Jaakot
Jacob Fredrik Lagervall (1787–1865)
Lyhyt kertoelma kuvaa Pielisjärven kirkkoherrojen Jaakko Steniusten eli Korpi-Jaakon ja Koski-Jaakon elämää ja työtä. Teksti keskittyy erityisesti heidän pyrkimyksiinsä parantaa maataloutta ja seurakunnan elinolosuhteita soiden raivaamisen ja kuivaamisen avulla.
J. F. Lagervallin 'Jaakot' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 987. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.
JAAKOT
Alkuperäinen kertoelma
Kirj.
J. F. LAGERVALL
Turussa, 1833, I. C. Frenckellin ja Pojan kirjapainossa.
K. E. F. Wesander N:n kustannuksella.
Imprimatur C.A. Sanmark
Onnettomin pitäjä kaikilla puolin koko maassamme oli muinen Pielisjärvi. Se oli huonoutensa puolesta joutunut sananlaskuksikin.
[Onkamo kaloilta kuulu, Hauvikkaalta Hammaslaksi,
Mulo muilta suuruksilta, Liperi sijan lihoilta,
Kaavi kaikilta pahoilta, Pitäjiltä Pielisjärvi.]Mutta saman pitäjän pelastukseksi, koko Karjalan kuin myös monen maanpaikan ja, voin päättää, koko maamme hyödyksi sai Pielisjärvi erinomaisesti uuraan, kunnollisen ja lujan kirkkoherran Jaakko Steniuksen, jonka taito oli kaikkein edellisten pappein ja Karjalan virkamiesten ymmärrystä korkiampi. Hän havaitsi kohta, ettei tämäkään paikkakunta ollut luomisessa jäänyt osattomaksi. Siinä löytyi viljeltävää maata, ehkä kuinkakin veden vallassa, peitettynä enimmiten vedeltä, sammalilta ja toisin paikoin kitupuilta, paikoin taas puhtaalta järvivedeltä. Nämät maat eivät siinä tilassa olleet miksikään hyödyksi, vaan pikemmin vahingoksi. Mitä kuiviinki maihin kylvettiin, sen turmeli soista leviävä halla usiampina vuosina, toisinaan niinkin ettei pelloista saatu paljo mitään.
Jaakko alkoi kohta myönnyttää seurakuntaa soita perkaamaan ja kuivaamaan, vaan ei kukaan korviansakaan kallistanut, kaikki keskustelivat vaan siitä, "kuinka kuivissakin maissa halla panee viljat, niin että näissä soissa ei ole toivomistakaan hallain häviämistä." He eivät tietäneet, että soiden kuivattua halla häviää maasta ja että suot kuivattuna eivät ole aremmat vilulle kuin muutkaan maat, ja aurinkokin soiden mustassa pinnassa erinomaisella tavalla edistää viljan kasvamista. Niitä on vaivallinen ensin saada viljelysmaiksi, mutta sitten ne ovat keviämmät kyntää kuin paras pelto ja sontaa niihin saapi tuluksistaan, toisinaan liijaksikin, jos kesä on ollut perin kuiva. Niistä ei talvi ollenkaan hävitä orasta; jos sitä on ollut syksyllä, niin on keväälläkin.
Tultuansa vähän varoihin osti Jaakko huonompia ja halvempia tiloja soiden välipaikoilta, kuivasi suot ja teki niistä peltoja ja niittuja, ja sai senkautta huonommista hyviä kasvumaita.
Esimerkit vaikuttavat enemmän kuin sanat ja saarnat. Pitäjistö seurasi niitä. Kaikki suot, jotka olivat järvien pintaa ylempänä, kuivattiin. Niistä saatiin sitten varoja etujen edistymiseen, elämän parantamiseen, komiampain asuntojen rakentamiseen ja kelvollisemman vaatteuksen varustamiseen.
Jaakko herätti heidän halunsa etsimään edistystä niin hyvin luonnollisissa kuin hengellisissä asioissa, sanalla sanoen: täyttämään kaikkia laveamman sivistyksen vaatimuksia.
