Merkitys
- 1.teonnimi verbistä suosia
Etymologia
suosia + johdin -minen
Esimerkkilauseet
Tavallisesti oletetaan, että tässä suhteessa ainoastaan on olemassa kaksi mahdollisuutta, nimittäin joko nuorukaisen heränneiden taipumusten suosiminen tai niiden vastustaminen; joko hänen tyranninaan tai alttiina auttajanaan oleminen.
Ei olisi kestänyt ensiksikään sitä äkkiä ilmeiseksi käynyttä tosiasiaa, että tuo Venäjän vallan puolelta tapahtunut fennomanian suosiminen ei ollut muuta kuin panslavistista politiikkaa, jonka tarkoituksena oli venäläisyyden sijoittaminen ruotsalaisuuden tilalle, samaan valta-asemaan suomenkielen rinnalle kuin ruotsilla oli ollut.
Yhden lapsen politiikka ja poikalasten suosiminen on johtanut siihen, että maassa syntyy poikia paljon enemmän kuin tyttöjä, osaksi siksi, että tyttösikiöitä abortoidaan pois.
Taivutustiedot
Taivutusluokka 38
| Nominatiivi | suosiminen |
| Genetiivi | suosimisen |
| Partitiivi | suosimista |
| Essiivi | suosimisena |
| Translatiivi | suosimiseksi |
| Inessiivi | suosimisessa |
| Elatiivi | suosimisesta |
| Illatiivi | suosimiseen |
| Adessiivi | suosimisella |
| Ablatiivi | suosimiselta |
| Allatiivi | suosimiselle |
| Abessiivi | suosimisetta |
Riimit
-inen
Kaikki riimit