Aadolfi Eerikki Nordenskiöld

AADOLFI EERIKKI NORDENSKIÖLD

ja hänen keksintöretkensä wuosina 1858-1879 sekä höyrylaiwa "Wegan" päällikön Katteini L. Palanderin elämäkerta

Professori T. M. Fries'in kahdesta kirjoituksesta suomeksi mukaillut

Arvo Lempiranta

Werner Söderström, Porwoo, 1880.

AADOLFI EERIKKI NORDENSKIÖLD.

Harwoin – eikä ainakaan Japanista milloinkaan – ole sananlennätin tuonut Suomeen niin yleisellä ihastuksella terwehdittyä sanomaa, kuin se, joka pitkän, malttamattomain odotuksen perästä, 1 p. Syyskunta w. 1879 lewisi meidänkin maillemme. Se sanoma, että professori Nordenskiöld ja hänen seuralaisensa onnellisesti oliwat suorittaneet waarallisen matkansa Aasian pohjois=rannikkoa myöden ja saapuneet Japaniin, otettiin koko siwistyneessä maailmassa yleisellä riemulla wastaan. Mutta meissä suomalaisissa wiritti tätä iloa lisäksi se seikka, että tuon rohkean matkueen nerokas johtaja, jonka nimeä nyt kaikkialla kunnioituksella mainitaan, on meidän kansalaisemme, Suomenmaan lapsi.

Ja nyt, kuin laajalta isänmaansa rajojen ulkopuolella tuskin kenenkään miehen nimeä useammin mainitaan, kuin Aadolfi Nordenskiöld'in, eikö olisi säällistä, että loisimme katseen hänen entiseen elämäänsä ja muistuttelisimme pää=asiallisinta siitä, mitä hän sill'aikaa on ehtinyt waikuttaa tieteen hywäksi ynnä omansa ja syntymämaansa kunniaksi?

Nordenskiöld'in suku on alkuansa Ruotsista. Jo ennenkuin se oli muuttanut alkuperäisen nimensä Nordberg eli Nordenberg nykyiseksensä oli se jo 17:nnen wuosisadan loppu=puolella siirtynyt Suomeen, ja sitä myöden owat sen polwelaiset sekä Suomessa että Ruotsissa toimeliaisuutensa kautta saaneet hywin ansaitun kunnian. Useammat heistä owat olleet kirjallisuuden ja luonnon=tutkimisen ystäwiä. Useat owat laiwastolla ja sota=toimissa wirka=tunnosta saaneet maineen ja korkean yhteiskunnallisen aseman; muutamat owat käytännöllisissä toimissa etsineet alaa waikutus=halullensa, toisien taas tehdessä itsiänsä tunnetuiksi ihanteellisien miettimisten, etenkin Swedenborg'in opin, innostuneina ja hartaina ihailijoina ja edistäjinä, Pontewuus ja uutteruus näyttää olewan sukumerkkinä, ja olkoonpa sodan taikka rauhan toimissa, eiwät he ole elämänsä aikeiden toteuttamiseksi epäilleet uskaltaa henkeänsä ja wertansakaan. Niinpä esim: kuoli muuan heistä marttyyrikuoleman Sierra=Leonan rannikolla, jonne hän oli, Beruh. Wadström'in uutterana työ=kumppanina neekerien orjuuden poistamiseksi, heikkona ja kiwulloisena lähtenyt toimittamaan wapaan neekeriwaltion perustamista. Ne, joiden parasta hän, omaa etuansa katsomatta, hartaasti walwoi, ne hänen surmasiwat. Nordenskiöldit owat siis Suomen ja Ruotsin yhteistä omaisuutta. Niinkuin moni muukin suomalainen suku, on tämäkin alkuansa Ruotsista tullut, mutta Suomessa on se uudestaan istutettu kaswamaan ja on kantanut niin kultaisia hedelmiä, että hänen syntymä=maansa niistä saa ylpeillä.

Etewimpien joukkoon tämän suwun suomalaisia jäseniä, on kieltämättäkin luettawa Suomen wuori=wiraston päällikkö Niilo Kustaa Nordenskiöld, yksi Berzeliuksen ja Gahn'in paraita oppilaita ja tunnettu isoista, tieteelle hedelmällisistä kiwennäis=opillisista matkoistansa Uraalissa ja Siperiassa. Kolmas hänen ja Margareetta Sofia von Haartman'in seitsemästä lapsesta syntyi Helsingissä 18 p. Marraskuuta w. 1832 ja sai niineksensä Niilo Aadolfi Eerikki.

Jo aikaisin kääntyi tämän mieli luonnon tutkimiseen, 16:nnen wuosisadan lopusta alkain oli Nordenskiöld'eillä ollut Frugoordin talo [Frugoord eli Frugård on suomeksi Rouwan talo eli Rouwala. Sen oli kuningas Kaarle IX antanut Henriksi Wreden leskelle siksi että se oli pelastanut hänen henkensä Kirsholmin tappelussa.] Uudellamaalla. Aikojen kuluessa oliwat useat perheen jäsenet tänne koonneet arwollisen kirjaston ja sangen melkoisia luonnonhistoriallisia kokoelmia, ja etenkin mitä kiwennäisiin tulee, oli meidän Nordenskiöld'imme isä niitä melkeästi lisännyt. Kaiken tämän keskuudessa kaswaneena, alati nähden isänsä esimerkkiä ja jo nuorena seuraten häntä tieteellisillä matkoilla koto=maassansa, oppi Aadolfi Nordenskiöld jo lapsuudestansa rakastamaan luonnon tuotteita, ja teroittui hänen katseensa eroittamaan niiden waihtelewia muotoja.

Porwoon lukio oli ensimmäinen julkinen oppilaitos, jossa hän nautti opetusta, ja jo täällä huomattiin, ett'ei hänen mielenlaatunsa ollut jokapäiwäistä lajia. Silloinen lukiolaisille suotu wapaus wietteli 13 wuotista poikaa sitä suurimmassa määrin täyttämään. Seurauksena oli, niinkuin hän itse tekemässä elämäkerrassansa sanoo, että rehtori piti welwollisuutenansa julistaa, Nordenskiöld'in ensimmäisenä lukukautena kunnostaneen itseänsä, "ainoasti paljaassa laiskuudessa", johon kewät=lukukauden lopulla lisättiin arwosana "kehnoa" melkein joka aineessa ja jonka seurauksena oli – "ehdot". Erittäin merkillinen on se keino, jota hänen wanhempansa, tarkasti punniten ja werraten sitä pojan mielenlaatuun, näkiwät hywäksi käyttää: ei muistutuksia, ei lisättyä hnolenpitoa ahkeruuden ja käytöksen parantamiseksi, waan päin wastoin wanhankin waarinpidon poistaminen. Seuraus olikin mainio. Wanhemmat oliwat wedonneet pojan kunnian=tuntoon, ja näyttääksensä ett'eiwät luottamustansa turhaan antaneet, kiihtyi entinen laiskuri semmoisiin ponnistuksiin, ett'ei aikaakaan, niin oli lukion paraita oppilaita, joka warmaankin hywillä ero=todistuksilla olisi lähetetty yliopistoon.

Mutta silloin tapahtui sen aikuisia oloja jotenkin kuwaawa seikka, joka yht'äkkiä lopetti olon Porwoon lukiossa. Wanhan ja iki=ajoista oikeutettuna pidetyn tawan mukaan oliwat muutamat lukiolaiset häissä kaupungilla saaneet kaikenlaista meteliä ja muuta epäjärjestystä aikaan, jonka seurauksena oli enemmän syyllisten rankaiseminen, muun muassa – silloisen Suomen uuden koululain mukaan – kämmen=patukallakin, jota rangaistusta kumppanien läsnä=ollessa, jakoi woimakkaalla kädellä koulun rehtori, joka ei ollut kukaan muu, kuin itse Runeberg. Tämä, nuorukaisten arwelun mukaan, wallan summaton ja sopimaton loukkaus iki=wanhaa lukiolais=wapautta wastaan, yhteydessä sen wapauden hengen kanssa, joka juuri silloin (w. 1848) kuohui Porwoonkin lukiolaisten aiwoissa, herätti kiiwaan wastuksen sekä rehtoria että koululakia wastaan ja loppuna oli se, että lähes puoli lukion oppilaita lähti pois. Niissä – waikk'ei häämetelin tekijöissä – oli myös Nordenskiöld. Lisättäköön wielä, että, niinkuin N. itse kertoo, "Runeberg jäljestäpäin melkein enemmän helli niitä oppilaita, jotka hänen rehtorina ollessansa saiwat niin paljon häiriötä ja epäjärjestystä aikaan. Enköhän juuri näitä poikamaisuuksiani sna kiittää siitä, että sittemmin ylioppilaana, muiden kumppanieni kanssa, sain wiettää monta iltaa sen suuren ja jalon miehen kodissa."

Syksyllä w. 1849 otti N. ylioppilas=tutkintonsa, ja nyt seurasi kolme uutteraa työwuotta sekä luku=huoneessa, että wapaassa luonnossa, yhteydessä ystäwä=piirin ja sama=mielisten kumppanien hupaisen elämän kanssa. Tällä ajalla otti hän innokkaasti osaa joskus kiiwaihin ja tuimiinkin taisteluihin päiwän waltiollisista tapauksista, Suomen ja Ruotsin kielen molemmin=puolisista oikeuksista, ylioppilas=osakuntien erinäisistä asioista y.m., jotka usein saawat rauhaisen suomalaisen kansallis=luonteen paisumaan taitojensa ylitse. Kewät=lukukautena w. 1853 otti hän kandidaatti=tutkintonsa, ja w. 1855 alussa astui N. ensi kerran esiin kirjan=tekijänä, julkaistessaan kiwennäis=opillisen tutkimuksen tohtorin arwon saamiseksi. Muita kirjoituksia kemiasta, kiwennäis=opista ja eläin=tieteestä seurasi pian tätä ensimmäistä, ja näiden johdosta nimitettiin N. suuretieteellis=luonnonopillisen tiede=kunnan kaitsijaksi ja ylimääräiseksi wuori=työn neuwojaksi. Molemmista wiroista oli hänellä pieni palkka.

