tyttö!\n\nKIRSTI (lujasti):\n                  En ole orjas minä, --\nja sit' en tee.\n\nKOLMAS HUOVI:\n                Kas, mikä metsäkissa\non sisuksiltaan, vaikk' on päältä kaunis.\n\nENS. HUOVI:\nSa kuulit sen, ma tahdon oltta\nja mun on tapa tahtoni myös täyttää.\n\nKIRSTI:\nNiin minunkin.\n\nENS. HUOVI (kiivastuen):\n               Tuon lemmon letkun\nma niskat nujerran!\n\n    (Aikoo Kirstin kimppuun).\n\nKOLMAS HUOVI:\n                    Seis, hurja mies!\net osaa naisten kanssa mielitellä;\nse kuuluu mulle!\n\n    (Lähentelee Kirstiä).\n\nENS. HUOVI:\n                 Pidä saakkus sitten; --\nnyt muistan eukon elkeet äskettäin!\n    (Avaa lattialuukun).\nHei, Matti, koht' on meillä Oulun kestit,\nnäät tääll' on tynnyrit!\n\n    (Laskeutuu alas).\n\nTOINEN HUOVI:\n                         Jaa, tulijaiset?\n\nKIRSTI (aikoo pudottaa luukun oven kiinni):\nKas tuoss' on tulijaiset mokomalle!\n\nKOLMAS HUOVI (sieppaa hänet syliinsä):\nNo, no, ei miestä saada niinkuin hiirtä!\n\n    (Kirstin reutoellessa nousee ens. huovi tynnyrin kanssa).\n\nENS. HUOVI:\nKas nyt on oltta, tuolla haarikoita,\nnyt juomme Jaakko Ilkan muistomaljat!\n\nTOINEN HUOVI (ottaa pöydältä haarikan ja tuo sen):\nKas tässä lippi, anna lähteen juosta,\non rikkahalla juottaa rotatkin! (juo).\n\nENS. HUOVI:\nSä juot kuin päivän juossut sotaratsu,\net tiedä lopettaa! ai, sääli vatsaas!\n\nTOINEN HUOVI (osoittaa hyllylle):\nOt' itse haarikkas ja etees katso --\nkun Matti maistaa, silloin pohja paistaa! (juo).\n\n    (Ens. huovi antaa olven juosta, käy haarikan, juo).\n\nKOLMAS HUOVI (Kirstiä sylissä pidellen):\nSo, so, mun kultasirkku, pikku-hiljaa,\nnääs pahat lapset vitsa opettaa!\n\nKIRSTI (riuhtaisekse irti):\nSun sirkkunasi metsän peto olkoon!\n\nTOINEN HUOVI (on täyttänyt haarikkansa ja juo):\nJo lensi pyy!\n\nENS. HUOVI (antaa haarikan kolmannelle):\n              Ja olkoon aloillaan!\njuo Ilkan malja, mies, tai --\n    (Kuulun naisen huutoa ulkoa).\n\n                              Kuka huutaa?\n    (Katsoo ulos, nauraa)\nVoi, perhana, kun poi'at telmää siellä:\nhe juottovaskan tuovat karsinasta --\nmut sehän rönkyy -- noin, kas puukko kurkkuun!\nniin saavat kurjat kerran verta nähdä.\n    (Nauraa yhä makeammin).\nJa eukon kelmit telkes navettaan!\n\nKOLMAS HUOVI:\nAi, hemmetissä!\n\n    (Kuuluu torven ääni kauvempaa ja sitten likempää).\n\nENS. HUOVI:\n                Siin on lähdön merkki!\n\nÄÄNI ULKOA:\nNyt pian matkaan, Ilkan lakki näkyy!\n\nENS. HUOVI (ravistaa nukkuvaa toveria):\nHoi, kumppali, jo tulee Jaakko Ilkka!\n\nTOINEN HUOVI (hypähtää ylös kuin unessa ja töytää ovea kohti):\nSe mies on kamala, kun raivostuu!\n\n    (Juoksee pois).\n\nENS. HUOVI:\nSiis ratsun selkään heti joka mies!\n\nKOLMAS HUOVI (syleilee äkkiä Kirstiä):\nEn hyvästittä heitä sirkkuani!\n\n    (Pois).\n\nKIRSTI (sylkäsee):\nHyi, ryökäle, sun jälkiesi ryönää,\nkuin mustilaiset vain he elämöi!\n    (Naurahtaa pilkallisesti).\nMut pelkureita, raukkoja on kaikki,\njo Ilkan lakki heist' on sotajoukko --\nma isäst' ylpeilen, näät hän on mies.\n\n    (Jaakko Ilkka pyhävaatteissa, sininen lakki päässä,\n    hänen jäljessään Pentti, sitten Pouttu, Yrjö Kontsas\n    ja Tommola tulevat sisään).\n\nKONTSAS:\nJumalan rauha sekä terve taloon!\n\n    (Toiset vieraat toistavat samat sanat).\n\nKIRSTI:\nJa sama teille tervehyttäjille!\nMut rauha ain' ei niinkuin toivottais.\n\nILKKA:\nNyt käykää peremmäs, te Kyrön miehet,\nja Martit Lapuan ja Laihian!\n    (Kääntyen Kirstiin).\nVihurin lailla saapui ratsain Maunu\nja kertoi kirkolla, ett' ovat huovit\njo meille rohjenneet, ja tullessani\nnäin Knaappilaan mä parven pöllyvän\nkuin oisi piru heillä peräss' ollut.\nTääll' onhan tupa oltta tulvillansa\nmiks verta piha tuolla punertaa?\nMiss' on sun äitis, Kirsti, missä muut?\n\nKIRSTI:\nKuin ryövärit he täällä elämöivät\nja juottovaskan tuolla teurastivat. --\n\nILKKA:\nSiis siitä veri,\n    (Kiivaammin).\n                 Mutta miss' on äitis?\n\nKIRSTI:\nKai ois he hengen vieneet hältäkin,\nja ellei Maunu --\n\nILKKA (ärjästen):\n                  Ma kysyn äitiäs?\n\nKIRSTI:\nHe hänet telkesivät navettaan!\n\nILKKA:\nKäy, Pentti, äitis laitaa katsomaan!\n\nPENTTIi:\nJos tässä ois, ken äitiäni solvas,\nei toiste keihästään hän kohottais!\n\n    (Menee).\n\nILKKA (Pouttuun kääntyen):\nHän puhuu jo kuin oisi kruunan joutsi,\nvaikk' on hän tuskin kirkon joutsimies!\n\nPOUTTU:\nIsääsi, Jaakko, poikas tullut on,\nei tyynin mielin sortoa hän kantais!\n\nILKKA:\nSit' en tee minäkään. Mut riitaa nosta\nen esivaltaa vastaan tikun tähden.\nOn laki korkeampi kuningastai --\nja Ruotsissa on herrallakin herra.\nMut sinä, Kirsti, vieraat unhotat,\non tulomaljat vielä tarjoomatta! --\nkai tähtehiä kuokkavieraat jätti?\n\nKIRSTI:\nTuon tynnyrin he melkein maahan kaasi\nja tullessaan jo otranjyvää ontui.\n\n    (Avaa permantoluukun ja nostaa Tommolan avulla\n    sieltä uuden tynnyrin, josta haarikat huuhdottuaan\n    täyttää. Miehet puhelevat sillä aikaa).\n\nKONTSAS:\nNiin, Jumala on meidän kaikkein turva,\nmut unhottanut lie hän Pohjanmaan.\n\nPOUTTU:\nEn syytä Jumalaa, en kuningasta\nja työläs kaikk' on tietää ruhtinaankin,\nmut kurjuuteemme marski vain on syypää,\nhän rikkoo lait ja polkee oikeutemme.\n\nILKKA (nousee ylös):\nNiin tekee Fleming, siin' oot oikeassa;\nvaan lain jos rikoksesta toista soimaat,\nniin ällös itse silloin samoin tehkö:\nken miekkaan tarttuu, hän myös miekkaan hukkuu. --\nMut nyt on haarikkamme oltta täynnä,\nmä teidät terveiks' sanon Ilkkalahan,\njuon onneks kuninkaan ja ruhtinaan!\n\n    (Juo, antaa haarikan kulkea miehestä mieheen).\n\nPOUTTU (juo):\nSen maljan mielellänsä kukin juo!\n\nKONTSAS (samoin):\nJumala taivaan heitä siunatkoon!\n\nTOMMOLA (samoin):\nNiin, onni heille, tuho Flemingille!\n\n    (Katri, Pentin taluttamana tulee puoli\n    pyörryksissä ja verinaarmu otsassa),\n\nKIRSTI (hypähtää ylös ja juoksee äitiänsä kohden):\nVoi, äidillä on haava ohimossa!\n\nILKKA (hampaittensa välistä puoliääneen):\nNe saatanat on käsin naiseen käyneet\nja Ilkan vaimoon kyntens' iskeneet --\njos tietäisin, sen kokon höyhentäisin,\nsen kynnet naisehen ei vasta pystyis!\n    (Menee vaimonsa luo).\nKuin on sun laitas, Katri?\n\nKATRI (heikosti):\n                           Kiitos Luojan,\nett'eivät henkeäni rosvonneet --\nmut aitan tyhjensivät --\n\nILKKA:\n                         Liehän siksi,\nett' uutisviljaan päästään, jättäneet.\n\nKATRI:\nJa juottovasikan he tappoi, vei --\n\nILKKA:\nMut kekrin tienoossa jo poikii hieho.\n\nKATRI:\nKai vieneet tammankin ois ryökäleet,\njos Maunu ei ois --\n\nILKKA (ynseästi):\n                    Taaskin Maunu! Maunu!\nSen oon jo kuullut, siitä hälle kiitos!\nSa kaipaat rauhaa -- vieraita on meillä,\nnää miehet emäkirkolt' asti ovat tulleet,\nne terveiks lausu, sitten ullakkoon\nvoit lepoon käydä, Kirsti sua hoitaa!\n\nKATRI (ottaa haarikan):\nNiin aivan, Pouttu, Kontsas, Martti, Tommola,\nma teidät tervetullehiksi lausun! (juo).\n\nVIERAAT (yht'aikaa):\nJumalan rauha myöskin Ilkkalaan!\n\nILKKA:\nSä, Kirsti, äitis saata ullakkohon,\nkäy kellarista hälle Saksan juomaa,\njot' tuonoin voudin kestiin tuotettiin!\n\n    (Katri ja Kirsti pois).\n\nPOUTTU:\nJo monta kertaa multa viljat vietiin\nja huovit säkkineen sai kynnykselle,\nja monta kertaa parhaat lypsylehmät\nvei konnat koirillensa läävästäni;\nvaan vaimooni ei vielä kenkään käynyt,\nsen verran kunnioitti rosvot naista.\nJa sen ma vannonkin: jos Poutun vaimon\nken runtelis, hän koht' ois korpin ruoka!\n\nTOMMOLA:\nNiin minäkin. Ja pohjolainen ollut\nei varmaankaan se mies, vaan Suomen hylky --\nnäät naista säästää pohjolainen aina.\n\nKONTSAS:\nNiin tehty on, ja pirkkalaisten Kurki\nhän säästi naiset myöskin lappalaisten.\n\nPOUTTU:\nJa vaimostaan on pohjolainen arka,\nmut Ilkka ei.\n\nILKKA (synkästi ja ikäänkuin itsekseen):\n              Niin kumman outo otus\nmun kurkkuani kuristella alkaa\nja on kuin Lapin noidan karmas juoma\nnyt suoniani myöten vitkaan soutais;\nsen tunnen maksassani sydän-alla,\nsen tunnen kurkussa ja rintaluissa,\nnyt kiertää lemmon liemi jäntereissä\nja sormenpäitä kihelmöimään käypi\n    (Nousee ylös ja lyö nyrkkinsä pöytään, että haarikka hyppää)\njos nyt ois tuossa Ruotsin kynsihaukat,\nja vaikk' ois rautaa heillä myöskin luut,\nniin luineen lihoineen ne möyheltäisin!\n\nPOUTTU:\nNyt tunnen miehen: laille kuuliainen,\nvaan oikeudestaan arka, niin on Ilkka.\n\nTOMMOLA:\nOn Ilkka niinkuin kaikki pohjolaiset:\nei kärsi vääryyttä he vertaisiltaan,\nei aatelilta eikä kuninkaalta --\nmut nylkeä ja ryöstää saa vain Klaus.\n\nKONTSAS:\nNiin, häll' on valta!\n\nILKKA (joka on istahtanut jälleen, ärjäisten):\n                      Mutta meillä oikeus!\n\nKONTSAS:\nSen kukin meistä kyllä tietää mahtaa,\nvaan sodan oikeus aina voima on!\n\nILKKA:\nMut Täyssinässä teki ryssät rauhan.\n\nKONTSAS:\nNiin, ryssät kyllä!\n\nILKKA:\n                    Sekä Sigismund\ntai hänen puolestansa ruhtinas!\n\nPOUTTU:\nMut Suitiasta sotaa jatketaan --\nei lyödä ryssää, syödään talonpoiat.\n\nTOMMOLA:\nOn meillä leirivapaus Juhanalta\nja suojakirjeet Kaarlon, Sigismundin --\nne verellämme oomme ostaneet\nja milloin ryssä vaatii uuden hinnan,\nse maksetaan, jos onni kääntyy niin.\nSiis armolahjoja me emme syö\nja sontaryyttäreit' ei täällä tarvis.\n\nPOUTTU:\nJos sota ois, jos sotia he vois!\nVaan hylkyrengit, lantakuorman kaakit\nnyt syövät viljaa meidän vainioilta.\nKun silkka pettu meill' on pöydällämme\nja haarikassa sinerväinen sintu,\nniin rehkii huovit voilla, rukihilla\nja räyhää olvimaljat nenän alla.\n\nILKKA (synkkänä kumarruksissaan):\nTuo kaikk' on totta!\n\nPOUTTU:\n                     Niin, sen Luoja tietää,\nsen ovat tienneet muut jo kuusi vuotta,\nnyt tiedät itse!\n\nILKKA (oikaisekse):\n                 Siitä tulkoon loppu!\n\nPOUTTU (riemuiten);\nNo, vihdoinkin nuo sanat kuulen sulta,\njoit' olen vuottanut kuin päivän silmää.\nSa sanoit, Ilkka: siitä tulkoon loppu!\n\nTOMMOLA:\nNiin sanoi Ilkka ja kun sanoo hän,\nma luotan siihen niinkuin kallioon.\n\nKONTSAS:\nNiin minä myös, ja koko Ilmajoki\non mukanamme varmaan meillä nyt.\n\nPOUTTU:\nJa Kyröön, Laihiaan ja Lapuaan\nkun yhtyy Ilmajoki, nousee muutkin!\n\nTOMMOLA:\nJa silloin huovit ynnä jalkamiehet\nme sinne lyömme, mistä tulivatkin!\n\nILKKA (vakaasti):\nSa mietit, Martti, ilmikapinaa --\nsen kieltää Luojan sekä Ruotsin laki.\n\nTOMMOLA:\nSen kieltää kyllä vastaan esivaltaa,\nvaan esivaltahan on kuningas\nja sijaisensa Kaarlo herttua --\nmut marski Suitian on käskyläinen.\n\nILKKA:\nVaan Suomenmaassa häll' on herran valta!\nsen vallan saanut on hän kuninkaalta.\n\nPOUTTU:\nSen vallan otti marski itse täällä,\nniin sanoi kirkon luona Kaarlon viesti.\n\nKONTSAS:\nOn marski kansan sekä kirkon syöjä,\nhän uhkaa meitä paavin elkehillä.\n\nILKKA:\nEn puutu uskonriitoihinne minä,\nne selvän järjen aina sotkee pois!\n\nPOUTTU:\nMut äsken lausuit: tästä tulkoon loppu!\n\nILKKA:\nSen täytyy tulla!\n\nPOUTTU:\n                  Mutta millä lailla?\n\nILKKA:\nEn tiedä sitä vielä itsekään.\n\n    (Kirkon kellot kuuluvat kaukaa. Pitempi äänettömyys).\n\nKONTSAS:\nNyt soitetaan jo pois... Sä näitkö, Ilkka,\nett' oli kirkossa myös Hannu herra!\n\nILKKA (vilkastuu):\nFordellko liikkuu taaskin matkoillansa?\n\nKONTSAS:\nNiin, herra Pännäisten, hän aikoi tänne!\n\nILKKA (sydämmellisesti):\nJa tervetullut on tuo kunnon mies. (Pentti tulee).\nMut kuink' on äitis laita, Pentti?\n\nPENTTI:\nOn äitiparka yhä säikyksissään\nja verissä on silmänterä hällä,\nkun vain ei raukka saisi sokeaksi!\n\nILKKA:\nVai sokeaksi! -- Voi, sen perkeleitä!\n\nPOUTTU:\nJa kuitenkaan et yhdy kapinaan?\n\nILKKA:\nEn.\n\nPOUTTU:\n    Et nyt, et milloinkaan?\n\nILKKA:\n                            En vielä.\nMut jos ma marskin suusta omin korvin\nsaan kuulla, ettei kohta pääty rutto\nja ruhtinas jos auttaa meit' ei voi,\nvaan jättää niinkuin kulkukoirat tielle --\n\nPOUTTU:\nNiin sitten yhdyt? Sitten muutkin nostat?\n\nILKKA:\nNiin sitten Herran nimeen tapellaan.\n\n    (Kirsti tulee).\n\nILKKA:\nMiks et sä äitis luona pysynyt?\n\nKIRSTI:\nNäin juuri ikkunasta ullakon,\nett' tulee meille kansaa kujatiellä,\nja jollei silmät mulla valehdelle,\nniin Pännäisten on herra ensimmäissä,\nvoi-ostoillaanko lie?\n\nILKKA (menee ikkunan luo ja katselee ulos):\n                      Niin on kuin sanot,\ntuo onhan Hannu herra Kokkolasta\nja miest' on viisi hällä mukanansa --\n\nPOUTTU (katselee ulos hänkin):\nNuo miehet taannoin istui kirkon luona\nja kaikkein suusta kuului sama virsi:\nnyt huovivallast' täytyy loppu tulla!\n(Iikalle): Siis arvannet jo heidän asiansa?\n\nILKKA:\nOn Ilkkalahan vieras tervetullut --\nja eellä muita aina Hannu herra.\n\nKIRSTI:\nMa riennän äidin luo! (yrittää mennä).\n\nIlkka:\n                      Et vielä --\nsä ensin täytä olvihaarikka,\nFordellin kunniaksi juoda tahdon.\n    (Kirsti täyttää haarikan ja menee).\nSä, Pentti, solaveräjälle riennä\nja saata vieraan hepo tanhuaan! (Pentti menee),\n(muille): Jos herrat meillä ois kuin Pännäisten,\nei juopa suur' ois silloin välillämme.\n\nPOUTTU:\nNiin, hän on kansan mies ja ruhtinaan.\n\nKONTSAS:\nMut Herran päivää pyhitä hän ei,\nkun käypi kauppaa kirkonmenon aikaan.\n\nILKKA:\nHän siitä pappein kanssa sopikoon --\nmut kunnia on käyntinsäkin mulle.\n\n    (Hannu Fordell, Martti Vilpunpoika, Pentti Piri,\n    Palon Perttu y.m. astuvat sisään).\n\nHANNU FORDELL (ja muut):\nJumalan rauha tänne Ilkkalaan!\n\nILKKA:\nJa ollos tervetullut, Hannu herra,\nmun tupa käyntiäs jo kauvan vartoi --\n    (Juo ja tarjoo haarikan Fordellille, joka\n    juotuaan antaa sen takaisin).\nja tervetulleet olkaa kaikki muut!\n    (Maistaa uudelleen ja antaa haarikan toisten kesken kiertää).\n(Fordellille): Et kotvaan käynyt ole näillä mailla?\n\nFORDELL:\nNäin kauvas kodistani harvoin lähden,\nja Tukholmasta äsken koteusin;\nmut Kyröt, Laihiat ja Lapuat\njo sentään kiertää olen ehtinynnä.\n\nILKKA:\nLiet ostoksilla vai on veronkanto?\n\nFORDELL (hymyillen):\nEi tällä kertaa ollut kumpaakaan.\nMä tervehdykset Kaarlo ruhtinaalta\noon heille vienyt; tuon ne sullekin.\n\nILKKA:\nJa jalo jaarli, mitä käskee hän?\n\nFORDELL:\nMies rahvahan on Kaarlo ruhtinas.\n\nILKKA:\nSen tiedän.\n\nPOUTTU:\n            Kansa siksi luottaa häneen.\n\nFORDELL:\nJa Pohjanmaata varsinkin hän hellii.\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\nSen kuulin itse siellä käydessäni.\n\nILKKA:\nHän oikeuden on mies, siis kansankin --\nvaan mitkä terveiset hän laittoi meille?\n\nFORDELL:\nHän suojakirjeet pitäjittäin antoi\nja ellei marski huovejansa nouda,\nniin noutaa herttua ne itse pois.\nNiin lausui ruhtinas.\n\nILKKA:\n                      Vai niin hän lausui\ntuo jalo jaarli!\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\n                 Onhan lupa kaunis!\nMut saman kolme vuotta sitten kuulin\nma hänen suustaan, vaan ei kuulu häntä.\n\nTOMMOLA:\nJa pitäjittäin vapauttaa hän meitä,\nkun leiriveron kolmas Juhana\njo koko Pohjanmaalta tyyten poisti.\n\nPOUTTU:\nMa tiedän myös, hän parastamme tahtoo,\nvaan marski mahtava on hällekin;\nei voi hän, mitä tahtoo.\n\nPENTTI PIRI (rohkeasti);\n                         Siksi juuri\non ruhtinasta autettava meidän!\n\nPALON PERTTU:\nMä myöskin jousen kohta jännittäisin.\n\nPENTTI ILKKA (muiden takaa):\nJa mull' on vallan uusi teräsjousi!\n\nILKKA (tiuskasten):\nSä, nallikka, saat pitää kiinni suus,\nkun miehet haastaa, ettäs ymmärrät!\n\nPENTTI ILKKA (mutisten):\nMa olen kirkonjoutsi minäkin!\n\nILKKA:\nOn haukikoukku ase kirkonjoutsen. --\n(Kääntyen Fordelliin): Siis aikoo itse tulla ruhtinas\nja marskin eljet tuomittavaks ottaa?\n\nFORDELL:\nSe juuri onkin jalon jaarlin hanke,\njos marski totella ei ai'o häntä.\n\nPALON PERTTU:\nSit' ei hän tee, se nokinenä, koskaan!\n\nPOUTTU:\nNäät vanha tervashonka ennen kaatuu\nkuin taipuu tuulta myöten huojumaan.\n\nILKKA:\nNiin pelkään minäkin. Siis mitä tehdä?\n\nPENTTI PIRI:\nMa sanoin: kova kovaa vastaan pannaan;\nkai kirves, jousi sekä karhukeihäs\nlie kullakin, ja sitten vieköön lempo,\njos hurtat eivät kaikkoo näiltä mailta!\n\nPALON PERTTU (ja muutamat muut):\nNiin aivan, Pirin Pentti oikein haastaa!\n\nPENTTI POUTTU:\nJo aikaa sitten noin ma aattelin!\n\nILKKA:\nJa mitä sanoo herra Pätinäisten?\n\nFORDELL:\nMa luulen myös, ett' ellei jouset soi\nja kirveet laula, laulaa meidän loppu.\nKai siihen viittas myöskin ruhtinas,\nkun marskia hän vastustamaan käski\nja tahtoi apuhunsa luottamaan.\n\nUSEITA ÄÄNIÄ:\nSiis sontaryyttärit me karkoitamme!\n\nTOISIA:\nJa huovit lyödään täältä Suitiaan!\n\nFORDELL:\nVaan mitä itse mietit, Jaakko Ilkka?\n\nILKKA:\nKun kuulen teidän, jonka kuningas\nlain noudatust' on valvomahan pannut,\nkun kuulen teidän suusta sodan kieltä,\nja että ruhtinas on samaa mieltä --\n\nKONTSAS:\nJa sitä mieltä myös on kirkkoherra!\n\nILKKA:\nHän siitä Herran eessä vastatkoon!\nVaan tätä kuullessani paisuu sappi\njo minunkin --\n\nKAIKKI:\n               Siis Ilkka suostuu!\n\nILKKA:\nMun taloain on huovit vieroneet,\nlie konnat isäntääkin peljänneet,\nmut tänään vartiatta talo jäi,\nniin rosmot lehmän vei ja aitat ryösti --\n\nFORDELL:\nSä näät, ei kulkukoirat ketään säästä.\n\nILKKA:\nJa vaimoni, jo ennestänsä sairaan,\nhe piiskoillansa pyörryksihin ruoski\nja telkes navettaan --\n\nFORDELL:\n                       Nuo hirtehiset!\n\nILKKA:\nNyt makaa hän ja maatessansa hourii\nja silmistään kai näkö myös on mennyt --\n\nFORDELL:\nEn kummeksis, jos kohta karhukeihään\nsä oisit konnan lyönyt kylkiluihin!\n\nILKKA:\nMit' oisin tehnyt, sit'en tiedäkään --\nmut kurja raukka kynsistäni pääsi.\n\nPOUTTU:\nMit' et sä tehnyt, voit sä vielä tehdä,\nkun kaikki noustaan niinkuin yksi mies!\n\nKAIKKI:\nSiis käymme keihäisiin ja tapparoihin!\n\nILKKA (varmasti):\nEn esivaltaa vastaan nouse minä,\nniin kauvan kuin on toivo oikeudesta!\n\nPOUTTU:\nHän peräytyy!\n\nPENTTI PIRI (halveksien):\n              Voi kurjaa pelkuruutta!\n\nILKKA (kääntyen kiivaasti Piriin päin):\nKen pelkuriks mun huutaa uskaltaa,\nei tunne ilmajoen Ilkkain töitä!\n\nFORDELL:\nEn sua ymmärrä. Sä miksi emmit?\n\nILKKA:\nSiks, että rinnassani ääni soi,\nmi koston Herran käsiin jättää käskee,\nsiks, että Ruotsilla on kuningas,\nlain kautta kruunattu ja häll' on valta\nmyös jakaa oikeutta jokaiselle;\nmut häll' on käskynhaltijana marski.\n\nPENTTI PIRI (toisiin kääntyen):\nMut mitä perhanaa hän tahtoo siis?\n\nILKKA:\nMa tahdon kuulla itse marskin suusta,\njos on jo oikeus kuollut Pohjanmaalla\nja haudattuna Ruotsin vanha laki.\n\nFORDELL (muille selittäen):\nHän tahtoo lähetystön marskin luo.\n\nPOUTTU (tehden halveksivan kädenliikkeen):\nMa kengät kuudet olen rikki käynyt\nja kuudet hangat halki soutanut,\nja suojakirjat mull' on kuninkaalta\nja luvat kauniit Kaarlo herttualta --\nmut marski kirjoistani huolii viis\nja hylkyhuovit rosvoo niinkuin ennen!\n\nILKKA:\nNiin olet sinä tehnyt; siksi sun\non helppo huutaa: sotaa Flemingille!\nMa tahdon kerran häntä haastattaa,\nsen jälkeen selvä myöskin mun on tie.\n\nFORDELL:\nMut ensin käydä aiot marskin luona?\n\nILKKA:\nSen teen mä yksin, ellen muita saa.\n\nFORDELL:\nLuo marskin on jo monia täältä mennyt,\nmut harva tullut sielt' on takaisin.\nOn lujat Turunlinnan vankityrmät\nja varma hautas \"kuoppatorni\" on.\n\nILKKA:\nJa vaikk' ois marski itse Belzebub\nja perkeleitä koko Turku täynnä,\nma siellä käyn, -- Ken lähtee kumppaliksi?\n\n    (Pitkä äänettömyys).\n\nPENTTI ILKKA (astuu rohkeasti isänsä luo):\nMa lähden kanssas, isä, marskin luo!\n\nILKKA (silittää poikansa päätä):\nSä kunnon poika, kohta täysi mies,\njo varhaiseenpa Ilkkain mieltä näytät!\nMut äitis täällä sua tarvitsee,\njos Jaakko Ilkkaa palaavaks ei näy,\n    (Maunu tulee huomaamatta sisään talonpojan vaatteissa).\nMut eikö täällä joukossamme miestä,\nken kerallani Turkuun uskaltais? (äänettömyys).\nKen täällä suurin äänin, rehennellen\nhuus äsken pelkuriksi Jaakko Ilkkaa?\nKai lähtee hän mun seurakumppaliksi?\n\nPENTTI PIRI (taampaa mutisten):\nEn lähde syötiks marskin huoviloille,\nkun Tukholmaan on yhtä pitkä tie.\n\nILKKA (ivallisesti):\nJa kun ei sulla hengenvaaraa siellä!\n\nMAUNO (tulee esille):\nMa tulin juuri, kysymykses kuulin\nja mukaas lähden, jos sä sallit sen.\n\nILKKA (hämmästyen):\nKas, Maunu täällä, ilman haarniskaa?\nSä mitä kummaa, poika, ilveilet?\n\nMAUNO:\nMä haarniskan ja kypäräni heitin,\nnyt olen vapaa mies kuin muutkin täällä;\nse virka koiran on, sen tiedän nyt,\nja vaikka kohtaa mua marskin kosto,\nma mukaas lähden, jos sen tehdä suot.\n\nILKKA (liikutettuna):\nOon sua epäillyt, sen tunnustan --\nken marskin huoveja ei epäilis? --\nNyt sinut mieheks nään. Kas tuossa käsi!\n    (Kättelevät).\nVaan surman suuhun lienet liian nuori,\nja sua kaipaa myöskin toiset täällä --\n(hiljempaa) on ullakossa Kirsti äidin luona.\n\n    (Maunu vetäytyy syrjemmäs).\n\nFORDELL:\nMa luulen, Ilkka, että kumppalitta\nsun täytyy marski käydä kuulemassa.\n\nILKKA:\nNiin, siltä näyttää. Käynkin yksin siis.\n\nKONTSAS (joka istualtaan on kuunnellut Ilkan puhetta, nousee äkkiä ylös):\nOn vaimo, lapset mulla niinkuin sulla,\nvaan Herra suomansa kai suojelee;\nja kosk' ei lähde muut, ma lähden kanssas.\n\nILKKA (iloisesti Kontsaalle kättä lyöden):\nSe oikein puhuttu, sä Kyrön pappi,\nmeit' on siis vielä kaksi tosi miestä --\nja meiltä marski kuulkoon totuuden!\n\nKONTSAS:\nMa hälle uskonmiehen virren veisaan,\nkun paavin eljillä hän kansaa uhkaa.\n\nILKKA (yllä iloisemmin):\nNiin, anna lemmolle sä moinen läksy,\nett' täräjääpi Turunlinnan seinät;\nma myöskin laulan hälle oudon laulun\nja omaatuntoansa kutkuttelen.\n\nFORDELL;\nSe siis on selvä: Ilkka sekä Kontsas\nkäy ensin Turkuun, rautamarskin luo.\nMut marski hän on vanha pyydysmies:\nken Turkuun lähtee, hän käy hiirenloukkuun.\n\nILKKA:\nMa tahdon tutkistella loukun tuon.\n\nFORDELL:\nSa tee kuin tahdot; varoittanut olen,\nmies olet itse töistäs vastaamaan.\nMa kauppahaahdellani Ruotsiin lähden\nkai pian taas. Ken yhtyy seurahan?\n\nTOMMOLA:\nMa lähden kanssas.\n\nPENTTI PIRI:\n                   Valmiit oomme kaikki!\n\nPOUTTU:\nNiin usein turhaan tuon oon vaivan nähnyt,\nkai nyt mä kotimieheks tänne jään.\n\nFORDELL:\nMa kaikki saatan, mutta Pouttu mukaan!\n\nMUUT:\nNiin, Pouttu mukaan!\n\nPOUTTU:\n                     Kaikki niin jos tahtoo,\nma lähden ilman eriseuraisuutta.\n\nFORDELL:\nMe lähdemme jo syksyn loppupuolla.\nJa milloin Ilkka sekä Yrjö Kontsas?\n\nILKKA:\nMa oisin valmis Pertun päivän jälkeen,\nmut vuottaa tahdon, kunnes Katri kostuu.\n\nFORDELL:\nSiis täksi kertaa päättyi työmme täällä --\nja nyt se, Luojan kiitos, onnistui:\nnäät Ilkka, jos hän palaa, meihin yhtyy\nja jos hän surman saapi Flemingiltä,\nniin Ilmajoella nousee koko kansa --\nei ruumis kostamatta päätään heitä.\n    (Ilkka tekee liikkeen kädellään).\nNiin, niin, ma tiedän valtas täällä, Ilkka,\nkuin valaan sanaas uskon minäkin.\n\nILKKA:\nKai miehen sana yhtä on kuin vala.\n\nFORDELL:\nNiin sun on sanas, siksi iloitsen,\n    (Tarttuu pöydällä olevaan haarikkaan).\nja muiden kanssa onneksesi juon!\n\n    (Juo ja antaa haarikan kulkea).\n\nKAIKKI:\nNiin onneks Ilkan, onneks Pohjanmaan!\n\nFORDELL (astuu Ilkan luo ja kättelee häntä):\nNyt jätän jäähyvästit Ilkkalalle,\nmun täytyy tyttäreni Barbron luo --\nsä tiedät, vävy mull' on Kruunupyyssä!\n\nILKKA:\nMa tunnen Martti herran pappilan.\n\nFORDELL:\nNiin, mull' on veronkanto siellä kesken --\n    (Iskee silmää)\nja Monikkalan herra myös on siellä.\n\nILKKA:\nMa ymmärrän ja matkaan lasken teidät,\nvaikk' oiskin viivykkinne kunniaksi.\nSä, Pentti, tanhuasta hepo tuo\nja Hannu herra veräjälle saata!\n\n    (Pentti pois).\n\nFORDELL (muihin kääntyen):\nTe mukaan lähdette? Siis rauha taloon!\n\nKAIKKI (lähdössä):\nJumalan rauha tänne Ilkkalaan!\n\n    (Kättelevät ja menevät).\n\nKONTSAS (menee viimeisenä ovelle, mutta kääntyy takaisin Ilkan luo):\nSiis päätetty: me lähtään marskin luo\nja meiltä kuulla saa hän kansan äänen?\n\nILKKA:\nMa hälle pohjolaisen kiellä haastan.\n\nKONTSAS:\nJa minä Herran soitan pasunaa,\nvaikk' ammuttais hän hengen kankahalle;\n\"tie helvettiin käy jesuiittain kautta\",\nniin sanon hälle, vaikkei kieltä oiskaan.\n\nILKKA:\n\"Ken rikkoo lait ja oikeutta polkee\non valapatto eessä Jumalan\",\nsen hälle huudan, vaikka hirsipuusta!\n\nKONTSAS:\nNiin tehdä vannomme ja ken jos väistyy,\nsen korpit nokkikoon ja madot syököön\nkuin koiran raadon haisevalta suolta.\nSen sielu älköön koskaan rauhaa saako,\nvaan lailla Hornan hengen kummitelkoon\nja kyttyräissä, hampaat irvellänsä\nhän ontuvana menköön helvettiin!\n\nILKKA ja KONTSAS (käsi ylhäällä):\nSen vannon kautta sielun autuuden!\n\nKONTSAS:\nSiis rauha taloon!\n\nILKKA:\n                   Onni lähtijälle! (Kontsas pois).\n\n    (Ilkka menee ovelle hänen jälkeensä, palaa takaisin\n    ja jää seisomaan mietteihinsä),\n\nHe rauhaa toivottivat, nyt kun juuri\nma oman rauhan uhraan oikeudelle.\nMit' onkaan tapahtunut? Tänään kai\nma aamukirkkoon läksin niinkuin ennen?\nJa nyt on ryöstettynä isäin talo,\non rammaks ruhjottuna vaimo multa\nja muiden mielestä jo kangastaa\nvain tyrmä mulle sekä hirsipuu!\nJa sentään tuntuu täällä rinnassani\nkuin siell' ois rauhan suuri sunnuntai\nja sielussani koittais kirkas päivä\nja kirkon kellot kaukaa kumajais.\n    (Hetken äänettömyys).\nNiin on, ma tiedän sen, ma tunnen sen,\nma astun varmaa tietä oikeuden --\nja oikeutemme marskin täytyy myöntää.\nHän onhan laamannina Pohjanmaan\nja vallanhaltijana kuninkaan --\nei väärää sallia voi kuningas.\nVaan jos mä sentään surman suuhun käyn\nMut eestä oikeuden sen teen mä silloin --\nniin monta kuollut on jo eestä sen,\nmiks sit'ei tehdä voisi Jaakko Ilkka?\n\n    (Esirippu alas).\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nEnsimäinen kuvaelma.\n\nJuliana-herttuan holvikatolla ja seinäpilastereilla varustettu sali\nTurun linnassa. Perällä suurempi ovi, jonka yläpuolella herttuakunnan\nvaakuna; sivuilla ovet molemmin puolin, oikealla Flemingin, vasemmalla\nStenbockin vaakunat. Seinillä uhkeat seinäverhot ja Kustaa Vaasan,\nErik XIV:n, Juhana III:n ja Sigismundin kuvat, kruunuilla varustetuissa\npuitteissa. Oikealla kaksi ikkunaa, niiden välissä tukeva kirjoituspöytä,\nkirjoitusneuvoineen sekä tammen värinen kirjoitustuoli; vasemmalla\n(etualalla) korkeaselkäinen, nahkalla päällystetty nojatuoli, sen\nvieressä uuni, jossa takkavalkea palaa. Uunin edessä kabden-istuttava\nrahi.\n\nPari Flemingin väreihin puettua palvelijaa; peräoven molemmilla puolen\npari hilporeilla varusteltua huovia, jäykkinä ja juhlallisina. Nuori\nvänrikki Pietari Paavalinpoika Juusten istuu uunin edessä olevalla\nrahilla tuijotellen äänetönnä valkeaan.\n\nAika: päivällisen tienoissa.\n\nENS. PALVELIJA (puoliääneen):\nNo, mitä luulet Hornin hyötyvän\nsä tästä matkastansa, veikko?\n\nTOINEN PALVELIJA (samoin):\n                              Hm,\nlie rauta kovempaa kuin sarviluu. --\n\nENS. PALVELIJA (samoin):\nMut tuiki uljas mies on Kankaan herra,\nniin ylväs katse ja niin hieno käytös!\n\nTOINEN PALVELIJA (samoin):\nNiin, totta kyllä; mutta liian hienot\non hällä sarvet marskin rautakouriin;\nsen äsken oivalsin, kun hanhensulkaa\nsain Ribbingille teroitella.\n\nENS. PALVELIJA (samoin):\n                             Hm,\nniin luulen minä myös; -- mut lempo soi,\nois toista sentään moista ylimystä\nkai palvella kuin meidän karhuamme.\nVai kuinka luulet?\n\nTOINEN PALVELIJA (vilkaisten arasti Juusteniin):\n                   Hiljaa helkkarissa!\nVois sulle kalliiks käydä moiset mietteet:\nei sovi palkkaorjan arvostella.\n\nPIETARI JUUSTEN (havahtuen):\nSä mitä supatat kuin juoruämmä?\nKuin kauvan luulet, että kokous kestää?\n\nTOINEN PALVELIJA:\nOn kohta ruoka-aika, jalo herra,\nja siksi päättynee kai istunto.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nJa kuinka näyttää käyvän lähetystön?\nMin näköinen on herra Kankaisten?\n\nTOINEN PALVELIJA:\nViel' äsken tyynnä istui hän ja kuuli,\nkun puhui Laukon Kurki.\n\nPIETARI JUUSTEN:\n                        Entäs muut?\nKai Kurjen lauluun yhtyi Teijon herra?\n\nTOINEN PALVELIJA:\nHän äänetönnä niinkuin muutkin istui.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nJa marski itse?\n\nTOINEN PALVELIJA:\n                Niinkuin ukkospilvi,\nhän pöydän päässä punoi viiksiänsä.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nVai punoi viiksiään, siis jyrähtää\nmyös kohta ukkonen, siit' olkaa varmat.\n    (Kovaa ääntä kuuluu perältä).\nKas, nyt mä marskin äänen selvään tunnen,\nse soi kuin tykkein jymy kaukainen\nja sanat kuulia on kanuunain.\nEi kestä niitä Louhisaaren linnat,\nei kuulu Kurjen kukerrukset silloin\nja sarvet nilelleen käy Horninkin, (kuuntelee).\nKas niin, nyt: \"ulos!\" huutaa marski --\n\"pois käsken linnasta ma kuninkaan\nnyt teidät Kaarlo herra Kankaisten!\"\nVoi saakeli! (kuuntelee) Ei kuulu hiiskahdusta!\nEi kenkään tohdi häntä puolustaa --\nnyt herttua sai kerran sarven täyteen --\nAhaa, jo kuulen jonkun askeleita.\n\n    (Tulee etualalle, asettuu suoraksi).\n\nHOVIPOIKA (lyö oven seljälleen, niin että näkyy sali, jossa\nSuonien aatelistoa istuu pitkin penkkejä; huutaa):\nJalosukuisen Kankaisten vapaaherran ratsu on satuloitava!\n\n    (Odottaa siksi, kunnes hänen jäljessään rientävä Kaarlo Horn\n    on tullut näyttämölle, jonka jälkeen ovi suljetaan. Yksi\n    palvelijoista rientää heti ulos ja pihalta kuuluu huuto:\n    Jalosukuisen Kankaan vapaaherran ratsu tuokaa!)\n\nKAARLO HORN (tulee kalpeana ja kiihkoisana nopein askelin):\nMun hansikkaat ja kypäräni tänne!\n\nPIETARI JUUSTEN (viittaa palvelijoille, jotka heti rientävät oikealle):\nTe poisko linnasta jo matkustatte\nsiis, jalo herra?\n\nKAARLO HORN (istahtaen uuni-rahille, selin Juusteniin):\n                  Niin, mun täytyy rientää --\nkai avovettäkään ei kauvan kestä.\n\nPIETARI JUUSTEN (ivallisella kohteliaisuudella):\nSven Maununpoian sekä Ribbingin\nkai ratsut satuloida myöskin saa?\n\nKAARLO HORN (jyrkästi):\nEi, ei he toistaiseksi linnaan jäävät.\n\n    (Palvelija tuo kypärän ja hansikkaat. Horn panee kypärän\n    päähänsä ja alkaa, jalkojansa uunin edessä lämmitellessään,\n    vetää hansikkaita käsiinsä; itsekseen).\n\nKuin viekas kettu on tuo Suomen karhu --\nhän ensin ärsyttäin mun kiivastutti\nja hyödyksensä käytti hedelmät.\nJa mikä häväistys! Mä olen varma:\nnuo herrat tuolla meidän kuninkaasta\non kaikki samaa mieltä niinkuin minä.\nJa Fleming myös hän kyllä tyysti tietää,\nei sovi meille heikko Sigismund,\nVaan hän on viekas; hänen oma valta\nnäät nousee, laskee kanssa kuninkaan\nja siksi vastustaa hän meitä aina.\n    (Heristää kädellään ovelle päin),\n\"Nur abzuwarten\", sanoo Erik Sparre --\nsa makaa talvi, karhu, pesässäs,\nmut kevään tullen ehkä katsotaan,\nken täältä lähtee, kuka linnaan jää!\n    (Nousee ylös).\nTe, vänrikki, kai voitte näyttää tien\nluo Ebba rouvan?\n\nPIETARI JUUSTEN (ivallisen kohteliaasti):\n                 Kyllä, jalo herra --\ntien palvelija tietää lyhimmän!\n\nKAARLO HORN (katsoo tuimasti Juusteniin):\nId verum: _qvalis rex, talis grex_.\nSiis, vänrikki, ma sulkeun suosioonne!\n\n    (Menee palvelijan opastamana).\n\nPIETARI JUUSTEN (kumartaa ensin syvään, remahtaa sitten nauramaan):\nHah hahhahaa! Ja Ruotsiin terveiset\nmyös vänrikiltä viekää -- herttualle!\nVoi peijakkahan marski! -- kilpaveljen\nhän ajoi linnastaan kuin kulkukoiran\nja toisten jäädä antoi. Nöyryytystä\nsiin' oli kyllin tuolle sarvipäälle.\n    (Lähestyy ovea).\nAhaa, nyt istunto jo vihdoin päättyy,\nsiis kohta haarikan myös minä saan.\n\n    (Erik Ribbing, Sven Maununpoika. Knut Kurki ja Pentti\n    Söyringinpoika Juusten tulevat perältä puhellen keskenänsä.\n    Oven avautuessa nähdään herrojen nousevan istuimiltaan,\n    toisten keskustelevan ryhmittäin, toisten rientävän pois\n    eri tahoille).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nSiis kaukovieraat Turku menettää\nnäin heti kohta; meidän halvat ruo'at\nja kehnot juomat armoa kai löydä\nei myöskään edessänne, jalot herrat?\n\nERIK RIBBING:\nOn marskin kyökki sekä vanhat viinit\njo kuulut Ruotsissai; mut tällä kertaa\nei salli aika meidän viivähtää.\nMe kiitämme -- ja ratsut tahtoisimme!\n\n    (PENTTI SÖYRINGINPOIKA viittaa nuorelle\n    Juustenille, joka heti poistuu).\n\nKNUT KURKI (joka tällä välin on puhellut Sven\nMaununpojan kanssa, kääntyy Ribbingiin)\nTe näitte itse, jalo Ribbing, nyt,\nmillainen valta tääll' on Flemingillä;\nhän persoonallaan kaikki hallitsevi\nja suojanaan on aina knninkuus.\nSe liekin meidän kaikkein varmin turva.\n\nERIK RIBBING (hermostuneesti):\nNiin, kuningas on aina kuningas,\nse tuttu meille on kuin teillekin.\nMut kuningas on poissa, herttualle\non säädyt vallan hoidon uskoneet.\nKen vastaan kapinoi, on luopio\nja isänmaansa turmioksi toimii,\nniin kuuluu päätös Ruotsin säätyjen.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (tullen väliin):\nSen tiedämme, vaan parhaintahan lie,\njos tästä päättää itse Sigismund.\n\nEERIK RIBBING (kohottaen olkapäitään):\nSen viestin Suomesta ma vienkin nyt,\nte sanoistanne itse vastatkaatte,\nkun kerran tiliin vaatii herttua. --\nJa ratsut?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n           Valmiina on pihamaalla.\n\nERIK RIBBING:\nSiis Herran haltuun, jalot Suomen herrat!\n\n    (Erik Ribbing ja Sven Maununpoika menevät).\n\nKNUT KURKI (seisoo hetken ääneti):\nTää käynti ennustavi pahaa meille --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nPäin vastoin. Nythän täällä yhtä mieltä\ntaas oltiin ylhäiset ja alhaiset.\nJos aateli ois aina tällainen,\nei hätää meillä?\n\nKNUT KURKI (surullisesti):\n                 Entäs kansa?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (matkien ylenkatseellisesti):\n                           Kansa!\nSen täytyy kestää, minkä kestää muut.\nNiin laita meillä on kuin muuallakin:\nkäy sotaa aateli ja hoitaa valtion,\nmut talonpoika, hän saa viulut maksaa.\nSiis onni sen, ken aateliin on päässyt!\n\nKNUT KURKI (katsoo halveksien Pentti-herraan; itsekseen):\nTuon vaari itse vielä maansa kynti\nja nyt hän nylkis vaari-vanhankin!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (leikillisesti):\nKa, surkoon rahvaan eestä kuningas,\nmut meitä vartoo marskin kestit nyt.\nSiis atrialle!\n\nKNUT KURKI (surumielisesti):\n               Täällä mässätään,\nkun kansalla on tuskin pettuleipää --\nJumala synnyinmaata siunatkoon! (menevät).\n\n    (Anne Juusten ja Kaarina Fleming tulevat vasemmalta).\n\nKAARINA (väristen):\nHuu, kuin kylmä siellä onkin jo,\nmut tääll' on lämmin -- tuohon istukaamme!\n\n    (Juoksee iloisesti uunin luo, panee puita pesään\n    ja istahtaa näppärästi rahille).\n\nAUNE:\nNiin, täällä vartomaan mun isä käski,\n    (Itsekseen).\nja tästä tulla täytyy hänenkin.\n    (Istuu rahille hänkin).\n\nKAARINA (vilkkaasti);\nAh, kuin lämmin sentään virkistää --\nnyt tahtoisin mä kanssas karkeloida.\n\nAUNE (hajamielisesti);\nOn linna täynnä Suomen ritareita!\n\nKAARINA:\nNiin, noita kaljupäitä! Mutta sentään\non siellä yks, niin uljas, norja poika.\n\nAUNE (kuten äsken):\nJa ken se ois?\n\nKAARINA (veikeästi):\nSit' en ma sano, mutta täällä vain\njos nyt hän ois, niin sulle näyttäisin,\nSa kuuleppas; kun tänään huovin kanssa\nmun tuli ratsastaa taas Auran rantaa\nja juuri kun me tultiin sillankorvaan,\nniin kulki ohi kumma \"katu-juoksu\" --\nvoi, mikä näytös! Tuota katsomaan\nma unohduin ja syrjään hyppäs ratsu --\nkuin oisi käynytkään, sit' tuskin tiedän,\njos poikki sillan ei ois syössyt hän\nkuin tuulispää ja ratsun käännyttänyt --\nNyt on hän täällä -- häll' on sinisilmät.\n\nAUNE (omiaan ajatellen):\nNiin sinisilmät ja niin lämmin katse\nkuin sydän silmissään ois aina hällä.\n\nKAARINA:\nJa uljuus povessaan, se totta on;\nmut Aune, siis sä tunnet ritarin?\n\nAUNE (kuten ennen):\nJos hänet tunnen? (havahtuen) Ah niin, en häntä,\nsun ritarias tunne en.\n\nKAARINA:\n                       Sen luulen,\nMut sull' on omas. Kerros, ken hän on?\nHän nuori lie?\n\nAUNE:\n               Niin, nuori on hän\nja hellä mieleltään kuin kanteloinen,\nja kun hän laulaa --\n\nKAARINA:\n                     Sotaretkistänsä?\n\nAUNE:\nEi, vaan lemmestänsä lämpimästä,\nniin vierii poskilleni kyyneleet,\nniin vienon suloiset --\n\nKAARINA:\n                        Niin kummaa!\nKai on hän ylhäinen ja käskeväinen?\n\nAUNE:\nKuin suvituulen henki suloinen,\nniin on hän, lempeä ja miettiväinen.\n\nKAARINA:\nMillaiset sanat sinä löydätkin!\nMut minun mieleeni hän vain ei ois.\nSen täytyy korskan, jalon urhon olla\nja suvultansa ylhäisen ja suuren,\nken voittaa tahtoo Kaarin Flemingin!\n\nAUNE (katsoo häneen kuin peljästyen):\nVai niinkö?\n\nKAARINA:\n            Niin on mieli äidin myös\nja isän kerran kuulin lausuvan;\n\"ken tahtoo sukuun marski Flemingin,\nhäll' olkoon vaakuna jo ruosteen syömä\".\n-- Mut nythän ruoskitaan taas linnan luona\nkaks hämäläistä talonpoikaishurttaa,\nma riennän sinne; Aune, joudu kanssa!\n\n    (Menossa).\n\nAUNE:\nHyi, moista piinaa en mä nähdä tahdo.\n\nKAARINA:\nMut sehän hauskaa on, ma riennän jo! (pois).\n\nAUNE (yksin):\nNiin, hän on tytär kuulun rautamarskin,\nse näkyy selvään! mutta marskin poika\non Gottschalk myös -- vaan kuinka toisellainen!\nHäll' onkin äiti halpa kansan lapsi,\nei jalo Ebba rouva; toista verta\nkai lienee ylhäiset kuin alhaiset,\nniin kylmän kylmää, että paleltaa.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (tulee vasemmalta kirja kädessä ja luuttu\nkainalossa; yrittää mennä läpi huoneen, vaan huomaa Aunen):\nTe täällä, jalo neiti, ja niin yksin?\n\nAUNE (huomattavalla mielihyvällä):\nMun isä vartoamaan täällä käski\nja Kaarin-neiti seuraa piti mulle,\nmut juuri läks; nyt istuin yksinäni\nja haaveksin kuin mikä linnan neito.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (tulee lähemmäs):\nJa minne liiti haaveet Aune neidin?\n\nAUNE:\nSit' en ma tiedä. Niinkuin kaikki muut\nen minä lie; ma viihdyn unelmissa\nja kaukoulapoilla soudellessa\nmun aatos yhtä tietä aina kiertää?\nMa tuolla liidän, sentään tässä istun,\nma mietin, enkä sentään mitään mieti,\nma kuulen, enkä muista ääntä kuule\nja umpisilmin nään mä selvimmin;\nja vaikken kuulis jylhää tykkitulta,\nniin sisässäni kumman kuulen soiton\nkuin laulu maaliskuulla taivas-alla\ntai suvi-aamun virsi Juhannussa --\nse on niin kummaa, mutta surunhauskaa!\n\nGOTTSCHALK FLEMING (istuu nojatuoliin):\nMa ymmärrän. Ken kehtokeijuiltansa\nsai synnyinlahjaks kaihon kanteleen,\nse valtaan joutunut on keijujen\nja saalistaan ei metsän väki päästä.\nOn kumma maa tää Suomi, synnyinmaani;\nsen jylhä hiljaisuus se soi, se soi\nkuin yhtyis laulu laineiden ja honkain\nja meissä maininkina humajaisi\nja kiehtois kielellänsä utuisilla\nniin lemmen liittoon kera synnyinmaan.\nKun kuljin Wittenbergin lehtoloissa\ntai Reinin rantamaita ihailin,\nkun istuin kirjat eessä Oxfordissa\ntai sitran soittajia kuuntelin,\nniin muistin aina Suomen hongikoita\nja Auran aaltoloiden loiskinaa\ntai Suomen suvi-illan vienoutta\nja kaihon kanteletta kotimaan.\nTääll' on kuin sävel syntyis itsestään\nja laulu kumpuis suoraan sydämestä.\n\nAUNE (joka ihastuksissaan ja ikäänkuin uskonnollisella\nhartaudella on kuunnellut Gottschalkia, huudahtaa):\nKuin ihanaa on teiltä tuota kuulla!\nSiis toki yksi sydän sykkii vielä.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nTe epäilitte?\n\nAUNE:\n              En, en teistä koskaan.\n    (Äänettömyys),\nLie hauska varmaankin se juhlatunne,\nkun kerran sydän tapaa sydämen.\nTuo laulu kulkevasta laulajasta,\noi, jalo herra, laulakaa se mulle!\n\nGOTTSCHALK FLEMING (päättävästi):\nNiin nyt sen tehdä tahdon tosiaan,\nmit' olen ammoin, ammoin aikonut.\n\n    (Laulaa luutun säestyksellä),\n\n  Ritari nuori oli Paul la Cour\n  ja köyhä kullalta, ei sydämeltä\n  hän laulunlahjat sai jo syntyissään,\n  ja ensi lemmen linnan impyeltä.\n\n  Mut linnan herra, uljas ruhtinas,\n  mi vaakunassaan leijonata kantoi\n  ei laulunkieltä ymmärtänyt koskaan,\n  pois linnast' ajaa laulajan hän antoi.\n\n  Ja maailmalle lähti Paul la Cour,\n  ei muuta mukanaan kuin kitaransa,\n  hän kulki, kulki, lauloi lemmestänsä,\n  ja ihmetellen kuuli häntä kansa.\n\n  Mut linnasta kun poistui Paul la Cour,\n  niin näytti päivänkin hän vieneen sieltä,\n  ja impi kuihtui, kuihtui kammiossaan,\n  ja suru painoi linnan herran mieltä.\n\n    (Laulu lakkaa).\n\nEn jatkaa voi mä, jalo Aune neiti!\n\n    (Äänettömyys).\n\nJUHANA FLEMING (tulee toisten huomaamatta oikealta):\nKas niin, taas on hän Aunen täältä nuuskinut,\nkun hänet itseäni varten hankin\nja ukko Pentille jo lunnaat annoin.\nNoin luutu polvellaan siin' istuu trubaduuri!\nMut tämän maljan tahdon itse juoda.\n    (Ääneen).\nMa pyydän anteeks, kaunis Aune neiti,\nett' täytyy ritarinne riistää teiltä;\nKnut herra pyrkii linnan arkistoon!\n\nGOTTSCHALK FLEMING (on heti Juhanan äänen kuultuaan\nsäpsähtänyt ja hypähtänyt ylös):\nKas tässä kirja, jota, jalo neiti,\nte multa pyysitte. Ma riennän jo!\n\n    (Kumartaa, poistuu vasemmalle),\n\nAUNE (yrittää oikealle):\nMa isää vartosin, mut hänt' ei kuulu --\n\nJUHANA FLEMING (viitaten Aunea istumaan jälleen):\nKai tulee hän, jos hetken odotatte,\nja joll'ei häiri teitä minun seura.\n\nAUNE (väkinäisellä kohteliaisuudella):\nEi suinkaan, jalo ritari; se liikaa\nvain mulle halvalle on kunniaa.\n\n    (Istuu arasti).\n\nJUHANA FLEMING:\nOn hyveen verho vaatimattomuus,\nmut kauneuteen se yhtyy yksin teissä.\nEi kummaa siis, jos linnan ritarit\njo vihdoin huomaa ruusun katvehessa.\nMa tietä suoraa käyn kuin Flemingit\nja tunnustan: jo ensi näkemästä\nma teitä jumaloin kuin sulotarta.\n\nAUNE (nousee poistuakseen):\nTuo puhe, ritari, on liikaa pilkkaa,\nmun nimi Juusten, teidän Fleming on\nja isänne on Ruotsin riikin marski --\nse yksin selvittää jo asemamme,\n    (Hiljempaa.)\njos syitä muitakaan ei ois.\n\nJUHANA FLEMING (lähestyen):\n                            On totta,\nett' isäni on rautamarski Fleming\nja ylpeydestä syyttää häntä kansa;\nmut Flemingeill' on aina oma tahto\nja se on mulla myös kuin isälläkin.\nJos sydämenne toinen on jo vienyt,\nniin kättä ei; ja kautta kunniani\nma vannon sen: vain hiukan aikaa suokaa\nmun näyttää teille, kuinka lemmin teitä,\nniin ehkä valloitan myös sydämenne.\n\nAUNE (hätäisesti):\nOn mahdotonta, jalo ritari,\nja puhe enemp' ois vaan turhaa vaivaa.\n\nJUHANA FLEMING (innolla):\nMull' onhan miekkani ja kunniani,\njos isä kieltäiskin tään lemmen multa;\nja sanaa ritarin jos uskotten,\nviel' ennen kuin ees lumi kahden talven\non sulanut, ma tällä säilälläni\noon luonut aseman, min teidän kauneus\nja hempeys nuoruuden jo vaatii teille.\nMa viel' en valhetellut ijässäni,\nsiis sit' en nytkään tee, kun\n    (kankeaa toiselle polveilen)\n                              teiltä itse,\nen kautta vanhempaini, pyydän kättä.\n\nAUNE (enemmän hätäytyen):\nMa uskon teitä, nouskaa, jalo herra,\nvois ehkä marski tänne itse tulla,\nja silloin teidät myöskin perii hukka.\n\nJUHANA FLEMING (kuten ennen):\nSiis toivon kipinän te mulle suotte?\n\nAUNE (kuten äsken):\nEn, en ma tiedä, ei, ma sit' en voi,\nmut nouskaa, nooskaa --\n\nJUHANA FLEMING (kuten äsken):\n                        Sua, kaunis Aune,\nei luonut Luoja laakson kukkaseksi;\ntuo sulo kuuluu vuorten huipuillen\nkuin edelweiss; ma sinne nostan sen\nja Pohjan tähtenä sa loistaa voit, (nousee ylös)\njos tätä vartta vasten nojaudut.\n    (Ebba Fleming on tullut viimeisen säkeen aikana).\nHaa, äitini, mut kuulkoon hänkin sen!\n\nEBBA FLEMING (jyrkästi);\nTää ilvenäytös, mitä merkitsee?\nsen kohta selvittää saat, Juhana!\n\nJUHANA FLEMING (rientää äitiänsä vastaan):\nSen, äiti armas, sulle sanonkin:\nma kauniin Aune neidin kättä pyysin.\n\nEBBA FLEMING (ankarasti):\nOn hullutusta nuoren huimapään\ntää ilveilys, sen tietää Aune kyllä\nja sinä myös. Mut sentään säädytöntä\non polvistua jalon Flemingin --\ntai voi hän esineensä valikoida.\n\nJUHANA FLEMING:\nMa pyydän, äiti --\n\nEBBA FLEMING (kuten ennen):\n                   Sinä, Aune, riennä\njo isäs luo, hän varmaan etsii sua --\n\nAUNE (niiaten):\nMa muut' en pyvdäkään, oi jalo rouva! (Pois)\n\nJUHANA FLEMING (rohkeasti):\nJos Aune neidin noin sä käsket pois\nja minun läsnäollen loukkaat häntä,\nniin silloin minä myös --\n\nEBBA FLEMING (lempeämmin):\n                          Sä vaikene,\nja salli äitis tehdä kuin hän tahtoo;\ntään seikan punnitsee hän paremmin.\n\nJUHANA FLEMING:\nMun sydän sentään puhuu varmemmin.\n\nEBBA FLEMING:\nSä olet nuori -- nuoren sydän pettää --\nmut sulta järjen kieltä nimes vaatii;\nken viimeinen on Svidjan Flemingeistä\nja suvun juuret Roomast' asti johtaa,\nsen pitää tietää: nimi velvoittaa!\nJa isäs marski tämmöistä jos kuulis\nhän pojastansa --\n    (ulkoa kuuluu jyryävä ääni)\n                  nyt hän saapuukin,\nvoit itse saada hältä vastauksen.\n\nKLAUS FLEMINGIN ÄÄNI (kuuluu jylisevän lähempää kun äsken):\nKen linnan päivystäjä tänään on?\n\nPIETARI JUUSTEN (kuuluu vastaavan):\nMa jalo marski!\n\nKLAUS FLEMING (jolle paashi on oven näyttämölle avannut,\nvaan joka edelleen puhuu esille tulematta):\n                Siispä katso, mies,\nett' taukoaa tuo lemmon hoilotus,\nmi halki koko linnan pihan raikaa.\nJa ken se on tuo paholaisen pappi?\n\nPIETARI JUUSTEN (ulkona):\nSe hämäläinen, jota huovimiehet\njuur äsken linnan vallin luona ruoski.\n\nKLAUS FLEMING (samoin);\nSiis ruoskikoot he häntä uudelleen\ntai tukkikoot sen suuta muulla lailla.\nVie hirteen mies, jos veisustaan ei lakkaa!\n    (Tulee sisään, jonka jälkeen ovet suljetaan: ystävällisemmin).\nKas täällähän sä ootkin, Ebba rouva,\nma sua juuri tässä etsinkin.\nKuin muut ma nukuin päivällistä äsken,\nmut roiston hoilaus multa levon riisti\nja unen kumman sieluhuni toi --\nen kamalampaa unta koskaan nähnyt.\n\nEBBA FLEMING (lempeästi):\nEi unet inhat aina pahaa tiedä.\n\nKLAUS FLEMING:\nEn turhan arka liene minäkään,\nmut moinen näky miestäi pöyristyttää.\n\nEBBA FLEMING:\nVaan nythän kaikki kääntyy hyvinpäin.\nkun lyöty Horn on ja aatelisto\nkuin yksi mies sun seisoo takanas.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, tällä kertaa toki pulman keksin;\nse naula veti, mut ei kauvan pidä --\nei vapaasti, vaan pakosta vain myöntyi\nniin Kurjet, Boijet kuin myös orpanamme.\nTuo herra Kaskisten on vanha kettu\nja omatunto häll' on kielellänsä\nkuin ois hän piispa taikka Herran tulkki.\nJa nyt se pölhö taas on päähän saanut,\nett' omantunnon turvaa herttua,\ntää vaikka liian hyvin oivaltaa:\nvain voima suojaa Ruotsin valtakunnan,\nei omattunnot arkain akkojen.\n\nEBBA FLEMING:\nMut Hornin mahti nyt on loppunut\nkai Suomessa?\n\nKLAUS FLEMING:\n              Niin on, ma toivon sitä\nvaan Ruotsissa hän yhä kieltään soittaa --\nnyt enemmän kuin koskaan uhkaa vaara.\n\nEBBA FLEMING:\nSä pelkäät sotaa, marski?\n\nKLAUS FLEMING:\n                          Sanaa pelko\nei vielä koskaan Fleming tuntenut,\nkun vaati sotaan maa ja kuningas.\nVoi sota tulla ja sen täytyy tulla,\njos vehkeistään ei neuvoskunta lakkaa,\nja Ruotsin kruunuun Kaarlo kurkottaa.\nMä sit' en pelkää, en; mut toisahalta\nmun niskaan tuhatpäinen lohikäärme\nvoi käydä tuiman lumivyöryn lailla --\nja silloin täytyy tuhat päätä poikki,\njos miel' on kruunupäinen pelastaa.\n\nJUHANA FLEMING:\nSiis ryssät rauhankohan rikkoisivat,\nkun antamatta viel' on Käkisalmi?\n\nKLAUS FLEMING:\nEn pelkää heitäkään; vaan omat koirat\njos kimppuun isäntänsä kimmahtaisi,\nniin kuinkas silloin tehtäis, Juhana?\n\nJUHANA FLEMING:\nEi haukku haavaa tee ja kinttuhun\njos koirat uskaltaa, niin kaula poikki.\n\nKLAUS FLEMING:\nSä olet poika marski Flemingin,\nsen sanas uljaat kyllin selvään näyttää.\n\nEBBA FLEMING:\nSiis talonpoikainko sä kapinaan\nnyt luulet uskaltavan nousta?\n\nKLAUS FLEMING:\n                              Niin --\nei yksinään ja itsestään he nouse,\nsen verran tunnen jo ma Suomen kansaa.\nMut Pohjan rahvas onpi röyhkeää\nja uppiniskaista ja rauhatonta\nkuin Ruotsin taalalaiset Kustaan aikaan --\nja Kaarlon kätyreitä kaikkialla\non siellä liikkehellä, tiedetään,\nvaikk' kiinni saada heit' on mahdoton,\nkun rahvas junkkareita piilottaapi\nja papit, perkeleet, on yhtä juonta,\n(synkästi) Mut niin jos käy ja minun Kustaan lailla\njos täytyis Suomenmaata hävittää,\nkun synnyinmaalle parhainta ma tahdon,\n    (nousee ylös)\nniin eessä kuninkaan ja Jumalan,\nmyös tuosta vastatkohon herttua!\n\nEBBA FLEMING:\nTuo mielikuvitusta lienee vain,\nsen ällös rauhaas viedä anna!\n\nKLAUS FLEMING:\nVoi olla, mutta rauhaan en ma pääse,\njos unelleni selvityst' en saa --\n    (kääntyen Juhanaan)\nkai vielä Korpolaisten vuoren alla\ntuo noita-akka asuu Pohjanmaalta?\n\nJUHANA FLEMING:\nSiell' oli eilen hän, kun huovein kanssa\nma siitä ratsastin -- ja aatelkaas,\nei kenkään heistä tohdi mökkiin mennä.\n\nKLAUS FLEMING:\nJa sinä itse?\n\nJUHANA FLEMING:\n              Koska Flemingit\nois itse perkelettä peljänneet?\n\nKLAUS FLEMING:\nSiis sinne ratsasta, hän tänne kutsu\nja sano: marski häntä luokseen käskee.\n\nEBBA FLEMING:\nMut ota mukaan veljes Olavi\nja pari kolme skottilaista miestä,\n    (Juhana pois).\nTuo poika alkaa meille huolta tuottaa.\n\nKLAUS FLEMING (kummastuen):\nKuin niin? Päinvastoin, nuori, uljas mies\nhän kohta on -- ja häll' on isän luonto.\n\nEBBA FLEMING:\nNiin onkin, mutta ikä juur' on hällä,\nkun lemmenhoureet päähän nousta alkaa.\n\nKLAUS FLEMING:\nNo sepä hauskaa, se on miehen merkki,\nja kernaasti hän hiukan hurjastelkoon;\nma pappeja ja munkkeja en kärsi,\nen munkki itsekään ma nuorra ollut.\n\nEBBA FLEMING:\nSe näkyy kyllä, mutta mulle tuota\non turhaa uudistaa --\n\nKLAUS FLEMING:\n                      Noo, Ebba rouva,\nma sanon suoraan aina asian --\n    (nauraa leveästi)\nja miestä riittänyt on sullekin\nvai kuinka, Ebba?\n\nEBBA FLEMING:\n                  Ole vaiti, Klaus!\nma puhun vakavasti tällä kertaa:\nnäät Pentti-herran Auneen Juhana\non kiintynyt jo enemmän kuin luulet.\n\nKLAUS FLEMING (tekee epäävän liikkeen kädellään).\n\nEBBA FLEMING:\nSenlaista ennenkin jo huomasin\nja äidin silmä harvoin erehtyy;\nmut tänään polvillansa Aunen eessä\nma hänet tapasin ja kunniansa kautta\nhän vannoi omaks ottaa Aune neidin.\n\nKLAUS FLEMING (hyvillään):\nVai on hän semmoinen jo huimapää --\n\nEBBA FLEMING:\nMut huomaa \"kautta kunnian\", hän vannoi.\n\nKLAUS FLEMING:\nKun himot haastaa, lupaa kaikki mies,\nmut jälkeenpäin ei tarvis tuota muistaa.\n\nEBBA FLEMING:\nOn sekin oppi; mutta Pentti-herra\nnyt aateloitu on ja tuiki arka\nmyös arvostaan ja perheen mainehesta.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, lempo soi, ei tuota vanhaa saitaa\nees marski Fleming tohdi suututtaa --\nma tarvitsen nyt kaikkein kannatuksen,\nkuu taisto Kaarlon kanssa alkaa kohta.\n\nEBBA FLEMING:\nMit' arvelet, jos luokse kuninkaan\nhän Puolaan laitettais? Ei liioin haittais,\njos hovin tapoihin hän tutustuisi?\n\nKLAUS FLEMING:\nHyi, saakeli! Nuo metkut hovin herrain\nne miehen parhaimman vie helvettiin!\n\nEBBA FLEMING:\nMut täällä vertaistensa naisten seuraa\nei löydy hälle; siell' on Bielket, Sparret\nja kaikki ylhäis-aateliset neidit --\nja kerran täytyy naida hänenkin.\n\nKLAUS FLEMING:\nOn aikaa vielä.\n\nEBBA FLEMING:\n\n                Varmat ollaksemme,\nett'ei hän säädystänsä horjahtais\n-- sä muista veljeäsi, jalo marski --\nvois Aunen naittaa ehkä Gottschalkille?\n\nKLAUS FLEMING (katsoo ihmetellen Ebbaan):\nSä olet viisas, Ebba, sangen viisas;\njos housut päälläs ois, niin valtaneuvos\nsa varmaan ammoin oisit ollutkin!\nSep' oiva tuuma! Silloin Pentti-herra\nois arvollensa vallan sopivasti\nmyös sukuun liitetty ja vaara poissa.\nNo, lempo soikoon, vielä tänään tahdon\nma jutun alkuun.\n\nEBBA FLEMING:\n\n                 Turhaa liika kiire.\nJos näät ei Gottschalk häntä rakastais?\n\nKLAUS FLEMING:\nOn yhtäkaikki -- poikanulkin täytyy;\nei rakkautta tunne kirjatoukat.\nSe olkoon päätetty; ja Juhana?\nNo, ehk' on hovi hälle hyvä koulu.\n    (Torven ääni kuuluu).\nKen torvin tulostansa ilmoittaa\nkuin ois hän ruhtinas tai sota-airut?\n\nEBBA FLEMING:\nSiis jompikumpi varmaankin hän lie\nja arvon mukaan vastaanotto olkoon.\nMa tulta tuon, mut vartijat sä kutsu! (Pois).\n\nHOVIPOIKA (tulee):\nOn Puolast' tullut viesti kuninkaalta,\nhän kysyi kohta teidän ylhäisyyttä.\n\nKLAUS FLEMING:\nKen on hän? Missä merkki kuninkaani?\n\nHOVIPOIKA:\nOn Lindorm Bonde nimensä ja tässä (antaa sormuksen)\nhän merkin lähettää.\n\nKLAUS FLEMING:\n                     Vai Lindorm Bonde --\nhäll' linnahan on pääsy aina vapaa.