[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fe0WGElyaGo4Ww53lh2mZx6pa_3zxq2Jjt_WtmybQt1E":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},878,"Kaini","Lagervall, Jacob Fredrik",1787,1865,"878-lagervall-j-f-kaini","878__Lagervall_J._F.__Kaini","Murhekuvaus 2:ssä Kohtauksessa","naytelma",[14],"kansanperinne",[],"fi",1847,null,3953,27050,false,47594,[24,25,26],"Bible plays","Cain (Biblical figure) -- Drama","Finnish drama -- 19th century",[28,29],"Mythology, Legends & Folklore","Plays/Films/Dramas","\"Kaini: Murhekuvaus 2:ssa Kohtauksessa\" by Jacob Fredrik Lagervall is a dramatic work written in the mid-19th century. This play explores the biblical story of Cain and Abel, delving into themes of jealousy, family dynamics, and moral conflict. It reflects on human nature and the complexities of familial relationships through an artistic lens.  The narrative unfolds through dialogues primarily between the characters Adam, Eve, Cain, and Abel, expressing their varied emotions and conflicts. Eve’s affection for Abel contrasts with Cain’s feelings of neglect and frustration, leading to a deep-seated rivalry. As tensions escalate, Cain grapples with his own identity and the burden of his actions, ultimately culminating in the tragic outcome of Abel's death. The play captures the psychological turmoil of Cain, highlighting his struggle with guilt and the consequences of his actions, while simultaneously questioning the nature of sin and redemption within familial bonds. (This is an automatically generated summary.)",[],263,"Kalevalamittainen kaksinäytöksinen murhenäytelmä kertoo raamatullisen tarinan Kainista ja Aabelista. Teoksessa seurataan veljesten välistä kateutta sekä heidän vanhempiensa, Aadamin ja Eevan, huolta poikiensa erilaisista luonteista ja kohtaloista.","J. F. Lagervallin 'Kaini' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 878.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","KAINI\n\nMurhekuvaus 2:ssä Kohtauksessa\n\n\nKirj.\n\nJ. F. LAGERVALL\n\n\n\nVIIPURISSA,\nJ. Cedervaller poikineen,\n1847.\n\n\n\n\n\n     Imprimatur:\n\n     Carl N. Keckman.\n\n\n\n\n\nJÄSENET.\n\nAADAMI.\nEEVA.\nKAINI.\nAABELI.\nMEHAALA, Kainin vaimo ja sisär.\nEENOKKI, heijän poikasa.\nHeijän nuorempia lapsiaan.\nYläinen ääni.\n\n\n\n\n1. KOHTAUS.\n\n(Adamin majan luona).\n\n\n1. NÄYTÖS.\n\n    Aadami ja Eeva.\n\nEEVA (näkee Aabelin Ulkona).\nAh tuo armas Aabelini,\nNuorin poikani poloinen,\nViisas viimen synnytetty,\nYmmärrykseltä ylävä,\nKikareelta kiitettavä;\nKuin se soitteloo somasti,\nKaunis lapsi lauleloopi,\nIlautteloo Iseesä,\nVielä enemmän emeesä;\nKuin pijan pajuiset pillit,\nKirjakepit kiiruisasti,\nTekee väkkärät väleen,\nAsettaapi aijan päällen,\nMajan päällen myllynmallit,\nOnkivavat valmistaapi,\nSuorittaa sujuvat sukset,\nKuutit kuusenkoskuvasta.\n\nAADAMI.\nTott on työsä työntekiän,\nAskareesa aikamiehen;\nKaini hänen kaltaissasa\nToen toimitti asiat,\nToimitteli toimevasti,\nKahto talontarpeita,\nKaikki kahteli hyväksi,\nKaikki laitto laavullesa:\nEikä enee ehtinynnä\nHuvitusta huimanmielen,\nLapsipuoskan laitoksia.\nAika Aabelin mäneepi\nTypötyhjissä teoissa,\nVarsin jonnijoutavissa;\nHyvin on lapsi laiskistunna\nKurjistunna kultaisesi;\nAinoat on Ajanviekit\nLausumiset, laulamiset,\nSormet soitullen sopiivat\nEivät totu toimen töihen,\nTaivu tarvis askareihen.\n\nEEVA.\nVielä mieli mielipuolen\nLapsen ymmärrys yhäite,\nTavat vielä taipumata,\nKäännös käytöksen kepiä.\n\nAADAMI.\nSe oisi Aabelin asia\nKahtoo Kainin neuvokkia,\nVartenottaa vanhemmalta\nMahinmutkat mahtavalta,\nOpetuksia osavan:\nJa jos toisin totteleisi\nNiin olisi oiva poika,\nMinullenkin mieleinen.\n\nEEVA.\nKyllä opit kyntömiehen,\nTeot kaikki työntekiän\nVäleen oppiivi osava,\nPian nouvattaa nopia,\nMahin mahtava tapaavi,\nKeksii kerran nähtyäsä;\nUurastuu ukoksi tullen,\nParanoopi partasuuna,\nVaurastuupi vanhempana.\nKieroon Kaini kahteloopi,\nAina Aabeli iloinen,\nYhtä ylpiä kotona,\nViisas, vikkelä, väkevä,\nAina liukas liikenneeltä\nHyvänähtävä näöltä,\nAina äitilleen alainen,\nEmän mieltä ehtiväinen,\nKuuliainen kultaiseni,\nSisärillen siivonpoika:\nVaikka vasten veljeänsä\nTahtoo toisinaan torua.\n\nAADAMI.\nNe on torat toimettoman,\nKursaokset kunnottaman;\nKaini kaikissa teoissa\nEeimäissä, eilimäissä,\nKaini kahtoopi taloa,\nTarkoin pellut pehmittääpi,\nYksin töitä suorittaavi.\nKaini kaivaapi ojija,\nKaini kaikki toimittaapi\nMik on koissa korjattava,\nMitä kerätään keolla.