Nämät hänen ensimmäiset julkiset wirkansa oliwat myös hänen wiimeisensä Suomessa. Tapahtui nimittäin, että ylioppilaitten joukosta yksi pakoitettiin eroamaan halweksittawan urkkimis=toimensa tähden. Sen waikutti, muiden muassa, myös N. Samana wuonna (1855) oli kerran muutamilla nuorilla yliopistolaisilla, joiden joukossa oli myös N., yhteiset kekkerit Töölössä Helsingin lähellä. Siellä pidettiin kaikenkaltaisia wapaita puheita ja kun niistä waadittiin selwän, epäiltiin heidän antamaansa kertomusta. "Auttamattomasti olimme me näennäisesti syyllisiä," kertoo N. siitä itse, "ja oikeus waatii tunnustamaan, että me ennen olimme nostaneet niin paljon waltiollista kohua, että meidän totuuden=mukaista kertomustamme, kaikkialla kohdeltiin epäluulolla." Seuraus kaikista näistä oli, että N. ilman mitään muuta sai eron kummastakin wirastansa.

Huolimatta tästä, kenties ei ihan ansaitsemattomasta wastuksesta, meni N. Berliinin harjoittamaan kiwennäis=erittelewiä tutkinnoita professori H. Rosen laporatorissa. Palattuansa Suomeen seuraawana kesänä, kysyi suuretieteellis=luonnonopillisen tiedekunnan päällikkö tahtoisiko N. heti ruweta kiwennäis= ja maan=opin professoriksi, wai tahtoisiko hän ensin yliopiston kustannuksella matkustaa ulkomaille. N. walitsi jälkimmäisen ehdon ja sai n.s. Aleksanterin apurahan.

Tuli sitten maisteri=wihkijäiset w. 1857. Näillä juhlallisuuksilla on meillä Suomessa, milt'ei kansallis=juhlan arwo, ja N. tahtoi olla läsnä niissä, etenkin kuin hän piti wihittämän wiisaus=tieteen maisteriksi (ensimmäisessä kunniasijassa) ja tohtoriksi (toisessa). Erityinen merkitys oli tällä juhlalla wielä siitäkin syystä, että sen yhteydessä wietettiin riemujuhla kristinopin saattamisesta Suomeen. Ruotsistakin oli tullut yliopistollisia wieraita. Tämän juhlan aikana pidettiin kaikenmoisia puheita ja siinä oli kai N., ajan oloihin nähden, liiaksi awosydämminen, koska hänen syksyllä w. 1858 käskettiin neljäntoista päiwän kuluessa jättämään Suomenmaa. Tätä maanpakolaisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauwemmaksi kuin wuoteen 1862, jolloin N. taasen sai wapaasti oleskella Suomessa, mutta sill'aikaa oli hänen äitinsä kuollut, eikä hän päässyt wiimeisiä jää=hywäisiäkään häneltä ottamaan.

Karkoituksensa perästä asettui N. Ruotsiin, jossa hän ahkerasti rupesi harjoittamaan kiwennäis=opillisia tutkimuksia ja kirjailija=tointa. Wähän tämän jälkeen kuoli etewä kiwennäis=tutkija professori Mosander, ja jo silloin oli N. saawuttanut semmoisen maineen, että hän, waikk'ei ollut Ruotsin alammainenkaan ja ainoasti 26 wuotias, Joulukuussa w. 1858 kutsuttiin professoriksi kunink. Tiedeakatemiaan ja waltio=museumin kiwennäis=opillisien kokoelmain ylihoitajaksi. Tämän tapahtuessa oli N. Suomessa, mutta hän kiirehti Tammikuun alussa w. 1859 jäätyneen Ahwenanmeren ylitse uusiin toimiinsa. Tämä retki oli tawallista hankalampi, kun suuri osa matkaa piti kuljettaman luistimilla, ja jääkin oli niin heikkoa, että N. tahtomattansa sai kolmasti kylmässä kylpeä.

Ei N. kuitenkaan i'äksi tahtonut jättää syntymä=maatansa, waan hänen aikomuksensa oli päästä täällä Suomessa waikuttamaan. Hän haki nimittäin w. 1867 kiwennäis= ja maan=opin professorin wirkaa Suomen Yliopistossa ja hywin halukkaasti olisi hänen jo silloin kuuluisa nimensä yhdistetty meidän maan korkeimpaan siwistyslaitokseen. Yksimielisesti sentähden konsistori ehdoittelikin hänen siihen wirkaan, mutta Suomen suruksi Ruotsin riemuksi hän sitä ei saanut.

Mitä N. sitten Ruotsissa museumin ylihoitajana on waikuttanut, käsitetään paraiten jos werrataan tämän museumin kiwennäis=kokoelmia ennen ja nyt. Ennen oliwat ne yhteen=sullottuina muutamiin pieniin huoneihin, ja nyt on niille hankittu awara huoneisto, jonne ne on mukawasti lajiteltu. N. on niitä melkoisesti lisännytkin uusilla ja arwoisilla antimilla, joita on saatu osaksi N:n omilla matkoilla Skandinawian ja pohjoisien seutujen eri tienoilla, osaksi ahkeralla waihtokaupalla ulkomaiden tiede=laitosten ja yksityisten kokoojien kanssa. Tämä Nordenskiöld'in hoidettawana olewa kiwennäis=kokoelma onkin nykyään paraita Europassa. Erittäin tärkeä on melkoinen, suurimmaksi osaksi N:in kokooma meteoriitti eli ukonwaarna joukko.

Wuosi 1858 on toisessakin suhteessa käännekohta N:in elämässä. Hän joutui silloin uudelle toimintoalalle, pohjois=seutujen tutkimiseen, jolla hän sitten on saawuttanutkin warsinaisen maineensa. Sanottuna wuonna lähti silloinen dosentti, nykyään Ruotsin maanopillisien tutkimusten päällikkö, professori Otto Torell tutkimus=retkelle Huippu=wuorille, johon N:ikin otti osaa, ja näin oli hän astunut ensimmäisen askeleensa sillä tolalla, jolla hän myöhemmin yhtä suurella älykkäällä arwiolla, kuin nuoruuden uhka=mielisyydellä, uutterasti ja rohkeasti on waeltanut.

Tämä ei kuitenkaan ollut N:n ensimmäinen pitempi matka. Jo syksyllä w. 1854 oli hän seurannut isäänsä kiwennäis=opillisella matkalla Uraaliin; wanha kotka opetti nuoren lentämään. Melkoisia aarteita koottiin silloin, etenkin Tagilsk'in rauta= ja wnski=kaiwoksissa. Tällä samalla matkalla tapahtui, metalli=opillista koetta tehdessä, tuima happo=räjähdys ihan nuoren N:n wieressä, mutta päästi hänen wahingoittumatta waarasta, ehkä koko huone täyttyi rikkihaposta.

Äsken mainittu retki Huippuwuorille – se oli ensimmäinen Ruotsista wiimeisinä wuosikymmeninä tehtyjä pohjoisnawan tutkimus=retkiä – on pidettäwä waan seuraawien pohjoisalain tutkimusten wakoilemis=matkana. Huippu=wuurien usein jo tutkitut läntis=rannat oliwat silloinkin tutkimis=alana, mutta nekin oliwat erinomaisen tuotteliaat eläin=, kaswi= ja kiwennäis=tieteilijälle mutta etenkin maanpinnan=tutkijalle, ja kehoittiwat uusiin, suurempiin ja täydellisempiin tutkimuksiin. Wuonna 1858 tehdyn matkan etewimpänä hedelmänä on pidettäwä, taaskin Torell'in johdolla, w. 1861 tehty tutkimus=retki, jossa paitsi johtajaa, oli myös kymmenen tiede=miestä.

Niissä oli N:kin, joka siis matkueen muiden jäsenien kanssa jakaa kunnian siitä, että tällä retkellä uutterien, hankaloiden ja joskus hengen uhallakin saatujen, tutkimusten kautta on tieto tämän kummallisen maan kartasta, luonnon=tuotteista ja muistakin seikoista melkein kaikin puolin tykkänään muuttunut. Erittäin on hänen ansionsa, että hän kahdella waiwalloisella wene=matkalla kartoitti Hinlopen salmen ja Seitsen=saaret, joiden wanhemmat kartat huomattiin sangen wirheellisiksi, ja että hän teki tärkeitä hawaintoja, Huippu=wuorien wuorista ja maanpinnan muodosta, yhdellä näistä wene=retkistänsä kohtasi hän, wallan aseitta, odottamattoman eikä suinkaan terwetulleen wieraan, nimittäin jääkarhun, joka, huolimatta huudoista ja kiwen heitoista, yhä läheni niin likelle, että olisi woinut sauwalla ulottua. Tämä tapaus päättyi kuitenkin onnellisesti molemmin puolin.

Tämän retken jälkeen luultiin yleisesti – ja niinpä N. itsekin – että hän pohjois=seutujen tutkijana jo oli tehnyt tehtäwänsä, etenkin kuin hänen w. 1863 rakkauden ja awioliiton siteet kiinnittiwät kotiin, Asian=haarat saiwat kuitenkin aikaan, että hän pian wähältä pakoitettiin kääntämään suunnan pohjoista kohden, tällä kertaa pienemmän matkueen päällikkönä. Sen päämääränä olisi päättää jo w. 1861 pitkälle edistyneitä tutkimuksia Huippuwuorilla aste=mittauksen mahdollisuudesta – maanpallon muodon määräämisessä tärkeä seikka. Matkueen warustamiseen oli kunink. Tiede=akatemia waltion säädyiltä saanut waroja, ja walmistukset oliwat jo ehtineet sangen pitkälle, kuin sitä warten määrätty johtaja, maisteri K. Chydenius, sairastui ja kuoli. N., joka hänen sairautensa ajaksi oli määrätty walwomaan näitä walmistawia toimia, joutui näin melkein itsestänsä tämän yrityksen päälliköksi, jota, waltio=neuwos B. von Platen'in runsaan anteliaisuuden kautta, woitiin saada laajemmaksi, kuin ensin oli ai'ottu. Pienellä, Tromsö'stä wuokratulla laiwalla, nimeltä, "Axel Thordsen" lähti siis kolmas tutkimismatkue, johon kuuluiwat N., yliopiston apulainen N. Tuner Lund'ista ja tohtori A. I. Malmgren Helsingistä. Edellisillä matkoilla tutkimatta jääneet Huippuwuorien eteläiset ja kaakkoiset rannat, tutkittiin nyt hywällä menestyksellä. Aste=mittauksen tutkimiset onnistuiwat hywin, Suur=wuoman ja sitä ympäröiwien seutujen karttoja parannettiin, melkoisia kokoelmia tehtiin, joiden kautta pohjois=maiden – sekä nykyisen, että aikoja sitten loppuneen – kaswi= ja eläin=kunnan tunteminen koko lailla lawennettiin ja ojennettiin. Huippuwuorien itäpuolella nähtiin taiwaanrannan rajalla tuntemattoman maan wuorien kukkuloita. Tämän maan luuli N. siksi, jonka hollantilainen Giles löysi w. 1707 ja jota löytäjänsä jälkeen nimitettiin Gileksen maaksi. (Muutamat sanowat sitä Kaarle=kuninkaan maaksi. Uudemmilla kartoilla ei ole tätä maata). Wuoden erittäin suotuisat jää=seikat saiwat matkueen toiwomaan, että syksyllä pääsisiwät pitkälle pohjoiseen päin, mutta kuin heidän laiwallensa joutui kolme haaksirikon tehnyttä laiwuetta, jotka piti saatettaman Norjaan, meni tämä tuuma tuhoon.