\n    (Hovipoika pois, Fleming menee ovelle).\nHoi, Pekka Juusten!\n\nPIETARI JUUSTEN (astun heti sisään):\n                    Tässä, jalo marski!\n\nKLAUS FLEMING (komentavasti, lyhyesti):\nOn arvon mukaan vastaanotto viestin,\nhän saapuu asioissa kuninkaan.\n\n    (Pietari Juusten. Palvelijat valaisevat huoneen upeilla\n    haarakynttilöillä. Fleming istahtaa nojatuoliin. Torven\n    ääni ja rumputus kuuluu pihalta. Kohta avautuu ovi, kaksi\n    hovipoikaa sisään ilmoittaen: Lähettiläs kuninkaalta,\n    jalosukuinen herra Lindorm Kaarlenpnika Bonde; hovipojat\n    asettuvat molemmin puolin Flemingin nojatuolia; kohta\n    heidän perässään Pietari Juusten, paljastettu säilä kädessä\n    ja neljä huovia, jotka seisahtuvat molemmin puolin ovea\n    muodostaen kujan, jota myöten rientää):\n\nLINDORM BONDE (komeassa ratsuväen puvussa ja nahkainen kotelo vyöllä):\nMa Majesteetin tervehdykset teille\ntuon Warsovasta; käskyt kuninkaan\ntää salkku sisältää. (Antaa salkun).\n\nKLAUS FLEMING (on Bonden tullessa noussut ylös):\n                     Siis tervetulleeks\nma teidät Turkuun lausun, jalo herra!\n    (Viittaa istumaan).\nKai vieraaksemme linnahan te jäätte,\non matka Warsovasta tänne pitkä!\n\nLINDORM BONDE:\nMun tänään vielä täytyy Tukholmaan,\nmyös herttualle kirjeitä on mulla.\nVaan anteheks jos suotte, jalo marski,\nma ehkä tunnin verran levähtäisin.\n\n    (Ebba Fleming tulee).\n\nKLAUS FLEMING (esittää):\nMun puolisoni Ebba! Lindorm Bonde!\n\nEBBA FLEMING (jonka kättä Lindorm Bonde rientää suutelemaan):\nMa toivomuksenne jo kuulla ehdin,\nmun teille tietä näyttää suvaitkaa.\n\n    (Ebba Fleming ja Lindorm Bonde pois perälle; Fleming\n    viittaa Juustenia poistumaan, samoin hovipoikia,\n    jotka kaikki menevät).\n\nKLAUS FLEMING (yksin; menee kirjoituspöydän ääreen ja avaa salkun,\nlukee kirjeen tarkasti ja väliin hyväksyvästi hymähdellen):\n\nAhappas nyt, te viekkaat neuvokset,\nja sinä kruununahnas herttuani --\ntäss' onkin purra teille karvas tatti!\nNyt valtakirja mull' on Suomenmaahan\nkuin herttualla Ruotsin ohjaksiin --\nja molemmilla yks on kuningas.\nMut valtaa kuninkaan jos uhataan,\nniin väkivaltaa käsketään mun käyttää,\nMua Turunlinnaan pääsemästä estää\nsa käske vielä nuoren herra Klaun --\nja Kurjen käsiin siirtää sotavoimat\nsä koita toiste, \"moukkain kuningas!\"\nNyt voit sa tulla kohta itsekin\nja vaikk: ois henkivahtis helvetistä,\nniin korvennan ma heidät sittenkin.\n    (Lukee jälleen, miettii).\nHm, lisäys tuossa on kuin puussa pahka --\nsen täytyy pois, jos rungon suoraks tahtoo,\nMun sotavalmiin' olla käsketään\nja sentään huotaa kuormaa talonpoikain\nSe ei käy laatuun; heidän täytyy kestää,\nnyt juuri _täytyy_, vaikka kynsillään\nois jyvät maasta heidän pengottava.\nLuo herttuan ei saisi heitä päästää --\nno, sen vaivan heiltä kyllä koitan säästää.\nVaan merkillistä, aina vain mun mieleen\ntuo unen kauhu myrkyn lailla kiertää;\nse mitä tiennee? missä viipyy noita?\n\nHOVIPOIKA (tulee oikealta):\nTääll' lähetystö taas on talonpoikain.\n\nKLAUS FLEMING (äkisti kääntyen):\nKeit' ovat he ja mistä kaukaa tulleet?\n\nHOVIPOIKA:\nOn Ilkka toisen nimi, Kontsas toisen,\nhe Ilmajoelta hiihtäen on tulleet.\n\nKLAUS FLEMING:\nSiis Pohjanmaalta. Miltä näyttää miehet?\n\nHOVIPOIKA:\nOn puku moukan, mutta katse ylväs\nkuin sen, jok' käskemään on tottunut.\n\nKLAUS FLEMING:\nNo, no, se nähdään, kuka käskee täällä.\nTuo sisään miehet!\n    (Hovipoika pois).\n                   Hm, ma pidän siitä,\nett'ei he laukkaa luona herttuan.\n\n    (Jaakko Ilkka ja Yrjö Kontsas, talonpoikaistamineissaan tulevat,\n    lakit kädessä; ovensuuhun he pysähtyvät kumartaen marskille,\n    joka on noussut ylös ja istahtanut uunin edessä olevalle rahille).\n\nJAAKKO ILKKA:\nJumalan rauha teille, riikin marski!\n\nKLAUS FLEMING (selin tulijoihin):\nMyös terve teille, kunnon pohjolaiset!\nKai sato parempi on nyt siellä saatu\nkuin viime vuonna? Sitä tarvis onkin,\nkun talvi siellä täytyy huovein viettää --\nja kuka tietää, ehkä lisää saatte.\n\nJAAKKO ILKKA:\nOn kato tullut yli Pohjanmaan,\nme silkkaa pettua jo syödä saamme\nja tietköön Luoja, kuinka talvi päästään.\n\nKLAUS FLEMING:\nTuon vanhan virren ennestänsä tunnen\nmut anna tulla, virtes loppuun laula!\n\nJAAKKO ILKKA:\nNyt jalkamies jo kolmen talonpoian\nja huovi kuuden miehen niskoill' on.\nEi säily omaisuus, ei ihmishenki,\nkun Kurjen joukkoon kotihuovitkin\non liittyneet ja uusi knaappivalta\njo elämöi kuin Suomen aatelisto\nja maata ryöstää virkamiesten kanssa.\n\nKLAUS FLEMING:\nSa jätä rauhaan Suomen aatelisto --\nmut mitä tahdotte te multa?\n\nJAAKKO ILKKA:\nTe, armollinen herra, hallitsette\nnyt Suomenmaata; myöskin Pohjanmaalla\non teillä tuomarina ylin valta --\nsiks tultiin etsimähän turvaa teiltä;\njos helpoitusta ei, niin oikeutta\nja vapautusta ryöstövallan alta.\n\nKLAUS FLEMING (ivallisesti):\nOn kieles liukas niinkuin jouruämmän\nja lailla rasvan virtaa voivotukset;\ntuo onko kieltä aimo pohjolaisen,\njoit' ylistetty miehiksi on mulle\nkuin sotasankareita kaikki ois.\nMin kestää Suomen miehet nurkumatta,\nsit' eivät kestä pohjolaiset -- ämmät!\n\nJAAKKO ILKKA (ylpeästi):\nMin sallii oikeus taikka käskee laki,\nsen kestänyt on aina Pohjan mies,\nMut vääryyttä ei pohjolainen kärsi\nja vapaus kalliimp' on kuin henki hälle.\n\nKLAUS FLEMING (vihastuneena ylös hypähtäen):\nSä käytät kieltä, mies, ja suutas soitat\nkuin oisit aatelissa opin käynyt --\nsä olet moukka, paina mielees se,\ntai kalliin vapautes voi pahoin käydä.\n\nJAAKKO ILKKA:\nNiin, pelkkä moukka vain ja talonpoika,\nmut orja en, en edes kuninkaan,\nkun Ruotsin lait ma kerran noudatan.\n\nKLAUS FLEMING (polkaisten jalkaa):\nSuus kiinni, mies! Näät sinun lakikirjas\non käsky kuninkaan ja minun, marskin!\nKun käsken minä, tahto kuninkaan\non siinä teille. Turva valtakunnan\nja Ruotsin hallitsijaa voidellun\non kalliimpi kuin teidän leipäkyrsät\nja kymmenkunnan ruikuttajan henki.\nMut vapaus palkka vain on aatelin,\nei talonpoian; tää on vapaa silloin,\nkun täyttää käskyt, jotka herra antaa --\nja herra tässä maassa olen minä.\n\nJAAKKO ILKKA:\nSiis teidän luvallanne ryöstää huovit?\n\nKLAUS FLEMING:\nSä kutsut ryöstöks, mitä veroks minä.\n\nJAAKKO ILKKA:\nJa tätä ryöstöaikaa kestää vielä?\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin vaatii turva isänmaan ja kruunun.\n\nJAAKKO ILKKA:\nEi kuormaa raskaampata kestä kansa,\nja muualta siis etsii oikeuttansa --\n\nKLAUS FLEMING (sävähtäen):\nVai niin, ja mistä sitten?\n\nJAAKKO ILKKA (tyynesti):\n                           Herttualta,\njos suoraan haastaa saan.\n\nKLAUS FLEMING (uhkaavana):\n                          Niin, anna tulla!\n\nJAAKKO ILKKA:\nHäll' onkin toinen mieli rahvahasta --\n\nKLAUS FLEMING (yhä uhkaavammin):\nVai on. Ja sitten?\n\nJaakko ILKKA:\n                   Hän on kansan mies\nja noudattaa hän tahtoo Ruotsin lain\nja oikeuden. --\n\nKLAUS FLEMING (kiivaasti):\n                Sä tiedät kyllä, mies,\nvoi moinen puhe sulle henkes maksaa,\nja sentään uskallat! Siis takanas\non varmaan voima sua mahtavampi --\n\nJAAKKO ILKKA:\nNiin on.\n\nKLAUS FLEMING (vilkkaasti):\n         Ahaa, siis tunnustuksen vihdoin\nsaan, herttua, sun vehkeistäsi. -- Puhu,\njos henkes kallis on. Siis teitä tänne\non yllyttänyt kuka?\n\nJAAKKO ILKKA (lujasti):\n                    Tieto varma,\nett' onpi puolellamme lait ja oikeus.\n\nKLAUS FLEMING (raivostuu)\nSä lieruhäntä kettu luikerrat\nja ilmitotuuttakin peittää aiot,\nkun selvään tiedän juonet saatanan,\njoill' onkii teitä Kaarlo verkkoihinsa,\nMut siitä leikistä mä lopun teen\nja kautta perkeleen, sun tunnusteille\nma kohta saada voin -- (ottaa askeleen):\nHoi, Juusten, tänne!\n\nPIETARI JUUSTEN (ilmestyy heti ovelle):\n                     Täss' olen, marski!\n\n    (Ebba rouva on myös kiiruhtanut sisään perältä).\n\nKLAUS FLEMING (kuohuksissaan):\n                     Tuota talonpoikaa\nkuin koiraa ruoskia sa huovein anna,\nhän kunnes tunnustaa. Jos se ei auta,\nniin vaatteet paitaan hältä riisukaa\nja sitten tornikuoppaan, mars!\n\n    (Juusten empii).\n\nKLAUS FLEMING:\nSä etkö kuullut? miksi töllistelet?\n\nPIETARI JUUSTEN (hämillään):\nOn lunta maassa, kylmä ulkoisalla\nja kuopan täyttää vielä ruumislöyhkä?\n\nKLAUS FLEMING (Ilkkaan kääntyen);\nSa kuulet itse. Miksi tollotat\nkuin mykkä nyt, vaikk' äsken kieles lauloi?\nSiis teitä käski --?\n\nJAAKKO ILKKA (Lujasti):\n                     Usko oikeuteemme.\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen):\nVie ruoskittavaks mies ja tornikuoppaan --\nois hälle liika armo hirsipuu!\nSa kuulit käskyn?\n\nPIETARI JUUSTEN (viittaa kaksi huovia eteisestä):\n                  Sitokaa tuo mies!\n\nJAAKKO ILKKA (on sisällisessä kuohustilassa, vaikka ulkonaisesti\ntyynenä seisonut eteensä tuijottaen; nyt oikaisekse hän suoraksi,\npanee sinisen lakin päähänsä ja lausuu Flemingiin tuijottaen):\n\nVoi Ilkka kuolla oikeuden tautta,\n    (Osoittaa sormellaan marskia).\nmut Herra kostaa sulle kansan kautta!\n\n    (Huovit vievät Ilkan. Juuston jää katselemaan Kontsasta,\n    joka koko ajan on äänetönnä sivummalla seisonut).\n\nKLAUS FLEMING (sävähtäen Ilkan sanoista ja poispäin kääntyen; itsekseen):\nNuo laihat kasvot ... niin, ja sinilakki\nja katse kamala kuin haudan alta...\nne olen ennen nähnyt. Missä? missä?\nHaa, uni kauhea ne näytti mulle!\n    (Huomaa Ebba rouvan).\nMut miss' on Juhana ja missä noita?\n\nEBBA FLEMING:\nKäy myrsky ulkona, ei kuulu heitä --\nma huoviparven etsimään jo laitoin.\n\nKLAUS FLEMING (tyynempänä):\nSe hyvä On.\n    (Huomaa Juustenin jääneen)\n            Sa mitä varrot vielä,\nkun kerran käskyn sait?\n\nPIETARI JUUSTEN (viittaa Kontsaaseen):\n                        Tuo mieskö myöskin\nsaa saman kohtalon kuin kumppalinsa?\n\nKLAUS FLEMING (kummissaan):\nKen on hän!\n   (Kontsahalle)\n            Mitä tahdot täältä sinä,\nkun suut' et auki saa? Sä ootko mykkä\ntai mielipuoli? Mutta asias\njos sama on kuin hurjan kumppalisi,\nniin tiedät tuomios! Ma käsken, puhu!\n\nYRJÖ KONTSAS (astuu totisena ja lujana esille):\nNiin, kumppalina hälle\n    (Viittaa ovelle, josta Ilkka vietiin).\n                       tänne läksin,\nkun muut ei Turkuun tulla tohtineet --\n\nKLAUS FLEMING (naurahtaen):\nVai eivät tohtineet? Siis pelkäsivät?\n\nYRJÖ KONTSAS:\nJa turhaks sanoivat he reissun tänne.\n\nKLAUS FLEMING:\nSe onkin turha.\n\nYrjö KONTSAS:\n                Sen nyt mä näin\nja uskoin ennenkin. En niillä teillä\nkuin Ilkka käy.\n\nKLAUS FLEMING:\n                Vaan mitä tahdot sinä?\n\nYRJÖ KONTSAS:\nMa Herran teillä käyn.\n\nKLAUS FLEMING (ivallisesti):\n                       Vai pappi siis,\nvaikk onkin puku halvan talonpoian?\nJo täysi vastus tääll' on entisistä\nenk' ole uskonriitaisella päällä;\nsiis kotiis käy ja hoida Jumalas\nkuin katsot parhaaks, sit' en kiellä sulta.\n\nYRJÖ KONTSAS:\nEn ole pappi --\n\nKLAUS FLEMING (paremmalla tuulella):\n                Etkä pippi, hyvä;\nsiis pappein elkehistä valitat!\nSä puhu vain! Ne lemmon mustahännät\nkai tahtoo vanhat kirkonmenot muuttaa?\n\nYRJÖ KONTSAS:\nNiin, kirkonmenot toisiks tahdotaan --\n\nKLAUS FLEMING (hyvillään);\nAhaa, ma arvasin! Kas siksi juuri\non teihin suuttunut myös taivaan Herra\nja näljän kauhuilla nyt rankaisee.\nMut syy on pappein, piispan, arkkipiispan!\n\nYRJÖ KONTSAS (kummissaan):\nEi meillä mitään muuttaa papit tahdo.\n\nKLAUS FLEMING (myöskin kummastuneena):\nMut kukas piru siellä räiskää sitten?\nVai oisko miehet viekkaan herttuan\njo senkin aseeksensa vainunneet?\n\nYRJÖ KONTSAS (rohkeasti):\nNiin oikein, piru häll' on mielessänsä,\njos kyllä joskus kieli mettä keittää.\n\nKLAUS FLEMING (uteliaana):\nKas niin! Ken on hän? Kyllä marski Fleming\nsen konnan keittää, usko pois se, mies!\n\nYRJÖ KONTSAS (iloissaan):\nSiis siinä turhaan teitä pelkää kansa;\nsep' oivaa, silloin loppuu käskyvalta\nmyös vouti Abram Melkiorinpoian!\n\nKLAUS FLEMING (nolona hämmästyksestä):\nHäh, mitä hourit?\n\nYRJÖ KONTSAS:\n                  Se on uusi vouti,\njonk' kesä kiusaksemme meille toi;\nhän kehui suosiosta Sigismundon\nja marski Flemingin; mut valehdellut\nse onkin, konna! Viekas jesuiitta\nja kansan syöpä, nyt hän kiikkiin joutuu.\n\nKLAUS FLEMING (vakavana, käskevänä):\nOn tässä erehdys; tuo uusi vouti\non tullut sinne kautta kuninkaan\nja minun myöskin. Hän on kelpo mies\nja kirjat häll' on itse kuninkaalta.\n\nYRJÖ KONTSAS (ihan hämmästyksissään):\nSe on siis totta sittenkin --\n\nKLAUS FLEMING (kuten äsken):\n                              Niin on.\nJa nyt kun tahdon tiedät kuninkaan\nja minun, tiennet kai sä itses käyttää\nja muita ojentaa, jos tarvis vaatii.\nKuin niille käypi, jotka uhkailee,\nsä äsken näit, se kerro kotonas.\nJa nyt saat mennä!\n\nYRJÖ KONTSAS (hämmennyksissään):\n                   Kiitos armostanne,\nmut vielä tahtoisin --\n\nKLAUS FLEMING (kiivaammin):\n                       Ma sanoin: mene!\nei uskonriitoihis mull' ole aikaa!\n\nYRJÖ KONTSAS (menee Juustenin lykkäämänä, mutta ovella\nhän kääntyy ja huudahtaa):\nSen sanon, minkä sanoakin vannoin:\n\"tie helvettiin käy jesuiittain kautta!\"\n\nPIETARI JUUSTEN (hänet ulos lykäten):\nMars! sanon minä. (Menevät).\n\nKLAUS FLEMING: (nauraa):\n                  Hahhahhaa, tuo raukka\non tuhma pässi, siksi saa hän mennä!\n\nEBBA FLEMING (lempeästi):\nHän talonpoik' on yksinkertainen,\nmut uskostaan on arka tuhmakin;\nma siitä iloitsen, kun raukan päästit.\n\n    (Tulee lähemmäs, laskee kätensä nojatuolissa\n    istuvan marskin olkapäälle).\n\nVaan toinen raukka, laske hänkin pois,\nnäät onhan vaimo, lapset hälläkin.\n\nKLAUS FLEMING (jäykästi):\nSä ällös sekautuko näihin, Ebba;\nma tiedän, miksi häntä rankaisen:\nnäät hän on toista maata, luja luonne\nja mieleltänsä röyhkeä ja uljas\nkuin kaikki pohjalaiset nuijapäät.\nHän varmaan yllyttäjä kansan on\ntai lienee suoraan Kaarlon kätyreitä.\nOn viisain se, ken vaaran vangitseepi.\n\nEBBA FLEMING (ylpeästi):\nNiin kauvasko on todellakin tultu,\nett' yhtä moukkaa pelkää marski Fleming?\n\nKLAUS FLEMING:\nEi yhtä sataakaan, mut kansakuntaa,\nei kansaa myöskään, mutta ruhtinasta.\n\nEBBA FLEMING (viekkaasti):\nJa miehet tärkeimmätkö tänne Turkuun\nhän lähettäis, kun marski Klaun hän tuntee?\nNiin tuhma ei hän liene, Kustaan poika!\n\nKLAUS FLEMING (epäillen):\nHm, totta kyllä; mutta säilyttää\nma hänet tahdon, kunnes noita-akka\non mulle selvityksen antanut.\n\nEBBA FLEMING (iloisemmin):\nMut kuoppatorniin hänt' ei tarvis heittää,\nse tieto unen veisi multakin --\nkai muukin tyrmä raukalle jo riittää?\n\nKLAUS FLEMING (leppoisemmin):\nNo, olkoon menneeks, sinun tähtes, Ebba!\nHoi, Juusten!\n    (Juusten ilmestyy ovelle).\n             Tuo lurjus äskeinen,\nvoi tällä kertaa helpommalla päästä.\nSä ymmärrät?\n\nPIETARI JUUSTEN (iloisesti):\nOi kyllä, jalo marski! (Pois).\n\nKLAUS FLEMING:\nJa kuink' on viestin laita? Nukkuu vielä?\n\nEBBA FLEMING:\nHän pyys jo äsken päästä hyvästille.\n\nKLAUS FLEMING:\nEi varrottaa saa sanaa kuninkaan. (Ebba-rouva pois).\nHoi, Juusten! (Juusten ilmestyy).\n              Lindorm Bonde lähtee,\nsiis ratsu hälle -- sekä kunniaa!\n\n    (Juusten viittaa huoveille, jotka asettuvat samaan asemaan\n    kuin tuonottain. Hovipojat niinikään marskin nojatuolin\n    taa; Lindorm Bonde tulee perältä Ebba rouvan saattamana).\n\nEBBA FLEMING:\nMa jalon vieraan tuon; mut häll' on kiire!\n\nKLAUS FLEMING (juhlallisesti):\nTe anteeks suokaa mulle, jalo herra,\njos teitä viivytin; niin mielellänsä\ntää linna kauvan teitä kestitsis,\nsen kunnian jos meille sallisitte.\n\nLINDORM BONDE:\nMä kiitän tarjouksesta, marski Fleming,\nmut viestit kuninkaan on pääskyn laiset.\n\nKLAUS FLEMING:\nMa huomaan, ett' on oikein Majesteetti\ntaas miehen valinnut.\n\nLINDORM BONDE:\n                      Siis kiitokset\nja hyvästit ma lausun. Aika rientää\nja mua vartoo Kaarlo herttua. (Hyvästelee).\n\nKLAUS FLEMING (puoli-ivallisesti):\nMun nöyrät terveiseni herttualle!\n\n    (Lindorm Bonde poistuu huovien kunniaa tehdessä. Mutta\n    ennenkuin nämä ovat ehtineet pois, tulee Juhana lykäten\n    vahtikujaa myöten edessänsä takkutukkaista, harvahampaista,\n    repaleista ja pelonalaista noita-akkaa, jonka tieltä\n    sotamiehet säikähtäen väistyvät syrjään).\n\nJUHANA FLEMING (iloisesti):\nKas tässä noita saapuu kunnialla\nkuin ruhtinas tai viesti kuninkaan!\n\nKLAUS FLEMING (antaa huoveille ja hovipojille merkin poistua).\n\nJUHANA FLEMING:\nMut lujass' oli akka; väkisellä\nmun täytyi tuoda hänet; huoviraukat,\nnuo jotka tuleen syöksyis lampahina,\nei tohdi eukkopahaan kiinni käydä.\nMa ruojan yksin toin ja siksi viivyin.\n\nKLAUS FLEMING:\nMa sua kiitän. Pojaks Flemingin\ntää mielen uljuus sinut taaskin näyttää.\n\nNOITA:\nNiin, Fleming on hän, raaka, rautakoura\nkuin isävainaasikin, kansan peikko\nja kiusa rahvaan, ahnas Eerik herra.\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen):\nSä kitas kiinni pidä, herjauksistas\nsaat muuten roviolle käydä, noita!\n(tyynemmin) Mut tällä kertaa taitos tarvitsen,\njos voinet selvittää sä unennäyt.\n\nNOITA (nauraa ilkeästi):\nHahaa, vai noitaan turvaa rautamarski --\nsit' ei sun isäs tehdä tarvinnut.\n\nKLAUS FLEMING:\nOn sama mulle. Koittaa nyt ma tahdon,\njos Pohjanmaalta lappalaisten taidon\nsa omistat kuin kaikki kansa väittää.\nSä voitko selvitellä unennäyt?\n\nNOITA (viekkaasti):\nJos unes hyväks on, ei taito riitä,\nma voimat pimeyden vain hallitsen.\n\nKLAUS FLEMING (synkästi):\nLie hyväks taikka pahaks, sit' en tiedä.\nMut kauheaa se oli; hapset pystyyn\nmun nousee vieläkin, kun muistelen.\n\nNOITA:\nSen kuulla tahdon, mutta kahden kesken\nja pimeämpi täällä olla täytyy,\njos mieli unten hengen sikiöineen\nmun käytettäväks säilöistänsä tulla.\n\nJUHANA FLEMING (isällensä):\nTuon noidan juoniin, lempo soi, en luottais;\nhän vihaa meitä, tahtoo turmaa meille.\n\nKLAUS FLEMING:\nKen rakastaa, hän valhetella voi,\nvain vihamiehet lausuu totuuden.\nMa tahdon totuutta, en mairitusta --\nja munan neuvoja ei kanan tarvis.\nTe poistukaa ja (huutaa) Juusten!\n    (Juusten ilmestyy).\nValot pois, yks tuohus riittää!\n\n    (Ebba Fleming ja Juhana menevät, palvelijat vievät kynttilät,\n    paitse yhden, joka jää uunin reunalle. Fleming ja noita\n    jäävät kahden kesken, edellinen istuen nojatuolissa, niin että\n    hän on varjossa, noita oikealla, matalalla rahilla, jotta hänen\n    vilkkaat kasvonsa tulevat selvästi näkyviin).\n\nKLAUS FLEMING:\nMa nukuin --\n\nNOITA (keskeyttäen):\n             Yölläkö?\n\nKLAUS FLEMING:\n                      Ei, päivällistä.\nSen aikaa, minkä sotaratsu juo,\nkun janoissansa palaa taistelusta,\nma lienen nukkunut; ja unissani\nma vastaan vihollista ratsastin\nja huovijoukot riensi jäljessäni. --\n\nNOITA:\nKen oli vainolainen?\n\nKLAUS FLEMING;\n                     Sit' en tiedä\nja tiedon siitä juuri tahdonkin,\nMut loppuun kuule! -- Yöksi leirit teimme\nja kaikki nukkui, paitse vahtimiehet.\nMa kuulen huutoja -- ja kalvakkaana\nmun Aksel Kurjen huovi herättää\nja sanoo tulleen viime tuomiomme,\nkun taivas palaa, kuolleet ruumiit veisaa\nja tulten liekit koko ilman täyttää.\nMa syöksen ulos, miekka huotrasta\nja valmiin' itse perkelettä vastaan.\nSe totta oli: Herran taivaat lieskas\nja puiden latvat pohti, lumi puunti\nja tahmas hurme lanttopaikat täytti;\nmut kinoksista tuhat silmää kiilsi,\nkuin kissansilmät kiiluu pimeässä\nja tuhat laihaa kättä, suonikasta\nsielt' ojensivat luiset sormipiinsä\nkuin kotkan kynnet koukkuiset ja käyrät.\nMut yli muiden, lumikummun päältä\nnäin laihan miehen, päässä sinilakki,\nja silmät kauhun lieskaa syytäväiset --\nja suunsa musta veisas Herran virttä\nja noista silmistänsä myrkkynuolen\nhän ampui rintaani, mun voimat petti\nja lailla akkain vaivuin tainnuksiin.\nMut tainnuksissa virren äänen kuulin,\nse paisui, paisui Herran pasuunaksi --\nja kylmään hikeeni ma heräsin.\n\n    (Äänettömyys).\n\nNOITA:\nTuon unen taivaan Herra itse laittoi!\n\nKLAUS FLEMING (äskeisissä mietteissään):\nNiin merkillistä: siitä herätessä\nma tosiaankin virren veisuun kuulin.\n\nNOITA (vilkkaasti):\nSe mistä tuli?\n\nKLAUS FLEMING:\n               Hämäläinen moukka\nvain vankityrmässänsä lukkaroi!\n\n    (Äänettömyys).\n\nNOITA (joka hetken on istunut silmät kiinni ja laihat kädet\nsuorina polvien välissä riippuen, ikäänkuin itsekseen):\n\nSe nuoli sisäpuolelt' ammuttiin\nja omantunnon myrkkykärjen kantoi!\n\nKLAUS FLEMING:\nSa mitä höpöttelet, vanha noita?\nJos kielt' et selvempää sä osanne,\nniin tarpeeton on moinen koru sulla!\n\nNOITA:\nSiis tahdot tietää, mitä henget haastaa\nja salavoimat korvan kalvoon kuiskii?\n\nKLAUS FLEMING:\nMa tahdon totuuden; jos sen sa tiennet,\nse kerro, vaikka karvas ois se mulle!\n\nNOITA:\nSiis syytä itseäs, sä marski Fleming:\nkun sinun tähtes verta syyttömäin\njo hanget hohtaa, purot purppuroi,\nkun aidanseipäät kasvaa ihmispäitä\nja vesi maljassasi hurmeeks muuttuu,\nkun ratsus ruumiisihin kompastuupi\nja maa kuin kuollut lepää jalkais alla,\nkas, silloin mainees oot sa kukkulalla --\nmut suistut nuolesta, min itse ammut!\n\n    (Noidan puheen aikana on valo vähennyt,\n    niin että huoneessa on melkoisen pimeä).\n\nKLAUS FLEMING (ylös kavahtaen):\nSuus kiinni, hurja, harvahammas noita,\nsun kieles ilman saastuttaa kuin myrkky,\nse nostaa sielussani mustat voimat\nja kynnet kasvattaa kuin tiikerille,\n    (Vetää miekkansa).\nSun tapan ensiks, niinkuin kuppa lutkan,\nsa rovioltai ilman myrkyttäisit!\n\n    (Yrittää noitaa kohti, joka parkaisten\n    pakenee nurkkaan ja huutaa sieltä)\n\nNOITA:\nJos tapat mun, et totuutta voi tappaa!\n\nKLAUS FLEMING (yhä säilä pystyssä):\nSun kurkkuus kuitenkin sen telkeän!\n\n    (Samassa syöksee sisään Ebba-rouva,\n    Juhana ja Juusten tuohusten kanssa).\n\nEBBA FLEMING:\nEt naisen vereen säilääs saastuttane!\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen);\nEn naisen, en, vaan epäsikiön,\nmi perkeleelt' on helvetistä päässyt,\nma tahdoin herrallensa palauttaa.\nMut jääköön tekemättä; roviolle\nsun piispan rengit kyllä toimittaa\nja sanas syöt kuin koira silloin, lutka!\n\nNOITA:\nEi pala totuus rovionkaan päällä!\n\nKLAUS FLEMING:\nMut toki itse palat, koiran ruoka --\nVaan piispallekin oisit liika riemu!\nja siks sun säästän! Mutta ilman korpit\nsun riettaat silmäs nokkii elävältä;\nja kieles leikkautan kuin varvaskänsän,\njos siitä hiiskahdat, mit' olet kuullut.\n    (Juustenille).\nVie pois tuo saatana mun silmäin eestä\ntai ruoskin rutkaleelta itse hengen!\n\n    (Juusten viittaa huoveille, jotka vievät\n    noidan pois, itse seuraa hän jäljessä).\n\nJUHANA FLEMING:\nMa sanoin äsken, isä: varo noitaa --\nhän meitä vihaa, sen hän itse myönsi.\n\nKLAUS FLEMING:\nSun neuvojas en tarvitse, en kysy --\nsa laita kapinees, sun Puolaan täytyy.\n\nJUHANA FLEMING (hämmästyen):\nMun Puolaan? Nytkö?\n\nKLAUS FLEMING (lujasti):\n                    Nyt tai kohta, niin.\n\nEBBA FLEMING (hämmästyen hänkin):\nMut mitä kummaa kertonut on noita?\n\nKLAUS FLEMING:\nMa tiedän sen ja sentään yksi liikaa\njo siitä tietää.\n    (Juhanalle).\n                 Käske Gottschalk tänne!\n\n    (Juhana yrittää sanomaan jotakin, vaan tyrehtyy\n    marskin katseesta, kumartaa ja menee).\n\nEBBA FLEMING:\nEt ennen salannut sä mitään, Klaus,\nkun kysyi Ebba. Mutta nyt? --\n\nKLAUS FLEMING (tylysti):\n                              Sen teen --\nei naisten tarvis ole kaikki tietää.\nLien kertonut jo liiaksikin sulle.\n\nEBBA FLEMING (ylpeästi):\nTuot' en ma uskois, jollen itse kuulis.\nMa oonko koskaan marskin pettänyt?\n\nKLAUS FLEMING:\nEn puhu siitä nyt.\n\nEBBA FLEMING:\n                   Vaan minä puhun;\nma tahdon tietää, miksi juuri nyt\nsa laittaa Puolaan aiot Juhanan?\nTuo lemmenjuttu, sekö mieltäs painaa?\n\nKLAUS FLEMING:\nMa hänen lempijutuistansa viis,\nmut hän on vesa suvun viimeinen\nja turvaan parempaan ma hänet tahdon.\n\nEBBA FLEMING:\nSiis pelkäät sotaa taikka onnettuutta?\n\nKLAUS FLEMING:\nSa elä kysy, mit' en itse tiedä;\nmut paha enne vaivaa sieluani.\n\n    (Gottschalk tulee).\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSa mua kutsuit, isä!\n\nKLAUS FLEMING:\n                     Niin ma tein --\nsun mieltäs, tietojas ma tarvitsen.\n    (Ebballe).\nSa jätä meidät kahden kesken, Ebba!\n\nEBBA FLEMING:\nKuin arvoitus on mulle marski Fleming! (menee).\n\nKLAUS FLEMING (viitaten Gottschalkia istumaan):\nSa tunnet Aunen, Pentti herran tytön?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (säikähtäen):\nSiis tiedät senkin, isä!\n\nKLAUS FLEMING:\n                         Mitä tiedän?\nMa tunnen Aunen, hän on kaunis tyttö --\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin onkin.\n\nKLAUS FLEMING:\n            Kaunis, hyväluontoinen --\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nJa lämmin niinkuin päivä sydämeltään.\n\nKLAUS FLEMING:\nAhaa, vai niin, sa tunnet sydämenkin,\nsiis häntä rakastat?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                     Ma luulen niin.\n\nKLAUS FLEMING:\nJa Aune, tietääkö hän tunteistasi?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNe juuri tänään hälle ilmaisin.\n\nKLAUS FLEMING:\nJa hän?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n        Mua lempii niinkuin minä häntä.\n\nKLAUS FLEMING (naurahtaen mielihyvästä, itsekseen):\nKas, lempo vie, kuin hyvin kaikki käypi!\n(ääneen) Ken rakastaa, se halaa naimisiin,\nsa ennen kevättä saat häitä viettää.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (iloisesti):\nKuin voisin kiittää sua, isä rakas!\n\nKLAUS FLEMING:\nEi kiittämistä, (mietteissään) Onni on se mulle,\njos edes jonkun onnelliseks tehnen.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMut Pentti herra?\n\nKLAUS FLEMING:\n                  Suostuu, takaan minä.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (yrittää nousta).\n\nKLAUS FLEMING:\nEi vielä. Yhtä seikkaa kysyn sulta,\n    (Lyhyt äänettömyys).\nSa seuraat sydäntäs, ma järkeäni,\nsa elät tunteissas, ma elämässä,\nmut elämässä sentään joskus tuntuu\nkuin pettäis pohja. Harvoin marski Fleming\non vielä empinyt. Min käski tunne,\nsen järki myönsi; minkä järki käski,\nsen myönsi tunne. Neljää kuningasta\ntää käsi, sydän, nyt jo harmaa pää\non aina kunnialla palvellut.\nMa olen suora mies, en hoviherra,\nmin häntä heiluu ruo'an antajalle.\nKen kerran voideltu on kuninkaaksi\nja kelle kuuluu valtakunnan kruunu,\nsit' olen seurannut kuin varjo miestä.\nMut vallan ahnas, vaikka ylhäinenkin\njos kurkkii kruunuun, sen ma maahan lyön.\nSe onko oikein, Gottschalk?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (kummastellen):\n                            Varmaan, isä!\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin uskon itsekin. Mut riita syntyy\nmun tunteen välillä ja kylmän järjen,\njos täytyy kansaa oman synnyinmaani\nmun lyödä maahan niinkuin sutten laumaa,\nkun hätää ruikuttain he niskuroi\nja uhkaa minua ja kuningasta.\nSa Gottschalk, kuinka tästä selviäisit?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nOn synnyinmaa ja kansa rakas mulle.\n\nKLAUS FLEMING:\nSe onko rakkaampi kuin kuningas\nja kuninkaalle tehty hengenvala?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSit' en ma tiedä. Mutta synnyinmaalle\nmies antaa valansa jo syntyessä.\nVoi maata sortaa julmat tirannit\ntai heikkopäiset, silloin nousee kansa\nja suistaa tirannit kuin Kustaa Vaasa.\n\nKLAUS FLEMING:\nMut vanha Kustaa alta vieraan vallan\nhän maansa vapautti, se onkin toista.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nVaan Englannissa Henrik kahdeksannen\nlöi talonpoiat; samoin Ranskan, Saksan\non kansa tiranneitaan vastaan noussut\ntai uskonvapauttansa puolustaissa\non kera pappein käynyt voittoisasti;\non kansan oikeus puoltaa vapauttansa.\n\nKLAUS FLEMING:\nEi ymmärtää voi rahvas vapautta,\nsen tuntee yksin vapaa aateli,\nmut rahvaan oikeus kuninkaan on käsky. --\n    (Kävelee edes takaisin).\nSa olet nuori, äitis kansanlapsi\nja siksi harhaan vie sun haavehes.\nKen tarttuu miekkaan vastaan esivaltaa,\nhän miekkaan hukkuu. Kurja mies\non se, ken rahvaan luottaa suosioon:\nse on kuin ruoko, tuulten häilyttämä,\ntai niinkuin puu, min juuret maast' on irti.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMut maa on kansa; miehen luopion\nvoi kansa hartioiltaan luoda pois.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin luo, jos voi; mut jos on rautaa mies,\nniin ratsumieheen aina ratsu tottuu;\nei olot miestä luo, vaan mies ne luopi.\nMa tahdon siitä olla esimerkki.\n\nPIETARI JUUSTEN (hätääntyneenä sisään syösten):\nVoi, jalo marski! --\n\nKLAUS FLEMING:\n                     Mik' on hätä sulla?\n\nPIETARI JUUSTEN (kuten äsken hätäillen):\nTuo vanki, Ilkka, -- viekas pohjolainen\non meidän käsistämme karannut!\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen):\nTe lemmon sikiöt! Ken hänet päästi?\n\nPIETARI JUUSTEN:\nMa käskyn jälkeen hänet tyrmään vietin,\nen kuoppatorniin; nyt kun illallista\nois vanha linnanvahti tuonut hälle,\nniin oli lintu päässyt häkistänsä.\n\nKLAUS FLEMING:\nOn mahdotonta!\n\nPIETARI JUUSTEN:\n               Tyrmän ikkunasta\nhän vaattehistaan tehdyn riepuköyden\non laskenut ja siitä muurin seinää\non maahan lipunut.\n\nKLAUS FLEMING:\n                   Tuo viekas kettu\nei muiden kaltaiselta näyttänyt;\nhän viisas on ja rohkea, se näkyy,\nja hän on siemen, josta myrkky kasvaa.\nHän viel' ei kauvas, konna, ehtinyt --\nsa huovit kohta käske satuloihin\nja itse mukaan käy. Hän tänne saata,\njos elävält' et voi, niin kuollehena;\nma hänt' en kynsistäni päästä pois!\n\n    (Juuston pois).\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nJa minkä tehnyt on hän rikoksen?\n\nKLAUS FLEMING:\nHän noit' on rahvaan yllyttelijöitä,\njoit' tahtoo kätyreikseen herttuamme\nja aikoo kimppuhumme sitä tietä.\nSe otus kallis on, jos oikein näin,\n    (Synkästi itsekseen).\nja noita vakuutti mun mieltä siitä.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (seisoo hetken epäröiden, sitten päättävästi):\nSiis lähden jäljillensä minä myös!\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, riennä vain sä kanssa Juhanan.\n\n    (Kohta kuuluu melua ja aseiden kalsketta pihalta. Torvet\n    törähtelevät ja rumpu käy. Hetken perästä komennetaan\n    \"mars, täyttä laukkaa!\" ja vähitellen palautuu hiljaisuus.\n    Fleming on metelin aikana mennyt ikkunan luo katsellakseen\n    lähtöä, mutta palaa sen vaiettua takaisin keskelle permantoa,\n    seisoo hetkisen mietteissään ja lausuu sitten):\n\nVapautta rahvahalle! tahtoi hän --\nja sehän onkin ajan sotahuuto,\nmin nosti Wittenbergin hurja munkki.\nTää myrkky uhkaa koko Eurooppaa,\nse saartaa Saksaa, ruhjoo Ranskanmaata\nja yksin Espanjankin rautavalta\njo järkkyy saumoistansa Hollannissa.\nSen Kustaa Ruotsiin toi; ma ammoin jo\nnäin myrkynsiemenen ja turman taimen.\nNäät valtakunnan laivaa rahvasko\nvois ajan aallokoissa ohjaella?\nEi, lempo soi, se koht' ois haaksirikko\nkuin laiva, jolta puuttuu ruorimies.\nSen oon ma itse nähnyt. Moukkain valtaan\nei valtakuntaa koskaan usko mies.\nKen niskuroi ja kun ei neuvot auta,\nniin niskat poikki, se on selvä sääntö.\nSe oikein ollut on, sen täytyy oikein olla,\nja siis on mulla oikeus. Muut jos empii,\nniin toimistaan ei emmi marski Fleming!\n\n    (Esirippu alas).\n\n\n\n\nTOINEN KÄYTÖS.\n\n\nToinen kuvaelma.\n\nJylhä metsäinen seutu Korpolaisvuoren alla, joka kohoaa etäämpänä\nmustalta ammottavine louhi-onteloineen. Maa on hienon lumen peitossa,\nyö muuten pimeä, paitse että kuu silloin tällöin vilahtelee pilvien\nlomista. Hiljaisuutta häiritsee vinkuva tuuli. Taampana kahden vuoren\nonkalon keskellä pieni, matala mökki, jonne oikealta tuleva ja\netualalle päin mutkautuva polku johtaa. Näyttämö on hetkisen vallan\ntyhjä. Sitten tulee vasemmalta:\n\nYRJÖ KONTSAS (kontti seljässä, puukko vyöllä ja sukset olalla):\nNiin oudot mulle on nää Suomen maat\nja vanhan Turunlinnan jylhät seudut;\nen löydä tuonoista ma latuani\ntai lie sen tuiskuttanut umpeen pyry.\n    (Panee sukset oikealle, puuta vasten).\nKas tuohon lasken lylyt, sivakkani,\nkun jalat raukaisee jo taivallus\nja näköäkin haittaa hiuka, nälkä.\n-- Ei sanast' yksin elä ihminen,\nvaan syödä täytyy itse piispankin.\nMut onpas eväät mulla! Ulvilasta\nsain toki rieskaleipää tullessani.\n    (Ottaa kontin seljästään ja istahtaa kivelle).\nKas täss' on ruo'at niinkuin ruhtinaalla\nja nyt jos oltta vain ois särpimeksi,\nniin jaksais lylyään taas lykkäellä.\n    (Syö, katselee ympärilleen).\nMut mikä on tää paholaisen paikka,\njonk' olen kiertänyt jo kahteen kertaan\nkuin jänis koirain eessä kykkiväinen?\nTää liekin noidan notko, velhon vuori,\nkun tuolla ylhäälläkin vinkuu tuuli\nkuin luutavarsillansa noidat kiitäis! --\nMa olen kristitty ja aamuin, illoin\nmyös Herran huomaan itseni mä heitän;\nmut taikaa vastaan auttaneeko Kiesus? --\nKai sentään vastataika varmin oisi?\n    (Nousee ylös, katselee ympärilleen ja huomaa mökin).\nMut, Kiesus auta, tuoss' on ihmismaja!\nJos lienee asuttu, niin kysyn tietä\nja kukaties sais siellä yötä olla;\non matkanteko hauskemp' päivän aikaan.\n\n    (Jättää konttinsa kivelle, menee mökille päin, tarttuu oven\n    ripaan ja kurkistaa pimeään pirttiin, mutta lyö heti oven\n    kiinni ja tulee juosten etualalle).\n\nHyi, kelvottoman velhon pahnapaikkaa --\nsen siksi haistoinkin jo loitommalta,\nkun polku jalkopohjaa kihelmöitsi.\nPääkallo ikkunassa -- selvä merkki!\nja oven kahva kyisen käärmeen raato --\n(sylkäisee) ptui rietas, saastojasi! Karsinasta\nnäin silmät kiiluvaiset niinkuin ahman\nja lerppakieli tippui ihmisverta!\nEn tässä kauvan viipyä mä tahdo --\npois lähden, vieköön vaikka Hornaan tie.\n    (Ottaa konttinsa, jota sovittelee selkäänsä).\nNiin, tyhjään raukes matka marskin luo --\nsen muut jo ennusti ja itse uskoin,\nmut Ilkan kumppaliksi sentään läksin.\nHm, Jaakko rukka linnan vankilassa\nja raipoitettu mies, hän, Jaakko Ilkka!\nvoi surkeutta synnin maailman!\nMut tapas, lempo soikoon, miehen marski --\nsai nokinenä kerran sanat kuulla!\nVai muka kunnon mies on meidän vouti,\nkun Viron sutten joutais syötäväksi!\nMut uskoamme muuttaa ei hän tahdo,\nniin sanoi marski.\n    (Risujen rasahdusta kuuluu).\n                   Mutta! metsä elää --\nnyt lähden lipettiin, kai saapuu velho!\n\n    (Rientää suksilleen ja aikoo poistua, kun\n    näyttämölle oikealta läähättäen kahmaisee):\n\nJAAKKO ILKKA (avopäin ja päällä ainoastaan punainen pusero\nja siniset alushousut):\nHoi, mies! Ken lienetkään, nuo sukses mulle\nsaat antaa nyt tai maksas höyryää!\n\n    (Hyökkää Kontsaan niskaan).\n\nYRJÖ KONTSAS (hämmästyneenä suksensa hellittäen):\nHäh? Siunaa Luoja, yönkö kummitukset\ntääll' liikkuu velhon luona vaiko oikein\nmun kuuli korvat: ootkos Ilkan Jaakko?\n\nJAAKKO ILKKA (hämmästyen):\nSa nimen oudon lausuit. Ken liet itse?\n    (Katsoo tarkemmin).\nNiin totta koin ma elän, Kontsas veikko!\nSiis olet vapaa sa ja\n    (Hypistelee Kontsaan vaatteita).\n                      vaate päällä, --\nmun leu'at vilusta jo lokattaa\nja liian ohkainen on marraskuulla\ntää pukimeni.\n\nYRJÖ KONTSAS (ottaa kontin selästään ja riisuu turkkinsa):\nKas tässä turkin saat!\n    (Katselee kuun valossa tarkemmin kumppaliansa).\n                       Mut lempo vie,\non housut sulta unhottuneet, veikko!\n\nJAAKKO ILKKA (naurahtaen):\nJa lakki myös; näät marski Suitian\nhän meidän puolen päähineihin mieltyi.\n\nYRJÖ KONTSAS:\nVoi sua veitikkaa! Vai avopäin\nsa heitit hyvästis; mut leikki sikseen:\nsa kuinka atimosta pääsit, kerro!\n\nJAAKKO ILKKA:\nEn tiedä liekö aikaa kertomuksiin,\nvoi marskin huovit kintuilla jo olla.\n    (Vilkasten ympärilleen).\nKun sinut heitin, huovein valtaan jäin\nja kuljin niinkuin kuoloon tie ois käynyt,\nnäät ruoskittaahan tahtoi mua marski\nja sitten kuoppatornin hautaan heittää,\nmist' ei lie monta vielä palannut.\n\nYRJÖ KONTSAS:\nNiin käski hän, sen kuulin; mutta kuinka --\n\nJAAKKO ILKKA:\nMa täällä oon? Niin, siinä onkin pulma,\njok' ei oo selvä mulle itsellenkään.\nMun huovit linnan vallin luokse vei --\nnäät siin' on heillä vanha piinapaikka --\nja mua suimittiin kuin kulkukoiraa!\n\nYRJÖ KONTSAS:\nVoi ettet lyönyt heitä suuta vasten!\n\nJAAKKO ILKKA:\nLyö itse, jos sa voit, kuin sua piestään.\nMut sit' ei kauvan kestänyt, näät pappi\ntai mikä ollut lie, hän hätään riensi\nja huovit karkoitti. Ma vietiin torniin,\nniin tuli käsky: ei, vaan tyrmään viekää.\nMa sinne jouduin taakse telkimen;\nmut ikkunan kun muurissa ma näin,\nniin mietin kohta: vielä elää toivo!\nJa heti ryhdyinkin jo tutkimuksiin:\nmies hoikka siitä mahtui; köysi vain,\nniin vapaana on jälleen Jaakko Ilkka!\n\nYRJÖ KONTSAS:\nMut sit' ei ollut ja jos oiskin ollut,\nniin entäs vahdit?\n\nJAAKKO ILKKA:\n                   Täällä etelässä\non illat pimeät; ma riisuin vaatteet\nja niistä köyden tein ja alas luisuin.\n\nYRJÖ KONTSAS:\nMut entäs vahdit, vallit, vallihaudat?\n\nJAAKKO ILKKA:\nSen tietköön Luoja, kuinka lienkin tullut --\nen tiedä itsekään, min ihmeen kautta --\nma uin ja juoksin, juoksin, tässä olen!\n\nYRJÖ KONTSAS:\nSaat kiittää onnestasi taivaan Herraa.\n\nJAAKKO ILKKA:\nNiin, miestä neuvokasta Hänkin auttaa.\nSa pääsit nähtävästi helpommalla?\n\nYRJÖ KONTSAS:\nNiin tein. Ma ulos kohta heitettiin.\n\nJAAKKO ILKKA:\nJa niin nyt ollaan täällä; mutta peijakas,\non varmaan huovit mulla kintereillä\nja Tukholmaan mun täytyy, vaikka täynnä\nois perkeleitä Ahvena ja manner.\nNyt, Kontsas, suoraan luokse herttuan,\nniin meill' on takanamme tuima reissu.\nSa paikat tunnet, koska yksin läksit?\n\nYRJÖ KONTSAS:\nEn opasta ma marskiltakaan saanut --\nja tie on pystyyn noussut, noiduttu\non varmaan kierroksille nämä tienoot.\nKas tuoss' on pesä velhon, poppaäijän!\n\n    (Kuuluu ääntä oikealta).\n\nJAAKKO ILKKA:\nKen tulee? Huovit jos, niin perii hukka.\n\nYRJÖ KONTSAS (on katsellut sinnepäin):\nEi, vanha akka sieltä yksin puittaa,\nja ähkii, tuhkii tullessaan kuin hullu --\nhoi, piiloon Ilkka, siin' on velho itse!\n\nJAAKKO ILKKA (vetäytyen Kontsaan kanssa vasemmalla\nolevan kuusen varjoon):\nMa pelkään huoveja, mut muita en --\nja olkoon akka vaikka pirun äiti,\nniin kysyn tietä hältä Tukholmaan.\n\nYRJÖ KONTSAS (puun takaa):\nSt! Hiljaa! anna esiin velhon tulla!\n\nNOITA (tulee ähkien ja itseksensä uhuen):\nTaivaat lieskaa ja valtameret kiehuu ... ja tässä kiehuvassa kattilassa\nhän vielä keitetään ja paistetaan... Vanha piru itse seisoo sarvipäineen\nja kaviojalkoineen vartaan varressa ... kaikki pienet punapäät tanssivat\nluurankojen kanssa kilpaa sen rovion ympärillä ja tulta kohentelevat ...\nhännät heill' on kohennuskeppinä, ne kun eivät tulessakaan pala ...\nja syttyinä on toisia verimatoja ja pyöveleitä, jotka rautaisen\nhaarniskansa sisässä korventuvat ja kärventyvät karvoineen korvineen\nkuin paistinpannussa ... (yrittää mökillensä, huomaa jälkiä lumessa,\nhaistelee oven kahvaa, nuuskii ilmaa).\n\nYRJÖ KONTSAS (hiljaa Ilkalle):\nOn kamalat tuon riettaan miettehet --\npois lähtään täältä, muuten pahoin käypi!\n\nJAAKKO ILKKA (samoin Kontsaalle):\nMut kelle toivottaa hän moisen kuolon?\nKun ruoja vain ei söis, niin kysyis tietä! --\n\nNOITA (vaanien);\nTäällä haisee ihmisen veri ja näkyy tasajalkaisen jälkiä... Ne ovat\nkaukalaisia, kulkuroistoja, oma väki tänne ei uskalla tulla ja\npappihurtat ei pääse, sillä niitä varten olen taikani tehnyt... Onko\nhirtehisen puolakat tännekin kuononsa pistäneet?... Mutta kyllä\nminä silloin heidän sieramensa kutkuttelen... Parasta katsoa\ntupahan... Mutta jos likellä ovat mokomatkin mongertajat, niin\nsäikytän ne loitommaksi näiltä mailta ... (pärähtää kamalaan\nnauruun ja huutaa):\n\n    Huus karja laitumelle,\n    kyys käärme kinosta myöten,\n    sissis, sissis sisilisko,\n    myys myyrä, myrkky myyrä,\n    korpolaisten raato korpit,\n    kaikki karja kalman eukon,\n    vihoväki mannun eukon,\n    huus, huus kaikkialle,\n    näkymättä, nukkumatta,\n    puhtaaks pankaa laitumeni,\n    pistos sinne, pistos tänne,\n    kannan alle, kynnen alle\n    musta veri, myrkkyveri,\n    kunnes maa on minun taasen,\n    velhon valta, vuoren valta!\n\n    (Menee tupaan).\n\nYRJÖ KONTSAS:\nVoi, Kiesus auta oman ristis kautta --\njo tunnen jalkopohjat pöhöttyvän!\n\nJAAKKO ILKKA:\nNiin pakkasesta, vaan ei taikatöistä.\n(its.) On sentään kauhun paikka seutu tää,\nmut rohkea on aina rokan syönyt,\n(ääneen) En pelkää velhoa, ma tietä kysyn\nhän minkä voi, kun teen ma ristin merkin.\n\n    (Tekee ristin merkin rintaansa ja mökille päin).\n\nYRJÖ KONTSAS:\nEn marskia ma tuonoin peljännyt,\nmut tuota vapisen kuin haavan lehti!\n\nJAAKKO ILKKA:\nEi purematta nielle noitakaan!\n\n    (Menee mökille, hätkähtää nähdessään kamalat kuvat, mutta\n    tehtyään ovella vielä ristinmerkin, tarttuu hän kahvaan ja\n    avaa oven sanoen):\n\nNimehen Isän, Pojan, Pyhän hengen!\n\nNOITA (sisästä):\nKäy sisään vaan, sa Ilkka Ilmajoelta.\n\nJAAKKO ILKKA (säpsähtäen kuin salaman iskusta):\nHäh! Taivaan Jumalat! Ken ... kuka Ilkka?\n    (Tointuen ja miehevästi).\nNo niin, sen nimen isältäni saanut olen,\nmut mistä helvetistä tunnet mun?\n\nNOITA (tulee ovelle):\nMa tunnen kaikki, tiedän myöskin kaikki;\nsa eilen saavuit hiihtäin marskin luo,\nja hätää pohjolaisten valittelit;\nsun marski ruoskitutti, vangitutti,\nsa karkasit ja oot nyt henkipatto!\nKen sinut kiinni saa, hän palkitaan,\nmut ken sun pelastaa, hän ruoskitaan.\n\nJAAKKO ILKKA (masentaneena):\nSa olet noita, kaikki on kuin sanot,\n    (Tempasten puukkonsa).\nMut kieles juorut kurkkuus kuivukoot!\n\nNOITA (nauraa):\nVai luulet velhoon asees pystyvän? --\nMies, puukkos tuppeen! Pahaa en ma tahdo,\nnäät sama kosto, sama vihan liekki\nkuin sinulla on mulla.\n\nJAAKKO ILKKA:\n                       Kosta en,\njos oikeutta teenkin Flemingille.\n\nNOITA:\nNyt aiot Tukholmaan, mut tiet' et tunne.\n\nJAAKKO ILKKA:\nVai senkin tiedät! Siispä näytä tie.\n\nNOITA (osoittaa):\nJa tuolla kuusen alla kyykyllänsä\non sulla kumppalisi, Yrjö Kontsas?\n\nYRJÖ KONTSAS (tulee puun takaa tehden ristin merkin):\nJos piru tuo ei ois, niin Luojaks luulis!\n\nJAAKKO ILKKA:\nKäy tänne, Kontsas, velhon veikkoseksi!\n\n    (Kontsas lähenee).\n\nNOITA (Kontsaalle):\nSa oisit teiniks tehty, papiks pantu,\njos isäs suomalainen ollut ois.\n\nJAAKKO ILKKA (its.):\nKun piru papin kanssa liittoon käy,\nniin sitt' on kumma, jollei onni suosi!\n\nNOITA:\nSa nostit puukkos. -- Jos sa vannot mulle,\nvain marskin kylkeen että käytät sitä,\nniin tai'on puukkos kärkeen käärmemyrkyn,\nmi hiipaisten jo hengen hältä vie.\n\nJAAKKO ILKKA:\nEn ole murhan mies, vaan oikeuden.\n\nNOITA:\nJa vapauden, ma tiedän; mutta vapaus\nja marski Fleming eivät kaksin viihdy.\n    (Kuuntelee).\nMa kuulen ääntä, ratsun hirnuntaa --\n\nJAAKKO ILKKA (säikähtäen);\nNe huovit on ja Ilkkaa hirteen etsii...\n    (Vetää puukkonsa).\nmut käyköön kuinka käy, ma taistelen;\nen eestä itseni, vaan tuhanten!\nMun _täytyy_ Tukholmaan ja, kautta taivaan,\nvaikk' kävis tieni läpi sydänten,\nma tällä puukollani raivaan sen.\n\nYRJÖ KONTSAS:\nSa ota sukset multa, lakki myös,\nvoit ehkä päästä heiltä. Jäljessäs\nmä sinne saavun.\n\n    (Metsästä kuuluu komento: \"alas ratsuiltanne! Ne puihin sitokaa\n    ja eespäin, mars\". Toinen huuto: \"Tänne johtaa jäljet!\")\n\nNOITA:\nOn turhat aikees, huovit saartaa paikan;\nnyt jouduit hiirenloukkuun, Jaakko Ilkka!\n\nJAAKKO ILKKA:\nSa, lemmon noita, surmaaniko ilkut,\nmut nähdä saat, kuin iskee pohjalainen!\n\nYRJÖ KONTSAS:\nVoi, pakoon riennä!\n\nJAAKKO ILKKA:\n                    En, en askeletta!\nNyt tulkoon koirat kerran joukollansa,\nma heille näytän, mitä taitaa mies,\nkun taistelee hän epätoivossaan.\n\nNOITA:\nOn taitos turha, yksi pyssyn laukaus\nsun kuolettais! Vaan mulle vanno, että\nsa Flemingistä, kansan pyövelistä,\nteet lopun tuolia (viittaa puukkoon), niin sun pelastan!\n\nJAAKKO ILKKA:\nMa eestä oikeuden ja Pohjanmaan\njo vannoin taistellaksein hautaan asti!\nJa silmät sammukoon ja liha kuolkoon\nja korpit raadon syököön elävältä,\njos sit' en tee! Siis kuolo Flemingille,\nkun oikeus kuollut on ja ruoska säätää,\nvaikk' onkin selvä valtakunnan laki.\nMa muut' en lupaa, enkä toisin vanno!\n\nNOITA:\nSe vala riittää. Joutuun tuonne menkää\nja alla lauteen siellä vartokaa:\non varmempi kuin linna noidan mökki!\n\nJAAKKO ILKKA:\nSiis nimeen Herran vaikka velhon pesään!\n\n    (Ilkka ja Kontsas syöksevät tupaan, noita perässä. Heti senjälkeen\n    ilmestyvät Juhana Fleming ja kymmenkunta soihduilla varustettua\n    huovia. Vasta myöhemmin Gottschalk Fleming).\n\nJUHANA FLEMING:\nKas tänne jäljet johtaa pakolaisen!\nTuo metsä tutkikaa ja luolat kaikki,\nhän tuotava on linnaan takaisin,\njos muuten ei, niin ruumiina, on käsky,\n    (Muutamia huoveja katoaa vasemmalle).\nTe toiset vartokaa, ma itse paholaisen\nnyt huudan päivän valoon pesästänsä.\nHoi, akka, noita, velho, poppa-ämmä,\ntee pirunkonstis nyt, mut ukses auki\ntai lyön sen kahtia kuin munan kuoren.\n\nNOITA (raottaa ikkunan lautaa, niin että hänen kasvonsa\nsoihtujen valossa näkyvät):\nKen siellä kirkuu, räiskää keskiyöllä?\nJos lienet Belzebub ja noitain herra,\nniin miks'et kattotietä nyt sä käytä?\n\nJUHANA FLEMING:\nNimessä neitseen pyhän Maarian,\nen perkeleen, ma sulta kysyn nyt,\njos olet karkulaista nähnyt täällä?\n\nNOITA (ikkunasta):\nNyt juur' on keskiyö, se mun aika\nja omat nyt on mulla toimitukset.\nKen silloin häirii, hänet korpiks loihdin\nkuin sen, ken äsken kysyi tietä täältä.\nNyt Korpolaisten korppina hän ronkkuu!\n\nJUHANA FLEMING:\nSun elkeitäs en pelkää, vanha noita!\nEt avaa siis! Hei, tänne miestä\nnyt tulkoon neljä, pirtti tutkikaa\nja karkulainen siellä jos hän piilee,\nhän tänne raastakaa! Mars, eteenpäin!\n    (Ei kukaan liikahda).\nNo onko lempo teidät lamaan lyönyt,\nvai pelko kuuroks tehnyt hölmöjoukon?\nKen pelkää akkaa, hän on itse akka\nja muita pettää huovin housuillansa!\nMa käskin: edespäin! te kuulitte\nja, kautta Maarian, ma hirtän sen,\nken vastaan päällikköä niskuroi!\n\nENS. HUOVI:\nEhk' on hän muita teitä karkuun päässyt,\nvie tästä jäljet myöskin tänne päin!\n\n    (Pari huovia tulee vasemmalta).\n\nTOINEN HUOVI:\nNe tänne tuovat nekin ... kuusen alla\non täällä sukset, työltä pohjolaiset.\n\nJUHANA FLEMING:\nHän on siis tuolla vanhan noidan luona --\nja marskin käskyn kuulitte te taannoin!\nMars edespäin, tai kautta miekan tään,\nsen kallon halkaisen, ken niskuroi!\n\nKOLMAS HUOVI:\nJos tuleen käskette, ma menen, herra,\njos veteen vaaditte, ma uin, jos jaksan,\nmut ennen halkaiskaa mun halpa pää,\nkuin lähden taistoon velhoeukon kanssa.\n\nNOITA (nauraa, huutaa):\nKas, korpit tuolla kaipaa kumppaleita...\nsa saat, sa saat! Hoi, tulkaa Hornan henget!\n\n    (Höpöttelee itsekseen ja tekee taikojaan).\n\nENS. HUOVI (peräytyen edemmäs samoin kuin muutkin huovit):\nHyi, kalman ruoka, sielus itse möit\nja nyt sa muilta veisit autuutensa!\n\nJUHANA FLEMING:\nVie helvettiin sa autuutesi, raukka,\nkun pelkäät akkaa niinkuin sutta lapsi.\n\nTOINEN HUOVI:\nEn pelkää kahden jalan kulkevaista,\nen sutta, ahmaa enkä kontiota;\nmut sarvipääll' on omat aseet hällä,\nja velholla on ventovieras voima.\n\nENS. HUOVI:\nJos oli ihminen se, joka karkas,\nniin tuonne itsekään ei uskaltanut!\n\nKOLMAS HUOVI:\nLie ollut sarvipäisen seuraa hänkin,\nkun linnan muurit eivät kestäneet.\n\nENS. HUOVI:\nEi siitä vankilasta ihmiset\ntok' ennen päässeet...\n\nTOINEN HUOVI:\n                       Totta, Kiesus auta,\nhän oli noita hänkin -- Pohjanmaalta!\n\nJUHANA FLEMING:\nTe kurjat raukat, lemmon jänishousut,\nnyt noita teist' on joka vanha akka\nja poppamies, ken vain on pohjolainen!\nMa teille näytän, mik' on voimakkaampi:\ntuon velhon taika vaiko Ruotsin rauta;\nkun muut ei tohdi, tohtii Fleming aina!\n\n    (Vetää miekkansa ja aikoo rynnätä ovelle,\n    mutta samassa rientää esille):\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSa olet nuori, suvun viimeinen,\nja Pohjan puukolla on varma kärki;\nsiis salli mun se tehdä, Juhana,\nmun elämälläni on vähemp' arvo!\n\n    (Syöksee miekka kädessä tupaan).\n\nJUHANA FLEMING (mutisten):\nHän etsii kuolemaa, siis Aune Juusten\non minun sentään. Hyljätty on hän!\n\n    (Huovit ovat peitsinensä väistyneet molemmin puolin kujanteeksi\n    ja seisovat kalpeina jännityksestä. Pitempi äänettömyys. Korpit\n    ronkkuvat vuorella. Muutamat tulisoihdut ovat sammuneet, niin että\n    yö on aika pimeä. Juhana Fleming seisoo vasemmalla, paljastettu\n    miekka kädessä. Vähän ajan perästä palaa Gottschalk Fleming\n    kalpeana mökistä).\n\nKAIKKI:\nNo?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n    Kauhun paikka! Ken jos mennä tahtoo,\nhän sinne menköön, min' en toiste mene!\n\nENS. HUOVI:\nEn minä myöskään!\n\nKOLMAS HUOVI:\n                  Enkä minä, en.\n\nTOINEN HUOVI:\nMut kumma vain, kun hengen velho säästi!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nHyi, elkiänsä! Käärmeet maassa ryömi\nja lautehilla lemmon lonkareita!\n\n    (Kaikki huovit katselevat toisiansa ja\n    muutamat alkavat jo hiipiä pois),\n\nJUHANA FLEMING (joka epäillen on velipuoltansa katsellut,\nitseksensä):\nMa häntä epäilen; niin kumma ilme\non silmissänsä -- tai lie pelko lyönyt\nja naaman vääntänyt kuin valhe vääntää.\n\nHUOVIT:\nPois täältä, pois!\n\nJUHANA FLEMING:\n                   On rumaa epäilys,\nkun hän on veljeni ja Fleming myöskin.\nEi sentään valhetella Fleming vois!\n(ääneen) No, olkoon siis: me vuoren kierrätämme\nja jollei löydy hän, niin palajamme!\n\n    (Huovit ja Juhana Fleming menevät).\n\nGOTTSCHALK FLEMING (poistuessaan verkalleen toisaalle);\nJos valhettelee se, ken toden salaa,\nniin nyt mä kurja olen valhetellut.\nSuo anteeks, Herra, siis tää ensi valhe!\nSe olkoon viimeiseni; muut' en voinut.\nJa nytkin tein sen rakkaudesta kansaan! (Pois),\n\n    (Vähän aikaa sen jälkeen avautuu mökin ikkuna\n    ja noita pistää ulos päänsä).\n\nNOITA:\nHaa, Fleming, surmas pelastin ma sulle\nja teräkseen nyt tai'on myrkkykärjen,\nmi pystyy panssarinkin raudan alle!\n\nJAAKKO ILKKA (tulee Kontsaan seuraamana, ympärillensä\nvilkuellen ja paljastettu puukko kädessä)\n\nEi ketään ... kaikki poissa ... pelastettu!\nSiis itse Jumala on puolellani\nja oikeaks mun asiani katsoo!\n\nYRJÖ KONTSAS:\nMut ken lie ollutkin tuo kalvas mies?\nHän meidät huomas, vaan ei ilmi tuonut.\n\nJAAKKO ILKKA:\nOn suojahenkeni hän tuntematon\nja pelasti mun tänään toisen kerran;\nnäät hän se huovit kielsi ruoskimasta,\n    (Ovelle ilmestyvälle noita-akalle).\nKen oli kalvas, mutta uljas herra?\n\nNOITA:\nHän lienee marskiriettaan äpäröitä,\njok' äsken ulkomailt' on palannut.\n\nJAAKKO ILKKA:\nSiis marskin poika meidän puolellamme;\nsit' tuskin uskois, jollei nähnyt ois!\n\nYRJÖ KONTSAS:\nNiin, marskin poika! Suuri taivaan Herra,\nniin ihmeelliset totta on sun ties!\n\nNOITA:\nNäin poika tietämättään isän surmaa!\n    (Nauraa ilkeästi ja hillittömästi).\nSe tosiaan on pirun hauska juttu! (nauraa).\n\nJAAKKO ILKKA:\nSuus kiinni, noita!\n\nNOITA:\n                    Muista valas mulle!\n\nJAAKKO ILKKA:\nSen valan ennen tein jo itselleni.\n    (Kontsaalle).\nNyt, veikko, tielle tästä joutukaamme,\nkai Tukholmassa vartovat jo toiset!\nHyvästi, noita!\n\nNOITA:\n                Löydät kai sä tien?\n\n    (Ilkka nyökäyttää päätänsä, Kontsas ottaa suksensa; menevät,\n    nauraen ja itsekseen toistellen):\n\nJAAKKO ILKKA:\nSe tosiaan on pirun hauska juttu!\n\n    (Kääntyy tavallensa).\n\n    (Esirippu alas).\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kuvaelma.\n\n(Herttua Kaarlon odotussali Tukholman linnassa. Takainen osa\nsuorakaiteen muotoisesta salista on kapeampi kuin etuosa; ovia\non perällä ja molemmilla puolen; katsojasta oikealla komea uuni,\nVaasasuvun vaakuna uunin pellissä, samalla puolen pöytä ja\ntuoliryhmä. Vasemmalla taas isompi kattotuoli ja penkkejä;\nkapeammassa osassa vain penkit pitkin seiniä. -- Aksel Lejonhufvud\nistuu pöydän edessä kirjoittaen).\n\nLEJONHUFVUD:\nKas niin, tää kirje näyttää kuninkaalle,\nkuin tääll' on asiat; hän päättäköön,\njos tahtoo tulla taikka ei. Mut siitä\nvoi riippua, ken Ruotsin kruunun kantaa:\nhän vaiko herttua. Jo kaksi vuotta\non selvä ollut mulle ai'e Kaarlon;\nhän tahtoo kruunun Kustaa Aadolfille.\nKen tietää, eikö meidän, aatelisten,\nois valta loppunut, jos moinen mies,\nniin luja, tarmokas ja itsepäinen\nsais vallan täällä? Meille varmempaa\non heikon Sigismundin höllät ohjat,\nnäät hän on Puolassa ja huomispäivä\non hänen nykyisyys, -- hm, \"_rex crastinus_!