[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fX31VaiCg92oWE2jrUOc_ZyysBzqKNrrZJuCErwiuce4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":21,"gutenbergTranslators":24,"gutenbergDownloadCount":21,"aiDescription":25,"preamble":26,"content":27},962,"Merikadetti Jack Easy","Marryat, Frederick",1792,1848,"962-marryat-frederick-merikadetti-jack-easy","962__Marryat_Frederick__Merikadetti_Jack_Easy","I. Merikadetti Jack Easy. II. Jack Easy merellä. III. Jack Easy perillä.","romaani",[],[],"fi",1836,1930,107571,703313,true,null,[],[],[],"Jack Easy on hemmoteltu nuorukainen, joka uskoo isänsä radikaaleihin oppeihin ihmisten tasa-arvosta. Hän lähtee merille etsimään ihanteidensa mukaista yhteiskuntaa, mutta kohtaa Napoleonin sotien pyörteissä laivaston kurin, meritaisteluita ja seikkailuja, jotka muokkaavat hänen maailmankuvaansa.","Frederick Marryatin 'Merikadetti Jack Easy' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 962. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme seta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","MERIKADETTI JACK EASY\n\nKirj.\n\nFrederick Marryat\n\n\nSuom. Alpo Kupiainen\n\n\nEnglanninkieliset alkuteokset Mr Midshipman Easy I, II ja III\nilmestyivät vuonna 1930 Arvi A. Kariston kustantamana kolmena\nkirjana 'Merikadetti Jack Easy', 'Jack Easy merillä' ja\n'Jack Easy perillä'.\n\n\n\n\n\n\nMERIKADETTI JACK EASY\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU\n\njoka lukijan on hyvin helppo lukea.\n\n\nNicodemus Easy asui Hampshiressa. Tämä herrasmies oli myös\nnaimisissa, ja muutoin hänen olosuhteensa olivat varsin mukavat.\nUseimmista aviopareista on perheen hankkiminen hyvin mukavaa,\nmutta sen ylläpitäminen ei aina ole yhtä helppoa. Herra Easyllä\nei viimemainitussa suhteessa ollut lainkaan pulaa, koska hänellä\nei ollut lapsia. Mutta hän halusi hyvin kiihkeästi saada niitä,\nkuten useimmat ihmiset himoitsevat sellaista, mikä ei ole heidän\nulottuvissaan. Kymmenen vuoden kuluttua Easy luopui siitä, pitäen\nsitä kannattamattomana puuhana.\n\nFilosofian väitetään lohduttavan pettynyttä ihmistä, vaikka\nShakespeare vakuuttaa, ettei se ole hammastaudissa tehoava lääke.\nNiinpä Easykin rupesi filosofiksi; parhaaseen ammattiin, johon\nmies saattaa antautua, milloin hän ei kelpaa mihinkään muuhun,\nsillä täytyypä totisesti miehen olla kyvytön, jollei hän osaa puhua\njoutavuuksia.\n\nJonkun aikaa Easy oli epävarma siitä, millaista hänen joutavuutensa\npitäisi olla, mutta vihdoin hän valitsi ihmisoikeudet, ihmisten\ntasa-arvoisuuden ynnä muuta sellaista; hän puhui siitä, kuinka\njokainen ihminen oli syntymässään saanut oikeuden periä oman osansa\nmaasta, mutta että se oikeus on nykyisin määrätyn mittainen ja koskee\nnoin kuuden jalan pituista maakaistaletta, sillä me kaikki perimme\nhaudan, joka meidän sallitaan ottaa haltuumme ilman vastaväitteitä.\n\nMutta ei kukaan tahtonut kuunnella Easyn filosofiaa. Naiset eivät\nsuostuneet tunnustamaan miesten oikeuksia, sillä he väittivät miesten\naina olevan väärässä; ja koska ne herrasmiehet, jotka vierailivat\nEasyn luona, olivat kaikki varakkaita, eivät he jaksaneet käsittää,\nkuinka edullista olisi jakaa omaisuutta sellaisten kanssa, joilla\nei ollut mitään. He sallivat kuitenkin hänen pohtia tätä kysymystä,\nsamalla kun he maistelivat hänen portviiniään. Viini oli hyvää,\njolleivät perustelut olleetkaan hyviä, ja meidän täytyy tässä\nmaailmassa käsitellä asioita sellaisina kuin ne meille esiintyvät.\n\nSillä aikaa, kun Easy puhui filosofiaa, pelasi rouva Easy\npasianssia, ja he olivat hyvin onnellinen pari, puuhaillen kumpikin\nlempiharrastuksissaan häiritsemättä toistensa hommia. Easy tiesi,\nettei hänen vaimonsa jaksanut ymmärtää häntä, eikä senvuoksi\nodottanutkaan hänen kuuntelevan kovin tarkkaavaisesti. Eikä rouva\nEasy välittänyt siitä, kuinka paljon hänen miehensä puhui, kunhan\nvain häntä ei pakotettu luopumaan omista puuhistaan. Molemminpuolinen\nsuvaitsevaisuus takaa aina kotoisen onnen.\n\nOli vielä toinenkin syy, jonka tähden he sopivat niin hyvin yhteen.\nJos sattui jokin kiistanalainen kysymys, niin Easy antoi aina perään\nvaimolleen, sanoen: että vaimo sai tehdä oman päänsä mukaan -- ja\nse miellytti vaimoa. Mutta koska Easy aina ratkaisun hetkellä piti\nhuolta siitä, että hänen tahtonsa täyttyi, oli hänkin tyytyväinen.\n\nTosin rouva Easy oli jo ammoin huomannut, ettei hän saanut menetellä\noman mielensä mukaan. Mutta hänen luonnonlaatunsa oli huoleton, ja\nkoska yhdeksässä tapauksessa kymmenestä merkitsi vain vähän, miten\nasiat järjestettiin, oli hän täysin tyytyväinen siihen, että mies\nalistui kiivaan väittelyn aikana. Herra Easy oli myöntänyt hänen\nolevan oikeassa, ja jos hän kaikkien miesten tapaan menettelikin\nväärin, niin mitäpä nais-poloinen saattoi tehdä?\n\nKun vaimolla oli niin rauhallinen luonne, on helppo kuvitella,\nettei Easyn kotoista onnea ollut helppo häiritä. Mutta kuten on\naikaisemminkin huomautettu, on ihmiselämä vaihtelevaista. Avioliiton\nyhdennentoista vuoden lopulla rouva Easy ensimmäisen kerran valitti,\nettei hän voinut nauttia aamiaistaan. Rouva Easyllä oli omat\nepäilyksensä, ja kaikki muut pitivät asiaa ihan varmana, kaikki muut\npaitsi herra Easyä; viimemainittu, \"hyvä huoleton mies, ei osannut\naavistaakaan suuruutensa olevan kypsymässä\"; hän oli päätellyt, että\nperillisen saaminen ei ollut helppo tehtävä, eikä hänen laskelmiinsa\nmahtunut sellainen mahdollisuus, että hänen vaimonsa vartalossa\nsaattaisi tapahtua muutos. Siihen olisi saattanut lisätä tai siitä\nolisi saattanut vähentää jotakin, sen olisi saattanut kertoa tai\njakaa jollakin, mutta koska se oli nolla, olisi tulos aina sama.\n\nEi myöskään rouva Easy ollut ihan varma -- hän arveli, että niin\nsaattaisi käydä, se oli epäämätöntä. Mutta saattoihan se olla\nerehdyskin, kuten rouva Trunnionille kävi romaanissa, eikä hän\nsenvuoksi hiiskunut miehelleen mitään koko asiasta.\n\nVihdoin Easy avasi silmänsä, ja kun hän kysyttyään vaimoltaan sai\nvarmuuden hämmästyttävästä totuudesta, avasi hän silmänsä vieläkin\nenemmän levälleen, ja sitten hän napsautti sormiaan ja tanssi kuten\nkarhu kuumilla kivillä riemusta, siten osoittaen, että erilaiset\nsyyt saattavat aiheuttaa samanlaiset seuraukset eri tapauksissa\nsamalla kertaa. Karhu tanssii kivusta, Easy tanssi mielihyvästä; ja\njos olemme välinpitämättömiä tai emme ole tietääksemmekään jostakin,\nnapsautamme sormiamme, ja jos saamme jotakin, mitä hartaimmin\nhaluamme, napsautamme myöskin sormiamme.\n\nKaksi kuukautta sen jälkeen, kun Easy napsautti sormiaan, ei\nrouva Easyä lainkaan haluttanut napsauttaa omia sormiaan, ei\nvälinpitämättömyydestä eikä mielihyvästä. Asianlaita oli niin,\nettä rouva Easyn aika oli tullut alistua, kuten Shakespeare sanoo,\n\"naisten mieluisaan rangaistukseen\"; mutta kuten kaikki sukupuolensa\njäsenet selitti rouva Easykin, \"että kaikki miehet olivat\nvalehtelijoita\" ja tarkemmin sanoen runoilijoita.\n\nMutta sillä aikaa, kun rouva Easy kärsi, oli Easy itse riemun\nhurmioissa. Hän nauroi tuskalle, kuten kaikki filosofit tekevät,\nmilloin kärsimys kohdistuu muihin ihmisiin eikä heihin itseensä.\n\nOikeaan aikaan rouva Easy lahjoitti puolisolleen komean pojan, jonka\nesitämme lukijalle sankarinamme.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU\n\njossa rouva Easy tavallisuuden mukaan saa pitää päänsä.\n\n\nRouva Easyn ollessa vuoteen omana neljättä päivää alkoi herra Easy,\njoka oli istunut hänen vuoteensa vieressä lepotuolissa, puhua\nseuraavasti:\n\n\"Olen, rakas vaimoni, ajatellut sitä, minkä nimen annan lapselle.\"\n\n\"Nimen, rakas Easy! Minkäpä muun nimen antaisit kuin omasi?\"\n\n\"Ei niin, rakkaani\", vastasi Easy. \"Kaikkia nimiä sanotaan sopiviksi,\nmutta minusta se ei ole sopiva. Se on koko almanakan huonoin nimi.\"\n\n\"Minkätähden? Mikä sillä on vikana?\"\n\n\"Se asia koskee minuun yhtä hyvin kuin poikaankin. Nicodemus on pitkä\nnimi täydelleen kirjoitettavaksi, ja Nick on rahvaanomainen. Ja koska\nsitäpaitsi olisi kaksi Nickiä, sanottaisiin poikaani luonnollisesti\nnuoreksi Nickiksi, ja minua tietysti nimitettäisiin vanhaksi\nNickiksi, mikä olisi pirullista.\" [Old Nick, suomeksi vanha Nick,\nmerkitsee myöskin pirua, -- _Suom._]\n\n\"No niin, mies-kulta, salli siis minun joka tapauksessa valita nimi.\"\n\n\"Sen saat tehdä. Ja juuri siinä mielessä mainitsinkin asiasta näin\naikaisin.\"\n\n\"Taidanpa ristiä lapsen isä-parkani mukaan -- hänen nimekseen tulee\nRobert.\"\n\n\"Olkoon menneeksi, rakas, jos niin haluat, pannaan nimeksi Robert.\nSaat pitää pääsi. Mutta asiaa hieman mietittyäni minusta tuntuu, että\nsitä vastaan voidaan lausua vakava huomautus.\"\n\n\"Huomautusko?\"\n\n\"Niin, rakas. Robert saattaa olla sangen hyvä, mutta tulee ajatella\nseurauksia; häntä nimitettäisiin varmasti Bobiksi.\"\n\n\"No niin, rakas, entä sitten, jos häntä nimitettäisiinkin Bobiksi?\"\n\n\"En jaksa sietää edes sitä olettamusta. Et muista, missä seudussa\nasumme, etkä sitä, että nummet ovat täynnä lampaita.\"\n\n\"Mitä ihmettä? Mitä tekemistä lampailla voi olla ristimänimen\nyhteydessä?\"\n\n\"Siinäpä se. Naiset eivät milloinkaan ota huomioon seurauksia.\nRakkaani, niillä on aika paljon tekemistä Bob-nimen kanssa. Vaikka\nkysyttäisiin keneltä kreivikuntamme maanviljelijältä tahansa,\nsanoisi hän, että yhdeksälläkymmenelläyhdeksällä jokaisesta sadasta\npaimenkoirasta on nimenä Bob. Ajattelehan nyt, että lapsesi on\njossakin ulkosalla, joko vainioilla tai istutuksilla, ja huudat häntä\nluoksesi. Mitä saat lapsesi sijasta? Vähintään kymmenkunta rakkia,\njotka juoksevat luoksesi, koska ne kaikki tuntevat Bob-nimen, ja\nhuiskuttavat töpöhäntiään. Kuten oivallat, rakas, se on kiertämätön\npulma. Alennat ainoan poikasi eläimen tasalle antamalla hänelle\nsellaisen nimen, joka lyhyytensä vuoksi on tullut kreivikunnan\nkaikkien koirien yksityisomaisuudeksi. Mikä muu nimi tahansa, jonka\nvain haluat, rakas, mutta tässä ainoassa tapauksessa sinun täytyy\nsallia minun jyrkästi vastustaa.\"\n\n\"No niin, katsotaanhan sitten -- mutta ajattelen asiaa, rakas. Juuri\nnyt särkee päätäni kamalasti.\"\n\n\"Minä ajattelen puolestasi, rakkaani. Mitä arvelet Johnista?\"\n\n\"Voi, ei, hyvä Easy, niin tavallista nimeä.\"\n\n\"Sehän on vain sen merkki, että se on suosittu, rakas. Se on\nraamatullinen -- ajattele apostoli Johannesta ja Johannes Kastajaa --\nja on ollut kymmenkunta Johannes-nimistä paavia. Se on kuninkaallinen\n-- meillä on ollut paljon John-nimisiä kuninkaita -- ja lisäksi se on\nlyhyt ja kuulostaa rehelliseltä ja miehekkäältä.\"\n\n\"Niin, ihan totta, rakas, mutta silloin häntä nimitetään Jackiksi.\"\n\n\"No niin, on ollut useita kuuluisia Jack-nimisiä henkilöitä. Olihan\n-- maltahan -- Jack, jättiläisten tappaja, ja Hernehaasian Jack -- ja\nJack -- Jack --\"\n\n\"Jack Spratt\", täydensi rouva Easy.\n\n\"Ja Jack Cade, hyvä ystävä, suuri kapinoitsija -- ja kolmisorminen\nJack, hyvä ystävä, kuuluisa neekeri -- ja ennen kaikkea Jack\nFalstaff, hyvä rouva, Jack Falstaff -- rehellinen Jack Falstaff,\nälykäs Jack Falstaff --\"\n\n\"Arvelin, hyvä ystävä, että minun sallittaisiin valita nimi.\"\n\n\"No niin saatkin, rakas, luovutan sen sinun tehtäväksesi. Tee ihan\nniinkuin tahdot, mutta usko minua, John on paras nimi. Eikö se\nolekin, rakas?\"\n\n\"Tällä tavallahan sinä aina minua kohtelet, mies-kulta; vakuutat\njättäväsi asian minun haltuuni ja minun saavan tehdä oman mieleni\nmukaan, mutta koskaan en saa tehdä. Olen varma siitä, että lapsi\nristitään Johniksi.\"\n\n\"Ei, rakas, teemme ihan niinkuin sinä tahdot. Nyt muistan, että oli\nuseita Johannes-nimisiä kreikkalaisia keisareita; mutta päätä itse,\nrakas!\"\n\n\"Ei, ei\", torjui rouva Easy, joka oli sairas eikä jaksanut enää\nväitellä, \"luovun koko puuhasta, mies-kulta. Sinä sallit minun\nnoudattaa tahtoani, kuten lapsille annetaan kultakolikkoja; ne ovat\nheidän omia rahojaan, mutta he eivät saa kuluttaa niitä. Ole hyvä ja\nristi hänet Johniksi.\"\n\n\"Kas niin, rakas, enkö sanonut sinulle, että mietittyäsi olisit samaa\nmieltä kanssani? Tiesin, että olisit. Olen sallinut sinun tehdä\ntahtosi mukaan, ja sinä kehoitat minua ristimään pojan Johniksi. Nyt\nolemme siis samaa mieltä, ja se kysymys on ratkaistu.\"\n\n\"Haluaisin nukkua, rakas Easy; vointini ei ole suinkaan, hyvä.\"\n\n\"Sinä saat aina tehdä ihan kuten haluat, rakkaani\" vastasi Easy, \"ja\nnoudattaa omaa tahtoasi kaikessa. Suurin nautintoni on taipua sinun\ntoivomustesi mukaan. Menen kävelemään puutarhaan. Näkemiin, rakkaani!\"\n\nRouva Easy ei vastannut mitään, ja filosofi poistui huoneesta. Kuten\non helppo kuvitella, ristittiin poika seuraavana päivänä Johniksi.\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU\n\njossa sankarimme saa odottaa väittelyn lopputulosta.\n\n\nLukija huomannee, että kirjojeni ensimmäiset luvut yleensä ovat\nkaikki lyhyitä ja pitenevät juonen jatkuessa. Mainitsen tämän\nosoitukseksi vaatimattomuudestani ja ujoudestani. Aluksi muistutan\näskettäin emonsa pesästä päässyttä pikku lintua, joka pudistelee\nvähäisiä höyheniään ja lentelee lyhyitä matkoja. Asteittain saavutan\nitsevarmuutta ja suuntaan lentoni kunnaiden ja laaksojen ylitse.\n\nPerin vaikeata on sisällyttää mielenkiintoa lapsuutta käsittelevään\nlukuun. Kaikki lapset ovat niin kovin samanlaisia ennen\nkehittymistään. Emme senvuoksi osaa paljoakaan puhua Jack Easyn\naikaisimmista päivistä; hän imi ja oksensi maitoaan, samalla kun\nhoitajatar siunaili ja kehui häntä somaksi ja herttaiseksi, nukkui\nja imi taaskin. Hän kiekui aamuisin kuin kukko, parkui pestäessä,\ntuijotti kynttilään ja virnisteli tuulessa. Kuusi kuukautta kului\nnäissä viattomissa huvituksissa, ja sitten hänen ylleen puettiin\npolvihousut.\n\nMutta tässä yhteydessä minun olisi pitänyt huomauttaa, ettei rouva\nEasy kyennyt hoitamaan omaa lastansa, vaan kävi välttämättömäksi\nhankkia sijainen.\n\nTavallinen ihminenhän olisi tyytynyt lääkärin suositukseen;\nviimemainittu taas ottaa huomioon ainoan tarpeellisen seikan,\nnimittäin sen, saako lapsi riittävästi terveellistä ravintoa. Mutta\nEasy oli filosofi, ja viime aikoina hän oli alkanut harrastaa\nfrenologiaa ja pohti hyvin oppineesti tohtorin kanssa sen seikan\nvaikutuksia, että hänen poikansa saisi ravintonsa tuntemattomasta\nlähteestä.\n\n\"Kuka takaa\", huomautti Easy, \"ettei poikani ime maidossa itseensä\nihmisluonteen pahimpia intohimoja?\"\n\n\"Olen tarkastanut imettäjätärtä ja voin varmasti suositella häntä\",\nvakuutti lääkäri.\n\n\"Se tarkastus on vain tärkeämmän tarkastuksen valmistelua\", vastasi\nEasy. \"Minun täytyy tarkastaa häntä.\"\n\n\"Ketä tarkastaa, Easy?\" huudahti hänen vaimonsa, joka oli jälleen\npaneutunut vuoteeseen.\n\n\"Imettäjätärtä, rakkaani.\"\n\n\"Mitä hänestä pitää tarkastaa, Easy?\"\n\n\"Hänen päätänsä, rakkaani\", selitti puoliso. \"Minun täytyy ottaa\nselkoa hänen taipumuksistaan.\"\n\n\"Minusta sinun olisi paras antaa hänen olla rauhassa, Easy. Hän tulee\ntänä iltana, ja minä kyllä kuulustelen häntä aika tiukasti. Tohtori\nMiddleton, mitä te tiedätte tästä nuoresta henkilöstä?\"\n\n\"Tiedän sen, madam, että hän on tuiki terve ja voimakas. Muutoin en\nolisi häntä valinnutkaan.\"\n\n\"Mutta onko hänen luonteensa hyvä?\"\n\n\"Hänen luonteestaan, madam, en tosiaankaan tiedä paljoa. Mutta\nsopiihan teidän tiedustella niin paljon kuin haluatte. Mutta\nsamalla minun pitää huomauttaa, että jos siihen nähden olette liian\nvaatelias, teidän käy jonkun verran vaikeaksi saada imettäjätärtä.\"\n\n\"No niin, saanpahan nähdä\", virkkoi rouva Easy.\n\nTämän aprikoinnin keskeytti juuri puheena olevan henkilön saapuminen.\nPalvelijatar ilmoitti hänen tulonsa ja opasti hänet sisälle. Hän oli\nkaunis, kukoistava, terveen näköinen tyttö, käyttäytyi kömpelösti\nja lapsekkaasti eikä nähtävästi ollut ylettömän viisas; hänessä oli\nenemmän kyyhkystä kuin käärmettä.\n\nEasy, joka kovin kiihkeästi halusi tehdä omat havaintonsa, puhkesi\nensinnä puhumaan:\n\n\"Nuori nainen, tulkaahan tänne. Haluan tarkastaa päätänne.\"\n\n\"Voi, hyväinen aika sir, se on varmasti ihan puhdas\", huudahti tyttö\nja niiasi.\n\nTohtori Middleton, joka istui vuoteen ja Easyn tuolin välissä,\nhykerteli käsiään ja nauroi.\n\nTällä välin Easy oli avannut nauhan solmun ja ottanut myssyn\npois nuoren naisen päästä ja työnteli innokkaasti sormiaan hänen\ntukkaansa, samalla kun nuoren naisen kasvoista kuvastui pelkoa ja\nällistystä.\n\n\"Ilokseni havaitsen, että teissä on suuri annos hyväntahtoisuutta.\"\n\n\"Niin\", yhtyi nuori nainen ja niiasi.\n\n\"Ja kunnioitusta vanhempia kohtaan.\"\n\n\"Kiitos, sir.\"\n\n\"Ja siveyskeskus on voimakkaasti kehittynyt.\"\n\n\"Kyllä, sir\", vahvisti tyttö, hymyillen.\n\n\"Se on ihan uusi elin\", ajatteli tohtori Middleton.\n\n\"Filoprogenitivisuus hyvin voimakas.\"\n\n\"Jos suvaitsette, sir, en tiedä, mitä se merkitsee\", sanoi Sarah,\nniiaten.\n\n\"Siitä huolimatta olette antanut meille käytännöllisen näytteen.\nRouva Easy, olen tyytyväinen. Onko sinulla mitään kysyttävää? Mutta\nse on tuiki tarpeetonta.\"\n\n\"Varmasti minulla on, Easy. Kuulkaahan, nuori nainen, mikä on\nnimenne?\"\n\n\"Sarah, jos suvaitsette, madam.\"\n\n\"Kuinka kauan olette ollut naimisissa?\"\n\n\"Naimisissako, madam?\"\n\n\"Niin, naimisissa.\"\n\n\"Jos suvaitsette, madam, minulle sattui onnettomuus, madam\", vastasi\ntyttö, luoden katseensa maahan.\n\n\"Mitä? Ettekö olekaan ollut naimisissa?\"\n\n\"En, madam, en vielä.\"\n\n\"Armias taivas! Tohtori Middleton, mitä voittekaan tarkoittaa\ntuodessanne tämän henkilön tänne?\"\n\n\"Hyvä rouva\", huudahti tohtori, nousten tuolistaan, \"hän on ainoa\nlöytämäni, teidän lapsellenne sopiva henkilö, ja jollette ota\nhäntä, en voi vastata lapsen hengestä. Tosin kyllä voitaisiin ehkä\nhankkia avioliitossa oleva nainen, mutta kunnollisesti ajattelevat\naviovaimot eivät hevin jätä omia lapsiaan hoitamatta. Ja koska herra\nEasy vakuuttaa ja tekin näytte kuvittelevan ravinnon mahdollisesti\nvaikuttavan lapsenne luonteeseen ja mielialaan, vahingoittaa niitä\nmielestäni todennäköisemmin sellaisen aviovaimon maito, joka edun\nvuoksi suostuu hylkäämään oman lapsensa. Sellainen onnettomuus,\njollainen tälle nuorelle naiselle on sattunut, ei aina ole huonon\nsydämen, vaan voimakkaan kiintymyksen ja ehdottoman luottavaisen,\nyksinkertaisen luonnonlaadun merkki.\"\n\n\"Olette oikeassa, tohtori\", vahvisti Easy, \"ja hänen päänsä osoittaa,\nettä hän on siveellinen nuori nainen ja että hänellä on voimakkaat\nuskonnolliset tunteet, hyväntahtoinen luonne ja kaikki muut\ntarpeelliset ominaisuudet\".\n\n\"Pää saattaa, mikäli minä käsitän, osoittaa sen kaiken, mutta hänen\nkäytöksensä puhuu toista.\"\n\n\"Hän sopii hyvin tähän toimeen, madam\", jatkoi tohtori.\n\n\"Ja jos suvaitsette, madam\", pisti Sarah väliin, \"se oli _niin\npieni_\".\n\n\"Saanko antaa hänen koettaa?\" kysyi kätilö, joka oli kuunnellut\näänettömänä. \"Pikku poika tuskailee niin kovasti ja on työntänyt\npienen herttaisen nyrkin kurkkuunsa.\"\n\nTohtori Middleton teki myöntymyksen merkin, ja muutamien sekuntien\nkuluttua nuori herra John Easy oli takertunut Sarahiin tiukasti kuin\niilimato.\n\n\"Armias Luoja, kuinka nälkäinen se on! Kas niin, kas niin,\nkeskeyttäkää tuokioksi, se on tukehtumaisillaan, olento-parka.\"\n\nVuoteessaan viruva rouva Easy nousi pystyyn ja meni lapsensa\nluokse. Hänen ensimmäinen tunteensa oli kateus sen johdosta, että\ntoinen sai sen nautinnon, jota ei ollut suotu hänelle. Sitten hänet\nvaltasi riemu lapsen ilmeisen tyytyväisyyden vuoksi. Muutamien\nminuuttien kuluttua lapsi vaipui jälleen sikeään uneen. Rouva Easy\noli tyytyväinen; äidilliset tunteet voittivat kaiken muun, ja Sarah\nhyväksyttiin toimeen asianmukaisesti.\n\nLyhyesti sanoen, olemme maininneet, että Jack Easy oli kuuden\nkuukauden ikäisenä polvihousuissa. Pian senjälkeen hän alkoi ryömiä\nja näytellä jalkojaan; sen hän tekikin niin säädyttömästi, ettei\nhän ilmeisestikään ollut imenyt itseensä kainoutta Sarahin maidossa\neikä myöskään näyttänyt saaneen hyväntahtoisuutta eikä vanhempien\nkunnioitusta, sillä hän tavoitteli kaikkea, puristeli kissanpoikaa\nniin, että se oli kuolla, raapi äitiään ja kiskoi isäänsä tukasta.\nKaikesta siitä huolimatta hänen isänsä ja äitinsä ja koko talonväki\nvakuuttivat hänen olevan koko maailman kauneimman ja suloisimman\nlapsen.\n\nMutta jos mielisimme kertoa Jackin lapsuuden kaikki ihmeelliset\ntapaukset hänen syntymästään alkaen siihen saakka, kun hän täytti\nseitsemän vuotta, sellaisina kuin ne merkitsi muistiin Sarah,\njoka pysyi hänen hoitajattarenaan vielä senkin jälkeen, kun\nhänet vieroitettiin, tarvittaisiin siihen ainakin kolme nidettä.\nJack kasvatettiin samoin kuin kaikki ainoat lapset tavallisesti\nkasvatetaan -- hän nimittäin sai noudattaa omaa tahtoaan.\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU\n\nLääkäri määrää koulunkäyntiä haavoittuneen sormen lääkkeeksi.\n\n\n\"Ettekö ole lainkaan ajatellut panna poikaa kouluun, herra Easy?\"\nkysyi tohtori Middleton, kun vaahtoavalla hevosella ratsastanut\ntallirenki oli käynyt kiireellisesti noutamassa hänet Forest Hilliin,\nEasyjen asunnolle, hoitamaan nuorta herra Easyä, sillä tämä oli\nleikannut peukaloaan.\n\nSiitä, kuinka kiihdyksissä koko talonväki oli, olisi saattanut\nluulla hänen katkaisseen kaulansa -- rouva Easy käveli edestakaisin\nhyvin rauhattomana, herra Easy jaksoi vain vaivoin estää voimainsa\nromahtamasta, ja kaikki palvelijattaret hyörivät touhuisasti rouva\nEasyn tuolin ympärillä. Kaikki näyttivät kiihtyneiltä paitsi nuorta\nherra Jack Easyä itseään, jonka sormi oli kiedottu riepuun ja jonka\nesiliina oli veren tahraama, mutta joka oli omissa leikeissään\nvälittämättä mitään koko asiasta.\n\n\"No niin, mikäs on hätänä, pikku mies?\" tiedusti lääkäri astuttuaan\nsisälle, puhutellen Jackia, joka oli järkevin koko joukosta.\n\n\"Voi, tohtori Middleton\", ehätti rouva Easy selittämään, \"hän\nleikkasi kättänsä; varmastikin on hermo katkennut, ja silloinhan\nnivel --\"\n\nTohtori ei vastannut mitään, vaan tarkasti sormea Jack Easyn\nedelleenkin leikkiessä oikealla kädellään.\n\n\"Onko talossa mitään kiinnityslaastarin tapaista, madam?\" kysyi\ntohtori tarkastuksen jälkeen.\n\n\"Oi, kyllä. Juoskaa, Mary -- juoskaa, Sarah!\"\n\nMuutamien sekuntien kuluttua palvelijattaret ilmestyivät jälleen;\nSarah toi kiinnityslaastaria, ja Mary tuli jäljessä kädessään sakset.\n\n\"Olkaa ihan rauhallinen, madam\", kehoitti tohtori Middleton pantuaan\nlaastarilapun paikalleen. \"Minä vastaan siitä, ettei tule pahoja\nseurauksia.\"\n\n\"Eikö minun olisi parasta viedä hänet yläkertaan ja panna hänet\nvähäksi aikaa makuulle?\" hätäili rouva Easy, sujauttaen guinean\ntohtorin käteen.\n\n\"Se ei ole ehdottomasti tarpeen\", rauhoitti lääkäri, \"mutta joka\ntapauksessa häntä pitää suojella enemmiltä kommelluksilta\".\n\n\"Kas niin, rakas, kuulitko, mitä tohtori Middleton sanoi?\"\n\n\"Kyllä kuulin\", myönsi Jack, \"mutta en lähde\".\n\n\"Rakas Johnny -- tule, armas -- tulethan, rakas Johnny?\"\n\nJohnny jatkoi leikkiään eikä vastannut mitään.\n\n\"Tulkaa, nuori herra Johnny!\" pyysi Sarah.\n\n\"Menkää tiehenne, Sarah!\" komensi Johnny heilauttaen kättänsä\ntaaksepäin.\n\n\"Voi, hyi, nuori herra Johnny!\" nuhteli Mary.\n\n\"Johnny, rakkaani\", virkkoi rouva Easy suostuttelevasti, \"tule nyt --\ntulethan?\"\n\n\"Minä menen puutarhaan hakemaan lisää kirsikoita\", vastasi nuori\nherra Johnny.\n\n\"Tule sitten, rakas, mennään puutarhaan.\"\n\nNuori herra Johnny ponnahti tuoliltaan ja tarttui äitinsä käteen.\n\n\"Kuinka herttainen, hyvä ja tottelevainen lapsi hän onkaan!\" ihasteli\nrouva Easy. \"Häntä on niin kovin helppo ohjata.\"\n\n\"Niin, kirsikoita poimimaan\", ajatteli tohtori Middleton.\n\nRouva Easy, Johnny, Sarah ja Mary menivät puutarhaan, jättäen\ntohtori Middletonin kahden kesken herra Easyn kanssa, joka oli ollut\näänettömänä tämän kohtauksen aikana. Tohtori Middleton oli älykäs,\njärkevä mies, joka ei suinkaan halunnut tyrkyttää mielipiteitään\nkenellekään. Mitä siihen tulee, että hän otti guinean laastarilapun\nkiinnittämisestä, oli hänen omatuntonsa tuiki rauhallinen siinä\nsuhteessa. Hänen aikansa oli yhtä arvokas riippumatta siitä, oliko\nhäntä pyydetty tärkeään vai mitättömään tehtävään; ja sitäpaitsi hän\nhoiti köyhiä ilmaiseksi.\n\nKun hän oli yhtenään käynyt talossa, oli hän tutustunut John Easyyn\nhyvin ja nähnyt, että tämä oli rohkea, päättäväinen poika, jolla oli\nsynnynnäisesti hyvä luonnonlaatu. Mutta isän omituisuuden ja äidin\nhupakkomaisen hemmoittelun vuoksi hän oli varmasti menossa piloille.\nRouvan ehdittyä pois äänen kuuluvilta tohtori senvuoksi istuutui ja\nlausui tämän luvun alussa esittämämme kysymyksen, jonka nyt toistamme.\n\n\"Ettekö ole lainkaan ajatellut panna poikaa kouluun, herra Easy?\"\n\nEasy nosti jalkansa päällekkäin ja pani kätensä ristiin polvensa\nylitse, kuten hän aina teki aikoessaan aloittaa väittelyn.\n\n\"Sitä vastaan, että lähettäisin pojan kouluun, minulla on se tärkeä\nhuomautus, tohtori Middleton, että minusta siellä noudatettu kuri\nei ole ainoastaan ihmisoikeuksien, vaan myöskin terveen järjen ja\ntavallisen harkintakyvyn vastaista. Tyytymättä rangaistuksiin, jotka\nsellaisinaan ovat virheelliset ja loukkaavat yhteiskunnallista\noikeustajuntaa, siellä vielä turmellaan poikien mieltä\nsovelluttamalla rangaistuksia halvimpana pidettyyn ruumiinosaan ja\nsiten häpeällisesti pahennetaan tyranniutta.\n\n-- Tarkoitus on tietystikin sellainen, että kouluun lähetetty poika\noppii sekä käskyjen että esimerkin nojalla. Mutta oppiiko hän\nhyväntahtoisuutta nähdessään äkäisiä ilmeitä ja rankaisevan vitsan\nheilumista -- tai suvaitsevaisuutta aliopettajien julmuudesta -- tai\nkärsivällisyyttä, kun kaikki hänen yläpuolellaan olevat neuvojat ovat\nkärsimättömiä -- tai siveellisyyttä, kun hänen ruumiinsa alaosat\npaljastetaan kaikkien tarkastettaviksi? Eikö hänen jokapäiväinen\nopetuksensa ole ristiriidassa tasa-arvoisuuden kanssa, joka on\nmeidän kaikkien omaisuutta, vaan joka meiltä on oikeuden vastaisesti\nriistetty? Minkätähden pitäisi olla erotusta pieksijän ja piestyn\nvälillä? Eivätkö he molemmat ole samalla tavoin luodut Jumalan kuvan\nmukaisiksi, eikö heille molemmille ole suotu samanlaista järkeä\nja samanlaista oikeutta kaikkeen, mitä maailma tarjoaa ja minkä\nsallimus on tarkoittanut tasaisesti jaettavaksi? Eikö se ole kaikkien\npyhä perintö, joka on tyrannimaisesi ja jumalattomasti anastettu\nuseilta muutamien harvojen hyväksi, ja eikö tähän anastukseen ole\npitkäaikaisen, kohtuuttoman tavan ja väärien käskyjen teroittamisen\nnojalla jo liian kauan halpamaisesti alistuttu?\n\n-- Eikö isän velvollisuus ole estää ainoata poikaansa imemästä\nmieleensä näitä vaarallisia ja turmelevia harhakäsityksiä, jotka\ntekevät hänet vain halvan lauman jäseneksi, valmiiksi kärsimään,\nkunhan vain saa elää? Ja eikö juuri näitä harhakäsityksiä istuteta\nlasten mieleen koulussa ja eikö niitä nurinkurisesti teroiteta\nheille vitsan avulla? Eivätkö he siellä saa orjuuden opetuksen\nalkeita, samalla kun heille opetetaan aakkosia, ja eikö heidän\nmieliään silloin nujerreta niin, etteivät ne enää ikinä nouse, vaan\naina kumartavat hirmuvallalle, kyyristyvät riveihin, ajattelevat ja\ntoimivat muiden määräysten mukaan ja siten äänettömästi luopuvat\npyhästä tasa-arvosta, joka on luonnollinen oikeutemme? Ei, sir,\njollei osata opettaa turvautumatta sellaiseen perusteelliseen\nerehdykseen kuin piekseminen on, ei minun poikani ikinä mene kouluun.\"\n\nJa herra Easy heittäytyi taaksepäin tuolissaan, kaikkien filosofien\ntapaan kuvitellen puhuneensa perin älykkäästi.\n\nTohtori Middleton tunsi keskustelukumppaninsa ja odotti senvuoksi\nmaltillisesti, kunnes toinen oli lopettanut kaunopuheisen esityksensä.\n\n\"Olen valmis myöntämään\", virkkoi tohtori vihdoin, \"että puheissanne\nsaattaa olla hyvin varma perä. Mutta, herra Easy, ettekö arvele,\njos ette anna pojallenne koulutusta, siten sallivanne hänen jäädä\nalttiiksi juuri niille hairahduksille, joista puhuitte? Ainoastaan\nsivistyksen avulla voimme kumota ennakkoluulot ja murtautua irti\ntapojen kahleista. Myönnettäköön, että vitsaa käytetään, mutta se\ntapahtuu sellaisella ikäkaudella, jolloin nuori mieli on kyllin\njoustava pian muuttuakseen siitä välinpitämättömäksi. Ja sittenkun\nhän on saanut tiedon tavalliset ensi alkeet, huomaatte hänen\nvalmistuneen ottamaan vastaan niitä opetuksia, joita itse pystytte\nhänelle antamaan.\"\n\n\"Opetan hänelle kaikki itse\", lausui Easy, pannen käsivartensa\nristiin mahtipontisesti ja päättäväisesti.\n\n\"En epäile kykyänne, herra Easy, mutta kovaksi onneksi on edessänne\naina vaikeus, josta ette mitenkään pääse yli ettekä ympäri. Suokaa\nanteeksi, tiedän kyllä, mihin pystytte, ja poika olisi tosiaankin\nonnellinen saadessaan sellaisen opettajan, mutta -- jos minun tulee\npuhua suoraan -- teidän täytyy olla yhtä hyvin kuin minäkin olen\nselvillä siitä, että rouva Easyn äidillinen hellyys on aina esteenä\naikomustenne tiellä. Äiti aina hemmoittelee poikaa niin paljon, ettei\npoika tottele, ettekä te voi ilman tottelemista opettaa hänelle\nmitään.\"\n\n\"Myönnän, hyvä herra, että siinä suhteessa on vaikeuksia. Mutta isän\nankaruuden täytyy silloin voittaa äidillinen heikkous.\"\n\n\"Saanko tiedustaa, miten se käy päinsä, herra Easy, sillä minusta se\nnäyttää mahdottomalta?\"\n\n\"Mahdottomalta! Kautta taivaan, pakotan hänet tottelemaan tai --\"\nHerra Easy keskeytti lauseensa, ennenkuin sana \"pieksen\" ennätti\noikein luiskahtaa hänen suustansa. \"Kyllä tiedän keinon, tohtori\nMiddleton.\"\n\nTohtori Middleton hillitsi naurunhaluaan ja vastasi:\n\n\"En lainkaan epäile sitä, että keksitte jonkun keinon saavuttaaksenne\ntarpeellisen vaikutusvallan häneen, mutta mikä on seuraus? Poika\npitää äitiään suojelijanaan ja teitä tyrannina. Hän tuntee\nvastenmielisyyttä teitä kohtaan eikä sentähden osoita kunnioitusta\neikä omista huomiota arvokkaille neuvoillenne ehdittyään siihen\nikään, että hän ymmärtää niitä. Minusta tuntuu, että teidän\nesittämänne vaikeus on voitettavissa. Tunnen hyvin arvossapidetyn\npappismiehen, joka ei käytä vitsaa. Mutta kirjoitan hänelle ja\ntiedustan sitä häneltä suoraan, ja jos sitten poikanne viedään pois\nrouva Easyn liiallisen hemmoittelun aiheuttamasta vaarasta, on hän\nvarsin pian kypsä teidän tärkeämpiä opetuksianne varten.\"\n\n\"Mielestäni\", myönsi Easy oltuaan hetkisen vaiti, \"sananne\nansaitsevat punnitsemista. Tunnustan, että vaimoni tyhjänpäiväisen\nhemmoittelun johdosta poika on hillitön eikä nykyisin tottele\nminua. Ja jollei ystävänne käytä ruoskaa, ajattelen vakavasti sitä,\nlähetänkö poikani Johnin hänen luoksensa oppimaan alkeita.\"\n\nTohtori oli saavuttanut tarkoituksensa imartelemalla filosofia.\n\nParin päivän kuluttua hän palasi, tuoden lastenkasvattajalta kirjeen\nvastaukseksi sellaiselle henkilölle, jonka poika piti lähettää\nhänen luoksensa. Paheksuvasti kirjeessä vakuutettiin, ettei vitsaa\nkäytetty, ja kohdatessaan vaimonsa sinä päivänä teepöydässä Easy\nilmoitti hänelle aikomuksensa, joka koski Johnia.\n\n\"Kouluunko, Easy? Mitä? Johnny kouluun! Pelkkä lapsi kouluun!\"\n\n\"Varmasti, rakkaani. Täytyyhän sinun käsittää, että hänen on\nyhdeksänvuotiaana aika oppia lukemaan.\"\n\n\"Mutta hänhän jo osaa melkein lukea, Easy. Totisesti minä osaan sen\nhänelle opettaa. Eikö hän osaakin, Sarah?\"\n\n\"Hyväinen aika, kyllä, madam. Hän luki aakkosiaan eilen.\"\n\n\"Voi, Easy, mikä on saattanut pistää moisen asian päähäsi? Johnny,\nrakas, tulehan tänne -- sanohan minulle nyt, mikä A-kirjain on!\nLauloit sitä tänä aamuna puutarhassa.\"\n\n\"Tahdon sokeria\", vastasi Johnny, kurottaen pöydän ylitse kättänsä\nsokeriastiaa kohti, joka ei ollut hänen ulottuvissaan.\n\n\"No niin, armaani, saat ison palasen, jos sanot minulle, mikä\nA-kirjain on.\"\n\n\"A oli ampuja ja ampui sammakon\", vastasi Johnny happamesti.\n\n\"Siinä nyt kuulit, Easy. Ja hän osaa aapiston kaikki kirjaimet --\neikö osaakin, Sarah?\"\n\n\"Kyllä hän osaa, herttainen -- etkö osaakin, Johnny, rakas?\"\n\n\"En\", tokaisi Johnny.\n\n\"Kyllä sinä osaat, rakas; tiedäthän, mikä B-kirjain on. Etkö\ntiedäkin?\"\n\n\"Kyllä\", myönsi Johnny.\n\n\"Kas niin, Easy, näet, mitä poika osaa ja kuinka tottelevainen hän\nmyöskin on. Kuulehan, Johnny, rakas, sano meille, mitä B-kirjain oli!\"\n\n\"En, en tahdo sanoa\", torjui Johnny. \"Tahdon lisää sokeria.\"\n\nJa Johnny, joka oli kiivennyt pöydälle, ojensihe pöydän ylitse sitä\nottamaan.\n\n\"Armias! Sarah, vetäkää poika pois -- hän kaataa teekannun\", kirkui\nrouva Easy.\n\nSarah tarttui Johnnyn lanteisiin vetääkseen hänet takaisin. Mutta\npahastuneena häiritsemisestä Johnny kääntyi pöydällä viruessaan\nselälleen ja potkaisi Sarahia kasvoihin viimemainitun yrittäessä\nepätoivoisesti uudelleen tarttua häneen. Kun Johnny oli sileällä\nmahonkipöydällä, sysäsi potkua ponnahdus häntä eteenpäin, niin että\nhänen päänsä sattui teekannuun, joka kellahti kumoon päinvastaiseen\nsuuntaan, ja vaikka herra Easy tekikin nopean liikkeen, sai hän\njaloilleen niin paljon kiehuvaa nestettä, että hän paloi pahasti ja\nalkoi polkea jalkaansa ja kiroilla perin epäfilosofisesti.\n\nTällä välin olivat Sarah ja rouva Easy ottaneet kiinni\nJohnnyn ja pitelivät häntä molemmat yhdessä, huudahdellen ja\nvalitellen. Palamisen aiheuttama tuska ja häntä kohtaan osoitettu\nvälinpitämättömyys olivat herra Easyn luonteiselle miehelle liikaa.\nHän tempasi Johnnyn naisten käsistä, unohti tyyten tasa-arvoisuuden\nja ihmisoikeudet ja löylytti poikaa armottomasti. Sarah syöksyi\nväliin, mutta sai sellaisen iskun, ettei ainoastaan nähnyt tuhansia\ntähtiä, vaan myöskin lennähti lattialle. Rouva Easy joutui\nhysteerisen kohtauksen valtaan, ja Johnny ulvoi niin, että se olisi\nkuulunut neljännespenikulman päähän.\n\nKuinka kauan herra Easy olisi jatkanut, sitä on mahdotonta sanoa,\nmutta ovi avautui, ja kun herra Easy rangaistuksen vielä kestäessä\nkatsahti sinne päin, näki hän tohtori Middletonin seisovan edessään\nmykkänä hämmästyksestä. Hän oli luvannut tulla teelle tukeakseen\nherra Easyn esityksiä, jos se kävisi tarpeelliseksi. Mutta hänestä\ntuntui totisesti siltä, ettei herra Easy esiintyessään sillä tavoin\nkaivannut hänen apuaan.\n\nTohtorin astuessa sisälle Johnny kuitenkin pääsi irti ja jäi parkuen\nvirumaan lattialle; myöskin Sarah oli siinä paikassa, johon hän oli\nkaatunut, rouva Easy oli kierähtänyt lattialle, myöskin teekannu oli\nlattialla, ja vaikka herra Easy ei ollut kaatunut, ei hän kyennyt\nseisomaan jaloillaan.\n\nLääkäri ei ole milloinkaan tullut taloon sopivammalla hetkellä. Tosin\nherra Easy ei aluksi ollut sitä mieltä, mutta kipu hänen jaloissaan\nkävi niin ankaraksi, että hänen mielensä pian muuttui.\n\nAmmatillisen velvollisuutensa mukaisesti tohtori Middleton ensiksi\nnosti rouva Easyn lattialta ja laski hänet sohvalle. Sarah nousi\npystyyn, otti Johnnyn syliinsä ja kantoi potkivan ja kiljuvan pojan\npois huoneesta, jonka huomaavaisuuden vastalahjaksi hän sai erinäisiä\npuremia. Palvelija, joka oli ilmoittanut lääkärin saapumisen, otti\nlattialta teekannun, joka oli ainoa hänen alaansa kuuluva esine.\nHerra Easy heittäytyi tuskasta huohottaen toiselle sohvalle, ja\ntohtori Middleton oli pahasti ymmällä tietämättä miten menetellä; hän\noivalsi herra Easyn tarvitsevan hänen apuaan ja rouva Easyn tulevan\ntoimeen ilman sitä; mutta hänen oli vaikea jättää oman onnensa\nnojaan naista, joka oli puolittain todellisen, puolittain teennäisen\nhysteerisen kohtauksen vallassa, sillä jos hän koetti poistua rouvan\nluota, niin viimemainittu potki ja heittelehti ja valitti entistä\nenemmän.\n\nVihdoin tohtori Middleton soitti kelloa, ja huoneeseen saapui\npalvelija, joka kutsui kaikki palvelijattaret, ja nämä kantoivat\nrouva Easyn yläkertaan, minkä jälkeen tohtori saattoi hoitaa sitä\nainoata sairasta, joka todella kaipasi hänen apuaan. Herra Easy\nselitti asian muutamilla sanoilla, jotka muuttuivat tuskaisiksi\nparahduksiksi, kun lääkäri riisui hänen sukkansa. Tohtori Middletonin\nhoidossa herra Easy pian sai ruumiillista huojennusta. Mutta\npahemmin kuin jalkojen palaminen harmitti häntä se, että tohtori oli\nnähnyt hänen loukkaavan tasa-arvoisuutta ja ihmisoikeuksia. Tohtori\nMiddleton oivalsi sen ja osasi myöskin vuodattaa palsamia siihen\nhaavaan.\n\n\"Hyvä herra Easy, olen hyvin pahoillani siitä, että teille sattui\ntämä tapaturma, josta saatte kiittää rouva Easyn ajattelematonta\nhemmoittelua. Mutta ilokseni näin teidän ryhtyneen täyttämään niitä\nvanhemmanvelvollisuuksia, joita raamattu teroittaa mieleemme. Salomon\nsanoo, että 'joka vitsaa säästää, se vihaa lastansa', tarkoittaen\nsillä sitä, että isän velvollisuus on oikaista lapsiaan eikä isä niin\ntehdessään loukkaa ihmisoikeuksia eikä luonnollista tasa-arvoisuutta,\nsillä koska poika on osa isästä, oikaisee viimemainittu vain omaa\nitseään. Sitä todistaa se, että lastansa kurittaessaan isä tuntee\nyhtä ankaraa kipua kuin jos häntä itseään rangaistaisiin. Se ei niin\nollen ole muuta kuin itsekuria, jota harjoittamaan raamattu meitä\ntiukasti velvoittaa.\"\n\n\"Juuri sitä mieltä minäkin olen\", vastasi herra Easy hyvillään siitä,\nettä tohtori oli niin loogillisesti päästänyt hänet pulasta. \"Mutta\nhänen pitää lähteä kouluun huomenna, sen olen päättänyt.\"\n\n\"Siitä hän saa kiittää rouva Easyä\", huomautti tohtori.\n\n\"Aivan niin\", vahvisti herra Easy. \"Tohtori, jalkojani alkaa taaskin\nkovin pahasti kuumentaa.\"\n\n\"Hautokaa niitä edelleenkin etikalla ja vedellä, kunnes lähetän\nteille linjamenttia, joka heti huojentaa tuskianne. Käyn luonanne\nhuomenna. Muuten minun pitää käydä katsomassa muuatta pientä\npotilasta herra Bonnycastlen luona; jos se on teille mukavaa, vien\npoikanne samalla kertaa.\"\n\n\"Se on hyvin mukavaa\", vakuutti herra Easy.\n\n\"Käyn siis vain yläkerrassa katsomassa, miten rouva Easy voi, ja\ntulen huomenna kello kymmenen. Minun sopii odottaa tunti. Hyvää yötä.\"\n\n\"Hyvää yötä, tohtori.\"\n\nTohtorin täytyi esiintyä viisaasti rouva Easylle. Hän liioitteli\nhänen puolisonsa vammaa, liioitteli hänen suuttumustaan ja varoitti\nrouvaa olemaan kaikin mokomin hiiskumatta sanaakaan, ennenkuin\nmies olisi jälleen parantunut ja rauhoittunut. Seuraavana päivänä\nhän menetteli samaten, ja siitä huolimatta, että Sarah huudahteli,\nrouva Easy itki uskaltamatta kuitenkaan puhua puolestaan ja nuori\nherra Johnny, jolla näytti olevan aavistus siitä, mitä oli tulossa,\nvastusti rajusti, pantiin sankarimme tohtori Middletonin vaunuihin,\nja lukuunottamatta sitä, että hän potkaisi rikki yhden ikkunanruudun\nja sai siitä tohtorilta, jouduttuaan nyt yksin viimemainitun hoivaan,\nkorvilleen niin hyvästi, että hän meni melkein sokeaksi, kantoi\ntohtorin palvelija hänet ilman sen enempiä merkillisiä seikkailuja\nherra Bonnycastlen vastaanottohuoneeseen.\n\n\n\n\nVIIDES LUKU\n\nJack Easy lähetetään kouluun, jossa ei käytetä ruoskaa.\n\n\nTohtorin palvelija pudotti nuoren herra Easyn tuoliin ja poistui\nhänen luotansa katsottuaan ensin omia käsiään, joista vuoti verta\nuseista kohdista, ja sitten nuorta herra Easyä, purren hampaansa\nyhteen ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: \"Jos vain olisin uskaltanut,\nei näin olisi käynyt, siinä kaikki!\" Senjälkeen hän asteli huoneesta\nja meni julkisivun ovella olevien vaunujen luokse, missä hän näytti\nkäsiään kuskille, joka paikaltaan silmäili häntä hyvin säälivästi ja\nsamalla oli täysin yhtä pahastunut kuin hänen palveluskumppaninsa.\n\nMutta meidän täytyy palata vierashuoneeseen. Tohtori Middleton\nsilmäili sanomalehteä, kun taas Johnny istui tuolilla yhtenä\nsykkyränä perin jörön näköisenä, jalat käsinojalla ja polvet melkein\nnenän tasalla. Hän oli lupaava oppilas, tämä Jack.\n\nHerra Bonnycastle saapui huoneeseen, kookas, kaunisrakenteinen,\nkomea, vaaleaverinen mies. Hänen päänsä oli hienosti jauhoitettu, ja\nhän oli puettu juhlalliseen mustaan asuun ja polvihousuihin; hänen\npaitansa oli kauniin puhdas, ja hänen kasvoillaan oli erikoisen\nlempeä ilme. Hymyillessään hän näytti rivin norsunluunvalkoisia\nhampaita; hänen lempeiden sinisten silmiensä katse oli mahdollisimman\nhyväntahtoinen. Hän oli opettajan ihanne, ja hänet nähdessään ja\nhänen lempeätä, miellyttävää ääntänsä kuullessaan oli mahdoton olla\ntoivomatta kaikkia poikiaan hänen suojateikseen. Hän oli kypsynyt\nkoulumestari, hyvä olikin, ja siihen aikaan, jota kertomuksemme\nkoskee, oli hänen hoivattavinaan lähemmä satakunta poikaa. Hänen\nylistettiin kasvattavan heitä hyvin, ja monet hänen oppilaistaan\nolivat nopeasti kohonneet oppiuralla ja kunnostautuneet korkeammissa\nammateissa.\n\nTohtori Middleton, joka oli Bonnycastlen kanssa läheisissä suhteissa,\nnousi seisomaan hänen astuessaan huoneeseen, ja he pudistivat\ntoistensa kättä. Senjälkeen Middleton kääntyi tuolissa istuvaan\nJackiin päin, osoitti häntä ja virkkoi:\n\n\"Kas tuossa!\"\n\nBonnycastle hymyili.\n\n\"En voi väittää, että minulla on ollut pahempia, mutta melkein yhtä\npahoja minulla on. Käytän Prometeuksen soihtua ja saan pian eloa\ntuohon karkeaan möhkäleeseen. Istuhan, Middleton!\"\n\n\"Mutta\" virkkoi tohtori istuuduttuaan jälleen tuoliinsa, \"kerrohan\nminulle, miten ihmeellä luulet saavasi puistelluksi tuollaisen\npenikan kunnolliseksi, jollet turvaudu vitsaan\".\n\n\"En pidä vitsaa arvossa enkä sentähden siihen turvaudu. Asianlaita on\nsiten, että olin itse Harrowissa ja olin aika hillitön vekara. Minua\nkuritettiin yhtä usein kuin sen koulun useimpia poikia, ja muistan\nhyvin, etten lopulta välittänyt selkäsaunasta mitään. Kuoreni oli\nkovettunut. Jos poikaan on mieli vaikuttaa, on teho vähäisin, jos\nkajotaan hänen siihen osaansa.\"\n\n\"Minä olisin luullut toisin.\"\n\n\"Rakas Middleton, saan aikaan enemmän yhdellä kepityksellä kuin\nkahdellakymmenellä ruoskimisella. Ota huomioon, että ruoskiminen\nkohdistuu joutilaimpaan ruumiinosaan, mutta kepillä sivallellaan\nkaikkiin osiin, päästä jalkoihin saakka. Ja kun vitsan ensimmäinen\nvihlaisu on häipynyt, valtaa sen osan turtumus, eikä kipu senjälkeen\nole kerrassaan mitään. Mutta kelvollinen, terveellinen kepitys jättää\nhelliä kohtia ja mustelmia ruumiin kaikkiin osiin ja kaikkiin niihin\nelimiin, joita lihastoiminnassa tarvitaan. Ruoskimisen jälkeen\npoika saattaa lepohetkinään juoksennella ulkosalla ja ottaa osaa\nkumppaniensa leikkeihin ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta hyvästä\nkepityksestä on seuraus kokonaan toisenlainen. Hän ei voi liikauttaa\nainoatakaan ruumiinosaansa saamatta kivulta muistutusta kestämästään\nrangaistuksesta ja varoo visusti joutumasta uudelleen rangaistavaksi.\"\n\n\"Hyvä ystävä, minulla oli tosiaankin sellainen käsitys, että olet\näärimmäisen helläkätinen\", lausui Middleton, nauraen. \"Olen hyvilläni\nsiitä, että olen erehtynyt.\"\n\n\"Katsohan tuota pojanvintiötä, tohtori, joka istuu tuossa,\nmuistuttaen pikemminkin elukkaa kuin järkevää olentoa! Kuvitteletko\nsinä, että mitenkään saisin hänet alistumaan kuriin turvautumatta\nvoimakeinoihin? Samalla salli minun vakuuttaa, että pidän\njärjestelmääni verrattomasti parhaana. Julkisissa kouluissa\nrangaistus ei ole pidäke; se on niin mitätön, että sitä pilkataan.\nMinun luonani rangaistus on rangaistusta sen sanan oikeassa mielessä,\nja seuraus on että sitä harvemmin käytetään.\"\n\n\"Sinähän olet terroristi, Bonnycastle.\"\n\n\"Ihmisluonnon voimakkaimmat kannustimet ovat pelko ja rakkaus.\nTeoriassa on jälkimäiseen vetoaminen kaunista; mutta käytännössä en\nole milloinkaan nähnyt sen tehoavan -- ja siihen on se mahdollisimman\nhyvä syy, että rakastamme itseämme enemmän kuin toisia. Pelon\ntaas en ole vielä tähän mennessä nähnyt kertaakaan pettävän ihan\nsamasta syystä, jonka tähden toinen kannustin pettää, koska pelolla\nvaikutamme ihmisen itsekkyyteen emmekä mihinkään muuhun.\"\n\n\"Mutta kuitenkin on nykyisin olemassa paljon sellaisia ihmisiä, jotka\nhaluaisivat rangaistuksetonta koulujärjestelmää ja väittävät, että\nnykyinen järjestelmä on alentava.\"\n\n\"Tässä maailmassa on hyvin paljon hupsuja, tohtori.\"\n\n\"Tästä johtuu mieleeni tämän pojan isä\", vastasi Middleton, kertoen\nsitten koulumestarille Easyn omituisuudesta ynnä kaikista niistä\nseikoista, jotka liittyivät Jackin kouluunlähtöön.\n\n\"Sittenpä en saa tuhlata aikaa ollenkaan. Minun täytyy nujertaa\ntämä nuori herrasmies, ennenkuin hänen vanhempansa tulevat häntä\nkatsomaan. Usko minua, että viikon kuluttua hän on tottelevainen ja\nsävyisä.\"\n\nTohtori Middleton sanoi Jackille jäähyväiset ja kehoitti häntä\npysymään kilttinä poikana. Jack ei suvainnut vastata.\n\n\"Älä siitä huoli, tohtori! Hän on kohteliaampi, kun ensi kerran käyt\ntäällä, ole siitä varma.\"\n\nJa tohtori poistui.\n\nVaikka Bonnycastle oli ankara, menetteli hän hyvin harkitsevasti.\nKaikenlaisesta vallattomuudesta oli rangaistus vain lievä, kuten\nsisällä pidättäminen leikkitunneilla ja niin edelleen; ja harvoin hän\nsekaantui poikien tappeluihin, vaikka hän estikin selvän sortamisen.\nTärkeä _sine qua non_ hänen mielestään oli opinnoista huolehtiminen.\nPian hän pääsi selville oppilaittensa kyvyistä ja vaati heiltä niiden\nmukaisesti. Mutta laiska poika, lintu, joka \"osasi laulaa, mutta ei\ntahtonut laulaa\", ei saanut armoa. Seuraus oli se, että hän kehitti\nlahjakkaimpia poikia, ja hänen käyttäytymisensä oli niin samanlaista\nja muuttumatonta, että joskin häntä pelättiin, niin kauan kuin\npojat olivat hänen ohjausvallassaan, ne, joita hän oli opettanut,\nrakastivat häntä poikkeuksetta ja pysyivät hänen ystävinään koko\nloppu-ikänsä.\n\nBonnycastle oivalsi heti, ettei sankarillemme kannattanut sukoilla ja\nettä häntä saattoi hillitä yksinomaan pelolla. Niin pian kuin tohtori\nMiddleton oli poistunut huoneesta, hän puhutteli poikaa käskevästi:\n\n\"Kas niin, poika, mikä on nimesi?\"\n\nJack hätkähti ja katsoi opettajaansa, jonka katse oli hievahtamatta\nsuunnattu häneen, eikä sennäköisen miehen kanssa näyttänyt olevan\nleikkimistä. Jack ei ollut tyhmä, ja jollakin tavoin oli hänen\nisältään saamansa kuritus herättänyt hänessä aavistuksen siitä, mitä\noli tulossa. Kaikki se yhdessä taivutti Jackin alentumaan vastaamaan\netusormi hampaiden välissä:\n\n\"Johnny.\"\n\n\"Entä mikä toinen nimesi on?\"\n\nJack, joka tuntui katuvan äskeistä alentumistaan, ei vastannut\naluksi, vaan silmäili uudelleen Bonnycastlen kasvoja ja sitten ympäri\nhuonetta. Siellä ei ollut ketään häntä auttamassa, eikä hän itse\njaksanut pitää puoliaan, minkä vuoksi hän vastasi:\n\n\"Easy:\"\n\n\"Tiedätkö, minkätähden sinut on lähetetty kouluun?\"\n\n\"Sentähden, että poltin isää teellä.\"\n\n\"Ei sentähden; sinut on lähetetty oppimaan lukemaan ja kirjoittamaan.\"\n\n\"Mutta minä en tahdo lukea enkä kirjoittaa\", vastasi Jack nyreästi.\n\n\"Kyllä, kyllä sinä tahdot; ja nyt luet aakkosesi heti.\"\n\nJack ei vastannut mitään. Bonnycastle avasi eräänlaisen kirjakaapin,\npaljasti Jackin ällistyneiden katseiden eteen sarjan keppejä, jotka\noli järjestetty riveihin biljardikeppien tavoin, ja jatkoi:\n\n\"Tiedätkö, mitä varten nuo ovat?\"\n\nJack silmäili niitä kaihomielisesti; hänellä oli sellainen hämärä\naavistus, että hän tutustuisi niihin paremmin, mutta hän ei vastannut\nmitään.\n\n\"Ne ovat sitä varten, että niillä opetetaan pikku poikia lukemaan ja\nkirjoittamaan, ja nyt aion opettaa sinua. Sinä opit pian. Katsohan\nnyt tänne\", kehoitti Bonnycastle, avaten isoilla kirjaimilla painetun\nkirjan ja valiten kappaleen alussa olevan, noin puolen tuuman\nkorkuisen kirjaimen. \"Näetkö tuon kirjaimen?\"\n\n\"Kyllä\", myönsi Jack, kääntäen katseensa toisaalle ja hypistellen\nsormiaan.\n\n\"No niin, se on B-kirjain. Näetkö sen? Katsele sitä, niin että tunnet\nsen uudelleen! Se on B-kirjain. Sano minulle nyt, mikä kirjain se on!\"\n\nNyt Jack päätti vastustaa, minkä vuoksi hän ei vastannut mitään.\n\n\"Et siis osaa sitä sanoa; no niin, koetetaanpa, mihin joku näistä\npikku miekkosista pystyy\", virkkoi Bonnycastle, ottaen hyllyltä\nkepin. \"Pane merkille, Johnny, se on B-kirjain! No, mikä kirjain se\non? Vastaa minulle heti!\"\n\n\"En tahdo oppia lukemaan ja kirjoittamaan.\"\n\nLäiskis! Keppi osui Jackin hartioihin, ja poika parahti ulvomaan,\nkiemurrellen kivusta.\n\nBonnycastle odotti muutamia sekunteja.\n\n\"Se on B-kirjain. Ja nyt sano minulle heti, mikä kirjain se on!\"\n\n\"Minä kantelen äidille.\"\n\nLäiskis!\n\n\"Voi, voi!\"\n\n\"Mikä kirjain se on?\"\n\nJohnny ähkyi suu auki, kyyneleet silmissä ja vastasi harmistuneesti:\n\n\"Malttakaahan, kun kerron Sarahille!\"\n\nLäiskis! Keppi läjähti uudelleen, ja Johnnyltä pääsi uusi parkaisu.\n\n\"Mikä kirjain se on?\"\n\n\"En tahdo sanoa\", ulvoi Johnny. \"En tahdo sanoa -- sitä en tahdo.\"\n\nLäiskis -- läiskis -- läiskis, ja sitten pysähdys.\n\n\"Sanoin jo sinulle äsken, että se on kirjain B. Mikä kirjain se on?\nSano se minulle heti!\"\n\nVastaukseksi Johnny tavoitti keppiä. Läiskis -- hän saikin sen\nkiinni, mutta ei ihan siten kuin olisi halunnut. Silloin Johnny\nsieppasi kirjan ja paiskasi sen huoneen nurkkaan. Läiskis, läiskis --\nJohnny yritti tarttua Bonnycastleen hampaillaan. Läiskis, läiskis,\nläiskis, läiskis, ja Johnny kaatui matolle, kiljuen kivusta. Sitten\nBonnycastle jätti hänet hetkiseksi rauhaan tointumaan ja istuutui.\n\nVihdoin Johnnyn huudot vaimenivat syväksi nyyhkytykseksi, ja silloin\nBonnycastle lausui hänelle:\n\n\"Nyt, Johnny, oivallat, että sinun täytyy tehdä, niinkuin sinua\nkäsketään tekemään, sillä muutoin saat lisää keppiä. Nouse pystyyn\nheti! Kuuletko, poika?\"\n\nJostakin syystä Johnny nousi pystyyn ihan aikomattaan sitä tehdä.\n\n\"Niin kiltti poika tekee. Kuten huomaat, et saanut keppiä, kun\nnousit pystyyn. Ja nyt, Johnny, sinun pitää käydä noutamassa kirja\nlattialta, jonne sen viskasit. Kuuletko, poika, nouda se heti!\"\n\nJohnny vilkaisi Bonnycastleen ja keppiin. Hän aikoi tiukasti\nvastustaa, mutta sittenkin hän otti kirjan lattialta ja laski sen\npöydälle.\n\n\"Siinä kiltti poika. Nyt etsimme B-kirjaimen. Se on tässä; ja nyt,\nJohnny, sano minulle, mikä kirjain se on!\"\n\nJohnny ei vastannut.\n\n\"Sano se minulle heti, poika!\" käski Bonnycastle, kohottaen keppiään.\nSellainen vetoomus oli liian voimakas. Johnny silmäili keppiä; se\nliikkui, se oli tulossa. Huohottaen hän kiljaisi:\n\n\"B!\"\n\n\"Se on hyvä, Johnny -- oikein hyvä. Nyt on ensimmäinen oppituntisi\nlopussa, ja sinun pitää paneutua vuoteeseen. Olet oppinut enemmän\nkuin osaat aavistaakaan. Huomenna aloitamme taaskin. Nyt panemme\nkepin pois.\"\n\nBonnycastle soitti kelloa ja käski panna nuoren herra Johnnyn\nvuoteeseen yksinäiseen huoneeseen antamatta hänelle illallista, koska\nnälkä seuraavana aamuna suuresti helpottaisi hänen opiskeluaan.\nAinoastaan kipu ja nälkä jaksavat masentaa eläimiä, ja näitä samoja\nlääkkeitä täytyy meidän käyttää masentaaksemme ihmisessä niitä\nintohimoja, jotka tekevät hänet eläimen kaltaiseksi.\n\nJohnny vietiin vuoteeseen, vaikka kello oli vasta kuusi. Häntä eivät\nvaivanneet ainoastaan kivut, vaan lisäksi hänen käsityksensä olivat\nsekaisin, eikä se ollut ihmekään, kun koko hänen elämänsä ajan oli\naina tehty hänelle mieliksi ja häntä hellitelty, eikä häntä ollut\nkertaakaan rangaistu, ennenkuin edellisenä päivänä. Hän oli tuntenut\nvain äitinsä ja Sarahin hyväilyjä, joiden arvoa hän ei käsittänyt,\nsullonut vatsaansa ruokaa kaiket päivät, ja häntä oli houkuteltu\nsyömään, kunnes hän oli tympääntyneenä kääntynyt poispäin, ja nyt\nhän huomasi olevansa ilman äitiä, ilman Sarahia, ilman illallista\n-- ruumis mustelmissa, ja mikä oli kaikkein pahinta, hän ei saanut\nnoudattaa omaa tahtoaan. Eipä ihmekään, että Johnnyn ajatukset olivat\nsekaisin, samalla kun hänet oli masennettu, ja Bonnycastle oli\npuhunut totta sanoessaan hänelle, että hän oli oppinut enemmän kuin\nhän itse aavistikaan.\n\nEntä mitä rouva Easy olisi sanonut, jos hän olisi tietänyt kaikesta\ntästä -- entä myöskin Sarah? Entä herra Easy ihmisoikeuksineen?\nSamaan aikaan, kun paha henki häädettiin pois Johnnystä, he\nlohduttelivat itseään sillä ajatuksella, ettei Bonnycastlen koulussa\nmissään nimessä käytetty vitsaa, tyyten unohtaen sen, että samoin\nkuin koira voidaan tappaa muutoinkin kuin hirttämällä, samoin\nvoidaan opettaa muutoinkin kuin takapuolen kautta. Onnellisina\ntietämättömyydessään he kaikki vaipuivat sikeään uneen lainkaan\naavistamatta sitä, että Johnny oli jo silloin edistynyt tiedoissa\nkyllin pitkälle auttavasti käsittääkseen _kepin salaperäisen tehon_.\nJohnny puolestaan oli itkenyt itsensä nukuksiin kuusi tuntia\naikaisemmin kuin he nukkuivat.\n\n\n\n\nKUUDES LUKU\n\nJack koettelee isänsä ylevää filosofiaa ja pääsee vihdoin hyvin\nlikelle totuutta.\n\n\nSeuraavana aamuna Jack Easyn ruumis oli perin hellä, ja lisäksi hänen\noli kova nälkä, ja kun Bonnycastle ilmoitti hänelle, että hän saisi\nrunsaasti keppiä ja ettei hän sitäpaitsi saisi aamiaista, jollei hän\noppisi läksyjään, oli hän kyllin viisas lukeakseen ääneen kaikki\naapiston kirjaimet. Siitä hän sai aika paljon kehumista, mille hän\nei tosin osannut antaa oikeudenmukaista arvoa, mutta mitä hän joka\ntapauksessa piti äärettömän paljon parempana kuin selkäsaunaa.\n\nBonnycastle huomasi masentaneensa pojan sisun yhden tunnin\nkestäneellä, oikeaan aikaan osuneella ankaruudella. Senvuoksi hän\nluovutti pojan koulun alaopettajien huostaan, ja kun näillä myöskin\noli oikeus käyttää tarpeellista kannustinta, tuli Johnnystä varsin\npian sangen sävyisä poika.\n\nVoitaneen kuvitella, että kotona kaivattiin Johnnyä kovasti,\nmutta niin ei ollut asian laita. Ensinnäkin tohtori Middleton oli\nvakuuttanut rouva Easylle, ettei koulussa käytetty ruoskimista\nja että Johnnyn isältään saama rangaistus hyvin todennäköisesti\nuudistettaisiin ja -- vaikka rouva Easy toiseksi arveli, ettei hän\nmitenkään jaksaisi hengissä kestää hänen ja pojan välistä eroa,\nhuomasi hän pian, että hänen oli paljoa parempi olla, kun poika oli\npoissa.\n\nHemmoiteltu lapsi on aina levottomuuden ja huolen lähde, ja Johnnyn\nlähdettyä rouva Easy sai mieluista rauhaa, joka paljoa paremmin\nsopi hänen luonnonlaadulleen. Vähitellen hän vieraantui pojastaan,\ntyytyi siihen, että hän silloin tällöin näki Johnnyn ja kuuli tohtori\nMiddletonin selostuksia, ja oli vihdoin oikein hyvin mukaantunut\nsiihen ajatukseen, että poika oli koulussa eikä käynyt kotona muutoin\nkuin loma-aikoina.\n\nJohn Easy edistyi hyvin. Hänellä oli hyvät luontaiset lahjat, ja\ntavatessaan tohtorin herra Easy hykerteli käsiään ja haasteli:\n\n\"Niin, olkoon poika siellä vuoden tai pari. Sitten minä itse annan\nhänelle loppuopetuksen.\"\n\nKaikkien lomien aikana hän oli koettanut istuttaa Johnnyn mieleen\nihmisten tasa-arvoisuuden ja ihmisoikeuksien käsityksiä. Johnny ei\nnäyttänyt kiinnittävän paljoakaan huomiota isänsä esityksiin, mutta\nosoitti kuitenkin selvästi, etteivät ne olleet menneet ihan hukkaan,\nkoska hän hankki itselleen kaikki, mitä halusi, lupaa kysymättä. Ja\ntäten kasvatettiin sankariamme, kunnes hän saavutti kuudentoista\nvuoden iän, jolloin hän oli vankka, hauskan näköinen poika ja osasi\nperin hyvin puhua puolestaan -- saattoipa, milloin se sopi hänen\ntarkoituksiinsa, sanoilla solmita isänsäkin.\n\nMikään ei ollut siinä määrin herra Easyn mieleen kuin Jackin puhekyky.\n\n\"Se on oikein; pohdi asiaa, Jack -- pohdi asiaa, poika!\" kehoitteli\nhän Jackin väitellessä äitinsä kanssa. Ja sitten hän aina kääntyi\ntohtorin puoleen, hykerteli käsiään ja kehui: \"Uskokaa minua,\nJackista tulee suuri, hyvin suuri mies.\"\n\nJa senjälkeen hän kutsui Jackin luoksensa ja antoi hänelle guinean\nälykkyyden palkkioksi, ja vihdoin Jackista väitteleminen oli tuiki\nälykästä. Hän ei milloinkaan yrittänyt väitellä Bonnycastlen kanssa,\nsillä hän käsitti, että Bonnycastlen perustelut olivat liian vankat\nhänelle, mutta hän väitteli kaikkien poikien kanssa, kunnes sukeutui\ntappelu, joka ratkaisi asian; ja joskus hän väitteli apuopettajien\nkanssa.\n\nLyhyesti sanoen Jack oli siihen aikaan, josta nyt puhumme, nimittäin\nkesäloman alkaessa, yhtä taitava kuin innokaskin väittelijä. Hän oli\nvalmis väittelemään hiuksenhienosti, jakoi kysymyksen yhtä moneen\nosaan kuin vuodessa oli päiviä ja pohti kutakin niistä erikseen. Jack\nsaattoi, lyhyesti sanoen, pohtia asiaa loputtomiin, vaikka hänen\npohdinnassaan harvoin oli pontta tai perää.\n\nHän oli koko aamun onkinut joesta saamatta mitään ja huomasi\nkalalammikon, jossa nähtävästi oli runsaasti kaloja -- hän kapusi\npuiston raja-aidan ylitse ja viskasi onkensa lammikkoon. Hänen\nvedettyään vedestä kauniita kaloja puhutteli häntä puiston omistaja,\njonka seurassa oli pari puistonvahtia.\n\n\"Saanko tiedustaa arvoisaa nimeänne, nuori herra?\" virkkoi omistaja\nJackille.\n\nJack esiintyi aina hienostuneesti ja kohteliaasti.\n\n\"Tietysti, sir; nimeni on Easy, ja olen kaikin puolin valmis\npalvelukseenne.\"\n\n\"Ja näytätte minusta ottavan asian varsin kevyeltä kannalta\", jatkoi\nherrasmies. \"Saanko kysyä teiltä, oletteko selvillä siitä, että\nolette laittomasti tunkeutunut vieraalle alueelle?\"\n\n\"Sanoista 'laittomasti tunkeutua', hyvä herra\", vastasi Jack,\n\"voidaan paljon väitellä, ja minä jaan ne kolmen otsakkeen kohdalle.\nSovinnaisen merkityksensä mukaan ne tarkoittavat sitä, että joku\nilman lupaa tulee toisen henkilön maalle tai asuntoon. Mutta,\nsir, koko kysymys voidaan pukea seuraavaan muotoon. Eikö maailma\nole tehty kaikkia varten? Ja onko jollakulla tai joillakuilla sen\nasukkaista yksinomainen oikeus vaatia omakseen jotakin osaa siitä?\nJos suvaitsette, olen esittänyt alustuksen, ja pohtikaamme nyt tätä\nkysymystä.\"\n\nJackia puhutellut herrasmies oli kuullut herra Easystä ja hänen\nperusteluistaan; hän oli humoristi, pikemmin taipuvainen nauramaan\nkuin olemaan äkäinen. Mutta samalla hänestä oli välttämätöntä\nosoittaa Jackille, etteivät pojan perustelut näissä oloissa pitäneet\npaikkaansa.\n\n\"Mutta, herra Easy, joskin myönnetään, että tunkeutuminen toisen\nalueelle on anteeksiannettavaa, ei tarkoituksenne kaiketi ole\nväittää, että teillä on oikeus anastaa kalojani. Olen ostanut kalat,\npäästänyt ne lammikkoon ja siitä pitäen ruokkinut niitä. Ette voi\ninttää, että ne eivät ole yksityistä omaisuutta ja että niiden\nanastaminen on varkautta?\"\n\n\"Siitä taaskin sopisi paljon järkeillä, hyvä herra\", vastasi Jack,\n\"mutta -- suokaa anteeksi, koukussani on kala\".\n\nJack veti lammikosta ison karpin, mikä suuresti harmitti vahteja\nja huvitti heidän isäntäänsä, irroitti sen koukusta, pisti sen\nkoppaansa, pani onkeensa uuden syötin mahdollisimman kylmäverisesti,\nviskasi onkensa jälleen veteen ja alkoi sitten taaskin pohtia asiaa.\n\n\"Kuten huomautin, hyvä herra, sopisi siitä paljon järkeillä\", jatkoi\nJack. \"Kaikki maailman olennot annettiin ihmisen käytettäviksi --\nihminen tarkoittaa ihmiskuntaa -- niitä ei suinkaan tarkoitettu\nkenenkään yksinomaiseksi omaisuudeksi. Myöskin vesi on taivaan\nlahja ja tarkoitettu kaikkien käytettäväksi. Nyt tulemme siihen\nkysymykseen, missä määrin kalat ovat teidän omaisuuttanne. Jos kalat\nsikiäisivät ainoastaan teidän mieliksenne lahjoittaakseen teille\nkaloja, silloin kysymys saattaisi vaatia toisenlaista perustelua.\nMutta koska ne siitessään vain noudattavat vaistoa, joka niille\non annettu sitä varten, että ne täyttäisivät ihmisen tarpeen,\nalistan harkittavaksenne, voitteko todistaa noiden kalojen olevan\nsen paremmin teidän kuin minunkaan. Mitä siihen tulee, että olette\nruokkinut niitä siinä mielessä, että ne ovat teidän, on se varsin\nyleinen tapaus tässä maailmassa, silloinkin, kun ihminen antaa\nvoileipää lapsilleen. Lisäksi -- mutta taaskin näykkäsi -- suokaa\nanteeksi, hyvä herra -- voi, se luiskahti irti --\"\n\n\"Tarkoituksenne, herra Easy, on siis väittää, että maailma ja kaikki,\nmitä siinä on, on luotu kaikkia varten.\"\n\n\"Juuri niin, sir; se on isäni mielipide, ja hän on suuri filosofi.\"\n\n\"Miten isänne sitten selittää sen, että joillakuilla on omaisuutta,\nkun taas toiset ovat ilman sitä?\"\n\n\"Siten, että voimakkaimmat ovat riistäneet heikoimmilta.\"\n\n\"Mutta eikö aina niin kävisi, siinäkin tapauksessa, että meillä\nkaikilla olisi samanlainen yleinen perimisoikeus, kuten te otaksutte?\nJos esimerkiksi kaksi miestä ajaisi samaa otusta ja molemmat\nsaavuttaisivat sen samalla hetkellä, niin eikö voimakkaampi ottaisi\nsitä itselleen?\"\n\n\"Sen myönnän, sir.\"\n\n\"No, mitä sitten tasa-arvonne merkitsee?\"\n\n\"Se ei todista sitä, ettei ihmisiä ole aiottu tasa-arvoisiksi; se\nvain osoittaa, etteivät he sellaisia ole. Eikä se todista sitäkään,\nettei kaikkea ole luotu kaikkien hyväksi. Se vain todistaa,\nettä väkevä käyttää hyväkseen toisen heikkoutta, mikä on varsin\nluonnollista.\"\n\n\"Ahaa! Myönnätte sen olevan luonnollista. No niin, herra Easy, olen\nhyvilläni huomatessani meidän olevan samaa mieltä ja uskon meidän\npysyvänkin yksimielisinä. Suvainnette panna merkille, että kun\nmeitä on kolme, minä ja puistonvahtini, me olemme tässä tapauksessa\nväkevämpi puoli; ja vaikka hyväksymmekin sen perustelunne, että kalat\novat yhtä hyvin teidän kuin minunkin, käytän kuitenkin hyväkseni\nvoimaani anastaakseni ne jälleen haltuuni, mikä, kuten mainitsette,\non varsin luonnollista. James, ottakaa nuo kalat!\"\n\n\"Jos suvaitsette\", pisti Jack väliin, \"pohdimme sitä kysymystä --\"\n\n\"Emme pohdikaan; menettelen teidän omien perusteluittenne mukaan --\nolen saanut kalat, mutta nyt haluan enemmänkin -- tuo onkivapa on\nyhtä hyvin minun kuin teidänkin, ja koska olen voimakkaampi, otan sen\nitselleni. James ja William, ottakaa tuo vapa! Se on meidän.\"\n\n\"Otaksuttavasti sallitte minun ensin huomauttaa\", puolustautui Jack,\n\"eräästä seikasta. Vaikka nimittäin olenkin lausunut sen mielipiteen,\nettä maa ja sen eläimet ovat meitä varten luotuja, en kuitenkaan ole\nmissään nimessä väittänyt, ettei kaikki sellainen, mitä ihminen tekee\ntai korvauksesta teettää itselleen, ole hänen omaisuuttaan.\"\n\n\"Suokaa anteeksi, mutta ne puut, joista tuo vapa on tehty, olivat\nluodut meitä kaikkia varten, ja jos te tai joku toinen teidän\npuolestanne on katsonut sopivaksi valmistaa niistä vavan, ei se ole\nminun vikani sen enempää kuin sekään, että olen ruokkinut noita\nkaloja, otaksuen niiden olevan omiani. Koska kaikki on yhteistä ja\nkoska on vain luonnollista, että väkevämpi käyttää hyväkseen toisen\nheikkoutta, täytyy minun anastaa tuo vapa omakseni siihen saakka,\nkunnes sen minulta riistää joku minua vahvempi. Koska sitäpaitsi olen\nvoimakkaampi ja koska tämä maa-alue, joka teidän väitteittenne mukaan\nei ole minun sen paremmin kuin teidänkään, on hallussani, käsken\nmyöskin puistonvahtieni toimittaa teidät pois alueeltani. James,\nottakaa vapa -- saattakaa herra Easy puiston rajojen ulkopuolelle!\nHerra Easy, toivotan teille hauskaa aamua.\"\n\n\"Sir, suokaa anteeksi, mutta ette ole vielä kuullut kaikkia\nperustelujani\", vastasi Jack, joka ei hyväksynyt toisen vetämiä\njohtopäätöksiä.\n\n\"Minulla ei ole aikaa kuulla enempää, herra Easy. Toivotan\nteille hupaista aamua.\" Ja omistaja lähti pois, jättäen Jackin\npuistonvahtien seuraan.\n\n\"Suvaitkaa luovuttaa minulle tuo vapa\", pyysi William Jamesin\nripeästi pujotellessa kaloja kiduksistaan pajunoksaan.\n\n\"Joka tapauksessa _te_ kuuntelette järkipuhetta\", virkkoi Jack.\n\"Minulla on perusteluja --\"\n\n\"En ole koskaan kuullut esitettävän päteviä perusteluja\nsalakalastuksen puolesta\", keskeytti puistonvahti.\n\n\"Olette röyhkeä miekkonen\", tokaisi Jack. \"Ihmiset saattavat tehdä\nvääryyttä juuri sen nojalla, että maksavat palkkaa tuollaisille\nkulkureille kuin te olette.\"\n\n\"Sen nojalla, että meille maksetaan palkkaa, ei puistossa harjoiteta\nsalametsästystä eikä -kalastusta -- ja joskin köyhää pahusta, jolla\nei ole työtä, voisi jollakin syillä puolustaa, ei teitä, joka\nnimitätte itseänne herrasmieheksi, voi puolustaa mitenkään.\"\n\n\"Hänen omien väitteittensä mukaan hän ei ole sen parempi herrasmies\nkuin mekään, koska olemme kaikki tasa-arvoisia.\"\n\n\"Hiljaa, lurjus! En alennu väittelemään teidän kaltaistenne kanssa.\nJos niin tekisin, voisin todistaa, että olette halpoja orjia, joilla\non ihan yhtä hyvä oikeus tähän maatilaan kuin teidän isännällänne ja\nminullakin on.\"\n\n\"Yhtä hyvä kuin teilläkin, se on varmaa, nuori herra.\"\n\n\"Kuin minulla on, te vintiö. Tämä lammikko ja sen kalat ovat yhtä\nhyvin minun omaisuuttani kuin isäntännekin, joka on anastanut\nitselleen oikeuden niihin.\"\n\n\"Mitä arvelet, James, annammeko tuon nuoren herran omaisuuden hänen\nhaltuunsa?\" virkkoi William, iskien silmää kumppanilleen.\n\nJames ymmärsi vihjauksen; he tarttuivat Jackin käsivarsiin ja\njalkoihin ja paiskasivat hänet lammikkoon. Syvän sukelluksen jälkeen\nJack nousi pinnalle ja kömpi rannalle puhkuvana ja pärskyvänä.\nMutta sillä välin puistonvahdit olivat lähteneet tiehensä, vieden\nmennessään vavan ja siiman, kalat ja läkkipeltisen syöttiastian, ja\nnauraen äänekkäästi sankarillemme tekemälleen kepposelle.\n\n\"No niin\", aprikoi Jack, \"joko isäni filosofia on virheellinen tai\nsitten tämä maailma on perin turmeltunut. Esitän tämän tapauksen\nisäni harkittavaksi.\"\n\nJa Jack sai seuraavan vastauksen:\n\n\"Olen maininnut sinulle jo aikaisemmin, Jack, ettei näitä tärkeitä\ntotuuksia nykyaikana myönnetä oikeiksi -- mutta siitä huolimatta ne\novat tosia. Tämä on rautaista aikaa, jolloin väkivalta on astunut\noikeuden sijalle -- mutta vielä tulee aika, jolloin näiden totuuksien\npätevyys tunnustetaan, ja silloin isäsi nimeä ylistetään enemmän\nkuin ainoankaan muinaisaikojen filosofin. Muista, Jack, että vaikka\nsaarnatessasi vääryyttä vastaan ja puoltaessasi ihmisoikeuksia,\nsaatkin osaksesi marttyyrin kohtalon, on velvollisuutesi sittenkin\npysyä horjumatta; äläkä luovu kannastasi, vaikka sinua ryvetettäisiin\nkuningaskuntamme kaikissa kalalammikoissa!\"\n\n\"En luovukaan, sir\", vakuutti Jack. \"Mutta ensi kerralla\nväitellessäni sen puolesta on voima, jos suinkin mahdollista, minun\npuolellani, enkä missään nimessä silloin ole niin lähellä lammikkoa.\"\n\n\"Minusta\", virkkoi rouva Easy, joka oli ollut äänettömänä\nkuuntelijana, \"Jackin olisi parasta kalastaa joesta. Jollei hän\nsilloin saakaan kaloja, ei häntä ainakaan paiskata veteen eivätkä\nhänen vaatteensa mene piloille.\"\n\nMutta rouva Easyhän ei ollutkaan filosofi.\n\nMuutamia päiviä myöhemmin Jack eräänä kauniina aamuna havaitsi\npensasaidan toisella puolella omenapuun, jossa oli houkuttelevia\nhedelmiä, ja heti hän tunkeutui aidan lävitse, kiipesi puuhun, kuten\nkantaäitimme aikoinaan teki, valitsi kiehtovimman omenan ja söi.\n\n\"Kuulkaahan, sir, mitäs te siellä puuhaatte?\" huusi karkea ääni.\n\nKatsahdettuaan maahan Jack näki tanakan, vankkatekoisen miehen, jonka\nyllä oli harmaa takki ja punaiset liivit, seisovan alapuolellaan.\n\n\"Ettekö näe, mitä puuhaan?\" vastasi Jack. \"Syön omenia -- viskaanko\nteille muutamia?\"\n\n\"Kiitän teitä mitä ystävällisimmin -- mitä vähemmän niitä nyitään\npuusta, sitä parempi. Koska te olette noin aulis antamaan niitä\ntoisille samoin kuin itsekin niitä syömään, pidättekin niitä ehkä\nominanne!\"\n\n\"Ne eivät ole rahtuakaan paremmin minun omaisuuttani kuin teidänkään,\nhyvä mies.\"\n\n\"Se taitaa olla hieman niinkuin totta. Mutta vielä ette puhunut ihan\ntotta, poikaseni. Nuo omenat ovat minun, ja pyydän teitä vaivautumaan\ntulemaan maahan niin pian kuin suvaitsette. Maahan ehdittyänne meidän\nsopii selvittää välimme; ja\", lisäsi mies, ravistaen ryhmysauvaansa,\n\"uskokaa minua, saatte kyllä täyden tilityksen\".\n\nJackia ei asiaintila oikein miellyttänyt.\n\n\"Hyvä mies\", haasteli hän, \"olette tyyten ennakkoluulon vallassa\nkuvitellessanne, ettei omenoita samoin kuin kaikkia muitakin hedelmiä\nole luotu meitä kaikkia varten -- ne ovat yhteistä omaisuutta,\nuskokaa pois\".\n\n\"Se on mielipidekysymys, poikaseni, ja minun sallittaneen pitää oma\npääni.\"\n\n\"Sen näette raamatusta\", huomautti Jack.\n\n\"En vielä kertaakaan ole sitä sieltä nähnyt, vaikka olenkin lukenut\nsen kirjan kannesta kanteen apokryfisiä kirjoja lukuunottamatta.\"\n\n\"Menkää siis kotiin\", kehoitti Jack, \"noutamaan raamattu tänne, niin\nminä todistan sen teille\".\n\n\"Epäilenpä, ettette odota paluutani. Ei, ei; olen menettänyt\nrunsaasti omenia ja olen kauan halunnut saada selville varkaat; kun\nnyt olen saanut sellaisen kiinni, pidän kyllä varani, ettei hän\nmissään nimessä pääse karkuun saamatta omenakastiketta -- tulkaa\nsiis alas, te nuori varas, tulkaa heti! Muutoin teidän käy vielä\nhuonommin.\"\n\n\"Kiitoksia\", sanoi Jack. \"Mutta minun on oikein hyvä olla täällä. Jos\nsuvaitsette, keskustelen tästä asiasta täältä käsin.\"\n\n\"Minulla ei ole aikaa keskustella tästä kysymyksestä, poikaseni;\nminulla on yllin kyllin tekemistä, mutta älkää luulkokaan, että\npäästän teidät livahtamaan tiehenne. Jollette halua tulla pois\npuusta, niin olkaa sitten siellä, ja takaanpa, että töiden päätyttyä\ntapaan teidät täältä ihan varmasti.\"\n\n\"Mitäpä mahtaisi sellaiselle miehelle\", mietti Jack, \"joka ei suostu\nkuuntelemaan perusteluja? Millainen maailma tämä onkaan! Minulla on\nkuitenkin sellainen luulo, ettei hän palatessaan löydä minua täältä.\"\n\nMutta siinä suhteessa Jack erehtyi. Maanviljelijä meni pensasaidan\nluokse ja huusi erästä poikaa, joka kuultuaan hänen määräyksensä\njuoksi talolle. Minuutin tai parin kuluttua ilmestyi näkyviin iso\nverikoira, joka loikki puutarhan halki isäntänsä luokse.\n\n\"Vahdi tuota poikaa, Caesar!\" käski maanviljelijä koiraansa. \"Vahdi\nhäntä!\"\n\nKoira kyyristyi ruohikkoon, piti päätänsä ylöspäin silmiensä\npälyillessä Jackia ja näytti hammasrivin, joka karkoitti kaikki\nfilosofiset mietteet sankarimme päästä.\n\n\"Minun ei sovi odottaa täällä, mutta Caesarin sopii, ja ystävänä\nilmoitan teille, että jos se pääsee teihin kiinni, ei se jätä\nainoatakaan raajaanne paikalleen. Töiden päätyttyä tulen takaisin.\"\n\nNiin sanottuaan maanviljelijä poistui, jättäen Jackin, jos häntä\nhalutti, väittelemään asiasta koiran kanssa. Kuinka murheellinen\nvaiva filosofian täytyykään olla, kun se laittaa puoltajansa\nsellaisiin pinteisiin!\n\nJonkun ajan kuluttua koira painoi päänsä maahan ja sulki silmänsä\nikäänkuin nukkuakseen, mutta Jack pani merkille, että jos hän teki\nvähäisenkin liikkeen, toinen silmä näkyi raottuvan, ja niinpä Jack\njärkevänä miehenä päätti pysyä paikallaan. Hän poimi vielä muutamia\nomenia, sillä nyt oli hänen päivällisaikansa, ja pureksiessaan niitä\nhän aprikoi.\n\nJack oli märehtinyt ajatuksiaan ainoastaan muutamia minuutteja,\nkun ne keskeytti eräs toinen märehtivä eläin, joka ei ollut sen\nmitättömämpi otus kuin härkä, joka oli päässyt ulkosalle pitämään\npuutarhaa täydelleen vallassaan ja lähestyi nyt, silloin tällöin\nmylvien ja ravistaen päätänsä nähdessään Caesarin, pitäen sitä\ntungeksijana samoin kuin sen isäntä oli pitänyt sankariamme. Caesar\nponnahti pystyyn ja silmäili härkää, joka nyt eteni sitä kohti,\nkuopien maata häntä pystyssä. Ehdittyään muutamien askelien päähän\nhärkä syöksyi koiran kimppuun, joka väisti ahdistajaansa, tehden itse\nsitten vuorostaan hyökkäyksen, ja niin jatkui kamppailua, kunnes\ntaistelijat olivat loitonneet jonkun matkan päähän omenapuusta.\n\nJack valmistautui viipymättä pakenemaan, mutta kovaksi onneksi\ntaistelu suoritettiin saman pensasaidan puolella, josta Jack oli\npäässyt puutarhaan. Välipä siitä, tuumi Jack, jokaisessa kentässä\non kaksi laitaa, ja vaikka toinen pensasaita liittyikin puutarhaan\nlähellä taloa, ei valitsemisen varaa ollut.\n\n\"Joka tapauksessa\", päätti Jack, \"yritän\".\n\nLipuessaan pitkin puunrunkoa maahan Jack kuuli kamalan mörähdyksen;\nhärkä oli puskenut koiraa, joka oli parhaillaan korkealla ilmassa, ja\nJack näki sen putoavan pensasaidan toiselle puolelle ja härkä juhli\nvoittoaan torventörähdyksellä. Silloin Jack oivalsi päässeensä eroon\nvartijastaan, solahti maahan saakka ja lähti livistämään.\n\nJackin onnettomuudeksi härkä näki hänet, ja voiton kiihoittamana\nse heti päästi uuden mörähdyksen ja syöksyi Jackin jälkeen. Jack\nhavaitsi vaaransa, ja pelko lainasi hänelle siivet; hän ei lentänyt\nainoastaan puutarhan halki, vaan myöskin noin viisi jalkaa korkean\npensasaidan ylitse samalla hetkellä, kun härkä upotti siihen päänsä.\n\nKatso eteesi, ennenkuin hyppäät, lausuu vanha sananlasku. Jos\nJack olisi niin tehnyt, olisi se ollut parempi, mutta koska\nfilosofimme menettelyn lievennykseksi voidaan esittää pakottavia\nsyitä, emme virka siitä sen enempää, vaan mainitsemme vain, että\naidan toiselle puolen jouduttuaan Jack huomasi pudonneensa pieneen\nmehiläissiirtolaan ja kaataneensa kaksi pesää, joiden mehiläiset\nolivat kiukuissaan moisesta tunkeutumisesta. Ja tuskin Jack oli\nehtinyt nousta jälleen pystyyn, ennenkuin ne jo kiivaasti pistelivät\nhäntä kaikilta tahoilta.\n\nJack ei voinut muuta kuin juosta, minkä jaksoi, mutta mehiläiset\nlensivät nopeammin kuin hän jaksoi juosta, ja Jack oli mielipuolena\nkivusta, kun hän puolittain sokeana kompastui kaivon muurattuun\nkehykseen. Jack ei jaksanut pidättyä putoamasta kaivoon, mutta hän\ntarttui kaivon rautaiseen ketjuun, joka osui vasten hänen kasvojaan.\n\nJack suistui kuiluun, vintturi pyöri vinhasti ympäri, ja\nlaskeuduttuaan huimaa vauhtia neljäkymmentä jalkaa sankarimme\nhuomasi olevansa vedessä, eivätkä mehiläiset häntä enää kiusanneet.\nJoko ne hänen putoamisensa tähden olivat häipyneet hänen jäljiltään\ntai tunnetusti älykkäinä hyönteisinä tunnustivat oikeaksi sen\nsananlaskun, että kaivot on jätettävä rauhaan. Nyt ei Jackilla joka\ntapauksessa ollut muita kumppaneita kuin totuus.\n\nJack nousi sukelluksistaan ja tarttui nuoraan, johon sangon ketju oli\nkiinnitetty -- se oli koko pituudeltaan kiertynyt pois vintturista,\nja Jack saattoi niin ollen sen avulla pitää päätänsä vedenpinnan\nyläpuolella. Muutamien sekuntien kuluttua Jack tunsi jotakin\njalkojensa alla; se oli sanko, joka oli noin kaksi jalkaa vedenpinnan\nalapuolella. Jack pisti siihen jalkansa, ja olo tuntui hänestä sangen\nmukavalta, sillä mehiläisten pistosten ja härän kanssa suorittamansa\nhelteisen kilpajuoksun jälkeen vesi tuntui perin viileältä ja\nvirkistävältä.\n\n\"Joka tapauksessa\", mietti Jack, \"jollei härkää olisi ollut,\nolisi koira vartioinut minua, ja sitten olisin saanut löylytyksen\nmaanviljelijältä. Mutta jollei toisaalta olisi ollut härkää, en\nolisi tipahtanut mehiläispesien päälle. Ja ilman mehiläisiä en olisi\npudonnut kaivoon. Ja ilman ketjua olisin hukkunut. Sellainen on ollut\ntapahtumaketju, ja kaikki sentähden, että halusin syödä omenan. Olen\nkuitenkin päässyt eroon maanviljelijästä ja koirasta ja härästä ja\nmehiläisistä -- kaikki on hyvin, kun loppu on hyvä. Mutta miten\npahuksessa pääsen pois tästä kaivosta? Koko luomakunta näyttää olevan\nyhdessä juonessa ihmisoikeuksia vastaan. Kuten isä mainitsi, tämä on\nrautaista aikaa, ja tässä minä nyt roikun rautaisen ketjun varassa.\"\n\nOlemme esittäneet Jackin yksinpuhelun kokonaisuudessaan, koska se\nosoittaa, ettei Jack ollut typerä, vaikka hänessä olikin hieman\nfilosofia. Ja sellainen mies, joka pystyi sillä tavalla järkeilemään\nsyistä ja seurauksista ollessaan kaivon pohjalla kaulaansa myöten\nvedessä, osoitti olevansa aika maltillinen. Mutta joskin Jackin\najatustapa oli isän filosofian vaikutuksesta vääntynyt hiukan\nkieroksi, oli se kuitenkin kyllin voimakas ja joustava tervehtyäkseen\nhyvissä ajoin. Jos Jack olisi ollut tavallinen henkilö, emme\nmitenkään olisi valinneet häntä sankariksemme.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU\n\nJack pohtii asioita perin viisaasti ja tekee sangen ajattelemattoman\npäätöksen.\n\n\nMeidän täytyy joka tapauksessa myöntää, että joskin kaivo saattaa\njoskus ahdistuksen hetkinä olla turvapaikka, ei se suinkaan ole\ntarkoitettu pitkäaikaiseksi oleskelupaikaksi -- niin mietti Jack.\nHänen oltuaan siellä viitisentoista minuuttia hänen hampaansa\nkalisivat vastakkain, ja hänen jäsenensä tutisivat; hänen ruumiinsa\nalkoi läpeensä puutua, ja hänestä oli jo aika huutaa apua, mitä\nhän aluksi ei halunnut tehdä, koska hän luuli kaivosta päästyään\njoutuvansa uhmailemaan maanviljelijän ja hänen perheensä suuttumusta.\n\nVirittäessään leukapieliään luikkausta varten Jack tunsi ketjuja\nvedettävän ylöspäin, ja hän kohosi vähitellen vedestä. Aluksi hän\nkuuli valitettavan sangon painoa, mikä ei häntä hämmästyttänyt;\nsitten hän kuuli kahden henkilön tirskuntaa ja naurua, ja pian\nsenjälkeen hän nousi ylöspäin ripeästi. Vihdoin hänen päänsä pisti\nesille matalan kehyksen takaa, ja hän oli ojentamaisillaan kätensä\ntarttuakseen siihen kiinni, kun vintturia vääntävät henkilöt\nnäkivät hänet. Viimemainitut olivat tukeva maanviljelystyöläinen ja\npalvelustyttö.\n\n\"Kiitoksia\", äänsi Jack.\n\nEi milloinkaan pitäisi liian hätäisesti ehättää kiittämään. Tyttö\nkirkaisi ja hellitti vivun, eikä säikähtänyt mies pitänyt sitä\nkiinni. Se kirposi hänen otteestaan, pyörähti ympäri, iski häntä\nleuan alle ja paiskasi hänet kumoon. Ja ennenkuin kiitokset olivat\nkunnolleen luiskahtaneet Jackin huulilta, putosi hän jälleen\nsalamannopeasti kaivon pohjalle. Onnekseen Jack ei vielä hellittänyt\nkäsistään ketjua, sillä muutoin hän olisi kolhiutunut kaivon\nseinämiin ja saanut surmansa. Asiain näin ollen hän vain sai uuden\nkylvyn ja pääsi minuutin tai parin kuluttua entiseen asemaansa.\n\n\"Tämäpä vasta hupaista\", ajatteli Jack painaessaan märän hattunsa\nuudelleen päähänsä. \"Missään nimessä he eivät nyt voi väittää,\netteivät he tiedä asiasta mitään; heidän täytyy tietää minun olevan\ntäällä.\"\n\nTällä välin tyttö juoksi keittiöön ja heittäytyi tuolille, josta hän\npyörtyneenä kierähti uuniin eteen lattialle kohoamaan sijoitetuille,\npaistamista odottaville taikinakeoille.\n\n\"Hyväinen aika! Mikä on hätänä, Susan?\" huudahti talon emäntä.\n\"Hoi, -- missä on Mary missä on John? Voi minun päiviäni, leiväthän\nmuuttuvat kaikki pannukakuiksi.\"\n\nJohn tuli pian jäljessä, pitäen kädellään alaleukaansa, näyttäen\nhyvin kaamealta ja pelästyneeltä kahdestakin syystä, ensiksi\nsentähden, että hän luuli leukaluunsa murtuneen, ja toiseksi, koska\nhän luuli nähneensä pirun.\n\n\"Armias taivas! Mikä on hätänä?\" huudahti emäntä taaskin. \"Mary,\nMary, Mary!\" kirkui hän, alkaen itsekin pelätä, sillä vaikka\nhän kuinka ponnisteli, ei hän jaksanut nostaa Susania pois\ntaikinavuoteelta, jossa tyttö virui tajuttomana ja lyijynraskaana.\nKuultuaan emäntänsä äänekkäät huudot Mary saapui paikalle,\nja yhteisvoimin he nostivat Susanin lattialta, mutta leipien\nkohoamisesta ei enää ollut lainkaan toiveita.\n\n\"Minkätähden ette tule tänne auttamaan Susania, John?\" kivahti Mary.\n\n\"Oi-joi-voi!\" kuului Johnin koko vastaus, sillä hän oli jo saanut\nkyllikseen Susanin auttamisesta ja niin sanoaksemme edelleenkin\npiteli päätänsä käsissään. \"Mikäs täällä on hätänä, emäntä?\" tiedusti\nisäntä, joka astui sisälle. \"Mikä ihme Susania vaivaa? Ja mikäs\nsinun on?\" jatkoi isäntä, kääntyen Johnin puoleen. \"Tulimmainen,\nkaikki näyttää menevän vikaan tänä siunattuna päivänä. Ensinnäkin\nvarastetaan kaikki omenat -- sitten on kaikki mehiläispesät kaadettu\nmullin mallin puutarhassa -- sitten on härkä puskenut Caesarin kyljen\nauki -- sitten on härkä murtautunut pensasaidan lävitse ja pudonnut\nmutakuoppaan -- ja kun nyt tulen noutamaan apua saadakseni kiskotuksi\nsen sieltä, on täällä nainen kuolleen näköisenä, ja John näyttää\nsiltä kuin olisi nähnyt pahan hengen.\"\n\n\"Oi-joi-voi!\" vahvisti John, nyökäten perin merkitsevästi.\n\n\"Tekisi mieli uskoa pirun päässeen valloilleen tänään. Miten asia\noikein on, John? Oletko sinä sen nähnyt, ja onko Susankin nähnyt sen?\"\n\n\"Oi-joi.\"\n\n\"Joka tapauksessa hän on siis sulkenut suusi, enkä olisi uskonut\npaholaisenkaan siihen pystyvän -- sinusta emme saa mitään irti.\nTuleeko tuo tyttö tajuihinsa?\"\n\n\"Kyllä, kyllä, hän voi nyt jo paremmin. Susan, mikä on hätänä?\"\n\n\"Voi, voi, madam, kaivo, kaivo --\"\n\n\"Kaivo! Siellä kai on jotakin vinossa. No niin, menenpä katsomaan.\"\n\nIsäntä kiiruhti kaivolle, huomasi sangon olevan kaivossa ja kaiken\nköyden olevan alhaalla, katsahti ympärilleen ja vilkaisi sitten\nkaivoon. Jack, joka oli käynyt hyvin maltittomaksi, oli jonkun\naikaa katsellut ylöspäin, odottaen apua, jonka hän olisi toivonut\nsaapuvan pikemmin. Isännän pyöreät kasvot osittain pimensivät hänen\nnäköalaansa rajoittavaa pyöreää kehää samoin kuin Jupiterin kuut\njoskus pimentävät sen kiertotähden pintaa, jonka ympäri ne kiertävät.\n\n\"Täällä olen\", huusi Jack. \"Nostakaa minut pian ylös, sillä muutoin\nkuolen.\"\n\nJackin puhe olikin totta, sillä hän oli ihan menehtynyt oltuaan niin\nkauan kaivossa, vaikka hänen rohkeutensa ei ollutkaan vielä pettänyt.\n\n\"Tulimmainen, kaivoonhan on joku pudonnut\", päivitteli maanviljelijä.\n\"Tämähän on vasta onnettomuuksien päivä. No niin, kristitty ihminen\ntulee nostaa kaivosta, ennenkuin härkä nostetaan mutakuopasta, ja\nniin lähdenkin noutamaan miehiä.\"\n\nHyvin lyhyessä ajassa oli mutakuopan ympärille kerääntyneet miehet\ntuotu kaivolle.\n\n\"Hoi, kaivossaolija, pitäkää nyt kiinni!\"\n\n\"Olkaa huoletta!\" luikkasi Jack.\n\nVintturi alkoi kiertyä, ja taaskin Jack sai silmäillä laajaa\nnäköpiiriä. Heti hänen ehdittyään kaivon reunalle kiskoivat miehet\nhänet kehyksen ylitse ja laskivat hänet maahan, sillä Jackin voimat\nolivat ehtyneet.\n\n\"Mutta sehän on, tulimmainen, sama poika, joka oli omenapuussani\",\nhuudahti maanviljelijä. \"Mutta olkoonpa kuka tahansa, hänen ei\ntarvitse kuolla muutamien omenain varkaudesta. Nostakaa hänet maasta,\nmiehet, ja kantakaa hänet taloon -- hän on kuolemaisillaan viluun,\neikä ihmekään.\"\n\nMaanviljelijä meni edellä, ja miehet kantoivat Jackin sisälle,\nmissä isäntä antoi hänelle lasin paloviinaa. Se elvytti hänen\nverenkiertoaan, ja vähän ajan kuluttua hän oli jälleen hyvässä\nkunnossa.\n\nKun Jack oli lyhyen keskustelun aikana kertonut kaikki, mitä oli\ntapahtunut, tiedusti isäntä:\n\n\"Entä mikä onkaan nimenne?\"\n\n\"Nimeni on Easy\", vastasi Jack.\n\n\"Mitä! Oletteko Forest Hillissä asuvan herra Easyn poika?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Vietävä, hänhän on isäntäni ja aika hyvä isäntä onkin -- minkätähden\nette ilmoittanut sitä ollessanne puussa? Olisitte saanut poimia\npuutarhan kaikki hedelmät ihan nurkumatta.\"\n\n\"Hyvä herra\", virkkoi Jack, joka oli juonut toisen lasin paloviinaa\nja oli jälleen sangen puhelias, \"pitäkää tätä varoituksena ja\nkuunnelkaa aina vastaisuudessa, milloin joku haluaa pohtia jotakin\nasiaa kanssanne! Jos olisitte odottanut, olisin ihan kumoamattomasti\ntodistanut teille, ettei teillä ollut sen enempää oikeutta omenoihin\nkuin minullakaan. Mutta te ette halunnut kuulla perustelujani, eikä\nasioita pohtimatta milloinkaan päästä selville totuudesta. Noudatitte\nkoiranne, jota härkä raateli -- härkä katkaisee jalkansa mutakuopassa\n-- mehiläispesät on kaadettu, ja te menetätte kaiken hunajanne --\nrenkinne John katkaisee leukaluunsa, -- palvelijattarenne Susan pilaa\nkaikki leivät -- ja minkätähden? Sentähden, ettette sallinut minun\nperustella kantaani.\"\n\n\"No niin, lienee totta, herra Easy, että kaikki nämä vahingot kenties\nsattuivat sentähden, etten sallinut teidän perustella kantaanne,\nvaikka en osaa kuvitella, miten voisitte todistaa minulle, etteivät\nomenat ole minun, kun olen vuokrannut puutarhan isältänne. Mutta\ntarkastetaanhan nyt teidän puoltanne tästä jutusta, enkä minä käsitä,\nmiten teidän asemanne olisi paljoakaan parempi. Kapuatte puuhun\nsaadaksenne muutamia omenia, vaikka teillä on yllin kyllin rahaa\nostaaksenne niitä, jos haluatte -- teitä pitää koira siellä -- härkä\non vähällä puskea teitä -- teitä pistelevät mehiläiset, ja saatte\nkylvyn kaivossa, joten olette vähällä saada surmanne kymmenkunta\nkertaa, ja kaikki se muutamien omenien vuoksi, joiden arvo ei ole\nkahta pennyä.\"\n\n\"Se on kaikki ihan totta, hyvä mies \", myönsi Jack, \"mutta unohdatte\nminun filosofina puolustaneen ihmisoikeuksia\".\n\n\"No niin, tätä ennen en ole aavistanutkaan, että omenia varastavaa\npoikaa nimitetään filosofiksi syyttäessämme siitä me nimitämme sitä\nnäpistelyksi. Ja mitä tulee ihmisoikeuksiin, en käsitä, miten niitä\nvoisi puolustaa tekemällä väärin.\"\n\n\"Te ette ymmärrä asiaa, isäntä.\"\n\n\"Niin, en ymmärräkään -- ja lienen liian vanha sitä oppiakseni,\nnuori herra Easy. Minulla ei ole muuta sanomista kuin se, että\nmielihyvin saatte ottaa puutarhan kaikki omenat, jos haluatte, ja jos\nmieluummin haluatte, kuten minusta näyttää, varastaa niitä pyytämättä\nniitä, mitä en osaa muutoin selittää kuin sen lauseen nojalla, että\n'varastettu hedelmä on makein', mainitsen vain antavani määräyksen,\nettei teitä saa häiritä. Rattaani ovat ovella, nuori herra Easy,\nja palvelijani kyyditsee teidät kotiinne. Kertokaa isällenne\nkunnioittavat terveiseni ja vakuuttakaa hänelle minun pahoittelevan\nsitä, että putositte kaivoomme.\"\n\nKoska Jackia miellytti paljoa enemmän vuode kuin väitteleminen,\ntoivotti hän maanviljelijälle hyvää yötä ja salli palvelijan kyyditä\nhänet kotiin.\n\nNyt kun hänen verenkiertonsa oli vilkastunut ennalleen, oli\nmehiläisten pistojen aiheuttama kipu niin tuskallinen, ettei hän\nsuinkaan ollut pahoillaan tavatessaan tohtori Middletonin juomassa\nteetä hänen isänsä ja äitinsä seurassa. Jack kertoi vain kovaksi\nonnekseen kaataneensa mehiläispesän ja saaneensa paljon pistoksia.\nHän säästi koko tarinan sopivampaan tilaisuuteen. Tohtori Middleton\nmääräsi lääkkeitä Jackille, mutta tartuttuaan hänen käteensä tohtori\nhuomasi, että hänessä oli kova kuume, mikä päivän tapahtumien\njälkeen ei ollutkaan kummastuttavaa. Jackin suonta iskettiin, ja\nhän pysytteli vuoteessaan viikon päivät, joiden kuluttua hän oli\nennallaan. Mutta sinä aikana Jack oli ajatellut hyvin vakavasti ja\ntehnyt päätöksensä.\n\nMutta meidän pitää mainita eräs niihin aikoihin sattunut tapaus,\njosta Jackin päätös otaksuttavasti johtui. Palattuaan mainittuna\niltana kotiin Jack tapasi isänsä ja tohtori Middletonin seurassa\nistumassa kapteeni Wilsonin, joka oli perheen eräänlainen serkku\nja vain silloin tällöin kävi heidän luonansa, koska hän asui\njonkun matkan päässä; ja kun hänellä oli vaimo ja lukuisa perhe\neikä nykyään vakinaista tointa, ei hänen kannattanut kuluttaa edes\nkengänpohjanahkaa pelkillä kunnioituskäynneillä.\n\nHän oli tullut pyytämään apua herra Easyltä. Hänen oli onnistunut\nhankkia itselleen määräys sotalaivastoon kuuluvan korvetin\nkomentajaksi (sillä hän oli kuninkaan palveluksessa), mutta hänellä\nei ollut varoja ostaa itselleen varusteita, jollei hän olisi jättänyt\nvaimoaan ja perhettään pennittömiksi. Hän tuli senvuoksi pyytämään\nherra Easyä lainaamaan muutamia satoja puntia siihen saakka,\nkunnes hän saalisrahoillaan voisi maksaa ne takaisin. Herra Easy\nei mitenkään tahtonut evätä sellaista pyyntöä, ja kun hänellä oli\naina runsaasti joutavia rahoja pankkiirinsa hallussa, kirjoitti hän\ntuhannen punnan suuruisen maksuosoituksen, jonka hän antoi kapteeni\nWilsonille, pyytäen häntä suorittamaan rahat takaisin vasta sitten,\nkun se hänelle hyvin sopisi.\n\nKapteeni Wilson kirjoitti velkakirjan, luvaten maksaa velkansa\nensimmäisistä saalisrahoistaan, mutta niin sitova kuin sellainen\nlupaus lieneekin kunnianmiehestä, oli se lain kannalta melkein yhtä\narvokas kuin jos hän olisi luvannut maksun silloin, \"kun lehmät\ntulevat kotiin\". Asia oli juuri päätetty, ja kapteeni Wilson oli\nherra Easyn seurassa palannut vierashuoneeseen, kun Jack tuli kotiin\nretkeltään.\n\nJack tervehti kapteeni Wilsonia, jonka hän oli jo kauan tuntenut.\nMutta kuten olemme jo maininneet, vaivasivat häntä niin ankarat\nkivut, että hän pian poistui huoneesta tohtori Middletonin seurassa\nja pani maata.\n\nViikon aikana ehtii jopa kuusitoistavuotias poikakin paljon miettiä,\nvaikka siinä iässä meillä ei olekaan paljon halua ajatella. Mutta\nJack oli vuoteessaan, hänen silmänsä olivat mehiläisten pistoista\nniin pahasti turvonneet, ettei hän voinut lukea eikä muullakaan\ntavoin huvittaa itseään; ja hänestä olivat hänen omat ajatuksensa\nparemmat kuin häntä hoitavan Sarahin lavertelut. Niinpä Jack mietti,\nja hänen aatoksiensa tuloksen esitämme lukijalle pian.\n\nJack nousi vuoteestaan kahdeksantena päivänä, tullen alakertaan\nseurustelusaliin. Sitten hän kertoi isälleen yksityiskohtaisesti\nhänelle sattuneista seikkailuista, jotka olivat pakottaneet hänet\nturvautumaan vuoteeseen.\n\n\"Kuten näet, Jack\", huomautti hänen isänsä, \"on asian laita ihan\nniinkuin sinulle puhuin: niinsanottu yhteiskunnallinen sovinnaisuus\non siveellisesti turmellut maailman niin perinpohjaisesti, ja sitä\ntukeva rintama on sen nojalla, että osa vääryydellä anastetusta\nomaisuudesta luovutetaan loppuosan turvaamiseksi, niin voimakas,\nettä jokaisen, joka sitä vastustaa, täytyy olla valmis viettämään\nmarttyyrinelämää. Mutta ennenkuin mikään totuus, vaikkapa kuinkakin\nylevä, saavuttaa hyväksymisen, tarvitaan aina marttyyrejä, ja samoin\nkuin Abraham, jota olen aina pitänyt suurena filosofina, olen minäkin\nvalmis uhraamaan ainoan poikani niin ylevän asian hyväksi.\"\n\n\"Se kaikki on ihan paikallaan sinun kannaltasi, isä, mutta\nmeidän täytyy hieman pohtia tätä kysymystä. Jos sinä oletkin\nyhtä suuri filosofi kuin aikoinaan Abraham, en minä ole yhtä\nvelvollisuudentuntoinen poika kuin Iisakki, jonka sokea totteleminen\nmielestäni oli jyrkästi ristiriidassa sinun ihmisoikeusoppiesi\nkanssa. Mutta muutamin sanoin lausuttuna on asia seuraava.\nJulistaessani sinun filosofiaasi minulta on niin lyhyessä ajassa kuin\nkahdessa päivässä ryöstetty onkimani kalat, onkivapani ja siimani --\nminua on ryvetetty kalalammikossa -- minua on säikyttänyt verikoira,\nniin että järkeni on ollut menemäisillään sekaisin -- minut on härkä\nollut vähällä tappaa -- minua ovat mehiläiset pistelleet, niin että\nolen ollut kuolemaisillani -- ja olen kahdesti pudonnut kaivoon.\n\n-- Jos kaikki se ehtii tapahtua kahdessa päivässä, niin mitä minun\ntäytyy odottaa kokonaisessa vuodessa? Tuntuu hyvin epäviisaalta\nkoettaa enää käännyttää ketään, sillä maalla elävät ihmiset näyttävät\npäättäneen olla kuuntelematta järkisyitä ja perusteluja. Mutta\nmieleeni on johtunut, että vaikka kaikki maa näyttääkin olevan näin\nrikollisesti jaettu muutamien harvojen kesken, ulapat ainakin ovat\nkaikkien omaisuutta. Ei kukaan vaadi omakseen osuuttaan merestä --\njokainen saa siellä kyntää mielensä mukaan, eikä häntä silti pidetä\ntungeksijana. Ei edes sota tee tässä suhteessa erotusta; jokainen saa\nliikkua merellä mielensä mukaan, ja jos vastustajat kohtaavat siellä\ntoisensa, taistelevat he puolueettomalla alueella.\n\n-- Siispä todennäköisesti ainoastaan valtamereltä löydän sitä\ntasa-arvoa ja niitä ihmisoikeuksia, jotka niin kiihkeästi haluaisimme\nsaada voimaan maalla; ja sentähden olen päättänyt, etten enää lähde\nkouluun, jota inhoan, vaan merelle levittämään mielipiteitämme\nvoimieni ja kykyjeni mukaan.\"\n\n\"En voi ottaa sitä kuuleviin korviinikaan, Jack. Ensinnäkin sinun\ntulee palata kouluun; ja toiseksi sinä et saa lähteä merelle.\"\n\n\"Siispä, isä, en voi muuta kuin ilmoittaa vannovani ihmisoikeuksien\nkautta, etten tahdo palata kouluun, vaan tahdon lähteä merille. Kuka\nja mikä minua estäisi? Enkö ole syntynyt omaksi herrakseni? Onko\nkenelläkään oikeutta komennella minua, ikäänkuin en olisi hänen\nvertaisensa? Eikö minulla ole yhtä hyvä oikeus saada osani merestä\nkuin kenellä kuolevaisella tahansa? Vaadin täydellistä tasa-arvoa\",\njatkoi Jack, polkien oikealla jalallaan lattiaa.\n\nMitä herra Easy olisi voinut esittää vastaukseksi? Hänen täytyi joko\nfilosofina uhrata teoriansa tai isänä uhrata poikansa. Kaikkien\nfilosofien tapaan hän uhrasi mieluummin sen, jota hän piti vähemmän\ntärkeänä, nimittäin _poikansa;_ mutta tehkäämme hänelle oikeutta --\nhän teki sen huokaisten.\n\n\"Jack, jos niin haluat, pääset merille.\"\n\n\"Niin tietysti\", vastasi Jack voittajan näköisenä, \"mutta kenen\nkomennuksessa? Mieleeni johtui, että kapteeni Wilson sai äskettäin\nlaivan komennukseensa, ja haluaisin lähteä purjehtimaan hänen\njohdollaan.\"\n\n\"Kirjoitan hänelle\", lupasi herra Easy murheellisesti, \"mutta olisin\nhalunnut ensin tunnustella hänen päätänsä\".\n\nJa niin asia järjestettiin.\n\nKapteeni Wilsonin vastaus oli tietenkin myönteinen, ja hän vakuutti\nkohtelevansa Jackia kuten omaa poikaansa.\n\nSankarimme nousi isänsä hevosen selkään ja ratsasti Bonnycastlen\npuheille.\n\n\"Aion lähteä merille, herra Bonnycastle.\"\n\n\"Se on parasta, mitä voitte tehdä\", vastasi Bonnycastle.\n\nSankarimme kohtasi tohtori Middletonin.\n\n\"Aion lähteä merille, tohtori Middleton.\"\n\n\"Se on paras temppu, minkä voitte tehdä\", vastasi tohtori.\n\n\"Aion lähteä merille, äiti\", lausui John.\n\n\"Merillekö, John, merillekö? Ei, ei, rakas John, sinä et lähde\nmerille\", vastasi rouva Easy kauhistuneena.\n\n\"Kyllä, kyllä minä lähden. Isä suostui siihen ja vakuutti hankkivansa\nsinun suostumuksesi.\"\n\n\"Minun suostumukseni! Voi, rakas, rakas poikani!\"\n\nJa rouva Easy itki haikeasti, kuten lapsiaan sureva Rakel itki.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU\n\nHerra Easy saa ensimmäisen opetuksensa hänen majesteettinsa\npalveluksessa osoitettavasta innosta.\n\n\nKoska aikaa ei ollut hukattavana, sanoi sankarimme varsin pian\njäähyväiset isänsä majalle, kuten sanontatapa kuuluu, ja matkusti\nPortsmouthiin. Kun Jackilla oli runsaasti rahaa ja hänestä oli perin\nhauska olla oma herransa, ei hän kiiruhtanut laivaansa, ja viisi tai\nkuusi hieman huonomaineista kumppania, jotka joko Jack oli jostakin\ntavannut tai jotka olivat tavanneet Jackin ja jotka elivät hänen\nkustannuksellaan, kehoittivat vakavasti häntä jättämään laivaanmenon\nihan viimeiseen hetkeen.\n\nKoska tämä neuvo sattui olemaan sopusoinnussa Jackin oman mielipiteen\nkanssa, oli sankarimme Portsmouthissa kolme viikkoa, ennenkuin kukaan\ntiesi mitään hänen saapumisestaan. Mutta vihdoin kapteeni Wilson\nsai herra Easyltä kirjeen, josta hän sai tietää Jackin lähteneen\nkotoa mainitsemanamme aikana, ja hän käski ensimmäisen luutnanttinsa\nsuorittaa tiedusteluja, koska hän pelkäsi Jackille sattuneen jonkun\ntapaturman.\n\nSawbridge, ensimmäinen luutnantti, sattui samana iltana menemään\nmaihin viimeisen kerran, ennenkuin laiva lähtisi purjehtimaan, ja\npistäytyi \"Sinisissä patsaissa\", \"Georgessa\" ja \"Fountain\"-majatalossa\nkysymässä, oliko niihin saapunut herra Easy-nimistä miestä.\n\n\"On kyllä\", vastasi \"Fountainin\" tarjoilija. \"Herra Easy on asunut\ntäällä jo kolme viikkoa.\"\n\n\"Niinkö, tulimmainen?\" karjaisi Sawbridge harmistuneena kuten ainakin\nensimmäinen luutnantti, jolta merikadetti on petollisesti riistetty\nkolmeksi viikoksi. \"Missä hän on? Kahvilan puolellako?\"\n\n\"Eihän toki, sir\", torjui tarjoilija. \"Herra Easyn hallussa ovat\ntoisen kerroksen julkisivun huoneet.\"\n\n\"No, opastakaa minut sitten toiseen kerrokseen!\"\n\n\"Saanko tiedustaa nimeänne, sir?\" kysyi tarjoilija.\n\n\"Ensimmäiset luutnantit eivät lähetä ilmoittamaan tulostaan\nkadeteille\", tokaisi Sawbridge. \"Hän saa pian tietää, kuka olen.\"\n\nTämän vastauksen jälkeen tarjoilija asteli yläkertaan Sawbridgen\nseuraamana ja sysäsi oven auki.\n\n\"Eräs herrasmies haluaa tavata teitä, sir\", ilmoitti tarjoilija.\n\n\"Pyytäkää häntä sisälle!\" käski Jack. \"Ja, tarjoilija, muistakaa\nlaittaa niin, että grogi on hieman parempaa kuin eilen! Olen kutsunut\nluokseni päivälliselle vielä kaksi herrasmiestä lisää.\"\n\nTällä välin oli Sawbridge, joka ei ollut virka-asussaan, astunut\nsisälle. Huoneessa oli Jack yksin, ja päivällinen oli katettu\nmahdollisimman komeasti kahdeksalle hengelle, ruokalajeja oli\nrunsaanlaisesti jopa tämänkin majatalon ateriaksi, ja kaikki\nsamoin kuin itse huonekin sopi Sawbridgen mielestä paljoa paremmin\nylikomentajalle kuin korvetin merikadetille.\n\nSawbridge oli hyvä upseeri, joka oli ansioittensa nojalla kohonnut\nnykyiseen arvoonsa; hän oli nimittäin palvellut seitsemänkolmatta\nvuotta, eikä hänellä ollut muita tuloja kuin palkkansa. Hän oli\nhieman myrtynyt palveluksessa ja tunsi varmasti vastenmielisyyttä\nhyväsukuisia nuoria miehiä kohtaan, joita nyt tuli tulvimalla\nlaivastoon -- ja hänellä oli siihen jonkun verran syytäkin, koska\nhän huomasi ylenemismahdollisuuksiensa pienenevän sitä mukaa kuin\ntulijain lukumäärä lisääntyi. Hän oli sitä mieltä, että sitä mukaa\nkuin kadettien ulkoasu kävi puhtaammaksi ja hienommaksi, sitä\nkelvottomammiksi he muuttuivat. Helppo on senvuoksi kuvitella, että\nhänen sisunsa kuohahti hänen nähdessään tällaista rehentelyä ja\nloisteliaisuutta pojassa, joka pian säikkyisi ja jonka olisi pitänyt\njo kolme viikkoa säikkyä hänen otsansa rypistymistä. Siitä huolimatta\nSawbridge oli hyväsydäminen mies, vaikkakin hän vähän kadehti\nylellisyyttä, johon hän itse ei voinut ajatellakaan antautua.\n\n\"Saanko kysyä\", alkoi Jack, joka muita puhutellessaan aina esiintyi\nhuomattavan kohteliaasti ja säädyllisesti, \"millä tavoin voin\npalveilla teitä?\"\n\n\"Kyllä, sir, kyllä saatte -- lähtemällä heti laivaanne. Entä saanko\nminä vuorostani tiedustaa, mistä syystä olette viipynyt maissa kolme\nviikkoa tulematta laivaan?\"\n\nTähän Jack, joka ei ollut kovin ihastunut Sawbridgen käskevään sävyyn\nja joka oli vastauksen aikana istuutunut, pannut jalkansa ristiin\nja nyt hypisteli kellonsa kultaisia periä, vastasi oltuaan hetkisen\nvaiti hyvin kylmästi:\n\n\"Entä, suvainnette, kuka te olette?\"\n\n\"Kukako minä olen, sir?\" huudahti Sawbridge, ponnahtaen tuoliltaan.\n\"Nimeni on Sawbridge, sir, ja olen _Harpyn_ ensimmäinen luutnantti.\nNyt, sir, olette saanut vastauksenne.\"\n\nSawbridge, joka oletti ensimmäisen luutnantin nimen herättävän kauhua\nsyyllisessä kadetissa, heittäytyi taaksepäin tuolissaan ja otti\nkasvoilleen tärkeän näköisen ilmeen.\n\n\"Se, etten tunne laivaston olosuhteita, ei tosiaankaan salli minun\narvata, sir\", vastasi Jack, \"mikä asema teillä oikein on laivassa,\nmutta jos saan päätellä käytöksestänne, on teillä aika suuret luulot\nitsestänne\".\n\n\"Kuulkaahan, nuori mies, ette kenties tiedä, mikä henkilö ensimmäinen\nluutnantti on, ja käyttäytymisenne nojalla pidän varmana, ettette\nsitä tiedä. Mutta olkaa varma siitä, että sangen pian opetan teidät\nsen tietämään. Tällä kertaa, sir, vaadin jyrkästi teitä heti\nlähtemään laivaan.\"\n\n\"Ikävä kyllä en voi täyttää teidän perin kohtuullista pyyntöänne\",\ntorjui Jack kylmästi. \"Lähden laivaan silloin kuin se minulle sopii,\nja pyydän, ettette enempää vaivautuisi minun tähteni.\"\n\nSenjälkeen Jack soitti kelloa; oven takana kuunnellut tarjoilija\nastui viipymättä huoneeseen, ja ennenkuin Sawbridge, joka Jackin\nnenäkkyyden tähden oli ällistyksestä mykistynyt, ehti vastata mitään,\nlausui Jack: \"Vahtimestari, opastakaa tämä herra alakertaan!\"\n\n\"Kautta sodanjumalan!\" kivahti ensimmäinen luutnantti. \"Mutta pian\nminä opastan teidät veneelle, nuori lintuseni. Ja kun kerran saan\nteidät varmasti laivaan, opetan teidät tietämään, mikä on merikadetin\nja ensimmäisen luutnantin välinen erotus.\"\n\n\"En voi tunnustaa muuta kuin _tasa-arvoisuuden_, sir\", vastasi\nJack. \"Olemme kaikki syntyneet tasa-arvoisiksi -- uskon teidän sen\nmyöntävän.\"\n\n\"Tasa-arvoisuus -- hitto soikoon, luulenpa teidän ottavan laivan\nkomennukseenne. Mutta tietämättömyyttänne, sir, valistetaan hieman\nvähitellen. Lähden nyt kertomaan käytöksestänne kapteeni Wilsonille;\nja sanon teille suoraan, että jollette ole laivassa tänä iltana,\nlähetän huomenaamulla päivän koittaessa kersantin ja ryhmän\nmerisotilaita teitä noutamaan.\"\n\n\"Saatte uskoa minunkin varmasti mainitsevan kapteeni Wilsonille,\nsir\", vastasi Jack, \"pitäväni teitä kovin riidanhaluisena, nenäkkäänä\nmiekkosena ja pyytäväni, ettei hän sallisi teidän jäädä laivaan.\nOlisi perin epämukavaa olla samassa laivassa noin karkeasti\nesiintyvän öykkärin kanssa.\"\n\n\"Hänen täytyy olla hullu -- pähkähullu\", huudahti Sawbridge, jonka\nhämmästys voitti hänen harminsakin. \"Hullu kuin maaliskuinen jänis --\njumaliste.\"\n\n\"Ei, sir\", torjui Jack, \"en ole hullu, vaan filosofi\".\n\n\"_Mikä_?\" kivahti Sawbridge. \"Tulimmainen, entä mikä vielä? No niin,\nhyvä kujeilija, sen parempi teille, panen filosofianne koetukselle.\"\n\n\"Juuri senvuoksi, sir\", selitti Jack, \"olenkin päättänyt lähteä\nmerille. Ja jos te jäätte laivaan, toivon saavani pohtia kanssanne\nsitä asiaa ja käännyttää teidät kannattamaan tasa-arvoisuuden ynnä\nihmisoikeuksien totuuksia.\"\n\n\"Kautta Jumalan, joka meidät molemmat loi, käännytän teidät pian\nnoudattamaan sotalain kuuttaneljättä pykälää -- jos nimittäin\njäätte laivaamme. Mutta nyt lähden kapteenin puheille selostamaan\nkäytöstänne, sir, ja jätän teidät nauttimaan päivällisestänne niin\nhyvällä ruokahalulla kuin saatatte.\"\n\n\"Sir, olen teille äärettömän kiitollinen. Mutta teidän ei tarvitse\nolla huolissanne ruokahalustani. Olen vain pahoillani siitä, että\nvaikka kuuluttekin samaan laivaan kuin minä, en voi, koska haluan\nolla oikeudenmukainen odottamilleni nuorille herrasmiehille, pyytää\nteitä seuraamme. Toivotan teille hyvin hauskaa aamua, sir.\"\n\n\"Olen ollut palveluksessa kaksikymmentä vuotta\", karjui Sawbridge,\n\"ja tulimmainen -- mutta hän on hullu --, täydelleen sekapäinen,\npähkähullu\". Ja ensimmäinen luutnantti syöksyi pois huoneesta.\n\nMyöskin Jack oli hiukan hämmästynyt. Jos Sawbridge olisi saapunut\npuettuna virka-asuun, olisi asian laita saattanut olla toisin,\nmutta se, että yksinkertaisen näköinen mies, jolla oli mustat\nviikset, takkuinen tukka, vanha sininen takki ja keltaiset,\nkasmirikankaiset liivit, rohkeni puhutella häntä sillä tavoin, oli\ntuiki käsittämätöntä. Hän sanoi minua hulluksi, mietti Jack, kerronpa\nkapteeni Wilsonille, mitä mieltä olen hänen luutnantistaan. Kohta\nsenjälkeen päivällisseurue saapui, ja pian Jack unohti koko jutun.\n\nTällä välin Sawbridge kävi kapteenin asunnossa ja tapasi hänet kotoa.\nHän esitti täysin totuudenmukaisen selostuksen kaikesta, mitä oli\ntapahtunut, ja lopuksi perin suuttuneena vaati, että sankarimme Jack\njoko heti erotettaisiin laivasta tai haastettaisiin sotaoikeuteen.\n\n\"Seis, Sawbridge\", keskeytti kapteeni Wilson. \"Istuhan! Kuten herra\nEasy sanoo, meidän tulee pohtia tätä kysymystä, ja sitten jätän sen\nparempien tunteittesi varaan. Mitä tulee sotaoikeuteen, siitä ei\nkoituisi mitään hyvää, sillä ensinnäkään ei herra Easy ole vielä\nliittynyt laivamme miehistöön, ja toiseksi hänen ei voida otaksua\ntietäneen, että olit ensimmäinen luutnantti tai edes upseeri,\nkoska menit hänen luoksensa siviiliasussa.\" \"Se on totta\", myönsi\nSawbridge. \"En lainkaan muistanut sitä.\"\n\n\"Mitä sitten tulee siihen, että erottaisimme hänet, tai oikeammin\nsiihen, ettemme sallisi hänen tulla laivaamme, ota huomioon, että\nherra Easy on kasvatettu maaseudulla ja ettei hän ole ehkä eläissään\nnähnyt laajempaa vettä kuin kenties jonkun kalalammikon. Ja mitä\ntulee laivastopalvelukseen ja sen luonteeseen, luulen hänen olevan\nsiitä yhtä tietämättömän kuin vajaan vuoden vanha lapsi on --\nepäilenpä, tietääkö hän, minkä arvoinen luutnantti on, eikä hänellä\nvarmastikaan voi olla aavistustakaan ensimmäisen luutnantin vallasta,\npäättäen siitä, miten hän sinua kohteli.\"\n\n\"Niin luulisin\", yhtyi Sawbridge kuivasti.\n\n\"Minun mielestäni ei niin ollen käyttäytymistä, jonka on täytynyt\njohtua pelkästä tietämättömyydestä, pitäisi rangaista niin ankarasti\n-- vetoan sinuun, Sawbridge.\"\n\n\"No niin, lienet oikeassa -- mutta sittenkin, hän väitti olevansa\nfilosofi ja puheli tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, sanoi voivansa\ntunnustaa meidän keskemme ainoastaan tasa-arvon ja pyysi minua\npohtimaan sitä kysymystä. Ja jos kadetti saa pohtia asiaa joka kerta,\nkun määräys annetaan, joutuu laivastopalvelus kauniiseen tilaan.\"\n\n\"Se kaikki on ihan totta, Sawbridge. Mutta nyt muistutit minulle\nerästä seikkaa, joka ei pälkähtänyt päähänikään silloin, kun lupasin\nottaa herra Easyn laivaani. Nyt muistan, että hänen isällään,\njoka on etäinen sukulaiseni, on joitakuita perin huimia ajatuksia\npäässänsä, ihan samanlaisia kuin ne, joita hänen poikansa esitti\nsinulle keskustellessasi hänen kanssansa. Olen silloin tällöin ollut\npäivällisellä siellä, ja herra Easy on aina saarnannut luonnollisen\ntasa-arvon ja ihmisoikeuksien periaatteita, suuresti huvittaen\nvieraitaan ja, kuten tunnustan, silloin myöskin minua. Muistan\nhuomauttaneeni hänelle, ettei hän varman uskoni mukaan mitenkään\nvoisi kylvää mielipiteitään sille ammattialalle, jolla minä toimin,\nkoska ne lopettaisivat kaikkinaisen kurin. Silloin ei mieleenikään\njohtunut, että hänen ainoa poikansa, jolla ei ole sen enempää\nsyytä lähteä merille kuin Canterburyn arkkipiispalla, sillä\nhänen isällään on sangen sievä omaisuus -- tuloja luullakseni\nseitsemän- tai kahdeksantuhatta vuodessa -- joutuisi koskaan\npurjehtimaan komennuksessani ja toisi näitä mielipiteitä tullessaan\nlaivaani. Onpa vahinko, suuri vahinko --\"\n\n\"Hän ei mitenkään olisi voinut tuoda porsaitaan huonommille\nmarkkinoille\", tokaisi Sawbridge.\n\n\"Olen samaa mieltä kanssasi, ja kun itsekin olen isä, tunnen\npakostakin, kuinka varovaisia meidän tulisi olla istuttaessamme\nminkäänlaisia abstraktisia ja filosofia ajatuksia nuorison mieleen.\nVaikka ne sellaisinaan olisivatkin oikeita, ovat ne sittenkin\nvaarallisia, kuten terävät työkalut ovat lasten käsissä. Jos ne taas\novat virheellisiä, tarttuu nuori ja innokas mieli niihin ahnaasti,\nja niiden poiskitkeminen käy hyvin vaikeaksi eikä useinkaan onnistu,\nennenkuin ne ovat syösseet asianomaisen turmioon.\"\n\n\"Arveletko siis, että tällaiset mielipiteet ovat juurtuneet syvälle\ntämän nuoren miehen mieleen ja ettemme helposti saa niitä haihtumaan?\"\n\n\"En sitä väitä. Mutta muista kuitenkin, että ne on häneen istuttanut\nkenties jo hänen varhaisimpana ikäkautenaan sellainen henkilö, jolta\nne varmasti on otettu täysin luottavasti vastaan -- pojan oma isä --\nja ettei tämä poika ole vielä liikkunut maailmassa kylliksi paljoa\ntodetakseen ne pettäviksi.\"\n\n\"No niin\", virkkoi Sawbridge, \"jos saan lausua mielipiteeni tästä\nasiasta -- ja sen tehdessäni vakuutan pitäväni silmällä ainoastaan\nlaivastomme etua -- ja jos, kuten arvelet, näitä mielipiteitä\nei helposti saa kitketyiksi pois, niin eikö olisi parempi sekä\nlaivastolle että tälle nuorelle miehelle itselleen, että hänet\nlähetettäisiin kotiin, koska hän on taloudellisesti riippumaton?\nUpseerina hän ei milloinkaan saavuttaisi hyvää itselleen, mutta\nmuita hän saattaisi vahingoittaa. Perin kunnioittavasti esitän tämän\nsinun harkittavaksesi, kapteeni Wilson; mutta koska olen ensimmäinen\nluutnanttisi, panee minut pahasti epäilemään se mahdollisuus, että\nlaivan kurinpito joutuisi kärsimään tämän nuoren miehen tulon\njohdosta, jolle ammattimme nähtävästi ei merkitse mitään.\"\n\n\"Rakas Sawbridge\", vastasi kapteeni Wilson käveltyään kerran tai\npari edestakaisin huoneessa, \"astuimme laivaston palvelukseen\nyhdessä, olemme olleet ruokakumppanuksia useita vuosia, ja sinun\ntäytyy tietää, ettei minua taivuttanut pyytämään sinua ensimmäiseksi\nluutnantikseni ainoastaan pitkäaikainen ystävyys, vaan myöskin\npalkitsemattomien ansioittesi tarkka tunteminen. Nyt esitän sinulle\nasian, ja sitten sinä saat ratkaista kysymyksen -- ja lisäksi\nnoudatan sinun ratkaisuasi.\n\n-- Otaksu, että olisit komentaja, kuten minä olen, että sinulla\nolisi vaimo ynnä seitsemän lasta ja että ponnisteltuasi\nuseita vuosia huolehtiaksesi heistä huomaisit äärimmäisestä\nsäästäväisyydestäsi huolimatta vähitellen velkautuvasi. Kun sitten\nuseiden turhien hakemusten jälkeen sinun olisi vihdoin onnistunut\nsaada komennettavaksesi komea korvetti, olisi sinulla ollut suuret\nmahdollisuudet saalisrahojen ja paremman palkan nojalla päästä\nkaikista vaikeuksistasi ja ehkä myöskin hankkia riittävä toimeentulo\nperheellesi.\n\n-- Otaksu sitten, että kaikki nämä mahdollisuudet ja kaikki nämä\ntoiveet olisivat todennäköisesti murskautuneet pirstaleiksi sen\nvuoksi, ettei sinulla olisi ollut varoja hankkia itsellesi varuksia,\nei luottoa, ei rahaa maksaaksesi tekemiäsi velkoja, joiden tähden\nsinut olisi pidätetty, ei riittävästi varoja jättääksesi jotakin\nperheesi toimeentuloa varten poissaolosi ajaksi, samalla kun\nasiamiehesi olisi suostunut antamaan sinulle etukäteen ainoastaan\npuolet siitä, mitä olisit tarvinnut.\n\nKuvittele nyt, että tässä vaikeassa pulassasi, jolloin sinulla\nei olisi ollut tässä maailmassa ketään, jolta lain mukaan olisit\nvoinut vaatia mitään, olisit viimeisenä keinonasi kääntynyt erään\nsellaisen henkilön puoleen, jonka kanssa olisit ollut ainoastaan\nkaukaisissa suhteissa ja joka olisi ollut vain satunnainen tuttavasi\n-- ja että kun olisit pyytänyt häneltä lainaksi kahta- tai kolmesataa\npuntaa, varmasti odottaen epäävää vastausta (siinä mielessä, että\nlainanantaja saa murhetta osakseen) -- niin, otaksu, että tämä\njalomielinen henkilö hämmästykseksi lahjoittaa sinulle pankkiirinsa\nmaksettavaksi merkityn, tuhannen punnan suuruisen maksuosoituksen\nvaatimatta korkoa tai laillisia takeita ja pyytää sinua suorittamaan\nvelan takaisin vasta sitten, kun se sinulle sopii -- kysyn sinulta,\nSawbridge, millaiset tunteet sinulla olisi sellaista miestä kohtaan.