pit­kä­pii­mäi­ses­tiadverbi

— Äly on hyvä, mutta kaksi on parempi, — toisti prokuraattori tuon sananlaskun kärsimättömästi, hän kun jo vanhastaan tiesi, että ukolla oli tapana puhua hitaasti ja pitkäpiimäisesti, välittämättä siitä, minkä vaikutuksen hänen puheensa teki, ja siitä, että toisten täytyi häntä odottaa, ja päinvastoin pitäen sangen onnistuneena kömpelöä, hidasjärkistä ja alati riemukkaan itsetyytyväistä saksalaista sukkeluuttaan.

F. M. Dostojevski, Karamazovin veljekset II