\"\nVaan herttua jos voittais? Silloin mennyt\non se, ken niskoitteli. Varmint' on\nsiis katsastaa, ken täällä vallan riistää\nja tasan puolta pitää molempain.\nNyt mull' on Kaarlon luotto, anteheksi\non suotu juttu Länsigöötinmaalla --\nja kuninkaan ma kirjeilläni voitan.\n\nPALVELIJA (ilmoittaa):\nOn jalo herra Horn palannut\nja pyytää päästä luokse herttuan!\n\nLEJONHUFVUD:\nEi vielä päästä voi, mut sisään tulkoon!\n    (Palvelija pois).\nHm, Horn, hän on liian suora mies;\ntuo suoruus suomalaisten tyhmyytt' on,\nei viisautta viekkaan diplomaatin.\nHän sanoo aina, mitä aattelee\nja pitää sanansa, vaikk' antanut\nsen oisi moukalle, uh, kuinka raakaa!\n\nPALVELIJA (ilmoittaa):\nJalosukuinen Kaarlo Horn, Kankaisten herra!\n\nHORN (rientäen avomielisesti kreiviä kohden):\nMa Suomest' tulen suoraan, herra kreivi,\nja tiedot tuoreet herttualle tuon.\n\nLEJONHUFVUD:\nSen kohta tehdä voitte; hetken päästä\nkai saapuu kävelyltään herttua!\nNo, millä uhkaa meitä Suomen karhu?\n\nHORN:\nEi karhu enää, mutta viekas kettu\non Fleming nyt; hän tahtoo aikaa voittaa\nja sotaa valmistaa, siit' olen varma.\n\nLEJONHUFVUD:\nAhaa, vai karhukin jo sivistyy!\nKas, sepä oiva juttu; silloinhan\nvoi sodast' tulla hauska karhun tanssi,\nkun Ruotsin leijonakin valveutuu!\n\nHORN:\nTe kaikki leikiks lyötte, jalo kreivi;\nmut karhulla on kovat rautakourat.\n\nLEJONHUFVUD:\nNiin, vahvemmat kuin monen sonnin -- sarvet,\nvaan eivät kyllin kovat leijonalle!\n\nHORN:\nMut päätä leijonankin tukistella\nvoi sentään Suomen karhu aimolailla.\n\nLEJONHUFVUD:\nJa Maununpoika sekä Erik Ribbing?\n\nHORN:\nOn tulleet myöskin. Suomen aatelisto\nei meihin yhdy; viekastellen vastaa\nja jättää kaikki tuloon kuninkaan.\nTään keinon keksinyt on marski Fleming.\n\nLEJONHUFVUD (naputellen pöytään sormillansa):\nEi hullummasti! Fleming viisastuu.\nJa teidän äänt' ei enää kenkään kuullut?\n\nHORN (lyhyesti):\nEi, nyt Fleming yksin siellä vallitsee.\n\nLEJONHUFVUD:\nMut Raaseporin sentään hoidan minä!\n\nHORN (hymyillen):\nJa minä verot kannan Kankaisista!\n\nPALVELIJA (ilmoittaen):\nKuninkaalliset valtaneuvokset, jalot ja vapaasukuiset herrat\nErik Brahe, Arvid Stenbock ja Hogenskild Bielke!\n\n    (Tulevat puhellen keskenänsä).\n\nBRAHE (tullessaan Bielkelle):\nOn ajat levottomat, jalo Bielke,\nja kaduillamme pahan ilman linnut,\nnuo suomalaiset mellastaa ja räyhää!\n\nBIELKE:\nMe tänään myrskyn saamme, veli Brahe,\nniin oli synkät kasvot herttualla.\n\nSTENBOCK:\nHän itse kansan mieltä yllyttää\nja suosii suomalaisten ruikutusta;\nmut Flemingiä kaikesta hän syyttää.\n\nLEJONHUFVUD (tervehtien heitä ja kääntyen Stenbockin puoleen):\nJa teistä, Stenbock, syytön kai on marski?\nMut kuulkaa Hornin tuomat tuoreet viestit!\n\nBRAHE:\nKas, Horn!\n\nBIELKE:\n           Mitä uutta?\n\nSTENBOCK:\n                       Terveheksi!\n\nHORN:\nEi taivu karhu. Kaikki työ on turhaa.\nJa mun hän ajoi linnastaan kuin koiran.\n\nBRAHE:\nTe mitä tarkoitatte, jalo Horn?\nEi neuvoskunnan kunniaa hän lie\nniin häväissyt?\n\nSTENBOCK:\n                Jos niin on tehnyt Fleming,\nvoi olla teissä syy -- ma puhun suoraan.\n\nHORN (kylmästi):\nOn veri sakeampi aina vettä.\nSain muuten tuodakseni tervehdykset\nmyös Ebba siskoltanne teille, Stenbock.\n\n    (Horn, Stenbock ja Brahe puhelevat keskenään).\n\nLEJONHUFVUD:\nNo, vanha Hogenskild, jos tänään meidän\non vastattava suoraan herttualle,\nniin mitä puolustatte: sotaa vaiko rauhaa!\n\nBIELKE:\nMa olen rauhan mies ja vihaan sotaa --\n\nLEJONHUFVUD:\nMut kukistua täytyy jommankumman.\n\nBIELKE:\nMe varrotkaamme, kunnes itsestänsä\ntuo liika valta halkeaa kuin konna,\njos härän kanssa kilpasille lähtee.\n\nBRAHE:\nNo, karhun kieltä tässä kuunnelkaamme!\n    (Kääntyen Lejonhufvudiin ja Bielkeen).\nOn Horn kirjeen tuonut Flemingiltä,\nhän siinä vastaa valtaneuvoksille.\n\nMUUTAMAT:\nSiis kuunnelkaamme!\n\nTOISET:\n                    Horn lukekoon!\n\nHORN (ottaa uunin reunalta pergamentin, jonka hän tullessaan\non siihen laskenut ja asettuu päin katsojiin; toiset istuvat):\n\nNo, siis ma luen! (Silmäilee). Vanha, tuttu nuotti!\n\n    (Lukee) Ruotsin valtakunnan neuvoksille!\n\nOlen saanut teidän kirjoituksenne, jossa pyydätte minua tulemaan\nRuotsiin pitämään valtakunnan asioista neuvoa teidän kanssanne,\nvaan en tiedä muuta teille vastaukseksi kirjoittaa kuin sen, että\ntahdon kyllä muutoin olla neuvossanne, mutta en siinä neuvossa,\nettä teidän käskynne ovat enemmän arvossa pidettävät kuin Hänen\nKunink. Majesteettinsa.\n\nBIELKE:\nTuo keppihepo ain' on Flemingillä!\n\nLEJONHUFVUD:\nHän sillä nolaa itse herttuankin!\n\nBRAHE:\nMut jatka, Horn, kuullaan loru loppuun!\n\nHORN (jatkaa):\nJos minulla ei olisikaan se Kunink. Majesteetin käsky, joka minulla\non, niin ei minun kumminkaan sopisi täältä pois lähteä, minun kun\non talot ja kartanot täällä Suomessa, tässä maassa olen elinaikani\nsotaväen parissa ollut ja suomalaiseksi kasvanut. Te kyllä tahtoisitte\nminulta riistää sen vallan, jonka kuningas minulle uskonut on, niinkuin\ntuonoinkin Aksel Kurjen aioitte sijalleni panna. Mutta minulle on\ntämän toimen kuningas uskonut, ettekä sitä minulta voi te eikä teidän\nkaltaisenne ottaa. En ole minä velkapää tottelemaan teitä enemmän kuin\nte minua; en ole teidän kyytimiehenne enkä aio välittää hölyn pölyä\nkaikesta siitä, mitä te minulle kirjoitatte vastoin Kunink. Majesteetin\nkäskyä, sillä te olette minun vertaisiani ja jos tulevat mun vertaiseni\nja jotakin käskevät, niin lyön heitä päähän --\n\nLEJONHUFVUD (hypähtäen ylös):\nTuo, lempo vie, on liikaa röyhkeyttä\nja nöyryytystä vaatii moinen mies!\n\nHORN:\nNiin, ennen kivenkin voi sentään siirtää\nkuin marskin järkisyillä taivuttaa,\nsen itse näätte nyt.\n\nSTENBOCK:\n                     Hän yksin meistä\nnoin tehdä voi ja tehdä uskaltaa,\nvaikk' antoi meille samoin Sigismundus\nmaakunnat hallita kuin Flemingille.\nMe kaikki hältä tässä kadehdimme,\nmit' oli kullakin, mut mistä kaikki\nme luovuttiin kuin heikot, veltot raukat.\nKlaus Suitian on meitä voimakkaampi,\nken moittii häntä, moittii itseänsä.\n\nLEJONHUFVUD:\nMut tässä loukkaa marski neuvoskuntaa\nja käyttää humalaisen huovin kieltä;\nken häntä puoltaa, laittaa kuningasta,\nnäät neuvoskunta kuninkaan on laitos.\n\nSTENBOCK (tiuskasten):\nOn valta marskillakin kuninkaalta.\n\nLEJONHUFVUD:\nOn käskyvalta, vaan ei koiran virkaa!\n\nSTENBOCK (kiihkoissaan ärjästen):\nSä hilli kieles, Raaseporin kreivi,\nei ole koira hän, mut mies hän on!\n\nBIELKE (joka on puhellut Brahen kanssa, sillä aikaa kuin\nHorn on tutkinut paperiansa):\nNo, jalot herrat, moista kiihoitusta\nei linnassansa salli herttua!\n\nHORN (katsellen kirjettä):\nJos sallii jalot herrat, luen loppuun,\non yhtä ylväs allekirjoituskin:\n\n    (Lukee)\n\nAnnettu Turun linnassa sinä 20 p:nä lokakuuta Armon vuonna 1596.\n\n                              Klaus Fleming, Eerikinpoika.\n\nWiikin vapaaherra, Suitian, Kuitian ja Yläneen herra ja ritari,\nValtaneuvos, Valtakunnan marski, Yli-amiraali ja Kenraalisotaeversti,\nMaaherra ja käskynhaltija koko Suomen Suuriruhtinaskunnassa, mies,\njolla nyt on monta hallitsijaa, jotka kaikki säätää tahtovat, vaikka\nen minä muita ketään tottele kuin yhtä ainoata, jonka nimi on\nkuningas Sigismundus, sillä hän on kuningas ja pysyy kuninkaana.\n\nSTENBOCK (riemuiten):\nKas, se on selvää kieltä, lempo soikoon!\nEläköön Sigismund ja marski Fleming!\n\nBRAHE:\nJos oiskin yhtä selvä meidän ohje!\nVaan meidän tehtävä on tarkastaa\nett' yhteys säilyy Ruotsin valtakunnan;\nmut marski Suomen aikoo eroittaa,\nsen huomaa kaikki.\n\nSTENBOCK:\n                   Kuinka eroittaa?\nHän mies on kuninkaan, mut suomalainen.\nSiis huudan uhallakin kerran vielä:\neläköön Sigismund ja marski Fleming!\n\nPAASHI (ilmoittaa):\nHänen ruhtinaallinen armonsa Sörmlannin herttua!\n\n    (Kaksi paashia avaa oven ja asettuvat sitten\n    sen molemmille puolille).\n\nHERTTUA (tulee lakki päässä ja ratsupuvussa tuimasti sisään):\nKen täällä karjui: Fleming eläköön,\nkun Ruotsin säädyt kaikk' on yhtä mieltä,\nett' on hän nostattaja kapinan\nja vihollinen maan ja valtakunnan?\n\nSTENBOCK:\nSen minä tein, mut tarkoitus ei ollut --\n\nHERTTUA (viskaten lakin ja ruoskansa tuolille):\nJo riittää, Stenbock! Moiset sanat sulle\nvoi maksaa pääsi. Ilmivihollista\nen salli suosittavan täällä minä,\nniin kauvan kuin on mulla sananvalta.\nSa kuulit sen!\n\nSTENBOCK (Bielkelle):\n               Hän täällä komentaa\nkuin hän ois kuningas, ei Sigismund!\n\nHERTTUA (huomaa Hornin):\nNo, Horn, Suomen säädyt mitä vastas\nja mitä aateli ja Noki-Klaus?\nKai nenä käy jo liian pitkäks hällä,\njos niistää aikoo hän sen hiansuulla?\n\nHORN:\nOn huono onni Teidän armollanne\nkai miestä valitessa: enemmän kuin koskaan\nnyt yhtä mielt' on Suomen aatelisto;\nse maa on kohta irti meistä, pelkään,\nja marski Fleming hallitsee sen yksin.\n\nHERTTUA (lyöden nyrkkinsä pöytään):\nSe, surma vieköön, ennen pitkää nähdään,\nken siellä hallitsee! Niin, Suomen herrat,\nhe jännittävät jousen liian tiukkaan --\nja kun se katkeaa, niin, kautta taivaan,\non syvään iskeväkin koston miekka!\nJos Flemingiliä onkin aatelisto,\nniin mun on kansa, Suomen talonpoiat.\n\nHORN (ojentaa toisen pergamentin herttualle):\nTäss' onpi vastaus Suomen aatelin,\nniin laadittu kuin tahtoi marski itse.\n\nHERTTUA (silmäten kirjettä):\nNiin, kaiken päättäköhön kuningas --\ntuon virren kyllä vanhastansa tunnen.\nNyt sentään riittää turhat kinastukset;\nkun uhka auta ei, niin puhuu miekka!\nSiis sotajoukon kanssa Yrjö Posse\nsaa niskat niskurilta nujertaa.\n\nBIELKE:\nMut tästä Teidän armollanne yksin\nei liene päätösvaltaa; neuvoskunta\nsen ratkaisee, on selvä sääntö laissa.\n\nHERTTUA (tuimasti Bielkeen kääntyen):\nEi laissa, Bielke, se on Sparren sääntö.\n\nBIELKE:\nMut Sparren sääntöön myöntyi kuningas\nja julistettu laiksi on se maassa.\n\nHERTTUA:\nVaan säätymyönnytystä puuttuu siltä --\nja minä, herttua, en suostu siihen.\n\nBRAHE:\nOn Ruotsissa vain yksi kuningas,\nja se on Sigismund. Ja neuvoskuntaan\njos yhtyy hän, niin sääntö laiksi muuttuu.\n\nHERTTUA (häneen kiukkuisesti käännähtäen);\nTe, kreivi Brahe, suoraan vastatkaa:\nma oonko lapsi, jota neuvotaan,\nkun puheina on valtakunnan tieto?\n\nBRAHE:\nEi opettaa, vaan huomauttaa mun täytyy,\njos Teidän armo poikkee Ruotsin laista.\nJa veljessota nälkävuonna moissa,\nkun kurjuuttansa koko kansa nääntyy,\nois kauhun isku koko valtiolle.\nEi yksin oikeus, mutta velvoitus\nmun näihin sanoihini pakottaa.\nMa ainakaan en veljessotaan suostu!\n\nMUUT:\nNiin, siihen neuvoskunta suostu ei!\n\nHERTTUA (ärjästen jylisevällä äänellä):\nSiis vieköön lempo koko neuvoskunnan\nja valtiomme! Vielä tänään vaadin\nma teillä vastuun: myötä taikka vastaan;\nja jos te vastustatte, vannon teille:\njo huomenna ma ohjat teille heitän.\nSiis tyysti miettikää, mun päätös seisoo!\n\n    (Menee vihoissaan vasemmalle; oven suussa seisoneet paashit\n    seuraavat. Valtaneuvokset katselevat nolostuneina toisiaan\n    hetken aikaa, kunnes Stenbock heittäytyy hajalla säärin\n    eräälle tuolille ja purskahtaa täyttä kurkkua nauramaan.\n    Toiset katsovat ällistyneinä häneen).\n\nSTENBOCK (naurunsa lomasta):\nHahhaa, on tääkin lemmon lysti juttu!\n\n    (Nauraa).\n\nHORN (vakavasti):\nNo, mikä nauruntauti tuohon tarttui?\n\nSTENBOCK (nauraa yhä):\nHän, herttu Kaarle, meitä sillä uhkaa,\njot' oomme kaikki juuri toivoneet! (nauraa).\n\n    (Muutamat naurahtavat ääneen, toiset hymyilevät viekkaasti).\n\nBIELKE (tekeytyen vakavaksi):\nOn Ruotsin laki meille aina pyhä\nja rauhan ystäviä kaikki oomme.\nSiis tässä myöskin ollaan yhtä mieltä?\n\n    (Kaikki huutavat hyväksymystään).\n\nSTENBOCK:\nJa huomisesta siis on meillä valta?\n\nBIELKE (ei ole kuulevinaan Stenbockin sanoja,\nvaan jatkaa samalla vakavuudella):\nMa neuvoskunnan vanhimpana katson\nsiis yhteispäätökseksi meidän kaikkein,\nett' olkoon seuraus mikä olkohonkin,\nniin sotavaatimuksiin herttuan\nei tällä kertaa neuvoskunta suostu.\n\nSTENBOCK:\nEi tällä kertaa eikä vasta myöskään!\n\nBIELKE:\nMut tapa vaatii kirjallisen vastuun,\nja kaikki painavammat näkökohdat\non siinä mainittavat. Kreivi Brahe\nkai ottaa vaivakseen sen kirjoittaa?\n\nBRAHE:\nJos jalot herrat uskovat sen mulle?\n\n    (Menee pöydän luo ja hommautuu istumaan toisten ryhmittyessä\n    Bielken ympärille keskustelemaan. Silloin alkaa kuulua etäistä\n    melua ja hälinää, joka nopeasti lähenee. Valtaneuvokset katselevat\n    uteliaina toisiaan).\n\nHORN (mennen ikkunan luo):\nMa kuulen hälinää kuin kansan joukko\nois tänne saapumassa!\n\nLEJONHUFVUD:\n                      Hiisi vieköön,\nnyt kapinaa ei meidän tarvis oisi,\nei kansa herrain hyväks kapinoi!\n\nBIELKE:\nKai telmää talonpojat taaskin siellä,\nja muita äänekkäämmin suomalaiset.\n\nHORN:\nNiin, Tukholma on heitä tulvillansa --\nse kaikk' on työtä marski Flemingin!\n\nBIELKE:\n\"_Dominus admirabilis_\" on härkä!\n\nLEJONHUFVUD:\nMut moukat ylpistyykin meidän aikaan\nja täällä heill' on oma johtajansa:\nFordell on suomalainen, pohjolainen.\n\n    (Melu kiihtyy).\n\nBIELKE:\nTuo melu kiihtyy, täällä mahdotonta\non meidän työskennellä; rauhallista\nois ehkä linnanpihan kammioissa?\n\nLEJONHUFVUD:\nSiis tänne käykää, jalot valtaherrat!\nMa tahdon räyhääjistä selvän ottaa!\n\n    (Valtaneuvokset menevät oikealle. Lejonhufvud\n    aikoo mennä perälle, mutta samassa tulee):\n\nPALVELIJA (ilmoittaen):\nTaas lähetystö Suomen talonpoikain\non täällä pyytäin luokse herttuan.\n\nLEJONHUFVUD:\nOn parast'aikaa neuvoskunta koolla --\n    (Palvelija yrittää mennä).\nMut varroppas -- (itsekseen) jos Raaseporin moukat\ntaas kantais herttualle veroistansa?\n(ääneen) Sa kuules, mistä pitäjäst' on miehet?\n\nPALVELIJA:\nOn johtajina miehet Pohjanmaan,\nmut yli Suomen muit' on joukossansa;\nhe uhkaa --\n\nLEJONHUFVUD (hätäisesti):\n            Uhkaa? Millä uhkaa moukat?\n\nPALVELIJA:\nMa kuulin huudon: joll'ei Ruotsi auta,\nniin auttajaksi kutsuisivat -- ryssän!\n\nLEJONHUFVUD:\nHäh? Ryssän, sanoit! Mutta mainittiinko\nkuin marski Fleming heidän nylkijöinä?\n\nPALVELIJA:\nEn muita kuullut!\n\nLEJONHUFVUD:\n                  Tahdon kuulla heitä,\nsiis laske sisään!\n\nPALVELIJA:\n                   Kyllä, jalo kreivi! (Pois).\n\nLEJONHUFVUD:\nEi oisi huonommin he tulla voineet\nkuin nyt, nuo lurjukset. Jos herttu Kaarlo\nsaa kuulla uhkaukset roistojoukon,\nniin hän ei luovu. Silloin syyt' on hällä\nnäät ulkonaisten vaarojenkin vuoksi\ntaas ohjiin valtakunnan tarttua.\nSiis nyt on pakko kissaa silitellä;\nei tarvis pitää, mitä noille lupaa!\n\nPALVELIJA (ilmoittaen);\nSuomen talonpoikain lähetystö!\n\n    (Kaksitoista miestä astuu sisään, Ilkka, Pouttu ja Kontsas\n    etunenässä, näitä paitse Tommola, Martti Vilpunpoika, Piri,\n    y.m. Heillä on hyvät talonpoikaisvaatteet yllänsä ja lakit\n    kädessä).\n\nLEJONHUFVUD (mennen taka-alalle jääneitä talonpoikia vastaan):\nVai ootte taaskin täällä, Suomen miehet!\nkai teitä Ruotsi varsin miellyttää\nja puolellensa vetää Tukholmamme?\nMut hiljemminkin hauskutella vois\nkuin teette te -- näät itse neuvoskuntaa\nte äsken häiritsitte toimissansa,\nja neuvoskunta kaikkein hyvää tahtoo\nkuin herttuakin. Mutta mistä kaukaa\non miehet tulleet? Vainko Pohjanmaalta\nlie kaikki nää? en tunne monta teistä.\nMut tuoss' on tuttu mies! No päivää, Pouttu!\n    (Kättelee Pouttua).\nJa mitäs uutta kuuluu Pohjanmaalle?\n\nPOUTTU:\nVai tuntee Aksel kreivi vanhan Poutun;\nno tosiaan, niin usein täytynytkin\non täällä käydä, että hävettää --\nvaan pakko lampaan uimaan opettaa.\nEi kuulu parempaa, mut kehnommin\nkäy asiat kuin ennen Pohjanmaalla\nja sama virsi täyttää muunkin Suomen.\n\nLEJONHUFVUD:\nNiin, huono vuosi, kato kaikkialla --\nsen tuntee ylhäiset, jos alhaisetkin;\nmut kärsimystä, kärsimystä vaatii\nnyt majesteetti meillä niinkuin teiltä.\nKas nyt on vihdoin rauha ryssän kanssa\nja kaikki kääntyy, jahka aika ehtii;\nooh, meille tuttu kyll' on tila teidän\nja verot ankarat ja linnaleiri,\nmi teidät taloistanne syöstä uhkaa --\nniin, eikö totta, kuulettehan itse,\nett' tilastanne meill' on tarkka tieto?\n\nPOUTTU:\nNiin kuuluu olevan; mut kuitenkaan\nei meitä auta herrat, joill' on valta.\n\nLEJONHUFVUD:\nOn aika asialla kullakin;\nja ehkä kevään tullen neuvoskunta\njo voipi auttaa.\n\nPOUTTU:\n                 Emme neuvoskuntaa\nme täältä etsi, mutta herttuaa;\nkun yks on kuningas ja hän on poissa,\nniin yksin hän lie herra valtakunnan --\nja herttu Kaarle hän on kansan mies.\n\nKAIKKI:\nNiin, herttu Kaarle hän on kansan mies!\n\nLEJONHUFVUD (levottomasti):\nNiin, niin, hän suosii teitä; kaikki muutkin\nme kansan parhaint' aina harrastamme,\nsiit' olkaa varmat. Heidän puolestansa\nma teille lupaan leirivapauden\njo kevähällä, ehkä ennen jo.\n\nPOUTTU:\nMut entä jospa kuolee kurki ennen\nkuin sulaa suo! Ja Ruotsi jollei auta,\nniin apu etsitäänkin toisahalta.\n\nLEJONHUFVUD:\nJa mistä sitten?\n\nPOUTTU:\n                 Vaikka Ryssän maalta,\non tsaari marskiakin mahtavampi!\n\nKAIKKI:\nNiin, Ryssä auttaa, jollei Ruotsi auta!\n\nLEJONHUFVUD (kiivastuen):\nVaan tuo on kavallusta valtakunnan\nja rikos vastaan maata, kuningasta!\nHyi, hävetkää jo, miehet! Sigismund\ntai herttua jos kuulis uhkauksen,\nhän teidät toisin rankaisis kuin Fleming,\nMut neuvoskunta heit' on laupiaampi,\nja vielä tänään harkittavaks ottaa\nkai teidän valitukset. Miss' on kirjat?\n\nPOUTTU:\nOn kirjat kyllä meillä muassamme,\nmut ne on herttualle, muille ei!\n\nLEJONHUFVUD:\nVai herttualle, vaan ei neuvostolle!\nMut huomisest' on valta neuvoston,\nei herttuan: hän luopuu ohjaksista\nja jättää vallan sekä Tukholman.\n\n    (Murinaa syntyy miesjoukossa. Kuuluu huudahduksia:\n    \"Se hyvä herttuamme!?\" \"Ken meitä sitten suojaa?\"\n    \"Ei, sitä hän ei saa!\")\n\nILKKA (astuu esille):\nVai niin, nyt herttuankin herrat veisi,\nkun viety meiltä jo on kuningas!\nJa kehen sitten kääntyy talonpoika,\nkun häntä riistetään ja raastetaan\nkuin koiraa, juhtaa, luontokappaletta?\n\nLEJONHUFVUD:\nKa, neuvoskuntaan!\n    (Pouttuun kääntyen):\n                   -- Kuka on tuo mies?\n\nILKKA (rohkeasti):\nMa olen Jaakko Ilkka Ilmajoelta,\nmies, jolta huovit marski Flemingin\non talon ryöstäneet ja vaimon piesseet\nja joka täältä etsii oikeutta!\n\nLEJONHUFVUD:\nKai sitä saatkin, vaan et tuolla lailla.\nSä kieles nöyremmäksi malttaa voit!\n\nILKKA:\nKen pyytää armoa, hän olkoon nöyrä,\nken vaatii oikeutta, suora on;\nma pyydän oikeutt', en armoa.\n\nLEJONHUFVUD:\nSun oikeutes on armo kuninkaalta;\nsen riistää voi se, ken sen antoi sulle.\n\nILKKA:\nMut sit' en saanut marski Flemingiltä,\nma häntä syytän, vaan en kuningasta.\nHän nyt on laamannina Pohjanmaan,\nmut oikeuttaan ken etsii hältä, ruoskaa\nja tyrmää saapi niinkuin murhamies\nja niinkuin äsken olen itse saanut.\nNyt häntä vastaan haen ma oikeutta:\n    (huutaa)\njos täält' en saa, niin sen ma itse hankin!\n\nMUUT:\nJos muut ei auta, auttaa Ryssän tsaari!\n\n    (Melua ja hälinää. Sillä aikaa on toisten huomaamatta ovi\n    vasemmalta avautunut, paashi asettuu oven viereen ja kiivain\n    askelin tulee sisään):\n\nHERTTUA (jonka ilmestyessä kaikki melu äkkiä lakkaa, Lejonhufvud\nvetäytyy syrjemmä ja talonpojat kumartavat syvään. Herttua seisoo\nhetken ääneti ja katselee joukkoa):\n\nKen räyhinällä täyttää suojat linnan,\njok' onpi rauhoitettu kuninkaalle?\n    (Lejonhufvudille).\nKeit' ovat miehet nää? He mitä tahtoo?\n    (Miehille).\nKen melun nostaa täällä uskaltaa?\n\nLEJONHUFVUD:\nNää suomalaiset, jotka syksyst' asti\non täällä räyhänneet, he nyt jo uhkaa:\njos heit' ei Ruotsi auta, turvaksensa\nhe kutsuu --\n\nHERTTUA:\n             Perkeleenkö?\n\nLEJONHUFVUD:\n                          Ei, vaan Ryssän.\n\nHERTTUA (seisoo hetken äänetönnä katsellen talonpoikia,\njotka vakavina ja uhkaavina tuijottavat takaisin):\n\nVai niin on kauvas tultu! Epätoivo\nnuo raukat vihollisen helmaan viepi!\nsen turviin, jonka lyömät arvet heillä\non vielä kasvoissaan! -- Sun vallas, Fleming.\non valta pyövelin ja verikoiran, --\nja siitä täytyy kerran loppu tulla.\n    (Kääntyen talonpoikiin).\nMist' olette? Kai taaskin Pohjanmaalta?\nSin' oot kai Kyrön Pouttu, vanha tuttu!\n\nPOUTTU (syvään kumartaen):\nNiin olen, armollinen ruhtinas!\n\nHERTTUA:\nJa Martti Vilpunpoika Lapualta;\nsun aikaan Juhanan jo täällä näin.\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\nTäm' onkin kuudes kerta, ruhtinas.\n\nHERTTUA:\nMut tätä pientä, vankkaa miest' en tunne?\n\nKONTSAS:\nMa olen Kyrön kirkon Kontsahia\nja ensi kertaa e'essä kuninkaan.\n\nHERTTUA:\nEt kuninkaan, vaan hänen sijaisensa.\n\nLEJONHUFVUD (itsekseen):\nMut hiton mielellään hän kruunun kantais!\n\nHERTTUA (kääntyen Lejonhufvudiin):\nSa mitä murahtelet siellä, serkku?\n\nLEJONHUFVUD (kumartaen):\nMa sanoin: kuningasta tuskin onkaan!\n\nHERTTUA (lyhyesti):\nNiin, totta tosiaankin, Puolan herrat\nvei meiltä kuninkaan.\n\nILKKA:\n                     Se totta onko --\nnyt kysyn armoltansa itseltään --\njos meiltä ruhtinaankin turvan viedä\njo aikoo Ruotsin herrat?\n\nHERTTUA (äkisti):\n                         Totta on,\nen kanssa neuvottoman neuvoskunnan\nvoi jatkaa Kustaa kuninkaamme työtä,\nmin herrat aateliset syöstä tahtoo --\nja auttajakseen ottaisivat mun!\nMut siitä toimesta en huoli minä.\n    (Kävelee edestakaisin ja pysähtyy Ilkan eteen).\nKen olet sinä, laihan synkkä mies,\njonk' kasvot kärsimystä ilmoittaa\nja silmät sielun tulta salamoivat?\n\nILKKA:\nMa olen Ilkka --\n\nHERTTUA:\n                 Pentti?\n\nILKKA:\n                         En, vaan Jaakko,\nmut Pentinpoika.\n\nHERTTUA:\n                 Isäs Pentin tunsin,\nhän urhoks mainittiin ja Vienan ryssät\nkai muistaa iskut Pentin tapparasta.\nJa isäs surmaajatko nyt on turvas?\n\nILKKA:\nEi ole, armollinen ruhtinas,\njos vanhan Kustaan poikaa palveltaisiin --\nhän köyhää auttoi suurten hampahista.\nTe ootte poika Kustaa kuninkaan --\njos totta on se, pohjolaiset kaikki\nja heidän kanssaan Häme, Savonmaa\nne teitä puoltaa viime pisaraan,\nsen vannon minä, vannoo kaikki muut!\n\nMUUT:\nNiin kauvan kuin on veri lämmin meissä,\nme kaikki ruhtinasta puolustamme!\n\nHERTTUA (liikutettuna):\nMa tunnen pohjolaiset, Suomen miehet,\nja teidän valaanne ma myöskin luotan,\nvaikk' isä-vainaa toista oli mieltä.\n\n    (Ovi oikealta avautuu ja valtaneuvokset, Hogenskikd, Bielke\n    etunenässä, tulevat juhlallisen vakavina. Bielkellä on paperi\n    kädessänsä. He aikovat mennä vasemmalle vievää ovea kohti,\n    mutta huomaavat Herttuan y.m, ja pysähtyvät syrjemmä etualalle).\n\nHERTTUA (hieman ivallisesti):\nKas, tuossa neuvottomin neuvoskunta!\n    (Neuvoksille).\nNo, ylväät herrat, mik' on vastauksenne:\nen valtaa marskin kärsi kauvempaa,\ntuhatta kahdeksan ma vaadin miestä\nja Yrjö Possen verikoiraa vastaan;\njos näit' en saa, ma ohjat teille heitän!\n\nBIELKE (vakavasti ja juhlallisesti):\nOn neuvoskunta tyystin harkinnut\nnyt teidän vaatimusta, ruhtinas,\nja koska lain ja asetusten jälkeen\non meidän huolenamme isänmaa --\n\nHERTTUA (tiuskasten):\nVai yksin teidän? Eikö minun myös?\nOn mulla lähin oikeus siihen huoleen.\n\nBIELKE (kuten äsken):\nJa koska veljessota valtakunnan,\njo ennen nääntyneen, vois maahan suistaa --\n\nHERTTUA (samoin kuin yllä):\nSe suistaa vääryyden ja väkivallan,\nmut kansan oikeuden se kohottaa!\n\nBIELKE (kuten ennen):\nJa koska Ruotsissa on kuningas --\n\nHERTTUA (yhä vihaisemmin):\nMut hällä sijaisena herttua!\n\nBIELKE (entisellä tyyneydellä):\n-- ja kuninkaalla ain' on päätösvalta,\nniin täytyy neuvoskunnan --\n\nHERTTUA (ärjäisten):\nJaa tai ei?\n\nBIELKE (tyynesti ja äänensä korottaen):\n-- niin täytyy yksimielin neuvoskunnan\nnyt kieltää vaatimukset herttuan!\n\n    (Ojentaa paperin herttualle).\n\nHERTTUA (hypähtää ylös vihan vimmassa ja heittää paperin pöydälle):\nSiis vieköön neuvoskunnan Hornan hiisi\nja Ruotsi ryssän suuhun kelpaa kyllä.\nTe epäkelvot, viekkaat junkkarit\nmun omin hampain maahan repimään\nsen tahtoisitte, minkä alkoi Kustaa;\nte juonillanne kädet sitoisitte\nkai multa myös kuin teitte Juhanalle;\nkun aikaa vapaampaa ma koitan luoda\nja saada kansalleni oikeutta,\nte herrain mielivaltaa puolustatte;\nja jos vain teill' ois valta rauniolla,\nniin kautta taivaan, oisittekin valmiit\nte myymään eduistanne isänmaan!\n\n    (Herttua kävelee kiivaasti edes takaisin lattialla. Talonpojat\n    seisovat synkkinä taampana, neuvoskunnan herroissa syntyy murinaa).\n\nBIELKE:\nTää syytös loukkaa koko --\n\nHERTTUA (jalkaa polkien):\n                           Vaiti, herrat!\nNyt puhun minä, Ruotsin ruhtinas\nja syntymältäin poika kuninkaan!\nTeit' olen palvellut jo liian kauvan\nja oman rinnan ääntä hillinnyt,\njok' eestä kansan sekä Jumalan\nmun kutsui teitä vastaan taistohon!\nKen täällä kuningasta hännystääpi\nja hälle myrkkyneuvojansa syöttää,\nken paavin perskat tahtoo jälleen tuoda\nja auttaa munkkihaljun hapatusta,\nvaikk' on jo suuri Kustaa kuningas\nniin puhtaan, selvän uskon meille suonut\nja vaikka Ruotsin kaikki yhteissäädyt\nsen uskoks ottaneet on valtakunnan?\nMa tuoss' en auttaa teitä aio, en,\nen omaa elintyötä kaataa tahdo,\njos punoisitte juonianne kuinka,\nte Ruotsin neuvottomat neuvosherrat!\nEn tahdo käydä paavin kätyriksi,\nen leikkipalloks marski Flemingin --\nmun kutsui Luoja täällä itse luomaan,\nei jutkojuhdaks korskan narrijoukon!\n\nSTENBOCK (Hornille):\nKas, tuoll' on Vaasain verta suonissansa!\n\nHERTTUA:\nNyt saatte mennä, ylväät valtaherrat!\nen kiitost' anna kiittämättömille!\nMut eessä Jumalan ja Ruotsin kansan\nte myöskin vallastanne vastatkaa,\nkun ensi helmikuussa Arbogaan\nma kutsun säädyt meidän tuomareiksi.\nKun tointani en ole teiltä saanut,\nvaan kansalta, niin sille myös sen jätän.\nMa pesen käteni, ja edesvastuu\nnyt lepää teidän hartioilla! Menkää!\n\nSTENBOCK (mennessänsä sivulliselleen):\nNo, Luojan kiitos, nyt on meillä valta!\n\n    (Valtaneuvokset marssivat kaikki äänettöminä ja tyyninä\n    ulos peräovesta kujannetta, jonka talonpojat muodostavat.\n    Herttua astelee kiivaasti edes takaisin lattialla).\n\nHERTTUA (pysähtyy paashin eteen):\nSä, paashi, ratsu käske satuloida,\nma Gripsholmaani kohta ratsastan!\n    (Paashi pois).\n    (Herttua huomaa jälleen talonpojat).\nTe mitä varrotte, kun itse kuulleet\nnyt ootte tuomionne herrain suusta?\n\nPOUTTU:\nNiin, korvat meilläkin on auki olleet;\nvaan sentään, armollisin ruhtinas,\nme teitä rukoilemme -- -- --\n\nKAIKKI MUUT (paitsi Ilkka, joka seisoo oikealla erillänsä\nylpeänä ja jäykkänä):\nNiin, kaikki rukoilemme -- - --\n\nHERTTUA:\n                      Turha vaiva,\non multa valta, teiltä apu viety!\n\nPOUTTU:\nMut vaimojamme, lapsiamme roistot\nei säästä enempää kuin omaisuutta --\n\nILKKA (rohkeasti):\nJos Ruotsin sotilaita tuhatkaan\nois meillä turvanamme, ruhtinas,\nniin muut' ei tarvittais --\n\nHERTTUA:\n                            Ja kuinka monta\non teitä vastaan yhtä jalkamiestä?\n\nILKKA:\nKai yksi kolmen miehen niskoill' on.\n\nHERTTUA:\nJa entäs huovit marski Flemingin?\n\nILKKA:\nYks kuuden ruokittav' on talonpojan.\n\nHERTTUA:\nNiin kehnoiks onko käyneet pohjolaiset,\nett' täytyy kolmen muilta apu saada,\nkun yks on jalkamies? Ja kuusi teistä\nei jaksa huovihurttaa kurittaa?\nJos jälkeläiset vanhain pirkkalaisten\nja asemiehet Juho Vesaisen\non raukoiks sortuneet ja pelkureiksi,\nniin teitä lempo silloin surkutelkoon!\n\nILKKA (rohkeasti ja vilkkaasti):\nSiis täänkö neuvon antaa ruhtinas?\n\nHERTTUA (seisahtuen äkkiä ja nyrkkiänsä ilmaan kohottaen):\nEn muuta neuvoa ma teille tiedä\nkuin rauha hankkikaatte itse, miehet;\nkai teit' on talonpoikaa siksi monta,\nte että roistot saatte torjutuksi,\njos muuten ei, niin nuijin, aidanseipäin!\n\nPAASHI (ilmoittaa):\nTeidän ruhtinaallisen armonne ratsu on satuloitu!\n\nHERTTUA (paashille):\nMa tulen kohta! (miehille) Menkää, miehet, menkää!\nTe maata varjelkaa, ma suojaan merta!\n\n    (Ottaa lakin, hansikkaat ja ruoskan, jotka\n    paashi hänelle rientää antamaan).\n\nILKKA:\nSiis esivallan käsky aseisiin\non meillä vastaan Klauta Suitian?\n\nHERTTUA (nyökkää myönnytyksen merkiksi, panee kypärän päähänsä\nja puhuu kuin itsekseen):\nNiin, marski Fleming, suureen vatsahas\nsä sika sian syöt kuin kananpojan!\nnyt syytä itseäsi, verikoira\nja valapatto valtakunnan syöpä,\njos nielläkses saat pedon tuhatpäisen!\n\nILKKA:\nMut taisteluun jos itse marski saapuu?\n\nHERTTUA (ärjästen):\nKun muuten kuitenkaan ei paha pääty,\n    (Lyö ruoskallaan ilmaan).\nniin emä poikinensa maahan lyökää!\n\n    (Herttua kiiruhtaa nopein askelin vasemmalle vievän taka-alan\n    oven kautta. Talonpojat seisovat hetken äänettöminä ja katselevat\n    poistuneen herttuan jälkeen. Vihdoin katkaisee äänettömyyden):\n\nPOUTTU (kääntyen Ilkkaan):\nNo, Ilkka, lupa itse ruhtinaalta\non meillä vihdoin nousta aseisiin!\n\nILKKA:\nNiin, nyt se on ja, kautta taivaan Herran,\nei vaimoani huovit toiste pieksä!\n\nTOMMOLA:\nSä omaa kostoasko mietit vain,\nkun meitä vartoo koko Pohjanmaa!\n\nHÄMÄLÄINEN:\nTe Pohjan miehet meidät unhotatte,\nvaikk' onkin kurjin laita Hämehessä!\n\nPALO:\nMut meill' on leirivapaus, teillä ei!\n\nSAVON MIES:\nKa olkoon vaan, mut kurjuus yhtäläinen\non meillä Savossai, sen Herra tietää!\n\nPOUTTU:\nNiin, sama kurjuus meill' on kaikkialla --\nja yhtä Suomen kansaa kai me oomme!\n\nPALO:\nTe kaikki kuulitte, kun ruhtinas\nhän kanan poikinensa lyödä käski!\n\nTOMMOLA:\nNiin käski ruhtinas, ja kana kai\non marski itse?\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\n                Niin, ja poikaset\non voudit, herrat, kaikki sortajamme!\n\nPOUTTU (Ilkalle):\nSä mitä seisot siellä aatoksissa?\nnyt aik' on rientää Hannu herran luokse!\n\nILKKA (joka toisten puhellessa on seisonut äänetönnä\nmietteissään, astuu Poutun ja Kontsaan luo):\nSun sanas, Pouttu, lankes sydämmeeni.\nKai, Kontsas, kuulit myöskin sanat nuo,\nett' yhtä Suomen kansaa kaikki oomme!\nNiin, siin' on aatos, jota tarvitsin:\non Pohjanmaa ja Savo, Häme kaikki\nvain yhtä Suomea ja Suomen kansaa,\njok' orjuudessa herrain alla huokaa.\nTuo aatos sielussani suurra väikkyy,\nse kotkan siivet mulle kasvattaa\nja kauvas, korkealle katse lentää.\nSiis emme nousekkaan me koston vuoksi,\non määränämme vapaus koko Suomen,\nkun lienemme me yhtä kansaa kaikki\nja sama orjuus meillä myöskin lie!\n\nPOUTTU:\nYks kansa, niin, ja samat sortajat --\non herrat kaikkialla samanlaiset!\n\nKONTSAS:\nJumala myös on yksi; Häntä tahdon\nma palvella kuin isä-vainajamme --\nmut marski Fleming tahtoo paavin valtaa.\n\nILKKA;\nSä vuoksi uskonnon, me kansan vuoksi!\n\nKONTSAS:\nNiin, Jumalaani marskit taikka mirskit\nei, surma vieköön, multa viedä saa!\n\n    (Hovipojat tulevat sisään vasemmalta.\n    Talonpojat poistuvat perältä).\n\n\nToinen kuvaelma.\n\nIsonkyrön kirkonkylä. Vasemmalla nimitysmies Lassi Gregorin pojan talo,\nrappuset ja kaksi ikkunaa näyttämölle päin; oikealla Yrjö Kontsahan\nrakennus kuistiovinensa. Talojen päätyjen ohi menee yleinen maantie,\njoka vasemmalle mutkautuen nousee taka-alan ylängöllä näkyvään\nIsonkyrön kirkkoon. --\n\nOn marraskuun 25:s päivä eli pyhän Kaarinan päivä, jota vanhan tavan\nmukaan pyhänä vietettiin. Ihmisiä vaeltaa kirkkoon.\n\nKontsahan talosta tulee muudan talonpoika, jonka eräs maantiellä\nvaeltava kirkkomies huomaa ja kääntyy pihaan.\n\nENS. TALONPOIKA:\nKas Laurolaista, hyvää päivää, Matti!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nSen Jumal' antakohon, Ikolainen! (kättelevät).\n\nENS. TALONPOIKA:\nVai kirkkoon läksit, Herran huonehesen?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nMun täytyi tietäjähän, vaimo kun\nei kostu lapsenvuotehesta.\n\nENS. TALONPOIKA:\n                           Hm,\net pelkää siis sä pyhää Kaarinaa?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNääs taika tepsii juuri pyhäpäivin.\n\nENS. TALONPOIKA:\nVaan kirkkoherra Simo Nurkka jos\nsen tietää sais, ett' taikoja sä käytät --\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nKa, eihän auttaa voi hän itsekään!\nKai mahtoi tullakin jo virran poikki?\n\nENS. TALONPOIKA:\nEi vielä tullut. Tuurolaisen luokse\nhän sakramenttineen lie kiirehtinyt,\nkun Lassin huovit vanhan isännän\nhe kuoliaaksi vartahilla kolhit.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nVoi aikaa surkeata syntein tähden!\nEi lait, ei asetukset mitään mahda\nja suojakirjat itse ruhtinaan\nei turvaa anna rosvojoukkiolta.\nJo itkisinkin, jos vaan ilkeäisin!\n\nENS. TALONPOIKA:\nMut suurin konna Kumpsilan on Pekka,\nhän etsii uhriksensa köyhimmät.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nJa entäs Lassi sitten, naapurimme?\nkuin vainiolta mettä kimalainen\nhän kasaa aittahansa hopeoita.\n    (Vasemmalta melua).\nNyt siellä taaskin juodaan, mässätään!\n\nENS. TALONPOIKA:\nNiin, ryyttärit ja huovit ystävyksin!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nHe juovat viikot, juovat sunnuntait.\n\nENS. TALONPOIKA:\nJa kekrinä he lystiksensä poltit\njo Ilkkalankin Ilmajoella -- tiennet.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNiin kulki juttu, uuden rakennuksen\nhe ilkes polttaa, riettaat hurjimukset!\nMut liekös totta, että linnun tietä\nois Jaakko päässyt luota noki-Klaun?\n\nENS. TALONPOIKA:\nNiin, \"keulass' onni, ruotelissa Herra\"\non hällä aina ollut, miekkoisella.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNyt veljen luokse vaimo lapsineen\non tänne Kyröön muuttanut ja vuottaa,\nett' Tukholmasta palais jälleen Ilkka;\n    (Kääntyen ens. talonpoikaan).\nhän tulla aikoo kotiin Kaarinaksi\nja silloin tyttärensä naittaa tahtoo,\nvaikk' oiskin tiellä tuhat puolakkata.\n\nENS. TALONPOIKA:\nNiin, uusi vouti hän on puolalainen\nja puolakoill' on omat eljet heillä!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNiin, heill' on messut jälkeen syntein heillä --\nsaa siitä Kontsas vettä myllyyn taas.\n    (Kuuluu melua vasemmalta).\nVaan kuinka ruojat taaskin elämöivät!\n\nENS. TALONPOIKA:\nJa kirkon-aikaan; mutta kirkkoa\nhe karttaa niinkuin pirut pyhää paikkaa.\n\n    (Paussi, jonka aikana iloista humua ja\n    soittoa alkaa kuulua oikealta).\n\nMut mikäs hiiden melu tuoll' on sitten?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nOn tänään Ilkan Kirstin naittajaiset.\n\nENS. TALONPOIKA:\nMut ilman naittajaako?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n                       Eno Kirstin\nkai toimii naittajana, Jaakko kun\nei voine täyttää tulolupaustansa.\nKas, siin' on riemujoukko soittoinensa!\n\n    (Iloinen ja meluava saattue tulee oikealta, pari kolme soittajaa\n    etunenässä. Silloin tällöin kuuluu laukauksia. Nuorisoa käsikädessä,\n    useilla miehillä joku ase mukanansa, jousi tai pyssy olalla,\n    toisilla puukot vyöllä. Heti soittajain jälkeen kaksi paria, sitten\n    Kirsti Ilkka ja Maunu Matinpoika juhlapuvuissa; heidän jäljessänsä\n    taas neljä paria, sitten sokea Katri Ilkka ja Pentti, joiden perässä\n    vaarivanhukset y.m. väkeä. Saattueen lähestyessä on Kontsahan\n    talolta juossut kuistille naisia ja lapsia; nimismiehen talon\n    akkunat avautuvat ja päihtyneen näköisiä huoveja kurkistelee sieltä\n    haarikat kädessä).\n\nENS. TALONPOIKA (huutaa ohimenijöille):\nOnni uudelle parille,\nlapsenlykky lattialle!\n\nENS. HUOVI (ikkunasta):\n    Paha onni petturille,\n    Ilkan nartun naittajalle!\n\nJOKU SAATTUEESTA:\n    Ole vaiti, huovi-koira,\n    koirille on kalikoita!\n\n    (Saattue katoaa vasemmalle; eräs talonpoika erkanee siitä\n    yhtyen pihalla oleviin. Soitto ja melu lakkaa vähitellen.\n    Talonpojat ryhmittyvät kaivon ympärille).\n\nENS. TALONPOIKA:\nSa ootko kutsuttu vai kuokkimassa?\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nEn ole kumpaakaan; vain muuten tuolta\nma yhdyin joukkoon uutta kuullakseni.\n\nENS. TALONPOIKA:\nOn vanha surkeus: kurjat köyhän päivät,\nkun yhden elää, niin jo toisen kuolee.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNiin on, niin on!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\n                  Mut tottakohan lie,\nett' aikoo maahan tulla kuningas\nja että marski kanssa kuninkaan\nmyös tahtois vangiks ottaa herttu Kaarlen?\n\nENS. TALONPOIKA (hämmästyen):\nSiit' en ma kuullut ole sanaakaan!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNiin käy kuin aattelin; tääll' itse täytyy\nkai kunkin puoltaa omaa tavaraansa;\nmun aitat eivät ole noita varten!\n\n    (Heristää nimitysmieheen päin; samalla kuuluu\n    loilotusta oikealta).\n\nJa tuolla ulvoo hurtat Kumpsilan!\n\n    (Neljä humalaista huovia tulee täysissä aseissa kaulatusten;\n    yhdellä heistä on oluthaarikka kädessä; kääntyessään Lassi\n    Gregorinpojan talolle töytäävät edelliset heistä kaivon luona\n    seisovia talonpoikia selkään).\n\nENS. HUOVI (heilauttaen toisella kädellään talonpojan sivulle):\nPois tieltä, moukka, herrain saapuessa!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nVai mokomainkin herrain tiellä tässä?\n\nENS. TALONPOIKA:\nTuo onhan Kontsaan vanha muonarenki,\njok' on nyt noussut sontaryyttäriksi.\nMut kuules, poika, marskin huovi jos\nsa liet, niin herrasi on herttu Kaarle.\n\nTOINEN HUOVI:\nMun herra marski on; ken häntä käskee,\nei kuulu mulle, herttu vaiko kerttu?\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nMut herttu sentään yli marskin on --\nkas tässä\n    (kaivaa taskustaan paperin)\n          suojakirja hält' on mulla,\njos kuka tyrkkii taikka liikaa tahtoo.\n\nENS. HUOVI (ottaa paperin):\nKas, kirja!\n    (Katsoo kumppaleihin).\n            Suojakirja, lempo soikoon,\nmut sille aimo mies hän tekee näin!\n    (pistää paperin oluttuoppiin ja lyö sillä\n    talonpoikaa suuta vasten).\nNyt istu rauhassa kuin riikin \"fursti\"!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nKas, tuota perkelettä, suojakirjan\nsa lempo turmelit!\n\nENS. HUOVI:\n                   Sen kalkkinaan\nsaa ennen Mikonpäivää Kaarle syödä\nja kohta, tietkää, kengiss' Eerikin\nsaa käydä herttuanne!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\n                      Varo, mies,\nettei sun sappes kiehu kankahalle!\n\nTOINEN HUOVI (tyrkäten kuten edellinen):\nVai ois se sappi sitten särjelläkin!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nNiin, särjellä se juuri sappi on --\n\nTOINEN HUOVI:\nVai sillä on -- ja silmät punaiset!\n\n    (Huovit menevät nauraen nimismiehen talolle;\n    kuistilla kääntyy taaksensa):\n\nENS. HUOVI:\nMut herra Suomessa on marski Fleming\nja herroja on marskin huovitkin!\n(kiljasee) Juh-hei, nyt oltta täyteen tuoppi, veikot,\nja sitten (lyö polveensa) tyttö tuohon polven päälle!\n\nKOLMAS TALONPOIKA (heidän jälkeensä):\nVai tyttö sulle vielä polven päälle!\nLiet löyttykin sa saunan lauteen alta\nja vaille vanhempia jäänyt, ruoja!\nVoi, hyvä isä sentään elkiänne!\n\nTOINEN HUOVI:\nNiin, isä meidän, istu siellä puussa...\n\nENS. HUOVI:\nVaan pysy pappilan veräjän suussa!\n\n    (Menevät nauraen tupaan).\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNyt juodaan siellä meidän siemenviljat!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nTuon hoikan kiiskenpojan suomustaisin\nniin lemmon mielelläni; hiisi vie,\nois lämmin leppä hältä ruiskahtanut,\njos\n    (Näyttäen pitkää puukkoansa).\n    tuo ois luiden lomaan sattunut!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nSiis pääset haukasta, kun höyhennät!\n\nENS. TALONPOIKA:\nMut eihän selvät miehet kirkon-aikaan\nvoi käydä tappeluun, jos sietäisikin.\n\n    (Oikealta kuuluu huutoja: nyt ne tulevat, nyt ne tulevat!\n    huudot ja melu lähenee, talonpojat hypähtävät höröstellen\n    peremmäs).\n\nTOINEN TALONPOIKA (rientää taka-alalle):\nNo mitä huutaa? Ketkä tulee siellä?\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nJos itse vouti vieraaksemme saisi?\n\nENS. TALONPOIKA:\nTai oisko huovit ratsain liikkehellä?\n\nERÄS POIKA (jonka jäljessä naisia ja lapsia juoksee\nläähättäen oikealta ja huutaen):\nHoi! nyt ne tulee, nyt ne tulee sieltä!\n\nENS. TALONPOIKA (ravistaen poikaa hartioista):\nSa ootko huilu, ketkä tulee sieltä?\n\nPOIKA:\nNe, joit' on varrottuna Tukholmasta!\n\nKAIKKI:\nSiis Kaarinaksi saapuu ilkkalaiset!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nJa onkos Pouttu myötä?\n\nPOIKA ja NAISET:\n                       Kaikki, kaikki!\n\n    (Juoksevat toisten edellä vasemmalle, talonpojat\n    seuraavat, Kontsahan tuvasta ryntää ulos):\n\nKONTSAHAN VAIMO (kasvava tyttö kintereillä):\nKun kaikk' on tulleet, niin on Kontsas myös!\nHei, joudu, Annikki, on isäs tullut!\n\n    (Katoavat vasemmalle, Samassa avautuu nimismiehen talon\n    ikkuna ja humalainen huovi pistää päänsä ulos).\n\nENS. HUOVI:\nKuka perhana sieltä sitten tulee, kun koko kylä on mullin, mallin?\n\nTOINEN HUOVI (tullen kuistille):\nJa mihin hittoon täältä kaikki ihmiset ovat kadonneet?\n\nKOLMAS HUOVI (tullen oluthaarikka kädessä ja kuistin\npenkille lysähtäen):\n\nJos se on Lasse luutnantti, niin enpä pa-paljo välitä, mutta uutta\nvo-voutia minä pe-pelkään!\n\nTOINEN HUOVI (matkii):\nVo-vo-voutia! hän on marskin miehiä; -- -- ja milloinka marski on\njuomasta kieltänyt, häh?\n\nKOLMAS HUOVI:\nEipä ky-kylläkään. Hyvä mieshän se marski on ja hänen ku-kunniaksensa\nmi-minä aina juon. (Juo) Mut ei se sillä hyvä ole, että minä juon --\njuo sinä kanss', Pekka! -- Juo, kun saat (tarjoaa haarikkaa).\n\nTOINEN HUOVI (lykkää sen luotaan):\nEnkä huoli! Päätä jo porottaa, että vanteet on katketa.\n\nKOLMAS HUOVI (tarjoaa yhä):\nYkspää kesänsä talvensa! -- Juo, sen vietävän vasikka, tai -- --\n\nTOINEN HUOVI:\nKun minä sanon, ett'en juo! Oletko kuuro, mies?\n\nKOLMAS HUOVI:\nVai pe-petturimiehiä kuin Ilkan Ki-Kirstin Maunu! Mutta sen miehen\nmyötäjäiset ne on menneet tästä ku-kurimosta! (nauraen) Semmoinen\nKullervon kaima se minä olen, saakut -- -- --!\n\nTOINEN HUOVI:\nJa minä se olen semmoinen mies, että minä annan \"saakut\" takaisin.\nLuuletko sinä saakeli minua kuopiolaiseksi? -- Heh!\n\n    (Lyö kumppaniansa korvalle, niin että tältä\n    oluthaarikka vierähtää maahan).\n\nKOLMAS HUOVI (vetäisten miekkansa esille):\nKu-kuules! sinähän kaasit olveni maahan, -- Jumalan viljan maahan\nkaasit, sinä nallikka! Mutta en sitä vielä minäkään ole \"kupittaalle\nkulkijoita\" -- enkä kaikkien opetuksen alaisia! -- -- Miekkas esille,\npo-poika!\n\n    (Miekkailevat. Kirkosta soitetaan pois. Ensimmäinen huovi,\n    joka on torkkunut ikkunassa, herää kellojen soitosta, huomaa\n    miekkailijat).\n\nENS. HUOVI (huutaen pihalle):\nSoh, pojat, miekat pois, kun kellot soi!\n\nKOLMAS HUOVI (tappelun keskestä):\nPidä suusi, sinä kutkatautinen te-teirenpoika! Meidän kanssa sinulla\nei ole mitään te-tekeniistä --, -- ei mitään!\n\nENS. HUOVI (ikkunassa):\nVai teirenpoika!\n\n    (Katoaa ja tulee oven kautta pihalle tappelijoita erottamaan).\n\nKun minä sanon, että miekat pois, kun kellot soi, niin sen pitää\nmyöskin tapahtuman!\n\n    (Lyö miekat heidän käsistään).\n\nKOLMAS HUOVI:\nMitäs hän mun olveni maahan kaasi?\n\nENS. HUOVI:\nOlvesi? no, saadaanhan uutta!\n\nKOLMAS HUOVI:\nUutta ja kellä sitten?\n\nENS. HUOVI:\nKa, kysytään ... ja katsotaan!\n\nNELJÄS HUOVI:\nEi ole talossa tippaakaan ... viimeisen nopan tiristin haarikkaan.\n\nKOLMAS HUOVI:\nSiinä sen nyt kuulet. Ja sinä vietävän sonni, Herran lahjan maahan\nkaasit!\n\nTOINEN HUOVI:\nMinäkö sonni? ... mutta varrohan, kun lauvantaina...\n\nENS. HUOVI:\nÄlähän hätäile! Kontsahassa on ... ei siitä tapella tarvitse...\nTules apuun, Paavo!\n\n    (Juoksee erään toverin kanssa Kontsahan taloon,\n    toiset katselevat ällistyneinä hänen peräänsä).\n\nTOINEN HUOVI:\nJa ettäkö uskaltaa ihan nimismiehen naapurista?\n\nKOLMAS HUOVI;\nEi ne ka-kaikki toki jäniksiä ole!\n\n    (Kuuluu melua Kontsahan tuvasta, mistä kohta molemmat\n    huovit palaavat raahaten mukanaan oluttynnyriä.)\n\nENS. HUOVI (huutaa):\nSuus kiinni, paitaressu, siellä!... Tämä juoma on liian hyvää\nniille murjaaneille!\n\n    (Huovit kantavat tynnyrin nimismiehen puolelle, jonne toisetkin\n    katoavat. Kellojen soitto on lakannut, mutta sen sijaan kuuluu\n    vasemmalta iloista melua ja pian tulevat esille Pouttu, Kontsas,\n    Tommola, Piri y.m. Viimeisinä Ilkka sokean vaimonsa, tyttärensä\n    ja vävynsä kanssa; Pentti on saanut tuliaisiksi uuden jousen,\n    jota hän tutkistelee isänsä perässä käydessään).\n\nPOUTTU (tullen etualalle):\nNo, kiitos Luojan, ett' on matka tehty!\n\nKONTSAS:\nJa mont' on mutkaa ollut matkallamme. --\n\nPOUTTU:\nJa monta Mattiakin vastaan tullut!\n\nKONTSAS (katselee ympärilleen):\nMut tuoss' on vanha koti ennallansa\nja tuolla Herran huone; Häntä kiitän!\n\nILKKA (istahtaen oikealle):\nNiin, \"silmät merellä ja korvat metsäss'\"\non olleet retkellämme meilläkin,\nsen varmaan uskot, rakas Katri parka!\n\nKATRI (kyynelten välistä):\nNiin, sen ma uskon. Mutta, kiitos Herran,\nett' ootte jälleen meidän turvanamme,\nnäät --\n\nENS. TALONPOIKA (ehättäen väliin):\n        -- huonot viestit ehtii aina kuulla; --\nTääll' onhan tänään naittajaiset Kirstin,\nsun tyttäres, ja Maunu huovin tässä;\nniin ollut on sun oma tahtos, Jaakko!\n\nILKKA (Kirstiä ja Maunua kätellen):\nNiin oikein, lähtiessä lausuin kai,\nett' oisi naittajaiset näihin aikoin;\nma usein matkallani muistin sen --\nsiis tänään ... (jatkavat puhetta).\n\nKONTSAS:\n                Mutta kuules, eukkoseni,\net tulomaljaakaan sa meille tarjoo?\nKai lienee oltta vielä Kontsahassa?\n\nKONTSAHAN VAIMO:\nOn äsken pantua; mut lailla muiden\nma varron sanaa rakkaan ruhtinaamme.\n\nPOUTTU (lyhyesti):\nSe kuuluu miehille, ei akkaväelle.\n\nKONTSAS:\nNiin kylläkin ... sen ehdit vasta kuulla:\nnyt maljat reilaan riennä laittamaan!\n    (Vaimo menee).\nOn kaksi tupaa meillä muhkeata:\nsiis alle orren käykää, kumppanit\nja arvon isännät! Näät maljain ääress'\non asioista haastaa mieluisampi --\nja niinhän vaatii vanha tapa myös.\n\n    (Kontsas lähtee muutamain kanssa tupaan,\n    toisia hajautuu maantielle).\n\nPALO:\nNo, juodaan sitten matkan päättäjäiset,\nniin polttaakin jo kurkkuani taas!\n\nTOMMOLA:\nKa, kyllä sietää kieli kostuketta...\n\nPIRI (ilkeästi naurahtaen):\nJa marski maksaa vielä nääkin kestit!\n\nKOLMAS HUOVI (joka on ikkunaan ilmestynyt):\nVai marski maksaa? Kuulkaas päälle, veikot!\n\nPIRI (kivakasti):\nSun kuulijoistas viitt' en huoli minä.\n\nKOLMAS HUOVI:\nVai et sa tiedä, mitä marski antaa,\njos kuka herttualle kieltä kantaa? (katoaa).\n\nPIRI:\nJos antaa rauhaa taikka kylmää rautaa,\non yks ja kaikki, senkin koukkuhuovi!\n\nTOINEN HUOVI (katsoo vuorostaan ikkunasta):\nKas, johan haukkuu siellä Pirin piski! (katoaa).\n\nPOUTTU (Pirille):\nKun vilja kyps' on, tehdään vasta touko!\n\nPIRI:\nMut kuumat vereni ei kärsi pilkkaa.\n\nPOUTTU:\nNe täytyy hillitä, (huutaa) Nyt tupaan kaikki!\nSa maljaa halveksutko, Jaakko Ilkka?\n\nILKKA:\nEi sovi halveksua matkan jälkeen,\nmut kotiuutiset ma kuulla tahdon.\nSiis sisään käykää, kohta seuraan teitä!\n\n    (Kaikki poistuvat pihalta tupaan, paitse Ilkka, Katri, Kirsti,\n    Maunu ja Pentti, jotka ryhmittyvät kaivon ympärille).\n\nKas niin, nyt ootte kaikki rakkahani taas\nmun ympärillä; sinä, Katri raukka,\ntok' olet henkes säilyttänyt! Kirsti\nja Mauno naimisissa, oikein tehty!\nMa tulla Kaarinaksi naittajaisiin\nkai lupasin ja niinkuin näätte lapset,\nma pidin lupaukseni; (naurahtaen) mun ei syy,\njos hieman myöhästyin, sen arvannette.\nMut katsos Penttiä, hän lihoo vaan\nja kasvaa mieheks varsin muhkeaksi --\nkai kohta jousen jännittää sä voit?\n\nPENTTI:\nSun poissa ollessas ma jousellasi\noon harjoitellut.\n    (Kohottaa uutta joustaan).\n                  Jos sä nähdä tahdot,\nniin ammun tuolta sulle tuomen lehden,\ntai taivahalta lentäväisen linnun.\n\nILKKA (naurahtaen):\nVai niin sa tarkka-silmä kyttä oot!\nMut toistaiseksi säästää saat sa taitos,\nvoi muihin tarkoituksiin tarvis tulla.\n\nMAUNU (vilkkaasti):\nVai herttualta semmoisetko viestit\non teillä eväinänne? Rauhaa ei\nsiis voinut taata meille herttukaan?\n\nKIRSTI:\nNuo kulkurit he toimii niinkuin tahtoo,\nja vaikk' on marski heillä kilpenänsä,\nhe tuskin kuunnellevat häntäkään.\n\nKATRI:\nNiin, Suitiass' on hän ja matka pitkä\non Suitiasta tänne saakka.\n\nKIRSTI:\n                           Äiti,\nei isä tiedä heidän ilkitöitään?\n\nILKKA (vaimoonsa kääntyen):\nHäh, mitä tarkoittaa hän ilkitöitä --?\n\nKATRI:\nNiin, Jaakko, parast' on kai suora olla...\n\nILKKA (sävähtäen):\nNiin, niin, te kaikki täällä... Kyrön kirkolla...\nmun sielun täyttää outo aavistus!\n\nKATRI (nyyhkien):\nNiin, Jaakko, perhees on nyt mieron tiellä\nja muilta suojaa harmaan pääni päälle\nma olen kerjännyt ja lapses sun\non vailla kotiansa, kontuansa.\nNäät talos huovit poltti, raunioina\non siellä pirttis, kaikki, kaikki, kaikki!...\n\nILKKA:\nHäh, raunioina Ilkkalako, sanoit?\n\nMAUNU:\nMun poissa ollessa he työnsä teit.\n\nKATRI:\nJa karja teurastettu, aitat tyhjät!\n\nPENTTI:\nJa orhillasi renkis entinen\nnyt ylpeänä ratsastaapi, taatto.\n\nILKKA:\nSa totta haastat ... huolten juovat nuo\nei valhettele... Taivas varjelkoon,\nnyt maailma mun silmissäni pyörii\nja päätä polttaa kumma kuume-hehku\nja suokoon Herra, että malttaisin\nma itseäni; miksi juuri minä?\n    (Sävähtäen).\nVai oisko viittaus tää sallimuksen,\nett' tehtäväänsä mun se juuri tahtoo,\nkun senkin langan on se katkaissut,\nmi vielä liitti mua synnyinseutuun?\n\nKATRI:\nOn outo kaiku, isä, äänessäsi\nja kolkot tuumas; muista meitä sentään!\n\nILKKA (puhuu kuin itsekseen):\nJo Tukholmassa luona herttuan\nse mulle selvis Poutun lausuessa,\nett' oltaisiin me yhtä kansaa kaikki.\n\nKATRI:\nNiin, yhtä kansaa kai, mut ihmisiä\nme kaikki ollaan, tietää taivaan Herra!\n\nMAUNU (innoissaan):\nNiin, kansaa yhtä, jolle johtajiksi\non varmaan kutsuttuna pohjalaiset!\n\nILKKA:\nSa lausut sen, mit' itse aattelin --\nkas, pohjolaiset, toisiin verrattaissa,\non lujat tarmoltaan ja taitavimmat,\nkun aika suureen vaatii toimeen, jossa\nvoi olla kokonaisen kansan onni.\n\nKATRI:\nMut onni rauhan töissä yksin on!\n\nILKKA:\nHm, rauhan kyllä, laissa turvatun.\n\nKATRI:\nOn ohje ylimmäisin ihmisyys\nja onnetonten auttavainen viisaus --\nmut voima suojaks suotiin heikompain.\n\nILKKA (katsoo pitkään häneen):\nNiin, voima suojaks heikompainsa, niin --\n(kovasti) ma olen voima, heikon suojaks luotu.\n\nKATRI:\nMut katso silloin, ett'et itse sorra!\n\nILKKA (miettii):\nSen täytyy oikein olla, rinnassani\nniin käsky kuuluu ... (nousee) nyt on tieni selvä.\n\n    (Kontsas tulee tuvasta hieman liikutettuna, oluttuoppi kädessä).\n\nKONTSAS:\nNo, ilkkalaiset, yhä kuivin suin?\n    (Ilkka seisoo äänetönnä)\nTok' oisi olvi oiva virkistäjä\nnäin pitkän matkan jälkeen.\n                            Veikko, hoi,\nkäy sisään nyt ... me siellä haastellaan\nja tuumitellaan, miehet keskenämme.\n\nILKKA:\nOn miesten tuumat täällä meilläkin.\n\nKONTSAS:\nMut siell' ois tarvis sua ... sisään käykää\nja saakaa haarikkanne ... tupaan nyt!\n\nKONTSAHAN VAIMO (tulee tuvasta):\nNiin, tupaan käskisin ma myöskin teidät,\nmut\n    (Viittaa vasemmalle).\n    roistot, rosvot nuo ja hurjimukset\non käyneet taaskin täällä varkaisilla.\n\nKONTSAS:\nNo, mitä nyt?\n\nKONTSAHAN VAIMO:\n              Vain hetkeks väistyin pois,\nkun juoksin vastahanne, sillä aikaa\njo konnat veivät olvitynnörin.\n\nTOMMOLA (tulee):\nHoi, iikka, miksis viivyttelet, mies,\nkun tääll' ois tuumat retkestämme meillä?\n\nILKKA:\nNe kaikk; on pohdittavat aikanaan,\nmut mulla sappi kiehuu (heristää) noille tuolla!\n\nKONTSAHAN VAIMO:\nNuo rosvot juovat siellä ryöstöoltta!\n\n    (Piri ja Palo tulevat).\n\nPIRI:\nHoi, emäntä, se onkos sitten totta,\nett' on jo juomat kaikki Kontsahasta?\n\nPALO (haarikka kädessä):\nMun kurkkuani kumma tuska polttaa. --\n\nPIRI:\nTuon Palon kurkkua sit' aina polttaa!\n\nKONTSAS:\nNäin matkan jälkeen --\n\nKONTSAHAN VAIMO (Palolle):\n                       Talon tyhjäks panneet\non huovit tuolla ... pyydä heiltä, pyydä!\n\nPALO:\nHäh, huovikoiriltako käsket pyytää!\n\nENS. HUOVI (ikkunassa):\nMut pyydä koreasti, kiiskenpoika!\n\nPALO (kiivaasti):\nVai koreasti teiltä, varkahilta?\n\nPIRI:\nNo, Kontsas, otettaisko omat pois?\n\nENS. HUOVI:\nNiin ottakaa, kun ottaa rohjennette!\n\nPIRI (heristäen ikkunaan):\nTuo vietävä se juuri viljat vei\nmun riihelläni!\n    (Menee lähemmäs).\n                Kuules, lemmon kurppa,\nkäy tänne näkyviin, niin sulkapyrstös\nma hieman lyhennän.\n\nENS. HUOVI:\n                    Kas sappikissaa,\nsa ota Ilkan Jaakko kuvakses:\nnäät hän on tyyni (nauraa), vaikk' on haarikatta!\n\nILKKA:\nNiin on, ja juuri siksi viel' on tyyni!