Näiden kolmen Huippuwuorille tehdyn matkan päämääränä oli ollut luonnon=historialliset tutkimukset. Ainoasti w. 1861 tehdyllä, enemmin warustetulla, retkellä oli ollut tuumana tunkea niin pitkälle pohjoiseen kuin suinkin mahdollista, wieläpä aina pohjoisnapaan asti. Luultiin, että helpoimmin päästäisiin toiwottuun päämäärään, jos kuljettaisiin jäätä myöden samatenkuin Parrykin [englantilainen matkustaja Parry kulki w. 1827 jäätä myöden pohjoista kohden ja ehti 82° 45' pohj'sen.], sillä eroituksella kuitenkin, että ruoka=warojen ja muiden tarpeiden wetäjinä ei käytettäisi peuroja, waan koiria. Niitä oli sentähden otettu mukaan iso joukko, mutta osaksi se, että jäät oliwat pakoittaneet matkueen pysähtymään isoksi aikaa Treurenberg'in lahteen, ja sekin, että suhteellisesti lämpöisempi wuoden aika ei ollut senkaltaiselle retkelle sowelias, waikutti ett'ei tätä tuumaa yritettykään täyttää. Sitä seuraawina wuosina oli, semmenkin tunnetun saksalaisen maantieteilijän Petermann'in uutteruudesta ja innokkaasta kiihosta pohjois=nawan tutkimisen halu käynyt yhä wilkkaammaksi, jota paitse sama, mainio tiedemies – waikka ei hänellä ollut ensinkään tukea omasta kokemuksestansa lujasti, yksipäisesti ja wieläpä katkerastikin wäitti, että purjehtiminen pohjois=nawalle ei olisi ensinkään mahdoton. Wanhojen hollantilais=merimiesten kuwitukset "awoimesta napa=merestä" jossa, muka, wilisisi mitä muhkeimpia walas=kaloja, saiwat täten Petermann'ista melkein wimmatun puolustajan, joka oli wähältä pitää kaiken wastustamisen milt'ei wäärä=uskoisuutena. Oli waan löydettäwä tie – sillä semmoinen epäilemättäkin löytyi – sen jää=wyön wälitse, joka etelä=puolella ympäröi tämän ulapan, ja sitten ei muka tarwittu muuta, kuin täysin purjein kiitää pohjois=nawalle. Mutta ei tämä jää=wyökään, jonka olemista älköön kiellettäkö, mitään haitannut; päin wastoin – "pohjois=nawan ylitse käypä wiiwa osoittaa lyhimmän tien Europasta Kiinaan," eikä sillä tiellä "missäkään tawattaisi niin suuria jää=joukkoja, kuin ne, jotka posti= ja kauppa=laiwain matkoilla Australiaan (!) etelän=puolisilla merillä tekewät niin suurta haittaa."

Kolmella jo tehdyllä pohjois=seutujen tutkimis=retkellä saatu kokemus oli tosin asettanut N:n warmana kamppailijana niiden joukkoon, jotka wastustiwat awoimen napa=meren olemista. Mutta että kuitenkin päästäisiin tuumasta toimeen oli tarpeellista koettaa, ja koettaa niin, että siitä oli parainta toiwomista. Kun asiaa mietittiin, päästiin selwille – ja wuonna 1864 saatu kokemuskin sen todisti – että jos jollakin wuoden=ajalla laiwoin päästäisiin pitemmälle, kuin tähän asti on onnistunut, niin se ehkä woisi tapahtua myöhäiseen syksyllä. Tosin silloin täytyy taistella rajuja myrskyjä ja pimeitä öitä wastaan, mutta, toiselta puolen asiaa katsoen, olisi kesä=lämpimän pitänyt niin syöwyttäneen jään, ja tuulien ja meri=wirtojen sen hajoittaneen, että kiinteätä jäätä löydettäisiin wasta pohjoisempana, kuin muina wuoden=aikoina. Päästä napaan saakka – siihen ei ollut suurin toiwomista, mutta todenmukaiselta näytti kuitenkin, että woitaisiin päästä sitä lähemmäksi, kuin tähän asti oli tapahtunut.

Luonnollista on, että tämmöisen tuuman toimeenpaneminen tuntuisi wiettelewältä sille, johon jo on waikuttanut pohjois=seutujen lumous=woima. Yksi este – ja se näyttikin woittamattomalta – oli kuitenkin tiellä: puuttui nimittäin, waroja. Ruotsin waltiopäiwiltä ei ollut niitä pyytämistäkään, sillä ne oliwat, antaessaan waroja wuoden 1864 matkalle selittäneet, ett'ei lisää ollut odottamista. Monet muutkin kokeet meniwät tuhoon, mutta N. – tämän luonteensa näyttää hän saaneen suomalaiselta syntymä=maaltansa – ei luowukaan kerran tekemästänsä päätöksestä, etenkin jos siitä riippuu jotakin suurta, isänmaalle ja tieteelle tärkeätä. Kun N. tiesi maaherran, kreiwi Alb. Ehrenswärd'in mieltymyksen kaikkeen tieteesen ja taiteesen, kääntyi hän hänen puoleensa, ja tämän halullisuus poisti pian kaikki huolet. Kreiwi Ehrenswärd'in kehoituksesta lupasiwat muutaman päiwän kuluessa Göteborg'in etewimmät miehet koota ne warat, joita tarwittiin tämän matkueen warustamiseksi (w. 1868). Hallituskin auttoi tätä yritystä tuntuwasti, kuin antoi matkueen käytettäwäksi merisotawäellä miehitetyn, posti=laitokselle kuuluwan "Sofia" nimisen laiwan, jonka päälliköksi pantiin silloinen laiwaston kapteini, nykyänsä waltioneuwos, parooni J. W. von Otter.

Tuuma oli, niinkuin jo sanottiin, päästä niin pitkälle pohjoiseen kuin mahdollista. Mutta yksin tätä warten warustaa kallis tutkimusmatka, olisi ollut wallatonta onnenseikkailua, etenkin, kuin ennen saadut tiedot selwästi osoittiwat, että wielä oli melkoisia saaliita korjattawana luonnontieteiden kaikilla aloilla niissä maissa, joissa piti käytämän. Päätettiin siis, että kesän aikana piti luonnon=historiallisia tutkimuksia harjoitettaman sekä Huippuwuorilla että läheisillä merillä, ja sitä warten seurasikin, paitsi laiwan molempia upsieria ja lääkäriä, jotka myös ottiwat tehokkaasti näihin töihin osaa, ja N:iä, jonka päämäränä oli maanpinnallisten ja maantieteellisten tutkimusten harjoittaminen, kolme eläintieteen=, kaksi kaswiopin=, yksi luonnon=opin= ja yksi maanpinnan=, sekä yksi eläintieteen muinaisuuden tutkija. Suurellisia saaliita, suurempia, kuin rohkeinkaan olisi taitanut toiwoa, saatiin kokoon ja monta muuta huomiota tehtiin, jotka owat suuriarwoisia pohjan=perän ilmiötten oikein käsittämiseksi. Jos jotain yleisemmin tärkeätä tahdottaisiin erittäin osoittaa, mainittanee tätä ennen waan siwumennen huomatun Beerenin saarimaan tutkiminen, sekä siellä löydetyt melkoiset kiwihiili=kerrokset ja sangen arwoiset kiwettymis=löydöt, kuin myös meren=pohjan naaraamiset, joiden kautta saatiin tietää, että wielä 2,650 sylen sywällä weden pinnan alla, liikkuu melkoinen eläinkunta, ennen aawistamattomia asioita, joita pikemmin pidettiin mahdottomina. Osanottajille jätti tämä, uutteralla työllä, rikkailla saannilla ja hupaisella kumppani=elämällä pian wietetty kesä, kalliin aarteen hupaisia muistoja, joka wielä useasti wie heidän ajatuksensa surumielisellä kaipauksella kolkkoon, mutta majesteetillisesti wiehättäwään saariryhmään, meren kummallisien jääwuorien keskellä kaukana pohjan perillä.

Matkue oli wähältä saada surullisen lopun. Raiwoawa myrsky wiskasi pimeänä yönä laiwan jääwuorta wasten niin ankarasti, että se sai rei'än kylkeensä, ja ainoasti päällikön järkähtämättömän tyyneyden ja koko miehistön yhdistetyn työn kautta saatiin se kuljetettua takaisin Huippuwuorille, kussa wahinko tarpeenmukaisesti autettiin, jonka jälkeen lähdettiin kotimatkalle. Pohjois=napaan ei päästy, päin wastoin oli saatu uusi, raskaasti painawa todistus "awointa napa=merta" ja napaan purjehtimisen mahdollisuutta wastaan, mutta kunniatta ei "Sofia" kuitenkaan palannut matkaltansa. Syyskuun 19 päiwänä keijui se 81° 42' pohj. lew. puhjoisimmalla paikalla, minne laiwoja taidetaan todistaa siihen asti koskaan tunkeuneen. Pohjoisempaan, Sunithinsalmeen, owat myöhemmin päässet ainoasti amerikkalainen matkue Hall'in johdolla (82° 16') ja englantilainen Nareksen johdolla (82° 27').

Wielä löytyi kuitenkin tehtäwiä, joiden selitykset wietteliwät uuteen matkaan Huippuwuorille. Etenkin oli talwen wiettäminen siellä toiwottawaa, että olisi päästy tuntemaan sen maan ilmanlaatua ja samalla olisi myös saatu tehdä luonnonopillisia ja tähti=tieteellisiä tutkimuksia, jotka epäilemättäkin olisiwat olleet suuri arwoisia. Wasta sitten, kuin näin olisi tehty, woitaisiin sanoa, että Huippuwuorien tutkimiset owat loppuun saatetut, ja nyt ruwettiin tarkemmin miettimään, että, kuin kaikki muut wuoden=ajat on huomattu sopimattomiksi, talwella ehkä olisi paras tehdä jalkamatka pohjois=napaa kohden. Parryn, ennen mainittu koe ei juuri ollut turha, mutta se oli täytynyt lopettaa liian aikaisin, lumen sulamisen ja jään hajoamisen tähden. Talwella sitä wastoin pitäisi jään pysymän koossa ja lumellakin pitäisi oleman wakawampi ja werraten parempi kulkea. Puuttui waan taasenkin waroja ehdoituksen toimeen panemiseksi, kuin äkki=arwaamatta, kenenkään pyytämättä, sama antelias mies, jonka nimi sitä myöden aina on mainittu yhdessä N:n ja hänen pohjanpuolisien tutkimustensa kanssa, sitoui auttamaan tätä pyrintöä. Tämä mies oli tukku=kauppias Götheborgissa, tohtori Oskari Dickson.