\nEi ne ou verran veittäviä,\nToinen uros toimellinen\nTuohon on toivo toisenlainen\nVara varma vanhanpäivän;\nToinen raivo poikarakki.\nVähänarvoinen apuna,\nVihan viisas, liijan liukas,\nPahapaltoinen puheelta;\nVaan ej pijä vanhempaasa\nVertaissanaan veljeäsä;\nParemmalleen paimenpoika\nVielä tohtiipi torua.\n\nEEVA.\nToinen leikillään toruupi,\nToinen totta tonkaisoopi;\nYhenvertaiset vereltä,\nYhtäsyiset synnynnältä,\nEi ou Kainikaan enempi\nEikä suurempaa sukua.\n\nAADAMI.\nMolemmat on moitittavat\nToinen liijalta toelta,\nToinen toenpuutokselta:\nVaan ei Kaini ensimäissä\nHeijän kiistoissaan heristä,\nAlti alku Aabelista.\n\nEEVA.\nVäli väätyllä vitalla,\nVäli vääntämättömällä;\nToinen toisikymmeninen,\nToinen ammoin aikamiessä,\nKauvan jo ite isänä;\nSepä oisi oiva lysti\nJos olisi lapsenlainen,\nPahan puoskan, puolimielen;\nNiin ma vielä vihtoisinkin,\nKylvettäisin kylkiäsä.\n\nAADAMAI.\nElä vaarra vanhintamme,\nVaarra vanhuuvenvaroa,\nSyytä ensinsyntynyttä,\nKaho ylen Kainiamme,\nKaini kasvolta rumempi\nVaan on vahva vartalolta\nRunsas ruumiisa väellä,\nTöitä tehessä tekevä,\nTavoilta hyvintasainen\nAina Aabelii enempi.\nSie et kurjoa kurita,\nRaahi rangaista väheä;\nEtkä oikein opeta,\nTapojasa taivuttele,\nToenpuolellen totuta\nEtkä vahvasti vakuuta\nSovinnollen Kainin kansa;\nKuinka kuunella tulisi\nSillen siivolla puhua\nJotta työllen juohattaavi,\nJoka opettaa osaapi\nMahin maata kyntämään,\nViljelemään viisauven.\n\nEEVA.\nMinua panet pahaksi,\nHuuvat huolimattomaksi,\nYhtä höpläksi löpäjät;\nVaan et vainenkaan itestä\nSano yhtäkään sanoa;\nOutko koskaan kokenna\nHäntä neuvoa nerolla?\nTokk out toella torunna,\nHävytöntä hängäissynnä?\nOunko kuullut jollonkullon\nEtt oisit kouluta kokenna,\nKurittanna kunnotonta,\nOpettanna omin kunnoin,\nMiten missäkin tilassa,\nKuten kussakin kulussa\nMitä tarvitaan tapoja,\nKuten kukin käytös käypi?\n    (Kahtelee nähäkseen Aabelia).\nKussa kulkenoon kuriton?\nTuossa kultani tulookin\nKaho kaunista näköä!\n\n\n2. NÄYTÖS.\n\n    (Entiset ja Aabeli joka tulee juosten rätyä pyörittiin ja soittain\n    pilliä; hänellä on kirjakeppiä ja muita huvituskaluja, sekä\n    käsissä että vyöhön kiinisijottuna; myöskin vesiruisku jolla hän\n    ruiskauttaa vettä äitisä silmillen. Aadami tavoittaa häntä, vaan\n    Eeva pijättää Aadamia).\n\nAADAMI.\nLaske laiskallen peliin;\nKerran oikein opetan,\nVallatonta vatkailen;\nTott ei tohi toisen kerran\nVasten vanhemman näköä\nRupavettä ruiskuttoa,\nMättää lietettä likaista.\n\nEEVA (Pijättäin Aadamin, pyyhkii veen Silmiltään).\nAnna olla ainoani!\nElä ylly ylhäiseni,\nAnna anteeksi vähäiset,\nNe on leikit lempeyttä\nYlimielen ystävyyttä,\nRasavillin rakkautta:\nEn minä pane pahaksi\nJospa kohta jollonkullon\nKasteloopi kasvopääni,\nJospa vaatteihen valaisi\nEi se hiyvennä hipiitä\nEikä kaiva kasvopäitä,\nVahingoita vaatteita.\nNaurattaavat narrin konstit,\nIlveesä ihastuttaavat.\n\nAADAMI.\nEn ou, eukko, ennen näitä\nSävyjäsi sättinynnä,\nSynnistämme syyttänynnä,\nOmenoihen ottamista,\nPuuttumista synninpuihen,\nVijaksesi viskoinunna:\nEnkä nytkään eneä\nMuinosia muisteleisi,\nVaan mie vahingot varajan\nSinun tautasi taloomme\nHelleytesi heikkoudella\nSaavan Aabelin avulla.\n\nEEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja\nviimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain).\nAh tuo raivo poikarakki.\nVoi tuo vallaton vasikka!\nSill on vielä lapsemvimmat\nVielä mielet puolimielen\nHuimapäiväsen peräti.\n\n\n3. NÄYTÖS.\n\n    Aadami, Eeva ja Kaini.\n\nEEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin).\nElä kaipaa Kainiseni\nAadamillen Aabelista,\nNuoremmastasi nuraja;\nEi se suinkaan suutuksissa\nVettä viskannut vihalla.\n\nKAINI.\nMilloin out minulta kuullut\nIlmoituksia isällen,\nKainin kielenkantamista,\nMilloin mitäkin tuloopi,\nMitä tapahtuu talossa,\nKuta kukin toimittaapi?\nEipä Kaini kieltä kanna\nEikä liijoin liukastele\nEikä valeita vatusta:\nVaikka vaarrat vanhintasi\nSyytät ensinsyntynyttä;\nMullen viskaten vihasi\nArmot annat Aabelillen.\nOlen yksin onnetonna\nYhäite ylenkahottu:\nSiunaus siihen siaan\nAlti Aabelin osaksi.\nMitä lienen miettinynnä,\nTehnyt vasten vanhempia?\nSynninsyyksi yksin synnyin\nKanto äitini katalan\nSynnin orjaksi osauvun.\n\n    (Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).\n\nAADAMI.\nMikä Kainin kastellunna\nViljoin vettä viskanunna\nMikä muotois muuttanunna\nNuttuasi nuhrannunna?\nEik ou konna kostuttanna\nVeli vettä viskannunna?\nNiinmä kurjoa kuritan,\nAnnan muiston Aabelillen\nVarotuksen vastaseksi,\nEttä tuntisi erota\nNoista lemmonleikkilöistä,\nIlveistä ilottavista.