Merkitys
(englanniksi)- 1.present state, current state
Esimerkkilauseet
Jäin eilen — niin, eilisestä ja huomisesta vielä puhun, vaikka mitä sillä tarkoitan, siitä en nykytilassani toden totta ole paremmin perillä, kuin sokkona ja ikkunattomassa huoneessa pökerryksiin saakka pyöritetty ilmansuunnan osoituksista, vaikka saattaakin puhua idästä tai lännestä — jäin eilen siis, eli paremmin sanoen sen jälkeen, kun olimme Cartwrightin ja Ethelin kanssa palanneet kannelta takaisin alas kajuuttaan, ja Cartwright vetänyt kellon, joka taas osoitti yhdeksää, sekä minä kellon mukaisesti kaivertanut kajuutan pöydän kanteen kahdeksannen piiruni merkitsemään kahdeksannen päivä
— "Ja lisäksi: Kehitys-opin mukaan on elämä, elämän alkusolut, ilmestyneet itsestänsä ilman Jumalan käskyä, ja niistä on sitten muka kehityksen lakien kautta, niiden itsensä kautta syntyneet ihmisen ja muiden alkumuodot, jotka taas ovat itse itsensä nykytilaan kehittäneet.
Henkilökohtaiset kriisit haastavat henkilöiden nykytilan ( tai " asioiden tilan ") - status quon - ja saavat heidät tarkastelemaan ja arvioimaan esimerkiksi itseään, ideoitaan, arvojaan, ajatuksiaan ja tavoitteitaan.
Esiintymistiheys
8 298 esiintymää, 3.2 / milj.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 9
| Nominatiivi | nykytila |
| Genetiivi | nykytilan |
| Partitiivi | nykytilaa |
| Essiivi | nykytilana |
| Translatiivi | nykytilaksi |
| Inessiivi | nykytilassa |
| Elatiivi | nykytilasta |
| Illatiivi | nykytilaan |
| Adessiivi | nykytilalla |
| Ablatiivi | nykytilalta |
| Allatiivi | nykytilalle |
| Abessiivi | nykytilatta |
Riimit
-ilɑ
Kaikki riimit