rä­me­ä

Rämeen selän seudut olivat, niinkuin ennen jo on tultu tuntemaan, alavaa, vaan lihavaa maata, vaihdellen väliin tasaista, kovaa maata, väliin soita ja rämeitä.

Ei istukaan käkömme mandelpuulla, Ei Laurat meitä kohtaa kirkkoteillä; Ei ihme siis, jos Pohjolan rämeillä, Ei soi sonetti Arnolaisen suulla.

Sitä tavataan silti myös korvissa, rämeillä, kallioilla, tunturikankailla, pellonpientareilla ja tienvarsilla.