\n\nKAINI.\nNe on vääryyvet vähäiset,\nNämä pilkat pientä kättä,\nIlkeyvet ilosen mielen:\nLeikki leikkinä mänöökin\nErittäin torat enemmät,\nToisin pilkat pitkälliset.\n\nAADAMI.\nVähäisetkin vältettävät;\nPitkät pienistä tuleevat,\nSuuret, suruntuottavaiset:\nSanasta sanat itäävät,\nKyteneestä maa kytööpi;\nSoria hyvä sovinto,\nRauha rakkauven sitoopi.\n\n    (Mänöö majasta).\n\nKAINI (yksinään).\nLiekkö synnin syyt yleesä,\nKaikki synnin kauhistukset,\nKaikki kirot kiusauksen\nOsaks minun onnettoman\nSynnin teot syyttömällen\nLangennunna langemuksen,\nSynnin vaivat vanhimmallen:\nIlot ainos Aabelillen,\nHylyllen hyvä elämä,\nAlti osa hyvänonnin;\nNiinpä pilkkanaan pitääkin\nIlkiö ihasteleksen\nIlkastaapi irvihammas.\n\n\n4. NÄYTÖS.\n\n    Kaini ja Mehaala.\n\nMEHAALA.\nAh mun armas ainoseni,\nParas turvani, tukeni!\nViel out vesiherneissä,\nVielä hipeesi hiessä,\nPinta pihkankostunainen\nTott on työsi työläs ollut,\nVaivanalaiset vakosi.\n\nKAINI.\nViel on työtä työläämpi,\nVaivannäköö vaikiampi\nAina harmi Aabelista:\nHänen suhteesa sukuni,\nKautta kasvon kaunokaisen,\nPuolesta punaisen posken,\nTautta ihosa ihanan\nJot ei ou tuuli tummentanna,\nPalonliekki palvannunna,\nKaskenhautoin välissä;\nEikä poro polttanunna\nKytömaita kyntäissä;\nTöihenhuolet huonontanna,\nMuokanneet monet mureet;\nSuhteen suoran ruumiinsa\nJok ei ou vääräksi väsynnä,\nEikä painunna pakolla,\nTullut työllä turmelluksi\nRaunioita raivatessa,\nSaahen sakeessa salossa\nPellonmaita pehmiäksi,\nSuojijamme suorittaissa,\nTalontarpeihen hopussa,\nEläkettä ehtiissä;\nKaini ou ylenkahottu.\nMinkä hyö minullen arvon\nAntaat Aabelin sivulla?\nEivät entisen tavalla\nMielly minun laitoksiin!\nTyyvy minun työntekooni.\n\nMEHAALA.\nAina Aadami sinua\nIsä ite kiittänynnä\nTuen tehnyt toimellesi\nUurauvellesi upoti.\n\nKAINI.\nJospa itekkin isäni\nVielä viisaampi vähäistä,\nHavaihtee minun haluni,\nHuolen huoneemme pijosta\nUurauteni ulkotöissä;\nNiin ei äitimme älyä\nEipä ellennä emämme.\nAina armas Aabelillen:\nSiunaukset sivun minusta\nOnnentoivotus ohite.\n\nMEHAALA.\nVaikk on Kaini yhtä kallis,\nVaikka vara vanhemmasa\nNiin on huoli huonommasta,\nMieli hellin heikommallen,\nHuolenpito pienemmästä.\nHuonon puoleen poloisen,\nLuonto vaatii vanhemmalta\nKaksimointa kahtomusta\nErinomattain emältä.\nLuonto lujallen lujempi,\nKohti kookasta kovempi.\nYhtä siunaavat sinua\nKaikkii meitä Kainiseni!\nVaan jos vaikeeksi näkyypi\nKanssa Aabelin asunta,\nErotaan eritaloksi.\n\nKAINI.\nElköön eukkoni erehy,\nOutko oikein tajunnut\nEttä siunasiit sinua,\nKainin vaimoa katalan,\nMeitä kaikkia Mehaala\nYnnä yhtenä minua?\nKonsa satun saapuvillen\nNiin ei sillon siunausta\nLoveta nimiluvulla,\nYltä ympäri perettä:\nAinoastaan Aabelia\nEivät uhrissaan unouta\nHäntä nimeevät nimeltä.\nVaan en eroisi emästä,\nIrti luopuisi isästä\nJos vielä jotenkutenkin\nEntinen elämänmuoto\nTaloon kääntyisi takasin.\nEi ou heillen hellimmästä\nMielentietosta mitään\nHuojennosta huolissasa\nAivan ennen aurinkoa\nTulee hankkian havata,\nNousta nuoremman sivulta\nJa kuin tultua tupaan\nTyöltä työläältä takasin\nTalontyöltä painavalta,\nKytömaihen kynnettyä\nVielä makaava majassa,\nVielä vuoteella viruva\nSoristellen sorkkiasa,\nRehetellen reisiäsä\nPitää pilkkana minua\nSakkovaapi saalismiestä,\nEineesä ehtiätä,\nHaukkuu leivänhankkiata,\nSättii veljeesä sävytön,\nVanhempaasa vallasniekka;\nJätkyttää jälestä juosten,\nHaukku peloksi harakan;\nMatkiin marsiipi jälestä\nAina härnyttää hävytön.\nRäivä rääsiipi minullen\nHeittolas heristeleksen.\n\nMEHAALA.\nKoita kärsiä, kokea\nEhkä tasautuut tapasa,\nLuopuu laatu lapsellinen.\n\nKAINI.\nHän on aika ajaltasa\nVuosi vuuvelta pahennut;\nEtpä muista muinoisia,\nKuinka kussakin tilassa\nPiin pientä veljeäni\nKäsivarsiini varalla,\nHäntä aina akklloiva,\nLieskan luona liekuttaissa\nHäntä turvaava tulelta,\nVarjeleva valkialta,\nSäilyttäissäni säkeiltä,\nPojes saattaissa savusta,\nKannoin ehtimään emeä,\nKannoin kahtomaan Iseä,\nVasten vanhempiin tuloa.\nLauloin lasta liekuttaissa,\nViihyttäissäni vihelsin:\nPoimin marjoja makeita,\nJältin jältteä petäjän;\nMillon paistoin paistikkaita,\nKonsa hauvoin hauvikkaita,\nKullon kukkia kokoisin,\nEhin kiiltävii kivijä,\nKirjakepit kirjailin.\nIlontekosa iloni\nNaurollesa naurahtelin:\nKuinka oli kuuliainen\nKuhtui kulta veljeksesä,\nMesisiskoksi sinua.