Merkitys
(käännetty englannista)- 1.allekirjoitusten kerääminen moraalisen painoarvon luomiseksi ja tietyn asian edistämiseksi
Esimerkkilauseet
Kansalaisadressi laadittiin ja allekirjoituksia koottiin kaikkialta maasta, myös kaukaisimmista ja pohjoisimmista seuduista.
Tämä matka oli tosin hänellä myöskin jonkinlaista maanpakoa, sillä hän oli joutunut porvariston puolelta ankaran vainon ja "uloskatsomisten" alaiseksi sen johdosta, että oli kehoittanut työväestöä olemaan osallistumatta suureen, keisarille lähetettävään kansalaisadressiin, jonka tarkoituksena oli valittaa maassa jatkuvaa perustuslakien polkemista vastaan.
Yhdysvalloissa jätettiin kansalaisadressi sen kieltämiseksi, mutta Yhdysvaltain elintarvike - ja lääkevirasto FDA ei myöntynyt kieltoon todeten maaliskuun lopussa 2012, että kemikaalin vaaroista ei ole riittävää tieteellistä näyttöä.
Esiintymistiheys
1 163 esiintymää, 0.4 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 5
| Nominatiivi | kansalaisadressi |
| Genetiivi | kansalaisadressin |
| Partitiivi | kansalaisadressia |
| Essiivi | kansalaisadressina |
| Translatiivi | kansalaisadressiksi |
| Inessiivi | kansalaisadressissa |
| Elatiivi | kansalaisadressista |
| Illatiivi | kansalaisadressiin |
| Adessiivi | kansalaisadressilla |
| Ablatiivi | kansalaisadressilta |
| Allatiivi | kansalaisadressille |
| Abessiivi | kansalaisadressitta |
Riimit
-ɑdresːi
Kaikki riimit