\"\n\n\"Olisin valmis kuolemaan hänen puolestaan\", vastasi Sawbridge\nliikutettuna.\n\n\"Entä jos sen miehen poika pelkän sattuman tai hetkellisen\npäähänpiston nojalla joutuisi sinun suojelukseesi?\"\n\n\"Olisin hänelle isän sijassa\", vastasi Sawbridge.\n\n\"Mutta meidän pitää mennä pitemmälle. Entä jos huomaisit, ettei\npoika ole ihan sellainen kuin toivoisit hänen olevan, että hän on\nimenyt mieleensä harhaannuttavia oppeja, joista koituisi, jollei\nniitä saataisi kitketyiksi pois, hänen menestykselleen ja onnelleen\ntuhoisia seurauksia! Lakkaisitko niin ollen senvuoksi suojelemasta\nhäntä jättääksesi hänet muiden sellaisten henkilöiden armoille, joita\neivät mitkään kiitollisuuden siteet taivuttaisi hänelle suopeiksi?\"\n\n\"Ihan varmasti en\", vastasi Sawbridge. \"Päinvastoin en hetkeksikään\neroaisi pojasta, ennenkuin neuvoillani tai muilla keinoilla olisin\nsaanut hänet jälleen oikealle tolalle ja siten, mikäli mahdollista,\nmaksanut kiitollisuudenvelkani jalomieliselle isälle.\"\n\n\"Kaiken tämän jälkeen minun tuskin tarvinnee mainita sinulle,\nSawbridge, että tämä nuorukainen, jonka luota äsken tulit, on se\npoika ja että Forest Hillin herra Easy on se isä.\"\n\n\"Siinä tapauksessa en voi sanoa muuta kuin että sekä sinun mieliksesi\nettä myöskin kunnioituksesta sellaista miestä kohtaan, joka on\nosoittanut niin suurta hyväntahtoisuutta virkakumppanilleni, annan\nperin mielelläni anteeksi kaikki, mitä meidän välillämme tapahtui ja\nmitä otaksuttavasti sattuu, ennenkuin teemme hänestä sellaisen kuin\nhänen pitäisi olla.\"\n\n\"Kiitos, Sawbridge; sitä odotinkin enkä sinuun nähden pettynyt.\"\n\n\"Entä, kapteeni Wilson, mitä meidän nyt pitää tehdä?\"\n\n\"Meidän täytyy toimittaa hänet laivaan, mutta ei merisotilasosaston\navulla -- siitä koituisi enemmän pahaa kuin hyvää. Lähetän\nhänelle kirjeen, jossa pyydän häntä tulemaan aamiaiselle luokseni\nhuomenaamulla, ja keskustelen hiukan hänen kanssansa. En halua\nsäikyttää häntä; hän ei häikäilisi karata takaisin Forest Hilliin --\nja nyt haluaisin pitää hänet luonani, jos se mitenkään käy päinsä.\"\n\n\"Olet oikeassa; hänen isänsä on nähtävästi hänen pahin vihamiehensä.\nMikä vahinko, että niin hyväsydämisellä miehellä pitää olla niin\nheikko pää! Siispä en toistaiseksi ole tietääksenikään koko asiasta,\nvaan jätän sen tyyten sinun huostaasi.\"\n\n\"Tee niin, Sawbridge; olen tuiki kiitollinen siitä, että olet ollut\nniin hyväntahtoinen tässä jutussa.\"\n\nSenjälkeen Sawbridge sanoi jäähyväiset, ja kapteeni Wilson kirjoitti\nsankarillemme kirjeen, pyytäen häntä saapumaan seuraansa aamiaiselle\nkello yhdeksän aikana seuraavana aamuna. Vastaus oli myönteinen,\nmutta suusanallinen, sillä Jack oli juonut liian paljon samppanjaa\nluottaakseen kirjoitustaitoonsa.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU\n\nHerra Easy huomaa joutuneensa Biskajan lahden toiselle laidalle.\n\n\nSeuraavana aamuna Jack Easy ei olisi lainkaan muistanut kapteenin ja\nhänen välistään sopimusta, jollei hänelle olisi siitä muistuttanut\ntarjoilija, joka arveli, ettei sankarillemme ensimmäisen luutnantin\nsaaman vastaanoton jälkeen olisi hyväksi esiintyä loukkaavasti\nmyöskin kapteenille. Tähän mennessä Jack ei ollut lainkaan käyttänyt\nvirka-asuaan, ja nyt hänestä oli sopiva tilaisuus pukea se ylleen,\netenkin kun tarjoilija vihjasi, että hänen olisi nyt asianmukaista\nesiintyä siinä.\n\nLieneekö se johtunut siitä, että Jack aavisti, mitä hän saisi\nkärsiä, mutta hän ei pukua vaihtaessaan ollut lainkaan mielissään,\nkuten useimmat nuorukaiset ovat. Hänestä tuntui kuin hän olisi\nuhrannut riippumattomuutensa, mutta hän ei kuitenkaan noudattanut\nensimmäistä mielijohdettaan, joka vaati häntä riisumaan asun jälleen\npois yltänsä, vaan otti hattunsa, jonka tarjoilija oli harjannut ja\nojentanut hänelle, ja lähti sitten kapteenin asunnolle.\n\nKapteeni Wilson otti hänet vastaan ikäänkuin ei olisikaan tiennyt\nmitään siitä, että hän oli viivytellyt laivaantuloaan ja että hän oli\nkeskustellut ensimmäisen luutnantin kanssa, mutta ennen aamiaisen\npäättymistä Jack itse kertoi hänelle tapauksesta muutamin sanoin.\n\nSilloin kapteeni Wilson syventyi yksityiskohtaisesti selvittelemään\nkaikkien laivassa olevien henkilöiden velvollisuuksia ja arvoa,\nhuomauttaen Jackille, että siellä, missä kuria tarvittiin, ei\ntehtävien aikana mitenkään voinut olla useampia kuin yksi komentaja\nja että se yksi oli kapteeni, joka edusti kuningasta, koko maan\nedustajaa; ja samalla kun määräykset tulivat kapteenilta luutnantin\nvälityksellä ja luutnantilta kadeteille, jotka vuorostaan ilmoittivat\nne koko laivan miehistölle, oikeastaan kapteeni yksin antoi\nmääräykset, ja jokainen oli _yhtäläisesti_ velvollinen tottelemaan.\nJa koska kapteenin itsensä tuli totella ylempiensä, amiraalin ja\namiraalinviraston määräyksiä, saattoi sanoa, että kaikki laivalla\nolevat henkilöt olivat _yhtäläisesti_ velvolliset tottelemaan.\n\nVarovasti antaessaan ensimmäistä lääkeannostaan kapteeni Wilson\nkorosti voimakkaasti sanaa _yhtäläisesti_; ja koko puheessaan hän\nkäyttikin erikoista vetoomustapaa, joka olisi ollut kunniaksi\nasianajajalle, sillä samalla kun hän selitti Jackille, että\nviimemainittu oli astumassa alalle, jolla _tasa-arvoisuus_ ei tullut\nkysymykseenkään, jos koko hommasta oli mieli tulla mitään, hänen\nonnistui osoittaa, että kaikki arvoasteet olivat tasa-arvoisia,\nkoska kaikkien tuli yhtäläisesti täyttää velvollisuutensa isänmaata\nkohtaan, ja että merimies, joka noudatti _hänen_ määräyksiään, ja\nhän, joka noudatti _ylempiensä_ määräyksiä, kumpikin itse asiassa\nnoudattivat isänmaan määräyksiä, jotka heille annettiin omia uomiaan\nmyöten.\n\nJackista ei tällainen katsantokanta ollut perin vastenmielinen,\nja kapteeni varoi käsittelemästä asiaa liian kauan. Sitten hän\nsyventyi muihin yksityiskohtiin, joiden hän arvasi olevan Jackista\nmieluisempia. Hän huomautti, että sotalain pykälät olivat ne\nohjeet, joiden mukaan tehtävät laivassa tuli järjestää, ja että\nlaivassa jokaisen kapteenista halvimpaan laivapoikaan saakka tuli\n_yhtäläisesti_ niitä noudattaa -- että varma muona- ja viiniannos oli\nmäärätty kullekin henkilölle laivassa ja että tämä annos oli sama\nkaikille, sama kapteenille kuin laivapojallekin, sama määrältään\nkuten laadultaankin, ja että jokaisella oli _yhtäläinen_ oikeus\nsaada annoksensa -- että vaikka välttämättömyyden pakosta laivassa\nolikin eri arvoasteita ja vaikka kaikkien tuli toistaa ja noudattaa\nkapteenin määräyksiä, heitä kaikkia pidettiin _yhtäläisesti_\nherrasmiehinä.\n\nLyhyesti sanoen, kapteeni Wilson, joka puhui totta eikä mitään\nmuuta kuin totta ilmaisematta koko totuutta, sai Jackin todellakin\nkuvittelemaan vihdoinkin löytäneensä sen tasa-arvoisuuden, jota hän\noli turhaan etsinyt maalta. Mutta vihdoin Jack muisti, millaista\nkieltä Sawbridge oli käyttänyt edellisenä iltana, ja tiedusti\nkapteenilta, minkätähden se henkilö oli esiintynyt sillä tavalla.\nJa kun Sawbridgen kielenkäyttö oli kovin jyrkästi ristiriidassa\ntasa-arvoisuuden kanssa, joutui kapteeni Wilson pahanlaisesti ymmälle.\n\nHän huomautti kuitenkin, että ensimmäinen luutnantti oli sillä\nhetkellä kapteeni, koska hän oli ylin upseeri laivassa, kuten\nJack itsekin olisi, jos hän olisi ylin laivassa oleva upseeri,\nja että, kuten hän oli jo aikaisemmin huomauttanut, kapteeni tai\nylin upseeri edusti koko maata. Sotalain mukaan jokainen, joka oli\npoissa laivasta, teki virheen, siis rikkoi sotalain pykäliä vastaan;\nja jos joku laivan miehistöön kuuluva henkilö teki virheen, siis\nrikkoi sotalain määräyksiä vastaan ja jollei ylin upseeri ollut\nsiitä tietääkseenkään, niin hän itse rikkoi sotalain pykäliä vastaan\nja oli itse rangaistuksen alainen, jollei hän voinut todistaa\nkäyneensä käsiksi rikkomukseen. Hänen täytyi niin ollen pelastaakseen\nitsensä huomauttaa hairahduksesta, ja jos hän niin tehdessään\nkäytti voimakasta kieltä, osoitti se vain hänen _intoaan_ isänmaan\npalveluksessa.\n\n\"Kunniasanallani sitten\", virkkoi Jack, \"hänen innostaan ei voi olla\nepäilystäkään, sillä jos asia olisi koskenut vaikka koko maata, ei\nhän olisi voinut lausua ajatuksiaan kiihkeämmin\".\n\n\"Siispä hän teki velvollisuutensa; mutta uskokaa minua, se ei ollut\nhänestä mieluinen. Ja takaan, että kun kohtaatte hänet laivassa, hän\non teille yhtä ystävällinen kuin ei mitään olisi tapahtunut.\"\n\n\"Hän uhkasi opettaa minut tietämään, mikä mies ensimmäinen luutnantti\non. Mitä hän sillä tarkoitti?\" kysyi Jack.\n\n\"Pelkkää intoa.\"\n\n\"Niin, mutta hän uhkasi heti laivaan päästyämme näyttää minulle, mikä\non ensimmäisen luutnantin ja kadetin erotus.\"\n\n\"Pelkkää intoa.\"\n\n\"Hän väitti, että tietämättömyyttäni hiukan valistettaisiin\nvähitellen.\"\n\n\"Pelkkää intoa.\"\n\n\"Ja että hän lähettäisi meriväenkersantin minua noutamaan.\"\n\n\"Pelkkää intoa.\"\n\n\"Että hän panisi filosofiani koetukselle.\"\n\n\"Pelkkää intoa, herra Easy. Into purkautuu aina näkyviin sillä\ntavalla, mutta ilman sitä emme laivastossa tulisi toimeen. Muistakaa,\nettä vielä kerran toivon näkeväni teidätkin innokkaana upseerina.\"\n\nTässä Jack mietti pitkään vastaamatta mitään.\n\n\"Saatte nähdä, siitä olen varma\", jatkoi kapteeni Wilson, \"että herra\nSawbridge on parhaita ystäviänne\".\n\n\"Kenties\", myönsi Jack, \"mutta ensimmäiseen kohtaukseemme en oikein\nihastunut\".\n\n\"Epämieluinen velvollisuutenne ehkä on samalla tavoin huomauttaa\ntoisten virheistä; meidän kaikkien tulee yhtäläisesti täyttää\nvelvollisuutemme isänmaatamme kohtaan. Mutta, herra Easy, kutsutin\nteidät luokseni ilmoittaakseni, että lähdemme purjehtimaan huomenna;\nja koska lähetän tavarani laivaan tänä iltapäivänä isossa veneessä,\nolisi teidän myöskin parasta lähettää tavaranne. Kello kahdeksan\nlähden laivaan, ja meidän sopii mennä samassa veneessä.\"\n\nTätä vastaan ei Jack huomauttanut mitään, ja maksettuaan laskunsa\n\"Fountainissa\" hän lähetti arkkunsa veneelle sitä noutamaan\nsaapuneiden merimiesten muassa ja totteli kapteenin kehoitusta,\nmennen laivaan. Kello yhdeksän samana iltana Jack Easy oli\nkommelluksitta saapunut hänen majesteettinsa _Harpy_-nimiseen\nkorvettiin.\n\nJackin saapuessa alukseen oli pimeä, eikä hän tiennyt, mihin olisi\npistänyt itsensä. Kapteenia vastassa olivat kannella upseerit,\njotka häntä tervehtiessään paljastivat päänsä. Kapteeni vastasi\ntervehdykseen, ja samoin teki Jack perin kohteliaasti, minkä jälkeen\nkapteeni antautui keskustelemaan ensimmäisen luutnantin kanssa, ja\nJack jäi hetkiseksi yksin.\n\nOli niin pimeä, ettei kasvoja voinut erottaa ja ettei sellainen, joka\nei ollut koskaan ennen ollut laivassa, osannut liikkua mihinkään,\njoten Jack seisoi paikallaan varsin lähellä päämaston piitinkejä.\nMutta hän ei seisonut siinä kauan. Vene oli kiinnitetty peräkannen\ntaavettien koukkuihin, ja pursimies huusi:\n\n\"Tiukatkaa, pojat!\"\n\nJa sitten kuului kimeä vihellys ja luikkaus: \"Vene ilmaan!\" Samassa\nsyöksyivät taljoja vetävät miehet eteenpäin, juosten ja loikkien.\nPimeässä Jack kellahti kumoon, ja puolikymmentä merisotilasta kaatui\nhänen päällensä. Miehiä, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, että\nheidän seassaan kannella oli upseeri, huvitti pilanteko, ja he\nhyppivät edelleenkin pitkänään viruvien ylitse, kunnes viimemainitut\nkierittäytyivät syrjään. Jack, joka ei käsittänyt koko hommaa,\nkolhiutui pahasti ja pääsi pystyyn vasta sitten, kun puhallusmerkillä\nkäskettiin kiinnittää taljat; siihen mennessä olivat puolet ylähangan\nvahtimiehistä polkeneet häntä, ja hän oli ollut niin pahasti\npuristuksissa, ettei hänen hengityksensä kulkenut. Jack hoippui\ntykinalustalle, ja silloin upseerit, jotka samoin kuin miehetkin\nolivat nauraneet kujeelle, huomasivat, missä tilassa hän oli --\nmuiden upseerien muassa Sawbridge, ensimmäinen luutnantti.\n\n\"Oletteko vahingoittunut, herra Easy?\" kysyi hän lempeästi.\n\n\"Hiukan\", vastasi Jack, pidättäen henkeään.\n\n\"Saitte aika karkean vastaanoton\", jatkoi ensimmäinen luutnantti,\n\"mutta joskus laivassa saa jokainen huolehtia itsestään Jumalan\nhuolehtiessa meistä kaikista. Harpur\", lisäsi ensimmäinen luutnantti,\nkääntyen lääkärin puoleen, \"viekää herra Easy muassanne upseerien\nruokalaan; tulen itsekin sinne niin pian kuin pääsen. Missä herra\nJolliffe on?\"\n\n\"Tässä, sir\", vastasi Jolliffe, aliperämies, tullen perälle puomien\nluota.\n\n\"Kapteenin seurassa tuli laivaan eräs nuorukainen. Käskekää\njonkun alipursimiehen varata hänelle riippumatto!\" Tällä välin\nJack laskeutui upseerien ruokalaan, jossa lasi viiniä jonkun\nverran elvytti häntä. Hän ei viipynyt siellä kauan, eikä hän\nuskaltanut puhella paljoa. Niin pian kuin hänen riippumattonsa oli\nvalmis, paneutui Jack ilomielin levolle -- ja kun hän oli pahasti\nkolhiutunut, ei häntä häiritty seuraavana aamuna ennenkuin kello\nyhdeksän jälkeen. Sitten hän pukeutui, meni kannelle ja huomasi\nkorvetin juuri sivuuttaneen Needle-kalliot. Hänestä tuntui hyvin\nilkeältä, sitten hän suorastaan sairastui, ja eräs merisotilas\nsaattoi hänet kannen alle ja laittoi hänet riippumattoon, jossa\nhän pysyi kolme myrskyistä päivää typertyneenä, sekavana, ymmällä,\nkorvetin heiluessa ja nuokkuessa, ja kolhi joka minuutti päätänsä\nlaipiopalkkeihin.\n\n\"Jos tämä on merilläoloa\", mietti Jack, \"niin ei ole ihmekään, ettei\nkukaan häiritse täällä ketään toista eikä puhu tunkeutumisesta, sillä\nvarmasti saa kuka hyvänsä minun puolestani anastaa minun osuuteni\nvaltamerestä, ja jos vielä kerran pääsen maihin, saa piru viedä\nosuuteni, jos haluaa\".\n\nSekä kapteeni Wilson että Sawbridge olivat suoneet Jackin sairauden\naikana hänelle enemmän vapautta kuin useimmille merikadeteille on\ntarjona. Myrskyn tauottua korvetti oli Finisterre-niemen kohdalla.\nSeuraavana aamuna aallokko oli melkein tyyntynyt, ja merellä\npuhalsi vain lievä tuuli. Edellisen yön suhteellinen rauhallisuus\noli suuresti virkistänyt sankariamme, ja kun puhallettiin merkki,\nettä riippumatot oli vietävä kannelle, puhutteli häntä aliperämies\nJolliffe, joka tiedusti, aikoiko hän nousta haukkaamaan jotakin vai\nmielikö hän purjehtia Gibraltariin vuodehuopiensa välissä.\n\nJack, joka tunsi olevansa ihan toinen ihminen, keikahti pois\nriippumatostaan ja pukeutui. Kapteenin määräyksestä oli muuan\nmerisotilas hoitanut Jackia hänen sairautensa aikana, ja tämä mies\ntuli hänen avukseen, avasi hänen arkkunsa ja toi hänelle kaikkea,\nmitä hän tarvitsi, ja muutoin Jack olisikin ollut pahassa pulassa.\n\nSenjälkeen Jack kysyi, mihin hänen pitäisi mennä, sillä hän ei\nollut vielä käynyt kadettien ruokalassa, vaikka oli ollut laivassa\nviisi päivää. Merisotilas neuvoi hänelle sen, ja Jack, joka oli\nhyvin nälkäinen, kömpi arkkujen ylitse ja lomitse onkaloon, hänen\nmielestään paljoa kehnompaan kuin ne kopit olivat, joista hänen\nisänsä pointerit saivat suojaa.\n\n\"En olisi valmis luovuttamaan ainoastaan valtamerta\", tuumi Jack, \"ja\nosuuttani siitä, vaan myöskin osuuteni _Harpysta_ kenelle tahansa,\njoka sitä haluaisi. Täällä kylläkin ollaan tasa-arvoisia, sillä\njokaisen olot näyttävät olevan yhtä kurjat.\"\n\nPäästettyään tällä tavoin ilmoille ajatuksiaan hän havaitsi, että\nhytissä oli toinenkin henkilö, aliperämies Jolliffe, joka oli\nsuunnannut katseensa Jackiin ja jonka kohteliaisuuteen Jack vastasi.\nEnsimmäiseksi Jack pani merkille, että Jolliffen kasvoja rumensivat\nhyvin syvät rokonarvet, että hänellä oli ainoastaan yksi silmä ja\nettä sen katse oli hyvin terävä; se muistutti pientä tulipalloa\nja näytti heijastavan ainoasta kynttilästä enemmän valoa kuin\nkynttilästä lähtikään.\n\n\"En pidä ulkonäöstäsi\", mietti Jack. \"Meistä ei koskaan tule\nystävyksiä.\"\n\nMutta tällöin Jack teki sen tavallisen erehdyksen, että arvosteli\nulkomuodon mukaan, kuten tuonnempana käy selville.\n\n\"Olen iloinen siitä, että taaskin olette jalkeilla, nuori mies\",\naloitti Jolliffe. \"Te olitte kallellanne tavallista kauemmin,\nmutta voimakkaimmathan kärsivät pahimmin -- päätitte vasta myöhään\nlähteä merille. Mutta sanotaanhan, että 'parempi myöhään kuin ei\nmilloinkaan'.\"\n\n\"Minua haluttaisi kovasti väitellä sen sananlaskun\npaikkansapitävyydestä\", vastasi Jack, \"mutta se on tuiki hyödytöntä\njuuri tällä hetkellä. Minulla on hirvittävä nälkä -- milloin saan\naamiaista?\"\n\n\"Huomenaamulla kello puoliyhdeksän\", ilmoitti Jolliffe.\n\"Tämänpäiväisestä aamiaisesta on kulunut jo kaksi tuntia.\"\n\n\"Mutta pitääkö minun siis olla ilman ruokaa?\"\n\n\"Ei, sitä en väitä, koska meidän täytyy ottaa huomioon sairautenne.\nMutta aamiaista ette saa.\"\n\n\"Nimittäkää sitä miksi haluatte\", tokaisi Jack, \"kunhan vain käskette\npalvelijoiden antaa minulle jotakin syötävää. Kuivaa paahdettua\nleipää tai teeleipiä -- mitä hyvänsä, mutta mieluimmin joisin kahvia.\"\n\n\"Olette unohtanut olevanne Finisterren kohdalla kadettien hytissä;\nkahvia meillä ei ole -- teeleipiä emme koskaan näe -- paahdettuja\nvoileipiä ei voida valmistaa, koska meillä ei ole pehmeätä leipää;\nmutta voin käskeä muonamestarin laittaa teille kupin teetä,\nlaivakorppuja ja voita.\"\n\n\"No niin sitten\", äänsi Jack, \"olen teille kiitollinen, jos hankitte\nminulle niitä\".\n\n\"Merisotilas\", huusi Jolliffe, \"kutsukaa Mestyä!\"\n\n\"Lähettäkää sana Mestylle!\" luikkasi merisotilas -- ja tämä\nkaksitavuinen nimi kulki miehestä mieheen, häipyen laivan etuosiin.\nTällä nimellä tunnettu henkilö pitää esitellä lukijalle.\n\nHän oli omituinen, erikoislaatuinen olento -- neekeri, joka oli viety\nAmerikkaan orjaksi ja myyty sinne.\n\nHän oli hyvin pitkä, hintelärakenteinen, mutta vankkalihaksinen,\neivätkä hänen kasvonsa suinkaan olleet hänen rotunsa keskuudessa\ntavalliset. Hänen päänsä oli pitkä ja kapea; hänellä oli ulkonevat\nposkipäät, joista lähtien hänen poskensa suippenivat melkein\nkärkimäiseen leukaan; hänen nenänsä oli sangen pieni, mutta se oli\nsuora ja miltei roomalainen; myöskin hänen suunsa oli harvinaisen\npieni; ja afrikkalaiseksi hänellä oli ohuet huulet; hänen hampaansa\nolivat hyvin valkeat ja teräviksi piikeiksi viilatut.\n\nHän väitti, että hänellä omassa maassaan oli ruhtinaan arvo, mutta\ntämän väitteen todenperäisyyttä ei tietysti voitu todeta. Hänen\nisäntänsä oli sijoittunut New Yorkiin, ja siellä Mesty oli oppinut\npuhumaan englanninkieltä, jos sitä saattoi siksi nimittää; koska\nnäet kaikki New Yorkin siirtolaistyöläiset ovat irlantilaisia, oli\nhänen oppimassaan englanninkielessä sisarvaltakunnan voimakas murre\nja erikoisia sanontatapoja, joihin sekaantui hiukan amerikkalaisten\npuhetapaa.\n\nSaatuaan kuulla, ettei Englannissa ollut orjuutta, Mesty oli\npiiloutunut erääseen englantilaiseen kauppalaivaan ja päässyt siinä\nkarkaamaan. Englantiin saavuttuaan hän oli pestautunut sotalaivaan.\nKoska hänellä ei ollut nimeä, oli välttämätöntä ristiä hänet, kun\nhänet merkittiin laivan kirjoihin, ja ensimmäinen luutnantti, jonka\nsilmään oli pistänyt hänen kasvojensa merkillinen ilme ja joka tunsi\nsaksalaista kirjallisuutta, oli antanut hänelle nimeksi Mefistofeles\nFaust, josta hänen ristimänimensä oli lyhennetty Mestyksi.\n\nMuissa suhteissa Mesty oli kummallinen luonne; jollakin hetkellä,\nmuistaessaan sukupuunsa, hän oli ylettömän ylpeä, toisinaan hän oli\nvakava ja miltei jörö -- mutta milloin ei jokapäiväisessä elämässä\neikä hänen mielessään sattunut mitään vastahankaista, ilmeni hänessä\nhänen kansassaan niin usein tavattavaa leikillisyyttä, johon\nsekaantui häive irlantilaista huumoria, ikäänkuin se olisi tarttunut\nhäneen irlantilaisen murteen mukana.\n\nMesty näkyi pian tulevan peräkannelle kumartuneena melkein kaksin\nkerroin välttääkseen laipiopalkkeja kävellessään pitkin askelin jalat\npaljaina.\n\n\"Tulimmainen, herra Yolliffe, ei ole lainkaan sopivaa kutsuttaa\nminua ainakaan juuri nyt, kun perunat ovat kattilassa ja niin\nmonta vintiömäistä nulikkaa on valmiina vaihtamaan perunaverkkoja\nhyötyäkseen erehdyksestä, vietävä.\"\n\n\"Mesty, tiedättehän, etten itse noudata teitä enkä salli kenenkään\ntehdä sitä, jollei se ole välttämätöntä\", puolustihe Jolliffe, \"mutta\ntämä poika-parka ei ole syönyt mitään koko sinä aikana, jonka hän on\nollut laivassa, ja hänellä on huutava nälkä -- teidän pitää laittaa\nhänelle teetä\".\n\n\"Tarkoitatteko teetä, sir? Mutta teetä laittaakseni minulla kai\npitäisi ensinnäkin olla vettä, ja sitten pitäisi keittiössä\nolla tilaa, jotta voisin panna kattilan hellalle -- ja vaikkapa\nhaluaisitte polttaa pikku sormenne pään, niin ainakaan keittiöstä\nette löydä sitä varten sopivaa paikkaa juuri tällä hetkellä -- ja\nsitten vettä ennen seitsemättä soittoa. Minusta tuntuu kuin se olisi\ntuiki mahdotonta.\"\n\n\"Mutta jotakin hänen täytyy saada, Mesty.\"\n\n\"Jääköön siis tee\", virkkoi Jack. \"Juon vähän maitoa.\"\n\n\"Tarkoittaako herra maitoa, ja venekaupustelijattaret ovat lahden\ntoisella puolella?\"\n\n\"Meillä ei ole maitoa, herra Easy; unohditte, että olemme aavalla\nulapalla\", selitti Jolliffe, \"ja pelkäänpä tosiaankin, että teidän\ntäytyy varrota päivällisaikaan saakka. Mesty puhuu totta.\"\n\n\"Sanonpa teille erään seikan, herra Yolliffe, kohta tulee seitsemäs\nsoitto, ja jos nuori herra haluaisi teen sijasta maistaa hieman sitä,\nmitä on kattilassa, saattaisi se helpottaa hänen oloaan. Teeliemen\nasemasta _herne_lientä. Kulho sitä ynnä joitakuita pähkinöitä ja\nhieman pippuria tekee hänelle joka tapauksessa hyvää.\"\n\n\"Se onkin kenties parasta, mitä hän saattaisi saada, Mesty. Tuokaa\nsitä niin joutuin kuin suinkin!\"\n\nMuutamien minuuttien kuluttua neekeri toi kulhollisen keittoa, jossa\nkellui kokonaisia herneitä, pani sankarimme eteen läkkipeltisen\nleipäkopan, joka oli täynnä kadettien pähkinöiksi nimitettyjä pieniä\nkorppuja, ynnä pippuriastian. Jackin kuvittelut teestä, kahvista,\nteeleivistä ja paahdetuista voileivistä haihtuivat, kun hän näki\nateriansa; mutta hänellä oli hyvin kova nälkä, ja ruoka olikin paljoa\nmaukkaampaa kuin hän oli otaksunut; ja sitäpaitsi hänen olonsa tuntui\npaljoa paremmalta, sittenkun hän oli sen nieleksinyt. Seitsemäs\nsoitto kilistettiin, ja hän seurasi Jolliffea kannelle.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU\n\nJack rikkoo omia filosofisia periaatteitaan vastaan.\n\n\nKannelle ehdittyään Jack Easy havaitsi, että aurinko paistoi\nhilpeästi, lauha tuuli puhalsi rannalta päin ja laivan koko taklaus\nja kaikki sen muut osat olivat täynnä merimiesten paitoja, housuja\nja nuttuja, jotka olivat ankarassa myrskyssä kastuneet ja jotka nyt\noli ripustettu kuivamaan. Myöskin kaikki märät purjeet oli levitetty\npuomeille tai taklaukseen, ja alus työntyi hitaasti eteenpäin\nsinisellä ulapalla.\n\nKapteeni ja ensimmäinen luutnantti seisoivat keskustelemassa\nkäyntisillalla, ja suurin osa upseereista oli kvadrantteineen ja\nsekstantteineen mittaamassa leveysastetta keskipäivän aikana. Kansi\noli valkoinen ja puhdas, lakaisijat olivat juuri äsken panneet\nsyrjään harjansa, ja merimiehet käärivät uutterasti kokoon köysiä.\nSiitä näystä huokui hilpeyttä, toimintaa ja järjestystä, ja se\nkevensi hänen mieltänsä hänen nyt vapauduttuaan nelipäiväisestä\nkärsimisestä, ummehtuneesta ilmasta ja ahtaista oloista.\n\nKapteeni huomasi hänet, viittasi hänelle ja tiedusti häneltä\nystävällisesti, miten hän voi. Myöskin ensimmäinen luutnantti hymyili\nhänelle, ja useat upseerit samoin kuin hänen ruokakumppaninsa\nonnittelivat häntä parantumisen johdosta.\n\nSitten kapteenin muonamestari tuli hänen luoksensa, kosketti hattuaan\nja pyysi häntä saapumaan päivälliselle kapteenin hyttiin. Jack nosti\nkohteliaasti hattuaan ja hyväksyi kutsun. Hän seisoi köydellä, jota\neräs merimies kääri kokoon; mies kosketti hattuaan ja pyysi häntä\nhyväntahtoisesti siirtämään jalkansa syrjään. Jack vuorostaan nosti\nhattuaan ja siirsi jalkansa pois köydeltä. Perämies kosketti hattuaan\nja ilmoitti ensimmäiselle luutnantille että kello oli kaksitoista\n-- ensimmäinen luutnantti kosketti hattuaan ja ilmoitti kapteenille\nkellon olevan kaksitoista -- kapteeni kosketti hattuaan ja käski\nensimmäisen luutnantin järjestää kaikki. Vahdissa oleva upseeri teki\nkunniaa ja kysyi kapteenilta, pitikö puhalluttaa päivällismerkki --\nkapteeni teki kunniaa ja vastasi: \"Tehkää hyvin!\"\n\nSaatuaan määräyksensä kadetti teki kunniaa, toisti määräyksen\nensimmäiselle alipursimiehelle, joka teki kunniaa, ja sitten pilli\nsoi rattoisasti.\n\n\"Kas niin\", tuumi Jack, \"kohteliaisuus näyttää olevan\npäiväjärjestyksessä, ja yhtäläisesti kaikki kunnioittavat toisiaan\".\n\nHän jäi kannelle, tirkisteli avoimista tykinaukoista ja katseli\nsyvän sinistä vettä. Hän silmäili ylöspäin ja näki korkealla olevien\nraakojen kärjillään ikäänkuin piirtävän erilleen pienen osan\nkirkkaasta taivaasta, liikkuessaan aluksen liikkeiden mukaan. Hän\nkatseli eteenpäin kannen laitoja reunustavia tykkirivejä, ja sitten\nhän alkoi kavuta tykille nojatakseen riippumattoihin ja tähyilläkseen\netäistä maata.\n\n\"Nuori herra, laskeutukaa pois riippumatoilta!\" kiljaisi perämies,\njolla oli vahtivuoro, happamesti.\n\nJack vilkaisi taaksensa.\n\n\"Kuuletteko, sir? Puhun teille\", sanoi perämies taaskin.\n\nJack pahastui kovasti ja arveli, ettei kohteliaisuus ollutkaan niin\nyleinen kuin hän oli otaksunut.\n\nKapteeni Wilson sattui olemaan kannella.\n\n\"Kuulkaahan, herra Easy\", virkkoi kapteeni, \"laivastossa on sellainen\nsääntö, ettei kukaan nouse riippumatoille muutoin kuin hätätilassa\n-- minä en tee sitä koskaan -- ei myöskään ensimmäinen luutnantti\n-- ei liioin kukaan muu upseeri eikä miehistön jäsen -- ettekä te\nyhdenvertaisuuden periaatteen mukaisesti myöskään saa sitä tehdä\".\n\n\"Enpä tietenkään, sir\", myönsi Jack, \"mutta sittenkään en käsitä,\nminkätähden tuon kiiltohattuisen upseerin pitää olla noin äkäinen\nja puhua minulle ikäänkuin en olisikaan herrasmies yhtä hyvin kuin\nhänkin\".\n\n\"Olen jo selittänyt sen teille, herra Easy.\"\n\n\"Ai niin, muistan sen nyt, se on intoa; mutta hänen intonsa\ntuntuu minusta olevan ainoa epämiellyttävä piirre koko\nlaivastopalveluksessa. Onpa vahinko, kuten sanoitte, ettei koko\nhommasta tulisi mitään ilman sitä.\"\n\nKapteeni Wilson nauroi ja asteli tiehensä; ja kävellessään kohta\nsenjälkeen perämiehen seurassa edestakaisin kannella hän vihjasi,\nettei viimemainitun pitäisi puhua niin purevasti nuorukaiselle, joka\ntietämättömyydessään oli tehnyt niin mitättömän virheen. Silloin\nSmallsole, perämies, joka oli yrmeänluontoinen eikä pitänyt siitä,\nettä hänen käyttäytymisestään lausuttiin edes moittiva vihjaus,\nvaikka hän itse ei välittänyt muiden tunteista vähääkään, päätti\nmaksaa tämän Jackille ihan ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa.\n\nJack söi päivällistä kapteeninhytissä ja oli hyvin mielissään siitä,\nettä jokainen viiniä juodessaan kilisti hänen kanssaan ja että kaikki\nkapteenin pöydässä istuvat henkilöt näyttivät olevan tasa-arvoisia.\nEnnenkuin jälkiruoka oli ollut pöydässä viittä minuuttia, kävi\nJack puheliaaksi, alkaen käsitellä lempiaihettaan; kaikki seurueen\njäsenet töllistelivät suu auki, kun sellaista ennenkuulumatonta oppia\nesitettiin sotalaivassa; kapteeni pohti kysymystä vastustaakseen\nJackin mielipiteitä, kuitenkaan liiaksi loukkaamatta, nauraen koko\najan väittelyn kestäessä.\n\nHuomattakoon, että Jack esiintyi laivassa ensi kerran oikeastaan\nvasta tänään ja että hän juuri tänä ensimmäisenä päivänä julisti\nkapteenin pöydässä omituisia mielipiteitään. Jos kapteenin\npöytäseurue, jossa olivat toinen luutnantti, taloudenhoitaja,\nJolliffe ja yksi kadeteista, olikin ällistynyt siitä, että tällaisia\nkerettiläisiä mielipiteitä otettiin puheeksi kapteenin kuullen,\nhämmästytti heitä yhtä paljon se, että kapteeni Wilson pysyi niiden\nuhallakin vain tyynen leppoisana.\n\nSelostus Jackin rohkeudesta ja kaikista hänen lausumistaan sanoista\nja mielipiteistä (tietysti suuresti liioiteltu) kierteli sinä iltana\nkaikkialla laivassa; sitä pohtivat upseerit ruokalassaan; sitä\nkäsittelivät kadetit kävellessään kannella; kapteenin muonamestari\npiti laivan savupiipun kohdalla suuren kokouksen, jossa hän\nkertoi tästä uudesta opista. Meriväenkersantti lausui hytissään\nsen mielipiteen, että se oli tuomittava. Pursimies keskusteli\nasiasta muiden aliupseerien kanssa, kunnes grogi oli ihan lopussa,\nsyrjäyttäen sen sitten, koska se oli liian kuiva puheenaihe. Ja\nlaivan miehistön keskuudessa oli yleinen se mielipide, että heti\naluksen ehdittyä Gibraltar-lahteen sankarimme sanoisi jäähyväiset\nlaivastolle joko siten, että sotaoikeus tuomitsisi hänet kuolemaan,\ntai siten, että hänet hinattaisiin maihin sidottuna ristikkoon.\n\nToiset, joilla oli enemmän käärmeenviisautta ja joille Sawbridge oli\nmaininnut, että sankarimme perisi suuren omaisuuden, päättelivät\ntoisin ja arvelivat, että kapteeni Wilsonilla oli sangen hyvät\nsyyt olla niin suvaitsevainen -- ja heidän joukossaan oli toinen\nluutnantti. Jackia kohtaan suopeita oli ainoastaan neljä henkilöä --\nnimittäin kapteeni, ensimmäinen luutnantti, yksisilmäinen aliperämies\nJolliffe ja Mefistofeles-neekeri, joka saatuaan kuulla Jackin\nlausuneen sellaisia ajatuksia rakasti häntä koko sydämestään ja\nsielustaan.\n\nOlemme viitanneet toiseen luutnanttiin, jonka nimi oli Asper. Tämä\nnuori mies kunnioitti hyvin suuresti syntyperää ja erittäinkin rahaa,\njota hänellä itsellään oli sangen niukalti. Hän oli suurkauppiaan\npoika, ja hänen isänsä oli hänen kadettiaikanaan antanut hänelle\nkulunkeja varten rahaa paljoa enemmän kuin oli tarpeellista tai\nsopivaa; ja uransa varrella hän huomasi täyden taskun hankkivan\nhänelle merkitystä, ei ainoastaan hänen ruokakumppaniensa\nkeskuudessa, vaan myöskin useiden sen laivan upseerien parissa, jossa\nhän purjehti.\n\nMies, jolla on mahdollisuuksia ja tahtoa maksaa suuria\nkapakkalaskuja, saa aina seuralaisia -- nimittäin kapakkaan; eikä\nluutnanteista ollut vastenmielistä syödä päivällistä, kävellä\nkäsikkäin ja olla hyviä kumppanuksia sellaisen kadetin kanssa, jonka\nkustannuksella he elivät maissa ollessaan.\n\nMutta juuri kun Asper oli saanut valtakirjansa ja paikan laivassa,\nteki hänen isänsä vararikon, ja silloin ehtyi se lähde, josta hänelle\noli herunut niin runsaasti varoja. Senjälkeen Asper oli tuntenut\nmerkityksensä menneen; enää hänen ei sopinut puhua sellaista, että\npalvelus laivastossa oli ikävää ja että hänen pitäisi luopua siitä;\nhän ei enää saanut osakseen kunnioitusta, jota oli osoitettu hänen\nkukkarolleen eikä hänelle itselleen; ja hän oli hankkinut itselleen\nsangen kalliiksi käyviä elintapoja, eikä hänellä enää ollut varoja\nniiden tyydyttämiseksi.\n\nEi niin ollen ollut ihmekään, että hänessä heräsi suuri kunnioitus\nrahaa kohtaan; ja koska hän ei enää itse voinut saada varoja, oli hän\niloissaan kohdatessaan kenet tahansa sellaisen, jonka kustannuksella\nhän saattoi antautua tuhlaavaiseen ja kuluja kysyvään elämään, kun\nhän oli niin kauan siihen tottunut ja sitä vieläkin kaipasi.\n\nJa Asper tiesi, että sankarillamme oli runsaasti rahaa, koska hän\noli saanut tarjoilijalta tiedon \"Fountainissa\" maksetun laskun\nsuuruudesta, ja hän oli varronnut, että Jack ilmestyisi kannelle,\ntullakseen hänen parhaaksi ja läheisimmäksi ystäväkseen. Hytissä\ntapahtuneen keskustelun nojalla hän oli varma, että Jack kaipaisi\ntukea ja olisi siitä kiitollinen, ja hän oli käyttänyt hyväkseen\ntilaisuutta kävellessään Sawbridgen seurassa, tarjoutuen ottamaan\nJackin omaan vahtivuoroonsa.\n\nLieneekö Sawbridge oivaltanut, mikä Asperin tarkoitus oli, vai\nkuvitteliko hän sankarimme mieluummin olevan Asperin kuin tylysti\nesiintyvän perämiehen parissa tai hänen itsensä läheisyydessä,\njoka ensimmäisenä luutnanttina ei voinut sallia minkäänlaisia\nlaiminlyöntejä tehtävien suorituksessa, sitä on vaikea arvata, mutta\njoka tapauksessa tarjous hyväksyttiin, ja Jack Easy määrättiin nyt,\nkun hän astui tehtäviinsä, suorittamaan vahtivuoronsa luutnantti\nAsperin valvonnassa.\n\nMutta samalla kun Jack tänään ensi kerran näyttäytyi tehtäviinsä,\nastui hän tänään ensi kerran myöskin kadettien hyttiin ja tutustui\nruokakumppaneihinsa.\n\nOlemme jo maininneet Jolliffen, aliperämiehen, mutta meidän tulee\nesitellä hänet yksityiskohtaisemmin. Luonto on joskus äärimmäisen\nmielivaltainen, eikä se ole milloinkaan paljastanut mielivaltaansa\nselvemmin kuin tahtoessaan, että Jolliffen kasvonilmeiden piti olla\nnurjimmat, mitä milloinkaan on nähty.\n\nHän oli joutunut rokon uhriksi, ja otaksuttavasti se oli vääristänyt\nhänen piirteitään; tämä julma tauti ei ollut ainoastaan kaivanut\nhänen kasvoihinsa syviä kuoppia, vaan myöskin vetänyt niihin juovia.\nHänen toinen silmänsä oli mennyt, ja kulmakarvat olivat tyyten\nkadonneet -- ja hänen kasvojensa toisella puolen olevan tumman,\nnäöttömän, himmeän ympyrän ja toisella puolen läpitunkevasti\nsäihkyvän kirkkaan, pienen pallon vastakohta oli miltei peloittava.\nSairaus oli kalvanut hänen nenäänsä, niin että siinä oli terävä,\nmutta epäsäännöllinen kärki; osa leukalihaksia oli lyhentynyt, ja\nleuka oli vetäytynyt luonnottomiin poimuihin ja ryppyihin. Hän oli\npitkä mies, laiha ja hoikka, hymyili harvoin, ja milloin hän niin\nteki, vääristi hymy hänen kasvojaan vieläkin enemmän.\n\nJolliffe oli aliupseerin poika. Hän sai tämän taudin vasta sitten,\nkun hänet oli lähetetty Länsi-Intiaan, jossa se tappoi ihmisiä\nsadoittain. Nyt hän oli palvellut laivastossa kauan, ja hänen\nylenemismahdollisuutensa olivat vähäiset, jos niitä oli lainkaan.\nHän oli saanut kärsiä puutetta, halpaan syntyperäänsä kohdistettuja\nvihjauksia, ulkonäöstään lausuttuja purevia huomautuksia. Hänelle\noli ajanmittaan niissä laivoissa, joissa hän oli palvellut, syydetty\nkaikenlaisia herjauksia; ihmisjoukossa hän oli ollut yksinäinen\n-- ja vaikka nyt ei kukaan rohjennut esiintyä häntä kohtaan\nepäkunnioittavasti vasten kasvoja, kunnioitettiin häntä laivassa\nainoastaan sentähden, että tiedettiin, kuinka hyödyllinen hän oli ja\nkuinka mallikelpoisesti hän suoritti tehtävänsä -- hänellä ei ollut\nystäviä eikä edes kumppaneita.\n\nJo useita vuosia hän oli ollut itseensä sulkeutunut, kehittänyt\nitseänsä lukemalla ja opiskelemalla, tuntenut täysin mitoin\nkristillistä ihmisystävällisyyttä ja osoittanut sitä muita kohtaan.\nHiljaisena ja vähäsanaisena hän harvoin puhui hytissä, jollei\nvedottu hänen muonanhankkijan, mielipiteisiin. Kaikki kunnioittivat\nJolliffea, mutta ei kukaan halunnut kumppanikseen miestä, jonka\nnähdessään koiratkin olisivat haukkuneet. Samalla kaikki tunnustivat,\nettä hän käyttäytyi moitteettomasti joka suhteessa, että hän oli\noikeudentuntoinen, suvaitsevainen, hyväntahtoinen ja järkevä. Hänen\nelämänsä oli tosiaankin pyhiinvaellusta, ja hän kulki tietänsä\nkristillisen rakkauden ja innon elähdyttämänä.\n\nKaikissa seuroissa, olivatpa ne vaikka kuinkakin pieniä, kunhan\nniissä on jäseniä vain puolisenkymmentä, on aina havaittavissa\nrehentelijä. Ja yleisesti sellaisessa seurassa on joku myöskin\nsuuremmassa tai vähemmässä määrin ampumatauluna. Sen huomaa\nsatunnaisissakin kohtauksissa, kuten päivällisseurueissa, joiden\njäsenistä useimmat eivät ole milloinkaan aikaisemmin tavanneet\ntoisiaan.\n\nEnnenkuin ruuat on korjattu pois pöydästä, on rehentelijä ilmaissut\nitsensä käskevällä esiintymisellään ja myöskin valinnut sen henkilön,\njohon hän kuvittelee parhaiten voivansa kohdistaa rehentelynsä.\nKadettien hytissä tämä seikka on tullut miltei sananlaskuksi, vaikka\nse ei ehkä nykyisin esiinny sellaisena vastenmielisenä hirmuvaltana,\njollaisena sitä suvaittiin silloin, kun sankarimme liittyi laivastoon.\n\nHänen majesteettinsa _Harpy_-korvetin kadettien hytissä oli\nrehentelijänä muuan nuorukainen, noin seitsentoistavuotias, jolla\noli vaalea, kihara tukka ja kukoistavat kasvot; hän oli Plymouthin\ntelakan kirjurin poika ja nimeltään Vigors.\n\nMaalitauluna oli vanukaskasvoinen, tataarilaispiirteinen,\nviisitoistavuotias poika, jonka älylliset lahjat, jolleivät ne\nolleetkaan suuret, olisivat kehitettyinä ainakin saattaneet olla\nvälttävät, jollei hän olisi menettänyt kaikkea luottamusta omiin\nkykyihinsä saatuaan alituisesti osakseen pilkkaa ja ivaa sellaisten\ntaholta, joilla oli sujuvampi puhelahja, vaikka heillä ei kenties\nollutkaan yhtä paljon todellisia sielullisia kykyjä. Vaikka hän\nolikin hidas, säilytti hän aina sen, minkä kerran oppi.\n\nTämän pojan nimi oli Gossett. Hänen isänsä oli varakas tilanomistaja\nLynnissä, Norfolkissa. Siihen aikaan oli laivassa ainoastaan kolme\nmuuta merikadettia, joista voidaan sanoa vain se, että he olivat\nsamanlaisia kuin kadetit yleensä; heillä oli vain vähän halua\nopiskella, hyvä halu istua ruokapöydässä; he vihasivat kaikkea, mikä\nhaiskahti työltä, pitivät kaikenlaisista kepposista, tappelivat\nverivihollisina joskus ollakseen parhaita ystävyksiä seuraavalla\nhetkellä -- heillä oli tavalliset kunnian ja oikeudenmukaisuuden\nkäsitykset, jotka kuitenkin silloin tällöin vääntyivät asianhaarojen\nmukaan; heissä olivat kaikki hyveet ja paheet niin omituisesti\nkasaantuneet yhteen, että oli miltei mahdotonta päättää, mistä\nvaikuttimesta heidän kukin tekonsa oikein johtui ja missä määrin\nheidän vikansa lievenivät melkein hyveiksi ja heidän hyveensä pelkän\nylettömyytensä vuoksi rappeutuivat paheiksi. Heidän nimensä olivat\nO'Connor, Mills ja Gascoigne. Sankarimme muut laivakumppanit on\nparempi esitellä sitä mukaa kuin he ilmestyvät näyttämölle.\n\nSyötyään päivällistä kapteenin hytissä Jack seurasi\nruokakumppaneitaan Jolliffea ja Gascoignea kadettien hyttiin.\n\n\"Kuulkaahan, Easy\", huomautti Gascoigne, \"tepä olette pahuksen vapaa\nja huoleton miekkonen, kun menette sanomaan kapteenille pitävänne\nitseänne yhtä suurena henkilönä kuin hän on\".\n\n\"Anteeksi\", vastasi Jack, \"mutta en puhunut ihmisoikeuksista\nhenkilökohtaisesti, vaan yleisesti\".\n\n\"No niin\", virkkoi Gascoigne, \"ensimmäisen kerran kuulin kadetin\nesiintyvän niin rohkeasti. Varokaa, etteivät ihmisoikeutenne laita\nteitä väärään paikkaan -- sotalaivassa ei väittely käy päinsä.\nKapteeni piti sitä asiaa hämmästyttävän vähäpätöisenä, mutta teidän\nolisi parasta olla kajoamatta siihen kysymykseen liian usein.\"\n\n\"Gascoigne antoi teille sangen hyvän neuvon, herra Easy\", puuttui\nJolliffe puheeseen. \"Vaikka myöntäisimmekin, että mielipiteenne\novat oikeat, jollaisilta ne minusta eivät tunnu -- ainakin on\nniiden perusteella mahdoton toimia -- on olemassa sellainenkin asia\nkuin järkevyys, ja kuinka paljon näitä kysymyksiä voitaneenkin\npohtia maissa, niin hänen majesteettinsa palveluksessa ne eivät ole\nainoastaan vaarallisia sellaisinaan, vaan lisäksi perin vahingollisia\nteille itsellenne.\"\n\n\"Ihminen on vapaa olento\", tokaisi Easy.\n\n\"Minut saa ampua, jos merikadetti on vapaa\", vastasi Gascoigne,\nnauraen, \"ja sen saatte pian nähdä\".\n\n\"Ja kuitenkin juuri se, että otaksuin tapaavani täällä sellaista\nyhdenvertaisuutta, taivutti minut lähtemään merille.\"\n\n\"Puhutte otaksuttavasti aprillipilaa\", virkkoi Gascoigne. \"Vai\noletteko todellakin vakavissanne?\"\n\nTämän jälkeen Jack syventyi laveasti perustelemaan kantaansa;\nJolliffe ja Gascoigne kuuntelivat häntä keskeyttämättä, Mesty taas\nihailevasti. Jackin vaiettua Gascoigne nauroi makeasti, ja Jolliffe\nhuokasi.\n\n\"Mistä olette oppinut kaiken tämän?\" tiedusti Jolliffe. \"Isältäni,\njoka on suuri filosofi ja on aina kannattanut näitä mielipiteitä.\"\n\n\"Entä toivoiko isänne teidän lähtevän merille?\"\n\n\"Ei, hän oli sitä vastaan\", tunnusti Jack. \"Mutta hän ei\nluonnollisestikaan voinut vastustaa oikeuttani eikä vapaata tahtoani.\"\n\n\"Herra Easy\", lausui Jolliffe, \"ystävänänne pyydän teitä\nmahdollisimman tarkoin pitämään mielipiteenne omina tietoinanne.\nSaan kyllä tilaisuuden keskustella kanssanne tästä asiasta ja sitten\nselitän syyt.\"\n\nHeti, kun Jolliffe oli lakannut puhumasta, tulivat hyttiin Vigors ja\nO'Connor, jotka olivat kuulleet Jackin kerettiläisyydestä.\n\n\"Ette kai tunne herra Vigorsia ja herra O'Connoria?\" virkkoi Jolliffe\nEasylle.\n\nPerin kohteliaana miehenä Jack nousi seisomaan ja kumarsi,\nminkä jälkeen toiset istuutuivat vastaamatta tervehdykseen. Sen\nperusteella, mitä Vigors oli kuullut ja nyt nähnyt Easystä, hän\narveli saaneensa toisenkin uhrin ja alkoi kursailematta:\n\n\"Kas niin, miekkonen, olette siis tullut laivaamme nostattamaan\nkapinaa yhdenvertaisuudellanne -- selviydyitte ehein nahoin kapteenin\npöydässä; mutta sellainen ei vetele, en sanon teille, edes kadettien\nhytissä; joidenkuiden täytyy nujertua, ja te olette yksi niistä.\"\n\n\"Jos te nujertumisella, sir\", vastasi Easy, \"tarkoitatte alistumista,\nvoin vakuuttaa teille, että olette erehtynyt. Sen saman periaatteen\nmukaan, etten milloinkaan tahdo esiintyä tyrannina heikompiani\nkohtaan, vastustan myöskin sortoa, jos sitä yritetään.\"\n\n\"Tulimmainen, mutta hänhän on jo nyt oikea merilakimies. Mutta,\npoikaseni, pian koettelemme, millaista ainesta olette.\"\n\n\"Pitääkö minun siis käsittää, etten ole tasa-arvoinen\nruokakumppaneitteni kanssa?\" kysyi Jack, katsoen Jolliffeen.\nViimemainitun aikoessa vastata keskeytti Vigors hänet.\n\n\"Kyllä, olette tasa-arvoinen seuraavassa mielessä. Teillä on\nsamanlainen oikeus olla hytissämme, jollei teitä viskata sieltä ulos,\nmilloin olette hävytön mestareillenne; teillä on samanlainen oikeus\nmaksaa ruokakuntaa varten ostetuista tavaroista ja samanlainen oikeus\nsaada osanne, jos nimittäin pystytte sen hankkimaan itsellenne;\nteillä on samanlainen oikeus puhua, jollei teitä käsketä pitämään\nsuutanne kiinni. Asia on niin, että teillä on samanlainen oikeus\nkuin kaikilla muillakin tehdä, mitä voitte, hankkia itsellenne,\nmitä voitte, ja sanoa, mitä voitte, aina vain sillä ehdolla, että\npystytte sen tekemään. Täällä nimittäin heikompi on alakynnessä, ja\nsellainen on kadettien hytin tasa-arvo. Ymmärrättekö nyt sen kaiken\nvai odotatteko käytännöllistä valaistusta?\"\n\n\"Pitääkö minun siis käsittää, että täällä on tasa-arvoisuus samalla\ntavalla tuhottu kuin se on raakalaisten parissa, missä voimakkaampi\nsortaa heikompaa ja ainoa laki on nyrkkivalta -- hyvin samalla lailla\nkuin on asian laita julkisissa kouluissa kuivalla maalla?\"\n\n\"Taidatte kerrankin olla oikeassa. Vai olette ollut julkisessa\nkoulussa; miten teitä siellä kohdeltiin?\"\n\n\"Kuten te mielitte kohdella täällä -- 'heikompi oli alakynnessä'.\"\n\n\"No niin, nyökkäys on sokealle hevoselle yhtä hyvä kuin viittauskin,\nsiinä kaikki, ystäväiseni\", sanoi Vigors. Mutta kun miehistö\nkomennettiin kannelle vähentämään purjeita, päättyi riita siihen\ntoistaiseksi.\n\nKoska sankarimme ei vielä ollut saanut määräystä ryhtyä tehtäviinsä,\njäi hän hyttiin Mestyn seuraan.\n\n\"Taivaan nimessä, herra Easy, rakastan teitä kaikesta sielustani\",\nihasteli Mesty. \"Kautta Jeesuksen, te olette todellakin\nkerrassaan mainio, herra Easy; tuo herra Vigors -- älkää hänestä\nhuoliko, pystyisittehän antamaan hänelle selkään -- ja varmasti\npystyisittekin\", jatkoi neekeri, tunnustellen Jackin käsivarren\nlihaksia. \"Kautta isäni sielun, olisin valmis panemaan teidän\npuolestanne vetoon viikon annoksen joka tapauksessa. Älkää vähääkään\npelätkö, herra Easy!\"\n\n\"En pelkääkään\", vastasi Jack. \"Olen löylyttänyt isompia miekkosia\nkuin hän on.\" Ja Jackin vakuutus oli tosi. Bonnycastle ei milloinkaan\nsekaantunut rehelliseen tappeluun eikä ollut tietääkseen mustista\nsilmistä, kunhan vain läksyt osattiin hyvin. Jack oli tapellut\nyhtenään, kehittyen lopulta oivalliseksi kolhijaksi, ja vaikka hän\nei ollutkaan yhtä kookas kuin Vigors, oli hänellä paljoa parempi\nruumiinrakenne tappelua varten. Kuka tahansa asioista perillä oleva\nwestminsteriläinen poika olisi ollut valmis panemaan puolikruunusensa\nvetoon Jackin puolesta, jos olisi nähnyt hänet ja hänen odotetun\nvastustajansa.\n\nNe alituiset tappelut, jotka Jackin oli ollut pakko kamppailla\nkoulussa, hän oli esittänyt isänsä lausumien, yhdenvertaisuutta\npuoltavien perustelujen vastapainoksi, mutta ne oli herra Easy\nkumonnut huomauttamalla, ettei poikien välisillä otteluilla ollut\nmitään yhteyttä ihmisoikeuksien kanssa.\n\nNiin pian kuin vahtimiehistö oli kutsuttu paikoilleen, palasivat\nVigors, O'Connor, Gossett ja Gascoigne hyttiin. Vigors, joka\nJolliffea lukuunottamatta oli hytin väkevin asukas, oli vähitellen\nsaanut ylivaltansa tunnustetuksi; ja kannella ollessaan hän oli\npuhellut Easyn nenäkkyydestä ja kehunut aikovansa saattaa hänet\njärkiinsä. Toiset tulivat senvuoksi hyttiin katsomaan hauskaa\nnäytöstä.\n\n\"No niin, herra\", huomautti Vigors hyttiin astuttuaan, \"otatte\njoka tapauksessa kaikki nimenne mukaisesti kevyeltä kannalta.\n[Easy merkitsee suomeksi huoletonta, kevyttä, helppoa. -- _Suom._]\nOtaksuttavasti on aikomuksenne syödä kuninkaan muonaa tekemättä\nmitään.\"\n\nJackin sisu alkoi jo äityä.\n\n\"Olisin teille kiitollinen, sir, jos huolehtisitte omista\nasioistanne\", tokaisi hän.\n\n\"Te hävytön vintiö, jos vielä hiiskutte sanan, annan teille kelpo\nlöylytyksen ja kolhin yhdenvertaisuusaatteet pois kallostanne.\"\n\n\"Tosiaankin\", äänsi Jack, joka melkein kuvitteli jälleen olevansa\nBonnycastlen koulussa, \"sitä olisi hauska koettaa\".\n\nSenjälkeen Jack hyvin kylmäverisesti riisui yltänsä päällimmäiset\nvaatteensa, kaulaliinansa ja paitansa Vigorsin suureksi\nhämmästykseksi, sillä tämä ei suinkaan ollut aavistanut kohtaavansa\nsellaista päättäväisyyttä ja itsevarmuutta, ja muiden kadettien\nvielä suuremmaksi riemuksi, sillä he olisivat luovuttaneet viikon\nannoksen nähdäkseen Vigorsin kunnollisesti löylytettynä. Vigors tunsi\nkuitenkin menneensä liian pitkälle peräytyäkseen, minkä vuoksi hän\nvalmistautui taisteluun; ja kun molemmat olivat valmiit, lähti koko\nseurue välikannelle, jossa ottelu suoritettaisiin.\n\nVigors oli saavuttanut anastamansa johtoaseman pikemminkin\nrehentelyllä kuin tappelemalla; muut olivat alistuneet hänen\nvaltaansa yrittämättä riittävästi pitää puoliaan. Jack päinvastoin\noli koulussa raivannut tiensä valtaan ankaralla ja tieteellisellä\nkamppailulla. Niin ollen oli helppo kuvitella, mikä olisi tulos.\nVajaan neljännestunnin kuluttua Vigors, joka oli kolhittu\npökerryksiin, jonka silmät olivat turvonneet umpeen ja joka oli\nmenettänyt kolme hammasta, myönsi olevansa voitettu, kun taas Jack\nhuuhdottuaan itseään vedellä näytti yhtä virkeältä kuin konsanaan\nmuutamia mitättömiä naarmuja lukuunottamatta.\n\nSanoma tästä voitosta oli pian levinnyt kautta koko laivan; ja\nennenkuin Jack oli ennättänyt uudelleen pukeutua, oli Sawbridge\nkahdenkeskisesti kertonut siitä kapteenille.\n\n\"Niin pian!\" huudahti kapteeni Wilson, nauraen. \"Otaksuin kyllä\nkadettien hyvin saavan ihmeitä aikaan, mutta tätä en odottanut\nvielä ihan kohta. Tämä voitto on ensimmäinen ankara, herra Easyn\nyhdenvertaisuusperiaatteisiin kohdistunut isku, ja se on arvokkaampi\nkuin kaksikymmentä tappiota. Käske hänen nyt ryhtyä tehtäviinsä; pian\nhän löytää oikean kantansa.\"\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU\n\nSankarimme osoittaa, että kaikkien laivassaolijoiden pitäisi\nyhtäläisesti uhrata sopivaisuuskäsitteet velvollisuuden hyväksi.\n\n\nJokaisen nuoren miehen menestys ammattialallaan riippuu hyvin\nsuuressa määrin hänen uransa alussa sattuneista tapahtumista,\nkoska niiden perusteella arvostellaan hänen luonnettaan ja häntä\nsenmukaisesti kohdellaan.\n\nJack oli nähnyt hyväksi astua laivastoon paljoa vanhempana kuin\nuseimmat nuorukaiset niin tekevät; hän oli ikäisekseen kookas\nja miehekäs, ja jolleivät hänen kasvonsa olleetkaan tiukkojen\nvaatimusten mukaan kauniit, oli niissä kuitenkin varmasti miellyttävä\nrehellisyyden ja rohkeuden ilme. Hänen urheutensa, kun hän ei ollut\nalistunut Vigorsin komenneltavaksi, vaan oli ryhtynyt tappeluun\ntuskin toinnuttuaan ankarasta meritaudistaan, oli hankkinut hänelle\nuseiden kunnioituksen ja kaikkien muiden paitsi hänen vastustajansa\nja Smallsolen suopeuden. Sensijaan että hänen ruokakumppaninsa\nolisivat hänelle nauraneet, laskivat he nyt leikkiä hänen kanssansa,\nsillä Jolliffe hymyili hänen mielettömyyksilleen ja koetti\njärkeilemällä saada hänet niistä luopumaan, ja muut pitivät Jackista\nhänen itsensä sekä hänen auliutensa tähden ja lisäksi sen vuoksi,\nettä he näkivät hänessä suojelijansa Vigorsia vastaan, joka oli\nsortanut heitä kaikkia. Jack oli nimittäin selittänyt, että koska\nkadettien hytissä vallitsi voiman oikeus, hän joka tapauksessa\nsuojelisi heikkoja, jos kohta hän ei pystyisikään nujertamaan\nväkevämpiä, ja että jokaisen, joka tulisi hyttiin, täytyisi ensin\nvoittaa hänet, ennenkuin saisi tyrannisoida heikompiaan.\n\nNiinpä Jack Easy käytti voimiaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja\nhänestä tuli ikäänkuin niiden puoltaja ja turva, jotka tosin olivat\nolleet paljoa kauemmin merellä ja olivat paljoa kokeneempia kuin hän,\nmutta jotka kuitenkin ilomielin piiloutuivat hänen rohkeutensa ja\ntaitonsa turviin, samalla kun hänen taitonsa oli herättänyt ihailua\nlaivan teurastajassa, joka oli ollut ammattinyrkkeilijä.\n\nSiten Jackista yhdellä iskulla tuli suosikki, ja pian hän oli\nkaikkien kepposten johtaja. Erikoisesti huomautamme tästä, sillä jos\nsankarimme olisi kärsinyt tappion kamppaillessaan Vigorsia vastaan,\nolisi asian laita ollut päinvastoin. Hänen olisi silloin ollut pakko\nkestää ne koettelemukset, joihin useimmat laivastoon liittyvät\nnuorukaiset joutuvat ja joita ei voi mitenkään muutoin selittää\nparemmin kuin vertaamalla niitä kouluissa niin kohtuuttomasti\nharjoitettuun toverisortoon, pennalismiin.\n\nOmien vaikuttimiensa vuoksi Asper teki hänestä kumppaninsa, he\nastelivat öisillä vahtivuoroilla yhdessä, ja hän kuunteli Jackin\nkaikkia typeryyksiä ihmisoikeuksista. Ja tällöin Asper teki hyvää\naikomattaan, sillä samalla kun hän Jackin suosiota tavoitellakseen\nnäytti olevan yhtä mieltä tämän kanssa, hän varoitteli kumppaniaan\nja osoitti, minkätähden sellainen tasa-arvoisuus ei tullut ensinkään\nkysymykseen sotalaivassa.\n\nHän puolestaan, väitti hän, ei nähnyt lainkaan eroa luutnantin\neikä edes kapteenin ja merikadetin välillä, kunhan he vain olivat\nherrasmiehiä; hän valitsisi ystävänsä oman mielensä mukaan ja\nhalveksi laivastossa vallitsevien lapojen suomaa kiusaamisvaltaa.\nJack ja Asper olivat luonnollisesti hyviä ystävyksiä, etenkin kun\nAsper vahtivuoron keskivälissä lähetti Jackin makuulle saadakseen\nhänet suopeaksi itselleen ja päästäkseen eroon hänen iänikuisesta\npohtimisestaan.\n\nNyt he olivat tulossa Gibraltarin salmeen ja arvelivat seuraavana\npäivänä ehtivänsä ankkuriin Gibraltarin linnoituksen rantaan, ja\nJack oli etukannella puhelemassa Mestyn kanssa, johon hänet liitti\nläheinen ystävyys, sillä Mesty olisi ollut valmis tekemään mitä\ntahansa Jackin hyväksi, vaikka tämä oli ollut laivassa tuskin vielä\nkolmea viikkoakaan. Mutta hieman mietittyämme käsitämme, että se oli\nluonnollista.\n\nMesty oli ollut mahtava mies omassa maassansa; hän oli kärsinyt\nkaikki orjalaivassa suoritetun matkan kauhut; hänet oli kahdesti\nmyyty orjaksi; hän oli karannut -- mutta huomannut, että yleiset\ntunteet kaikkialla maailmassa olivat voimakkaasti suuntautuneet hänen\nväriään vastaan ja että hänet sotalaivassa oli tuomittu halvimpaan\ntehtävään, vaikka hän tosin olikin vapaa.\n\nHän ei ollut milloinkaan kuullat kenenkään lausuvan niitä\nmielipiteitä, jotka _nyt_ sykähdyttivät hänen omaa sydäntään,\nvapaudesta ja tasa-arvosta -- sanomme _nyt_, sillä kun hän ennen\nvankeuttaan oli omassa maassansa, ei hänellä ollut aavistustakaan\nyhdenvertaisuudesta, eikä kenelläkään vallassa olevalla ole; mutta\nhäntä oli koulutettu, ja vaikka New Yorkissa puhuttiinkin vapaudesta\nja tasa-arvosta, oli hän huomannut, että sitä, mitä amerikkalaiset\nsaarnasivat itseään varten, he eivät noudattaneet muihin nähden ja\nettä vapauden ja tasa-arvon keskellä hän ynnä tuhansia muita oli\norjina ja arvottomina olentoina.\n\nPäästyään karkaamaan Englantiin hän oli saanut takaisin vapautensa,\nmutta ei yhdenvertaisuutta. Hänen värinsä oli estänyt sen, ja siinä\ntunteessa oli koko maailma liittynyt yhteen häntä vastaan, kunnes\nhän hämmästyksekseen kuuli Jackin rohkeasti lausuvan julki nämä\nmielipiteet ja tekevän sen sotalaivassa, jossa sellaista pidettiin\nmiltei kapinoimisena. Mesty, jonka luonne ei vielä ollut kehittynyt,\nalkoi heti pitää sankaristamme ja näytti kiintymyksensä sadoilla\ntavoin. Myöskin Jack piti Mestystä ja keskusteli mielellään neekerin\nkanssa, ja senjälkeen, kun hän oli tapellut Vigorsin kanssa,\nhe olivat jotensakin joka ilta kohdanneet toisensa etukannella\npohtiakseen yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien periaatteita.\n\nPursimies, jonka nimi oli Biggs, oli hoikka, ketterä, toimelias pikku\nmies, joka märssymiehenä ollessaan oli osoittanut tavatonta rohkeutta\npyörremyrskyssä, sellaista rohkeutta, että häntä oli suositettu\namiraalille ylennystä varten. Se oli hänelle myönnetty, ja sittenkun\nse laiva, jossa hän oli palvellut, oli poistettu palveluksesta,\noli hänet määrätty _Harpyyn_. Jackin ja Mestyn välisen keskustelun\nkatkaisi palveluspojalleen puhuvan pursimiehen ääni.\n\n\"Nyt on, sir\", lausui pursimies, \"repeteerikelloni mukaan kulunut\nkymmenen minuuttia siitä, kun kutsutin teitä\".\n\nJa Biggs veti esille tavattoman ison hopeakellon, melkein\nnorfolkilaisen lantun kokoisen. Hän oli ostanut kellon juutalaiselta;\npursimies oli kuullut puhuttavan repeteerikelloista ja halusi\nsellaisen saada. Mooses oli näyttänyt hänelle vain sellaisia\nkelloja, joissa oli ainoastaan tunti- ja minuuttiosoittajat, mutta\nottanut sitten esille sellaisen, jossa oli myöskin sekuntiosoittaja,\nvakuuttaen, että se oli repeteerikello.\n\n\"Mikä sen tekee repeteerikelloksi?\" oli pursimies tiedustanut.\n\n\"Tavalliset kellot\", oli ovela juutalainen vastannut, \"näyttävät\nainoastaan tunnit ja minuutit, mutta kaikki repeteerikellot näyttävät\nmyöskin sekunnit\".\n\nPursimies oli tyytynyt siihen ja ostanut kellon, ja vaikka monet\nolivat vakuuttaneet hänelle, ettei se ollut repeteerikello, väitti\nhän, että se oli, ja nimitti sitä sen mukaan.\n\n\"Vannon\", jatkoi pursimies, \"että siitä on kymmenen minuuttia ja\nkaksikymmentä sekuntia minun repeteerikelloni mukaan\".\n\n\"Jos suvaitsette, sir\", puolustautui poika, \"olin muuttamassa\nhousujani, kun kutsuitte minua, ja sitten minun piti panna reppuni\ntakaisin paikalleen\".\n\n\"Hiljaa, sir. Haluaisin teidän tietävän, että kun upseerinne kutsuu\nteitä, on velvollisuutenne tulla kannelle heti, olipa yllänne housut\ntai ei.\"\n\n\"Ilman housujako, sir?\" kummeksi poika. \"Niin, sir, ilman housuja.\nJos kapteeni tarvitsisi minua, menisin ilman paitaakin. Velvollisuus\nennen sopivaisuutta.\" Niin sanottuaan pursimies tarttui kiinni\npoikaan. \"Ettehän, herra Biggs\", sekaantui Jack asiaan, \"aio\nrangaista tuota poikaa sentähden, ettei hän tullut kannelle ilman\nhousuja?\"\n\n\"Kyllä, herra Easy, sen aion tehdä -- minun täytyy opettaa häntä.\nNyt, kun laivaamme on tuotu uudenlaatuisia ajatuksia, täytyy meidän\nsäilyttää upseeriston arvoa. Eikä upseerin määräyksiä saa lykätä\ntuonnemmaksi kymmentä minuuttia ja kahtakymmentä sekuntia sentähden,\nettei ole housuja jalassa.\"\n\nSenjälkeen pursimies sivalsi rottingillaan poikaan useita navakoita\niskuja, mikä osoitti hänen tehneen viisaasti vetäessään housut\njalkaansa, ennenkuin tuli kannelle. \"Kas siitä saitte opetuksen,\nvintiö\", puheli Biggs. \"Ja, herra Easy, se on opetus teillekin\",\nlisäsi hän poistuessaan perin mahtipontisen näköisenä.\n\n\"Jumalan kuolema\", virkkoi Mesty, \"kuinka hän pöyhistelee!\nTuonnoittain hän hyvin nöyrästi teki kunniaa kadetille. Totisesti\nkissakin hänelle nauraisi.\"\n\nSeuraavana päivänä _Harpy_ ankkuroi Gibraltarlahdelle. Kapteeni\nmeni maihin käskettyään lähettää veneen noutamaan häntä ennen kello\nyhdeksää, sillä senjälkeen hyökkäysporttia ei avattaisi muutoin\nkuin erikoisella luvalla. Sinä iltana sattuivat linnoituksen\nupseerit järjestämään tanssiaiset, ja hänen majesteettinsa korvetin\n_Harpyn_ upseereille lähetettiin kohtelias kutsu saapua niihin.\nKoska ne, jotka noudattivat kutsua, viipyisivät myöhään, eivät he\nvoineet palata laivaan samana iltana. Ja koska heitä tarvittiin\ntehtävissään seuraavana päivänä, salli kapteeni Wilson heidän jäädä\nmaihin seuraavaan aamuun kello seitsemään, jolloin heitä vastaan\nlähetettäisiin kaksi venettä, koska heitä oli lukuisa seurue.\n\nMyöskin Asper sai lomaa ja pyysi lupaa saada ottaa sankarimme\nmukaansa, mihin Sawbridge suostui. Lomaa saivat monet muut upseerit,\nmuiden muassa pursimies, joka tiesi, että häntä tarvittaisiin sitten,\nkun laivan varustaminen alkaisi, ja pyysi itselleen vapautta täksi\nillaksi. Ja kun Sawbridge tiesi, että ilman pursimiestä voitaisiin\nparemmin tulla toimeen tänä iltana kuin milloinkaan muulloin, suostui\nhän siihen.\n\nAsper ja Jack menivät ravintolaan, söivät päivällisen, tilasivat\nvuoteen ja sitten pukeutuivat tanssiaisia varten, jotka olivat hyvin\nloistavat ja sinne saapuneen upseeriseurueen vuoksi hyvin hupaisat.\nKapteeni Wilson katseli huvien alkua ja palasi sitten laivaan.\nJack esiintyi kohteliaasti kuten ainakin, tanssi kello kahteen, ja\nkun tanssiaisväki sitten alkoi harventua, ehdotti Asper, että he\nlähtisivät nukkumaan.\n\nKäytyään vielä kerran tarjoiluhuoneessa he noutivat hattunsa ja\nolivat lähtemäisillään, kun muuan linnoituksen upseeri kysyi\nJackilta, tahtoisiko hän nähdä paviaania, joka oli juuri äsken\ntuotu kallioilta; ja otettuaan leivoksia he lähtivät sille pihalle,\njossa eläin oli kahleilla kiinnitettynä vesisäiliöön. Jack syötti\neläintä, kunnes kaikki leivokset olivat lopussa, ja kun Jackilla ei\nsitten ollut enää mitään antamista, syöksyi eläin hänen kimppuunsa,\nja perääntyessään hän kaatui säiliöön, jossa oli vettä noin kahden\njalan syvyydeltä. Se oli hupainen temppu, ja naurettuaan makeasti he\ntoivottivat upseerille hyvää yötä ja lähtivät majataloon.\n\nKun nyt maissa oli paljon _Harpyn_ upseereja ja he olivat kaikki\nsijoittuneet samaan majataloon, jossa lisäksi oli muita asukkaita,\noli isännän pakko panna vieraansa kaksi- ja kolmivuoteisiin\nhuoneisiin; mutta sehän ei merkinnyt paljoakaan. Jack opastettiin\nkaksivuoteiseen huoneeseen, ja hän alkoi riisuutua. Toisessa\nvuoteessa ilmeisestikin nukkui joku, päättäen Jackin korviin\ntunkeutuvasta raskaasta hengityksestä.\n\nRiisuutuessaan Jack muisti housujensa olevan läpimärät, ja niitä\nkuivatakseen hän aukaisi ikkunan, ripusti ne ulkopuolelle ja\nsitten painoi ikkunan jälleen kiinni niiden päälle pitämään niitä\npaikallaan, minkä jälkeen hän paneutui vuoteeseen ja vaipui sikeään\nuneen. Kello kuusi hänet herätettiin, kuten hän oli pyytänyt, ja\nhän alkoi pukeutua, mutta hämmästyksekseen huomasi, että ikkuna oli\nsysätty auki ja hänen housunsa olivat poissa.\n\nOli ilmeistä, että hänen huonetoverinsa oli avannut ikkunan yöllä ja\nettä hänen housunsa olivat pudonneet kadulle ja joku oli vienyt ne\nmennessään.\n\nJack katsoi uudelleen ulos ikkunasta ja havaitsi, että kuka ikkunan\nolikaan avannut, hän oli voinut pahoin yöllä. -- Onpa minulla ollut\nhauska, humalainen kumppani, mietti Jack; mutta mitä oli tehtävä?\nJa niin ajateltuaan hän meni toiselle vuoteelle ja huomasi, että\nsiinä makasi pursimies. No niin, arveli Jack, koska herra Biggs on\nnähnyt hyväksi hukata housuni, on minulla mielestäni oikeus ottaa\nhänen housunsa tai ainakin käyttää niitä niin paljon, että pääsen\nlaivaan. Vasta eilenillallahan hän väitti, että sopivaisuuden pitää\nväistyä velvollisuuden tieltä ja että ylemmän upseerin määräyksiä\npitää totella, olkoonpa miehen yllä asu tai ei. Tiedän, että hänen\nvelvollisuutensa on olla laivassa, ja nyt hän saa koettaa, miltä\ntuntuu määräyksien totteleminen, kun paidan liepeet heiluvat\nvalloillaan.\n\nNiin mietittyään Jack otti pursimiehen housut, toisen vielä\nkuorsatessa siitä huolimatta, että häntä oli käyty herättämässä,\nveti ne jalkaansa, puki ylleen muut vaatteensa ja poistui huoneesta.\nHän meni Asperin huoneeseen, jossa hän tapasi kumppaninsa parhaiksi\nvalmiina, ja hänen maksettuaan laskun -- sillä Asper oli unohtanut\nrahapussinsa laivaan -- he lähtivät hyökkäysportille, jossa\nliritä odottamassa oli muita upseereja riittävästi ensimmäiseksi\nvenelastiksi, ja heidät soudettiin laivaan. Heti kannen alle\npäästyään Jack kiiruhti vaihtamaan housunsa, viskasi kenenkään\nhuomaamatta Biggsin housut viimemainitun hytin tuolille ja\nkerrottuaan asiasta Mestylle, joka oli siitä riemuissaan, meni\nkannelle odottamaan, miten juttu kehittyisi.\n\nEnnenkuin Jack lähti hotellista, ilmoitti hän tarjoilijalle,\nettä pursimies oli vielä sikeässä unessa ja että hänet piti heti\nherättää. Ja tätä huomautusta toteltiin. Pursimies, joka oli juonut\nedellisenä iltana liian paljon ja joka, kuten Jack oli oikein\nkuvitellut, oli avannut ikkunan pahoinvointinsa takia, herätettiin\nja kuultuaan, kuinka myöhäinen oli, ehätti pukeutumaan. Kun hän\nei löytänyt housujaan, soitti hän kelloa, arvellen, että ne oli\nviety harjattaviksi, ja puki sillä välin yllensä kaikki muut\nvaatekappaleensa ollakseen menettämättä aikaa. Soiton jälkeen\nhuoneeseen tullut tarjoilija väitti, ettei hän ollut vienyt housuja\npois huoneesta, Biggs-poloinen oli murheellisessa pulassa.\n\nMiten hänen housujensa oli käynyt, sitä hänen oli mahdoton tietää;\nhän ei lainkaan muistanut edellisen iltaista maatapanoaan. Hän\ntiedusti tarjoilijalta, mutta tämä väitti, ettei hän tiennyt\nhousuista mitään -- pursimies oli ollut hyvin humalassa kotiin\ntullessaan ja kun tarjoilija oli tullut häntä herättämään, oli ikkuna\nollut auki, ja hän oli nähtävästi voinut pahoin -- otaksuttavasti hän\noli viskannut housunsa ulos ikkunasta. Aika kului, ja pursimies oli\nepätoivoissaan. Eikö hänelle voitaisi lainata housuja?\n\nTarjoilija lupasi kysyä isännältä.\n\nMajatalon isäntä tunsi hyvin upseerien väliset arvoerotukset ja\ntiesi, kehen hänen sopi luottaa ja kehen ei. Hän lähetti tarjoilijan\nmukana laskun ja ilmoitti, että herra saisi lainaksi housut, jos\nhän sijoittaisi taloon vastaavan rahamäärän vakuudeksi. Pursimies\ntunnusteli taskujaan ja muisti jättäneensä kaikki rahansa housujensa\ntaskuun. Hän ei voinut sijoittaa vakausrahaa eikä edes maksaa\nlaskuaankaan. Isäntä oli heltymätön. Jo se oli paha, että hän menetti\nlaskurahat, eikä hänen kannattaisi menettää sen enempää.\n\n\"Minut haastetaan sotaoikeuteen, taivaan nimessä!\" vaikeroi\npursimies. \"Hyökkäysportille ei ole pitkä matka; juoksen sinne ja\nhankin toiset housut, ennenkuin ilmoittaudun laivassa.\"\n\nTehtyään sen päätöksen pursimies lähti juoksemaan ruudukkaisen\npaitansa helmojen liehuessa tuulessa ja juoksi, minkä jaksoi, häntä\nodottavalle veneelle. Häntä vastaan tuli useita ihmisiä, mutta hän\njuoksi vain sitä kovemmin, kuta enemmän toiset hänelle nauroivat.\nVihdoin hän hengästyneenä saapui päämääräänsä, laskeutui portaat\nlennossa, hyppäsi veneeseen ja kyyristyi peräteljoille suuresti\nhämmästyttäen upseereita ja merimiehiä, jotka luulivat häntä\nhulluksi. Muutamilla sanoilla hän kertoi jonkun yöllä varastaneen\nhänen housunsa; ja koska illoin jo oli myöhäistä, työnnettiin vene\nirti rannasta miesten samoin kuin upseerienkin nauraessa katketakseen.\n\n\"Onko teistä kenelläkään matkassa nuttua?\" tiedusti pursimies\nmerimiehiltä -- mutta sää oli niin lämmin, ettei heistä kukaan\nollut ottanut nuttua mukaan. Pursimies silmäili ympärilleen ja näki\nupseerien istuvan venevaipalla.\n\n\"Kenen venevaippa tuo on?\" kysyi hän.\n\n\"Minun\", vastasi Gascoigne.\n\n\"Luotan siihen, herra Gascoigne, että hyväntahtoisesti lainaatte sen\nminulle siksi aikaa, kun kiipeän laivan kannelle.\"\n\n\"Enpä totisesti lainaakaan\", vastasi Gascoigne, joka olisi mieluummin\nheittänyt vaippansa mereen ja menettänyt sen kuin jättänyt odotetun\nhuvin näkemättä. \"Muistakaahan, että pyysin teiltä ongensiimaa,\nkun olimme tyvenessä St. Vincent-niemen kohdalla, ja te lähetitte\nminulle sanan, että mieluummin näkisitte minut hornassa. Ja nyt minä\npuolestani tahtoisin nähdä teidät mieluummin hornassa, ennenkuin\nluovuttaisin teille vaippani.\"\n\n\"Oi, herra Gascoigne, annan teille kolme ongensiimaa heti laivaan\nehdittyämme.\"\n\n\"Varmasti kai antaisitte, mutta se ei vetele. Kahden puolen kirves\ntahkotaan, ja viis kaikesta hyväntahtoisuudesta\", tokaisi Gascoigne,\njoka ohjasi venettä, sillä hänet oli lähetetty noutamaan toisia\nmaista. \"Keulaan -- kaikki soutavat!\"\n\nVene ohjattiin laivan kupeelle -- heltymätön Gascoigne otti\nvenevaippansa, kun muut upseerit nousivat lähtemään laivaan, kääri\nsen kokoon ja sysäsi sen keskilaivan partaalle sille miehelle, joka\noli kiinnittänyt veneen. Ja Biggsin asema kävi vielä ilkeämmäksi\nsen vuoksi, että ensimmäinen luutnantti seisoi kannella, katsellen\nvenettä, ja kapteeni Wilson käveli peräkannella.\n\n\"Kuulkaahan, herra Biggs, odotin teitä ensimmäisessä veneessä\", huusi\nSawbridge. \"Liikkukaa nyt niin ripeästi kuin osaatte, sillä raa'at\neivät vielä ole kohdallaan.\"\n\n\"Menenkö keulapuolelle tässä veneessä panettamaan ne kuntoon, sir?\"\n\n\"Siinä veneessäkö? Ei, antakaa sen jäädä peräpuolelle, kavutkaa tänne\nja laskekaa vesille jolla! Mitä hemmettiä te siellä istutte, herra\nBiggs? Olisin teille kiitollinen, jos liikkuisitte vilkkaammin, tai\nhitto soikoon, teidän ei enää koskaan tarvitse vaivautua pyytämään\nmaihinmenolupaa. Oletteko selvä, sir?\"\n\nJälkimäinen huomautus sai Biggsin tekemään päätöksensä. Hän ponnahti\npois veneestä sellaisena kuin oli ja teki kunniaa sivuuttaessaan\nensimmäisen luutnantin.\n\n\"Ihan selvä, sir, mutta olen hukannut housuni.\"\n\n\"Siltä näyttää, sir\", vastasi Sawbridge Biggsin seisoessa korvetin\nkannella siinä kohdassa, jossa riippumatto verkot muodostavat\nsisäänkäytävän, paidanhelmuksiensa liehuessa tuulessa. Mutta\nSawbridge ei enää jaksanut hillitä itseään, vaan juoksi peräkannelle\nvieviä portaita myöten alas tukehtumaisillaan naurusta.\n\nBiggsin ei sopinut laskeutua portaista ennenkuin Sawbridgen jäljessä,\nja keskustelu oli herättänyt kaikkien huomiota, ja kaikkien\nlaivassaolijoiden katseet olivat kiintyneet häneen.\n\n\"Mitäs tämä merkitsee?\" virkkoi kapteeni Wilson, tullen\nkäyntisillalle.\n\n\"Velvollisuus ennen sopivaisuutta\", vastasi Jack, joka seisoi\nsivussa, nauttien pilasta.\n\nBiggs muisti edellisen päivän tapahtuman ja loi raivoisan katseen\nJackiin, samalla kun hän teki kunniaa kapteenille ja pujahti\nalakannelle.\n\nJos mikään saattoi äidyttää pursimiehen harmia, niin sen teki se\nseikka, että hän havaitsi housujensa saapuneen laivaan ennen häntä.\nNyt hän tunsi, että hänelle oli tehty kepponen ja että sankarimme\noli ollut siinä mukana, mutta hän ei voinut todistaa mitään; hän ei\nosannut sanoa, kuka oli nukkunut hänen kanssaan samassa huoneessa,\nsillä hän oli sikeässä unessa Jackin paneutuessa vuoteeseen ja\nmyöskin Jackin poistuessa huoneesta.\n\nKoko laivan miehistö sai pian tiedon tapauksesta, ja \"velvollisuus\nennen sopivaisuutta\" tuli sananparreksi. Pursimies teki kaiken\nvoitavansa, kosti poika-paralle - eivätkä Gascoigne ja Jack koskaan\nsaaneet kalastusvehkeitä. Pursimies oli merimiehistä yhtä ilkeä kuin\nVigors, ja kun tunnettiin Jackin mielipiteet ihmisoikeuksista ja kun\nhän oli voittanut kaksi heidän pahinta vihamiestään, tuli hänestä\nmiesten suuri suosikki, ja koska he antavat kaikille suosikeilleen\nkunnioittavan liikanimen, sai sankarimme liikanimekseen _Tasa-arvon\nJack_.\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU\n\nSankarimme menee mieluummin alas kuin ylös, mutta toivottavasti hän\ntärkeämmissä tilaisuuksissa menettelee päinvastoin.\n\n\nSeuraava päivä oli sunnuntai, ja miehet komennettiin kannelle\nosastoittain, ja kun sää ei ollut suotuisa, luettiin\njumalanpalveluksen sijasta sotalain pykälät, samalla kun niille\nosoitettiin kaikkea niille tulevaa kunnioitusta kapteenin, upseerien\nja miehistön seisoessa paljain päin tihkusateessa.\n\nKoska kapteeni oli maininnut Jackille, että nämä sotalain pykälät\nolivat laivastossa palvelevien henkilöiden säännöt ja ohjeet, jotka\nsamalla tavoin velvoittivat kapteenia, upseereita ja miehistöä,\nkuunteli sankarimme hyvin tarkkaavaisesti kirjurin lukiessa niitä.\nHänellä ei ollut aavistustakaan, että niihin liittyi noin viisisataa\namiraalinviraston määräystä, jotka eräiden jälkisäädösten lukuisten\nlisäpykälien tavoin sisälsivät kaikki tärkeimmät seikat, tehden itse\njälkisäädöksen jossakin määrin mitättömäksi.\n\nJack kuunteli sangen tarkkaavaisesti, ja sitä mukaa kuin kukin pykälä\nluettiin julki, hän tunsi, ettei hän todennäköisesti rikkoisi siinä\nsuhteessa, ja vaikka hän olikin kovasti hämmästynyt huomatessaan,\nettä kiroilemisen jyrkkä kielto oli laivassa jäänyt kuolleeksi\nkirjaimeksi, tuntui hänestä kuitenkin tie olevan varsin selvänä hänen\nedessään. Mutta päästäkseen asiasta varmaksi hän pyysi kirjurilta\nsotalain kappaletta, niin pian kuin miehistö oli komennettu takaisin\nkannen alle.\n\nKirjurilla oli näitä kirjoja kolme kappaletta, mikä oli laivaan\nannettu lukumäärä tai joka tapauksessa hänen hallussaan oleva määrä,\nja hän nurkui, ennenkuin luovutti pois yhtään kappaletta. Mutta\nvihdoin hän esitti, että koska \"joku vintiö\", kuten hän väitti, oli\nvarastanut hänen hammasharjansa, hän antaisi Jackille kappaleen\nsotalakia, jos tämä antaisi hänelle hammasharjan. Jack vastasi, että\nse hammasharja, joka hänellä oli käytännössä, oli pahasti kulunut ja\nettä hänellä oli ainoastaan yksi uusi, jota hän ei voisi luovuttaa.\nSenjälkeen kirjuri, joka oli hyvin puhtauttarakastava henkilö eikä\nsietänyt sitä, että hänen hampaansa olisivat likaiset, suostui\nottamaan Jackin käyttämän harjan, koska Jack ei hennonnut luopua\ntoisesta. Vaihto suoritettiin, ja Jack luki sotalain pykälät yhä\nuudelleen lävitse, kunnes hän arveli osaavansa ne hyvin.\n\n\"Nyt\", tuumi Jack, \"tiedän, mitä minun pitää tehdä ja mitä saan\nodottaa, ja tätä sotalakia pidän taskussani niin kauan kuin palvelen\nlaivastossa, jos se nimittäin kestää niin kauan; ja jollei se kestä,\nsaan hankituksi uuden kappaleen toisella vanhalla hammasharjalla,\njoka tuntuu olevan kirjan arvo\".\n\n_Harpy_ oli Gibraltar-lahdella pari viikkoa, ja Jack kävi silloin\ntällöin maissa. Asper oli aina hänen matkassaan suojellakseen häntä\njoutumasta kommelluksiin, mikä merkitsi sitä, ettei hän sallinut\nJackin tuhlata rahojaan kenenkään arvottomamman kuin hänen hyväkseen.\n\nKun Jack eräänä aamuna meni kadettien hyttiin, tapasi hän siellä\nnuoren Gossettin nyyhkyttämässä.\n\n\"Mikäs sinua vaivaa, hyvä Gossett?\" tiedusti Jack, joka oli ihan yhtä\nkohtelias nuorukaiselle kuin kaikille muillekin.\n\n\"Vigors pieksi minua köydenpätkällä\", vastasi Gossett, hieroen\nkäsivarsiaan ja hartioitaan.\n\n\"Minkätähden?\" kysyi Jack.\n\n\"Koska hän väittää laivan komennon menevän ihan hiivattiin -- mikä\nei varmastikaan ole minun vikani. Kaikki tottelevaisuus on nyt muka\ntipotiessään, ja laivaan on tullut nousukkaita, jotka saavat tehdä\nihan mitä haluavat, koska heillä on viiden punnan seteli taskussaan.\nHän sanoi aikovansa pitää yllä komentoa ja iski sitten minut maahan,\nja kun nousin pystyyn, sanoi hän minun kestävän vielä hiukan -- ja\nsitten hän otti esille pamppunsa ja sanoi, että hän aikoi käydä\nasiaan tiukasti käsiksi ja ettei vastaisuudessa enää saisi olla\nTasa-arvon Jackia.\"\n\n\"No?\" äänsi Jack.\n\n\"Ja sitten hän pieksi minua puoli tuntia, ja siinä onkin kaikki.\"\n\n\"Kautta isäni sielun, se on tuiki totta, herra Easy -- Vigors pieksi\nhäntä ihan varmasti -- ihan syyttömästi, paha hänet periköön.\nMinusta\", lisäsi Mesty, \"hänellä on hitonmoisen huono muisti -- ja\nhän tarvitsee vielä vähän Tasa-arvon Jackia\".\n\n\"Ja kyllä hän sitä saakin\", lupasi sankarimme. \"Tämähän on sotalain\nvastaista. 'Kaikkinainen riiteleminen, tappeleminen ja niin\nedelleen...' Kuulehan Gossett, onko sinulla vähääkään sisua?\"\n\n\"Kyllä\", vakuutti Gossett.\n\n\"No niin, teetkö sitten ensi kerralla, niinkuin käsken, luottaen\nsiihen, että minä suojelen sinua?\"\n\n\"Olen valmis tekemään mitä tahansa\", vastasi poika, \"jos suojelet\nminua sitä raukkamaista tyrannia vastaan\".\n\n\"Tarkoitatko minua?\" kiljaisi Vigors, joka oli seisahtunut hytin\novelle. \"Vastaa myöntävästi!\" kehoitti Jack. \"Kyllä, tarkoitan\",\nhuudahti Gossett. \"Vai niin, vai tarkoitatko? No sitten, tipuseni,\nminun täytyy vaivata sinua vielä hieman lisää tällä\", sanoi Vigors,\nottaen esille pamppunsa.\n\n\"Minusta teidän olisi parempi jättää se tekemättä, herra Vigors\",\nhuomautti Jack.\n\n\"Suvaitkaa pitää huolta omista asioistanne!\" tokaisi Vigors, joka\nei pitänyt Jackin sekaantumisesta tähän juttuun. \"En puhu teille,\nja olisin teille kiitollinen, jollette milloinkaan sotkeutuisi\npuheisiini. Minulla lienee oikeus valita omat tuttavani, ja saatte\nuskoa, etteivät ne ole tasa-arvon saarnaajia.\"\n\n\"Kaiken sen saatte tehdä mielenne mukaan, herra Vigors\", vastasi\nJack. \"Teillä on oikeus valita omat tuttavanne, ja samoin on minulla\noikeus valita omat ystäväni ja myöskin tukea heitä. Tuo poika on\nystäväni, herra Vigors.\"\n\n\"Siispä\", virkkoi Vigors, joka ei malttanut olla rehentelemättä\nsilläkään uhalla, että sukeutuisi uusi tappelu, jonka hän\notaksuttavasti aikoi voittaa, \"otan vapauden antaa ystävällenne\nlöylytyksen\". Ja hän alkoi toimia sanojensa mukaan.\n\n\"Silloin minä otan vapauden puolustaa ystävääni\", lausui Jack. \"Ja\nkoska nimitätte minua tasa-arvon puoltajaksi, koetan olla sen nimen\narvoinen.\"\n\nSenjälkeen hän tähtäsi niin voimakkaan iskun toisen korvan alle, että\nVigors kaatui kannelle eikä pystynyt ryhtymään kamppailuun, vaikka\nolisikin halunnut.\n\n\"Ja nyt, nuori mies\", sanoi Jack, kiskaisten pampun Vigorsin kädestä,\n\"tee niinkuin käsken -- anna hänelle kelpo löylytys! Jollet sitä tee,\nannan minä sinulle selkään.\"\n\nGossett ei tarvinnut toista uhkausta. Se nautinto, että hän sai\npieksää vihamiestään, vaikkapa vain yhden kerran, riitti hyvin, ja\nhän pani parastaan. Jack seisoi kädet nyrkissä valmiina puolustamaan\nhäntä, jos Vigors yrittäisi vastarintaa, mutta viimemainittu oli\npuolittain pökertynyt korvansa juureen saamastaan iskusta ja tyyten\nmenettänyt sisunsa. Hän otti löylytyksen vastaan mahdollisimman\ntyynesti.\n\n\"Se riittää\", virkkoi Jack. \"Äläkä nyt pelkää, Gossett! Kun hän\nensi kerran pyrkii lyömään sinua minun poissa ollessani, maksan sen\nhänelle heti, kun kerrot siitä minulle. En tahdo pitää Tasa-arvon\nJackin nimeä turhanpäiten.\"\n\nKun Jolliffe kuuli tästä ja kohtasi sankarimme kahden kesken,\nhuomautti hän Jackille:\n\n\"Noudata neuvoani, poika, äläkä vastedes tappele toisten puolesta!\nVarsin pian saat nähdä, että sinulla on yllin kyllin tekemistä\nomissakin tappeluissasi.\"\n\nSenjälkeen Jack pohti sitä kysymystä puolisen tuntia, ja sitten he\nerosivat.\n\nMutta Jolliffe oli oikeassa. Jack alkoi yhtenään olla kuumassa\nliemessä, ja vaikka kapteeni ja ensimmäinen luutnantti eivät\nlakanneetkaan häntä suojelemasta, heräsi heissä se mielipide, että\nJackin alkaisi olla aika huomata, kuinka tarpeellista jokaisen\nsotalaivassa olevan henkilön oli löytää oma tasonsa.\n\nHänen majesteettinsa korvetissa _Harpyssa_ oli Easthupp-niminen\nmies, taloudenhoitajan apulainen. Nyt hän palveli jo toisessa\nlaivassa. Ensimmäiseen hänet oli lähetetty mies-osaston muassa\nTowerin edustalle sijoitetusta varastoaluksesta. Miten hän oli tullut\nlaivastoon, sitä ei hänen nykyisessä laivassaan tiedetty, mutta\nasia oli niin, että hän oli ollut hienosti esiintyvä taskuvaras,\nja hänet oli lähetetty varastolaivaan mukanaan viranomaisten\nkapteeni Crouchille osoittama suosituskirje. Hän oli syntyperäinen\nlontoolainen, sillä hänet oli jätetty St. Mary Axen työkotiin, jossa\nhänet oli opetettu lukemaan ja kirjoittamaan ja josta hän myöhemmin\noli karannut. Hän oli liittynyt pääkaupungin nuoriin varkaisiin,\nsitten hänet oli lähetetty Bridewellin kasvatuslaitokseen; hän oli\npäässyt sieltä vapauteen ja vähitellen kohonnut myymälöiden ja\nkauppakojujen ulkopuolelle jätettyjen tavaroiden pikku varkaasta\nherramiesmäisten taskuvarkaiden korkeampaan luokkaan.\n\nHänen ulkonäkönsä oli hienonlainen, ja hän teki rehentelevän ja\nröyhkeän vaikutuksen, mitä sellaiset, jotka eivät osaa asioita\narvostella, pitävät muodinmukaisuutena. Hän pukeutui huomattavan\nsiististi, sillä se kuului hänen ammattiinsa, esiintyi ja puhui\nhyvin silmäänpistävästi; hänen puhetapansa oli sangen sujuva, vaikka\nhän rikkoikin kirjakielen sääntöjä vastaan; ja koska hän oli useita\nkertoja joutunut kärsimään lain kourissa, ei ollut ihmekään, että\nhän oli, kuten hän itse sanoi \"perinjuurinen vasemmistolainen\".\nPalvellessaan ensimmäisessä laivassaan hän oli loppuaikoina ollut\ntaloudenhoitajan apulaisena, käskyläisenä, ja kun hän oli tarjoutunut\n_Harpyn_ taloudenhoitajalle, esittäen pari väärennettyä todistusta,\noli hänet hyväksytty toimeen.\n\nKuultuaan Jackin mielipiteistä Easthupp halusi päästä hänen\ntuttavuuteensa ja esitteli hänelle itsensä, tehden kumarruksen ja\nheilauttaen hattuaan, ennenkuin laiva saapui Gibraltariin; mutta\nsankarissamme heräsi heti vastenmielisyys tätä miekkosta kohtaan\nhänen ylettömän ja nenäkkään tuttavallisuutensa tähden.\n\nJack tunsi herrasmiehen heti hänet tavatessaan eikä halunnut olla\nkumppanuussuhteissa sellaisen miehen kanssa, joka oli joka suhteessa\nhänen alapuolellaan, mutta joka hänen vapaamielisten mielipiteittensä\nvuoksi otaksui olevansa hänen vertaisensa. Jackin yhdenvertaisuus\nei ulottunut niin pitkälle; teoriassa se oli ihan paikallaan, mutta\nkäytännössä hän hyväksyi sen ainoastaan silloin, kun se sopi hänen\ntarkoituksiinsa.\n\nMutta taloudenhoitajan apulaista ei voinut niinkään torjua --\nherrasmiesvarkaiden ammattikuntaan kuuluvasta miehestä ei hevillä\npäässyt eroon, ja vaikka Jack selvästi osoittikin hänelle, ettei\nhänen seuransa ollut miellyttävä, puhutteli Easthupp häntä yhtenään\ntutunomaisesti etukannella ja alemmalla kannella, pitäen käsivarsiaan\nristissä ja kasvoillaan miltei tuttavallisuutta lähentelevän ilmeen.\n\nVihdoin Jack käski hänen hoitaa omia asioitaan ja olla rohkenematta\npuhua hänelle, minkä jälkeen Easthupp pani vastaan, ja heidän\nvaihdettuaan tiukkoja sanoja Jack lopuksi potkaisi herra Easthuppin,\nkuten hän itseään nimitti, peräkannen alaportaista alas. Se oli\nsurullinen näyte Jackin yhdenvertaisuudesta, ja Easthupp, jonka\nmielestä hänen kunniaansa oli loukattu, meni peräkannelle kapteenin\npuheille ja esitti valituksensa -- ja senjälkeen kapteeni Wilson\nkutsutti Easyn puheilleen.\n\nHeti Jackin saavuttua kapteeni Wilson kutsui luoksensa Easthuppin.\n\n\"No, taloudenhoitajan apulainen, mitä teillä on sanomista?\"\n\n\"Jos suvaitsette, kapteeni Wilson, minusta on kovin vaikeata\ntuoda julki valituksia upseereja vastaan, mutta tämä herra Easy\nkatsoi sopivaksi käyttää sellaista kieltä, joka ei laisinkaan sovi\nherrasmiehelle, ja sitten potkaista minua laskeutuessani portaista.\"\n\n\"No niin, herra Easy, onko se totta?\"\n\n\"Kyllä, sir\", vastasi Jack, \"olen useita kertoja kieltänyt häntä\npuhuttelemasta minua, mutta sittenkin hän niin tekee. Sanoin hänelle,\nettä hän on perinpohjainen veijari, ja potkaisin hänet portaista\nalas.\"\n\n\"Sanoitteko häntä perinpohjaiseksi veijariksi, herra Easy?\"\n\n\"Kyllä, sir, hän tulee kiusaamaan minua tasavallallaan ja\nväittämällä, ettemme tarvitse kuningasta emmekä ylimystöä.\"\n\nKapteeni Wilson katsahti Sawbridgeen merkitsevästi.\n\n\"Totta kyllä, esitin poliittisia mielipiteitäni, kapteeni Wilson;\nmutta teidän täytyy olla selvillä siitä, että meillä kaikilla on\nsamanlainen asema isänmaassamme -- ja että se on englantilaisen\noikeus.\"\n\n\"En tiedä, mikä asemanne isänmaassamme lienee, herra Easthupp\",\nhuomautti kapteeni Wilson, \"mutta jos käytitte sellaisia sanoja, oli\nherra Easyllä mielestäni täysi syy lausua teille oma mielipiteensä\".\n\n\"Olen valmis, kapteeni Wilson, myöntämään, että tulisessa\npoliittisessa väittelyssä saattaa tapahtua kaikenlaista -- mutta\nkaikki valitukseni eivät supistukaan siihen. Herra Easy katsoi\nsopivaksi väittää, että olen huijari ja valehtelija.\"\n\n\"Käytittekö sellaisia sanoja, herra Easy?\"\n\n\"Kyllä, sir, kyllä hän käytti\", jatkoi valittaja, \"ja lisäksi\nhän sanoi, ettei minun pitäisi pettää merimiehiä eikä isäntääni,\ntaloudenhoitajaa. Ja nyt, kapteeni Wilson, eikö olekin totta, että\nolen vastuunalaisessa asemassa? Mutta olen hyvilläni siitä, että\nolen hyvin kasvatettu ja aikoinani liikuin kokonaan toisenlaisessa\nseurassa -- onnettomuuksia sattuu meille kaikille, ja minusta tuntuu,\nettä sellaiset vihjaukset ovat pahasti loukanneet kunniaani.\"\n\nTällöin Easthupp otti esille nenäliinansa, heilautti sitä ja niisti\nnenäänsä.\n\n\"Sanoin herra Easylle pitäväni itseäni ihan yhtä hyvänä herrasmiehenä\nkuin hänkin on enkä missään tapauksessa ole seurustellut neekerin\nkanssa (herra Easy kyllä ymmärtää tämän viittauksen), minkä jälkeen\nherra Easy, kuten jo aikaisemmin mainitsin, teidän armonne, tarkoitan\nteitä, kapteeni Wilson, katsoi sopivaksi potkaista minut alas\nportaista.\"\n\n\"No niin, taloudenhoitajan apulainen, olen kuullut valituksenne, ja\nnyt saatte mennä.\"\n\nEasthupp nosti komeasti hattuaan, kumarsi ja laskeutui pääportaista\nkannen alle.\n\n\"Herra Easy\", lausui kapteeni Wilson, \"teidän tulee olla selvillä\nsiitä, että laivaston asetusten mukaan, jotka sitovat meitä\nkaikkia, ei kukaan upseeri saa ottaa lainkäyttöä omiin käsiinsä.\nJa vaikka minusta ei olekaan tarpeellista huomauttaa mitään siitä,\nettä nimititte sitä miestä perinpohjaiseksi veijariksi, sillä hän\nansaitsee mielestäni sen nimityksen, koska hän niin nenäkkäästi\ntyrkyttää toisille omia mielipiteitään, ei teillä kuitenkaan ole\noikeutta perusteettomasti käydä käsiksi kenenkään maineeseen, ja\nkoska se mies on luottamustehtävässä, on ihan puolustamatonta,\nettä väititte häntä petturiksi. Suvaitsetteko selittää minulle,\nminkätähden käytitte sellaista kieltä?\"\n\nSankarillamme ei ollut minkäänlaisia todistuksia miestä vastaan,\neikä hän osannut virkkaa mitään puolustuksekseen, ennenkuin hän ihan\näkkiä muisti, mitä kapteeni oli esittänyt Sawbridgen kielenkäytön\nperusteeksi. Hän oli kyllin älykäs oivaltaakseen, että se sopisi\ntähänkin tapaukseen, minkä vuoksi hän perin rauhallisesti ja\nkunnioittavasti vastasi:\n\n\"Jos suvaitsette, kapteeni Wilson, se oli intoa.\"\n\n\"Intoako, herra Easy? Minusta se on kovin huono puolustus. Entä\nminkätähden potkaisitte miehen menemään luukusta kannen alle? Teidän\ntäytyi tietää sen olevan sääntöjen vastaista.\"\n\n\"Kyllä sen tiesin, sir\", myönsi Jack nyreästi. \"Mutta sekin johtui\npelkästä virka-innosta.\"\n\n\"Sallikaa minun sitten huomauttaa\", virkkoi kapteeni Wilson, purren\nhuuliaan, \"että intonne tässä tapauksessa oli hyvin huonosti osunut,\nja luotan siihen, ettette enää toiste osoita niin kiivasta intoa\".\n\n\"Mutta emmehän kuitenkaan, sir\", puolustihe Jack, arvaten\nsivaltavansa kapteeniin ankaran iskun ja ollen senvuoksi\nsuhteellisesti nöyrän näköinen, \"emme tällä alalla saisi mitään\naikaan ilman intoa -- ja uskon vielä kerran, kuten te itse minulle\nsanoitte, tulevani hyvin innokkaaksi upseeriksi\".\n\n\"Niin minäkin uskon, herra Easy\", vahvisti kapteeni. \"Kas niin, nyt\nsaatte mennä ja laittakaa niin, etten enää kuule teidän potkineen\nmiehiä alas luukusta! Sellainen into on harhaan osunutta.\"\n\n\"Se osui pahemmin harhaan kuin jalkani joka tapauksessa\", jupisi Jack\nastellessaan tiehensä.\n\nHeti sankarimme kadottua näkyvistä kapteeni Wilson nauroi sydämensä\npohjasta, kertoi Sawbridgelle vakuuttaneensa sankarillemme hänen\nkielenkäyttönsä johtuneen pelkästä virka-innosta ja lisäsi:\n\n\"Hän antoi sen perin sukkelasti takaisin, ja koska se osoittaa,\nkuinka heikosti osasin sinua puolustaa, voit sinäkin totisesti ottaa\ntämän opiksesi.\"\n\nSawbridge oli samaa mieltä, mutta heidän kummankin mielestä olivat\nJackin ihmisoikeudet suuressa vaarassa.\n\nLaivan merellelähdön edellisenä päivänä kapteeni ja Asper olivat\npäivällisellä kuvernöörin luona, ja kun enää ei ollut paljon tehtäviä\njäljellä, jätti Sawbridge, joka ei ollut poistunut laivasta koko\nsinä aikana, jonka se oli ollut satamassa, aluksen iltapäiväksi\nSmallsolen, perämiehen, huostaan. Ja kuten olemme maininneet, oli\nviimemainittu Jackin katkera vihamies, jollaisia Jack olikin jo\nsaanut kolme, nimittäin Smallsolen, pursimies Biggsin ja Easthuppin,\ntaloudenhoitajan apulaisen. Smallsole oli hyvillään saadessaan laivan\nkomennukseensa, koska hän toivoi siten saavansa tilaisuuden rangaista\nsankariamme, joka todellakin toimitti itsensä hyvin alttiiksi sille.\n\nSamoin kuin kaikki sellaiset miehet, jotka harvoin pääsevät\nkomentamaan, oli perämieskin verrattain tyrannimainen ja paha\nsuustansa -- hän kiroili miehille, pakotti heidät suorittamaan\ntehtävänsä kahdesti tai kolmesti sillä tekosyyllä, etteivät he muka\nliikkuneet ripeästi, ja moitiskeli kaikkia laivaan jääneitä upseereja.\n\n\"Herra Biggs -- jumaliste, sir, tuntuu siltä kuin te siellä keulassa\nkaikki nukkuisitte. Otaksuttavasti arvelette, ettei teidän tarvitse\ntehdä mitään nyt, kun ensimmäinen luutnantti on poissa laivasta.\nKuinka kauan kuluu, ennenkuin olette valmiit kääntämään raakoja?\"\n\n\"Kautta pyhän keihään, minusta hän kääntää raakoja oivallisesti,\nherra Easy\", huomautti Mesty, joka keskusteli sankarimme kanssa\netukannella.\n\nSmallsolen kiukkuisuus teki Biggsin kiukkuiseksi, ja se puolestaan\nteki alipursimiehen ja myöskin keulaväen korpraalin kiukkuisiksi,\nmistä kaikesta filosofia tarjoaa käytännöllisen esimerkin toisesta\nkappaleesta toiseen siirtyvien liikkeiden laeissa. Ja kun Smallsole\nkiroili, kiroilivat myöskin pursimies, alipursimies, keulaväen\nkorpraali ja kaikki merimiehet, mikä osoitti, kuinka tehokkaasti\nesimerkki vaikuttaa.\n\nSmallsole tuli laivan keulaan.\n\n\"Hitto soikoon, herra Biggs, mitä pahusta te oikein puuhaatte? Ettekö\npääse täällä liikkumaan?\"\n\n\"Liikumme niin paljon kuin voimme, sir\", vastasi pursimies, \"kun\netukansi on täynnä joutilaita\". Ja samassa Biggs vilkaisi sankariimme\nja Mestyyn, jotka seisoivat nojautuneina partaaseen.\n\n\"Mitä tekemistä teillä on täällä?\" karjaisi Smallsole sankarillemme.\n\n\"Ei kerrassaan mitään, sir\", vastasi Jack.\n\n\"Siispä annan teille jotakin tekemistä, sir. Kiivetkää maston\nhuippuun ja pysykää siellä, kunnes huudan teidät kannelle. Kas niin,\nsir, näytän teille tietä\", jatkoi perämies, lähtien kävelemään\nperälle päin Jackin seuratessa häntä peräkannelle.\n\n\"Nyt, sir, päämaston prammitankoon! Sijoittukaa poikkitangolle! Ylös!\"\n\n\"Minkätähden minun pitää kiivetä sinne, sir?\" tiedusti Jack.\n\n\"Rangaistukseksi, sir\", vastasi perämies.\n\n\"Mitä olen tehnyt, sir?\"\n\n\"Puheet pois, sir -- ylös!\"\n\n\"Jos suvaitsette, sir\", virkkoi Jack, \"haluaisin hieman keskustella\ntästä asiasta\".\n\n\"Keskustella tästä asiasta!\" karjui Smallsole. \"Jumaliste, minä\nopetan teidät keskustelemaan siitä. Alkakaa kiivetä, sir!\"\n\n\"Jos suvaitsette\", jatkoi Jack, \"kapteeni mainitsi minulle,\nettä sotalain pykälät ovat ne säännöt ja ohjeet, joita kaikkien\nlaivastossa palvelevien miesten tulee noudattaa. Ja, sir\", puhui\nJack, \"olen lukenut ne lävitse niin usein, että osaan ne ulkoa,\neikä niissä missään kohdassa hiiskuta mitään maston huippuun\nkapuamisesta\". Samalla Jack otti sotalain taskustaan ja avasi sen.\n\n\"Kiipeättekö maston huippuun, sir, vai ettekö?\"\n\n\"Näytättekö te minulle maston huipun sotalaista, sir?\" vastasi Jack.\n\"Laki on tässä.\"\n\n\"Käsken teitä kiipeämään maston huippuun, sir. Jollette sitä tee,\nniin paha minut periköön, jollen hinauta teitä sinne leipäsäkissä!\"\n\n\"Sotalaissa ei ole mainittu mitään leipäsäkeistä, sir\", tokaisi Jack.\n\"Mutta luenpa teille, mistä siinä puhutaan, sir.\" Ja Jack alkoi lukea.\n\n\"Kaikki lippu-upseerit ja kaikki muut hänen majesteettinsa\nsotalaivoissa olevat tai niiden miehistöön kuuluvat henkilöt, jotka\ntekevät itsensä syypäiksi jumalattomaan kiroiluun, sadatteluun,\njuopumukseen, siivottomuuteen tai muihin häpeällisiin tekoihin,\nhalventaen Jumalan kunniaa ja polkien hyviä tapoja, joutukoot\nsellaiseen rangaistukseen kuin --\"\n\n\"Kuolema ja kadotus!\" karjaisi perämies, joka vimmastui tolkuttomasti\nkuullessaan koko laivan miehistön nauravan.\n\n\"Ei, sir, ei kuolemaan ja kadotukseen\", oikaisi Jack, \"jotka tulevat\nmiehen osaksi, milloin hän saa tuomion ylhäältä, vaan sellaiseen\nrangaistukseen kuin rikkomuksen laatu ja aste vaativat\".\n\n\"Kiipeättekö maston huippuun, sir, vai ettekö?\"\n\n\"Jos suvaitsette\", vastasi Jack, \"jättäisin sen mieluummin tekemättä\".\n\n\"Siispä katsokaa olevanne pidätetty, sir! Minä haastan teidät\nsotaoikeuteen, jumaliste! Menkää kannen alle, sir!\"\n\n\"Tuiki mielelläni, sir\", myöntyi Jack. \"Se on ihan paikallaan ja\nsotalain pykälien mukaista, joiden tulee ohjata meidän kaikkien\ntekojamme.\"\n\nJack taittoi sotalakinsa kokoon, pani sen taskuunsa ja laskeutui\nkadettien hyttiin.\n\nKohta Jackin saavuttua hyttiin seurasi häntä sinne Jolliffe, joka oli\nkuullut koko riidan.\n\n\"Hyvä poika\", virkkoi hän, \"olen pahoillani tästä tapauksesta. Sinun\nolisi pitänyt kavuta maston huippuun.\"\n\n\"Minä haluaisin pohtia sitä asiaa hieman\", vastasi Jack.\n\n\"Niinpä niin; niin haluaisi jokainen, mutta jos sellaista\nsallittaisiin, ei laivastossa tulisi mistään mitään -- se ei\nvetelisi. Ensin täytyy määräystä totella ja sitten myöhemmin\nvalittaa, jos määräys on oikeudenvastainen.\"\n\n\"Sotalain pykälissä ei ole niin sanottu.\"\n\n\"Mutta sellainen on asian laita laivastossa.\"\n\n\"Kapteeni vakuutti minulle, että sotalain määräykset ovat toiminnan\nohjenuorana laivastossa ja että meillä kaikilla on yhtäläinen\nvelvollisuus noudattaa niitä.\"\n\n\"No niin, vaikkapa se myönnettäisiinkin, en usko sotalain määräysten\npelastavan sinua. Olethan huomannut, mitä niissä sanotaan jokaisesta\nupseerista, merisotilaasta ynnä muista henkilöistä, jotka eivät\ntottele laillisia komennuksia. Etkö nyt ole rikkonut sitä pykälää\nvastaan?\"\n\n\"Siitäkin voi vielä väitellä\", vastasi Jack. \"Laillinen komennus\nmerkitsee laissa säädettyä komennusta; mutta missä sellainen laki\non? Sitäpaitsi silloin, kun potkaisin sen veijarin alas luukusta,\nkapteeni väitti minulle että ainoastaan kapteenilla on oikeus\nrangaista ja etteivät upseerit saa ottaa lainkäyttöä omiin käsiinsä.\nMinkätähden sitten perämies niin teki?\"\n\n\"Se, että hän ylempänä upseerina tekee väärin, ei oikeuta sinua\nalempana upseerina olemaan tottelematta häntä. Jos se olisi\nsallittua, jos kaikkia määräyksiä saataisiin arvostella ja niiden\noikeutta tai vääryyttä pohtia, olisi kaikkinainen kurinpito mennyttä.\nMuista sitäpaitsi, että laivastossa on vakiintuneita tapoja, jotka\novat lainvoimaisia!\"\n\n\"Siitä saattaa hiukan väitellä\", tokaisi Jack. \"Laivastossa ei saa\nväitellä mistään, rakas poika. Muista, että maissakin vallitsee\nkaksi lakia, toinen kirjoitettu ja toinen kirjoittamaton, '_lex non\nscripta_', nimittäin tapa. Luonnollisesti on laivastossa asian laita\nsamoin, sillä sotalaeissa ei ole voitu säätää kaikesta.\"\n\n\"Niissä säädetään kuitenkin sotaoikeus kaikesta\", vastasi Jack.\n\n\"Niin ja kuolema tai palveluksesta erottaminen -- joista kumpikaan ei\nole kovin miellyttävä. Olet laittanut itsesi pinteeseen; ja vaikka\nkapteeni ilmeisesti onkin ystäväsi, ei hän voi sitä syrjäyttää.\nOnneksi on tässä vain perämies, mikä ei ole niin merkitsevä asia kuin\nmuita upseereita kohtaan osoitettu tottelemattomuus. Mutta sittenkin\nsinun täytyy alistua, sillä kapteeni ei voi jättää sitä huomioon\nottamatta.\"\n\n\"Sanon sinulle erään seikan, Jolliffe\", virkkoi Jack. \"Silmäni\nalkavat aueta näkemään kaikenlaista. Kun minua hämmästyttää ruma\nkielenkäyttö, vakuuttaa kapteeni sen johtuvan virka-innosta, ja\nsitten huomaan sen, mikä ylemmän upseerin esiintyessä alempaa\nkohtaan on pelkkää intoa, olevan päinvastaisessa tapauksessa\nröyhkeyttä, Hän vakuuttaa minulle, että sotalain pykälät on\nyhtäläisesti aiottu meidän kaikkien ohjeeksemme -- perämies rikkoo\npariinkymmeneen kertaan toisen pykälän jyrkkää määräystä vastaan\njoutumatta siitä vähääkään kärsimään, kun taas minua rangaistaan,\nkoska en suostu semmoiseen, mistä sotalaissa ei ole mainittu mitään.\nMistä minä olisin tiennyt, että minun piti kiivetä maston huippuun\nrangaistukseksi, erittäinkin kun kapteeni on vakuuttanut minulle,\nettä yksin hänellä on rankaisuvalta laivassa? Jos tottelen määräystä,\njoka on ristiriidassa kapteenin määräyksen kanssa, niin eikö se ole\nyhtä paha kuin se, etten tottelisi kapteenia? Mielestäni on asiani\nperin hyvällä kannalla, eikä perustelujani voi mitenkään kumota.\"\n\n\"Minua peloittaa, että perämiehen asia on perin hyvällä kannalla ja\nettei sinun perustelujasi lainkaan kuunnella.\"\n\n\"Se olisi ristiriidassa kaikkien oikeussääntöjen kanssa.\"\n\n\"Mutta kaikkien laivastossa vallitsevien sääntöjen mukaista.\"\n\n\"Uskon todellakin olevani aikamoinen hupakko\", huomautti Jack oltuaan\nhetkisen vaiti. \"Minkä kuvittelet saaneen minut lähtemään merille,\nJolliffe?\"\n\n\"Sen, ettet käsittänyt asemaasi, kun olosi olivat hyvät\", vastasi\naliperämies kuivasti.\n\n\"Se on kylläkin totta. Mutta vaikuttimeni oli se, että luulin täältä\nlöytäväni sen yhdenvertaisuuden, jota en maista löytänyt.\"\n\nJolliffe tuijotti häneen.\n\n\"Rakas poika, kuulin sinun väittävän saaneesi ne mielipiteet\nisältäsi. Tarkoitukseni ei ole puhua hänestä epäkunnioittavasti,\nmutta hänen täytyy olla joko hullu tai typerä, jollei hänelle ole\nvielä siinä iässä selvinnyt, ettei maailmassa ole sellaista.\"\n\n\"Niin minäkin alan uskoa\", myönsi Jack, \"mutta se ei todista, ettei\nsellaista pitäisi olla\".\n\n\"Suo anteeksi; juuri se, ettei sitä ole, todistaa, ettei sitä pidä\nolla -- 'kaikki, mikä on, on oikein' -- yhtä hyvin sopisi odottaa\nlöytävänsä perinpohjin onnellisen tai täydellisen yksilön. Isäsi\ntäytyy olla haaveilija.\"\n\n\"Paras, mitä osaan tehdä, on palata kotiin.\"\n\n\"Ei, rakas Easy, paras, mitä osaat tehdä, on pysyä laivastossa, sillä\nse pian haihduttaa päästäsi kaikki turhat ajatukset ja tekee sinusta\nälykkään ja järkevän miehen.\n\n\"Laivastopalvelus on ankara, mutta hyvä koulu, ja siellä kukin\nlöytää oman tasonsa, joka ei ole yhdenvertaisuuden taso, vaan se\ntaso, jolle hänen luontaiset kykynsä ja saavutuksensa hänet joko\nkohottavat tai alentavat sen mukaisesti, ovatko ne positiivisia vaiko\nnegatiivisia. Se on jalo ala, mutta siinä on omat puutteensa, kuten\ntässä maailmassa täytyy kaikessa olla. Minulla omasta kohdastani\nei ole kovinkaan paljon syytä kehua sitä, sillä minulle siinä on\nleipä ollut tiukassa; mutta jokaisesta säännöstähän täytyy olla\npoikkeuksia. Herkeä ajattelemasta laivastosta eroamista, ennenkuin\nolet kunnollisesti koetellut tätä alaa. Tiedän, että olet vanhempiesi\nainoa poika ja että isäsi on varakas mies, minkä vuoksi maailman\ntavallisen sanontatavan mukaan olet riippumaton. Mutta usko minua,\nettei ainoakaan ihminen, olkoonpa hän kuinka rikas tahansa, ole\nriippumaton, jollei hänellä ole ammattia, etkä sinä löydä itsellesi\ntätä parempaa siitä huolimatta --\"\n\n\"Mistä niin?\"\n\n\"Siitä, että sinut huomenna ihan varmasti lähetetään maston huippuun.\"\n\n\"Sitä asiaa pohdimme\", intti Jack. \"Joka tapauksessa lähden makuulle\ntänä iltana.\"\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU\n\nSankarimme alkaa itse toimia ja ajatella omasta puolestaan.\n\n\nMitä Jackin mielessä lieneekään liikkunut, se ei missään nimessä\npilannut hänen lepoaan. Hänessä oli kaikki todellisen filosofin\nainekset, mutta hän kaipasi vielä paljon rikkaruohojen kitkemistä.\nVaikka Jolliffen perustelut olivatkin järkeviä, oli niiden vaikutus\nhäneen tuiki vähäinen, sillä niin omituista kuin se onkin, paljoa\nhelpompi on järkyttää miehen mielipiteitä, milloin hän on väärässä,\nkuin silloin, kun hän on oikeassa, mikä osoittaa, että meillä\nkaikilla on sangen nurinkurinen luonne.\n\n\"No niin\", tuumi Jack, \"jos minun täytyy kiivetä maston huippuun,\nniin minun täytyy, siinä kaikki. Mutta se ei todista, etteivät\nperusteluni ole päteviä, vaan ainoastaan sitä, ettei niitä suostuta\nkuuntelemaan.\"\n\nJa sitten Jack sulki silmänsä ja oli muutamien minuuttien kuluttua\nsikeässä unessa.\n\nPerämies oli selostanut Easyn käytöksen ensimmäiselle luutnantille,\nja ensimmäinen luutnantti kapteenille, kun tämä seuraavana aamuna\ntuli laivaan. Jack kutsuttiin kapteeninhyttiin puhumaan, jos hänellä\nolisi mitään sanomista puolustuksekseen. Jack piti yli puoli\ntuntia kestävän puheen, syventyen täydelleen esittämään kaikki ne\nperustelut, jotka hän edellisessä luvussa esitti Jolliffelle. Sitten\nkuulusteltiin Jolliffea ja myöskin Smallsolea, minkä jälkeen kapteeni\nja ensimmäinen luutnantti jäivät kahden kesken.\n\n\"Sawbridge\", lausui kapteeni Wilson, \"kuinka totta onkaan, että\nkaikenlainen poikkeaminen oikeasta aina saattaa meidät ikävyyksiin.\nMinä olen menetellyt väärin; toivoen saavani tuon pojan pois isänsä\nhoivasta, peläten, ettei hän liittyisikään laivaamme, ja kuvitellen,\nettei hän suinkaan ole niin älykäs miekkonen kuin hän todellisesti\non, esitin hänelle olot laivastossa paljoa suotuisemmassa valossa\nkuin minun olisi pitänyt ne esittää. Kaikki, mitä hän väittää minun\nhänelle sanoneen, sanoin hänelle, ja oikeastaan juuri minä johdatin\npojan hairahdukseen. Smallsole on käyttäytynyt tyrannimaisesti ja\nkohtuuttomasti; hän rankaisi poikaa aiheettomasti, joten minun on nyt\nratkaistava ikävä, minun ja perämiehen välinen pulma. Jos rankaisen\npoikaa, niin tunnen rankaisevani häntä pikemminkin oman syyni ja\nmuiden henkilöiden syyn kuin hänen oman syynsä tähden. Jollen\nrankaise häntä, sallin räikeän ja avoimen kurinpitorikkomuksen jäädä\nrankaisematta, mikä olisi vahingollista laivastolle.\"\n\n\"Häntä täytyy rangaista, sir\", huomautti Sawbridge.\n\n\"Lähetä noutamaan hänet tänne!\" kehoitti kapteeni.\n\nJack saapui ja kumarsi perin kohteliaasti.\n\n\"Herra Easy, koska olette otaksunut sotalain sisältävän kaikki\nlaivastossa noudatettavat säädökset ja ohjeet, uskon teidän\nvarmasti erehtyneen tietämättömyydessänne. Mutta muistakaa, että\nvaikka olettekin hairahtunut tietämättömyydestä, sellaisella\nkurinpitorikoksella olisi, jollei siihen kiinnitettäisi huomiota,\nhyvin vahingollinen vaikutus miehiin, joiden kuuliaisuutta tehostaa\nupseerien heille näyttämä esimerkki. Luotan niin varmasti intoonne,\njota tuonnoittain osoititte Easthuppin jutussa, että ehdottomasti\nuskon teidän käsittävän, kuinka asianmukaista minun on teitä\nrankaisemalla osoittaa miehistölle, että kuri täytyy pitää voimassa,\nja sen tähden kutsutan teidät peräkannelle ja lähetän teidät\nmastoon koko miehistön näkyvissä, koska te koko miehistön näkyvissä\nkieltäydyitte tottelemasta.\"\n\n\"Olen siihen valmis hyvin mielelläni, kapteeni Wilson\", vastasi Jack.\n\n\"Ja vaikka olenkin aina sellaista vastaan, muistakaa vastaisuudessa,\nherra Easy, että jos joku upseeri rankaisee teitä ja te kuvittelette\nsaaneenne osaksenne kohtuutonta kohtelua, alistutte rangaistukseen ja\nsitten käännytte minun puoleeni saadaksenne oikeutta.\"\n\n\"Varmasti, sir\", lupasi Jack, \"kun nyt kerran tiedän, mitä toivotte\".\n\n\"Olisin teille kiitollinen, herra Easy, jos menisitte peräkannelle ja\nodottaisitte siellä saapumistani.\"\n\nJack teki parhaan kumarruksensa ja poistui.\n\n\"Jolliffe-ukko väitti, että minun täytyisi kavuta mastoon\", mietti\nJack itsekseen, \"ja siinä hän olikin oikeassa. Mutta minut saa\nhirttää, jollei minulla ollut mahdollisimman hyvät perustelut, enkä\nmuusta välitäkään.\"\n\nKapteeni Wilson kutsutti luoksensa perämiehen ja nuhteli häntä\ntyranniudesta, koska ilmeisestikään ei ollut mitään rankaisemisen\nsyytä, kielsi häntä enää milloinkaan komentamasta ainoatakaan\nmerikadettia mastoon ja käski hänen kertoa syyllisen käyttäytymisestä\nensimmäiselle luutnantille tai hänelle. Senjälkeen hän nousi\nperäkannelle, kutsui Easyn luoksensa ja antoi hänelle, kuten\nkuulosti, hyvin ankarat nuhteet, joita Jack kuunteli tuiki\nrauhallisesti, koska niiden antaminen oli kapteenin puolelta pelkkää\n_intoa_ ja niiden vastaanottaminen pelkkää _intoa_ hänen puoleltaan.\nSitten sankarimme komennettiin maston huippuun.\n\nJack kohotti hattuaan ja astui kolme tai neljä askelta poispäin\ntotellakseen määräystä -- mutta palasi sitten, kumarsi perin\nkohteliaasti ja tiedusti kapteeni Wilsonilta, haluttiinko hänen\nkiipeävän etumaston vaiko päämaston huippuun.\n\n\"Päämaston, herra Easy\", vastasi kapteeni purren huultansa.\n\nKavuttuaan tikkaiden kolme askelmaa Jack taaskin seisahtui ja otti\nhatun pois päästänsä.\n\n\"Pyydän anteeksi, kapteeni Wilson -- ette ole ilmoittanut minulle,\nhaluatteko minun kiipeävän märssytankoon vaiko prammitangon\npoikkipienoille.\"\n\n\"Prammitangon poikkipienoille, herra Easy\", vastasi kapteeni.\n\nJack lähti kapuamaan, ottaen koko jutun perin huolettomalta kannalta,\nseisahtui päämaston huipussa hengähtämään, märssytangon päässä\nsilmäilläkseen ympärilleen ja saapui vihdoin sovitulle kohdalle,\njohon hän istuutui, otti esille sotalakinsa ja alkoi taaskin\ntutkia sitä saadakseen selville, eikö hän olisi voinut vahvistaa\nperustelujaan. Hän ei ollut kuitenkaan ehtinyt lukea lävitse\nseitsemättä pykälää, ennenkuin miehistö komennettiin kannelle.\n\n\"Ankkuri ylös pohjasta!\" Ja Sawbridge luikkasi: \"Kaikki miehet alas\nmastoista!\"\n\nJack käsitti vihjauksen, taittoi asiakirjansa kokoon ja kiipesi\nkannelle yhtä verkkaisesti kuin oli mastoon noussutkin. Jack oli\npaljoa parempi filosofi kuin isänsä.\n\n_Harpy_ oli pian liikkeellä ja purjehti täysin purjein Cape de Gattea\nkohti, jossa kapteeni Wilson toivoi tapaavansa espanjalaisen aluksen\ntai pari mennessään Touloniin ottamaan määräyksiä amiraalilta.\n\nSarja lieviä tuulia ja tyynenpuuskia teki matkan sangen\nvitkalliseksi. Mutta veneet olivat yhtenään vesillä hinaamassa\nlaivaa pitkin rannikkoa, ja Jack tavallisesti pyysi, että häntä\nkäytettäisiin siihen tehtävään. Vaikka hän olikin ollut merillä\nvasta niin lyhyen ajan, oli hän ikänsä ja voimiensa johdosta\nkäyttökelpoisimpia kadetteja, ja häneen saattoi luottaa, jollei hänen\npäähänsä pujahtanut jokin oikku. Mutta tähän saakka Jack oli aina\nollut muiden komennuksessa ja suoriutunut tehtävistään erittäin hyvin.\n\n_Harpyn_ saavuttua Tarragonaan sattui laivassa olemaan useita\npunataudin tapauksia, ja tätä tautia potivat myöskin Asper ja\nJolliffe. Se vähensi upseerien lukumäärää, ja samaan aikaan he olivat\nsaaneet erään kalastaja-aluksen miehiltä, jotka tahtoivat sillä\nlunastaa itsensä vapaiksi, sellaisen tiedon, että Rosasista lähtisi\npieni kuljetuslaivue kahden tykkiveneen suojelemana, niin pian kuin\ntuuli muuttuisi myötäiseksi.\n\nKapteeni Wilson pysytteli loitolla rannasta, kunnes tuuli kääntyi,\nja varrottuaan sitten vielä sen ajan, jonka alukset tarvitsivat\npurjehtiakseen Tarragonan ja Rosasin välisen matkan, ohjasi yöllä\naluksensa katkaisemaan niiden tietä. Mutta taaskin tyyntyi; veneet\nhinattiin vesille, ja niille annettiin määräys edetä pitkin rantaa,\nkoska otaksuttiin, etteivät laivat nyt voineet olla kaukana.\nSawbridge oli isossaveneessä retkikunnan komentajana. Ensimmäinen\nkutteri oli Minusin, konstaapelin, huostassa. Ja koska muut upseerit\nolivat sairaina, antoi Sawbridge, joka joka päivä alkoi yhä enemmän\npitää Jackista, hänen erikoisesta pyynnöstään toisen kutterin hänen\nkomennettavakseen. Heti siitä kuultuaan Mesty ilmoitti sankarillemme\nhaluavansa lähteä mukaan, mutta se ei käynyt päinsä ilman lupaa.\nJack hankki Mestylle luvan lähteä erään merisotilaan asemasta.\nMiehistöstä oli monta miestä sairastunut punatautiin, eikä Sawbridge\nollut pahoillaan saadessaan ottaa aluksesta joutilaan miehen toimivan\nmiehen sijasta, erittäinkin kun tiedettiin, että Mesty oli mies\npaikallaan.\n\nVeneet poistuivat laivan kupeelta kello kymmenen illalla; ja koska\noli mahdollista, että retkeläiset palaisivat vasta myöhään seuraavan\npäivän iltapuolella, oli jokaiseen veneeseen otettu päivän annos\nkorppuja ja rommia, etteivät miehet lopen nääntyisi. Veneet soutivat\nrannan lähelle ja sitten pitkin rantaa kolme tuntia näkemättä mitään;\nyö oli kaunis, mutta kuutamoa ei ollut. Edelleenkin oli ilma tyyni,\nja miehiä alkoi väsyttää, kun he ehdittyään vajaan penikulman päähän\nalavasta niemekkeestä huomasivat kärjen ylitse kuljetuslaivueen\npurjehtimassa heitä kohti lievässä myötätuulessa.\n\nSawbridge käski heti veneiden soutajien lepuuttaa airojaan, odottaa\nalusten saapumista ja valmistautua hyökkäykseen.\n\nEtunenässä purjehtivan tykkiveneen valkeat, latinalaiset purjeet\nerosivat nyt selvästi muista, jotka kaikki olivat yhdessä rykelmässä\nsen vanavedessä. Se lipui veden pinnalla kaunista joutsenta\nmuistuttavana, sen purjeita pullisti tuuli juuri parhaiksi, ja se\nkulki noin kolmen meripenikulman tuntinopeudella. Sawbridge piti\nveneensä kolmea mastoa yhdessä linjassa, jotta heitä ei huomattaisi,\nja käski muiden veneiden kääntää keulansa samalla tavoin, jotta ne\npääsisivät tykkiveneen kupeelle muutamilla aironvetäisyillä.\n\nTykkiveneen suunta oli niin suotuisa väijyjille, että se tuli suoraan\ntoisen keulalaidan kohdalla olevan isonveneen ja toisen kohdalle\nosuvien kutterien väliin eikä veneitä havaittu, ennenkuin ne olivat\nihan aluksen kupeilla. Vastarinta oli vähäinen, mutta joitakuita\nmuskotin- ja pistoolinlaukauksia ammuttiin, joten syntyi hälytys.\n\nSawbridge otti tykkiveneen haltuunsa isonveneen miehistöllä ja käänsi\naluksen vastatuuleen, koska hän oli huomannut kaikkien laivueen\nalusten heti hälytyksen kuultuaan tehneen samoin. Hän käski kutterien\nkäydä isoimpien alusten kimppuun ja vallata niistä niin monta\nkuin suinkin, ja hän menettelisi samoin isollaveneellä ehdittyään\njärjestää asiat tykkiveneessä. Mutta toinen tykkivene, jota ei vielä\nollut nähty ja joka oli unohdettu, ilmestyi nyt näyttämölle ja riensi\nuljaasti kumppaninsa avuksi.\n\nSawbridge sijoitti toisen puolen miehistään isoonveneeseen, koska\nsiinä oli raskaita tykkejä, ja lähetti sen avustamaan kuttereita,\njotka olivat lähteneet suoraa päätä tykkiveneen kimppuun. Veneisiin\npäin alettiin vilkkaasti ampua kuulia ja kartesseja niiden yhäti\nedetessä vihollista kohti. Mutta tykkivenettä komentava upseeri\nhuomasi, ettei hän saanut lainkaan tukea kumppaniltaan, päätteli,\nettä se oli vallattu, ja kääntyi uudelleen tuuleen, lähtien\npurjehtimaan ulapalle.\n\nSankarimme souti aluksen jäljessä, vaikkei erottanutkaan muita\nveneitä, mutta tuuli oli kiihtynyt, joten takaa-ajaminen oli\nhyödytöntä. Senvuoksi hän suuntasi veneensä kuljetuslaivuetta kohti,\nja tiukan soudun jälkeen hänen onnistui saavuttaa yksimastoinen, noin\nviidenkymmenen tonnin kantoinen shebekki.\n\nMesty, jolla oli tavattoman terävät silmät, oli pannut merkille, että\nlaivueen useat alukset eivät hälytyksen vuoksi olleetkaan tulleet\nniemen kärjen ympäri, ja koska tämä alus oli kovin pieni, esitti\nhän, että he ilman muuta soutaisivat sen ohitse, kiertäisivät niemen\nympäri ikäänkuin mielisivät paeta, joten he, erittäinkin jos taaskin\ntyyntyisi, saattaisivat vallata joitakuita muita laivoja.\n\nJackista tämä neuvo oli hyvä. Ne laivueen alukset, jotka olivat\ntulleet niemen ohitse, olivat kaikki kääntyneet merelle tykkiveneen\njäljessä ja olivat nyt raikkaassa tuulessa. Niiden takaa-ajo oli\nniin ollen hyödytöntä, ja ainoa mahdollisuus oli noudattaa Mestyn\nehdotusta. Sentähden hän käänsi veneen myötätuuleen merelle päin ja\npuolen tunnin kuluttua uudelleen rantaa kohti, ohjaten sen alavan\nniemenkärjen tuulenpuolelle. Mutta kun siellä ei näkynyt laivoja,\nkäänsi hän veneen jälleen ulapalle. Luovittuaan siten kolme tai neljä\nmutkaa ja edettyään kenties kuusi tai seitsemän meripenikulmaa hän\nhavaitsi, että tuulen alapuolella näytettiin palaamismerkkejä, joita\ntehostettiin tykinlaukauksilla.\n\n\"Herra Sawbridge vaatii meitä palaamaan, Mesty.\"\n\n\"Herra Sawbridge hoitakoon omia asioitaan!\" vastasi Mesty. \"Emme\nmitenkään suostu näin vaivaloisesti kiskomaan venettä tuulessa\nturhanpäiten.\"\n\n\"Mutta, Mesty, meidän täytyy noudattaa määräyksiä.\"\n\n\"Kyllä, sir, silloin kun hän on ihan läheisyydessä, mutta nyt meidän\ntäytyy menetellä niinkuin parhaaksi katsomme. Tulimmainen, hänen\npitää saada minut kiinni, ennenkuin palaan.\"\n\n\"Mutta me eksymme laivasta.\"\n\n\"Löydämme sen uudelleen tuonnempana, massa Easy.\"\n\n\"Mutta laivassa luullaan meidän tuhoutuneen.\"\n\n\"Sitä parempi, meitä ei lainkaan etsitä, massa Easy; arvattavasti\nsaamme joka tapauksessa mainion risteilyn. Huomenna valtaamme ison\nlaivan -- lähdemme sillä purjehtimaan, valtaamme uusia laivoja ja\nsitten lähdemme Touloniin.\"\n\n\"Mutta minä en tunne Touloniin vievää väylää; tiedän, että se on\ntällä taholla, ja siinä onkin kaikki.