\nEipä armoja emäni,\nIhailuksia isäni\nMeillen sattunna samaite,\nHeitettynä helläisesti\nKuin mie häntä miellyttelin,\nHäntä halulla halailin\nKuin mie syytöntä syleilin,\nKiikuttelin kintuillani\nNostin polviini nojalla.\n\nMEHAALA.\nMiks ei mielessä pysysi\nTämän aikuiset asiat:\nVielä muistan muutkin leikit\nKopinlyönnät, kontintiennät,\nKisat, kiikut, kyykät, ryyhkät\nKuurupeittoiset kujassa\nPiilo peittoiset piholla.\n\nKAINI.\nAika aikoa kutakin,\nNyt on vihtana vihana,\nRiitsa, risti seurassamme,\nPerekunnassa petona,\nTalonhärtsänä hävytön;\nVanhemmilta vallan saanut,\nPerinnä pereenpiennän\nIlmas olevvalt isältä,\nVielä elävält emältä,\nAina ylpeenä, ylinnä\nHän on suurinna suvussa,\nEmän lapsista enimmä.\n\nMEHAALA.\nKoitetaan kokea vielä,\nVielä viivytään vähäsen;\nKukatiesi kuinka käypi?\nEhkä entinen elämä\nMeillen tapautuu takasi\nSe oli enkeliin elämä,\nTaivallisen yrttitarhan.\n\nKAINI.\nMikä enkeliin elämä,\nMikä onnesa osana\nMissä autuus asuupi?\nSanansaattoa vajilla,\nHeillä puuttuuvat puheetkin;\nHalleluja kaikki haasto\nKaikki kielenkertomukset,\nAjanvietto, viihykkeesä,\nTarinasa taivahassa,\nToimitukset toisillesa.\nVarsin kaikkia vajilla\nRavintoa, rakkautta,\nVaimon lempeä vajilla,\nAvion avullisuutta;\nEivät emän armautta\nEivätkä isän iloa\nTunne, tunnon lohtutusta,\nLaupeutta lasta kohti,\nLasten vasten vanhempia;\nKaikki sievimmät siteet,\nSomat solmut rakkauven\nEi ou tutut tunnossasa,\nTietyt heijän tiijossasa.\nTypötyhjät heijän työsä\nArvottomat askaresa.\nAina Aabelin enemmän\nTeot toki toimevammat,\nVeisut, virret verrattomat,\nEnemp enkeliin iloa,\nPsalmia sanattomia,\nHyminää, hyräilemistä.\nEipä heillä lapset laula,\nSisärkunta siunaelle.\n\nMEHAALA.\nElä säti enkeliä,\nLuojan luotuja paraita.\n\nKAINI.\nJuohtui mieleen Jumalan\nLuuva valon vaikuttavan,\nAntain määreä ajallen\nAntoi valon auringollen\nJosta kuukin kuumottaavi;\nTaottua taivaskannen\nTäytti taivosen tähillä.\nLuotuasa maamme luojin\nSiihen asukkaat asetti,\nMeijän suvun suuremmaksi\nEnemmäksi enkeliä\nJotka orjiksi osasi,\nPani palvelusväeksi\nLangenneillen lapsillensa.\n\nMEHAALA.\nAina enkelit eläävät\nIiankaikkisess' ilossa,\nAina taivaassa asunta:\nEi ou surmasta surua,\nKuhtumusta kuolemalta;\nEi ou heillä helvettiä,\nVaivoja, elonvajaata,\nKatumusta, kaihtemista.\n\nK&INI.\nSiis on sitä raskahampi,\nKuin ei kuolema pelasta,\nLoppu näytä lohtutusta,\nPäästä päiviltä pahoilta.\nEik ou heillä helvettiä?\nMikä piinapa piruilen,\nMikä sattui saatanallen,\nSekä heijän seurallesa\nJotk' oliit enkeleist enimmät,\nIlmakansasta isoimmat?\nJos meitä vaivoa vajaat,\nTapoavat tauvintuskat,\nHoput, huolet huonontaavat;\nNiin on loppu lohtuttava\nPelastussa kuolun koprat.\nEtt ei enkelit katune,\nPahaksi pahoja töitä\nTotta siinäkin sivussa\nJäävät jällen ihmisistä.\nVieteltynä viekkailta\nMeijän vanhemmat varasti,\nOttiit kielletyt omenat\nHeittäin enimmät hetelmät:\nSitä sukumme suruupi\nKaikki kansamme katuupi.\nEnkelit enemmän rikkoi\nAsettautuit ainehella\nVasten valtoa Jumalan\nTahtoin taivasta tavata,\nLuojan linnoja liketä,\nSiirtää istuma sijoa,\nVoittaa voimanantajata.\nKatumata kauheutta,\nKatehtiissa kahteliivat\nMeijän vanhempiin varoa,\nHeijän onnesa osoa;\nEnsin saattoivat emämme,\nViimen viettivät isämme\nPuuttumaan synninpuihen;\nTuosta äsköin tuomittiin\nTuhansii, tuhansin vuosin\nTuli hirmuiseen kipuun\nKatumaan kahleissa.\nKaikki joilla on katumus\nNiihen huolet huojistuuvat,\nHeijän vaivat vaiveutuuvat;\nVaikka toivo vaipununna.\n    (Mehaala mänee pois, Aabeli näkyy).\nEi ou engeliin elosta,\nVähän ihmisten ilosta;\nMiksi meijät luoja luonnut\nVeljeksiksi veikon kansa\nYksiin vanhempiin varaksi?\n\n    (Näkee Aabelin ruiskuttavan vettä\n    Mehaalan päällen, Kaini juoksee sinne).\n\n\n5. NÄYTÖS.\n\n    Kaini, Mehaala ja Aabeli.\n\nKAINI (Tavoittain Aabelia).\nHeitä kohta koirankonstit\nInhottavat ilveesi\nPaha palkaksi tuloopi.\n\nAABELI (Poisjuosten).\nKainin kasvo narrinnaama\nKuva kurjan, kummitoksen.\n\nMEHAALA (Kainillen).\nElä uhkoa ukkoiseni\nValat varsin vaaralliset,\nUhkaukset uhmalliset:\nEnnen eroomma hänestä,\nEnnen etäältä ehimmä\nLevon, leivän aina saamma\nOman ohtamme hijellä,\nOman ansion avulla\nOma toimi toimittaapi;\nSaamma samalla tavalla\nKuin on saatu näihen saakka,\nNäihen asti ansaittuna.\n\nKAINI.\nKuinka kumminkin erota,\nHeittää heikot kantajamme.\nVanhistuneet vanhempamme.\nVanhemmat hänen varaasa.\n\nMEHAALA.\nPako toroa parempi,\nEro riitoja enempi;\nJossa jo on riijan alku\nToransiemen toihuttaavi\nAina alti kasvavvainen\nKuka tiesi kuinka loitos\nVihanvimma viimen viepi,\nSaattaat saastaiset sanasa,\nPaavuttaat pahat pakinat.