i­di­oot­ti­mai­ses­ti

Porstuassa hän seisahtui vallan vaipuneena mietteihinsä, — piti silmällä keltaisen salin ovea — odotti, — nyt tuli Minka... vetäytyi arkana pois, kun joku lähestyi, taikka katsoi idioottimaisesti ylös... Hän kuunteli...kuuli Minkan askeleet portaissa... Yksi lauta oli hiukan irroillaan, — kuinka se narisi joskus ja ilmaisi siten tulijan... hänen askeleensa niin eri lailla henkisesti kuvasivat hänen olentoaan kuin kenenkään toisen... Ja kun hänen vartalonsa hänen ylöstullessaan ikäänkuin peitti valon, joka helottavana loisti ikkunasta porstuaan...

Ah, kuinka idioottimaisesti käyttäydyin tänään, Marilla.

Se tapahtui todella idioottimaisesti.