\"\n\n\"Se riittääkin; mitäpä muuta tarvitsisitte? Massa Easy, jollette pian\nlöydä laivastoa, niin laivasto pian löytää teidät. Jumaliste, ei\nkukaan ole milloinkaan eksynyttänne. Ja nyt, massa Easy, kääntäkää\nvene jälleen ympäri! Joku muu saa huomenna paahtaa korppuja ja\nkeittää ruokaa herrasmiehille. Jumalan kuolema! Ajatelkaapa vain,\nmassa Easy -- minä keitän ruokaa ja olen ruhtinas omassa maassani!\"\n\nEasy oli hyvin samaa mieltä kuin Mestykin. \"Sillä\", päätteli Jack,\n\"jos nyt palaan, vien muassani pienen aluksen, joka on puolillaan\npapuja, ja minua hävettää näyttää kasvojani. Tosin kyllä saatetaan\nolettaa, että tykkiveneen tuli on upottanut meidät. No, entä sitten?\nHeillä on tykkivene, jota he voivat näyttää yöllisen työskentelynsä\nmerkiksi, ja silloin näyttää siltä, että taistelu oli kiivaampi kuin\nse olikaan, ja herra Sawbridge saattaa siitä hyötyä.\" (Jack oli\nsangen ymmärtäväinen miekkonen, koska hän oli jo nyt oppinut niin\npaljon tuntemaan laivaston oloja.) \"No niin, ja kun he huomaavat,\nettemme olekaan tuhoutuneet, kuinka iloisia he ovatkaan tavatessaan\nmeidät jälleen, erittäinkin jos viemme muassamme joitakuita\nvallattuja aluksia -- kuten teen, sillä muutoin en palaakaan.\nUsein ei satu, että mies pääsee komentamaan, ennenkuin on ollut\nkahta kuukautta merillä, ja kun nyt olen saanut komennusvallan,\nsaa minut hirttää, jollen halua sitä säilyttää. Ja Smallsole saa\nlähettää mastonhuippuun kenet haluaa. Gossett-parka minua kuitenkin\nsäälittää; jos Vigors luulee minun kuolleen, niin kuinka ilkeästi\nhän kohteleekaan pientä miekkos-pahaa! Mutta se kaikkihan tapahtuu\nlaivastomme hyväksi, ja minä kostan hänelle palattuani. Minut saa\nhirttää, jollen lähde risteilylle.\"\n\n\"Puhuttelin miehiä, ja he kaikki vakuuttavat liittyvänsä teihin kuin\niilimadot. Ja nyt kun se kysymys on ratkaistu, on minusta meidän\nparas jälleen kääntyä.\"\n\nKohta senjälkeen, kun sankarimme oli tehnyt tämän päätöksensä,\nvalkeni päivä. Jack silmäili ensin tuulen alapuolelle ja näki\ntykkiveneen ja laivueen purjehtivan noin kymmenen meripenikulman\npäässä maata kohti _Harpyn_ seuratessa niitä täysissä purjeissa.\nHän havaitsi myöskin vallatun tykkiveneen olevan keula tuulta kohti\nlähellä rantaa estääkseen vihollisia pääsemästä pakoon.\n\n\"_Harpy_ saa ne kaikki, jumaliste!\" huudahti Mesty. \"Minusta tuntuu,\nettä se pian ne höyhentää.\"\n\nHe kaikki katselivat niin innokkaasti _Harpya_ ja kuljetuslaivuetta,\netteivät vähään aikaan muistaneet vilkaistakaan tuulen puolelle.\nVihdoin Mesty loi katseensa siihen suuntaan.\n\n\"Vietävä, minä näin oikein eilen illalla. Katsokaahan, massa Easy!\nFregatti, priki, kolme latinalaista purjetta -- siinä meitä varten.\nTulimmainen, me saammekin hyvän saaliin tänä iltana.\"\n\nMestyn havaitsemat alukset olivat korkeintaan kolmen penikulman\npäässä tuulen puolella. Ne olivat levittäneet kaikki purjeensa ja\nkiiruhtivat verrattain lähellä olevan patterin suojaan.\n\n\"Ja nyt, massa, jos he näkevät veneemme, ajattelevat he jotakin,\npysyttelevät kohdallamme ja kääntyvät joka kerta, kun mekin\nkäännymme. Meidän on parasta olla nyt purjehtimatta niin vinhasti --\npysytellä kauempana rannasta, kunnes he laskevat ankkurinsa yöksi. Ja\nsitten pimeän tultua valtaamme aluksen.\"\n\nKaikki Mestyn neuvot olivat hyviä paitsi kenties sitä neuvoa, että\nsankarimme piti olla tottelematta määräyksiä ja lähteä risteilylle.\nEstääkseen kutteria lähestymästä liian likelle vihollisia ja samalla\nnäyttääkseen muka panevansa parastaan he hinasivat purjetta meressä\nkeulalaitojen alla, samalla tarkkaillen _Harpyn_ liikkeitä.\n\nVälimatka oli niin pitkä, ettei selvästi voinut erottaa, mutta Mesty\nkapusi aluksen mastoon ja selosti tapahtumien kulkua.\n\n\"Tulimmainen -- yksi tykinlaukaus -- kaksi tykinlaukausta -- _Harpy_\netenee. Kyllä se saa ne, ihan varmasti. Nyt ampuu tykkivene -- se\non meidän tykkiveneemme -- ei, se ei ole meidän. Nyt ampuu meidän\ntykkiveneemme -- se on komeata -- ampuminen. Ahaa nyt _Harpy_\nsaavutti ne. Se on ihan niiden keskellä. Pum, pum, pum -- kartessit\nrapisevat, tulimmainen. Luultavasti espanjalaiset ovat aika ilkeässä\npinteessä juuri tällä hetkellä. Kaikkien keulat kääntyvät tuuleen,\nniin totta kuin jumalat minua auttakoot -- enää ei ammuta. _Harpy_\nvaltaa ne kaikki -- tuo tykkivene käänsi keulansa tuuleen, laskee\nlippunsa pois mastosta. Jos he arvelevat, ettemme me ole osallisia\nsaalisrahoista -- huomaavat he pahasti erehtyneensä. Nyt, pojat, koko\nse puuha on ohitse, ja\", jatkoi Mesty, lipuen mastoa myöten kannelle,\n\"minusta olisi parasta, ettette näyttäisi itseänne liiaksi. Vain\nkaksi miestä jää kannelle, ja ne kaksi riisukoot nuttunsa!\"\n\nMestyn raportti oli oikea; _Harpy_ oli vallannut toisenkin\ntykkiveneen ja koko kuljetuslaivueen. Ainoa ikävä puoli heidän\nhyvässä onnessaan oli Easyn ja kutterin katoaminen. Otaksuttiin,\nettä tykkiveneen laukausten oli täytynyt upottaa vene ja että koko\nmiehistö oli hukkunut. Kapteeni Wilson ja Sawbridge valittivat\nvakavasti sankarimme kuolemaa, koska arvelivat, että hänestä\nolisi sukeutunut loistava upseeri hänen selviydyttyään nuoruuden\nhuimuudesta. Samoin teki Asper, koska sankarimme rahapussi meni hänen\nmukanaan, samoin Jolliffe, koska hän oli alkanut pitää Jackista,\nsamoin pikku Gossett, koska hän ei odottanut vähääkään sääliä\nVigorsin taholta.\n\nToisaalta olivat jotkut hyvillään hänen poistumisestaan. Ja mitä\ntulee yleensä laivan miehistöön, valitettiin kovaonnisen kutterin\nmiehistön tuhoutumista neljäkolmatta tuntia, joka sotalaivassa on\nsangen pitkä aika, mutta sitten heitä ei enää ajateltu. Meidän täytyy\njättää _Harpy_ parhaansa mukaan taivaltamaan Touloniin ja nyt seurata\nsankariamme.\n\nKutterin miehistö tiesi varsin hyvin Jackin toimivan vastoin\nmääräyksiä, mutta miehistä oli mikä tahansa vaihtelua sotalaivassa\nvietetyn elämän yksitoikkoisuuden jälkeen, ja yhtä hyvin kuin Mesty\nolivat hekin perin mielissään loma-ajasta.\n\nHeidän oli kuitenkin välttämätöntä pian ryhtyä joihinkin toimiin,\nsillä heillä oli muassaan ainoastaan yhden päivän leipä- ja\ngrogiannokset, eivätkä he olleet vallatusta aluksesta löytäneet\nmitään muuta kuin muutamia sipuleita, sillä pitkin rannikkoa\npurjehtivat espanjalaiset olivat ostaneet muonavaransa aina tarpeen\nmukaan. Heidän purressaan oli ainoastaan kolme vankia, jotka oli\nviety ruumaan papujen sekaan. Yksi papusäkki oli nostettu kannelle,\nja osa sen sisältöä oli pantu pataan keiton keittämisiä varten, Jack\nei ollut kovinkaan ihastunut ensimmäisen päivän muonaan -- he söivät\npapukeittoa aamiaiseksi, papukeittoa päivälliseksi, ja jos kenellä\noli nälkä väliajoilla, sai hän yhä papukeittoa eikä mitään muuta.\nMuuan merimiehistä osasi hieman puhua lingua francaa, ja vangeilta\nkyseltiin, millaisia tuulen puolella olevat alukset olivat. Saatiin\ntietää, että fregatti ja myöskin yksi prikeistä olivat arvokkaita.\nFregatissa oli tykkejä, ja muuta he eivät laivoista tietäneetkään.\nAuringon laskiessa alukset laskivat ankkurinsa patterin kohdalle.\nTuuli oli edelleenkin lievä, ja se alus, jossa onnensa varaan\nheittäytynyt Jack oli, oli niistä noin neljän meripenikulman\npäässä suojanpuolella. _Harpyn_ taas he olivat aikoja sitten\nmenettäneet näkyvistään, ja nyt heidän oli aika ryhtyä jonkunlaisiin\nvalmistuksiin.\n\nHeti pimeän tultua Jack komensi miehistönsä kannelle ja piti sangen\npitkän puheen. Hän huomautti intonsa houkutelleen hänet olemaan\npalaamatta laivaan, ennenkuin hän voisi viedä muassaan jotakin\nviemisen arvoista; he eivät olleet koko päivänä saaneet syödäkseen\nmitään muuta kuin papuja, mikä ei ollut suinkaan miellyttävää, ja\nsenvuoksi heidän välttämättömästi tuli parantaa olojaan; vajaan\nneljän meripenikulman päässä oli iso laiva, ja hän aikoi vallata\nsen; ja heti sen vallattuaan hän aikoi vallata vielä joitakuita\naluksia; hän luotti siihen; että he innokkaasti auttaisivat häntä\ntässä tilaisuudessa, ja odotti heidän suorittavan suuria tekoja\ntällä risteilyretkellä. Vielä hän huomautti, että miesten tuli\nkatsoa olevansa sotalaivalla ja pitää ohjeinaan sotalakia, joka\noli kirjoitettu heitä kaikkia varten; siltä varalta, etteivät he\nsitä muistaneet, hänellä oli sitä kappale taskussaan, ja hän lukisi\nsen heille seuraavana aamuna, niin pian kuin he olisivat mukavasti\nsijoittuneet laivaan.\n\nSenjälkeen hän määräsi Mestyn ensimmäiseksi luutnantikseen,\nmerisotilaan kersantiksi, veneen perämiehen pursimieheksi, kaksi\nmerimiestä kadeteiksi pitämään vahtia, kaksi muuta merimiestä\nalipursimiehiksi ja jätti vielä kaksi miestä laivan miehistöksi, joka\njaettiin ylähangan ja alahangan vahtivuoroiksi.\n\nKutterin miehistö oli täysin tyytyväinen Jackin puheeseen ja hänen\nmääräämiinsä nimiarvoihin, ja sitten ryhdyttiin käsittelemään\ntärkeämpää aihetta, nimittäin sitä, miten laiva vallattaisiin. Jonkun\naikaa kestäneen pohtimisen jälkeen hyväksyttiin Mestyn neuvo, jonka\nmukaan heidän piti ankkuroida vähän matkan päähän laivan etupuolelle\nja varrota noin kello kahteen yöllä, minkä jälkeen he hiljaa\nsoutaisivat kutterin aluksen kupeelle ja valtaisivat sen.\n\nKello yhdeksän tienoissa alus ankkuroitiin suunnitelman mukaisesti,\nja Jack ällistyi vähän huomatessaan, että laiva olikin paljoa isompi\nkuin hän oli aavistanutkaan, sillä vaikka sillä olikin raakoja vain\nkeskimastossaan, oli se tonnimäärältään melkein _Harpyn_ vertainen.\nEnsimmäiseksi espanjalaisten vankien kädet ja jalat sidottiin, ja\nheidät laskettiin papujen päälle pitkäkseen, jotta he eivät voisi\nhälyttää, purjeet käärittiin kokoon ja pysyteltiin kalkin puolin\nhiljaa.\n\nLaivassa sensijaan meluttiin ja remuttiin; ja noin puoli yksitoista\nnäkyi siitä lähtevän vene maihin, minkä jälkeen melu vähitellen\nhiljeni, valot sammuivat toinen toisensa jälkeen, ja sitten oli\nkaikki hiljaista. \"Mitä arvelette, Mesty?\" kysyi Jack. \"Arveletteko,\nettä saamme sen vallatuksi?\"\n\n\"Tarkoittanette, että valtaamme sen; tietysti saamme sen vallatuksi.\nMalttakaahan vähän -- odottakaamme, kunnes he kaikki ovat sikeässä\nunessa!\" Noin kello kaksitoista alkoi sakea tihkusade, joka oli hyvin\nsuotuisa sankarimme puuhille. Mutta koska se näytti pian taukoavan,\neivät he Mestyn neuvon mukaisesti enää viivytelleet. He hiipivät\nhiljaa veneeseen, ohjasivat sitä kahdella airolla, laskivat aluksen\nkeulalaidalle, kiipesivät keula-ankkurin ketjuja myöten kannelle ja\nhavaitsivat, ettei siellä ollut ketään.\n\n\"Varokaa laukaisemasta pistoolia!\" varoitti Mesty miehiä sitä\nmukaa, kun he nousivat kannelle, laskien sormensa heidän huulilleen\nteroittaakseen heille äänettömyyden tärkeyttä, sillä Mesty oli\nollut afrikkalainen soturi ja tiesi kuinka edullista oli yllättää\nviholliset.\n\nSittenkun kaikki miehet olivat ehtineet kannelle ja vene oli sidottu\nkiinni, lähtivät he, Jack ja Mesty etunenässä peräpuolelle. Ei\nnäkynyt ainoatakaan sielua; olikin niin pimeä, ettei olisi voinut\nerottaa ketään, jollei hän olisi kävellyt kannella. Miehistön\nluukkuportaiden ovi teljettiin ja ristikko kiinnitettiin peräkannen\noviluukulle, minkä jälkeen lähdettiin taaskin kompassikopille, jossa\npaloi valo. Mesty komensi kaksi miestä etukannelle sulkemaan luukkuja\nja jäämään sinne vahdiksi -- ja sitten loput miehistä ja sankarimme\nneuvottelivat ohjausrattaan ääressä.\n\n\"Totisesti laiva on meidän!\" virkkoi Mesty. \"Mutta meillä on vielä\naika paljon järjestettävää. Minusta näyttää joku kirotun laiska\nlurjus olevan nukkumassa tuolla tykkien välissä. Vähäisen ajan\nkuluttua ei enää sada, ja sitten näemme paremmin. Nyt pysykää kaikki\nhiljaa!\"\n\n\"Tässä laivassa täytyy olla hyvin paljon väkeä\", huomautti\nsankarimme. \"Se on sangen iso, ja siinä on kaksitoista tai\nneljätoista tykkiä -- miten saamme kaikki sidotuiksi?\"\n\n\"Kaikki käy kyllä hyvin\", rauhoitti Mesty häntä. \"Saamme kaikki\nkuntoon vähitellen. Älkää huoliko siitä, kuinka päivä pian koittaa!\"\n\n\"Nyt on jo tauonnut satamasta\", lausui Easy. \"Kompassikopissa on\nkynttilä. Mitähän jos sytyttäisimme sen ja tarkastaisimme kansia?\"\n\n\"Niin\", yhtyi Mesty. \"Joku miehistä vahdiksi kajuutan luukulle ja\ntoinen peräluukulle. Nyt sitten sytytämme kynttilän, ja me kaikki\nmuut lähdemme kiertämään kannella. Suvaitsetteko jättää kaikki\npistoolinne vintturiin?\" Jack sytytti kynttilän, ja he lähtivät\ntarkastamaan kantta. He eivät olleet kävelleet kauan, kun he jo\nhuomasivat kahden tykin välissä gregoilla peitetyn kasan.\n\n\"Tuolla ovat vahdit\", kuiskasi Mesty. \"Kaikki hiljaa -- emme vielä\nole valmiit käymään heidän kimppuunsa.\"\n\nMesty puhalsi kynttilän sammuksiin, ja he kaikki perääntyivät\nkompassikopille, jossa Mesty otti esille mesaanimaston läheisyydessä\nolleen köysikiepun, katkoi sen pätkiksi ja antoi ne muille miehille,\nkäskien heidän jakaa ne säikeikseen. Muutamissa minuuteissa he olivat\nvalmistaneet suuren joukon siteitä, joilla vangit köytettäisiin.\n\n\"Nyt sitten sytytämme kynttilän uudelleen ja sidomme kiinni nuo\nlaiskat koirat\", sanoi Mesty. \"Paljon kiitoksia heille yhtäkaikki,\nsillä he sallivat meidän vallata laivan -- muistakaa nyt, että\nherätätte yhden kerrallaan ja suljette hänen suunsa!\"\n\n\"Entä jos he saavat suunsa vapaaksi ja huutavat?\" huomautti Jack.\n\n\"Silloin, herra Easy\", vastasi Mesty, jonka kasvonilmeet muuttuivat\nmelkein hornamaisiksi, \"ei asialle mahda mitään\". Ja Mesty näytti\nveistänsä, jota hän piti oikeassa kädessään.\n\n\"Voi, ei! Älkäämme sentään murhatko heitä!\"\n\n\"Emme sitä tee, massa, jos vain mahdamme sille mitään. Mutta jos he\npääsevät voiton puolelle, miten meidän silloin käy? Espanjalaisilla\non veitsiä, ja he niitä myöskin käyttävät, totisesti!\"\n\nMestyn huomautus oli oikea, ja hänen kasvonilmeensä silloin, kun hän\nnäytti veistänsä, osoitti, kuinka heltymätön vihollinen hän saattoi\nolla, milloin hänen verensä oli kerran joutunut kuohuksiin -- mutta\nMestyhän olikin taistellut Ashantimaan sodissa entisaikoina, joten\nlukijan ei tarvitse sitä ihmetellä.\n\nVarovasti he etenivät makaavien espanjalaisten luokse. Mestyn\njärjestely oli oikein hyvä. Kaksi miestä oli määrätty panemaan\nkapuloita vankien suuhun muiden sitoessa heidän raajojaan. Mestyn ja\nEasyn piti kynttilä kädessä polvistua heidän viereensä veitsi koholla\npeloittamaan heitä pysymään hiljaa tai iskemään heitä, jos heidän oma\nturvallisuutensa sitä vaatisi.\n\nGrego-vaipat otettiin pois ensimmäisen miehen päältä, joka avasi\nsilmänsä nähdessään kynttilän, mutta veneen perämiehen käsi oli\nhänen suullansa, ja hänet sidottiin meluttomasti. Molemmat muut\nmiehet heräsivät ja viskasivat peitteensä syrjään, mutta heidätkin\nköytettiin tarvitsematta turvautua verenvuodatukseen. \"Mitäs nyt\nteemme, Mesty?\"\n\n\"Nyt, sir\", vastasi Mesty, \"avaamme peräluukun. Jos lisää miehiä\ntulee kannelle, sidomme heidät -- jollei tule, odotamme päivänvaloa\nja katsomme, miten asiat kehittyvät.\"\n\nSenjälkeen Mesty kävi etukannella katsomassa, olivatko siellä miehet\nvalppaina. Ja käveltyään vielä kerran ympäri kannen nähdäkseen, oliko\nsiellä enää ketään, hän puhalsi kynttilän sammuksiin ja sijoittui\nmuiden joukkoon peräkannen luukulle.\n\nPäivän parhaillaan koittaessa ne espanjalaiset, joiden oli määrä olla\naamuvahdissa, heräsivät, kuten tavallisesti herätään sillä hetkellä,\njolloin odotetaan herättämistä, pukeutuivat ja tulivat kannelle,\nkuvitellen -- ja ihan oikein -- koiravahtilaisten nukkuneen, mutta\naavistamattakaan, että kansi oli englantilaisten hallussa.\n\nMesty ja muut valtaajat perääntyivät salliakseen heidän kaikkien\nehtiä kannelle, ennenkuin huomasivat tulokkaat, ja onneksi se\nonnistuikin. Kannelle saapui neljä miestä, jotka silmäilivät\nympärilleen, koettaen pimeässä erottaa, missä heidän laivakumppaninsa\nolivat. Jack laski ristikon jälleen kiinni, ja ennenkuin\nespanjalaiset ehtivät kunnolleen nähdä mitään, tartuttiin heihin\nkiinni ja heidät sidottiin, jolloin kuitenkin syntyi temmellystä ja\nvähän melua.\n\nSilloin, kun nämä miehet oli sidottu ja laskettu tykkien väliin,\noli päivä jo valjennnut, ja nyt seikkailijamme havaitsivat, kuinka\nkomean laivan he todellakin olivat vallanneet, vaikka heillä olikin\nvielä paljon tekemistä. Laivassa oli luonnollisestikin joukko\nmiehiä, eivätkä he sitäpaitsi olleet edes meripenikulman päässä\ntykkipatterista.\n\nMesty, joka oli kaikessa etunenässä, jätti neljä miestä peräkannelle\nja meni keulaan tarkastamaan ankkuriköyttä; se oli kookosköyttä\nja niin ollen helppo katkaista. Senjälkeen hän käski molempien\nkeulakannelle sijoitettujen miesten kieputa etuluukulle hinausköyden,\njonka paino tekisi kaikki turvalliseksi sillä taholla, ja sitten\ntulla muiden luokse peräkannelle.\n\n\"Nyt, herra, Easy, on tärkeintä saada kapteeni käsiimme; meidän\ntäytyy saada hänet kannelle. Avatkaa nyt kajuutan luukku ja pitäkää\nperäluukkua suljettuna! Kaksi miestä jää sinne, ja kaikki muut\ntulevat perään.\"\n\n\"Niin\", myönsi Jack, \"hyvin tärkeätä olisi saada kapteeni valtaamme\n-- mutta miten voimme houkutella hänet kannelle?\"\n\n\"Ettekö tiedä, miten kapteenin saa kannelle? Kautta kaiken pyhän,\nminä tiedän sen oikein hyvin.\"\n\nJa Mesty otti mesaanimaston läheisyydessä olevat nuorakieput ja\npaiskeli niitä kanteen, pitäen niin pahaa melua kuin suinkin. Lyhyen\najan kuluttua soitettiin kajuutan oven kelloa rajusti, ja minuuttia\nmyöhemmin tuli kajuutan luukusta kannelle paitasillaan oleva mies,\njoka heti sidottiin.\n\n\"Tämä on kapteenin palvelija\", selitti Mesty. \"Hän tuli käskemään,\nettei sellaista kirottua melua saa pitää. Malttakaahan vähän --\nkapteeni raivostuu ja tulee itse kannelle.\"\n\nJa Mesty uudisti melun köysillä kajuutan kohdalla. Hän oli oikeassa;\nmuutamien minuuttien kuluttua saapui kapteeni itse kannelle, puhisten\nkiukusta. Kuultuaan kajuutan oven avautuvan piiloutuivat merimiehet\nja sankarimme miehistön luukkuoven taakse, joka oli hyvin korkea,\nantaakseen kapteenille aikaa ehtiä kunnollisesti kannelle. Jo\nsidotut espanjalaiset oli peitetty gregoilla. Kapteeni oli hyvin\nvoimakas mies, ja hänet saatiin vain vaivoin kytketyksi; ja sittenkin\nhänen onnistui hälyttää, mutta eihän ollut ketään rientämässä\nhänen avukseen, sillä toistaiseksi ei kukaan ollut vielä poistunut\nriippumatostaan.\n\n\"Nyt on kaikki niinkuin pitääkin\", virkkoi Mesty, \"ja alus on pian\nhallussamme. Mutta minun täytyy panna hänet pelkäämään.\"\n\nKapteeni sijoitettiin istumaan kannelle tykkiä vasten, ja otettuaan\nkasvoilleen hornamaisen ilmeensä Mesty ojensi hänen yläpuolelleen\njäntevän käsivartensa, puristaen nyrkissään terävää veistänsä,\nikäänkuin olisi millä hetkellä tahansa ollut valmis iskemään sen\nhänen sydämeensä. Espanjalaisesta kapteenista ei asema suinkaan\ntuntunut miellyttävältä. Senjälkeen häneltä tiedustettiin\nmiehistön lukumäärää, upseereja ja niin edelleen, ja hän vastasi\nkaikkiin kysymyksiin totuudenmukaisesti, silmäillen Mestyn lujia,\nheltymättömiä kasvoja, samalla kun neekeri näytti vain odottavan\nmerkkiä.\n\n\"Minusta on kaikki nyt varsin turvallista\", lausui Mesty. \"Herra\nEasy, nyt menemme kannen alle ja karkoitamme kaikki miehet ruumaan.\"\n\nSankarimme hyväksyi tämän ehdotuksen. Otettuaan pistoolinsa\nvintturista he syöksyivät kannen alle miekka kädessä jätettyään kaksi\nmiestä vahtimaan kajuutan ovea; ja pian he olivat espanjalaisten\nkeskellä, jotka kaikki olivat alastomina riippumatoissaan. Vaikka\nespanjalaisia olikin yli kaksi kertaa enemmän kuin englantilaisia,\noli heidän vastustuksensa luonnollisesti mitätön. Muutamissa\nminuuteissa oli heidät kaikki syösty ruumaan, ja luukut pantiin\nkiinni.\n\nNyt olivat laivan kaikki osat seikkailijaimme vallassa paitsi\nkajuuttaa, jonne he nyt joukolla lähtivät. Sankarimme tunnusteli ovea\nja havaitsi sen lukituksi. He mursivat sen auki, ja heitä tervehtivät\näänekkäät kirkaisut kajuutan toiselta ja kaksi pistoolinlaukausta\ntoiselta laidalta, mutta laukaukset eivät onneksi tehneet vahinkoa.\nAmpujat olivat vanhahko mies ja suunnilleen sankarimme ikäinen\nnuorukainen. Heidät paiskattiin lattiaan ja sidottiin.\n\nKajuutta tarkastettiin, eikä sieltä löydetty ketään muita kuin\nkolme naista, joista yksi oli vanha ja kuihtunut, kun taas muut\nkaksi olivat tavattoman kauniita, vaikka heidän kasvonsa olivatkin\nkauhun vääristämät. Niin ajatteli Jack ottaessaan hatun päästänsä ja\nkumartaessaan heille hyvin kohteliaasti, kuten hänen tapansa oli,\nheidän kyyrötellessään vain puolittain puettuina kajuutan sopessa.\nHän lausui heille englanninkielellä, ettei heidän tarvinnut pelätä\nmitään, ja pyysi heitä huolehtimaan pukimistaan. Naiset eivät\nvastanneet mitään, koska he eivät ensinnäkään ymmärtäneet, mitä Jack\nsanoi, ja koska he toiseksi eivät osanneet puhua englanninkieltä.\n\nMesty keskeytti Jackin kohteliaisuuden osoitukset huomauttamalla,\nettä heidän piti kaikkien lähteä kannelle, ja niinpä Jack taaskin\notti hatun päästänsä, kumarsi ja seurasi sitten miehiään, jotka\nsaattoivat kannelle molemmat kajuutassa otetut vangit. Nyt oli\nkello viisi aamuilla, ja muiden varsin lähellä tätä laivaa viruvien\naluksien kannelta näkyi liikettä.\n\n\"Ja nyt sitten\", virkkoi Jack, \"mitä teemme vangeille? Eikö meidän\nsopisi lähettää veneellä miehiä tuomaan oma aluksemme tämän kupeelle\nja panna kaikki vankimme siihen, sidottuja kun he ovat? Silloin\npääsisimme heistä eroon.\"\n\n\"Massa Easy, teistä tulee kerrassaan mainio upseeri piakkoin. Se\non joka tapauksessa kirotun hyvä ajatus; mutta jos lähetämme oman\nveneemme, niin mitä muissa laivoissa ajatellaan? Lasketaan vesille\nperässä oleva pieni vene, pannaan siihen neljä miestä ja tuodaan oma\naluksemme tämän kupeelle -- se vetelee.\"\n\nNiin tehtiin; kutteri oli merelle päin laivasta, ja koska fregatti\noli laivoista ulommaisin, oli kutteri piilossa muissa aluksissa\nja rantapatterissa olevien espanjalaisten näkyvistä. Niin pian\nkuin latinalainen alus oli saatu fregatin kupeelle, laskettiin\nsiihen ne miehet, jotka jo olivat sidottuina kannella ja joita oli\nseitsemän, ja heidät vietiin ruumaan papujen päälle -- kaikki muut\npaitsi kapteenia, molempia kajuutasta saatuja vankeja ja kapteenin\npalvelijaa. Sitten englantilaiset menivät kannen alle, irroittivat\nosan luukuista ja käskivät espanjalaisia tulemaan pois ruumasta.\nSitä mukaa kuin heitä tuli kannelle, sidottiin heidät kiinni, ja\nheitä kohdeltiin samalla tavoin. Mesty ja miehet laskeutuivat ruumaan\ntarkastamaan, oliko sinne jäänyt ketään piiloon, ja huomattuaan\nkaikkien tulleen pois he palasivat kannelle. Ruumaan karkoitettuja\nmiehiä oli neljäkolmatta, joten koko kolmikymmenjäseninen miehistö\noli täydellinen. Niin pian kuin heidät kaikki oli pantu shebekkiin,\nhinattiin se jälleen kauemmaksi ja ankkuroitiin, ja Jackilla oli\nhallussaan komea nelitoistatykkinen alus ja siinä kolme miespuolista\nsekä kolme naispuolista vankia.\n\nVeneessä lähteneiden miesten palattua siitä aluksesta, johon vangit\noli teljetty (suuremman varovaisuuden vuoksi oli luukut kiinnitetty\npaikoilleen, sittenkun heidät oli laskettu ruumaan), pukivat he\nMestyn neuvosta yllensä espanjalaisten merimiesten nutut ja hatut,\njoita kannen alla oli runsas varasto.\n\n\"Mitäs nyt on tehtävä, Mesty?\" tiedusti Jack.\n\n\"Nyt, sir, lähetämme joitakuita miehiä taklaukseen laittamaan purjeet\nvalmiiksi lähtökuntoon, ja heidän sitä tehdessään hellitän irti tämän\nmiekkosen\" -- hän osoitti kapteenin palvelijaa -- \"ja pakotan hänet\nhankkimaan aamiaista, sillä hän tietää, mistä sitä saadaan\".\n\n\"Ajatuksenne on loistava, Mesty, sillä olen jo kyllästynyt\npapukeittoon. Ja minä lähden kannen alle kunniatervehdykselle naisten\nluokse.\"\n\nMesty katsahti laidan ylitse.\n\n\"Niin, mutta menkääkin vikkelästi, massa Easy! Kirotut naiset, ne\nheiluttelevat nenäliinojaan patterin väelle. Nopeasti, massa Easy!\"\n\nMesty oli oikeassa; espanjalaiset naiset liehuttivat nenäliinojaan\npyytääkseen apua; muutahan he eivät voineet tehdä, olento-poloiset.\nJack kiiruhti kajuuttaan, tarttui molempiin nuoriin naisiin, veti\nheidät hyvin kohteliaasti pois ikkunaluukulta ja pyysi, etteivät he\nvaivautuisi niin paljoa. Nuoret naiset näyttivät menevän pahasti\nsekaisin, ja kun he eivät enää voineet liehuttaa nenäliinojaan,\nveivät he ne silmilleen ja alkoivat itkeä, kun taas iäkäs nainen\nlankesi polvilleen ja kädet ojossa rukoili armoa. Jack nosti hänet\npystyyn ja perin kohteliaasti saattoi hänet istumaan yhdelle kajuutan\nlippaista.\n\nTällä välin oli Mesty välkkyvine veitsilleen ja merkitsevine\nilmeineen tehnyt ihmeitä puuhaillessaan kapteenin muonamestarin\nseurassa -- se toimitsija näet vanki oli. Ja peräkannelle oli\nvalmistettu aamiainen, jossa oli suklaata, suolaista lihaa, liikkiötä\nja makkaroita, valkeita laivakorppuja ja punaviiniä. Taklauksesta\nolivat miehet laskeutuneet kannelle, ja Jackia kutsuttiin sinne. Jack\ntarjosi käsivartensa nuorille naisille ja viittasi vanhaa naista\nseuraamaan mukana; jälkimäisen mielestä ei ollut viisasta evätä\nkohteliasta kehoitusta, joten naiset lähtivät Jackin seurassa.\n\nHeti kannelle saavuttuaan ja huomattuaan, että kajuutasta saadut\nvangit olivat sidotut, juoksivat naiset heidän luokseen ja syleilivät\nheitä kyyneleet silmissä. Jackin sydän suli, ja koska nyt ei enää\nollut mitään pelättävää, pyysi hän Mestyltä veistä, katkaisi\nmolempien espanjalaisten siteet, osoitti aamiaista ja pyysi heitä\nkäymään pöytään hänen seuraansa. Espanjalaiset kumarsivat, naiset\nkiittivät Jackia suloisella hymyllä, ja aluksen kapteeni, joka yhäti\nvirui sidottuna tykkiin, oli sennäköinen kuin olisi halunnut sanoa:\n\"Minkä pahuksen tähden ette pyydä minua aterialle?\" Mutta asian laita\noli niin, että hänen sitomisensa oli tuottanut niin paljon vaivaa,\nettei Jackia miellyttänyt ajatus päästää häntä uudelleen irti. Jack\nja merimiehet aloittivat aamiaisensa, ja kun naisilla ja vangeilla ei\nnäyttänyt olevan halua syödä, söivät englantilaisemme heidän osansa\nja myöskin oman osansa. Sillä välin vanhahko vanki tiedusti Jackilta,\nosasiko hän puhua ranskankieltä.\n\nSuu täynnä makkaraa Jack vastasi osaavansa, ja sitten alkoi\nkeskustelu, josta Jack sai seuraavat tiedot:\n\nVanhahko herra, nuori mies, joka oli hänen poikansa, ja naiset, jotka\nolivat hänen vaimonsa ja hänen kaksi tytärtään, olivat matkustajia,\nja heidän määräpaikkansa oli Tarragona. Sen kuultuaan Jack kumarsi\nja kiitti häntä. Ja sitten herrasmies, jonka nimi oli don Cordova\nde Rimarosa, halusi tietää, mitä Jack aikoi heille tehdä, toivoen\nhänen herrasmiehenä laskevan heidät maihin matkatavaroineen, koska he\neivät olleet taistelevaa väkeä. Jack selitti kaiken tämän Mestylle ja\nmiehille ja lopetti senjälkeen makkaransa.\n\nMiehet, joiden mielialaa oli hieman kohottanut heidän juomansa viini,\nehdottivat, että naiset otettaisiin mukaan risteilylle, eikä se\najatus aluksi ollut Jackista vastenmielinen, mutta hän ei virkkanut\nmitään. Mesty kuitenkin pani vastaan, vakuuttaen naisten olevan\nlaivassa ainoastaan riidan aiheena, ja peränpitäjä asettui hänen\npuolelleen, huomauttaen, että he kaikki pian joutuisivat käsikähmään\nkeskenään. Senjälkeen Jack otti esille sotalain ja ilmoitti miehille,\nettei siinä ollut mainittu mitään naisista, minkä vuoksi heidän\nehdotuksensa oli mahdoton.\n\nSeuraava kysymys oli se, olisiko sopivaa sallia heidän viedä pois\ntavaroitaan, ja vihdoin tultiin yksimielisiksi siitä, että he saivat\nottaa ne mukaansa. Jack käski muonamestarin ruokkia isäntäänsä,\nkapteenia, ilmoitti sitten espanjalaiselle herrasmiehelle neuvottelun\ntuloksen ja mainitsi edelleen heti pimeän tultua aikovansa viedä\nheidät kaikki pieneen alukseen, jolloin he vapauttaisivat vangit,\njotka saisivat tehdä, mitä haluaisivat.\n\nHerrasmies ja naiset kiittivät ja laskeutuivat kajuuttaan sullomaan\ntavaroitaan. Mesty komensi kaksi miestä auttamaan heitä, mutta\nvaroitti, ettei miesten pitäisi anastaa rahaa, jos sellaista sattuisi\nolemaan laivassa.\n\nMiehistö oli koko päivän uutterassa puuhassa, valmistautuen lähtemään\nmerelle. Peränpitäjä oli tarkastanut laivan muonavarat ja huomannut,\nettä vettä, viiniä ja ruokavaroja oli riittävästi vähintään kolmeksi\nkuukaudeksi kajuuttaa varten varattujen ylellisyystarpeiden lisäksi.\nLuovuttiin tyyten siitä ajatuksestakin, että vallattaisiin enää muita\naluksia, sillä heidän miehistönsä oli liian heikko hoitamaan sitäkin,\njoka oli heidän hallussaan. Virisi pirteä tuuli, ja he levittivät\netumastonsa märssypurjeen, juuri kun venettä työnnettiin irti maalta;\nmutta kun etumaston märssypurje levitettiin, palasi vene maalle.\nSe oli onneksi, sillä muutoin olisi kaikki tullut ilmi. Myöskin\nmuut alukset levittivät purjeensa, ja miehistöjen kuultiin nostavan\nankkureita.\n\nMutta _Nostra Senora del Carmen_, joka oli Jackin valtaama alus, ei\nlähtenytkään liikkeelle. Vihdoin aurinko meni mailleen, matkatavarat\nsijoitettiin kutteriin, naiset ja matkustajat laskeutuivat veneeseen\nkiitettyään Jackia hänen hyväntahtoisuudestaan. Jack vei käden\nsydämelleen ja kumarsi kanteen saakka, ja kapteeni laskettiin muiden\nespanjalaisten jäljessä. Neljä hyvin aseistettua miestä souti heidät\nshebekin kupeelle, nosti heidät ja heidän matkatavaransa sen kannelle\nja palasi laivaan.\n\nSenjälkeen hinattiin kutteri kannelle, ja koska ankkuri oli liian\nraskas nostettavaksi, katkaistiin ankkuriköysi ja lähdettiin\nliikkeelle. Muut alukset noudattivat heidän esimerkkiään. Mesty ja\nmerimiehet loivat kaihoisia katseita niihin, mutta se oli hyödytöntä.\nNiinpä he purjehtivat yhtä matkaa tuntikauden, ja sitten Jack käänsi\naluksensa myötätuuleen lähteäkseen risteilemään.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU\n\nSankarimme huomaa, että risteilyllä sattuu epämieluista.\n\n\nHeti kun alus oli käännetty myötäiseen tuuleen, tuntui Jackin\nmiehistö ajattelevan, ettei enää ollutkaan muuta tekemistä kuin\nilonpito. Niinpä he toivat kannelle joitakuita savisia viiniastioita\nja tyhjensivät ne niin nopeasti, että he pian olivat sikeässä\nunessa kannella kaikki muut paitsi ohjausrattaan ääressä olevaa\nmiestä, joka kolmenkymmenenkahden sijasta näki selvästi kompassissa\nkuusikymmentäneljä piirua ja pystyi luonnollisesti ohjaamaan laivaa\npaljoa täsmällisemmin kuin tavalliset ihmiset.\n\nOnneksi sää oli kaunis, sillä kun peräsimessä istuva mies oli\nohjannut alusta, kunnes hän ei enää nähnyt mitään ja pyysi päästä\nlepäämään, huomasi hän laivakumppaneittensa olevan niin ylettömän\nväsyneitä, että heitä oli mahdoton herättää. Hän potki heitä toista\ntoisensa jälkeen perin säälimättömästi kylkiluille, mutta siitä\nei ollut vähääkään hyötyä. Asiain niin ollen hän menetteli samoin\nkuin hekin menettelivät, laskeutui pitkäkseen heidän viereensä, ja\nkymmenen minuutin kuluttua olisi häntä herättämään tarvittu yhtä\npaljon potkuja kuin hän antoi laivakumppaneilleen.\n\nSillä välin laiva sai liikkua ihan oman mielensä mukaan, ja kun se\nei tiennyt minne mennä, kiersi se kiertämistään kaikkia kompassin\nilmansuuntia suurimman osan yöstä. Mesty oli järjestänyt vahtivuorot,\nJack oli pitänyt puheen, ja miehet olivat luvanneet tehdä voitavansa,\nmutta viini oli noussut heidän päähänsä, ja muisti oli käyttänyt sitä\ntilaisuutta lähteäkseen harhailemaan.\n\nMesty ja Jack olivat olleet kannen alla tarkastamassa kajuuttaa ja\nlöytäneet kapteeninhytistä neljätoistatuhatta dollaria, jotka oli\npantu pusseihin. Tästä he päättivät olla hiiskumatta mitään miehille,\npanivat rahat ja kaikki muut arvoesineet lukon taakse ja ottivat\navaimen taiteensa. Senjälkeen he istuutuivat hytin pöydän ääreen, ja\nkun he olivat jonkun aikaa keskustelleet, ei ollut ihmekään, että\nJack laski päänsä pöydän varaan ja vaipui sikeään uneen, koska hän\noli ollut valveilla koko edellisen yön. Mesty piti silmiään auki\njonkun aikaa, mutta vihdoin hänenkin päänsä vaipui lippaan varaan, ja\nhänkin nukahti. Kello yhden vaiheilla yöllä ei niin ollen vahdinpito\n_Nostra Senora del Carmenissa_ ollut varsin hyvä.\n\nNoin kello neljä aamulla Mesty heilahti eteenpäin ja kolhaisi päänsä\npöytään, mikä herätti hänet.\n\n\"Tulimmainen, taisinpa melkein torkahtaa\", huudahti hän, meni hytin\nikkunalle, joka oli jätetty auki, ja huomasi, että siitä puhalsi\nvinha tuuli sisälle. \"Hyvä Luoja, tuuli on kääntynyt perälle päin\",\näänsi Mesty. \"Minkätähden siitä ei ole ilmoitettu minulle?\"\n\nNiin sanottuaan hän meni kannelle, jossa ei ollut ketään peräsimen\nääressä; kaikki miehet olivat humalassa, ja laiva kulki ihan\nsattumalta raa'at tiukattuina myötätuulessa. Mesty ärähti, mutta\naikaa ei ollut hukattavaksi. Ainoastaan märssypurjeet olivat\nlevällään. Hän laski ne kokoon, käänsi peräsimen alas, sitoi sen\nkiinni ja meni kannen alle kutsumaan sankariamme avukseen. Jack\nheräsi ja lähti kannelle.\n\n\"Tämä ei vetele, massa Easy. Joudumme kaikki tuhoon yhdessä --\nyhdessä -- kirotut humalaiset koirat -- virkistän heitä joka\ntapauksessa.\"\n\nSitten Mesty hinasi kannelle joitakuita sangollisia vettä, valaen sen\nlaivamiesten niskaan, jotka silloin tuntuivat tulevan tajuihinsa.\n\n\"Kautta taivaan!\" kivahti Jack. \"Tämähän on sotalain vastaista. Luen\nsen heille huomenaamulla.\"\n\n\"Sanonpa, mikä on parempi temppu, massa Easy. Käymme panemassa kaiken\nviinin lukon taakse ja jaamme sitä annoksittain emmekä sen enempää.\nMenon tekemään sen heti, sillä he alkavat herätä.\"\n\nMesty laskeutui kannen alle, jättäen Jackin kannelle omiin\nmietteisiinsä.\n\n\"En ole varma siitä\", tuumi Jack, \"että olen menetellyt kovin\nviisaasti. Tässä olen nyt muassani joukko miekkosia, jotka eivät\nvähääkään kunnioita sotalakia ja jotka juopuvat yhtä tolkuttomiksi\nkuin Davidin emäsika. Minulla on iso laiva, mutta tuiki vähän miehiä,\nja jos nousee myrsky, niin mitä teen? Tietoni ovat nimittäin perin\nvähäiset -- tuskin osaan kääriä kokoon purjetta. Mitä sitten tulee\nsiihen, mihin laiva pitäisi ohjata ja miten se pitäisi ohjata, sitä\nen tiedä -- eikä sitä tiedä yksikään miehistäni. Mutta koska salmi\nkuitenkin oli sangen kapea silloin, kun tulimme Välimerelle, on\ntuskin mahdollista pujahtaa siitä pois sitä huomaamatta. Sitäpaitsi\nminun pitäisi tuntea Gibraltarin kallio, jos näkisin sen jälleen.\nMinun täytyy puhella Mestyn kanssa.\"\n\nPian Mesty palasi kannelle muonavaraston avaimet nenäliinaansa\nsidottuina.\n\n\"Nyt\", lausui hän, \"he eivät tule uudelleen humalaan ensi hädässä\".\n\nKun miehet vielä saivat muutamia sangollisia vettä, tulivat\nhe pian jälleen tajuihinsa; he nousivat taaskin seisomaan ja\ntointuivat vähitellen. Päivä koitti, ja seikkailijamme huomasivat\naluksen pyrkineen Espanjan rannikolle; se oli vajaan penikulman\npäässä rannasta ja veden rajassa olevan, ison patterin kohdalla.\nOnneksi he ennättivät tiukata raakoja ja ohjata laivaansa pitkin\nrannikkoa märssypurjeiden varassa, ennenkuin heidät havaittiin. Jos\nheidät olisi päivänvalossa nähty siinä asemassa, jossa he olivat\nyöllä, olisi espanjalaisissa herännyt epäluuloja. Ja jos rannalta\nolisi lähetetty vene kaikkien miesten ollessa juovuksissa, olisi\nheidän laivansa vallattu takaisin. Miehet oivalsivat, millaisessa\nvaarassa he olivat olleet, ja kuuntelivat perin katuvaisina Jackin\nnuhteita. Ja teroittaakseen sotalakia voimakkaammin heidän mieleensä\nsankarimme otti sotalain esille ja luki heille sen, mitä siinä\nlausuttiin juopumuksesta, alusta loppuun saakka. Mutta miehet\nolivat käyntisillalla kuulleet sen niin monesti, ettei se tehnyt\nheihin asianmukaista vaikutusta. Kuten Mesty oli sanonut, oli hänen\nsuunnitelmansa parempi, ja niin se osoittautuikin olevan, sillä niin\npian kuin Jack oli lopettanut lukemisen, menivät miehet kannen alle\nnoutamaan uutta viiniastiaa, mutta huomasivat pettymyksekseen kaiken\nviinin olevan lukkojen ja telkien takana.\n\nSillä välin Jack kutsui Mestyn peräkannelle ja tiedusti häneltä,\ntunsiko hän Touloniin vievän väylän. Mesty vastasi, ettei hän tiennyt\nsiitä mitään.\n\n\"Siispä, Mesty, minusta tuntuu, että meillä on parempi mahdollisuus\nlöytää tiemme takaisin Gibraltariin, sillä kuten tiedätte, maa\noli koko ajan vasemmalla puolellamme tullessamme Välimerelle, ja\njos pidämme sitä, kuten se nyt on, oikealla puolellamme, joudumme\ntakaisin pitkin rannikkoa.\"\n\nMesty oli yhtä mieltä Jackin kanssa siitä, että se oli ehdottoman\npätevä totuus merenkulussa ja ettei Smallsolekaan \"porsaanikeineen\"\nja kompasseineen kykenisi keksimään parempaa ratkaisua. Niinpä he\navasivat yhden reivauksen märssypurjeista, levittivät prammipurjeet\nja purjehtivat suoraan pitkin rannikkoa niemen kärjestä toiseen,\npysytellen noin viiden meripenikulman päässä rannasta.\n\nMiehet valmistivat hyvän päivällisen; Mesty antoi heille heidän\nviiniannoksensa, joka oli täsmälleen kaksi kertaa niin suuri kuin\nheidän _Harpyssa_ saamansa -- joten he pian näyttivät tyytyväisiltä.\nMuuan miehistä puhui kovin suurellisesti ja kapinallisesti,\nvannoskellen, että jos toiset liittyisivät häneen, olisi heillä\nennen pitkää väkijuomia yllin kyllin. Mutta Mesty silmäili häntä\nkasvoillaan hornamainen ilmeensä, aukaisi veitsensä ja vannoi\nrauhoittavansa hänet, ja Jack kolhaisi hänet kannelle käsikangella.\nJa niinpä miekkonen, katsoen saamaansa rangaistukseen ja siihen, mitä\noli luvattu, piti parhaana olla enää hiiskumatta mitään koko asiasta.\nAsianlaita oli niin, että jolleivät he olisi pelänneet Mestyä,\nolisivat kaikki miehet hyvin todennäköisesti käyttäytyneet yhtä\nhuonosti. Siitä huolimatta heidät pani hieman epäröimään sekin, että\nhe olivat nähneet Jackin käyttelevän käsikankea niin tehokkaasti.\n\nSen yön jälkeen Jack ja Mesty olivat vuorotellen vahdissa, ja kaikki\nkävi sangen hyvin, kunnes he olivat ehtineet melkein Carthagenan\nkohdalle, jolloin puhkesi pohjoismyrsky, ajaen heidät pois maan\nnäkyvistä. Purje toisensa jälkeen käärittiin kokoon, mikä oli\nvaivaloista, koska heillä oli niin vähän miehiä, ja myrsky puhalsi\nkolme päivää hyvin vimmaisesti. Miehet olivat lopen väsyneitä ja\ntyytymättömiä. Jackin huono onni oli, että hänellä oli muassaan\nainoastaan yksi kunnollinen mies; jopa veneen peränpitäjäkin oli ihan\nkelvoton, vaikka hän olikin oivallisen näköinen. Mesty oli Jackin\nainoa turva.\n\nNeljäntenä päivänä myrsky tasaantui, mutta heillä ei ollut\naavistustakaan siitä, missä he olivat; he tiesivät myrskyn ajaneen\nheidät pois rannikolta, mutta kuinka kauaksi, sitä he eivät osanneet\npäättää. Ja nyt Jackille alkoi selvitä, että risteileminen merellä,\njollei ollut perehtynyt merenkulkuun, kävi hermoille pahemmin kuin\nhän oli luullutkaan. Asialle ei kuitenkaan mahtanut mitään. Illalla\nhe käänsivät laivan ja alkoivat purjehtia toisilla halsseilla; ja\npäivän koittaessa he huomasivat olevansa likellä joitakuita pieniä\nsaaria ja vielä paljoa likempänä joitakuita isoja kallioita, joita\nvastaan aallot hyökyilivät korkeina, vaikka tuuli olikin tyyntynyt.\n\nTaaskin käännettiin peräsintä tuuleen päin, ja he pelastuivat hädin\ntuskin. Niin pian kuin purjeet oli jälleen saatu oikeaan asentoon,\ntulivat miehet peräkannelle ja ehdottivat, että jos he vain\nlöytäisivät ankkuroimispaikan, heidän pitäisi ohjata laiva sinne,\nsillä he olivat perinpohjaisesti uupuneet. Se oli totta, ja Jack\nneuvotteli Mestyn kanssa, jonka mielestä oli viisasta suostua tähän\nehdotukseen.\n\nOli ihan ilmeistä, että saaret eivät olleet asuttuja. Ainoa\nselvitettävä kysymys oli se, oliko siellä kunnollisia\nankkuroimispaikkoja. Veneen perämies tarjoutui lähtemään veneellä\ntarkastamaan rantaa. Hän lähti muassaan neljä miestä ja palattuaan\nnoin tunnin kuluttua vakuutti, että vettä oli kylliksi ja että se oli\ntyyni kuin myllynlammikko, koska maa saarsi sitä joka suunnalta.\n\nKoska he eivät jaksaneet liikutella keula-ankkuria, käyttivät he\nvarppiankkuria ja purjehdittuaan rantaan kommelluksitta seisahtuivat\npieneen, saarien väliseen lahteen, jossa oli vettä seitsemän syltä.\nMerimiehet käärivät purjeet kokoon ja panivat kaikki kuntoon, ottivat\nsitten veneen ja soutivat maihin. \"Heidän olisi yhtä hyvin sopinut\npyytää lupaa\", mietti Jack. Tunnin kuluttua he palasivat ja lyhyen\nväittelyn jälkeen tulivat joukolla peräkannelle sankarimme luokse.\nHeidän puhetorvenaan oli veneen peränpitäjä. Hän lausui, että he\nolivat saaneet tehdä ankarasti työtä ja kaipasivat nyt jonkun verran\nlepoa -- että laivassa oli muonavaroja kolmeksi kuukaudeksi, joten\nei voinut olla minkäänlaista kiirettä, ja että he olivat huomanneet\nvoivansa varsin hyvin pystyttää rannalle teltan ja asua siellä lyhyen\najan -- että koska ei voinut olla millään tavoin pahaksi, jos he\nolisivat juovuksissa maalla, he odottivat Jackin sallivan heidän\nottaa mukaansa ruokavaroja ja runsaasti viiniä -- ja että miehet\nolivat käskeneet häntä pyytämään lupaa, koska he olivat päättäneet\nmennä, saivatpa he luvan tai eivät.\n\nJack oli vastaamaisillaan käsikangella, mutta huomattuaan, että\nkaikki miehet olivat ottaneet mukaansa miekkansa ja panneet\npistoolinsa vyöhönsä, hän katsoi parhaaksi neuvotella Mestyn kanssa,\njoka oivalsi vastustamisen hyödyttömäksi ja neuvoi Jackia alistumaan,\nhuomauttaen, että kuta pikemmin kaikki viini olisi lopussa, sitä\nparempi, koska ei mitään saataisi tehdyksi, niin kauan kuin sitä\nriittäisi.\n\nSenvuoksi Jack hyvin armollisesti ilmoitti heille, että he saisivat\ntehdä mielensä mukaan ja että hän viipyisi tässä paikassa, niin kauan\nkuin heitä haluttaisi. Mesty antoi heille muonasäiliön avaimet,\nvirnisti ja käski heidän pitää huolta itsestään. Senjälkeen miehet\nilmoittivat Jackille, että hänen ja Mestyn pitäisi jäädä laivaan ja\nhuolehtia siitä heidän puolestaan ja että he ottaisivat espanjalaisen\nmukaansa maalle keittämään heille ruokaa.\n\nMutta tähän Jack vastasi, että jollei hänellä olisi kahta miestä\nlaivassa, ei hän voisi noudattaa miesten määräyksiä, jos he\nhaluaisivat hänen tulevan rannalle heitä noutamaan. Miehistä tässä\nhuomautuksessa oli perää, ja sentähden he sallivat Jackin pitää\nespanjalaisen luonansa, jotta hän kerkeämmin tottelisi heidän\nhuutaessaan häntä rannalta. Sitten he toivottivat hänelle hyvää\nvointia ja kehoittivat häntä huvikseen lukemaan sotalakia.\n\nHeitettyään veneeseen varapurjeen sekä joitakuita raakapuita\ntelttaa varten ynnä jonkun verran vuodevaatteita he menivät\nruumaan, hinasivat sieltä kaksi viinitynnyriä, joita kaikkiaan oli\nkolme, säkin tai pari laivakorppuja, aseita ja ammuksia ynnä niin\npaljon suolattuja ruokatarpeita kuin arvelivat tarvitsevansa. Kun\nvene oli täyteen lastattu, työnsivät he sen irti laivan kupeesta,\npäästäen kolme pilkallista luikkausta. Jack vastasi kohteliaisuuteen\nhuomaavaisesti: hän seisoi käyntisillalla, nosti hattuaan ja kumarsi\nmiehille kohteliaasti.\n\nHeti heidän poistuttuaan Mesty virnisti, paljastaen teräviksi\nviilatut hampaansa, ja virkkoi:\n\n\"Luullakseni minä pakotan heidät maksamaan kaikesta tästä --\nmalttakaahan; kautta Mooseksen pasuunansoittajan, meidän vuoromme\ntulee tuonnempana!\"\n\nJack puolestaan ei virkkanut mitään, vaan ajatteli sitäkin enemmän.\nNoin tunnin kuluttua miehet palasivat veneessä; he olivat unohtaneet\npaljon sellaista, mitä he tarvitsivat -- polttopuut ja useita\ntarvekaluja. He ottivat kaikkea runsaasti ja saatuaan kaikkea, mitä\nhe suinkin osasivat ajatella, he lähtivät taaskin rannalle.\n\n\"Kuinka kirotun onnellista, ettemme hiiskuneet heille mitään\ndollareista\", riemuitsi Mesty tarkkaillessaan Jackin kanssa miesten\npuuhia.\n\n\"Onpa tosiaankin\", yhtyi Jack. \"Eipä silti, että he voisivat tuhlata\nne täällä.\"\n\n\"Eivät, massa Easy, mutta jos he löytäisivät sellaisen rahamäärän,\nottaisivat he veneen ja lähtisivät pois täältä sillä. Nyt he ovat\nkäsissäni -- malttakaahan rahtunen!\"\n\nKäyntisillalle oli jäänyt pieni kappale suolaista sianlihaa.\nTietämättä, minkä vuoksi hän niin teki, Jack sysäsi sen mereen.\nKun se oli melkein liian rasvaista, upposi se hyvin hitaasti.\nSen kadotessa Jack ja Mesty tarkkailivat sitä, molemmat syvissä\naatoksissa. Äkkiä he huomasivat tumman esineen kohoavan sen\nalapuolelta. Se oli matalikkohai, joka sieppasi sen kitaansa, painui\nalaspäin ja häipyi näkyvistä.\n\n\"Mikä se oli?\" kysyi Jack.\n\n\"Se oli matalikkohai, massa Easy -- pahin haikaloista. Sitä ei\nmilloinkaan näe, ennenkuin sen tuntee.\" Ja Mestyn silmät säihkyivät\nmielihyvästä. \"Tulimmainen! He lakkaavat pian kapinoimasta; nyt he\novat vallassani.\" Jackia puistatti, ja hän käveli toisaalle. Päivän\nkuluessa näkyivät rannalla olevat miehet työskentelevän ankarasti\nja suorittavan kaikki valmistukset, ennenkuin he antautuivat\naistillisesti tyydyttämään kohtuuttomia nautintojaan. Teltta\npystytettiin, nuotio viritettiin, kaikki tavarat nostettiin veneestä\nmaalle, vieritettiin ylemmäksi ja sijoitettiin paikoilleen. He\nnäkyivät istuutuvan syömään päivällistä, ja sitten porattiin toinen\nviinitynnyri auki.\n\nTällä välin oli espanjalainen, joka oli perin rauhallinen\nnuorukainen, valmistanut päivällisen Easylle ja hänen nyt ainoalle\nkumppanilleen. Tuli ilta, ja rannalla remuttiin ja meluttiin kovasti.\nJa miesten tanssiessa, laulaessa, sysiessä viinikannuja nuotion\nvalossa, hoilatessa, kirkuessa ja käydessä yhä humalaisemmiksi Mesty\nkääntyi Jackin puoleen huulillaan katkera hymynsä ja sanoi vain:\n\n\"Malttakaahan vähä!\"\n\nVihdoin melu alkoi vaimeta, tuli sammui, ja lopulta kaikki oli\nhiljaista. Jack vetelehti yhäti käyntisillalla, kun Mesty tuli hänen\nluoksensa. Uusi kuu oli juuri äsken noussut, ja Jackin katse oli\nsuunnattu siihen.\n\n\"Nyt, massa Easy, suvaitkaa tulla perälle laskemaan pientä venettä\nvesille; ottakaa pistoolinne, ja sitten menemme rannalle ja noudamme\npois kutterin. He kaikki nukkuvat nyt.\"\n\n\"Mutta minkätähden jättäisimme heidät veneettömiksi, Mesty?\"\n\nJack näet ajatteli haikaloja ja sitä mahdollisuutta, että miehet\nyrittäisivät uimalla tulla laivaan.\n\n\"Sanon sen teille, sir; tänä iltana he juopuivat, huomenna he\njuopuvat uudelleen, eivätkä humalaiset miehet milloinkaan pysy\nrauhallisina. Jos joku heistä sanoo toisille: 'Mennään laivaan ja\ntapetaan upseeri; sitten saamme menetellä mielemme mukaan', niin he\nkaikki suostuvat siihen, ja he kaikki tulevat ja tekevät niin. Niin,\nsir -- meidän täytyy saada tuo vene -- jollei teidän tähtenne, täytyy\nminun se saada, pelastaa oma henkeni joka tapauksessa, sillä he\nvihaavat minua ja tappavat minut ensiksi; tulimmainen, malttakaahan\nvähän!\"\n\nJack tunsi Mestyn huomautuksen osuneen kohdalleen. Hän lähti perään\nMestyn kanssa; he laskivat pienen veneen vesille ja hinasivat sen\naluksen kupeelle. Sitten he kävivät kajuutassa noutamassa pistoolinsa.\n\n\"Entä espanjalainen, Mesty, sopiiko meidän jättää hänet laivaan\nyksin?\"\n\n\"Kyllä, sir; hänellä ei ole aseita, ja hän näki, että meillä on. Ja\nvaikka hän löytäisikin aseita, ei hän mitenkään uskalla tehdä mitään\n-- minä tunnen sen miehen.\"\n\nSankarimme ja Mesty laskeutuivat veneeseen, työnsivät sen irti\naluksen kupeesta ja soutivat hiljaa rantaan. Merimiehet olivat\nsellaisessa humalassa, etteivät he kyenneet liikkumaan, saatikka\nsitten kuulemaan. Kumppanukset irroittivat kutterin, hinasivat sen\nlaivalle ja kiinnittivät sen ynnä toisen veneen laivan perään.\n\n\"Nyt, sir, meidän sopii käydä levolle; huomenaamulla saatte nähdä.\"\n\n\"Miehillä on rannalla kaikkea, mitä he tarvitsevat\", virkkoi Easy.\n\"Kutterilla he eivät olisi voineet haluta tehdä muuta kuin häiritä\nmeitä.\"\n\n\"Malttakaahan vähä!\"\n\nJack ja Mesty paneutuivat makuulle, ja varovaisuuskeinona\nespanjalaista vastaan, mikä tuskin oli tarpeellista, Mesty pani\nkajuutan oven lukkoon -- mutta Mesty ei koskaan unohtanutkaan mitään.\n\nJack nukkui sinä yönä vain vähän -- hänellä oli masentavia\naavistuksia, joita hän ei jaksanut karkoittaa mielestään. Senjälkeen\nkun hän oli poistunut omasta laivastaan, hän olikin ajatellut niin\npaljon, hänen silmänsä olivat siinä määrin avautuneet, ja hän\noli niin voimakkaasti tuntenut, millaisen vastuunalaisuuden hän\noli ottanut hartioilleen antautuessaan hetkellisen mielijohteen\nohjattavaksi, että olisi melkein voinut sanoa hänen kahden viikon\naikana äkkiä, ikäänkuin yhdellä hyppäyksellä, varttuneen pojasta\nmieheksi. Hän oli masentunut ja kiukuissaan, mutta etupäässä itseensä.\n\nMesty oli jalkeilla aamun sarastaessa, ja Jack tuli pian hänen\njäljessään kannelle. He tarkkailivat rannalla olevaa seuruetta, joka\nei vielä ollut poistunut teltastaan. Vihdoin, Jackin juuri lopetettua\naamiaisensa, ilmestyi näkyviin pari miestä, jotka silmäilivät\nympärilleen, ikäänkuin etsien jotakin, ja astelivat sitten rannalle,\nsille kohdalle, johon vene oli kiinnitetty. Jack katsahti Mestyyn,\njoka virnisti ja vastasi niin usein toistamillaan sanoilla:\n\n\"Malttakaahan vähä!\"\n\nSenjälkeen miehet kävelivät kallioita myöten laivan kohdalle. \"Laiva\nhoi!\"\n\n\"Hoihoi!\" vastasi Mesty.\n\n\"Tuokaa vene heti rannalle ja siinä tynnyri vettä!\"\n\n\"Arvasin sen\", riemuitsi Mesty, hykertäen käsiään. \"Massa Easy,\nteidän täytyy evätä se heiltä.\"\n\n\"Mutta minkätähden minun ei pitäisi antaa heille vettä, Mesty?\"\n\n\"Sentähden, sir, että he silloin anastavat veneen.\"\n\n\"Aivan oikein\", myönsi Easy.\n\n\"Kuuletteko, te siellä laivassa?\" kiljaisi veneen peränpitäjä, sillä\njuuri hän oli luikannut alukselle. \"Lähettäkää vene tänne heti!\nMuutoin katkaisemme teiltä kaulan, jumaliste, joka äijältä!\"\n\n\"En lähetä teille venettä\", vastasi Jack, joka nyt arveli Mestyn\nolevan oikeassa.\n\n\"Ette lähetä -- vai ette? Silloin tuomionne on ratkaistu\", kivahti\nmies, mennen telttaan toisen miehen seuraamana. Lyhyen ajan kuluttua\ntulivat kaikki merimiehet esille teltasta, tuoden muassaan neljä\nmuskottia, jotka he olivat vieneet muassaan rannalle. \"Armias taivas,\neivät he kai aio ampua meitä, Mesty!\"\n\n\"Malttakaahan vähä!\"\n\nSitten miehet tulivat laivan kohdalle, ja peränpitäjä luikkasi\nuudelleen ja kysyi, suostuttiinko tuomaan vene rannalle.\n\n\"Teidän täytyy vastata epäävästi, sir\", kehoitti Mesty.\n\n\"Siltä minustakin tuntuu\", virkkoi Jack, vastaten sitten\nperänpitäjälle: \"Ei.\"\n\nOvela neekeri oli ennakolta arvannut kapinallisten suunnitelman\n-- heidän aikomuksensa oli uida veneille, jotka kelluivat laivan\nperässä, ja ampua häntä tai Jackia, jos he koettaisivat hinata\nniitä pitkin aluksen kuvetta tai puolustaa niitä. Veneisiin,\netenkin pienempään veneeseen, nouseminen vedestä oli varsin helppo\ntehtävä. Jotkut merimiehistä tarkastivat sankkiruutiaan ja pitivät\nmuskettejaan lonkkansa varassa valmiina, piiput suunnattuina laivaa\nkohti, samalla kun peränpitäjä ja kaksi muuta miestä riisuivat\nvaatteitaan.\n\n\"Seis, Jumalan tähden, seis!\" huusi Jack. \"Lahdessa vilisee\nhaikaloja, se on totta, kautta sieluni autuuden!\"\n\n\"Mielittekö säikyttää meitä mokomilla?\" tokaisi peränpitäjä. \"Pysykää\npiilossa, poikaseni! Jack, ammu häneen laukaus, jotta hän näkee\nmeidän olevan tosissamme, ja joka kerta, kun hän tai tuo neekeri,\nnäyttää päätänsä, ampukaa uudelleen, kumppanit!\"\n\n\"Jumalan tähden, älkää yrittäkö tulla uimalla\", suostutteli Jack\ntuskissaan. \"Koetan jollakin keinoin toimittaa teille vettä.\"\n\n\"Liian myöhäistä nyt -- olette tuomittuja.\"\n\nJa veneenohjaaja hyppäsi kalliolta mereen, ja kaksi muuta miestä\nseurasi hänen esimerkkiään. Samalla hetkellä laukaistiin musketti, ja\nkuula suhahti sankarimme korvan lävitse.\n\nMesty kiskoi Jackin, joka oli melkein pyörtymäisillään tuskaisista\ntunteista, pois käyntisillalta. Hän vaipui hetkiseksi kannelle,\nmutta ponnahti sitten pystyyn ja juoksi tykkiaukolle katsomaan\nvedessä olevia miehiä. Hän ehti parhaiksi näkemään, kun veneenohjaaja\nkohottautui ylöspäin vedessä, päästäen äänekkään kirkaisun, ja katosi\nsitten verensä punaamaan pyörteeseen.\n\nMesty viskasi kannelle kädessään olleen musketin, jollaisia hän oli\njo panostanut useita siltä varalta, että miehet pääsisivät veneille.\n\n\"Totisesti, tuota ei nyt tarvita!\"\n\nJack oli peittänyt kasvonsa käsillään. Mutta murhenäytelmä ei vielä\nollut päättynyt. Molemmat muut vedessä olevat miehet olivat heti\nkääntyneet ponnistelemaan rantaa kohti, mutta ennenkuin he ennättivät\nsinne, oli paikalle rientänyt vielä kaksi tällaista ahnasta hirviötä\nveneenohjaajan veren houkuttelemina, ja nyt kiisteltiin miesten\nruumiiden jätteistä.\n\nMesty, joka oli katsellut tätä tuhoa, kääntyi sankarimme puoleen,\njoka edelleenkin piti kasvojaan piilossa.\n\n\"Olen hyvilläni siitä, ettei hän nähnyt ainakaan sitä\", jupisi Mesty.\n\n\"Mitä niin?\" huudahti Jack.\n\n\"Hait söivät heidät kaikki.\"\n\n\"Voi, kauheata, kauheata!\" ähkyi sankarimme.\n\n\"Kyllä, sir, hyvin kauheata\", myönsi Mesty. \"Ja se teidän päätänne\nkohti ammuttu kuula oli hyvin kauhea. Otaksukaahan, että hait eivät\nolisi heitä siepanneet; miten illoin olisi käynyt? He olisivat\ntappaneet meidät, ja hait olisivat saaneet meidän ruumiimme. Minusta\nse olisi ollut vieläkin kauheampaa.\"\n\n\"Mesty\", valitti Jack, tarttuen rajusti neekerin käsivarteen, \"näitä\nmiehiä eivät hait murhanneet, vaan heidän murhaajansa -- olen minä\".\n\nMesty silmäili Jackia ällistyneenä.\n\n\"Miten se olisi mahdollista?\"\n\n\"Jollen minä olisi ollut tottelematta määräyksiä\", huohotti\nsankarimme, haukkoen henkeään, \"jollen olisi näyttänyt heille\nesimerkkiä tottelemattomuudesta, ei tätä olisi tapahtunut. Miten\nsaatoin odottaa heidän alistuvan määräyksiini? Kaikki on minun\nsyytäni -- oivallan sen nyt -- ja, voi, hyvä Jumala, milloin haihtuu\nse näky pois muististani!\"\n\n\"Massa Easy, minä en ymmärrä sitä\", huomautti Mesty. \"Minusta\npuheenne on typerää. Yhtä hyvin sopisi sanoa: jos ashantilaiset\neivät olisi käyneet sotia, ei tätä olisi tapahtunut, sillä jos\nashantilaiset eivät olisi taistelleet, en minä olisi joutunut\norjaksi, en olisi karannut -- en olisi tullut _Harpyyn_ -- en olisi\ntullut veneeseenne -- en olisi estänyt miehiä juopumasta -- ja juuri\nsentähdenhän he tekivät kapinan -- ja kapinan seurauksena oli, että\nhait sieppasivat nämä miehet.\"\n\nJack ei vastannut mitään, mutta häntä lohduttivat hiukan neekerin\nvastaperustelut.\n\nKolmen kapinallisen hirvittävä kuolema näytti vaikuttaneen\ntervehdyttävästi heidän kumppaneittensa mieleen. He poistuivat\nrannalta pää kumarassa, kävellen tasaisin askelin. Pian heidän\nnähtiin harhailevan saarella otaksuttavasti etsimässä kaipaamaansa\nvettä. Puolenpäivän aikana he palasivat telttaansa ja olivat\nkohta senjälkeen humalassa, hoilottaen ja luikkaillen samoin kuin\nedellisenä päivänä.\n\nIllansuussa he tulivat rannalle laivan kohdalle, ja kullakin heistä\noli kädessään astia. Havaittuaan kiinnittäneensä sankarimme ja Mestyn\nhuomion puoleensa he viskasivat astiain sisällön korkealle ilmaan\nosoittaakseen löytäneensä vettä. Kiljuen ja pilkaten he sitten\npalasivat, tanssien, hyppien ja sätkytellen kantapäitään, aloittamaan\njälleen mässäyksensä, jota jatkui yli puoliyön, minkä jälkeen he\nkaikki olivat yhtä huumaantuneet kuin edellisenäkin yönä.\n\nSeuraavana päivänä Jack oli tointunut onnettomuuden aiheuttamasta,\npahimmasta järkytyksestä ja kutsui Mestyn kajuuttaan neuvottelemaan.\n\n\"Mesty, miten tämä päättyy?\"\n\n\"Mitä tarkoitatte, sir? Tarkoitatteko sitä, päättyykö tämä täällä\nvaiko _Harpyssa_?\"\n\n\"_Harpyssa?_ Minusta meillä tuntuu olevan kovin vähän mahdollisuuksia\nenää milloinkaan sitä nähdä. Olemme autiolla tai jotakuinkin autiolla\nsaarella. Mutta toivokaamme, että niin käy. Mutta miten tämä kapina\npäättyy?\"\n\n\"Massa Easy, jos haluaisin, lopettaisin sen varsin pian, mutta\nminulla ei ole kiirettä.\"\n\n\"Mitä tarkoitatte, Mesty, sillä että teillä ei ole kiirettä?\"\n\n\"Nähkääs, massa Easy, te haluatte päästä risteilylle, ja minä\nhaluan samaa. Koska nyt on kapina, haluatte te päästä takaisin --\nmutta tulimmainen, luuletteko te, että minä, joka olin ruhtinas\nomassa maassani, haluaisin palata keittämään ruokaa nuorille\nherrasmiehille! Ei, massa Easy, olkoon kapina, olkoon miten tahansa\n-- mutta aikoinani olin ruhtinas\", vastasi Mesty, hiljentäen ääntänsä\nlausuessaan muutamat viimeiset ponnekkaat sanat.\n\n\"Teidän pitää pikapuoleen kertoa minulle elämäntarinanne\", huomautti\nJack. \"Mutta juuri nyt pohtikaamme käsillä olevaa asiaa. Miten\nvoisitte lopettaa tämän kapinan?\"\n\n\"Lopettamalla viinin. Jos menen rannalle, sittenkun he kaikki ovat\njuopuneet, ja poraan tynnyreihin reiän kolmeen tai neljään kohtaan,\njoten kaikki viini on aamuun mennessä juossut kuiviin, niin heidän\non pakko tulla selviksi ja pyytää anteeksi -- me otamme heidät\nlaivaan, panemme piiloon kaikki aseet paitsi omiamme, ja haluaisinpa\nnähdä kapinaa senjälkeen. Kuolema ja kadotus -- joka tapauksessa sen\nlopetan.\"\n\n\"Se ajatus on oikein hyvä, Mesty. Minkätähden emme menettelisi niin?\"\n\n\"Koska en halua antautua maallemenon vaaraan -- ja minkä vuoksi?\nPelkästään sentähden, että pääsisin jälleen keittämään ruokaa\nkaikille herrasmiehille -- minun on oikein hyvä olla täällä, massa\",\nvastasi Mesty huolettomasti.\n\n\"Ja minusta tuntuu täällä perin kurjalta\", tokaisi Jack. \"Mutta\nolenhan kuitenkin täydelleen vallassanne, Mesty, ja minun kai täytyy\nalistua.\"\n\n\"Mitä te puhutte, massa Easy -- alistua minun tahtooni? Ei, sir.\nKun olitte _Harpyssa_ upseerina, puhelitte kanssani ystävän tavoin\nettekä kohdellut minua, kuten neekeripalvelijaa kohdellaan. Massa\nEasy, tunnen -- tunnen, mikä olen\", jatkoi Mesty, lyöden rintaansa,\n\"tunnen sen täällä -- ihan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun\nlähdin omasta maastani, tunnen olevani jotakin. Mutta, massa Easy,\nrakastan ystäviäni yhtä voimakkaasti kuin vihaan vihamiehiäni --\nettekä te ikinä alistu minun tahtooni -- olen liian ylpeä salliakseni\nsellaista, koska, massa Easy -- olen mies -- ja aikoinani olin\nruhtinas.\"\n\nVaikka Mesty ei ehkä selittänyt sanoilla yhtä hyvin kuin kasvoillaan,\nkuinka voimakas tunnehyöky hänen sydämessään kuohui, ymmärsi ja tunsi\nJack sen kuitenkin täydelleen. Hän ojensi kätensä Mestylle ja lausui:\n\n\"Mesty -- että olette ollut ruhtinas, siitä en paljoakaan välitä,\nvaikken sitä epäilekään, koska teidän on mahdoton valehdella. Mutta\nte olette mies, ja kunnioitan teitä, jopa rakastan teitä ystävänä --\nemmekä me minun tahdostani enää koskaan eroa.\"\n\nMesty tarttui Jackin tarjoamaan käteen. Se oli ensimmäinen\nrauhantarjous, joka hänelle oli tehty senjälkeen, kun hänet oli\nraastettu pois kotimaastaan -- ensimmäinen kohteliaisuuden ja\nkunnioituksen osoitus; kenties hänelle nyt ensi kerran tunnustettiin,\nettei hän ollut alempi olento. Hän puristi Jackin kättä äänettömänä,\nsillä hän ei saanut sanaa suustansa. Mutta jos ne tunteet, jotka nyt\npyrkivät tukahduttamaan neekeriä, olisi voitu paljastaa epäilijöille,\nolisi heidän täytynyt myöntää, että ne eivät olisi voineet olla muuta\nkuin kunniaksi sekä ruhtinaalle että myöskin kristitylle. Mestyyn\noli tapaus vaikuttanut niin voimakkaasti, että hän hellitettyään\nsankarimme käden poistui hyttiin kykenemättä pitkittämään\nkeskustelua, joka aloitettiin uudelleen vasta seuraavana aamuna.\n\n\"Mikä on mielipiteenne, Mesty? Ilmaiskaa se minulle, ja minä otan sen\nohjeekseni.\"\n\n\"Sitten, sir, sanon teille, että minusta oikeuden mukaan heidän\npitäisi ensin tulla pyrkimään laivaan, ennenkuin otatte heidät\nalukseen -- ja, sir, koska meitä on ainoastaan kaksi ja heitä on\nviisi, on minusta oikein myöskin se, että he ensin syövät kaikki\nmuonavaransa. Kärsikööt he ensin kylliksi nälkää, ja sitten he\ntulevat laivaan varmasti kesyinä.\"\n\n\"Joka tapauksessa\", vastasi Jack, \"täytyy kaikenlaisten neuvottelujen\nsaada alkunsa heidän puoleltaan. Kunpa minulla olisi jotakin\ntekemistä -- minusta ei ole oikein hauskaa olla tällä tavoin\nteljettynä laivaan.\"\n\n\"Massa, minkätähden ette keskustele Pedron kanssa?\"\n\n\"Sentähden, etten osaa puhua espanjankieltä.\"\n\n\"Tiedän sen ja juuri sen vuoksi sitä kysyinkin. Olitte hyvin\npahoillanne silloin, kun kohtasitte aluksessa ne kaksi sievää naista,\nkoska ette pystynyt puhelemaan heidän kanssaan.\"\n\n\"Olin hyvin pahoillani, myönnän sen\", tunnusti Jack.\n\n\"No niin, massa Easy, aikaa myöten kohtaamme useampia espanjalaisia\ntyttöjä. Minkätähden ette puhele Pedron kanssa aamusta iltaan saakka?\nSitten osaisitte keskustella heidän kanssaan.\"\n\n\"Kunniasanallani, Mesty, minulla ei ole ollut aavistustakaan teidän\noikeasta arvostanne. Nyt opettelen espanjankieltä niin paljon kuin\nsuinkin saatan\", päätteli Jack, joka oli hyvillään löytäessään\nitselleen puuhaa, ehdittyään jo pahasti kyllästyä sotalain pykäliin.\n\nRannalla olevat miehet elelivät taas entiseen tapaansa; päivät\nseurasivat toisiaan ilman minkäänlaista vaihtelua. Merkille saattoi\nkuitenkin panna, että nuotio viritettiin nyt harvemmin, mikä osoitti\nheidän polttoaineittensa olevan vähissä, eikä sää ollut yhtä lämmin\nkuin aikaisemmin, sillä lokakuu oli käsissä. Jack opetteli Pedron\njohdolla espanjankieltä kuukauden päivät, jona aikana kapinalliset\neivät näyttäneet mielivänkään alistua. Ensimmäisten kahden viikon\naikana he aina humalapäissään tulivat rannalle ampumaan Jackia ja\nMestyä näiden ilmestyessä näkyviin. Onneksi humalaiset ampuivat\nhuonosti ja viime aikoina he olivat luopuneet siitä tavastaan,\nkoska he olivat kuluttaneet ampumatarpeensa loppuun ja näyttivät\nmelkein unohtaneen koko laivan, sillä he eivät olleet sitä lainkaan\nhuomaavinaan.\n\nToisaalta Jack oli päättänyt, että vaikka heidän pitäisi olla siellä\nkokonainen vuosi, pitäisi kapinallisten aloittaa neuvottelut. Ja kun\nhänellä oli nyt puuhaa, kulutti hän aikansa hyvin rauhallisesti, ja\npäivät vierivät niin vinhasti, että oli kulunut kokonaista kaksi\nkuukautta, ennenkuin hänellä oli siitä aavistustakaan.\n\nHeidän eräänä iltana istuessaan hytissä, sillä nyt illat olivat\nkäyneet sangen koleiksi, tiedusti Jack Mestyltä, olisiko tällä mitään\nsitä vastaan, että hän kertoisi Jackille elämäntarinansa. Mesty\nvastasi, että jos Jack halusi, hän oli valmis puhumaan, ja sankarimme\nnyökättyä Mesty aloitti seuraavasti.\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU\n\nKapinahenki sammuu tulen tavoin polttoaineen puutteeseen ja veden\nrunsauteen.\n\n\n\"Varhaisin muistoni on se\", haasteli Mesty, \"että eräs mies kantoi\nminua olkapäillään jalkojeni riippuessa hänen etupuolellaan,\nsamalla kun pitelin kiinni hänen päästänsä. -- Kaikkien oli tapana\nkatsella minua ja väistyä tieltäni ratsastaessani kaupungissa ja\nmarkkinapaikalla, ylläni niin paljon raskaita kultakoruja, etten\njaksanut niitä kantaa ja että olin hyvilläni, kun naiset ottivat ne\npois. Mutta vanhemmaksi tullessani ylpeilin niistä, koska tiesin\nolevani kuninkaan poika. Elin onnellisena. En tehnyt muuta kuin\nammuskelin nuoliani, ja minulla oli pieni miekka, jota käyttämään\nminua opetettiin, ja isäni seuraan kuuluvat suuret sotapäälliköt\nopettivat minua surmaamaan vihollisiani. Joskus lepäilin varjoisten\npuiden juurella, toisinaan taas olin isäni omistamien naisten\nparissa; joskus olin hänen luonansa, leikin pääkalloilla ja toistelin\nniiden nimiä, joiden kalloja ne olivat, sillä meidän maassamme on\ntapana säilyttää surmatun vihollisen kallo voitonmerkkinä.\n\n-- Vanhemmaksi tultuani menettelin mieleni mukaan, pieksin naisia\nja orjia, muistaakseni tapoinkin joitakuita orjia ja varmasti\ntapoin yhden heistä koettaakseni, osasinko hyvin iskeä kahden\nkäden heilutettavalla, kovasta ja raskaasta puusta valmistetulla\nmiekallani -- mutta se ei meidän maassamme merkitse mitään. Tahdoin\ntulla suureksi sotapäälliköksi enkä ajatellut mitään muuta kuin\nsotaa ja taistelua ja kuvittelin, kuinka monta pääkalloa olisi\nhallussani, sittenkun minulla olisi oma talo ja omia vaimoja enkä\nenää olisi poikanen. Kävin metsissä metsästämässä ja viivyin siellä\nviikkokausia. Ja eräänä päivänä näin pantterin, joka paistatti\npäivää ja heilutteli viehättävää häntäänsä. Hiivin hiljaa sitä\nkohti, kunnes olin päässyt kiven taakse kolmen askeleen päähän\nsiitä, jännitin jouseni nuolen kärkeen saakka ja lävistin pedon.\nSe ponnahti ilmaan, näki minut, karjaisi ja syöksähti minua kohti,\nmutta kyyristyin kiven taakse, ja se singahti ylitseni. Se pyörähti\njälleen minuun päin, mutta minulla oli veitsi valmiina, ja pedon\nupottaessa kyntensä olkapäihini ja rintaani lävistin sen sydämen. Se\noli elämäni onnellisin päivä; olin surmannut pantterin ilman apua ja\nsaatoin näyttää haavojani. Vaikka olinkin saanut pahoja vammoja, en\najatellut niitä ollenkaan. Nyljin eläimen taljan vereni tippuessa\nmaahan ja sekaantuessa pedon vereen -- mutta minä riemuitsin siitä.\nYlpeänä palasin kaupunkiimme hurmeisena ja ankarissa tuskissa.\nKaikki ylistivät tekoani, nimittäen minua sankariksi ja suureksi\nsotapäälliköksi. Viilasin hampaani, ja minusta tuli mies.\n\n-- Siitä päivästä alkaen kuuluin soturien joukkoon, ja heti haavojeni\nparannuttua lähdin taistelemaan. Kolmessa taistelussa sain viisi\nkalloa, ja kotiin saavuttuani minulle punnittiin kultaa. Ja sitten\nminulla oli maja ja vaimoja, ja isäni määräsi minut _caboceeriksi_.\nMinulla oli kotkan ja riikinkukon sulista sommiteltu töyhtö, pukuni\noli fetishien peitossa, vedin jalkaani kelloilla varustetut saappaat,\nripustin jouseni ja nuoleni selkääni, otin keihääni ja piilukkoisen\npyssyni, veitseni ja kaksin käsin heilutettavan miekkani ja vein\nmiehiä taistelemaan ja tuomaan pääkalloja ynnä orjia. Kaikki\npelkäsivät minua, ja jos isäni uhkasi lähettää minut liikkeelle,\npeitti kultahieta hänen neuvotteluhuoneensa lattian. -- Nyt keitän\nnuorten herrasmiesten kattilaa!\n\n-- Eräästä miehestä pidin. Hän ei ollut soturi, sillä muutoin olisin\nvihannut häntä, mutta hänet oli kasvatettu yhdessä kanssani, ja hän\noli läheinen sukulaiseni. Minä olin vakava ja ylpeä, hän oli hilpeä\nja piti soitosta, ja vaikka minusta mikään soitto ei ollutkaan\nrummunpärrytyksen vertaista, en kuitenkaan aina halunnut kiihoittavia\nkokemuksia. Olin usein alakuloinen ja silloin mielelläni lepäsin pää\njonkun vaimoni helmassa majani takana leviävässä varjoisessa metsässä\nja kuuntelin hänen vienoa soittoaan.\n\nVihdoin hän lähti lähellämme sijaitsevaan kaupunkiin, jossa hänen\nisänsä majaili, ja hänen poistuessaan annoin hänelle kultahietaa.\nHänen isänsä oli lähettänyt hänet minun isäni luokse, jotta hänet\nkehitettäisiin soturiksi, mutta hänen ruumiinsa ei ollut voimakas\neikä hänellä ollut sisua. Mutta sittenkin rakastin häntä, koska hän\nei ollut minun kaltaiseni.\n\n-- Kaupungissa oli kaunis tyttö; monet pyysivät häntä vaimokseen,\nmutta hänen isänsä oli aikoja sitten luvannut hänet ystävälleni. Hän\ntorjui seudun mahtavimmankin soturin kosinnan, ja kiukuissaan tämä\nmeni poppamiehen puheille, viskasi hänelle kultaiset rannerenkaansa\nja pyysi häneltä taikakalua kilpakosijaansa vastaan. Se annettiin, ja\nystäväni kuoli kaksi päivää ennen kuin hänen piti mennä naimisiin.\n\n-- Hänen äitinsä tuli puheilleni, ja se riitti. Pukeuduin\nsota-asuuni, otin aseeni, istuin kokonaisen päivän pääkallojeni\nedessä, yllyttäen kostonhimoani, kutsuin sotilaitani ja lähdin samana\niltana siihen kaupunkiin, jossa mainittu soturi majaili, surmasin\nkaksi hänen sukulaistaan ja anastin häneltä kymmenen orjaa.\n\n-- Kuultuaan, mitä olin tehnyt, hän vapisi ja lähetti minulle kultaa.\nMutta tiesin hänen vieneen tytön kotiinsa vaimokseen enkä halunnut\nkuunnella sen vanhuksen sanoja, joka koetti saada minua rauhoittumaan.\n\n-- Taaskin kokosin vielä lukuisamman sotilasjoukon ja karkasin hänen\nkimppuunsa yöllä. Syntyi taistelu, sillä hän oli miehineen valmiina,\nmutta jonkun aikaa kamppailtuamme ajoimme hänet pakosalle. Poltin\nhänen majansa, turmelin hänen viljapeltonsa, anastin vielä lisää\norjia ja palasin kotiin sotilaineni, aikoen pian ahdistaa häntä\nuudelleen.\n\n-- Seuraavana päivänä saapui luokseni uusia sanansaattajia, jotka\npolvistuivat eteeni, mutta turhaan, minkä vuoksi he menivät isäni\nluokse, ja useat soturit rukoilivat häntä sekaantumaan asiaan.\nIsäni noudatti minut puheilleen, mutta en tahtonut kuunnella\nhänen sanojaan; soturit alkoivat puhua, mutta minä käänsin heille\nselkäni; isäni suuttui ja uhkaili, soturit heiluttivat kaksin käsin\nliikuteltavia miekkojaan -- he rohkenivat sen tehdä; silmäilin heitä\nolkani ylitse halveksivasti, palasin kotiini ja aloin suunnitella.\nOli ilta, ja olin yksin, kun luokseni saapui nainen, jonka kasvot\nolivat silmiä myöten hunnun peitossa. Hän lankesi polvilleen eteeni\nja paljasti kasvonsa.\n\n-- 'Minä olen se tyttö, joka oli luvattu sukulaisellesi ja nyt\nolen vihamiehesi vaimo. Minusta tulee äiti. En voinut rakastaa\nsukulaistasi, sillä hän ei ollut soturi. Ei ole totta, että puolisoni\npyysi taikakalua -- minä sen ostin, sillä en tahtonut mennä naimisiin\nhänen kanssansa. Tapa minut ja ole tyytyväinen!'\n\n-- Hän oli hyvin kaunis, enkä lainkaan ihmetellyt sitä, että\nvihamieheni rakasti häntä -- ja hän kantoi lasta -- vihamieheni lasta\n-- ja hän oli hankkinut surmantaian ystävälleni. Kohotin miekkaani\niskeäkseni, mutta hän ei vilistänyt; se pelasti hänen henkensä. 'Sinä\nkelpaat soturin äidiksi', virkoin antaessani miekkani painua, 'ja\nsinusta tulee minun vaimoni, mutta ensin pitää vihamieheni lapsen\nsyntyä, ja minun pitää saada puolisosi kallo'.\n\n-- 'Ei, ei', esteli hän, 'en tule äidiksi muille sotureille kuin\npuolisoni lapsille, sillä minä rakastan häntä. Jos pidätät minut\norjaksesi, niin kuolen.'\n\nSanoin hänelle, että hän puhui tuhmuuksia, ja lähetin hänet naisten\nhuoneisiin, käskien pitää häntä silmällä -- mutta tuskin hänet oli\nehditty teljetä sinne, ennenkuin hän vetäisi veitsensä, pisti sen\nsydämeensä ja kuoli.\n\n-- Kun kuningas, isäni, kuuli siitä, lähetti hän minulle sanoman:\n'Tyydy jo nyt vuodatettuun vereen! Se riittää.' Mutta en ollut siitä\ntietääkseni, sillä halusin vihamieheni pääkalloa. Sinä yönä kävin\ntaaskin hänen kimppuunsa ja kohtasin hänet käsikähmässä, surmasin\nhänet, vein hänen kallonsa kotiini ja rauhoituin.\n\n-- Mutta kaikki mahtavat soturit olivat kiukuissaan, eikä isäni\njaksanut heitä hillitä. Hän kutsui soturinsa luokseen, ja minä\nkutsuin sotureitani, ja minulla oli lukuisa joukko, sillä nimeni oli\nhirvittävä. Mutta minua vastaan koottu joukko oli kaksi kertaa niin\nlukuisa kuin minun joukkoni, ja minä peräydyin pensaikkoon. Jonkun\najan kuluttua kohtasimme toisemme ja taistelimme; surmasin useita,\nmutta minulla oli liian vähän miehiä, ja ylivoima nujersi meidät --\nfetishi oli lähetetty minua vastaan, ja miesteni sisut petti.\n\n-- Vihdoin vaivuin maahan haavojeni tähden, sillä jokaisesta\nhuokosestani vuoti verta, ja käskin ympärilläni olevien miesteni\nottaa pois sulkani, vaatteeni ja saappaani, jotta viholliseni eivät\nsaisi pääkalloani. He tekivät niin, ja ryömin pensaikkoon kuolemaan.\n\n-- Mutta minun ei sallittu kuolla. Toipuessani minut löysivät\nsellaiset miehet, jotka ryöstävät ihmisiä myydäkseen heitä, ja\nminut sidottiin ja kahlehdittiin ketjuihin monien muiden mukana.\nMinä, ruhtinas ja soturi, joka saatoin näyttää vihamiesteni\nvaalenneita kalloja, tarjouduin hankkimaan heille kultaa, mutta\nhe ivasivat minua; he raahasivat minut rannikolle ja myivät minut\nvalko-ihoisille. Ylpeydessäni en jaksanut uskoa joutuvani orjaksi.\nTiesin, että minun täytyisi kuolla, ja toivoin kuolevani taistelussa;\nkalloani pidettäisiin suuremmassa arvossa kuin kaiken maailman\nkultaa, ja nahkani olisi täytetty ja ripustettu taikahuoneeseen --\nminkä sijasta nyt keittelen nuorten herrasmiesten kattilalla!\"\n\n\"No\", huomautti Jack, \"onhan se parempi kuin se, että olisitte saanut\nsurmanne ja että nahkanne olisi täytetty\".\n\n\"Ehkä se on\", myönsi Mesty. \"Nyt ajattelen hyvin toisin kuin\nsilloin ajattelin. Mutta sittenkin -- se on naisten työtä eikä sovi\nminulle. -- Muiden muassa minut tungettiin luolaan odottamaan laivan\nsaapumista, ja sitten meidät vietiin laivaan, pantiin rautoihin ja\nsullottiin ruumaan, jossa ei voinut istua suorana. Olisin tahtonut\nkuolla, mutta en voinut. Muita kuoli joka päivä, mutta minä jäin\neloon -- minut vietiin maihin Amerikassa pelkkänä luurankona, ja\nminusta saatiin kovin vähän rahaa -- ostajat nauroivat minulle\ntarjotessaan dollareitaan.\n\n-- Vihdoin eräs mies otti minut mukaansa, ja sitten olin eräällä\nmaatilalla satojen muiden muassa, mutta olin liian sairas tehdäkseni\ntyötä enkä aikonutkaan tehdä. Muut orjat tiedustivat minulta, olinko\ntaikuri. Vastasin myöntävästi ja uhkasin taikoa jokaisen, josta en\npitänyt; yksi heistä nauroi, ja minä kohotin sormeani; olin liian\nheikko noustakseni pystyyn, sillä vereni oli kauan ollut kuumeesta\nkiehumaisillaan, ja sanoin hänelle: 'Sinun pitää kuolla.' Aioin\nnimittäin tappaa hänet heti terveeksi tultuani. Hän meni tiehensä, ja\nkolmen päivän kuluttua hän oli vainaja.\n\n-- En tiedä, mistä se johtui, mutta kaikki orjat pelkäsivät minua,\nja isäntäni pelkäsi minua, sillä hän oli nähnyt miehen kuolevan,\nja vaikka hän oli valko-ihoinen, uskoi hän taikoihin. Ja hän olisi\nhalunnut myydä minut, mutta kukaan ei tahtonut ostaa taikuria, minkä\nvuoksi hän oli olevinaan ystäväni, sillä vakuutin hänelle, että jos\nminua pieksettäisiin, hän kuolisi, ja hän uskoi minua.\n\n-- Hän otti minut taloonsa, minusta tuli hänen isännöitsijänsä enkä\nsallinut muiden orjien varastaa, ja hän oli tyytyväinen. Hän vei\nminut mukaansa New Yorkiin, ja kahden vuoden kuluttua, opittuani\nenglanninkieltä, karkasin sieltä ja pääsin erääseen englantilaiseen\nlaivaan -- ja minun käskettiin keittää ruokaa.\n\n-- Heti Englantiin saavuttuani erosin laivasta ja tarjouduin toiseen,\nmutta minulle ilmoitettiin, ettei siinä tarvittu kokkia. Menin vielä\ntoiseen, ja sielläkin kysyttiin, olinko hyvä kokki. Kaikki tuntuivat\najattelevan, että mustaihoisen täytyi olla kokki eikä mitään muuta.\nVihdoin kärsin nälkää, menin sotalaivaan ja tässä nyt olen oltuani\nsoturi ja ruhtinas, kokki, tarjoilija ja mikä tahansa, keittämässä\nnuorten herrasmiesten kattilalla.\"\n\n\"No niin\", äänsi Jack, \"onhan se parempi kuin orjana oleminen\".\n\nMesty ei vastannut mitään; ei kukaan, joka tietää, millaista\nkadettien palvelijan elämä on, ihmettele hänen äänettömyyttään.\n\n\"Mutta sanokaahan minulle, arveletteko menetelleenne oikein\nesiintyessänne niin kostonhimoisesti omassa maassanne?\"\n\n\"Niin arvelin silloin, massa Easy. Joskus, kun vereni kuohahtaa,\narvelen siten nytkin -- toisinaan en tiedä mitä ajatella -- mutta kun\nmies rakastaa hyvin kovasti, vihaa hän myöskin kiihkeästi.\"\n\n\"Mutta nythän olette kristitty, Mesty.\"\n\n\"Olen kuullut kaikki, mitä teikäläiset puhuvat\", vastasi neekeri, \"ja\nse saa minut ajattelemaan, etten enää ainakaan usko taikoihin\".\n\n\"Uskontomme käskee meitä rakastamaan vihamiehiämme.\"\n\n\"Niin, kuulin pastorin niin sanovan. Mutta mitä sitten teemme\nystävillemme, massa Easy?\"\n\n\"Rakastamme heitäkin.\"\n\n\"En ymmärrä sellaista, massa Easy. Rakastan teitä, koska olette hyvä\nja kohtelette minua hyvin. Herra Vigors on rehentelijä ja kohtelee\nminua huonosti -- miten minun olisi mahdollista rakastaa häntä?\nTulimmainen, vihaan häntä ja toivoisin saavani hänen pääkallonsa.\nLuuletteko pienen massa Gossettin rakastavan häntä?\"\n\n\"En\", vastasi Jack, naurahtaen. \"Pelkään, että hän toivoisi saavansa\nhänen kallonsa samoin kuin tekin, Mesty -- mutta joka tapauksessa\nmeidän tulee koettaa antaa anteeksi niille, jotka vahingoittavat\nmeitä.\"\n\n\"Siispä, massa Easy, minäkin arvelen niin -- liian kiivas kostaminen\non hyvin pahaa -- helppoa on vihata, mutta ei ole varsin helppoa\nantaa anteeksi. Niin ollen luulen, että jos mies antaa anteeksi,\nhänessä on enemmän sielua, hänessä on enemmän ihmistä.\"\n\n\"Joka tapauksessa\", mietti Jack, \"Mesty on jotensakin yhtä hyvä\nkristitty kuin useimmat muut ihmiset\".\n\n\"Mitäs tuo on?\" huudahti Mesty, katsahdettuaan hytin ikkunasta\nulos. \"Ahaa! Nuo kirotut juopuneet koirat ovat sytyttäneet teltan\npalamaan.\" Jack vilkaisi sinne päin ja näki rannalla olevan teltan\nroihuavan liekeissä.\n\n\"Luullakseni nämä koleat yöt joka tapauksessa jäähdyttävät heidän\nrohkeuttaan\", huomautti Mesty. \"Massa Easy, saatte nähdä heidän pian\npyytävän lupaa tulla alukseen.\"\n\nNiin arveli myöskin Jack, ja hän halusi perin kiihkeästi päästä\nlähtemään liikkeelle, sillä tarkastaessaan juhlahytin kaappeja hän\noli löytänyt Välimeren kartan, jota hän oli tutkinut hyvin tarkasti.\nHän oli löytänyt Gibraltarin kalliot ja seurannut _Harpyn_ väylää\nCape de Gatteen ja sieltä Tarragonaan -- ja kutsunut vähän ajan\nkuluttua Mestyn neuvotteluun.\n\n\"Katsokaas, Mesty\", virkkoi Jack, \"alan päästä selville asioista.\nTässä on Gibraltar, Cape de Gatte ja Tarragona -- näillä seuduilla\nolimme silloin, kun valtasimme laivan, ja jos muistatte, olimme\nsivuuttaneet Cape de Gatten kaksi päivää sitten, kun tuuli kiidätti\nmeidät pois rannikon läheisyydestä, joten olimme purjehtineet noin\nkaksitoista tuumaa ja matkaa oli enää jäljellä vain neljä tuumaa.\"\n\n\"Kyllä, massa Easy, sen kaiken oivallan.\"\n\n\"No niin, sitten tuuli ajoi meidät pois rannikolta, ja meidän on\ntietenkin täytynyt ajautua tätä tietä. Ja kuten näette, tässä on\nkolme pientä saarta, nimeltään Zaffarine-saaret, joihin ei ole\nmerkitty kaupunkien nimiä ja jotka niin ollen ovat asumattomat;\nja kuten näette, on niiden asema ihan samanlainen kuin näiden\nsaarten, joiden keskellä nyt olemme ankkurissa -- meidän täytyy\nolla Zaffarine-saarilla -- ja ainoastaan kuuden tuuman päässä\nGibraltarista.\"\n\n\"Kyllä näen, massa Easy, se on ihan oikein -- mutta kuuden pahuksen\npitkän tuuman päässä.\"\n\n\"Kuten tiedätte, Mesty, on kannella sijoitetussa kompassissa heiluva\nkärki, joka osoittaa pohjoista kohti -- ja myöskin tässä kompassissa\non pohjoiseen suuntautuva kärki. Ja jos Zaffarine-saarilta siirrytään\npohjoiseen, joudutaan taaskin Espanjan rannikolle, ja Gibraltar on\nviisi tai kuusi kompassin piirua sen tällä puolella -- jos ohjaamme\nalusta siihen suuntaan, pääsemme Gibraltariin.\"\n\n\"Aivan oikein, massa Easy\", myönsi Mesty, ja Jack oli oikeassa\nlukuunottamatta kompassineulan poikkeusta, josta hänellä ei ollut\naavistustakaan.\n\nOllakseen varma asiasta Jack toi yhden kannelle sijoitetun kompassin\nhyttiin ja vertasi molempia kompasseja toisiinsa. Sitten hän nosti\npois kompassin lasin, laski, kuinka monta piirua lännen puolella\nGibraltar oli, ja merkitsi kynällään vastaavan suunnan kompassikopin\nkompassiin.\n\n\"Kas niin\", virkkoi hän, \"siinä on Gibraltariin vievä suunta, ja\nniin pian kuin kapina on tukahdutettu ja tuuli on suotuisa, lähden\nliikkeelle.\"\n\n\n\n\n\n\nJACK EASY MERILLÄ\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU\n\nJackin risteily päättyy, ja hän saapuu takaisin _Harpyyn_.\n\n\nMuutamien päivien kuluttua kapinalliset, kuten oli otaksuttu,\neivät enää jaksaneet kestää. Ensinnäkin he olivat humalapäissään\npanneet toisen viinitynnyrin tapin niin höllästi kiinni, että se oli\nkirvonnut irti ja kaikki viini oli vuotanut maahan, joten heillä\nei ollut enää ollut viiniä kolmeen tai neljään päivään. Toiseksi\nheidän polttoaineensa olivat aikoja sitten olleet lopussa, ja viime\naikoina lie olivat syöneet liha-annoksensa valmistamattomina. Heidän\nhuolimattomuutensa vuoksi palaneen teltan menetyksen jälkeen oli\nseurannut kolme päivää ja yötä kestänyt yhtämittainen sade. Kaikki,\nmitä heillä oli, oli lionnut läpikotaisin, ja he olivat riutuneet,\nvärisivät vilusta ja kärsivät nälkää. Hirteen joutuminen oli heistä\nmieluisempaa kuin vähitellen tapahtuva nälkään nääntyminen, ja\ntaipuen nälän käskeviin vaatimuksiin he tulivat rannalle laivan\nkohdalle ja lankesivat polvilleen.\n\n\"Kuulkaahan, massa Easy\", lausui Mesty, \"nuo kirotut vintiöt ovat\nunohtaneet käyneensä joka päivä täällä ampumassa meitä musketeillaan.\nMutta tulimmainen, Mesty ei ole sitä unohtanut.\"\n\n\"Laiva hoi!\" luikkasi muuan rannalle polvistuneista miehistä.\n\n\"Mitä haluatte?\" tiedusti Jack.\n\n\"Säälikää meitä, sir -- armahtakaa!\" rukoilivat muut miehet.\n\"Tahtoisimme palata tehtäviimme.\"\n\n\"Pahus vieköön, epäilen heitä.\"\n\n\"Mitä vastaan, Mesty?\"\n\n\"Vastatkaa epäävästi ensin, massa Easy -- käskekää heidän kärsiä\nnälkää ja joutua kadotukseen!\"\n\n\"En voi ottaa kapinoitsijoita laivaan\", vastasi Jack.\n\n\"No niin, tulkoon sitten veremme teidän päällenne, herra Easy\",\nlausui ensimmäinen puhuja. \"Jos meidän pitää kuolla, ei se saa\ntapahtua vähitellen -- jollette te suostu ottamaan meitä, niin\nhaikalat kyllä ottavat -- kuuluu vain räiskähdys, ja kaikki on\nohitse. Mitä arvelette, kumppanit? Syöksytään kaikki yhdessä veteen.\nHyvästi, herra Easy! Toivottavasti annatte meille anteeksi, sittenkun\nolemme kuolleet. Se Johnson-vintiö, alipursimies, se sai meidät\nkaikki houkutelluiksi. Tulkaa, pojat, sitä ei kannata ajatella; mitä\npikemmin se on tehty, sitä parempi. Pudistetaan toistemme kättä ja\nsyöksytään sitten kaikki yhtä aikaa!\"\n\nNähtävästi olivat mies-poloiset jo päättäneet tehdä niin, jos\nsankarimme Mestyn kehoituksista olisi kieltäytynyt päästämästä\nheitä laivaan. He pudistivat kaikki toistensa kättä, loittonivat\nsitten muutamien askelien päähän vedenrajasta ja sijoittuivat riviin\nodottamaan puhetorvensa antaessa merkkiä -- yksi -- kaksi --\n\n\"Seis!\" huusi Jack, joka ei ollut unohtanut jo sattunutta kaameata\nkohtausta. \"Seis!\"\n\nMiehet seisahtuivat.\n\n\"Mitä lupaatte, jos otan teidät laivaan?\"\n\n\"Suorittaa tehtävämme ilomielin, kunnes saavumme omaan laivaamme, ja\nsitten alistumme hirtettäviksi, varoittavaksi esimerkiksi kaikille\nkapinoitsijoille\", lupasivat miehet.\n\n\"Se on oikein ja rehellistä\", huomautti Mesty. \"Pitäkää kiinni heidän\nsanastaan, massa Easy!\"\n\n\"Olkoon menneeksi\", ilmoitti Jack. \"Hyväksyn ehtonne, ja tulemme\nteitä noutamaan.\"\n\nJack ja Mesty vetivät veneen aluksen laidalle, pistivät pistoolit\nvyöhönsä ja soutivat rannalle. Veneeseen astuessaan miehet tekivät\nnöyrästi kunniaa sankarillemme, mutta eivät virkkaneet mitään. Heidän\nsaavuttuaan laivaan Jack luki sotalaista kapinaa koskevan osan, jossa\nmiehille muistutettiin sitä perin ilahduttavaa seikkaa, että \"heidän\npitäisi kärsiä kuolemanrangaistus\", ja piti sitten puheen, joka\nnälkään kuolemaisillaan olevista miehistä tuntui loppumattomalta.\nMutta loppuuhan tässä maailmassa kaikki, ja niin loppui Jackin\npuhekin, minkä jälkeen Mesty antoi miehille joitakuita korppuja,\njotka he ahmivat kiitollisina odottaessaan, kunnes saisivat jotakin\nparempaa.\n\nSeuraavana aamuna tuuli oli myötäinen; he nostivat ankkurinsa,\nmikä kävi hieman vaivaloisesti, ja purjehtivat pois lahdelta.\nMiehet tuntuivat tuiki katuvaisilta, tekivät työnsä hyvin, mutta\näänettöminä, sillä heidän tulevaisuuden toiveensa eivät olleet\nkovinkaan valoisat. Mutta toivo pysyy aina mielessämme, ja vaikka\nei yksikään mies vähääkään epäillyt sitä, että muut hirtettäisiin,\ntoivoi hän itse selviytyvänsä jutusta kunnollisella selkäsaunalla,\nluuli ei kuitenkaan sallinut heidän kauan pitää suuntaansa; ennen\niltaa se kääntyi vastaiseksi, ja alus poikkesi kolme piirua pohjoista\nkohti.\n\n\"Joka tapauksessa\", huomautti Jack, \"saavumme kuitenkin Espanjan\nrannikolle, ja sitten meidän täytyy purjehtia sitä pitkin\nGibraltariin. En siitä välitä -- käsitän purjehtimista paljoa\nparemmin kuin ennen.\"\n\nSeuraavana aamuna tuuli oli hyvin lievä, he olivat ylävän niemen\nkohdalla, ja auringon noustessa he havaitsivat ison aluksen likellä\nrantaa noin kahden meripenikulman päässä heistä länteen ja toisen\naluksen ulompana noin neljän penikulman päässä rannasta. Mesty\notti kaukoputken ja tähysti ulompana olevaa laivaa, joka oli äkkiä\nlaskenut kaikki purjeensa ja nyt lipui rantaa kohti, suunnattuna\nsiihen niemeen päin, jonka suojassa Jackin alus oli. Mesty laski\nkaukoputken käsistään.\n\n\"Massa Easy -- luultavasti se on _Harpy_.\" Eräs merimiehistä otti\nkaukoputken ja tarkasti laivaa muiden seisoessa hänen läheisyydessään\nhyvin kiihtyneen näköisinä.\n\n\"Niin, se on _Harpy_\", vahvisti merimies. \"Oi, herra Easy, suotteko\nmeille anteeksi?\" jatkoi hän, samalla kun sekä hän että muut\nlankesivat polvilleen. \"Älkää ilmaisko kaikkea, Jumalan tähden,\nälkää, herra Easy!\" Jackin sydän suli; hän katsahti Mestyyn.\n\"Minusta\", supatti Mesty sivussa sankarillemme, \"sen lisäksi, mitä he\novat jo nyt kärsineet, heille otaksuttavasti riittää seitsemän paria\nmieheen, ja se on mielestäni kyllin tehokas rangaistus\".\n\nJackin mielestä olisi riittänyt siitä puolikin. Niinpä hän\nilmoittikin miehille, että vaikka hänen täytyisikin selostaa,\nmitä oli tapahtunut, hän ei kertoisi kaikkea, vaan koettaisi\nselvittää heidät pinteestä niin hyvin kuin voisi. Hän aikoi\npitää pitkän puheen, mutta tykinlaukaus _Harpysta_, joka oli nyt\nennättänyt ampumamatkan päähän, sai hänet jättämään sen sopivampaan\ntilaisuuteen. Samassa rannan puolella oleva alus hinasi mastoonsa\nEspanjan lipun ja laukaisi tykin.\n\n\"Tulimmainen, mehän joudumme ihan keskelle leikkiä\", huudahti Mesty.\n\"_Harpyssa_ luullaan alustamme espanjalaiseksi. Nyt, pojat, laittakaa\nkaikki tykit kuntoon, tuokaa kannelle ruutia ja ammuksia. Massa, nyt\nammumme espanjalaista -- _Harpy_ ei silloin ammu meitä -- meillä ei\nole Englannin lippua laivassa -- emme voi tehdä sen enempää.\"\n\nMiehet kävivät töihin ponnekkaasti. Kaikki tykit panostettiin, ja\npian ne olivat irroitetut ja tähdätyt, minkä puuhan aikana tuuli\ntyyntyi, ja kaikkien kolmen aluksen purjeet lepattivat pitkin\nmastoja. _Harpy_ oli tällöin noin kahden meripenikulman päässä\nJackin aluksesta espanjalaisen laivan ollessa noin penikulman päässä\nhänestä; vihollinen oli laskenut kaikki veneensä vesille hinaamaan\nalusta häntä kohti. Mesty tähysti espanjalaista alusta.\n\n\"Se on sotalaiva, massa Easy. Minkä pahuksen keksimme lipuksi? Meidän\ntäytyy vetää mastoon jonkinlainen lippu.\"\n\nMesty juoksi kannen alle. Hän muisti, että siellä oli hyvin\nhilpeävärinen hame; sen oli jättänyt sinne se vanha nainen, joka oli\nollut laivassa heidän vallatessaan sen. Se oli vihreätä silkkiä,\nja siinä oli keltaisia ja sinisiä kukkia, mutta se oli pahasti\nvirttynyt, sillä otaksuttavasti se oli ollut espanjalaisen suvun\nomaisuutta jo vuosisadan. Mesty oli löytänyt sen erään vuoteen patjan\nalta ja pistänyt sen reppuunsa, aikoen otaksuttavasti valmistaa siitä\nliivit. Pian hän ilmestyi kannelle hame kainalossaan, kiinnitti sen\nmaston huipun hinausköysiin ja hinasi sen ilmaan.\n\n\"Kas niin, massa Easy, se kelpaa varsin hyvin -- se on, kuten\nsanotaan, 'kaikkien kansojen lippu'. Kaikki antautuvat sille --\nmiehet ainakaan eivät milloinkaan kisko sitä pois mastosta\", virkkoi\nMesty. \"Nyt olemme siis hinanneet lippumme mastoon ja alamme ampua --\nlaukaiskaakin ainoastaan yksi tykki kerrallaan ja tähdätkää se hyvin;\nsilloin meillä on aikaa panostaa uudelleen.\"\n\n\"Aluksessa hinattiin lippu mastoon, sir\", huomautti Sawbridge\n_Harpyssa_. \"Mutta se ei näy selvästi, ja mahdotonta on erottaa, mikä\nlippu se on. Mutta sieltä laukaistiin tykki.\"\n\n\"Sitä laukausta ei ammuttu meihin päin\", virkkoi Gascoigne, kadetti,\n\"vaan espanjalaista laivaa kohti -- näin kuulan putoavan sen\netupuolelle\".\n\n\"Sen täytyy olla kaapparialus\", päätteli kapteeni Wilson. \"Joka\ntapauksessa sattui sen tulo perin onnelliseen aikaan, sillä muutoin\ntuo korvetti olisi hinattu Carthagenaan. Uusi laukaus, kuulia ja\nkartesseja, ja hyvin tähdätty lisäksi; tuolla aluksella on raskaita\ntykkejä; sen täytyy olla maltalainen kaapparialus.\"\n\n\"Sehän merkitsee samaa kuin väittää sitä merirosvoksi\", huomautti\nSawbridge. \"En erota sen lipusta mitään -- se näyttää minusta\nvihreältä -- laiva on varmaankin turkkilainen. Taaskin laukaus -- ja\npahuksen hyvästi tähdätty; se osui veneisiin.\"\n\n\"Niin, ne ovat kaikki hämmingin vallassa; nyt on alus meidän,\njos vain saamme hieman tuulta. Tuolta selältä on tulossa vihuri.\nTiukatkaa purjeet paikoilleen, Sawbridge!\"\n\nRaa'at käännettiin kohdalleen, ja pian _Harpy_ sai vauhtia. Tällä\nvälin oli Jack muutamine miehineen jatkuvasti, hyvin tähdätysti,\nvaikka verkkaisesti ampunut alihangan tykeillä espanjalaista\nkorvettia, jonka veneistä kaksi oli joutunut kelvottomiksi. _Harpy_\nlähestyi tuulen mukana ja oli pian ehtinyt ampumamatkan päähän. Se\nsuuntautui katkaisemaan korvetin perääntymistietä ja ampui ainoastaan\nkeulatykeillään.\n\n\"Se on meidän nyt\", huusi Mesty. \"Laukaiskaa, miehet -- tähdätkää\nhyvin! Nyt saamme tuulta; yksi miehistä peräsimeen. Tulimmainen,\nmitäs se on?\"\n\nMestyn huudahdus aiheutui siitä, että laivan ylähangan laitaan osui\ntykinkuula. Jack ja hän juoksivat toiselle laidalle ja näkivät kolmen\nespanjalaisen tykkiveneen juuri tulleen näkyviin niemen takaa ja\nalkaneen ahdistaa heitä. Asian laita oli niin, että niemen toisella\npuolella olivat Carthagenan satama ja kaupunki, ja nämä tykkiveneet\noli lähetetty sieltä korvetin avuksi. Onneksi Jackille alus oli\nnyt saanut tuulta, sillä muutoin hänet olisi otaksuttavasti viety\nCarthagenaan. Ja huomattuaan sekä _Harpyn_ että Jackin aluksen\nkatkaisseen korvetin peräytymistien espanjalaiset käänsivät heti\ntuulen ehdittyä heidän kohdalleen aluksensa keulan toisaalle ja\nkoettivat pelastautua purjehtimalla pitkin rannikkoa länteen päin,\npysytellen likellä rantaa.\n\nToinen kuula ja senjälkeen vielä kolmas lävistivät laivan ruhon\nja haavoittivat kahta Jackin miestä. Mutta koska korvetti oli\nkääntynyt ja _Harpy_ seurasi sitä, teki Jack tietysti samoin ja\noli kymmenessä minuutissa päässyt pois tykkiveneiden ulottuvilta,\nsillä viimemainitut alukset eivät uskaltaneet levittää purjeitaan\nlähteäkseen ajamaan häntä takaa.\n\nNyt tuuli kävi raikkaammaksi ja puhalsi vihreän hameen levälleen,\nmutta _Harpy_ vaihtoi korvetin kanssa yhteislaukauksia, ja siellä\nolivat kaikki liian uutterassa puuhassa tähyilläkseen Jackin lippua.\nEspanjalaiset puolustautuivat hyvin ja saivat tukea rantapattereilta\nsivuuttaessaan ne, mutta ankkuroimispaikkaa ei ollut, ennenkuin se\nolisi purjehtinut vielä useita penikulmia kauemmaksi.\n\nKeskipäivällä tuuli tyyntyi, ja kello yksi oli jälleen melkein\nihan tyven. Mutta _Harpy_ oli lyhentänyt välimatkaa ja päässyt nyt\nvajaan kolmen kaapelimitan päähän vastustajastaan ja taisteli sitä\nja nelitykkistä patteria vastaan. Jack lähestyi taaskin, sillä hän\noli saanut purjeisiinsa tuulen viimeiset rippeet, ja oli noin puolen\npenikulman päässä korvetista tuulen tyyten tyyntyessä.\n\nMestyn neuvosta hän ei enää ampunut, koska _Harpyn_ osalle ei muutoin\nolisi tullut niin paljon kunniaa ja espanjalaisten tuli ilmeisesti\nvaimeni nopeasti. Kello kolme espanjalaiset vetivät lippunsa pois\nmastosta, ja lähetettyään veneen valtaamaan alusta _Harpy_ suuntasi\nkaiken tulensa patteriin, joka pian vaimennettiin.\n\nTyyntä jatkui, ja _Harpyn_ miehistöllä oli yllin kyllin puuhaa heidän\nsiirtäessään vankeja omaan laivaansa ja laittaessaan molempia aluksia\njälleen kuntoon, sillä niiden purjeet ja taklaukset olivat pahasti\nkärsineet. Silloin tällöin _Harpyssa_ aprikoitiin, mikä saattoi olla\ntuo outo alus, joka oli pakottanut korvetin kääntymään, niin että se\noli voitu vallata, mutta kun ollaan uutterassa työssä, ei jää paljoa\naikaa olettamuksiin.\n\nJackin laivassa, hän itse mukaan luettuna, oli ainoastaan kahdeksan\nmiestä, joista yksi oli espanjalainen ja kaksi haavoittunutta. Niin\nollen jäi jäljelle vain neljä, ja hänellä oli lisäksi puuhaa; hänen\ntuli näet auttaa haavoittuneita miehiään ja kiinnittää tykkejään.\nSitäpaitsi ei Mestystä ollut järkevää pitää alusta penikulman päässä\n_Harpysta_ ainoastaan kahden merimiehen varassa. Mutta, kuten Jack\nhuomautti, hän ei ollut syönyt päivällistä eikä ihan varmasti uskonut\nlöytävänsä syötävää mentyään kadettien hyttiin, minkä vuoksi hän\ntahtoi valmistuttaa itselleen päivällistä ja syödä sen, ennenkuin\nlähtisi _Harpyyn_, jota he sillä välin yrittäisivät lähestyä.\n\nJack otti aina kaikki sangen huolettomalta kannalta ja sanoi\nmenevänsä ilmoittautumaan auringon laskiessa. Oli muitakin syitä,\njoiden tähden hänestä ei suinkaan tuntunut mieluiselta kiiruhtaa\n_Harpyyn_. Hän halusi saada aikaa hiukan miettiä, mitä hän lausuisi\npuolustuksekseen ja miten hän puhuisi miesten puolesta. Hänen\nluonteensa suoruus vaati ensinnäkin häntä kertomaan koko totuuden;\nmutta toisaalta hänen hyväsydämisyytensä yllytti häntä ilmaisemaan\nsen vain osittain.\n\nJackin ei olisi tarvinnut nähdä tätä vaivaa, sillä mitä häneen\nitseensä tuli, niin hänellä oli neljätoistatuhatta hyvää puolustajaa\njuhlahyttiin sijoitetuissa pusseissa; ja mitä taas tuli miehiin,\nannetaan jopa kapinoiminenkin anteeksi taistelun jälkeen, jos he\nkäyttäytyvät hyvin. Jack, joka oli uupunut sen päivän kiihtymyksistä\nja ankarasta työstä, mietti miettimistään, kunnes hän vihdoin vaipui\nsikeään uneen eikä herännytkään auringon laskiessa, vaan vasta\nkaksi tuntia myöhemmin. Eikä myöskään Mesty herättänyt häntä, sillä\nneekerilläkään ei ollut kiirettä joutua laivalle \"keittämään ruokaa\nnuorten herrasmiesten kattilalla\".\n\nHerättyään Jack hämmästyi sitä, että hän oli nukkunut niin kauan.\nHänen mentyään kannelle oli pimeä ja yhäti tyyni, mutta hän saattoi\nhelposti erottaa, että _Harpy_ ja korvetti edelleenkin olivat\npaikoillaan korjaamassa vaurioitaan. Hän käski miesten laskea vesille\npienen veneen, jätti Mestyn huolehtimaan aluksesta ja souti kahdella\nairolla _Harpyn_ kupeelle.\n\nHaavoittuneet, vangit ja molempien aluksien väliä kulkevat veneet\nantoivat koko _Harpyn_ miehistölle runsaasti puuhaa, ja Jackin pieni\nvene pääsi pimeässä aluksen kupeelle kenenkään sitä huomaamatta. Niin\nei olisi pitänyt käydä, mutta niin kävi, ja se oli jossakin määrin\npuolustettavissa. Jack kapusi kannelle ja työntyi vankien lomitse,\njoita järjestettiin ruokkimista varten. Hän oli kietoutunut gregoon,\nja useilla vangeilla oli yllään samanlainen vaatekappale.\n\nJackia huvitti se, ettei häntä tunnettu. Hän sujahti pääluukusta\nkannen alle, hänen täytyi kumartua välttääkseen haavoittuneiden\nriippumattoja, ja hän aikoi mennä perässä sijaitsevaan\nkapteeninhyttiin, kun hän kuuli nuoren Gossettin huutavan ja\nköydenpätkän läiskivän.\n\n\"Minut saa hirttää, jollei se Vigors-raakalainen ole pieksemässä\nnuorta Gossettia\", tuumi Jack. \"Varmastikin se poika-poloinen on\nsaanut vähäväliä löylytystä minun poissa ollessani. Tällä kertaa\nainakin hänet pelastan.\"\n\nGregoonsa kietoutuneena Jack meni hytin ikkunan ääreen, vilkaisi\nsisälle ja näki asianlaidan olevan niinkuin oli otaksunut. Äkäisesti\nhän huusi: \"Herra Vigors, olen teille kiitollinen, jos jätätte\nGossettin rauhaan.\" Kuultuaan hänen äänensä Vigors pyörähti ympäri\npamppu kädessä, näki Jackin kasvot ikkunasta, uskoi tätä ilmestymistä\nyliluonnolliseksi, päästi kiljaisun ja kaatui pyörtyneenä lattialle.\nMyöskin pikku Gossettin kaikki jäsenet vapisivat, ja hän tuijotti\nikkunaan suu auki. Jack oli tyytyväinen ja katosi heti. Sitten hän\nmeni perälle, sysäsi syrjään palvelijan, joka kertasi kapteenin\nmääräyksiä kannella olevalle upseerille, ja astui hyttiin, jossa\nkapteeni istui kahden espanjalaisen upseerin seurassa, otti hatun\npäästänsä ja lausui:\n\n\"Olen saapunut laivaan, kapteeni Wilson.\"\n\nKapteeni Wilson ei romahtanut pyörtyneenä lattialle, vaan ponnahti\npystyyn, kaataen edessään olevan lasin.\n\n\"Laupias Jumala, herra Easy, mistä te olette tullut?\"\n\n\"Tuosta taempana olevasta laivasta, sir\", vastasi Jack.\n\n\"Taempana olevasta laivasta! Mikä alus se on? Missä olette ollut näin\nkauan?\"\n\n\"Se on pitkä tarina, sir\", torjui Jack.\n\nKapteeni Wilson ojensi kätensä ja pudisti Jackin kättä sydämellisesti.\n\n\"Joka tapauksessa olen iloissani nähdessäni teidät, poika.\nIstuutukaahan ja kertokaa minulle tarinanne muutamilla sanoilla.\nTuonnempana ehdimme kuulla sen yksityiskohtaisesti.\"\n\n\"Jos suvaitsette\", aloitti Jack, \"valtasimme kutterillamme sen\nlaivan sinä iltana, jona lähdimme liikkeelle -- en ole ensi luokan\npurjehtija, ja tuuli ajoi minut Zaffarine-saarille, missä viivyin\nkaksi kuukautta merimiesten puutteessa. Heti niitä saatuani lähdin\nuudelleen liikkeelle -- olen menettänyt kolme miestä haikalojen\nkitaan, ja kaksi miehistäni haavoittui tämänpäiväisessä ottelussa\n-- laivassa on kaksitoista tykkiä, se on puolittaisessa lyijy- ja\npuuvillalastissa, sen hytissä on neljätoistatuhatta dollaria, ja sen\nrungossa on kolme kuulanreikää -- ja kuta pikemmin lähetätte siihen\njoitakuita miehiä, sitä parempi.\"\n\nTämän tajuaminen ei ollut kovin helppoa, mutta se, että aluksessa\noli neljätoistatuhatta dollaria ja että se tarvitsi lisää miehistöä,\noli varsin tyydyttävästi selitetty. Kapteeni Wilson soitti kelloa,\nkutsui Asperia, joka jäi töllistelemään nähtyään sankarimme, käski\nhänen määrätä Jolliffen menemään alukseen toisella kutterilla,\nlähettämään haavoittuneet _Harpyyn_ ja ottamaan aluksen huostaansa.\nSenjälkeen hän käski Jackin seurata Jolliffea ja antaa hänelle\nkaikki tarpeelliset tiedot, lausuen itse haluavansa kuulla hänen\nkertomuksensa seuraavana päivänä, jolloin heillä ei olisi niin kovin\nkiire.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU\n\nSankarimme tekee sen havainnon, ettei trigonometria ole välttämätön\nainoastaan purjehduksessa, vaan saattaa käydä tarpeelliseksi myös\nkunnia-asioita selvitettäessä.\n\n\nKuten kapteeni Wilson totuudenmukaisesti lausui, hänellä oli liian\nkiire edes kuullakseen Jackin kertomusta sinä iltana, sillä he\nkoettivat perin kiihkeästi saada molemmat alukset purjehduskuntoon\nsiksi, kun tuuli viriäisi, koska espanjalaisilla oli sotalaivoja\nCarthagenassa, jonne ei ollut kymmentä meripenikulmaa, ja koska\nviholliset olivat saaneet tiedon taistelun tuloksesta. Heidän oli\nsenvuoksi välttämätöntä lähteä liikkeelle mahdollisimman pian.\nSawbridge oli vallatussa aluksessa, joka oli korvetti; siinä oli\nkaksi tykkiä enemmän kuin _Harpyssa_, ja sen nimi oli _Cacafuogo_.\n\nSe oli pujahtanut pois Cadizin satamasta, purjehtinut salmesta\nyöllä ja päässyt kolmen penikulman päähän Carthagenasta silloin,\nkun se vallattiin. Sen valtauksesta ei varmastikaan olisi tullut\nmitään, jollei Jack aseistettuine aluksineen olisi onneksi sattunut\npurjehtimaan nientä kohti, joten kapteeni Wilsonin ja Sawbridgen\n(jotka kumpikin ylennettiin, edellinen fregatinkapteeniksi ja\ntoinen komentajaksi) voitiin sanoa saavan kiittää Jackia hyvästä\nonnestaan. _Harpy_ oli menettänyt yhdeksäntoista miestä kaatuneina\nja haavoittuneina, ja espanjalainen korvetti oli menettänyt\nseitsemänviidettä. Kun kaikki otetaan huomioon, oli se sangen\nkunniakas taistelu.\n\nKello kaksi aamulla olivat alukset valmiina, oli tehty kaikki, mitä\nniin lyhyessä ajassa suinkin voitiin, ja ne purjehtivat vähin purjein\nyöllä Gibraltaria kohti _Nostra Signora del Carmenin_ seuratessa\nniitä Jolliffen komentamana. Jolliffella oli laivakumppaniensa\nrinnalla se etu, että hän kuuli ensimmäisenä kertomuksen Jackin\nseikkailuista, jotka hämmästyttivät häntä yhtä paljon kuin\nhuvittivatkin. Ei edes kapteeni Wilson ollut enemmän iloissaan\nnähtyään Jackin kuin tämä arvoisa aliperämies oli.\n\nNoin kello yhdeksän _Harpy_ kääntyi tuuleen, ja siitä lähetettiin\nvene noutamaan sankariamme ja merimiehiä, jotka olivat olleet\nniin kauan hänen muassaan vallatussa aluksessa. Ja senjälkeen\n_Harpysta_ laskettiin vesille isovene noutamaan dollareita, jotka\nolivat tärkeämmät. Sanoessaan jäähyväiset Jolliffelle Jack otti\ntaskustaan ja lahjoitti aliperämiehelle sotalain, joka oli ollut\nniin hyödyllinen hänelle ja jota ilman hän senvuoksi ei uskonut\nJolliffenkaan tulevan toimeen, ja sitten hän laskeutui kannelta.\nMiehet olivat jo veneessä, luoden rukoilevia katseita Jackiin\nherättääkseen hänessä sääliä, ja Mesty sijoittui istumaan sankarimme\nviereen tuiki happamella tuulella otaksuttavasti sentähden, ettei\nhäntä miellyttänyt ajatus joutua taaskin \"keittämään ruokaa nuorten\nherrasmiesten kattilalla\".\n\nMyöskin Jack oli hieman alakuloinen luovuttaessaan pois aluksen\nkomennuksen ja silmäili vihreätä hametta, joka sirosti hulmusi\nmastossa, sillä Jolliffe oli päättänyt olla hinaamatta pois mastosta\nlippua, jonka suojassa Jack oli taistellut niin uljaasti.\n\nKuten voi kuvitella, vei Jackin kertomus suuren osan aamupäivästä.\nJa vaikka hän ei koettanutkaan kieltää sitä, että hän oli nähnyt\nSawbridgen perääntymismerkin, innostui kapteeni hänen kertomuksensa\njatkuessa kuitenkin niin kovasti, ettei sen päätyttyä lainkaan\nmuistanut huomauttaa Jackille, kuinka sopimatonta oli olla\nnoudattamatta määräyksiä. Hän lausui ihailevan tunnustuksensa Jackin\nkäyttäytymisen johdosta ja oli myöskin hyvin tyytyväinen Mestyyn.\n\nJack käytti hyväkseen tilaisuutta mainitakseen, kuinka vastenmielinen\nMestystä hänen nykyinen puuhansa oli, ja hänen suosituksensa otettiin\nsuopeasti vastaan. Jackin onnistui myöskin saada anteeksianto\nmiehille, katsoen siihen, että he sittemmin olivat käyttäytyneet niin\nhyvin. Mutta tästä kapteeni Wilsonin lupauksesta huolimatta heidät\ntoistaiseksi pantiin rautoihin. Jack ilmoitti Mestylle ja Mesty\nmiehille, että laivan saavuttua Gibraltariin heidät vapautettaisiin,\nsittenkun he olisivat saaneet nuhteet, joten miehet eivät toivoneet\nmuuta kuin suotuista tuulta.\n\nKapteeni Wilson kertoi Jackille, että hänet oli hänen ehdittyään\namiraalin luokse lähetetty Maltan saarelle viemään kaapattuja aluksia\nja että kun hän otaksui kutterin uponneen, hän oli kirjoittanut\nJackin isälle, ilmoittaen hänelle pojan kuolemasta. Tästä sankarimme\noli kovasti pahoillaan, sillä hän arvasi, kuinka suuren surun se\ntuottaisi etenkin hänen äiti-raukalleen.\n\n\"Mutta\", tuumi Jack, \"jos äiti on onneton kolme kuukautta, on hän\nylettömän riemuissaan seuraavat kolme kuukautta saatuaan tietää minun\nelävän, joten kuukauden kuluttua kaikki on tasan. Ja niin pian kuin\nsaavun Gibraltariin, kirjoitan kotiin, ja koska tuuli on myötäinen,\ntapahtuu se huomenna tai ylihuomenna.\"\n\nPitkän keskustelun jälkeen kapteeni suopeasti päästi hänet pois\npuheiltaan kuulemansa nojalla varmana siitä, että Jackista sukeutuisi\noikein kunnollinen upseeri ja että hän oli jo tyyten unohtanut\nyhdenvertaisuuden ja ihmisoikeudet. Mutta siihen nähden kapteeni\nWilson erehtyi -- lapsuudessa kylvettyjä rikkaruohoja ei saada niin\nhelposti kitketyiksi.\n\nHeti kapteenin päästettyä hänet puheiltaan Jack meni kannelle ja\ntapasi siellä espanjalaisen korvetin kapteenin ja upseerit, jotka\nseisoivat peräkannella, perin vakavasti silmäillen _Nostra Signora\ndel Carmenia_. Nähtyään sankarimme, jonka kapteeni Wilson oli heille\nmaininnut olevan sen nuoren upseerin, joka oli sulkenut heiltä\ntien Carthagenaan, he kääntyivät katsomaan häneen, eivätkä heidän\nkatseensa olleet ihan niin suopeita kuin ne olisivat saattaneet olla.\n\nTapansa mukaan kohteliaana Jack kohotti hattuaan espanjalaiselle\nkapteenille ja hyvillään siitä, että oli saanut tilaisuuden\nkerskailla espanjankielen taidolla, lausui tavanmukaisen toivotuksen,\nettä toinen eläisi tuhatvuotisiksi. Espanjalainen kapteeni, joka\nolisi toivonut Jackin joutuneen hornaan ainakin neljäkolmatta tuntia\naikaisemmin, oli yhtä kohtelias ja pyysi sitten kysyä, minkä lipun\nJack oli hinauttanut mastoon taistelun aikana. Jack vastasi, että se\noli sellainen lippu, jolle antautumista ei yksikään espanjalainen\nherrasmies pitänyt häpeänä, vaikka he kaikki olivatkin aina valmiit\nryhtymään taisteluun sitä vastaan ja usein yrittivät vallata sen. Sen\nkuultuaan espanjalainen kapteeni oli kovin pahasti ymmällä. Kapteeni\nWilson, joka ymmärsi hieman espanjankieltä, keskeytti sitten:\n\n\"Muuten, herra Easy, minkä lipun te oikein nostitte mastoon? Me emme\nsaaneet siitä selvää. Herra Jolliffe näkyy edelleenkin pitävän sitä\nliehumassa.\"\n\n\"Niin, sir\", vastasi Jack, joka ei oikein tiennyt, miksi olisi\nlippuaan nimittänyt, mutta vihdoin hän vastasi, että se oli\nyhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien lippu.\n\nKapteeni Wilson rypisti otsaansa, ja huomattuaan menetelleensä\nvastenmielisesti Jack sitten kertoi hänelle koko jutun, minkä jälkeen\nkapteeni Wilson nauroi. Jack selvitti asian myöskin espanjalaisen\nkorvetin upseereille, jotka vastasivat, \"ettei tämä ollut ensimmäinen\neikä olisi myöskään viimeinen kerta, jolloin miehet olivat käyneet\ntaisteluun hameen merkeissä\".\n\nEspanjalainen kapteeni kehui Jackin espanjankielentaitoa, joka oli\ntosiaankin sangen hyvä (sillä kun hänellä ei ollut kahden kuukauden\naikana ollut kerrassaan mitään muuta tekemistä, oli hän edistynyt\nhyvin) ja tiedusti, missä hän oli sen oppinut. \"Zaffarine-saarilla\",\nvastasi Jack.\n\n\"Zaffarine-saarilla?\" kertasi espanjalainen kapteeni. \"Mutta nehän\novat asumattomia.\"\n\n\"Siellä on runsaasti matalikko-haikaloja\", huomautti Jack.\n\nEspanjalaisen kapteenin mielestä sankarimme oli kovin omituinen\nmiekkonen, kun hän käytti taistelussa lippunaan vihreätä\nsilkkihametta ja otti espanjakielen tunteja matalikko-haikaloilta.\nMutta koska hän oli ihan yhtä kohtelias kuin Jack, ei hän väittänyt\nvastaan, vaan otti runsaan hyppysellisen nuuskaa, sydämensä pohjasta\ntoivoen, että matalikko-haikalat olisivat siepanneet Jackin,\nennenkuin hän hinasi mastoonsa sen kirotun hameen.\n\nJack oli kuitenkin kapteenin ja koko laivan miehistön suuri suosikki\nlukuunottamatta hänen neljää vihamiestään -- perämiestä, Vigorsia,\npursimiestä ja taloudenhoitajan apulaista. Mitä Vigorsiin tulee, oli\nhän tullut jälleen tajuihinsa ja pistänyt pampun arkkuunsa siihen\nsaakka, kunnes Jack uudelleen lähtisi risteilemään. Jos hän lausui\njonkun loukkaavan huomautuksen, osoitti pikku Gossett hytin ikkunaa\nja virnisti, ja pelkästään sen tapauksen muistokin sai Vigorsin\nkalpenemaan ja säikäytti hänen äänettömäksi.\n\nKahden päivän kuluttua he saapuivat Gibraltariin -- Sawbridge tuli\njälleen laivaan -- samoin teki Jolliffe. He viipyivät satamassa\nkaksi viikkoa, joiden aikana Jackin sallittiin olla yhtenään\nmaissa -- Asper oli hänen seurassaan, ja Jack kirjoitti suuren\nvekselin osoittaakseen isälleen olevansa vielä elossa. Sawbridge\nsuostutti sankarimme kertomaan hänelle kaikki seikkailunsa ja oli\nniin tyytyväinen Mestyn käytökseen, että määräsi hänet sellaiseen\ntehtävään, joka sopi hänelle erikoisen hyvin -- nimittäin laivan\nkorpraaliksi. Sawbridge käsitti, että se oli luottamustehtävä, eikä\nvähääkään välittänyt ihonväristä, kunhan vain sai siihen sopivan\nmiehen. Mesty käveli mahtavana ja ainakin kolmea tuumaa entistä\nkookkaampana.\n\nHän oli aina puhdas, suoritti tehtävänsä tunnontarkasti ja käytti\nkeppiään harvoin.\n\n\"Koska te, herra Easy\", virkkoi ensimmäinen luutnantti, \"olette\nniin erikoisen ihastunut risteilyyn\" -- Jack oli nimittäin kertonut\nhänelle koko totuuden -- \"olisi teidän kovin hyvä parantaa\npurjehdustaitoanne\".\n\n\"Olen itsekin sitä mieltä\", myönsi Jack vaatimattomasti, \"etten vielä\nole ihan moitteettoman taitava siinä suhteessa\".\n\n\"No niin, siispä herra Jolliffe opettaa teitä. Hän on pätevin\nopettaja tässä laivassa. Kuta pikemmin pyydätte häneltä opetusta,\nsitä parempi, ja jos opitte sitä yhtä nopeasti kuin olette oppinut\nespanjankieltä, ei se tuota teille paljoakaan vaivaa.\"\n\nNeuvo oli Jackista hyvä. Seuraavana päivänä hän opiskeli tuiki\nahkerasti ystävänsä Jolliffen johdolla ja teki sen tärkeän havainnon,\nettei kaksi äärettömiin jatkettua yhdensuuntaista koskaan yhdy.\n\nEi saa olettaa kapteeni Wilsonin ja Sawbridgen saaneen ylennystään\nheti. Ylennykset viipyvät aina, koska laivastossa noudatetaan\nmäärättyjä tapoja, joista ei sovi poiketa. Kapteeni Wilson sai\nmääräyksen palata risteilynsä jälkeen Maltan saarelle. Senvuoksi hän\nvei omat tiedonantonsa kauemmaksi Englannista -- Maltasta tiedonannot\npiti lähettää amiraalille Touloniin, ja sitten amiraalin tuli\nlähettää ne Englantiin meriesikuntaan, jonka vastauksen piti saapua\ntakaisin. Kaikki tämä ynnä ne viivytykset, jotka aiheutuivat siitä,\nettei satamista heti lähtenyt laivoja purjehtimaan, veivät viisi tai\nkuusi kuukautta, joiden aikana hänen majesteettinsa korvetin _Harpyn_\nupseerien ja miehistön keskuudessa ei tapahtunut minkäänlaisia\nmuutoksia.\n\nYksi muutos oli kuitenkin tapahtunut. Konstaapeli Minus, joka oli\nollut ensimmäisen kutterin komentajana yöllisessä hyökkäyksessä\nsilloin, kun sankarimme oli joutunut eroon laivastaan, oli\nhuolimattomasti panostaessaan muskettiaan menettänyt oikean\nkätensä, joka oli lentänyt tiehensä musketin panoksen mukana aseen\nlauettua hänen painaessaan latasimella panosta piippuun. Hänet oli\nhaavoittuneena vapautettu palveluksesta ja lähetetty kotimaahan\nJackin poissaolon aikana, ja hänen sijalleen oli määrätty toinen\nmies, jonka nimi oli Tallboys.\n\nTämä oli tanakka, lyhyenläntä mies, jolla oli punaiset kasvot ja\nvielä punaisemmat kädet, punainen tukka ja punaiset viikset. Hän oli\nlukenut aika paljon, sillä hän oli sitä mieltä, että konstaapeli oli\nlaivan tärkein henkilö. Hän oli aikoinaan ollut kapteenin kirjurina\nja kunnostauduttuaan erittäin hyvin ahdistettaessa satamassa olevia\nlaivoja pyytänyt ja saanut konstaapelin valtakirjan.\n\nHän oli tutkinut \"Tykeillä ampumisen taitoa\", josta hän osan käsitti,\nloppuosan käydessä yli hänen ymmärryksensä. Hän luki sitä kuitenkin\nedelleen entiseen tapaansa, arvellen alituisen lukemisen nojalla\nvihdoin oppivansa sitä ymmärtämään. Hän oli käynyt kirjan lävitse\nnimilehdestä viimeiseen sivuun saakka vähintään neljäkymmentä kertaa\nja aloittanut sen juuri äsken taaskin alusta. Hän ei milloinkaan\ntullut kannelle, jollei tämä tykkimiehen opas ollut hänen taskussaan,\nja hänen kätensä oli aina sen kohdalla valmiina vetoamaan siihen\nmillä hetkellä tahansa.