Hän ei jättänyt koskaan seurastansa lettiänsä eikä keppiänsä enempää kuin kirjojansakaan. Ja ehkä hän oli ymmärryksensä vuoksi ennättänyt paljo edemmä sen aikaisia ihmisiä, niin otti hän kuitenkin vaarin olevaisen ajan vaatimuksista.
Ei hän kurittanut lasta, joka ei osannut lukea, sen osaamattomuuden sai äiti kostaa, ja seuraavaisilla lukuvuoroilla oli sama lapsi tarkka lukija, niin että usiasti sai Rovastilta jonkun palkinnon omaksi ja muiden kehoitukseksi.
Kaikesta väärästä käytöksestä kuritti hän lujalla kädellä. Joka ei ottanut vaaria hänen neuvoistansa ja varoituksistansa, se sai tuntea hänen lujuuttansa, ja hänen parannuskoneensa vaikuttivat paljo väkisemmin, kuin jotakuta vuosikymmentä aikaisemmin annettu valtakunnan laki, josta he eivät tunteneet ainoaakaan sääntöä eivätkä siis tietäneet ottaa vaaria; hänen sääntönsä sitä vastaan tuntuivat luihin asti ja niitä seurattiin samoin muussakin kuin luvun puolesta. Kuin tulet aattona eli juhlana heidän iloisiin, kauniisiin ja puhtaisiin tupiinsa, niin näet Piplian pöydällä ja sitä luetaan ahkerasti ja osataanki lukea.
Luja oli ukko omallekin perhekunnallensa. Hänen vanhin poikansa, joka oli isänsä kaima, tuli Upsalan yli-opistosta opettavaisena Maisterina kotiin ja isä vei hänen myötänsä johonkun erinäiseen paikkaan, jossa hän asetti poikansa puuroa keittämään, jota hän ei kuitenkaan, ehkä suuresti oppinut, saattanut tehdä isänsä mielen mukaan; sentähden säväytti ukko häntä sanoen: "Sinä pöllö! minä olen monia tuhansia taalaria kustantanut sinua mieheksi saattaissani, ja sinä et osaa yhtä jauhopuuroa pohjaan polttamata keittää, jota minun tyhmimmät piikani taiten toimittavat." Tämä ei ainoastaan koskenut herra Maisterin korvaa, näpistipä se sydäntäkin; jonkatähden hän kohta pyrki Upsalaan takaisin. "Vai Upsalaan", sanoi isä; "sinä menet Porvoon ja annat vihkiä itses minulle apulaiseksi". "En koskaan", vastasi poika. "Vai et", sanoi ukko ja antoi Jaakolle korvalle, antoipa toisellekin sanoen: "Enkö minä sentähden ole kustantanut tuhansia taalaria että saada sinusta apua." Samassa ilmaantui Jaakolle niin palava hengellinen kutsumus, että hän sanaakaan lisäämätä Pielisen pitäjän onneksi seurasi isänsä neuvoa ja aika ajottain kaikkia hänen neuvojansa ja esimerkkejänsä.
Ukko Jaakko antoi tiloistansa, joita hän oli väljentänyt ja parantanut, etuisimman, Sarkkilan, sokialle pojallensa Simunalle tasaukseksi siitä, ettei hänen koulunsa ollut maksanut tuhansia taalaria niinkuin toisten poikain. –
Ukkoa kutsuttiin Korpi-Jaakoksi; poika sai yhtäläisellä ansiolla nimen Koski-Jaakko.
Hänen päästyä kirkkoherraksi isänsä siaan, olivat jo kaikki suot, jotka olivat järvien pintaa ylempänä, kuivatut. Jaakko ei siihen seisahtanut; hän alkoi koskia siivota. Senkautta laskeuntui Pielisjärvi, laskeuntuipa vielä moni muukin liki tienoilla oleva lammi, ja yksi suurempikin, Herajärvi, läksi matkaansa Pusonlahteen, josta vesi oli Pielisjärven vajennessa tyhjentynyt. Se antoi samoin kuin ne muut alenneet järvet kuivattavia soita ja heinämaita, ja sen pohjalla ilmaantui vaskea, jota Herajoen pajastossa sulataan.
Pielisjoen varrella leveni heinämaita, niin että monet monituiset niistä ovat laviammat kuin silmä kannattaa.
