Merkitys
(käännetty englannista)- 1.naispuolinen balettitanssija
Esimerkkilauseet
Hänen kasvonsa kirkastuivat, silmät nauroivat, hän punastui ja kiepsahti ympäri yhdellä jalalla aivan kuin balettitanssijattaret, joita hän näitten vaalien aikana oli saanut nähdä, ja alkoi sitten nauraa miellyttävällä kurkkuäänellään ja hypähti lopuksi ilmaan polviaan koukistaen.
Mutta väitän, että miehellä, joka tekee päivänsä työtä, pitää vähintään olla oma huoneensa, missä hän voi lukita ovensa ja olla omassa rauhassaan, missä hän voi istua ikkunan viereen lukemaan tai katselemaan ulos, mistä hän voi lähteä ja minne tulla milloin mielii, minne hän voi sijoittaa oman persoonallisen omaisuutensa, sen, mitä hän ei kanna selässään tai säilytä taskussaan, minne hän voi ripustaa äitinsä, siskonsa, lemmittynsä, balettitanssijattaren tai koiran kuvan täysin sydämensä halun mukaan — lyhyesti oma omituinen paikkansa maailmassa, josta hän voi sanoa: "Tämä on minun, minun linnani, maailma seisahtukoon tämän kynnykselle, täällä minä olen isäntä ja herra." — Sellaisesta miehestä tulee kunnon kansalainen, ja hän tekee jokapäiväisen työnsä paremmin kuin "yömajalainen".
Violette Verdy ( alun perin Nelly Armande Guillerm; 1. joulukuuta 1933 Pont -l 'Abbé, Ranska - 8. helmikuuta 2016 Bloomington, Indiana, Yhdysvallat) oli ranskalainen balettitanssijatar.
Esiintymistiheys
14 esiintymää, 0.0 / milj.
Taivutustiedot
| Nominatiivi | balettitanssijatar |
| Genetiivi | balettitanssijattaren |
| Partitiivi | balettitanssijatarta |
| Essiivi | balettitanssijattarena |
| Translatiivi | balettitanssijattareksi |
| Inessiivi | balettitanssijattaressa |
| Elatiivi | balettitanssijattaresta |
| Illatiivi | balettitanssijattareen |
| Adessiivi | balettitanssijattarella |
| Ablatiivi | balettitanssijattarelta |
| Allatiivi | balettitanssijattarelle |
| Abessiivi | balettitanssijattaretta |
Riimit
-ɑtɑr
Kaikki riimit