\n\n    (Mänee pois).\n\nKAINI (Ajatuksissa, sanoo viimen).\nMiks oun tullut tuntemaan\nOuvoksi oman kotini;\nTullut poisituomituksi\nKaikkein paraimmiin parista,\nAsukkaista ainoisista?\nLiekkö käännös käytökseni,\nOnko sävyni sävytön,\nTokko lienen liijan kiukka\nKärhäkuokka kärsimätön?\nTahon tapani parata,\nKiukanluonnon luovuttoa;\nVaan ei vanhemmat vakuuta\nToista, totuuteen totuta.\nEi meillä elämä synny\nYhä yksillä pihoilla.\nEnnen huommenta eritän,\nEnnen päivän päättämistä;\nItkiin isänikotia.\nSiunaten sijoja niitä\nJossa syytönnä syleilin\nihanaa imettäjääni,\nIstuin sylissä isäni\nKiikuin hänen kintuillasa:\nSiunaillen siittäjini,\nSiunaten sisäryskunnan\nVielä alti Aabelillen\nToivotan totisen onnen\nEttä terveenä eläisi\nAina suosioss asuisi\nHällen jäävät heinämaani,\nHällen perut perkumani,\nKaikki kasket kaatamani.\nKaikki kylvöt kylvämäni.\n    (Hänen hipiäsä muuttuu ja hän sanoo kateuvella).\nVaan en valmiita jyvijä\nAnna Aabelin osaksi,\nElinajakseen eloja;\nAnnan puolet Aadamillen\nIte puohan toiset puolet;\nPoltan oman olkivuitin,\nRikat riihennuotiossa,\nSavu-uhrina salassa,\nKostouhriksi kokoan,\nPoltan polttouhrinani,\nUhmauhriksi sytytän;\nEttei elinajaksesa\nAina kestä Aabelillen\nKainin olkija katoksi,\nAina alle vuoteeksi:\nTotta työllen tottunoopi\nKoska puutos kohtovaavi,\nTyöllen tarvis taivuttaapi,\nVaivan vaatiivat vahingot.\n\n\n\n\n2. KOHTAUS.\n\n(Keolla).\n\n\n1. NÄYTÖS.\n\nKAINI (Pölyssä ja tomussa valmistautuu polttamaan olkija ja ruumenija).\n\nEnnen poltan pois poroksi\nOlet ruumenet ruukiihen\nEnkä etääksi kuleta\nEnkä anna Aabelillen:\nJollen jääpi jälkijäni\nKyllä vuosi kymmeneksi\nNautittavaks narrinpilkoin,\nKäsipuuhkin pulskiasti.\nUhrin tien uhanki vuoksi,\nVelkauhrin veljen vuoksi.\n\n    (Kokoa olkija ja ruumenija).\n\n\n2. NÄYTÖS.\n\n    Entinen ja Aabeli.\n\nAABELI.\nMissä rosmo roikalehat?\nOiva siivon out olillen,\nHyvän ruukin ruumenillen\nSaanut keskellen ketoa.\nOlet out mättännä mäellen\nPehut pellonpientarillen.\n\nKAINI (Tapaillen häntä).\nKyllä sullen kylvyn annan\nKerran kelmijä opetan\nNäsäkuokkoa kuritan.\n\nAABELI (Pakoonjuosten).\nEeva kultainen emäni,\nArmas Aadami isäni!\nKaini luuni katkaisoovi,\nKaini lopettaa lopeti!\n    (Takaisitullen).\nMitäs mielit tästä saaha,\nTyöstä tuhmasta tulevan?\n\nKAINI.\nMinä mielin matkustella\nKauvas teijän kansastanne,\nLuopuin luotanne lopeti:\nNiinmä poltan toisenpuolen,\nOman vuittini olista\nUhmallani uhrikseni.\n\nAABELI.\nTokkos luulet toisenpuolen\nSullen turakka tulevan:\nMitäs miettisit minullen\nHeittää heittolas osaksi;\nMinä sulta miesivuitin\nVaain valmiista eloista.\n\nKAINI.\nMink out vaivan valmistaissa\nNähnyt näihen hankinnassa\nMitä antanut apua?\n\nAABELI.\nMie oun kahtonna karihtat,\nKesät vahtinna vasikat,\nVuohet, vuonnat paimentanna,\nLauman laihoilta ajanut,\nKarjan viljankasvavalta\nKapaleelta karttanunna.\n\nKAINI.\nElä eilleenkin samaite,\nTuolla toimella, tosita,\nVarsin huoleta, hoputa;\nSoita soita kasvamaan,\nLaula pellot pehmiäksi,\nTasaiseksi nurmet tanssi,\nHauku halmeita keollen:\nMakaa päivät päästä päähän,\nVietä iltaisi ilolla,\nAika alti leikitessä:\nMinä muutan muillen maillen,\nEhin muualta eloni.\n\nAABELI.\nSe on Kaini kaunis poika,\nHyvä vara vanhemmillen\nKuin on halu kulkemuksen,\nVaelluksen vanhemmista.\nNe on mielet oiva miehen\nHyvätahtoisen tapoja;\nMikä heillen tuossa turva?\nAinoa on Aabelista,\nVarsin vanhana varasa.\nVielä hävittää hävytön\nEnnensaatuja eloja.\nLuojallemme tokko luulet\nOllenkaan otolliseksi,\nUppalantin uhmauhrit.\n\nKAINI (Uhkaten).\nHaasta vielä harvahammas,\nPahapaltoinen pakise,\nTarinoippa tarhapöllö;\nKonsa on sinusta ollut\nJokuu vara vanhemmillen\nHeillen töissä helpotusta\nHeillen atrian apua.\nPijät pilkan pilkkahammas,\nNaurahtelet narrinalku\nMinun uhmauhrilleni\nOnko sun otollisemmat\nVeriuhrit, velkauhrit\nSyyttömistä syntyneistä,\nKarihtoista kasvavista\nVuohen vuonnista somista?\nVielä vinkuuvat käsissä\nAläjäävät, ääntelöövät,\nJätiseevät jäännöksesä,\nTäriseevät tähteesä.\n\nAABELI.\nSun on uhrit uhmauhrit,\nUhrit ulkokultaisuuden.\n\n    (Kaini laittaa uhriaan. Aabeli myöskin laittaa uhrilaivan,\n    ottaa vuonnan jota hän rupea uhraamaan).\n\nKAINI.\nHeitä vuonnat, vuohenpojat,\nLaske kasvamaan karihtat;\nIrti päästyä ilosa\nPaistiuhria parempi;\nOtan uhrin uihkavaisen\nVielä vinkuvan käsistä,\nSylistäsi sykkäväisen\nKaappaan lampaan lavasta,\nKäpälästä vohlanvuonnan,\nLapaluistasa lujasti;\nJolla päätän päätä vasten,\nKolhoon kohti kulmiasi.