Merkitys
(käännetty englannista)- 1.valtio, jolla on rikas tai pitkälle kehittynyt sivistys ja taideperintö
Esimerkkilauseet
On aivan luonnollista, etteivät nämä kansat olleet voineet jäädä osattomiksi naapurimaan Egyptin ja yleensä Etu-Aasian rikkaasta kulttuurikehityksestä, kun ottaa huomioon, että Niilin ja Eufrat-Tigriksen varsilla olevien kahden suuren kulttuurimaan välisen kauppavaihdon täytyi tapahtua Syyrian kautta, ja että Syyrian rannikkokaupungit olivat Mesopotamian ja Välimeren itäosan saarten välisen tavaranvaihdon tuonti- ja vientisatamina.
Liiottelematta saattaa sanoa, että Suomalaisen teatterin ohjelmisto kansallisen aineksen runsauteen nähden tänä vuonna voitokkaasti kilpaili suurten kulttuurimaiden näyttämöjen kanssa, sillä onhan tunnettu, että Théâtre français on ainoa, joka koko vuoden tulee toimeen omalla, ranskalaisella.
Ateneum ilmoitti ohjelmakseen seurata yhtä lailla suurten kulttuurimaiden " kaikkia inhimillisen älyllisen työn alueita " kuin myös kotimaan sivistyselämän ilmauksia ja näin virittää kasvavaa kiinnostusta henkisiin kysymyksiin.
Esiintymistiheys
257 esiintymää, 0.1 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 18
| Nominatiivi | kulttuurimaa |
| Genetiivi | kulttuurimaan |
| Partitiivi | kulttuurimaata |
| Essiivi | kulttuurimaana |
| Translatiivi | kulttuurimaaksi |
| Inessiivi | kulttuurimaassa |
| Elatiivi | kulttuurimaasta |
| Illatiivi | kulttuurimaahan |
| Adessiivi | kulttuurimaalla |
| Ablatiivi | kulttuurimaalta |
| Allatiivi | kulttuurimaalle |
| Abessiivi | kulttuurimaatta |
Riimit
-ɑː
Kaikki riimit