Tehtäwä yritys ei waatinut ainoasti uutteruutta ja, milt'ei, hurjaa rohkeutta, waan myöskin tarkkaan tuumittua walmistusta ja osa=seikkoihin ulottuwaa huolta. Tarkkaan piti punnittaman sekin tärkeä kysymys, otettaisiinko ruoka=warojen ja muiden tarpeiden wetäjiksi koiria, joita tottuneet englantilaiset, amerikkalaiset ja itäwaltalaiset pohjois=seutujen tutkijat puolustiwat, taikka poroja, joita N. monestakin syystä luuli paremmiksi. Woidaksensa omasta kokemuksestansa saada warman päätöksen tässä kohdin, päätti N. w. 1870, ai'otun talwenwiettomatkan walmistukseksi tehdä pienen matkan Grönlantiin. Waikka se maa jo puolen toista wuosisataa on kuulunut Tanskaan ja kuin luonnon tieteellisiä keksintöjä näytti sielläkin tulewan, lawennettiin tämä matka pieneksi eri tutkimus=retkeksi, johon, paitsi N:ä, kolme nuorempaa luonnon=tutkijaa otti osaa. Täälläkin oliwat löydöt suuremmat kuin toiweet. Monin kohdin tehtiin karttoihin tärkeitä muutoksia; melkoisia ja tärkeitä kaswi=, eläin= ja kansan=tieteellisiä kokoelmia tuotiin kotiin ja etenkin saatiin kolmiais= ja kliitu=aikausiin kuuluwista maadunnais=kaswista erinomaisen arwokkaita lisätietoja maanpallon kehkeämis= ja waurastumis=historiaan jo aikoja sitten kuluneilta ajoilta.

Suuren huomion, ei ainoasti luonnon=tutkijoissa, waan myöskin suuressa yleisössä, weti puoleensa rohkea ja odottamattomalla menestyksellä tehty käwely=matka Grönlannin sisämaan jäällä, jonka N. teki matkakumppaninsa, toht. Berggren'in kanssa. Tunnettu on, että kapeaa rantamaata lukuun ottamatta, koko Grönlantia peittää summaton, yhdistynyt jääkerros, joka siellä täällä n.s. jääwirtojen kautta wie ylellisyytensä mereen, joita jääwuoria sitten merenwirta kuljettaa pitkin aawaa merta, usein kauwas eteläisempiin ja lämpöisempiin seutuihin. Tämän jääteen yhä kestäwissä waikutuksissa owat muutamat luulleet huomaawansa selityksen maan=pinnan muodossa ja rakennuksessa tapahtuneihin muutoksiin, joita, waikka tapahtuwina jo tuhansia wuosia sitten, woidaan huomata suurimmassa osassa maapallon pohjoista puoliskoa ja sangen selwästi meidänkin maaosamme. Tunteaksemme muinaista jää=aikakautta, jolloin koko pohjoinen Europa, Aasia ja Amerikka oli, niinkuin Grönlanti nyt, paksun jääkerroksen peitossa, on siis erinomaisen tärkeätä, tutkia tämän sisämaan jään sisustaa, mutta tähän asti owat kaikki yritykset siinä suhdassa loppuneet siihen, missä alkoiwatkin. N:dille tulle tässä niinkuin monessa muussakin kohdin kunnia sen jään murtamisesta. Kun arkaluontoiset grönlantilaiset matkakumppanit hänen jättiwät, onnistui hänen ja toht. Berggren'in tunkea usein hengen=waarallisella käwelyllä yhteen=sullottujen jää=lohkareitten, kamalain sywyyksien, epäluotettawien lumi=nietosten ja mitä kirkkaimmissa, jään tekemissä ojissa juoksewien wirtain ylitse, noin wiisi penikulmaa tähän "Wellamon linnaan", ja sieltä he, jää=wuorelta 2,200 jalkaa merenpinnan yläpuolella, woiwat wakuuttaita, että, niin pitkälle kuin silmä kantoi, ei ollut nähtäwänä muuta kuin taiwasta ja jäätä. Tässä ei ole soweliasta ruweta ylön tarkkoihin selityksiin tällä retkellä tehdyistä hawainnoista, mutta tämän kirjan (alkuperäinen) tekijä – kaswi=tuntijana ollen – ei woi olla mainitsematta erästä kaswi=tieteellistä – N:n kumppanin tekemää – keksintöä, joka on yksi tämän retken odottamattomia tuotteita. Sekä jäällä että weden täyttämissä jääkuopissa löydettiin nimittäin parikymmentä eri kaswi=lajia, jotka tosin owat alhaisia kaswia, mutta kuitenkin owat erittäin merkittäwiä kylmän kaswin=paikkansa tähden. Tämä löytö hämmästytti kaswi=tutkijoita yleensäkin, eikä keksijää wähimmin.

Enimmän tutuksi tuli tämä Grönlannin matka kuitenkin sen kautta, että siellä löydettiin suuria lohkareita puhdasta nikkeli=metallin sekaista rautaa, joita N. luuli meteoreiksi eli ukon=waarnoiksi – semmoisina ne owat suurimmat tähän saakka löydetyistä. – Hän luuli niiden pudonneen maahan n.s. mioseeni=aikakaudella, jonka paasaltti=kerroksissa ne selwästi kerran owat olleet. Niinkuin tiedetään, käwi kaksi pienempää ruotsalaista sotalaiwaa, "Ingegerd" ja "Gladan", waltioneuwos J. W. won Otterin ja komentajakatteini P. W. von Krusenstiernan johdolla, ne sieltä noutamassa. Heti kun ne oli tuotu Ruotsiin, alkoi yksi ja toinen epäillä niiden maailman=awaruudellista alkuperää, ja nyt jo taitawat useammat asiantuntijat kieltää niiden meteori luonnon, mutta kukaan ei kiellä niiden rautamöhkäleiden löytöä arwolliseksi ja merkilliseksi, päin wastoin niille annetaan iso tieteellinen arwo. Hywällä syyllä woisi sanoa, että niiden todenmukaisesti maapallollinen synty antaa niille wielä suuremman arwon, koska niiden kautta on saatu aihe tarkemmin tutkia useoita tärkeitä, mutta tähän saakka huomaamatta jääneitä seikkoja maapallon kehkeämis=historiassa. Muuten on kohtuullista huomauttaa, että wiimeistä sanaa tässä tiede=riidassa tuskin wielä on sanottu.

Palattuansa Ruotsiin, rupesi N. innokkaasti walmistamaan isoa pohjois=seutujen tutkimis=retkeä, jolle wihdoin w. 1872 lähdettiin ja jonka warustamiseen ei mitään kustannuksia säästetty. Paitsi kauppias Oskari Dickson^ia, joka antoi enimmät tällen tarwitut warat, oli usea Göteborgin arwollisista rahamiehistä antanut isompia ja wähempiä rahamääriä, ja lopuksi oli H. kunink. Majesteettinsa antanut sekä raha=apua 15,000 kruunua (2l,000 markkaa) ja kosolta ruoka=waroja y.m., että myös kaksi sitä warten warustettua ja miehitettyä laiwaa, nimittäin höyryalus "Polhem'in" luutnantti L. Palander'in johdolla, ja prikin "Gladan", jonka päällikkönä oli luutnantti G. von Krusenstierna. Aikomus oli, että wiimeksi mainitun laiwan piti johonkuhun Seitsen=saarista, Parryn saarta oli ehdoitettu, wiemän hnoneenrakennus=aineita, hiiliä ja muita tarpeita, sekä sitten palaaman kotiin. Sitä warten tehdyssä rakennuksessa piti talwen wietettämään tieteellisiä tutkintoja ahkeraa harjoitettaissa, ja sieltä piti sitten lähdettämään jalkaisin retkelle pohjoista kohden, sittenkuin aurinko, pitkän talwiyön perästä olisi takaisin palannut. Sitä paitsi piti yritettämän päästä Gileksen maalle, ja muuten kaikkia tilaisuuksia ahkeraa käytettämän luonnon esineiden kokoamiseksi ja hawaintojen tekemiseksi y.m.

Ennen tehdyiltä retkiltä oli jo saatu milt'ei uskon=kappaleeksi, että Nordenskiöld'in johdolla aina oli "Caesar onninensa" muassa. "Nordenskiöldin onni" oli ehdoituksia tehtäissä lukuun otettawa yhtä hywin kuin mikään muukin asia. Mutta tällä kertaa näytti siltä, kuin olisi se unhotettu kotia, ja koko retki tuli eriomaiseksi alituisista wastoinkäymisistänsä. Jääseikat oliwat w. 1872 hankalammat, kuin ne miesmuistiin oliwat olleet; sen sijaan, kuin jo aikaisin kesällä piti ehdittämän Seitsen=saarille, piteliwät jääjoukot matkuetta aina Syyskuun alkupuoleen Huippuwuorien luoteisen niemen lähellä, ja töin tuskin pääsi se Syyskuun 3 päiwänä pieneen Mosselin=lahteen, jossa nyt päätettiin wiettää talwi, paljoa etelämpänä, kuin ensin oli ai'ottu. – Tutkimuksissansa Grönlannin retkellä luuli N. saaneensa warmuuden siitä, että – huolimatta kokeneen pohjoisseutujen=tutkijan Payer'in ihan päin wastaisesta mielipiteestä – koirat owat sopimattomia wetäjiksi pidemmillä rekimatkoilla, ja sentähden oli suurella työllä ja kustannuksella hankittu koko joukko poroja ja niiden ruokkimiseksi melkoinen määrä jäkäliä; paljaastansa tätä warten oli wuokrattu eri laiwa, höyryalus "Onkel Adam", kapteeni L. Clase'n johdolla. Jo kolme päiwää sen jälkeen, kuin porot oli pantu maalle Mosselin lahdessa, meniwät ne lumi=myrskyisenä yönä karkuun eikä niitä sen enempää löydetty, paitsi yksi ainoa. Arweluttawampaa oli, että matkueen kaksi talwenwiettoon wallan walmistaumatonta laiwaa, joutui, muutamaa tuutia ennen kuin niiden piti kotiin lähtemän, jäihin, joissa niiden täytyi pysyä seuraawaan kesään, ja heti tämän kowan onnen jälkeen uhkasi näitä tahtomattansa täällä talwehtiwia retkeläisiä toinenkin pula, se nimittäin, että oliwat wähältä saada talwiwieraikseen 58 norjalaista pyydystäjää, joiden laiwat niinikään oliwat jäätyneet. Jos heidän olisi täytynyt ottaa nämä kaikki luoksensa, olisi tuskin muu kuin nälän=hätä, ehkä kuolemakin, heitä kohdannut. – Eikä tässäkään kylliksi; "matkueen kowimpana päiwänä", Tammikuun 30:nä, oli kowan myrskyn raiwotessa, kaikki kolme laiwaa wähältä hukkua ja ainoasti mitä waikeimpien yhteisien ponnistusten päästä saatiin ne pelastetuiksi. Kaikenlaisien wahinkojen, turmioiden ja wastuksien luetteloa woisimme helposti pidentää, mutta se, mikä jo on sanottu, osoittaa kylliksi, ett'ei tämä tutkimus=retki ollut mikään huwi=retki.