\n\nAABELI (Vääntää niskat nurin vuonnalta ja pistää tulen lavan\nalle joka yhtäkkiä leimahtaa tuleen.)\n\nKaho Kaini uhriani\nSe on kerran kelpo käistä\nOtollinen, oivallinen,\nJumalallen juhlattuna;\nSun on auonnasta pahasta\nPahakiukkuisen, kirotun.\n\n    (Kaini koittelee sytyttää uhriaan ruumeniin puolelta vaan\n    tuuliaispää kiehtoo; josta tuli tukehtuu; hän sytyttää\n    uuvestaan ja se tapahtuu samoin; Aabeli sytyttää olkiin\n    puolelta ja se samassa leimua täyvessä tulessa).\n\nKuin on uhri kunnonkäistä,\nTuli hurskaalta tuleepi\nNiin se ei samaite sammu\nKuin jos kurja uhroapi.\n\nKAINI (Sammuttain).\nKuka kuhtunna sinua,\nKuka kuhtui kunnottoman\nJoka saattoi sammutellen\nTämän työni tärviöllen?\n\nAABELI.\nMinä leimullen levitin,\nSaatoin tuimallen tulellen\nJot ei voinut konnankonstit,\nKekäleesi kelvottoman,\nSytykkeesi synnin orjan.\n\nKAINI.\nKekälein on kelvolliset\nParannella partoasi,\nHarvennella hampaita\nSuurta suutasi tuketa.\n\nAABELI (Pakoonjuosten).\nEeva kultainen emäni,\nArmas Aadami isäni\nKaini päälen karkovaapi!\n\nKAINI (lähättäin kekäleen Aabelin jälestä josta hän kaatuu).\n\nSattuipa kovan kovasti,\nKovin päähäsä kolahti,\nOtanpuolellen osautui,\nOhuvehen ohtaluuhun:\nEtt ei liiku, lähennäyvy\nEikä seiso säärillesä.\n    (Likenee).\nVeikolla verinen kulma,\nAlti Aabeli veressä,\nLepässä leviä leuka,\nOtassasa orvasketta,\nMarraskettu maksankarva;\nPunassa punaiset posket,\n    (Tuskalla).\nNouse nuoroinen nopeesti!\nElä viikoista vihoa\nPijä pitkäistä toroa;\nElä muistele eneä\nVäärintehtyjä tekoja.\nEmpä kulloinkaan eneä\nTaho kansasi tapella\nVasten sinuu vastustella\nSaattaa sua suutuksiisi:\nAnnan vallan vanhemmaisen,\nEvut eillä synnytetyn.\n    (Liikuttain häntä).\nVielä poskissa punoa\nVaan ei vastoa minullen;\nEi ou jäykenneet jäsenet,\nVielä veri liikkeissä,\nVielä silmäsä siniset.\nNouse armas Aabelini,\nPijan pikku veikkoiseni,\nHerriherttainen hereä,\nVeli veikkonen havaha!\nKuule kulta kukkaiseni!\nElä kuvaile eneä;\nNe on leikit lemmon leikit,\nKummat kuolun kursaukset\nHirmuisesti hirvittävät!\n    (Liikuttain uuvestaan nousevalla kauhistuksella).\nKylmät ovat kyynäspääsä\nVielä kalvoiset vilummat,\nJäsenesä jäykkenöövät,\nSilmät siirtyyvät siniset\nKalvettuvat kasvopääsä,\nMuoto muutuupi rumaksi;\nJo on sieramet siniset,\nKintut kiini toisissansa,\nVeri sepo seisattunna:\nMikä kumma, liekkö kuollut,\nLiekkö hengen heittänynnä,\nKalma silmäsä sitonut.\nTuoni äänesä tukennut,\nSurma suusa suittanunna?\nTähän syyhyn syynalainen\nOun minä poloinen poika;\nMitä tehä, minne männä,\nMiten päästä päiviltäni,\nKuten kuolema tavata,\nEnnättää elämän loppu,\nKiirehtiä kuolun kimppu?\nTulisikko surmantuskat,\nKuolunkoprat kopristaisi,\nVaipuisivat tunnonvaivat,\nKatoisivat kauhistukset!\nMitkä vaivat surmanvaivat,\nKutka tuskat kuoluntuskat?\nVasta vaivat tunnonvaivat,\nÄskön tuskat tunnontuskat.\nEiköön akkani apua\nJotain taitaisi tavata\nKeinoo keksiä osaisi,\nEttä vielä virkoaisi,\nEttä elähtyis eloon,\nVielä henkiin heräisi?\n\n    (Mänee moniaita askileita vaan tulee kohta takaisin).\n\nUKKOISEN ÄÄNI.\nKuka kuhtu, kenkä huusi,\nMikä minua manasi,\nKenkä nimeltä nimesi?\n\nÄÄNI (ukkoisenjyrinällä).\nMissä veljesi venyypi,\nKussa Aabeli asuupi?\n\nKAINI.\nOunko vahti, vartijoija,\nPantu paimeneks hänellen?\n\nÄÄNI (ukkoisenjyrinällä).\nMiks on veljesi veressä,\nMiksi muoto mustelmoissa,\nKaunis kasvosa lepässä?\nVeljenveri vaahtevainen\nVaatii kostoa kovoa.\n\nKAINI.\nVeljen veren velkapäänä\nVerivelka velkanani;\nVeljenmurha muistettava.\n    (Vapisevalla äänellä).\nMesisiskoni Mehaala,\nAvioni, ainoani!\nTule tuskassa avuksi,\nEhkä neuvon ellentäisit,\nAvun akkani havaisit;\nMiten sulen surmanhaavat,\nLävet kuoleman kuroisin,\nVeljenveri seisattuisi,\nHerumasta herkiäsi;\nJoka vaahessa valuupi\nAlti Aabelin alaite,\nVerilääsönä veäksen,\nMänöö mättäihen lomassa,\nTuolla turpeihen välissä.\nTule sijo silmiäni\nEttä ehkies en näkisi!\nLuonto luovuta elosta,\nSalli surma saastaisellen,\nSaata tunto sammuksiisa,\nTunnonvaivat vaipumaan,\nAjatukseni aseta!\nVaan on vaivat vastaisetkin\nTulet helvetin tulevat\nYhtä vaikiat varoilla,\nSäkeneitä säästöisässä,\nTulilinnussa kipuja.\n\n\n3. NÄYTÖS.\n\n    Kaini ja Mehaala.\n\nMEHAALA.\nMitä mietit ystäväni,\nKennen kanssa keskustelet?\nKetä kahot kaatuneeksi,\nHaastat haavoissa olevan,\nKennen veressä venyvän,\nKuta kuhut kuoliaksi?\n\nKAINI (Osottain Aabeliin päin).\nKennen oun kettännä keollen,\nKennen kaalanna katala?