\n\nMutta Tallboysilla oli, kuten äsken mainitsimme, suuret käsitykset\nkonstaapelin tärkeydestä, ja muiden ominaisuuksien ohella hänen\npiti mielestään ehdottomasti olla myöskin purjehdustaitoinen. Hän\nosasi esittää ainakin kymmenen esimerkkiä verisistä taisteluista,\njoissa kapteeni ja kaikki ylemmät upseerit olivat joko kaatuneet tai\nhaavoittuneet, joten laivan komentaminen oli joutunut konstaapelin\nhartioille.\n\n\"Ja, sir\", huomautti hän usein, \"jollei konstaapeli ole\npurjehdustaitoinen, ei hän ole pätevä ottamaan huostaansa hänen\nmajesteettinsa alusta. Pursimies ja kirvesmies ovat pelkkiä\nkäytännön miehiä, mutta konstaapeli, sir, on tai hänen pitäisi\nolla tieteellisesti koulutettu. Tykillä ampuminen, sir, on\ntiedettä -- meillä on omat jyväsimemme ja näköviivamme -- tuulen\naiheuttamat poikkeamisemme ja paraabelimme ja heittovoimamme --\nomat pilkkuammuntamme ja ruudinvähennyksemme määrätyn asteikon\nmukaan. Niin, sir, konstaapeli ei mitenkään saa olla olematta\npurjehdustaitoinen, sillä jos hän tuntee tehtävänsä tykkimiehenä, on\nhänellä samat matemaattiset välineet käytettävissään.\"\n\nTämä periaatteen mukaisesti Tallboys oli liittänyt kirjastoonsa\nJohn Hamilton Mooren ja edistynyt merenkulussa suunnilleen yhtä\npitkälle kuin tykilläammunnassakin, nimittäin kynnykselle, juuttuen\nkiinni siihen kaikista matemaattisista välineistään huolimatta,\njoita hän ei osannut käyttää. Ollaksemme hänelle oikeudenmukaisia\ntulee mainita, että hän opiskeli kaksi tai kolme tuntia joka päivä,\neikä ollut hänen syynsä, ettei hän edistynyt. Mutta teknilliset\nnimitykset veivät hänen päänsä sekaisin; hän sekoitti kaikki\nkeskenään, ja jyväsimet, sinit ja kosinit, paraabelit, tangentit,\nkuulan poikkeamiset, sekunnit, näköviivat, logaritmit, projektiilit,\nristeilyt, pinta-alojen määräykset ja laskuviivoittimet olivat kaikki\nsullotut yhteen rykelmään sellaisiin aivoihin, jotka eivät kyenneet\nkäsittämään yksiehtoista päätöslaskua.\n\n\"Suuri oppisi\", lausui Festus apostolille, \"on vienyt sinut\njärjiltäsi\". Tallboysilla ei ollut kylliksi älyä mennäkseen\njärjiltään, mutta hänen oppinsa painoi lyijytaakkana hänen aivojaan.\nKuta enemmän hän luki, sitä vähemmän hän ymmärsi, samalla kun hän\nkävi yhä tyytyväisemmäksi oletettuihin saavutuksiinsa eikä osannut\npuhua käyttämättä matemaattisia vertauskuvia.\n\n\"Olen kuullut, herra Easy\", sanoi konstaapeli eräänä päivänä Jackille\nheidän lähdettyään purjehtimaan Maltaa kohti, \"teidän käyneen käsiksi\npurjehdustieteeseen. Teidän ikäisenne miehen oli jo aikakin tehdä se.\"\n\n\"Niin\", myönsi Jack, \"osaan joka tapauksessa piirtää kohtisuoran\ntoista suoraan vastaan ja määrätä kompassin mukaan ilmansuunnat\".\n\n\"Niin, mutta ette ole vielä päässyt kompassin poikkeukseen saakka.\"\n\n\"En vielä\", vahvisti Jack.\n\n\"Oletteko selvillä siitä, että laiva purjehtiessaan piirtää\nparaabelin maapallon ympäri?\"\n\n\"En vielä ole ehtinyt siihen saakka\", vastasi Jack. \"Entä siihen,\nettä jokainen eteenpäin sysätty ja toiseen kappaleeseen osuva kappale\nsinkoaa siitä tangenttia pitkin?\"\n\n\"Hyvin todennäköisesti\", yhtyi Jack. \"Varmasti se ei tunnu\nmiellyttävältä.\"\n\n\"Ettekö vielä ole aloittanut akuuttista trigonometriaa?\"\n\n\"En ole vielä ennättänyt niin pitkälle\", tunnusti Jack.\n\n\"Se vaatii hyvin terävää huomiokykyä.\"\n\n\"Niin luulisin\", vastasi Jack.\n\n\"Silloin saatte nähdä, kuinka pituusasteita ja leveysasteita\nosoittavat yhdensuuntaiset leikkaavat toisensa.\"\n\n\"Kaksi yhdensuuntaista ei leikkaa toisiaan, vaikka niitä\njatkettaisiin rajattomiin\", väitti Jack.\n\n\"Kyllä, suokaa anteeksi\", väitti konstaapeli.\n\n\"Ei, suokaa tekin anteeksi\", vakuutti Jack.\n\nSenjälkeen Tallboys otti esille pienen maapallon kartan ja osoitti\nJackille, että kaikki parallellipiirit leikkasivat toisensa samassa\npisteessä sekä ylhäällä että alhaalla.\n\n\"Yhdensuuntaiset eivät koskaan leikkaa toisiaan\", lausui Jack, ottaen\nesille Hamilton Mooren.\n\nSitten Jack ja konstaapeli väittelivät tästä kysymyksestä, kunnes he\nsopivat niin, että vetoaisivat Jolliffeen, joka hymysuin selitti,\nettä ne \"viivat olivat yhdensuntaisia eivätkä kuitenkaan olleet\nyhdensuuntaisia\".\n\nKoska molemmat riitapuolet olivat oikeassa, olivat he molemmat\ntyytyväisiä.\n\nOli onni, että Jack tahtoi väitellä tässä tapauksessa. Jos hän\nolisi uskonut konstaapelin kaikkia sekavia väitteitä, olisi hän\njoutunut yhtä ymmälle kuin konstaapeli itsekin oli. Joka kerta kun\nhe kohtasivat toisensa, joutuivat he väittelyyn ja vetosivat, ja\nkun Jackille aina lopuksi selvitettiin, miten asia oikein oli, oppi\nhän sitäkin nopeammin. Kun hänelle selvisi, että hän tiesi jotakin\npurjehduksesta, huomasi hän, ettei hänen kiistakumppaninsa tiennyt\nsiitä mitään. Heidän saapuessaan Maltaan Jack saattoi lörpötellä\nnäistä asioista vaikka päivät pääksytysten.\n\nMutta Maltassa Jack joutui uuteen ikävään selkkaukseen. Smallsole,\nvaikkei voinutkaan vahingoittaa häntä, oli kuitenkin hänen\nvihamiehensä, sitäkin katkerampi vihamies, kun Jackista oli tullut\nkaikkien suosikki. Myöskin Vigors esiintyi alistuvasti, suunnitellen\nkostoa. Mutta toimivat henkilöt tässä tapauksessa olivat pursimies\nja taloudenhoitajan apulainen. Jack ja Mesty pitivät edelleenkin\nkeskustelujaan etukannella, ja pursimies ja taloudenhoitajan\napulainen olivat tulleet läheisiksi liittolaisiksi otaksuttavasti\nsentähden, että he molemmat olivat nurjamielisiä sankariamme\nkohtaan. Nyt Easthupp pukeutui parhaaseen nuttuunsa ja käveli koiran\nvahtien aikana Biggsin seurassa, ja he käyttivät hyväkseen kaikkia\ntilaisuuksia puhutellakseen sankariamme.\n\n\"Minun oma mielipiteeni on\", virkkoi Easthupp eräänä iltana,\nnykäisten paitansa röyhelöä, \"että herrasmiehen pitäisi käyttäytyä\nherrasmiehen tavoin, ja jos herrasmies kannattaa yhdenvertaisuuden\nmielipiteitä ja tuo julki niin vapaamielisiä ajatuksia, hänen pitäisi\ntoimia niiden mukaisesti\".\n\n\"Aivan oikein, herra Easthupp. Hänen velvollisuutensa on toimia\nniiden mukaisesti, eikä hänen sovi ainoastaan sen nojalla, ettei\nhenkilö, joka on herrasmies yhtä hyvin kuin hän itsekin, satu\nkuulumaan peräkannelle, loukata häntä vain sentähden, että toinen on\nlausunut samanlaisia mielipiteitä kuin hänelläkin on.\"\n\nSenjälkeen Biggs iski rottinkikepillään savupiippuun ja katsahti\nsankariimme.\n\n\"Niin\", pitkitti taloudenhoitajan apulainen, \"haluaisin nähdä sen\nmiekkosen, joka olisi menetellyt sillä tavoin maissa. Mutta vielä\ntulee sekin aika, jolloin saan jälleen ottaa ylleni siviilivaatteet,\nja sitten loukkaus pestään pois verellä, herra Biggs.\"\n\n\"Ja paha minut periköön, jollen vielä kerran opeta sitä vintiötä,\njoka varasti housuni!\"\n\n\"Olivatko kaikki rahanne tallella, herra Biggs?\" tiedusti\ntaloudenhoitajan apulainen.\n\n\"En laskenut niitä\", vastasi pursimies ylevästi. \"Niin --\nherrasmiehet halveksivat sellaista\", arvosteli Easthupp. \"Mutta\nmaailmassa on paljon näppäräsormisia miekkosia. On uskomatonta,\nkuinka paljon kelloja ja arvoesineitä katosi entisaikoina, jolloin\nminä kävelin Bondkadulla.\"\n\n\"Sen voin joka tapauksessa vakuuttaa\", lausui pursimies, \"että olisin\naina valmis antamaan hyvitystä jokaiselle loukkaamalleni henkilölle,\njoka arvoasteikossa on alapuolellani. En pidä kiinni arvostani,\nvaikka en puhelekaan yhdenvertaisuudesta, hitto soikoon -- en, enkä\nveljeile neekerien kanssa.\"\n\nKaikki tämä oli niin selvää, ettei sankarimme voinut olla sitä\nkäsittämättä, ja niinpä Jack meni pursimiehen luokse, nosti hattuaan\näärimmäisen kohteliaasti ja virkkoi:\n\n\"Jollen erehdy, herra Biggs, koskee keskustelunne minua.\"\n\n\"Se on hyvin todennäköistä\", myönsi pursimies. \"Kuuntelijat eivät\nkuule hyvää itsestään.\"\n\n\"Näyttää siltä, etteivät herrasmiehet saa puhella keskenään muiden\nheitä tarkkailematta\", lisäsi Easthupp, nykäisten paidankaulustaan.\n\n\"Olette jo useammin katsonut sopivaksi lausua kovin loukkaavia\nhuomautuksia, herra Biggs; ja koska teitä housujutussa mielestänne\non kohdeltu huonosti -- sillä ilmoitan teille kerta kaikkiaan, että\nne toin laivaan minä -- en voi muuta kuin sanoa\", jatkoi sankarimme,\nkumartaen tuiki kohteliaasti, \"että perin ilomielin annan teille\nhyvitystä\".\n\n\"Olen ylempi upseerinne, herra Easy\", vastasi pursimies.\n\n\"Niin, laivasto-ohjesäännön mukaan. Mutta juuri äsken vakuutitte\nolevanne valmis syrjäyttämään arvonne -- ja mielestäni se tässä\ntapauksessa onkin kiistanalainen; minä kuulun peräkannelle, mutta te\nette kuulu.\"\n\n\"Tätä herrasmiestähän te olette loukannut, herra Easy\", huomautti\npursimies, osoittaen taloudenhoitajan apulaista.\n\n\"Niin, herra Easy, olen ihan yhtä hyvä herrasmies kuin tekin, vaikka\nminulle onkin sattunut kovan onnen kolahduksia -- sukuni on yhtä\nvanha kuin mikä muu suku maassamme tahansa\", väitti Easthupp, jota\nnyt pursimies tuki. \"Olen useita vuosia liikkunut Bond-kadulla,\nja suonissani on yhtä hyvää verta kuin teidänkin, herra Easy,\nvaikka minulle onkin sattunut onnettomuuksia -- suvussani on ollut\namiraaleja.\"\n\n\"Olette karkeasti loukannut tätä herrasmiestä\", vahvisti Biggs\nedelleen. \"Ja kaikista yhdenvertaisuuspuheistanne huolimatta ette\nuskalla antaa hänelle hyvitystä -- piiloudutte peräkantenne suojaan.\"\n\n\"Herra Biggs\", vastasi sankarimme, joka nyt oli pahasti kiukustunut,\n\"heti Maltaan saavuttuamme menen maihin. Pukeutukaa te ja tämä\nmiekkonen siviiliasuun, ja olen valmis kohtaamaan teidät molemmat --\nja sitten näytän, enkö uskalla antaa hyvitystä.\"\n\n\"Yksi kerrallaan\", väitti pursimies.\n\n\"Ei, sir, ei yksi kerrallaan, vaan molemmat samalla kertaa --\ntaistelen teitä molempia tai en kumpaakaan vastaan. Jos olette\nylempi upseerini, täytyy teidän alentua\", vastasi Jack ivallisesti\nnaurahtaen, \"taistelemaan kanssani, sillä muutoin minä en alennu\ntaistelemaan tuon miekkosen kanssa, joka luullakseni ei ole ollut\npaljoakaan taskuvarasta parempi\".\n\nTämä Jackin sattumalta kohdalleen osunut viittaus sai\ntaloudenhoitajan apulaisen kalpenemaan kalpeaksi kuin palttina ja\nsitten lehahtamaan tulipunaiseksi. Hän raivosi ja puhisi, vaikkei\njaksanutkaan kestää Jackin paheksuvaa katsetta. Samassa Jack taaskin\nkääntyi toisaalle.\n\n\"No, herra Biggs, onko asia sovittu, vai piiloudutteko te etukantenne\nsuojaan?\"\n\n\"Minä en ole väistelijä\", vastasi pursimies. \"Selvitämme tämän jutun\nMaltassa.\"\n\nSaatuaan sen vastauksen Jack kääntyi jälleen Mestyn puoleen.\n\n\"Massa Easy, näen hänen kasvoistaan, tuon Eastop-miekkosen, ettei hän\npidä tästä. Minä lähden maihin kanssanne joka tapauksessa ja katson,\nettä peli on rehellistä -- saanko niin tehdä?\"\n\nLuvattuaan taistella Biggsin tietenkin täytyi hankkia itselleen\nsekundantti, ja hän valitsi Tallboysin, konstaapelin. Koska tätä\nkovasti harmitti se, että Jack oli viime aikoina tuon tuostakin\nvoittanut hänet purjehdustieteessä, oli hän sankarillemme nyreissään\nja suostui Biggsin pyyntöön, mutta hänelle tuotti sangen paljon\npäänvaivaa se, miten voisi järjestää niin, että kolme miestä\ntaistelisi samalla kertaa, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan,\nettä voisi olla kaksi kaksintaistelua. Niinpä hän meni hyttiinsä ja\nalkoi lukea.\n\nJack puolestaan ei uskaltanut hiiskua asiasta sanaakaan Jolliffelle.\nLaivassa ei ollutkaan ketään, jolle hänen olisi sopinut uskoa\nasiansa, paitsi Gascoignea. Hän meni senvuoksi tämän puheille,\nja vaikka Gascoignen mielestä Jackin ei olisi mitenkään sopinut\ntaistella edes pursimiehen kanssa, ei toinen mitenkään voinut\nperääntyä, koska haaste oli annettu. Niin ollen hän suostui, sillä\nkaikkien merikadettien tapaan hän odotti jutusta sukeutuvan hauskaa\neikä lainkaan ajatellut seurauksia.\n\nToisena päivänä laivan laskettua ankkurinsa Valetten satamaan saivat\npursimies ja konstaapeli, Jack ja Gascoigne luvan lähteä maihin.\nMyöskin Easthupp, taloudenhoitajan apulainen, puettuna parhaaseen\nsiniseen, messinkinappiseen ja samettikauluksiseen takkiinsa, juuri\nsamaan, joka oli ollut hänen yllänsä silloin, kun hänet pidätettiin\nhänen vannoessaan ja vakuuttaessaan olevansa herrasmies ja samalla\nvetäessään kädellään lompakkoa toisen henkilön taskusta, meni\nperäkannelle pyytämään samaa lupaa, mutta Sawbridge epäsi sen, koska\nhän tahtoi, että Easthupp veisi tynnyritehtaaseen takaisin kimpiä\nja vanteita. Suureksi masennuksekseen ei myöskään Mesty päässyt\nlähtemään.\n\nTämä oli hankalaa, mutta siitä selvittiin siten, että taistelu\npäätettiin suorittaa tynnyritehtaan takana määrätyllä hetkellä,\njolloin Easthuppin sopisi pujahtaa sinne ja lainata osa tehtäviään\nvarten määrätystä ajasta paikatakseen risaiseksi revittyä kunniaansa.\nNiinpä kaikki asianomaiset menivät maihin ja majoittuivat pieneen\nmajataloon suorittamaan tarpeellisia alkuvalmistuksia.\n\nSiellä Tallboys puhutteli Gascoignea vietyään hänet syrjään, samalla\nkun pursimies kulutti aikaansa grogilasin ääressä ja sankarimme istui\nmajatalon edustalla, kiusoitellen apinaa.\n\n\"Herra Gascoigne\", lausui konstaapeli, \"minulle on antanut paljon\npäänvaivaa se, miten tämä taistelu pitäisi järjestää, mutta vihdoin\nse minulle selvisi. Nähkääs, taistelussa on mukana kolme henkilöä.\nJos heitä olisi ollut neljä tai kaksi, ei järjestäminen olisi ollut\nvaikeata, koska siinä tapauksessa olisi suora viiva tai neliö ollut\nkäytettävissämme. Mutta tässä tapauksessa meidän täytyy järjestää\nasia kolmion pohjalla.\"\n\nGascoigne kuunteli suu auki jaksamatta kuvitella, mitä oli tulossa.\n\n\"Oletteko selvillä, herra Gascoigne, tasasivuisen kolmion\nominaisuuksista?\"\n\n\"Kyllä tiedän\", vastasi kadetti, \"että sillä on kolme yhtä pitkää\nsivua, mutta missä pahuksen yhteydessä se ja tämä taistelu ovat\nkeskenään?\"\n\n\"Niillä on hyvin paljon yhteyttä, herra Gascoigne\", vakuutti\nkonstaapeli. \"Siinä on tämän vaikean pulman ratkaisu. Kolmen henkilön\nvälistä taistelua ei voikaan suorittaa muutoin kun sen pohjalla.\nPankaahan merkille\", kehoitti konstaapeli, ottaen taskustaan liitua\nja piirtäen pöytään kolmion, \"että tässä kuviossa on kolme kärkeä,\njotka kaikki ovat yhtä etäällä toisistaan. Ja meillä on kolme\ntaistelijaa. Kun siis sijoitamme yhden heistä kuhunkin kärkeen, on\npeli rehellinen heille kaikille; herra Easy esimerkiksi seisoo tässä,\npursimies tässä ja taloudenhoitajan apulainen kolmannessa kärjessä.\nJos nyt etäisyydet mitataan oikein, on kaikki niinkuin olla pitääkin.\"\n\n\"Mutta\", kysyi Gascoigne riemastuneena sellaisesta ajatuksesta,\n\"miten heidän sitten pitää ampua?\"\n\n\"Se ei todellakaan ole kovin tärkeä kysymys\", vastasi konstaapeli.\n\"Mutta kun olemme merimiehiä, tuntuu minusta kuitenkin siltä, että\nheidän pitäisi ampua myötäpäivään; herra Easyn pitäisi siis ampua\nherra Biggsiä, herra Biggsin herra Easthuppia ja herra Easthuppin\nherra Easyä. Huomaatte siis, että heistä jokainen saa ampua jotakuta\ntoista ja samalla saa laukauksen toiselta.\"\n\nGascoigne oli ylettömästi ihastunut menettelytavan outouteen, ja\nse miellytti häntä sitäkin enemmän, koska hän käsitti Easyn saavan\nsellaisesta järjestelystä kaikki mahdolliset edut.\n\n\"Totisesti, herra Tallboys, kunnioitan teitä suuresti. Teillä on\nmainio matemaattinen pää, ja olen ihastunut teidän järjestelyynne.\nNäissä asioissa päämiesten on tietenkin tyydyttävä sekundanttiensa\nsopimuksiin, ja minä vaadin herra Easyä mukaantumaan teidän\noivalliseen ja tieteelliseen ehdotukseenne.\"\n\nGascoigne meni ulkosalle, veti Jackin eroon apinasta ja kertoi\nhänelle, mitä konstaapeli oli esittänyt, ja Jack nauroi sille\nsydämensä pohjasta.\n\nMyöskin konstaapeli selitti sen pursimiehelle, joka ei oikein hyvin\nsitä käsittänyt, mutta vastasi:\n\n\"Varmasti se on niinkuin pitääkin -- laukaus laukauksesta, ja hornaan\nkaikki edut!\"\n\nSenjälkeen asianomaiset lähtivät määräpaikalle muassaan kaksi\nparia laivanpistooleja, jotka Tallboys oli salaa tuonut maihin.\nJa heti heidän ehdittyään paikalle kutsui konstaapeli Easthuppin\ntynnyritehtaasta. Tällä välin Gascoigne oli mitannut tasasivuisen\nkolmion, jonka kyljet olivat kahdentoista askeleen pituisia, ja\nmerkinnyt sen maahan. Palattuaan mukanaan taloudenhoitajan apulainen\nTallboys tarkasti taistelupaikkaa ja huomattuaan, että \"kulmat olivat\nyhtä suuret ja niiden kärkien väliset sivut olivat yhtä pitkät\",\nselitti kaiken olevan kunnossa, Easy sijoittui paikalleen, pursimies\nvietiin kohdalleen, ja konstaapeli talutti Easthuppin, joka oli ihan\nymmällä, kolmanteen kärkeen.\n\n\"Mutta, herra Tallboys\", valitti taloudenhoitajan apulainen, \"en\nymmärrä tätä. Herra Easy taistelee ensiksi herra Biggsiä vastaan,\neikö niin?\"\n\n\"Ei\", vastasi konstaapeli. \"Tämä on kolmen henkilön välinen\nkaksintaistelu. Te ammutte herra Easyä, herra Easy ampuu herra\nBiggsiä, ja herra Biggs ampuu teitä. Kaikki on sovittua, herra\nEasthupp.\"\n\n\"Mutta\", väitti Easthupp, \"en käsitä tätä. Minkätähden herra Biggsin\npitää ampua minua? Meillä ei ole ollut vähääkään riitaa.\"\n\n\"Koska herra Easy ampuu herra Biggsiä ja herra Biggsin pitää myöskin\nsaada ampua.\"\n\n\"Jos olette koskaan ollut herrasmiesten seurassa, herra Easthupp\",\nhuomautti Gascoigne, \"täytyy teillä olla jonkun verran tietoja\nkaksintaistelusta\".\n\n\"Kyllä, kyllä, olen ollut mahdollisimman hyvässä seurassa, herra\nGascoigne, ja voin antaa herrasmiehelle hyvitystä, mutta --\"\n\n\"No, jos asia kerran on niin, sir, täytyy teidän tietää, että\nkunnianne on sekundanttinne hallussa ja ettei herrasmies näissä\nasioissa koskaan vetoa.\"\n\n\"Niin, niin, kyllä tiedän sen, herra Gascoigne. Mutta sittenkin,\nherra Biggsillä ja minulla ei ole mitään riitaa keskenämme, ettekä\nte, herra Biggs, senvuoksi luonnollisestikaan halua ampua minua.\"\n\n\"Ettehän toki luule, että aion antaa ampua itseäni ilman muuta\",\nvastasi pursimies. \"Ei, ei; minä tahdon myöskin ampua laukaukseni\njoka tapauksessa.\"\n\n\"Mutta ystäväänne kohtiko, herra Biggs?\"\n\n\"Samantekevä, tähtään jotakuta; laukaus laukauksesta ja osuma\nonnellisimmalle!\"\n\n\"No niin, hyvät herrat, minä panen vastalauseeni tällaista menettelyä\nvastaan\", sanoi Easthupp. \"Tulin tänne saadakseni hyvitystä herra\nEasyltä enkä herra Biggsin maalitauluksi.\"\n\n\"Ettekö saa hyvitystä ampuessanne laukauksen herra Easyyn?\" tokaisi\nkonstaapeli. \"Mitä te vielä haluaisitte?\"\n\n\"Panen vastalauseeni sitä vastaan, että herra Biggs ampuu minua.\"\n\n\"Haluaisitte siis ampua laukauksen muiden ampumatta teitä\",\nhuudahti Gascoigne. \"Asian laita on niin, että tämä miekkonen\non vietävänmoinen pelkuri, ja hänet pitäisi potkia takaisin\ntynnyritehtaaseen.\"\n\nTämän herjauksen kuultuaan Easthupp terästi rohkeuttaan ja otti\nkäteensä konstaapelin tarjoaman pistoolin.\n\n\"Kuulittehan ne sanat, herra Biggs. Kaunista kielenkäyttöä\nherrasmiehelle tarkoitettuna. Saatte kuulla minusta, sir, niin\npian kuin laivan miehistö saa lopputilinsä. En enää vastusta,\nherra Tallboys. Kuolema mieluummin kuin häpeä. Olen herrasmies,\ntulimmainen.\"\n\nMissään nimessä taskuvarkaamme ei ollut varsin rohkea, sillä hän\nvapisi ylettömästi tähdätessään pistoolillaan.\n\nKonstaapeli komensi ikäänkuin olisi harjoittamassa ampumista laivan\nisoilla tykeillä.\n\n\"Vetäkää pistoolinne vireeseen! -- Tähdätkää hyvin! -- Laukaiskaa! --\nSankkilävet kiinni!\"\n\nTaistelijoista ainoastaan Easthupp näytti tottelevan viimeistä\nlisämääräystä. Hän läimäytti kätensä housuntakapuoliinsa, kirkaisi\nkovaa ja vaipui sitten maahan. Kuula oli sujahtanut suoraan hänen\nperäpuoliensa lävitse, koska hän oli ollut sivuittain pursimieheen\npäin katsoessaan sankariamme.\n\nMyöskin Jackin kuula oli tehnyt tehtävänsä, lävistänyt pursimiehen\nmolemmat posket tekemättä sen enempää pahaa kuin sen, että se\nkiskaisi irti hänen kaksi parasta syömähammastaan ja sysäsi\ntakimmaisen posken reiästä pursimiehen tupakkamällin pois suusta.\nMitä tulee Easthuppin kuulaan, niin se lensi Jumala ties minne,\nkoska hänen kätensä oli hyvin epävarma ja hän sulki silmänsä ennen\nlaukaisemista.\n\nTaloudenhoitajan apulainen virui maassa ja kirkui -- pursimies\nsylkäisi suustansa syömähampaansa ja pari tai kolme suullista verta,\nviskaten sitten pistoolinsa raivoissaan maahan.\n\n\"Kaunis juttu, jumaliste!\" puhisi hän. \"Hän lopetti pillinsoittoni.\nMiten pahuksessa määräyksen saatuani puhallan päivällismerkin, kun\nkaikki ilma pääsee suusta poskien kautta?\"\n\nTällä välin olivat muut menneet auttamaan taloudenhoitajan apulaista,\njoka valitti yhäti. He tarkastivat häntä, eikä haava ruumiin siinä\nosassa ollut heidän mielestään vaarallinen.\n\n\"Hillitkää tuota kirottua mylvintäänne!\" kiljaisi konstaapeli.\n\"Muutoin saatte tänne vahtisotilaat. Ette te ole saanut vammaa.\"\n\n\"Enkö ole?\" ulvoi Easthupp. \"Voi, sallikaa minun kuolla, sallikaa\nminun kuolla! Älkää kajotko minuun!\"\n\n\"Hölynpölyä\", kivahti konstaapeli. \"Teidän täytyy nousta pystyyn ja\nkävellä veneelle. Jollette kävele, jätämme teidät yksin. Hillitkää\nkieltänne, tulimmainen! Ettekö tottele? No, siispä annan teille\njotakin ulistavaa.\"\n\nSenjälkeen Tallboys alkoi antaa kurjalle mies-poloiselle sivalluksia\nsekä vasemmalta että oikealta, ja Easthupp sai niin monta läimäystä\nkorvilleen, ettei häneltä pian lähtenyt muita ääniä kuin surkeita\nvalituksia: \"Voi, hyväinen aika! Millaista epäinhimillisyyttä! Minä\npanen vastalauseeni. Voi, hyväinen aika! Täytyykö minun nousta\nseisomaan? En voi, en totisesti.\"\n\n\"En usko hänen kykenevän liikkumaan, herra Tallboys\", virkkoi\nGascoigne. \"Luullakseni olisi meidän parasta kutsua pari miestä\ntynnyritehtaasta ja kannattaa hänet heti sairaalaan.\"\n\nKonstaapeli lähti tynnyritehtaaseen noutamaan miehiä. Biggs, joka\noli sitonut poskensa, ikäänkuin hänellä olisi ollut hammassärky,\nsillä hänestä oli vuotanut vain vähän verta, tuli taloudenhoitajan\napulaisen luokse.\n\n\"Minkä hemmetin tähden ulvotte tuolla lailla? Katsokaahan minua! Olen\nsaanut kaksi kuulanreikää päähäni, kun taas teillä on ainoastaan\nyksi perässänne. Toivoisin voivani vaihtaa asemaa kanssanne, kautta\ntaivaan, sillä silloin voisin käyttää pilliäni -- mutta jos nyt\nyritän sillä viheltää, kuluu hänen majesteettinsa ilmavaroja niin\npaljon hukkaan, etten saa ääntäkään. Laukauksenne oli ilkeä, herra\nEasy.\"\n\n\"Olen todellakin siitä hyvin pahoillani\", valitti Jack, kumartaen\nkohteliaasti, \"ja pyydän esittää teille parhaan anteeksipyyntöni\".\n\nTämän keskustelun aikana taloudenhoitajan apulainen tunsi olevansa\nperin heikko ja pelkäsi kuolevansa.\n\n\"Voi, armias! Voi, hyväinen aika, millainen hupsu olinkaan! En ole\nmilloinkaan ollut herrasmies -- vain taskuvaras. Minä kuolen; en\nenää ikinä pistä kättäni toisen taskuun -- en ikinä -- en ikinä --\nantakoon Jumala minulle anteeksi!\"\n\n\"Mitä? Tulimmainen\", kiljaisi Gascoigne, \"oletteko siis ollut\ntaskuvaras, mies, niinkö?\"\n\n\"En enää milloinkaan ole\", vastasi mies heikosti. \"Teen parannuksen\nja elän kunnollisesti. Pisara vettä -- voi, vihdoinkin kiinni!\"\n\nSitten miekkos-parka pyörtyi, ja kun Tallboys saapui mukanaan miehet,\nnostivat nämä hänet olalleen ja kantoivat hänet sairaalaan. Heitä\nsaattoivat konstaapeli ja myöskin pursimies, joka arveli, että\nhänenkin olisi hyvä saada lääkärinohjeita, ennenkuin palaisi laivaan.\n\n\"No niin, Easy\", virkkoi Gascoigne kootessaan pistooleja ja\nsitoessaan niitä nenäliinaansa, \"minut saat ampua, jollemme ole\npahassa pulassa; tätä juttua ei voi saada pysymään salassa. Mutta\nminut saa hirttää, jos siitä välitän, sillä tämä oli hullunkurisin\npuuha, missä olen milloinkaan ollut mukana.\" Ja muistellessaan\nkaikkea tapahtunutta Gascoigne nauroi niin, että kyyneleet valuivat\nhänen poskilleen. Jackin ilo ei ollut ihan yhtä yletön, koska hän\npelkäsi taloudenhoitajan apulaisen vamman olevan pahan, ja hän lausui\njulki pelkonsa.\n\n\"Eihän häneen missään nimessä osunut sinun kuulasi\", rauhoitti\nGascoigne häntä. \"Sinun ei tarvitse vastata muusta kuin pursimiehen\nleipäluukusta -- luultavasti olet saanut hänet vastaisuudessa\npitämään kitansa kiinni.\"\n\n\"Pelkäänpä, että lomamme on toistaiseksi lopussa\", pahoitteli Jack.\n\n\"Sen voisimme vaikka vannoa\", vahvisti Gascoigne. \"Kuulehan siis,\nNed\", ehdotti Easy, \"minulla on koko joukko dollareita ja meidän\nsopii yhtä hyvin mennä hirteen lampaan kuin karitsankin vuoksi, kuten\nsanotaan, minkä tähden olen sitä mieltä, ettemme menekään laivaan\".\n\n\"Sawbridge lähettää miehiä meitä noutamaan\", huomautti Ned. \"Mutta\nheidän pitää ensiksi löytää meidät.\"\n\n\"Siihen ei kulu pitkää aikaa, sillä sotamiehet saavat pian\ntuntomerkkimme ja löytävät meidät kynsiinsä. Meidät siepataan parin\npäivän kuluttua.\"\n\n\"Tulimmainen! Ja väitetään, että laiva otetaan korjattavaksi ja että\nviivymme täällä ainakin kuusi viikkoa. Olla täällä teljettynä laivaan\npaahtavassa päivänpaisteessa ilman muuta tekemistä kuin tarkkailla\nluotsikaloja, jotka leikkivät peräsimen ympärillä ja näykkivät\npilaantuneita aprikooseja! Minä en halua lähteä laivaan. Kuulehan,\nJack\", kysyi Gascoigne, \"onko sinulla runsaasti rahaa?\"\n\n\"Minulla on kaksikymmentä dublonia ja sitäpaitsi dollareja\", vastasi\nJack.\n\n\"No niin, sittenpä olemme olevinamme tämän kaksintaistelun tuloksen\njohdosta niin peloissamme, ettemme uskalla näyttäytyä, jotta meitä ei\nhirtettäisi. Kirjoitan kirjeen Jolliffelle, ilmoittaen hänelle, että\nolemme piiloutuneet siihen saakka, kunnes pahin myrsky on ohitse,\nja pyydän häntä puhumaan puolestamme kapteenille ja ensimmäiselle\nluutnantille. Kerron hänelle tarkoin koko jutun ja kehoitan häntä\ntiedustamaan konstaapelilta, onko se totta. Ja sitten olen varma\nsiitä, että vaikka meitä pitäisi rangaista, meille ainoastaan\nnauretaan. Mutta olen uskovinani Easthuppin saaneen surmansa ja\nmeidän olevan peloissamme henkemme tähden. Niin teen, ja sitten\nnousemme johonkin speronareen, joka on saapunut tänne tuomaan\nhedelmiä Sisiliasta, purjehdimme yöllä Palermoon, minkä jälkeen\nristeilemme pari viikkoa, ja kun kaikki rahat ovat lopussa, palaamme\ntänne.\"\n\n\"Se on loistava ajatus, Ned, ja kuta pikemmin sen toteutamme, sitä\nparempi. Minä kirjoitan kapteenille, pyydän häntä pelastamaan minut\njoutumasta hirteen ja kerron hänelle, minne olemme paenneet, ja\nmainitsen, että kirje annetaan hänelle, sittenkun olemme lähteneet\nvesille.\"\n\nHe olivat perin hauska pari -- sankarimme ja Gascoigne.\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU\n\nSankarimme lähtee uudelle risteilylle, eikä tuuli nyt aja häntä pois\nrannikolta.\n\n\nGascoigne ja sankarimme eivät kumpikaan olleet kadetinasussa, ja\nhe kiiruhtivat Nix Mangare-portaille, missä he pian löysivät erään\nsperonaren padronen. He menivät hänen seurassaan viinimyymälään, ja\nerään maltalaispojan avulla, joka osasi hieman englanninkieltä ja\njonka paita roikkui housujen ulkopuolella, tehtiin pian sopimus,\njonka mukaan speronaren omistaja lähtisi kahden dublonin palkkiosta\npurjehtimaan samana iltana ja veisi heidät Gergentiin tai johonkin\nmuuhun Sisilian kaupunkiin ja varaisi heille jotakin syötävää ynnä\ngregoja nukkumista varten.\n\nMolemmat kadettimme palasivat senjälkeen kapakkaan, josta\nhe olivat lähteneet kaksintaisteluun, ja tilattuaan kelpo\npäivällisen sivuhuoneeseen kuluttivat aikaansa tappamalla kärpäsiä\nkeskustellessaan päivän tapahtumista ja odottaessaan ateriaansa.\n\nKoska Tallboyskaan ei katsonut sopivaksi palata laivaan ennenkuin\nillalla ja koska Biggskin halusi, että olisi pimeä, ennenkuin\nhän kapuaisi aluksen kannelle, ei kaksintaistelusta saatu vihiä\nennenkuin seuraavana aamuna. Sittenkään siitä ei vielä saatu\ntietoa pursimieheltä eikä konstaapelilta, vaan eräältä sairaalan\napulaiselta, joka saapui laivaan ilmoittamaan lääkärille, että muuan\nlaivan miehistön jäsen oli haavoittuneena hoidettavana sairaalassa,\nmutta että hän kuitenkin jaksoi sangen hyvin.\n\nBiggs oli kiivennyt aluksen kannelle kasvot siteessä.\n\n\"Paha vieköön sen Jack Easyn\", mutisi hän. \"Portsmouthista\nlähdettyäni olen ollut lomalla ainoastaan kahdesti. Toisella kertaa\nminun oli pakko kavuta laivaan ilman housujani ja näyttää paljas\nperäpuoleni koko laivan miehistölle, ja kun nyt kapuan tänne, en\nrohkene näyttää keulakuviotani.\"\n\nHän ilmoittautui vahdissa olevalle upseerille, riensi hyttiinsä,\npaneutui makuulle ja virui koko yön valveilla kivun tähden,\naprikoiden, mitä hän mahdollisesti voisi esittää syyksi siihen, ettei\nhän seuraavana aamuna menisi kannelle tehtäviinsä.\n\nHäneltä kuitenkin säästyi se vaiva, sillä Jolliffe oli tuonut\nGascoignen kirjeen Sawbridgelle, ja kapteeni oli saanut sankarimme\nkirjeen.\n\nKapteeni Wilson saapui laivaan ja sai tietää, että Sawbridge osasi\nkertoa hänelle kaikki yksityiskohdat, joista Jack ei ollut hänelle\nhiiskunut mitään. Ja luettuaan Gascoignen kirjeen kapteeninhytissä\nja kuulusteltuaan Tallboysia, joka oli lähetetty kannen alle\npidätettynä, he päästivät hauskuutensa vapaasti valloilleen.\n\n\"Totisesti eivät herra Easyn seikkailut lopu milloinkaan\", lausui\nkapteeni. \"Voisin nauraa tälle kaksintaistelulle, ja hän olisi\nselviytynyt siitä ankarilla nuhteilla. Mutta ne hupsut pojat ovat\nlähteneet speronaressa Sisiliaan, ja miten hiivatissa saamme heidät\njälleen tänne.\"\n\n\"He kyllä tulevat takaisin, kun heidän rahansa ovat lopussa\", vastasi\nSawbridge.\n\n\"Niin, jolleivät he joudu uusiin pinteisiin. Se nuori\nGascoigne-vintiö on ihan yhtä virma kuin Easykin, ja kun he nyt ovat\nyhdessä, on mahdotonta aavistaa, mitä saattaa tapahtua. Syön tänään\npäivällistä kuvernöörin luona. Kuinka hän nauraakaan, kun kerron\nhänelle tästä uudesta kaksintaistelutavasta!\"\n\n\"Niin, sir, juuri sellainen kutittaa vanhan Tomin nauruhermoja.\"\n\n\"Meidän täytyy ottaa selkoa, ovatko he päässeet lähtemään saarelta,\nsillä heidän lähtönsä on saattanut mennä myttyyn.\"\n\nMutta se ei ollut mennyt myttyyn. Jack ja Gascoigne olivat syöneet\noikein hyvän päivällisen, noudattaneet luokseen apinan huvittamaan\nheitä pimeäntuloon saakka ja odottaneet majatalossa, kunnes padrone\ntuli heidän luoksensa.\n\n\"Mitä teemme pistooleille, Easy?\"\n\n\"Otamme ne mukaamme ja panostamme ne ennen lähtöämme -- saatamme\nniitä tarvita. Kuka tietää, vaikkapa speronarella puhkeaisi kapina?\nToivoisinpa, että Mesty olisi matkassamme.\"\n\nHe panostivat pistoolit, ottivat niistä kumpikin kaksi, pistivät ne\nvöihinsä piiloon vaatteittensa alle, jakoivat ammukset keskenään, ja\npian senjälkeen saapui padrone ilmoittamaan, että kaikki oli valmista.\n\nSenjälkeen Easy ja Gascoigne maksoivat laskunsa ja nousivat\nlähteäkseen, mutta padrone ilmoitti heille haluavansa nähdä,\nmillaista rahaa heillä oli, ennenkuin mentäisiin purteen. Pahasti\nharmistuneena sellaisesta vihjauksesta, ettei hänellä ollut\nriittävästi kolikoita, Jack veti esille kourallisen dubloneja, sysäsi\npari niistä padronelle ja kysyi, oliko hän tyytyväinen.\n\nPadrone avasi vyönsä, pani rahat tallelle, kiitteli ja vakuutteli\nolevansa valmis heitä palvelemaan ja pyysi nuoria herrasmiehiämme\nseuraamaan häntä. He noudattivat kehoitusta, ja muutamien minuuttien\nkuluttua oli speronare irtaantunut Nix Mangare-portaista, lipui\nläheltä hänen majesteettinsa laivan _Harpyn_ ohitse ja oli pian\npoistunut Valetten satamasta.\n\nKaikista erilaisista aluksista, joita keinuu ulapoilla, tuskin\nmikään muu hyppelehtii aalloilla niin viehättävästi ja kevyesti\nkuin speronare tai on niin ihastuttava ja kaunis sen purjehtimista\ntarkkailevien henkilöiden silmissä.\n\nYö oli kirkas, ja tähdet tuikkivat loistavina kevyen aluksen lipuessa\npitkin vedenpintaa, ja laskevan ja vähenevän kuun sirppi loi vienoja\nsäteitään lumivalkealle purjeelle. Kanneton alus oli täynnä koppia,\njoissa oli ollut viinirypäleitä ja hedelmiä; ne oli tuotu muinaisen\nRooman hedelmätarhasta, joka edelleenkin oli yhtä hedelmällinen ja\nsatoisa kuin konsanaan. Miehistöön kuuluivat padrone, kaksi miestä\nja poika; kolme viimemainittua istui keulassa, purjeen etupuolella,\nkietoutuneina gregoihinsa eli huupalla varustettuihin yövaippoihinsa,\nkatse tähdättynä maahan, aluksen kiitäen sivuuttaessa niemen toisensa\njälkeen, ja ajatteli kenties vaimoaan tai ehkä sydänkäpyään tai\nkenties oli ajattelematta mitään.\n\nPadrone oli peräsimessä, esiintyen mahdollisimman kohteliaasti\nnuorille herrasmiehillemme, jotka eivät halunneet muuta kuin saada\nolla rauhassa. Vihdoin he pyysivät padronelta gregoja makuualustaksi,\nkoska he tahtoivat käydä nukkumaan. Padrone kutsui pojan peräsimeen,\nhankki heille kaikki, mitä he tarvitsivat, ja meni sitten itse\nkeulaan. Ja merikadettimme laskeutuivat pitkäkseen ja viruivat\njoitakuita minuutteja, silmäillen yläpuolellaan tuikkivia tähtiä,\nhiiskumatta toisilleen sanaakaan. Vihdoin Jack puhkesi puhumaan:\n\n\"Olen ajatellut, Gascoigne, että tämä on perin riemastuttavaa.\nSydämeni sykähtelee aluksen keinunnan tahdissa, ja minusta aluskin\nmelkein tuntuu nauttivan vapaudestaan saadessaan hypähdellä aalloilla\nsen sijaan, että olisi sidottuna köydellä ankkuriin.\"\n\n\"Se hajahtaa sentimentaaliselta, Jack\", vastasi Gascoigne. \"Mutta\npursi ei ole sen vapaampi kuin ankkurissa ollessaan, sillä nyt sen\non pakko liikkua perämiehensä tahdon mukaan ja mennä juuri sinne,\nmihin mies haluaa. Voisi yhtä hyvin väittää, että kun hevonen\notetaan tallista, se on vapaa, vaikka sillä onkin suitset suussa ja\nratsastaja selässä.\"\n\n\"Tuo hajahtaa järkeilyltä, Ned, joka tuhoaa harhakuvitelman.\nOlkoon miten vain, me olemme joka tapauksessa vapaat. Millaisia\nkoneita olemmekaan sotalaivassa! Kävelemme, puhelemme, syömme,\njuomme, nukumme ja nousemme jalkeille ihan kellokoneiden tapaan;\nmeidät kierretään käymään kaksikymmentäneljä tuntia, ja sitten\nmeidät kierretään uudelleen vetoon; ihan samalla tavoin kuin\nSmallsole-vanhus vetää kronometrejä.\"\n\n\"Aivan oikein, Jack; mutta minusta tuntuu, ettet sinä ole tähän\nmennessä käynyt oikein hyvin; koneistosi kaipaa tarkistusta\", virkkoi\nGascoigne.\n\n\"Miten voisi odottaa minkäänlaisen koneen käyvän hyvin, kun sitä\nkolhitaan niin vietävästi kuin merikadettia kolhitaan?\" tokaisi\nsankarimme.\n\n\"Ihan oikein, Jack; mutta joskus et näytä aikaa ensinkään, koska et\nole vahtivuoroilla. Asper ei vedä sinua. Sinä et käy ollenkaan.\"\n\n\"En, koska hän sallii minun käydä _kannen alle_, mutta käynhän\nkuitenkin, Ned.\"\n\n\"Kyllä, riippumattoosi -- mutta sellainen ei käy vanhan Smallsolen\nkomennuksessa, jos minä haluaisin hieman _lorvailla_. Mutta mitä\narvelet, Jack, pidämmekö vahtia tänä yönä?\"\n\n\"Niinpä niin, totta puhuakseni olen ajatellut samaa -- en oikein pidä\npadronen ulkonäöstä -- hän katsoo kieroon.\"\n\n\"Se ei todista mitään muuta kuin sitä, Jack, että hänen silmänsä\neivät ole suorassa. Mutta jollet sinä oikein pidäkään hänen\nulkonäöstään, niin sanon sinulle, että hän oli oikein mieltynyt\ndubloniesi ulkonäköön. Näin hänen säpsähtävän, ja hänen silmänsä\nkiiluivat. Olipa vahinko, kuten silloin ajattelin, ettet maksanut\nhänelle kyytipalkkaa dollareilla.\"\n\n\"Menettelin hyvin typerästi, mutta missään nimessä hän ei ole nähnyt\nkaikkea. Mutta hän näki ihan riittävästi, Ned.\"\n\n\"Totta kyllä, mutta sinun olisi pitänyt näyttää hänelle pistoolit\neikä dubloneja.\"\n\n\"No niin, jos hän mielii anastaa sen, mitä hän näki, saa hän\nsellaista, mitä hän ei ole nähnyt -- katsos, heitähän on ainoastaan\nneljä.\"\n\n\"Oh, en minä heitä pelkää, mutta parasta lienee nukkua toinen silmä\nauki.\"\n\n\"Milloinkahan pääsemme maihin?\"\n\n\"Huomenillalla, jos tuuli pysyy tällaisena, ja se näyttää tasaiselta.\nMitähän jos valvoisimme vuoroin vahdissa ja pitäisimme pistoolimme\nvalmiina, levittäen vaippamme niiden peitteeksi, jotta ne eivät olisi\nnäkyvissä.\"\n\n\"Sovittu -- kello on nyt noin kaksitoista -- kumpi valvoo\nkoiranvahdin?\"\n\n\"Minä, Jack, jos suostut siihen.\"\n\n\"No niin, muista sitten potkaista minua kovasti, sillä nukun pahuksen\nsikeästi! Hyvää yötä, ja pidä silmäsi hyvin auki!\"\n\nJack oli sikeässä unessa parin minuutin kuluttua, ja Gascoigne istui\nveneen pohjalla pistoolit vaipan alla valmiina molempien käsien\nulottuvissa.\n\nVarmastikin kaitselmus pitää jollakin omituisella tavalla parempaa\nhuolta merikadeteista kuin muusta ihmiskunnasta. Heidän henkensä on\nsitkeämpi kuin kissan -- aina he ovat mitä suurimmissa vaaroissa,\nmutta aina he niistä pelastuvat.\n\nAluksen padronen mieltä olivat ylettömästi kiehtoneet ne dublonit,\njotka Jack oli niin ajattelemattomasti ottanut hänen näkyviinsä, ja\nlisäksi hän oli päättänyt saada ne omikseen. Ihan samaan aikaan, kun\nkumppanuksemme keskustelivat purren perällä, pohti padrone asiaa\nmolempien miestensä kanssa keulassa, ja he päättivät murhata vieraat,\nryöstää heidän ruumiinsa ja sitten viskata ne mereen.\n\nNoin kello kaksi aamulla padrone tuli perälle katsomaan, nukkuivatko\nnuorukaiset, mutta näki Gascoignen olevan vahdissa. Hän kävi sitten\nperässä useita kertoja, mutta nuori mies istui yhäti valveilla.\nKyllästyneenä odottamaan, kiihkeästi himoiten rahoja ja otaksumatta\nnuorukaisten olevan aseistettuja hän palasi taaskin keulaan ja puhui\nmiehilleen.\n\nGascoigne oli tarkkaillut hänen liikkeitään; kadetista tuntui\nomituiselta, että vaikka purressa oli kolme täysikasvuista miestä,\nperäsin oli uskottu pojan huostaan -- ja vihdoin hän näki miesten\nottavan esille veitsensä. Hän nykäisi sankariamme, joka heräsi heti.\nGascoigne laski kätensä Jackin suulle, ettei viimemainittu puhuisi,\nja mainitsi sitten kuiskuttamalla epäluuloistaan. Jack tarttui\npistooleihinsa -- he molemmat virittivät niiden hanat meluttomasti\nja jäivät sitten odottamaan äänettöminä Jackin edelleenkin viruessa\npitkänään, kun taas Gascoigne istui purren pohjalla.\n\nVihdoin Gascoigne näki kaikkien kolmen miehen lähestyvän perää -- hän\nhellitti toisen pistoolinsa sekunniksi pusertaakseen Jackin kättä, ja\ntarkkaillessaan, kun sisilialaiset etenivät röykkiöiksi kasattujen\ntyhjien koppien välitse, hän nojautui taaksepäin ikäänkuin olisi\ntorkkunut.\n\nMolempien miesten seuraama padrone oli vihdoinkin perässä -- he\nseisahtuivat tuokioksi, ennenkuin harppasivat vahvistuslankun ylitse,\njoka ulottui purren toisesta laidasta toiseen heidän ja kadettien\nvälillä, ja kun näistä ei kumpikaan liikahtanut, kuvittelivat he\nmolempien nukkuvan -- astuivat eteenpäin ja kohottivat veitsiään.\nSamassa Gascoigne ja Jack melkein yhtä aikaa laukaisivat pistoolinsa\npadronen ja toisen hänen kanssansa etumaisena lähestyvän miehen\nrintaan. Purren keinahtamisen johdosta he molemmat kaatuivat\nperälle päin, ja kadetit jäivät heidän ruumiittensa alle. Kolmas\nmies perääntyi hätkähtäen. Jack, joka ei voinut nousta pystyyn,\nkun padrone virui hänen jaloillaan, tähtäsi tarkkaan toisella\npistoolillaan, ja kolmaskin mies kaatui.\n\nPeräsimessä oleva poika nähtävästi tiesi, mitä oli tekeillä, tai\nnähtyään miesten lähestyvän veitset käsissä, toimi näkemänsä\nperusteella, veti myöskin veitsensä esille ja iski Gascoignea\ntakaapäin. Onneksi veitsi lievästi haavoitettuaan Gascoignen\nolkapäätä oli kääntynyt kokoon pojan kädessä. Gascoigne ponnahti\npystyyn toinen pistooli kädessään; sen nähdessään poika perääntyi,\nmenetti tasapainonsa ja kellahti veteen.\n\nMerikadettimme hengähtivät muutamia sekunteja.\n\n\"Kuulehan, Jack\", virkkoi Gascoigne vihdoin, \"aavistitko --\"\n\n\"En. En lainkaan --\" vastasi Jack.\n\n\"Mitä meidän nyt pitää tehdä?\"\n\n\"No, koska olemme saaneet aluksen valtaamme, Ned, on meidän parasta\npanna mies peräsimeen -- sillä speronare liikkuu oman mielensä\nmukaan.\"\n\n\"Se on totta\", vahvisti Gascoigne, \"ja koska minä osaan pitää perää\nparemmin kuin sinä, pitää kai minun käydä peräsimeen\".\n\nGascoigne meni peräsimeen, käänsi purren keulan vastatuuleen, ja\nsitten he taaskin alkoivat keskustella.\n\n\"Se poika-lurjus sivalsi pahuksenmoisesti hartioihini. En tiedä,\nsaiko hän siihen haavaa -- joka tapauksessa se on vasemmassa\nolkapäässä, joten voin pitää perää ihan yhtä hyvin. Ovatkohan nuo\nmiekkoset kuolleet?\"\n\n\"Padrone on joka tapauksessa\", vakuutti Jack. \"Vain työläästi\nsain jalkani pois hänen aitansa -- mutta odotetaan päivänkoittoa,\nennenkuin huolehdimme siitä -- nyt panostan pistoolimme uudelleen.\"\n\n\"Päivä alkaa sarastaa nyt -- valoa tulee suunnilleen puolen tunnin\nkuluttua. Kuinka pahuksenmoinen seura meillä onkaan, Jack!\"\n\n\"Niin, mutta mitäpä sille mahtaa? Me karkasimme, koska kaksi\nmiestä on haavoittunut -- ja nyt meidän on pakko tappaa neljä\nitsepuolustukseksi.\"\n\n\"Niin kyllä, mutta juttu ei pääty siihen. Mitä meidän pitää tehdä\nsitten, kun ehdimme Sisiliaan? Viranomaiset vangitsevat, ehkä\nhirttävät meidät.\"\n\n\"Sitä kysymystä pohdimme heidän kanssansa\", vastasi Jack.\n\n\"Meidän olisi parasta pohtia sitä kysymystä keskenämme, Jack, ja\nkatsoa, millä tavalla parhaiten pääsisimme pois tästä pulasta.\"\n\n\"Minusta tuntuu siltä kuin olisimme juuri parhaiksi päässeet siitä\npois. Ole huoletta! Kyllä me selviämme seuraavastakin. Kuulehan,\nGascoigne, se on aika omituista, mutta en mahda sille mitään, että\nminusta koko tämä juttu tuntuu hieman leikkisältä.\"\n\n\"Sinulla on tosiaankin hyvät taipumukset siihen suuntaan, Jack.\nEiköhän joku noista mies-poloisista ähkynyt?\"\n\n\"Se ei olisi mielestäni mahdotonta.\"\n\n\"Mitä heille teemme?\"\n\n\"Pohditaanhan sitä kysymystä. Meidän täytyy joko säilyttää heidän\nruumiinsa tai viskata ne mereen, joko kertoa koko juttu tai olla\nhiiskumatta siitä mitään.\"\n\n\"Se on ihan ilmeistä. Lyhyesti sanoen, meidän täytyy tehdä jotakin,\nsillä pohdintasi ei mene sen pitemmälle. Mutta tarkastellaanhan nyt\ntoista ehdotustasi.\"\n\n\"No niin, otaksukaamme siis, että säilytämme ruumiit purressa,\npurjehdimme johonkin satamaan, menemme viranomaisten puheille ja\nkerromme kaikki. Entä sitten?\"\n\n\"Ihan epäilemättä todistamme tappaneemme kolme miestä, jollemme\nneljää, mutta emme pysty todistamaan, että meidän oli pakko tehdä se,\nJack. Ja sitten -- olemme kerettiläisiä -- meidät pistetään vankilaan\nsiihen saakka, kunnes saadaan varmuus viattomuudestamme, jota\nemme mitenkään voi todistaa, ja vankilassa pysymme, kunnes olemme\nkirjoittaneet Maltaan ja sotalaiva tulee lunastamaan meidät pois,\njollemme sitä ennen saa surmaamme tikarinpistosta tai jollakin muulla\ntavalla.\"\n\n\"Se ei olisi varsin miellyttävä risteily\", myönsi Jack. \"Pohditaanhan\nnyt kysymystä toiselta puolelta.\"\n\n\"Siinä on hieman vaikeuksia. Otaksukaamme, että viskaamme ruumiit\nyli laidan, heitämme kopat niiden jäljessä, pesemme purren puhtaaksi\nja purjehdimme lähimpään satamaan. Saatamme sattumalta joutua juuri\nsiihen paikkaan, josta he ovat lähteneet vesille, ja silloin siellä\non lauma leskiä ja orpoja ja tikareilla aseistettuja miehiä, jotka\ntiedustavat meiltä, miten purren miehistön on käynyt!\"\n\n\"Se ajatus ei minua suuresti miellytä\", virkkoi Jack.\n\n\"Ja jollei meillä olekaan niin huono onni, kysytään meiltä kuitenkin,\nmitä miehiä olemme ja miten olemme joutuneet ajelehtimaan merelle\nomin neuvoin.\"\n\n\"Siitä sukeutuu taaskin vaikeuksia. Meidän täytyy vannoa, että\ntämä on vain huviretki ja että olemme purjehdusmatkalle lähteneitä\nherrasmiehiä.\"\n\n\"Ilman miehistöä ja muonavaroja! Purret eivät lähde vesille ruuma\npuhtaaksi lakaistuna eivätkä herrasmiehet ilman varapaitaa -- meillä\nei ole mitään muuta kuin muutamia kannuja vettä ja kaksi paria\npistooleja.\"\n\n\"Nyt sen keksin\", huudahti Jack. \"Olemme kaksi omassa purressamme\npurjehtivaa nuorta herrasmiestä, lähdimme pistoolit muassamme Gozoon\nampumaan merilokkeja, jouduimme myrskyyn, joka ajoi meidät Sisiliaan.\nSellainen juttu herättää mielenkiintoa.\"\n\n\"Se on sittenkin paras ajatus, koska se selittää, ettei meillä ole\nmitään veneessä. No niin, siis meidän pitää joka tapauksessa päästä\neroon ruumiista. Mutta entä jos miehet eivät olekaan kuolleet -- emme\nvoi viskata heitä mereen elävinä -- se olisi murhaamista.\"\n\n\"Aivan oikein\", myönsi Jack. \"Siispä meidän pitää ensiksi ampua\nheidät ja vasta sitten heittää heidät laidan ylitse.\"\n\n\"Kautta sieluni autuuden, Easy, sinä olet omituinen miekkonen.\nMenehän kuitenkin tarkastamaan heitä! Ratkaisemme sen kysymyksen\ntuonnempana. Sinun on parasta pitää pistoolisi valmiiksi viritettynä,\nsillä he saattavat teeskennellä.\"\n\n\"Tässä ei ainakaan ole teeskentelyä, lempo soikoon\", vakuutti Jack,\nnykäisten padronen ruumista, \"ja mitä tulee tähän sinun ampumaasi\nmieheen, saattaisit työntää nyrkkisi hänen rintaansa. Entäs kolmas?\"\njatkoi Jack, astuen vahvistuslankun ylitse. \"Hän on piilossa\nkoppien välissä. Kuules, öykkäri, oletko kuollut?\" Ja Jack tehosti\nkysymystään potkaisemalla miestä kylkiluille. Mies ähkäisi.\n\n\"Tämäpä onnetonta, Gascoigne, mutta pian tämän asian järjestän\",\nsanoi Jack, tähdäten pistoolillaan miestä.\n\n\"Seis, Jack!\" huusi Gascoigne. \"Se olisi totisesti murha.\"\n\n\"Ei sinne päinkään, Ned. Minä vain pärskäytän hänen aivonsa pellolle\nja tulen sitten pohtimaan tätä kysymystä kanssasi.\"\n\n\"Tee mielikseni ja tule ensin tänne perälle pohtimaan asiaa! Tule,\nJack, pyydän sitä -- rukoilen sinua.\"\n\n\"Sydämeni pohjasta\", lausui Jack, istuuduttuaan uudelleen Gascoignen\nviereen, \"vakuutan, ettei tappaminen tällaisessa tapauksessa ole\nmurhaa. Panehan merkille, Ned, että yhteiskunnallisten lakien mukaan\njokainen, joka tavoittelee toisen henkeä, menettää elämisoikeutensa.\nMutta koska samalla on välttämätöntä, että asia tulee täysin\nselvitetyksi ja että oikeudenkäyttö on asianmukaista, tutkitaan\nsyyllisiä, heidät tuomitaan ja sitten heille määrätään rangaistus.\"\n\n\"Sen kaiken myönnän.\"\n\n\"Tässä tapauksessa yritys on täysin todettu. Me olemme todistajat,\ntuomarit ja valamiehet ja yhteiskunta ylimalkaan siitä mahdollisimman\nhyvästä syystä, ettei täällä ole keitään muita. Koska nämä miehet\nniin ollen ovat yhteiskunnan kannalta menettäneet elämisoikeutensa,\non meillä oikeus riistää heiltä henki; eikä siitä, etteivät he kaikki\nsaaneet surmaansa yrityksessä, seuraa, ettei heitä nyt pitäisi\nsaattaa rangaistukseen. Ja koska täällä ei ole yleistä pyöveliä,\ntäytyy meidän luonnollisesti suorittaa hänen tehtävänsä samoin kuin\nkaikkien muidenkin. Olen nyt selvästi todistanut, että minulla on\noikeus tehdä se, mitä aion tehdä. Mutta perusteluni eivät rajoitu\nsiihen. Itsensä säilyttämisen velvollisuus on luonnon ensimmäinen\nlaki, ja jollemme pääse eroon tästä miehestä, niin mikä siitä on\nseurauksena? Se, että meidän täytyy tehdä selkoa, missä ja miten hän\non haavoittunut, ja sitten emme enää ole tuomareita, vaan joudumme\nheti syyllisiksi, ja meidän täytyy puolustautua ilman todistajia.\nNiin ollen panemme henkemme vaaraan, jos olemme aiheettomasti\nhentomielisiä sellaista lurjusta kohtaan, jolla ei ole elämisen\noikeutta.\"\n\n\"Viimeinen perusteesi on voimakas, Easy, mutta en voi suostua\nsiihen, että tekisit sellaista, mikä myöhemmin saattaa tehdä sinut\nrauhattomaksi sitä ajatellessasi.\"\n\n\"Pyh! Hölynpölyä -- minä olen filosofi.\"\n\n\"Mihin koulukuntaan kuulut, Jack? Niin, luultavasti olet Mestyn\noppilas. Tarkoitukseni ei ole väittää, että olet väärässä, mutta\nkuulehan kuitenkin ehdotustani! Lasketaan purje alas, ja sitten voin\nluopua peräsimestä tullakseni avuksesi. Puhdistamme aluksen, viskaten\nsiitä pois kaikki muut paitsi vielä elävää miestä. Joka tapauksessa\nmeidän sopii varrota vähän, ja jollei lopultakaan ole muuta keinoa,\nolen samaa mieltä kanssasi siitä, että sysäämme hänet yli laidan,\nvaikkapa hän ei vielä olisikaan ihan kuollut.\"\n\n\"Sovittu; sinunkaan oman selityksesi mukaan se ei olisi suuri\nsynti. Nyt hän on jo puolittain kuollut -- minä suoritan vain\npuolet työstä, kun hänet viskataan mereen, joten teen osaltani\nainoastaan neljänneksen murhaa, eikä hän puolestaan olisi antanut\nlainkaan armoa.\" Tällöin Jack lakkasi pohtimasta ja laskettelemasta\nkokkapuheita, meni keulaan ja laski purjeen alas. \"Minua melkein\nhaluttaa anastaa dublonini takaisin\", virkkoi Jack heidän\nkumartuessaan padronen ruumiin puoleen. \"Mutta pitäköön hän ne --\nnäinköhän ne vielä kerran tulevat ihmisten ilmoille?\"\n\n\"Eivät meidän aikanamme, Jack\", vastasi Gascoigne. Senjälkeen\nviskattiin laidan ylitse kaikki kopat ynnä muut, ja veneestä\ntyhjennettiin kaikki muut paitsi vielä hengissä olevaa miestä.\n\n\"Nyt tarkastakaamme tuota miestä ja katsokaamme, onko hänellä\nvähääkään toipumisen toiveita\", sanoi Gascoigne.\n\nMies makasi kyljellään; Gascoigne käänsi hänet selälleen ja huomasi,\nettä hän oli kuollut.\n\n\"Laidan ylitse nopeasti\", sanoi Jack, \"ennenkuin hän virkoaa\nuudelleen henkiin\".\n\nRuumis katosi aaltojen helmaan, ja he hinasivat jälleen purjeen\nlevälleen. Gascoigne tarttui peräsimeen, ja sankarimme alkoi nostaa\nvettä ja puhdistaa veritahroja. Senjälkeen hän siivosi purresta\nviiniköynnöksen lehdet ja roskat, joita siinä oli runsaasti, lakaisi\nsen puhtaaksi sekä keulasta että perästä ja istuutui sitten jälleen\nkumppaninsa viereen.\n\n\"Kas niin\", virkkoi Jack, \"kun nyt olemme lakaisseet kannet, sopii\nmeidän puhaltaa päivällismerkki. Onkohan kaapissa mitään syötävää?\"\n\nJack avasi kaapin ja löysi sieltä leipää, kynsilaukkaa, makkaroita,\npullon akvadentteä ja kulhon viiniä.\n\n\"Padrone siis piti sittenkin lupauksensa.\"\n\n\"Niin, ja jollet olisi saattanut häntä kiusaukseen näyttämällä\nhänelle niin paljon kultaa, saattaisi hän olla vieläkin elossa.\"\n\n\"Siihen vastaan, että jollet sinä olisi neuvonut minua lähtemään\nkanssasi vesille speronaressa, hän saattaisi elää vieläkin.\"\n\n\"Ja jollet sinä olisi ollut kaksintaistelussa, en olisi sitä\nneuvonut.\"\n\n\"Ja jollei pursimiehen olisi Gibraltarissa ollut pakko tulla laivaan\nhousuitta, en olisi joutunut kaksintaisteluun.\"\n\n\"Ja jollet sinä olisi liittynyt laivamme miehistöön, olisi\npursimiehellä ollut housut jalassaan.\"\n\n\"Ja jollei isäni olisi ollut filosofi, en olisi lähtenyt merille.\nKaikki on siis isäni syytä, ja hän on tappanut kolme miestä Sisilian\nläheisyydessä tietämättä itse siitä mitään -- syy ja seuraus.\nPohtiminen on kun onkin verratonta. Ja kun nyt olemme ratkaisseet sen\nkysymyksen, käykäämme päivälliselle.\"\n\nSyötyään ateriansa Jack meni keulaan tarkastamaan edessä päin olevaa\nmaata; he ohjasivat alusta samaan suuntaan kolme tai neljä tuntia.\n\n\"Meidän täytyy kääntyä enemmän tuuleen\", virkkoi Gascoigne. \"Meidän\nei käy meneminen mihinkään pikku kaupunkiin, vaan meidän pitää\npäättää, laskemmeko maihin rannikolle ja upotamme purren vai\nohjaammeko speronaren johonkin suureen kaupunkiin.\"\n\n\"Meidän sopii pohtia sitä kysymystä\", vastasi Jack. \"Tartu sinä\ntoistaiseksi peräsimeen, sillä käsivarteni on lopen väsynyt\", pyysi\nGascoigne. \"Osaat kyllä pitää perää riittävän kunnollisesti. Muuten\nminun pitänee katsoa olkapäätäni, sillä se on kovin kankea.\"\n\nGascoigne riisui takkinsa ja havaitsi, että hänen paitansa oli\nverinen ja takertunut haavaan, joka oli, kuten jo aikaisemmin\nmainitsimme, vähäinen. Hän kävi sitten jälleen peräsimeen, kun Jack\npesi haavan puhtaaksi ja hauteli sitä akvadentellä.\n\n\"Nyt tartu taaskin peräsimeen!\" kehoitti Gascoigne. \"Minä olen\nsairasluettelossa.\"\n\n\"Ja lääkärinä minä olen joutilas\", vastasi Jack. \"Mutta mitä\nteemme?\" jatkoi hän. \"Hylkäämmekö purren yöllä ja upotamme sen vai\npurjehdimmeko johonkin kaupunkiin?\"\n\n\"Jos purjehdimme pitkin rantaa Palermoon saakka, kohtaamme paljon\npursia ja laivoja, ja meidät ehkä pidätetään.\"\n\n\"Jos menemme maihin, kohtaamme runsaasti ihmisiä, ja meidät\npidätetään.\"\n\n\"Tiedätkö mitä, Jack? Toivoisin meidän olevan jälleen _Harpyn_\nkupeella. Olen saanut retkeilystä kyllikseni.\"\n\n\"Minun retkeilyni ovat kovin onnettomia\", arveli Jack.\n\n\"Ne ovat niin täynnä seikkailuja. Mutta enhän olekaan vielä koskaan\nretkeillyt maissa. Jos nyt vain pääsisimme Palermoon, olisimme\nselviytyneet kaikista vaikeuksistamme.\"\n\n\"Tuuli vilkastuu, Jack\", huomautti Gascoigne. \"Ja tuulen puolella\nalkaa näyttää kovin samealta. Luultavasti saamme myrskyn.\"\n\n\"Hupaista -- tiedän, millaista on olla vähissä miehin myrskyssä.\nMutta onhan tässä kuitenkin yksi lohdullinen puoli, sillä tällä\nkertaa tuuli ei kiidätä meitä merelle.\"\n\n\"Ei; mutta saatamme joutua haaksirikkoon myrskyisellä rannalla.\nAluksemme ei kestä koko purjettaan; meidän täytyy laskea se alas,\nEasy, ja pienentää sitä; kuta pikemmin sen teemme, sitä parempi,\nsillä tunnin kuluttua on pimeä käsissä. Mene keulaan laskemaan purje!\nMinä tulen sitten avuksesi.\"\n\nJack teki työtä käskettyä, mutta purje painui veteen, eikä hän\njaksanut kiskoa sitä takaisin veneeseen.\n\n\"Herkeä kiskomasta\", kehoitti Gascoigne, \"kunnes käännän purren\nvastatuuleen, niin ettei tuuli enää paina purjetta!\"\n\nNiin tehtiin; he reivasivat purjetta, mutta eivät enää saaneet\nhinatuksi sitä mastoon, sillä jos Gascoigne luopui peräsimestä\nauttaakseen Jackia, pullistui purje, ja jos hän meni peräsimeen ja\nkäänsi alusta niin, ettei tuuli osunut purjeeseen, ei Jack jaksanut\nhinata purjetta mastoon.\n\nTuuli äityi nopeasti, ja aallokko nousi korkeaksi; aurinko laski, ja\nkun purje oli vain puolittain mastossa, eivät he voineet purjehtia\nlaitaisessa, vaan heidän oli pakko ohjata purtensa suoraan maata\nkohti. Speronare kiiti vedenpinnalla, ja sen kohotessa aaltojen\nharjalle oli emäpuu puolittain ilmassa. Kuu oli jo noussut; sen\nvalossa he erottivat olevansa vajaan viiden meripenikulman päässä\nrannasta, jota reunusti vaahtojuova.\n\n\"Missään nimessä meitä ei voida syyttää siitä, että olemme karanneet,\nvieden purren muassamme\", virkkoi Jack, \"sillä venehän kuljettaa\nmeitä muassaan\".\n\n\"Niin\", myönsi Gascoigne, kiskoen peräsimentankoa kaikin voimin. \"Se\non ottanut kuolaimet hampaittensa väliin.\"\n\n\"Enpä panisi pahaksi, jos minunkin hampaitteni välissä olisi\njotakin\", tokaisi Jack, \"sillä minulla on pahuksenmoinen nälkä\ntaaskin. Mitä sinä arvelet syömisestä, Ned?\"\n\n\"Olen sydämeni pohjasta valmis siihen\", vastasi Gascoigne. \"Mutta\ntiedätkö, Easy, että se saattaa olla viimeinen ateriamme?\"\n\n\"Sitten haluaisin sen olevan hyvän. Mutta miten niin, Ned?\"\n\n\"Suunnilleen puolen tunnin kuluttua olemme rannassa.\"\n\n\"No niin, sinnehän juuri pyrimmekin.\"\n\n\"Niin, mutta käy ankara aallokko, ja vene saattaa pirstoutua\nkappaleiksi kallioihin.\"\n\n\"Silloin meiltä ei kysellä mitään siitä eikä sen miehistöstä.\"\n\n\"Se on totta, mutta myrskyinen rannikko ei ole leikinasia. Saatamme\nitse kolhiutua palasiksi samoin kuin venekin -- saattaa käydä\nniinkin, ettei edes uimisesta ole apua. Jos löytäisimme poukaman tahi\nhiekkaisen rantakaistaleen, onnistuisi meidän kenties päästä maihin.\"\n\n\"No niin\", äänsi Jack, \"en ole ollut kauan merillä, enkä\nluonnollisestikaan voi olla kovin hyvin selvillä näistä asioista.\nTuuli on ajanut minut pois rannalta, mutta ei milloinkaan rannalle.\nAsia saattaa olla niinkuin väität, mutta minä en oivalla vaaran\nsuuruutta -- ohjataan pursi heti suoraan rantaan.\"\n\n\"Juuri sitä yritänkin\", vastasi Gascoigne, joka oli ollut merillä\nneljä vuotta ja tiesi varsin hyvin, mikä heitä odotti.\n\nJack ojensi hänelle ison kimpaleen leipää ja makkaraa.\n\n\"Kiitoksia, en voi syödä.\"\n\n\"Minä voin\", vakuutti Jack suu täynnä.\n\nJack söi Gascoignen pitäessä perää ja speronaren kiitäessä rantaa\nkohti miltei hirvittävää vauhtia. Se sujahteli kuin nuoli laineelta\ntoiselle ja näytti ikäänkuin pilkkaavan niiden yrityksiä, kun niiden\nharjat kohahtelivat melkein sen kapean perän yläpuolella. Heidän\nehdittyään vajaan meripenikulman päähän rannasta huudahti Jack, joka\noli lakannut syömästä ja katseli rannan kuohuja:\n\n\"Kuinka kaunista -- hyvin kaunista, kautta sieluni autuuden!\"\n\n\"Hän ei välitä mistään\", tuumi Gascoigne. \"Hänellä ei näytä olevan\naavistustakaan vaarasta.\"\n\n\"Kas niin, rakas kumppani\", lausui Gascoigne, \"muutamien minuuttien\nkuluttua olemme kiinni kallioissa. Minun täytyy edelleenkin pysytellä\nperäsimessä, sillä kuta ylemmäksi rannalle vene työntyy, sitä parempi\nmeille. Mutta mahdollisesti emme enää kohtaa toisiamme, jos siis niin\nkäy, niin jää hyvästi ja Jumala sinua siunatkoon!\"\n\n\"Gascoigne\", virkkoi Jack, \"sinä olet haavoittunut, minä en\nole; olkapääsi on jäykkä, ja voit töintuskin liikuttaa vasenta\nkäsivarttasi. Minä osaan ohjata purtta kallioita kohti yhtä hyvin\nkuin sinäkin. Siirry sinä keulaan, ja siellä sinulla on paremmat\nmahdollisuudet. -- Muuten\", jatkoi hän, ottaen pistoolinsa ja pistäen\nne vyöhönsä, \"en halua luopua näistä; ne ovat jo nyt tehneet meille\nliian hyvän palveluksen. Gascoigne, päästä minut peräsimeen!\"\n\n\"En, en päästä, Easy.\"\n\n\"Minä sanon: kyllä\", tiukkasi Jack äänekkäästi ja käskevästi. \"Ja\nvielä enemmän, minua totellaan, Gascoigne. Minulla on rohkeutta, jos\nkohta ei tietoja, ja joka tapauksessa osaan ohjata purtta rantaa\nkohti. Sanon sinulle: luovuta peräsin minulle! No niin, jollet suostu\nsiihen, niin minun täytyy anastaa se.\" Easy riisti peräsintangon\nGascoignen kädestä ja sysäsi häntä keulaan päin.\n\n\"Tähyile sinä nyt keulassa ja komenna minua ohjaamaan!\"\n\nMillaisia tunteita Gascoignen mielessä lieneekään risteillyt\nsankarimme käyttäydyttyä tällä tavoin, välähti hänen päähänsä heti,\nettä hänen olisi parasta ohjata speronare turvallisimpaan kohtaan,\nja että senvuoksi hänen olisi kaiketi edullisempi olla keulassa kuin\nperäsimessä. Hän meni keulaan ja silmäili kallioita, jotka yhdellä\nhetkellä olivat kohisevien aaltojen peitossa ja joiden kupeilta\nseuraavassa tuokiossa virtasi vesi koskina laineiden laskeuduttua.\nSuoraan edessäpäin hän huomasi halkeaman ja ajatteli, että jos pursi\nohjattaisiin siihen, sen täytyisi paiskautua sellaiseen asemaan, että\nheidän olisi mahdollista päästä siitä pois, sillä kaikissa muissa\nkohdissa pelastuminen näytti mahdottomalta.\n\n\"Käännä hieman ylähangan puolelle -- kas niin! Suoraan -- ei,\nvasemmalle -- vasemmalle -- käännä vasemmalle henkesi tähden, Easy!\nNyt suoraan -- varo, ettei puomi kolahda päähäsi -- pidä kiinni!\"\n\nSamassa speronare paiskautui laajaan kallionhalkeamaan, jonka\nsivut olivat melkein pystysuorat. Heitä ei olisi mikään muu voinut\npelastaa, sillä jos vene olisi osunut sen ulkopuolella olevaan\nkallioseinämään, olisi se pirstoutunut kappaleiksi, ja sen pirstaleet\nolisivat kadonneet pohjavirtaukseen. Nyt ei halkeama ollut neljää\njalkaa leveämpi kuin vene, ja kun aallot sinkauttivat purren siihen,\nheilahteli speronaren puomi hyvin rajusti edestakaisin, ja jollei\nJack olisi saanut varoitusta, olisi hän sen kolhaisemana paiskautunut\nveteen eikä hänen pelastumisestaan olisi ollut toiveitakaan. Mutta\nnyt hän kyyristyi, ja puomi heilui hänen yläpuolellaan.\n\nKun aalto perääntyi, tarttui vene kallioon ja jäi melkein kuiville\nrotkon seinämien väliin, mutta toinen aalto seurasi perässä ja sysäsi\npurtta vielä ylemmäksi, mutta täytti samassa sen vedellä. Nyt oli\nsperonaren keula useita jalkoja korkeammalla kuin perä, johon Jack\noli takertunut kiinni, ja siinä olevan veden paino ja perääntyvien\nlaineiden voima katkaisivat aluksen poikki maston takapuolelta.\nJack havaitsi veneen takaosan lipuvan taaskin mereen veden mukana.\nHän tarttui edestakaisin heiluneeseen puomiin, ja hänen siihen\ntakerruttuaan katosi se osa purresta, jossa hän oli seisonut, hänen\naltansa ja solui veteen takaisin päin käyvän virtauksen viemänä.\n\nJackin täytyi pinnistää voimansa äärimmilleen säilyttääkseen\npaikkansa, kunnes uusi aalto kohotti häntä ja sysäsi hänet ylemmäksi.\nMutta hän tiesi henkensä olevan sen varassa, että hän pitäisi kiinni\npuomista, kuten hän tekikin, vaikka olikin yltäpäätä vedessä,\nja eteni useita jalkoja. Aallon peräydyttyä hän sai jalansijan\nkalliolla, ja edelleenkin takertuneena puomiin hän käveli eteenpäin,\nkunnes pääsi purren etuosaan, joka oli tiukasti kiilaantunut\nhalkeaman ahtaaseen kohtaan. Seuraava laine ei ollut kovin iso,\nja hän oli ehtinyt niin korkealle, ettei se paiskannut häntä pois\njaloiltaan. Hän pääsi kalliolle, ja kiivetessään rotkon laitaa myöten\nsen yläpuolella olevalle kielekkeelle hän näki Gascoignen seisovan\nsiellä ja ojentavan kättään hänen avukseen.\n\n\"No niin\", äänsi Jack, ravistaen vettä pois itsestään, \"nyt olemme\nvihdoinkin maissa. Minulla ei ollut tällaisesta aavistustakaan.\nTakaisin kohisevan veden voima oli niin raju, että se melkein\nkiskoi käsivarteni pois sijoiltaan. Olipa onni, että lähetin sinut\nhaavoittuneena keulaan! Mutta nythän se muuten on kaikki ohitse, ja\nsinun täytyy käsittää, että olin oikeassa; pyydän anteeksi karkeata\nesiintymistäni.\"\n\n\"Tarpeetonta on pyytää anteeksi sitä, että pelastit henkeni, Easy\",\nvastasi Gascoigne, vilusta vapisten. \"Eikä kenenkään muun kuin sinun\npäähäsi olisi pälkähtänytkään puhua anteeksipyynnöstä tällaisella\nhetkellä.\"\n\n\"Ovatkohan ampumatarpeet kuivat\", aprikoi Jack. \"Panin ne kaikki\nhattuuni.\"\n\nJack otti hatun päästänsä ja huomasi, etteivät panokset olleet\nvahingoittuneet.\n\n\"Mitäs me nyt sitten teemme, Gascoigne?\"\n\n\"Tuskinpa sitä tiedän\", vastasi Gascoigne.\n\n\"Mitähän, jos siis istuutuisimme pohtimaan sitä kysymystä.\"\n\n\"Ei, kiitoksia, perusteluillemme räiskyy liian paljon kylmää vettä.\nOlen puolikuollut. Lähdetään edemmäksi.\"\n\n\"Hyvin kernaasti minun puolestani\", suostui Jack. \"Rinne on pahuksen\njyrkkä, mutta minä osaan pohtia sekä ylä- että alamäessä, sekä\nmärkänä että kuivana. Olen siihen tottunut -- sillä, kuten olen jo\naikaisemmin sinulle maininnut, Ned, isäni on filosofi, ja niin olen\nminäkin.\"\n\n\"Niin totisesti oletkin\", vahvisti Gascoigne lähtiessään taivaltamaan.\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU\n\nSankarimme kulkee kohtalonsa ohjattavana ja panee toimeen kohtauksen.\n\n\nSankarimme ja hänen kumppaninsa kapusivat jyrkänteelle ja joitakuita\nminuutteja ankarasti ponnisteltuaan saapuivat sen laelle, johon he\nistuutuivat toipumaan. Taivas oli kirkas, vaikka puhalsi raju tuuli.\nHe näkivät laajalti rannikkoa, jota vihaiset aallot pieksivät.\n\n\"Olen sitä mieltä, Ned\", virkkoi Jack silmäillessään myllertävää\nvesiulappaa, \"että meidän on aika hyvä olla poissa tuolta\".\n\n\"Olen samaa mieltä kanssasi, Jack. Mutta olen myöskin sitä mieltä,\nettä meidän olisi aika hyvä päästä pois täältä, sillä täällä tuuli\npuhaltaa ihan ihmisen lävitse. Mitähän, jos etenisimme hieman\nkauemmaksi sisämaahan, josta ehkä löydämme jonkunlaista suojaa aamuun\nsaakka?\"\n\n\"On kovin pimeä, joten tuskin löydämme suojaa\", vastasi Jack. \"Mutta\nkun on länsimyrskyssä vuoren laella märissä vaatteissa keskellä yötä\nilman mitään syötävää tai juotavaa, ei ihmisen asema ole maailman\nmukavimpia, ja meidän sopii vaihtaa se parempaan.\"\n\nSamottuaan satakunta askelta leveän tasaisen alueen poikki he\nalkoivat laskeutua -- muutos ilmassa tuntui heti. Marssiessaan\nkauemmaksi sisämaahan he saapuivat maantielle, joka näytti kulkevan\npitkin rannikkoa, ja he poikkesivat sille, koska, kuten Jack\nihan oikein huomautti, tien täytyi viedä jonnekin. Asteltuaan\nneljännestunnin he taaskin kuulivat rantahyökyjen pauhua ja erottivat\ntalojen valkeita seiniä.\n\n\"Täällä vihdoinkin olemme\", sanoi Jack. \"Tuleekohan kukaan huoneista\npäästämään meitä sisälle, vai täytyyköhän meidän sulloutua yöksi\njohonkin noista rannalle kiskotuista aluksista?\"\n\n\"Muista, Easy\", varoitti Gascoigne, \"tällä kertaa olla näyttämättä\nrahojasi! Näytä siis ainoastaan dollaria ja väitä, ettei sinulla\nolekaan enempää, tai lupaa maksaa saavuttuamme Palermoon! Ja jollei\nmeihin luoteta eikä meille mitään anneta, täytyy meidän tulla toimeen\nparhaamme mukaan.\"\n\n\"Kuinka nuo koira-riiviöt haukkuvatkaan! Tällä kertaa selviämme\nluultavasti sangen hyvin; emme missään nimessä näytä sellaisilta,\nettä meitä kannattaisi ryöstää, ja meillä on pistoolit\npuolustusasemamme, jos meidän kimppuumme käydään. Saat luottaa\nsiihen, etten enää näytä kultarahoja. Ja nyt suorittakaamme\nomat alkuvalmistelumme. Ota sinä toinen pistooli ja puolet\nkultakolikoista! Ne ovat kaikki oikeanpuolisessa taskussani --\ndollarit ja piasterit ovat vasemmassa. Sinun pitää ottaa puolet\nniistäkin. Meillä on hopeakolikoita kylliksi tullaksemme niiden\nvarassa toimeen, kunnes pääsemme turvalliseen paikkaan.\"\n\nSenjälkeen Jack jakoi rahat pimeässä ja antoi Gascoignelle myöskin\npistoolin.\n\n\"No, kolkutammeko siis jollekin ovelle? -- Kävelläänhän ensin\nkylän lävitse nähdäksemme, onko täällä jonkinlaista majataloa. Nuo\nulisevat rakit ovat piakkoin kintereillämme -- ne tulevat yhtä\nmittaa likemmäksi. Tuolla on rattaat täynnä olkia -- entäpä jos\npaneutuisimme niille makuulle huomenaamuun saakka? Joka tapauksessa\nmeidän olisi lämmin.\"\n\n\"Niin\", myönsi Gascoigne, \"ja nukkuisimme paljoa paremmin kuin noissa\nmajoissa. Olen ollut Sisiliassa ennenkin, etkä sinä aavistakaan,\nkuinka kiukkuisesti kirput purevat.\"\n\nMerikadettimme kapusivat rattaille, sijoittuivat mukavasti olkien\ntai oikeammin maissinlehtien sekaan ja olivat pian sikeässä unessa.\nKun he eivät olleet nukkuneet kahteen yöhön, ei sovi ihmetellä, että\nhe nukkuivat niin sikeästi, että noin kaksi tuntia senjälkeen kun\nhe olivat kiivenneet mukavaan vuoteeseensa, se talonpoika, joka oli\ntuonut kylään viinitynnyreitä lastattaviksi feluccaan ja vietäviksi\nsiinä kauemmaksi rannikolle, valjasti härkänsä ja lähti ajamaan\nkotiinsa huomaamatta lainkaan kuljetettaviaan ja millään tavoin\nhäiritsemättä heidän lepoaan, vaikka Sisilian tiet eivät olleetkaan\nmakadamisoituja.\n\nTien nytkähtelyt pikemminkin syvensivät kuin häiritsivät\nseikkailijoittemme unta; ja vaikka sattuikin joitakuita ankaria\ntärskäyksiä, saivat ne heidät vain kuvittelemaan taaskin olevansa\npurressa ja sen vielä kolhiutuvan kallioihin. Noin kahden tunnin\nkuluttua rattaat saapuivat määräpaikkaansa -- talonpoika riisui\nhärkänsä valjaista ja talutti ne pois. Sama syy aiheuttaa silloin\ntällöin päinvastaisia vaikutuksia: rattaiden pysähtyminen häiritsi\nmerikadettiemme lepoa; he käänsivät kylkeään oljilla, haukottelivat,\nvenyttelivät käsivarsiaan ja sitten heräsivät. Gascoigne, jonka\nolkapäätä kivisteli pahasti, sai ensiksi kasaan sekavat ajatuksensa.\n\n\"Easy\", huudahti hän, nousten istumaan ja alkaen pudistella\nmaissinlehtiä vaatteistaan. \"Peräsin on vasemmalla\", jupisi Jack\nunenpöpperössä. \"Kuulehan, Easy, nyt et ole aluksessa. Herää ja\nselvitä aivosi!\"\n\nSilloin Jack nousi istumaan ja katsoi Gascoigneen. Rattailla olivat\nrehut niin korkealla heidän ympärillään, etteivät he nähneet niiden\nylitse. He hieroivat silmiään, haukottelivat ja silmäilivät toisiaan.\n\n\"Uskotko sinä uniin?\" kysyi Jack Gascoignelta. \"Näin nimittäin perin\nkummallisen unen viime yönä.\"\n\n\"No niin, niin minäkin näin\", vastasi Gascoigne. \"Uneksin, että\nrattaat itsestään vierivät mereen ja lipuivat suoraan vastatuuleen\ntakaisin Maltan rantaan. Ja katsoen siilien, ettei niitä suinkaan ole\nlaitettu sellaista tarkoitusta varten, ne toimivat tavattoman hyvin.\nEntä sinun unesi?\"\n\n\"Se oli sellainen, että heräsimme ja huomasimme joutuneemme juuri\nsiihen kaupunkiin, josta speronare oli kotoisin, ja että purren\netuosa oli löydetty kallionhalkeamasta, että se oli tunnettu ja siitä\ntavattu yksi pistooleistamme. Meidät oli pidätetty, väitettiin, että\nmeidät oli tuuli viskannut rannalle juuri siinä aluksessa, ja meiltä\ntiedustettiin, miten aluksen miehistön oli käynyt. Meihin aiottiin\njuuri käydä käsiksi, kun heräsin.\"\n\n\"Sinun unesi toteutuminen on todennäköisempää kuin minun, Easy. Mutta\nen kuitenkaan usko meidän tarvitsevan pelätä sitä. Meidän ei sentään\nliene hyvä viipyä täällä enää kauempaa; ja mieleeni johtui, että\nmeidän olisi viisasta vielä enemmän repiä vaatteitamme -- näytämme\nsilloin ensinnäkin vielä surkeammilta; ja toiseksi voimme niiden\nsijalle hankkia täkäläiset asut, joten voimme samoilla herättämättä\nepäluuloja. Tiedäthän, että osaan puhua italiankieltä varsin hyvin.\"\n\n\"Minulla ei ole mitään vaatteitteni repimistä vastaan, jos sinä\nsitä toivot\", myöntyi Jack. \"Mutta annahan tänne pistoolisi! Otan\naseistamme pois vanhat panokset ja panostan ne uudelleen. Ne ovat\nvarmastikin kastuneet.\"\n\nPanostettuaan pistoolinsa ja revittyään vaatteitaan merikadetit\nnousivat seisomaan rattaille ja silmäilivät ympärilleen.\n\n\"Hei vain! Mitäs tämä merkitsee, Gascoigne? Viime yönä olimme lähellä\nrantaa ja talojen keskellä, mutta nyt -- missä pahuksessa olemme?\nSinun unesi osui lähemmäksi totuutta kuin minun, sillä rattaat ovat\ntotisesti olleet risteilyllä!\"\n\n\"Siispä meidän on täytynyt nukkua merikadettien tavoin\", virkkoi\nGascoigne. \"Mutta pitkälle eivät rattaat ole varmastikaan voineet\nsiirtyä.\"\n\n\"Tässä nyt olemme, ja ympärillämme on kunnaita joka taholla ainakin\nkahden englanninpenikulman laajuudelta. Totisesti on joku hyvä haltia\nkuljettanut meidät sisämaahan, jotta pelastuisimme purren miehistön\nsukulaisten kynsistä, joista näin unta\", sanoi Jack, katsahtaen\nGascoigneen.\n\nKuten he myöhemmin saivat tietää, oli speronare lähtenyt merelle\njuuri siitä satamasta, jonka likelle he olivat edellisenä\nyönä saapuneet. Speronaren hylky oli löydetty ja tunnettu, ja\nkaupunkilaiset olivat arvelleet padronen ja miehistön hukkuneen\nmyrskyssä. Jos merikadettimme olisi tavattu ja heitä olisi\nkuulusteltu, olisi sangen todennäköisesti herännyt epäluuloja, ja\ntulos olisi ollut sellainen kuin sankarimme oli unissaan loitsinut\nmieleensä. Mutta kuten olemme aikaisemmin huomauttaneet, huolehtii\nkaitselmus merikadeteista ihan erikoisesti.\n\nTarkemmin tähyiltyään he havaitsivat joutuneensa aukeamalle, jota\nnähtävästi oli käytetty maissin puimiseen ja tuulettamiseen. Rattaat\nseisoivat puuryhmän varjossa.\n\n\"Täällä läheisyydessä pitäisi olla talo\", päätteli Gascoigne.\n\"Luulisin sen olevan tuolla puiden takana. Lähdetään, Jack! Varmasti\nolet yhtä nälkäinen kuin minäkin. Meidän täytyy jostakin etsiä\naamiaista.\"\n\n\"Jollei meille anneta eikä myydä mitään syötävää\", virkkoi Jack,\njolla oli huutava nälkä ja joka puristi pistooliaan, \"niin minä otan\n-- enkä pidä sitä ryöstämisenä. Maan hedelmät on luotu meitä kaikkia\nvarten, eikä tarkoitus ole suinkaan ollut sellainen, että toisella\nolisi yllin kyllin ja toinen kärsisi nälkää. Yhdenvertaisuuden\nlait --\"\n\n\"Saattavat tuntua tuiki hyvin perustelluilta nälkiintyneestä\nmiehestä, sen myönnän, mutta ne eivät kuitenkaan estä hänen\nlähimmäisiään hirttämästä häntä\", keskeytti Gascoigne. \"Jätä silleen\nkaikki vietävänmoiset hölynpölysi, Jack! Kukaan ei kuole nälkään,\nkun hänellä on rahaa taskussa, ja niin kauan kuin sinulla sitä on,\njätä niiden huoleksi, joilla ei ole mitään, yhdenvertaisuudesta ja\nihmisoikeuksista puhuminen!\"\n\n\"Haluaisin pohtia sitä kysymystä kanssasi, Gascoigne.\"\n\n\"Sanohan, haluaisitko mieluummin istua tässä jaarittelemassa vaiko\nlähteä etsimään aamiaista, Jack!\"\n\n\"Niin, pohtiminen sopii siirtää toistaiseksi, mutta nälkää ei käy\nsiirtäminen.\"\n\n\"Se on perin hyvää filosofiaa, Jack, ja niin ollen lähtekäämme.\"\n\nHe menivät puuryhmän lävitse, joka oli sangen sakea, ja havaitsivat\npian sen toisella puolen ison talon seinät.\n\n\"Kaikki hyvin\", äänsi Jack. \"Mutta vakoilkaamme kuitenkin. Tuo ei ole\ntalonpoikaistalo. Sen omistajan täytyy olla jossakin määrin huomattu\nhenkilö, mikä on yhä parempaa, sillä silloin talonväki oivaltaa,\nettä olemme herrasmiehiä risaisista vaatteistamme huolimatta. Meidän\npitänee täälläkin kertoa juttumme Gozon merilokeista.\"\n\n\"Niin\", myönsi Gascoigne. \"En keksi mitään parempaa tarinaa. Mutta\nenglantilaisia kohdellaan hyvin tällä saarella; meillähän on\nsotajoukkoja Palermossa.\"\n\n\"Niinkö? Toivoisinpa istuvani upseeriruokalan pöydässä -- mutta mitäs\nse oli? Naisen kirkaisuko? Niin, taivaan nimessä, joudu, Ned!\"\n\nJa Jack syöksyi taloa kohti Gascoignen seuraamana. Heidän edetessään\nkävi kirkuminen äänekkäämmäksi. He saapuivat kuistille, syöksähtivät\nsiihen huoneeseen, josta äänet kuuluivat, ja näkivät siellä vanhahkon\nherrasmiehen, joka puolustautui kahta nuorta miestä vastaan kahden\nnaisen, vanhanpuoleisen ja nuoren koettaessa pidätellä hyökkääjiä.\n\nSankarimme ja hänen kumppaninsa olivat vetäneet esille pistoolinsa,\nja juuri kun he sysäsivät oven auki, oli niin suurta ylivoimaa\nvastaan puolustautunut vanhus kaatunut lattialle. Hänen molemmat\nahdistajansa riistäytyivät irti naisten otteista ja olivat\nlävistämäisillään kaatuneen miekoillaan, kun Jack tarttui toisen\ntakinkaulukseen ja kiskaisi häntä takaisinpäin, samalla painaen\npistoolinsa suun hänen korvalliselleen; Gascoigne teki saman tempun\ntoiselle.\n\nKohtaus oli sangen draamallinen. Naiset kiiruhtivat vanhahkon herran\nluokse ja nostivat hänet pystyyn; molempia hätyyttäjiä pideltiin\nsamalla tavoin kuin koirat pitelevät sikoja korvasta, ja he vapisivat\npelosta ja silmäilivät miekankärjet maahan suunnattuina merikadetteja\nja heidän pistooliensa piippuja yhtä kauhuisesti. Samalla oli\nvanhahkon herran ja naisten hämmästys yhtä suuri niin odottamattoman\npelastuksen johdosta. Syntyi muutamia sekunteja kestävä hiljaisuus.\n\n\"Ned\", virkkoi Jack vihdoin, \"käske näiden miekkosten pudottaa\nmiekkansa lattialle ja uhkaa, että muutoin ammumme!\"\n\nGascoigne toisti määräyksen italiankielellä, ja sitä toteltiin.\nSitten kadettimme ottivat miekat haltuunsa ja päästivät miehet irti\notteestaan.\n\nVihdoin iäkäs herrasmies katkaisi äänettömyyden.\n\n\"Näyttää melkein siltä, signori, kuin kaitselmus olisi erikoisesti\nsekaantunut estämään teitä suorittamasta rumaa ja rikollista murhaa.\nEn tiedä, keitä nämä henkilöt ovat, jotka niin sopivalla hetkellä\nsaapuivat minua pelastamaan, mutta kiittäessäni heitä, kuten nyt\nteen, uskon teidänkin rauhoituttuanne kiittävän heitä sentähden,\nettä he estivät teitä tekemästä sellaista, mikä olisi aiheuttanut\nteille katkeraa katumusta ja tehnyt vastaisen olemassaolonne\nkarvaaksi. Hyvät herrat, saatte poistua vapaasti. Te, don Silvio,\nolette todellakin tuottanut minulle pettymyksen; kiitollisuutenne\nolisi pitänyt tehdä teille tällainen käyttäytyminen mahdottomaksi.\nMitä teihin tulee, don Scipio, on teidät johdettu harhaan. Mutta\nyhdessä suhteessa te kumpikin olette häpäisseet itsenne. Kymmenen\npäivää sitten olivat molemmat poikani täällä -- minkätähden ette\ntulleet silloin? Jos pyritte kostamaan minulle, ette olisi voineet\ntähdätä minuun ankarampaa iskua muutoin kuin iskemällä lapsiani,\nettekä silloin ainakaan olisi esiintyneet salamurhaajina, kuten nyt\nhätyyttäessänne vanhaa miestä. Ottakaa miekkanne, hyvät herrat, ja\nkäyttäkää niitä paremmin tulevaisuudessa! Vastaisten hyökkäysten\nvaralta olen hyvin valmistautunut.\"\n\nGascoigne, joka täydelleen ymmärsi hänen sanansa, luovutti miekan\nsille nuorelle miehelle, jolta hän oli sen anastanut -- ja sankarimme\nteki samoin. Molemmat nuoret miehet panivat aseensa takaisin tuppeen\nja poistuivat huoneesta hiiskumatta sanaakaan.\n\n\"Keitä lienettekin, olen teille kiitollisuudenvelassa hengestäni ja\nkiitän teitä siitä\", lausui iäkäs herra, silmäillen merikadettien\nulkoasua.\n\n\"Olemme\", vastasi Gascoigne, \"englannin laivastossa palvelevia\nupseereja ja herrasmiehiä. Jouduimme haaksirikkoon purressamme viime\nyönä ja olemme vaeltaneet tänne pimeässä etsimään apua ja ruokaa ja\npäästäksemme jollakin tavoin Palermoon, jossa tapaamme ystäviämme ja\nvoimme jälleen esiintyä herrasmiehinä.\"\n\n\"Joutuiko laivanne haaksirikkoon, hyvät herrat\", tiedusti\nsisilialainen, \"ja hukkuiko paljon väkeä?\"\n\n\"Ei; laivamme on Maltan saarella. Me olimme veneessä huviretkellä;\nmeidät yllätti myrsky, joka ajoi meidät rannalle. Varmistuaksenne\npuheittemme totuudesta, suvaitkaa huomata, että pistooleissamme on\nkuninkaan merkki, ja sen todistukseksi, ettemme ole kerjäläisiä, me\nnäytämme teille kultarahoja.\"\n\nGascoigne veti esille dubloninsa, ja Jack teki samoin, kylmästi\nhuomauttaen:\n\n\"Arvelin, että meidän piti näyttää ainoastaan hopeakolikoita, Ned.\"\n\n\"Se olisi ollut tarpeetonta\", vastasi herrasmies. \"Käyttäytymisenne\ntässä jutussa, esiintymisenne ja puhetapanne saavat minut täysin\nvarmaksi siitä, että asia on, kuten väitätte. Mutta vaikkapa\nolisitte tavallisia talonpoikia, olisin yhtäkaikki teille\nkiitollisuudenvelassa hengestäni, ja te saisitte käskeä minua. Millä\ntavalla voin teitä palvella?\"\n\n\"Antamalla meille jotakin syötävää, sillä emme ole nauttineet mitään\nmoneen monituiseen tuntiin. Senjälkeen ehkä vaadimme teiltä lisää\nhyväntahtoista apuanne.\"\n\n\"Teitä varmaankin kummastuttaa se, mitä näitte, ja haluaisitte\ntietää, mistä se johtui\", haastoi herrasmies edelleen. \"Teillä on\noikeus saada tietää se, ja sen saattekin, kun olonne on käynyt\nmukavammaksi. Tällä kertaa sallikaa minun esitellä itseni; olen don\nRebiera de Silva.\"\n\n\"Toivoisin\", virkkoi Jack, joka espanjankielentaitonsa nojalla\nymmärsi isännän puheen koko loppuosan, \"hänen esittävän meille\naamiaisensa\".\n\n\"Niin minäkin\", yhtyi Gascoigne, \"mutta meidän täytyy malttaa hiukan.\nHän käski naisten valmistaa jotakin viipymättä.\"\n\n\"Eikö ystävänne puhu italiankieltä?\" kysyi don Rebiera.\n\n\"Ei, don Rebiera, mutta kyllä ranskan- ja espanjankieltä.\"\n\n\"Jos hän puhuu espanjaa, saattaa tyttäreni keskustella hänen\nkanssaan, sillä hän saapui vasta äskettäin Espanjasta. Olemme\nläheistä sukua erään sikäläisen ylimyssuvun kanssa.\"\n\nSenjälkeen don Rebiera meni edellä toiseen huoneeseen, ja lyhyen ajan\nkuluttua tuotiin sinne ateria, jonka kimppuun kadettimme kävivät\nhyvin innokkaasti.\n\n\"Nyt\", lausui don Rebiera, \"selostan teille, jotta selostaisitte\nystävällennekin, mistä johtui äskeinen väkivaltainen kohtaus, jota\nestämään te niin onnellisella hetkellä saavuitte. Mutta koska sen\ntäytyisi tuntua kovin ikävältä ystävästänne, kutsutan donna Claran ja\ntyttäreni Agneksen puhelemaan hänen kanssansa. Vaimoni ymmärtää vähän\nespanjaa, ja tyttäreni, kuten jo mainitsin, palasi ihan äskettäin\nsiitä maasta, jossa hän olosuhteiden pakosta vietti joitakuita\nvuosia.\"\n\nHeti kun donna Clara ja donna Agnes näyttäytyivät ja heidät\nesiteltiin ystävyksillemme, sanoi Jack, joka ei siihen mennessä\nollut kiinnittänyt heihin huomiota, itsekseen. \"Olen jo ennen nähnyt\nsamanlaiset kasvot kuin tuolla tytöllä on.\" Jos niin oli, ei hän\nollut nähnyt useita niiden näköisiä, sillä ne olivat tummaverisen\nnaisen hyvin kauniit kasvot, ja tytön vartalo oli yhtä moitteeton,\nvaikkakin se vielä kaipasi hieman kehittymistä, koska hän ei ollut\nvielä täyttänyt viidettätoista ikävuottaan.\n\nDonna Clara oli äärimmäisen ystävällinen, ja koska hän kenties arvasi\nmiehensä äänen hukkuvan hänen ääneensä, ehdotti hän sankarillemme,\nettä he lähtisivät kävelemään puutarhaan, ja muutamien minuuttien\nkuluttua he istuutuivat puutarhan laidassa olevaan paviljonkiin.\nRouva ei osannut puhua paljon espanjankieltä, mutta milloin hän\nei muistanut sopivaa sanaa, käytti hän sen sijasta vastaavaa\nitalialaista, ja Jack ymmärsi häntä erinomaisesti.\n\nHän kertoi Jackille, että hänen sisarensa oli useita vuosia sitten\nmennyt naimisiin erään espanjalaisen aatelismiehen kanssa ja että\nhe ennen Englannin ja Espanjan välisen sodan puhkeamista olivat\nkaikkine lapsineen lähteneet Espanjaan hänen sisartaan katsomaan.\nHeidän halutessaan palata kotiin oli hänen tytärtään Agnesta, joka\nsilloin oli vielä ollut lapsi, vaivannut pitkällinen sairaus, ja\nkoska hän oli ollut kovin heikko, oli arveltu viisaimmaksi jättää\nhänet tädin huostaan, jolla itsellään oli ollut melkein samanikäinen\npieni tytär. Heidät oli yhdessä kasvatettu eräässä Tarragonan\nläheisyydessä sijaitsevassa luostarissa, ja Agnes oli saapunut kotiin\nvasta kaksi kuukautta sitten. Hän oli joutunut vaaraan, josta hän\noli hädintuskin pelastunut, koska sen laivan, jossa hänen enonsa,\ntätinsä, serkkunsa ja hän itse olivat palaamassa Genovasta -- hänen\nlankonsa oli nimittäin pitänyt käydä siellä hankkiakseen vahvistuksen\nsaamalleen perinnölle -- olivat englantilaiset yöllä vallanneet;\nmutta upseeri, joka oli ollut hyvin kohtelias, oli sallinut heidän\npoistua seuraavana päivänä ja, mikä oli sangen kauniisti tehty, ottaa\nmukaansa kaikki tavaransa.\n\n\"Ahaa!\" tuumi Jack. \"Minusta tuntuikin siltä, että olin nähnyt hänen\nkasvonsa aikaisemmin. Tämä siis oli yksi hytin nurkkaan sykertyneistä\ntytöistä. Nytpä saan laskea hieman leikkiä.\"\n\nÄidin ja Jackin välisen keskustelun aikana donna Agnes oli pysytellyt\njoitakuita askelia taempana, poimien silloin tällöin jonkun kukan\nkiinnittämättä huomiota siihen, mitä tapahtui.\n\nKun hänen äitinsä ja sankarimme istuutuivat paviljonkiin, liittyi\nhän samaan seuraan, ja silloin Jack puhutteli häntä kohteliaaseen\ntapaansa.\n\n\"Minua melkein hävettää istua seurassanne, donna Agnes, näin\nrepaleisessa asussa -- mutta rannikkonne kalliot eivät kunnioita\nihmistä.\"\n\n\"Olemme teille suuressa kiitollisuudenvelassa, signor, emmekä välitä\nmoisista pikkuseikoista.\"\n\n\"Olette kovin hyväntahtoinen, signora\", vastasi Jack. \"En osannut\ntänä aamuna aavistaakaan, kuinka hyvin minua onnistaisi. Muille osaan\nennustaa, mutta en itselleni.\"\n\n\"Osaatteko ennustaa?\" kertasi rouva.\n\n\"Kyllä, madame; olen siitä kuuluisa. Ennustanko tyttärellenne?\"\n\nDonna Agnes katsoi sankariimme ja hymyili.\n\n\"Oivallan, ettei neiti usko minua. Minun täytyy taitoni todistukseksi\nkertoa hänelle jo sattuneista tapauksista. Sitten signora uskoo\nminua.\"\n\n\"Varmasti, jos sen teette\", vakuutti Agnes.\n\n\"Suvaitkaa näyttää minulle kämmenenne!\"\n\nAgnes ojensi pienen kätösensä, ja Jackin valtasi sellainen\nkohteliaisuuden puuska, että hän oli vähällä suudella sitä. Hän\nkuitenkin hillitsi itseään ja tarkasti kämmenen juovia.\n\n\"Että teidät kasvatettiin Espanjassa, että saavuitte tänne vasta\nkaksi kuukautta sitten, että englantilaiset vangitsivat, mutta sitten\nvapauttivat teidät, kaiken sen on äitinne jo minulle kertonut. Mutta\nosoittaakseni tietäneeni kaiken sen, minun täytyy nyt puhua teille\nniistä asioista yksityiskohtaisemmin. Olitte laivassa, jossa oli\nneljätoista tykkiä -- eikö totta?\"\n\nDonna Agnes nyökkäsi.\n\n\"Siitä en ainakaan maininnut Signorille mitään\", huudahti donna Clara.\n\n\"Alus vallattiin yllätyksellä öiseen aikaan, eikä silloin lainkaan\ntaisteltu. Seuraavana aamuna englantilaiset mursivat auki hytin oven;\nenonne ja serkkunne laukaisivat pistoolinsa.\"\n\n\"Pyhä neitsyt!\" äännähti Agnes ällistyneenä.\n\n\"Englantilainen upseeri oli nuori mies, eikä hän ollut kovin hauskan\nnäköinen.\"\n\n\"Siinä suhteessa olette väärässä, signor -- hän oli sangen komea.\"\n\n\"Makuasioista ei voi väitellä, signora. Te säikähditte ihan\nmielettömäksi, ja te ja serkkunne kyyristyitte hytin soppeen.\nSallikaahan minun tarkastaa tuota hienoa juovaa paremmin. Teillä\noli -- niin, se ei ole erehdys -- teillä oli hyvin vähän vaatteita\nyllänne.\"\n\nAgnes kiskaisi kätensä irti ja peitti kasvonsa.\n\n\"_È vero, è vero_, pyhä Jeesus! Mistä sen tiesitte?\"\n\nÄkkiä Agnes katsahti sankariimme ja näytti hetkisen kuluttua tuntevan\nhänet.\n\n\"Oi, äiti, se on hän -- nyt muistan, se on hän!\"\n\n\"Kuka, rakas lapsi?\" kysyi donna Clara, jonka Jackin hämmästyttävä\nennustamiskyky oli mykistänyt.\n\n\"Se upseeri, joka valtasi laivamme ja oli niin ystävällinen.\"\nJack purskahti nauruun, jota hän ei jaksanut hillitä muutamiin\nminuutteihin, ja tunnusti sitten neidon saaneen hänet kiinni.\n\n\"Joka tapauksessa, donna Agnes\", virkkoi hän vihdoin, \"myöntäkää,\nettä vaikka olenkin risaisessa asussa, olen nähnyt teidät paljoa\nvaatimattomammassa puvussa!\"\n\nAgnes ponnahti pystyyn ja lähti juoksemaan salatakseen hämminkiään ja\nsamalla rientääkseen ilmoittamaan isälleen, kuka hänen vieraansa oli.\n\nVaikka don Rebiera ei vielä ollut kertonut tarinaansa loppuun,\nkiidätti huoneeseen hengästyneenä syöksähtäneen Agnesin ilmoitus heti\nseurueen kaikki jäsenet yhteen joukkoon, ja Jack sai vastaanottaa\ntytön omaisten kiitokset.\n\n\"En osannut aavistaakaan\", lausui don Rebiera, \"olevani tällä\ntavoin teille kaksinkertaisessa kiitollisuudenvelassa. Pyydän teitä\nilmaisemaan, kuinka voin palvella teitä molempia. Poikani ovat\nPalermossa ja varmaankin suotte heille ilon päästä ystäviksenne,\nsittenkun olette kyllästyneet olemaan meidän luonamme.\"\n\nJack kumarsi kohteliaimpaan tapaansa, kohautti sitten olkapäitänsä\nja katsahti vaatteisiinsa, jotka hän Gascoignen mieliksi oli\nrepinyt riekaleiksi, ikäänkuin olisi halunnut sanoa: \"Me emme ole\nvalmistuneet pitkäaikaista viipymistä varten.\"\n\n\"Veljieni vaatteet sopivat heille luultavasti\", huomautti Agnes\nisälleen. \"He ovat jättäneet niitä yllin kyllin pukukomeroihin.\"\n\n\"Jos nämä herrat alentuvat käyttämään niitä siihen saakka, kunnes he\nsaavat omansa niiden sijalle.\"\n\nMerikadetit ovat hyvin alentuvaisia. He seurasivat don Rebieraa\nja alentuivat pukemaan ylleen don Philipille ja don Martinille\nkuuluvat puhtaat paidat ja housut sekä valitsemaan heidän parhaat\nliivinsä ja takkinsa. Lyhyesti sanoen, he alentuivat ottamaan\ntäydellisen vaatetuksen -- ja sattui niin, että nämä vaatetukset\nsopivat jotensakin hyvin. Tällä tavoin alennuttuaan he laskeutuivat\nalakertaan, ja seurustelu kävi niin tutunomaiseksi, että tuntui siltä\nkuin he eivät olisi ainoastaan pukeutuneet talon nuorten herrojen\nvaatteisiin, vaan samalla saaneet koko heidän olemuksensakin.\n\nSaatuaan täten asunsa säädylliseksi Jack tarjosi kätensä\nmolemmille naisille ja saattoi heidät puutarhaan, jotta don\nRebiera saisi lopettaa pitkän kertomuksensa Gascoignelle ilman\nenempiä keskeytyksiä. Heidän istuuduttuaan entisille paikoilleen\npaviljonkiin Jack huvitti naisia kertomalla heille, miten hän oli\nristeillyt vallatussa aluksessa. Agnes toipui pian arkailustaan, ja\nJack oli kyllin hienotuntoinen ollakseen enää vihjaamatta laivan\nhytissä sattuneeseen kohtaukseen, eikä tyttö muuta taas pelännyt.\nKun perhe sikäläisen tavan mukaisesti oli vetäytynyt viettämään\nsiestaa, menivät Gascoigne ja Jack, jotka olivat rattailla nukkuneet\nkokonaisen viikon tarpeiksi, yhdessä puutarhaan.\n\n\"No niin, Ned\", virkkoi Jack, \"toivoisitko olevasi jälleen\n_Harpyssa_?\"\n\n\"En\", vastasi Gascoigne. \"Olemme vihdoinkin pudonneet jaloillemme,\nmutta sitä ennen meitä kuitenkin pudisteltiin kuten herneitä\nkalistimessa. Kuinka herttainen pikku olento se Agnes onkaan!\nKuinka kummallista, että sinun piti uudelleen kohdata hänet! Kuinka\nomituista, että tulimme tänne!\"\n\n\"Hyvä kumppani, emmehän me tänne tulleet. Kohtalo toi meidät\nrattailla. Se saattaa samalla lailla viedä meidät vaikkapa Tyburnin\nmestauslavalle.\"\n\n\"Niin, jos urheilet filosofiallasi, kuten teit herätessämme tänä\naamuna.\"\n\n\"Siitä huolimatta minut saa hirttää, jollen ole oikeassa.\nPohtisimmekohan sitä kysymystä?\"\n\n\"Olitpa oikeassa tai väärässä, sinut hirtetään, Jack. Sen sijaan,\nettä pohtisimme sitä kysymystä, minun lienee parasta kertoa sinulle\ndon Rebieran pitkä tarina.\"\n\n\"Olkoon menneeksi -- lähdetään tuonne paviljonkiin.\"\n\nSankarimme ja hänen ystävänsä istuutuivat, ja sitten Gascoigne esitti\ndon Rebieran tarinan, jolle omistamme seuraavan luvun.\n\n\n\n\nVIIDES LUKU\n\nPitkä kertomus, jota lukijamme täytyy kuunnella samoin kuin\nsankarimme sitä kuunteli.\n\n\n\"Olen jo maininnut teille nimeni, ja minun pitää lisätä vain se, että\nse on Sisilian jaloimpia ja että tässä maassa ainoastaan harvoilla\nsuvuilla on niin laajat tilukset kuin sillä. Isääni eivät lainkaan\nhuvittaneet useimpien hänen ikäistensä nuorten miesten puuhailut;\nhänellä oli heikko ruumiinrakenne, ja vain vaivoin hänet saatiin\nkasvatetuksi miehuusikään saakka. Täydennettyään opiskelunsa hän\nvetäytyi suvullemme kuuluvalle maatilalleen, joka sijaitsee noin\nkahdenkymmenen penikulman päässä Palermosta, eristäytyi maailmasta ja\nomistautui yksinomaan kirjallisille harrastuksille.\n\n-- Koska hän oli ainoa poika, halusivat hänen vanhempansa\nluonnollisesti hyvin hartaasti hänen menevän naimisiin, sitäkin\nsuuremmalla syyllä, ettei hänen terveytensä luvannut hänelle kovin\npitkää ikää. Jos hän olisi noudattanut omia taipumuksiaan, olisi\nhän kieltäytynyt, mutta hänestä tuntui, että hänen velvollisuutensa\noli täyttää heidän toivomuksensa. Hän ei kuitenkaan vaivautunut\nsekaantumaan aviopuolison vaaliin, jättäen sen kokonaan heidän\nhuolekseen.\n\n-- He valitsivat nuoren naisen, joka kuului ylhäiseen sukuun ja\noli varmasti erittäin kaunis. Toivoisin vain voivani puhua enemmän\nhänen hyväkseen -- sillä hän oli äitini -- mutta on mahdotonta\nkertoa tarinaani paljastamatta hänen käyttäytymistään. Avioliitto\nsolmittiin, ja isäni, joka oli juhlatilaisuudessa ikäänkuin herännyt\nvirkeäksi, palasi jälleen työhuoneeseensa syventyäkseen vaikeasti\ntajuttaviin tutkimuksiin, joiden tulokset on julkaistu ja ovat täysin\nvakiinnuttaneet hänelle harvinaisen kyvykkään ja syvästi oppineen\nmiehen maineen. Mutta kuinka suuressa arvossa yleisö pitäneekään\nnerokkaan miehen teoksia, olivatpa ne kirjoitetut opiksi tai huviksi,\nvarmaa on, että kirjailija tarvitsee vaimokseen sellaisen naisen,\njolla joko on samanlainen luonne kuin hänelläkin tai joka ylpeilee\npuolisonsa lahjakkuudesta kylliksi paljon voidakseen uhrata suuren\nosan kotoisista nautinnoistaan saadessaan sen tyydytyksen, että\nmiehen nimeä ylistetään ulkomaillakin.\n\n-- Mainitsen tämän seikan äitini käyttäymisen jonkinlaiseksi\nlievennykseksi. Aivan varmasti isäni ei ollut kyllin huomaavainen\nvaimolleen, mutta se ei tapahtunut arvottomien huvitusten vuoksi\neikä sentähden, että häntä olisi kiehtonut joku toinen nainen, vaan\nkoska hän pyrki opettamaan muita ja, kuten saattanen lisätä, halusi\nsaavuttaa mainetta, syventyi hän kirjallisiin puuhiinsa, muuttui\nhajamieliseksi, vastaili kuulematta kysymyksiä ja jätti vaimonsa\netsimään itselleen huvituksia niinkuin hän itse halusi.\n\n-- Kirjallisiin harrastuksiin innostunut aviomies on poikkeuksetta\n-- vaikka hän onkin aina kotosalla -- maailman vähimmän kotoinen\naviomies ja varmasti kiusaa parhaintakin naisellista luonnetta\n-- ei tylyydellään, sillä isäni oli ylettömiin saakka hellä\nja mukaantuvainen, vaan sen täydellisen hajamielisyyden ja\nvälinpitämättömyyden vuoksi, jota hän osoitti kaikkea muuta paitsi\nhänet lumonneita harrastuksia kohtaan. Äitini tarvitsi vain puhua, ja\nkaikki hänen toiveensa täytettiin -- epääminen oli tuntematon käsite.\n\n-- Saattanette huomauttaa, mitä muuta hän olisi voinut haluta.\nVastaan, että nainen alistuu mieluummin mihin muuhun tahansa kuin\nvälinpitämättömyyteen. Se, että hänen kaikkiin toiveisiinsa heti\nsuostuttiin, riisti hänen mielestään lahjalta kaiken arvon --\nkaiken arvohan on vain suhteellinen ja riippuvainen saavuttamisen\nvaikeudesta. Se, että kaikkiin hänen mielipiteisiinsä viipymättä\nsuostuttiin, tuntui ihan loukkaavalta -- se vihjasi siihen, ettei\nisäni halunnut pohtia asioita hänen kanssansa.\n\n-- Totta on, että naiset mielellään pitävät oman päänsä -- mutta\nsamalla heistä on hauskaa, jos heillä on vaikeuksia voitettavina;\nmuutoin heidän nautinnostaan menee toinen puoli piloille. Vaikka\nmyrskyt ovatkin valitettavia, tarvitaan kuitenkin joku määrä\nvaihtelua ja liikettä pitämään avioliiton järveä raikkaana ja\nkirkkaana, sillä sen vesi muutoin pian ummehtuu ja pilaantuu, ja\njollei aviopuolisoiden välillä ole jonkun verran vastakkaisia\nmielipidevirtauksia, ilmenee tällaista ummehtumista pakostakin.\n\n-- Nainen, jonka aina ja muuttumattomasti sallitaan kaikessa\nmenetellä oman mielensä mukaan, on hyvin samanlaisessa asemassa\nkuin lapsi, joka vaatii lomaa koko päiväksi puolen päivän asemasta\nja on ennen iltaa kyllästynyt itseensä ja kaikkeen, mitä on hänen\nympärillään. Lyhyesti sanoen, vähäinen ristiriita vaikuttaa samoin\nkuin suola päivällispöydässä, höystää ateriaa ja lisää ruokahalua;\nmutta jos sitä on liian paljon, niin se samoin kuin mainittu\nmaustekin turmelee kaikki, ja ruoka käy sitä kelvottomammaksi, kuta\nylettömämmin sitä on.\n\n-- Äitini oli itserakas nainen tämän sanan kaikissa merkityksissä\n-- itserakas syntyperänsä ja kauneutensa vuoksi ja tottunut\nsaamaan osakseen sitä ihailua, jota hän piti oikeutenaan. Hänet\noli lapsuusaikana hemmoiteltu piloille, eikä hän kasvaessaan ollut\noppinut mitään, koska hänen sallittiin kaikessa tehdä oman mielensä\nmukaan. Hän oli senvuoksi ytimetön eikä osannut pitää arvossa\nsellaista, mitä hän ei jaksanut käsittää. Ei ole milloinkaan ollut\nsen huonommin yhteen sopivia aviopuolisoita.\"\n\n\"Minä olenkin aina arvellut, että asian laidan täytyy niin olla\nkatolisissa maissa\", huomautti siihen Gascoigne, \"joissa nuori\nhenkilö otetaan luostarista ja naitetaan sellaiseen avioliittoon,\njoka hänen sukulaistensa mielestä tai hänen varallisuussuhteittansa\nnojalla on suotavin\".\n\n\"Siitä asiasta on eri mielipiteitä, hyvä ystävä\", vastasi\ndon Rebiera. \"Totta on, että milloin vanhemmat järjestävät\nsovinnaisavioliiton, pidetään asianomaisten luonteita toisarvoisina\nnäkökohtina. Mutta toisaalta tulee muistaa, että milloin valinta\njätetään asianomaisten itsensä suoritettavaksi, he ovat siinä iässä,\njolloin maailmallisia seikkoja otetaan kovin vähän huomioon. Ja kun\nheitä etupäässä ohjaavat heidän intohimonsa, solmivat he avioliittoja\nsellaisten henkilöiden kanssa, joiden asema on alempi kuin heidän,\nmistä lopulta koituu onnettomuutta; ja joskin heistä toiset ottavat\naviopuolisonsa omasta arvopiiristään, on heidän valintansa ihan yhtä\nhuono ja usein huonompikin kuin vanhempien suorittama valinta olisi\nollut.\"\n\n\"Minä en jaksa sitä ymmärtää\", väitti Gascoigne.\n\n\"Syy on se, ettei heillä ole mahdollisuuksia, tai jos heillä on\nmahdollisuuksia, heillä ei ole halua tutkia toistensa luonnetta.\nNuorta miestä kiehtoo ulkomuoto, ja hän ihailee naista; nuorta\nnaista imartelee ihailu, ja hän suostuu; jos tytössä on virheitä,\nei hän todennäköisesti niitä paljasta -- hän ei salaa niitä\nulkokultaisuudesta, vaan sentähden, ettei mikään nosta niitä\nnäkyviin. Nuori mies rakastuu, samoin nuori nainen; ja kerran\nrakastuttuaan he eivät enää voi nähdä vikoja; he menevät\navioliittoon, kuvitellen löytäneensä täydellisen puolison.\nRakkaudensokeudessaan he kumpikin nostavat toisen täydellisyyden\njalustalle, jota ihmisluonne ei voi milloinkaan saavuttaa, ja he\nkumpikin harmistuvat vähitellen huomatessaan erehtyneensä. Tapahtuu\nheilahdus päinvastaiseen suuntaan, ja sitten he arvioivat toisiaan\nliian huonoiksi yhtä suuressa määrin kuin he aikaisemmin arvioivat\ntoisiaan liian hyviksi. Mutta jos kaksi nuorta ihmistä menee\navioliittoon ilman tällaista kiihkeätä intohimoa, eivät he odotakaan,\nettä toinen olisi täydellinen, ja heillä on kenties paremmat\nmahdollisuudet tulla onnellisiksi.\"\n\n\"En ole samaa mieltä kanssanne\", mietti Gascoigne, \"mutta koska\nnäytte olevan yhtä mieltynyt väittelemään kuin ystäväni Jack, en\nvastaa mitään, jotta tarinanne edistyisi joskus loppuun saakka\". Don\nRebiera jatkoi:\n\n\"Huomattuaan isäni pitävän enemmän työhuoneestaan ja kirjoistaan\nkuin hilpeydestä ja huvituksista äitini pian jätti hänet omiin\nhoteisiinsa ja alkoi huvitella omalla tavallaan, mutta vasta sitten,\nkun minä olin syntynyt, mikä tapahtui kymmenen kuukautta heidän\nhäittensä jälkeen. Isäni oli luottavainen ja mielissään siitä, että\näidilläni oli hauskaa, ja mukaantui hänen tahtoonsa kaikessa. Aika\nkului, olin saavuttanut viidennentoista ikävuoteni ja tulin kotiin\nopiskelukaupungistani, koska minun oli tarkoitus astua armeijaan,\nsillä, kuten tiedätte, antautuvat ylimysperheiden jälkeläiset tässä\nmaassa yleensä ainoastaan soturinammattiin.\n\n-- Silloin en luonnollisestikaan tiennyt juuri mitään siitä, mitä\nkotona oli tapahtunut, mutta kuitenkin olin joskus kuullut äidistäni\npuhuttavan kevyesti, kun minun ei otaksuttu olevan saapuvilla, ja\naina olin kuullut isäni nimeä mainittavan säälivästi, ikäänkuin\nhäntä olisi pidetty väärin kohdeltuna miehenä; mutta mitään muuta en\ntietänyt. Se oli kuitenkin ihan kylliksi nuorelle miehelle, jonka\nverta kuohutti sellainen ajatuskin, että hänen sukunsa kunnia saisi\ntahran.\n\n-- Saavuin isäni kotiin -- tapasin hänet kirjojensa ääressä; menin\näitini luokse -- hän oli rippi-isänsä seurassa. Se mies oli ensi\nnäkemältä minusta vastenmielinen; hän oli kyllä komea mies, hänen\notsansa oli korkea ja valkoinen, silmät suuret ja tuliset; mutta\nhänen kasvoillaan oli vaarallinen ja ylpeä, minusta epämiellyttävä\nilme, josta ei lainkaan huokunut nöyryyttä eikä hartautta. Olisin\nsaattanut ihailla häntä, jos hän olisi ollut ratsurykmenttiä\nkomentava upseeri, mutta kirkon miehenä hän näytti olevan kovin\nväärällä paikalla.\n\n-- Äitini käytti minusta hyväilynimiä, mutta pappi tuntui silmäilevän\nminua ylenkatseellisesti. Hän puhui komentavasti äidilleni, joka\nnäytti mukaantuvan ehdottomasti, ja havaitsin, että pappi oli\nkäskijänä koko talossa. Myöskin äitini, väitettiin, oli luopunut\nhilpeistä huvituksista ja muuttunut hartaaksi uskovaiseksi. Pian\nminulle selvisi, että heidän välillään oli tavallista läheisempi\nyhteisymmärrys, ja ennenkuin olin ollut kahta kuukautta kotona, olin\nsaanut varmoja todistuksia isäni häpeästä. Ja vieläkin onnettomampaa\nminusta oli se, että he tiesivät asian laidan niin olevan.\n\n-- Ensiksi teki mieleni ilmoittaa kaikki isälleni; mutta tarkemmin\nmietittyäni minusta tuntui paremmalta olla hiiskumatta mitään, jos\nvain saisin äitini taivutetuksi lähettämään isä Ignation luotansa.\nÄitini ollessa yksin käytin tilaisuutta lausuakseni paheksumiseni\nhänen käyttäytymisensä johdosta ja vaatiakseni papin viipymätöntä\npoistumista ja lupasin sillä ehdolla olla paljastamatta äitini\nrikollisuutta. Äiti näytti säikähtyneeltä ja suostui. Mutta pian\nhavaitsin, että hänen rippi-isällään oli suurempi vaikutusvalta\nhäneen kuin minulla, ja pappi jäi kotiimme.\n\n-- Nyt päätin kertoa asiasta isälleni ja herätin hänet\ntutkimuksistaan kuuntelemaan häpeäänsä. Kuvittelin, että hän toimisi\nrauhallisesti ja varovasti, mutta hän päinvastoin olikin hillittömän\nraju, ja vain suurella vaivalla sain hänet estetyksi syöksymästä\nmiekka kädessä uhraamaan molempia rikollisia. Vihdoin hän tyytyi\nkarkoittamaan isä Ignation talosta perin häpäisevästi ja käskemään\näitiäni valmistautumaan siihen, että hänet suljettaisiin luostariin\nloppu-iäkseen.\n\n-- Mutta isäni sortui heidän uhrikseen. Kun äitini kolme päivää\nmyöhemmin aiottiin hänen määräyksestään muuttaa pois talosta, sai isä\nkouristuskohtauksen ja kuoli. Minun tuskin tarvinnee mainita, että\nhän heitti henkensä myrkystä; sitä ei kuitenkaan saatu todistetuksi\nennenkuin paljoa myöhemmin. Ennen kuolemaansa hän tuntui miltei\nyliluonnollisesti olleen valmistautunut sellaisen mahdollisuuden\nvaralta, joka ei pälkähtänyt päähänikään. Hän kutsui luokseen\ntoisen rippi-isän, joka hänen omasta pyynnöstään kirjoitti hänen\ntunnustuksensa, jonka hän sittemmin liitti jälkisäädökseensä.\n\n-- Äitini jäi taloon, ja isä Ignatio oli kyllin julkea palatakseen\nsinne. Käskin hänen poistua, mutta hän pani vastaan. Palvelijat\nhäätivät hänet tiehensä. Keskustelin äitini kanssa, joka uhmaili\nminua ja ilmoitti minulle, että pian saisin veljen, joka jakaisi\nperinnön kanssani. Minusta tuntui, että jos asia niin olisi, lapsi\nolisi hänen aviorikoksensa tuote, ja lausuin hänelle mielipiteeni.\nHän toi julki raivonsa mitä katkerimmissa kirouksissa, ja minä\npoistuin hänen luotansa. Kohta senjälkeen hän lähti talosta ja\nsiirtyi eräälle toiselle maatilallemme, jossa hän eli isä Ignation\nseurassa entiseen tapaansa.\n\n-- Noin neljä kuukautta myöhemmin minulle lähetettiin muodollinen\nilmoitus veljen syntymästä. Mutta koska isäni oli jälkisäädökseensä,\nkuten sitä aukaistaessa havaittiin, liittänyt tunnustuksensa\ntai sen pääsisällön, jossa hän lausui olevansa selvillä äitini\nsyyllisyydestä, olettavansa siitä mahdollisesti koituvan seurauksia\nja senvuoksi juhlallisesti Jumalan edessä vakuuttavansa, että hän\noli jo vuosikausia elänyt erossa vaimostaan, en välittänyt tästä\nilmoituksesta paljoakaan. Tyydyin vastaamaan, että koska lapsi kuului\nkirkolle, olisi parasta omistaa se kirkon palvelukseen.\n\n-- Pian sain kuitenkin tuntea, että äitini ja hänen rakastajansa\nkostaisivat. Eräänä yönä minua hätyyttivät salamurhaajat, ja jollen\nonneksi olisi saanut apua, olisin menettänyt henkeni. Asiain näin\nollen sain vaikean haavan.\n\n-- Vastaisen varalta ryhdyin kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin\ntorjuakseni sellaiset yritykset, mutta sittenkin pyrittiin jos\njollakin tavalla turmelemaan mainettani ja riistämään henkeäni.\nLäheisyydessäni sijaitsevasta luostarista katosi nuori nunna, ja\nsen ikkunan läheisyydestä, josta hän oli kavunnut rakennuksesta,\nlöydettiin maasta hattu, joka tunnettiin minun omakseni. Minua\nvastaan nostettiin syyte, ja siitä huolimatta, että minulla oli mitä\nmahtavimpia suojelijoita, saatiin asia vain vaivoin järjestetyksi,\nvaikka olinkin eittämättömästi todistanut olleeni sinä yönä muualla.\n\n-- Nuori, ylhäissukuinen mies löydettiin murhattuna tikarilla, joka\ntunnettiin minun omakseni ja joka oli isketty hänen rintaansa, ja\nminun oli vaikea todistaa viattomuuttani.\n\n-- Osa eräästä rosvojoukosta oli vangittu, ja kun vangituilta\nsilloin, kun heille annettiin synninpäästöä, tiedustettiin heidän\npäällikkönsä nimeä, tunnustivat he, että minä olin joukon päällikkö.\n\n-- Käytettiin kaikkea, mitä suinkin voitiin, ja jos kohta en\nmenettänyt henkeäni, karttoivat minua melkein kaikki vaarallisena ja\nepäillyttävänä olentona.\n\n-- Vihdoin joutui eräs korkea-arvoinen mies, saman don Scipion isä,\njolta te riistitte aseen kädestä, salamurhaajani uhriksi; murhamiehet\nvangittiin, ja he tunnustivat, että heidät olin minä palkannut.\nPuolustin itseäni, mutta kuningas määräsi minut maksamaan suuren\nsakon ja lähtemään maanpakoon. Saatuani määräyksen, valitettuani\nminulle tapahtunutta vääryyttä ja kovaa kohtaloani istuuduin\npäivällispöytään. Tietäen, mihin kaikkeen vihamieheni olisivat\nvalmiit, olin viime aikoina tottunut olemaan hyvin paljon yksikseni.\nUskollinen kamaripalvelijani Pedro oli ainoa seuralaiseni. Minulla\noli huono ruokahalu, ja olin pyytänyt viiniä. Pedro meni takanaan\nolevalle kaapille antaakseen minulle, mitä halusin. Sattumalta\nkohotin katseeni pöydästä, ja kun vastassani oli laaja seinäkuvastin,\nnäin kamaripalvelijani kaatamassa pulveria pulloon, jonka hän aikoi\ntuoda minulle. Muistin, että hattuni oli löydetty nunnaluostarin\nluota ja tikarini nuoren miehen ruumiista.\n\n-- Salaman tavoin välähti mieleeni, että olin hellinyt kyykäärmettä,\njoka oli edistänyt tuhoani. Hän toi minulle pullon. Nousin pystyyn,\nlukitsin oven, vedin esille miekkani ja sanoin hänelle:\n\n-- 'Roisto! Tunnen sinut; polvillesi, sillä henkesi on mennyt!'\n\n-- Hän kalpeni, vapisi ja vaipui polvilleen.\n\n-- 'Nyt', jatkoin, 'sinulla on ainoastaan yksi vaihtoehto -- joko\nsinä juot tyhjäksi tämän viinipullon tai minä survaisen miekkani\nruumiisi lävitse'.\n\n-- Hän epäröi, ja minä painoin miekkani kärjen hänen rintaansa --\njopa upotin sen hänen lihaansa neljännestuuman pituudelta.\n\n-- 'Juo!' huusin. 'Onko niin kovin kohtuutonta käskeä sinua juomaan\nvanhaa viiniä? Juo!' lisäsin. 'Muutoin miekkani tekee tehtävänsä.'\n\n-- Hän joi ja olisi sitten poistunut huoneesta.\n\n-- 'Ei, ei!' kielsin. 'Sinä pysyt täällä, ja viinin täytyy ehtiä\nvaikuttaa. Jos olen tehnyt sinulle vääryyttä, korjaan sen -- mutta\nepäluuloni ovat heränneet.'\n\n-- Noin neljännestunnin kuluttua, jonka ajan astelin edestakaisin\nhuoneessa miekka paljaana kädessäni, palvelijani kaatui lattialle ja\ntaivaan armon nimessä rukoili minua hankkimaan papin hänen luoksensa.\nLähetin noutamaan rippi-isääni, ja sitten mies tunnusti olleensa\näitini ja isä Ignation kätyri ja laittaneensa niin, että näytti siltä\nkuin minä olisin suorittanut kaikki ne rikokset ja murhat, jotka\nhe olivat tehneet pyrkiessään minua tuhoamaan. Hänelle annettiin\nvoimakasta oksennuslääkettä, hän toipui osittain, ja hänet vietiin\nPalermoon, jossa hän ennen kuolemaansa esiintyi todistajana.\n\n-- Kun tämä tuli tunnetuksi, peruutti kuningas tuomionsa ja pyysi\nminulta anteeksi, ja taaskin kaikki kävivät luonani ja olivat minulle\nkohteliaita. Äitini käskettiin sulkeutua luostariin, jossa hän kuoli,\nkuten uskon, armon saaneena; ja isä Ignatio pakeni Italiaan, ja kuten\nolen kuullut, hän on sittemmin kuollut.\n\n-- Päästyäni siten eroon pahimmista vihamiehistäni arvelin olevani\nturvassa. Menin avioliittoon sen naisen kanssa, jonka äsken näitte,\nja ennen vanhimman poikani syntymää tuli don Silvio -- se nimittäin\noli veljekseni väitetylle pojalle annettu nimi -- täysi-ikäiseksi\nja vaati itselleen perintöä. Jos hän olisi vaatinut minulta\nkohtuullista avustusta velipuolenani, en olisi sitä evännyt; mutta\nsitä en sietänyt, että juuri sen papin poika, joka oli niin usein\ntavoittanut henkeäni, minun mahdollisesti kuoltuani perisi arvonimeni\nja omaisuuteni.\n\n-- Heti alkoi oikeudenkäynti, jota kesti neljä tai viisi vuotta ja\njonka aikana don Silvio meni avioliittoon ja sai pojan, sen nuoren\nmiehen, jota kuulitte minun puhuttelevan samalla nimellä. Pitkällisen\nkäräjöimisen jälkeen oli ratkaisu kuitenkin sellainen, että isäni\nrippi-isä ja jälkisäädös olivat todistaneet hänet äpärälapseksi, ja\njuttu päättyi minun hyväkseni.\n\n-- Siitä ajasta tähän saakka on välillämme ollut yhtämittainen\nvihamielisyys. Don Silvio torjui kaikki avuntarjoukseni ja vainosi\nminua niin itsepintaisesti, että henkeni oli usein vaarassa. Vihdoin\nhän sai surmansa omien kätyriensä kädestä, jotka erehtyivät luulemaan\nhäntä minuksi. Hän kuoli jättämättä mitään perheensä turvaksi. Hänen\nleskelleen määräsin eläkkeen ja hänen poikansa olen kasvatuttanut\nhuolellisesti ja kohdellut häntä tosiaankin perin vapaamielisesti,\nmutta hän tuntuu imeneen itseensä isänsä sisun, eikä minkäänlainen\nhyväntahtoisuus ole pystynyt herättämään hänessä kiitollisuutta.\n\n-- Tuonnoittain hankin hänelle paikan armeijassa, jossa hän tutustui\nmolempiin poikiini ja rakensi heidän kanssaan riitaa mitättömien\ntekosyiden nojalla. Mutta kummassakin tapauksessa hän haavoittui, ja\nhänet kannettiin pois taistelupaikalta.\n\n-- Molemmat poikani olivat luonani viimeiset kaksi kuukautta ja\npoistuivat täältä vasta eilispäivänä. Tänä aamuna saapui don Silvio\ndon Scipion seuraamana taloomme, ja syytettyään minua vanhempiensa\nmurhaajaksi he kumpikin paljastivat miekkansa murhatakseen minut.\nVaimoni ja lapseni kuulivat melun ja riensivät avukseni' Lopun\ntiedätte.\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU\n\nSankarimme joutuu äkkiä ankkuriin purjehtiessaan täysin purjein.\n\n\nSuppea tila ei salli meidän selostaa kaikkea, mitä tapahtui niiden\nkahden viikon aikana, jotka sankarimme viipyi don Rebieran luona.\nHäntä ja Gascoignea kohdeltiin, ikäänkuin he olisivat isännän omia\npoikia, ja perheen naispuolisten jäsenten ystävällisyys oli yhtä\nsilmäänpistävä.\n\nKenties luonnollisista syistä Agnes näytti pitävän parempana Jackia,\nmihin Gascoigne nurkumatta alistui, koska hänestä tuntui, että\nsankarillamme oli aikaisempi ja suurempi oikeus vaatia osakseen\nhuomiota. Ja sinä aikana, jonka kadettimme oleskelivat talossa,\nkehittyi Agneksen ja filosofimme välille kiintymyksen tunne, joka oli\nainakin hyvin likeistä sukua rakkaudelle, jollei se ollut rakkautta.\nMutta asian laita oli niin, että he molemmat olivat vielä ihan\nliian nuoria ajatellakseen avioliittoa, ja vaikka he kävelivät ja\npuhelivat, nauroivat ja leikkivät yhdessä, joutuivat he aina hyvissä\najoin kotiin päivälliselle. Kuitenkin nuoresta naisesta tuntui, että\nhän piti sankaristamme jopa enemmän kuin veljistäänkin, ja Jackin\nmielestä tämä nuori neito oli sievin ja parhain hänen milloinkaan\nkohtaamistaan tytöistä.\n\nKahden viikon kuluttua merikadettimme sanoivat jäähyväiset, saatuaan\nsuosituskirjeitä useille Palermon ylhäisimmille henkilöille, ja\nnousivat kahden komean, kellosuitsilla varustetun muulin selkään.\nVanha donna suuteli heitä molempia, don Rebiera hoki siunauksiaan\nja hyväntoivotuksiaan, ja donna Agneksen huulet vapisivat hänen\nsanoessaan heille jäähyväisiä. Ja heti heidän poistuttuaan tyttö\njuoksi kamariinsa itkemään. Myöskin Jack oli tuiki vakava, ja hänen\nsilmänsä kostuivat hänen ajatellessaan, että hän eroaisi Agneksesta.\nEnnen eron hetkeä ei kumpikaan heistä tiennyt, kuinka tiukasti he\nolivat kietoutuneet toisiinsa.\n\nEnsimmäisen neljännestunnin ajan kadettimme seurasivat opastaan\näänettöminä. Jack halusi antautua omiin aatoksiinsa, ja Gascoigne\noivalsi sen.\n\n\"Niinpä niin, Easy\", virkkoi Gascoigne vihdoin, \"jos olisin ollut\nsinun sijassasi, alituisesti sen viehättävän tytön seurassa ja hänen\nrakastamansa, en olisi mitenkään jaksanut kiskoutua irti\".\n\n\"Hänen rakastamansa, Ned!