\n\n    (Pouttu ja Martti Vilpunpoika tulevat tuvasta).\n\nPOUTTU:\nTaas kinastusta! (tovereille) Mielet hillitkää,\non ensin harkittava, sitten toimeen!\n\nENS. HUOVI (yhä ikkunassa):\nTuo Ilkkalaton Jaakko täällä reuhaa\nkuin oisin hältä minä olven juonut!\n\nILKKA (tiuskaisten):\nVuoks' sinun lienenkin ma mierolainen,\nsa pirun käskyläinen!\n\nTOMMOLA (hilliten):\n                      Malta, veikko!\n\nILKKA:\nEn taida hillitä ma kauvempaa -- --\n\nPOUTTU (tarttuen Ilkkaa käsivarteen):\nSa meidät turmiohon saattaa voit!\n\nMARTTI VILPUNPOIKA (samoin):\nNiin, hiili mieles!\n\nILKKA (riuhtaikse irti)!\n                    En ja tuhat kertaa en!\n\nPIRI:\nNiin, anna tulla, minkä tulla täytyy!\n\nILKKA:\nSiis kuulkaa kaikki, mit! on tehty mulle,\nsill' aikaa kun me matkallamme oltiin.\n\n    (Miehiä tulee lisää Kontsaan tuvasta kuistille).\n\nENS. HUOVI (tovereilleen):\nNyt korvat auki, veikot, kuunnellaan!\n\nILKKA:\nJo tuonoin ryöstivät he aitat, läävät\nja vaimon löivät rammaks, sokeaksi;\nnyt taas on polttaneet he pirtin uuden,\non karja teurastettu, kaikki viety,\nett' olen konnuton ja kerjäläinen --\nei turvaa itselle,\n    (Viittaa omaisiinsa).\n                   ei näille tässä!\n\nKONTSAS:\nHäh, Jaakko, talos poltettuko, sanot,\nja kaikki viety ... tottako sa haastat?\n\nPIRI:\nSen saavat maksaa rosvot nuo ja marski!\n\nPALO (kumppaneilleen):\nNo, siispä liekkiin tuli leimutkoon,\nnyt onkin Ilkka valmis johtajaksi!\n\n    (Huovit nauravat).\n\nTOMMOLA:\nJa vieköön lempo, joll'ei höyhennetty\nnuo kukonpoi'at ole Kumpsilan!\n\n    (Huovit lyövät ovet auki ja istuvat ikkunoille ja kuistille).\n\nPIRI (Ilkalle):\nNyt, Ilkka, ottaa itse piru sun,\njos et sa kerro rahvahalle tälle,\nmik' oli käsky valtakunnan jaarlin.\n\nILKKA:\nSen tehköön Pouttu!\n\nPOUTTU (estellen)\n                    Mull' on hidas kieli --\nsiis Ilkka haastakoon, me todistamme.\nNäin ehkä uhkauksilla herttuan\njo saamme huovit tuolla tuppisuiksi!\n\nKATRI:\nVoi isä, muista toki meitä myös!\n\nKIRSTI (äitiänsä pidättäen):\nSa anna taatto toimii puolestamme.\n\n    (Katri huokaa).\n\nILKKA (puoleksi itsekseen):\nKun katson sokkovaimoani tuossa\nja lapsiani ... heitä juuri muistan!\n(Katrille) Mut voima heikommuutta suojatkoon,\nniin sanoit äsken sa -- ja niin se on!\n\n    (Hyppää kaivon luona olevalle kivelle, kansaa kokoontuu hänen\n    ympärilleen ja puheen kestäessä tulee väkeä maantieltä ja\n    Kontsaan tuvasta).\n\nHoi, ystävät ja Pohjanmiehet, kuulkaa!\nSiit' on nyt vierryt kuuta kaksi vain,\nkun jälkeen Pertun päivän marskin luo\nme kanssa Kontsaan täältä samottiin.\n\nKONTSAS:\nNiin, kaksi kuuta siit' on täsmälleen!\n\nILKKA (jatkaa);\nMe marski tavattiin ja kerrottiin,\nmik' ahdistaapi kurjuus meitä täällä,\nkun huovikoirat puhtaaks kaikki syö\nja polkee oikeuden ja Ruotsin lain\nja kurkkuhunsa siemen-viljat juo.\n\nENS. HUOVI (haarikkaa heiluttaen):\nHei, veikot, terveydeksi Flemingin!\n\n    (Huovit nauravat ja juovat).\n\nILKKA (jatkaa):\nMe kaikki kerrottiin ja oikeutta\nvain hältä pyydettiin, mut palkaks siitä,\nkun järjestystä esivallan puolsin,\nhän minut ruoskitutti huoveillansa --\n\nENS. HUOVI:\nKas, siinä sait, sa vanha juorukello,\nkai polttaa pakaroitas, munaskuita! (nauravat).\n\nTOMMOLA (heristää nyrkkiä huoveille):\nNiin, naurakaa, mut vielä itkettekin!\n\nILKKA (jatkaa):\nHän minut ruoskitutti mustelmille --\n\nÄÄNI KANSASTA;\nNe nahkahansa itse saa hän kerran!\n\nILKKA (jatkaa):\nJa sitten viskattiin ma kuoppatorniin,\nmist' oli ruumis juuri korjattuna\nja missä haisi vielä kalman löyhkä --\n\nKATRI:\nVai kalman löyhkä, Herra siunatkoon!\n\nILKKA (jatkaen):\nMa sinne pantiin taakse lukkojen --\n\nTOINEN HUOVI:\nNiin, kukko lukon taa, on marskin käsky!\n\nMAUNU:\nSa sentään pelastuit!\n\nILKKA (jatkaen):\n                      Niin, nuoran kautta,\nmin vaatteistani tein, ma ikkunasta\ntaas alas pääsin... Kontsas veikon löysin...\n\nKONTSAS:\nMun ulos suoraan ajoi hän kuin koiran!\n\nILKKA (jatkaen):\nJa vanha noita, pohjalainen velho,\nmun loihdullansa kynsist' etsijäin\nsai suojatuksi!... Sitten kaksin me\nylitse Pohjanlahden hiihdettiin\nja toiset Tukholmassa saavutettiin.\n\nPOUTTU:\nSe oli ilon hetki kumppaneille --\nnous kyynel silmään Hannu herrankin!\n\nKONTSAS:\nMut marski Klaulle huusin sentään sen,\nmink' olin vannonutkin lähtiessä:\n\"tie helvettiin käy jesuiittain kautta!\"\n\nENS. HUOVI (nauraa):\nMut helvetistä auttaa enkelit!\n\n   (Huovit nauravat).\n\nTOINEN HUOVI:\nSun ajoi marski sieltä ruoskan kanssa?\n\nKONTSAS:\nNiin ajoi, niin, mutta ruoskimatta sentään!\n\nENS. HUOVI (samoin):\nNo, siis ei marski piru lienekään,\nkun toki nahkas säästi, vanha sonni.\n\n    (Huovit nauravat).\n\nILKKA (yrittää jatkaa):\nMut minä kaikki olen kärsinyt --\n\nPIRI:\nJa kaikkeen syypäät ovat huovikoirat!\n\nENS. HUOVI:\nEi haukku haavaa tee, sä Pirin piski!\n\nILKKA (jatkaa):\nMut käynti herttuassa kuulkaa myös!\n\nMAUNU y, m,;\nNiin, mik' on käsky meille jalon jaarlin?\n\nILKKA (jatkaa):\nMeit' ensin juttelutti Aksel kreivi,\nse Raaseporin nylkijä ja kettu,\njok' oisi lupauksin ja lörpötyksin\nkai meitä maanitellut jälleen pois --\n\nUSEITA:\nNiin, sen he osaa kyllä Ruotsin herrat.\n\nILKKA (jatkaa):\nVaan mepä mellakka jo nostettiin\nja semmoinen, ett' itse linna kaikui,\nja huudettiin: \"jos muut ei auta meitä,\nniin ryssäin tsaari auttaa, lempo soi!\"\n\n    (Huminaa kansassa).\n\nENS. HUOVI:\nNyt tuki suus ja alas orreltas\nkäy kohta kukkumasta, käenpoika!\nVai maasi möisit ryssille, sä konna!\n\nPALO:\nVoit itse konna olla, koukkuhuovi;\ntai oisko teidän kuiviin kurkkuihinne\nkai meidän uhrattava maat ja mannut?\n\nTOINEN HUOVI (toverilleen):\nNiin, anna kukkuu ensin käenpoika,\nniin kukkuu päänsä poikki. Varrotaan!\n\nENS. HUOVI:\nKun tarvitaan, niin otetaan, ei muuta!\n\nPIRI (vetäisten puukkonsa):\nTuon koiran tuosta isken alas kohta!\n\n    (Huovit joutuvat liikkeeseen, heittävät\n    haarikkansa ja asettuvat ryhmään kuistille).\n\nENS. HUOVI (hiljaa toiselle):\nSa malta, veikko, moukat alkakoon,\nniin käski luutnantti, hän tietää, hän!\n\nMAUNU:\nSiis herttu Kaarlen tapasitte, vai --?\n\nILKKA (jatkaa):\nNiin, jalo ruhtinas me tavattiin.\n\nENS. TALONPOIKA:\nJa hän on kansan mies ja ystävämme?\n\nILKKA (jatkaa):\nMies rahvahan ja meidän ystävämme\non herttu Kaarle; mutta herrat siellä\nne häntä vastustavat kynsin, hampain,\nse kuultiin kyllä, omin korvin kuultiin,\nkun herttualta pois he vallan riistäis\nja itse valtakunnan ohjat ottais!\n\nÄÄNIÄ KANSASTA:\nSen varsin uskomme, ne syöpäläiset!\n\nILKKA (jatkaen):\nMut silloin saapui siihen herttuamme.\n\nMAUNU:\nJa mitä lausui teille jalo jaarli?\n\nILKKA (jatkaa):\nHän mustaks synkistyi kuin ukkospilvi\nja kaikki tiedusteli ... herrat siihen\njo juoninensa väliin ehältäys;\nmut silloin suuttui hän ja herrat haukkui,\nja uhkas vallan tyyten heille heittää --\nja avosuiksi meidät kaikki jätti.\n\nENS. TALONPOIKA:\nNiin jättikö, ja suojelust' ei suonut?\n\nILKKA (jatkaa):\nNiin jätti ... mennessään vain ruoskallansa\nhän ilmaan löi ja kiukuissansa lausui:\n\"jos muu ei auta, oikeus hankkikaatte\nte itse nuijin taikka aidanseipäin\".\n\nUSEITA (yhteen ääneen):\nVai nuijin taikka aidanseipäin, lausui?\n\nILKKA:\nNiin, nuijin, aidanseipäin, lausui hän...\n\nENS. HUOVI (eräälle toverille):\nNyt on jo aika ... sana Kumpsilaan\nsa voudille ja luutnantille vie!\nOn ratsu tuolla alla ikkunan!\n\nPIRI:\nMut lähtiessä ärjäs vielä herttu:\n\"te emä poikinensa maahan lyökää!\"\n\nUSEAT:\nJa sen me teemme!\n\n    (Kohottelevat nyrkkejään huoveille).\n\nENS. HUOVI (tovereille):\n                  Kaikki valmiit olkaa!\n(kansalle) Tää loukkausta majesteetin on,\nja mull' on käsky marski Flemingiltä\nse kohta vangita, ken uhkakieltä\nvain käyttää vastaan esivaltaa. Siis:\nnimessä marskin sekä kuninkaan\nma sinut vangitsen nyt, Jaakko Ilkka --\nsun ensiksi ja toiset kohta seuraa! (huoveille)\nHoi, käännös oikeaan ja eespäin, mars!\n\n    (Huovit tottelevat komentoa ja ryntäävät talonpoikain parveen.\n    Meteli syntyy, jonka kestäessä huovit ympäröivät Ilkan ja\n    Poutun tarttuen kiinni heihin. Silloin tempaa puukkonsa ja\n    syöksee erästä huovia kohti)\n\nPIRI (ärjästen):\nOn täällä vielä puukkomiehiäkin!\nHeit' irti Ilkka!\n\nENS. HUOVI (tyrkkää hänet luotaan):\n                  Seis, sa hurja mies,\njok' esivallan käskyläistä uhkaat!\n\nPIRI (kuten äsken):\nHeit' irti Ilkka, taikka, piru vie,\non henkes kankahalla, kuuletkos!\n\n    (Rymyä kansa joukossa, huovit tyrkkivät takaisin\n    talonpoikia, jotka kertyvät päämiestensä ympärille).\n\nILKKA:\nNäin kärsittekö konnain töitä te\nja vangiks' ottaa suotte kumppalinne?\n\nPALO:\nSit' eivät kärsi toki pohjalaiset!\nHeit' irti Ilkka nyt!\n\nKANSA (meluten):\n                      Pois huovikoirat!\n\nENS. HUOVI (tarttuu Ilkkaan, toiset Piriin ja Paloon käsiksi):\nPois tieltä, moukat, tyrmään yllyttäjät,\nnimessä marskin, e'espäin miehet, mars!\n\n    (Huovit yrittävät lähteä vankinensa),\n\nKIRSTI:\nTe kurjat raukat, miss' on puukot teillä!\n\nPOUTTU:\nTok: onneks hukkui ne!\n\nPIRI (iskee puukolla yhtä huovia):\n                       Mut eipäs multa!\n\nHUOVI:\nKas, pirun Piriläistä, rintaan sattui! (horjuu).\n\nPALO (riuhtaisekse irti):\nSa palkkas sait ... nyt saakoot toisetkin!\n\n    (Ankara temmellys alkaa, naiset ja lapset juoksevat kirkuen\n    etualalle, talonpoikain otellessa taka-alalla pelastaakseen\n    Ilkkaa, joka vielä on heidän keskellään).\n\nPOUTTU (koettaa hillitä):\nHoi, miehet, taivaan tähden malttakaa!\n\nILKKA (vimmatusti riuhtoen):\nOn kuusi niskoillani ... tänne, Perttu!\n\n    (Kähäkkää jatkuu, huovit vetäytyvät maantielle ja -- raahaten\n    Ilkkaa sekä haavoittunutta toveriaan -- peräytyvät vasemmalle,\n    jonne talonpojat heitä ahdistavat. Naisia ja lapsia yrittää\n    miesten jälkeen maantielle, mutta siitä estää heitä):\n\nPOUTTU (häätäen heidät takaisin):\nPois pihaan lapset sekä vaimot täältä,\ntäm' on jo totta eikä leikkisotaa!\n    (Pentti Ilkka yrittää vielä jälkeen).\nPois, sanon minä, taakse aidan tuonne --\nja portti jäljessänne sulkekaa!\n\n    (Katoaa vasemmalle. Melu loittonee. Naiset palaavat jälleen\n    pihaan -- Kirsti viimeisenä sulkee veräjän -- ja ryhmittyvät\n    pihamaalle sekä Kontsahan kuistille; Pentti hyppää aidalle).\n\nPENTTI:\nVoi sitä mellakkaa! En nähdä voi,\njos isä viel' on heidän vankinansa?\n\nKIRSTI (ottaa yltään morsiuskoristeita, jotka laskee kaivolle):\nOn nääkin kauniit naittajaiset, äiti, --\nties Luoja, kuinka päättyneekin kaikki!\n\nKATRI (on hapuillut kaivon luo ja koskettaa Kirstin morsiusesineitä):\nKas, harso kruunuinensa kaivon luona;\nsä kruunus pudotitko, lapsukainen?\n\nKIRSTI:\nEn, muuten siihen ne ma laskin vain,\nkun toistaiseks ei hempuja lie tarvis.\n\nKONTSAHAN VAIMO (tukee Katria):\nNää sallit kai mun tuonne tupaan viedä?\nma lasken säilyyn kaikki kirstuhuni,\nniin sieltä löytyvät, kun kaivataan.\n\n    (Katri nyökäyttää myöntymykseksi).\n\nKIRSTI:\nNe uudet on, näät äidin harsot, kruunut\nne paloi Ilkkalassa!\n\nKATRI (huo'aten):\n                     Paloi kaikki!\n\nKONTSAHAN VAIMO (ottaa kruunun ja harsot):\nMut Luojan kiitos, että säilyi pää,\njok' kerran häissä hempeleitä kantoi!\n    (Kansalle).\nTe kylän emännät ja nuode-kaasot,\nmyös tupaan käykää... Viel' on katto yllä,\njos olven joivatkin nuo huovikoirat!\n\n    (Kontsahan vaimo ja joukko naisia tupaan).\n\nPENTTI (yhä aidalla):\nTienhaaraan Kumpsilan he kääntyy jo --\nja isä vankina! Jää hyväst', äiti,\nkai vielä taattoni ma pelastan!\n\n    (Hyppää aidan yli ja katoaa vasemmalle).\n\nKATRI (hätäisesti):\nEi, Pentti, ei, sen kielsi vanha Pouttu!\n\nKIRSTI (nousee aidan luona olevalle kivelle):\nSe varoitus on turha, tuolla jo\nhän kiitää tiellä niinkuin nuori varsa!\n\n    (Palaa etualalle).\n\nKATRI:\nNiin, tää on totta, eikä leikkisotaa,\nniin sanoi Pouttu -- ja hän tietää, hän!\n\nKIRSTI (huokaisten):\nJumala ties, jos leskeksi mä jään\njo ennen kuin ma vaimoks ehdin tulla.\n\nKATRI:\nNiin, sellaista on ennen kyllä nähty,\nkun vainolainen häihin vieraaks saapui,\nja toisen kaatoi, toisen leskeks jätti --\nmut eihän Herra sitä salli suinkaan!\n\nERÄS VAIMO (tulee väliin):\nEi huolta siitä, reipas mies on Mauno\nja päänsä puolustaa, sen taata voin;\njo keväällä sä poikaa hälle kannat!\n\nKIRSTI (naurahtaen):\nSa niinkö luulet?... Pojan tahtoisin\nma hälle synnyttää ... tää suureks kasvais\nja taaton kolhut kostais ilkiöille!\n\nKATRI:\nVoi, sua lapsiparkaa, kostotöiile\nsa syntymättömän jo uhroaisit!\nNiin, suokoon Herra, että äidiks saisit,\nmut poikas rauhantöihin synnyttäisit --\n(huokaa) on Ilkkalassa työtä hälle kyllä!\n\nKIRSTI:\nOn liiaksikin!\n\nERÄS VAIMO:\n               Mauno ennen pitkää\ntaas aivan uuden veistää, pellot kyntää,\nkun rauhan töille jälkeen mellakan\nhän joutaa!\n\nKIRSTI:\n            Joutaa, milloin joutaa, niin,\nkun koirat suuhun syö, mink' antaa pellot!\n    (Nousee kivelle ja katselee tielle).\nHoi, äiti, hoi, jo kaukaa metsän taitse\nma joukon tänne palaavaksi nään!\n\nKATRI (nousten):\nNäät palaavaksi ... mutta isäs onko\nja miehes myöskin?... Entäs huovijoukko!\n\n    (Vaimot lähestyvät).\n\nKIRSTI (kurkotellen):\nOn isä sinilakkinensa, on,\nja Mauno kupeellansa Poutun kanssa, --\nei seuraa huovit, meidän miehet vain!\n\nKONTSAHAN VAIMO (ikkunasta):\nJa Kontsas onko?\n\nKIRSTI:\n                 Häntä en mä nää!\n\n    (Vaimot yrittävät veräjälle, mutta sokko-Katri pidättää heitä).\n\nKATRI:\nEi tielle ketään, vanha Pouttu kielsi;\nken elää, tulee sieltä ilman teitä!\n\nKONTSAHAN VAIMO (juosten pihalle):\nMut jos on Kontsahan he vanginneet\ntai jos ois iskun tapparasta saanut!\n\nKATRI:\nKen kuollut on, ei palaa jällehen --\n\nKIRSTI (riemuiten):\nNyt tuoss' on miehet ... isä, Mauno, Kontsas\nja kaikki muutkin... Pentti jousinensa!\n\nKATRI (huokaisten):\nSe poika kiellosta ei huoli enää!\n\nKIRSTI:\nHän Ilkan poika on ja veli mun!\n\n    (Miesjoukko saapuu suurella melulla. Piri ja Palo\n    ensimmäisinä avaavat veräjän tuoden riemusaatossa Ilkkaa,\n    joka Poutun, Kontsaan, Maunun ja Pentin seurassa saapuu;\n    muutamilla on vaatteet repaleina).\n\nPIRI:\nHei, täältä tullaan, vapaana on Ilkka!\n\nTOMMOLA:\nJa koirat karkoitettiin Kumpsilaan!\n\nPALO:\nTienvarteen allikkoon ma heitin kaks,\nja poikkijalkoja tai kättä vaille\nkai lie he jääneet, kosk'ei nousseet sieltä!\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\nMut viinapäissään lie he sentään olleet!\n\nKONTSAS:\nNiin, viinapäissään, muuten piru tietää,\nett' taajat niskassamme koht' on joukot,\nkun luutnantti ja vouti viestin saa; -- --\nkas, silloin miehet, auttakohon Herra!\n\nPOUTTU:\nMa sanoin äsken, ett' on tosi eessä,\nei enää leikinteko ... tuohon paikkaan\nkaas yhden huovin Pirin puukko jo.\n\nPIRI:\nKas vain, kun sentään korjasivat raadon!\n\nPOUTTU:\nNiin, mukanaan he kumppalinsa vei,\nse juuri esti heitä tappelussa.\nMut tappo tapahtui ja siin' on kylläks.\nMa vielä mieluust' oisin varronnut,\nett' tyysti kaikki ensin harkittaisiin\nja sitten toimeen käytäis yhtä-aikaa;\nmut nyt on alku tehty, tosi alkaa,\nja neuvot yhtä tarpehen kuin nuijat.\n\nILKKA:\nNiin, nostettavat kaikk' on otteluun\nja siit' on neuvot tehtävät -- ja kohta!\n\nKATRI (hätäytyen):\nVai kaikki julkiseenko kapinaan\nsiis vastaan esivaltaa, kuningasta?\n\nILKKA:\nEi kuningasta, mutta marskin valtaa!\n\nKATRI:\nMut vastaan käskyläistä kuninkaan!\nMeit' auttakohon silloin Jeesus Kristus\nja Herra taivaan!\n\nERÄS VAIMO:\n                  Hän on laupias\nja naiset syyttömät hän armahtaa,\nmut sortaa syylliset,\n    (Katsoo naisparveen).\n                      ja niit' on kyllä!\n\n    (Muutamat naiset vetäytyvät syrjään,\n    toiset huokaavat \"niin, niin!\")\n\nILKKA:\nMa huolin viisi Herrast' taivahan,\njok' Ilkkalani salli poroks polttaa,\nmut mitä sanoo veli Kontsas nyt?\n\nKONTSAS:\nOn piru Herraa ollut voimakkaampi\nsiis tällä kertaa... Pouttu, puhu sinä!\n\nPIRI:\nTe menkää helvettihin Herroinenne!\non voima tuomarimme ... puhu, Pouttu!\n\nKATRI:\nEi voima, ei, -- se heikon turvaks suotiin!\n\nPALO:\nHm! puhu Pouttu, sull' on vanhan järki!\n\nPOUTTU:\nMa puhuu kyllä; tuuma mull' on selvä:\nse tehtiin Tukholmassa; Hannu herra\nja Hämehen ja Savon miehet yhtyi.\nMut naiset kuulla toiste ehtii sen\nja lapset tääll' on tiellä, vouti jos\nja huovit yllättäisi meidät tässä.\nSa, Ilkka, turvaan vietä omaises\nja Kontsas vaimos, tuonne Kyrön poikki --\nkai joku lautalla voi saattaa heitä?\n\nKIRSTI;\nTaas naiset pois ja pois ja aina pois --\nmut minä tietää tahdon, kuinka miesten\nja Maunon käy; näät hän on minun nyt!\n\nILKKA:\nSiis omas ota, sopiikin se niin,\nett' teidät Mauno saattaa; (Maunulle) mutta kuules,\njos sanan saat, sull' onko jousi valmis?\n\nMAUNO:\nOn jousi jäntevä ja (näyttäen puukkoansa) puukko myös.\n\nPIRI (naurahtaen):\nVai puukko myös? se iske tuppehen!\nkun sota alkaa, nuija tarvitaan.\n\nILKKA (häätäen vaimoaan ja naisia perälle);\nSä, Kirsti, auta sokko-äitiäs\nja Pentti myöskin teitä seuratkoon!\n\nPENTTI (ynseästi):\nTaas minut akkain kanssa käsketään!\n\nILKKA (nykäisten Penttiä käsipuolesta):\nNo, tokko kuulit käskyn, mars!\n\nPENTTI (ääneen):\nMa kuulin;\n    (Itsekseen).\n           mut taistelusta pois en siltä jää.\n\nKONTSAS (vaimolleen):\nNo, Anni, seuraa heitä sinä myös,\nja ota tyttö sinne kerallasi, --\nma ovet telkeän ja ikkunat!\n\nPOUTTU:\nSiis naiset lautalle ja Herran haltuun!\n\nNAISET:\nVaan lapsia ja meitä muistakaa!\n\nPALO:\nPois hameet tieltä nyt, kun tosi alkaa.\n\n    (Naiset menevät oikealle, lapset mukanaan, Mauno ja Pentti\n    seuraavat heitä, Kontsas käy talollensa, telkeää ovet ja\n    ikkunat).\n\nPOUTTU (nostaa kaivon luona olevan pienen rahin etualalle sillä aikaa,\nkun toiset istuvat ympärille, mitkä kaivolle, mitkä kuistille):\n\nTe kaikki tiedätte, mik' uhkaa meitä,\njos marski ryöstöänsä jatkaa saapi?\n\nILKKA:\nSen tiedän minä, Ilkka, parhaiten,\nett' eessä kaikilla on mieron tie.\n\nKAIKKI:\nNiin, mieron tie ja kerjäläisen loppu!\n\nPOUTTU (jatkaa):\nOn kaikki tehty, mikä tehdä voitiin,\non käyty lait ja voutiin valitettu\nja hengen uhkain itse marskitkin.\n\nILKKA:\nSen olen tehnyt, raipat sain ja valmis\njo olin kuolemaan kuin koira, (sylkäsee) ptui!\n\nPALO:\nEl koira koiran häntää polje, ei!\n\nPOUTTU (jatkaa):\nKas, siinä totta puhuit, Palo; koirat\nhe hammastaa, mut ovat yhtä mieltä,\nkun tavarasta, talonpoikain työstä\non kysymys. Niin, elää kaikki koittaa,\n-- se huoli yhtä herroillekin on --\n\nKONTSAS:\nJos eläis vain kuin parhain ymmärtää\nja ymmärtäis ja tietäis, kuinka elää!\n\nPOUTTU (jatkaa):\nNiin kyllä, Kontsas, totta on se, totta;\nmut millä elää, sit' ei mieti vauras,\njok' elää toisten työstä, millä elää,\nkas, siinä kysymysten kaikkein loppu,\njos rikkaaltakin rikkaus riistetään.\n\nPIRI:\nJa sen me teemme, silloin itse nähkööt,\nmi tärkehint' on tässä maailmassa.\n\nPALO:\nJa syödä täytynee kai toisessakin!\n\n    (Muutamat nauravat).\n\nKONTSAS:\nEi pilkkaa uskonnosta, miehet, ei!\n\nILKKA:\nNiin, hiiteen uskonriidat, jatka Pouttu!\n\nPOUTTU (jatkaa):\nJos tyytyis siihen he, min laki säätää,\nois hyvä meille, vaikka mielivalloin\nhe lainkin turvin meidät puhdistaa.\n\nILKKA (joka on puhellut erään kyläläisen kanssa):\nNiin, lainkin turvin; uus on käsky marskin,\nuus käsky tullut uuteen veronkantoon.\n\nPALO:\nMut sitä veroa en maksa minä!\n\nPIRI:\nEn minä myöskään, tässä (kohottaa kätensä) vannon sen!\n\nUSEAT (huutaen ja kätensä nostaen):\nNo, kun ei Pirikään, ei kukaan meistä!\n\nILKKA:\nEi, miehet, ei! Vaan sota alkakoon!\n\nPOUTTU (jatkaa):\nNiin, nyt sen täytyy alkaa; herttualta,\njok' onpi sijaisena Sigismundon,\non meillä käsky siihen. Marskin huovit\nme rajan tuolle puolen karkoitamme!\n\nILKKA:\nMut siihen yksistään en tyydy minä,\njok' olen tehty mieron kulkijaksi --\nvaan käyköön tiemme kohden Turunlinnaa!\n\nPIRI ja PALO y.m. (lakkiansa kohottaen):\nNiin, kohti Turunlinnaa tiemme käyköön!\n\nILKKA:\nJa marski itse mulle maksakoon,\nmit' on hän velkaa, taikka hirsipuussa\nhän henkeänsä meiltä kerjätköön!\n\nPOUTTU:\nEi liikaa kiivastusta, miehet, ei,\nvaan tyystin harkitkaamme ensin kaikki --\nja sitten nähdään, kuinka toimitaan.\n\nMAUNU (tulee juosten vasemmalta ja ojentaa pergamenttikäärön Poutulle):\nTäss' onpi kirje herttualta meille!\n\nPOUTTU:\nHäh, herttualta?\n\nILKKA;\n                 Meille onko kirja!\n\nMAUNO:\n\"Te Pohjan miehet\", alkaa kirje tässä!\nSe lue, Pouttu!\n\nPOUTTU:\n                Vanhan kansan mies\nma olen, Mauno, lukea en taida;\nmut mitä tahtoo meistä jalo jaarli?\n\nMAUNU (silmäilee kirjettä):\nOn hertun viesti, herra mahtava,\njo Turkuun saapunut ja valtakirja\non hällä salainen, ett' Turun linna\non saatettava haltuun herttuan\nja portit aukaistavat silloin, kun\non meidän joukko muurit ympäröinyt.\n\nILKKA:\nSiis kohti Turkua on hertun käsky!\n\nPOUTTU:\nVai sellainen on meille kirja tullut?\nSe näytäs tänne!\n    (Mauno antaa kirjeen, Pouttu tutkistelee sitä).\n                 Niin, en tiedä, hm,\nkun lukutaitoa en saanut, mutta -- - --\nken takaa, ett' on herttuan tää kirja?\n\nILKKA:\nSen takaa omat sanat herttu Kaarlen,\njoill' otti jäähyväiset meiltä hän.\n\nPOUTTU:\nHän puolustukseen käski, muuhun ei!\n\nPIRI:\nMut emän poikineen hän lyödä käski.\n\nUSEAT:\nNiin sanoi herttua, se kuultiin kaikki!\n\nPALO:\nJa kaiken pahan emä se on marski!\n\nILKKA:\nNiin, Noki-Klaus ja hänen huovikoirat!\n\nPOUTTU: (hetken mietittyään ja kirjettä kädessään pidellen):\nJos totta puhun, niinhän minäkin\nnuo hänen merkkisanat ymmärsin,\nvaikk' en sit' tahtonut ois ilmituoda;\nniin oivalsi ne Hannu herra myös,\nkun hälle kerroin käynnin herttuassa.\nMe silloin tuumitttin jo valmiiks retki:\nett' alkais Pohjan miehet, nostais muut\nja kaikki yhtä aikaa Turkuun marssis\nja marski linnassansa vangittaisiin.\n\nPIRI:\nEi, hirteen marski, taikka kuoppatorniin!\n\nILKKA:\nEtt' itse tuntis kerran kalman löyhkän!\n\nPOUTTU (jatkaen);\nNiin tuumittiin, mut tullessamme jo\nma seurausta tuuman kauhistuin.\n\nKONTSAS (pudistaen päätänsä):\nNiin, kautta taivaan, suur' on tuuma tuo,\nmut siten suistuis myöskin paavin valta\nja valta jesuiittain; marskin pappi\non jesuiitta, sen ma kuulla sain,\nja uusi vouti samaan kuuluu uskoon!\n\nILKKA:\nKas, jopas keksi Kontsas myöskin syyn!\nSe oikein, veikko! Mutta noihin en\nma puutu, hautaan vain on yksi tie.\n\nPOUTTU:\nMa uskonnost' en myöskään riitaa nosta.\n\nKONTSAS:\nMut minä nostan vastaan paavin valtaa!\n\nPOUTTU (tiukasti):\nVaan maan ja leivän, omaisuuden tautta\nma taistelen kuin luusta ärty koira\nja vapaudestani ma pidän myös;\nen salli humalaisten huovien\nma ryöstää taloani; salli en,\nett' isä ruoskitaan ja vaimo piestään!\n\nILKKA:\nNo, nyt me ollaan yhtämieltä, Pouttu!\n\nPOUTTU:\nNyt olet sinäkin, sen kyllä uskon\nja kaikki muutkin; niinpä kuulkaa nyt\nmun tuumani ja Hannu herran tahto,\njot' tämä hertun kirje kannattaa.\n    (Kaikki keräytyvät Poutun ympärille).\nSiis jako kolmeen joukkoon tapahtuis:\nyks joukko samois Rautalammen kautta\nja sieltä kulkis kohti Kuopiota.\n\nMUUTAMAT:\nVai Kuopioon?\n\nPOUTTU (jatkaen):\n              Ja sieltä Tampereelle.\n\nUseita ääniä:\nNiin, Tampereelle!\n\nPOUTTU:\n                   Tampereelle, niin!\nMut Kurikan ja Ylöjärven kautta\npääjoukko meidän marssis suoraan sinne\nja matkallansa aateliset löis;\nmut Nokialla joukot molemmat\ntaas yhdistyisi, huovit karkuun lyötäis\nja sitten tiemme kääntyis Turkuun, jonne\nsais kolmas parvi kautta Anolan,\nmiss' asuu Aksel Kurki, hertun mies;\ntää sodanpäämies siitä suosiolla\ntai väkivoimin mukaan temmattais\nja hänpä nuijajoukon yhtyneen\ntaas kohti Turunlinnaa johdattaisi.\n\nTOMMOLA:\nOn viisahasti kaikki harkittuna!\n\nPOUTTU:\nJa nyt tää kirje, jos se totta on,\nois jatko tuumallemme; herttua\nhän linnan portit meille aukaisuttaa --\nja kenpä tietää, vaikka silloin ois\nhän laivoin saaristossa Ahvenan!\n\nPIRI:\nJa raunioille Turun kuoppatornin\nmyös marski Suitian hän hirtettäis!\n\nILKKA (riemuiten):\nJa taas ois vapaa Pohjanmaa ja Suomi\nja aikakirjat tietäis haastaa siitä,\nett' orjuutensa, sortajansa kaikki\nlöi itse niskoiltansa pohjolaiset!\n\nPIRI (intoutuen):\nNiin, pohjalaiset, miehet Lapuan\nja Kyrön, Ilmajoen merkin antoi --\nja heitä sotaan johti Jaakko Ilkka!\n\nUSEAT:\nNiin, johtajamme olkoon Jaakko Ilkka!\n\nTOMMOLA (arastellen):\nJos sentään Pouttu ottais ylijohdon;\non hänen tuumakin ja hän on vanhin\nja näyttää tyysti kaikki harkinneen.\n\nPIRI:\nMut Ilkka kaikki meidät innostaisi\nja kostamista enin hällä on,\njonk' ovat kerjäläiseks huovit tehneet\nja vaimon lyöneet umpisokeaksi;\nken syistä tuollaisista taistelee,\nhän johtaa voittoon aina joukkuensa.\n\nKONTSAS:\nMa myönnän, että Pouttu tuuman suuren\non kypsyttänyt Hannu herran kanssa\nja tyystin kaikki \"puntit\" harkinnut.\nMut taivaan Herra tietää, vahva usko\nvoi vuoret siirtää, miehen säilyttää,\njos aseeksensa jonkun vain hän ottaa.\nSen on hän tehnyt; turva Korkehimman\non Ilkan säilyttänyt matkallaan,\nei muuten seisois hän nyt tässä, ei;\nhän ase Herran on, hän johtakoon\nja Pouttu neuvoin häntä ohjatkoon.\n\nUSEAT:\nNiin Ilkka johtakoon, on päätös kaikkein,\nja Pouttu neuvot tarpeelliset antaa!\n\nPOUTTU (vähän yrmeissään):\nNo, niinkuin tahdotaan, ma kyllä väistyn,\ntää tuuma liian kallis mulle on,\nett' toran siitä nostaa sallisin!\n\nILKKA:\nJa mulle myöskin. Mutta tahto kaikkein\non tahto mun, en eriseuraa suosi.\nVaan oikein kuullut jos ma äsken lien,\nol' aie jakautua kolmeen joukkoon?\n\nPOUTTU:\nNiin, kolmeen joukkoon!\n\nILKKA:\n                        Kolme johtajaa\nsiis myös on tarvis.\n\nPOUTTU:\n                     Täältä Tampereelle\npääjoukon johtaa sentään Jaakko Ilkka.\n\nILKKA:\nJa tässä tärkeässä tehtävässä\nmun auttajani olkoon Yrjö Kontsas,\ntää vahvan uskon mies ja kirkon pylväs --\njos siihen suostuu hän ja suostuu muut!\n\nKONTSAS (lyöden kättä);\nMa suostun, veikko, siitä kättä päälle!\n\nUSEAT:\nNiin, heidät yhteen liitti kohtalo!\n\nPOUTTU:\nNo, olkoon niin. Ma itse valitsen\ntaas retken suoran kautta Korsholman\nja pitkin rantaa Anolaan ja Turkuun --\nse olkoon minun joukon ristiretki!\nJos \"melkkiläiset\" Korsholmassa on,\n    [\"Melkkiläiset\" -- Abraham Melkerssonin, Pohjanmaan\n    voudin huovit; vouti asui Korsholman linnassa.]\nniin voudin vangiksemme näpistämme.\nMun joukkohoni miestä kolmesataa\nois kokoon kutsuttava kapulalla,\nmies talosta -- ja toiseks johtajaksi\nma tahdon sinut, Martti Tommola --\njos siihen suostut ja jos suostuu muut.\n\nTOMMOLA (tullen esille):\nNiin minäkö? Jos kautta Korsholman\nja Anolan käy Turkuun ties, ma suostun.\nSen tien ma tunnen.\n\nUSEAT:\n                    Päätös olkoon se!\n\nILKKA:\nMut viel' on kolmas joukko johtajatta;\nken Kuopion ja Rautalammen miehet\nsais aseisiin ja meihin yhdistäisi?\n\nKONTSAS:\nNiin, kenpä tietäis meistä Savon tien --\nniin harvoin pohjalaiset sitä käyttää!\n\nPOUTTU:\nHm, myöskin sitä harkinnut ma oon --\nnäät miehet Lapuan ja Lappajärven\nkäy joskus sielläkin. Siis heille kuuluis\ntää Savon tie; häh, Martti Vilpunpoika,\nsa tietänet kai Kuopiohon tien?\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\nNiin Kuopioonko Rautalammen tien?\n\nPOUTTU;\nNiin, kautta Rautalammen kai se käy!\n\nMARTTI VILPUNPOIKA (verkalleen ja ikäänkuin estellen):\nSiell' olen kerran käynyt, vaan en tiedä --\n\nPOUTTU:\nYks kerta riittää, oppaita on kyllä; --\nsiis Martti Vilpunpoika johtaa sinne\nkuuskymmenkuntaa Lappajärven miestä.\n\nUSEAT:\nSe olkoon päätöksemme!\n\nPOUTTU:\n                       Miehet Lapuan\nsa nostatat ja heistä vastaat, Martti!\n\nMARTTI VILPUNPOIKA:\nKun merkin annan, nousee joka mies!\n\nILKKA:\nJa miehet Ilmajoella nostan minä!\n\nKAIKKI:\nNiin, Jaakko Ilkan käsky kaikki nostaa.\n\nPOUTTU:\nJa Kyröstä ja Kyrön naapureista\nma itse vastaan -- vaikka hengelläni.\n\nMAUNU:\nJa sata huovia, mun liittolaista,\non mulla varmaa miestä; aseineen\nhe yhtyy johdollani Ilkan joukkoon.\n\nILKKA:\nKas, sepä oiva juttu, tuohon käteen,\nsa kunnon vävymies; vai vaimos nuoren\nsiis hennot jättää, henkes voi se maksaa.\n\nMAUNU:\nNiin voi, mut vaaran tullen minä yksin,\nma sotilasko syrjään hiipisin!\nSit' en ma voi, ja sit' ei sallis Kirsti.\n\nILKKA (lyöden häntä olkapäälle):\nSiin' olet, lempo vieköön, oikeassa --\nniin, sit' ei sallis Ilkan Jaakon tyttö.\n\nMAUNU (Ilkalle):\nSun poissa ollessas ma heille kerroin,\nmit' oli tehneet marskin miehet nuo --\nja silloin kumppalit jo kauhistuivat\nja valan käsin nostetuin he vannoi,\nett' tietäs seuraavat he kuoloon asti!\n\nPOUTTU:\nNo, sen jos vannoivat he kumppalille,\nma siihen luotan. Mutta rantaseudut\nken nostattaa, ma heistä huoli en.\n\nILKKA:\nEn minä myöskään, ranta-Ruotsin miehet\non eriseuraa, marski säästää heitä.\n\nKONTSAS (rykäisten):\nJa toinen ääni heill' on kellossansa --\nma heidät tunnen, rantaruotsikot.\n\nPOUTTU:\nSiis rantaruotsalaiset jääkööt pois!\n\nKAIKKI: Pois!\n\nPOUTTU:\nHeill' on ehkä toiset käskyt, niin --\n(intoutuen) Mut kun on talvi tullut, kierä jää\nja suksi luistaa siljan hangen selkää,\nkas, silloin kaikki Turun linnaa kohti\nme joukoin taajoin yli Suomenmaan\nsiis lennämme kuin tuntureilta vyöry.\n\nILKKA (innolla lakkiansa hoilauttaen):\nNiin lennetään kuin tuima raivomyrsky,\njok' kaikki tieltään maahan ruhjoaa\nja yli Suomen kaikuu yksi huuto:\npois alta aateli ja kansan syöpä!\nMut eellä muiden Pohjan miehet käy\nja Turun portit auki lyö ja maassa\nhe marskin hirmuvallan kukistaa, --\nja yli Ruotsin, yli Ryssän maan\nvoi meistä haastaa vuosituhannet!\n\n    (Samassa hyökkää näyttämölle läähättäen ja\n    edestänsä miehet syrjään singahuttaen):\n\nPENTTI:\nHoi, vouti saapuu huovijoukon kanssa!\n\nPOUTTU:\nHäh? Uusi vouti huovijoukon kanssa?\n\nILKKA:\nNyt perii perkele, jos yllättää\nhän meidät tässä ... silloin vangit oomme.\nSiis joelle kaikki, minkä kengät kestää,\nja siitä lautan kanssa tuolle puolen!\n\n    (Ankara meteli syntyy, miehet tempaavat\n    aseensa, toiset hyökkäävät vasemmalle).\n\nPOUTTU:\nMut lauttahan on tuolla puolen joen!\n\nILKKA:\nVoi, saatana, en sitä muistanutkaan!\nSiis yli uikoon, joka uida voi!\n\nPENTTI:\nOn lautta rannassa, ma toin sen itse.\n\n    (Miesjoukko lähtee juosten vasemmalle;\n    jäljelle jää vain Ilkka, Kontsas ja Pentti).\n\nILKKA (katsoen pitkään poikaansa):\nSa Herran siunaama siis pelastit\nnyt isäs sekä kaikki; kenpä ties,\nvaikk' oisit kohtalonsa ratkaissut!\n\nKONTSAS:\nNiin, tutkimattomat on Herran tiet!\n\n    (Ilkka tempaa Pentin mukaansa ja lähtee juosten toiston\n    jälkeen, Kontsas perässä. Heidän mentyä tulee vasemmalta\n    vanha noita-akka ontuen ja polveansa pitäen).\n\nNOITA (sylkäisten):\nPtui jälkees hammastauti, kuppatauti,\nsa hurja ruoja, joka vanhatkin\nnoin tyrkit rammaks, katkot polviluut!\n    (Tulee etualalle).\nMa tulen Laihialta, jossa synnyin:\nei mua muistettu, ma muistin kaikki,\nei mua tunnettu, ma tunsin kaikki.\nMa tiedän tuumat heidän, johdan heitä\nja kehrään langat omaks kankahaksi.\nNiin, Ilkan poika toi mun yli joen --\ntuo oli Ilkka itse ynnä Kontsas;\nhe kaikk' on palanneet ja hertun viestit\nma kuulin akkaväeltä. Valhekirjan\n(nauraa) sen minä itse tullessani toin!\n    (Kuuluu lähenevää melua oikealta).\nMut nyt on vouti täällä huovinensa,\nsiis tupaan tuonne ... uksi telkimeen,\nniin laitan heille vielä oivat lystit.\n\n    (Katoaa Kontsaan tupaan. Pian sen jälkeen\n    saapuu huovijoukon kanssa Pohjanmaan vouti).\n\nABRAHAM MELKIORINPOIKA (täydessä virka-asussa ja aseissa;\nensimmäiselle huoville);\nSa sanoithan, ett' täällä Kontsahassa\nnyt jälkeen kapinan ja murhatyön\nhe istuis oltta juoden, mässäten\nja hankkis sotaa vastaan esivaltaa --\nmut yhtä sielua en täällä huomaa.\n\nENS. HUOVI:\nMut vankineen he palas tänne päin\nja että tääll' on mässätty, se näkyy:\n    (Viittaa kumoon viskattuja raheja, tuoppeja y.m.).\nvoi huovit todistaa, ett' aie heillä\non nostaa nuijasotaan koko maa.\n\nHUOVIT:\nSen kuulimme ... ja kaikki todistamme!\n\nABR. MELKIORINPOIKA (miettien):\nHm, kaikk' on mahdollista; herttua\nhän käyttää heitä omiin aikeihinsa --\nmut senpä taidon taidamme me myös.\n(ääneen) On karkuun lähtenyt siis nuijajoukko;\nmut minne päin, kun tietäisimme sen?\n\nTOINEN HUOVI (joka on veräjän luona):\nMiesjoukon nään ma Kyrön tuolla puolia.\n\nENS. HUOVI:\nJa lautan tieten veivät mennessään.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nOn virta matala ja ratsuillansa\nvoi huovit yli päästä: jälkeen siis!\n    (Ens. huovi antaa lähtömerkin miehillensä).\n    (Tullen etualalle).\nTai seis! Nuo tuvat ensin tässä tutkikaa,\njos aseit' ois he jättäneet tai muuta,\nmik' aikehista heidän todistais;\nlain nimessä ne kaikki korjataan.\nTää talo tässä\n    (Viittaa nimismiehen taloa).\n               näyttää autiolta,\non auki ikkunat ja uksi myös;\nMut tupa tuo?\n\nENS. HUOVI:\n              On tupa Yrjö Kontsaan.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSen teljetty on ikkunat ja ukset --\nkenties on siellä naiset piilossansa,\nniin saamme heiltä tiedot nuijapäistä.\n    (Lähestyy ovea ja huutaa).\nLain nimessä te uksi aukaiskaa,\njos keitä lie?\n    (Äänettömyys, huutaa uudelleen).\n               Ma uksen murratan\nja talon poltatan, jos niskuroitte?\n    (Äänettömyys. Huoveille).\nSiis ovi murtakaatte auki te!\n\nENS. HUOVI (tempaa pihalta rahin, jolla lyö oven sisään;\nens. huovi katsoo tupaan):\nOn tupa tyhjä!\n\nABR. MELKIORINPOIKA (tulee myöskin katsomaan):\n               Eipäs! Uunin päältä\nma näen kaksi silmää tuijottavan!\nHoi, akka siellä, alas uuniltas!\n\nENS. HUOVI (menee tupaan ja raahaa tullessaan esille noita-akan):\nKas, tuon ma löysin sieltä tosiaankin!\n\nNOITA (tekeytyen vähäkuuloiseksi):\nHäh? Uksen rikoitko ja ma kun luulin,\nett' aikoja on uksi auki ollut!\n\n    (Huovit naurahtavat).\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSa vastaa, miss' on miehet, nuijalaiset!\n\nNOITA (kuten äsken):\nNiin, multa loppui kellaristakin\nja uuni lieskasi kuin helvetissä.\n\nENS. HUOVI:\nHän hourii vanhuuttaan...\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                          Niin, mielipuoli\nhän varmaan on tai kuuro, (huutaa) Akka, hoi,\nmiss' ovat miehet täältä, tiedätkö?\n\nNOITA (käsi kotvan takana):\nHäh? Puukko Ilkall' on, ja tuolla, tuolla\non Kyrön kirkko ... vouti kyllä tietää.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSuus kiinni, hullu! Jääköön houkka rauhaan!\n    (Kääntyen poispäin).\nMa saavuin tällä kertaa --\n\nNOITA (ilkeästi):\n                           Liian myöhään!\n\nABR. MELKIORINPOIKA (ärjästen):\nVie akka tupaan, telki uksen päälle!\n\nENS. HUOVI (työntäen akan tupaan):\nMars, akka, uunillesi uudelleen!\n\nNOITA (ovelta):\nMut nyt on auki heitettävä uksi!\n\nENS. HUOVI (naurahtaen):\nKas siinä, lempo vie, hän puhui totta;\nma uksen rikki löin ja telkimen.\n\n    (Huovit nauravat).\n\nABR. MELKIORINPOIKA (vakavana):\nHän jääköön uunillensa, mielipuoli!\nMeit' tärkeämmät kutsuu tehtävät:\nte nuijajoukon jälkeen joutukaa\nja vangitkaa, jos keitä kiinni saatte.\nMa oitis marskin luokse matkustan\nja sanan saatan, että kansa täällä\non noussut yksimielin kapinaan\nja uhkaa Turkuun tulla tuokiossa.\n\n    (Vouti huovijoukon kanssa häviää oikealle. Heidän poistuttua\n    tulee tuvasta, varovasti hiipien noita-akka, kurkistellen ja\n    katsellen tielle päin).\n\nNOITA:\nNyt ovat kaikki poissa ... (nauraa ilkeästi) tuolle puolen\npääs nuijalaiset ... vouti huovineen\ntaas palaa Kumpsilaan ja sieltä Turkuun\nvie sanan tästä marski riettahalle.\nMa kaikki kuulin ... kuuro en ma ole,\nen kuuro, en, en sokko, enkä hullu,\nvaan langat kankahaksi kehräilen.\nMa huovit Ilkkalan sain polttamaan,\nett' ois hän irti synnyinseudustansa\nja vapaa toimehensa määrättyyn!\nNiin, sen ma tein; mut Ilkan pelastin\njo toisen kerran: mua saattaessa\ntoi Pentti lautan yli Kyröjoen!\nJos isä kaatuu, poika tehköön työn --\nmut yhtä rintaa kerran muistelkoon\nKlaus Flemingin ja Ilkan töitä kansa!\n    (Säikähtää ja kuuntelee).\nEi tule ketään, ei, ma hiivin pois,\nnyt tehtäväni toisahalle kutsuu --\nmut kautta myrkyn, noidannuolen, loihdun\nma tässä taivas-alla vannon, että\non verta hohtava se ruumisvaippa,\njohonka marski Fleming lasketaan --\nma tahdon sen ja -- perkele sen täyttää!\n\n    (Esirippu alas).\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kuvaelma.\n\nSuuri \"Kuninkaaan sali\" Turun linnassa, varustettu ikkunoilla ja\nholvikatolla. Seinillä gobeliiniverhot, Kustaa Vaasan, Eerikin,\nSigismundon muotokuvat, teräsvarustuksia sekä sen aikuisten\nruotsalaisten ja suomalaisten aatelissukujen kilpiä ja vaakunoita.\n[Kilvet edustavat m.m. seuraavia sukuja, nim.: Fleming, Sparre,\nStenbock, Stålarm, Creutz, Horn, Kurki, Stiernkors, Boije, Fincke,\nBjörnram j.n.e.] Ovia molemmille sivuille ja perälle, missä\nkaksois-oven avartuessa näkyy rappuset \"Kuningattaren saliin\".\nVasemmalla valtaistuimen tapainen loistavine katoksineen ja\nkoroituksella, sen molemmin puolin, tammenvärisiä nojatuoleja;\noikealla penkkejä, joita ulottuu muutamia rivejä yli näyttämön.\n\nEsiripun noustessa kuuluu hiljaista soittoa ja tanssin humua.\nNäyttämö on hetken aikaa tyhjä, kunnes vasemmalta tulevat\nkäsitysten Aune Juusten ja Gottschalk Fleming.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nHuh, kuinka helpottaa mun rintaani,\nkun tuolta tomust' tanssisalin pääsin!\nKas, tääll' on vilpoisaa ja rauhallista\nja hauskaa uinaella haaveitamme\nmun armas, kallis morsioni Aune!\n\nAUNE:\nNiin, kyllä Gottschalk, tääll' on rauhallista!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nKas, näissä vanhan linnan kammioissa\nma hyvin viihdyn, täällä talvi-illat\nma tutkin kirjoja ja soitin, lauloin\nmun rakkaan kumppalini luutun kanssa,\nkun tornin ikkunoissa ulvoi myrsky\nja huovit räyhäs olvikammiossa.\nMut joskus iltaisin, kun vingahtain\nnous nostosilta linnan ja kun ratsain\nsai kaupungista huovijoukon kanssa\nmun veljein Olavi, ma havahduin\nja varroin siksi, kunnes touhu tyyntyi.\n\nAUNE:\nJa sitten kirjoihis sa vaivuit taas?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin, kirjoihin tai luuttuhuni tartuin\nja sulle lauloin, vaikka itsekseni.\n\nAUNE:\nSa mua tokko lienet muistanutkaan?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMun aattehissa vuotta monta jo\nsa olet yksin ollut -- tiedät kyllä.\n\nAUNE (heittäytyen hänen kaulaansa):\nNiin, sen ma tiedän ... mutta sentään pelkään...\nen tiedä miks, vaan tääll' en enää viihdy...\n\nGOTTSCHALK FLEMING (kummastuen):\nEt viihdy täällä näissä suojissamme?\n\nAUNE:\nEn, rakas Gottschalk, en, ... nää linnan suojat\non kylmät, raskahat ja päivää vailla...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMa aavistan --\n\nAUNE:\n               Niin, häitten jälkeen\nma tahdon maalle täällä ... Suitiaan\ntai enon luokse ... taikka minne vain,\nkun pääsen vapauteen ja luonnonhelmaan,\nmiss' siintää taivas yllä korkeudessa\nja paistaa päivä, metsä huminoi\nja linnut laulaa, purot pulputtaa\nja silmä vihriäisen ruohon kohtaa --\nniin, maalle, maalle tahtoisin ma, Gottschalk,\nja viethän sa mun sinne häitten jälkeen.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (hyväillen):\nNiin, häitten jälkeen, meidän häitten jälkeen\nme sinne muutamme ja kahden, kahden\nme siellä uinailemme, haaveksimme\nja kesä-illoin laulan siellä sulle:\nja lehto raikaa, vuoret laulun kai'un\nne yli lahden kauvas kannattaa.\n\nAUNE (Gottschalkin rinnalla):\nNiin juuri, Gottschalk, niin sen tahtoisin!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin, häitten jälkeen, Aune, kesät maalla --\nmut talvis-aikaan tääll' on suojaisampi\nja turvallista olla; tänne kutsuu\nmyös toimi mun: näät linnan arkiston\nmun halttuhun on isä uskonut.\n\nAUNE (hieman ynseästi):\nSa luona kirjojes kai paremmin\nmyös viihtynet kuin seurassani mun?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (hyväillen):\nSun seuras korvaa kyllä kaikki, kaikki,\nmun oma Aune kulta; tointani\nen sentään laiminlyödä saata, armas;\nja kuules, täällä jos ma menestyn,\nniin tiedätkös ...\n    (Taluttaa Aunea valtaistuimelle).\n                   niin, käyhän tänne\nja nouse istuimelle korkealle...\n\nAUNE (kääntyen poispäin):\nSa valtaa, kunniaako tahdot siis?\nMut niin en minä tahdo, vapauteen\nja maalle luonnonhelmaan halaan vain.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (naurahtaen)\nEn pyri valtaan minä myöskään, en --\nma valtaistuint' tarkoitin vain lemmen;\nmut isäni on marski Fleming, näätkös,\nja hän se kohtalomme päättää, Aune.\n\nAUNE (huokaisten):\nMa tiedän sen ... ei mulla siihen valtaa.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nEi mulla myöskään ... köyhä olen ma --\n\nAUNE (ilahtuen):\nSen vuoksko vain? Mun huomenlahjallain\njo voimme maalle muuttaa ... talon ostaa,\njos muit' ei syitä lie?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                        On muitakin:\nmun täytyy kuulla mieltä isän, marskin,\njok' on mun kasvattanut, mieheks tehnyt\nja hän se tahtoo --\n\nAUNE (vilkkaasti):\n                    Minne tahtoo hän?\n\nGOTTSCHALK FLEMING;\nHän meidät tahtois ajaks Tukholmaan.\n\nAUNE (hämmästyen):\nOo, Tukholmaanko meidät? Marski ei,\nvaan Ebba rouva, hän se meidät täältä\nkai karkoittaisi pois ... ma tiedän kyllä,\nhän silmin karsain katsoo liittoamme,\nkun näät sen Fleming yhtyy Juusteniin!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMun äitin' oli halpa kansanlapsi...\n\nAUNE:\nMut isäs Fleming ... sinä Fleming myös\nja poikanansa pitää marski sua;\n(nyyhkien) mut Ebba rouva isääs yllyttää\nja tahtoo kauvaks halvan sukulaisen.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (viihdyttäen):\nNo, kaikkea sa keksit?... Ebba rouva\nhän tahtoo parastamme, muuta ei,\nma hänet tunnen...\n\nAUNE:\n                   Häntä uskot siis\nsa enemmän kuin mua... Ebba rouvaa,\njok' ylväs on ja ... kuulinhan ma itse,\nmit' aattelee hän minust' ... (empien) tuonoin, kun...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nKun kättäs pyysi Johan, veljeni!\n\nAUNE (säikähtäen):\nSa tiedät siis?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (tyynesti):\n                Ma tiedän kaikki tyyni --\nmut unhottanut on hän sun ja lempii\njo toista nuorta naista Warsovassa.\n\nAUNE:\nNiin ... sen ma arvaan; (lempeästi) sydämmessä mulla\non yksin sulle sijaa ollutkin.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMa siihen luotan, mutta --\n\nAUNE:\n                           Ebba Stenbock\nei meitä kärsi ... mua halveksii\nja tahtois tieltään meidät Tukholmaan!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMut ajaks vain mun sinne isä laittais;\nkai voisin sieltä hälle hyödyks olla...\n\nAUNE (ikäänkuin olisi hän juonen keksinyt):\nNyt selviää jo kaikki mulle ... siellä\non Stenbockit ja Lejonhufvud, Sparret,\nnää mahtavat ja suuret valtaherrat --\nja heiltä tiedot sais hän sinun kauttas.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (luonnollisesti):\nNiin, ehkä on hän siten harkinnut\nja jos ma sillä...\n\nAUNE (innolla):\n                   Noiden ylhäisten\nja suurten naisten seurahanko me,\nme kaksi jouduttais? Sa luuttuinesi\nja minä maalaistyttö?... Eipäs, Ebba,\nma teidän juonihinne suostu en!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSa näet aaveit', Aune...\n\nAUNE (kiihtyen):\n                         Tiedän kyllä,\nmit' olen puhunut ja mitä tahdon:\nhe multa tällä lailla ryöstäis sun\nja käyttäis juonihinsa omiin meitä.\nMut sit'en salli minä, en, en vaikka --\nja nyt on voimaa mulla. Ebba rouva,\nma olen onnestani valmis taistoon!\n\n    (Kävelee kiihkoissaan. Samassa tulee äkkiä oikealta):\n\nPIETARI JUUSTEN:\nMa pyydän anteeks, että häiritsen --\nmut maisteria kysyy mester Staben.\n\nAUNE (seisahtuen ja kiihkeästi):\nHäh! Kuka kysyy?\n\nPIETARI JUUSTEN (ivallisesti):\n                 Staben ... tohtori.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nJa mitä kysymist' on heillä multa?\n\nAUNE (kuten äsken):\nHän vartokoon ... sa meitä häiritset.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMut jos hän tahtoo jotain kirjastosta?\n\nAUNE:\nVai kirjastosta ... nyt? kun tääll' on kutsut...\nja mester _Staben_?...\n    (Niskaansa heittäen).\n                       Tuhma en ma ole.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nJa sua, Aune, nuori Stiernkors\non kauvan etsinyt...\n\nAUNE:\n                     Vai Stiernkors?...\nhän varrotkoon!\n\nPIETARI JUUSTEN:\n                Niin, juhlan soihtutanssi\non kohta tanssittava täällä teidän,\nniin käskee Ebba rouva.\n\nAUNE (ynseästi):\n                        Ebba rouva?!\n\nPIETARI JUUSTEN:\nNiin ... ja marski. Vanhan tavan jälkeen\nse tässä suojass' aina tanssitaan --\non siksi tilaa täällä raivattava\nmun kanssa lakeijain; siis anteeks, serkku,\nmut semmoinen on mulla päiväkäsky.\n\nAUNE (kuten äsken)?\nVai tilaa raivattava? ... toimi siis,\nma väistyn täältä (niiaten) vallan mielelläni!\nSiis lähdemme (tarttuu häntä käsivarteen)...\n\nGOTTSCHALK FLEMING (naivisti):\n              Mut min' en ymmärrä...\n\nAUNE (varmasti):\nMut minä ymmärrän ... ja siin' on kylläks,\n    (Mennessään).\nja Tukholmaan he meitä eivät saa!\n\n    (Poistuvat vasemmalle).\n\nPIETARI JUUSTEN (nauraen):\nKas, orpanaa kuin on hän tuittupäinen\nja kuohuksissaan! No, näin häitten e'ellä\non naisten mieli aina kummallinen.\nOn päiväkäsky täytettävä mun,\nei auta ajatella sotamiehen.\nSiis toimeen, Juusten, tilaa tulokkaille\nja ylhäisille soihtutanssijoille! (ovella)\nHoi, lakeijat, teill' onko korvat auki?\nTääll' oisi raivattava tilaa meidän.\n    (Neljä palvelijaa tulee vasemmalta).\nNuo penkit seinäin viereen siirtäkää\nja tuolit siistiks tehkää ylhäisille.\n    (Joku palvelijoista naurahtaa).\nHäh? Mitä naurat siellä? Nojatuoli\non itse marskin ... toiset vanhimpain\non aatelisten ... mutta verhopenkit\nsaa istuakseen ... hm, tai nukkuakseen\ntaas nuoremmat ja vasta-aateloidut.\n\n    (Palvelijat ryhtyvät hymyillen työhön. Juusten\n    istahtaa rappusille ja jatkaa leikillisesti).\n\nTuo pitkä penkki on kai setää varten,\nnyt hänkin näätte kuuluu aateliin!\nMut minä tyytyä saan puuhun kuivaan\nja istun rappusille ... tähän näin.\nNäin meitä luokitetaan arvon jälkeen\nja milloin nostetaan ... tai lasketaan.\n    (Palvelijat tirskuvat).\nSe naurattaa, mut niin se on ... ma tässä\nvain varron koroitusta luutnantiksi!\nMut piru tietää, kuinka senkin käy,\nkun yhä rauhaa kestää? Papit vain,\nnuo mustahännät täällä mellastavat\nja pastorista piispaks nousta voivat,\nkun täällä hallitsee Ericus piispa\nja omat lampahansa suojelee.\nMut tässä muistan ... eilen torven kuulin\nja julistajan ratsahin ma näin,\njok' kansan kutsui kirkon sakaristoon.\nSiell' on siis kokous ollut tänään, häh?\n\nENS. PALVELIJA:\nOn, vänrikki, ja kokous myrskyinen.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nKas, sen ma uskon; kun sen marski johtaa,\nniin on se aina hauska myrskynpuuska.\nSe päättyi kai jo keskipäivän aikaan?\n\nENS. PALVELIJA:\nMe silloin marskin kanssa palattiin.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nJa läsnä oli itse piispa myöskin?\n\nENS. PALVELIJA:\nNiin oli, piispa, papit, aateli\nja huone täysi Turun porvareita\nja kansaa kaikenlaista pakaten.\n\nPIETARI JUUSTEN (ojentaikse mukavaan asentoon):\nKun pappeja lie ollut, silloin marski\non aina kuulijoita naurattanut.\nNo, niitä tahtoo meistä majesteetti?\n\nENS. PALVELIJA:\nSai nuhteet piispa ensin marskiltamme,\nkun Turun tuomiokirkon vanhat taulut\nOl' irti ottanut .. ja pyhät ristit\npois heitättänyt rengeillään...\n\nPIETARI JUUSTEN:\n                                Ohoh,\nvai ristinkin? Mut risti, lempo soi,\nja taulut myös ... ne kuulunee kai kirkkoon?\n\nENS. PALVELIJA:\nJa kellonsoitot, kirkon kynttilät\non ajaks messun lakkauttanut piispa\nja poistattanut pappein valkokaaput --\nnää kaikki jälleen tahtoo kuningas.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nNiin, hän on hurskas meidän Sigismund\nja marski Fleming noutaa hänen mieltä.\nMut entäs rahvas?\n\nENS. PALVELIJA:\n                  Rahvas yhtyi marskiin\nja vaati kaikki vanhan tavan jälkeen.\n\nPIETARI JUUSTEN (nauraen):\nKai lie se vanha tapa paras sentään --\nmut piispa parka kiikkiin joutui siis?\n\nENS. PALVELIJA:\nNiin näytti joutuvan, mut tointui kohta,\nkun Sigismundin kirjeen vääräks väitti\nse nuori Fleming, Louhisaaren herra.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nVai vääräks väitti ... marskin käännöksen?\n\nENS. PALVELIJA:\nNiin väitti, niin, ja pyys sen kopioida...\n\nPIETARI JUUSTEN:\nKas, heikkouskoista ... vai kopioida?\n\nENS. PALVELIJA:\nNiin, mutta siihen suostunut ei marski,\nvaan tyynnä taskuun pisti kirjoituksen.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nVai taskuun kirjoituksen ... entäs sitten?\n\nENS. PALVELIJA:\nNo, sitten naurettiin ... mut tuiman kiistan\nsai hauskimmaksi herra Kaskisten,\njok' käytöksestä marskin yltyi vain\nja vaati siitä häntä vastuusehen,\nett' yli kirkon muurin linnan huovit\nkaks pappia ol' eilen heittäneet.\n\nPIETARI JUUSTEN (nauruun purskahtaen):\nVai papit muurin yli heitettiin!\n\nENS. PALVELIJA:\nNiin, yli kirkonmuurin ... tielle sinne!\n\nPIETARI JUUSTEN:\nKas, huoviroistoja ... ne ottaa hiisi!\n\nENS. PALVELIJA:\nNiin luullut ois ... mut marski nauroi vain,\nja huusi naurun sekaan: \"viskatkoot\nsiis heidät jälleen sinne muurin taa --\nmut voimakkaammin, että luissa tuntuu!\"\n\n    (Juusten ja palvelijat purskahtavat nauruun kaikki).\n\nPIETARI JUUSTEN (naurun seasta):\nVai pihaan jälleen, \"että luissa tuntuu!\"\nse lemmon marski! ... mitäs rahvas siihen?\n\nENS. PALVELIJA:\nKa, kaikki nauroi sille kuollakseen --\nmut silloin poistui herra Kaskisten.\n\nPIETARI JUUSTEN (yhä nauraen):\nVai \"että luissa tuntuu?\" ... semmoinen\non tapa marskillamme opettaa!\n\n    (Ovi aukeaa samassa perällä ja ovelle ilmestyy marski Fleming.\n    Palvelijat, jotka aikoja jo ovat työnsä lopettaneet, huomaavat\n    sen, kumartavat ja joku heistä rykäisee merkiksi Juustenille,\n    joka yhä istuu rappusilla).\n\nKLAUS FLEMING:\nHoi, Juusten, päiväkäsky kuinka kuuluu?\n\nPIETARI JUUSTEN (hyppää säikähtäen ylös; syrjään):\nNo, vie sun helvetti! (Ääneen) Mun päiväkäsky\non tilaa raivata ja soihdut syttää\nja hevoisista huolta pitää!\n\nKLAUS FLEMING (tullen etualalle):\n                            Niin,\nmut senpä sijaan virkailet sa täällä\nja linnan lakeijoja naurattelet.\n    (Juusten on vaiti. Palvelijat poistuvat.\n    Fleming katsoo tuimasti Juusteniin).\nJa ties sen, kelle täällä naurettiin?\n    (Juusten on vaiti).\nEi sovi heitä haastatella sun,\nvaan käskeä -- se vasta mielees paina,\nja mene, herra vänrikki.\n    (Juusten kumartaa ja poistuu. Marski kävelee edestakaisin).\n                         Kas niin --\nma kuulin juttunsa ... (naurahtaa) hm, ajallansa\non pappein kanssa hauska leikitellä;\nmut lempo tietää, kuinka selvetään,\njos yhtyvät he nuoreen herttuaamme,\njonk' into toimeen ajaa suurehen,\nkun kannuksensa voittaa hänkin tahtoo?\nJa piispa myös hän vetää yhtä köyttä --\nmut tänään sormilleen sai hurskas pater\nja sen hän ansaitsi, se niskuri!\n\nEBBA FLEMING (tulee vasemmalta):\nVai tänne karkasit sa vierailtas?\n\nKLAUS FLEMING:\nTuo touhu tuolla vanhaa hermostuttaa\nnäin jälkeen aamullisen istuntomme.\n\nEBBA FLEMING:\nSa siellä suututit kai monta taas?\n\nKLAUS FLEMING:\nVain pappeja ma hieman höyhentelin, --\nsai piispa hyväksensä kansan pilkan.\n\nEBBA FLEMING:\nSiks olivatkin tänään tyhjät tuolla\nniin tuolit piispan kuin myös Flemingein?\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, kutsuas ei noudattanut piispa\nja Kaskisten ja Louhisaaren herrat\njäi kemuistamme pois... No, yhtäkaikki,\nkun tarvis vaatii etsii meitä piispa\nja -- suvust' aina suurin harmi on!\n\nEBBA FLEMING (nauraa):\nNiin, semmoinen on sinun mieles, Klaus,\nsa musta Noki-Klaus ja \"mustain\" pää --\nmut mull' on toinen mieli: suvun kautta\nvoi paljo aikaansaada, marski Fleming.\n\nKLAUS FLEMING:\nSa niinkö luulet?\n\nEBBA FLEMING:\n                  Tukholmassa meillä\non Brahet, Stenbockit ja Leijonhufvud --\nja heill' on herttuankin avaimet.\n\nKLAUS FLEMING (epäillen):\nAh, joutavia?\n\nEBBA FLEMING (ilkamoiden):\n              Mutta Tukholmaan\nsa toiste menne et?\n\nKLAUS FLEMING:\n                    En, lempo vie,\nma enää lähde heidän lystiksensä!