Käwelymatkakin pohjoiseen päin onnistui niin huonosti, että pahan=luuloisinkin olisi parempaa tulosta ennustanut. Waikka tehtiin sangen uutteria, työläitä ja woimallisia ponnistuksia, päästiin waan eteläisimpiin Seitsen=saariin, ja kukkuloilta siellä saiwat matkailijat wakuutuksen, ett'ei pohjoisempaan tunkemista ollut ajattelemistakaan. Sielläkin missä tämän kirjaisen (alkuperäinen) tekijä w. 1868 näki jään niin tasaisena, että werraten mukawa rekiretki ei ensinkään näyttänyt mahdottomalta, oli nyt ankaran isoja jäälohkareita sekasortoisissa ryhmissä, ikäänkuin yhteen paiskattuina ja korkealle nousseina toistensa päällä, ja semmoisia etuwarustuksia wastaan uljainkin turhaan ryntää.

Emme kuitenkaan tahdo sanoa, että tämä matka oli tykkönään turha. Ei niin päinkään! Tälläkin kertaa onnistui N:n rohkeine kumppanineen (joissa italialainen meriupsierikin) tehdä melkoisia luonnontieteellisiä kokoelmia sekä suurenkin arwoisia waarin=ottamuksia. Erittäinkin muisteltakoon tällä ajalla tehtyjä, lukuisia ja tarkkoja luonnonopillisia, ilmanopillisia ja tähtitieteellisiä hawainnoita ja niinkin odottamattomia tutkintojen seurauksia, joita matkueen kaswi=tutkija merenpohjan kaswikunnasta huomaili monen kuukauden pituisena, pakkaisena talwi=yönä. Erittäinkin mainittakoon pidempi, yhtä waikea kuin huwittawa käwelymatka, jonka N. ja luutnantti Palander tekiwät pitkin n.s. Koillismaan pohjoista ja itäistä rannikkoa sekä sitten suoraan sen sisämaan jään poikki, jonka kautta tämä ennen tuskin tunnettu maa tarkemmin kartoitettiin. Gileksen maalle ei woitu pyrkiäkään; edellisenä suwena oli kuitenkin norjalaisia pyydystäjiä päässyt sinne aluksillansa.

Warmaankin luuliwat useammat, että tämän matkan wastoinkäymiset olisiwat sekä kyllästyttäneet N:n näihin pohjoisseutujen tutkimis=retkiin, että jähdyttäneet hänen anteliaan suojelijansa, toht. Oskari Dickson'in, harrastuksen niihin. Tässä ei kuitenkaan ollut perää; heti matkueen kotiin palattua w. 1873 tarjosi Dickson Nordenskiöldille rahoja uuden retken warustamiseksi. Toinen päämäärä nyt kuitenkin wiittasi puoleensa. Jo w. 1860 lopulla oliwat muutamat norjalaiset pyydystäjät näyttäneet, ettei Nowaja Semljan itäpuolella olewaa Kaarianmerta, enään sowi sanoa "Pohjois=meren jääkellariksi", waan että siellä eräinä wuoden=aikoina woidaan päin wastoin esteettömästi purjehtia ja menestyksellä pyydystää. Monta kertaa tehtiin sentähden "Sofian" retkellä suunnitelmia tulewiksi tutkimusmatkoiksi Nowaja Semljaan ja sitä ympäröiwiin meriin, jossa oli luonnontutkijalle laweita waikutusaloja odottamassa. Ei kuitenkaan olisi silloin sopinut jättää Huippu=wuoria, sillä niistä oli wielä ainakin neljännes tutkimatta. Nyt oli jo kuitenkin tullut Kaarian meren wuoro, jossa ennen kaikkia oli päästäwä Ob'in taikka Jenisei'n suille, Nämät yritykset oliwat, sekä ihan maantieteellisessä, että myös ja ehkä wielä enemmänkin, kauppasuhteissa erinomaisen tärkeitä. Tämän onnistumista wastustawat suurten wenäläisten tiede=miesten (esim. amiraali Lütken) jyrkät todistukset; sitä wastoin tätä puolustawat norjalaiset pyydystäjät (etenkin E. H. Johannesen, E. Karlsen ja F. K. Mack) ja englantilaisen Wiggins'in matkat wiimeisinä wuosina, johon wielä tuli lisää tieteen kannalta saatu wakuutus, että mainittujen isojen wirtain kaukaa etelästä tulewat wedenpaljoudet, ainakin lopusta kesää sulattaisiwat ja ajaisiwat kauwemmaksi talwella muodostuneen jään ja niin tekisiwät wapaan wäylän wirtojen suulle. Tämän nojassa teki N. matka=ohjelman ja pohjois=seutujen tutkimis=historiassa ennen tuskin kuultu seikka tapahtui, että se kaikin puolin onnistui. Mittumaarin aikaan w. 1875 lähti hän purjeille Tromsö'stä pienellä, "Pröwen" nimisellä, laiwalla, ja 15 p. Elokuuta ehdittiin, muutamassa paikoin Nowaja Semljalla wiiwyttyä, Waygatschin saarelle ja Samojedien niemelle Jenisei'n suulla. N:n seuraajat luonnon=tutkijat saiwat nyt tilaisuuden tehdä ennen tuskin ensinkään taikka ainakin sangen wähän tutkituilla aloilla melkoisia eläin=, kaswi= ja kansan=tieteellisiä kokoelmia; jo ennen tunnettujen seutujen kartoissa tehtiin tarpeen=mukaisia muutoksia. Jenisei'n suulla jakaui matkue kahteen osaan; dosentti Kjellman'in johdolla palasi "Pröwen" takaisin joksikin samaa tietä, kuin se oli tullutkin, ja toinen osa, N:n johdolla, kahden jääneen luonnontutkijan ja kolmen merimiehen kanssa muassa olleella norjalaisella weneellä pyrki wirtaa ylöspäin, kunnes tapasiwat höyry=laiwan, jolla pitkittiwät matkaansa Jeniseisk'in kaupunkiin. Loppu matkaa Wenäjän ja Suomen läwitse kuljettiin maata myöden, ja kaikissa isoissa kaupungeissa, joihin poikettiin, muiden ohessa Helsingissä 27 p. Marraskuuta w. 1875, oliwat he innostuneen riemun esineinä.

Kuitenkaan ei woitu pitää warmana ja päätettynä asiana, että tämän "Pröwen'in" matkan kautta, murtumattomina pidetyt jääkahleet, jotka estiwät wapaan kulun Europan ynnä Ob'in ja Jenisei'n suiden wälillä, olisiwat murretut. Päin wastoin oli helppo luulla että tämä odottamaton onnistuminen w. 1875 ainoasti oli sen wuoden erinomaisen suotuisien jää=seikkojen seurauksena. Saadaksensa tässä asiassa suuremman warmuuden ja wieläkin todistaaksensa tämän uuden tien käytännöllisyyden – ainakin suotuisina jääwuosina – päätti N. jo seuraawana wuonna tehdä uuden matkan Jenisei'lle. Jonkinlaista wirkistystä ja lepoa tarwittiin kuitenkin näiden molempien matkojen wälillä, ja kun N. näytti kuuluwan niiden joukkoon, joista on sanottu että he "lewähtäwät juostessansa", teki hän matkan Pohjois=Amerikkaan, jossa hän oli kilpa=tuomarina Philadelphian maailman=näyttelyssä. Sieltä palattuansa, lähti hän höyrylaiwalla "Ymer" 25 p. Heinäkunta Tromsö'stä ja oli, waikka useoihin paikkoihin tiellä poikettiin, jo 15 p. Elokuuta perillä Jenisei'n suulla. Yhteydessä tämän O. Dickson'in ja Nordenskiöld'ille tuntemattoman, siperialaisen tilanomistajan Aleksanteri Sibiriakow'in kustantaman matkan kanssa, oli sitä paitsi yhden suomalaisen ja kolmen ruotsalaisen luonnontutkijan tekemä tutkimusretki Wenäjän läpitse ynnä pitkin Jenisei'n laaksoa, ja oli esitetty, että näiden molempien matkueiden piti tuleman yhteen wirran suulla, kaikenmoiset asiainhaarat waikuttiwat kuitenkin, ettei nämät osastot tawanneet toisiansa, waikka matka kumpaisenkin olopaikan wälillä ei ollut erin pitkä. Molemmat palasiwat sitten samaa tietä, kuin oliwat tulleetkin, kumpikin warustettuna hywillä tieteellisillä saaliilla, luonnollista oli että se menestys, jolla nämät Jenisei'n matkat oli tehty, herättäisi semmoisiin retkiin niin innostuneessa hengessä, kuin N., tuumia uuden samallaisen retken tekemiseen. Wielä ei ollut mikään laiwa purjehtinut koko matkaa pitkin Aasian pohjoista rantaa, waikka kyllä löytyi tietoja siitä, että jonkun laiwan, ainakin menneellä wiisi sadalle, oli onnistunut purjehtia isompia eli wähempiä matkoja siitä. Yleisesti luultiin, että suurimmat waikeudet ilmestyisiwät Aasian pohjoisimman kärjen, Kap Tseljuskin'in, lähellä, jonka ei ole purjehtinut ympäri kukaan muu kuin mahdollisesti se wenäläinen perimies, jonka nimi sillä on, ja jolle tuskin on astunut muu, kuin joku pitkin kuljeksiwa, maatieteellisistä kysymyksistä ihan wälin=pitämätön Samojedi. Tänne arweltiin jäiden paraastaan kokoontuneen, ja pitkin koko matkankin luultiin rohkean purjehtijan yhtämittaa saawan taistella jäämöhkäleitä wastaan. N. uskalsi kuitenkin ajatella wallan toisin. Niiden suurten lämpöisien weden=paljouksien, joita Siperian wirrat tuowat Jäämereen, pitäisi kesän aikana tekemän kapeamman eli leweämmän, purjehtimiselle sopiwan wäylän rantaa pitkin ja wielä senkin tähden, että maan pyörimisestä pitäisi wäkewän, itään=päin juoksewan meriwirran syntymän. Näihin ja muihinkin syihin perusti hän ohjelman uudelle matkueelle, jonka piti tunkeman pitkin Aasian pohjoista rannikkoa aina Beering'in salmeen, ja sen jälkeen palaawan Aasian ympäri Suctsin kanawan kautta: siis purjehdus – ensimmäinen laatuansa – Europan ja Aasian ympäri. Ehdoitus oli rohkea, useimman mielestä mieletönkin, mutta sen päättyminen on, niinkuin tiedetään, antanut N:lle täyden oikeuden. Yrityksen toimeen=panemiseen tarpeelliset rahat saatiin helposti: Ruotsin kuningas harrasti mielihalulla tätä hanketta ja määräsi sille yksityisistä waroista 40,000 kruunua (56,000 markkaa) ja N:n pyrintöjen tunnetut edistäjät, Oskari Dickson ja Aleks. Sibiriakow osoittiwat tawallista anteliaisuuttansa. Ruotsin waltio antoi 32,000 kr, (44,800 markkaa).

