Merkitys
(käännetty englannista)- yhteen kertynyt joukko, kasauma tai esiintymä
- aggregation, deposit, accumulation
Esimerkkilauseet
Se yhtyi asiallisesti täydelleen edelliseen puhujaan ja oli hienotajuisella korvallaan käsittänyt esitelmässä jotain muinaista miekankalskahdusta; nyt tahtoi se itse puolestaan puhua jotain yhtiöaatteesta, aatteena, mutta pyysi saada selittää, että yhtiö ei ollut keräymä rahoja, ei joukko henkilöitä, vaan yhtiö oli siveellinen persoonallisuus ja sellaisenaan syyntakeeton —"Mutta eikö ole puhdistuksena pidettävä juuri se, josta kanssapuheessamme jo ennen puhuttiin, nimittäin sielun eroittaminen ruumiista niin paljon kuin suinkin sekä sielun totuttaminen yhteenvetäymään joka ruumiin paikasta itsekseen ja keräymään itsehensä ja niin nykyisessä kuin tulevassakin elämässä mahdollisuutta myöten asumaan yksinänsä itsekseen, irroitettuna ruumiista ikään kuin kahleista?"Pilvi voi tarkoittaa ainakin seuraavia: pilvi, taivaalle muodostuva pienten vesipisaroiden tai jääkiteiden keräymä Pilvi, suomalainen naisen nimi pilvi, tietoteknisten palveluiden termi pilvi, kannabiksen eräs nimitys Katso myös Pilvet, useita merkityksiäEsiintymistiheys
20 esiintymää · 0.0 / milj.
Suomi24
0.0
Sanomalehdet
0.0
Aikakauslehdet
0.0
Wikipedia
0.0
Reddit
0.0
Tekstitykset
0.1
Taivutustiedot
Taivutusluokka 10
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | keräymä |
| Genetiivi | keräymän |
| Partitiivi | keräymää |
| Essiivi | keräymänä |
| Translatiivi | keräymäksi |
| Inessiivi | keräymässä |
| Elatiivi | keräymästä |
| Illatiivi | keräymään |
| Adessiivi | keräymällä |
| Ablatiivi | keräymältä |
| Allatiivi | keräymälle |
| Abessiivi | keräymättä |
Riimit
-eræymæ
Kaikki riimit