\nSitä kuhun kuoliaksi\nKetä vainajaks varajan?\nOman veljen ohtaluuhun\nKolhaisin korennanpäällä,\nKekäleellä päähän päätin,\nPalavalla paukautin,\nVasten kalloa kalautin.\nMiten tavata takaisin,\nTehä tekemättömäksi,\nMitenkä mitättömäksi\nMustan murhan saatan saaha?\nMiten nostattaa nopeesti\nVeljen venyvää veressä,\nLepeevän lepänlöässä,\nMiten puhistaa pukeesa\nSivistellä silmäkulmat?\n\n\n4. NÄYTÖS.\n\n    Entiset, Aadami ja Eeva.\n\nEEVA (Säikähtäin).\nAh armas Aabelini!\nOh nuori nopiani!\nNouse nuoroinen nopeesti;\nYlös kalliini kavaa!\n\nKAINI.\nEi se nouse nuoroisesi,\nKavaa kalliskannettusi,\nEikä ensinkän nettusi\nVajn vanhinsynnytetty\nPoika louhiin lomaan,\nManattava maanpoveen,\nMahu vaivainen manallen,\nRaukka, kurja maan rakoon.\n    (Viskauttuu maahan).\nKata turpeilla katala,\nMätä mättäitä ylite,\nKiviraunio rakenna\nJohon kovot kuolettajan\nMurhateon muistukkeeksi.\n\nMEHAALA (Langeten polvilleen Aadamin eissä).\nArmoo ihana isäni!\nAnna armo armas appi,\nAnna anteeksi rikoksen\nJohon veti veljenkiistat!\nEipä varsin vanhempasi\nTahallasa tappanunna;\nTapaturmainen tapaus\nHeijät yhteen yhytti,\nYllytti yhessä ollen,\nSaattoi saastaisen tekosa;\nIlman viikoista vihoa,\nPaihte aineeta pahata.\n    (Kääntäytyy aina polvillaan Eevaan päin).\nEhin armoa emältä,\nEhin äitiltä omalta,\nPyyvän Kainin kantajalta,\nAnon anteiksi anoppi!\n\nKAINI (Ylösnousten).\nMun on murhani isompi,\nPahatekoni pahempi\nEtt en tohi toivottoa,\nSiitä vaatia vapautta,\nAnoo armonantamista.\n\nMEHAALA (Aina polvillaan).\nVaikka rikos vallan suuri,\nVainon vaatisi vahinko;\nNiin on armosa avarat,\nEnempi emämme armo,\nIsänrakkaus rajaton!\n\nAADAMI (Itkulla).\nSäästä särettyy syvväntä,\nPäästä päätä pyörtynyttä\nVaivanalaista vapauta!\n\nKAINI.\nAivan suuri surman aine\nVeljen verta vuuvattaissa\nOli kiivautein kirottu,\nSynninsyynä, synnyntäni:\nSynnyin pahasyömmisenä,\nKasvoin ilman kahtomusta,\nOjennuksita, opita,\nSuultakuohkuna, kurita.\n\nEEVA.\nTuossa tunnen tuomijoni,\nLahjan synninlangemuksen,\nPahantyöni palkan tunnen,\nKoston puihen koskennasta.\n\nAADAMI.\nTahi taivaankuritus\nHelleyvestä, heikkouvesta;\nKasvattaissa Kainiamme;\nAlti Aabelii ihailit,\nAlti puollit Aabelia:\nToinen pikainen toraisa,\nToinen viekas, vilpillinen;\nKyy ois ollut kytkettävä,\nSisälisko siimoittava.\n\n\n5. NÄYTÖS.\n\n    Entiset ja Eenokki. (Juosten isälleen vastaan).\n\nMEHAALA.\nKaho pientä kaunokaista,\nKaho kultakukkaistamme,\nIhanata Eenokkiimme,\nNäe itenäköistäsi,\nItemuotoistais ihaile!\nKaho, kuinka kapperasti\nHyppää vasten vanhempaasa\nNousten polviisi nojallen\nSyytön syöstäksen syliisi!\n\nKAINI.\nJos oisi omakuvasi,\nNäkö käypänä näköösi,\nMult on muoto muuttununna,\nNäköpääni näiventynnä.\n    (Kahtoo lapsen päälle, joka säikähtää).\nHirviääpä hirmutonta,\nSäikähtää pahasävyistä,\nIlkiön ihailemista.\n    (Muut vähän eroovat hänestä).\nOuto oun omassa koissa,\nOuto lapsillen omillen,\nSukukuntani suruna,\nVaarrettava vanhemmilta\nIrti seurasta isäni,\nEmänarmosta erite,\nKirottuna kinkeristä,\nKontijo isäni koissa,\nPeto synnyntäpesässä;\nVaikka vanhuuvenvaraksi\nKasvattivat Kainiasa\nNiin on toivo toisin käynyt\nToivo muuttunna mureeksi,\nEi ou vanhuuven varoa\nHuojennosta huolessasa\nKuin oun kummin valmistanna\nPellot kaikki pehmiäksi,\nYlöskyntänyt kytöni,\nSuoni kaikki suorittanut;\nNiin on töistä työläistä,\nVaikiammista vapaus.\nHeitän heillen heinämaani\nVaivanalat vanhemmillen;\nAina itkeväll isällen,\nAlti huolivall apellen;\nJonka jouvutin mureesen,\nSaatoin vanhuuven varata,\nJonka huolellen hosaisin,\nVaikka vahingon jytyllä,\nVarsin vastoin aivotusta.\nKatumukset kaikki myöhät;\nVeljenverenvuuvattajan\nItku ilmivalkiaksi,\nKypeneiksi kyynäleesä,\nTuska tuimaksi tuleksi.\nKolakka koti isäni,\nKylmät omat kynnykseni,\nJäinen, jäähtynyt majani\nHyhmäiset hyvimmät suojat.\nRatkon rakkaimmat siteeni\nEroon eukosta, emästä;\nYksin paeta yritän\nMinne viepi villimieli,\nTaluttaat pahat tapani:\nPeityn petoin pesissä,\nKarhun kuopassa katoan,\nKontion kivikolossa\nHukun hukan atriana:\nEhin yhtä, eikö löyvy\nJoka tappajan tapaisi,\nVeljen tappajan verisen,\nLöisi kurjan kuoliaksi,\nHaon alle hautoaisi.\n    (Ukkoisen jyrinä ja tuli).\nEn säiky pahoa säätä,\nUlkoukkoista vapise,\nTulennuolia tutise,\nKaikkivallan valkiata,\nLeimuja pimiän pilven:\nKepeet ne tulikehakot,\nSäästävät tulisäkiät\nOmantunnon tulta vasten,\nTunnonvaivan valkiata.\n\nÄÄNI.\nSitä kosto kohtoapi.