\" kertasi Jack. \"Mistä johduit puhumaan\nsellaista?\"\n\n\"Siitä, että varmasti uskon asian niin olevan. Tyttöhän vilkastui\neloon ainoastaan sinun ollessasi saapuvilla. Katsos, jos sinä olit\npoissa huoneesta, ei hän koskaan hiiskunut sanaakaan, vaan istui\npaikallaan alakuloisena kuin sairas apina. Mutta samassa, kun sinä\ntulit sisälle, alkoi hän säihkyä loistavana kuin aurinko ja uhkua\neloa ja vilkkautta.\"\n\n\"Olen luullut rakastuneiden ihmisten aina olevan alakuloisia\",\nhuomautti Jack.\n\n\"Silloin, kun heidän rakastettunsa eivät ole heidän läheisyydessään.\"\n\n\"No niin, koska siis en ole hänen läheisyydessään ja olen hyvin\nalakuloinen, olen sinun järkeilysi mukaan otaksuttavasti rakastunut.\nSaattaako ihminen olla rakastunut tietämättään?\"\n\n\"En tosiaankaan osaa sitä sanoa, Jack. En ole itse milloinkaan\nrakastunut, mutta olen nähnyt useita muita, jotka ovat olleet\npihkassa. Minun aikani kai tulee myöhemmin. Väitetäänhän, että\njokaista luotua miestä varten on myöskin luotu nainen, kunhan hän\nvain löytäisi omansa. Ja nyt olen sitä mieltä, että sinä olet\nlöytänyt omasi -- olen valmis panemaan vaikka henkeni vetoon siitä,\nettä hän itkee tällä hetkellä.\"\n\n\"Luuletko tosiaankin niin, Ned? Lähdetään takaisin -- pieni\nAgnes-parka -- lähdetään takaisin. Tunnen varmasti rakastavani häntä\nja sanon sen hänelle.\"\n\n\"Pyh, hölynpölyä! Nyt on liian myöhäistä. Sinun olisi pitänyt sanoa\nse hänelle aikaisemmin kävellessäsi hänen kanssansa puutarhassa.\"\n\n\"Mutta enhän silloin tietänyt sitä, Ned. Olisi kuitenkin typerää\nkääntyä takaisin, kuten mainitsit, minkä vuoksi kirjoitan hänelle\nPalermosta.\"\n\nSenjälkeen sukeutui rakkautta koskeva keskustelu, jolla emme vaivaa\nlukijaa, koska se ei ollut kovinkaan syvämielinen, kun kumpikaan\npuhekumppaneista ei tietänyt siitä asiasta juuri mitään. Sen\npäättyessä sankarimme kuitenkin varmasti uskoi olevansa hurjasti\nrakastunut ja haasteli eroavansa laivastosta heti Maltaan saavuttuaan.\n\nOn hämmästyttävää, millaisiin uhrauksiin merikadetit ovat valmiit\nrakastamiensa naisten tähden.\n\nSeikkailijamme saapuivat Palermoon vasta myöhään illalla. Heti\nheidän majoituttuaan hotelliin Gascoigne istuutui pöydän ääreen ja\nkirjoitti heidän molempien nimessä kirjeen don Rebieralle, kiittäen\nhäntä hänen ystävällisyydestään, ilmoittaen heidän kommelluksitta\nsaapuneen perille ja lausuen luottavansa siihen, että he pian\nkohtaisivat toisensa uudelleen. Ja Jack tarttui kynäänsä ja kyhäsi\nespanjankielisen kirjeen Agnekselle, vannoen siinä, etteivät vuodet\neivätkä kuukaudet, ei vesi eikä ilma, ei taivas eikä maa, ei\nensimmäinen luutnantti eikä hänen isänsä, ei poissaolo eikä edes\nkuolema voisi estää häntä palaamasta ja menemästä Agneksen kanssa\nnaimisiin ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa, ja rukoillen tyttöä\nhylkäämään vaikkapa tuhat kosijaa, koska hän tulisi takaisin, vaikka\nmahdoton olikin sanoa, milloin hän tulisi. Se oli mallikelpoinen\nrakkauskirje, sillä se oli läpikotaisin turhanpäiväinen; mutta juuri\nsehän sen tekikin mallikelpoiseksi, sillä kuta kiihkeämpi on rakkaus,\nsitä typerämpiä sanat.\n\nNämä kirjeet luovutettiin sille miehelle, joka oli lähetetty heidän\noppaakseen ja jonka myöskin piti viedä muulit takaisin. Hänelle\nannettiin runsas palkkio, ja koska Jack kehoitti miestä säilyttämään\nhänen kirjettään hyvin huolellisesti, päätteli italialainen\nluonnollisesti, että se piti antaa vastaanottajalle salaa; ja\nniin hän tekikin Agneksen kävellessä puutarhassa ja ajatellessa\nsankariamme. Kirjeen saapuminen sattui mahdollisimman sopivasti.\nAgnes juoksi paviljonkiin, luki sen kahteenkymmeneen kertaan, suuteli\nsitä kaksikymmentä kertaa ja piilotti sen povelleen, istui muutamia\nminuutteja syvissä ja leppoisissa aatoksissa, otti kirjeen jälleen\nesille säilytyspaikastaan ja luki sen taaskin kerran toisensa jälkeen.\n\nSe oli sangen huonoa espanjankieltä ja perin mieletön, mutta hänestä\nse oli ihastuttava, runollinen, klassillinen, tunteellinen, hyvin\nperusteltu, vakuuttava, epäämätön, mielikuvitusrikas, jopa kieliopin\nmukainenkin, sillä jollei se ollutkaan hyvää espanjankieltä, ei\nollut olemassa ainoatakaan edes puolittain niin hyvää espanjalaista.\nVoi, Agnes oli todellakin kokematon joutuessaan sellaisen hurmion\nvaltaan merikadetin rakkauskirjeen tähden. Taaskin hän riensi\nhuoneeseensa itkemään, mutta tällä kertaa se tapahtui ylettömästä\nriemusta ja hurmaannuksesta. Lukija pitänee Agnesta hupakkona, mutta\ntulee ottaa huomioon ilmanala ja se, ettei hän ollut vielä täyttänyt\nviidettätoista ikävuottaan.\n\nNuoret herrasmiehemme kutsuttivat luoksensa vaatturin ja tilasivat\nkumpikin uudet vaatteet. He veivät suosituskirjeensä perille\nja kävivät sen pankkiirin luona, jonka puoleen don Rebiera oli\nkehoittanut heitä kääntymään.\n\n\"Lainaan kymmenen puntaa, Jack\", virkkoi Gascoigne, \"haaksirikkomme\nnojalla. Kerron koko totuuden paitsi sitä, ettemme muistaneet pyytää\nlomaa, minkä jätän mainitsematta. Ja varmasti se tarina on kymmenen\npunnan arvoinen. Kuinka suuren vekselin sinä aiot kirjoittaa, Jack?\"\n\n\"Minä nostan kaksi sataa puntaa\", vastasi Jack. \"Aion tehdä tämän\nretken hauskaksi niin kauaksi aikaa kuin suinkin.\"\n\n\"Mutta lunastaako isäsi vekselin, Easy?\"\n\n\"Varmasti hän sen tekee.\"\n\n\"Siinä tapauksessa olet oikeassa -- hän on filosofi. Toivoisinpa\nhänen opettavan minunkin isäni samanlaiseksi, sillä isäni kammoaa\nkaikenlaisia vekseleitä.\"\n\n\"Älä sitten nostakaan rahaa, Ned! Minulla on yllin kyllin meille\nmolemmille. Jos jokaisella olisi tässä maailmassa samanlainen osa\nja samat oikeudet, sopisi sinun nostaa rahaa yhtä paljon kuin\nminäkin nostan. Ja koska sinun ei sovi sitä tehdä, tulee sinun\nyhdenvertaisuuden periaatteiden mukaisesti saada puolet minulta.\"\n\n\"Minusta tulee totisesti sinun filosofiasi kannattaja, Jack. Se ei\ntunnukaan olevan niin mitätöntä kuin luulin. Joka tapauksessa se on\nsäästänyt isä-ukolleni kymmenen puntaa, jotka hänen puolella palkalla\nelävänä everstinä olisi kovin huonosti kannattanut luovuttaa.\"\n\nMajataloon palattuaan he tapasivat don Philipin ja don Martinen,\njoille don Rebiera oli kirjoittanut ja jotka avosylin toivottivat\nheidät tervetulleiksi. He olivat komeita nuoria miehiä, toinen\nkahdeksantoista- ja toinen yhdeksäntoistavuotias, ja lopettelivat\nupseerikoulutustaan armeijassa. Jack pyysi heitä seuraansa\npäivälliselle, ja he ynnä sankarimme olivat pian erottamattomia\nystävyksiä. He veivät hänet kaikkiin teatterinäytäntöihin\nja ylimystön seurapiireihin, ja kun Jack menetti rahojaan\nhyväntuulisesti ja oli komea mies, otettiin hänet kaikkialla hyvin\nvastaan ja hänestä pidettiin paljon; useat naiset rakastuivat häneen,\nmutta Jack oli ainoastaan hyvin kohtelias, koska hän päivä päivältä\najatteli Agnesta yhä enemmän.\n\nKolme viikkoa kului ihan huomaamatta, eivätkä Jack ja Gascoigne\najatelleetkaan poistumista. Vihdoin ankkuroi hänen majesteettinsa\nfregatti _Aurora_ eräänä päivänä lahdelle, ja Jack ja Gascoigne,\njotka olivat kutsuilla Pentaron herttuan luona, tutustuivat _Auroran_\nkapteeniin, joka myöskin oli kutsuttu sinne.\n\nHerttuatar esitteli heidät kapteeni Tartarille, joka sen nojalla,\nettä he olivat siviiliasussa, kuvitteli heidän olevan nuoria,\nvarakkaita, matkailevia englantilaisia ja oli heitä kohtaan perin\nsuopea ja alentuvainen. Jackia miellytti hänen kohteliaisuutensa\nsiinä määrin, että hän pyysi kapteenia seuraansa päivälliselle\nseuraavana päivänä. Kapteeni Tartar hyväksyi kutsun, ja he erosivat\ntoisistaan pudistettuaan toistensa kättä ja lausuttuaan suuren\nmielihyvän uuden tuttavuutensa johdosta.\n\nJackin vierasseurue oli aika lukuisa, ja päivällinen oli upea.\nSisilialaiset herrasmiehet eivät juoneet paljoa viiniä, mutta\nkapteeni Tartar piti pullostaan, ja vaikka seurueen muut jäsenet\npoistuivat pöydästä mennäkseen tanssiaisiin, jotka Novaran\nmarkiisitar oli siksi illaksi järjestänyt, oli Jack liian kohtelias\nollakseen istumatta loppuun saakka kapteenin seurana. Gascoigne\nsiirsi tuolinsa ihan likelle Jackia, joka oli hieman viinin huumaama\nja jonka hän senvuoksi pelkäsi haastelevan liian avomielisesti.\n\nKapteeni oli hämmästyttävän hyvä seuramies. Jack mainitsi hänelle,\nkuinka iloinen hän olisi, jos kapteeni saapuisi käymään Forest\nHillissä. Samalla kapteeni sai tietää, että tämän maatilan pinta-ala\noli kuusituhatta tynnyrin alaa ja että Jack oli vanhempiensa\nainoa poika. Ja kapteeni Tartar esiintyi sangen kunnioittavasti\nhuomattuaan joutuneensa niin kovin erinomaiseen seuraan ja\ntiedusti Jackilta, mikä hänet oli tänne tuonut. Silloin Jack,\njonka järkevyys oli haihtumaisillaan, kertoi tulleensa hänen\nmajesteettinsa aluksessa _Harpyssa_. Gascoigne sysäsi Jackia, sillä\nsitä mukaa kuin viini kihosi Jackin päähän, heräsivät myöskin hänen\nyhdenvertaisuusmielipiteensä.\n\n\"Vai niin! Wilson otti teidät matkalle laivaansa; hän on vanha\nystäväni.\"\n\n\"Niin meidänkin\", kehui Jack. \"Hän on pahuksen hyvälaatuinen mies, se\nWilson.\"\n\n\"Mutta missä te olette sitten ollut?\" kysyi kapteeni Tartar.\n\n\"_Harpyssa_\", vastasi Jack; \"tietysti, minähän kuulun sen miehistöön\".\n\n\"Kuulutte sen miehistöön! Missä ominaisuudessa, saanko tiedustaa?\"\nkysyi kapteeni Tartar, jonka sävy ei enää ollut läheskään yhtä\nkunnioittava eikä tutunomainen.\n\n\"Merikadettina\", ilmoitti Jack. \"Ja samoin Gascoignekin.\"\n\n\"Hm! Oletteko siis lomalla?\"\n\n\"Emme tosiaankaan\", vastasi Jack. \"Kerron teille, miten asia on, hyvä\nkumppani.\"\n\n\"Hetkinen, suokaa anteeksi!\" virkkoi kapteeni Tartar, nousten\nseisomaan. \"Minun täytyy antaa palvelijalleni muutamia määräyksiä,\njotka olin vähällä unohtaa.\"\n\nKapteeni Tartar huusi ikkunasta veneensä peränpitäjää, antoi\nmääräyksensä ihan oven takana ja palasi sitten pöytään. Tällä välin\nGascoigne, joka odotti myrskyä, oli niillä väliajoilla, jolloin\nkapteeni Tartar oli ollut selin heihin päin, hiljaisella äänellä\nvaroitellut Jackia. Mutta se oli hyödytöntä. Yletön viinimäärä\noli noussut Jackin päähän, eikä hän välittänyt mitään Gascoignen\nestelyistä. Kapteenin uudelleen istuuduttua paikalleen pöytään Jack\nkertoi hänelle totuudenmukaisesti kaikki, mitä oli tapahtunut,\nja hänen vieraansa kuunteli kertomusta hyvin tarkkaavaisesti.\nAvomielisen tunnustuksensa jälkeen Jack mainitsi noin viikon kuluttua\npalaavansa don Rebieran luokse kosimaan donna Agnesia.\n\n\"Ahaa!\" huudahti kapteeni Tartar, hengähtäen ällistyksestä ja\npusertaen huuliaan.\n\n\"Tartar, viinilasinne seisoo täysinäisenä\", huomautti Jack. \"Sallikaa\nminun auttaa teitä!\"\n\nKapteeni Tartar heittäytyi taaksepäin tuolissaan ja puhalsi kaiken\nilman rannastaan, päästäen eräänlaisen vihellyksen, ikäänkuin tuskin\njaksaisi hillitä itseään.\n\n\"Oletteko juonut viiniä kylliksi?\" kysyi Jack hyvin kohteliaasti.\n\"Jos niin on laita, niin lähdemme markiisittaren tanssiaisiin.\"\n\nAlipursimies tuli ovelle, teki kunniaa kapteenille ja katsoi häneen\nhyvin merkitsevästi.\n\n\"Vai niin, sir!\" karjaisi kapteeni Tartar ukkosäänellä, nousten\ntuolistaan, \"te olette siis vietävänmoinen kadettikarkuri, ja jos\nkuuluisitte minun laivaani, niin sensijaan että menisitte naimisiin\ndonna Agnesin kanssa, naittaisin teidät konstaapelin tyttärelle,\njumaliste! Pari merikadettia herrastelemassa siviiliasussa Palermon\nparhaissa seurapiireissä, kyllin häpeämättömiä pyytääkseen\nfregatinkapteenia seuraansa päivälliselle! Pyytää minua tänne ja\npuhutella minua 'Tartariksi' ja 'hyväksi kumppaniksi' Te hornamaiset\nnuoret vintiöt!\" jatkoi kapteeni Tartar, joka nyt puhkui raivosta ja\niski nyrkillänsä pöytään, niin että kaikki lasit tanssivat valssia.\n\n\"Sallikaa minun huomauttaa, sir\", lausui Jack, jonka toisen sanat\nolivat tehneet täysin selväksi, \"ettemme kuulu teidän laivaanne ja\nettä olemme siviiliasussa\".\n\n\"Siviiliasussa -- siviiliasuisia merikadetteja -- niin, niin olette,\nkaksi nuorta huijaria, joilla ei ole kuutta pennyä taskussaan ja\njotka esiintyvät varakkaina nuorina miehinä ja poistuvat ikkunasta\nmaksamatta laskuaan.\"\n\n\"Onko tarkoituksenne nimittää minua huijariksi, sir?\" tokaisi Jack.\n\n\"Kyllä, sir, te --\"\n\n\"Silloin valehtelette!\" kivahti sankarimme vimmastuneena. \"Minä olen\nherrasmies, sir -- olen pahoillani, sir, etten voi lausua teistä\nsamanlaista kohteliaisuutta.\"\n\nKapteeni Tartarilta salpasivat ällistys ja raivo hengen. Hän yritti\npuhua, mutta ei saanut sanaakaan suustansa, vaan ähkäisi muutamia\nkertoja ja sitten istahti tai melkein retkahti tuoliinsa. Vihdoin hän\ntointui.\n\n\"Matthews -- Matthews!\"\n\n\"Sir\", vastasi alipursimies, joka oli jäänyt seisomaan ovelle.\n\n\"Meriväenkersantti?\"\n\n\"Hän on täällä, sir.\"\n\nKersantti astui sisälle ja vei kätensä selkämyksen hatulleen.\n\n\"Tuokaa sotilaanne tänne -- ottakaa huostaanne nämä kaksi miestä!\nHeti laivaan saavuttuanne pankaa heidät rautoihin molemmista\njaloistaan!\"\n\nMerisotilaat marssivat sisälle pistimineen ja ottivat huostaansa\nsankarimme ja Gascoignen.\n\n\"Kenties, sir\", virkkoi Jack, joka oli jälleen kylmäverinen,\n\"sallitte meidän suorittaa laskumme, ennenkuin lähdemme laivaan.\nMe emme ole huijareita, ja lasku on aika suuri -- tai ehkä te,\nkoska olette ottanut meidät huostaanne, tahdotte tehdä meille sen\npalveluksen, että maksatte sen itse.\" Ja Jack viskasi pöydälle\ndollareita täynnä olevan, raskaan rahapussin. \"Huomautan vain,\nkapteeni Tartar, että haluan olla hyvin runsaskätinen tarjoilijoille.\"\n\n\"Kersantti, antakaa heidän maksaa laskunsa!\" komensi kapteeni Tartar\nhillitymmin, otti hattunsa ja miekkansa ja asteli pois huoneesta.\n\n\"Kautta taivaan, Easy, mitä olet tehnyt? Sinut haastetaan\nsotaoikeuteen ja erotetaan laivastosta.\"\n\n\"Sitä toivonkin\", vastasi Jack. \"Olin hullu siihen tullessani. Mutta\nhän nimitti minua huijariksi, ja saman vastauksen antaisin hänelle\nhuomenna.\"\n\n\"Oletteko valmiit, hyvät herrat?\" sanoi kersantti, joka oli ollut\nkapteeni Tartarin komennuksessa kyllin kauan tietääkseen, että vaikka\nhäneltä saikin rangaistuksen, ei se todistanut rangaistua syylliseksi.\n\n\"Minä käyn sullomassa kokoon tavaramme, Easy, sillaikaa kun maksat\nlaskun\", ehdotti Gascoigne. \"Merisotilas, teidän on parasta tulla\nmukaani.\"\n\nVähemmässä kuin puolessa tunnissa sankarimme ja hänen kumppaninsa\nolivat hyvin mukavasti raudoissa hänen majesteettinsa fregatin\n_Auroran_ välikannen suojassa sensijaan että olisivat tanssineet\nmarkiisittaren kutsuissa.\n\nMe eroamme nyt heistä ja palaamme kapteeni Tartarin seuraan;\nhän oli lähtenyt tanssiaisiin, joihin hänet oli kutsuttu. Hänen\nastuttuaan saliin puhuttelivat häntä don Philip ja don Martin, jotka\ntiedustivat, minne sankarimme ja hänen ystävänsä olivat jääneet.\nKapteeni Tartar, joka ei suinkaan ollut hyvällä tuulella, vastasi\nkarskisti, että nuorukaiset olivat hänen laivassaan raudoissa.\n\n\"Raudoissa! Minkätähden?\" huudahti don Philip.\n\n\"Sentähden, signor, että he ovat nuoria veijareita. He ovat\ntunkeutuneet parhaisiin seurapiireihin, esiintyen merkitsevinä\nhenkilöinä, vaikka he ovat ainoastaan laivastaan karanneita\nmerikadetteja.\"\n\nRebierat tiesivät varsin hyvin, että Jack ja hänen ystävänsä olivat\nmerikadetteja. Mutta se ei tuntunut heistä sellaiselta syyltä, ettei\nheitä olisi sopinut pitää herrasmiehinä ja kohdella senmukaisesti.\n\n\"Onko tarkoituksenne sanoa, signor\", lausui don Philip, \"että olette\nnauttinut heidän vieraanvaraisuuttaan, nauranut, puhellut, kävellyt\nkäsikkäin heidän kanssansa, juonut heidän kanssaan viinimaljoja,\nkuten olemme nähneet teidän tänä iltana tekevän, ja että te sen\njälkeen, kun he ovat luottavasti puhuneet teille, olette pannut\nheidät rautoihin?\"\n\n\"Kyllä, sir, se on tarkoitukseni\", myönsi kapteeni Tartar.\n\n\"Silloin kautta taivaan, haastan teidät kaksintaisteluun, ettekä te\nole mikään herrasmies!\" kivahti don Philip, vanhempi veljeksistä.\n\n\"Ja minä toistan veljeni sanat, sir\", huudahti don Martin.\n\nVeljekset olivat niin kiintyneitä sankariimme, joka oli tehnyt kaksi\nniin erinomaista palvelusta heidän suvulleen, että heidän kiukkunsa\noli rajaton.\n\nEi missään muualla kuin Englannin laivastossa ole ylemmällä sellaista\nvaltaa karkeasti loukata alempaansa ja sitten piiloutua arvonsa\nsuojaan; eikä se ole tarpeellista missään sotilaspalveluksessa.\nJos sellainen valta oli olemassa, tuntui sen käyttäminen niissä\noloissa näistä nuorista upseereista suunnattoman törkeältä, ja he\nolivat päättäneet joka tapauksessa näyttää kapteeni Tartarille, että\nseuraelämässä ainakin sitä saatettiin syvästi paheksua. He kokosivat\nystävänsä, kertoivat heille, mitä oli tapahtunut, ja pyysivät heitä\nlevittämään sitä tietoa salissa.\n\nSe oli pian tehty, ja kapteeni Tartar huomasi, että häntä vältettiin.\nHän meni markiisittaren luokse ja alkoi puhua hänelle, mutta\nmarkiisitar käänsi päänsä toisaalle. Kapteeni puhutteli erästä\nkreiviä, jonka kanssa hän oli keskustellut edellisenä iltana --\nkreivi pyörähti kantapäällään ympäri, samalla kun don Philip ja don\nMartin kävelivät edestakaisin ja puhelivat, niin että hän sen kuuli,\nja silmäilivät häntä katseittensa säihkyessä harmista.\n\nKapteeni Tartar poistui tanssiaisista ja palasi majataloon\nkiukkuisempana kuin konsanaan. Kun hän seuraavana aamuna heräsi,\nilmoitettiin hänelle, että eräs herrasmies halusi puhutella häntä;\nvieraan käyntikortista kävi ilmi, että hän oli don Ignatio Verez,\njalkaväen neljättä rykmenttiä komentava eversti. Kun hänet oli\nopastettu sisälle, ilmoitti hän kapteeni Tartarille, että don Philip\nde Rebiera halusi kunniaa saada mitellä miekkoja hänen kanssaan, ja\npyysi tiedustaa, milloin kapteeni Tartarin sopisi kohdata hänet.\n\nKapteeni Tartarin luonteen mukaista ei ollut kieltäytyä, jos hän sai\nhaasteen. Hänen rohkeutensa oli inttämätön, mutta häntä harmitti se,\nettä hän joutui sellaiseen jupakkaan merikadetin vuoksi. Hän hyväksyi\nhaasteen, mutta kun hän ei lainkaan osannut käyttää pieniä miekkoja,\nei hän suostunut taistelemaan muutoin kuin pistooleilla. Sitä\nvastaan ei eversti huomauttanut mitään, ja kapteeni Tartar lähetti\nalipursimiehensä viemään kirjettä hänen toiselle luutnantilleen,\nsillä hän ei ollut hyvissä suhteissa ensimmäisen luutnanttinsa kanssa.\n\nTaistelu suoritettiin. Ensimmäisellä laukauksella don Philipin kuula\nlävisti kapteeni Tartarin aivot, ja hän kaatui heti kuolleena maahan.\nToinen luutnantti kiiruhti laivaan kertomaan taistelun onnettomasta\ntuloksesta, ja kohta senjälkeen don Philip, hänen veljensä ja useita\nheidän ystävistään lähti sinne kuvernöörin purressa lausumaan\nvalittelujaan sankarillemme.\n\nEnsimmäinen luutnantti, nyt kapteeni \"pro tempore\", otti heidät\nsuopeasti vastaan ja kuunteli heidän lausuntojaan sankaristamme ja\nGascoignesta.\n\n\"Minulle ei kapteeni ole ilmoittanut mitään siitä, mitä hänellä oli\nnäitä nuoria herrasmiehiä vastaan\", vastasi hän, \"enkä minä niin\nollen voi syyttää heitä mistään. Annan senvuoksi määräyksen heidän\nvapauttamisestaan. Mutta koska olen kuullut, että he ovat hänen\nmajesteettinsa Maltan rannassa olevaan laivaan kuuluvia upseereja,\nkatson velvollisuudekseni, koska lähden heti purjehtimaan, viedä\nheidät sinne ja lähettää heidät omaan laivaansa.\"\n\nJack ja Gascoigne päästettiin senjälkeen raudoista, ja heidän\nsallittiin kohdata don Philip, joka kertoi heille kostaneensa heitä\nkohdanneen loukkauksen, mutta Jack ja Gascoigne eivät enää kaiken\ntapahtuneen jälkeen halunneet lähteä maihin. Heidän keskusteltuaan\nkeskenään tunnin ja vakuutettuaan toisilleen jatkuvaa ystävyyttä\ndon Philip, hänen veljensä ja heidän ystävänsä sanoivat jäähyväiset\nkadeteillemme ja soutivat rantaan.\n\nJa nyt meidän tulee olla vakavia.\n\nEmme kirjoita näitä romaaneja yksinomaan muiden huviksi --\nsilmämääränämme on aina ollut opettaminen, eikä saa olettaa, ettei\nmeillä ole muuta tarkoitusta kuin lukijamme naurattaminen. Jos\nkirjoittaisimme huolitellun teoksen, jossa puhuisimme totta, silkkaa\ntotta, ja rajoittuisimme vain huomauttamaan erehdyksistä ja vaatimaan\nuudistuksia, niin sellaista kirjaa ei luettaisi. Olemme sentähden\nvalinneet tämän kevyen ja huvittavan kirjoitustavan, kuten useat sitä\nnimittävät, siksi uomaksi, jonka kautta voimme antaa terveellisiä\nneuvoja miellyttävässä muodossa.\n\nJos haluamme huomauttaa jostakin virheestä, hahmottelemme jonkun\nhenkilön, ja vaikka tämä henkilö tuntuukin luonnollisesti punoutuvan\nromaanin juoneen, tulee hänestä kuitenkin yhtä suuressa määrin\ntienviitta kuin huvinvälinekin. Meistä sellainen on romaanin\nkirjoittamisen oikea tapa, ja se, että rikosta, hupsuutta ja\nvirheitä voidaan huvittavassa syiden ja seurausten sarjassa ruoskia\nyhtä ankarasti kuin hyveitä ja siveellisyyttä puolestaan ylistää,\nhoukuttelee lukijaa nauttimaan lääkettä, joka tosin on tehty\nmiellyttävän makuiseksi, mutta jolla silti on yhtä hyvä sisäinen\nvaikutus kuin jos sitä olisi tarjottu hänelle muokkaamattomana,\njolloin sitä joko ei olisi nautittu tai se olisi tuottanut kuvotusta.\n\nMeriromaaneissamme olemme usein huomauttaneet niistä virheistä,\njoita on ollut ja yhä vieläkin on maallemme niin kunniakkaassa\nlaivastossamme. Mikäpä laitos maailmassa näet on täydellinen, tai\njos joku olisikin täydellinen, niin eikö siihen olisi pujahtanut\nväärinkäytöksiä? Onnettomuudeksi ovat jotkut toiset kirjoittaneet\nparjatakseen laivastoa, ja monet henkilöt ovat korottaneet äänensä\nmeidän kirjoituksiamme vastaan, koska heistä on tuntunut, että me\npaljastaessamme virheitä olemme paljastaneet heidät. Mutta siitä\nemme ole välittäneet; olemme tunteneet tekevämme hyvää ja jatkaneet\ntyötämme. Osottaaksemme todeksi väitteemme, että olemme tehneet\nhyvää, viittaamme yhteen ainoaan tapaukseen monien joukosta.\n\nKirjassamme \"Kuninkaan oma\" muuan kapteeni, jota vaaditaan viipymättä\nrankaisemaan miestä rikkomuksesta, vastaa, ettei hän ole milloinkaan\nrangaissut eikä milloinkaan rankaise ketään ennenkuin neljäkolmatta\ntuntia rikkomuksen tapahtumisen jälkeen, jotta hetkellinen suuttumus\nei houkuttelisi häntä määräämään ankarampaa rangaistusta kuin hän\nrauhallisemmin ajatellessaan ehkä pitäisi kohtuullisena -- ja että\nhän toivoi amiraalinviraston antavan siihen tähtäävän määräyksen.\n\nVähän aikaa kirjan julkaisemisen jälkeen amiraalinvirasto antoi\nsellaisen määräyksen, kieltäen rankaisemisen, ennenkuin rikkomuksesta\noli kulunut määrätty aika. Ja iloksemme saimme senaikaiselta\nlaivaston ylipäälliköltä tietää, että se oli johtunut romaanissamme\nlausutusta vihjauksesta.\n\nVaikka kirjoituksemme eivät olisikaan saaneet aikaan mitään\nmuuta, saattaisimme sittenkin laskea kynän kädestämme ylpeästi ja\ntyytyväisesti, mutta ne ovat saaneet aikaan paljon muutakin, ja\nsamalla kun ne ovat huvittaneet lukijaa, ovat ne parantaneet oloja\nlaivastossa; niiden henkilöt ovat olleet ikäänkuin kuvastimia, joista\nväärälle tolalle hairahtuneet saattavat nähdä oman muodottomuutensa,\nja monet niissä esitetyt vihjaukset ovat myöhemmin palanneet\nvaikutusvaltaisten henkilöiden mieleen, jotka ovat pitäneet niitä\nomina ajatuksinaan ja toimineet niiden mukaan.\n\nKapteeni Tartarin käyttäytymistä saatetaan pitää laivaston\nherjaamisena -- eikö niin? Kapteeni Tartarin hairahdus ei ollut\nse, että hän lähetti nuorukaiset laivaan eikä edes se, että hän\npanetti heidät karkulaisina rautoihin, vaikka hänen asianhaaroihin\nkatsoen olisi sopinut esiintyä hienotunteisemmin. Hän menetteli\nvirheellisesti haukkuessaan nuorta miestä huijariksi, ja tästä\nvirheestä koituneen rangaistuksen tarkoitus on osoittaa, että\nsellaisesta vallan väärinkäytöstä pitäisi tiukasti rangaista.\n\nSuurin laivastossamme esiintyvä virhe on se, että ylemmät\nupseerit eivät kielenkäytössään lainkaan välitä alempien upseerin\ntunteista. Että tässä suhteessa on tapahtunut parannus, sen\nmyönnän, mutta tiedän liiankin hyvin, että sellaista on vieläkin\nolemassa laivastollemme vahingollisessa määrässä. Sotalain pykälät\nvelvoittavat, kuten sankarimme kapteeni hänelle selitti, yhtäläisesti\nsekä upseereja että miehistöä. Mutta kuinka kuolleeksi kirjaimeksi ne\nmuuttuvatkaan, jos upseerit saavat rankaisematta niitä rikkoa!\n\nLaivan kapteeni esimerkiksi komentaa miehet kannelle rangaistusta\nvarten, lukee sotalain sen pykälän, jonka rikkomisesta rangaistus\nannetaan, ja samalla osoittaakseen, kuinka suuresti he kunnioittavat\nsotalakia, paljastavat, kapteeni ja kaikki upseerit päänsä. Heti,\nkun miehistö on puhallusmerkillä komennettu pois kannelta, ei\nenää lainkaan välitetä sotalain toisesta pykälästä, joka kieltää\nkaikenlaisen kiroilemisen ynnä muun Jumalan kunniaa loukkaavan\npuhetavan. Emme ole turhantarkkoja -- kirous pelkkänä voimasanana\non meistä herttaisen yhdentekevä. Nyt tarkoitamme toisten\nsadattelemista, heidän tunteittensa törkeätä loukkaamista karkealla\nja hillittömällä kielenkäytöllä. Emme haluaisi lainkaan sekaantua\nsiihen, että joku sadattelisi omia silmiään, mutta epäämme häneltä\noikeuden sadatella toisen silmiä.\n\nLaivaston arvoasteikossa perämies on kadetin yläpuolella, mutta\nkuitenkin merikadetti on syntyperäinen herrasmies, eikä perämies\nyleensä sitä ole. Ja jos laivastossa tälläkin hetkellä perämies\nsadattelisi kadettia ja sanoisi häntä valehtelijaksi, annettaisiinko\nsiitä hyvitystä, ja jos niinkin kävisi, olisiko se suhteellisesti\nloukkauksen vertainen? Jos merikadetti vaatisi asiaa sotaoikeuteen,\nniin suostuttaisiinko siihen? Varmasti ei. Ja kuitenkin tämä on\ntärkeämpi kysymys kuin ehkä oivalletaan. Laivastomme upseeristo\non ihmeteltävästi parantunut rauhan solmimisen jälkeen, ja\nniiden, joiden nykyisin sallitaan astua sille alalle, täytyy\nolla herrasmiehiä. Tiedämme nytkin hyvin monen valittavan sitä,\npitäen sitä vaarallisena ja vahingollisena laivastolle, ikäänkuin\nhyvä kasvatus turmelisi upseeria ja ikäänkuin kuuluisan suvun\nvesa ei huolellisemmin säilyttäisi vuosisatojen ikäistä kilpeään\ntahrattomana kuin sellainen mies, jolla ei ole juuri mitään muuta\nkuin eläimellistä rohkeutta. Mutta juuri ne, jotka siten päättelevät,\novat laivastolle vahingollisia, sillä heillä ei voi olla mitään muuta\nsyytä kuin se, että heidän mielestään pitäisi nuorempia upseereja\nsaada tyrannisoida rankaisematta.\n\nMuistettakoon, etteivät nämä ole nuoren, loukkauksesta katkeroituneen\nupseerin huomautuksia, vaan syvällisen ja tyynen miettimisen\ntuloksia. Olemme saavuttaneet sellaisen asteen, että vaikka meillä\nonkin valta loukata, olemme liian ylhäällä loukattavaksi, mutta emme\nole unohtaneet kuinka nuori veremme kiehui, milloin tunteitamme\ntarpeettomasti, häikäilemättömästi ja julmasti rääkättiin ainoastaan\nsen vuoksi, ettei meillä nuorempana upseerina ollut tilaisuutta\nkostaa eikä edes vastata. Ja toinen paha puoli on se, että tämä suuri\nvirhe leviää kuin kylvettynä. Huomauttaessamme siitä olemme \"Peter\nSimple\"-nimisessä teoksessamme panneet O'Brienin suuhun seuraavan\npaikkansapitävän lausunnon. Koruttomaan, suoraan tapaansa Peter sanoo:\n\n\"Minä luulisin pelkästään sen, että sellainen kielenkäyttö on niin\nusein loukannut ihmisen tunteita hänen ollessaan nuorena upseerina,\nsaavan hänet kahta vertaa valppaammin kavahtamaan käyttämästä\nsellaisia sanontatapoja muille edistyttyään ylemmäksi laivastossa.\"\n\n\"Peter, juuri ensimmäinen tunne ajan mittaan haihtuu, kunnes ihmisen\noma harmintunne tylstyy eikä enää piittaa mistään. Hän unohtaa\nmyöskin loukkaavansa muiden tunteita ja pitää pahan tapansa suureksi\nvahingoksi ja häpeäksi laivastolle.\"\n\nEi saa otaksua, että näillä huomautuksilla haluaisimme aiheuttaa\nriitoja tai niskuroimista. Päinvastoin väitämme, että tämä virhe\non niskuroimisen syy ja että se syy yhä pahenee, sillä sitä mukaa\nkuin laivastoon astuvat nuoret upseerit paranevat, sitä mukaa\nne sitä vastustavat. Tämä valitus kohdistuu enemmän upseereihin\nkuin kapteeneihin, joiden valtaa on viimeaikaisilla säädöksillä\njo kenties liiaksikin supistettu. Sen vallan täytyy pysyä, sillä\nvaikka ehkä lieneekin muutamia niin turmeltuneita, että he tekevät\nkomennettaviensa olon epämukavaksi, voimme laivastomme kapteenikunnan\nkunniaksi ylpeästi vakuuttaa enemmistön heistä käytöksellään\ntunnustavan, että valtaan liittyvä suurin viehätys on mahdollisuus\ntehdä niin paljon ihmisiä onnellisiksi.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU\n\nSankarimme on kyllästynyt laivastopalvelukseen, mutta sen taudin\nparantaa sopiva lääke. Väittely, joka päättyi, kuten useimmat\nväittelyt, räjähdykseen. Mesty pitää esitelmän pääkallo-opista.\n\n\nHautajaisten jälkeisenä päivänä hänen majesteettinsa fregatti\n_Aurora_ lähti purjehtimaan Maltaan, ja aluksen saavuttua perille\nlähetti sen virkaatekevä kapteeni molemmat merikadettimme _Harpyyn_\nilman minkäänlaisia muita huomautuksia kuin että he olivat saaneet\nmuona-annoksensa lähetyspäivänä, koska heidät oli laivan kirjoihin\nmerkitty ylimääräisiksi.\n\n_Auroran_ virkaatekevä kapteeni James halusi innokkaasti liittyä\namiraalin laivastoon, joka oli Toulonissa, ja aikoi lähteä\npurjehtimaan sinne seuraavana päivänä. Hän kohtasi kapteeni Wilsonin\nkuvernöörin pöydässä ja kertoi, että Jack ja Gascoigne oli pantu\nrautoihin kapteeni Tartarin määräyksestä. Hän mainitsi epäluuloistaan\nynnä niistä huhuista, että kaksintaistelu oli suoritettu juuri sen\njohdosta; mutta Gascoigne ja Jack olivat päättäneet olla ilmaisematta\nkenellekään _Auroran_ miehistön jäsenelle risteilynsä tapahtumia;\neikä niin ollen tiedetty mitään muuta kuin että heidän oli täytynyt\njollakin tavoin saada mahtavia ystäviä; ja kapteeni Tartarin\nkäyttäytyminen samoin kuin koko juttu tuntui tavallaan salaperäiseltä.\n\n\"Haluaisin tietää, mitä on tapahtunut ystävälleni Jackille, joka oli\nmukana kaksintaistelussa\", virkkoi kuvernööri, joka oli nauranut\ntapaukselle, pidellen kylkiään. \"Wilson, tuokaa hänet tänne\nhuomenaamulla, jotta saamme kuulla hänen tarinansa!\"\n\n\"Pelkään sen rohkaisevan häntä, sir Thomas; hän on ilmankin ihan\nliian huima. Kerroinhan teille hänen ensimmäisestä risteilystään. Hän\non aina seikkailuissa, ja ne kaikki päättyvät liian suotuisasti.\"\n\n\"No niin, mutta sopiihan teidän kutsua hänet tänne ja suomia häntä\ntäällä ihan yhtä hyvin kuin omassa hytissännekin, ja sitten saamme\nkuulla häneltä tapahtumain todenperäisen esityksen.\"\n\n\"Se on varmaa\", vastasi kapteeni Wilson, \"sillä hän kertoo kaikki\nkylläkin suoraan\".\n\n\"No niin, tehkää mielikseni ja kutsukaa hänet tänne! Minun\nkäsittääkseni häntä ei voi kovin pahasti moittia piiloutumisesta,\nkoska hän nähtävästi pelkäsi joutuvansa hirteen. Haluaisin tavata sen\npojan.\"\n\n\"No, olkoon menneeksi, kuvernööri, jos te sitä toivotte\", vastasi\nkapteeni Wilson.\n\nHän kirjoitti Sawbridgelle kirjeen, pyytäen ensimmäistä luutnanttia\nlähettämään Easyn hänen luoksensa kuvernöörin palatsiin kello\nkymmenen seuraavana aamuna.\n\nJack ilmestyi virka-asussaan -- hän ei paljoa välittänyt siitä, mitä\nhänelle sanottaisiin, koska hän oli päättänyt erota laivastosta.\nHänet oli pantu rautoihin ja se oli koskenut hänen sieluunsa.\n\nSawbridge oli mennyt maihin noin tuntia aikaisemmin, ennenkuin Jack\nlähetettiin laivaan, ja viipynyt maissa koko yön. Hän ei niin ollen\nnähnyt Jackia enempää kuin muutamia minuutteja, ja kun hän katsoi\nvelvollisuutensa vaalivan, ettei hän ensimmäisenä virkkaisi Jackille\nmitään eikä lausuisi julki mielipahaansa, huomautti hän nuorukaiselle\nvain, että kapteeni puhuisi hänelle heti laivaan saavuttuaan. Koska\nGascoigne ja sankarimme eivät tienneet, kuinka turvallista heidän\nolisi edes Maltassakaan tunnustaa kaikkea, mitä speronaressa oli\ntapahtunut, se kun saattaisi levitä, eivät he kertoneet siitä\nedes ruokakumppaneilleen, vaan päättivät ilmaista sen ainoastaan\nkapteenille.\n\nKun Jack opastettiin kapteenin puheille, tapasi hän viimemainitun\nistumassa kuvernöörin seurassa, ja aamiainen oli valmiina pöydässä\nheitä varten. Jack astui sisälle rohkeasti, mutta kunnioittavasti.\nHän piti kapteeni Wilsonista ja tahtoi osoittaa hänelle\nkunnioitustaan. Kapteeni Wilson puhutteli häntä, huomauttaen hänen\ntehneen suuren virheen ryhtyessään kaksintaisteluun, vielä suuremman\nvirheen alentuessaan taistelemaan taloudenhoitajan apulaisen kanssa\nja sitäkin suuremman karatessaan laivastaan. Jack silmäili kapteeni\nWilsonia tyynesti, tunnusti menetelleensä väärin ja lupasi olla\nvarovaisempi seuraavalla kerralla, jos kapteeni suvaitsisi tällä\nkertaa olla suopea.\n\n\"Kapteeni Wilson, sallikaa minun puhua tämän nuoren herrasmiehen\npuolesta\", lausui kuvernööri. \"Uskon varmasti, että tämä on ollut\nainoastaan harkintavirhe.\"\n\n\"No niin, herra Easy, koska te olette tuonut julki katumuksenne\nja kuvernööri esiintyy puolestanne, en enää ole tästä jutusta\ntietääksenikään. Mutta muistakaa, herra Easy, tuottaneenne minulle\naika lailla levottomuutta mielettömillä kujeillanne, ja luotan\nsiihen, että te vastaisuudessa muistatte minun olevan liian\nhuolissani teidän menestyksestänne voidakseni olla olematta levoton,\nmilloin te antaudutte sellaisiin vaaroihin! Saatte nyt mennä laivaan\ntehtäviinne ja käskeä Gascoignen tehdä samoin; ja suvaitkaa laittaa\nniin, ettemme enää kuule kaksintaisteluista emmekä karkaamisista!\"\n\nJack, jonka sydän pehmeni tämän ystävällisen puhuttelun johdosta, ei\nrohjennut hiiskua mitään. Hän kumarsi ja aikoi poistua huoneesta, kun\nkuvernööri virkkoi:\n\n\"Herra Easy, ette kai ole syönyt aamiaista?\"\n\n\"Kyllä, sir\", vastasi Jack. \"Söin aamiaista, ennenkuin lähdin maihin.\"\n\n\"Mutta merikadettihan jaksaa aina syödä kaksi aamiaista,\nerittäinkin jos hänen oma aamiaisensa on ensimmäisenä. Istukaa siis\naamiaispöytään kanssamme -- kaikki muu on nyt ohitse.\"\n\n\"Ja jollei se olisikaan\", tokaisi kapteeni Wilson, nauraen, \"niin\nepäilen, pilaisiko se herra Easyn ruokahalua. No niin, herra Easy,\nistuutukaa pöytään!\"\n\nJack kumarsi, istahti tuolille ja osoitti, ettei hänen saamansa\nläksytys ollut vienyt häneltä ruokahalua. Aamiaisen jälkeen kapteeni\nWilson huomautti:\n\n\"Herra Easy, palattuanne on teillä yleensä muutamia seikkailuja\nkerrottavana. Suvaitsetteko kertoa kuvernöörille ja minulle, mitä on\ntapahtunut sen jälkeen, kun poistuitte luotamme?\"\n\n\"Tietysti, sir\", lupasi Jack. \"Mutta rohkenen pyytää teiltä vaitiolon\nlupausta, sillä se on hyvin tärkeä Gascoignelle ja minulle.\"\n\n\"Kyllä sen annamme, jos vaitiolo on tosiaankin tarpeellinen,\npoikaseni; mutta sen asian pätevin arvostelija olen minä\", virkkoi\nkuvernööri.\n\nSilloin Jack esitti yksityiskohtaisen kuvauksen seikkailuistaan,\njotka olemme jo esittäneet ja jotka suuresti hämmästyttivät\nkuvernööriä ja kapteenia, ja lausui kertomuksensa päätyttyä\nhaluavansa erota laivastosta ja toivovansa kapteeni Wilsonin\nmyöntävän hänelle eron ja lähettävän hänet kotimaahan.\n\n\"Pyh, hölynpölyä!\" äänsi kuvernööri. \"Te ette saa poistua\nVälimereltä, niin kauan kuin minä olen täällä. Ei, ei -- teidän\ntäytyy edelleenkin seikkailla ja palata aina tänne kertomaan niistä\nminulle. Ja muistakaa, poika, että milloin tahansa tulette Maltan\nsaarelle, on kuvernöörin talossa aina vuode ja paikka pöydässä\nvarattuna teille.\"\n\n\"Olette kovin ystävällinen, sir Thomas\", sanoi Jack, \"mutta --\"\n\n\"Ei mitään vastaväitteitä, sir -- te ette saa erota laivastosta!\nMuistakaa sitäpaitsi, että voin pyytää teille lomaa, jotta voitte\nkäydä katsomassa donna Agnesia. Niin, ja myöskin lähettää teidät\nsinne.\"\n\nMyöskin kapteeni Wilson vastusti sankarimme aikomusta ja hän luopui\nsiitä. Hänet oli tyly kohtelu saanut tekemään päätöksensä --\nystävällisyys puolestaan sen kumosi.\n\n\"Luvallanne, kapteeni Wilson, herra Easy syö tänään päivällistä\nseurassamme ja tuo Gascoignen muassaan. Te ensinnä nuhtelette häntä,\nja minä lohdutan häntä hyvällä päivällisellä. Ja, poika, kertokaa\npelkäämättä tarinanne kaikkialla! Istuutukaa Nix Mangare-portaille\nkertomaan siitä, jos niin haluatte! Minä olen täällä 'kuvernööri'!\"\n\nJack kumarsi kohteliaasti ja poistui.\n\n\"Tuota poikaa pitää kohdella ystävällisesti, kapteeni Wilson\", lausui\nkuvernööri. \"Hänen eronsa olisi vahinko laivastolle. Armias taivas,\nmillaisia seikkailuja ja kuinka rehellisesti hän kertoo kaikesta!\nPyydän häntä asumaan luonani sen ajan, jonka olette täällä, jos\nsallitte minun niin tehdä; tahtoisin päästä hänen ystäväkseen -- hän\nei saa erota laivastosta.\"\n\nKapteeni Wilson, joka tunsi, että ystävällisyys ja huomaavaisuus\ntehoaisivat sankariimme paremmin kuin mitkään muut keinot, suostui\nkuvernöörin ehdotukseen. Niinpä Jack söi kuvernöörin pöydässä ja otti\nespanjan ja italiankielen tunteja siihen saakka, kunnes _Harpy_ oli\nsaatu jälleen täyteen kuntoon sen jälkeen, kun se oli kallistettu\nsyrjälleen korjauksia varten. Ennenkuin se oli valmis, saapui\nlaivastosta alus, joka toi kapteeni Wilsonille määräyksen lähteä\nMahoniin ja lähettää siellä olevan kuljetuslaivan hankkimaan eläviä\nnautoja laivastoa varten.\n\nJack ei liittynyt laivansa miehistöön kovinkaan mielellään, mutta hän\noli luvannut kuvernöörille pysyä laivastossa ja meni _Harpyyn_ sen\nlähdön edellisenä iltana. Hän oli elänyt niin komeasti, että häntä\naluksi kammotti merikadettien muona, mutta hyvä ruokahalu höystää\nkaikkea, ja pian Jack valitti, ettei ruokaa ollut riittävästi. Hän\noli riemuissaan tavatessaan Jolliffen ja Mestyn niin pitkän eron\njälkeen, nauroi pursimiehen poskille, tiedusti taloudenhoitajan\napulaisen kuulanreikien tilaa, pudisti Gascoignen ja muiden\nruokakumppaniensa kättä, antoi Vigorsille löylytyksen ja istuutui\nsitten illallispöytään.\n\n\"Voi, massa Easy, minkätähden lähditte retkeilemään ilman minua?\"\nvalitti Mesty. \"Se oli perin ilkeätä. Tulimmainen, kuinka\ntoivoisinkaan, että olisin ollut mukana! Teillä oli joka tapauksessa\nliian paljon vaaroja, massa Easy, ilman Mestyä.\"\n\nSeuraavana päivänä _Harpy_ lähti merelle, ja Jack ryhtyi tehtäviinsä.\nAsper lainasi häneltä kymmenen puntaa, sankarimme oli vahdissa niin\npaljon kuin häntä huvitti, mikä oli tuiki vähäistä, koska vahdinpito\nei häntä miellyttänyt.\n\nSawbridge keskusteli useita kertoja pitkään sankarimme kanssa,\nosoittaen hänelle, kuinka välttämätöntä kuri ja totteleminen oli\nlaivastossa, ettei sellaista kuin yhdenvertaisuutta ollut olemassa ja\nettä ihmisoikeudet turvasivat jokaiselle sen omaisuuden, joka hänen\nhallussaan oli.\n\n\"Teidän mielipiteittenne mukaan, herra Easy, ei miehellä ole sen\nsuurempaa oikeutta vaimoonsa kuin mihinkään muuhunkaan, ja kuka muu\nmies tahansa voi vaatia vaimoa omakseen.\"\n\nJack ajatteli Agnesta ja teki avioliittoon nähden poikkeuksen\nväitellessään edelleenkin siitä asiasta. Mutta vaikka hän\nväittelikin, oli hänen filosofiansa melkein kumonnut se ajatus, että\njoku saattaisi kiistellä hänen kanssansa ihmisoikeuksista, mikäli oli\npuhe Agneksesta.\n\n_Harpy_ lähti purjehtimaan Afrikan rannikolle, tuuli pysyi\nvastaisena, ja he saivat turhaan ponnistella useita päiviä. Vihdoin\nhe saivat näkyviinsä prikin maan suojassa noin kuudentoista\nmeripenikulman päässä. Taklauksen ja ulkonäön nojalla kapteeni Wilson\npäätteli sen olevan jonkunlaisen kaapparin, mutta ilma oli tyyni,\neivätkä he päässeet lähemmäksi alusta.\n\nSiitä huolimatta kapteeni Wilson katsoi velvollisuudekseen tarkastaa\nsitä, ja niinpä hinattiin veneet vesille kello kymmenen illalla.\nKoska retki oli tarkoitettu ainoastaan tiedustelua varten, sillä\nmahdotonta oli arvata, mikä tuo alus, oli, ei Sawbridge lähtenyt\nmukaan. Asper oli sairasluettelossa, joten retken komentajaksi\ntuli Smallsole, perämies. Jack pyysi Sawbridgea sallimaan hänen\nsaada komennukseensa yhden veneistä. Jolliffe ja Vigors lähtivät\nisossaveneessä perämiehen mukana. Toisessa kutterissa oli komentajana\nkonstaapeli ja toisessa sankarimme.\n\nVaikka Jack ei ollutkaan paljoa yli seitsemäntoista ikäinen, oli\nhän hyvin vankka ja kookas ikäisekseen; hän olikin täysikasvuinen\nmies ja ajoi partaansa kahdesti viikossa. Hänen ainoa tarkoituksensa\npyrkiessään mukaan oli se, että hän halusi saada kertomuksen Maltan\nkuvernöörille. Mesty lähti hänen veneeseensä, ja kun kutteria\ntyönnettiin irti laivan kyljestä, pujahti Gascoigne siihen,\nväittäen tulevansa pitämään huolta Jackista, mistä huomaavaisesta\nystävällisyydestä Jack lausui mitä lämpimimmät kiitokset.\n\nPerämiehen saamat määräykset olivat hyvin täsmälliset; hänen tuli\ntarkastaa alusta, ja jos se osoittautuisi aseistetuksi raskailla\ntykeillä, ei hänen pitäisi ahdistaa sitä, sillä se oli suljettu\nlahteen eikä voisi päästä pois _Harpyn_ kynsistä, jos viriäisi\ntuuli. Jos alus ei olisi aseistettu, tuli perämiehen nousta siihen,\nmutta hän ei saisi tehdä mitään ennen aamua. Veneet lähetettiin\nliikkeelle niin aikaisin sen vuoksi, ettei miesten tarvitsisi kestää\npäiväsaikaista hellettä, joka oli yletön ja jonka tähden jo nyt oli\npaljon väkeä sairasluetteloissa. Veneiden tuli edetä lahden pohjaan\nsaakka, kaartaen niin etäältä, ettei niitä aluksesta havaittaisi,\nja ankkuroida siellä päivänkoittoon saakka. Määräykset annettiin\nSmallsolelle muiden retkelle määrättyjen upseerien kuullen, jotta\nminkäänlaiset erehdykset eivät olisi mahdollisia, ja sitten veneet\nlähtivät liikkeelle.\n\nSoudettuaan kolme tuntia he saapuivat tyvenen vangitseman prikin\nluokse, ja kun he eivät nähneet sen kannella tulia, otaksuivat he,\nettei heitä ollut huomattu. He laskivat ankkurinsa noin seitsemän\nsylen veteen ja jäivät odottamaan aamunkoittoa.\n\nKuultuaan kapteeni Wilsonin määräävän, että heidän pitäisi olla\nankkurissa päivännousuun saakka, oli Jack lähettänyt Mestyn noutamaan\nongensiimoja, koska tuoreet kalat ovat aina mieluisia merikadettien\nhytissä. Hän ja Gascoigne onkivat huvikseen, ja vetäessään vedestä\nkaloja he alkoivat väitellä, ja Smallsole komensi heitä olemaan\nhiljaa. Heidän väittelynsä koski veneretkeä; Gascoigne oli tiukasti\nsitä mieltä, että veneiden pitäisi kaikkien ahdistaa alusta yhtaikaa\n-- kun taas sankarimme oli saanut päähänsä, että niiden pitäisi\nsaapua aluksen kupeelle peräkkäin, mikä oli uusi ajatus, mutta\nolivathan Jackin ajatukset useimmissa kysymyksissä erikoisia.\n\n\"Jos syöksee kaikki voimansa vallattavan aluksen kannelle yhdellä\nkertaa, niin vihollinen nujertuu\", huomautti Gascoigne; \"jolleivät\nhyökkääjät niin tee, torjutaan heidän eri osastonsa\".\n\n\"Aivan oikein\", myönsi Jack, \"jos näet hyökkääjät ovat ylivoimaiset\ntai ahdistetut eivät ole valmistautuneet. Mutta ota huomioon, että\njälkimäisessä tapauksessa on asian laita toisin. Mitä esimerkiksi\ntulee ampuma-aseihin, niin he laukaisevat ampuma-aseensa ensimmäiseen\nveneeseen, eikä heillä ole aikaa panostaa niitä uudelleen siihen\nmennessä, kun toinen vene tulee aluksen laidalle, tuliaseet\nvalmiina. Jokainen uusi vene, joka saapuu, lisää alukseen päässeiden\nhyökkääjien rohkeutta ja sen puolustajien levottomuutta; yhä tulee\ntuoresta väkeä. Usko minua, Gascoigne, varajoukot ovat verrattomia.\"\n\n\"Pysyttekö hiljaa veneessänne, herra Easy, vai ettekö pysy?\" huusi\nperämies. \"Olette häpeäksi laivastolle, sir.\"\n\n\"Kiitoksia, sir\", vastasi Jack hiljaa. \"Minulta nykäisi taaskin, Ned.\"\n\nJack ja hänen kumppaninsa onkivat edelleenkin äänettöminä, kunnes\npäivä koitti. Usva kieri pois liikkumattoman ulapan pinnalta ja\npaljasti prikin, joka heti veneet havaittuaan, nosti Ranskan lipun\nliehumaan ja laukaisi tykin uhmaavasti.\n\nSmallsole oli kahdella päällä. Laukaistu tykki ei ollut raskas,\nja Jolliffe huomautti siitä; miehet, jotka tavallisuuden mukaan\nkiihkeästi halusivat hyökkäystä, vakuuttivat samaa, ja Smallsole,\njoka ei uskaltanut perääntyä vihollisen luota siitä pelosta, että\nlaivan miehistö sittemmin halveksisi häntä, käski nostaa veneiden\nankkurit.\n\n\"Malttakaas hetkinen, pojat!\" kehoitti Jack miehiään. \"Minulta\nnykäisi.\"\n\nMiehiä nauratti, että Jack käsitteli asiaa niin huolettomasti, mutta\nhän oli heidän lemmikkinsä, ja he odottivat, kunnes hän sai vedetyksi\nkalansa veneeseen, aikoen soutamalla saavuttaa muut veneet ja voittaa\ntakaisin muutamat menettämänsä sekunnit.\n\n\"Nyt se on koukussa\", ilmoitti Jack. \"Kiskokaa te ylös ankkuri sillä\naikaa, kun minä vedän kalani vedestä!\"\n\nMutta tämä viivytys antoi muille veneille yli kymmenen aironvetäisyn\netumatkan, jota ei ollut helppo voittaa takaisin.\n\n\"Toiset joutuvat alukselle ennen meitä, sir\", virkkoi peränpitäjä.\n\n\"Älkää siitä huoliko\", lohdutti Jack. \"Jonkunhan täytyy olla\nviimeinen.\"\n\n\"Mutta ei sen veneen, jossa minä olen\", kivahti Gascoigne, \"jos minä\nsille mitään mahdan\".\n\n\"Sanon sinulle\", vastasi Jack, \"että me olemme varajoukkoja ja saamme\nkunnian kallistaa vaa'an meidän puolellemme\".\n\n\"Pinnistäkää, pojat!\" hoputti Gascoigne huomatessaan muiden veneiden\nyhäti säilyttävän etumatkansa, joka oli noin kaapelimitan pituinen.\n\n\"Gascoigne, tätä venettä komennan minä\", lausui Jack, \"enkä halua\nmiesteni hyökkäävän alukseen lopen hengästyneinä -- se olisi perin\ntyperä suunnitelma. Tasainen soutu, pojat, eikä liikaa rehkimistä!\"\n\n\"Voi, taivahinen, toiset valtaavat laivan, ennenkuin me edes\nennätämme sen kupeellekaan.\"\n\n\"Vaikka he niin tekisivätkin, olen sittenkin oikeassa; enkö olekin,\nMesty?\"\n\n\"Kyllä, massa Easy, olette ihan oikeassa. Jos he valtaavat aluksen\nilman teitä, eivät he tarvitse teitä -- jos he tarvitsevat teitä,\nniin te tulette.\"\n\nJa neekeri, joka oli riisunut nuttunsa, paljasti käsivartensa\nikäänkuin mielisi tehdä jonkun ilkeän kepposen.\n\nEnsimmäinen kutteri, jota komensi konstaapeli, pääsi nyt isonveneen\nedelle ja oli kolme veneen mittaa sen edellä ehtiessään laivan\nkupeelle. Priki ampui yhteislaukauksen koko laitansa tykeistä -- se\noli hyvin tähdätty, ja vene upposi.\n\n\"Kutteri upposi\", huudahti Gascoigne. \"Armias taivas! Tiukatkaa,\nmiehet!\"\n\n\"Etkö nyt käsitä, että jos kaikki kolme venettämme olisivat yhtä\naikaa soutaneet laivan kupeelle, olisi yhteislaukaus upottanut ne\nkaikki kolme?\" virkkoi Jack perin rauhallisesti.\n\n\"Isostaveneestä on hyökätty -- pinnistäkää, miehet, pinnistäkää!\"\nhoputti Gascoigne, polkien jalkaa maltittomuudesta.\n\nVastaanotto oli silminnähtävästi lämmin. Silloin, kun isonveneen\nmiehistö oli ehtinyt alukseen, oli toinen kutteri ihan likellä laivan\nperää -- vielä kaksi aironvetäisyä, ja se oli laivan kupeella.\nMutta äkkiä tapahtui aluksen kannella hirvittävä räjähdys, ja\nilmaan sinkosi ruumiita ja sirpaleita. Räjähdys oli niin kauhea,\nettä toisen kutterin miehet lakkasivat kuin iskun saatuaan\nsamanaikaisesti soutamasta, silmät tähdättyinä savutupruihin, joita\ntulvi tykkiaukoista, piilottaen aluksen kaikki mastot ja taklauksen\nnäkyvistä.\n\n\"Nyt on teidän vuoronne, pojat. Tiukasti laivan kupeelle!\" huusi\nsankarimme.\n\nHänen äänensä muistuttamina miehet tottelivat -- mutta veneen\nentinenkin vauhti riitti. Ennenkuin he ennättivät laskea airojaan\nveteen, raapi vene jo aluksen kuvetta, ja Jackin jäljessä miehet\nolivat muutamissa sekunneissa laivan peräkannella. Siellä avautui\nheidän eteensä kammottava näky -- koko kansi oli musta, ja ruumiita\nvirui kaikkialla niiden yllä olevien vaatteiden vielä palaessa, ja\nruumiiden seassa virui ihmisruumiiden kappaleita.\n\nVintturi oli irtaantunut paikaltaan ja kellahtanut kyljelleen --\nkompassikopit olivat pirstaleina, ja useat köydet olivat tulessa.\nKannella ei ollut jäljellä ainoatakaan miestä heitä vastustamassa.\n\nKuten he myöhemmin saivat tietää joiltakuilta miehiltä, joiden henki\noli pelastunut, koska he olivat olleet kannen alla, oli ranskalainen\nkapteeni nähnyt veneet, ennenkuin ne sijoittuivat ankkuriin, ja\nvalmistautunut mahdollisimman hyvin taisteluun. Hän oli täyttänyt\ntilavan ammuslaatikon tykinpanoksilla, jotta niitä ei sitten\ntarvitsisi hinata kannelle. Isonveneen miesten ja laivan miehistön\nvälinen taistelu suoritettiin vintturin läheisyydessä, ja pistoolin\nlaukaus oli vahingossa sytyttänyt ruudin, joka räjähti sakean ja\nvimmaisen temmellyksen keskellä.\n\nEnsimmäinen tehtävä oli ammentaa vettä ja sammuttaa liekit, jotka\nalkoivat levitä yli koko laivan. Heti kun se oli suoritettu, meni\nsankarimme perään parraspuun ääreen katsomaan uponnutta kutteria.\n\n\"Gascoigne, riennä veneeseen mukanasi neljä miestä! Näen kutterin\nkellumassa neljännespenikulman päässä takanamme. Siinä saattaa vielä\nolla joku elossa. Olen nyt näkevinäni pään tai pari.\"\n\nGascoigne kiiruhti pois ja palasi pian mukanaan kolme kutterin\nmiestä. Muut olivat uponneet otaksuttavasti yhteislaukauksen\nsurmaamina tai haavoittamina.\n\n\"Jumalan kiitos, että kolme pelastui\", sanoi Jack, \"sillä olemme\nmenettäneet liian paljon väkeä! Nyt meidän täytyy katsoa, onko näistä\nmiespoloisista vielä ehkä joku hengissä, ja puhdistaa kansi niiden\njätteistä, jotka ovat räjähdyksessä menneet kappaleiksi. Totisesti,\nNed, missä me nyt olisimme, jos olisimme hyökänneet yhtä aikaa\nisonveneen kanssa?\"\n\n\"Sinä putoat aina jaloillesi, Easy\", vastasi Gascoigne. \"Mutta se ei\ntodista sinun olevan oikeassa.\"\n\n\"Huomaan, ettei sinua mitenkään voi saada uskomaan, Ned, sillä olet\nniin vietävän mieltynyt väittelyyn. Minulla ei kuitenkaan ole aikaa\nnyt väitellä -- meidän täytyy huolehtia näistä miespoloisista; jotkut\nheistä ovat vielä elossa.\"\n\nRuumis toisensa jälkeen viskattiin tykkiaukoista mereen. Vaatteiden\nperusteella he saattoivat useimmissa tapauksissa erottaa, oliko\nruumis ystävän vaiko vihollisen.\n\nPyörähdettyään ympäri Jack näki Mestyn, toinen jalka koskettamassa\nihmisen päätä, joka oli irtaantunut ruhosta.\n\n\"Mitä te puuhailette, Mesty?\"\n\n\"Massa Easy, katsoin tätä, ja luullakseni se on massa Vigorsin pää.\nJa sitten ajattelin, että tämä vihamiehen pää olisi sievä lahja\npienelle massa Gossettille. Mutta sitten ajattelin uudelleen ja\nsanoin: ei, hän on kuollut eikä enää koskaan piekse ketään -- niinpä\nhän menköön mereen.\"\n\nJack kääntyi toisaalle, antaen sydämensä pohjasta Vigorsille\nanteeksi. Hän ajatteli merikadettien hytin pikku kinasteluja\nkatsellessaan mustunutta ruumiinosaa, jonka entinen omistaja oli\npuoli tuntia aikaisemmin ollut älyllinen olento.\n\n\"Massa Easy\", virkkoi Mesty, \"te taisitte joka tapauksessa olla\noikeassa käskiessänne antamaan anteeksi. Siispä, massa Vigors\",\njatkoi Mesty, nostaen päätä kärventyneestä tukasta ja heittäen\nsen tykinaukosta mereen, \"te olitte totisesti paha mies -- mutta\nashantilainen antaa teille anteeksi\".\n\n\"Täällä on elävä mies\", ilmoitti Gascoigne Jackille tarkastaessaan\nruumista, jonka kasvot olivat sysimustat ja tuntemattomat, \"ja\npuvustaan päättäen hän lisäksi on meikäläinen\".\n\nSankarimme meni tarkastamaan ja auttamaan Gascoignea irroittamaan\nruumista köysien ja puolittain palaneiden öljypeitteiden kasasta,\njohon se oli takertunut. Mesty seurasi häntä ja katsahdettuaan\nruumiin alaraajoihin virkkoi:\n\n\"Massa Easy, se on massa Jolliffe; tunnen hänen housunsa; meriväen\nvaatturi väitti, että hän on niitä yhtenään paikannut ja ettei lanka\nenää pysy niissä, kun ne ovat niin vanhat; eilen hän panetti tämän\npaikan, ja vaatturi sanoi, että pahus hänet periköön, jos hän enää\nniitä paikkaa kenenkään mieliksi.\"\n\nMesty oli oikeassa; mies oli Jolliffe-parka, jonka kasvot olivat\nräjähdyksessä palaneet nokimustiksi. Hän oli myöskin menettänyt kolme\nsormea vasemmasta kädestään, mutta kun hänet oli saatu avoimelle\nkannelle, näytti hän tointuvan ja osoitti suutansa saadakseen vettä,\njota hänelle viipymättä hankittiin.\n\n\"Mesty\", lausui Jack, \"jätän teidän pitämään huolta herra\nJolliffesta. Hoivatkaa häntä mahdollisimman hyvin, kunnes tulen\ntakaisin!\"\n\nTarkastusta jatkettiin sitten, ja löydettiin neljä englantilaista\nmerimiestä, joiden saattoi otaksua toipuvan, ja myöskin yhtä monta\nranskalaista. Loput ruumiit viskattiin sitten mereen. Perämiehestä\nei löydetty muuta kuin hattu tykkien välistä, ja kannen alla oli\nainoastaan yksitoista ranskalaista.\n\nAlus oli ranskalainen kaapparilaiva _Franklin_; siinä oli kymmenen\ntykkiä ja viisiseitsemättä miestä, joista kahdeksan miestä oli\nkaapatuissa aluksissa. Aluksen mieshukka oli kuusi viidettä kuollutta\nja haavoittunutta. _Harpyn_ mieshukka oli viisi kutterissa hukkunutta\nmiestä ja kahdeksantoista isonveneen miehistöön kuulunutta ja\nräjähdyksessä tuhoutunutta; tästä kokonaistappiosta, kolmestakolmatta\nmiehestä, oli elossa ainoastaan Jolliffe ja viisi merimiestä.\n\n\"_Harpy_ purjehtii tänne päin ulapalta, sillä tuuli on virinnyt\",\nilmoitti Gascoigne Easylle.\n\n\"Sitä parempi, sillä minua kuvottaa tämä, Ned. Tämä tuntuu niin\nkovin kaamealta, ja toivoisin olevani jälleen omassa laivassamme.\nKävin juuri äsken Jolliffen luona; hän kykenee hiukan puhumaan,\nja luullakseni hän toipuu. Toivon sitä. Silloin hän, mies-parka,\nsaa ylennyksen, sillä hän on ylin upseeri meistä kaikista\njäljellejääneistä.\"\n\n\"Ja jos hän jää henkiin\", lisäsi Gascoigne, \"sopii hänen vannoa juuri\nräjähdyksen turmelleen hänen kasvojensa kauneuden. Mutta tuossa tulee\n_Harpy_. Olen etsinyt Englannin lippua hinatakseni sen Ranskan lipun\nyläpuolelle, mutta en ole löytänyt. Senvuoksi hinaan sen yläpuolelle\nkäärityn lipun -- se kelpaa.\"\n\n_Harpy_ oli pian keula tuulta vasten käännettynä likellä prikiä,\nja Jack lähti kutterissa sinne selostamaan, mitä oli tapahtunut.\nKapteeni Wilson oli kovin tuskastunut ja murheissaan niin monen\nmiehen menetyksen johdosta. Kutteriin komennettiin tuoresta väkeä\nisonveneen miehistöksi, ja sekä kapteeni että Sawbridge lähtivät\nvallatulle alukselle katsomaan räjähdyksen kauheita vaikutuksia,\njoita sankarimme oli kuvaillut.\n\nJolliffe ja haavoittuneet merimiehet kuljetettiin _Harpyyn_, ja he\nkaikki toipuivat. Olemme aikaisemmin maininneet, kuinka muodottomaksi\nrokko oli rouhinut Jolliffe-poloisen kasvot. Nyt ne olivat palaneet\nniin pahasti, että koko kasvojen iho irtaantui kolmessa viikossa\nnaamarin tavoin, ja kaikki vakuuttivat, että vaikka ne vieläkin\nolivat juovaiset, Jolliffe oli hauskemman näköinen kuin sitä ennen.\n\nTässä yhteydessä sopinee myöskin mainita, ettei Jolliffe saanut\nainoastaan ylennystä, vaan myöskin eläkkeen haavojensa tähden ja että\nhän erosi palveluksesta. Hän oli edelleenkin hyvin vaatimaton, mutta\nkun tiedettiin hänen joutuneen räjähdyksen uhriksi, pantiin hänen\nsilmänsä menetys ja hänen kasvojensa arvet kaikki saman tapaturman\nlaskuun, ja hän herätti mielenkiintoa uljaana ja vammoja saaneena\nupseerina. Hän meni naimisiin ja eli tyytyväisenä ja onnellisena\nvarsin iäkkääksi.\n\n_Harpy_ jatkoi matkaansa Mahoniin mukanaan vallattu alus.\nTavallisuuden mukaan Jack sai osakseen paljon kunniaa. Lukija saa\nkertomuksemme nojalla päättää, ansaitsiko hän sen vai putosiko hän,\nkuten Gascoigne huomautti, aina jaloilleen; kenties oli asiassa\nvähä kumpaakin. Jos _Harpyn_ merimiehiä kiireellisesti kutsuttiin,\noli heidän varsin usein tapana sanoa: \"Malttakaa hiukan! Minulta\nnykäisi.\" Mitä Jackiin tulee, tuumi hän usein itsekseen: \"Minulla on\nkerrassaan oivallinen juttu kuvernöörille.\"\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU\n\nJack lähtee uudelle retkeilylle. Rakkautta ja diplomatiaa. Jack\nosoittautuu kyllin taitavaksi vastustamaan kolmea ja tekee tyhjiksi\nkaikki rakastuneiden järjestelyt.\n\n\nMuutamia päiviä sen jälkeen, kun _Harpy_ oli saapunut Port\nMahoniin, tuli sen kupeelle amiraalin lähettämä kutteri tuomaan\ntiedonantoja. Kapteeni Wilson sai tietää, että hänet oli määrätty\n_Aurora_-fregattiin, johon oli jäänyt avoin paikka sankarimme\nrikkomusten johdosta.\n\nSawbridge oli korotettu komentajaksi ja määrätty _Harpyn_\npäälliköksi. Amiraali ilmoitti kapteeni Wilsonille, että hänen täytyi\npidättää _Aurora_ luonansa siihen saakka, kunnes saapuisi eräs toinen\njoka hetki odotettu fregatti, ja että alus sitten lähetettäisiin\nMahoniin, jotta kapteeni Wilson voisi ottaa sen komennukseensa.\nEdelleen hän mainitsi, että joukko eläviä nautoja olisi hyvin suotava\nja pyysi kapteenia heti lähettämään jonkun Tetuaniin niitä hankkimaan.\n\nKapteeni Wilson oli menettänyt niin monta upseeria, ettei hän\ntiennyt, kenet olisi lähettänyt. Hän ei oikeastaan enää ollutkaan\n_Harpyn_ komentaja, ja laivassa oli ainoastaan yksi luutnantti eikä\nensinkään perämiestä eikä aliperämiestä. Gascoigne ja Jack olivat\nainoat käytettävissä olevat kadetit, ja häntä peloitti lähettää heitä\nmillekään sellaiselle retkelle, jolla tarvittaisiin joutuisuutta.\n\n\"Mitä teemme, Sawbridge? Lähetämmekö Easyn tai Gascoignen tahi\nmolemmat vai emmekö lähetä kumpaakaan. Jos näet naudat eivät saavu,\nei amiraali päästä heitä niin vähällä kuin me aina päästämme.\"\n\n\"Meidän täytyy lähettää joku, Wilson\", vastasi kapteeni Sawbridge,\n\"ja tapana on lähettää kaksi upseeria, joista toinen ottaa vastaan\nnaudat maissa ja toinen valvoo niiden lastaamista\".\n\n\"No niin, lähetä siis heidät molemmat, Sawbridge, mutta ripitä heitä\nhyvästi sitä ennen!\"\n\n\"Mielestäni he eivät voi joutua tekemään minkäänlaisia kepposia tässä\ntapauksessa\", huomautti Sawbridge. \"Ja se paikka on sellainen onkalo,\nettä he ilomielin lähtevät sieltä.\"\n\nEasy ja Gascoigne kutsuttiin saapuville; he kuuntelivat hyvin\nkunnioittavasti kaikkea, mitä kapteeni Sawbridge sanoi,\nlupasivat käyttäytyä äärimmäisen sopivasti, saivat kirjeen\nvarakonsulille, ja heidät lähetettiin riippumattoineen ja\narkkuineen _Mary Annin_ hyttiin. Tämä hallituksen vuokraama priki\noli kahdensadankuudenkymmenen tonnin kantoinen, ja sen laivuri ja\nmiehistö olivat kaikki keulapuolella nostamassa aluksen ankkureita.\n\nKuljetuslaivan laivuri tuli peräpuolelle ottamaan heitä vastaan.\nHän oli lyhyt, punatukkainen nuori mies, ja hänen kätensä olivat\nyhtä leveät kuin merikilpikonnan käpälät. Hän oli leveäkasvoinen,\nleveähartiainen, hyvin pisamainen ja nykerönenäinen; mutta jollei hän\nollutkaan kovin kaunis mies, oli hän erittäin hyvätuulinen. Niin pian\nkuin riippumatot ja arkut oli saatu kannelle, ilmoitti hän tulijoille\nheti ankkurien nostamisen jälkeen tarjoavansa heille pulloportteria.\nJack ehdotti, että hän noudattaisi portteria kannelle, ja he joisivat\nsitä hänen nostattaessaan ankkuria, koska se säästäisi aikaa.\n\n\"Se saattaa säästää aikaa, kenties, mutta se ei säästä portteria\",\nvastasi laivuri. \"Mutta saatte sitä kuitenkin.\"\n\nHän kutsui laivapojan luoksensa, käski hänen tuoda portteria kannelle\nja meni sitten keulaan. Jack tuotatti pojalla kannelle kaksi tuolia,\nsijoitti portterin miehistön luukkuportaiden katolle, ja hän sekä\nGascoigne istuutuivat. Ankkuri nostettiin, ja alus lähti liikkeelle\netumastonsa märssypurjeen varassa, koska miehiä oli vähän, ja heidän\ntäytyi kiinnittää ankkuri paikoilleen.\n\nPriki kulki _Harpyn_ ohitse noin kymmenen askeleen päästä, ja kun\nkapteeni Sawbridge näki merikadettiemme ottavan tehtävänsä niin\nhuolettomalta kannalta, istuvan tuoleissaan jalat päällekkäin,\nkäsivarret ristissä ja portteri edessään, teki hänen perin kovasti\nmielensä käskeä prikiä kääntymään tuuleen. Mutta hän ei voinut luopua\nainoastakaan muusta upseeristaan, minkä vuoksi hän käveli toisaalle,\njupisten itsekseen:\n\n\"Kuvernööri saa kuulla vielä yhden tarinan, jollen erehdy.\"\n\nNiin pian kuin aluksen purjeet oli levitetty, tuli laivuri, jonka\nnimi oli Hogg, sankarimme luokse ja tiedusti, mitä hän piti\nportterista. Jack vastasi, ettei hän mitenkään uskaltanut koettaa\narvostella ensimmäisen pullon nojalla.\n\n\"Niin ollen, kapteeni Hogg, vaivaamme teitä pyytämällä toista.\"\n\nSenjälkeen he vaivasivat häntä pyytämällä kolmatta -- pyytämällä\nneljättä -- heidän täytyi juoda hänen maljansa viidennestä pullosta\n-- ja lopuksi huomauttivat, kuinka sopiva täysi puolitusinaa olisi.\nTällöin he jo olivat aika hiprakassa, ja niinpä he kehoittivat\nkapteeni Hoggia pitämään merta tarkoin silmällä ja varomaan\nherättämästä heitä millään ehdolla ja vetäytyivät riippumattoihinsa.\n\nSeuraavana aamuna he heräsivät myöhään. Tuuli oli raikas\nja myötäinen. He pyysivät, ettei kapteeni Hogg välittäisi\nkustannuksista, koska he maksaisivat kaikesta, mitä he söisivät ja\njoisivat, sekä kaupanpäällisiksi kaikesta, mitä hän söisi ja joisi,\nja lupasivat hänelle Tetuanissa hyvän kestityksen.\n\nTällä lupauksellaan sekä sillä, että he nimittivät laivuria\nkapteeniksi, voittivat sankarimme ja Gascoigne puolelleen Hoggin\nsydämen, ja kun hän oli tuiki hyväluontoinen mies, saivat he tehdä,\nmitä halusivat. Jack sysäsi myöskin merimiehille dublonin, jotta\nhe joisivat kadettiemme terveydeksi perille saavuttua, ja kaikki\nkuljetuslaivan miehet olivat ihastuneita siitä, että Jack oli tullut\n\"heitä hallitsemaan\". Täytyy tunnustaa, että Jackin hallitus oli\nuseimmissa suhteissa \"onnekas ja loistava\".\n\nVihdoin he saapuivat Tetuaniin, ja Pyladeksemme ja Oresteemme menivät\nkapteeni Hoggin seuraamina maihin käymään varakonsulin luona. He\nesittivät valtakirjansa ja vaativat nautoja. Varakonsuli oli varsin\nnuori mies, lyhyt, laiha ja vaaleahiuksinen. Hänen isänsä oli\nollut tässä toimessa hänen edellään, ja hänet oli määrätty isänsä\nseuraajaksi, koska kukaan muu ei ollut katsonut tointa hakemisen\narvoiseksi. Siitä huolimatta herra Hicksillä oli suuret käsitykset\nvirkansa suunnattomasta edesvastuusta. Tästä paikasta oli kuitenkin\nsillä hetkellä jonkun verran hyötyä, ja herra Hicksillä oli yllin\nkyllin puuhaa lukuunottamatta hänen sisartaan, joka ainoana\nsikäläisenä englantilaisena naisena määräsi sen paikkakunnan muodit\nja valtasi osalleen kaikkien sinne silloin tällöin nautoja noutamaan\nsaapuvien meriupseerien huomion.\n\nMutta neiti Hicks tunsi oman arvonsa ja oli perättäin antanut\nrukkaset kolmelle merikadetille, yhdelle aliperämiehelle ja yhdelle\ntaloudenhoitajalle. Tetuanissa oli runsaasti afrikkalaisia nautoja,\nmutta englantilaisia naisia oli siellä niukalti; sitäpaitsi hänellä\noli omassa hallussaan pieni sievä omaisuus, nimittäin kolmesataa\ndollaria purjekankaisessa pussissa; ne oli hänen isänsä jättänyt\nhänelle perinnöksi, ja ne olivat täydelleen hänen käytettävissään.\nNeiti Hicks oli hyvin likeisesti veljensä kaltainen; hänen vartalonsa\nvain oli lyhyenvantterampi, ja hänellä oli pellavanvärinen tukka;\nhänen piirteensä olivat sangen sievät, ja hänen ihonsa oli hyvin\nvaalea.\n\nNiin pian kuin oli selvitty alkuvalmistuksista ja tehty sopimus\npienessä huoneessa, jonka seinät olivat alastomat ja jota herra Hicks\nnimitti konttorikseen, pyydettiin vieraita astumaan seurustelusaliin,\njossa heidät esiteltäisiin varakonsulin sisarelle.\n\nNeiti Hicks keikautti päätänsä molemmille merikadeteille ja hymyili\nerittäin suopeasti kapteeni Hoggille. Hän tiesi merikadetin ja\nkapteenin arvojen keskinäisen suhteen. Lyhyen ajan kuluttua hän pyysi\nkapteeni Hoggia kunnioittamaan häntä tulemalla syömään päivällistä\nhänen pöydässään ja ottamaan kadettinsa mukaansa, minkä kuultuaan\nJack ja Gascoigne katsahtivat toisiinsa ja purskahtivat nauramaan, ja\nneiti Hicks oli ihan peruuttamaisillaan kutsunsa jälkimäisen osan.\n\nPäästyään pois talosta ystävyksemme käskivät kapteeni Hoggin lähteä\nlaivaan laittamaan kaikki kuntoon heidän kävellessään kaupungissa.\nKäytyään katsomassa sen kaikkia osia ja töllisteltyään arabialaisia,\nmaurilaisia ja juutalaisia, kunnes kyllästyivät siihen, he astelivat\nlaivarantaan ja tapasivat siellä kapteenin, joka ilmoitti heille,\nettei hän ollut saanut aikaan mitään, koska kaikki miehet olivat\nJackin dublonilla laittautuneet humalaan. Jack vastasi, ettei yhtä\ndublonia riittäisi ainaiseksi ja että sitä parempi olisi, kuta\npikemmin miehet joisivat sen loppuun.\n\nSenjälkeen he palasivat varakonsulin luokse, jota he pyysivät\nhankkimaan heille viisikymmentä tusinaa kanoja, kaksikymmentä\nlammasta ja suuren joukon muita tavaroita, joita paikkakunnalla oli\nsaatavissa, sillä, kuten Jack sanoi, he halusivat elää komeasti\npalatessaan Touloniin, ja jos elukoista jäisi joku osa jäljelle,\nlahjoittaisivat he ne amiraalille, sillä Jack oli ollut kyllin\nvarovainen pannakseen _isänsä filosofian_ vielä kerran koetukselle,\nennenkuin he lähtivät Mahonista.\n\nKun tehtiin näin runsaita tilauksia ja varakonsuli sai kiskotuksi\nkaupassa ainakin kolmanneksen liikaa hintaa, ei hän katsonut\nmitenkään voivansa olla tarjoamatta talossaan asuntoa kadeteillemme\nynnä kapteeni Hoggille. Niinpä hän päivällisen jälkeen käski kapteeni\nHoggin käydä noutamassa heidän tavaransa laivasta maihin, kuten\nkapteeni tekikin.\n\nKoska kuljetusalukset tavallisesti viipyivät Tetuanissa kolme\nviikkoa, ennenkuin voivat saada täyden lastin nautoja, päättivät\nkadettimme olla siellä ainakin sen ajan, jos he vain keksisivät\nitselleen mitään tekemistä. Ja jolleivät he keksisi mitään, olisi\ntyhjäntoimittaminen äärettömän paljon parempaa kuin virkatehtävät.\nNiinpä he majoittuivat varakonsulin luokse ja noudattivat portteria\nja muita tarpeita, joita ei saanut muualta kuin kuljetuslaivasta.\nJa osoittaakseen, ettei hän ollut huijari, joksi kapteeni Tartar\noli häntä nimittänyt, Jack antoi kapteeni Hoggille sata dollaria\ntiliinsä, sillä kapteeni Hoggilla oli suuri varasto portteria ja\nenglantilaisia ylellisyystarpeita, jotka hän oli tuonut tänne\nkoettaakseen myydä niitä ja joista hänellä oli vielä melkoinen osa\njäljellä.\n\nKoska niin ollen varakonsuli ei ainoastaan peijannut kadeteiltamme\nrahaa, vaan nämä myöskin hankkivat tarpeita hänen pöytäänsä, oli hän\nheille sangen vieraanvarainen, ja heidän käytettävissään oli kaikki\nlukuunottamatta neiti Juliaa, joka nyrpisti nenäänsä merikadetille,\nvaikkapa tämä olisikin nauttinut täyttä palkkaa, mutta lähenteli\nsuuresti kapteenia, joka puolestaan oli vimmaisesti rakastunut\nhäneen. Niinpä perämies ja miehistö valmistivat tilaa nautoja varten,\nJack ja Gascoigne laittoivat elämänsä mukavaksi, ja kapteeni Hogg\narmasteli -- siten kului ensimmäinen viikko.\n\nEasyn ja Gascoignen kammio oli talon yläkerrassa, ja kun\njälkimäisestä tuntui ylettömän helteiseltä, tunkeutui hän tasaiselle\nkatolle (sillä useimmissa muhamettilaisissa maissa kaikki talot ovat\nsiten rakennetut, jotta asukkaat saattavat siellä nauttia illan\nviileydestä ja joskus nukkuakin siellä). Sellaisissa tapauksissa,\nettä talot ovat rakennetut kiinni toisiinsa, ovat tällaiset katot\nerotetut toisistaan useiden jalkojen korkuisella muurilla, joka\nturvaa kullekin perheelle muhamettilaisten tapojen vaatiman eristetyn\naseman.\n\nGascoigne ei ollut ehtinyt olla katolla kauan, ennenkuin hän kuuli\nnaisäänen hiljaa laulavan surunvoittoista säveltä muurin toisella\npuolella. Gascoigne oli itsekin hyvä laulaja, ja kun hänellä oli\nhyvin tarkka korva, miellytti häntä tuon lauluäänen puhtaus, vaikka\nhän ei ollutkaan ennen kuullut tätä säveltä. Hän nojasi muuriin,\npoltteli sikaariaan ja kuunteli. Laulu toistettiin useita kertoja\naina jonkun ajan kuluttua; pian Gascoigne oppi muistamaan sävelet,\njotka kaikuivat niin kirkkaina ja puhtaina yön hiljaisuudessa.\n\nVihdoin laulu taukosi, ja odotettuaan turhaan vielä puoli tuntia\nmerikadettimme vetäytyi vuoteeseensa, hyräillen säveltä, joka oli\nsiinä määrin kiehtonut hänen korvaansa. Se väikkyi hänen mielessään\nunen aikana ja kaikui hänen korvissaan hänen herätessään, kuten\njokainen miellyttävä sävel tekee, mikä yleisesti tunnetaan. Ennen\naamiaista Gascoigne oli sovittanut siihen englanninkieliset sanat ja\nlauloi niitä yhtenään.\n\nHän tiedusti varakonsulilta, kuka viereisessä talossa asui, ja\nhänelle vastattiin, että siellä asui vanha maurilainen, jolla\nhuhuiltiin olevan varoja ja tytär; monet henkilöt olivat kosineet\njälkimäistä, mutta oliko se tapahtunut hänen rikkautensa vaiko\nkauneutensa vuoksi, sitä ei varakonsuli osannut sanoa; hän oli\nkuitenkin kuullut tytön olevan hyvin kauniin. Gascoigne ei\ntiedustellut sen enempää, vaan lähti liikkeelle Jackin ja kapteeni\nHoggin seurassa. He menivät laivaan huolehtimaan siitä, että nautoja\nvarten varattaisiin vettä.\n\n\"Mistä olet kuullut tuon sävelen, Gascoigne? Se on hyvin sievä, mutta\nen ole milloinkaan ennen kuullut sinun sitä laulavan.\"\n\nGascoigne kertoi hänelle sen ja myöskin, mitä oli kuullut Hicksiltä.\n\n\"Olen päättänyt, Jack, nähdä sen tytön, jos suinkin voin. Hicks\nosaa puhua arabiankieltä aika sujuvasti; kysyhän häneltä, mitä\non arabiaksi: 'Älkää pelätkö -- rakastan teitä -- en osaa puhua\nkieltänne.' Ja merkitse se paperille niinkuin se lausutaan!\"\n\nJack laski pilaa Gascoignen mieltymyksestä, joka ei saattanut johtaa\nmihinkään.\n\n\"Ehkä ei\", myönsi Gascoigne, \"enkä olisikaan välittänyt koko tytöstä,\njollei hän olisi laulanut niin hyvin. Uskon tosiaankin, että tie\nsydämeeni käy korvani kautta. Joka tapauksessa yritän tänä iltana\nja pian saan selville, onko hän niin tunteellinen kuin luulen hänen\nolevan. Lähdetään nyt takaisin; olen kyllästynyt katselemaan naisia,\njotka ovat verhotut silmiä myöten, ja miehiä, joka ovat liassa\notsaansa saakka.\"\n\nAstuessaan taloon he kulkivat herra ja neiti Hicksin välisen riidan.\n\n\"En ikinä anna suostumustani, Julia; toinen noista merikadeteista,\njoille sinä nyrpistät nenääsi, vastaa kahtatoista Hoggia.\" [_Hogg_\nlausutaan samoin kuin sana _hog_, joka merkitsee karjua, -- _Suom._]\n\n\"Jos vain tietäisimme karjun hinnan tässä maassa\", tokaisi Easy,\n\"osaisimme täsmälleen laskea oman arvomme, Ned\".\n\n\"Koska sika on siivoton eläin, ei se --\"\n\n\"St!\" äänsi Jack.\n\n\"Arvoisa veljeni\", vastasi neiti Julia, \"olen itseni ja omaisuuteni\nhallitsija ja teen niinkuin haluan\".\n\n\"Saat olla varma siitä, ettet tee, Julia. Pidän velvollisuutenani\nestää sinua solmimasta sopimatonta avioliittoa; hänen majesteettinsa\ntäkäläisenä edustajana en voi sallia sinun mennä naimisiin tuon\nnuoren miehen kanssa.\"\n\n\"Taivas meitä armahtakoon!\" virkkoi Gascoigne. \"Hänen majesteettinsa\nedustaja!\"\n\n\"En pyydä suostumustasi\", sanoi nainen. \"Niin, mutta et pääse\navioliittoon ilman minun suostumustani. Kuten tiedät, Julia, minulla\non täkäläisen asemani nojalla, koska kuulun hänen majesteettinsa\ndiplomaattikuntaan, suuri valta, ja minä epään kuulutukset. Itse\nasiassa voin ainoastaan minä naittaa sinut.\"\n\n\"Siispä menen avioliittoon jossakin muualla.\"\n\n\"Entä mitä teet kuljetuslaivassa, ennenkuin pääset naimisiin?\"\n\n\"Teen mitä pidän sopivana\", vastasi nainen, \"ja olisin sinulle\nkiitollinen, jollet lausuisi epähienoja vihjauksiasi\".\n\nNiin sanottuaan neiti Julia riensi salista omaan huoneeseensa,\nja kadettimme pitivät käytävässä melua ilmaistakseen tulleensa\nsisälle. Heidän tullessaan Hicks oli hyvin punainen ja tosiaankin\nvarakonsulimainen, mutta hän tointui pian. Ja kapteeni Hoggin\nsaavuttua lähdettiin päivälliselle. Mutta neiti Julia ei suvainnut\nnäyttäytyä, ja Hicks oli pelkästään virallisen kohtelias\nkapteenille, mutta hänet kutsuttiin kohta pois, ja kadettimme\npoistuivat toimistoon antaakseen rakastuneille kohtaamistilaisuuden.\nViimemainittujen välinen puhelu kuului sitten, ja vähän ajan kuluttua\nhe puhuivat vähemmän, ja heidän äänensä kävivät hellemmiksi.\n\n\"Katsotaanhan, mitä on tekeillä, Jack\", ehdotti Gascoigne, ja he\nkävelivät hiljaa sellaiseen kohtaan, josta näkivät rakastuneet. Nämä\nolivat liiaksi syventyneet omiin asioihinsa ollakseen varuillaan.\n\nKapteeni Hogg pyysi kiharaa emäntänsä tukasta. Lyhyen pullea Julia\nei hennonut evätä häneltä mitään. Hän laski pellavaiset palmikkonsa\nriippumaan, otti sakset ja leikkasi hiustensa takaosasta paksun\nnipun, jonka hän lahjoitti kapteenille; se oli ainakin puolentoista\njalan pituinen ja ympärysmitaltaan tuuman vahvuinen. Kapteeni otti\nsen leveään käteensä ja työnsi sen takkinsa takataskuun, mutta ei\nsaanut sitä menemään työntämällä kätensä vain kerran taskun pohjaan\nsaakka, minkä vuoksi hän työnsi yhä uudestaan, kunnes se kaikki oli\nsaatu kiemuroihin, kuten köysi kieputaan laivan kannelle.\n\n\"Siinäpä antelias tyttö\", kuiskasi Jack. \"Hän antaa _tukuittain_\nsellaista, minkä jakaminen _vähin erin_ vaatisi jonkun aikaa. Mutta\ntuossa tulee Hicks; varoitetaan heitä; pidän Hoggista, ja koska hän\npitää läskistä, niin hänen pitää saada sitä, jos minä vain pystyn\nheitä auttamaan.\"\n\nSinä iltana Gascoigne taaskin meni katolle ja varrottuaan jonkun\naikaa kuuli jälleen laulettavan samaa säveltä. Hän odotti, kunnes\nlaulu loppui, ja lauloi sitten sen itse hyvin hiljaa omilla\nsepittämillään sanoilla. Jonkun aikaa oli kaikki hiljaista,\nmutta sitten alkoi laulu jälleen, mutta nyt ei sävel ollut sama.\nGascoigne odotti, kunnes uusi sävelmä oli toistettu useita kertoja,\nja senjälkeen hän lauloi uudelleen ensimmäisen sävelmän, päästäen\nkauniin tenoriäänensä täysiin oikeuksiinsa. Se kajahteli öisen ilman\nhiljaisuudessa, ja sitten hän odotti, mutta turhaan; vienoa naisääntä\nei enää kuulunut, ja Gascoigne vetäytyi levolle.\n\nTällaista jatkui kolmena tai neljänä iltana; Gascoigne lauloi aina\nniitä sävelmiä, jotka hän oli kuullut edellisenä iltana, kunnes\nnainen vihdoin ei tuntunut lainkaan pelkäävän, vaan vaihteli\nlaulujaan saadakseen huvikseen kuulla, kuinka niiden sävelet\ntoistettiin seuraavana iltana. Viidentenä iltana hän lauloi\nensimmäisen sävelmän, ja merikadettimme vastattua siihen hän lauloi\nerään toisen, kunnes hän oli laulanut kaikki laulut, odottaen\nvastausta joka kerta.\n\nMuuri oli korkeintaan kahdeksan jalan korkuinen, ja nyt Gascoigne\npäätti Jackin avulla päästä näkemään tämän tuntemattoman\nlaulajattaren. Hän pyysi kapteeni Hoggia tuomaan maihin jonkun\nverran tuuman paksuista nuoraa, ja hänen onnistui valmistaa tikkaat,\nkäyttäen kolmea tai neljää yläkerrassa olevaa tankoa, jotka oli\nvarattu pesuvaatteiden kuivaamista varten. Hän kiinnitti ne\nmeluttomasti seinää vasten illaksi valmiiksi. Oli kaunis, kuutamoinen\nilta, ja hän meni katolle Jack muassaan. Sävelmä laulettiin taaskin;\nGascoigne toisti sen ja kiipesi sitten hiljaa tikkaille, joita\nJack piteli, ja kohotti päänsä muurin harjan yläpuolelle. Hän näki\nnuoren, loistavasti puetun maurilaisen tytön, joka puolittain lepäsi\nottomanilla silmät suunnattuina kuuhun, ja kuun valossa Gascoigne\nsaattoi huomata, että tyttö oli tosiaankin kaunis.\n\nTyttö näytti vaipuneen aatoksiinsa, ja Gascoigne olisi ollut valmis\nantamaan mitä tahansa, jos olisi arvannut hänen ajatuksensa.\nTyytyväisenä näkemäänsä hän laskeutui jälleen katolle, lauloi erään\nsävelmistä ja toisti senjälkeen sanat:\n\n\"Älkää pelätkö -- rakastan teitä -- en osaa puhua kieltänne.\"\n\nSenjälkeen hän lauloi erään toisen sävelmän, ja sen loputtua toisti\ntaaskin samat arabiankieliset sanat; mutta vastausta ei kuulunut. Hän\nlauloi kolmannen sävelmän ja toisti sanat uudelleen, ja silloin hän\nriemukseen sai vastauksen; tyttö puhui lingua francaa.\n\n\"Osaatteko puhua tätä kieltä?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Gascoigne, \"kyllä osaan. Allah olkoon kiitetty!\nÄlkää olko peloissanne -- minä rakastan teitä.\"\n\n\"En tunne teitä. Kuka olette? Ette ole minun kansani lapsia.\"\n\n\"En, mutta tahtoisin olla, mikä ikinä te vain toivotte minun olevan.\nOlen vapaa mies ja englantilainen upseeri.\"\n\nGascoignen tämän vastauksen jälkeen syntyi äänettömyys.\n\n\"Hyljeksitäänkö minua siis?\" kysyi Gascoigne.\n\n\"Ei, ei hyljeksitä. Mutta te ette kuulu kansaani, ettekä ole minun\nmaastani. Älkää enää puhuko, sillä muutoin sananne kuullaan.\"\n\n\"Minä tottelen\", myöntyi Gascoigne, \"koska te sitä toivotte. Mutta\nminä riudun ikävässä huomeniltaiseen kuutamoon saakka. Lähden\nuneksimaan teistä. Allah teitä suojelkoon!\"\n\n\"Kuinka hämmästyttävän runollista kielenkäyttösi olikaan, Ned\",\nvirkkoi Easy heidän laskeutuessaan huoneeseensa.\n\n\"Totisesti, Jack, olen lukenut _Tuhat ja yksi yötä_. Sellaisia silmiä\net ole eläissäsi nähnyt. Millainen houri hän onkaan!\"\n\n\"Onko hän yhtä kaunis kuin Agnes, Ned?\"\n\n\"Kaksi kertaa niin kaunis kuutamossa.\"\n\n\"Se on pelkkää kuutamoa, ja sellaista on armastelusikin, sillä siitä\nei tule mitään.\"\n\n\"Tulee, jos minä sille mitään mahdan.\"\n\n\"No mutta, Gascoigne, mitä sinä tekisit vaimolla?\"\n\n\"Täsmälleen ihan samaa kuin sinäkin, Jack.\"\n\n\"Tarkoitan sitä, rakas Ned, kannattaako sinun mennä naimisiin?\"\n\n\"Ei, niin kauan kuin isäukko elää, mutta tiedän hänellä olevan jonkun\nverran rahaa arvopapereissa. Hän mainitsi minulle kerran, ettei minun\nsopisi odottaa kolmeatuhatta puntaa enempää. Kuten tiedät, minulla on\nsisaria.\"\n\n\"Ja ennenkuin siihen pääset, on sinulla kolmetuhatta lasta.\"\n\n\"Siinäpä suurilukuinen perhe, Jack\", virkkoi Gascoigne, purskahtaen\nnauruun, johon sankarimme yhtyi.\n\n\"No niin, ymmärräthän, että halusin ainoastaan pohtia tätä kysymystä\nkanssasi.\"\n\n\"Kyllä ymmärrän sen, Jack. Mutta me taidamme laskea saalista,\nennenkuin se on saatukaan, mikä on typerää.\"\n\n\"Kaikissa muissa tapauksissa paitsi silloin, kun uskallamme tunkeutua\navioliiton alalle.\"\n\n\"Mutta sinähän, Jack, alat muuttua perin järkeväksi.\"\n\n\"Viisauteni on ystäviäni, hulluuteni itseäni varten. Hyvää yötä!\"\n\nMutta Jack ei mennyt nukkumaan.\n\n\"En saa sallia Gascoignen tehdä sellaista typeryyttä\", mietti hän.\n\"Joutua naimisiin tumma-ihoisen tytön kanssa merikadetin palkalla,\njos häntä onnistaa -- saada kaulansa katkaistuksi, jollei häntä\nonnista.\"\n\nKuten Jack sanoi, oli hänen viisautensa hänen ystäviänsä varten,\nja hän jakoi sitä niin auliisti, ettei sitä jäänyt ollenkaan hänen\nomiksi tarpeikseen.\n\nNeiti Julia Hicks määräsi, kuten olemme aikaisemmin maininneet,\nTetuanin muodit, ja hänen pukeutumiskuosinsa olikin varsin pukeva.\nMaurilaiset naiset käyttivät laajoja huntuja, tai niitä saattoi\nnimittää miksi tahtoi, sillä heidän päähineensä ulottuivat joskus\nkantapäihin saakka ja verhosivat heidän koko vartalonsa, jättäen\nvain silmän pilkistelemään ja peittäen kaiken muun. Neiti Hicks\nhuomasi, että tällainen laite oli paljoa mukavampi kuin hattu, koska\nhän siten saattoi kävellä ulkosalla helteisessä päivänpaahteessa\npäivetyttämättä vaaleata ihoansa ja tähyillä kaikkia ja kaikkea,\nmuiden silti tuijottelematta häneen. Hän ei senvuoksi koskaan\nliikkunut ulkosalla ilman tällaista päällysvaippaa, johon oli\nkäytetty useita kyynäriä hienoa musliinia.\n\nHänen kotiasunaan oli tavallisesti värillisestä taftista valmistettu\npuku, sillä kerran hänen isänsä eläessä saapui satamaan pieni alus,\njoka purki suuren joukon englantilaista valmistetta olevia tavaroita,\nja koska alus oli lähtenyt purjehtimaan painolastissa, heräsi\nvarakonsulissa epäilyksiä siihen nähden, miten ne olivat joutuneet\nkapteenin haltuun. Sentähden hän haastoi kapteenin vastaamaan asiasta\nkuvernöörille, mutta juttu järjestettiinkin kaikessa ystävyydessä\nsiten, että varakonsuli sai noin neljännen osan lastista silkki- ja\nmusliinipakkoina.\n\nNeiti Hicksin kaikki puvut olivat senvuoksi sinisestä, vihreästä\ntai keltaisesta taftista, ja se asu ynnä valkoinen musliininen\npäällysvaippa tekivät hänet niin huomattavaksi kuin hänellä kaupungin\nainoana eurooppalaisena naisena olikin oikeus, ja jokainen Tetuanissa\nhaukkuva koira tunsi varakonsulin sisaren, vaikka vain harvat olivat\nnähneet hänen kasvonsa.\n\nNyt Jackin päähän pälkähti, että koska Gascoigne oli päättänyt\njatkaa rakkausseikkailuaan, sopisi hänen yllätykseksi hyvin pukeutua\nneiti Hicksiksi. Hän ehdotti sitä seuraavana aamuna Gascoignelle,\njoka hyväksyi ajatuksen, Ja seuraavana aamuna neiti Hicksin ollessa\nHoggin seurassa hänen onnistui salavihkaa ottaa yksi neidin puvuista\nja musliininen päällysvaippa, kuten hän saattoi tehdä arkailematta,\nkoska näitä vaatekappaleita oli runsaasti, sillä neiti Hicksiä eivät\nompelijattarien laskut vaivanneet.\n\nLähtiessään seuraavana iltana katolle Gascoigne puki yllensä neiti\nHicksin asun, ja hänen vartalonsa muistutti hyvin läheisesti neiti\nHicksiä, vaikka hän olikin hiukan kookkaampi. Hän odotti, että\nmaurilainen tyttö alkaisi laulaa, mutta tytön ääntä ei kuulunut.\nNiinpä hän kiipesi tikkaille ja tirkisti muurin yli, jolloin hän\nnäki tytön lepäävän samoin kuin aikaisemminkin syviin aatoksiin\nvaipuneena. Tytön katse osui hänen musliiniverhoiseen päähänsä, ja\nsitten kuului hiljainen kirkaisu.\n\n\"Älkää pelätkö, neiti\", rauhoitti Gascoigne häntä, \"en näe viehkeitä\nkasvojanne ensimmäistä kertaa. Ikävöin kumppania. Mitäpä olisinkaan\nvalmis antamaan siitä, että saisin istua vierellänne! Meillä ei tosin\nole sama uskonto, mutta seuraako siitä, ettei meidän pitäisi rakastaa\ntoisiamme?\"\n\nMaurilainen tyttö oli vastaamaisillaan, mutta silloin Gascoigne sai\nvastauksen sellaiselta taholta, jolta hän ei ollut sitä ensinkään\nodottanut. Sen antoi itse maurilainen, joka kuultuaan tyttärensä\nkirkaisun oli nopeasti tullut katolle.\n\n\"Haluaako eurooppalainen lilja sekoittaa tuoksuaan tumman orvokin\ntuoksuun?\" lausui hän, sillä hän oli usein nähnyt varakonsulin\nsisaren, jonka hän nyt kuvitteli tulleen katolle ja kavunneen\nmuurille puhelemaan hänen tyttärensä kanssa.\n\nGascoigne oli kyllin maltillinen käyttääkseen hyväkseen tätä\nonnellista erehdystä.\n\n\"Olen yksin, arvoisa mauri\", vastasi hän, \"ja kaipaan seuraa. Minua\non kiehtonut asuntonne katolla laulava satakieli; mutta en arvellut\nnäkeväni miehen kasvoja, kun rohkaisin mieltäni kiivetäkseni näille\ntikkaille.\"\n\n\"Jos eurooppalainen lilja on kyllin rohkea laskeutuakseen tänne,\nsopii hänen istua tumman orvokin vieressä.\"\n\nGascoigne katsoi viisaimmaksi olla vastaamatta mitään.\n\n\"Älkää pelätkö!\" jatkoi mauri. \"Mitä vanhasta miehestä tarvitsee\nvälittää!\"\n\nJa mauri toi tikkaat, jotka hän sijoitti muuria vasten.\n\nHetken kestäneen äänettömyyden jälkeen Gascoigne mietti: \"Se on\nkohtaloni.\" Ja sitten hän laskeutui muurilta, ja mauri talutti hänet\nsen patjan luokse, jolla hänen tyttärensä lepäsi. Senjälkeen hän\nsijoittui istumaan heidän likelleen, ja he aloittivat keskustelun.\nGascoigne tunsi varakonsulia ja hänen sisartaan kyllin hyvin\npystyäkseen esittämään osaansa, ja hän katsoi sopivaksi kertoa\nmaurille, että hänen veljensä mieli naittaa hänet laivankapteenille,\njota hän kammosi ja joka veisi hänet kylmään ja sumuiseen ilmanalaan,\nettä hän oli syntynyt täällä ja halusi elää ja kuolla täällä ja että\nhän mieluummin kuluttaisi elämänsä naiskammioissaan kuin lähtisi pois\ntästä maasta.\n\nSen kuultuaan Abdel Faza -- se nimittäin oli maurin nimi -- tunsi\nvoimakasta lemmenkaihoa. Hän vei kätensä otsalleen, kumarsi ja\nvakuutti Gascoignelle, että hänen naistenhuoneensa ja kaikki mitä\nniissä oli samoin kuin koko hänen talonsa ja hän itse olivat\nhänen. Tunnin kestäneen keskustelun jälkeen, johon Azar, maurin\ntytär, ei ottanut osaa, mauri pyysi Gascoignea laskeutumaan hänen\nnaistenhuoneisiinsa ja pantuaan merkille tyttärensä äänettömyyden\nvirkkoi hänelle:\n\n\"Azar, sinä olet vihoissasi siitä, että tämä eurooppalainen houri\ntulee niihin huoneisiin, joiden yksinvaltias sinä olet tähän saakka\nollut. Älä ole huolissasi! Sinä olet pian toisen oma, sillä Osman Ali\non pyytänyt sinua vaimokseen, ja minä olen kallistanut korvani hänen\npyynnölleen.\"\n\nOsman Ali oli yhtä vanha kuin Azarin isä, ja tyttö vihasi häntä. Hän\nojensi vapisten kätensä ja opasti Gascoignen naistenpuolelle. Mauri\nsaattoi heidät kynnykselle saakka, kumarsi ja poistui heidän luotansa.\n\nHelppo on kuvitella, että Gascoigne joudutti kosiskeluaan eikä\njättänyt käyttämättä niin kultaista tilaisuutta, ja se, mitä tytön\nisä oli ilmoittanut Osman Alista, edisti merikadettimme pyrkimyksiä\nhyvin suuresti.\n\nPoistuessaan naistenpuolelta hän oli samanlaisessa tilassa kuin\nuseimmat rakastuneet merikadetit, siis hieman kuumempana kuin\nkiehumapisteesen lämmitetty elohopea. Jack, joka oli koko ajan ollut\njonkun verran jännityksissä, ei suinkaan ollut pahoillaan kuullessaan\nystävällisen sävyisiä ääniä, ja muutamien minuuttien kuluttua hän\nhuomasi Gascoignen kapuavan tikkaille. Sankarimme mieleen johtui,\nettei hänen kenties olisi viisasta olla näkyvissä, koska mauri\nritarillisessa kohteliaisuudessaan saattaisi tulla tikkaiden\nyläpäähän saattamaan otaksuttua naistaan. Hän oli oikeassa, sillä\nAbdel Faza ei ainoastaan saattanut Gascoignea tikkaiden yläpäähän,\nvaan myöskin auttoi häntä laskeutumaan toiselle puolelle ja lausui\nhänelle jäähyväiset perin juhlallisesti.\n\nGascoigne riensi heitä tähyilleen Jackin luokse ja kertoi hänelle\nyksityiskohtaisesti illan tapahtumista, kuvaillen Azaria luoduista\nolennoista kauneimmaksi, kiehtovimmaksi ja hempeimmäksi. Puoli tuntia\nkestäneen selostuksen jälkeen hän äkkiä vaikeni, koska hän havaitsi\nJackin vaipuneen sikeään uneen.\n\nGascoigne uudisti vierailunsa joka ilta. Iäkäs Abdel Faza kävi joka\nkerta yhä kohteliaammaksi, ja merikadettimme oli pakko tekeytyä\nhyveelliseksi, jollei hän sellainen ollut. Hän oli olevinaan perin\nkaino.\n\nTällä välin kapteeni Hogg osoitti jatkuvasti huomaavaisuuttaan\ntodelliselle neiti Hicksille. Perämies kuljetti edelleenkin nautoja\nlaivaan, ja koska oli jo kulunut yli kolme viikkoa, oli heidän\naika ajatella lähtöä Touloniin. Mutta kapteeni Hogg oli liian\nkiihkeästi rakastunut; ja Gascoigne taas aikoi kaikkien rakastuneiden\nmerikadettien tavoin erota laivastosta.\n\nJack puhui järkeä kapteenille, joka tuntui kuulevan järkipuhetta,\nkoska neiti Hicks oli suostunut antamaan onnensa hänen ohjattavakseen\nja hänen hurmaannuksensa kruunuksi luvannut lähteä hänen mukaansa\n_Mary Annissa_. Senvuoksi Hogg ehdotti, että he lähtisivät\npurjehtimaan niin pian kuin suinkin voisivat. Ja niin pian kuin he\nolisivat nostaneet ankkurin, tulisi hän rannalle, ottaisi mukaansa\nneiti Hicksin ja purjehtisi täysin purjein Touloniin.\n\nJack olisi voinut sietää tämän. Vaikeuksia koitui Gascoignesta, joka\nei suostunut kuulemaankaan mistään sellaisesta, että poistuttaisiin\nilman hänen viehättävää Azariansa. Vihdoin Jack keksi suunnitelman,\njonka hän arveli onnistuvan ja joka olisi hyvä kepponen kuvernöörille\nkerrottavaksi. Sentähden hän oli suostuvinaan siihen, että Gascoigne\nottaisi mukaan pikku maurilaisnaisensa, ja he aprikoivat, miten\nse kävisi päinsä. Sitten Jack ilmoitti Gascoignelle keksineensä\nsuunnitelman, joka vetelisi.\n\n\"Kapteeni Hoggilta olen saanut tietää\", kertoi hän \"että hän aikoo\nviedä mukaansa neiti Hicksin, ja kun koetin ottaa selkoa, mitä hän\narveli siitä, että ottaisimme vielä yhden naisen laivaan, pani\nhän jyrkästi sitä vastaan, väittäen, että hänen täytyi saada koko\nkajuutta itseään ja mielitiettyään varten. Mutta ensinnäkään minulla\nei ole lainkaan halua luovuttaa kajuuttaa sen enempää neiti Hicksille\nkuin rouva Hoggillekaan. Olisi kovin epämukavaa menettää oikeutensa\noleskella kajuutassa, koska hän tahtoo armastella. Olen senvuoksi\npäättänyt, ettei hän saa ottaa neiti Hicksiä mukaan.\n\n-- Hän ehdotti minulle, että hän lähtee laivaan ja laittaa prikin\nliikkeelle, kun taas minä jään maihin vene mukanani merkitsemään\nnimeni asiakirjoihin, ja että neiti Hicks pujahtaa veneeseeni,\nkun minä lähden rannasta hämärissä. Mutta minäpä en tuokaan neiti\nHicksiä. Jos Hogg haluaa mennä hänen kanssansa naimisiin, tehköön\nsen, milloin minä en ole laivassa. Olen maksanut kaikesta ja pidän\nkajuuttaa omanani.\n\n-- Katsos, Ned, jos tahdot ottaa matkaan pienen maurilaisnaisesi, on\nsiihen ainoastaan yksi keino, ja se on sangen yksinkertainen. Jätä\nhänelle neiti Hicksin asu käydessäsi hänen luonansa huomenillalla\nja käske hänen hämärissä pujahtaa pois kotoa! Vaaraa ei ole missään\nmuualla kuin hänen omassa kodissaan, sillä niin pian kuin hän on\npäässyt ulkosalle, otaksutaan hänen olevan varakonsulin sisar, eikä\nhäntä tarkkailla eikä häneltä kysellä mitään. Minä tähyilen häntä\nja tuon hänet laivaan neiti Hicksin asemasta, Hogg panee prikin\nliikkeelle ja levittää onnessaan kaikki purjeet, tyttö lukitsee\nkajuutan oven sisäpuolelta, joten erehdystä ei huomata ennenkuin\nseuraavana aamuna, ja me saamme nauraa kapteeni Hoggille kelpo\nlailla.\"\n\nGascoigne kehui Jackin suunnitelmaa loistavaksi, hyväksyi sen, kiitti\nhäntä ja vakuutti, että Jack oli paras ystävä, mitä hänellä oli\nmilloinkaan ollut.\n\n\"Niin olenkin\", tuumi Jack, \"mutta sinä et sitä aluksi tunnusta\".\n\nSenjälkeen Jack meni kapteeni Hoggin puheille ja oli lämpimästi\nkannattavinaan hänen mielipiteitään, mutta kertoi hänelle Hicksin\nepäilevän jotakin olevan tekeillä, puhuneen hänelle siitä ja\nmaininneen, ettei hän päästäisi sisartaan näkyvistään, ennenkuin Hogg\nolisi laivassa.\n\n\"Ja kuten tiedätte\", haasteli Jack, \"ette saa mitään aikaan\nsuoranaisella väkivallalla, joten teidän on viisainta mennä laivaan\nja laittautua matkalle ja jättää minun huolekseni tuoda neiti Hicks\nalukseen, sittenkun hänen veljensä kuvittelee kaiken vaaran olevan\nohitse\".\n\n\"Paljon kiitoksia, herra Easy!\" vastasi kapteeni Hogg. \"Se on\noivallista, ja minä järjestän asian kultani kanssa. Kuinka kovin\nystävällinen olettekaan!\"\n\n\"Mutta, Hogg, lupaatteko pysyä vaiti?\"\n\n\"Kyllä\", vakuutti kapteeni.\n\n\"Tuo Gascoigne on perin hupakkomainen miekkonen ja aikoo karata erään\ntytön kanssa, johon hän on täällä tutustunut. Ja mitä luulette hänen\nehdottaneen? Sitä, että sittenkun laiva on lähtenyt liikkeelle, minun\npitäisi tuoda tyttö alukseen veneessä; ja hän on lainannut neiti\nHicksin puvun, että tyttö näyttäisi häneltä. Olen suostunut siihen,\nmutta koska en mitenkään voi sallia hänen tehdä sellaista tuhmuutta,\ntuonkin tytön sijasta laivaan neiti Hicksin. Mutta ottakaa huomioon,\nHogg, että hän on senlaatuinen huimapäinen miekkonen, että jos hän\nhuomaisi minun pettäneen häntä, hän lähtisi viipymättä maihin ja\npyytäisi meitä jättämään hänet. Senvuoksi meidän pitää viedä neiti\nHicks kajuuttaan, johon hän sulkeutuu koko yöksi, jotta Gascoigne ei\npääse selville kujeestamme ennenkuin seuraavana aamuna, ja silloin\nsaamme nauraa hänelle makeasti.\"\n\nKapteeni Hogg vastasi, että se olisi mainio kepponen, kuten\nGascoignekin oli aikaisemmin sanonut.\n\nNyt pitää ottaa huomioon, että vesi ja naudat, lampaat ja kanat\nolivat kaikki laivassa; ja Hicksin saatua Jackilta kaikesta maksun\nhänen käytöksensä oli hyvin suuresti muuttunut; hän oli vain\nmuodollisen kohtelias, sillä kiskottuaan sankaristamme kaiken\nmahdollisen hyödyn, hän halusi kiihkeästi päästä eroon sekä hänestä\nettä kapteeni Hoggista.\n\nSankarimme oli siitä kovin pahastunut, mutta ei ollut sitä\nhuomaavinaankaan, koska se ei olisi sopinut hänen silloisiin\ntarkoituksiinsa -- hän päinvastoin osoitti mitä lämpimintä ystävyyttä\nvarakonsulia kohtaan ja saatuaan sopivan tilaisuuden mainitsi\nHicksille, ettei hän osannut palkita hänen hyväntahtoisuuttaan\nparemmin kuin paljastamalla erään suunnitellun salajuonen. Sitten hän\nkertoi Hicksille hänen sisarensa aiotusta karkaamisesta ja ilmoitti,\nettä juuri hänen oli tarkoitus viedä neiti Julia laivaan. \"Katalaa,\nkautta taivaan!\" kivahti varakonsuli. \"Minä kirjoitan asiasta\nulkoministeriöön.\"\n\n\"Minun mielestäni\", virkkoi Jack, \"olisi teidän paljoa parempi\nmenetellä minun ehdottamallani tavalla. Siitä olisi seurauksena\nsydämellinen nauru ja kapteeni Hoggin nolaus. Pukeutukaa te\nsisarenne vaatteisiin, ja minä vien laivaan teidät hänen sijastaan.\nKuvitelkoon hän, että hän on saanut sisarenne varmasti haltuunsa!\nVien teidät kajuuttaan, ja te sulkeudutte sinne. Hän ei voi lähteä\npurjehtimaan ilman minun määräystäni, enkä minä allekirjoita\nasiakirjoja. Seuraavana aamuna aukaisemme kajuutan oven ja saamme\nnauraa hänelle aimo tavalla. Käskekää veneenne tulla noutamaan teitä\naamun koittaessa, ja minä pakotan hänet silloin viipymättä lähtemään\nTouloniin. Se olisi verraton kepponen.\"\n\nNiin arveli varakonsulikin samoin kuin myöskin Gascoigne ja kapteeni\nHogg arvelivat. Hän pudisti Jackin kättä ja oli hänelle yhtä\nkohtelias kuin aikaisemminkin.\n\nSinä iltana Gascoigne jätti yhden neiti Hicksin monista puvuista\nAzarille, joka suostui lähtemään hänen mukaansa ja sulloi mukaansa\nkaikki jalokivet ja rahat, jotka sai käsiinsä. Pieni olento-parka!\nHän vapisi pelosta ja riemusta. Neiti Hicks kuljetti, kuten hän itse\nluuli, salaa laivaan vaatelippaan, ja lippaassa oli myöskin hänen\nrahallinen omaisuutensa, kolmesataa dollaria. Hicks nauroi partaansa,\nja samoin teki Jack. Ja kaikki paneutuivat levolle siinä uskossa,\nettä heidän toiveensa toteutuisivat. Aikaisen päivällisen jälkeen\nkapteeni Hogg ja Gascoigne lähtivät prikiin; he kumpikin puristivat\nJackin kättä ikäänkuin eivät enää koskaan häntä näkisi, ja kaikki\nasianomaiset loivat toisiinsa ymmärtämyksen katseita.\n\nNiin pian kuin he olivat ehtineet poistua ovesta, alkoi varakonsuli\nhihittää, ja neiti Hicks, joka luuli hänen hihittävän sille\najatukselle, että hän oli päässyt eroon kapteeni Hoggista, hihitti\nvielä enemmän katsoessaan sankariimme, joka oli hänen uskottunsa. Ja\nlukijamme tuntemista syistä sankarimme hihitti vieläkin enemmän kuin\nkumpikaan heistä.\n\nVähäistä ennen pimeän tuloa lähetettiin nyt liikkeelle lähteneestä\nprikistä vene rannalle, ja sopimuksen mukaisesti Hicks lausui\nmenevänsä konttoriinsa laittamaan asiakirjoja kuntoon -- nimittäin\npukeutumaan sisarensa vaatteisiin. Neiti Hicks nousi heti pystyyn\nja sopimuksen mukaisesti toivotti sankarillemme hauskaa matkaa ja\nsanoi, että hänen pitäisi käydä levolle, koska häntä vaivasi ankara\npääkipu -- hän toivotti veljelleen hyvää yötä ja meni huoneeseensa\nodottaakseen vielä tunnin, jonka jälkeen sankarimme lähdettyään\nveneellä rannasta pettääkseen varakonsulia piti palata, kohdata\nhänet puutarhassa ja viedä hänet prikiin. Senjälkeen sankarimme meni\nkonttoriin auttamaan varakonsulia, joka riisui yltään kaikki omat\nvaatteensa ja sitoi ne liinaan, aikoen pukea ne jälleen yllensä\nehdittyään kajuuttaan.\n\nNiin pian kuin hän oli valmis, saattoi Jack oletetun neiti Hicksin\nveneelle, kantaen hänen myttyään. He poistuivat rannasta hyvin\nkiireellisesti, ja sopivassa tilaisuudessa Jack tipautti Hicksin\nmytyn mereen. Heti heidän saavuttuaan laivan kupeelle kapusi Hicks\nkannelle, Jack saattoi hänet kajuuttaan. Astuessaan sisälle hän\npuristi Jackin kättä, kuiskaten: \"Kuinka makeasti saammekaan nauraa\nhuomenaamulla!\" Ja sitten hän lukitsi oven.\n\nTällä välin vene kiinnitettiin koukkuihin ja hinattiin kannelle, ja\nvarovaisuuden vuoksi Jack panetti kiinni kansiakkunan luukut, jotta\nHicks ei voisi päästä selville siitä, mitä oli tekeillä. Gascoigne\ntuli sankarimme luokse ja puristi hänen kättänsä.\n\n\"Olen niin kovin kiitollinen sinulle, Jack. Totisesti, kuinka\nmakeasti saammekaan nauraa huomenaamulla!\"\n\nNiin pian kuin vene oli hinattu taavetteihinsa ja isopurje\npullistunut, tuli myöskin kapteeni Hogg sankarimme luokse, pudisti\nhänen kättään ja kiitti häntä. Ja hänkin lausui lopuksi:\n\n\"Totisesti, herra Easy, kuinka makeasti saammekaan huomenaamulla\nnauraa!\"\n\n\"Naurakoot ne, jotka voittavat!\" tuumi Jack. Tuuli oli myötäinen,\nvahdit järjestettiin, suunta määrättiin, kaikki poistuivat kannen\nalle riippumattoihinsa ja vaipuivat uneen, odottaen seuraavaa aamua.\nKun ei myöskään Hicksillä ollut parempaa tekemistä, kävi hänkin\nnukkumaan, ja seuraavan aamun sarastaessa oli kuljetuslaiva _Mary\nAnn_ yli sadan meripenikulman päässä Afrikan rannikosta.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU\n\nSankarimme esiintyy paholaisena.\n\n\nMeidän täytyy jättää lukijan tehtäväksi kuvitella seuraavan aamun\npaljastuksen vaikutusta. Kaikki muut olivat vimmoissaan paitsi\nJackia, joka ei voinut muuta kuin nauraa. Kapteeni halusi palata\nnoutamaan neiti Hicksiä, Gascoigne noutamaan Azaria ja varakonsuli\nhalusi palata päästäkseen vapaaksi -- mutta tuuli oli paluuta varten\nvastainen, ja pian Jack voitti kapteenin puolelleen.\n\nHän huomautti Hoggille, että jos hän palaisi, hän ensinnäkin rikkoisi\nkuljetussopimuksen ja toiseksi hänen täytyisi maksaa kaikki kuolleet\nnaudat, ja jos Hogg tahtoi ottaa neiti Hicksin vaimokseen, hänen\nei sopisi etukäteen vahingoittaa hänen mainettaan pitämällä häntä\nlaivassaan ennen vihkimistä, ja vihdoin hän mainitsi, että kapteeni\nvoisi mennä avioliittoon neiti Hicksin kanssa milloin vain haluaisi,\nsillä veli ei voisi sitä estää. Kaikki nämä olivat sangen hyviä\nneuvoja, ja kapteeni muuttui perin rauhalliseksi ja järkeväksi ja\nlevitti aluksensa kaikki purjeet.\n\nGascoignelle taas oli hyödytöntä puhua järkeä, minkä vuoksi sovittiin\nniin, että hän saisi hyvitystä, niin pian kuin he pääsisivät taaskin\nmaihin, Kiukkuisin oli Hicks. Hän vaati, että laivan pitäisi kääntyä\ntakaisin, kun taas sekä Jack että kapteeni epäsivät sen, vaikka\nhän uhkailikin heitä koko ulkoministeriöllä. Hän tiukkasi omia\nvaatteitaan, mutta Jack vastasi hänelle, että ne olivat pudonneet\nveneestä mereen heidän soutaessaan rannalta alukseen. Senjälkeen\nHicks komensi perämiestä ja miehiä kääntämään laivan takaisin, mutta\nhe nauroivat hänelle ja hänen naisenasulleen.\n\n\"Joka tapauksessa toimitan teidät erotetuksi palveluksesta\", sanoi\nhän sankarillemme raivoissaan.\n\n\"Olen siitä äärimmäisen kiitollinen teille\", vastasi Jack.\n\nJa kapteeni Hoggia huvitti niin suuresti se, että varakonsuli\nesiintyi sisarensa vaatteissa, että hän tyyten unohti oman\npettymyksensä nauraessaan aiotulle langolleen. Hän alkoi jälleen olla\nystävällinen Jackille, joka saavutti entisen vaikutusvaltansa ja\ntilasi portteria vintturin luokse.\n\nHe nauttivat oivallisen päivällisen, mutta Hicks kieltäytyi tulemasta\nmukaan pöytään, mikä ei kuitenkaan pilannut Jackin eikä kapteenin\nruokahalua. Gascoigne taas ei voinut syödä suupalaakaan, vaan joi\nylettömästi, silmäillen pikarinsa reunan ylitse ikäänkuin olisi\nvoinut syödä sankarimme, joka vain nauroi sitäkin enemmän.\n\nHicks oli kääntynyt miesten puoleen, pyytäen heitä lainaamaan hänelle\nvaatteita, mutta Jack oli arvannut sen edeltäkäsin, ja hän oli\nkaikkivaltias. Ei ainoatakaan nuttua eikä ainoitakaan housuja ollut\nsaatavissa, ei rakkaudesta eikä rahasta. Senjälkeen Hicks katsoi\nviisaimmaksi hieman nöyrtyä ja kääntyi kapteeni Hoggin puoleen,\njoka pyysi saada kieltäytyä antamasta vaatteita, jollei Hicks\nsuostuisi hänen ja sisarensa väliseen avioliittoon, mihin Hicks antoi\npaheksuvan epäävän vastauksen. Sitten hän turvautui Gascoigneen,\njoka hyvin happamesti käski hänen mennä hornaan. Vihdoin hän puhui\nasiasta sankarillemme, joka nauroi ja sanoi mieluummin näkevänsä\nhänet kadotuksessa. Niinpä Hicks istuutui hameissansa vannoskelemaan\nkostoa. Gascoigne, joka oli juonut paljon syömättä mitään, meni\nkajuuttaan nukkumaan -- kun taas kapteeni Hogg ja sankarimme joivat\nportteria vintturin luona.\n\nNiin kului ensimmäinen päivä, ja tuuli oli mainion suotuisa -- naudat\nammuivat, kukot kiekuivat, lampaat määkivät, ja _Mary Ann_ purjehti\nlähemmäs kaksisataa meripenikulmaa. Jack valtasi toisen kajuutassa\nolevan makuusijan, ja hänen majesteettinsa edustajan oli pakko nukkua\nkansien välissä olevalla märssypurjeella, kummallakin puolellaan\nhärkä, joka tuontuostakin tavoitteli häntä sarvillaan ikäänkuin olisi\ntiennyt saavansa kiittää juuri häntä siitä, että se oli tuotu laivaan\nja määrätty karkoittamaan keripukkia Toulonin laivastosta.\n\nEmme voi syventyä yksityiskohtaisesti kuvaamaan matkaa, joka tuulen\npysyessä myötäisenä suoritettiin kymmenessä päivässä menettämättä\nainoatakaan nautaa. Tällä ajalla Hicks alentui syömään virkkamatta\nmitään, kuvitellen koston hetken lyövän silloin, kun he yhtyisivät\namiraalin laivastoon. Gascoigne tointui vähitellen, mutta ei puhunut\nmitään sankarillemme, joka edelleenkin nauroi ja joi portteria.\nYhdentenätoista aamuna he olivat keskellä Toulonin laivastoa, ja\nHicks hymyili riemuisesti sivuuttaessaan sankarimme hameasussaan ja\nihmetteli sitä, ettei Jackissa lainkaan näkynyt vapistuksen merkkejä.\n\nJack käski ohjata aluksen lippulaivan perän luokse, lasketti veneen\nvesille, meni amiraalinlaivaan, näytti valtakirjansa ja ilmoitti\ntuoneensa naudat. Annettiin merkki kaikille laivoille, saalis\njaettiin tasapuolisesti, ja sitten amiraali tiedusti sankariltamme,\noliko kuljetuslaivan laivurilla muita eläimiä aluksessaan. Jack\nvastasi, ettei laivurilla ollut, mutta kun Maltan kuvernööri oli\nmaininnut hänelle, että niitä kenties haluttaisiin, oli hän ostanut\njoitakuita lampaita ja muutamia tusinoita kanoja, jotka olivat\nsuurimmaksi osaksi amiraalin käytettävissä, jos hän suvaitsisi ottaa\nne vastaan. Amiraali oli sangen kiitollinen kuvernöörille ja myöskin\nJackille siitä, että häntä oli ajateltu, mutta ei luonnollisestikaan\nsuostunut ottamaan vastaan eläimiä maksamatta niistä. Hän kehoitti\nlähettämään laivaansa niistä kaikki ne, jotka voitiin luovuttaa, ja\npyysi sitten Jackia syömään päivällistä seurassaan, sillä Jack oli\npukeutunut parhaaseen asuunsa ja näytti hyvin hienolta.\n\n\"Herra Easy\", kysyi lippukapteeni, joka oli katsellut kuljetusalusta\nkaukoputkella, \"onko laivassa mukana laivurin vaimo?\"\n\n\"Ei, sir\", vastasi Jack. \"Se henkilö on varakonsuli.\"\n\n\"Mitä? Hameissa! Varakonsuliko?\"\n\n\"Niin, Tetuanin varakonsuli. Hän tuli laivaan siinä asussa\nprikin lähdettyä liikkeelle, ja katsoin velvollisuudekseni olla\nviivyttelemättä, sillä tiesin, kuinka tärkeätä laivaston oli saada\ntuoretta lihaa.\"\n\nEasy seurasi amiraalia ja lippulaivan kapteenia kajuuttaan, jossa hän\nrohkeasti kertoi, miten hän oli tehnyt kepposet kaikille kolmelle.\nHeidän kummankaan oli mahdotonta olla nauramatta, ja kun he alkoivat\nnauraa, oli heidän melkein yhtä mahdotonta tauota.\n\n\"Herra Easy\", virkkoi amiraali vihdoin, \"en moiti teitä kovin\nankarasti. Nähtävästi kuljetuslaivan kapteeni olisi viivyttänyt\nlähtöä, koska hän oli rakastunut -- ja herra Gascoigne olisi jäänyt\nmaihin, koska hän oli pahasti ihastunut, ottamatta lukuun sitä,\nkuinka pahaa verta englantilaisia kohtaan tytön ryöstäminen olisi\nnostattanut. Mutta mielestäni olisi teidän sopinut järjestää kaikki\nse laittamatta varakonsulia hameasuun.\"\n\n\"Menettelin parhaan harkintani mukaan, sir\", vastasi Jack perin\nnöyrästi.\n\n\"Ja suurin piirtein katsoen olette menetellyt hyvin. Kapteeni\nMalcolm, lähettäkää vene noutamaan varakonsuli!\"\n\nHicks halusi liiankin maltittomasti päästä kertomaan kärsimästään\nvääryydestä välittääkseen siitä, että hän oli sisarensa vaatteissa.\nHän tuli lippulaivaan, ja vaikka kuuluikin äänekästä tirskuntaa,\narveli hän sen pian kääntyvän hänen hyväkseen, kun saataisiin tietää,\nettä hän oli diplomaattinen henkilö. Hän kertoi tarinansa ja odotti\namiraalin ratkaisua, jonka piti murskata kannen suojan puolisella\nlaidalla kadettien joukossa seisova sankarimme. Mutta amiraali\nvastasikin:\n\n\"Herra Hicks, ensinnäkin tämä tuntuu minusta olevan sisarenne\navioliittoa koskeva perheasia, joka ei vähääkään kuulu minuun.\nMenitte laivaan omasta vapaasta tahdostanne naisenasussa. Herra\nEasyn saamat määräykset olivat jyrkät, ja hän noudatti niitä. Hänen\nvelvollisuutensa oli lähteä liikkeelle heti, kun kuljetuslaiva\noli valmis. Teidän sopii lähettää ministeriöön valituksenne, jos\nhaluatte, mutta ystävänä sanon teille, että se todennäköisesti\naiheuttaisi eronne, sillä tällaisia kepposia ei ulkoministeriössä\nymmärretä. Saatte palata kuljetuslaivaan, joka poikettuaan Mahonissa\npalaa Tetuaniin. Vene on laivan kupeella, sir.\"\n\nÄllistyneenä siitä, kuinka vähän kunnioitusta varakonsulille\nosoitettiin Hicks työnsi hameensa jalkojensa väliin ja laskeutui\nlaivan kannelta koko miehistön nauraessa.\n\nSankarimme söi päivällistä amiraalin pöydässä, ja häntä kohdeltiin\nsuopeasti. Hän sai määräyksen lähteä samana iltana purjehtimaan\nMinorcaan, ja heti päivällisen jälkeen hän palasi alukseensa, jossa\nhän tapasi kapteeni Hoggin hyvin vilkkaasti myymässä portteriaan\n-- Gascoignen kävelemässä kannella murheellisissa mietteissä -- ja\nHicksin yksinäisenä peräkannella jöröttelemässä hameissaan.\n\nNiin pian kuin veneet olivat irtaantuneet _Mary Annin_ kupeelta,\nnosti alus lippunsa ja purjeensa, ja koska kaikki portteri ei vielä\nollut mennyt kaupaksi, tilasi Jack sitä pullon kannelle.\n\nJack oli hyvin mielissään hänen ja kuvernöörin välisestä\nselvittelystä ja tunsi kerrankin, ettei hän ollut laittanut itseään\npulaan ja että hän lisäksi oli estänyt toisia joutumasta pinteisiin.\n\nGascoigne asteli kannella synkkänä. Hän oli todellakin perin onneton;\nhänellä oli ollut aikaa miettiä, ja kun nyt pahin tunnehyöky oli\nohitse, tunsi hän sankarimme tehneen hänelle todellisen palveluksen\nja estäneen hänet tekemästä perinpohjaisen typerää tekoa; mutta\nsittenkin hän oli haastanut tämän ystävän kaksintaisteluun --\nsellainen oli hänen kiitollisuutensa ollut! Hän olisi ollut valmis\nantamaan mitä tahansa saadakseen kaiken tapahtuneen tapahtumattomaksi\nja päästäkseen jälleen ystävyyssuhteisiin Jackin kanssa, mutta\nerehdyksen tunnustaminen hävetti häntä, kuten se useimpia ihmisiä\nhävettää. Hän oli kuitenkin melkein päättänyt tehdä sen ja käveli\nedestakaisin, aprikoiden, millä tavoin hän sen tekisi, kun Jack, joka\ntapansa mukaan istui vintturin läheisyyteen sijoitetulla tuolilla\nportterilasi edessään, virkkoi itsekseen:\n\n\"Olisinpa valmis panemaan pääni pantiksi siitä, että Ned tahtoisi\nhieroa sovintoa, mutta häntä hävettää aloittaa puhelua. Olen ehkä\nerehtynyt, ja hän saattaa kimmahtaa loitolle, jos häneen kajoan.\nMutta jos olenkin erehtynyt, en missään nimessä minä ole väärässä --\ntunnustelenpa häntä.\"\n\nJack odotti, kunnes Gascoigne taaskin ehti hänen kohdalleen, ja\nlausui sitten, katsoen kumppaniaan ystävällisesti ja ymmärtävästi\nsilmiin:\n\n\"Kuulehan, Ned, haluatko lasin portteria?\"\n\nGascoigne hymyili, ja Jack ojensi kätensä. Sovinto syntyi\nsilmänräpäyksessä, eikä heistä kumpikaan ryhtynyt pohtimaan\nriitakysymystä.\n\n\"Olemme Minorcassa päivän tai parin perästä\", huomautti Jack jonkun\najan kuluttua. \"Nyt olen hyvilläni, kun pääsemme sinne. Tiedätkö,\nNed, että olen sangen tyytyväinen itseeni; en ole tällä kertaa\njoutunut minkäänlaisiin pinteisiin, ja siitä huolimatta minulla on\nhyvä juttu kerrottavaksi kuvernöörille palattuani Maltaan.\"\n\n\"Osittain minun kustannuksellani\", vastasi Gascoigne.\n\n\"Niinpä niin, sinä olet siinä hiukan mukana, mutta päähenkilöt ovat\ntoiset.\"\n\n\"Mitenkähän sille tyttö-poloiselle lienee käynyt?\" huoahti Gascoigne,\njoka ei malttanut olla mainitsematta Azaria. \"Pahimmin minua kirvelee\nse, että hän varmaankin pitää minua aikamoisena raakalaisena.\"\n\n\"Epäilemättä, Ned, -- kaada itsellesi uusi lasi portteria!\"\n\n\"Hänen isänsä antoi minulle tämän ison timantin.\"\n\n\"Se vanha vuohi -- myy se ja juo rahat hänen terveydekseen!\"\n\n\"Ei; minä säilytän sen hänen tyttärensä muistoksi.\"\n\nSenjälkeen Gascoigne vaipui alakuloisiin aatoksiin, ja Jack muisteli\nAgnesta.\n\nKahden päivän kuluttua he saapuivat Mahoniin ja tapasivat _Auroran_\njo siellä kapteeni Wilsonin komennuksessa. Hicks oli taivuttanut\nkapteeni Hoggin luovuttamaan hänelle vaatteita Jackin peruutettua\nkieltonsa heti amiraalin luota tultuaan. Hicks käsitti, että\njollei amiraali tahtonut kuunnella hänen valituksiaan, ei lainkaan\nhyödyttänyt puhua kapteenille. Niinpä hän pysytteli prikissä kapteeni\nHoggin elättinä, ja kadettiemme poistuttua kuljetuslaivasta heistä\ntuli sangen hyvät ystävät. Hicks suostui avioliittoon, ja kapteeni\nHoggista tuli onnellinen.\n\nAzar-rukka taas oli neiti Hicksin asussa harhaillut rannalla\nväsyksiin saakka ja vihdoin sydän murtuneena palannut isänsä kotiin.\nHänet oli päästänyt sisälle itse Abdel Faza, joka oli kuvitellut\nneiti Hicksin saapuneen ja joutunut hurmioihin -- mutta havaittuaan\ntulijan olevan tyttärensä hän oli vimmastunut. Seuraavana päivänä\nAzar oli muuttanut Osman Alin naistenpuolelle.\n\nIlmoittauduttuaan laivaansa Jack ei kertonut tapahtumien kulkua,\nollakseen loukkaamatta Gascoignen tunteita. Kapteeni Wilson oli\ntyytyväinen siihen, miten hän oli suorittanut tehtävänsä, ja tiedusti\nhäneltä, halusiko hän mieluummin jäädä _Harpyyn_ vaiko seurata häntä\n_Auroraan_.\n\nJack empi.\n\n\"Puhukaa suoraan, herra Easy! Jos kapteeni Sawbridge on mielestänne\nminua parempi, niin en loukkaannu.\"\n\n\"Ei, sir\", vastasi Easy. \"Kapteeni Sawbridge ei mielestäni ole\nparempi; te kumpikin olette olleet yhtä hyväntahtoisia minua kohtaan,\nmutta mieluummin olen teidän komennuksessanne. Mutta asian laita on\nniin, sir, etten mielelläni eroa Gascoignesta enkä --\"\n\n\"Kenestä?\" virkkoi kapteeni, hymyillen. \"Mestystä, sir. Pitänette\nminua hupakkona, mutta en olisi tällä hetkellä hengissä ilman häntä.\"\n\n\"En pidä kiitollisuutta hupakkomaisena, herra Easy\", vastasi kapteeni\nWilson. \"Herra Gascoignen aion ottaa mukaani, jos hän suostuu\ntulemaan, koska kunnioitan suuresti hänen isäänsä, eikä minulla\nole hänestä mitään moittimista, nimittäin yleensä puhuen. Mutta\nmitä Mestyyn tulee -- no niin, hän on kelpo mies, ja koska olette\nkäyttäytynyt oikein hyvin, kenties ajattelen asiaa.\"\n\nSeuraavana päivänä Mesty joutui siihen veneenmiehistöön, jonka\nkapteeni Wilson laivaston ohjeiden mukaan otti mukaansa, ja hänet\nmäärättiin samaan asemaan _Auroraan_, asemestarin apulaiseksi.\nGascoigne ja sankarimme siirrettiin myöskin fregattiin.