luetettava
adjektiiviJohdettu sanasta: luettaa
Merkitys
- 1.sellainen, joka tulee luettaa
Etymologia
1. partisiippi verbistä luettaa pass.
Liittyvät sanat
Esimerkkilauseet
Hei, nyt alkoivat piispankinkerit Kermikkätunturissa ja luetettavia oli kaikkiaan kahdeksan täyttä ja kaksi rippilukuun pyrkivää.
Poika, joka seisoo hänen edessään, on tyrmistynyt jo pelkästään siitä tosiasiasta, että kova kohtalo saattoi hänet juuri suntion luetettavaksi.
Omien lausuntojensa mukaan hän päätti alkaa opettajaksi, koska hän oli kärsinyt kiusaamisesta ja luetettavien aikuisten puutteesta koulupäivinä ja halusi pärjätä itse paremmin opettajana.