Matkan eri seikat owat luultawasti wielä tuoreena muistossa, sen pääkohdat, sekä siihen kuuluwa pikkuinen kartta annetaan lukijoille seuraawassa L. Palander'in elämäkerrassa. Peljätyn Kap Tseljuskin'in saawutti "Wega" ja purjehti wähintäkään wastuksetta sen ympäri, ja wasta silloin, kuin ainoasti wähäpätöinen matka Beering'in salmelle näytti olewan jäljellä, teki siihen asti arwaamattoman myöntywäinen jää, jyrkästi pystyn matkan yhtämittaa jatkamiselle. Kieltämättäkin on harmittawaa näin joutua arestiin – ja wieläpä 264 päiwäksi – kun luulee itsellänsä olewan oikeuden wapaasti kulkea; mutta warmaa on, että, tieteelliseltä kannalta katsoen, tämä wastentahtoinen talwehtiminen on puhdasta hyötyä. Tämä hätäinen matka oli epäilemättäkin ollut haitallinen lewollisille ja tarkoille tutkimisille, ja sentähden antoi talwen wiettäminen myötä=seuraawille luonnontutkijoille terwetulleen tilaisuuden ennen wallan tutkimattomassa seudussa korjaamaan melkoisia tuloja, jotka, kerran työksi tehtyinä ja julkaistuina, siwistynyt maailma warmaankin mielihywällä ottaa wastaan. Luultawaa on wieläkin, ett'ei tämä retki olisi herättänyt niin suurta huomiota, eikä olisi saanut osaksensa niin suurta sääliä, sekä meidän maassamme että kaikkialla sen ulkopuolella, jos ei lewottomuus uljaiden matkailijoiden epä=tietoisista kohtaloista pitkän talwen aikana olisi ollut niin suuri ja – niinkuin se kaukaa katsoen ehkä näyttikin – oikeutettu.

Lyhimmästä tärkimpään olemme nyt tehneet tiliä niistä 9:stä pohjois=seutujen tutkimusretkestä, jossa Nordenskiöld on ollut osallisena. Niitä oli, nimittäin: 5 Huippu=wuorille, 1 Grönlantiin, 2 Nowaja=Semljaan ja Jenisei'lle, 1 Beeringin salmelle – kahdella näistä wietettiin talwikin Pohjan perillä. Yksikolmatta wuotta on kulunut siitä, kuin ensimmäiselle näistä lähdettiin, ja nyt palattuansa saa häntä jos ketään pitää täysiwaltaisena pohjois=seutujen tutkijana. Ei kukaan – eiwät nekään, joiden erityinen huwi on wähentää toisten ansioita – woi kieltää, että hän aina on osoittanut masentumatonta pontewuutta, tulista intoa, sywää oppia, hywää taitoa kaikkien esteitten poistamisessa, pelwotonta rohkeutta ja omanwoiton=pyytämätöntä waatimattomuutta, jonka tähden hänen nimeänsä aina ihastuksella mainitaankin pohjois=seutujen parhaiden tutkijoiden joukossa. Niinkuin muutkin ihmiset, ei N:ikään pohjois=seutujen tutkijana, ole ilman wioitta ja heikkouksitta, ja näiden esimerkkinä kuulee usein mainittawan hänen tulista luonnettansa. Olkoonpa, että se on totta, mutta ilman semmoisetta luonteetta on turhaa työskennellä alalla, joka enemmän kuin muut waatii tulewaisuuden näkemistä iloisien toiweiden kulta=ruskossa, eikä nureissansa murheksia waaroja, äkeästi kiukutella wastoinkäymisistä taikka weltosti wäistyä waiwoista.

Useiden ihmettelemistä nostaa wielä yksi N:n omaisuus, jota taitaisi sanoa hänen heikkoudeksensa. Hän nimittäin monista ja pitkistä meri=matkoistansa huolimatta ei ole mikään meri=uros: neri=tauti saa hänestä helposti uhrin. Ett'ei se häntä kuitenkaan woita, todistaa se tapakin, jolla hän kokee helpoittaa tätä harmillista tautia. Ainakin w. 1868 oli Heinen, kaikkia muuta kuin alakuloisien runojen lukeminen se keino, jolla hän koki lyhentää näitä "meri=taudin öitä."

Jos nyt joku kysyisi, mitä hyötyä on tullut näistä matkoista jään wieraan=warattomiin seutuihin, täytyy meidän wilpittömästi tunnustaa, että olemme epätietoiset, mitä wastaisimme, mutta ainoasti sentähden, ett'emme tiedä mistä alkaisimme, mitä – tilan lyhyyden tähden – mainitsemme, mitä jätämme pois. Paitsi niitä runsaita hedelmiä, jotka Nordenskiöld'in matkat tieteille tuottawat, on erittäinkin hänen wiimeisestä onnistuneesta retkestänsä olewa suuri hyöty maailman kauppa= ja keskuus=liikkeelle. Tästä seikasta on Nordenskiöld itse huomauttanut A. Sibiriakow'ille Jokohamasta lähettämässään sähkösanomassa, jossa hän sanoo: "Laiwaliikkeelle Pohjois=Siperian ja Europan wälillä ei ole mitään esteitä; jäämeren Siperian=puolinen osa on kesällä kuuden wiikon aikana awoinna laiwaliikkeelle."

Nostawatpa myös nämä retket niiden warustajain ja osan=ottajien kotimaan arwoa muun maailman silmissä.

Ihmisen sielussa on wastustamaton tiedonhalu, joka ei tahdo huolia ajan eikä paikan rajoituksista; kaukaisimmistakin taiwaan kappaleista ja niiden luonnonsuhteista pyrkii hän saamaan selwää ja – mitä on enemmän osaksi on se hänelle onnistunutkin. Ja kuitenkin täytyy hänen suoraan tunnustaa, että hän ei tunne edes sitä pientä kierto=tähteä, jossa asumme, waan että tämä hänelle suureksi osaksi on ihan tuntematon. Ei wähimmän taideta tätä sanoa maan pohjois=nawan seuduista. Lukemattomat owat ne kokeet, joita kolmena wiimeisenä wuosisatana on tehty sen salaperäisen werhon nostamiseksi, joka niitä peittää. Monet owat peräti menneet turhaan, osa niistä on wähän onnistunut, ei mikään ole ehtinyt suureen päämäärään. Pettyneet toiweet, suuret kustannukset oliwat ja ruwenneet wäsyttämään, ja pidempi seisahdus tieteelle niin tärkeissä yrityksissä olisi ehkä ilmaantunut, ell'ei Nordenskiöld ja useat Ruotsalaiset olisi astuneet siihen awoimeen sijaan, jonka Englannin ja Pohjois=Amerikan tutkijat oliwat jättämässä. Ruotsista lähteneiltä pohjois=nawan retkikunnilta sai pohjois=nawan kysymys uutta eloa, ja sittemmin Saksasta, Itäwalta=Unkarista, Englannista, Pohjois=Amerikasta, Hollannista, Tanskasta, Norjasta ja Wenäjältä lähteneitä suurempia taikka pienempiä pohjois=nawan matkueita sopii pitää ikäänkuin wastauksena sille huudolle, joita kaikille siwistyneille kansoille annettiin niiden pohjan=puolisten tutkimus=yritysten kautta, joissa kaikissa Nordenskiöld on ollut toimeliaana osanottajana tai johtawana henkenä.

Meidän ei tarwitse muuta kuin luoda wertaawa katse maapallon pohjoisen puoliskon karttaan nähdäksemme millainen se oli ennen näitä tutkimus=retkiä ja millainen se on nyt, niin heti huomaamme, mitä suuria muutoksia Pohjois=seutujen maantieteessä on tehty. Tämä ei kuitenkaan ole niin perin tärkeätä. Nämät suorastaan kartalliset tutkimiset, jotka owat olleet useimpien ennen tehtyjen pohjois=seutuin tutkimus=retkien päämääränä, owat seurauksensa puolesta jotenkin laihoja. Niistä on waan saatu muutamia enemmän tai wähemmän wääriä wiiwoja kartan lehdille. Wasta tarkkojen, asiantuntijain tekemien, erityisseikkoihin ulottuwien tutkimusten kautta pohjois=seutujen luonnon=seikoista, woidaan saada todellinen, hyötyisä tieto niistä – eikä liene liian rohkeata lausua, että ennen meiltä kaikin puolin puuttui senkaltaista tietoa pohjois=seuduista. Me olimme tyytyneet ulkopuolisiin, aloittelijoiden suunnitelmatta, ajattelematta ja tiedoitta tekemiin hawainnoihin ja kokoelmiin ja niiden kautta olemme saaneet wäärän käsityksen asiain oikeasta laidasta; me olimme luulleet, ett'ei juuri sanottawaa ollut toimitettawana seuduissa, jotka tutkijalle sittemmin owat tarjonneet niin lawean waikutusalan. Ruotsista lähteneitä pohjois=nawan matkueita woidaan tässä suhteessa pitää käänne=kohtana; niihin kaikkiin on ottanut osaa tieteellisesti siwistyneitä miehiä, jotka, kukin kohdastansa, owat innolla ja uutteruudella työtä tehneet – ja mitä hywää näin on tieteelle ollut, huomataan helposti pikaisellakin silmäyksellä siihen melkoiseen listaan niistä tieteellisistä töistä, jotka owat syntyneet näillä matkoilla tehdyistä hawainnoista ja kokoelmista. Lyhyesti – kaikin puolin lawennettu ja melkein tykkönään toiseksi muodostettu pohjois=seutujen luonnon=tieteen ja luonnon=tuotteiden tunteminen, on niiden etewin tieteellinen hyöty.