\nJos meistä jotain Ruotsin herrat tahtoo,\nniin tulkoot tänne... Tukholmasta Turkuun\non yhtä pitkältä kuin täältä sinne.\n\nEBBA FLEMING:\nMut kerran sentään edessä herttuan\nsa katuvaisna pääsi paljastit?\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, kerran tein sen, mutta miksi tein sen?...\nsen tiedät varsin hyvin...\n    (Vie kätensä päälaelle ja pyyhkäisee sillä yli pään).\n                           Ymmärrätkö?\n\nEBBA FLEMING:\nSa koitat väistää, mutta myönnä pois,\nett' täytyi silloin sun!\n\nKLAUS FLEMING (naurahtaen):\n                         No, täytyi sitten!\n\nEBBA FLEMING:\nNiin, joskus täytyy. Mutta tiedätkös,\nmiks illan kestit olen toimittanut?\n\nKLAUS FLEMING:\nNää illan kestit? (nauraen) Ka, kun täytyi, täytyi\nsun nuorten vuoksi ... niin on tapa vanha.\n\nEBBA FLEMING:\nEi kaipais näitä Gottschalk eikä Aune,\nsen kyllin selvästi he osoittaa,\nkun pois he hiipii, milloin silmä välttää.\nMut mull' on toiset mietteet: arvatkoon\nsen marski Fleming, valtakunnan neuvos!\n\nKLAUS FLEMING:\nSiis, Ebba rouva, suvun kunniaa\nja mainetta sa mietit, eikö totta?\n\nEBBA FLEMING:\nSep' oiva kunnia on Flemingille,\nkun yhtyy Juusteniin!... En, siksi en\nma tätä vaivaa oisi nähnyt suinkaan;\nmut marski Fleming vuoksi herttuan\nhän kaiken kannatuksen tarvitsee.\n\nKLAUS FLEMING:\nKas siinä, hiisi vie, sa puhuit totta --\nja siksi siis...\n\nEBBA FLEMING:\n                 No, ymmärrätkös nyt?\n\nKLAUS FLEMING:\nSa olet viisas, Ebba.\n\nEBBA FLEMING:\n                      Nuorten kanssa\non harvoin seuraa meillä ... tänään on.\n\nKLAUS FLEMING:\nEn huoli seurasta ma nulikkain.\n\nEBBA FLEMING:\nMut heidän kannatus on tarpeen, marski,\njos tahdot jotain toimeen, innostusta\non yksin heillä.\n\nKLAUS FLEMING:\n                 Mutta sillä yksin\nei aikeissansa kauvas pääse Fleming.\n\nEBBA FLEMING:\nJa liitto nuoren Juusten suvun kanssa\ntuo mukanansa pikku-aatelin,\nkun näkee se, ett' täällä linnassa\nei halveksita nousukkaitakaan.\n\nKLAUS FLEMING:\nJa kaiken tään sa olet harkinnut?\n    (Nousee kävelemään).\nKun mietin tarkempaan ... hm, lempo soikoon,\nei hullummasti, ei ... niin, valtakunta\non sulle paljo, Ebba, velkapää.\nNäät kannatusta kaiken aatelin\nniin Suomen ylhäisten kuin alhaisten\nja porvarein ja moukkainkin on tarvis,\nse kaikk' on totta. Nuoretkin on tarpeen.\n\nEBBA FLEMING:\nJa tansseja ja loistoa he vaatii.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin -- mutta meille nuori herttuamme\nei tätä sallis, liian kallihiksi\nhän väittää linnanhoidon soimaten,\nett' uida loistossa ma tahdon vain\nja täällä ruhtinaana kuninkaan\nkuin kantaisin ma riikin valtikkata.\n\nEBBA FLEMING:\nHän soimatkoon, mut niin ei tuhma lie\ntok' Kustaan poika, ett'ei oivaltais,\nmiks sen me teemme. Arvo vaatii sen.\n\nKLAUS FLEMING (sävähtäen):\nNiin oikein, Ebba, arvo miehen, jolla\non koko Suomi hallussaan ... nääs, kansan\nsen tahdon siihen näin ma kasvattaa,\nett' ylpeillä se osaa kunniasta,\nkun on sen nähtävissä korkealla\nmies oman kansan, heidän keskuudesta,\nmies, joka hengen uhkain uskaltaa\nsen nostaa kunniaan ja toisten arvoon.\n\nEBBA FLEMING:\nKas, nyt ma jälleen tunnen Flemingin!\n\nKLAUS FLEMING:\nMut sitäkös nuo moukat ymmärtäis?\nHe mua vastustaa ja niskuroivat\nja kenpä tietää, kuinka kääntyy kaikki,\nkun pääs hän tuonoin täältä Tukholmaan\nse kansan yllyttäjä Jaakko Ilkka,\njok' oli heistä uljahin ja viisain.\nHän tieten kieltä kantoi herttualle --\nja valtaherrat, Banérit ja Bielket\nei meitä myöskään kärsi ... jälkeen naimisemme\n(nauraa) Kai heitä harmittaa se kepponen,\nkun sain ma langoks itse Kustaa Vaasan!\n\nEBBA FLEMING (vakavasti):\nNiin, kenpä tietää, vaikka syytäkin\nhe vielä harmihinsa saada vois,\njos sota syttyy... Itse kaikki he\nkun ruokoina jo nöyrtyi Kaarlen e'essä,\nniin nöyrryttäis he myöskin voimakkaimman.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, hyväks herttuan he luopuivat.\n\nEBBA FLEMING:\nMut sit' ei tehne marski Fleming toki?\n\nKLAUS FLEMING:\nVain pakon tieltä väistyy marski Fleming.\n\nEBBA FLEMING:\nJa sitä pakkoa ei tullekkaan?\n\nKLAUS FLEMING:\nKen tietää sen?... Mut aikeet herttuan\nme hyvin tunnemme ja varustaumme.\n\nEBBA FLEMING:\nHän kruunuun kurkottaa, sen kaikki huomaa.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, sen hän ottais...\n\nEBBA FLEMING:\n                        Mutta Ruotsiin ei\nhän tyydy, myöskin Suomen tahtois voittaa.\n\nKLAUS FLEMING (kävellen):\nNo, se on vanha juttu! Tahtoo, tahtoo,\nmut tät' ei saa; kas, siitä vastaan minä,\nett' täällä hallitseepi Sigismund\nniin kauvan kuin on Flemingiliä valta.\n\nEBBA FLEMING:\nMut jos hän auttajaksi tsaarin ostaa\nja uhraa palkkioksi Karjalan?\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin suurta uhrausta ei hän tehne.\n\nEBBA FLEMING:\nKen takaa sen? Sa mielees johda, marski.\nett'ei hän itseään vain enää mieti,\nkun tuonoin syntyi hälle poikakin:\nnäät herttua tai prinssi Kustaa Aadolf\nvoi kantaa kruunut kolmen valtakunnan,\njos lankeaa se Sigismundon päästä.\n\nKLAUS FLEMING:\nHm, nyt on herttualla poika, niin!\n\nEBBA FLEMING (hiljan):\nMut meillä myöskin, marski Fleming!\n\nKLAUS FLEMING (sävähtäen):\n                                    Häh?\nSa mitä tarkoitat?\n    (Ebba on vaiti)\n                   Ei, Ebba, Ebba,\nsa hilli ylpeytes ja kerkäs kielesi\nMa toivon, ett'en sua ymmärtänyt.\n\nEBBA FLEMING (kohottautuen):\nJa miks' en lausuis kerran julki sitä,\nmit' öisin usein olen miettinyt,\nMun sisar Kaarina sai Ruotsin kruunun\nja pojalleen hän valtikankin jättää\nois voinut, jos ois hällä poika ollut.\nMut mull' on poika, nuori Juhana,\nja miks' ei poika Ebba Stenbockin\nvois tulla Suomen suuriruhtinaaksi?\n\nKLAUS FLEMING (tiukasti):\nNyt vaikene ja muista: kuningas\nvoi pojallensa valta-kruunun antaa,\nmut minä -- --\n\nEBBA FLEMING (innolla):\n               Sinä, niin, jos arvos tunnet,\noot yksin käskynhaltijana maassa,\njok' ilman Flemingeitä ryssäin ois\ntai muiden muukalaisten kulkurein, --\nja marskina on sotajoukot sulla\nja Ruotsin laivastosta toiset puolet.\nOn ilmaiseksi kruunun harvat saaneet,\nmut rohkea sen itse ottaa... Suomi\non luotu Flemingeille... Sigismund,\ntuo heikko raukka, sit' ei riistää voi\nja Kaarlen hankkeet valtaistuimelle\nei salli liioin näihin puuttumista;\njos tahdot vain, on Suomen kruunu sun\nja sinä voit sen antaa, kelle tahdot!\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen)\n\nNyt vaiti, Ebba; onkos piru itse\nsun mieles villinnyt? Vai valapatto\nois marski Fleming e'essä kuninkaansa?\n\nEBBA FLEMING:\nNiin, eessä kuninkaan, jok' itse rikkoi\nsen valan, jonka säädyille hän antoi --\n\nKLAUS FLEMING:\nSa olet hullu tai --\n\nEBBA FLEMING:\n                     Se onko valhe,\nett' antamansa lupaukset hän rikkoi?\nSa kysy piispaltas, jos epäilet!\n\nKLAUS FLEMING:\nMun kysyä ei keltään ole tarvis --\nja jos se oiskin totta, entäs sitten?\nKuningas maass' on sentään Sigismund\nja minä marski...\n\nEBBA FLEMING:\n                  Mutta Fleming aina\nja Stenbock minä, muista sitä, Klaus!\nJuhana kolmas niinkuin Kaarle mulle\non orpanoita ... nuori Kustaa Aadolf\nja poikas Juhana siis serkukset --\nja itse äsken juuri ylpeilit sä,\nett' oisit lanko itse Kustaa Vaasan,\njos eläis vanhus --\n\nKLAUS FLEMING:\n                    Sitä hullumpaa\nois moiset arvottomat vehkeet meille?\n\nEBBA FLEMING:\nOn Kaarleen valtaherrat suuttuneet;\nja Sturet, Brahet, Leijonhufvudit\nja Sparret myöskin, meidän omaisemme,\nma ehkä puolellemme saada voisin --\nja joll'ei veljes Jochum vainaja\nois halpasyntyisillä naimisillaan\nnimeäs tahrannut, niin...\n\nKLAUS FLEMING (polkien jalkaa):\n                          Vaiti, Ebba,\ntai kautta taivaan! ... koht' en itse tiedä,\nma mitä teen... Sa herjaat kuningasta\nja haudastansa kaivat kuollehetkin,\nett' oikein pöyristyttää mieltehes!\nNiin, Jochum hän nai toisen jalkavaimon --\n    (Ebba tekee halveksivan liikkeen).\nmut tämän naisen luona kuningas\nol' onnen löytänyt ... sä tiedät, Eerik...\n\nEBBA FLEMING (halveksien):\nNuo jutut teidän lempivaimoistanne\nei mua hauskuta... Ne jätä, Klaus!\n\nKLAUS FLEMING (tyyntyen):\nNo, olkoon sitten, mutta viime kerran:\nei sanaa tästä enää, Ebba Stenbock!\n    (kävelee ... muuttaen äänensä).\nLiet laskenutkin pahaa pilaa mulle?\n\nEBBA FLEMING (pilkallisesti):\nNiin, pilaa, niin!\n\nKLAUS FLEMING:\n                   Ja ilman tarkoitusta?\n\nEBBA FLEMING:\nSiis en ma mitään tarkoittanut!\n\nKLAUS FLEMING:\n                                Et --\n\n    (Pitkä äänettömyys. Ebba on istunut ikkunan luo ja\n    katselee ulos, marski kävelee edestakaisin permannolla,\n    kunnes pysähtyy Ebban eteen).\n\nSa kerroit äsken, että Warsovasta\nhän olis karkoitettu -- --\n\nEBBA FLEMING (hajamielisesti)\n                           Kuka sitten?\n\nKLAUS FLEMING:\nKa, kukas muu kuin Juhana.\n\nEBBA FLEMING:\n                           Vai hän? --\nniin, viikoks kahdeksaksi karkoitettu\nhän maalle on ja luokse Radziwillin.\n\nKLAUS FLEMING:\nHäh, luokse Radziwillin? Wilnaan siis!\n\nEBBA FLEMING:\nOn mahdollista, varmaan muut' en tiedä,\nkuin ett' on sukua hän Flemingeille --\n    (Marski puistaa päätänsä).\nniin, Saksan Flemingeille...\n\nKLAUS FLEMING (nauraa):\n                             Miks' ei Turkin?\n    (Kuin itsekseen).\nsiis luokse kuulun \"mustan Nikolain\" --\nVai elää sekin nokiherra vielä.\n\nEBBA FLEMING:\nSa mitä sanoit?\n\nKLAUS FLEMING:\n                Miksi karkoitettu?\n\nEBBA FLEMING:\nEi kerro siitä Anna Sparren kirje,\nmut Bondelta ma tiedustella aion.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, sen voit tehdä. Hm, hm!... Luultavasti\nhän jääkin toistaiseksi vieraaksemme?\n\nEBBA FLEMING:\nVain kaksi päivää sanoi viipyvänsä.\n\nKLAUS FLEMING:\nVain kaksi?\n\nEBBA FLEMING:\n            Päivää, niin, mut mielellänsä\nois kaksi viikkoakin, vaan ei voi.\nHän näyttää viihtyvän ja Kaarinaamme\njo katsoo --\n\nKLAUS FLEMING:\n             Vait! Ma kuulen askeleita.\nJa muista, Ebba, että seinätkin\nvoi kuulla silloin, kun ei tarvis ois.\n    (Pentti Juustenin ääni kuuluu eteisestä. Marski Ebballe).\nTuo kettu puhees äskeisen jos kuuli,\nvoi olla e'essä meillä mestauspölkky.\n\nEBBA FLEMING:\nEi vaaraa hänestä, nyt on hän varma.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee hyvällä tuulella ovelle):\nMa etsin teitä, marski ... anteeks, rouva,\njos häiritsin ma perhekohtausta --\nOn tänään puuhaa teillä... Kestit tuolla\nmun täytyi jättää...\n\nEBBA FLEMING:\n                     Tänään ette suinkaan\ntok' asioissa linnan tänne tulle?\nNe huomiseksi, tänään tanssitaan.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut ain' ei ruusuisilla, armon rouva --\n\nEBBA FLEMING:\nTe mitä tarkoitatte, kunnon Juusten?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (tuttavallisesti):\nMa kuulin kerrottavan ... hm, ma pyydän anteeks,\njos sekaudun ma toisten asioihin,\nmut nyt, kun\n    (Naurahtaa).\n             tavallaan ma taloon kuulun,\nniin ehkä sallitaan...\n\nKLAUS FLEMING (syrjään):\n                       Vai niin, sa kettu!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, armon rouva kai sen ymmärtää,\nett' turhat juorut teidän pojastanne -- --\n\nKLAUS FLEMING (tylysti):\nTeill' onko marskillenne asiaa?\n\nEBBA FLEMING (syrjään):\nKlaus hältä kyllä ottaa juorutaudin.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (nolostuen ja äänensä muuttaen);\nOn kyllä, marski, juuri kirjan sain,\njonk' Kupittaalla vartijamme sieppas,\nkun ohi sieltä aikoi viesti Kaarlen.\n\n    (Kaivaa esiin kirjeen ja antaa sen marskille).\n\nKLAUS FLEMING (silmäten kirjettä):\nMut tää on voudillemme Viipuriin?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (suutansa maiskauttaen):\nNiin, Wiipuriin ... ja siell' on vouti Creutz.\n\nKLAUS FLEMING (tylysti):\nOn vouti Creutz, ... mut haltijana Kruus.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nKai parast' tietää sentään meidän lie,\nmit' aikoo herttuamme ... voihan kirjan\ntaas sinne toimittaa, jos tahdotaan.\n\nKLAUS FLEMING (tarkastaen Juustenia):\nNiin, sen voi kyllä tehdä, Pentti Juusten,\njos vain on lukko meillä aitan suulla?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuttavallisesti);\nNo, nyt se on ja oikein varma onkin.\n\nKLAUS FLEMING (katsoo pilkallisesti Juusteniin,\nottaa sitten kirjeen, jonka avaa):\nSiis kirjan aukaisemme!\n\n    (Katselee sitä ensin vakavasti, sitten hymähdellen,\n    Juusten lähentelee kurkistelemaan marskin takaa).\n\n                        Vanhaa, vanhaa\non nuotti herttualla ... poistuvaksi\nhän meidät tahtoo ... aikeittensa tiellä\nme täällä ollaan ... vallan tiettävästi!\nMut toistaiseksi jäämme sentään tänne\nja hallitsemme ... hm, ei ole uutta...!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA;\nEi ole uutta, ei!\n\nKLAUS FLEMING (äkkiä):\n                  Niin mikä sitten?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMa tarkoitan: on tuttu Kaarlen nuotti!\n\nKLAUS FLEMING (silmäten edelleen):\nDjaa ... Aksel Kurki astuis sijallemme...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuten äsken):\nNiin, Kurki, niin, se herra Anolan!\n\nEBBA FLEMING:\nVai Kurki Anolan, se vielä puuttui?\n\nKLAUS FLEMING (silmäillen kirjettä):\nJa Lindöön Stålarm tänne kutsutaan --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVai Stålarm?\n\nKLAUS FLEMING:\n             Tänne kiiruhtamaan meitä,\nett' antaisimme ryssäin haltuun sen...\n\nEBBA FLEMING:\nJa minkä sitten?\n\nKLAUS FLEMING:\n                 Rakkaan Käkisalmen.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, kai se nyt jo heille jättää täytyy\nse meidän vanha, rakas Käkisalmi!\n\nKLAUS FLEMING:\nVai niin te arvelette ... täytyy jättää?\nMut sit' en jätä... Stålarm jättäköön, --\n(naurahtaa) häll' onkin käsky siihen kuninkaalta!\n\nEBBA FLEMING (iloisesti):\nNiin, sit' ei jätetä ... sen tehköön Stålarm!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (maiskauttaen suutaan):\nMut oikeudestaan kiinni pitää ryssä\nja herttua jos ryssää kannattaa --\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin meillä valmiit ollaan... Horn on lyöty --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin. Horn on lyöty...\n\nKLAUS FLEMING:\n                       Kurki Anolan\nei tahdottamme uskaltane tulla.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut entäs Kaarle?\n\nKLAUS FLEMING:\n                  Kaarlen lyömme me\ntaas laivastolla ... laivat meillä on.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, laivat on, mut huonoiks huomattiin\nne Danzigissa, marski muistaa kai?\n\nKLAUS FLEMING (tiuskasten):\nHäh? josko muistan? Muistan kyllä, Juusten --\nmut meill' on uusia ja uudet kestää.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin uudet kyllä, mutta vanhat vuotaa --\n\nKLAUS FLEMING (kutea äsken):\nVoi vanhat korjata ja, hiisi vie,\ntyö Pikkalassa vilkkahasti käy.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin voi, niin voi, mut kaikki maksaa, maksaa...\n\nKLAUS FLEMING:\nMa siitä viis... Se huoli teille kuuluu --\nmun tehtävä on maata puolustaa\nja säilyttää se Ruotsin kuninkaalle.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, sen ma tiedän, mutta tehtävänne\nse liiaks maksaa... Linnan taloudesta\nja kulungeista mun on vastattava.\nTää maa on köyhä...\n\nKLAUS FLEMING:\n                    Turun porvareilta\nte verot uudet kantaa voitte, Juusten.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (hieman kiivaasti):\nVai verot uudet Turun porvareilta,\nkun entisetkin heill' on maksamatta!\n\nEBBA FLEMING:\nSe laiminlyönti syyttää yksin teitä --\nhe hopeansa meiltä piiloittavat.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, muistanpa kun tuonoin mester Staben\nlöys Härkäpäältä rahat myllyn alta.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (hölmistyen):\nVai myllyn alta? Mester Staben?\n\nKLAUS FLEMING:\n                                Niin, --\non meidän tohtorilla varma vaisto\nja tarkka silmä kätköt keksimään.\n\nEBBA FLEMING:\nSe pitäis tietää linnan isännän,\nmut te vain nukutten.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää kiivastuneena kääntyä Ebban puoleen).\n\nKLAUS FLEMING (keskeyttäen):\n                      Hän riihtä ensin\nnäät käytti piilonaan, muut tutkittaissa\nvei lurjus myllyn alle hopeansa.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä nolostuen):\nVai ensin riihen, sitten myllyn alle?\n\nKLAUS FLEMING:\nSiks talot porvarein on tutkittavat\nja joll'et löydä heidän kätköjään,\nsaat panna omistas (syrjään), sa vanha saita!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuimistuen):\nMa omistako laivavalmistuksiin?\n\nKLAUS FLEMING (samoin):\nSa täällä kylläks oot jo hyötynyt --\nnyt uhrata on vihdoin sunkin vuoros,\nkun vaatii uhrin maa ja kuningas.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä tuimemmin):\nVai minä hyötynyt, kun kaikki tietää\nmun aikanani linnan hyötyneen!\n\nKLAUS FLEMING (samoin):\nMut sinun myös ... ja kenpä takaa mulle,\nett'et sa säilyys lailla Härkäpään\nvain kasaa valtakunnan hopeoita?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMa luulin, että siteet, jotka tuolla (viittaa perälle)\nnyt kohta suvut meidän yhdistää,\ntok' oisi tyhjäks tehneet moiset syytteet...\n\nEBBA FLEMING (itsekseen):\nJa tuokin pöllö hän nyt kilven kantaa!\n\nKLAUS FLEMING (vihaisesti):\nNe siteet sikseen ... ne on heidän kesken,\nmut asioissa maan ja valtakunnan\nei tiedä sellaisista marski Fleming.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää, keskeyttämään):\n\nKLAUS FLEMING (polkien jalkaa jatkaa):\nMa linnanpäällikkönä, käskijänä\nnyt puhun teille. Totta onko se,\nett' tykkimiehiltä ja laivaväeltä\nte palkkaa vähennätte; väitetään,\nett' taskuhunne liukuu rahat liiat.\nSe onko totta, Juusten, vastatkaa!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkautuen):\nKen moista väittää, valhettelee, konna!\nJa mua syytöksin jos mokomin\nvain toiste loukataan. --\n\nKLAUS FLEMING:\n                          Vai niinkö siis?\nTe kiellätte ja konnaks teette sen,\nken moista väittää. Hyvä, hyvä, hyvä,\nsiis kutsutanko tänne syyttäjät?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nSen voitte tehdä, heille rangaistusta\nma vaadin ankarimman säännön jälkeen.\n\nKLAUS FLEMING:\nMut tietkää, Juusten, aateliin he kuuluu!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nOn yhtäkaikki ... aateloitu mies\nma olen myös. Kai jotkut juoppolallit,\njoilt' olen lainanpyynnöt kieltänyt,\non käyneet kostoksensa syyttämässä?\n\nEBBA FLEMING (itsekseen):\nKas tuosta huomaa kyllä nousukkaan.\n\nKLAUS FLEMING:\nVai niin sä luulet, vanha kitsuri,\nmut jos ma sanon nyt: sun syyttäjäs\non nuori Stålarm sekä Eerik Munck,\nsa heidän e'essä uudistatko kieltos\nja väität heidän mulle valhetelleen?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (masentuen):\nVai nuori Stålarm sekä Eerik Munck?\nSit' en ma tiennyt ... enkä uskois myöskään...\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen):\nSiis valheestako mua syytät vai?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nEn suinkaan, marski Fleming, en...\n\nKLAUS FLEMING (tuimasti):\n                                  Kas niin,\nma kutsutan siis tänne Stålarmin\nja nuoren Munckin, vastaa heidän kuullen!\n    (Ottaa askeleen perälle).\nHoi, vänrikki!\n\nPIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle):\n               Ma varron käskyjänne!\n\nEBBA FLEMING:\nNyt meni kettu omaan paulahansa!\n\nKLAUS FLEMING (käskevästi):\nKäy, kutsu tänne vieraskammiosta...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA: (taistellen itsensä kanssa ja\npyhkien hikeä otsaltansa):\nMun suokaa muistutella, jalo marski...\nvain hiukan aikaa ...\n    (Marskille hiljaa).\n                      muistaa suvaitkaa:\nhän on mun veljenpoika...\n\nKLAUS FLEMING:\n                          Asioissa\nen sukusiteitä ma koskaan tunne.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut sallikaa tok', että poistuu hän\nvain hetkeks täältä, että muistuttelen,\njos ehkä joskus...\n\nKLAUS FLEMING (itsekseen):\n                   Syyllinen! sen tiesin,\n    (Ääneen vänrikille).\nVoit ilmoittaa sa säkkisoittajille,\nett' alkaa täällä soihtutanssi kohta,\nja mester Vogelsang hän tulkoon myös!\n\n    (Juusten poistuu).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMa kiitän teitä, marski Fleming, tästä!\n\nKLAUS FLEMING (kuivasti):\nEi kestä kiittää. Vuoksi poikani\nma tämän tein, en teidän tähden.\nMut koska siteitä te muistutatte,\nma tahdon tietää, apen minkälaisen\nsaa nuori Gottschalk, sillä muistakaa:\nnimeä Flemingin hän myöskin kantaa.\nMut suoraan, Juusten, ilman koukkuja!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (häpeissään):\nNo, koska suorin tie lie paras sentään,\nniin tunnustan, ett' ehkä olen joskus\nma vähentänyt palkkaa tykkiväeltä.\n\nEBBA FLEMING (syrjään):\nKas, se on kaunis uusi sukulainen!\n\nKLAUS FLEMING:\nSa myönnät siis. Mut myöskin laivaväeltä\nsa olet kavaltanut, kuuluu syytös.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nEn laivaväeltä, en!\n\nKLAUS FLEMING (tuimasti):\n                    Siis kutsutanko\nma tänne syyttäjäs vai?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä masentuen ja hikoillen).\n                        Elkää sentään,\nvoi olla mahdollista ... maksupäivin\nmua usein vaivaa pyörtymys ja silloin\nvoi kyllä erhettyä; ihminen\nei ole aina yhtäläinen, marski.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, ihminen voi erhettyä kyllä;\nmut myöskin jalkaväeltä riistäneen\nsun väittävät he päiväpalkkojansa.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVaan ketkä lemmot täällä nuuskii kaikki?\nsit' eivät Munck ja Stålarm tietää voi!\n\nKLAUS FLEMING (naurahtaen):\nSa tokkos huomaat, että omat kasvos\nja sanas ilmaisevat ilkityös.\nSiis siitä lähtein, kun on avaimet\ntään linnan olleet sulle uskottuna,\nsa ryöväät noilta, maansa puoltajilta,\njoill' onpi palkka kurjan kerjäläisen\nja petät meitä sekä kuningasta?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nEi ole huomanneet he itse lainkaan,\nkun aikaan humalan ma maksoin heille.\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen ja sylkästen):\nHyi, häpeä jo itseäs ja meitä!\nvai käytit hyväkses sa päihtymystä\nja varastit --\n    (Juusten yrittää vastata).\n               niin, juuri varastit,\nsen teit sa, Juusten, sotilailta mun,\njoill' onpi rahaa tuskin vaattehiksi,\nsa, rikas knaappi, joka rahas kautta\nvast' olet aateloitu; häpeä\nja joudu kirstuillesi, vanha saita.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa ja yrittää lähteä):\nMa teen kuin käsketään.\n    (Kääntyy ovella ja palaa ilkeästi hymyillen).\n                        Mut entäs kirja,\njok' oli Wiipuriin, ken rikkoi sen?\n\nKLAUS FLEMING (vihaisesti ärjästen):\nSen rikoin minä, marski Fleming itse,\njok' olen valtuutettu kuninkaan\nja teen kuin tahdon tässä Suomenmaassa;\non mulla oikeus siihen.\n    (Ottaa kirjeen pöydältä).\n                        Kirjeet herttuan\nkäy meidän kautta, säätää valtakirja:\nlain kiertelyyn on syypää herttu Kaarle\nja hänen kirjeilleen siis teen ma näin.\n    (Repii rikki kirjeen ja viskaa paperit lattialle).\nNyt ymmärrätte kai mun, linnanvouti!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa nöyrästi):\nMa teen kuin käskee päällikköni mun!\n\nKLAUS FLEMING:\nSiis saavat sotilaani täyden palkan?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHe saavat sen, mun sanani on pantti.\n\n    (Tarjoaa kätensä).\n\nEBBA FLEMING (joka on istunut erään ikkunan ääressä\nulos katsoen, kääntyy puolittain):\nKas sepä pantti, sana moisen miehen!\n\nKLAUS FLEMING (ei ole huomaavinaan Juustenin yritystä):\nNo, siispä tähän jääköön koko juttu,\njok! ei lie mieluisinta kummallenkaan.\nNyt menkää vieraittemme joukkoon te,\nois harmillista, jos he jotain huomais.\n    (Juusten kumartaa ja lähtee).\nMut muista myös: ei yhtä äyriä\nsaa huomenlahjanansa tuoda hän,\nsun tyttäres, ma pidän huolen heistä.\n\n    (Juusten kumartaa ja poistuu verkalleen perälle:\n    marski kääntyen Ebbaan).\n\nNo, kuinkas suoriusin ma mielestäs\ntään uuden sukulaisen kanssa, häh?\n    (Ebba on vaiti).\nHän tuli pöyhkeänä, luuli kai\njo jokin olevansa, mutta nöyrä\nja lauha taas kuin lammas lähtiessään.\n\nEBBA FLEMING:\nNiin, kylläks nöyryytit sa vanhaa miestä --\nmut uutta ystävää et nyt sa saanut.\n\nKLAUS FLEMING:\nMa häntä käsken, pyytää mun ei tarvis --\nja kautta työnsä on hän hallussani,\ntuo vanha kitsuri; mut lempo soi,\nma hänet uhraamahan kyllä saan.\n\nEBBA FLEMING:\nMut ei hän suuria lie ottanut,\nkun muutenkin on väellä palkat pienet.\nHän kuuluu sukuun nyt, sit' et voi auttaa,\nja siis ei julkiseksi juttu tulle?\n\nKLAUS FLEMING (naurahtain):\nSa mitä mietitkään ... ma huomenna\njo olen unhottanut kaikki tyyni;\non mulla kylläks muuta miettimistä.\n    (kävelee edestakaisin).\nHm, samaa väitti hän kuin herttu Kaarle\nja siksi kiivastuin ma; totta on,\nett' tuhansittain maksavat mun joukot\nja paljo kyntää maata rahvas saa\nja moni kauppahaaksi purjeet nostaa,\njos mieli maksaa heidän muonaväelle.\nMut sit' en auttaa voi ma enkä tahdo,\nkun semmoinen on käsky kuninkaan,\nmun kuninkaan ja herran Sigismundon;\nhän hurskaudessaan eessä Jumalansa,\nsiis siitä vastatkoon; sa tiedät, että\njo kevääks kaikki valmist' olla täytyy,\nniin käskee Bonden kautta Sigismund.\n\nEBBA FLEMING (hymyillen):\nNiin, Lindorm Bonde ... hän on viisas mies\nja nuorten kanssa viihtyy, näitkös sa\nkuink' osaa naurattaa hän naisiakin?\n    (Marski murahtaa jotakin).\nHän näyttää miellyttävän Kaarinaa --\nei olis hullumpi se naimakauppa!\n\nKLAUS FLEMING (nauraen):\nMun täytyy nauraa sulle, Ebba rouva!\n\nEBBA FLEMING:\nJa miksi nauraa?\n\nKLAUS FLEMING:\n                 Lindorm Bonde nääs\non sotilas ja miettii koroitusta,\nei muuta mitään, Ebba, sen ma arvaan.\n\nEBBA FLEMING:\nNiin, koroitusta naimaliiton kautta\nkuin kaikki hovinherrat. Kaarin Fleming\non kyllin kaunis...\n\nKLAUS FLEMING (puoleksi ivallisesti):\n                    Peru äidiltänsä!\n\nEBBA FLEMING:\nJa tarpeeks arvokas, vaikk; ois hän kreivi,\nja kyllin nuori sekä vauras myös.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, nuori on hän, liian nuori vielä --\nsa, Ebba, naittaisit jo lapsetkin;\nnääs hän on lapsi vielä meidän Kaarin.\n\n    (Kaarina ilmestyy samassa avoimeksi jääneelle ovelle).\n\nKAARINA (juosten iloisesti ja läähättäen sisään):\nVai minä lapsi? Näytänkös ma siltä?\n\nKLAUS FLEMING:\nNo, ellet lapsikaan, niin lapsenlainen --\nmut terve oot sa, terve, reipas tyttö!\n\nEBBA FLEMING;\nSiis päättyi Puolan tanssi?\n\nKAARINA;\n                            Juuri päättyi,\nma tanssin kanssa Lindorm Bonden sen.\n\nEBBA FLEMING (hymyillen):\nHän sua miellyttää?\n\nKAARINA (avomielisesti):\n                    Jos puhun totta,\nhän heistä kaikista on ylvähin\nja häll' on herttaisin ja hienoin käytös.\n\nKLAUS FLEMING:\nVai niin, vai niin, nuo Puolan kannusherrat\nne kohta lumoo meidät maalaistollot!\n\nEBBA FLEMING:\nMut hän on todellakin hauska mies!\n\nKAARINA:\nJa taitaa juttuja ... mut onkos totta,\nmit' tarinoi hän mulle tanssiessaan?\n\nEBBA FLEMING:\nKai joku hullu hovijuttu taas?\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, ne hän tiennee varmemmin kuin me.\n\nEBBA FLEMING:\nMut tämä koski veli Juhanaa.\n\nKLAUS FLEMING:\nAhaa, vai Juhanaa? Noo, ja mitäs ties\nsiis Juhanasta uutta Lindorm Bonde?\nEtt' on hän Warsovasta karkoitettu,\nsen tiedämme.\n\nEBBA FLEMING:\n              Ja luona Radziwillin\nsaa viettää viikkokautta kahdeksan,\nsen myöskin tiedämme.\n\nKAARINA:\n                      Niin, mutta miksi?\n\nKLAUS FLEMING:\nNo, miksi siis?\n\nKAARINA (nauraen):\n                Voi, kenpä uskois,\nett' on hän nyt jo Aunen unhottanut?...\n\nEBBA FLEMING:\nEi sanaa siitä enää, Kaarin Fleming?\n\nKAARINA (nauraa):\nMut nyt hän lempii kahta yhtä aikaa.\n\nEBBA FLEMING:\nSa ootkos mieletön?\n\nKLAUS FLEMING:\n                    Vai semmoiset\non hällä juorut ... meidän viestillämme!\n\nKAARINA:\nOn toisen nimi Olga Urusovska,\njos oikein muistan, nuori hovineiti.\n\nKLAUS FLEMING:\nVai Urusovska?\n\nKAARINA:\n               Toinen tuttu meille. --\n\nEBBA FLEMING:\n\n\nKAARINA:\n    Gunnil Boije.\n\nEBBA FLEMING:\n                  Gunnil Boije?\n\nKLAUS FLEMING:\n                                Hm,\nvai Gunnil Boije? Isän tunnen kyllä,\nhän käskynhaltija on Räävelissä\nja veli Teijon herran, Kurjen lanko.\n\nKAARINA:\nTään kaikki tiesivät ja Sigismund\nlie myöskin Juhanaa hän suosinut.\n\nEBBA FLEMING:\nSen on hän Flemingeille velkapää.\n\nKAARINA:\nMut Majesteetti tiedon saatuaan,\nett' yhtä aikaa lempikin hän kahta,\nniin antoi käskyn hänet karkoittaa --\nja paashipuvun riisui hältä Sparre.\n\nKLAUS FLEMING (nauraen):\nSiis paitasillaan marssi maalle poika,\nse mahtoi kuningasta hauskuttaa!\n\nKAARINA (kummastuen):\nJa isä nauraa tälle häpeälle?\n\nEBBA FLEMING (vakavasti):\nEi sovi nauraa tälle ... Juhana\non mainehensa siellä turmellut\nja sit' ei saisi toki Fleming tehdä.\n\nKLAUS FLEMING (muistaen Kaarinan läsnäolon ja muuttaen äänensä):\nNiin, tosiaankin, oikeass' on äitis;\nei sovi moinen käytös sille, ken (ivallisesti)\non pikku serkku Kustaa Aadolfille!\n\nKAARINA (lapsellisesti):\nSiis olen minä myöskin prinssin serkku?\n\nKLAUS FLEMING (taputtaen häntä päälaelle):\nJa pian prinsessakin, kukaties!\n\nEBBA FLEMING:\nNo, joll' ei prinsessa, niin kreivitär\nvoi tulla kyllä meidän Kaarinasta!\n\nKAARINA (keikaillen):\nJa niinkö luulet, äiti, ett'en vois\nma tulla toimeen vaikka Warsovassa?\nMa osaanhan jo kaikki Puolan tanssit.\n\nEBBA FLEMING:\nNe lienet Bondelta sa oppinut --\nmut kaikki pyhät meitä varjelkoon!\n\nKLAUS FLEMING:\nNo, mikä nyt?\n\nEBBA FLEMING:\n              Kas, tässä jaarittaissa\non aika kulunut ja vieraat tuolla\njo varmaan ammoin ovat varronneet --\n\nKLAUS FLEMING:\nOn saaneet käskyn kaikki valmiit olla --\nsiis käymme noutamassa vierahat?\n\nKAARINA.\nMut ken se tanssin johtaa? Bondeko?\n\nKLAUS FLEMING:\nHäh? Siellä Warsovassa, pelkään ma,\nei meidän tanssejamme taidettane.\n\nEBBA FLEMING:\nNo, joll'ei hän, niin nuori Munck tai Stålarm?\n\nKAARINA (nauraa):\nOn sotilaita he, ei tanssijoita;\nmut Jochum Grewe, hän se taitaa kaikki,\nja häll' on daaminansa Anna Fincke.\n\nEBBA FLEMING:\nMut Daniel Hjort, hän miettii liiaksi --\nois hänkin mukaan saatava.\n\nKAARINA (yrmeästi):\n                           Niin Hjort;\nhän katsokoon, ma häntä melkein pelkään.\n\nEBBA FLEMING:\nNo, jääköön pois siis Hjort!\n\nKAARINA:\n                             Niin, jääköön vain!\n    (Laskee sormillansa).\nMut Stiernkors, Fincke, Prijs ja Bagge, niin\nmeit' onkin paria jo kahdeksan!\n\nEBBA FLEMING:\nJa tanssin johtakoon siis Jochum Grewe!\n\nKLAUS FLEMING:\nNo, niinpä lähtekäämme! (ovelle) Juusten, hoi!\n\nPIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle):\nMa varron, marski!\n\nKLAUS FLEMING:\n                   Saata soittajat\nsa kohta tänne. Kuoropojat myös\nvoi tulla tanssiamme säistämään.\n\nPIETARI JUUSTEN:\nHe kaikki valmiit on! (katona).\n\nKAARINA:\nMa tietä näytän! (juoksee perälle).\n\nEBBA FLEMING:\nKas, hän on vikkelä kuin vuorikauris!\n\nKLAUS FLEMING (lähtiessään Ebban kanssa käsitysten):\nVai siksi karkoitettiin Juhana?\n    (Nauraa).\nVain lemmenjuttuja ... ma niistä viis!\n\nEBBA FLEMING (hiljaa):\nMut jos hän kerran Suomen kruunun kantaa?\n\nKLAUS FLEMING (ovella mennessään):\nNo, silloin lempiköön hän vaikka neljää!\n\n    (Menevät nauraen. Heti heidän mentyä avautuu ovi oikealta\n    ja Juusten marssittaa sisään soittajat, joista muutamilla on\n    säkkipillit, toisilla klarinetit tai huilut; yhdellä on rumpu).\n\nPIETARI JUUSTEN:\nKas niin, te käykää tuonne vasemmalle --\nniin, nurkkaan sinne... Taakse rumpari\nja sitten klanetit ja huiluniekat,\nmut eteen säkkipillit ... tähän näin!\nNo, nyt on kaikki reilassa ... ja kohta\non täällä marski kanssa vierahansa --\nhän itse kyllä merkin teille antaa\nja silloin keuhkojanne käyttäkää\nkuin seppä paljettansa. Muistakaa,\nse teidän keuhkojanne vahvistaa!\n\n    (Katedraalikoululaiset \"maisteri\" Vogelsangin\n    johdolla tulevat perältä).\n\nKas, mester Vogelsang, no päivää, maisteri!\nJa oikein kaapussa kuin piispan e'essä?\nja tahtipuikko silkkaa hopeaa!\nNiin, se on lahja marskilta vai kuinka?\nTe lauloittehan marskin häissä jo\nja palkkioksi saitte puikon tuon?\nOn sija teillä tuolla oikealla,\nsiis sinne poikajoukko johtakaa!\n\n    (Vogelsang asettelee poikajoukon puoliympyrään\n    oikealle puolen peräovea).\n\nNiin, herra Gottschalk nai nyt serkkuni\nja Aunen tähden kernaasti ma puuhaan,\nnäät hän on hyvä tyttö, saakeli,\njos parempaa hän löytää näiltä mailta, (naurua).\nTe nauratte, ett' omaista ma kiitän --\nmut kuka lempo häntä sitten kiittää,\njos sit! en minä tee, jok' olen serkku!\n\nMESTER VOGELSANG (nauraen):\nOn hyvä tuuli teillä, vänrikki!\n\nPIETARI JUUSTEN:\nNiin täytyy olla meillä sotilailla --\nei kärsi unteloita marski Fleming.\n    (Perältä rappukäytävästä kuuluu iloista humua).\nMut hiljaa nyt, jo tullaan rappusissa --\non tuokiossa täällä linnan seura!\n\n    (Pietari Juusten vetäytyy oikeanpuoliselle ovelle. Perältä\n    tulee ensin kaksi paashia; sitten marski Fleming erään\n    ylimysrouvan kanssa, joiden jäljessä Knut Kurki Ebba-rouvan,\n    Gottschalk morsiamensa Aunen, Pentti Söyringinpoika vanhemman\n    aatelisnaisen keralla, Lindorm Bonde Kaarina Flemingin ja\n    kahdeksan paashia (nuori Stålarm, Eerik Munck, Jochum\n    Grewe, Stjernkors, Prijs ja Bagge), kukin nuoren neitosensa\n    kanssa, sekä mustiin puettu, synkännäköinen Daniel Hjort\n    saaton lopussa. Viimeisinä seuraa palvelijoita kantaen\n    palavia soihtuja. Klaus Fleming astuu reippaasti istuimellensa,\n    jolle Ebba-rouvakin nousee muiden vanhempien vieraiden\n    hajautuessa molemmin puolin heitä).\n\nEBBA FLEMING (istuutuessaan):\nKas, täss' on teidän paikka, Laukon Kurki,\nmun rinnallani tässä; rouva Gennäsin\nkai pitää seuraa marskille ja Juusten\nvoi tulla tälle puolen; jalot herrat\nja armon rouvat istukaa, niin kaikin\nme nuorten karkeloita katselemme!\n\n    (Toiston istuutuessa asettuvat tanssijat puoliympyrään keskelle\n    permantoa -- naiset eteen ja miehet taakse -- niin että oikealla\n    sivulla seisovat Lindorm Bonde ja Kaarina Fleming, vasemmalla\n    Gottschalk ja Aune, mutta keskellä ympyrää Jochum Grewe neitonsa\n    kanssa),\n\nKLAUS FLEMING:\nMut ennen tanssia on tapa vanha\nmyös seurattava! Soihdut tänne tuokaa!\n\n    (Palvelijat tuovat kullekin miestanssijalle soihdut käteen).\n\nEBBA FLEMING (Bondelle):\nMut osaatteko tanssin, herra Bonde?\n\nLlNDORM BONDE (hymyillen ja kohteliaasti kumartaen):\nMa toivon oppivani, jalo rouva --\njos neiti Kaarin mua auttaa tahtoo?\n\nKAARINA (nauraen):\nTe osaatte jo sen, ma huomaan kyllä!\n\nEBBA FLEMING:\nSiis voitte alkaa ... herra Grewe kai\nsen taitaa johtaa?\n    (Grewe nyökkää).\n                   Jälkeen karkelon\nsaa kuoropojat laulaa seurueelle!\n\n    (Soittajat alkavat soittonsa, ja koululaiset\n    mester Vogelsangin johdolla laulavat tanssin\n    kestäessä seuraavan laulun):\n\n        Täss' saapuu ylpeät neidot,\n        herra Domine,\n        laaksosta vihreästä --\n        cito, cito, citissime, herra Domine!\n        Mitä tahtovat ylpeät neidot,\n        herra Domine,\n        laaksosta vihreästä?\n        cito j.n.e.\n        He tahtovat nähdä piispaa\n        herra Domine,\n        mut piispa hän on nyt poissa,\n        cito j.n.e.\n        Ja missä hän sitten lienee\n        herra Domine,\n        hän kirjoittaapi jo kirjaa,\n        cito j.n.e.\n        Ja kirjassa siinä käsketään,\n        herra Domine,\n        ett' tyttö se pojalle annetaan\n        cito j.n.e.\n\n[Vapaa suomennos R. Hertzbergin kirjasta \"Knekt och Bonde\".]\n\n    (Tanssin ja laulun lopummalla kiihtyessä on ulkoa kuulunut\n    torven ääniä, jolloin Pietari Juusten heti on poistunut.\n    Tanssijat eivät kuitenkaan ole huomanneet mitään, ennenkuin\n    jälleen perälle äkkiä ilmestyy):\n\nPIETARI JUUSTEN (huutaen kovalla äänellä):\nHänen Majesteettinsa vouti Pohjanmaalla Abraham Melkiorinpoika!\n\n    (Soiton, laulun ja tanssin tau'otessa tulee vouti Melkiorinpoika\n    virka-asussaan perältä esille; hänen saapuessaan hajautuvat\n    tanssijat ja häntä tervehtää):\n\nKLAUS FLEMING (juhlallisesti):\nTe olkaa tervetullut pitoihimme!\n\nEBBA FLEMING (leikillisesti):\nMut näihin saapuu vouti liian myöhään!\n\nABR. MELKIORINPOIKA (kumartaen):\nMull' onkin toisiin kutsut, armon rouva --\nmut sijass' soihtujen on nuijat heillä\nmun tanssiväellä...\n\n    (Humua seurassa, useat nousevat paikoiltaan).\n\nKLAUS FLEMING (seisoalleen kavahtaen):\nHäh? ja keit' on ne?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nMa saavun asioissa valtakunnan...\n\nKLAUS FLEMING (kiivaasti):\nSiis puhukaa ... ma aavistan jo, että...\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nOn viesti marski Flemingille yksin.\n\nKLAUS FLEMING:\nVai niin, siis käymme tänne\n    (Yrittää vasemmalle).\n                            ... tulkaa vouti!\n\nEBBA FLEMING (asettuu tielle, hiljempaa marskille):\nSen makuusuojaks jo ma valmistutin,\nmut kosk' on tanssi päätetty ja koska\nei laulua nyt muutkaan kuulla ehtis,\nvoi seura käydä pihakammioihin...\n    (Kääntyen vanhempiin rouviin).\nkai levonhetki myös on tervetullut?\n    (Nämä nyökkää myöntymystä).\nMut nuoret laulua ja leikkejänsä\nvoi herttuannan kammiossa jatkaa,\njos heitä haluttaa...\n\nKAARINA:\n                      Niin, siell' on hauskaa!\n\n    (Nuoret lähtevät perälle).\n\nEBBA FLEMING:\nTe mester Vogelsang ja poikajoukko\nnyt käykää atrialle...\n    (Hovipojalle).\n                       Bertil Galle,\nsa näytä tietä maisterille ... toiset\nmyös häntä seuratkohot, hyvästi!\n\n    (Mester Vogelsang kumartaa nöyrästi ja poistuu laulajain\n    ja soittajain kanssa oikealle hovipojan opastamana).\n\nKas niin, nyt voudin kanssa kahden jäät sa, Klaus,\n    (Voudille).\nma saan kai seuraa teistä myöhemmin!\n\n    (Nyökkää hyvästiksi ja aikoo poistua toisten\n    vieraiden kanssa perälle).\n\nKLAUS FLEMING:\nMut Laukon herra sekä Pentti Juusten,\nte jäätte tänne ... teit' on tarvis mun.\n\n    (Toiset poistuvat perälle; Pietari Juuston, joka on seisonut\n    ovella, sulkee sen heidän jälkeensä ja katoaa oikealle,\n    Saliin jäävät Fleming, Abr. Melkiorinpoika, Kurki ja Pentti\n    Söyringinpoika).\n\nNo, vouti, viestinne siis kertokaa --\nnää herrat kertomuksen kuulla voivat.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nNiin, Pohjanmaalla kaikki pitäjät\non nousseet kapinaan...\n\nKLAUS FLEMING:\n                        Vai nyt se laukes!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nOn talot aatelin ja virkamiesten\njo puhtaiks ryöstetty tai poroks pantu...\n\nKLAUS FLEMING (kiivaasti):\nJa missä helvetissä silloin piili\nmun huovijoukot?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                 Huovit lyöty on...\nKyrössä ... Kaarinana ... kirkonmäellä\nol' ensimmäinen ottelus ja siitä\nkuin kulovalkea se levis sitten...\n\nKLAUS FLEMING (kuin itsekseen):\nVai nyt siis käydä aikoo kimppuhumme\nse tuhatpäinen perkele! No hyvä,\nma olen valmis... (kovaa) Vouti, jatkakaa!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nKun Tukholmasta tuonoin ilkkalaiset...\n\nKLAUS FLEMING (sävähtäen):\nHäh? ilkkalaiset! Se on siis Ilkka, häh?\nse taivaan lintu, hiiden poutahaukka,\njonk' oisin kuoppatorniin heittää voinut,\nse on siis hän, ken heitä johdattaa?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nHän luvan kapinaan toi herttualta...\n\nKLAUS FLEMING:\nSe lempo pääs siis herttu Kaarlen luo --\nja Kaarle aseenaan nyt häntä käyttää!\nMut minä näytän heille, piru vie,\nkuink' käypi sen, ken vastaan kuningasta\ntääll' uskaltaapi nousta!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                          Parvittain\nlevinnyt nuijapäit' on yli maan\nja Hämeessä ja Savon puolellakin\nhe nostaa kansaa julkikapinaan...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nSiis koko Suomen kansa kapinaanko?\n\nKLAUS FLEMING (hämmästyen):\nHm, se on suuri tuuma tosiaankin!\nSit' en ma heistä olis uskonut,\n(itsekseen) Ja Ilkka johtaa .. uni helvetin\nsiis koko kauhussansa toteutuu!\n\nKNUT KURKI:\nJa juuri nyt, kun vihdoin ryssäin haltuun\nois heitettävä vanha Käkisalmi!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen):\nJa kaikki maksaa, maksaa!\n\nKLAUS FLEMING (tiuskasten):\n                          Käskyä\nma olen noudattanut kuninkaani.\nJa kukas perhana se huovit syöttää,\njos sit' ei moukat tee?\n\nKNUT KURKI:\n                        Hm, totta kyllä, --\nmut jousi liiaks pingoitettu taittuu.\n\nKLAUS FLEMING:\nSe taittukoon, mut syytön olen minä;\nma seuraan käskyä vain Sigismundin\nja teen kuin vaatii hyöty valtakunnan.\n\nKNUT KURKI:\nMut kansan kurjuutta ja nälkäähän\nei tunne kuningas ... se kuuluis teille,\njonk' on hän tehnyt käskynhaltijaksi,\nnäist' asioista tiedot hälle antaa.\n\nKLAUS FLEMING:\nTaas opettaa te meitä tahdotte\nkuin oisitte te riikin valtaneuvos;\nmut marskina ma teitä käsken nyt:\njo huomenna, kun aamu sarastaa,\nte olkaa huoveinenne lähtövalmis!\n\nKNUT KURKI (kumartaen):\nKun on se käsky mulle marskiltani,\nma olen valmis.\n\nKLAUS FLEMING:\n                Hyvä on. (Voudille). Ja missä\nsiis yhtyy nuijajoukko?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                        Nokialla\nhe kaikki yhtyis ... sieltä suoristaan\nhe marssii tänne, kohti Turunlinnaa.\n\nKLAUS FLEMING (naurahtaen):\nVai kohti Turkua siis aikoo moukat!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVai tulla Turkuun, linnan valloittaa?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nNiin, toiset Kaarle hertun käskyn jälkeen\nkun marssii itäänpäin ja Käkisalmen\nVenäjän tsaarin haltuun luovuttaa.\n\nKLAUS FLEMING:\nHäh? Mitä helvettiä nuijapäillä\non siellä tekemistä?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                     Taivas ties,\nmut niin on tuuma ... toiset tänne rientää\nja marskin vangitsee ja Turunlinnan\nnäin hertun haltuun saattaa -- taikka myös\nJerusalemin lailla hävittää.\n\nKLAUS FLEMING (hymähtäen):\nEi kiveä siis kiven päälle jäis!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nJos muuten ei, niin vaikka kynsin, hampain\nhe työnsä täyttää, semmoinen on uhka.\n\nKLAUS FLEMING (kuten äsken):\nVai semmoinen on uhka! (ankarasti) Silloin mun\nsiis heidät lyödä täytyy, että siellä\nei laula kukko koko Pohjanmaalla\nja muualtakin loppuu kaakatus!\n\nKNUT KURKI:\nTäm' on jo veljessotaa, marski Fleming,\nei toki sotaa tahdo kuningas.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nJa varat meill' ei riitä moiseen retkeen.\n\nKLAUS FLEMING (ärjästen):\nVai eivät riitä? Taaskos, vanha saita,\nsa tahdot suututtaa sun esivaltas?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nTään tiedon antamahan velkapää\nma olen linnanhaltijana, marski.\n\nKLAUS FLEMING (kuten äsken):\nJa lyömään moukat velkapää ma olen\nmaan käskynhaltijana, kuuletkos?\nSa varat hanki vaikka helvetistä,\nse mulle kuulu ei. Mut lempo soi.\njo huomisaamuna mun huovijoukon\non valmiin' oltava, (miettii) Hm, tuhannen\nja viisisataa miestä eväinensä,\ntai annan huovien ma tyhjentää\nsun omat kirstus, vanha kitsuri!\n\n    (Pentti Söyringinpoika yrittää sanoa jotakin,\n    vaan marski polkaissee jalkaa ärjästen).\n\nEi yhtä ääntä enää, Pentti Juusten,\ntai vie sun elävältä perkele!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (hetkisen vaitiolon jälkeen):\nMut, jalo marski, huomauttaa mun suokaa:\non huomispäivä joulun aaton aatto!\n\nKLAUS FLEMING:\nHm, kahdeskymmenes ja kolmas, niin --\nno, se ei estä meitä, hyöty maan\nja valtakunnan kun sen kerran vaatii.\nSiis huomispäiväks kaikki valmihiksi!\n\n    (Toisten vaietessa kävelee marski hetken\n    edestakaisin, kunnes seisahtuu voudin eteen).\n\nTe, vouti, jäätte huomispäiväks linnaan\nja meille seuraa teette Nokialle,\njos ehkä oppahaks ois teitä tarvis.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nMa kiitän kunniasta, marski Fleming;\njos moukat ehkä suostuis sovintoon,\nvois heiltä pantiks ottaa päälliköt\nja linnaleirist' antaa armahdusta?\n\nKNUT KURKI:\nSe oiskin parhain päätös retkellemme.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut lunnaita he sentään maksaa sais!\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, jos he pantiks antaa päällikkönsä,\nma heidät armahdan. Mut viekasmielin\nen heidän pettää meitä salli, en.\nMa valan kuninkaalle tehnyt olen,\nett' on hän hallitseva maassa tässä\nniin kauvan kuin on valta Flemingillä.\nJa vaikka johtais heitä herttu itse,\njok' aikonee kai tänne yhtä-aikaa...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nEi pääse talvella hän laivastollaan.\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, se on totta, varsin totta, Juusten --\n    (Juuston, joka usein nuuskaa, tarjoaa marskille).\nmut siks on lyötävät nää nuijapäät\nnyt heti kohta, juuri siksi, Juusten!\n\nKNUT KURKI:\nLie paras mennä kautta Anolan\nja mukaan ottaa Aksel huovinensa?\n\nKLAUS FLEMING (katsoen epäilevästi Kurkeen):\nNiin, Aksel huovinensa, vallan oikein,\nmut viestin hälle itse viedä saatte.\nMa, Laukon herra, kuljen suoraa lietä,\nen kautta Anolan. Ja nyt, kun kaikki\non matkaan järjestetty, toisten luo\nmyös käydä voimme.\n    (Puoli-ääneen).\n                   Hm, niin, herttua\nei pääse laivastolla talvis-aikaan --\nsep' on kuin ois se sallimuksen tahto!\n\nKNUT KURKI:\nMut Herra voimakkaankin hallitsee!\n\nKLAUS FLEMING (kääntyen äkkiä Kurjen eteen):\nSen saamme nähdä, Kurki! Oikeuden\nma olen luullut aina voittavan.\n\nKNUT KURKI:\nMut oikeutt' on monenlaista, marski.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nVaan laissa olla täytyy oikeuden...\n\nKLAUS FLEMING:\nHm, oikeus on monenlaista, Kurki;\nja laissa? niin, mut ken se säätää lain?\nNe, joill' on valta maassa, säätää lait\nja laithan ovat muuttuvaiset nekin.\nSe mikä tänään laissa kielletään,\njo huomenn' ehkä laissa käsketään.\nVaan hiiteen arvelut, ne veltostuttaa --\nma olen sotilas ja käskyt täytän,\nmut oikeudesta vastaa Sigismund!\n\n    (Menevät perälle).\n\n\nToinen kuvaelma.\n\nTalonpoikain leiripaikka Nokian kartanossa Emäkosken rannalla. Luonto\non talviasussa; taka-alan muodostaa korkeampi metsäinen ylänkö, jolla\nnäkyy leirin merkkejä: vaatteita puihin ripustettuina, tapparoita,\nkeihäitä y.m. sekä lopummalla näytöstä pieniä nuotiovalkeita puitten\nlomasta. Etualan erottaa taka-alasta Nokian virta, jonka yli on tehty\nyksinkertainen puusilta. Vasemmalla vanhanaikainen Matti Kruusin\nomistama talo; oikealla matalampia ulkohuoneita.\n\nEsiripun noustessa ovat sillan korvassa vahteina Pentti Piri ja Perttu\nPalo istuen kumpikin kivellänsä, tapparat vieressään.\n\nPIRI (haukotellen):\nVoi saakeli, kun mua raukaisee!\n\nPALO:\nJa mua janottaa niin vietävästi!\n\nPIRI (nauraen):\nVaikk' aina olvelle sa haiset, ruoja,\nniin se vain janottaa. Kas, tuoss' on koski,\njuo vettä vaihteheksi janoos kerran.\n\nPALO:\nVai vettä? (sylkäisee) Ptui, mut jos ois simamettä,\nniin köyhä saatana sais humalan.\n\nPIRI:\nSa koko matkan olet juonut, mies,\nja muutkin juomaan saanut; hiisi vie,\njos täss' ois kaikki, mik! on juotu tiellä,\nniin rikkaat oltaisiin kuin porvarit.\n\nPALO (nauraen):\nMa olen juonut, minä; kullakin\non omat intohimot, Pentti veikko:\nma joutessani juon ja Kontsas syöpi,\nmut sinä vintiö vain rakastelet.\n\nPIRI (samoin):\nKas, naiset huoleen kuolis, miehet heiltä\nkun viedään vuotehelta, siksi täytyy\nmun heitä lohdutella.\n\nPALO:\n                      Sinun laillas, --\nhah, kuules, Pentti, tytön vaiko pojan\n(supattaen) sa tullessamme Mattilassa teit?\n\nPIRI:\nHäpeä itseäsi, juopporatti!\n\nPALO:\nAa, miehet sotaan, naiset kirkkohon --\nvai kuinka Pentti?\n\nPIRI:\n                   Pidä suusi, houkka!\nVaikk' on nyt päivä taisteltuna tässä\nkuin villit hurtat -- -- --\n\nPALO:\nMekö taistelleet?\n\nPIRI:\nNo, joll'ei me, niin toiset kuitenkin --\n\nPALO:\nMa ammuin harakoille sarven tyhjäks! (nauraa).\n\nPIRI:\nSun kerran piru, jok' kieltäs soitat\nkuin ois se tuulimylly...\n\nPALO:\n                          Niin, ma soitan --\nnääs taistelussa en ma kieltä käytä,\nvaan myhky-nuijaa ... siksi säästyy kieli\nnäin iltapuhteheksi. Lempo vie,\nkuin onkin kylmä tänään.\n\nPIRI:\n                         Tähti kirkas\non kohta taivas ... katsos, yksi putos!\n    (Hyräilee):\n\"Tähti se taivaalla kirkkaana lens,\nse pyöri kuin pyssyn luoti kedolla,\nmut surun päiviä viettämään\non tämä poika vielä liian nuori\".\n\nPALO:\nOlethan, Pentti, haavetuulellasi!\n\nPIRI:\nOn tänään vanhan vuoden viime päivä\nja huomis-aamu uuden vuoden alkaa --\n(huokaisee) jos tietäs vain, ken meistä senkin elää?\n\nPALO:\nNiin, niin, ei tiedä kukaan täällä kuolemaansa,\nkuin varas yöllä yllättää se meidät.\nMut toivo, Pentti, nyt kun voiton saimme.\n\nPIRI:\nVai voiton saimme mielestäsi me?\n\nPALO:\nNo, joll'ei voittoa, niin kuitenkaan\nei toki tappiota: metsän laitaan\npääs pakoon jalkaväki, monta heistä\njäi järven iljangolle; avantoon\nma työnsin huutamasta kymmenkunnan.\n\nPIRI:\nHyi, saakeli, ja juoman meiltä tärväät!\n\nPALO:\nKen näihin aikoihin vettä juo, on hullu!\n\nPIRI:\nMut Ilkka juo ... ei huoli oltta Jaakko.\n\nPALO:\nSe hullu mies ... ja sikspä tuonoin sattui,\nett' tuopissaan hän näki ihmisluita.\n\nPIRI:\nOn olleet harhanäkyjä ne vain --\nmut juttus pöyristyttää ... haukut Ilkkaa\nkuin hurja koira hyvää isäntäänsä; --\nhän meistä parhain on ja viisahin.\n\nPALO;\nSen lempo tietää, kuka viisain on:\ntuo Kontsas uskon-villissään hän sentään\non lysti haastattaa ja nauraa taitaa,\nkun hälle hauskaa kertoo... Ilkka taas\nhän miettii vain ja yksin käy ja miettii\nja piru tietköön, ei hän kuule e'es,\njos kerrot hälle kuinka kummat kaskut.\n\nPIRI:\nOn Ilkka päällikkömme ... retken onni\nse häntä painostaa... Jos marski voittaa...\nniin hältä putoo ensimmäissä pää --\nken suurta hautoo, siltä tyrtyy nauru.\n\nPALO:\nHm, kai niin se lie ... ja suurethan ne on\nnää meidän hankkehet: mut hiisi vie,\nvain mieli iloinen se voiton antaa --\nsiks täytyy juoda, nauraa, laulaa meidän.\n\nPIRI:\nNo, laula sitten!\n\nPALO (lyö kätensä Pirin olkapäille):\nKahden laulakaamme!\n\n    (Laulavat iloisesti):\n\n    \"Ja Kyröst' oli poikaa kymmenen\n    huraamme pois, huraa,\n    ja silmist' ei vuotanut kyynelehet,\n    sun konsaturiiatu rallalalei!\"\n\nPIRI (jatkaa):\n\n    \"Ja tyttöjä mull' oli polvella kaks,\n    huraamme pois, huraa,\n    ja illalla käytiin me rakkaammaks,\n    sun konsaturiiatu rallalalei!\"\n\nPALO:\nNiin, ilohan se miehen sotaan vie!\n\nPIRI (nauraen):\nVai siksi mukaan läksit sinä, Perttu!\n\nPALO:\nEn vallan siksikään, sen tiedät kyllä;\nmut eihän itse Herra Kiesuskaan\nvoi meitä enkeleiksi tehdä, eihän?\n\nPIRI (nauraen):\nEi enkeleiksi, mutta ihmiseksi\nhän ehkä tehdä voisi sinutkin!\nMut riittää leikinteko... Jaakko Ilkkaa\net saa sa soimata, se muista, mies;\nnääs sinä itseäsi mietit vain --\n\nPALO:\nJa entäs sinä?\n\nPIRI:\n               Minä ehkä myös --\nmut Iikka miettii kaikkia ja kansaa;\nsiks olet rinnallansa halpa sinä\nja minä pieni, siksi kuolemaankin\nma häntä seuraan.\n\nPALO:\n                  Sen teen minäkin --\n(rehevästi) ei petä ystäväänsä Palon Perttu.\n\nPIRI:\nSen uskon kyllä; mutta tullessamme\njo miesten kesken murinaa ma kuulin --\n\nPALO:\nVai kuulit murinaa ja mistä sitten?\n\nPIRI:\nNiin, miesten kesken Ilkkaa soimattiin,\nkun ei hän kylläks meidän ryöstää anna\nja järjestystä joukoltamme vaatii.\n\nPALO:\nVai sillä lailla ... nytkös ollaan siis\njo tultu siihen asti! Mutta lempo\nhän vaatiikin jo liikaa meiltä, Ilkka;\nken tänään tiedä ei, jos hengetönnä\nja koiran ruokana jo huomenn' on,\nse tahtoo nauttia ja ryöstää sen,\nmi häntä miellyttää... En, saakeliste,\nma lähde sotaan vuoksi vieraiden,\njos en ma juoda saa ja hauskutella!\n\nPIRI (itsekseen):\nNiin vallan hullua ei haasta hän.\n\nPALO:\nJa ryöstämäänhän tänne lähdettiinkin;\nmiss' aatelit ja rikkaat tavattais,\nne pakoon lyötäis, talot poltettaisiin\nja liiat ryöstettäisiin heiltä pois,\nett' itse tuntea he kerran sais,\nmit' onpi köyhyys, kurjuus, tosi nälkä!