Merkitys
(käännetty englannista)- 1.ajanjakso, jonka henkilö toimii ministerin tehtävässä
Esimerkkilauseet
Sillä vaikkapa niin ei olisikaan laita sanan ankarimmassa merkityksessä, niin on kuitenkin varmaa, että M:me Rolandin salonki Rolandin ensimäisestä ministerikaudesta saakka oli lähtökohtana girondistien politiikalle, joka, kuljettuaan ensin käsi kädessä robespierreläisen politiikan kanssa, erosi tästä ja lähti omaa tietänsä muuttuakseen kohta sen kiihkeimmäksi vastustajaksi.
Hänen ministerikautenaan osti hallitus 9 miljoonan markan arvosta puutarhasiemeniä, jotka, paitsi sitä, että olivat suurelta osaltaan täysin itämättömiä, maksoivat kaksi kolme kertaa yli käyvän hinnan.
Hän luopui opetus - ja tiedetyöstään 1880 -luvulla, mutta palasi takaisin museonjohtajaksi ministerikautensa, , jälkeen.
Esiintymistiheys
983 esiintymää, 0.4 / milj.
Suomi24
0.4
Sanomalehdet
0.8
Aikakauslehdet
0.4
Wikipedia
1.3
Reddit
0.5
Tekstitykset
0.0
Taivutustiedot
| Sijamuoto | Yksikkö |
|---|---|
| Nominatiivi | ministerikausi |
| Genetiivi | ministerikauden |
| Partitiivi | ministerikautta |
| Essiivi | ministerikautena |
| Translatiivi | ministerikaudeksi |
| Inessiivi | ministerikaudessa |
| Elatiivi | ministerikaudesta |
| Illatiivi | ministerikauteen |
| Adessiivi | ministerikaudella |
| Ablatiivi | ministerikaudelta |
| Allatiivi | ministerikaudelle |
| Abessiivi | ministerikaudetta |
Riimit
-ɑusi
Kaikki riimit