Pielisjärvi edistyi aika ajaltaan niin ettei se ole jäleempänä muita pitäjiä. Nykyjään on se kahtena, Pielisen ja Nurmeksen, ja jo on määrätty Juuvanki kappeli eri pitäjäksi. Koko Karjalassa kiitoksella mainitaan näitä molempia Jaakkoja; ja kuin he kerran tekivät alun, niin onkin kaikki se maanpaikka nosnut nousemistaan etuisuudessa.
Sarvingin järven puolentaminen, jonka talonpoika Nuutinen aivan yksinään aikaan saatti, antoi vielä enemmän hyötyä, kuin Herajärvi kaikella vaskellansa, Ilomantsin, Liperin ja Pielisen pitäjille. Ja suurin työ tätä laatua on par'aikaa tekeellä, ison Höytiön vajentaminen. Siitä saapi Pielisen kylä Rompala ja usiammat Liperin ja Juuvan kylät paljon hyötyä. Eteläis puoli on syvä jyrkkä räntäinen ja kivinen, mutta pohjais pää on laaka ja mutapohjainen.
Ilman näitä Jaakkoja olisivat nämät työt jääneet ken tiesi kuinka kauvaksi tekemätä ja kukatiesi ei Saimankaan kanava vielä olisi tekeellä.
Ilmaantui vielä yksi kaima heille. Arkkipiispa Turussa Jaakko Tengström, oppilainen, oppitoveri ja erinomainen ystävä Koski-Jaakolle. Heidän kirjavaihteensa lakautti Koski-Jaakon kuolema (v. 1809). Kuin mainittu Arkkipispa kuuli mistä minä olin kotosin, niin sanoi hän: "Noh, johan Koski-Jaakon vireä kynä on lakastunut", ja kuin minä vastasin: "Jo hän Herrassa nukkui", niin todisti hän: "Vahinko, vahinko! oli hänelle tosin ikää sallittu, vaan vähän semmoisia miehiä löytyy; mahtaneeko kukaan hänen jälkiänsä, ei parsia myöten vaan toimiansa seurata?"
Hän kokikin itse seurata. Hän vaikutti että Suomeen saatiin koskenlasku-seura, jossa hän oli kiivas jäsen.
Korpi-Jaakon pojista Martti oli Kompromin Tuomarina. Seuraten isänsä ja veljensä esimerkkiä, siivosi hän Ultran kosken, rakensi siihen sahan ja myllyn, joitten kanssa hän yhdisti lohi- ja siika-pyynnön; siivosi Kaluvirran että lotjat (isot lauttapaatit) pääsevät kulkemaan, laitti siihenkin kalapyynnön samoin kuin Siikakoskeen, ja paransi soita kuivaillen tilojansa Joensuussa ja Mulossa.
Yksi heistä vietti aikaansa Loviisan Maaherran istuimessa, josta sai Kammerierin nimen, ja kuin sama istuin muutettiin Heinolaan, niin hän keksi itsellensä niillä paikoilla tilan Suosaarekkeessa; hän myi veljillensä tilansa Karjalassa, osti Suotaipalen ja rupesi soita perkaamaan. Vuonna 1803 kylvi hän 60 (?) tynnyriä ruista ja ei saanut yhtäkään (?) jyvää, parjasivat nauro-narrit. Mutta Korpi-Jaakon poika ei semmoisten lipilarein puheista huolinut. Nykyjään maksettiin samasta Taipalesta 133,000 (sata kolmekymmentä kahdeksan tuhatta) hopia ruplaa. – Naurakaanpa vielä, kellä halu on!
Yksi Korpi-Jaakon pojista oli Sulkavalla Rovastina.
Lieneekö ollut samaa veljeskuntaa Särkivaaran Stenius, joka asui tilallansa, jossa "peltoja ja nurmia oli suosta sotkettuna, vetelästä vellottuna, ettei niitä suoksi tunnekaan"!
Jos joku saattaisi tietoa antaa, jos ja miten Jaakot vaikuttivat Pielisjärviläisten vapaukseksi Villi Simunan af Flechtin orjuudesta, niin halulla jatkaisin tätä tekoani.