\n\nPIRI:\nTuo kaikk! on totta, Perttu; mutta Jaakko\nhän retkeämme toisin silmin katsoo:\nhän rikkailt' ottais, antais köyhillen\nja omaisuutta maassa tasailis\nja Klaun jos lyödyks sais hän meidän kautta,\nniin koittais meille uusi onnen päivä.\n\nPALO:\nNiin, semmoinen ol' alkuansa tuuma,\nmut se on unta, aamupuhteen unta --\n    (Kiukkuisasti).\nja miks hän säästi sitten Liuksialan?\nSe monen mieltä tuiki katkeroitti.\n\nPIRI:\nMut Pouttu lähteissämme sanoi näin:\nKun siellä on leski Eerik kuninkaan,\nja häll' on poika, prinssi Kustaa, niin -- -- --\n\nPALO:\nJa joka kulkurina maita kiertää? (nauraa).\n\nPIRI:\nMut poika sentään on hän kuninkaan.\n\nPALO:\nMut mitä perhanaa hän meihin kuuluu?\n\nPIRI (hiljaa):\nNäät prinssi Kustaa rahvaan mieltä on,\nja kansaa (rykäsee) opettain hän maita kiertää.\n\nPALO:\nAhaa, vai sillä lailla!\n\nPIRI (kuten äsken):\n                        Prinssi mukaan --\nja meidän kautta, Perttu, ymmärrätkös?\n\nPALO:\nJo hiukan hämärtää; siis meidän kautta\nvois prinssi nousta ruhtinaaksi maassa.\n\nPIRI:\nNiin miettii Ilkka ... lempo tietköön, mistä\nhän kaiken keksii?\n\nPALO:\n                   Mutta herttu Kaarle\nei suostu siihen ... maan hän itse tahtoo,\nmut meillä ensin marskin lyöttäis.\n\nPIRI:\n                                   Hjaa,\nkas, siinä onkin pulma... Mutta prinssi\nvoi puolellensa arkkipiispan voittaa,\njoll' onpi marskin suhteen vanhaa kaunaa,\nja kenpä tietää vaikka Sigismund\nmyös puoltais prinssiä, jos marski kaatuis.\n\nPALO (lyö otsaansa):\nSa haastathan kuin viisas Salomon --\n\nPIRI:\nTää kaikk' on viisautta Ilkan, huomaa,\nja näitä miettii hän, kun yksin on.\n\nPALO:\nMut meille ei hän tuumiansa kerro --\n\nPIRI:\nEi meille, mutta Kontsahalle kertoo --\nja hän sen mulle haastoi.\n    (Lyö Penttiä olalle).\n                          Perttu hoi,\njos Pouttu Turkuun toisi Aksel Kurjen\nja me taas prinssi Kustaan, häh,\nois uljasta, jos johtais meitä prinssi!\n\nPALO:\nNiin, hän on poika Eerik kuninkaan!\n\nPIRI:\nJa nousis ruhtinaaksi meidän kautta...\n\nPALO (nauraa):\nJa me taas hänen kautta ... niinkö meinaat!\n\nPIRI:\nJa mont' on aateloitu moukkaa ennen:\non Kirves, Hevonpää ja Karpalainen\njo kilven saaneet -- miks' ei pohjalaiset\nsiis kelpais heidän rinnallensa, häh?\n\nPALO:\nJa leirivapaus meillä onkin jo --\n    (Ylvästellen).\nma knaappi-kilven kyllä osaan kantaa.\n\nPIRI:\nKun vain et jois, sä ruoja, tuolla lailla!\n\nPALO:\nKa, herrathan ne juuri juovat, Perttu!\nMut Herran kuolema, vain röökinöitä\nkai sinä sitten naurattaisit, häh!\n    (lyö polveensa).\nOis hempukkata kullan kiiltävää\nkai hauska polvellansa kiikutella!\n\n    (Maunu tulee rakennuksesta vasemmalla).\n\nPIRI:\nSuus kiinni, lurjus, tuolla saapuu Mauno --\nei sanaa hälle tästä.\n\nPALO (hiljaa):\n                      Näitä siis\nei Ilkka keksinyt, vaan sinä.\n\nPIRI:\n                              Vait!\n\nMAUNU (lähestyen):\nKas, täällä värjytte te pakkasessa\nja riitelette lämpimiksi vai? --\n\nPIRI (äreästi):\nTuo Palon Perttuhan se aina alkaa\nja nurkuu, kun ei kylläkseen saa juoda --\nja sitä juutast' aina janottaa!\n\nPALO (samoin):\nMut minkäs lemmon sille minä mahdan --\njos en ma juoda saa, niin palaa suolet\ntai tulen hulluks -- kumpaakaan en tahdo.\n\nMAUNU:\nMut katsos Ilkkaa, Perttu, hän ei juo --\n\nPALO:\nLie hällä sisälmykset toisellaiset\nkuin sotilaillaan, siks' ei ymmärtäne\nenemmän meitä hän kuin häntä me.\n\nMAUNU:\nMut juoppoja ja ryöväreit' ei kärsi,\nken aikoo huojennusta _kaikille_.\n\nPALO:\nKen miettii kaikkia, ei omiansa,\non mielest' omiensa hourupäinen.\n\nMAUNU (hämmästyen):\nVai niinkö aattelette myöskin te?\n\nPALO:\nEn juuri minä, mutta kaikki muut;\nma tyydyn siihen, jos ma juoda saan,\nkun janottaa, ja Pirin Pentti tuossa\n(nauraa) ei muuta tahdo, kun saa rakastella!\n\nPIRI (äreästi):\nSa pidä suusi, vanha juorukello!\n\nPALO (jatkaen vakavasti):\nMut toiset herrain tahtoo tavaroita,\nei muille suinkaan, ei, vaan itsellensä.\nKun heitä herrat ryösti, omat vain\nhe ottaa jälleen ryöstäessään näitä.\nKas, semmoisiksi käyvät ihmiset!\n\nMAUNU:\nMut niin ei tuuma alkuansa ollut!\n\nPALO:\nSen piru tiennee, mitä kukin mietti,\nkun tarttui nuijahansa; useimmat\nkai miettivät jo silloin tällä lailla:\njos herrat itse köyhiks tehtäisiin,\nniin totta huomaisivat, lempo vie,\nse miltä tuntuu, kun on nälkä e'essä\nja aitat, leipäorret tyhjäks viety.\nNiin mietti kaikki, myönsi Ilkkakin,\nkun Kontsahassa retki harkittiin.\n\nMAUNU (syrjään):\nNiin, hän on, Herra nähköön, oikeassa!\n\nPALO:\nSa lausu suoraan: näinkö mietittiin?\n\nMAUNU:\nKai lienee ollut sellaisetkin tuumat --\nmut retken määrä oli nostaa kaikki\nja kansa Flemingistä vapauttaa\nja marski vangiks ottaa herttualle --\nniin on sit' tarkoittanut Jaakko Ilkka\nja siihen häll' on järkkymätön usko.\n\nPIRI:\nNiin, se on Ilkan usko.\n\nPALO:\n                        Totta kyllä,\non suuret tuumat hällä retken suhteen,\nkun prinssi Kustaankin hän mukaan tahtois --\n\nMAUNU (syrjään):\nHän tietää senkin! (ääneen) Sillä tahtois Ilkka\nvain marskin säikähyttää, muuta ei.\n\nPALO:\nVai muuta ei, mut se on tuhmaa silloin:\njos marski lyödään ja jos löytyy prinssi,\nhän olkoon ylimmäinen päällikkömme --\nnäät hän on poika Eerik kuninkaan\nja häll' on oikeus Ruotsin kruunuhunkin.\n\nMAUNU:\nMut näin me noustais vastaan herttuaa,\nja häntä puolustaa me vannottiin!\n\nPALO:\nNiin vannottiin, vaan meille palkaksemme,\njos marskista me vapautamme maan.\nvoi herttu Kaarle antaa oman herran\nja meidän mieleisen kuin prinssi Kustaa.\nMut siks on ryöstettävät rikkahat\nja mahtavat ja aateliset kaikki,\nkun kansanmiehiä he vastustaa.\n\nMAUNU;\nMut ryöstöä ei Ilkka salli, ei,\nnäät prinssi Kustaa pääksi ryöstöjoukon\nei tieten suostuis. Häll' on mieli hellä\nja ruttona hän kammoo riitaakin.\n\nPALO:\nMut jos ei ryöstää saa, niin raukee retki,\nja joukot luopuu, jättää päällikkönsä. --\n\nMAUNO:\nMa sitä pelkään ... viekas Kettunen\nse heitä johtaa. Kontsas epäilee,\nett' on hän marskin miehiä ja tänne\non tullut syttämään vain sekaannusta.\n\nPIRI:\nHm, mahdollista, ruotsalaisten kanssa\nhän paljo ollut on ja kielen taitaa --\nmyös salaa kirjoittaa hän kaikenlaista.\n\nPALO:\nKun vain ei kirjoitelle Flemingille?\n\n    (Torven ääni kuuluu perältä. Piri ja Palo hypähtävät ylös).\n\nPIRI:\nKen saapuu siellä! Kuului torven ääni!\n\n    (Kuuluu hälinää).\n\nMAUNU:\nJa hälinää ... kuin vain ei etuvahdit\nois marski yllättänyt...\n\n    (Taas torven ääni).\n\nPALO:\n                        Merkki tuo\non meidän vartijaimme ... kaksi kertaa,\nse tietää ystäviä...?\n\nPIRI:\n                      Mutta keitä?\n\n    (Perältä tulee Martti Tommola kahden talonpojan saattamana).\n\nPALO (huutaen vastaan):\nKen saapuu sieltä?\n\nENS. TALONPOIKA (huutaa):\n                   Viesti anolaisten!\n\nPIRI (nauraen):\nVai Kupittaalle kulkijoilta viesti?\n\n    (Viesti tulee yli sillan; hänen saattajansa kääntyvät\n    takaisin. Vasemmalla olevan talon ovi avautuu ja ulos\n    tulevat Ilkka sekä Kontsas).\n\nILKKA (tullen keskemmälle):\nKaks kertaa merkkihän on ystäväin --\nKas, Martti Tommola, no terve, veikko!\nKuink' olet tänne joutunut sa, kerro,\nja kuink' on Poutun laita?\n\nTOMMOLA:\n                           Poutun, niin --\nma saatan teille murhesanoman...\n\nILKKA (hätkähtäen):\nHäh? Onko surman saanut Pentti Pouttu?\n\nKONTSAS:\nTai lyöty joukko teidän?\n\nILKKA:\n                         Kerro, Martti!\n\nTOMMOLA:\nViel' elää Pouttu --\n\nKONTSAS:\n                     Kiitos Jumalan!\n\nTOMMOLA:\nMut johtamansa joukko ... se on lyöty --\n\nILKKA:\nSiis teihin suostunut ei Aksel Kurki?\n\nTOMMOLA:\nEi suostunut, vaan viestit vangiks otti\nja heiltä tiedot meistä saatuaan\nhän yöllä hyökkäs kimppuun huovinensa\nja ennenkuin ma oikein toinnuinkaan\nol' lyöty joukko ... itse pelastuin\nma hämärissä Sonniniemen metsään.\n\nKONTSAS:\nMut entäs Pouttu?\n\nTOMMOLA:\n                  Tiellä kuulla sain,\nett' oli Kurjen luona Pouttu nähty.\n\nILKKA:\nSiis Kurki lopultakin Poutun vei!\n\nTOMMOLA:\nVei Anolaan ja sieltä Turkuun tieten.\n\nILKKA (synkästi):\nJa siellä vartoo häntä hirsipuu.\n\nTOMMOLA:\nMut kuink' on laita rautalampelaisten?\n\nILKKA:\nKai Vilpunpoika kohta palajaa\nja tullessansa Hämeen nostattaapi,\nja miehet Sysmän, Jämsän, Kuhmoisten\ntaas yhtyy heihin siellä Padasjoella.\n\nTOMMOLA:\nJa heitä johtaa?\n\nILKKA:\n                 Matti Leinonen.\n\nTOMMOLA:\nSiis savolainen, lempo heihin luotti!\n\nILKKA (naurahtaen vasten tahtoansa):\nNo, hullummin kuin teille nyt on käynyt\nei hälle käydä voi ... ja viesti ties,\nett' ois jo heillä miestä tuhannen.\n\nMAUNU:\nOn heillä päällikköinä Hulkun Olli\nja Hiisimäeltä kuulu Pekka Holsti.\n\nILKKA:\nNiin, sekin intoamme lisätköön --\nja huomenna se tässä ratkaistaan,\njos me tai marski ottaa Turunlinnan.\n\nTOMMOLA:\nJa miss' on leiri mustan noki-Klaun?\n\nILKKA (viittaa oikealle):\nJos katsot tästä poikki Pyhäjärven,\nnäät tulet luikkavaiset pappilasta;\nkas, siell' on marskin leiri ... kirkonmäellä.\n\nTOMMOLA:\nVai kirkonmäellä ... niin, ma näen kyllä.\n\nILKKA (miehiin, kääntyen iloisesti):\nHei, veikot, murheviesti Tommolan\nei meitä painaa saa ... ja muistakaa:\non miesten tarpeetonta tietää tästä --\nsen kuulla ehtivät he myöhemmin.\n\nTOMMOLA:\nMut vartijat jo aavistavan näytti --\n\nILKKA:\nVoi helvetti! (kääntyen miehiin) Siis sinne rientäkää\nja toisahalle mielet kääntäkää,\nei siedä kuulla he nyt tappioista --\nnäät huomispäiväks toivo tarvitaan\nja usko oikeuteen.\n\n    (Piri, Palo ja Maunu perälle).\n\nTOMMOLA:\n                   Se onko heillä?\n\nILKKA:\nMa luotan siihen, että on se heillä.\n\nKONTSAS:\nMut käyhän tupaan, Martti, levon tarvis\non sulla varmaan huomispäivää varten.\n\nILKKA:\nNiin, jos sä tapparahan käydä aiot,\non voimat tarpeen; käykää sisään te,\nma tässä varron, kunnes vahdit saapuu.\n\nTOMMOLA:\nEn pois ma jäädä ai'o ottelusta,\nvaan paras lienee saada virkistystä!\n\n    (Menee tupaan. Ilkka kävelee mietteissään edestakaisin).\n\nILKKA:\nNo, huomenna se vihdoin ratkaistaan!\n\nKONTSAS:\nJo onkin aika tulla päätökseen.\n\nILKKA:\nMa järjestystä ylläpitää koitan\nja estää juomasta ja ryöstämästä,\nmut sentään kumpaistakin hurjapäät\nmun tietämättäni he harjoittavat.\nEn ehdi kaikkialle minäkään.\n\nKONTSAS:\nVain Herran silmä näkee kaikkialle,\nsiin' olet oikeassa.\n\nILKKA:\n                     Tutut miehet\non toki luonani ja teihin luotan.\nJos Pouttu vangittiin, on Vilpunpoika\nkai joukkoinensa täällä piankin.\n\nKONTSAS:\nVaan huomenna jos voittaa meidät marski?\n\nILKKA:\nEi hylkää vanha onni Jaakko Ilkkaa.\nMut miss' on vartijat? ... ma etsin heidät\nja leirin kerran vielä tarkastan.\n\nKONTSAS:\nNiin, joka uskoo, sitä auttaa Herra.\n\n    (Kontsas menee tupaan. Ilkka lähtee sillan yli perälle,\n    mutta samassa tulee vasemmalta huononnäköinen talonpoika).\n\nVINIKKA (huutaen Ilkan jälkeen):\nHoi, Jaakko Ilkka, mull' ois kysymistä; --\nsa voitkos hetken kuulla siukkaa miestä.\n\nILKKA (kääntyen takaisin):\nKas, Vinikka, sun onko ruokaa tarvis,\nkun noin sa raukealta näytät, häh?\n\n    (Palaa etualalle).\n\nVINIKKA:\nEn jaksa enää, Jaakko, rintaa polttaa\nja tässä näin on niinkuin tyhjä malja\nois sinne upotettu...\n\nILKKA:\n                      Merkillistä!\nVai tyhjä malja? (naurahtaen) Täytä juutas sitten --\nei tyhjä säkki pysy seisallaan.\n\nVINIKKA:\nNiin, sinä naurat, mutta hiisi vie,\nmyös ruumis mulla on kuin liekiss' oisi,\nja selkäpiitä karmii poltinraudat --\nkai tulee huonot ilmat taaskin, Jaakko?\n\nILKKA (silmäten taivaalle):\nOn toistaiseksi kirkas taivas vielä.\n\nVINIKKA:\nNiin, kirkas on tää kylmä talvi-ilta --\nmut huomenna voi olla tuisku jo,\nkun luissa, jäsenissä kuumentaa --\nne eivät petä nämä varmat merkit.\n\nILKKA:\nSit' olen tuntenut jo kolme vuotta,\nmut voihkivan et siltä kuullut mun.\n\nVINIKKA:\nSin' olet tahdoltasi luja, Ilkka,\nja enhän vaikerois ma myöskään, en,\njoll'ei mun valtais kumma väsymys --\nse saattaa kuolemaa mun miettimään.\n\nILKKA:\nOn kuolo sodass' aina vahtimassa;\njos sitä peljännet, niin väisty pois!\n\nVINIKKA:\nMut korvissani myöskin siivet huhkaa\nja päätä kiertää niinkuin käärmeet ois.\n\nILKKA:\nKun väsyttää, niin syö ja yösi makaa --\n\nVINIKKA:\nEn jaksa seurata ma teitä enää,\nvaan kotiin tahdon; lemmon noita tuolla\nkai lienee velhonut mun jäsenet.\n\nILKKA:\nVai on hän täällä taas, se mierolainen!\nJos tauti on, niin on se sallimuksen.\n\nVINIKKA:\nNiin, kai se lienee sitten sallimusta, --\n    (Kynsii korvallistaan).\nmut mikäs on se sallimuksen tauti?\n\nILKKA (nauraa):\nNiin, mikä se on, tietköön piru sen,\njoll'ei se (raa'asti) vatsa lienee. Syy on sun,\nkun sisukses sa turmiolle joit!\n\nVINIKKA:\nVain silloin tällöin pienen humalan,\nvain silloin tällöin, Jaakko, sisälmykset\njos lienen turmellut, niin taata voin,\nett' on se syömisestä; Herra tietää,\ntok; enemmän ma aina söin kuin join.\n\nILKKA (naurahtaa):\nNo, niinpä söit sa sitten tuomios;\nmut itsehän sen teit?\n\nVINIKKA (vihastuen):\n                      No, kukas lempo\nse sitten syömätönnä olla vois?\n\nILKKA:\nNiin, vastaa siihen, taivaan Herrankin\nkun salakähmää syövän kerrotaan.\n\nVINIKKA:\nMut siitä kuolla voi?\n\nILKKA:\n                      Ja kuolee varmaan --\nvain ajankysymys se olla taitaa.\n\nVINIKKA:\nNiin kai se lie, mut milloin kuolla täytyy,\njos sen vain tietäis?\n\nILKKA:\n                      Kuolinhetkes itse\nsa tiennet parhaiten ... kun aika täyttyy,\nniin rukki seisattuu ja kaikki loppuu.\n\nVINIKKA:\nNiin, niin se on ja juuri niin, mut sentään\ntok' kotipirttiin kuolen mieluummin;\nsiis laske matkaan minut, kotiin tahdon.\n\nILKKA:\nKa, tee kuin tahdot: toinen tielle kaatuu\nja toinen vuoteellensa kylmettyy.\n    (Kaivaa povitaskustaan paperiliuskan).\nKas tuoss' on suojakirjas, jonka alla\non Kontsahan ja minun puumerkit,\nse ota huomaas, jatka matkoasi\nja vaimolleni, jos hän elää vielä,\nvie multa tervehdykset; sano vain:\nviel' elää meissä usko oikeuteemme!\n\nVINIKKA (ottaa lipun ja tarkastelee sitä):\nVai täm' on suojakirja? ... kiitos, Jaakko,\nmut miksi on tää lippu ruotsalainen?\n\nILKKA:\nSe merkitsee, ett' oot sa siukka mies.\nJa nyt on tuossa ties -- ja ruokas kerjää\ntai koita syömätt' olla -- hyvästi!\n\n    (Kääntyy poispäin).\n\nVINIKKA:\nMut kuules, Jaakko, suo mun varoittaa:\nma paljo murinaa oon kuullut täällä,\nkun käyt sä ankaraksi...\n\nILKKA:\n                         Ryöväreille\nma olen ankara ... ja yksin tein\nse roistojoukko joutais seuraksesi.\n\nVINIKKA:\nVois silloin pieneks käydä oma seuras,\nkun julmaks, ylpeäks ja ankaraksi\nhe sua sallii: \"leiriin herrojen\njo Ilkka siirtyy, kun ei ryöstää anna,\nja sit' ei tehdä anna siksi hän,\nkun itse herraks kerran nousta tahtoo!\"\n\nILKKA (tuijottaa äänetönnä Vinikkaan, kunnes lausuu):\nHäh, perkelekö kurjan ramman haahmoss'\non tullut kiusaamahan miestä, jonka\nelämä haudan partahalle saakka\nvain tähtää oikeutta? Kurjempaa\nen ivaa kuullut vielä konsanaan\nkuin kuulen nyt, kun kuolevainen raukka\nmun sättii siitä, etten ryöstää anna\nja tehdä maailmata kurjemmaksi?\nMinäkö herraks pyrin, minä, minä, minä,\njok' uhrasin jo kaikki päällä maan,\nett' omatunto vain ja sielu jäi.\n\nVINIKKA:\nNe omattunnotkin on monenlaiset!\n\nILKKA:\nNe juuri monenlaiset ovatkin\nja juuri siks on oikeus pyhä, siksi\nei herkin vaaka ole kyllin herkkä.\nMut minä uskon, uskon oikeuteen,\nja joll'ei päälläs häilyis kuolon miekka\nja täyttymässä elon mittas ois,\nniin tuolle paikalles ma herjauksistas\nsun lävistäisin niinkuin korpikonnan.\n\nVINIKKA:\nNiin, kaikki uhrasit, mut henkes säästit!\n\nILKKA (ärjästen):\nPois väisty rietas ruoja silmistäni,\nvai kadehditkos multa elämääkin?\nSen toistaiseksi säästi taivaan Herra,\nmun halvan kautta joka työnsä täyttää.\n\nVINIKKA (syrjään):\nJumalan kiitos, häll' on usko vielä --\nse minulta jo ammoin mennyt on!\n(ääneen). Siis kotiin lähden, viestit sulta vien;\nmut muista, Jaakko, vehkeet ympärilläs\nsun vaanii henkeäs!\n\nILKKA:\n                    Sa korjaa luus --\n\nVINIKKA:\nSen kohta teenkin, mutta joukossas\non Savon miehet ynnä hämäläiset\njo riitaa tehneet meikäläisten kanssa;\njos sun he pettää, mennä henkes voi!\n\nILKKA:\nJos menee henki, menköön tanterella!\n\nVINIKKA:\nKun henkes antanet, on mittas täys --\nja silloin uskoo sinuun kansa jälleen.\n\n    (Lähenevää laulun loilotusta).\n\nILKKA:\nTaas juomaretkiltänsä palaa roistot?\n\nVINIKKA:\nSe pilkkalaulu Jaakko Ilkast' on --\n\nILKKA:\nMinusta pilkkalaulu?\n\nVINIKKA:\n                     Sinusta, niin...\nja vasta tehty täällä Nokialla,\nNyt ollaan Nokialla, Ilkan Jaakko.\n\n    (Ilkka, on vaiti. Laulun sanat kuuluvat jo selvään):\n\n        \"Ilkka ilkeä isäntä,\n        pääkero, sininen lakki,\n        ei konna tapella tainnut\n        eikä sammakko sotia,\n        että joi joka kylässä,\n        joka knaapin kartanossa\".\n\nILKKA (kuin itsekseen):\nJa mua tarkoittaa tuo renkutus?\n\nVINIKKA:\nSinua, Ilkka; semmoinen on joukkos!\n\nILKKA (ei vastaa mitään, seisoo mietteissään).\n\nVINIKKA:\nHuh, kuin on kylmä tämä talvi-ilta --\n    (Ilkka seisoo yhä tuijottaen eteensä).\nNyt on jo myöhä, hyväst', Ilkan Jaakko!\n    (Lähtee verkalleen perälle. Seisahtuu sillalle).\nHän onko hullu vaiko vanha kettu?\nmut jompikumpi kumminkin hän on.\n\n    (Poistuu. Loilotusta. Sitten äänettömyys).\n\nILKKA (yksin):\nNiin, hälle myöhä ... mulle selvä päivä,\nmut talvi kylmä meille molemmille,\n\"Nyt ollaan Nokialla, Ilkan Jaakko\",\nniin sanoi hän -- ja mua pilkkalaulu\nsiis tarkoittaa.\n                 Vai korpisammakko\nja pelkuri ma heistä olen siis?\nMut huomenna he nähdä saavat, ken --\nTai ei ... me ollaan Nokialla ... musta seinä,\njohonka toisten heikkous heijastuu,\nse olen minä heille ... minä siis\nmyös mustaks maalataan ja juomariksi;\nja nää on ystäviä? -- Petä ei\ntok' omat kumppalit? Mut kuitenkin,\njos on tää heistä pelkkä ryöstöretki\nja ajan hauskutus, kun mulle se\non pyhä taisto e'estä oikeuden,\nniin taivas tietää, kuinka meidän käy?\nEn tahdo päänä olla ryövärein,\nvaan turvaan oikeuden ma kansan tahdon --\nsiis tietä suoraa käyn mä edelleen\nja usko oikeaan mun johtakoon!\n\n    (Oikealta melua, joka nopeasti lähenee ja näyttämölle ryntää\n    puolikymmentä humalaista talonpoikaa riidellen keskenään.\n    Yhdellä heistä on kädessä suuri hopeapikari).\n\nNo, joko taas on käyty ryöstämässä\nja ohran jyvä luomen alle saatu?\n\nENS. TALONPOIKA (nikotellen):\nVain pistäydyttiin tuolla Virpelässä...\n\nILKKA:\nJa mistä on tuo hopeainen malja!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nNiin tuoko pikari?... Ka, Virpelästä\nma otin hyllyltä sen lähtiessä...\n\nENS. TALONPOIKA:\nEi, se on valhe ... ihan ilmivalhe,\nminähän kaapista sen tempasin!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nHän valhettelee viinapäissään, Ilkka,\ntuon maljan minä löysin, vaikka hän\nsen multa ryösti ... tiellä tullessamme...\n\nILKKA:\nSe anna tänne, että nähdä saan (ottaa pikarin),\nsiis kenen on tää hopeainen malja?\n\nENS. TALONPOIKA:\nNo, se on minun!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n                 Ei, vaan minun!\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\n                                 Eipäs,\nkun minä seinän luota löysin sen!\n\nNELJÄS TALONPOIKA:\nSiis on se yhteinen ... ja meille kuuluu.\n\nILKKA:\nVait, sinä siellä!... Meille ei se kuulu,\nkun ryöstön kieltänyt mä jyrkäst' olen --\nvaan on se saatettava sille jälleen,\njolt' oot sen ottanut ... se hänen on.\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nMut hän on kuollut taikka pakosalla --\nse talo vallan oli isännättä.\n\nILKKA:\nJa kenen luvalla te uskalsitte?\n\nENS. TALONPOIKA:\nOn sodan oikeus aina väkivalta --\nja jok' ei ottaa tohdi, ilman jää.\n\nILKKA:\nVai niin sa mielit, kun me oikeutta\non juuri lähdettykin hankkimaan.\nSiis näät sa nyt: voi joskus niinkin käydä,\nett' Ottaja se juuri ilman jää! (menee sillalle päin).\nTää malja omaisuutt' on ryöstettyä,\nsiis ei se meille kuulu kellenkään,\nmut kosk' on kuollut se, jonk' on se oma\nja sit' ei hälle toimittaa voi jälleen,\nniin tuolla huiman kosken kurimosta\nsen onkikoon, ken teistä ahnain on.\n    (Heittää maljan koskeen, kääntyy miehiin jälleen).\nKas, niin käy sille, joka toisen omaan\nkätensä kurkottaa ... se muistakaa,\nte, jotka vastoin kovaa kieltoani\nvain ryöväätte ja juotte, mellastatte\nja pilkkalaulujanne loilotatte.\nNyt menkää, minne haluatte, miehet,\nma etsin tänne leirin vartijat.\n\n    (Menee sillan yli perälle. Miehet jäävät ällistyneinä paikoilleen,\n    katsellen ensin poistuvaa Ilkkaa, sitten toisiansa).\n\nENS. TALONPOIKA (kumppaleihinsa kääntyen):\nNo, mitäs sanotte nyt, kumppalit?\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\nHän käypi kummaksi ja omituiseks\njo Ilkkaparka; kuka maljan kalliin\nvoi tuolla lailla kosken kuohuun heittää,\non minun mielestäni hourupäinen.\n\nENS. TALONPOIKA (toiselle talonpojalle):\nVaan kukas perhana sun käskikin\nsen hälle antaa! Se on oma syys.\n\nTOINEN TALONPOIKA (kynsii korvallistaan):\nKa, enhän lempoa mä sentään luullut\nnoin tuittupääksi enkä kiukkuiseksi!\n\nKETTUNEN (tulee oikealta):\nNo, mitäs miehet täällä miettii, häh?\n\n    (Miehet ovat nolostuksesta hetken äänettöminä).\n\nENS. TALONPOIKA:\nTuo Ilkka lempohan se kepposet\nsai meille tehdä...\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n                    Maljan hopeaisen,\njonk' otin saalihiksi Virpelästä,\nhän viskas tuonne kosken kurimoon.\n\nKETTUNEN:\nJa miksi viskas?\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\n                 Ryöstää ei hän meidän\nnyt muka salli enää.\n\nKETTUNEN (nauraa):\n                     Pyhimys!\nEi sallis meidän ryöstää, vaikka toiset\non tavaroita koonneet kuormat täyteen!\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nJa lisäks haukkui meitä juomareiksi --\n\nKETTUNEN (kuten äsken):\nVaikk' omat kumppalinsa juuri juovat --\nse Palokaan ei selvää päivää nää!\n\nENS. TALONPOIKA:\nNiin, se on totta ... omiaan hän puoltaa,\nvaan meille kohta syytää kiukkuansa\nkuin oltaisiin me huonommat kuin toiset.\n\nKETTUNEN:\nMe savolaiset, niin, -- on vanha juttu,\nett'eivät rinnallensa päästäis meitä\nne Pohjan miehet...\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\n                    Eikä meitä liioin --\nja vaikk' on asiamme yhteinen\nja Hämeen herroja he ryöstää täällä,\nniin meille sittenkin vain kopeillaan.\n\nKETTUNEN:\nEn tiedä kopeilleeko täällä muutkin,\nmut Ilkka sortaa meitä.\n\nENS. TALONPOIKA:\n                        Kontsas myös\nja Pirit, Palot, Maunohuovikin,\njok' onkin vävypoika Ilkan, tieten\nkäy heidän asioita.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n                    Piru vie,\nkun ollenkaan me heihin yhdyttiin!\n\nENS. TALONPOIKA:\nOis itsekin me aatelista täällä\nkai loppu tehty... Hämeen kartanot\nois itse puhdistettu...\n\nKETTUNEN:\n                        Oikein haastat...\nja Pohjan miehetkin jo keskenään\non kinaan joutuneet ja Ilkkaa sättii --\n\nENS. TALONPOIKA:\nVai Pohjan miehetkin? Ja mistä syystä!\n\nKETTUNEN:\nSen lempo tietää, kai jo epäilee\nhe retkeänsä itsekin ja katuu,\nett' ollenkaan he rajoiltansa loittos.\n\nENS. TALONPOIKA:\nVai katuvat jo hekin?...\n\nKETTUNEN:\n                         Katuvat --\nkun vangit kertoi heille äskettäin,\nett' tykit huomenna jo Nokialle\nsaa avuks ratsuväelle Noki-Klaus,\nniin silloin mietteihin jo miehet vaipui.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nVai tykitkin saa meitä vastaan marski --\nmut siihen leikkiin vain en lähde minä.\n\nKETTUNEN:\nKen hyötymättä hengenvaaraan käy,\non pähkähullu. Itse toimikaamme,\nniin itse hyödyn saamme, (syrjään) Minä jaan --\n    (Ilkka näkyy perällä Palon, Pirin ja Maunun seurassa).\nVait! Tuolla tullaan. Kuules, Kukkonen,\nmist' otit maljan, jonka koskeen tuonne\njuur' Ilkka viskas?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n                    Tuolta Virpelästä.\n\nKETTUNEN:\nSe hyvä, Puhevuoro mulle suokaa --\n(itsekseen) hän siksi saatava on täältä pois,\nkun saapuu marskin rauhanairueet.\n\n    (Ilkka seuralaisineen tulee etualalle. Kontsas samassa tuvasta).\n\nILKKA (kumppaneilleen):\nKas niin, kun vahtivaihto yöks' on tehty\nja etuvartijat on paikoillansa,\nniin levätkäämme aamunkoittoon asti!\nMut humalasta taikka räyhinästä\nken yöllä tavataan, hän varokoon,\nett'ei hän kaulahans' saa hirttonuoraa.\n    (Tyytymättömyyttä miesten kesken).\nHäh, mitä murisette siellä, miehet?\nEtt' olen liiaks ankarako teille?\nMut huomispäivä hengentärkki on:\nse juuri ratkaisee, jos ensi vuonna\nme viljan pelloiltamme puida saamme\ntai Turun kuoppatornin kammioissa\nkuin kurjet kuollaan nälkäkuolon kautta;\nse ratkaisee, jos oikeus elää maassa\nja talonpoika turvaa nauttii lain\ntai jos hän onkin luontokappaleita\nja leikkikalu kuulun Noki-Klaun.\n\nKETTUNEN (astuen teeskentelevästi esille):\nNiin, huomispäivä kai sen ratkaisee,\njos elää laki taikka ryöstövalta;\nmut ehkä oikeutta jo tänäänkin\nsun kauttas saada voisi syyttömät?\n\nILKKA:\nSit' ovat multa aina saaneet he --\nsiis kelle teistä väärin tehty on?\n\nKETTUNEN:\nKas, tuolla tullessani vastakkain\nsai äsken Virpeläinen vaikeroiden,\nett' ovat rosvot vieneet maljan hältä,\nniin, hopeaisen, kalliin maljan.\n\nILKKA (ymmällä):\n                                 Häh?\nJa kuka vaikeroi?\n\nKETTUNEN:\n                  Ka, Virpeläinen,\nse sama, jolt' on malja varastettu.\n\nILKKA (kääntyen toisiin):\nEi, hän on kuollut!\n\nKETTUNEN:\n                    Kuka?\n\nILKKA:\n                          Virpeläinen.\n\nKETTUNEN:\nEi suinkaan kuollut vaikeroi ja noidu\nja tämä kiros, että seinät kaikui.\n\nILKKA (miehille):\nMut joku teistä hänet kuolleeks väitti?\n\nENS. TALONPOIKA:\nKa, lempo tietköön enää mistään mitään,\njos haudastansa noussee kuolleetkin; --\nmut renki kertoi niin ja autio\nja tyhjä tullessamme oli pirtti\nja kun ei nähty, kuultu isäntää,\nniin...\n\nILKKA (kiivaasti):\n-- -- sinä hengen hältä valhettelit\nja tekoon tuonoiseen sait minut sillä!\nMa oonkos pääksi pantu ryövärein\nja avosuiden, valhekielisten,\njotk' erota ei oikeasta väärää?\nJa kaltaiseksenneko minutkin\nte tässä tekisitte? piru vie,\nnäin joudunhan ma ryöväriksi itse!\nMut sitä mainetta en tahdo ma,\nvaan välin suoraks kanssa Virpeläisen\nviel' ennen aamua ma tahdon laittaa.\n\nKETTUNEN:\nJa miks' ei kohta, että tyyntyy hän.\n\nILKKA:\nMut jos on matka sinne pitkäkin?\n\nKETTUNEN:\nSe näkyy tästä ... tuolla vaaran alla --\nja Mauno kyllä sinne tietää tien.\n\nILKKA:\nSe lienee selvintä ... siis, Kontsas veikko\nja sinä Mauno, tulkaa ... pian jälleen\nme palajamme ... väärytt' en ma kärsi.\n\n    (Ilkka, Kontsas ja Maunu menevät oikealle).\n\nKETTUNEN (hetken vaitiolon jälkeen):\nNo, miehet, tuommoinenko omatunto\nse sodat johtaa? Tuolla tuittupää\nhän rientää jo ... ja mua kohta uskoi\nja öiseen aikaan läksi leiriltänsä --\nhän onko mielestänne täysipäinen?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nVaan mitä hemmettiä? Kettunen,\nsinähän valhettelit hälle, kelmi;\nnääs Virpeläinen sittenkin on kuollut.\n\nKETTUNEN (nauraen):\nNiin teinkin ... teille tahdoin näyttää vain.\nett' on jo aika meidän järkiin tulla\nja päättää: käymmekö me kuolemaan\ntuon houkan jäljessä vai pystyn teemme\nja kotipelloillemme palajamme --\nnääs eihän meille enemp' entistään\nlie kuormaa lisännytkään Noki-Klaus?\n\nENS. TALONPOIKA:\nNo, onhan sekin totta, mutta näinkös\nse sitten Ilkka yksin jätettäis?\n\nTOINEN TALONPOIKA (Pirin ja Palon puoleen kääntyen):\nJa mik' on teidän mieli Ilkkaisesta?\n\nPALO:\nHm, hän on kumppali ja päällikköni.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nMut onhan teistäkin hän kummallinen?\n\nPALO:\nEi sotaa tällä lailla ennen käyty.\n\nKETTUNEN:\nJa entäs Piri?\n\nPIRI:\n               Kumppali on Ilkka.\n\nKETTUNEN:\nNiin on, mut päällikkönä minkälainen?\n\nPIRI:\nMa sanon niinkuin Palon Perttukin,\nei sotaa ennen tällä lailla käyty.\n\nKETTUNEN:\nSiis tätä sotaa mieluisampi teistä\non sovinto, vaikk' ois se laihakin.\n\n    (Kimeä vihellys kuuluu).\n\nPALO (hätkähtäen):\nSe oli merkki etuvartijoilta!\n\nPIRI:\nJa yksi kerta ... vieraita se tietää.\n\nENS. TALONPOIKA:\nJos hyökkää salaa niskahamme marski?\n\nKETTUNEN (viekkaasti):\nSs, hiljaa miehet, vangeiltamme tuolla\nsain tietää, että rauhaa tarjoo marski.\n\nENS. TALONPOIKA:\nVai tarjoo marski rauhaa meille?\n\nKETTUNEN:\n                                 Tarjoo --\nja airueet kai siellä juuri saapuu;\nsiks pois ma tahdoin Kontsahan ja Ilkan\nja valhettelin...\n\nPALO (syrjään):\n                  Savon orvaskettu,\nkun vain et kerran kävis itse ansaan!\n\nPIRI:\nPtui, lempo, juoniasi, repolainen!\n\n    (Knut Kurki ja vouti Abraham Melkiorinpoika muutamain\n    talonpoikain saattamana näkyvät tulevan perällä).\n\nKETTUNEN:\nKas tuolla saapuukin jo airueet.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nMut jospa Ilkka tänne itse ehtii?\n\nKETTUNEN:\nEi ehdi, ei ... mut jos hän ehtis, silloin\nhän laihaa nahkoansa varokoon!\n\n    (Airueet seuraajinensa tulevat etualalle).\n\nKNUT KURKI (tervehtäen):\nJumalan rauhaa teille meidän kautta\nKlaus Fleming, Suomen käskijä ja marski,\nnyt toivottaa ja tätä veljessotaa\nhän tahtois tau'ottaa, kun viel' on aika...\nma olen Laukon Kurki...\n\nPIRI:\n                        Teit' en tunne.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nMut minut, voutisi kai tunnet, Piri?\n\nPIRI:\nNiin, Melkersonin tunnen.\n\nPALO:\n                          Minä en,\nmut nähnyt kyllä olen -- kumpaisenkin.\n\nKETTUNEN (kielevästi):\nMa, jalot herrat, tunsin kohta teidät;\nnää täss' on pohjalaiset, Palo, Piri,\ntää Kukkonen taas Hämeen mies ja minä,\nmin' olen savolainen, Kettunen.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nJa miss' on Ilkka sekä Yrjö Kontsas?\n\nKETTUNEN:\nNiin, nekö? Mitäs heistä ... heille sattui\njuur' asioita tuonne naapuriin.\nMut muuten sota meill' on yhteinen\nja rauhastakin neuvotella tässä\nsiis voimme ilman heitä. Meitä paitse\nei Ilkka sotaa jatkaa voi ja siksi...\n\nABR. MELKIORINPOIKA (Kurjelle):\nHe on siis poissa. Sitä paremp' on\nse meidän asialle. Puhukaa!\n\nKURKI (voudille):\nNiin, vapaamminhan käypi puhe näin.\n    (Miehille).\nSiis: marski Fleming tähän veljessotaan\non kyllästynyt, rauhaa tarjoo teille\nja linnaleiristä ja veroistanne\nhän teitä armahtaa ... muut riidat kaikki\njää ratkaistavaks itse kuninkaan,\nkun keväämmällä Ruotsiin saapuu hän,\njos --\n\nPIRI:\n       Linnaleiristä hän vapauttaa\nei meitä voi, kun ennestänsä vapaa\non siitä Pohjanmaa.\n\nKURKI:\n                    Ja verot uudet\nhän antaa anteeks teille.\n\nPALO:\n                          Laittomat\nne ovat olleetkin jo alkuansa.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nTe elkää turhaa ylvästelkö, miehet,\nvaan harkitkaa ja kotiin kääntykää,\nkun rauhaa tarjoo teille riikin marski,\njonk' onpi sotajoukot valtakunnan\nja puolellansa itse Sigismund.\n\nPIRI:\nNiin, häll' on sotajoukot, meillä kansa,\nja kumpi taistelussa vihdoin voittaa,\nsit' emme vielä tiedä.\n\nKETTUNEN:\n                       Turhaa kinaa,\nkun rauhanehdotkin on kuulematta.\n\nTOISET:\nNiin, mitkä ovat sitten marskin ehdot?\n\nKURKI:\nVain päällysmiehet Ilkkaisen ja Kontsaan\nnyt vaatii armoillensa marski Fleming,\nett' tehdä heille saa hän kuinka tahtoo.\n\nKETTUNEN:\nVai Ilkkaisen ja Kontsahan, ei muita?\n\nKURKI:\nEi.\n\nPALO:\n    Mutta jospa marski hirttää heidät?\n\nKURKI:\nNiin, heidän kohtalosta päättää marski,\nme emme tiedä.\n\nPIRI:\n               Kumppali on Ilkka.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nNyt itse päättäkäätte, sillan luona\nme tuolla vastaustanne vartoamme.\n\n    (Loittonevat kosken luo. Talonpojat jäävät etualalle).\n\nKETTUNEN:\nNo miehet, rauhaako vai sotaa, häh?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nKa, rauhan miehiä kai minä olen.\n\nPALO:\nMut kunniattomain ois tämä työtä.\n\nKETTUNEN:\nSe onko työtä kunniattomain,\njos säästää kansaa...\n\nPIRI:\n                      Mutta pettää sen,\njok' uhrais hengen meidän hyväksemme.\n\nPALO:\nNiin juuri, Pentti.\n\nKETTUNEN;\n                    Uhratkoon siis sen,\n-- nyt juuri siihen onkin tilaisuus --\nja silloin vapahtaa hän meidät täällä\nja pois me päästäisiin. Ma olen valmis.\n\nENS. TALONPOIKA:\nJa minä myös.\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n              Ja minä.\n\nKOLMAS TALONPOIKA:\n                       Valmis olen.\n\nKETTUNEN:\nMut kuink' on Pirin sekä Palon laita?\n\nPALO (kynsii korvallistaan):\nOn pirun keksimä tää nahkakauppa:\njos oman pelastaa, niin toisen myy.\n\nKETTUNEN:\nKa, niinhän ain' on tässä maailmassa --\nja ehkä säästää heitä marski Fleming.\n\nPALO:\nMut milläs repolaisen juonin, miehet,\nte sitten vangiks ottaisitte heidät?\nMa ainakaan en siinä auta teitä?\n\nPIRI:\nEn minä myöskään.\n\nKETTUNEN:\n                  Siitä vastaan minä,\nkun vain te itse kaupan hyväksytte.\n\nABR. MELKIORINPOIKA (kääntyen miehiin):\nNo, miehet, meillä ois jo kiire tielle\nja ratsut vuottaa tuolla metsän luona.\n\nKURKI (samoin sillan luona):\nNäin ajan kääntehessä muistakaa:\non talot autiot...\n\nPALO:\n                   Se multa paloi.\n\nKURKI:\nJa lapset, vaimot vartoo teitä siellä.\n\nPIRI:\nJumalan kiitos, viel' on tyttöjäkin!\n\nKURKI:\nMut päälliköt jos meille luovutatte,\nniin ryöstötavaratkin pitää saatte.\n\nKETTUNEN:\nJa sehän tässä tärkeint' onkin, häh?\nMe valmiit olemme, mut pohjolaiset...?\n\nPIRI (Palolle):\nNo, Perttu?\n\nPALO:\n            Entäs sinä?\n\nPIRI:\n                        Lempo ties,\nmut omituiseks on hän käynyt, Ilkka,\nja tämä miestä alkaa kyllästyttää,\nkun ryöstö kielletään ja juomat loppuu\nja alkaa pakkasetkin tammikuun.\n\nPALO:\nSiis myönnyt?\n\nPIRI (mietittyänsä):\n              Olkoon menneheksi!\n\n    (Kurki ja Abr. Melkiorinpoika tulevat etualalle).\n\nKETTUNEN:\nNo, nyt me kaikki ollaan yhtä mieltä --\nja marskin ehdot hyväksymme siis.\n\n    (Oikealla olevan ulkohuoneen päädyn taa ilmestyy samassa\n    noita-akka pysähtyen kuulemaan seuraavaa keskustelua).\n\nKURKI:\nJa ennen päivän sarastusta meille\nte vangittuna päällikkönne tuotte?\n\nKETTUNEN:\nVain Ilkan sekä Kontsahan, ei muita.\n\nKURKI:\nNe kaksi riittää...\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                    Mutta Ilkkaa jos\nei marski saa, niin Kontsast' ei hän huoli --\nja silloin raukeaa myös rauhanehdot.\n\nKETTUNEN y.m.:\nMe Ilkasta siis kaikki vastoamme!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nJa marskin sana käypi meidän kautta.\n\nKURKI:\nSiis Herra uudeks vuodeks rauhan suokoon!\n\nKETTUNEN:\nJa rauha teille myöskin, jalot herrat.\n\n    (Kurki ja vouti Melkiorinpoika lähtevät, Kettunen yrittää\n    heidän jälkeensä, mutta siitä estää häntä):\n\nKURKI (tehden epäävän liikkeen):\nMe löydämme jo oppaittakin tien!\n\n    (Menevät. Miehet seisovat hetken äänettöminä ja noloina).\n\nPIRI:\nNo, mitäs sanot tästä sinä, Perttu?\n\nPALO:\nMun on kuin itseni ma myönyt oisin.\n\nPIRI:\nJa minun on kuin ilki-alastonna\nma häpykaakkiin oisin köytettynä --\nhyi, helvetti, kun suostuin koko kauppaan!\n\nPALO:\nTuo lemmon Kettunen se viekoitteli...\n\nKETTUNEN (nauraen):\nJa jospa oiskin ... mua kiittäkää,\nett' tulee retkellemme lysti loppu;\nmut leirillä on oltta vielä, miehet,\nja tämä kauppa sietää harjakannut.\n\nPALO:\nJos häpeänsä humalaksi jois?\n\nKETTUNEN:\nJa minä laulan Ilkast' uuden laulun.\n\nPIRI:\nSun laulujasi lempo kuunnelkoon!\n\nKETTUNEN:\nJa sitten kerron teille, kuinka me\ntäss' illan tullen Ilkan nipistämme;\nhei veikot, tästä tulee hauska juttu\nja hyvä vanhan vuoden loppupäätös,\nkun marski uuden vuoden lahjaks saa\nkaks pulskaa pohjolaista! Oltta, veikot!\n\nPALO:\nJos saiskin janohonsa haarikan!\n\n    (Lähtevät perälle. Piri jää mietteihinsä\n    seisomaan. Palo huomaa sen).\n\nHoi, Piri veikko, heitä hiiteen huolet,\nvai tyttöjenkö luhdit päässsäs pyörii?\n\nPIRI:\nSuus kiinni, juopporatti!\n\nPALO:\n                          Naisten narri!\nMut tule pois sa täältä pakkasesta.\n\n    (Menevät kaulatusten leirille; Palo laulaa:\n    \"Kyröst' oli poikaa kymmenen\" j.n.e.)\n\nNoita (tulee piilostansa varovasti esille):\nTuo paksu herra oli Melkerson,\nse \"maitoherra\", Puolan puolikkaita,\nja toinen Kurki, Laukon herra Knut!\nVai ennen uuden päivän sarastusta\nois Klaulle saatettava \"Iliken\" --\nne herrat kutsuu häntä niin -- ja Kontsas!\nMut siitä kirnusta ei tullut voita,\nsen takaa korpolaisten vanha noita.\nHuh! paljo näin jo, paljo kuulinkin,\nmut moista nahkakauppaa viel' en kuullut,\nkun Nokialla päivää vartoessaan\nnää roistot kumppaninsa tässä möis,\nPtui, oli häpy sentään sillä, ken\nkuin kaakin-puuhun sanoi joutuneensa.\nMut Ilkan Jaakkoa te ette saa,\nvaikk' kaikki Savon ketut johtais teitä,\nsen takaa naaras-ilves Laihialta.\n    (Menee tanhualle ja katsahtaa sinne).\nNiin, siellä rauskuttaapi yksikseen\nse ylöjärveläinen Ilkan tamma\nja sillä juuri karkkuun täytyy Jaakon --\nhän osaa ratsastaa kuin pohjalainen!\nMut joku tulee ... piiloon hetkeks taas.\n\n    (Vetäytyy nurkan taakse. Oikealta tulevat\n    Ilkka, Kontsas ja Maunu).\n\nILKKA (tulee tuikeana):\nSe kunniaton konna valhetteli,\nett' elää Virpeläinen...\n\nKONTSAS:\n                         Piikatyttö\nei mitään varmaa tiennyt, isäntänsä\nvain metsään taikka koskeen menneen luuli.\n\nILKKA:\nSe miehen viisaankin saa suunniltaan,\nkun kaikki ympärillä valhettelee.\nKen tietää enää, kuka kuollut on\nja kuka elää...\n\nKONTSAS:\n                Syy on Kettusen.\n\nNOITA (astuen esille):\nJa minä elän vielä, se on varma,\nja minä mieleiseni varjelen.\n\nILKKA:\nVai täällä hiivit taas, sa vanha noita,\nja raajaruhjoiks multa miehet noidut.\n\nNOITA (silmää iskien);\nNiin, minähän ne noidannuolet ammun --\nja minun nuolet sattuu aina kohti.\n\nILKKA (naurahtaen):\nSun myrkkytaikoihis en usko enää,\nkun tuonoin taikomasi puukkokin\nKeijärven kievarissa taittui multa.\n\nNOITA (viekkaasti):\nKa, jos et sinä usko, uskoo muut --\nja (hiljaa) jonkunhan on kannettava syy,\nkun syyttä kuolema ei tulla saisi.\n\nILKKA:\nSiks saatkin vapahasti tulla, mennä.\n\nKONTSAS:\nMut minä pelkään tuota noitaruojaa,\nhän miehissämme uskon lamauttaapi\nja kun on usko mennyt, menee tarmo.\nMa hänet karkoittaisin täältä pois.\n\nMAUNU:\nNiin, menköön marskin luokse elkinensä.\n\nILKKA:\nHän raukan roviolla poltattais!\n\nKONTSAS:\nNiin, siten on jo tuhansille tehty.\n\nNOITA:\nMa olen käynyt luona marskinkin,\nhän ennen ruoski meitä, nyt hän pelkää.\n\nILKKA (nauraen):\nSiis koita karkkuun häntä säikyttää!\n\nNOITA:\nEn sitä voi, mut sua auttaa voin.\n\nILKKA:\nJa millä lailla, sinä viirunaama?\n\nNOITA:\nSun pelastinhan kerran Turun luona?\n\nKONTSAS:\nNiin, sen hän teki --\n\nNOITA:\n                      Sitten Kontsahassa,\nkun vouti saapui, tein sen toisen kerran.\n\nILKKA:\nHäh?\n\nNOITA:\n     Mua saattaessaan Kyrön poikki\ntoi poikas lautan, jolla pelastuit.\n\nILKKA:\nVai niin -- ja nytkös tulit palkoillesi?\n\nNOITA:\nMa tyydyn siihen, minkä vannoit silloin\nja vielä kerran nahkas pelastan.\n\nILKKA:\nVai vielä kerran? ... mutta muista, akka,\ntää nahka onkin kalliin otuksen.\n\nNOITA:\nJa kallihista sitä kaupitaankin --\n\nILKKA:\nVai minun tietämättä kaupat tehdään?\n\nNOITA:\nNiin.\n\nILKKA:\n      Mik' on hinta vanhan kontion?\n\nNOITA:\nVain tuhat päätä sekä verot maan.\n\nILKKA:\nTuo kuuluu joltakin... Ja ostaja?\n\nNOITA:\nOn Noki-Klaus -- (kuuluu leiriltä pilkkalaulua Ilkasta).\nja tuoll' on kauppiaat;\nmut tästä järvelle jos katsees luot,\nnäät tähtein tuikkehessa ratsujoukon,\njok' kohti pappilata kiidättää. --\n\nILKKA (katsoo sinnepäin):\nNo niin -- ja sitten?\n\nNOITA:\n                      Heidän joukossansa\non Laukon Kurki sekä Melkerson.\n\nKONTSAS:\nJa täälläkö on käyneet herrat?\n\nNOITA:\n                               On --\nja lähtiessä luvan veivät, että\nsais ennen huomispäivää marski teidät.\n\nILKKA:\nHäh, meidät kaikkiko?\n\nNOITA:\n                      Vain sun ja Kontsaan.\n\nKONTSAS:\nSiis minutkin!\n\nNOITA:\n               Mut Ilkkaa jos ei saa,\nniin Kontsahasta yksin ei hän huoli.\n\nILKKA:\nVaan mun jos saa, niin toiset armahtaa\nja verot anteeks antaa --\n    (Ottaa eukkoa kalvosesta).\n                          semmoinenko\nse tehtiin kauppakirja?\n\nNOITA:\n                        Semmoinen.\n\nMAUNU:\nMut sen on tehneet Savon miehet vain\nja hämäläiset, vaan ei pohjalaiset.\n\nKONTSAS:\nNiin, tieten Kettunen --\n\nILKKA:\n                         Se oikein, Maunu,\nsit' eivät pohjolaiset tehdä vois!\n\nNOITA (kiihtyen):\nVai eivät voi? mut omin korvin kuulin,\nkun Palon Perttu sekä Pirin Pentti\nhe siihen suostui...\n\nILKKA (raivostuen):\n                     Vaiti, saatana,\ntai tämän valheen hengelläs saat maksaa!\n\nKONTSAS (estellen):\nMut jos hän totta haastaa?\n\nNOITA:\n                           Totta vain --\nja miksi valhettelisin ma teille?\n\nILKKA:\nSe on siis totta?\n\nNOITA:\n                  On.\n\nILKKA:\n                      Ja juuri he --\nmun parhaat ystävät ja kumppalini!\nTäm' on jo liian, liian katkeraa --\n\n    (Nyyhkii ja pyyhkii hialla silmiänsä).\n\nMAUNU:\nMa olen kuullut heidän nurkuvan,\nkun ryöstövapautta sa kiellät heiltä --\nmut tätä sentään heist' en uskonut.\n\nNOITA:\nJos vangeiks ette joutua te tahdo,\nniin paetkaa, kun aika vielä on,\nja ratsahin jos lähtee, kauvas ehtii\njo ennenkuin on meillä aamupuhde.\n\nKONTSAS:\nEn lähde minä, vaan jos sallimus\non minut marskin matkaan määrännyt,\nniin tyynnä kannan minä kohtaloni.\n\nILKKA (oikaisten itsensä):\nÄsh, mene Herroinesi hiiteen, mies!\nVai vuoksi ryövärein ja pettureinko\nma henken' antaisin, ma, Jaakko Ilkka,\njok' aina tähtäsin vain oikeutta\nja e'estä poljettujen taistelin;\nja vuoksi noiden kiittämättömäin\nja juomarein ja loilottajain tuolla\nma hirsinuoran kaulaan köyttäisinkö?\nEn, siihen en ma suostu uhallakaan,\nvaan ennen pako kanssa häpeän\nkuin vankityrmä vuoksi roistojen!\nMun nahkani ei vielä kaupan ole.\n\nKONTSAS:\nSiis kotiin käännyt ... meiltä viesti vie,\nkai pian toisetkin me tullaan täältä,\n(hiljempaa) jos tullaan ollenkaan.\n\nILKKA:\nNiin, kotiin, sanoit,\non sekin katkerata piikkaa vain,\nkun huovit senkin multa poltti tuonoin.\n\nNOITA (hätäisesti):\nOn sulle veistetty jo pirtti uusi\nja siellä asuu vaimos sun ja lapses.\n\nMAUNU:\nSiis Kirstikin, vie hälle terveiset --\n\nILKKA:\nSa jäät siis tänne?\n\n    (Perältä ovat leiritulet vähitellen sammuneet.\n    Lähenevää humua alkaa kuulua).\n\nNOITA (kuunnellen perälle):\nNyt on kiire, Ilkka --\non tamma tanhuassa ... ratsastain\nsa vielä vältät vangiks joutumasta; --\nja muistahan ei marski huolikaan.\n\nILKKA:\nNiin, tuolla saapuukin jo roistojoukko;\nhyvästi, veljet, kirous pettureille,\nmun viime sanani on: kirous noille!\n\n    (Syöksee kiiruusti oikealle).\n\nKONTSAS:\nJumala tiesi, kuinka päättyy tää?\n\nMAUNU:\nMa pahinta jo kauvan aavistin,\nkun miesten kesken narinaa ma kuulin.\n\nNOITA:\nTe tupaan käykää ... olkaa huoletonna,\nma niskoilleni kaiken otan syyn.\n\nKONTSAS:\nEn tahdo sulle hengenvelkaan jäädä,\nvaan sieluni ma Herran huomaan heitän,\nkun tästä maata käyn. Siis tule, Mauno!\n\nMAUNU:\nMa tulen kanssas. Käyköön, kuinka käy.\n\n    (Menevät vasemmalla olevaan tupaan, jossa\n    heti sen jälkeen sytytetään valkea).\n\nNOITA (vilkaisee tanhuaan, nauraen hiljaa):\nHän tammoinensa yöhön katos siis\nja ratsain karkaavat' ei kiinni saada.\nTäm' oli kolmas kerta ... tällä kertaa\nsiis itse Kettunenkin peijattiin.\nNyt saatte tulla, varron teitä täällä.\n\n    (Öinen hämärä. Ainoastaan muutamia leiritulia perällä.\n    Kaksi nuorukaista -- nuijat olalla -- tulee perältä,\n    molemmat hyvällä tuulella).\n\nENS. NUIJALAINEN (laulaen):\n\n        \"Ilkka ilkeä isäntä,\n        pääkero, sininen lakki\"...\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nTähänhän se Kettunen käski meidän jäädä vartioimaan, häh?\n\nENS. NUIJALAINEN (laulaa edelleen):\n\n        \"että joi joka kylässä,\n        joka knaapin kartanossa\".\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nNiin no, se on niitä kurimonsa kuluttajia se Ilkka...\n\nENS. NUIJALAINEN:\nEikä niitä \"Kupittaalle kulkijoita\", niinkuin ne anolaiset, hehehee!\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nJotka Turun tuomiokirkolle aikoivat suoristaan, niin...\n\nENS. NUIJALAINEN:\nNiin, pääsiäiseksi Turkuun, helluntaiksi Helsinkiin, hehehee!...\nSaakeli, kun tulisi ne kuopiolaiset...\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nNiin, kuopiolaiset! ... ei niistä mitään apua ole!...\n\n    (Kettunen tulee miesjoukon kanssa perältä, mutta pysäyttää\n    nämä sillan ta'a ja tulee yksin etualalle päin).\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nMutta tuossahan se on Kettunenkin, lempo vieköön! Senhän ne sanovat\nolevan herraspoikia ... papin poikia...\n\nENS. NUIJALAINEN:\nNiinhän ne sanoo...\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nSittenpä minä siltä kyselen vähän ... niitä Hellun-tellun asioita...\nKettunen, hoi!\n\nKETTUNEN (on tullut sillan yli, jonka molemmilla\npuolen nuijalaiset ovat):\nHiljaa, miehet, ettei otus karkaa... Tähänkös te jäittekin, vaikka\nminä käskin teitä tuonne tanhuan nurkalle ... siitä se menee, jos\nmennäkseen...\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nNiin, tanhuan nurkallehan se taisi määrä olla ... mutta kuulehan,\nKettunen?\n\nKETTUNEN:\nNo?\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nPappikos se sinun isäsi oli?\n\nKETTUNEN (viekkaasti):\nEi se pappi alkuaan ollut ... vaan pappihan siitä sitten tuli?...\n\nENS. NUIJALAINEN:\nNiitäkö Rautalammen pappeja? ... hehehee!\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nJa papithan on herroja...\n\nKETTUNEN:\nNiinhän ne on ... mutta paikoillesi nyt, mies...\n\nTOINEN NUIJALAINEN (vetää Kettusta syrjemmäs):\nKuulehan!\n\nKETTUNEN:\nNo?\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nOnkos sinua oleteltu?...\n\nKETTUNEN:\nMitä hemmettiä sinä?...\n\nENS. NUIJALAINEN (vetää Kettusta toisaalle, silmää iskien):\nEihän ne ole sisukset palaneet siltäkään Palolta, häh?\n\nKETTUNEN:\nEi se niitä ole minulle näyttänyt, vaan eihän sitä tiedä...\n\nTOINEN NUIJALAINEN (vetää Kettusta taas puoleensa):\nSinua ei siis ole opetettu sinuakaan? ..\n\nKETTUNEN:\nMihinkä opetettu, sinä mullikka!\n\nTOINEN NUIJALAINEN (hämillään):\nVai niin, no, eipähän paljo mihinkään...\n\nENS. NUIJALAINEN (kuten äsken):\nOnkos sillä Pirillä sitten se?...\n\nKETTUNEN:\nMikä se?\n\nTOINEN NUIJALAINEN (itsekseen tuumien):\nSitä on taidettu sittenkin opettaa tuota Kettusta!\n\nENS. NUIJALAINEN (rykii):\nSepähän se .... (kuiskaa jotakin Kettusen korvaan) ... tauti!\n\nKETTUNEN:\nAhaa, vai se! (viekkaasti) no, sillähän se on.\n\nENS. NUIJALAINEN (iloisesti):\nMutta minull' ei jumaliste ole mitään, ei mitään! hehee!...\n\nKETTUNEN:\nKa, sen parempi sinulle, senkin sonnivasikka!\n\nTOINEN NUIJALAINEN (kuten äsken):\nVai niin, no ... hyvä on, (lyö polveensa) mutta tuossahan se\non polvi, häh?\n\nKETTUNEN:\nNäkyyhän tuo siinäkin yksi olevan...\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nSitähän minäkin ... siinä se on ensimmäinen ja sillä polvella se\ntyttö ensin opetetaan ja (lyö toiseen polveensa) tuossa se on\ntoinen ja sillä se sitten oletetaan, häh?\n\nKETTUNEN (lyöden polviinsa hänkin):\nJa tuoss' on kolmas ja neljäs, joilla sinä viimein opetetaan,\nsinä nokkaviisas vekara...\n\nENS. NUIJALAINEN (itsekseen):\nHevosta tehtiin, mutta härkäpä taisi tullakin!\n\nKETTUNEN:\nMutta nyt mars paikoillenne!\n\nENS. NUIJALAINEN:\nSekös se Ilkka sitten on isänsä kieltänyt?\n\nKETTUNEN:\nKa, sehän sen on tehnyt ... ja sillähän se nyt on jätettävä\nrautamarskin kuranssin ja opetuksen alaiseksi...?\n\nENS. NUIJALAINEN:\nNo, nythän minä tämän alan ymmärtää...\n\nKETTUNEN:\nJa seiskää nyt siinä valmiina, että niin pian kuin se yrittää tästä\ntuonne tanhuaan tamman selkään, niin... Mutta tunnettekos te sen?\n\nTOINEN NUIJALAINEN:\nVaikka tervapimeässä!\n\nKETTUNEN:\nMinä käsken nyt nuo miehet tänne, että yksissä voimin sitten\najetaan piilostaan se maankulkija, ja kun se sitten ryntää\nulos, niin...\n\nENS. ja TOINEN NUIJALAINEN (yht'aikaa):\nNiin silloin me kuin koirat kimppuun, hehehee!\n\nKETTUNEN:\nNiin juuri -- ja sitten ei muuta kuin mies kiinni ja marskin haltuun!\n\nENS. ja TOINEN NUIJALAINEN:\nHyvä on!\n\nKETTUNEN (sillalta viittoen miehiä tulemaan):\nHoi, miehet, tänne joutukaa, mut hiljaa,\nett'emme säikyttäisi otustamme,\nja yli metsän tuolta aamupäivä\nkun alkaa häämöittää, kas silloin, miehet,\nme Ilkka sekä Kontsas Klaulle viedään\nja itse tavarain ja kuormain kanssa\ntaas kotiin palajamme ... rauhan soppeen...\nja koko retki koht' on unta vain.\n    (Tulee miesten kanssa etualalle).\nMut siellä -- näyttää -- vielä valvotaan.\n\nENS. TALONPOIKA:\nTai joll'ei palanneetkaan miehet vielä?\n\nTOINEN TALONPOIKA:\nJo aikoja he palas ... sen ma näin...\n\nKETTUNEN:\nMut Palon Perttu missä on ja Piri,\nheit' en ma joukossanne täällä nää?\n\nENS. TALONPOIKA:\nSe Palo olikin jo juovuspäissään...\njäi varmaan kumpaisetkin nuotiolle.\n\nKETTUNEN (syrjään):\nSen arvasin! (ääneen) Vai niin, no olkoot siis,\nmeit' onkin kylläks kahta vastaan ... hiljaa,\nnyt seuratkaa ja jos hän ulos ryntää,\nniin Ilkka ensimmäiseks silloin kiinni...\n\nNOITA (astuu esille tanhuan takaa):\nJa ketkä täällä sitten vangittaisiin?\n\nKETTUNEN (syrjään):\nTuo ruoja puuttui! (ääneen) Korjaa luusi, velho,\ntai köysiin kytketän sun laihan raatos\nja saatan tuomiolle...\n\nNOITA:\n                       Tuomiolle?\nniin, tuomiolle tullaan kerran kaikki,\nsiit' ole varma sinäkin... Vaan nyt\nsun aikees tiedän ... ennakolta tiesin\nsun hankkimasi riettaan kavalluksen,\njonk' aiotte te tehdä kumppaneille...\n\nKETTUNEN:\nHäh, mitä helvettiä sulla täällä\non tekemistä!\n\nNOITA:\n              Tekemistä, niinkö?\nMa pyydän kettuja ... ja tällä kertaa\nsain luullakseni ansaan mustahännän...\nne ovat harvinaisempia, häh?\nVai möit sä Ilkan nahkan Noki-Klaulle\nja luulit itsellesi ohjat saavas\nja kotiis rikkahana pääseväsi?!...\nMut sepäs ilves viel' on ampumatta\nja varo, Kettunen, niin, varo, repolainen,\nett'et sa itse ketunsaksiin käy!\n\n    (Miehissä syntyy murinaa).\n\nKETTUNEN (syrjään):\nJokohan petti mun tuo saastahinen?\n(ääneen) Jos kavallust' on tehty, tuoss'\n    (Viittaa noitaan).\non se, jok' onpi syyllinen... Tuo akka kiinni\nja sitten toimeen miehet ... nopeasti!\n\nNOITA:\nNiin, koittakaahan köyttää, koittakaahan!\n    (Ei kukaan liikahda).\nMut kauppas Kurjen sekä voudin kanssa\nma olen tyhjäks tehnyt... Jaakko Ilkkaa\nei käsiins' ainakaan saa Kettunen...\nhän otti tamman ... sekä ratsain karkas!\nMinust' ei marski huoli kuitenkaan...\n\nKETTUNEN:\nSen oisko keksinyt tuo kalman ruoka?\nHoi, Kukkonen, käy, katso tanhuaan!\n    (Ens. talonpoika menee. Syrjään):\nJos Ilkka kynsistämme päässyt on,\non kauppa marskin kanssa purkaunut --\nja silloin pelastaukoon se, ken voi!\n\nNOITA:\nNo, Kettunen, käy tuonne tupaan vain...\n\nENS. TALONPOIKA (tulee takaisin):\nNiin, tanhua on tyhjä ... ratsun jäljet\nkäy Pyhäjärveen pitkin ojannetta...\n\n    (Oikealta taka-alalta leimahtaa äkkiä valtava tulenliekki).\n\nKETTUNEN:\nVaan kuka perkele se leirin polttaa?\n\nENS. TALONPOIKA (oikealta kurkistellen):\nSe vanha lato lieskaa...\n\nTOINEN TALONPOIKA:\n                         Palon ruoja\nsen siell' on syttänyt...\n\nKETTUNEN:\n                          Se tästä puuttui --\nja silloin palaa meiltä kuormat siellä\nja kaikki tavaratkin...\n\nNOITA (ilkeästi):\n                        Tavaratkin! (miehille)\nNo, jokos ymmärrätte ... (miehiä ryntää perälle).\n\nKETTUNEN:\n                         Katson sentään,\njos totta on, ett' Ilkka karkas meiltä.\n\n    (Yrittää hyökätä tupaan, mutta samassa\n    aukeaa ovi ja ulos astuu):\n\nMAUNU:\nHäh? Mik' on melu täällä? ... miss' on Ilkka?\n\nKontsas (ilmestyy ovelle hänkin):\nJa kuka lempo täällä talon polttaa?\n\n    (Kuuluu järeitä tykinlaukauksia).\n\nMAUNU, TOMMOLA, KONTSAS ja KETTUNEN (yht'aikaa):\nMut mitä helvettiä!\n\nNOITA (nauraa).\n\nENS. TALONPOIKA (hyökkää sillalle):\n                    Paetkaa!\nOn tykit saapuneet ... ja kirkkomäeltä\nnyt marski ampuu meitä mörsäreillä!\n\n    (Katoaa. Huutoja \"paetkaa\" ja melua perältä).