\n\nKun sankarimme ei ole koskaan osoittanut erikoista mieltymystä\nvirkatehtäviinsä, ei lukijaa kummastuta se, että hän pyysi kapteeni\nWilsonilta saada viettää muutamia päiviä maissa, ennenkuin hän menisi\n_Auroraan_. Kapteeni Wilson antoi saman luvan Gascoignelle, koska\nhe olivat molemmat jonkun aikaa saaneet olla kuljetusaluksessa.\nSankarimme majoittui kaupungin ainoaan arvossapidettyyn hotelliin,\nja milloin hän vain kohtasi jonkun _Auroran_ upseerin, hän hyvin\nkohteliaasti pyysi häntä syömään päivällistä kanssansa.\n\nJackin maine oli kulkenut hänen edellään, ja merikadetit joivat\nhänen viiniään ja vannoivat, että hän oli verraton mies. Eipä silti,\nettä Jack olisi pettynyt, mutta tasa-arvon periaatteiden mukaan hän\npäätteli, että niiden, joiden kannatti, tuli tarjota päivällisiä\nniille, joiden ei kannattanut. Tämä oli murheellinen erehdys Jackin\npuolelta; mutta hän ei ollut vielä oppinut tuntemaan rahan arvoa; hän\noli kyllin hupsu ajatellakseen, että sen ainoa oikea käyttötapa oli\nmuiden ihmisten onnellistuttaminen. Hänen puolustuksekseen täytyy\nkuitenkin huomauttaa, että hän oli merikadetti ja filosofi eikä ollut\nvielä täyttänyt kahdeksattatoista ikävuottaan.\n\nVihdoin Jack, joka oli aina valmiina kestitsemään, oli ollut maissa\nniin kauan, että _Auroran_ ensimmäinen luutnantti, joka huomasi\nupseeriensa kovin innokkaasti pyrkivän lomalle, kun heillä nyt oli\nvähän, jos ollenkaan kustannuksia, lähetti hänelle hyvin kohteliaan\nsanoman, pyytäen saada ilokseen nähdä hänet laivassa samana iltana.\nJack lähetti yhtä kohteliaan vastauksen, ilmoittaen ensimmäiselle\nluutnantille, että koska hän ei ollut tiennyt viimemainitun haluavan\ntavata häntä, hän oli luvannut mennä joidenkuiden ystäviensä kanssa\nnaamiaisiin sinä iltana, mutta että hän varmasti tulisi laivaan\nosoittamaan kunnioitustaan seuraavana päivänä. Ensimmäinen luutnantti\nhyväksyi hänen esittämänsä syyn, ja kestittyään puolta tusinaa\n_Auroran_ upseereita, sillä _Harpy_ oli lähtenyt merelle kaksi päivää\naikaisemmin, sankarimme pukeutui naamiaisia varten, jotka pidettiin\nkirkossa noin kahden ja puolen englanninpenikulman päässä Mahonista.\n\nJack oli valinnut paholaisen naamion, pitäen sitä sopivimpana,\nnousi aasin selkään ja ratsasti naamiaisiin siinä asussa. Mutta\nollessaan astumaisillaan sisälle hän näki keltaisten vaunujen, joiden\nmukana oli kaksi kirjaviin livereihin puettua lakeijaa, seisahtuvan\nlikelleen, ja lakeijain avattua oven hän kohteliaaseen tapaansa\ntarjosi käsivarttaan auttaakseen vaunuista iäkästä, timanttien\npeitossa olevaa leskirouvaa. Nainen katsahti ylöspäin ja nähtyään\nJackin, joka oli karvainen ja jolla oli kolmihaarainen hanko, sarvet\nja pitkä häntä, päästi kimeän kirkaisun ja olisi pudonnut vaunuista,\njollei kapteeni Wilson, joka saapui paikalle täydessä virka-asussaan,\nolisi ottanut häntä syliinsä. Sillä aikaa, kun vanha nainen kiitteli\npelastajaansa ja kapteeni Wilson kumarteli, Jack perääntyi hätäisesti.\n\n\"Tänä iltana en tee valloituksia\", mietti hän.\n\nNiin hän astui kirkkoon ja sekaantui väkijoukkoon. Mutta tungos\noli niin tiivis, että tuskin pääsi liikkumaan, ja pian sankarimme\nkyllästyi heiluttelemaan kolmihaaraista valtikkaansa ja pistelemään\nsillä ihmisiä, jotka ihmettelivät, mitä pahusta hän tarkoitti.\n\n\"Tämä on tylsää hommaa\", tuumi Jack. \"Ulkosalta löydän ehkä\nhauskempaa.\"\n\nNiinpä Jack veti vaipan ylleen ja lähti etsimään seikkailuja. Hän\nkäveli maaseudulle päin noin puolen englanninpenikulman matkan ja\nsaapui loistavalle, appelsinipuutarhassa sijaitsevalle talolle, jota\nhän päätti tarkastaa. Hän havaitsi, että eräs ikkuna oli auki ja että\nse huone oli valaistu. Kavuttuaan ikkunan luokse hän raotti valkeita\nverhoja ja tirkisti sisälle.\n\nVuoteessa virui vanhahko henkilö ilmeisesti kuolemaisillaan, ja\nhänen vierellään oli kolme pappia, joista yksi piti kädessään\nristiinnaulitun kuvaa ja toinen suitsutusastiaa kolmannen istuessa\npöydän ääressä edessään paperia, kynä ja mustetta. Kun Jack ymmärsi\nespanjankieltä, jäi hän kuuntelemaan ja kuuli yhden papeista\nlausuvan: \"Syntisi ovat olleet suunnattomat, poikani, enkä voi antaa\nsinulle viimeistä voitelua enkä synninpäästöä, jollet jollakin\ntavalla korvaa niitä.\"\n\n\"Olen\", virkkoi kuoleva, \"jättänyt rahaa kymmentätuhatta messua\nvarten sieluni hyväksi\".\n\n\"Viisisataatuhatta messua ei riittäisi. Miten olet saanut\nsuunnattoman omaisuutesi? Koronkiskonnalla ja köyhiä riistämällä.\"\n\n\"Olen jättänyt tuhat dollaria jaettaviksi köyhille\nhautajaispäivänäni.\"\n\n\"Tuhat dollaria ei merkitse mitään -- sinun täytyy määrätä koko\nomaisuutesi pyhälle kirkolle.\"\n\n\"Entä lapseni!\" vastasi kuoleva heikosti.\n\n\"Mitä merkitsevät lapsesi pelastuksesi rinnalla? Älä vastusta! Joko\nsuostut tai muutoin epään sinulta kuolevien lohdutuksen ja lisäksi\nsuljen sinut seurakunnasta --\"\n\n\"Armoa, pyhä isä -- armoa!\" rukoili kuoleva riutuvalla äänellä.\n\n\"Armoa ei sinulle ole, olet kadotettu iankaikkisesta iankaikkiseen.\nAamen. Nyt kuule: _Excommunicabo te_ --\"\n\n\"Seis -- seis! Onko teillä paperi valmiina?\"\n\n\"Se on täällä ihan valmiina; sen mukaan peruutat kaikki aikaisemmat\njälkisäädöksesi ja lahjoitat omaisuutesi pyhälle kirkolle. Me luemme\nsen sinulle, sillä Jumala varjelkoon siitä, että väitettäisiin pyhän\nkirkon vastaanottaneen tahtomatta annettua lahjaa.\"\n\n\"Kirjoitan nimeni siihen\", jatkoi kuoleva mies. \"Mutta näköni alkaa\npettää; joutukaa, antakaa minulle synninpäästö!\"\n\nPappien tukemana kuoleva sai vaivoin nimensä kirjoitetuksi paperiin.\n\n\"Ja nyt antakaa minulle synninpäästö!\"\n\n\"Varmasti annan sinulle synninpäästön\", lupasi pappi, joka sitten\nsuoritti juhlallisen toimituksen.\n\n\"Tämähän on vietävän lurjusmaista puuhaa\", sanoi Jack itsekseen.\nSenjälkeen hän pudotti vaipan yltänsä, hyppäsi ikkunanlaudalle, avasi\nmolemmin käsin verhot levälleen ja päästi kiljuvasti suustansa: \"Hah,\nhah, hah, hah!\"\n\nPapit pyörähtivät ympäri, kuvittelivat näkevänsä paholaisen,\npudottivat paperin pöydälle ja heittäytyivät kasvoilleen lattialle.\n\n\"_Exorciso te_\", änkytti heistä muuan.\n\n\"Hah, hah, hah, hah!\" toisti Jack, astui huoneeseen, otti pöydältä\npaperin ja poltti sen kynttilän liekissä. Sankarimme katsahti\nvuoteessa viruvaan vanhukseen. Tämän leuka oli loksahtanut auki, ja\nhänen silmänsä olivat kääntyneet ylöspäin. Hän oli kuollut. Silloin\nJack päästi vielä kerran naurunsa: \"Hah, hah, hah, hah!\" pitääkseen\npappeja paikoillaan, puhalsi kynttilän sammuksiin, hyppäsi ulos\nikkunasta, sieppasi maasta vaippansa ja katosi niin nopeasti kuin\nsuinkin pääsi.\n\nJack juoksi niin kauan, kunnes hengästyi, ja pysähtyi sitten\nistuutuen tien oheen. Oli kirkas kuutamo, eikä Jack tiennyt, missä\nhän oli.\n\n\"Mutta Minorcalla ei ole useita maanteitä\", mietti Jack, \"ja kyllä\nminä löydän kotiin. Ja ajatellaanhan -- tänä iltana olen tehnyt\nhyvää. Estin ne veijarit tekemästä sukua perinnöttömäksi. Mikähän\nsuku se lienee? Sen jäsenten pitäisi olla rajattoman kiitollisia\nminulle. Mutta jos papit saavat selville, kuka olen, mitä silloin\nteen? En uskalla silloin enää milloinkaan nousta täällä maihin --\nhe toimittaisivat minut inkvisition rääkättäväksi. Missähän oikein\nolen?\" aprikoi Jack. \"Nousenpa tuolle kummulle katsomaan, osaisinko\nlähteä johonkin päin.\"\n\nTie oli kaivettu kummun lävitse, leikkauksen seinämät olivat\npystysuorat, ja kumpu oli noin kahdentoista tai neljäntoista jalan\nkorkuinen. Jack nousi sille ja silmäili ympärilleen.\n\n\"Tuolla on joka tapauksessa meri, jonka aaltoja täysi kuu hopeoi\",\nhaasteli Jack itsekseen, kääntyen poispäin tiestä. \"Ja tässä on tie,\njonka siis täytyy viedä Port Mahoniin. Mutta mitäs tuolta tulee?\nVaunut. Kas, siinähän on sen vanhan naisen keltaiset vaunut, jolla\noli paljon timantteja ja kaksi loistavaa lakeijaa!\"\n\nKatsellessaan vaunuja niiden vieriessä hänen ohitseen pitkin tietä\nhän äkkiä havaitsi kymmenkunta miestä, jotka syöksyivät esiin\nväijyksistä -- kuului laukauksia, kuski putosi pukilta, ja molemmat\nlakeijat tipahtivat vaunujen takaa. Sitten rosvot avasivat oven ja\nalkoivat raastaa tielle vanhaa, lihavaa, timanttien koristamaa naista.\n\nJack ajatteli sekunnin ajan -- hänen päähänsä pälkähti, että vaikka\nhän ei jaksaisikaan pitää puoliaan niin useita miehiä vastaan,\nsaattaisi hän kuitenkin säikäyttää heitä, kuten hän oli jo sinä\niltana säikäyttänyt toista rosvojoukkuetta. Iäkäs nainen oli juuri\nkiskaistu ulos vaununovesta ikäänkuin pesuun vietäväksi sidottu iso\nvaatemytty, kun Jack viskasi vaipan hartioiltaan, astui jyrkänteen\nreunalle, niin että hänen takaansa paistava kuu saattoi hänen\nhahmonsa selvästi kuvastuvaksi, kohotti kolmikärkeään, ja juuri kun\nrosvot kohottivat veitsiään, kajautti hän perin kaameasti: \"Hah, hah,\nhah, hah!\"\n\nRosvot vilkaisivat ylöspäin, unohtivat naamiohuvit, sillä\nsyyllisyyden tunne tekee ihmisen kahta pelokkaammaksi, ja kirkaisivat\npelosta; useimmat heistä lähtivät juoksemaan karkuun ja vaipuivat\nmaahan sadan askeleen päässä; toiset jäivät paikalleen typertyneinä\nja tajuttomina.\n\nJack laskeutui kummulta, meni auttamaan vanhaa naista, joka oli\npyörtynyt ja joka hänen täytyi nostaa vaunuihin; mutta vaikka\nsankarimme olikin sangen väkevä, oli se aika vaivaloinen tehtävä.\nYritettyään kerran tai pari hän laski vaununastuimen alas, ja hänen\nonnistui kiskaista nainen ensimmäiselle astuimelle, siitä toiselle ja\nkolmannelta vihdoin nostaa hänet istumaan kynnykselle. Jackilla ei\nollut aikaa olla liian kohtelias. Senjälkeen hän sysäsi pyörtyneen\nselälleen vaunujen lattialle, jolloin naisen jalat nousivat pystyyn;\nsäädyllisyyden vuoksi Jack työnsi hänen hameensa jalkojen väliin niin\npian kuin suinkin, sulki sitten oven, tarttui ohjaksiin ja hypähti\nkuskipukille.\n\n\"En tiedä, minne meidän pitäisi ajaa\", mietti Jack. \"Mutta pakostakin\nmeidän on mentävä, kun paholainen on ajamassa.\"\n\nNiinpä hän pisti hevosia kolmikärjellään; ne lähtivät juoksemaan,\nniin että ratisi, mennen kahden ohjaksia pidelleen ja hänen eteensä\npyörtyneinä vaipuneen rosvon ylitse. Saatuaan hevoset ravaamaan Jack\npäästi ohjakset höllälle, sillä viisaasti kylläkin hän päätteli\nniiden varmasti juoksevan kotiin, jos ne saivat liikkua oman mielensä\nmukaan.\n\nEnnenkuin saavuttiin kaupunkiin, poikkesivat hevoset tieltä ja\npysähtyivät ison maalaistalon eteen. Jotta ihmiset eivät pelästyisi,\noli Jack pukenut vaipan yllensä ja ottanut pois naamarinsa ja\npäähineensä ja pannut ne viereensä kuskipukille. Kuultuaan\nvaununpyörien ratinaa tuli palvelijoita ulos, ja Jack kertoi muutamin\nsanoin, mitä oli tapahtunut. Joitakuita palvelijoista juoksi sisälle,\nja paikalle saapui nuori nainen, samalla kun toiset auttoivat pois\nvaunuista vanhaa naista, joka oli tullut jälleen tajuihinsa, mutta\noli ollut niin pahasti säikähdyksissään, että oli jäänyt siihen\nasentoon, johon Jack oli hänet jättänyt.\n\nNiin pian kuin hänet oli saatu pois vaunuista, laskeutui Jack\nkuskipukilta ja meni sisälle taloon. Hän kertoi nuorelle naiselle,\nmitä oli tapahtunut ja kuinka sopivalla hetkellä hän oli peloittanut\nryövärit tiehensä heidän parhaillaan ollessa murhaamaisillaan tytön\nsukulaisen. Hän huomautti myöskin, kuinka sopivaa olisi lähettää\nnoutamaan hyökkäyksessä kaatuneita palvelijoita. Sinne lähti\nviipymättä tilaisuutta varten koottu, lukuisa ja hyvin aseistettu\nmiesjoukko.\n\nPidettyään puheensa Jack kumarsi kohteliaasti ja poistui mainittuaan\nolevansa englantilainen upseeri ja kuuluvansa satamassa olevaan\nfregattiin. Hän tiesi, mitä tietä hänen piti palata, ja oli puolen\ntunnin kuluttua jälleen majatalossa, jossa hän tapasi kumppaninsa.\nJack katsoi viisaimmaksi säilyttää tapauksen omina tietoinaan ja\nsanoi senvuoksi vain kävelleensä pitkälti maaseudulle. Ja kohta\nsenjälkeen hän paneutui levolle.\n\nSeuraavana aamuna sankarimme, joka aina piti sanansa, sulloi\ntavaransa matkalaukkuun ja maksoi laskunsa. Hänen parhaiksi\nehdittyään suoriutua tästä raskaasta hommasta halusi joku puhutella\nhäntä, ja huoneeseen opastettiin puolittain papin, puolittain\nlakimiehen näköinen herrasmies, joka kasvot jäykkinä ja ilme\nteennäisenä ilmoitti tulleensa pyytämään häntä kirjoittamaan sen\nupseerin nimen, joka edellisenä iltana oli naamiohuveissa esiintynyt\npaholaiseksi pukeutuneena.\n\nJack vilkaisi vieraaseensa ja ajatteli pappeja ja inkvisitiota. \"Ei,\nei\", tuumi hän, \"se ei käy päinsä. Nimi minun täytyy ilmoittaa,\nmutta sen täytyy olla sellaisen henkilön nimi, johon te ette uskalla\nkajota. Merikadettiin saattaisitte päästä käsiksi, mutta koko tämä\nsaari ei uskaltaisi koskea hänen majesteettinsa fregatin kapteeniin.\"\n\nNiinpä Jack otti paperin ja kirjoitti siihen: \"Kapteeni Henry Wilson,\nHänen Majesteettinsa fregatti _Aurora_.\" Hieno vieras kumarsi\nhienosti, taittoi paperin laskoksiin ja poistui huoneesta.\n\nJack pisti tarjoilijan käteen puoli dublonia, sytytti sikaarinsa ja\nlähti laivaan.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU\n\nVanha sananlasku, ettei karhua sovi nylkeä, ennenkuin se on tapettu,\nosoittautuu todeksi.\n\n\nMuutoin oli _Auroran_ ensimmäinen luutnantti monessa suhteessa hyvä\nupseeri, mutta kadettiaikanaan hän oli omaksunut tavan pitää käsiään\ntaskussa eikä osannut pitää niitä muualla edes silloinkaan, kun alus\noli myrskyssä; ja käsistä on jonkun verran hyötyä laivan kovasti\nvaappuessa. Hän oli useammin kuin kerran vahingoittunut pahasti,\nkaatuessaan tällaisissa tilaisuuksissa, mutta tottumus oli liian\nvoimakas. Ja vaikka hän oli kerran katkaissut jalkansa pudotessaan\nluukkuportailta ja vaikka hänellä lisäksi oli otsassaan iso arpi\nmuistona siitä, että hän oli lennähtänyt suojanpuoliselle laidalle\nja kolhaissut päänsä tykkiin, noudatti hän edelleenkin tapaansa.\nVäitettiinpä, että kun hänen kerran täytyi kiivetä mastoon, hän oli\nastunut vanttitikkaiden kaksi ensimmäistä nappulaa vetämättä käsiään\npois taskuista, ennenkuin hän menetti tasapainonsa ja havaitsi, ettei\nollutkaan ihan yhtä helppo kavuta rikiin sillä tavalla. Hänen käsiään\nei tosiaankaan voinut mitenkään saada pois taskuista silloinkaan, kun\nkaikki miehet oli komennettu kannelle.\n\nHänellä oli toinenkin omituisuus, nimittäin se, että hän oli\nerikoisesti mieltynyt puoskarinlääkkeeseen, jonka nimi oli \"Enouyn\nyleislääke koko ihmiskuntaa varten\"; Pottyfar oli omassa mielessään\nvarma siitä, ettei tämä nimi ollut suinkaan julkea muutoin kuin sen\nsisältämän totuuden suuruuden vuoksi. Hänen mielestään se paransi\nkaikkea, ja hän käytti yhden vuosineljänneksen palkkansa joka vuosi\ntätä ainetta sisältäviin pulloihin. Hän ei itse nauttinut sitä\nainoastaan joka kerta, kun hän oli huonovointinen, vaan myöskin\nsilloin tällöin ollessaan ihan terve torjuakseen sairastumista. Hän\nsuositteli sitä kaikille laivassaolijoille, eikä hän ollut mistään\nniin mielissään kuin siitä, että sai antaa sitä jokaiselle, joka\nsuostui sitä nauttimaan.\n\nUpseerit nauroivat hänelle, mutta se tapahtui yleensä hänen\nselkänsä takana, sillä hän kiukustui tuiki kovasti, jos häntä\nvastaan väitettiin juuri tässä kysymyksessä, jossa häntä totisesti\nsaattoi pitää hiukan \"löylynlyömänä\". Väsymättömästi hän koetti\nkäännyttää toisia omaan uskoonsa ja puhui laveasti lääkkeen hyvistä\nvaikutuksista tuntikausia yhteen menoon, todistaen väitteensä\npaikkansapitäviksi lentokirjasen avulla, jota samoin kuin käsiään hän\naina piti housuntaskussaan.\n\nLaivaan saavuttuaan Jack ilmoittautui, ja Pottyfar, joka silloin oli\nperäkannella, lausui toivovansa herra Easyn suorittavan oman osansa\ntehtävistä oltuaan nyt niin pitkän tovin maissa. Siihen Jack perin\nsuopeasti suostui ja meni sitten kannen alle. Siellä hän tapasi\nGascoignen ja uudet ruokakumppaninsa, joista hän useimmat tunsi jo\nennestään.\n\n\"No niin, Easy\", virkkoi Gascoigne, \"saitko olla maissa kylliksesi?\"\n\n\"Ihan kyllikseni\", vastasi Jack, muistaen, että hänen edellisen illan\ntapahtumien jälkeen oli parasta pysytellä laivassa. \"En aio enää\npyytää lomaa.\"\n\n\"Kenties se onkin parasta, sillä herra Pottyfar ei ole kovin aulis\nsiinä suhteessa, sen sanon sinulle. Häneltä saa lomaa ainoastaan\nyhdellä tavalla.\"\n\n\"Täytyy tekeytyä sairaaksi, nauttia hänen puoskarinlääkettään, ja\nsilloin hän myöntää potilaalle luvan käydä maissa toipumassa.\"\n\n\"Ahaa! Niinkö asia on, vai niin? No niin sitten, niin pian kuin\nankkuroimme Valetteen, alistun säännölliseen hoitoon, mutta en sitä\nennen.\"\n\n\"Sen pitäisikin sopia sinulle; se on yhdenvertaisuuslääke, parantaa\ntoisen häiriön ihan yhtä hyvin kuin toisenkin.\"\n\n\"Tai tappaa, mikä tekee kaikki potilaat tasa-arvoisiksi. Olet\noikeassa, Gascoigne, minun täytyy suosia sitä ainetta -- useammasta\nkuin yhdestä syystä. Kuka oli kannella oleva siviilipukuinen henkilö?\"\n\n\"Siviilimies, Jack; toisin sanoen laivamme kappalainen, mutta siitä\nhuolimatta hän on ensiluokkainen merimies.\"\n\n\"Miten niin?\"\n\n\"Niin, hän sai koulutuksensa peräkannella, palveli kadettiaikansa\nloppuun, oli toimivana luutnanttina kaksi vuotta, mutta sitten hän\njostakin syystä rupesi kirkon palvelijaksi.\"\n\n\"Jopa jotakin! Mikähän syy hänellä oli?\"\n\n\"Sitä ei kukaan tiedä -- mutta hänen väitetään aina siitä alkaen\nolleen onnettoman.\"\n\n\"Minkätähden niin?\"\n\n\"Sentähden, että hän teki hyvin typerän teon, jota ei enää voi\nkorjata. Siihen aikaan hän otaksui, että hänestä tulisi hyvä pappi,\nmutta nyt, kun hän on jo aikoja sitten toipunut päähänpistostaan,\nhän huomaakin olevansa siihen ammattiin tuiki sopimaton -- hän on\nvieläkin sydämeltään upseeri ja taistelee alituisesti luontaista\ntaipumustaan vastaan, joka käy päinvastaiseen suuntaan kuin papin\nluonteen pitäisi käydä.\"\n\n\"Minkätähden pappeja ei saada tuomita sotaoikeudessa ja erottaa\nvirastaan tai minkätähden he eivät saa itse luopua palveluksesta\nkuten muut ihmiset?\"\n\n\"Se ei kävisi päinsä, Jack -- he palvelevat taivasta -- ja se on\ntoista kuin hänen majesteettinsa palveleminen.\"\n\n\"No niin, minä en ymmärrä näitä asioita. Milloin lähdemme merelle?\"\n\n\"Ylihuomenna.\"\n\n\"Aiommeko yhtyä Toulonin laivastoon?\"\n\n\"Kyllä; mutta otaksuttavasti ajaudumme Espanjan rannikolle sinne\nmennessämme. Tietääkseni on jokaiselle sotalaivalle käynyt niin.\"\n\n\"Niin; kun Välimerelle mennään, puhaltaa tuuli aina etelästä.\"\n\n\"Kenties kaappaat vielä toisen aluksen, Jack -- mutta muista, ettet\nlähde liikkeelle ilman sotalakia!\"\n\n\"En lähde liikkeelle ilman Mestyä, jos vain mahdan sille mitään.\nHyväinen aika, kuinka inhoittavalta merikadettien hytti näyttääkään,\nkun on saanut kauan olla maissa! Minun täytyy ehdottomasti lähteä\nkannelle katselemaan rannikkoa, jollen osaa tehdä mitään muuta.\"\n\n\"No, mutta kymmenen minuuttia sittenhän olit saanut siitä kylliksesi.\"\n\n\"Niin, mutta kymmenen täällä vietettyä minuuttia on tehnyt minut ihan\nsairaaksi. Minun pitää mennä pyytämään ensimmäiseltä luutnantilta\nlääkeannosta.\"\n\n\"Kuulehan, Easy, meidän täytyy molempien päästä lääkärinhoitoon\nsamana päivänä.\"\n\n\"Tietysti. Mutta malta siihen saakka, kunnes ehdimme Maltaan!\"\n\nJack meni kannelle, tutustui kappalaiseen ja joihinkuihin\nupseereihin, joita hän ei ennestään tuntenut, kiipesi sitten\nisoonmastoon, istuutui märssykoppaan, silmäili rannikkoa ja ajatteli\nkaikkea, mitä oli tapahtunut, kunnes hänen mieleensä johtui Agnes\nja hän muisteli vain häntä. Kun merikadetti on rakastunut, kiipeää\nhän aina mastoon ajattelemaan mielitiettyään; sen syytä en tiedä,\njollei se ole se, ettei hänen haaveiluaan siellä niin todennäköisesti\nkeskeytä ylemmän upseerin antama määräys.\n\n_Aurora_ lähti liikkeelle toisena päivänä ja purjehti ulapalle\nhyvässä tuulessa, suuntautuen yhtä paljon pohjoiseen kuin itäänkin.\nSeuraus oli, että he eräänä aamuna näkivät Espanjan rannikon\naikaisemmin kuin Toulonin laivaston. Pottyfar otti kätensä pois\ntaskusta, koska hän ei muutoin olisi voinut kaukoputkella tähyillä\nrannikkoa. Mutta väitettiin, että hän nyt teki sen ensi kerran sen\njälkeen, kun laiva lähti Port Mahonista.\n\nMyöskin kapteeni Wilson puuhaili kaukoputkineen; samoin tekivät useat\nupseerit kadetit ja mastoissa olevat miehet käyttivät silmiään, mutta\nnäkyvissä ei ollut muuta kuin muutamia pieniä kalastuspursia. Niinpä\nkaikki menivät kannen alle aamiaiselle laivan ollessa keula tuuleen\nkäännettynä likellä rantaa.\n\n\"Paljonko Easy panee vetoon siitä\", kysäisi eräs kadeteista, \"ettemme\nnäe kaapattavaa alusta tänään?\"\n\n\"En lyö vetoa siitä, ettemme näe ainoatakaan alusta, mutta olen\nvalmis lyömään vetoa niin paljon kuin haluat siitä, ettemme valtaa\nainoatakaan laivaa ennen kello kahtatoista yöllä.\"\n\n\"Ei, ei; se ei vetele -- mutta annahan teekannun vaeltaa tänne päin,\nsillä minulla on aamupäiväinen vahtivuoro.\"\n\n\"Nyt on kaunis aamu\", huomautti muuan Martin-niminen perämies, \"mutta\nminusta tuntuu, ettei ilta ole yhtä kaunis\".\n\n\"Minkätähden ei?\"\n\n\"Olen nyt ollut Välimerellä kahdeksan vuotta ja tunnen jonkun verran\ntäkäläisiä säitä. Taivas on vesimäinen, ja tuuli on sangen tasainen.\nJollei märssypurjeissamme ole tänä iltana kahta reiviä, niin saatte\nsanoa, etten ole taikuri.\"\n\n\"Olet yhtäkaikki taikuri, jos raakamme ovat alastomat\", tokaisi eräs\ntoinen.\n\n\"Käyttelet pahuksen vapaasti kieltäsi, nuorukainen. Easy, nykäise\nhäntä korvasta puolestani!\"\n\n\"Nykäise hiljaa, Jack\", pyysi poika, nauraen. \"Kaikki miehet\nlevittämään purjeita!\" kajahti nyt porrasluukulta.\n\n\"Siellä ne nyt ovat, se on varma\", huudahti Gascoigne, temmaten\nhattunsa ja syöksyen pois hytistä jäljessään kaikki muut paitsi\nMartinia, joka oli juuri äsken päässyt vapaaksi vahtivuorolta ja\narveli, että ilman häntäkin saatettaisiin hyvin tulla toimeen\nkannella ainakin sinä lyhyenä aikana, jonka hän tarvitsisi\nnielläkseen kupillisen teetä.\n\nGascoignen arvelu piti paikkansa. Itäisen niemen takaa oli juuri\ntullut näkyviin galioti ja neljä latinalaista alusta, jotka heti\nfregatin havaittuaan olivat muuttaneet suuntaansa. Minuutin kuluttua\n_Aurora_ oli täysissä purjeissa, ja kaikki kaukoputket olivat\ntähdätyt aluksia kohti.\n\n\"Kaikki raskaassa lastissa, sir\", huomautti Hawkins, kappalainen.\n\"Katsokaahan galiotin märssypurjetta!\"\n\n\"Niillä on parhaillaan raikas tuuli\", lausui kapteeni Wilson\nensimmäiselle luutnantille.\n\n\"Niin on, sir, ja se lähenee meitä nopeasti.\"\n\n\"Miehiä puuvenprammipurjeen hinausköysiin!\"\n\n_Aurora_ kallistui ripeästi vinhenevän tuulen pullistaessa purjeita.\n\n\"Prammipurjeen nostoköysiin!\"\n\n\"Teidän sopii ohjata jyrkemmin tuuleen, aliperämies; jyrkemmin\ntuuleen, sanon teille. Hieman tiukemmalle päämaston prammipurjeen\ntuulenpuolinen ahdin -- kas niin!\" komenteli perämies.\n\n\"Märssymiehet, olkaa valmiina käärimään kokoon puuvenprammipurjeita\n-- ja, kapteeni Wilson, käärimmekö ne kokoon? Minua huolettaa tuo\ntangonhuippu -- se taipuu nyt niinkuin kuskinruoska\", sanoi Pottyfar,\nsilmäillen ylöspäin kädet taskuissa.\n\n\"Puuvenprammipurjeissa olevat miehet -- purjeet kokoon!\"\n\n\"Ne kääntyvät parhaillaan, sir\", huomautti Haswell, toinen luutnantti.\n\n\"Silmät auki\", huudahti kappalainen, \"se on tulossa\".\n\nTaaskin tuuli äityi, ja fregatti kallistui.\n\n\"Miehet reivaamaan huippupurjeita ja laiva tuuleen päin, herra\nPottyfar!\"\n\n\"Kyllä, kyllä, sir -- laiva tuuleen!\"\n\nPeräsintä käännettiin, ja huippupurjeet laskettiin alas ja reivattiin.\n\n\"Oikein hyvin, pojat, tosiaankin oikein hyvin\", kehui kapteeni Wilson.\n\nTaaskin huippupurjeet levitettiin, ja prammipurjeet vedettiin kokoon.\nTuuli oli vinha, vaikka vedenpinta olikin tasainen, ja _Aurora_\nkulki eteenpäin kahdeksan meripenikulmaa tunnissa tuulenpuolisten\npurjekupujensa kallistuessa ylöspäin.\n\n\"Enkö sitä ennustanut?\" virkkoi Martin käyntisillalla\nruokakumppaneilleen. \"Mutta lisää on tulossa, pojat.\"\n\n\"Meidän täytyy kääriä kokoon prammipurjeet\", lausui kapteeni Wilson,\nsilmäillen ylöspäin -- sillä nyt fregatti oli kallistunut laitaansa\nmyöten, ja äityvä tuuli oli puuskainen. \"Koetamme vielä vähän aikaa.\"\n\nMutta äkkiä tuli uusi tuulenpuuska -- purjeet laskettiin alas ja\nkäärittiin kokoon.\n\nTällä välin fregatti oli nopeasti saavuttanut aluksia, joilla\nyhäti oli kaikki purjeet levällään ja jotka luovivat lyhyissä\npolvekkeissa rantaa kohti. _Aurora_ käännettiin taaskin, niin\nettä sen keula oli niitä kohti, eivätkä ne nyt olleet kahtakaan\npiirua sen tuulenpuolisen keulalaidan yläpuolella. Taivas, joka\noli aamulla ollut kirkas, oli nyt harmaa, aurinko oli jyhkeiden,\nvalkeiden pilvien peitossa, aallokko yltyi nopeasti. Vielä kymmenen\nminuutin kuluttua heillä oli kaksi kertaa reivatut huippupurjeet,\nja tuulenpuuskien mukana tuli rankkaa sadetta. Nyt fregatti kiiti\naaltojen halki, nostattaen vaahtoryöppyjä ja kallistuen pahasti\npurjeiden paineesta. Taivaanranta oli niin sumea, ettei edessä päin\nolevia aluksia enää näkynyt. \"Saamme ankaran myrskyn\", virkkoi\nkapteeni Wilson. \"Enkö sitä sanonut?\" huomautti Martin Gascoignelle.\n\"Tänään emme valtaa ainoatakaan alusta, siitä saat olla varma.\"\n\n\"Peräsimeen täytyy määrätä vielä toinen mies, sir, jos suvaitsette\",\nsanoi aliperämies, joka oli auttamassa rattaassa olevaa merimiestä.\n\nKädet tavallisuuden mukaan piilossa Pottyfar seisoi vintturin\nääressä. Hän virkkoi:\n\n\"Pelkään, sir, ettei aluksemme enää kauan kestä isoapurjetta.\"\n\n\"Niin\", yhtyi kappalainen, \"sitä minäkin ajattelin\".\n\n\"Kapteeni Wilson, jos suvaitsette, olemme sangen likellä maata\",\nilmoitti perämies. \"Eikö mielestänne meidän olisi paras kääntyä?\"\n\n\"Kyllä, herra Jones. Laiva ympäri -- ja niin, kautta taivaan meidän\ntäytyy -- isopurje kokoon!\"\n\nIsopurje käärittiin kokoon, ja fregatti tuntui heti huojentuvan. Se\nei enää nytkähdellyt eikä sukellellut kuten aikaisemmin.\n\n\"Olemme hyvin likellä rantaa, kapteeni Wilson. Niin sakea kuin sumu\nonkin, olen erottavinani maan häämöttävän -- käännymmekö ympäri,\nsir?\" jatkoi perämies.\n\n\"Kyllä, laiva ympäri -- peräsin oikealle!\"\n\nSe tapahtui parhaiksi ajoissa, sillä kun fregatti pyörsi ympäri,\nkaartaen ympyrän ja painuen tuulen mukana, erottivat he aaltojen\npieksevän äkkijyrkkää rantaa vajaan kahden kaapelimitan päässä heistä.\n\n\"Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että olimme niin lähellä\nmaata\", huomautti kapteeni, puristaen huuliaan tiukemmalle.\n\"Näkyyköhän niistä aluksista merkkiäkään?\"\n\n\"En ole nähnyt niitä enää neljännestuntiin, sir\", vastasi\nmerkinantaja, pitäen kaukoputkeaan takkinsa povella suojassa sateelta.\n\n\"Minne päin fregatin keula nyt on suunnattu, aliperämies?\"\n\n\"Etelä-kaakkoon, sir.\"\n\nNyt taivas muuttui toisen näköiseksi -- valkeat pilvet olivat\nvaihtuneet tummiksi ja synkiksi, tuuli ulvoi ajoittain, ja satoi\nkaatamalla. Kapteeni Wilson meni hyttiinsä tarkastamaan ilmapuntaria.\n\n\"Ilmanpaine on kohonnut\", ilmoitti hän palattuaan kannelle. \"Pysyykö\ntuuli samalla suunnalla?\"\n\n\"Ei, sir, se heilahtelee sinne tänne kolmen piirun verran.\"\n\n\"Lopulta saamme lounaismyrskyn.\"\n\nMärät ja raskaat purjeet alkoivat nyt lepattaa tuulen kääntyessä.\n\n\"Peräsin vasemmalle, aliperämies!\"\n\n\"Se on tehty -- suunta on nyt lounainen.\" Tuuli tyyntyi, sade\nmuistutti vedenpaisumusta -- hetkisen oli ihan tyyni, ja fregatti oli\npystyssä.\n\n\"Miehet ahdinköysiin! Meitä odottaa pikainen yllätys, saatte uskoa.\"\n\nTuskin oli ahtimet ennätetty tiukata, ennenkuin niin kävi. Tuuli\npyörähti lounaiseen, äänekkäästi ulvoen, ja onni oli, että he olivat\nvalmiina -- raa'at käännettiin, ja perämies tiedusti kapteenilta,\nmihin suuntaan alusta piti ohjata.\n\n\"Meidän täytyy luopua takaa-ajosta\", huomautti kapteeni Wilson,\npidellen kiinni kiinnitysnastoista. \"Suunnatkaa fregatti Cape Sicietä\nkohti, herra Jones!\"\n\nJa _Aurora_ kiiti myrskyssä fokkipurje ja huippupurjeet pieniksi\nreivattuina. Ilma oli nyt niin sakeata, ettei erottanut mitään\nkahdenkymmenen askeleen päähän aluksesta. Ukkonen jymisi, ja\nsalamoita välähteli joka suunnalla pimeässä avaruudessa. Heti kun\npurjeet oli kiinnitetty kohdalleen, komennettiin vahtimiehistö\npaikoilleen ja, kaikki, jotka saattoivat, menivät kannen alle\nmärkinä, vaivaantuneina ja pettyneinä.\n\n\"Kylläpä sinä oletkin Joonas, Martin\", virkkoi Gascoigne.\n\n\"Kyllä, niin olen\", myönsi toinen. \"Mutta pahin on luullakseni\nedessämme vielä. Muistan ihan samanlaisen myrskyn, kun purjehdin\n_Favouritessa_ vajaan kahdensadan meripenikulman päässä täältä, ja\nolimme ihan vähällä hukkua, kun --\"\n\nSamassa kuului kannelta tärisyttävää melua, kautta koko laivan tuntui\ntärähdys, ja alus vapisi perästä keulaan saakka ikäänkuin olisi\nhajoamaisillaan kappaleiksi. Senjälkeen seurasi kovia kiljahduksia ja\nvalituksia, välikansi peittyi savuun ja fregatti kallistui pahasti.\nSanaakaan hiiskumatta syöksyivät kaikki hytissäolijat ulos ovesta\nja riensivät yläkannelle tietämättä, mitä ajatella, mutta varmoina\nsiitä, että jokin kauhea tapaturma oli sattunut.\n\nHeidän saavuttuaan kannelle selvisi kaikki heti. Fregatin etumastoon\noli iskenyt salama, masto oli pirstoutunut useiksi kappaleiksi ja\nkaatunut vasemman laidan ylitse, vieden päämaston märssytangon ja\nkokkapuomin mennessään. Etumaston säröinen tynkä oli tulessa ja paloi\nkirkkaasti siitä huolimatta, että vettä satoi kaatamalla.\n\nHeti kun etumasto ja isonmaston märssytanko olivat katkenneet,\nheilahti laiva rajusti, niin että miehet paiskautuivat ohjausrattaan\nylitse tykkejä vasten, mennen tajuttomiksi. Etukansi, pääkannen\netuosa, jopa välikansikin olivat täynnä pitkänään viruvia miehiä,\njoko kuolleita, pahasti vahingoittuneita tai sähkö-iskun johdosta\npyörtyneitä. Fregatti oli niin kallellaan, että vesi kohisi sen\nalalaidassa ja aallot kohahtelivat vimmaisesti sen ylitse. Kaikki oli\nsysipimeätä, paitsi etumaston loimuavan tyngän levittämää valoa, joka\nmuistutti myrskyn hurjistuneiden pahojen henkien heiluttamaa soihtua,\ntai silloin tällöin hetkiseksi leimahtavia, huikaisevan kirkkaita\nsalamoita, jotka joka hetki uhkasivat uudelleen iskeä alukseen,\nsamalla kun korvia huumaava jyrinä kiiri ihan hartaina odottavien\nmiesten päiden kohdalla.\n\nKaikki oli kauhun ja hämmingin vallassa minuutin tai pari. Vihdoin\nkapteeni Wilson, joka itsekin oli lyhyeksi ajaksi menettänyt\nnäkökykynsä, huusi kirvesmiehiä. He kapusivat taklaukseen --\nnimittäin kaksi tai kolme heistä -- ja hän osoitti mesaanimastoa.\nMyöskin perämies oli paikalla, ja hän irroitti kirveet merimiesten\nkäytettäviksi. Muutamien minuuttien kuluttua mesaanimasto kaatui\nlaidan ylitse, ja kun peräsintä käännettiin tiukasti tuuleen päin,\nkääntyi fregatti ja kohosi hitaasti pystyyn.\n\nMutta kaamea kohtaus ei vielä ollut ohitse. Pursimies, joka oli ollut\netukannella, saatettiin kannen alle, sillä hänen näkönsä oli mennyt\niäksi. Hajallaan siellä täällä viruvia miehiä oli tarkastettu, ja\nheitä autettiin kannen alle lääkärin hoitoa saamaan, kun alakannelta\nkajahti huuto: \"Tuli on valloillaan!\" Laivan hiilisäiliö ja\nkirvesmiehen varastokomero olivat syttyneet palamaan, ja niistä nousi\nnyt sakeata savua.\n\n\"Kutsukaa rummunlyöjää\", lausui kapteeni Wilson, \"ja käskekää hänen\nrummuttaa hälytystä -- kaikki miehet paikoilleen -- laitettakoon\npumput kuntoon ja järjestettäköön sankoketju! Herra Martin,\nhuolehtikaa siitä, että haavoittuneet viedään kannen alle. Missä\nherra Haswell on? Herra Pottyfar, sijoittakaa miehet ketjuun\nalakannelle sankojen kuljettamista varten! Minä lähden sinne itsekin.\nHerra Jones, pitäkää huolta laivasta!\"\n\nPottyfar, joka oli tosiaankin tällä kertaa ottanut kätensä pois\ntaskuista, riensi pääkannelle noudattamaan kapteenin määräyksiä,\nsamalla kun kapteeni Wilson laskeutui alakannelle.\n\n\"Totisesti, Jack, tämä on kokonaan toisenlaista kuin aamulla\",\nhuomautti Gascoigne.\n\n\"Niin\", myönsi Jack, \"niin onkin. Mutta kuulehan, Gascoigne, mitä on\nparas tehdä? Kun maissa syttyy nokivalkea savupiippuun, pannaan sen\npäälle märkä huopa.\"\n\n\"Niin kyllä\", vastasi Gascoigne. \"Mutta kun laivan hiilivarasto on\ntulessa, ei se riitä.\"\n\n\"Joka tapauksessa täytyy märillä huovilla olla hyvä vaikutus, Ned.\nVedetään senvuoksi riippumatot esille, katkaistaan sidenuorat ja\notetaan joitakuita huopia -- emmehän voi muuta kuin yrittää sillä\ntavalla, ja jollei niistä ole hyötyä, osoittaa se ainakin intoamme.\"\n\n\"Niin, Jack, ja kun miehet käyvät taaskin nukkumaan, ovat ne,\njoiden huovat otat, yhtä mieltä kanssasi siitä, että into tekee\nlaivastopalveluksen hyvin epämukavaksi. Mielestäni olet kuitenkin\noikeassa.\"\n\nMerikadettimme ottivat mukaansa kolme tai neljä merimiestä, ja\nmuutamissa minuuteissa heillä oli enemmän peitehuopia kuin he\njaksoivat kantaa. Niiden kasteleminen ei tuottanut lainkaan vaivaa,\nsillä pääkannella lainehti vettä. Ja miesten seuraamina Easy ja\nGascoigne menivät isot mytyt sylissään kapteeni Wilsonin luokse, joka\njakeli määräyksiä merimiehille.\n\n\"Erinomaista, herra Easy, erinomaista, herra Gascoigne!\" kehui\nkapteeni Wilson. \"Kas niin, pojat, viskatkaa ne nyt liekkien päälle\nja polkekaa hyvästi niille!\" Miesten nutut ja kapteenin takki olivat\njo uhratut samaan tarkoitukseen.\n\nEasy kutsui muita kadetteja, ja he lähtivät kannelle noutamaan\nlisää huopia. Mutta se ei ollut enää tarpeen: tuli oli saatu\ntukahdutetuksi. Mutta vaara oli ollut niin uhkaava, että keulapuolen\nruutivarasto oli kasteltu. Kaiken tämän ehkä noin neljännestunnin\nkestäneen hälinän aikana oli fregatti kallistellut niin, että sen\npartaat olivat vedessä, ja useita tapaturmia oli sattunut. Vihdoin\noli kaikki tulen tuottama vaara torjuttu, ja miehet komennettiin\njälleen paikoilleen. Poissa oli kolme upseeria ja seitsemänviidettä\nmiestä -- seitsemän heistä oli kuollut, useimmat olivat jo lääkärin\nhoidossa, mutta joitakuita virui vielä huuhteluaukoissa.\n\nTällä vaaran hetkellä ei kukaan ollut esiintynyt toimeliaammin\nja uljaammin kuin Hawkins, kappalainen. Hän oli kaikkialla, ja\nkun kapteeni Wilson meni alakannelle sammuttamaan tulta, oli hän\nsielläkin, rohkaisten miehiä ja ponnistellen mitä urheimmin. Kaiken\nmentyä ohitse hän ja Mesty tulivat peräkannelle molemmat yhtä\nmustina. Kappalainen istuutui ja väänteli käsiään.\n\n\"Jumala suokoon minulle anteeksi!\" vaikeroi hän. \"Suokoon Jumala\nminulle anteeksi!\"\n\n\"Mitä niin, sir?\" kysyi Easy, joka seisoi hänen läheisyydessään.\n\"Minusta ei teidän totisesti tarvitse hävetä sitä, mitä teitte.\"\n\n\"Niin, niin; en häpeä sitä, mitä tein. Mutta herra Easy, minä\nkiroilin niin tavattomasti, kiroilin niin mahdottomasti miehille\nkiireissäni -- minä, kappalainen! Suokoon Jumala minulle anteeksi --\nse ei ollut tarkoitukseni.\"\n\nJa ihan totta olikin, että Hawkins oli hyöriessään kiroillut aika\nlailla, mutta hän oli silloin toiminut peräkannen upseerina eikä\nkappalaisena; hän oli ollut esimerkkinä miehille, ja hänen uljuutensa\noli ollut tuiki hyödyllinen.\n\n\"Tosin, sir\", virkkoi Jack, joka näki kappalaisen olevan ankarissa\nomantunnonvaivoissa ja halusi rauhoittaa häntä, \"en ollut saapuvilla\nkoko aikaa, mutta en kuullut teidän sanovan muuta kuin: 'Jumala teitä\nsiunatkoon, miehet! Ripeästi!' ja niin edelleen. Se ei totisesti ole\nkiroilemista.\"\n\n\"Niinkö sanoin, herra Easy? Oletteko varma siitä? Minulla oli\ntosiaankin sellainen tuntu kuin olisin kiroillut heitä kaikkia\nyhteisesti, kuten jotkut heistä ansaitsivat -- ei, ei, eivät\nansainneet. Siunasinko heitä tosiaankin -- enkö tehnyt muuta?\"\n\n\"Niin, sir\", vahvisti Mesty, joka oivalsi, mihin Jack pyrki.\n\"Vakuutan teille, ettei kuulunut muuta kuin: 'Jumala teitä\nsiunatkoon, kapteeni Wilson! Suokoon Jumala teille siunausta, hyvät\nmiehet! Jumala kuningasta varjelkoon!' ja niin edelleen. Te vain\nsyyditte siunauksia ja märkiä peitehuopia.\"\n\n\"Sanoinhan sen teille\", sanoi Jack.\n\n\"No niin, herra Easy, olette tehnyt minut perin onnelliseksi\",\nvastasi kappalainen. \"Pelkäsin asian olleen toisin.\"\n\nJa niin asia olikin, sillä kappalainen oli kiroillut kuin pursimies.\nMutta kun Jack ja Mesty olivat muuttaneet hänen kirouksensa\nsiunauksiksi, antoi mies-rukka itselleen synninpäästön, puristi\nJackin kättä ja lausui toivovansa, että hän tulisi upseerien\nruokalaan juomaan lasin grogia. Eikä hän unohtanut Mestyäkään, joka\nsai kelpo annoksen upseerien ruokalan ovella. Jack suostui ilomielin\ntarjoukseen, koska kadettien hytissä oli rommi lopetettu sateisen\naamun jälkeen. Mutta Jackin kolmas lasi oli vielä kesken, kun joku\nilmoitti hänelle, että kapteeni halusi puhutella herra Hawkinsia ja\nhäntä.\n\nJack meni kannelle ja tapasi peräkannella kapteenin upseerien\nseurassa.\n\n\"Herra Easy\", aloitti kapteeni Wilson, \"kutsutin tänne teidät,\nherra Hawkinsin ja herra Gascoignen kiittääkseni teitä peräkannella\nponnistuksistanne ja mielenmaltistanne tässä tiukassa tilaisuudessa\".\n\nHawkins kumarsi. Gascoigne ei virkkanut mitään, mutta ajatteli pyytää\nylimääräistä lomaa heidän saavuttuaan Maltaan. Jackin teki mieli\npuhua, ja hän alkoi haastella jotakin sellaista, että vaara tekee\nkaikki tasa-arvoisiksi jopa sotalaivassakin.\n\n\"Ei suinkaan, herra Easy\", keskeytti kapteeni Wilson. \"Se tekee\nihan päinvastoin, sillä se osoittaa, kuka on paras mies, ja parhaat\nkohoavat yhdellä iskulla muiden yläpuolelle.\"\n\nJackia halutti hyvin kovasti väitellä siitä kysymyksestä, mutta hän\notti vastaan kohteliaisuuden ja piti suunsa kiinni, mikä olikin\nviisain menettelytapa. Niinpä hän kumarsi ja oli poistumaisillaan\nkadettien hyttiin, mutta äkkiä fregattiin törmäsi suunnaton aalto,\njoka ulottui vyötäisiin saakka ja pyyhkäisi mukaansa kaikki, jotka\neivät pitäneet kiinni. Jack oli viimeksimainittujen joukossa, ja\nluonnollisesti hän takertui ensimmäiseen esineeseen, joka häneen\nhipaisi. Se sattui olemaan kappalaisen jalka, ja kappalainen alkoi\nkiroilla hirvittävästi. Mutta ennenkuin hän ennätti lausua kiroustaan\nloppuun, kohahti aalto, joka oli ikkunoiden kautta syöksähtänyt\nhyttiin, sillä luukku-ikkunoita ei hämmingissä ollut vielä suljettu,\npoikkipäisten väliseinien lävitse, pyyhkäisten tulvavirran tavoin\nmukaansa merisotilaan, hytinoven ja kaikki, mitä sen tielle sattui,\nja paiskaten Jackin ja kappalaisen ynnä useita muita pääportaista\nalakannelle.\n\nKun alakansikin oli veden vallassa, kellui ja heittelehti siellä\nsinne tänne miehiä ja arkkuja, ja Jack oli joskus kappalaisen\nläheisyydessä, joskus hänestä loitolla. Vihdoin he kumpikin pääsivät\njälleen jaloilleen ja menivät kadettien hyttiin, joka tosin oli veden\nvallassa, mutta oli sittenkin turvallinen paikka. Hawkins pärski ja\nsyljeskeli, ja samoin teki Jack, kunnes hän alkoi nauraa.\n\n\"Tämä koettelee aika tavalla, herra Easy\", virkkoi kappalainen,\n\"koettelee tosiaankin kovasti mielenlaatua. Toivottavasti en ole\nkiroillut -- toivottavasti en.\"\n\n\"Ette ollenkaan\", vakuutti Jack. \"Olin läheisyydessänne koko ajan.\nSanoitte vain: 'Jumala meitä suojelkoon!'\"\n\n\"Niinkö vain? Pelkäsin sanoneeni: 'Tuhannen vietävä!'\"\n\n\"Se on varmasti erehdys, herra Hawkins. Mennään upseerien ruokalaan\nja koetetaan huuhtoa tämä suolainen vesi pois suustamme, ja sitten\nkerron teille kaikki, mitä sanoitte sanasta sanaan, mikäli minä\nkuulin.\"\n\nNiinpä Jack siten sai vielä lasin grogia, mikä oli hyvin mieluista,\nkun hän oli märkänä, ja laittoi itselleen hyvin mukavat olot, samalla\nkun kannellaolijat kiinnittivät kansi-ikkunoita ja innokkaasti\nlevittivät isonpurjeen alapurjeita estämään fregattia uudelleen\njoutumasta aallon alle.\n\n\n\n\n\n\nJACK EASY PERILLÄ\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU\n\nSankarimme tulee ylettömän huonovointiseksi ja suostuu alistumaan\nlääkehoitoon.\n\n\nRiippumattoja ei sinä yönä komennettu kannen alle; joitakuita niistä\notettiin umpimähkään haavoittuneita varten, mutta loput olivat koko\najan verkoissaan, sillä kaikki miehet olivat uutterasti työssä,\nlaitellen hätämastoja ja hätätaklausta, ja Pottyfar oli niin kovassa\ntouhussa, että hänen kätensä pysyivät kaksitoista tuntia poissa\ntaskuista.\n\nYö oli tosiaankin kauhistava; aallot olivat vuorenkorkuisia ja\nkiidättelivät alusta vimmaisesti, kohahdellen vaahtopäisinä ja\npauhuisina sen partaalla. Mutta fregatti kiiti niiden edellä tuulen\nsiivillä; neljä miestä oli peräsimessä, ja heitä auttamassa oli muita\nkannen alla varataljoissa.\n\nSittenkun Jack oli kuunnellut kiitokset ja kun aalto oli huuhtaissut\nhänet pois peräkannelta, arveli hän tehneensä kylliksi; hän oli\njuonut niin paljon grogia kuin kesti, ennenkuin oli rauhoittanut\nkappalaisen kaikki omantunnonsoimaukset; hän siirtyi kadettien\nhytissä olevalle lippaalle ja oli pian sikeässä unessa siitä\nhuolimatta, että fregatti heilui niin, että sen parraspuu oli veden\nvallassa.\n\nGascoigne oli menetellyt paljoa viisaammin; hän oli vienyt kannen\nalle riippumaton, kuten hän oli sanonut, eräälle haavoittuneelle\nmies-poloiselle, ja käynyt itse siihen nukkumaan. Seurauksena oli se,\nettä kun lääkäri seuraavana aamuna näki hänen makaavan riippumatossa,\noli hän merkinnyt Gascoignen nimen sairasluetteloon, mutta\nnuorukaisen noustua jalkeille yhtä terveenä kuin konsanaan nauranut\nja raaputtanut hänen nimensä pois haavoittuneiden luettelosta.\n\nEnnen aamunkoittoa laiva oli pumputtu tyhjäksi vedestä, ja kaikki\nkannen alapuolella olevat osat oli saatu niin varmoiksi ja\nturvallisiksi kuin niissä oloissa suinkin oli mahdollista. Mutta\nmyrsky oli edelleenkin raju, eikä aluksella suinkaan ollut mukava\nolla.\n\n\"Kuulehan, Martin, sinut olisi pitänyt viskata mereen!\" virkkoi\nGascoigne. \"Kaikki tämä johtuu sinun turmanennustuksistasi -- sinä\nolet pahan onnen lintu.\"\n\n\"Kunpa olisinkin ollut mikä lintu tahansa\", vastasi Martin, \"mutta\nminulla ei ole ollut minkäänlaista pesäpahasta, jonka suojaan olisin\npääni kallistanut, niin kauan kuin kunnollisesti muistan\".\n\n\"Kuinka ikävää, ettei keittiöön ole viritetty tulta!\" pahoitteli\nmuuan nuorukaisista. \"Emme saa teetä, eikä meille anneta grogia.\"\n\n\"Myrskyä kestää kolme päivää\", huomautti Martin, \"ja senjälkeen\nolemme varsin lähellä amiraalia. Siellä ei enää ole heikkoa.\"\n\n\"No niin, sitten laivamme komennetaan heti telakalle, ja minä lähden\nmaihin seuraavana päivänä\", sanoi Easy.\n\n\"Niin, jos olet sairas\", tokaisi Gascoigne.\n\n\"Ole huoletta, olen kyllä riittävän kipeä. Viivymme satamassa\nvähintään kuusi viikkoa, ja silloin unohdamme kaiken tämän.\"\n\n\"Kyllä\", myönsi Martin, \"me kyllä saatamme sen unohtaa, mutta\nunohtavatko sen ne miekkos-parat, joiden raajat ovat kuihtuneet, ja\nunohtaako sen Miles-rukka, pursimies, joka on menettänyt näkönsä\niäksi?\"\n\n\"Aivan oikein, Martin; ajattelemme vain itseämme, emme ole\nkiitollisia pelastuksestamme emmekä ole myötätuntoisia muille\",\nlisäsi Gascoigne.\n\n\"Kätesi tänne, Ned\", virkkoi Jack Easy. \"Ja, Martin, meidän pitäisi\nkiittää sinua siitä, että puhuit meille totuudensanoja -- olemme\nitsekästä joukkoa.\"\n\n\"Mutta olimmehan me mukana kuten toisetkin\", huomautti muuan\nkadeteista.\n\n\"Sitä enemmän syytä meillä on olla kiitollisia ja sääliä heitä\",\nvastasi Jack. \"Jos olisit menettänyt käsivartesi tai näkösi, olisimme\nsäälineet sinua. Sääli sinä nyt senvuoksi muita!\"\n\n\"No niin, sen teenkin, kun sitä nyt ajattelen.\"\n\n\"Ajattele useammin, nuori mies!\" kehoitti Martin lähtiessään kannelle.\n\nKuinka toisenlaista nyt kuin edellisen päivän aamuna! Mutta siitä\noli nyt kulunut neljäkolmatta tuntia, ja silloin oli merenpinta\nollut tasainen, ja fregatti oli ylpeästi kiitänyt sinisellä ulapalla\ntäysin purjein viehkeänä kuin joutsen. Senjälkeen oli ollut tulipalo,\nmyrsky, salamoita, onnettomuuksia, vaaraa ja kuolemantapauksia;\naluksen mastot heittelehtivät lumivalkeilla aalloilla satojen\nmeripenikulmien päässä siitä itsestään, ja se -- haaksirikkoisena --\nheilui raskaasti, sen kaikki liitokset kitisivät ja valittivat sen\nkiitäessä rajua vauhtiaan raivoisasti vyöryvillä aalloilla.\n\nKuinka väärässä ovatkaan ne kuivalla maalla asuvat ihmiset,\njotka väittävät, etteivät merimiehet ole uskonnollisia! Miten he\nvoisivatkaan olla olematta uskonnollisia, jos heillä kerran on\ntunteita? Maalla, jossa ihmisillä ei ole muuta kuin vaihtuvat\nvuodenajat, kaikki omalla erikoisella tavallaan kauniit -- ei mitään\nmuuta kuin maan antimet, hedelmät, kukat -- ei mitään muuta kuin\nLuojan lahjat, keksityt mukavuudet ja ylellisyysesineet -- jossa\nsaa nousta vuoteesta aamulla kaikessa rauhassa ja iltaisin laskea\npäänsä pielukselle turvallisesti, saatetaan olla pitkiä aikoja\npiittaamatta mitään Jumalasta ja unohtaa hänet. Mutta merellä, jossa\njokainen myrsky on varoitus, jossa jokainen onnettomuus vaikuttaa\nhillitsevästi, jokainen pelastuminen samalla tavoin kun sallimuksen\nsuvaitsevaisuudelle pidetty kiitossaarna, täytyy sellaisen miehen,\njoka ei tunne Jumalan läsnäoloa, olla tosiaankin raaistunut.\n\nMaalla näemme hänestä tuskin muuta kuin hänen kaiken kauneutensa ja\nhyväntahtoisuutensa; mutta merellä meille yhtä usein muistutetaan,\nkuinka kauhistava hän on vihassaan. Voisiko olettaa viimeksi\nkuluneiden neljänkolmatta tunnin tapausten häipyneen ainoankaan\nlaivassa olleen henkilön mielestä jättämättä siihen vaikutustaan?\nEi, ei. Rohkeudessaan ja toimeliaisuudessaan he saattoivat näyttää\nhillittömiltä, mutta sydämessään he tunnustivat Jumalansa ja\nkumarsivat hänelle.\n\nEnnen sen päivän loppua oli saatu pystyyn hätämasto keulaan, ja kun\nsiihen oli levitetty purje, kävi fregatin ohjaaminen helpommaksi ja\nvarmemmaksi -- isonpurjeen ahdin oli pleissattu uupuneen miehistön\nvirkistykseksi, ja riippumatot komennettiin puhallusmerkillä kannen\nalle.\n\nKuten Gascoigne oli ennustanut, eivät jotkut miehet olleet\nerikoisesti mielissään huomatessaan menettäneensä peitehuopansa,\nmutta kapteeni Wilson määräsi, että taloudenhoitajan tuli antaa\nheille laivan varastoista toiset huovat sijalle. Se muutti asian\nkokonaan toisenlaiseksi, koska he useimmissa tapauksissa saivat\nvanhojen huopien sijalle uusia. Mutta vieläkin oli mahdotonta\nsytyttää tulta keittiöön, ja miehet istuivat arkuillaan, jyrsien\nlaivakorppujaan.\n\nKello kaksitoista sinä yönä talttui myrsky, ja kiitävän laivan\nmastoihin täytyi välttämättä nostaa lisää purjeita, sillä aallot\nvierivät yhä vinhasti vuorenkorkuisina. Päivän koittaessa tuli\naurinko näkyviin ja paistoi kirkkaasti, aallokko tyyntyi vähitellen,\ntuli viritettiin, ja Pottyfar, jonka kädet taaskin olivat taskuissa,\nantoi kello kaksitoista tervetulleen määräyksen päivällismerkin\npuhaltamisesta.\n\nNiin pian kuin miehet olivat syöneet päivällisensä, käännettiin\nfregatti taaskin tuuleen, sen väliaikaista keulamastoa paranneltiin,\nja siihen levitettiin lisää purjeita. Seuraavana aamuna ei myrskystä\nollut jäljellä mitään muuta kuin sen kaameat vaikutukset, etumaston\nmustuneen ja säröisen tyngän yhäti törröttäessä peloittavana\nvaroituksena luonnonvoimien raivosta.\n\nKun vielä oli kulunut kolme päivää, yhtyi _Aurora_ Toulonin\nlaivastoon. Ensi kerran sen nähdessään muiden laivojen miehet\nkuvittelivat sen olleen taistelussa, mutta pian he saivat tietää sen\nkamppailleen hirvittävämpiä aseita vastaan kuin ihmisolennot vielä\nolivat keksineet. Kapteeni Wilson kävi amiraalin puheilla ja sai\nluonnollisesti määräyksen heti mennä satamaan korjauksia varten.\nMuutamien tuntien kuluttua _Aurora_ oli suunnannut matkansa Maltaa\nkohti, eikä Toulonin laivasto auringon laskiessa enää ollut näkyvissä.\n\n\"Kautta pyhän miekan, massa Easy, olipa meillä hirvittävä myrsky\näsken! Yhteen aikaan luulin jo meidän kaikkien joutuvan Ahdin\nvaltakuntaan.\"\n\n\"Aivan niin, Mesty; en toivo enää milloinkaan joutuvani sellaiseen.\"\n\n\"Minkätähden te, massa Easy, sitten olette merellä? Kun miehellä ei\nole rahaa eikä syötävää, lähtee hän merille, mutta kaikki väittävät\nteillä olevan rahaa yllin kyllin. Minkätähden te olette lähtenyt\nmerille?\"\n\n\"Sitä en totisesti tiedä\", vastasi Jack miettivänä. \"Lähdin merille\ntasa-arvoa ja ihmisoikeuksia etsimään.\"\n\n\"No mutta, massa Easy, olettehan joka tapauksessa tullut väärään\npaikkaan. Olen viime aikoina ajatellut aika paljon, ja tulimmainen,\nmielestäni tasa-arvo on pelkkää pötyä.\"\n\n\"Pelkkää pötyäkö, Mesty, entä minkätähden? Aikaisemmin ajattelitte\ntoisin.\"\n\n\"Niin, massa Easy, mutta silloin keitinkin ruokaa nuorille\nherrasmiehille. Nyt, kun olen laivan korpraali ja minulla on keppi,\nen enää ajattele niin.\"\n\nJack ei vastannut mitään, vaan ajatteli sitäkin enemmän. Lukija on\nvarmaankin pannut merkille, että Jackin yhdenvertaisuusmielipiteet\nolivat nopeasti haihtumassa. Hän puolusteli niitä pääasiallisesti\ntottumuksesta ja itsepintaisuudesta, joka ei sallinut hänen tunnustaa\nolleensa väärässä -- ja lisäksi siihen lienee vaikuttanut hänen\nväittelyhalunsa. Hän oli jo tottunut tottelemaan esimiehiään,\neikä hän perusteluistaan huolimatta suvainnut vastustusta\nalempiensa puolelta. Eipä silti, että sitä olisi tuskin milloinkaan\nyritettykään, sillä Jack ei suinkaan ollut tyranni, ja kaikki\nlaivassaolijat pitivät hänestä paljon. Joka päivä toi mukanaan oman\nopetuksensa, ja kapteeni Wilson oli nyt varma siitä, että Jack oli\nmelkein parantunut isänsä naurettavan filosofian vaikutuksista.\n\nMuutamien minuuttien kuluttua Mesty naputti kepillään savupiippua ja\naloitti jälleen.\n\n\"Minkätähden sitten olette merillä, massa Easy?\"\n\n\"En tiedä, Mesty; se ei ole minusta vastenmielistä.\"\n\n\"Mutta, massa Easy, minkätähden olette kadettien hytissä, syötte\nkovia korppuja, suolaista sianlihaa, suolaista hevosenlihaa,\nvaikka voisitte lähteä maihin ja elää herrasmiehen tavalla? Se on\nkovin typerää! Minkätähden ette ole oma herranne? Tulimmainen, jos\nminulla olisi rahaa, niin mikähän minua pitäisi laivassa? Vähäinen\nmerilläolo on sangen hyvä, massa Easy; se avaa ihmisen silmiä; mutta\najatelkaahan äskeistä ukkossäätä! Pursimies-parka, hän sulki silmänsä\niäksi!\"\n\n\"Aivan oikein, Mesty.\"\n\n\"Toivon teidän ajattelevan tätä, sir, ja lähdettyänne maihin ottavan\nMestyn mukaanne. Hän palvelee teitä hyvin, massa Easy, niin kauan\nkuin elää, kautta pyhän Patrickin. Ja sitten, massa Easy, menette\nnaimisiin -- saatte pienokaisia -- elätte kuin herrasmies ainakin:\nAjatelkaahan sitä, massa Easy!\"\n\n\"Naimisiin\"-sanan mainitseminen käänsi sankarimme ajatukset hänen\nAgnekseensa, eikä hän vastannut mitään. Mesty asteli toisaalle,\njättäen sankarimme syviin aatoksiin.\n\nTällä keskustelulla oli Jackiin voimakkaampi vaikutus kuin olisi\nosannut kuvitella, ja usein hän huomasi mielessään hokevansa Mestyn\nkysymystä: \"Minkätähden olette merillä?\" Hänellä ei ollut laivaston\npalvelukseen astuessaan ollut mitään erikoista tarkoitusta paitsi\nyhdenvertaisuuden etsimistä, eikä hän voinut olla tunnustamatta\nitselleen, että hän, kuten Mesty oli huomauttanut, oli tullut\nväärään paikkaan. Hän ei ollut milloinkaan edes ajatellut palvella\nloppuun kadettiaikaansa, ei odottanut ylennystä eikä toivonut vielä\nkerran pääsevänsä laivan komentajaksi. Hän ei ollut välittänyt\nmuusta kuin nykyisyydestä eikä hellinyt sellaisia toiveita, että hän\nvastaisuudessa saisi muuta palkkiota kuin Agneksen. Mestyn huomautus\npani Jackin ensi kerran elämässään miettimään tulevaisuutta. Ja hän\njoutui aina ymmälle toistaessaan itsekseen Mestyn kysymyksen ja\nkoettaessaan vastata itselleen, mihin hän pyrki sillä, että pysyi\nlaivaston palveluksessa.\n\nSiitä huolimatta Jack suoritti tehtävänsä niin, että Pottyfar oli\nhäneen hyvin tyytyväinen; ja purjehdittuaan matkan, jonka vastaiset\nja lievät tuulet tekivät ikäväksi, _Aurora_ saapui Maltaan.\nSankarimme oli jonkun verran keskustellut ystävänsä Gascoignen\nkanssa, hahmotellen tulevaisuudensuunnitelmiaan, jotka kaikki\nkuitenkin johtivat samaan määrättyyn tulokseen, nimittäin siihen,\nettä hän menisi naimisiin Agneksen kanssa. Muutoin Gascoigne oli sitä\nmieltä, että Jackin pitäisi pysyä laivastossa ja tulla kapteeniksi.\nMutta sen pohtimiseen oli yllin kyllin aikaa, kuten hän huomautti;\nnyt heidän ei tarvinnut aprikoida muuta kuin sitä, miten he\npääsisivät maihin, sillä laivan laittaminen jälleen kuntoon tarjosi\nsyyn, jonka nojalla heitä sopi pidättää aluksessa, ja he tiesivät\nPottyfarin käyttävän sitä hyväkseen.\n\nHeidän saapumispäivällään Jack söi päivällistä upseerien ruokalassa,\nhän päätti pyytää lomaa jo samana iltana. Kapteeni Wilson oli\njo maissa kuvernöörin luona. Nyt oli Pottyfarin ja Hawkinsin,\nkappalaisen, välillä syntynyt hiukan erimielisyyttä eräästä\nmerenkulkua koskevasta kysymyksestä, ja useimmat upseerit olivat\nasettuneet kappalaisen puolelle, joka, kuten olemme jo aikaisemmin\nmaininneet, oli ensiluokkainen merimies. Se oli johtanut kiivaihin\nsanoihin, sillä Hawkins oli menettänyt malttinsa kylliksi tarkoin\nsanoakseen ensimmäiselle luutnantille, että tällä oli sangen paljon\noppimista, koska hän ei vielä ollut päässyt eroon merikadettien\ntavoista, vaan piti käsiään taskussa; ja Pottyfar oli vastannut, että\ntoisen oli perin mukava loukata muita henkilöitä, koska hän tiesi\nkaapunsa suojelevan häntä.\n\nTämä oli karvas vastaus Hawkinsille, sillä samalla kun tämä vihjaus\npani hänen verensä kuohuksiin, se myöskin muistutti hänelle, että\nhänen ammattinsa esti häntä vastaamasta. Hän syöksyi hyttiinsä,\nmies-raukka, koska hänellä ei ollut tarjolla mitään muuta\nmenettelytapaa, purki harminsa kyyneliin ja vähitellen lohdutti\nsitten itseään rukouksilla.\n\nTällä välin Pottyfar oli mennyt kannelle äkäisenä Hawkinsille\nja ruokakumppaneilleen ja myöskin harmistuneena itseensä. Hän\noli tosiaankin sellaisella tuulella, ettei hän ollut tyytyväinen\nkehenkään ja että kadetin oli tuiki epäsuotuista pyytää häneltä\nlomaa. Siitä huolimatta Jack kohteliaasti kohotti hattuaan ja pyysi\nlupaa mennä maihin tapaamaan ystäväänsä kuvernööriä. Sen kuultuaan\nPottyfar pyörähti häneen päin, jäi seisomaan jalat levällään, työnsi\nkätensä ihan taskunpohjiin ikäänkuin osoittaakseen päättäväisyyttään\nja lausui:\n\n\"Herra Easy, tiedätte, missä tilassa laiva on. Meidän täytyy laittaa\nkaikki -- uudet mastot, uudet taklaukset, melkein kaikki laitteet\nuudelleen -- ja kuitenkin pyydätte lupaa lähteä maihin! Nyt, sir,\nteidän sopii ottaa itsellenne ja kertoa kaikille muille laivamme\nkadeteille tämä vastaus, ettei teistä ainoakaan astu jalkaansa\nmaihin, ennenkuin olemme jälleen kaikin puolin kunnossa.\"\n\n\"Sallikaa minun huomauttaa, sir\", virkkoi sankarimme, \"että tosin\nkyllä meitä kaikkia tarvittaneen, kun työt alkavat, mutta koska nyt\non lauantai-ilta ja huomenna on sunnuntai, ei fregattia edes siirretä\nmihinkään ennenkuin maanantaiaamuna. Ja koska työt eivät voi alkaa\nsitä ennen, uskon teidän suovan lomaa siihen saakka.\"\n\n\"Minä olen toista mieltä, sir\", tokaisi ensimmäinen luutnantti.\n\n\"Kenties, sir, sallitte minun pohtia sitä kysymystä\", vastasi Jack.\n\n\"En, sir, en koskaan salli pohtimista. Siirtykää kannen toiselle\nlaidalle, suvaitkaa!\"\n\n\"Kyllä varmasti, sir\", virkkoi Jack, \"jos te sitä toivotte\".\n\nEnsimmäiseksi johtui Jackin mieleen ajatus mennä maihin luvatta,\nmutta siitä ajatuksesta hänet taivutti luopumaan Gascoigne, joka\nhuomautti hänelle, että kapteeni Wilson paheksuisi sitä ja ettei\nvanha Tom, kuvernööri, ottaisi häntä vastaan. Jack hyväksyi hänen\nmielipiteensä, ja puhuttuaan mahtipontisesti ihmisoikeuksista,\ntyrannimaisuudesta, sorrosta ja muusta sellaisesta hän poistui\netukannelle ja tapasi siellä ystävänsä Mestyn, joka oli kuullut\nkaikki ja joka viekkaasti virkkoi hänelle hiljaa:\n\n\"Minkätähden olette merillä, massa Easy?\"\n\n\"Minkätähden tosiaankin\", tuumi Jack, pihisten harmista, \"ollakseni\nsidottuna tänne toisen tahdon mukaan? Olen hupsu -- Mesty on oikeassa\n-- pyydän huomenna eroa.\"\n\nJack meni kannen alle ja kertoi Gascoignelle, mitä hän oli päättänyt\ntehdä.\n\n\"Sinä et tee mitään sellaista, Jack\", vakuutti Gascoigne. \"Usko\nminua, saat yllin kyllin lomaa päivän tai parin kuluttua. Pottyfar\noli kiukuissaan kappalaiselle, joka oli liian kyvykäs vastustaja\nhänelle. Kapteeni Wilson saapuu laivaan kello yhdeksän.\"\n\nSiitä huolimatta Jack käveli ensimmäisellä vahtivuorollaan äkäisenä,\nkuten kaikki merikadetit tekevät, milloin he eivät saa lomaa, ja\npaneutui levolle kello kaksitoista mielessään se päätös, että hän\npysyisi aikomuksessaan ja eroaisi hänen majesteettinsa palveluksesta,\njopa lahjoittaisi hänen majesteetilleen merikadettina kahden ja\nkolmen vuoden välillä palvelemansa ajan ihan ilmaiseksi, ottamatta\nmitään muuta korvausta kuin saamansa muonan ja palkan, jonka arvoisia\nmerikadetit eivät muka ole, koska he eivät ansaitsisi edes ruokansa\nmukana tulevaa suolaakaan, kuten jotkut kapteenit julkeudessaan\nväittävät, unohtaen aikoinaan itsekin olleensa merikadetteja ja\nsiihen aikaan luonnollisesti suunnilleen samanarvoisia.\n\nSeuraavana aamuna saapui kapteeni Wilson laivaan; miehistö\ntarkastettiin, Hawkins piti jumalanpalveluksen, ja heti kaikkien\nvirallisten tehtävien päätyttyä Jack aikoi mennä kapteenin puheille,\nmutta kapteeni virkkoikin hänelle:\n\n\"Herra Easy, kuvernööri pyysi minua tuomaan teidät maihin syömään\npäivällistä hänen luonansa, ja hän on varannut vuoteen teidän\nkäytettäväksenne.\"\n\nJack teki kunniaa ja juoksi kannen alle suorittamaan vähäisiä\nvalmistuksiaan.\n\nSiihen mennessä, kun Mesty, joka oli ottanut hoitoonsa hänen arkkunsa\nja muut tavaransa, oli vienyt hänen tarvitsemansa esineet veneeseen,\noli Jack melkein päättänyt, ettei hänen majesteetiltaan pitäisi vielä\nvähään aikaan riistää niin arvokasta upseeria. Hän palasi kannelle\nja huomasi, ettei kapteeni ollut vielä valmis. Hän meni Pottyfarin\npuheille ja ilmoitti hänelle kapteenin käskeneen hänen lähteä\nmukaansa maihin; ja Pottyfar, jonka pahantuulen puuska oli jo mennyt\ntyyten ohitse, sanoi:\n\n\"Se on oikein hyvä, herra Easy -- toivotan teille paljon hauskaa.\"\n\n\"Tämähän on kokonaan toisenlaista kuin eilen\", mietti Jack. \"Mitähän,\njos koettaisin lääkettä?\"\n\n\"En voi oikein hyvin, herra Pottyfar, eivätkä lääkärin pillerit ole\nminulle hyväksi. Tulen aina huonovointiseksi, kun olen kauan ilman\nraitista ilmaa ja ruumiinharjoituksia.\"\n\n\"Se on totta\", vahvisti ensimmäinen luutnantti, \"ihminen kaipaa\nraitista ilmaa ja liikuntoa. En minäkään pidä tohtorin lääkkeistä.\nAinoa neljännespennynkään arvoinen parannusaine on yleislääke.\"\n\n\"Niin kovin mielelläni koettelisin sitä\", sanoi Jack. \"Luin eräänä\npäivänä sen kirjan, ja siinä vakuutettiin, että jos sitä nauttisi\njoka päivä kahden tai kolmen viikon aikana ja samalla liikkuisi\nrunsaasti raittiissa ilmassa, olisi vaikutus suorastaan ihmeellinen.\"\n\n\"Ja se on ihan totta\", kehui Pottyfar. \"Ja jos haluatte sitä koettaa,\nsaatte niin tehdä. Minulla on sitä runsaasti -- annanko teille sitä\nannoksen heti?\"\n\n\"Jos suvaitsette, sir\", vastasi Jack. \"Ja sanokaahan, kuinka usein\nminun pitää sitä nauttia, sillä päätäni särkee päivät pääksytysten.\"\n\nPottyfar vei Jackin kannen alle, pisti hänen käteensä kolme tai neljä\npulloa valmistetta, käski hänen nauttia sitä kolmekymmentä tippaa\niltaisin nukkumaan käydessään, kielsi häntä juomasta viiniä kahta\nlasia enempää ja kehoitti häntä välttämään kuumaa auringonpaistetta.\n\n\"Mutta, sir\", huomautti Jack, joka oli työntänyt pullot taskuunsa,\n\"pelkään, etten voi nauttia sitä kauan, sillä niin pian kuin laivamme\non valmis korjauksia varten, joudun olemaan auringonpaisteessa kaiket\npäivät\".\n\n\"Niin, jos teitä tarvitaan, herra Easy. Mutta meillä on yllin kyllin\nväkeä ilman teitäkin, ja kun olette sairas, ei teitä sovi vaatia\ntöihin. Pitäkää huolta terveydestänne! Ja minä uskon, jopa olen\nvarma, että huomaatte tämän lääkkeen ihmeellisen tehokkaaksi.\"\n\n\"Aloitan jo tänä iltana, sir, jos suvaitsette\", lupasi Jack, \"ja olen\nteille hyvin kiitollinen. Nukun kuvernöörin luona -- pitääkö minun\ntulla laivaan huomenaamulla?\"\n\n\"Ei, ei; huolehtikaa itsestänne ja tulkaa terveeksi! Olen iloinen\nkuullessani vointinne parantuvan. Lähettäkää minulle tieto siitä,\nmiten lääke vaikuttaa!\"\n\n\"Lähetän teille siitä tietoja veneen mukana joka päivä\", vakuutti\nJack riemuissaan. \"Olen teille erittäin kiitollinen, sir. Gascoigne\nja minä arvelimme pyytää teiltä lääkettä, mutta meistä ei pyytäminen\nollut mieluista. Häntä, miekkos-pahaa, vaivaa päänsärky melkein yhtä\npahasti kuin minuakin, eikä tohtorin pillereistä ole hänelle lainkaan\nhyötyä.\"\n\n\"Hänkin saa yleislääkettä, herra Easy; minusta hän näyttikin\nkalpealta. Pidän huolta siitä tänään iltapuolella.\n\n\"Muistakaa, herra Easy, kohtuullisesti liikuntoa, ja välttäkää\nauringonpaistetta keskipäivällä!\"\n\n\"Kyllä, sir\", lupasi Jack, \"en sitä unohda\". Ja Jack poistui\nriemastuneena. Hän käski Mestyn panna veneeseen hänen koko\nmatkalaukkunsa sinne viedyn pienen käärön sijasta, kertoi\nGascoignelle, miten hän oli toiminut tämän hyväksi, ja oli pian\nveneessä kapteenin seurassa, ja he menivät maihin, jossa kuvernööri\ntervehti häntä sydämellisesti.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU\n\nKapteeni Wilson palkitaan siitä, että Jack oli lainannut hänen\nnimeään, mikä osoittaa, että hyvä nimi on yhtä hyvä kuin\ntestamenttilahja.\n\n\n\"No niin, Jack poikaseni, onko teillä taas jokin pitkä tarina\nvalmiina minua varten?\" tiedusti kuvernööri.\n\n\"Kyllä, sir\", vastasi Jack, \"minulla on juttu tai pari, ja oikein\nhyviä ne ovatkin\".\n\n\"Sepä hyvä; kuuntelemme niitä päivällisen jälkeen\", virkkoi vanha\nTom. \"Etsikää tällä välin huoneenne ja ottakaa se haltuunne!\"\n\n\"Se ei saa tapahtua pitkäksi aikaa\", huomautti kapteeni Wilson.\n\"Herra Easyn tulee oppia tehtäviään, ja nyt hänellä on siihen hyvä\ntilaisuus.\"\n\n\"Jos suvaitsette, sir\", vastasi Jack, \"olen sairasluettelossa\".\n\n\"Sairasluettelossako?\" kertasi kapteeni Wilson. \"Nimeänne ei ollut\nsiinä selostuksessa, jonka tohtori antoi minulle tänä aamuna.\"\n\n\"Niin, olen herra Pottyfarin luettelossa ja aion hoitaa terveyttäni\nhänen yleislääkkeellään.\"\n\n\"Mitäs tämä kaikki merkitsee, Jack, mitä se merkitsee? Tässä\npiilee jokin juttu. Älkää pelätkö kapteenia -- minä olen teitä\npuolustamassa\", kehoitteli kuvernööri.\n\nJack ei pelännyt kapteenia ollenkaan, ja niinpä hän kertoi, että\nensimmäinen luutnantti oli evännyt häneltä loman edellisenä\niltana, mutta nyt antanut hänelle luvan jäädä maihin koettaakseen\nyleislääkkeen tehoa, minkä kuultuaan kuvernööri nauroi sydämensä\npohjasta, eikä kapteeni Wilsonkaan jaksanut pidättyä yhtymästä hänen\nnauruunsa.\n\n\"Mutta, herra Easy\", huomautti kapteeni hetkisen kestäneen\näänettömyyden jälkeen, \"jos herra Pottyfar salliikin teidän\npysyä maissa, en minä voi sitä suvaita -- teidän täytyy perehtyä\ntehtäviinne. Käsitätte varmaankin, että nyt teillä on tilaisuus,\nettekä te saa päästää käsistänne sellaisia tilaisuuksia, jollaisia ei\nsatu joka päivä. Teidän täytyy tunnustaa, että puhun totta.\"\n\n\"Kyllä, sir\", vastasi Jack. \"Myönnän sen kaiken oikeaksi, jos\nnimittäin aion pysyä laivastossa.\"\n\nJa niin sanottuaan sankarimme kumarsi ja poistui kuistilta, jossa he\nolivat keskustelleet.\n\nSekä kapteeni että kuvernööri panivat merkille Jackin vihjauksen,\njonka hän lausui pikemminkin estääkseen kapteenia lähettämästä häntä\nlaivaan kuin missään varmassa tarkoituksessa.\n\n\"Juonitteleeko hän siis?\" kysyi kuvernööri.\n\n\"Päinvastoin, en ole milloinkaan nähnyt häntä tarkkaavaisempana, ja\nhän tuntuu tyyten pääsevän eroon aikaisemmista mielipiteistään. Hän\nkäyttäytyi myrskyssä perin uljaasti, eikä häntä vastaan ole esitetty\nainoatakaan valitusta -- en ole milloinkaan ollut näin hämmästynyt --\nhänellä on täytynyt olla jokin tarkoitus.\"\n\n\"Sanon teille, mihin hän pyrkii, Wilson -- hän ei halua joutua\nlaivaan, siinä kaikki. Häntä ei saa kahlehtia -- häntä saa johtaa,\nmutta ei pakottaa.\"\n\n\"Niin, mutta laivastossa ei sellainen käy päinsä. En mitenkään voisi\nsuvaita sellaista -- hänen täytyy suorittaa tehtävänsä ja mukaantua\nohjesääntöihin.\"\n\n\"Aivan oikein, niin hänen täytyykin. Mutta kuulkaahan, Wilson, teidän\nei pidä päästää häntä menemään. Asia järjestyy helposti -- määrätkää\nhänet käskyläiskadetiksenne lähtiessänne laivasta ja palatessanne\nsinne! Siinä on hänelle tehtävää, ja hänen sopii olla aina täällä\nyötä. Kerron hänelle pyytäneeni tätä suosionosoitukseksi itselleni,\nja jättäkää minun huolekseni ottaa selkoa siitä, mitä hän ajattelee.\"\n\n\"Asia voidaan kylläkin järjestää sillä tavalla\", virkkoi kapteeni\nWilson miettivästi. \"Ja teille hän todennäköisemmin kertoo aikeistaan\nkuin minulle. Pelkään, että hän saa käyttää rahaa liian paljon\nvoidakseen milloinkaan olla tyytyväinen laivaoloihin. Niin runsaat\nkäyttövarat vievät nuoren upseerin turmioon.\"\n\n\"Hän on vielä kaukana turmiosta, Wilson -- hän on oivallinen\nmiekkonen teidän omankin tunnustuksenne mukaan. Menettelitte hänen\nmielikseen kiitollisuudesta isää kohtaan silloin, kun hän astui\nlaivaston palvelukseen; tehkää nytkin hieman hänen mielikseen\npidättääksenne häntä palveluksessa! Ja jos sitäpaitsi ensimmäinen\nluutnanttinne on niin hupakkomainen yleislääkkeensä takia, niin\nsopiiko teidän kummastella sitä, että merikadetti käyttää sitä\nhyväkseen?\"\n\n\"Ei, mutta minun ei pitäisi sallia hänen tehdä sitä, kun silmäni ovat\nauki.\"\n\n\"Hän on ilmaissut sen teille hyvässä luottamuksessa, jota teidän\nei sopisi käyttää väärin häntä vastaan. Mutta sittenkin olisi\nehdotukseni mukainen menettely paras, sillä silloin hän olisi\ntehtävissään kaikkia asianomaisia tyydyttävällä tavalla. Se sopisi\nteille, koska pidätte häntä tehtävissä -- ensimmäiselle luutnantille,\nkoska Jack voi nauttia hänen lääkettään -- ja Jackille, koska hän saa\nsyödä päivällistä luonani joka päivä.\"\n\n\"No niin, otaksuttavasti täytyy niin tehdä\", myönsi kapteeni Wilson,\nnauraen. \"Mutta kuitenkin luotan siihen, että saatte selville, mitä\nhänen mielessään liikkui, kun hän äsken tuli vastanneeksi minulle\nsillä tavalla, kuvernööri.\"\n\n\"Olkaa siitä huoletta! Jack tunnustaa ja avaa minulle sielunsa yhtä\navoimeksi kuin harras katolilainen avaa sielunsa rippi-isälleen.\"\n\nIstuuduttiin aterialle, ja kun mukana oli kuvernöörin adjutantti ja\nlisäksi oli kutsuttu muitakin, oli pöydässä varsin lukuisa seurue.\nSittenkun ruoka oli korjattu pois pöydästä, pyysi kuvernööri Jackia\nkertomaan tarinoitaan, minkä jälkeen sankarimme esitti kuvernöörille\nja pöytäseurueelle kertomuksen kaikesta, mitä _Mary Annissa_ oli\ntapahtunut -- kapteeni Hoggin ja neiti Hicksin rakkaudesta --\nGascoignen seikkailuista -- ja suunnitelmastaan, jolla hän teki\nkaikkien muiden aikeet tyhjiksi -- suuresti hämmästyttäen kapteeni\nWilsonia, joka ci ollut kuullut koko jutusta sanaakaan, sillä\namiraali ei ollut hiiskunut hänelle siitä mitään sinä lyhyenä\naikana, jonka _Aurora_ oli viipynyt Toulonin laivastossa. Kuvernööri\nriemastui, ja kapteeni Wilson ällistyi aika tavalla.\n\n\"Estitte perin typerän teon, herra Easy, ja menettelitte oikein\nhyvin\", virkkoi kapteeni, nauraen taaskin sille ajatukselle. \"Mutta\nkaikesta tästä ette ole maininnut minulle mitään.\"\n\n\"En, sir\", vastasi Jack. \"Olen aina säästänyt tarinani kuvernöörin\npöytään, jossa olen varmasti tiennyt tapaavani teidätkin, kertoakseni\nsitten ne kaikille kerta kaikkiaan.\"\n\nJack sai määräyksen toimia käskyläiskadettina, ja kaikki sujui\nhyvin. Omasta tahdostaan hän nimittäin oli laivassa suurimman osan\npäivästä oppiakseen tehtäviään, mikä oli hyvin suuresti kapteenin ja\nPottyfarin mieleen. Tässä Jack osoitti olevansa sangen ymmärtäväinen,\neikä kapteeni Wilson katunut hänelle osoittamaansa myöntyväisyyttä.\nJackin terveys kävi päivä päivältä paremmaksi, mikä kovasti miellytti\nPottyfaria, joka kuvitteli sankarimme nauttivan yleislääkettä sekä\niltaisin että aamuisin. Myöskin Gascoigne oli ensimmäisen luutnantin\nhoidokki, ja hän oli usein maissa sankarimme mukana, joka ei enää\najatellutkaan palveluksesta eroamista.\n\nHeidän oltuaan satamassa seitsemän viikkoa, sillä heidän laivaansa\ntäytyi valmistaa mastotkin, avasi kapteeni Wilson eräänä päivänä\naamiaisen aikana saamansa kirjeen ja luettuaan sen laski sen pois\nkädestään, samalla kun hänen kasvoistaan kuvastui mitä suurinta\nhämmästystä.\n\n\"Armias taivas! Mitähän tämä merkitsee?\" kummasteli hän.\n\n\"Mikä on hätänä, Wilson?\" kysyi kuvernööri.\n\n\"Kuulkaahan tämän kirjeen sisältöä, sir Thomas!\"\n\nSenjälkeen kapteeni Wilson luki seuraavat espanjankieliset rivit:\n\n    \"KUNNIOITETTU HERRA KAPTEENI.\n\n    Velvollisuuteni on ilmoittaa teille, että Hänen\n    Jalosukuisuutensa, äskettäin kuollut Signora Alforgas de Guzman\n    on jälkisäädöksessään määrännyt Teille tuhat dublonia kullassa\n    palkkioksi hänelle viime elokuun 12 päivän iltana tekemistänne,\n    ystävällisistä palveluksista. Jos suvaitsette valtuuttaa jonkun\n    täkäläisen kauppiaan ottamaan vastaan rahat, maksetaan ne heti,\n    tai ne lähetetään millä tavalla hyvänsä suvaitsette määrätä.\n    Suokoon Jumala Teille ikää tuhat vuotta!\n\n                            Nöyrin palvelijanne ALFONSO XEREZ.\"\n\nJack kuuli, kun kirje luettiin, nousi rauhallisesti pöydästä,\nvihelteli hiljaa ikäänkuin ei olisikaan kuunnellut ja pujahti sitten\npois huoneesta kuvernöörin ja kapteeni Wilsonin huomaamatta.\n\nAsian laita oli niin, että vaikka Jack olisi hartaasti halunnut\nkertoa kuvernöörille hänelle naamiaisten jälkeen sattuneista\nseikkailuista, ei hän kuitenkaan mielellään tahtonut hiiskua\nniistä mitään vielä, ennenkuin olisi varma siitä, ettei niistä\nkoituisi seurauksia -- koska hän oman nimensä sijasta oli\nilmoittanut kapteenin nimen. Kuultuaan kirjeen sisällön hän heti\noivalsi, että tiedustelu oli suoritettu vanhan naisen eikä pappien\nkäskystä ja että hän ilmoittamalla kapteeni. Wilsonin nimen oli\nhankkinut viimemainitulle tämän kauniin testamenttilahjan. Jack oli\nriemuissaan, mutta sittenkin ymmällä, minkä vuoksi hän asteli pois\nhuoneesta miettiäkseen asioita vähän.\n\n\"Mitä se saattaa merkitä?\" toisti kapteeni Wilson. \"En ole tehnyt\nkenellekään minkäänlaisia palveluksia elokuun kahdentenatoista\npäivänä enkä sen jälkeen. Tässä on jokin erehdys -- elokuun\nkahdestoista päivä -- silloinhan oli suuret naamiohuvit.\"\n\n\"Onnelliset teille joka tapauksessa -- sillä kuten tiedätte, ei\nkukaan muu voi kajota jälkisäädöslahjaan, johtukoonpa se erehdyksestä\ntai ei.\"\n\n\"En ole koskaan kuullut niissä naamiaisissa tapahtuneen mitään. Olin\nsiellä, mutta poistuin aikaisin, sillä en voinut oikein hyvin. Herra\nEasy\", lisäsi kapteeni Wilson, kääntyen sankarimme tuoliin päin,\nmutta Jack oli kadonnut.\n\n\"Oliko hän naamiohuveissa?\" tiedusti kuvernööri. \"Kyllä, tiedän hänen\nolleen, sillä ensimmäinen luutnantti mainitsi minulle hänen pyytäneen\nlupaa saada olla tulematta laivaan ennenkuin seuraavana päivänä.\"\n\n\"Olkaa varma siitä\", virkkoi kuvernööri, lyöden nyrkkinsä pöytään,\n\"että Jack on tämän pohjalla!\"\n\n\"Minä en hämmästyisi, vaikka hän olisi minkälaisten tapahtumien\npohjalla hyvänsä\", vastasi kapteeni Wilson, nauraen.\n\n\"Jättäkää asia minun huolekseni, Wilson; minä kyllä otan siitä selon.\"\n\nKeskusteltuaan vielä jonkun aikaa kapteeni Wilson poistui laivaansa,\njättäen Jackin jälkeensä siinä tarkoituksessa, että kuvernööri\nlypsäisi häneltä tietoja. Mutta sitä ei sir Thomasin tarvinnut tehdä,\nsillä Jack oli päättänyt tehdä kuvernööristä uskottunsa ja kertoi\nhänelle viipymättä koko jutun. Kuvernööri piteli kylkiään sankarimme\nkertoessa, erittäinkin silloin, kun hän mainitsi viekkaudessaan\nilmoittaneensa kapteenin nimen omansa sijasta. \"Te tapatte minut,\nennenkuin päästätte minut käsistänne\", huohotti vanha Tom vihdoin.\n\"Mutta mitä nyt on tehtävä?\"\n\nSankarimme kävi nyt vakavaksi. Hän huomautti kuvernöörille, että\nhänellä itsellään oli yllin kyllin rahaa ja että hän saisi periä\nsuuren omaisuuden, mutta että kapteeni Wilson oli köyhä ja että\nhänellä oli lukuisa perhe. Jack toivoi kuvernöörin järjestävän\nvain niin, että kapteeni Wilson suostuisi ottamaan vastaan\njälkisäädöslahjan.\n\n\"Oikein, poika, oikein! Olette minun poikani\", kehui kuvernööri.\n\"Mutta meidän täytyy harkita asiaa, sillä Wilson on läpikotaisin\nkunniallinen sielu, ja asian järjestäminen saattaa käydä vaikeaksi.\nEttekö ole kertonut siitä kenellekään?\"\n\n\"En kenellekään muulle kuin teille, sir Thomas.\"\n\n\"Ei mitenkään käy päinsä kertoa hänelle koko juttua, Jack, sillä\nsilloin hän jyrkästi väittäisi jälkisäädöslahjan kuuluvan teille.\"\n\n\"Nyt sen keksin, sir\", virkkoi Jack. \"Naamiaisiin mennessäni\ntarjouduin auttamaan juuri tätä samaa vanhaa naista, joka oli\ntimanttien peitossa, pois vaunuista, ja hän säikähti paholaisenasuani\nniin pahasti, että olisi kaatunut maahan, jollei kapteeni Wilson\nolisi ehättänyt häntä tukemaan, ja nainen oli hänelle hyvin\nkiitollinen.\"\n\n\"Olette oikeassa, Jack\", vastasi kuvernööri lyhyen vaitiolon jälkeen.\n\"Se luullakseni vetelee. Minun täytyy kertoa kapteenille munkeista,\nkoska vannoin teidän olevan jollakin lailla mukana jutussa -- mutta\nen hiisku hänelle liikoja. Jättäkää koko asia minun huostaani!\"\n\nKapteeni Wilson palasi iltapäivällä ja tapasi kuvernöörin kuistilla.\n\n\"Olen hiukan puhellut nuoren Easyn kanssa\", aloitti kuvernööri, \"ja\nhän kertoi minulle siitä yöstä kummallisen tarinan, jota hän ei ole\nuskaltanut ilmaista kaikille\".\n\nSenjälkeen kuvernööri kertoi munkeista ja jälkisäädöksestä.\n\n\"No niin, mutta\", huomautti kapteeni Wilson, \"sen jälkisäädöksen\ntarina ei tarjoa minkäänlaista selitystä tälle jälkisäädöslahjalle\".\n\n\"Ei, ei tarjoakaan. Mutta kuitenkin, kuten väitin, Jackilla oli\nosuutensa tässäkin. Paholaisenasussaan hän säikäytti vanhaa rouvaa,\nja te otitte hänet syliinne, pelastaen hänet kaatumasta, joten hän\noli mukana jutussa, kuten näette.\"\n\n\"Nyt muistan tosiaankin estäneeni hyvin hienosti puetun vanhan naisen\nkaatumasta nähtyään paholaisen, jonka tietenkin on täytynyt olla\nystävämme Easy.\"\n\n\"No niin, ja se selittää koko asian.\"\n\n\"Tuhat dublonia vanhan naisen nostamisesta!\"\n\n\"Niin, minkätähden ei? Ettekö ole kuullut siitä miehestä, joka sai\nkokonaisen omaisuuden jälkisäädöslahjana vain sen vuoksi, että hän\navasi kirkonpenkin oven iäkkäälle herrasmiehelle?\"\n\n\"Kyllä, mutta tämä tuntuu kovin kummalliselta.\"\n\n\"Tässä maailmassa ei ole mitään kummallista, Wilson, ei kerrassaan\nmitään. Saatamme raataa orjan lailla vuosikausia saamatta\nminkäänlaista palkkiota, ja tehtyämme jonkun mitättömän pienen\npalveluksen kohteliaisuudesta voimme tulla riippumattomiksi. Minun\nmielestäni tämä salaperäinen arvoitus on ratkaistu. Tämän vanhan\nnaisen täytyi olla kuollessaan suunnattoman rikas -- tunsin näet\nhänen sukunsa. Hän näki teidät täydessä virka-asussanne, ja hän\ntiedusti nimeänne; ankaran kaatumisen olisi täytynyt olla niin\nlihavalle henkilölle perin vakava juttu; te pelastitte hänet, ja hän\non palkinnut teitä kauniisti.\"\n\n\"No niin\", myönsi kapteeni Wilson, \"koska en keksi mitään muuta\nselitystä, otaksun teidän selityksenne pitävän paikkansa. Mutta\ntuskinpa on rehellistä ottaa hänen sukulaisiltaan tuhat dublonia\npelkän kohteliaisuusteon nojalla.\"\n\n\"Olette tosiaankin ihan naurettava. Tämä vanha nainen omisti\ntietääkseni puolet Murciaa. Heille se ei merkitse sen enempää\nkuin Englannissa se, että joku lahjoittaa jälkisäädöksessään\njollekulle surupuvun. Toivotan teille onnea; se auttaa teitä\nhuolehtimaan lukuisasta perheestänne, ja tehdäksenne lapsillenne\noikein on velvollisuutenne ottaa se vastaan. Jokainen tekee omilla\nrahoillaan mielensä mukaan -- ja uskokaa minua, te pelastitte hänet\nkatkaisemasta jalkaansa lonkkanivelen alapuolelta.\"\n\n\"Sillä edellytyksellä minun kaiketi täytyy ottaa tuo lahja vastaan\",\nvirkkoi kapteeni Wilson, nauraen.\n\n\"Tietysti; lähettäkää heti sitä noutamaan. Nyt on kurssi korkea. Minä\nannan teille siitä eräitä valtion arvopapereita, joiden arvo on lähes\nneljätuhatta puntaa.\"\n\n\"Neljätuhatta puntaa siitä, että satuin estämään vanhan naisen\nkaatumasta\", virkkoi kapteeni Wilson.\n\n\"Pahuksen hyvin maksettu, Wilson, ja minä onnittelen teitä.\"\n\n\"Kuinka paljosta olenkaan kiitollisuuden velassa nuoren Easyn\nisälle!\" huudahti kapteeni Wilson muutamia minuutteja kestäneen\näänettömyyden jälkeen. \"Jollei hän olisi auttanut minua silloin, kun\nminut määrättiin aluksen komentajaksi, en olisi saanut ylennystäni\n-- en saalisrahoina ansaitsemiani kolmeatuhatta puntaa -- en komeata\nfregattia komennukseeni -- enkä nyt näitä neljäätuhatta puntaa ihan\nodottamattani.\"\n\nKuvernööri arveli, että kapteeni sai enemmän kiittää Jackia\nkuin hänen isäänsä joistakuista näistä eduista, mutta hän varoi\nhiiskumasta siitä mitään.\n\n\"Totta kyllä\", huomautti hän, \"herra Easy teki teille palveluksen\nsilloin, kun teidät määrättiin laivan komentajaksi. Mutta\nsallikaa minun huomauttaa, että laivastanne, saalisrahoistanne ja\nonnenpotkauksestanne saatte kiittää yksinomaan omaa uljuuttanne ja\nkohteliaisuuttanne. Herra Easy on kuitenkin oivallinen ja aulis\nmiekkonen, ja niin on hänen poikansakin, sen voin teille vakuuttaa.\nMuuten keskustelin hänen kanssansa pitkään tuonnoittain.\"\n\n\"Hänestä itsestäänkö?\"\n\n\"Niin, vain hänestä itsestään. Hän tuntuu minusta tulleen laivastoon\nilman mitään erikoista vaikutinta, ja varsin, todennäköisesti hän\neroaa palveluksesta samalla tavalla. Hän tuntuu olevan hyvin kovasti\nrakastunut sisilialaisen ylimyksen tyttäreen. Olen saanut tietää\nhänen täällä ollessaan kirjoittaneen tytölle ja hänen veljelleen.\"\n\n\"Tiedän varsin hyvin hänen astuneen laivastopalvelukseen\netsiäkseen sellaista, mitä hän ei ikinä löydä tästä maailmasta; ja\notaksuttavasti se on hänelle selvinnyt; hyvin epäilyksenalaista\nmyöskin on, pysyykö hän palveluksessa. Mutta en toivoisi hänen vielä\neroavan laivastosta, sillä palvelus tekee hänelle varsin hyvää\",\nvastasi kapteeni Wilson.\n\n\"Olen siitä asiasta yhtä mieltä kanssanne -- minulla on häneen suuri\nvaikutusvalta, ja hänen pitää pysyä palveluksessa vielä joku aika.\nHän on hyvin suuren omaisuuden perijä, eikö olekin?\"\n\n\"Hän saa varmasti kahdeksantuhannen punnan vuositulot, jollei\nenempää.\"\n\n\"Jos hänen isänsä kuolee, täytyy hänen luonnollisestikin erota;\nmerikadetti, jolla olisi kahdeksantuhannen punnan vuositulot, olisi\ntosiaankin poikkeuksellisen outo ilmiö.\"\n\n\"Eikä laivastossa voitaisi sellaista suvaita. Se olisi yhtä\nvahingollista hänelle itselleen kuin myöskin muille hänen\nläheisyydessään oleville henkilöille. Nykyisinkin hänellä on\nkäytettävissään rahaa melkein -- minun sopii tosiaankin sanoa -- ihan\nrajattomasti.\"\n\n\"Se on paha, hyvin paha. Minua ihmetyttää, että hän käyttäytyy niin\nhyvin kuin hän todella käyttäytyy.\"\n\n\"Niin minuakin. Mutta oikeastaan hän on todella oivallinen poika\nkaikkine omituisuuksineen, ja hän on yleensä kaikkien sellaisten\nhenkilöiden suosikki, joiden arvostelulle ja ystävyydelle kannattaa\nantaa arvoa.\"\n\n\"No niin, älkää pitäkö häntä liian tiukasti suitsissa -- sillä hän ei\ntosiaankaan tarvitse sitä. Hän kävelee varsin hyvin talutusnuorassa.\"\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU\n\nFilosofian toteuttamista, mikä tekee sankarimme jonkun verran\nlevottomaksi. Tärkeän henkilön ensimmäinen, mutta ei viimeinen\nesiintyminen.\n\n\nKeskustelun keskeytti samassa Englannista saapunut posti, jota he\nolivat odottaneet. Kapteeni Wilson vetäytyi syrjään kirjeineen;\nkuvernööri syventyi samanlaiseen puuhaan; ja sankarimme sai\nensimmäisen isänsä milloinkaan hänelle kirjoittaman kirjeen. Sen\nsisältö oli seuraava:\n\n    \"RAKAS POIKANI.\n\n    Olen useita kertoja tarttunut kynääni aikeissa lähettää sinulle\n    tietoja siitä, miten kaikki on tässä maassa sujunut. Mutta koska\n    en ole nähnyt ympärilläni muuta kuin pahuuden pimittämän, synkän\n    näköpiirin, olen yhtä usein laskenut sen jälleen pois kädestäni\n    rohkenematta pahoittaa mieltäsi niin ikävillä tiedoilla.\n\n    -- Tieto kuolemastasi ja myöskin se sanoma, että sinut oli\n    niin odottamattomasti vielä säästetty meille, saapuivat\n    aikanaan, ja olen varma siitä, että kummassakin tilaisuudessa\n    surin ja riemuitsin, osoittaen kaikkea filosofille ominaista\n    maltillisuutta. Ensimmäisessä tapauksessa lohdutin itseäni sillä,\n    että maailma, josta olit poistunut, oli orjuuden tilassa ja\n    hirmuvallan rautaisen käden sortama ja että kuolema oli voitto,\n    ei ainoastaan kaiken sen puolesta, mistä kappalainen meille\n    puhuu, vaan myöskin vapautemme kannalta. Ja saatuani toisen\n    tiedon hillitsin riemuani jotakuinkin samoilla perusteilla ja\n    tohtori Middletonin kaikista puheista huolimatta päätin kuolla,\n    kuten olen elänytkin, tosifilosofina.\n\n    -- Kuta enemmän asiaa pohdin, sitä varmemmaksi käy se\n    vakaumukseni, ettei tämän maailman onnellistuttamiseksi\n    tarvita mitään muuta kuin yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien\n    asianmukaista noudattamista -- lyhyesti sanoen sitä, että kaikki\n    ja jokainen painettaisiin samalle tasolle. Emmekö ole huomanneet,\n    että sellainen on luonnon laki -- eivätkö purot juokse jokiin,\n    joet meriin -- eivätkö vuoret murennu tasangoiksi -- eivätkö\n    vuodenajat tyydy tasoittamaan eri maanosien eroavaisuuksia?\n    Minkätähden aurinko kiertää eläinrataa eikä päiväntasaajaa\n    pitkin, jollei juuri antaakseen yhtä suuren osan lämmöstään\n    maapallon kummallekin puoliskolle? Emmekö me kaikki ole samalla\n    tavalla syntyneet surkeudessa? Eikö kuolema tasoita kaikkea,\n    niin että senjälkeen olemme _aequo pede_, kuten runoilija sanoo?\n    Emmekö kaikki ole samalla lailla nälkäisiä, janoisia ja unisia,\n    ja eivätkö luonnolliset tarpeemme tee meitä siten samanlaisiksi?\n    Ja koska asian laita on siten, eikö meidän kaikkien pitäisi\n    saada yhtä suuri osamme tämän maailman hyvyydestä, johon\n    meillä epäilemättä on kaikilla samanlainen oikeus? Saattavatko\n    mitkään perustelut olla vankemmat ja kohtuullisemmat kuin nämä,\n    puhukoonpa tohtori Middleton joutavuuksia kuinka paljon tahansa?\n\n    -- Niin, poikani, jollen vieläkin toivoisi oikeuden auringon\n    nousevan ja haihduttavan maata pimittävät moninaiset pilvet\n    -- jollen vieläkin toivoisi elinaikanani näkeväni omaisuuden\n    yhtäläistä jakoa -- alahuoneen hyväksymää maalakia, joka takaisi\n    kaikille samanlaiset edut -- en välittäisi siitä, kuinka pian\n    poistuisin tästä hirmuvallan ja vääryyden luomasta kyynelten\n    laaksosta. Nykyisin noudatetaan entistä järjestelmää; kansaa\n    verotetaan muutamien harvojen hyväksi, ja se huokailee sorron\n    ja mielivallan ikeessä. Mutta sittenkin minusta näyttää, että\n    -- jos saan käyttää onnellisia sanoja -- lännessä loistaa\n    kirkas tähti ja näkyy ajan merkkejä, jotka lohduttavat minua.\n    Nyt on jo maassamme ilmennyt paljon kapinahenkeä, ja jotkut\n    korkeimman ylimystön jäsenet ovat sitoutuneet korottamaan\n    kansan yläpuolelleen ja suositelleet kapinaa ja salavehkeitä,\n    ovat osoittaneet poljetulle ja valistumattomalle rahvaalle,\n    että sen ruumiillinen voima on vastustamaton, ja kehoittaneet\n    rahvasta sitä käyttämään, luvaten, että jos he pysyvät vallassa,\n    he käyttävät sitä valtaa ainoastaan tuhotakseen meidän\n    perustuslakimme, kirkon ja kuninkuuden, jotka muistuttavat\n    irvikuvia, ja että jos kansaa pitää lainkaan hallita, sitä\n    hallitsemassa pitää olla lukuisa joukko. Tämä on ilahduttavaa.\n    Terve teille, isänmaalliset ylimykset, terve teille kaikille!\n    Vieläkin toivon, että suuri työ saadaan tehdyksi siitä\n    huolimatta, että perusteluni yhäti saa osakseen naurua, ivaa ja\n    päänpudistuksia tuolta itsepintaiselta Middleton-miekkoselta.\n\n    -- Äitisi on rauhallinen; hän on lakannut lukemasta ja tekemästä\n    työtä, jopa kutomasta sukkaakin, pitäen sitä hyödyttömänä; ja\n    nyt hän istuu päivät pääksytysten takan sopessa, pyöritellen\n    peukaloitaan ja varroten, kuten hän sanoo, tuhatvuotista\n    valtakuntaa. Olento-parka! Hänen ajatuksensa tästä asiasta ovat\n    tuiki typeriä, mutta tavallisuuden mukaan sallin hänen pitää oman\n    päänsä kaikessa, jäljitellen muinaisajan filosofia, joka oli\n    sidottu Xantippaansa.\n\n    -- Luotan siihen, rakas poikani, että periaatteesi ovat\n    vahvistuneet ikävuosiesi lisääntyessä ja varttuneet sinun\n    kasvaessasi ja että sinä tarpeen vaatiessa olet valmis uhraamaan\n    kaikkesi saavuttaaksesi sen, mikä minun mielestäni on todellinen\n    tuhatvuotinen valtakunta. Käännytä uskoomme niin paljon ihmisiä\n    kuin suinkin voit ja luota, että olen\n\n    Sinua rakastava isäsi ja pettämätön oppaasi NICODEMUS EASY.\"\n\nJack, joka oli yksin, ravisteli päätänsä lukiessaan tätä kirjettä ja\nlaski sen sitten kädestään, ääntäen: \"Pyh!\" Hän teki sen tahtomattaan\nja ällistyi huomattuaan niin tehneensä. \"Minua haluttaisi väitellä\nsiitä kysymyksestä\", mietti hän vasten tahtoaankin; ja sitten hän\nviskasi kirjeen pöydälle ja meni Gascoignen huoneeseen tyytymättömänä\nsekä isäänsä että itseensä. Hän tiedusti Nediltä, oliko tämä\nsaanut kirjeitä Englannista, ja kun päivällisaika alkoi olla\nkäsissä, palasi hän omaan huoneeseensa pukeutumaan. Hänen tultuaan\nvastaanottohuoneeseen Gascoignen seurassa lausui kuvernööri heille:\n\n\"Koska te molemmat puhutte italiankieltä, täytyy teidän ottaa\nhoivaanne eräs sisilialainen upseeri, joka on saapunut tänne mukanaan\nminulle osoitettuja suosituskirjeitä ja syö tänään päivällistä\nluonani.\"\n\nEnnen päivällistä heidät esitettiin puheena olevalle henkilölle,\njoka oli hentorakenteinen, komeannäköinen nuori mies, mutta\nhänen kasvoissaan oli kuitenkin epämiellyttävä ilme. Kuvernöörin\ntoivomuksen mukaan don Mathias, sillä se oli hänen nimensä,\nsijoitettiin molempien merikadettiemme väliin, jotka heti alkoivat\nkeskustella hänen kanssansa, koska he itsekin halusivat kiihkeästi\nkysellä palermolaisten ystäviensä vointia.\n\nKeskustelun aikana Jack tiedusti häneltä, tunsiko hän don Rebieran.\nSiihen sisilialainen vastasi myöntävästi, ja he puhelivat mainitun\nperheen eri jäsenistä. Päivällisen loppupuolella don Mathias kysyi\nJackilta, miten hän oli tutustunut don Rebieraan, ja vastaukseksi\nJack kertoi, kuinka hän ja hänen ystävänsä Gascoigne olivat\npelastaneet don Rebieran kahden lurjuksen käsistä, jotka aikoivat\nmurhata hänet. Tämän vastauksen jälkeen nuori upseeri tuntui\nolevan vähemmän halukas keskustelemaan, mutta ennen pöytäseurueen\nhajaantumista hän lausui olevansa iloissaan, kun oli saanut tutustua\nmolempiin merikadetteihin. Heti hänen poistuttuaan Gascoigne\nhuomautti miettivästi:\n\n\"Olen nähnyt nuo kasvot aikaisemminkin, mutta en voi sanoa, missä.\nMutta tiedäthän, Jack, kuinka hyvin muistan ihmiset, ja olen varma\nsiitä, että olen nähnyt hänet ennenkin.\"\n\n\"En jaksa muistaa koskaan häntä nähneeni\", vastasi sankarimme, \"mutta\nen olekaan milloinkaan tuntenut ainoatakaan ihmistä, jolla olisi\nsellainen muisti kuin sinulla\".\n\nSenjälkeen keskustelu heidän välillään taukosi, ja Jack kuunteli\njonkun aikaa kuvernööriä ja kapteeni Wilsonia, sillä koko\npäivällisseurue oli poistunut. Äkkiä Gascoigne, joka oli ollut\nsyvissä aatoksissaan koko ajan lausuttuaan huomautuksensa Jackille,\nponnahti pystyyn. \"Vihdoinkin muistan, kuka hän on!\" huudahti hän.\n\"Kuka niin?\" kysyi kapteeni Wilson.\n\n\"Se sisilialainen upseeri -- olisin voinut vannoa nähneeni hänet jo\nennen.\"\n\n\"Tarkoitatteko don Mathiasta?\"\n\n\"Juuri häntä, sir Thomas. Hän ei ole mikään don Mathias! Hän on sama\ndon Silvio, joka oli murhaamaisillaan don Rebieran silloin, kun\ntulimme viime tingassa avuksi ja estimme murhan.\"\n\n\"Totisesti uskon sinun olevan oikeassa, Gascoigne.\"\n\n\"Minä olen siitä varma\", vakuutti Gascoigne. \"En ole ikinäni\ntällaisissa asioissa erehtynyt.\"\n\n\"Tuokaahan minulle nuo kirjeet, Easy!\" pyysi kuvernööri.\n\"Katsotaanpa, mitä niissä hänestä sanotaan. Tässä se on -- don\nMathias Alayeres. Lienette sittenkin erehtynyt, Gascoigne. Esitätte\nkovin raskaan syytöksen tätä nuorta miestä vastaan.\"\n\n\"No niin, sir Thomas, jollei hän ole don Silvio, olisin valmis\nmenettämään luutnantinvaltakirjani, jos se nyt olisi käsissäni.\nSitäpaitsi panin merkille, kuinka hänen kasvonilmeensä muuttuivat,\nkun mainitsimme, että don Rebieran auttajat olimme juuri Easy ja\nminä. Ja huomasitko, Easy, että hän senjälkeen tuskin virkkoi\nsanaakaan?\"\n\n\"Ihan niin\", myönsi Jack.\n\n\"No niin, no niin, meidän täytyy ottaa selko tästä\", lausui\nkuvernööri. \"Jos asia on siten, täytyy tämän suosituskirjeen olla\nväärennetty.\"\n\nSenjälkeen seurue hajaantui nukkumaan, ja seuraavana aamuna Easyn\nollessa Gascoignen huoneessa puhelemassa heidän epäluuloistaan\ntuotiin hänelle kirjeitä Palermosta. Ne olivat vastauksia Jackin\nMaltaan saavuttuaan kirjoittamiin kirjeisiin. Hän sai muutamia\nrivejä don Rebieralta, vähäisen kirjeen Agnekselta ja laajan,\nyksityiskohtaisen esityksen ystävältään don Philipiltä, joka\nkertoi hänelle kaikkien omaistensa voivan hyvin ja olevan suopeita\nsankariamme kohtaan; Agnes oli muka yhtä ystävällinen häntä kohtaan\nkuin konsanaan; kirjoittaja oli lupauksensa mukaan puhunut suoraan\nisälleen ja äidilleen Agneksen ja Jackin keskinäisistä tunteista;\nvanhemmat olivat antaneet suostumuksensa, mutta sitten evänneet\nsen, koska isä Thomas, heidän rippi-isänsä, ei tahtonut kuulla\npuhuttavankaan Agneksen ja kerettiläisen välisestä avioliitosta;\nmutta siitä huolimatta kirjoittaja vakuutti, että se este\nvoitettaisiin hänen ja hänen veljensä välityksellä, sillä he olivat\npäättäneet, etteivät Agnes ja sankarimme saisi tulla onnettomiksi\nmoisen pikku seikan vuoksi.\n\nMutta kirjeen jälkiosassa oli yhtä tärkeitä tiedonantoja; siinä\nnimittäin kerrottiin, että don Silvio oli uudelleen yrittänyt murhata\nheidän isänsä ja että se olisikin onnistunut, jollei isä Thomas, joka\nsattumalta oli saapuvilla, olisi heittäytynyt väliin. Don Silvio oli\nraivoissaan jopa iskenyt aseellaan rippi-isää, mutta haava ei ollut\nvaarallinen. Sen johdosta ei häntä kohtaan enää oltu hentomielisiä,\nja viranomaiset etsivät häntä saattaakseen hänet rangaistukseen\nmurhayrityksestä ja pyhyydensolvaamisesta. Toistaiseksi häntä ei\nollut tavattu, ja otaksuttiin hänen paenneen Maltaan jossakin\nsperonaressa.\n\nTällainen oli kirjeen sisällys, joka heti ilmoitettiin kuvernöörille\nja kapteeni Wilsonille heidän saavuttuaan aamiaispöytään.\n\n\"Oikein hyvä, meidän täytyy ottaa selko tästä asiasta\", virkkoi\nkuvernööri, tiedustaen sitten, mitä muita tietoja kirjeessä oli.\n\nJack ja Gascoigne olivat rauhattomia aamiaisen loppuun saakka,\njolloin he karkasivat tiehensä. Muutamia minuutteja myöhemmin nousi\nkapteeni Wilson pöydästä lähteäkseen laivaansa ja lähetti palvelijan\nkutsumaan heitä luoksensa, mutta heitä ei löytynyt.\n\n\"Käsitän koko jutun\", lausui kuvernööri. \"Jättäkää heidät minun\nhuolehdittavikseni; menkää laivaanne ja olkaa ihan rauhallinen!\"\n\nTällä välin merikadettimme olivat ottaneet hattunsa ja menneet\npatterin varustuksille, missä heitä ei häirittäisi.\n\n\"Ja nyt, Gascoigne\", sanoi Jack, \"arvaat, mitä mielin. Minun täytyy\nampua se lurjus juuri tänä aamuna, ja juuri senvuoksi lähdin\nkävelemään kanssasi.\"\n\n\"Mutta Easy, asiassa on ainoastaan se ero, että hänet täytyy minun\neikä sinun ampua. Hän kuuluu minulle, sillä minähän hänet huomasin.\"\n\n\"Sitä kysymystä meidän tulee pohtia\", vastasi Jack.\n\n\"Hän on yrittänyt murhata minun, jos Jumala sallii, tulevan appeni,\nja senvuoksi minulla on mitä paras oikeus vaatia häntä osalleni.\"\n\n\"Suo anteeksi, Jack, hän kuuluu minulle, koska minä hänet keksin.\nSällihän minun ottaa esimerkki; jos toinen mies kävelee useita\naskelia toisen edellä ja löytää kukkaron, niin mitä oikeutta toisella\non vaatia sitä omakseen? Minä löysin tämän miehen etkä sinä.\"\n\n\"Aivan oikein, Gascoigne. Mutta jos löytämäsi kukkaro on minun, niin\nminulla on oikeus vaatia sitä omakseni, vaikka sinä sen löysitkin.\nOikeuden mukaan hän on minun saaliini eikä sinun.\"\n\n\"Mutta minulla on vielä yksi huomautus, joka on hyvin tärkeä. Hän on\nAgneksen veriheimolainen, ja jos hänen verensä tahraa sinun käsiäsi,\nvaikkapa hän ansaitsisi sen kuinkakin hyvin, niin saat uskoa, että se\nesitettäisiin esteeksi avioliitollenne. Ajattelehan sitä!\" Jack jäi\nmietteisiinsä.\n\n\"Ja salli minun lausua vielä yksi huomautus taivuttaakseni sinut --\nsiten tekisit minulle perin suuren palveluksen.\"\n\n\"Se on suurin palvelus, mitä ikinä voisin tehdä\", vastasi Jack. \"Ja\nsinun pitäisi olla siitä minulle iäti kiitollinen.\"\n\n\"Uskon tekeväni hänet _iäti_ kiitolliseksi itselleni\", tokaisi\nGascoigne.\n\nTaisteluun lähtiessään merimiehet aina alkavat laskeskella, kuinka\nsuuren osuuden saalisrahoista he ehkä saavat, ennenkuin ainoatakaan\nlaukausta ammutaan -- ja tässä tapauksessa merikadettimme tuntuivat\nmenettelevän samalla tavoin.\n\nSittenkun asia oli ratkaistu Gascoignen mielen mukaan, meni Jack\nsiihen majataloon, jossa don Silvio oli maininnut asuvansa, lähetti\nkäyntikorttinsa don Silviolle ja seurasi tarjoilijaa yläkertaan.\nTarjoilija avasi oven ja vei käyntikortin sisälle.\n\n\"Hyvä\", lausui don Silvio. \"Menkää alas ja opastakaa hänet sisälle!\"\n\nKuultuaan nämä sanat Jack ei varronnut sen enempää, vaan astui\nhuoneeseen, samalla kun don Silvio hyvin kiireisesti pani syrjään\nkovasinta, johon hän oli teroittanut terävää, kaksiteräistä tikaria.\nSisilialainen tuli hänen luoksensa ja tarjosi kättänsä näennäisen\nsydämellisesti, mutta Jack lausui uhmaavaisen näköisenä:\n\n\"Don Silvio, me tunnemme teidät. Tarkoitukseni on nyt ystäväni\npuolesta vaatia teiltä sellaista hyvitystä, jollaista ette ansaitse,\nmutta jota se, että te toistamiseen tavoittelitte don Rebieran\nhenkeä, saa meidät teille tarjoamaan. Jos nimittäin selviätte\nGascoignesta, joudutte tekemisiin minun kanssani. Jos kaikki otetaan\nhuomioon, don Silvio, sopii teidän pitää itseänne onnellisena, sillä\nparempi on saada kuolemansa herrasmiehen kädestä kuin hirsipuussa.\"\n\nDon Silvio kävi kalmankalpeaksi, hänen kätensä hapuili tikaria\npovesta, mutta se oli pöydällä, ja vihdoin hän vastasi:\n\n\"Olkoon niin! Olen valmis kohtaamaan teidät, milloin ja missä\nhaluatte, tunnin kuluttua.\"\n\nJack ilmoitti kohtauspaikan ja poistui sitten huoneesta. Hän ja\nGascoigne kiiruhtivat senjälkeen erään tuntemansa upseerin asuntoon,\nhankkivat itselleen tarpeelliset ampuma-aseet ja olivat määrätyllä\npaikalla ennen sovittua aikaa. He odottivat don Silviota määräaikaan\nsaakka, mutta ei ketään näkynyt.\n\n\"Hän on tiessänsä\", huomautti Gascoigne. \"Se vintiö on päässyt\nkynsistämme.\"\n\nOli kulunut puoli tuntia yli määräajan, eikä vieläkään ilmestynyt\nGascoignen vastustajaa, mutta muuan kuvernöörin adjutanteista näkyi\nkävelevän heidän luoksensa.\n\n\"Tuossa on Atkins\", huomautti Jack. \"Se on onnetonta, mutta hän ei\nsekaannu juttuumme.\"\n\n\"Hyvät herrat\", lausui Atkins, nostaen hattuaan hyvin juhlallisesti,\n\"kuvernööri haluaa erikoisesti puhutella teitä\".\n\n\"Meidän ei sovi tulla juuri nyt -- olemme siellä puolen tunnin\nkuluttua.\"\n\n\"Teidän täytyy olla siellä kolmen minuutin kuluttua, teidän\nmolempien. Suokaa anteeksi, mutta saamani määräykset ovat jyrkät\n-- ja saadakseni ne asianmukaisesti suoritetuksi olen varannut\nkorpraalin ja joukon sotilaita tuon muurin taakse. Mutta jos lähdette\nmukaani rauhallisesti, ei minun luonnollisestikaan tarvitse pyytää\napua.\"\n\n\"Tämä on lemmonmoista hirmuvaltaa\", huudahti Jack. \"Hyvällä syyllä\nnimitetäänkin kuvernööriä 'kuningas Tomiksi.'\"\n\n\"Niin\", myönsi Atkins, \"ja hän hallitsee täällä itsevaltaisesti. Siis\nlähtekää mukaan!\"\n\nKun Jackilla ja Gascoignella ci ollut muuta vaihtoehtoa, marssivat he\nkuvernöörin palatsiin ja tapasivat sir Thomasin istumassa kuistilla,\njosta näkyi satamaan ja ulapalle.\n\n\"Kuulkaahan, nuoret herrat\", lausui kuvernööri ankarasti, \"näettekö\ntuon noin kahden meripenikulman päässä laiturista olevan aluksen?\nDon Silvio on siinä, ja hän palaa Sisiliaan vartioituna. Ja pankaa\nmieleenne nyt se, mitä sanon teille ja mitä teidän tulee noudattaa\nkoko ikänne! Taistelkaa herrasmiesten kanssa, jos teidän täytyy\ntaistella, mutta älkää taistelko lurjuksien ja murhamiesten kanssa!\nJos te suostutte taistelemaan roistojen kanssa, häpäisette asuanne\nja omaa luonnettanne yhtä paljon kuin kieltäytyessänne taistelemasta\nherrasmiesten kanssa. Ja nyt tiehenne, sillä olen teille vihainen,\nälkääkä näyttäytykö minulle ennenkuin päivällispöydässä!\"\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU\n\nSankarimme perehtyy hieman lisää laivastopalvelukseen ja saa parempaa\npuuhaa kuin taisteleminen don Silvion kanssa on.\n\n\nMutta ennenkuin he kohtasivat kuvernöörin hänen pöydässään, saapui\nlaivastosta korvetti, tuoden tiedonantoja laivaston ylipäälliköltä.\nKapteeni Wilsonille osoitetuissa sanomissa häntä kehoitettiin\nmahdollisimman nopeasti laittamaan laivansa kuntoon ja lähtemään\nsitten risteilemään Korsikan vesille pyrkiäkseen taisteluun mainitun\nsaaren rannikoilla liikkuvan venäläisen fregatin kanssa. Jollei\nvenäläistä laivaa siellä olisi, tulisi hänen hankkia siitä tietoja ja\nseurata sitä, missä hyvänsä se olisikin.\n\n_Aurorassa_ hyörittiin ja puuhailtiin nyt erittäin vilkkaasti.\nKapteeni Wilson mukanaan sankarimme ja Gascoigne poistui kuvernöörin\npalatsista ja lähti laivaan, jossa he olivat yötä päivää. Kolmantena\npäivänä _Aurora_ oli täysin valmis ja merikelpoisessa kunnossa ja\nlähti puolipäivän vaiheilla purjehtimaan Valetten satamasta.\n\nViikon kuluttua _Aurora_ oli ehtinyt Korsikan rannikolle, eikä\ntarvinnut lähettää tähystäjiä mastonhuippuun, sillä joku upseeri tai\nmerikadetti oli siellä aina päivänkoitosta iltapimeään saakka. Alus\neteni rannikkoa pitkin pohjoista kohti, mutta sen etsimää laivaa ei\nnäkynyt, eikä siitä saatu mitään tietoja.\n\nTyynet säät ja liian lievät tuulet pidättivät _Auroraa_ muutamia\npäiviä, mutta sitten se pääsi pohjoistuulessa purjehtimaan etelään\npäin pitkin saaren itäistä rantaa. Kahdeksantenatoista päivänä heidän\nlähdettyään Maltan saarelta saatiin näkyviin iso alus, joka oli noin\nkahdeksantoista meripenikulman päässä edessä päin. Miehistö oli sillä\nhetkellä aamiaisella.\n\n\"Se on fregatti, kapteeni Wilson, olen siitä varma\", virkkoi Hawkins,\nkappalainen, joka kiihkeydessään oli kavunnut mastoon.\n\n\"Mihin suuntaan se purjehtii?\"\n\n\"Samaan suuntaan kuin mekin.\"\n\n_Auroralla_ oli kaikki mahdolliset purjeet levällään, ja kun miehistö\npuhallettiin päivälliselle, arveltiin, että oli päästy noin kaksi\nmeripenikulmaa likemmäksi tavoiteltua alusta.\n\n\"Tästä sukeutuu pitkällinen takaa-ajo. Vanavedessä seurattaessa on\nasian laita aina sellainen\", huomautti Martin Gascoignelle.\n\n\"Niin kyllä, sitä pelkään -- mutta pahemmin minua peloittaa se, että\nalus pääsee käsistämme.\"\n\n\"Ei sekään ole suinkaan mahdotonta\", myönsi perämies.\n\n\"Sinä kuulut Jobin lohduttajien luokkaan, Martin\", tokaisi Gascoigne.\n\n\"Senpä vuoksi en kovin usein petykään\", vastasi perämies. \"Meidän\npitää varmistautua kahdesta seikasta, ensinnäkin siitä, saavutammeko\nlaivan vai häivymmekö sen jäljiltä, ja toiseksi siitä, onko se\netsimämme alus, jos sen saavutamme.\"\n\n\"Et tunnu siitä paljoakaan välittävän.\"\n\n\"Välitän kun välitänkin; olen vanhin tutkinnon suorittanut\nmerikadetti laivassamme, ja jos valtaamme fregatin ja jään henkiin,\nsaan ylennyksen, ja jos taas kaadun, en sitä tarvitse. Mutta olen\npettynyt niin usein, etten enää pidä varmana mitään, ennenkuin se on\nkäsissäni.\"\n\n\"No niin, sinun tähtesi, Martin, toivon, että tuo laiva on etsimämme\nalus, ettemme kaadu ja että sinä saat ylennyksen.\"\n\n\"Kiitos, Easy -- haluaisinpa uskaltavani toivoa, kuten sinä toivot.\"\n\nMartin-parka! Hän oli kauan saanut tuntea, kuinka karvasta oli saada\nosakseen pettymys pettymyksen jälkeen. Kuinka totta onkaan, että\ntoivomus, jonka täyttyminen lykkäytyy, tekee sydämen sairaaksi!\nJa hänen aikaisempien ikävuosiensa haaveet, nuoruuden hilpeät\nlaskelmat, olivat murskautuneet toinen toisensa jälkeen, ja kun\nhän nyt oli palvellut kadettiaikansa kolmasti, oli sen vaikutus\nliian tuskallinen, eikä hän, kuten hän totuudenmukaisesti mainitsi,\nrohjennut enää toivoa; mutta hänen mielialansa ei kuitenkaan ollut\nhapantunut, vaan masentunut.\n\n\"Alus on kääntynyt tuuleen, sir\", luikkasi toinen luutnantti\nmärssytangon poikkipienalta.\n\n\"Mitä siitä arvelet, Martin?\" kysyi Jack.\n\n\"Sitä, että joko se on englantilainen fregatti tai että sen komentaja\non sangen uljas mies ja se on hyvin miehitetty.\"\n\nAuringonlasku oli käsissä, ennenkuin _Aurora_ oli ehtinyt kahden\nmeripenikulman päähän aluksesta; salainen merkki oli näytetty,\nmutta siihen ei ollut vastattu, joko sentähden, ettei lippujen\nvärejä voinut pimeyden vuoksi erottaa, tai sentähden, että alus oli\nvihollislaiva eikä siinä tunnettu merkkejä. Outo laiva oli nostanut\nmastoonsa Englannin lipun, mutta se ei riittävästi todistanut sitä\nystävälliseksi. Ja juuri vähäistä ennen pimeän tuloa se oli kääntänyt\nkeulansa _Auroraa_ kohti, joka nyt oli suunnattu suoraan siihen päin.\n_Auroran_ miehet olivat kaikki paikoillaan, koska nyt muutamissa\nminuuteissa ratkaistaisiin, oltiinko tekemisissä vihollisen vaiko\nystävän kanssa.\n\nTuskin milloinkaan tilanne on vaikeampi ja enemmän varovaisuutta\nvaativa kuin silloin, kun sattumalta kohdataan epäilyttävä laiva.\nToisaalta on välttämätöntä olla täydellisesti valmistautunut suomatta\nviholliselle sitä etua, mitä toisen toimettomuudesta saattaisi\nkoitua; toisaalta taas on tarpeen olla järkevä, jotta ei ahdistaisi\nystäviä ja omia kansalaisia. Kapteeni Wilson oli hinauttanut näkyviin\nyömerkin, mutta sitäkin oli vaikea erottaa toisesta aluksesta, koska\noman laivan purjeet olivat tiellä. Ennenkuin molemmat alukset olivat\nkolmen kaapelimitan päässä toisistaan, käänsi kapteeni Wilson,\nettei erehdys mitenkään saisi tulla kysymykseen hänen puutteellisen\nvarovaisuutensa vuoksi, laivaansa tuuleen ja kiskotti nokkapurjeensa\nkokoon, jotta yömerkki olisi selvästi näkyvissä.\n\nToisen aluksen peräkannelta näkyi valoja, ikäänkuin sieltä\nolisi aiottu vastata, mutta alus piti edelleenkin _Auroraa_\nsuojanpuolellaan noin puolen kaapelimitan päässä, ja kun aluksien\netumaiset tykit olivat toistensa kohdalla, luikattiin vieraasta\naluksesta englanninkielellä:\n\n\"Hoi! Mikä alus laivanne on?\"\n\n\"Hänen majesteettinsa fregatti _Aurora_\", vastasi kapteeni Wilson,\njoka seisoi riippumatoilla. \"Entä teidän laivanne?\"\n\nTähän mennessä toinen fregatti oli puolelta pituudeltaan sivuuttanut\n_Auroran_ keulakaarteen, ja samalla kun kuului teeskennelty vastaus:\n\"Hänen majesteettinsa fregatti --\" ammuttiin sen tykeistä, jotka\nsitä tarkoitusta varten oli suunnattu peräänpäin, _Auroraan_\nyhteislaukaus, joka niin lyhyen välimatkan päästä sai aikaan paljon\ntuhoa.\n\nKuultuaan englanninkielisen luikkauksen ja nähtyään aluksen\nsivuuttavan heidät nähtävästi ampumatta _Auroran_ miehistön jäsenet\nolivat kuvitelleet sen olevan englantilaisen risteilijän. Tykkimiehet\nolivat pettyneinä hellittäneet irti taljaköytensä, ja molempien\nlaivojen kohdatessa vallinnut hiljaisuus oli juuri muuttumaisillaan\nmonenlaisiksi, huonoa onnea pahoitteleviksi valituksiksi, kun\nyhteislaukaus ammuttiin, niin että se jyrisi heidän korvissaan ja\npuomien ja lankkujen ryskeinen katkeileminen huumasi heidän aistejaan.\n\nUseita miehiä kannettiin kannen suojaan, mutta vaikea oli sanoa,\nkumpi oli kiihkeämpi, kiukku vihollisen juonen johdosta vaiko\ntyytyväisyys sen vuoksi, ettei heitä ollut kutsuttu paikoilleen\nturhanpäiten. Joka tapauksessa yhteislaukaukseen vastattiin kolmella\nitsestään kajahtaneella hurraa-huudolla, johon hukkuivat laivan\nsairashyttiin autettavien miesten valitukset.\n\n\"Miehittäkää vasemman laidan tykit, ja laiva ympäri!\" huusi kapteeni\nWilson, hypäten pois riippumatoilta. \"Pitäkää varanne, pojat, ja\nampukaa pitkin vihollislaivaa aluksemme kääntyessä! Maksetaan sille\ntuosta rumasta kujeesta, ennenkuin eroamme. Pitäkää varanne, pojat,\nja tähdätkää hyvin aluksen pyörtäessä ympäri!\"\n\n_Aurora_ käännettiin ympäri, ja sen toisen laidan tykeistä ammuttiin\nyhteislaukaus venäläisen fregatin perään -- sillä sellainen tuo\nvihollisalus oli. Nyt oli jo melkein pimeä, mutta vihollislaiva\nnäytti haluavan taistelua yhtä kiihkeästi kuin _Aurorakin_, kääntyi\ntuuleen ja jäi odottamaan _Auroraa_. Viiden minuutin kuluttua alukset\nolivat toistensa kohdalla ja vaihtoivat tuhoisia yhteislaukauksia\nvain vähän kauempaa kuin pistoolinkantaman päästä -- samalla\nverkkaisesti lipuen maata kohti, joka silloin oli korkeintaan\nviiden meripenikulman päässä. Korsikan nahka-asuiset vuoristolaiset\nheräsivät vimmaiseen ammuntaan, tarkkailivat tykkien taukoamattomia\nvälähdyksiä ja kuuntelivat niiden kumisevaa jyskettä.\n\nNoin puoli tuntia kestäneen rajun taistelun jälkeen, jonka aikana\nmolempien alusten tulta pidettiin hellittämättä vireillä, kapteeni\nWilson laskeutui pääkannelle ja tähtäsi itse erikseen jokaisen\ntykin, sittenkun se oli panostettu. Keskilaivan tykit suunnattiin\nsuoraan vihollisaluksen päärusteja kohti, kun taas peräpuolen tykkejä\nasteittain käännettiin yhä enemmän eteenpäin ja etupuolen tykkejä\nyhä enemmän taaksepäin, niin että niiden kaikkien kuulat lensivät\nlikipitäen samaan polttopisteeseen; ja annettiin määräys, että ne\npiti kaikki laukaista samalla kertaa, kun komennus lausuttaisiin.\n\nVihollinen ei aavistanut viivytyksen syytä, luuli _Auroran_\ntulen vaimenneen ja päästi äänekkään voittohuudon. Komennussanan\nkajahdettua ammuttiin yhteislaukaus, ja vaikka olikin pimeä, oli sen\nvaikutus ilmeinen. Vastustajan keskilaivan kaksi tykkiaukkoa repesi\nyhdeksi, ja sen päämaston nähtiin huojuvan ja sitten romahtavan\nlaidan ylitse. Senjälkeen _Aurora_, joka oli ollut käännettynä\nvastatuuleen, lähti liikkeelle, sen tykit suunnattiin eteenpäin,\nja se sijoitettiin sellaiseen asentoon, että vihollislaivaa\nvoitiin ampua pitkinpäin, samalla kun katkennut masto yhäti esti\nvenäläisen fregatin liikkeitä. _Auroran_ yläkannen tykeistä ammuttiin\nkartesseja estämään vihollisten työskentelyä aluksensa kannella,\nsamalla kun pääkannen tykeistä edelleenkin jatkettiin tuhoisaa tulta\nvihollislaivan ruhoon.\n\nNyt kuu pilkisti näkyviin matalalla olevan pilvimöhkäleen\ntakaa, joten he saattoivat täydentää työtänsä täsmällisemmin.\nNeljännestunnissa venäläisen fregatin kaikki mastot oli ammuttu\nkumoon, ja kapteeni Wilson komensi laivansa jäljellä olevasta\nmiehistöstä puolet korjaamaan vaurioita, jotka olivat olleet hyvin\nankarat, kun taas vasemman laidan miehet pysyivät asemillaan\nedelleenkin ampumassa pääkannelta. Vihollisalus vastasi yhäti tuleen\nneljällä tykillään, joista kaksi oli sen kummallakin kannella ja\njotka se vielä sai suunnatuiksi _Auroraan_. Mutta jonkun ajan\nkuluttua nekin vaikenivat; joko niiden miehet olivat poistuneet\nniiden luota, tai sitten ne olivat joutuneet pois alustoiltaan.\nKun huomattiin vastustajan tulen vaimenneen, lakkasi _Aurorakin_\nampumasta, ja kun peräkannen jolla oli vielä vahingoittumaton,\nmäärättiin toinen luutnantti soutamaan vihollisfregatin kupeelle\nottamaan selkoa siitä, oliko se antautunut.\n\nKuun kirkkaat säteet hopeoivat väreilevää vedenpintaa\nveneen lähtiessä liikkeelle; kapteeni Wilson ja hänen vielä\nhaavoittumattomat upseerinsa seisoivat nojautuneina _Auroran_\nsärkyneisiin partaisiin, odottaen vastausta. Äkkiä yön hiljaisuuden\nrikkoi kova loiskaus, joka kuului silloin noin kolmen kaapelimitan\npäässä olevan venäläisen fregatin keulasta.\n\n\"Mitähän se merkitsee?\" huudahti kapteeni Wilson. \"Vihollislaivan\nankkuri laskettiin. Herra Jones, heittäkää mittausluoti mereen ja\nkatsokaa, kuinka syvällä olemme!\"\n\nJones oli aikoja sitten kannettu kannen alle, sillä tykinkuula\noli vahingoittanut häntä pahasti, mutta muuan merimies kiiruhti\ntueraudoille, laski luodin mereen ja mittasi seitsemän sylen syvyyden.\n\n\"Sitten epäilen vihollisen vielä tuottavan meille lisää vaivaa\",\nhuomautti kapteeni Wilson. Ja niin asia osoittautuikin olevan, sillä\nvenäläinen kapteeni oli lausunut englanninkielellä vastaukseksi\ntoiselle luutnantille, että hän vastaisi siihen kysymykseen\nyhteislaukauksella, ja ennenkuin vene oli ennättänyt _Auroran_\nperään, oli venäläinen kääntänyt alustaan ankkuriketjuihin\nkiinnitettyjen köysien avulla ja alkanut jälleen ampua _Auroraa_.\n\nKapteeni Wilson hinautti aluksensa purjeet mastoihin ja purjehti yhä\nuudelleen ankkurissa olevan fregatin ympäri ampuakseen siihen kaksi\nyhteislaukausta joka kerta, kun se ampui yhden; ja sen nojalla,\nkuinka hitaasti sen kääntököysiä käyteltiin, oli ilmeistä, että\nsen miehistön täytyi nyt olla sangen vähissä. Mutta venäläisen\nkapteenin itsepintaisuuden ja rohkeuden vuoksi kapteeni Wilson oli\nvarma siitä, että vihollinen olisi hyvin todennäköisesti mieluummin\nvalmis uppoamaan ankkurissa olevan laivansa mukana kuin antautumaan\nja että hän itse ei menettäisi ainoastaan lisää _Auroran_ miehiä,\nvaan myöskin venäläisen aluksen, jollei hän ryhtyisi ratkaisevampiin\ntoimenpiteisiin.