Jos taasen katsellaan näitä retkiä suoranaisen hyödyn kannalta – onko niillä silloin mitään merkitystä? Tosin emme uskalla ennustaa, että niillä löydetyt kiwihiilet ja muut kiwennäiset, woiwat tulewaisuudessa olla erinomaisen arwosia ihmiskunnan tarpeiden täyttämisessä: emme myös tahdo puhua siitä muuten sangen painawasta asiasta, mikä merkitys ihmishengen ja tawaran warjelemisessa on suotawa niiden seutujen parannetuille kartoille, joissa wuosittain koko joukko merenkulkijoita hankkii elatustansa. Mutta yhtä asiaa emme woi emmekä saakaan olla mainitsematta, ja se on se tärkeä hyöty, jonka maailman=kauppa ww. 1875-1879 tehdyillä matkoilla awatuista kulku=wäylistä ehkä saa. Tällä kertaa wiitattakoon waan sitä asiaa, että koillinen kulku=wäylä yhdistää, waikkapa waan wähän aikaa wuodesta, Siperian mahtawat wirrat läntisen Europan ja läntisen Amerikan kanssa, sekä Atlantin ja Tywenen waltameren keskenänsä. Tämä kulku=wäylä on paljoa tärkeämpi, kuin luoteinen wäylä Amerikan pohjois=rannikolla. Sillä meritie yhä enemmän edistywästä Kaliforniasta Englantiin, joka ennen kulki Etelä Amerikan eteläisimmän kärjen ohitse ja oli äärettömän pitkä, monta kuukautta kestäwä matka, saattaa tästä lähin kahtena kesä=kuukautena, Heinä= ja Elokuulla, mennä pohjoisen Jää=meren kautta. Missä "Wega" ennen kulki sala=karien keskellä tuntemattomia wesiä, wälistä sumussa ja pimeässä, siellä kerran kulkee muita laiwoja, niiden wiittain ohjaamina, jotka meri=liikkeelle owat niin tärkeitä. Ja tämä koillisen kulku=wäylän keksintö, jonka löytämistä aina Kolumbuksen ajoista on harrastettu, se on meidän kansalaisemme Nordenskiöldin suuri työ.

Mutta olisiko N:llä wielä mielessä uusia puhjois=nawan tutkimisien tuumia? Ihmeteltäwää ei se suinkaan olisi, sillä suuren, sangen kaunista tuloa lupaawan tutkimus=wainion on hän nyt omannut, mutta itse on hän, niin sanoen ainoasti siwu=mennen, saanut nähdä sen aarteita. Tosiaankin tuntuu niistä kertomuksista, jotka hän talwi=paikastansa Aasian Itäniemen läheltä on kotiin lähettänyt, ikäänkuin hän aikoisi uutta tieteellisille erityis=tutkimuksille sowellettua matkaa. Pohjan=puoliset tienot tarjoawat muuten wielä niin monta kysymystä selitettäwäksi, että waikeampi on walita mihin niistä ensin ryhtyy. Kaikissa tapauksissa on hänellä suuri ja ylewä pää=määrä ja kiitollisesti toiwotetaan häntä ja hänen uljaita toweriansa terwetulleiksi kotia historian lehdille piirrettäwältä keksintö=retkeltä.

LUDWIIKKI PALANDER

Woimallisempaa kiihdyttäjää waarallisille keksintö=retkille kieltämättäkään ei ole ollut, kuin halu löytää lyhyt tie Europasta itä Aasian rikkaihin maihin. Näihin yrityksiin on lähes neljänä wuosi=satana menetetty ihmis=henkiä, rahaa ja uutteroita ponnistuksia: ei ainoasti etelässä, waan pohjoismerien joidenkin lomitse on koettu päästä sen toiwotun määrän päähän. Tiet Afrikan ja Amerikan eteläisien kärkien ympäri on sillä tawalla saatu ilmi ja wiimein löydettiin luoteinenkin kulku=wäylä Amerikan puoleisia Jäämeren rantoja pitkin, jos siksi saattaa sanoa sitä onnen=potkausta, jonka kautta kerran on päästy hiipimään jää=wuorien peljättäwäin etu=warustusten läwitse.

Yritykset löytää koillistakin kulku=wäylää Europan ja Amerikan pohjoisia rantoja pitkin eiwät ole harwoja; ne owat neljättä=sataa wuotta wanhoja ja niiden yrittäjissä on Englantilaisia, Hollantilaisia, Tanskalaisia, Wenäläisiä ja Saksalaisia. Täydelliset tappiot näissä taisteluissa pohjoisien merien jäitä wastaan waikuttiwat wihdoin, että tämmöinen matka luettiin täydellisesti todistettujen mahdottomuuksien joukkoon; ainakin luultiin epäilyksen wiimeisen haamunkin kadonneen, sittekuin mainio pohjois=seutujen tutkija Payer w. 1874 lausui wakaan uskonsa, että koillisen kulkuwäylän keksiminen oli yhtä mahdoton kuin pohjois=nawalle purjehtiminen. Suoraan tieteellisellä perustuksella uskalsi kuitenkin N. ajatella toisin, ja hän on loistawalla tawalla osoittanut olewansa oikeassa. "Wegan" melkein kummallinen matka on näyttänyt, että koillista kulku=wäylää myöden kulkeminen on taitawille, rohkeille miehille mahdollista – ja tämä satojen wuosien wanha tehtäwä on tehty ainoankaan ihmishengen hukkumatta ja werraten wähäisellä rahan=kululla.

Kunnia tämän suuren yrityksen onnellisesta menestyksestä ei ole kuitenkaan yksistänsä N:n. Kun yleinen ja oikeutettu riemu raikuu hänen kunniaksensa, ei olisi ainoasti kohtuutonta, waan suorastansa wäärin olla mainitsematta sen miehen nimeä, jonka ansio on, että hän on wienyt "Wegan" osoitettua tietä myöden, ja jonka rohkeudetta, walppaudetta, meritaidotta ja tälle yritykselle kaikkia alttiiksi antamatta rakkaudetta, tämä kysymys luultawasti wieläkin saisi odottaa päättäwää wastausta. Nordenskiöld on senkintähden ansainnut suuren kunnian, että hän on tietänyt "Wegan" päälliköksi walita niin sopiwan miehen, ja opettaa hänen tätä yritystä niin harrastamaan, että hän jättäen hellän kodin ja hyötyisän wiran, on lähtenyt matkalle, jolla paljon waaroja ja tietämätön loppu oli häntä wastassa.

"Wegan" uljaan päällikön, Aadolfi Arnoldi Ludowiikki Palander'in nimi tunnetaan nyt laajalla hänen isänmaansa rajojen ulkopuolella. Syntynyt Karlskronassa 2 p. Lokakuuta w. 1842 jo ennenkin Ruotsin laiwastossa tunnetusta suwusta, tunsi hän aikaisin halun merimiehen raikkaasen elämään. Asianhaarat käänsiwät pian hänen mielensä pohjoiseen ja sen jäisiin meriin eikä hän aloittelijana lähtenyt sille matkalle, joka nyt on wetänyt koko siwistyneen maailman huomion puoleensa.

Päinwastoin oli hänellä tässä runsaasti kokemusta, joka teki hänet muita soweliaammaksi nykyiselle paikallensa. "Mitä ken kesällä tekee, wielä tahtoo talwellakin," on tawallinen sanan=parsi, joka tässäkin toteentuu; joka kerran on tuntenut pohjoisseutujen lumoawan waikutuksen, sen ajatukset mielihalulla lentäwät sinne. Jo sotakoulussa ollessaan (ww. 1857-63) oli Palander niillä harjoitus=retkillä, joihin hän otti osaa, kahdesti käynyt Islannissa, ja siis jo silloin saanut jonkinlaisen aawistuksen retkistä pohjan=puolisissa kulkuwesissä. Wasta sittekuin hän w. 1864 tehtiin laiwaston upsieriksi ja semmoisena samana wuonna seurasi "Gesle" laiwaa sen retkeilyllä wälimeressä, Sierra Leonalla ja Liberiassa sekä sittenkuin hän wielä kauppalaiwallakin oli wuoden ajan kuljeskellut pitkin, sai hän kääntää laiwan keulan warsinaiseen jäämereen ja siellä tutustua Pohjois=seutujen ilojen, waiwojen ja waarojen kanssa. Pohjois=nawan retkellä w. 1868 teki hän nimittäin alaluutnantin wirkaa kruunun=laiwalla "Sofia" – ja hywin tiedetään, että se tuttawuus, jonka hän sai tehdä pohjois=seutujen jäiden kanssa, "ei ollut waan huwiksi." Tällä retkellä saadut hawainnot waikuttiwat kuitenkin, että, kun wiidettä pohjois=nawan retkeä warten w. 1872 hänelle tarjottiin päällikkyys "Polhem" laiwalla, ei hän epäillyt sitä ottaa, ja waaran hetkinä osoittamastansa woimasta, kelwollisuudesta ja älykkyydestä, sai hän yleisen kunnioituksen ja hartaimman kiitollisuuden. Ei ainoasti laiwan päällikkönä, waan myöskin osanottajana tieteellisiin tutkimuksiin ja miehistön johtajana hankalalla ja waarallisella jääwaelluksella Seitsen=saariin ja Koillismaalle, osoitti hän lempeän harrastuksensa tutkimuksen onnistumiselle.

Tätä kahdella tutkimus=retkellä saatua kokemusta jäästä ja niistä waaroista, joita wastaan laiwan siellä pitää taisteleman, on Palander wieläkin ollut tilaisuudessa muualla päin lisätä. Tawattoman kowana talwena ww. 1870-71 kuljetti hän silloista posti=laiwaa "Polhem" Gotlannin ja Ruotsin mannermaan wälillä, ja osoitti silläkin ajalla taitawuuttansa ja rohkeuttansa niin uljaalla tawalla, että hän woitti yleisen suosion. Seuraawankin talwen wietti hän "Polhem'illa", joka silloin oli määrätty Öresund'iin, antamaan purjehtiwille laiwoille tarpeellista apua.