\n\nKETTUNEN (syrjään):\nSiis pettää voutikin, se Puolan hurtta!\n\nNOITA (Kettuselle);\nMolemmin puolin kavallusta, kettu! (nauraa ilkeästi).\n\nKETTUNEN (tyrkäten noitaa, että tämä kierähtää tanhuan eteen maahan):\nPois, velho ruoja... Mennyttä on kaikki...\npelastakoon se itsensä, ken voi!\n\n    (Ryntää viimeisten miesten kanssa perälle,\n    jossa hälinää ja melua jatkuu).\n\nMAUNU (kirveen kuistilta temmaten);\nSiis muuta ei kuin: kaikki kuormillensa!\n\nTOMMOLA:\nJa näinkö päättyi ilkkalaisten retki?\n\n    (Juoksee Maunon jälkeen).\n\nKONTSAS:\nMut kosto tulee ... viel' ei oikeus kuole,\nJumala rankaiseepi petturit!\n\n    (Tempaa konttinsa ja juoksee perälle.\n    Tykinlaukauksia ja tulipalon leimoa).\n\nNOITA (kömpii ylös ähkien ja tuhkien):\nJumala rankaisee? Niin, usko sitä!...\nMinulta konnantyössään Kettunen\nois onnistunut ... tein sen Ilkan tähden...\nMut tavarasta, siitä sotaa käydään\nniin kauvan kuin vain seisoo maailma!\n\n\n\n\nVIIDES NÄLYTÖS.\n\n\nEnsimmäinen kuvaelma.\n\nKöyhänlaisesti sisustettu Ilkan uusi tupa Ilmajoella. Perällä ovi,\njonka vasemmalla puolen suomalainen takka, takassa valkea. Samalla\npuolan ikkuna, jonka edessä penkki ja pieni pöytä rahinensa.\nVasemmalla pohjalaismallinen sänky, jossa makaa Katri Ilkka.\n\nKATRI (voihkii sängyssä):\nVoih, kuinka pitkäks aika tässä käy!\nNää pitkät päivättömät talvipuhteet\nne muistuttaa jo ijankaikkisuutta --\nja kuitenkaan ei kuulu kuolemaa!\n(huokaa): Ei enää kauvan tätä kestää voi,\nma tunnen sen ja tiedän sen;\n    (Iloisemmin).\n                             mut sentään,\njos eläisin ma, kunnes Jaakko saapuu!\n(huokaa) Kai turha toivo lienee sekin: Jaakko\nei ehkä palajakkaan: toinen siellä\nja toinen täällä muuttaa turpeen alle! --\nMut lapsi-raukat? Pentti hän on reipas\nja uudeks talon tässä tehdä voi,\njos elää saa ... ja Kirsti auttaa kyllä,\njos Maunukin jää sinne sotatielle?...\nVaan mihin katos tyttö? Äskenhän\ntäst' ulos jauhon no'untiin läksi hän --\nja sentään on kuin viikko ois jo siitä!\nJa Penttipoika aamu-hämärissä\nläks papin luokse tuomaan kirkkoherraa --\nkun vain ei turma kohtais tiellä poikaa?\nhän on niin varomaton, hurja poika!\n    (Kuuluu askelia eteisessä).\nAh, se on Kirsti, tunnen askeleista?\n\nKIRSTI (tulee pieni säkki kädessä tupaan):\nVai et sä unta enää saanutkaan,\nvaikk' uni virkistystä varmaan ois,\nkun yksin ollen aika pitkäks käy!\n\nKATRI:\nNiin, tyttöseni, pitkäks käypi aika!\n\nKIRSTI (asettaa säkin pöydälle):\nSen kyllä arvaa: mietinkin jo tiellä,\nett' ottaisinko oriin tanhuasta,\nvaan siltäkin kun länget tuonoin särkyi,\nniin täytyi jalan käydä... Jouppilainen\nmun tiellä yllätti ja uutta ties...\n\nKATRI (uteliaasti):\nVai tiesi uutta? Meidän miehistäkö?\n\nKIRSTI:\nNiin, nuijapäistä. (Nauraen). Siten kutsutaan,\nnäät meidän joukkoamme.\n\nKATRI:\n                        Iloisetko\nvai surulliset ovat viestit heistä?\n\nKIRSTI:\nVain hyvää toistaiseksi: Hämeenlinnaan\non kaikki aateliset paenneet,\nkun meidän miehet saartoi kartanot --\nja poroks poltti Kangasalustankin.\n\nKATRI:\nVai Kangasalla ovat meidän miehet?\n\nKIRSTI:\nTapanin päivänä kun Laukon herra\nja Kuurialan huovit kimppuun aikoi,\nniin lyötiin kaikki karkkuun häpiällä.\n\nKATRI:\nVai Laukon Kurkikin; -- mut kuules, Kirsti,\nsiell' onko vielä kuppi linnun lientä?\n\nKIRSTI:\nEi ole, äiti ... mutta Pentti kyllä\nkai ampuu ukkometson tullessaan\nja hän ei kauvan enää viivytelle,\nMut kuules, äiti, vielä lisää uutta:\nKlaus herra itse suuren voiman kanssa.\njoll' aikoi Käkisalmeen ryssää vastaan -- --\n\nKATRI;\nNiin, Käkisalmea ei antais marski!\n\nKIRSTI;\n-- on tykkein kanssa nähty Huittisissa\nja tulla aikoo Pyhäjärven tietä\nnyt Nokialle...\n\nKATRI:\n                Niin, niin, Nokia...\non siellä .. Pyhäjärven ... kirkon luona.\n    (Kuuluu ulkoa rykimistä).\nHäh, joku tulee, kuulin yskittävän.\n\nKIRSTI:\nSe oisko Pentti kirkkoherran kanssa?\n\n    (Yrittää mennä ovelle, mutta samassa aukeaa se ja sisään\n    astuu arasti Kyrön kirkkoherra Simo Nurkka, laiha,\n    vanhanpuoleinen mies köyhässä pukimessa).\n\nNURKKA (tervehtien sisään tullessaan):\nJumalan rauhallista uutta vuotta!\n\nKATRI (koettaen nousta lynkämyksilleen):\nJa samoin tulijalle, kuka lietkin?\n\nKIRSTI:\nVoi, taivas siunatkoon, kas, kirkkoherraa,\nkun yksin lähtenyt on liikkehelle?\n\nKATRI:\nHäh, kuka? Eihän herra Matti suinkaan?\nEi ole ääni hänen.\n\nNURKKA:\n                   Niin, ei olekkaan --\n\nKIRSTI:\nMut herra Simo, Kyrön kirkkoherra!...\nhän, joka Kaarinana meidät vihki --\nsen muistanet kai vielä, äiti?\n\nKATRI:\n                               Kuinkas\nen sitä muistaisi? Vai herra Simo?\n\nNURKKA:\nNiin, Simo Nurkka ... keppikerjäläisnä.\n\nKIRSTI:\nVai keppikerjäläisnä?!... Eihän toki?\nMut olkaa tervetullut! ... uusi pirtti\njuur' onkin valmiiks saatu, naapureista\non vanhat vaarit auttamassa olleet. -- --\n\nKATRI:\nMut kuinkas juuri tänne meille päin\ntoi herra Simon tiet ... ja tähän aikaan,\nkun talvipakkaset on pahimmillaan?\n\nNURKKA:\nNiin, Katri muori, voudin huovithan\nmun kodistani...\n\nKATRI:\n                 Mieron tielle ajoit...\n\nNURKKA:\nNiin, mieron tielle!\n\nKATRI:\n                     Jalan kulkemaanko?\n\nNURKKA:\nNiin, jalan tullut olen; virkaveljen\nMathias Stuutin luo ois mulla matka.\n\nKATRI:\nVai herra Matin luo?\n\nNURKKA:\n                     Niin, kolmeks päivää,\nja sitten matkaa jatkan etelään --\nmut tiellä tavoitti mun poikas Pentti\nja kertoi, ett' ois pappia sun tarvis,\nkun Tuonen maille kohta muuttavasi\nsa kuulut luulevan, ... siks tänne käännyin.\n\nKATRI;\nSe oli kauniist' tehty, kirkkoherra;\nme vaimoväki vallan yksin täällä\nkun päivät ollaan, niin ei koskaan tiedä,\njos mitä tapahtuisi, tähän aikaan,\nkun kaikki muutenkin on mullin mallin.\n\nNURKKA:\nOn ajat levottomat ... marski Fleming\non saanut rauhattomaks koko maan.\n\nKATRI:\nNiin kyllä, Simo herra, Noki-Klaus\nhän kaikkeen kurjuuteemme onkin syypää.\n\n    (Ovi aukeaa raolleen ja siihen ilmestyy Maunu Vinikka,\n    nyökäten tervehdykseksi).\n\nKIRSTI:\nKen siellä tulee? Sisään vieras käykää!\n\nVINIKKA (astuu väristen sisään):\nMa tulen Nokialta ... joukon luota.\n\nKIRSTI:\nJa ennen muita? Karkurina siis\nei ole sijaa täällä karkureille!\n\nVINIKKA:\nTää onko Ilkkala?\n\nKIRSTI:\n                  On kyllä!\n\nVINIKKA:\n                            Hyvä,\nmun suokaa lämmitellä (menee takan luo), terveiset\ntuon teille Jaakolta...\n\nKATRI;\n                        Siis elää Jaakko?\n\nVINIKKA:\nViel' elää ... uskoo vielä oikeuteen,\nsen kirjan laittoi teille minun kautta.\n\nNURKKA:\nOn Jaakko lujan uskon mies...\n\nKATRI:\n                              Ja Kontsas --\nmut kuinkas Nokiall' on käynyt heille?\n\nVINIKKA:\nNiin, uunna vuonnako te tarkoitatte!\n\nKIRSTI:\nNiin!\n\nVINIKKA (lämmitellen):\n      Kuinka päättyikö?\n\nKAIKKI:\n                       Niin kyllä!\n\nVINIKKA (kynsien korvallistaan):\n                                  Hm...\nkas, se ei päättynytkään vielä.\n\nKAIKKI:\n                                Häh?\n\nVINIKKA:\nNiin, toden totta, nähkääs, ... se jäi kesken,\nkun minä läksin...\n\nKIRSTI:\n                   Karkurina läksit\nja meille valhettelet...\n\nVINIKKA:\n                         Totta puhun --\nyks päivä aamust' iltaan paukkui pyssyt,\nmut voittoa ei saanut kumpainenkaan;\nja miesten kesken Ilkan ankaruus\nkun eriseuraa sytti, pelkään ma,\nett' turmioksi kääntyi koko retki...\n\nKIRSTI:\nJa siksi karkasit?\n\nVINIKKA:\n                   En karannut,\nvaan Ilkalta\n    (Kaivaa paperin esiin).\n             tään siukkakirjan sain,\nkun sairaaks käännyin, enkä jaksanut.\n\nKIRSTI (pilkallisesti):\nVai sairaaks käännyit!\n\nVINIKKA:\n                       Niin -- ja vaivaiseksi,\nsiks läksin kotiin ennen uutta vuotta.\n\nKATRI:\nJa uunna vuonna jatkaa aiottiin?\n\nVINIKKA (hymähtäen):\nNiin aiottiin, joll'ei he tuumastaan\nlie luopuneet, kun miehet vastakkain\nsiell' yllytteli muudan savolainen...\nja kun ei ryöstää Jaakko sallinut!\n\nKATRI:\nHän ryöstöä ei muilta kärsinyt,\nniin kuinkas itse sitten...\n\nNURKKA:\n                            Ryöstövalta\non perkeleeltä, tiedät...\n\nVINIKKA:\n                          Kyllä, kyllä --\nmut kaikki ryöstämään kun läksivät,\nniin voivat suuttua ja Jaakon jättää --\nja mitäs päällysmiehet yksin taitaa?\n\nKIRSTI:\nJa pettäisivät päällikkönsä! Sehän\non mahdotonta.\n\n    (Samassa aukeaa ovi ja sisään astuu\n    verkallensa Ilkka laihtuneena).\n\nILKKA:\n               Kaikk' on mahdollista!\n\nKIRSTI (säikähtäen):\nAh, isä!\n\nKATRI (parkaisten):\n         Jeesus siunaa, Jaakon ääni!\n\nILKKA (seisahtuen keskelle permantoa, sortuneesti):\nNiin on, vaikk' omaks sitä tuskin tunnen.\n\nNURKKA:\nSun sisäänkäyntiä Herra siunatkoon!\n\nILKKA (huomaten kirkkoherran):\nKas, herra Simo, kuinkas kirkkoherra\non kotinurkat jättää hennonut?\n\nNURKKA:\nMun ajoi marskin huovit liikkehelle...\n\nILKKA (naurahtaen):\nSiis samat hurtat, jotka meidät kaikki\non saaneet liikkehelle!\n    (läheten Katrin vuodetta).\n                        Katri parka,\nkätesi anna,\n    (Ottaa Katria kädestä).\n             laihaks on se käynyt\nja kylmäks myöskin...\n\nKATRI (hiljaa):\n                      Mitäs minust' on,\njok' olen tullut haudan partahalle,\nmut kylmä on sun omas myöskin, Jaakko!\n\nILKKA:\nMa tulen pakkasesta ... ratsastaissa\npudotin kintahatkin metsätielle.\n\nKATRI (naurahtaen):\nVai ratsain tulit?\n\nILKKA:\n                   Tamma alle kaatui,\nkun pääsin kirkonmäelle!\n    (Nauraa katkerasti).\n                        Nähkääs, hahaa,\nkun Jaakko likka palaa karkurina;\nse onhan hauska juttu, eikö totta?\nse naurattaa voi kirkonmiestäkin!\n\nKIRSTI:\nMik' on sun, isä, kuink' on teidän käynyt?\nJa kuinka yksin palaat? Miss' on Mauno?\n\nNURKKA;\nJa Yrjö Kontsas missä ... miss' on muut?\n\n    (Ilkka ei virka mitään, katsoo vain Katriin,\n    joka huohottaen lepää vuoteellaan).\n\nKIRSTI:\nHäh, isä, miks' et vastaa, miss' on Mauno?\nhän onko kuollut, onko kaatunut?\nTai onko haavoittunut, isä, isä,\nmiss' on hän, missä? Miks' et vastaa mulle?\n\nILKKA (lempeästi):\nRauhoitu, lapsi, eloon jäi hän multa.\n\nKIRSTI;\nMut minne jäi ja kuinka jäi hän sulta?\n\nNURKKA:\nTe talot aatelinko poltitte?\n\nILKKA (hymähtäen);\nNiin huonot rottelot jo poroks jouti...\n\nKIRSTI:\nJa Nokialla kesken jäikö taisto?\n\nILKKA:\nVai tiedätte jo senkin!... Kesken, kesken\nse multa jäi ... jos toiset ehkä jatkoi,\nsit' en ma tiedä...\n\nVINIKKA (joka koko ajan on syrjässä uunin sopessa lämmitellyt):\n                    Vai et sinäkään,\nno, kukas meille silloin tiedot tuo?\n\nILKKA (kavahtaen):\nHäh, kukas siellä? Vinikkako? Kas,\nvai ehdit sinäkin jo tänne asti --\n(nauraa) hyvissä ajoin hiivit tiehes, raukka!\n\nVINIKKA (naivisti):\nMa sanoin sulle silloin totuuden,\nen enää jaksanut...\n\nILKKA (pilkallisesti):\n                    Mut tänne sentään\nsa sangen sukkelaan oot jaksanut!\n\nVINIKKA (kuivasti);\nMinusta näyttää sentään, Jaakko, siltä\nkuin kiiruump' olis itselläsi ollut!\n\nILKKA (tiuskaisten):\nSun tauttas juuri, sun ja sinunlaisten\nma olen häpeän ja pilkan saanut.\n\nVINIKKA:\nKun tahtonet, niin voinhan ottaa syyn --\nmut uskotkos sä itse vielä, että --\n\nILKKA:\nJos oikeuteenko uskon? Uskon kyllä.\n\nVINIKKA:\nMut että parhain tuomari on voima?\n\nILKKA:\nMa tahdoin voiman suojaks sorrettujen.\n\nVINIKKA:\nJa väkivallan vastaan väkivaltaa?\n\nILKKA:\nNiin, väkivallan vastaan väkivaltaa,\nkun kerran täytyy, ja kun pakko on,\nMut ilman syytä, Herra tietää sen,\nja vastaan omantunnon ääntä en\nma sotaan ryhtynyt. Te, kirkkoherra,\nsen voitte todistaa, ja Katri tuossa\non itse selvin todistus siit' että\nvain väkivaltaa vastaan noussut olen.\n\nNURKKA:\nNiin, Herran kirous lankee marskin päälle!\n\nKIRSTI (kiihkolla):\nMut kuink' on käynyt teidän retkellänne\nja kuinka yksin tulit ... miss' on Mauno?\n\nVINIKKA (vitkastellen):\nMa pelkään, Jaakko, että nuijajoukko\non sittenkin sun...\n\nILKKA (katkerasti):\n                    Pettäneet kuin konnat,\nsen on he tehneet...\n\nNURKKA:\n                     Luopuneetko kaikki?\n\nVINIKKA (kuin itsekseen):\nSit' epäilin! --\n\nILKKA:\n                 Ja mitäs supatat\nsa siellä loukossasi? Tiesit, lurjus,\njo silloin juonen -- -- --\n\nVINIKKA:\n                           Juonta epäilin,\nja varoitinhan sua lähtiessä,\nett' ovat nurjiks miehet käyneet.\n\nILKKA:\n                                  Nurjiks?\nja miksi nurjiks vasten johtajaansa,\nnuo ryövärit ja rosvot, juoppolallit?\n\nNURKKA:\nSanoja kovia sa käytät, Ilkka!\n\nILKKA (katkerasti):\nNiin kyllä, kirkkoherra, mutta mun\non juuri kumppalini turmaan syösseet\nja kurjaan häpeään -- niin, omat koirat\non mua purreet, omat ystävät\njo kauppaa nahkastani hieroivat...\n\nVINIKKA (yrittää keskeyttää):\nEi...\n\nILKKA:\n      Vaiti sinä!... Marskin airuille\nhe rauhan pantiks lupas päällikkönsä.\n\nNURKKA:\nVai sillä lailla ostais rauhan marski?\n\nVINIKKA:\nNiin, katsos Ilkka, sotaa seuraa ryöstö\nja ryöstämään he läksivätkin täältä!\n\nILKKA:\nMa läksin hankkimahan oikeutta,\nen maata ryöstämähän!... Mutta siellä\nmun ympäriltä lemmon käärmeet kasvoi.\nja myrkkyänsä miehilleni syötti --\nja Savon ristiketut kaikkialle\nne hiipi suhkain minun tietämättä\nja nostain kaikki vastaani kuin hurtat.\nNo, heistä uskon sen, mut että heihin\nmyös yhtyis Pohjan miehet, Pirit, Palot,\nmun kasvinkumppalini, sitä, sitä\nkautt' autuuteni en ois uskonut;\nmut senkin näin -- ja suokoon anteeks Herra,\nmut kuolo kurkussa tai hirttonuora\nma huudan kiroukseni luopioille!\n\nNURKKA:\nKen tuomitsee, hän itse tuomitaan!\n\nKATRI:\nNiin on, niin on, ja kuitenkaan ma en\nvoi nähdä kaitselmusta...\n\nILKKA (pilkallisesti):\n                          Kaitselmusta?\nJa mik' on kaitselmus? Vain heikon luulo,\njohonka raukka silloin turvautuu,\nkun pettää itsensä ja tahtoo pettää;\nkun ei hän puoltaa jaksa oikeuttaan,\nvaan oman tarmon menettää, kas se,\nse teist' on muka viisas kaitselmus.\nEi, usko siihen multa silloin haihtui,\nkun kavallusta uskoa mun täytyi.\n    (Vinikka tekee epäileviä liikkeitä).\nTäm' oli kavallusta, muuta ei!\n\nVINIKKA:\nJalalta neljältä myös hevonen\nvoi kyllä horjahtaa, sen tiedät, Jaakko...\n\nNURKKA:\nJa yksinkertaisinkin, muista Ilkka,\nvoi usein nähdä paljo laajemmalta.\n\nILKKA (tuimasti):\nTäm' oli kavallus ja petos kurja,\nniin totta kuin ma --\n\nNURKKA:\n                      Siltä tuntuu se,\nmut toiset mietti kai: jos kaks he uhraa,\nniin kaksituhatta he pelastaa.\n\nILKKA:\nOlenkos minä sitten Kristus, hah,\njok' yksin kaikki voisin -- --\n\nNURKKA:\n                                Vapahtaa --\nniin, senpä juuri tehdä oisit voinut,\njos silloin marskin huomaan henkes uskoit;\nse tarkoitus on kaitselmuksen ollut.\n\nILKKA (vasten tahtoaan naurahtaen):\nSe kaitselmus siis oli Kettunen!\nMut lempo vieköön, heidän viirunaamat\nma silloin nähdä oisin tahtonut,\nkun huomata he vihdoin saivat sen,\nett' olin ollut heille liian viisas.\n\nVINIKKA:\nNiin, henkeäs et uskaltanut sinä.\n\nILKKA:\nMinäkö uskoisin sen marskin huomaan? --\nJa vuoksi roistojoukon, ryövärein!\n\nVINIKKA:\nNiin, jos sen teit, niin sankareiksi nostaa\nsa oisit voinut heidät kaikki, Jaakko.\n\nILKKA (katkerasti):\nVai sankareiksi ... petturit?\n\nVINIKKA:\n                              Niin kyllä --\nsellaista työtä vuottivat he sulta;\nma sanoinhan sen lähtiessä...\n\nILKKA:\n                              Sanoit,\nja sillä avasitkin silmät multa,\nniin että näin mä ansan katalan,\njonk' olin silmukkahan käydä jo.\nMut miss' on Pentti? häntä nähdä tahdon.\n\nKIRSTI:\nNiin, Pentti pappilahan tästä läks!\n\nIlkka:\nVai pappilaan ... ja miksi?\n\nKIRSTI:\n                            Äiti tässä\nkun pelkäs kuolevansa, herra Stuutin\nois puheellensa etsittänyt...\n\nILKKA (leikkisästi):\n                              Kuules,\nno, mitkäs synnit sua painaa, Katri,\nkun yks ei riitä enää sielunpaimen?\n\nNURKKA:\nMun tapas tiellä poikas, tänne pyys...\n\nKATRI:\nJa herra Simo näät kun Kirstin vihki,\nniin poikkes tänne sokkoraukan luo;\nniin, lasketut jo mun on hetket, Jaakko,\nsiks lohdutusta tahdoin...\n\nKIRSTI:\n                           Äiti\nei tiennyt teidän vielä palaavan\nja vartos kuolemata...\n\nILKKA:\n                       Kuolemata?\nEi hätää vielä ... hautaan ehtii kyllä!\n\nKATRI:\nNiin, ehtii sinne ... mutta rauhallisna\nnyt voinkin lähteä, kun sinut näin,\nja kun sa jälleen olet lasten turva!\n\nILKKA:\nEi ole taikaa minun turvastani; --\nminulle rauhaa suo ei marski Fleming,\nvaan metsän peitostakin etsittää!\nMa pelkään, ett' on jäljessäni jo\ntaas kohta huovi-hurtat...\n    (Kuuluu ääniä ulkoa).\n                           Helvetti,\nkas, siinä susi, missä soihitat!\n\nKIRSTI (hätäisesti):\nPakene, isä, kautta kammarin,\nma oven telkeän ja estän heitä.\n\nILKKA:\nJa teidät jättäisinkö nyt, kun juuri\nsain jälleen nähdä kaikki? En!\n\nKATRI:\nMeill' onhan suojanamme kirkkoherra,\nei Herran mieheen toki käyne he.\n\nNURKKA:\nMa olen rauhan mies, en pelkää heitä,\nvaikk' on he saattaneet mun mieron tielle.\n\nKONTSAS (hyökkää sisään):\nPakene, Ilkka, karkurina kaikki\nme yötä päivää riennettiin, mut huovit\nja vouti, marski meill' on kintereillä!\n\n    (Oven suuhun ovat ilmestyneet Palo ja Piri).\n\nILKKA:\nSen taisin arva--\n    (Huomaa miehet).\n                  mutta keitäs tuolla\non miehet ovensuussa?\n\nKONTSAS (epävarmana):\n                      Pirin Pentti\nja Palo -- etkös tunne?\n\nILKKA (raivolla):\n                        Petturit!\nTe saatanatko uskallatte tänne\nylitse kynnykseni?\n    (Tempaa kirveen lavitsan alta).\n                   Ulos, roistot,\ntai tuohon kallonne ma halkaisen,\nniin totta kuin ma olen Jaakko Ilkka!\n\nKATRI (parkaisten):\nVoi, Jaakko, Jaakko!\n\nNURKKA (hilliten Ilkkaa):\n                     Kosto Jumalalle!\n\nKONTSAS:\nSä hilli mieles, Jaakko, katuvaisna\nhe luokses saapuu...\n\nILKKA (yhä uhaten):\n                     Kavaltajat,\npois silmistäni, konnat, marskin koirat!\n\nPIRI (joka samoin kuin Palokin on hievahtamatta paikallansa seisonut):\nVuoks ystävyyden, Jaakko, sana vain...\n\nILKKA:\nVai vielä suutas soitat, petturi,\nja kunniaton heitto, valapatto!\nPois, sanon ma, tai kautta taivahan\nma sinut...\n\nPIRI:\n            Syy on Kettusen,\nse meidät ansahansa viekotteli...\nen muista kuinka lie se käynytkään.\n\nKONTSAS:\nJa kuinka liekin marski tiedon saanut?\n\nILKKA:\nTe itse hälle sanan veitte, konnat!\n\nPIRI:\nJos lienee senkin tehnyt Kettunen...\nmut marskin huovit kintereillä metsään\nme kaikki karkasimme ... yötä päivää\non sitten tultu... Tiellä kuultiin nyt,\nett' onni paremp' ollut Savoss' on:\nnääs Hiisimäeltä kuulu Hulkun Olli\non lyönyt huovit, lyönyt aatelin...\n\nILKKA:\nNe taas on valheitanne ... riittää jo!\n\nPALO:\nJa Peräpohjan miehet myös on nousseet,\nniin Oulussa kuin Limingassa asti\nja Krankan johdolla jo tänne tulvii, --\nniin kertoi viesti. Kaikki paetkaamme\nsiis sinne heidän luo ja -- heidän kanssa\nvoi alkaa nuija-sota uudestaan.\n\nKONTSAS:\nNiin, jos se tehtäisiin? Jos sieltä päin\nvois meille koittaa vielä koston päivä?\n\nPALO:\nJos marski tänne houkutelluks saatais,\nniin aarni-metsissämme, joiden piilot\nme yksin tunnemme, ja joissa jo\non lunta sylittäin ja umpitiet,\nme hänet lyötäis taikka vangittaisi --\nja silloin loppuis sota onneksemme.\n\nILKKA (katkerasti):\nNiin, maalatkaa se kaikki kauniiks taas,\nmik' oli käsissämme kerran meillä,\nja mikä totta ois, jos petost' ei\nois teillä, konnat, ollut pelissänne!\nNyt saatte yksin mennä .. luopioita\nei tahdo seurallansa Jaakko Ilkka.\n\nPIRI:\nSe Kettunen se...\n\nPALO:\n                  Niin, hän se yllytteli\nja me kun juovuspäissä oltiin...\n\nILKKA:\nNiin, juovuspäissä ... niin, sen uskon kyllä,\nmut usko teihin multa mennyt on.\n\nKONTSAS:\nSiis minuunkaan et usko enää, Jaakko?\n\nILKKA:\nJos sinuun uskoisinkin, Kontsas veikko,\nmut noihin en -- ja tuhat kertaa: en!\n\nVINIKKA:\nSiis päättyi meidän työmme maailmassa!\n\nNURKKA:\nVaan taivaan Herralle tok' kosto jää!\n\nKATRI (huokaisten):\nNiin, jääköön Hälle!\n\nILKKA (katkerasti naurahtaen):\n                     Taikka perkeleelle!\nkai joku jatkaa työn, jonk' alotin.\n\n    (Pentti hyökkää tupaan).\n\nPENTTI:\nKas, isä, isä! Kontsas, kaikki täällä,\nte täällä nyt? Siks' onkin kujatie\ntaas täynnä huoveja ... ja ensimmäisnä\non varmaan marski itse.\n\nKAIKKI:\n                        Marski itse?\n\nPENTTI:\nNiin, rautahaarniskassa töyhtöherra\nse oli uljahalla ratsullansa...\n\nPIRI:\nSe on siis marski!\n\nKONTSAS:\n                   Vanha mies\nnäin nopeaan lie tuskin jaksanut...\n\nPALO:\nMut kukas perhana se sitten ois?\n\nVINIKKA:\nVoi olla vouti?\n\nPALO:\n                Meitä kuitenkin\nhe täältä etsii ... pakoon miehet, pakoon\nja sitten pohjoisehen...\n\nILKKA:\n                         Myöhäist' ois\nnyt pako meille, kiinni sais he meidät\nja koston kalpa meidät yllättäis...\nMut paetkoon, ken tahtoo ... tässä näin\nma seison oman orren alla taas\nja tyynnä päätöst' ootan kohtalon.\nEn väisty askelta, en askelta,\nvaikk' ois se marski itse ... hirttäköön,\njos sen hän tehdä voi ja tehdä tahtoo,\nkun luona kuolevaisen vaimon tässä\nja teidän keskellänne seison, lapset.\nMa olen valmis nyt jo minäkin.\n\n    (Katri nyyhkii, toiset seisovat hetken äänettömänä, sitten):\n\nKONTSAS:\nVai semmoinen on, Jaakko, päätöksesi\nno, silloin valmis myös on Yrjö Kontsas!\nSun kanssas läksin, kanssas kuolenkin.\n\nPIRI:\nSun petin kerran, Jaakko, toista kertaa\nei petä Pirin Pentti ... teidän kanssa\nsiis menköön henkeni ... en väisty tästä!\n\nVINIKKA (liikutettuna):\nVuoks' oikeuden siis annat henkes, Ilkka,\nnyt uskon jälleen sinuun; kotiin ai'oin\nja sinne kuolla ... nyt en tästä lähde!\n\n    (Kirsti on kaatunut voihkivan Katrin ylitse).\n\nPENTTI:\nJos minut tahtovat, niin ottakoot,\nma seuraan isää minä ... isä, isä!\n\n    (Juoksee isänsä luo).\n\nNURKKA:\nSiis Herra olkoon meille armollinen!\n\nPALO:\nVai niin on ehtynyt jo teiltä usko,\nett' olette jo kuolemaan te valmiit!\nMut sit' en minä ole, piru tietköön,\nvain uutta intoa ma tästä saan --\nma riennän pohjoiseen ja Krankan kanssa\nma uuden liekin siellä sytytän,\nnääs nyt kun teidät nään, ma uskon jälleen\nja Pohjan miehetkin saa uskomaan,\nett' oikeus on meillä puolellamme!\nHyvästi, kumppalit, ma kostan teidät?\n\n    (Syöksee ulos).\n\nKIRSTI (säihkyen innosta):\nNiin, Perttu, puolestamme kosta sinä,\njos mies ma oisin, teitä seuraisin!\n\nPENTTI (sävähtäen äkkiä):\nVai niinkö mietit, Kirsti; seuraisit,\njos mies sä oisit? Isä, äiti, Kirsti,\nma teen sen, minä seuraan häntä. -- Isä,\nsen sallitko sa?\n\nILKKA;\n                 Riennä, riennä vain,\nniin säästyy toistaiseksi nuori henkes;\n(hiljaa) ma pelkään, ett'ei täällä kauvan enää\nsun turvaas tarvittaiskaan...\n\nPENTTI:\nÄiti, äiti (rientää äitinsä luo),\nhyvästi, äiti, jääkää hyväst', isä! (tempaa jousen)\nTään jousen nuoli sattuu marskiin kerran!\n\n    (Syöksee jousinensa ulos).\n\nKATRI (heikosti):\nVoi, Pentti, Pentti, säästä henkeäs!\n\nKONTSAS:\nHän on jo poissa.\n\nNURKKA:\n                  Herra siunatkoon!\n\nILKKA:\nElämä häll' on vielä e'essäpäin,\nmut meillä takanamme; e'essä meillä\non enää hirsipuu ja kylmä hauta:\nmut kuolkoon kunnialla Jaakko Ilkka!\n\nKONTSAS:\nJa Yrjö Kontsas!\n\nVINIKKA:\n                 Niin myös Vinikka!\n\nPIRI:\nJa kuolo teidän kanssa multa myös\nNokian tahran pesköön puhtahaksi!\n\nNURKKA (nyyhkien liikutuksesta):\nMa seuraan lampaitani!\n\n    (Melua ulkoa).\n\nILKKA:\n                       Valmiit siis\nolemme kaikki, nyt he tulla voivat!\n\n    (Ovi temmaistaan auki, huoviparvi täyttää oven suun. Nähdessään,\n    että tuvassa olijat seisovat äänettöminä ja aseitta paikallaan,\n    astuvat he sisään, asettuvat kujanteeksi).\n\nENS. HUOVI:\nKas, tääll' on karkulaiset apajassa!\n\nTOINEN HUOVI:\nKuin sudenpennut kaikki pesässänsä!\nNyt koreasti kiikkiin joutui miehet.\n\nKOLMAS HUOVI:\nPois tieltä liiat .. tilaa voudin tehkää!\n\nKONTSAS (Ilkalle):\nSe on siis vouti ... eikä marski itse?\n\nILKKA:\nMa oisin suonut, että marski Fleming\nois itse tullut.\n\nABRAHAM MELKIORINPOIKA (astuen täydessä asepuvussa tupaan):\n                 Liika kunnia\nse oisi sulle ollut ... pelkurille,\njok' karkulaisna omat joukkos heität\nja pelkäät henkeäs kuin vanha akka.\n\n    (Ilkka yrittää tavoittamaan puukkoa vyöltään, mutta\n    kun sekin on poissa, parahtaa hän vain katkerasti).\n\nSeis, hurja mies, tai köysiin kohta, seis!\nNyt tullut sulle, niinkuin kumppaleilles\non vihdoin tilinpäivä... Kirkonmäellä\njo teitä vartoo vankat hirsipuut,\nniin kuuluu käsky marski Flemingin!\n\nILKKA:\nVai hirsipuuhun siis on marskin käsky! --\nMut vapaana mun käydä suokaa, vouti.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSa että taaskin karkuun livahtaisit?\nEi, köysiin ensin, niin on sääntö maan.\n\nILKKA:\nMa olen pohjolainen, tietkää, vouti,\nja osaan kuolla ilman köysittäkin!\n\nABR. MELKIORINPOIKA (naurahtaa ilkeästi):\nJa lailla varkaan osaat karkuun päästä.\n\nILKKA:\nSen tein ma vuoksi sokkoraukan tuolla\nja vuoksi hänen (viittaa Kirstiin) ynnä noiden\n(viittaa tovereihinsa), jotka\nte itse yöllä saitte rikokseen...\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSuus kiinni, hävytön!\n\nILKKA:\n                      Niin, rikokseen,\njos rikos kerran lienee kavallus.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSa itse kaikki heidät yllyttelit\njuur' rikoksehen vastaan kuningasta\nja vastaan valtakuntaa, juuri sinä,\nja nyt saat sovittaa sen hirsipuussa.\n\nILKKA:\nJa mik' on rikos, vouti Melkerson?\nJos puollustan ma itseäin ja näitä\nja kumppaleita vastaan väkivaltaa\nja ryöstö-oikeutta -- ja herttualta\njos Tukholmasta asti luvan hankin,\nse onko rikos e'essä maan ja kansan!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nMut e'essä esivallan -- -- --\n\nILKKA:\n                              Esivallan?\nJa mik' on esivalta sitten, vouti?\nVain kourallinen vallan-ahmahia\nja joukko kerjureita tavarain,\njok' ilojensa ylläpidoks valmis\non uhraamahan kaiken omantunnon\nja kannattaissaan valherakennusta\nvie perihukkaan itsensä ja kansan!\nKas, sellainen se on se esivalta,\njonk' asioita täällä käytte te,\nte, joka miehet yöllä -- ostatte!\nKen meist' on syyllisempi, vastatkaa,\njos teill' on rinnassanne omatunto?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nMun rinnassani on, mit' on, ja sulle\nmun teoistani vastata ei tarvis --\nmun tuomari on Sigismund, ei muut!\n\nILKKA:\nMut eessä kansan, vouti, kuka vastaa?\n\nNURKKA:\nJa eessä Jumalan ja lasten, vouti?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nKen on tuo kirkon mies?...\n\nERÄS HUOVI:\n                           Tuo vanhusko?\nhän lienee kirkkoherra herra Simo!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nVai kirkkoherra? Rauha sulle, vanhus,\nsun kanssas tekemist' ei ole mulla;\nmut väisty syrjään, kaitse lampaitas --\n    (Viittaa Katriin).\ntuo tuolla tarpehess' on lohdutukses!\nMut esivallan miestä ällös häiri,\njos tahdot välttää rangaistusta lain;\nsun työs on lohduttaa, mun käskyt täyttää.\nNyt riittää jaaritus, ja käskyn jälkeen\nkapinan nostajana, karkulaisna\nja kansan-villitsijänä ma nyt\nsun Ilkka vangitsen, ja marskin käskyn\nmyös kaikkein kuullen sulle julistan:\npihalla vankihuoneen, kirkonmäellä\non hirsipuusi valmis! Toimeen, huovit!\n\n    (Huovit tarttuvat Ilkkaan käsiksi).\n\nILKKA:\nMinunko yksin vuoksi kaikkien\nsiis kuolla täytyy?\n\nKONTSAS:\n                    Niinkuin elämässä\nma häntä seuraan, vouti Melkerson.\n\nABR. MELKIORINPOIKA (silmäilee ympärilleen):\nSa olet Kontsas ... täyden apajan\nme saammekin ... no, kaikki kerrallansa\nkai paremp' on kuin yksitellen jahti.\n    (Ottaa poveltansa pergamentti-kääryn).\nMun valtakirjan käsky kuuluu näin:\non rikostovereineen Jaakko Ilkka\nkapinan nostajana vastaan esivaltaa\nnyt kuoloon hirsipuussa saatettava!\nSiis kuulutte te yhteen joukkoon kaikki.\n    (Huomaa Pirin).\nHäh, erehdynkö, vaiko pettää silmät\ntai oletkos sa täällä ... Ilkan luona...\nsa, joka Nokialla kauppaa teit?\n\nPIRI:\nKuin Juudas mestarinsa möin ma hänet,\nkun kerran ostaa ilkesitte te!...\n\nKONTSAS:\nNiin, voutihan on puolakoita, häh?\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nSuus kiinni, mies! Vai herjaat esivaltaa\njo sinä myöskin? (Pirille) Rauhanehtoihin\nkun suostuit Nokialla ... rikokses\nma muuttaa vankeudeksi voinut oisin,\nvaan koska herjaat esivaltaa...\n\nPIRI:\n                                Tyrmä\non mulle kauheampi kuolemaa.\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nVai ennen kuolema kuin vankityrmä!\nSiis kadut kauppojasi...\n\nILKKA;\n                         Pirkkalaiset\nei ennen ostaneet ... vaan verot otti...\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nNiin, verot otti!\n\nILKKA:\n                  Kunnia ja maine\nei kaupaks' ennen ollut Pohjanmaalla.\n\nABR. MELKIORINPOIKA (nauraa vastahakoisesti):\nVai puhut kunniasta sinä, sinä?\nei, kuulkaa, miehet, hän on leikkisä...\n\nILKKA:\nJos puhun kunniasta minä? Puhun,\nma juuri, vouti, siitä puhunkin;\nma kauppaa toisten kunniast' en käy\nja osta vihollista ... salaa yöllä...\nkun tämä säätämäss' on oikeutta.\nMa kunnialla elin, sotaa kävin\nja kunnialla kuolla osaa Ilkka!\n\nPIRI:\nMun laukkukauppuriks he tehdä aikoi,\nmut nyt ma jälleen olen Pohjan mies --\nja kunnialla kuolee Pentti Piri!\n\nKONTSAS:\nSe oikein Piri, kunnialla!\n\nILKKA (liikutettuna):\n                           Pentti,\nkuin veitsen isku koski silloin tänne,\n    (Laskee kätensä sydämmelleen).\nkun tekos kuulla sain,\n    (Innostuen).\n                       vaan perkele\nkai juuri silloin riivas pettämään,\nkun ehkä vartoi meitä voiton päivä,\nja oikeus maassa saatu jälleen ois...\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nKavahda itses, Ilkka, hilli kieles,\nkun seisot silmä vastaan kuolemaa!\n\nILKKA (innoissaan):\nNiin, silmä silmää vastaan kuolon kanssa,\nmut juuri siks ma huudan julki teille;\njos kuolee hirsipuussa Jaakko Ilkka,\nniin vuoksi oikeuden ja sorrettujen\nsen tekee hän ja nuora kaulassaankin\nhän huutaa kirouksensa Flemingille\nja teille ryöstövallan kätyreille!\n\nTOISET:\nNiin, kansan kirous marski Flemingille!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nVai rammatkin ja raajarikkoiset\ntääll' ovat yhtä seuraa, herjaten\nniin mua voutia kuin marski Klauta\nja hänen persoonassa kuningasta.\nSiis hirteen kaikki, kaikki!\n\nILKKA:\n                             Hirteen kaikki --\nsiis miks' ei hänkin tuolla (viittaa Katria)\ntämä tässä (viittaa Kirstiä)?...\n\nKIRSTI:\nJa miks' ei hirttää sitten papit myös,\nniin pääsis kerrallansa!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\n                         Vaiti, vaimo,\nja hoida äitis kanssa kirkonmiehen.\nTe ette meille kuulu! Köytetyt\nsiis ovat kaikki. Ulos, hirteen, mars!\n\n    (Ilkka ja hänen toverinsa ovat kaikki huovien ympäröimät\n    ja nämä tyrkkivät heitä jo lähtemään).\n\nILKKA (riuhtautuen vaimonsa luo):\nSiis, Katri parka, hyvästi ... ja Kirsti,\n    (Syleilee häntä).\nhyvästi jääkää ... (huutaen) Kansan kautta kerran\nmun kuolo Flemingille kostetaan!\n\nKIRSTI (leimuten):\nSun kuolos kostaa kerran poikas Pentti!\n\nKATRI (itkien):\nEi, Kirsti, ei, ken miekkaan tarttuu...\n\nNURKKA:\n... se miekkaan hukkuu, sanoo Herra, amen!\n\nKONTSAS (mennessään):\nNiin, Herran huomaan jääköön multa kosto!\n\nABR. MELKIORINPOIKA:\nPois kirkonmäelle! Ulos kaikki, mars!\n\nILKKA (tyynesti):\nEdestä oikeuden on helppo kuolla!\n\n    (Kaikki menevät; Katri vaipuu tunnotonna\n    kirkkoherran ja Kirstin syliin),\n\nKIRSTI:\nVoi, äiti kuolee ... äiti, tointukaa...\nvoi, äiti, äiti... Kylmät on jo kädet\nja silmissäkin outo, kolkko kiilto.\n\nNURKKA:\nNiin, hänen hetki tullut on ja rauhaan\nhän kohta pääsee, sokko Katri parka!\n\nKATRI (hiljaa ja ontosti):\nVoi Jaakko, Jaakko! (avaa silmänsä) Kirsti, sinäkö?\nmut Pentti ... ainut poika, miss' on hän?\n\nNURKKA:\nJumala ehkä säästää hänetkin.\n\nKATRI:\nAh, kuinka ahdistaa ... ja kylmä hiki\njo valtaa ruumiini ... on tullut\nmun päivieni loppu ... tulla saakin,\nkun ainut poikakin jo vietiin multa!\n\nKIRSTI:\nHän ehkä palaa, äiti, hänkin\nja oonhan luonas iässä minä vielä...\n\nNURKKA:\nNiin, onhan luonas vielä tyttäres!\n\nKATRI:\nMut miss' on Mauno?...\n\nKIRSTI:\n                       Emme tiedä, äiti!\n\nKATRI:\nSt .. hiljaa, Kirsti, hiljaa... Kirkonmäeltä\nma kuulen ääniä, (nousee ylös) Kas, Kirsti, Kirsti,\nma näen kaikki... Jaakon riisuttuna\nja valmihina hirsipuuhun käymään --\nnyt heittää huovi hälle nuoran kaulaan...\n\nKIRSTI:\nSinähän hourit, äiti, toinnu, toinnu!\n\nKATRI (tarttuu kirkkoherran käsivarteen):\nNäetkös, nyt he hältä vaatteet riisuu\nja huovilla jo heiluu piilukirves...\n\n    (Samassa aukeaa ovi ja sisään hyökkää):\n\nMAUNU:\nKas, oikeinhan ma sentään osasin!\nVoi, rakas Kirsti!\n\nKIRSTI:\n                   Elätkös sa vielä!\n\n    (Juoksee häntä syleilemään).\n\nMAUNU:\nNiin, vielä elän ... kuink' on laitas, äiti?\n\nKATRI (katsoa tuijottaa Maunuun):\nSinäkö, Mauno? elät, elät vielä...\n(parkaisee) mut miss' on Jaakko, Mauno?\n\nKIRSTI:\nÄiti hourii...\n    (Vitkaan). Isäni ... vouti vasta vangiks otti...\nhän täältä vietiin juuri\n    (Purskahtaa itkuun).\n                         hirsipuuhun!\n\nNURKKA:\nHän on nyt tuomiolla Herran eessä!\n\nMAUNU;\nMut jospa pelastaa ma hänet voisin?\n\n    (Yrittää ovelle. -- Ovi temmataan samassa auki ja sisään hyökkää):\n\nPIETARI JUUSTEN (hätäisesti)\nTäm' onko Ilkkala?\n\nKIRSTI:\n                   Sa kuka lietkin,\nkun kysyt sitä, jonka kaikki tietää\ntäm' oli Ilkan tupa -- --\n\nPIETARI JUUSTEN:\n                          Miss' on Ilkka?\n\nKIRSTI:\nHän riippuu kirkonmäellä -- hirsipuussa!\n\nNURKKA:\nKlaus-marskin käskystä hän hirteen vietiin!\n\nPIETARI JUUSTEN:\nSe valhetta on julkeata se;\nminull' on käsky hänet säilyttää,\nsiks kunnes marski saapuu!\n\nÄÄNI ULKOA (kovasti):\n                           Liian myöhään!\nNyt ensimmäisnä lankes Ilkan pää!\n\n    (Juusten pois).\n\nKATRI (horjuu kamarin ovelle parkaisten):\nVanhurskas taivas!\n\n    (Kaatuu ovea vastaan, joka aukeaa ja Katri\n    vaipuu kamarin lattialle).\n\nKIRSTI (yrittää ovelle):\n                   Kuollut? äiti kuollut!\n\nNURKKA (estää häntä asettuen ovelle):\nNiin, hänkin kuollut ... kuolleet yhtä aikaa\nsiis kumpaisetkin! (siunaten) Rauha vainajille!\nElämä alkaa teissä uudestaan!\n\n\nToinen kuvaelma.\n\nKulmikas \"tornihuone\" Turunlinnassa; ikkunat perällä ja oikealla,\novia kummallekin sivulle. Oikealla ikkunan luona ja pitkin verhottuja\nseiniä -- joilla riippuu karttoja, piirroksia y.m. -- penkkejä sekä\nvanha kirjakaappi. Vasemmalla matala takkauuni, jonka päällä kello,\nsekä taampana poikkipäin näyttämöä komeilla uutimilla varustettu sänky.\nEtualalla, vasemmalla nojatuoli, jonka edessä pöytä.\n\nSivulta tulee punoittavana talviasussa Kaarina Fleming palvelijan\nsaattamana.\n\nKAARINA (ryhtyen riisumaan päältänsä turkkia y.m., jotka\nyksitellen jättää palvelijalle):\nKas niin, nyt ollaan, Mikko, linnassa me jälleen!\nKyll' onkin pakkanen ... ja Suitiasta\non matkaa kyllä tänne Turkuun asti.\nKas, tuoss' on turkki ... tuossa talvilakki\nja tässä päällyskengät ... kaikki tyyni\nsaa Mikko viedä piha-kammioon.\n    (Palvelija yrittää mennä).\nEi, varros hetki, tiedätkös sä, Mikko,\njos uutta kuulunut on Pohjanmaalta\nja kuink' on sodan laita?...\n\nPalvelija (vaatteet käsivarrella):\n                             Nuijasodan?\nNiin, Jaakko Ilkka on nyt hirsipuussa.\n\nKAARINA:\nVai sai hän vihdoin toki rangaistuksen --\nno, hänest' on siis rauhaan päästy...\n\nPalvelija:\n                                      On --\nja neljä Ilkan rikoskumppanista\non samoin mestattuna Ilmajoella;\nne vouti hirtti, kertoi Pentti herra.\n\nKAARINA:\nSen on he ansainneet, ... siin' onko kaikki?\n\nPALVELIJA:\nEi, armon neiti, Ilkan hirtettyä\non siellä syttynyt jo uusi liekki.\n\nKAARINA:\nSa mitä tarkoitat? Uus kapinako?\n\nPALVELIJA:\nNiin, armon neiti, uusi kapina --\nja monta juttua ma kuulin siitä,\nmit' ovat nuijalaiset voudin tehneet...\n\nKAARINA (istuutuen):\nNo, annas kuulla!\n\nPALVELIJA:\n                  Tarharannan luona\nhe yllättivät vouti Melkersonin --\nsen \"maitoherran\" niinkuin kansa kutsuu (nauraa) --\nkun tämä tyynnä ajoi kuomireessä;\nja siinä riisuivat he turkin hältä\nja sitten takin, sitten...\n\nKAARINA (nauraen):\n                           Eihän sentään\ntok' alastomaks talvipakkasella?\n\nPALVELIJA:\nEi paljo paremmakskaan, armon neiti:\nmut sudenturkit otti Krankka hältä\nja itse ylleen puki ... toiset taas\nkun hänet huomas sudenturkiksissa,\nniin kaikki sutta lyömään...\n\nKAARINA (nauraa):\n                             Krankkaparka!\nSe mahtoi olla hauska näytös!\n\nPALVELIJA:\n                              Hauska --\nmut sillä aikaa karkas vouti metsään.\n\nKAARINA:\nVai pääsi pakoon heiltä \"maitoherra?\"\n\nPALVELIJA:\nNiin, pääsi. Sitten toinen juttu...\n\nKAARINA:\n                                    No?\n\nPALVELIJA:\nVaan täm' on surullinen. Sillä, nähkääs,\nse Kyrön kirkkoherra Matti Stuut...\n\nKAARINA:\nStuut? Mikä kummallinen nimi!\n\nPALVELIJA:\n                              Sen\nsai isältään hän varmaan ... kuulkaahan,\nmillaisen kuoleman sai kirkonmies?\n\nKAARINA:\n                                   No?\n\nPALVELIJA:\nKädessä kannu sekä kirkonavain,\nkun astui ulos porstuastaan pappi,\nniin portahilla kuoliaaksi lyötiin\nhän sillä hirmuisella avaimella.\n\nKAARINA:\nHyi, kirkonavaimella! julmurit!\n\nPALVELIJA:\n                                Niin,\nse onhan julmaa? ... siellä Pohjanmaalla\nniill' onkin julmat kirkon avaimet...\ntällaiset näin (näyttää). -- Mut yhtä uljaita\nei kaikki olekkaan kuin Matti-herra,\nKai on jo armon neiti kuullut sen,\nkuin kävi nuoren Piirtolaisen?\n\nKAARINA:\n                               En,\nen ole kuullut mitään.\n\nPALVELIJA (katsoo viekkaasti Kaarinaan):\n                       Ettekö?\nHän laudan päällä selkähänsä sai,\nett' tämä halkes...\n\nKAARINA:\n                    Selkä?\n\nPALVELIJA (nauraa):\n                           Eeei, kuin lauta --\nmut kumpaiseenkin lienee vika tullut.\nNiin sai hän ketunturkit siepatuksi,\nja pääsi metsään ... siellä kuusen alla,\nhän naisen vaatteet puki...\n\nKAARINA (nauraen):\n                            Eihän toki!\n\nPALVELIJA:\nKa, ihan totta ... sitten sotilaita\nkun saunoittamaan läks, niin siellähän\nse petos huomattiin, hehee!\n\nKAARINA (arvokkaasti):\n                            Jo riittää;\nnyt saapi Mikko viedä säilyyn turkit\n(nousee) ja vasta kaskujansa valikoida!\n\nPALVELIJA (kumartaen):\nAh, anteeks, armon neiti, suokaa anteeks,\njos vanha Mikko liian suoraan...\n\nKAARINA (käskevästi):\n                                 Menkää!\n\n    (Palvelija kumartaa ja poistuu. Kaarina\n    riisuu hansikkaansa, jotka heittää tuolille).\n\nTuo vanha hupsu hän on ennallansa!\nMut täällä ikävässä moiset kaskut --\nsen tietää liian hyvin vanha Mikko --\non mulle melkein ainut huvitus,\nkun isä poissa on ja Juhanaakaan\nei kuulu Warsovasta| äitikin\nkäy allapäin ja itkusilmin vartoo,\nett' toki kotiin saisi jompikumpi, (naurahtaen)\nHän pelkää, että joku tapaturma\non tullut Juhanalle. -- Sit' en usko,\nHänest' on hauskemp' olo Warsovassa,\nkun siell' on hovin huvit, siinä kaikki!\nAh, miekkoisia ... Lindorm Bonde kai\non siellä myös ... ja varmaan aikoja\nhän on jo unhoittanut meidät täällä...\nJa onkos kumma, siell' on hienot neidit... (paussi)\nMut Kaarin Fleming myös on prinssin serkku\nja (Ottaa käsipeilin pöydältä).\n   onhan minullakin kasvot... äsh,\ntäm' onhan lapsellista, tuhmaa kaikki...\nja missä lienee äitikin?\n    (Menee akkunan luo ja katselee ulos).\n                         No, niin --\nse tästä vielä puuttui? Taaskin tuolla\nhe istuu ikkunassa kaulatusten\nkuin mitkä kyyhkyset ... kas, tällä lailla...\nUh, kuinka hermostavan äitelää\nja harmillista, naurettavaa, että...\ntät' en ma kauempata kärsi, en!\n    (kävelee kuohuksissaan).\nVaan heidän täytyy täältä pois ja kohta...\n\n    (Nauraa katkerasti ja vaipuu sitten nyyhkien ikkunapenkille.\n    Ulkoa alkaa kuulua Gottschalk Flemingin laulua luutun\n    säestyksellä, jota Kaarina vähitellen taipuu kuuntelemaan\n    nojaten itsensä ikkunan pieltä vastaan. Laulun tauottua\n    huokaa hän):\n\nNiin, Gottschalk, hän on onnellinen, hän,\nja Aune myöskin ... mutta juuri siksi\nma tahdon heidät pois ja...\n\n    (Samassa aukeaa sivuovi ja sisään astuu)\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kohteliaasti):\n                            Päivää, neiti!\nNoo, kuinkas täällä jaksetaan?\n    (Kaarina ei vastaa).\n                               Ohhoo,\nvai retki Suitiaan ei miellyttänyt\nsiis armon neitiä?\n\nKAARINA (kuivasti):\n                   Ei!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                       Ja miks' ei?\nNyt onhan kaunis ilma, keli liukas\nja ruuni-valjakko on mainio,\nsen olen itse nähnyt.\n\nKAARINA:\n                      Kyllä, kyllä.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut kuitenkaan ei retki hauskuttanut?\nSe Mikko kai on huono kyytimies\nvai --?\n\nKAARINA:\n        Olkaa tuossa sukkeluuksinenne...\nen ole tänään leikkisällä päällä.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, neiti Kaarin, ette tänäänkään,\nmut ette eilen myöskään ... pitkän aikaa\njo vaivaa teitä ...\n    (Kaarina tekee epäävän liikkeen).\n                    elkää kieltäkö,\nma olen nähnyt minä, kaikki nähnyt --\n\nKAARINA (käännähtää äkkiä):\nJa mikäs täällä sitten hauskuttaisi?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin kyllä, neiti Kaarin, vanha Turku\non teidän ikäiselle neitoselle\njo liian ikävä... Kas, nyt kun poissa\non marski, veljenne ja nuoret paashit\nkun kaikki Warsovahan poistui täältä,\nniin on tää linna kolkko vanhallekin.\nJos uutta kuuluu, on se hirmutöistä,\njoit' ovat tehneet nuijapäät...\n\nKAARINA:\n                                Niin, julmat\non jutut heistä, Mikko tässä kertoi...\nKun loppuis se ja isä retkeltänsä\nkun palais hengiss' ehkä!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                          Marski Fleming\non tosin ikämies, niin, se hän on,\nja Pohjan pakkasten ja noitain kanssa\nei ole leikkimistä, sanotaan;\nmut vanhuksell' on tarmoa ja huovit,\nne \"rautahuovit\", suojaa häntä kyllä,\nniin että piankin hän täällä on.\n\nKAARINA:\nVai niinkö uskotte te myöskin, Juusten?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin uskon. Mutta siitä yksin ei\nkai paljo riemastune neiti Kaarin?\nTe muuta kaipaatte!\n\nKAARINA (naurahtaen):\n                    Ja mitä sitten?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, eihän syrjäiseen se kuulu suinkaan,\nvaan ... näittekös te Aunen tuolla äsken\nja kuulitteko Gottschalk herran laulun?\n    (Kaarina nyökkää myöntymykseksi).\nKas, heille ikävä on outo vieras\nja oikein hyvää tekee vanhan miehen,\nkun heidät näkee ... missä helkkarissa\nse viipynee se Lindorm herrakin,\nkun hänt' ei kuulu...\n\nKAARINA (nousee ylös):\n                      Lindorm Bondeko?\nJa mitä kuuluu herra Bonde minuun?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nAh, antakaa anteeks, neiti Kaarin...\n\nKAARINA:\n                                     Saatte,\nvaan sekautua toisten asioihin\non aina tuhmaa sekä tarpeetonta!\n\n    (Menee loukattuna nopeasti ulos).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumarrellen):\nVai niin, ma pyydän ... anteeks, neiti Kaarin! --\nKas, sen sain palkakseni, hehehee,\nkun parhaimmassa aikehessa ... no,\nse osoittaa, ett' olin oikeassa!\nMut sellaiset ne on ne nuoret naiset,\nett'ei ne sallis huomattavan (nauraa)... Äsh,\nma kuulunhan nyt sukuun minäkin\nja nyt kun Ebba rouva...\n\nPALVELIJA (tulee):\n                         Tänne kai\njäi armon neidin hansikkaat? ... kas, vouti!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNo, neitiä sä käytit Suitiassa?\nMut iloisempaa tuult' et saanut hälle.\n(hiljempaa) Hah? salaviestin tapasitkos, Mikko?\n\nPALVELIJA (tulee lähemmäs, iskee silmää):\nNiin, viestin Warsovasta tarkoittaa\nkai linnanvouti ... hovimarsalkalta?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, hältä juuri kautta Danzigin\nma varron sanaa Johan Flemingistä,\nnääs nuori Fleming palaa Turkuun kohta\nja jääpi toistaiseksi tänne.\n\nPALVELIJA (tehden varovaisuusmerkkejä):\n                             St! St!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNo, mitäs kujeita?\n\nPALVELIJA (salaperäisesti):\n                   Niin, nähkääs, vouti,\nkun herra Fleming, nuori \"kammerjunker\",\nei palaakaan...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                Vai taas sa viisastelet,\nma sainhan kirjan Räävelistä äsken,\nett' aikoo tulla hän...\n\nPALVELIJA (taivastellen):\n                        Ei a'o, ei...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nJa miks' ei, lurjus?\n\nPALVELIJA:\n                     Siksi, armon herra,\nett' on hän -- tullut jo!...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                             Sun piru vie,\njos mulle tässä valhettelet, mies!\nMiss' on hän sitten?\n\nPALVELIJA (lähestyy voutia):\n                     Saaristossa, vouti,\nkun laiva jäätyi siellä saaren rantaan\nja nuori herra tiellä sairastui...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHäh?\n\nPALVELIJA (vakuuttaen):\n     Kuumetautiin, meritautiin, niin,\nja laivassansa siellä ulapalla\nhän makaa nyt ja vartoo noutajaa...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (vakavasti):\nTäm' onko totta, Mikko?\n\nPALVELIJA (tekee liikkeen kuin hirtettäissä):\n                        Tämä näin,\njos sanan vääristän.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                     No, hyvä on --\nja palkanmaksussa ma muistan tämän.\n    (Palvelija jää seisomaan kuin odottaisi jotakin).\nNiin, nyt saat mennä!\n\nPALVELIJA (menee ovelle, kääntyy takaisin ja ojentaa\nviekkaana kätensä):\nJos se sopis nyt?...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNyt? Luuletkos sa, lurjus, että mulla\non aina rahaa sitten ... tiehes siitä,\nma kyllä muistan tämän...\n\nPALVELIJA (mennessään mutisten):\n                          Vanha saita,\nhän kun on niitä, jotka eivät muista!...\n\n    (Poistuu).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (katsoen palvelijan jälkeen):\nNuo aina vain on rahaa, rahaa vailla,\nikäänkuin mulla aarrekirstut ois! (kävelee)\nVai sillä lailla siis on asiat,\nett' on hän sairas, hm, ja saaristossa!...\nVaan juuri nyt, kun rouva Ebballakin\non huonoin päivänsä ... ja marski itse\nkun poissa on ja lempo tietköön missä!\nSe onkin helvetti, kun kehenkään\nei enää luottaa voi ... vaan rahvaan kanssa\nhe vetää yhtä köyttä ... valhettelee\nkuin tattarit ja kalmukit. Jo ostaa\nma heitä kahdest' olen koittanut,\nvaan kummallakin kertaa petti, konnat!\n\nPALVELIJA (tulee):\nKaks Kurjen huovia on ratsain tullut\nja pyytää kohta päästä voudin luo.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nKaks ratsuviestiäkö Aksel Kurjen?\n\nPALVELIJA:\nEi, Laukon herralta he sanan tuovat.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nKnut Kurjeltako? ... marskin luota siis --\n(nopeasti) ne laske kohta tänne!\n    (Palvelija pois).\n                                 Heiltähän\nma tiedot varmat saankin marskistamme!\nMut kuink' on mulle sana? Ebba rouva\nhän ennen yksin marskin viestit sai?\nNe on siis Kurjelta, ei Flemingiltä.\n\n    (Kaksi huovia tulee nopeasti palvelijan saattamana).\n\nENS. HUOVI:\nTe lienettekö linnanvouti itse?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, Pentti Juusten itse olen.\n\nENS. HUOVI:\n                                Hyvä,\non meillä teille Kurjen sanomat.\n\n    (Katsahtaa palvelijaan, joka Juustenin viittauksesta\n    poistuu, mutta huomataan oven raosta kuuntelevan).\n\nENS. HUOVI (virallisesti):\nKnut Kurki, Laukon herra, tervehtää\nja meidän kautta tekee tiettäväksi,\nett' ovat nuijalaiset kaikkialla\nnyt vihdoin lyödyt...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                      Kiitos Jumalan!\n\nENS. HUOVI:\nLöi Götrik Fincke itse Savon joukot...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, luona Savonlinnan, tiedän sen.\n\nENS. HUOVI:\nJa Mikkelissä... Vouti Laurinpoika --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHäh, vouti Laurinpoika ... ken on hän?\n\nENS. HUOVI:\nUus vouti Pohjanmaalla, hertun mies;\nnäät vanha vouti Abram Melkerson\nkun luona Tarharannan vangiks joutui\nja vietiin Tukholmahan hertun luo...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVoi, Herra laupias ... vai hertun kynsiin!\n\nENS. HUOVI:\nNiin, Krankan toimesta. Mut voudin joukot\ntaas luona Santavuoren marski itse\nlöi tyyten tykkönänsä...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                         Santavuoren?\nJa milloin sitten?\n\nENS. HUOVI:\n                   Pyhä Matti kai\non helmikuussa neljäskolmatta...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii):\nNiin, neljäskolmatta on Matin päivä.\n\nENS. HUOVI:\nNyt kera huovien ja vankiensa\non paluumatkallansa marski Fleming.\nMut tiellä kohtas häntä noidan nuoli...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nAh, mitä juttuja ne taaskin on!\n\nENS. HUOVI:\nNiin, kautta kunniani, vouti Juusten,\nse Korpolaisten vuoren noita-akka\nhän ampui myrkkynuolen marskihin...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nTää onko myöskin Laukon herran viesti?\n\nENS. HUOVI:\nEi Laukon herran, mutta omin silmin\nkun nähtiin horjuvan me marskin ja\nkun telttahuovit kertoi: ihmenäyt\nja kuumehoureet häntä yöllä vaivaa,\nniin että unta ei hän silmiin saa --\nsiks ennakolta teille viestin tuomme.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVai näyt ja houreet!... Piru teitä uskoi --\nMut missä heititte te marskin joukot?\n\nENS. HUOVI:\nJo Pohjan rajamailla.. Närpiössä...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nSiin' onko kaikki Laukon herran sanat?\n\nENS. HUOVI:\nOn.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (menee ovelle):\n    Mikko, hoi!\n\nPALVELIJA (tulee):\n                Ja mitä käskee vouti?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNää sanantuojat tupaan saata, Mikko,\nja heitä olven kanssa kestitse.\nSiis hyvästi ja häntä seuratkaa!\n\n    (Huovit menevät palvelijan kanssa).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (yksin):\nJa kaikki tulee tässä yhtäaikaa!!\nMut marski sentään on jo vanha mies\nja kenpä tietää? kuolo tulla voi\nkuin varas yöllä... Mutta juuri nyt,\nkun vihdoin heitettäv' on Käkisalmi\nja Ruotsin säädyt Kaarle Arbogassa\nkun saanut liittoon meitä vastaan on...\nnyt kaikki helvettiinkö mennä aikoo!?\nEei, Ebba rouvan täytyy viesti saada\nja heti kohta, muu ei tässä auta.\nSaas nähdä sitten, puoliso vai poika\non hälle rakkahampi? Kumman luo\nhän ensin lähtee, se sen näyttää meille!\n\n    (Poistuu kiiruusti oikealle. Kaarina ja\n    Ebba Fleming tulevat vasemmalta).\n\nKAARINA (vetää äitiänsä käsipuolesta ikkunaan):\nKas, äiti, katsokaahan, tuonne noin!\nSun täytyy kieltää, äiti, Aunea,\nhän käy jo vallan sietämättömäksi --\n\nEBBA FLEMING (hermostuneesti):\nEi, Kaarina, sit' en ma sentään usko...\nne on sun luulojasi, lapsi kulta.\n\nKAARINA:\nVai luuloja, vai niin ... ja miksi sitten\nhän aina minun nähden kiemailee,\nja iltakaudet puhuu onnestansa\nja häistään...\n\nEBBA FLEMING (naurahtaen):\n               Rakas lapsi, jollekulle\nkai täytyy haastaa niistä hänenkin,\nkun tääll' ei ole muita... Onnellinen\non avosuinen, avosydämminen\nja muille tuntehensa näyttää tahtoo.\nSa itse, Kaarina, kun vanhenet --\n\nKAARINA (kääntyen kävelemään):\nSilt' en ma sulhossani kiinni riipu\nkuin mikä takkiainen ... (äkkiä) milloinkas\nne sitten ovat heidän häänsä, äiti?\n\nEBBA FLEMING:\nKun palaa matkaltansa marski Fleming.\n\nKAARINA:\nJa sitten kohta heidän muuttaa täytyy?\n\nEBBA FLEMING:\nNiin, joko hetikohta, tiedä en,\nmut marski tahtoo heidät Tukholmaan.\n\nKAARINA:\nHe sinne joutaakin ... ja Juhana\njos palaa Warsovasta piankin,\nhän Aunea ei kohtais mielellään...