\n\nSenvuoksi hän päätti yrittää vallata sen hyökkäyksellä. Ammuttuaan\nyhteislaukauksen pitkittäin vihollisfregattiin hän vei aluksensa\nmuutamiksi minuuteiksi loitommalle, kutsui upseerinsa ja miehistön\nkannelle ja ilmoitti heille aikomuksensa. Senjälkeen hän kiersi omin\nsilmin tarkastamassa _Auroraa_, ohjasi sen venäläisen laivan viereen,\nampui varatun yhteislaukauksen alusten kolahtaessa vastakkain ja\nhyppäsi miestensä etunenässä vihollislaivan kannelle.\n\nVaikka venäläisessä fregatissa ei ollutkaan paljon miehiä\nvastustamassa _Auroran_ väkeä, kuten kapteeni Wilson oli oikein\narvannut, puolustettiin kantta itsepintaisesti; venäläisen kapteenin\nääni kuului ja hänen käsivartensa näkyi kaikkialla, ja hänen\nrohkaiseminaan hänen miehiään kaatui joukoittain paikoilleen.\n\nSankarimme, joka onnekseen vielä oli haavoittumaton, oli\nhyökättäessä vähän aikaa kapteeni Wilsonin läheisyydessä ja aikoi\nkäydä mittelemään riittämättömiä voimiaan venäläisen kapteenin\nkanssa, mutta äkkiä kiskaisi hänet kauluksesta taaksepäin Hawkins,\nkappalainen, joka syöksyi hänen edelleen miekka kädessä.\n\nOttelijat olivat tasavertaisia, ja voitaneen sanoa, että sitten\nsukeutui kaksintaistelu, jota ei juuri mikään häirinnyt, sillä kuu\nvalaisi verityön näyttämöä, ja he saattoivat hyvin erottaa toistensa\nkasvot. Vihdoin kappalaisen miekka katkesi; hän syöksähti käsiksi\nvastustajaansa, iski miekkansa kahvalla häntä kasvoihin, tarttui\nhäneen, ja he molemmat kierähtivät kansiluukusta alas.\n\nSenjälkeen _Auroran_ miehistö valloitti tai oikeammin puhdisti\nkannen, sillä vain harvojen voitiin sanoa heitä vastustaneen,\nja minuutin tai parin kuluttua fregatti oli heidän hallussaan.\nKappalainen ja venäläinen kapteeni hinattiin kannelle; he olivat\nvielä takertuneina kiinni toisiinsa ja pyörtyneitä putouksesta, mutta\nkumpikaan heistä ei ollut kuollut, vaikka heistä vuotikin verta\nuseista haavoista.\n\nNiin pian kuin pääkansi oli puhdistettu, käski kapteeni Wilson sulkea\nluukut ja jätti osaston väkeä laivaan, samalla kun hän itse riensi\nomaan laivaansa huolehtimaan siitä ja sen miehistöstä.\n\nPäivä valkeni, ennenkuin _Auroran_ kansille saatiin minkäänlaista\njärjestystä. Meri oli edelleenkin tyyni, eikä _Auroran_ ankkuria\nollut laskettu, vaan se oli kiinnitetty köydellä vallattuun alukseen,\nmutta sen purjeet oli kääritty kokoon, kannet puhdistettu, tykit\nkiinnitetty paikoilleen, ja sangoilla huuhdeltiin pois verta\nkansilankuilta ja tykkien alustoilta, kun aurinko nousi ja alkoi\npaistaa laivalle. Lukuisat haavoittuneet oli siihen mennessä pantu\nriippumattoihinsa, vaikka vielä täytyikin suorittaa yksi tai\nkaksi leikkausta. Kirvesmies oli korjannut kaikki aluksen saamat\nkuulanreiät, jotka olivat vedenrajan alapuolella tai liian likellä\nsitä, ja lähtenyt sitten tutkimaan vallatun aluksen ruumaa. Mutta\nvaikka tämän laivan kannet ja taklaus olivatkin hirvittävästi\nsärkyneet, ei ollut mitään syytä epäillä sen menneen vakavasti\npilalle alhaalta, ja senvuoksi luukut saivat edelleenkin olla kiinni,\nvaikka muutamia miehiä komennettiinkin pumppuihin ottamaan selkoa\nsiitä, vuotiko alus.\n\nVasta sitten, kun _Aurorassa_ alkoi näyttää kaikki olevan paremmassa\nkunnossa, lähti kapteeni Wilson toiseen laivaan, jonka kansi nyt,\nkun päivänvalossa saattoi nähdä kaiken kauheuden jopa yksityiskohtia\nmyöten, tarjosi tyrmistävän näyn verta ja ruumiita. Ruumis toisensa\njälkeen viskattiin mereen; haavoittuneille hankittiin vettä ja\nsellaista apua, jota heille voitiin antaa, ennenkuin lääkärit ehtivät\nheitä hoitamaan; senjälkeen irroitettiin luukut, ja miehistön\nloppuosa komennettiin kannelle; komennusta noudatti noin kaksisataa\nmiestä, mutta alakansi oli yhtä täynnä kaatuneita ja haavoittuneita\nkuin yläkansikin.\n\nToistaiseksi vangit sijoitettiin _Auroran_ eturuumaan, joka oli\nvalmistettu heitä vastaanottamaan, ja sitten erotettiin edelleenkin\nkuolleita elävistä. Senjälkeen suoritettiin sellaiset korjaukset,\njotka olivat viipymättä välttämättömät ja osa _Auroran_ miehistöä\nlähetettiin toisen luutnantin komennuksessa ottamaan vallattu alus\nhaltuunsa.\n\n_Aurora_ pystyi lähtemään purjehtimaan vasta tätä öistä taistelua\nseuraavan päivän iltana. Sitten lähetettiin kaikki miehet\n_Tridentiin_, minkä niminen venäläinen fregatti oli, korjaamaan sitä\nniin hyvään kuntoon kuin suinkin mahdollista. Ennen aamua -- sillä\nmiehistön ei sallittu levätä, eikä sitä haluttukaan -- oli kaikki\nvalmista, ja vaikka molemmat fregatit olivatkin risaisessa kunnossa,\nolivat ne kuitenkin valmiit yhdessä kamppailemaan luonnonvoimia\nvastaan. _Aurora_ lähti purjehtimaan, hinaten _Tridentiä_ perässään;\nriippumatot sallittiin viedä kannen alle, ja alakannen vahtimiehistö\nsai levätä.\n\nTässä verisessä ottelussa kaatui ja haavoittui. _Tridentistä_\nkolmattasataa miestä. _Auroran_ mieshukka ei ollut niin suuri,\nmutta kuitenkin ankara, sillä se oli menettänyt viisiseitsemättä\nmiestä ja upseeria. Kaatuneiden joukossa oli Jones, perämies, kolmas\nluutnantti Arkwright ja kaksi merikadettia. Ensimmäinen luutnantti\nPottyfar haavoittui pahasti taistelun alussa. Toinen perämies Martin\nja Gascoigne haavoittuivat, edellinen kuolettavasti ja jälkimäinen\npahasti. Myöskin sankarimme oli saanut lievän miekanhaavan, joka\npakotti hänet vähän aikaa kantamaan käsivarttaan kaulasiteessä.\n\nLaivan miehistöön kuuluvien haavoittuneiden joukossa oli Mesty.\nHäneen oli osunut sirpale, ennenkuin _Trident_ vallattiin\nhyökkäyksellä, mutta hän oli jäänyt kannelle ja seuraillut\nsankariamme, huolehtien hänestä ja suojellen häntä isän tavalla. Hän\noli tehnyt enemmänkin, sillä kun kapteeni Wilson oli kerran saanut\nmiekanlappeesta sellaisen iskun, että oli pökertynyt ja vaipunut\npolvilleen, olivat Mesty ja sankarimme heittäytyneet hänen eteensä.\nJa Jack oli visusti pitänyt huolta siitä, että kapteeni Wilson, joka\nmuuten ei olisi tietänyt asiasta mitään, sai tarkan tiedon tästä\nMestyn oikealla ajalla tekemästä palveluksesta. Vaikkakin Mestyn\nluonteessa oli rauhallisissa oloissa hyvä annos kylmäverisyyttä,\noli hän verensä jouduttua kuohuksiin suorastaan ruumiillistunut\npaholainen.\n\n\"Mutta teidänhän täytyi olla Mestyn seurassa\", huomautti kapteeni\nWilson, \"silloin, kun hän teki minulle sen palveluksen\".\n\n\"Niin olinkin\", myönsi Jack perin vaatimattomasti, \"mutta minusta oli\nvain hyvin vähän apua\".\n\n\"Miten ystävänne Gascoigne voi tänä iltana?\"\n\n\"No, ei kovin huonosti, sir -- hän haluaisi lasin grogia.\"\n\n\"Entä herra Martin?\"\n\nJack pudisti päätänsä.\n\n\"Niin, lääkäri väittää hänen kyllä jäävän eloon.\"\n\n\"Niin kyllä, sir, ja niin vakuutin Martinille; mutta hän huomautti,\nettä oli sangen hyvä herättää hänessä toiveita -- mutta että hän\nuskoi toisin.\"\n\n\"Teidän täytyy hoitaa häntä, herra Easy; kertokaa hänelle, että hän\nvarmasti saa ylennyksen!\"\n\n\"Olen sen tehnyt, sir, mutta hän ei sitä usko. Hän ei mitenkään\nusko sitä, ennenkuin on saanut allekirjoitetun valtakirjan. Arvelen\ntosiaankin, että väliaikainen upseerinvaltakirja tehoaisi paremmin\nkuin lääkärin ohjeet.\"\n\n\"No niin, herra Easy, hän saa sen huomenaamulla. Oletteko nähnyt\nherra Pottyfaria? Pelkään hänen olevan kovin huonossa tilassa.\"\n\n\"Hyvin huonossa, sir; ja sen väitetään huononevan joka päivä, ja\nkuitenkin hänen haavansa on vaaraton, ja hänen pitäisi toipua hyvin.\"\n\nSillä tavoin Jack ja hänen kapteeninsa keskustelivat syödessään\naamiaista kolmantena aamuna taistelun jälkeen.\n\nSeuraavana päivänä Easy vei väliaikaisen upseerinvaltakirjan kannen\nalle ja pisti sen Martinin käsiin. Perämies luki sen lävitse\nviruessaan kääreissä riippumatossaan.\n\n\"Se on vain väliaikainen määräys, Jack, kenties sitä ei vahvisteta.\"\n\nVedoten sotalain kaikkiin pykäliin Jack vannoi, että se\nvahvistettaisiin, mutta Martin vastasi olevansa varma siitä, ettei\nniin kävisi.\n\n\"Ei, ei\", intti perämies, \"olen varsin hyvin tietänyt, etten ikinä\nsaisi korotusta. Jollei sitä vahvisteta, saatan jäädä henkiin; mutta\njos se vahvistetaan, niin varmasti kuolen.\"\n\nKaikki, jotka kävivät Martinin riippumaton luona, toivottivat hänelle\nonnea ylennyksen johdosta. Mutta kuusi päivää taistelun jälkeen\nMartin-poloisen jätteet laskettiin meren uumeniin.\n\nSeuraava hänen jälkeensä kuollut mies oli Pottyfar, ensimmäinen\nluutnantti, jonka haavoistaan huolimatta oli onnistunut saada\nkäsiinsä käärö yleislääkettään, ja ennenkuin se havaittiin, oli\nhän nauttinut sitä niin monta pulloa, että kun hänet eräänä aamuna\ntavattiin kuolleena vuoteestaan, oli hänen pieluksensa alla ja hänen\npatjansa vieressä yli kaksi tusinaa tyhjiä pulloja. Häntä ei haudattu\nkädet taskuissa, vaan kun hänet ommeltiin riippumattoonsa, pantiin ne\nhänen sivuilleen oikeaan asentoon.\n\n\n\n\nVIIDES LUKU\n\nNykyaikaista ihmisystävyyttä, joka kuten tavallisesti tuottaa paljon\nvaivaa ja hämminkiä.\n\n\nKolmessa viikossa saapui valtaamaansa alusta hinaava _Aurora_\nMaltaan. Haavoittuneet lähetettiin sairaalaan, ja uljas venäläinen\nkapteeni toipui haavoistaan suunnilleen samoihin aikoihin kuin\nmyöskin Hawkins, kappalainen.\n\nJack, joka yhtenään kävi kappalaista katsomassa, sai nähdä paljon\nvaivaa häntä lohduttaessaan. Usein pastori väänteli käsiään\nviruessaan vuoteessaan ja huudahteli, syytellen itseään:\n\n\"Voi! Henki on altis, mutta liha on heikko. Että minun, Jumalan\npalvelijan, kuten minua nimitetään, jonka olisi pitänyt pysyä kannen\nalla lääkärien parissa kuiskimassa lohdutuksen sanoja masentuville,\npitikin lähteä kannelle (mutta en mahtanut sille mitään) ja sekaantua\nsellaiseen teurastuskohtaukseen! Kuinkahan minun käy?\"\n\nJack koetti lohdutella häntä huomauttamalla, ettei ainoastaan\nkappalaisten, vaan jopa piispojenkin on tiedetty taistelleen\nsotisovissa ikimuistoisista ajoista saakka. Mutta Hawkinsin\ntoipuminen oli kauan kahden vaiheilla hänen mielensä kiihtymyksen\njohdosta. Sittenkun hän jaksoi kävellä, esitteli Jack hänelle\nvenäläisen kapteenin, joka myöskin oli parhaiksi päässyt pois\nvuoteestaan.\n\n\"Minusta on tuiki mieluista syleillä niin urheata upseeria\",\nvirkkoi venäläinen, joka tunsi vastustajansa, kietoi käsivartensa\nkappalaisen ympärille ja suuteli hänen molempia poskiaan. \"Mikä\nhänen arvonsa on?\" jatkoi hän, kääntyen puhuttelemaan Jackia,\njoka hyvin rauhallisesti vastasi, että voittaja oli laivan pappi.\n\"Pappi!\" kertasi kapteeni ällistyneenä, samalla kun Hawkins kääntyi\ntoisaalle hämillään. \"Pappi -- totisesti! No niin, olen aina\nsuuresti kunnioittanut kirkkoa. Sallikaa minun kysyä, sir\", lisäsi\nhän Easylle, \"ovatko pappinne aina miesten etunenässä laivaan\nhyökättäessä\".\n\n\"Aina, sir\", myönsi Jack. \"Laivastossamme on sellainen sääntö --\nja papin velvollisuus on näyttää miehille tietä taivaaseen. Niin\non määrätty sotalakimme yhdeksännessäkymmenennessäyhdeksännessä\npykälässä.\"\n\n\"Te olette sotilaskansaa\", kehui venäläinen, kumartaen Hawkinsille,\nja lähti kävelemään edelleen, eikä hän ollut oikein mielissään siitä,\nettä hänet oli pappi kaatanut kumoon.\n\nHawkins pysyi hyvin masentuneena jonkun aikaa, erosi sitten\nhaavoittuneena laivastosta ja ryhtyi hoitamaan papillisia tehtäviään\nmaalla, missä hän ei olisi yhtä paljon alttiina aikaisemmista\ntottumuksistaan johtuville suurille kiusauksille.\n\nKoska _Aurora_ ollessaan edellisellä kerralla Maltassa oli melkein\ntyhjentänyt telakan varastot korjauksiaan varten, vaati sen\nkuntoonlaittaminen tällä kertaa vieläkin enemmän aikaa, ja sillä\nvälin amiraali oli ehtinyt saada kapteeni Wilsonin tiedonannon,\njohon sitten oli tullut vastaus eräässä Maltaan lähetetyssä\nprikissä. Vastauksessaan amiraali ensin kiitti kapteeni Wilsonia\nhänen uljaan ja menestyksellisen toimintansa johdosta ja käski hänen\nsitten, niin pian kuin hän olisi valmis, lähteä Palermoon viemään\ntärkeitä tiedonantoja viranomaisille ja varrottuaan siellä vastausta\npalata Maltaan ottamaan laivaansa ne miehensä, jotka kykenisivät\npoistumaan sairaalasta, ja senjälkeen liittyä Toulonin laivastoon.\nTästä määräyksestä sai sankarimme pian tiedon, ja hän oli ylettömän\nriemuissaan ajatellessaan kohta näkevänsä Agneksen ja hänen veljensä\njälleen. Taaskin _Aurora_ lähti purjehtimaan Valetten korkealakisten\nkallioiden luota ja lipui sinisillä aalloilla hyvässä tuulessa.\n\nMutta iltapuolella tuuli äityi, ja fregatin mastoissa oli ainoastaan\nkahdesti reivatut märssypurjeet. Toisena päivänä he saapuivat\nSisilian rannikolle, jotensakin lähelle sitä paikkaa, johon\nEasy ja Gascoigne olivat ajautuneet maihin. Myrsky oli silloin\nhiljaisempi, ja aallot olivat hyvinkin tuntuvasti asettuneet.\nSenvuoksi he ohjasivat laivansa likelle rantaa, koska heillä ei ollut\nmyötätuulta Palermoon. Heidän lähestyessään rantaa olivat kaukoputket\ntavallisuuden mukaisesti suunnatut maata kohti, ja niillä tähyiltiin\nhuviloita, joita oli siellä täällä kunnailla ja laaksoissa ja joiden\nvalkeat päädyt olivat appelsinipuiden ympäröimät.\n\n\"Mitäs tuolla on, Gascoigne\", kysyi Easy, \"tuolla, tuon jyrkänteen\njuurella? Se näyttää alukselta.\"\n\nGascoigne käänsi kaukoputkensa siihen suuntaan.\n\n\"Niin, se on kallioille ajautunut alus; keulasta päättäen luulisin\nsitä kaleeriksi.\"\n\n\"Se on kaleeri, sir -- soutukaleeri -- erotan sen soututeljot\",\nhuomautti merkinantaja.\n\nAsiasta ilmoitettiin kapteeni Wilsonille, joka myöskin tarkasti\nalusta.\n\n\"Se on varmasti karilla\", sanoi hän, \"ja olen näkevinäni ihmisiä\naluksessa. Ohjatkaa fregatti piirun verran alemmaksi, alipursimies!\"\n\nNyt _Aurora_ suunnattiin suoraan alusta kohti, ja tunnin kuluttua se\noli korkeintaan meripenikulman päässä siitä. Heidän olettamuksensa\nolivat osuneet oikeaan -- se oli Sisilian hallituksen kaleeri,\njoka oli joutunut karille, ja nyt he havaitsivat, että siinä oli\nihmisiä, jotka näyttivät heille merkkejä paidoillaan ja muilla\nliinavaatteillaan.\n\n\"Heidän täytyy olla kaleeriorjia, sillä erotan, ettei yksikään heistä\nliiku paikaltaan. Kaleerin ovat upseerit ja miehistö varmaankin\nhylänneet oman onnensa nojaan, ja orjat on jätetty tuhoutumaan.\"\n\n\"Se on kovin tylysti tehty\", huomautti Jack Gascoignelle. \"Heidät on\ntuomittu kaleereihin, mutta ei kuolemaan.\"\n\n\"He eivät saa paljoakaan armoa aalloilta\", vastasi Gascoigne. \"He\nkaikki ovat tulevaisessa valtakunnassa ennen huomisaamua, jos tuuli\nkääntyy enemmän maata kohti. Se on jo tänään aamupäivällä kääntynyt\nkaksi piirua.\"\n\nVaikka kapteeni Wilson ei sekaantunutkaan tähän keskusteluun, jonka\nhän kuuli seisoessaan etukannen tykillä kaukoputki riippumattojen\nvarassa, oli hän nähtävästi samaa mieltä. Mutta hän epäröi; hänen\nvalittavanaan oli joko sallia niin monen ihmisen tuhoutua surkeasti\ntai päästää yhteiskunnan niskaan niin monta kelvotonta lurjusta,\njotka lähtisivät uudelleen rikosten polulle, kunnes heidät saataisiin\njälleen kiinni, ja siten menettelemällä tehdä Sisilian viranomaisten\nkannalta vastenmielinen teko. Jonkun verran mietittyään hän päätti\nsittenkin valita jälkimäisen vaihtoehdon. _Aurora_ käännettiin\nvastatuuleen, ja molemmat kutterit käskettiin laskea vesille ja\naseistaa veneiden miehistöt.\n\n\"Herra Easy, ottakaa te toiseen kutteriin asesepät, nouskaa\nkaleeriin, irroittakaa nuo ihmiset kahleistaan ja viekää heidät\nmaihin pienissä osastoissa! Herra Gascoigne, te lähdette toisessa\nkutterissa auttamaan herra Easyä, ja hänen viedessään noita miehiä\nmaihin veneessään soudatte hänen sivullaan valmiina toimimaan, jos\nroistot vähääkään yrittävät esiintyä vihamielisesti, sillä me emme\nsaa odottaa heiltä kiitollisuutta; luonnollisesti jätätte heidät\nlähimpään turvalliseen maihinnousupaikkaan.\"\n\nNäiden määräysten mukaisesti merikadettimme soudattivat veneensä\naluksen luokse. He huomasivat sen juuttuneen tiukasti kallioihin,\njotka olivat tunkeutuneet sen ohuiden lankkujen lävitse, ja kuten\nhe olivat otaksuneet, sen miehistön kunniallinen osa oli poistunut\nveneissä, jättäen kaleeriorjat oman kohtalonsa huostaan. Aluksessa\noli viisikymmentä airoa, mutta niistä oli ainoastaan kuusineljättä\nmiehitettyjä. Airot olivat neljänkymmenen jalan mittaisia, niiden\ntyvet olivat hankanappuloista mitattuina kuuden jalan pituiset, ja\nkutakin niistä souti neljä orjaa, jotka olivat kahlehditut niiden\nedessä oleviin istuimiin jatkuvalla ketjulla ja laivan keskiosaan\nkiinnitetyillä munalukoilla. Aluksen keulasta perään ulottui kahden\njalan levyinen, molempien teljorivien väliin sijoitettu käytävä,\njotta pursimies saattoi sitä myöten liikkuen antaa ruoskaa niille,\njotka eivät kyllin vireästi ponnistelleet.\n\n\"_Viva los Inglesos_!\" kajauttivat kaleeriorjat, kun Easy kapusi\naluksen laidan ylitse.\n\n\"Totisesti, Ned, oletko milloinkaan nähnyt näin oivallista\nroistokokoelmaa?\" huomautti Easy silmäillessään kahlehdittujen\nmiesten kasvoja.\n\n\"En\", vastasi Gascoigne, \"ja jos kapteeni olisi nähnyt heidät, kuten\nme näemme, olisi hän luullakseni jättänyt heidät paikoilleen\".\n\n\"Enpä tiedä -- mutta saamamme määräykset ovat kuitenkin jyrkät.\nAseseppä, murtakaa kaikki munalukot, alkaen perästä! Kun olemme\nsaaneet riittävän lastin, viemme sen maihin. Kuinka monta heitä on?\nKaksitoista tusinaa -- kaksitoista tusinaa roistoja päästettäviksi\nyhteiskunnan niskoille! Minua suuresti haluttaa palata fregattiin\nlausumaan mielipiteeni kapteenille -- sataneljäkymmentäneljä roistoa,\njotka kaikki ansaitsevat joutua hirteen, sillä hukkuminen on liian\nhyvä kuolintapa heille!\"\n\n\"Olemme saaneet määräyksen vapauttaa heidät, Jack.\"\n\n\"Niin, mutta haluaisin pohtia tätä kysymystä kapteeni Wilsonin\nkanssa.\"\n\n\"Heitä lähdetään hyvin pian ajamaan takaa, ja he ovat ennen pitkää\njälleen kiirastulessa\", virkkoi Gascoigne.\n\n\"No niin, meidän kai täytyy totella määräyksiä, mutta on vastoin\nomaatuntoani pelastaa noin konnannäköisiä lurjuksia. Aseseppä,\nalkakaa takoa!\"\n\nAseseppä, joka kuten merimiehetkin näytti olevan jotensakin samaa\nmieltä kuin Jack eikä ollut käynyt käsiksi työhön, iski nyt\nmoukarillaan irti munalukot toisen toisensa jälkeen. Heti kun\norjat oli vapautettu, komennettiin heidät kutteriin, ja kun siinä\noli riittävä lasti, työnsi Jack veneensä irti aluksen laidasta\nja Gascoignen seuratessa häntä vahtina vei heidät maihin noin\nkaapelimitan päässä olevaan niemeen. Maissa täytyi käydä kuusi\nkertaa, ennenkuin heidät kaikki oli saatu sinne. Kun viimeinen lasti\noli viety perille ja Easy käski miesten työntää veneen irti rannasta,\nkääntyi eräs kaleeriorjista ympäri ja huusi Jackille ivalliseen\nsävyyn:\n\n\"_Addio, signor, a reveder-la_!\"\n\nJack hätkähti, tuijotti mieheen ja tunsi tuon likaisen, alastoman\nhylkiön don Silvioksi!\n\n\"Ilmoitan don Rebieralle teidän saapumisestanne, signor\", lisäsi\npahantekijä, hyppiessään kivillä ja sekaantuessaan muihin roistoihin,\njotka nyt alkoivat kiljuen ja nauraen pilkata pelastajiaan.\n\n\"Ned\", sanoi Easy Gascoignelle, \"päästimme irti sen konnan\".\n\n\"Sitä suurempi vahinko\", pahoitteli Gascoigne, \"mutta mehän vain\nnoudatimme määräyksiä\".\n\n\"Sille ei mahda mitään, mutta minulla on sellainen aavistus, että\ntästä koituu pahaa.\"\n\n\"Me noudatimme määräyksiä\", toisti Gascoigne. \"Me päästimme nuo\nroistot vapaiksi vajaan kymmenen penikulman päässä don Rebieran\nasunnosta.\"\n\n\"Noudatimme määräyksiä, Jack.\"\n\n\"Hänellä on kokonainen joukkio apunaan, jos hän lähtee sinne.\"\n\n\"Määräykset, Jack.\"\n\n\"Agnes hänen armoillaan.\"\n\n\"Kapteenin määräykset, Jack.\"\n\n\"Minä väittelen tästä kysymyksestä ehdittyäni fregattiin\", tokaisi\nJack. \"Liian myöhäistä, Jack.\"\n\n\"Niin\", myönsi Jack, vaipuen perä-istuimelle epätoivoisen näköisenä.\n\n\"Soutakaa, pojat, soutakaa!\"\n\nPalattuaan laivaan Jack kertoi, mitä oli tehnyt, mainiten myöskin\ndon Silvion olleen vapautettujen kaleeriorjien joukossa, ja samalla\nilmaisi pelkäävänsä pahasti, mitä saattaisi koitua siitä, että\npahantekijät olivat joutuneet niin likelle don Rebieran taloa.\nKapteeni Wilson puri huultansa; hän tunsi ihmisystävyytensä\nviekoitelleen hänet toimimaan noudattamatta tavallisen järkevyytensä\nohjausta.\n\n\"Pelkäänpä menetelleeni ajattelemattomasti, herra Easy. Minun\nolisi pitänyt ottaa heidät kaikki fregattiimme ja luovuttaa heidät\nviranomaisille. Toivoisin, että olisin ajatellut sitä aikaisemmin.\nMeidän täytyy laittautua Palermoon niin nopeasti kuin suinkin ja\njärjestää niin, että sotaväkeä lähetetään ottamaan kiinni nuo\nroistot. Miehet, laiva ympäri, iso purje levälleen!\"\n\nTuuli oli kääntynyt, ja _Aurora_ saattoi nyt purjehtia\nMaritimo-saaren yläpuolitse. Seuraavana päivänä se ankkuroi Palermon\nedustalle, ja heti lähetettiin tieto viranomaisille, jotka olisivat\ntoivoneet kapteeni Wilsonin ihmisystävyyden hornan kattilaan\nja viipymättä lähettivät lukuisan sotaväenosaston tavoittamaan\nvapautettuja hirtehisiä. Kapteeni tunsi, kuinka levoton Jack oli\nystäviensä vuoksi, kutsutti hänet luoksensa kannelle ja antoi hänelle\nsekä Gascoignelle luvan mennä maihin.\n\n\"Suvaitsetteko sallia minun ottaa Mestyn mukaani, sir?\" kysyi Jack.\n\n\"Kyllä, herra Easy; mutta muistakaa, että vaikka Mestykin\non seurassanne, ette voi tehdä riittävää vastarintaa\nsadalleviidellekymmenelle miehelle, minkä vuoksi olkaa järkevä!\nPäästän teidät haihduttamaan levottomuuttanne enkä hankkimaan\nitsellenne vaaraa.\"\n\n\"Luonnollisesti, sir\", virkkoi Jack, teki kunniaa ja käveli\nrauhallisesti luukkuportille, syöksyen sitten nuolena alas ja käyden\nheti käsiksi valmistuksiin.\n\nPuolen tunnin kuluttua merikadettimme ynnä Mesty olivat soutaneet\nmaihin ja menivät samaan majataloon, jossa he olivat aikaisemminkin\nolleet. He olivat aseistettuja hampaita myöten. Ensimmäiseksi he\ntiedustivat don Philipiä ja hänen veljeään.\n\n\"He molemmat ovat lomalla\", vastasi isäntä, \"don Rebieran luona\".\n\n\"Se on jonkun verran lohdullista\", mietti Jack. \"Nyt meidän täytyy\nhankkia hevosia niin pian kuin suinkin.\n\n\"Mesty, osaatteko ratsastaa?\"\n\n\"Totisesti osaan ratsastaa, massa Easy; jos kerran ratsastaa\nkentuckyläisellä hevosella, pystyy ratsastamaan vaikka millä.\"\n\nPuolessa tunnissa hankittiin opas ja neljä hevosta, ja kello\nkahdeksan seurue lähti liikkeelle don Rebieran maataloa kohti.\n\nRatsastettuaan enintään kuusi englanninpenikulmaa he saavuttivat\nyhden niistä joukko-osastoista, jotka oli lähetetty ajamaan takaa\nvapautettuja rikollisia. Sankarimme tunsi sitä komentavan upseerin\nvanhastaan, kertoi hänelle, että don Silvio oli päässyt vapaaksi\nja että hän oli huolissaan don Rebieran puolesta, ja pyysi häntä\nkiinnittämään huomiotaan sille suunnalle.\n\n\"_Corpo di Bacco!_ Te olette oikeassa, signor merikadetti\", vastasi\nupseeri. \"Mutta onhan siellä don Philip ja myöskin hänen veljensä\nluullakseni. Minä ehdin sinne kello kymmeneksi huomenaamuksi; me\nmarssimme melkein koko yön.\"\n\n\"Heillä ei ole aseita\", huomautti Easy.\n\n\"Ei; mutta he saavat niitä pian. He menevät joukolla johonkin pieneen\nkaupunkiin, ryöstävät sen ja pyrkivät sitten turvaan vuoristoon.\nKapteeninne järjesti meille aika sievän tehtävän.\"\n\nJack vaihtoi hänen kanssaan vielä muutamia sanoja, esitti sitten\nkiireen puolustuksekseen, kannusti ratsuaan ja saavutti oman\nseurueensa, joka nyt eteni ripeätä vauhtia.\n\n\"Voi, signor\", valitti opas, \"me tapamme hevoset\".\n\n\"Minä maksan ne\", tokaisi Jack.\n\n\"Niin, mutta me tapamme ne, ennenkuin ehdimme perille, Jack\",\nhuomautti Gascoigne, \"joten meidän täytyy kävellä loppumatka\".\n\n\"Aivan oikein, Ned. Pysähdytään ja sallitaan niiden hengähtää.\"\n\n\"Kautta pyhän keihään, massa Easy, paitani on takertunut\nkylkiluihini\", huudahti Mesty, jonka mustilla kasvoilla oli\nhikikarpaloita heidän nopean vauhtinsa tähden.\n\n\"Älkää siitä välittäkö, Mesty!\"\n\nNoin kello viisi iltapäivällä he saapuivat don Rebieran talolle. Jack\nheittäytyi nääntyneen ratsunsa selästä maahan ja kiiruhti taloon\nGascoignen seuraamana. Heidän sinne tullessaan koko perhe istui\navarassa arkihuoneessa aavistamattakaan uhkaavaa vaaraa, hämmästyen\nyhtä paljon kuin riemastuenkin vanhojen ystävien saapumisesta. Jack\nkiiti Agneksen luokse, joka kirkaisi hänet nähtyään ja oli sitten\npyörtymäisillään, joten Jackin täytyi tukea häntä. Laskettuaan tytön\njälleen istumaan sankarimme sai ystävällisen tervehdyksen vanhuksilta\nja molemmilta nuorilta upseereilta. Sittenkun muutamia minuutteja oli\nomistettu molemminpuolisille kysymyksille, ilmoitti hän, minkätähden\nhe olivat rientäneet sinne niin nopeasti.\n\n\"Don Silvio ja sataviisikymmentä kaleeriorjaa päästetty irti\nrannikollemme eilen iltapäivällä!\" huudahti don Rebiera. \"Olette\noikeassa; minua ihmetyttää vain se, etteivät he tulleet tänne jo\nviime yönä. Mutta odotan Pedroa kaupungista; hän meni sinne viemään\nviinikuormaa, ja hän tuo meille tietoja.\"\n\n\"Joka tapauksessa meidän täytyy valmistautua\", lausui don Philip.\n\"Sotaväkeä, niinhän mainitsitte, saapuu tänne huomenaamulla.\"\n\n\"Pyhä neitsyt!\" huudahtivat naiset yhteen ääneen.\n\n\"Kuinka monta miestä saamme kokoon?\" tiedusti Gascoigne.\n\n\"Meillä on täällä tai saamme tänne illaksi viisi palvelijaa\", vastasi\ndon Philip, \"jotka kaikki luullakseni ovat kelpo miehiä -- ynnä\nisäni, veljeni ja minä\".\n\n\"Meitä on kolme -- neljä, jos otamme mukaan oppaan, josta en tiedä\nmitään.\"\n\n\"Kaiken kaikkiaan kaksitoista -- se ei totisesti ole liikaa. Mutta\nkun nyt valmistaudumme, pystymme luullakseni pitämään puoliamme\naamuun saakka, jos meidän kimppuumme käydään.\"\n\n\"Eikö meidän olisi parasta lähettää naiset pois täältä?\" ehdotti Jack.\n\n\"Kuka lähtisi heitä saattamaan?\" huomautti don Philip. \"Siten me\nvain heikontaisimme voimiamme. Ja sitäpaitsi he saattaisivat joutua\nroistojen käsiin.\"\n\n\"Entä jos kaikki yhdessä poistumme talosta?\" sanoi don Rebiera.\n\"Hehän voivat ainoastaan ryöstää sen.\"\n\n\"Mutta he voivat katkaista pakotiemme, ja meidän kaikki voimamme\neivät merkitse mitään niin lukuista laumaa vastassa\", huomautti don\nPhilip, \"jollei meillä ole turvapaikkaa, kun taas talossa olemme\nedullisessa asemassa\".\n\n\"_È vero\"_, myönsi don Rebiera miettivästi. \"Käykäämme siis käsiksi\nvalmistuksiin, sillä uskokaa minua, don Silvio ei jätä käyttämättä\nnäin hyvää tilaisuutta saadakseen kostaa. Hän on täällä ensi yönä.\nIhme vain, ettei hän tovereineen ole saapunut tänne jo aikaisemmin.\nPedro kuitenkin on kotona kahden tunnin kuluttua.\"\n\n\"Nyt meidän täytyy tarkastaa, millaisia puolustusvälineitä meillä\non\", virkkoi Philip. \"Tule, veikko -- tuletteko mukaan, sir?\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU\n\nSäännöllinen taistelu, jossa tappiolle joutuneet eivät kaadu maahan,\nvaan nousevat yhä ylemmäksi jokaisen vastoinkäymisen jälkeen.\nAinoastaan sotaväen saapuminen saattoi estää heidät kohoamasta\ntaivaaseen.\n\n\nDon Rebiera ja hänen molemmat poikansa poistuivat huoneesta,\nGascoigne alkoi keskustella senoran kanssa, kun taas Easy käytti\nhyväkseen tilaisuutta puhutellakseen Agnesta. Hän oli siihen\nsaakka ollut mukana neuvottelussa liian tarkkaavaisesti voidakseen\naikaisemmin omistaa tytölle paljoakaan huomiota. Hän oli puhunut\nkatse suunnattuna tyttöön, ja häntä oli hämmästyttänyt tytön\nulkomuodossa vajaassa vuodessa tapahtunut muutos yhä ilmeisempää\nkauneutta kohti. Nyt hän meni Agneksen luokse ja kysyi häneltä\nhiljaa, oliko hän saanut hänen kirjeensä.\n\n\"Oi, kyllä\", vastasi tyttö, punehtuen.\n\n\"Entä olitko vihainen siitä, mitä sanoin, Agnes?\" jatkoi Jack\nkuiskaamalla.\n\n\"En\", vastasi tyttö, luoden katseensa lattiaan.\n\n\"Toistan nyt sen, mitä sanoin, Agnes -- en ole unohtanut sinua\nhetkeksikään.\"\n\n\"Mutta --\"\n\n\"Mutta mitä?\"\n\n\"Isä Thomaso.\"\n\n\"Mitä hänestä?\"\n\n\"Hän ei ikinä suostu --\"\n\n\"Mihin ei suostu?\"\n\n\"Sinä olet kerettiläinen, väittää hän.\"\n\n\"Käske hänen huolehtia omista asioistaan!\"\n\n\"Hänellä on suuri vaikutusvalta isääni ja äitiini.\"\n\n\"Veljesi ovat meidän puolellamme.\"\n\n\"Tiedän sen, mutta voitettavinamme on suuria vaikeuksia. Meillä ei\nole sama uskonto. Hänen täytyy saada puhella kanssasi -- hän tahtoo\nkäännyttää sinut.\"\n\n\"Sitä kysymystä pohdimme, Agnes. Minä käännytän hänet, jos hänellä\non järkeä. Jollei hänellä ole, ei hänen kanssansa kannata väitellä.\nMissä hän on?\"\n\n\"Hän saapuu pian kotiin.\"\n\n\"Sanohan, Agnes, tulisitko vaimokseni, jos saisit noudattaa omaa\ntahtoasi?\"\n\n\"En tiedä; en ole milloinkaan tuntenut ketään, josta olisin pitänyt\nniin paljon.\"\n\n\"Siinäkö kaikki?\"\n\n\"Eikö se riitä neidon sanomaksi?\" vastasi Agnes, kohottaen katseensa\nlattiasta ja silmäillen häntä moittivasti. \"Signor, salli minun\nlähteä; tuolta tulee isäni.\"\n\nSiitä huolimatta Jack vilkaisi ikkunaan, jonka ääressä Gascoigne\nja senora keskustelivat, ja huomattuaan vanhan naisen olevan selin\nheihin päin puristi Agnesta rintaansa vasten, ennenkuin päästi hänet\nirti. Senjälkeen herrat palasivat, tuoden muassaan kaikki\nampuma-ynnä muut aseet, jotka olivat löytäneet.\n\n\"Meillä on kylliksi aseita\", huomautti don Philip, \"kaikille luonamme\noleville miehille\".\n\n\"Ja me olemme hyvin aseistetut\", vakuutti Jack, joka oli jättänyt\nAgneksen seisomaan yksikseen. \"Millaiset ovat suunnitelmanne?\"\n\n\"Niistä meidän täytyy nyt neuvotella. Nähtävästi\" -- mutta samassa\nkeskustelun keskeytti Pedron äkillinen ilmestyminen; hänethän oli\nlähetetty kaupunkiin viemään viinikuormaa. Hän tuoksahti sisälle\npunehtuneena ja hikisenä punainen lakkinsa kädessään. \"Mitä nyt,\nPedro? Näin aikaisin takaisin!\"\n\n\"Voi, signor!\" valitti Pedro. \"He anastivat sekä rattaat että viinit\nja veivät ne vuoristoon.\"\n\n\"Ketkä?\" tiedusti don Rebiera.\n\n\"Irralleen päästetyt kaleeriorjat -- ja kautta siunattujen\npyhimystemme, he ovat tehneet kauheasti ilkivaltaa -- murtautuneet\ntaloihin, murhanneet useita -- ryöstäneet kaikki -- pukeneet\nyllensä parhaat vaatteet -- koonneet kaikki käsiinsä saamansa\naseet, muonavarat ja viinin ja marssineet vuoristoon. Tämä tapahtui\neilen illalla. Lähestyessäni kaupunkia he tulivat vastaani vajaan\npenikulman päässä siitä, käänsivät härät ympäri ja lähtivät ajamaan\nniitä muun saaliinsa muassa. Kautta pyhän neitsyen, he ovat veren\ntahraamia, mutta eivät yksinomaan ihmisveren, sillä he ovat tappaneet\njoitakuita härkiä. Kuulin sen eräältä paimenelta, mutta hänkin pakeni\nosaamatta kertoa minulle sen enempää. Mutta, signor, kuulin heidän\nmainitsevan teidän nimenne.\"\n\n\"Sitä en lainkaan epäile\", vastasi don Rebiera. \"Mitä viiniin tulee,\ntoivon vain heidän juovan sitä liian paljon tänä iltana. Mutta,\nPedro, he saapuvat tänne, ja meidän täytyy puolustaa itseämme. Kutsu\nsenvuoksi kaikki miehet koolle! Minun täytyy puhua heille.\"\n\n\"Me emme enää koskaan näe niitä härkiä\", huomautti Pedro\nmurheellisesti.\n\n\"Emme; mutta emme myöskään enää milloinkaan näe toisiamme, jollemme\npidä varaamme. Saamieni tietojen mukaan he tulevat tänne tänä iltana.\"\n\n\"Pyhä Franciscus! Ja heitä väitetään olevan tuhat miestä.\"\n\n\"Ei ihan niin paljoa, mikäli minä tiedän\", tokaisi Jack. \"Minulle\nkerrottiin, että heitä kaatui suuri joukko heidän hyökätessään\nkaupungin kimppuun, ennenkuin he saivat sen vallatuksi.\"\n\n\"Sitä parempi. Mene nyt, Pedro, juo malja viiniä ja kutsu sitten muut\nmiehet koolle!\"\n\nTalon sisäänpääsyaukot suljettiin niin hyvin kuin olosuhteet suinkin\nsallivat; myöskin toisesta kerroksesta tehtiin linnoitus kasaamalla\nportaiden yläpäähän kaappeja ja lipastoja. Ylimpään kerrokseen\nvarattiin samanlaiset suojalaitteet, jotta puolustautujat voisivat\nperääntyä kerroksesta toiseen, jos ovet murrettaisiin auki.\n\nVasta kello kahdeksan illalla oli kaikki valmiina, ja he laittelivat\nedelleenkin viimeisiä varustuksiaan Mestyn johdolla, joka osoittautui\npystyväksi insinööriksi, kun he kuulivat lähestyvän väkijoukon\nääniä. He katsoivat ulos ikkunasta ja näkivät kaleeriorjien, joita\nnähtävästi oli satakunta, piirittäneen talon. Kaikki roistot olivat\npuetut mitä haaveellisimpiin löytämiinsä asuihin. Joillakuilla oli\nampuma-aseita, mutta useimmilla oli aseinaan ainoastaan miekkoja ja\nveitsiä.\n\nHeidän muassaan oli myöskin ryöstösaalista kuljettava kuormasto,\nerilaisia, kaikenlaatuisilla muonavaroilla ja viinillä kuormattuja\nrattaita, köytettyjä naisia, pursista ja veneistä anastettuja\npurjeita, joita he käyttivät suojakatoksina vuoristossa, heiniä ja\nolkia ynnä patjoja. He näyttivät valinneen ryöstösaaliinsa hyvin,\npitäen silmällä tarpeitaan. Rattaisiin oli sidottu joukko erilaisia\nkotieläimiä, joiden piti seurata heitä heidän suojapaikkaansa. Heillä\noli nähtävästi johtaja, joka jakeli määräyksiä -- taloon sulkeutuneet\ntunsivat pian tämän johtajan don Silvioksi.\n\n\"Massa Easy, näyttäkää minulle se mies!\" pyysi Mesty kuultuaan Easyn\nja Rebierojen välisen keskustelun. \"Vain näyttäkää minulle hänet,\njotta tuntisin hänet.\"\n\n\"Näettekö hänet tuolla, Mesty? Hän kävelee noiden miesten etunenässä.\nHänen kädessään on musketti, hänen yllänsä on hopeanappinen takki ja\nvalkeat housut.\"\n\n\"Kyllä, massa Easy, näen hänet hyvin. Antakaahan, kun katson hieman\ntarkemmin -- se riittää.\"\n\nKaleeriorjat näyttivät hyvin kiihkeästi koettavan piirittää taloa,\njotta sieltä ei pääsisi ketään pakenemaan, ja don Silvio järjesti\nmiehiään.\n\n\"Ned\", virkkoi Jack, \"näytetään hänelle, että olemme täällä. Hän\nsanoi ilmoittavansa don Rebieralle tulostamme -- osoitetaan hänelle,\nettä hän myöhästyi.\"\n\n\"Se ei olisi huono temppu\", myönsi Gascoigne. \"Jos noiden miesten\njoukossa mahdollisesti joillakuilla olisi kiitollisuudentunteita,\nsaattaisivat he heltyä ajatellessaan käyvänsä sellaisten henkilöiden\nkimppuun, jotka pelastivat heidän henkensä.\"\n\n\"Ei sinnepäinkään; mutta se osoittaa heille, että talossa on enemmän\nväkeä kuin he luulevatkaan; ja saatamme säikyttää heistä joitakuita\nilmoittamalla heille, että sotaväkeä on tulossa.\"\n\nJack avasi viipymättä ikkunan ja huusi äänekkäästi: \"Don Silvio!\nKaleeriorja! Don Silvio!\"\n\nHänen huutamansa henkilö pyörähti ympäri ja näki Jackin, Gascoignen\nja Mestyn seisomassa toisen kerroksen ikkunassa.\n\n\"Olemme säästäneet teiltä vaivan ilmoittaa tulostamme\", huusi\nGascoigne. \"Olemme täällä ottamassa teitä vastaan.\"\n\n\"Ja kolmen tunnin kuluttua on täällä sotaväkeä, joten teidän täytyy\ntoimia ripeästi, don Silvio\", jatkoi Jack.\n\n\"_A reveder-la_!\" lisäsi Gascoigne, laukaisten pistoolinsa don\nSilviota kohti.\n\nSitten ikkuna viipymättä suljettiin. Sankareittemme näyttäytyminen\nja heidän ilmoituksensa sotaväen pikaisesta saapumisesta tehosivat.\nRikolliset se ajatus pani vapisemaan; don Silvio oli mielipuolena\nraivosta -- hän huomautti miehilleen, kuinka välttämätöntä oli\nhyökätä heti -- kuinka todennäköistä oli, ettei sotaväkeä voinut niin\npian ehtiä paikalle, ja kuinka paljon rikkauksia hän otaksui olevan\ndon Rebieran talossa.\n\nSe terästi roistoja, ja he etenivät oville, joita he koettivat murtaa\nsen kuitenkaan onnistumatta, ja he menettivät useita miehiä taloon\nsulkeutuneiden silloin tällöin ampumista laukauksista. Yritettyään\nyhä uudelleen puolen tunnin aikana ja huomattuaan ponnistuksensa\nturhiksi he perääntyivät, toivat sitten pitkän hirren, jota kantamaan\ntarvittiin kuusikymmentä miestä, ja juoksivat eteenpäin, iskien\nsillä ovea. Hirren paino ja vauhti kiskaisivat oven saranoiltaan,\nja he saivat sisäänpääsyaukon. Tähän mennessä oli tullut pimeä,\nalakerta oli jätetty tyhjilleen, mutta portaiden yläpäähän kasattu\nsulkuröykkiö esti heitä etenemästä.\n\nPuolustajat olivat etukäteen laittaneet sopivia ampumareikiä ja\naloittivat nyt niistä pirteän tulen ahdistajia vastaan, jotka eivät\nmitenkään voineet vastata siihen tehokkaasti, vaikka heillä olisikin\nollut musketteihinsa ammuksia, joita he onneksi eivät olleet saaneet\nhankituiksi. Ottelu kävi nyt rajuksi, ja kaleeriorjat torjuttiin\nuseita kertoja takaisin kaksituntisen kamppailun aikana. Mutta don\nSilvion rohkaisemina ja toistuvien viiniryyppyjen virkistäminä\nhe jatkuvasti särkivät heitä hidastavia esteitä. \"Meidän täytyy\nperäytyä\", huudahti don Rebiera.\n\n\"Varsin pian he ovat rikkoneet kaikki. Mitä arvelette, signor Easy?\"\n\n\"Arvelen, että pidämme täällä puoliamme, niin kauan kuin voimme.\nKuinka paljon meillä on ammuksia?\"\n\n\"Runsaasti toistaiseksi -- yllin kyllin kuudeksi tunniksi\nluullakseni.\"\n\n\"Mitä te arvelette, Mesty?\"\n\n\"Kautta pyhän Patrickin, minusta meidän pitää puolustaa tätä paikkaa\n-- heillä ei ole ampuma-aseita -- ja meillä niitä on ulottuvillamme.\"\n\nTämän ratkaisun johdosta ensimmäistä suojavarustusta puolustettiin\nvielä kaksi tuntia, ja tilapäisesti saatiin huojennusta, kun\nrikolliset perääntyivät suojaisten rattaiden turvaan.\n\nVihdoin oli ilmeistä, ettei barrikadia enää voinut puolustaa, sillä\nahdistajat olivat tuomillaan ja muurinmurtimina käyttämillään\nseipäillä tyyten murskanneet ne jykevät huonekalut, jotka\npuolustajat olivat kasanneet sisäänkäytävän tukkeeksi. Annettiin\nperääntymismerkki; he kiiruhtivat kaikki seuraavaan kerrokseen, jonne\nnaiset oli jo viety, ja kaleeriorjat olivat pian vallanneet toisen\nkerroksen -- raivostuneina vastustuksesta ja mielipuolisina viinistä\nja voitostaan, mutta löytämättä mitään.\n\nTaaskin käytiin yläkerran kimppuun, mutta koska portaat olivat nyt\nkapeammat ja niiden suojalaitteet suhteellisesti vankemmat, eivät\nhyökkääjät vähään aikaan saavuttaneet menestystä. Päinvastoin useita\nheikäläisiä haavoittui, ja heidät kannettiin pihalle.\n\nYön pimeys esti molempia puolia näkemästä selvästi, ja se oli\noikeastaan eduksi ahdistajille. Useita heistä kapusi kasattujen\nhuonekaluröykkiöiden ylitse, mutta he saivat surmansa heti niiden\ntoiselle puolelle ilmestyttyään, eikä lopulta ammuttukaan ketään\nmuita kuin niitä, jotka yrittivät tätä uhkarohkeata temppua. Neljä\npitkää tuntia jatkui tällaista hyökkäilyä ja puolustautumista, kunnes\npäivä sarasti, ja silloin hyökkääjät muuttivat menettelytapaansa. He\ntoivat taaskin seipäitä, sohivat huonekaluja kappaleiksi ja pääsivät\netenemään.\n\nPuolustajat olivat väsymyksen uuvuttamia, mutta he eivät väistyneet.\nHe tiesivät, että heidän henkensä ja heidän rakkaimpiensa henki oli\nvaarassa, eivätkä hetkeksikään lakanneet ponnistelemasta. Mutta\nkuitenkin rikolliset, Silvio etunenässä, etenivät, molempien puolien\nvälimatka lyheni asteittain, nyt oli portaiden yläpään suojana enää\nainoastaan yksi jykevä lipasto, ja siihen satoi yhtenään iskuja\npitkistä seipäistä ja miekoista puolustajien vastatessa niihin\npistoolinkuulilla.\n\n\"Nyt meidän täytyy taistella henkemme edestä\", huudahti Gascoigne\nEasylle, \"sillä mitäpä muuta voisimme tehdä?\"\n\n\"Mitäkö? Kiivetä katolle ja taistella siellä sitten\", vastasi Jack.\n\n\"Muuten, se on hyvä ajatus, Jack\", virkkoi Gascoigne. \"Mesty,\nkavutkaa katsomaan, pääsemmekö tarpeen vaatiessa perääntymään\nmihinkään!\"\n\nMesty riensi tottelemaan käskyä ja palasi pian ilmoittamaan, että\nkaton alla oleville ylisille vei luukku ja että he voisivat vetää\ntikkaat perässään sinne.\n\n\"Silloinpa meidän sopii nauraa heille\", lausui Jack. \"Mesty, jääkää\ntänne siksi aikaa, kun minä ja Gascoigne autamme naiset ylisille!\" Ja\nhän selitti Rebieroille ja palvelijoille, minkätähden he poistuivat.\n\nEasy ja Gascoigne kiiruhtivat signoran ja Agneksen luokse,\nsaattoivat heidät tikkaita myöten ylisille ja kehoittivat heitä\nolemaan pelkäämättä mitään. Senjälkeen he palasivat portaiden\npuolustuslaitteille kumppaniensa luokse. Heidän saapuessaan heitä\nahdistettiin tiukasti, ja selvää oli, etteivät he enää voineet kauan\npitää puoliaan. Mutta portaat olivat ahtaat, eivätkä hyökkääjät\nvoineet käydä koko voimallaan heidän kimppuunsa. Mutta kun barrikadi\nnyt oli melkein tyyten tuhottu, toivat rikolliset, jotka tosin eivät\nylettyneet heihin veitsillään, suuren kasan isoja kiviä, joita he\nnakkelivat hyvin voimakkaasti ja tehokkaasti. Kaksi don Rebieran\npalvelijaa ja don Martin kaatuivat lattialle, ja tämä uusi ase\nosoittautui perin tuhoiseksi.\n\n\"Meidän täytyy perääntyä, Jack\", huomautti Gascoigne. \"Kivet eivät\nvoi vahingoittaa meitä siellä, mihin lähdemme. Mitä te arvelette, don\nPhilip?\"\n\n\"Olen samaa mieltä kanssanne. Kannetaan haavoittuneet ensin ylisille,\nja sitten me seuraamme jäljessä.\"\n\nNiin tehtiin, ja niin pian kuin haavoittuneet oli kannettu ylisille\nja aseet viety sinne, jotta ne eivät joutuisi hyökkääjien käsiin,\nvaikka niistä olikin nyt vain vähän hyötyä, koska ammukset olivat\nloppuneet, meni koko seurue siihen tilavaan huoneeseen, jossa\nylisille vievä luukku oli, ja heti kiivettyään ylös he vetivät\ntikkaat perässään. Tuskin he olivat sen tehneet, kun heidän\njäljessään kajahti kaleeriorjien huutoja ja kiljuntaa, sillä roistot\nolivat nyt tunkeutuneet viimeisten puolustuslaitteiden ylitse ja\nluulivat olevansa varmat saaliistaan. Mutta heitä odotti pettymys --\npiiritetyt olivat nyt paremmassa turvassa kuin koskaan aikaisemmin.\n\nDon Silvio oli rajattomasti vimmoissaan seurueen jatkuvan\nvastustuksen ja sen turvapaikan varmuuden johdosta. Mahdotonta oli\npäästä käsiksi puolustautujiin, minkä vuoksi hän päätti sytyttää\nhuoneen tuleen ja tukahduttaa heidät savuun, jollei hän muuta\nmahtaisi. Hän antoi määräyksensä miehilleen, jotka syöksyivät\nnoutamaan olkia, mutta sen ohessa hän varomattomasti asteli luukun\nalitse, ja Mesty, joka oli vienyt mukanaan ylisille pari tai kolme\nkiveä, paiskasi yhden niistä don Silvion päähän, joka heti kaatui.\nHänet kannettiin pois, mutta hänen määräyksensä pantiin toimeen;\nhuone täytettiin oljilla ja rehuilla, jotka sytytettiin palamaan.\n\nSen vaikutus tuntui pian. Luukku oli suljettu, mutta savu ja kuumuus\ntunkeutuivat raoista, ja jonkun ajan kuluttua tarttui tuli palkkeihin\nja katonalaisiin, ja ylisillä olijoiden asema oli hirvittävä. Katon\nlaidassa oleva pieni luukku lyötiin auki, ja se huojensi heidän\ntilaansa hetkiseksi, mutta nyt lattialankut paloivat räiskyen, ja\nsavua tunkeutui ylisille sankkoina tuprahduksina. Siellä olevat\nhenkilöt eivät nähneet mitään, ja heidän hengittämisensä oli\nvaivaloista. Onneksi oli tuli viritetty ainoastaan yhteen yläkerran\nneljästä huoneesta, ja koska yliset, heidän turvapaikkansa,\nulottuivat koko katon alle, saattoivat he loitota kauaksi tulesta.\nTalon katto oli muovattu jykevistä liuskakivistä, joka kukin\npainoivat useita leivisköitä, eikä niitä kyetty liikuttamaan, jotta\nolisi saatu raitista ilmaa, vaikka useita yrityksiä tehtiinkin.\n\nDonna Rebiera vaipui nääntyneenä puolisonsa syliin, ja Agnes painui\nsankarimme käsivarsille, joka savun verhoamana suuteli häntä\nyhä uudelleen. Eikä hän, tyttöparka, joka luuli heidän kaikkien\nvälttämättä tuhoutuvan, lainkaan estellyt, vaan kuten hän otaksui,\nviimeisellä hetkellään vastasi näihin hehkuvan kiintymyksen\ntodistuksiin.\n\n\"Massa Easy, auttakaa minua -- massa Gascoigne, tulkaa tänne! Nyt\nnostakaa kaikin voimin! Kun saamme yhden irti, saamme niin paljon\nkuin tahdomme.\"\n\nMestyn kehoituksesta Jack ja Gascoigne nojasivat olkapäänsä erääseen\nalarivin kiviliuskaan; se antoi perään, irtaantui ja lipui maahan,\nkovasti ryskyen. Naiset vietiin aukolle, heidän päänsä pistettiin\nsiitä ulos, ja pian he tointuivat. Ja kun nyt yksi liuska oli\npoistettu, ei ollut lainkaan vaikeata irroittaa useampia. Muutamien\nminuuttien kuluttua kaikkien pää oli raittiissa ulko-ilmassa,\nmutta sittenkin talo heidän allansa oli tulessa, eikä heillä ollut\nminkäänlaisia mahdollisuuksia pelastua.\n\nHeidän pohtiessaan sitä kysymystä ja neuvotellessaan\npelastumismahdollisuuksistaan, puhalsi tuulahdus katosta kohoavan\nsavun pois heidän luotansa, ja he näkivät sotilasosaston lähestyvän\ntaloa. He kajauttivat äänekkään luikkauksen, ja se herätti\nsotilaiden huomiota. He havaitsivat Easyn ja hänen kumppaninsa; talo\npiiritettiin ja siihen tunkeuduttiin yhdessä tuokiossa.\n\nKaleeriorjat, jotka olivat talossa etsimässä don Rebieran muka\nsinne piilottamaa aarretta, otettiin vangiksi tai surmattiin, ja\nviidessä minuutissa sotaväki oli vallannut talon. Mutta miten auttaa\nylhäälläolijoita, kas siinä pulma. Heidän allansa oleva huone oli\nliekkien vallassa ja paloi rajusti. Ei ollut tikkaita, jotka olisivat\nylettyneet niin korkealle, eikä heidän luoksensa voinut päästä\nmillään keinoilla. Sotilasosaston komentaja teki pihalla merkkejä\nikäänkuin tiedustaakseen, mitä hänen pitäisi tehdä.\n\n\"En keksi minkäänlaista mahdollisuutta\", tuskaili don Philip\nmurheellisesti. \"Easy, rakas kumppani, ja sinä, Gascoigne, olen\npahoillani siitä, että olette meidän sukuriitojemme vuoksi joutuneet\nnäin kauheaan kuolemaan, mutta mitä voisi tehdä?\"\n\n\"En tiedä\", vastasi Jack, \"jollemme saa mistään köysiä\".\n\n\"Oletteko ihan varma siitä, massa Easy, että kaikki kaleeriroistot\novat poissa tuolta alhaalta?\"\n\n\"Kyllä\", vakuutti Easy, \"näettehän sen itsekin. Katsokaa tuonne!\nSiellä on joitakuita heistä köysissä, sotilaiden huostassa.\"\n\n\"Sitten, sir, on mielestäni meidänkin vikkelästi lähdettävä täältä.\"\n\n\"Niin minustakin, Mesty; mutta miten?\"\n\n\"Mitenkö? Malttakaahan hiukan! Tulkaa auttamaan minua, massa Easy!\nTämä lankku\" (ylisillä oli nimittäin lattia) \"on irrallaan. Tulkaa\nauttamaan, kaikki miehet!\"\n\nHe menivät kaikki ja yhteisvoimin kiskoivat lankun irti.\n\n\"Nyt hakatkaa lemmon lailla ja kolhikaa rappaus pois!\" komensi Mesty,\nkäyden ensimmäisenä käsiksi työhön.\n\nMuutamissa minuuteissa he olivat murtaneet aukon yläkerran\nsellaiseen huoneeseen, joka ei ollut tulessa, kiskoivat irti vielä\ntoisen lankun, ja Mestyn noudettua tikkaat he kaikki laskeutuivat\nturvallisesti ylisiltä ja sotaväen komentajan hämmästykseksi\nastelivat ulos talon ovesta, sillä kivien pökerryttämät miehet olivat\ntointuneet siinä määrin, etteivät tarvinneet paljoakaan apua.\n\nNähdessään heidän ilmestyvän, tukien naisia, sotilaat luikkasivat.\nKomentava upseeri, joka oli don Philipin läheinen ystävä, riensi\nsyleilemään häntä. Mesty tarkasti huolellisesti vangit, eikä\ndon Silvio ollut heidän joukossaan. Hän saattoi kuitenkin olla\nnyt raivoisesti palavaan taloon jääneiden vainajien seassa.\nVangittuja kaleeriorjia oli kaikkiaan seitsemänviidettä. Kaatuneita\npahantekijöitä ei voitu laskea. Suurin osa ryöstösaaliista ja\nrattaista oli vielä samassa paikassa, johon ne oli viety.\n\nNiin pian kuin rikolliset oli sidottu, suuntautui sotilaiden\nhuomio liekkien sammuttamiseen, mutta heidän ponnistuksensa olivat\ntehottomia; talo paloi niin, ettei siitä jäänyt jäljelle muuta kuin\nalastomat muurit, ja vain vähän huonekaluja saatiin pelastetuksi;\nsuurin osa niistä olikin tuhoutunut don Silvion ja hänen\nkannattajiensa tekemässä hyökkäyksessä.\n\nJätettyään Pedrolle ja muille palvelijoilleen sen määräyksen, että\npahantekijäin kasaama omaisuus tuli palauttaa oikeille omistajille,\ndon Rebiera tilasi hevosia ja antautui kaikkine seurueineen sotaväen\nsuojelukseen. Niin pian kuin sotilaat olivat nauttineet virvokkeita\nja jonkun verran levänneet, lähti joukko-osasto taivaltamaan takaisin\nPalermoon, vieden mukanaan kaleeriorjat, jotka olivat köytetyt ja\nsidotut yhteen pitkäksi kaksoisriviksi.\n\nEhdittyään matkan puoliväliin he pysähtyivät viettämään yötä.\nSeuraavana päivänä keskipäivällä don Rebiera perheineen oli\njälleen palatsissaan, ja merikadettimme sekä Mesty sanoivat heille\njäähyväiset ja lähtivät laivalle hieman poistaakseen nuohoojamaista\nulkonäköä itsestään.\n\nKapteeni Wilson oli laivassa. Jack antoi raporttinsa ja meni sitten\nkannen alle hyvin mielissään siitä, mitä oli tapahtunut, erittäinkin\nsentähden, että hänellä olisi vielä yksi pitkä tarina kerrottavaksi\nkuvernöörille hänen palattuaan Maitaan.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU\n\nSankarimme ja Gascoignen olisi sietänyt olla häpeissään, ja he\ntunsivatkin, kuten sopisi sanoa, kadetinkatumusta.\n\n\nPalermossa _Aurora_ viipyi kolme viikkoa, jona aikana vielä\nvapaudessa olevia kaleeriorjia etsittiin mitä vireimmin; ja\njoitakuita heistä saatiinkin kiinni, mutta vielä oli don Silvio ynnä\nsuuri joukko hänen mukanaan vapaalla jalalla. Heidän kerrottiin\nvetäytyneen turvallisiin paikkoihin vuoristoon.\n\nSankarimme oli yhtenään maissa don Rebieran talossa, ja kaiken\ntapahtuneen jälkeen hänen katsottiin piakkoin tulevan perheen\njäseneksi. Don Rebiera ja sukulaiset syrjäyttivät uskontojen\neroavaisuuden -- kaikki muut paitsi rippi-isää, isä Thomasoa, joka\nnyt alkoi kiihoittaa donna Rebieraa, kuiskien hänen korviinsa,\nmitä kaikkia tuskia ja rangaistuksia koituisi kerettiläisen kanssa\nsolmitusta liitosta, sellaisia kuin seurakunnasta erottaminen ja\näärimmäinen kadotus olivat.\n\nHänen vastustuksensa vaikutus tuli pian näkyviin, ja Jack huomasi,\nettä vanha rouva oli pidättyväinen, Agneksen silmät olivat\nkyyneleiset, samalla kun don Philip ja hänen veljensä kymmenesti\npäivässä toivottivat kaikki rippi-isät hornaan. Vihdoin hän\nhoukutteli julki totuuden Agnekselta, joka kertoi sen hänelle, itkien\nkatkerasti.\n\n\"Ned, minusta eivät asiat näytä olevan oikein hyvällä kannalla\",\nhuomautti Jack. \"Minun täytyy päästä eroon tuosta isä Thomasosta.\"\n\n\"Saat nähdä, että se on aika vaikeata\", virkkoi Gascoigne. \"Ja\nsitäpaitsi, jos pääsisit hänestä eroon, saisit hänen sijalleen jonkun\ntoisen.\"\n\n\"Hän on peloitellut vanhan rouva-paran ihan kauhistuneeksi, ja\nrouvalla on jo kiirastulen tuskat kestettävinään. Lähden puhumaan\nMestyn kanssa.\"\n\n\"Miten Mesty voi sinua auttaa?\"\n\n\"En sitä tiedä. Mutta sinä et osaa. Ja niinpä paremman neuvon\npuutteessa koetan turvautua ashantilaiseen.\"\n\nSankarimme meni Mestyn puheille ja esitti hänelle vaikean pulmansa.\n\n\"Ymmärrän\", sanoi Mesty, näyttäen viilattuja hampaitaan, \"haluatte\nhänen kalloaan\".\n\n\"Ei; en sitä tahdo, Mesty; mutta haluaisin hänet pois tieltäni.\"\n\n\"Miten se on mahdollista, massa Easy? Laivamme lähtee purjehtimaan\nylihuomenna. Jos minulla vain olisi aikaa, järjestäisin pian koko\njutun. Malttakaahan vähän!\"\n\n\"Tulimmainen! Minun ei sovi malttaa\", tokaisi Jack.\n\n\"Entäpä, massa Easy, jos saisitte luvan lähteä maihin -- ettekä enää\ntulisikaan laivaan?\"\n\n\"Se olisi karkaamista, Mesty.\"\n\n\"Kautta pyhän keihään, nyt sen keksin -- menette maihin ja\nkatkaisette jalkanne.\"\n\n\"Katkaisen jalkani! Tarkoitat kai, että olisin yli loma-aikani?\"\n\n\"En, massa Easy -- katkaisette jalkanne -- sitten kapteeni jättää\nteidät maihin ja minut huolehtimaan teistä.\"\n\n\"Mutta minkätähden minun pitäisi katkaista jalkani ja miten sen\nkatkaisisin?\"\n\n\"Olisitte vain katkaisevinanne sen, massa Easy. Menkää puhelemaan\nmassa Philipin kanssa -- hän kyllä järjestää koko asian. Jos mies\nkatkaisee jalkansa seitsemäksi kappaleeksi, ei häntä voi mitenkään\nviedä laivaan.\"\n\n\"Seitsemäksi kappaleeksi, Mesty! Se on kovin suuri lukumäärä. Mutta\najattelen kuitenkin asiaa.\"\n\nSitten Jack lähti neuvottelemaan ehdotuksesta Gascoignen kanssa,\njoka hyväksyi Mestyn neuvon ja piti suunnitelman toteuttamista\nmahdollisena.\n\n\"Voisimme kai teeskennellä putoavamme vaunuista, sinä katkaisisit\njalkasi -- monimutkainen murtuma tietenkin -- minä katkaisisin\nkäsivarteni -- silloin meidät molemmat jätettäisiin maihin\nsairaalaan, ja Mesty määrättäisiin hoivaajaksemme.\"\n\n\"Oivallista tosiaankin\", myönsi Jack. \"En tosiaankaan olisi\npahoillani, jos niin kävisi. Joka tapauksessa kaadamme rattaat.\"\n\n\"Mutta saammeko lomaa viimeisenä päivänä?\"\n\n\"Kyllä, en ole ollut maissa kahteen päivään, sillä en ole halunnut\nmennä don Rebieran taloon sen jälkeen, kun kuulin kaikki Agnekselta.\nSitäpaitsi ovat kaikki vaatteeni maissa, ja se tarjoaa hyvän syyn\nmuutamia tunteja kestävän loman saamiseen.\"\n\nMerikadettimme pyysivät seuraavana aamuna lomaa palatakseen laivaan\niltapäivällä. Ensimmäinen luutnantti antoi heille maihinmenoluvan. He\nkiiruhtivat hotelliin, lähettivät noutamaan luoksensa don Philipin\nja kertoivat hänelle suunnitelmastaan. Hän lupasi auliisti auttaa\nheitä, sillä hän oli päättänyt, että sankarimme menisi naimisiin\nhänen sisarensa kanssa, ja pelkäsi niitä seurauksia, joita hänen\npoissaolostaan ynnä Thomaso-munkin harjoittamasta, hänen äitiinsä\nsuunnatusta kiihoituksesta voisi koitua. Hän meni rykmenttinsä\nlääkärin puheille, joka heti suostui edistämään suunnitelmaa.\n\nMerikadettimme nousivat rattaille ja ajaa ratisuttivat sinne tänne\npitkin katuja. Nähtyään kapteeni Wilsonin istuvan ikkunansa ääressä\nhe suomivat hevosen nelistämään, ehdittyään kasarmien kohdalle Jack\nohjasi pyörän tienoheen, niin että hän itse ja Gascoigne singahtivat\npois rattailta. Merikadetit eivät milloinkaan loukkaudu tällaisissa\ntapaturmissa, mutta onneksi heidän yrityksensä menestymiselle heidän\nkasvonsa haavoittuivat ja kolhiutuivat.\n\nDon Philip seisoi läheisyydessä; hän kutsui sotilaita auttamaan\nhurjimuksiamme, kannatti heidät kasarmiin ja noudatti lääkäreitä,\njotka riisuivat kadettimme, panivat Jackin vasemman jalan useihin\nlastoihin ja tekivät Gascoignen käsivarrelle saman tempun. Senjälkeen\nheidät sijoitettiin vuoteeseen, heidän kolhiutuneet, veriset kasvonsa\njätettiin _in statu quo_, kun taas don Philip lähetti sotilaslähetin\nmuka komendantin nimissä ilmoittamaan kapteeni Wilsonille, että kaksi\nhänen upseereistaan oli pudonnut rattailta ja virui vaarallisesti\nvahingoittuneina kasarmilla.\n\n\"Armias taivas! Niiden täytyy olla herra Easy ja herra Gascoigne\",\nhuudahti kapteeni Wilson, kun sanoma hänelle tuotiin. \"Näin heidän\nihan äskettäin laskettavan mielipuolien tavoin täyttä neliä pitkin\nkatua. Peränpitäjä, viekää vene laivalle, käskekää lääkärin tulla\nmaihin heti ja tuokaa hänet luokseni kasarmille!\"\n\nSitten kapteeni Wilson pani hatun päähänsä, kiinnitti miekan\nvyöllensä ja kiiruhti kasarmille ottamaan selkoa, kuinka vaarallisia\nvammat olivat. Don Philip pysytteli syrjässä, mutta eräs upseeri\nopasti kapteeni Wilsonin huoneeseen, jossa hän tapasi merikadettimme\nvirumassa pitkänään vuoteissa sekä sotaväen ylilääkärin ja rykmentin\nlääkärin neuvottelemassa keskenään, samalla kun palvelijoita seisoi\nkummankin vuoteen vieressä, pidellen virkistäviä lääkkeitä.\n\nLääkärit tervehtivät kapteeni Wilsonia hyvin vakavan näköisinä,\nhaastelivat murtumista, ruhjoutumista ja sisäisistä vammoista\nmahdollisimman epämääräisesti -- toivoivat herra Easyn toipuvan\n-- mutta lausuivat julki epäilyksensä. Toinen herrasmies saattoi\nparantua huolellisessa hoidossa, mikäli nimittäin asia koski hänen\nkäsivarttaan, mutta hän oli nähtävästi saanut ruhjevamman päähänsä.\nKapteeni Wilson silmäili nuorten miesten haavoittuneita, veren\ntahraamia kasvoja ja odotti levottomana oman lääkärinsä saapumista.\nVihdoin tämä ilmestyi paikalle, huohottaen nopeasta vauhdista, ja\nkuunteli ammattiveljiensä selostusta.\n\nHerra Easyn jalka katkennut kahdesta kohdasta -- lastoitettu -- luu\ntunkeutunut esille -- potilaan siirtäminen mahdotonta. Gascoignen\nkäsivarressa luunmurtuma -- ruhjevamma aivoissa epävarma. Kaikki\ntämä olisi tosin havaittu valheeksi, jos lääkäri olisi voinut\ntarkastaa potilaita. Mutta miten hän olisi voinut olla uskomatta\nsotaväen ylilääkäriä ja rykmentin lääkäriä ja miten hän olisi voinut\ntuottaa nuorille miehille uutta kidutusta irroittamalla lastat ja\nliikuttelemalla heidän raajojaan? Kohteliaisuus, jollei mikään muu,\nesti häntä sitä tekemästä, sillä sehän olisi merkinnyt samaa kuin\nväittäminen, että hän joko ei uskonut heidän selostustaan tai epäili\nheidän taitoaan. Hän silmäili sankariamme ja hänen kumppaniaan, jotka\npitivät silmiään ummessa ja hengittivät raskaasti suu auki, otti\nkasvoilleen samanlaisen vakavan ilmeen kuin hänen virkaveljilläänkin\noli ja antoi lausuntonsa kapteeni Wilsonille.\n\n\"Mutta milloin heidät voidaan siirtää, herra Daly?\" tiedusti\nkapteeni. \"Minä en voi odottaa; meidän täytyy lähteä purjehtimaan\nhuomenna tai viimeistään ylihuomenna.\"\n\nAmmatillisen velvollisuutensa mukaisesti lääkäri esitti tämän\nkysymyksen toisille lääkäreille, ja nämä vastasivat, että olisi\nperin uskallettua siirtää potilaita, ennenkuin kuume, jota voitiin\nodottaa seuraavana päivänä ja jota saattoi kestää kymmenen päivää,\nolisi ohitse, mutta että kapteeni Wilsonin olisi parasta olla\najattelemattakaan siirtämistä, koska potilaat saisivat kaikkea\nmahdollista hoitoa ja huolenpitoa siellä, missä olivat, ja voisivat\nsaapua laivaan sen ollessa Maltan rannassa. Tohtori Daly oli myöskin\nsitä mieltä, että se oli järkevin menettelytapa, ja silloin kapteeni\nWilson suostui siihen.\n\nKun siitä oli sovittu, astui hän Gascoignen vuoteen viereen ja\npuhutteli häntä. Mutta Gascoigne tiesi, että hänellä piti olla\naivoruhjoutuma, eikä vastannut mitään eikä millään tavoin osoittanut\ntietävänsä kapteeni Wilsonin olevan läheisyydessään. Senjälkeen\nkapteeni Wilson meni sankarimme luokse, joka kapteeni Wilsonin äänen\nkuultuaan avasi hitaasti silmänsä liikauttamatta päätänsä ja näytti\ntuntevan päällikkönsä.\n\n\"Onko teillä ankarat tuskat, Easy?\" kysyi kapteeni ystävällisesti.\n\nEasy sulki jälleen silmänsä ja jupisi: \"Mesty, Mesty!\"\n\n\"Hän haluaa palvelijaansa, laivan korpraalia, sir\", virkkoi lääkäri.\n\n\"No niin\", sanoi kapteeni Wilson, \"hänen on parasta saada Mesty\nluokseen; Mesty on uskollinen mies ja hoitaa häntä hyvin. Palattuanne\nlaivaan, herra Daly, käskekää ensimmäisen luutnantin lähettää Mesty\nynnä herra Gascoignen ja herra Easyn arkut ja Mestyn oma reppu\nja riippumatto maihin! Armias taivas! Olisin valmis maksamaan\ntuhat puntaa, jos saisin tämän tapaturman tapahtumattomaksi.\nAjattelemattomat poika-poloiset -- he liikkuvat parittain, ja jos\ntoinen joutuu pinteeseen, on toinenkin varmasti siinä mukana. Hyvät\nherrat, lausun teille parhaat kiitokseni hyväntahtoisuudestanne,\nja minun täytyy suostua siihen, että lupauksenne mukaan hoidatte\nkovaonnisia upseereitani. Lähden purjehtimaan huomenna päivän\nkoittaessa. Olisin teille kiitollinen, jos ilmoittaisitte heidän\nystävilleen Rebieroille heidän onnettomuudestaan, koska olen varma\nsiitä, että he tekevät voitavansa potilaiden mukavuudeksi.\"\n\nNiin puhuttuaan kapteeni Wilson kumarsi ja poistui huoneesta lääkärin\nseuraamana.\n\nNiin pian kuin ovi oli sulkeutunut, käänsivät merikadettimme päätänsä\nja katsahtivat toisiinsa, mutta eivät uskaltaneet aluksi hiiskua\nmitään, peläten lääkärin kenties palaavan. Heti kun heille oli\nilmoitettu, että kapteeni Wilson ja tohtori Daly olivat kasarmin\nportin ulkopuolella, aloitti sankarimme:\n\n\"Tiedätkö, Ned, että omatuntoni soimaa minua, ja jollen siten olisi\npettänyt niitä, jotka haluavat tehdä meille palveluksen, olisin ollut\nhyvin valmis nousemaan pystyyn ja paljastamaan kapteeni Wilsonille\npetoksemme huojentaakseni hänen mieltänsä, kun hän näytti olevan niin\nkovin pahoillaan ja tuskissaan tapaturmamme tähden.\"\n\n\"Olen samaa mieltä kanssasi, Jack, ja minusta tuntui hyvin\nsamanlaiselta -- mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Meidän täytyy\nnyt jatkaa petostamme niiden henkilöiden tähden, jotka meitä\nauttaakseen ovat pettäneet häntä.\"\n\n\"En usko, että olisimme voineet löytää englantilaista lääkäriä, joka\nolisi suostunut sellaiseen petokseen.\"\n\n\"Emme, se on varma; mutta eihän tämä petos missään nimessä vahingoita\nketään.\"\n\n\"No, en halua jutella moraalista -- mutta kadun omaa petollisuuttani,\nja jos tämä petos pitäisi suorittaa uudelleen, en siihen suostuisi.\"\n\n\"Etkö edes --? Mutta en tahdo mainita hänen nimeään kasarmissa.\"\n\n\"En tiedä\", vastasi Jack. \"Mutta ei hiiskuta enää mitään\nkoko asiasta, vaan kiitetään näitä herrasmiehiä heidän\nhyväntahtoisuudestaan.\"\n\n\"Niin, mutta meidän täytyy näytellä osaamme, kunnes näemme _Auroran_\nlähtevän liikkeelle.\"\n\n\"Ja vielä kauemminkin\", virkkoi Jack. \"Emme saa päästää juttua\njulkisuuteen edes maissakaan. Emme saa toipua nopeasti, mutta\nsittenkin meidän pitää näyttää toipuvilta. Don Rebiera ja hänen\nrouvansa pitää johtaa harhaan. Minulla on päässäni salajuoni, mutta\nen saa sitä selvästi kehitetyksi, ennenkuin tapaan Mestyn.\"\n\nNyt astui don Philip sisälle. Hän oli tavannut kapteeni Wilsonin,\njoka oli pyytänyt häntä huolehtimaan potilaista ja maininnut\naikovansa lähteä purjehtimaan seuraavana aamuna. He neuvottelivat\nhänen kanssaan ja sopivat niin, ettei oikeata asianlaitaa ilmaistaisi\nkenellekään muulle kuin hänen veljelleen ja että koko Palermo\njohdettaisiin yhtä pahasti harhaan kuin kapteeni Wilsonkin, sillä\njollei niin meneteltäisi, herättäisi se isä Thomason epäluuloja ja\nsaisi hänet pauhaamaan entistä pahemmin.\n\nMerikadettimme söivät oivallisen päivällisen ja pysyivät senjälkeen\nvuoteessa, kunnes oli aika käydä nukkumaan. Mutta kauan sitä ennen\nMesty oli saapunut, tuoden heidän vaatteensa. Ashantilaisen silmät\nilmaisivat kaikki, mitä tarvittiin -- hän ei hiiskunut sanaakaan,\nvaan irroitti riippumattonsa kääreistään, paneutui nukkumaan soppeen,\nja pian he kaikki kolme olivat unessa.\n\nSeuraavana aamuna kapteeni Wilson kävi tiedustamassa sankarimme ja\nhänen kumppaninsa vointia, mutta huone oli laitettu hämäräksi, eikä\nhän voinut selvästi erottaa heidän kasvojaan. Easy kiitti häntä\nsiitä ystävällisestä teosta, että hän oli sallinut Mestyn tulla\nheitä hoitamaan, ja annettuaan heille määräyksen saapua laivaan\nheti toivuttuaan ja Easyn luvattua, että he käyttäytyisivät hyvin\nvarovaisesti ja pysyttelisivät erossa kaikista seikkailuista,\nkapteeni toivotti heille pikaista parantumista ja poistui.\n\nVähän enemmän kuin puolen tunnin kuluttua Mesty, joka oli\ntirkistellyt ikkunaverhojen lomitse, kiskaisi ne äkkiä auki ja\npurskahti äänekkäästi nauramaan.\n\n_Aurora_ oli lähtenyt purjehtimaan pois satamasta kaikki purjeet\npullollaan. Jack ja Gascoigne nousivat pystyyn, viskasivat pois\nlastat ja tanssivat paitasillaan lattialla. Niin pian kuin he olivat\njälleen rauhoittuneet, lausui Mesty vakavasti:\n\n\"Minkätähden siis olette merillä, massa Easy?\"\n\n\"Niinpä niin, Mesty; olen sangen usein viime aikoina toistanut\nitselleni sen kysymyksen. Otaksuttavasti olen merillä sentähden, että\nolen hupsu.\"\n\n\"Ja minä olen merillä, koska en mahda sille mitään\", lisäsi\nGascoigne. \"Vähätpä siitä! Nyt olemme maissa, ja minä odotan mainiota\nseikkailua.\"\n\n\"Mutta ensin meidän täytyy ottaa selko siitä, millaisella maaperällä\njoudumme seikkailemaan\", huomautti Jack.\n\n\"Siispä, Mesty, jaaritellaanhan, kuten teidän maassanne sanotaan.\"\n\nMerikadetit sijoittuivat vuoteisiinsa, ja Mesty istuutui arkulle\nheidän väliinsä vakavana kuin tuomari. Asia koski nyt sitä, miten\npäästäisiin eroon isä Thomasosta. Pitäisikö hänet paiskata laiturilta\nkalojen ruuaksi -- vai pitäisikö hänen kallonsa iskeä säpäleiksi\n-- pitäisikö turvautua Mestyn veitseen -- pitäisikö hänet ryöstää\ntai myrkyttää -- vai pitäisikö käyttää rehellisiä keinoja --\nsuostuttelua, lahjomista? Jokainen tietää, kuinka vaikeata on päästä\neroon papista.\n\nKoska sankarimme ja Gascoigne eivät olleet italialaisia, arvelivat\nhe, että lahjominen olisi parhaiten englantilaisille sopiva tapa\nsuorittaa tämä asia. Niinpä he sommittelivat kirjeen, joka Mestyn\npiti viedä munkille ja jossa Jack tarjosi isä Thomasolle kohtuullista\nrahaerää, tuhatta dollaria, jos hän sallisi avioliittopuuhan jatkua\neikä peloittelisi vanhaa rouvaa kirkon salamilla.\n\nKoska Mesty oli usein ollut Jackin mukana maissa ja tunsi munkin\nulkonäöltään varsin hyvin, päätettiin kirje uskoa hänen huostaansa.\nMutta koska ei ollut asianmukaista, että henkilö, joka oli\nsellaisessa tilassa kuin sankarimme ilmoitettiin olevan, nousisi\nistumaan ja kirjoittamaan kirjettä, siirrettiin sen luovuttaminen\nmuutamia päiviä tuonnemmaksi. Varrottuaan sen ajan Mesty vei kirjeen\nmunkille ja ilmoitti merkeillä, että hänen tuli saada vastaus. Munkki\nviittasi häntä tulemaan huoneeseensa, jossa hän luki kirjeen ja\nviittasi sitten jälleen häntä seuraamaan itseään. Opastettuaan hänet\nluostariinsa ja vietyään hänet omaan koppiinsa isä Thomaso kutsui\ntoisen munkin, joka osasi englanninkieltä, toimimaan tulkkina.\n\n\"Onko isäntänne toipumaan päin?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Mesty, \"hän voi tällä hetkellä hyvin\".\n\n\"Oletteko palvellut häntä kauan?\"\n\n\"En\", vastasi Mesty.\n\n\"Pidättekö hänestä paljon? Kohteleeko hän teitä hyvin, antaako hän\nteille runsaasti rahaa?\"\n\nNämä kysymykset kuultuaan ovela neekeri haistoi jotakin ja vastasi\nsenvuoksi tuiki rauhallisesti: \"En välitä hänestä paljoakaan.\"\n\nMunkki tähtäsi terävät silmänsä Mestyyn ja huomasi neekerin kasvoilla\nhurjan ilmeen, josta hän päätteli, että neekeri olisi hänen\ntarkoitukseensa sopiva mies.\n\n\"Isäntänne tarjoaa minulle tuhatta dollaria; haluaisitteko itse\nansaita ne rahat?\"\n\nMesty virnisti ja näytti teräviksi viilatut hampaansa.\n\n\"Ne tekisivät minut rikkaaksi mieheksi omassa maassani.\"\n\n\"Niin tekisivät\", vahvisti munkki. \"Ja te saatte ne, jos vain\nsuostutte antamaan isännällenne vähän pulveria.\"\n\n\"Ymmärrän\", virkkoi Mesty. \"Sellaisia temppuja tehdään meidänkin\nmaassamme.\"\n\n\"No niin -- suostutteko? Jos suostutte, niin kirjoitan kirjeen, jonka\nnojalla saatte rahat.\"\n\n\"Entä jos joudun ilmi?\"\n\n\"Olette turvassa, ja teidät lähetetään toisaalle niin pian kuin\nmahdollista -- suostutteko?\"\n\n\"Kaikki tuhat dollariako?\"\n\n\"Jokaisen kolikon.\"\n\n\"Antakaa sitten pulveri tänne!\"\n\n\"Odottakaa hiukan!\" kehoitti munkki, joka poistui kopistaan ja\npalasi noin kymmenen minuutin kuluttua, tuoden vastauksen sankarimme\nkirjeeseen ja harmahtavaa pulveria sisältävän paperikäärön.\n\n\"Antakaa se hänelle liemessä tai missä muussa hyvänsä -- siroittakaa\nse paistille tai sekoittakaa se sokeriin, jos hän syö appelsinin!\"\n\n\"Käsitän\", vakuutti Mesty.\n\n\"Te saatte dollarit, vannon sen pyhän ristin kautta.\" Mesty virnisti\nkammottavasti, otti hänelle uskotut esineet ja tiedusti sitten:\n\"Milloin tulen uudelleen?\"\n\n\"Heti kun olette saanut rahat, tuokaa ne minulle don Rebieran taloon\n-- sitten antakaa pulveri! Niin pian kuin se on tehty, ilmoittakaa\nsiitä minulle, sillä te ette saa jäädä Palermoon. Minun itseni täytyy\nsaattaa teidät turvalliseen paikkaan.\"\n\nSenjälkeen Mesty lähti kopista, ja hänet opastettiin pois luostarista.\n\n\"Kautta pyhän keihään, siinäpä kirotunmoinen roisto!\" mutisi Mesty\npäästyään ulko-ilmaan. \"Mutta maltahan hiukan!\"\n\nPian ashantilainen saapui kasarmiin ja selosti tarkoin hänen ja\nmunkki Thomason välisen keskustelun.\n\n\"Sen täytyy tietenkin olla myrkkyä\", huomautti Gascoigne. \"Entä jos\nkoettaisimme sen tehoa johonkin eläimeen?\"\n\n\"Ei, massa Gascoigne\", torjui Mesty, \"minä koetan sitä itse\ntuonnempana. Mitä nyt teemme?\"\n\n\"Minun täytyy antaa teille tuhannen dollarin maksumääräys, Mesty\",\nvastasi Jack. \"Tämä lurjus kirjoittaa minulle, että hän siitä summasta\nsitoutuu olemaan vastustamatta minua, jopa edistämäänkin asiaani.\nMutta tärkein kysymys on se, pitääkö hän sanansa teille, Mesty.\nJollei hän pidä, menetän rahani. Senvuoksi meidän täytyy nyt pitää\nuusi neuvottelu ja pohtia sitä kysymystä.\"\n\nJack ja Gascoigne pohtivat sitä kysymystä. Tuhat dollaria oli suuri\nrahamäärä, mutta olihan Jackin isä filosofi. Kun oli tuotu esiin\nuseita syitä sekä ehdotuksen puolesta että sitä vastaan, päätettiin,\nettä rahat annettaisiin Mestylle; mutta viedessään rahat munkille\nMestyn tulisi väittää syöttäneensä pulverin isännälleen ja vaatia\nrahoja itselleen heti.\n\nSeuraavana päivänä annettiin maksumääräys Mestylle, joka vei sen\nisä Thomasolle. Munkki kiiruhti Mesty muassaan luostariin ja kutsui\nluoksensa tulkin.\n\n\"Oletteko antanut pulverin?\" tiedusti munkki.\n\n\"Kyllä -- vajaa tunti sitten. Tässä maksumääräys rahoista.\"\n\n\"Teidän täytyy juosta noutamassa rahat, ennenkuin hän kuolee, sillä\npulveri tehoaa hyvin nopeasti!\"\n\n\"Entä minä?\" kysyi Mesty näennäisesti kovin levottomana. \"Minne minun\npitää lähteä?\"\n\n\"Niin pian kuin olette tuonut rahat tänne, pitää teidän palata\nkasarmiin. Pysykää siellä, kunnes hän on kuollut, ja sitten tulkaa\ntakaisin tänne. Minä järjestän kaikki valmiiksi ja heti pimeän tultua\nsaatan teidät munkkikuntamme vuoristossa sijaitsevaan luostariin,\njosta kenenkään mieleen ei johdu teitä etsiä, kunnes koko asia on\nunohtunut; ja sitten hankin teille kyydin pois saareltamme jossakin\naluksessa.\"\n\nMesty kiiruhti noutamaan rahoja, vei ne isossa pussissa luostariin,\nluovutti ne munkin huostaan ja palasi sitten kasarmiin Easyn ja\nGascoignen luokse. Sovittiin niin, että hän lähtisi munkin mukaan,\njoka otaksuttavasti viipyisi poissa jonkun aikaa; Mesty vaatikin,\nettä niin tehtäisiin. Mesty viipyi poissa kaksi tuntia ja palasi\nsitten hämärissä luostariin ilmoittamaan sankarimme kuolemasta. Hän\nviipyi siellä pimeään saakka, ja senjälkeen munkki käski hänen sitoa\nrahapussin satulannuppiinsa. He nousivat kahden muulin selkään, jotka\nolivat jo valmiina matkakunnossa, ja poistuivat Palermosta.\n\nAamulla don Philip saapui tavallisuuden mukaan ja kertoi\nsankarillemme, että apotti oli kutsunut pois munkin, joka olisi\npoissa jonkun aikaa.\n\n\"Tulin ilmoittamaan sinulle tämän uutisen\", virkkoi don Philip,\n\"koska arvelin sen sinua miellyttävän. Kuta pikemmin nyt paranet,\nsitä parempi. Aion ehdottaa, että teidät molemmat siirrettäisiin\nisäni palatsiin, ja sitten sinä voit rippi-isän poissaollessa voittaa\ntakaisin menetyksesi.\"\n\n\"Ja minulla on ase\", lausui Jack, näyttäen munkin kirjettä. Don\nPhilip luki sen hämmästyneenä, mutta ällistyi vielä enemmän kuultuaan\nJackilta koko jutun. Oltuaan jonkun aikaa vaiti hän vihdoin virkkoi:\n\n\"Olen pahoillani neekeri-poloisenne puolesta.\"\n\n\"Minkätähden niin?\" kysyi Jack. \"Ette enää milloinkaan näe häntä,\nsiitä saatte olla varma. Tuhat dollaria riittäisi tuhannen neekerin\nkuolemantuomioksi; mutta lisäksi on vielä toinenkin syy -- hänet\npoistetaan pois tieltä, jotta hän ei esiintyisi todistajana.\"\n\n\"Missä se pulveri on?\"\n\n\"Se on Mestyllä; hän ei suostunut luovuttamaan sitä pois hallustaan.\"\n\n\"Hän on ovela miekkonen, se neekeri; ehkä hän on liian taitava\nvastustaja munkille\", virkkoi don Philip.\n\n\"Hänellä on jokin ilkeys mielessä, olen siitä varma\", huomautti\nGascoigne.\n\n\"Olen sittenkin kovin huolissani hänen tähtensä, ja toivoisin, etten\nolisi päästänyt häntä lähtemään\", pahoitteli Easy.\n\n\"Oletko varma siitä, että hän lähti?\"\n\n\"En, en ole; mutta munkki ilmoitti hänelle vievänsä hänet vuoristoon\nheti pimeän tultua.\"\n\n\"Ja todennäköisesti hän niin tekeekin\", arveli don Philip, \"koska\nsiellä on mukavinta päästä miehestä eroon. Koko tämä juttu pitää\nkuitenkin kertoa sekä isälleni että äidilleni, edelliselle, jotta hän\nvoisi ryhtyä sopiviin toimenpiteisiin, jälkimäiselle, jotta se avaisi\nhänen silmänsä. Anna minulle jäljennös munkille kirjoittamastasi\nkirjeestä, ja sitten minä järjestän kaikki.\"\n\nHuhu Easylle ja Gascoignelle sattuneesta tapaturmasta oli levinnyt\nkautta koko Palermon, ja sitä oli täydellisesti uskottu. Olipa sitä\ntavallisuuden mukaan liioiteltukin, ja väitettiin, etteivät he\nvoineet toipua. Ainoastaan Agnekselle oli don Philip kahdenkeskisesti\nilmaissut asian oikean laidan, sillä neito oli ollut niin murheissaan\nkuultuaan siitä ensimmäisen tiedon, ettei hänen veljensä ollut\nhennonnut sitä salata.\n\nKaksi päivää sen jälkeen, kun don Philip oli paljastanut\nvanhemmilleen munkin roistomaisuuden, siirrettiin merikadettimme\npalatsiin kaikkien suureksi hämmästykseksi, ja se tuotti paljon\nlisää mainetta lääkäreille, jotka korvaukseksi petollisuudestaan\nja valheellisuudestaan saivat taitavina miehinä tavattomasti lisää\ntunnustusta.\n\nHeidän saavuttuaan palatsiin uskottiin salaisuus myöskin don\nRebieralle, mutta laajemmalti se ei levinnyt. Koska sankarillamme\nei nyt enää ollut erikoisen kiirettä parantua, oli hän onnellinen\nja tyytyväinen Agneksen ja hänen vanhempiensa seurassa, sillä\nsaatuaan tiedon munkin käyttäytymisestä vanha rouva oli muuttanut\nmieltänsä, käynyt suopeaksi sankarillemme ja luvannut, ettei hän\nenää ikinä ottaisi rippi-isää taloonsa. Jack ja Gascoigne olivat nyt\nniin onnellisia kuin suinkin oli mahdollista. He olivat huolissaan\nainoastaan Mestyn vuoksi, jonka paluuta he hyvin levottomasti\nodottivat.\n\nDon Rebieralle Jack ilmoitti muodollisesti aikomuksensa, joka\nkoski Agnesta. Hän esitti don Rebieralle täysin tyydyttävät takeet\nominaisuuksistaan ja omaisuudestaan, ja don Rebiera käsitti hyvin,\nkuinka suuressa kiitollisuudenvelassa hän oli sankarillemme.\nMutta hän vaati vielä Jackin isän lupaa eikä suostunut avioliiton\nsolmimiseen, ennenkuin se olisi saatu. Jack yritti pohtia\nsitä kysymystä; hänen isänsä, sanoi hän, oli mennyt naimisiin\nneuvottelematta hänen kanssansa, ja senvuoksi hänellä oli oikeus\nmennä naimisiin neuvottelematta isänsä kanssa. Mutta kun don Rebiera\nei ollut lainkaan tutustunut ihmisoikeuksiin eikä tasa-arvoon, ei\nhän käsittänyt Jackin perustelujen täyttä kantavuutta, vaan pani\nvääjäämättömäksi ehdoksi, että Jackin vanhempien tulisi kirjoittaa ja\nilmoittaa suostuvansa avioliittoon, ennenkuin se solmittaisiin.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU\n\nMestyä sietäisi nimittää läpikotaiseksi Mefistofeleeksi, sillä\nsiinä esiintyy runsaasti mustia vaippoja, valepukuja, tikareita ja\npimeydentöitä.\n\n\nNeljäntenä iltana sen jälkeen, kun kadettimme oli siirretty don\nRebieran palatsiin, heidän istuessaan omassa huoneessaan Agneksen\nja don Philipin seurassa, ilmestyi ovelle munkki. He kaikki\nhätkähtivät, sillä tulijan pituuden nojalla he kuvittelivat häntä\nisä Thomasoksi, mutta ei kukaan puhutellut häntä. Munkki sulki oven\nhiiskumatta sanaakaan ja nosti sitten pois kasvoilleen vedetyn\nhilkkansa, paljastaen Mestyn mustat kasvot. Agnes kirkaisi, ja\nkaikki ponnahtivat istuimiltaan tämän harvinaisen ja odottamattoman\nilmestyksen nähtyään. Mesty virnisti, ja hänen kasvonilmeensä\nosoittivat, että hänellä oli paljon kerrottavaa.\n\n\"Missä se munkki on, Mesty?\" tiedusti Easy.\n\n\"Malttakaahan hiukan, massa! Pannaan ovi ensin lukkoon, ja sitten\nkerron kaikki.\"\n\nSen varokeinon jälkeen Mesty viskasi yltänsä munkinkaavun ja esiintyi\nomassa puvussaan. Dollaripussi riippui hänen kaulassaan.\n\n\"Nyt, massa Easy, minulla on pitkä tarina kerrottavana -- ja niinpä\nmielestäni minun on paras alkaa alusta.\"\n\n\"Se on tunnustetusti paras menettelytapa\", myönsi Jack. \"Mutta\nkeskeyttäkää, milloin kohotan sormeani, jotta voisimme tulkita\nsananne neidille ja don Philipille.\"\n\n\"Se on paikallaan, sir. Munkki ja minä nousimme kahden muulin\nselkään heti pimeän tultua. Hän käski minun kantaa kaikkia tuhatta\ndollaria, ja me ratsastimme pois kaupungista. Ratsastimme ylöspäin\nvuorenrinnettä toisensa jälkeen, mutta kuu alkoi paistaa, ja me\njatkoimme matkaamme vieretysten -- hän ei virkkanut sanaakaan,\nenkä minä virkkanut sanaakaan, koska minä en osannut puhua hänen\nmongerrustaan eikä hän ymmärtänyt minun englantiani. Noin kello\nkaksi aamulla pysähdyimme erääseen taloon, jossa viivyimme kello\nkahdeksaan, ja sitten samosimme taaskin edelleen koko seuraavan\npäivän ylöspäin vuoristossa, pysähtyen ainoastaan kerran syömään\npalasen leipää ja juomaan vähän viiniä. Tuli toinen ilta, ja sitten\nseisahduimme taaskin, ihmiset kumarsivat oikein syvään hänelle,\nja naiset toivat kaniinin illallisen valmistamista varten. Menin\nkeittiöön, nainen valmisti siellä muhennosta, se tuoksui perin\nhyvältä, joten nyökkäsin ja kehuin ruokaa, ja hän virnisti, viskasi\npöydälle mustan leivän ja sipulin ja osoitti merkillä, että se oli\nminun illalliseni; se oli kyllin hyvä musta-ihoiselle miehelle,\nja kaniinimuhennos oli munkkia varten. Silloin sanoin itsekseni:\nmalttakaahan vähän! Jos kerran munkki syö koko kaniinin, niin annan\nhänelle vähän pulveria.\"\n\n\"Senkö pulverin, Mesty?\" huudahti Jack.\n\n\"Mitä hän puhuu?\" kysyi don Philip.\n\nGascoigne tulkitsi kaikki, mitä Mesty oli puhunut. Kertomus alkoi nyt\nkäydä kiihoittavan jännittäväksi. Mesty jatkoi:\n\n\"No niin, massa Easy, sitten nainen meni noutamaan vatia pannakseen\nsiihen muhennoksen, ja minä otin pulverin ja riputin sen pataan, ja\nsitten istuuduin uudelleen syömään mustaa leipää, jota nainen väitti\nkyllin hyväksi musta-ihoiselle. Hän hämmensi muhennosta vielä kerran,\nkaasi sen sitten vatiin ja vei sen munkille. Munkki ahmi lihapalaset,\ntulimmainen, ja piti ruuasta niin paljon, että hän kalusi kaikki\nluutkin ja pyyhki kastikkeen vadista leivällään. Se on teistä perin\nmaukasta, massa munkki, mietin; mutta malttakaahan vähän! Juotuaan\nkokonaisen pullon viiniä hän käski tuoda muulit ovelle ja laski\nkätensä naisen pään päälle -- sillä tavalla hän maksoi illallisensa.\n\n-- Kuu paistoi kirkkaasti, ja me nousimme vuorenrinnettä ylöspäin,\nyhäti ylöspäin, ja noin kahden tunnin kuluttua hän laskeutui muulinsa\nselästä, pani kätensä näin ja istuutui kivelle. Hän vääntelehti ja\nkääntelehti ja ähkyi puoli tuntia, ja sitten hän katsahti minuun\nikäänkuin olisi halunnut sanoa: sinä musta lurjus, sinäkö tämän\nteit? Nyt hän ei nimittäin enää kyennyt puhumaan, ja silloin minä\notin esille pulveripaperin, näytin sitä hänelle ja osoitin merkillä,\nettä hän oli niellyt sen; hän katsoi minuun taaskin, ja minä nauroin\nhänelle -- ja hän kuoli.\"\n\n\"Voi, Mesty, Mesty!\" valitti sankarimme. \"Teidän ei olisi pitänyt\nniin tehdä; siitä tulee paha juttu.\"\n\n\"Nyt hän on kuollut, massa Easy, ja senvuoksi tulee paljoa vähemmän\npahaa.\"\n\nSenjälkeen Gascoigne tulkitsi tapauksen don Philipille ja Agnekselle,\njoista edellinen näytti hyvin vakavalta ja jälkimäinen kauhistuneelta.\n\n\"Sallikaa hänen jatkaa!\" kehoitti don Philip. \"Perin kiihkeästi\nhaluaisin tietää, mitä hän teki ruumiille.\" Sankarimme pyynnöstä\nMesty pitkitti: \"Sitten aprikoin, mitä minun pitäisi tehdä, ja sanoin\nitsekseni, että piilottaisin hänen ruumiinsa, ja arvelin ottaa\nhänen vaippansa itselleni -- niinpä kiskoin vaipan hänen yltänsä ja\nriisuin häneltä kaikki muutkin vaatteet -- niitä ei ollutkaan paljon\n-- ja otin hänen ruumiinsa syliini ja kannoin sen tien yläpuolelle\nsellaiseen paikkaan, jossa oli halkeama kalliossa. Paiskasin hänet\nsinne ja sitten viskasin hänen päällensä runsaasti isoja kiviä,\nkunnes en enää nähnyt häntä.\n\n-- Senjälkeen otin molemmat muulit, nousin omani selkään dollareineni\nja talutin toista kolme tai neljä penikulmaa, kunnes tulin laajaan\nmetsään -- riisuin siltä satulan ja suitset ja päästin sen\nvalloilleen. Sitten revin kaikki vaatteet pieniksi palasiksi, kätkin\npalasen sinne, toisen tänne ja satulan ja suitset pensaikkoon.\nKaikki hyvin nyt, sanoin itsekseni, puin ylleni munkinkaavun,\npiilotin kasvoni, nousin muulini selkään ja senjälkeen katselin,\nminne lähtisin. Sanoin: tällä tiellä en missään nimessä ole, samoan\nmetsässä, kunnes löydän toisen.\n\n-- Ratsastettuani noin kaksi tuntia laski kuu, kävi ihan pimeäksi, ja\nviisi tai kuusi miestä tarttui suitsiini, ja kun heillä kaikilla oli\naseet, en tehnyt mitään -- he puhuivat minulle, mutta en vastannut\nmitään enkä näyttänyt heille kasvojani. He löysivät kaikki dollarit\nvarsin pian (kirotut) ja kuljettivat minua metsässä. Vihdoin\nsaavuimme metsään kyhätylle, isolle nuotiolle, jonka ympärillä virui\npaljon miehiä toisten syödessä ja toisten juodessa. He vetivät\nminut pois muulin selästä, ja minä pidin päätäni taivutettuna ja\nkäsivarsiani ristissä, ihan kuten munkit tekevät. He taluttivat minut\nerään miehen eteen ja kaasivat kaikki dollarini hänen jalkojensa\njuureen. Hän lausui jonkun määräyksen, minut vietiin toisaalle,\ntirkistin vaippani lomitse ja sanoin itsekseni: tuossa on se kirottu\nkaleeriorja, se lurjusmainen don Silvio.\"\n\n\"Don Silvio!\" huudahti Jack.\n\n\"Mitä hän puhuu don Silviosta?\" tiedusti don Philip.\n\nTaaskin tulkittiin Mestyn kertomus, ja hän jatkoi:\n\n\"He kuljettivat minut noin viidenkymmenen askeleen päähän, sitoivat\nminut puuhun ja jättivät minut sinne. He kaikki joivat ja pitivät\nhauskaa kertaakaan tarjoamatta minulle mitään, joten minulla ei ollut\nmitään syötävää. Söin köysiä ja jyrsin ne poikki ja sitten seisoin\npaikallani kaksi tuntia, kunnes kaikki kävivät nukkumaan ja kaikki\noli hiljaista, sillä sanoin itsekseni: malta vähän! Kun kaikki sitten\nnukkuivat sikeästi, otin esille veitseni ja ryömin pitkin maata,\nkuten meidän maassamme tehdään -- ja sitten seisahduin silmäilemään\nympärilleni; vain kaksi miestä oli vahdissa, ja he katselivat\ntoisaalle eivätkä sille suunnalle, jossa minä olin. Ryömin jälleen\nedelleen, kunnes olin don Silvion, kirotun kaleeriorjan vieressä.\n\n-- Hän makasi sikeässä unessa päänsä alla pussini, joka sisälsi tuhat\ndollaria. Niinpä ajattelin: 'Sinä et saa pitää niitä kauan, roisto.'\nVilkaisin ympärilleni -- kaikki oli hyvin, ja niinpä tähtäsin hyvin,\niskin veitseni hänen sydämeensä ja painoin toisen käteni hänen\nsuullensa, mutta hän ei päästänyt äännähdystäkään. Hän rimpuili\nhieman ja avasi silmänsä, ja silloin sysäsin syrjään vaipan huupan ja\nnäytin hänelle mustat kasvoni, ja hän katsoi niihin ja koetti puhua;\nmutta minä estin sen, sillä veitseni laskeutui uudelleen, ja kirottu\nkaleeriorja oli kuollut kuin silakka.\"\n\n\"Seis, Mesty, meidän täytyy kertoa tämä don Philipille\", keskeytti\nGascoigne.\n\n\"Kuollut! Don Silvio kuollut! No niin, Mesty, olemme teille ikuisesti\nkiitollisia, sillä isäni turvallisuus ei ollut taattu, niin kauan\nkuin hän oli elossa.\"\n\n\"Kun olin lävistänyt hänen ruumiinsa veitselläni, viruin kymmenkunta\nminuuttia hänen vierellään ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut,\nvedin sitten dollaripussin hänen päänsä alta, tunnustelin hänen\nvaatteitaan ja löysin hänen pistoolinsa ja hänen rahapussinsa, joka\nminulla on tässä ja joka on täynnä kultaa. Niinpä otin ne ja tähyilin\n-- kaikki nukkuivat, ja ryömin takaisin puulleni. Sitten seisahduin\nhiukan miettimään; vahdissa oleva mies tuli luokseni katsomaan minua,\nmutta hän luuli kaiken olevan kunnossa ja meni jälleen tiehensä.\nOlipa, tulimmainen, onni, että palasin puulleni. Odotin taaskin ja\nsitten ryömin ryömimistäni, kunnes olin leirin ulkopuolella, ja\nsitten otin jalat alleni ja juoksin henkeni edestä, kunnes päivä\nvalkeni, ja silloin olin niin uupunut, että paneuduin pitkäkseni\npensaan juurelle.\n\n-- Olin pensaikossa koko päivän ja sitten lähdin jälleen samoamaan\ntänne, sillä jouduin maantielle ja tiesin, mihin minun oli mentävä.\nSilloin en ollut syönyt yhteen päivään ja yhteen yöhön, tulin\ntalolle, pistin pääni sisälle ovesta, ja siellä oli nainen. En\nosannut puhua, minkä vuoksi otin itse enkä näyttänyt kasvojani. Hän\nei pitänyt siitä ja alkoi meluta, mutta kohotin vaippaani, näytin\nhänelle mustia kasvojani ja valkeita hampaitani, ja sitten hän luuli\nminua paholaiseksi. Hän juoksi pois talosta, minä otin ruokaa hyvin\nnopeasti, lähdin sitten liikkeelle ja saavuin tänne läheisyyteen\neilen aamulla. Piilouduin päiväksi ja tulin tänne sisälle illalla, ja\nnyt, massa Easy, olette kuullut koko kertomukseni totuudenmukaisesti\n-- ja te saatte tuhat dollarianne -- ja olette päässyt eroon\nlurjusmaisesta munkista ja kirotusta kaleeriorjasta don Silviosta.\"\n\n\"Kerro heille kaikki tämä, Ned!\" kehoitti Jack, joka Gascoignen\nollessa siinä puuhassa puheli Mestyn kanssa.\n\n\"Olin hyvin pahasti peloissani teidän tähtenne, Mesty\", virkkoi Jack,\n\"mutta uskoin teidän kuitenkin olevan yhtä ovelan kuin munkinkin, ja\nniin on asia osoittautunut olevan. Mutta noiden tuhannen dollarin\npitäisi olla teidän omaisuuttanne.\"\n\n\"Ei, sir\", torjui Mesty, \"dollarit eivät ole minun. Mutta minulla on\nrunsaasti kultaa don Silvion pussissa -- paljon, paljon kultaa. Minä\npidän omaisuuteni, massa Easy, ja te pidätte omanne.\"\n\n\"Minua peloittaa, että tämä juttu saattaa tulla ilmi, Mesty; nainen\nlevittää tietoa siitä, että hänen kimppuunsa kävi musta-ihoinen\nmunkki, ja se johtaa epäluuloihin, koska luostarin muut munkit\ntiesivät teidän lähteneen isä Thomason matkaan.\"\n\n\"Niin minäkin arvelen, mutta kun ihmisellä on kova nälkä, unohtaa hän\najatuksensa tyyten.\"\n\n\"En moiti teitä; mutta nyt minun täytyy puhella don Philipin kanssa.\"\n\n\"Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, niin minä teidän\npuhellessanne syön tuolta pöydältä jotakin, massa Easy, sillä\nolen siksi nälkäinen, että voisin syödä sekä munkin että muulin\nkaikkineen.\"\n\n\"Syökää, hyvä mies, ja juokaa, niin paljon kuin haluatte.\"\n\nMerikadettiemme ja don Philipin välinen neuvottelu ei ollut\npitkällinen. He käsittivät, kuinka välttämätöntä Mestyn oli heti\npoistua ja kuinka helposti epäluulot saattaisivat kohdistua heihin\nitseensä. Don Philip ja Agnes erosivat heistä mennäkseen don Rebieran\nluokse ilmoittamaan hänelle, mitä oli tapahtunut, ja pyytämään\nhäneltä neuvoja.\n\nHeidän astuttuaan huoneeseen puhutteli don Rebiera heti poikaansa:\n\n\"Oletko kuullut, Philip, että isä Thomaso on vihdoinkin palannut?\nPalvelijat kertoivat minulle siitä.\"\n\n\"Se huhu saattaa olla onneksi\", vastasi don Philip. \"Mutta minulla on\nkerrottavana teille toisenlainen tarina.\"\n\nSenjälkeen hän istuutui ja kertoi don Rebieralle kaikki Mestyn\nseikkailut. Don Rebiera oli jonkun aikaa syvissä aatoksissa ja\nvirkkoi vihdoin:\n\n\"Se, ettei don Silviota ole enää olemassa, on onnellinen seikka, ja\nneekeri ansaitsisi palkkion surmatyöstään -- mutta mitä munkkiin\ntulee, niin se on ilkeä juttu. Neekeri voisi jäädä tänne ja kertoa\nkoko asian, ja signor Easy ja kirjeet todistaisivat hänen väitteensä\ntosiksi; mutta entä sitten? Me nostattaisimme koko pappilauman\nsukuamme vastaan ja olemme jo aikaisemmin joutuneet kärsimään liian\npaljon heidän taholtaan. Paras suunnitelma olisi se, ettei ainoastaan\nneekeri, vaan myöskin molemmat nuoret ystävämme poistuisivat\nviipymättä. Se olettamus, että neekeri on täällä, ja ystäviemme\nlähteminen neekeripalvelija muassaan laivaansa poistaisivat suuressa\nmäärin epäluuloja ja tekisivät mahdottomaksi kaiken kuulustelun.\nHeidän täytyy lähteä heti. Mene heidän luoksensa ja huomauta heille,\nkuinka ehdottoman välttämätön tämä toimenpide on, ja mainitse\nnuorelle ystävällemme, että pysyn tiukasti lupauksessani ja että\nannan hänelle tyttäreni, niin pian kuin hän on saanut isänsä\nsuostumuksen. Tällä välin minä lähetän jonkun satamaan ottamaan\nselkoa, saataisiinko vuokratuksi joku alus viemään heitä Maltaan.\"\n\nSankarimme ja Gascoigne myönsivät täydelleen, että se toimenpide\noli viisas, ja valmistautuivat poistumaan. Ja nyt, kun don Rebieran\npäätös oli sankarimme tiedossa, häntä haluttikin mieluummin päästä\nhankkimaan isänsä suostumus kuin jäädä Palermoon huvittelemaan. Ennen\nkello kahtatoista seuraavana päivänä oli kaikki valmiina, alus oli\nvarattu, Jack sanoi jäähyväiset Agnekselle ja hänen äidilleen, ja\ndon Rebieran ja don Philipin saattamana (don Martin nimittäin oli\nvirkatehtävissään muutamien penikulmien päässä Palermosta) hän meni\nrannalle, lausui heille jäähyväiset ja nousi Gascoignen ja Mestyn\nseurassa heitä varten vuokrattuun kaksimastoiseen latinalaisalukseen,\nja ennen auringon laskua olivat kaikki Palermon tornit kadonneet\nnäkyvistä.\n\n\"Mitä mietit, Jack?\" kysyi Gascoigne sankarimme oltua ääneti puoli\ntuntia.\n\n\"Olen ajatellut sitä, Ned, että selvisimme hyvin tästä jupakasta.\"\n\n\"Niin minustakin tuntuu\", yhtyi Gascoigne, ja siihen keskustelu\nkatkesi joksikin aikaa.\n\n\"Mitäs mietit nyt, Jack?\" virkkoi Gascoigne pitkän tuokion kuluttua.\n\n\"Olen ajatellut, että minulla on hyvä juttu vanhalle kuvernöörille.\"\n\n\"Aivan niin\", myönsi Gascoigne, ja he molemmat olivat taaskin ääneti\njonkun aikaa.\n\n\"Mitäs nyt ajattelet, Jack?\" tiedusti Gascoigne pitkän väliajan\njälkeen.\n\n\"Olen ajatellut erota laivastosta\", vastasi Jack.\n\n\"Toivoisin sinun ottavan minut mukaasi\", virkkoi Gascoigne,\nhuoahtaen. Ja jälleen he molemmat vaipuivat syviin aatoksiin.\n\n\"Mitäs nyt ajattelet, Jack?\" sanoi Gascoigne taaskin.\n\n\"Agnesta\", vastasi sankarimme.\n\n\"No niin, jos asia on niin, tulen kutsumaan sinua, sittenkun\nillallinen on valmis. Siksi aikaa lähden puhelemaan Mestyn kanssa.\"\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU\n\nJack eroaa laivastosta, jossa hänellä ei ollut mitään tekemistä, ja\nlähtee kotiinsa hoitamaan omia asioitaan.\n\n\nNeljäntenä päivänä he saapuivat Maltaan, ja niin pian kuin\nmerikadettimme olivat suorittaneet kyytimaksunsa aluksen padronelle,\nmenivät he kuvernöörin palatsiin. He tapasivat kuvernöörin kuistilta,\nja hän ojensi molempia käsiään, toista toiselle, toista toiselle.\n\n\"Hauska nähdä teitä, pojat. No niin, Jack, miten jalka voi? Hyvinkö?\nEttekö nilkuta? Entä teidän käsivartenne, Gascoigne?\"\n\n\"Kiitos, kaikki hyvin, sir, ja jäsenet ovat niin terveet kuin\nkonsanaan\", vastasivat he molemmat.\n\n\"Sittenpä olette onnenpoikia ja olette selvinneet siitä joutuisammin\nkuin olisitte hullujen keppostenne jälkeen ansainneet. Mutta\nistuutukaahan nyt! Otaksun, ystäväni Jack, että teillä on tarina\nminulle kerrottavana.\"\n\n\"Niin on, sir Thomas, ja hyvin pitkä onkin.\"\n\n\"Siinä tapauksessa en tahdo kuulla sitä nyt, sillä odotan vieraita,\njoilla on asioita minulle. Kuulemme sen päivällisen jälkeen. Noutakaa\ntavaranne rannasta ja ottakaa huoneenne haltuunne. _Aurora_ lähti\npurjehtimaan neljä päivää sitten. Olette parantuneet ihmeellisesti.\"\n\n\"Ihmeellisesti, sir!\" vahvisti sankarimme. \"Koko Palermo kajahtelee\nsen ihmettelystä.\"\n\n\"No niin, saatte mennä nyt -- tapaamme toisemme päivällispöydässä.\nWilson on riemuissaan kuullessaan teidän taaskin suoriutuneen, sillä\nhän oli allapäin tapaturmanne johdosta, minkä voin teille vakuuttaa\nja mitä ette suinkaan olisi ansainneet.\"\n\n\"Hän oli oikeassa siinä suhteessa\", virkkoi sankarimme Gascoignelle\nheidän poistuessaan.\n\nPäivällisen jälkeen Jack kertoi kuvernöörille Mestyn seikkailut,\njotka huvittivat kuulijaa kovasti. Mutta heidän ollessaan ihan yksin\nillalla kuvernööri kutsui molemmat merikadettimme kuistille ja lausui:\n\n\"Kas niin, pojat, en aio saarnata, kuten sanotaan, mutta olen elänyt\ntässä maailmassa kyllin kauan tietääkseni, ettei luunmurtumaa\nparanneta neljässätoista tai kuudessatoista päivässä. Pyydän teitä\npuhumaan minulle totta. Ettekö pettäneet kapteeni Wilsonia siinä\nsuhteessa?\"\n\n\"Häpeäkseni minun täytyy tunnustaa, että niin teimme\", vastasi Easy.\n\n\"Miten sen suorititte ja minkätähden?\"\n\nJack alkoi yksityiskohtaisemmin kertoa itsestään ja rakastetustaan,\nmainiten halunneensa jäädä maihin laivan lähdettyä ja selittäen,\nkaikki mitä oli tapahtunut.\n\n\"No niin, teidän menettelyänne voi jollakin tavoin puolustaa, mutta\nlääkärien ei. Jos joku täkäläinen lääkäri olisi tehnyt sellaisen\nkolttosen, niin hirtättäisin hänet, niin totta kuin olen kuvernööri.\nTämä teidän asianne on käynyt vakavaksi. Herra Easy, meidän täytyy\nkeskustella kanssanne siitä huomenaamulla.\"\n\nSeuraavana aamuna ilmoitettiin Englannista saapuneen postialuksen\nolevan sataman suulla. Aamiaisen jälkeen tuotiin kirjeet maihin, ja\nkuvernööri kutsui sankarimme luokseen.\n\n\"Herra Easy, täällä on kaksi kirjettä teille. Ikäväkseni täytyy minun\nsanoa, että niissä on mustat sinetit. Toivottavasti ne eivät tuo\nteille tietoa hyvin likeisen sukulaisen kuolemasta.\"\n\nJack kumarsi virkkamatta mitään, otti kirjeet ja meni huoneeseensa.\nSe, jonka hän ensiksi avasi, oli hänen isältään.\n\n    \"RAKAS JOHN.\n\n    Suureksi suruksesi saat kuulla, että äiti-parkasi istuttuaan\n    lähes kaksi vuotta sopessa odottamassa tuhatvuotista valtakuntaa\n    näytti alkavan riutua. Tapahtuiko se pettymyksestä vai eikö,\n    sitä en tiedä, mutta kaikesta siitä huolimatta, mitä tohtori\n    Middleton osasi tehdä, hän vihdoin poistui tästä elämästä; ja\n    koska tuhatvuotinen valtakunta ei suostunut tulemaan hänen\n    luoksensa, kuten hän odotti, on toivottavaa, että hän on joutunut\n    tuhatvuotiseen valtakuntaan. Hän oli hyvä vaimo, ja sallin\n    hänen aina pitää oman päänsä. Tohtori Middleton ei nähtävästi\n    ole varmasti selvillä hänen kuolemansa syystä ja olisi halunnut\n    tarkastaa häntä. Mutta epäsin sen, sillä olen filosofi, eikä\n    vähääkään hyödytä tutkia syitä vaikutusten jälkeen.\n\n    -- Mutta hänen kuolemansa jälkeen tein sellaista, mitä hän ei\n    eläissään olisi ikinä sallinut minun tehdä. Ajelutin hänen päänsä\n    paljaaksi ja tutkin sitä hyvin huolellisesti frenologina, ja hän\n    tarjosi perin mielenkiintoisia todistuksia tämän hienon tieteen\n    paikkansapitävyydestä. Esitän sinulle tulokset. Päättäväisyys\n    hyvin silmäänpistävä; hyväntahtoisuus vähäinen; varovaisuus\n    äärimmäinen; kunnioitus kohtalainen; suvun jatkamistaipumus,\n    omituista sanoa, koska hänellä on vain yksi lapsi, hyvin\n    voimakas; mielikuvitus hyvin voimakas; kuten tiedät, poikani, hän\n    aina kuvitteli jotakin hölynpölyä. Hänen kaikki muut elimensä\n    olivat kohtalaiset.\n\n    -- Rakas olento-poloinen! Hän on poissa, ja meidän sopii hyvin\n    valittaa, sillä parempaa äitiä tai parempaa vaimoa ei ole\n    milloinkaan ollut olemassa.\n\n    -- Ja nyt, rakas poikani, minun täytyy kehoittaa sinua pyytämään\n    eroa ja tulemaan kotiin niin pian kuin suinkin. En voi tulla\n    toimeen ilman sinua ja tarvitsen apuasi suunnittelemassani\n    suuressa työssä. Aika on käsillä, tasa-arvon asia saa pian\n    juhlia voittoaan; masentuneet orjat kohottavat nyt päätänsä;\n    olen puheillani valanut heihin sähköistä intoa, mutta alan käydä\n    vanhaksi ja heikoksi; kaipaan poikaani jättääkseni hänelle\n    vaippani, kuten profeetta aikoinaan jätti vaippansa toiselle\n    profeetalle, ja sitten minä hänen tavallaan nousen kunniaan.\n\n                     Hellästi rakastava isäsi NICODEMUS EASY.\"\n\nTämän perusteella näyttää siltä, mietti Jack, että äitini on kuollut\nja että isäni on hullu. Jonkun aikaa sankarimme pysyi alakuloisena;\nhän vuodatti paljon kyyneliä äitinsä muistoksi, sillä jollei hän\nollutkaan koskaan kunnioittanut, oli hän suuresti rakastanut äitiään.\nJa vasta puolen tunnin kuluttua johtui hänen mieleensä toisen kirjeen\navaaminen. Se oli tohtori Middletonilta.\n\n    \"RAKAS POIKA.\n\n    Vaikka en olekaan ollut kanssanne kirjeenvaihdossa, olen katsonut\n    oikeudekseni tarkkailla Teitä koko lapsuutenne ajan ja sen\n    perusteella, että tunnen luonnonlaatunne, kirjoittaa Teille\n    muutamia rivejä.\n\n    -- Siitä, että olette tähän mennessä hylänneet isänne typerän,\n    tyhjänpäiväisen filosofian, olen ihan varma. Juuri minä\n    neuvoin Teitä lähtemään pois kotoa siinä tarkoituksessa ja\n    varmasti uskon, että Te järkevänä nuorena miehenä ja suuren\n    omaisuuden perijänä olette jo tätä aikaisemmin huomannut, kuinka\n    pätemättömiä isänne opit ovat.\n\n    -- Isänne mainitsi minulle kutsuneensa Teitä kotiin, ja sallikaa\n    minun lisätä hänen kehoitukseensa kaikki se kantavuus, joka\n    sanoillani mielestänne ehkä on. Teidän onneksenne tilanne on\n    sukuperintöä, sillä muutoin saattaisitte pian olla kerjäläinen,\n    koska on mahdotonta arvata, millaisia velkasitoumuksia isänne\n    hulluudessaan tekisi. Maaherra on jo erottanut hänet virastaan\n    sen johdosta, että hän on kiihoittanut tyytymättömiä talonpoikia\n    ja, saanen sanoa, yllyttänyt heitä väkivaltaisiin tekoihin\n    ja niskuroimiseen. Hänen on nähty tanssivan ja hoilottovan\n    murhapolttajan sytyttämän heinäsuovan ympärillä. Hän on erottanut\n    metsänvartijansa ja sallii salametsästäjien samoilla tilalla.\n    Lyhyesti sanoen, hän ei ole järjissään; ja vaikka minä en\n    suinkaan tahdo suositella pakkokeinoja, tulee Teidän mielestäni\n    ehdottoman välttämättömästi heti palata kotiin huolehtimaan\n    vastaisesta omaisuudestanne.\n\n    -- Teillä ei ole mitään syytä edelleen pysyä laivastossa, kun\n    Teillä on tuloja kahdeksantuhatta puntaa vuodessa. Olette\n    kunnostautunut -- antakaa nyt tilaa sellaisille miehille, jotka\n    tarvitsevat sitä toimeentulokseen! Jumala Teitä siunatkoon!\n    Toivon pian saavani puristaa kättänne.\n\n                            Uskollinen ystävänne G. MIDDLETON.\"\n\nNämä kaksi kirjettä antoivat aihetta syviin mietteisiin, eikä Jack\nollut koskaan ennen tuntenut, kuinka väärässä hänen isänsä oli ollut.\nTotta oli, että Jack oli asteittain vieraantunut isänsä ajatuksista,\nmutta hän oli kuitenkin jossakin määrin vielä takertunut niihin,\nkuten tottumukseen takerrutaan. Mutta nyt hän tunsi silmiensä\nauenneen. Äidin kuoleman johdosta isältä saatu omituinen, miltei\ntunteeton kirje oli aukaissut hänen silmänsä. Pitkän tovin hän oli\nalakuloisissa aatoksissa, sitten hän vilkaisi kelloonsa ja huomasi,\nettä päivällisaika oli melkein käsissä. Hän saattoi kyllä varmasti\nsyödä päivällistä ja halveksi sellaisen mielentilan teeskentelemistä,\njota hänessä ei ollut. Senvuoksi hän pukeutui ja meni alakertaan;\nhän oli tosin vakava, mutta hänen silmänsä eivät olleet kyynelissä.\nRuokapöydässä hän puhui vähän ja poistui heti aterian loputtua\nannettuaan molemmat kirjeensä kuvernöörin luettaviksi ja pyydettyään\nhäneltä neuvoa seuraavaksi aamuksi.\n\nGascoignelle, joka seurasi häntä, hän uskoi huolensa. Ja kun Ned\noivalsi ystävänsä olevan alakuloisella tuulella, lohdutti hän\nJackia parhaansa mukaan ja toi pullon viiniä, jonka hän hankki\nkellarimestarilta. Ennenkuin he paneutuivat vuoteeseen, oli Jack\nkertonut ajatuksensa ystävälleen, joka hyväksyi ne, ja toivotettuaan\nNedille hyvää yötä hän heittäytyi makuusijalleen ja oli pian sikeässä\nunessa.\n\n\"Ainakin yksi asia on varma, kelpo nuorukainen\", lausui kuvernööri\nsankarillemme antaessaan hänelle kirjeet takaisin aamiaispöydässä\nseuraavana päivänä, \"se nimittäin, että isänne on hullu kuin\nmaaliskuinen jänis. Olen tuon tohtorin kanssa, joka nähtävästi on\njärkevä mies, yhtä mieltä siitä, että teidän on parasta viipymättä\nlähteä kotiin.\"\n\n\"Ja erota palveluksesta tyyten, sir?\" virkkoi Jack.\n\n\"No, minun täytyy myöntää, että te ette mielestäni oikein sovellu\nsiihen. Minusta on ikävä menettää teitä, koska teillä on ihmeelliset\nseikkailulahjat enkä enää saa kuulla tänne palatessanne kertomianne\njuttuja. Mutta jos olen oikein ymmärtänyt kapteeni Wilsonia, tuotiin\nteidät laivastoon, koska hän arveli laivastopalveluksen olevan\nhyödyksi kitkemässä teistä pois vääriä mielipiteitä, pikemminkin kuin\nsiinä mielessä, että teillä olisi aikomus tai että teidän olisi\ntarvis ottaa tätä alaa ammatiksenne\".\n\n\"Epäilen asian niin olleen, sir\", myönsi Jack, \"koska omasta\npuolestani tuskin tiedän, minkätähden tulinkaan laivastoon\".\n\n\"Haavetta etsimään, poikaseni; olen kuullut koko jutun; mutta älkää\nsiitä huoliko; nyt koskee asia sitä, että te eroatte laivastosta\nhuolehtiaksenne omaisuudestanne, ja luullakseni uskallan luvata\nvoivani järjestää sen heti tarvitsematta kääntyä amiraalin tai\nkapteenin puoleen. Otan vastatakseni teistä, ja saatte matkustaa\nkotimaahan postialuksessa, joka lähtee purjehtimaan Englantiin\nkeskiviikkona.\"\n\n\"Kiitoksia, sir Thomas, olen teille hyvin kiitollinen\", vastasi Jack.\n\n\"Teidät, herra Gascoigne, lähetän tietysti ensi tilaisuudessa omaan\nlaivaanne.\"\n\n\"Kiitoksia, sir Thomas, olen teille hyvin kiitollinen\", vastasi\nGascoigne, kumartaen.\n\n\"Suvainnette tämän jälkeen olla katkomatta käsivarsianne\", jatkoi\nkuvernööri. \"Jos rakastunut mies katkaisee jalkansa, voitaneen sitä\npuolustaa, mutta teitä ei voi.\"\n\n\"Suokaa anteeksi, sir; jos herra Easyllä oli oikeus katkaista\njalkansa rakkaudesta, niin alistan harkittavaksenne, saatoinko minä\nolla katkaisematta käsivarttani ystävyydestä.\"\n\n\"Hillitkää kieltänne, sir! Muutoin särjen päänne ihan päinvastaisesta\ntunteesta\", tokaisi kuvernööri hyväntuulisesti. \"Mutta pankaa\nmerkille, nuori mies, pidän tämän asian salassa, ikäänkuin olisin\nantanut kunniasanani. Sallikaa minun kuitenkin neuvoa teitä toimimaan\nammatissanne varmasti ja vakavasti, koska teillä ei muuta ole.\nTeidän ja herra Easyn on jo kiperä aika erota. Sellainen nuori\nmies, jolla on niin runsaat varat, ei milloinkaan sovellu nuoremman\nupseerin tehtäviin. Hän ei voi tehdä hyvää itselleen, ja varmasti\nhän tekee paljon vahinkoa muille. Ystävyytenne jatkuminen koituisi\notaksuttavasti tuhoksenne, herra Gascoigne. Teidän täytyy käsittää,\nettä jolleivät herra Easyn kapteeni ja ensimmäinen luutnantti olisi\nolleet äärimmäisen suopeita hänelle, ei hän mitenkään olisi voinut\npysyä laivastossa niin kauan kuin on pysynyt.\"\n\nKoska kuvernööri lausui viimeisen huomautuksensa jotensakin ankaraan\nsävyyn, olivat merikadettimme ääneti minuutin ajan. Vihdoin Jack\nvirkkoi hyvin hiljaa:\n\n\"Mutta kuitenkin, sir, olen käyttäytynyt sangen hyvin, jos kaikki\notetaan huomioon.\"\n\n\"Olette käyttäytynyt oikein hyvin, hyvä poika, kaikissa sellaisissa\ntilaisuuksissa, joissa on kysytty upseerinrohkeuttanne ja\n-esiintymistänne. Sen myönnän. Ja jos teidät olisi lähetetty\nmerille mieli sopivassa vireessä ja jos teillä ei olisi ollut\nniin rajattomasti rahaa käytettävissänne, olisitte epäilemättä\nosoittautunut laivaston koristukseksi. Nytkin luulisin teistä\nsellaisen sukeutuvan, jos jäisitte palvelukseen sopivan ohjauksen\nja välttämättömien rajoitusten alaisena, sillä olette ainakin\noppinut tottelemaan, mikä on ehdottoman välttämätöntä, ennenkuin\nmies kelpaa komentamaan. Mutta muistakaa, mihin käyttäytymisenne\nolisi teidät saattanut, jollette olisi ollut kapteeni Wilsonin\nisällisessä hoivassa! Mutta älkäämme enää siitä puhuko! Merikadetti,\njota odottavat kahdeksantuhannen punnan vuositulot, on niin\npoikkeuksellinen ilmiö, ettei laivastossa sellainen käy päinsä,\nerittäinkään kun tämä merikadetti on päättänyt mennä avioliittoon.\"\n\n\"Toivottavasti te hyväksytte sen askelen, sir.\"\n\n\"Se riippuu kokonaan morsiamenne ansioista, mutta hänestä en tiedä\nmitään muuta kuin sen, että hänellä on viehättävät kasvot ja että\nhän kuuluu Sisilian parhaimpiin sukuihin. Mielestäni uskontojen\nerilaisuus antaa aihetta huomautukseen.\"\n\n\"Olen valmis pohtimaan sitä kysymystä, sir\", vastasi Jack.\n\n\"Kenties se aiheuttaa enemmän pohtimista kuin arvaattekaan, herra\nEasy. Mutta jokainenhan järjestää omat asiansa, ja mitä kylvää, sitä\nniittää.\"\n\n\"Mitä minun pitäisi tehdä Mestyyn nähden, sir? En siedä sitä\najatusta, että minun pitäisi erota hänestä.\"\n\n\"Pelkään, että teidän täytyy erota; en hevin voi sekaantua siihen\nasiaan.\"\n\n\"Hänestä on kovin vähän hyötyä laivastolle, sir; hänet lähetettiin\nsairaalaan palvelijanani; jos hänen voitaisiin sallia lähteä kotiin\nkanssani, hankin hänelle eron laivastosta heti kotimaahan saavuttuani\nja lähetän hänet vartioalukseen siihen saakka, kunnes sen saan.\"\n\n\"Mielestäni on lopultakin samantekevää, onko hän laivastossa vai\neikö, ja senvuoksi asiaa punnittuani otan sen vastuulleni sillä\nehdolla, että teette, kuten sanoitte.\"\n\nKeskustelu päättyi siihen, koska kuvernöörillä oli muita asioita\nhoidettavinaan, ja Jack ja Gascoigne menivät huoneisiinsa\nsuorittamaan valmistuksiaan.\n\n\"Kuvernööri on oikeassa\", huomautti Gascoigne, \"meidän on parasta\nerota. Olet jo tehnyt minut puolittain kelvottomaksi laivastoon;\nkadettien hytti on minusta vastenmielinen; pelkkä pien ja tervan\nhajukin on käynyt minusta inhoittavaksi. Se on tuiki väärin;\nminun täytyy unohtaa sinut ja kaikki hupaisat seikkailumme maissa\nja taaskin tuskailla likaisessa nutussani. Kun ajattelen, että\njos luuloteltu tapaturmamme tulisi ilmi, minut erotettaisiin\npalveluksesta, mikä tekisi isä-parkani perin onnettomaksi, vapisuttaa\npelastumiseni minua. Kuvernööri on oikeassa, Jack, meidän täytyy\nerota, mutta toivottavasti et koskaan unohda minua.\"\n\n\"Tässä käteni siitä, Ned! Saat aina käyttää vaikutusvaltaani, jos\nmilloinkaan sellaista saan -- rahojani, mikäli minulla niitä on --\ntaloa, olkoonpa se minun tai isäni -- ainakin sinua kohtaan pysyn\ntäydellisen tasa-arvoisuuden mielipiteissä.\"\n\n\"Mutta hylkäät ne varmastikin, Jack, yleisinä periaatteina.\"\n\n\"Myönnän, että isäni, kuten kuvernööri väittää, on hullu kuin\nmaaliskuinen jänis.\"\n\n\"Se riittää; et usko, kuinka iloissani olen kuultuani sinun sanovan\nniin.\"\n\nYstävyksemme olivat erottamattomia sinä lyhyenä aikana,\njonka he vielä saivat olla yksissä. He puhelivat\ntulevaisuudenmahdollisuuksistaan, toiveistaan ja odotuksistaan, ja\nmilloin keskustelu alkoi hidastua, mainitsi Gascoigne Agneksen nimen.\n\nMestyn riemu siitä, että hän pääsi pois palveluksesta ja sai lähteä\nkotiin isäntänsä kanssa, oli sanoinkuvaamaton. Hän sijoitti osan\nkultakolikoistaan siviiliasuun, valkoisiin liinavaatteisiin ja\nkaikenlaisiin muodikkaan miehen pukutarpeisiin; hän olikin nyt\ntäydellinen herrasmies, kiinnitti ihan erikoista huomiota villaisen\ntukkansa kähertämiseen, käytti valkeata kaulaliinaa, käsineitä ja\nkeppiä. Hänen ilmestyessään kaikkia halutti nauraa; mutta Mestyn\nkasvonilmeet estivät heitä ainakin nauramasta vasten hänen kasvojaan.\n\nSaapui lähtöpäivä. Jack sanoi jäähyväiset kuvernöörille, kiittäen\nhäntä hänen suuresta hyväntahtoisuudestaan ja lausuen aikovansa\ntaas poiketa Maltaan kun matkustaisi Palermoon kuukauden tai kahden\nkuluttua. Gascoigne lähti hänen muassaan laivaan eikä laskeutunut\nlaivan laidalta veneeseen, ennenkuin alus oli ainakin meripenikulman\npäässä satamasta.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU\n\nHerra Easyn ihmeellinen keksintö, jonka hän itse täydelleen selittää\nsankarimme ja otaksuttavasti myöskin lukijamme suureksi tyydytykseksi.\n\n\nVihdoin postialus ankkuroi Falmouthin ulkosatamaan. Jack oli pian\nMestyn seuraamana tavaroineen maissa, heittäytyi postivaunuihin,\nsaapui Lontooseen ja varrottuaan siellä kaksi tai kolme päivää\nsaadakseen muodikkaalta vaatturilta kaikkea, mitä katsoi\nvälttämättömäksi, tilasi vaunut viemään häntä Forest Hilliin. Hän\nei ollut kirjoittanut isälleen ilmoittaakseen tulostaan, ja vaunut\nseisahtuivat hänen isänsä ovelle myöhään aamupäivällä.\n\nJack astui maahan ja soitti kelloa. Ovea avaamaan saapuneet\npalvelijat eivät tunteneet häntä; he eivät olleet samoja kuin hänen\nlähtiessään.\n\n\"Missä herra Easy on?\" tiedusti Jack.\n\n\"Kuka te olette?\" vastasi muuan miehistä äreästi.\n\n\"Tulimmainen, hyvin pian saatte tietää, kuka hän on\", tokaisi Mesty.\n\n\"Odottakaa tässä! Menen katsomaan, onko hän kotosalla.\"\n\n\"Odottaa tässä? Odottaa eteishallissa palvelijan tavalla? Mitä te\ntarkoitatte, lurjus?\" kivahti Jack, yrittäen työntyä miehen sivuitse.\n\n\"Ohoo, tuollainen ei käy päinsä täällä, nuori herra; tämä on\n'Tasa-arvon talo'; jokainen ihminen on yhtä hyvä kuin joku toinenkin.\"\n\n\"Ei aina\", vastasi Jack, kolhaisten hänet lattialle. \"Siitä saitte\nröyhkeydestänne; sullokaa tavaranne ja marssikaa ulos talosta\nhuomenaamulla!\"\n\nTällävälin Mesty oli tarttunut toisen miehen kurkkuun. \"Mitä teen\ntälle miekkoselle, massa Easy?\"\n\n\"Päästäkää hänet irti nyt! Järjestämme heidän tilinsä huomenaamulla.\nOtaksuttavasti tapaan isäni kirjastosta.\"\n\n\"Hänen isänsä!\" äänsi toinen miehistä. \"Hän ei oikeastaan ole ihan\nemäpuun kaltainen vesa.\"\n\n\"Täällä kaiketi tapahtuu muutos\", mutisi toinen heidän astellessaan\ntiehensä.\n\n\"Mesty\", huusi Jack käskevästi, \"tuokaa nuo lurjukset takaisin\nkantamaan matkatavaroita vaunuista! Maksakaa kyytimiehelle ja\nkäskekää taloudenhoitajan näyttää teille minun huoneeni ja teidän\nhuoneenne! Niin pian kuin olette sen tehnyt, tulkaa luokseni\nkuulemaan määräyksiä!\"\n\n\"Kyllä, sir\", vastasi Mesty. \"Ja nyt tulkaa tänne, te pahuksen\nvintiöt, ja kantakaa tavarat vaunuista, tai kautta pyhän keihään,\nannan teille kelpo löylytyksen kummallekin!\"\n\nMestyn viilatuilla hampailla, hurjalla ulkonäöllä ja\npäättäväisyydellä oli tarkoitettu teho. Miehet palasivat nyreinä ja\nalkoivat purkaa kuormaa. Sillä välin Jack meni isänsä kirjastoon ja\ntapasikin hänet siellä; huonetta valaisi joukko lamppuja, joiden\nliekkejä voi kiertää eri suuntiin. Ihmetellen hän katseli isäänsä,\njoka oli syventynyt tutkimaan kipsistä valettua ihmiskalloa, niin\nettei huomannut poikansa saapumista. Pääkallo oli jaettu useihin\nosastoihin, joissa oli kirjoitusta kussakin. Mutta eniten sankariamme\nhämmästyttivät huoneessa tehdyt muutokset. Kirjahyllyt ja kirjat\noli kaikki viety pois, ja keskellä riippui laipiossa koje, joka\nolisi pannut ymmälle kenet tahansa ja jossa oli kaikkiin suuntiin\npistäviä, ruuveihin päättyviä tankoja ja yhtä paljon putkia. Yksi\nnäistä oli pöydälle sijoitetun, ison ilmapumpun yhteydessä. Nopeasti\nsilmäiltyään huonetta Jack astui isänsä luokse ja puhutteli häntä.\n\n\"Mitä!\" huudahti herra Easy. \"Onko se mahdollista? Niin, se on\npoikani John! Olen iloissani tulostasi, John -- hyvin iloissani\ntosiaankin\", jatkoi vanha herra, puristaen hänen molempia käsiään.