pöyh­ke­äs­ti

Ja pöyhkeästi yhteen sulloo summat, Maan, meren aarteet, kuun ja auringon, Ja kevään esikot ja kaikki kummat, Mit' ilman alla olemassa on.

Sillä välin kuin hän teki tätä, oli se vaimo, joka jo oli puhunut, heittänyt pankkonsa lattialle ja, istuen pöyhkeästi tuolille, nojasi kyynäspäitänsä polviinsa ja katseli rohkeasti toisia.