an­te­pe­nul­ti­ma

Joksikuksi selitykseksi säätää sitten 1) parempi on lyhyt tavuu käyttää pitkänä kuin päinvastoin; 2) värsyn alussa poikkeus ei ole niin haitallinen kuin lopumpana; 3) värsy ei saa päättyä yksitavuiseen sanaan; 4) viimeistä edellinen tavuu (penultima) ei millään muotoa saa olla lyhyt, varsinkin kun sen edellinen (antepenultima) on pitkä.

Julkaisun kolme vihkoa olivat nimeltään "Sectio antepenultima" 1839, "Sectio penultima" (1840) ja "Sectio ultima" (1841).