\n\nEBBA FLEMING (kuin itsekseen):\nNiin, Juhana, hän palannee kai kohta --\nja se on totta, silloin täytyy Aunen\njo olla poissa täältä...\n\nKAARINA:\n                         Äiti, hoi,\n    (Ottaa ompeluksen pöydältä ja istuu ikkunan luo).\ntää ompelus on hälle ... Juhanalle,\nsen peittohonsa saa hän, kun hän saapuu,\nkas, näätkös vaakunata tässä, äiti?\n\nEBBA FLEMING (katsahtaen sinne, sitten hajamielisesti):\nNiin, se on vanha kilpi Flemingin --\n\nKAARINA (hetken perästä):\nJa onhan, äiti, suku Flemingin\njo Ruotsin parhaita...\n\nEBBA FLEMING (ajatuksissaan):\n                       On, lapsi kulta.\n\nKAARINA:\nSiis yhtä korkeat kuin Stuuret, Brahet\nja Sparret taikka Bielket?\n\nEBBA FLEMING (kuten äsken):\n                           Hornitkin\non täällä nuoremmat.\n\nKAARINA:\n                     Ja Ruotsissa\nsiis vanhemmatko ainoastaan Vaasat?...\n\n    (Ebba Fleming nyökkää päätänsä, Kaarina istuu\n    ompeluksensa ääressä. Hetken perästä naurahtaen):\n\nSä kuules, äiti, kun ma tänään vasta\nnäin ensi kerran, että oven päällä\non salissamme Suomen leijona...\n\nEBBA FLEMING (hätkähtäen):\nHäh, Suomen vaakunako? (tyynemmin)\n                       Onhan se\njo siellä kauvan ollut, rakas lapsi.\n\nKAARINA:\nMut kumma vain kun näin sen vasta nyt.\n-- Se on kai säilynytkin siitä asti,\nkun Johan kolmas nuorna herttuana\ntääll' asui hovin kanssa ... (huokaisee) Toisellaista\nkai oli silloin täällä? ... isä siitä\non joskus kertonut ... ja vanha Mikko\ntaas Suitiassa haastoi siitä tänään.\nNe oli hauskat ajat, sanoi hän,\nja silloin täällä nuoret oltiin kaikki\nja linnan muurit kaikui naurust' aina.\nNe Puolan herrat, niin, ja neidit sitten\nne liikkuivat kuin perhoset ... mut kaunein\nol' itse herttuatar Katariina\nja ritareista uljain Juhana,\nniin kertoi Mikko...\n\nEBBA FLEMING:\n                     Uskon kyllä sen\nja sellaista se kansa kauvan muistaa...\nJuhana itse oli nuori silloin\nja samoin Katariina ... tansseista\nja loistosta he piti kumpikin.\n\nKAARINA (miettii, sitten äkkiä):\nKai heidän mukaan, äiti, meillekin\non nimet annettu...\n\nEBBA FLEMING (naurahtaen);\n                    Niin tosiaankin,\nmut kaikkea sa, lapsi, mietitkin...\n\nKAARINA (veikeästi):\nKun saapuu kotiin veli Juhana,\nma kutsun häntä Suomen herttuaksi --\nvain leikilläni, äiti! ... (paussi) Äiti, kuules,\nkas, tuohon ... Flemingien kilven yli\njos herttuaallisen ma neulon kruunun?\n    (Nauraa vallattomasti).\nSe häntä huvittaisi ... teenkö sen?\n\nEBBA FLEMING:\nEi, Kaarin, se on liian vallatonta --\nse kruunu meille kuulu ei!\n\n    (Kaarin naurahtaa ja ompelee edelleen. Ebba Fleming\n    istuu mietteissään nojatuolissa).\n\nEBBA FLEMING (nousee ja jää seisomaan pöydän ääreen, itsekseen):\n                           Ja miksi,\nmiks ei se meidän olla vois, jos Klaus\nvain tahtois sen ja uskaltaisi? Nyt\nkun sota Pohjanmaalla loppuu... Suomi\non meidän hallussamme, silloin Klaus\nvoi tehdä täällä niinkuin itse tahtoo.\nJo aikoja ois muille kelvannut\ntää suuri niemimaa...\n    (Katsellen seinäkarttaa).\n                      Niin, Söyring Norby\nois siitä antanut jo Gottlannin\nja avuks ostaa aikoi itse tsaarin --\nmut tästä esti häntä Eerik Fleming.\nKun Hoijan kreivi Sigrid Vaasan kanssa\nsai huomenlahjaksensa Viipurin\nja Savonlinnan, Satakunnan läänit,\nmut velkautui ja karkas Lyypekkiin --\nniin kreivin läänit yhdeks Suomenmaaksi\ntaas liitti jälleen sama Eerik Fleming.\nJa Fleming Mecklenburgin Albrektinkin\nmyös täältä hääti... Fleming Girichin,\njok' Kustaan jälkeen hälle Ruotsin ohjat\nois Suomest' antanut, pois ajoi täällä\nkuin kulkulaisen... Vuotta sata jo\non Suitian ja Viikin Flemingit\nsiis täällä hallinneet ja vallinneet\nja vierailta sen kruunun varjelleet...\nNyt Kaarlolta se varjeltava lie\nkai myöskin Flemingien kautta...\nNiin tahtoo sallimus ... tai, piru oisko,\njok' kasvattaa ja kehrää ajatusta,\nett' tämä maa on Flemingeillä kerran\nja Suomen kruunu ... päässä Juhanan?\nSai Vaasat Ruotsin valtikan, kun Kustaa\nsen tiranneista vapahti ... no miksi,\n(ääneen) miks Suomea ei Fleming saada vois,\nkun Flemingit sen suojelleetkin on!\n\nKAARINA (joka on ommellut, ajatuksistaan havahtuen):\nSä mitä sanoit, äiti?\n\nEBBA FLEMING:\n                      Juhanaa\nsun veljeäs ja isääs tässä mietin.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee vasemmalta):\nKas, vihdoin löydän teidät, armon rouva,\nma koko linnan olen kiertänyt...\n\nEBBA FLEMING (hermostuneesti):\nNo, mitäs asioita teill' on taas!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nEi hauskimpia, rouva, nytkään, ei,\nmut tärkeitä ne on...\n\nEBBA FLEMING:\n                      Siis puhukaa!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (vitkastellen):\nNiin, ... armon rouva nuorta Juhanaa\nkai vartoo Warsovasta kotiin...\n\nEBBA FLEMING:\n                                Kyllä,\nme saimmehan jo taannoin sanan siitä.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin, tuota ... meritietä -- Danzigista\nkai piti tulla hänen...\n\nEBBA FLEMING;\n                        Niin ... ja sitten?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHän ... on jo tullut, armollinen rouva.\n\nEBBA FLEMING:\nEn leikkiänne tänään siedä, Juusten.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut se on totta... Matkallansa häntä\non tapaturma sentään kohdannut...\n\nKAARINA (kiiruhtaa luo);\nTe mitä sanoitte? Ett' tapaturma\nois Juhanalle sattunut?\n\nEBBA FLEMING (vakavasti);\n                        Jos teillä\non sydänt' äidin mieltä kiusata,\nniin...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (samoin):\n        Totta puhun... Saaristohon laiva\non kiinni jäätynyt ... ja matkalla\nhän kuumetautiin siell' on sairastunut\nja makaa noutajaansa vartoen.\n\nEBBA FLEMING (hyppää ylös ja aikeessa lähteä):\nSiis valmiiks valjakkoni laittakaa,\nma lähden sinne kohta, kohta, Juusten!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut joll'ei kestä valjakkoa jää!\n\nEBBA FLEMING (liikutuksensa vallassa);\nSe kestää kyllä, ja sen täytyy kestää,\nmun täytyy luokse poikani!... Vai sairas\nja kuumesairas merten ulapalla...\nja tähän aikaan, ... taivas varjelkoon,\njos kuolee poikani, mun Juhana,\n    (Tarttuen voutiin).\nhän ei saa kuolla, Juusten, kuuletteko?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut rauhoittukaa, rouva...\n\nEBBA FLEMING:\n                           En, en, en...\nmun täytyy sinne, vaikka merten halki!\n\nKAARINA:\nMa lähden kanssas, äiti.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                         Tyyntykää,\nkas, tääll' ois tarvis teitä, armon rouva,\nkun viestit marskilta ma juuri sain...\n\nEBBA FLEMING (ylväästi):\nTe viestit marskilta? ... ja minä en?\nsit' en ma usko, Minun kautta, Juusten,\nkäy aina viestit marski Flemingiltä.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin kyllä, armon rouva, viestit mulle\nei tule marskilta, mut marskin luota...\nKnut Kurki, Laukon herra, tiedon laittoi,\nett' on jo nuijasota loppunut\nja voiton kanssa palaa marski Fleming.\n\nEBBA FLEMING:\nVai voiton kanssa, kiitos Jumalalle!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNyt pian marski täällä olla voi.\n\nEBBA FLEMING:\nSiks kiirehdin ma luokse Juhanan\nja hänet noudan tänne tulojuhlaan,\nniin ilo meillä sitä suuremp' on,\nkun poikansa hän jälleen tapaa.\n    (Menee nopeasti ovelle).\n                                Hoi!\n    (Palvelija tulee).\nValjaihin kohta, Mikko, parhaat orhit,\nma lähden matkaan itse! Mene!\n    (Palvelija seisoo ymmällä)\n                              Mene!\n\nPALVELIJA:\nMa teen kuin käskee armollinen rouva! (menee).\n\nKAARINA:\nMa lähden kanssas, äiti!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                         Kuulkaa sentään:\nmyös marski Fleming tiellä tullessansa\non Ilmajoella kohtauksen saanut --\nja kansa uskoo, että noidannuoli\ntai myrkky syyn on ollut ... öisin siellä\non häntä vaivannehet kuumenäyt\nja mielenhäiriöt...\n\nEBBA FLEMING:\n                    Nyt vaiti, Juusten,\nma teidän valheitanne -- -- --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkaantuneena):\n                         Armon rouva,\nma marskistako pilkkaa uskaltaisin\nja tällä lailla? Anteeks, Ebba rouva,\nmut tää jo loukkaa...\n\nEBBA FLEMING (hillitymmin)?\n                      Ehkä kiivastuin,\nmut kansa keksii siellä juorujansa\nja niit' ei usko muut kuin tuhmat. Miksi\nei marski mulle sanaa lähettäis,\njos sairas ois?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                Niin, sit' en tiedä. Ehkä\nhän uskoi voittavansa kohtauksen?\nMut hän on vanha jo ja kylmä viima\nvoi antaa vanhukselle...\n\nEBBA FLEMING:\n                         Elkää Juusten,\ntok' ennen aikojansa ... vaarallista\njos ois se ollut, mulle viestin siitä\nhän oisi laittanut...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                      Mut jos hän saapuu\njo tänään taikka huomenna, niin kohta\nhän teitä kaipaa ... ja jos niinkin ois,\nett' on hän heikko, kuinkas siiloin linnan\nnyt juuri jättää voitte?\n\nEBBA FLEMING (kiihkolla):\n                         Ihminen,\nte itse kerroitte, ett' ainut poika\nmun makaa sairahana ulapalla\nja vartoo noutajaa...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                      Mut sinne huovit\ntai Gottschalkin me laittaa voimme, rouva...\n\nKAARINA (itsekseen):\nJa miks' ei Aunen! (ääneen) Äiti, kuulee, äiti,\nma lähden sinne kanssa huovien,\nniin voit sa jäädä...\n\nEBBA FLEMING:\n                      Minä kuolisin\njos vartoa mun täytyis täällä yksin,\nkun tiedän, ett' on sairas Juhana...!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (painolla):\nMut marski myöskin!...\n\nEBBA FLEMING (raivostuen):\n                       Väisty, kiusan henki,\njok' ihan uhalla vain mua piinaat,\nja yhtä aikaa tapat kaksi kertaa.\nSa kuulithan jo, ett' en usko sua.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut poikanne te sairaaks' uskotte!\n\nPALVELIJA (tulee):\nNyt parhaat hevoset on valmiit, rouva!\n\nEBBA FLEMING:\nMa tulen kohta! Kaarina, sa jäät\nja varrot isääs...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                   Te siis lähdette?\n\nEBBA FLEMING:\nMun täytyy, kuuletko sa, täytyy, täytyy!\nTäss' onhan vaarass' ainut poikani.\n\n    (Rientää oikealle).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen):\nNiin, sellainen on aina äidin mieli:\nhän seuraa sydäntään, ei järkeänsä!\n\n    (Aikoo lähteä).\n\nKAARINA:\nMut sanokaa nyt suoraan mulle, Juusten,\nse onko totta, ett' on marski Fleming...\nisäni, sairastunut?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                    Sanantuojat\non ehkä liioitelleet ... toivokaamme,\nett' on hän kohta täällä tervehenä!\n\nKAARINA:\nNiin, toivokaamme!...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (itsekseen):\n                      Mutta heitä täytyy\nmun tästä kerran vielä puhutella.\n\n    (Menee).\n\nKAARINA (yksin):\nTämäpä vasta ihmeellistä! Isä\nja veli Juhanako yhtä aikaa\nsiis kotiin palaisivat jälleen? (iloisesti) Voi,\nkuin hauskaa, että täällä elämään\ntaas päästään niinkuin ennen; talvi\non ollutkin niin ikävää, kun yksin\nma tänne äidin kanssa heitettiin\nja kaikki nuoret täältä kaikos pois,\nett' Aune vain ja Gottschalk seuraks jäivät.\nJa heistäkö ois seuraa? Inhoittavaa\nja imelää on moinen rakkaus,\nkun kuiskitaan ja lauletaan ja ... hyi,\nsit' en ma sallls sulholtani, en!...\nJaa, nytpä loppu siitä tuleekin,\nkun isä saapuu... Entäs Juhana,\nkun Aunen tapaa? (nauraa) Kuinkas, kuinkas hän\nvoi nähdä kyyhkyistemme kuherrusta!\nNo, äiti sanoi, heidän täytyy pois\nja pois he joutaa... Mutta veli parka\njos tosiaan hän hengensairas on?\nÄsh, joutavaa! Tuo inhoittava Juusten\nhän taas on valhetellut; sillä lailla\nhän ennenkin on meitä säikytellyt...\n    (Menee ikkunan luo).\nNyt linnast' ajoi äiti huovein kanssa!\n    (Teeskennellyllä painolla).\nKamariherra luona kuninkaan\nJuhana Fleming kohta täällä on;\nsiis työhön jälleen ...\n    (Istahtaa)\n                        ompeluksen tään\nma tahdon valmiiks saada.\n    (Hymyilee).\n                          Mitähän,\njos todella ma Suomen valtakruunun\nvain leikilläni neulon kilven yli? (ompelee)\nJa heillä kun on ollut turnausleikit\nja Ruissalossa suuret eläintarhat\nja teini-näytelmät kuin kuninkailla\nvain Pariisissa on ja Englannissa,\nniin kertoi Mikko... Hän se kaikki muistaa.\nKai Warsovassa myöskin semmoist' on --\nja nyt kun palaa sieltä Juhana,\nja meillä jälleen nuoret kokoontuu,\nniin isän täytyy täällä huvit laittaa...\nse hänen täytyy tehdä!...\n\nAUNE (tulee kiiruusti oikealta);\n                          Kaarina,\noletkos kuullut, että marski Fleming\non tullessansa sairastunut?\n\nKAARINA (tyynesti):\n                            Olen,\nniin kertoi isäs...\n\nAUNE:\n                    Herra varjelkoon,\njos on hän sairastunut!... Kaarina,\njos lähtisin ma häntä vastaan, kuules,\nhän on niin hyvä meille, marski Fleming,\nja Gottschalk sanoi, että tultuaan\nhän luvannut on laittaa meille häät...\n\nKAARINA (pisteliäästi):\nJa siksi tietysti on hätä sulla --\n\nAUNE:\nHyi, Kaarina!\n\nKAARINA:\n              Ma puhun suoraan minä:\nsa riiput Gottschalkissa päiväkaudet\nkuin mikä takkiainen...\n\nAUNE (hämmästyen):\n                        Kaarina!?\n\nKAARINA (kuohuksissa):\nSe sopii porvareille, maalaisille,\njoill' onpi seuranansa pässit, lehmät,\nei sille, joka kuuluu aateliin ja\nnimeä kohta kantaa Flemingin!\n\n    (Aune yrittää sanoa jotakin, vaan\n    Kaarina jatkaa yhä kiivaammin).\n\nTuo teidän kuutamoinen lemmentauti\njo suorastansa inhoittaa ... ja Gottschalk,\nniin, minkä hänkään sulle mahtaa, Aune,\nkun tunteitas sa hillitä et voi,\nvaan häntä paimennat ja hyväilet\nkuin mikä...\n\nAUNE:\n             Lakkaa, lakkaa, Kaarina,\ntai täytyy luulla mun...\n\nKAARINA (äkkiä):\n                         Ja mitä luulla?\n\nAUNE:\nEn tiedä, -- sanoisinko?...\n\nKAARINA:\n                            Sano pois,\nsiit' en ma huoli.\n\nAUNE:\n                   Voinhan sanoakin,\nse näyttää melkein siltä kuin sa, Kaarin ... (empii).\n\nKAARINA:\nNo, anna tulla!...\n\nAUNE (pidätetyllä pakolla):\n                   Niin, se näyttää siltä,\nkuin meidän onnea sä -- kadehtisit\nja sua harmittaa, kun itselläsi\non yksin ikävä...\n\nKAARINA:\n                  Vai kadehtisin?\nMa, Kaarin Fleming, sua kadehtisin\nja sinun onneas! Ei, Aune kulta;\nsaat mielelläs sa onnes pitää, saat,\nkun vain et aina näytä tunteitas;\nnäät se ei sovi ylhäisille, nyt\nsa tiedät syyn. Ja nyt kun veljeni\non pian täällä...\n\nAUNE (hämillään):\n                  Vapaaherra Fleming\nsiis palaako jo kotiin Warsovasta?...\n\nKAARINA:\nHän vaikka tänään täällä olla voi?...\nja hovintavat kun on toisellaiset\nja muutenkin lie ehkä sulla, Aune,\nkai syytä peittää kaikellaista, vai --?\n\nAUNE (loukkautuen):\nTaas loukata sa tahdot, Kaarina?...\n\nKAARINA:\nSull' onko syytä?\n\nAUNE:\n                  Vapaaherra Fleming\non mua kerran kunnioittanut -- --\nsa tiedät kyllä sen; vaan että hälle\nma oisin aihett' antanut -- se on (nyyhkien)...\nniin, se on parjausta ihmisten,\nei muuta mitään, tiedäthän sen itse!\n\nKAARINA:\nVai tahdot väittää, että äitini\nois ilman syytä...\n\nAUNE (nostaa kasvonsa):\n                   Ebba rouva siis?\n    (Kuin itsekseen).\nNiin, hän se sittenkin on syypää kaikkeen!\n(ääneen) Jos sellaista on äitis lausunut,\nniin on se erehdystä ... veljesi\nja minun suhde loppui alkuhunsa.\n\nKAARINA:\nKun lopetettiin, niin se loppui kyllä.\nVaan nyt kun palaa hän, sa ymmärrät,\nett' ikävää ois tapaaminen hälle.\n\nAUNE:\nMihinkäs tästä sitten lähtisin ma\nnyt äkkiä ja yksinäni? Ei,\njos kerran lähden, vien ma Gottschalkin.\n\nKAARINA:\nKun isä saapuu, niin hän laittaa häänne --\nja sitten pois, niin sanoi juuri äiti.\n\nAUNE:\nJa minne sitten?\n\nKAARINA:\n                 Maalle jonnekin\ntai Tukholmaan ... mut täältä pois ja kohta,\nnääs tuota teidän lemmenkuherrusta\nei jaksa eikä viitsi kukaan kuulla!\n\n    (Ottaa ompeluksensa ja poistuu nopeasti vasemmalle).\n\nAUNE (heittäytyy istumaan, peittää kasvonsa ja nyyhkii):\nHän loukkaa maa ... tahallaan ... ja aina,\nkun suinkin voi ... ja marskin lähdettyä,\nkun poistui täältä nuoret ritarit,\nhän käynyt on niin katkeraksi!... Ebba\nei meitä siedä, mutta halveksii...\nja Kaarina (paremmalla tuulella),\n           no, hälle kateeks käy\nja häntä harmittaa, kun Lindorm Bonde\nei jäänyt tänne kauvemmaksi aikaa... (paussi)\nMut onhan mulla rakas, rakas Gottschalk,\nhän on niin hyvä, hän ... ja Maariana\njos saamme häät, niin tahdon pois ma täältä.\n\n    (Gottschalk tulee. Aune rientää häntä\n    vastaan ja heittäytyy hänen kaulaansa).\n\nAh, siinähän sä olet, rakas Gottschalk!\n\nGOTTSCHALK FLEMING (lempeästi):\nNo, mikäs sulla on, kun kyyneleissä\non sinisilmäs... Olet itkenyt --\nja miksi, Aune?\n\nAUNE:\n                Gottschalk, lupaathan,\nett' oitis Maarialta viet mun pois,\npois vaikka minne, vaikka Tukholmaankin --\n    (Itku kurkussa).\nnäät min' en kestä täällä enää, Gottschalk!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nVaan miksi itket?...\n\nAUNE (riippuen kiinni Gottschalkissa):\n                     Lupaatko sa, Gottschalk?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nKa, lupaan, lupaan, mutta jotakin\non täällä hankkehissa... Ebba rouva\nvast' äsken huovein kanssa linnan jätti\nja suojat tääll' on kaikki mullin, mallin,\nkun kaikkialla siistitään... Jo kysyin,\nmut selvää vastaust' en saanut heiltä.\nTääll' on siis jotain tapahtunut, mitä?\n\nAUNE:\nKamariherra Fleming palaa kotiin.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (kylmästi):\nVai niin.\n\nAUNE:\n          Ja häntä vastaan Ebba rouva\non lähtenyt --\n\nGOTTSCHALK FLEMING (miettien):\n               Vai palaa Juhana?\nJo tänään?\n\nAUNE:\n           Sit' en tiedä.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n\nhän aikoo jäädä kai? ... nyt ymmärrän,\nmiks pois sa tahdot.\n\nAUNE:\n                     Niin -- ja Kaarina\nhän mua loukkaa, moittii käytöstäni\nja (itku kurkussa) äsken sanoi...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                                  Kaarinako myös?\n\nAUNE (kuten äsken):\nHän sanoi, että ... että ... minä, Gottschalk --\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNo?\n\nAUNE (kuten äsken):\n   -- riipun sinussa kuin takkiainen!...\n\nGOTTSCHALK FLEMING (hymyillen):\nKas, mehän toisiamme rakastamme --\n\nAUNE (nopeasti):\nMut se vain sopii maalaistallukoille,\njoill' onpi seuranansa pässit, lehmät --\nniin sanoi Kaarina, kun äsken lähti.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (vakavasti):\nHäh? Pässit, lehmätkö?\n\nAUNE (nyyhkien):\n                       Niin sanoi hän --\n\nGOTTSCHALK FLEMING (vakavasti):\nSit' ei hän tarkoittanut. Tyynny, lapsi,\nei meitä kauan enää kukaan loukkaa,\nnääs Maariana lupas isä häät,\nja kun hän saapuu...\n\nAUNE:\n                     Tiellä tullessaan\non marski sairastunut!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                      Sairastunut?\nMut haavoittunut ei? Vai onko vaaraa?\n\nAUNE:\nOn sekin mahdollista...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                        Eihän toki,\nei Aune, sit' et kai sa usko sentään?\n    (Tarttuen Aunea käteen).\nSit' uskoa et saa sä, kuuletkos?\n\nAUNE (hämmästyen):\nMik' on sun, Gottschalk?...\n\nGOTTSCHALK FLEMING (kävelee edestakaisin kiihoittuneena):\n                            Jos hän surman saa,\nmä olen syypää, Herra auttakoon!\n\nAUNE:\nOlethan suunniltas, sinäkö syypää?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin, minä, Aune, sit' et tiedä sinä!...\nei tiedä muutkaan ... minä yksin vain\nja noita-akka ... mutta miss' on isäs?\n\nAUNE:\nHän on kai luona Kurjen viestien...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMun täytyy kohta päästä heidän luo.\n\n    (Rientää nopeasti vasemmalle).\n\nAUNE (yksin):\nHän salaa jotain multa ... siitä asti,\nkun marski Fleming nuijasotaan läks,\nhän on niin kummallinen ... säikähtää,\nkun sotaviestit saapuu... Taivas tietää,\nett' on hän syytön ... sillä väärin tehdä\nei Gottschalk vois, jos kuinka tahtoiskin...\n\n    (Poistuu Gottschalkin jälkeen).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee ens. palvelijan seuraamana):\nNo, Mikko, montakohan nuijapäätä\non vankitornissamme meillä jo?\n\nENS. PALVELIJA (miettii):\nNiin, ylös ullakolle vietiin yksi...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nJa kuka sitten?\n\nENS. PALVELIJA:\n                Herra Simo Slurck...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHäh! Simo Nurkka?\n\nENS. PALVELIJA:\n                  Kirjoissamme Slurck...\nhän tuotiin seitsemäntenä ... ja tuonne\ntaas kaksi alahalle ... viides päivä...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nJa heidän nimet?\n\nENS. PALVELIJA:\n                 Martti Vilpunpoika\nja Tommola ja Eerik Markusson...\nmut ennestänsä meill' on kolmetoista\nja\n    (Iskee silmää).\n   kuoppatornin vanki ... Pentti Ponttu!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHäh, Pouttu kai?\n\nENS. PALVELIJA:\n                 Mut kirjoissamme Ponttu.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nHm, hän on tärkeimpiä... Anolasta\ntoi hänet tänne Aksel Kurki itse,\nnääs Warsovahan Sigismundin luo\nois hänet Kurki tahtonut ... mut siitä\nsaa marski päättää, kunhan palajaa, --\nSiis kaikkiaan on heitä paljonko?\n\nENS. PALVELIJA;\nKai neljäkolmatta, jos vänrikit\nja huoviluopiotkin luetaan...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVai neljäkolmatta? No, sama se,\nmut tänään kuulustella tahdon heitä,\njos lautakunnan saan.\n\nENS. PALVELIJA:\n                      Hm, vapaata\nja jalosyntyistä on kaksi uutta.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nSe riittää.\n\nENS. PALVELIJA:\n            Göran Prijs ja Tönneson...\nmut sitten \"viisaat\"...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                        Niin --\n\nENS. PALVELIJA (iskee silmää):\n                                Ja \"varovaiset\"\nja (yskäsee) \"rehelliset miehet\".\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                                  Niin -- ja heitä\njos kaikkiaan on neljä ... kumpiakin\nvoi olla kaksi.\n\nENS. PALVELIJA:\n                Kyllä ymmärrän...\nja vouti pitää pöytäkirjaa vai --?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii hetken, sitten päättävästi):\nEi, Mikko, ... siihen mull' on oma mies --\nkäy, kutsu herra Gottschalk Fleming tänne!...\n\nENS. PALVELIJA (hymyellen viekkaasti):\nNyt vouti leikkiä kai laskee mulle?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (tiuskaisten);\nEn, lempo vieköön, kutsu Gottschalk tänne!...\n\nENS. PALVELIJA:\nHän ymmärtäiskö näitä asioita,\nkun hän on kirjamies?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                      Ja siksi juuri\nhän tarvitseekin harjoitusta ... mene\nja kutsu tänne hän ja lautamiehet --\nja anna käsky tuoda kaikki vangit!\n\nENS. PALVELIJA (viittaa ylös):\nMyös ullakolta?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                Tuokoot hänetkin!\n\nENS. PALVELIJA (viittaa alas):\nJa kuoppatornin vanki?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kärtyisästi):\n                       Kaikki -- mene!\n\n    (Ens. palvelija kumartaa ja menee oikealle.\n    Pentti Söyringinpoika kävelee mietteissään).\n\nSiis lautamiehiks valmiit nyt on Prijs\nja Tönneson ... ja näille kummallekin\ntää olkoon \"ensimmäinen oikeuspäivä!\"\nJa Gottschalk pitää pöytäkirjaa ... hän\non liiaks elänytkin kirjoissansa\nja kammarissa ... joutaa elämään\nmyös hänkin kerran tutustua! (seisahtuu) Tässä\nnyt onkin hälle hiiden hauska juttu,\nkun seuraavast' on selko otettava:\n\n1:o Kuink' on se mahdollista, että moukat\n    voi asein nousta vastaan esivaltaa\n    ja suurin laumoin kertyä ja kuinka\n    on selvitettävä tää yhteishenki?\n\n2:o Mik' oli heidän perustarkoitus:\n    vain huovit karkoittaa tai luultavammin\n    myös koko aatelisto hävittää\n    ja tulla Turkuun, marski vangiks' ottaa?\n    Sellainen tuuma vuosien on työ\n    ja edellyttää viisaan salaliiton.\n\n3:o Keit' ovat yllyttäjät? Kaikki syy\n    täss' onko todellakin herttuan,\n    jok' aiettaan ja retkeänsä tänne\n    näin valmistaapi? Säädyt Arbogassa\n    taas olleet ko'olla onkin: yksimielin\n    on tehty päätös meidät kukistaa.\n\n(Kävelee ja seisahtuu karttaa katsomaan).\nMut mitä uutta tietää sitten se,\nkun prinssi Kustaa, joka Preussinmaalle\non Thorniin asettunut, pyrkii maahan\ntai aikoo Venäjälle tsaarin luo;\ntäss' onko aie Suomi irroittaa\nja nostaa prinssi täällä hallitukseen\nja avuks pyytää Boris Godunow?\nVai mikä piru heill' on mieless' ollut?\nNäät pelkästänsä linnaleirin vuoksi\nei ole moukat nousseet, sen ma tiedän.\nJos marski tahtoo, juttu uusitaan --\nmut pöytäkirjaan jälkimaailmalle\nma tahdon vankiemme tunnustukset!\n    (Gottschalk Fleming tulee vasemmalta).\nKas, siinähän sä oletkin jo, Gottschalk.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSa mua kutsuit, appi!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                      Käyhän tänne,\nmull' oisi sulle tänään muuta työtä\nkuin rakkausjuttuja...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                       No?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                           Vaihteheksi\nsa tällä kertaa saisit oikeusjutun\nja sangen hauskan vielä ... nuijavangit\nma kutsuin tänne, e'essä lautamiesten\nma koitan saada tunnustukset siitä,\nmitk' ovat olleet heidän syyt ja aikeet --\nsa, Gottschalk, pidät pöytäkirjaa tästä.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nEn tiedä, tokko ymmärtänen --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                              Aika\non elämään jo sunkin tutustua\nja asioihin valtakunnan... Näätkös,\njos Tukholmaan sun marski tahtoo, niin\nhän valtakunnan tehtäviin sun aikoo.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMa luulen, ett'en pysty niihin, appi.\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nSen saamme nähdä ... muut' ei tarviskaan\nkun ymmärrät sä, minkä näät ja kuulet\nja tiedot annat... Tämä nuijasota\non siihen oiva koulu: aikakirjat\nniin harvoin tietää, että rahvas itse\nois noussut kapinaan.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                      Niin, se on totta,\nmut taalalaiset Kustaa Vaasan aikaan --\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nNiin kyliä, niin, mut Suomen aikakirjat\nei tunne tapaust', että koko kansa -- --\n\n    (Lautamiehet, luvultaan kuusi, ynnä ens. ja\n    toinen palvelija tulevat oikealta).\n\nvaan siinähän on meidän lautamiehet\nja uskotut ja viisaat, varovaiset!\nTe Prijs ja Tönneson jos käytte tänne --\nhoi, Mikko, penkit jalosyntyisille\n    (Palvelijat rientävät vetämään penkkejä seinän viereltä).\nja mulle pöytä tuolta ... herra Gottschalk\nsaa tuosta nahkatuolin, -- joutuun, Mikko!\n\n    (Palvelijat täyttävät käskyt. Kaikki istuvat paikoilleen, Pentti\n    Juusten pöydän ääressä olevaan nojatuoliin, Gottschalk häntä\n    vastapäätä ja lautamiehet vasemmalle).\n\nNiin, nyt kun meillä tiedot verekset\non tämän kauhun sodan päätöksestä --\nsen lienette jo kuulleet, lautamiehet?\n    (Nämä myöntävät).\nja nyt kun Ilkka rikoskumppaleineen\non saanut kuolemansa hirsipuussa...\nniin, hyvät herrat, nähkääs semmoinen\non ollut käsky marski Flemingin!...\nVaan nyt kun sota lopun saanut on,\nvoi alkaa kuulustelu sodan syistä.\nEi tosin valtaa oikeus-istuimen,\nniin, sit' ei ole meillä, mutta täällä\non vankiemme joukoss' suurimmat\npääyllyttäjät Pouttu, Vilpunpoika\nja pari rikollista pappihurttaa...\nJa siksi, herrat jalosyntyiset\nja viisahat ja ...\n    (Melua oikealta).\n                   mutta, Mikko hoi,\nkäy katso, ketkä siellä elämöi!\n    (Ens. palvelija menee).\nMeill' on siis tässä uusi merkkijuttu\nja tyyneesti on harkittava kaikki.\n\nENS. PALVELIJA (palajaa):\nSe vanki ullakolta ... kirkkoherra...\nei ketään tottele, vaan vastaan potkii\nja hiilihangoin pieksää vartijoita...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nJos pappi potkii, eihän purre sentään,\ntuo sisään vanki, vaikka väkisin!\n\nENS. PALVELIJA:\nHänt' eivät huoneestaan saa vartijat,\nhän vasta lauvantaina tulla lupaa --\nse toinen pappi, Eerik Markusson,\ntaas huutaa, että tuomariksi hälle\nei kelpaa vouti Juusten...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\n                           Vai ei kelpaa?\nTuo sisään vangit ... myöskin pastori --\n    (Lautamiehille).\nlain-alainen on hän kuin kaikki muutkin!\n    (Ens. palvelija menee).\nKas, siinä näätte, herrat lautamiehet,\nai, mikä sisu Herran miehelläkin!\nLain eessä sentään kaikk' on yhtäläiset...\n\n    (Samassa tulee joukko vankeja, etunenässä vartijan lykkäämänä\n    laiha, harmaahapsinen, villiytyneen näköinen pappi, sitten\n    Pouttu vanhentuneena, kädet eteen sidottuina, useilla, kuten\n    Tommolalla ja Vilpunpojalla kädet taakse sidottuina; lopuksi\n    muutamia huovivartijoita).\n\nPAPPI (tullessaan vartijan lykkäämänä, huutaa):\nMun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten\nja hänen uskottunsa...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkäisesti):\n                       Vaiti, pappi!\n\nPAPPI (huutaen):\nMun Herrani on Kristus...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (lautamiehille):\n                          Hän on hullu!\n\nPAPPI (kuten äsken):\nHän yksin tuomitkoon mun erhetykset,\nhän, joka kärsi täällä toisten vuoksi...\nvaan teidän valtanne on perkeleeltä!...\n\nPOUTTU:\nMa myöskin kieltäyn tässä vastaamasta,\njos olen syypää, päättää kuningas;\nmut armo-kirjat meille herttualta...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkkiä väliin ehättäen):\nJoit' et sa lukeakaan itse tainnut!...\n\nPOUTTU:\nEn tainnut silloin, mutta taidan nyt..,\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (nauraen lautamiehille):\nTe kuuletteko: kolme kuuta tuskin\nhän istunut on kuoppatornissamme,\nniin väittää oppineensa lukemaan! (nautaa)\nNo, hyvä, sangen hyvä!...\n    (Gottschalkille).\n                          Pöytäkirjaan\nsiis merkittäköön, että vanki Pouttu\ntäss' syyttää yllyttäjäks ruhtinasta.\n\nPOUTTU:\nMa sanon niinkuin pastorikin tässä:\nmun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!\n\nMUUT VANGIT (yhtä aikaa):\nNiin, tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!\n\n    (Levottomuutta lautamiehissä).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kiihtyen):\nHäh, juuri teille, koppi-istujille\non vouti Juusten tuomari...\n\nPAPPI:\n                            Ei mulle,\nmun tuomari on Kristus taivahassa!...\n\n    (Melua oikealta).\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nVait, sinä hullu ... teille nuijapäille\non Herrallakin valmis helvetti...\nja siell' on teidän paikka ... mutta siellä\non teillä tuomarina...\n\n    (Ovi oikealla lyödään auki ja sisään astuu):\n\nHOVIPOIKA (ilmoittaen):\n                       Marski Fleming!\n\n    (Vangit peräytyvät perälle, Juusten, lautamiehet ja Gottschalk\n    nousevat ylös; aseiden ja kannusten helinää rappusissa, kaksi\n    aseellista huovia sisään, sitten Knut Kurjen ja Pietari Juustenin\n    tukemana marski Fleming sota-asussa. Huomatessaan isänsä horjuvan\n    rientää):\n\nGOTTSCHALK FLEMING (marskia vastaan):\nSa olet haavoittunut, isä?\n\nKLAUS FLEMING (ponnistaen itseänsä ja irtautuen\nKurjesta sekä Juustenista):\n                           Ei hätää,\nvain pieni kohtaus ... menee ohi kyllä,\nkun levähdän ... on taival ollut pitkä...\nja kiiruhtaa ma tahdoin teidän luo!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen);\nKuink' oomme teitä varronneetkin, marski!\nNyt puolest' alamaisten kaikkien\nma lausun ilon siitä, että jälleen\nte täällä ootte...\n\nKLAUS FLEMING;\n                   Kiitos, vouti Juusten;\nniin, nyt on matka tehty, tuima reissu.\n    (Yrittää istua nojatuoliin, vaan katsahtaa samassa ympärilleen).\nVaan mikäs messu teillä tääll' on ollut?\nMun tulojuhlaan tyrmästäkö vangit\nsa olet kutsuttanut, Juusten?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (hiljempaa marskille):\n                              Anteeks,\nmut uudet lautamiehet harjoitusta\non vailla olleet ... siksi kuulustella\nma tahdoin vankejamme sodan syistä.\n\nKLAUS FLEMING (tehden kädenliikkeen):\nVai niin ... mut riittää täksi kertaa, Juusten,\nja voihan jatkaa ... vaikka huomenna.\nHyvästi, lautamiehet ... vangit kaikki\npois tyrmähänsä täältä saattakaa;\nma tahdon rauhaa!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (antaa merkin vartijoille):\n                  Vangit tyrmään siis!\n\n    (Vartijat häätävät ulos vankeja. Viimeisiksi jäävät kuitenkin\n    pappi ja Pouttu, joista edellinen vartijan häätämisestä\n    huolimatta lähenee marskia).\n\nPAPPI:\nOlette sangen sairas, marski Fleming!\n\nKLAUS FLEMING (katsahtaen häneen):\nKen olet sinä?\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (marskille):\n               Rautalammen pappi,\nse, joka Padasjoella vangittiin,\npuol'-hullu mies...\n\nPAPPI (tulee lähemmäs):\n                    Mut puhdas opiltansa,\nmies punakirjan, saman rituaalin\nkuin meidän armollinen majesteetti!\nTe ootte sairas, marski, sangen sairas\nja jos vain sallitte, niin sakramentit\njaan teille tässä vanhan tavan jälkeen!\n\nKLAUS FLEMING (voudille):\nVie hiiteen pappi punakirjoinensa,\njok' esivaltaa vastaan noussut on!... (Papille)\nMa pidän rituaalit niinkuin tahdon...\nja sakramenteistasi happamista\nen anna vanhaa saapasvartta!\n\nPAPPI (johon Pietari Juusten huovien kanssa samassa tarttuu kiinni):\n                             Vai niin,\nvai kiroat sa pyhät kirkonmenot:\nmut muista, marski, torvet tuomion\nsun korvissasi kohta soi ja sulla\non silloin eessäs ilmestyksen näyt --\nja kirkon kirous!\n\nKLAUS FLEMING:\nViekää pois tuo hullu!\n\n    (Pappi viedään pois).\n\nPOUTTU (jota myöskin ruvetaan häätämään):\nTuo on siis marski!\n    (Ääneen nöyrästi).\n                    Anteeks, marski Fleming,\nma olen Pouttu, kuoppatornin vanki,\nja tietää tahtoisin: miss' ovat nyt\nmun kumppalini?...\n\nKLAUS FLEMING (ankarasti):\n                   Hirsipuussa!\n\nPOUTTU:\n                                Vai niin;\n    (Lähenee marskia).\nmut sit' en usko.\n\nKLAUS FLEMING:\n                  Häh? et usko?\n\nPOUTTU:\n                                En.\n\nKLAUS FLEMING (naurahtaen):\nKas, sepä hauska ukko! ... kaikkein nähden\nma heidän ruumiit maasta kaivatin\nja teiliin panna annoin ... neljään osaan\nhe hakattiin ja seipään nenään päät, ...\nkuin laki kuuluu kansan nostajille;\nsen näin ma itse niinkuin herrat tässä!\n\nPIETARI JUUSTEN ja KNUT KURKI:\nNiin, siellä kirkonmäellä riippuvat\nhe hirsipuussa!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (päätänsä puistellen):\n                Taivas varjelkoon!\n\nPOUTTU:\nMut ruumiina on kaikki yhtäläiset --\nja sit' ei sallinut ois herttu Kaarle!\n\n    (Vartijat vievät Poutunkin; huoneeseen jäävät\n    marski, Kurki, molemmat Juustenit ja Gottschalk).\n\nKLAUS FLEMING (nauraa vastahakoisesti):\nSep' oli lysti ukko ... tyrmävangiks\nkun säästyi hän .. niin siellä päähän hälle\non noussut moisiakin hourehia!\n\nGOTTSCHALK FLEMING (säikähtäneenä):\nSiis kaikki hirtettiin?\n\nKLAUS FLEMING (jäykästi):\n                        Se oli pakko.\n    (Äänettömyys).\nMut miss' on Ebba rouva?\n    (Kuin itsekseen).\n                         Ennen aina\nol' ensimmäisnä vastassani hän.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin, Ebba rouva huovein kanssa juuri\nläks äsken vastaan veli Juhanaa.\n\nKLAUS FLEMING (ikäänkuin ei olisi kuullut oikein):\nLäks ketä vastaan?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                   Veli Juhanaa...\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (ehättäen selittämään):\nNiin, nuori Fleming kautta Danzigin\non Suomeen saapunut...\n\nKLAUS FLEMING:\n                       Vai on hän tullut!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA:\nMut laiva jäätyi hältä saaristoon\nja itse sairastui hän kuumetautiin...\nsen vuoksi vastaan läksi Ebba rouva...\nmut pian kumpikin kai täällä on!\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nHäll' onkin linnan parhaat orhit, isä!\n\nKLAUS FLEMING:\nVai niin on asiat ... no, varrotkaamme...\n    (Itsekseen).\nmut mua vaivaa pahat aavistukset --\n    (Ääneen Pentti Juustenille).\nKai sentään, Juusten, tarpeellista lie\nmun tulostani viesti heille laittaa...\nmut heti kohta ... ratsain ... hiirakolla!\n\nPENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen):\nMa miehen varman siihen valitsen,\nMut matkan jälkeen rauhaa kaipaa marski,\n    (Katselee vuodetta).\non vuode tehtynä ja Bertil Galle\nsaa tulla tänne ... tai jos sallitte,\nma itse autan päältä haarniskan.\n\nKLAUS FLEMING:\nSen tehköön Pekka...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                     Taikka minä, isä?\n\nKLAUS FLEMING:\nNo, vaikka sinä, Gottschalk... Mutta Juusten,\nsa saata Laukon herra vierassuojaan...\n\nKNUT KURKI:\nMut marski sairas on ... jos jotain sattuis,\nma läsnä mielelläni oisin siksi!\n\nKLAUS FLEMING (ponnistaen):\nEi hätää, Laukon herra, vielä kotvan\nme kiusoitamme herttuaa ja ryssää,\nkun kuninkaalle säilytämme maan --\n    (Nauraa väkinäisesti).\nja Käkisalmea saa vuottaa ryssä,\nnäät sit' ei jätä Viikin vapaaherra\nja rautamarski Fleming, Noki-Klaus!\n\nKNUT KURKI (kumartaen):\nKai ryssä suostuu vielä vartomaan...\nsiis poistua mun sallii marski?\n\nKLAUS FLEMING:\n                                Menkää,\nvaan linnaan jääkää sentään toistaiseksi.\n\nKNUT KURKI:\nJumalan rauhaa, marski, huomiseksi!\n\n    (Menee Pentti Juustenin kanssa).\n\nKLAUS FLEMING:\nJa sinä, Pekka?\n\nPIETARI JUUSTEN:\n                Varron käskyjänne!\n\nKLAUS FLEMING:\nTuo iltajuomani ... tai tuokoon Mikko,\nniin pääset lepoon ... sitä tarvis lie?\n\nPIETARI JUUSTEN:\nJos saisin nähdä marskin levähtävän,\nniin kolme vuorokautta valvoisin!\n\nKLAUS FLEMING:\nHm ... entäs Kaarina?\n\nPIETARI JUUSTEN:\n                      Ma kutsun neidin.\n\n    (Pois).\n\nKLAUS FLEMING:\nTuo kunnon poika!... Vai on Ebba poissa?...\nno, Gottschalk, autas vanhaa isääs, että\nsaan päältäni ma haarsniskan ja miekan...\n\n    (Gottschalk rientää luo, marski yrittää nousemaan, mutta\n    vie samassa kätensä rinnalleen ja voihkaisee).\n\nKas, pirun noitaa ... tuohon samaan paikkaan\nse aina vihlaisee kuin veitsen isku.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (auttaessaan marskin päältä):\nJos on se ehkä hengenvaarallista!\n\nKLAUS FLEMING:\nÄh, sit' on usko ... nyt se ohi onkin...\nniin, Kaarina?...\n\nPIETARI JUUSTEN (tuo pikarin, jonka asettaa pöydälle):\n                  On kohta täällä, marski!\n\nKLAUS FLEMING:\nSaat mennä, Juusten!\n    (Juusten pois).\n                     Entäs sinä, Gottschalk?\nnyt on jo ilta ... lienee myöhäkin,\nma itse lepoon tahdon matkan jälkeen,\nsa levähtää voit vieruskammiossa,\nniin kutsun tarvittaissa ... miss' on kello?\n    (Katselee ympärilleen).\nKas, senkin vieneet...\n\nAUNE (tulee ja rientää suoraan marskin luo):\n                       Isä puhui totta...\nett' on jo tullut marski...\n\nKLAUS FLEMING (jonka eteen Aune on polvistunut):\n                            Rakas lapsi,\nsa olet kai jo ikävöinyt meitä...\nNyt saatte kohta häitä viettää, lapset,\nja komeasti takaa marski Fleming...\n\nAUNE ja GOTTSCHALK FLEMING (yht'aikaa):\nOi kiitos, isä kulta!\n\nKLAUS FLEMING (pyyhkien hiansuulla silmiänsä):\n                      Isä-kulta?!\nKas, sitä noitaa ... silmää karvastaa\nvain yhä vielä ... ei, mun maata täytyy...\n    (Aune ja Gottschalk nousevat ylös).\nja menkää tekin, lapset... Gottschalk maatkoon\nsiis vasemmalla ... jos ois tarvis häntä.\n\nKAARINA (juosten vasemmalta):\nSe on siis totta, ett' on isä tullut?\n\nKLAUS FLEMING (hyväillen häntä):\nOn, tyttöseni ... täällä ollaan taas...\nkai oletkin jo meitä ikävöinyt?\n\nKAARINA:\nNiin, -- ja jos? Vaan tervehän sa olet!\n\nKLAUS FLEMING (teeskennellen):\nKa, terve, terve!\n\nKAARINA:\n                  Vaikka Juusten äsken\nsun hengensairaaks tiesi!... Juoruinensa\nhän joskus meitä vallan säikähyttää.\nSiks en ma uskonutkaan ... mutta Gottschalk\nkai kertoi Juhanasta? Äidin kanssa\nhän pian täällä on ... mut\n    (Hiljaa marskille).\n                           silloin täytyy\nkai Aunen pois ... he häitä vartovat...\nne toimittaa kai isä kohta heille?\n\nKLAUS FLEMING (yhä ponnistaen peittääksensä heikkouttaan):\nNiin, huomenna...\n\nKAARINA:\n                  Tai jälkeen Maarian...\nsen luvan on he saaneet sulta, isä...\n\nKLAUS FLEMING:\nJa sen ma pidän!\n    (Käännähtäen).\n                 Gottschalk. Maariana\nsiis saatte häänne...\n\nAUNE:\n                      Meill' on aikaa kyllä...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin, meill' on kyllä aikaa...\n    (Tulevat lähemmäs).\n                               Kaarina,\nMe liiaks ehkä isää väsytämme...\nhän halaa lepoon pitkän matkan jälkeen!\n\nKAARINA:\nSe on siis lopussa tuo nuijasota!\nJumalan kiitos ... koht' on kevät taas\nja täällä alkaa sitten toinen leikki...\nMut todellako lepoon tahdot, isä?\n\nKLAUS FLEMING:\nNiin, levähtää kun hetken saan ma vain,\nniin sitten puhellaan ... ja Ebbakin\njo siksi saapunee ... hyvästi, lapset!\n\n    (Suutelee Kaarinaa otsalle; Aune ja Kaarina pois).\n\nGOTTSCHALK FLEMING (palaa verkalleen ovelta takaisin):\nSiis sota loppunut on kaikkialla!\n\nKLAUS FLEMING (varmasti):\nOn ... kaikkialla...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                     Eikä kansa enää\nvoi nousta aseisiin?\n\nKLAUS FLEMING:\n                     Ei tahdokaan --\nja myöntäneet on itse meille, että\nhe toimineet on toisten viettelystä\nja yllykkeestä perkeleen...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                            Ja töistään\non kuolleet hirsipuussa päälliköt!\n\nKLAUS FLEMING:\nViis heistä hirtti vouti Melkerson,\nkun liian myöhään saapui armoitus...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSiis Ilkka myöskin?\n\nKLAUS FLEMING:\n                    Ensimmäisnä Ilkka.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (ahdistuksella):\nHän sentään oikeuttansa puolsi vain?\n\nKLAUS FLEMING:\nMut nosti kansan vastaan esivaltaa!\n    (Katsoen tutkivasti Gottschalkiin).\nJa syksyllä kun pakoon pääs hän täältä,\ntuon velhon luota -- --\n\nGOTTSCHALK FLEMING (äkkiä):\n                        Pakoon! Ilkkako?\n\nKLAUS FLEMING (kuten äsken):\nNiin, hänet piiloittanut mökkihinsä\nse lempo oli, kertoi Juusten mulle;\nmut huoviroistoistani joku petti --\nsa ehkä muistat: veljes Juhana\nkai oli silloin heitä johtamassa?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nNiin oli, isä.\n\nKLAUS FLEMING:\n               Nyt kun palaa hän,\nniin tutkittakoon sitten tääkin seikka;\nnäät jos ma silloin hänet kiinni sain,\nois tuskin syttynytkään nuijasota.\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nSiis kaikk' on Ilkan syy?\n\nKLAUS FLEMING:\n                          Niin, ilman häntä\nei toiset nousseet oisi... Tuhansilta\nois henki säästynyt, jos Ilkka saatiin...\nSiks häntä kaikkialta etsittiin.\n\nGOTTSCHALK FLEMING (syöksee polvilleen marskin eteen):\nSuo anteeks, isä, kaikki syy on mun!\n\nKLAUS FLEMING:\nHäh, mitä tarkoitat sa?\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\n                        Jaakko Ilkan\nma silloin velhon luota pelastin.\n\nKLAUS FLEMING:\nSinäkö, Gottschalk? Se on mahdotonta...\n\nGOTTSCHALK FLEMING:\nMa riensin Juhanan ja huovein jälkeen,\nma heidät noidan luona tavoitin\nja Juhana kun mökkiin syöstä aikoi,\nma estin häntä ... syöksin itse sinne\nja tuvan tyhjäks heille valhettelin...\n\nKLAUS FLEMING:\nSiis oli Ilkka siellä?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (hiljaa):\n                       Oli, isä...\nja kumppalinsa Kontsas ... lauteen alla.\n\n    (Äänettömyys).\n\nKLAUS FLEMING:\nJa miks sa valhettelit?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (hiljaa):\n                        Kansan vuoksi.\n\n    (Äänettömyys).\n\nKLAUS FLEMING:\nVai niin ... mut isääs silloin muistanut\net enempää kuin itse esivaltaa?\n\nGOTTSCHALK FLEMING (on vaiti).\n\nKLAUS FLEMING:\nJuhana veljes noin ei oisi tehnyt,\nmut äitis oli kansanlapsi ... nouse\n    (Gottschalk nousee).\nja mene Aunen luokse ... häitten jälkeen\nte saatte maalle muuttaa ... Tukholmaan\nei ole tarvis ... hyvää yötä, Gottschalk!\n\n    (Gottschalk tarttuu marskia kädestä, kumartaa ja poistuu\n    vasemmalle, Fleming kävelee pari kertaa edes takaisin, juo\n    pikarista ja istahtaa jälleen nojatuoliin).\n\nHm, poikani siis heidän puolellansa\njo siitä lähtein! ... mutta Juhana\non sentään toista verta... Warsovassa\nei olla kansan mieltä ... kuninkaalle\non annettava tieto retkestämme.\n\n    (Ottaa kynän pöydältä, yrittää kirjoittamaan, vaan\n    antaa herpoutuneena kätensä laskeutua alas).\n\nKuink' olen heikoks käynyt: hanhen sulka\nei pysy enää kä'essä Flemingin!...\nNo, puolestamme kirjoittakoon Kurki\njo huomenna ... mun levon tarvis on.\n    (Vaipuu hetkeksi nojatuoliin).\nMut lepoa en myöskään saa ja silmät\njos ummistankin, alkaa hourenäyt\n    (Ikkunassa perällä näkyvät noita ja Pentti Ilkka).\nja kauhuillansa nostaa kylmän hien...\nTuo hullu pappi sakramentteinensa\nhän tiesi kaikki ... tiesi saatana\nkuink' on mun laita!... Santavuoren näyt\nei rauhaa suo ja -- Jaakko Ilkka roisto\nhän mulle kummittelee kuoltuaankin.\n\n    (Ilkan haamu ilmestyy ikkunaan semmoisena kuin 2:n\n    näytöksen I:ssä kuvaelmassa ja vartijain pitelemänä).\n\nSiin' on hän taas, se lempo!\n    (Hyppää tuolistaan).\n                             väisty saata...\ntai kautta taivaan --\n    (Tavoittelee miekkaansa).\n                      ... oikeusko sulla\nja mulla väärin? näätkös, Juusten, tuossa\nhän nousee helvetistä ... haudastansa\nse kalman ruoka ... jonka vuoksi tuonoin\nmun petti poikani ... ja tehdä aikoi\nmun pyöveliksi oman isänmaani!\nSinäkö kuolit vuoksi sorrettujen\nja sull' on oikeus, huudat? Mikä oikeus,\nsinähän nousit vastaan kuningasta\nja mua, joka nostaa maani tahdoin\nvain toisten arvoon ... juuri kansan vuoksi\nma olen taistellut... Jos Gottschalk kieltää...\nhän onkin äpäröitä ... poikani\nJuhana yht' on mieltä ... vanhaa isää\nhän toki kannattaa ...\n    (Astuu näkyä kohti varmasti).\n                       mull' on oikeus, on,\nsen uskon tuomiolle tullessani!\n    (Näky katoaa).\nKas, väistyipäs se ...\n    (Nauraa).\n                       täytyi, täytyi,\nkun näki, ett'en epäillyt... Ma uskon\nmun työni oikeaksi ... moukkain valta\nei kannattaa voi valtakuntaa, ei,\nsit' ei se tehdä voi, mut ruorimies\nhän olkoon varma töissään, tehtävissään,\nniin sanoi vanha Kustaa kuningas,\nkun palas Taalain maalta...\n    (Kustaa Vaasan haamu ilmestyy).\n                            On kuin tuossa\nnyt hänet sellaisena näkisin!\nSun työs ma täällä tehdä aioin, Kustaa.\n    (Haamu puistaa päätänsä).\nVai et sa usko? Mutta kautta taivaan\nja harmaan pääni, totta tehnyt\nma oisin haavehista Juhanan;\n    (Haamu puistaa päätään)\nmin' oisin tehnyt sen ... ja oisin voinut\nja voin sen vieläkin ... niin, sen ma teen!\n    (Haamu katoaa),\n(hiljaa) Hän uskoi sen ... mut miss' on Ebba? Ebba!\nhän sytti aattehen, niin, hän sen keksi,\nett' on tää maa kuin luotu Flemingeille\nja meille kuuluva on Suomen kruunu.\nKuningas-aatos ... mutta synnillinen...\nse oishan työtä valapattoisen...\n    (Sigismundin haamu ilmestyy, kaksi sormea ylhäällä).\nSiin' on hän ... kuninkaani ... Sigismund...\nja valan sormet kohti taivaan kantta;\nmut väisty tieltä, heikko kirkon orja,\nvain heikot korkeutta kurkistelkoon --\non maasta kotoisin mun valtakunta\nja vallan uskallan ma itse ottaa --\non lyöty nuijapäät ja Suomen kansa\nmun eessä nöyristyy se ... vaan ei sun --\npois tieltä pappein narri, \"rex crastinus\"...\nkun saapuu joukkoinensa Noki-Klaus!\n    (Sigismund katoaa, vaan samassa ilmestyy herttua Kaarle aseissa).\nVai astut tielle sinä vallan-ahnas\nja suurisuinen moukkain kuningas?\nEi vielä kruunu päässä, herttu Kaarle,\nei vielä kruunu päässä ... tässä maassa\nsun vallanahneutes ma hillitsen;\nkuin kukonpoi'at löin ma nuijapäät\nja nyt on sinun vuoros ... tulla saatkin\nja kautta helvetin ja miekkani,\nma viskaan niskoiltani kaikki, kaikki,\nsen teen ma, kuuletkos, en pelkää teitä\nja sinun uhallaskin Suomen kruunun,\nma lasken päähän Johan Flemingin!\n\n    (Nuori Fleming puolalaisen kamariherran puvussa näkyy\n    polvistuvana herttuan edessä; pyöveli punaisessa viitassaan\n    seisoo vasemmalla kirves kohoitettuna).\n\nHaa, ken on eessäs siinä, herttu Kaarle,\nken on tuo nuorukainen polvillansa...\nhäh, Juhanako? Johan Flemingkö\non polvillansa herttu Kaarlen eessä!\nPois siitä arvoton ... seis pyöveli --\nhän lyö ... oi taivas ... ei, hän empii sentään...\nhän kuulee huudot vanhan harmaapään...\nTaas nousee miekka ... tappaa aikovatko\nhe nuoren syyttömän?... Nyt lankes säilä...\nJumala taivaan ... armos hälle suo --\nhaa ... rintaan pisti,\nmaahan, maahan tuolla\nviimeinen Fleming kaatui -- mestattuna!\nVanhurskas taivas ... nyt on aika siis\nmyös tullut marskillekin... Ebba, Ebba\nja Kaarina ja kaikki ... tulkaa ... tulkaa\nJuhana joudu ... Juhana, Juhana!\n\n    (Marski on viimeisen puheen aikana horjunut vuodetta kohti,\n    johon korahtaen vaipuu. Siivitetyt enkelit korjaavat Juhana\n    Flemingin, jäljelle jää Kaarle herttua ja pieni prinssi Kustaa\n    Aadolf, molemmilla kruunut päässä, kunnes hetken kuluttua\n    katoavat. Paussi. Sen jälkeen avautuu oikeanpuolinen sivu-ovi\n    ja päänsä pistää varovaisesti esiin):\n\nNOITA:\nNyt kaikk' on hiljaa ... marski nukkuu varmaan!\n    (Tulee vuoteen luo, katselee, palaa ovelle).\nNyt voit sa tulla, Pentti ...\n    (Pentti Ilkka ilmestyy ovelle).\n                              vuotehella\ntuoll' lepää Noki-Klaus, jok' isäs hirtti!\n\nPENTTI ILKKA:\nSe onko varmaa?\n\nNOITA:\n                Katso itse.\n\nPENTTI ILKKA (tulee vuoteelle):\n                            On,\nse on hän, marski itse tällä kertaa.\nNyt ei hän vältä enää kostoansa.\n\nNOITA:\nMa varron tuolla ulkoisalla, Pentti,\nja vahdin rappusissa...\n\nPENTTI ILKKA:\n                        Tee se, noita!\n\n    (Noita pois. Pentti seisoo hetken yksin, käsi puukon kahvassa).\n\nNOITA (kurkistaa uudelleen ovesta):\nMut nukkuvaan sä ällös käsin käy!\n\nPENTTI ILKKA:\nPois, velho-akka!\n    (Noita pois).\n                  Hän on oikeassa,\nei toki nukkuvaista! Herätköön\nsiis marski Fleming, mutta kuollaksensa!\n    (Lyö sängyn verhon syrjään, katselee).\nVaan hän ei liikahda ...\n    (Kumartaa veitsi kädessä hänen ylitsensä).\n                         ei hengitä...\nniin, hän ei hengitä!... Voi taivaan luoja...\nhän ... hän on ... kuollut.\n    (Ravistaa uudelleen).\n                            marski Fleming kuollut,\nja minä kostaa aioin vainajalle!\nMun veitsen kärjess' ei siis kosto ollut...\nJumala taivaan tuominnut on tässä!\n\nNOITA (ovella):\nNo?\n\nPENTTI ILKKA:\n    Hän on kuollut!\n\nNOITA:\n                    Marski Fleming kuollut?\n\nPENTTI ILKKA:\nNiin, täss' ei sijaa enää koston työlle:\nJumala taivaan täss' on tuominnut!\n\nNOITA:\nJumala taivaan taikka -- marski itse!\n\n    (Juoksevat oikealle. Huutoja ulkoa: marski Fleming on kuollut!\n    Melua ja hälinää. Kuuluu nuoren Juhanan ääni linnan käytävästä,\n    kohta temmataan ovi auki ja sisään syöksee).\n\nJUHANA FLEMING (juosten isänsä vuoteelle);\nEi toki vielä lie hän kuollut!\n    (Tarttuu isänsä käteen).\n                               On...\nhän on jo kuollut, liian, liian myöhään!\n\n    (Heittäytyy nyyhkien isänsä vuoteen yli. Pihalla\n    alkavat kirkon kellot soida).\n\nEBBA FLEMING (kiiruhtaen vuoteelle):\nSiis ehti meitä ennen marski Fleming!\n\n    (Polvistuu vuoteen ääreen. Sivulta huutoja ja sitten Kaarina,\n    Gottschalk, Aune, Pentti ja Pietari Juusten, Kurki y.m.\n    laskeutuen kaikki polvillensa, niin että polvistuneiden\n    joukko ulottuu yli näyttämön. Kirkon kellot soivat. Juuri\n    ennen esiripun laskemista, astuu sisään mustapukuinen, kalpea):\n\nDANIEL HJORT (ilmoittaen pilkallisella riemulla):\nMerellä näkyy herttu Kaarlen laivat!\n\n    (Esirippu alas).\n\n\n\n"]