Merkitys
(käännetty englannista)- 1.kivestä veistetty veistos
Esimerkkilauseet
Hän katseli raaputuksia seinäin iskoksissa ja kastemaljan kiviveistoksia.
Päivällä saattoi ihailla näiden rakennusten vaihtelevia muotoja, jotka puu- tai kiviveistoksineen muodostivat erilaisten keskiaikaisten rakennustyylien täydellisen malliston, viidenneltätoista yhdennelletoista vuosisadalle, ristiholvista, joka alkoi syrjäyttää suippokaaren, romaaniseen pyörökaariholviin, jonka suippokaari oli syrjäyttänyt ja joka vielä sen aikana vallitsi vanhan Roland-tornin, Seinen ja Tanneriekadun kulmatalon alakerrassa, öisin ei
Mittasuhteiden siirto kiviveistokseen tapahtuu pisteiden avulla hahmottelemisella, joka tehdään esimerkiksi luotinuoralla, kehikoilla, kolmella harpilla tai nykyisin useimmin pistesiirtolaitteella.
Esiintymistiheys
131 esiintymää, 0.0 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 39
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | kiviveistos |
| Genetiivi | kiviveistoksen |
| Partitiivi | kiviveistosta |
| Essiivi | kiviveistoksena |
| Translatiivi | kiviveistokseksi |
| Inessiivi | kiviveistoksessa |
| Elatiivi | kiviveistoksesta |
| Illatiivi | kiviveistokseen |
| Adessiivi | kiviveistoksella |
| Ablatiivi | kiviveistokselta |
| Allatiivi | kiviveistokselle |
| Abessiivi | kiviveistoksetta |
Riimit
-eistos
Kaikki riimit