so­per­te­lu

kysyi sotapäällikkö vakainen ilme silmissään, mutta ei saanut muuta vastausta kuin epäselvää sopertelua.

Ja Ruupe makasi siinä itsekseen mutisten, houreisena ja katkerana, väliin hänen sopertelunsa kohosi sekavaksi yksinpuheluksi, äänekkääksi huudoksi, joka kuitenkin pian vaikeni, tyrehtyi kuin kurkkuun.

Hän sanoo, ettei hänen juopunutta soperteluaan tulisi sijoittaa muiden selvien puheiden jälkeen, ja toivoo, ettei kukaan uskonut sanaakaan siitä mitä Sokrates oli puhunut.