\n\"Olen hyvin iloissani siitä, että olet tullut kotiin; kaipasin\nsinua -- kaipasin apuasi suuressa ja loistavassa suunnitelmassani,\njoka, taivaan kiitos, nyt edistyy ripeästi. Varsin pian tasa-arvoa\nja ihmisoikeuksia julistetaan kaikkialla. Ulkoinen painostus\non suunnaton, ja naurettavan ja tyrannimaisen valtiomuotomme\ntukivarustusten täytyy murtua. Kuningas, loordit ja ylimykset,\nmaanomistajat, veronkantajat, kirkko ja valtio sysätään, Jumalan\nkiitos, piakkoin syrjään, ja sitten alkaa taaskin kultainen aika --\ntuhatvuotinen valtakunta -- todellinen tuhatvuotinen valtakunta --\nei sellainen, josta äiti-rukkasi puheli. Minä olen yhdeksänkolmatta\nseuran etunenässä, ja jos minulla riittää terveyttä, saat nähdä, mitä\nsaan aikaan nyt, kun sinä olet minua auttamassa, Jack!\"\n\nJa herra Easyn silmistä säihkyi ja välähteli alkavan mielipuolisuuden\nkiilto.\n\nJack huokaisi ja kääntääkseen keskustelun toisaalle huomautti:\n\n\"Olette suorittanut suuria muutoksia tässä huoneessa, sir.\nMikähän tarkoitus kaikella tällä lienee? Onko tuo tasa-arvon ja\nihmisoikeuksien parantamiseen tähtäävä kone?\"\n\n\"Rakas poikani\", vastasi herra Easy, istuutuen ja mielissään nostaen\njalkansa ristiin, samalla sijoittaen molemmat kätensä oikean\nreitensä alle, kuten hänen oli tapana tehdä, milloin hän oli hyvin\ntyytyväinen itseensä, \"no, poikani, asian laita ei ole ihan niin,\nmutta arvatessasikin olet osoittanut jonkun verran käsityskykyä.\nJos nimittäin keksintöni onnistuu (mitä en ollenkaan epäile), olen\nkeksinyt suurenmoisen taidon oikaista luonnon erehdyksiä, antaa\nsamanlaisen elimistön koko ihmissuvulle, kehittää ihmisen kaikkia\nhyviä ominaisuuksia ja tuhota huonot. Se on loistava keksintö, Jack,\nperin loistava. Puhuttakoon Gallista ja Spurzheimista ja muista\nsellaisista, mutta mitä he ovat tehneet? Eivät mitään muuta kuin\njakaneet aivot osastoihin, luokitelleet elimet ja saaneet selville\nniiden sijaitsemispaikan. Mutta mitä hyviä tuloksia on siitä\nvoitettu? Synnynnäinen murhamies on pysynyt murhamiehenä -- säyseä\nmies säyseänä miehenä -- hän ei ole voinut muuttaa elimistöään. Minä\nolen saanut selville, miten sen kaiken voi muuttaa.\"\n\n\"Varmastikaan, sir, ette mieli käydä käsiksi säyseyden elimeen.\"\n\n\"Mutta minunhan täytyy, Jack. Minä itsekin kärsin siitä, että\nsäyseydenelimeni on liian laaja. Minun täytyy pienentää sitä, ja\nsitten kykenen suorittamaan suurempia tekoja; minua eivät vaikeudet\nniin pahasti peloita, en välitä pikku seikoista, vaan ajan ainoastaan\nsuuria, yleismaailmalliseen yhdenvertaisuuteen ja korkeimpiin\nihmisoikeuksiin tähtääviä suunnitelmia. Olen sijoittunut tuohon\nkoneeseen kahdeksi tunniksi joka aamu viimeisten kolmen kuukauden\naikana ja nyt tunnen joka päivä menettäväni mainitusta elimestä\nsuuren annoksen.\"\n\n\"Suvaitsetteko selittää minulle niin tavatonta keksintöä, sir?\" pyysi\nsankarimme.\n\n\"Hyvin mielelläni, poikani. Kuten huomaat, keskellä on ihmisenpäätä\nympäröimään sovitetut puitteet, jonkun verran laajemmat kuin pää,\nja pää lepää niiden alla olevalla, rautaisella kauluksella. Jos\nsitten kiinnitettyäni pään sillä tavoin haluan pienentää jonkun\nmäärätyn elimen kokoa, otan sitä elintä vastaavan nastan ja kiinnitän\nsen sille kohdalle pääkalloon, jossa se elin sijaitsee. Huomannet\nnimittäin, että kaikki kehyksen yläosan sisäpinnalla olevat nastat\nvastaavat elimiä, jotka ovat merkityt tähän pöydällä olevaan\nkipsiseen pääkalloon. Sitten kierrän nastan varsin tiukalle ja lisään\npainetta joka päivä, kunnes elin tyyten katoaa tai pienenee halutun\nkokoiseksi.\"\n\n\"Käsitän tämän osan täydellisesti, sir\", virkkoi Jack. \"Mutta\nselittäkäähän nyt minulle, millä tavoin teidän onnistuu kehittää\nsellaista elintä, jota ei aikaisemmin ole olemassa!\"\n\n\"Se\", vastasi Easy, \"onkin koko keksintöni täydellisin piirre,\nsillä jollen olisi voinut suorittaa sitä, olisi saavutukseni ollut\nvähäinen. Minulla on se varma tunne, että tämä keksintöni tekee minut\nkuolemattomaksi. Katsohan näitä kaikkia pieniä kellolaseja, jotka\novat ilmapumpun yhteydessä. Ajelen potilaani pään paljaaksi, rasvaan\nsitä hieman ja kiinnitän siihen kellolasin, joka sekä pituudeltaan\nettä leveydeltään on täsmälleen elimen muotoinen. Käytän pumppua ja\npaisutan elintä tyhjennetyn ilmasäiliön avulla. Sen täytyy onnistua.\nOttakaamme esimerkiksi hovimestarini, mies, joka pelastui hirsipuusta\nviimekeväisillä käräjillä oltuaan syytettynä epäämättömästä murhasta.\nValitsin hänet tahallani; olen supistanut murhaelimen mitättömiin ja\npaisuttanut sävyisyydenelintä, niin että sen kohdalla nyt on pahka.\"\n\n\"Pelkäänpä isä-raukkani pään olevan tyhjentyneen säiliön\", mietti\nJack, joka sitten vastasi: \"No niin, sir, jos se onnistuu, on se hyvä\nkeksintö.\"\n\n\"Jos se onnistuu! Mutta sehän on onnistunut -- se ei voi pettää.\nSe on maksanut minulle lähes kaksituhatta puntaa. Muuten, Jack,\nolet viime aikoina käyttänyt rahaa sangen runsaasti, ja minun oli\nhieman vaikea, kun minullakin oli kuluja, suorittaa vekseleitäsi.\nEn suinkaan valita -- mutta kun otetaan huomioon seurat, koneeni ja\nse, että vuokralaiset ovat kieltäytyneet maksamasta vuokriaan sen\nperiaatteen nojalla, että maa-alueet eivät ole sen paremmin minun\nkuin heidänkään, minkä myönnän olevan totta, on minun ollut jonkun\nverran vaikea suorittaa kaikkia menoja.\"\n\n\"Kuvernööri oli oikeassa\", tuumi Jack, joka nyt tiedusti tohtori\nMiddletonia.\n\n\"Voi, se hupakkomainen ihmisparka! Hän on vielä elossa ja voi\nluullakseni hyvin. Hän on muiden asioihin sekaantuva mies, valittaa\npalvelijoitteni esiintymistä -- hyvin omituinen ihminen tosiaankin\n-- mutta olen antanut hänen pitää oman päänsä. Niin annoin\näiti-parkasikin pitää. Omituinen nainen; se äitisi -- mutta älä siitä\nhuoli.\"\n\n\"Jos suvaitsette, sir, haluaisin minäkin valittaa palvelijoiden\nröyhkeyttä minua kohtaan. Mutta jätämme sen toistaiseksi, jos\nsuvaitsette, koska mieleni tekee virvokkeita.\"\n\n\"Tietysti, Jack, jos sinun on nälkä; lähden mukaasi. Valittaa\npalvelijoitani vastaan, niinkö sanoit? Siinä täytyy olla erehdys.\nHeidän kaikkien pää on ajeltu, he käyttävät peruukkeja, ja pidän\nheitä koneessa joka aamu. Mutta eräässä suhteessa aion tehdä\nmuutoksen. Kuten huomaat, Jack, se kaipaa enemmän arvokkuutta; meidän\ntäytyy kohottaa koko koneistoa muutamia jalkoja, lähestyä sitä\njuhlallisesti kuten valta-istuinta, sillä se on järjen valtaistuin,\njärjen luonnosta saavuttaman voiton merkki.\"\n\n\"Kuten suvaitsette, sir, mutta minun on tosiaankin nälkä juuri tällä\nhetkellä.\"\n\nJack ja hänen isänsä menivät seurustelusaliin ja soittivat kelloa.\nKun siihen ei kuulunut vastausta, nousi Jack soittamaan uudelleen.\n\n\"Hyvä poikani\", huomautti Easy, \"sinun ei pidä kiirehtiä.\nLuonnollisesti jokainen ensiksi huolehtii omista tarpeistaan ja vasta\nsenjälkeen muiden tarpeista. Palvelijani --\"\n\n\"Ovat röyhkeitä lurjuksia, sir, enkä minä ikinä suvaitse röyhkeyttä.\nIskin yhden heistä maahan tullessani taloonne ja luvallanne erotan\nheistä ainakin kaksi huomenna.\"\n\n\"Rakas poikani\", huudahti herra Easy, \"iskit palvelijani lattiaan!\nEtkö käsitä, että yhdenvertaisuuden lakien mukaan --\"\n\n\"Käsitän sen, rakas isä\", vastasi Jack, \"että kaikkien\nyhteiskunnallisten lakien mukaan meillä on oikeus odottaa\nkohteliaisuutta ja tottelevaisuutta niiltä, joille maksamme palkan ja\njoita ruokimme\".\n\n\"Maksamme palkan ja ruokimme! Mutta, rakas poikani -- rakas Jack --\nsinun täytyy muistaa --\"\n\n\"Muistan kyllä, sir, oikein hyvin. Mutta jos palvelijanne eivät saa\nmuistiaan hyvin lyhyessä ajassa, täytyy joko heidän tai minun poistua\ntästä talosta.\"\n\n\"Mutta, poikani, oletko unohtanut sinuun juurruttamani periaatteet?\nEtkö lähtenyt merille etsimään tasa-arvoa, jonka mieli- ja hirmuvalta\ntäällä maissa on nujertanut? Etkö hyväksy ja kannata minun\nfilosofiaani?\"\n\n\"Sitä kysymystä pohdimme huomenna, sir. Tällä hetkellä haluan saada\nillallista.\" Ja Jack soitti kelloa vimmaisesti.\n\nHovimestari ilmestyi näkyviin tämän viimeisen kutsun jälkeen, ja\nhäntä seurasi Mesty, joka näytti raivostuneelta pahalta hengeltä.\n\n\"Voi taivahinen! Mikä olento tuossa on?\"\n\n\"Palvelijani, isä\", huudahti Jack, ponnahtaen pystyyn, \"sellainen\nmies, johon voin luottaa ja joka tottelee minua. Mesty, haluan, että\ntänne tuodaan heti illallista ja viiniä -- pitäkää huolta siitä,\nettä tuo lurjus laittaa kaikki valmiiksi tuotapikaa! Jollei hän sitä\ntee, viskatkaa hänet ulos ovesta ja jättäkää hänet sen ulkopuolelle!\nYmmärrättekö?\"\n\n\"Kyllä, massa\", vastasi Mesty, virnistäen. \"Nyt saatte illallista\nhyvin pian, tai Mesty kyllä keksii keinot. Seuratkaa minua, sir!\"\nkiljaisi Mesty käskevästi hovimestarille. \"Vikkelästi, sir, tai\nkautta pyhän keihään, näytän teille, mihin Mesty pystyy!\" Ja Mesty\nvirnisti kiukuissaan.\n\n\"Tuokaa illallista ja viiniä heti!\" käski vanha herra Easy, lausuen\nsellaisen määräyksen, jollaista hovimestari ei ollut kertaakaan\nkuullut ollessaan tässä talossa.\n\nHovimestari poistui huoneesta ashantilaisen seuraamana. \"Rakas\npoikani -- Jack -- osaan käsitellä nälkää hyvin ymmärtäväisesti,\nsillä se on usein syynä varkauksiin ja rikoksiin yhteiskunnan\nnykyisissä, luonnottomissa oloissa, -- mutta sinä olet tosiaankin\nliian väkivaltainen. Ne periaatteet --\"\n\n\"Kaikki periaatteenne ovat kirottua hölynpölyä, isä\", kivahti Jack\nvimmastuneena.\n\n\"Mitä, Jack -- poikani -- mitä kuulenkaan! Sinun suustasi --\nhölynpölyä! Mitä onkaan kapteeni Wilson tehnyt, sinulle, Jack?\"\n\n\"Saattanut minua järkiini, sir.\"\n\n\"Voi, hyväinen aika, voi, hyväinen aika! Rakas Jack, varmasti saat\nminut menettämään järkeni.\"\n\n\"Se on jo mennyt\", tuumi Jack.\n\n\"Että sinun, lapseni, jota niin huolellisesti kasvatettiin filosofian\nsuuressa ja ylevässä koulussa, pitikin käyttäytyä tällä tavalla --\nolla näin väkivaltainen -- unohtaa erinomainen filosofiasi ja kaikki\nmuu -- ihan Esaun tavalla myydä esikoisoikeutesi hernekeitosta! Voi,\nJack, sinä surmaat minut! Ja kuitenkin minä rakastan sinua -- ketäpä\nmuuta saattaisin rakastaa tässä maailmassa? Mutta vähätpä siitä, me\npohdimme tätä asiaa, poikani -- minä taivutan sinut puolelleni --\nviikon kiduttua on kaikki jälleen hyvin.\"\n\n\"Niin on, sir, jos minä sille mitään mahdan\", vakuutti Jack.\n\n\"Se on oikein, hauska on kuulla sinun sanovan niin -- se on\nlohduttavaa, hyvin lohduttavaa -- mutta nyt minusta tuntuu, että tein\nväärin salliessani sinun lähteä merille, Jack.\"\n\n\"Se ei totisesti ollut väärin, isä.\"\n\n\"No niin, olen hyvilläni kuullessani sinun sanovan niin; arvelin,\nettä sinut oli siellä syösty turmioon, tuhottu koko filosofiasi --\nmutta kaikki muuttuu hyväksi jälleen -- sinä liityt seuroihimme,\nJack, -- minä olen puheenjohtaja -- saat kuulla minun puhuvan, Jack\n-- saat kuulla minun jyrisevän Demostheneen lailla -- mutta tuossa\ntulee tarjotin.\"\n\nHovimestari, jota Mesty saatteli kuin vankia, ilmestyi nyt\nhuoneeseen, kantaen tarjotinta, laski sen jörösti pöydälle ja\npoistui. Jack käski Mestyn jäädä huoneeseen.\n\n\"No niin, Mesty, millaista palvelijoiden huoneessa on?\"\n\n\"Täydellinen kapina, sir -- he vannovat, etteivät he siedä meidän\njoutavuuksiamme ja että me molemmat lähdemme talosta huomenna.\"\n\n\"Kuuletteko, sir? Palvelijanne vakuuttavat, että minun pitää lähteä\ntalostanne huomenna.\"\n\n\"Sinäkö lähtisit talostani, Jack, oltuasi poissa neljä vuotta! Ei,\nei! Minä puhun heille järkeä -- pidän heille puheen. Et aavistakaan,\nkuinka hyvin osaan puhua, Jack.\"\n\n\"Kuulkaahan, isä, minä en jaksa sietää tällaista. Joko te annatte\nminulle valtuuden järjestää täällä talouden mieleni mukaan tai minä\npoistun täältä huomenaamulla.\"\n\n\"Poistut minun talostani, Jack! Ei, ei, purista heidän kättään ja\nsovi heidän kanssansa; ole kohtelias; he kyllä silloin palvelevat\nsinua -- mutta tiedäthän, että tasa-arvoisuuden periaatteiden --\"\n\n\"Paholaisen periaatteiden!\" kiljaisi Jack vimmoissaan.\n\n\"Paholaisen, Jack, hyväinen aika! Toivoisin, ettet olisi lähtenyt\nmerille.\"\n\n\"Yhdellä sanalla, sir, suostutteko vai pitääkö minun lähteä talosta?\"\n\n\"Lähteä talosta! Ei, ei, et saa lähteä talosta, Jack. Minulla ei\nole muita poikia kuin sinä. Tee siis, miten haluat -- mutta et saa\nlähettää pois murhamiestäni, sillä minun täytyy saada parantaa hänet\nja näyttää häntä ihmeellisen keksintöni todistuksena.\"\n\n\"Mesty, laittakaa pistoolini valmiiksi huomenaamuksi ja omanne\nmyöskin -- kuuletteko?\"\n\n\"Ne ovat valmiina, massa\", vastasi Mesty. \"Minusta se on oikein.\"\n\n\"Oikein! Pistoolit, Jack! Mitä tarkoitat?\"\n\n\"Mahdollisesti, isä, et ole vielä oikein saanut parannetuksi\nmurhamiestäsi, ja sen vuoksi on hyvä olla valmiina. Toivotan sinulle\nnyt hyvää yötä. Mutta ennenkuin poistun, suvainnet kutsua tänne\njonkun palvelijoista, jotta hän voisi ilmoittaa toisille talon\nvastaisuudessa olevan minun määräysvallassani.\"\n\nKelloa soitettiin taaskin, ja tällä kertaa soittoon vastattiin\nripeämmin. Isänsä kuullen Jack ilmoitti palvelijalle ottavansa\nensinmainitun suostumuksella siitä alkaen huostaansa käskyvallan\ntalossa ja määräävänsä Mestyn taloudenhoitajaksi, jolta he saisivat\nmääräyksensä. Mies töllisteli suu auki ja loi vetoavan silmäyksen\nherra Easyyn, joka epäröi, mutta virkkoi vihdoin:\n\n\"Niin, William; suvainnette pyytää kaikilta anteeksi ja ilmoittaa\nheille, että minä olen näin sopinut.\"\n\n\"Te ette pyydä anteeksi keltään, sir\", kivahti Jack, \"vaan ilmoitatte\nkaikille, että minä järjestän koko jutun huomenaamulla. Käskekää\npalvelijattaren tulla opastamaan minua makuuhuoneeseeni! Mesty,\nsyökää illallisenne ja tulkaa sitten luokseni! Jos he rohkenevat\nvastustaa teitä, niin painakaa mieleenne, kuka vastustaa ja näyttäkää\nhänet minulle huomenaamulla! Riittää jo, sir; menkää tiehenne ja\ntuokaa matalat kynttilänjalat!\"\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU\n\nJack tarttuu väitteen toiseen puoleen ja osoittaa osaavansa käsitellä\nyhtä hyvin molempia puolia.\n\n\nTämä kohtaus antanee jonkunmoisen käsityksen siitä, missä tilassa\nherra Easyn talous oli sankarimme saapuessa. Poloinen mielipuoli,\nsillä sellaiseksi meidän täytyy häntä sanoa, oli palvelijoittensa\narmoilla, jotka varastivat häneltä, nauroivat hänelle ja kohtelivat\nhäntä huonosti. Tuhlattiin ja kulutettiin suunnattomasti. Sankarimme,\njoka huomasi, miten asiat olivat, paneutui vuoteeseensa ja virui\nsuurimman osan yöstä, aprikoiden, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän\npäätti kutsua tohtori Middletonin luoksensa ja neuvotella hänen\nkanssansa.\n\nSeuraavana aamuna Jack nousi aikaisin. Mesty saapui hänen\nhuoneeseensa heti hänen soitettuaan ja toi lämmintä vettä.\n\n\"Tulimmainen, massa Easy, isänne on kovin omituinen vanhus.\"\n\n\"Niin pelkään hänen olevan.\"\n\n\"Hänellä ei ole kaikki kunnossa täällä\", huomautti Mesty, painaen\npäätänsä sormillaan.\n\nJack huoahti ja käski Mestyn lähettää jonkun tallirengin ovelle.\nMiehen koputettua Jack käski hänen nousta hevosen selkään, ratsastaa\ntohtori Middletonin luokse ja pyytää tohtoria heti tulemaan käymään\ntalossa.\n\nMies, joka oikeastaan oli kunnollinen palvelija, vastasi hyvin\nkunnioittavasti: \"Kyllä, sir\", ja riensi pois.\n\nJack meni aamiaiselle ja tapasi siellä kaikki valmiina, mutta\nhänen isänsä ei ollut tullut. Hän meni isänsä työhuoneeseen, jossa\npuuhattiin jotakin. Hänen isänsä ohjaamana valmisteli siellä\nkirvesmies jonkinlaisia puitteita ihmeellisen keksinnön alle\nsijoitettavaa koroketta varten. Herra Easyllä oli niin kiire, ettei\nhän ehtinyt tulla aamiaiselle, joten Jack söi ateriansa yksin. Tuntia\nmyöhemmin pysähtyivät tohtori Middletonin vaunut ovelle. Tohtori\ntervehti sankariamme sydämellisesti.\n\n\"Hyvä herra -- niin minun kaiketi pitää teitä nyt nimittää -- olen\nsydämeni pohjasta iloissani paluustanne. Voin vakuuttaa teille, ettei\nse tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin.\"\n\n\"Se on jo minulle selvinnyt, tohtori\", vastasi Jack. \"Istukaa!\nOletteko syönyt aamiaista?\"\n\n\"En, en ole syönyt. Halusin nimittäin niin kiihkeästi tavata teitä,\nettä tilasin vaunut heti.\"\n\n\"Istuutukaa siis, tohtori! Puhelkaamme asioista rauhallisesti.\"\n\n\"Olette luonnollisesti havainnut, minkälaisessa tilassa isänne\non. Hän on jo jonkun aikaa ollut ihan kykenemätön hoitamaan omia\nasioitaan.\"\n\n\"Niin pelkään.\"\n\n\"Mitä siis aiotte tehdä -- jätättekö asiat uskottujen miesten\nhuostaan?\"\n\n\"Aion itse toimia uskottuna miehenä omasta puolestani, tohtori\nMiddleton. En voisi menetellä toisin alistamatta isä-parkaani\noikeudenkäyntiin ja pidättämiseen, mitä en en voi ajatellakaan.\"\n\n\"Voin vakuuttaa teille, ettei Bedlamin mielisairaalassa ole useita\nhuonommassa tilassa kuin hän nyt. Mutta olen täysin yhtä mieltä\nkanssanne, jos hän nimittäin suostuu siihen, että te otatte\nomaisuuden hoitoonne.\"\n\n\"Muutahan ei tarvita kuin asianajo-valtakirja\", vastasi Jack,\n\"nimittäin niin pian kuin olen vapauttanut talon siihen pesiytyneistä\npahantekijöistä, jotka nyt ovat ilmikapinassa.\"\n\n\"Luultavasti\", huomautti tohtori, \"kohtaatte jonkun verran\nvaikeuksia. Tiedättehän, millainen henkilö hovimestari on.\"\n\n\"Kyllä, olen sen kuullut isäni omasta suusta. Pitäisin tosiaankin\nsuurena palveluksena, jos teidän sopisi jäädä tänne päiväksi tai\npariksi. Tiedän teidän lakanneen harjoittamasta lääkärinammattia.\"\n\n\"Olisin itse ehdottanut samaa, nuori ystäväni. Tulen tänne ja tuon\nmukanani kaksi palvelijaani, sillä teidän täytyy erottaa nämä.\"\n\n\"Minulla on oma palvelijani, joka on oman painoisensa kultakimpaleen\narvoinen -- se riittää. Erotan jokaisen miehen, joka teidän\nmielestänne pitää erottaa. Mitä taas naisiin tulee, sopii meidän\nantaa heille varoitus ja ottaa heidän sijaansa uusia mielemme mukaan.\"\n\n\"Juuri sitä minäkin ehdottaisin\", lausui tohtori. \"Minä lähden nyt.\nHankkikaa avuksenne pari konstaapelia ja myöskin isänne entinen\nlainopillinen neuvonantaja, joka valmistaa valtakirjan!\"\n\n\"Kyllä\", lupasi Jack. \"Ja sitten meidän täytyy ottaa selko\nniistä maanvuokraajista, jotka kieltäytyvät maksamasta vuokraa\nyhdenvertaisuusperiaatteiden perusteella, ja hän toimittaa heille\nirtisanomisen viipymättä.\"\n\n\"Olen perin mielissäni, rakas nuori ystäväni, huomatessani, etteivät\nisänne järjettömät mielipiteet ole juurtuneet teihin.\"\n\n\"Ne kestivät yhtä kaikki jonkun aikaa\", vastasi Jack, nauraen.\n\n\"No niin, eroan siis teistä ainoastaan tunniksi tai pariksi, ja koska\nsitä toivotte, sijoitun tänne asumaan niin kauaksi aikaa kuin teillä\non minusta hyötyä.\"\n\nAamupäivällä tohtori Middleton ilmestyi uudelleen seurassaan\nHanson, lakimies, ja toi muassaan matkalaukkunsa ynnä palvelijansa.\nVanhempi Easy oli tullut seurustelusaliin ja oli aamiaispöydässä\nheidän astuessaan sisälle. Hän otti heidät hyvin kylmästi vastaan.\nMutta hänen ihmeelliseen keksintöönsä harkitusti suunnattu\nvähäinen kehuminen tehosi tarkoituksenmukaisesti. Ja sittenkun\nJack oli muistuttanut hänelle hänen sitä lupaustaan, että Jack\nsaisi vastaisuudessa hoitaa talousasiat, saatiin hänet helposti\nsuostutetuksi allekirjoittamaan sitä koskeva määräys -- siis\nvaltakirja.\n\nEasy luovutti Jackille myöskin kirjoituspöytänsä avaimet, ja Hanson\notti haltuunsa kirjat, paperit ja kuitit, jotka olivat tarpeen hänen\nasioittensa ja vielä maksamatta olevien vuokrien selvittämistä\nvarten. Sillä välin saapuivat konstaapelit. Kaikki palvelijat\nkutsuttiin sisälle. Hanson näytti heille valtakirjan, joka valtuutti\nJackin toimimaan isänsä puolesta, ja vajaan puolen tunnin kuluttua\nolivat kaikki miespalvelijat paitsi kahta tallirenkiä erotetut.\nKonstaapelien ja Mestyn läsnäolo ehkäisi kaiken vastarinnan, mutta\nkuitenkin kuului erinäisiä uhkauksia O'Rourken, hovimestarin,\ntaholta. Niinpä Jack oli neljässäkolmatta tunnissa pannut taloudessa\nuudistuksen toimeen.\n\nVanha herra Easy ei pannut merkille mitään; hän palasi\ntyöhuoneeseensa ihmeellisen keksintönsä luokse. Mesty oli saanut\nkellarin avaimet ja saattoi nyt täydellisesti pitää kurissa niitä\npalvelijoita, jotka olivat jääneet. Tohtori Middleton, Hanson,\nlakimies, herra Easy ja Jack istuutuivat päivällispöytään, ja\nkaikesta huokui järjestystä ja mukavuutta. Herra Easy söi aika\nvankasti, mutta ei virkkanut mitään ennenkuin päivällisen jälkeen,\njolloin hän tapansa mukaan alkoi perustella filosofiansa totuutta ja\njärkevyyttä.\n\n\"Muuten, rakas poikani, jos muistan oikein, mainitsit minulle eilen\nillalla, ettet enää ole samaa mieltä kanssani. Jos suvaitset,\npohdimme nyt sitä kysymystä.\"\n\n\"Olen täydestä sydämestäni valmis pohtimaan sitä kysymystä, sir\",\nvakuutti Jack. \"Tahdotteko aloittaa?\"\n\n\"Täytetään lasit\", huudahti Easy voitonriemuisesti. \"Täytetään lasit,\nja sitten minä johdan Jackin takaisin oikeaan ajattelutapaan. No\nniin, poikani, en usko sinun väittävän sitä vastaan, että olemme\nkaikki syntyneet tasa-arvoisina.\"\n\n\"Kyllä minä väitän sitä vastaan, sir\", vastasi Jack. \"Kiistän sitä\nvastaan _in toto_ -- kiistän omien aistiemme todistuksen ja Raamatun\nsanojen perusteella. Jos otaksuisimme, että kaikki ihmiset ovat\nsyntyneet tasa-arvoisina, merkitsisi se samaa kuin sen otaksuminen,\nettä he kaikki ovat saaneet samanlaiset voimat ja yhtä suuret\nhengenlahjat, kuten ei ole asian laita -- senhän tiedämme. Kiistän\nsitä vastaan Raamatun perusteella, josta voisin esittää useita\nkohtia, mutta rajoitun yhteen ainoaan, vertaukseen leivisköistä.\n'Yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle ainoastaan yhden',\npitäen heitä vastuunalaisina heille uskotuista leivisköistä. Meidät\non kaikki tarkoitettu erilaisiin paikkoihin yhteiskunnassa, ja sen\nmukaan taivas on varannut meille lahjoja.\"\n\n\"Saattaa niin olla\", myönsi Easy. \"Mutta se ei todista, ettei maata\nole aiottu jaettavaksi tasaisesti kaikkien kesken.\"\n\n\"Suokaa anteeksi! Todistus siitä, ettei kaitselmuksen tarkoitus ole\nsellainen, on se, että jos yhdenvertaisuus otettaisiin käytäntöön, ei\nsitä mitenkään voitaisi säilyttää.\"\n\n\"Ei säilyttää! Ei, koska voimakkaat sortavat heikkoja, tyranneja\nkohoaa valtaan, ja he valloittavat alueita -- vääryyttä tehdään\nyhteisvoimin.\"\n\n\"Ei asia niin ole, rakas isä. Sitä ei totisesti voisi säilyttää,\njolleivät kaikkien yksilöiden elimistöt olisi samanlaisia ja useita\nmuita asioita olisi toisin järjestetty. Olettakaamme, että jokaisella\nihmisellä _ab origine_ olisi määrätty maakaistale. Voimakkain ja\ntaitavin saisi oman maansa pian tuottamaan enemmän kuin muiden\nmaatilkut tuottavat, ja niin olisi tasa-arvo tuhottu. Ja jos sitten\njollakin avioparilla olisi kymmenen lasta eikä jollakin toisella\nparilla olisi lapsia ollenkaan, rikkoutuisi yhdenvertaisuus jälleen,\nkoska maatilkun, joka elättää toisessa tapauksessa kaksi henkeä,\npitäisi toisessa ruokkia kaksitoista. Oivallatte siis, että ilman\nryöstöä tai vääryyttä on yhdenvertaisuuden säilyttäminen mahdotonta.\"\n\n\"Mutta, Jack, joskin myönnämme, että sellaiset tapaukset\naiheuttaisivat jonkun verran poikkeuksia, olisivat asiat silloin\nkokonaan toisella kannalla kuin yhteiskunnan nykyisessä, kaameassa\ntilassa, jolloin meillä on kuninkaita, ylimyksiä ja varallisuudessa\nkieriskeleviä ihmisiä, samalla kun toiset elävät kurjuudessa\npakotettuina varastamaan saadakseen jokapäiväisen leipänsä.\"\n\n\"Rakas isä, mielestäni tämä epätasaisuus onkin yhteiskunnan vankin\nperustus -- sen nojalla saatamme elää rauhassa ja onnellisina,\noikeudenmukaisten lakien suojelemina, jokaisen suorittaessa\ntehtävänsä sillä paikalla, johon hänet on kutsuttu, kohoten tai\nalentuen yhteiskunnan asteikossa sen mukaan, onko hänelle uskottu\nviisi talenttia vaiko ainoastaan yksi. Yhdenvertaisuutta ei voi\nolla eikä ole missään. Meille on kerrottu, ettei sitä ole edes\ntaivaassakaan -- miten sitä voisi olla maailmassa?\"\n\n\"Mutta se on vain väite, Jack, eikä se todista, ettei sitä pitäisi\nolla.\"\n\n\"Pohtikaamme asiaa kylmästi, isä. Tarkastetaan hieman, mikä olisi\nseuraus, jos kaikki olisivat tasa-arvoisia. Jos kaikki olisivat\nyhtä kauniita, ei kauneutta olisikaan, sillä kauneutta on olemassa\nainoastaan verrattaessa -- jos kaikki olisivat yhtä voimakkaita,\nolisivat tappelut loppumattomia -- jos kaikki olisivat samanarvoisia,\nyhtä mahtavia ja yhtä varakkaita, olisivat olemassaolon\nviehättävimmät piirteet poissa -- jalomielisyys, kiitollisuus ja\npuolet ylevimmistä hyveistä olisivat tuntemattomia. Uskontomme\nensimmäistä ohjetta, armeliaisuuden käskyä, ei voitaisi noudattaa --\nsääliä ei milloinkaan tarvittaisi -- hyväntahtoisuus, teidän voimakas\npuolenne, olisi hyödytön, ja itsensäkieltäminen olisi merkityksetön\nsana. Jos kaikki olisivat yhtä kyvykkäitä, ei olisi opetusta, ei\nlahjakkuutta eikä nerokkuutta -- ei mitään ihailtavaa, ei mitään\njäljiteltävää eikä kunnioitettavaa -- ei mitään, mikä kiihoittaisi\nkilvoitteluun tai kannustaisi kiitettävää kunnianhimoa. Niin, rakas\nisä, kuinka tympeä, epäedullinen, väsyttävä maailma tämä olisikaan,\njos se perustuisi yhdenvertaisuuteen!\"\n\n\"Mutta jos myönnämmekin kaiken sen, Jack\", vastasi vanhempi Easy, \"ja\ntunnustan sinun väittelevän hyvin puolustaessasi huonoa asiaa, niin\nminkätähden erivertaisuus pitää kehittää näin pitkälle -- kuningas ja\nylimykset esimerkiksi?\"\n\n\"Rakennuksen kestävin ja vankin muoto on pyramidi, joka uhmailee\naikakausia, ja siihen sopii verrata yhteiskunnan täydellisintä\nmuotoa. Se perustuu joukkoon, ja asteittain kohottaessa se\nsuppenee, sitä mukaa kuin yksilöiden varallisuus, kyvykkyys ja arvo\nlisääntyvät, kunnes se suippenee kaiken muun yläpuolella olevaksi\nhuipuksi eli hallitsijaksi. Mutta jokainen erikoinen kivi huipusta\nperustukseen saakka on välttämätön rakennuksen kestämiselle ja\ntäyttää tehtävänsä sille määrätyssä paikassa. Jos voisitte todistaa,\nettä huipulla olevilla henkilöillä on suurin määrä onnea tässä\nmaailmassa, silloin teillä tosiaankin olisi väittelypohja. Mutta\nhyvin tunnettua on, ettei asian laita ole niin. Ja jos talonpojalla\non tyytyväinen mieli, on hän onnellisempi kuin kuningas, koska\njälkimäistä ympäröivät huolet ja levottomuus.\"\n\n\"Tosiaankin oikein hyvin perusteltu, hyvä herra\", huomautti tohtori\nMiddleton.\n\n\"Mutta, rakas poikani, onhan muitakin yhteiskuntamuotoja kuin\nyksinvalta, tasavaltoja ja hirmuvaltoja.\"\n\n\"Niin on, mutta kuinka kauan ne pysyvät pystyssä edelliseen\nverrattuina? Muutokset tapahtuvat järkkymättömästi ympyrässä.\nVallankumous saattaa murskata yksinvallan, jolloin sen jälkeen\ntulee tasavalta, mutta sitä seuraa pian hirmuvalta, kunnes jonkun\najan kuluttua taaskin perustetaan kuningasvalta yksimielisen\nsuostumuksen nojalla, koska se on oikeudenmukaisin ja kohtuullisin\nhallitusmuoto. Mutta ei ainoassakaan näissä muodoissa ole\nhavaittavissa minkäänlaista edistymistä yhdenvertaisuutta kohti.\nTasavallassa ovat hallitsevat henkilöt mahtavampia kuin hallitsijat\nrajoitetussa yksinvallassa -- presidentti on mahtavampi kuin kuningas\nja lähempänä hirmuvaltiasta, jonka tahto on laki. Jopa pienissäkin\nseuroissa havaitaan joidenkuiden luonnollisesti sijoittuvan johtoon\nja anastavan käskyvallan. Sen järjestelmän aloitamme koulussa ensi\nkerran joutuessamme seuraelämään, ja siellä opimme tuntemaan pikku\ntyrannien järjestelmää. Muutamissa kohdissa saavutamme tasa-arvon\ntässä maailmassa, ja se tasa-arvo voidaan saavuttaa ainoastaan hyvin\njärjestetyssä yhteiskuntamuodossa, ja siihen kuuluvat yhdenvertaisuus\nsen oikeuden ja niiden lakien edessä, joihin olemme sopineet\nalistuvamme kokonaisuuden hyväksi, sekä samanlainen oikeus elää,\njoten meidän ei sallita kuolla, mikä tässä maassa on saavutettu.\nJa milloin meitä vaaditaan tilille, on meillä samanlainen oikeus\npuolellamme. Nyt, rakas isä, olet kuullut mielipiteeni.\"\n\n\"Kyllä, rakas, tämä kaikki on oikein kaunista teoriassa, mutta\nmillaista se on käytännössä?\"\n\n\"Se toimii hyvin. Rikkaiden ylellisyys, runsauden tila, joutilaisuus\n-- jos niin haluat, turmelus -- kaikki se edistää köyhien tukemista,\nmukavuutta ja työnsaantia. Näemme ehkä tuhlaavaisuutta -- se on pahe;\nmutta juuri sama tuhlaavaisuus pitää rahaa liikkeessä, ja yhden\nhenkilön pahe edistää useiden ihmisten onnea. Ainoa pahe, joka ei\nvastapainokseen tuota vastaavaa hyvää, on ahneus. Jos kaikki olisivat\nyhdenvertaisia, ei olisi taiteita, ei käsitöitä, ei teollisuutta,\nei työtä. Asiain näin ollen voidaan varallisuuden epätasaista\njakaantumista verrata sydämeen, joka höyrykoneen lailla ajaa verta\nyhteiskuntaruumiiseen, saman veren suonia myöten palatessa raajoista\njoutuakseen uudelleen liikkeelle, joten terveellinen ja vireä\nverenkierto säilyy.\"\n\n\"Hyvä, Jack!\" kehui tohtori Middleton. \"Onko teillä mitään\nvastattavaa, sir?\" lisäsi hän, kääntyen vanhemman Easyn puoleen.\n\n\"Vastattavaako, sir?\" kertasi Easy halveksivasti. \"Mutta eihän hän\nole esittänyt vielä puolittainkaan riittäviä perusteluja. Nauraahan\ntuo mustaihoinen palvelijakin hänelle -- katsokaahan, miten mies\nnäyttää hampaitaan! Voiko hän unohtaa orjuuden kauhuja? Voiko hän\nunohtaa halpamielistä, tylyä ruoskimista? Ei, sir, hän on kärsinyt,\nja hän osaa antaa arvon yhdenvertaisuuden jumalalliselle oikeudelle.\nKysy häneltä, Jack, kysy häneltä nyt, jos uskallat, myöntääkö hän\nsinun perustelusi päteviksi!\"\n\n\"No niin, minä kysyn häneltä\", myöntyi Jack. \"Ja sanon teille\nvilpittömästi, että hän oli aikoinaan teidän opetuslapsenne. Mesty,\nmitä mieltä te olette tasa-arvosta?\"\n\n\"Tasa-arvostako, massa Easy?\" virkkoi Mesty, nykäisten kravattiaan.\n\"Minä sanon: pahus vieköön tasa-arvon, nyt minä olen talouden\nylivalvoja.\"\n\n\"Tuo lurjus ansaitsisi olla orjana koko elämänsä.\"\n\n\"Tosin olen ollut orja -- mutta omassa maassani olin ruhtinas. Massa\nEasy kyllä kertoo, kuinka monta pääkalloa minulla oli.\"\n\n\"Pääkalloa -- pääkalloa -- onko teillä aavistustakaan siitä hienosta\ntieteestä? Oletteko frenologi?\"\n\n\"Tunsin ihmiskallot oikein hyvin ainakin ashantilaisten maassa.\"\n\n\"Jos kerran tunsitte kalloja, täytyy teidän olla frenologi.\nMinulla ei ollut aavistustakaan siitä, että se tiede oli levinnyt\nniin laajalle -- kenties se on sieltä tuotu tännekin. Keskustelen\nteidän kanssanne huomenna. Tämä on perin mielenkiintoista. Tohtori\nMiddleton, eikö se olekin?\"\n\n\"Hyvin mielenkiintoista tosiaankin, herra Easy.\"\n\n\"Tunnustelen hänen päätänsä huomenna aamiaisen jälkeen, ja jos siinä\non jotakin vinossa, korjaan sen koneellani. Muuten minulta tyyten\nunohtui, hyvät herrat; suonette minulle anteeksi, mutta minun pitää\nlähteä katsomaan, mitä kirvesmies on saanut aikaan, ja senjälkeen\nmenen seuran kokoukseen. Jack, poikani, etkö halua tulla kuulemaan\npuhettani?\"\n\n\"Kiitoksia, sir, mutta minun ei hevin sovi jättää vieraitanne yksin.\"\n\nVanhempi Easy poistui huoneesta.\n\n\"Tiedättekö, herra Easy, että isänne on luovuttanut alueensa\nsalametsästäjien käytettäviksi?\" kysyi Hanson.\n\n\"Pahus!\"\n\n\"Niin, hän on sallinut useiden mustalaisjoukkioiden sijoittua\nmetsiinsä, mikä suuresti tuskastuttaa naapureita, jotka kärsivät\nheidän saalistuksestaan\", jatkoi tohtori Middleton.\n\n\"Kuittien ja kirjojen nojalla olen huomannut, että lähes kahden\nvuoden vuokrat tilasta ovat maksamatta; jotkut maanvuokraajat ovat\nmaksaneet kaikki, toiset eivät ole maksaneet neljään vuoteen.\nLaskujeni mukaan on saatavia vielä neljätoistatuhatta puntaa.\"\n\n\"Olisin teille kiitollinen, herra Hanson, jos ryhtyisitte heti\ntoimenpiteisiin maksamattomien erien perimiseksi.\"\n\n\"Varmasti sen teen, herra John. Toivottavasti isänne ei tänä iltana\nantaudu sellaisiin puuhiin kuin hänellä on viime aikoina ollut.\"\n\nHeidän noustessaan vetäytyäkseen levolle tarttui tohtori Middleton\nsankarimme käteen.\n\n\"Ette osaa aavistaakaan, hyvä mies, kuinka mieluista minusta on\nhuomata, että äitinne hemmoittelusta ja isänne hulluudesta huolimatta\nte olette kehittynyt näin oivallisesti. On perin onnellista, että\nolette palannut kotiin; uskon teidän nyt lopullisesti eroavan\nlaivastosta.\"\n\n\"Olen jo eronnut, sir, mikä muuten johtaa mieleeni, etten vielä\nole pyytänyt eroa itselleni enkä myöskään palvelijalleni. Mutta\nvielä minulla ei ole aikaa, minkä vuoksi en vielä ilmoittaudu\nlaivastoviranomaisille.\"\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU\n\nSankarimme huomaa joutuneensa orvoksi ja päättää lähteä jälleen\nmerille karistettuaan mielestään kaikki ajatukset tasa-arvosta.\n\n\nSeuraavana aamuna toisten saapuessa aamiaiselle ei vanhempaa Easyä\nnäkynyt, ja Jack tiedusti Mestyltä, missä hän oli.\n\n\"Alakerrassa palvelijat väittivät, ettei vanha herra palannut kotiin\neilen illalla.\"\n\n\"Ei palannut kotiin!\" äänsi tohtori Middleton. \"Tästä täytyy ottaa\nselko.\"\n\n\"Suuri lurjus se hovimestari\", virkkoi Mesty Jackille. \"Mutta vanha\nherra ei ole nukkunut vuoteessaan, se on varmaa.\"\n\n\"Menkää tiedustamaan, milloin hän lähti kotoa!\" käski Jack.\n\n\"Toivottavasti ei ole sattunut onnettomuutta\", lausui Hanson, \"mutta\nhän on viime aikoina liikkunut tuiki omituisessa seurassa\".\n\n\"Ei kukaan nähnyt hänen poistuvan kotoa eilen illalla, sir\", ilmoitti\nMesty.\n\n\"Hyvin todennäköisesti hän on työhuoneessaan\", huomautti tohtori\nMiddleton. \"Hän on saattanut viettää koko yön sikeässä unessa\nihmeellisen keksintönsä luona.\"\n\n\"Minä menen katsomaan\", virkkoi Jack.\n\nTohtori Middleton lähti hänen seuraansa, ja Mesty seurasi heitä.\nAvattuaan oven he näkivät näyn, joka sai heidät astahtamaan\ntaaksepäin kauhusta. Easyn pää oli koneessa, koroke oli romahtanut\nhänen aitansa, ja hän riippui varpaittensa parhaiksi hipoessa\nlattiaa. Tohtori Middleton kiiruhti hänen luoksensa ja Mestyn ja\nsankarimme avulla otti hänet irti teräsrenkaasta, joka oli hänen\nkaulansa ympärillä. Mutta hänen henkensä oli sammunut useita tunteja\nsitten, ja tarkastuksessa kävi selville, että kovaosaisen vanhan\nherran kaulanikamat olivat nyrjähtäneet pois sijoiltaan.\n\nOtaksuttiin tapaturman sattuneen edellisenä iltana, ja se oli\nhelppo selittää. Easy, joka oli nostattanut koneensa neljä jalkaa\nkorkeammalle, jotta sen alle sijoitettaisiin koroke askelmineen,\noli varmaankin noussut kirvesmiehen laitetta varten muovaamalle\nkehykselle ja sovittanut päänsä koneeseen, sillä nasta oli painettu\nhänen hyväntahtoisuudennystyrälleen. Kehys, joka oli hätäisesti lyöty\nkokoon muutamilla lyhyillä nauloilla, oli pettänyt hänen painostaan,\nja äkillinen putoaminen oli nyrjäyttänyt hänen niskansa.\n\nHanson saattoi pois huoneesta sankarimme, joka oli hyvin järkkynyt\nisä-parkansa onnettoman ja traagillisen kuoleman johdosta, kun taas\ntohtori Middleton käski viedä ruumiin makuuhuoneeseen ja lähetti\nheti palvelijan viemään sanaa seudun ruumiintarkastajalle. Poloinen\nEasy oli vasta edellisenä päivänä vakuuttanut pojalleen varmasti\nuskovansa tämän ihmeellisen keksinnön tekevän hänet kuolemattomaksi,\nja niin se olikin tehnyt, vaikka ei ihan siinä mielessä kuin hän oli\nedellyttänyt.\n\nMeidän täytyy sivuuttaa tällaisia kohtauksia aina seuraavat muutamat\nmurheelliset päivät, joina ikkunaverhot olivat suljettuina. Kun\nruumiintarkastus ja hautajaiset olivat ohitse, päästettiin taaskin\npäivänvaloa sisälle, sankarimme mieliala elpyi, ja hän huomasi\nsaaneensa haltuunsa suurenmoisen omaisuuden ja olevansa oma herransa.\n\nTosin hän ei ollut täysi-ikäinen, sillä hänen iästään puuttui\nyhdeksän kuukautta; mutta avattuaan isänsä jälkisäädöksen hän\nsai tietää, että tohtori Middleton oli hänen ainoa holhoojansa.\nTarkastaessaan ja kootessaan papereita, jotka olivat mitä pahemmassa\nepäjärjestyksessä, Hanson löysi seteleitä kaikenlaisista sopista ja\nlaskujen ja kuittien seasta yhteensä kahdentuhannen punnan verran\nynnä kapteeni Wilsonin pankkiirilleen osoittaman, yli viisitoista\nkuukautta aikaisemmin päivätyn maksuosoituksen niistä tuhannesta\npunnasta, jotka vainaja oli hänelle lainannut.\n\nTohtori Middleton kirjoitti amiraalinvirastoon, ilmoittaen\nperheasioiden pakottavan John Easyn, joka oli jätetty sairaalaan,\neroamaan hänen majesteettinsa palveluksesta, ja pyytäen hänelle eroa\nheti. Amiraalinvirasto suvaitsi armollisesti suostua pyyntöön ja\nmenettää merikadetin palvelukset ja lisäksi myöskin myöntyä Mestyn\neroon sillä ehdolla, että suoritettiin hänen sijalleen tulevan miehen\npestausraha.\n\nMustalaiset häädettiin pois tyyssijoiltaan ja lähetettiin taaskin\nvaeltamaan. Metsänvartijat otettiin jälleen toimiinsa, alueet\npuhdistettiin salametsästäjistä, ja seudun ylhäiset olivat suuresti\nmielissään siitä, että Jack oli tullut tilanomistajaksi, sillä\nhe olisivat toivoneet Easy-vainajan niskan katkenneen paljoa\naikaisemmin. Seurat hajaantuivat, sillä kun nyt ei enää ollut\nvanhempaa Easyä maksamassa olutlaskuja, ei enää myöskään ollut\nminkäänlaista kokoontumisen syytä. Käyntikortteja ja onnitteluja\nsaapui kaikilta tahoilta, ja kaikki odottivat innokkaasti sankarimme\ntulevan täysi-ikäiseksi, koska hän sitten saattaisi mennä naimisiin,\njärjestää päivälliskutsuja, tilata kettukoiria ja elää niinkuin\nherrasmiehen pitäisi elää.\n\nMutta kaikkien näiden suunnitelmien aikana Jack oli kertonut tohtori\nMiddletonille hänen ja Agnes de Rebieran välisen rakkaustarinan ja\nsen yhteydessä olevat asiat samoin kuin myöskin päätöksensä lähteä\nnoutamaan Agnesta vaimokseen. Tohtori Middletonilla ei ollut mitään\nmuistuttamista tätä avioliittoa vastaan, ja hän oivalsi sankarimme\nolevan vilpittömästi tosissaan. Ja Jack oli tiedustellut, milloin\npostialus lähtisi Maltaan, mutta äkkiä hänen tuolinsa takana seisova\nMesty huomautti:\n\n\"Postialus on huono laiva, massa Easy. Minkätähden ette lähtisi\nsotalaivassa?\"\n\n\"Se on totta, Mesty\", myönsi Jack. \"Mutta tiedättehän, ettei se ole\nniin kovin helppoa.\"\n\n\"Entä miten sitten palaatte kotiin? Otaksukaahan, että teidät ja\nneiti Agnes otetaan vangiksi -- pannaan vankeuteen!\"\n\n\"Aivan oikein\", vastasi Jack. \"Mutta kotiin palaaminen sotalaivassa\non vieläkin vaikeampaa.\"\n\n\"Siispä mielestäni teidän pitäisi ostaa komea laiva -- runsaasti\ntykkejä -- hankkia kaappausoikeus -- runsaasti miehiä -- ja tuoda\nneiti Agnes kotiin kuten ylhäinen nainen ainakin. Te oman laivanne\nkapteenina.\"\n\n\"Sitä kannattaa punnita, Mesty\", virkkoi Jack, joka ajatteli\nehdotusta sinä yönä. Ja seuraavana päivänä hän päätti noudattaa\nMestyn neuvoa. Aamiaispöydällä oli portsmouthilainen sanomalehti.\nJack otti sen käteensä, ja hänen katseensa osui ilmoitukseen, jossa\ntarjottiin kaupaksi _Jean d'Arcia_, fregatti _Thetiksen_ valtaamaa\nalusta, kahdensadanseitsemänkymmenenkahdeksan tonnin kantoista\nbrigantinia, kuparipohjaista; alus oli aseistettu ja myytäisiin\nkaikkine varastoineen, raakoineen, purjeineen, liikkuvine ja\nseisovine taklauksineen Portsmouthin satamassa, ja myynti tapahtuisi\nseuraavana keskiviikkona.\n\nJack soitti kelloa ja tilasi postivaunun.\n\n\"Minne aiotte, rakas poika?\" tiedusti tohtori Middleton.\n\n\"Portsmouthiin, tohtori.\"\n\n\"Entä mitä varten, jollei se ole nenäkäs kysymys?\"\n\nSilloin Jack pikimiten tutustutti tohtori Middletonin suunnitelmaansa\nja pyysi tohtoria sallimaan hänen tehdä niin, koska heillä oli\nrunsaasti käteistä rahaa.\n\n\"Mutta kustannukset ovat suunnattomat.\"\n\n\"Ne ovat suuret, sir, sen myönnän. Mutta olen laskenut ne sangen\ntarkoin enkä kuluta siihen enempää kuin tulojeni mukaisesti.\nSitäpaitsi on minulla kaappausvaltuudella varustettuna oikeus vallata\naluksia; aionkin lunastaa varsinaisen kaapparilaivan valtuudet.\"\n\n\"Mutta ette kai aio jäädä risteilemään?\"\n\n\"En, kunniasanallani; haluan liian hartaasti päästä jälleen kotiin.\nEtte saa evätä minulta tätä, rakas holhoojani.\"\n\n\"Koska asia koskee naista, en sitä tee, rakas poika. Mutta toimikaa\nvarovasti!\"\n\n\"Olkaa huoleti, sir! Palaan viimeistään neljän kuukauden kuluttua.\nMutta nyt minun täytyy lähteä varmistumaan siitä, onko alus\nilmoituksessa esitetyn kuvauksen mukainen.\"\n\nJack heittäytyi vaunuihin. Mesty nousi taka-istuimelle, ja kahdessa\ntunnissa he olivat Portsmouthissa. He menivät asiamiehen puheille,\ntarkastivat laivaa, joka osoittautui komeaksi, nopeakulkuiseksi,\nhyvin varustetuksi alukseksi, jossa oli kuusi pronssista tykkiä\nkummallakin laidalla. Sen hytit olivat kauniit, niiden sisustus\noli täplikästä vaahteraa, ja ne olivat kullatuilla korureunuksilla\nvarustetut.\n\nTämä kelpaa, mietti Jack; pari pitkää, pronssista yhdeksäntuumaista,\nneljäkymmentä miestä ja kuusi poikaa, ja se on juuri tarvitsemamme\nalus. Niinpä Mesty ja Jack soutivat takaisin maihin ja palasivat\nForest Hilliin päivälliselle, minkä jälkeen Jack pyysi\nHansonia lähtemään Portsmouthiin tekemään tarjouksia aluksen\nhuutokaupassa, koska hän halusi ostaa sen. Silloin oli maanantai,\nja keskiviikkona Hanson osti laivan kaikkine varusteineen\ntuhannestaseitsemästäsadastaviidestäkymmenestä punnasta, jolloin\naluksen katsottiin menneen noin puolesta arvostaan.\n\nTällä välin tohtori Middleton oli ajatellut oikein vakavasti Jackin\nsuunnitelmaa. Hän ei keksinyt mitään huomauttamista sitä vastaan,\njos nimittäin Jack olisi ollut vakava ja järkevä, mutta oikeastaan\nei ollut koeteltu, oliko Jackilla molempia näitä ominaisuuksia.\nSenvuoksi hän päätti etsiä jonkun vakavan meriupseerin ja panna\nvälttämättömäksi ehdoksi sen, että hän seuraisi Jackia ja lähtisi\nmukaan purjehduspäällikkönä. Kun alus nyt oli ostettu, ilmoitti hän\nJackille toiveensa. Ja kuten tohtori Middleton huomautti, hänen\nholhoojanvelvollisuutensa vaatikin häntä olemaan näin varovainen, ja\nhyvin kiitollisena tohtori Middletonille sankarimme empimättä suostui.\n\n\"Ja muuten, tohtori, huolehtikaakin siitä, että hän on hyvä\nmerenkulkija, sillä vaikka osaankin jotenkuten tulla toimeen, olen\nviime aikoina ollut poissa meriltä.\"\n\nKaikilla oli nyt puuhaa. Jack ja Mesty olivat Portsmouthissa\nlaittamassa alusta kuntoon ja tarjoamassa kolmea guineaa\npestausrahaksi jokaiselle kunnolliselle, pystyvälle merimiehelle\n-- Hansonin hankkiessa laivanpapereita ja kaappausvaltuutusta ja\ntohtori Middletonin etsiessä hyvää meriupseeri-hoivaajaa. Jack ehti\nkirjoittaa don Philipille ja Agnekselle, kertoen heille isänsä\nkuolemasta ja aikomuksistaan.\n\nNoin kuuden viikon kuluttua kaikki oli valmiina, ja brigantini,\njoka oli merkitty Englannin laivaluetteloihin _Rebieran_ nimellä ja\njolle oli lunastettu kaappausvaltuus, lähti satamasta ja ankkuroi\nSpitheadiin. Tohtori Middleton oli hankkinut mielestään hyvin\nsopivan miehen purjehtimaan Jackin mukana, ja sankarimme ja Mesty\nnousivat laivaan toivotettuaan tohtorille ja lakimiehelle jäähyväiset\njättämättä heille muuta tekemistä kuin laskujensa maksamisen.\n\nSe henkilö, jonka tohtori Middleton oli erään ystävänsä, Southeassa\nasuvan laivantaloudenhoitajan, neuvosta valinnut, oli luutnantti\nOxbelly, joka alukseen kootun miehistön etunenässä otti vastaan\nsankarimme, laivan kapteenin ja omistajan, hänen saapuessaan\nalukseen. Sankarimme joustava, hoikka vartalo ja komea olemus\npuettuna siniseen nuttuun, joka jossakin määrin muistutti nykyistä\npurjehduskerhon asua, ja hänen lähin päällikkönsä, joka taapersi\nlaivan laidalle ottamaan häntä vastaan, olivat totisesti jyrkkiä\nvastakohtia.\n\nOxbelly oli sangen lyhyt mies, hänen vatsansa oli harvinaisen\nulkoneva, hänen olkapäänsä ja käsivartensa olivat liian lyhyet\nhänen vartaloonsa verrattuina, ja hänen kätensä olivat liian isot,\nmuistuttaen napaseutujen karhun käpäliä enemmän kuin mitään muuta.\nHänellä oli roimahousut ja asehihnat, ja päässä oli muonittajanlakki,\nja kun hän nosti sitä, näkyi, että hänen päänsä oli ihan kalju.\nHänen ikänsä saattoi olla viidenkuudetta tai kuudenkymmenen vuoden\nvaiheilla; iho oli kukkea, viiksiä ei ollut lainkaan, partaa\noli vähän, nenä oli suora, huulet olivat ohuet, hampaat mustat\ntupakanpuremisesta, ja hänen vasemmassa suupielessään oli aina\nvähäinen ruskea pisara (siinä oli vuoto, kuten hän sanoi). Hänen\nkasvojensa kokonaisvaikutus oli miellyttävä, sillä ne olivat\nrehellisen ja miehekkään näköiset, mutta hänen vyötäisensä olivat\nmuodottomat.\n\n\"Aika tasainen\", mietti Jack vastatessaan Oxbellyn tervehdykseen.\n\n\"Hyvää päivää, sir\", lausui Jack. \"Uskon, että meistä tulee hyvät\nlaivakumppanukset.\" Hän ei nimittäin ollut aikaisemmin nähnyt\nOxbellyä.\n\n\"Herra Easy\", vastasi luutnantti, \"en koskaan riitele kenenkään muun\nkuin vaimoni kanssa (en halua puhua perättömiä)\".\n\n\"Ikävä, että teillä milloinkaan on kotoisia erimielisyyksiä, herra\nOxbelly.\"\n\n\"Ja hänenkin kanssansa riitelen ainoastaan öisin, sir. Hän tahtoo\nanastaa vuoteesta enemmän kuin oman osansa eikä salli minun nukkua\nyksikseni. Mutta älkää siitä huoliko, sir! Suvaitsetteko nyt\ntarkastaa miehet?\"\n\n\"Jos se teistä sopii, herra Oxbelly.\"\n\nMiehet tarkastettiin, ja Jack piti heille pitkän puheen alttiudesta,\nkurista, velvollisuuksista ja niin edelleen.\n\n\"Oikein hyvä puhe, herra Easy\", kehui Oxbelly miesten poistuttua\nkeulapuolelle. \"Toivoisin, että vaimoni olisi kuullut sen. Mutta jos\nsuvaitsette, sir, lähdemme nyt liikkeelle niin pian kuin suinkin,\nsillä St. Helenin kohdalla on tänne päin tulossa Kanaalin risteilijä,\nja meidän sopii pujahtaa sen ohitse purjehtimalla Needle-kallioiden\nlomitse.\"\n\n\"Mutta mitä meidän tarvitsee välittää Kanaalin risteilijästä?\"\n\n\"Unohdatte, sir, että niin pian kuin sen ankkuri on laskettu, tullaan\nsieltä aluksellemme ja anastetaan meiltä vähintään kymmenen miestä.\"\n\n\"Mutta onhan miehillämme suojeluskirja.\"\n\n\"Kyllä, sir; mutta se ei suojele heitä vähääkään nykyisin. Olen\npurjehtinut kaapparialuksessa ainakin kolme vuotta ja tiedän,\netteivät sotalaivat vähääkään kunnioita kaappausvaltuuksia eikä\nkaappareita.\"\n\n\"Uskon teidän olevan oikeassa. Jos siis suvaitsette, nostamme\nankkurin viipymättä.\"\n\n_Rebieran_ miehistö oli hyvin valittu. Miehet olivat sotalaivojen\nvalioväkeä, ja useimmat heistä olivat karanneet satamassa olevista\nlaivoista, joten he luonnollisesti halusivat perin kiihkeästi\npäästä liikkeelle. Muutamien minuuttien kuluttua oli _Rebiera_\nmatkalla kaikki purjeet ylhäällä. Se oli mainiossa kunnossa ja kiiti\nvedenpinnalla vinhasti. Tuuli oli myötäinen, ja yöllä he sivuuttivat\nPortlandin majakan ja purjehtivat seuraavana aamuna Biskajan lahtea\nkohti eivätkä olleet kohdanneet pahemmin kuin vihollista pelkäämäänsä\nbrittiläistä risteilijää, joka olisi tarkastanut heidät.\n\n\"Luultavasti me nyt selviämme\", virkkoi Oxbelly sankarillemme.\n\"Olemme purjehtineet oivallisesti. Kello on kaksitoista, ja jos\nsuvaitsette, määrään leveysasteemme ja ilmoitan sen teille. Meidän\ntäytyy ottaa sellainen suunta, ettemme osu Brestin laivueen tielle.\nHieman enemmän länteen, sir. Olen jälleen kannella minuutissa.\nVaimoni -- mutta siitä kerron teille palattuani.\"\n\n\"Leveysaste on neljäkymmentäyksi astetta kaksitoista minuuttia, sir.\nAioin sanoa, että vaimoni ollessaan komentamassani kaapparialuksessa\n--\"\n\n\"Kaapparialuksessako, herra Oxbelly?\"\n\n\"Niin, sir; hän tahtoi tulla mukaan; vakuutin hänelle, että se oli\nmahdotonta, mutta hän ei suostunut kuuntelemaan järjen puhetta -- hän\ntuli laivaan, lysähti vuoteeseen ja sanoi, että siinä hän aikoi olla\nkoko risteilyn ajan -- pikku Billy muassaan --\"\n\n\"Mitä! Myöskin lapsenneko?\"\n\n\"Niin, kahden vuoden vanha -- mainio poika -- nauroi aina, kun tykit\nlaukaistiin, samalla kun hänen äitinsä seisoi portailla ja piti häntä\nporrasluukun katolla.\"\n\n\"Mitenkä rouva Oxbelly päästi teidät nyt lähtemään tänne?\"\n\n\"Se ihmetyttänee teitä, mutta selitän sen teille. Hän luuli minun\nolevan Lontoossa noutamassa eläkettäni. Nyt hän jo tietää kaikki\nja epäilemättä kiukkuilee, mutta se laihduttaa häntä, ja sitten on\nenemmän tilaa vuoteessa. Vaimoni on sangen pyylevä nainen.\"\n\n\"No, ette tekään ole ihan hintelä mies!\"\n\n\"Niin, en ole hintelä -- minulla on taipumuksia tulla\nlihavanlännäksi, kuten sanotaan -- olen siis hyvässä kunnossa. Hyvin\nkummallista kylläkin, rouvallani on sellainen käsitys, ettei hän\nole lihava. En saa häntä sitä uskomaan. Juuri siitä syystä me aina\nkinastelemme vuoteessa. Hän väittää minun anastavan siitä suurimman\nosan, ja minä tiedän hänen sen anastavan.\"\n\n\"Ehkäpä olette molemmat oikeassa.\"\n\n\"Ei, ei; kaikki häiriöt saavat alkunsa hänestä. Jos siirryn\nlikemmäksi seinää, puristaa hän minua, kunnes olen ohut kuin käämi.\nJos panen hänet seinän puolelle, työntää hän minua, kuten tynnyriä\ntyönnetään, kunnes tipahdan vuoteesta.\"\n\n\"Minkätähden ette hanki itsellenne leveämpää vuodetta, herra Oxbelly?\"\n\n\"Sir, olen ehdottanut sitä, mutta vaimoni väittää, että vuode on\nkylliksi leveä, jollen heittelehtisi unissani. En saa häntä uskomaan.\nMutta nyt hän saa pitää sen ihan yksin. Nukuin hyvin viime yönä, ensi\nkerran sen jälkeen, kun lähdin _Boadiceasta._\"\n\n\"_Boadiceastako_?\"\n\n\"Niin, sir, olin _Boadicean_ ensimmäinen luutnantti kolme vuotta.\"\n\n\"Minulle on kerrottu, että se on komea fregatti.\"\n\n\"Ihan päinvastoin, sir, alaosistaan niin ahdasta alusta en ole\nmilloinkaan nähnyt. Niin, herra Easy, tuskin mahduin sulloutumaan\nhyttini ovesta -- enkä kuitenkaan, kuten teidän täytyy nähdä, ole\nruumiikas mies.\"\n\n\"Armias taivas!\" mietti Jack. \"Onko tosiaankin mahdollista, ettei\ntämä mies tiedä olevansa hassunkurisen paksu?\"\n\nNiin oli kuitenkin asian laita. Oxbellyllä ei ollut aavistustakaan,\nettä hän oli lihavampi kuin tavallisessa hyvässä kunnossa oleva mies,\nvaikka hän todennäköisesti ei ollut nähnyt polviaan vuosikausiin.\nJuuri hänen lihavuutensa oli pahin vikapiirre hänessä, sillä missään\nmuussa suhteessa ei ollut mitään huomauttamista häntä vastaan.\nJuonittelevat kapteenit olivat milloin milläkin tekosyyllä siirtäneet\nhänet pois useista laivoista, kunnes hän meni amiraalinvirastoon\ntiedustamaan, oliko häntä vastaan esitetty joitakin syytöksiä.\nAmiraalinviraston päällikkö oivalsi heti, mikä syytös häntä vastaan\nesitettäisiin, ja kirjoitti hänen nimensä kohdalle sellaisen\nmerkinnän, ettei hän soveltunut muuhun kuin satamapalvelukseen.\nJouduttuaan toimettomaksi hän oli ottanut komennettavakseen\nkaapparikutterin, jolloin hänen vaimonsa, joka piti hänestä\nylettömästi, halusi, kuten hän sanoi, seurata häntä pikku Billy\nmatkassaan. Hän oli raitis, vakava, tunsi tehtävänsä hyvin; mutta hän\npainoi enemmän kuin kolmesataakuusikymmentä naulaa, ja hänen painonsa\noli ollut hänelle voittamattomana vaikeutena laivastossa.\n\nHänen kauan hellitty toiveensa oli tullut, kuten Shakespeare sanoo,\nhänen ajattelunsa isäksi, ja vihdoin hän oli tosiaankin saanut\nitsensä luulemaan, ettei häntä missään nimessä voinut pitää lihavana\nmiehenä. Myöskin hänen vaimonsa oli, kuten hän sanoi, sangen pyylevä\nnainen, ja tämä molemminpuolinen yletön lihavuus oli heidän ainoa,\nmutta alituinen riidanaiheensa.\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU\n\nSankarimme joutuu tapansa mukaan keskelle kuuminta leikkiä.\n\n\nYhdentenätoista päivänä _Rebiera_ purjehti Gibraltarin salmeen,\nja auringon laskiessa Gibraltarin kalliot olivat näkyvissä.\nSenjälkeen tuuli vaimeni, ja keskiyöllä kävi ihan tyyneksi, joten he\najelehtivat avuttomina. Auringon noustessa he heräsivät raskaiden\ntykkien pamauksiin ja havaitsivat englantilaisen fregatin noin\nkahdeksan penikulman päässä kauempana salmessa ja keskemmällä uomaa\ntaistelemassa yhdeksää tai kymmentä espanjalaista tykkivenettä\nvastaan, jotka olivat tulleet Algecirasista sitä ahdistamaan.\n\nOli edelleenkin ihan tyyni, ja kaikki fregatin veneet olivat sitä\nhinaamassa saadakseen laitatykit suunnatuiksi espanjalaiseen\nlaivueeseen. Molemmin puolin laukaistujen raskaiden tykkien jyminä\nulapan tyynellä pinnalla -- valkea savu, joka kohosi ilmoille\nauringon noustessa loistavana kirkkaalle, siniselle taivaalle --\netäiset, korkeista vuorista toistuvat kajahdukset -- kaikki se teki\nkauniin vaikutuksen niistä, joilla oli kauneutta rakastava mieli.\nMutta Jackista oli viisaampaa valmistautua taisteluun kuin tarkkailla\nvivahduksia -- ja lyhyessä ajassa oli kaikki valmiina.\n\n\"He eivät käy meidän kimppuumme, niin kauan kuin heillä on fregatti\npommitettavanaan, herra Easy. Mutta sittenkin on meidän parasta\nvalmistautua, sillä emme hevin voi sivuuttaa heitä ilman muutamia\nlaukauksia. Purjehtiessani kerran kaapparialuksessamme tämän salmen\nlävitse hätyytti meitä kaksi tykkivenettä, ja taistelimme niiden\nkanssa kolme tuntia. Niiden kuulat räiskyttivät vettä kansillemme,\nniin että ne olivat märät keulasta perään saakka, mutta syystä tai\ntoisesta ne eivät kertaakaan osuneet meihin -- aluksemme oli yhtä\nmatala kuin nekin. Varmasti ne kuitenkin ampuvat reikiä tuohon\nfregattiin. Vaimoni ja Billy olivat kannella koko ajan -- ja Billy\noli perin riemuissaan ja itki, kun hänet vietiin kannen alle\naamiaiselle.\"\n\n\"Mutta rouva Oxbellynhän täytyy siis olla hyvin rohkea.\"\n\n\"Hän ei pelkää kuulia eikä kartesseja -- nauraa kuullessaan niiden\nvinkuvan päänsä kohdalla ja kehoittaa Billyä kuuntelemaan. Mutta,\nsir, se ei olekaan kumma; hänen isänsä on majuri, ja hänen molemmat\nveljensä ovat luutnantteja tykkiväessä.\"\n\n\"Sepä tosiaankin --\" alkoi Jack. \"Mutta katsokaahan, tuolla tulee\nvihuri lännestä päin!\"\n\n\"Aivan oikein, herra Easy, ja se onkin kestävä, sillä se lähestyy\ntummana ja hitaasti. Sitä parempi fregatille, sillä tästä kahakasta\nse saa vain vähän kunniaa ja runsaasti löylytystä.\"\n\n\"Toivottavasti saamme mekin siitä osamme\", virkkoi Jack. \"Kuinka\netäällä rannasta arvioitte tykkiveneiden olevan?\"\n\n\"Luulisin niiden olevan siitä noin viiden meripenikulman päässä tai\npikemminkin likempänä.\"\n\n\"Tiukatkaa purjeita, herra Oxbelly! Kenties voimme eristää rannasta\nyhden tai kaksi niistä. Ohjatkaa rannan puolelle niistä!\"\n\n\"Juuri niin. Työhön, miehet! Levittäkää yläprammipurjeet,\nylämärssypurjeet valmiiksi -- puomit kuntoon -- ohjatkaa samaan\nsuuntaan! Pääsemme hyvinkin niistä rannan puolelle ja pysymme poissa\npatterien ulottuvilta.\"\n\nTuuli alkoi puhaltaa raikkaasti, ja _Rebieran_ kaikki purjeet\nlevitettiin. Vihuri osui aluksen kohdalle, se ulottui vain vähän\nkauemmaksi siitä -- puolen meripenikulman päässä heidän etupuolellaan\noli meri tyyni ja tasainen kuin kuvastin, ja he lähestyivät aluksia\nsekä rantaa samalla kertaa. Tykkiveneet ahdistivat edelleenkin\nfregattia eivätkä näyttäneet kiinnittävän lainkaan huomiota\nlähestyvään _Rebieraan_.\n\nVihdoin vihuri saapui niiden ja fregatin kohdalle aluksi lievänä,\nsitten vähitellen yltyen, samalla kun _Rebiera_ kohisten halkoi\nvettä ja sillä nyt oli hyvin suuret mahdollisuudet saada joitakuita\ntykkiveneitä eristetyiksi. Fregatti levitti purjeensa ja suuntautui\nlaivuetta vastaan, tykkiveneet katsoivat nyt parhaaksi lähteä\npakoon ja kääntyivät rantaa kohti keulatykillään ampuvan fregatin\nseuraamina. Mutta nyt _Rebiera_ oli puolen tykinkantaman verran\nrannempana ja riensi katkaisemaan niiden paluutietä.\n\nSen nopeasti lähestyessä laivue tuskin tiesi miten toimia; sen\nahdistaminen olisi merkinnyt ajan hukkaamista, joten fregatti\nolisi ehtinyt tykkiveneiden luokse ja ne olisi vallattu.\nNiinpä ne tyytyivät ampumaan sitä sen edelleenkin lipuessa\nniiden ja rannan väliin. Niiden tullessa likemmäksi Jack\nalkoi ampua kahdeksantoistanaulaisilla tykeillään ja pitkillä\nyhdeksännaulaisillaan. Tykkiveneet vastasivat tuleen, ja niiden\nehdittyä neljännespenikulman päähän vähensi Jack purjeitaan, jättäen\nainoastaan märssypurjeet levälleen, ja nyt syntyi kuuma taistelu,\njonka tuloksena oli, että yksi tykkiveneistä menetti muutamissa\nminuuteissa mastonsa.\n\nFregatti likeni nopeasti täysissä purjeissa, ja nyt se ampui\ntiheästi. Silloin laivue lakkasi ampumasta ja sivuutti _Rebieran_\nnoin kahden kaapelimitan päässä, pyrkien täysin purjein maata kohti.\nNyt Jack ampui ohitse rientävää laivuetta vasemman laidan tykeillä,\nsyytäen oikealta laidalta kartesseja mastonsa menettäneeseen,\nkovaonniseen tykkiveneeseen, joka pian antautui.\n\nMuutamien minuuttien kuluttua olivat jäljellä olevat alukset\nennättäneet pois tykkitulen ulottuvilta, ja koska nekään eivät\nampuneet, kiinnitti Jack huomionsa voittamansa aluksen valtaamiseen,\nlähetti siihen veneen, jossa oli kymmenen miestä, ja käänsi\nlaivansa vastatuuleen likelle sitä ottaakseen sen hinattavakseen.\nVielä kymmenen minuutin kuluttua oli myöskin fregatti vastatuuleen\nkäännettynä kaapelimitan päässä _Rebierasta_, ja sankarimme laski\nvesille toisen peräkannen veneensä mennäkseen fregattiin.\n\n\"Onko aluksessamme haavoittunut ketään, herra Oxbelly?\" tiedusti Jack.\n\n\"Ainoastaan kaksi; kartessin sirpale vei Spearlingilta peukalon, ja\nJamesilla on paha haava reidessään.\"\n\n\"Hyvä; pyydän lääkäriä tulemaan laivaamme.\"\n\nJack ohjasi veneensä fregatin kupeelle, kapusi kannelle ja teki\nasianmukaisesti kunniaa. Merikadetit saattoivat hänet toiselle\nlaidalle, jossa kapteeni seisoi.\n\n\"Herra Easy!\" huudahti kapteeni.\n\n\"Kapteeni Sawbridge!\" vastasi sankarimme hämmästyneenä.\n\n\"Armias taivas! Mikä teidät on tänne tuonut?\" kysyi kapteeni. \"Ja\nmikä alus tuo on?\"\n\n\"_Rebiera_, kaapparilaiva, jonka komentaja ja omistaja on herra\nEasy\", vastasi Jack, nauraen.\n\nKapteeni Sawbridge ojensi hänelle kätensä. \"Tulkaa hyttiini, herra\nEasy; minusta on oikein hauska nähdä teitä. Kiitän teitä hyvin\nsuuresti esiintymisestänne, mutta vielä kiihkeämmin haluaisin tietää,\nmikä on taivuttanut teidät lähtemään uudelleen merille. Tiesin teidän\neronneen laivastosta.\"\n\nMuutamin sanoin Jack kertoi, mikä hänen tarkoituksensa oli ollut\nvarustaessaan _Rebieran_ ja lähtiessään merille.\n\n\"Mutta\", jatkoi Jack, \"sallikaa minun onnitella teitä ylennyksenne\njohdosta, josta minulla ei ole ollut tietoa. Saanko kysyä, missä\nerositte _Harpysta_ ja mikä on fregattinne nimi?\"\n\n\"_Latona_, olen ollut tämän aluksen komentajana ainoastaan yhden\nkuukauden siitä taistelusta saakka, jossa _Harpy_ valtasi ison\nkorvetin, ja minulla on määräys purjehtia Englantiin viemään\ntiedonantoja kotimaahan. Lähdimme eilen illalla Gibraltarista, olimme\ntyvenessä koko yön, ja tänä aamuna tykkiveneet kävivät kimppuumme.\"\n\n\"Miten kapteeni Wilson voi, sir?\"\n\n\"Luultavasti hän voi oikein hyvin, mutta en ole tavannut häntä.\"\n\n\"Mistä sitten tiesitte minun eronneen laivastosta, kapteeni\nSawbridge?\"\n\n\"Herra Gascoignelta, joka on nyt aluksessamme.\"\n\n\"Gascoignelta!\" huudahti sankarimme. \"Niin, kuvernööri lähetti hänet\nliittymään _Auroraan_, mutta _Aurora_ oli poistunut laivastosta,\nja kun hän oli palvellut kadettiaikansa ja hänelle määrättiin\ntutkintopäivä, suoriutui hän tutkinnosta ja arveli, että hänen sopi\nhyvin lähteä kotimaahan minun muassani koettamaan hankkia suosituksia\nsaadakseen ylennyksen.\"\n\n\"Kuulkaahan, kapteeni Sawbridge, onko tykkivene meidän vaiko teidän\nsaaliinne?\"\n\n\"Sen pitäisi olla kokonaan teidän; mutta säädösten mukaan on asian\nlaita niin, että me pääsemme osallisiksi.\"\n\n\"Sen hyväksyn täydestä sydämestäni. Suvaitsetteko lähettää\napulaislääkärin alukseemme hoitamaan kahta haavoittunutta miestäni?\"\n\n\"Kyllä, heti. Lähettäkää nyt veneenne pois, Easy, ja sen muassa\nmääräykset komentavalle upseerillenne! Meidän täytyy palata\nGibraltariin, sillä olemme kärsineet jonkun verran vaurioita ja,\nikävä sanoa, menettäneet joitakuita miehiä. Siispä te otaksuttavasti\njäätte laivaani ja syötte päivällistä seurassani. Ehdimme ankkuriin\nennen iltaa.\"\n\n\"Sen teen mielihyvin, sir. Mutta nyt lähetän pois veneeni ja pudistan\nGascoignen kättä.\"\n\nGascoigne oli puolikannen alla odottamassa ystäväänsä, sillä hän\noli nähnyt Jackin kiipeävän laivaan seisoessaan keulakannella.\nSukeutui hätäinen keskustelu, sittenkun sankarimme oli lähettänyt\npois veneensä ja siinä apulaislääkärin sitomaan hänen kahta\nhaavoittunutta miestään. Senjälkeen Jack meni kannelle, puheli\nupseerien kanssa, silmäili mielissään _Rebieraa_ ja sen hinaamaa\ntykkivenettä, jotka pysyivät fregatin rinnalla, vaikka vain toisessa\naluksessa oli purjeet levällään -- lupasi viettää seuraavan päivän\nGascoignen seurassa joko maissa taikka _Rebierassa_ ja palasi sitten\nkapteeninhyttiin, jossa hän keskusteli pitkään kapteeni Sawbridgen\nkanssa.\n\n\"Silloin kun tulitte laivastoon, Easy\", virkkoi kapteeni Sawbridge,\n\"arvelin, että kuta pikemmin teistä päästäisiin eroon, sitä parempi\nolisi. Mutta nyt, kun olette laivastosta eronnut, tuntuu minusta,\nettä se on menettänyt sellaisen miehen, joka kaiken todennäköisyyden\nmukaan olisi osoittautunut sille kunniaksi.\"\n\n\"Paljon kiitoksia, sir\", vastasi Jack. \"Mutta miten olisin voinut\nolla merikadettina, kun minulla on kahdeksantuhannen punnan suuruiset\nvuositulot?\"\n\n\"Olen siitä yhtä mieltä kanssanne, että se on mahdotonta. Mutta\nparhaillaan tarjotaan päivällistä; menkää peräkajuuttaan; siellä\nmuonamestari antaa teille kaikkea, mitä tarvitsette.\"\n\nSankarimme, jonka kädet ja kasvot olivat aika tavalla ruudinsavun\ntahraamat, peseytyi, kampasi kiharaisen, mustan tukkansa ja meni\nperäkajuuttaan, jossa hän tapasi koko seurueen koolla. Gascoigne,\njota ei ollut aamupäivällä kutsuttu, oli kapteeni Sawbridge\nhuomaavaisesti liittänyt joukkoon. Kohta senjälkeen, kun ateria\noli korjattu pois pöydästä, ilmoitti ensimmäinen luutnantti,\nettä oli välttämätöntä komentaa miehet kannelle, koska oltiin\nlikellä ankkuripaikkaa. Seurue hajaantui senvuoksi pikemmin kuin\nasianlaita olisi muutoin ollut. Ja niin pian kuin _Latonan_ purjeet\noli kääritty kokoon, meni kapteeni Sawbridge maihin selostamaan\nkuvernöörille taistelun tuloksia. Hän pyysi Jackia mukaansa, mutta\nsankarimme halusi olla Gascoignen seurassa, pyysi anteeksi ja lykkäsi\nmaihinmenon seuraavaan päivään.\n\n\"Ja nyt, Easy\", virkkoi Gascoigne, niin pian kuin kapteeni oli\nlaskeutunut veneeseen, \"pyydän lupaa lähteä laivaasi -- vai pyydätkö\nsinä sitä?\"\n\n\"Minä pyydän\", vastasi Jack. \"Varakkaan miehen sana on ensimmäisestä\nluutnantista painavampi kuin merikadetin.\"\n\nNiinpä Jack meni ensimmäisen luutnantin luokse, kumarsi kohteliaaseen\ntapaansa ja lausui toivovansa, että \"jos virkatehtävät sallisivat,\nensimmäinen luutnantti kunnioittaisi häntä tulemalla joidenkuiden\nupseeriensa kanssa katsomaan _Rebieraa_ ja juomaan pullon tai pari\nsamppanjaa\".\n\nKoska _Rebiera_ oli ankkuroinut vajaan kahden kaapelimitan päähän,\nvastasi ensimmäinen luutnantti, että \"niin pian kuin hän olisi\nsiirtänyt vangit maihin ja kiinnittänyt tykkiveneen paikoilleen,\nhän hyvin mielellään noudattaisi kutsua\". Samoin vastasi kolme tai\nneljä muuta upseeria, ja sitten Jack pyysi, että suosionosoituksena\nhänelle sallittaisiin hänen vanhan ystävänsä herra Gascoignen nyt\nlähteä hänen mukaansa, koska hänellä oli tärkeitä kääröjä, jotka hän\nuskoisi Gascoignelle Englantiin vietäviksi. Ensimmäinen luutnantti\nsuostui siihen hyvin auliisti, Gascoigne ja sankarimme hyppäsivät\nveneeseen ja olivat taaskin koetellun ja ansaitun ystävyyden\nluottamuksellisissa suhteissa.\n\n\"Jack, olen ajatellut asiaa ja tehnyt päätökseni\", sanoi Gascoigne.\n\"Hyödyn hyvin vähän tai en mitään lähtemällä kotimaahan saadakseni\nylennyksen. Minun sopii yhtä hyvin jäädä tänne, ja koska olen\npalvellut kadettiaikani ja suorittanut tutkintoni, ei palkallani ole\nsuurta merkitystä. Suostutko ottamaan minut mukaasi?\"\n\n\"Juuri sitä minäkin ajattelin, Ned. Luuletko kapteeni Sawbridgen\nsuostuvan siihen?\"\n\n\"Luulen. Hän tietää, millaiset olosuhteeni ovat, ja tietää senkin,\nettä kotiin lähtöni syy oli ainoastaan se, että kyllästyin etsimään\n_Auroraa_.\"\n\n\"Mennään yhdessä kysymään häneltä sitä huomenna.\"\n\n\"Joka tapauksessa saat enemmän herrasmiestä muistuttavan kumppanin\nkuin herra Oxbelly on.\"\n\n\"Mutta en niin vakavaa, Ned.\"\n\nEnsimmäinen luutnantti ja muut upseerit tulivat alukseen ja viettivät\nhupaisen illan. Ei mikään saa aikaa miellyttävämmin kulumaan kuin\nsamppanja, ja jollei tätä kuninkaallista viiniä loukkaa sekoittamalla\nsitä johonkin toiseen, ei se milloinkaan rankaise juojaansa\nseuraavana aamuna.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU\n\nSotaneuvottelu, jossa Jack päättää lähteä vielä yhdelle risteilylle.\n\n\nKoska kapteeni Sawbridge ei palannut laivaan sinä iltana, lähti\nEasy maihin ja meni tapaamaan häntä kuvernöörin palatsiin. Hänet\nesiteltiin kuvernöörille, joka kutsui häntä päivälliselle luoksensa.\nKoska Gascoigne ei päässyt maihin, käytti sankarimme tilaisuutta\nesittääkseen pyyntönsä kapteeni Sawbridgelle, mainiten, ettei se\nhenkilö, joka oli hänen matkassaan, ollut sellainen, jollaiselle hän\nolisi halunnut ja voinut uskoa kaikki; hän ei nimittäin voinut puhua\nOxbellylle Agneksesta.\n\nHuomattuaan, ettei kapteeni Sawbridge heti myöntynyt, Jack\ntiukkasi kovasti. Vihdoin kapteeni Sawbridge, joka arveli, että\nGascoignen edut siitä alkaen tulisivat paljoa paremmin valvotuksi\nhänen ystävänsä Easyn avulla kuin millään muulla tavalla ja että\nkuta paremmin heidän ystävyytensä lujittuisi, sitä edullisemmaksi\nse osoittautuisi Gascoignelle, suostui sankarimme toivomukseen.\nJack kävi _Latonassa_ ilmoittamassa Gascoignelle ja ensimmäiselle\nluutnantille kapteeni Sawbridgen aikomuksesta, meni senjälkeen\n_Rebieraan_ ja käski Mestyn tuoda hänen matkalaukkunsa majataloon,\njotta hän voisi pukeutua päivällisiä varten.\n\nKun Gascoignen ei enää katsottu kuuluvan _Latonan_ miehistöön,\nsallittiin hänen seurata Jackia. Ja viimemainittu huomasi\nkatselevansa ulos samasta ikkunasta, johon hän oli ripustanut\nhousunsa siinä muistettavassa tilaisuudessa, jolloin pursimiehen\noli pakko noudattaa omaa ohjettaan, syrjäyttää säädyllisyys\nvelvollisuuden tieltä.\n\n\"Millaisia seikkailukohtauksia olenkaan kokenut senjälkeen\", mietti\nJack. \"Siitä ei ole paljoa yli neljän vuoden, enkä silloin ollut\nvielä ollut laivastossa kolmea viikkoa.\"\n\nSenjälkeen Jack vaipui aatoksiinsa ja muisteli paviaania ja Agnesta.\n\n_Latonan_ korjaukset olivat kaikki suoritetut seuraavana päivänä,\nja saatuaan erokirjansa Gascoigne siirtyi _Rebieraan_. Tykkivene\nluovutettiin myyntiasiamiehen haltuun, ja pian senjälkeen hallitus\nsen osti. _Rebieran_ miehistö ei kuitenkaan saanut kaappausrahoja\neikä osuuttaan vankien päärahoista -- aluksessa oli nimittäin\nseitsemänkymmentä miestä -- ennenkuin paluumatkallaan, mutta\nkuten miehet sanoivat, alku oli tehty, ja se oli kaikki kaikessa.\nSitäpaitsi se valoi heihin luottamusta itseensä, laivaansa ja\nkomentajaansa. Sankarimme nostatti ankkurin kohta _Latonan_ lähdön\njälkeen sanottuaan sitä ennen jäähyväiset kapteeni Sawbridgelle ja\nannettuaan hänen vietäväkseen tohtori Middletonille osoitetun kirjeen.\n\nTaaskin näemme tämän kolmikon yhdessä -- molemmat merikadettimme\nnojaamassa aluksen kaiteeseen ja Mestyn seisomassa heidän luonansa.\nHe olivat kiertäneet Europaniemen ympäri ja laskettivat tiukassa\nlaitaisessa pitkin Espanjan rannikkoa hyvän tuulen puhaltaessa maalta\npäin. Myöskin herra Oxbelly käveli heidän läheisyydessään.\n\n\"Viimeksi täällä risteillessäni olivat asiat hyvin toisella lailla\",\nhuomautti Jack. \"Minulla oli alus, jota en osannut hoitaa, miehistö,\njota en pystynyt komentamaan, ja miten minulle olisikaan käynyt,\njollei olisi ollut Mestyä!\"\n\n\"Massa Easy, joka tapauksessa osaatte oikein hyvin selvitä pinteistä.\"\n\n\"Niin, ja toimittaa itseni niihin\", lisäsi Gascoigne.\n\n\"Ja myöskin pelastaa muita niistä, Ned.\"\n\n\"'Ei enää sellaista, Hal, jos rakastat minua'\", lainasi Gascoigne.\n\"Olen usein aprikoinut, millaisen kohtalon Azar-poloinen on saanut.\"\n\n\"Samanlaisen kohtalon kuin useimmat naiset kaikissa maissa, Ned --\nhäntä on ensin ylistetty, sitten hänestä ei ole välitetty mitään --\nsamanlaisen kohtalon, joka häntä kenties olisi odottanut sinunkin\nseurassasi.\"\n\n\"Ehkäpä\", myönsi Ned, huokaisten.\n\n\"Massa Easy, te olette pelastanut kaikki pulasta; pelastitte minutkin\npulasta.\"\n\n\"En muista, miten se kävi, Mesty.\"\n\n\"Mitenkö pelastitte minut keittämästä ruokaa nuorille herrasmiehille\n-- se oli pahuksenmoinen pula.\"\n\n\"Ja varmastikin olen pelastanut myöskin teidät pulasta, herra\nOxbelly.\"\n\n\"Kuinka niin, herra Easy?\"\n\n\"Kuinka niin! Enkö ole estänyt teitä riitelemästä vaimonne kanssa\njoka yö?\"\n\n\"Totta kyllä, sir, te olette ollut siinä välikappaleena. Mutta\ntiedättekö, että tuonnoittain taistellessamme sanoin itsekseni:\n'Toivoisinpa vaimoni olevan nyt täällä pitelemässä pikku Billyä\nluukkuportaiden katolla.'\"\n\n\"Entä öisin, herra Oxbelly?\"\n\n\"Öisinkö? Niin, pelkään, että silloin olisin toivonut hänen jälleen\nolevan kotona -- kerrassaan hämmästyttävää, kuinka mukavaa minusta\nnyt on nukkua joka yö. Tässä ilmanalassa se sitäpaitsi olisi\nsietämätöntä. Vaimoni on hyvin lihava nainen -- tosiaankin hyvin\nlihava.\"\n\n\"No niin, mutta nyt meidän täytyy pitää sotaneuvottelu. Lähdemmekö\npurjehtimaan pitkin rannikkoa vai suuntaammeko matkamme suoraan\nPalermoon?\"\n\n\"Suorassa suunnassa emme valtaa mitään, se on varmaa\", virkkoi\nGascoigne. \"Jollemme valtaa mitään, emme ansaitse saalisrahoja\",\nhuomautti Oxbelly.\n\n\"Jollemme saa saalisrahoja, ovat miehet tyytymättömiä\", lisäsi Easy.\n\n\"Jollen saa mitään tekemistä, olen kirotun tylsä\", tokaisi Mesty.\n\n\"Ja nyt kysymyksen toinen puoli. Jos purjehdimme suoraan Palermoon,\nolemme pikemmin siellä ja pikemmin jälleen kotimaassa.\"\n\n\"Siihen vastaan\", sanoi Gascoigne, \"että kuta lyhyempi risteilymme\non, sitä vähemmän saan olla sinun seurassasi\".\n\n\"Ja minun täytyy nukkua vaimoni vieressä\", jatkoi Oxbelly.\n\n\"Mainio laiva, mainioita tykkejä, mainioita miehiä, eikä tehdä\nmitään\", huudahti Mesty. \"Tulimmainen, siitä en pidä, massa Easy.\"\n\n\"Vasta kahdeksan kuukauden kuluttua tulet täysi-ikäiseksi, Jack\",\nhuomautti Gascoigne.\n\n\"Aikaa kuluisi ainoastaan kolme tai neljä viikkoa enemmän\", virkkoi\nOxbelly. \"Ja kustannukset ovat olleet sangen suuret.\"\n\n\"Mutta --\"\n\n\"Mutta mitä, Jack?\"\n\n\"Agnes.\"\n\n\"Agnes on kotiin palatessa paremmassa turvassa, kun häntä suojelevat\nsellaiset miehet, jotka ovat tottuneet taisteluihin. Ja mitä siihen\ntulee, että hän joutuu odottamaan hieman kauemmin, niin se saa hänet\nvain rakastamaan sinua hiukan kiihkeämmin.\"\n\n\"Nukkukaa yksin vähän kauemmin, herra Easy!\" neuvoi Oxbelly. \"Se on\nhyvin miellyttävää.\"\n\n\"Se neuvonne ei olekaan huono\", kehui Gascoigne.\n\n\"Malttakaahan vähän, massa Easy\", sanoi Mesty; \"tiedätte, että se on\noikein hyvä neuvo\".\n\n\"No niin\", virkkoi Jack, \"suostun siis, koska olen mitättömänä\nvähemmistönä. Purjehdimme pitkin rannikkoa Touloniin saakka. Onhan\njoka tapauksessa sangen miellyttävää komentaa omaa laivaansa, eikä\nminulla ole kiirettä luopua päällikkyydestäni. Se kysymys on siis\nratkaistu.\"\n\n_Rebiera_ ohjattiin maalle päin, ja auringon laskiessa he olivat\nvajaan neljän meripenikulman päässä Malagan kaupungin yläpuolelle\nkohoavista, korkeista, sinertävistä vuorista. Lahden perällä, ihan\nlikellä kaupunkia, oli useita aluksia. Nyt tuuli vaimeni, ja koska\n_Rebiera_ ei voinut laskea kaupungin satamaan, kääntyi se tuuleen\nikäänkuin olisi ollut sinne aikova kauppa-alus, ja sen mastoon\nnostettiin Amerikan lippu, noudattaen vihjausta, joka saatiin,\nkun huomattiin tämän maan lipun liehuvan kolmen tai neljän ison,\nulommassa satamassa olevan aluksen mastossa.\n\n\"Mikä on aikomuksesi, Jack?\" tiedusti Gascoigne.\n\n\"Minut saa hirttää, jos sitä vielä tiedän. Arvelen, että\npurjehdimme ulompaan satamaan ja ankkuroimme iltamyöhällä, nousemme\namerikkalaisiin aluksiin ja hankimme tietoja.\"\n\n\"Se ei ole huono ajatus. Silloin saamme tietää, onko täällä mitään\ntekemistä, ja jollei ole, voimme lähteä liikkeelle aamun koittaessa.\"\n\n\"Tarkastuspursi ei lähde satamasta auringonlaskun jälkeen.\"\n\n\"Ja jos se tulisikin, pitäisi se meitä Barcelonaan tai jonnekin\nmuualle matkalla olevana amerikkalaisena aluksena, ja tuskin tykit\npystyvät ampumaan ulompaan satamaan, jossa alukset ovat.\"\n\nMesty, joka oli jälleen pukeutunut merimiehenasuunsa, huomautti nyt:\n\n\"Mitä teemme, massa Easy, se tehkäämme pian -- aikansa kullakin,\naikanaan pitää näyttäytyä ja taistella -- aikanaan lymytä, ryömiä ja\nhiipiä.\"\n\n\"Aivan oikein, Mesty. Tällä kertaa ryömimme ja hiivimme salaa, jos\nvoimme. Tällainen sodankäynti ei minusta tosin ole miellyttävintä.\"\n\n\"Molemmat ovat hyviä, massa Easy. Jollette olisi salaa hiipinyt\nkolmimastoiseen, ette olisi nähnyt missy Agnesta.\"\n\n\"Sepä se, Mesty. Laiva ympäri, herra Oxbelly!\"\n\n\"Herra Oxbelly ei ole hyvä veneretkille\", huomautti Mesty, paljastaen\nhampaansa.\n\nVasta pimeän tultua _Rebiera_ ankkuroitiin sataman ulko-osaan,\nkaapelimitan päähän ulommaisen amerikkalaisen aluksen perästä. Sen\nperäkannen toinen vene laskettiin vesille, ja Gascoigne ja sankarimme\nsoutivat mainitun aluksen kupeelle, lepuuttivat airojaan, luikkasivat\nja tiedustivat laivan nimeä.\n\n\"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, en juuri tällä hetkellä sitä\nmuista\", vastasi neekeri, joka tirkisti käyntisillan ylitse.\n\n\"Kuka on kapteeni?\"\n\n\"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, hän on maissa.\"\n\n\"Onko perämies laivassa?\"\n\n\"Ei, niin totta kuin Jumala minua auttakoon -- hänkin on maissa.\"\n\n\"Keitä aluksessa sitten on?\"\n\n\"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, ei aluksessa ole ketään\nmuita kuin Pompey -- ja se olen minä.\"\n\n\"Kelvollisia laivanhoitajia joka tapauksessa\", virkkoi Jack. \"Alus\nulkosatamassa, ja ainoastaan neekeri laivassa! Kuulkaahan, Pompey,\njätetäänkö teidät aina huolehtimaan aluksesta?\"\n\n\"Ei, sir; mutta tänä iltana on maissa suuret huvit. Kaikki tanssivat\nja laulavat, juovat, remuavat ja niin edelleen.\"\n\n\"Mitä, onko nyt jokin juhla?\"\n\n\"Niin totta kuin Jumala minua auttakoon, en tiedä.\"\n\n\"Onko noissa toisissa laivoissa keitään?\"\n\n\"Kaikki lähtivät maihin. Jos heillä on mukanaan neekeri, on hän\njäänyt laivaan.\"\n\n\"Hyvää yötä, Pompey!\"\n\n\"Hyvää yötä, sir. Kenen ilmoitan käyneen, kun kapteeni palaa laivaan?\"\n\n\"Kapteeni Easyn.\"\n\n\"Vai niin, vai niin, hyvä, sir.\"\n\nSankarimme souti toisen laivan kupeelle ja huomasi, että se oli\njätetty samalla tavalla tyhjäksi. Mutta kolmannessa he tapasivat\ntoisen perämiehen, jonka käsivarsi oli kaulasiteessä ja jolta he\nsaivat sen tiedon, että maissa oli suuri juhla, koska silloin oli\nviimeinen karnevalipäivä, ja ettei kukaan ajatellut mitään muuta kuin\nhuvittelua.\n\n\"Minusta tuntuu\", virkkoi perämies, \"että olette amerikkalainen\".\n\n\"Oikein arvattu\", vahvisti Jack.\n\n\"Mikä laiva ja mistä satamasta?\"\n\n\"_Susan and Mary_ Rhode Islandista\", vastasi Gascoigne.\n\n\"Arvelinkin teidän olevan pohjoisesta. Me olemme New Yorkista.\nMillaisia uutisia teillä on?\"\n\n\"Ei minkäänlaisia\", vastasi toinen. \"Olimme viimeksi Liverpoolissa.\"\n\nNyt amerikkalainen esitti sarjan kysymyksiä, joihin Gascoigne\nvastasi perin taitavasti, tiedustaen sitten vuorostaan, millainen\nmarkkinatilanne oli.\n\nHeidän oli välttämätöntä kysellä ja vastailla kaikkiin toisen\ntekemiin kysymyksiin, ennenkuin heidän sopi tiedustaa näennäisesti\nyhdentekeviä asioita amerikkalaisilta kauppamiehiltä. Vihdoin\nGascoigne lausui:\n\n\"Arveletteko, että meidän sallittaisiin mennä maihin, kun\ntarkastuspursi ei vielä ole käynyt aluksellamme?\"\n\n\"Teitä ei mitenkään huomata, jos poistutte maista ennen\npäivänkoittoa; epäilenpä sitäkin, tiedetäänkö teidän ankkuroineen\ntänne. Kun sitäpaitsi tulette Liverpoolista, on teillä puhdas\nterveystodistus, ja jos joutuisittekin ilmi, ei siitä oltaisi juuri\nmillänsäkään. Täällä ei olla niin kovin turhantarkkoja, kuten minusta\ntuntuu.\"\n\n\"Mitä nuo rannempana olevat alukset ovat?\"\n\n\"Luullakseni useimmissa niistä on lastina oliviöljyä. Mutta niiden\njoukossa on kaksi kaksimastoista latinalaisalusta, jotka saapuivat\ntänne toissapäivänä vuota- ja kuparilastissa. Miten ne pujahtivat\nbrittiläisten ohitse, sitä en osaa arvata, mutta ne pujahtivat, se on\nihan varmaa.\"\n\n\"Hyvää yötä siis!\"\n\n\"Ettekö halua ryypätä grogilasia maanmiehenne seurassa näin kauniina\niltana?\"\n\n\"Huomenna, hyvä mies, huomenna; nyt meidän täytyy lähteä maihin.\"\n\nSankarimme ja Gascoigne palasivat _Rebieraan_, neuvottelivat\nOxbellyn ja Mestyn kanssa ja miehittivät sitten molemmat peräveneet\nja keulaveneet. Heistä oli viisainta olla laskematta isoavenettään\nvesille; ampuma-aseita ei kenenkään sallittu ottaa mukaan, jotta ei\nsyntyisi hälytystä, jos niistä joku vahingossa tai muutoin laukeaisi.\nSankarimme ja Mesty kapusivat ensimmäiseen veneeseen ja soutivat\nkaupunkia kohti; kohta senjälkeen seurasi heitä Gascoigne jonkun\nmatkan päässä toisessa veneessä ja sitten pursimies jollassa.\n\nHeihin ei kukaan kiinnittänyt huomiota. Hiljaa he soutivat\nlaiturille, joka oli autiona. Joka taholta näkyi rannalta huikaisevaa\nvaloa ja kuului remuista hälinää. Mutta alukset näyttivät ihan yhtä\nhyljätyiltä kuin ulompana olevat amerikkalaiset laivat.\n\nKun heitä ei kukaan ollut huomannut, sillä he olivat olleet kyllin\nvarovaisia soutaakseen kutakin venettä vain kahdella airolla,\nlaskivat he meluttomasti toisen kaksimastoisen latinalaisaluksen\nkupeelle, ja Mesty nousi kannelle. Pilkistäessään kajuttaan hän\nnäki miehen makaavan arkuilla. Mesty palasi veneen luokse hiipivään\ntapaansa ja kuiskasi: \"Kaikki hyvin.\"\n\nJack jätti Gascoignen viemään tätä alusta pois satamasta, mikä\nonnistuikin perin hyvin, sillä oli hyvin pimeä. Ja vaikka verrattain\nlähellä oli vahteja, olivat heidän silmänsä ja korvansa kiintyneet\ntarkkailemaan kaupunkia ja kuuntelemaan soittoa.\n\nToinen alus, edellisen matkakumppani, vallattiin samalla tavalla,\nmutta siinä oli mies, joka heidän oli pakko vangita ja jonka suuhun\nheidän täytyi panna kapula. Hänet vietiin kajuttaan, ja Mesty toisen\nveneen miehistön komentajana katkaisi aluksen ankkuriköydet ja lähti\nhiljaa hinaamaan sitä amerikkalaisia laivoja kohti. Vielä tarvittiin\nyksi alus, ja soudattaen venettään kuten siihen astikin kahdella\nairolla Jack laski raskaassa lastissa olevan galliotin kupeelle\ntietämättä, mitä tavaraa sen lasti oli. Tämän aluksen kajutassa oli\nkaksi miestä pelaamassa korttia; heidät vangittiin ja köytettiin,\naluksen ankkuriköydet katkaistiin, ja sitten heidän oli pakko nostaa\nsen purjeet mastoon, koska se oli liian raskas hinattavaksi pois\nsatamasta.\n\nMutta heidän levittäessään purjeita sattui odottamaton keskeytys.\nAluksen oli määrä lähteä purjehtimaan seuraavana aamuna ja saatuaan\nkylliksi huvia siksi illaksi sen miehistö oli katsonut oikeaksi\npalata laivaansa muita aikaisemmin. Silloin oli keskiyö tai hieman\nmyöhäisempi, ja muutamien Jackin miesten ollessa mastossa -- hänen\nmukanaan oli nimittäin kuusi miestä -- hän harmikseen kuuli veneen\nlähtevän liikkeelle rannasta siinä olevien miesten laulaessa\nyhteislaulua.\n\nGalliot oli silloin parhaiksi ehtinyt sellaiseen liikkeeseen, että se\ntotteli peräsintä, sen märssypurjeet oli päästetty irti ja liivari\nhinattu levälleen, mutta edellistä ei vielä ollut kiinnitetty,\nkoska kannella olevat kolme miestä eivät pimeässä löytäneet nuoria.\nMuut kolme miestä olivat fokkiraa'alla irroittamassa fokkipurjetta,\nja Jack epäröi, pitäisikö hänen heti kutsua heidät kannelle vaiko\nsallia heidän irroittaa purje, joten alus pääsisi hyvään vauhtiin\neikä mieslastissa oleva vene heitä saavuttaisi. Veneen ehdittyä noin\nkahdenkymmenen askeleen päähän laivasta sen soutajat, kun he eivät\nlöytäneet alustaan siitä kohdasta, johon se oli jätetty, nykäisivät\nveneensä oikealle ja lepuuttivat airojaan. Siten valtaajat saivat\nhetkisen aikaa, mutta pian heidät havaittiin.\n\n\"_Carambo_!\" kajahti veneestä ja sen keula käännettiin alusta kohti.\n\n\"Kannelle, pojat, heti, vantteja myöten!\" huusi Jack. \"Meidän\nkimppuumme käy vene.\"\n\nMiehet olivat kannella muutamissa sekunneissa, ja toiset, jotka\nolivat nyt pingoittaneet märssypurjeet, kiiruhtivat perälle. Aluksen\nvauhti lisääntyi nopeasti, mutta ennenkuin se oli ehtinyt lisääntyä\nkylliksi, oli vene ennättänyt aluksen laidalle, ja jätettyään aironsa\nheilahtelemaan sinne tänne espanjalaiset kiipesivät kannelle veitsi\nhampaissa. Syntyi kahakka, ja heidät paiskattiin takaisin, mutta he\nuudistivat hyökkäyksensä.\n\nSankarimme havaitsi pienen vesi- tai viinitynnyrin, joka oli sidottu\nkiinni aluksen partaaseen, sivalsi sen siteen miekallaan poikki\nja erään läheisyydessään olleen miehensä avustamana sysäsi sen\npartaan ylitse, pudottaen sen veneeseen. Se osui veneen laitaan,\nmursi laitalankun, ja vettä alkoi tulvia veneeseen. Tällä välin oli\ngalliotin vauhti lisääntynyt -- raskasta venettä ei enää jaksettu\npitää kiinni sen laidassa, ja vene miehineen jäi jälkeen. Ne miehet,\njotka olivat puolittain aluksessa, puolittain sen ulkopuolella\njäivät riippumaan sen kaiteeseen, ja heidän kavuttuaan kannelle\nheidät sidottiin ja pistettiin kajuttaan.\n\nKun ampuma-aseita ei onneksi ollut käytetty kummallakaan puolella,\nei syntynyt yleistä hälytystä, mutta vahti ilmoitti, että eräällä\naluksella tapeltiin, vahtipurren miehistö koottiin, ja pursi\ntyönnettiin vesille. Mutta vahdit ennättivät parhaiksi vain näkemään,\nettä galliot oli lähtenyt liikkeelle ja ettei kumpikaan Valparaisosta\nsaapunut alus ollut paikallaan.\n\nHe kiiruhtivat rannalle hälyttämään. Tykkiveneet, joita laiturissa\noli kolme, komennettiin liikkeelle, mutta puolet niiden miehistöstä\nolivat maissa, toiset tanssiaisissa, toiset juopottelemassa\nkapakoissa. Ennenkuin heidät saatiin koolle, olivat kaikki kolme\nalusta ehtineet _Rebieran_ kupeelle, ja kun sankarimme ja hänen\nmiehensä eivät aavistaneet yrityksensä joutuneen ilmi, katsoivat\nhe yrityksensä onnistuneen ja päässeensä turvaan. Jack oli mennyt\nalukseensa jätettyään neljätoista miestään galliotiin -- Gascoigne\noli tehnyt samoin -- Mesty oli vielä valtaamassaan aluksessa. Mutta\nonnitellessaan toisiaan ja komentaessaan laivalla olevia miehiä\nvintturiin he kuulivat airojen loisketta.\n\n\"Hiljaa! Mitäs tuo on?\" huudahti Oxbelly. \"Tykkiveneitä tai\nsoutualuksia, niin totta kuin elän!\"\n\nSamassa Mesty ponnahti laidan ylitse aluksen kannelle.\n\n\"Massa Easy, kuulen soutualusten ääntä verrattain läheltä.\"\n\n\"Niin mekin, Mesty. Gascoigne, hyppää veneeseen -- käske vallatuissa\naluksissa olevien miesten lähteä purjehtimaan täysissä purjeissa\nsuoraan merelle! Me jäämme puolustamaan heidän perääntymistietään.\nJää itse johonkin niistä, ja jakakaa miehenne!\"\n\n\"Se on paikallaan, massa Easy. Herra Gascoigne, liikkukaa ravakasti!\nJa nyt, sir, katkaiskaa ankkuriköysi ja levittäkää purjeet! Ei ole\naikaa nostaa ankkuria.\"\n\nTällainen määräys annettiin, mutta vaikka miehet olivat taklauksessa\nyhdessä tuokiossa ja toimivat hyvin ripeästi, erottivat he _Rebieran_\nkääntyessä ja fokkipuomia hinattaessa kolmen tykkiveneen keulat,\njoita purjeiden avuksi soudettiin vajaan viiden kaapelimitan päässä\nheistä. Vaikka miehiä olikin vähänlaisesti, olivat märssy-,\nprammi- ja alapurjeet pian levällään, miehet riensivät paikoilleen\nja tykit irroitettiin, ennenkuin tykkiveneet ehtivät likelle laivan\nperää. Sitten Jack käänsi aluksensa tiukasti tuuleen ja suuntasi sen\ntykkiveneiden kulkusuunnan poikki länttä kohti.\n\n\"Minkä pahuksen tähden ne eivät ammu?\" kummasteli Jack.\n\n\"Luultavasti sentähden, ettei heillä ole ruutia\", arveli Mesty.\n\nMesty oli oikeassa. Tykkiveneiden ammusarkut nostettiin aina maihin\nveneiden saavuttua laituriin, sillä pelättiin tapaturmia, joita\nsaattoi tapahtua, kun miehillä oli alituisesti sikaari suussa, ja\nkiireissään olivat takaa-ajajat tyyten unohtaneet nostaa niitä\naluksiinsa.\n\n\"Joka tapauksessa meillä on ruutia\", virkkoi Jack, \"ja nyt osoitamme\nsen. Raehauleja ja kartesseja, pojat, ja tähdätkää hyvin!\"\n\nTykkiveneiden komentajat olivat luikkailleet toisilleen ja päättäneet\nkäydä _Rebieran_ kimppuun, mutta nyt se oli hyvässä vauhdissa\nja purjehti nopeammin kuin niitä soudettiin. Hyvin tähdätty\nyhteislaukaus ällistytti ahdistajia -- heillä ei ollut aavistustakaan\n_Rebieran_ voimista. Ja laukaus oli niin tuhoisa, että he ensiksi\nlepuuttivat airojaan ja senjälkeen soutivat takaisin satamaan niin\npian kuin pääsivät, jättäen _Rebieran_ rauhassa lähtemään saaliineen,\njotka olivat jo ehtineet kahden meripenikulman päähän ulapalle.\n\nNiin pian kuin Jack havaitsi tykkiveneiden perääntyneen, käännettiin\n_Rebiera_ myötätuuleen, ja se saavutti pian valtaamansa alukset,\nminkä jälkeen se ynnä kolme vallattua alusta käännettiin vastatuuleen\naamuun saakka. Gascoigne palasi laivaan, ja vallatuille aluksille\nvalittiin päälliköt; Jack päätti pitää koko saaliin ja viedä sen\nPalermoon.\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU\n\nJälleen sattuu vähäinen erimielisyys sellaisten henkilöiden kesken,\njoiden pitäisi olla ystävyksiä.\n\n\nMolemmat latinalaiset alukset osoittautuivat huomattavan arvokkaiksi;\nniissä oli lastina vuotia, kuparia ja koshenillia. Galliotin lastina\noli ruokaöljyä, eikä sekään ollut halveksittava saalis. Päivän\nkoittaessa he olivat kaikin puolin valmiina ja kelpo malagalaisten\nharmiksi purjehtivat tiehensä itää kohti kenenkään heitä\nhäiritsemättä.\n\n\"Mielestäni suoritimme sen kepposen aika hyvin, massa Easy\",\nhuomautti Mesty kattaessaan päivällispöytää.\n\n\"Ei mikään olekaan niin hauskaa kuin yrittää\", virkkoi Gascoigne.\n\"Purjehtiessamme lahteen olisin varmasti ollut valmis luovuttamaan\nkaikki saalisrahani dublonista.\n\n\"Millaisen osan minä saan, Jack?\"\n\n\"Ainoastaan samanlaisen kuin miehistön muutkin jäsenet, Ned, sillä\nsinä olet ylimääräinen, ja ohjesääntömme ja saalisrahoja koskeva\nsopimuksemme allekirjoitettiin, ennenkuin lähdimme purjehtimaan.\"\n\n\"Oikeastaan minulle pitäisi antaa samanlainen osa kuin herra\nOxbellylle\", vastasi Gascoigne.\n\n\"Se merkitsisi sitä, että minulta riistettäisiin puolet\nsaalisrahoistani. Minä tarvitsen ne kaikki, herra Gascoigne,\nrauhoittaakseni vaimoani sen vuoksi, että karkasin hänen luotansa.\"\n\n\"Ahaa! Olkoon menneeksi. Otan niin paljon kuin saan.\"\n\nKymmenen päivää he purjehtivat pitkin rannikkoa, edeten ihan liian\nnopeasti miehistön mielestä, sillä miehet olisivat kiihkeästi\nhalunneet saada lisää saalista. He ottivat kiinni kalastusaluksen,\npanivat siihen vallatuista aluksista saamansa neljä vankia ja\nsaapuivat Barcelonan kohdalle kohtaamatta sen enempää ystäviä kuin\nvihollisiakaan. Seuraavana päivänä tuuli oli hyvin lievä, ja päivän\nkoittaessa he saivat näkyviinsä ison laivan, joka oli lännen puolella\nheidän jäljessään, ja pian he erottivat, että se oli fregatti. Se\nlevitti kaikki purjeensa ja lähti ajamaan heitä takaa, mutta se ei\ntehnyt heitä kovinkaan rauhattomiksi, sillä he olivat varmat siitä,\nettä se oli brittiläinen risteilijä. Se pelko heidät kuitenkin\nvaltasi, että jos sotalaiva tulisi heidän likelleen, se saattaisi\nväkisin pestata osan heidän miehistään.\n\n\"Niin varmasti kuin olen tässä ja vaimoni Southseassa\", lausui\nOxbelly, \"he anastavat meiltä joitakuita miehiä sitäkin suuremmalla\nsyyllä, koska he luulevat meitä espanjalaiseksi kuljetuslaivueeksi ja\nsitten pettyvät\".\n\n\"Tuskinpa he ottavat miehiä vallatuista aluksista\", huomautti Easy.\n\n\"Sitä en tiedä. Miehiä täytyy jollakin tavoin saada hänen\nmajesteettinsa palvelukseen. Se ei ole heidän vikansa, herra Easy --\nlaivasto on miehitettävä, ja koska niin on, täytyy niin olla. Se on\nkuninkaan etuoikeus, emmekä me voisi taistella ilman sitä.\"\n\n\"Niin\", yhtyi Gascoigne, \"ja vaikkakin silloin, kun merimiehiä\nei enää tarvita, maissa on kansankiihoittajia, jotka pauhaavat\npakkopestausta vastaan, ovat he hyvin hiljaa siitä asiasta\ntietäessään, että heidän henkensä ja omaisuutensa ovat merimiesten\nponnistusten varassa\".\n\n\"Se on ihan totta, herra Gascoigne, mutta meidän syymme ei ole,\njos meidän onkin pakko värvätä miehiä väkisin. Se on niiden syy,\njotka eivät säädä sellaisia lakeja, että ne torjuisivat sellaisen\nvälttämättömyyden. Vaimoni on usein sanonut, että hän järjestäisi sen\nasian helposti, jos hän olisi valtiovarain ministeri.\"\n\n\"Rouva Oxbelly olisi varmasti oikein hyvä rahaministeri\",\nvirkkoi Gascoigne, hymyillen. \"Varmaa on, että jos tälle asialle\nomistettaisiin puolittainkaan niin paljon huomiota kuin useille\nmuille vähemmän tärkeille, saatettaisiin asia järjestää niin, ettei\nhänen majesteettinsa laivastosta milloinkaan puuttuisi miehiä.\"\n\n\"Epäilemättä, epäilemättä, herra Gascoigne. Mutta siitä huolimatta ei\nkuninkaan etuoikeutta saa mitenkään loukata.\"\n\n\"Siitä asiasta olen yhtä mieltä kanssanne, herra Oxbelly. Se täytyy\npitää voimassa äkillisten tarpeiden ja ehdottomien hätätilojen\nvaralta.\"\n\n\"Pohdimme sitä kysymystä tuonnempana\", keskeytti Jack. \"Nyt\nneuvotelkaamme lähimmistä toimenpiteistämme. Minun mielipiteeni on\nse, että jos levitämme enemmän purjeita, jätämme fregatin, mutta se\nsaavuttaa vallatut alukset.\"\n\n\"Niin meidän on viisainta tehdä, herra Easy. Mutta lähetetään vene\nniihin ottamaan niistä pois kaikki miehet, joita ilman ne suinkin\ntulevat toimeen, jotta jäljellä olevia ei millään tekosyyllä voitaisi\nvärvätä väkisin fregattiin.\"\n\n\"Niin\", yhtyi Gascoigne, \"ja koska tuuli on tyyntymään päin, saattaa\ntulla ihan tyven, ja fregatti voi lähettää veneensä. Mitähän, jos\neroaisimme penikulman tai parin päähän toisistamme?\"\n\n\"Se on oikein hyvä neuvo, massa Gascoigne\", kehui Mesty.\n\nToimittiin sen suunnitelman mukaan. Latinalaisiin aluksiin jätettiin\nainoastaan kolme miestä kumpaankin ja galliotiin neljä, minkä jälkeen\nalukset saamiensa määräysten mukaisesti loittonivat kahden puolen\n_Rebieraa_, joka lähti rientämään kaapattujen alusten edelle. Tämä\ntemppu huomattiin fregatista, ja se sai takaa-ajajat varmoiksi siitä,\nettä heidän edellään oli pakoon pyrkivä espanjalainen kuljetuslaivue.\nRuisku tuotiin kannelle, purjeita kostutettiin, ja koetettiin kaikin\nkeinoin saavuttaa pakenijoita. Mutta noin kello neljä iltapäivällä,\nfregatin ollessa kahdeksan tai yhdeksän meripenikulman päässä, tuuli\ntyyntyi, kuten Gascoigne oli ennustanut, ja kaikkien Jackin alusten\nsamoin kuin fregatinkin keulat pyörivät kompassin eri suunnissa.\n\n\"Veneet on laskettu vesille\", huomautti Oxbelly. \"Heillä on edessään\npitkä soutu ja ihan turhanpäiten.\"\n\n\"Kuinka he vimmastuvatkaan!\" virkkoi Gascoigne.\n\n\"Älä siitä huoli!\" sanoi Jack. \"Mesty ilmoitti, että päivällinen on\nvalmis.\"\n\nPäivällisen jälkeen he kaikki menivät kannelle ja näkivät veneiden\neronneen toisistaan, yhden niistä soutaessa kutakin vallattua\nalusta ja kahden tullessa _Rebieraa_ kohti. Vajaassa tunnissa ne\notaksuttavasti olisivat alusten kupeella.\n\n\"Ja nyt päättäkäämme, miten meidän pitää toimia. Emme kai saa\nvastustaa, jos he koettavat värvätä miehiämme väkisin?\"\n\n\"Olen ajatellut sitä asiaa, herra Easy, ja minusta tuntuu, että\nmiesten tulee sallia menetellä niinkuin haluavat ja että meidän tulee\nolla puolueettomia. Minä hänen majesteettinsa palveluksessa olevana\nluutnanttina en luonnollisestikaan voi toimia, ei liioin myöskään\nherra Gascoigne. Te ette ole palveluksessa, mutta kehoittaisin\nteitä menettelemään samaten. Että miehillä on oikeus vastustaa,\njos se on mahdollista, se myönnetään. He tekevät sen aina, eikä\nheitä milloinkaan rangaista siitä. Jos olisimme fregatin tykkien\nampumamatkan päässä, täytyisi meidän luonnollisesti alistua. Mutta\nnoissa kahdessa veneessä ei ole enempää kuin viisikolmatta miestä,\nluulisin, ja meidän miehemme ovat voimakkaampi puoli. Meidän on\nparasta jättää asia heidän huolekseen ja pysyä puolueettomina.\"\n\n\"Se on oikein hyvä neuvo\", tuumi Mesty. \"Jättäkää se asia meidän\nhuoleksemme!\"\n\nJa Mesty poistui keulapuolelle, jossa merimiehet jo olivat\nneuvottelemassa keskenään.\n\nMyöskin Jack myönsi tämän neuvon järkeväksi, ja hän huomasi kaikkien\nmerimiesten neuvoteltuaan Mestyn kanssa aseistautuvan vastarintaa\nvarten.\n\nNyt veneet olivat jo ihan likellä, ja tankoon hinattiin Englannin\nlippu. Se ei kuitenkaan hillinnyt veneiden kiivasta tuloa, vaan\nlippujensa laahatessa tyynessä vedessä niiden jäljessä ne sujahtivat\nlaivan kupeelle, ja kannelle syöksyi upseeri miekka kädessä\njäljessään fregatin miehiä. _Rebieran_ miehet pysyivät koolla\nkeulassa -- Easy, Gascoigne ja Oxbelly seisoivat perällä.\n\n\"Mikä alus tämä on?\" kiljaisi veneitä komentava upseeri. Mitä\nkohteliaimmin Jack otti hatun päästänsä ja ilmoitti hänelle, että\nlaiva oli _Rebiera_, kaapparialus, ja että laivan paperit olivat\nvalmiina hänen tarkastettavikseen. \"Entä nuo muut alukset?\"\n\n\"_Rebieran_ valtaamia aluksia, jotka sieppasimme Malagan satamasta\",\nvastasi Jack.\n\n\"Olette siis kaappari\", murahti pettynyt upseeri. \"Missä paperinne\novat?\"\n\n\"Herra Oxbelly, tehkää hyvin ja noutakaa ne kannelle!\" pyysi Jack.\n\n\"Lihoitettu pulliainen\", jupisi upseeri, silmäillen Oxbellyä.\n\n\"Luutnantti hänen majesteettinsa palveluksessa, kauemmin palvellut\nkuin te itse, nuori mies\", vastasi Oxbelly varmasti. \"Ja jos\nmilloinkaan kohtaan teidät muissa oloissa, pakotan teidät vastaamaan\nröyhkeästä huomautuksestanne.\"\n\n\"Tosiaankin!\" tokaisi luutnantti ivallisesti. \"Olisin uskonut, jos\nolisitte väittänyt aikoinanne olleenne pursimies tai tykkimies.\"\n\n\"Kuvitelkaa minun antaneen teille potkun!\" karjui Oxbelly, menettäen\nmalttinsa.\n\n\"Heihei! Kas vain, te vanha pyöriäinen!\"\n\n\"Sir\", sekaantui puheeseen Jack, joka oli kuunnellut harmistuneena.\n\"Herra Oxbelly on hänen majesteettinsa palveluksessa oleva\nluutnantti, eikä teillä ole oikeutta loukata häntä, vaikka hän ei\nolisikaan.\"\n\n\"Otaksuttavasti olette kaikki upseereja\", tokaisi luutnantti.\n\n\"Minä olen\", vastasi Gascoigne, \"upseeri hänen majesteettinsa\npalveluksessa ja olen tässä aluksessa _Latonan_ kapteenin Sawbridgen\nluvalla\".\n\n\"Ja myöskin minä olin, sir, vielä muutamia kuukausia sitten\", lisäsi\nJack. \"Nykyisin olen tämän aluksen omistaja ja kapteeni. Mutta tässä\novat paperit. Me emme millään tavalla estä teitä suorittamasta\nvelvollisuuttanne -- samalla pyydän molempia vierellänne olevia\nnuoria herrasmiehiä ja miehiänne kaiken sen todistajiksi, mitä\ntapahtuu.\"\n\n\"No, oikein hyvä -- ihan kuten haluatte, sir. Paperinne näkyvät\nolevan kunnossa. Nyt suvainnette minun tarkastaa miehiänne.\"\n\n\"Varmasti, sir\", vakuutti Jack. \"Lähettäkää kaikki miehet perälle\ntarkastettaviksi, herra Oxbelly!\"\n\nMiehet tulivat perälle isonmaston ympärille Mesty etunenässä ja\nvastasivat, kun heidän nimensä huudettiin. Miesten mennessä ohitse\nluutnantti teki kynällään merkin kymmenen sellaisen kohdalle, jotka\nnäyttivät oivallisimmilta merimiehiltä, ja kun nimenhuuto oli\nloppunut, käski hän heidän noutaa reppunsa ja laskeutua veneeseen.\n\n\"Sir, kuten teidän täytyy huomata, on minulla vähän väkeä, sillä\nmiehiäni on myös vallatuissa aluksissa, ja tämän laivan komentajana\npanen vastalauseeni tällaista menettelyä vastaan. Mutta jos\nehdottomasti tahdotte ottaa heidät, en tietystikään mahda mitään\",\nhuomautti Jack.\n\n\"Tahdon ehdottomasti. En aio missään nimessä palata laivaani tyhjin\nkäsin.\"\n\n\"No niin, sir, sitten ei minulla ole enää mitään sanottavaa\", virkkoi\nJack, astellen perälle parraspuun äärelle, jonka luokse Oxbelly ja\nGascoigne olivat vetäytyneet.\n\n\"Kas niin, pojat, viekää nuo miehet veneeseen!\" käski luutnantti.\n\nMutta miehet olivat kaikki perääntyneet yhdessä joukossa etukannelle\nMesty etunenässä ja aseistautuneet. Jotkut fregatin merimiehet olivat\nupseerinsa komennuksen mukaisesti menneet keulaan viedäkseen valitut\nuhrit veneeseen; mutta heidän käskettiin heti pysytellä loitolla.\nKeulasta kuuluva jupakka herätti luutnantin huomiota, ja viipymättä\nhän komensi kaikki miehensä veneistä kannelle.\n\n\"Kapina, kautta taivaan! Tulkaa kannelle kaikki, pojat!\"\n\nMesty astui silloin esille miekka toisessa, pistooli toisessa\nkädessään ja puhutteli fregatin merimiehiä:\n\n\"Sanon teille, pojat, tämän. Teitä ei ole niin paljon kuin meitä --\nteidän aseenne eivät ole paremmat -- nyt emme ole fregatin tykkien\nulottuvissa ja olemme päättäneet, ettemme lähde sinne. Jos haluatte\nviedä meidät, tulkaa ottamaan meidät -- jos kykenette! Mutta\ntulimmainen, joka tapauksessa teemme teistä lihamuhennosta!\"\n\nMerimiehet seisahtuivat -- he olivat valmiit taistelemaan isänmaansa\npuolesta, mutta eivät omien kansalaistensa surmattaviksi eivätkä\nsurmaamaan heitä heidän menetellessään täsmälleen samalla tavalla\nkuin he itsekin olisivat menetelleet. Luutnantti ajatteli toisin;\nhäntä tämä kohtaus vimmastutti.\n\n\"Te musta vintiö, jätin teidät pois luvusta, koska en arvellut teitä\nottamisen arvoiseksi, mutta nyt lisään teidät otettavien joukkoon.\"\n\n\"Malttakaahan hieman!\" tyynnytteli Mesty.\n\nLuutnantti ei mielinyt noudattaa ashantilaisen sangen järkevää\nneuvoa, vaan karkasi eteenpäin käydäkseen käsiksi Mestyyn, joka\nsivalsi häntä miekkansa lappeella, melkein kaataen hänet kannelle.\nSilloin fregatin miehet ja muut upseerit syöksähtivät eteenpäin,\nmutta lyhyen kahakan jälkeen, jossa saatiin muutamia haavoja, heidät\nkarkoitettiin takaisin veneisiin. Jäntevällä kädellään Mesty paiskasi\nluutnantin heidän jälkeensä -- ja kun heitä viskeltiin kuulilla ynnä\nmuilla heittoaseilla, loittonivat he hätäisesti, lähtien soutamaan\ntakaisin fregattia kohti.\n\n\"Tästä sukeutuu riita\", sanoi Oxbelly veneiden irtauduttua laivan\nkupeesta. \"Jos fregatti saa meidät kynsiinsä, ei meille anneta armoa.\nLuoteisesta viriää tuuli. Kuinka onnellista! Olemme kolme penikulmaa\ntuulen alapuolella ja voimme päästä pakoon.\"\n\n\"Epäilen, voisiko se saavuttaa meitä, vaikkapa purjehtisimme mihin\nsuuntaan tahansa. Vallatut alukset fregatti voi saavuttaa, mutta ei\nvoi tehdä niille mitään.\"\n\n\"Niin, niissä käyneet veneet ovat jo palanneet fregattiin. Sen täytyy\nodottaa niitä, joten me saamme etumatkaa, ja he voivat levittää\npurjeensa vasta illalla.\"\n\n\"Laukaiskaa tykki merkiksi vallatuille aluksille tulla likemmäksi!\"\nkehoitti Jack. \"Lähetämme jälleen miehet niihin ja lähdemme sitten\nPalermoon niin nopeasti kuin suinkin.\"\n\n\"Sen paremmin emme voi menetellä\", virkkoi Oxbelly. \"Jos koskaan\nsatun kohtaamaan sen miekkosen vielä kerran, vaivaan häntä toistamaan\nsanansa. Tiukatkaa purjeet, pojat!\"\n\n\"Hänen kielenkäyttönsä oli anteeksiantamatonta\", huomautti Jack.\n\n\"Koko sinä aikana, jonka olen ollut palveluksessa, herra Easy, olen\naina pannut merkille, että jotkut upseerit näkyvät kuvittelevan,\nkoska he seuraavat kuninkaan lippua, sopivaksi loukata ja\ntyrannisoida kaikkia sellaisia miehiä, joilla ei ole kunniaa\nhinata sitä lippua mastoonsa, vaikka juuri sen seikan, että he\novat kuninkaan upseereja, pitäisi päinvastoin velvoittaa heitä\nosoittamaan kohteliaisuutta ja herrasmiehelle soveliasta esiintymistä\nvelvollisuutta suoritettaessa, olkoonpa se vaikka kuinkakin\nvastenmielinen.\"\n\n\"Niin menettelevät ainoastaan ne, jotka itse ovat merkityksettömiä,\nmutta pyrkivät hankkimaan itselleen merkitystä sen lipun nojalla,\njonka suojassa he palvelevat\", vastasi sankarimme.\n\n\"Aivan oikein, herra Easy. Mutta ette ole selvillä siitä, että\nsuuri osa laivastoa kohtaan osoitetusta nurjuudesta johtuu siinä\npalvelevien nuorten miesten röyhkeydestä. Kuninkaan nimi on\nvaltuus kaikenlaiseen tyrannimaiseen menettelyyn ja sietämättömään\nesiintymiseen. Muistan vaimoni kerran sanoneen eräälle heistä, kun --\"\n\n\"Suokaa anteeksi, herra Oxbelly\", keskeytti Jack; \"mutta nyt meillä\nei ole aikaa tarinoimiseen. Vihuri lähestyy vinhasti, ja vallatut\nalukset näkyvät tulevan likemmäksi meitä. Laskekaamme vene vesille,\nlähettäkäämme miehet jälleen aluksiin ja antakaamme heille ohjeet\n-- jotka annan kirjallisesti siltä varalta, että joudumme eroon\ntoisistamme.\"\n\n\"Aivan oikein, sir. Puolen tunnin kuluttua on pimeä käsissä, ja\nkoska nyt keulamme on suunnattu rantaa kohti, luullaan fregatissa\nmeidän aikovan pysytellä rannikolla. Niin pian kuin on ihan pimeä,\nsuuntaamme matkamme Palermoon. Menen hyttiin katselemaan karttaa.\"\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA LUKU\n\nMerikadetti Easyn meriseikkailut päättyvät.\n\n\nPuolen tunnin kuluttua vallatut alukset olivat taaskin _Rebieran_\nkupeella, miehet laskettiin niihin, ja vene hinattiin kannelle.\nFregatti oli edelleenkin tyvenessä tuulen puolella, ja sen veneet\nnostettiin vedestä. Jack tarkkaili, kunnes yön varjot piilottivat\nsen, käänsi sitten aluksensa ympäri ja suuntasi sen Sisilian\nrannikkoa kohti kahden piirun verran sivusta päin puhaltavassa\nmyötäisessä tuulessa.\n\nAuringon noustessa seuraavana aamuna ei mitään ollut näkyvissä. Oudon\nkummallinen piirre korkeasti sivistyneissä oloissa se, että omia\nkansalaisia kartetaan ja pelätään enemmän kuin vihollisia!\n\nMatka sujui onnellisesti, sää pysyi kauniina, eivätkä vallatut\nalukset eronneet _Rebierasta_.\n\nKuudentenatoista päivänä _Rebiera_ ja sen saattama laivue ankkuroivat\nPalermon lahdelle. Heidän saapumisaamunaan puhalsi lievä tuuli, ja\nkun Jack hinautti päämastoon ison, sinisen lipun, johon oli valkealla\nkirjailtu nimi _Rebiera_, olivat don Philip ja don Martin aluksella\ntervehtimässä sankariamme, ennenkuin _Rebieran_ ankkuri oli uponnut\nkirkkaaseen, siniseen veteen.\n\nNe tiedot, jotka sankarimme sai varmistuttuaan Agneksen ja hänen\nvanhempiensa terveydestä, olivat tyydyttäviä. Munkin katoaminen\noli aluksi herättänyt paljon kummastelua. Mutta kun don Rebieran\npalvelijat vannoivat hänen palanneen ilman neekeriä ja don Rebieran\nluostariin lähettämä kirje, jossa häntä pyydettiin palaamaan,\navattiin ja luettiin, ei perhettä vastaan jäänyt vähääkään\nepäluuloja. Satoja arvailuja oli liikkunut ihmisten keskuudessa,\nmutta vähitellen ne vaimenivat, ja vihdoin otaksuttiin rosvojen\nryöstäneen hänet. Joitakuita rosvoja saatiin kiinni, ja he\ntunnustivat pidättäneensä erään munkin osaamatta mainita, minä\npäivänä se oli tapahtunut. Lukija muistanee, että heidän pidättämänsä\nmies oli Mesty.\n\nTarkastuspursi saapui _Rebieran_ kupeelle, ja Jack kiiruhti maihin\ndon Philipin ja hänen veljensä seurassa ja oli taaskin Agneksen\nluona, joka sankarimme mielestä oli kaunistunut heidän eroaikanaan.\nUseimmat rakastuneet nuoret miehet ajattelevat samoin eroajan\njälkeen, jollei se ole ollut liian pitkä. Kaapatut alukset myytiin,\nrahat jaettiin, ja kaikki miehet olivat tyytyväisiä, koska lasteista\nkertyi enemmän rahaa kuin he olivat otaksuneet.\n\nMeidän täytyy sivuuttaa don Rebieran ja hänen puolisonsa esittämät\nsyyt ja vastasyyt, Jackin lausumat avioliiton viipymätöntä\nsolmiamista tarkoittavat vetoomukset, ainoasta tyttärestään\nvastahakoisesti eroavan äidin vastustelu, perheneuvottelu,\nmyötäjäiset ja kaikki muut sellaiset yksityisseikat. Kuukauden\nkuluttua saapumisensa jälkeen Jack vihittiin avioliittoon ja oli\ntietysti yhtä onnellinen kuin päivä oli pitkä.\n\nMuutamien päivien kuluttua Oxbelly ehdotti lähtöä, koska aluksesta\nkoituvat kulungit olivat suuret ja hänen velvollisuutensa oli siitä\nhuomauttaa. Don Philip ja don Martin saivat lomaa matkustaakseen\nEnglantiin sisarensa ja lankonsa seurassa. Kaikesta huolimatta\ntaivuttivat don Rebiera ja hänen vaimonsa Jackin, josta Palermo oli\nperin miellyttävä asumapaikka, viipymään siellä kuukauden, ja sen\njälkeen itkettiin ja nyyhkytettiin, syleiltiin ja noustiin laivaan.\nJa vihdoin _Rebiera_, jonka hytit oli järjestetty seuruetta varten,\nnosti ankkurinsa ja lähti purjehtimaan Maltaan, sillä Jack oli\nluvannut käydä tervehtimässä kuvernööriä.\n\nNeljän päivän kuluttua he ankkuroivat Valetten satamaan, ja Jack\nkävi kunniatervehdyksellä iäkkään ystävänsä luona, joka oli oikein\nhyvillään tapaamisesta. Kuvernööri lähetti oman purtensa noutamaan\nrouva Easyä, ja tämä majoitettiin palatsin parhaisiin huoneisiin,\njotka tunnustettiin perin mukaviksi. Sankarillamme oli tapansa mukaan\npitkä tarina kerrottavana kuvernöörille, joka kuuntelikin sitä hyvin\ntarkkaavasti, kaiketi sen vuoksi, että hän arveli sitä viimeiseksi,\nja Jack käytti tätä tilaisuutta kertoakseen isänsä onnettomasta\nlopusta.\n\n\"Sillä kertaa en olisi niin sanonut, mutta nyt, kun haava on\nparantunut, sanon teille, että se oli paras mahdollinen ratkaisu --\nvanha mies-parka, hän oli tosiaankin mielipuoli.\"\n\nSankarimme viipyi Maltassa kaksi viikkoa, minkä jälkeen signora Easy\njälleen saatettiin laivaan, ja _Rebiera_ lähti taaskin purjehtimaan.\n\n\"Voikaa hyvin, poikaseni! Mikäli olen tutustunut lankoihinne, ovat he\nhyvin miellyttäviä miehiä; ja mitä vaimoonne tulee, niin jää omaksi\nviaksenne, jollei hän kaikin puolin vastaa toiveitanne. Jos vielä\nmilloinkaan tulen käymään Englannissa, teen ensimmäiseksi vierailun\nForest Hilliin. Jumala teitä siunatkoon!\"\n\nMutta sir Thomas ei palannut enää Englantiin, ja nämä olivat heidän\nviimeiset jäähyväisensä. Taaskin _Rebiera_ jatkoi matkaansa,\npysähtyi päiväksi tai pariksi Gibraltariin, sai osansa vallatusta\ntykkiveneestä ja suuntasi sitten kulkunsa Englantiin, jonne se kolmen\nviikon kuluttua saapui seikkailutta ja tapaturmitta.\n\nTähän päättyi merikadetti Easyn viimeinen risteily. Oltuaan\nkaranteeniaikansa Motherbankin luona he nousivat maihin ja tapasivat\ntohtori Middletonin ja Hansonin odottamassa heitä George-hotellissa.\nSankarimme oli tuskin ehtinyt esitellä heille vaimonsa, kun\ntarjoilija tuli ilmoittamaan, että eräs nainen halusi puhutella\nhäntä. Nainen ei ollut jäänyt odottamaan saadakseen tietää, oliko\nJack tavattavissa, vaan tunkeutui sisälle tarjoilijan ohitse. Jack\nsilmäili hänen valtavia mittasuhteitaan ja päätteli heti, että\nvieraan täytyi olla rouva Oxbelly, ja hänen arvelunsa olikin oikea.\n\n\"Kuulkaahan, sir, mitä tarkoitatte viedessänne puolisoni merille\nsillä tavalla?\" huudahti nainen punaisena kiukusta.\n\n\"Jumala minua siitä varjelkoon, että minun täytyisi viedä puolisonne,\nrouva Oxbelly! Hän on ihan liian raskas.\"\n\n\"Niin, sir, mutta tämähän on melkein kuin ihmisryöstö, ja joka\ntapauksessa meillä on lapsenryöstöä koskeva laki. Lähetän\nasianajajani puheillenne, siitä saatte olla varma.\"\n\n\"Tuskinpa voitte pitää puolisoanne lapsena, rouva Oxbelly\", vastasi\nJack, nauraen.\n\n\"Niinpä niin, sir, saamme nähdä. Mutta missä hän nyt on?\"\n\n\"Hän on laivassa ja ilostuu suuresti teidät tavatessaan.\"\n\n\"Siitä en ole ihan varma.\"\n\n\"Hän ikävöi kovasti pikku Billyä\", pisti Gascoigne väliin.\n\n\"Mitä te tiedätte pikku Billystä, nuori mies?\"\n\n\"Ja vielä kiihkeämmin hän ikävöi jälleen maihin. Hän on läpikotaisin\nkyllästynyt nukkumaan yksin, rouva Oxbelly.\"\n\n\"Ahaa, vai niin, hän on lörpötellyt, niinkö? Hyvä!\" kivahti nainen\nraivoissaan.\n\n\"Mutta\", virkkoi Easy, \"ilokseni voin ilmoittaa, että hän on tänä\nlyhyenä aikana ansaitsemanaan palkkana ja saalisrahoina tuonut kotiin\nlähes viisisataa puntaa\".\n\n\"Viisisataa puntaa! Niinkö sanoitte?\" huudahti rouva Oxbelly.\n\"Oletteko siitä varma.\"\n\n\"Ihan varma\", vakuutti Gascoigne. \"Viisisataa puntaa! No niin, se on\nlohdullista -- hyväinen aika! Kuinka iloista minusta onkaan tavata\nhäntä! No niin, herra Easy, kovaa oli erota hänestä niin rumasti --\nmutta kaikki käy parhain päin tässä maailmassa. Kuinka herttainen ja\nviehättävä rouvanne onkaan, herra Easy -- mutta en tahdo tungetella\n-- suokaa anteeksi! Missä se priki on, herra Easy?\"\n\n\"Se on parhaillaan tulossa satamaan. Jos tingitte, pääsette sinne\nkahdesta pennystä.\"\n\n\"Viisisataa puntaa!\" ihasteli rouva Oxbelly, jonka suuttumus oli nyt\nlauhtunut.\n\n\"Tulimmainen, se nainen ei ollut hupakko\", arvosteli Mesty rouva\nOxbellyn niiaillen poistuttua. \"Mielestäni herra Oxbelly on ihan\noikeassa halutessaan nukkua yksin.\"\n\nOlemme nyt ehtineet sankarimme seikkailujen loppupäähän. Saman\npäivän iltapuolella he kaikki lähtivät Forest Hilliin, jossa kaikki\noli valmiina ottamaan heitä vastaan. _Rebieran_ miehille maksettiin\nlopputili, ja pian he jakaantuivat hänen majesteettinsa aluksiin;\nlaiva myytiin, ja Oxbelly palasi Southseahan vaimonsa ja pikku Billyn\nseuraan. Saiko hän vaimostaan vuode-eron, siitä ei tarina tiedä\nkertoa.\n\nSankarimme, joka nyt oli täysi-ikäinen, kutsui kaikki korkeintaan\nkahdenkymmenen englanninpenikulman päässä kotoaan asuvat henkilöt\ntanssiaisiin ja päivällisille, tuli kaikkien suosikiksi, piti\nkoiralaumaa, ratsasti etumaisten joukossa, pantiin kreivikunnan\nedustajaehdokkaaksi vanhoillisten tukemana, valittiin ilman suuria\nkustannuksia, mikä oli kummastuttavaa, ja sai paikan parlamentissa.\n\nViivyttyään kaksi kuukautta Englannissa don Philip ja don Martin\npalasivat Palermoon täysin tyytyväisinä sisarensa vastaisiin\ntoimeentulon ja onnellisuuden toiveisiin. Jackilla ei ollut aihetta\npohtia sitä kysymystä Agneksen kanssa; nuori rouva kääntyi viipymättä\npuolisonsa uskontoon, osoittautui helläksi ja oivalliseksi vaimoksi\nja tuli vihdoin neljän lapsen, kolmen pojan ja yhden tytön äidiksi.\n\nMesty esiintyi toimessaan arvokkaasti ja osoittautui luotettavaksi.\nVanhoillisen parlamentinjäsenen suositusten nojalla Gascoigne pian\nsai fregatinkapteenin arvon, ja pysyi aina Jackin likeisenä ja\nvilpittömänä ystävänä. Ja niin päättyy merikadetti Easyn tarina.\n\n\n\n"]