kyt­ty­räi­nen

Meren rinta nousee, henkii suolaa, märkää, luodon vanha, kyttyräinen puu lahden piiriin kuvastuu, missä kalastajakylä päivän alla hohtaa.

Päättäen äreästä ja karkeasta äänestä luulin tapaavani jonkun jättiläisen, mutta edessäni seisoikin pieni puoliviidettä jalkaa pitkä kääpiö, kyttyräinen sekä edestä että takaa, pitkät kädet roikkuivat alapuolelle polvia, toinen sääri oli sisäänpäin väärässä, jotta koko vartalo näytti olevan kaatumaisillaan.

Marja -Leena Mikkola, julkaisussa: Parnasso 1989; nro 4 Puiston kyttyräinen, suom.