Asiasanasto.fi

kauppis

substantiivi

/ˈkɑu̯pːis/

Merkitykset

  1. 1.(puhekieltä)kauppaoppilaitos
  2. 2.(puhekieltä)kauppakorkeakoulu tai yliopiston kauppatieteellinen tiedekuntaTuttuni haki tänä vuonna sekä lääkikseen, oikikseen että kauppikseen.

Liittyvät sanat

Esimerkkilauseet

Siinä oli kansankirjaston merkeillä varustettu, monissa käsissä tahraantunut ja tahkealehtinen Walter Scottin "Lammermoorin morsian", Kauppis-Heikin "Viija" ja Sienkiewiczin "Quo vadis?" sekä joitakin sisarusten omia kirjoja.

Kyösti Wilkuna, Vaikea tie

Lönnbom kertoi heille paljon hauskoja kaskuja entisistä kuuluisista kuopiolaisista, Snellmannista, Minna Canthista ja Kauppis-Heikistä, mutta varsinkin Juhani Ahosta, joka oli siellä käynyt koulua ja jonkin kerran karannutkin kotiinsa Iisalmen pappilaan.

Kaarlo Hänninen, Suomen samoilijat III

Kauppis -Heikin kirjallinen tuotanto alkoi lyhyillä kertomuksilla ja kuvauksilla, joita julkaistiin ja vuodesta 1886 alkaen neljä vihkosta nimellä Tarinoita ja tapahtumia.

Wikipedia: Kauppis-Heikki

Esiintymistiheys

520 esiintymää, 0.2 / milj.

Suomi24
0.2
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.1
Wikipedia
0.1
Reddit
1.4
Tekstitykset
0.0

Taivutustiedot

Taivutusluokka 39

Nominatiivikauppis
Genetiivikauppiksen
Partitiivikauppista
Essiivikauppiksena
Translatiivikauppikseksi
Inessiivikauppiksessa
Elatiivikauppiksesta
Illatiivikauppikseen
Adessiivikauppiksella
Ablatiivikauppikselta
Allatiivikauppikselle
Abessiivikauppiksetta

Riimit

-ɑupːis

Kaikki riimit