Näin hywin walmistuneena otti hän wastaan päällikkyyden "Wegalla", jonka tukkukauppias, toht. O. Dickson tätä tarkoitusta warten oli ostanut Göteborgista. "Wega" warustettiin Palander'in johdolla, mitä huolellisimmalla tawalla Karlskronassa. Palander itse walitsi miehistönkin. Tällä aluksella on hän sitten woittanut taistelun mahtawia woimia wastaan, jotka tekewät kulun pohjois=nawan meressä niin waaralliseksi ja usein saawat paraatkin toiweet haihtumaan. Jää=joukot, syys=myrskyt, oudot wedet, pimeys owat kukin yksinkin auwoisia wastustajia, ja liitossa keskenänsä ne näyttäisiwät woittamattomilta. "Wegan" matka waatikin, warsinkin Lena=wirran suusta talwi=paikalle melkein joka hetkellä, päällystön koko taitawuuden ja walppauden. Pitkiä matkoja kuljettiin, jossa kartan mukaan olisi pitänyt olla maata; hieta= ja sala=karit olisiwat millä hetkellä hywänsä woineet tehdä lopun ei ainoasti matkasta, waan myös matkustawaisista; kokoontuneiden jää=röykkiöiden lomitse täytyi laiwan hiipiä eteenpäin, ja niihin se wihdoin kiintyikin todistukseksi siitä, että taitawin ja rohkeinkin tämmöisessä taistelussa aina on heikompi. Mutta sitä ennen oli "Wega" jo tehnyt merkillisemmän matkan, kuin mikään laiwa sitä ennen siellä on tehnyt ja tuskin wastakaan tekee; nuori luutnantti oli tehnyt työn, jota amiraalit saawat kadehtia.

Muistelkaamme nyt tämän retken pääkohtia, jommoisena ne tunnemme matkalta kotiinlähetettyjen kertomuksien mukaan.

4 p. Heinäkuuta w. 1878 lähti "Wega", wahwa, Jäämeren=matkalle erittäin soweltuwa höyry=laiwa, Göteborgista. Palander'in alapäällikkönä oli alaluutnantti E. Brusewitz, ollut myös Grönlannin matkalla w. 1871. Nordenskiöldiä seurasiwat dosentti Upsalan yliopistossa F. Kjellman, kaswitutkijana, (ollut mukana matkoilla ww. 1872-73 ja 1875), toht. A. Stuxberg, eläintutkijana (Nordenskiöldin seuralainen matkoilla ww. 1875 ja 1876), toht. E. Almqwist, lääkärinä ja kaswi=tutkijana, luutnantti Italian sotalaiwastossa Boue, wesitutkijana, luutnantti Tanskan sotalaiwastossa A. Howgaard, luonnontutkijana, sekä suomalainen luutnantti A. Nordqwist, tulkkina ja eläintutkijan apulaisena. Miehistönä oli 17 wapaehtoista Ruotsin sotalaiwaston wäestä, yksi gotlantilainen merimies, eläintutkijain erityisenä apuna, joiden lisäksi otettiin Tromsö'stä kolme norjalaista pyyntimiestä. Lähtiessään oli matkue warustettu muonawaroilla kahdeksi wuodeksi.

18 p. Heinäkuuta ehdittiin Tromsö'hön, jossa N. Norjan läpi tultuansa yhtyi matkueesen, ja josta lähdettiin saman kuun 21 p:nä. Wähän wiiwähdettiin sitten pienellä, Pohjois=niemestä lounaasen päin olewalla Maasö'n saarella, ja sitten sanottiin Europalle hywästi. Jugor salmen kautta kulki laiwa 1 p. Elokuuta Kaarian mereen, ja ilman mitäkään jään estettä saapui 6 p. Dickson'in satamaan Jenisein suulla. Neljän päiwän kuluttua jatkettiin matkaa [lukija taitaa tähän liitetystä kartasta, ks. kuvatiedosto kartta.jpg, päiwä päiwältä seurata tätä matkaa], ja wanhan maailman pohjoisin niemi, Kap Tseljuskin, pidettiin päämääränä; sinne päästiinkin erinomaisitta wastuksitta, ja yksin jo se olisi tehnyt "Wegan" matkan kuuluisaksi kaikkina aikoina. Wähän siinä wiiwyttyä ohjattiin kulkua Lena=wirran suulle, johon myös joksikin helposti päästiin 27 p:nä Elokuuta. Tänne jätettiin "Wegaa" seurannut "Lena"=laiwa, joka lähti kulkemaan wirtaa ylöspäin, ja jonka kautta ensin saatiin tietoja Europaan kaikki toiweet woittaneesta matkan ensi osasta.

Nyt oli syytä luulla suurimpien hankaluuksien jääneen taakse. Tosin oli noin 200 wuotta kulunut sittekuin mikään laiwa oli kulkenut koko matkaa Lenasta Beeringin salmelle, mutta pidempiä taikka lyhempiä osia siitä oli sittemmin usein kuljettu laiwoilla, jotka eiwät missäkään suhteessa woineet "Wegalle" wetää wertoja. Eteläänpäin mutkiwa ranta, antoi myös toiwoa wähemmän jäisiä wesiä. Toisin kuitenkin tapahtui. Pimeiden syys=öiden kanssa eneni jääkin, ja ainoasti taitawuuden ja rohkeuden kautta woitiin hiljalleen päästä eteenpäin. Syyskuun 28 p:nä oli kuitenkin mahdotonta tunkea kauwemmaksi. Yks'päiset tuulet ajoiwat jäät yhä rannemmaksi, pakkanen jääti kaikki kiinteäksi jäänpaljoudeksi ja niin tuli wälttämättömäksi wiettää talwea siellä. Wielä pari penikulmaa eteenpäin – ja "Wega" olisi wielä saman wuoden syksynä ehtinyt Japaniin. Talwehtimis=paikka oli Seitse=Kamen awoin ranta, pieni niemi luoteesen päin Itäniemestä ja Beeringin salmesta, eikä erin kaukana niistä. Tänne asti oli Beering w. 1729 woinut tunkea. Muutamista lähellä olewista, wäki=rikkaista tshuktshilais=kylistä oli matkueelle iso hyöty, ei ainoasti sentähden, että ne sieltä saiwat tuoreita muona=warojn, waan senkin tähden, että siellä woiwat lyhentää "wankeutensa" pitkiä päiwiä.

Wihdoin 18 p:nä Heinäkuuta w. 1879 päästiin jatkamaan matkaa; kaksi päiwää myöhemmin kuljettiin Itäniemen ohitse Beeringin salmesta, ja muutamien, tieteen hyötyä tarkoittawien poikkeuksien perästä Aasian ja Amerikan rannikoilla, kiiruhdettiin Japaniin, jossa Syyskuun 2 p:nä illalla ankkuri laskettiin Jokohaman satamassa. Pohjois=matka oli tehty, ja palausmatka pitkin lämpimiä meriä oli jälellä. Se on tapahtunut Aasian etelärannan ympäri Suctsin=kanawan kautta, ja niin näki Palander sen taasen senlaisissa suhteissa, joita hän warmaan ei aawistanutkaan, kun hän w. 1869 "Wanadis" laiwalla oli läsnä sen juhlallisessa awauksessa.

Onko nyt, tämän koillis=wäylän löydön kautta, uusi kauppa=tie itä=Aasiaan raiwattu? Tähän kysymykseen wastattaissa huomattakoon ensin, että Suctsin kanawan awaamisen kautta tämmöisen tien tärkeys on muinaisista ajoista ihan muuttunut. Kieltämättäkin on sitä paitsi liian rohkeata, yksinäisen tapahtuman perusteelle tehdä yleistä päätöstä, etenkin näin tärkeässä asiassa. Luultawaa on myös, että matkat pitkin Europan ja Aasian pohjois=rannikkoa owat liiaksi waaran=alaisia ja ajan=pituutensa puolesta niin arwaamattomia, ettei tämän tien käyttäminen liene liian wiettelewätä. Todenmukaista on kuitenkin, että tällä, ennen ihan autiolla merellä lukuisia laiwoja rupeaa liikkumaan, jotka wiewät sisä=Aasian wirtoja pitkin rantamaille tuotuja, runsaita tuotteita tienosta toiseen, ja tämä on nähtäwästi käytännöllisessä suhteessa tämän wiimeisen ja kahden sitä ennen tehdyn koillis=wäylän tutkimus=retken tärkein seuraus.

Pitkin isoja, sywälle keski=Aasiaan purjehtimiselle kelwollisia wirtoja, asuu nimittäin ahkeraa kansaa, jonka rikkaat ja ihmisien tarpeille tärkeät tuotteet ainoasti puuttuwien yhdistys=neuwojen kautta jääwät turhan taikka pian ei minkään arwoiseksi kuolleeksi pääomaksi. Ehk'ei se aika olekaan järin kaukana, jolloin kaikki tämä ylellisyys woidaan, werraten helposti, nyt osoitetuilla teillä kuljettaa osaksi Europaan, osaksi Beeringin salmen kautta Amerikaan ja Aasian eteläisiin rantamaihin, – ja miten mahdottoman tärkeäksi tämä woi tulla, etenkin sisä=Wenäjän niin monin puolin kowa=onnisille maille, on helppoa – taikka ehkä pikemmin mahdotonta – nyt jo arwata. Tämmöisien kauppa=matkojen alku Europan ja Ob= ja Jenisei=wirtain wälillä on jo tehty, ja jos näitä kokeita onnestaa kymmenenäkin wuotena, alkaa warmaankin koko kauppalaiwastoja purjehtia tähän asti aina tukituksi luullulla Kaarian merellä. Wielä on kuitenkin paljon tutkittawana, paljon koetettawana, ennenkuin woidaan sanoa, että iloisien toiweiden alalta on tultu wakaan kokemuksen alalle. Ei ole mahdotonta, että jäät jonakin wuotena, niinkuin w. 1872 ja – kuten äsken sanottiin – myös w. 1879, tykkönään sulkewat ahtaat wäylät Kaarian meren suulla, ja näin muuttawat odotetun woiton pelkäksi häwiöksi, ja että muitakin samallaisia wastuksia idemmässäpäin ilmaantuu. Tämä kuitenkin lienee wähemmän painawata, sillä yleisesti sanotaan, että onnistuneen matkan woitto on niin suuri, ett'ei joka 5:tenä eli 6:tena wuotena sattuwa häwiö ole kowin tuntuwa. Tulewaisuus epäilemättäkin ratkaisee nämät tärkeät kysymykset.

Mutta jos näitä, taloudellisessa suhteessa tärkeitä hedelmiä ei ollenkaan, taikka waan wähissä määrin saadaankin – warmaa on kuitenkin, että lawea wainio nyt on tieteellisille tutkimisille raiwattu. Ja tästä, niinkuin myös "Wegan" kunnia=rikkaasta retkestä, saawat kiitoksen ennen kaikkia N. Nordenskiöld ja L. Palander.