\nJoka muita murhoapi:\nVielä Kainin kaatajallen\nSeitenlainen kostonlaatu,\nSeitenkaltainen katumus;\nKainin murha kauvanajan.\nMurhatyösä muistukkeeksi\nKaiketi vaatiipi katua\nElinaikasa ehäite\nKuin on luotu luonnonsurmin.\n    (Ukkoisen jyrinä ja tuli).\nTunnusmerkiks tuomitullen\nMuutan murhatun muselmat\nKainin kasvoillen asetan,\nMuotoosa mureenmerkit,\nPainan paiseennäköiset:\nJosta kasvo kauhistuupi,\nMuutan muovon murhamiehen\nKainin kasvon kauhiaksi.\n    (Ukkoisen tuli vähenee Kainin ympärillä).\nKauhistunna Kainin kasvo,\nKasvo ennen kaunokainen\nPainunna pahatekiän\nMustaks muoto muuttununna,\nTullut hirviäks hipiä,\nEttä välttäävät, väjyyvät\nVeljentappajan verisen.\n\n    (Ääni lakkaa ja ilma selviää,\n    muut likeneevät ja säikähtäävät).\n\nKAINI.\nKaikki kanhistuut minua\nSävytöntä säikähtäävät.\nO! avioni armas,\nO! vaimo vaivaisen,\nO! lapset langenneen!\nVoi! vanhat vanhempani!\nAh! suojat suojaisat\nKuin alti armaat,\nIhanat, iloisat!\nNyt huolen huoneiksi\nNyt surun suojiksi\nMurheessani muuttuneet!\nNyt jätän jäähyväiset\nJa yksin yritän\nVaeltaa vaivassani:\nVaikk ero vaikia\nLäheisien luota lähtö:\nVaan vaiva vanhemmill\nOun muistutus mureen.\n\nMEHAALA.\nEmpä erkane sinusta,\nLuovu luotasi omani,\nJäisi jättäinkän jälellen\nJoska painaisit pakoon;\nAina ehin askelesi,\nYhä jälkesi yhytän,\nYhä yhteen yhymmä,\nSaamma samoillen tiloillen\nAina toisemme avuksi,\nToisen turvaksi tulemma.\n\nKAINI.\nKuinka tahot kultaiseni\nErota emäsi luota,\nIrti luopua isästä;\nKurjan kulkukumppaniksi?\nOhakkeet ja orjanruoskat\nMinun poluissain poloisen,\nKurjakulkuisen kuluissa:\nJälissä pakojäniksen\nPolut polkemattomia.\n\nMehaala.\nKuin oun kerran kumppaniksi\nSullen suotu, suostunutkin\nOlla onnessa omasi;\nOunpa suotu, suostunnakin\nOlla onnessa kovassa,\nVarsin vastenkäymisessä\nTarvis hyväntahtoisuutta.\nMitä osautuu osaksi,\nSullen suinkin sattuneepi\nKaikki kannamma yhessä,\nKahenkesken Kainiseni!\nAvuksi akankin toimi,\nHelpotukseks heikommankin,\nHuolenpito huonommaisen.\nEi ole eloniloa,\nToista toivoa minulla,\nKuin sun kulkusi mukana:\nEn elä erottuasi\nEnkä hengi heitettyä.\n\nKAINI.\nEtpä eukkoni epäile\nErota emäsi luota,\nIrtautuu isäsi koista.\nAnsaihteisit ainoani\nOsakseis paremman onnen\nMyöskin vankat vanhempamme\nAvun aina tarvihteisi:\nElä suinkan heitä heitä\nVanhuuvessa vaalimata.\nTuossa paikassa tuloovi\nMinun paikalta paeta\nKautta kauhian tekoni\nOman pääni päätöksellä\nOmantunnon tuomiolla.\nEttä täysin täytetyksi\nKova tuomio tulisi;\nPoisi poiketa pitääpi,\nPaeta pahatekiän,\nMuillen maillen murhamiehen,\nSynkkyyten syvimmän korven\nJoss ei päivä päällen paista\nKirkkaus kirotun päällen.\n\nMEHAALA.\nIhanat isäni armot,\nÄitin armot armaammat,\nSiunattu asunsiani\nSisärkunta siunattava,\nHeitettävä hellinmielen,\nSurulla rakas sukuni,\nKaikki kalliit jäsenet:\nVaan on varsin vanhemmista\nVelka veljestä erota,\nSiirtäytyy sisärten luota,\nElinaikaiseks eroksi\nJätän heillen jäähyväiset:\nLaitan lapseni kulullen\nAvioni askeleihen.\n\nKAINI.\nTokko tohin, tokko toivon\nTeitä teilleni suvaita\nManatuillen matkoilleni?\n\nMEHAALA.\nMinne heittäisit minua,\nMinne heität heikot lapset,\nKennen kahtoa katalat?\nVanhemmillen vastukseksi,\nMurheitasa muistukkeeksi.\n\nKAINI.\nEnkä heitä heikkopäitä,\nHuonopäiväsii hopuksi,\nMurhatyöni muistukkeeksi,\nVanhenneillen vanhemmillen.\nJätä sinä jäähyväiset,\nHeitä sinä siunaile\nJonk on siunaukset jotakin,\nJoka tohit toivottoa,\nVaatii onnee vanhemmillen;\nTohit toivoa itellen.\nMin en tohi toivottoa,\nSiunata sitä vähemmin;\nPahan toivotus pahaksi,\nHäjyn siunaus häpeeksi.\n\n\n6. NÄYTÖS.\n\n    Entiset ja Kainin 2 nuorempaa lasta.\n\nKAINI.\nTuossa lapsemme tuloovat;\nLähetään metän lävite\nKarttain isän kartanoita,\nKarttain kallista kotia\nJota vasten vaihoksiin\nKorvet koko maalimassa,\nSaloin synkkiin syveys\nPakopaikaksi ehimmä.\n\n    (Tahtoo taluttaa lapsiaan vaan hyö pakenoovat\n    äitisä luo. Kaikki muut mänöövät pois).\n\nMEHAALA (Polvillaan rukoillen).\nAnna julkinen Jumala,\nAnna ainos auttajamme,\nAnna synnit anteiksi!\nSalli luoja lohtutusta,\nKenki tuskan kevennöstä,\nSuuvos suuri suojaajamme!\nVaikka vastenkäymisijä\nOumma ansaineet osaksi!\nOhjaa onnemme osoa\nSillen tiellen siunatullen,\nMissä minun miehelleni,\nKatuvallen Kainilleni\nToivon liekki toihuaisi\nLoistonsäen, lohtutuksen\nValaiseisi vaivalaisen!\nSalli lapset langenneihen\nJotk ei ou osallisia\nSynnin syihen siittäjisä;\nVijatonna vihannella,\nKukoistua kunniassa,\nVeljellisesti vesoa!\n\n    (Pois).\n\n\n\n"]