nöh­täsubstantiivi

Ja kuinkas sukii ruumiinolonsa mukavaksi ja penkoo patjansa pehmeiksi tämä niiden kaksijalka-otusten myöhäinen jälkipolvi, joilla oli sateenkattona vuoren kolon räystäs, pakkasen turvana eläinraadon niskoilta kiskottu talja ja kyljen pehmikkeenä makuutilalla kallioilta koluttu sammaleen-nöhtä: nälkä heilläkin yhä on suolien herrana, ellei sitä sutta tiimallensa ravita, viluansa hekin värisevät ja sateen kurjuudet tuntevat ruumiissansa, jos säihin joutuvat, ja kylki heilläkin alkaa kolottaa, jos liika kovalle itsensä oijentavat, mutta ovat he hiukan edistyneet, ymmärtävät olla yhdessä epätuhans

Volter Kilpi, Suljetuilla porteilla